193. Pohjoista laatua juhlimassa

Rovaniemen HO:n juhlaseminaari Lapin yliopiston Fellman-salissa 26.11.

1. Blogin kirjoittamisessa on ollut hieman taukoa. Olin lähes viikon mittaisella työmatkalla Lapin yliopistolla. Töissäkin pitää muistaa käydä, vaikka virka-aikaa ei olekaan ja suuri osa työtehtävistä hoituu nykyisin etätyönä sähköpostin välityksin. Professoreiden aiemmin säännöllisesti kerran viikossa pitämät vastaanotot alkavat vähitellen jäädä historiaan, sillä vastaanottoja opiskelijoille pidetään nykyisin lähinnä vain luentojen yhteydessä. Muuten asiointi opiskelijoiden kanssa tapahtuu sähköpostin välityksellä.

2. Minulla oli alkuviikosta kahtena päivänä luentoja kymmenisen tuntia. Kerroin opiskelijoille joko tänä vuonna voimaan tulleesta tai ensi vuoden alusta voimaan tulevista uudesta prosessioikeudellisista lainsäädännöstä säädöstöistä ja säännöksistä: OK 10 luvun uusista oikeuspaikkasäännöksistä, käräjäoikeuden päätösvaltaisuuden muutoksista, oikeudenkäyntien viivästymistä vastaan käyttöön otetuista keinoista, ensi vuoden alusta voimaan tulevasta käräjäoikeusverkoston uudistamisesta, eduskunnan käsiteltävänä olevasta hovioikeusmenettelyn uudistamisesta jne.

3. Toisena luentopäivänä kerroin korkeimman oikeuden uusimmista prosessioikeudellista ennakkopäätöksistä, joka koskivat muun muassa väittämistaakkaa (KKO 2008:77 ja 2009:89), syytesidonnaisuutta, syytteen tarkistamista ja rikostuomion oikeusvoiman objektiivista ulottuvuutta, tuomion perustelemista ym., kaikki aika keskeisiä prosessioikeuden kysymyksiä. Puhumista - ja kritiikkiä - riitti myös Ruanda-oikeudenkäynnistä, KKO:n Kari Uotille viime keväänä antaman langettavan rikostuomion purkamisesta (KKO 2009:80 ja 2009:27), Soneran nettikirjaa koskevasta tapauksesta (KKO 2009:88) sekä siihen liittyvien lähdesuojasta (OK 17.24.1) ja todisteiden hyödyntämiskielloista. Osaa näistä tapauksista olen käsitellyt myös blogissani.

4. Muitakin hommia yliopistolla käydessä aina riittää. Olen ollut yliopiston tutkintolautakunnan puheenjohtajana reilut kymmenen vuotta, ja lautakunnalla oli kokous myös viime viikolla. Opiskelijat kaikista tiedekunnista voivat valittaa graduja, tenttejä ja muita opintosuorituksia koskevasta arvostelustaan lautakunnalle, jos heidän professorille tekemänsä oikaisupyynnöt eivät ole johtaneet heitä tyydyttävään lopputulokseen. Näitä valituksia on onneksi vain kymmenkunta vuodessa.

5. Yliopistolla tehdään vain osa professorin töistä. Perus- ja jatko-opetuksen suunnittelu ja valmistelu, moninaisisiin selvityksiin vastaaminen, tenttikysymyksen ja niiden lukeminen ja arvostelu ym. monet muut opetukseen ja hallintoon liittyvät kirjalliset tehtävät hoidetaan, ainakin minä teen niin, yleensä kotona. Sama koskee professorin viranhoidon toista pääaluetta eli tutkimusta ja oppikirjojen laatimista samoin kuin niin sanottua yhteiskunnallista vaikuttamista. Tutkimuksen tekemiseen ja julkaisutoimintaan ei vain tahdo jäädä aikaa. Monilta professoreilta tutkimuksen tekeminen ja julkaisutoiminta lopahtaa valitettavasti virkanimityksen jälkeen lähes tyystin.

6. Viime torstaina minulla oli tilaisuus seurata yliopiston pääsalissa (Fellmannissa) järjestettyä Rovaniemen hovioikeuden 30 -vuotisjuhlaseminaaria. Rovaniemen hovioikeus ja Lapin yliopisto, alkujaan korkeakoulu, ovat samanikäisiä, sillä molemmat on perustettu vuonna 1979. Seminaarilla juhlistettiinkin osaltaan myös yliopiston 30-vuotista taivalta. Joka kymmenes vuosi on tavallaan "pelkkää juhlaa, mitä täydentävät vielä niin ikään vuonna 1979 perustetun oikeustieteiden opiskelijoiden aineopintojärjestö Artiklan vuosijuhlat.

7. Valtiolla oli 1970-luvun loppupuolella rutkasti rahaa erilaisiin uusiin hankkeisiin. Maakuntiin perustettiin korkeakouluja ja muita sivistyslaitoksia, ja samaan aikaan perustettiin peräti kaksi uutta hovioikeuttakin; vuonna 1978 perustettu Kouvolan hovioikeus on vuoden Rovaniemen hovioikeutta vanhempi. Tuolloin laajennettiin maksutonta oikeudenkäyntiä ja kunnallista oikeusapua jne. Nyt sen sijaan eletään niukkuuden aikaa, jolloin myös oikeuslaitoksen resurssit ovat valtion kirstunvartijoiden erityisessä syynissä.

8. Hovioikeuden seminaarissa juhlittiin myös hovioikeuspiirin lainkäytön laatuhanketta, joka täytti tänä vuonna 10 vuotta. Tämä laatuhanke on saanut osakseen jopa kansainvälistä huomiota ja palkintoja. Hanke voitti vuonna EU:n ja Europan neuvoston vuonna 2005 järjestämän the Crystal Scales of Justice award -kilpailun, jossa etsittiin siviilioikeuteen liittyviä innovatiivisia hankkeita. Kyse on lainkäytön laadunparannushankkeesta, jonka tarkoituksena on tukea tuomioistuinten perustyötä ja kehittää sitä paremmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Työhön on hovioikeus- ja käräjäoikeustuomareiden ohella osallistunut alueen syyttäjiä, asianajajia ja julkisia oikeusavustajia. Laatuhanketta varten on kehitetty erityinen laatumittaristo ja hanketta varten perustettujen työryhmien raportit on julkaistu kirjoina ja internetissä. Laatuhankkeen puuhamiehistä on syytä mainita erityisesti Oulun käräjäoikeuden käräjätuomari Antti Savela. - Laatuhankkeesta olisi paljonkin kommentoitavaa, mutta se pitää jättää toiseen kertaan.

9. Juhlaseminaarissa puhuivat muun muassa hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen, oikeusministeriön kansliapäällikkö Tiina Astola, KKO:n presidentti Pauliine Koskelo, yliopiston rehtori Mauri Yli-Kotola, Hollannin oikeusministeriön edustajana tohtori Pim Albers (kertoen eräiden muiden maiden tuomioistuinlaitosten vastaavista laatuhankkeista), dekaani Matti Niemivuo ja oikeusingvistiikan professori Heikki E.S. Mattila.

10. Minua kiinnosti erityisesti professori Mattilan erinomainen esitelmä, joka käsitteli sitä, miten eri maiden tuomioistuimet viittaavat tuomioiden perusteluissa oikeuskirjallisuuden kannanottoihin oikeuslähteenä. Oikeuskirjallisuus ei ole missään maassa lakiin tai maantapaan taikka edes ylimmän oikeusasteen ennakkopäätöksiin verrattavissa oleva pakottava tai vahvasti velvoittava oikeuslähde, jota tuomioiden perusteluissa olisi pakko hyödyntää tai edes viitata. Käytännössä tuomarit kuitenkin saavat - tai ainakin saisivat jos viitsisivät lukea - runsaasti tietoa lakien soveltamisen ja tulkinnan tarvittavista kannalta tärkeistä asioista juuri väitöskirjoissa ja muissa tutkimuksissa, oppi- ja käsikirjoissa sekä lainopillisissa artikkelissa esitetyistä mielipiteistä ja tulkintasuosituksista.

11. Kun oikeustieteilijät ja lainoppineet viittaavat säännönmukaisesti tuomioistuinten ja varsinkin ylimpien oikeusasteiden ratkaisuihin, edellyttäisi hedelmällinen vuorovaikutus sitä, että tuomioistuimet puolestaan noteerasivat oikeuskirjallisuuden kannanottoja päätöksissään. Tärkeintä tässä on kuitenkin se, että oikeusriidan asianosaiset ja heidän asianajajansa ovat kiinnostuneita tietämään kaikki ne lähteet, joihin tuomioistuin on ratkaisunsa perustanut.

12. Olen itsekin käsitellyt Mattilan esitelmässä mainittua teemaa tuomion perustelemista koskevissa kirjoituksissani ja tiesin siksi, että Suomi eli sen tuomioistuimet, aina ylimpiä tuomioistuimia eli KKO:ta ja KHO:ta myöten, on puheena olevassa suhteessa melkoinen harvinaisuus maailmassa. Mattilan esitelmässä mainituista noin paristakymmenestä maasta Suomen kanssa peränpitäjän roolista kilpailee vain Ranska. Kaikissa muissa maissa oikeuskirjallisuuden hyödyntäminen ja tämän julkinen esiintuominen tuomion perusteluissa on aivan tavanmukaista, näin myös sellaisissa meidän kannalta eksoottisina pidetyissä maissa kuten Brasilia ja muut Etelä-Amerikan maat, Etelä-Afrikka ja Intia. Samoin Ruotsissa, Norjassa, Englannissa, Saksassa, Puolassa jne. oikeuskirjallisuuden kannanottojen esittäminen tuomion perusteluissa on jokapäiväinen ilmiö.

13. Professori Mattila kertoi esitelmässään lyhyesti myös syistä, joista johtuen eri maiden tuomioistuimien perusteluissa on päädytty hieman erilaiseen oikeuskirjallisuuden esittämistekniikkaan. Minulle oli uutta muun muassa se, että Ranskassa, jossa asianosaisille annetuissa tuomion kappaleissa ei siis mainita oikeuskirjallisuuden kannanottoja, julkaistaan toisaalta ylimpien tuomioistuimien toimesta tuomioiden kommentaareja, joissa mainitaan myös sivun tarkkuudella ne kirjat ja artikkelit, joissa esitettyjä kannanottoja tuomion perustelemisessa on hyödynnetty. Tällaiset kommentaarit ja kokoelmat palvelevat alempien tuomioistuinten, asianajajalaitoksen sekä oikeustieteellisen tutkimuksen tarpeita.

14. Suomessa ylimmät tuomioistuimet eivät sen sijaan välitä julkaista tällaisia ratkaisukommentaareja. Mattila kertoi, että korkeimman oikeuden internetissä olevassa Finlex-rekisterissä julkaistuissa ennakkopäätöksissä - niitä on julkaistu perusteluineen vuodesta 1980 alkaen - on viitattu oikeuskirjallisuuteen ainoastaan 24 tapauksessa. Pikaisesti tehdyn arvion mukaan KKO on antanut vuoden 1980 alusta lähtien noin 4 500 ennakkopäätöksenä julkaistua ratkaisua. Näistä siis vain 24:ssä tapauksessa on viitattu oikeuskirjallisuuteen! Jos tarkasteluun olisi otettu KHO:n ennakkopäätökset, ei tilanne olisi yhtään parantunut, sillä KHO viittaa päätöksissään vielä KKO:ta harvemmin oikeuskirjallisuuteen. - On maamme köyhä jne. ja tämä näyttää koskevan kyllä myös oikeuskulttuuriamme.

15. Tämän on todella hämmästyttävää, kun tiedämme, ainakin Heikki Mattilan puheenvuoron jälkeen, että vertailumaissa tällainen viittaaminen ja oikeuslähteiden hyödyntäminen on jokapäiväinen ilmiö. Mistä tämä ero johtuu? Tuskin siitä, että suomalaiset tuomarit eivät lukisi oikeudellista kirjallisuutta, vaikka tätäkin sopii kyllä toisinaan epäillä. Ranskan käytäntö on peräisiin Suuren vallankumouksen ajoilta, jolloin erinäisistä syistä katsottiin, että kirjoitettu laki on ainoa lähde, johon tuomioistuimet saavat ottaa huomioon ja ratkaisunsa perustaa. Tuomioistuimen ratkaisua pidettiin vain "lain suuna", joka ainoastaan lausuu julki se, mitä laki tietyssä tapauksessa tahtoo sanoa. Ajateltiin, että lait on mahdollista säätää niin yksityiskohtaisiksi, että tulkintaongelmia ei ole, vaan vastaus kaikkiin tapauksiin löytyy suoraan laista. Mutta kuten kaikki tiedämme, tämä ei ole pitänyt enää pariinsataan vuoteen paikkaansa.

16. Suomessa vastaus löytynee legalismista, joka on ollut suomalaiselle oikeusjärjestelmälle ja koko oikeudelliselle ajattelulle ominaista aina 1970-luvulle asti. Autonomian ajoilta lähtien meillä on sinänsä ymmärrettävistä "yleisistä syistä johtuen haluttu pitää tiukasti kiinni lain kirjaimesta "laki ennen mua syntynyt myös jälkeheni jää" - periaatteen mukaisesti ja jätetty kaikki muut oikeuslähteet vähemmälle huomiolle. Nykyisin oikeudellinen ajattelu on toki muuttunut paljon vapaampaan suuntaan. Tiedetään myös, että tuomioistuimissa ja varsinkin KKO:ssa ja hovioikeuksissa kyllä tutkitaan, joskus hyvinkin tarkkaan, mitä oikeuskirjallisuudessa on erilaisista tulkintaongelmista kirjoitettu ja esitetty. Mutta kun kukaan johtavista tuomaripersoonallisuuksista, jos sellaisia yleensä on löytynyt, ei ole halunnut kiinnittää asiaan huomiota, ovat tuomarit ja tuomioistuimet pitäytyneet vanhoissa tavoissaan ja tuomion kirjoitusmalleissa, jotka eivät ole edellyttäneet oikeuskirjallisuuden kannanottoihin viittaamista. Kun KKO ei ole näyttänyt puheena olevassa suhteessa edes ennakkopäätöksissään mallia, on ajateltu, että oikeuskirjallisuuteen viittaaminen perusteluissa on turhaa ja osoittaisi vain jonkinlaista briljeeraamisen halua.

17. Oikeuskirjallisuudessa kyllä on esitetty ja joskus jopa "vaadittu" - ainakin minä olen niin tehnyt - että tuomarit ryhtyisivät myös tässä suhteessa "eurooppalaisiksi" tuomareiksi ja ryhtyisivät perustelemaan tuomionsa avoimemmin ja viittaamaan rohkeasti myös oikeuskirjallisuuteen. Mutta kuten monessa muussakin asiassa, tuomarit eivät ole välittäneet myöskään tässä asiassa "kotkotuksille" korviaan lotkauttaa. Kun mitään uutta ei ole ylemmän tai ylimmän tuomioistuimen toimesta vaadittu, niin lienee ajateltu, että mikäpä tässä - miksi ihmeessä pitäisi ihan "omin päin" ryhtyä tekemään jotain tuomioiden perustelujen kehittämiseksi. Siis tyypillistä virkamiesmäistä ajattelua, kaikki tyyni. - Ei edes niissä Rovaniemen hovioikeuden yleisellä tasolla kiitellyssä ja palkitussa laatuhankkeessa ole asiaan kiinnitetty huomiota; minusta kyllä kannattaisi.

18. Nämä ovat asioita ja syitä, joista johtuen Suomen tuomioistuimet aina ylintä porrasta myöten vaikuttavat joskus ikään kuin kehitysmaan tasolla olevalta tuomioistuinlaitokselta. Professori Heikki Mattila ei herrasmiehenä esitelmässään pohtinut tai edes maininnut syitä suomalaiseen käytäntöön. Varmasti hänellä oli tässä suhteessa tiettyjä ajatuksia, mutta kun KKO:n presidentti sattui istumaan kuulijakunnan etupenkissä, ei Mattila välittänyt ottaa asiaa puheeksi saati sitten esittää kritiikkiä. Minusta näytti kyllä yläviistosta katsottuna siltä, että presidentti Koskelo vaikutti Mattilan esitelmää kuunnellessaan aika mietteliäältä, joten ehkä perästä kuuluu ja KKO ryhtyy joskus tulevaisuudessa näyttämään perusteluissaan alemmille instansseille esimerkkiä siitä, miten tuomion perusteluissa voidaan viitata myös oikeuskirjallisuuteen. Eihän se ole sen ihmeellisempää kuin KKO:n ennakkopäätöksiin tai lakien esitöihinkään viittaaminenkaan, mitä KKO kyllä harrastaa, hovioikeudet ja käräjäoikeudet eivät yleensä kyllä sitäkään - laatukoulutuksesta huolimatta.

19. Mutta juhlat jatkui Junttilassa, kuten Juha Watt Vainion iskelmässä aikoinaan laulettiin! Yliopistolla juhlaseminaarista väki, opiskelijoita lukuun ottamatta, siirtyi pikkuhiljaa hovioikeuden juhlavastaanotolle eli kokkareille, jossa minulla oli mahdollisuus tavata entisiä tuomarikollegoja ja muitakin tuttuja aina Vaasan hovioikeuden ex-presidentti Erkki Rintalasta ja valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäestä alkaen. - Niin, unohdinkin edellä mainita, että juhlaseminaarissa hovioikeuden niin sanottujen sidosryhmien - minusta sana "sidosryhmä" ei kyllä oikein sovi riippumattoman tuomioistuimen toimijakumppaneita tarkoittavaksi termiksi - tervehdyksen esittivät Matti Kuusimäki, Asianajajaliiton puheenjohtaja Riitta Leppiniemi sekä lääninpoliisijohtaja Pentti Saira edustamiensa "sidosryhmien" puolesta. Matti Kuusimäki ei tällä kertaa maininnut syyttäjien vähäistä lukumäärää muistaakseni kertaakaan, mutta esitti muuten aika synkän vision rikollisuuden kehityksestä ja sen torjunnasta Suomessa. - Kun hovioikeuden juhlapöydän antimet oli nautittu, mentiin tietysti vielä jatkoille paikallisiin ravitsemusliikkeisiin, itse poikkesin hyvässä seurassa Hotelli Pohjanhovin alakerrassa.

20. Eikä tässä vielä kaikki. Seuraavana päivänä eli perjantaina 27.11. professori Heikki E.S. Mattila, joka siirtyy ensi vuoden alussa eläkkeelle, piti yliopistolla emeritusluennon aiheesta Oikeuslingvistiikka tänään ja huomenna, erään virkakauden tilinpäätös. Suomalainen Lakimiesyhdistys myönsi pari kolme viikkoa sitten Heikki Mattilalle vuoden 2009 oikeustieteilijän palkinnon - eräänlainen juridiikan Finlandia-palkinto - ja Matthias Calonius -seura valitsi Mattilan vuoden 2009 oikeushistorioitsijaksi. Erityismaininnan seura antoi Mattilan muutaman vuoden takaiselle laajalle teokselle Vertaileva oikeuslingvistiikka, joka on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla ja josta tullaan piakkoin ottaman saksan- ja ranskankieliset painokset. Mattilan luennon jälkeen nautittiin kakkukahvit. Myöhemmin illalla oikeustieteiden tiedekunnan henkilökunta kokoontui Ravintola Oppipoikaan, jossa pidettiin Heikki Mattilan läksiäiskaronkka. Siellä ei tyydyttykään enää pelkkään kahviin.

21. Tässä oli lyhykäisyydessään raporttini viime viikon tapahtumista Rovaniemellä. Fyysisesti jo hieman raskaaksi loppuviikkoa kohti kääntynyt, mutta silti kaikin puolin antoisa reissu.

192. Hovioikeusprosessin uudistaminen, osa III: jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltamisala

Kouvolan hovioikeus

1. Hallituksen esityksen 105/2009 mukaan jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltamisalan piiriin kuuluvissa valitusasioissa asianosainen tarvitsee hovioikeuden myöntämän luvan ennen asian siirtämistä lupakäsittelyä seuraavaan jatkokäsittelyyn eli niin sanottuun täystutkintaan (ehdotettu uusi OK 25a luku). Toisin kuin seulontamenettelyssä, lupakäsittelyyn eivät joudu kaikki valitusasiat. Lähtökohtaisesti lupamenettelyyn joutuvat riita- ja rikosasiat, mutteivät erilaiset hakemusasiat, kuten esimerkiksi pakkokeinoasiat, turvaamistoimiasiat (OK 7 luku), lähestymiskieltoasiat tai liiketoimintakieltoasiat.

2. Jatkokäsittelylupajärjestelmässä on kolme keskeistä osiota: a) lupajärjestelmän soveltamisala (mitkä asiat kuuluvat lupajärjestelmän piiriin), b) luvan myöntämisen edellytykset (millä perusteilla lupa voidaan myöntää tai on myönnettävä) ja c) lupamenettely. Minulla oli alun perin tarkoitus käsitellä tässä blogissa kaikkia kolmea asiakokonaisuutta. Mutta kun ilmeni, että jo a-kohdassa mainitun osion osalta tekstiä tulee ihan tarpeeksi, ja kun on jo myöhä, on parasta, että palaan b- ja c -kohdan osalta asiaan myöhemmin. Kun myös hovioikeuden pääkäsittelyä koskevaa säännöstöä eli OK 26 lukua olisi vielä tarkoitus selostaa, näyttää tästä hovioikeusprosessin uudistamisprojektistani tulevan viisiosainen. Pahoittelen! - Aion hyödyntää tätä kirjoitussarjaa prosessioikeuden opetuksessani.

3. Riita-asioissa uutta lupajärjestelmää sovelletaan vain rahasaamista koskevissa valitusasioissa, joista tyypillisimpiä ovat velan tai vahingonkorvauksen maksamista koskevat asiat. Esimerkiksi holhousta, isyyden vahvistamista tai kumoamista taikka lapsen huoltoa koskevat asiat jäävät lupajärjestelmän ulkopuolelle, toisin sanoen niissä valittaja ei tarvitse jatkokäsittelylupaa; lapsen elatusta koskevat asiat on myös rajattu järjestelmän ulkopuolelle, vaikka niissä on kyse rahasaamisesta.

4. Riita-asiassa tarvitaan lupa, jos valituksessa esitetyn vaatimuksen ja käräjäoikeuden lopputuloksen välinen erotus eli ns. häviöarvo ei ole yli 10 00 euroa (ehdotettu OK 25a:5). Oikeudenkäyntikuluja ja vaatimukselle laskettua korkoa ei oteta huomioon häviöarvoa laskettaessa. Mutta jos valitus koskee vain oikeudenkäyntikuluja, asiassa tarvitaan jatkokäsittelylupa (OK 25a:10).

5. Häviöarvo vaikuttaa ensi näkemältä tarkalta kriteeriltä, mutta käytännössä voi tulla esiin erilaisia tulkinnanvaraisia ja hyvinkin mutkikkaita tilanteita. Ratkaisevaa on siis se, kuinka paljon valittaja on hävinnyt käräjäoikeudessa. Häviöarvo ei ole kuitenkaan käräjäoikeudessa esitetyn vaatimuksen ja käräjäoikeuden tuomion välinen erotus, vaan valituskirjelmässä esitetyn vaatimuksen ja käräjäoikeuden tuomion välinen erotus. Lisäksi on huomattava, että jatkokäsittelylupa ei ole asia- vaan asianosaiskohtainen, eli luvan tarve samassa asiassa arvioidaan jokaisen valittajan osalta erikseen. Riidan molempien osapuolten hakiessa muutosta, tilanne voi siis olla sellainen, että toinen asianosaisista (kantaja tai vastaaja) tarvitsee luvan, mutta vastapuoli ei, vaan hän pääsee suoraan täystutkintaan. Jos kantaja esimerkiksi on vaatinut jutussa 100 000 euron suuruista vahingonkorvausta, ja hänen vaatimuksensa on hyväksytty 90 000 euron osalta, hän tarvitsee valitusluvan, kun hän hovioikeudessa vaatii häviämänsä 10 000 euroa. Sen sijaan kanteen hylkäämistä kokonaan valituksessaan vaativa vastapuoli ei tarvitse jatkokäsittelylupaa.

6. Häviöarvo on minusta mitoitettu liian korkeaksi. Kun edellisen kerran eli vuonna 1997 esitettiin muutoksenhalulupaa hovioikeuteen, luvan tarpeellisuus olisi määräytynyt 20 000 markan eli 3 360 euron häviöarvon perusteella. Ruotsissa marraskuun alkuun 2008 asti voimassa olleen lain mukaan valituslupa (prövningstillstånd) tarvittiin, jos riidan kohteen arvo ei ylittänyt 41 000 kruunua eli noin 4 400 euroa. Ruotsissa ei siis käytetty häviöarvoa, vaan muutoksenhakijan valituksessaan vaatimaa määrää. Tämä olisikin häviöarvoa selväpiirteisempi kriteeri eikä aiheuttaisi tulkintavaikeuksia. Vuosi sitten Ruotsissa voimaan tulleessa laissa on riita-asioissa luovuttu kokonaan rahamäärään perustuvasta lupakriteeristä ja tutkintaluvasta on tehty yleinen eli se tarvitaan kaikkien riita-asioissa tehtävien valitusten osalta.

7. Suomessakin voitaisiin harkita Ruotsin oikeuden mukaista yleisen valitusluvan mallia, joka olisi oikeudenmukainen vaihtoehto. Rahamääräisellä saamisella on hyvin vaihteleva merkitys eri ihmisille ja etenkin asianosaisen varallisuusasema vaikuttaa paljolti siihen, kuinka suuri merkitys häviöarvolla on hänelle. Esimerkiksi 20 000 euron riidassa jo 10 000 euron häviöllä, jolloin valittaja siis tarvitsee jatkokäsittelyluvan, on suuri merkitys asianosaisille, etenkin jos hän ei ole saanut käräjäoikeuden tuomiolla korvausta vaatimistaan oikeudenkäyntikuluista, kun taas vaikkapa 500 000 euron riidassa 10 000 euron häviöllä ei ole asianosaiselle enää samanlaista merkitystä.

8. Ehdotettua 10 000 euron häviöarvoa ei ole lakiesityksessä perusteltu eikä sitä voidakaan juuri perustella, koska "hatusta" on vain ollut vedettävä jokin rahamäärä. Asettamalla häviöarvoksi 10 000 euroa lakiesityksessä on pyritty saattamaan mahdollisimman paljon riita-asioita lupajärjestelmän soveltamisalan piiriin. Minusta rahamääräistä häviöarvoa ei tulisi asettaa missään tapauksessa 5 000 euroa suuremmaksi. Sitä paitsi kriteeriksi tulisi asettaa esitetyn häviöarvon sijasta kannevaatimuksen arvo eli se, mitä on vaadittu kantajan haastehakemuksessa, tai sitten hovioikeudelle tehdyssä valituksessa esitetyn vaatimuksen taikka useiden vaatimusten yhteinen arvo. Jos esitettyyn häviöarvoon kuitenkin päädytään, tulisi sen olla asia- eikä asianosaiskohtainen.

9. Mainitut vaihtoehtoiset kriteerit selkeyttäisivät järjestelmää. Jos hallituksen lakiesitys hyväksytään sellaisenaan, on ilmeistä, että lupajärjestelmän soveltamisessa syntyy mutkikkaita ja tulkinnanvaraisia tilanteita, jotka aiheuttavat hovioikeudelle vain tarpeetonta lisätyötä. Voi käydä jopa niin, että kysymys siitä, kuuluuko valitus lupajärjestelmän piirin vai ei, aiheuttaa hovioikeudelle paljon enemmän pohdintaa kuin valitusluvan myöntämisen edellytysten harkitseminen.

10. Sitten valitusluvan soveltamisalasta rikosasioissa. - Lakiesityksen mukaan syytetty tarvitsee valitusluvan, jos häntä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin neljä kuukautta vankeutta (OK 25a:6.1). Oikeusneuvos Kari Kitusen komitean mietinnössä (KM 2008:3) ehdotettiin ankarammaksi tuomituksi rangaistukseksi tässä suhteessa kolmea kuukautta vankeutta. Vertailun vuoksi on syytä todeta, että Ruotsissa syytetyn valituksen suhtaudutaan lempeämmin kuin kuin Suomessa, sillä Ruotsissa syytetty tarvitsee valitusluvan vain silloin, kun hänet on tuomittu sakkorangaistukseen; vankeusrangaistukseen tuomitun valitukseen ei sovelleta tutkintalupaa, vaikka tuomittu rangaistus olisi vain vankeusrangaistuksen minimi eli 14 päivää.

11. Myös tässä kohtaa näkyy selkeästi suomalaisen oikeusministeriön (ja hovioikeuksien) pyrkimys ja halu saattaa valituslupajärjestelmään piirin niin paljon valituksia kuin suinkin. Minusta pitäisi olla selvää, että jos ihminen on tuomittu käräjäoikeudessa vankeusrangaistukseen, vaikka vain ehdolliseen vankeuteen, hänellä tulisi olla rangaistuksen pituudesta riippumatta aina oikeus valittaa hovioikeuteen ilman valituslupakynnystä tai muita vastaavia rajoitteita.

12. Syytetty ei tarvitse rikosasiassa valituslupaa, jos hänet on tuomittu viralta pantavaksi, 10 000 euroa suurempaan menettämisseuraamukseen, yli 10 000 euron suuruiseen yhteisösakkoon, ei myöskään siinä tapauksessa, että virallinen syyttäjä tai asianomistaja ei jäljempänä (kohta 19) selostetuin tavoin tarvitse jatkokäsittelylupaa. Jos siis syytetty on tuomittu käräjäoikeudessa menettämän rikoshyötynä enemmän kuin 10 000 euroa, hän ei tarvitse rikosasiassa valituslupaa, vaikka hänelle käräjäoikeudessa tuomittu vankeusrangaistus on alle neljä kuukautta vankeutta.

13. Ehdotettua OK 25a:6:ää sovellettaessa merkitystä ei ole sillä, koskeeko valitus syyksilukemista (näyttöä), rangaistuksen mittaamista tai muuta rikosoikeudellista seuraamusta. Ratkaisevaa on yksinomaan se, onko tuomittu rangaistus ankarampi kuin neljä kuukautta vankeutta. Merkitytä ei ole myöskään sillä, onko vankeusrangaistus tuomittu ehdollisena tai ehdottomana taikka yhdyskuntapalveluna eikä myöskään sillä, onko ehdollisen vankeuden ohella tuomittu sakkoa. Jos siis valitus koskee vain ehdollisen vankeusrangaistuksen ohella tuomittua sakkoa (oheissakkoa), määräytyy kysymys jatkoluvan tarpeellisuudesta yksinomaan tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen perusteella.

14. Jatkokäsittelyluvan kannalta merkitystä ei ole sillä, onko syytetty tuomittu rangaistukseen yhdestä vai useammasta rikoksesta. Vankeusrangaistuksen ohessa tuomittua muuta rikosoikeudellista seuraamusta, kuten esimerkiksi ajokieltoa ja metsästyskieltoa, ei oteta huomioon rangaistuksen ankaruutta harkittaessa. Jos esimerkiksi rattijuopumustapauksessa valitus koskee sekä vankeusrangaistusta että ajokieltoa, määräytyy kysymys valitusluvan tarpeellisuudesta yksinomaan vankeusrangaistuksen pituuden perusteella.

15. Luvan myöntämistä harkittaessa ei ole merkitystä sillä, minkälaisesta ja kuinka vakavasta rikoksesta vastaaja on ollut syytteessä tai miltä osin hän hakee käräjäoikeuden tuomioon muutosta. Jos syytetty on tuomittu käräjäoikeudessa törkeästä rattijuopumuksesta neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja lisäksi määrätty kolmeksi vuodeksi ajokieltoon, ja hän valittaa hovioikeuteen ainoastaan ajokiellon pituuden osalta, tarvitsee hän jatkokäsittelyluvan, vaikka rikoksesta voi seurata maksimissaan kahden vuoden vankeusrangaistus. Tilanne on sama esimerkiksi eläintenpitokiellon tai mun vastaavan lisäseuraamuksen osalta.

15a. Ollaanko vielä kärryillä ja ymmärretään, mistä on kysymys? Eivät säännökset (ja tulkintavaikeudet) vielä tähän lopu. - Jos rikosasiassa tehty valitus koskee myös syytteeseen tarkoitettuun tekoon perustuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta, esimerkiksi vahingonkorvausvaatimusta, jonka häviöarvo on enemmän kuin 10 000 euroa, ei syytetty tarvitse jatkokäsittelylupaa kyseisen teon osalta (OK 25a:7.3). Sama koskee asianomistajan valitusta (OK 25a:8).

16. OK 25a:7.3:n säännöksessä myös-sana merkitsee sitä, että jos syytetty valittaa vahingonkorvauksen osalta ja häviöarvo ko. muutosvaatimuksen osalta on enemmän kuin 10 000 euroa, hän ei tarvitse valituslupaa valittaessaan myös syyksilukemisesta tai rangaistuksen mittaamisesta sen rikoksen osalta, johon tuomittu vahingonkorvaus perustuu. Jos syytetty sen sijaan tällaisessa tapauksessa valittaisi vain esimerkiksi rangaistuksen mittaamisesta (vaatien rangaistuksen alentamista), kyseistä säännöstä ei sovellettaisi, vaan syytetty tarvitsisi valitusluvan, jos hänelle tuomittu rangaistus on neljä kuukautta vankeutta tai sitä lievempi rangaistus. Jottei asia olisi turhan yksinkertainen, niin kyseinen lainkohta merkitsee edelleen sitä, että siinä tarkoitetun yksityisoikeudellisen vaatimuksen vaikutus luvan tarpeellisuuteen koskee ainoastaan sitä yksittäistä tekoa, johon vaatimus perustuu; tämän on selvää, eikö niin? Jos syytetty on tuomittu useista rikoksista yhteiseen rangaistukseen, ja rangaistus ei ole ankarampi kuin neljä kuukautta vankeutta, tarvitsee hän jatkokäsittelyluvan hakiessaan, jos hän hakee muutosta muiden kuin sen teon osalta, johon yli 10 000 euron suuruinen vahingonkorvausvaatimus on perustunut.

17. Ruotsin oikeuden mukaan tutkintalupaa (prövningstillstånd) koskevat säännökset ovat selkeämmät ja yksinkertaisemmat kuin Suomeen nyt ehdotetut säännökset, joita varten lakiin joudutaan ottamaan kokonaan uusi OK 25 a luku, jossa on 19 pykälää. Ruotsin laissa luvan soveltamisala on säädetty yhtenäiseksi syytetyn ja virallisen syyttäjän (sekä asiaomistajan) valituksen osalta. Rikosasiassa tutkintalupa tarvitaan asiassa, jossa syytettyä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin sakkoon tai hänet on vapautettu sellaista rikosta koskevasta syytteestä, josta säädetty ankarin rangaistus on kuusi kuukautta vankeutta. Säännös on selvä ja yksinkertainen ja tarkoittaa jälkimmäisen lauseen osalta sitä, että syyttäjä tai asianomistaja eivät tarvitse lupaa esimerkiksi silloin, kun rikoksesta säädetty maksimirangaistus on yli 6 kuukautta vankeutta.

18. Suomessa ei ole kuitenkaan tyydytty Ruotsin mallin mukaiseen selkeään sääntelyyn, vaan lakiin tullaan ottamaan virallisen syyttäjän ja asianomistajan tekemän valituksen osalta erilliset säännökset jatkokäsittelyluvan soveltamisalasta. Tavoite on jälleen selvä ja sama kuin syytetyn valituksen ja riita-asioissa vaadittavan jatkokäsittelyluvan kohdallakin: laajentaa myös tältä osin jatkokäsittelyluvan soveltamisalan piirin joutuvien valitusten määrää ja keventää näin "varsinaisen" tutkinnan ("täystutkinnan") osalta hovioikeuksien työtä. Mutta tällainen sääntely vain entisestään monimutkaista lakia ja aiheuttaa käytännössä ylimääräisiä ja tarpeettomilta tuntuvia tulkintaongelmia.

19. Virallinen syyttäjä ja asianomistajat tarvitsevat jatkokäsittelyluvan, jos valitus koskee rikosta, josta ei syytteessä mainittujen seikkojen vallitessa tehtynä ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai enintään kaksi vuota vankeutta (Ok 25a:71 ja 8). Kyseessä on siis sellainen rikosasia, jota ROL 5a luvun mukaan ei voida käsitellä käräjäoikeudessa kirjallisessa menettelyssä, vaan joka on käsiteltävä käräjäoikeuden suullisessa pääkäsittelyssä. Säännösten sanamuodosta seuraa, että rangaistuksen yleisiä vähentämisperusteita, kuten esimerkiksi teon jäämistä yritysasteelle, nuoruutta tai vähentynyttä syyntakeisuutta, ei oteta huomioon rangaistusasteikon ankaruutta arvioitaessa. Ratkaisevaa valitusluvan tarpeen määräytymisen osalta on sen rikoksen rangaistusasteikko, josta syyttäjä tai asianomistaja esittävät hovioikeudessa rangaistusvaatimuksen, tässä suhteessa voi tapahtua muutoksia ja tarkennuksia alkuperäiseen syytteeseen nähden.

20. Asianomistaja ei kuitenkaan tarvitse jatkokäsittelylupaa (vaikka hän siis muutoin sen tarvitsisi), jos hänen valituksensa koskee myös valituksessa tarkoitettuun tekoon perustuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta, käytännössä vahingonkorvausvaatimusta, jonka häviöarvo on enemmän kuin 10 000 euroa (ehdotettu OK 25a:8:n 2. virke). Jos asianomistaja esimerkiksi valittaa varkauden tai vammantuottamuksen perusteella tuomitun vahingonkorvauksen määrästä, ja häviöarvo ylittää 10 000 euroa, hän ei tarvitse lupaa valittaessaan myös rangaistuksen mittaamisesta (määrästä) kysymyksessä olevan teon osalta, vaikka varkauden (RL 28:1.1) enimmäisrangaistus on yksi vuosi kuusi kuukautta vankeutta ja vammantuottamuksen (RL 21:10) kuusi kuukautta vankeutta. Jos asianomistaja sitä vastoin valittaisi mainituissa tapauksissa vain rangaistuksen mittaamisesta, hän tarvitsisi jatkokäsittelyluvan.

21. Mutta vielä yksi tärkeä pointti jatkokäsittelylupajärjestelmästä. Jos lakiin otettaisiin, kuten oikeusneuvos Kari Kitusen puheenjohdolla toiminut komitea (KM 2008.39 ehdotti, vain edellä mainitut säännökset syytetyn ja toisaalta syyttäjän ja asianomistajan valituksen osalta, muodostuisi tilanne syytetyn kannalta epäoikeudenmukaiseksi, sillä lupakynnys olisi syyttäjän ja asianomistajan osalta tosiasiallisesti matalampi kuin syytetyn osalta eli syytetyn oikeus täystutkintaan olisi heikompi kuin virallisen syyttäjän ja asianomistajan vastaava oikeus. Tästä epäjohdonmukaisuudesta huomautettiin joissakin komitean mietinnön johdosta annetuissa lausunnoissa. Hallituksen esitykseen onkin nyt otettu syytetyn valituksen osalta säännös, joka näyttäisi oikaisevan tämän epäkohdan. Ehdotetun OK 25a luvun 7 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan syytetty ei tarvitse jatkokäsittelylupaa, jos myöskään virallinen syyttäjä (tai asianomistaja) ei sitä tarvitse.

22. Tämä tarkoittaa sitä, että tilanteessa, jossa yksittäisen rikoksen rangaistusasteikon maksimirangaistus ylittää kaksi vuotta vankeutta, syytetty ei tarvitse jatkokäsittelylupaa hakiessaan sanotun rikoksen osalta muutosta käräjäoikeuden tuomioon. Esimerkiksi seksuaalisesta hyväksikäytöstä (RL 20:3) säädetty rangaistusasteikko on sakkoa tai enintään neljä vuotta vankeutta. Jos syytetty on tuomittu kyseisestä rikoksesta neljäksi kuukaudeksi vankeuteen, saa hän siten valittaa hovioikeuteen tarvitsematta jatkokäsittelylupaa, koska myöskään virallinen syyttäjä tai asianomistaja eivät tarvitse sanotussa asiassa valitustaan varten sanottua lupaa. OK 25a:6.2:n 4 kohtaa sovelletaan riippumatta sitä, onko syyttäjä tai asianomistaja valittanut käräjäoikeuden tuomiosta tai ei.

23. Väliarviona voidaan todeta, että Suomen lakiin hyvin todennäköisesti tuleva hovioikeuden jatkokäsittelylupajärjestelmä on muutosta käräjäoikeuden tuomioihin hakevien asianosaisten kannalta selvästi tylympi kuin Ruotsin hovioikeuksissa voimassa oleva tutkintalupasysteemi (prövningstillstånd) sekä säännösten että käytännön kannalta. Naapurimaiden säännösten erilaisuudesta on jo edellä ollut puhe. Kummassakin maassa lupajärjestelmällä on rikosasioiden osalta suurempi täystutkintaa rajoittava merkitys kuin riita-asioissa.

24. Tilastojen ja tehtyjen selvitysten valossa Ruotsissa lupajärjestelmän piiriin kuului vuonna 2005 rikosasiavalituksista ainoastaan 13,7 prosenttia (ks. KM 2008:3 s. 39); Ruotsissa on siis, kuten edellä totesin, käytössä yhtenäinen lupajärjestelmä syytetyn ja syyttäjän (ja asianomistajan) valituksen osalta. Suomessa jatkokäsittelylupajärjestelmän vaikutuksista kahdessa hovioikeudessa tehtyjen selvitysten mukaan rikosasian vastaaja tulisi tarvitsemaan jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu kolmea kuukautta ankarampaan rangaistukseen, noin 50 %:ssa rikosvalituksista (ks. KM 2008:3 s. 96 ja HE 105/2009 s. 34); lakiesityksessähän sanottu kolme kuukautta on korotettu neljäksi kuukaudeksi vankeutta. Ruotsissa tutkinta- eli valituslupaa vaille vuonna 2005 tehdyistä rikosvalituksista jäi 11 %. Suomessa arvioidaan, että 30 % rikosvalituksista pysähtyy jatkokäsittelyluvan epäämiseen. Ruotsissa suurin osa valitusluvan saaneista asioista käsitellään suullisessa pääkäsittelyssä, Suomessa vain noin kolmannes; Suomessa pääkäsittelyjen osuutta on tarkoitus supistaa.

25. Melkoisia eroja kahden naapurimaan välillä! Vaikuttaa vahvasti siltä, että Suomessa lainsäätäjä - hovioikeuksien ja KKO:n tavallaan painostamana - aikoo kurmottaa "pikkujutuissa" hovioikeuteen valittavia asianosaisia ja heidän oikeusturvaansa oikein kunnolla, jotta hovioikeudet voisivat "turhilta" valituksilta rauhassa keskittyä "todellisten" ja tärkeiden valitusten käsittelyyn. Vähäarvoisiksi katsotuissa asioissa muutoksenhakijan oikeusturvaa merkittävä huononnus.

26. Suomalaisilla hovioikeuksilla ja hovioikeustuomareilla on asiamääriä koskevien tilastojen perusteella jo nykyisin paljon helpompaa ruotsalaisiin hovioikeuksiin ja kollegoihinsa verrattuna, voitaisiin kenties jopa puhua jonkinlaisista kissanpäivistä. Hovioikeuksien ja hovioikeustuomareiden työtä tullaan hovioikeusprosessin uudistuksella edelleen keventämään. Onhan kummassakin maassa yhtä paljon hovioikeuksia ja hovioikeustuomareita, kuten olen edellisissä blogeissani selvittänyt. Ruotsissa hovioikeustuomarit kuitenkin ratkaisevat kaksi kertaa enemmän asioita kuin suomalaiset kollegansa. Käräjäoikeuksien lukumäärä vähenee ensi vuoden alusta 51:stä 27:ään, mutta kukaan ei ole toistaiseksi puhunut hovioikeuksien lukumäärän mahdollisesta vähentämisestä mitään.

27. Eilen perjantaina vahvistettiin Tasavallan presidentin esittelyssä lainsäädäntö, jolla loputkin lääninhallitukset lakkautetaan vuoden lopussa. Lääninhallituksilla on Suomessa yhtä pitkät perinteet kuin hovioikeuksillakin; 1600-luvulla Suomessa oli jo neljä lääninhallitusta, mutta vain yksi eli Turun hovioikeus ja 1970-luvulla perustettiin lisää lääninhallituksia. Kukaan ei tunnu jäävän kaipaamaan lääninhallituksia, puoluepoliittisin perustein nimitettyjä maaherroja tai heidän prameita uudenvuodenpäivän vastaanottajaisiaan. Mutta hovioikeudet tuntuvat olevan Suomessa viimeinen linnake ja "vahva turva aivan", eikä niiden lukumäärään, toimintatapoihin tai moniin epäkohtiin puuttumista pidetä korrektina.

28. Mitä enemmän olen nyt lukenut hovioikeusmenettelyn uudistamista ja jatkokäsittelylupajärjestelmää koskevia lainvalmisteluasiakirjoja (KM 2008:3 ja HE 105/2009 vp), sitä enemmän minusta on alkanut epäilyttää, että onko tässä uudistuksessa kerta kaikkiaan mitään järkeä. Ajatelkaapa nyt, jatkokäsittelylupajärjestelmää varten pitää säätää kokonainen uusi luku oikeudenkäymiskaareen (OK 25a luku). Luku sisältää parikymmentä varsin tulkinnanvaraista pykälää, jotka tulevat aiheuttamaan muutoksenhakijoille ja hovioikeuksille lisää tarpeetonta, lähinnä näpertelyksi luonnehdittavaa työtä. Yksinomaan sen selvittäminen, kuuluuko valitus lupajärjestelmän soveltamisalueeseen, tulee aiheuttamaan monia tulkintaongelmia. Jos lupa tällaisissa tapauksissa evätään, pyytää muutoksenhakija useimmiten melkoisella varmuudella valituslupaa KKO:lta, siis vain siitä kysymyksestä, onko hovioikeus menetellyt oikein evätessään häneltä jatkokäsittelyluvan. Näin myös KKO:n työmäärä tulee uudistuksen myötä lisääntymään.

29. Jos kaikki hovioikeustuomarit olisivat ammattieettisesti korkealla tasolla, voitaisiin koko ehdotettu OK 25 a luku tulkinnanvaraisine pykälineen korvata yhdellä ainoalla valmistelua koskevalla lyhyellä pykälällä:

- Jos valitus on ilmeisesti perusteeton, hovioikeus saa valmistelua enempää jatkamatta heti ratkaista asian tuomiolla.

30. Toisin sanoen, hovioikeuden ei tarvitsisi tällaisessa ilmiselvässä tapauksessa edes pyytää valittajan vastapuolelta vastausta. Tällainen säännös otettiinkin lakiin vuoden 1998 hovioikeusuudistuksen yhteydessä. OK 26 luvun 3 §:ssä (165/1998) nimittäin säädettiin, että jos valitus jätetään (prosessinedellytyksen puuttumisen vuoksi) tutkimatta tai se on selvästi perusteeton, hovioikeuden ei tarvitse pyytää valituksen johdosta valittajan vastapuolelta vastausta; valitus voitiin tällöin siis hylätä heti, vaikka tästä ei nimenomaan säännöksessä mainittukaan. Käytännössä hovioikeudet eivät kuitenkaan juuri koskaan soveltaneet tätä säännöstä eivätkä tutkineet valmisteluvaiheessa, oliko valitus ilmeisesti perusteeton. Näin luultavasti siksi, että tällaisen tilanteen varalta ei ollut olemassa mitään vanhaa "mallia!" Minusta tämä olisi ollut riittävä seulontaa koskeva säännös, jos vain sitä olisi rohjettu käyttää ja soveltaa oikein, muistutinkin tästä omassa lausunnossani oikeusministeriölle. Mutta hovioikeudet, KKO ja lainsäätäjä olivat eri mieltä ja päättivät poistaa sittemmin mutkikkaaksi ja tulkinnanvaraiseksi osoittautuneen seulontamenettelyn säätämisen yhteydessä kyseisen säännöksen kokonaan laista.

31. Ilmeisesti lainsäätäjä katsoo, ettei hovioikeuksien ja niiden tuomareiden hyvään tahtoon ja vilpittömyyteen sekä lainsoveltamiskykyyn voida oikein luottaa, koskapa lakiin tullaan nyt HE:n 105/2009 mukaisesti ottamaan hyvin monimutkaiset säännökset, joilla halutaan pikkutarkasti ohjata ja määrätä valitusluvan piiriin kuuluvista asioista samoin kuin luvan myöntämisen perusteistakin.

32. Hovioikeuden valituslupajärjestelmä soveltuisi sellaisiin prosessijärjestyksiin, joiden mukaan toisen asteen käsittely on pääsäännön mukaan suullinen. Tällaisissa oikeusjärjestyksissä valituslupajärjestelmä on aluksi otettukin. Myös Ruotsin hovioikeusmenettely on pääsäännön mukaan suullista, kuten olen aikaisemmin kertonut. Valituslupajärjestelmä on itse asiassa tarkoitettu pääkäsittelyyn menevien valitusasioiden kirjallista valmisteluksi. Mutta Suomessahan tilanne on toinen, sillä meillä itse "pääkäsittely" on pääsäännön mukaan kirjallista esittelymenettelyä, jonne asianosaiset eivät pääse mukaan. Hovioikeusprosessissa on siis todellisuudessa kaksi kirjallisen käsittelyn vaihetta: ensin jatkokäsittelylupajärjestelmä ja sitten "päälle" kirjallinen esittelymenettely. - Kummallista, kun kukaan (muu) ei ole aiemmin tätäkään seikkaa havainnut.

33. No, onhan OK 25a lukuisista säännöksistä toki jotain hyötyäkin. Niiden perusteella prosessioikeuden tenteissä opiskelijoiden vastattaviksi voidaan laatia visaisia kysymyksiä. Ajatellaanpa esimerkiksi seuraavanlaista tilannetta:

- Syytetty on tuomittu käräjäoikeudessa kahdesta rikoksesta eli rikoksesta 1 (kavallus) ja rikoksesta 2 (petos) 80 päivän vankeusrangaistukseen. Syytteessä on vaadittu syytetyn tuomitsemista rangaistukseen myös toisesta petosrikoksesta (syytekohta 3), mutta syyte on tältä osin hylätty. Asianomistajalle on tuomittu vahingonkorvausta rikoksen 1 osalta 12 000 euroa. Syyttäjä haluaa valituksessaan hovioikeudelle tarkentaa rikoksesta 1 esittämäänsä syytettä ja ilmoittaa nyt uusien, vasta käräjäoikeuden tuomion jälkeen tietoonsa tulleiden seikkojen perusteella vaativansa syytetylle rangaistusta syytekohdan 1 osalta törkeästä kavalluksesta tai joka tapauksessa käräjäoikeuden kavalluksesta tuomitseman rangaistuksen koventamista vankeusrangaistukseksi. Asianomistaja puolestaan toistaa valituksessaan käräjäoikeudessa esittämänsä korvausvaatimukset, syytekohdan 1 osalta 15 000 euroa ja syytekohdan 2 osalta 15 000 euroa, ja vaatii lisäksi, käräjäoikeudessa esittämänsä syytteen toistaen, syytetyn tuomitsemista rangaistukseen myös syytekohdan 3 osalta. Syytetty taas vaatii valituksessaan sekä syytteiden että korvausvaatimusten hylkäämistä kokonaisuudessaan.

- Olet hovioikeuden esittelijä. Laadi mietintö, jossa selostat asianomaiset lainkohdat mahdollisimman tarkasti ilmoittaen, miltä osin ja miksi valittajat tarvitsevat asiassa jatkokäsittelyluvan ja miltä osin sanottua lupaa ei tarvita.

191. Matti Kuusimäen yliampuvat lausunnot kummastuttavat

Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki Ylen kuvassa

1. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki on pyytänyt eroa virastaan 1.3.2010 alkaen, jolloin hän jää eläkkeelle. Kuusimäki on ensimmäinen valtakunnansyyttäjä. Hän aloitti virassaan vuonna 1997, vasta silloin Suomeen perustettiin itsenäinen syyttäjälaitos.

2. Matti Kuusimäki on onnistunut syyttäjälaitoksen organisoinnissa ja johtamisessa, syyttäjien koulutuksessa ja monissa muissa ylimmän syyttäjän velvollisuuksiin kuuluvissa tehtävissään erinomaisesti. Syyttäjälaitos on paljon paremmin organisoitu ja hallinnoitu kuin oikeusministeriön keskushallinnon alaisuudessa toimiva epäyhtenäinen tuomioistuinlaitos. Mutta Kuusimäellä ei olekaan ollut rasitteena oikeusministeriön raskasta ja tehotonta keskushallintoa, vaan valtakunnansyytäjävirasto hoitaa ja vastaa itsenäisesti syyttäjälaitoksen keskushallinnosta. Syyttäjien täydennyskoulutus on organisoitu paremmin kuin tuomareiden jatkokoulutus ja syyttäjät tuntuvat olevan selvästi motivoituneempia tehtäviinsä kuin tuomarit.

3. Matti Kuusimäen ansiot ovat tässä suhteessa kiistattomat. Hänelle viime kesänä ansioistaan myönnetty professorin arvonimi on täysin perusteltu, kuten olen blogissani 120/28.6.2009 kertonut.

4. Mutta yhdessä asiassa Matti Kuusimäki ei ole ponnisteluistaan huolimatta onnistunut. Tarkoitan syyttäjien lukumäärää, joka on Suomessa väkilukuun suhteutettuna paljon alempi kuin muissa vertailumaissa ja selvästi vähäisempi kuin Ruotsissa. Kuusimäen päätehtäviin on koko virkakautensa ajan kuulunut saada lisää virkoja syyttäjälaitokseen, mutta tässä suhteessa syyttäjälaitos on jäänyt kauas tavoitteestaan. Tämä johtuu tietenkin oikeuslaitoksen kehittämiseen valtion budjeteissa varattujen määrärahojen niukkuudesta, mutta mistä tämä taas johtuu? Matti Kusimäki on vuosikaudet "pauhannut" asiasta lehdistössä ja tv:ssä, sen ovat kaikki kyllä panneet merkille.

5. Mutta onko Kuusimäki ollut tarpeeksi kovana ja tiukkana myös silloin, kun syyttäjälaitoksen resursseista on neuvoteltu ministeriössä ja valtioneuvostossa? Onko Kuusimäki lyönyt kertaakaan nyrkkiä oikeusministerin tai pääministerin pöytään ja sanonut, että tästä hommasta ei tule kerta kaikkiaan mitään, jollei syyttäjälaitos saa lisää syyttäjän virkoja?Kuusimäki tunnetaan joviaalina seuramiehenä, joka viihtyy mielellään vallan kabineteissa. Ehkä päättäjät ovat Kuusimäen resurssipuheita kuunnellessaan ajatelleet, että no, tämä nyt taitaa olla vain tätä Matin tuttua retoriikkaa...kyllä Matti hoitaa, että syyttäjälaitos pelaa hyvin nykyisilläkin resursseilla...kyllä me Matit osaamme hommamme, vai mitä Matti!

6. Tuomarin virkoja Suomessa on väkilukuun suhteutettuna jopa selvästi enemmän kuin Ruotsissa, mutta syyttäjien virkoja selvästi taas vähemmän. Tilanne näyttää synkistäneen ja katkeroittaneen Matti Kuusimäen mieltä. Tämä näkyy siinä, että Kuusimäki on "hyökkäillyt" vuosikausia prosessijärjestystämme ja nimenomaan muutoksenhakujärjestelmäämme vastaan ja laukonut haastatteluissaan "totuuksia" ja vaatinut joskus jopa kiivaaseen sävyyn muutoksenhakuoikeuden rajoittamista. Kuusimäki on tehnyt näin varmaan lähinnä siksi, että kun syyttäjiä on vähän, nämä eivät ehdi hoitaa kunnolla kaikkia heille prosessijärjestyksen mukaan kuuluvia tehtäviä. Syyttäjien työmäärän keventämisen kannalta Kuusimäen tarkoitus on ollut hyvä, mutta samalla hän näyttää unohtaneen järjestelmän kokonaisuuden ja erityisesti ihmisten oikeusturvan. Onhan selvää, että jos valitusoikeutta hovioikeuteen tuntuvasti rajoitetaan, tämä ei voi olla heikentämättä oikeusturvaa.

7. Mutta kuten sanottu, tämän puolen asiasta Kuusimäki on sivuuttanut tyystin. Kuusimäki on laulumiehiä ja tähän sopii hyvin se, että hän on mukana solistina kuuden hovioikeuden presidentin muodostamassa sekstetissä ("hovioikeuksien huutajat"), joka parkuu parkumistaan - sekä julkisuudessa että eduskunnan valiokunnissa - miten kamalaa on, kun hovioikeuksiin tehdään (muka) turhia valituksia, joissa vielä joudutaan pitämään (muka) tarpeettomia pääkäsittelyjäkin. Tämä kööri esiintyy jälleen yhdessä ensi viikolla Eduskunnan lakivaliokunnassa asiantuntijoina, kun valiokunta käsittelee hovioikeusprosessin uudistamista koskevaa lakiesitystä 105/2009 vp.

8. Kari Uotin mukaan (blogi 18.11.), valtakunnansyyttäjä on todellinen supertuomari, jolla on oikeuspoliittista vaikutusvaltaa selvästi enemmän kuin esimerkiksi KKO:n presidentillä. Jos ja kun näin voidaan luultavasti sanoa olevan, minua oikein puistattaa muistellessani, miten yksipuolisia ja virheellisiä tietoja sisältäviä lausuntoja Kuusimäki toistuvasti latelee haastatteluissaan; hänen virallisista selvityksistään ei sentään näin kärjekkäitä lausumia yleensä tapaa.

9. Otetaanpa esimerkiksi muutama Matti Kuusimäen tokaisu hänen eilen Yle-uutisille antamastaan haastattelusta.

10. Kuusimäki valitti (jälleen kerran), että meillä ei ole "lainsäädännössä keinoja, joilla voitaisiin keventää tiettyjä oikeudenkäyntejä". Kuusimäki sanoi, että "esimerkiksi myymälävarkaudet ja murhat käsitellään samalla perusintensiteetillä." - Ennen puhuttiin tällaisessa yhteydessä yleensä aina nakki- tai makkaravarkaista, nyt ollaan sentään päästy jo myymälävarkaisiin.

11. Voi, pyhä Sylvi, tekisi mieli huudahtaa! Jokainen oikeustieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan pyrkivä nuorikin tietää, ettei Kuusimäen lausuma pidä paikkaansa, vaan on suoraan sanottuna täysin päin p:ttä.

12. Vähäisiä rikosasioita kuten juuri myymälävarkauksia varten Suomessa on vaikka minkälaisia kevennettyjä ja vaihtoehtoisia käsittelymuotoja, kuten esimerkiksi esitutkinnan rajoittaminen ja toimittamatta jättäminen, rangaistusmääräysmenettely, syyttämättäjättäminen tietyin edellytyksin, rikosasian kirjallinen käsittely käräjäoikeudessa jne. Mutta kaiken tämän Kuusimäki tuntuu lausumassaan unohtaneen kokonaan.

13. Aamulehden haastattelussa 5.11. Matti Kuusimäki sanoi, että Suomen rikosprosessi on kansainvälisesti vertaillen raskassoutuinen. Tämäkään ei pidä sellaisenaan paikkaansa, kun otetaan huomioon edellä mainitut kevennetyt ja vaihtoehtoiset käsittelymuodot ja niiden lisäksi vielä rikesakkomenettely, jossa sakkolapun kirjoittava poliisi itse asiassa käyttää tuomiovaltaa, ROL 8 luvussa säännellyt poissaolokäsittelyt jne. Rangaistusmääräyksen antaa tuomarin sijasta syyttäjä. Eduskunta käsittelee parhaillaan lakiesitystä 94/2009 vp rikesakko-ja rangaistusmääräysmenettelyn soveltamisalan laajentamisesta ja menettelyn kehittämisestä mm. siten, että syyttäjien työtä kevennetään jne. Syyttäjien töitä on pyritty karsimaan ja keventämään ja rikosprosessijärjestystä kehittämään todella monin eri tavoin.

14. Käräjäoikeuden käsittelyyn menevistä rikosasioita käsitellään nykyisin noin 40 prosenttia käräjäoikeuden kansliassa kirjallisessa menettelyssä (ROL 5a luku) ilman, että syyttäjä on edes paikalla. Tämä, jos mikään on ollut omiaan keventämän syyttäjien työmäärää, mutta tämänkin uudistuksen Kuusimäki on sivuuttanut kokonaan ladellessaan tuttuja madonlukujaan ikään kuin vanhasta muistista.

15. Eniten ja kauimmin meteliä Matti Kuusimäki, entinen pitkäaikainen hovioikeustuomari, on jaksanut pitää muutoksenhakumenettelyn ja erityisesti hovioikeusmenettelystä ja mukatäysin rajoittamattomasta muutoksenhakuoikeudesta.

16. Aamulehden haastattelussa 5.11. Kuusimäki ihmetteli, että "miksi muista maista poiketen juuri meillä täysin esteetön muutoksenhakuoikeus nähdään jatkuvasti oikeusturvan kannalta aivan keskeisenä?" Samaa asiaa Kuusimäki ihmettelee myös Yle-uutisten haastattelussa 18.11. ja sanoo, että muutoksenhakuoikeus on Suomessa liian laaja ja rajoittamaton.

17. Väite, jonka mukaan muutoksenhakuoikeus olisi Suomessa "täysin rajoittamaton," ei tietenkään pidä paikkaansa. Ensinnäkin KKO ottaa käsiteltäväkseen eli antaa valitusluvan vain noin 6-7 prosenttia kaikista sinne tehdyistä valituksista. Muutoksenhaku KKO:een ei siis ole mitenkään "esteetön," päin vastoin sitä on "estetty" erittäin tehokkaasti. Hovioikeuksissa taas on ollut jo viisi vuotta voimassa seulontamenettely, jossa hovioikeudet karsivat jo heti "kättelyssä" 20 prosenttia valituksista. Siis: muutoksenhakuoikeus myöskään hovioikeuteen ei ole rajoittamaton.

18. Eduskunnassa olevan lakiesityksen mukaan hovioikeuksiin on tulossa oma valituslupajärjestelmä, jolla pyritään entisestään rajoittamaan tosiasiallista muutoksenhakuoikeutta ja keventämään hovioikeuksien työtä. Kun muissa maissa toisen asteen käsittelymuoto on lähes aina pääsäännön mukaan suullinen, Suomessa se on kirjallinen eli hovioikeudet käsitelevät noin 70 prosenttia valitutuksista kirjallisessa menettelyssä. Ruotsissa taas 70 prosenttia valituksia käsitellään hovioikeuden pääkäsittelyssä. Hovioikeuden kirjallisessa käsittelyssä syyttäjä ei ole saapuvilla.

19. Tässä vain muutamia esimerkkejä Matti Kuusimäen esittämistä paikkansa pitämättömistä väitteistä. Tuomioistuinjuristit, syyttäjät, advokaatit ja yliopistoihmiset toki tietävät, että Kuusimäki kärjistää ja liioittele aivan hillittömästi siksi, että häntä ottaa päähän oman väkensä eli syyttäjälaitoksen ainainen resurssipula, jota hän kuvailee sietämättömäksi. Kuusimäen kärjistykset osataan juristipiireissä suhteuttaa faktoihin ja jättää omaan arvoonsa, mutta esimerkiksi eduskunnan lakivaliokunnassa tilanne voi olla toisenlainen. Kuusimäen kansanomaisen rehevällä retoriikalla kun on taipumusta upota tavalliseen kansaan ja sen edustajiin ja lehtimiehiin kuin kuuma veitsi voihin.

20. Olen toki itsekin aukonut päätäni (toki vain kirjoituksissani) näistä asioissa ja saatan silloin tällöin hieman kärjistää. Minun ja Kuusimäen puheissa ja kirjoituksissa on kuitenkin se ero, että minä en ole parkumassa ja valittelemassa lainsäädännön heikkouksia tai sysäämässä ainakaan kaikki epäkohtia lainsäädännön viaksi. Pahimmat tai läheskään kaikki epäkohdat tutkintaviranomaisten, syyttäjien, tuomareiden ja tuomioistuimien toiminnassa eivät nimittäin johdu lainsäädännöstä, vaan perustuvat virkamiesten ja tuomareiden virheellisiin käytäntöihin ja menettelytapoihin, vaikka laki antaisi mahdollisuudet toimia toisin. Minä en myöskään halua rajoittaa ihmisten muutoksenhakuoikeutta hovioikeuteen kovinkaan paljon, koska se merkitsisi, kuten jo sanoin, oikeusturvan huononemista; tämän puolen asiasta Kuusimäki sitä vastoin näyttää sivuuttavan kritiikissään kokonaan.

21. Matti Kuusimäki on omansa reviirinsä johtava virkamies, joka näyttää tarkastelevan asioita yksinomaan oman henkilöstönsä ja siinä sivussa myös tuomioistuinten työn keventämisen kannalta, puhuu aina resursseista ja niiden riittämättömyydestä eikä näytä kiinnittävän juuri lainkaan huomiota ihmisiin ja heidän oikeusturvatarpeisiinsa. Minusta taas ihminen on tässäkin suhteessa kaikkein tärkein, sillä ihmiset eivät ole lainkäyttökoneistoa varten, vaan koneiston pitäisi palvella ihmisiä. Mutta tämä ei ole toki yksinomaan Matti Kuusimäen tapa tarkastella asioita, vaan sama, minusta puutteellinen ja yksipuolinen suhtautumistapa ja näkökulma, rasittaa myös KKO:n presidentin ja hovioikeuksien presidenttien lausuntoja.

22. Valtakunnan "supertuomarin" ja keskeisen oikeuspoliittisen vaikuttajan tulisi kuitenkin ymmärtää ja ottaa huomioon rikos- ja prosessijärjestelmän kokonaisuus ja ihmisten oikeutetut oikeusturvaodotukset, eikä tarkastella asioita yksipuolisesti ainoastaan oman yksikkönsä eli syyttäjien tai tuomioistuimen työmäärän ja resurssien kannalta.

23. Mutta muuten ihan hyvä tyyppi, tämä Matti Kuusimäki!

190. KKO 2009:88: Lähdesuoja, todistajan vaitiolo-oikeus

1. Internetissä julkaistiin kesäkuussa 2002 kirjoitus "Minne hävisivät Soneran rahat?" ja sen englanninkielinen versio "Where did Sonera loose it´s money?". Kirjoituksissa ei mainittu niiden laatijaa. Eräässä sanomalehtiartikkelissa 4.9.2002 käsiteltiin mainittua kirjoitusta ja kerrottiin, että kustannusyhtiö Art House Oy oli julkaisemassa kirjoituksista muokatun kirjan. Artikkelissa oli todettu kustannusyhtiön toimitusjohtajan Heikki Haavikon kertoneen, että kirjoittajan henkilöllisyyttä ei paljasteta julkaistavassa kirjassakaan, vaan hänen kanssaan on sovittu nimimerkin käyttämisestä.

2. Soneran ex-toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander pyysi 18.9.2002 KRP:tä tutkimaan, kuka tai ketkä olivat laatineet kyseiset netti-kirjoitukset ja olivatko nämä henkilöt syyllistyneet häneen kohdistuneeseen törkeään kunnianloukkaukseen tai johonkin muuhun rikokseen. Relanderin mukaan kirjoituksessa oli esitetty totuudenvastaisesti lausumia, joilla hänet pyrittiin saattamaan halveksunnan alaiseksi.

3. KRP kuulusteli esitutkinnassa Art House Oy:n toimitusjohtajaa Heikki Haavikkoa todistajana. Kuulustelussa todistajalle ilmoitettiin, että edellä mainitun lehtiartikkelin perusteella hänen oletettiin tietävän internetissä levitetyn kirjoituksen laatijan. Haavikko kuitenkin kieltäytyi vastaamasta kirjoituksen laatijan henkilöä koskeviin kysymyksiin.

4. Art House Oy julkaisi helmikuussa 2003 mainittujen internet-kirjoitusten pohjalta muokatun kirjan nimeltä "Miten hävisivät Soneran miljardit?" Kirja julkaistiin nimimerkillä "Pekka Peloton".

5. Heikki Haavikon kieltäytymisen vuoksi KRP vaati Helsingin käräjäoikeudelle 23.1.2003 tekemässään hakemuksessa, että käräjäoikeus velvoittaa Haavikon kertomaan ilmeisesti tiedossaan olevan internet-kirjoituksen laatijan.

6. Haavikko vastusti hakemusta ja katsoi olevansa oikeudenkäymiskaaren (OK) 17 luvun 18 §:n ja 24 §:n perusteella oikeutettu kieltäytymään todistamasta. Hän vetosi ensiksi syytteen vaaraan, koska hän oli kirjan julkaisijana pikemminkin rikoksesta epäillyn kuin ulkopuolisen todistajan asemassa. Toiseksi Haavikko vetosi siihen, että tieto kirjoituksen laatijasta kuului kustannusyhtiön julkaisutoiminnan liike- ja ammattisalaisuuden piiriin. Kolmantena perusteena Haavikko vetosi lähdesuojaan ja katsoi, että hänellä oli kirjan julkaisijana oikeus kieltäytyä todistamasta.

7. Helsingin käräjäoikeus katsoi päätöksessään 3.3.2002, että Haavikolla ei ollut mainitsemillaan perusteilla OK 17:24:ssä säädettyä todistajan kieltäytymisoikeutta. Käräjäoikeus velvoitti Haavikon kertomaan internet-kirjoituksen laatijan. Haavikon edelleen kieltäydyttyä vastaamasta kysymykseen käräjäoikeus asetti hänelle 5 000 euron uhkasakon.

8. Haavikko valitti käräjäoikeuden päätöksestä Helsingin hovioikeudelle, mutta hovioikeus ei 12.6.2003 muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

9. Haavikko haki asiassa valituslupaa KKO:lta valituksella, johon oli liitetty todisteiksi 23.6.2003 ja 2.7.2003 päivätyt kirjeet. Kirjeistä oli peitetty vastaanottajatiedot. Vastauspyynnön yhteydessä kirjeet toimitettiin KKO:sta KRP:lle. KKO määräsi asiaa 21.1.2004 käsitellessään, että kirjeet oli pidettävä salassa syyteasian käsittelyyn saakka taikka kunnes asia on jätetty sillensä. KKO:n mukaan kirjeillä saattoi olla merkitystä vireillä olevassa esitutkinnassa.

10. Pääasiaratkaisussaan 26.3.2004 (KKO 2004:30) KKO katsoi ensiksi, ettei Haavikolla ollut oikeutta kieltäytyä vastaamasta KRP:n hakemuksessa tarkoitettuihin kysymyksiin sillä perusteella, että joutuisi syytteen vaaraan tai että kysymyksiin vastaaminen saattaisi merkitä kustannusyhtiön liikesalaisuuksien paljastumista. Näiden kahden perusteen tultua torjutuiksi KKO:n ratkaisun perustaksi jäi lähdesuoja.

11. Lähdesuojaa koskea säännöspohja oli muuttunut hovioikeuden päätöksen antamisen jälkeen, mutta ennen kuin KKO antoi ratkaisunsa. Uusi sananvapauslaki (L sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä, 460/2003) samoin kuin todistajan kieltäytymisoikeutta koskevan OK 17 luvun 24 §:n muutos tulivat molemmat voimaan 1.1.2004.

Uuden sananvapauslain 16 §:n mukaan yleisön saataville toimitetun viestin laatijalla sekä julkaisijalla ja ohjelmatoiminnan harjoittajalla on oikeus olla ilmaisematta, kuka on antanut viestin sisältämät tiedot, samoin kuin oikeus olla paljastamatta viestin laatijan henkilöllisyyttä. OK 17 luvun 24 §:n 2 momentin (461/2003) mukaan sananvapauslaissa tarkoitettu yleisön saataville toimitetun viestin laatija tai julkaisija tai ohjelmatoiminnan harjoittaja saa todistajana kieltäytyä vastaamasta kysymykseen, kuka on antanut viestin perusteena olevat tiedot, samoin kuin kysymykseen, johon ei voida vastata paljastamatta tietojen antajaa. Aikaisemmin voimassa olleen lainsäädännön mukaan kysymys lähdesuojan ulottuvuudesta oli epäselvä.

12. KKO tulkitsi ratkaisussa 2004:30 sananvapauslain siirtymäsäännöksiä niin, että uutta lakia tuli lähdesuojasääntelyn osalta soveltaa myös ennen lain voimaan tuloa annettuihin viesteihin. Uuden lain sanamuotoa sovellettaessa KKO totesi, että kustannusyhtiön toimitusjohtajalle kuuluu oikeus jättää vastaamatta kirjan laatijaa tai kirjan sisältämien tietojen lähdettä koskeviin kysymyksiin. Haavikko ei siten ollut velvollinen ilmaisemaan edustamansa yhtiön julkaiseman kirjan laatijaa tai sen sisältämien tietojen lähdettä. Hän ei myöskään ollut velvollinen vastaamaan kysymyksiin, joihin ei voi vastata paljastamatta tuon kirjan laatijaa tai tietolähdettä.

13. KKO:n enemmistö ei kuitenkaan suoraan hylännyt KRP:n hakemusta, vaan hieman yllättäen palautti hakemusasian takaisin käräjäoikeudelle, missä Haavikon mahdollista kuulemista tuli jatkaa sikäli kuin KRP katsoi siihen vielä olevan aihetta.

14. Kunnianloukkausasian esitutkintaa jatkettaessa Haavikko kieltäytyi edelleen vastaamasta mainittuihin kysymyksiin. KRP ilmoitti 7.12.2004 käräjäoikeudelle, ettei Haavikon kuulustelua jatketa. Edellä kohdassa 9 mainitut kaksi kirjettä, jotka olivat edelleen salaisia, liitettiin esitutkintapöytäkirjaan.

15. Virallinen syyttäjä nosti 4.4.2005 syytteen, jossa vaadittiin kirjan kirjoittajaksi epäillylle konsultti Timo-Pekka Silénille rangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta. Syyttäjä ja asianomistaja Kaj-Erik Relander, joka yhtyi syytteeseen, esittivät edellä mainitut kirjeet kirjallisina todisteina, joilla he aikoivat näyttää toteen internet-kirjoituksen kirjoittajan nimen. Todistusteemaksi ilmoitettiin "kirjoittajan nimi." Silén kiisti syytteen. Heikki Haavikkoa ei kuultu syytejutussa todistajana.

16. Haavikko ja kustannusyhtiö vaativat 19.10.2005 väliintulijoina käräjäoikeudessa, ettei mainittuja kirjeitä saanut käyttää todisteina asiassa. Haavikon mukaan hän oli joutunut poliisin painostuksen vuoksi antamaan kirjeet KKO:lle puolustaessaan oikeuttaan salata lähteensä. KRP oli saanut kirjeet haltuunsa, kun KKO oli pyytänyt siltä vastausta Haavikon valitukseen. Syyttäjä ja Relander vastustivat hyödyntämiskiellon määräämistä.

17. Käräjäoikeus hyväksyi päätöksellään 20.10.2005 Haavikon ja yhtiön väliintulijoiksi ja ja määräsi päätöksellään 25.11.2005, ettei kirjeitä saanut käyttää asiassa todisteina. Käräjäoikeus viittasi KKO:n ratkaisuun 2004:30 ja totesi, että koska kirjeet oli lähetetty lähdesuojan piirissä olevalle henkilölle, niiden käyttäminen kirjallisina todisteina syyteasiassa merkitsisi tosiasiassa todistajan kieltäytymisoikeuden (OK 17:24.2) murtamista.

18. Syytejutussa käräjäoikeus antoi tuomionsa 4.5.2007 ja hylkäsi Siléniä vastaan törkeästä kunnianloukkauksesta ajetun syytteen näyttämättömänä.

19. Syyttäjä ja Relander valittivat hovioikeuteen ja vaativat, että käräjäoikeuden mainitut vuonna 2005 antamat päätökset ja vuonna 2007 antama tuomio kumotaan, että kirjeiden käyttäminen todisteena sallitaan ja että syyteasia palautetaan käräjäoikeuteen.

20. Helsingin hovioikeus katsoi 27.6.2008 antamassaan päätöksessä, että kun Haavikko oli oma-aloitteisesti päättänyt esittää kirjeet todisteeksi kieltäytymisoikeudestaan, Haavikon vaitiolo-oikeus ei syytejutussa ulottunut mainittuihin kirjeisiin. Hovioikeuden mukaan todistaja voi halutessaan luopua OK 17:24.2:ssa säädetystä vaitiolo-oikeudestaan. Tällä perusteella hovioikeus katsoi, ettei Haavikon KKO:lle esittämiä kirjeitä voitu määrätä hyödyntämiskieltoon ja kumosi käräjäoikeuden päätöksen.

21. KKO myönsi Haavikolle, kustannusyhtiölle ja Silénille valitusluvat ja tutki asian. KKO katsoi ensiksi, että kun Haavikko oli valituksessaan vuonna 2003 esittänyt riidanalaiset kirjeet osoittaakseen nimenomaan vaitiolo-oikeutensa asiassa, kirjeiden esittäminen ei osoita, että Haavikko olisi tarkoittanut missään suhteessa luopua vaitiolo-oikeudestaan.

22. Kirjeiden todisteena käyttämisen osalta KKO totesi, että kysymys on todisteen hyödyntämiskiellosta. Kiellolla tarkoitetaan niitä rajoituksia, joita oikeudenkäynnissä esitetyn aineiston käyttämiselle todisteena ja hyödyntämiselle todistusharkinnassa mahdollisesti voidaan asettaa. Suomen lainsäädännössä ei ole yleissäännöstä todisteiden hyödyntämiskiellosta, vaan ainoastaan joitakin yksittäisiä säännöksiä, joissa kielletään todistamasta jostakin seikasta tai joissa todistaja oikeutetaan vaikenemaan jostakin; näitä kielloista on käytetty nimitystä todistuskielto.

23. KKO totesi, että syyttäjä ja asianomistaja Relander olivat esittäneet kyseiset kirjeet kirjallisina todisteina, joilla he aikoivat näyttää toteen internet-kirjoituksen kirjoittajan nimen. Kirjeillä oli siten tarkoitus todistella seikkoja, jotka kuuluivat Haavikolle KKO:n päätöksellä (KKo 2004:30) lähdesuojan perustella vahvistetun vaitiolo-oikeuden piiriin. KKO katsoi, että kirjeiden todisteina käyttämisen salliminen merkitsisi Haavikon vaitiolo-oikeuden sellaista murtamista, joka ei ole hyväksyttävää.

24. Perusteluissa viitattiin tässä suhteessa aiempaan ennakkopäätökseen KKO 1995:66, jossa KKO oli katsonut, että syytetyn OK 17 luvun 20 §:ssä tarkoitetun lähiomaisen (isän) kieltäydyttyä todistamasta oikeudenkäynnissä ei häntä puhutelleen poliisimiehen kertomukseen voitu nojautua näyttönä jutussa, koska se olisi tosiasiallisesti merkinnyt mainitussa lainkohdassa lähisukulaisen suojaksi säädetyn vaitiolo-oikeuden murtamista.

25. KKO kumosi hovioikeuden 27.6.2008 antaman päätöksen ja vahvisti, että törkeää kunnianloukkausta koskevassa syyteasiassa ei saanut käyttää todisteena mainittuja esitutkintapöytäkirjaan liitteeksi otettuja kirjeitä. Syyteasia palautettiin hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

26. KKO antoi ratkaisunsa tänään 18.11. Tänään syyttäjä ja Kaj-Erik Relander ovat ilmoittaneet luopuvansa asian ajamisesta. Voimaan jää siten käräjäoikeuden 4.5.2007 antama tuomio, jolla kirjan kirjoittajaksi epäiltyä Timo-Pekka Siléniä vastaan nostettu syyte hylättiin riittävän näytön puuttuessa.

27. Relanderin asianajajan mukaan edellä mainitut kirjeet olivat avaintodiste, jolle koko rikosjuttu rakentui. Asianajaja harmitteli, että "prosessijärjestyksen vuoksi" kirjeiden käyttölupa piti selvittää pitkän kaavan kautta. Jos KKO:n kanta olisi ollut asianomistajan tiedossa jo käräjäoikeudessa, ei juttua olisi ajettu sielläkään, sanoi asianajaja.

28. Pitkän kaavan kautta, todellakin! Minusta asiassa piti olla jo KKO:n ensimmäisen eli vuonna 2004 antaman ratkaisun jälkeen jokseenkin selvää, että ne seikat, joita kirjeiden avulla oli tarkoitus näyttä toteen (siis kirjoittajan henkilöllisyys), kuuluivat Haavikon lähdesuojan perusteella vahvistetun vaitiolo-oikeuden piiriin, eikä kirjeitä siten voitu käyttää todisteina. Toinen "kierros" käräjäoikeudesta hovioikeuden kautta KKO:een näyttäisi siis olleen koko lailla tarpeeton; syytteen nostamisaikeista olisi voitu luopua jo KKO:n ratkaisun 2004:30 antamisen jälkeen.

29. Hovioikeusuudistuksen yhteydessä eduskunnan käsiteltävänä on parhaillaan myös lakiesitys (105/2009 vp) ennakkopäätösvalituksesta, joka mahdollistaisi eräissä tapauksissa muutoksenhaun käräjäoikeudesta suoraan korkeimpaan oikeuteen. Menettelyssä siis ohitettaisiin hovioikeus ja saatettaisiin asia käräjäoikeuden ratkaisun jälkeen suoraan KKOn tutkittavaksi; tätä tarkoittaen puhutaan myös ohivalituksesta. Ennakkopäätösvalitus on tarkoitettu sovellettaviksi kuitenkin vain tilanteessa, jossa lain soveltamista koskeva kysymys on kertautunut suuressa määrässä eri tapauksia ja oikeussuhteita ja jossa ennakkoratkaisun viipyminen pitkittäisi oikeudellista epävarmuutta ja aiheuttaisi tarpeettomasti ongelmia.

30. Sonera-kirjan tapauksessa ei näyttäisi olevan kyse sellaisesta asiasta (pilottitapauksesta), joka mahdollisesti voimaan tulevan uuden lain mukaan voitaisiin saattaa käräjäoikeudesta ohivalituksella KKO:n tutkittavaksi, jos KKO myöntää valitusluvan. Sonera-tapaukseen olisi sen sijaan soveltunut toinen erityinen menettely eli ennakkopäätöskysymys, mutta siitä ei ole Suomen laissa säännöksiä. Siinä tietty käräjäoikeuden käsiteltävänä olevassa asiassa ilmenevä ennakkopäätösluontoinen juridinen kysymys voidaan saattaa ylimmän oikeusasteen ratkaistavaksi, jos oikeusjutun osapuolet siihen suostuvat. Ennakkopäätöskysymysmenettely ei sisälly eduskunnan käsittelyssä olevaan lakiesitykseen 105/2009.

31. Korkeimman ratkaisu KKO 2004:30 oli periaatteellisesti tärkeä lähdesuojan ulottuvuutta linjaava ennakkopäätös asiassa, josta ei ollut aikaisempaa KKO:n oikeuskäytäntöä (vrt. kuitenkin KKO 1993:61). Lähdesuojassa on kysymys perusoikeutena suojattuun sananvapauteen keskeisesti liittyvästä oikeudesta. Tuon ratkaisun jälkeen "kirjetapausta" koskeva ratkaisu oli suhteellisen helppo ja yksinkertainen, kuten ratkaisun KKO 2009:88 perusteluista voidaan havaita. Ihme kyllä tämänkin asian selvittämisessä tuhraantui aikaa useita vuosia.

32. Todistuskiellot (todistamiskiellot) ja todisteiden hyödyntämiskiellot ovat mielenkiintoisia ja tärkeitä asioita. Pääsääntö on vapaan todistelun periaate (OK 17:2.1), mutta siitä on säädetty monia poikkeuksia, joista käytetään yhteisnimikettä todistamiskiellot. Ne voidaan jakaa todistusteemakieltoihin, todistuskeinokieltoihin ja todistusmetodikieltoihin. Näistä kielloista on systemaattisesti erotettava todisteiden hyödyntämiskielto; tämä erittely ei yllättävää kyllä käy ilmi KKO:n ratkaisun perusteluista. Sillä tarkoitetaan kieltoa käyttää jonkin todistuskiellon vastaisesti saatuja todisteita hyväksi eli hyödyntää niitä esitutkinnassa, syyteharkinnassa ja oikeudenkäynnissä; hyödyntämiskielto on itse asiassa todistuskieltoon liittyvä prosessuaalinen sanktio.

33. Kuten KKO:n ratkaisun 2009:88 perusteluissa mainitaan, lakiin ei sisälly yleistä todisteiden hyödyntämistä koskevaa kieltoa, vaan ainoastaan joitakin yksittäisiä ja vain tiettyihin tapauksiin soveltuvia kieltoja. Tätä voidaan pitää epäkohtana. Vallalla olevan käsityskannan mukaan todistuskiellon rikkomiseen ei liity sellaisenaan todisteen hyödyntämiskieltoa, ellei toisin ole jonkin tilanteen varalta nimenomaan säädetty. Käsitystä perustellaan vapaan todistelun periaatteella, joka tarkoittaa sitä, että tuomari voi käyttää lähtökohtaisesti todisteina kaikkia oikeudenkäyntiaineiston välityksellä tietoonsa saatettuja tosiseikkoja. Yleisen hyödyntämiskiellon puutetta voidaan minusta pitää epäkohta, vaikka toisaalta on myönnettävä, että hyödyntämiskieltojen säätämiseen voi liittyä joitakin hankalia juridisia ongelmia. Esitin jo vuonna 1998 (Rikosprosessioikeus I s. 426), että todistuskieltoihin liittyisi pääsäännön mukaan myös todisteen hyödyntämiskielto eli siis kielto käyttää todistuskiellon vastaisesti hankittua todistetta esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai tuomioistuinprosessissa.

189. Hovioikeusprosessin uudistaminen, osa II: yleisiä näkökohtia jatkokäsittelyluvasta

Turun hovioikeus toimii Akatemiatalossa

1. Aluksi pari täydennystä edelliseen blogiin. - Ruotsalaisten hovioikeuksia koskevia tuoreita tilastotietoja löytyy Domstolsverketin vuosikertomuksesta (årsredovisning) 2008, www.domstol.se. Ruotsin kuuteen hovioikeuteen saapui vuonna 2008 yhteensä 23 632 asiaa ja hovioikeudet ratkaisivat samana vuonna 24 128 asiaa. Suomen kuuteen hovioikeuteen vuonna 2008 saapuneiden asioiden kokonaismäärä oli 11 400 ja hovioikeudet ratkaisivat samana vuonna yhteensä 11 547 asiaa. Ruotsin hovioikeudet siis todella käsittelevät ja ratkaisevat kaksi kertaa enemmän asioita kuin suomalaiset hovioikeudet.

2. Suomessa hovioikeustuomareita (siis presidentit, laamannit ja hovioikeudenneuvokset) oli vuonna 2008 yhteensä 180, esittelijöitä (asessorit ja viskaalit) 164 ja kansliahenkilökuntaa (sihteerit, kanslistit, haastemiehet jne.) 174 henkilöä eli henkilöstön kokonaismäärä oli 518. - Ruotsin kuudessa hovioikeudessa oli vuonna 2008 yhtä monta vakinaisen tuomarin virkaa kuin Suomessakin eli 180. Ei-vakinaisia tuomareita eli asessoreja ja viskaaleja, jotka myös Ruotsissa toimivat esittelijöinä ja voivat eräin edellytyksin osallistua suomalaiskollegojensa tavoin myös asioiden ratkaisemiseen, oli vuonna 2008 myös 164 eli taas tismalleen yhtä paljon kuin Suomessa. Kanslia- yms. henkilökuntaa oli Ruotsin hovioikeuksissa 244 eli jokin verran enemmän kuin Suomessa. Ruotsin kuuden hovioikeuden henkilöstön kokonaismäärä oli 588 henkeä.

3. Ruotsalaiset hovioikeudet käsittelevät riita- asioista kolmanneksen ja rikosasioista kaksikolmannesta suullisessa pääkäsittelyssä; tarkempia lukuja en ole löytänyt. Ruotsissa toimitetaan pääkäsittelyjä etenkin riita-asioissa selvästi enemmän kuin Suomessa. Meillä hovioikeudet ratkaisivat riita- ja rikosasioita vuonna 2008 pääkäsittelyssä 31 prosentissa kaikista tapauksista. - Nämä luvut kertovat minusta aika selvää kieltä kahden naapurimaan hovioikeuksissa vallitsevasta tehokkuuserosta. Jos tilastotiedot ovat vertailukelpoisia, mitä ei liene syytä epäillä, pitäisi Suomessa tulla toimeen kuuden hovioikeuden sijasta kolmella hovioikeudella ja 180 vakinaisen hovioikeustuomarin asemesta sadalla tuomarilla, jos hovioikeudet toimisivat yhtä tehokkaasti kuin Ruotsissa.

4.Jatkokäsittelylupajärjestelmää - taas kovin pitkä ja kankea juridinen termi - pidetään hallituksen esityksessä (HE 105/2009 vp) hovioikeusuudistuksen keskeisimpänä asiana. Tämä ilmenee myös oikeusneuvos Kari Kitusen puheenjohdolla istuneen komitean mietinnöstä (KM 2008:3), jolle on annettu nimeksi "jatkokäsittelylupa hovioikeudessa". Hovioikeuden uudistamista koskeva hanke pitää kuitenkin sisällään monia muitakin asioita, ennen muuta hovioikeuden pääkäsittelyä koskevien säännösten uudistamisen, jonka tarkoituksena on rajoittaa asioiden viemistä pääkäsittelyyn. Myös jatkokäsittelyluvalla tähdätään osaksi sanotun tavoitteen toteutumiseen.

5. Oikeusministeriö pyysi komitean mietinnöstä lausunnot yhteensä lähes 40 tuomioistuimelta, viranomaiselta, järjestöltä ja tutkijalta. Lausuntotiivistelmä on julkaistu oikeusministeriön julkaisusarjassa OMLS 2009:2. Opuksessa on mainittu myös joitakin tämän kirjoittajan ajatuksia ja ehdotuksia.

6. Jatkokäsittelylupa tarkoittaa sitä, että vähäisemmiksi katsotuissa asioissa valituksen tehnyt asianosainen ei saa asiaansa hovioikeuden tutkittavaksi, jollei hovioikeus myönnä siihen lupaa; jostakin syystä KM:stä 2008:3 tai HE:stä ei löydy tarkkaa jatkokäsittelyluvan määritelmää. Muutoksenhakuoikeus käräjäoikeuden tuomioista ja päätöksistä säilyy periaatteessa rajoittamattomana, mutta vähäisiksi tai vähäarvoisiksi (tämän sanan käyttöä esitöissä vältetään) luokitelluissa asioissa asian käsittely voi tyssätä hovioikeuden kielteiseen lupapäätökseen. Vaikka lakiesityksessä yritetään muuta vakuuttaa, järjestelmä merkitsee valittajan muutoksenhakuoikeuden tosiasiallista kaventumista ja rajoittamista: jos valituslupaa ei myönnetä, hovioikeus ei tutki asianosaisen asiaa enemmälti.

7. Hallituksen esityksessä on uhrattu parikymmentä sivua vakuuttelulle, jonka mukaan jatkokäsittelylupajärjestelmä ei ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan tai Suomen perustuslain 21 §:n oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevien säännösten vastainen. Perustuslakivaliokunta kuulee tästä kysymyksestä joukon korkeasti oppineita valtiosääntö- ja muitakin asiantuntijoita. Tämä on tavallaan turhaa, sillä käytännössä ei liene epäilystäkään siitä, että uudistus olisi ihmisoikeuksien tai perustuslain vastainen; niiden mukaan muutoksenhakuoikeuteen voidaan säätää lailla "vähäisiä poikkeuksia." Mutta kokonaan eri asia on, että muutoksenhakuoikeuden rajoituksen myötä valittajan oikeusturva saattaa tosiasiallisesti heikentyä.

8. Jatkokäsittelylupa eroaa KKO:ssa käytössä olevasta valituslupajärjestelmästä, vaikka kummankin idea on pohjimmiltaan sama: valitusoikeuden rajoittaminen ja tuomioistuimen työn keventäminen, jotta oikeus voisi keskittyä paremmin päätehtäväänsä. KKO:n kohdalla asia onkin ymmärrettävä, sillä KKO toimii ennakkopäätösinstanssina, sitä vastoin hovioikeuden osalta järjestelmää on paljon hankalampi perustella. Ideana kuitenkin on, että hovioikeuksien voimavaroja yritetään lupajärjestelyn avulla kohdentaa asian laadun ja merkityksen kannalta juridisesti merkityksellisten ja vaikeiden asioiden tutkintaan. Hovioikeuksien käsittelyjä pyritään kohdentamaan asioihin, joissa on todellista oikeussuojan tarvetta, samalla pyritään lyhentämään hovioikeuksien käsittelyaikoja.

9. Hovioikeuksiin ehdotettiin jo vuonna 1998 voimaan tulleen hovioikeusuudistuksen yhteydessä erityistä muutoksenhakulupajärjestelmää. Ehdotus perustui komitean mietintöön 1999:20 ja HE:een 33/1997 vp. Eduskunta ei kuitenkaan hyväksynyt esitystä. Eduskuntakäsittelyssä (lakivaliokunnan mietintö 19/1997 vp ja perustuslakivaliokunnan mietintö 9/1997 vp) katsottiin, ettei ehdotettu muutoksenhakulupajärjestelmä sopinut vaikeuksitta suomalaiseen oikeusperinteeseen. Järjestelmä miellettiin muutoksenhakuoikeuden rajoitukseksi, mitä se - puhutaan mitä puhutaan - onkin.

10. Muistan, miten eduskunnan lakivaliokunta uskoi tässä asiassa erityisesti Vaasan hovioikeuden silloista presidenttiä Erkki Rintalaa, joka isännän äänellä ja ottein jyrähteli valiokunnassa asiantuntijoita kuultaessa lakiesitystä vastaan. Itse annoin sivustatukea Rintalalle. Tämän jälkeen muutoksenhakulupaa ajaneet muiden hovioikeuksien presidentit ja oikeusministeriön kiukustuneet virkamiehet panivat vireille seulontajärjestelmää koskevan hankkeen, joka tuli sitten voimaan vuonna 2003. Olen jälkeenpäin ajatellut, että jos tämä (siis seulontajärjestelmä) olisi ollut tiedossa, niin vuonna 1997 olisi kyllä ollut parempi hyväksyä esitetty muutoksenhakulupajärjestelmä.

11. Erilaisten valitus- tai muutoksenhakulupajärjestelmien sekä seulontajärjestelmien heikkous on muun muassa siinä, että niissä asioita ratkaisevat tuomarit päättävät myös siitä, mitkä jutut läpäisevät lupa- tai seulontakynnyksen ja otetaan asiallisesti tutkittaviksi. Kun tuomari karsii tällä tavalla juttuja, hän samalla pyrkii sääntelemään ja rajoittamaan omaa työmääräänsä. Kun ihminen on, kuten tiedämme, heikko ja raadollinen ("liha on heikko"), ja kun tuomarikin on loppujen lopuksi vain ihmispoloinen, vaikuttavat inhimilliset ja mukavuustekijät ja tuomarin halu säännellä työmääräänsä siihen, kuinka suuri osa valituksista otetaan varsinaiseen ja lisätyötä edellytettävään tutkintaan. Tämä tuli selkeästi näkyviin seulontamenettelyn alkuaikoina (2005-2006), jolloin hovioikeustuomarit omaa työtään keventääkseen yrittivät kiertää seulontasäännöksiä ja seuloa jatkokäsittelystä myös sellaisia asioita, joissa lain eli OK 26:15:n selvän sanamuodon mukaan on toimitettava suullinen pääkäsittely. Viittaan blogiin 114/19.6.-09.

12. Mitä enemmän juttuja seulotaan tai jätetään ilman valituslupaa, sitä helpommaksi tuomareiden työ muodostuu. Tuomarien ei itse asiassa pitäisi osallistua juttujen seulontaan ja valitusluvista päättämiseen. Toisaalta olisi epätaloudellista ja -tarkoituksenmukaista, että oikeuslaitokseen pitäisi perustaa erityinen elin, joka käsittelisi ja ratkaisisi pelkästään valitus- tai muutoksenhakulupa-asioita.

13. Voimassa oleva hovioikeuden seulontajärjestelmä on ehdotettua jatkokäsittelylupaa oikeudenmukaisempi, sillä sen mukaan kaikki valitusasiat jutun laatuun katsomatta ovat ainakin muodollisesti järjestelmän piirissä ja samalla viivalla, kun hovioikeus päättää, onko syytä ottaa valitus, kuten laissa asia ilmaistaan, "enempään tutkintaan." Jos seulontavaiheessa on aivan ilmeistä, että käräjäoikeuden ratkaisu tai siellä noudatettu menettely ei ole virheellinen, päättyy asian käsittely - asian laatuun siis periaatteessa katsomatta - tämän seikan toteamiseen ja siihen, että valitus seulotaan jatkokäsittelystä.

13a. Seulontajärjestelmän ongelma oli aluksi siinä, että hovioikeustuomarit eivät osanneet käyttää sitä eli soveltaa lakia oikein, vaan yrittivät kiertää seulonnan avulla pääkäsittelyn pitämiseen velvoittavia säännöksiä. Sitten kun tuomarit KKO:n lukuisten ennakkopäätösten jälkeen saatiin vihdoin oivaltamaan, mistä oikein on kysymys, ja ovat nyt soveltaneet lakia oikein, rientää lainsäätäjä "kehiin" ja aikoo lakkauttaa seulonnan kokonaan ja korvata sen kokonaan uudella järjestelyllä, joka on muutoksenhakijoiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta arveluttava. Aika käsittämätöntä! Tämä on yksi osoitus siitä, miten tempoilevaa ja arvaamatonta oikeuspolitiikka ja erityisesti tuomioistuimia ja oikeuslaitoksia koskeva uudistamistyö Suomessa oikeastaan on.

14. Ehdotettu jatkokäsittelylupa sitä vastoin asettaa, vaikkei se olekaan tarkoitus, muutoksenhakijat tosiasiallisesti eriarvoiseen asemaan, koska järjestelmää sovelletaan ainoastaan rahamäärältään tai rangaistusseuraamukseltaan vähäarvoisissa tai oikeastaan sellaisiksi katsottavissa asioissa. Käytännössä kuitenkin muutkin kuin taloudelliset ja rikoksen vakavuuteen perustuvat näkökohdat voivat olla asianosaisille tärkeitä. Jatkokäsittelylupa on muutoksenhakijoiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta ongelmallinen järjestelmä. Ongelmana on myös se, että jatkokäsittelystä karsiutuvien juttujen joukkoon jää aina väistämättä myös sellaisia tapauksia, joissa asianosaisen oikeusturva olisi edellyttänyt jatkokäsittelyä ja käräjäoikeuden tuomion muuttamista.

15. Ilmeistä on, että jatkokäsittelylupajärjestelmä tulee vastaväitteistä huolimatta hyväksytyksi, joten tältä kannalta asiassa ei kannata enemmälti revitellä. Järjestelmän soveltamisalassa ja käsittelyluvan edellytyksiä koskevissa säännöksissä on kuitenkin monia korjauksia ja tarkistuksia vaativia kohtia. Mutta kun tästä johdannosta jo tuli näin pitkä ja kun on jo myöhä, on parempi, että käsittelen lakiesityksen yksityiskohtia myöhemmin erikseen. Totean tässä vain, että jatkokäsittelylupajärjestelmä ei ole mikään viisasten kivi, jolla hovioikeuden ongelmat ratkaistaisiin tyyliin simsalabim. Järjestelmä tuo tullessaan joukon uusia ongelmia, joista aiheutuu päänvaivaa hovioikeuksille ja KKO:lle.

16. Lopuksi pari sanaa terminologiasta. Lakiesityksessä omaksuttu käsite "jatkokäsittelylupa" on minusta turhan pitkä ja kankea. Vielä "hirvittävämpi" on lakiesityksen perusteluissa jo heti ensimmäisellä sivulla mainittu ja toistettu termi "jatkokäsittelylupajärjestelmä." Se asettuu kamaluudessaan samaan kategoriaan käsitteiden "valtakunnansyyttäjänvirasto," "apulaisvaltakunnansyyttäjä" ja "syyttämättäjättämispäätös" kanssa; onneksi apulaisvaltakunnansyyttäjällä ei ole omaa virastoa, sillä silloin tosi pitkä yhdyssana muodostuisi.

17. Kun sana "valituslupa" on jo käytössä KKO:ssa, sitä ei ole ilmeisesti tämän vuosi haluttu ottaa käyttöön hovioikeuden lupajärjestelmässä. Mutta sen sijasta lakiin olisi voitu, ja voidaan vieläkin, hyväksyä sana "muutoksenhakulupa," jota käytettiin vuonna 1997 eduskunnalle annetussa hallituksen esityksessä (HE 33/1997 vp); se olisi pituudestaan huolimatta jatkokäsittelylupa-sanaa paljon luontevampi käsite. Termissä jatkokäsittelylupa on kyse yksinomaan tietynlaisten mielikuvien luomisesta, asiallisesti kyseinen järjestely ei juuri poikkea vuoden 1997 lakiesitykseen sisältyneestä muutoksenhakulupajärjestelmästä. Järjestelmässä on kuitenkin olennaista se, otetaanko asianosaisen valitus hovioikeudessa asiallisesti tutkittavaksi ns. täystutkinnassa vai todetaanko vain, että luvan myöntämisen ja täystutkinnan edellytyksiä ei ole olemassa. Tällöin olisi rehellistä puhua jäljempänä mainitusta tutkintaluvasta.

18. Esimerkkiä voitaisiin ottaa tässä suhteessa Ruotsin laista, jossa on käytössä lyhyt ja luontevan tuntuinen termi "tutkintalupa" (tutkimislupa), prövingstillstånd; sillä tarkoitetaan samaa asiaa, mistä jatkokäsittelyluvassakin on kysymys. Suomalaiset lainvalmistelijat ovat mahdollisesti ajatelleet, että sana "tutkintalupa" ei kuvaa riittävän tarkasti sitä, mistä asiassa on kysymys. Juridisen kielen ei kuitenkaan tarvitse välttämättä seurata orjallisesti arkikieltä eikä käyttää sanoja samassa merkityksessä kuin niitä käytetään yleiskielessä. On monia sanoja, joita käytetään juridiikassa hieman eri merkityksessä kuin yleiskielessä. Esimerkiksi sanoja "myöntäminen" ja "tunnustaminen" käytetään yleiskielessä toistensa synonyymeinä, mutta juridiikassa nämä kaksi sanaa merkitsevät eri asioita.

19. Suosittelen siis lakiin termiä tutkintalupa/prövningstillstånd, jos lakiesitys tältä osin asiallisesti hyväksytään. - Ruotsiksi termi jatkokäsittelylupa on "tillstånd till fortsatt handlägging." Jättekiva!

188. Hovioikeusprosessin uudistaminen, osa I: tilastotietoja hovioikeuksista

Eestin ylin tuomioistuin Riigikohus Tartossa

Yhteenveto tämän blogin sisällöstä:

Viiden miljoonan asukkaan Suomessa on kuusi hovioikeutta eli yhtä monta kuin 10 miljoonan asukkaan Ruotsissa. Molemmissa maissa on 180 vakinaista hovioikeustuomaria. Ruotsalaisten hovioikeuksien tehokkuutta osoittaa, että ne käsittelevät vuosittain kaksi kertaa enemmän asioita kuin suomalaiset hovioikeudet. Ruotsissa hovioikeudet toimittavat lisäksi paljon enemmän pääkäsittelyjä kuin hovioikeudet Suomessa. Ruotsalaiset hovioikeudet tai tuomarit eivät koskaan marise tai valita pääkäsittelyjen määrää, kun taas suomalaiset tuomarit ja hovioikeudet marisevat aina ja jatkuvasti asiasta ja väittävät, että pääkäsittelyjä toimitetaan usein aivan turhaan. Ruotsin vuoden 2008 hovioikeusuudistuksessa ei rajoitettu pääkäsittelyjä, mutta toisaalta todistelun vastaanotto hovioikeudessa voidaan korvata joko kokonaan tai osaksi uudelle videotekniikalla. Suomessa sanottua uudistusta ei aiota toteuttaa, vaan meillä aiotaan rajoittaa asianosaisten valitusoikeutta vielä enemmän kuin Ruotsissa on tehty ja rajoittaa samalla asianosaisten oikeutta saada asiansa tutkituksi julkisessa ja suullisessa käsittelyssä.
-----

1. Eduskunnassa on parhaillaan käsiteltävänä hallituksen lakiesitys muutoksenhakua käräjäoikeudesta koskevaksi lainsäädännöksi (HE 105/2009 vp). Lakivaliokunta on pyytänyt lakiesityksestä perustuslakivaliokunnan lausunnon ja tämän jälkeen lakivaliokunta käsittelee asiaa ja kuulee asiantuntijoita viikolla 48 ja antaa mietintönsä eduskunnan täysistuntoa varten.

2. Hallituksen lakiesityksen lähetekeskustelu oli eduskunnassa 8.9.2009 (ptk 72/2009 vp). Asian tiimoilta käytiin aika vilkasta keskustelua, jossa oikeusministeri Brax joutui hieman puolustuskannalle. Keskustelussa ilmeni, että edustaja Jacob Söderman ym. ovat tehneet lakialoitteen LA 63/2009 vp, joka on lakiesitystä koskeva rinnakkaisaloite. Aloitteen mukaan käräjäoikeudessa todistelutarkoituksessa kuultujen henkilöiden lausunnoista tehtäisiin kuva- ja äänitallenne, jota hovioikeus käyttäisi pääkäsittelyssään todistelun uskottavuusarvioinnin perusteena. Mallia otettaisiin tässä suhteessa siis Ruotsista, jossa vastaavanlainen moderniin oikeudenkäyntiin (EMR, En modernare rättegång) perustuvan järjestely on ollut käytössä marraskuusta 2008. HE 105/2009 ei sen sijaan sisällä säännöksiä sanotunlaisesta todistelun vastaanottamisesta videon välityksellä.

3. Tähän videointitodisteluun ja yleensä valitusasian käsittelyyn hovioikeudessa on tarkoitus palata yksityiskohtaisesti tämän kirjoitussarjan kolmannessa osassa. Tässä ensimmäisessä osassa tarkastelen hovioikeuksien toimintaa tilastotietojen ym. aineiston valossa. Ennen kuin uudistamisesta voidaan puhua, on hyvä tietää, millaisessa ympäristössä hovioikeudet toimivat.

4. Hovioikeus (HO) on yleisten tuomioistuimien hierarkiassa järjestyksessä toinen oikeusaste. Se toimii valitusasteena haettaessa muutosta alioikeuden eli käräjäoikeuden (KO tai KäO) riita-asioissa ja rikosasioissa annettuihin tuomioihin ja päätöksiin. Ensimmäisenä oikeusasteena hovioikeus käsittelee ainoastaan valtio- ja maanpetosasioita sekä tuomareiden virkasyyteasioita, joiden lukumäärä on hyvin vähäinen. Hovioikeuden ratkaisusta saa hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta (KKO), jos KKO myöntää valitusluvan.

5. Hovioikeusprosessia on muutettu viime vuosikymmeninä hämmästyttävän usein, merkittävämpiä muutoksia lakiin (oikeudenkäymiskaari, OK 25 ja 26 luvut) on tehty noin viiden vuoden väliajoin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tehty kaksi laajaa uudistusta (1998 ja 2003). Tätä ennen hovioikeusmenettelyä muutettiin vuonna 1992. Aiemmin hovioikeudet käsittelivät ja ratkaisivat lähes kaikki asiat kirjallisessa menettelyssä (esittelymenettelyssä) asiakirja-aineiston eli alioikeuden ratkaisun ja pöytäkirjan sekä hovioikeudelle tehdyn kirjallisen valituksen ja siihen annetun vastauksen perusteella. Asianosaiset ja heidän avustajansa eivät saa olla läsnä esittelymenettelyssä, yleisöstä puhumattakaan.

6. Vuonna 1998 voimaan tulleen uudistuksen tarkoituksena oli muuttaa kirjallinen hovioikeusmenettely sellaiseksi, että se sopi yhteen jo aiemmin 1990-luvulla uudistetun suullisen, välittömän ja keskitetyn alioikeusmenettelyn kanssa ja että se täytti Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asettamat vaatimukset. Uudistuksen seurauksena hovioikeudet ovat toimittaneet suullisia pääkäsittelyjä noin 20-30 prosentissa asioista. Vuonna 2004 hovioikeuksissa otettiin käyttöön erityinen seulontamenettely, jossa hovioikeus ensin valituksen ja vastauksen sekä käräjäoikeuden ratkaisun perustella päättää, otetaanko valitus enempään tutkintaan. Seulontamenettelyyn joutuvat kaikki valitusasiat. - Olen ruotinut seulontaa laajasti blogissa 114/19.6.2009, löytyy tunnisteen "seulontamenettely" kohdalta.

7. Ennen kuin ryhdyn tutkailemaan lähemmin eduskunnassa olevaa hallituksen lakiesitystä, on paikallaan tarkastella hieman tilastotietoja hovioikeuden henkilöstöstä, asiamääristä sekä käsittelytavoista ja -ajoista. Kyse on siitä, mitä hovioikeudet oikein tekevät ja millaisilla resursseilla. Jos näissä kohdin ei ole ongelmia, ei suurempia muutostarpeita pitäisi esiintyä, sillä onhan edellisestä hovioikeusuudistuksesta kulunut vasta 5-6 vuotta.

9. Suomella ja Ruotsilla on myös oikeus- ja tuomioistuinlaitoksen osalta pitkät yhteiset perinteet. Autonomian ja itsenäisyyden aikana Suomessa on otettu oikeudenkäyntimenettelyn ja tuomioistuinorganisaation kehittämisen osalta usein mallia Ruotsista. Tämä koskee myös hovioikeuksia ja hovioikeusprosessin kehittämistä. Vuoden 2003 seulontamenettely muodostaa kuitenkin tässä suhteessa poikkeuksen, sillä Ruotsin hovioikeuksissa ei ole seulontamenettelyä. Seulonnan osalta Suomi otti mallia Norjasta, ja osaksi juuri tämän vuosi uudistuksessa kävikin "hassusti", kuten olen blogissa 19.6.-09 kertonut. Suomessa ei ymmärretty, että norjalainen tuomioistuinlaitos ja muutoksenhakusysteemi poikkeaa olennaiselta osin meikäläisestä järjestelmästä. Se, mikä sopii Norjaan, ei välttämättä istu suomalaiseen järjestelmään, ja seulontamenettelyssä tämä juuri nähtiin. (Yritin kyllä varoitella tästä jo seulontamenettelyä valmisteltaessa, mutta innostus oikeusministeriössä ja hovioikeuksissa oli niin kova, että varoitukset kaikuivat kuuroille korville.)

10. Kuten sanottu, Ruotsissa tuli vuosi sitten eli 1.11.2008 voimaan laajahko hovioikeusuudistus (SFS 2005:683, katso lainsäädännön esitöistä Regerings proposition 2004/05:131: En modernare rättegång - reformering av processen i allmän domstol). Suomen hovioikeuksiin esitetään hallituksen lakiesityksessä 105/2009 melko tavalla samanlaista muutoksenhakulupajärjestelmää, jollainen Ruotsissa on ollut rikosjutuissa käytössä jo parikymmentä vuotta. Tämän vuoksi seuraavassa on syytä esitellä joitakin tilastotietoja myös Ruotsin hovioikeuksista.

11. Suomessa on kuusi hovioikeutta, jotka ovat ikärjestyksessä (suluissa perustamisvuosi):

- Turun HO (1623),

- Vaasan HO (1776),

- Itä-Suomen (Kuopio 1945, sen edeltäjä oli 1839 perustettu Viipurin HO),

- Helsingin HO (1952),

- Kouvolan HO (1978) ja

- Rovaniemen HO (1979).

12. Kun otetaan huomioon kunkin hovioikeuden vuonna 2008 ratkaisemien asioiden kokonaismäärä, hovioikeudet asettuvat seuraavaan suuruusjärjestykseen:

- Helsingin HO 3 516 asiaa

- Turun HO 2 854

- Vaasan HO 1 564

- Itä-Suomen HO 1 233

- Kouvolan HO 1 279

- Rovaniemen HO 1 101

Pinta-alaltaan Rovaniemen HO:n tuomiopiiri on selvästi suurin.

13. Ruotsissa on myös kuusi hovioikeutta: Svea hovrätt (Tukholma, 1614), Göta hovrätt (Jönköping, 1634), Hovrätten över Skåne och Blekinge (Malmö, ), Hovrätt för Västra Sverige (Göteborg), Hovrätteen för Nedre Norrland (Sundsvall) ja Hovrätten för Övre Norrland (Uumaja).

14. Ruotsi on Suomea suurempi valtio sekä pinta-alaltaan että väkiluvultaan. Ruotsin pinta-ala on noin 450 000 neliökilometriä, Suomen "vain" 338 500. Ruotsin väkiluku on noin 9,3 miljoonaa, Suomen 5,4 miljoonaa henkeä. Miksi siis Suomessa tarvitaan yhtä monta hovioikeutta kuin puolta suuremmassa naapurimassamme? Tätä olen usein julkisestikin ihmetellyt, mutta en ole tähän mennessä milloinkaan saanut esimerkiksi oikeusministeriöltä tai hovioikeuksilta minkäänlaista vastausta kysymykseen. Olisiko niin, ettei meillä todellisuudessa tarvittaisikaan näin montaa hovioikeutta, mutta mitäs väliä siitä, pääasia, että saadaan uusia virkoja ja uusia hovioikeuden presidenttejä! No, nyt tiettävästi joku toimikunta istuu ja pohtii tuomioistuinorganisaatiota ja sitä, voidaanko jokin tai jotkut hovioikeuksista lakkauttaa. Käräjäoikeusverkkoahan supistetaan 1.1.2010 lukien todella rajusti, sillä käräjäoikeuksien lukumäärä putoaa 51:stä 27:ään. Tuntui siltä, että Suomeen riittäisi hyvin neljä hovioikeutta.

15. Johtuisiko hovioikeuksien suuri lukumäärä siitä, että suomalaiset ovat luonteeltaan ruotsalaisia riidanhaluisempia, jolloin tuomioistuimiin ja siis myös hovioikeuksin tulisi enemmän juttuja kuin Ruotsissa? Vastaus on kielteinen. Vuonna 2008 Suomen kuusi hovioikeutta käsittelivät nimittäin yhteensä 11 539 asiaa. Sen sijaan Ruotsin kuusi hovioikeutta käsittelivät samana vuonna kaksi kertaa enemmän asioita eli runsaat 22 000 asiaa. Asioiden lukumäärä on hyvin suhteessa maiden asukaslukuun.

16. Onko Ruotsin hovioikeuksissa siten myös tuplaten tuomareita ja muuta henkilökuntaa suomalaisiin hovioikeuksiin verrattuna? KKO:n kotisivuilla julkaistun yleisten tuomioistuimien vuosikertomuksen mukaan Suomen hovioikeuksissa oli vuonna 2008 henkilökuntaa yhteensä 518 henkeä. Tästä määrästä tuomareita (presidentit, hovioikeudenlaamannit ja hovioikeudenneuvokset) oli 180, esittelijöitä (viskaalit ja asessorit) 164 ja kansliahenkilökuntaa 174. - Lautamiehet eivät Suomessa osallistu hovioikeuden tuomitsemistoimintaan.

17. Ruotsin hovioikeuksien henkilökunnan määristä en löytänyt tähän hätään tarkkoja tietoja. Domstolsverketin tammikuussa 2009 päivitetyltä sivustolta ilmeni, että Ruotsin kuuden hovioikeuden henkilökunnan (tuomarit, asessorit, viskaalit, kanslistit ym.) kokonaismäärä on noin 700 henkeä. Kansliahenkilökuntaa Ruotsissa on enemmän kuin Suomessa. Mutta kaikkein mielenkiintoisin tieto tässä yhteydessä on se, että Ruotsin hovioikeuden palveluksessa olevien tuomareiden (siis presidentit, laamannit ja hovioikeudenneuvokset) lukumäärä on tismalleen sama kuin Suomessa eli 180. (Ruotsin hovioikeuksissa on lisäksi 600 lautamiestä, mutta heitä ei ole laskettu edellä mainittuun kokonaismäärään. Rikosjutussa Ruotsin HO:n kokonpano on 3+2 eli kolme ammattituomaria ja kaksi lautamiestä, jos asiassa myös käräjäoikeuden kokoonpanoon on kuulunut lautamiehiä).

18. Mistähän mahtaa johtua, että Ruotsin hovioikeudet kykenevät 180 tuomarin voimin käsittelemään vuosittain kaksi kertaa enemmän asioita kuin Suomen 180 hovioikeustuomaria? Ruotsissa hovioikeudet käsittelevät siis runsaat 22 000 asiaa, Suomessa vain 11 500 asiaa.

19. Löytyisikö selitys kenties hovioikeuden pääkäsittelyjen määristä. Suomessahan hovioikeudet ovat aina valittaneet ja valittavat edelleen, että hovioikeuksien työ on raskasta ja ratkaisut viipyvät siksi, että hovioikeus joutuu pitämään paljon pääkäsittelyjä ja jopa aivan turhissakin tapauksissa. Eduskunnan lakivaliokunnan eteen marssivat varmaan tälläkin uudistuskierroksella kuultaviksi kaikkien kuuden hovioikeuden presidentit, jotka oikein kuorossa valittavat asiaa ja vaativat (valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäen "säestyksellä" varmaankin), että nyt näille pääkäsittelyille on vihdoin saatava stoppi! Hovioikeuksien ja niiden presidenttien mukaan pääkäsittelyyn menevä juttu vielä paljon enemmän aikaa kuin kirjallisessa esittelymenettelyssä ratkaistava juttu. Pääkäsittelyjen määrissä olisi siis syy hovioikeusprosessin tehottomuuteen.

20. Suomen hovioikeudet toimittavat nykyään pääkäsittelyn noin 30 prosentissa asioista, vuonna 2008 tuo luku oli 31 %. En onnistunut löytämään tietoja siitä, mikä on Ruotsin hovioikeuksien toimittamien pääkäsittelyjen osuus kaikista hovioikeuden käsittelemistä riita-ja rikosasioista. Tämä tieto olisi tietenkin pitänyt mainita HE:stä 105/2009 vp tai edes sitä edeltäneestä lainvalmistelutyöstä eli oikeusneuvos Kari Kitusen johtaman komitean mietinnöstä KM 2008:3, mutta niistä tieto ei vain jostakin syystä käy ilmi. Kenties kyseinen tieto ja vähän muutakin vertailutietoa on jätetty tarkoituksellisesti ottamatta komitean mietintöön samoin kuin hallitukseen esitykseen. (Ottakoot lausunnonantajat, asiantuntijat ja kansanedustajat itse selville nämä vertailuluvut, jos asia heitä kiinnostaa, miksi me lähtisimme niitä paljastamaan, tiedot voisivat vain sotkea selvät pasmat!).

21. Ruotsin ja Suomen lait eroavat lähtökohtaisesti ja olennaisesti sikäli toisistaan, että Ruotsissa hovioikeuskäsittely on pääsääntöisesti suullista, Suomessa sen sijaan kirjallista. Ruotsissa kirjallinen menettely tulee kysymykseen vain laissa mainituin edellytyksin, Suomessa sen sijaan suullisen käsittelyn edellytykset ovat tarkoin laissa säännellyt; ettei vain noita (kirottuja) suullisia pidettäisi tarpeettomasti! Aiemmista lakien esitöistä muistan, että Ruotsin hovioikeudet toimittavat suullisen pääkäsittelyn varovaisen arvion mukaan noin 60-70 prosentissa asioista. En usko, että suullisten käsittelyjen lukumäärä olisi nyttemmin mitenkään radikaalisti alentunut. Ruotsin hovioikeudet siis toimittavat tuplasti enemmän suullisia käsittelyjä, mutta tämä ei tunnu ruotsalaisten hovioikeustuomareiden tehokkuutta lainkaan heikentävän. Päin vastoin, ruotsalaiset hovioikeustuomarit käsittelevät kaksi kertaa enemmän asioita kuin suomalaiset kollegansa.

22. Hovioikeuksien käsittelyajoista sen verran, että Suomessa hovioikeuksien käsittelyajat on jonkin verran lyhentyneet aiemmista vuosista. Kun vuonna 2005 asioiden keskimääräinen käsittelyaika hovioikeuksissa oli 7,9 kk vuonna 2005, 7,7 kk vuonna 2006 ja 7,6 kk vuonna 2007, oli keksimääräinen käsittelyaika vuonna 2008 laskenut tasan 7 kuukauteen. Minusta keskimääräiset käsittelyajat ovat sangen siedettäviä, eri asia sitten on, että joukkoon mahtuu myös todella kauan vireillä olevia juttuja. Esittelystä eli kirjallisessa käsittelyssä ratkaistuissa asioita keskimääräinen käsittelyaika oli 6,1 kk ja pääkäsittelyssä ratkaistuissa asioissa 10,5 kk. - Ruotsin hovioikeuden käsittelyajoista minulla ei ole tietoa. Tämä tieto on varmaankin ollut oikeusneuvos Kitusen johtaman komitean (KM 2008:3) sekä oikeusministeriön tiedossa, mutta sen enempää komitean mietinnössä kuin hallituksen lakiesityksessäkään näitäkään tietoja ei ole nähty tarpeelliseksi kertoa eli ne päätetty salata myös kansanedustajilta.

23. Mutta tärkeintä tässä kohdin on huomata se tuntuva ero, joka Suomen ja Ruotsin hovioikeuksien tehokkuuden suhteen näyttäisi ilmenevän. Vaikka hovioikeustuomarien lukumäärä on kummassakin maassa samansuuruinen, pystyvät Ruotsin hovioikeudet ja hovioikeustuomarit käsittelemään ja ratkaisemaan vuosittain kaksinkertaisen määrän asioita suomalaisiin kollegoihinsa verrattuna ja toimittamaan "siinä sivussa" vielä tuplasti enemmän pääkäsittelyjä! Mistä tämä voisi johtua? Tätä suomalaiset hovioikeudenpresidentit ja muut hovioikeustuomarit, KKO, oikeusministeriö tai eduskunnan lakivaliokunta eivät ole tiettävästi julkisesti koskaan pohtineet. Sietäisipä joskus pohtia!

24. Voimme toki arvailla syitä. Ensimmäiseksi tulee tietenkin mieleen, että ovatko suomalaiset tuomarit naapurimaansa kollegoitaan laiskempia ja haluttomampia paiskimaan töitä? Onko hovioikeuksien tulostavoitteet mitoitettu liian pieniksi tai valvotaanko niiden toteutumista riittävän tarkasti? Kun kuulostelee tuomareiden ja esittelijöiden juttuja, niin kyllä hovioikeuksissa kuulemaan mukaan paiskitaan töitäkin oikein "niska limassa." Jotkut hovioikeudet ovat jopa saavuttaneet tuloksia ja pystyneet nostamaan vuosittain ratkaistujen asioiden määriä aika tuntuvasti. Mutta pelkästään resurssien puutteesta asia ei voi mitenkään olla kiinni, jos tilannetta verrataan Ruotsiin.

25. Ahkeralta vaikuttava työnteko voi tosiasiassa olla tehotonta, jos se on huonosti suunniteltua ja johdettua. En tiedä, mutta minusta näyttäisi siltä, että juuri tästä on paljolti kysymys myös hovioikeuksien toiminnassa. Hovioikeudet pitävät usein sitkeästi kiinni vanhoista työtavoistaan, malleistaan ja käytännöistään. Hovioikeudet ovat saaneet päättää omista työtavoistaan varsin itsenäisesti. Ne eivät ole halunneet, että niiden työmetodeista ja -tavoista säädetään tarkemmin laissa, vaan tarvittavia säännöksiä on otettu ainoastaan hovioikeuksien työjärjestyksiin.

26. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita valitusasioiden valmistelu, mikä tietävästi edelleen tapahtuu käytännössä usein esittelijävetoisesti ja esittelijän vastuulla. Jäsenet eivät halua puuttua valmisteluun, koska se on perinteisesti kuulunut esittelijöiden tehtäviin ja jäsenet ovat voineet odottaa, että asiat tuodaan heidän eteensä "valmiiseen pöytään" eli esittelijän yksin valmistelemina esittelyyn, jossa päätökset tehdään. Ehdotin jo vuoden 1998 laajan hovioikeusuudistuksen yhteydessä, että lakiin otettaisiin säännökset niin sanotusta valmistelusta vastaavasta jäsenestä ja hänen tehtävistään, mutta ehdotus torjuttiin.

27. Vasta vuonna 2003 lakiin (OK 26:1b.1) otettiin lyhyt säännös, jonka mukaan "asian valmistelusta hovioikeudessa vastaa yksi jäsen (valmistelusta vastaava jäsen). Tämän vvj:n tehtävistä ei kuitenkaan laissa tarkemmin säädetä. Jokaiselle asialle määrätään tietävästi vvj, mutta tämä on usein vain pelkkä muodollisuus, sillä käytännössä asian valmistelee ja siitä myös tosiasiallisesti vastaa yksin esittelijä. Näin olen kuullut kerrottavan. Hovioikeuden presidentin tulisi tietenkin valvoa, että hovioikeuden tuomarit todella ottavat vastuun valmistelusta niin kuin laki edellyttää.

28. Toinen asia, minkä haluan tässä kohta mainita, on hovioikeuksien pääkäsittelyjen suunnittelu ja valmistelu, jossa myös ilmenee epäkohtia. Hovioikeudet ovat käsittäneet asian niin, että jos hovioikeudessa kerran pidetään se (kirottu) pääkäsittely, niin siinä on siten otettava vastaan lähes kaikki se näyttö ja myös henkilötodistelu, joka on otettu vastaan jo käräjäoikeudessa. Jos käräjäoikeus on käsitellyt asiaa vaikkapa viitenä päivänä, niin totta kai hovioikeuden tulee - helkkari soikoon - varata pääkäsittelyä varten vähintään yhtä monta käsittelypäivää, mieluummin enemmän! Ei ole ymmärretty tai haluttu ymmärtää ja "sisäistää", että tämä ei suinkaan ole hovioikeuden pääkäsittelyn tarkoitus, sillä hovioikeus voi pitää käräjäoikeuden pääkäsittelyä huomattavasti suppeamman käsittelyn, jossa ei ole tarpeellista kuulla läheskään kaikkia niitä todistajia, joita on kuultu käräjäoikeudessa.

29. Hovioikeus voi lain mukaan rajoittaa pääkäsittelyssä esitettävää aineistoa ja todistelua, jotta pääkäsittelyssä voitaisiin keskittyä olennaisiin kysymyksiin. Mutta tämä vaatisi tietenkin tarkkaa paneutumista asiaan ja pääkäsittelyn huolellista valmistelua, mihin ei näköjään haluta olla valmiita. Ei siis ole mikään ihme, että hovioikeuden pääkäsittelyt ovat tarpeettoman laajoja ja aikaa vieviä, kun siinä kuullaan usein yhtä laajasti kaikki ne todistajat ja muut henkilöt, joita on kuultu jo käräjäoikeudessa. Hovioikeuden presidenttien tulisi valvoa tätäkin asiaa, se olisi sitä lainkäyttöjohtamista, joka on presidentin tärkein tehtävä.

30. On varmasti monia muitakin asioita, minkä vuoksi hovioikeusprosessin tehokkuudessa on paljon toivomisen varaa. Ehkäpä sellaisia syitä tulee esiin lukijoiden kommenteissa. Lainsäätäjän toivoisi joskus paneutuvan edellä mainitsemiini syihin ja vertailevan hovioikeuksien tilannetta Ruotsin hovioikeuksien tehokkuuteen ja työtapoihin.

31. Näin ei ole kuitenkaan tehty alussa mainitussa HE:ssä 105/009 vp eikä sitä edeltäneessä oikeusneuvos Kari Kitusen puheenjohdolla toimineen komitean mietinnössä KM 2008:3. Hovioikeudet, KKO, oikeusministeriö ja hallitus yrittävät jälleen kerran uudistaa hovioikeusmenettelyä vanhoilla konsteilla - kepulikonsteilla, tekisi mieli sanoa - joista keskeisimpiä ovat a) valitusoikeuden tosiasiallinen kaventaminen ja b) pääkäsittelyjen määrän vähentäminen. Hovioikeuden työtä halutaan keventää ja tässä tarkoituksessa rajoittaa asianosaisten oikeutta saada valituksensa asiallisesti tutkittavaksi. Tässä touhussa ei näytetä paljon välitettävän ihmisten oikeusturvasta.

32. Pitäisi kuitenkin muistaa, että oikeus hakea muutosta ja saada asia myös hovioikeudessa kunnollisesti tutkituksi on keskeinen oikeusturvan tae ja osa perustuslaissa turvattua oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

33. Seuraavasa osassa käsittelin HE:ssä 105/2009 vp tehtyä ehdotusta jatkokäsittelyluvasta hovioikeudessa.