Reissusta iltasella palattua pisti silmiin uutinen, jonka mukaan kansanedustaja Petri Salon lahjussyyte on hylätty Pohjanmaan (Vaasan) käräjäoikeudessa. Kun olen käsitellyt tapausta aiemmin kahdessa blogijutussani (305/11.8. ja 314/10.9.), niin muutama pikakommentti myös tuomion johdosta on paikallaan.
Törkeän ylinopeuden - Salo ajoi 138 km:n tuntinopeutta kahdeksankympin nopeusrajoitusalueella - osalta syyte meni läpi ja syytteen ja ylinopeuden kiistänyt Salo tuomittiin 60 päiväsakkoon törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta eli maksamaan sakkoa yhteensä 3 780 euroa.
Kyseisen syytteen osalta käräjäoikeus piti todistajana kuullun vanhemman konstaapelin todistusta kaikilta osin paikkansapitävänä. Käräjäoikeuden mukaan todistuksen valossa ei jäänyt minkäänlaista epäilyä siitä, etteikö Salo olisi ajanut edellä mainittua ylinopeutta.
Sen sijaan syyte lahjoman antamisesta hylättiin. En ole nähnyt käräjäoikeuden tuomion perusteluja, mutta ne perustelut, joita tiedotusvälineissä on kerrottu, eivät kyllä minua vakuuttaneet.
Syytteen hylkääminen perustui lehtitietojen mukaan ensi sijassa siihen, että Salon menettelystä - kahvikupin tarjoamisyritys poliisille - puuttui lain vaatima tahallisuus. Tahallisuus, mutta mihin? Tätä ei ole perusteluissa lehtitietojen mukaan tarkemmin eritelty.
Ilta-Sanomissa haastateltu professori Pekka Viljanen, joka on väitellyt lahjusrikoksista, sanoo, että "yleisen elämänkokemuksen mukaan ei ole kovin uskottavaa, että kukaan yrittäisi kahvikupillisella lahjoa poliisia. Toisin sanoen, kukaan ei voi uskoa onnistuvan lahjomaan kahvikupilla, sanoi Viljanen.
Niin, epäuskottavaltahan tuo asia toki tuntuu, mutta onhan tässä maailmassa ja myös oikeuskäytännössä usein jouduttu kokemaan monia muitakin yleensä epäuskottavina pidettyjä asioita todeksi!
Syyttäjä esitti oikeudessa näyttöä sanotun alkuperäistodennäköisyyden mukaan epäuskottavan väitteensä tueksi. Minusta syyttäjä myös onnistui tehtävässään, ainakin jos lehtikommentteja on uskominen. Edellä mainittu LP:n poliisimies, jonka sanaan ja todistukseen oikeus uskoi ylinopeusasiassa, kertoi nimittäin, miten Salo oli yrittänyt saada todistajan painamaan ylinopeusasian villaisella ehdottaen lopuksi Salon tarjoamille kahveille menemistä.
Kyseisestä asiasta eli siis lahjusyrityksestä ja asian villaisella painamisella oli kysymyksessä sana vastaan sana -tilanne. Toisella puolella oli ylinopeudesta syytetyn ja nyt siis myös tuomitun syytetyn sana, toisella puolella taas todistajana valan nojalla kuullun poliisimiehen kertomus. Syytetyllä ei ole totuusvelvollisuutta, vaan hän voi valehdella vapaasti joutumatta valehtelustaan vastuuseen. Kumpaa tuomioistuimen tulee lähtökohtaisesti uskoa?
Joutuu vakavasti kysymään, että kun käräjäoikeus uskoi ylinopeusasian osalta yksinomaan todistajana kuullutta poliisimiestä, niin miksi oikeus ei sitten uskonut todistajaa myös villaisella painamisen osalta? Miksi oikeus uskoi tässä kohdin yksinomaan syytettyä, jonka kertomalle oikeus ei pannut mitään painoa ylinopeuden osalta! Eikö tässä ole selkeä ristiriita? Minusta on. Sitä, onko oikeus mitenkään perustellut tätä ristiriitaa ja millä tavalla, en tiedä.
Lehtitietojen mukaan käräjäoikeus ei ole pannut todistusharkinnassaan lainkaan painoa syytetyn motiiville ja asian suurelle merkitykselle, jollainen kansanedustaja ja poliisi Salolla ylinopeusasiassa aivan ilmiselvästi oli. Jos näin todella on asian laita, rasittaa oikeuden ratkaisun perusteluja minusta kyllä selkeä puute ja yhden syytettä tukevan seikan sivuuttaminen. Salolla oli ylinopeusasiassa todella paljon pelissä, kuten olen aiemmin blogissani todennut, eli koko kansanedustajan ura, mahdollisesti poliisin ammattikin. Siksi ei olisi ollut mikään suuri yllätys ja täysin epätodennäköinen asia, että hän olisi turvautunut viimeisenä keinonaan - taivuttelun lisäksi - pullakahvien tarjoamiseen, jotta asia olisi painettu villaisella ja hän olisi päässyt siitä kuin koira veräjästä eli pelkällä huomautuksella.
Käräjäoikeuden ohella myös professori Pekka Viljanen näyttää sivuuttavan tämän kovan faktan kommentissaan tyystin. Jos kansanedustaja, joka on siviiliammatiltaan poliisi, on rikosasiassa kovan paikan edessä eli epäiltynä törkeästä liikennerikoksesta, niin tuolloin sanotun alkuperäistodennäköisyyden mukaan yleensä epätodennäköiseltä vaikuttava hypoteesi ei käytännössä ehkä olekaan kovin outo ja poissuljettu vaihtoehto. Epätodennäköisenä sen sijaan voidaan mainitussa tilanteessa pitää sitä, että rikoksesta epäilty kokenut poliisimies ryhtyisi tarjoamaan pullakahveja vain ikään kuin hyvää hyvyyttään.
Seuraava kohta käräjäoikeuden perusteluissa, joka ei vakuuta, koskee tarjotun etuuden arvoa. Käräjäoikeuden mielestä pullakahvit on "niin pieni ja mitätön lahja", ettei lahjusrikoksen tunnusmerkistö voi täyttyä. Laissa ei ole kuitenkaan asetettu etuudelle mitään markkamääräistä tai muutakaan arvoa tai alarajaa; laissa ei siis säädetä eikä lioin tarkoiteta, että sinänsä pienellä tai vähäisellä lahjalla ei voitaisi lahjoa tai yrittää lahjoa virkamiestä. (Muistettakoon, että lahjuksen antamisesta tuomitaan myös se, joka yrittää lahjoa virkamiehen laissa mainitulla tavalla.)
Kuten professori Viljanenkin sanoo haastattelussaan, "teoriassa" kahvikuppikin voi olla lahjus. "Jos kuvitellaan tilanne, että asianomainen sanoo poliisille, että luovuthan tämän asian eteenpäin viemisestä, jos tarjoan kahvit", niin silloin kyseessä on Viljasen mukaan lahjuksen antaminen. Viljasen mukaan "elävässä elämässä" tämmöinen tarjous on hyvin epätodennäköinen.
Professori Viljanen arvioi Petri Salon tapausta lähinnä lakipykälien ja teorian kannalta eli siltä kantilta, miten asioiden ja tilanteiden yleensä oletetaan olevan. Elävässä elämässä, johon Viljanen itsekin viittaa, tilanteet ja asetelmat voivat kuitenkin olla toisinaan koko lailla erilaisia miltä niiden yleensä odotetaan tai edellytetään näyttävän. Tuomioistuimen pitää ottaa huomioon myös ja ensi sijassa juuri kunkin tapauksen erityispiirteet ja näyttö, jota syytteen tueksi esitetään. Muutenhan oikeudenkäynneissä ei olisi mitään mieltä, vaan tuomioita voitaisiin jaella tutkijoiden ja professorien kammioista käsin.
Puuttumatta po. seikan osalta enemmälti Salon tapaukseen totean vain, että syyttäjän todistaja juuri kertoi, ainakin lehtitietojen mukaan, että Salo yritti saada poliisimiehen luopumaan asian eteenpäin viemisestä juuri pullakahveja tarjoamalla. Todistaja oli ainakin saanut tuollaisen käsityksen. Minusta näytön arvioinnissa pitäisi panna painoa myös sille miltä syytetyn teko tarjotun etuuden saajasta näytti. Näyttää kuitenkin siltä, että käräjäoikeus on sivuuttanut tämänkin seikan perusteluissaan.
Suorastan humoristinen tai surkuhupainen on käräjäoikeus toteamus - kun kyse on tarjotun lahjan suuruudesta tai vähäisyydestä - että Salon ehdottama kahvin juominen (kyse oli kai kuitenkin, ei vain juomisesta, vaan tarjoamisesta) on "tavanomaista toimintaa kansanedustajan asemassa olevalle henkilölle." Tällainen lausuma oikeuden perusteluissa panee kyllä epäilemään, että oikeus on mennyt pahemman kerran niin sanotusti kansanedustajan ja hänen edustamansa retoriikan retkuun! Kuten muistamme, Petri Salo suorastaan kerskui käräjäoikeuden istunnossa sillä, keitä merkkihenkilöitä ja kuinka monta ihmistä hän on kansanedustajana kahvittanut! Mutta kyllä oikeudella luulisi olevan sen verran todellisuuden tajua, että se osaisi erottaa, missä tilanteessa ja missä tarkoituksessa kahvikutsuja on korrektia esittää ja missä taas ei!
Jos juttu menee syyttäjän valituksesta hovioikeuteen, niin pitäisin selvänä, että hovioikeus kyllä "siivoaa" moisen lausuman tuomion perusteluista, vaikka lopputulos ei muuttuisikaan.
Vielä yksi kummallisuus käräjäoikeuden perusteluissa. Käräjäoikeuden mukaan ei ole tavatonta, että tutkaan ylinopeutta ajaneet kuljettajat pyytävät päästä pelkällä huomautuksella. Hohhoijaa, onpa tämäkin peruste! Totta varmaan on, että lievää ylinopeutta ajavat autoilijat pyytävät päästä pelkällä huomautuksella tai päiväsakkojen sijasta lievemmällä rangaistuksella eli rikesakolla. Mutta käräjäoikeus on ummistanut täydellisesti silmänsä siltä tosiasialta, että Salon tapauksessa ei ollut kyse tällaisesta tilanteesta, vaan erittäin tuntuvasta eli 58 km:n suuruisesta ylinopeudesta, joka konstituoi aina törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja josta ei milloinkaan voi selvitä pelkällä huomautuksella. Joka tällaista esittää tien päällä poliisille ja yrittää kiistattomasta näytöstä huolimatta vakuutella, että ajoi vain vähän yli kahdeksaakymppiä, on kyllä siinä määrin härski tyyppi, että hänen voidaan hyvin kuvitella yrittävän toistakin härskiä temppua eli poliisin lahjomista ja asian villaisella painamista pullakahveilla! - Please, hieman enemmän psykologista silmää, käräjäoikeus!
Käräjäoikeus on sivuuttanut lehtitietojen mukaan perusteluissaan syytettä tukevat seikat, mutta puolustelee pitkin matkaa Saloa ja tämän menettelyä. "Hän on mahdollisesti asettanut sanansa osittain huolimattomasti, mutta ei kuitenkaan huonommin kuin joku muu samassa tilanteessa", käräjäoikeus perusteli. Mistä käräjäoikeus muka tietää, miten "joku muu" on asettanut tai tulee asettamaan sanansa "vastaavassa tilanteessa."? Ei tietenkään mistään, elleivät sitten käräjätuomarit ole itse menetelleet vastaavassa tilanteessa samalla tavalla! On hyvin ja erittäin epätodennäköistä, että kukaan - kansanedustajia ehkä lukuun ottamatta - voisi olla niin härski, että ryhtyisi puhumaan itselleen pelkkää huomautusta poliisilta, jos on on ylittänyt räikeästi suurimman sallitun nopeuden ja tietää, että teko tuomitaan käytännössä aina törkeänä liikennerikoksena.
No niin, tällaista tuli mieleen ensi alkuun, kun luin netistä oikeusjutun uutisoinneista. Syyte siis hylättiin ja voihan tuolla tavalla perusteltuun ratkaisuun toki päätyä, jos oikeus ummistaa silmänsä lähes kaikilta syytettä tukevilta seikoilta, kokemuslauseilta ja todisteilta.
Salo on toki syytön lahjuksen antamiseen, koska syyte on hylätty, mutta asian käsittely jatkunee hovioikeudessa ja mikseipä vielä korkeimmassa oikeudessakin. Kyllä tällaisesta tapauksesta pitää valituslupa ilman muuta myöntää - olipa hovioikeuden tuomio kumpaan suuntaan tahansa - sillä onhan tapauksen ratkaisulla paljon suurempi käytännöllinen merkitys kuin konsaan jollakin nänninimemisjutulla.
Jos käräjäoikeuden tuomio jäisi perusteluineen päivineen voimaan, niin silloin me kaikki lievästä ylinopeudesta kiinnijääneet voimme vastaisuudessa levollisin mielin yrittää päästä pälkähästä ehdottomalla meidät kiinni napanneelle poliisisedälle tai -tädille pullakahveille menoa. "Minä kyllä tarjoan, saisiko konstaapelille olla kahvin kanssa munkki vai viineri." Voisimme sitten katsoa vielä vähän tätä sakkoasiaakin siellä kupin ääressä"?
En tiedä, miten siinä kävisi. Mutta yksi asia on varma, jos käräjäoikeuden tuomio jää sellaisenaan voimaan: Kansanedustajat voivat aina huoleti ja ilman lahjussyytteen uhkaa yrittää selvitä sakoistaan pullakahveilla olipa heidän ylinopeutensa tai muu liikennerikoksensa sitten kuinka törkeää luokkaa tahansa. Onhan käräjäoikeus nyt vahvistanut arvovaltaisesti, että kahvien tarjoaminen on kansanedustajille täysin tavanomaista ja hyväksyttävää menettelyä!
Ilta-Sanomien haastattelussa Petri Salo tuntuu voitosta huolimatta heittäytyvän ikään kuin marttyyriksi toteamalla, että tapausta käsitellään vielä korkeimmissa oikeusasteissa ja että "muutaman vuoden tässä hirressä varmaan riippuu." Löysässä hirressä riippuminen - niin sitähän on nyt liikkeellä. Tekisi mieli sanoa, että saa riippuakin, jos tuossa asemassa oleva henkilö toimii sillä tavalla kuin toimi.
45 kommenttia:
Mistäs sitä tietää minkälaisia jatkolahjuksia siellä pullakahveilla olisi tarjottu? Pullakahvit on tilaisuus, jossa voidaan keskustella asioista ja lisäksi syödä pullaa ja juoda kahvia. Pulla ja kahvi on tekosyy muuten merkityksellisemmälle sosiaaliselle tapahtumalle.
Pullalla ja kahvilla ei varmaan voi ketään lahjoa, mutta pullakahveilla voi aivan mainiosti. Sinne asti ei tässä tapauksessa toki edetty.
Eikös sitten jatkossa voi poliisille sanoa: "mennääks käymään pankissa?". Pankissa käymisestä poliisi ei nettoa mitään, eli eihän sillä voi ketään lahjoa.
Ei tässä ole kysymys mistään pullakahveista, vaan siitä, että kansanedustaja yritti lahjoa poliisia jäädessään kiinni rikoksesta. Siitä, millaista lahjusta kansanedustaja aikoi tarjota, ei voida tietää mitään.
Aivan oikein, tuo oli hyvä pointti!
Pian tulee voimaan ns. ohivalitusta koskeva laki. Samalla valitusoikeutta hovioikeuteen edelleen rajoitetaan, vaikka jo Suomea velvoittavat kansainväliset ihmisoikeussopimukset edellyttävät, että jokaisen on voitava saattaa asiaansa koskeva tuomio vähintään kerran ylemmän tuomioistuimen ratkaistavaksi. Seulonta- tai jatkokäsittelylupamenettely, jossa asiaa ei siis aineellisesti käsitellä, ei tietenkään täytä vaatimusta jutun ratkaisemisesta uudelleen.
Ohivalitus - jota sanaa itse laissa ei tosin käytetä - tarkoittaa sitä, että milloin käsillä arvellaan olevan prejudikaattitapauksen, voisi käräjäoikeuden antamasta tuomiosta valittaa suoraan korkeimpaan oikeuteen. Tällainen ohivalitus on valittajan kannalta kuitenkin erittäin riskaabeli, koska jos valituslupaa ei heru, ei asiasta voi valittaa enää myöskään hovioikeuteen.
Kuka tällaista ohivalitusta uskaltaa edes käyttää? Ehkä syyttäjät joissain tapauksissa, mutta siviilijutuissa nämä jäänevät erittäin harvinaisiksi.
Minkä ihmeen takia lakia ei säädetty siten, että haettaessa valituslupaa KKO:lta, asia menee automaattisesti hovioikeuteen, ellei valituslupaa myönnetä?
Kolmiportainen tuomistuinjärjestelmä on tavattoman hidas ja johtaa siihen, että ihmiset roikkuvat siinä kuuluisassa löysässä hirressä vuosikausia. Vaikka järjestelmä ei ole kansainvälisessa vertailussa mitenkään poikkeuksellinen, niin kyllä mielestäni kaksi (kunnollista) käsittelyä riittäisi.
Nyt oikeusministeriöllä olisikin ollut ns. tuhannen taalan paikka näitä lakeja säätäessään tehdä homma kerralla kunnolla. Toisin sanoen, käräjäoikeuden tuomiosta voisi valittaa aina kerran, valitus kohdistettaisiin hovioikeudelle silloin, kun valittajan mielestä näyttöä on arvioitu väärin tai sinänsä ennakkopäätösarvoton oikeuskysymys on ratkaistu väärin. Sen sijaan valitus osoitettaisiin korkeimmalle oikeudelle, milloin käsillä arvellaan olevan prejudikaattikysymys.
Hovioikeuden tuomiot muodostuisivat aivan valtaosassa tapauksista lopullisiksi, niihin ei myönnettäisi pääsääntöisesti valituslupia, koska jos prejudikaattikysymys olisi käsillä, olisi valitus alun perinkin tehty suoraan KKO:een. Jos ohivalitus tulisi kyseeseen, KKO:n tuomio olisi luonnollisesti se lopullinen.
On aivan älytöntä veivata samaa asiaa kolmen oikeusasteen läpi. Tämä ei tuo mitään lisäarvoa jutulle, sen osallisille eikä kohenna oikeusturvaa millään tavalla. Tämä aiheuttaa vain turhaa viivettä ja kustannuksia.
Tässä Salon tapauksessa olisi käsillä erinomaiset perustelut ohivalitukselle. Asiaan saataisiin lopullinen ratkaisu huomattavasti nopeammin jättämällä tässä tapauksessa turha hovioikeusvaihe väliin.
Samoilla linjoilla Anonyymin kanssa. Elämänkokemus sanoo, että kahvihetken tarkoitus olisi ollut saavuttaa yhteisymmärrys siitä, mitä jatkossa seuraa. Miehet olisivat punninneet vaihtoehtoja ja sitä, miten merkityksellisestä asiasta tässä kummallekin osapuolelle on kyse.
Melko suuresta, kuten blogistikin sanoo.
Kaikessa rauhassa oltaisiin sovittu millä tavoin Salo korvaa mahdollisen pälkähästä päästämisensä. Se olisi ollut eräänlainen kaupankäyntitilanne.
Salo on vaikutusvaltainen henkilö, ja poliisimiehen mieleen olisi kahvihetken kuluessa saattanut heti juolahtaa jokin palvelus itselle tai läheiselle, jonka suorittamalla Salo olisi voinut kuitata syntymässä olevan kiitollisuudenvelan.
Toinen mahdollisuus: Tilanne jätettäisiin tällä erää auki, ja herrasmiessopimus vastapalveluksesta konkretisoituisi tuonnempana.
Ongelmallista on, jos viranomaiset välttyvät rangaistuksilta korvaamalla rikkomuksensa tämäntyyppisillä vastapalveluksilla. Siihen pitäisi tutkijan reagoida.
On käsittämätön taitovirhe jättää asia pelkän pintatason tarkasteluun.
Vai onko sittenkin kyse jokseenkin tiukkapipoisesta konstaapelista joka on ottanut tilanteen kevennykseksi tarkoitetun pullakahvitarjouksen täydestä todesta!!?? Normaali "poliisi-ihminen" olisi moisen tarjouksen kuultuaan korkeintaan "hymähtänyt" ja ehkä kommentoinut jotain pullakahvien vähäisestä arvosta... Mutta nyt lähdettiin viemään lahjonnasta oikeuteen - ja tuolla verukkeella. hoh-hoijaaa.
Ei voi moittia blogistin analyysia asiasta, joka on kuten usein hyvä!
Niin on jos siltä näyttää ja tässähän kyllä vahvasti "siltä näyttää"!
Toivon, että syyttäjä valittaa ja vie asian hoviin ja vielä vahvemmin toivon, että tämä tapaus saisi sen verran vahvan statuksen, että se vielä päätyisi KKO:n pöydälle prejuridikaattia odottamaan.
Voisi kuvitella, että jos tavallinen pulliainen vetäisi Lusin suoralla Heinolassa 200 ja tutkapartion pysäyttäessa sanoisi, "et pojat, pojat. Eiköhän mennä kaffeelle, et mul on rahaa"? Kyllä muuten häkki heilahtaisi - poliisin lahjontayrityksestä..
Olis toivottavaa, että poliisikonstaapeliakin julkisesti haastateltaisiin ihan (tasapuolisen näkyvyyden) vuoksi mediassa, jotta hän voisi ja saisi yhtälailla laukoa asiassa, kuten on meidän marttyyrimme Petri tehnyt. Tämähän noudattaisi sitä EIT:n omaksumaa linjaa "aseiden yhtäläisyysperiaatetta".
Pisteet laski kyllä "asiantuntijaproffalta", et meni noinkin alas arvioissaan? Pidin Viljasta pätevänä, mutta näyttikin olevan "sopiva"??
ehkä linja on löytynyt – tyrmistyttävää jos näin on –keissi kun tuntuu noudattavan osiltaan Kauhajoen koulusurma -oikeudenkäyntiä: Kahden poliisin ollessa vastakkain oikeudessa on paino pantu sen puheille joka on syytettynä eikä siten ole velvoitettu puhumaan totta!
Kauhajoen tapauksessa syyttäjän ja uhrien omaisten ajamassa jutussa oli syytettynä komisario, jolla ei siis ollut oikeudenkäynnissä velvollisuutta pysyä totuudessa. Hänet todettiin syyttömäksi – vain varoitus virkavelvollisuuden rikkomisesta - vaikka hänen tuottamuksellisuudestaan todistivat valan ja siten rangaistuksen uhalla toiset poliisit.
Ja kaiken kukkuraksi kuten JV blogissaan aikaisemmin kummeksui, Kauhajoen keississä omaisten kaikki vaatimukset hylättiin ja oikeus määräsi heidät yhteisvastuullisesti maksamaan syytetyn tai pikemminkin valtiolle syytteiden tultua hylätyksi oikeudenkäyntikuluja 32 000 euroa.
Lopputulemana myös se, että Pekka Sauri (Vihr.) kumppaneineen ratsastavat tällaisten oikeudenkäyntien perin kyseenalaisilla tuloksilla tosiasialliset faktat sivuuttaen ja vaieten uusia aselakeja rustaamaan, vaikka nykyinenkin olisi tapauksessa toiminut ehkäisevästi jos...
Tässä tuoreemmassa poliisi vs.(ex)-poliisi -asetelmassa eli syyttäjän ajamassa jutussa syytettynä oli kansanedustaja Petri Salo (Kok.), joka on niin sanotulta siviiliammatiltaan poliisi (Wikipedian mukaan vanhempi konstaapeli).
Todistajana oli ylinopeusepäilystä pysäyttänyt konstaapeli, jolle epäilty oli lehtitietojen mukaan tapahtumahetkellä jankuttanut että on tapahtunut virhe ja että kirjallisen huomautuksen hän voi asiasta ottaa.
Kun ajokieltoa oli alettu kirjoittaa puhe oli edennyt pullakahvin tarjoamiseen...konstaapelin mukaan epäilty oli esittänyt pullakahveja koko yksikölle.
Pullakahvi-ehdottajan asianajaja taas on väittänyt, että pullakahvi-ehdotusta ei oltu tehty koko yksikölle vaan ainoastaan pysäytyksen tehneille poliiseille.
Niin tai näin – siis pienelle tai isolle porukalle kaffet – herää kysymys että miksi pullakahvit? Kiitokseksiko ja rusinoillako sekä kenties kahvi plörölläkö höystettynä?
Kun sakotus- ja ajokiellon kirjoitus oli käynnissä tähdättiinkö ne keskeyttämään niin että ko. rangaistustoimenpiteet peruttaisiin eli päädyttäisiin samaan lopputulemaan mihin epäilty oli jo aiemmin pelkästään sanallisesti ilman mitään oheisehdotusta pyrkinyt?
Mikäli ko. kansanedustaja ei ole pyrkinyt vaikuttamaan pullakahveilla törkeän ylinopeuden ja liikenteen vaarantamisen seuraamuksiin hän on toiminut hyvin varomattomasti sekä täysin taitamattomasti..
Onhan hän ennen eduskuntatyötään toiminut virkamiehenä/poliisina ja siten nämä (periaate-)asiat pitäisi olla tuttuja – vaiko onko poliisien keskuudessa olemassa joku vielä vaiettu maan tapa`tai peräti sala-koodisto? (tietyn uskonnon harjoittajista ja siten julkiabsoluteista on paljastettu että esim. ovat tilailleet yksityiskoneissaan lentoemoilta miestäväkevämpää koodi-nimikkeillä kahvi, tee jne)
Oliko pullakahvi-ehdotus tarkoitettu niin, että partio keskeyttäisi tehtävänsä ja lähtisi kahvittelemaan kesken vuoronsa – syyllistyttiinkö peräti yllyttämään virkatehtävien laiminlyömiseen eli ns. vapaalle vaihtamiseen?
Tai jos pullakahvitarjous oli tarkoitettu myöhemmäksi niin joko Salo on sen perunut...vai odottaako edelleen miekkahiha-miehiä/-naisia kolottavine kahvihampaineen ovelleen?
Ei pullakahvien tai puhumattakaan päiväkahvien ehdottelu sovi ko. tilanteeseen – ei puolin eikä toisin....mutta todistelu oikeudenkäyntien sana vastaan sana -puntaroinnissa menee tätä menoa ihan uusille raiteille....
Ilmeisesti nyt todistaja-poliisia ei rangaista väärästä valasta kun oikeus naivisti löysi uuden merkityksen hänen lausumalleen...(kuten kävi Kauhajoen tapauksessakin..)
Kyllä kukkahattu-tädit älähtäisivät ja pyrkisivät saamaan aikaan uusia rankkoja pykäläliä seuraamuksineen mikäli ilmenisi että sakkojen sijaan asiat kuittailtaisiin tai edes yritettäisiin nollata päiväkahvein..
PS. Wikipedian mukaan Salo on saanut kyllä aiemmin penalttia sanomisistaan...
En ole mistään löytänyt vastausta mielestäni asiaan oleellisesti selventävään kysymykseen.
Kataja sanoi haluavansa tarjota kahvit sakkolappua kirjoittavalle poliisille tai ehkä koko poliisiryhmälle. Syynä oli ilo siitä, että tapasi tien päällä vanhoja kavereitaan.
Mitä tapahtui sakkolapaun kirjoittamisen jälkeen? Tarjosiko Kataja kahvit vanhoille kavereillee siitä ilosta, että kohtasi nämä tienpäällä?
Mikäli kaverit saivat kahvikupposen, Katajan väite on oikea, eikä kahvituksen tarkoituksena ollut lahjoa. Mikäli kaverit eivät sakkolapun kirjoittamisen jälkeen päässet Katajan tarjoamille kahveoille, ei syynä kahvitarjouksen tekemiseen ollut vanha kaveruus. Tällöin kahvitarjouksen syynä oli halu välttyä sakoista tarjoamalla kahvit.
Prof Virolainen meni kyllä pahasti metsään verratessaan ns "nänninimemisjuttua" ja tätä juttua toisiinsa ja todetessaan ensiksi mainitun merkityksettömämmäksi. Kyllähän imemisjuttu oli syytä perata tarkemmin. Perustelisin sitä ainakin sillä, että useimmat miehet imevät nännejä, mutta harvemmat yrittävät lahjoa poliisia. Siksi toimintaa on ohjattava myös tuomioistuinten kautta.
Entäpä seuraava lopputulos?
Poliisiyhteisö olisi mennyt kahville ja Salo olisi selvinnyt huomautuksella.
Sitten kolleegaansa suutahtanut poliisi olisi tuonut esiin että Salo selvisi huomautuksella törkeästä liikenteen vaarantamisesta.
Olisiko sitten pohdittu sakon suuruutta ja ajokieltoa vai vaivaisen kahvikupillisin arvoa vaikkapa viinerin kera?
Miksi tässä on tartuttu parin euron arvoiseen kahvikupilliseen eikä vastaavasti toisella lopputuloksella Salon saavuttamaan etuuteen.
Yksi veikkaus on että KÄO teki näin pelle-päätöksen jolla voi varmistaa että asia todellakin etenee seuraavaan oikeusasteeseen.
Olen erimieltä anonyymin kanssa että nyt käytettäisi ohivalitusta!
Metsän poikia vissiin ollaan sitte!
Mutta myös Puolueeton tarkkailija tuntuu olevan tässä asiassa pahasti metsässä.
Kyse ei ollut suinkaan mistään "sakkolapun" kirjoittamisesta, sillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen on rikos, josta ei voida kirjoittaa tien päällä sakkolappua, vaan sanottu rikos on aina vietävä syyteharkintaan ja käräjille.
Salo ei siis - syyttäjän mukaan - yrittänyt pullakahveilla välttyä sakkolapun saamiselta, vaan käräjäreissulta, syytteeltä, ajokiellon menetykseltä ym. sekä tietenkin tapauksen sittemmin saamalta julkisuudelta.
Salo siis yritti päästä törkeästä liikennerikoksesta pelkällä huomautuksella.
Poliisi tai poliisit eivät tietenkään suostuneet Salon pullakahvitarjoukseen, vaan tekivät - minusta aivan oikein - rikosilmoituksen myös lahjuksen tarjoamisesta.
Käräjäoikeuden tuomio on oikea. Mies ajoi ylinopeutta, lahjonnan antamisesta tai sen yrittämisestä ei näyttöä.
Jos syyte nousisi tai jopa tuomio tulisi pullakahvien ehdottelusta, se osoittaa vain pikkumaisuutta ja suhteellisuuden tajun puutetta.
Vaikka hyväksyisin tarjouksen, se ei vaikuttaisi ratkaisuuni.
Ehkä poliisien olisi tullut se hyväksyä vain sen vuoksi, että oli saatu oikeaa näyttöä eikä arvailuja, mistä asiassa on ollut kyse.
Ohivalitusta tässä tapauksessa ei voitaisi käyttää, koska kyse näyttää olevan ensi sijassa näytön arvioinnista ja todistajan kertomuksen uskottavuudesta.
Jyrkin välittämät tuomion perustelut tuovat esille sen minkälaisessa riemunkirjavuudessa oikeudenhoidossa eletään. Perustelut ovat liian usein suorastaan älyttömiä.
Ja tuomarit ovat erottamattomia! Tämäkin tuomari sietäisi saada joltain valvojalta napakan huomautuksen ja jos linja jatkuu eikun kenkää. Hovioikeushan ei puutu vaan vain muuttaa.
Mutta kaikenmaailman höpsöt ja narsut saavat loksutella leukojaan muodollisen tittelin takaa, kenenkään asiaan enemmälti puuttumatta.
Sihtaisin muuten Salon juttua myös Vanhaspengontaan nähden. Salo toimi vähintään arveluttavasti ja (minunkin mielestäni) jonkinlaisessa vapautumistarkoituksessa jokatapauksessa. Vanhanen käsitteli säätiön avustuksia vain rutiiniasiana, ja asiana joka olisi päätetty joka tapauksessa. Ei siis haettu välitöntä omaa etua, toisin kuin Salon tapauksessa.
Kuitenkin, Vanhasen toimien arviointi ei ole missään järkevässä suhteessa teon moitittavuuteen. No, se siitä kun ei siitä ole miksikään jutun aiheeksi.
NORMAALI VIERAANVARAISUUS?
Lehtitietojen mukaan oikeus katsoi Salon tarjouksen 'normaaliksi vieraanvaraisuudeksi'. -- Ei uppoa minulle !! Etta sakottajan penkilla olisi normaalia alkaa tarjota kahveja? Monastikohan tallaista on nahty?
Minun elämänkokemukseni ja kasitykseni kerrotusta tilanteesta,
ei saa tarjousta 'normaaliksi vieraanvaraisuudeksi' vaan hyvin epänormaaliksi!!
Eikos tallaisesya ylinopeudesta oteta kortti hyllylle määräajaksi?
Selölaista ei sistaltynyt oikeuden tuomioon? Miksei?
Tässä tapauksessa erittäin painava argumentti on se, että kyseessä oleva kansanedustaja on oikealta ammatiltaan poliisi. Tavallinen kansalainen on ylinopeussakkoa kirjoitettaessa mustassa maijassa ns. paskat housussa. Toisin on tässä tapauksessa. Kysessä on vanha poliisi, joka ei tunne oloaan tukalaksi poliisiautossa. Siksi pullakahvien tarjoiluehdotus on luokkaa: "normaali vieraanvaraisuus".
Ja asiaa enemmän kauhistelleet voivat joka tapauksessa hieman hellittää. Kyseessä on ollut ylinopeus(myönnettäköön että reippaanlainen), siis VAIN ylinopeustilanne ja kyllä siinä tilanteessa liian virkaintoista konstaapelia kannattaakin hieman lepytellä ja rauhoitella, jottei nyt aivan mahdottomia lappuja ala kirjoittelemaan. Suomessahan on kuitenkin tämä älytön tuloihin perustuva sakotusjärjestelmä.
Ohi jutun, mutta jos Suomessa ylinopeutta ajamista harkinnut "hyvätuloinen" henkilö päättääkin ylinopeuden sijaan raiskata jonkun ohikulkijan - saa hän jälkimmäisestä teosta kaikella todennäköisyydellä pienemmät sanktiot.
Lehtitietojen perusteella arvioituna käräjäoikeuden perustelut eivät vaikuta hääveiltä. Aiempaa kommenttia perustelujen yleisestä "riemunkirjavuudesta" en kuitenkaan voi allekirjoittaa. Pääsääntöisesti perusteltu ovat nimittäin (a) näytön selostamista, (b) normien selostamista ja (c) sisällyksettömiä fraaseja. On paljon parempi, jos ratkaisija uskaltaan kirjoittaa perusteluihin todellisen ajatuskulkunsa. Silloin ainakin tiedetään, millä perusteella juttu on ratkaistu niin kuin on ratkaistu. Kun tuomarit (tuomareiden tiedot ja taidot) ovat erilaisia, ovat myös perustelut väistämättä laadultaan vaihtelevia. Ratkaisutoiminta ei ole mekaanista, eikä sitä siksi voi vakioida. Suurimpien hölmöjen pääseminen tuomariksi pitäisi tietenkin estää.
Varmasti yritti lahjoa, ei epäillystäkään.
Pitäisi kumminkin olla sellainen käytäntö että pullakahveilla saa virkamiehiä lahjoa.
Outoa että tuollaisesta oikeutta käydään.
Uumoilin taannoin, että tahallisuus voi Salon tapauksessa muodostua syyksilukemisen ongelmaksi, ja että kahvikuppi ei laatunsa vuoksi voisi tulla kysymykseen lahjuksen antamisen (RL 16:13.1) tunnusmerkistössä tarkoitettuna "lahjana" tai "muuna etuna".
Minusta Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio on - ainakin lehtitietojen perusteella - pääpiirteissään oikea, vaikka kaikkia nyansseja ei varmaan olisi tarvinnut tuomioon sisällyttääkään.
En kykene täysin seuraamaan blogistin ajatuksia, kun blogisti katsoo, että käräjäoikeuden tuomio olisi ollut näytön arvioinnin kannalta ongelmallinen. Eivätkö "ongelmat", jos niitä tuomiossa ylipäänsä on, ole koskeneet näytetyksi tulleen tosiseikaston oikeudellista arviointia?
Lehtitietojen perusteella olen siinä käsityksessä, että käräjäoikeus katsoi tarjotun etuuden olevan niin vähäinen, ettei sitä voida pitää laissa tarkoitettuna "lahjana" tai "muuna etuutena".
Toki käräjäoikeuden tulee kiinnittää huomiota myös siihen, miltä "syytetyn teko tarjotun etuuden saajasta näytti". Lahjuksen antamisen tunnusmerkistö edellyttää kuitenkin mielestäni sitä, että tarjottu etuus voisi konkreettisesti vaikuttaa virkamiehen toimintaan - kahvikuppi ei ole tällainen etuus.
Näin vaikuttaa myös käräjäoikeus ajatelleen: ts. edellytyksenä tunnusmerkistön täyttymiselle on, että etuuden voitaisiin ylipäänsä ajatella vaikuttavan virkamiehen toimintaan. Tämä on minusta aivan tolkullinen edellytys.
Vai voisiko lahjontaan syyllistyä, jos tarjoaa poliisille esimerkiksi 20 senttiä "vastineeksi siitä, että tämä ei sakota"? Olisiko kysymys lahjonnasta, jos todistaja kertoo käytetyn nimenomaan näitä sanoja? Tässä tapauksessahan kysymys olisi blogistin ja Pekka Viljasen määritelmän mukaan lahjuksen antamisesta - koska normaaliälyinen poliisihan ymmärtää tuollaisen ilmauksen juuri "lahjuksen antamisena".
Minusta se ei kuitenkaan ole sitä. Kuten ei ole kahvikupinkaan tarjoaminen. Ei, vaikka kahvia tarjoaisi nimenomaan vastineena siitä, että virkamies jättää virkatoimen suorittamatta.
Näin ymmärrettynä tuomiossa ei ole mitään näytöllistä ristiriitaa siinä, että tuomioistuin on uskonut poliisia ylinopeudesta - ja toisaalta ei ole antanut poliisin käsitykselle ratkaisevaa merkitystä arvioidessaan sitä, täyttyykö tunnusmerkistö. Poliisin käsitys ei, lakia kuvaamallani tavalla tulkiten, ole ratkaisevan relevantti.
En millään tavalla puolustele Saloa - ja luultavaa on, että Salo pyrki epäeettisesti vaikuttamaan poliisin toimintaan. Olennaista kuitenkin mielestäni on se, että Salon tekoa ei voida arvioida lahjusrikoksena - kuten ei sellaisten "tavistenkaan", jotka lupaavat tarjota kahvia vastineeksi sakotuksesta luopumisesta.
Minusta nimittäin "rikos" ja se, että joku toimii (eettisin standardein arvioituna) "muuten väärin" olisi syytä erottaa toisistaan. Kaikki moraalisesti arveluttava toiminta ei ole rikollista - mutta kaikki rikollinen toiminta lienee moraalisesti arveluttavaa.
Totean vielä, että asian rikosoikeudellisessa arvioinnissa ei ole mitään merkitystä sillä spekulooraamisella, "millaista lahjusta" - jos minkäänlaista - "kansanedustaja aikoi tarjota" kahvikupin ääressä. Muu tulkinta olisi rikosprosessuaalisen näytön arvioinnin kantavien periaatteiden kannalta varsin epäilyttävä.
Kyllå tuohon Asseriin voisi yhtyå!
Asser Salon (från Petroskoi) mukaan ratkaiseva pointti lahjussyytteen hylkäämiselle olisi se, että "lahjuksen antamisen tunnusmerkistö edellyttää sitä, että tarjottu etuus voisi konkreettisesti vaikuttaa virkamiehen toimintaan - kahvikuppi ei ole tällainen etuus."
Mistähän Asser on tempaissut tuon kriteerin " "etuus voisi konkreettisesti vaikuttaa." Lain sanamuoto ei nimittäin puhu tällaisesta lisäkriteeristä mitään.
Laissa (RL 16:13) sanotaan, että "joka virkamiehelle lupaa, tarjoaa tai antaa hänen toiminnassaan palvelussuhteessa hänelle tai toiselle tarkoitetun lahjan tai muun edun, jolla vaikutetaan tai pyritään vaikuttamaan taikka joka on omiaan vaikuttamaan virkamiehen toimintaan palvelussuhteeseen, on tuomittava lahjuksen antamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."
Riittää siis, että etuuden tarjoamisella "pyritään vaikuttamaan" virkamiehen toimintaan. Se on yksi kolmesta vaihtoehtoisesta tekomuodosta ja lain mukaan yksi myös riittää lahjuksen antamiseen. Laissa ei sanota mitään sellaista, että etuus voisi konkreettisesti vaikuttaa.
Prof. Viljanenkaan ei tainnut omassa lausunnossaan mainita mitään Asserin esille ottamasta perusteesta..
Käräjäoikeuden ratkaisu perustuu toki myös näytön eli todistajankertomuksen arviointiin eikä pelkästään lain tulkintaan. Lehtitietojen mukaan todistaja kertoi, että Salo tarjosi pullakahvit, jotta asia olisi painettu villaisella. Todistaja käytti nimenomaan sanoja "painaa villaisella."
Ymmärtääköhän Asser tämän sanonnan "painaa villaisella" merkityksen po. yhteydessä? Jos Asser sanoo, että ratkaisu ei perustunut näytön riitaisuuteen, hän myöntänee, että Salo oli puhunut villaisella painamisesta.
Tämän lausuman ja sen merkityksen käräjäoikeus on ilmeisesti "siististi ohittanut."
Muuten, Asser puhuu jostakin syystä koko ajan "kahvikupillisesta", siis kahvista ilman pullaa. Kyse oli kuitenkin, jälleen todistajan kertoman mukaan, nimenomaan pullakahveista, ei pelkästään kahvikupillisesta.
Pulla nostaa etuuden arvoa, Asser! Viljasenkin mukaan kahvikupillisella voi, ainakin teoriassa, yrittää lahjoa virkamiestä. Älä siis unohda pullaa, Asser!
Huomaa myös, että jo pelkkä yritys eli etuuden tarjoaminen riittää.
Totta kai on "yleensä epätodennäköistä" että joku olisi niin "hullu", että yrittäisi lahjoa poliisin pullakahveilla.
Mutta kuten olen blogissani mielestäni kiistattomasti osoittanut, tämä on mahdollista, jos kansanedustaja ja poliisi on todella pahassa pinteessä ja hän on tarpeeksi härski turvautumaan "viimeisenä oljenkortenaan" ko. tarjouksen esittämiseen.
Kuten olemme oppineet käytännöstä, kansanedustajat (ja ministerit) voivat olla ja käytännössä myös ovat todella härskejä yrittämään kaikenlaisia konsteja ja konnankoukkuja, jotka eivät tavallisille pulliaisille tulisi mieleenkään.
Minulle maallikkona on kovasti epäselvää, milloin lakia pitää tulkita tiukasti sen sanamuodon mukaan, kuten blogisti viimeisessä vastauksessaan tuntuu edellyttävän, ja milloin taas sen "ration" mukaan, kuten Asser minusta hyvin selväjärkisesti omassa mielipiteessään tekee.
Asserhan ei esittänyt mitään muuta kuin että on olemassa tulkinta, joka, jos se hyväksytään, johtaa kutakuinkin käräjäoikeuden antamaan päätökseen.
Asserin kommentin johdota vielä sen verran, että käräjäoikeuden tuomiossa oli kiistatta kyse näytön arvioinnista, sillä käräjäoikeushan ei uskonut sitä, että Asser Salo, korjaan Petri Salo, olisi pullakahvipuheillaan todella yrittänyt lahjoa konstaapelin. Vaikka todistajana kuullulla konstaapelilla oli selvästikin toisenlainen käsitys ja tulkinta Asserin puheista.
Käräjäoikeus on toisin sanoen tulkinnut Salon puheita "parhain päin", siis parhain päin Salon kannalta katsottuna. Näin tehdessään oikeus ei ole antanut minkäänlaista näyttöarvoa todistajan kertomukselle ja todistajan tulkinnalle.
Näin siitä huolimatta, että todistajaa on kuultu valan nojalla ja Salolla on ollut oikeus valehdella oikeudessa.
Näin myös siitä huolimatta, että ylinopeusasiassa oikeus on uskonut täydellisesti kyseistä todistajaa eikä ole tässä kohdin antanut mitään arvoa Salon kertomukselle!
Aika epäjohdonmukaista, sanoisin!
Blogistille
Asser tempaisi tunnusmerkistössä mainitsemattoman kriteerin kahdesta parhaasta, mutta usein valitettavan vähän sovelletusta oikeuslähteestä: viittaan "terveeseen järkeen" ja "suhteellisuudentajuun".
Toki lain sanamuoto puhuu pelkästä tarjoamisesta. Luultavasti tuota edellisessä viestissäni mainitsemaani edellytystä ("etuuden on laatunsa puolesta oltava sellainen, että se voi konkreettisesti vaikuttaa virkamiehen toimintaan") ei ole lakiin sisällytetty siksi, että sitä ei ole ollut tarpeen sisällyttää: se on niin ilmeinen muutenkin.
Vai onko rikoslakia tosiaan tulkittava niin ankarasti, että raastupaan raahataan lahjusrikoksista syytettyinä sellaiset sutkit, jotka ehdottelevat sakottamatta jättämistä 20 sentin kolikkoa konstaapelin edessä heilutellen?
Ehkä jopa ehdottaen, että "painetaan villaisella, jookos"?
Onhan tämäkin tietysti mahdollista - mutta sitä epäilen, onko se järkevää ja tarkoituksenmukaista. Ja rikosoikeuden ultima ratio -luonne huomioon ottaen perusteltuakaan.
Voin siis auliisti uskoa, jos poliisimies todistajana näin kertoo, että Salo puhunut "villaisella painamisesta" - mutta tämä ei kuitenkaan mainituilla perusteilla minusta merkitse syyllistymistä lahjusrikokseen.
Härskiähän se tietysti on: tarjota nyt pullakahvia vastineeksi sakottamatta jättämisestä. Mutta kuitenkin, sallittakoon se Salolle ja muillekin - niin taviksille kuin kansanedustajille.
Salo voi kantaa tempauksestaan vaikka sen paljon puhutun ja peräänkuulutetun poliittisen vastuun, koska "kyllähän kansa tietää". Tosin Etelä-Pohjanmaalla tapaa olla itsepäistä väkeä, joka ei välttämättä usko, vaikka näkisikin.
Näkemykseni eroavat siis jonkin verran blogistin ja kollegansa Viljasen kannasta - mutta se minulle nuorena ja naiivina sallittakoon.
Asserin kyllä pitäisi pysytellä hieman tarkemmin jutun faktoissa!
Kyse ei suinkaan olut, kuten olen moneen kertaan huomauttanut (Asserille jo edellisessä Salo-blgissani) - pullakahvien tarjoamisesta vastikkeeksi sakottamatta jättämiselle!
Kyse ei ollut "sakotuksesta" ja siitä luopumisesta, koska törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ei voi selvitä poliisin antamalla sakkolapulla!
Saloa uhkasi syyte, käräjille vieminen, mahdollinen vankeusrangaistus tai joka tapauksessa tuntuva sakko, ajokielto, kansanedustajanpaikan menestys, irtisanominen polisin virasta eikä kaiken päälle suuri julkisuus!
Ja tämä Asseri puhuu koko ajan vain sakkolapusta!!! Niin, ja unohtaa sen pullan kokonaan!
Pullakahvit (ei siis kahvikupillinen) on toki arvoltaan vähäinen etuus, mutta tietenkin pitää ottaa nimenomaan tahallisuuden kohdalla huomioon myös se, millaista etua kansanedustaja Salo tavoitteli itselleen kun hän syyttäjän mukaan maanitteli konstaapelia luopumaan asian viemisestä eteenpäin ja päästämään hänet vain pelkällä huomautuksella.
Tämän kaiken Asser autuaasti sivuuttaa, mutta niinhän teki myös hänen ihannoimansa Pohjanmaan käräjäoikeus.
Asser Salohan on/oli itsekin kotoisin Pohjanmaalta, vaikka ilmoittakin päättäneensä päivänsä uudessa kotikaupungissaan Petroskoissa. Pohjanmaalla polliisit nauttivat käytännössä melkoista suojaa syytejutuissa, kuten hyvin Kauhajoen asepoliisin tuomiosta muistamme.
Asserin kannattaisi kyllä jättää oma esimerkkinsä 20 sentin miehestä sikseen.
Kun on kyse kansanedustajasta ja siviiliammatiltaan poliisista, jota esitutkinnassa ja syyteharkinnassa epäillään todennäköisin syin lahjuksen antamisesta, niin silloin kyllä asian selvittämisintressi painaa niin paljon, että asia on pakko viedä käräjille, vaikka kyse olisikin vähäisen etuuden tarjoamisesta.
Tällä kannalla olivat vuonna 1997 Eeva Vuoren tapauksessa silloinen eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimaja ja hänelle kanteluasian esitellyt Jaakko Jonkka.
Jaakko Jonkka on esittänyt saman näkemyksen jo väitöskirjassaan Syytekynnys v. 1991. Jaakko Jonkka on myös sitä mieltä, että prejudikaatin tarve on sinänsä yksi peruste, joka tulee ottaa huomioon, kun arvioidaan, onko konkreettinen syytekynnys ylittynyt.
Asser Salon esimerkki ja rinnastus 20 sentin kolikkoa heiluttavasta pultsarista on kyllä niin naiivi tässä yhteydessä esitettynä ja rinnastusta haettaessa, että ihmettelen moisen esittämistä, vaikka olisikin nuori lakimies.
Petri Salo tietenkin heittäytyy marttyyriksi esittämällä, että hän syyttäjän koekaniini ennakkopäätöksen hakemisessa.Ennakkopäätöksen hakemiseen on kuitenkin täysin asialliset ja hyväksyttävät perusteet.
Aivan totta. Täytyy nyt jatkossa olla tarkempi faktojen kanssa.
Mutta muuten en näe aihetta kantojeni tarkistamiseen.
Miten se Salolle koituva hyöty asian sillensä jäämisestä muuten tahallisuusarvioinnissa vaikuttaa? Onko Salon jollakin perusteella tullut mieltää seurauksen syntyminen "tavallista pulliaista" todennäköisemmäksi?
Ts. "koska minä olen kansanedustaja ja minulle voi käräjistä koitua suunnaton haitta, niin poliisi ilman muuta jättää asian sillensä, kun lupaan tarjota pullakahvin"?
Ei tuo nyt kovin uskottavalta kuulosta. Mutta ehkä ymmärsin jotakin väärin.
Eikö Salon väitetysti tavoitteleman edun suuruus vaikuta etupäässä teon aineellisoikeudellisessa törkeysarvioinnissa (ts. olisiko poliisi asian sillensä jättäessään toiminut törkeää lahjuksen antamista koskevan RL 16:14.1:n 1-kohdassa tarkoitetulla tavalla Saloa "huomattavasti hyödyttäen")?
Salon toiminnallaan väitetysti tavoitteleman edun suuruus ei minusta liity ollenkaan tahallisuusarviointiin - jossa olennaisempaa on se, onko Salon tosiaan tullut ymmärtää, että poliisivirkamies vaikka saattaisi jättää asian sillensä, kun pullakahvilla maasuttaa.
Missä säännöksessä muuten säädetään poliisimiehen velvollisuudesta tehdä rikosilmoitus po. tilanteessa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja lahjuksen antamisesta?
En siis epäile lainkaan etteikö tälläista velvollisuutta olisi, mutta mikä on sen säännösperusta.
Salon tavoitteleman etu ja sen merkittävyys liittyy sillä tavoin tekoon, että Salolla oli intressi ja motiivi pykiä todella vaikuttamaan poliisimiehen päätöksentekoon edukseen eikä vain höläyttämään niitä näitä pullakahveista. MItä enemmän on vaarassa menettää, sen hanakammin tarttuu sinänsä epätodennäköiseltä vaikuttavaan keinoon.
Asserin käsityskanta johtaisi siihen, ettei suurenkaan summan tai merkittävän etuuden lupaaminen tai tarjoaminen voisi "konkreettisesti vaikuttaa" virkamiehen toimintaan, koska virkamieshän on aina "lahjomaton", mikä lahjan tarjoajan tulisi ymmärtää.
Parasta taitaisi olla se, että laitetaan poliisit tulospalkkaukseen.
Mitään villaisella painamis-intoa ei olisi poliiseilla koska tulonlähde muodostuisi vain sakoista kertyvistä tuloista.
Ne joilla on varaa matkustella, elää hienosti ja ajella kalliilla autolla kovaa niin heille suotakoon ne oikeudet.
Kyllähän äijät yrittää tämän tästä ja maan tavan mukaan virkaveljeyden tai esimiesaseman tai merkittävän yhteiskunnallisen asemansa takia vetoamalla saada villaisella painetuksi (tai vedätetyn esitutkinnan) milloin vaimon pahoinpitelystä, rattijuopumuksesta tai kaahailusta.
Usein näkyvät saavankin pyytämänsä, joskus väitetysti pyytämättäänkin.
Tätä epäeettistä perinnettä Salon toiminnassa - hän tuntee hyvin vanhastaan ja nykyisen ylijohtaja Paateron omilla liikennerikoskuvioillaan edelleen siunaaman poliisirikosten peittelyperinteen - ei nyt juuri ole tarkasteltu, se kun ei kai ole rikos, ainoastaan maan tapa.
Paateron keississähän rivismurffi sai tuomion virkavelvollisuuden rikkomisesta sen jälkeen, kun silloisen lääninpoliisijohtajan hurjan ylinopeuden "paateriointi" oli päässyt julkisuuteen.
Jos nyt ilmeisen uskottavasti tarkoitukselliseksi näytettyyn(?) jankutukseen liitetystä pienellä tai isommalla lahjomalla lisävaikuttamisen yrityksestäkään ei tule kuin pään taputtelua, että eihän se kohta vaikuttamisyrityksessä nyt kuitenkaan varmaankaan tahallista ollut, niin eipä meillä sitten paljon ole toivoa kulttuurin siistiytymisestä.
Hyvä, että joku kuitenkin viitsii yrittää.
Ai, niinkö siinä Paateron tappauksessa kävi, että rivismurffi sai syyt niskoilleen?! Tuota en enää muistanutkaan.
Petri Salon tapauksessa on on kyllä aineksia KKO:n ennakkopäätökseksi.
Meillä on ollut maan tapana, että mitä suuremmasta herrasta, viskaalista polliitikosta on ollut kyse, sitä korkeampi syytekynnys on ollut eli sitä sitä enemmän epäillyn oikeusturvaintressi on painanut vaakakupissa selvittämisintressiin verrattuna.
Asian pitäisi olla tietenkin päin vastoin.
Jykä:
Et viittisi kirjoittaa blogia siitä että Ympäristöministeri Lehtomäen lähipiiri (tai sisäpiiri) on tehnyt aika merkittäviä osakekauppoja Talvivaaran osakkeista.
Sattumaako?
Kaikkia tappauksia ei ehdi millään kommentoida. Tässä kuitenkin muutama mietelmä Lehtomäen lähipiirin kaivosomistuksesta.
Lehtomäen tapaus osoittaa, millaista on se on tämä keskustalainen uusi avoimuus politiikassa. Ensin viivytellään reilut puoli vuotta asian ilmoittamista ja sitten kun ilmoitus on tehty ja aletaan kysellä rouva ministeriltä, että paljonko niitä perheen haalimia Talvivaaran osakkeita oikein on, niin aletaan tiuskia, että en minä tiedä eikä minun tarvitse sitä ilmoittaa! Varmaan tiesi oikein hyvin.
Professori Erkki Havansi kirjoittaa tänään Hesarin mielipidesivulla, että "lapsen osakkeet ovat huoltajan vastuulla." Kun myös Paula Lehtomäen pikkulapset omistavat Talvivaaran osakkeita, on miniterillä holhouslain mukaan velvollisuus tietää, mikä on lasten osakepotin suuruus. Lasten osakeomistuksen arvon suhteen vanhemmilla on sataprosenttinen intressi.
Lehtomäen "lähipiiriin", johon siis kuuluvat myös hänen kaksi pikkulastaan, omistamien Talvivaaran osakkeiden arvo on pörssikurssin mukaan laskettuna tällä hetkellä 422 000 euroa.
Ministeri Lehtomäki on istunut Vanhasen molemmissa hallituksessa, joista jälkimmäinen hyväksyi kahden uuden ydinvoimalan rakentamisen Suomeen.
Ministerin lähipiiri "sattui" ostamaan sadoilla tuhansilla euroilla kaivosyhtiön osakkeita hieman ennen hallituksen ydinvoiman lisärakentamista koskevaa päätöstä.
Talvivaara on hakenut samalta hallitukselta lupaa uraanin hyödyntämiseen. Jos lupa myönnetään, niin kuin tapahtuu, ministerin lähipiirin omistuksen arvo kaivosyhtiössä kasvaa taas merkittävästi. Talvivaaraan uraanilla pyöritetään ydinvoimaloita, myös niitä uusia.
Hyvän saumaan todellakin "sattui" ministerin perheelle Talvivaaran osakkeiden hankinta, ei voi muuta sanoa! Ministeri tulee esteelliseksi monissa Talvivaaran kaivostoimintaan liittyviä hankkeita, esimerkiksi tie- ja rautatielinjauksia, koskevissa asioissa.
Hohhoijaa, pitipä tämäkin vielä sattua ja tulla julki ennen vuoden 2011 vaaleja, ajateltaneen keskustapuolueessa. Mutta hyvä että tuli. Lehtomäki ei tietenkään olisi ilmoittanut lähipiirinsä kaivosomistuksesta, jollei pääministeri Vanhanen olisi narahtanut oikeuskanslerin jääviystutkinnassa.
Pitää varmaan itsekin alkaa ministeriksi tai kansanedustajaksi, että saa seuraamuksitta tehdä mitä haluaa.
Kun nykyään oikeudenhoitoa seurataan ja siitä keskustellaan (hyvä) näinkin paljon lehtitietojen varassa, niin minusta käräjä- ja hovioikeudet voisivat siirtyä vähitellen 2000 luvulle eli julkaista julkiset päätöksensä, tai ainakin julkista huomiota saaneet, oikeuslaitoksen omilla sivuilla. Ei-julkisten henkilöiden, todistajien ym. julkisuuteen kuulumattomien henkilöiden nimet voisi julkaisuversiossa poistaa.
Ehdotin tätä erään käräjäoikeuden laamannille eräässä mediaa ja oikeutta koskevassa keskustelutilaisuudessa. Ehdotus ymmärrettiin mutta muutoshaluja ei ilmennyt.
Mikäpä olisi mukavampaa kuin tästäkin blogista ajella suoraan raastuvan sivuille lukemaan tarkat perustelut itse. Joissakin tapauksissa muukin pöytäkirjaus ja todistajien kertomusten lueskelu olisi hyvä.
Avoimuutta haetaan ja asioista joka tapauksessa keskustellaan. Oikeudenkäyttö on julkista. Menemällä saliin voi kuitenkin kuulla kaiken halutessaan. Miksei sitten julkaista netissä?
Minusta tämä olisi mielenkiintoinen päivän kysymys. Ehkä oikeustoimittajat voisivat kokea leipänsä kapenevan vai voisiko asia olla sittenkin kaikkien etu?
Yst. terv. J. Ryhänen
Ilman mutta tällaisten merkittävien ja korkeassa asemassa olevia henkilöitä koskevien oikeusjuttujen tuomioiden julkaiseminen netissä olisi nykyisin aivan välttämätöntä. Näin tehdään useimmissa muissa maissa.
Mutta Suomessa asialle ei ole tehty mitään. Olen itsekin ehdottanut muutamaan otteeseen tuomioiden julkistamista netissä, mutta ehdotukselle ei ole kukaan korviaan lotkauttanut.
Tuomioistuimet, HO:t, KKO ja KKO ja niiden päällikkötuomarit tuntuvat ajattelevan, että miksi tehdä mitään sellaista, mitä ei ole käsketty laissa tekemään. Kun ei tee mitään ylimääräistä, pääsee paljon helpommalla - eikä tee niitä virheitäkään!
Tyypillistä virkamiesmentaliteettia siis myös tuomioistuimissa.
Hyvä Jukka Ryhänen: ehdotukseesi voi yhtyä sataprosenttisesti!
Lehtomäki ei ole varmaan tiennyt mitään etukäteen että Talvivaaran kaivoshanke hyväksytään. Toivottavasti ei hyväksytä. Välillä bisnetit onnistuu välillä ei.
Eikös kuitenkin ole niin, että aviopuolisoiden omaisuus tulkitaan yhteiseksi ellei avioehtoa ole tehty? Tarkoitan siis avioliiton aikana hankittua omaisuutta, joka avioeron sattuessa jaetaan tasan. Ja eihän aviopuolison ole velvollisuutta esimerkiksi todistaa puolisoaan vastaan oikeudessa. Eikö tuo ole aika vahva merkki siitä, että avioparin on tiedettävä toistensa asioista ja omistuksista?
Toivottavasti tässä jutussa ei tarvita suullisia todistajia lähipiiristä. Että näyttö löytyisi muualta, vaikkapa virallisista rekistereistä.
Paitsi, tuomioistuimia tai "valtakunnan oikeuttakaan" ei välttämättä hetkauta kirjalliset todisteet.
On niin trendikästä nämä suulliset käsittelyt. Hieno laki!
Harkiten varmaankin suunniteltu, vain juristi tienaa ja hyvin tienaakin.
Kukaan, mikään muu yrittäjä ei saa bisneksiin sellaista varmuutta.
Onko yksikään lakitoimisto mennyt nurin sen vuoksi että asiakkaat eivät maksa?
Tuosta maksupuolesta tuli mieleen, että vaikka Saloa vastaan ajettu lahjussyyte hylättiin, ei valtiota velvoitettu korvaamaan salon avustajan palkkiota. koska Salo tuomittiin rangaistuksen toisesta syytekohdasta eli törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Tiedotusasiasta vielä sen verran, että koska kyseessä oli merkittävä juttu, olisi luullut käräjäoikeuden laativan ratkaisustaan asianomaisen tiedotteen, jossa olisi kerrottu ratkaisun pääasialliset perustelut kummankin syytekohdan ja tuomion osalta.
Näin ei kuitenkaan ilmeisesti tapahtunut.
"Toisin sanoen, kukaan ei voi uskoa onnistuvan lahjomaan kahvikupilla, sanoi Viljanen."
Ilmeisesti poliisisetää kannattaa virkatehtäviin liittyvässä konfliktitilanteessa tästälähin lähestyä aina pienen lahjan kanssa - niin pienen, ettei sitä kukaan voi uskoa lahjomaksi.
Lähetä kommentti