381. Liikuntajohtajan rattijuopumussyyte hylättiin; poliisi viivytteli ja hutiloi esitutkinnassa

1. Helsingin kaupungin liikuntajohtajan Anssi Rauramoa vastaan ajettu syyte törkeästä rattijuopumuksesta hylättiin tänään annetulla Helsingin käräjäoikeuden tuomiolla. Käräjäoikeus tuomitsi kuitenkin Rauramon 40 päiväsakkoon á 77 euroa eli maksamaan sakkoa yhteensä 3 080 euroa poliisia kohtaan osoitetusta niskoittelusta.

2. Niskoittelutuomio tuli siitä, että Rauramo ei aluksi avannut ovea poliiseille, vaikka nämä pitkään eli tunnin verran ovea koputtelivat. Lopulta poliisit uhkasivat avata oven väkisin. Rauramo itse kertoi nukahtaneensa, minkä vuoksi hän ei ollut kuullut avauskäskyjä.

3. Poliisipartio tuli liikuntajohtajan Helsingin Haagassa sijaitsevaan kotiin viime heinäkuussa. Oikeudessa todistajana kuultu henkilö oli nähnyt R:n tulevan lähipubista horjuvin jaloin ja lähtevän autolla liikkeelle kovaa vauhtia. Silminnäkijä oli seurannut autollaan R:n autoa ja soittanut ajon aikana kännykästään hätäkeskukseen. R:n ajomatka oli ollut ainoastaan 300 metriä. Syyttäjä väitti verikokeiden tutkimustulosten perusteella, että Rauramo oli ajanut 1,8 promillen humalassa ja vaati hänelle ehdollista vankeusrangaistusta törkeästä rattijuopumuksesta ja niskoittelusta.

4. Liikuntajohtaja kiisti molemmat syytteet ja kertoi oikeudessa, että hän oli nauttinut alkoholia vasta kotiin tultuaan. "Kun vastaaja on esittänyt asiassa väitteen, jonka mukaan hän oli nauttinut alkoholia ajon jälkeen, edellyttää syytteen hyväksyminen näyttöä siitä, että näin ei ollut tapahtunut", käräjäoikeus toteaa tuomiossaan.

5. Käräjäoikeuden mukaan jälkikäteen eli noin 2,5 tuntia ajon jälkeen tehdyt puhalluskoe ja verikokeet eivät riittäneet todistamaan väitettyä rattijuopumusta. Oikeuden mukaan syytteen tueksi ei esitetty näyttöä, joka osoittaisi Rauramon kertomuksen jälkinauttimisesta mahdottomaksi tai edes epätodennäköiseksi. Päinvastoin asunnossa olleet tyhjät alkoholipullot kertoivat juomisesta.

6. Käräjäoikeus katsoi, että Rauramo niskoitteli poliisia vastaan, kun hän kieltäytyi noin tunnin ajan avaamasta oveaan poliiseille. Rauramo selitti oikeudessa, että hän oli nukahtanut lääkkeen ja alkoholin yhteisvaikutuksesta eikä siksi herännyt poliisin käskyihin. Oikeus ei pitänyt Rauramon kertomusta tältä osin uskottavana.

7. "Tätä käsitystä tukee voimakkaasti se seikka, että Rauramo oli avannut ovensa varsin pian eli alle viiden minuutin kuluttua sen jälkeen kun poliisit olivat uhanneet avata sen väkisin", käräjäoikeus kirjoittaa tuomiossaan.

-----

8. Todistusoikeudellisin termein asian ilmaistuna käräjäoikeus on siis katsonut, että Rauramon syyllisyydestä väitettyyn rattijuopumukseen jäi jälkinauttimiseen perustuva järkevä epäily, jota syyttäjä ei ollut kyennyt puhalluskokeen tai verikokeen tuloksilla taikka muullakaan näytöllä sulkemaan pois.

9. Oikeus piti uskottavana R:n kertomusta, jonka mukaan hän oli nauttinut alkoholia vasta ajon jälkeen. Poliisi pääsi kuitenkin puhalluttamaan liikuntajohtajaa vasta noin 3,5 tuntia sen jälkeen, kun hätäkeskus oli saanut ilmoituksen epäillystä rattijuoposta.

10. Mutta ottiko oikeus R:n jälkinauttimiskertomuksen uskottavuutta arvioidessaan huomioon edellä mainitun niskoittelun ja sen motiivin? Tätä kirjoittaessani minulla ei ole käräjäoikeuden tuomion perusteluja käytettävissäni, mutta lehtitietojen mukaan näyttäisi siltä, että tämä puoli olisi perusteluissa sivuutettu.

11. Olisiko tässä ristiriitaa? Toisaalta käräjäoikeus katsoi R:n syyllistyneen niskoitteluun, koska hänellä ei ollut järkevää selitystä sille, miksi hän ei ollut avannut virkavallalle ovea. Toisaalta taas oikeus piti R:n jälkinauttimisselitystä uskottavana.

12. Rattijuopumusjutuissa tehdään varsin usein väite jälkinauttimisesta, koska se on helppo tehdä, jos epäiltyä ei tavata auton ratista. Kuten oikeuskäytäntö on osoittanut, väitteeseen on syytä suhtautua yleensä varauksella. Syyttäjällä on todistustaakka siitä, ettei väite pidä paikkaansa. Syyttäjää velvoittava todistustaakka ei kuitenkaan ole niin ankara, että hänen tulisi esittää asiasta varma tai edes ilmeinen näyttö. Riittää, että syyttäjä esittää sellaista näyttöä, jonka valossa jälkinauttimisväitettä voidaan pitää epätodennäköisenä. Rikosjutuissa kaikista syytettä tukevista seikoista ei edellytetä yhtä vahvaa näyttöä.

13. Rattijuopumuksesta epäilty piileskelee tai niskoittelee yleensä välttyäkseen puhalluskokeen antamiselta ja verinäytteen ottamiselta ja saadakseen sekoitetuksi syyttäjän pasmat ajonaikaisen veren alkoholipitoisuuden toteen näyttämisen osalta tai kenties saadakseen tilaisuuden jälkinauttimiseen.

14. Tyhjien olut- tai viinipulloja löytyminen epäillyn asunnosta ei sinänsä todista jälkinauttimista. Nauttimisen ajankohtaa ei usein varmuudella tiedetä ja on mahdollista, että pulloja on tyhjennetty viemäriin ennen virkavallan paikalle pääsyä.

----

15. Edellä olevan kirjoitettuani olen saanut käsiini käräjäoikeuden tuomion. Poimin siitä tähän sanatarkasti käräjäoikeuden näytön arvioinnin ja johtopäätökset (sulkeissa olevat lisäykset JV:n):

16. Rauramo on myöntänyt nauttineensa ennen ajoa kaksi keskioluttuoppia (ravintola Frendissä). Asiassa on riidattomasti selvitetty, etteivät kaksi keskioluttuoppia olleet riittäneet nostamaan Rauramon veren alkoholipitoisuutta rangaistavalle tasolle eli vähintään 0,5 promilleen (kahdesta isosta tuopista R:n verenalkoholipitoisuudeksi on laskettu 0,35 promillea). Käräjäoikeus ei pidä todistaja Murtomäen (henkilö, joka näki R:n tulevan ulos pubista haparoivin jaloin ja lähtevän ajamaan; todistaja siis seurasi autollaan R:a tämän ulko-ovelle asti ja soitti jo matkalla hätäkeskukseen) havaintoja sellaisena selvityksenä, joka riittäisi osoittamaan, että Rauramo olisi nauttinut alkoholia myöntämäänsä enemmän. Syyte perustuukin Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausuntoon, jonka mukaan niin sanotun takaisinlaskennan perusteella Rauramon veren alkoholipitoisuus olisi ajon aikaan ollut vähintään 1,54 ja enintään 1,82 promillea. Lausunto on kuitenkin laadittu huomioimatta minkäänlaista jälkinauttimista.(Todistajina kuultujen Vita -laboratorion toimitusjohtajan ja kemistin mukaan näin siksi, että heidän poliisilta saamaansa esitutkintalomakkeeseen oli tehty vain yksilöimätön merkintä jälkinauttimisesta, mutta ei mainintaa jälkinautitun alkoholin määrästä, alkoholin laadusta eikä jälkinauttimisen ajankohdasta.)

17. Rikosasiassa syyttäjän tulee näyttää toteen ne seikat, joihin hänen vaatimuksensa perustuu. Tämä koskee kaikkia rikostunnusmerkistöön kuuluvia seikkoja ja myös rangaistavuuden poistavia perusteita. Kun vastaaja on esittänyt asiassa väitteen, jonka mukaan hän oli nauttinut alkoholia ajon jälkeen, edellyttää syytteen hyväksyminen näyttöä siitä, että näin ei ollut tapahtunut.

18. Todistajina kuullut Kriikku ja Hurme eivät ole Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnossa 21.9.2010, lisälausunnossa 20.1.2011 eivätkä heitä käräjäoikeudessa kuultaessa pitäneet verinäytteiden arvoja jälkinauttimiseen viittaavina, mutta eivät toisaalta myöskään jälkinauttimista poissulkevina. Tältä osin näyttö ei siten puhu syytteen puolesta, mutta ei myöskään sitä vastaan.

19. Jälkinauttimista koskevan väitteen uskottavuutta tukee Rauramon ajon ja poliisin asunnolle saapumisen välinen aika, joka todistaja Hiltusen (vanhempi konstaapeli, joka sai tiedon kello 18 hätäkeskukselle tehdystä ilmoituksesta kello 20.45) kertomuksen mukaan on ollut noin 2 tuntia 40 minuuttia. Rauramolla on siten ollut runsaasti aikaa alkoholin nauttimiseen asunnollaan ennen poliisin tuloa. Edelleen Rauramon jälkinauttimisväitettä tukee Hiltusen havainto asunnon keittiössä olleista tyhjistä alkoholipulloista. Vielä jälkinauttimisväitettä tukee alkoholipitoisuuden nousu puhalluskokeesta kello 22.16 ensimmäiseen verinäytteeseen kello 23.02. Puhalluskokeen tulos (0,48 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa, mikä vastaa veren alkoholipitoisuutta 1,08 promillea) Erikssonin mainitsema virhemarginaalikin huomioiden on alempi kuin ensimmäisen verinäytteen. (Peter Ericsson on Kansanterveystieteenlaitoksen dosentti, jota kuultiin puolustuksen todistajana.) Käräjäoikeuden käsityksen mukaan puhalluskokeen tulosta ei voida jättää huomioimatta. Käräjäoikeus perustaa käsityksensä tässä asiassa todistaja Erikssonin kertomiin seikkoihin, joita tukevat hänen mainitsemansa tuore tutkimus ja myös todistaja Hiltusen (siis R:n ovelle mennyt vanhempi konstaapeli) käsitys seulonta-alkometrin (Dräger-merkkinen seulonta-alkometri) luotettavuudesta. Todistajat Kriikku ja Hurme ovat sen sijaan perustaneet käsityksensä seulonta-alkometrien epäluotettavuudesta vain joihinkin yksittäistapauksiin eivätkä he ole tunteneet asiaan liittyvää tutkimusta. Kaikki kolme asiantuntijaa ovat olleet yksimielisiä siitä, että mikäli puhalluskokeen tulosta pidetään luotettavana, alkoholipitoisuuden nousu

puhalluskokeesta ensimmäiseen verinäytteeseen viittaa jälkinauttimiseen.

20. Yhteenvetona käräjäoikeus toteaa, ettei syytteen tueksi ole esitetty sellaista näyttöä, joka osoittaisi Rauramon jälkinauttimisväitteen mahdottomaksi tai edes epätodennäköiseksi. Sen sijaan jälkinauttimista koskevaa väitettä tukevat edellä kerrotut seikat. Kun Kriikun ja Hurmeen lausunto on perustunut siihen olettamaan, ettei jälkinauttimista ollut lainkaan tapahtunut, lausunnon mukainen takaisinlaskenta ei riitä osoittamaan, että Rauramon veren alkoholipitoisuus olisi ajon aikana ylittänyt törkeän rattijuopumuksen rajan. Syytteen tueksi ei siten ole esitetty riittävää näyttöä ja näin ollen syyte törkeästä rattijuopumuksesta on hylättävä. Kuten edellä on todettu, Rauramon ennen ajoa nauttima alkoholimäärä ei ole riittänyt nostamaan hänen verensä alkoholipitoisuutta edes 0,5 promilleen, joten hänen ei ole menettelyllään näytetty syyllistyneen myöskään rattijuopumukseen.

Syytekohta 2, niskoittelu

21. Lääkärintodistuksen ja todistaja Erikssonin mukaan on ollut mahdollista, että Rauramo oli nukahtanut nopeasti ottamansa lääkkeen ja alkoholin yhteisvaikutuksen johdosta ja että hänen herättämisensä tästä tilasta oli vaikeaa. Asiassa on riidatonta, että Rauramo on avannut asuntonsa oven vasta noin tunnin kuluttua siitä, kun poliisi oli kehottanut häntä siihen.

22. Hiltusen kertomuksen perusteella ja ottaen huomion olosuhteet muutoinkin käräjäoikeus katsoo, että Rauramon on Hiltusen kanssa keskusteltuaan täytynyt ymmärtää poliisin palaavan asiaan ja hänen luokseen. Ottaen huomioon todistaja Hiltusen kertomuksesta ilmenevä oven avaamiskehotusten kesto ja voimakkuus sekä koiran haukkuminen (R:n asunnossa ollut koira, rodusta ei ole selvitystä) käräjäoikeus ei pidä mandollisena, ettei Rauramo olisi kuullut poliisin kehotusta avata ovi, vaikka hän olisikin kertomallaan tavalla nukahtanut ennen poliisien paluuta. Tätä käsitystä tukee voimakkaasti se Hiltusen kertoma seikka, että Rauramo oli avannut ovensa varsin pian eli alle viiden minuutin kuluttua sen jälkeen, kun poliisit olivat uhanneet avata sen väkisin. Rauramon tahallisuuden puolesta puhuu osaltaan myös hänen kertomuksensa pelästymisestä poliisin ensimmäisen käynnin johdosta, mikä sopii oven avaamatta jättämiseen poliisin palattua ovelle. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoo Rauramon jättäneen tahallaan noudattamatta poliisin antamaa käskyä avata asuntonsa ulko-ovi.

--------

23. Näin siis käräjätuomari Mia Sundström tuomionsa perusteluissa. Käräjäoikeus, joka on ratkaisut jutun tuomarin kokoonpanossa (myös tässä tapauksessa tuomio ja sen perustelut kirjoitetaan vakiintuneen käytännön mukaan muotoon "käräjäoikeus katsoo", "yhteenvetona käräjäoikeus toteaa" jne.) on perustellut todistusharkintaansa aivan kelvollisesti. Muutama seikkaa kuitenkin hieman mietityttää.

24. Käräjäoikeuden mielestä jälkinauttimista koskevan väitteen uskottavuutta tuki se (apufakta), että R:llä oli ollut "runsaasti aikaa alkoholin nauttimiseen" ennen poliisien tuloa eli noin 2 tuntia 40 minuuttia. Onko tällä seikalla kuitenkaan kovin suurta painoarvoa? Tässä kohtaa olisi voitu kiinnittää huomiota toisaalta siihen, ettei R. ollut kuitenkaan kertomansa mukaan nauttinut alkoholia kovin runsaasti ajon jälkeen: vain 2-3 pulloa keskiolutta ja arviolta 3-4 "lasia" konjakkia; se, mitä R. on tarkoittanut "lasilla," ei ilmene tuomion perusteluista. Tapahtumapäivä on muuten ollut perjantai-ilta, joten viikonloppu oli juuri alkanut.

25. Toiseksi jälkinauttimisväitettä tukee oikeuden mukaan poliisitodistajan "havainto keittiössä olleista tyhjistä alkoholipulloista." Tältä osin viittaan edellä lausumaani; tyhjät pullot eivät kerro välttämättä mitään alkoholin nauttimisen ajankohdasta; poliisimiehen olisi tullut tehdä havaintoja siitä, mitä juomia pulloissa oli ollut ja kysyä R:ltä, milloin pulloista oli joutu alkoholia. Poliisien olisi lisäksi tullut merkitä KRP:n laboratoriolle lähetettävään esitutkintakaavakkeeseen todistaja Kriikun mainitsemat seikat, jotta jälkinauttiminen olisi voitu ottaa huomioon.

26. Kolmanneksi jälkinauttimisväitettä tukee oikeuden mukaan veren alkoholipitoisuuden nousu puhalluskokeesta (kello 22.16) ensimmäiseen verinäytteeseen (kello 23.02). Tämä lienee painavin todiste jälkinauttimisesta, kuitenkin vain sillä edellytyksellä, että seulonta-alkometrin luotettavuuteen voidaan luottaa.

27. Käräjäoikeus olisi voinut pohtia myös hieman jälkinauttimisväitteen uskottavuutta vastaan puhuvia seikkoja. Viittaan erityisesti tuomiossakin todettuun R:n piileskelyyn ja niskoitteluun ja sen ilmiselvään motiiviin. Kun poliisit ensimmäisen kerran soittivat R:n ovikelloa, R vielä avasi oven, mutta kieltäytyi puhalluskokeesta. Kun poliisit olivat poistuneet hetkiseksi ovelta - kysyäkseen neuvoja komisarioltaan (!) - ja palasivat viiden minuutin kukuttua takaisin ovelle, ei R enää avannutkaan ovea. Varmasti hän oli tietoinen siitä, että poliisien tarkoituksena oli palata takaisin; tietenkin toisen poliisimiehen olisi pitänyt jäädä vahtimaan epäiltyä sillä välin kun toinen kävi soittamassa kännykällään. Selitys nukahtamisesta on epäuskottava, kuten käräjätuomari on todennut.

28. Vaikuttaa siltä, että tunnetun liikuntajohtajan rattijuopumusepäily on tutkittu poliisin toimesta puutteellisesti.

29. Tiedetään ravintola ja tarkka kelloaika, jolloin R. poistui pubista ja lähti ajamaan autolla kotiinsa. R. kertoi juoneensa pubissa klo 17-18 välillä kaksi puolen litran keskioluttuopillista. Ei olisi ilmeisesti ollut kovin vaikeata selvittää, pitikö R:n kertomus ravintolassa nautitun oluen määrästä paikkansa, mutta selvittämättä asia kuitenkin jäi.

30. Ilmiannon tehnyt todistaja kertoi R:n tulleen ravintolasta "haparoivin askelin" ja menevän autoonsa. R:n paikalla suorittama U-käännös ei ollut onnistunut kerralla, vaikka se olisi todistajan mukaan ollut mahdollista. Todistaja seurasi R:n autoa ja soitti jo tällöin hätäkeskukseen. Todistajalta ei ilmeisesti ole kysytty, tunsiko hän R:n ulkonäöltä.

31. Kovin kummallista asiassa on myös se, että poliisipartio sai tiedon asiasta vasta klo 20.25, vaikka ilmoitus epäilystä ratista oli tehty hätäkeskukseen jo kello 18 ja tällöin oli selvillä myös osoite, jonne epäilty oli mennyt. Miten tämä on mahdollista? Jos tapaus olisi sattunut jossakin Lapissa tai Taivalkoskella, asian vielä jotenkin ymmärtäisi. Mutta että Helsingissä voidaan suhtautua näin välinpitämättömästi rattijuopumusilmoituksiin! Missä ilmoitus makasi reilut 2,5 tuntia, hätäkeskuksessa vai jossakin muualla? Vaikuttiko asiaan se, että epäillyn nimi ja virka-asema olivat tiedossa?

32. Eikä tässä kaikki. Poliisipartio päästi R:n livahtamaan asuntoonsa ja piileskelemään siellä yli tunnin, kuten jo edellä mainitsin. Ei hyvä! Kun R sitten viimein suvaitsi avata virkavallalle ovensa, poliisi ei vaivautunut kysymään R:n kertoman jälkinautitun alkoholin laatua tai määrää taikka tarkkaa nauttimisajankohtaa. Laboratoriolle annettuun asiakirjassa ilmoitettiin vain, että epäilty oli kertonut jälkinauttimisesta. Ei huono, vaan erittäin huono.

33. Näin heikoilla eväillä syyttäjän, joka ei johda esitutkintaa, on lähestulkoon mahdotonta voittaa juttu ja näyttää rattijuopumussyyte toteen.

34. Näin, tällaista(kin) siis sattuu. Jonkinlaiseksi lohdutukseksi voisi kai sanoa, että "tässä kaupungissa on 10 000 tarinaa ja tämä oli (vain) yksi niistä." Olen kertonut tarinan osoitukseksi siitä, että myös niin sanotuissa tavallisissa rikosasioissa ja jopa rattijuopumusjutuissa voi tulla eteen mielenkiintoisia ja jopa hieman kinkkisiä näyttöongelmia. Tarinan opetus on lähinnä siinä, että esitutkinnasta vastaavan poliisin olisi syytä varautua huolella syytettä tukevan näytön hankkimiseen ja huolehtia tutkinnan asianmukaisesta suorittamisesta.

380. Ilkka Kanervalle syyte törkeästä lahjusrikoksesta

Tasan kolme vuotta sitten Turun hulppeilla, päiväkausia jatkuneilla mega-synttäreillä elämä hymyili Ikelle, ja miksei olisi hymyillyt, sillä synttärikemut kustannettiin bisnesmiesten firmojen varoista...

1. Kokoomuksen kansanedustaja ja entinen ulkoministeri Ilkka Kanerva saa syytteen törkeästä lahjuksen ottamisesta.

2. Törkeästä lahjuksen antamisesta Kanervalle syytetään toimitusjohtaja Kyösti Kakkosta, liikemies Toivo Sukaria sekä Nova-yhtiöiden entisiä johtajia Arto Merisaloa ja Tapani Yli-Saunamäkeä. Syytteiden nostamisesta päätti apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske.

3. Lahjusrikoksia koskeva haastehakemus on jätetty Helsingin käräjäoikeuteen. Syytettä ajaa Jorma Kalskeen määräyksestä valtionsyyttäjä Jukka Rappe. VKSV:n mukaan oikeuskäsittely alkaa aikaisintaan syksyllä.

4. Kanervan epäillään saaneen yli 50 000 euron arvosta etuja yhtiöiltä, jotka suunnittelivat suuria kauppakeskuksia Varsinais-Suomeen. Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana toiminut Kanerva olisi Valtakunnansyyttäjänviraston mukaan voinut vaikuttaa kauppakeskusten sijoittumiseen. Kalskeen mukaan rikos on tehty vuosina 2006-2008.

5. HS:lle antamassaan haastattelussa Jorma Kalske ei halunnut ottaa kantaa siihen, vaikuttivatko mahdolliset lahjusrahat kaavapäätöksiin. Kalskeen mukaan Kanerva on rinnastunut liiton hallituksen puheenjohtajana virkamieheen. Näin häntä voidaan syyttää lahjuksista alhaisemmalla kynnyksellä kuin poliitikkona. Kahta Kanervan avustajaa epäiltiin tutkinnassa avunannosta lahjusrikoksiin. Heitä ei kuitenkaan syytetä, sillä Kalskeen mukaan heidän ei voida todistaa tienneen mahdollisista rikoksista.

6. Kanervan avustajia koskevista syyttämättäjättämispäätöksistä ilmenee HS:n mukaan, että Toivo Sukarin Maskun Kalustetalon ja Kyösti Kakkosen Suomen Liikekiinteistöjen epäillään molempien tukeneen 9 000 eurolla Kanervan 60-vuotissyntymäpäiväjuhlia. Lisäksi Maskun Kalustetalon epäillään antaneen 2 000 euroa vaalirahaa ja Kanervan Turun-vaalitoimiston 2 000 euron arvoiset huonekalut. Kanerva on aiemmin kertonut saaneensa syntymäpäiviään varten 17 000 euroa Nova Kiinteistökehitykseltä. Nämä rahat on maksettu takaisin.

7. Kaikki syytetyt ovat kiistäneet syytteet. Heidän mukaansa kyse on ollut sallitusta poliittisen toiminnan tukemisesta. Toivo Sukari pitää saamaansa syytettä oikeusmurhana. No, näinhän tällaisissa tapauksissa lähes poikkeuksetta on ennenkin sanottu. Kakkonen taas puhuu noitavainosta.

8. Syytepäätös tuli julki Kanervan 63-vuotissyntymäpäivänä. Kalskeen mukaan tämä oli puhdas sattuma.

9. Ike Kanerva ei kiittänyt Kalsketta saamastaan "synttärilahjasta", vaan kertoi radiohaastattelussaan, että "tämä on erittäin ikävä asia." Hän vakuutti olevansa syytön ja luottavansa vahvasti suomalaiseen oikeusjärjestelmään. - Kas, kun ei maininnut vielä paljon puhuttua "viranomaisten työrauhaa", johon tällaisissa tapauksissa on aina epäiltyjen taholta vedottu.

10. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Lenita Toivakan mukaan syyte on erittäin kiusallinen paitsi Kanervalle myös koko ryhmälle.

11. Ryhmän toinen varapuheenjohtaja Ben Zyskowicz on yllättynyt Kanervan syytteestä. Zyssen mukaan yksittäinen näkyväkään poliitikkoa koskeva syyte ei kuitenkaan "sinänsä" vaikuta kokoomuksen vaalikampanjointiin.

12. Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston puheenjohtajan Timo Kauniston (kesk.) mielestä on syytä pohtia, pitäisikö Kanervan pidättäytyä kokonaan maakuntahallituksen puheenjohtajan tehtävistä oikeusprosessin ajaksi. Kanervaa syytetään törkeän lahjuksen ottamisesta tahoilta, jotka suunnittelivat Varsinais-Suomeen kauppakeskuksia. Kanervan asemaa pohditaan maanantaina. Kanerva on jäävännyt itsensä jo aiemmin kaavoitusta koskevista päätöksistä.

13. Kokoomusjohtaja Jyrki Kataisen mukaan Ilkka Kanerva voi olla ehdolla eduskuntavaaleissa.

Katainen pitää asiaa vakavana ja Kanervan kannalta hyvin kiusallisena. Hänen mukaansa kokoomus ei kuitenkaan voi ryhtyä asiassa miksikään toverituomioistuimeksi.

- Me emme voi oikeutta jakaa, sitä jakavat Suomessa tuomioistuimet, sanoi Katainen.

14. Ben Zyskowicz pitää Kanervan saaman syytteen ajankohtaa kohtalokkaana Kanervalle.

-Ajoitus on asianomaisen henkilön kannalta pahin mahdollinen, eli syyte tulee ennen vaaleja, mutta mahdollinen tuomio jää nähtäväksi vasta vaalien jälkeen, sanoo Zysse.

15. Ihmettelen hieman Zyssen arviota "pahimmasta mahdollisesta ajoituksesta." Minusta nimittäin tilanne on Kanervan kannalta päinvastoin edullinen ja jopa suorastaan herkullinen, sillä nyt hän voi vapaasti heittäytyä marttyyriksi ja väittää joutuneensa "oikeusmurhan uhriksi." Tämä tunnetusti vetoaa kansan "oikeustajuun;" ei ole vaikeaa ennustaa, että Kanerva tulee saamaan vaaleissa melkoisen äänivyöryn.

16. Tilanne olisi Kanervan kannalta "pahin mahdollinen", jos hänet ehdittäisiin tuomita törkeästä lahjusrikoksesta vaikkapa ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

17. Toiseksi ihmettelen AVKS Jorman Kalskeen lausuntoa siitä, että käräjäoikeus alkaisi käsitellä Kanervan ja kumppanien syytteitä vasta "joskus syksyllä."

18. Minkä ihmeen takia vasta syksyllä eli vasta 8-9 kuukauden kuluttua? Eikö esitutkintamateriaali ole nyt täydellisesti kasassa ja syyteharkintakin suoritettu? Kyllä, näinhän sen täytyy olla. Myöskään syytetyille ja heidän advokaateilleen asia ei ole mitenkään uusi, sillä he ovat olleet tiiviisti "mukana" esitutkinnassa ja päämiestensä kulusteluissa.

19. Jos halutaan, juttu voitaisiin aivan hyvin käsitellä jo ennen huhtikuun eduskuntavaaleja ja myös tuomio antaa ennen vaaleja. Laajuudeltaan ja vaikeusasteeltaan Kanervan juttu ei voi olla mitenkään kovin epätavallinen. Miksi siis pitää tieten tahtoen taas - jälleen kerran - viivyttää asian tuomioistuinkäsittelyn aloittamista? En ymmärrä. Syy on kai vain siinä, että tällaiseen vetkutteluun ja asioiden makuuttamiseen asianomaisissa viranomaisissa ja virastoissa on Suomessa vanhastaan totuttu, siitä(kin) on tullut maan tapa.

20. Asia makaavat (lue: asioita makuutetaan) esitutkinnassa, syyteharkinnassa, tuomioistuimissa, oikeuskanslerinvirastossa, eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa jne. jne. Tällä tavalla menetellen Suomi tulee jatkossakin saamaan ihmisoikeustuomioistuimelta roppakaupalla langettavia tuomioita käsittelyn hitaudesta! Se on saletti!

21. Minusta Ilkka Kanervan pitäisi ehdottomasti vaatia, että juttu käsiteltäisiin ja ratkaistaisiin jo ennen eduskuntavaaleja, jos kerran hän on varma syyttömyydestään, niin kuin tuntuu olevan.

22. Asian kiireelliseksi määräämisestä säädetään OK 19 luvussa (363/2009). Kiireelliseksi julistamista voisivat vaatia syyttäjä ja kaikki syytetyt. Asia voidaan OK 19:1:n mukaan määrätä kiireelliseksi eli käsiteltäväksi ennen muita asioita, jos asian käsittelemiselle kiireellisesti on erityisen painava syy ottaen huomioon oikeudenkäynnin kesto, asian laatu ja merkitys asianosaisille sekä muut perusteet kiireelliseksi määräämiselle. Minusta Kanervan jutussa edellytykset kiireelliseksi julistamiselle ovat olemassa. Ks. OK 19:1:n perusteista lähemmin HE 233/2008 s. 30.

23. Miksi juttu käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa eikä Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa Turussa? Kysymyksessä olevat kauppakeskukset samoin kuin Varsinais-Suomen maakuntaliitto ovat Varsinais-Suomessa. Turku on Kanervan kotikaupunki. Lain mukaan (ROK 4:1) rikosasia käsitellään pääsäännön mukaan rikoksen tekopaikan tuomioistuimessa. Jos rikos on tehty useilla, eri tuomiopiireihin kuuluvilla paikkakunnilla, on kunkin paikkakunnan tuomioistuin toimivaltainen asiassa.

24. Millä perusteella syyttäjä katsoo, että lahjusrikokset on tehty Helsingissä? Tämä selvinnee oikeudenkäynnissä. Onko kaavoitusasioista neuvoteltu ja sovittu nimenomaan Helsingissä? Kalskeen tiedotteen mukaan rikokset on tehty 2006-2008. Luultavasti osa rikoksista on tehty Helsingissä ja osa taas Varsinais-Suomessa. Ehkä Helsingin käräjäoikeus on valittu oikeuspaikaksi siksi, ettei syytettä jouduttaisi käsittelemään Kanervan "kotikentällä" eli Turussa.

379. Professori tiukkana: Supo rikkoi lakia Paavo Selinin asiassa

Supo, Supo, Supo

Suomen Kuvalehden mukaan Suojelupoliisin päällikkö Ilkka Salmi ja apulaisjohtaja Petri Knape ovat mahdollisesti syyllistyneet virka-aseman väärinkäyttöön. Lehden mukaan kyse olisi osastopäällikkö Paavo Selinin kohtelusta, kun häntä epäiltiin tietovuodosta. Supon johto on epäillyt Selinin vuotaneen julkisuuteen nauhoja, joissa Supon päällikkö Seppo Nevala vuonna 2005 haukkui puhelimessa Selinin tämän Nato-lausunnoista.

Jos virkamiestä epäillään tietovuodosta, kyse on mahdollisesta virkarikoksesta, sanoo Suomen Kuvalehden verkkosivuilla Lapin yliopiston työ- ja virkamiesoikeuteen erikoistunut professori Seppo Koskinen. Professorimme mukaan virkamies tulee tuossa tapauksessa pidättää virantoimituksesta. Tuolloin laki takaa hänelle myös puolueettoman käsittelyn.

Suomen Kuvalehden koko juttu löytyy täältä.

Tapausta ryhdyttiin Supossa tutkimaan työnjohto-oikeuden perusteella eli työnantajan käskyllä. Tämä oli Koskisen mielestä virkamieslain vastaista ja siten Selinin oikeusturvaa loukattiin.

Koskisen mukaan se joka on antanut tutkia asiaa työnjohtovaltaan perustuen, on menetellyt virkamieslain vastaisesti. Seliniin kohdistettiin niin merkittäviä toimenpiteitä, että niihin ei voi ryhtyä vain sen perusteella, että työnantaja niin päättää. Työnjohtovalta ei riitä siihen, tästä ei ole mitään epäselvyyttä.

Viime viikolla Poliisihallitus kertoi tekemiensä tutkimusten perusteella, että Supon Seliniin kohdistamat turvaamistoimet tietovuototapauksessa olivat perusteltuja.

Professori Koskisen mukaan kyse on merkittävästä asiasta, työnantajan harkintavallan väärinkäytöstä. Asia on vakava, jos työnantaja unohtaa mitä virkamieslaissa säädetään ja etenee vain oman menettelyn kautta. Selinin oikeusturvaa ei olisi paljon merkittävämmin voinut loukata, Koskinen toteaa. - Pahalta näyttää, sillä Koskisen mukaan Selinin tapauksessa saattaa olla kyse jopa virka-aseman väärinkäyttämisestä

SK:n mukaan Suojelupoliisi on käyttänyt vastaavia keinoja myös ylitarkastaja Matti Mikkolaan. Yli 40 vuotta Supossa työskennellyt Mikkola kertoi Suomen Kuvalehdelle viime vuoden marraskuussa joutuneensa järjestelmällisen syrjinnän ja kiusaamisen kohteeksi 16 vuoden ajan. Mikkolan mukaan Supossa vallitsee pelon ilmapiiri ja kiusattuja on useita (SK 47/2010). Tämän jälkeen Supon osastopäällikkö ilmoitti Mikkolalle, että turvaamistoimenpiteenä häneltä on poistettu kaikki käyttöoikeudet Supon ja poliisin tietojärjestelmiin sekä suojelupoliisin toimitiloihin.

Marraskuussa poliisiylijohtaja Mikko Paatero ilmoitti käynnistävänsä selvitykset Selinin Supoon kohdistamista väitteistä, joiden mukaan Supossa on työpaikkakiusaamista.

Helsingin Sanomien haastattelussa Paatero totesi, että asian selvittelyä jo aiemmin olisi edistänyt se, että Selin olisi vastannut hänelle esitettyihin kysymyksiin puhelinnauhoituksen päätymisestä Nelosen uutisten käyttöön. Kaksi päivää myöhemmin Selin vastasi mielipidekirjoituksessaan, että vastoin Paateron lausumaa hän oli jo ennen sairauslomansa alkua vastannut kaikkiin Supon päällikön esittämiin asiaan liittyviin kysymyksiin. Myös lomansa aikana hän vastasi uusiin yksityiskohtaisiin kysymyksiin sekä antoi selvityksen tapahtumien kulusta.

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan sisäministeriöön on tehty kantelu siitä, oliko Paateron toiminta asiallista, kun hän arvosteli julkisuudessa yksittäistä virkamiestä. Kansliapäällikkö Ritva Viljanen on määrännyt ministeriön poliisiosaston selvittämään Paateron toimintaa.

-----

No niin, tästä se nyt nähdään, mihin korkean virkamiehen tiedottamisvimma voi johtaa. Paaterohan on tullut jo aikaisemmin tunnetuksi ns. paateroinnista eli siitä, että hän ryntää antamaan tiedotteita ja haastatteluja sellaisistakin asioista, joista hän ei saisi lain mukaan tiedotta. Kyse on poliisirikosasioista eli tapauksista, jossa poliisia epäillään rikoksesta ja jossa tutkinnanjohtajana toimii lain mukaan virallinen syyttäjä, joka lain mukaan myös vastaa tiedottamisesta.

Tällaisista tapauksista tulee mieleen Humppilan tapaus, jossa poliisi ampui uhkaavasti käyttäytyneen miehen, Kauhajoen koulusurma ja viimeksi Pudasjärven outo tapaus, jossa poliisi sai surmansa toisen poliisimiehen ampumasta luodista yöllisen aseenkäyttöharjoituksen yhteydessä. Kaikissa näissä tapauksissa Paatero tiedotti välittömästi tapauksesta ottaen samalla kantaa myös itse tutkittavaksi tulevaan asiaan eli siihen, oliko poliisi syyllistynyt epäiltyyn rikokseen. Paateron olisi tullut ymmärtää, että jokaisesta mainitusta tapauksesta tultaisiin aloittamaan poliisirikosasian tutkinta, jota johtaa virallinen syyttäjä.

Humppilan tapauksessa oikeuskanslerille on kanneltu jo yli vuosi sitten muun muassa Paateron menettelystä, mutta oikeuskansleri ei ole vieläkään antanut asiassa ratkaisua. Olisi ollut syytä, sillä onhan tuo sama "vaiva" vain jatkumistaan jatkunut. Selinin tapauksessa Paatero on kantelun mukaan syyllistänyt Seliniä kesken tutkinnan.

Saa nähdä, ponkaiseeko Mikko Paatero myös tässä Supon tapauksessa Suomen Kuvalehden jutun takia julkisuuteen ja millä tavalla.

Ilkka Salmi puolestaan on nimitetty vastikään korkeaan EU-virkaan neljäksi vuodeksi, minkä ajan hän on virkavapaalla Supon päällikön virastaan. Salmelle etsitään parhaillaan tuuraajaa.

Miten nyt ilmi tullut epäily vakavasta virkarikoksesta mahdollisesti vaikuttaa Ilkka Salmen EU-virkaan? Tämä jää nähtäväksi samoin kuin se, palaako Salmi todella vielä Supon päälliköksi kuten on kaavailtu.

378. KKO 2011:8; argumentointia pro et contra

1. Oikeudenkäyntiä tuomioistuimessa voidaan luonnehtia dialogiksi, vuoropuheluksi, jossa asianosaiset ja heidän asianajajansa yrittävät saada tuomioistuimen jäsenet vakuuttuneeksi vaatimustensa ja argumenttiensa oikeutuksesta ja todisteidensa painavuudesta. Asiaa ajaessaan asianosaiset eivät riitele keskenään, vaan kohdistavat sanomansa tuomioistuimelle. Tuomari osallistuu asian käsittelyyn omilla puheenvuoroillaan.

2. Tämä vuoropuhelu jatkuu, sen ainakin tulisi jatkua, tuomiossa (päätöksessä). Tuomiossa erotetaan johtopäätös eli tuomiolauselma ja perustelut. Tuomion johtopäätösosassa oikeus antaa vastauksensa eli oikeudellisen arvionsa asianosaisten esittämistä vaatimuksista, perusteluissa puolestaan asianosaisten esittämistä vaatimusten perusteita, väitteistä, todisteiden näyttöarvosta sekä lainsoveltamista ja -tulkintaa koskevista argumenteista.

3. Perusteluissa tuomarilla on tilaisuus saada asianosaiset ja samalla laajempi auditorio vakuuttuneiksi lopputuloksen ja perustelujen oikeellisuudesta. Ainoastaan tuomion perustelujen avulla asianosaiset voivat kontrolloida ratkaisun oikeellisuutta ja sitä, miten oikeus on suhtautunut heidän esittämäänsä aineistoon ja onko heidän esittämiään argumentteja otettu huomioon asianmukaisella tavalla.

4. Perustelujen tulisi olla asian laadusta ja vaikeusasteesta riippuen mahdollisimman seikkaperäisiä, avoimia ja ymmärrettäviä. Vain näillä edellytyksillä perustelut täyttävät ne rationaalisuusehdot eli informaation, justifikaation ja kontrolloitavuuden vaatimukset, jotka optimaalisille tuomion perusteluille yleensä asetetaan. Oikeuskirjallisuudessa on kehitelty erilaisia perustelemismalleja tai -metodeja, joiden avulla edellä mainitut tavoitteet voidaan saavuttaa.

5. Pidemmittä puheitta totean, että keskeiseen asemaan nousee tässä suhteessa pro et contra -perustelumalli. Siinä tuomari tuo avoimesti esiin, ei vain valittua ja johtopäätösosassa ilmenevää lopputulosta tukevat seikat (pro-argumentit), vaan myös vastakkaista lopputulosta tai tulkintavaihtoehtoa puoltavat seikat (contra-argumentit). Tuomarin on lisäksi ilmoitettava se oikeudellinen päättely eli ne syyt, joista ilmenee, miksi contra-argumentteihin perustuva ratkaisu- tai tulkintavaihtoehto on hylätty eli miksi pro-argumenttien painoarvo on osoittautunut punninnassa contra-argumentteja painavammaksi. Jos jutun hävinneen osapuolen esittämät contra-argumentit ovat tuomarin mielestä osoittautuneet tapaukseen soveltumattomiksi, on myös tämä ja syy siihen ilmoitettava perusteluissa.

6. Olen kommentoinut blogissani useita korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä. Siinä yhteydessä olen yllättävän usein joutunut toteamaan, että tuomion perusteluissa ei ole noudatettu edellä mainittua pro et contra -metodia. Tämä on antanut aiheen epäillä, onko kaikkia jutun hävinneen osapuolen esiin tuomia seikkoja, argumentteja tai tulkintavaihtoehtoja edes otettu huomioon asianmukaisella tavalla vai onko ne sivuutettu ja miksi näin on tehty. Jos jutun ratkaisu on ollut niin sanotusti "kiikun kaakun", mutta perusteluissa luetellaan ainoastaan ratkaisua tukevia seikkoja ja perusteita, voidaan epäillä, että vastakkaista lopputulosta puoltaneet seikat on sivuutettu tarkoituksellisesti, jottei lukija saisi aihetta kontrolloida tai edes epäillä johtopäätöksen oikeellisuutta. Tämä ei ole tietenkään reilua peliä eikä täytä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia. Tuollaisessa tapauksessa oikeudenkäynnin vastavuoroisuuden periaate tai aito kuulemisperiaate ei ole toteutunut.

7. Tällaisia epäilyjä on tullut mieleen esimerkiksi tämän vuoden puolella annettujen ratkaisujen KKO 2011:1 ja 2011:5 kommentoinnin yhteydessä. Tuomioistuin voi toki aina sanoa, että sellaisilla seikoilla tai argumenteilla, joita ei ole tuotu perusteluissa esiin, ei ole ollut merkitystä asian ratkaisussa. Mainitun väitteen tai johtopäätöksen oikeellisuutta ei ole kuitenkaan mahdollista kontrolloida, jos contra-perusteet on sivuutettu perusteluissa kokonaan. Kysehän voi olla siitä, että oikeus on sivuuttanut perusteluista poisjääneet seikat epähuomiossa. Sitä paitsi tuomion perusteluissa olisi mainittava, miksi tietyillä seikoilla, todisteilla tai argumenteilla ei ole tuomioistuimella mielestä ollut merkitystä asiassa tai miksi niiden painoarvo on arvioitu lopputulosta tukevia seikkoja kevyemmäksi.

8. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksistä löytyy toki tapauksia, joissa tuomion perustelut on laadittu pro et contra -perustelumetodin mukaisella tavalla. On myös äänestysratkaisuja, joissa pro et contra -metodi ilmenee välillisesti eli siten, että ratkaisukokoonpanon enemmistö ja vähemmistö tuovat perusteluissaan esiin omaa kantaansa tukevia perusteluja (esim. KKO 2008:36 ja KKO 2010:41; ks. myös blogissa 347/11.11.-10 kommentoitua ratkaisua KKO 2010:81). Tällaisissa tapauksissa voisi kuitenkin edellyttää, että enemmistö ja vähemmistö keskustelisivat suoraan eli ottaisivat kantaa toistensa esittämiin argumentteihin.

9. Tänään annettu ratkaisu KKO 2011:8 on hyvä esimerkki tapauksesta, jossa perustelut on kirjoitettu pro et contra -metodin mukaisesti. Ratkaisussa oli kysymys rikoksentekijän luovuttamisesta vankeusrangaistuksen täytäntöönpanemista varten ja siinä sovellettiin Eurooppalaista pidätysmääräystä. Asia on sangen tulkinnanvarainen ja siinä olisi aivan hyvin voitu päätyä myös toisenlaiseen ratkaisuun. Ratkaisu kokonaisuudessaan löytyy tästä.

10. Pro et contraa löytyy perustelujen kappaleista 20-22, joten otetaan ne tähän vielä uudelleen (lihavointi JV:n):

Kieltäytymisperusteen arviointi tässä tapauksessa

20. A on asunut Suomessa ensin yksin vuodesta 2006 vuoteen 2009. Tuolloin Virossa asunut A:n avopuoliso sekä 4 - ja 8 -vuotiaat lapset ovat muuttaneet Suomeen. A:n ja hänen avopuolisonsa kertomuksista on pääteltävissä, että A on vuodesta 2009 alkaen asunut yhdessä perheensä kanssa. A oli aluksi työskennellyt Suomessa 5 - 6 kuukautta, minkä jälkeen hän oli tehnyt satunnaisesti töitä rakennuksilla.

21. Toisaalta on otettava huomioon, että A on asunut perheensä kanssa Suomessa enintään kaksi vuotta. Perhe on tullut Suomeen myöhemmin kuin A. A:lla ei ole ollut Suomessa missään vaiheessa väestörekisteriin merkittyä osoitetta. Huomioon ottaen sekin, että A:n Suomen osoitteet ilmenevät eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä, ei ole uskottavaa, että A olisi joutunut salaamaan osoitteensa. A:n menettely viittaa pikemminkin siihen, ettei hän ole halunnut asumisolosuhteidensa muodostavan kiinteää ja pysyvää yhteyttä Suomeen. A:n työskentely Suomessa on hänen omankin kertomuksensa mukaan jäänyt satunnaiseksi ja hän on sen salannut viranomaisilta.

22. Edellä kohdassa 20 mainitut seikat viittaavat siihen, että A on tosiasiallisesti asunut pysyvästi Suomessa. Myös hänen perheolosuhteillaan ja muilla olosuhteillaan on liittymäkohtia Suomeen. Hänen opiaattiriippuvuudelleen ei tule sellaisenaan antaa sanottavaa merkitystä. Toisaalta kohdassa 21 ilmenevin tavoin perhe on asunut Suomessa niin lyhyen ajan, ettei perhesiteitä Suomeen voida pitää merkittävinä. A:n taloudelliset siteet Suomeen ovat jääneet varsin vähäisiksi. Tämän lisäksi on otettava huomioon kielteisenä seikkana edellä kohdassa 4 mainittu rikollisuus, johon A on Suomessa syyllistynyt. Kokonaisarviointinaan Korkein oikeus katsoo, ettei A:n henkilökohtaisten olosuhteiden tai muun erityisen syyn takia ole perusteltua, että hän suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa. EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohdassa tarkoitettua kieltäytymisperustetta ei siten ole.

11. Siis toisaalta ja toisaalta ja sitten kokonaisarviointi. Viimeksi mainittu osa eli kokonaisarviointi, vastakkaisten seikkojen ja tulkintavaihtoehtojen keskinäinen punninta olisi saanut olla ehkä hieman yksityiskohtaisempi. Se, miksi A:n kannalta kielteiset seikat ovat painaneet punninnassa vastakkaisia seikkoja enemmän, ilmenee tosin jo kappaleen 22 neljännessä virkkeessä lausutusta.

12. Korkeimman oikeuden perustelut ovat seikkaperäiset ja informatiiviset. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen 6 §:n 6 kohdan tulkinnassa on otettu huomioon erilaisia oikeuslähteitä alkaen kirjoitetusta laista eli EU-luovuttamislaista ja Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä annetusta neuvoston puitepäätöksestä. Muista oikeuslähteistä on huomioitu ensinnäkin lain esityöt. Esitöiden osalta ei ole tyydytty hallituksen esitykseen, kuten käräjäoikeus on tehnyt, vaan huomioon on otettu myös se, mitä eduskunnan valiokuntien mietinnöissä on puheena olevalta osin lausuttu. Oikeuskäytännöstä on huomioitu KKO:n aikaisempi vastaavanalaisessa asiassa antama ennakkopäätös (KKO 2005:139) sekä Euroopan unionin tuomioistuimen suuren jaoston ratkaisu asiassa Szymon Kozlowski 17.7.2008. Perusteluissa on seurattu tarkasti vm. ratkaisun perusteluja ja kannanottoja siitä, miten erilaisia puitepäätöksessä mainittuja ilmaisuja on tulkittava. Näin siksi, että kansallista lainsäädäntöä on tulkittava yhdenmukaisella tavalla koko unionissa.

13. EU-luovuttamislaissa tarkoitettua luovuttamisasiaa eli käytännössä eurooppalaista pidätysmääräystä ovat Suomessa toimivaltaisia käsittelemään ainoastaan Helsingin, Kuopion, Oulun ja Tampereen käräjäoikeudet. Menettelyn joutuisuuden takia on säädetty, että käräjäoikeuden luovuttamista koskevaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla suoraan korkeimpaan oikeuteen valituslupaa pyytämättä. Korkein oikeus voi pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisun tietystä pidätysmääräystä tai neuvoston puitepäätöstä koskevasta tulkintakysymyksestä. Näin on tehty esimerkiksi tapauksessa R2008/133, jossa KKO pyysi ennakkoratkaisua 5.9.2008. Unionin tuomioistuimen annettua pyydetyn ennakkoratkaisun (C-388/08), korkein oikeus ratkaisi luovuttamisasian ennakkoratkaisussa edellytetyllä tavalla (KKO 200:118); aikaa ennakkoratkaisupyynnön tekemisestä 23.12.2008 annettuun päätökseen kului kolme kuukautta.

14. Korkein oikeus osaa perustella ratkaisujaan puolesta ja vastaan -mallin mukaisesti, tätä ei ole syytä epäillä. Miksi sitten näin ei tehdä useammin? Hyvä kysymys. Jos esimerkiksi ratkaisuissa KKO 2011:1 tai 5 olisi noudatettu pro et contra -metodia, olisi ratkaisun lopputulos voinut aivan hyvin olla toisenlainen. Voisiko kyse olla siitä, että näin ei ole tehty, koska ei ole haluttu toisenlaista lopputulosta?

377. Korkein oikeus: tuntemattomien tuomareiden tyyssija?

Suomen KKO:n jäsenistössä panostetaan määrään...

...Yhdysvaltojen Supreme Courtissa sen sijaan laatuun

1. Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) johtaja Matti Apunen näyttäytyy usein julkisuudessa. Apunen on entinen Aamulehden vastaava päätoimittaja, joka vierailee tuon tuostakin Ruben Stillerin TV2:ssa isännöimässä pressiklubissa. Lisäksi hän kirjoittaa Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla kolumneja ajankohtaisista ilmiöistä.

 

2. Tämänpäiväisen kolumninsa aluksi Matti Apunen luettelee joukon nimiä (Timo Esko, Juha Häyhä, Kari Kitunen, Pekka Koponen, Liisa Mansikkamäki, Soile Poutiainen ja Ilkka Raulos) kysyen sitten, tuntevatko lukijat ketään heistä. Apusen mukaan nuo henkilöt kuuluvat poikkeuksellisen tärkeään yhdeksäntoista ihmisen ryhmään, joka tekee kaikkien suomalaisten elämään vaikuttavia ratkaisuja.

 

3. Nämä 19 ihmistä muodostavat Suomen korkeimman oikeuden (KKO). Heidän päätöksistään ei voi valittaa (ihmisoikeusvalitus, oikeastaan kantelu, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen on toki mahdollinen), mutta he eivät Apusen mukaan käy päätöksistään julkista keskustelua eikä heitä paina julkinen arvostelu. Suomalaiset eivät edes tiedä näistä ihmisistä juuri mitään. Ainoastaan KKO:n päällikkötuomari Pauliine Koskelo, jonka virkanimike on presidentti, vilahtelee ajoittain tiedotusvälineissä.

 

4. Korkein oikeus on eduskuntaan ja hallitukseen rinnastettava valtiollisen vallan eli tarkemmin sanottuna tuomio- tai lainkäyttövallan ylin käyttäjä. KKO jatkaa lainsäätäjän työtä, sillä lait ovat hyvin usein tulkinnanvaraisia ja saavat lopullisen sisältönsä vasta, kun niitä sovelletaan käytännössä esiintyviin tapauksiin. Mutta tosiaan, mitä me - tai pikemminkin te (itse kyllä tiedän asiasta aika paljon) - oikeastaan tiedämme/tiedätte KKO:n jäsenistä? Media ei ole ollut heistä ja heidän tekemisistäänkään juuri kiinnostunut.

 

5. Yllättävää kyllä, useimmiten jonkun tai joidenkin KKO:n tuomarin nimi putkahtaa lähinnä vain sävyltään negatiivisissa yhteyksissä. Jotkut saattavat vielä muistaa vuonna 1997 kohu-uutisen, joka koski oikeusneuvos Eeva Vuoren huvilakauppajupakan yhteydessä epäiltyä veropetosta sekä eräiden oikeusneuvosten rahakkaat välimiestehtävät. Viime vuonna KKO joutui hieman nolon valoon, kun se joutui purkaman Kari Uotille langettamansa vankeustuomion, koska prosessissa oli loukattu ihmisoikeussopimuksen määräystä oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä.

 

6. Edellä mainittu vuosi 1997 oli muuten oikea oikeuslaitoksen "hullu vuosi" - HS:n oikeustoimitaja Susanna Reinboth käytti tätä sanontaa vuosikatsauksessaan tammikuussa 1998. Silloin olivat vilkkaan julkisen keskustelun ja väittelyn kohteena myös esimerkiski KKO:n jäsenten salamyhkäinen nimitysjärjestelmä, jonka Apunenkin toi kirjoituksessaan esiin. Onko entinen päätoimittaja Apunen unohtanut nämä asiat? Käsittelin juuri vuonna 1997 julkaistussa pamfletissani "Korkein oikeus kriisissä" (230 sivua) laidasta laitaan eli Eeva Vuoren tapauksen lisäksi monia muitakin KKO:n toiminnan yhteydessä esiin nousseita ongelmia.

 

7. KKO:n kotisivuilla luetellaan toki lyhyesti, mistä KKO:n jäsenet tulevat eli millaisissa tehtävistä kukin KKO:n jäsen on aiemmin ollut. Lehdistössä selostetaan KKO:n merkittävimpiä ratkaisuja. Esimerkiksi tänä vuonna KKO on tehnyt kaksi merkittävää ennakkopäätöstä, joista on ollut myös lehdissä laajempia selostuksia. Tarkoitan niin sanottua nänninimemisjuttua (KKO 2011:1) ja tanssiopettajapariskunta Åke ja Leena Blomqvistin Nordeaa vastaan ajamaa sijoitusrahastojuttua (KKO 2011:5).

 

8. KKO:n samoin kuin KHO:n jäsenet tulisivat myös suurelle yleisölle tutummaksi, jos lehdet mainitsisivat kyseisten tuomioistuinten ratkaisuista kertoessaan, ketkä oikeusneuvokset (vastaavasti hallintoneuvokset) ovat kulloinkin osallistuneet päätöksentekoon, joka tavallisesti tapahtuu oikeuden viisijäsenisessä jaostossa. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Tässä suhteessa lehdistö, myös Helsingin Sanomat, on taantunut. Vielä 1990-luvulla, jolloin Susanna Reinboth oli HS:n oikeustoimittajana, KKO:n ratkaisujen yhteydessä mainittiin yleensä myös ratkaisun tekemiseen osallistuneiden samoin kuin mahdollisessa äänestyksessä vähemmistön jääneiden oikeusneuvosten nimet.

 

9. Viime vuoden maaliskuussa (7.3.2010) oli Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla laaja toimittaja Petri Sajarin kirjoittama juttu ("Päätös, josta ei voi valittaa"), jossa allekirjoittaneen arvion perusteella kerrottiin kaikkien KKO:n jäsenten tauoista jotakin; ks. tästä blogia 225/7.3.12010. Lehtijuttua havainnollisti piirros, jossa KKO:n jäsenet oli kuvattu (tosin vain silhuetteina) istumassa plenum-salin tuomaripöydän ääressä. Jutussa jokaisesta jäsenestä mainittiin hänen ikänsä, taustansa ja se, voidaanko häntä koulutuksensa ja aiemman kokemuksensa perusteella luonnehtia siviili- vai rikosoikeuden erityisosaajaksi tai käsitteen yleisjuridiikka mukaisella tavalla. Sanotussa lehtijutussa kerrottiin myös viimeisimmästä oikeusneuvos-nimityksestä, joka jutun mukaan oli ihmetyttänyt monia oikeustieteilijöitä ja asianajajia, sekä esitettiin eri asiantuntijoiden lausuntoihin perustunutta kritiikkiä KKO:n nimitysjärjestelmää kohtaan. - Olisiko tuo HS:n juttu jäänyt Apuselta huomaamatta?

 

10. Olen blogissani kirjoittanut aika usein KKO:n nimitysjärjestelmän heikkouksista ja käynyt KKO:n ratkaisuja kommentoidessani Apusen kaipaamaa linjakeskustelua. En ryhdy tässä toistamaan, mitä olen sanonut. Olen seurannut 2-3 vuoden aikana ainakin kolmea tai neljää KKO:n jäsenen nimityskierrosta alusta lähtien mainitsemalla kaikkien virkaa hakeneiden nimet ja taustat sekä ennakoimalla, keillä hakijoista voisi asianomaisella "kierroksella" olla mahdollisuuksia tulla nimitetyksi virkaan. KKO:n jäsenten virkanimitys on aina hyvin arvaamaton asia, sillä paljon riippuu siitä, millaisesta kiintiöstä KKO haluaa kulloinkin uuden jäsenensä valikoida eli esittää tasavallan presidentin nimitettäväksi.

 

11. KKO:n jäsenet tulvat lähinnä seuraavista ryhmistä: hovioikeustuomarit, käräjätuomarit, asianajat, syyttäjät, lainvalmistelijat, KKO:n esittelijät ja yliopiston professorit. Olen ehdottanut, että KKO kertoisi etukäteen, siis jo viranhakukuulutuksessaan, mikä kiintiö tai rekrytointiryhmä kulloinkin tulisi ensi sijassa kysymykseen tai tuleeko valinta kohdistumaan esimerkiksi siviiliasioiden (mm. kauppaoikeus ja työoikeus) tai rikos- ja prosessioikeuden erityisosaajiin. Mutta eihän Suomessa, tässä vaikenijoiden valtakunnassa, keskustella (asiallisesti) yleensä järkevistä uudistusehdotuksista. Tätä taustaa vasten ei ole ollut mikään yllätys, etteivät esille nostamani uudistusideat ole herättäneet (blogini ulkopuolella) laajempaa keskustelua. Kuvaan tietenkin kuuluu, että KKO jäsenet ovat tyystin vaienneet kaikista uudistussuunnitelmista, joita siis myös esimerkiksi edellä mainitussa HS:n jutussa 7.3. 2010 tuotiin esiin.

 

12. Monissa muissa maissa tilanne on tässä suhteessa toinen. Ylimpien tuomioistuinten tuomarinimitykset herättävät enemmän tai vähemmän laajaa keskustelua median välityksellä. Tuomareiden nimitysmenettely on monessa maassa avoimempi kuin Suomessa. Matti Apunen on oikealla asialla vaatimalla, että myös Suomessa ryhdyttäisiin käymään julkista ja avointa keskustelua korkeimpien oikeuksien tuomarinimityksistä. Tähän asti "keskustelua" on käynyt lähinnä vain allekirjoittanut blogissaan; olisi kiva saada mukaan enemmän ja myös omalla nimellään esiintyviä keskustelukumppaneita!

 

13. Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen korkein oikeus eli Supreme Court edustaa edellä mainitussa suhteessa suomalaiseen systeemin verrattuna toista ääripäätä. Supreme Courtissa on vain yhdeksän jäsentä, jotka nimitetään virkansa eliniäksi. Näistä yhdeksästä tuomareista yksi jäsen toimii oikeuden puheenjohtajana. Kun Suomessa tuomareiden eläkeikä on sama kuin virkamiehillä yleensä, luopuvat Supreme Courtin tuomarit usein tuomarit luopuvat virastaan vasta reilusti yli 70 vuoden ikäisinä. Käytäntö on Yhdysvalloissa poikkeuksellinen, sillä siellä lähes koko muu korkein virkamieskunta vaihtuu vallan siirtyessä puolueelta toiselle presidentinvaaleissa.

 

14. Yhdysvalloissa korkein oikeus käyttää merkittävää yhteiskunnallista ja poliittista valtaa, sillä se on paitsi ennakkopäätöstuomioistuin (kuten Suomen KKO:kin), myös lakien perustuslainmukaisuutta tutkiva perustuslakituomioistuin. Tämän takia suurin osa USA:n presidenteistä valitsee korkeimpaan oikeuteen tuomareita, joiden he uskovat ja tietävät jakavan heidän poliittisen ja yhteiskunnallisen ideologiansa. Tämän vuoksi useimmat merkittävät päätöksensä Supreme Court tekee tiukan äänestyksen 5-4 jälkeen, eli voitolle pääsee tuomareiden joko liberaalinen tai konservatiivinen mielipide.

 

15. Yhdysvaltojen korkeimpaan oikeuteen ei kuitenkaan nimitetä poliitikkoja tai poliittisen taustan omaavia virkamiehiä - lainvalmistelijoiden tms. virkamiesten nimittäminen tuomariksi ei voisi käytännössä tulla edes kysymykseen - vaan Supreme Courtin tuomareilla on yleensä takanaan vankka kokemus nimenomaan tuomarin viran hoitamisesta. Enemmistö tuomareista näyttäisi olevan entisiä liittovaltion vetoomusoikeuden jäseniä. Alempien oikeuksien tuomareiksi taas nimitetään usein kokeneita oikeudenkäyntiasianajajia. Suomessa tilanne on tässä suhteessa merkillinen, sillä KKO:n jäseniksi voi päästä - on usein myös käytännössä päässyt - lakimiehiä, esimerkiksi lainvalmistelijoita tai yliopiston professoreita, jotka eivät ole suppean ja kaukaisen tuomioistuinharjoittelun jälkeen olleet juuri missään tekemisissä tuomitsemistoiminnan kanssa.

 

16. Supreme Courtin jäsenten nimitysmenettely on aika monimutkainen prosessi, jota seurataan mediassa ja suuren yleisön keskuudessa tarkkaan. Lehdistössä aletaan käydä vilkasta kannunvalantaa uuden tuomarin nimestä heti, kun joku oikeuden jäsenistä ilmoittaa eläkkeelle jäämisestään. Presidentti nimittää korkeimman oikeuden tuomarit, mutta valinta on hyväksyttävä senaatissa eli kongressin ylemmässä kamarissa. Presidentin valinnan jälkeen tuomariehdokas joutuu senaatin julkiseen kuulusteluun, jossa voidaan penkoa hänen menneisyyttään ja tuomarina tekemiään ratkaisujaan hyvinkin tarkasti. Joskus senaatti on evännyt presidentin tuomariehdokkaalta pääsyn virkaan.

 

17. Vuoden 2009 keväällä Supreme Courtissa tuli avoimeksi tuomarin virka 69-vuotiaan, liberaalina tunnetun David Souterin ilmoittaessa jäävänsä eläkkeelle. Lehdissä alettiin välittömästi spekuloida, kenet ja millaisen taustan omaavan lakimiehen presidentti Barack Obama nimittäisi uudeksi tuomariksi; tässä yhteydessä mainittiin lähes kymmenkunta kandidaatin nimet. Yleisesti kaavailtiin, että Obaman ehdokas olisi nainen ja lisäksi ehkä latino tai musta. Tämän vuoksi ei ollut mikään yllätys, kun Obama ilmoitti nimittävänsä tuomariksi 54-vuotiaan latinalaisamerikansukuisen Sonia Sotomayorin, joka oli aiemmin toiminut liittovaltion vetoomustuomioistuimen tuomarina. David Souterin tavoin myös Sotomayoria luonnehdittiin vapaamieliseksi.

 

18. Tämä ei kuitenkaan muuttanut korkeimman oikeuden voimasuhteita, sillä George W. Bushin kaudella tapahtuneet kaksi tuomarinvalintaa olivat kallistaneet oikeuden voimasuhteet konservatiivien hyväksi. Nimitysuutisissa todettiin, että aiemmin Sotomayor oli saanut tukea niin demokraateilta kuin republikaaneiltakin, mikä osaltaan lienee vaikuttanut siihen, että senaatti hyväksyi hänen nimittämisensä tuomariksi. Aikaisemmin Sotomayor oli toiminut yksityisenä asianajajana, syyttäjänä sekä tuomarina New Yorkin eteläisessä piirioikeudessa ja liittovaltion vetoomustuomioistuimessa, sangen monipuolinen tausta siis. Yhtenä Sotomayorin tunnetuimmista päätöksistä tuomarina nimitysuutisissa mainittiin oikeudenkäynti, joka oli päättänyt amerikkalaisen kansallisurheilun eli baseballin pääliigan liki vuodenmittaisen tauon. Obama luonnehtikin tuomariehdokkaansa esittelytilaisuudessa Sotomayoria hilpeästi baseballin "pelastavaksi enkeliksi".

 

19. Elokuussa 2010 Supreme Court sai nykykokoonpanonsa kolmannen naispuolisen tuomarin, kun senaatti hyväksyi presidentti Obaman virkaan esittämän Elena Kaganin (50) nimityksen. Kagan korvaa tuomarin virasta 90-vuotiaana eläkkeelle jääneen Paul Stevensin. Senaatti hyväksyi Obaman nimityksen äänin 63-37. Kagan on aiemmin toiminut Harvardin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan dekaanina. Nimitys oli tavallisuudesta poikkeava sikäli, että Kagan ei ole koskaan aiemmin toiminut tuomarina. Kagan on korkeimman oikeuden 112. tuomari ja historian neljäs nainen, joka on valittu korkeimman oikeuden tuomariksi.

 

20. Suomen KKO:n ja KHO:n jäsenten nimitysmenettelyä ei toki ole syytä muuttaa täysin amerikkalaisen mallin mukaiseksi. Nimitysprosessista voitaisiin kuitenkin tehdä nykyistä paljon avoimempi ja läpinäkyvämpi. Tämä lisäisi KKO:n jäsenten tunnettavuutta ja samalla koko ylimmän oikeusasteen arvovaltaa ja toiminnan uskottavuutta. Olen tehnyt kirjoissani ja nyt lisäksi blogissani monia ehdotuksia siitä, miten tuomareiden nimitysmenettelyä voitaisiin kehittää ja KKO:n toiminnan uskottavuutta muutenkin parantaa. - Nyt siis vain kaikki reippaasti keskustelemaan asiasta!

 

21. Pitäisikö KKO:n tuomareiden lukumäärää samalla alentaa? Nykyisen lainsäädännön mukaan KKO voi aika pitkälti (käytännössä) itse säännellä jäsentensä lukumäärää, sillä laissa säädetään vain, että KKO:ssa on presidentti ja muina jäseniä vähintään 15 oikeusneuvosta. Ruotsin korkeimmassa oikeudessa toimii tällä hetkellä 15 jäsentä, Norjan ylimmässä oikeusasteessa 21 jäsentä. Norjassa tuomareiden lukumäärä selittyy sillä, että siellä ei ole erillisiä hallintotuomioistuimia, vaan tuomioistuimet, ylinnä siis Høysteret, ratkaisevat myös hallintoasioita. Kun KKO on käytännössä ennakkopäätöstuomioistuin, olisi tuomioistuimen jäsenmäärän supistaminen minusta paikallaan. Mitä enemmän jäseniä tuomioistuimeen kuuluu, sitä epäyhtenäisemmäksi sen omaksuma käytäntö eri asioissa saattaa muodostua.

 

22. Tarvitaanko Suomessa kaksi erillistä tuomioistuinorganisaatiota eli yleisten tuomioistuinten (käräjäoikeudet, hovioikeudet ja KKO) lisäksi myös erillinen hallintotuomioistuinten organisaatio (hallinto-oikeudet ja KHO), vai voitaisiinko hallintotuomioistuimet integroida osaksi yleisiä tuomioistuimia? Sanottu uudistus keventäisi merkittävästi tuomioistuinten hallintoa, joten sen avulla saataisiin aikaan paljon puhuttua säästöä, jolloin hallintoon nyt kuluvia menoja voitaisiin ohjata sellaisiin lainkäyttötehtäviin, joissa on ilmennyt resurssien puutetta.

 

23. Selvyyden vuoksi lienee syytä todeta, että minä en edellytä sitä, että KKO:n jäsenet vastaisuudessa syöksyivät julkisuuteen ja alkaisivat osallistua heidän ratkaisuistaan julkisuudessa käytävään keskusteluun; Matti Apusella saattaa olla tästä hieman toisenlainen käsitys. Foorumi, jossa tuomari käy keskustelua, on oikeussali ja erityisesti tuomion perustelut. Perustelujen pitää olla seikkaperäiset, kattavat, avoimet ja tasapuoliset eli sellaiset, joissa myös hävinneen osapuoleen esittämiin seikkoihin ja argumentteihin otetaan kantaa eikä sivuteta tai suorastaan piiloteta, kuten KKO:ssa valitettavan usein näyttää tapahtuvan (esimerkiksi juuri edellä mainituissa ratkaisuissa KKO 2011:1 ja 5), niin sanottuja contra-perusteluja tuomiosta. Jos KKO:n tuomarit näin tekevät, ei heillä ole yksittäisten ratkaisujensa osalta edes selittämisen tarvettakaan. Apusen peräänkuuluttamaa "linjakeskustelua" KKO:n tuomarit voivat sitä vastoin toki käydä esimerkiksi oikeustieteellisten julkaisujen palstoilla.

 

24. Tässä vielä muistin virkistämiseksi lista aiemmista blogikirjoituksistani, joissa olen käsitellyt nimenomaan KKO:n jäsenten nimitysmenettelyä ja eräiden jäsenten kohdalla tehtyjen virkaesitysten perusteluja:

- 1.2.2009: KKO:n jäsenten rekrytointi. Oikeusneuvosten nimitysmenettelyssä korjausta vaativia epäkohtia;

- 4.2.2009: Yllätysnimi KKO:n jäseneksi?

- 20.3.2009: KKO:n jäsenten rekrytointitapa oudoksutti jälleen

- 100/30.5.2009: Syyttäjä KKO:n jäseneksi

- 209/14.1.2010: Kenestä seuraava KKO:n jäsen?

- 218/1.2.2010: Liikejuristi KKO:n jäseneksi?

- 219/3.2.2010: KKO:n oikeusneuvoksen nimitysesitys on puutteellinen

- 225/7.3.2010: KKO:n jäsenten rekrytointi puhuttaa jälleen

 

25. Eräs peruste, jonka KKO aina näyttää lisäävän fraasina - muiden fraasien joukossa -virkaesitykseensä, koskee virkaan nimitettävän henkilökohtaisia ominaisuuksia. Kas näin se kuuluu:

- ..."virkaan esitettävän voidaan myös arvioida soveltuvan henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan hyvin korkeimmassa oikeudessa harjoitettavaan kollegiaaliseen työskentelyyn."

 

26. Tästä fraasista ilmenee, että korkein oikeus edellyttää uudelta jäseneltään tietynlaista tasalaatuisuutta suhteessa muihin jäseniin, kenties jopa eräänlaista nöyryyttä. Perusteluun sisältyy piiloviesti, jonka mukaan niiden hakijoiden, jotka ehkä tiedoiltaan ja taidoiltaan voisivat tulla kysymykseen, ei kannata hakea KKO:n jäseneksi, jos he eivät ole osoittaneet jo aiemmassa toiminnassaan tietynlaista kollegiaalisuutta korkeimpaan oikeuteen nähden. Jos KKO:n jäsenyydestä kiinnostunut lakimies on joskus, olkoonpa missä elämänsä vaiheessa tahansa, sortunut kritisoimaan KKO:n lainkäyttöä tai joitakin ratkaisuja, ei hänellä totta vie ole asiaa KKO:n jäseneksi.

 

27. Ottakaapa tämä huomioon, te nuoret lakimiehet, jotka haaveilette joskus pääsystä KKO:n jäseneksi! Viimeaikainen käytäntö on lisäksi osoittanut, ettei KKO huoli edes esittelijöikseen sellaisia nuorempia lakimiehiä, jotka ovat joskus erehtyneet arvostelemaan KKO:n ratkaisuja, olkoot nämä sitten muuten miten ansioituneita tahansa.

 

28. Tämän seurauksena KKO on saanut jäsenikseen todella Matti Apusen mainitsemia lakimiehiä, joita edes läheskään kaikki suomalaiset juristit eivät tunne tai tiedä; minäkään en tunne paria kolmea viime vuosina KKO:een nimitettyä oikeusneuvosta. Varmasti he kaikki täyttävät tuon edellä mainitun sopivuus-kriteerin, mutta eri asia on, mikä on tilanne heiltä edellytettävän erityisen korkean ammattitaidon kanssa. Tuomioiden perustelujen ja jutun käsittelyssä noudatetun menettelyn valossa viimeksi mainitun kriteerin täyttymistä joutuu joskus vakavasti aprikoimaan.

 

29. Jäsenten nimitysmenettelyn salamyhkäisyys ja jo se, että KKO käytännössä itse täydentää itseään, on johtanut siihen, että KKO:n kollegio on sangen homogeenista laatua, jossa kukaan ei juuri erotu joukosta; kukapa nyt haluaisi valita joukkoon itseään selvästi pätevämpiä ihmisiä. KKO:n jäsenistö näyttää olevan mielipiteiltään ja arvomaailmaltaan jokseenkin väritöntä, hajutonta ja mautonta väkeä, sanalla sanoen eräällä tavalla sisäsiistiä porukkaa. Mutta miten käy oikeusneuvoksilta rock´roll? Toisin sanoen, miten sitten on ylimpien tuomareiden sisäisen riippumattomuuden ja itsenäisen päätöksentekokyvyn laita? Minusta sen kyllä pitäisi painaa nimitysmenettelyssä kollegiaalista mielenlaatua enemmän.

376. Nuorisosäätiön johdon rikosepäilyt syyteharkintaan

Nuorisosäätiö tuki Matti Vanhasta yli 35 000 eurolla, Matti itse muisteli saamansa tuen määräksi 5 000-6 000 euroa...
Jukka Vihriälä oli innokas Tallinnan matkailija, golfia ja hierontaa...

Keskusrikospoliisi on julkaissut tänään seuraavan tiedotteen:

Nuorisosäätiötä koskeva esitutkinta syyteharkintaan

Nuorisosäätiöön liittyvä esitutkintakokonaisuus siirtyy tänään Keskusrikospoliisilta Valtakunnansyyttäjänvirastolle syyteharkintaan. Sekä säätiö että kaikki rikoksesta epäiltynä kuullut henkilöt ovat antaneet asiassa loppulausunnot. Kaikki epäillyt ovat kiistäneet loppulausunnoissaan heihin kohdistetut rikosepäilyt. Syyteharkintaan asiakokonaisuus siirtyy kaikkiaan 11 epäillyn osalta.

Esitutkinta on kohdistunut Nuorisosäätiön hallituksen jäseniin ja asiamiehiin sekä Raha-automaatti-yhdistyksen hallituksen entiseen puheenjohtajaan Jukka Vihriälään. Nuorisosäätiön hallituksen jäseniä epäillään luottamusaseman väärinkäytöstä ja lahjuksen antamisesta. Säätiön nykyistä asiamiestä Aki Haaroa epäillään luottamusaseman väärinkäytöstä, säätiön entistä asiamiestä Seppo Pyykköstä luottamusaseman väärinkäytöstä ja lahjuksen antamisesta sekä säätiön toista aiempaa asiamiestä Jorma Heikkistä törkeästä lahjuksen antamisesta ja luottamusaseman väärinkäyttämisestä. Jukka Vihriälää epäillään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Syyteharkintaan siirtyvässä esitutkintapöytäkirjassa on liitteineen noin 6 500 sivua.

KRP:n tutkinnanjohtajan mukaan Nuorisosäätiö-konsernista on jaettu vaalitukea yhteensä yli 100000 euroa, mutta vähemmän kuin 150 000 euroa. Viimeiset tuet on jaettu vuonna 2009. Tukea sai noin 30 "tahoa". Poliisin mukaan suurimman potin korjasi Jukka Vihriälä, 30 000 euroa.

Esitutkinnan mukaan vaalitukea jaettiin keskustaa lähellä olevasta Nuorisosäätiöstä vastoin sen omia sääntöjä ja osin myös vastoin säätiölakia.

----

Mitä mietteitä tiedote lukijakunnassa herättää?

Mikä yhteys tällä Nuorisosäätiön syyteasialla on Matti Vanhasen epäiltyyn virkarikokseen?

Miksi Vanhasen tapaus ja muiden epäiltyjen epäilyt tutkittiin erikseen?

Edellä mainituista henkilöistä Seppo Pyykönen ja Jorma Heikkinen lienevät toimineet tehtävissään silloin, kun Matti Vanhanen oli Nuorisosäätiön puheenjohtajana.

Pitäisikö Matti Vanhasta koskevaa syyteharkintaa lykätä perustuslakivaliokunnassa siksi kunnes nähdään ja tiedetään, joutuvatko nyt syyteharkintaan joutuneet syytteeseen ja mistä teoista?

375. Matti Nissisen "painavasta sanasta" Matti Vanhasen tapauksessa

Painavaksi tarkoitettua tekstiä painavaksi luonnehditusta sanasta...

1. Helsingin Sanomat on nähtävästi päättänyt ryhtyä ohjaamaan yleistä mielipidettä Matti Vanhasen jääviysasiassa ja vaikuttamaan perustuslakivaliokunnan kuukauden kuluttua annettavaan ratkaisuun. Tästä tavoitteesta nähtiin merkkejä jo viime syksynä, jolloin perustuslakivaliokunta ensimmäisen kerran käsitteli oikeuskansleri Jaakko Jonkan lausunnon pohjalta asiaa. Sanomilla näyttäisi olevan jonkinlainen missio meneillään. Mikäs siinä, periaatteessa. Onhan lehdistö ja media instituutio, johon on ollut tapana liittää epiteetti "neljäs valtiomahti."

2. Viittaan blogikirjoitukseeni 334/11.10.-10, jossa olen kertonut Hesarin vaikutusvaltaisen politiikan toimittaja Unto Hämäläinen (nimimerkki Perässähiihtäjä) Vieraskynä-kirjoituksesta ja kommentoinut sitä. Hämäläinenhän antoi suorasukaisesti ymmärtää, että Vanhasen jääviystapauksen syntipukki onkin oikeuskansleri Jaakko Jonkka, joka olisi erehtynyt ja tehnyt Vanhasen esteellisyyden arvioinnissa virheellisen ratkaisun. Seuraavana päivänä Hesarissa julkaistiin vielä "jokapaikan Laurin" eli ministerin arvonimellä viime vuonna palkitun Lauri Tarastin hänelle tyypillinen lausunto, jossa "ihmeteltiin" kovasti oikeuskanslerin kantaa jääviyskysymyksessä.

3. Kirjoitin blogissani 11.10.-10 mm. seuraavasti:

"Pentikäisen ja Hesarin keskusta-manööveriin kuuluu yhtenä palasena, että ex-pääministeri Matti Vanhanen selviäisi meneillään olevasta esteellisyyskohusta mahdollisimman vähin vaurioin eli ilman poliisitutkintaa ja valtakunnanoikeutta. Tässä tarkoituksessa lehti on käynnistänyt kampanjan, joka tähtää Vanhasen "jahtaajan" eli oikeuskansleri Jaakko Jonkan ammattitaidon ja menettelytapojen mollaamiseen.

Tätä tavoitetta ilmensi hyvin lehden kuukausiliitteen toimittajan Unto Hämäläisen, tunnetaan myös nimimerkillä Perässähiihtäjä, kolumni lehdessä 25.9. Siinä Hämäläinen syyttää oikeuskansleri Jonkkaa siitä, ettei tämä ajoissa estänyt pääministeri Matti Vanhasta tekemästä virhettä eli osallistumasta esteellisenä valtioneuvoston istuntoihin, joissa päätettiin RAY:n avustusten jakamisesta Nuorisosäätiölle. Unto Hämäläinen sanoo suorin sanoin, että "Jonkalle sattui virhe."

4. Tämän päiväisen pääkirjoituksensa Helsingin Sanomat on otsikoinut neutraalin tuntuisesti toteamuksella "Vanhasen tapaus vaatii huolellisen harkinnan." Mutta pääkirjoituksen tekstin lukiessaan joutuu hieman kyllä kysymään, noudattaako lehti itse tapauksen arvioinnissa joka käänteessä tarkalleen huolellista harkintaa.

5. Heti pääkirjoituksen ensimmäisessä kappaleessa kakaistaan ulos kirjoituksen pääsisältö: "Tämän jälkeen näyttää yhä epätodennäköisemmältä, että entistä pääministeriä Matti Vanhasta (kesk) vastaan nostettaisiin syyte valtakunnanoikeudessa." - Siinähän se tuli! Mainittu virke olisi kuulunut kirjoituksen loppuarvioksi, mutta kun se heitetään esiin heti kärkeen, näyttää virke itse asiassa jonkinlaiselta johdannolta tai ohjelmanjulistukselta.

6. Lehden kanta syytteen nostamisen epätodennäköisyydestä perustuu aivan ratkaisevasti valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen omaksumaan mielipiteeseen. Lehden mukaan Nissinen oli kertonut perustuslakivaliokunnalle omana kantanaan, ettei syytekynnys asiassa ylity.

7. Tämän jälkeen lehti (ei siis Maakansa, vaan HS) jatkaa ja toteaa, että perustuslain mukaan syytteen ajaminen olisi Nissisen tehtävä, mikäli Vanhasen tapaus vietäisiin valtakunnanoikeuteen. Tästä lehti päättelee, että syytettä ei tulla nostamaan.

8. Lehden perustelu on pragmaattinen ja yksioikoinen: "Ei kuitenkaan liene kovin uskottavaa, jos Nissinen joutuu ajamaan syytettä, johon hän ei itse usko." Toisin sanoen, vaikka perustusvaliokunta kuuleekin vielä kuutta eri alojen asiantuntijaa, on ratkaisu lehden mukaan asiallisesti ottaen jo tehty: Vanhanen ei joudu valtakunnanoikeuteen, koska syyttäjä ei usko syytteeseen. Termillä "syytteeseen uskominen" tarkoitetaan ilmeisesti sitä, ettei Nissinen pidä syytteen läpimenoa ja hyväksymistä todennäköisenä vaihtoehtona.

9. Jos pääkirjoitus oli " päivän epistola", niin lehden politiikan toimittaja Jaakko Hautamäen lehden sisäsivuilla julkaistu uutisanalyysi samasta aiheesta on sitten "saarna." (Vai olisiko pääkirjoitus saarna ja uutisanalyysi epistola?) Hautamäen jutussa viljellään myös hieman kevyemmän luokan sananrieskoo.

10. Hautamäen analyysi on varustettu raflaavasti otsikolla "Nissisen painava sana." Kirjoituksessa toistetaan sama "uskomusteoria," joka on tuotu esiin jo pääkirjoituksessa. Kirjoituksessa on alaotsikko, jossa on ilmaistu Hautamäen analyysin pääsanoma: Menikö eduskunnalta mahdollisuus uskottavaan tulkintaan? - Uskomisesta ja uskottavuudesta puhutaan siis hieman joka käänteessä. Juridiikka ei kuitenkaan perustu uskomuksiin.

11. Hautamäki on ilmeisesti ollut muiden "sopuleiden" seassa eli paikalla eduskunnassa, kun Nissinen asteli kuultavaksi perustuslakivalokuntaan ja kun hän palasi sieltä noin parin tunnin kukuttua takaisin. Tekstin perusteella Hautamäki näyttäisi olleen kärpäsenä katossa, kun valiokunta kuuli Nissistä; niin yksityiskohtaisesti toimittaja tietää kertoa tilaisuuden kulusta. Vaikka kuulemistilaisuus oli salainen ja vaikka puheenjohtaja Kimmo Sasi oli vannottanut valiokunnan jäseniä ja virkamiehiä, että kuulemisesta ei saa hiiskua julkisuuteen sanaakaan, niin jo parin tunnin kuluttua koko valtakunta tiesi, mitä mieltä Nissinen oli ollut syytekynnyksestä!

12. Valiokunnan kuulemista oli Hautamäen mukaan kestänyt yli tunnin, ennen kuin joku kysyi, ylittyykö Nissisen mielestä syytekynnys. Hautamäki jatkaa: "Kysyjä tiesi, että Nissisellä on siihen myös yhden sanan vastaus." Ja edelleen: "Nissinen vastasi ei." Tästä voisi saada käsityksen, että asianomainen kysymyksen esittäjä olisi saanut Nissiseltä sanotun tiedon jo ennen valiokunnan kokouksen alkamista. - Se siitä salaisuudesta!

13. Oliko Nissinen "EI" todellakin laadultaan niin painavaa tavaraa, kuten Hautamäki antaa kirjoituksessaan ymmärtää? Hautamäki: "Yhdellä vastauksella Nissinen veti maton perustuslakivaliokunnan alta. Valtakunnansyyttäjä otti käytännössä syyttäjän tehtävän perustuslakivaliokunnalta, jolle se kuuluu." Onpa huimaa luettava! On siinä todellinen sankarisyyttäjä tässä meidän Matti Nissisessämme!

14. Mutta jos kerran Nissinen sana oli niin painava kuin mitä HS antaa ymmärtää, niin miksi valiokunta ei vielä tässä vaiheessa uskonut tuota sanaa, vaan halusi lykätä asian käsittelyä ja kutsui kuultavaksi peräti kuusi asiantuntijaa? Jos kerran Nissisen sana oli todella niin painava, niin eikö asia olisi ollut tällä selvä niin, että valiokunta olisi voinut siltä istumalta antaa lausunnon, jossa olisi yhdytty Nissisen kantaan?

15. Se, että asian käsittelyä päätettiinkin jatkaa ja asiantuntijoita kuulla, tukee käsitystä, jonka mukaan perustuslakivaliokunnan enemmistö ei todellisuudessa vakuuttunut Nissisen painavasta sanasta. Nissisen kanta ja hänen kuulemisensa kokonaisuudessaan ei ilmeisesti ollutkaan niin selvä ja painava, mitä Helsingin Sanomat antaa ymmärtää.

16. Kuten jo edellisessä blogijutussani kerroin, valiokunnan puheenjohtajat eli Kimmo Sasi ja Jacob Söderman eivät julkisuuteen antamiensa lausuntojen perusteella olleet tulleet vakuuttuneiksi Nissisen kannasta. Mikä tärkeintä, Jacob Söderman ei ollut kaikesta päätellen edes oikein ymmärtänyt, mitä Nissinen olisi lausunnollaan tarkoittanut. Södermanhan sanoi, että Nissinen lausunto oli sisältänyt "kovin monta muttaa".

17. Voidaanko lausuntoa tai kannanottoa, joka sisältää monia "muttia" ja joka antaa kuulijoille ja päättäjille aiheen erilaisiin tulkintoihin, todella luonnehtia ihailua sisältävällä sanonnalla "painava sana." Minusta ei. Se, että lausunnon esittää arvovaltaisessa asemassa oleva virkamies, ei toki vielä tee lausunnosta "painavaa." Pitäisi tietenkin perehtyä ja ottaa huomioon myös lausuman sisältö ja erityisesti lausuman perustelut, jotta lausunnon painavuudesta voitaisiin tehdä luotettavia johtopäätöksiä.

18. Me emme tiedä mitään Nissisen lausunnon tarkemmasta sisällöstä emmekä yhtikäs mitään sen perusteluista. Onkin syytä kysyä - kun Nissisen lausunto on nyt tullut, vastoin perustuslakivaliokunnan määräystä, julkiseksi, - eikö Nissisen pitäisi kertoa myös kannanottonsa perustelut julkisesti ja mieluummin kirjallisina.

19. Kerrotun mukaan Nissinen on esittänyt perustuslakivaliokunnalle 14 sivun pituisen muistion; se on mahdollisesti toimitettu valokunnan jäsenille jo ennen kuulemistilaisuutta. Kun se tulee - toivottavasti - julkiseksi, niin nähdään, mitä Nissinen oli itse asiassa selvittänyt ja miten kantaansa perustellut. Södermanin ja Sasin mukaan Nissisen kanta oli, ilmeisesti muistion mukaan, sisältänyt monia varaumia, siis niitä paljon puhuttuja muttia. Nissinen itsekin kertoo, että asia on epäselvä ja "monipiippuinen," ei siis vain kaksipiippuinen. Minusta tämä puoltaisi, paitsi syytteen nostamista, myös sitä, että nuo tulkinnalliset ja monipiippuiset kysymykset tuodaan avoimesti esiin myös perustuslakivaliokunnan aikanaan antamassa kannanotossa.

20. Mutta kaatuisiko koko asia Vanhasen eduksi siihen, että Nissisen joutuisi eräällä tavalla vastoin tahtoaan ajamaan syytettä valtakunnanoikeudessa, vaikka hänen oman käsityksensä mukaan syytekynnys ei olisi ylittynyt? Tällainen kuvahan HS:n kirjoituksissa yritetään antaa. Menisikö syyte nurin sen takia, että oikeus olisi tietoinen siitä, että ammattisyyttäjän mukaan edes syytekynnys ei ole ylittynyt?

21. Asia ei kuitenkaan Nissisen ei-sanaan kaadu. Jos eduskunta määrää syytteen nostettavaksi, se samalla määrittelee ne vaatimukset ja perusteet, joihin syyte nojautuu ja sitä prosessissa ajetaan. Nissinen ei joudu kirjoittamaan syytekirjelmää "tyhjästä." Luonnollisesti pitää ottaa huomioon, ettei Nissinen ei syytettä ajaessaan esiintyisi omassa asiassaan, vaan hoitaisi vain virkaansa ylimmältä elimeltä saamansa syytemääräyksen nojalla. Kun tässä asiassa on jo puhuttu niin paljon "uskosta", niin minä en usko lainkaan siihen, että Nissinen suhtautuisi saamaansa tehtävään ja syytemääräykseen jotenkin happamasti, saati velttoillen!

22. Sitä paitsi syytettä valtakunnanoikeudessa voisi valtakunnansyyttäjän sijasta ajaa myös apulaisvaltakunnansyyttäjä. Perustuslaki tosin puhuu tältä osin vain valtakunnansyyttäjästä (PerL 114.3 §). Valtakunnansyyttäjänvirastossa on myös apulaisvaltakunnansyyttäjä, jolla lain mukaan on pääpiirteittäin samanlaiset toimivaltuudet kuin valtakunnansyyttäjällä. Nimenomaisten säännösten mukaan apulaisvaltakunnansyyttäjä toimii valtakunnansyyttäjän sijaisena. Hän myös ratkaisee, vaikkei toimisikaan valtakunnansyyttäjän sijaisena, samoin valtuuksin kuin valtakunnansyyttäjä hänen käsiteltäväkseen kuuluvat asiat.

23. Minusta ei näyttäisi olevan estettä sille, että Vanhasen asiassa, jos se etenee valtakunnanoikeuteen, syyttäjänä toimisi Matti Nissisen sijasta apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Voisihan Nissinen vaikka ottaa vuosilomaa siksi ajaksi, jolloin valtakunnanoikeus käsittelee Vanhasen asiaa.

24. Tämä olisi itse asiassa myös nykyisin vallalla olevan syyttämisideologian ja käytännön mukainen ratkaisu. Kuten tiedämme, Suomessa syyttäjä ei johda esitutkintaa. Tätä on perusteltu muun muassa sillä, että järjestely takaa oikeudenkäynnissä syyttäjänä toimivan syyttäjän puolueettomuuden. Vanhasen tapaus on erikoislaatuinen, mutta joka tapauksessa sitä koskevan esitutkinnan aikana tutkintaa on seurannut ja yhteyttä poliisiin pitänyt nimenomaan Matti Nissinen; näin olen ymmärtänyt. Nissinen on myös puntaroinut syyteharkintaa. Jos asia etenee oikeuteen, olisi meillä noudatetun ideologian mukaan johdonmukainen ja suorastaan "loistava" ratkaisu, että syytettä ajaisi uusi syyttäjä, joka ei ole ollut esitutkintavaiheessa asiassa mukana, mutta joka lain mukaan voi toimia valtakunnansyyttäjän sijaisena.

25. Olipa edellä pohditun syyttäjä -kysymyksen kanssa niin tai näin, niin selvää joka tapauksessa on, ettei mahdollisesti nostettava syyte kaatuisi siihen uskomukseen, että kun valtakunnansyyttäjä on kertonut omana kantanaan, ettei syytekynnys ylittyisi, asia olisi sillä sipuli. Me emme tiedä mitään valtakunnansyyttäjän perusteluista muuta kuin että asia on monipiippuinen ja että syyttäjä on itsekin esittänyt kannalleen monia varautumia ja muttia. Lainkäyttöpäätöksen tai juridisen kannanoton painoarvo määräytyy yksinomaan kannanoton perustelujen painavuuden mukaan, ei käsityksen esittäjän muodollisen arvovallan perusteella. Lisäksi on todettava, ettei Nissinen ole tehnyt asiassa syyteharkintaa eikä tule sitä tekemäänkään, koska syytemääräyksen antamisesta päättää eduskunta perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella.

26. Tässä kirjoituksessa ei ole ollut tarkoitus arvostella valtakunnansyyttäjän kannanottoa, vaikka minusta olisi periaatteessa oikein puoltaa syytteen nostamista, jos asia on Nissisen kertomin tavoin epäselvä. Nissinen on tehnyt aivan oikein esittäessään muistiossaan ja suullisessa lausunnossaan ne syytekynnystä koskevat dubiot ja contra -perustelut, joita hänen mielestään tapauksessa on tullut esiin. Tämä on johtanut käsittelyn lykkäytymiseen ja ensi viikolla tapahtuvaan uuteen asiantuntijakierrokseen. Olen kirjoituksessani ihmetellyt lähinnä sitä intoa, motiivia ja tapaa, jolla valtakunnan suurin sanomalehti on rientänyt kertomaan valtakunnansyyttäjän kannan sisällöstä ja merkityksestä.

374. Matti Vanhasen jääviysasiasta on kehkeytynyt hirmuinen prosessi!

Perustuslakivaliokunta vähän ennen hukkumistaan Vanhas-asiassa hankittujen lausuntojen paljouteen...ilmeet alkavat olla epätoivoisen näköisiä...

Motto: "Mutta tästä nousee hirmuinen prosessi" (Aleksis Kiven Nummisuutarien Esko).

1. Ex-pääministeri Matti Vanhasen epäiltyä jääviyttä ja virkarikosta koskevasta asiasta on jo ehtinyt noussut hirmuinen prosessi, vaikkei vielä ole edetty edes tuomioistuimeen asti eikä edes päätöstä syytteen nostamisesta ole tehty.

2. Jahkailu asian ympärillä tuntuu vain jatkuvan jatkumistaan. Perustuslakivaliokunta ei nimittäin saanut vielä tänäänkään aikaan minkäänlaista kannanottoa asiassa, vaikka asiaa on puitu ja vatkattu jo hirmuisen pitkään ja valiokunta on käsitellyt asiaa perusteellisesti jo viime syksynä ennen esitutkinnan aloittamista.

3. Valiokunta käsitteli asiaa tänään kuulemalla valtionsyyttäjä Matti Nissisen raportin asiasta. Valiokunta lykkäsi asian käsittelyn ensi viikkoon ja päätti tässä vaiheessa ainoastaan asiantuntijoiden kuulemisesta. Valiokunta päätti salata valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen kannan siitä, pitäisikö Vanhasta vastaan nostaa syyte valtakunnanoikeuteen.

4. Ensi viikolla perustuslakivaliokunta kuulee seuraavia asiantuntijoita:

- jääviyskysymyksistä kahta hallinto-oikeuden professoria (Olli Mäenpää ja Outi Suviranta),

-virkarikosoikeuden osalta kahta professoria (Raimo Lahti ja Pekka Viljanen) sekä

- kahta valtiosääntö-oikeuden professoria (ex-professori Mikael Hidén ja Veli-Pekka Viljanen)

5. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) luonnehti tiedotustilaisuudessa valiokunnan tiistaina saamaa tuhatsivuista esitutkintamateriaalia - kuten jo blogissani 368/8.1.2011 ennustin - "erittäin hyväksi ja kattavaksi aineistoksi, jossa kaikki olennainen on selvitetty". Hän oli tyytyväinen myös valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen kuulemistilaisuuteen.

6. Mutta jos kerran asia oli jo erinomaisesti suoritetussa esitutkinnassa ja Matti Nissisen raportissa erittäin hyvin ja kattavasti selvitetty, niin miksi ihmeessä asiassa pitää vielä kuulla peräti kuutta asiantuntijaa? Kahta asiantuntijaahan kuultiin jo viime syksynä, kun perustuslakivaliokunta edellisen kerran käsitteli samaa asiaa.

7. Lisäksi valtakunnan ylin oikeusviranomainen eli oikeuskansleri Jaakko Jonka on käsitellyt kaikki edellä mainittuja kysymyksiä perusteellisesti raportissaan, jonka hän toimitti viime syksynä perustuslakivaliokunnalle. Jonkka katsoi kirjeessään yksiselitteisesti, että Vanhanen oli ollut jäävi.

8. Luulisi, että valiokunta alkaa olla kohta vaarassa hukkua selvitysten ja asiantuntijoiden lausuntojen paljouteen, jolloin punainen lanka uhkaa kadota ja päätös eduskunnan suuressa salissa tehdään lopulta täysin poliittisin perusteiden ja voimasuhteiden mukaisesti.

9. Syyn asian "lisäpuliveivaamiseen" perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok) kaatoi tänään kylmästi syyttäjä Matti Nissisen niskaan. Sasin mukaan nimittäin juuri Nissinen oli esittänyt, että valiokunnan olisi syytä hankkia oikeudellisia lisäselvityksiä erityisesti esteellisyydestä, virkarikossäännösten soveltamisesta ja ministerin syytekynnyksestä. "Kyllähän me olisimme jo olleet valmiita antamaan lausuntomme, mutta kun tämä Nissinen oli lisäselvitysten kannalla", antoi Sasi (ehkä) tällä tavalla muotoillessaan ymmärtää.

10. Valtakunnansyyttäjä Nissinen oli Sasin mukaan kertonut valiokunnalle kysyttäessä oman näkemyksensä siitä, pitäisikö asia viedä valtakunnanoikeuden ratkaistavaksi. Nissinen ei kuitenkaan halunnut kertoa kantaansa julkisuuteen, ja myös perustuslakivaliokunta päätti salata asian ennen lopullista päätöstään.

11. Puheenjohtaja Kimmo Sasi perusteli salaamista sillä, että valtakunnansyyttäjän tiedossa oleva kanta saattaisi ohjata tulevia asiantuntijalausuntoja; luottamus asiantuntijoiden puolueettomuuteen tuntuu siis olevan jotenkin kateissa. Valiokunnan varapuheenjohtaja Jacob Söderman puolestaan korosti useaan kertaan, ettei Nissisen kanta ollut yksiselkoinen, vaan sisälsi monta "muttaa".

12. Hämmästyttävää kyllä, Matti Nissinen antoi Helsingin Sanomille vm. suhteessa aivan toisenlaisen lausunnon. Lehden (hs.fi) mukaan Nissinen kertoi kokoukseen mennessään, että tutkintaa on tuhat sivua. Hän sanoi antavansa selvän kyllä- tai ei-vastauksen käsityksestään syytteen nostamisesta. Sen hän myös oli tehnyt vastatessaan valiokunnan jäsenten kysymyksiin. Oman osuutensa kommentoinnin hän jätti poliitikoille eikä sanonut mitään tarkkaa tutkimuksistaan julkisuuteen. Nissinen piti tapausta monimutkaisena.

13. Kuulemisensa jälkeen Nissinen ei halunnut kertoa keskustelun yksityiskohdista. Hän kertoi vastanneensa kahden tunnin aikana lukuisiin perustuslakivaliokunnan jäsenten kysymyksiin.

”Olisi älyllistä epärehellisyyttä väittää tapausta yksinkertaiseksi”, Nissinen sanoi ennen kokoukseen menoaan. Mielipide ei ollut muuttunut kokouksen aikana.

14. Syyttäjä oli siis, ainakin omasta mielestään, kertonut valiokunnan jäsenille, pitäisikö hänen mielestään Vanhasta vastaan nostaa syyte valtakunnanoikeudessa. ”Piti sitä paljon pohtia”, Nissinen sanoi omasta päätöksestään. Hämmästyttävää on, että esimerkiksi Jacob Södermanille oli jäänyt Nissisen käynnistä ja puheista aivan toisenlainen vaikutelma!

15. Joutuukin kysymään, että ovatko valiokunnan jäsenet todella riittävän "kypsiä" harkitsemaan ja päättämään itse asiasta, jos ja kun he eivät näy saavan tolkkua edes siitä, mitä kukin asiantuntija tai virkamies on heille asiasta salaisessa kokouksessa kertonut.

16. Valiokunta kuulee siis ensi viikolla asiantuntijoita ja sitä seuraavalla viikolla Matti Vanhasta. Aikaisintaan viikon kuluttua tästä valiokunta aloittaa asiasta keskustelun; huom! siis vasta tuolloin asiasta "aletaan keskustella", vaikka asiaa on puitu perustuslakivaliokunnassa jo viime syksynä ja nyt tänään siis uudelleen.

17. Mitä sitten tähän asti on oikein tehty, jollei ole edes keskusteltu? Onko vain murjotettu? No, tuo "keskustelun aloittaminen" on tietenkin termi, jolla on oma merkityksensä ja poliitikot käyttävät, mutta jota ihmiset eivät ymmärrä. Ilmankos kansa onkin niin kovasti vieraantunut politiikan teosta ja poliitikoista.

18. Kimmo Sasi tänään: Jos keskustelu etenee nopeasti - sitä lienee turha toivoa tähänastisen veivaamisen perusteella arvioituna - eduskunnan suuri sali pääsee päättämään syytteen nostamisesta tai nostamatta jättämisesti helmikuun puolivälissä. Mikäli syyte valtakunnanoikeuteen nostetaan, syyttäjänä toimii valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen.

19. Hirmuinen prosessi tästä sinänsä jokseenkin vähäisestä asiasta on jo nyt tullut! Tästä nyt nähdään, miten eriarvoisessa asemassa poliitikot ovat tavallisiin pulliaisiin verrattuna, kun on kyse oikeusturvasta. Ministerille on luotu ministerivastuuasioissa vedenpitävä järjestelmä, jonka on määrä suojata heitä virkarikossyytteiltä kaikin mahdollisin tavoin; puhuminen syytesuojasta ministereiden kohdalla on perusteltua, ei vain Berlusconin Italiassa, vaan myös Suomessa ministereiden kohdalla. Syytteen nostamisen edellytykset ja syytekynnys on nostettu aivan "pilviin", kun sen tavallinen ihminen saa syytteen kunhan vain on todennäköisiä syitä epäillä häntä rikoksesta. Ministerivastuuasiassa kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin yksityiskohdat syynätään kissojen ja koirien kanssa läpikotaisin jo ennen kuin päätetään, onko esitutkinta syyte aloittaa. Tähän vaaditaan valtakunnan ylimmän oikeusviranomaisen eli oikeuskanslerin päätös. Tätä kantaansa oikeuskansleri panttaa mielettömän pitkään, Vanhasen tapauksessa peräti vuoden verran. Sitten asia kiikutetaan perustuslakivaliokunnalle, joka kuuluu asiantuntijoita ja ylintä syyttäjää sekä epäiltyä itseään pari kolme kertaa, minkä lisäksi epäilty toimittelee valiokunnalle vielä kirjelmiään. Ja vasta sen jälkeen päätetään, käynnistetäänkö esitutkinta! Esitutkinnassa kuullaan myös kaikki mahdolliset tahot jälleen uudelleen, epäilty istuu kuulusteluissa huippuadvokaattiensa suojelema. Esitutkintapöytäkirjaa kertyy yli tuhat (1 000) sivua - siis jutussa, josta voisi seurata käytännössä korkeintaan pikkusakko! Sitten pöytäkirja, oikeastaan pitäisi sanoa pöytäkirjasto, kiikutetaan perustuslakivaliokunnalle, joka ei saa tolkkua eikä selvää, mitä kuultuna ollut valtakunnan ylin syyttäjä sanoo asiasta, vaan päättää aloittaa kokonaan alusta uuden asiantuntijakuulemisen. Tämän jälkeen kuullaan taas epäiltyä itseään, minkä jälkeen epäilty lähetellee vielä kirjelmiä "perään", kuten aiemmallakin kuulemiskerralla. Ja kaiken tämän jälkeen vasta perustuslakivaliokunta saa aloittavansa "keskustelun asiasta." Kunhan tämä keskustelu on saatu päätökseen, valiokunta ryhtyy tekemään päätöstä syytteen mahdollisesta nostamisesta; kuullaankohan tässä vaiheessa taas asiantuntijoita? Vasta kaiken tämän jälkeen asia on valmis päätettäväksi eduskunnan täysistunnossa.

20. Onko tässä järjestelmässä mitään järkeä? Ei ole, se on aivan pähkähullu systeemi. Olen jo aiemmin kertonut, miten järjestelmää tulisi muuttaa (blogi 330/8.10.20110).

21. On selvää, että Vanhas-prosessi on poliitikoille kuuma peruna varsinkin näin vaalien alla. Nähtäväksi jää, mitä "hauskaa" tästä vielä seuraa.

22. Aiemmin kirjoitin (blogi 368/8.1.2011), että Vanhasen asia on selvä ja ennustelin, ettei asiaa tultaisi viemään valtakunnanoikeuteen. Tämänpäiväisen näytelmän (lue: farssin) jälkeen en olisi enää yhtä varma asiasta. Varsinkin Matti Nissisen puheista voisi päätellä, että hän oli valiokunnassa syytemääräyksen antamista puoltavalla kannalla, mutta esitti varovaisena virkamiehenä vielä uutta asiantuntijakierrosta. Keskustalle Vanhas-prosessi on tietysti myrkkyä vaalien alla. Kepulaiset tekevät kaikkensa, jotta Vanhanen ei joutui valtakunnanoikeuteen. Voisivatko keskustalaiset jarruttaa asian käsittelyä niin, ettei eduskunta ehtisi ratkaista asiaa tämän istuntokauden aikana, jolloin asia raukeaisi?

23. Matti Nissinen siis sanoi tänään, että Vanhasen tapaus on monimutkainen ja että olisi älyllistä epärehellisyyttä väittää muuta. Jos näin on, mitä ei ole syytä epäillä, niin eduskunnalla ei ole juridisesti ajatellen muuta mahdollisuutta kuin antaa syytemääräys ja saattaa asia valtakunnanoikeuden ratkaistavaksi. Näin tehtäisiin, jos olisimme oikeusvaltiossa eikä asiaa ratkaistaisi poliitikkojen päätöksellä.

24. Tuomioistuin on olemassa nimenomaan epäselvien asioiden selvittämistä varten. Jos näyttö tai asianosaisten, todistajien taikka asiantuntijoiden puheet ja käsitykset ovat ristiriitaisia, ne on syytä antaa puolueettoman tuomioistuimen ratkaistaviksi. Avoimien ja ristiriitaisten kysymysten selvittäminen kuuluu tuomioistuimelle.

25. Vanhasen tapauksessa joudutaan punnitsemaan keskenään rikoksen selvittämisintressiä ja toisaalta epäillyn oikeusturvaintressiä. Minusta koko oikeusjärjestyksen uskottavuus ja varsinkin oikeudenkäytön tasapuolisuutta kohtaan tunnettu luottamus antavat erityisen aiheen painottaa tässä asiassa nimenomaan asian selvittämisintressiä ja siis syytteen nostamista, koska nyt rikoksesta epäiltynä on vaikutusvallaltaan ykkösluokkaan, oikeastaan mestariluokkaan, kuuluva poliittisen ja yhteiskunnallisen vallan käyttäjä. Lisäksi on syytä todeta, että julkisesti tapahtuva perusteellinen oikeudenkäynti antaa myös rikoksesta aiheettomasti epäillylle mahdollisuuden puhdistautua häneen kohdistuvista epäluuloista.

26. Edellä sanottu on oikeusvaltion ideaalimalli. Kuten käytäntö on kuitenkin osoittanut, siitä ei pidetä kiinni. Todennäköiset rikosepäilyt pyritään lakaisemaan ilman julkista oikeudenkäyntiä maton alle sitä pontevammin, mitä korkeammassa yhteiskunnallisessa asemassa olevan vallankäyttäjän epäillystä rikoksesta on kysymys.

PS.

27. Juuri kuin sain blogikirjoitukseni valmiiksi, kuulin TV1:n uutisista kello 18, että valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen oli perustuslakivaliokunnassa kertonut kantanaan, ettei syytekynnys ylittyisi ja ettei asiaa sen vuoksi olisi perusteltua viedä valtakunnanoikeuteen. No, hyvä sentään, että tämä kanta saatiin nyt heti julki - vaikka valiokunnan päätöksellä asia olikin määrätty huippusalaiseksi. Ilmeisesti Jacob Söderman ja kumppanit eivät olleet saaneet tolkkua Nissisen puheista tai halusivat sitten puhua hieman niin sanottua muunnettua totuutta.

28. Nissisen kanta on minusta ristiriitainen. Jos nimittäin asia on monimutkainen ja epäselvä, kuten Nissinen kertoi ennen valiokuntaan kuultavaksi menoaan, niin silloinhan asia olisi nimenomaan vietävä oikeuteen, kuten olen edellä kappaleessa 25 perustellut.

373. KKO 2011:5; Blomqvistit vs. Nordea; "Tanssi susien kanssa" on päättynyt

Åke Blomqvist: Meni päin helvettiä...meitä huijattiin, luvattiin korkoa, mutta meni pääomakin...

1. Korkein oikeus on hylännyt tänään antamallaan tuomiolla Åke ja Leena Blomqvistin Nordeaa vastaan ajaman kanteen. Ratkaisusta on laadittu ennakkopäätöstä tarkoittava seloste (KKO 2011:5). Blomqvistit olivat vaatineet Nordealta vahingonkorvausta Selekta-säästöhenkivakuutukseen sijoittamastaan ja osakerahastojen arvonkehityksen vuoksi menettämästään sijoituksen pääomasta, joka kohosi lähes miljoonaan euroon. Blomqvisteja harmittanee myös se, että heidät velvoitettiin korvamaan Nordean 130 000 euroon kohonneet oikeudenkäyntikulut korkoineen.

2. Hovioikeus oli aiemmin 2009 ratkaissut asian samalla tavalla. Sen sijaan Helsingin käräjäoikeus velvoitti vuonna 2008 Nordean korvaamaan Blomqvistille syntyneet sijoitustappiot korkoineen, koska Nordea Henkivakuutus oli laiminlyönyt antaa B:n puolisoille vakuutussopimuslain 5 §:ssä edellytetyt tiedot ja yhtiö oli lain 9 §:n nojalla vastuussa aiheutuneesta vahingoista, jonka määrä vastasi sijoituksen pääoman alenemisen määrää.

3. Voisi sanoa, että Blomqvistit tanssivat jutussa, sanotaan nyt kuitenkin vain, ikään kuin "tähtien" eli suurpankin ja valtakunnan ylimmän tuomioistuimen kanssa. Fokstrotti ei kuitenkaan tällä kerralla mennyt oikein nappiin.

4. KKO totesi, että Selekta-sijoitusta oli markkinoitu säästöhenkivakuutuksen nimellä, joka ei herättänyt mielikuvaa pääoman menettämisen vaarasta. Vakuutuksenantajana Nordealla oli tämän vuoksi korostunut velvollisuus antaa sijoitusriskiä koskeneet tiedot selvästi ja havainnollisesti. Tähän velvollisuuteen oli kuulunut myös epäedullisen markkinakehityksen vaikutusten selostaminen.

5. KKO katsoi, etteivät pelkät Nordean sijoittajille toimittamat kirjalliset tiedot eli kirjallinen esite tarjouslaskelmineen tässä tapauksessa riittäneet täyttämään vakuutussopimuslain mukaista tiedonantovelvollisuutta. Kun pääoman menettämisen riskistä oli kuitenkin lisäksi kerrottu sijoittajille henkilökohtaisesti ennen sijoituksista päättämistä siten, että oli todettu sijoitukseen liittyvän riskin olevan samanlainen kuin suorassa osakesijoituksessa, KKO katsoi Nordean täyttäneen tiedonantovelvollisuuteensa suhteessa asiakkainaan olleisiin kokeneisiin sijoittajiin.

6. Korkein oikeus on julkaissut tuomiostaan seuraavan tiedotteen.

Korkeimman oikeuden tuomiosta laatima ja ennakkopäätöksenä julkaisema ratkaisuseloste tässä.

7. Miltä tuomio lopputulos vaikuttaa, menikö kaikki ok ja voidaanko tuomiota pitää oikeaan osuneena ja eli hyväksyttävänä? Olemme siis jälleen saman kysymyksen ääressä kuin nännijutun tuomiossakin (KKO 2011:1). Viittaan tältä osin yleisesti aiempaan blogikirjoituksiini 371-373 siitä, miten ja millä kriteereillä minusta olisi syytä sanottua kysymystä syytä lähestyä. Olisi syytä tarkastella, a) onko oikeudenkäyntimenettely jokaisessa instanssissa ollut tasapuolinen ja muutenkin asianmukainen, ja b) täyttävätkö tuomion perustelut laadukkaille ja nimenomaan maan ylimmän tuomioistuimen tuomion perusteluille asetettavat laatuvaatimukset seikkaperäisyyden, avoimuuden ja ymmärrettävyyden suhteen.

8. Hyppään suoraan tuomion perusteluihin. KKO:n ratkaisuselosteen mukaan menettelyssä ei näyttäisi olleen ongelmia; en ollut itse seuraamassa tämän jutun suullista käsittelyä KKO:ssa. Mutta yhteen asiaan haluaisin kuitenkin kiinnittää menettelyn osalta huomiota. Minusta näyttää nimittäin siltä, että todistelun välittömyys, josta todistusharkinnan lopputulos osaksi riippuu, ei ole tässäkään jutussa (saman havainnon tein edellä selostetussa nännijutussa) toteutunut. Katso tästä kirjoitukseni lopussa kohdassa PS 1 olevaa esitystäni.

9. Ratkaisuselosteen otsikossa, jossa on esitelty lyhyesti tapauksen sisältö ja kysymyksenasettelu - tässäkään ennakkopäätöksessä ei siis ole annettu mitään eksaktiin muotoon kirjoitettua oikeus- tai ratkaisuohjetta - mainitaan ne hakusanat, jotka korkeimman oikeuden mielestä ovat olleet tapauksen avainasiat: a) vakuutussopimus, b) vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuus ja c) sijoitussidonnainen säästöhenkivakuutus.

10. Mutta kun lukee koko ratkaisuna perusteluineen päivineen, huomaa heti, että tapauksessa on mainittujen siviili- tai kauppaoikeudellisten asioiden ohella kysymys myös prosessioikeudellisista kysymyksistä eli d) todistusharkinnasta, e) todistustaakan jaosta ja siihen liittyen f) näytön riittävyydestä eli näyttökynnyksestä. Juttuhan on ratkennut aina korkeinta oikeutta myöten viime kädessä näytön arvioinnin eli kirjallisten todisteiden ja henkilötodisteiden näyttöarvon ja todistustaakan jaon perusteella. Toki jutussa on ollut kysymys myös vakuutussopimuslain säännösten tulkinnasta. Mainitut todistusoikeudelliset käsitteet olisi ollut syytä mainita hakusanoina selosteen otsikon yhteydessä.

11. Tapauksessa oli aineellisen oikeuden kannalta kysymys vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuudesta, mistä säädetään vakuutussopimuslaissa (VakSopL 5.1 §). Kummalla osapuolella on todistustaakka tiedonantovelvollisuuden asianmukaisesta täyttämisestä (tai täyttämättä jäämisestä)? Hyvin perustellussa näytön arviointia koskevassa tuomiossa olisi tullut ottaa myös tähän kysymykseen nimenomaisesti kantaa. Mutta KKO:n tuomion perusteluissa ei mainita asiasta mitään. Kysymys on tosin melko selvä, sillä todistusvelvollisuus eli todistustaakka mainitusta seikasta on vakuutuksenantajalla, tästä ei liene epäselvyyttä. Tämä olisi ollut silti paikallaan selvyyden vuoksi perusteluissa mainita. Nordean olisi siis ollut näytettävä, että se on täyttänyt mainitun velvollisuutensa laissa edellytetyllä tavalla.

12. Todistustaakkaan liittyy kiinteästi kysymys siitä, miten vahvaa näyttöä vakuutuksenantajan on tulee tiedonantovelvollisuuden täyttämisestä yleensä esittää. Tämä näytön riittävyyttä eli näyttökynnystä koskeva kysymys on käytännössä, niin myös tässä tapauksessa, yhtä tärkeä kysymys kuin todistustaakan jako. Tätä olisi tullut minusta tuomion perusteluissa ehdottomasti selvittää ja selostaa. Mutta näin ei ole tehty, sillä perusteluissa ei puhuta mitään näyttökynnyksestä, vaan todetaan lakonisesti vain (kappaleet 17-19), että tietty asia oli "selvitetty" tai katsottu tulleen selvitetyksi, mutta ei kerrota, millä a) millä todennäköisyyden asteella asia oli selvitetty ja b) oliko mainittu selvitys riittävä ja ylittyikö asetettu näyttökynnys.

13. Laki on mainitussa suhteessa epämääräinen, sillä laissa sanotaan vain pyöreästi (OK 17:2.1), että "oikeuden tulee, harkittuaan huolellisesti esiintulleita seikkoja, päättää, mitä asiassa on pidettävä totena." Säännös tarkoittaa, että vallalla on niin sanottu vapaan todistusharkinnan periaate, mikä ei kuitenkaan oikeuta tuomioistuinta päättämästä näyttökysymyksistä mielivaltaisesti. Oikeuden tulee "huolellisesti harkita asiaa"; tähän kuuluu myös todistusharkintaa koskevan päättelyn uloskirjoittaminen perusteluissa.

14. Kun näyttökynnys eli näytön riittävyys on jätetty kirjoitetussa laissa avoimeksi, tulisi tuomioistuinten ja nimenomaan korkeimman oikeuden ratkaisuillaan ja perusteluillaan kehittää aukollista oikeutta ja epäselvissä tapauksissa ilmoittaa, mille korkeudelle se on näyttökynnyksen asettanut ja miten se on eri suuntaan puhuvia todisteita todistusharkinnassaan arvioinut. Kysymys on todistelun jäsentämisestä, jota opetetaan nykyisin oikeustieteen opiskelijoille. Valitettavasti tuomioistuimet eivät meillä vieläkään suoriudu asianmukaisella tavalla todistelun jäsentämisestä tai eivät halua tuoda sitä perusteluissaan yksityiskohtaisesti julki, vaan puhuvat ja kirjoittavat yhä edelleen vain epämääräisesti sanoilla "on selvitty", "on näytetty" tai "katsoo selvitetyksi." Tällaisia ratkaisuja lukiessa hiipii usein mieleen epäily, että näytön arviointi taitaakin perustua lähinnä vain tuomarin intuitioon, jonka oikeellisuutta ei ole mahdollista kontrolloida.

15. Ratkaisussa KKO 201i:5 on tosin perusteltu näyttöä, mutta minusta perusteluista puuttuu asianmukainen todistusoikeudellinen kysymyksenasettelu ja todistelun jäsentäminen. Todistustaakan jaosta tai näyttökynnyksen asettamisesta ei perusteluissa mainita nähdäkseni sanaakaan. Tämä on puute. Vai olisiko tuomiossa sovellettu niin sanottua näyttöenemmyysperiaatetta, jolloin todistustaakkaa ja sen jakoa ei lähtökohtaisesti tarvitse ottaa huomioon? Kun ratkaisun lopputulos on riippunut suurelta osin juuri näytön arvioinnista, olisi KKO:n tullut perusteluissaan kertoa, miten se on näyttöä edellä mainituissa suhteissa jäsentänyt.

16. Selvyyden vuoksi on syytä todeta, että nykyisin todistusoikeudessa vallitsevan käsityskannan mukaan näyttökynnys ei ole jäykkä eli kaikissa tai erityyppisissä riita-asioissa sama, vaan katsotaan, että näyttökynnyksen tulee joustaa asian laadun mukaan: toisinaan näytön todistusarvolta vaaditaan enemmän, toisinaan taas vähemmän. Jos ja kun näin on asian laita, tuomioistuimen olisi todella tärkeää ilmoittaa tuomion perusteluissa, miten näyttökynnys on asianomaisessa jutussa joustanut ja mille korkeudelle se on asetettu. Toisin sanoen, miten vahvaa näyttöä jutussa on tietyn oikeustosiseikan toteen näyttämiseksi ja todistustaakan täyttämiseksi edellytetty, eli sijaitseeko niin sanottu todistuspiste todennäköisyysasteikkoa kuvaavalla janalla kohdassa "varma", "ilmeinen", "varsin todennäköinen", "todennäköinen" vai "luultava."

17. KKO:n perusteluissa ei kerrota selvästi myöskään sitä, miten vahvaksi oikeus on arvioinut Nordean tiedonantovelvollisuuden täyttämisestä esittämän päänäytön ja onko vastanäytöllä kyetty horjuttamaan päänäyttöä ja missä määrin. Todistusharkintaa koskevaa oikeudellista päättelyä ei ole perusteluissa tarkemmin selostettu.

18. Henkilötodisteiden eli Blomqvistin puolisoiden (ÅK ja LB) ja pankinjohtajan (K) kertomusten uskottavuuden ja painoarvon arviointi on perusteluissa melko niukkaa. Perustelujen kappaleissa 13-17 on kerrottu yksityiskohtaisemmin lähinnä vain K:n esiin tuomista seikoista. KKO on pitänyt K:n todistajankertomusta uskottavampana kuin B:n puolisoiden kertomuksia ja katsonut K:n kertomuksen perusteella selvitetyksi, mitä pankissa käydyissä neuvotteluissa ja keskusteluissa oli puhuttu ja mitkä asiat siellä oli otettu esille.

19. Kertomuksia arvioitaessa on otettu lähtökohdaksi se, että kun keskusteluja pankissa käytiin vuonna 1999 ja juttu tuli käräjäoikeudessa esille 2008 ja oli KKO:n istunnossa 2010, "ei näin pitkän ajan kuluttua ole enää saatavissa varmuutta siitä, mitä ilmaisuja K on käyttänyt kertoessaan riskistä B:n puolisoille tai millä tavalla LB on esittänyt huolensa sijoituksen arvon säilymisestä" (kappale 13). Tätä ennen KKO:n perusteluissa on kuitenkin selostettu melko yksityiskohtaisesti sitä, mitä nimenomaan K oli kertonut ja mitä juuri hänen kertomuksellaan oli selvitetty. Miksi "pitkän ajan" on katsottu heikentäneen lähinnä vain B:n puolisoiden kertomusten uskottavuutta, muttei K:n? K:n iästä ei ole selvitystä, mutta kaikki tv-uutisia ovat nähneet, minkä ikäinen Åke B. ja hänen puolisonsa suunnilleen ovat. Tässäkö syy pitkän ajan perusteeseen?

19. KKO:n kanta, jonka mukaan K:n kertomusta on pidettävä B:n puolisoiden kertomuksia uskottavampana, näyttää perustuvan lähinnä vain yhteen seikkaan tai oikeastaan kokemussäännön luonteiseen sanontaan. Se esiintyy hovioikeuden tuomiossa ja KKO on hyväksynyt sen toteamuksella: "hovioikeuden tavoin Korkein oikeus arvioi, ettei ole perustetta epäillä pankinjohtaja K:n kertomuksen luotettavuutta, vaikka B:n puolisot ovat kertoneet häneltä saamistaan tiedoista toisin" (kappale 13). Mihin hovioikeus sitten on perustanut käsityksensä K:n kertomuksen luotettavuudesta? Yllättäen vain yhteen seikkaan siihen, eli siihen, että K on "kokenut pankinjohtaja", jolloin olisi "epäuskottavaa", että K olisi antanut B:n puolisoille vääriä ja harhaanjohtavia tietoja. - Minusta tämä on jokseenkin suppeaa uskottavuusarviointia.

20. Olisi pitänyt ottaa huomioon muun muassa se seikka, että K on kyseisten sijoitusten markkinoinnista ja sopimuksista päättäneenä pankin johtajana asioinut kyseisissä merkeissä luultavasti useiden satojen tai jopa tuhansien pankin asiakkaiden kanssa markkinoiden samaa vakuutusta tai vastaavanlaisia sijoituksia. Mistä ihmeestä K siis saattoi olla kymmenisen vuotta myöhemmin varma siitä, että neuvottelujen kulku oli edennyt juuri siten, kun hän oli nyt ne muistanut ja tavalla, jota KKO on pitänyt enemmittä perusteluitta selvitettynä (kappale 13)? Miksi ajan kulumista ja sen vaikutusta ei ole otettu tässä kohdin huomioon? Mistä K saattoi muistaa, kun hänellä oli siis ollut lukuisia muitakin asiakkaita, että oli maininnut sijoituksen riskistä kertomallaan tavalla juuri B:n puolisoille?

21. Lisäksi on syytä huomata, että pankki ja K ovat pitäneet B:n puolisoita "kokeneina sijoittajina;" tämän näkemys, jonka B:t ovat kiistäneet selittäen olevansa vain tanssijoita ja sijoittajina ainoastaan harrastelijoita, KKO on hyväksynyt. Jos näin on todella ollut asian laita, niin miksi K sitten olisi katsonut ylipäätään aiheelliseksi mennä kertomaan B:n puolisoille vakuutuksen riskistä, jos ja kun olettamus oli, että nämä "kokeneina sijoittajina" tiesivät riskit muutenkin? Näihin kysymyksiin, jotka ovat minusta oleellisia K:n kertomuksen uskottavuutta arvioitaessa, KKO ei ole antanut minkäänlaista vastausta eikä edes maininnut niitä perusteluissaan.

22. Åke ja Leena B:n kertomusten ja selitysten todenperäisyyttä harkittaessa on toki otettava huomioon, että he ovat jutun asianosaisia ja vaatimuksen esittäjiä. Tämän takia Blomqvisteja ei ole kuultu oikeudenkäynnissä valan nojalla (ei ilmeisesti myöskään asianosaisen totuusvakuutuksen nojalla), mutta tämä ei kuitenkaan välttämättä tee heidän kertomuksistaan epäuskottavia. Lisäksi olisi syytä muistaa - olisin toivonut, että myös KKO olisi tämän noteerannut - että B:n puolisoiden asia on koskettanut sangen läheisesti myös todistajan valan nojalla kuultua pankinjohtaja K:ta. Hän ei ole ollut jutussa esteellinen todistajaksi, mutta hänen kertomuksena painoarvoa ja uskottavuutta arvioitaessa olisi otettava huomioon hänen asemansa pankin palveluksessa sekä se, että juuri hän oli markkinoinut ja kaupitellut kyseistä sijoitusta Leenalle ja Åkelle. Vaikka jutussa annettu tuomio ei ole vaikuttanut K:n asemaan välittömästi siten kuin OK 17 luvun 18 §:n 1 momentissa tarkoitetaan, tavalla, on jutun lopputuloksella varmaankin ollut tietty tosiasiallinen vaikutus myös K:n asemaan. Sen vuoksi K:n suhde a) vastaajaan ja b) itse asiaan olisi tullut ottaa hänen kertomuksensa arvioinnissa huomioon selkeämmin kuin mitä KKO:n perusteluissa on tehty.

23. Jos henkilötodisteiden uskottavuutta ja painoarvoa punnitaan kaikki edellä mainitut todisteet ja kokemussäännöt huomioon ottaen, voitaisiin minusta päätyä siihen, että tässä vaiheessa todistelutilanne on fifty-fifty, eli puntit olisivat aika tasan. En halua väittää, että tämä olisi ainoa ehdottomasti oikea johtopäätös henkilötodisteista, mutta tuskinpa sitä voidaan pitää myöskään täysin metsään menneenä arviona. Kyseessä on jälleen tapaus, josta ei voida sanoa, että jutussa olisi olemassa ainoastaan yksi ainoa ehdottomasti oikea johtopäätös.

24. Jos näin on, niin silloin minusta näytön arviointi ratkeaa kirjallisten todisteiden perusteella. Tältä osin viitaan siihen, mitä korkein on todennut kirjallisten todisteiden näyttöarvosta: Tässä tapauksessa pelkät Nordean sijoittajille toimittamat kirjalliset tiedot eivät riittäneet täyttämään vakuutussopimuslain mukaista tiedonantovelvollisuutta. Näin ollen ja kun edellä olen päätynyt siihen, ettei henkilötodistelusta ole tullut esiin riittävän luotettavaa näyttöä siitä, että pääoman menettämisen riskistä olisi kerrottu Blomqvisteille henkilökohtaisesti ennen sijoituksista päättämistä niin, että heille olisi selvitetty sijoitukseen liittyvän riskin olevan samanlainen kuin suorassa osakesijoituksessa, ei Nordean voida katsoa täyttäneen lain mukaista tiedonantovelvollisuuttaan. Sille seikalle, että Blomqvistit, jotka ovat jo aiemmin harrastaneet sijoitustoimintaa, ei minusta voida antaa näytön arvioinnissa kovinkaan suurta painoarvoa, koska nyt on ollut kysymys sellaisesta sijoituksesta, jollaista tanssiopettajan ammatissa toimivien Blomqvistien ei ole aiemmin edes väitetty tehneen.

25. Tämä olisi minusta oikea ja myös kohtuullinen näytönarviointi jutussa. Minusta ei riitä, että Nordea on selviytynyt sillä tiedonantovelvollisuudesta olevasta näyttökynnyksestään vain "nipin napin" eli rimaa hipoen - lieneekö 51 %:n tai esimerkiksi 60 %:n todennäköisyys ollut KKO:n mielestä riittävä näyttö; tätä emme tiedä - vaan suurpankilta voidaan kyllä perustellusti edellyttää vahvempaa näyttöä. Näyttökynnyksen korkeutta eli näytön painoarvoa arvioitaessa on syytä kiinnittää huomiota niin sanottuun alkuperäistodennäköisyyteen eli siihen, mikä yleisen elämänkokemuksen mukaan on todennäköistä. Vakuutussijoituksesta puhuttaessa lähtökohtana voidaan pitää sitä, että pääoma on turvassa.

26. Painavin peruste näyttökynnyksen asettamisesta todennäköisyyspistettä korkeammalle on kuitenkin se, että sijoituksia markkinoineella pankilla on ollut erityinen aihe samoin kuin Blomqvisteja suuremmat mahdollisuudet varautua näyttöön ja esittää sitä oikeudenkäynnissä. Näyttöön varautuminen on peruste, jota pidetään nykyisin riita-asioita koskevassa todistusoikeudessa kaikkein painavimpana perusteena, kun on kysymys siitä, kummalle osapuolelle on asetettava jutussa todistustaakka.

27. Pankilla olisi ollut tässä jutussa täydet mahdollisuudet laatia niin yksityiskohtaiset ja tarkat esitteet ja tarjouskirjeet, että myös tavallinen harrastelijasijoittaja olisi voinut ymmärtää, millaisesta sijoituksesta kyseisessä säästöhenkivakuutuksessa oli todellisuudessa kysymys. Jos tällaiset "paperit" olisi laadittu ja ne olisi näytetty ja esitelty Blomqvisteille kaupanhieronnan yhteydessä, olisi pankki täyttänyt tiedonantovelvollisuutensa ja asia olisi selvinnyt myös Blomqvisteille. Kymmenen vuoden kuluttua ei siten olisi ollut tarvetta ryhtyä muistelemaan oikeudessa, että mitähän niissä neuvotteluissa oikein puhuttiinkaan.

28. Tällaiseen ratkaisuun eli siis kanteen hyväksymiseen olisin itse luultavasti päätynyt myös tosielämässä jutussa esitetyn aineiston perusteella. Tärkeintä tässä tarkastelussa on kuitenkin ollut havainto, jonka mukaan tuomioistuimet eivät jäsentele todistusharkintaansa eivätkä perustele näytön arviointia koskevia ratkaisujaan riittävän tarkasti. Parantamisen varaa näyttää olevan rutkasti.

29. Tv-uutisten haastattelussa, josta yllä oleva kuva on näpätty, Leena ja Åke sanoivat, että oikeusjutun opetus on se, ettei pankkiin enää uskalla mennä, jollei ota juristia mukaansa. Kop, kop, kop, tosi taitaa olla.

-------

PS 1:

KKO toimitti jutussa suullisen istunnon 23.9.2010. Asia on kuitenkin ratkaistu KKO:ssa esittelijän esittelystä, sillä näin on voimassa olevan lain mukaan tehtävä (OK 30:21a). Kuten nännijutun blogissani sanoin, tämä on selkeästi välittömyysperiaatteen vastaista.

Nännijutussa KKO:n suullisen käsittelyn ja esitelyn välillä kului aikaa kolme kuukautta ja esittelypäivästä vielä tuomion antopäivään yksi kuukausi lisää. Tässä Blomqvistien jutussa KKO näyttää "oppineen" - ehkä kritiikistäni johtuen, kuka tietää - sillä ratkaisuselosteeseen on merkitty, että juttu olisi myös esitelty samana päivänä eli 23.9., jolloin siis suullinen istunkin pidettiin.

Epäilisin, pitääkö tämä todella paikkansa! Normaalisti nimittäin suullista käsittelyä seuraava esittely pidetään todellakin, kuten nännijutussakin, parin kolmen kuukauden kuluttua suullisesta käsittelystä. Kenties KKO on halunnut mainitulla esittelypäiväyksellään "todistaa", että välittömyysperiaate on toteutunut, vaikka varsinainen esittely on pidetty todellisuudessa vasta joskus myöhemmin.

Mutta tärkeintä on, että tuomio on annettu ulos vasta eilen eli reilut 3,5 kuukautta suullisen käsittelyn ja "esittelypäivän" jälkeen.

Kun jutun ratkaisu on riippunut ratkaisevasti KKO:n istunnossa kuultujen B:n puolisoiden ja todistaja K:n kertomuksista ja niiden luotettavuudesta tehtyjen havaintojen perusteella, on tämä aika kyllä aivan liian pitkä välittömyyden toteutumista ajatellen. Esimerkiksi HO:n tulee antaa vastaavanalaisessa tapauksessa tuomionsa ulos 30 päivän kuluessa suullisen käsittelyn päättymisestä.

Lisäksi asia on niin, että esittelypäivän jälkeen, vaikka se olisikin ollut tässä tapauksessa mainittu 23.9., jutun asiakirjat kiertävät, usein jopa moneen kertaan, kaikilla viidellä jäsenellä (ja esittelijällä aina välillä) ja tällä niin sanotulla "kierrolla" esittelyssä päätetty lopputulos, joka itse asiassa on luonteeltaan vain "alustava", voi muuttua paljon, joskus jopa päälaelleen siitä, mihin ratkaisuun esittelyssä oli päädytty. Minulla on entisenä KKO:n esittelijä kokemusta edellä kerrotusta menettelystä ja luulen, että nykyinen "meno" KKO:ssa on po. suhteessa samanlaista.

Siis: todistelun välittömyys, joka on asianmukaisen todistusharkinnan a ja o, ei ole Blomqvistien jutussa KKO:ssa toteutunut.

PS 2:

Ks. www.suomenlaki.com/uutiset/article567726, jossa lainsäädäntöneuvos Ilkka Harju on kommentoinut tapausta Blomqvistit vs. Nordea (KKO 2011:5). Harjukin on tullut samaan johtopäätökseen kuin minä todetessaan, että KKO:n ratkaisussa on ollut kyse "pitkälti näytöstä, todistelusta ja niiden uskottavuudesta."

Harju ei kuitenkaan analysoi näyttöä tarkemmin, mutta toteaa, että todistusharkintaa, todistustaakan jakoa ja näytön riittävyyttä on käsitelty KKO:n perustelussa "sangen vähän." - Tältäkin osin samanlainen havainto kuin minullakin kommentissani.

Minusta KO:n perusteluissa mainittuja oleellisia todistusoikeuden kysymyksiä ei käsitellä itse asiassa juuri lainkaan. Perustelut ovat todistusharkinnan osalta alkeelliset. Pahin virhe todistusharkinnassa on siinä, ettei pankin nimeämänä todistajana kuullun johtajan kertomuksen luotettavuutta ole pyritty korkeimman oikeuden tuomion perusteluissa kontrolloimaan jutussa ilmenevillä apufaktoilla.

Harju pitää KKO:n perustelujen puutteena myös sitä, ettei KKO ole arvioinut sitä, olisiko Selekta-säästöhenkivakuutuksen ottaneilta edellytettävä sijoituskokemusta juuri sijoitussidonnaisista vakuutuksista. Tämän minäkin mainitsin ohimennen blogissani.