1. Tulli oli määrännyt A:n käytettynä 23.11.2003 Saksasta maahantuomasta henkilöautosta kannettavaksi autoveroa ja autoverosta suoritettavaa arvonlisäveroa. Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 2.12.2006 taltionumero 3419, KHO 2006:95, hylännyt muun ohella A:n vaatimuksen autoverosta suoritettavaksi määrätyn arvonlisäveron poistamisesta ja ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta. Korkein hallinto-oikeus on perustellut päätöstään muun ohella unionin tuomioistuimen samanalaisesta oikeuskysymyksestä antamalla ennakkoratkaisulla C-101/00, Siilin.
2. Korkein oikeus on valtion vahingonkorvausvelvollisuutta koskevassa asiassa 5.7.2013 antamassaan ratkaisussa KKO 2013:58 todennut, että elv:n periminen on ollut siinä määrin ilmeisellä tavalla verotuksen syrjivyyden kieltoa rikkovaa, että valtio on velvoitettu korvaamaan toiselle käytetyn ajoneuvon maahantuojalle unionin oikeuden rikkomisella aiheutettu vahinko. Korkein oikeus on perustellut tuomiotaan muun ohella unionin tuomioistuimen tuomiolla asiassa C-10/08, komissio v. Suomi.
3. A vaati mainittuun unionin tuomioistuimen ratkaisuun ja korkeimman oikeuden tuomioon KKO 2013:58 viitaten, että korkeimman hallinto-oikeuden 12.12.2006 antama päätös taltionumero 3419, KHO 2006:95, on purettava.
4. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että vero- ja maksuvelvollisen mahdollisuutta vaatia unionin oikeuden vastaisesti peritty elv valtiolta vahingonkorvauksena on pidettävä hallintopäätösten purkamisesta erillisenä kysymyksenä. Purkua koskeva asia oli ratkaistava hallintolainkäyttölain purkua koskevien säännösten perusteella. Koska jälkikäteen oli mahdollista katsoa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun KHO 2006:95 rikkoneen unionin oikeutta, voitiin katsoa, että hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentissa säädetyt purkuedellytykset lähtökohtaisesti täyttyivät. Purkuedellytyksiä arvioitaessa tuli kuitenkin ottaa huomioon myös asiassa sovellettavaksi tuleva hallintolainkäyttölain 64 §:n 2 momentin säännös, jonka mukaan päätös, jonka purkamista haettu yli viiden vuoden kuluttua siitä, kun päätös sai lainvoiman, voidaan purkaa vain erityisen painavista syistä.
5. Lainvoimaisen hallintopäätöksen purkamisen katsottiin perustuvan viime kädessä korkeimman hallinto-oikeuden kokonaisharkintaan. Tähän nähden ja kun otettiin huomioon, ettei unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö (C-224/01, Köbler) edellyttänyt lainvoimaisen hallintopäätöksen purkamista siinäkään tapauksessa, että sen on katsottava rikkoneen unionin oikeutta, ja lisäksi se, että eduskunta on elv:n palautuslakia (822/2009) säätäessään rajoittanut tuomion C-10/08 takautuvat vaikutukset pääasiassa vuonna 2006 ja sen jälkeen maksuunpantuun elv:iin, ei päätöksen KHO 2006:95 purkamiselle ollut esitetty hallintolainkäyttölain 64 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erityisen painavia syitä. A:n purkuhakemus on hylättiin.
KHO 2013:199
6. Olen kertonut korkeimman oikeuden valtiota vastaan antamasta vahingonkorvaustuomiosta KKO 2013:58 blogijutussa nro 750/9.7.2013.
7. Minusta tapauksessa täyttyvät kyllä kaikki tuomionpurun edellytykset. Vaikka purkua on haettu yli viiden vuoden kuluttua siitä, kun ko. päätös sai lainvoiman, on asiassa kosolti sellaisia erityisiä syitä, joiden perusteella lainvoimainen päätös olisi voitu ja se myös olisi tullut purkaa.
8. KHO on vedonnut purkuhakemuksen hylkäämisen tueksi oikeusvarmuuteen, mutta kyllä oikeudenmukaisuus, jota tukevat sekä EU-tuomioistuimen että KKO:n tuomiot, painaa tapauksen punninnassa selvästi lainkäytön ennustettavuutta enemmän.
9. Miksi KHO on kuitenkin hylännyt purkuhakemuksen? Päätöksen perusteluissa viitataan epämääräisesti KHO:n omaan kokonaisharkintaan. Olisi ollut mielenkintoista kuulla ja tietää, mitä tällä "kokonaisharkinnalla" itse asiassa tarkoitetaan. KHO:n päätöksen perusteluista asiaan ei kuitenkaan saada minkäänlaista vastausta! Kokonaisharkinta on vain fraasi ja fasadi, joka on kaivettu esiin ja heitetty perustelujen loppukaneetiksi näon vuoksi, kun mitään muutakaan perustetta ei ole enää voitu lukijalle tarjota.
10. Olisiko niin, että kyseinen autoveroa koskeva asia on muodostunut KHO:lle jonkinlaiseksi arvovaltakysymykseksi? Nyt KHO on halunnut sanoa asiassa viimeisen sanan ja näyttää erityisesti KKO:lle niin sanotusti "kaapin paikan": älkää tulko meidän reviireillemme kukkoilemaan, kun kerran ette ymmärrä verotuksesta tuon taivaallista!
11. KHO:lla ja KKKO:lla on meneillään kissanhännänvetoa monessa oikeuslaitoksen kehittämistä koskevassa asiassa. KKO ajaa tuomioistuinhallituksen tai - viraston perustamista ja oikeusminsteriölle nykyisin kuuluvien tuomioistuinten hallintotehtävien uskomista kyseiselle elimelle, mutta KHO vastustaa kyseistä esitystä jyrkästi. KHO:ta ja sen presidenttiä Pekka Vihervuorta jurppii vahvasti esiin heitetty ajatus KKO:n ja KHO:n yhdistämisestä, jonka KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on ottanut viime aikoina useasti esille; itse asiassa hallintotuomioistuimet kokonaisuudessaan tulisi integroida yleisiin tuomioistuimiin. Monessa muussakin kysymyksessä KKO ja KHO ovat nykyisin napit vastakkain. Kummankin oikeusasteen presidentit vahtivat tarkasti ja älähtävät, jos "vastapuolta" suositaan niukkojen määrärahojen jaossa oman tuomioistuimen kustannuksella.
12. On sangen valitettavaa, että mainitunlaiset arvovaltakysymykset ja henkilö- tai instanssikohtaiset intrigit vaikuttavat ylimpien tuomioistuinten ratkaisuihin ja estävät tuomioistuimen puoleen kääntyviä ihmisiä pääsemästä oikeusjärjestyksen heille takaamiin oikeuksiin. Niin tai näin, mutta lopputulos oli nyt joka tapauksessa se, että väärä ja lainvastainen päätös jäi voimaan. Periaate in dubio pro fiscus nostetiin jälleen kerran hallintotuomioistuimen päätösharkinnan johtotähdeksi. Viesti on selvä: muidenkaan laittoman autoverotuksen uhriksi joutuneiden suomalaisten ei kannata tämän jälkeen hakea väärien tuomioiden purkamista.
tiistai 31. joulukuuta 2013
lauantai 28. joulukuuta 2013
813. Tuomioistuimissa tietotekniikkaongelmia
1. Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on suominut tähän mennessä jo useaan kertaan valtionhallinnon eri sektoreiden it-ogelmia moittien muun muassa ministeriöiden tai virastojen ohjelmisto- ja järjestelmähankintoja ja hankkeita tuloksettomuudesta. Kaikkien tuntemat terveydenhuollon it-ongelmat ovat johtuneet it-alan ja terveydenhuollon joustamattomista ja puutteellisista käytännöistä. Niiden yhteensovittaminen on vaikuttanut usein ylivoimaiselta. Ongelmat ovat aiheutuneet esimerkiksi alan rakenteellisista vinoutumista eli siitä, että ohjelmistotuottajilla on liian vahva asema ja asiakkailla liian heikko. Valtionhallinnon tietetotekniikan kehittäminen on niellyt kymmeniä miljoonia euroja, mutta monet uudistushankkeet ovat edelleen kesken eikä jo käyttöön otettuihin uudistuksiin ole oltu aina tyytyväisiä.
http://www.tietoviikko.fi/cio/valtion+ithankkeet+karsivat+kroonisesta+myohastelysta/a908800
2. Myöskään oikeuslaitos ja tuomioistuimet eivät ole säästyneet tietotekniikkaongelmilta. Ongelmia on ilmennyt esimerkiksi puolisen vuotta sitten käyttöön otetun rikostuomiosovelluksen kehittämishankkeen eli ns. Ritu-järjestelmän tiimoilta. Ritun tavoitteena on ollut tukea ja helpottaa rikosjutuissa annettavien tuomioiden tuottamista ja arkistointia. Ongelmista uutisoitiin tänään Yle Uutisten verkkosivulla sekä TV1:n pääuutislähetyksen (klo 20.30) oikein ykkösuutisena. Uutisjuttuun pääsee käsiksi tästä.
3. Täytyy aluksi todeta, että ko. uutisjuttu on suoraan sanottuna tehty kuin "juosten kustu". Jutusta ei kunnolla selviä, mikä tuo Ritu oikeastaan on ja millaisia ongelmia sen käytössä on ilmenyt ja mistä ongelmat tarkkaan ottaen. Toimittaja, joka ei ole - syystäkin - laittanut nimeään verkkosivulla julkaistun jutun alle, ei näytä olevan oikein jyvällä asiasta tai tuomioistuinasioista ylipäätään. Hän käyttää jutussaan katupoikamaisia sanontoja, jollaisia julkisin varoin ylläpidetyssä tiedotusvälineessä ei olisi vakavasta asiasta puhuttaessa sopivaa käyttää. Toimittaja puhuu esimerkiksi "linnareissuista", "rötöstelijöistä", rikoksentekijöiden "livahtamisesta kuin koira veräjästä", siitä, ettei uudistus ole mennyt oikein "putkeen" jne. Toimittaja ei tunnu tietävän alioikeuden virallista nimeä, vaan sanoo, että ongelmia on esiintynyt muissakin "raastuvissa" Rovaniemenä myöten.
4. Myöskään toimittajan juttua varten suorittamista haastatteluista ongelmat ja niiden syyt eivät selviä, haastateltujen henkilöiden lausumat ovat varsin sekavantuntuisia. Helsingin käräjäoikeuden rikosasioiden osastojohtajana toimiva tuomari Jaana Helander kertoo välitosakkeen "Pahimmassa tapauksessa vaarallista rikollista ei saada vankilaan" alla, että pahin skenaario on se, että "vaarallista rikollista ei saada vankilaan suorittamaan rangaistusta, vaan hän on vapaana ja aiheuttaa kenties lisää ongelmia yhteiskunnalle". Helanderin lausuma, jonka mukaan "se on ankaroittava seikka, että aikaisemmat tuomiot eivät näy rikosrekisterissä", vaikuttaa käsittämättömätlä, ainakaan minulle tuon lausahduksen merkitys ei avautunut. Mutta oli asian käsittelyjärjestelmä sitten millainen tahansa, niin todella "vaarallista rikoksentekijää" ei toki saisi laskea vapaalle jalalle odottamaan tuomion antamista, itse asiassa hänet olisi syytä määrätä vangittavaksi jo ennen käräjäoikeuden pääkäsittelyä. Haastattelusta ilmeni, että oikeastaan käräjätuomari ei ole edes vakavissaan, vaan hän myönsi toimittajalle maalailevansa vain uhkakuvia, sillä hänen kertomistaan "moisista tapauksista ei ole toistaiseksi tietoa"! Voidaanko näin "värikkään lennokkaisiin" lausumiin ylipäätään suhtautua vakavasti?
5. Ritu-järjestelmää vaivaavien ongelmien sisältö ja syyt eivät selviä myöskään laamanni Eero Takkusen lyhyestä lausunnosta. Takkunen valittelee vain, että "tuomion laatiminen on niin vaikeata ja hankalaa, menee monta monta kertaa uusiksi ja tuomion antaminen viivästyy". Laamannin lausunnosta saa käsityksen, jonka mukaan hänen johtamassaan käräjäoikeudessa rikosjutut päättyvät lähes säännönmukaisesti kansliatuomion antamiseen - tuomion antamista lykätään vähintään kuukaudella - vaikka lain mukaan pääsääntönä on tuomion antaminen heti pääkäsittelyn päättyessä. "Aikaisemmin tiedettiin, että tuomio annetaan kuukauden kuluttua, ja se annettiin kuukauden kuluttua", sanoo Takkunen. Nyt sen sijaan voi Takkusen mukaan käydä niin, että "tuomion laatimiseen menee pari-kolme kuukautta". Se, miten tämä johtuisi uudesta "Ritusta", ei lausunnosta selviä.
6. Ota tästä sitten selvää! Ulkopuolisen on toimittajan jutun tai laamannin jokseenkin epämäräisen lausunnon perusteella vaikea päätellä, mistä epäkohdat ja viivästykset oikeastaan johtuvat, tuomion antajista eli tuomareista vai uudesta järjestemästä eli siitä peijakkaan "Ritusta". Ehkäpä joku käräjätuomari tai muu asiaa todella tunteva voisi valaista asiaa hieman tarkemmin?
7. Helsingin käräjäoikeuden laamanni ja sen osastonjohtajat näyttävät haluavan vierittää syyn "linareissujen lykkäytymisiin" eli tuomioiden antamisessa ilmeneviin viivästyksiin yksinomaan Ritu-järjestelmän kehittäjälle ja ylläpitäjälle eli oikeusministeriölle. Ritu-kehittämishanketta varten pantiin vuonna 2012 pystyyn laaja organisaatio, jonka ohjaustyhmä jaettiin kahtia eli johtoryhmään ja toisaalta sisältö- ja muutoshallintaryhmään. Näissä ryhmissä on ollut OM:n virkamiehiä, tuomareita ja muuta virkamieskuntaa rutosti, koko hankkeen napamiehenä on toiminut oikeusministeriön hallitusneuvos Heikki Liljeroos. Kehittämishankkeen tavoitteet ja tehtävät ilmenevät tästä.
8. Hallitusneuvos Liljeroos ei kuitenkaan halunnut ottaa ongelmia täysin oikeusministeriön piikkiin, sillä hänen mukaansa itse järjestelmässä olisi ainoastaan "pieniä viilauksen tarpeita". Ongelmat johtuvat Liljeroosin mukaan suurimmaksi osaksi järjestelmää käyttävästä henkilöstöstä, joka ei ole kaikissa käräjäoikeuksissa valmistautunut riittävän hyvin uuden järjestelmän käyttöönottoon. Tästä taas kantavat vastuun käräjäoikeuksien päällikkötuomarit, Helsingissä siis laamanni Takkunen. Kun Ritun kehittämiseen on osallistunut tuomareita myös käräjäoikeuksista samoin kuin käräjäsihteereitä, vaikuttaa hieman oudolta, ettei järjestelmän käyttämisessä nyt havaittuja puutteita ole sunnitteluvaiheessa osattu ottaa huomioon.
9. Tässä sitä siis ollaan! Jo kauan sitten aikansa eläneen asiankäsittelyjärjestelmän (Sakari 1980-luvulta) uudistusta on odoteltu vuosikausia. Sitten kun Sakari vihdoin ja viimein saadaan korvatuksi Ritulla, niin ilmenee, että eihän tämä Ritukaan toimi kunnolla! Tämä on kovin tuttua valtionhallinnon tietoteknikkauudistuksista puhuttaessa. Ritun kehittäminen on maksanut tähän mennessä jo kuusi miljoonaa euroa, mitta "pientä laittoa" se tuntuu edelleen vaativan. Järjestelmää on kuulemma tarkoitus "kehittää edelleen" ensi vuonna. Sillä välin ministeriö ja käräjäoikeuden tuomarit kiistelevät keskenään siitä, mistä Ritun ongelmat oikein johtuvat.
10. Itse en oikein jaksa uskoa, että Ritu-järjestelmä yksin voisi viivästyttää rikostuomioiden antamista niin merkittävällä tavalla kuin Ylen uutisjutussa annetaan ymmärtää. Pohjois-Suomen käräjäoikeuksissa on valitettu lähinnä sitä, että Ritu pakottaisi tuomareita kirjoittamaan kaikki tuomiot kaavamaisesti, joka ei aina ole käsillä olevan jutun kannalta tarkoituksenmukaisin tapa, sen sijaan järjestelmästä ei ole väitetty aihautuvan viivästymistä tuomioiden antamisessa. Aiheutuisiko järjestelmästä ongelmia lähinnä vain sellaisissa tapauksissa, joissa tuomion antamista lykätään päääsittelyn päättymisen jälkeen viikko- tai jopa kuukausikaupalla eli kansliatuomio-tapauksissa? Tuollainen käytäntöhän meille on valitettavasti päässyt vallalle lähestulkoon kaikissa hiemankin laajemmissa asioissa ja riita-asioiden lisäksi myös rikosjutuissa. Selvää joka tapauksessa on, että Ritu-järjestelmä ei estä hyvin perusteltujen ratkaisujen laatimista.
http://www.tietoviikko.fi/cio/valtion+ithankkeet+karsivat+kroonisesta+myohastelysta/a908800
2. Myöskään oikeuslaitos ja tuomioistuimet eivät ole säästyneet tietotekniikkaongelmilta. Ongelmia on ilmennyt esimerkiksi puolisen vuotta sitten käyttöön otetun rikostuomiosovelluksen kehittämishankkeen eli ns. Ritu-järjestelmän tiimoilta. Ritun tavoitteena on ollut tukea ja helpottaa rikosjutuissa annettavien tuomioiden tuottamista ja arkistointia. Ongelmista uutisoitiin tänään Yle Uutisten verkkosivulla sekä TV1:n pääuutislähetyksen (klo 20.30) oikein ykkösuutisena. Uutisjuttuun pääsee käsiksi tästä.
3. Täytyy aluksi todeta, että ko. uutisjuttu on suoraan sanottuna tehty kuin "juosten kustu". Jutusta ei kunnolla selviä, mikä tuo Ritu oikeastaan on ja millaisia ongelmia sen käytössä on ilmenyt ja mistä ongelmat tarkkaan ottaen. Toimittaja, joka ei ole - syystäkin - laittanut nimeään verkkosivulla julkaistun jutun alle, ei näytä olevan oikein jyvällä asiasta tai tuomioistuinasioista ylipäätään. Hän käyttää jutussaan katupoikamaisia sanontoja, jollaisia julkisin varoin ylläpidetyssä tiedotusvälineessä ei olisi vakavasta asiasta puhuttaessa sopivaa käyttää. Toimittaja puhuu esimerkiksi "linnareissuista", "rötöstelijöistä", rikoksentekijöiden "livahtamisesta kuin koira veräjästä", siitä, ettei uudistus ole mennyt oikein "putkeen" jne. Toimittaja ei tunnu tietävän alioikeuden virallista nimeä, vaan sanoo, että ongelmia on esiintynyt muissakin "raastuvissa" Rovaniemenä myöten.
4. Myöskään toimittajan juttua varten suorittamista haastatteluista ongelmat ja niiden syyt eivät selviä, haastateltujen henkilöiden lausumat ovat varsin sekavantuntuisia. Helsingin käräjäoikeuden rikosasioiden osastojohtajana toimiva tuomari Jaana Helander kertoo välitosakkeen "Pahimmassa tapauksessa vaarallista rikollista ei saada vankilaan" alla, että pahin skenaario on se, että "vaarallista rikollista ei saada vankilaan suorittamaan rangaistusta, vaan hän on vapaana ja aiheuttaa kenties lisää ongelmia yhteiskunnalle". Helanderin lausuma, jonka mukaan "se on ankaroittava seikka, että aikaisemmat tuomiot eivät näy rikosrekisterissä", vaikuttaa käsittämättömätlä, ainakaan minulle tuon lausahduksen merkitys ei avautunut. Mutta oli asian käsittelyjärjestelmä sitten millainen tahansa, niin todella "vaarallista rikoksentekijää" ei toki saisi laskea vapaalle jalalle odottamaan tuomion antamista, itse asiassa hänet olisi syytä määrätä vangittavaksi jo ennen käräjäoikeuden pääkäsittelyä. Haastattelusta ilmeni, että oikeastaan käräjätuomari ei ole edes vakavissaan, vaan hän myönsi toimittajalle maalailevansa vain uhkakuvia, sillä hänen kertomistaan "moisista tapauksista ei ole toistaiseksi tietoa"! Voidaanko näin "värikkään lennokkaisiin" lausumiin ylipäätään suhtautua vakavasti?
5. Ritu-järjestelmää vaivaavien ongelmien sisältö ja syyt eivät selviä myöskään laamanni Eero Takkusen lyhyestä lausunnosta. Takkunen valittelee vain, että "tuomion laatiminen on niin vaikeata ja hankalaa, menee monta monta kertaa uusiksi ja tuomion antaminen viivästyy". Laamannin lausunnosta saa käsityksen, jonka mukaan hänen johtamassaan käräjäoikeudessa rikosjutut päättyvät lähes säännönmukaisesti kansliatuomion antamiseen - tuomion antamista lykätään vähintään kuukaudella - vaikka lain mukaan pääsääntönä on tuomion antaminen heti pääkäsittelyn päättyessä. "Aikaisemmin tiedettiin, että tuomio annetaan kuukauden kuluttua, ja se annettiin kuukauden kuluttua", sanoo Takkunen. Nyt sen sijaan voi Takkusen mukaan käydä niin, että "tuomion laatimiseen menee pari-kolme kuukautta". Se, miten tämä johtuisi uudesta "Ritusta", ei lausunnosta selviä.
6. Ota tästä sitten selvää! Ulkopuolisen on toimittajan jutun tai laamannin jokseenkin epämäräisen lausunnon perusteella vaikea päätellä, mistä epäkohdat ja viivästykset oikeastaan johtuvat, tuomion antajista eli tuomareista vai uudesta järjestemästä eli siitä peijakkaan "Ritusta". Ehkäpä joku käräjätuomari tai muu asiaa todella tunteva voisi valaista asiaa hieman tarkemmin?
7. Helsingin käräjäoikeuden laamanni ja sen osastonjohtajat näyttävät haluavan vierittää syyn "linareissujen lykkäytymisiin" eli tuomioiden antamisessa ilmeneviin viivästyksiin yksinomaan Ritu-järjestelmän kehittäjälle ja ylläpitäjälle eli oikeusministeriölle. Ritu-kehittämishanketta varten pantiin vuonna 2012 pystyyn laaja organisaatio, jonka ohjaustyhmä jaettiin kahtia eli johtoryhmään ja toisaalta sisältö- ja muutoshallintaryhmään. Näissä ryhmissä on ollut OM:n virkamiehiä, tuomareita ja muuta virkamieskuntaa rutosti, koko hankkeen napamiehenä on toiminut oikeusministeriön hallitusneuvos Heikki Liljeroos. Kehittämishankkeen tavoitteet ja tehtävät ilmenevät tästä.
8. Hallitusneuvos Liljeroos ei kuitenkaan halunnut ottaa ongelmia täysin oikeusministeriön piikkiin, sillä hänen mukaansa itse järjestelmässä olisi ainoastaan "pieniä viilauksen tarpeita". Ongelmat johtuvat Liljeroosin mukaan suurimmaksi osaksi järjestelmää käyttävästä henkilöstöstä, joka ei ole kaikissa käräjäoikeuksissa valmistautunut riittävän hyvin uuden järjestelmän käyttöönottoon. Tästä taas kantavat vastuun käräjäoikeuksien päällikkötuomarit, Helsingissä siis laamanni Takkunen. Kun Ritun kehittämiseen on osallistunut tuomareita myös käräjäoikeuksista samoin kuin käräjäsihteereitä, vaikuttaa hieman oudolta, ettei järjestelmän käyttämisessä nyt havaittuja puutteita ole sunnitteluvaiheessa osattu ottaa huomioon.
9. Tässä sitä siis ollaan! Jo kauan sitten aikansa eläneen asiankäsittelyjärjestelmän (Sakari 1980-luvulta) uudistusta on odoteltu vuosikausia. Sitten kun Sakari vihdoin ja viimein saadaan korvatuksi Ritulla, niin ilmenee, että eihän tämä Ritukaan toimi kunnolla! Tämä on kovin tuttua valtionhallinnon tietoteknikkauudistuksista puhuttaessa. Ritun kehittäminen on maksanut tähän mennessä jo kuusi miljoonaa euroa, mitta "pientä laittoa" se tuntuu edelleen vaativan. Järjestelmää on kuulemma tarkoitus "kehittää edelleen" ensi vuonna. Sillä välin ministeriö ja käräjäoikeuden tuomarit kiistelevät keskenään siitä, mistä Ritun ongelmat oikein johtuvat.
10. Itse en oikein jaksa uskoa, että Ritu-järjestelmä yksin voisi viivästyttää rikostuomioiden antamista niin merkittävällä tavalla kuin Ylen uutisjutussa annetaan ymmärtää. Pohjois-Suomen käräjäoikeuksissa on valitettu lähinnä sitä, että Ritu pakottaisi tuomareita kirjoittamaan kaikki tuomiot kaavamaisesti, joka ei aina ole käsillä olevan jutun kannalta tarkoituksenmukaisin tapa, sen sijaan järjestelmästä ei ole väitetty aihautuvan viivästymistä tuomioiden antamisessa. Aiheutuisiko järjestelmästä ongelmia lähinnä vain sellaisissa tapauksissa, joissa tuomion antamista lykätään päääsittelyn päättymisen jälkeen viikko- tai jopa kuukausikaupalla eli kansliatuomio-tapauksissa? Tuollainen käytäntöhän meille on valitettavasti päässyt vallalle lähestulkoon kaikissa hiemankin laajemmissa asioissa ja riita-asioiden lisäksi myös rikosjutuissa. Selvää joka tapauksessa on, että Ritu-järjestelmä ei estä hyvin perusteltujen ratkaisujen laatimista.
maanantai 23. joulukuuta 2013
812. Tuomareiden perusosaamisessa vakavia puutteita
1. Satakunnan käräjäoikeuden Ulvila-jutun tuomion perustelut osoittivat, että tuomioistuinten todistusharkinnassa (näytön arvioinnissa) ja tuomion perustelemisessa on pahoja puutteita ja virheitä. Todistusharkintaa ei osata tai väliteä jäsentää ja analysoida huolellisesti, oleellisia seikkoja ja todisteita ei osata erotella epäolennaisista, tuomioistuin ei tiedä, mitä sanonta "varteenotettava (järkevä) epäily" itse asiassa tarkoittaa ja tuomion perusteluista, joissa esitettyä näyttöä kyllä selostetaan (täysin turhaan) kymmeniä sivuja ummet ja lammet, ilmenee, että yksittäisten todisteiden ja kokonaisnäytön arviointi on puutteellista ja yksipuolista ja kaiken huipuksi tuomion perustelut saattavat olla "yhtä mössöä", josta argumentoinnin punaista lankaa on hyvin vaikea löytää.
2. Viime viikon lopulla annetuista kahdesta KKO:n ratkaisusta, joissa on kysymys näytön arvioinnista seksuaalirikosjutuissa (KKO 2013:96 ja 97), ilmenee, että vaikeita näyttökysymyksiä ei perustella alemmissa tuomioistuimissa riittävän huolellisesti ja jäsennellysti. Todistusharkinnassa saatetaan melskata yksinomaan faktojen ja todisteiden kimpussa, mutta näytön arvioinnissa ei kiinnitetä riittävää huomiota kokemussäänntöihin eikä hoksata, että näytön riitävyyden arvioinnissa on kysymys ao. oikeusnormien tulkinnasta. Näytön arvioinnin loppukaneetiksi lätkäistään ikään kuin vanhasta muistista tai muodon vuoksi fraasi "ei jää varteenotettavaa epäilyä", mutta ei ymmärretä eikä välitetä selvittää, mistä mainitussa lauseessa oikeastaan on kysymys eli mitä mainittu epäily on ja miten se suhtautuu muuhun näytön arviointiin. Hypoteesimetodia, josta varteenotettavan epäilyn arviointi on osa, ei tunneta lainkaan.
3. Kaiken huippuna on tänään annettu korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2013:98, josta ilmenee, että myös tuomarin prosessinjohdossa on pahoja puutteita, myös hovioikeudessa! Tuomarit ovat kyllä omasta mielestään kysyvinään asianosaislta epäselvää asiaa, mutta tekevät sen niin vaisusti ja ympäripyöreästi, ettei asianosainen itse edes hoksaa, mitä tuomarit ajavat takaa ja missä takoituksessa! Toisin sanoen tuomarin prosessinjohto, josssa informointi ja kysymykset ovat ratkaisevassa roolissa, on aivan liian "nynnyä" ja varovaista.
4. Vaikka laissa on annettu säännöksiä prosessinjohdon tarkoituksesta ja sisällöstä, niitä ei läheskän aina noudateta, vaan tuomarit heittäytyvät passiivisiksi ja vain "urahtelevat" jotain asianosaisille käsittämätöntä korokkeeltaan ja tuomarinpöytänsä takaa. Kuten korkein oikeus on useissa ratkaisuissaan katsonut, tuomioistuimella on velvollisuus huolehtia siitä, että asianosaisten vaatimukset ja niiden perusteet tulevat selvitetyiksi ja että asia tulee perusteellisesti käsitellyksi. Jos oikeudenkäynnin kohdetta koskeva asianosaisen esitys on epäselvä tai puutteellinen, tuomioistuimella on kyselyvelvollisuus (muun muassa KKO 2012:18 kohta 7, KKO 2010:40 kohta 18, KKO 2010:9 kohta 5). Oikeudenkäymiskaaren säännöksistä ja edellä mainituista Korkeimman oikeuden ratkaisuista ilmenevin tavoin tuomioistuimen velvollisuutena on huolehtia siitä, ettei tuomioistuimelle ja oikeudenkäynnin asianosaisille jää epäselväksi, mitä asianosaiset yhtäältä vaatimuksillaan ja toisaalta niihin antamillaan vastauksilla tarkoittavat.
5. On huomattava, että tuomioistuimen velvollisuutena on, kuten KKO on tänään antamassaan päätöksessä todennut, kyselymahdollisuuttaan käyttäen selventää asianosaisten vaatimuksiin liittyvät epäselvyydet myös silloin, kun vaatimus kohdistuu rikosasian vastaajaan eli syytettyyn. Tuomioistuimen on tällöin turvattava vastaajan puolustautumismahdollisuudet varaamalla tälle riittävästi aikaa vastata täsmennettyihin vaatimuksiin.Syytetty ei siis ole tässä suhteessa missään erityisasemassa tai "suojelun" tarpeessa. Eri asia on, jos tuomari tähtäisi prosessinjohdollaan siihen, että syytteen tueksi esitettäisiin uutta näyttöä, sellainen prosessinjohto on kiellettyä.
6. Ratkaisussa KKO 2013:98 selostetussa tapauksessa juttu on jouduttu palauttamaan lähes koko laajuudessaan takaisin hovoikeuteen, kun hovioikeuden tuomarit olivat laiminlyöneet asian selvittämiseksi tarvittavan prosessinjohdon ja kyselyvelvollisuutensa.
7. Kaikki nämä tapaukset ja ratkaisut sekä monen monet aiemmin sattuneet tapaukset, joista osaa on tässä blogissa käsitelty, osoittavat selvääkin selvemmin, millaisia vakavia puutteita meillä jatkuvasti ilmenee kaikkein olennaisimmissa tuomarin tehtäviä koskevissa kysymyksissä. Olen itse aina korostanut, myös tuomarina toimiessani, että tuomarin tärkeimmät tehtävät prosesissa ovat a) prosessinjohto, nimenomaan aineellinen prosessinjohto, ja b) tuomion perusteleminen. Niihin tuomarin pitäisi erityisesti keskittyä. Jos näissä kohdissa on vakavia puutteita, kuten edellä mainituista tapauksista ilmenee, niin silloin on kyllä piru merrassa! Uhattuna ei ole vain yhden Anneli Auerin vaan myös hyvin monen muun ihmisen oikeusturva.
8. Miten saada hyvä tuomarintyö kunniaan ja takaisin oikeille raiteille? Kas, siinäpä kysymys, jota kannattaa miettiä ja sulatella myös joulunpyhien aikaan. Korkein oikeus kyllä osaa asiat, mutta miksi kymmenet ennakkopäätökset esimerkiksi näytön arvioinnista, prosessinjohdosta ja tuomion perustelemisesta eivät "uppoa" ja tehoa käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomareihin vaan valuvat kuin vesi hanhen selästä? Jos ennakkopäätösten oikeusohjeita ja opastusta ei käytännössä noudateta, menevät prejudkaatit kyllä suurimmaksi osaksi hukkaan.
2. Viime viikon lopulla annetuista kahdesta KKO:n ratkaisusta, joissa on kysymys näytön arvioinnista seksuaalirikosjutuissa (KKO 2013:96 ja 97), ilmenee, että vaikeita näyttökysymyksiä ei perustella alemmissa tuomioistuimissa riittävän huolellisesti ja jäsennellysti. Todistusharkinnassa saatetaan melskata yksinomaan faktojen ja todisteiden kimpussa, mutta näytön arvioinnissa ei kiinnitetä riittävää huomiota kokemussäänntöihin eikä hoksata, että näytön riitävyyden arvioinnissa on kysymys ao. oikeusnormien tulkinnasta. Näytön arvioinnin loppukaneetiksi lätkäistään ikään kuin vanhasta muistista tai muodon vuoksi fraasi "ei jää varteenotettavaa epäilyä", mutta ei ymmärretä eikä välitetä selvittää, mistä mainitussa lauseessa oikeastaan on kysymys eli mitä mainittu epäily on ja miten se suhtautuu muuhun näytön arviointiin. Hypoteesimetodia, josta varteenotettavan epäilyn arviointi on osa, ei tunneta lainkaan.
3. Kaiken huippuna on tänään annettu korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2013:98, josta ilmenee, että myös tuomarin prosessinjohdossa on pahoja puutteita, myös hovioikeudessa! Tuomarit ovat kyllä omasta mielestään kysyvinään asianosaislta epäselvää asiaa, mutta tekevät sen niin vaisusti ja ympäripyöreästi, ettei asianosainen itse edes hoksaa, mitä tuomarit ajavat takaa ja missä takoituksessa! Toisin sanoen tuomarin prosessinjohto, josssa informointi ja kysymykset ovat ratkaisevassa roolissa, on aivan liian "nynnyä" ja varovaista.
4. Vaikka laissa on annettu säännöksiä prosessinjohdon tarkoituksesta ja sisällöstä, niitä ei läheskän aina noudateta, vaan tuomarit heittäytyvät passiivisiksi ja vain "urahtelevat" jotain asianosaisille käsittämätöntä korokkeeltaan ja tuomarinpöytänsä takaa. Kuten korkein oikeus on useissa ratkaisuissaan katsonut, tuomioistuimella on velvollisuus huolehtia siitä, että asianosaisten vaatimukset ja niiden perusteet tulevat selvitetyiksi ja että asia tulee perusteellisesti käsitellyksi. Jos oikeudenkäynnin kohdetta koskeva asianosaisen esitys on epäselvä tai puutteellinen, tuomioistuimella on kyselyvelvollisuus (muun muassa KKO 2012:18 kohta 7, KKO 2010:40 kohta 18, KKO 2010:9 kohta 5). Oikeudenkäymiskaaren säännöksistä ja edellä mainituista Korkeimman oikeuden ratkaisuista ilmenevin tavoin tuomioistuimen velvollisuutena on huolehtia siitä, ettei tuomioistuimelle ja oikeudenkäynnin asianosaisille jää epäselväksi, mitä asianosaiset yhtäältä vaatimuksillaan ja toisaalta niihin antamillaan vastauksilla tarkoittavat.
5. On huomattava, että tuomioistuimen velvollisuutena on, kuten KKO on tänään antamassaan päätöksessä todennut, kyselymahdollisuuttaan käyttäen selventää asianosaisten vaatimuksiin liittyvät epäselvyydet myös silloin, kun vaatimus kohdistuu rikosasian vastaajaan eli syytettyyn. Tuomioistuimen on tällöin turvattava vastaajan puolustautumismahdollisuudet varaamalla tälle riittävästi aikaa vastata täsmennettyihin vaatimuksiin.Syytetty ei siis ole tässä suhteessa missään erityisasemassa tai "suojelun" tarpeessa. Eri asia on, jos tuomari tähtäisi prosessinjohdollaan siihen, että syytteen tueksi esitettäisiin uutta näyttöä, sellainen prosessinjohto on kiellettyä.
6. Ratkaisussa KKO 2013:98 selostetussa tapauksessa juttu on jouduttu palauttamaan lähes koko laajuudessaan takaisin hovoikeuteen, kun hovioikeuden tuomarit olivat laiminlyöneet asian selvittämiseksi tarvittavan prosessinjohdon ja kyselyvelvollisuutensa.
7. Kaikki nämä tapaukset ja ratkaisut sekä monen monet aiemmin sattuneet tapaukset, joista osaa on tässä blogissa käsitelty, osoittavat selvääkin selvemmin, millaisia vakavia puutteita meillä jatkuvasti ilmenee kaikkein olennaisimmissa tuomarin tehtäviä koskevissa kysymyksissä. Olen itse aina korostanut, myös tuomarina toimiessani, että tuomarin tärkeimmät tehtävät prosesissa ovat a) prosessinjohto, nimenomaan aineellinen prosessinjohto, ja b) tuomion perusteleminen. Niihin tuomarin pitäisi erityisesti keskittyä. Jos näissä kohdissa on vakavia puutteita, kuten edellä mainituista tapauksista ilmenee, niin silloin on kyllä piru merrassa! Uhattuna ei ole vain yhden Anneli Auerin vaan myös hyvin monen muun ihmisen oikeusturva.
8. Miten saada hyvä tuomarintyö kunniaan ja takaisin oikeille raiteille? Kas, siinäpä kysymys, jota kannattaa miettiä ja sulatella myös joulunpyhien aikaan. Korkein oikeus kyllä osaa asiat, mutta miksi kymmenet ennakkopäätökset esimerkiksi näytön arvioinnista, prosessinjohdosta ja tuomion perustelemisesta eivät "uppoa" ja tehoa käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomareihin vaan valuvat kuin vesi hanhen selästä? Jos ennakkopäätösten oikeusohjeita ja opastusta ei käytännössä noudateta, menevät prejudkaatit kyllä suurimmaksi osaksi hukkaan.
torstai 19. joulukuuta 2013
811. Ulvila-jutun tuomion tarkastelua II
1.Ulvila-jutun oikeusprosessiin sisältyy monia erikoisia ja omalaatuisia piirteitä. Yksi erikoisuus on se, että korkeimman oikeuden 19.10.2012 antaman palautuspäätöksen jälkeen käräjäoikeus on ottanut kantaa samoihin todistusharkintaa ja näytön riittävyyttä koskeviin kysymyksiin kuin Vaasan hovioikeus tuomiossaan 1.7.2011.
2. Erikoislaatuiseksi tilanteen tekee se, että käräjäoikeus ei ole noteerannut hovioikeuden kannanottoja millään tavalla, vaan on käsitellyt asian uudelleen ikään kuin täysin puhtaalta pöydältä, siis ikään kuin hovioikeuden tuomiota ei olisi olemassakaan. Onko tämä tarkoituksenmukainen tai edes oikea käsittelytapa? Olisiko käräjäoikeuden, joka on oikeusastejärjestyksessä hovioikeuden alapuolella, tullut huomioida omassa todistusharkinnassaan hovioikeuden näytön arviointia koskevia kannanottoja? Voisiko hovioikeuden mainituilla kannanotoilla olla jonkinasteinen todistusvaikutus käräjäoikeusprosessissa?
3. Käräjäoikeuden kolmesta jäsenestä ainoastaan tuomari Väinö Ilveskosken perusteluista löytyy lyhyt lausuma hovioikeuden tuomiosta. Ilveskosken mukaan (s. 82) Vaasan hovioikeuden tuomiolla ei ole tässä asiassa todistusvaikutusta, koska KKO on (19.10.2012) kumonnut hovioikeuden asiassa antaman tuomion. Käräjäoikeuden kaksi muuta tuomaria ei ole lausunut asiasta mitään. He ovat ilmeisesti lakonisesti katsoneet, ettei tuollaisesta ”täysin selvästä asiasta” tarvitse lausua mitään.
4. Käräjäoikeuden ratkaisu näyttäisi perustuvan, kuten toinen jutun syyttäjistä (Kalle Kulmala) on julkisuudessa arvioinut (HS 13.12.-13), jutussa jo aiemmin eli ennen hovioikeuden tuomiota esitetyn todistusaineiston uudelleen arviointiin. Esimerkkinä Kulmala mainitsee rikokseen käytetyn ajan uudelleen arvioinnin, jonka osalta käräjäoikeuden käsitys poikkeaa merkittävästi hovioikeuden kaksi ja puoli vuotta sitten tekemästä arviosta. Tämä lienee suomalaisessa oikeuskäytännössä hyvin harvinaista ellei suorastaan poikkeukselista: alioikeus arvioi samaa todistusaineistoa uudelleen ja aivan eri tavalla ("vapaasti") kuin sen yläpuolella oikeusasterangissa oleva muutoksenhakutuomioistuin on aiemmin tehnyt.
5. Käräjäoikeuden tuomion sivuilta 6-10 löytyy hirmuisen pitkä eli kaikkiaan 132 kohtaa käsittävä lista käräjäoikeuden vastaanottamista kirjallisista todisteista. Sieltä löytyy vaikka minkä nimistä ja luontoista pumaskaa ja asiakirjaa, mm. Haagan Ammattikorkeakoulun täydennysohjelmaa koskeva osanottajalista, joilla ei luulisi olevan tämän murhajutun selvittelyn kannalta merkitystä.
6. Huomiota herättää se, että kirjallisina todisteina käräjäoikeus on ottanut syyttäjiltä vastaan Varsinais-Suomen käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden ns. lsh-jutussa eli lasten seksuaalirikosjutussa antamat tuomiot ja jopa hovioikeuden ko. jutussa antaman julkisen selosteen sekä Auerin siihen antaman vastineen sekä vielä Auerin elokuussa 2013 hovioikeuden tuomiosta KKO:lle tekemät valituslupahakemuksen ja valituksen (kohdat 80-83). Kuitenkin käräjäoikeus (laamanni Juntikan lausuma) toteaa sivulla 49, että kohdassa 80-83 mainitut asiakirjat ”liittyvät toiseen, vireillä olevaan oikeudenkäyntiin eikä niillä ole käsillä olevan asian kannalta näyttönä merkitystä”. Jos näin on, niin silloin käräjäoikeuden olisi tullut OK 17:7:n nojalla evätä mainittujen tuomioiden esittäminen todisteena ja tehdä se asian valmisteluvaiheessa. Se, ettei näin ei ole näiden tai muiden merkityksettömien kirjallisten todisteiden kohdalla näin tehty, kertoo osaltaan käräjäoikeuden prosessinjohdon laadusta.
7. Vaasan hovioikeuden 1.7.2011 antama tuomio olisi toki tullut ottaa huomioon oikeudenkäyntiaineistona ja kirjallisena todisteena. Se olisi ollut syytä sisällyttää mainittuun kirjallisten todisteiden luetteloon ”kunniapaikalle” eli kohtaan 1. Myös KKO:n palauttamispäätös 19.10.2012 olisi tullut sisällyttää oikeudenkäyntiaineistoon. Hovioikeuden tuomio liittyy sangen kiinteästi ko. oikeudenkäyntiin ja siinä käsiteltyyn juttuun. Pidän outona, että syyttäjät tai puolustus ei ole hoksannut tätä, mutta toki käräjäoikeuden olisi tullut jo viran puolesta huomata asia. On käsittämätöntä, että murhajutussa otetaan todisteina vastaan kokonaan toisessa jutussa laadittuja asiakirjoja, vaikkei niillä ole käsiteltävän jutun kannalta minkäänlaista merkitystä, mutta sen sijaan samassa jutussa aikaisemmin annettu hovioikeuden tuomio ohitetaan kokonaan.
8. Tuomion todistusvaikutuksella tarkoitetaan tuomion sisällön merkitystä todisteena toisessa oikeudenkäynnissä. Siitä on erotettava tuomion oikeusvoima (positiivinen oikeusvoimavaikutus), joka ilmenee uudessa oikeudenkäynnissä huomioon otettavana sitovana vaikutuksena (ennakkokannanotto). Jos tuomiolla on sanottu oikeusvoimavaikutus, tuomio (käytännössä jokin siinä vahvistettu seikka) pannaan sellaisenaan oikeustosiseikkana uudessa oikeudenkäynnissä annettavan ratkaisun perusteeksi. Tuomion todistusvaikutuksella ei ole samanlaista sitovaa vaikutusta kuin oikeusvoimalla, vaan sen merkityksen tuomioistuin arvioi vapaan todistusharkinnan pohjalta; aikaisempi tuomio on siis uudessa oikeudenkäynnissä todistustosiseikan eli todisteen asemassa. Rajanveto tuomion positiivisen oikeusvoimavaikutuksen ja tuomion todistusvaikutuksen välillä voi olla joskus vaikeaa, mutta periaatteessa ero on selvä. Yksittäisessä tapauksessa tuomion todistusvaikutus saatetaan arvioida niin vahvaksi, että se de facto johtaa uudessa prosessissa samaan lopputulokseen kuin positiivinen oikeusvoimavaikutus.
9. Tuossa oli hieman teoriaa eli itse asiassa perustietoa tuomion todistusvaikutuksesta. Oikeusvoimavaikutus edellyttää aina tuomion lainvoimaisuutta, mutta todistusvaikutus saattaa liittyä myös lainvoimaa vailla olevaan tuomioon. Tuomion todistusvaikutus saattaa ilmetä tapauksissa, joissa aikaisemmalla ja uudella oikeudenkäynnillä ei ole asiallista yhteyttä keskenään. Mitä enemmän asioilla on liittymäkohtia keskenään, sitä vahvempana todistusvaikutus ilmenee.
10. Tässä vaiheessa olen kuulevinani lukijakunnan joukosta vastalauseita – Auerin vastaisten fanaatikkojen keskuudesta suoranaista mylvintää ja vihellyksiä – että eihän Vaasan hovioikeuden 1.7.2011 antamalla tuomiolla voi olla minkäänlaista todistusvaikutusta palauttamisen jälkeisessä menettelyssä, koska KKO on 19.10.2012 antamallaan päätöksellä kumonnut koko tuomion. Tähän seikkaan myös tuomari Ilveskoski on perusteluissaan vedonnut.
11. Asia on toki näin, eli Vaasan hovioikeuden antama tuomio on kumottu. Mutta seuraako tästä ehdottomasti, ettei hovioikeuden tuomiossa mainituilla näytön arviointia koskevilla lausumilla ja johtopäätöksillä voi ole minkäänlaista merkitystä tai todistusvaikutusta jutun jatkokäsittelyssä? Minusta tuollaista johtopäätöstä ei voida tehdä, sillä eihän hovioikeuden tuomio ole tosiasiallisesti mihinkään hävinnyt, se ei ole kadonnut ”bittiavaruuteen” eikä sitä ole kuopattu historian roskatynnyreiden syövereihin, vaan se on edelleen olemassa ja jokainen voi löytää tuomion verkosta muutamassa sekunnissa.
12. Eri asia olisi, jos KKO olisi ottanut asiallisesti kantaa hovioikeuden tuomioon ja mitätöinyt sen sanoilla ”hovioikeuden tuomio kumotaan ja poistetaan”. Silloin tuomiota rasittaisi jokin karkea oikeudenkäyntivirhe tai sellainen asiallinen virhe, jonka perusteella tuomio voitaisiin kanteluteitse poistaa tai purkaa. KKO ei ole kuitenkaan ottanut hovioikeuden tuomion sisältöön minkäänlaista kantaa. KKO on ainoastaan kumonnut tuomion, muttei ”poistanut” sitä. Kumoaminen on tässä tilanteessa muodollista ja teknistä laatua oleva prosessitoimi ja ratkaisu, jota jutun palauttamisen on katsottu vanhastaan edellyttävän; jutun palauttamisesta ja sen vaikutuksista ei muuten ole vieläkään säännöksiä laissa.
13. Hovioikeuden näytön arvioita koskevia johtopäätöksiä ei ole palautuspäätöksessä osoitettu virheellisiksi, niihin ei ole otettu päätöksessä edes kantaa. Käräjäoikeudella näyttää olevan virheellinen käsitys, jonka mukaan palauttamispäätös mitätöisi hovioikeuden tuomion ja jutun aikaisemman oikeudenkäynnin, jolloin käräjäoikeuden tulisi aloittaa jutun käsittely kokonaan ”puhtaalta pöydältä”. Näin ei kuitenkaan ole asian laita, sillä palauttamisen jälkeen tapahtuva käsittely on aikaisemman käsittelyn jatkoa; tämä todetaan myös KKO:n päätöksessä 19.10.2012. Käsittely siis jatkuu siitä, mihin jutussa on hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen jääty. Jutussa aiemmin esitetty todistusaineisto ei ole menettänyt merkitystään eikä sitä ole tarvinnut välttämättä esittää käräjäoikeudessa uudelleen koko laajuudessaan, vaan aiemmin esitetty aineisto on voitu ottaa huomioon tuomiota tehtäessä sellaisenaan, jollei todistelun välittömyys ole muuta edellyttänyt.
14. Kun näin on, niin silloin on johdonmukaista katsoa, ettei myöskään hovioikeuden tuomion todistusvaikutus ole kadonnut minnekään eli menettänyt merkitystään, sillä eihän KKO ole palauttamisen yhteydessä puuttunut lainkaan hovioikeuden tuomion asiasisältöön. Jutussa hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen esitettyä uutta näyttöä on jouduttu arvioimaan ja punnitsemaan tarpeellisilta osin jutussa aiemmin esitetyn näytön kanssa, jolloin lähtökohdaksi olisi ollut tarkoituksenmukaista ottaa ne havainnot ja johtopäätökset, joita hovioikeuden tuomiossa on tehty. Jos joidenkin todistusteemojen osalta ei ole esitetty uutta selvitystä, ei käräjäoikeudella ole ollut tarvetta eikä, oikeusastejärjestys ja em. tuomion todistusvaikutus huomioon ottaen, minusta edes ”kanttia” arvioida”vanhaa” näyttöä toisin kuin hovioikeus on tehnyt.
15. Vaikkei hovioikeuden tuomiolla katsottaisikaan olevan mainittua todistusvaikutusta, ei tuomiota olisi toki tullut heittää ”roskikseen”, kuten käräjäoikeus näyttää tehneen – käräjäoikeus ei ole kelpuuttanut tuomiota kirjalliseksi todisteeksi eikä edes mainitse perusteluissaan sitä. Jutun palauttamisen jälkeen käräjäoikeudessa aloitettu käsittely ei ole ollut uusi prosessi, vaan aikaisemman prosessin jatkoa siitä, mihin siinä on hovioikeuden tuomion jälkeen jääty. Tämän vuoksi tarkoituksenmukainen ja järkevä käsittelyjärjestys olisi edellyttänyt, että käräjäoikeus olisi ottanut todistusharkintansa lähtökohdaksi hovioikeuden näytöstä tekemät havainnot ja johtopäätökset ja toisaalta syyttäjien ja puolustuksen jatkokäsittelyssä esittämät uudet todisteet. Käräjäoikeuden tehtävänä on ollut harkita, onko uusien todisteiden perusteella syytä päätyä tietyissä kohdissa (todistusteemoittain) erilaisiin johtopäätöksiin kuin mihin hovioikeus oli päätynyt. Koska hovioikeuden tuomiossa vahvistetuilla todistusharkintaa koskevilla johtopäätöksillä on tietty todistusvaikutus, ei käräjäoikeudella ole ollut aihetta arvioida jutussa ennen hovioikeuden ratkaisua esitettyä todistusaineistoa uudelleen niiden teemojen osalta, joista ei ole esitetty uutta näyttöä.
16. Viittaan vielä KKO:n palauttamispäätöksen yhteydessä 19.10.2012 antamaan tiedotteeseen. Sen mukaan syyttäjien KKO:lle esittämä uusi aineisto ja vastaajan esittämä uusi vastanäyttö tulee ottaa vastaan asian käsittelyssä, joka tapahtuu käräjäoikeudessa. Aiemmin jutussa esitetystä näytöstä ja sen uudelleen käsittelystä ei tiedotteessa mainita mitään. Palauttamispäätöksen perusteluissa KKO toteaa, että asian ratkaiseminen edellyttää sekä alemmissa oikeuksissa esitetyn että hovioikeuden tuomion jälkeen ilmitulleen näytön kokonaisvaltaista arviointia. Tämä tarkempia ohjeita asian jatkokäsittelystä KKO ei ole antanut, mikä vastaa normaalikäytäntöä. Perusteluja voidaan tulkita niin, ettei juttua ole ollut palauttamisen jälkeen tarpeen lähteä käsittelemään kokonaan puhtaalta pöydältä. Loppukaneettinaan KKO toteaa (kohta 49), että palautuksen jälkeen asian käsittelyä on jatkettava käräjäoikeudessa, asian käsittelyä ei siis ole määrätty aloitettavaksi kokonaan alusta. Käsittelyn jatkaminen tarkoittaa sitä, että aiemmin esitetty aineisto voidaan ottaa vastaan sellaisenaan, jollei todistelun välittömyys muuta edellytä. Tällöin hovioikeuden tuomion todistusvaikutus ei ole menettänyt merkitystään.
17. Korkein oikeus on puntaroinut palautuspäätöksessään 19.10.2012, olisiko juttu syytä palauttaa takaisin hovioikeuteen vai käräjäoikeuteen. Lähinnä täysimittaisen valitusoikeuden turvaamiseksi päätöksessä on päädytty jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Monilta uusilta ongelmilta olisi kuitenkin vältytty, jos juttu olisi palautettu hovioikeuteen. Syytetyn oikeusturva ei ole edellyttänyt palauttamista käräjäoikeuteen. KKO:n valinta johtaa siihen, jutussa joudutaan toimittamaan neljä (4) täysimittaista pääkäsittelyä ennen kuin juttu seuraavan kerran tulee KKO:n käsiteltäväksi. Kenen etua moinen ”sirkus” on mahtanut palvellla?
18. Käräjäoikeuden tuomio löytyy tästä
19. Hovioikeuden todistusharkinnan huomioon ottamisen havainnollistamiseksi esitän seuraavassa, miten käräjäoikeus olisi voinut kirjoittaa näytön harkintaa koskevat perustelunsa pääpiirteittäin (tässä ei ole mahdollista mennä kaikkiin yksityiskohtiin), kas näin:
20. Syyttäjät ovat käräjäoikeudessa väittäneet, että lasten antamista kertomuksista ilmenee vahvoja viittauksia siihen, että Anneli Auer olisi suunnitellut ja toteuttanut Jukka Lahden surmaamisen. Tällaisina seikkoina syyttäjät ovat muun muassa esittäneet, että Anneli Auer olisi lavastanut hätäkeskuspuhelun siten, että Lahden surmaamisesta aiheutuneita ääniä olisi surmateon yhteydessä tallennettu ja soitettu sittemmin nauhurilta hätäkeskuspuhelun aikana ja että surmatyön yhteydessä olisi käytetty suojana talossa olleita ruskeita pyyhkeitä. Syyttäjien mukaan Anneli Auerin lavastukseen käytettävissä ollutta aikaa ja ruskeankirjavien tekokuitujen merkitystä koskevat hovioikeuden kannanotot joutuvat uuden näytön myötä uuteen valoon. Syyttäjät ovat myös esittäneet, että Auerin ja Jukka Lahden välillä on ollut lukuisia riitoja ja että Auer olisi kohdistanut väkivaltaa Lahteen jo ennen surmatyötä. Uusi näyttö osoittaisi syyttäjien mukaan myös, että perheessä oli ollut lukuisia ongelmia ja myös perheen lapsiin oli kohdistettu väkivaltaa.
21. Syyttäjät eivät ole näyttäneet, että Anneli Auer olisi lavastanut hätäkeskuspuhelun väitetyllä tavalla (tästä asiasta käräjäoikeus on ollut yksimielinen). Väitteestä, jonka mukaan Auer olisi käyttänyt rinnakkaispuhelinta, ei ole esitetty minkäänlaista näyttöä. Hätäpuhelutallenteelta kuuluvista äänistä on esitetty uutta selvitystä, joka ei sulje pois vaan pikemminkin tukee ulkopuolisen tekijän vaihtoehtoa. Tapahtumapaikalta löydettyjen ruskeiden kuitujen alkuperää ei ole pystytty jutussa esitetyn uudenkaan aineiston perusteella luotettavasti selvittämään. Hovioikeuden tuomion mukaan on erittäin epätodennäköistä, että Anneli Auer olisi hätäpuhelun jälkeisen lyhyen ajan kuluessa voinut lavastaa olosuhteet ulkopuoliseen tekijään viittaaviksi. Tämän johtopäätöksen muuttamiseen ei ole uuden selvityksen perusteella aihetta. Uutta luotettavaa selvitystä siitä, että Auerin ja Lahden välit olisivat olleet erityisen riitaiset tai että Auer olisi aiemmin pahoinpidellyt Lahtea tai perheen lapsia, ei ole esitetty. Minkäänlaista järkevää motiivia Auerin väitetylle surmatyölle ei ole näytetty.
22. Hovioikeuden tuomiossa mainitusta Jukka Lahden sängyssä olleesta halosta löydetyn mieshenkilön DNA:n alkuperä on nyttemmin selvitetty, mutta surmassa käytettyä toista tekovälinettä ei ole edelleenkään löydetty.Tapahtumapaikalta löydettyjen verisen kengänjäljen ja kuraisen kengänjäljen alkuperää ei ole myöskään suoritetuissa lisätutkimuksissa kyetty selvittämään. Koirapartion käynnistä esitetyllä selvityksellä ei voida poissulkea ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta, koska poliisikoiraa ei ole käytetty lainkaan asfaltoidulla Tähtisentiellä, jonne tekijä on voinut poistua.
23. Hovioikeus on tuomiossaan päätynyt katsomaan, ettei syytteen tueksi esitetty näyttö riitä osoittamaan, että Anneli Auer olisi surmannut Jukka Lahden ja että Auerin syyllisyydestä jäi siten varteenotettava epäily. Edellä mainituilla perusteilla käräjäoikeus katsoo, ettei jutussa hovioikeuden tuomion jälkeen esitetty uusi todistusaineisto ja sen punnitseminen jutussa aiemmin esitetyn näytön kanssa anna aihetta arvioida hovioikeuden johtopäätöstä toisin. Syyte murhasta tai taposta on sen vuoksi hylättävä.
24. Käräjäoikeuden todistusharkinnan yksityiskohtaiseen ruotimiseen palaan myöhemmin. Anneli Auerkin on saanut eilen käräjäoikeudelta lisäaikaa valituksensa valmistelua ja valituskirjelmän laatimista varten 10.2.2014 asti.
25. Lopuksi voidaan todeta, että kaikki se, mikä rikosjutun tutkinnassa ja oikeuskäsittelyssä voi yleensä mennä pieleen, on Ulvila-jutussa myös taatusti mennyt pieleen, ja vähän enemmänkin. Rikospaikkatutkinta ja esitutkinnan alkupuoli on ollut puutteellista Tästä huolimatta silloinen lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero päätti, ettei tutkinnan johtoa ole syytä siirtää Porin poliisilta KRP:lle. Tämä oli yksi paha virhearvio, joka Ulvila-jutun tutkinnassa on tehty. Kokonaisuudessaan asia tutkinta ja oikeuskäsittely eivät anna hyvää kuvaa suomalaisen lainkäytön laadusta.
2. Erikoislaatuiseksi tilanteen tekee se, että käräjäoikeus ei ole noteerannut hovioikeuden kannanottoja millään tavalla, vaan on käsitellyt asian uudelleen ikään kuin täysin puhtaalta pöydältä, siis ikään kuin hovioikeuden tuomiota ei olisi olemassakaan. Onko tämä tarkoituksenmukainen tai edes oikea käsittelytapa? Olisiko käräjäoikeuden, joka on oikeusastejärjestyksessä hovioikeuden alapuolella, tullut huomioida omassa todistusharkinnassaan hovioikeuden näytön arviointia koskevia kannanottoja? Voisiko hovioikeuden mainituilla kannanotoilla olla jonkinasteinen todistusvaikutus käräjäoikeusprosessissa?
3. Käräjäoikeuden kolmesta jäsenestä ainoastaan tuomari Väinö Ilveskosken perusteluista löytyy lyhyt lausuma hovioikeuden tuomiosta. Ilveskosken mukaan (s. 82) Vaasan hovioikeuden tuomiolla ei ole tässä asiassa todistusvaikutusta, koska KKO on (19.10.2012) kumonnut hovioikeuden asiassa antaman tuomion. Käräjäoikeuden kaksi muuta tuomaria ei ole lausunut asiasta mitään. He ovat ilmeisesti lakonisesti katsoneet, ettei tuollaisesta ”täysin selvästä asiasta” tarvitse lausua mitään.
4. Käräjäoikeuden ratkaisu näyttäisi perustuvan, kuten toinen jutun syyttäjistä (Kalle Kulmala) on julkisuudessa arvioinut (HS 13.12.-13), jutussa jo aiemmin eli ennen hovioikeuden tuomiota esitetyn todistusaineiston uudelleen arviointiin. Esimerkkinä Kulmala mainitsee rikokseen käytetyn ajan uudelleen arvioinnin, jonka osalta käräjäoikeuden käsitys poikkeaa merkittävästi hovioikeuden kaksi ja puoli vuotta sitten tekemästä arviosta. Tämä lienee suomalaisessa oikeuskäytännössä hyvin harvinaista ellei suorastaan poikkeukselista: alioikeus arvioi samaa todistusaineistoa uudelleen ja aivan eri tavalla ("vapaasti") kuin sen yläpuolella oikeusasterangissa oleva muutoksenhakutuomioistuin on aiemmin tehnyt.
5. Käräjäoikeuden tuomion sivuilta 6-10 löytyy hirmuisen pitkä eli kaikkiaan 132 kohtaa käsittävä lista käräjäoikeuden vastaanottamista kirjallisista todisteista. Sieltä löytyy vaikka minkä nimistä ja luontoista pumaskaa ja asiakirjaa, mm. Haagan Ammattikorkeakoulun täydennysohjelmaa koskeva osanottajalista, joilla ei luulisi olevan tämän murhajutun selvittelyn kannalta merkitystä.
6. Huomiota herättää se, että kirjallisina todisteina käräjäoikeus on ottanut syyttäjiltä vastaan Varsinais-Suomen käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden ns. lsh-jutussa eli lasten seksuaalirikosjutussa antamat tuomiot ja jopa hovioikeuden ko. jutussa antaman julkisen selosteen sekä Auerin siihen antaman vastineen sekä vielä Auerin elokuussa 2013 hovioikeuden tuomiosta KKO:lle tekemät valituslupahakemuksen ja valituksen (kohdat 80-83). Kuitenkin käräjäoikeus (laamanni Juntikan lausuma) toteaa sivulla 49, että kohdassa 80-83 mainitut asiakirjat ”liittyvät toiseen, vireillä olevaan oikeudenkäyntiin eikä niillä ole käsillä olevan asian kannalta näyttönä merkitystä”. Jos näin on, niin silloin käräjäoikeuden olisi tullut OK 17:7:n nojalla evätä mainittujen tuomioiden esittäminen todisteena ja tehdä se asian valmisteluvaiheessa. Se, ettei näin ei ole näiden tai muiden merkityksettömien kirjallisten todisteiden kohdalla näin tehty, kertoo osaltaan käräjäoikeuden prosessinjohdon laadusta.
7. Vaasan hovioikeuden 1.7.2011 antama tuomio olisi toki tullut ottaa huomioon oikeudenkäyntiaineistona ja kirjallisena todisteena. Se olisi ollut syytä sisällyttää mainittuun kirjallisten todisteiden luetteloon ”kunniapaikalle” eli kohtaan 1. Myös KKO:n palauttamispäätös 19.10.2012 olisi tullut sisällyttää oikeudenkäyntiaineistoon. Hovioikeuden tuomio liittyy sangen kiinteästi ko. oikeudenkäyntiin ja siinä käsiteltyyn juttuun. Pidän outona, että syyttäjät tai puolustus ei ole hoksannut tätä, mutta toki käräjäoikeuden olisi tullut jo viran puolesta huomata asia. On käsittämätöntä, että murhajutussa otetaan todisteina vastaan kokonaan toisessa jutussa laadittuja asiakirjoja, vaikkei niillä ole käsiteltävän jutun kannalta minkäänlaista merkitystä, mutta sen sijaan samassa jutussa aikaisemmin annettu hovioikeuden tuomio ohitetaan kokonaan.
8. Tuomion todistusvaikutuksella tarkoitetaan tuomion sisällön merkitystä todisteena toisessa oikeudenkäynnissä. Siitä on erotettava tuomion oikeusvoima (positiivinen oikeusvoimavaikutus), joka ilmenee uudessa oikeudenkäynnissä huomioon otettavana sitovana vaikutuksena (ennakkokannanotto). Jos tuomiolla on sanottu oikeusvoimavaikutus, tuomio (käytännössä jokin siinä vahvistettu seikka) pannaan sellaisenaan oikeustosiseikkana uudessa oikeudenkäynnissä annettavan ratkaisun perusteeksi. Tuomion todistusvaikutuksella ei ole samanlaista sitovaa vaikutusta kuin oikeusvoimalla, vaan sen merkityksen tuomioistuin arvioi vapaan todistusharkinnan pohjalta; aikaisempi tuomio on siis uudessa oikeudenkäynnissä todistustosiseikan eli todisteen asemassa. Rajanveto tuomion positiivisen oikeusvoimavaikutuksen ja tuomion todistusvaikutuksen välillä voi olla joskus vaikeaa, mutta periaatteessa ero on selvä. Yksittäisessä tapauksessa tuomion todistusvaikutus saatetaan arvioida niin vahvaksi, että se de facto johtaa uudessa prosessissa samaan lopputulokseen kuin positiivinen oikeusvoimavaikutus.
9. Tuossa oli hieman teoriaa eli itse asiassa perustietoa tuomion todistusvaikutuksesta. Oikeusvoimavaikutus edellyttää aina tuomion lainvoimaisuutta, mutta todistusvaikutus saattaa liittyä myös lainvoimaa vailla olevaan tuomioon. Tuomion todistusvaikutus saattaa ilmetä tapauksissa, joissa aikaisemmalla ja uudella oikeudenkäynnillä ei ole asiallista yhteyttä keskenään. Mitä enemmän asioilla on liittymäkohtia keskenään, sitä vahvempana todistusvaikutus ilmenee.
10. Tässä vaiheessa olen kuulevinani lukijakunnan joukosta vastalauseita – Auerin vastaisten fanaatikkojen keskuudesta suoranaista mylvintää ja vihellyksiä – että eihän Vaasan hovioikeuden 1.7.2011 antamalla tuomiolla voi olla minkäänlaista todistusvaikutusta palauttamisen jälkeisessä menettelyssä, koska KKO on 19.10.2012 antamallaan päätöksellä kumonnut koko tuomion. Tähän seikkaan myös tuomari Ilveskoski on perusteluissaan vedonnut.
11. Asia on toki näin, eli Vaasan hovioikeuden antama tuomio on kumottu. Mutta seuraako tästä ehdottomasti, ettei hovioikeuden tuomiossa mainituilla näytön arviointia koskevilla lausumilla ja johtopäätöksillä voi ole minkäänlaista merkitystä tai todistusvaikutusta jutun jatkokäsittelyssä? Minusta tuollaista johtopäätöstä ei voida tehdä, sillä eihän hovioikeuden tuomio ole tosiasiallisesti mihinkään hävinnyt, se ei ole kadonnut ”bittiavaruuteen” eikä sitä ole kuopattu historian roskatynnyreiden syövereihin, vaan se on edelleen olemassa ja jokainen voi löytää tuomion verkosta muutamassa sekunnissa.
12. Eri asia olisi, jos KKO olisi ottanut asiallisesti kantaa hovioikeuden tuomioon ja mitätöinyt sen sanoilla ”hovioikeuden tuomio kumotaan ja poistetaan”. Silloin tuomiota rasittaisi jokin karkea oikeudenkäyntivirhe tai sellainen asiallinen virhe, jonka perusteella tuomio voitaisiin kanteluteitse poistaa tai purkaa. KKO ei ole kuitenkaan ottanut hovioikeuden tuomion sisältöön minkäänlaista kantaa. KKO on ainoastaan kumonnut tuomion, muttei ”poistanut” sitä. Kumoaminen on tässä tilanteessa muodollista ja teknistä laatua oleva prosessitoimi ja ratkaisu, jota jutun palauttamisen on katsottu vanhastaan edellyttävän; jutun palauttamisesta ja sen vaikutuksista ei muuten ole vieläkään säännöksiä laissa.
13. Hovioikeuden näytön arvioita koskevia johtopäätöksiä ei ole palautuspäätöksessä osoitettu virheellisiksi, niihin ei ole otettu päätöksessä edes kantaa. Käräjäoikeudella näyttää olevan virheellinen käsitys, jonka mukaan palauttamispäätös mitätöisi hovioikeuden tuomion ja jutun aikaisemman oikeudenkäynnin, jolloin käräjäoikeuden tulisi aloittaa jutun käsittely kokonaan ”puhtaalta pöydältä”. Näin ei kuitenkaan ole asian laita, sillä palauttamisen jälkeen tapahtuva käsittely on aikaisemman käsittelyn jatkoa; tämä todetaan myös KKO:n päätöksessä 19.10.2012. Käsittely siis jatkuu siitä, mihin jutussa on hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen jääty. Jutussa aiemmin esitetty todistusaineisto ei ole menettänyt merkitystään eikä sitä ole tarvinnut välttämättä esittää käräjäoikeudessa uudelleen koko laajuudessaan, vaan aiemmin esitetty aineisto on voitu ottaa huomioon tuomiota tehtäessä sellaisenaan, jollei todistelun välittömyys ole muuta edellyttänyt.
14. Kun näin on, niin silloin on johdonmukaista katsoa, ettei myöskään hovioikeuden tuomion todistusvaikutus ole kadonnut minnekään eli menettänyt merkitystään, sillä eihän KKO ole palauttamisen yhteydessä puuttunut lainkaan hovioikeuden tuomion asiasisältöön. Jutussa hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen esitettyä uutta näyttöä on jouduttu arvioimaan ja punnitsemaan tarpeellisilta osin jutussa aiemmin esitetyn näytön kanssa, jolloin lähtökohdaksi olisi ollut tarkoituksenmukaista ottaa ne havainnot ja johtopäätökset, joita hovioikeuden tuomiossa on tehty. Jos joidenkin todistusteemojen osalta ei ole esitetty uutta selvitystä, ei käräjäoikeudella ole ollut tarvetta eikä, oikeusastejärjestys ja em. tuomion todistusvaikutus huomioon ottaen, minusta edes ”kanttia” arvioida”vanhaa” näyttöä toisin kuin hovioikeus on tehnyt.
15. Vaikkei hovioikeuden tuomiolla katsottaisikaan olevan mainittua todistusvaikutusta, ei tuomiota olisi toki tullut heittää ”roskikseen”, kuten käräjäoikeus näyttää tehneen – käräjäoikeus ei ole kelpuuttanut tuomiota kirjalliseksi todisteeksi eikä edes mainitse perusteluissaan sitä. Jutun palauttamisen jälkeen käräjäoikeudessa aloitettu käsittely ei ole ollut uusi prosessi, vaan aikaisemman prosessin jatkoa siitä, mihin siinä on hovioikeuden tuomion jälkeen jääty. Tämän vuoksi tarkoituksenmukainen ja järkevä käsittelyjärjestys olisi edellyttänyt, että käräjäoikeus olisi ottanut todistusharkintansa lähtökohdaksi hovioikeuden näytöstä tekemät havainnot ja johtopäätökset ja toisaalta syyttäjien ja puolustuksen jatkokäsittelyssä esittämät uudet todisteet. Käräjäoikeuden tehtävänä on ollut harkita, onko uusien todisteiden perusteella syytä päätyä tietyissä kohdissa (todistusteemoittain) erilaisiin johtopäätöksiin kuin mihin hovioikeus oli päätynyt. Koska hovioikeuden tuomiossa vahvistetuilla todistusharkintaa koskevilla johtopäätöksillä on tietty todistusvaikutus, ei käräjäoikeudella ole ollut aihetta arvioida jutussa ennen hovioikeuden ratkaisua esitettyä todistusaineistoa uudelleen niiden teemojen osalta, joista ei ole esitetty uutta näyttöä.
16. Viittaan vielä KKO:n palauttamispäätöksen yhteydessä 19.10.2012 antamaan tiedotteeseen. Sen mukaan syyttäjien KKO:lle esittämä uusi aineisto ja vastaajan esittämä uusi vastanäyttö tulee ottaa vastaan asian käsittelyssä, joka tapahtuu käräjäoikeudessa. Aiemmin jutussa esitetystä näytöstä ja sen uudelleen käsittelystä ei tiedotteessa mainita mitään. Palauttamispäätöksen perusteluissa KKO toteaa, että asian ratkaiseminen edellyttää sekä alemmissa oikeuksissa esitetyn että hovioikeuden tuomion jälkeen ilmitulleen näytön kokonaisvaltaista arviointia. Tämä tarkempia ohjeita asian jatkokäsittelystä KKO ei ole antanut, mikä vastaa normaalikäytäntöä. Perusteluja voidaan tulkita niin, ettei juttua ole ollut palauttamisen jälkeen tarpeen lähteä käsittelemään kokonaan puhtaalta pöydältä. Loppukaneettinaan KKO toteaa (kohta 49), että palautuksen jälkeen asian käsittelyä on jatkettava käräjäoikeudessa, asian käsittelyä ei siis ole määrätty aloitettavaksi kokonaan alusta. Käsittelyn jatkaminen tarkoittaa sitä, että aiemmin esitetty aineisto voidaan ottaa vastaan sellaisenaan, jollei todistelun välittömyys muuta edellytä. Tällöin hovioikeuden tuomion todistusvaikutus ei ole menettänyt merkitystään.
17. Korkein oikeus on puntaroinut palautuspäätöksessään 19.10.2012, olisiko juttu syytä palauttaa takaisin hovioikeuteen vai käräjäoikeuteen. Lähinnä täysimittaisen valitusoikeuden turvaamiseksi päätöksessä on päädytty jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Monilta uusilta ongelmilta olisi kuitenkin vältytty, jos juttu olisi palautettu hovioikeuteen. Syytetyn oikeusturva ei ole edellyttänyt palauttamista käräjäoikeuteen. KKO:n valinta johtaa siihen, jutussa joudutaan toimittamaan neljä (4) täysimittaista pääkäsittelyä ennen kuin juttu seuraavan kerran tulee KKO:n käsiteltäväksi. Kenen etua moinen ”sirkus” on mahtanut palvellla?
18. Käräjäoikeuden tuomio löytyy tästä
https://www.dropbox.com/s/vhu7fyq3d9abwfa/Auer-tuomio.pdf
19. Hovioikeuden todistusharkinnan huomioon ottamisen havainnollistamiseksi esitän seuraavassa, miten käräjäoikeus olisi voinut kirjoittaa näytön harkintaa koskevat perustelunsa pääpiirteittäin (tässä ei ole mahdollista mennä kaikkiin yksityiskohtiin), kas näin:
20. Syyttäjät ovat käräjäoikeudessa väittäneet, että lasten antamista kertomuksista ilmenee vahvoja viittauksia siihen, että Anneli Auer olisi suunnitellut ja toteuttanut Jukka Lahden surmaamisen. Tällaisina seikkoina syyttäjät ovat muun muassa esittäneet, että Anneli Auer olisi lavastanut hätäkeskuspuhelun siten, että Lahden surmaamisesta aiheutuneita ääniä olisi surmateon yhteydessä tallennettu ja soitettu sittemmin nauhurilta hätäkeskuspuhelun aikana ja että surmatyön yhteydessä olisi käytetty suojana talossa olleita ruskeita pyyhkeitä. Syyttäjien mukaan Anneli Auerin lavastukseen käytettävissä ollutta aikaa ja ruskeankirjavien tekokuitujen merkitystä koskevat hovioikeuden kannanotot joutuvat uuden näytön myötä uuteen valoon. Syyttäjät ovat myös esittäneet, että Auerin ja Jukka Lahden välillä on ollut lukuisia riitoja ja että Auer olisi kohdistanut väkivaltaa Lahteen jo ennen surmatyötä. Uusi näyttö osoittaisi syyttäjien mukaan myös, että perheessä oli ollut lukuisia ongelmia ja myös perheen lapsiin oli kohdistettu väkivaltaa.
21. Syyttäjät eivät ole näyttäneet, että Anneli Auer olisi lavastanut hätäkeskuspuhelun väitetyllä tavalla (tästä asiasta käräjäoikeus on ollut yksimielinen). Väitteestä, jonka mukaan Auer olisi käyttänyt rinnakkaispuhelinta, ei ole esitetty minkäänlaista näyttöä. Hätäpuhelutallenteelta kuuluvista äänistä on esitetty uutta selvitystä, joka ei sulje pois vaan pikemminkin tukee ulkopuolisen tekijän vaihtoehtoa. Tapahtumapaikalta löydettyjen ruskeiden kuitujen alkuperää ei ole pystytty jutussa esitetyn uudenkaan aineiston perusteella luotettavasti selvittämään. Hovioikeuden tuomion mukaan on erittäin epätodennäköistä, että Anneli Auer olisi hätäpuhelun jälkeisen lyhyen ajan kuluessa voinut lavastaa olosuhteet ulkopuoliseen tekijään viittaaviksi. Tämän johtopäätöksen muuttamiseen ei ole uuden selvityksen perusteella aihetta. Uutta luotettavaa selvitystä siitä, että Auerin ja Lahden välit olisivat olleet erityisen riitaiset tai että Auer olisi aiemmin pahoinpidellyt Lahtea tai perheen lapsia, ei ole esitetty. Minkäänlaista järkevää motiivia Auerin väitetylle surmatyölle ei ole näytetty.
22. Hovioikeuden tuomiossa mainitusta Jukka Lahden sängyssä olleesta halosta löydetyn mieshenkilön DNA:n alkuperä on nyttemmin selvitetty, mutta surmassa käytettyä toista tekovälinettä ei ole edelleenkään löydetty.Tapahtumapaikalta löydettyjen verisen kengänjäljen ja kuraisen kengänjäljen alkuperää ei ole myöskään suoritetuissa lisätutkimuksissa kyetty selvittämään. Koirapartion käynnistä esitetyllä selvityksellä ei voida poissulkea ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta, koska poliisikoiraa ei ole käytetty lainkaan asfaltoidulla Tähtisentiellä, jonne tekijä on voinut poistua.
23. Hovioikeus on tuomiossaan päätynyt katsomaan, ettei syytteen tueksi esitetty näyttö riitä osoittamaan, että Anneli Auer olisi surmannut Jukka Lahden ja että Auerin syyllisyydestä jäi siten varteenotettava epäily. Edellä mainituilla perusteilla käräjäoikeus katsoo, ettei jutussa hovioikeuden tuomion jälkeen esitetty uusi todistusaineisto ja sen punnitseminen jutussa aiemmin esitetyn näytön kanssa anna aihetta arvioida hovioikeuden johtopäätöstä toisin. Syyte murhasta tai taposta on sen vuoksi hylättävä.
24. Käräjäoikeuden todistusharkinnan yksityiskohtaiseen ruotimiseen palaan myöhemmin. Anneli Auerkin on saanut eilen käräjäoikeudelta lisäaikaa valituksensa valmistelua ja valituskirjelmän laatimista varten 10.2.2014 asti.
25. Lopuksi voidaan todeta, että kaikki se, mikä rikosjutun tutkinnassa ja oikeuskäsittelyssä voi yleensä mennä pieleen, on Ulvila-jutussa myös taatusti mennyt pieleen, ja vähän enemmänkin. Rikospaikkatutkinta ja esitutkinnan alkupuoli on ollut puutteellista Tästä huolimatta silloinen lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero päätti, ettei tutkinnan johtoa ole syytä siirtää Porin poliisilta KRP:lle. Tämä oli yksi paha virhearvio, joka Ulvila-jutun tutkinnassa on tehty. Kokonaisuudessaan asia tutkinta ja oikeuskäsittely eivät anna hyvää kuvaa suomalaisen lainkäytön laadusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)