torstai 25. heinäkuuta 2013

754. Lisiä oppiin veropetostuomion purkamisen edellytyksistä

1. Ruotsin korkein oikeus (Högsta domstolen, HD) antoi tänään jo kolmannen päätöksen veronkorotuksen ja veropetostuomion suhteesta (Ö 3509-13). Päätös löytyy linkistä

http://www.hogstadomstolen.se/Domstolar/hogstadomstolen/Avgoranden/2013/2013-07-25%20O%203509-13%20Protokollsbeslut.pdf

2. Päätöksen sanoma ja oikeusohje voidaan kiteyttää näin: 

Jos veropetosta koskeva syyte on nostettu ennen kuin verottaja on päättänyt veronkorotuksesta, ei EIS 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa mainittu kaksoisrangaistavuuden kielto (ne bis in idem -kielto) ole peruste, jolla lainvoiman saanut veropetostuomio voidaan purkaa, eikä tämä riippu siitä, milloin veronkorotusta koskeva päätös on saanut lainvoiman.

3. Puheena olevassa tapauksessa hovioikeus oli tuominnut TG:n mm. vuosina 2007-2008 tehdyistä törkeästä veropetoksesta ja velallisen epärehellisyydestä 3 vuodeksi 9 kuukaudeksi vankeuteen. Hovioikeuden tuomio sai lainvoiman. Hovioikeuden tuomiosta ilmenee, että sen jälkeen kun käräjäoikeus oli antanut asiassa oman tuomionsa, verottaja oli määrännyt TG:lle veronkorotuksen verovuodelta 2007. TG haki korkeimmalta oikeudelta hovioikeuden tuomion purkamista vedoten siihen, että hänen EIS 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa mainittua oikeuttaan oli loukattu, eli hän oli tullut tuomituksi samasta teosta kahdesti.

4. Korkein oikeus hylkäsi TG:n purkuhakemuksen. Päätöksen perusteluissa viitataan ensin HD:n 11.6.-13 antamaan päätökseen (tätä päätöstä , "juniavgörandet", olen selostanut blogissa numero 741/11.6.-13):

Rätten att inte bli lagförd eller straffad två gånger för samma brott (gärning) omfattar systemet med skattetillägg och påföljd för brott mot skattebrottslagen. Rätten gäller med avseende på såväl mervärdesskatt som andra skatter och avgifter. Rätten ska iakttas när skattetillägg och påföljd för skattebrott aktualiseras för en och samma fysiska person, också när en juridisk person är primärt ansvarig för skattetillägget. Det föreligger hinder mot åtal för skattebrott så snart Skatteverket har fattat ett beslut om att ta ut skattetillägg, oavsett om beslutet har vunnit laga kraft eller inte. Däremot ska rätten att inte bli lagförd eller straffad två gånger för samma brott normalt inte hindra åtal och dom för bokföringsbrott av det skälet att skattetillägg har tagits ut.

5. Seuraavaksi päätöksen perusteluissa viitataan HD:n 16.7.-13 antamaan purkupäätökseen ("juliavgörandet", olen kertonut päätöksestä blogijutussa nro 752/16.7.-13):

Högsta domstolen har vidare i ett beslut den 16 juli 2013 i mål Ö 1526-13 (juliavgörandet) slagit fast att när en brottmålsdom som har meddelats efter den 10 februari 2009 inte är förenlig med den rätt att inte bli lagförd eller straffad två gånger för samma brott (gärning) som har konstaterats i juniavgörandet, så ska den dömde ha rätt till resning om ett återupptagande behövs för att avbryta ett pågående frihetsberövande. Rätt till resning ska i regel också föreligga när ett återupptagande inte behövs för att avbryta ett pågående frihetsberövande.

6. Johtopäätöksenään nyt esillä olevassa purkuasiassa HD toteaa, että koska verottaja on määrännyt TG:lle veronkorotuksen vasta sen jälkeen, kun veropetossyyte oli tullut käräjäoikeudessa vireille, ei päätös muodosta prosessinestettä suhteessa rikosoikeudenkäyntiin, eikä siis ole estänyt veropetossyytteen tutkimista.

7. Toinen kysymys on, mikä merkitys veropetosjutun vireillä ollessa määrätyllä veronkorotuksella saattaa olla asiassa. Veronkorotuspäätöksellä ei ole tässä tapauksessa veropetossyytteen tutkimisen estävää lis pendens -vaikutusta. Sitä vastoin myöhemmin vireille tullut veronkorotusmenettely saattaa loukata lis pendens - kieltoa. Tämän kysymyksen tutkiminen tai veronkorotuspäätöksen mahdollinen purkaminen ei kuitenkaan kuulu yleisen tuomioistuimen, vaan hallintotuomioistuimen toimivaltaan.

8. Ruotsin korkein oikeus on siis varsin lyhyen ajan kuluessa suorittanut puheena olevassa ongelmallisessa asiassa selkeän linjanvedon kolmella  - vieläpä keskellä kesää -  antamallaan päätöksellä. Kaikki kolme päätöstä ovat yksimielisiä, myös 11.6. täysistunnossa tehty tärkein päätös linjan muuttamisesta. 

9. Meillä Suomessa korkein oikeus ja valtakunnansyyttäjä tuntuvat ottavan asiat huomattavan paljon rauhallisemmin. Korkeimman oikeuden 5.7.-13 linjanmuutosta tarkoittava päätös (KKO 2013:59) on mahdollisimman niukka äänestyspäätös (6-5, ks. blogikirjoitus 749/5.7.-13), eikä meillä ole vielä mitään tietoa siitä, onko sanotulla päätöksellä taannehtivaa vaikutusta niin, että myös aiemmin vastoin ne bis in idem -kieltoa annetut veropetostuomiot  voitaisiin purkaa.  



                                           Näyttää "Päivän kasvolta 31.7."                        


tiistai 23. heinäkuuta 2013

753. Kesäistä jutunjuurta

Hänen Kuninkaalllnen Korkeutensa Cambridgen prinssi George, suomeksi siis Yrjö.
Mutta missä on Hyssäälän Lissun suuren kohun saattelemana prinssin vanhemmille lahjoittama pahvilaatikko?

1. Sairaudesta selviäminen tuo miespoliitikolle sankarin sädekehän mediassa ja yleisön keskuudessa.

2. Näin ainakin väittää median ja politiikan suhdetta tutkinut tutkija Erkka Railo - ja tutkijoitahan meidän on, luoja paratkoon, tässäkin asiassa uskominen! Railon mukaan miespoliitikkojen terveydentilasta kehittyy julkisuudessa usein jännitystarina, jossa seurataan, selviääkö poliitikko vaikeuksista. "Jos selviää, se tuo sankarin sädekehää. Selviämällä ruumillisista heikkouksista hän osoittaa, että henki on ruumista vahvempi", Railo sanoo Uuudesssa Suomessa.

3. Historiasta löytyy lukuisia esimerkkejä johtavista miespoliitikoista, joiden terveys on ollut suurennuslasin alla.  Esim.1990-luvulla luvulla puhuttiin Paavo Lipposen kihdistä, jonka ajateltiin estävän häntä suorittamasta pääministerin velvollisuuksia. Myös Timo Soinin  terveyttä seurattiin etenkin iltapäivälehdissä hyvin tarkkaavaisesti ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja.

4. Timo Soinin terveys vaikuttaa nyt varsin hyvältä. Paino ei nouse, mutta ei taida juuri laskeakaan, stabiili tilanne muistuttaa persujen kannatuksen kehitystä. Soinin osaomistuksessa oleva suomenhevonen kuitenkin munasi pahemman kerran raveissa, kun se hyppäsi laukalle kesken kaiken ja juuri kun Soini kehuskeli I-S:n toimittajalle heppaansa. Kyllä Soini sitten manaili ja harmittelikin lehdessä tapahtumaa kovasti.

5. Mutta mikä avuksi Soinille ja persuille, kun Juha Sipilän ja kepun kannatus tuntuu  juuri nyt laukkaavan hirmuvauhdilla ja paskat on vaarassa pudota rattailta? 

6. Ei hätää, kyllä Timppa keinot keksii! Tänään nimittäin vuodettiin julkisuteen - mistähän lähtehestä (?) - miten Timo Soini oli saanut tappouhkauksia vuoden 2011  eduskuntavaalien ja persujen jytkyvoiton jälkeen. Jopa niin vakavia (?), että Supo määräsi LP:n ja paikallisen poliisin saattelemaan Timppaa viikon verran kotoa töihin eduskuntaan ja takaisin Iivisnimeeen.

7. Nyt jäämme vain  jännittyninä odottamaan seuraavaa galluppia ja sitä, kumpi puree kansaan paremmin, Juha Sipilän sairastama veritulppa vai Timo Soinin reilut kaksi vuotta sitten saama tappouhkaus. Veikkaan, että Soini on tässä asiassa pahasti jälkijunassa.

8. Suomessa on "kohuttu" pari viikkoa Päivi Räsäsen Raamattu-puheista ja tehty joidenkin höynähtäneiden ihmisten kirkosta eroamisesta suuria otsikoita. Räsästä on vaadittu eroamaan ministerin virasta oikein oikeusprofessori Jukka Kekkosen patistelemana ja Hesarin johdolla - siis vapise, poliisiministeri Päivi Räsänen! Arkkipiispa Kari Mäkinen on ollut hiljaa kuin kusi sukassa, vaikka juuri hänen jos kenen olisi tullut käyttää asiassa painavia puheenvuoroja. 

9. Arkkipiispa Mäkinen on ilmeisesti ryhtymässä dekkaristiksi  - kaimansa ex-oikeusministeriin ja poliittisen uransa ryypänneen Kari Häkämiehen tavoin - mitä enteili hänen vierailunsa Timo Harakan tv-ohjelmassa "Kymmenen kirjaa rikoksesta". Mikäs siinä, kyllähän Suomessa rutikuivia dekkaristeja piisaa! Kari Häkämieskin painii dekkaristina samassa höyhensarjassa oivallisesti muun muassaHannes Markkulan kanssa. Kumpikohan herroista  mahtaa olla tässä kirjallisuuden lajissa toista "parempi"? 

10. Kun media ei enää muuta märähdittävää keshelteillä tunnnu millään keksivän, niin ainahan voi aloittaa  "keskustelun" siitä, pitäisikö keskiolut sittenkin siirtää ruokakaupan hyllyltä takaisin Alkoon. Tätä ehdotti eilen uusi peruspalveluministeri Susanna Huovinen, tietenkin demareista. Siis peruspalveluministeri ehdottaa yhden tärkeän peruselintarvikkeen saannin rajoittamista entisestään, kuvottavaa! Huovisen tekemän avauksen tarkoitus on selvä: siirtää huomio ja keskustelu pois hallitusta ja demareita pahasti riivaavista talousongelmista.

11. Tänään tämä joka kesä vellova tympeä iäisyyskeskustelu on jatknut niin, että persut Jussi Niinistön ja Juho Eerolan johdolla ovat vaatinet myös A-oluen vapauttamista eli sen myynnin sallimista ruokakaupoissa. Tässäkin asiassa persut tietenkin vetävät demareilta pisteet kotiin.

12. Kyllä ovat juttujen aiheet Suomessa todella vähissä, jos muita ja parempia keskustelun aiheita ei löydetä!

13. Onneksi tältä kesänä ovat sentään ohitse  MTV3:n kauhea SuomiAreena ja Porin Jazz, jossa firmojen pikkunilkit käyvät ryyppäämässä ja vähän isommat  työntämässä pärstäänsä näin keskikesälläkin julksuuteen - ettei Uosukaisen Riikkaa ja Topia ja muita julkisuuden kipeitä julkkiksia vaan unohdettaisi (!). Porin Jazzien huonoa kannattavuutta kuvastaa se, että KIrjurinluodon pääesiintyjksi viime sunnuntaina oli hinattu telakalta Vesku Loiri - siis Vesku jazzeille! Huh, jo on aikoihin eletty ! Ja presidenttipari taputtaa "liikuttuneena" katsomossa Loirin sekoilulle! Huh, huh sentään!

14. Takana ovat myös aivan hirveät Tangomarkkinat ja monet muut hömppäfestarit ja happeningit. Pudasjärvellä ovat menossa styroksipilkinnän MM-kisat! Ovatkohan ne tulleet aivan hulluiksi! 

15. Kuninkuusravit kun vielä jotenkin kestäisi, niin sitten alettaisiinkin kohta olla näiden hirveiden hömppätapahtumien paremmalla puolella.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

752. Ruotsin korkein oikeus: Veropetostuomio purettava aikaisemman veronkorotuspäätöksen vuoksi

Velipuolten Benin ja Karimin tapaaminen oli 17.7. Porissa SuomiAreenan ykköstapahtuma. Sen sijaan KHO:n edustajien paikallaolo ei ylittänyt uutiskynnystä. Hyi hitto, millaista typerää ällöjulkisuutta Benikin vielä vanhoilla päivillään hakee! Kuvottavaa!

1. Ruotsin korkein oikeus (högsta domstolen, HD) päätti 11.6.2013 täysistunnossaan, että henkilöä, joka on aiemmin joutunut maksamaan veronkorotuksen, ei saa syyttää samaa tekoa eli samoja virheellisiä tietoja koskevasta veropetoksesta tai muusta verorikoksesta. Katso HD:n tuomiosta blogi numero 741/11.6.-13.

2. Tänään antamallaan päätöksellä HD on vahvistanut, että ne bis in idem -kiellolla (tai kaksoisrangaistavuuden kielolla) on taannehtiva vaikutus, mikä tarkoittaa sitä, että vastoin ne bis in idem -kieltoa annettu lainvoimainen veropetostuomio voidaan purkaa. Päätös koski tapausta, jossa veronkorotuksen saanut hakija oli sittemmin tuomittu helmikuussa 2012 annetulla hovioikeuden lainvoimaisella tuomiolla veropetoksesta vankeuteen, rikosjuttu oli tullut vireille joulukuussa 2010. Ruotsin valtakunnansyyttäjä (RÅ) vastusti purkuhakemuksen hyväksymistä katsoen, ettei HD:n tuomiolla 11.6. ole taannehtivaa vaikutusta.

HD:n päätös asiassa Ö 1526-13 löytyy tästä.

3. HD:n päätöksen mukaan hovioikeuden on tuomionpurkua koskevien säännösten mukaisesti otettava käsiteltäväksi aiemmin lainvomaisella tuomiolla ratkaistu veropetosasia. Päätöksen perusteena on, että veropetostuomion saanut henkilö oli aiemmin määrätty maksamaan veronkorotusta samojen virheellisten tietojen perusteella, joista myös veropetostuomiossa on kysymys. Purkupäätös perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklaan ja 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklaan.

4. HD:n mukaan purku on mahdollinen tapauksissa, joissa veropetoksesta on tuomittu vankeusrangaistus tai tuomittu on ollut asian vuoksi vapautensa menettäneenä taikka jos tuomion purkamista voidaan muutoin pitää oikeudenloukkauksen tarkoituksenmukaisena hyvityksenä. Tuomionpurku on HD:n linjauksen mukaan kuitenkin mahdollista vain rikosjutussa, joka on ollut tutkittavana sen jälkeen, kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuin muutti tapauksessa  Zolotuchin v. Venäjä 10.2.2009 antamallaan tuomiolla aiempaa tulkintaansa ne bis in idem -kiellon suhteen niin, että kielto koskee myös lis pendens -tilanteita eli ns. rinnakkaisia prosesseja.

5. Suomen korkein oikeus - tiukan änestyksen (6-5) jälkeen (Ruotsin HD sitä vastoin oli omassa päätöksessään 11.6.-13 yksimielinen) - päätti 5.7.-13 antamassaan ratkaisussa KKO 2013:59 seurata HD:n omaksumaa linjaa, katso blogi numero 749/5.7.-13.  

6. Lienee täysin selvää, että myös Suomessa on aikaisemmin vastoin ne bis in idem - kieltoa annettujen veropetostuomioiden purkamista koskevissa asioissa meneteltävä Ruotsin HD:n nyt omaksuman linjan mukaisesti. Siis 10.2.2009 jälkeen vireillä olleissa veropetosjutuissa annetut langettavat tuomiot voidaan mainitulla perusteella hakemuksesta purkaa. HD:n mukaan purku ei edellytä veronkorotuspäätöksen lainvoimaisuutta. 

7. Korkein oikeus ei voi vedota siihen, että  - kuten KKO:n äänestystuomiosta 2013:59 ilmenee - tilanne on ollut oikeudellisesti epäselvä. Ilmeistä on, että KKO:n tiukka ääänestys oli tarkoituksellinen ja tähtäsi siihen, ettei korkeimman oikeuden ennakkopäätöksellä voitaisi katsoa olevan taannehtivaa vaikutusta, jolloin aiemmin annettuja tuomioita ei jouduttaisi purkamaan tai kanteluteitse poistamaan.  Tämä konstruktio tai tavoite on kuitenkin kestämätön, kuten Ruotsin HD:n tämänpäiväisestä päätöksestä ilmenee.

8. Samassa asiassa aikaisemmin annettu lainvoimainen päätös merkitsee ehdottoman prosessinedellytyksen puuttumista, jonka vuoksi syyte on jätettävä viran puolesta tutkimatta. Tuomionpurun ohella verorikoksesta tuomittu voi siten edellä mainituilla edellytyksillä hakea vaihtoehtoisesti OK 31 luvun 1 §:n 1 kohdan nojalla kanteluteitse lainvoimaisen veropetostuomion tai muun verorikostuomion poistamista, jos tuomiota rasittaa ne bis in idem -kiellon rikkomista tarkoittava oikeudenkäyntivirhe (tuomiovirhekantelu).


       

torstai 11. heinäkuuta 2013

751. Räjähdysherkkiä aiheita

                                                Merten valtias

1. Sisä- ja poliisiministeri Päivi Räsänen - riihimäkeläisiä julkkiksia siinä missä Aku Hirviniemi ja Janne Katajakin - se sitten osaa kohahduttaa mediaa ja ylesiöä sopivasti silloin, kun median uutisähky alkaa muuten jo hiukka helpottaa. 

2. Kankaanpäässä viime viikonloppuna pidetyillä Kansanlähetyspäivillä pitämässään puheessa Räsänen antoi ymmärtää, että uskonnolliset kirjoitukset voivat ohittaa maallisen lain. Ministerin mukaan ihmisen tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmistä ja ihmisten säätämiä lakeja. Näin kuulemma sanotaan Raamatussakin. Puheessaan Räsänen hyökkäsi voimakkaasti aborttia vastaan ja oli huolissaan homoliitoista ja eutanasiasta.

3. Räsänen onnistui siis - varsin helposti ja heppoisin perustein - ylittämään uutiskynnyksen, kuten esimerkiksi seuraavista uutisotsikosta ilmenee

- Päivi Räsänen vertaa aborttia eläinten teurastukseen
- Räsänen puolustautuu Raamattu-kiistassa
- Näin Räsänen selvittää raamattu-puheitaan
- Räsäsen puheet lämmittivät poliitikot twiittaamaan
- Räsäsen kohupuheesta useita kanteluja
- Räsäsen puheet olivat liikaa - sadat erosivat kirkosta
- Räsen puheista eropiikki - lähes tuhat ihmistä erosi kirkosta
- Räsänen täsmensi aborttipuheitaan - "en kehottanut anarkismiin"
- Päivi Räsänen tarkentaa: kaikki homot eivät tunne kipua
- Kirkko ei tuomitse Räsästä
- Arkkipiispa: Räsänen on vain kirkon rivijäsen

4. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson valitteli Räsäsen sananvalintoja, kun taas Räsänen itse väitti - kuinkas muuten - että hänen hänen puheensa oli irrotettu asiayhteydestä. Turun piispa, arkkipiispa ja kirkko yleensä eivät  sen sijaan "tuomitse" Räsäsen puheita.

5. Eniten ihmetyttää ihmisten suorainen vimma kannella ministeri Räsäsen yksityisistä puheista oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle. Mitä nämä kantelijat katsovat kanteluillaan saavansa aikaan ja mihin he mahtavat perustaa kantelunsa? Siihenkö, että ministeri yllyttää ihmisiä rikkomaan maallista lakia, jos se on ristiriidassa Raamatun kanssa? Huvittavaa! Mutta ehkä Jaakko Jonkka ja Petri Jääskeläisen on "yleisen edun nimissä" nyt kiireesti keskeytettävä hyvin alkanut lomansa, palattava ikäviin virastoihinsa, lyötävä viisaat päänsä yhteen ja ryhdyttävä hartain mielin ja kielin pohtimaan, kumpiko se oikein onkaan hierarkiassa korkeampi koodisto, Suomen Laki II vaiko Raamattu. 

6. Kun meillä ei ole enää Kekkosta tai yleensä vahvaa presidenttiä, niin ihmiset ajattelevat ilmeisesti, että täytyyhän meillä nyt sentään olla joku "taho" tai  vahva viranomainen/virkamies, jolle voimme purkaa sisintämme, ja tämä tyyppi on tietenkin ylin laillisuusvalvoja eli Jonkan Jaakko, Laviasta lähtöisin oleva perussatakuntalaisen kuivahkon habituksen omaava totinen lakimies. Jonkkaan ovat monet ihmiset usein vuosien saatossa ennenkin panneet viimeisen toivonsa, mutta vähintään yhtä monet heistä ovat joutuneet myös pettymään. Mutta voihan olla, että ihmeiden aika ei ole ohi, eli katsokaamme, miten käy tällä kertaa. Saisiko Jaakko Jonkka - kenties jo ennen Jaakon päivää - visaisen ongelman ratkaistuksi? Mitkä mahtavat olla hänen oikeus- ja kirkkohistoriaan jäävät perustelunsa Raamatun ja Lain ristiriitaa koskevassa polttavassa kiistassa!

7. TV2:n kuuluissa homoillassa 2-3 vuotta sitten Päivi Räsänen teki homovastaisilla puheillaan uuden kirkosta eroamisennätyksen. Nyt eli siis yhden päivän aikana Räsäsen puheen johdosta kirkosta erosi noin tuhat ihmistä. Nähtäväksi jää, rikkooko Räsänen Raamattu-puheelleen omansa rekordinsa. No, uusia aiheita ja tilaisuuksia on varmaan vielä tulossa ja Räsäsellä piisaa - uusien vaalien lähestyessä - vielä kosolti aiheita, joiden avulla hän voi tavoitella uutta ennätystä. Arkkipiispa ja kirkko eivät ole erobuumista huolissaan, sillä he tietävät, että kyllä nämä nyt pikaisesti kirkosta eronneet ihmiset  liittyvät kohta uudelleen kirkkoon - on ne niin hulluja (!) - voidakseen taas sitten seuraavan Räsäs-kohun johdosta erota yhteisöstä.

8. Päivi Räsänen saa myös ministerin virassaan usein julkisuutta. Millon hän vaatii pontevasti Liikkuvan poliisin lakkauttamista tai puolustelee Mikko Paateroa, milloin taas vastaa poliisia kohtaan esitettyihin rasistisyytöksiin tai muuunlaisiin poliisin toiminnassa tuon tuostakin ilmeneviin epäkohtiin. 

9. Eilen ministeri Päivi Räsänen joutui ottamaan kantaa uhkaavaan "Vihtavuoren pamaukseen". Ministerikin sentään tuntui ymmärtävän, että räjähdejätekontti oli sijoitettu Forcitin Vihtavuoren tehtaalla aivan liian lähelle räjähteitä täynnä olevaa varastoa ja samaa jonoon räjähdysainekonttien keskelle. Yli 2000 asukkaan Vihtavuoren kyläkeskus jouduttiin evakuoimaan tehtaan räjähdysvaaran takia. 

10. Käsittämätöntä touhua Forcitilta ja toimialaa valvovilta viranomaisilta, erityisesti Tukesilta! Forcit oli saanut jo viime syksynä Tukseilta huomautuksen ja kehotuksen hoitaa asiat ko. osin kuntoon ja uuden kehotuksen viimeksi nyt kesäkuun alussa, mutta vieläkään tässä suhteessa ei tehty mitään eivätkä valvontaviranomaiset ole ilmeisesti olleet tehtäviensä tasalla. Kuvaavaa on, että tehtaan johtaja kertoi tänä aamuna tv-uutisissa, että nyt on sentään jo ajateltu työryhmän perustamista tarkoituksella selvittää, mitä asiassa voitaisiin tehdä! Suomi on tunnetusti työryhmien luvattu ennätysten maa, joten jopa ruutitehtaalla nähtävästi ajatellaan, että vaikka räjähdysvaara on ilmeinen ja ruuti palaa jo, asiaa ei voida hoitaa kuntoon noin vain, vaan ensin on toki pantava pystyyn kunnon työryhmä, joka istuu vuoden tai pari asiaa hautomassa.

11. Vihtavuoren Pamaus on kivan niminen ja aika tunnettu keski-suomalainen urheiluseura. Ketkä ovat olleet Pamauksen tunnetuimmat urheilijat? Muistan itse maratoonari Mikko Hietasen (1911-1999), joka voitti SM-mitalien lisäksi vuonna 1946 Oslon EM-kisoissa maratonjuoksun euroopanmestaruuden. Mutta vielä menestyneempi Pamauksen urheilija on hiihtäjä Sirkka Polkunen (sittemmin Vilander, synt. 1926), joka voitti viestinhiihdossa sekä MM-kultaa (Falun 1954) että olympiakultaa (Cortina 1956). Oslon talviolympiakisoissa 1952 Sirkka Polkunen sijoittui henkilökohtaisessa kisassa "viidenneksi eli oli neljästä suomalaishiihtäjästä heikoin", kuten aikakirjat tuohon aikaan koruttomaan tapaan kertoivat. Sirkka Polkunen ja Mikko Hietanen olivat molemmat töissä Vihtavuoren tehtaalla, tottakai.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

750. KKO 2013:58. Valtio tuomittiin korvausvastuuseen KHO:n virheellisen EU-oikeuden tulkinnan johdosta

1. Korkein oikeus antoi viime perjantaina eli 5.7. 2013 tuomionsa kymmenen vuotta kestäneessä autoverokiistassa. Ratkaisusta laaditun ennakkopäätösselosteen (KKO 2013:58) otsikko kuuluu näin: 

Osakeyhtiö A, joka ei ollut arvonlisäverovelvollinen, oli 22.5.2003 tuonut Belgiasta Suomeen käytetyn henkilöauton, josta oli määrätty maksettavaksi autoveron lisäksi autoverolle kannettua arvonlisäveroa (elv). Kyseinen vero voitiin Suomessa vähentää arvonlisäverotuksessa, vaikka vero ei ollut luonteeltaan arvonlisävero. Valtion katsottiin riittävän ilmeisellä tavalla rikkoneen verotuksen syrjivyyden kieltoa (SEUT 110 artikla). Valtio velvoitettiin korvaamaan A:lle unionin oikeuden rikkomisella aiheutettu vahinko.

KKO:2013:58

2. Ratkaisusta ilmenee, miten Suomen valtio peri autoveron yhteydessä alv-maksua vastoin unionin oikeutta ja EU-tuomioistuimen päätöstä.  Ratkaisun mukaan valtio rikkoi vuonna 2003 verotuksen syrjivää kieltoa, kun se vaati arvonlisäveroksi rinnastettavaa veroa EU-alueelta käytetyn auton ostaneelta yksityisautoilijalta.

3. Tapaus ei ole ainutlaatuinen, sillä kerrotun mukaan jopa 30 000 suomalaista yksityisautoilijaa olisi joutunut maksamaan vuosina 2002-2005 EU-alueelta tuoduista käytetyistä autoista sanottua elv-maksua. Vastaavanlaisia korvaushakemuksia on vireillä eri käräjäoikeuksissa, jossa ne ovat odottaneet korkeimman oikeuden nyt antamaa ennakkopäätöstä. Nyt odotetaan, tarvitseeko muissa tapauksissa oikeutta käydä loppuun asti vai suostuuko tulli palauttamaan virheellisesti perityt maksut vapaaehtoisesti autonostajille. Valtio on jo hyvittänyt vuodesta 2006 lähtien maahan tuoduista käytetyistä autoista maksetut autoverojen alv-maksut. Ratkaisun mukaan valtion olisi tullut  hyvittää sanotut maksut myös ennen vuotta 2006 eli vuosina 2002-2005 perityistä tuontiautoista.

4. Tapauksesta ilmenee, miten monimutkainen järjestelmä asiassa on luotu ja miten tiukasti valtio eli tulliviranomaiset ja hallintotuomioistuimet ovat tulkinneet EU-oikeuden asianomaisia säännöksiä autonostajien vahingoksi. Monimutkainen järjestelmä ei liity ainoastaan EU-oikeuteen ja EU-tuomioistuimelta pyydettäviien ennakkoratkaisuihin, vaan Suomen kaksinapaiseen tuomioistuinjärjestelmään. Valittajien ja vahinkoa kärsineiden oikeusturva on todella ollut heikoilla ja asian puiminen on ollut tehotonta, sillä asiaa on jouduttu käsittelemän ensin hallintotuomioistuimissa ja sitten vahingonkorvausjuttuna kolmessa yleisessä tuomioistuimessa niin, että kokonaiskäsittelyaika lähentelee  kymmentä vuotta.

5. Tapaus antaa selviä viitteitä siitä, miten tiukasti hallintotuomioistuimet ovat taipuvaisia tulkitsemaan lakeja - jopa menettelyä koskevia prosessilakeja - monessa suhteessa eri tavalla kuin yleiset tuomioistuimet. On sanottu - useimmiten toki lähinnä jonkinlaisena heittona - että hallintolainkäyttö ei itse asiassa ole samanlaista muista viranomaisista itsenäistä ja puolueetonta oikeusprosessia kuin yleisissä tuomioistuimissa tapahtuva rikos- tai riitaprosessi, vaan vain pikemminkin hallintoviranomaisessa vireille tulleen käsittelyn eli hallinnon jatketta. Tämä on omiaan kaventamaan yksityisten kansalaisten ja yritysten oikeusturvaa, sillä hallinnossa "ymmärretään" usein paljon paremmin viranomaisia kun hallintoalamaisia.

6. Valtiota edustava Tullihallitus on kamppailut jutussa voimallisesti sen puolesta, ettei valtio vain joutuisi korvausvelvolliseksi virheellisesti perityistä autoveroista. Huomiota herättää se, että Tullihallitus on tehnyt asiassa kaksi merkittävää oikeudenkäynti- eli prosessiväitettä. Niistä toinen koskee yleisten tuomioistuinten toimivaltaa ja toinen KHO:n päätöksen väitettyä oikeusvoimavaikutusta - tässäkin asiassa olisi siis tullin mukaan kysymys ne bis in idem  -säännön uutta tutkintaa ja ko. korvausprosessia estävästä oikeusvoimavaikutuksesta.

7. Korkeimman oikeuden toimivaltakysymyksessä omaksuma kanta on kuitenkin hyvin perusteltu (perustelujen kohdat  4-10). Jutussa on kyse valtion väitetystä virheellisestä toiminnasta aiheutuneen vahingon korvaamisesta, johon sovelletaan vahingonkorvauslakia. Korkein oikeus on jo aiemmin useissa vastaavanlaisissa tapauksessa katsonut, että yleinen tuomioistuin on asiassa toimivaltainen (perustelujen kohdassa 7 mainitut ennakkopäätökset). Tosin KHO on puolestaan ratkaisussaan 2012:104 katsonut, että koska tilanne olisi toimivaltakysymyksen suhteen epäselvä, myös hallintotuomioistuimella on toimivalta eli että asia voitaisiin tai se tulisi käsitellä hallintoriita-asiana hallinto-oikeudessa. 

8. Korkein oikeus on kuitenkin hylännyt Tullihallituksen sanotun väitteen ja perustanut kantansa EU-oikeuden loukkaukseen ja valtion moitittavaan huolimattomuuteen ja siihen, että normaalisti myös kansallisen lain mukaan tämänkaltaiset korvausjutut kuuluvat vakiintuneen käytännön mukaan yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Olisikin ollut epäjohdonmukaista ja suorastaan outoa, jos kyseinen asia olisi käsitelty hallintoriita-asiana hallintotuomioistuimessa, koska juuri hallintotuomioistuimet itse - KHO ylimpänä - ovat tulkinnoillaan ja ratkaisuillaan vaikuttaneet lopullisesti siihen, että ko. verotusasioissa on annettu EU-oikeuden vastaisia päätöksiä. Jos hallinto-oikeus ja KHO olisivat käsitelleet korvausasian hallintoriita-asiaana, ei ole lainkaan saletti, että valtio olisi tuomittu maksumieheksi! Niin vahva tuntuu olevan hallintotuomioistuinten johtava tulkintaperiaate veroasioissa: in dubio pro fiscus (epäselvässä tapauksessa verottajan eduksi).

9. Korkein oikeus on hylännyt myös Tullihallituksen oikeusvoimaa koskevan väitteen (perustelujen kohdat 11-13). Ratkaisu on täysin odotettu ja perusteltu. Täytyy todella kummastella Tullihallituksen ja yleensä verottajan tietynlaista härskiyttä väittää, että kysymys valtion vahingonkorvauksesta virheellisen lainsoveltamisen johdosta olisi ratkaistu lainvoimaisesti jo KHO:n 2.3.2007 antamalla päätöksellä, jolla KHO hylkäsi valittajan hallinto-oikeuden verotuspäätöksestä tekemän valituslupahakemuksen! Korkein oikeus viittaa EU-tuomioistuimen kantaan, josta ilmenee, että unionin oikeuden rikkomiseen perustuvan, jäsenvaltioon  kohdistetun vahingonkorvauskanteen tulee olla mahdollinen myös tilanteissa, jossa vahinko on aiheutunut asiaa viimeisenä oikeusasteena käsitelleen tuomioistuimen päätöksestä (sic!). Kuten korkein oikeus toteaa, vahingonkorvausasiassa ei välttämättä ole edes kyse samasta asiasta kuin verotusta koskevassa asiassa, joten ne bis in idem -kielto ei sovellu tälläkään perusteella tapaukseen.

10. Valtion vahingonkorvausvastuuta ko. tapauksessa arvioidessaan korkein oikeus lausuu laajoissa perusteluissaan mm. näin (kohdat 55-57):


55. Korkein oikeus toteaa, ettei kysymys elv:n vähennyskelpoisuuden yhteensopivuudesta arvonlisäverodirektiivin 17 artiklan kanssa ole ollut unionin tuomioistuimen arvioitavana asiassa C-101/00. Myöskään kysymys vähennysoikeuden merkityksestä verotuksen syrjivyyden kannalta ei ole ollut asiassa C-101/00 esitetyn ennakkoratkaisupyynnön perusteella nimenomaisesti ratkaistavana, eikä tätä kysymystä ole asiassa annetussa tuomiossa yksityiskohtaisesti arvioitu. Siilinin sanotun tuomion C-101/00 kohdan 113 tulkintaa koskeneesta väitteestä huolimatta vähennysoikeuden merkitystä ei ole myöskään korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa KHO 2002:85 tarkemmin käsitelty. Korkein oikeus katsoo, ettei unionin tuomioistuimen tuomiosta asiassa C-101/00 ole voitu kaikilta osin yksiselitteisesti päätellä elv:n hyväksyttävyyttä verotuksen syrjivyyskiellon kannalta.

56. Verotusta koskevassa oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin pian asiassa C-101/00 annetun tuomion ja autoverolakiin keväällä 2003 tehtyjen muutosten jälkeen esitetty kriittisiä kannanottoja, joissa elv:n perimistä ei-arvonlisäverovelvollisilta on pidetty syrjivänä ja sen vähennyskelpoisuutta arvonlisäverosta kuudennen arvonlisäverodirektiivin vastaisena. Unionin tuomioistuimen edellä kohdassa 39 selostetun ratkaisun asiassa C-387/01 (Weigel) on todettu selkeyttäneen Suomessa elv:stä käytävää keskustelua, koska elv ja normikulutusveron korotus olivat, teknisistä eroista huolimatta, erityisesti tavoitteeltaan ja vaikutuksiltaan hyvin samankaltaisia (Eila Rother, Eurooppaoikeus ja arvonlisäverotus, 2003, s. 493; Rother ja Santtu Turunen, Elv ja syrjimättömyysvaatimus, Verotus 2004, s. 74; Esko Linnakangas ja Leila Juanto, Arvonlisäverotus ja muu kulutusverotus, 2004, s. 22 sekä Rother ja Turunen, Elv ja Itävallan normikulutusvero, Verotus 2004, s. 448 - 450).

57. Vaikka komission vuonna 2005 esittämä huomautus Suomen verotuksen syrjivyydestä ei ole itsessään osoitus siitä, että elv:n periminen olisi ollut syrjivää, komission käynnistämä rikkomusmenettely on osaltaan horjuttanut käsitystä Suomen viranomaisten omaksuman tulkinnan oikeellisuudesta.

11. Vuonna 2004 Itävaltaa koskevassa Weigel-ratkaisussaan (C-387/01) EU-tuomioistuin  oli jo ottanut asiallisesti lopullisen kannan sanotussa autoverokysymyksessä. Suomen verottaja, tulli ja KHO eivät ole kuitenkaan välittäneet tästä ratkaisusta ilmeisesti siksi, että EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu koski muodollisesti vain Itävaltaa, ei muita maita. Verottajan, tullin ja viimeistään hallintotuomioistuinten olisi kuitenkin pitänyt hoksata, että Suomen verotustilanne ei poikkea kyseiseltä osin mitenkään olennaisesti Itävallan autoverotuksesta. Oikeuskirjallisuudessa tämä asia toki huomattiin helposti, kuten KKO:n perustelujen kohdassa  56 mainituista kirjallisuuviittauksista hyvin ilmenee. Mutta hallinto-oikeus ja KHO eivät tätä asiaa halunneet noteerata.

12. Perjantai 5.7.2013 oli synkkä päivä verottajalle, tullille ja hallintotuomioistuimille, tietenkin viime kädessä myös maan ylimmälle hallintotuomioistuimelle eli KHO:lle. Korkeimman oikeuden tuomion perusteluista voidaan lukea, että käytetyn auton EU-alueelta vuosina 2002-2005 ostaneet kymmenet tuhannet suomalaiset yksityishenkilöt ovat joutuneet maksamaan verottajan ja tuomioistuimen virheellisen laintulkinnan perusteella perittyä autoveroa keskimäärin luultavasti useita tuhansia euroja. Yhteensä virheelliseti perityt autoverot noussevat kymmeniin miljooniin euroihin. Tällaiseen tilanteeseen on jouduttu, kun verottajan ja sitä myötäilevän tuomioistuimen ylin laintulkintaperiaate on kautta aikojen ollut veroasioissa in dubio pro fiscus. Väitteet hallintolainkäytöstä lähinnä vain hallinnon jatkeena saavat kyllä tästä tapauksesta jälleen kosolti ilmaa alleen.

13. Verottajan luulisi sille näin nolossa tilanteessa tulevan esiin ja ilmoittavan, että se tulee palauttamaan kaikille virheellisistä verotuspäätöksistä kärsineille autonostajille lainvastaisesti perityt autoverot mahdollisimman nopeasti. Mutta näin ei toimita Suomessa, sillä Tullihallitus on jo ehtinyt ilmoittaa, että autovero palautetaan ainoastaan niille noin 60:lle ihmisille, jotka olivat nostaneet korvauskanteen määräajassa eli viimeistään viime vuoden lopuun mennessä. Muiden noin 30 000 ihmisten oikeus veronpalautukseen on näet lain mukaan vanhentunut. Ks. tarkemmin tästä

14. Autoverotukseen erikoistunut ja lakimies Petteri Snell on asiasta ymmrrettävästi eri mieltä ja katsoo, että kolme vuotta kestävä vahingonkorvausten hakuaika tulee laskea vasta 5.7.-13 annetusta korkeimman oikeuden tuomiosta. Petteri Snellin tulkintaa voidaan ilman muuta pitää oikeana ja kohtuullisena. Tietenkin olisi oikein ja kohtuullista, että veroviranomaiset palauttaisivat viimeistään nyt korkeimman oikeuden yksimielisen tuomion jälkeen kaikille palautukseen oikeutetuille ihmisille virheellisesti perityt verot ilman maksuhakemusta takaisin.

15. Korvausvaatimuksen vanhentumiskysymystä arvioitaessa on syytä muistaa, että 
kysymys on valtion/julkisyhteisön korvausvastuusta, jonka on korkeimman oikeuden tuomion mukaan aiheutunut valtion veroviranomaisten ja hallintotuomioistuinten  vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta huolimattomuudesta. Kun mainittu kysymys on ollut nimenomaan vireillä olleen prosessin kohteena, on järkevää tulkita vahingonkorvaussaaatavan vanhentumispykälää (laki velan vanhentumisesta, 7 §) siten, että säädetty kolmen vuoden vanhentumisaika alkaa vasta siitä, kuin korvausasiassa on saatu lainvoimainen tuomio ja valtion korvausvastuusta on siis saatu lopullinen ja varma tieto.

16. Lisäksi myös kanneoikeuden vanhentumiskysymystä harkittaessa tulee tietenkin ottaa huomioon, ei vain kansallinen lainsäädäntö, vaan myös unionin oikeus. Jos kansallinen laki eli tässä tapauksessa laki velan vanhentumisesta (7 §) on mainituilta osin ristiriidassa unionin oikeuden kanssa, tulee sen väistyä ja asiassa soveltaa unionin oikeutta.

17. Unionin oikeudessa on vakintuneesti katsottu, että kansallisilla säännöksilllä, kuten juuri erilaisilla kanneoikeuden käyttämistä tai muilla vastaavilla määräaikaa koskevilla säännöksillä, ei saa tehdä korvauksen saamista käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi. Viittaan tämän osalta vain KKO:n ratkaisun perustelujen kohdassa 27 mainittuihin EU-tuomioistuimen ratkaisuihin, joista Francovich ym. tuomio on annettu jo vuonna 1991.

18. Tulllihalituksen edustaman, tiukasti yksinomaan kansalliseen lakiin perustuvan vanhentumissäännöksen soveltaminen aiheuttaisi sen, että korvauksen vaatiminen ja saaminen kävisi korvaukseen oikeutetuille käytännössä mahdottomaksi. Sen vuoksi unionin oikeuden edellä mainittu periaate, joka on asiassa ensisijainen, syrjäyttää kansallisen lain ko. määräaikasäänöksen niin, että korvaussaaatavan vanhentumisaika alkaa tässä tapauksessa vasta korkeimman oikeuden tuomion antamisesta eli 5.7.2013.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

749. KKO 2013:59: veropetossyytteen tutkintaa koskeva merkittävä linjanmuutos

1. Blogijutussa nro 741/11.6.2013 kerroin, miten Ruotsin korkein oikeus muutti tuomiollaan (B 4946-12) ne bis in idem -kiellon ("ei kahdesti samassa asiassa", oikeusvoima) soveltamisen osalta veropetosjutuissa. Katso blogista  tästä.

2. Aiemmin Ruotsissa, samoin kuin Suomessa, on katsottu, että verottajan veronkorotuspäätös estää samaa verotusta koskevan veropetossyytteen tutkimisen ainoastaan siinä tapauksessa, että päätös on tullut lopulliseksi ennen syytteen nostamista. Tuomiollaan Ruotsin korkein oikeus (HD) linjasi, että henkilöä ei voida syyttää oikeudessa verorikoksesta, jos verottaja on aikaisemmin määrännyt samasta teosta eli samojen virheellisten verotustietojen perusteella hänelle veronkorotuksen. Uuden tulkinnan mukaan verottajan veronkorotuspäätöksellä on siten oikeusvoimaan (ne bis in idem) rinnastettava lis pendens -vaikutus, joka estää veropetossyytteen tutkimisen, vaikkei veronkorotusta koskevan valituksen määräaika ole vielä pääättynyt.

3. Tänään antamallaan ennakkopäätöksellään myös Suomen korkein oikeus on muuttanut sanottua kysymystä koskevaa aiempaa tulkintalinjaansa samalla tavalla kuin Ruotsisa 3-4 viikkoa sitten tehtiin. Katso ennakkopäätösseloste KKO 2013:59 ja ratkaisusta julkaistu tiedote 5.7.2013.  

4. Koska kysymyksessä on selvä linjanmuutos, tapaus on ratkaistu korkeimman oikeuden vahvennetussa eli 11 jäsenen kokoonpanossa. Kysymyksessä on melkoisen täpärä äänestysratkaisu, sillä enemmistöön kuului vain kuusi jäsentä ja eri mieltä olleista viidestä jäsenestä neljä katsoi, ettei linjanmuutokseen ole aihetta.

5. Korkeimman oikeuden ratkaisua samoin kuin eri mieltä olevien jäsenten lausuntoja on perusteltu laajasti, laajemmin kuin Ruotsin HD ratkaisuaa. Selvää on, että Ruotsin HD:n ratkaisulla on ollut merkittävä tosiasiallinen vaikutus korkeimman oikeuden nyt omaksuman tulkinnan muuttumiselle. Tavoilleen uskollisena korkein oikeus ei kuitenkaan perusteluissaan selosta tarkemmin Ruotsin HD:n ennakkopäätöstä, vaikka argumentoinnin ja perustelujen avoimuus toki edellyttäisi, että perusteluissa kerrottaisiin naapurimaan ylimmän oikeuden vain kolmisen viikkoa aiemmin tekemästä vastaavasta linjanmuutoksesta. Perustelujen kappaleen 31 lopussa kuitenkin lyhyesti mainitaan HD:n 11.6.-13 antama tuomio. Tiettävästi KKO varta vasten "panttasi" omaa ratkaisuaan - asia on esitelty 18.6.-13 - ja jäi odottelemaan HD:n 11.6. antamaa tuomiota, josta HD tiedotti jo viikkoa ennen ratkaisun antamista.

6. Korkein oikeus on perustanut ratkaisunsa (muodollisesti) lähinnä eduskunnan perustuslakivaliokunnan kahteen jokin aika sitten antamaan lausuntoon (PeVL 9/2012 vp ja PeVL 17/2013 vp), joissa on otettu kantaa ne bis in idem -kiellon soveltamiseen perustuslain kannalta. (Ks. edellisen lausunnon johdosta blogijuttua nro 673/26.11.2012.) Näihin lausuntoihin sisältyvän selkeä kannanoton mukaan ne bis in idem -kieltoa on sovellettava, ei vain peräkkäisissä, vaan myös rinnakkaisissa samaa asiaa koskevissa prosesseissa.

7. Korkeimman oikeuden uusi tulkinta ja linja on siis nyt se, että jos hallinnollisessa verotusmenettelyssä veronkorotusta koskevaa päätösvaltaa on käytetty joko määräämällä veronkorotus tai jättämällä se määräämättä, syytettä samaan tekoon perustuvasta veropetosrikoksesta ei enää voida nostaa tai sen käsittelyä tuomioistuimessa jatkaa.

8. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö muuttui puheena olevan kysymyksen suhteen viimeistään tapauksessa Tomasovic v. Kroatia 18.10.2011 - sitä on selostettu KKO:n perustelujen kohdassa 15.  Perustuslakivaliokunta nojautui edellä mainituissa  lausunnoissan nimenomaan EIT:n ratkaisuihin Zolotukhin v. Venäjä 10.2.2009 ja Tomasovic v. Kroatia. Oikeuskirjallisuudessa oli jo tätä ennen edellytetty myös KKO:n linjanmuutosta, mutta vielä vuonna 2012 antamissaan ennakkopäätöksissä korkein oikeus piti tulkintansa entisellään. Keskustelua karttamaan pyrkivän oikeuskulttuurimme omituisuuksiin kuuluu, ettei KKO:n perusteluissa viitata sanallakaan oikeuskirjallisuuden kannanottoihin oikeuslähteenä. 

9. Korkeimman oikeuden aiemman tulkintalinjan, joka ilmenee KKO:n vuosina 2010-2012 antamista useista ne bi in idem -ratkaisuista, pääarkkitehtinä voitaneen pitää oikeusneuvos Pekka Koposta, joka on 2004 ilmestyneessä artikkeliväitöskirjassaan käsittelyt jonkin verran myös rikostuomion oikeusvoimakysymyksiä. Kyseinen tulkinta perustui jonkinlaiseen kompromissinäkemykseen, mutta pieleenhän tämä muodollis-teknistä näpertelylinjaa edustava ajattelutapa sitten kuitenkin meni, kuten tänään annetusta uudesta ennakkopäätöksestä ilmenee. Tästä huolimatta oikeusneuvos Koponen ja neljä muuta oikeusneuvosta (Pynnä, Rudanko, Mansikkamäki ja Jokela) halusivat edelleen sitkeästi pitää kiinni aiemmasta tulkinnastaan, kuten heidän äänestysratkaisustaan ilmenee.

10. Aiempi virheellinen tulkinta nyt aiheuttaa sen, että KKO:een tulvii lähiaikoina kymmeniä, jollei satoja, hakemuksia, joissa vaaditaan KKO:n aiemman linjauksen mukaisten tuomioiden, joukossa myös KKO:n omien tuomioiden, purkamista. Suomessa linjaa olisi voitu ja pitänyt tarkistaa jo vuosia sitten, sillä onhan EIT antanut ainakin jo viimeisten kymmenen vuoden aikana lukuisia ratkaisuja, joiden mukaan monia hallinnollisia seuraamuksia - siis muitakin kuin veronkorotuksia - on pidettävä ne bis in idem -periaatetta sovellettaessa rangaistuksena. Suomi on ollut tunnetusti erilaisten hallinnollisten seuraamusten luvattu maa, mutta  eurooppalaiset hälytyskellot eivät vain alkaneet soida tai niitä ei kuunneltu, vaan täällä vain kuorsattiin prinsessan unta ja kuviteltiin, että meillä lintukodossa asiat olisivat kunnossa.

torstai 4. heinäkuuta 2013

748. Hovioikeuden seloste Anneli Auerin ym. tuomiosta

1. Turun hovioikeus antoi 27.6.2013 tuomionsa törkeää raiskausta ym. koskevassa jutussa, jossa syytettyinä olivat Anneli Auer ja hänen entinen miesystävänsä Jens Kukka. Varsinais-Suomen käräjäoikeus oli ratkaissut jutun 29.6.2012 antamallaan tuomiolla. Käräjäoikeuden tuomiosta valittivat hovioikeuteen syyttäjät ja syytetyt. 

2. Lain mukaan pääsäntö on tuomion tai muunlaisen ratkaisun yleisöjulkisuus (YTJulkL 22.1 §). Lain 24 §:n 1 momentin  nojalla tuomioistuin voi kuitenkin harkintansa mukaan määrätä ratkaisun pidettäväksi tarpelliseksi osin salassa mainitussa pykälässä säädetyilä perusteilla. Ratkaisun salassapito ei siten ole milloinkaan pakollista, ei edes siinä tapauksessa, että asian käsittely on toimitettu kokonaan suljetuin ovin eli yleisön saapuvilla olematta. Lisäksi on huomattava, että salassapidon osalta lähtökohtana on lain mukaan ratkaisun osittainen salassapito (" pidettäväksi tarpeellisilta osin salassa"), ei siis koko tuomion salaaminen. 

3. Ratkaisun salassapidon laajuudesta riippumatta sen lopputulos (tuomiolauselma) ja sovelletut lankohdat ovat aina julkisia (YTJulkL 24.2 §). Tuomion ratkaisuun kirjoitetaan aina asianosaisten nimet, jotka ovat pääsäännön mukaan julkisia. YTJulkL 24.2 §:n mukaan tuomioistuin voi kuitenkin määrätä salassa pidettäväksi asianomistajan henkilöllisyyden rikosasiassa, jos asia koskee erityisen arkaluonteista hänen yksityiselämäänsä liittyvää seikkaa.

4. Salassa pidettäväksi määrätystä ratkaisusta tuomioistuimen on laadittava julkinen seloste, jos asia on yhteiskunnallisesti merkittävä tai se on synnyttänyt huomattavaa kiinnostusta julkisuudessa (YTJulkL 25 §).  Julkisen selosteen sisältö on jätetty paljolti tuomioistuimen harkintaan, sillä laissa todetaan vain, että seloste sisältää pääpiirteittäisen selosteen asiasta ja ratkaisun perusteluista. Erityisen arkaluonteista henkilön yksityiselämään liittyvää rikosta koskeva julkinen seloste on myös julkistettava niin, ettei asianomistajan henkilöllisyys paljastu.

5. Vaikka lain mukaan selkeä pääsääntö on siis myös seksuaalirikosjutuissa ratkaisun julkisuus ja salassapidon osalta ainoastaan ratkaisun osittainen salaaminen, on käytäntö muodostunut toisenlaiseksi. Lähes poikkeuksetta varsinkin lasta koskevat seksuaalirikostuomiot julistetaan pidettäväksi - tuomiolauselmaa siis lukuun ottamatta - salassa kokonaan, jos ja kun asian käsittely on tapahtunut suljetuin ovin. Julkinen seloste ratkaisusta laaditaan vain harvoin. Ratkaisun kokonaan salaaminen on tuomioistuimen kannalta kätevä ja helppo ratkaisu, vaikka monet painavat perusteet puoltaisivat ratkaisun julkisuutta.

6. Vallitsevan käytännön mukaisesti Turun hovioikeuden alussa mainittu tuomio on julistettu tuomiolauselmaa lukuun ottamatta kokonaan salaiseksi. Ratkaisusta on kuitenkin laadittu julkinen seloste. Julkinen tarkoittaa sitä, että tuomiosta kiinnostuneet ihmiset voivat pyytää hovioikeudesta selosteen. Yleensä vain tiedotusvälineet ja niiden toimittajat hoksaavat pyytää selostetta ja tehdä sen jo ennen tuomion antamista.

7. OIkeudenkäynnin julkisuuden pitäisi nykyaikana toteutua toki niin, että tuomioistuin julkaisee selosteensa - ja yleensäkin ratkaisujaan - internet-sivuillaan, jolloin kaikilla olisi helppoa perehtyä selosteiden, tiedotteiden ja ratkaisujen sisältöön. Näin ei Suomessa kuitenkaan tapahdu, vaan ihmiset joutuvat pyytämään selosteita ja ratkaisuja tuomioistuimesta. Tuomioistuimet suhtautuvat meillä - KKO:ta ja KHO:ta kenties lukuun ottamatta - ratkaisuista tiedottamiseen ja yleensä tiedotustoimintaan leväperäisesti ja laiskasti. Tuomioistuinten tiedottaminen on internet-aikakaudella Suomessa edelleen lapsen kengissä, hovioikeuksissa ja käräjäoikeuksissa suorastaan retuperällä.

8. Turun hovioikeuden seloste löytyy tästä 

https://dl.dropboxusercontent.com/u/9362756/Julkinen%20seloste%201337%20r%2012%201625%20vs.pdf

9. Jotkut toimittajat ja pari professoria (Terttu Utriainen ja Dan Frände) ovat kehuneet selosteeen sisältöä ja tuomion perusteluja.  Professori Frände on tuntunut olevan suorastaan haltioissaan tiedotteen informatiivisuudesta, sillä hän ei ole kertomansa mukaan näin hyvin laadittuun selosteeseen koskaan aikaisemmin törmännyt. Totta on, että verrattuna Varsinais-Suomen käräjäoikeuden aiemmin samassa jutussa antamaan noin sivun mittaiseen selosteeseen hovioikeuden nelisivuinen seloste on paljon seikkaperäisempi. Minusta selosteen sisältöä olisi kuitenkin mahdollista vielä huomattavasti parantaa.

10. Selosteen loppukaneettina todetaan, että ratkaisu on ollut yksimielinen. Tämä herättää tietenkin kysmyksen, ketkä tuomarit ovat kuuluneet hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon. Tuomareiden nimiä ei kuitenkaan selosteessa mainita. Tämä on minusta outoa, mitä salaamista tuomareiden nimissä voisi muka olla? Tuomareidet nimet ovat myös salassa pidettäväksi määrätyssä tuomiossa aina julkista tietoa. Nyt tuomareiden nimiä joudutaan tiedustelemaan hovioikeudesta. 

11. Selosteessa ei mainita myöskään syyttäjien tai syytettyjen puolustajien nimiä. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan jutussa olisi ollut kolme tai jopa neljä syyttäjää. Se, pitääkö tämä paikkansa, jää edelleen hämärän peittoon, kun hovioikeus ei ole vaivautunut kertomaan syyttäjien nimiä.

12. Hovioikeudesta saadun tiedon mukaan Auerin jutun ratkaisukokoonpanoon ovat kuuluneet hovioikeudenlaamannni Simo Simola puheenjohtajana sekä muina jäseninä hovioikeudenneuvokset Kari Lahdenperä (valmistelevana jäsenenä) ja Nina Porkka, esittelijänä on ollut viskaali (tai asessori) Esko Junnila.

13. Kun jutussa on toimitettu pääkäsittely - selosteesta ei ilmene kuinka monta istuntopäivää pääkäsittely on käsittänyt - ei hovioikeus voi lain mukaan tehdä ratkaisua esittelystä eli esittelijän kirjallisen ratkaisuehdotuksen pohjalta. Menettelyn ja erityisesti todistelun välittömyys edellyttää, että ratkaisu tulee tehdä välittömästi pääkäsittelyn jälkeen pidettävässä oikeuden jäsenten neuvottelussa ja sen tulee perustua välittömästi pääkäsittelyssä esitettyyn ja vastaanotettuun aineistoon. Välittömyys kärsii, jos pääkäsittelyn jälkeen pidettäisiin kirjallinen esittely ja ratkaisu tehtäisiin esittelijän ratkaisuehdotuksen perusteella. Esittelijä voi toki olla seuraamassa pääkäsittelyä, mutta hän ei toimi tuolloin esittelijän roolissa, vaan häntä kutsutaan valmistelijaksi; tämä on hovioikeuksissa nykyisin vallalla oleva käytäntö. Turun hovioikeudesta saadussa kirjallisessa ilmoituksessa Esko Junnilaa tituleerataan kuitenkin esittelijäksi, mikä voisi viitata siihen, että hovioikeus olisi tehnyt ratkaisunsa "esittelystä" eli pääkäsittelyn jälkeen tapahtuneen kirjallisen esittelyn pohjalta. 

14.Selosteeseen olisi tarpeen merkitä tarkasti ne rikokset ja rikosnimikeet, joista syytetty on tuomittu, samoin kuin ne lainkohdat, joihin syyksilukemeinen perustuu. Lisäksi olisi kerrottava rikosten tekoajat. Nämä seikat ilmenevät kyllä tuomiolauselmasta, mutta toisaalta hovoikeudesta luulisi löytyvän sen verran palveluhenkisyytä, että kyseiset tiedot kirjoitettaisiin myös selosteseen, jottei hovioikeudesta tarvitsi pyytää erikseen syytettyjä koskevia tuomiolauselmia.

15. Turun hovioikeuden selosteessa ei ole menetelty näin, sillä siinä mainitaan ylimalkaisesti vain, että Jens Kukan syyksi on luettu hovoikeudessa samat rikokset kuin käräjäoikeudessakin, eli Kukka on tuomittu "kymmenestä seksuaalirikoksesta ja yhdestä pahoinpitelystä". Anneli Auer on puolestaan tuomittu "kahdeksasta seksuaalirikoksesta, kahdesta pahoinpitelystä, yhdestä laittomasta uhkauksesta", joista siis jo käräjäoikeus oli hänet tuominnut, sekä lisäksi "syyttäjän valituksen vuoksi myös kolmesta törkeästä pahoinpitelystä." 

16. Tämä on minusta liian ylimalkaista tietoa, kyllä rikosnimikkeet olisi pitänyt mainita selosteessa samalla tarkkuudella kuin tuomiolauselmassakin, seksuaalirikokset voivat olla laadultaan hyvin erilaisia. Selosteen otsikon mukaan jutussa oli kysymys "törkeästä raiskauksesta ym.", mutta selosteesta ei ilmene, onko molemmat syytetyt tuomittu törkeästä raiskauksesta, vai kenties ainoastaan toinen heistä tai kuinka monta näitä raiskauksia oikeastaan luettiin syytettyjen syyksi. Selosteesta eivät ilmene asianomaiset lainkohdat eikä myöskään rikosten tekoajoista mainita yhtikäs mitään.

17. Professoreiden mukaan selosteesta ilmenisi, että hovioikeuden tuomio on hyvin perusteltu. Tähän on syytä aluksi huomauttaa, että seloste ei suinkaan korvaa tuomion perusteluja, eikä selosteen perusteella voida tehdä kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä sen suhteen, miten ja kuinka hyvin esimerkiksi näyttöä tai rangaistuksen mittaamista on tuomiossa perusteltu. 

18. Selostessa on selostettu jonkin verran näyttöä, mutta silti seloste herättää - ainakin minussa - monia kysymyksiä, joihin voisi saada vastauksen vain näytön arviointia koskevista tuomion perusteluista.  Selosteen mukaan "hovioikeuden ratkaisu perustuu näytön kokonaisarviointiin", mutta tämä on itse asiassa vain pelkkä fraasi, josta ei ilmene, miten ja millä perusteilla mainittuun kokonaisrviointiin on päädytty. Näyttökynnyksestä ei selosteessa sanota mitään tarkempaa. Nykyisin vallitsevan käsityksen mukaan rikosjutun näyttökyhnnys edellyttää, ettei syytetyn syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä. Tätä sanontaa ja perustetta ei selosteesta kuitenkaan löydy.

19. Selosteen mukaan lasten kertomusten luotettavuuden arvioimiseksi hovioikeudessa on kuultu todistajina "kymmentä lapsia haastatellutta ja muuta lasten kertomusten luotettavuuden arviointiin perehtynyttä psykologia", minkä lisäksi asianomistajia tutkineiden ja heistä tehtyjä löydöksiä arvioineiden kahdeksan erikoislääkärin kuulemiset ja lausunnot ovat olleet selosteen mukaan "keskeistä välillistä näyttöä asiassa". Selosteessa ei kuitenkaan mainita, ovatko kaikki psykologit ja lääkärit olleet lausunnoissan yksimielisiä, vain onko lausunnoissa eroja ja miltä osin. Selosteen mukaan psykologit ovat haastatelleet kolmea nuorinta lasta useita eri kertoja ja aina erikseen. Haastattelut on selosteen mukaan tehty "Suomessa vallitsevan yleisen käytännön mukaisella menetelmällä". Tätä menetelmää ei ole selosteessa yksilöity. Aiemmin näissä menetelmissä on todettu lukuisia puutteita, toivottavasti käytetyt menetelmät ovat tässä jutussa olleet asianmukaisia.

20. Puolustuksen esittämistä käsityksistä todetaan selosteesta sen verran, että kolmen nuorimman lapsen kertomukset ovat puolustuksen mukaan kokonaisuudessaan epäluotettavia sillä perusteella, että lapset ovat kertoneet selvästi epätodennäköisistä ja jopa epärealistisista tapahtumista ja seikoista. Selosteen mukaan myös hovioikeus on havainnnut lasten kertomuksissa mainitunlaisia seikkoja, mutta todennut - yleiseen elämänkokemukseen viitaten - etteivät lasten kertomusten kyseiset osat vaikuta heidän muista tapahtumista antamiensa kertomusten uskottavuuteen. Hovioikeus on siis vain tavallaan "putsannut" nuo epärealistiset ja epäluotettavat osat  pois syyksilukemisestaan, mutta päätellyt, että muiden seikkojen ja tapahtumien osalta lasten kertomuksiin on syytä uskoa sellaisenaan. Tällainen päättely tuntuu - tarkempien perustelujen puuttuessa - kuitenkin arveluttavalta ja hieman liian "simppeliltä".

21. Selosteen mukaan hovioikeus on perustanut näytön arviointinsa myös "yleiseen elämänkokemukseen". Hyvä näin, mutta kun on kysymys tuomioistumen ammattituomareista ja vieläpä toisen asteen tuomioistuimesta, olisi tarpeen, että tuomoistuin perustaisi näkemyksensä myös ammattilliseen kokemukseensa eli vastaavanlaisissa jutuissa aiemmin tekemiinsa havaintoihin samoin kuin yleisesti hyväksyttyihin kokemussääntöihin ja juridiseen argumentaatioon. 

22. Näyttöä ja sen arviointia on selostettu selosteessa melko laajasti, mutta silti monet yksityiskohdat jäävät selosteen perusteella hämärän peitoon ja edellyttäisivät varsinaisiin tuomion persteluihin tutustumista. Seloste tyydyttää varmaankin syyttäjiä ja asianomistajien edustajia, mutta tyydyttääkö se syytettyjen puolustusta? Tästä ei ole tietoa, sillä puolustajat eivät ilmeisesti rohkene lausua - se ilmaisukielto (!) - julkisuuteen käsityksiään selosteen sisällöstä ja tuomion perusteluista. Tältäkin kannalta olisi ollut tarpeen, että hovioikeus olisi julkistanut tuomionsa perustelut joko kokonaan tai ainakin osaksi, jotta todistusharkinnan oikeellisuuden kontrollointi olisi mahdollista. 

23. Hovioikeuden selosteessa ei mainita, millä perusteilla ja minkä lainkohtien nojalla tuomio on määrätty pidettäväksi salassa. Selosteessa ei mainita mitään myöskään salassapitoajasta. Tätäkin voidaan pitää puutteena. 

24. Kuten sanottu, oikeuden ratkaisua eli sen perusteluja ei ole lain mukaan pakko edes seksuaalirikosjutuissa määrätä salassapidettäväksi, vaan salassapito on aina tuomioistuimen harkinnan varassa. Ruotsissa, jossa on voimassa suurin piirtein samansisältöinen laki oikeudenkäynnin julkisuudesta kuin Suomessakin, ei seksuaalirikostuomioita määrätä salaisiksi samassa laajuudessa kuin meillä. 

25. Yhtenä esimerkkinä ruotsalaisesta käytännöstä voidaan mainita Gotlannin käräjäoikeuden lapsen raiskausjutussa 24.7.2012 antama tuomio, josta käräjäoikeus on tiedottanut avoimesti omasta aloitteestaan julkaisemalla tuomion internet-sivuillaan lähes sellaisenaan, ainostaan asianomistajien eli rikoksen uhrien henkilöllisyys näyttää tuomiossa salatun. Tuomio löytyy tästä.

26. Tuomioistuinten suhtautumisessa oikeudenkäynnin ja ratkaisujen julkisuuteen samoin kuin ratkaisuista tiedottamiseen tuntuu olevan naapurimaiden välillä selviä eroja.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

747. Uutta tietoa Ulvilan surmajutun leväperäisestä tutkinnasta

1. Ulvilan surman rikostutkinnasta on saatu jälleen uutta tietoa, joka vahvistaa tutkinnan suorastaan farssimaisia piirteitä. Surmapaikalta, tarkemmin sanottuna talosta löydetystä halosta, talteen otetun vieraan ihmisen dna:n alkuperä on saatu selville. Yle Uutisten tietojen mukaan kyseinen  dna kuuluu KRP:n tutkijalle. Selvyttä ei sen sijaan ole siitä, onko dna-jäljen jättänyt tutkija osalistunut surman tekniseen tutkintaan vai miten dna on joutunut halkoon. 

2. Syyttäjä, poliisi ja puolustus ovat sangen vaitonaisia asiasta. KRP:n tutkinnanjohtaja vetoaa siihen, että juttu on jo siirtynyt syyttäjälle, jolla on myös tiedotusvastuu asiassa. Syyttäjä ei kuitenkaan suostu kommentoimaan asiaa, ei myöskään Anneli Auerin asianajaja.

3. Puolustuksen väite ulkopuolisesta tekijästä on tähän asti nojuutunut olennaiselta osalta siihen, että tekopaikalta löydetystä verisestä halosta on löydetty vieraan henkilön jättämää dna:ta. Näytteessä oli sekoittunut surmatun Jukka S. Lahden sekä toisen tuntemattoman miehen dna:ta. Tuntemattoman dna:n omistajaa pyrittiin selvittämään mm. suurta huomiota Porin seudulla aikanaan herättäneellä dna-massatestauksella. Yli 700 ihmiseltä kerätyt dna-näytteet eivät kuitenkaan ratkaisseet asiaa. Massatestauksen on kerrottu tulleen maksamaan valtiolle ja veronmaksajille noin 100 000 euroa.

4. Yle Uutisten mukaan poliisihallitus ylläpitää omaa dna-rekisteriään, johon poliisit ovat voineet jo vuodesta 2007 lähtien vapaaehtoisesti antaa oman näytteensä. Tämän dna-eliminaatiorekisterin tarkoituksena on paljastaa näytteiden mahdollinen saastuminen eli kontaminaatio tutkinnassa. Ko. salaiseen salaiseen rekisteriin on saatu noin 600 poliisin dna. Kerrotun mukaan suurin osa rikosteknistä tutkintaa suorittavista KRP:n työntekijöistä olisi kuitenkin sanotussa rekisterissä. 

5. Nyt ilmi tullut paljastus on uusi naula löperösti suoritetun Ulvilan surmajutun tutkinnan arkkuun. Rikospaikkatutkinnassa on ilmeisesti tehty lähes kaikki klassiset virheet, joita tutkinnassa voidaan ylipäätään tehdä. Miksi ko. tutkija ei ole aiemmin antanut omaa näytettään sanottuun rekisteriin? Miksi rikostutkijoita ei ole velvoitettu antamaan sanottua näytettä? Mitä KRP:n tutkija ylipäätään olisi tehnyt rikospaikalla, sillä lehtitietojen mukaan tutkinnasta vastasi paikallinen poliisi? Miten tutkijan jälki ylipäätään on voinut joutua halkoon ja "sekoittua" surmatun dna:han?

6. Miksi poliisi ja syyttäjä ovat niin kovin vaitonaisia paljastuksesta? Milloin dna:n antaja oikeastaan saatiin selville? Onko Mikko Paatero parhaillaan lomalla, sillä normaalisti Paateroa olisi jo haastateltu ja hän olisi kertonut vuolaasti oman näkemyksensä asiasta? Vaikeuttaako uusi tieto puolustuksen työtä, kuten on ennakoitu, ja romahtaako koko puolustus siihen, että "ulkopuolinen" olkin KRP:n tutkija? 

7. Rikospaikalta löydettiin tutkinnassa myös veriset kengänjäljet ja kurainen kengänjälki  sekä ruskeankirjavia tekokuituja, joiden alkuperää ei ole kyetty tutkinnassa selvittämään.  Kuka mahtaa olla se KRP:n tutkija - Seppo tai joku muu - tai paikallinen poliisi taikka kenties joku "naapurin mies", joka on tallustellut rikospaikalla kuraisilla (ja verisillä)  kengillään? Nämä jäljet viittaavat edelleen ulkopuoliseen tekijään. Nyt ei sitten muuta kuin noita kurajälkiä uudelleen analysoimaan!

8. Anneli Auerin rikosjuttu on todellinen farssi ja pohjanoteeraus suomalaisen rikostutkinnan ja - oikeudenkäynnin historiassa. Ajatellaanpa myös sitä, että KKO palautti jo viime lokakuussa murhajutun käräjäoikeuteen, mutta siellä ei olla päästy vielä edes aloittamaan uusintakäsittelyä! Viranomaiset, syyttäjät ja tuomarit vain "tutkivat" ja lomailevat ja lykkäilevät juttua yli lomiensa. Mutta ehkäpä tuomarit ja viranomaiset ajattelevat, että mikäpä kiire tässä nyt on, kun "pohjalla" on kuitenkin "tulossa oleva" elinkautinen tuomio syytetylle. He eivät näytä ymmärtävän tai ottavan huomioon lainkaan, että syyttömyysolettama on tällaisessa hidastusnäytelmässä pahasti uhattuna.