776. KKO 2013:71: Tuomarin prosessinjohdon laiminlyönti

1. Tuomarin tärkeimmät tehtävät käräjillä ovat prosessin johtaminen ja tuomion perusteleminen. Keskity siis erityisesti niihin. 

2. Noilla sanoilla alkoivat allekirjoittaneen aikoinaan Ikaalisten tuomiokunnan ukkotuomarin ominaisuudessa käräjätuomareille ja notaareille antamat yksityiskohtaiset ohjeet, jotka on päivätty ja allekirjoitettu 8.8.1988. Noista päivistä on vierähtänyt jo neljännesvuosisata, eikä Ikaalisten tuomiokuntaa tai käräjäoikeuttakaan enää ole olemassa, mutta tämä ei tarkoita suinkaan sitä, etteikö tuo muistutus tuomarin tärkeimmistä tehtävistä oikeudenkäynnissä pitäisi edelleen paikkansa. 

3. Prosessinjohto voidaan jakaa kahteen osaan eli muodolliseen ja aineelliseen (materiaaliseen) prosessin johtamiseen. Muodollinen prosessinjohto tarkoittaa käsittelyn ulkoisen kulun järjestämistä. Aineellinen (materiaalinen) prosessinjohto puolestaan liittyy tuomarin/tuomioistuimen tehtäviiin itse asian selvittämiseksi, eli se kohdistuu jutussa esitettyyn oikeudenkäyntiaineistoon. Aineellisen prosessinjohdon avulla tuomari selventää, tarkistaa, rikastaa ja tarvittaessa myös rajoittaa sitä aineistoa, jonka pohjalta tuomio annetaan. Kyse on lähinnä siitä, että asianosaiset ja tuomari ovat puolin ja toisin tarkoin selvillä siitä, mitä asianosaiset vaatimuksillaan ja niiden perusteilla tarkoittavat, jottei epäselvyyksiä ja ristiriitaisuuksia mainitussa suhteessa ilmenisi eikä asiassa annettava ratkaisu tulisi asianosaisille yllätyksenä. Tässä tarkoituksessa tuomari joutuu puuttumaan asian selvittämiseen ja käyttämään kyselyoikeuttaan ja informoimaan asianosaisia ja heidän avustajiaan erilaisista kysymyksistä. Aineellinen prosessinjohto ei velvoita ainoastaan käräjäoikeuden tuomareita, vaan koskee yhtä lailla myös hovioikeustuomareita.

4. Edellä lausuttu on "peruskurssikamaa" eli mainittuja asioita yritetään päntätä oikeustieteen opiskelijoiden päähän jo prosessioikeuden perusopetuksessa ja sitten vielä myöhemmin aineopintojen yhteydessä. Mutta oppi ei aina mene perille ja jos meneekin, niin hyvät opit ja opetukset voivat unohtua, kun vastavalmistunut lakimies  myöhemmin  nimitetään tuomarin ylevään virkaan ja hän joutuu johtamaan prosessia ihan "oikeesti" käytännössä. Prosessinjohto kuuluu asioihin, joissa pelkät tiedot eivät riitä, vaan joissa  tarvitaan myös halua ja taitoa soveltaa oppeja käytäntöön. Se, millaiseksi kunkin tuomarin prosessinjohto käytännössä muodostuu, riippuu paljolti tuomarin omaksumasta ammattietiikasta. Tästä johtuu, että tuomareiden prosessinjohdon taso vaihtelee käytännössä etenkin aineellisen prosessinjohdon osalta suuresti sen mukaan, millaisen asenteen tuomari on omaksunut  prosessinjohtoon. On monia aktiivisia ja taitavia prosessinjohtaja-tuomareita, mutta toisaalta on vähintään yhtä suuri joukko prosessinjohtoon passiivisesti suhtautuvia tuomareita. 

5. Tämä esipuheen jälkeen voimmekin ryhtyä tarkastelemaan tänään annettua korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2013:71, jonka  keskiössä on nimenomaan tuomarin aktiivinen prosessinjohto. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan käy ilmi KKO:n ratkaisun perusteluista, joissa jostakin syystä vaietaan kokonaan prosessinjohdosta - edes sanaa prosessinjohto ei mainita perusteluissa saati sitten ratkaisun asiasanastossa  - vaikka tapauksen punainen lanka (clou) liittyy nimenomaan tuomarin aineelliseen prosessinjohtoon, tarkemmin sanottuna sen laiminlyöntiin sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa. Prosessinjohdon sivuuttaminen perusteluissa on minusta valitettavaa, sillä olihan tapauksessa esillä tyypillinen aktiivista prosessinjohtoa edellyttänyt tilanne ja mitä otollisin tilaisuus kiinnittää tuomarikunnan huomiota lainkäytön ohjaamisen tarkoituksessa prosessinjohdon merkitykseen. Korkeimman oikeuden ennakkopäätösten funktionahan on juuri lainkäytön ja alempien oikeuksien toiminnan ohjaaminen, mutta nyt  tarjolla ollut tilaisuus ohjata lainkäyttöä kyllä missattiin.

6. Kyseisessä tapauksessa syytetty A - KKO käyttää hänestä "miedompaa" termiä "vastaaja" - oli törkeää velallisen epärehellisyyttä koskeneessa asiassa Helsingin käräjäoikeudessa kiistänyt syytteen ja rikokseen perustuneet asianomistajien korvausvaatimukset perusteeltaan mutta myöntänyt korvausvaatimukset määriltään oikeiksi. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen osaksi katsoen, että A oli ilman hyväksyttävää syytä luovuttanut yhtiön varoja ja omaisuutta vähemmän kuin syytteessä oli väitetty, mutta velvoitti A:n kuitenkin suorittamaan asianomistajille vahingonkorvausta täysimääräisesti (n. 43 000 euroa) sillä perusteella, että hän oli myöntänyt vaatimukset määriltään oikeiksi. Käräjäoikeus on siis ajatellut, että koska myöntäminen sitoo korvausten osalta vastaajaa/syytettyä, niin mitäpä asiaa on syytä ryhtyä enemmälti selvittämään.

7. Helsingin hovioikeus, jossa A vaati korvausvelvollisuutensa alentamista, katsoi tosin A:n yhtiöstä  ilman hyväksyttävää syytä luovuttaman omaisuuden arvoksi ainoastaan reilut 36 000 euroa, hylkäsi A:n ko. korvaussumman alentamista koskevan vaatimuksen sillä perusteella, että A ei ollut hovioikeudessa esittänyt hyväksyttävää perustetta korvausvelvollisuutensa määrällisen myöntämisen peruuttamiselle. Hovoikeus lähti siis kylmästi siitä, että myöntäminen sitoo ja se voidaan myöhemmin peruuttaa pätevästi vain, jos siihen on "hyväksyttävä syy". Vaikka sitä ei perusteluissa mainitakaan, niin hovioikeus on nojautunut ilmeisesti ennakkopäätökseen KKO 1999:6, jossa katsotiin, että alioikeudessa tehty myöntäminen voitiin peruuttaa vielä hovioikeudessa, kun myöntäminen oli perustunut erehdykseen.

8. Hovioikeuden menettelyä ja ratkaisua voidaan syystä ihmetellä. Kuten KKO:n perustelujen kappaleesta 9 ilmenee, A on hovioikeuden pääkäsitelyssä selittänyt, että hän ei ollut käräjäoikeudessa esittämällään lausumalla - korvausvaatimukset myönnetään määriltään oikeiksi - tarkoittanut myöntää oikeiksi väitetyllä rikoksella asianomistajille aiheuttamiensa vahinkojen määrää vaan ainoastaan todeta, ettei hänellä ollut huomauttamista asianomistajien yhtiöltä velkomikseen ilmoittamiin määriin. Tähän nähden hovioikeuden tulkinta, jonka mukaan A:n mainittua kannanottoa on pidetty korvausvaatimusten määrällisen myöntämisen peruuttamisena, vaikuttaa kummalliselta. 

9. Hovioikeuden, samoin kuin jo käräjäoikeuden, olisi toki pitänyt prosessinjohdon eli kysymysten ja huomautusten avulla selvittä, mitä A itse asiassa oli tarkoittanut ko. lausumallaan käräjäoikeudessa ja mitä hän tarkoitti em. kannanotollaan hovioikeudessa. Hovioikeuden tuomareiden olisi pitänyt sanoa esimerkiksi jotenkin siihen tapaan, että "olemmeko me nyt ymmärtäneet oikein, eli haluatteko te peruuttaa  käräjäoikeudessa antamanne myöntämisen, vai mistä oikeastaan on kysymys" tai "mitä te olette käräjäoikeudessa oikeastaan tarkoittanut, kun olette sanonut, että myönnätte vaatimukset määriltään oikeiksi" taikka "oletteko tarkoittaneet todella suostua maksamaan vaaditut korvaukset, vaikka ne ylittävät yhtiöstä luovuttamanne omaisuuden arvon". Tällöin se, mitä A oli todellisuudessa tarkoittanut, olisi aivan ilmeisesti valjennut myös tuomareille.

10. Kun asian oikea laita ei selvinnyt vielä hovioikeudessakaan, A piti valittaa edelleen korkeimpaan oikeuteen. Siellä  A:n tarkoitus ymmärrettiin ja hänen korvausvelvollisuutensa  aleni noin 6 000 eurolla. Perustelujen ydin ilmenee kohdasta 8, mutta kuten jo edellä totesin, tuomioistuimien, siis sekä käräjäoikeuden että hovioikeuden, prosessinjohdon laiminlyöntiä korkein oikeus ei ole ottanut esille eikä perusteluissa edes mainita sanaa prosessinjohto tai kyselyvelvollisuus taikka näitä prosessitoimia koskevaa lainkohtaakaan (ROL 6:5: "Tuomarin tulee kysymyksin poistaa asianosaisten lausuntojen epäselvyyksiä ja puutteellisuuksia").  Perustelujen kohdassa 8 todetaan vain miedosti ja ympäripyöreästi, että käräjäoikeuden olisi tullut tällaisessa tilanteessa varmistautua siitä siitä, että A oli tarkoittanut myöntää korvausvastuunsa täysimääräisesti. 

11. Tämä "varmistautuminen" olisi siis edellyttänyt aineellisen prosessinjohdon käyttämistä, johon tuomarilla on lain mukaan velvollisuus, mutta tästä velvollisuudesta ja sen laiminlyönnistä KKO:n perusteluissa ei ole minkäänlaista mainintaa. Ennakkopäätöksen otsikon asiasanaston tärkein sana olisi ollut ilman muuta prosessinjohto tai aineellinen prosessinjohto, mutta nyt siinä mainitaan prosessinjohdon tilalla täysin mitäänsanomaton sana "oikeudenkäyntimenettely".Tuomari tai tutkija, joka etsiii KKO:n oikeustapaushakemistoista prosessinjohtoa koskevia ratkaisuja, ei siis löydä nyt annettua ennakkopäätöstä lainkaan. Ikävä juttu, mutta tässä taas kerran menetettiin erinomainen tilaisuus ohjata alempien tuomioistuinten lainkäyttöä eli kiinnittää tuomareiden huomiota prosessinjohtoon ja sen tärkeään merkitykseen. Kuten käräjäoikeuden ja hovioikeuden virheellisestä menettelystä havaitaan, ohjaukseen olisi ollut todella tarvetta.