1. Nyt kun vaalit ovat onnellisesti ohitse, voimme sukeltaa välillä ennakkopäätösten aina niin kiehtovaan ja kylmän viileää harkintaa edellyttävään maailmaan. Ottakaamme tässä ikään kuin alkupaloiksi esille vaikkapa tapaus KKO 2012:83, joka koskee jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytyksiä hovioikeudessa, kas tässä. Jatkokäsittelylupaa koskevista tapauksista on ollut blogissa puhetta aiemminkin.
2. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 5 §:n mukaan riita-asiassa tarvitaan jatkokäsittelylupa, jos käräjäoikeuden ratkaisu on asianosaiselle vastainen vain saamisen osalta, ja valituskirjelmässä esitetyn vaatimuksen ja käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen välinen erotus (häviöarvo) ei ole yli 10 000 euroa. Oikeudenkäyntikuluja ja vaatimukselle laskettavaa korkoa ei oteta huomioon häviöarvon määrää laskettaessa.
3. Lainkohdassa tarkoitetuissa niin sanotuissa rahamäärältään vähäisemmissä riita-asioissa valittajat tarvitsevat siis ensin hovioikeuden asian suppean käsittelyn jälkeen myöntämän jatkokäsittelyluvan (JKL), jotta hovoikeus voi ottaa asian varsinaiseen tutkintaansa (täystutkinta). Jos hovioikeus ei myönnä sanottua lupaa, asian käsittely hovioikeudessa päättyy ja käräjäoikeuden tuomio jää voimaan. Mainittu häviöarvo on nostettu laissa todella korkealle, sillä rahamärältään 10 000 euron suuruista riitaa ei voida sanoa vähäiseksi, jos asiaa tarkastellaan tavallisen yksityishenkilön kannalta. Lainsäätäjän valinta säätää sanotun suuruinen häviöarvo asian tutkimisen edellytykseksi asettaa muutoksenhakijat tietenkin sangen eriarvoiseen asemaan.
4. Ne perusteet, joilla lupa on myönnettävä, mainitaan oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentissa. Sen mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos:
1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta;
2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä;
3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa; tai
4) luvan myöntämiseen on muu painava syy.
5. Ratkaisussa KKO 2012:83 selostetussa tapauksessa A oli käräjäoikeudessa tuomittu nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä sakkorangaistukseen ja velvoitettu suorittamaan vahingonkorvauksena Kelalle 4 891 euroa korkoineen ja asianomistaja X:lle sairaalakuluista 210 euroa, työansion menetyksestä 1 950 euroa ja kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta 3 000 euroa eli vahingonkorvauksia yhteensä 10 051 euroa.
6. A valitti hoviokeuteen ainoastaan mainittujen vahingonkorvausten osalta. Tällöin on kysymyksessä riita-asia, eli myös tässä tapauksessa sovelletaan jatkokäsittelyluvan myöntämista riita-asiassa koskevia OK 25a:5:n säännöksiä. A vaati valituksessaan, että kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta tuomittu korvaus alennetaan 2 800 euroon esittäen samalla vahingonkorvauksen sovittelua koskevan muutosvaatimuksen.
7. Asiassa oli ongelmallista ensinnäkin se, tarvitsiko A jatkokäsittelyluvan vai ei. Jos asianosainen esittää samassa jutussa useita vaatimuksia, valittaja ei tarvitse jatkokäsittelylupaa, jos eri vaatimusten yhteenlaskettu häviöarvo on yli 10 000 euroa.
Hovioikeus, ratkaisuselosteen mukaan ilman erityisiä perusteluja, katsoi, että A tarvitsi luvan. Korkein oikeus päätyi samaan johtopäätökseen. Asian esittelijä oli kuitenkin toisella kannalla.
8. En ryhdy yksityiskohtaisesti käymään korkeimman oikeuden ja esittelijän perusteluja läpi. Muodollisesti katsoen näyttää siltä, että korkeimman oikeuden ratkaisu on oikea, jos pidetään silmällä ainoastaan häviöarvon määrittämisen laskentatapaa. Juridiikka ei ole kuitenkaan matematiikkaa. Kiperissä ja tulkinnanvaraisissa tapauksissa huomioon tulisi ottaa sekä lainsäätäjän että lain eli tässä tapauksessa koko lupajärjestelmän tarkoitus (ratio legis).
9. Tähän nähden voidaan kummastella sitä, että korkein oikeus ei ole kiinnittänyt perusteluissaan minkäänlaista huomiota esittelijän esille ottamiin näkökohtiin. Esittelijä Petteri Mikkola kirjoittaa mietinnössään:
- Vaikka jatkokäsittelylupajärjestelmän säätämisellä ei sinänsä ole rajoitettu oikeutta hakea muutosta käräjäoikeuden tuomioon, sillä on vaikutusta muutoksenhakemuksen tutkimismenettelyn perusteellisuuteen. Tällaista muutoksenhakuun vaikuttavaa säännöstöä on perusteltua tulkita suppeasti ja viime kädessä muutoksenhakijalle myönteisesti. Jos jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltuvuus asiaan on epäselvä, valituksen käsittelyä on siten syytä suoraan jatkaa oikeudenkäymiskaaren 26 luvussa säädetyllä tavalla. Jos jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltuvuus asiaan on epäselvä muutosvaatimusten puutteellisuuden vuoksi, hovioikeuden on tarvittaessa oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 3 §:n mukaisesti täydennytettävä valitusta tältä osin.
10. Esittelijä on aivan oikeassa todetessaan, että JKL-järjestelmä vaikuttaa asianosaisen muutoksenhakuoikeuteen välillisesti niin, että jos lupaa ei myönnetä, asiaa ei viedä perusteelliseen tutkintaan (täystutkinta). Tätä ongelmaa olen itsekin painottanut, mutta "viralliset tahot" eli etuneässä oikeusministeriö, korkein oikeus ja hovoikeudet eivät ole halunneet tätä näkemystä noteerata. Jos niin olisi tehty, koko JKL-järjestelmä olisi sattanut herättää eduskunnassa vastusta. Oli siis tarkoituksenmukaista pimittää ongelma päättäjiltä ja kaunistella asiaa niin, että myös JKL-järjestelmän piiriin kuuluvissa asioissa asianosaisilla olisi tismalleen samanlainen valitusoikeus kuin normaalistikin. Tätä taustaa vasten ei ole mikään ihme, että korkein oikeus on halunnut myös tässä tapauksessa sivuuttaa sanotun näkökohdan kokonaan.
11. Esittelijän johtopäätös, jonka mukaan ko. lainkohtaa on järkevää tulkita suppeasti ja viime kädessä siis valittajalle myönteisesti, on oikea - myös tästä pisteet esittelijälle! Tähän kannanottoon saadaan selkeää tukea myös lainvalmistelutöistä - esittelijä olisi toki voinut viitata mietinnössään niihin - eli tarkemmin sanottuna hovioikeusuudistusta koskevasta hallituksen esityksestä (HE 105/2009 vp) s. 53, jossa lausutaan näin:
- Jos on epäselvää, kuuluko valitus lainkaan jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltamisalan piiriin, tulisi asiassa myöntää lupa. Luvan myöntäminen asiassa, jossa lupaa ei mahdol- lisesti olisi tarvittu, ei olisi menettelyvirhe. Valitusasian käsitteleminen oikeudenkäy- miskaaren 26 luvun mukaisessa menettelyssä ei voisi vaarantaa asianosaisten oikeusturvaa eikä myöskään olla seikka, jonka voitaisiin katsoa vaikuttaneen jutun lopputulokseen siten kuin tuomiovirhekantelua koskevassa oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 4 kohdassa on säädetty. Hovioikeus ei siten menettelisi virheellisesti silloinkaan, kun se tutkisi suoraan asian, joka kuuluisi lupajärjestelmän piiriin. - Tätä näkemystä olen itsekin korostanut.
12. Hieman aikaisemmin mainitussa hallituksen esityksessä sanotaan vielä näin (s. 53):
- Lupajärjestelmän tavoitteiden mukaista ei olisi se, että häviöarvon selvittäminen olisi käytännössä vaikeampaa kuin valituksen ratkaiseminen. Jollei häviöarvo olisi käräjäoikeuden ratkaisun ja valituskirjelmän perusteella vaikeuksitta laskettavissa, olisi järjestelmän toimivuuden kannalta suositeltavaa, että lupa rajatapauksissa myönnetään. Tällaisissa tilanteissa voisi myös olla perusteltua pyytää valittajan vastapuolelta vastaus ennen lupapäätöksen tekemistä.
13. Minusta ratkaisun KKO 2012:83 anti on - yllättävää kyllä - juuri siinä, mitkä seikat korkein oikeus on päätöksensä perusteluissa sivuuttanut! Korkein oikeus on ohittanut perusteluissaan pro et contra -perustelumetodin ja soveltanut kylmästi häviöarvon matemaatista laskemista tarkoittavaa "hiusten halkomis" -metodia. Korkein oikeus on pitänyt silmällä ja tuonut perusteluissan esiiin ainoastaan sellaisia seikkoja, jotka tukevat sen valitsemaa lopputulosta, mutta sivuuttanut tyystin esittelijän esiin nostamat contra-seikat ja perusteet. Huomionarvoista on lisäksi se, että vaikka korkein oikeus normaalisti aina nojautuu perusteluissaan tiukasti - jopa liian tiukasti - lain esitöihin - näin ole tehty tässä tapauksessa, sillä korkeimman oikeuden perusteluissa ei mainita ko. osin (JKL:n tarve) halaistua sanaa hallituksen esityksessä mainitusta tulkintasäännöstä tai muistakaan seikoista. Paha juttu, sillä tämä osoittaa, miten yksipuoliseen ja vastanäkökohdat sivuuttavaan argumentaatioon ratkaisu perustuu.
14. Korkein oikeus on hieman paikannut tylyä kannanottoaan ratkaisemalla asian niin, että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa painavan syyn perusteella. Tässä kohdin lain esityöt ovat nyt kelvanneet korkeimalle oikeudelle. Minusta on ilman muuta selvää, että mainitunlaisessa tapauksessa JKL tulee myöntää. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, millä perusteilla hovoikeus oli kuitenkin päättänyt evätä luvan. Tätä emme voi tietää, koska käytäntö, jonka korkein oikeus on ilman perusteluja hyväksynyt, on se, että hovioikeuden ei tarvitse perustella lupapäätöksiään millään tavalla. On toki nurinkurista ja asianmukaisen lainkäytännön vastaista menettelyä, että valittajan on mentävä korkeimpaan oikeuteen asti saadakseen tietää, mitkä ovat ne perusteet, joiden nojalla hänen lupahakemuksensa on hovoikeudessa hylätty. Mutta suomalainen lainkäyttö nyt vain on joskus näin typerällä tolalla!
15. Kun hovioikeuksien ei tarvitse perustella lupapäätöksiään, työllistävät JKL-asiat korkeinta oikeutta. JKL-järjestelmä on ollut voimassa vuoden 2011 alusta, ja tänä aikana korkeimpaan oikeuteen on tehty hovioikeuksien luvan epäämispäätöksistä todennäköisesti jo satoja valituslupahakemuksia ja valituksia; tilastotietoja tästä ei ole kuitenkaan julkaistu. Korkein oikeus on myöntänyt tähän mennessä jo lähes parikymmentä valituslupaa siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää lupa tai kuuluuko asia JKL:n soveltamisalan piiriin. Tähän mennessä eli vuoden 2012 aikana KKO on julkaissut ennakkopäätöksinä JKL:n soveltamisesta jo kahdeksan ennakkopäätöstä, eli JKL-asiat kuuluvat korkeimman oikeuden suurimpiin asiaryhmiin. Ks. ratkaisut KKO 2012:25, 26, 27, 28, 31, 33, 44 ja nyt siis KKO 2012:83.
16. JKL-asiat työllistävät siis korkeinta oikeutta melkoisesti. Mainituissa asioissa annettujen ennakkopäätösten prejudikaattiarvoa voidaan kuitenkin pitää melko vähäisenä.
Jos ennakkopäätössten prejudikaaatiarvoa arvioidaan asteikolla 1-5, sijoittuvat korkeimman oikeuden JKL-asioissa antamat ennakkopäätökset suurimmaksi osaksi kohtaan 1. Jos hovioikeuksilla olisi velvollisuus perustella JKL-ratkaisuja, vähenisivät näissä asioissa korkeimpaan oikeuteen tehtävät valituslupahakemukset ja valitukset tuntuvasti, jolloin korkeimmalta oikeudelta säästyisi aikaa todella merkittävien asioiden esille ottamiseen ja ratkaisemiseen.
KKO:n esittelijä on ilmeisesti valmistunut Lapin yliopistosta.
VastaaPoistaTilanne siis jatkuu ko. osin samanlaisena kuin aiemmin seulontamenttelyn aikanakin:
VastaaPoistaHovioikeudet, ainakin toiset niistä, karsivat JKL:lla ilman minkäänlaisia päätösperusteluja juttuja varsinaisesta tutkinnasta niin paljon kuin suinkin mahdollista ja sääntelevät näin työmääräänsä. Asianosaiset ja advokaatit valittavat luvan epäävistä päätöksistä innolla KKO:een, joka joutuu antamaan rutkasti valituslupia ja ennakkopäätöksiä paimentaakseen hovoikeuksia "oikealle tielle"! Onkohan tässä minkäänlaista järkeä?
Jotenkin epäilyttää, että jatkokäsittelylupajärjestelmä työllistää hovioikeuksiakin enemmän kuin sillä mahdollisesti säästetään työtä. Monessa tapauksessa jatkokäsittelyluvan tarpeen selvittämiseen ja päätökseen luvan myöntämisestä tai myöntämättä jättämisestä menee paljon enemmän aikaa kuin pääasian ratkaisemiseen.
VastaaPoistaJatkokäsittelylupa pitäisi siis antaa, jos sen epäämiseen menee aikaa yli 10 minuuttia.
VastaaPoistaJKL-järjestelmän todellisena tavoitteena oli vapauttaa hovioikeus toimittamasta suullista pääkäsittelyä ns. vähäisemmissä asioissa.
VastaaPoistaTämän tavoitteen tehostamiseksi lakiin (OK 25a:11.2) on otettu säännös, jonka mukaan jatkokäsittelylupaa ei tarvitse sanotun pykälän 1 momentin 1 kohdan nojalla eli ns. muutosperusteella myöntää yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella.
Ruotsin lakiin, joka on muilta osin hyvin samanlainen kuin Suomessa, ei ole otettu sanottua säännöstä. Ruotsalaiset hovioikeustuomarit eivät olekaan koskaan tunteneet samanlaista virkamiesmäistä kammoa pääkäsittelyjä kohtaan kuin suomalaiset kollegansa.
Suomen ilmavoimat aikoo mennä suorittamaan Horneteilla "aseetonta palvelua" Islantiin. Tämä tästä nyt vielä puuttui, kaiken muun nurinkurisuuden keskellä!
VastaaPoistaBlogistin mukaan hovioikeuksien JKL-päätöksista tehdyt valitukset työllistävät merkittävällä tavalla KKO:ta. Lisäksi blogista ilmenee, että ainoa tapa, jolla voi saada selville hovioikeuden perustelut JKL-päätökselle on valittaa asiasta KKO:hon. Tälläinen tilanne hämmästyttää ja kummastuttaa kommentoijaa.
VastaaPoistaJos olisin juristi, joka hoitaisi asiaa jossa hovioikeudelta haettaisiin JKL:ää, niin sikäli kun hovioikeuden päätös olisi kielteinen niin veisin asian aina automaattisesti KKO:hon. Mitään hävittäväähän siinä ei ole. Siten KKO:hon oletettavasti päätyy huomattavan suuri määrä tälläisiä asioita, kuten blogistikin on esittänyt.
Oletan, että KKO ei erityisemmin haluaisi millään tasolla käsitellä näitä suhteellisen triviaaleiksi laskettavia asioita. Siten minua ihmetyttää, että miksi KKO ei ole ennakkopäätöksillään ohjannut hovioikeuksia perustelemaan tyhjentavästi päätöksiään näissä JKL-asioissa. Jos itse olisin KKO:n tuomari, pyrkisin siihen, että tälläisiä asioita tulisi pöydälleni mahdollisimman vähän. Paras keino tähän on tietenkin se, että hovioikeus perustelee päätöksensä kattavasti, jolloin hävinneellä osapuolellakin on selvä käsitys siitä miksi hän hävisi, jolloin tarve valittaa ihan vain valituksen vuoksi vähenee.
Blogistin mukaan KKO ei kuitenkaan toimi edellä kuvailemallani tavalla jonka itse koen loogiseksi. Siten herää kysymys, että haluavatko KKO:n korkeat tuomarit oikeasti käsitellä näitä asioita? Vai ovatko he kenties jotenkin tyhmiä kun tahtovat omaa työtaakkaansa näin kasvattaa?
Eivät KKO:n jäsenet toki tyhmiä ole! KKO haluaa ennakkopäätöksillän, joita on annettu tänä vuonna JKL-asioissa jo kahdeksan ja lisää voi vielä tulla - KKO antaa vuodessa yht. n. 100 ennakkopäätöstä - opettaa ja ohjata hovioikeuksia "oikealle tielle" ja siksi KKO perustelee hyvin tarkasti, mikä hovioikeudessa meni pieleen, kun se ei myöntänyt lupaa, vaikka niin olisi pitänyt tehdä.
VastaaPoistaOlen itse ehdottanut samaa, eli hoviokeuksien pitäisi lyhyesti esimerkiksi puolen sivun tai yhden koko sivun verran - ei siis mitenkään mahdottoman perusteellisesti - perustella, miksi sen mielestä lupaa ei tarvitse myöntää. Ei tuohon tärvääntyisi kovinkaan pajon aikaa kokeneilta tuomareilta - jos nimittin asia on niin selvä, ettei lupaa todellakaan pitäisi eikä tarvitsisi myöntää. Kuvittelisin, että voisin itse normaalin virka-ajan puitteissa perustella tuollaisia päätöksiä sanokaamme vaikka 15-20 kappaletta yhdessä päivässä; usiemmiten toki myöntäisin JKL:n, jolloin päätöstä ei tietenkään perustella.
"Virallisesti" kuitenkin väitetään, että hovioikeuksilta kuluisi tapeettomasti aikaa ja ruutia, jos se alkaisi perustella päätöksiä, joilla lupa evätään.
Se, ettei hovioikeus perustele kielteistä lupapäätöstään, voi johtua siitä yksinkertaisesta syystä, ettei ko. päätöstä edes voi perustella, ts. oikeasti lupa olisikin tullut myöntää.
VastaaPoistaVaikka KKO kuvittelee voivansa pystyä ohjaamaan lukuisilla ennakkopäätöksillään hovioikeuksien JKL-käytäntöä, ei noilla päätöksillä ole kuitenkaan käytännössä toivottua vaikutusta. Hovioikeudet hylkäävät yhä edelleen summan mutikassa - työmääräänsä keventääkseen - suuren joukon lupahakemuksia myös niissä tapauksissa, joissa lupa olisi ollut lain mukaan myönnettävä. Se, että hylkypäätöksiä ei perustella, mahdollistaa tietenkin tällaisen mielivallan. KKO taas myöntää valitusluvan vain korkeintaan 5-8 prosentissa kaikista niistä hakemuksista, joissa valitetaan hovioikeuden kielteisestä JKL-päätöksistä.
VastaaPoistaTässä on aika mielenkiintoinen valituslupa-asia. Lupa myönnetty jokin aika sitten:
VastaaPoistaVL:2012-99 Oikeudenkäyntimenettely - Jatkokäsittelylupa
Kysymys hovioikeuden menettelyn oikeellisuudesta, kun hovioikeus oli oikaissut käräjäoikeuden tuomion perusteluja asiassa, jossa se ei ollut myöntänyt jatkokäsittelylupaa.
Minusta tuossa valitusluvan saaneessa asiassa on kyse yksinomaan aika teknisluonteisesta kysymyksestä. Toki hovioikeuden olisi pitänyt lakia tiukasti tulkiten myöntää ensin valituslupa.
VastaaPoistaKieltämättä jakokäsittelylupien perusteleminen olisi perusteltua.
VastaaPoistaItse asiasta herää kysymys, että jos kokeneet hovioikeudenneuvokset ovat nopeasti päätyneet siihen, että arvionvaraisessa korvauksessa ei ole syytä takertua lillukanvarsiin (muutos 3.000:sta 2.800:aan) ja että tahallisella rikoksella aiheutettuja, ennakoitavan suuruisia korvauksia ei ole syytä lähteä sovittelemaan, miksi tätä ajattelua ei ole voinut pukea hylkäävän jatkokäsittelyluvan muotoon.
Kokonaan eri asia asia on, paljonko työtä asiassa on säästynyt verrattuna siihen, että hovioikeus olisi kirjoittanut tutkineensa jutun valituksen rajoissa ja että ei ole syytä muuttaa käräjäoikeuden ratkaisua.
Itse ymmärrän KKO:n ratkaisun siten, että viesti on ollut nimenomaan se, että häviöarvon pitkällisen laskemisen sijasta, olisi (vähävaraisen) nuoren jutussa tullut myöntää lupa (ja sitten halutessa hylätä valitus.)
Ns. prejudikaattikyysmyksenä tapauksessa on kyllä ollut kysymys siitä, kuuluiko ko. asia JKL:n sovelt valittaja saa asian hovioikeuden täystutkintaan ainoastaan, jos hovioikeus myöntää valitusluvan. KKO on perusteluissaan nimenomaan painottanut sitä, miten häviöarvo tulee tällaisessa tapauksessa määritellä!
VastaaPoistaMetsään meni tämäkin uudistus. Jälleen kerran.
VastaaPoista