355. Apuuva - Wikileaks on jo täällä!

Wikileaksin sivuilla on tätä kirjoitettaessa (klo 15) julkaistu alun kolmatta sataa USA:n diplomaattien laatimaa asiakirjaa. Yhteensä Wikileaks on vuotanut yli 251 287 USA:n lähetystöjen sisäistä viestiä. Eniten vuodetuissa viesteissä käsitellään Irakia, jota koskevia viestejä on yhteensä reilut 15 000.

Poliittisesti ehkä merkittävin tieto on se, että eräät maat eli etenkin Persianlahden maat Saudi-Arabia ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat ovat vaatineet Yhdysvalloilta luottamuksellisissa keskusteluissa kovia toimia Irania vastaan. Saudi-Arabian kuningas Abdullah on dokumenttien mukaan useasti kehottanut Yhdysvaltoja hyökkäämään Iraniin, jotta maan ydinohjelma saataisiin pysäytettyä.

Vuodetuissa viesteissä on kerrottu olevan kaikkiaan 662 Suomea koskevaa viestiä. Tämä luku perustuu cablegate.wikileaks.org-sivustolta saataviin tietoihin. Niistä vieteistä 16 on luokiteltu salaisiksi.

Julkaistavien dokumenttien joukossa on USA:n Helsingin suurlähetystön 7.3.2003 lähettämä dokumentti, jonka asiasanoissa on muun muassa Suomi-Irak ja kansainväliset suhteet.

Oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäki oli raportin lähettämistä edeltävänä päivänä syyttänyt vaalitentissä pääministeri Paavo Lipposta Suomen lupautumisesta Irakin vastaiseen liittoutumaan.

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok) tuomitsee Wikileaks-sivuston tietovuodon. Hän näkee Wikileaksin vuodon horjuttavan valtioiden välisiä suhteita. Stubb ei kertomansa mukaan jännitä Suomesta lähetettyjen tietojen julkaisemista, vaan on huolestunut itse ilmiöstä, jota hän pitää salaisen informaation varastamisena.

Toisaalta Stubb on itse tullut tunnetuksi avoimuuden edistäjänä ja puolustajana. Syksyllä 2008 Stubb itse luovutti lehdistön käyttöön yli kahdenkymmenen suomalaisdiplomaatin kirjallista arviota maailmanpolitiikasta, koska Stubb halusi lisätä avoimuutta ulkoministeriöön. Suurlähettilläät eivät alun perin tienneet analyysiensa päätyvän julkisuuteen, mutta julkaisuluvat kysyttiin myöhemmin.

Tapaus synnytti paljon arvostelua. Stubbin menettelyä kritisoivat osa kansanedustajista ja vanhemman polven ulkopolitiikan toimijoista sekä samassa ministeriössä työskentelevä ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen.

Wikileaksin julkaisemista salaisista asiakirjoista käy ilmi kiusallisia määritelmiä maailman johtajista. Tässä muuta esimerkki näistä luonnehdinnoista:

Vladimir Putin: "Alfa-uros". Tämä viittaa maailmalle julkaistuihin kuviin, joissa Putin esiintyy ilman paitaa, ratsastaa hevosella auringonlaskuun tai on kuvattu Formula I:n auton ratissa.

Dmitri Medvedev: Venäjän presidenttiä kutsutaan dokumenteissa "kalpeanaamaksi." Hänen suhdettaan Putiniin kuvataan minusta aika osuvasti, sillä Medvedevin sanotaan olevan Putinille kuin "Robin Batmanille."

Hillary Clinton: USA:n ulkoministerin väitetään määränneen amerikkalaisviranomaiset vakoilemaan YK:n diplomaatteja, jopa YK:n pääsihteeriä.

Nicolas Sarkozy: "Keisari ilman vaatteita". Ransdkan presidentin sanotaan olevan myös herkkähipiäinen ja määräilevä. Hänellä väitetään olevan taipumus moittia lähimpiä alaisiaan ja pääministeriä.

Angela Merkel: "Riskejä välttelevä ja vähemmän luova". Saksan liittokansleri on "heikko johtaja" ja hänen sanotaan ajattelevan kaikkia kansainvälisiä kysymyksiä siitä näkökulmasta, miten hän voisi käyttää tilannetta hyväkseen kotimaan politiikassa.

Silvio Berlusconi: Italian pääministeri on "avuton, itserakas ja tehoton ollakseen nykyaikainen eurooppalainen johtaja." Berlusconin väitetään olevan fyysisesti ja poliittisesti heikko johtaja, jonka säännölliset pitkät illanvietot ja mieltymys rankkaan juhlimiseen aiheuttavat hänelle lepovajetta.

Muammar Gaddafi: Omanin hallinnon edustaja kuvailee Libyan presidenttiä "omituiseksi". Lisäksi hänen sanotaan liikkuvan "uhkean ukrainalaisen blondin" kanssa.

Kim Jong-il: Pohjois-Korean diktaattoria diplomaatit luonnehtivat Kimiä "veltoksi vanhaksi hepuksi," joka kärsii "fyysisestä ja psykologisesta traumasta" eli tarkemmin sanottuna epilepsiasta.

Hamid Karzai: Afganistanin presidenttiä luonnehditaan "paranoian ajamaksi". Hänen Ahmed-veljensä väitetään olevan "huumeparoni".

Mahmud Ahmadinejad: Länsimaille uhittelevaa Iranin presidenttiä kuvataan "itse Hitleriksi".

Benjamin Netanjahu: Israelin pääministerin olemus on saanut osakseen jopa myönteisiä huomioita. Egyptin presidentti Hosni Mubarak kuvailee häntä "elegantiksi ja charmikkaaksi". Toisaalta Mubarak tosin huomauttaa, ettei Netanjahu koskaan pidä lupauksiaan, minkä Mubarak sanoo kertoneensa myös suoraan Netanjahulle.

Onko näissä luonnehdinnoissa jotakin kovin uutta ja ihmeellistä? Minusta ei ole, kun asiaa tarkemmin ajattelee kunkin kohteen osalta. Kyllä itse kukin on voinut näiden valtion päämiesten tai pääministereiden käyttäytymisestä tehdä vastaavanalaisia päätelmiä. Siis: Kyllä kansa tietää!

Suomalaisista poliitikoista ei ole ainakaan vielä julkaistu vastaavanlaisia viestejä. Martti Ahtisaari on henkilö, jonka nimi esiintyy suomalaisista ilmeisesti ylivoimaisesti eniten julkaistavissa tiedoissa eli yhteensä peräti 1 167 dokumentissa. Vielä ei tiedetä, mitä tietoja kyseiset dokumentit sisältävät Ahtisaaresta.

Kaikkein eniten Suomessa odotetaan Supon kassakaappiin suljetun Tiitisen listan nimien paljastumista. Olisiko USA:n diplomaateilla tästä asiasta luotettavaa tietoa? Toivottavasti, sillä listan sisältö olisi toki pitänyt saada Suomessa virallista tietä jo paljon aikaisemmin julkisuuteen. Jos lista julkisuuteen nyt mahdollisesti saatettu lista ei olisi täysin yhtäpitävä oikean listan kanssa, joutuvat Suomen viranomaiset julkaisemaan aidon listan.

354. Lakialoite sotasyyllisyystuomioiden purkamiseksi

Pro Kareliassa julkaistu piirros sotasyyllisyyslain keskeisistä vaikuttajista

1. Kansanedustaja Bjarne Kallis (kd) ja 15 muuta kansanedustajaa jätti eilen eduskunnalle seuraavansisältöisen lakialoitteen (LA 108/2010 vp):

Laki oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Jatkosodan jälkeen tuomittiin sotaan syyllisinä kahdeksan kansamme johtajaa eripituisiin vankeusrangaistuksiin. Tuomitut olivat jatkosodan aikana toimineet presidentti Risto Ryti, pääministeri J. W. Rangell, pääministeri Edwin Linkomies, ministeri Väinö Tanner, lähettiläs T. M. Kivimäki, ministeri Henrik Ramsay, ministeri Antti Kukkonen ja ministeri Tyko Reinikka.

Tähän päivään mennessä on sekä kansan että poliitikkojen keskuudessa kritisoitu näiden tuomioiden epäoikeudenmukaisuutta. Ministeri Brax on todennut, että ko. oikeudenkäynti oli oikeusvaltion periaatteiden vastainen. Brax toteaa kuitenkin myös, että tuomitut ovat jo kärsineet annetut rangaistukset eikä jatkotoimenpiteitä tarvita. Kiistatonta on, että sotasyyllisyystuomiot olivat Suomen perustuslain vastaisia.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 2 artiklan määräyksen mukaan rikoksesta tuomitulla on oikeus saada syyllisyyskysymys tai tuomittu rangaistus ainakin yhden kerran tutkittavaksi ylemmässä tuomioistuimessa. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, joten lainsäädäntöä tulee tältä osin muuttaa niin, että syyllisyyskysymys olisi mahdollista ottaa käsittelyyn uudestaan.

KKO totesi kaksi vuotta sitten (H2007/266, 20.10.2008), ettei sillä olisi toimivaltaa toimia sotasyyllisyystuomioistuimen (perustuslain vastainen erityinen tuomioistuin) muutosinstanssina. Asiaan liittyvä tarvittava muutos olisi kuitenkin yksinkertainen, ja siihen tarvittaisiin ainoastaan yhden momentin muuttaminen yhdessä laissa. Ihmisten oikeustajun mukaista on se, että poikkeustilan aikana tehdyt rikokset ja vääryydet korjataan normaalioloissa mahdollisimman pian.

Edellä olevan perusteella ehdotamme, että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:ään, sellaisena kuin se on laissa 109/1960 , uusi 5 kohta seuraavasti:

31 luku

Ylimääräisestä muutoksenhausta

8 §

Lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn eduksi purkaa:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

5) jos poikkeuslain perusteella on rikosasiassa annettu ilmeisesti väärä tuomio.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 16 päivänä marraskuuta 2010

Bjarne Kallis /kd, Toimi Kankaanniemi /kd, Tarja Tallqvist /kd, Sari Palm /kd, Kari Kärkkäi-

nen /kd, Päivi Räsänen /kd, Raija Vahasalo /kok, Raimo Vistbacka /ps, Pirkko Ruohonen-Lerner /ps, Olli Nepponen /kok, Petri Salo /kok, Lyly Rajala /kok, Pekka Vilkuna /kesk, Pietari Jääskeläinen /ps, Pertti Virtanen /ps, Timo Juurikkala /vihr

2. Olen käsitellyt kysymystä sotasyyllisyystuomioiden purkamisesta blogissani kolme kertaa:

- 20.10.2008 otsikolla "KKO haluton tutkimaan sotasyyllisyysoikeuden virheitä (KKO 2008:94)",

- 27.4.2009 otsikolla "Politikoinnin sietämättömästä urhoudesta" ja

- 229/14.3.2010 otsikolla "Sotasyyllisyystuomiot purettava oikeusvaltion maineen palauttamiseksi".

3. Oikeusministeriön kaksihenkinen työryhmä (Jukka Lindstedt ja Stiina Löytömäki) jätti talvisodan 70-vuotispäivää edeltäneenä päivänä 12.3. tänä vuonna selvityksen vuonna 1946 sotaan syyllisinä tuomittujen oikeudenkäynnin eli sotasyyllisyysoikeudenkäynnin mahdollistaneesta lainsäädännöstä, itse oikeusprosessista ja tuomioista oikeusvaltion periaatteiden näkökulmasta (OM:n selvityksiä ja ohjeita 22/2010). Selvityksessä pohdittiin erilaisia vaihtoehtoja sille, miten julkinen valta voisi nyt käsitellä tätä jo vuosikymmenien ajan laajan keskustelun ja kritiikin kohteena ollutta oikeudenkäyntiä ja siinä annettuja tuomioita.

Selvityksessä ei ollut oikeastaan mitään uutta, sillä samoja kysymyksiä ja toimenpiteitä on pohdittu ja käsitelty eri selvityksissä usein aikaisemminkin. Selvitys sisältää lähinnä vain jonkinlaisen yhteenvedon asiasta aiemmin kirjoitetusta.

4. Ennen mainittua selvitystä sotasyyllisyysasiaa käsiteltiin KKO:n antamassa päätöksessä 17.10.2008 (KKO 2008:94). Sotasyyllisyysoikeuden (SSO) tuomiossa 21.2.1946 rangaistukseen tuomitun Väinö Tannerin (1881-1966) pojanpoika Ilkka Tanner oli marraskuussa 2007 KKO:lle jätetyssä, asianajaja Kari Silvennoisen laatimassa hakemuksessa vaatinut, että SSO:n tuomio puretaan Väinö Tannerin osalta sikäli kuin Tanner oli tuomittu sotaan syyllisten rankaisemisesta annetun lain 1 §:n nojalla virka-aseman väärinkäyttämisestä valtakunnan vahingoksi vankeusrangaistukseen. KKO (oikeusneuvokset Tulokas, Kitunen, Bygglin, Häyhä ja Esko) katsoi päätöksessään, ettei KKO ole toimivaltainen käsittelemään sanottua purkuhakemusta eikä siis ottanut Tannerin hakemusta asiallisesti tutkittavaksi.

5. Olen kommentoinut kommentoinut KKO:n kyseistä päätöstä tuoreeltaan edellä mainitussa blogikirjoituksessani 20.10.2008 (KKO haluton tutkimaan sotasyyllisyysoikeuden virheitä). KKO:n päätöksen perustelut toimivaltansa puuttumisesta olivat mielestäni tyypillistä tiukan muodollista pykälänikkarointia, jonka tavoitteena on välttyä tutkimasta vaikeita asioita, jos se vain suinkin on mahdollista. Minusta KKO olisi voinut tulkita säännöksiä toisin ja ottaa purkuhakemuksen tutkittavakseen.

6. KKO:n päätöksen jälkeen ryhdyttiin jälleen kerran kyselemään ja pohtimaan, olisiko sotaan syyllisinä tuomittujen kunnian palauttamiseksi vielä nyt jotain tehtävissä. Kun kyse oli oikeusministeri Tuija Braxin toimialaan kuuluvasta asiasta, päätti ministeri tehdä samalla tavalla kuin hän on tehnyt lähes aina erilaisissa ongelmatilanteissa: ministeri päätti selvittää asiaa työryhmässä. Työryhmään kutsuttiin vain kaksi jäsentä, joista toinen eli OTT Jukka Lindstedt toimii nykyään tasavallan presidentti Tarja Halosen neuvonantajana; raportti sisältäneen pääasiassa juuri Lindstedtin ajatuksia. Jo selvitysryhmä suppeudesta ilmenee, että kysymystä ei haluttu todellisuudessa ryhtyä pöyhimään kovinkaan laajasti, vaan työryhmän päätehtävänä oli tosiasiassa vain yhteenvedon tekeminen aiemmin kertyneestä materiaalista.

7. OM:n työryhmän mukaan SSO:n tuomioita ei voida purkaa, ellei eduskunta säädä lakia, jonka perustella KKO olisi toimivaltainen tutkimaan menettelyn lainmukaisuutta. Tätä vaihtoehtoa työryhmä ei kuitenkaan suositellut. Eduskunta ei voi työryhmän mukaan julistaa sotasyyllisyystuomioita pätemättömiksi. Julkista anteeksipyyntö tuomittujen omaisille ei mietinnön mukaan tarvita, koska tuomitut ja heidän omaisensa ovat jo saaneet"varsin paljon hyvitystä." Työryhmän yhtyi meillä usein esitettyyn ajatukseen, jonka mukaan vain menetetty kunnia voidaan palauttaa, eivätkä sotasyyllisinä tuomitut ole menettäneet kunniaansa.

8. Anteeksipyynnön vaihtoehtona voisi Lindstedtin mukaan olla jokin muu symbolinen ele, esimerkiksi presidentin tai pääministerin lausunto, jolla sotasyyllisyysprosessi todettaisiin oikeusvaltion periaatteiden vastaiseksi. Työryhmän mukaan on myös mahdollista, että tähänastisen tutkimuksen ja yhteiskunnallisen keskustelun katsotaan riittävän asian käsittelemiseksi, jolloin valtiovallan toimenpiteet eivät olisi tarpeen.

9. Oikeusministeri Brax yhtyi jo mietinnön luovutustilaisuudessa (olipa ministerillä tosi kiire) ajatukseen, jonka mukaan presidentti tai pääministeri toteaisi sotasyyllisyysoikeudenkäynnin poliittisen luonteen ja oikeusvaltioperiaatteen vastaisuuden. Tuomioita ei siis purettaisi, mutta ne julistettaisiin poliittisella liturgialla perustuslain vastaiseksi. Kysymys olisi jonkinlaisesta poliittisesta rehabilitaatiosta perinteiseen neuvostotyyliin. Presidentti Tarja Halonen totesi seuraavana päivänä, että ajatus poliittisesta rehabilitaatiosta ja presidentin lausumasta on harkinnanarvoinen asia, jota hän aikoo miettiä.

10. Itse kirjoitin blogissani 14.3.2010 näin:

- Perustuslakia rikkovat tuomiot jäisivät voimaan, vain tulkinnat vaihtelisivat. Tässäkö kaikki? Pitäisikö meidän tyytyä poliittiseen liturgiaan ja presidentin tai pääministerin ympäripyöreisiin lässyn lässyn lausahduksiin? Ei hemmetissä, tähän emme voi ja saa tyytyä, muuten jälkipolvet pitävät meitä kurjina vätyksinä ja idiootteina! Tarvitaan konkreettisia toimia tuomittujen kunnian ja ennen muuta Suomen oikeusvaltion maineen ja kunnian palauttamiseksi.

11. Myös pääministeri Matti Vanhanen kiirehti heti OM:n julkistamisen jälkeen lausumaan, että sotasyyllisinä tuomitut eivät tarvitse erityistä kunnianpalautusta, koska hei eivät suomalaisten silmissä koskaan menettäneetkään kunniansa. Tämä oivallus ei toki ollut Vanhasen oma keksintö, vaan tätä samaa toteamusta on jankutettu vuodeta toiseen ja jankutetaan edelleen kaikilla keskustelupalstoilla. Noin voidaan tietenkin sanoa, mutta toisaalta pitää muistaa, että sotasyyllisyysoikeus ei tuominnut syytettyjä menettämään kunniaansa, vaan heidät tuomittiin pitkiin kuritushuone- ja vankeusrangaistuksiin, joista he myös joutuivat kärsimään osan. Osa suomalaisesta yhteiskunnasta ja ilmeisesti myös eduskunnan äärivasemmistosta on edelleen sitä mieltä, että tuomitut saavat ansionsa mukaan.

12. Tuomittujen kunniaa ei ehkä ole tarvis palauttaa, mutta tämä ei olekaan pääpointti. Kyse on ennen muuta siitä, että oikeusvaltioissa vääriksi havaitut langettavat rikostuomiot ja poliittiset tuomiot tulee oikaista ja purkaa. Sotasyyllisyystuomioiden purkamista vaatii siis, ei ensisijassa tai yksinomaan tuomittujen kunnian palauttaminen, vaan nimenomaan oikeusvaltion kunnian ja maineen palauttaminen. Juuri oikeusvaltio koki sotasyyllisyysasiassa suurimman kolauksen. On outoa, että tähän tärkeään kysymykseen ei ole joko osattu tai haluttu kiinnittää huomiota. Sotasyyllisyysprosessi oli Suomelle oikeusvaltiona suuri nöyryytys ja häpeä, josta maa ja kansakunta ei ole vieläkään kunnolla toipunut.

13. Seuraavassa luettelo siitä, mitä oikeusvaltioperiaatteita sotasyyllisyyslakia säädettäessä ja oikeutta käytäessä rikottiin:

- Sotasyyllisyysoikeus (SSO) oli perustuslaissa kielletty satunnainen tuomioistuin;

- Oikeudenkäyntiä varten säädettiin perustuslain vastaisesti taannehtiva rikoslaki, johon

tuomio perustettiin;

- Jutun syytettävät valittiin osittain perustuslaissa säädettyä yhdenvertaisuusperiaatetta

loukaten;

- Oikeudenkäynnissä ei noudatettu ihmisoikeuksiin kuuluvaa syyttömyysolettamaa eli periaatetta, jonka mukaan syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen;

- Syytetyille ei annettu asianmukaista tilaisuutta puolustautua, vaan heidän mahdollisuuksiaan puolustautua rajoitettiin;

- Osa oikeuden tuomareista oli ilmeisen jäävejä;

- Tuomioistuimen riippumattomuutta ja puolueettomuutta ei voitu taata, vaan oikeuteen ja sen jäseneen kohdistettiin ulkopuolista painostusta poliitikkojen ja valtiojohdon taholta.

14. Hirmuinen määrä mitä räikeimpiä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja oikeusvaltioperiaatteen rikkomisia! Jopa aina niin varovainen korkein oikeus totesi vuonna päätöksessään 2008, että sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä rikottiin useita oikeusvaltion keskeisiä elementtejä (KKO 2008:94). Laki sotaan syyllisten rankaisemisesta perustui oikeusministeri Urho Kekkosen johdolla valmisteltuun lakiesitykseen.

15. Tiedämme, että Suomi pakotettiin Neuvostoliiton painostuksesta säätämään sotasyyllisyyslaki ja tuomaan syytettävät oikeuteen, joka ei ollut riippumaton eikä puolueeton. Mutta meidän ei tilisi ajatella, kuten korkein oikeus sanotun ratkaisunsa perusteluissa, että kun Suomi ei vuonna 1945 voinut toimia sodan voittajavaltioiden painostuksen edessä muulla tavoin kuin painostajien tahdon mukaisesti, emme voisi nyt enää tehdä mitään räikeiden oikeudenloukkausten korjaamiseksi. Tuollainen ajatuksenkulku on minusta hämmästyttävää. Pitäisi ajatella niin, että koska oikeudenmukaisuus ei voinut 1945-1946 toteutua, vaan oikeusvaltion periaatteista jouduttiin painostuksen edessä monissa kohdon tinkimään, tulisi asia korjata viimeistään nyt, kun meihin ei enää voida kohdistaa ulkopuolista painostusta. - Vai voidaanko? Tätäkö on pelätty, kun vääryyden oikaisemiselle ei ole tehty eikä rohjettu tehdä mitään?

16. Kirjoitin blogissani 229/14.3.2010:

- Minusta oikea tapa hoitaa kunnianpalautus niin sotasyyllisiksi tuomituille kuin oikeusvaltiollekin on se, että SSO:n tuomio puretaan KKO:n päätöksellä. Eduskunnan pitää säätää laki - itse asiassa tarvitaan vain yhden tai kahden pykälän muutos ylimääräistä muutoksenhakua koskevaan OK 31 lukuun - joka mahdollistaa tuomion purkamisen yleensä tällaisissa tilanteissa. Kun eduskunta 1945 tosiasiallisesti karkealla tavalla rikkoi oikeusvaltion periaatteita ja sääti taannehtivan lain, pitää eduskunnan myös korjata tuo virhe. Eduskunta ei voi kumota SSO:n sotasyyllisyystuomioita, vaan tämä tehtävä jää ylimmälle tuomioistuimelle eli korkeimmalle oikeudelle. Lainsäätäjän pitää luoda edellytykset purkuhakemuksen tekemiselle ja purun asialliselle käsittelylle. Vain näin toimittaessa menetellään asianmukaisessa ja oikeusvaltion edellyttämässä järjestyksessä.

17. OM:n työryhmä on vastustanut edellä mainittua vaihtoehtoa - sen puolesta on puhunut mm. Eero Heinäluoma (sd) - ja katsonut, että jos eduskunta muuttaisi tuomionpurkua koskevaa lainsäädäntöä, sitä voitaisiin pitää KKO:n painostuksena tietynlaiseen lopputulokseen. Oikeusministeri Brax yhtyi tähän näkemykseen. Mm. blogisti Jukka Kemppinen tyrmäsi blogissaan Heinäluoman ehdotuksen pitäen sitä suorastaan törkeänä KKO:n riippumattomuuden takia. Antamalla tuomion purkuoikeuden KKO:lle poliitikot Kemppisen mukaan kehottaisivat KKO:ta purkamaan tuomiot. Kemppisen mukaan menneisyyttä ei voi muuttaa eikä oikeudellista farssia voi paikata uudella farssilla. Hän toivoi, että poliittis-juridinen menneisyys käsiteltäisiin pelkin puhein.

18. En ymmärrä Kemppisen ajatuksenjuoksua tässä kuten en monessa muussakaan asiassa. Sotasyyllisyysprosessi ei ollut mikään farssi, vaan kansallinen tragedia, jonka synnyttämä häpeä jätti syvät jäljet kansalliseen itsetuntomme. OM:n työryhmä, Brax, Kemppinen ja heidän peesaajansa esiintyvät asiassa juridis-poliittisina helppoheikkeinä väittäessään, että OK 31 lukuun tehtävällä teknisellä täydennyksellä KKO:ta voitaisiin jotenkin painostaa purkamaan tuomiot. Arvostus KKO:ta ja sen puolueettomuutta kohtaan ei näytä todellakaan kovin suurelta, jos tällaista väitetään. Lainmuutoksessa ei tietenkään mainittaisi sotasyyllisyysoikeudesta tai sotasyyllisyystuomioista mitään, vaan laki laadittaisiin kuten aina eli yleiseen ja abstraktiseen muotoon. KKO ei sitä paitsi voi ottaa purkuasiaa käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan, vaan siihen vaaditaan hakemuksen tekeminen esimerkiksi oikeuskanslerin toimesta.

19. Presidentin tai pääministerin lausunnolla epäkohtaa ei voida korjata. Saavathan he toki antaa lausumansa, mutta se ei riitä, vaan oikeusvaltion maineen palauttaminen vaatii tuomion purkamista oikeusvaltion edellyttämässä järjestyksessä. Matti Vanhanen muuten ilmoitti heti OM:n selvityksen jälkeen, että hän ei aio pääministerinä antaa mietinnössä kaavailtua julistusta tai lausuntoa. Hyvin ymmärrettävää, sillä Vanhanen oli ilmoittanut jo joulukuun lopulla 2009 eroavansa pääministerin paikalta keskustan kesäkuun alussa pidettävän puoluekokouksen jälkeen. Vanhasen kieltäytymisen syy oli, niin luulen, poliittinen, sillä luultavasti hän ajatteli Venäjän valtiojohdon reaktioita asiassa. Tuntuu häpeälliseltä, että valtakunnan poliittinen johto ikään kuin kyyristelee edelleen Venäjän edessä ja haluaa pitää entiset ja edesmenneet syyttömät kollegansa syyllisinä, vaikka juuri nämä pelastivat maan ja sen itsenäisyyden.

20. Presidentti Tarja Halonen yhtyi kuoroon, joka toitottaa toitottamasta päästyään, etteivät tuomitut menettäneet kunniaansa. Oikeusvaltion kunnian palauttaminen ei Halosta tuntunut kiinnostavan. Halonen lupasi kuitenkin perehtyä oikeusministeriön selvitykseen ja harkita siinä ehdotetun poliittisen liturgian antamista.

21. Epäilin blogissani 229/14.3.2010, ettei Tarja Halonen tule kyseistä lausumaa antamaan. Hänen pitäisi tapansa mukaan keskustella asiasta ensin Venäjän johtokaksikon eli presidentti Medvedevin ja pääministeri Putinin kanssa, näinhän Halonen teki myös Georgian sotaa koskevassa asiassa. Kirjoitin, että kukaan tuskin on todella niin sinisilmäinen, että uskoo näiden herrojen näyttävän Haloselle vihreää valoa sotasyyllisyysoikeudenkäynnin mitätöivän lausuman antamiseen. Tämän tietäen Halosen ei tarvitse ottaa asiaa Medvedevin ja Putinin kanssa edes puheeksi.

22. Näinhän tässä juuri on käynyt: Halonen ei ole ottanut kantaa sotasyyllisyysoikeuden tuomioihin tai sotaan syyllisinä tuomittujen kunnian palauttamiseen. Tapahtuisiko näin viikon parin kuluttua itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien aikana? Katsotaan.

23. Kirjoitin 14.3.2010, että viimeistään nyt OM:n nollaselvityksen jälkeen eduskunnan olisi ryhdistyttävä ja täydennettävä lakia niin, että se antaa korkeimmalle oikeudelle mahdollisuuden sotasyyllisyystuomioiden purkamiseen, jos sitä haetaan. Korostin vielä kerran, että tuomion purkamista vaatii ensi sijassa Suomen oikeusvaltion kunnian ja maineen palauttaminen, ei niinkään tuomittujen kunnian palauttaminen.

24. Bjarne Kalliksen ja 15 muun kansanedustajan lakialoite, jossa ehdotetaan tuomionpurkua koskevan OK 31 luvun 8 §:n säännösten muuttamista niin, että sotasyyllisyystuomio voitaisiin purkaa laillisessa järjestyksessä, on erinomainen asia. On toivottavaa, että eduskunta hyväksyisi lakialoitteen. Mutta tuskinpa erehdyn ennustaessani, että ministeri Brax ja hänen virkamiehistönsä tulee tekemään kaikkensa, jotta lakialoite ei tulisi menemään läpi. Esiin tullaan jälleen kerran kaivamaan ne näkökohdat, joihin vedoten tuomion purkamista on aiemminkin vastustettu.

25. Lakialoitteen sisältämän säännösehdotuksen sanamuoto ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta tämä ei ole pääasia. Ehdotetulle säännökselle on mahdollista löytää asianmukainen juridinen muotoilu, jos vain eduskunnan enemmistöllä on tahtoa hyväksyä lakialoitteen sisältämä tavoite perustuslain vastaisen ja asiallisesti väärän tuomion kumoamisesta.

26. Kansan syvät rivit ovat sotasyyllisyystuomioiden purkamisen kannalla. Tämä ilmenee muun muassa Ilta-Sanomien tämänpäiväisen lukijakysymyksen tuloksesta. Vastanneista, joita kello 19 mennessä oli 12 520, peräti 83 prosenttia oli sitä mieltä, että sotasyyllisyystuomiot pitäisi purkaa, vain 17 prosenttia vastaajista oli toisella kannalla. Ihmisten oikeustaju ei hyväksy väärän tuomion jättämistä pysyväksi.

353. Tuomioistuinharjoittelu kaipaisi täysremonttia; oikeusministeriön uudistusesitys on pelkkää näpertelyä

1. Tuomioistuinharjoittelulla eli auskultoinnilla tarkoitetaan oikeustieteen maisterin tutkinnon (1.6.2005 asti oikeustieteen kandidaatti) jälkeen käräjäoikeudessa suoritettavaa työharjoittelua. Harjoittelun aikana harjoittelija, jota nimitetään hovioikeuden auskultantiksi, toimii käräjäoikeudessa notaarin tehtävissä. Auskultointi ei ole pakollista, mutta toisaalta se on nykymuodossaan kaikille lakimiehille suunnattua yleissivistävää perehdyttämistä käräjäoikeuden toimintaan. Harjoittelun aikana notaari ratkaisee omalla vastuullaan eräitä vähäisempiä lainkäyttöasioita. Harjoittelun hyväksytysti suorittaneelle annetaan varatuomarin arvonimi.

2. Eduskunnan lakivaliokunta totesi vuonna 1992 käräjäoikeuslakia koskevan hallituksen esityksen johdosta antamassaan mietinnössään (LaVM 9/1993 vp), että että harjoittelun järjestämisessä on keskeistä löytää oikea tasapaino nuorten lakimiesten koulutuksellisten tarpeiden ja alioikeuksien työn tehokkaan järjestelyn välillä.

3. Tuomioistuinharjoittelulla on Ruotsissa ja Suomessa pitkät perinteet. Alun perin sen avulla pyrittiin kouluttamaan maaseudulla kihlakunnantuomareille päteviä sijaisia, koska tuomareiksi nimitettiin useimmiten ei-lakimiehiä. 1500-luvulla kihlakunnantuomarit ryhtyivät ottamaan omin päin avukseen apulaisia eli lainlukijoita. Turun hovioikeuden järjestämä auskultointi, jonka keskeisenä tavoitteena oli lainlukijoiden kouluttaminen, aloitettiin vuonna 1634. Varatuomarin arvonimen myöntäminen auskultanteille tuli käyttöön vuonna 1754. Hovioikeuden auskultantit olivat maaseudun sporttelituomareille halpaa, usein ilmaista työvoimaa; kaupunkien raastuvanoikeuksissa auskultointi ei ollut käytössä.

4. Lainkäyttö olikin pitkän aikaa suurimmaksi osaksi sijaisten käsissä. Esimerkiksi vuonna 1933 sijaiset toimittivat tuomiokunnan käräjistä 65 prosenttia. Valtion varoilla notaareja alettiin palkata tuomiokuntiin vasta vuodesta 1936 lukien, raastuvanoikeuksissa notaareja on ollut vasta vuodesta 1979 lähtien. Kihlakunnanoikeudet ja raastuvanoikeudet yhtenäistettiin vuonna 1993 käräjäoikeuksiksi. Notaarit toimivat alioikeuksien puheenjohtajina vuonna 1992 vielä 25 prosenttia istuntopäivistä. Nykyisin notaarit ratkaisevat rikosasioista lähinnä käräjäoikeuden kirjallisessa käsittelyssä vireille pantuja asioita, joissa tuomitaan rangaistukseksi vain sakkoa. Lisäksi he ratkaisevat summaarisia riita-asioita eli perintäasioita ja osan velkajärjestelyasioista.

5. Vuoden 2009 loppuun asti notaarien merkittävä tehtäväkenttä koostui kiinteistöasioiden käsittelystä eli lainhuuto- ja kiinnitysasioiden vastaanottamisesta, tarkastamisesta ja ratkaisemisesta. Tämän vuoden alusta lukien kiinteistöasiat on kuitenkin siirretty käräjäoikeuksista Maanmittauslaitoksen ratkaistavaksi.

6. Kiinteistöasioiden siirto käräjäoikeuksista Maanmittauslaitokselle näkyy notaareiden lukumäärässä. Vuonna 2006 notaarin virkoja oli koko maassa 202, vuonna 2007 163, vuonna 2008 161, vuonna 2009 151 ja tänä vuonna enää 125. Viime vuosina valtion tuottavuusohjelman edellyttämät henkilöstövähennykset ovat kohdistuneet juuri notaarin virkoihin. Maan kolmesta tiedekunnasta valmistuu vuosittain yhteensä noin 450 oikeustieteen maisteria.

7. Nykyisin harjoittelu on saanut myös jonkin verran koulutuksellista luonnetta, vaikka harjoittelijoiden työpanoksella on edelleen tärkeä merkitys käräjäoikeuksille. Harjoittelun aikana tapahtuva kouluttautuminen on kuitenkin ollut eri käräjäoikeuksissa hyvin vaihtelevaa, sillä systemaattiseen, asianmukaisesti ohjattuun ja yhtenäiseen koulutukseen ei ole päästy. Harjoittelussa, joka täydentää teoreettisia yliopisto-opintoja., on pääpaino opitun tiedon käytännön soveltaminen on ollut keskeisellä sijalla. Harjoittelua on pidetty hyvänä pohjakoulutuksena tuomarin tehtäviin. Vaikka tuomioistuinharjoittelu ei, toisin kuin vielä kymmenisen vuotta sitten, kuulu enää tuomarinviran varsinaisiin kelpoisuusvaatimuksiin, sitä on käytännössä usein edellytetty.

8. Tuomioistuinharjoittelun kesto - yksi vuosi - on sangen lyhyt, jos sitä verrataan esimerkiksi Ruotsin järjestelmään. Ruotsissa tuomioistuinharjoittelu kestää kaksi tai kaksi ja puoli vuotta, Suomessa ainoastaan yhden vuoden. Notaarin valitsee käytännössä käräjäoikeuden laamanni, vaikka muodollisen määräyksen notaariksi antaa laamannin esityksestä hovioikeus. Käräjäoikeuden laamannin tulee lain mukaan huolehtia siitä, että notaari saa monipuolisen ja kehittävän koulutuksen. Käräjäoikeuksia on Suomessa nykyisin 27, mutta vain muutamassa niissä on käytössä auskultointisuunnitelma.

9. Tuomioistuinharjoittelussa olisi meillä todella paljon korjaamisen ja parantamisen varaa, jos tilannetta verrataan esimerkiksi Ruotsissa käytössä olevaan harjoitteluun. Monen monituiset komiteat, toimikunnat ja työryhmät ovat istuneet vuosien saatossa asian kimpussa, mutta ihme ja kumma, minkäänlaista ratkaisevaa parannusta ei ole saatu aikaan, ainoastaan pieniä muutoksia, jotka ovat olleet luonteeltaan lähinnä kosmeettisia.

10. Järkevästi ajatellen tuomioistuinharjoittelun tulisi olla osa laajempaa tuomarikoulutusta, siis kouluttautumista sellaista lainkäyttöä varten, joka tapahtuu käräjä- ja hovioikeuksissa sekä hallintoasioissa erityisissä hallintotuomioistuimissa. Esimerkiksi Ruotsissa tuomioistuinharjoittelun suorittaminen on edellytys varsinaiseen tuomarikoulutukseen pääsemiselle.

11. Suomessa, toisin kuin useimmissa eli lähes kakissa muissa EU-maissa, ei ole vielä saatu luoduksi tuomarikoulutusjärjestelmää. Tämänkin asian kimpussa on häärinyt monta komiteaa, toimikuntaa tai työryhmää, mutta minkäänlaisia tuloksia nämä elimet eivät ole saaneet aikaan, sillä valtiovalta, käytännössä oikeusministeriö, ei ole mitään esitystä hyväksynyt. Meillä on ainoastaan käräjäoikeuksissa tapahtuva tuomioistuinharjoittelu, jonka suorittamisesta saa siis varatuomarin arvonimen. Kun näin on, niin voitaisiin tietenkin olettaa, että tuomioistuinharjoittelun suorittaisivat ja siihen hyväksyttäisiin vain sellaisia nuoria lakimiehiä, joiden tähtäimessä on nimenomaan tuomarinura.

12. Mutta yllätys yllätys: Suomessa - toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa - tuomioistuinharjoittelu onkin niin sanotusti yleistä ("yleissivistävää") täydennyskoulutusta. Harjoittelu on avoinna kaikille lakimiehille, siis myös niille, jotka eivät ole lainkaan kiinnostuneita tuomarinurasta eivätkä milloinkaan ("kuuna päivänä") aio siirtyä tuomioistuinlaitoksen tai edes syyttäjälaitoksen palvelukseen. Vain osa harjoittelun suorittaneista ja varatuomarin tittelin saaneista lakimiehistä siirtyy harjoittelujakson jälkeen esittelijöiksi hovioikeuksiin tai hallinto-oikeuksien ja sitä kautta tuomarinuralle. Loppuosa varatuomareista siirtyy asianajotoimistojen tai liike-elämän, kuten esimerkiksi pankkien, vakuutusyhtiöiden ja erilaisten muiden yritysten tahi valtion- tai kunnallishallinnon palvelukseen.

13. Tuomioistuinharjoittelun suorittamisesta saattaa toki olla hyötyä myös muissa lakimiestehtävissä, mutta toisaalta on syytä havaita, että nämä harjoittelun jälkeen yksityiselle sektorille tai valtion- tai kunnallishallinnon palvelukseen siirtyvät lakimiehet vievät harjoittelupaikan sellaisilta lakimiehiltä, joiden tarkoituksena olisi suuntautua nimenomaan tuomioistuinlaitoksen palvelukseen. Jotkut harjoittelun jälkeen yksityissektorille suuntautuvat lakimiehet suorittavat harjoittelun lähinnä vain siitä saatavan hienolta kuulostavan varatuomarin (vicehärädshövding) tittelin takia. Miksi valtion pitäisi huolehtia yksityissektorin lakimiesten täydennyskoulutuksesta? - Ruotsissa on luovuttu varatuomarin tittelin myöntämisestä jo kymmeniä vuosia sitten.

14. Itse ehdotin jo vuonna 1994 tuomarinuratoimikunnan mietintöön (KM 1994:15) jättämässäni eriävässä mielipiteessä (s. 178-181) monia parannuksia tuomioistuinharjoitteluun. Mutta nämä(kin) ehdotukset ovat kaikuneet niin sanotusti kuuroille korville ja tässä on juuri syy, minkä vuoksi harjoittelu on junnannut meillä puutteineen päivineen paikoillaan.

15. Katsotaanpa hieman tarkemmin, mitä kirjoitin vuonna 1994 edellä mainitussa eriävässä lausunnossani (kappaleet 16-23):

16. Tuomioistuinharjoittelu on nykyisin yleistä täydennyskoulutusta, mikä tarkoittaa sitä, että auskultointi on avoin myös myös sellaisille nuorille lakimiehille, joilla ei ole minkäänlaista aikomusta siirtyä tuomioistuinten palvelukseen tai asianajajiksi taikka syyttäjiksi. Auskultoinnin suorittamisen syynä voi olla vain sen yksityisellä sektorilla ja valtion tai kuntien hallinnossa arvostettu, ammatillisia valmiuksia parantava vaikutus tai se, että varatuomarin arvonimestä on vanhastaan ollut etua työmarkkinoilla.

17. Sekä auskultoijien että heidän koulutuksestaan vastaavien käräjäoikeustuomareiden motivaatiota parantaisi ilmeisesti se, että harjoittelu varattaisiin vain tuomioistuinlaitoksen palveluksen tai muihin lainkäyttötehtäviin aikoville lakimiehille. Oikeusneuvos Paavo Salervon johdolla työskennellyt lakimiesharjoittelukomitea esittikin tätä mietinnössään v. 1973 (KM 1973: 118); tämä on mietinnössä sivuutettu. Harjoittelua suorittavat notaarit ovat olleet halpaa työvoimaa, jolla on voitu teettää toisaalta tuomareille ja toisaalta taas alioikeuksien kansliahenkilökunnalle kuuluvia töitä tarvitsematta palkata tuomioistuimiin vakinaista henkilökuntaa. Kun auskultointiaika on ollut lyhyt ja sen suorittamista on arvostettu työmarkkinoilla varatuomarin arvonimen myötä, on tukea auskultoinnin säilyttämiseksi yleisharjoitteluna ymmärrettävästi saatu aika myös nuorten lakimiesten järjestöiltä.

18. Tuomioistuinharjoittelun pääpaino on tähän asti ollut lainkäyttötehtävien suorittamisessa, jolloin koulutukselliset näkökohdat ovat jääneet toissijaiseen asemaan. Vuoden mittainen harjoitteluaika on myös liian lyhyt, jotta auskultointi voi täyttää tehtävänsä tuomarikoulutuksessa; esimerkiksi Ruotsissa harjoitteluaika on kahden ja puolen vuoden pituinen.

19. Toistan aikaisemmin esittämäni ehdotuksen siitä, että tuomioistuinharjoittelusta yleisenä täydennyskoulutusmuotina luovuttaisiin ja auskultointi varattaisiin vain oikeuslaitoksen palvelukseen aikoville nuorille lakimiehille (ks. kirjaani Alioikeusuudistus I, 4. painos 1993 s. 41-45 ja kirjoitustani Tuomarinura uusi urkenevi, Suomen Asianajajaliiton juhlajulkaisu Asianajajan työkentältä, 1994 s. 563-565). Mielestäni tähän päästäisiin ilman muita toimenpiteitä siten, että 1) harjoitteluaika pidennettäisiin kahteen vuoteen ja 2) luovuttaisiin varatuomarin arvonimen myöntämisestä. Sitä vastoin OTK-tutkinnon suorittamiseen tulisi liittää esimerkiksi kuuden kuukauden pituinen pakollinen harjoittelujakso, jona aikana tulevat lakimiehet toimisivat harjoittelijoina alioikeudessa, lääninoikeudessa, syyttäjävirastoissa, ulosottovirastossa ja/tai asianajotoimistoissa.

20. Vaihtoehtoisena ratkaisumallina olen esittänyt, että jos auskultointi halutaan säilyttää yleisenä täydennyskoukutusmuotona, olisi harjoittelusta tehtävä kaksivaiheinen siten, että yhden vuoden harjoittelun suorittaisivat ne, jotka eivät aio oikeuslaitoksen palvelukseen, kun taas asianajajiksi, syyttäjiksi ja tuomareiksi haluavien olisi suoritettava kahden vuoden pituinen harjoittelu. Vain kaksivuotisen harjoittelun suorittaneille myönnettäisiin varatuomarin arvonimi, jos sen säilyttämistä ylipäätään pidettäisiin perusteltuna.

21. Mielestäni tulisi tutkia, voitaisiinko lääninoikeudessa (lääninoikeuksien tilalle on sittemmin perustettu alueellisia hallinto-oikeus -nimisiä tuomioistuimia) järjestää kokonaan erillistä harjoittelua hallintotuomioistuinten palvelukseen aikoville lakimiehille Ruotsin mallin mukaisesti. Luultavaa nimittäin on, että tuomareiden siirtymistä yleisistä tuomioistuimista hallintotuomioistuimiin tai päinvastoin ei todellisuudessa tulisi suuremmassa määrin tapahtumaan, vaikka sen tulisikin olla mahdollista. Näin ollen ei olisi estettä sille, että myös tuomioistuinharjoittelu suoritetaan kokonaan joko yleisissä tuomioistuimissa tai lääninoikeudessa (nykyisin siis hallinto-oikeuksissa).

22. Tuomioistuinharjoittelun koulutuksellista aspektia olisi nykyiseen tilanteeseen verrattuna selkeästi kehitettävä. Notaareille tulisi järjestää esimerkiksi hovioikeuspiireittäin yliopistotasoista useampiviikkoista kurssimuotoista koulutusta ryhmätöineen, jolloin osa kouluttajista olisi tuomareita. Koulutusta tarvittaisiin mm. prosessinjohdossa, todistusoikeudessa ja tuomion perustelemisessa. Nykyisin tällaista järjestetään täydennyskoulutuksena vakinaisille tuomareille, mutta kokemus on tälläkin alalla osoittanut, että mitä nuorempana koulutusta annetaan, sitä paremmin oppi menee perille; vanhojen tuomareiden on vaikea oppia uudenlaisia menettelytapoja.

23. Koska kaikki halukkaat eivät nykyisinkään pääse tuomioistuinharjoitteluun, joko lainkaan tai ainakaan kohta OTK-tutkinnon suorittamisen jälkeen, olisi notaareja valittaessa ratkaisevaksi valintaperusteeksi asetettava harjoitteluun hakeneiden OTK-tutkinnon kokonaispistemäärä ja keskeisissä oppiaineista saamat arvosanat. Notaarien valinnan tulisi tapahtua koko maassa keskitetysti, jolloin auskultanttien ei tarvitsisi lähetellä hakupapereitaan ympäri maata eri käräjäoikeuksiin, kuten nykyisin tapahtuu. Ruotsissa on erityinen lautakunta, joka valitsee notaarit ja määrää heidän sijoituspaikkansa. Luonnollisesti auskultanttien perustellut toivomukset sijoituspaikkakunnasta tulisi mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon. Näillä uudistuksilla voitaisiin estää mielivaltaa, jonka nykyinen notaarien valintajärjestelmä tekee mahdolliseksi. Kun laamanni valitsee notaarit, on auskultanttien mahdollisilla "suhteilla" käräjäoikeuden henkilökuntaan ollut käytännössä tärkeä valintaa edistävä merkitys.

24. Näin siis kirjoitin komitean mietinnössä KM 1994:15. Seuraavan kerran kiinnitin tuomioistuinharjoittelua riivaaviin epäkohtiin huomiota tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietintöön jättämässäni eriävässä mielipiteessä (KM 2003:3 s. 523). Mainituissa lausunnoissani esitettyihin epäkohtiin ei ole kuitenkaan millään tavalla puututtu.

25. Tuomioistuinharjoittelun uudistamista on pohdittu viimeksi kuluneen vuoden kuluessa peräti kolmessa OM:n työryhmässä. Vuonna 2009 sai valmiiksi työnsä laamanni Heikki Nousiaisen (nyt jo eläkkeellä) johdolla toiminut joukko, joka julkaisi Tuomioistuinharjoittelu-nimisen mietintönsä (OMTR 2009:5). Tämän jälkeen pantiin pystyy uusi, laamanni Erkki Hämäläisen johdolla istunut työryhmä, joka julkaisi ensin tämän vuoden heinäkuussa ensimmäisen vaiheen mietintönsä (OMTR 58/2010) ja marraskuun alussa toisen vaiheen mietintönsä ( 74/2010). Kaikki kolme mietintöä ovat suppeita ja asiasisällöltään ja perusteluiltaan kevyenluokan virkamiestyön tuloksia. Hälyttävää niissä kaikissa on se, ettei missään niistä ole puututtu yhteenkään niihin olennaisiin epäkohtiin, joita olen itse edellä mainituissa lausunnoissani käsitellyt.

26. Työryhmät ovat askarrelleet lähinnä vain notaarien toimivallan laajentamisen kimpussa. Kun notaari voi nykyisin voimassa olevien säännösten perusteella ratkaista yhden tuomarin istunnossa rikosasioita oltuaan notaarina neljä kuukautta, ehdotetaan nyt, että notaarille tulisi sanottu toimivalta jo kahden kuukauden kuluttua harjoittelun alkamisesta. Tämä ei olisi todellakaan mikään "suuri uudistus", sillä edelleen jäisi voimaan sääntö, jonka mukaan notaari ei voisi tuomita kuitenkaan rangaistukseksi muuta kuin sakkoa. Lisäksi ehdotetaan, että notaari saisi heti, siis välittömästi "taloon" tultuaan, oikeuden vihkiä avioliittoon; sivumenneen sanoen minusta vihkimisasioiden ei pitäisi kuulua lainkaan tuomioistuinten tehtäviin. Kuten jokainen "vihitty" tai "vihkijä" tietää, siviiliavioliittoon vihkimisessä on kyse lähinnä ainoastaan tietyn lyhyen vihkikaavan lukemisesta vihkimistilaisuudessa; ei siis kovinkaan "kummoista" tuomarintyötä!

27. Mietinnöissä puhutaan kyllä kauniisti notaarien kouluttamisen tärkeydestä ja viimeisimmässä mietintöön on koottu joitakin hajanaisia näkökohtia, miten tätä puoltakin voitaisiin kehittää. Mutta kun harjoittelu säilyisi vuoden pituisena ja kun toisaalta notaarien toimivaltuuksia on tarkoitus laajentaa niin, että jo kaksi kuukautta harjoittelijana olleelta notaarilta vaadittaisiin itsenäisen päätösvallan käyttämistä, on selvää, että käytännössä pääpaino harjoittelussa olisi edelleen erilaisten työtehtävien suorittamisessa.

28. Työryhmä laajentaisi notaarien harjoittelun käräjäoikeuksista osin myös hovi- ja hallinto-oikeuksiin. Ehdotuksen mukaan kuitenkin vain "pieni osa" koulutettavista siirtyisi käräjäoikeudesta ensimmäisen puolen vuoden jälkeen jatkamaan harjoitteluaan toiseksi kuudeksi kuukaudeksi hovi- tai hallinto-oikeuteen. Uudenmuotoinen harjoittelu rajattaisiin alkuvaiheessa koskemaan siis vain suppeaa harjoittelijajoukkoa ja vain sellaisia paikkakuntia, joissa on käräjäoikeuden lisäksi hovi- ja hallinto-oikeus (Helsinki, Turku, Vaasa, Kuopio, Rovaniemi ja Kouvola). Kyse olisi lähinnä kosmeettisesta uudistuksesta.

29. Minusta on selvää, että työryhmien ehdotuksessa on kyse on pelkästään näpertelystä, sillä ehdotuksissa ei ole puututtu niihin suuren luokan ongelmiin, joita itse olen edellä kertonut, ei yhteenkään niistä. Tuomioistuinharjoittelu ei todellisuudessa eli käytännössä muuttuisi juuri mitenkään. Vaikka ministeriön ehdotuksessa puhutaan koulutuksellisten näkökohtien korostamisesta, kertovat säännösehdotukset notaarin toimivallan lisäämisestä toista: keskisintä on notaarien työpanoksen hyödyntäminen käräjäoikeuksien toiminnassa, ei notaarien kouluttautuminen tuomarinuralle tai muihin lainkäyttötehtäviin.

30. Tuomioistuinharjoittelua rasittaisivat edelleen seuraavat keskeiset puutteet ja epäkohdat:

a. Harjoittelu olisi edelleen yleistä täydennyskoulutusta kaikille lakimiehille, vaikka viimeistään nyt, jolloin notaarin virkojen lukumäärää on voimakkaasti vähennetty, olisi korkea aika muuttaa harjoittelua niin, että siitä tulisi tuomarikoulutuksen ensimmäinen vaihe. Harjoittelu pitäisi siis varata ja sitä tulisi järjestää ainoastaan tuomioistuinlaitoksen, syyttäjälaitoksen tai ulosottolaitoksen alkuvirkoihin tähtääville lakimiehille. Oikeusministeriöin työryhmät eivät ole edes pohtineet tällaista muutosta, mikä minusta on suoraan sanoen edesvastuutonta. Vaikka notaarien virkojen määrä on neljän vuoden aikana vähennetty lähes puolella eli 206:sta 125:een, katsoo oikeusministeriö edelleen, että notaarikoulutus on pidettävä luonteeltaan yleisenä. Niukkoja resursseja on siis tarkoitus edelleen tuhlata yksityiselle sektorille sekä valtion ja kuntien palvelukseen aikovien lakimiesten kouluttamiseen.

b. Ruotsissa auskultointi on rajattu selkeästi ainoastaan oikeuslaitoksen palvelukseen aikoville lakimiehille. Ruotsissa hyväksytty auskultointi on muodollisena vaatimuksena tuomareiden, syyttäjien ja kihlakunnanvoutien virkaan, mikä luonnollisesti karsii auskultoijiksi pyrkivien joukosta ne, jotka aikoisivat suuntautua auskultoinnin jälkeen asianajajiksi tai liike-elämän taikka valtion- tai kunnallishallinnon palvelukseen. Ruotsin malli on järkevä, Suomen suorastaan hölmö.

c. Tuomioistuinharjoittelun kesto olisi edelleen vain yksi vuosi, kun taas Ruotsissa lyhyin harjoitteluaika on kaksi vuotta. On selvää, että vuoden pituinen harjoittelu on liian lyhyt, jotta harjoittelulle asetettava koulutuksellinen tavoite voitaisiin saavuttaa. Edes siltä "pieneltä osalta", joka ehdotuksen mukaan suorittaisi osan harjoittelusta käräjäoikeuden lisäksi hovi- tai hallinto-oikeudessa, ei vaadittaisi vuotta pidempää harjoitteluaikaa. Ruotsissa on mahdollista suorittaa harjoittelu sekä käräjäoikeudessa että lääninoikeudessa, mutta silloin harjoitteluaika on kaksi ja puoli vuotta; Suomessa samasta "urakasta" selviäisi siis vuoden mittaisella harjoittelulla. - Minusta Ruotsin järjestelmästä kannattaisi ottaa meillä mallia myös siinä suhteessa, että harjoittelun tulisi voida suorittaa joko käräjäoikeudessa tai hallinto-oikeudessa; hovioikeuteen harjoittelujärjestelmä ei kuulu.

d. Harjoittelijoiden valinta ja oikeusturva jäisi Suomessa edelleen retuperälle. Kun yksi henkilö eli käräjäoikeuden laamanni valitsee notaarit, on aina olemassa mielivallan ja nepotismin vaara, kuten olen v. 1994 lausunnossani todennut. Kun harjoittelupaikkoja on todella vähän, tulisi notaarin valintojen tapahtua koko maassa keskitetysti kerran pari vuodessa esimerkiksi tuomarinvalintalautakunnan päätöksellä. Ruotsissa valinnan suorittaa oikeusministeriön ja käräjäoikeuksien ulkopuolinen tuomioistuinlaitoksen keskushallintoyksikkö (domstolsverket), jonka päätöksestä on valitusoikeus viraston yhteydessä toimivalle lautakunnalle (notarienämnd). Suomessa laamannin päätöksestä ei ole valitusoikeutta.

e. Notaariksi pyrkivien oikeusturvasta, joka on Suomessa täydellisesti sivuutettu, olisi huolehdittava myös niin, että notaarivalintoja varten vahvistettaisiin tietyt valintakriteerit. Ruotsissa notaarit nimitetään tehtäväänsä yliopistojen tutkintotodistusten ja muiden ansioiden perusteella. Suomessa ei ole ollut tähän asti mitään vastaava valintaperusteita eikä sellaisia ehdoteta otettavaksi käyttöön jatkossakaan. Laamannit voisivat edelleen valita notaareiksi keitä haluavat pelkän pärstäkertoimen ja "suhteiden" perusteella.

f. Suomen käräjäoikeuslaissa on pikkutarkkoja säännöksiä siitä, mitä lainkäyttötehtäviä notaari voi harjoittelun edetessä ei vaiheissa suorittaa omalla vastuullaan; tehtävät on porrastettu kahden kuukauden välein (2 kk, 4 kk, 6 kk). Ruotsissa on tässäkin suhteessa vallalla toisenlainen näkemys ja käytäntö, sillä siellä aiemmin voimassa olleet vastaavanlaiset määräykset on nyt poistettu laista; Suomessa niitä ehdotetaan päinvastoin lisättäviksi. Ruotsissa katsotaan, minusta aivan perustellusti, että käräjäoikeuksien koko ja erityispiirteet, työolosuhteet sekä tietenkin notaarien henkilökohtaiset ominaisuudet vaihtelevat eri käräjäoikeuksissa ja hallinto-oikeuksissa siinä määrin, että kullekin tuomioistuimelle tulee antaa oikeus itse päättää, missä vaiheessa notaari tekee mitäkin tehtäviä. Tulkoon mainituksi, että Ruotsissa notaari ei voi ratkaista yksin omalla vastuullaan minkäänlaisia rikosasioita, ei edes pelkkiä sakkojuttuja. Suomessa sen sijaan ehdotetaan, että vain kaksi kuukautta notaarina ollut harjoittelija saa ratkaista yksin rikosasian, josta on säädetty enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta.

g) Suomessa rakastetaan titteleitä ja arvonimiä, samoin kuin kunniamerkkejä ja muita vastaavia asioita. Käräjäoikeuden maallikkojäsenestäkin voidaan "leipoa" tuomari, nimittäin herastuomari. Varatuomarin arvonimen myöntäminen, jolla joskus sata vuotta sitten saattoi vielä olla käytännön merkitystä, on nykyoloissa menettänyt merkityksensä; Ruotsissa siitä samoin kuin heratuomarin arvonimen myöntämisestä on luovuttu jo kymmeniä vuosia sitten. Suomessakin varatuomarin arvonimen antamiskäytännöstä tulisi luopua. Jokainen ymmärtää, ettei vuoden pituinen harjoittelu anna tosiasiallisesti juuri minkäänlaisia edellytyksiä toimia tuomarina, ei edes "vara sellaisena." Varatuomarin titteli on yksi tekijä, joka houkuttelee tuomioistuinharjoittelijoiksi myös sellaisia lakimiehiä, joilla ei ole aikomusta suuntautua tuomioistuimen tai yleensä oikeuslaitoksen palvelukseen.

h. Edellä mainituista eroista kahden naapurimaan välillä selviää, että Ruotsissa tuomioistuinharjoittelun pääpaino on myös käytännössä koulutuksessa, ei käytännön työtehtävissä. Suomessakin kyllä puhutaan koulutuksellisen aspektien tärkeydestä, mutta edellä olevat uudistusehdotukset kertovat selvää kieltä siitä, että tämä on vain retoriikkaa ja että notaarien harjoittelu tulee myös jatkossa painottumaan käräjäoikeuden tuomareille ja kansliahenkilökunnalle kuuluvien työtehtävien suorittamiseen.

31. Suomessa ei sitten muunlaista tuomarikoulutusta olekaan - jos nyt vuoden pituisesta tuomioistuinharjoittelusta edes voi käyttää tätä nimitystä. Ruotsissa sen sijaan varsinainen tuomarikoulutus, joka tapahtuu hovioikeudessa ja kamarioikeudessa, alkaa vasta harjoittelun jälkeen. Pääsyvaatimuksena tuomarikoulutukseen Ruotsissa on juuri kahden vuoden tuomioistuinharjoittelu.

32. Tulikohan tämä nyt selväksi: työryhmän ehdotus tuomioistuinharjoittelun uudistamiseksi on pelkää näpertelyä. Harjoittelu kaipaisi täysremonttia. Mutta kun lainvalmistelijoilla ja heidän avukseen huudetuilla tuomareilla, jotka tekevät työtä käskettyä, ei ole ideoita, mielikuvitusta eikä visioita, on tulos se mikä on.

33. Lopuksi lukijakysymys: kumman harjoittelujärjestelmän, Suomen vai Ruotsin, voidaan olettaa tuottavan parempia tuomareita? Noin niin kuin keskimäärin.

34. Joku luultavasti moittii minua Ruotsin mallin apinoimisesta. Suomalainen järjestelmäkin voi toki tuottaa kelpo lakimiehiä ja tuomareitakin. Mutta vielä paljon paremmat valmiudet tuomarin tehtäviin saataisiin, jos harjoittelua kehitettäisiin edellä mainittujen suuntaviivojen mukaisesti.

35. Itse auskultoin 60-luvulla Janakkalan tuomiokunnassa Riihimäellä legendaarisen ukkotuomarin Niilo Lahden opissa. Silloin notaarin oli toimittava kihlakunnanoikeuden puheenjohtajana 30 istuntopäivää; yhtenä päivänä saatettiin istua kymmenkunta juttua ja enemmänkin ja rikosjutut saattoivat olla todella vakavia aina henkirikoksista lähtien. Muistan, miten istuin yhteen syssyyn kahden ja puolen viikon käräjät; tuolloin istuttiin joka arkipäivä, myös lauantaisin. Siihen verrattuna notaarien nykyinen istumisvelvollisuus on melkeinpä lasten leikkiä. Toisaalta oikeusturvan kannalta on parempi, että notaarit eivät saa ratkaistavakseen omalla vastuullaan vaikeita tai laajoja juttuja.

36. Myöhemmin jouduin (tai pääsin) sitten itse ukkotuomariksi ja siinä hommassa reilun kymmenen vuoden aikana ehdin nähdä ja kouluttaa - ainakin yrittää sitä - monenlaisia notaareja. Joistakin heistä on sittemmin tullut myös tuomareita, jotkut ovat edenneet urallaan hyvinkin korkealle. Olihan se mielenkiintoista ja hauskaa aikaa; harjoitteluun nimittäin sisältyy (kuului ainakin minun tuomiokunnissani), jos vain sattuu sopivaan käräjäoikeuteen, työnteon ohella tuomareiden kanssa yhteisiä illanviettoja, hiihto- ja urheilupäiviä, lauluiltoja, kapakassakäyntejä yms. virkistystoimintaa.

352. Timo Kalli - keskustan työhevonen

Timo Juhani Kalli (63 v.) on maanviljelijä Euran Kiukaisista. Hän on toiminut keskustan kansanedustajana vuodesta 1991 ja johtanut vuodesta 2003 puolueen eduskuntaryhmää. Ministerinä Kalli ei ole ollut, syynä luultavasti heikonpuoleinen vieraiden kielten taito.

Kallista ja hänen toiminnastaan ryhmänjohtajana on tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa laaja kahden sivun esittely. Kalli on hevos- ja ravimiehiä ja HS:n jutun kuvissa (yllä) hänet onkin kuvattu ohjastamassa suomenhevosiaan. Nuorempana Timo Kalli harrasti nyrkkeilyä kilpailumielessä, mutta tästä ei Hesarin jutussa kerrota mitään.

Timo Kallilla oli avainrooli kesän 2003 pääministerinvaihdossa. Kalli suositteli yhdessä puoluesihteeri Eero Lankian kanssa Anneli Jäätteenmäen eroamaan. Tämän jälkeen Kalli nosti ensimmäisenä esiin Matti Vanhasen nimen pääministeriksi. Kalli kertoo Hesarin jutussa, ettei hän ollut neuvotellut asiasta etukäteen Vanhasen kanssa.

"Kun syntyi tyhjä tila, ajattelin, että pitää heti heittää toinen ehdokas. Emme olleet keskustelleet Vanhasen kanssa asiasta", Kalli kertoo.

Mutta oltiinko Matti Vanhasen tulevasta pääministeriydestä keskusteltu keskustan eduskuntaryhmässä ennen kuin Kalli nosti kysyttäessä esiin Vanhasen nimen? HS:n jutussa Kalli antaa ymmärtää, että ryhmähuoneessa ei oltu keskusteltu asiasta lainkaan, vaan hän oli maininnut Vanhasen nimen aivan spontaanisti. Kallin mukaan hänen vastauksensa tomittajalle oli yllättänyt täydellisesti ainakin Mauri Pekkarisen.

On vaikea uskoa, että Kalli olisi vetäissyt Vanhasen nimen ikään kuin hatusta ja ettei uuden pääministerin nimestä olisi keskusteltu keskustan ryhmäkokouksessa. Eivät kai kaikki keskustan 50 kansaedustajaa voineet olla niin hölmistyneitä Jäätteeenmäen erosta ja siitä, että demarit olivat luvanneet heille myös uuden pääministerin paikan, että he eivät olisi hoksanneet pohtia, kenestä Jäätteenmäen seuraaja pääministerinä? Tämä tuntuu mahdottomalta uskoa.

Ilmeistä on, että Timo Kalli, keskustan vanha isäntä Seppo Kääriäinen ja jotkut muut, ainakin puoluesihteeri Eero Lankia, olivat keskenään sopineet siitä, että Vanhasesta tulisi uusi pääministeri. Mauri Pekkariselle herrat eivät olleet maininneet asiasta siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät halunneet tehdä Maurista pääministeriä. Perustelihan Kääriäinen heti Vanhasen valinnan jälkeen asiaa sillä, että Matti Vanhanen oli rehellisin keskustalainen poliitikko uudeksi pääministeriksi - luonnehdinta, jota Kääriäinen on luultavasti myöhemmin joutunut katumaan.

Timo Kallilla, Matti Vanhasella ja keskustalla meni pari vuotta Vanhasen valtaantulon jälkeen oikein kivasti. Kalli piti ryhmää kurissa ja hän oli ainoa, jolle Vanhanen uskoutui suunnitelmissaan. Kalli on vakaan satakuntalaisen isäntämiehen perikuva, joka artikuloi eduskunnassa ja yleensä politiikassa jämäkästi selkeällä suomen kielellä, kasvattaa suomenhevosia ja junailee kotimaakunnassaan ja koko keskusta-Suomessa asioita puolueelleen ja sen kannattajakunnalle parhain päin. Tahti muuttui, kun Vanhanen alkoi temppuilemaan naisjutuillaan ja oudoilla lausunnoillaan. Kallin mukaan kriisi alkoi Matti ja Merjan Vanhasen avioerosta.

Vaikka asia on keskustan taholta kiistetty, lienee ilmeistä, että Timo Kalli ja Seppo Kääriäinen junailivat keskenään myös Matti Vanhasen eron pääministerin pallilta. Kuten muistettaneen, Vanhasen ilmoitus erosta tuli vuosi sitten vähän ennen joulua. Vanhanen ilmoitti, ettei hän asetu enää ehdolle kesäkuun puoluekokouksessa puolueen puheenjohtajaksi, mikä tiesi käytännössä myös ilmoitusta luopua pääministerin paikalta.

Todennäköisesti on, että Kalli ja Kääriäinen olivat ilmoittaneet Vanhaselle, etteivät he enää tukisi Vanhasen jatkokautta puolueen puheenjohtajaksi. Syynä oli vaalirahasotkun tutkinnan ulottuminen yhä syvemmin keskustapuolueeseen ja myös Vanhasen tekemisiin akselilla RAY-Nuorisosäätiö. Oikeuskansleri oli kokoustanut 14.12. tutkinta-asian tiimoilta KRP:n tutkinnanjohtajan ja valtakunnansyyttäjän kanssa, minkä jälkeen oikeuskansleri Jonkka oli ollut yhteydessä Matti Vanhasen tärkeimmän neuvonantajaan eli valtiosihteeri Risto Volasen kanssa, joka lienee kertonut tutkinnan suuntaamisesta Timo Kallille.

----

Timo Kalli töpeksi itsekin pahemman kerran vaalirahoitusjupakan alkumetreillä. Toukokuussa 2008 hän antoi Ylen A-studiossa haastattelun, jossa hän myönsi jättäneensä oikeusministeriölle toimittamassaan vaalirahailmoituksessa ilmoittamatta eräiden yli 1 700 euron suuruisten avustusten osalta sen, keiltä tai miltä yrityksiltä tuet olivat peräisin. Kalli sanoi, että tämä oli "hänen ja antajan välinen asia."

Kalli jätti alun perin ilmoittamatta, että hän oli saanut vaaliavustusta mm. Ruukki Groupilta 20 000 euroa, Ajanta Oy:ltä 10 000 euroa ja Kehittyvien maakuntien Suomelta (KMS) 10 000 euroa.

Tässä valtiopäivämies Kalli tietenkin erehtyi, mutta todellinen möläytys koettiin, kun Kalli jatkoi, että "kun tämä asia (siis vaalirahoitusilmoituksen yksilöiminen) ei ole sanktioitu, koen että olen ainoastaan poliittisessa vastuussa tukijoilleni ja äänestäjilleni."

Kalli siis tunnusti rikkoneensa tahallaan tärkeää kansanedustajia velvoittavaa lakia, jota hän oli ollut säätämässä ja hyväksymässä. Keskustan kasvojen pesu olisi edellyttänyt, että Kalli olisi eronnut keskustan ryhmänjohtajan paikalta. Mutta vielä mitä, Kalli jatkoi ja jatkaa edelleen niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kalli voi vedota tietenkin siihen, etteivät muutkaan vaalirahoitussotkussa kiusalliseen asemaan joutuneet keskustalaiset, Matti Vanhanen etunenässä, eronneet asemistaan, vaan jatkoivat entisillä paikoillaan.

Kalli päätti kuitenkin rangaista itseään sillä, että "kertoi kaiken" - siis täydensi vaalirahoitusilmoitustaan - ja palautti saamansa rahat, noin 40 000 euroa. Tällä tempulla hän koki pesevänsä kasvonsa. Niin tai näin, niin temppu kannatti sikäli, että sillä tavalla Kalli tavallaan osti itselleen jatkoajan keskustan ryhmänjohtajana.

Oliko Kalli todella niin tyhmä tai varomaton, että meni aivan noin vain möläyttämään tuollaisia? Tuskinpa. Muistamani mukaan oikeusministeri Tuija Brax oli jo ehtinyt julistaa eduskunnassa, että vaikka vaalirahoitusilmoitukset jätettiin oikeusministeriölle, ministeriöllä ei ollut valtuuksia tarkistaa ilmoitusten todenperäisyyttä, saati sitten vaatia edustajia täydennyttämään puutteellisia ja epäselviä ilmoituksiaan. Tässä kohdin Brax nojautui siihen, mitä ministeriön vaalijohtaja Jääskeläinen oli hänelle vakuuttanut lain sisällöstä.

Luultavaa on, että Timo Kalli tarkoitti "asian sanktioimattomuudella" juuri samaa, mitä Brax oli kertonut eduskunnassa. Siis sitä, että että ministeriö tai mikään muukaan viranomainen ei voisi puuttua epätäydellisiin tai epäselviin vaalirahailmoituksiin. Olihan "Suuri vaali- ja vaalirahoitusekspertti" Lauri Tarastikin ilmaissut käsityksenään, että vaalirahoitusilmoituksen paikkansapitävyyden tarkistaminen oli ollut lakia valmisteltaessa tarkoitus jättää yksinomaan median tehtäväksi. - Suorastaan hullunkurinen ajatus, mutta sekin kelpasi vuoden 2000 vaalirahoituslakia säädettäessä eduskunnalle.

Itse olin toista mieltä kuin Brax ja hänen vaalijohtajansa ja niinpä tein oikeuskanslerille toukokuun lopulla 2008 kantelun, jossa pyysin selvittämään, mikä oli vaalirahoituslain tarkoitus edellä mainitussa kohdin ja oliko oikeusministeriö rikkonut lakiin perustuvan tarkastusvelvollisuutensa. Oikeuskansleri Jonkan ratkaisu saatiin tammikuussa 2009 ja sen sisältö oli selvä: oikeusministeriön olisi pitänyt tarkistaa, täyttivätkö kansanedustajien vaalirahoitusilmoitukset yksilöinnin suhteen lain vaatimukset ja vaatia edustajia täydentämään puutteellisia ilmoituksiaan. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka antoi vaalijohtaja Jääskeläiselle vakavan huomautuksen virheellisestä menettelystä. Oikeusministeri Brax, jonka sanomaan ilmeisesti Timo Kallikin oli luottanut, oli siis kertonut eduskunnassa pötyä, mutta Braxia Jonkka ei mitenkään huomauttanut asian johdosta.

Helsingin Sanomien jutussa Timo Kalli kertoo kyllä katuvansa sitä, että hän perusteli rahoittajiensa salaamisen sillä, ettei asiasta ole säädetty rangaistusta. Kalli ei kuitenkaan hellitä, vaan aikoo pyrkiä eduskuntaan myös kevään 2011 vaaleissa. Vaalirahaskandaali oli syy siihen, miksi Kalli päätti vielä pyrkiä eduskuntaan.

"Haluan mittauttaa kannatukseni vaalirahakohun jälkeen," sanoo Kalli.

Ilmeisesti Kalli laskee, että hän tulee saamaan tulevissa vaaleissa "rehellisen miehen perikuvana" (mies joka palautti rahat) todellisen äänivyöryn ja siten lopullisesti kasvonsa pestyiksi. Luultavasti Kalli on oikeassa. Keskusta saanee seuraavissa vaaleissa läpi ainakin kaksi edustajaa eli nykyisessä eduskunnassa istuvat Juhani Korkeaojan ja Timo Kallin; keskustan kolmas Satakunnasta valittu edustaja on Oiva Kaltiokumpu.

Jollei Kalli ei olisi ehdokkaana, olisi todennäköistä, että hänen tilalleen Satakunnasta valittaisiin Kauko Juhantalo Pohjois-Satakunnasta eli Kankaanpäästä. Muistamme, miten Juhantalokin valittiin eduskuntaan äänivyöryllä eduskuntaan sen jälkeen, kun hänet oli v. 1993 tuomittu Valtakunnanoikeudessa ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja erotettu eduskunnasta.

Jätevesiasetuksen muutosasiassa ryhmyri Timo Kalli ei ole saanut ryhmäänsä tarvittavaa kuria. Viimeksi tänään ympäristöministeri Paula Lehtomäki on valitellut julkisuudessa sitä, miten hänen oman puolueensa eduskuntaryhmä ei ole antanut hänelle tukea jätevesiasiassa. Lehtomäki on arvostellut kolmea puoluetoveriaan nimeltä mainiten oman edun tavoittelusta ja keskustan edun vahingoittamisesta; nämä henkilöt ovat Paavo Väyrynen, Jarmo Korhonen ja kansanedustaja Hannu Hoskonen.

Timo Kallia voi kutsua "Keskustan kuskiksi" mutta yhtä hyvin Keskustan työhevoseksi". Millä arvonimellä keskusta aikoo aikanaan palkita Timo Kallin ansiot politiikassa? Luultavasti Kallista tehdään valtiopäiväneuvos, kenties peräti ministeri. Jukka Vihriälä, jota nyt epäillään vakavista rikoksista, sai valtiopäiväneuvoksen arvonimen sen jälkeen, kun Juha Mieto oli vuoden 2007 vaaleissa pudottanut hänet eduskunnasta.

351. RATPUT...poliisiministerit lähes tukkanuottasilla eduskunnassa

Sisäministeri Anne Holmlund (kok) ja edellisen hallituksen sisäministeri Kari Rajamäki (sd) ovat piikitelleet toisiaan jo pitkään eduskunnan täysistunnoissa ja varsinkin televisiossa suorana lähetetyillä kyselytunneilla.

Kari Rajamäessä näyttäisi olevan selvästikin jonkinlaisen koulukiusaajan taipumuksia ja hän on osannut ärsyttää Holmlundia milloin mistäkin istunnossa käsiteltävänä olleesta poliisi- tai harmaan talouden tutkintaan liittyvästä asiasta.

Tällä viikolla Rajamäki ja Holmlund sanailivat kiivaasti jo tiistaina, jolloin eduskunnassa oli laajan esitutkintapaketin lähetekeskustelu.

Poliisiministereiden uusin sanasota näyteltiin eilen keskiviikkona Rajamäen pidettyä välikysymyskeskustelussa SDP:n ryhmäpuheenvuoron harmaasta taloudesta.

Sisäministerinä 2003-2007 toiminut Kari Rajamäki mainitsi tuolloisen hallituksen perustaneen SDP:n johdolla pimeän ulkomaisen työvoiman valvontayksikön (PUT) keskusrikospoliisiin.

Rajamäki syytti nykyistä hallitusta muun muassa vakavasta sisäisen turvallisuuden vaarantamisesta ja jättämisestä tarttumatta pimeän työvoiman ongelmaan.

Nykyinen sisäministeri Anne Holmlund pahoitteli vastauksensa aluksi, että hänen "on jälleen kerran kulutettava eduskunnan tärkeää työaikaa siihen, että joudun ampumaan edustaja Rajamäen täysin virheellisiä väitteitä alas tästä pöntöstä".

Hänen vieressään ministeriaitiossa istunut pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) purskahti nauruun.

Minusta pääministerin nauruun purskahtaminen tuntui hieman oudolta. Nimittäin siksi, että sanonta "alas ampuminen" ei tunnu kovin sopivalta ministeri Holmlundin suusta "lauottuna". Viittaan kahteen Holmlundin ministerikaudella sattuneeseen koulusurmatapaukseen, toinen Jokelassa ja toinen Kauhajoella.

Holmlund kehotti Rajamäkeä kysymään suoraan KRP:ltä kaipaamastaan PUT-yksiköstä. Asia on ministeri Holmlundin mukaan ollut eduskunnan täysistunnossa jo usein aiemmin esillä, kun Holmlund on vastannut siitä Rajamäen tekemiin kysymyksiin. Tämä ei Holmlundin mukaan kuitenkaan ole ymmärtänyt asiaa.

PUT-yksiköstä tuli Holmlundin mukaan jo Rajamäen omana ministeriaikana RAT (reaaliaikainen tutkinta). Siellä 25 poliisia tekevät talousrikostutkintaa samoissa viroissa.

- En ymmärrä miten tämän enää tämän selkeämmin voisi sanoa. Se on sanottu suullisesti, kirjallisesti ja lukuisin eri tavoin, Holmlund totesi eturivissä istuvaa Rajamäkeä tuijottaen.

Rajamäki ei kuitenkaan luovuttanut, vaan jatkoi veivaamistaan siteeraten lopulta jopa työterveyslaitoksen raporttia PUTin olemassaolosta ja ylitti puheaikansa.

Puhemies Sauli Niinistö antoi kuitenkin kaksikolle vielä erikseen puheenvuorot asian läpikäymistä varten.

- En nyt rupea kilpailemaan, mutta olen varmaan keskustellut KRP:n johtajan kanssa enemmän viime aikoina kuin te ja monen muunkin kanssa, joka on huolissaan teidän ratkaisuistanne, jotka vaarantavat järjestäytyneen rikollisuuden torjuntakykyä, Kari Rajamäki jatkoi motkottamistaan.

- Missä on samanlainen PUT joka silloin oli - tokko sitä Porissakaan näkyy, Rajamäki heitti lopuksi erittäin itsetyytyväisen näköisenä.

Anne Holmlund ei kuitenkaan hellittänyt, vaan alkoi lähes hysteerisenä huutaa, että "kyseinen PUT toimii nimellä RAT" ja että siitä on päätetty Rajamäen ministeriaikana vuonna 2007. Holmlund siteerasi KRP:n toimintakertomusta, jota hän heilutteli edessään ja jonka hän sanoi tuovansa Rajamäelle.

- Nyt kun täällä on aika monta muuta seurakunnassa läsnä, jotka varmaan ymmärtävät.... edustaja Rajamäki, toinen meistä puhuu muunneltua totuutta, ja se en ole minä, Holmlund totesi ääni vihasta suorastaan väristen.

Tämä jälkeen Holmlund lähti marssimaan ministeriaitiosta alas istuntosalin eturivissä istunutta Rajamäkeä kohti, töpötteli Rajamäen eteen ja kaksin käsin mainitusta KRP:n asiakirjasta kiinni pitäen näytti paperia Rajamäelle ja iski sen sitten täysin hölmistyneen Rajamäen edessä olleiden asiakirjojen päälle.

Puhemies Sauli Niinistö ei, ihme kyllä, käyttänyt niin sanottua muodollista prosessinjohtovaltaansa, johon kuuluu myös järjestyksen ylläpitäminen, vaan antoi kaiken tämän tapahtua myöntäen samalla seuraavan puheenvuoron edustaja Esko Ahoselle (kesk).

- Jotenkin äskeisistä puheenvuoroista vaikutti, että ministeri Holmlundilla ja edustaja Rajamäellä on jonkinlaisia näkemyseroja joistain asioista, Ahonen huomautti muiden edustajien naureskellessa.

Sitten episodi oli ohi, ainakaan jatkoa ei tv:ssä enää näytetty.

---

Olen ollut siinä käsityksessä, että Suomen eduskunnassa järjestyksenpitäjiä ja vahtimestareita tarvitaan ainoastaan lehtereillä istuskelevan yleisön vahtimiseksi ja pitämiseksi loitolla kansanedustajista ja eduskunnan virkamiehistä. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että vahtimestareita tarvitaan myös alas istuntosaliin pitämään loitolla keskenään ärhenteleviä edustajia ja ministereitä, ainakin näin vaalien lähestyessä.

Muistan, miten Veikko Vennamo jouduttiin vuonna 1974 kantamaan kahden vahtimestarin toimesta pois istuntosalista, kun kahden viikon esiintymiskiellon saanut Vennamo ei totellut puhemiehen määräystä poistua istuntosalista. Nyt näyttäisi olevan - jottei jouduttaisi tukkanuottasille - paikallaan palkata istuntosalin järjestyksenpitäjäksi myös pari naispuolista vahtimestaria - ja rotevaa sellaista.

Missä on eduskunnan arvovalta, kansanedustajilta edellytettävä arvokkuus ja hyvät tavat? Kuka huolehtisi niiden ylläpitämisestä? Puhemies Niinistön ajatukset lienevät harhailleet eilisen välikysymyskeskustelun aikana jo illan tulevassa San Marino -ottelussa. Olisi ollut paikallaan, että myös Holmlundille ja Rajamäelle olisi annettu vapaaliput illan otteluun, jossa he olisivat voineet purkaa aggressioitaan.

350. Laajaa esitutkinta- pakkokeino- ja poliisilakipakettia yritetään runnoa kiireellä läpi eduskunnan loppuruuhkassa

Käynnissä jätevesiasetuksen mukainen haistelu- ja maistelutilaisuus?

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistamiseksi (HE 222/2010). Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi nykyiset lait korvaavat esitutkintalaki ja pakkokeinolaki. Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi näihin lakeihin liittyviin lakeihin runsaasti lähinnä teknisluonteisia muutoksia. Esitys liittyy samanaikaisesti annettavaan hallituksen esitykseen, jossa ehdotetaan säädettäväksi uusi poliisilaki (HE 224/2010).

Uusissa laeissa viranomaisten toimivaltuuksia säänneltäisiin nykyistä täsmällisemmin ja kattavammin, toisaalta perus- ja ihmisoikeuksien suoja ja toisaalta rikostorjunnan tarpeet huomioon ottaen. Yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita koskevaa sääntelyä nostettaisiin asetuksesta lakeihin.

Uudessa esitutkintalaissa säädettäisiin esitutkintaperiaatteista pitkälti voimassa olevan lain mukaisesti. Lakiin otettaisiin kuitenkin säännökset epäillyn oikeudesta olla myötävaikuttamatta rikoksensa selvittämiseen, suhteellisuusperiaatteesta ja edunvalvojan määräämisestä lapselle. Oikeutta käyttää avustajaa esitutkinnassa ja esitutkinnassa käytettävää kieltä koskevia säännöksiä muutettaisiin ja täydennettäisiin.

Esitutkintaviranomaiset ja virallinen syyttäjä velvoitettaisiin laadultaan tai laajuudeltaan sitä vaativissa asioissa tiiviiseen yhteistyöhön. Esitutkintaviranomaisen tulisi ilmoittaa syyttäjälle esitutkinnan toimittamiseen ja esitutkintatoimenpiteisiin liittyvistä seikoista sekä tutkinnan edistymisestä muuten. Syyttäjän olisi "tarvittavassa määrin" osallistuttava esitutkintaan asian riittävän selvittämisen varmistamiseksi. Yhteistoimintasäännökset ovat kuitenkin aivan liian väljät eivätkä velvoittaisi konkreettisessa tapauksessa syyttäjää yhteistoimintaan eikä poliisia pyytämään sitä.

Paha puute lakiesityksessä on se, että syyttäjä ei edelleenkään johtaisi esitutkintaa, vaan esitutkinnan johdossa olisi edelleen poliisi. Tällainen systeemi on täysin poikkeuksellista Euroopassa, sillä se on Suomen lisäksi voimassa vain Latviassa. Käytännössä poliisi ja syyttäjän välinen esitutkintayhteistyö ei toimi kunnolla. Syyttäjät ovat käytännössä esitutkintavaiheessa hyvin passiivisia. He eivät esimerkiksi juuri koskaan hae tutkinnan aikana tuomioistuimelta lupia mihinkään pakkokeinoihin eivätkä itse päätä niistä; kaikki hommat tekee poliisi.

Kuulustelutilaisuuden tallentaminen ääni- ja kuvatallenteeseen voisi korvata kuulustelutodistajan käytön. Muutenkin kuulustelutilaisuuden tallentamisen merkitystä korostettaisiin tarkoituksessa lisätä sen käyttöä. Asianosaisten oikeusturvan sekä asian riittävän selvittämisen ja käsittelyn sujuvuuden kannalta tärkeää loppulausuntomenettelyä säänneltäisiin nykyistä tarkemmin niin sen käyttöedellytysten kuin kohteenkin osalta.

Uuden pakkokeinolain yleisissä säännöksissä säädettäisiin eräistä keskeisimmistä pakkokeinojen käytössä sovellettavista periaatteista (suhteellisuusperiaate, vähimmän haitan periaate ja hienotunteisuusperiaate). Kiinniottamista, pidättämistä ja vangitsemista koskevat säännökset säilyisivät pääosin ennallaan.

Uuden pakkokeinolain mukaan pidättämiseen oikeutettu virkamies saisi kannella päätöksestä, jolla vangitsemisvaatimus on hylätty tai vangittu määrätty päästettäväksi vapaaksi. Vangittu saisi vangittavaksi määräämisen tai vangittuna pitämisen lisäksi kannella syytteen nostamiselle asetetusta määräajasta.

Vapautensa menettäneen epäillyn oikeusturvaa parannettaisiin uudessa pakkokeinolaissa täydentämällä omaan lukuunsa sijoitettavia yhteydenpidon rajoittamista koskevia säännöksiä. Tutkintavanki voisi saattaa pelkästään yhteydenpidon rajoittamista koskevan asian tuomioistuimen käsiteltäväksi. Matkustuskiellon käyttöä vapaudenmenetyksen vaihtoehtona pyrittäisiin lisäämään.

Uudessa pakkokeinolaissa etsintää koskeviin säännöksiin tulisi muutoksia, joiden tarkoituksena on tiukentaa etsinnän edellytyksiä erityisesti silloin, kun etsintä kohdistuu sellaiseen kohteeseen, jossa on syytä olettaa olevan salassapitovelvollisuuden tai -oikeuden piiriin kuuluvaa tietoa. Asuntona käytettävän kodin asemaa etsintäkohteena korostettaisiin edelleen.

Paikkaan kohdistuva etsintä jakautuisi yleiseen kotietsintään, erityiseen kotietsintään (kohteeksi on syytä olettaa joutuvan salassapitovelvollisuuden tai -oikeuden piiriin kuuluvaa tietoa) ja paikanetsintään. Läsnäoloa ja etsintämenettelyä koskevia säännöksiä tarkennettaisiin ja täydennettäisiin. Ennen erityisen kotietsinnän suorittamista olisi määrättävä asiantunteva etsintävaltuutettu huolehtimaan siitä, että takavarikko tai asiakirjan jäljentäminen ei kohdistu tietoon, jota koskee salassapitovelvollisuus tai -oikeus. Erityisestä kotietsinnästä ja etsintävaltuutetun määräämisestä päättäisi pääsääntöisesti tuomioistuin. Uuden pakkokeinolain etsintää koskevissa säännöksissä säädettäisiin myös uudesta etsintätyyppistä eli laite-etsinnästä, jossa olisi kysymys tietokoneessa, telepäätelaitteessa tai muussa vastaavassa teknisessä laitteessa tai tietojärjestelmässä etsinnän toimittamishetkellä olevaan tietosisältöön kohdistettavasta etsinnästä. Henkilöön kohdistuvaa etsintää koskeviin säännöksiin tehtäisiin joitakin täsmennyksiä.

Paha puute olisi edelleen se, että tavallisissa kotietsintään poliisi ei edelleenkään kotietsintälupaa; tämäkin tilanne on eurooppalaisittain täysin poikkeuksellinen. Tätä on kritisoinut muun muassa Suomen asianajajaliitto.

Uuden pakkokeinolain mukaisia salaisia pakkokeinoja olisivat telekuuntelu, tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta, televalvonta, tukiasematietojen hankkiminen, suunnitelmallinen tarkkailu, peitelty tiedonhankinta, tekninen tarkkailu (tekninen kuuntelu, tekninen katselu, tekninen seuranta ja tekninen laitetarkkailu), teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen, peitetoiminta, valeosto, tietolähdetoiminta ja valvottu läpilasku. Osa näistä keinoista olisi uusia. Nykyisin käytössä olevien salaisten pakkokeinojen määritelmiä ja käyttöedellytyksiä muutettaisiin.

Peitetoiminnasta säädettäisiin nykyistä tarkemmin. Lähtökohtana olisi, että peitetoimintaa suorittava poliisimies ei saa tehdä rikosta eikä aloitetta rikoksen tekemiseen. Peitepoliisi voisi kuitenkin vapautua rangaistusvastuusta, vaikka hän olisi tehtävässään syyllistynyt vähäiseen rikkomukseen. Rikollisryhmän toimintaan osallistuessaan peitetoimintatehtävässä oleva poliisimies voisi erittäin tiukoin ehdoin ja rajoitetusti vaikuttaa ryhmän toimintaan esimerkiksi hankkimalla ryhmälle kulkuvälineitä. Edellytyksenä olisi, että toimenpide tehtäisiin muutenkin, että se ei tule aiheuttamaan tiettyä vaaraa tai vahinkoa ja että se merkittävästi edistää peitetoiminnan tavoitteen saavuttamista. Myös tällaisessa tapauksessa peitetoimintamies voisi vapautua rangaistusvastuusta.

Tuomioistuin ratkaisisi sen, onko tutkittavana oleva rikollisuus sellaista, jonka tutkinnassa peitetoimintaa voidaan käyttää; päätöksenteko keskitettäisiin Helsingin käräjäoikeuteen. Nykyisin peitetoiminnan käytöstä päättää KRP:n tai Supon päällikkö.

Tuomioistuin harkitsisi kuitenkin vain, onko peitetoiminta tarpeellista tai jopa välttämätöntä rikoksen estämiseksi tai selvittämiseksi, mutta tuomari ei saisi edes tietää suunnitteilla olevan operaation yksityiskohdista. Käytetystä peitetoiminnasta ei tarvitse ilmoittaa koskaan kohteelle eikä tässä suhteessa lakiin esitetä muutoksia, jos peitetoiminnalla saatuja tietoja ei käytetä näyttönä tai sen perusteella ei aloiteta esitutkintaa. Peitetoimintaa on käytetty vuodesta 2002 lähtien kymmenissä tapauksissa. Saatuja tietoja ei ole eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen taannoisen päätöksen mukaan tiettävästi koskaan käytetty suorana todisteena oikeudessa.

On ehdotettu, että peitetoimintaan pitäisi kytkeä julkisasiamies, joka valvoisi kohteen etuja samalla tavalla kuin teknisessä kuuntelussa. Tällaista julkisasiamiestä ei kuitenkaan ole lakiesityksen mukaan tulossa.

Peitepoliisi saisi myös osallistua esityksen mukaan järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan. Osallistuessaan toimintaan poliisi voisi esimerkiksi hankkia rikollisille toimitiloja, toimia pakoauton kuljettajana, kuljettaa tavaroita tai hoitaa taloudellisia asioita. Lisäksi rikoksenteko-oikeuteen kuuluisi, että peitetoimintaa suorittava poliisi voisi tehdä liikenne- tai järjestysrikkomuksia tai muita lieviin rikkomuksiin rinnastettavia rikoksia. Vastaisuudessa peitetoimintaa ei enää saisi pääsääntöisesti käyttää yksittäisten henkirikosten selvittämisessä.

-----

Lakiesitys on herättänyt eri tahoilla ansaittua kritiikkiä.

Suomen Asianajajaliitto ilmoittaa kotisivuillaan olevansa tyytyväinen siitä, että hallitus antaa lopultakin esitykset uusiksi esitutkinta- ja pakkokeinolaeiksi sekä poliisilaiksi. Liiton mukaan on valitettavaa, että OM:n toimikunnan (KM 2009:2) toimikunnan valmistelema ehdotus on jaettu kahdeksi eri esitykseksi, jotka käsitellään kahdessa eri valiokunnassa vaikeuttaen näin asian käsittelyä eduskunnassa. Liiton mielestä olisi ollut tärkeää käsitellä poliisin toimivaltuuksia ennen rikoksen esitutkintaa ja sen aikana yhdessä ja samassa paikassa, jolloin ne olisivat säilyneet loogisessa suhteessa toisiinsa.

Asianajajaliitto pitää valitettavana, että esityksestä on jätetty pois pakkokeinojen käytöstä aiheutuvien vahinkojen korvaaminen. Jo vuonna 1987 säädetyssä pakkokeinolaissa edellytettiin erillisiä säännöksiä muidenkin kuin vapaudenmenetysvahinkojen korvaamisesta. Tällaisia säännöksiä ei ole koskaan säädetty eikä niitä nytkään esitetä, vaikka asiaa valmistellut toimikunta niitä ehdotti. Näin ollen esimerkiksi aiheettomaksi osoittautuneesta kotietsinnästä ei voi saada korvausta.

- Rikoksen uhri ei voi saada korvausta, jos hän joutuu rikospaikkatutkinnan vuoksi majoittumaan hotelliin. Poliisilla on valta eristää esimerkiksi kodin tai liikeyrityksen alue jopa neljäksi kuukaudeksi, Asianajajaliittoa työryhmässä edustanut asianajaja Markku Fredman huomauttaa.

Huolestuttavana liitto pitää myös sitä, että poliisi ei jatkossakaan tarvitsisi keneltäkään kotietsintälupaa.

- Tilanne on eurooppalaisittain täysin poikkeuksellinen. Useimmissa maissa kotietsintään on kytketty tuomioistuimen valvonta vähintäänkin jälkikäteen, Fredman toteaa.

Asianajajaliiton käsityksen mukaan hallituksen esitys ei tältä osin noudata Euroopan ihmisoikeussopimusta. Jo nyt moni maa on tuomittu ihmisoikeusloukkauksesta, kun viranomaisilla on ollut liian suuri toimivalta kotietsintöihin ilman tuomarin tai muun riippumattoman tahon valvontaa, esim. tuomio Varga v. Romania (1.4.2008).

Asianajajaliiton mielestä selkeä epäkohta on myös se, ettei hallituksen esityksessä puututa siihen, että rikoksesta epäillyllä ei ole riittävää oikeutta saada käyttöönsä kaikkea esitutkinnassa hankittua aineistoa. KHO on katsonut, ettei asianosaisella ole oikeutta sellaiseen materiaaliin, jonka poliisi on hankkinut erilaisia pakkokeinoja käyttäen. Näin ollen poliisi voi jatkossakin yksin päättää siitä, mitä tietoa asianosaisille annettavaan esitutkintapöytäkirjaan liitetään. Poliisilta on ollut hankalaa saada mm. telekuuntelulla ja takavarikolla hankittua aineistoa. Myös tältä osin Suomi on jo saanut langettavia tuomioita ihmisoikeustuomioistuimesta, esim. tuomio Natunen v. Suomi (31.3.2009).

Suomen Asianajajaliiton kaksi edustajaa osallistuivat näiden lakien valmisteluun toimikunnassa. He jättivät keväällä 2009 valmistuneeseen mietintöön 21-sivuisen eriävän mielipiteen, joka löytyy täältä.

Asianajajat kritisoivat voimakkaasti mm. sitä, että oikeusneuvos Ilkka Raution johtamassa toimikunnassa ei keskusteltu lainkaan siitä, tulisiko myös Suomessa siirtyä maailmanlaajuisesti noudatettuun menettelyyn, jossa syytäjä, ei siis poliisi, johtaa esitutkintaa.

Näin siitä huolimatta, että kaksi toimikunnan kuulemista professoriasiantuntijoista totesivat, että yksi syy Suomen ongelmaksi mm. ihmisoikeustuomioistuimessa tulleisiin liian pitkiin rikosoikeudenkäynteihin on siinä, ettei syyttäjä johda esitutkintaa.

---

Esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilakipaketti on hirmuisen laaja, muta se on kuitenkin tarkoitus runnoa budjetti- ym. kiireiden lomassa ikään kuin vaivihkaa läpi vielä ennen ensi kevään eduskuntavaaleja. Oikeusministeri Tuija Brax ja monissa asioissa ja kysymyksissä vielä Braxiakin pahemmin kompuroinut sisä- ja poliisiministeri Anne (Annie Mestarilaukoja) Holmlund haluavat selvästikin saada edes jonkinlaisen sulan kovin paljaiksi valahtaneisiin hattuihinsa, siitä tuntuu olevan näin vaalien lähestyessä lähinnä kysymys.

Oma käsitykseni on, ettei lakipakettia ehditä millään valmistella sillä tarkkuudella ja kriittisyydellä, mitä sen lähes tuhanteen sivuun ja useisiin satoihin monimutkaisiin pykäliin kätkeytyvät monimutkaiset ongelmat edellyttäisivät. Jos laki runnotaan nyt kiireessä läpi, siihen jää pakostakin sutta ja sekundaa. Näitä sitten seuraavan eduskunta, jossa Brax lienee opposition riveissä, kilvan ihmetellään ja paikkaillaan.

-----

Lakipaketin- tai pakettien lähetekeskusteleu eduskunnassa aloitettiin 10.11., jolloin asia jouduttiin kuitenkin panemaan viikoksi pöydälle, kun kansanedustajat olivat alkaneet luikkia pois täysistuntosalista kohta televisiousun kyselytunnin jälkeen ja salia oli lähes tyhjä, kun keskustelun oli määrä alkaa.

Eilen tiistaina keskustelua sitten jatkettiin ja nyt käytettiin jo useita kymmeniä puheenvuoroja. Niiden lukeminen pöytäkirjasta on mielenkiintoista, jopa hupaisaa puuhaa. Äänessä ovat olleet lähes kaikki eduskunnan poliisikansanedustajat - of course - ja monet muut juristiedustajat samoin. Poliisiedustajat painavat päälle ja kannattavat kaikessa oleellisessa hallituksen esitystä. Lukiessa törmää mitä erilaisimpiin ja osin täysin virheellisiin väitteisiin, jopa suoranaisen pupun puhumiseen.

Yhtenä esimerkkinä vaikkapa kokoomuksen kansanedustajan Juha Hakolan - tämän kerjäläisaloitteen tekijän - puheenvuoro, jossa hän voimakkaasti korostaa, että nykysysteemi, jossa poliisi johtaa aina esitutkintaa, on ylivoimaisesti paras järjestelmä. No, ei tässä vielä mitään, mutta sitten Hakola yltyy ihmettelemään edustaja Krista Kiurun (sd) täysin toisensuuntaista näkemystä ja lausuu:

- Tämä on ollut kautta aikojen se malli, jolla esitutkintaa on tehty. Kukaan ei ole missään kohtaa esittänyt, että tätä arvioita pitäisi toisella tavalla muuttaa, tehdä jonkin näköinen uusi tutkinnanjohtajuusarvio.

Voi hyvät hyssykät! Tässä nyt nähdään, miten huonosti kansanedustajat ovat perehtyneet hallituksen esitystä edeltäneeseen toimikunnan mietintöön, jossa juuri on Asianajajaliiton edustajien toimesta esitetty "suomalaisen mallin" muuttamista. Toinen selitys on se, että kansanedustaja ei pidä keitään muita asiantuntijoita rikosjutuissa kuin "rosvoa ja poliisia." Tulee elävästi mieleen kuva, jossa eräs poliisikansanedustaja istuu torikahveilla sulassa sovussa erään tunnetun rikoksesta epäillyn kanssa.

Myös oikeusministeri Tuija Brax antoi eilisessä istunnossa väärän todistuksen samasta asiasta.

Braxin mukaan lakipakettia valmistellut oikeusneuvos Ilkka Raution työryhmä pohti kysymystä esitutkinnan johtamisesta "syvällisesti" ja päätyi nykykäytännön jatkamiseen; tämä oikeusministerin "todistus" on kirjattu eduskunnan pöytäkirjan ohella myös tämän päivän Helsingin Sanomiin.

Mikäli kuitenkin on yhtään luottaminen Asianajajaliiton kahden toimikunnan jäsenen toimikunnan mietintöön kirjaamaan eriävään mielipiteeseen, niin Raution toimikunnassa ei esitutkinnan johtamisasiasta käyty keskustelua lainkaan! Kumpi nyt on oikeassa, ministeri vai kaksi asianajajaa? Minä luotan kyllä täysin näihin kahteen advokaattiin ja heidän lausumaansa. He osallistuivat toimikunnan työhön ja olivat mukana sen kokouksissa. Ministeri Brax ei ollut.

Ex oikeusministeri Johannes Koskinen, joka lupasi tehdä ministerinä ollessaan Suomesta "maailman parhaan oikeusvaltion," mutta joutui itse henkilökohtaisesti sanotussa suhteessa noloon tilanteeseen Alpo Rusi -prosessin yhteydessä, tuntuu olevan menneisyyden miehiä ainakin näissä kysymyksissä. Koskinen sanoi HS:n mukaan, että tilanne, jonka mukaan syyttäjä ei johda Suomessa esitutkintaa, johtuu siitä, että Suomi on harvaan asuttu maa, jossa kentällä ei ole tarpeeksi juristikoulutuksen saaneita ja poliisi on sitä kautta saanut johtovastuun.

Jos tällä Koskisen mainitsemalla perusteella joskus on ollut jotakin merkitystä, niin se oli 1970- ja -80 -luvuilla, jolloin nyt voimassa olevaa lainsäädäntöä valmisteltiin. Tuolloin Suomessa ei vielä edes ollut itsenäistä syyttäjälaitosta. Nyt sellainen on ollut jo reilut 10 vuotta, joten puheet harvaan asutusta maasta ovat todella omituista höpötystä.

Lakiesitys lähetettiin lakivaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan ja hallintovaliokunnan on annettava lausuntonsa. Poliisilakiesitys sen sijaan lähetettiin hallintovaliokuntaan, jolle lausunnon antavat perustuslakivaliokunta ja lakivaliokunta.

349. Missä Soinia saa äänestää?

Rakastettu Johtaja, Tim Soin-il, Uusimaa ja Millwall

Perussuomalaisten (jäljempänä persut) mahtavaa vaalivoittoa - voidaan ehkä puhua Seppo Kääriäisen aikoinaan kepulle lanseeraamasta "veret seisauttavasta vaalivoitosta" - pidetään mediassa ja muuallakin jo itsestään selvänä. Nyt kiistellään ja veikkaillan oikeastaan vain sitä, miten suureksi tuo voitto prosenteissa ja paikoissa oikein kohoaa.

Gallup-ennusteissa persujen kannatus nousee nousemistaan, viimeksi persuille ennustettu jossakin gallupissa noin 15 %:n kannatusta. Persut hengittää jo kepun ja demareiden niskaan ja lähestyy uhkaavasti myös kokoomuksen yhä alemmaksi vajoavia kannatuslukuja.

Mikä nyt neuvoksi? Merkittävät poliittiset toimittajamme, joiden joukossa kirkkaimpana tähtenä tuntuu tässäkin asiassa loistavan ja huiskivan MTV3:n Timo Haapala (Setä Arkadia), ovat keksineet perusteen, jolla on alettu ikään kuin vähätellä persujen gallup-kannatusta ja toppuutella persujen toiveita todella murskaavasta vaalimenetyksestä.

Toimittajat ja valtiotieteilijät ovat hokanneet, että hei, camoon, eihän tuo persuille mitattu gallup-kannatus voi mitenkään realisoitua vaaleissa, sillä

"TIMO SOINIA SAA ÄÄNESTÄÄ VAIN UUDELLAMAALLA."

Ja katso, koko halki median kentän kuuluu nyt kuin yhdestä suusta helpotuksen huokaus, jota kaikki aviisit laidasta laitaan toistelevat: tottahan se on, Soinia saa (luojan kiitos) äänestää tosiaankin vain Uudellamaalla." Oikeastaan Uudeltamaalta. Hätä ei ole tämän näköinen, Soinia ei siis saa äänestää missään muualla.

Käsite "höttö" on saanut tässä yhteydessä uutta sisältöä: persujen gallup-kannatuksessa on aimo annos poliittista höttöä, joka ei voi realisoitua vaaleissa ääninä ja eduskuntapaikkoina.

Persut - sekä soinilaiset että halla-aholaiset - naureskelevat blogeissaan tälle merkittävälle ja maanlaajuiselle havainnolle. Jussi Halla-aho on koonnut tiedemiehen tarkkuudella Scripta-blogiinsa todella pitkän, ainakin 20-30 sitaattia käsittävät otoksen eri lehtien ja yksittäisten toimittajien ja valtiotieteilijöiden lausumista, joissa ikään kuin yhdestä suusta lammasmaisesti toistellaan tuota merkittävää "vain Uudellamaalla" -ilmiötä. Halla-aho ehdottaa, että tämä havainto on niin merkittävä, että se olisi maalattava kaikkien bussien, junien ja raitiovaunujen kylkeen.

Timo Soinia voi ja saa äänestää vain Uudellamaalla, mutta Jussi Halla-ahoa pääsee äänestämään Helsingissä, James Hirvisaarta Hämeessä, Kike Elomaata Varsinais-Suomessa, Pentti Oinosta jossakin Itä-Suomessa päin jne. He ovat, jolleivät nyt ihan kaikki soinilaisia, ainakin perussuomalaisia ehdokkaita.

Kaikissa heissä - ainakin niissä soinilaisissa - asuu pieni Timo Soini, Soinin henki. Tässä mielessä Soinia voi äänestää kaikkialla Suomessa, Ahvenanmaata (virallisesti) lukuun ottamatta. Kun äänestää jossakin vaalipiirissä jotakin persu-ehdokasta, äänestää samalla myös Soinia ja hänen ideologiaansa. (Mikä se sitten sattuu missäkin asiassa olemaan.) Soinin vaikutuksen rajoittamista vaaleissa yksinomaan Uudellemaalle saattaa siis olla tältä kannalta tarkasteltuna asioiden tarpeetonta yksinkertaistamista. Ei liene syytä tuudittua siihen, että kokoomukseen, demareihin, kepuun ja vasureihin kyllästyneet ihmiset äänestäisivät vain Soinia, eivät mistään hinnasta muita persuja.

Persuja kannattaa siis varoa kaikkialla, ihan jokaisessa vaalipiirissä. Näinkin päin asian voisi ilmaista, jos haluaa.

"Uusmaa Soinin kruunussa on helmi kirkkahin."

348. Katso Uusis loikkaa, persut on löytäneet sen!

Uusis on lähettänyt määrämittaisen kohti nänniä...

Markku Uusipaavalniemen - tämän M 15:n, joka tuntee myös nimen Uusis - loikan täytyy olla kova kolaus kepulle; persuille se on ilman muuta raju vahvistus. Kepu lienee nyt lähes paniikissa, sillä lähes kaikki näyttää menevän sen kannalta persilleen: jätevesiasetus, Lehtomäen sekoilut Talvivaarassa, Vanhasen rikostutkinta, vaalirahoitussotkut, Jarmo Korhosen kiusaamissyyttelyt, gallup-kannatuksen roima lasku jne.

Uusis on itsenäisesti ajatteleva ja uskalias tyyppi, jolle kepu ei tarjonnut eduskunnassa ja politiikassa mitään. Mies tiesi, ettei hänellä olisi ollut minkäänlaista saumaa uudistaa eduskuntapaikkaansa kepun ehdokkaana.

Uusis on myös rotta, sillä rotathan hyppivät uppoavasta laivasta, jollainen nukkehallitsija Mari Kiviniemen johtama kepu nykyisin on. Loikkia voi tulla hyvin pari kolme lisää ennen vaaleja, suuntana on persut. Onpa hyvä, että kansanedustajat saivat uudet torkkupeitot - ne voi vetää ylleen, jos loikat alkavat hävettää.

Opportunismi on yleinen ominaisuus ja se oli myös politiikan ulkopuolelta eduskuntaan tulleen Uusiksen ainoa mahdollisuus. Kepun ja kokoomuksen noudattama talouspolitiikka ei ole ollut ainoa vaihtoehto, vaikka muuta on yritetty uskotella. Uusis onkin ollut eduskunnassa lähes koko ajan perustellusti eri mieltä kuin Timo Kallin johtama kepun ryhmä.

Vaalit lähestyvät ja persujen kannatus sen kun jatkaa nousuaan, vaikkei Timo Soini ole edes eduskunnassa. Soinin ei tarvitse tehdä mitään, sillä hallituspuolueet tekevät tolkuttomasti virheitä eikä Urpilaisen johtamista demareista ole kerta kaikkiaan mihinkään.

Presidentti Tarja Halonenkin meni antamaan välillisesti kannatuksensa persuille kertomalla Moskovassa, että muiden puolueiden pitäisi ottaa oppia niistä teemoista, joita persut pitävät esillä. Puhua siis maahanmuuttopolitiikasta ja sen epäonnistumisesta, vissiin!

Media on lähestulkoon lääpällään Timo Soinin, Vistbackan ja persujen edessä. Vanhojen puolueiden olisi kannattanut tehdä persuille jo kauan sitten sama temppu kuin Ruotsissa vanhat puolueet tekivät ennen viime kuun vaaleja ruotsidemareille: eivät noteeranneet niitä lainkaan; tämä populistipuolueen kuoliaaksi vaikeneminen jatkuu Ruotsissa edelleen.

Kuten sanottu, tämän vuoden puolella voi eduskunnassa tulla vielä muitakin ja jopa sangen yllättäviä loikkia persuihin. Monet vaalimenestystään pelkäävät kansanedustajat saattavat hautoa loikkasuunnitelmia.

Persut saavat Helsingistä nyt ilman muuta kaksi paikkaa: Halla-ahon ja ilmeisesti Uusiksen; kolmaskin paikka saattaa olla hyvin lähellä. Uudeltamaalta Soini vetää eduskuntaan ainakin neljä muuta ehdokasta.

Lopuksi päivän lukijakysymykseen: Kenen arvelette loikkaavaan eduskunnassa seuraavaksi perussuomalaisten riveihin? Oma veikkaukseni voisi olla vaikkapa Lyly Rajala.

P.S.

Korkein oikeus on tänään poistanut Helsingin hovioikeuden Jippii-tuomion myös toisen pääsyytetyn eli Harri Johannesdahlin samoin kuin kuuden muun jutussa tuomion saaneen osalta ja palauttanut jutun hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Näinhän pitikin tehdä.