70. Oikeusjutut viipyvät - miksi? Hallituksen lakiesitys ei riitä korjaamaan tilannetta

Labbistakin usein laiskottaa...
Mustikassa on tylsää...pääsisipä...
...uimaan!

Oikeuskanslerilta virkasyyte juttujen viipymisestä

1. Oikeuskanslerinvirasto tiedotti eilen merkittävästä asiasta. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on päättänyt nostettavaksi syytteen Keski-Suomesssa sijaitsevan käräjäoikeuden tuomaria vastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tahallisesta virka-aseman väärinkäyttämisestä. Jonkka pitää käräjätuomarin epärehellistä menettelyä niin vakavana rikoksena, että syyttäjän on vaadittava tuomioistuimessa käräjätuomarin menettämään virkansa.

2. Oikeuskanslerin tiedotteen mukaan käräjätuomarin käsiteltävinä olleet kolme asiaa olivat viivästyneet kohtuuttomasti, vaikka kyse ei ollut poikkeuksellisen laajoista tai erityisen vaikeista asioista eikä tuomarilla ollut ollut poikkeuksellisen runsaasti asioita käsiteltävänään. Oikeuskanslerin saaman selvityksen perusteella viivästykset näyttäisivät olleen seurausta käräjätuomarin asennoitumisesta työtehtäviinsä ja asioiden viivytyksettömän käsittelyn merkitykseen. Mainitut viivästymiset konstituoivat tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen, josta seurauksena voi olla sakkoa tai varoitus.

3. Paljon vakavampi rikos on tiedotteen mukaan se, että käräjätuomari oli tunnustuksensa mukaan merkinnyt tahallaan mainitut kolme asiaa asianhallintarekisteriin ratkaistuiksi peittääkseen tällä tavalla viivästymiset. Oikeuskansleri Jonkan mukaan kyseessä on virka-aseman väärinkäyttäminen, joka on omiaan vaarantamaan vakavalla tavalla luottamusta tuomioistuimen toiminnan asianmukaisuuteen. Siksi hän edellyttää syyttäjän vaativan tuomarin viraltapanoa.

4. Oikeuskanslerin päätös on merkittävä, sillä miesmuistiin ei liene tapahtunut, että oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies, joille virkasyytteen nostaminen tuomaria vastaan kuuluu, olisi vaatinut tuomarin viraltapanoa. Oikeuskansleri Jonkka tuntuu muutenkin terästäytyneen, sillä aiemmin hän ei ole yleensä määrännyt nostettavaksi virkasyytettä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta tuomareita, syyttäjiä tai poliiseja vastaan, jotka ovat kohtuuttomasti viivytelleet asioiden käsittelyssä. Tällaisia tapauksia tulee kantelujen johdosta vuosittain ilmi kymmeniä, mutta niistä on yleensä aina ollut aiemmin seurauksena korkeintaan oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehen huomautus asianomaiselle tuomarille tai virkamiehelle vastaisen varalle; syyte on määrätty nostettavaksi vain erityisen räikeissä tapauksissa. - Kun olen itse jo vuosikausia vaatinut kyseisen linjan tiukentamista, voin tyydytyksellä todeta, että näin näyttää nyt tapahtuvan.

5. Uutiskynnystä Jonkan eilinen päätös juuri ylittänyt. Esimerkiksi Helsingin Sanomien verkkojulkaisussa tapauksesta ei kerrottu mitään. Sen sijaan HS uutisoi tänään verkkojulkaisussaan laajasti apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen päätöksestä, jolla 11 koiraa lopettaneille poliiseille ja kunnaneläinlääkärille annettiin huomautus eläinsuojelusäännösten rikkomisesta.

Oikeusjuttujen viipymisen syistä ja seurauksista

6. Oikeuskanslerin esille nostama tapaus on kuitenkin vain jäävuoren huippu mitä juttujen kohtuuttoman pitkään viipymiseen tulee. Oikeusjuttujen viipymisen syyt ovat moninaiset, eikä epäkohta johdu suinkaan pelkästään lainsäädännöstä tai puutteellisista resursseista, vaan suurimpana syynä asiantilaan ovat tuomareiden, syyttäjien ja poliisien asenteet. Viivästymisien syynä on usein se, mikä todetaan oikeuskanslerin päätöksessä mainitussa tapauksessakin: Tuomareiden, syyttäjien ja poliisien asennoituminen yleensä työtehtäviinsä ja välinpitämätön suhtautuminen asioiden viivytyksettömän käsittelyn merkitykseen.

7. Oikeusjuttujen kohtuuttoman pitkät käsittelyajat ja ratkaisujen viipymiset ovat pahimpia tuomioistuin- ja koko oikeuslaitosta rasittavia epäkohtia. Esitutkinnan, syyteharkinnan ja/tai riita- ja rikosasioiden oikeudenkäyntien hitaus aiheuttaa yleensä aina lisäkustannuksia asianosaisille, tuomioistuinlaitokselle ja koko yhtyeiskunnalle. Riita-asioissa hidas ja sen myötä kallis prosessi on omiaan nostamaan prosessikynnystä, eli voi estää prosessin käynnistämisen kokonaan myös silloin, kun siihen olisi objektiivisesti arvioiden perusteltua aihetta. Jutuissa vastaanotettavan näytön laatu heikkenee mitä enemmän aikaa kuluu niistä tapahtumista, joista asianosaiset ja todistajat kertovat oikeudenkäynnissä. Ratkaisujen viipyminen käsittelyn hitauden, juttujen lykkäysten ja muutoksenhakujen johdosta voi johtaa oikeusturvan kannalta arveluttaviin tilanteisiin ja pahimmillaan jopa siihen, että prosessin tulos saattaa osoittautua jutun voittaneellekin osapuolelle arvottomaksi. Justice delayed, justice denied, on sanottu, eikä varmaan aivan syyttä.

8. Toisaalta tietoisuus ratkaisujen viipymisestä on omiaan synnyttämään aiheettomia oikeusprosesseja tai ruokkimaan perusteettomia ja vain viivytystarkoituksessa tehtäviä muutoksenhakuja. Valituksen tarkoituksena voi olla ainoastaan esimerkiksi korko- tai inflaatiohyödyn tavoittelu taikka tuomion täytäntöönpanon lykkääminen.

9. Oikeudenkäynnissä käsiteltävät asiat koskevat usein elämän herkimpiä alueita, kuten esimerkiksi perhettä, lapsia, asumista, työtä, toimeentuloa, turvallisuutta ja ympäristöä. Pitkään vireillä oleva oikeusjuttu saattaa muodostaa asianosaisen koko arkielämää ja ajatuksia hallitsevaksi asiaksi ja olla siten henkisesti varsin kuormittava kokemus. Lisäksi se vie asianosailta aikaa ja vaatii yleensä aina myös taloudellista panostusta.

10. Rikosjutuissa vasta oikeudenkäynti ja siinä annettava tuomio saattaa usein antaa rikoksen uhrille tarvittavan tilaisuuden toipua rikoksen esitutkinnasta ja rikoksen aiheuttamasta järkytyksestä. Vastaavasti rikoksesta epäillylle tai syytetylle ja hänen lähipiirilleen on usein piinallista odottaa esitutkinnan ja syyteharkinnan päättymistä ja oikeudenkäynnin alkamista sekä jutussa annettavaa tuomiota. Rikosjutun kohtuuttoman pitkästä viipymisestä uhrille ja epäilylle aiheutuvia haittoja on omiaan pahentamaan asian mahdollinen käsittely mediassa. Mitä kauemmin asian käsittely julkisuudessa kestää, sitä suuremmat ovat tästä asianosaisille koituvat haitat.

11. Eikä tässä vielä kaikki. Oikeudenkäyntien pitkittyminen ja ratkaisujen viipyminen murentaa väistämättä tuomioistuinlaitoksen arvovaltaa ja asemaa yhteiskunnan merkittävimpänä konfliktien ja oikeusriitojen ratkaisufoorumina. Viimeisen vuosikymmenen kuluessa Suomeenkin syntyneiden tuomioistuinmenettelylle vaihtoehtoisten sovittelu- ja muiden konfliktinratkaisujärjestelmien yleistymisen yhtenä keskeisenä syynä on ollut juuri tuomioistuinprosessin hitaus.

Suomen ihmisoikeustuomioistuimelta saamat langettavat tuomiot

12. Vaikka oikeusjuttujen kohtuuttoman pitkä kesto ja ratkaisujen viipyminen ovat rasittaneet Suomen oikeuslaitosta jo pitkään, on hämmästyttävää, ettei epäkohdalle ole oikeusministeriön, hallituksen tai eduskunnan toimesta saatu tehdyksi mitään. Näin siitä huolimatta, että asiaan on puuttunut myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin langettavissa päätöksissään, joissa Suomen on todettu rikkoneen oikeudenkäynnin kohtuullista kestoa koskevia EIS 6.1 artiklan määräyksiä. Ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle jo vuosittain useita langettava tuomiota, kaikkiaan Suomen kyseillä perusteella saamia langettavia tuomiota on tullut jo lähes 40. Tahti tuntuu vain entisestään kiihtyvän, sillä kuluvan tammikuun aikana Suomi on saanut mainitusta syystä jo ainakin kolme uutta langettavaa tuomiota.

13. Nämä tuomiot samoin kuin Suomen muista syistä saamat langettavat tuomiot, joissa Suomen on todettu rikkoneen oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asetettuja vaatimuksia esimerkiksi asiaosaisten kuulemisen laiminlyönnin ja ratkaisujen puutteellisten perustelujen takia, ovat kansainvälisessä vertailussa omiaan tahraamaan Suomen mainetta ja tulevat valtiolle rahallakin mitattuna ajan myötä kalliiksi. Ennen kaikkea sanotut tuomiot murentavat kansalaisten luottamusta oikeus- ja tuomioistuinlaitoksen kykyyn huolehtia kansalaisten oikeusturvasta asianmukaisella tavalla.

Oikeussuojakeinoista juttujen viipymistä vastaan

14. Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja ihmisoikeustuomioistuimen mukaan jokaisella ihmisellä on oltava käytettävissään tehokas kansallinen oikeussuojakeino oikeudenkäynnin viivästymistä vastaan. Lähes kakissa Euroopan valtioissa, niin idässä kuin lännessäkin, onkin jo vuosia sitten otettu käyttöön sanotunlaisia keinoja, joilla on pyritty ja myös pystytty puuttumaan tehokkaasti oikeusjuttujen viipymiseen ja siten parantamaan merkittävästi kansalaisten oikeusturvaa. Näiden keinojen tarkoituksena on samalla ollut, ettei ihmisen tarvitsisi kääntyä viivytystapauksissa ihmisoikeustuomioistuimen puoleen, vaan hän saisi oikeusturvaa jo kotimaassaan. Ihmisoikeustuomioistuimessa käytävä prosessi on sangen hidasta, ja usein kestää monta vuotta ennen kuin se antaa kantelun johdosta ratkaisunsa.

15. Näistä oikeusjuttujen viipymistä vastaan käytössä olevista oikeuskeinoista on syytä mainita erityisesti kaksi, nimittäin viivästyskantelu ja hyvitysmaksujärjestelmä. Viivästyskantelun avulla asianosainen voi puuttua oikeusprosessin viivästymiseen jo asian vireillä ollessa, siis ennaltaehkäisevästi. Hyvitysjärjestelmän avulla asianosainen voi taas saada rahakorvauksen, mikäli häntä koskeva oikeudenkäynti on kokonaisuudessaan kestänyt kohtuuttoman kauan. Useat valtiot ovat ottaneet käyttöön molemmat mainitut oikeuskeinot taistelussa oikeusjuttujen viipymistä vastaan.

Oikeusministeriö ja lainsäätäjä eivät ole puuttuneet asiaan

16. Suomen lainsäädäntö ei sen sijaan tarjoa vieläkään sellaista oikeussuojakeinoa, jolla voitaisiin puuttua tehokkaasti oikeusprosessien viipymiseen ja joka täyttäisi ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytännössä asetetut vaatimukset. Tämän on havainnut myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, joka on jo useana vuonna Suomelle antamissaan langettavissa tuomioissaan todennut sanotun puutteen ja vakavan epäkohdan eli sen, että Suomen lainsäädäntö ei tunne mitään erityistä oikeussuojakeinoa oikeudenkäynnin kohtuullisen ajan rikkomista koskevissa tapauksissa.

Työryhmän mietintö OM 2006:21

17. Oikeusministeriö asetti vihdoin vuonna 2006 työryhmän valmistelemaan ehdotusta tehokasta oikeussuojakeinoa oikeudenkäynnin viipymistä vastaan koskevaksi lainsäädännöksi. Työryhmä jätti mietintönsä joulukuussa 2006 (OM 2006:21). Mietinnössä ehdotettiin juuri kahden edellä mainitun, muissakin maissa käytössä olevan oikeussuojakeinon eli viivästyskantelun ja hyvitysjärjestelmän käyttöönottamista.

18. Viivästyskantelun avulla asianosainen voisi kannella vireillä olevan asian viivästymisestä käräjäoikeudessa hovioikeuteen ja hovioikeudessa KKO:een. Viivästyskantelu hyväksyttäisiin, jos pääasian käsittely on viivästynyt siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa tai vakavasti vaarantaa sen. Ylempi tuomioistuin, siis hovioikeus tai KKO, voisi tällöin määrätä oikeudenkäyntiä jouduttavasta tehokkaasta toimenpiteestä. Ylempi oikeus voisi esimerkiksi asettaa määräajan asian ratkaisemiselle tai tuomioistuimen tietylle toimelle asian käsittelyssä tai jopa siirtää asian toisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Hallintolainkäytön puolella asianosainen voisi vastaavasti kannella hallinto-oikeudessa vireillä olevan asian käsittelyn viivästymisestä KHO:een. Lakiin otettaisiin myös säännös hallintolainkäyttöelimen velvollisuudesta antaa pyydettäessä käsittelyaikaa koskeva arvio. Hyvitysjärjestelmän avulla taas asianosaisella olisi oikeus saada jälkikäteen eli oikeudenkäynnin päätyttyä valtion varoista kohtuullinen hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisen johdosta.

KKO ja hovioikeudet vastustivat tehokkaan oikeussuojakeinon käyttöönottoa

19. Lausuntokierroksella lähes kaikki lausunnonantajat kannattivat hyvitysjärjestelmän käyttöönottamista. Sen sijaan viivästyskantelun osalta mielipiteet erosivat. Itse kannatin lausunnossani viivästyskantelua ja ehdotin samalla - ainoana lausunnonantajana - viivästyskantelun käyttöalan laajentamista eli sen ulottamista koskemaan rikosasioissa myös esitutkintaa ja syyteharkintaa. Käytännöstä nimittäin tiedetään, että useissa tapauksissa oikeusjutun kokonaiskeston kohtuuttoman pitkä aika ei suinkaan aina johdu tuomioistuinkäsittelyn pitkittymisestä, vaan juuri esitutkinnan tai/ja syyteharkinnan viipymisestä; tämä havainto voidaan tehdä myös ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle antamista langettavista tuomioista.

20. Ihmisoikeustuomioistuin korostaa ratkaisuissaan aina rikosprosessin kokonaiskestoa eli aikaa, joka alkaa jo siitä, kun tiettyä henkilöä epäillään esitutkinnassa rikoksesta. Vaikka käräjäoikeuden ja hovioikeuden käsittelyajat olisivat jossakin jutussa aivan kohtuullisen pituisia, voi jutun kokonaiskesto kuitenkin muodostua kohtuuttoman pitkäksi esitutkinnan tai syyteharkinnan viipymisen johdosta. Esitutkinnan ja syyteharkinnan viipymisestä olisi ehdotukseni mukaan voitu tehdä viivästyskantelu joko käräjäoikeudelle tai vaihtoehtoisesti valtakunnansyyttäjälle.

21. Mutta arvatkaapa, hyvät lukijat, mitkä tahot vastustivat kiivaasti työryhmän mallin mukaisen viivästyskantelun käyttöönottamista ja keiden vastustuksen johdosta koko lakiehdotus sitten jäi pariksi vuodeksi jäihin? Aivan oikein, viivästyskantelua vastustivat pontevasti nimenomaan tuomioistuimet, etunenässä (tietenkin) kaikki hovioikeudet ja KKO. Entä mikä oli vastustamisperuste? Kyllä, taas oikein arvattu: Viivästyskantelusta aiheutuisi hovioikeuksille ja KKO:lle sekä KHO:lle kohtuuttoman paljon lisätyötä ja viivästyskanteluiden käsittely söisi samaa kapasiteettia, jota tarvitaan varsinaisten juttujen käsittelyyn. Ja tietenkin, viivästyskantelun käyttöönotto vaatisi lisäresursseja hovioikeuksiin ja KKO:een. Vielä vedottiin mm. mahdollisesti syntyviin esteellisyysongelmiin ja ties mihin kaikkeen.

22. KKO:n ja muiden tuomioistuinten vastustuksen vuoksi työryhmän perustellut ehdotukset jäivät makaamaan oikeusministeriön kaappeihin. Tässä taas kerran nähtiin, keiden ehdoilla Suomessa lainsäädäntöä tosiasiallisesti tehdään. Jos tuomioistuimet älähtävät jostakin lainsäädäntöhankkeesta ja vetoavat juttumääriinsä ja niiden kasvuun, uskoo oikeusministeriö kiltisti miten heiveröisiä perusteluja tahansa ja tekee niinkuin KKO ja KHO sanovat. Kun on kyse prosessilainsäädännön uudistamisesta, ministeriö ei yleensä tee pitkään aikaan yhtään mitään. Tuomioistuimet eivät Suomessa käytä ainoastaan tuomiovaltaa, vaan tosiasiasillisesti myös merkittävää lainsäädäntövaltaa. Vaikka kysymys olisi miten tärkeästä kansalaisten oikeusturvaa koskevasta asiasta, oikeusministeriö ei osaa tai halua asettua yksityisen kansalaisen asemaan, vaan uudistuksia ja sen vaikutuksia tarkastellaan usein vain siltä kannalta, miten ne vaikuttavat tai - tuomioistuimien ilmaiseman käsityksen mukaan - voisivat vaikuttaa tuomioistuinten työhön. Kun tuomioistuimien lähtökohtana on yleensä se, etteivät uudistukset vain saa missään tapauksessa lisätä tai vaikeuttaa tuomioistuinten työtä, ei ole ihme, etteivät mitkään järkevät uudistukset, jotka on muissa maissa toteutettu jo ajat sitten, tahdo Suomessa edetä millään ilveellä. Näin kävi myös tässä oikeudenkäynnin viivästymisen ehkäisemistä koskevassa lainsäädäntöhankkeessa.

23. Oikeusministeriön virkamiesten mieleen ei ilmeisesti lainkaan pälkähtänyt, että miksi Suomen tuomioistuimet eivät kykenisi suoriutumaan viivästyskantelun käyttöönottamisesta, kun vastaava uudistus on toteutettu monissa muissa maissa ilman minkäänlaisia ongelmia. Ovatko suomalaiset tuomioistuimet todella niin heikkoja ja huonosti johdettuja, ettei edes tällaista melko vähäistä uudistusta voisi täällä toteuttaa? Oikeusministeriön olisi pitänyt havaita, etteivät kaikki esimerkiksi KKO:n lausunnossa viivästyskantelun käyttöön ottamista vastaan esittämät argumentit pidä paikkaansa, jos viivästyskantelut käsitellään tuomioistuimissa järkevällä tavalla.

24. Viivästyskantelussa ei ole kyse varsinaisen oikeusjutun käsittelyyn verrattavissa olevasta tutkinnasta, joka veisi yhtä paljon aikaa kuin muutoksenhaun tutkiminen; kyse on käytännössä summaarisesta ja suppeaan kirjalliseen aineistoon perustuvasta tutkinnasta. Eikä tarkoituksena tietenkään ollut, että uudistus johtaisi siihen, että viivästyskanteluja tehtäisiin hirmuisen paljon. Viivästyskantelun ideanahan on nimenomaan vaikuttaa jo pelkällä olemassaolollaan, siis ennaltaehkäisevästi, siihen, että käräjäoikeudet, hovioikeudet ja hallinto-oikeudet tekisivät parhaansa, ettei juttujen käsittely viivästy. Tällöin viivästyskantelun tekemiseen ei tietenkään tarvitsisi turhautua kovinkaan usein. Mutta kaikki nämä viivästyskantelun käyttöönottamista puoltavat näkökohdat on autuaasti sivuutettu esimerkiksi KKO:n lausunnossa. KKO on keskittynyt lausunnossaan yksinomaan niiden seikkojen esiin tuomiseen, jotka sen käsityksen mukaan puhuisivat viivästyskantelua vastaan; näistä seikoista ja perusteista kaikki eivät kuitenkaan pidä paikkaansa.

Hallituksen lakiesitys 29.1. on riittämätön

25. Ilmeisesti sen vuoksi, että Suomi on jo alkuvuodesta saanut muutaman uuden langettavan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisun oikeudenkäyntien kohtuuttomasta viipymisestä, oikeusministeriö on vihdoin herännyt ruususen unestaan. Tänään 29.1. hallitus nimittäin antoi eduskunnalle lakiesityksen laiksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä. Vuoden 2006 työryhmän mietinnöstä on siis poimittu vain hyvitysjärjestelmä, jolla oikeudenkäynnin kohtuuton viivästyminen voitaisiin hyvittää asianosaiselle valtion varoista maksettavalla rahakorvauksella, jonka suuruus olisi normaalisti enintään 10 000 euroa. Hyvitystä olisi vaadittava pääasiaa käsittelevältä tuomioistuimelta ennen käsittelyn päättymistä ja tuomioistuin ratkaisisi vaatimuksen samanaikaisesti pääasian kanssa. Hyvityksen tarkoituksena olisi korvata viivästymisen aiheuttamaa huolta ja epävarmuutta.

26. Kuten arvata saattoi, hallituksen esityksessä on luovuttu ennaltaehkäisevästä oikeussuojakeinosta eli edellä käsitellystä viivästyskantelusta, joka kuitenkin olisi selvästi tehokkain ja myös halvin keino ehkäistä oikeudenkäyntien viivästymisiä. Sen tilalle esitetään paljon miedompaa ja tehottomampaa keinoa eli asianosaisen tuomioistuimelle esittämää vaatimusta asian käsittelyn määräämisestä kiireelliseksi. Esityksen mukaan käräjäoikeus - uudistus ei siis koskisi lainkaan hovioikeutta (!) - voisi asianosaisen vaatimuksesta "poikkeuksellisesti" päättää, että asia määrätään kiireelliseksi, jos sen käsittelemiselle ennen muita asioita on erityisen painava syy. Ratkaisun kiireelliseksi julistamisesta tekisi yleensä laamanni.

27. Voidaan heti alkuun todeta, että kiireellisyysvaatimus on riittämätön keino ehkäistä ennakolta asian käsittelyn viipymistä. Laamanni ei nimittäin voisi määrätä mitään määräaikaa, jonka kuluessa asia olisi viimeistään ratkaistava, eikä myöskään mitään sanktiota sen varalta, ettei asiaa kuitenkaan käsiteltäisi kiireellisenä; laamanni voisi vain päättää, että asia on "kiireellinen." Lisäksi voidaan todeta, että lähes kaikkien asianosaisten mielestä juuri heidän juttunsa on muita kiireellisempi, jolloin seurauksena on, että jutussa kuin jutussa tullaan tekemään kiireellisyysvaatimus. Lopputulos olisi siten käytännössä plus miinus nolla, mitä juttujen kestoon tulee.

28. Ylemmälle tuomioistuimelle tehtävä viivästyskantelu olisi aivan "toista maata", sillä ylempi oikeus voisi määrätä, missä ajassa alemman oikeuden tulee käsitellä ja ratkaista juttu ja ylemmän oikeuden käytössä olisi myös muita keinoja vaikuttaa siihen, että jutun käsittelyä todella kiirehditään. Käytännössä merkitystä tulisi olemaan ainoastaan hyvitysmaksulla, mutta sen avulla ei voida ennaltaehkäisevästi vaikuttaa juttujen kokonaiskeston nopeuttamiseen. Yhteiskunnalle olisi paljon edullisempaa viedä oikeudenkäynti läpi kohtuullisessa ajassa kuin hyvittää pitkittynyt prosessi jälkikäteen rahalla. Siihen tarvittaisiin ehdottomasti ylemmälle oikeudelle tehtävä viivästyskantelu, asian kiirehtimispyyntö asiaa käsittelevälle tuomioistuimelle ei ratkaise ongelmaa.

29. Hallituksen lakiesitys on torso myös sikäli, että kiirehtimisvaatimus oliosi mahdollista tehdä ainoastaan käräjäoikeudessa, muttei hovioikeudessa eikä hallinto-oikeudessa. Tämä vesittää pahasti koko uudistuksen. Näyttää siltä, että kyseessä on lähinnä näennäisuudistus, jolla pyritään hallituksen ja oikeusministeriön kasvojen pesuun kiusalliseksi käyneessä ja Suomen kansainvälistä mainetta nakertavassa asiassa, mutta jolla ongelmat itse asiassa lakaistaan vain maton alle.

Kansliatuomioiden viipyminen

30. Monet puutteet ja epäkohdat jutun käsittelyn eri vaiheissa voivat aiheuttaa viivästystä ja vaikuttaa jutun kokonaiskeston pitkittymiseen. Ne eivät johdu usein lainsäädännöstä, vaan tuomareiden vähättelevästä asennoitumisesta asioiden viivytyksettömän käsittelyn merkitykseen. Yhtenä esimerkkinä tästä voidaan mainita käräjäoikeuden kansliatuomioiden ja hovioikeuksien tuomioiden antamisessa ilmenneet epäkohdat.

31. Lain mukaan käräjäoikeus voi tuomion julistamisen sijassta antaa laajassa tai vaikeassa asiassa tuomion kirjallisena tuomioistuimen kansliassa 14 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä (ns. kansliatuomio). Erityisestä syystä sanottua määräaikaa voidaan pidentää, mutta tuomio on annettava niin pian kuin mahdollista; asianosasille on ilmoitettava tuomion antamispäivä. Käräjäoikeuksissa on tullut tavaksi, että vähänkin vaikeammissa jutuissa tuomio annetaan säännönmukaisesti kansliatuomiona, vaikka tämä ei ollut lakia säädettäessä tarkoitus.

32. Hovioikeus antaa tuomionsa pääkäsittelyn jälkeen lähes aina kirjallisena kansliassa. Hovioikeuden tuomio on lain mukaan annettava 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä. Erityisestä syystä sanottua määräaikaa voidaan pidentää, mutta tuomio on tässäkin tapauksessa annettava lain mukaan niin pian kuin mahdollista.

33. Olen kuullut tapauksista, joissa käräjäoikeudet ja hovioikeudet käytännössä vähät välittävät tuomion antamiselle laissa asetetuista määräajoista. Näyttää muodostuneen jopa jonkinlaiseksi tavaksi, että jos kansliatuomion antaminen viivästyy siitä päivästä, joka asianosaisille on pääkäsittelyssä ilmoitettu, tuomioistuimet eivät välitä edes ilmoittaa viivästymisestä ja uudesta tuomion antopäivästä, vaan asianosaiset ja heidän asianajajansa joutuvat odottamaan tuomiota joskus pitkäänkin.

34. Tällaista käytäntöä esiintyy tiettävästi etenkin Etelä-Suomen suurissa käräjäoikeuksissa ja hovioikeuksissa. Olen kuullut tapauksista, joissa hovioikeuden tuomiota on jouduttu odottamaan jopa puoli vuotta, vaikka se olisi tullut lain ja hovioikeuden pääkäsittelyssä antaman ilmoituksen mukaan antaa 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä. Näin tapahtuu ilman, että asianosasille ilmoitettaisiin viivästymisen syytä tai tuomion uutta antamisajankohdasta. Asianajat eivät halua tai edes rohkene - sinänsä ymmärrettävistä syistä - kannella epäkohdasta esimerkiksi oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle, vaan tyytyvät nöyrinä kohtaloonsa. Ainakin yhdessä tapauksessa, jossa hovioikeuden tuomion antaminen kesti 30 päivän asemesta reilut kolme kuukautta, tällainen kantelu tehtiin, mutta apulaisoikeuskansleri tyytyi 22.10.2008 antamassaan päätöksessä (Dnro 34/3/06) ainoastaan saattamaan hovioikeuden jäsenten tietoon sivistyneen näkemyksensä laissa olevan määräajan noudattamisesta ja palveluperiaatteen merkityksestä. - Ehkäpä oikeuskansleri Jonkalla olisi aihetta tiukentaa oikeuskanslerinviraston linjaa myös puheena olevissa tapauksissa.

Päällikkötuomareiden vastuu

35. Tuomioistuimet ja tuomarit väittävät usein oikeudenkäyntien viipymisen johtuvan puutteellista henkilöresursseista. Tästä ei kuitenkaan ole läheskään aina kyse, ja sitä paitsi Suomessa on aivan riittävästi tuomareita. Jos tuomarikuntaan lasketaan mukaan myös hovioikeuksien varsin runsaslukuinen esittelijäkaarti - vanhimmat esittelijät kuuluvat säännönmukaisesti hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon - on Suomen tuomarikunnan lukumäärä kansainvälisessä vertailussa aivan kärkipään luokkaa.

36.Tuomioistuimien olisi syytä tarkastella kriittisesti omia toimintatapojaan, pyrittävä tunnistamaan huonot ja juttujen käsittelyjä viivyttävät käytännöt ja korjaamaan ne. Tässä suhteessa erityisesti tuomioistuinten päällikkötuomareilla on tai ainakin pitäisi olla suuri vastuu. Käräjäoikeuksien laamannien ja osaton johtajina toimivien käräjätuomareiden sekä hovioikeuksien presidenttien ja hovioikeudenlaamannien tulisi valvoa juttujen käsittelyaikoja ja puuttua asioihin heti, kun juttujen viipymisiä ilmenee.

37. Päällikkötuomarit eivät ilmeisesti aina hoida valvontatehtäväänsä riittävän hyvin eivätkä puutu juttujen ja tuomioiden antamisessa ilmeneviin viipymisiin. Jos puuttuisivat, ei esimerkiksi kansliatuomioiden antamisessa ilmennyttä lainvastaista käytäntöä olisi päässyt syntymään. Tuomareiden riippumattomuus ei ole hyväksyttävä syy, joka olisi estänyt päällikkötuomareita puuttumasta asiaan.

69. ParkComin jutun käsittely jatkuu KKO:ssa

Hillittyä pysäköintiä kulttuurimaisemassa...

1. Yksityinen pysäköinninvalvontayhtiö ParkCom jätti viime viikolla KKO:lle valituslupahakemuksen ja valituksen Helsingin hovioikeuden marraskuussa antamaan tuomioon. Tuomio koski vantaalaismiehelle pysäköintiehtojen rikkomisesta määrätyn 40 euron valvontamaksun perimistä. Hovioikeus ei muuttanut Vantaan käräjäoikeuden aikaisemmin antamaa tuomiota, jolla ParkComin velkomuskanne hylättiin. Hovioikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että pysäköintimaksujen periminen kuuluu lain mukaan ainoastaan viranomaisille.

Olen käsitellyt kysymystä ja alempien oikeuksien ratkaisujen perusteluja aiemmin blogissani (27.11., 1.12., 13.12., 15.12. ja 21.12.2008). Kantani on ollut ja on edelleen toinen mihin käräjäoikeus ja hovioikeus ratkaisuissaan päätyivät: sopimukseen perustuvat valvontamaksut ovat täysin laillisia ja perimiskelpoisia saatavia.

2. Kannanottoni on riitautettu etenkin oikeus ja kohtuus -nimisellä internetsivustolla. Viimeksi toissa päivänä eli 25.1. kyseisellä sivustolla on julkaistu anonyymin kirjoittajan laaja artikkeli otsikolla "Sopimuksen syntymisestä yksityisessä pysäköinninvalvonnassa." Kirjoituksen alaotsikon mukaan sopimussuhde edellyttää aina sopimustahtoa. Kirjoituksessa nojaudutaan dosenttien Janne Kaiston ja Frey Nyberghin teemasta viime vuonna julkaisemaan tutkimukseen.

3. Olen blogissani 1.12.-08 arvioinut Kaiston ja Nyberghin kannanottoja nyt kysymyksessä olevilta osin. En pitänyt heidän käsityksiään perusteltuina. Edelleenkään en ole vakuuttunut muun muassa siitä, miksi ajoneuvon pysäköijän ei voitaisi katsoa sitoutuneen selkeisiin, parkkipaikalle pystytetystä taulusta näkyviin sopimusehtoihin pysäköimällä ajoneuvonsa kyseiselle parkkialueelle. Kyse on reaalisopimuksen syntymisestä. Mitä muuta tähän sopimustahdon ilmaisuun vielä pitäisi kuulua? Ehkä vihkikaavan mukainen "papin aamen" eli parkkipaikalla päivystävän julkisen notaarin tms. virkamiehen läsnäolo ja autoilijan hänelle antama pyhä vakuutus, että hän sitoutuu sopimusehtoihin? Käsitys, jonka mukaan pysäköintiehtojen ehtojen lukeminen, hyväksyminen ja auton pysäköinti ei riittäisi sopimustahdon ilmaisuun, on käytännön elämälle ja oikeuselämälle vierasta juridista saivartelua.

4. No, antaa KKO:n nyt rauhassa tutkia asiaa. Ihmettelen hieman sitä, että edellä mainitussa anonyymin blogikirjoituksessa suhtaudutaan jopa valitusluvan myöntämiseen ParkComille

torjuvasti. Eikö olisi kuitenkin hyvä asia, että asiaan saadaan KKO:n arvovaltainen ratkaisu näin periaatteellisesti merkittävässä ja ristiriitoja herättäneessä jutussa, olipa KKO:n kanta sitten mikä tahansa? Omasta puolestani luulen, että KKO tulee myöntämään valitusluvan paitsi ennakkopäätösperusteella, myös painavan syyn perustella, koska asian ratkaisusta riippuu, voiko ParkCom ylipäätään jatkaa liiketoimintaansa. Yhtiölle on siis todella, ei vain ennakkopäätöksen saamiseksi, vaan nimenomaan oman toimintansa kannalta todella tärkeää, sanoisin elintärkeää, saada KKO:n ratkaisu asiassa. Luultavasti myös oikeusministeriössä odotellaan KKO:n tuomiota. Sitä ennen ministeriössä käynnistettävä yksityistä pysäköintivalvontaa koskeva lainvalmistelutyö tuskin toden teolla käynnistyy.

5. Tänään ParkCom ilmoitti, että se on joutunut hovioikeuden tuomion ja epävarman oikeustilan vuoksi keskeyttämään toimintansa toistaiseksi siihen saakka, kunnes KKO on ratkaissut valitusasian; yhtiön toiminta ei ole siis loppunut. Yhtiö on irtisanonut sen palveluksessa vielä olleet kahdeksan pysäköinninvalvojaa. Yhtiön palvelukseen jää vielä toimistohenkilökuntaa. Yhtiön päätökseen on toimitusjohtajan mukaan vaikuttanut myös se, että Etelä-Suomen lääninhallitus kielsi pari viikkoa sitten Svea-perintää jatkamasta ParkComin määräämien maksujen perintää. Viime marraskuussa perintäyhtiö Intrum Justitia lopetti omasta aloitteestaan yksityisten firmojen määräämien maksujen perimisen. Toinen pysäköinninvalvontayhtiö ParkPatrol ilmoitti jo viime joulukuussa lopettavansa toimintansa.

6. Yksityiselle pysäköinninvalvonnalle olisi todellakin tarvetta etenkin pääkaupunkiseudulla. Tämä tuli todistetuksi Helsingin Sanomien viikon kestäneessä "väärinpysäköintitestissä" Helsingissä; asiasta kerrottiin viime sunnuntain HS:ssa. Testin mukaan auton voi parkkeerata arkisin Helsingin ydinkeskustassa jopa päiväsaikaan tuntikausiksi kielletylle alueelle tai jättää maksut maksamatta ilman, että tuulilasiin ilmestyy kunnallisen pysäköinninvalvojan virhemaksulappua. HS:n toimittajaryhmän mukaan kunnallinen pysäköintivalvonta toimii hyvin tehottomasti. Joka päivä sadat ja tuhannet eurot odottavat vain poimijaansa. Paikoin löytää jopa kymmenien väärien pysäköityjen autojen ja siten satojen eurojen kasaumia, todetaan jutussa. Testissä käytetyille henkilöautoille kertyi yhteensä kahden työviikon pituisesta väärin pysäköinnistä vain kaksi parkkisakkoa, vaikka niitä olisi voinut kertyä testissä noudatetun menetelmän mukaan kaikkiaan 21.

7. HS:n mainittuun testiin osallistunut toimittaja Paavo Tukkimäki kirjoitti kolumnissaan Välihuomio 21.1. -09 otsikolla "Pysäköinnin oikeus ja kohtuus" seuraavaa:

Sisäministeri Anne Holmlundin mukaan "poliisin ja pysäköinninvalvojien voimavarat eivät riitä kaiken kattavaan pysäköinninvalvontaan." Vilkaistaanpa tilannetta: Helsinki Pasila: messukeskuksen nurkalla seisoo puolenkymmentä poliisi vieressään pysäköintikieltomerkki. Paikalle ajaa maasturi, jonka kuljettaja jättää autonsa muiden joukkoon kielletylle alueelle ja poistuu. Ilmeisesti hänkin uskoo, että virkavallan resurssit eivät riitä. - Helsingin ydinkeskusta: autot seisovat puistoissa ja kieltoalueilla päivästä päivää. Niiden kuljettajat ovat huomanneet, etteivät parkkipirkkojen voimavarat riitä.

Jopa autoilijoissa voi näköjään asua käsitys, että yksityinen on kunnallista tehokkaampaa. Esimerkki on edesmenneiltä VR:n makasiineilta, joiden pihat olivat täynnä autoja. Sitten tukivat merkit, jotka kertoivat yksityisen valvovan aluetta, ja 90 prosenttia autoista katosi. - Kun valvonta on mitä se on, ei ole ihme, jos sisäministeri suosittelee kauppakeskuksille maksullista pysäköintiä portteineen, jolloin alueelta ei pääse maksamatta. Tosin samaan tien keskuksilta menisi yksi markkinavaltti: ilmainen pysäköinti.

Oikeus on todennut, ettei yksityinen firma voi "sakottaa" väärästä pysäköinnistä, jolloin valvonta menetti tehonsa. Ketä päätös hyödyttää? Niitä, jotka pysäköivät väärin. Vanha tuomarinohje taas toteaa, että mikä ei ole oikeus eikä kohtuus, ei voi olla lakikaan. - Väärä pysäköinti ei voi olla oikeus eikä kohtuus.

8. Näin siis toimittaja Paavo Tukkimäki Hesarissa - minusta hän puhui täyttä asiaa. Mutta Tukkimäen mielipide yksityisen pysäköinninvalvonnan sallimisen puolesta ei taida olla Helsingin Sanomien virallinen kanta. Räväkässä ja jopa hieman räyhäkkäänoloisessa pääkirjoituksessaan 2.12.2008 Hesari nimittäin tallasi lyttyyn koko yksityisen pysäköinninvalvonnan antaen rivien välissä ymmärtää, että kyse voisi olla jopa rikollisesta toiminnasta. Jo pääkirjoituksen otsikko oli paljon puhuva. "Hämärän parkkisakotuksen loputtava." Jollei olisi tiennyt, missä lehdessä kyseinen kirjoitus oli julkaistu, olisi ehkä voinut luulla, että pääkäsikirjoituksessa oli kyse jonkin "oikeus ja kohtuus" -sivustolle kirjoittaman anonyymin katkerasta vuodatuksesta.

9. Niin, kuka hyötyy hovioikeuden tuomiosta, jolla yksityinen pysäköinninvalvonta saatiin ainakin tilapäisesti lopetetuksi? Ketkä kaikki haluavat pysäköidä väärin? Onko osa heistä niitä, jotka jaksavat päivästä toiseen vaahdota internetissä yksityistä pysäköinninvalvontaa vastaan, vaatia hovioikeuden tuomion pysyttämistä ja riemuita kaikista parkkiyhtiöiden hovioikeuden tuomion johdosta kokemista vastoinkäymisistä?

10. Ne, jotka haluavat väärin pysäköijät kuriin, voivat vain toivoa, että tuomioistuimistamme järkeä löytyisi sentään KKO:sta. Tulkintaohjetta kannattaisi muun ohella hakea, kuten Paavo Tukkimäkikin on tehnyt, vanhoista tuomarinohjeista. Niissä todetaan, että kaikkea lakia on älyllä käytettävä. Erityisesti olisi syytä muistaa tämä ohje: Yhteisen kansan hyöty on paras laki; ja sen tähden mikä havaitaan yhteiselle kansalle hyödylliseksi, se pidettäköön lakina, vaikka säädetyn lain sanat näyttäisivät toisin käskevän.

68. Poliisille virkasyyte Kauhajoen koulusurmaajan aseesta

1. Kauhajoen koulusurma-asia oli viime syksynä tämän blogin seuratuimpia asioita. Kouluampuja Matti Saari surmasi tiistaina 23.9.2008 koulunsa Kauhajoen ammattikorkeakoulun tiloissa yhdeksän koulun oppilasta, yhden opettajan ja ampui lopuksi itsensä. Kirjoitin samana päivänä asiasta blogissani otsikolla "Poliisin hirveä virhearvio Kauhajoella." Olen sen jälkeen käsitellyt tai sivunnut koulusurmia vielä seitsemässä kirjoituksessani, ks. etenkin 25.9. (Koulusurmat ja poliisin vastuu), 30.9. (Koulusurmat; pitäisikö poliisiministerin erota?) ja 11.12 (Koulusurmat syyteharkintaan).

2. Uutisen kuultuani tuli heti mieleeni, että olikohan asianomainen poliisimies menetellyt virheellisesti, kun hän ei ollut surmapäivää edeltävänä eli maanantaina 22.9. päivänä Matti Saarta puhuteltuaan määrännyt otettavaksi surma-asetta Saaren hallusta. Kauhajoen poliisi oli saanut yleisövinkin Saaren holtittomasta aseen käytöstä ja hänen internetissä julkaisemistaan ammuskeluvideoista jo edellisen viikon perjantaina, jolloin poliisipartio kävi myös Matti Saaren asunnolla tavoittaakseen Saaren; Saari oli kuitenkin ehtinyt jo poistua viikonlopuksi kotiseudulleen. Yleisövihjeeseen johti surmakoulun läheisyyteen tuotu hautakynttilä, joka kiinnitti sivullisen huomiota. Poliisi eli juuri nyt syytteen saanut komisario puhutteli Saarta maanantaina 22.9., mutta ei peruuttanut aseen hallussapitolupaa eikä määrännyt asetta otettavaksi pois Saarelta. Kauhajoen poliisi oli myöntänyt Saarelle määräaikaisen aseluvan elokuussa eli vain runsas kuukausi ennen koulusurmia.

3. Sisäministeriö, jonka poliisiosastolla ja ministerillä on vastuu aselupien myöntämiskäytännöstä, aikoi ensin tutkia itse poliisin menettelyn, mikä olisi ollut tietenkin virhe, koska asiassa voitiin epäillä rikosta, jolloin asian tutkinta lain mukaan kuluu syyttäjälle. Valtakunnansyyttäjänvirasto määräsi kihlakunnansyyttäjä Timo Luosman esitutkinnanjohtajana selvittämään poliisin menettelyä ampuma-aseen hallussapidon osalta. Esitutkinta kesti odotettua kauemmin ja valmistui 8.12.2008. Esitutkinnassa Saarta 22.9. puhutellut komisario kiisti syyllistyneensä virkavelvollisuuden rikkomiseen. Esitutkinnassa kuultiin yhteensä 25 todistajaa ja selvitettiin mm., millaista aineistoa Saari oli pannut internettiin ennen surmatekoja.

4. Kun esitutkintakynnys "syytä epäillä rikosta" kuitenkin edelleen ylittyi, poliisi toimitti esitutkinta-aineiston syyteharkintaa varten apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeelle, joka suoritti syyteharkinnan. Syyteharkintakin kesti yllättävän kauan, sillä vasta tänään 26.1. valtakunnansyyttäjänvirasto tiedotti asiasta. Kalske on määrännyt nostetavaksi syytteen komisariota vastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kalskeen mukaan kyseinen poliisimies, siis komisario (mies- tai naispuolinen, tätä emme tiedä), on menetellyt huolimattomasti, kun hän oli laiminlyönyt velvollisuutensa ottaa ase pois Matti Saarelta ennen traagisia surmatöitä. Kalskeen yle-uutisille kertoman mukaan komisariolla olisi ollut perusteet aseenkantoluvan peruuttamiseen. "Oli tiettyä määrää videoita - ja olisi ollut vielä vähän enemmänkin, jos ne olisi tutkittu," sanoo Kalske.

5. Apulaisvaltakunnansyyttäjä ei itse aja syytetä, vaan syytteen ajamista koskevan syytemääräyksen on saanut Pirkanmaan johtava kihlakunnansyyttäjä Jouko Nurminen. Juttu käsitellään epäillyn rikoksen tekopaikkakunnan alioikeudessa eli Kauhajoen käräjäoikeudessa. Istuntopäivää ei ole vielä määrätty. Syytemääräys, joka sisältää syytteen, ja jutun oikeudenkäyntiasiakirjat tulevat salassa pidettäväksi säädettyjä tai määrättäviä asiakirjoja lukuun ottamatta julkisiksi, kun asia on ollut esillä käräjäoikeuden suullisessa ja käsittelyssä. Lehtitietojen mukaan komisario kiistää edelleen syytteen, hän työskentelee tällä hetkellä Seinäjoen poliisilaitoksella. Tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta on säädetty rangaistukseksi sakkoa tai varoitus (RL 40:10).

6. Päätös syytteen nostamisesta komisariota vastaan on tietenkin paikallaan oli jutun lopputulos sitten mikä tahansa. Tällaiset rikosepäilyt on syytä käsitellä julkisessa oikeudenkäynnissä eikä missään kirjallisessa käsittelyssä; vrt. Helsingin HO:ssa vireillä olevaa juttua syyttäjä ja pääministeri Matti Vanhanen vs. Susan Ruusunen ym. Tämä on tärkeätä, ettei syntyisi epäilyjä mielivallasta tai viranomaisten suosimisesta. Toisaalta on syytä muistaa, että syytteen nostaminen tarkoittaa vain sitä, että komisarion syyllisyydestä on todennäköisiä syitä. Tuomitsemiskynnys on astetta korkeammalle, sillä langettavan tuomion antaminen edellyttää täyttä näyttöä eli korkeamman asteen todennäköisyyttä syyllisyydestä. Syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes tuomioistuin on mahdollisesti todennut hänet syylliseksi.

7. Myös aselupien myöntämiskäytännöstä vastaavan sisäministeriön poliisiosaston samoin kuin sisäministerin toimet olisi syytä selvittää (ks. esimerkiksi blogiani 30.9. "Pitäisikö poliisiministerin erota"). Ministeriön olisi tullut kiristää käsiaseiden lupakäytäntöä ja antaa sitä tarkoittavat uudet ohjeet lupien myöntämisestä jo välittömästi vuonna 2007 sattuneen Jokelan koulusurmatapauksen jälkeen. Mutta mitään ei tapahtunut, vaan vaadittiin vielä toinen koulusurma Kauhajoella ennen kuin ministeriö heräsi, antoi kiireesti uudet ohjeet ja ryhtyi valmistelemaan uutta ampuma-aselainsäädäntöä.

8. Jos vastaavanlaiset koulusurmat olisivat tapahtuneet jossakin muussa Länsi-Euroopan maassa, olisi sisäministeri kantanut poliittisen vastuunsa jo ensimmäisten koulusurmien jälkeen ja eronnut virastaan. Mutta Suomessa sisäministeri Holmlund istuu virassaan vielä toisen koulusurmatapauksen kuin tatti, siis ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eivätkä kansanedustajat ja laillisuusvalvontaviranomaiset reagoi mitenkään. On selvää, että jos heti Jokelan koulusurmien jälkeen 2007 lupakäytäntöä olisi tiukennettu ja lupien myöntämisestä olisi annettu ohjeet, ei Kauhajoen verilöylyä olisi päässyt tapahtumaan.

9. Tämän päivän Ilta-Sanomissa aselupahallinnon ylin virkamies, sisäministeriön hallitusneuvos Jouni Laiho hurskastelee - omaa ja ministeriönsä vastuuta ilmeisesti peitelläkseen - sanomalla, että Matti Saaren "poikkeavaan käytökseen olisi heti pitänyt puuttua, vaikka sitä ei ole suoranaisesti kirjattu lupapäätökseen." Niin olisikin, mutta syytetyn puolustus tulee varmaankin käräjillä vetoamaan siihen, että ministeriön lupaohjeet olivat muun muassa tässä kohdin puutteelliset ja käytäntö oli päässyt sen takia muodostumaan yleisesti täysin lepsuksi. Kauhajoen komisario toimi ohjeiden mukaisesti, todennee puolustus.

10. Eduskunnan oikeusasiamiehen ja/tai oikeuskanslerin tulisi vihdoin ryhdistyä ja ottaa kysymys sisäministeriön virkavastuusta koulusurmien ja aselupakäytännön johdosta selvitettäväkseen. Vai odottelevatko nämä korkeat laillisuusvalvojat kenties asiasta tehtävää kantelua? Kyllä sellainen voidaan tehdä ja pitääkin tehdä, jolleivät ylimmät laillisuusvalvojat halua tai rohkene omasta aloitteestaan puuttua asiaan. Eihän korkeiden virkamiesten ja ministerin vastuuta voi toki jättää tällaisessa asiassa selvittämättä.

11. Lähetin blogikirjoitukseni 30.9. ("Pitäisikö poliisiministerin erota") huvikseni tiedoksi kymmenkunnalle kansanedustajalle, joista suurin osa on juristeja. Ajatukseni oli testata, herättäisikö kirjoitukseni minkäänlaista keskustelua tai edes huomiota. Tulos oli laiha, sillä vain kaksi kyseisistä kansanedustajista vastasi viestiini. Toinen oli kotikaupunkini edustaja Päivi Räsänen (kd), joka ei puuttunut itse kysymykseen lainkaan, vaan ainoastaan ihmetteli "mielenkiintoista" blogiani. Toinen oli Jacob Söderman, joka tuntui olevan kovasti innoissaan ja lupasi varmasti, että hän kyllä "hoitaa asian" eli ottaa asian ryhmässään ja julkisuudessa puheeksi. Mutta siihen asia jäi Södermaniltakin: mihinkään toimiin hän ei ole ryhtynyt eikä edes käsitellyt asiaa internetissä omassa blogissaan tai päiväkirjassaan. Poliittisen vastuun ja virkamiesten virkavastuun selvittäminen ei tunnu siis lainkaan kiinnostavan kansanedustajia.

12. Kansanedustaja Päivi Lipponen sanoi tänään 27..1. iltapäivällä antamassaan tiedotteessa vastuiden kääntyneen päälaelleen, jos aseen hallussapidosta ratkaisun tehnyt poliisi saatetaan ainoaksi vastuunkantajaksi Kauhajoen koulusurmissa. Lipposen mukaan Kauhajoen koulusurma on tutkittava pohjia myöten ja selvitettävä vastuukysymykset. Näin suuressa onnettomuudessa on kyse koko organisaation vastuusta, toteaa Lipponen.

Päivi Lipponen on aivan oikeassa myös siinä, että hallitus ei korjannut Jokelan koulusurmien jälkeen lainsäädäntöä eikä poliisin ohjeistusta. Vasta Kauhajoen surmien jälkeen hallitus alkoi toimia. Miksi toimeen ei tartuttu heti Jokelan murhenäytelmän jälkeen, kysyy Lipponen Kauhajoen koulusurmassa vastuu on vietävä organisaation huipulle, eikä asiaa voida laittaa yksittäisen poliisin syyksi.

13. Aivan hyviä huomioita ja kannanottoja Päivi Lipposelta! Mutta tätä samaahan minä olen "toitottanut" blogissani heti Kauhajoen murhenäytelmän jälkeen moneen otteeseen, perusteellisimmin 30.9. julkaistussa kirjoituksessani "Pitäisikö poliisiministerin erota." Siinä kirjoitin myös sisäministeriön aselupakäytännöstä ja - hallinnosta vastaavien virkamiesten virkavastuun pikaisesta selvittämisestä. Mutta mitään ei ole tapahtunut.

Mutta miksi kansanedustajat eivät sitten ole tehneet minkäänlaista virallista aloitetta Päivi Lipposen vasta nyt esille ottamasta koko organisaation vastuun selvittämisestä? Siihenhän heillä olisi ollut aikaa neljä kuukautta. Muta kaikki ovat vaienneet. Ehkä lokakuun kunnallisvaalien läheisyys aiheutti sen, että näin arkaan ja kaikkia järkyttäneeseen asiaan ei haluttu tarttua ennen vaaleja. Mutta vaalien jälkeenkään yksikään kansanedustaja ei ole puuttunut asiaan ennen Päivi Lipposen tämänpäiväistä tiedotetta. Todella hämmästyttävää piittaamattomuutta tärkeän asian selvittämisestä ja korkeiden virkamiesten ja asianomaisen ministerin tekemisistä.

67. Guantánamosta Pelson kautta Kiinaan

Kuvassa ei ole kiinalaisia vankiparakkeja, vaan "uiva hotelli" Kwai-joella

Obama ja virkavala

Yhdysvaltojen uusi presidentti Barack Obama astui virkaansa tiistaina 20.1. Virkaanastujaisseremoniat olivat juhlavat, mutta virkavalan vannomisessa tapahtui kömmähdys, kun poliittisen retoriikan mestarina tunnettu Obama näytti sekoilevan sanoissaan. Todellisuudessa takertelija olikin presidentin virkavalan ensimmäistä kertaa urallaan vastaanottanut korkeimman oikeuden puheenjohtaja John Roberts. Ensin Roberts jätti Obamalle liian lyhyen tauon ja jatkoi valan kaavan sanelua puhumalla Obaman toistamien sanojen päälle. Sitten Roberts vielä sekoili valan sanajärjestyksessä, mutta huomasi virheensä ja korjasi lukuaan. Sählingistä tuloksena Obama kuitenkin sanoi jotkut sanat väärässä järjestyksessä.

Tämä takertelu herätti kuulemma heti kahdenlaisia spekulaatioita. Ensiksikin, oliko Brack Obama edes oikeasti presidentti, kun hän ei vannonut valaa määrätyllä tavalla? Asiantuntijoiden enemmistön mukaan asia oli ok, koska perustuslain mukaan valta siirtyy automaattisesti uudelle presidentille 20.1. kello 12. Tilanne oli kuitenkin siinä määrin kiusallinen, että Obama päätti antaa valan uudelleen eilen keskiviikkona virkahuoneessaan Robertsille.

Tapaus herätti - tietysti - myös salaliittoteorian, jonka mukaan Roberts olisi sanellut valan tahallaan väärin. Teoria ei ole ottanut kuitenkaan enemmälti tulta alleen. Obaman ja korkeimman oikeuden puheenjohtajaksi vuonna 2005 George W. Bushin nimittämänä yllättäen tulleen John Robertsin välejä on tosin kuvattu kireiksi siksi, että senaattorina ollessaan Barack Obama - juristi itsekin - vastusti melko kokemattoman ja äärikonservatiiviai näkemyksiä edustaneen Robertsin valintaa korkeimman oikeuden johtoon.

Obama, Suomi ja Guantánamon vangit

Milloin Obama sulkee vuonna 2002 terroristeja perustetun Guantánamon vankileirin? Vaalikampanjansa aikana Obama lupasi sulkea pahamaineisen Guantánamon leirin heti ensi töikseen presidentiksi tultuaan. Mutta kuten tiedetään, vaalilupaukset ovat vain lupauksia. Nyt ääni kellossa on hieman muuttunut, sillä tänään Obama on tehnyt vasta päätöksen G:n sulkemisesta "vuoden kuluessa." Mitä tapahtuu leirissä oleville vangeille, ei kerrottu. Obama päätti samalla suosittaa Guantánamon vankileirin syyttäjille sotilasoikeudenkäyntien keskeyttämistä 120 päivän ajaksi - kyseessä ei siis ole prosesseja koskeva lopettamispäätös. Terroristeja vastaan ei enää käytetä laittomia kuulustelu- ja muita menetelmiä.

Käynnissä olevat prosessit eivät siis jää "sillensä", vaan käsittelyt on tarkoitus siirtää normaalin tuomioistuinmenettelyn piiriin. Jotkut Euroopan valtiot ovat jo ilmoittaneet voivansa ottaa vastaan Guantánamossa pidettyjä vankeja, joita on jäljellä vielä 245. Suomessa on vedottu asiassa Amnesty International on vedonnut vankien vastaanottamisen puolesta, ja ulkoministeri Stubb on kertonut Suomen harkitsevan asiaa. - Nythän presidentti Tarja Halosella olisi oiva tilaisuus näyttää, että Suomi kuuluu sittenkin USA:n ystävyysmaihin myös poliittisella tasolla ja suostua G:n vankien vastaanottamiseen pakolaisina. Tällainen päätös parantaisi samalla huomattavasti Halosen mahdollisuuksia saada - vihdoinkin - vierailukutsu Valkoiseen taloon. - Veikkaanpa, Suomi ilmoittaa pian halukkuudestaan vankien vastaanottamiseen!

Konnunsuo ja Pelso

Kun edellisessä blogikirjoituksessani käsittelin vankilaan passittamisasioita T J Groupin tapauksessa, niin jatkanpa nyt tästä aiheesta vielä lisää myös kotimaan asioilla.

Hallituspuolueiden välejä hiertänyt kiista Konnunsuon Lappeenrannassa olevan vankilan ja Pelson Vaalassa olevan vankilan kohtalosta ratkaistiin eilisessä hallituksen iltakoulussa. Konnunsuo lakkautetaan vuoden 2012 alkuun mennessä, mutta ilmeisesti keskustapuoleen vaatimuksesta ja aluepoliittisin perustein Pelso saa jatkaa toimintaansa, kuitenkin niin, että vankilan vankiluku puolittuu 120 vankipaikkaan, työpaikkoja Pelsoon jää 80. Konnunsuon vankilan 134 työntekijää sijoitetaan muihin vankiloihin, etupäässä laajennettavaan Mikkelin vankilaan.

Pelsohan tunnetaan maatalousvankilana, jonne on ollut - vankien ohella tietenkin - sijoitettuna harvinaista lapinlehmäkarjaa ja myös yhä harvinaisemmaksi käyvää suomalaista lammasrodun

edustajia. Oikeusministeri Tuija Brax perustelikin päätöstä, joutuessaan luopumaan omista suunnitelmistaan myös Pelson lakkauttamiseksi, sillä, että "karja ja lampaat saavat jatkaa kukoistava elämäänsä." - Vihreä näkökohtahan se on tämäkin!

Ehkäpä Guantánamossa vuosia rääkätyt Suomeen tulevat vangit sijoitetaankin juuri Pelson maatalousvankilaan. Jos Suomeen tarjotaan myöhemmin vankeja vielä muualtakin, voitaisiin Pelsosta tehdä yksinomaan ulkomaalaisten vankien ja pakolaisten sijoittamiseen keskittyvä laitos. Pelso olisi siten todellinen "varavankila", nyt ulkomaalaisille vangeille. Pelson vankilan virallinen nimihän oli vuosina 1935-1983 juuri Pelson varavankila.

Panta jalassa -seuraamus

Vanhastaan on tunnettu sanonta "pallo jalassa", jolla kuvattiin joskus vankeus- tai kuritushuonerangaistuksen ankaraa "kärsimistä" - ei siis vain "suorittamista" - erittäin suljetussa paikassa ja oikein ikävällä tavalla, jopa jalkaraudoissa. (Käsitteellä pallo jalassa on toki muitakin merkityksiä, joskus tällä nimellä on kuvattu esimerkiksi avoliittoa.) Tämä on ollut historiaa jo pitkään, mutta kohta lyhyeen vankeusrangaistukseen tuomitun ei tarvitse mennä edes vankilaan.

Kaikkea kivaa kaiken aikaa suunnitteleva oikeusministeri Tuija Brax ahkerine ja idearikkaine virkamiehineen on valmistelemassa uutta panta jalassa -seuraamusmuotoa. Kyseessä on vankilan korvaava avoseuraamus, jonka tuomittu suorittaa sähköisessä valvonnassa. Tuomitun liikkeitä seurataan jalkapannalla, joka on yhteydessä viranomaisen seurantalaitteeseen. Tämä sähköinen valvonta tulisi kysymykseen, jos tuomittu vankeusrangaistus on enintään 4 kuukautta vankeutta.

Wincapita ja Kari Uoti

Wincapitan, aik. Winclub, pyramidihuijauksen kolmesta pääepäillystä kaksi on saatu kiinni, kolmas epäilty pakoilee edelleen viranomaisia. Päätekijäksi epäilty Hannu Kailajärvi otettiin kiinni joulukuussa Ruotsissa ja hänet on tuotu Suomeen ja ehditty jo vangita. Jos ja kun syyte nostetaan, juttu käsitellään Oulun käräjäoikeudessa. Wincapitan juttu on yksi Suomen laajimmista rikostutkimuksista, joka vie aikaa. Sijoitusklubin toiminnasta on tehty jo yli 1 200 rikosilmoitusta ja asianomistajien vahingonkorvausvaatimukset noussevat yhteensä 20 miljoonaan euroon.

Eilen kerrottiin, että Hannu Kailajärvi on pyytänyt avustajakseen Kari Uotin. Uoti väitteli muutama vuosi sitten vankilassa ollessaan oikeustieteen tohtoriksi ihmisoikeuksista lähinnä juuri rikosprosessissa. Liikemiehenä Kari Uotilla on vankka käytännön tuntemus myös bisnespuolesta. Kailajärvellä on oikeus esitutkinnan ja oikeudenkäynnin aikana pitää yhteyttä avustajaansa tapaamalla, kirjeitse ja puhelimitse. Avustajalla on oikeus seurata esitutkinnan kulkua, tutustua kertyneeseen esitutkinta-aineistoon ja tutkinnan kestäessä sekä myös olla läsnä päämiehensä kuulusteluissa ja tutkinnanjohtajan harkinnan mukaan muitakin kuulusteluja ja tutkintatoimenpiteitä suoritettaessa, esittää pyyntöjä täydentävistä tutkintatoimenpiteistä sekä tietenkin tuoda esiin päämiehensä kannalta merkityksellisiä oikeudellisia näkökohtia.

Mutta onko Kari Uotilla vaadittava kelpoisuus toimia avustajana sanotussa jutussa? Avustajan (ja puolustajan) kelpoisuutta koskevat säännökset, jotka ovat hajallaan eri laeissa (OK, ROL, ETL ja OikeusapuL), eivät ole aivan yksiselitteisiä. Lähtökohtana on, että avustajana saa esitutkinnassa toimia asianajaja tai julkinen oikeusavustaja taikka muu OK 15 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäyntiasiamieheksi kelpoinen henkilö (ETL 45.1 §). Avustajan kelpoisuuden ratkaisee esitutkinnassa tutkinnanjohtajana toimiva poliisimies (ETL 45.3 §). Toisena lähtökohtana on periaate, jonka mukaan rikoksesta epäillyllä on oikeus valita avustajansa, jos tämä täyttää laissa säädetyt kelpoisuusvaatimukset.

Kari Uoti ei ole asianajaja eikä julkinen oikeusavustaja, vaan hän kuuluu kategoriaan "muu oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 1:n 1 momentin mukaan oikeudenkäyntiasiamieheksi kelpaava henkilö." OK 15:2.1:n mukaan oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia asianajaja tai muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut, "rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimikelpoisuutta ei ole rajoitettu."

Uoti ei ole konkurssissa eikä hänen toimintakelpoisuuttaan ole tiettävästi muutenkaan rajoitettu, ja häntä on pidettävä puheena olevassa asiassa myös kykeneväksi henkilöksi. Entä sitten rehellisyys ja sopivuus? Lain esitöiden (HE 82/2001) mukaan avustajalta vaadittava rehellisyys puuttuu ainakin silloin, kun asianomainen on syytteessä tai tuomittu rehellisyyden puutetta osoittavasta rikoksesta. Sopivuuden puutteen perusteella avustajan tehtävät voitaisiin esitöiden mukaan evätä esimerkiksi henkilöltä, joka on väärinkäytösten tai tehtäviensä laiminlyönnin perusteella katsottu sopimattomaksi hoitamaan asianajajan tointa.

Kari Uoti ei liene tällä hetkellä syytteessä mistään rikoksesta, mutta kuten tiedämme, hänet on tuomittu 2000-luvun vaihteessa erinäisistä talousrikoksista usean vuoden vankeusrangaistukseen. Tämä saattaisi olla peruste, jolla Kari Uotilta voitaisiin evätä oikeus toimia Kailajärven avustajana esitutkinnassa, toisaalta vankeusrangaistuksen suorittamisesta on jo kulunut jo muuta vuosi. Puolustajan tai oikeusapulaissa tarkoitetun "maksuttoman" avustajan määräystä Kailajärvi tuskin Uotille edes hakee, käytännössä tämä nimittäin edellyttää, että avustaja on asianajaja, ellei ole erityisiä syitä määrätä myös jotakuta ei-asianajaja-juristia avustajaksi. Riittäisikö tähän rikoksesta epäillyn vangitun oma toivomus tietyn lakimiehen määräämisestä avustajaksi?

HUOM! Kari Uoti on ilmoittanut minulle sähköpostitse 23.1., että tutkinnanjohtaja on jo hyväksynyt hänet Kailajärven avustajaksi esitutkinnassa. Asia on siten selvä, ks. lähemmin blogikommenttiani.

Kiinan myrkkymaitotuomio

Kiinassa on annettu ensimmäiset tuomiot viime vuonna paljastuneessa myrkkymaitoskandaalissa. Kaksi syytettyä, jotka olivat osallistuneet Sanlu Group -tehtaassa melamiinia sisältävän, vauvoille syötettävän maitojauhepulverin tuotantoon ja myyntiin, saivat kuolemanrangaistuksen. Melamiini on muovin valmistuksessa käytettävä kemikaali, jota valmistetaan ureasta. Melamiinia löytyi myös Arlan tehtaalla Kiinassa valmistetusta maitojauheesta, ja sitä on tiettävästi löytynyt myös jäätelöstä ja jugurtista. Tehtaan naisjohtaja tuomittiin elinkaudeksi vankeuteen. Kaikkiaan jutussa on 21 syytettyä.

Kiinan viranomaisten mukaan myrkkymaito olisi aiheuttanut kuuden lapsen kuoleman ja lähes 300 000 ihmisen sairastumisen munuaissairauksiin. Sairastuneiden lasten omaisten mukaan kuolonuhreja olisi kuitenkin todellisuudessa paljon enemmän. Myrkkymaitoskandaalia pidetään todellisuudessa viranomaisten syynä, sillä Kiinassa tuoteturvallisuudesta ei ole huolehdittu asianmukaisella tavalla. Sanlun tapaus tuli tiettävästi ilmi jo viime kesänä, mutta Pekingin olympiakisojen takia se salattiin ja siitä kerrottiin julkisuuteen vasta kisojen jälkeen lokakuussa.

Sairastuneiden ja kuolleiden omaiset olisivat halunneet nostaa vahingonkorvauskanteita rikosprosessissa syytettyjä ja tuoteturvallisuudesta vastaavia viranomaisia vastaan, mutta tämä on evätty. Sairastuneille on luvattu maksaa noin 20 000 euroa vastaava korvaus kullekin, mutta silloin he joutuvat luopumaan kaikista muista korvausvaatimuksistaan.

Kiinan ihmisoikeusrikokset ja Suomi

Tämä ei ole yllättävää, sillä Kiinassa oikeusjärjestelmässä ei toteudu länsimaiseen oikeuteen kuuluva access to justice tai access to court -periaate, eli jokaiselle kuuluva oikeus päästä oikeuksiinsa ja saada asiansa käsitellyksi riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa. Kiinassa tuomioistuimet eivät ole riippumattomia, vaan täysin riippuvaisia maata yksin hallitsevasta kommunistipuolueesta. Tuomarit tekevät niin kuin puoluekoneisto käskee heidän tekevän, muutoin he ovat kohta entisiä tuomareita ja joutuisivat vankeuteen.

Kiinassa ei noudateta ihmisoikeuksia muutoinkaan oikeusprosesseissa. Pitkän kädenväännön jälkeen Kiina suostui vuonna 1998 alekirjoittamaan YK:n kansalaisoikeuksia ja perusvapauksia koskevan yleissopimuksen, mutta Kiina ei ole vieläkään ratifioinut kyseistä sopimusta! Näin ollen kiinalaisviranomaisten räikeitä ja loppumattomia ihmisoikeusrikoksia ei ole voitu saattaa sanottua yleissopimusta valvovan Genevessä toimivan kansainvälisen elimen tutkittavaksi. Kiinan rikosprosessia koskevat lait ovat muodollista oikeutta, sillä käytännössä niitä ei noudateta. Syytettyjen avustajilla ei ole vapaata oikeutta tavata päämiehiään ja keskustella näiden kanssa, oikeusprosessit eivät ole yleisölle julkisia jne.

Kuolemanrangaistusta käytetään Kiinassa selvästi eniten koko maailmassa. Vuosittain oikeusjutuissa kuolemaan tuomittujen tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta kiinalaisten yliopistotutkijoiden mukaan luku oli esimerkiksi vuonna 2006 noin 8 000. Jotakin kertoo jo se, että Kiinassa kuolemantuomion voi saada 68 eri rikoksesta - myös sellaisista, joissa ei ole käytetty väkivaltaa, kuten myrkkymaitojutun tuomiotkin osoittavat. Kuolemanrangaistuksia annetaan myös veropetoksista, korruptiosta ja huumerikoksista. Suurin osa Kiinan elinsiirroissa käytettävistä elimistä on peräisin teloitetuilta vangeilta.

Mutta vaikka Kiinan ihmisoikeussoikeustilanne on vain huononemistaan huonontunut, Suomen valtio luottaa kiinalaiseen oikeusjärjestelmän ja tässä tarkoituksessa tehnyt virallista oikeudellista yhteistyötä Kiinan kanssa jo toistakymmentä vuotta. Oikeusministeriössä on yksinomaan Kiina-asioita käsittelevä neuvotteleva virkamies - kukaan ei vain oikein tiedä, mitä tuo yhteistyö sisältää. Paperia tietenkin kuluu runsaasti ja virkamiehet ja ministerit matkustelevat ahkerasti edes takaisin. Ensimmäisiä virallisia virkamiesvieraita Kiinassa oli oikeuskansleri Jorma S. Aalto, joka palattuaan kertoi havaintonaan, että Kiinassa on paljon juristeja! Sen jälkeen esimerkiksi valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki on vierailut ahkerasti Kinassa ja kutsunut kiinalaisia kollegojaan tänne vähän väliä.

Mutta ylivoimaisesti nimekkäin ja ahkerin Kiina-yhteistyötä tekevä tuomari on ollut KHO:n presidentti Pekka Hallberg. Olen kertonut hänen ja presidentti Martti Ahtisaaren yhteisistä Kiinan retkistään kirjassani Korkein oikeus kriisissä (1997). Tämän jälkeen Hallberg on julkaissut kiinankielisen kirjan, joka käsittelee oikeusvaltiota. Helppoahan se on teoriaa moneen kertaan loppuun kalusta teemasta kirjoittaa, mutta ehkä olisi ollut syytä selvittää, toteutuuko oikeusvaltioperiaate Kiinassa tai voisiko se edes toteutua. No, tämä olisi ollut tavallaan nollatutkimus, sillä jokainen toki tietää ja ymmärtää - varmaan myös Pekka Hallberg - että oikeusvaltio voi toteutua ainoastaan yhteiskunnassa, jossa vallitsee mielipiteen vapaus, monipuoluejärjestelmä ja tuomioistuinten riippumattomuus.

Hallberg on tunnettu isäntähahmo, joka tarjoaa vapaaehtoisia palveluksiaan niin Suomen hallitukselle ja sen ministeriöille kuin myös suomalaiselle elinkeinoelämälle ja teollisuudelle. Erityinen tehtäväkenttä Hallbergille onkin avautunut juuri Kiina-ilmiön parissa Nokian ja suomalaisten vientiyritysten maineen ja kasvojen puhdistuksen merkeissä. Tuomarin ja etenkin maan toisen ylimmän tuomioistuimen (KHO) päällikkötuomarille nämä tehtävät eivät tietenkään kovin hyvin sovi - minun mielestäni ne eivät sovi, kun otetaan huomioon Kiinan räikeä ihmisoikeustilanne, lainkaan - mutta siitäkös Hallberg ja hänen "toimeksiantajansa" eli Suomen hallitus ja suomalaiset ja Kiinassa toimivat vientiyritykset vähät välittävät.

Eivätpä ole Pekka Hallbergin oikeusvaltio-opit purreet lainkaan Kiinassa, ja samaa on sanottava koko Suomen oikeusyhteistyöstä Kiinan kanssa, sillä sopimuksen voimassa ollessa Kiinan ihmisoikeustilanne on koko ajan vain pahentunut. Pekingin olympiakisat 2008 eivät tuoneet tilanteeseen helpotusta. Tänään juuri kirjoitettiin mm. Helsingin Sanomien Pekingin kirjeenvaihtajan jutussa, että Kiina on tiukentanut jyrkästi nettisensuuria ja viranomaiset paimentavat 50:tä miljoonaa bloggaajaa. Vankiloissa istuu kuulemma kymmeniä netissä mielipiteensä ilmaisseita kiinalaista. Tässä ei ole sinänsä mitään uutta, sillä toisajattelijoita Kinassa on vangittu ja pidetty kotiarestissa jo aikaisemmin runsaasti.

Esimerkki Kiinan TV-sensuurista: Kun Barack Obama alkoi 20.1. puhua suorana televisioidussa virkaanastujaispuheessaan kommunismista ja fasismista, Kiinan valtiollinen CCTV-kanava katkaisi lähetyksen ja siirsi sen takaisin studioon. Kommunismia ja toisinajattelijoiden vainoa käsitelleet kohdat Obaman puheesta siivottiin myös netissä olleista kiinankielisistä käännöksistä. Sananvapautta ajava Toimittajat ilman rajoja -järjestö totesikin tilanteen kehityksestä: "Olympiatuli on nyt todellakin sammutettu."

Pekka Hallbergin kaltaista näennäistä "valistustyötä" tekevät ja ovat osin jo ennen Pekkaa tehneet Kiinassa toimivat kansainväliset nettifirmat, kuten Microsoft, Yahoo ja Google. Viime vuonna ne laativat oikein yhteiset säännöt ihmisoikeuksien parantamiseksi. Tässä suhteessa yhtiöiden toiminta sentään eroaa edukseen Hallbergin teoriapitoisesta oikeusvaltiokirjasesta. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan tekstiin on kuitenkin tahallaan jätetty porsaanreikiä, joten mikään ei välttämättä muutu. Yhtiöt ovat olleet liikkeellä siksi, että niitä on arvosteltu yhteistyöstä kiinalaisviranomaisten kanssa ihmisoikeusrikkomustapauksissa. Tähän on voinut kuulua esimerkiksi tietojen luovuttaminen yhtiöiden palveluksessa olevista poliittisista aktivisteista.

66. T J Groupin miljonäärit lusimaan "ankaraa" tuomiota (KKO 2009:1)

Suljettuun avolaitokseen...

1. Korkein oikeus tuomitsi 15.1.-09 tämän vuoden ensimmäisellä ennakkopäätöksellään (KKO 2009:1) ohjelmistotalo T J Groupin entisen toimitusjohtajan Jyrki Salmisen ja entisen hallituksen puheenjohtajan Tuomo Tilmanin pörssirikoksista eli törkeästä sisäpiirintiedon väärinkäyttämisestä sekä kolmesta arvopaperimarkkinoita koskevasta tiedottamisrikoksesta yhteiseen 2 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistukseen. Jutussa oli kyse yhtiön helmikuussa 2000 toteuttamasta osakeannista ja -myynnistä, jonka yhteydessä Salminen ja Tilman olivat myyneet omistamiaan yhtiön osakkeita. - Hieman huvittavana piirteenä voidaan mainita, että KKO:n finlex-selosteessa Salmisesta käytetään nimitystä "Kalle A" ja Tilmanista "Tapani B." Luultavasti nimet Kalle ja Tapani ovat herrojen toisia etunimiä.

2. KKO:ssa ei ollut enää kysymys Salmisen ja Tilmanin syyllisyydestä kyseisiin rikoksiin, jotka Helsingin hovioikeus oli jo lukenut heidän syykseen. Salminen ja Tilman tosin valittivat KKO:n myös syyllisyyskysymyksestä ja kiistivät syyllisyytensä rikoksiin, mutta KKO ei halunnut enää ryhtyä tutkimaan syyllisyyttä, vaan rajoitti myöntämänsä valitusluvan rangaistuksen mittaamiseen, menettämisseuraamuksiin sekä T J Groupin maksettavaksi tuomitun yhteisösakon määrään. - T J Group muutti huhtikuussa 2008 nimensä Westend ICT:ksi.

3. KKO toimitti asiassa 22.10.2008 suullisen käsittelyn, joka rajoitettiin koskemaan ainoastaan niitä hovioikeuden tuomion osia ja kysymyksiä, joissa KKO oli myöntänyt valitusluvan. Suullisesta käsittelystä KKO lähetti etukäteen tiedon tietyille lehdille ja muille tiedotusvälineille, mutta suurelle yleisölle asiasta ei tiedotettu, vaikka se olisi käynyt hyvin päinsä KKO:n internet-kotisivujen välityksellä. Valikoitua julkisuutta siis, kuten olen blogissani aiemmin tapauksen johdosta kertonut. KKO:n puheenjohtajana toimi jutussa oikeusneuvos Gustaf Möller ja muina jäseniä olivat oikeusneuvokset Kati Hidén, Eeva Vuori, Gustav Bygglin ja Ilkka Rautio, esittelijänä Timo Vuojolahti. Ensi maaliskuun alussa virastaan eläkkeelle siirtyvä oikeusneuvos Eeva Vuori jätti tuomioon omana puumerkkinään eriävän lausunnon, jossa hän vapautti Salmisen ja Tilmanin kokonaan hovioikeuden heille tuomitsemista 7,8 miljoonan euron rikoshyödyn menetyksestä valtiolle.

4. Lyhyesti sanottuna Salminen ja Tilmanin olivat syyllistyneet siihen, että he olivat, saadakseen osakeannissa ja -myynnissä muun muassa piensijoittajilta yhtiön osakkeista mahdollisimman hyvän hinnan, antanet helmikuussa 2000 tahallaan julkistetussa pörssitiedotteessa ja listalleottoesitteessä T J Groupin tuloksesta ja tulevaisuudennäkymistä valheellisia ja harhaanjohtavia tietoja, jotka sitten sitten nostivat yhtiön pörssikurssin rakettimaisesti nousuun. Törkeä sisäpiiritiedon väärinkäyttö toteutui, kun tuomitut helmikuussa 2000 myivät omistamiaan yhtiön osakkeita kumpikin hieman yli 3,5 miljoonaa kappaletta ja toimien tällöin yhtiön edustajina yhtiön laskiessa liikkeeseen uusia osakkeita. Salminen ja Tilman olivat tietoisina siitä, että edellä mainitut pörssitiedotteet ja muut tiedot olivat vääriä ja harhaanjohtavia, käyttäneet osakkeita luovuttaessaan hyväkseen sanottua sisäpiiritietoa.

5. Helsingin käräjäoikeus oli vuonna 2006 hylännyt syytteen törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäyttämisestä kokonaan ja tuominnut Salmisen ja Tilmanin ainoastaan yhdestä

arvopaperimarkkinoita koskevasta tiedottamisrikoksesta eli tarkemmin sanottuna tulosvaroituksen viivyttämisestä 40 päiväsakon sakkorangaistukseen. Helsingin hovioikeus, jossa juttua myös puitiin pitkissä suullisissa käsittelyissä, sen sijaan tuomitsi vuonna 2007 Salmisen ja Tilmanin kummankin 2 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen kolmesta tiedottamisrikoksesta ja törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäyttämisestä.

6. KKO on perustellut seikkaperäisesti ja hyvin rangaistuksen mittaamista; on aina kiva antaa tunnustusta myös KKO:lle silloin, kun siihen vain on vähänkin aihetta! Ratkaisussa on sanottu olevan kyse linjamuutoksesta, sillä aiemmin pörssirikoksista - näin mittavasta rikoksesta tosin ei ole muistaakseni ennen annettu langettavaa tuomiota - on tuomittu lähinnä vain sakkoa (tiedottamisrikoksista) tai korkeintaan muutaman kuukauden ehdollisia vankeusrangaistuksia; melkoinen osa pörssirikossyytteistä on myös hylätty toteen näyttämättöminä. Vm. jutuista merkittävin on Jippiin johtajia koskeva juttu, joka nyt on hovioikeuden tutkittavana. Suurimpana syynä rangaistusten ankaroittamiseen on vuonna 1999 tapahtunut lain muutos, jolloin vasta vakavimmat pörssirikokset siirrettiin rikoslakiin ja jolloin sisäpiiririkoksen väärinkäytön enimmäisrangaistus samalla nostettiin kahdesta vuodesta neljäksi vuodeksi vankeutta.

7. KKO korosti perusteluissaan Salmisen ja Tilmanin rikosten erityistä suunnitelmallisuutta ja sitä, että he olivat kumpikin yhtiön ylimpiä päätösvallan käyttäjiä. Rikoksilla oli loukattu vakavalla ja piittaamattomalla tavalla arvopaperimarkkinoiden luotettavuutta, ja tekijät olivat osoittaneet erityisen suurta syyllisyyttä. Lisäksi teoilla tavoiteltu ja saatu taloudellinen hyöty oli ollut erittäin suuri. Osakeannilla ym. saatiin rahaa yhtiöön 237 miljoonaan, joista kummankin tuomitun eli Salmisen ja Tilmanin saama potti oli 60 miljoonaa euroa mieheen, yhteensä siis 120 miljoonaa euroa.

8. Mainituista rikoksista, siis törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäyttämisestä ja kolmesta tiedottamisrikoksesta tuomittava yhteinen rangaistus olisi lain mukaan voinut olla enintään 7 vuotta vankeutta; ensiksi mainitusta rikoksesta lain mukaan tuomittava maksimirangaistus on 4 vuotta vankeutta. Tuskin koskaan rikoksesta tuomitaan korkeinta mahdollista rangaistusta - elinkautinen vankeus tietysti poikkeuksena - mutta selvästi korkeampi rangaistuskin kuin nyt tuomittu 2 v 4 kk olisi kuitenkin ollut mahdollinen. Tähän nähden hieman ihmetyttää, että syyttäjä vaati KKO:ssa hovioikeuden tuomitseman 2 vuoden rangaistuksen korottamista vain puolella vuodella eli 2 vuoteen 6 kuukauteen; tämän hovioikeuden puheenjohtajana toiminut laamanni Iiro Kartano olisi tuominnut ehdottomana, mutta hän jäi hovioikeuden äänestyksessä vähemmistöön.

9. Tuomioistuin ei ole kuitenkaan sidottu syyttäjän rangaistusvaatimuksen määrään, joten KKO olisi voinut tuomita enemmän kuin nyt tuomitut 2 v 4 kk vankeutta; jutun esittelijä ehdottikin rangaistukseksi kummallekin syytetylle 3 vuotta vankeutta. Jos ja kun syytettyjen syyllisyys oli, kuten KKO totesi, "erityisen suuri", teot "erityisen suunnitelmallisia" sekä tavoiteltu hyöty "erittäin suuri", niin rangaistukseksi olisi aivan hyvin voitu määrätä vaikkapa 4-5 vuotta vankeutta. Täytyy myös muistaa, että Salminen ja Tilman ovat ensikertalaisia, joten he joutuvat istumaan vain puolet nyt tuomituista rangaistuksista, siis vain 1 vuoden ja 2 kuukautta.

10. Toisaalta täytyy muistaa, että tuomittavien rangaistusten tulee olla yhdenmukaisia ja samanpituisia vastaavanlaisista rikoksista yleensä ja aikaisemmin tuomittujen rangaistusten kanssa. Tässä tapauksessa vain ei ole mitään selvää mittapuuta, johon rangaistuksia voitaisiin verrata. KKO:n mukaan sisäpiiritiedon väärinkäyttämisestä tulisi tuomita samanpituisia rangaistuksia kuin esimerkiksi törkeistä petoksista ja törkeistä veropetoksista, koska näiden rikosten rangaistusasteikko on sama kuin törkeän sisäpiiritiedon väärinkäytön rangaistusskaala. Mutta ovatko nyt tuomitut rangaistukset sitten linjassa muista vastaavista talousrikoksista tuomittujen rangaistusten kanssa? Vaikea sanoa, koska talousrikokset, joita tehdään kyllä runsaasti ja joista jotkut tulevat myös ilmi, ovat käytännössä laadultaan hyvin erilaisia.

11. Mutta jos on uskominen asiantuntijaa eli talousrikoksista 2000-luvun alkupuolella tuomittua Kari Uotia, niin Salmisen ja Tilmanin nyt saamat rangaistukset ovat kyllä lievempiä mihin Kari (ja tietenkin myös Jussi) Uoti tuomittiin vuonna 2001. Uotin veljeksillehän mätkäistiin Helsingin hovioikeuden tuomiolla vuonna 2001, Karille 6 vuotta ja Jussi 5 vuotta 8 kuukautta vankeutta rikoksista, joilla saatu hyöty jäi paljon pienemmäksi kuin Salmisen ja Tilmanin rikoshyöty. Tämä todetaan myös Kari Uotin omassa blogissa 15.1.-09. Toki Uotit tuomittiin lukuisista - rikoksia oli vuoden 2001 tuomiossa toistakymmentä - eri rikoksista, joissa oli kyse törkeistä veropetoksista, velallisen epärehellisyydestä ja kirjanpitorikoksista. Myös ns. pankkirikosoikeudenkäynneissä, jotka olivat Kari Uotin mielestä poliittista teatteria, tuomittiin aika säännöllisesti rangaistuksia, jotka hipoivat 7 vuotta vankeutta eli lain salimaa maksimia, vaikka taloudelliset intressit olivat niissä vain murto-osa T J Groupin juttuun verrattuna.

12. Tuiki tavallisesta pankkiryöstöstä, jossa tekijä komentaa pankkivirkailijaa rahat tai henki -periaatteella aseella uhaten, tuomitaan usein kahden vuoden ylittäviä vankeusrangaistuksia myös ensikertalaisille, vaikka ase osoittautuisikin todellisuudessa starttipistooliksi tai leikkiaseeksi. Samana päivänä kun julkisuudessa kerrottiin T J-miljonääreille tuomituista "hirveän ankarista" rangaistuksista, voitiin lehdestä lukea, miten Växjön käräjäoikeus Ruotsissa oli tuominnut suomalaisen pankkiryöstäjän 4 vuodeksi vankeuteen; tekijä oli karauttanut autollaan pankin ikkunoiden läpi pankkisaliin ja anastanut raahaa noin 100 000 euron arvosta jääden kohta kiinni ryöstösaaliin löytyessä pakoauton tavaratilasta.

13. Ulkomailla tuomitaan T J Group -jutun kaltaisista pörssirikoksista yleensä aina kovempia rangaistuksia. USA:n Enron-juttu, jossa pääsyytetty sai muistaakseni 25 vuoden pituisen vankeusrangaistuksen, oli tietysti eri suurusluokkaa. Suurin piirtein samaa suurusluokkaa oli sitä vastoin esimerkiksi USA:ssa vuonna 2007 ratkaistu Teleyhtiö Qwest Communicationin sisäpiiririkosta koskeva juttu, jossa firman ex-toimitusjohtaja Joseph Nacchio oli tuomion mukaan saanut rikoshyötyä 52 milj. dollaria eli reilut 35 miljoonaa euroa; Salminen ja Tilmanhan nettosivat 60 miljoonaa euroa mieheen, joista sumista tosin vain 7,8 miljoonaa kumpikin tuomittiin korvaamaan rikoshyötynä valtiolle. Nacchio tuomittiin vankeuteen yli 6 vuodeksi, minkä lisäksi hän joutuu vankeusrangaistuksen jälkeen olemaan vielä 2 vuotta ehdonalaisessa vapaudessa. Tuomari perusteli tuomiotaan toteamalla, että syytetyn rikokset kertovat "kaiken kattavasta ahneudesta." Vankeusrangaistuksen lisäksi Nacchio tuomittiin maksamaan sakkoa lähes 19 miljoonaa dollaria. - Onhan siinä aivan erilainen rangaistus mitä Salminen ja Tilman saivat vastaavanlaisista tekosistaan KKO:ssa! Hyvä sentään, ettei olla Kiinassa, sillä siellä samanlaisista rikoksista langetetaan helposti vankeutta jopa eliniäksi.

14. KKO:ssa oli kyse myös rikoshyödyn menettämisestä. Kuten sanottu, Salminen ja Tilman nettosivat teostaan 60 milj. euroa mieheen, ja syyttäjä vaati hovioikeudessa heidän tuomitsemistaan menettämään rikoshyötynä valtiolle kumpikin reilut 48 milj. euroa. Hovioikeus tuomitsi menetettävän rikoshyödyn määräksi kummankin osalta 7,8 miljoonaa euroa, KKO:ssa syyttäjä vaati näiden summien korottamista. KKO ei muuttanut tältä osin hovioikeuden tuomiota. Eri mieltä ollut oikeusneuvos Vuori olisi vapauttanut tuomitut kokonaan sanotusta menettämisseuraamuksesta katsoen, että osakeannissa ja -myynnissä osakkeita hankkineilla saattaa olla oikeus saada mainittujen rikosten johdosta korvausta sellaisista vahingosta, joka rikoslain mukaan estäisi hyödyn tuomitsemisenmenetetyksi. KKO:n enemmistö oli vm. asiasta eri mieltä ja katsoi, ettei se seikka, että Salmista ja Tilmania sekä T J Groupia vastaan on tuomioistuimessa vireillä ainakin osittain nyt po. rikoksista johtuvia vahingonkorvausvaatimuksia, estä hyödyn tuomitsemista menetetyksi.

15. Rikoshyödyn arvioinnissa oli lähtökohtana, että osakkeiden vahvistetusta myyntihinnasta vähennetään se määrä, jonka osakkeiden ostajat todennäköisesti olisivat osakkeista merkintähetkellä maksaneet, mikäli heillä olisi ollut tuolloin käytettävissään samat tiedot yhtiön tuloksesta ym. seikoista kuin yhtiön johdolla. Kurssin muutokseen ovat lisäksi vaikuttaneet monet muutkin seikat kuin po. valheelliset ja harhaanjohtavat tiedot, mikä myös otettiin rikoshyödyn määrää arvioitaessa huomioon. Joka tapauksessa voidaan arvioida, että tuomitun rikoshyödyn määrä jäi melko alhaiseksi ja että tuomituille jäi itselleen vielä monta miljoonaa markkaa kipurahoja. - Taisipa rikos sittenkin kannattaa!

16. KKO korotti T J Groupin maksettavaksi hovioikeudessa tuomitun 50 000 euron yhteisösakon 100 000 euroon. Sen sijaan KKO hovioikeuden tavoin hylkäsi syyttäjän vaatimuksen T J Groupin velvoittamisesta menettämän rikoshyötyä valtiolle. Hovioikeudessa syyttäjä oli vaatinut yhtiöltä rikoshyötynä valtiolle lähes 40 milj. euroa, KKO:ssa enää 6. milj. euroa. Tämäkin vaatimus hylättiin siksi, että tuo summa olisi kaatanut nykyarvoltaan enää neljän miljoonan arvoisen yrityksen - nykyiseltä nimeltään siis Westend ICT - mikä taas olisi lisännyt osakkeenomistajien menetyksiä.

17. Niin siis jutussa kävi, ja kohtapuolin tuomitut passitetaan rangaistuksia suorittamaan; virallisessa tuomioistuinkielessä ei nykyisin puhuta enää rangaistuksen "kärsimisestä" vaan ainoastaan sen "suorittamisesta." No, mistään suuren luokan kärsimysnäytelmästä ei taida loppujen lopuksi olla kyse, sillä tuomitut joutunevat olemaan suljetussa laitoksessa vain kotvan aikaa, minkä jälkeen heidät siirretään - jos ovat käyttäytyneet hyvin - loppuajaksi avolaitokseen. Sieltä käsin voi sitten vaikkapa jatkaa bisnesten harjoittamista; Salmisenhan on kerrottu julkisuudessa menestyvän nykyisin hyvin kiinteistöbisneksen parissa. Ja kuten jo totesin, tuomitut rangaistukset puolitetaan ensikertalaisten osalta, joten Salminen ja Tilman joutuvat olemaan kiven sisässä vain 1 vuoden ja 2 kuukautta, loppuajan rangaistuksesta he ovat ehdonalaisessa vapaudessa.

18. Mutta miksi Helsingin käräjäoikeus ei vuona 2006 nähnyt syytettyjen touhuissa mitään rikollista - vähäistä tiedottamisrikkomusta lukuun ottamatta? Tätä ihmeteltiin aikanaan monella eri taholla eikä varmaankaan vähiten syyttäjälaitoksessa. Käräjäoikeuden vapauttavan tuomion perusteluja pidettiin hätkähdyttävinä, sillä käräjäoikeus katsoi, että vuosituhannen vaihteen internet-huumassa ei ollut oikeastaan mitään merkitystä, kertoiko pörssiyhtiö tuloksensa oikein vai väärin, eikä sijoittajien päätöksiin vaikuttanut sekään, oliko yhtiön tulos tappiollinen vai voitollinen. Monet piensijoittajat eivät edes lukeneet antiesitteitä lainkaan, todisteltiin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeuden vapauttava tuomio nojautui selkeästi siihen, mitä syytettyjen "huippuasianajajista" koostuva puolustus käräjäoikeudelle vakuutti.

19. Käräjäoikeuden käsittely oli kyllä sangen perusteellista, sillä jutulle oli varattu yhteensä 21 istuntopäivää - enemmän kuin esimerkiksi vuotta aiemmin käydylle Bodomin murhaoikeudenkäynnille. Syytettä ajoi kolme syyttäjää, joista kaksi oli valtakunnansyyttäjänvirastosta. Syytettyjen avustajien palkkilaskut nousivat ennätyssummiin -toisen pääsyytetyn advokaatin palkkilaskun määrä taisi olla miljoonaan euron verran. Päätyessään vapauttavaan tuomioon käräjäoikeus, jonka kokoonpanoon kuului kaksi virkatuomaria (laamanni Kauko Huttunen ja käräjätuomari Kari Lappi) sekä neljä lautamiestä, velvoitti valtion korvaaman syytettyjen oikeudenkäyntikuluista pääosan. Myöhemmin hovioikeus kuitenkin alensi reippaasti advokaattien veloittamia palkkioita.

20. Helsingin Sanomien taloustoimittaja Tuomo Pietiläinen totesi KKO:n tuomion jälkeen, että käräjäoikeuden tuomio joutui häpeään (HS 16.1.-09) mainiten käräjäoikeuden puheenjohtajan Kauko Huttusen oikein nimeltä. Näin voidaan varmaan oikeutetusti sanoa ilman, että kyse olisi "tuomion moittimisesta." Pietiläisen mukaan oikeusministeriön pitäisi nyt vakavasti harkita, tarvitaanko talousrikossyyttäjien lisäksi erikoiskoulutettuja talousrikostuomareita. "Arvopaperimarkkinarikokset ovat mutkikkaita ja vaikeita, mutta tuomioistuinlaitos ei saa muistuttaa lauantain lottoarvontaa,"kirjoitti Pietiläinen.

21. Toki tuomarikuntaa on jo lähes 20 vuoden ajan koulutettu pikkuhiljaa talousrikosjuttujen saloihin. Olen itse suhtautunut hieman skeptisesti tuomarikunnan jatko- ja täydennyskoulutukseen, sillä olen voinut nähdä, miten tehotonta se voi käytännössä olla ja miten kevyesti monet tuomarit koulutuksen suhtautuvat. Minusta nuo talousrikosjututkaan evät lopulta ole niin kovin ihmeellisiä ja sellaisia, etteikö tuomari niistä selviäisi ilman kummempaa erikoistumistakin. Paljon riippuu tuomareiden asenteista ja asennoitumisesta sanottuihin juttuihin niin kuin juttuihin yleensäkin. Kyse on tältäkin aiemmin tässä blogissa puhutusta tuomarin ammattitaidosta ja sen oma-aloitteisesta kehittämisestä sekä ammattietiikasta.

22. Tuomareiden osallistumista välimiestehtäviin on perusteltu usein - KKO:ssa esim. ex-presidentti Olavi Heinosen suulla - sillä, että toimiessaan kaupallisissa riidoissa yritysten valitsemina välimiehinä tuomarit hankkivat sellaista erityisosaamista, jota he tarvitsevat myös tuomioistuimissa ratkaistavissa jutuissa, mutta jota ei useinkaan saa pelkästään tuomioistuimissa käytävissä oikeudenkäynneissä. Tämä voi pitää osin paikansakin, vaikka tuntuu kyllä hieman oudolta, jos esimerkiksi KKO:n nykyisistä välimiestuomareista Mikko Tulokas ja Gustaf Möller, jotka ovat kumpikin jo reilusti yli kuusikymppisiä, tarvitsisivat edelleen välimiesoikeuksista saatavaa lisäoppia liike-elämän juttuihin, joihin he ovat perehtyneet jo kymmenien vuosien ajan välimiehinä toimiessaan! Kyllä tuo kouluttautumisaspekti taitaa olla ainakin näiden "välimieskunkkujen" ja luultavasti monien muidenkin välimiestuomareiden kohdalla hieman kyseenalainen pointti.

23. Välimiesjutuista voi tarttua tuomariin sellaista bisnesajattelua, joka ei ehkä aina ole pelkästään hyväksi hänen varsinaista päätyötään ajatellen. Esimerkiksi T J Groupin jutussa käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut, nyt jo eläkkeelle siirtynyt laamanni Kauko Huttunen tunnetaan ahkerana ja aika usein käytettynä välimiehenä yritysten välissä riidoissa. Voidaan pohtia, olisiko Huttunen tämän kokemuksen ja välimiesjutuista häneen kenties tarttuneen bisnesajattelun perusteella omaksunut T J Groupin jutussa syytettyjen huippuadvokaattien hellimän ja oikeudelle tuputtaman näkemyksen, jonka mukaan 2000-luvun vaihteen internet-huumassa ei todellakaan ollut mitään merkitystä sillä, kertoiko pörssiyhtiö tiedotteissaan tuloksensa ja tilansa oikein vai väärin. No, tuskinpa tästä nyt kuitenkaan ainakaan yksinomaan oli kysymys, vaikka hieman kyllä ihmetyttää, että käräjäoikeus meni näin "helppoon,", sillä varmaan jutun kolme syyttäjää puolestaan tekivät parhaansa torjuakseen puolustuksen sanotun perustelun. Niin tai näin, kannattaisi joka tapauksessa joskus pohtia - myös KKO:ssa - mihin kaikkeen tuomareiden välimiesoikeudelliset kokemukset ja heidän yhteydenpitonsa yrityksiä edustaviin asianajajiin voivat johtaa.

24. Nähtäväksi jää, miten KKO:n antaman T J Groupin jutun ratkaisu ja rangaistuksen mittaamisesta antamat oikeusohjeet vaikuttavat jatkossa. Helsingin hovioikeus alkanee kohtapuolin käsitellä ns. Jiippii- juttua, jossa yhtiön entistä johtajistoa syytetään myös lukuisista talousrikoksista, mm. juuri törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä. Tätäkin juttua käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa vuonna 2007 pitkään ja hartaasti eli kuukausikaupalla 2-3 syyttäjän, lukuisten huippuasianajajien ja käräjäoikeuden laajennetun kokoonpanon voimin. Ja yllätys, yllätys: myös tässä jutussa käräjäoikeus hylkäsi marraskuussa 2007 antamallaan tuomiolla kaikki syytteet ja vapautti syytetyt väitetyn rikoshyödyn menettämisseuraamuksesta. Tätäkin tuomiota ihmeteltiin eri tahoilla kovasti, ja etenkin jutun syyttäjät olivat kovasti pettyneitä tuomioon ja valittivat kipin kapin hovioikeuteen. Valtakunnan ylin syyttäjä Matti Kuusimäkikin oli vähällä polttaa päreensä kritisoidessaan julkisuudessa tuomiota ja manatessaan tuomarikunnan heikkoa osaamista talousrikosjutuissa. - Kun syytteet Jippii-käräjistä hylättiin, lankesi valtiolle maksettavaksi syytteistä vapautettujen vastaajien oikeudenkuluina arvonlisäveroineen noin 2 miljoonaa euroa.

65. Hovioikeus päätti salata pääministeri Vanhasen oikeudenkäynnin - onko kyseessä vasta "alustava" kanta?

"Where there is no publicity, there is

no justice" (Jeremy Bentham, 1748-1832)

1. Helsingin käräjäoikeus ratkaisi viime vuoden maaliskuussa laajaa julkista huomiota herättäneen rikosjutun, joka käynnistyi pääministeri Matti Vanhasen poliisille 19.3.2007, siis vain päivä eduskuntavaalien jälkeen, tekemän tutkintapyynnön johdosta. Vanhasen tutkintapyyntö johti poliisin suorittamaan esitutkintaan, esitutkinta puolestaan syyteharkintaan, jonka päätteeksi kihlakunnansyyttäjä Simo Kolehmainen nosti lokakuussa 2007 syytteen kustannusyhtiö Etukeno Oy:n omistajaa Kari Ojalaa ja Vanhasen entistä seurustelukumppania Susan Ruususta (ent. Kuronen) vastaan Vanhasen yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Syyte perustui Susan Kurosen kirjoittamaan kirjaan Pääministerin morsian, jonka Etukeno Oy julkaisi ja kustansi, julkaiseminen tapahtui noin kuukausi ennen maaliskuun 2007 eduskuntavaaleja. Käräjäoikeuden käsitteli syytejutun 15.2.2008 pidetyssä istunnossaan.

2. Kuten muistamme, käräjäoikeus hylkäsi 5.3.2008 tuomiollaan Ojalaa ja Ruususta vastaan ajetut syytteet ja heitä vastaan esitetyt rikoshyötyä koskevan menettämisvaatimukset sekä Vanhasen Ojalaa vastaan esittämän kärsimyksen korvausta koskevan 1 000 euron suuruisen vaatimuksen. Tuomio oli ns. lautamiespäätös, sillä se syntyi äänestyksen jälkeen luvuin 2-2. Kun äänet menivät tasan, tuli lain mukaan ratkaisuksi syytetyille lievempi eli syytteen hylkäävä kanta. Käräjäoikeuden enemmistöön kuului kaksi lautamiestä, vähemmistöön puolestaan oikeuden lainoppinut puheenjohtaja ja kolmas lautamies. Vähemmistö olisi tuominnut sekä Ojalan että Ruususen sakkoon ja velvoittanut heidän korvaamaan kirjan tuottaman rikoshyödyn valtiolle menetetyksi.

3. Pääministeri Matti Vanhanen oli harmistunut, joidenkin lehtien mukaan jopa tyrmistynyt, antaessaan tuomion jälkeen haastatteluja. Vanhasen mukaan hänellä ei olisi pääministerinä minkäänlaista yksityiselämän suojaa, jos käräjäoikeuden tuomio jäisi voimaan. Sen vuoksi hän ilmoitti heti aikeestaan valittaa tuomiosta hovioikeuteen. Näin myös tapahtui, Vanhanen valitti tuomiosta ja valituksen teki myös virallinen syyttäjä. Vanhanen vaatii valituksessaan edelleen rangaistusta Kari Ojalalle, syyttäjä puolestaan sekä Ojalalle että Ruususelle. Vanhanen on uudistanut myös korvausvaatimuksensa Ojalaa vastaan. Jo keväällä oli selvää, ettei hovioikeus ei ehtisi käsitellä ja ratkaista valitusjuttua ennen viime lokakuussa pidettäviä kunnallisvaaleja. Vasta nyt juttua on alettu valmistella hovioikeudessa.

4. Jutun hovioikeuskäsittelyyn liittyy kaksi merkittävää piirrettä, jotka ovat suomalaiselle muutoksenhakumenettelylle tyypillisiä. Ensimmäinen niistä koskee hovioikeuden kokoonpanoa, toinen taas hovioikeuden käsittelymuotoa.

5. Suomessa maallikkotuomarit, lautamiehet, osallistuvat ainoastaan alioikeuden eli käräjäoikeuden päätöksentekoon. Hallintolainkäyttöasioita ensimmäisenä instanssina käsittelevissä hallinto-oikeuksissa ei ole lautamiehiä, mutta ei myöskään hovioikeuksissa, jotka toimivat muutoksenhakuasteena valitettaessa käräjäoikeuden rikos- ja riita-asioissa antamista tuomioista. Kuten olen jo aiemmin eli blogissani todennut, tämä on aika epäjohdonmukaista ja osoittaa, että Suomessa joko ei ole ymmärretty oikein maallikkojäsenten asemaa ja roolia tai sitten meillä itse asiassa ei luoteta lautamiesten arvostelukykyyn.

6. Niin tai näin, seurauksena joka tapauksena on, että lautamiesjärjestelmä menettää osan merkityksestään, kun pelkästään virka- eli ammattituomareista kostuva hovioikeus voi kumota tai muuttaa lautamiesten myötävaikutuksella - olipa kyseessä äänestysratkaisu tai ei - syntyneen tuomion. Kuten olen ehdottanut, tämän epäkohdan poistamiseksi myös hovioikeuden kokonpanoon tulisi kuulua lautamiehiä sellaisissa jutuissa, lautamiehet ovat osallistuneet myös käräjäoikeuden päätöksentekoon.

7. Tähän epäjohdonmukaisuuteen ei kuitenkaan puututtu tämän vuoden alussa voimaan tulleen lautamiesuudistuksen yhteydessä, kuten olen jo aiemmin todennut, eikä siitä lausuttu lakiesityksessä itse asiassa mitään! Näin ollen tilanne on se, että myös pääministeri Matti Vanhasta koskevassa jutussa Helsingin hovioikeuden juttua käsittelevään jaostoon kuuluu ainoastaan kolme lainoppinutta tuomaria sekä lainoppinut esittelijä. Tästä voidaan arvioida olevan etua nimenomaan Vanhaselle, koska heti käräjäoikeuden tuomion jälkeen kuului aika paljon kritiikkiä ja jopa vähättelyjä siitä, että käräjäoikeuden tuomiossa on kyse vain maallikoiden vastoin lainoppineen puheenjohtajan kantaa tekemästä päätöksestä. Pääministeri Vanhanen toi itsekin käräjäoikeuden kokoonpanon esiin kommentoidessaan tuomiota ja sanoessaan, että hän on tyytyväinen siitä, että oikeuden ammattituomari ja syyttäjä näkivät asian samoin kuin hän. Jotkut kommentaattorit puolestaan pitivät käräjäoikeuden tuomiota "terveen (lautamies)järjen" voittona. Menetetäänkö terve järki nyt sen johdosta, että maallikot eivät osallistu hovioikeudessa päätöksentekoon?

8. Pääministerin juttu käsitellään siis hovioikeudessa virkatuomareiden voimin, mutta mikä on käsittelyjärjestys? Käsitelläänkö asia samalla tavalla suullisessa pääkäsittelyssä niin kuin käräjäoikeudessakin, vai tyydytäänkö hovioikeudessa kirjalliseen ns. esittelymenettelyyn, jossa valitusasia ratkaistaan käräjäoikeuden tuomion, valitusten ja niihin annettujen vastausten sekä muiden oikeudenkäyntiasiakirjojen perusteella? Asianosaiset saavat esittää käsittelyjärjestystä koskevia vaatimuksiaan ja näkemyksiään, mutta ratkaisuvalta mainitun kysymyksen osalta kuuluu hovioikeudelle.

9. Virallinen syyttäjä Simo Kolehmainen ei ole vaatinut asiassa suullista pääkäsittelyä, vaan on katsonut, että juttu voidaan käsitellä hovioikeudessa kirjallisesti. Tämän saman kannan on esittänyt myös Matti Vanhasen asianajaja, joka on lehtitietojen mukaan toivonut kirjallista menettelyä. Susan Ruusunen ei ole ottanut kysymykseen kantaa puoleen tai toiseen, mutta jutun "pääsyytetty" eli kustantaja Kari Ojala on nimenomaan vaatinut suullista pääkäsittelyä, jossa jutun osapuolet olisivat saapuvilla henkilökohtaisesti. Ojala on vedonnut pyyntönsä tueksi tiettävästi siihen, että hän haluaisi esittää jutussa uusia ja täydentäviä kysymyksiä nimenomaan pääministeri Vanhaselle ja pyrkiä sen avulla samaan asiaan lisäselvitystä.

10. Itse asiassa Helsingin hovioikeus on jo ratkaissut asian käsittelyjärjestystä koskevan kysymyksen. Noin viikko sitten hovioikeus nimittäin lehtitietojen mukaan päätti, ettei asiassa ole tarpeen toimittaa pääkäsittelyä, vaan valitusasia ratkaistaan esittelymenettelyssä. Esittelymenettely on kokonaan salainen, sillä edes jutun asianosaiset, yleisöstä puhumattakaan, eivät saa olla asiaa esiteltäessä saapuvilla. Esittelyn jälkeen jutun asiakirjat vielä kiertävät hovioikeuden jäsenillä, kunnes lopullinen ratkaisu muotoutuu ja se annetaan asianosasille. Tuomio on julkinen myös yleisölle, ellei tuomioistuin ole päättänyt julistaa sitä joltakin osin salaiseksi. Mutta mikä oikeudenkäynnin julkisuuden kannalta tärkeintä, asianosaiset, median edustajat ja yleisö eivät pääse seuraamaan paikan päällä asian käsittelyä. Kirjallinen hovioikeuskäsittely on aina kokonaan salainen, "suljettu" (aikaisemmin "ei-julkinen"), kuten laissa hieman kaunistelevaan sävyyn sanotaan. Ainoastaan asian suullinen käsittely voi ylipäätään olla julkinen.

11. Lain mukaan hovioikeusmenettely on pääsäännön mukaan kirjallinen. Tässä suhteessa Suomen laki poikkeaa lähes kaikkien muiden eurooppalaisten valtioiden laeista, sillä muissa maissa toisen oikeusasteen muutoksenhakumenettely on pääsäännön mukaan suullinen, näin esimerkiksi kaikissa muissa pohjoismaissa. Mutta jos jutun asianosaiset sitä vaativat, hovioikeuden on myös meillä toimitettava pääkäsittely (OK 26:14.1). Tällöin käsittely siis on suullista ja julkista menettelyä, jossa asianosaiset ovat saapuvilla ja johon myös yleisöllä ja median edustajilla on pääsy.

12. Rikosjutun vastaaja Kari Ojala siis vaati pääkäsittelyn toimittamista hovioikeudessa. Laissa on kuitenkin lueteltu useita poikkeuksia, jolloin hovioikeuden ei edes rikosasian vastaajan vaatimuksesta tarvitse välttämättä toimittaa pääkäsittelyä (OK 26:14.2). En tiedä, millä perusteella hovioikeus on hylännyt Ojalan vaatimuksen, mutta oletan, että pääkäsittely on katsottu tarpeettomaksi sen vuoksi, että jutussa ei olisi sellaisia näyttöongelmia, jotka vaatisivat asianosaisten ja mahdollisten todistajien kuulemista henkilökohtaisesti hovioikeudessa. Jutussa on kyse lähinnä ns. oikeuskysymyksistä eli lain soveltamiseen ja tulkintaa koskevista ongelmista ja erimielisyyksistä, jotka voidaan ratkaista kirjallisen aineiston perusteella.

13. Minusta hovioikeuden päätös olla toimittamatta pääkäsittelyä ei ole hyväksyttävä kahdesta eri syystä. - Ensinnäkin hovioikeuden olisi pitänyt suostua Kari Ojalan vaatimukseen, sillä pääministeri Matti Vanhasen henkilökohtaisella kuulemisella ja Ojalan puolustuksen hänelle esittämillä kysymyksillä olisi ilmeisesti voinut olla tärkeä merkitys asian selvittämiseksi, ei ainoastaan näytön, vaan myös lain soveltamisen kannalta. Luin aikaisemmin jostakin Kari Ojalan haastattelun, jossa hän kertoi pyytävänsä Vanhasen kuulemista hovioikeudessa, koska Vanhanen oli käräjäoikeudessa "kierrellyt ja kaarrellut" hänen avustajansa kysymyksiin vastatessaan ja jättänyt vastaamatta joihinkin kysymyksiin kokonaan. Ojalan puolustus haluisia siis esittää Vanhaselle täydentäviä kysymyksiä ja varmaan myös uusia kysymyksiä seikoista, jotka ovat tulleet ajankohtaiseksi tai selvinneet puolustukselle vasta käräjäoikeuden tuomion johdosta tai muutoin sen jälkeen. Asianomistajalla on toki oikeus kieltäytyä vastaamasta hänelle asian selvittämistarkoituksessa esitettyihin kysymyksiin, mutta silloin oikeus joutuu harkitsemaan, mikä vaikutus kieltäytymisellä on todisteena.

14. Jos pääkäsittelyä koskeva vaatimus on yksilöity ja vaatimuksen tueksi on esitetty perusteita, on vaatimukseen yleensä suostuttava, vaikka pääkäsittelyn toimittaminen onkin hovioikeuden harkinnassa. KKO ottaa vuosittain kantaa kymmenissä tapauksissa hovioikeuden ratkaisuihin, joissa hovioikeus on evännyt asianosaisen vaatimuksen pääkäsittelyn toimittamisesta. KKO on aika usein katsonut, että hovioikeus oli menetellyt virheellisesti, kun pääkäsittelyä ei ollut järjestetty; tällöin juttu on useimmiten palautettu hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. En kuitenkaan kuvittele, että KKO tässä pääministerin tapauksessa palauttaisi jutun enää hovioikeuteen, mutta ehkä KKO pitää itse pääkäsittelyn, jos juttu joskus sinne asti etenee.

15. Hovioikeudet asennoituvat Suomessa - toisin kuin Ruotsissa - yleisesti ottaen ja lähtökohtaisesti vastahakoisesti, jopa jotenkin kammoksuen, suullisiin pääkäsittelyihin, sillä traditiona on ollut aina 2000-luvulle tultaessa, että hovioikeusmenettely on lähes aina kirjallista. Vanhimmat hovioikeudet - Turun ja Vaasan - on perustettu jo Ruotsin vallan aikana, ja sen seurauksena hovioikeudet ovat aiemmin ja vielä pitkälle 1900-luvun loppupuolelle saakka pitäneet itseään todella ikään kuin kuninkaan "hovina", jonne kaiken maailman käräjärahvasta ei ole päästetty noin vain vapaasti tallustelemaan ja päällistelemään! Tämä asennoituminen näkyy vielä nytkin käytännössä, kun hovioikeudet yrittävät edelleen pitää mahdollisimman pitkälle kiinni pääsäännöstä eli kirjallisesta menettelystä. Vasta Euroopan ihmisoikeussopimuksen takia Suomen oli pakko vuonna 1998 muuttaa lakia niin, että hovioikeudet joutuvat pitämään aiempaa useammin pääkäsittelyjä. Ihmisoikeussopimus ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin perustelevat suullista ylioikeusmenettelyä juuri oikeudenkäynnin julkisuuden toteutumisella, mitä Suomessa ei ole aina oikein ymmärretty.

16. Nyt sitten siihen toiseen perusteeseen ja syyhyn, jonka takia hovioikeuden olisi tullut toimittaa pääministeriä koskevassa jutussa pääkäsittely ja kutsua asianosaiset henkilökohtaisesti oikeuteen. Kyseinen syy on itse asiassa paljon edellistä perustetta tärkeämpi ja sellainen, jonka vuoksi hovioikeuden olisi tullut pitää pääkäsittely, vaikka kukaan asianosaisista ei olisi sitä vaatinut; omasta aloitteestaan hovioikeus saa aina määrätä pääkäsittelyn toimitettavaksi (OK 26:16). Tämä syy on jutun poikkeuksellinen laatu ja sen herättämä laaja julkisuus.

17. Juttuhan on poikkeuksellinen ja suorastaan historiallinen, sillä milloin viimeksi olisi sattunut, että valtakunnan johtava poliitikko eli pääministeri on asianosaisena mukana syyttäjän nostamassa rikosjutussa, jota käsitellään nyt jo toisessa oikeusasteessa. Presidentti Martti Ahtisaarta kuultiin todistajana Alpo Rusin valtiota vastaan nostamassa riita-asiassa, mutta se ei ollut mitään verrattuna tähän tapaukseen. Täytyy muistaa, että juuri pääministeri itse saattoi oikeusprosessin liikkeelle tehdessään poliisille tutkintapyynnön Susan Ruususen kirjasta. Kirjan kirjoittaja on pääministerin ex-tyttöystävä ja kirja perustuu kirjoittajan päiväkirjamerkintöihin ja tekstiviesteihin, joissa kerrotaan kyseisten henkilön seurustelusuhteesta ja sen päättymisestä.

18. Jutun laatu on periaatteelliselta kannalta hyvin merkittävä, sillä siinähän on vastakkain kaksi tärkeää perusoikeutta: yksityiselämän suoja ja sananvapaus. Eikä nyt käsitellä kenen tahansa yksityishenkilön yksityiselämän suojan loukkaamista, vaan syytteessä on kyse pääministerin yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Suomen tuomioistuimissa ei ole tähän mennessä käsitelty eikä ratkaistu syyteasiaa, jossa väitetään loukatun johtavan poliitikon yksityiselämän suojaa. Kun siis on kyseessä selkeä ennakkotapaus ja pilottijuttu, olisi hovioikeuden luonnollisesti tullut ilman muuta järjestää jutussa pääkäsittely, jossa jutun asianosaisia ja siis myös pääministeriä olisi kuultu henkilökohtaisesti ja jonne yleisöllä olisi ollut pääsy. Mikään muu vaihtoehto ei kelpaa, sillä tällainen juttu jos mikä vaatii julkista ja avointa käsittelyä. Näin siitä huolimatta, että jutussa olisi ongelmallista vain oikeuskysymys eli lain soveltaminen eikä näytön arviointi.

19. Se, että maallikkojäsenet ovat osallistuneet alioikeuden eli käräjäoikeuden kokoonpanoon ja juttu vieläpä on ratkaistu nimenomaan enemmistöön kuuluneiden lautamiesten äänin, on tietenkin asia, jonka johdosta hovioikeudella olisi ollut erityinen syy järjestää julkinen ja suullinen oikeudenkäynti. Lautamiesinstituution puolestahan on vedottu aina mm. siihen, että lautamiesten mukanaolo on omiaan edistämään oikeudenkäytön julkisuutta ja herättämään luottamusta ja uskottavuutta lainkäyttöä ja sen puolueettomuutta kohtaan. Kun lautamiehet eivät kuitenkaan lain mukaan osallistu hovioikeuden tuomitsemistoimintaan (ks. edellä kohta 7), olisi tämä julkisuutta rasittava puute pitänyt tullut kompensoida toimittamalla julkinen pääkäsittely, johon yleisöllä ja medialla olisi ollut vapaa pääsy.

20. Pääministeri Matti Vanhasen toivomuksen, jonka mukaan hovioikeus käsittelisi jutun ilman julkista pääkäsittelyä, kyllä ymmärtää, sillä koko Ruusus-prosessi kääntyi häntä vastaan jo heti alkuvaiheissa ja rasitti pahasti pääministerin julkisuuskuvaa ja heikensi hänen uskottavuuttaan johtavana poliitikkona, puoluejohtajana ja ennen kaikkea maan pääministerinä. Prosessi oli osasyynä siihen, että Vanhasen johtama keskustapuolue kärsi viime lokakuun kunnallisvaaleissa kirvelevän vaalitappion. Vanhanen ei siis millään haluaisi tulla uudelleen oikeuden eteen julkiseen oikeudenkäyntiin, sillä käräjäoikeudessa esitetyn näytelmän uusinnasta ei arvattavasti koituisi hänelle poliittisen uran kannalta mitään hyvää.

Mutta yksinomaan Vanhasen toivomuksen mukaan hovioikeuden ei olisi tullut kysymystä ratkaista, sillä oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuteen, reiluuteen ja julkisuuteen liittyvät seikat painavat vaakakupissa toki paljon enemmän.

21. Sitä paitsi, koko prosessihan lähti liikkeelle nimenomaan Vanhasen tutkintapyynnöstä. Joka leikkiin ryhtyy, se leikin myös kestäköön, sanotaan. Suomen pääministerin oma oikeusjuttu ex-tyttöystäväänsä ja yksihuoltajaäitiä vastaan vastaan herätti jo käräjäoikeusvaiheessa aika laajaa kiinnostusta ja kummastustakin ulkomaisissa lehdistössä. Muun muassa brittiläinen The Times noteerasi 5.3.2008 verkkosivuillaan pääministeri Vanhasen oikeusjutun etusivun uutiseksi. Jutussa todetaan, että Suomen pääministerin entinen rakastajatar vapautettiin kaikista syytteistä ja kerrataan Ruususen kirjan tietoja siitä, miten Vanhanen hurmasi Susanin uuniperunoillaan ja miten suhde päättyi Vanhasen Susanille lähettämään tylyyn tekstiviestiin. Luultavasti brittilehdistössä ja muuallakin hieman ihmetellään, kun saadaan tietää, että Suomen pääministerin suurta kohua herättänen oikeusjutun käsittely määrättiin muutoksenhakuvaiheessa salaiseksi.

22. Pääministerin oikeusjutun käsittelyn salaaminen hovioikeudessa noudattaa käytännössä havaittavaa yleisempää trendiä, jossa oikeudenkäyntien julkisuutta pyritään rajoittamaan. Suomessa saatiin vuonna 2007 voimaan kauan kaivatut ja pitkään valmistellut oikeudenkäynnin julkisuutta koskevat lait, jotka on säädetty erikseen yleisiä tuomioistuimia ja hallintotuomioistuimia varten. Lakien nimenomaisen tarkoituksena oli lisätä oikeudenkäyntien julkisuutta. Mutta toisin näyttää käyneen, sillä soveltajiensa käsissä uudet lait ovatkin päinvastoin lisänneet oikeudenkäyntien salailua.

23. Tässä nyt taas kerran nähdään se allekirjoittaneen usein esiin tuoma asia, että edistyksellinen ja hyviä tarkoitusperiä ajava laki ei vielä riitä, vaan tarvitaan myös ammattitaitoisia ja eettisesti korkeatasoisia tuomareita ja muita lainkäyttäjiä, jotta laki myös käytännössä todella toimisi tarkoitustaan vastaavalla tavalla. Tämä nähtiin hyvin myös esimerkiksi 1.12.993 voimaan tulleen alioikeusmenettelyn uudistuksen jälkeen, samoin vuona 2003 hovioikeuksissa käyttöön otetun seulontamenettelyn yhteydessä.

24. Edellä esitetty väite oikeusprosessien lisääntyneestä salailusta ei toki ole minun keksintöäni, vaan perustuu julkisuusasioiden käytännön asiantuntijoiden eli Oikeustoimittajat ry:n jäsenten asiaa koskevassa kyselyssä antamiin vastauksiin ja niiden pohjalta viime vuoden marraskuussa julkistettuun raporttiin. Oikeustoimittajien mukaan uuden lainsäädännön suurimmaksi ongelmiksi ovat nousseet julkisuuspäätösten huono ennakoitavuus sekä huonot perustelut. Lähes kaikki oikeustoimittajat olivat sitä mieltä, että oikeudenkäynnin julkisuus riippuu liikaa siitä, kuka on oikeudenpuheenjohtajan. Toisin sanoen laki jättää tuomarille liian suuren harkintavallan, eikä tätä harkintavaltaa ole osattu käyttää aina oikein. Tästä juuri on kyse myös hovioikeuden pääministeri Vanhasen tapauksessa, sillä hovioikeus olisi voinut lain mukaan tehdä pääkäsittely-asiassa aivan hyvin myös täysin toisenlaisen päätöksen.

25. Oikeudenkäynnin julkisuus on perus- ja ihmisoikeus ja keskeinen oikeusturvan tae, jonka avulla oikeusjutun asianosaiset, yleisö ja media voivat kontrolloida oikeudenkäyntien asianmukaisuutta ja reiluutta. Yleisöltä ja asianosaisilta suljetut oikeudenkäynnit ovat omiaan herättämän epäluuloa ja heikentämään luottamusta tuomioistuimiin. Ei riitä, että tuomioistuimet toimivat laillisesti, vaan on lisäksi edellytettävä, että ihmiset voivat myös nähdä, että näin tapahtuu. Tässä tarkoituksessa yleisöllä ja sitä edustavalla medialla tulee olla oikeus kontrolloida tuomioistuinten toimintaa vaatimalla tietoja tuomioistuinten toiminnasta ja osallistumalla paikan päällä oikeuden istuntoihin. Jos suullista käsittelyä ei pidetä, ei oikeudenkäynnin käsittelyjulkisuus voi toteutua.

26. Kun hovioikeus on merkittävässä rikosjutussa hylännyt syytettä yhdessä virallisen syyttäjän kanssa asianomistajana ajavan pääministerin toivomuksen mukaisesti syytetyn vaatimuksen julkisen pääkäsittelyn toimittamisesta, on syytä kysyä, näyttääkö hovioikeus ja sen kirjallinen käsittely enää puolueettomalta ja reilulta? Vaikuttaisi siltä, että hovioikeus on jo muodostanut kantansa myös itse pääasiaan. Vai uskooko joku vielä, ettei käräjäoikeuden tuomio tule hovioikeudessa muuttumaan?

P.S. 16.1.

27. Tiedustelin eilen 15.1. ennen blogini kirjoittamista pääkäsittelyn toimittamista koskevaa asiaa Helsingin hovioikeuden kirjaamosta, mutta en saanut vastausta. Soitin tänään kirjaamoon ja sieltä puheluni ohjattiin asian esittelijälle viskaali Jaakko Hirstolle, joka on samalla yksi kolmesta hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluvista jäsenistä. Hieman yllättäen Hirsto kertoi, että hovioikeus ei ole itse asiassa tehnyt mitään virallista päätöstä asian käsittelytavasta - kirjallinen esittelymenettely vai suullinen pääkäsittely - vaan asiaa vasta valmistellaan hovioikeudessa kirjallisesti. Siten pääkäsittelyn toimittaminen on Hirston mukaan vielä mahdollista. Jos hovioikeus ei toimita pääkäsittelyä, tästä ei Hirston mukaan tehdä erillistä päätöstä, vaan asia ilmenee vasta hovioikeuden pääasiassa antamasta tuomiosta.

28. No hyvä, suullisen ja julkisen pääkäsittelyn toimittaminen onkin siis vielä mahdollista! Minun tietoni, jonka perusteella blogikirjoitukseni eilen laadin, perustuivat viime viikon lopulla lehdissä olleisiin tietoihin. Mm. Iltalehden verkkojulkaisu otsikoi 10.1.2009 näin: "Vanhasen ja Ruususen kirjakiista käsitellään kirjallisesti." Itse uutisjutussa kerrotaan sama asia ja toistetaan myös se julkisuudessa jo ennestään ollut tieto, jonka mukaan pääministeri Vanhanen on "toivonut", ettei hänen tarvitsisi saapua henkilökohtaisesti hovioikeuteen, kun taas syytettynä oleva Kari Ojala on vaatinut hovioikeudessa julkista ja suullista pääkäsittelyä. Iltalehden tieto jutun kirjallisesta käsittely perustui uutisjutun (toimittaja Tommi Parkkonen) mukaan juuri viskaali Jaakko Hirston lehdelle antamiin tietoihin. Myös Aamulehti ja Ilta-sanomat ovat kertoneet, että juttu käsitellään hovioikeudessa kirjallisena, Ilta-Sanomat vielä tänään 16.1.

29. Minusta hovioikeuden olisi pitänyt ilman muuta oikaista lehdissä olleet tiedot jutun kirjallisesta käsittelystä, jos ne eivät pitäisikään paikkaansa. Mitään oikaisua tai vastinetta hovioikeudesta ei ole kuitenkaan lehdille lähetetty.

30. Juttu syyttäjä ja pääministeri vs. Susan Ruusunen ja Kari Ojala käsitellään hovioikeudessa - siis joko kirjallisesti tai julkisesti - kokoonpanossa, johon kuuluvat hovioikeuden laamanni Ilkka Sinisalo puheenjohtajana, hovioikeudenneuvos Marja Kartano ja viskaali Jaakko Hirsto, joka toimii samalla jutun esittelijänä.