1. Ajattelin eilen pyhittää tämän perjantain aamupäivän sienestämiseen. Eilisen TV1:n A-Talkin jälkeen tulin kuitenkin luvanneeksi, että kommentoin ohjelmassa käytyä keskustelua. Joten ei kai tässä sitten auta muu kuin kirjoitushommiin vaan! Karvalaukut, haaparouskut ja suppilovahverot saavat luvan odottaa huomiseen.
2. Eilisessä pikakommentissani ihmettelin tv-keskusteluun osallistuneiden lainoppineiden asiantuntijoiden hieman vajavaiselta vaikuttanutta tietämystä tiettyjen perusasioiden osalta. Vastaukset eivät tyydyttäneet minua eivätkä näköjään osaa kommentaattoreitakaan. Olisiko tietynlainen hämmennys ja tietynlainen neuvottomuus johtunut suoran tv-lähetyksen paineista tai olisivatko heiltä jääneet niin sanotusti kotiläksyt ennen tv-studioon saapumista tekemättä, vaikea sanoa. Kokeneista keskustelijoista kuitenkin oli kyse, ja valtakunnansyyttäjä oli päättänyt, kuten hän itse mainitsi, saapua lähetykseen varta vasten itse. - A-talkin lähetys löytyy linkistä http://areena.yle.fi/video/1316719821392.
3. Muutama esimerkki. - Toimittaja Susanne Päivärinta kysyi valtakunnansyyttäjä Matti Nissiseltä ja professori Terttu Utriaiselta, mitä tarkoitetaan, kun laissa puhutaan vangitsemisen edellytysten osalta "todennäköisistä syistä". Kysymys oli hyvä, sillä varmasti monet ihmiset haluaisivat tietää, mistä sanotussa terminologiassa oikeastaan on kyse.
4. Selkeää vastausta kysymykseen ei kuitenkaan saatu kummaltakaan asiantuntijalta. Terttu Utriainen alkoi selittää asiaa niin, että rikosasia etenee vaiheittain siten, että ensin nostetaan syyte, jonka tueksi täytyy olla tietyt edellytykset ja sitten asiaa käsitellään... plääp, plääp... ja sitten juttu ratkaistaan tuomiolla. Ei siis vastausta esitettyyn kysymykseen.
5. Matti Nissinen näytti kiemurtelevan oman vastauksensa kanssa ja taisi sanoa joko tässä kohtaa tai hieman myöhemmin jotenkin niin, että hän "ei ollut tänne tullessaan varautunut vastaamaan kysymyksiin toimittajan edellyttämällä tarkkuudella". Niinpä niin, kotiläksyt olisivat siis tämän mukaan jääneet todellakin tekemättä! Mutta jokaisen syyttäjän, myös jokaisen "entisen syyttäjän,"pitäisi toki tuollainen perusasia tietää jo vanhasta muistista ja kyetä vastaamaan sitä koskevaan kysymykseen vaikka niin sanotusti "unissaan". Onhan mainittu käsite myös, ei vain vangitsemispäätöksen, vaan myös syyteharkinnan keskiössä, sillä lain mukaan syytteen nostaminen edellyttää, että rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi on olemassa todennäköisiä syitä (ROL 1:6).
6. Matti Nissinen mutisi aluksi jotakin "korkeamman asteen todennäköisyydestä" ja "sen tasoisesta näytöstä." Olen varma, etteivät maallikot tulleet tuollaisesta mitään sanomattomasta määritelmästä hullua hurskaammaksi. Toimittajan tivatessa edelleen tarkempaa selvitystä asiaan, Nissisellä näytti sytyttävän ja hän sanoi, että todennäköisillä syillä tarkoitetaan samaa kuin "varteenotettava epäily." Varmemmaksi vakuudeksi Nissinen vetosi oikeuskansleri Jaakko Jonkan aikoinaan eli 1980-luvulla kirjoittamaan väitöskirjaan "Syytekynnys", jonka Nissinen mainitsi käsittävän 600 sivua.
7. Nissisen vastaus meni pieleen sekä a) Jaakko Jonkan väitöskirjan pituuden että b) itse käsitemääritelmän osalta. Jokainen "Jonkkansa lukenut" eli hänen väitöskirjaansa perehtynyt toki muistaa ulkoa, että kirjassa Syytekynnys ei ole likimainkaan 600 sivua, vaan ainoastaan noin 350 sivua! Tarkistin asian nyt kirjahyllyssäni olevasta kirjasta ja voin kertoa, että Jonkan väitöskirjan kokonaispituus on 393 sivua, josta varsinainen tekstiosa on 364 sivua pitkä. Nissinen siis erehtyi sivumäärässä noin 30-40 prosentin verran. Se on suunnilleen samaa luokkaa, kuin jos 170 sentin pituista mieshenkilöä väitetään tasan 2 metriä pitkäksi naiseksi.
8. Tärkeintä kuitenkin tässä kohdin on se, että käsitettä "todennäköiset syyt" ei määritellä oikeuskirjallisuudessa tai -käytännössä Nissisen kertomalla tavalla eli siten, että sillä tarkoitettaisiin samaa kuin "varteenotettava epäily." Käsitemääritelmät toki saattavat hieman vaihdella, mutta yleisin ja samalla kaikkein yksinkertainen on määritelmä, jonka mukaan asiassa pitää olla enemmän todennäköistä, että rikosepäily osoittautuu oikeaksi kuin että se osoittautuu vääräksi. Matemaattisesti asia voidaan ilmaista yksinkertaisesti siten, että syyllisyyttä koskevan todennäköisyyden tulee olla yli 50-prosenttinen. Tätä määritelmää on käytetty iät ja ajat myös syyttäjä- ja poliisikoulutuksessa, johon Nissinen on varmaan nuorempana aktiivisesti osallistunut.
8a. Nissisen molemmat "arvaukset" eli "korkeamman asteen todennäköisyys" ja "ei varteenotettavaa epäilyä" koskevat nimenomaan tuomitsemiskynnystä, eivät syytekynnystä tai vangitsemisen edellytyksiä. Valtakunnansyyttäjä siis sotki keskenään tuomitsekynnyksen ja syytekynnyksen!
9. Toinen esimerkki koskee toimittajan kysymystä niin sanotusta järkevästä epäilystä eli tarkemmin sanottuna siitä, että syytetyn syyllisyydestä ei jää järkevää epäilyä. Hyvä kysymys tämäkin, sillä kuten toimittaja kertoi, Satakunnan käräjäoikeus oli Auerin jutussa päätynyt loppukaneettinaan arvioon, jonka mukaan Anneli A:n syyllisyydestä hänen viakseen syytteessä väitettyyn murhaan "ei jäänyt järkevää epäilyä." Sen sijaan Vaasan hovioikeus päätyi näytön arvioinnissaan aivan päinvastaiseen tulokseen lausuessaan johtopäätöksenään, että Auerin syyllisyydestä jäi järkevä epäily, jota ei ole kyetty sulkemaan pois.
10. Mieleeni ei jäänyt, mitä Matti Nissinen vastaisi tähän kysymyksen tai vastasiko mitään. Terttu Utriainen sen sijaan yritti vastata, siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta. Utriainen tiesi kyllä sanotun termin "ei järkevää epäilyä" englanninkielisen vastineen "beyond reasonable doubt", mutta tarkemmin hän ei tuota termiä määritellyt. Hän oli oikeilla jäljillä sanoessaan jotenkin siihen tapaan, että "KKO:n erään päätöksen mukaan" tilanteessa on kyse "varmasta ja vahvasta näytöstä, jolloin ei ole todennäköisiä vastasyitä." Lopuksi Utriainen paukautti, että yleisesti ottaen kyse on "harkinnasta ja päätöksenteosta!"
11. Nissinen oli siinä oikeassa, että täsmällisen vastauksen antaminen mainittuun kysymykseen vaatisi enemmän aikaa, kuin mihin tv-lähetyksessä on mahdollisuutta. Mutta kyllä tv-lähetyksen varta vasten tulleella ylimmällä syyttäjällä luulisi olevan takataskussaan edes jonkinlainen yleis- tai arkimääritelmä myös mainitulle käsitteelle siltä varalta, että sitä satutaan häneltä kysymään.
12. Tuomioistuimen kannalta asia tarkastellen sanoisin, että jos syytteen tueksi on ensin ylipäätään esitetty niin vahvaa näyttö, että syyttäjältä edellytettävä (määrällinen) selvittämistakka ylittyy, tulee tuomioistuimen tämän jälkeen tutkia syytteen tueksi esitettyjen todisteiden laatua ja sitä, onko syytteessä väitetylle teonkuvaukselle ja syytetyn syyllisyydelle olemassa järkeviä selittäviä vaihtoehtoja. Jollei näin ole, on syytetty näytetty toteen perusteella "ilman järkevää tai varteenotettavaa epäilyä." Päinvastaisessa tilanteessa oikeus joutuu vielä ratkaisemaan, voidaanko sinänsä varteenotettava (eli järkevä) vaihtoehtoinen selitys eli hypoteesi sulkea pois, sillä vaihtoehtoinen hypoteesi ei ole järkevä, jos se voidaan eliminoida. Jos vastaus tähän viimeksi mainittuun kysymykseen on myönteinen, on syyte "näytetty toteen vailla järkevää/varteenotettavaa epäilyä." Useimmiten vaihtoehtoisen hypoteesin poissulkeminen perustuu siihen, että jutussa esitetty todistusaineisto ei tue sitä. Jos sitä vastoin vaihtoehtoista hypoteesia ei voida eliminoida pois, on syyte hylättävä, koska syytetyn syyllisyydestä jää järkevä epäily, ts. rikoksesta epäillyn syyttömyyttä ei ole voitu sulkea pois.
13. Edellä esitetty saattaa vaikuttaa hieman monimutkaiselta, mutta tuolta pohjalta asiansa osaavan syyttäjän kyllä pitäisi kysyttäessä kyetä määrittelemään lyhyesti, mitä järkevällä epäilyllä tarkoitetaan. Kyse on siis tuomitsemiskynnyksestä, tämä termi ei tullut Nissisen tai Utriaisen vastauksista esille. Utriainen mainitsi, että kyse olisi siitä, että syyllisyyden tueksi esitettyä näyttöä vastaan ei ole esitetty todennäköisiä vastasyitä. Asia on kuitenkin niin, että vaihtoehtoiselta hypoteesilta ei edellytetä, että se olisi "näytetty" tai että se olisi "todennäköisempi" tai edes luultavampi kuin syytteessä väitetty päähypoteesi. Vapauttavaan tuomioon riittää, että jutun todistusaineistosta on vaihtoehtoisen hypoteesin tueksi saatavissa sellaista näyttöä, joka on konkreettista ja järkevää. Pelkkä intuitiivinen epäily vaihtoehtoisesta selityksestä ja sen järkevyydestä ei sitä vastoin riitä kaatamaan syytettä. Beyond reasonable doubt -metodia, josta käytetään pohjoismaisessa todistusoikeudessa nimitystä hypoteesimetodi, sovellettaessa ei siis verrata syytteessä esitetyn teeman todennäköisyyttä vapauttavan vaihtoehdon todennäköisyyteen, vaan kysymys on siitä, onko jutun vaihtoehtoisen hypoteesin tueksi todistusaineistosta löydettävissä tiettyä varteenotettavaa selvitystä. Jos näin on, syyttäjän syytteessä esittämä hypoteesi (teema) ei kelpaa juridiseksi selitykseksi tapahtuneesta teosta, vaan syyte tulee hylätä.
14. Vielä kolmas esimerkki, joka koskee kysymystä siitä, millä edellytyksillä korkein oikeus voi lain mukaan myöntää asianosaiselle, tässä tapauksessa siis syyttäjälle, valitusluvan haettaessa muutosta hovioikeuden tuomioon. Syyttäjä on maininnut lehtilausunnoissaan, että hän on hakenut valituslupaa kaikilla kolmella laissa mainitulla perusteella. Toimittaja kysyi nyt, mitkä ovat lain mukaan nämä perusteet. Aivan ymmärrettävä ja relevantti kysymys tämäkin.
15. Hämmästykseni oli todella suuri, kun ilmeni, että valtakunnansyyttäjä ei tiennyt tai ei ainakaan osannut välittömästi kertoa, mitä lakia tältä osin sanoo. Kuitenkin kyse on aivan prosessioikeuden perusasiasta, jonka jokaisen opiskelijan tulee tietää ja osata vastata. Olen kirjoittanut tässä kohdin muistilapulleni Nissisen selityksen: en varautunut tänne tullessani vastaamaan kysymyksiin "tällä tarkkuudella." Minusta tämä on outoa myös siihen nähden, että lain mukaan juuri valtakunnansyyttäjän johtama VKSV edustaa paikallissyyttäjiä korkeimmassa oikeudessa, kun on kyse syyttäjien tekemistä valituskirjelmistä ja valituslupahakemuksista. Paikallissyyttäjät voivat aina kysyä VKSV:n mielipidettä siitä, kannattaisiko heidän hakea hovioikeuden tuomioon muutosta ja millä perusteilla.
16. Entä mitä sitten vastasi professori Terttu Utriainen, jolle toimittaja hieman hämmentyneen oloisena siirsi alun perin Nissille esittämän sanotun kysymyksen? Tepaltakin tuntui menevän aluksi sormi suuhun, mutta hän sen sai sentään tokaistuksi, tosin hieman epäselvästi, että "noh, kyse on varmaan prejudikaatista ja uudesta näytöstä". Voi, voi! Vastauksen täälaiseen perusasiaan pitäisi toki tulla asiantuntijalta kuin siltä kuuluisalta apteekin hyllyltä.
17. OK 30 luvun 3 §:n mukaan valituslupaperusteita on kolme: 1) prejudikaattiperuste eli tapaus, jossa lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asian korkeimman oikeuden ratkaistavaksi; 2) ns. purkuperuste eli tapaus, jos valitusluvan myöntämiseen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen sellaisen oikeudenkäynti- tai muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava, ja 3) ns. painavan syyn peruste, jolloin valitusluvan myöntämiseen on muu (kuin edellä mainittu) painava syy.
18. Kun syyttäjä ja nyt Terttu Utriainen ovat puhuneet pyöreästi vain "uudesta näytöstä", johon syyttäjän on KKO:ssa vedonnut, niin on syytä korostaa, että mikä tahansa uusi näyttö, jolla syyttäjä arvelee olevan jonkinlaista merkitystä, ei suinkaan riitä valitusluvan myöntämisen perusteeksi. Kysymykseen tulee vain sellainen uusi näyttö, jonka perusteella lainvoiman saanut tuomio voitaisiin OK 31 luvun 9 §:n purkaa syytetyn vahingoksi. OK 31:9:ssä on asetettu varsin tiukat edellytykset syytetyn vahingoksi tapahtuvalle tuomion purkamiselle. Tällä tarkoitetaan sellaista uutta näyttöä, jota ei ole aikaisemmin esitetty ja jonka esittäminen olisi todennäköisesti johtanut syytetyn tuomitsemiseen rikoksesta.
19. Nissiseltä ja Utriaiselta saatiin myös hieman epävarma vastaus siihen, mikä nyt oikeastaan on Anneli Auerin asema, kun hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden langettavan tuomion ja syyttäjä on valittanut tuomiosta korkeimpaan oikeuteen. Hovioikeuden tuomio ei siis ole lainvoimainen, kuten toimittaja aivan oikein kysymyksessään jo hieman "vinkkasi".
20. Utriainen ei osannut vastata muuta kuin, että Anneli A. on jutussa "vastaajan asemassa." Tämä vastaus ei tyydyttänyt toimittajaa, joka tiukkasi kantaa siihen, onko Annelia pidettävä tässä tilanteessa syyttömänä vai edelleen syyllisenä. Hetken empimisen jälkeen Nissisen sai sanotuksi, että kyllä kai "Auer on nyt sitten syytön, mutta hän on kuitenkin edelleen vastaaja, kuten Utriainen mainitsi". Minua oudoksutti, sillä kumpikaan asiantuntijoista ei maininnut ihmisoikeussopimuksessa mainittua ja myös muuten yleisesti käytössä olevaa termiä syyttömyysolettama, jonka mukaan rikoksesta epäilty tai syytetty on syytön siihen saakka kunnes hänet on tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla julistettu syylliseksi. Nissinen taisi lopuksi tosin tuoda tämän asian esiin ja selitti myös, että Suomessa tuomioistuimet eivät julista syytteen hylkäävässä tuomiossa syytettyä nimenomaan syyttömäksi, vaan tuomiossa todetaan ainoastaan, että syytetty ei ole syyllistynyt hänen viakseen väitettyyn rikokseen. Näin on, mutta syytteestä vapautetun syyttömyys ilmenee tietenkin syyttömyysolettamasta, jonka Nissisen olisi voinut kohtuudella olettaa muistavan.
21. Jarkko Sipilä toi keskustelussa perustellusti esiin Anneli A:n puolustusasianajajan Juha Mannerin merkittävän panoksen asian selvittämisessä päämiehensä eduksi. Puolustus on joutunut suorituttamaan esimerkiksi paljon puhutun hätäkeskuspuhelun tai -nauhoitteen osalta tutkimuksia ja analyysejä omasta aloitteestaan. Ilmeistä on, että poliisin ja syyttäjän toimesta suoritetut tutkintatoimenpiteet eivät ole läheskään kaikilta osin tyydyttäneet puolustusta. Puolustus on jopa väittänyt, että poliisi ei olisi antanut puolustukseen käyttöön kaikkea esitutkinnassa kertynyttä todistusaineistoa.
22. Yllätyin Matti Nissisen aika jyrkästä suhtautumisesta Sipilän esille nostamaan asiaan; muistaakseni Kari Tolvanen säesti Nissisen puheenvuoroa. Nissinen totesi jotenkin niin, että hän ei pidä tällaista"kehitystä", jonka mukaan puolustus ryhtyisi yhä useammassa tapauksessa suorittaman tai suorituttamaan omia tutkimuksiaan, asianmukaisena tai hyvänä, vaan toivoo, että poliisiviranomaiset esitutkintatoimenpiteet riittäisivät eikä niitä siten ryhdyttäisi puolustuksen toimesta paikkailemaan. Nissinen vetosi erityisesti poliisia lain mukaan velvoittavaan objektiivisuusperiaatteeseen, joka edellyttää, että esitutkinnassa on pyrittävä hankkimaan myös syytetyn eduksi puhuvaa näyttöä.
23. Objektiivisuusperiaate on toki kirjattu lakiin, mutta kokonaan eri asia on, voiko puolustus myös käytännössä aina luottaa siihen, että poliisi todella pyrkisi hankkimaan myös epäillyn eduksi puhuvaa näyttöä. Jos puolustuksen luottamus esitutkintaviranomaisten puolueettomuuteen jostakin syystä horjuu, kuten Auerin jutussa on luultavasti tapahtunut, niin silloin puolustus on suorastaan pakotettu pyrkiä itse hankkimaan syytettä vastaan puhuvaa näyttöä. Puolustusasianajaja menettelisi häntä velvoittavien ammattieettisten normien vastaisesti ja päämiestään kohtaan väärin, jollei hän puuttuisi sanotunlaisessa tilanteessa asiaan ja ryhtyisi toimiin tarvittavan vastanäytön hankkimiseksi.
24. Minusta on outoa, että valtakunnansyyttäjä sivuutti kokonaan tämän puolen kyseisessä asiassa ja antoi kuvan, että puolustusasianajajien tulisi yleensä vain tyytyä vain siihen, mitä poliisi tekee esitutkinnassa. Jos Anneli A:n avustaja olisi menetellyt Nissisen edellyttämällä tavalla "kiltisti" ja sopuisasti esitutkintaviranomaisia kohtaan, olisi seurauksena ilmeisesti ollut, että Auer istuisi myös hovioikeuden tuomion jälkeen vankilassa murhasta tuomittuna. Kyse ei siis ole mistään vähäpätöisestä asiasta.
25. Hohhoijjaa! Taidanpa nyt tässä vaiheessa kuitenkin karata koneen äärestä sienimetsälle, kun aurinko paistaa niin kauniisti! Jatkan palattuani juttua, jollen eksy metsään tai saa sienimyrkytystä.
25 a. Sieniä löytyi ihan mukavasti ja samalla reissulla tuli käytyä myös Alkossa perjantaipullon hakumatkalla, joten asiat ovat siltä osin nyt reilassa ja voin levollisin mielin viivähtää vielä hetken näiden puhde-eli kirjoitushommien parissa.
26. Kuten eilen jo hieman ehdin valitella, asetelma eilisessä A-talkissa oli sikäli erikoinen, että vahvaa syyttäjä- ja poliisirintamaa vastassa ei ollut puolustuksen edustajaa. Professori Terttu Utriainen yritti taiteilla ikään kuin rintamalinjojen välimaastossa ja kieli keskellä suuta. Kun on kysymys seksuaalirikosasioista, niin Tertun ja hänen kirjoituksensa tuntevat toki tietävät, kenen puolella hänen sympatiansa tuppaavat olemaan.
27. Objektiivisuusperiaate velvoittaa syyttäjää ja poliisia, mutta vain virkatoimissa, ei siviilissä. Tämän kyllä aisti hyvin myös eilisessä keskustelussa sekä suoraan että rivien välistä. "Poliisi on varmaan myös Ulvilan tapauksen esitutkinnassa tehnyt parhaansa"; "Suomessa rikosten selvittämisprosentti on kansainvälisesti mitattuna huippuluokkaa"; "tutkinnanjohtajan vaihtuminen kesken tutkinnan ei ole ole mitenkään harvinaista, päinvastoin on joskus hyvä asia, että tutkinnan vetäjä vaihtuu"; "pitkä esitutkinta henkirikosasioissa ei ole mitenkään harvinaista, olen itse johtanut tutkintaa, joka kesti kymmenisen vuotta, lopulta epäilty tuli uskoon ja tunnusti"; "poliisi ja syyttäjä pyytävät nyt vain työrauhaa tapauksen selvittämiseksi"; ja niin edelleen. Ei sanaakaan myötätunnon osoitukseksi epäiltyä kohtaan, joka vangittiin kohta uudelleen sen jälkeen, kun hovioikeus oli hylännyt murhasyytteen. "No, kaipa häntä sitten täytyy pitää syyttömänä, mutta kyllä hän on edelleen vastaajan asemassa" (ja nyt myös taas vangittu).
28. Puolustuksen sivutoimiset tehtävät jäivät siis debatissa Jarkko Sipilälle, joka kyllä yritti tuoda epäillyn tukalaa asemaa ja puolustuksen näkökantoja koskevia seikkoja esiin monessa kohdin, kuten jo edellä kappaleessa 21 kerroin.
29. Erityisen hyvä pointti Sipilältä oli väitettyjen seksuaalirikosten osalta puheenvuoro, jossa hän ihmetteli, että miten voi olla mahdollista, että vasta nyt, kun hovioikeus on hylännyt murhasyytteen, tulla tupsahtaa yllättäen ilmi epäily Auerin syyllistymisestä mainittuihin rikoksiin. Kun seksuaalirikosten ilmoitettu tekoaika on pitkä eli vuodesta 2004 aina vuoteen 2009, jolloin Anneli Auer pidätettiin ja vangittiin, olisi luullut olevan todennäköistä, että jotain epäilyjä mainituista rikoksista tai edes jonkinlaista osviittaa niistä olisi tullut esiin jo pitkällisten murhatutkimusten yhteydessä, jos niissä todella olisi jotakin perää.
30. Mutta mitään ei ollut ilmennyt, kuten Sipilä kertoi. Ei, vaikka Aueriin kohdistettiin mitä erilaisempia, osin myös epätavanmukaisia ja jopa laillisuuden rajamailla liikkuvia tutkintatoimia ja pakkokeinoja alkaen tietokoneiden takavarikoinnista ja puhelunkuuntelusta aina peite-Sepon urkintaan asti. Vaikka poliisi-Seppo lyöttäytyi lähes vuoden kestäneeseen seurustelusuhteeseen Annelin kanssa ja tapasi usein myös tämän lapsia, ei näissä tapaamisissa tai muissakaan yhteyksissä tullut esiin minkäänlaista epäilyä nyt väitetyistä seksuaalirikoksista. Joten tuntuuhan tämä vallan oudolta, kun nyt yht´äkkiä poliisilla on kuukauden päivät jatkuneen tutkinnan perusteella kertomansa mukaan koossa todennäköinen näyttö Annelin ja hänen miesystävänsä syyllisyydestä kyseisiin tekoihin ja perusteet vangitsemiseen. Kaikki on kuitenkin julistettu salaiseksi ja tutkinnanjohtaja on jo ehtinyt ilmoittaa, että nyt kun Anneli on saatu vangituksi, asialla ei ole enää niin kovin kiirettä, vaan poliisi on varautunut siihen, että tutkinta jatkuu tällaisena aina tulevaan talveen asti.
31. Vaikka Auerin ja jutun toisen epäillyn avustajat ovat kertoneet, että seksuaalirikosepäilyjen tueksi ei olisi mitään näyttöä - sitä ei ole heille poliisin toimesta ilmoitettu - Kari Tolvanen ei näistä väitteistä tai Jarkko Sipilän ihmettelyistä hätkähtänyt, vaan totesi kylmän rauhallisesti, että poliisilla, joka toimii (huom.) aina virkavastuulla, on varmaankin ollut myös Auerin tapauksessa uusien syytteiden tueksi todennäköinen näyttö, sillä Turun käräjäoikeus on juuri tällä perusteella määrännyt Auerin ja toisen epäillyn tutkinnan ajaksi vangituksi. Tolvanen siirsi siis vastuun Anneli A:n vangitsemisesta kokonaan käräjäoikeuden piikkiin.
32. Käräjäoikeuden vangitsemisoikeudenkäynti, jolloin käräjäoikeuden kokoonpanoon kuuluu vain yksi tuomari ja jossa vaatimuksen esittäjänä, toisin kuin muissa Euroopan maissa, toimii tutkinnanjohtaja eikä siis syyttäjä, on kuitenkin summaarinen (summittainen) tilaisuus, jossa kaikkea tiedossa olevaa näyttöä syytteen tueksi tai sitä vastaan ei tarvitse välttämättä esittää muuten kuin viitteenomaisesti. Turun tapauksessa kuultiin todistajana kahta puolustuksen todistajaa, joista toinen oli ilmeisesti Auerin vanhimmalle lapselle määrätty edunvalvoja. Sitä, millä perusteella käräjäoikeus päätyi siihen, että todennäköinen näyttö syyllisyydestä oli olemassa, ei tiedetä, koska päätöksen perustelut on määrätty pidettäväksi salassa. Käytännössä käräjäoikeuden tuomari yksinkertaisesti vain uskoo tai on uskovinaan virkavastuulla esiintyvän poliisin vaatimuksen perusteluja ja hyväksyy vangitsemisvaatimuksen tältä pohjalta.
33. Tolvanen kertoi - Nissisen nyökytellessä - että yleensä tilanne on pedofiili- ja insestijussa sellainen, että tekijä haluaa kuvata tekonsa ja säilyttää tallenteet, jolloin juttu ratkeaa helposti epäillyn hallusta löydettyjen kuvatallenteiden perusteella. Sitä Tolvanen ja Nissinen eivät (toki) tienneet, olisiko poliisi Auerin jutussa löytynyt tämän kaltaisia tallenteita. Huhuja "varman tallenteen" löytymisestä on kuitenkin levitelty Porissa ilmestyneessä Satakunnan Kansa-nimisessä lehdessä. Iltalehden mukaan (23.9.) Auerin ja miesepäillyn epäillään kuvanneen tekoja videolle ja tavallisella kameralla. Lehden mukaan "jotain kuvamateriaalia on jo löytynyt", mutta se ei liity nyt tutkinnassa olevaan juttuun; kenties murhajuttuun (?). Tutkinnanjohtaja ei halua vahvistaa kyseisiä tietoja, muttei ole toisaalta myöskään kiistänyt niitä vedoten salassapitovelvollisuuteen.
34. Outo tilanne. Rikoksista epäillyt tai heidän avustajat eivät kertomansa mukaan ole lainkaan tietoisia siitä, millaista näyttöä poliisilla esitutkinnassa on. Kuitenkin epäillyt on vangittu epäiltyinä kyseisiin rikoksiin todennäköisten syiden perusteilla. Poliisi vetoaa käräjäoikeuden asettamaan ja poliisin pyytämään salassapitovelvollisuuteen eikä halua kertoa, millaista näyttöä poliisilla on. Toisaalta poliisi ei halua kiistää lehdissä vellovia huhuja, joiden mukaan "jotain kuvamateriaalia on jo löytynyt." Mitä tästä pitäisi päätellä? Ainakin se, että joku vuotaa tietyille lehdille poliisilla olevia salaisia tietoja tai ainakin antaa lehtien olla siinä uskossa, että tiettyjä kuvatallenteita olisi löydetty. Miksi?
35. Miksi Matti Nissinen halusi kiistää, kuten Jarkko Sipiläkin ihmetteli, niin tiukasti murhatutkinnan ja seksuaalirikosten tutkinnan välisen yhteyden, vaikka rikosten tekoajat menevät osin päällekkäin ja Anneli A. on epäiltynä molemmissa rikoksissa ja lisäksi Annelin lapsilla on ilmeisesti keskeinen rooli myös seksuaalirikoksissa? Miksi valtakunnansyyttäjä päätti tulla itse A-Talk-ohjelmaan, vaikka keskustelua piti käydä lähinnä vain niin sanotusti "ylätasolla" eikä puuttua Ulvila-jutun yksityiskohtiin? Miksi Nissinen katsoi asiakseen paukauttaa suorassa tv-lähetyksessä, että hän kyllä varmasti tietää, ettei mainitulla kahdella asialla ja niiden tutkinnalla ole mitään yhteyttä keskenään? Eikö Nissisen olisi pitänyt pysytellä poissa keskustelussa, sillä onhan hänellä molemmissa tapauksissa molemmista jutuista sisäpiiritietoa, sillä hän on kyseisissä jutuissa mukana olevien paikallissyyttäjien korkea esimies, jonka johtama virasto (VKSV) ilmeisesti herkeämättä seuraa juttuja ja niiden esitutkintaa? Nissinen sanoi olevansa varma siitä, ettei aloitettu seksuaalirikosten esitutkinta vaikuta mitenkään syyttäjän valituslupaa käsittelevän korkeimman oikeuden tuomareiden harkintaan, koska nämä ovat niin "kovan tason ammattilaisia." Nissisen väite on pelkkä olettama, joka ei todellisuudessa taida pitää paikkaansa, sillä oikeusneuvoksetkin ovat vain ihmisiä ja seuraavat yleensä tarkasti tiedotusvälineiden rikosuutisia.
36. Onko aloitetun seksirikostutkinnan tarkoituksena lähinnä vain hankkia sellaista uutta murhasyytettä tukevaa aineistoa, jonka perusteella hovioikeuden tuomioon voitaisiin saada valituslupa purkuperusteella ja painavan syyn perusteella? Onko tutkinnan tarkoituksena saada näyttöä murhan oletetulle motiiville, jonka mukaan Jukka Auer piti vaientaa, jottei hän paljastaisi "kodin kauheuksia" eli epäiltyjä hyväksikäyttöjä? Onko tutkinnan tarkoituksena hankkia sellaista näyttöä, joka heikentäisi Anneli A:n ja hänen vanhimman lapsensa, nyt 14-vuotiaan tyttärensä antamien kertomusten uskottavuutta ja näyttöarvoa? Onko tutkintamanööverin tarkoituksena saada mainittu tytär, jonka kertomukselle hovioikeus pani painoa todetessaan, että ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta ei ole voitu sulkea pois, muuttamaan kertomustaan? "Reippaat pikkusisaruksesikin ovat nyt paljastaneet totuuden, joten eiköhän sinunkin olisi jo korkea aika kertoa asiat niin kuin ne ovat ja mitä murhailtana todella tapahtui?" Onko lehtiin "varman kuvatallenteen" olemassaolosta vuodetun tiedon tarkoituksena saada vanhin tytär murtumaan ja kertomaan "totuus" sekä epäillyistä seksirikoksista että murhaillan tapahtumista? Missä itse asiassa vanhin tytär tällä hetkellä on?