85. Kirje Sinulle - rakkaudesta Anarkiaan

Pömppömasuja estradilla...

Rakkautta ja romantiikkaa tuntuu nyt löytyvän roppakaupalla (ei siis kroppakaupalla). Hesarissa etsittiin 29.3. yli 20 000 euroa maksaneella kokosivun ilmoituksella vaaleahiuksista naista otsikolla "Kirje kadotetulle." Helsingin keskustasta löytyi viime viikonvaiheessa lukuisia bussipysäkeille ja katutolppiin kiinnitettyjä "Kirje Sinulle" -rakkauskirjeitä; tästä kerrottiin tänään MTV3:n uutisten verkkojulkaisussa. Kyseisten kirjeet oli allekirjoitettu anagrammilla Tuukka Paikkari.

Kuinka ollakaan, löysin itsekin - aivan sattumalta - Riihimäen rautatieaseman asemaravintolan pöydälle unohtuneen rakkauskirjeen luonnoksen, joka on kuitenkin käsittääkseni täysin sepitteellinen. Jos sain selvää, kirjeessä sanottiin osapuilleen näin:

"Rakas Anarkia

Istuin eilen jälleen myöhään yksin saunassa ja katselin hikikarpaloiden valumista kehollani. Ne näyttivät kaikki samanlaisilta, mutta tiesin, että jokainen niistä oli yksilöllinen. Saunan kuumuus toi mieleeni meidän kiihkeän rakkautemme, oi Anarkia. Salaisen suhteemme, jonka 69 -niminen aikuisten lehti muutama vuosi siten niin karkealla tavalla paljasti.

Saunan pukuhuoneessa otin siemauksen kotikaljaa ja muistuit jälleen mieleeni. Muistin, miten sinä joit tavatessamme yleensä aina Dom Pérignonia. Paljaita varpaita katsellessani muistin sinun siniset varvastossusi, joita emme yleensä koskaan kerinneet riisua sievistä pikku jaloistasi aloittaessamme rytmikkään keinuntamme kerrostalon kellarin kumipatjalla.

Muistin oikean rintasi alla - rintasi olivat kuin kypsyyttään halkeilevat granaattiomenat rintsikoittesi takana (vrt. Korkea veisu) - luomen ja pienen arven sen vieressä. - "Keinu kanssani, kun loistaa kuu... ", lauloi aikanaan Kai Lind - taitaapa laulaa muuten vieläkin.

Muistin, miten hymyilit kummasti, kun kerroin, miten paljon rakastin vain sinua, oi Anarkia. Mutta sanoit, että olet klassinen toinen nainen, jolle annettuja lupauksia miehet eivät koskaan pitäisi. Muistin myös suloiset kätesi ja seksikkäät rakennekyntesi, joilla nauraen piirsit paljaaseen selkääni ja rintaani uusia asentoja, joita halusit kokeilla kanssani.

Olit aarteeni, olit elämäni, olit kaikkeni! Olit unissani öin ja mielessäni päivisin, myös kyselytunneilla, ennen kuin keskusta voitti ja minä jouduin näihin ikäviin hommiin.

Sinähän ymmärrät, oi Anarkia, etten voinut suostua 69 -lehden sinun nimissäsi julkaisemaan ehdotukseen, että olisimme menneet kaksistaan Korkeasaareen jäätelölle. En erityisemmin tykkää jäätelöstä, vaikka olen joutunut nyttemmin imeskelemään sitäkin julkisesti. Olisin paljon mieluummin imeskellyt... no niin, tiedäthän sinä, mitä!

Halusin kirjoittaa sinulle juuri nyt. Haluan muistuttaa, näin taloudellisen taantuman keskelläkin, että on asioita ja muistoja, jotka eivät synkimpinäkään aikoina unohdu ja menetä merkitystään.

"Muista minua silloin, räntä keväinen ruutuun kun lyö," lauloi aikanaan Reijo Taipale ja taitaa laulaa vieläkin.

Missä oot, rakkahin, kaikkien näiden vuosien jälkeen? Toivoisin, että ottaisit minuun vielä joskus yhteyttä!

Lämpimin ja saunapuhtain terveisin

Ikuisesti sinun

Mati Tanteli"

84. Matti Vanhasen viimeinen oljenkorsi: Mertala

Matti, muissakin asennoissa kyllä löytyy...

Matilla menee nyt lujaa!

Matti hallitsee mediapelin!

Mikä vaivaa pääministeri Matti Vanhasta?

Tällaisia otsikoita lehdet olivat eilen pullollaan. Matti Vahanen kärähti eilen arkaluontoisten 69 -tyyppiä olevien sähköpostivietien lähettelystä viime syksyn kunnallisvaalien aikoihin Leenaksi kutsutulle yh-äidille. Matin omasta mielestä viestit eivät kuitenkaan olleet "erityisen" sopimattomia. Jotain sopimatonta viesteissä kuitenkin siis ilmeisesti oli ja viestejä on ollut useampia.

Pääministeri oli ilmeisesti ymmärtänyt, että viestit saattaisivat hänet huonoon valoon, jos ne tulisivat julki. Siksi hän oli pyytänyt "Leenaa" - siis yh-äitiä - jonka nimeä Matti ei "tietenkään" enää muistanut, hävittämään viestit. Nainen oli tehnyt puolueen kannalta tehtävänsä oltuaan keskustan kunnallisvaaliehdokkaana.

Matin uusin viestittely on noteerattu myös ulkomailla. Tapaus ei voi olla mitenkään hyvä asia Suomen pääministerin uskottavuuden kannalta, sillä onhan vielä hyvässä muistissa Vanhasen seurustelu Susan Ruususen kanssa ja oikeuskäsittely Ruususen kirjan johdosta; kirjaprosessi jatkuu KKO:ssa, jossa Ruusunen ja Pääministerin morsian -kirjan kustantaja ovat pyytäneet valituslupaa hovioikeuden tuomiosta.

On meillä aikamoinen torvelo, tunari ja hiippari pääministerinä - ei voi muuta sanoa! Yhdestä mokasta pääministeri ei oppinut mitään, ei, vaikka hän seurustelee nyt "virallisesti" elegantiksi, hurmaavaksi ym. tiedotusvälineissa kuvaillun Sirkka Mertalan kanssa ja kuljettelee tätä erilaisissa valtiollisissa tilaisuuksissa aina ulkomaita myöten.

Onko tuossa suhteessa S.M:n kanssa kaikki hyvin, kun pääministerin pitää vilkuilla koko ajan sivuilleen ja yrittää iskeä muita naisihmisiä tekstiviesteillä? Onkohan pääministeri Vanhanen hieman mustasukkainen tai kostonhaluinen, kun julkisuudessa on liikkunut sellaisia tietoja, että Mertala olisi seurustellut aikaisemmin erään nykyisen mieskansanedustajan kanssa? Tämä seurustelusuhde, josta Vanhanen ei ollut tietoinen, on toki kiistetty, mutta onkohan tämä kuitenkaan vakuuttanut pääministeriä tarpeeksi?

Vanhasella ei ollut eilen muuta mahdolisuutta kuin tulla tekstiviestiasiassa julkisuuteen ja myöntää koko soppa oikeaksi. Hänen lehdistötilaisuuttaan eduskuntatalossa on kuvattu kummalliseksi, sillä hän kannusti toimittajia kyselemään asiasta vielä sen jälkeenkin, kun kellään ei näyttänyt olevan enää mitään kysyttävää. Tilaisuusden kiusallisuutta kuvaa se, että jokaista pääministerin vastausta edelsi kuuluva ähkäisy!

Vanhanen ilmoitti suostuvansa siihen, että koko "viestiketju" hänen ja kyseisen yh-äidin välillä saadaan julkaista, vaikka hän olikin aiemmin pyytänyt naista poistamaan viestit. Viestit lienevät kuitenkin hyvässä tallessa, ja on melko varmaa, että ne tullaan myöhemmin julkaisemaan.

Tänään Vanhanen yllätti kaikki, kun julkisuuteen tuli tieto häen ja Mertalan kihlauksesta. Sillä ei - tietenkään(!) - ollut Vanhasen mukaan mitään tekemistä eilen julki tulleen sähköpostiviestiskandaalin kanssa. Tätä ei - tietenkään - usko kukaan. Asia on varmaankin niin, että Vanhanen ja Mertala olivat ostaneet sormukset jo aikaisemmin, mutta uutista kihlauksesta oli säästelty juuri "pahan päivän varalle". Kyseessä on ilmiselvä tenmppu, jolla pääministeri yrittää kaikin tavoin kääntää huomiota pois tekstiviestijutusta "Leenan" kanssa ja hälventää hänelle perin noloa tilannetta.

Onkohan Vanhasen viesteissä Leenalle todella niin kovaa "kamaa", että juuri nyt oli aika turvautua kihlauksen julkistamiseen?

Kihlauksella ei ole nykyisin mitään juridista merkitystä, se on vain nuorison ja eriasteisten julkkisten tapa yrittää herättää huomiota. Se, että pääministeri sortuu kihlauksen julkistamiseen juuri silloin, kun hän on pahassa pinteessä naisjuttunsa takia, osoittaa, että pääministeri Vanhaselta alkavat olla kohta keinot ja oljenkorret lopussa. Hänen uskottavuutensa pääministerinä ja puolueensa puheenjohtajana on aallon pohjassa mm. 3-4 viikon takaisen "Rukan hangilla" muka keskityn eläkeiän pidennysasian takia. Eläkealoitteestaan ja "hallituksen ehdottomasti pitävästä kannasta" pääministeeri joutui erittäin nöyryyttävällä tavalla luopumaan jo viikon kuluttua.

Keskustan kannatus on sekin aallon pohjassa ja alempi kuin ilmeisesti koskaan aikaisemmin. Tähän ovat suurimpana syynä juuri puolueen puheenjohtajan ja pääministerin hölmöilyt politiikassa ja yksityiselämässä. On mielenkiintoista seurata, kuinka kauan keskusta vielä jaksaa luottaa Vanhaseen; jokohan seuraavassa puoluekokuksessa olisi aika vaihtaa puheenjohtajaa?

Mitä oljenkorsia Matti Vanhasella vielä voisi olla käytettävissään? Eipä paljon mitään, nekin vähät mitä hänellä on, liittyvät Sirkka Mertalaan. Ilmoitus hääpäivästä, josta ei ole Mertalan mukaan kuulemma vielä päätetty, on yksi oljenkorsi, ja toinen ja viimeinen onkin sitten kesähäät. Hääpäivään ja naimisiinmenoon Matti Vanhanen joutuu turvautumaan viimeisenä oljenkortenaan kesällä 2010, mutta silloin keskustan kannatus on jo paljon lähempänä viittätoista kuin kahtakymmentä prosenttia. Nämä oljenkorret eivät enää pelasta Matti Vanhasta pääministerinä ja puoluejohtajana.

83. Mauno Koiviston anteeksiantamattomat virheet

Entinen kansanedustaja Jutta Zilliacus toivoi presidentti Mauno Koiviston pyytävän anteeksi Suomen vähäeleisyyttä Viron itsenäisyyspyrkimyksissä vuona 1991 (Aamulehti 21.3.). Kirjailija Sofi Oksanen puolestaan sanoi pitävänsä hienona diplomaattisena eleenä, jos Koivisto pyytäisi virolaisilta anteeksi.

TV1:n Ykkösaamuohjelmassa 21.3. haastateltu presidentti Koivisto ei kutenkaan osoittanut katumuksen merkkejä eikä pyydellyt anteeksi, vaan päin vastoin puolusti pidättyvä suhtautumistaan Viron itsenäistymiseen. Koiviston mukaan Suomen kansa - tosin eivät kaikki - ymmärtää tämän täysin.

Koiviston säälimätöntä ja torjuvaa suhtautumista 90-luvun alussa virolaisten ja muiden Baltian maiden itsenäisyyspyrkimyksiin on kuitenkin hyvin vaikea ymmärtää, saati hyväksyä. Hyvin monet suomalaiset - allekirjoittanut muiden mukana - muistelevat edelleen asiaa ja pitävät Koiviston asennetta häpeällisenä ja raukkamaisena. Koivisto ei vain vaiennut Viron tilanteesta, vaan suorastaan varoitteli virolaisia irrottautumaan Neuvostoliitosta. Hän myös varoitteli suomalaisia poliitikkoja ja kehotti heitä olemaan rohkaisematta virolaisia itsenäistymisasiassa.

Koiviston suhtautumista eivät ole päivitelleet ainoastaan tavalliset virolaiset ihmiset, vaan siihen ovat puuttuneet myös ex-presidentti Lennart Meri aikanaan ja viime vuonna Viron 90-vuotisjuhlien yhteydessä nykyinen presidentti Toomas Hendrik Ilves.

- En tiedä, tunteeko Helmut Schmidt (Länsi-Saksan liittokansleri 1974-1982) häpeää siitä, että hän päivä sotatilan julistamisen jälkeen Puolassa 1981 ilmoitti, että kenraali Jaruruzelski on todellinen puolalainen patriootti. Puhumattakaan entisestä Suomen presidentistä, joka ilmoitti 1990-luvun alussa, että Viron itsenäisyys ei ole Suomen etujen mukaista, sanoi Ilves.

(Mauno Koivistokin tuntui muuten arvostavan Puolan presidentti Jaruzelskia kovasti, mikä ilmeni mm. hänen Puolaan 80-luvun lopulla tekemänsä valtiovierailun yhteydessä).

Koivisto ei halunnut osoittaa virolaisille myötätuntoa, koska hänen käsityksensä mukaan se olisi ollut puuttumista Neuvostoliiton sisäisiin asioihin. Koivisto vetosi myös siihen, että Suomi on tunnustanut aikanaan Baltian maiden liittämisen Neuvostoliittoon.

Viron ex-pääministeri Edgar Savisaar kirjoittaa tuhatsivuisessa muistelmateoksessaan pari kolme vuotta sitten, että Suomen valtiojohto ei uskonut Viron itsenäistymiseen vuonna 1991, vaikka Neuvostoliitto oli jo hajoamassa. Savisaar arvostelee suoraan Koivisto siitä, että Suomen poliittiselta johdolta, toisin kuin esimerkiksi kaikkien muiden pohjoismaiden hallituksilta, ei tullut tukea Baltian maiden itsenäisyyspyrkimyksille. Savisaaren mukaan Mauno Koivisto ei kyennyt tekemään omia aloitteita ilman Moskovan hyväksymistä, vaan kulki jälkijunassa.

Kyse oli ilmiselvästä suomettumisesta, Savisaar kirjoittaa. Savisaar selostaa kirjassaan mm., miten Moskova selitti silloiselle suomalaisjohdolle ja erityisesti presidentti Koivistolle, ettei Viro edes pyri irti Neuvostoliitosta.

Mauno Koivisto sanoi 21.3., että Baltian maat itsenäistyivät siksi, että Neuvostoliito hajosi. Koivisto halusi näin vähätellä Baltian maissa itsenäisyyttä ajaneiden kansanliikkeiden merkitystä. Tammikuussa 1991 Baltian maihin tuli neuvostojoukkoja, joiden tehtävänä oli virallisesti varmistaa kutsuntojen onnistuminen, mutta jotka oli lähetetty estämään balttien itsenäistyminen. Liettuan pääkaupungissa Vilnassa neuvostojoukot valtasivat radio- ja tv-keskuksen, valtauksen yhteydessä 14 ihmistä sai surmansa.

Jopa Suomen vasemmistoliiton johdon suhtautuminen Baltian maiden itsenäisyyteen oli paljon myönteisempi kuin Suomen valtiojohdon ja presidentti Koiviston. Vasemmistoliiton Tallinnassa helmikuussa 1991 vierailleen vasemmistoliiton johto sai kansanedustaja Kari Uotilan kertoman mukaan Koivistolta myllykirjeen, jossa Koivisto moitti sitä, että puolueen edustajat olivat Tallinnassa käydessään ottaneet kantaa Baltian maiden itsenäisyyspyrkimyksiin samalla tavalla kuin muiden pohjoismaiden vasemmistopuolueiden delegaatiotkin. Koiviston mukaan Suomen vasemmistoliitto ei olisi saanut ottaa vierailunsa aikana kantaa asiaan ja kehotti puolueen johtoa "erityiseen huolellisuuteen esiinnyttäessä ulkomaiden edustajien kanssa."

Koivisto oli suomettuneen Suomen suomettunut presidentti. Koivisto tuntui takertuvan jokaisessa asiassa Neuvostoliittoon, ilmeisesti paljolti vanhojen kotiryssien vaikutuksesta. Koivisto oli passiivinen Suomen puolueettomuuden suhteen, ja lopulta kävi niin, että presidentti Gorbatshov tunnusti oma-aloitteisesti Suomen puolueettomuuden, kun Koivisto ei rohjennut sitä tehdä.

Koiviston presidenttikausi aletaan nyt nähdä pysähtyneisyyden ja suuren epävarmuuden aikana, kuten Juhani Suomen Koiviston kautta kertovien kahden ensimmäisen kirjan nimistäkin voidaan päätellä. Urho Kekkosen ajan suomettumiskehitys jatkui ja voi hyvin myös Koiviston kaudella.

Urho Kekkonen oli kuitenkin kulttuuritasolla Viron ystävä, mikä ilmeni mm. siitä, että hän vieraili 1960-luvulla Virossa ja piti Tarton yliopistossa tunteikkaan ja virolaisia rohkaisevan puheen, joka muistetaan siellä vieläkin hyvin.

Koivisto yritti 21.3. kääntää huomiota pois suomettumisesta ja tokaisi, että Suomessa kumarretaan nyt lännen suuntaan. Koivistolta näyttävät menneen ilmansuunnat hieman sekaisin, jollei hän tiedä, että Kiina on idässä, ei lännessä. Suomen poliittinen johtohan on, alkoi olla jo Koiviston kaudella, suorastaan rähmällään Kiinan edessä. Suomen johto ei rohkene sanallakaan arvostella Kiinan räikeää ihmisoikeustilannetta varjellakseen suomalaisten yritysten menestymistä Kiinan markkinoilla.

Koiviston presidenttikausi oli häpeällisen masentava myös monessa muussa suhteessa. Koivisto ei esimerkiksi osoittanut minkäänlaista myötätuntoa kotinsa menettäneille Kannaksen karjalaisille tai muiden Neuvostoliittoon sodan jälkeen liitettyjen alueiden ihmisille. Hänen johdollaan Suomi menetti Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä ilmeisesti ainutkertaisen tilaisuuden vaatia Venäjältä Karjalan ja muiden menetettyjen alueiden palauttamista tai ainakin pyytää neuvotteluja muuttunen tilanteen johdosta. Näin siitä huolimatta, että Venäjän presidentti Boris Jeltsin tunnusti Stalinin varastaneen Suomelta nuo alueet ja olisi ollut ilmeisen valmis neuvottelemaan alueiden palauttamisesta. Mutta presidentti Koiviston kanta oli tyly: Suomella ei ole mitään aluevaatimuksia Venäjää kohtaan!

Monet suomalaiset pitävät Koiviston suurimpana syntinä 80-luvulla hänen ja hänen toimeksiannostaan muodostetun Harri Holkerin hallituksen sekä Suomen Pankin harjoittamaa onnetonta vakaan markan politiikkaa, joka johti pankkikriisiin, puolen miljoonan ihmisen työttömyyteen, 60 000 elinkelpoisen yrityksen ajamiseen konkurssiin , yli 250 000 ihmisen ylivelkaantumiseen, lukuisiin itsemurhiin jne.

Pentti Kouri kirjoittaa kirjassaan "Suomen omistaja" että Suomen Pankin Markku Puntila ja Rolf Kullberg sekä Mauno Koivisto, Harri Holkeri ja Holkerin hallituksen valtiovarainministeri Erkki Liikanen tuhosivat Suomen talouden 1980-luvun lopulla. Kourin mukaan suomalaista Bosnian sotaa olivat pankkien rauniot, työttömien joukkohaudat, hirressä roikkuvat yrittäjät sekä vapaalla jalalla olevat, talouden tuhoamiseen syyllistyneet sotarikolliset. Oikeat ratkaisut olisivat Kourin mukaan olleet tiedossa ja helposti toteutettavissa, mutta vasta vuonna 1992 Suomen Pankin uusi pääjohtaja Sirkka Hämäläinen teki mitä olisi pitänyt ainakin kuusi vuotta aikaisemmin: antoi markan kellua. Tällöin talous lähti nousuun ja markkinoiden luottamus palautui, mutta tuho ja hävitys oli jo tehty.

Vakaan markan miehet - Koivisto ja Holkeri tulivat molemmat Suomen Pankista mistä he myös myöhemmin saivat taloudellisen informaationsa - eivät ymmärtäneet luopua kiinteän kurssin politiikasta riittävän ajoissa, vaan saivat aikaan ensin valtavan luottoekspansion ja ryhtyivät sitten sotaan itse luomaansa hirviötä vastaan. Pankit pelastettiin ja laskun maksoivat yritykset ja ylivelkaantunut kansa. 1990-luvun alun lama oli Suomen poliittisten, rahapoliittisten ja talouselämän päättäjien aikaansaannos.

Irvokasta oli, että presidentti Koivisto painosti perustuslain mukaan riippumatonta tuomioistuinlaitosta, etteivät tuomioistuimet Koivistoa vihastuttaneen ns. korkopäätöksen (KKO1992:50) jälkeen enää tekisi pankkien kannalta hankalia ratkaisuja. Tässä tarkoituksessa Koivisto kutsui 6.5.1992 presidentin linnaan koolle yleisten tuomioistuinten tuomareita ja oikeusoppineita palaveriin, "oikeuspoliittiseen seminaariin," jonka tarkoituksena oli koolle kutsuttujen arvovallalla painostaa tuomioistuimia aina KKO:ta myöten tekemään Koivistolle mieleisiä ja pankkeja suosivia tuomioita. Kiitos "riippumattomien" KKO:n jäsenten ja alempien tuomioistuimien tuomareiden pelokkuuden, hanke onnistui, sillä tämän "Koiviston konklaavin" jälkeen pankit eivät hävinneet yhtään isompaa KKO:een asti edennyttä oikeusjuttua. Terveetkin pienyritykset olivat tuohon aikaan pankeille lainsuojatonta riistaa, luotot pantiin kerralla maksuun, ja vakuudet riistettiin laillisesti pankeille. KKO:n uudeksi jäseneksi nimitettiin vuonna 1992 OTT Mikko Tulokas, suuryrityksiä ja muun muassa KOP:ta monissa oikeusjutuissa aiemmin advokaattina edustanut laki- ja välimies.

Kourin mukaan yliopistomaailma, jossa rahapolitiikasta olisi kenties oltu paremmin perillä, pelkäsi Suomen Pankkia ja poliitikkoja, ettei kävisi kuten aikanaan kävi poliitikoille ja SP:lle neuvoja jaelleelle professori Ahti Molanderille: hänet pantiin Koiviston kehotuksesta soittamaan trumpettia, jonka taidon professori Koiviston mukaan (ainoastaan) osasi.

Presidentti Mauno Koivisto ei muistamani mukaan koskaan kantanut huolta tavallisten pienten ihmisten tai pienyrittäjien asioista, mutta ministereitä, kansanedustajia, korkeita virkamiehiä ja talouselämän vaikuttajia hän puolusti aina innolla ja puuttui asiaan, jos joku näistä hänen sikariportaisiinsa kuuluvista päättäjistä sattui joutumaan vaikeuksiin viranomaisten tai julkisuuden kanssa. Koivisto oli tavallisille ihmisille aika säälimätön, kova ja kyyninen "maan isä", mutta omistaan eli eliittiin kuuluvista hän pyrki huolehtimaan parhaansa mukaan. Esimerkiksi vuonna 1988 Koivisto puuttui näkyvästi eduskunnan silloisen puhemiehen Matti Ahteen ylinopeussakkojuttuun ja paheksui asian käsittelyä julkisuudessa.

1980-luvun alkupuolella presidentti Koivisto puuttui ns. rötösherrajahtiin ja kritisoi toistuvasti talousrikostutkijoita ja syyttäjiä talousrikosten liian innokkaasta tutkinnasta ja syytteiden nostamisesta varmuuden vuoksi. Tällä oli merkittävä vaikutus, sillä talousrikosten tutkinta, syytteeseenpano ja oikeuskäsittely eivät Koiviston väliintulon jälkeen enää edenneet kuten olisi pitänyt. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon tapaus, jossa KRP:n komisario Sulo Aittoniemi hyllytettiin 80-luvulla tehtävästään, A:n mukaan siksi, että hän oli astunut "liian isoille varpaille." Mikään salaisuus ei enää ole, että hyllytyspäätöksen takana oli juuri presidentti Koivisto, joka määräyksestä sisäministeriön poliisijohto vapautti Aittoniemen talousrikosten tutkinnasta.

Pentti Kourin mukaan Suomen Pankille ei voida antaa anteeksi rahapolitiikan täydellistä epäonnistumista. Minusta kenenkään on turhaa lähteä vaatimaan presidentti Koivistolta anteeksipyyntöä, ei virolaisten eikä suomalaisten. Eivät tunteettomat ja kyyniset poliitikot ja valtionpäämiehet tällaisia pyyntöjä ota kuuleviin korviinsa, he eivät koskaan voi myöntää virheitään olivatpa ne miten hirvittäviä tahansa.

Koiviston sanoissa, teoissa ja laiminlyönneissä on sitä paitsi kysymys virheistä, joita ei edes voisi antaa anteeksi.

82. KKO:n oikeusneuvosten rekrytointitapa oudoksutti jälleen

Helle voi uuvuttaa lomalla kokeneenkin juhlijan...

1. Olen seurannut kuluvan maaliskuun alusta virastaan eläkkeelle siirtyneen korkeimman oikeuden (KKO) jäsenen Eeva Vuoren seuraajan valintaprosessia jo neljässä tätä ennen kirjoittamassani blogijutussa. Kirjoitin 1.2. KKO:n jäsenten rekrytoinnista yleisesti ja otin esimerkkitapaukseksi edellisen valintaprosessin 2007 vuoden lopulla, jolloin KKO:een nimitettiin kaksi uutta jäsentä eli Jukka Sippo ja Marjut Jokela.

2. Arvioin mainitussa kirjoituksessani kriittisesti KKO:n jäsenten mielestäni sisäänlämpiävää ja salamyhkäistä rekrytointitapaa. Tein kirjoituksessani (ks. erityisesti kohta 34) yksityiskohtaisen ehdotuksen siitä, miten rekrytointimenettelyä voitaisiin hakuilmoituksesta lähtien järkiperäistää ja tehdä siitä reilu, läpinäkyvä ja uskottava. Ideanahan tässä on mm. se, että KKO ilmoittaisi avoimesti, mihin oikeudenalaan erikoistunutta tuomaria tai lakimiestä KKO kulloinkin etsii jäsenekseen. Tällöin kaikki sanottua alaa edustavat taitaviksi tunnetut lakimiehet saisivat reilun tilaisuuden ilmoittautua virkaan ja KKO:lla ja sittemmin valtioneuvostolla ja nimityspäätöksen muodollisesti tekevällä tasavallan presidentillä olisi varaa valita ehdokkaansa. Nykyinen rekrytointitapa ei takaa reilua ja oikeudenmukaista valintaa eikä mahdollista välttämättä sitä, että valituksi tulisi todella paras ehdokas.

3. Mm. Helsingin Sanomissa tammikuun lopulla julkaistu KKO:n uuden jäsenen ilmoittautumista koskeva kuulutus noudatti kuitenkin vanhaa mallia, jossa vain hyvin lakonisesti todettiin, että "KKO:ssa tulee 1.3. avoimeksi jäsenen virka" ja että tehtävästä kiinnostuneet voivat ilmoittautua siihen tiettyyn päivämäärään mennessä.

4. Virka kiinnosti, sillä siihen ilmoittautui kaikkiaan 26 henkilöä. Kun KKO ei tiedota virkanimitysasioistaan netissä - vaikka nykyinen tiedotus- ja informaatioyhteiskunta tätä edellyttäisi - kerroin blogissani 3.2. kaikkien virkaan ilmoittautuneiden henkilöiden nimet ja esittelin heidät lyhyesti. Taisinpa myös ottaa kantaa itse nimitykseen ja toin esiin 6-7 lakimiestä, joiden joukosta valinta minun mielestäni olisi ollut syytä suorittaa. Mielestäni valinta olisi ollut tällä kerralla aiheellista kohdentaa rikos- ja prosessioikeuteen erikoistuneiden juristien ryhmään. Näin siksi, että KKO antaa nykyisin eniten ennakkopäätöksiä juuri prosessioikeuden alalta ja myös rikosoikeudellisten ennakkopäätösten osuus on viime aikoina jonkin verran kasvanut. KKO:n jäsenistössä on kuitenkin vain 2-3 rikos- ja prosessioikeuteen todella perehtynyttä ja aiemmassa työssään erikoistunutta jäsentä.

5. KKO:ssa nimitysasiaa valmisteltiin tavallista kauemmin eli koko helmikuun ajan. Vihdoin 4.3. asia tuli esiin KKO:n täysistunnossa eli pleunumissa, joka tekee tasavallan presidentille osoitetun virkaesityksen tietyn henkilön esittämiseksi täytettävänä olevaan oikeusneuvoksen virkaan. Joidenkin tietojen mukaan KKO:ssa päätettiin pitää tämän asian tiimoilta erityisen tiukkaa linjaa tiedotuksen suhteen: virkaesityspäätöksestä ei normaalistikaan kerrota KKO:sta tai oikeusministeriöstä julkisuuteen.

6. KKO:n virkaesitys noudattaa täsmälleen samaa kaavaan kuin ennenkin; toiston välttämiseksi viittaan tältä osin siihen, mitä olen kirjoittanut blogissani 1.2. 2009 kappaleessa 18 ja siitä eteenpäin. Korkein oikeus toteaa tälläkin kertaa, että virkaan ilmoittautuneiden joukossa on useita viran kelpoisuusvaatimukset täyttäviä henkilöitä; tähän näkemykseen voi perustellusti yhtyä. - Kuriositeettina mainittakoon, että KKO:n jäsenen virkaan ilmoittautui tällä kertaa myös yksi maallikko eli kotihoidon ohjaaja, sairaanhoitaja S.K. Virkaesityksessään KKO totesi, että S.K. ei täytä tuomareiden kelpoisuusvaatimuksia. Virkaa koskevassa kuulutuksessa olisi kenties vastaisuudessa syytä mainita lyhyesti tuomarin viran kelpoisuusvaatimuksista.

7. Virkaesityksen 16. kappaleessa KKO pääsee itse asiaan ja lausuu:

Korkeimman oikeuden tehtävien hoitamisen kannalta on tärkeää, että jäsenistä riittävän usealla on kokemusta eri tuomioistuimista. Nykyisistä jäsenistä noin puolet on ennen nimittämistään korkeimman oikeuden jäseneksi toiminut tuomioistuinlaitoksen eri tehtävissä. Kuitenkin vain yhdellä jäsenellä on taustanaan pitkä ura hovioikeustuomarina. Hovioikeuksia voidaan pitää korkeimman oikeuden jäsenten yhtenä luonnollisimpana rekrytointikanavana. Tämän vuoksi on tätä nimitysesitystä tehtäessä syytä painottaa hovioikeustuomarin virassa saatua asiantuntemusta. - Lihavointi JV:n.

8. Tässä tämä nyt sitten oli! Näin lyhyin, mitään sanomattomin ja - mikä tärkeintä - täysin yllättävin perustein KKO itse asiassa rajoitti 25 virkaan hyvässä uskossa ilmoittautuneiden juristien joukon kuuteen henkilöön, joiden joukosta valinta suoritettiin. Virkaa koskevassa kuulutuksessa, jossa lakimiehiä "houkuteltiin" ilmoittautumaan KKO:n jäsenen virkaan, ei kuitenkaan mainittu sanallakaan sitä rekrytointikanavaa, josta valinta tällä kertaa tultaisiin todellisuudessa suorittamaan; ilmeistä on, että KKO oli jo ainakin alustavasti päättänyt tai ainakin keskustellut sanotusta rekrytointikanavasta. - Mitä tällaisen rekrytointitavan ja sen salaamisen johdosta voitaisiin sanoa? Minun mieleeni tulivat ainoastaan sanat masentavaa, masentavaa, masentavaa!

9. KKO siis toteaa kohteliaasti, että virkaan ilmoittautuneiden joukossa oli useita kelpoisuusehdot täyttäviä henkilöitä, itse asiassa heitä oli reilusti yli 20. Ilmoittautujien joukossa oli mm. taitavia ja eteviksi tunnettuja asianajajia, professoreja, alioikeustuomaeita, lainvalmistelijoita ym. juristeja. Heille kaikille KKO:n viesti oli kuitenkin tyly:

- Sorry, te olette kyllä kaikki hyvin päteviä lakimiehiä ja -naisia, mutta meidän tarkoituksemme ei nyt itse asiassa todellisuudessa ollutkaan rekrytoida jäsentä teidän edustamanne asiantuntemuksen piiristä, vaan olemme päättäneet, että rekrytointi suoritetaan ainoastaan virkaan ilmoittautuneiden hovioikeustuomareiden joukosta. Kiitos osoittamastanne mielenkiinnosta, palatkaapa taas asiaan seuraavalla kerralla!

10. Tällainen salamyhkäinen ja epäreilulta tuntuva rekrytointitapa saattaa olla herkästi omiaan johtamaan erilaisiin kähmintöihin, nepotismiin (sanan laajassa merkityksessä) ja mielivaltaisuuksiin, ja tämä juuri on se epäkohta, jota vastaan olen polemisoinut jo aiemmin monessa eri yhteydessä. Jos jo viran tultua avoimeksi tiedetään, niin kuin pitäisi, millaiselle asiantuntemukselle on tarkoitus antaa etusija ja mitä rekrytointikanavaa uuden jäsenen valinnassa suositaan tai painotetaan, tulisi tästä tietenkin ilmoittaa jo kuulutuksessa, jolla lakimiehille varataan tilaisuus ilmoittautua KKO:n jäsenen virkaan.

11. Sisäpiiritietona kantautui minunkin korviini ennakointi, jonka mukaan tällä nimityskierroksella juuri hovioikeustuomarit olisivat vahvoilla, mutta tästä tiedosta hyötyivät ainoastaan ne harvat ja valitut hovioikeustuomarit, joilla on omat suosittelijansa ja "takapirunsa" KKO:ssa tai tietyissä hovioikeuksissa. Se, että hakijoiden joukossa oli parikymmentä muutakin viranhakijaa, osoittaa, ettei tieto tai vahva ennakointi nyt käytössä olleesta rekrytointikanavasta ollut kiirinyt laajempaan julkisuuteen. Jos sisäpiiritiedosta olisi tehty julkinen, olisi virkaan luultavasti ilmoittautunut koko joukko - ehkä jopa toistakymmentä - muutakin hovioikeustuomaria nyt ilmoittautuneiden kuuden tuomarin lisäksi.

12. KKO:n jäsenen rekrytoinnissa tulisi tietenkin siirtyä täsmärekrytointiin. Tässä suhteessa pitäisin parhaana vaihtoehtona sitä, että ilmoittautumista koskevassa kuulutuksessa mainittaisiin se oikeudenala tai erityisasiantuntemuksen piiri, jota virantäyttömenettelyssä kulloinkin halutaan painottaa; esimerkiksi siviilioikeus, työoikeus, kauppaoikeus rikosoikeus, prosessioikeus jne. Tällöin virkaan ilmoittautuisivat vain ko. alalla "kyntensä" aiemmassa toiminnassaan näyttäneet juristit, jotka voisivat olla esimerkiksi yliopiston professoreja, asianajajia, syyttäjiä, lainvalmistelijoita, tuomareita eri tuomioistuimista jne. Käsitykseni mukaan tällainen rekrytointitapa vahvistaisi KKO:n jäsenistöä nykyiseen tilanteeseen verrattuna merkittävästi.

13. Hämmästyttävää - ja masentavaa - on myös se, että KKO toteaa virkaesityksessään nimenomaan, että nyt valittavalla jäsenellä tulee olla takanaan "pitkä ura hovioikeustuomarina." Tämä peruste lyö korville kaikissa viimeisten 10-15 vuoden akana tuomarin uraa ja sen avaamista koskevissa komitean mietinnöissä ym. virallisissa esityksissä kaavailtuja ja myös yleisesti hyväksyttyjä tavoitteita, joiden mukaan tulevaisuudessa tulisi painottaa nimenomaan sitä, että tuomareiksi ja erityisesti ylimpien oikeuksien tuomareiksi nimitettävillä on takanaan mahdollisimman monipuolinen ura lainkäytön eri sektoreilla. Nykyisen tuomarinuran suurimpana epäkohtana on juuri uran kapeus eli se, että tuomariksi ensi kertaa nimitettävät ja tuomarin urallaan etenevät tuomarit ovat toimineet ennen nimitystään esimerkiksi vain hovioikeuden esittelijöinä tai saman tuomioistuimen jäseninä.

14. KKO:n kanta näyttää kuitenkin olevan aivan toisenlainen, sillä sen virkaesityksessä painotetaan nimenomaisesti pitkää uraa yhdessä ja samassa tuomioistuimessa! Tuomariksi nimitettävän juristin monipuoliselle kokemukselle ja sen merkitykselle KKO:n jäsentä nimitettäessä ei anneta merkitystä. - Olisi mielenkiintoista tietää, oliko KKO todella yksimielinen virkaesityksensä yleisperusteluista, vai katsottiinko KKO:ssa mahdollisesti, että "näissä olosuhteissa" oli tarpeen ainakin muodollisesti vaalia tuomioistuimen yksimielistä esiintymistä.

15. Mitä erityistä hyötyä KKO:lle on siitä, että sen jäseneksi nimitetään lakimies, jolla on pelkästään 25 vuoden pituinen kokemus yhden ja saman tuomioistuimen palveluksesta, ensin 15 vuotta esittelijänä ja sitten 10 vuotta jäsenenä? Minusta ei kyllä juuri mitään. Paljon hyödyllisempää olisi, jos KKO:n jäseneksi valittavalla olisi monipuolista kokemusta eri tuomioistuimista ja sen lisäksi mahdollisesti myös muista lakimiesammateista.

16. KKO:n virkaesityksessä itse asiassa valitellaan sitä, että tuomioistuimen nykyisistä jäsenistä vain yhdellä on taustanaan pitkä ura hovioikeustuomarina; tällä maininnalla tarkoitetaan ilmeisesti oikeusneuvos Pasi Aarniota. Minusta tämä ei ole kuitenkaan mikään valituksen aihe, päin vastoin. Pitäisi myös huomata, että KKO:n nykyisistä jäsenistä sentään 5-6 oikeusneuvoksilla on varsin pitkä kokemus hovioikeuden työstä jäsenenä tai ainakin esittelijänä. Tämä tosiasia sivuutetaan KKO:n virkaesityksessä kuitenkin kokonaan; tämä todentaa sen, että KKO:n perustelut ovat itse asiassa pitkälti fasadiperusteluja. KKO:n jäsenistä hovioikeuskokemusta on esimerkiksi Möllerillä, Rauloksella, Kitusella, Mansikkamäellä (Hgin HO:n jäsenenä), Rajalahdella (Vaasan HO:n monivuotinen jäsenyys), Rautiolla jne. Tällä perustella voisi sanoa, että KKO:ssa on riittävästi asiantuntemusta ja tietoa hovioikeuden työstä.

17. Kuudesta hovioikeustuomarista KKO:n virkaesityksessä on poimittu esiin kaksi nimeä: Jorma Rudanko ja Risto Jalanko. Mitään varsinaista vertailua heidän välillään ei kuitenkaan suoriteta, vaan KKO tyytyy vain korostamaan Rudangon ansioita. Kuten jo edellisessä blogijutussani mainitsin, ulkopuolisilla ei liene juuri edellytyksiä arvioida asiaa. Luultavasti KKO:n arviokin perustunee po. osin lähinnä yhden oikeusneuvoksen (Rajalahti) ja Vaasan HO:n presidentin näkemykseen.

18. KKO:ssa oli äänestys, sillä neljä oikeusneuvosta (Esko, Rautio, Välimäki ja Hidén) esitti virkaan Risto Jalankoa. Peruste oli Jalangon Rudankoon verrattuna monipuolisempi kokemus, sillä Jalanko on toiminut myös aika pitkään KKO:n esittelijänä ja työtuomioistuimen sivutoimisena jäsenenä ja varapuheenjohtajana. Varsinkin vm. tehtävä on mielestäni huomionarvoinen. Mutta kun enemmistö, johon kuului presidentti Koskelo, ei lainkaan suorittanut vertailua Rudangon ja Jalangon kesken, emme saa koskaan tietää, mikä enemmistön mielestä oli se peruste, jolla virkaan esitettiin Rudankoa. Ehkäpä kyseessä oli lopulta vain ns. inhimillinen tekijä eli se, että molemmat kandidaatit ovat jo melko iäkkäitä ja Jalanko (57 v.) on vielä Rudankoa kahta vuotta vanhempi.

19. Minulla ei toki mitään Jorma Rudangon - ex-notaarini - nimittämistä vastaan sinänsä. Olisin luultavasti itsekin päätynyt esittämään häntä, jos valinta olisi ollut tehtävä ainoastaan virkaan nyt ilmoittautuneiden hovioikeustuomareiden keskuudesta. Korjaan tässä yhteydessä samalla edellisessä kirjoituksessani ilmoittamani tiedon, jonka mukaan Rudangolla ei olisi julkaisuja. On hänellä ainakin yksi prosessioikeudellinen artikkeli, ks. JFT 2006 s. 113-124: "Några praktiska synpunkter på så kallade tilltrosparagrafen."

20. Jorma Rudangon serkku on Helsingin kauppakorkeakoulun kauppaoikeuden professori Matti Rudanko. Jorma Rudanko kirjoitti ylioppilaaksi v. 1972 Kokemäen yhteiskoulusta, josta vuonna 1969 valmistui ylioppilaaksi myös eräs toinen nykyinen oikeusneuvos nimittäin Hannu Rajalahti, myöhemmin Rudangon työtoveri Vaasan hovioikeudessa ja nyt siis myös KKO:ssa. Mutta kuten aina tällaisissa tapauksissa on tapana sanoa, tämä kaikki on vain sattumaa. Kokemäellä toimii urheiluseura nimeltä Kokemäen Kova-Väki. Kovaa väkeä tuntuu näemmä riittävän sieltäpäin myös juridiikan kilpakentille.

21. KKO toteaa virkaesityksensä loppukaneettinaan, että "Rudangon voidaan myös arvioida soveltuvan henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan hyvin korkeimmassa oikeudessa harjoitettavaan kollegiaaliseen työskentelyyn." Tätä ei sovi toki epäillä, mutta olisi mielenkiintoista tietää, miksi KKO ylipäätään haluaa tuoda tällaisen seikan virkaesityksessään esiin. Miksi KKO haluaa korostaa nimenomaan jäseneksi nimitettävän henkilön sopivuutta kollegiaaliseen työskentelyyn? Miksi ei korosteta esimerkiksi nimitettäväksi esitetyn henkilön itsenäisyyttä, riippumattomuutta, oikeamielisyyttä ym. henkilökohtaisia ominaisuuksia?

22. Luultavasti KKO haluaa mainitulla perusteellaan viestittää mm. siitä, että lakimiesten, jotka ovat liian itsenäisiä ja omapäisiä, ei kannata yrittää hakeutua KKO:n jäseneksi. Sanomattakin on selvää, että henkilöt, joka on joskus arvostellut KKO:ta tai sen ratkaisuja taikka ylipäätään tuomioistuinlaitosta ja sen menettelytapoja, eivät KKO:n mielestä sovellu "kollegiseen työskentelyyn." Jäseneksi nimitettävältä edellytetään nöyryyttä, pidättyvää käytöstä ja ns. "kirkolliskokouskelpoisuutta." Nämä ominaisuudet ovat monesti olleet ratkaisevassa asemassa KKO:n jäseniä rekrytoitaessa.

23. Olen kirjassani Korkein oikeus kriisissä (1997) kertonut monen KKO:n silloisen jäsenen kirkollisesta toiminnasta tai harrastuksista aina kirkolliskokouksen jäsenyyttä myöten (s. 185-186). Muistan, että 1970- ja 1980 -luvuilla kirkolliskokouksen erityisasiantuntijana toimi oikeusneuvos Johannes Paavali Leivonen. Olen antanut itseni ymmärtää, että myös tulevan oikeusneuvos Jorma Rudangon perheessä kirkollisilla ja seurakunnallisilla harrastuksilla on tietty merkitys, ja mikäpäs siinä. Pientä toivoa meille "kirkolliskokouskelvottomille" antaa kuitenkin Rudangon lakimiesmatrikkelissa ilmoittama harrastus: vinyylin rahina. Ei muuta kuin taysi rahina paalle!

24. Vakavasti puhuen ylimmän oikeusasteen jäsenten rekrytointitavan oikeudenmukaisuudesta ja uskottavuudesta olisi syytä kantaa huolta. Nykymenolla vaarana saattaa olla tuomioistuimen jäsenistön tasapäisistyminen ja keskinkertaistuminen.

- - - - -

Plenumin päätteeksi veisatkaamme virren numero 7 sanoja mukaillen:

- Nöyryyttä, kollegisuutta,

Pres. rakastaa,

ei diggaa kirjaviisautta,

proffia vastustaa...

(Tosi on) ./. M.T.

81. Uutisia Suomesta

Rantaelamaa...
Paikallisten joenrantaelamaa...

Lomareissu sujunut toistaiseksi hyvin, lamminta on vahan liikaakin meikalaiselle. Lento Helsinki-Bangkok oli ok, vaikka en saanutkaan bisnesluokan paikkaa. Kysyin tietenkin - piruuttani- lahtoselvityksessa tata asiaa, mutta Finnairin virkalija ei ollut kuulevinaankaan kysymystani. Han kuitenkin kertoi iloisena, etta koneessa on lahes 200 tyhjaa paikkaa ja etta han voi sijoittaa minut ihan hyvalle paikalle riville 28. Kun sitten esitin lippuni ja passini ja sain paikkakortin kateeni huomasin, etta paikkani oli melko takana rivilla 49! Se siita, mutta kun kone oli tosiaan puolityhja, mahduin nukkumaan pitkin pituuttani viiden hengen tyhjalla penkkirivistolla oikein hyvin.

Lomalle kuulee joitain uutisia myos Suomesta. Tassa muutama pikakommentti joistakin niista.

Paaministeri Matti Vanhanen ja hallitus joutuivat sitten vetamaan Matin Rukan hangilla kekkaamaan keppia merkitsevan tiukan elakeuudistuksen takaisin ay-liikkeen ja opposition vastustuksen vuoksi. Tatahan mina jo edellisessa blogissani vahan ennakoin. Kuulemma Vanhanen nayttelee Suomessa nyt elakekiistan voittajaa, mutta totuus on kylla se, etta Vanhasen hallituksen puolivaliriihen taysin yllttaen tuoman elakeuudistuksen ja kahden vuoden pakollisen elakeian pidennyksen takaisinveto oli Vanhaselle noyryyttava arvovaltatappio. Vanhanen vakuutti julkisuudessa ja eduskunnassa useaan otteeseen, etta hallitus ei peruuta yksimielista paatostaan, mutta ei mennyt kuin vajaa viikko, ja Vanhansen oli syotava sanansa. Vanhanen ei todellakaan ole mikaan Kekonen, ja tama episodi osoittaa, miten huono pelisilma Vanhasella on (myos) politiikassa.

Perussuomalaiset ovat nimenneet kaksi uutta eu:n parlamenttivaalien ehdokastaan. Toinen on maisteri Sampo Terho - en tunne - ja toinen prosessioikeuden professori Erkki Havansi, jonka tunnen. Jussi Halla-ahoa ei ainakaan viela nimetty ehdokkaaksi.

Professori Havansilla voisi ajatella olla hyvatkin mahdollisuudet tulla vaaleissa valituksi. Asiakysymyksissa osaamista varmasti riittaa vaikka muille jakaa, vaikka Erkki ei olekaan aiemmin poliitikassa esiintynyt. Miehella on ikaa jo 67 vuotta ja han jaa elokuun alussa elakkeelle. Havansi avasi vajaa kuukausi sitten netissa oman blogin, jossa han on jo ehtinyt kirjoittaa muutaman jutun. Havansi on suomalaisuusmiehia, joten han sopii senkin vuoksi hyvin persujen ehdokkaaksi.

Persut voivat saada vaaleissa lapi jopa kaksi ehdokastaan varsnkin jos Jussi Hallla-aho lahtee mukaan vaaleihin. Mutta olisiko Havansin kuitenkin pitanyt alkaa kampanjansa jo hieman aikaisemmin, voi olla. Havansi puolusti aikanaan - oliko se nyt 80-luvulla - yliopistossa suomenkielisten opiskelijoiden asemaa, kun ruotsinkielisille oltiin myontamassa sisaanpaasyssa helpotuksia. Vastalauseena Havansi erosi valintakoelautakunnan puheenjohtajan paikalta.

Jo 1970-luvun alussa muistetaan Havansin nakyva toiminta, kun han vastusti kirjoituksissaan vasemmistoradikaalien - naiden joukossa olivat mm. oikeusneuvos ja sittemin KKO:n presidentiksi kohonnut Olavi Heinonen ja professori Aulis Aarnio - yrityksia kansanvaltaistaa tuomioistuinlaitosta erilaisilla tempuilla, jotka olisivat merkinneet todellista vaaraa suomalaiselle demokratialle. Havansi osoitti purevan analyyttisilla artikkeleillaan, miten Olavi Heinosen ja kumppanien suunnitelmat olisivat romuttaneet kaytannossa tuomioistuinten riipumattomuuden.

KKO:n uuden oikeusneuvoksen nimitysasiassa ei ole kuulunut vielakaan mitaan virallista paatosta, vaikka nimitysasia on ollut vireilla jo parisen kuukautta. Olen pohtinut asiaa eri puolilta jo 3-4 blogikirjoituksessani taman alkuvuoden aikana.

Nyt kuulin, etta KKO olisi tehnyt - asiasta ei ole tietenkaan tiedotettu KKO:sta mitaan - jo 4.3. virkaesityksensa asiassa. Naiden tietojen mukaan KKO on esittanyt uudeksi jasenekseen hovioikeudenneuvos Jorma Rudankoa Vaasan hovioikeudesta. Rudanko on syntynyt v. 1953 ja on siis jo 55-vuotias. Nain ne ajat kuluvat, silla eihan siita ole kuin vasta 30 vuotta kun Jorma Rudanko oli auskultoimassa Kauhajoen tuomiokunnassa, jossa itse toimin tuolloin ukkotuomarina. Minulla ei ole tietenkaan entisesta auskultantista pahaa sanaa sanottavana - varovainen ja tarkka juristi, joka suoritti OTL-tutkinnon mutta ei ole muistaakseni julkaissut mitaan - henkilokohtaisesti, mutta kylla yleisemmalla tasolla on pakko arvostella KKO:n outoa nimityspolitiikkaa jalleen kerran.

Valinta kohdistui siis nyt ns. hovioikeuskiintioon. Tama merkitsi sita, etta monet muut patevat - Rudankoa varmaan paljon patevammat viranhakijat - saivat jaada ns. soittelemaan lehdella, kun valittavina oli reilusti yli 20 viranhakijasta vain 4-5 hovioikeustuomaria. Jos olisi tiedetty, etta nyt ollaan valitsemaan nimenomaan hovioikeustuomaria KKO:een, olisi eri hovioikeuksista varmaan ilmoittaunut virkaan ehka 10-15 Rudankoa tasoista tuomaria.

Eihan tallainen salaperainen- ja myhkainen rekrytointitapa ole tietenkaan mistaan kotoisin eika sovi KKO:n arvovallalle! Jos ei etukateen kerrota, mista kiintiosta valinta tullaan suorittamaan, pitaisi pyrkia valitsemaan todella patevin viranhakija vaikka eri hakijoiden keskinaisen patevyyden punninta onkin hyvin vaikeaa. Tassa rankingissa Rudanko tuskin olisi sijoittunut 7-8 patevimman hakijan joukkoon, johon minun kasitykseni mukaan olisivat kuuluneet esim. Frande, Fredman, Huovila, Koponen, Valimaa ja peri muuta, joiden nimet eivat nyt tassa kuumuudessa juolahda mieleen.

Tahan se KKO:n jasenten omituinen ja sisaanlampiava valintatapa sitten johtaa: KKO alkaa olla kohta taynna keskinkertaisia juristeja.Pitaisi ymmartaa, etta keskinkertaiset juristit valitsevat usemmiten aina omantasoisiaan uusia juristeja tuomioistuimeen, liian alykkaat ja itsenaiset lakimiehet jaavat tallaisessa systeemissa armotta ulkopuolelle. Esimerkiksi tohtorin tutkinnon suorittaneita viranhakijoita ei noteerata, jos ja kun edes tuomioistuimen paallikkotuomari on vain kandidaatin tutkinnon suorittanut. KKO:ssa alkaa olla paljon entisia yliopiston amanuensseja ja asssitentteeja, mutta professorit puuttuvat liki kokonaan. Taman sitten nakee valitettavasti KKO:n ratkaisuista ja niiden perusteluista; ratkaisujen taso riippuu tietenkin tuomareiden patevyydesta.

Mita virkaa on jollakin OTL-tutkinnolla, jos tutkinnon suorittaja ei ole julkaissut tutkimusalaltaan yhtaan ainoata artikkelia ammattilehdissa. Ei tietenkaan mitaan, mutta KKO:ssapa juuri nailla julkaisemattomilla tutkimuksilla tuntuu olevan erityisen suuri painoarvo!

Taytyy nyt viela kotomaahan palaamisen jalkeen tilta OM:sta KKO:n sanottu virkaesitys ja palata ehka sen pohjalta asian viela tarkemmin.

Kuulemma Helsingin HO:n presidentti Lauri Melander jaa joskus syksylla elakkeelle. Mutta ei huolta, silla seuraaja on jo kuulemma katsottu valmiiksi, tietenkin vain epavirallisesti. Melanderin tilalle Helsinkiin tulee Vaasan HO:n presidentti Mikko Konkkola. Kun Konkkola muutama vuosi sitten nimitettiin KKO:n jasenen virasta Vaasaan, ihmeteltiin asiaa yleisesti, silla Konkkolahan ei ollut toiminut aiemmin paivaakaan missaan hovioikeudessa eika myoskaan karajaoikeudessa. Hanen tuomarinuransa rajoittui 2-3 vuoden mittaiseen aikaan KKO:n oikeusneuvoksena.

Mutta Konkkola kuuluukin -Pauliine Koskelon tavoin - siihen valittuun kastiin, joka patevoityy korkeisiin tuomarin tehtaviin toimimalla kokonaan tuomioistuinlaitoksen ulkopuolella eli missapa muualla kuin OM:n lainvalmisteluosastolla. Siella Konkkolakin palveli muistaakseni lahes parikymmenta vuotta, suunnilleen yhta kauan ja samaan aikanaa kuin Pauliine Koskelokin. OM:n lainvalomisteluosastolta KKO:een tuli myos KKO:n ex-presidentti Leif Sevon.
Nykyisin Koskelo ja Konkkola - kuulemma - paattavat yhteistuumin suvereenisti, miten tuomioistuimia kehitetaan ja mita tuomioistuimista saa sanoa ja mita ei.

Tietenkin Konkkola oli myos Jorma Rudangon nimityksen takana, toisena takapiruna lienee toimnut oikeusneuvos Hannu Rajalahti. Ja jos Pauliine Koskelo sanoo, etta Mikko Konkkolasta tehdaan sitten Hgin HO:n uusi presidentti, ei muilla, ei edes maan hallituksella ja tasavallan presidentilla ole siihen kaytannossa nokan koputtamista. Nain se vain menee.

Eihan nailla puhtailla hallintovirkamiehilla ja ns. kirjoituspoytatuomareina lyhyen aikaa toimineilla juristeilla ole tietenkaan kovin paljon annettavanaan hovioikeuden presidentteina, tama on nahty niin momen monistuista kertaa aikaisemminkin. HO:n presidentiksi nimitettavalla pitaisi olla kokemusta paitsi hovioikeuden tyosta myos alioikeuden tuomarin tehtavista.

NO, jos Konkkola saa siirron Helsinkiin, niin Vaasan HO:n uudeksi pressaksi olisi tarjolla kokenut karaja- ja hovioikeustuomari, oikeusneuvos Hannu Rajalahti, joka on toinut aiemmin juuri Vaasan HO:ssa neuvoksena. Vaasan HO:ssa olisi hyva osata tarpeeksi hyvin ruotsia, ja se saattaa Rajalahtea vahan pelottaa. Jos Rajalahti ei hakisi Vaasaan, niin silloin ykkosehdokas Vaasan HO:n uudeksi pressaksi olisi hovioikeudenlaamanni Robert Liljenfeldt, todella taitava tuomari hankin.

Minullakin oli ilo toimia 1970-luvun lopulla Vasan HO:n jasenena jonkin aikaa. Vaasan hovioikeustalohan on ulkoisilta olosuhteiltaan selva ykkonen Suomessa. Presidentti Erkki Rintala nosti Vaasan HO:n uuteen kukoistukseen seka fyysisesti etta henkisesti 1980- ja 1990-luvulla.

80. Keppiä ja porkkanaa eläkeasiassa

Täällä tuskin puhutaan eläkeputkista...

1. Yhteiskunnassa tapahtuu koko ajan asioita, joihin jotkut ovat toivoneet myös minunlaiseni vaatimattoman blogistin ottavan kantaa ja lausuvan "painavan" sanani. Jokaiseen asiaan blogisti ei kuitenkaan ehdi tarttua, kun on vielä hoidettavana virkakin, josta toimeentulo täytyy hankkia.

2. Nykyisin on muotia puhua työssä "jaksamisesta." Joka puolella valitetaan työssä jaksamattomuudesta, mikä ilmenee mm. siinä, että Suomessa ihmiset siirtyvät eläkkeelle aika paljon aikaisemmin - keskimäärin hieman alle 60-vuotiaina - kuin Keski-Euroopassa ja muissa pohjoismaissa. Nuorempana tällaiset puheet saattoivat ihmetyttää, mutta vanhemmiten kyllä ymmärtää kyllä, miksi esimerkiksi tehdastyössä, hoitolaitoksissa tai kaupan kassoilla työskentelevät ihmiset haluavat siirtyä mahdollisimman pian eläkkeelle. Itse olen ollut etuoikeutetussa asemassa sikäli, että niissä töissä, joissa olen lähes 40 vuotta puuhaillut, ei ole ollut virka-aikaa, jolloin olisi pitänyt olla tai oleskella työpaikalla. Kun töitä on voinut tehdä ja asioita valmistella kotona ja kun yhteydenpitoa opiskelijoihin voi nykyisin hoitaa sähköpostin välityksellä, eivät hommat ole fyysisesti rasittaneet.

3. Matti Vanhasen hallituksen viime viikolla tekemä periaatepäätös eläkeiän nostamisesta nykyisestä 63 vuodesta 65 vuoteen tuntuu, vaikka maa onkin ajautunut taloudelliseen taantumaan, hieman hätiköidyltä. Päätös on saanut ihmiset ja ay-liikkeen takajaloilleen ja monet ammattiliitot ovat puhuneet jopa yleislakosta, jollei hallitus peruuta yksipuolista päätöstään. Tänään eduskunnan TV1:ssä näytetyllä kyselytunnilla oppositio ja hallituspuolueet ovat ottaneen kiivaasti yhteen eläkeiän pidennysasiassa.

4. Hallituksen päätös oli yksipuolinen saneluratkaisu, jolla ay-liikkeelle haluttiin näyttää kaapin paikka. Hallitus ja erityisesti keskustan ministerit suivaantuivat työmarkkinajärjestöjen tammikuun lopulla sopimasta ns. sosiaalituposta, joka tuotiin hallituksen tietoon tavallaan ns. ilmoitusasiana. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen antoi toki heti suostumuksensa sosiaalitupoon kuuluvasta työnantajan Kela-maksun poistamiselle, mutta keskustalaisia ministereitä tämä ei tuntunut oikein miellyttävän.

5. Kun pääministeri Matti Vanhanen on joutunut omassa puolueessaan jo aiemmin "tarkkailun kohteeksi" - tätä sanontaa on käyttänyt mm. liikenneministeri Anu Vehviläinen - hänen on ollut pakko yrittää näyttää johtajuuttaan omien kannattajiensa ja muidenkin silmissä. Tähän paljolti perustui Vanhasen päähän Rukan lumilla pari viikkoa sitten pälkähtänyt ajatus yleisen eläkeiän nostamisesta. Hallituksen poukkoilevaa toimintatapaa kuvaa hyvin se, miten tämä "Rukan idea" eteni: Lomalta sunnuntaina palattuaan Vanhanen kertoi soittaneensa maanantaina Jyrki Kataiselle ideastaan ja sanoneensa, että hän aikoo ottaa asian esille tiistaina hallituksen puoliväliriihessä. Niin myös tapahtui ja hallitus päätti - yksimieleisesti - siltä samalta istumalta kauaskantoisesta eläkepäätöksestä ilman minkäänlaisia etukäteisvalmisteluja ja neuvotteluja työmarkkinajärjestöjen kanssa.

6. Tällaista ja näin alkeellistako tosiaan on hallituksen toimintapa! Pääministeri Vanhanen selitti viime lauantaina TV 1:n ykkösaamu-ohjelmassa, että hän kyllä tiesi, että ay-liike vastustaa eläkeiän korottamista, koska siitä oli jo "alustavasti" puhuttu työmarkkinajärjestöjen kanssa. Vanhanen sanoi, että hallitus päätti ottaa asian omalle vastuulleen ja osoittaa johtajuutta maan syöksyessä vaikeaan lamaan. Vanhasen mukaan toinen vaihtoehto olisi ollut se, että hallitus ja työmarkkinajärjestöt olisivat käyneet julkisuudelta "piilossa" neuvotteluja eläkeiän nostamisesta, mutta tätä toimintatapaa ei haluttu valittu, koska asia olisi joka tapauksessa "vuotanut" julkisuuteen.

7. Onko hallituksen toimintapa ja -kulttuuri todella näin masentava? Eikö pääministerin mieleen juolahtanut kolmas tapa, joka olisi ollut normaali menettely valmistella tätä merkittävä uudistusta. Asiasta olisi tulla käydä julkista debattia, valmistella riidanalaisia kysymyksiä yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa ja katsoa sen jälkeen, missä ollaan. Jos työmarkkinajärjestöt ja hallitus eivät olisi tämän jälkeen päässeet sopuun, olisi hallituksella ollut valtuudet tuoda sellainen esitys eduskuntaan, joka sen mielestä on välttämätön. Mutta nyt nähty tapa tehdä yksipuolinen ja monia intressiryhmiä kosketteleva saneluratkaisu täysin yllättäen osoittaa vain ylimielisyyttä, vallantäyteyttä ja taidon puutetta. Kaikki tässä maassa lienevät toki yksimielisiä siitä, että ihmisten työuraa tulisi jatkaa sekä alku- että loppupäässä, ja että myös yli kuusikymppisten ihmisten työssä jatkamiseen ja jaksamiseen tulisi löytää keinoja, mutta erityisesti maan hallituksen luulisi ymmärtävän, ettei tähän päästä yksipuolisilla saneluratkaisuilla. Nyt hallitus kyllä maanittelee ammattiliittoja neuvottelupöytään sopimaan yksityiskohdista, mutta on ymmärrettävää, ettei kutsu houkuttele, kun asiasta on jo tehty ratkaisu hallituksen yksipuolisella päätöksellä.

8. Asiantuntijat eivät usko hallituksen päättämän eläkeiän korotuksen vaikuttavan tosiasiallisen eläkkeelle siirtymisiän nousuun. Hallitukselta näyttäisi ikään kuin jääneen huomaamatta, että jo vuonna 2005 eläkeuudistuksen yhteydessä otettiin käyttöön joustava eläkeikä, joka vaikutti ikääntyneiden eli 55-65 vuotiaiden ihmisten työllisyysasteen lähes kaksikertaiseen kasvuun. Ihmisillä on mahdollisuus jäädä nyt eläkkeelle 63 ja 68 vuoden välillä joustavasti haluamanaan ajankohtana. Järjestelyyn sisältyy porkkana, jonka mukaan vuosittain karttuva eläkkeen määrä nousee sitä enemmän mitä kauemmin on töissä; ns. "superkarttuma." Jos jätetään huomioimatta alle 50-vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeelle jääneet ihmiset, ei todellinen eläkkeelle jäämisen ikä ole enää alle 60 vuotta, vaan se on noussut vuoden 2004 eläkeuudistuksen ansiosta nyt jo 61 vuoteen.

9. Vuoden 2005 eläkeratkaisu joustavine eläkeikineen ja superkarttumineen on työssäkäyntiä ratkaisu, porkkana, kun taas hallituksen nyt yksipuolisesti kaavailema eläkeiän nostaminen, johon ei ainakaan näillä näkymin liity mitään kannustavia elementtejä, on keppiratkaisu, jota ay-liike ja ihmiset eivät näytä hyväksyvän.

10. Hallituksen päättämällä eläkeiän nostolla voi olla tarkoitettu täysin päinvastainen vaikutus: ihmiset pyrkivät pois työelämästä, koska he eivät jaksa tai halua olla töissä 65 ikävuoteen asti. Eläkkeelle tulevat pyrkimään ne, joilla on siihen nykyisen lainsäädännön mukaan mahdollisuus; hallituksen kaavailema uudistus tulisi voimaan vähitellen vasta vuodesta 2011 alkaen. Etenkin erilaisiin työttömyysputkiin ikänsä perusteella pääsevät, joita ovat ainakin kaikki vuosina 1950-1954 syntyneet työssä olevat - heitä on kuulemma kymmeniätuhansia - pääsevät tätä kautta vanhuseläkkeelle jo 62-vuotiaina, jos töitä ei ole. - Toinen iso ryhmä - noin 40 000 ihmistä - ovat ne, joilla on lisäeläkevakuutus ja jotka ovat vuosina 1993-95 suljetun lisäeläkevakuutusjärjestelmän piirissä. He ovat nyt usein siinä iässä, että voivat lähteä eläkkeelle silloin kun tahtovat ja välttää näin Vanhasen hallituksen kaavaileman eläkeiän nousun.

11. Hallituksen ja ammattijärjestöjen välejä hiertää myös edellä jo mainittu, työmarkkinajärjestöjen tammikuun lopulla ohi ns. Sata-komitean sopima sosiaalitupo, jossa sovittiin monista työttömyysturvan ja eläkkeiden uudistuksista lähivuosina. Ay-liike pelkää nyt, että hallitus ei aikoisikaan pitää sanaansa ja hyväksyä kaikkia sosiaalitupon piiriin kuuluvia asioita sellaisenaan, vaan että hallituksen tarkoituksena olisi vesittää osa näistä uudistuksista. Eläkeiän nostamista koskevan ratkaisun yhteydessä hallitus muotoilikin sosiaalitupon sisällön tavalla, joka näyttäisi antavan aiheen otaksua, että hallitus tulisi esittämään joitakin muutoksia sosiaalitupoon.

12. Moninaiset näyttävät todella olevan eläkkeisiin ja yleensä sosiaaliturvaan liittyvät ongelmat ja kysymykset. Työurien pidentämisestä alkupään osalta on puhuttu paljon vähemmän kuin eläkeiän nostamisesta. On selvää, että nuorten ihmisten pääsyä mahdollisimman pian ammatti- ja korkeakouluihin olisi nopeutettava ja opiskeluaikoja lyhennettävä. Tämä vaatisi erilaisia toimenpiteitä, mutta niiden suunnittelu ja valmistelu näyttää olevan hallituksessa täysin levällään.

13. Yksi tähän liittyvä suuri kysymys on yleinen asevelvollisuus, joka pidentää nuorten pääsyä opiskelemaan ja työmarkkinoille vähintään puolella vuodella tai vuodella, käytännössä usein enemmänkin. Yleisen asevelvollisuuden lopettaminen olisi helppo ja kustannustehokas tapa lievittää työvoimapulaa. Se tehostaisi opiskelua ja helpottaisi työelämän siirtymistä. Armeijaan meno pitäisi ainakin tehdä vapaaehtoiseksi ja sen käymisestä tulisi maksaa asianmukainen korvaus, jolloin palveluksen hakeutuisivat vain siihen todella motivoituneet nuoret. Asepalvelukseen nykyisin pakotetut taas voisivat siirtyä nopeammin työelämään ja veronmaksajiksi. On laskettu, että asevelvollisten poissaolo työelämästä maksaa nykyisin jopa miljardi euroa vuodessa. Jos ja kun Suomi liittyy Natoon joskus 2010-luvulla, voidaan nykyinen yleinen asevelvollisuusarmeija korvata myös Suomessa palkka-armeijalla.

14. Miten sitten työssä jaksamista voitaisiin parantaa? Työelämästä on jo nyt vaikea selvitä eläkkeelle terveenä, näin väitetään yleisesti. Sapattivapaiden käyttömahdollisuuksien lisäämistä on väläytelty, samoin ikääntyneille työntekijöille annettavia palkallisia vapaapäiviä, osa-aikaeläkkeelle pääsyä voitaisiin helpottaa jne. Suomessa on laaja, Kelan, työeläkelaitosten ja kuntien kanssa klikkiytynyt kuntoutuslaitosten verkosto, johon kuuluvat laitokset ovat sotaveteraanien määrän vähennettyä löytäneet itselleen uuden leipäpuun työelämän kuntoutuksen piiristä. Suurin yksittäinen työelämäkurssi on Kelan rahoittama ASLAK-kuntoutus, jonka tarkoitus on pidentää työuria. ASLAK on suhteellisen terveiden ihmisten varhaiskuntoutusta, johon Kela käytti viime vuonna 34 miljoonaa euroa. Suhteellisten terveiden ihmisten monien viikkojen mittainen kuntouttaminen kylpylöissä ja laitoksissa on suomalainen erikoisuus, joka ei tosiasiallisesti vaikuttane kovinkaan merkittävästi työurien pidentymiseen. Toki muutama viikko kylpylässä tai hoitolaitoksessa on työntekijöiden kannalta kivaa, mutta toisinaan ylenmääräinen "kuntouttaminen" kaikkine "lisukkeineen"voi johtaa myös haitallisiin seuraamuksiin, osaltaan jopa ennenaikaiseen eläköitymiseen.

15. Miten ihmiset Keski- ja Etelä-Euroopassa jaksavat olla töissä paljon pidempään kuin Suomessa? Onko osasyy tähän siestassa, jota Välimeren maissa on tapana viettää ja panna putiikit kiinni tunniksi tai pariksi keskellä päivää? Suomessakin työpaikoilla voitaisiin kokeilla päivänokosten eli "tirsojen" merkitystä työssä jaksamiseen. Sanoihan eduskunnan puhemies Sauli Niinistökin hiljattain, että hänellä on tapana ottaa päivällä aina silloin tällöin tirsat työhuoneen sohvalla, mikä on vaikuttanut Niinistön mukaan suotuisasti jaksamiseen työhuoneen sohvalla. Luulisi, että Niinistön samoin kuin tavallisten kansanedustajien työssä jaksamista helpottaa suuresti myös ja erityisesti 3-4 kuukauden pituinen kesäloma ja reilun 1,5 kuukauden mittainen joululoma. Kyllä sitä tuollaisten vapaiden jälkeen taas palaa innolla parlamenttiin pitämään palopuheita työelämässä jaksamisesta ja monista muistakin asioista.

16. Jokainen tietenkin miettii omalta kannaltaan työssä jaksamistaan ja sopivaa eläkeikää sekä sitä, onko hän valmis noudattamaan Matti Vanhasen keppilinjaa vai kaipaisiko hän kenties lisää porkkanoita. Jos ajattelen asiaa omalta kohdaltani, niin voin sanoa hyvällä omalla tunnolla noudattaneeni nyt kaavailtua mallia työurani molemmissa päissä. Ylioppilaaksi tulon jälkeen lähdin heti opiskelemaan ja kävin opintojen välissä sotaväen. Sain korkeakoulututkinnon suoritetuksi 2,5 vuotta kestäneiden opiskelujen jälkeen ja sitten vain saman tien työelämän "pyörteisiin" 22- vuotiaana. Tällä työuralla olen edelleen, vaikka olisin voinut siirtyä eläkkeelle jo pari vuotta sitten - porkkanaksi heitetty superkarttuma on varmaan tehnyt tehtävänsä minunkin kohdallani.

17. Työssä jaksamisessa minulla ei ole ollut koskaan suurempia ongelmia, vaikka siitä on saanut huolehtia itse ja aina omalla kustannuksella. Nyt juuri olen lähdössä taas uuteen "kuntoutukseen" Etelän aurinkoon yllä olevasta, joskus aiemmin otetusta valokuvasta ilmeneviin olosuhteisiin.

Jaksellaan ja seurataan, mihin kiihkeä eläkepoliittinen keskustelu oikein johtaa!

P.S.

Korkein oikeus toimittaa torstaina 12.3. kello 9.30 alkaen Porin käräjäoikeudessa suullisen käsittelyn tappoa koskevassa jutussa jutussa, jossa taposta tuomitut syytetyt ovat valittaneet Vaasan hovioikeuden viime kesänä antamasta tuomiosta. KKO ei edelleenkään tiedota suullista käsittelyistään kotisivuillaan, vaan ilmoittaa asiasta vain "toimituksille" - en tiedä tarkemmin, mille toimituksille. "Toimituksille" annetun ilmoituksen mukaan jutussa on kyse ensisijaisesti näytöstä. KKO:n kokoonpanon puheenjohtajana toimii oikeusneuvos Mikko Tulokas ja jäseninä ovat oikeusneuvokset Hidén, Mansikkamäki, Rajalahti ja Sippo. - Valitettavasti en pääse paikalle. Olisihan tuo istunto mielenkiintoista nähdä hengessä "miten Kekkoselta käy rock´n roll!"