Oli oikeassa alusta lähtien
Myönsi KKO:n erehtyneen...
KKO:n "kaikkein pyhin" eli plenum-sali. Tässä salissa KKO purki Kari Uotin tuomion.
Rahvas pääsi tutustumaan KKO:n tiloihin valtionhallinnon avointen ovien päivänä 3.10.-091. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit ´ei Euroopasta hanki!
2. Näillä nuijamiesten päällikön Jaakko Ilkan (1545-1597) kuuluisaa sanontaa hieman mukailluilla sanoilla voitaisiin luonnehtia Korkeimman oikeuden (KKO) tämänpäiväistä ratkaisua (KKO 2009:80), jolla KKO purki vain puolta vuotta aiemmin (17.4.2009) oikeustieteen tohtori Kari Uotille langettamansa tuomion. Nyt puretulla tuomiolla Kari Uoti oli tuomittu 5 kuukauden ja 10 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta.
3. Kari Uoti oli henkilökohtaisessa konkurssissaan 17.12.1997 pesäluetteloa vannoessaan jättänyt ilmoittamatta osan omaisuudestaan. Uoti katsoi tuolloin samoin kuin häntä vastaan kesäkuussa 2005 vireille tulleen törkeää velallisen petosta koskevan rikosjutun yhteydessä, että hänellä ei ollut velvollisuutta ilmoittaa kyseistä omaisuuttaan konkurssimenettelyssä, koska muutoin hän olisi joutunut myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen samanaikaisesti vireillä olleessa rikosasiassa, jossa häntä epäiltiin velallisen epärehellisyysrikoksesta. Uoti vetosi itsekriminointisuojaan ja katsoi, että hänen velvoittamisensa ilmoittamaan pesäluettelossa sanottu omaisuus olisi ollut kyseisen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan periaatteen vastainen. - Itsekriminointisuojan (myötävaikuttamattomuuden) keskeinen kohta on syytetyn ja rikoksesta epäillyn vaitiolo-oikeus.
4. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 16.6.2006 antamallaan tuomiolla Kari Uotin syytteen mukaisesti törkeästä velallisen petoksesta 5 kk 10 päivän vankeusrangaistukseen. -
Helsingin hovioikeus, jonne Uoti valitti, pysytti käräjäoikeuden tuomion kahden varallisuuserän osalta, mutta hylkäsi syytteen itsekriminointisuojan perusteella kahden muun omaisuuserän ilmoittamisen osalta; rangaistukseksi hovioikeus määräsi 4 kk ehdotonta vankeutta. Virallinen syyttäjä, Uotin konkurssipesä ja Kari Uoti valittivat KKO:lle ja saivat valitusluvan.
5. Korkein oikeus (oikeusneuvokset Kari Raulos, Lauri Lehtimaja, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki ja Pertti Välimäki) päätyi tuomiossaan 17.4.2009 (KKO 2009:27) siihen, että Uotilla ei ollut ollut pesäluetteloa vannoessaan oikeutta kieltäytyä antamasta omaisuuttaan koskevia tietoja mainitsemillaan perusteilla. KKO:n mukaan Uoti oli syyllistynyt jokaisen syytteessä mainitun varallisuuserän ilmoittamatta jättämisen osalta rikokseen ja tuomitsi hänet törkeästä velallisen petoksesta samaan 5 kuukauden 10 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen kuin käräjäoikeuskin oli tehnyt. Esittelijä Mika Huovila esitti samanlaista lopputulosta, johon hovioikeuskin oli päätynyt. Oikeusneuvokset Välimäki ja Lehtimaja hyväksyivät tältä osin esittelijän mietinnön; he siis hylkäsivät syytteen kolmen varallisuuserän ilmoittamisen osalta itsekriminointisuojan takia (tämä lisätty 21.10).
6. Kari Uoti ei kuitenkaan antanut periksi. Hän oli aiemmin tuomittua vankeusrangaistusta suorittaessaan jatkanut oikeustieteen opintojaan ja väitellyt Helsingin yliopistossa oikeustieteen tohtoriksi juuri ihmisoikeussopimuksen soveltamisen alalta. Uoti haki KKO:lta sen aiemmin antaman tuomion purkamista, koska tuomio perustui ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. KKO:n kyseinen tuomio oli Uotin mukaan ristiriidassa niiden periaatteiden kanssa, jotka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli vahvistanut useissa ratkaisuissaan. Syyttäjä ja konkurssipesä vastasivat Uotin purkuhakemukseen ja vaativat sen hylkäämistä.
7. Uotin onneksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi vain neljä päivää KKO:n mainitun tuomion antamisen jälkeen eli 21.4.2009 päätöksen Suomesta vastaavanlaisessa tapauksessa tehtyyn valitukseen. Ratkaisussa Marttinen v. Suomi, joka koski KKO:n vuonna 2002 antamaa ratkaisua (KKO 2002:116), oli kysymys siitä, että henkilöä, jonka vireillä olevassa rikostutkinnassa epäiltiin salanneen omaisuutta ulosotto- ja konkurssimenettelyssä, vaadittiin uudessa ulosottoselvityksessä ilmoittamaan omaisuutensa sakon uhalla. Korkein oikeus oli katsonut ratkaisussaan KKO 2002:116, että velallisella ei ollut oikeutta kieltäytyä ulosottoselvityksestä sillä perustella, että hän saattoi joutua myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen (ään. 4-1; eri mieltä oli oikeusneuvos Markku Arponen).
8. Ihmisoikeustuomioistuin sitä vastoin oli toisella kannalla kuin KKO ja katsoi, että ihmisoikeussopimuksen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa 6 artiklaa eli tarkemmin sanottuna itsekriminalisointisuojaa oli tapauksessa Marttinen v. Suomi rikottu. EIT:n mukaan velallisen oikeus olla vaiti ja myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen oli jäänyt tapauksessa olennaisilta osin toteutumatta, koska velallista vastaan oli aloitettu esitutkinta ja koska esitutkinta ja ulosottoselvitys koskivat samoja seikkoja. Riittävänä ilmoitettaviksi vaadittujen tietojen ja rikosepäilyn välisen yhteyden kannalta on EIT:n kyseisen ratkaisun mukaan jo se, ettei tietoja vaadittaessa ole voitu sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tiedot saattavat olla merkityksellisiä siinä rikosasiassa, johon itsekriminointisuoja liittyy.
9. Itsekriminalisointisuojaa oikeudenkäynnissä, sen soveltamista esitutkinnassa ja pakkokeinojen käytössä sekä itsekriminointisuojan suhdetta hallinnolliseen pakkoon sekä ulosottoselvitykseen ja konkurssimenettelyyn on tarkasteltu mm. allekirjoittaneen yhdessä OTT Pasi Pölösen kanssa kirjoittamassa kirjassa Rikosprosessin osalliset (2004) s. 299-342. Tuossa kirjassa on otettu periaatteessa samanlainen kanta kuin KKO ratkaisussa 2002:116 eri mieltä olevan jäsenen (Markku Arponen) lausunnossa. Tämä kanta on, vastoin KKO:n sanottua ennakkopäätöstä siis, hyväksytty joissakin ali- ja hovioikeuksien ratkaisuissa, ks. esim. kirjamme s. 338 alav. 271 selostettua ratkaisua. Olemme viitanneet kirjassamme myös lukuisiin EIT:n ratkaisuihin, joita "oikein" tulkitsemalla sanottu kanta olisi voitu omaksua myös KKO:n sanotussa ratkaisussa.
10. Tuoreen EIT:n ratkaisun (Marttinen v. Suomi) takia KKO:lla ei itse asiassa ollut muuta mahdollisuutta kuin todeta, että Kari Uotillakaan ei ollut velvollisuutta ilmoittaa kyseessä oleva omaisuuttaan pesäluettelossa. Niiden omaisuuserien osalta, joita koskien Uoti oli tuomittu rangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta, omaisuuden ilmoittamisella konkurssissa olisi saattanut olla merkitystä vireillä olleessa rikosasiassa, todetaan KKO:n ratkaisun perusteluissa. KKO:n mukaan voidaan "nyttemmin" - tässä KKO viittaa EIT:n "uuteen" käytäntöön - pitää selvänä, että Uotin velvoittaminen antamaan konkurssissa omaisuutta koskevia tietoja olisi merkinnyt sitä, että hän olisi ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastaisesti painostusvankeuden uhalla joutunut myötävaikuttamaan syyllisyytensä selvittämiseen.
11. Niinpä niin. Vain puolta vuotta aiemmin KKO oli sen sijaan vakuuttunut siitä, että sen silloinen kanta oli täysin oikea! KKO:n purkupäätöksen perustelut ovat varsin laajat ja sanoisiko "selittelevät." Huomio herättää tapa, millä KKO lähes joka käänteessä ja kappaleessa pyrkii joko suoraan tai rivien välissä vakuuttelemaan, että KKO:n puolta vuotta aiemmin antama ratkaisu ei itse asiassa ollut lainkaan väärä eikä suinkaan perustunut väärään lain soveltamiseen! KKO sanoo perusteluissaan, että tuomio puretaan (vain) siksi, että "nyttemmin täsmentyneen oikeuskäytännön perusteella arvioituna Korkeimman oikeuden omaksuma tulkinta on kuitenkin ristiriidassa ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa." Kuitenkin aiempi tuomio (KKO 2009:27) purettiin OK 31 luvun 8 §:n 4 kohdan nojalla eli juuri ilmeisesti väärän lainsoveltamisen perustella!
12. Maan ylimmältä tuomioistuimelta voidaan kuitenkin kohtuudella odottaa itsenäistä harkintakykyä myös ihmisoikeussopimuksen tulkinnassa ja soveltamisessa. KKO:n ei suinkaan tarvitsisi kulkea EIT:n talutusnuorassa. KKO:n ei pitäisi vetäytyä vastuustaan ja yrittää vierittää virheellisiä ratkaisujaan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön viaksi. Selvästi ihmisoikeussopimuksen vastaisista käytännöistä on päästävä eroon, vaikka EIT:n praksiksesta ei löytyisikään aivan vastaavanlaista tapausta koskevia ratkaisua "malliksi."
13. KKO selittelee perusteluissaan, että sen purettavaksi vaaditussa tuomiossa (siis KKO 2009:27) "itsekriminointisuojan sisältöä ei ole tulkittu silloin tunnetun ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa sillä tavoin ilmeisesti väärin kuin edellä...yleensä edellytetään."
14. Onkohan asia kuitenkaan näin? Mielestäni KKO on tuntenut tai sen olisi ainakin pitänyt tuntea ja tunnistaa vastaavanlaisia ratkaisuja EIT:n käytännöstä, vaikka aivan pilkulleen samanlaista tapausta ei olisikaan EIT:ssä aiemmin ratkaistu. Eihän tapaus Marttinen v. Suomikaan itse asiassa ole aivan samanlainen tapaus kuin Kari Uotin tapaus. Kuten edellä mainitsin, kirjassa Virolainen - Pölönen vuodelta 2004 on selostettu tai viitattu moniin vastaavanlaisiin tapauksiin.
15. Esimerkiksi vuonna 2004 EIT antoi Uotin tapauksen kanssa hyvin samanlaisen, ensi lukemalta lähestulkoon identtiseltä vaikuttavan ratkaisun Kansal vs. Yhdistynyt kuningaskunta 27.4.2004. Siinä EIT totesi, että itsekriminointisuojaa loukattiin tilanteessa, jossa velallinen oli konkurssimenettelyn yhteydessä velvoitettu rangaistuksen uhalla esittämään tietoja, joita oli sittemmin rikosoikeudenkäynnissä käytetty keskeisenä näyttönä häntä vastaan. Siinä olisi ollut KKO:lle "malli" ratkaisussa KKO 2009:27, jos se vain olisi "tunnistanut" tai halunnut tunnistaa tapausten samankaltaisuuden.
16. KKO:n olisi pitänyt myös selvittää, miten muissa maissa, etenkin muissa pohjoismaissa, ja niiden oikeuskäytännössä oli tulkittu itsekriminointisuojaa koskevaa määräystä vastaavanlaisissa tapauksissa. Esimerkiksi Ruotsissa Högsta domstol antoi jo vuonna 2001 ennakkopäätöksen (NJA 2001 s. 563), jossa katsottiin, että konkurssipesäluettelon valalla vannomista koskevasta lain säännöksestä ja oikeuskäytännön aikaisemmasta tulkinnasta huolimatta valantekoon velvoitetulla henkilöllä oli juuri itsekriminointisuojan johdosta vaitiolo-oikeus ja että tällä oli ollut hyväksyttävä syy tietoisesti vääränsisältöisen lausuman vannomiseen alioikeuden käsittelyssä. Syyte velallista vastaan hylättiin tuossa tapauksessa nimenomaan ihmisoikeussopimuksen vaatimusten johdosta.
17. Myös tämä ruotsalainen ratkaisu mainitaan em. kirjassa Virolainen - Pölönen (2004) s. 322 ja todetaan, että ko. ratkaisu on perustellumpi kuin vuotta myöhemmin annettu ratkaisu KKO 2002:116. Eikö KKO:ssa enää seurata ja lueta oikeuskirjallisuutta ja seurata muiden pohjoismaiden oikeuskäytäntöä, vai mistä moiset tunnistamisongelmat, joihin Uoti-ratkaisun perusteluissa yritetään vedota, oikein johtuvat?
18. Korkein oikeus purki Uotin langettavan tuomion ja hylkäsi häntä vastaan ajetun syytteet kokonaisuudessaan ja vapautti hänet tuomituista rangaistuksista ja suorittamasta konkurssipesälle tuomittuja miljooniin dollareihin ja Saksan markkoihin nousseita vahingonkorvauksia. Ratkaisu tehtiin KKO:n täysistunnossa (plenum), johon osallistui presidentin lisäksi 11 oikeusneuvosta. Ne oikeusneuvokset, jotka olivat ratkaisset nyt purettua tuomiota koskevan jutun tämän vuoden huhtikuussa, eivät osallistuneet päätöksentekoon.
19. Vastaavanalaisia purkuhakemuksia saattaa tulla KKO:n käsittelyyn tämän jälkeen vielä lisää. Tiettävästi Kari Uotin jutussa törkeästä kätkemisrikoksesta Helsingin hovioikeuden tuomiolla tuomittu ex-professori Ari Huhtamäki on jo tehnyt KKO:lle oman purkuhakemuksensa. Sen kohtalo ratkeaa myöhemmin. Tilanne on mielenkiintoinen. Kun esirikosta koskeva Kari Uotin tuomio on nyt purettu, niin pitäisikö Huhtamäelle törkeästä kätkemisrikoksesta, joka kohdistui Uotin salaamaan omaisuuteen, tuomittu ehdollinen 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistus ja siihen liittynyt viraltapanoseuraamus - Huhtamäki tuomittiin KKO:n vahvistamalla ennakkopäätöksellä 2009:27 pantavaksi kauppaoikeuden professorin virasta - poistaa ja tuomio myös hänen osaltaan purkaa?
20. Jäämme odottelemaan KKO:n ratkaisua. Kommentaattorit voinevat lausua tällä välin asiasta oman painavan mielipiteensä - myös tässä blogissa.
36 kommenttia:
Vaikken fani olekaan, niin Kari Uotille pisteet tästä. Harva juristi on selättänyt KKO:ta yhtä hulppeasti.
KKO:n pitäisi viran puolesta paljon paremmin olla selvillä EIT:n käsittelyssä olevista tapauksista. Ihmettelen, ettei KKO voinut odottaa EIT:n tuomiota ennen kuin antoi omansa. Taas kerran osoitus siitä, että suomalainen tuomarikunta ei anna arvoa EIT:lle ja sen ratkaisuille. Samaa vikaa löytyy oikeusministeriössä, josta varmaan löytyy oma kirja sopivista ja luontevista selityksistä, kun Suomen oikeuslaitosta moititaan milloin mistäkin.
Uutislähetyksissä - mm. MTV3:n uutisissa Jarkko Sipilä - on pitkin iltaa toitotettu, että "KKO myöntää virheensä" ja purki siksi aiemman tuomionsa.
Mutta KKO:n tuomion perusteluissa tällaista "myöntämistä" ei todellisuudessa ilmene, vaan KKO katsoo ratkaisseensa jutun puoli vuotta sitten oikein "senhetkisen tietämyksen valossa." Mitä tämä siten tarkoittaneekin.
KKO vetoaa EIT:n ratkaisuun Marttinen v. Suomi 21.4.2009 muka täysin uutta linjanvetoa edustavana ratkaisuna, mutta tosiasiassa tällaisia EIT:n ratkaisuja on annettu jo paljon aikaisemmin, kuten olen blogissa todennut.
Kun tapaus Marttinen koski Suomea ja KKO:n oma ratkaisua, ei KKO voinut yhdenvertaisuuden nimissä olla purkamatta Uotin tuomiota. Tilanne olisi voinut olla toinen, jos ratkaisu Marttinen olisi koskenut jotain muuta valtiota.
Voisiko sanoa, että KKO on ollut kaksi kertaa väärässä (Marttinen, Uoti), ja purkamalla Uotin tuomion siinä sivutuotteena myönsi virheensä.
Tässä vaihtoehtoisia kommentteja KKO:lle käytettäväksi:
- Niinku sillee, ihqusti ihan pikkasen mokattiin, ei paljoo, mut vähän.
- Ei voitu mitään, muuttu hovissa, eiku siis EIT:ssa.
- Lähdettiin tekemään ihan omaa suoritusta ja katsottiin mihin sillä päästään. Ihan loppusuoralla meni EIT kaarteessa ohi.
Kyllä, KKO teki väärän ratkaisun myös tapauksessa Marttinen, jota koskee ennakkopäätös KKO 2002:116.
Mielenkiintoista, että samana päivänä 17.4.2009 kun KKO on antanut Uoti tuomion, on EIT tiedottanut antavansa seuraavalla viikolla ratkaisun Marttinen -asiassa.
(ks. http://cmiskp.echr.coe.int/tkp197/view.asp?action=html&documentId=849502&portal=hbkm&source=externalbydocnumber&table=F69A27FD8FB86142BF01C1166DEA398649)
Kyse on vain muutamasta tunnista: KKO antaa ratkaisunsa klo 8.00 ja EIT julkaisee tiedotteensa puoliltapäivin. Todella huono säkä KKO:n kannalta.
Eivätkä tuomionpurut lopu Kari Uotin avunantajiin. KKO:ssa odottaa jo Jussi Uotin vastaava syyte ja puolenkymmentä häneen liittyvää avunantajasyytettä.
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2008/03/623514
Eihän ainakaan sananvapausasioissa ole syytä muuttaa linjaa. Tai korjata selviä vääryyksiä.
Terve hallinto-oikeuspuolelta! Hyvä kommentaari!
EIT:n käytäntö on tietenkin jura novit curia-periaatteen mukaan viran puolesta huomioon otettavaa oikeutta. Käytännössä soveltamista hieman vältellään, koska se on niin "vaikeaa". Ajatus on, että
KHO korjaa, jos korjaa. Ikävämpi puoli tältä kannalta on, että monet ihmisoikeusliitännäiset jutut
ovat valitusluvan varaisia tai jopa valituskelvottomia. Esim. vankeuslain mukaiset vankien oikeuksia koskevat päätökset. Vankeuslaki 20 luku 14 § 2 mom. "Hallinto-oikeuden päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla."
Joissa perusoikeuksien ulottuvuus liittyy kuitenkin moniin juttuihin.
Muutenkin samaa(tai eri mieltä, käy mun hermolle)mieltä Halperkistä. Kaveeraa koko ajan EK:n kanssa seminaareissa eturivissä. Ihmisoikeusseminaarissakin aiheena oli "oikeusjärjestelmän toimivuus ihmisoikeuksien kannalta" Ja halperkki ja Fagernäs eturivissä vierekkäin. vähän oli huono aihe seminaariin.
TV: Antti
Jaså, vain muutaman tunnin tähden...
KKO lienee unohtanut vanhan, 24. tuomarinohjeen, jonka mukaan "tuomari älköön olko pikainen tuomitsemaa, ennenkuin on asian tarkoin miettinyt, sillä pikainen tuomio on harvoin hyvä ja oikea."
Myös "pikaistuksissa" tehtyjä tuomioita tulisi välttää.
Niin, ne sananvapausjutut.
EIT:sä odottaa tiettävästi ratkaisuaan tukku Suomesta tehtyjä valituksia juuri sananvapausasioissa, joiden joukossa lienee myös joitakin KKO:n ratkaisemia tapauksia.
Toisaalta KKO:ssa on vireillä Pääministerin morsian -kirjaa koskeva valitusjuttu, jossa asianosaisena on myös pääministeri itse.
Nähtäväksi jää, onko KKO:lla kiire ratkaista myös Susan Ruususen ja Kari Ojalan valitus ennen kuin EIT ehtii antaa ko. omat ratkaisunsa.
KKO on tunnetusti ollut hieman eri linjoilla myös näissä sananvapausasioissa kuin EIT.
KHO:n Pekka Hallberghan on tunnetusti "hallitusherra", joka vastustaa tuimasti tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon siirtämistä oikeusministeriöltä erillisille tuomioistuimien jäsenistä koostuvalle riippumattomalle instanssille.
Kaikissa muissa pohjoismaissa on jo ajat sitten toteutettu kyseinen muutos, koska sen katsotaan kuuluvan olennaisena osana tuomioistuinten riippumattomuuteen.
OM ei ole pystynyt huolehtimaan tuomioistuinten keskushallinnon tehtävistä läheskään parhaalla mahdollisella tavalla.
Ja EIT:ssä on myös kuusi suomalaistapausta kypsymässä, joissa hallitus on saanut selitellä miksi ennen isyyslain voimaantuloa syntyneillä ei ole isyyslain voimaanpanolain mukaan oikeutta saada isyyden vahvistamista tuomioistuimen ratkaistavaksi.
KKO hitsasi kantansa tapauksessa KKO 2003:107, joka on yksi tapauksista Strasbourgissa. KKO totesi: "Ennen isyyslain voimaantuloa syntynyt A oli nostanut isyyden vahvistamista koskevan kanteen sen jälkeen, kun isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentissa säädetty viiden vuoden määräaika oli kulunut ja mies oli kuollut. Mainitun säännöksen soveltaminen ei ollut ristiriidassa perustuslain 6 §:n 2 momentissa säädetyn syrjinnän kiellon kanssa."
EIT on jo vastaavassa kyproslaisessa tapauksessa todennut säätelyn EIS:n vastaiseksi.
Taitaa tulla tältäkin osin melkoisesti purettavaa KKO:lle. Ja mahdollisesti satoja kanteita, jos kanneoikeus avataan uudelleen.
(ks. http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_36_2000_p.shtml
Kohtuutonta Uotille...Entä onko tämä ratkaisu kohtuuton Talousrikosten uhreille? Pitäisikö samalla vielä vapauttaa Jamppa Siltavuori ? Vaikka vaan varmuuden vuoksi? Kiitos nim. Veronmaksaja ja entinen äänestäjä
Kun KKO:n jäsenistön ihmisoikeustuntemus näyttää hieman heiveröiseltä, olisi kenties paikallaan saada KKO:een pari ihmisoikeuskysymyksiin hyvin perehtynyttä uutta jäsentä.
Ensimmäisenä tulee mieleen asianajaja Markku Fredman, joka hoitanut jo pitkään menestyksellä Strasbourgin tuomioistuimessa ihmisoikeusjuttuja.
Muuten, Kari Uoti on väitellyt ihmisoikeuskysymyksistä ja näyttää hallitsevan alan myös käytännössä, joten...
Tavallinen pulliainen vaan kommentoi, että mikä taho tai henkilöt vetäytyivät Uoteja hirttämästä niistä kalleimmista omaisuuksistaan.
KKO:n tuomionpurku on taas osoitus siitä, että tarvitsemme riippumattoman tuomioistuinlaitoksen.
Nyt tuomiovaltaan vaikuttaa poliittinen ohjaus (OM) ja "maan tapa" liikaa. Kuten Koskelon nimittäminen KKO:n presidentiksi osoitti, Halosen (politiikon) suosikki.Perustuslakituomioistuin on myös kannatettava uudistus Suomalaisessa oikeudenkäytössä. Nykyisin perutuslakivaliokunnan puh.joht. Kimmo "ihminen on ihmiselle" Sasin tulkinnat ovat olleet selvästi opprtunistisia luonteeltaan. Perustuslakiin vedotaan siloin kun se on poliitikoille ja virkamiehille eduksi, ja silloin kun perustuslaki on kansalaiselle asiassa myönteinen siitä vaietaan tai asetetaan komitea uudistamaan sitä. Mielestäni Christoffer Taxell
ei ole oikea henkilö perutuslain uudistamista koskevan komitean puheenjohtajana. Jyrki Virolainen sen sijaan olisi, jolloin todellinen juridiikan huippuasiantuntija muiden lainoppineiden ohella. Ilman polittista ohjausta omaisi riittävän substanssin todellisen uudistuksen tekemiseksi.Kiitokset erinomaisesta ja kiihkottomasta asiantuntija kommentaarista, taas kerran ylivoimaisesti osaavimmalta Suomalaiselta lain -ja oikeudenkäytön riippumattomalta asiantuntijalta. Nyt tuntuu siltä ajoittain, että tuomiovalta on ulkoistettu poliittisista syistä kansainväliselle tuomioistuimelle. Mutta kuten Vanhanen on osoittanut vastuunkantaminen ei ole edes käsitteenä tuttu Suomalaiselle nomenklatuuralle. Pääministerin oma arvio asemastaan, on lähinnä psykopaatin ja narsistisesta luonnehäiriöstä kärsivän henkilön harhainen kuva asemastaan. Jos oikeuslaitos Suomessa toimii pertuslain mukaisesti, Vanhanen ja Kaikkonen tuomitaan säätiölakien vastaisista teoista vastuuseen. Tätä odotellen.
Hyvä esitys: Fredman, Uoti ja Virolainen KKO:een. Siinä saisi pölyttynyt laitos ihan uutta puhtia. Ja nyt kun Niinistö on ilmoittanut, ettei presidentin hommat kiinnosta, niin miten olisi KKO:n presidentin hommat? Kiintiönaiseksi vielä Päivi Tiilikka, niin siinä olisi todellinen dream team kasassa.
Niin, helppo yhtyä blogistin näkemykseen siitä, ettei EIT:n Marttinen-tuomio ollut mikään uusi linjaus - vastaavia on annettu lukuisia muita maita koskien, tämä nyt vain sattui tällä kertaa koskemaan Suomea, ja oli vielä niin ajallisesti sopiva KKO:n edelliseen ratkaisuun nähden.
Yksi terminologinen vinkki blogistille - oikeampaa lienee puhua itsekriminointisuojasta (tai -kiellosta), ei itsekriminalisointisuojasta (tai -kiellosta). Kiitos.
Päätösperustelujen peittely ja Pauliina Koskelon esiintyminen asian tiimoilta ei lupaa mitään uutta auringonalla.
Hyvä Karille sillä piina hänen osaltaan vihdoin ohi! Nyt vain korvaushakemusta rustaamaan valtiokonttorille turhaan lusituista päivistä..
Minähän olen jo ollut KKO:ssa jäsenenä, 25 vuotta sitten.
Nykyisistä KKO:n jäsenistä vanhin eli Kari Raulos aloitteli silloin KKO:n esittelijänä, oikeusneuvos Hidén oli toimi myös tuolloin esittelijänä. Muista nykyisistä jäsenistä ei ollut silloin vielä mitään tietoa. No, Kustu Möllerin toki kaikki juristit tiesivät.
Mutta suurimmasta osasta KKO:n nykyisistä jäsenistä suuri yleisö ei tiedä yhtikäs mitään. 19 jäsenestä luultavasti ainoastaan Koskelo, Möller ja mahdollisesti uusin jäsen Pekka Koponen tunnetaan. Onko niitä vielä muita tunnettuja? Eeva Vuori ja Lauri Lehtimajakin ovat jo eläkkeellä.
Tuntemattomina he KKO:een tulevat, ja yhtä tuntemattomina sieltä aikanaan poistuvat.
Jotta Kari Uotista ei nyt tule koko kansan silmisssä mitään suurta "oikeusmurhan" kohdetta, on hyvä muistaa, että KKO:n purkamassa tuomiossahan oli kysymys vain Kari Uotin kaikkien rikosjuttujen ns. "hännistä" eikä mistään merkittävän oikeusjutun ratkaisusta. Väärin tuomittu rangaistus sisältyi jo aikaisempien tuomioiden rangaistuksiin, ja Uoti ei olisi joutunut suorittaman nyt tuomittua rangaistusta.
Tämän vuoksi on ihmeellistä, että nämä "päivystävät oikeusoppineet" etupäässä jälleen Joensuun professori Matti Tolvanen kiirehti lausumaan, että nyt puheena olevalla KKO:n ratkaisulla jotenkin muutettaisiin poliisin ja syyttäjien ja tietysti myös tuomiostuinten käytäntöä ratkaisevasti.
Kysymyshän on vain siitä itsestään selvästä periaatteesta, että syylliseksi epäiltyä ei voida velvoittaa osoittamaan omaa syyllisyyttään. Tämä periaate on itsestään selvä ilman mitään EIT:n ratkaisuja. Nyt kävi vain niin, että KKO:lta tämä jäi huomioon ottamatta ja siksi tuomion purku.
Kari Uoti on muista jutuista tuomionsa istunut ja käsitykseni mukaan nyt puretun jutun tuomio ei olisi tullut "istuttavaksi", koska rangaistus sisältyi jo kärsittyihin tuomioihin. Olenko oikeassa, Kari Uoti. Miten kävi velkojille tuomittujen korvausten kanssa? Kari Uotille näyttää olevan tärkeää julkisuus ja se, että saa kävellä autiolla hiekkarannalla oikein televisiokameroiden läsnäollessa vapaana miehenä. Ryhdy Kari Uoti oikeisiin miehen töihin ja ilman julkista hömpää!
Ari Huhtamäen via dolorosa. Ensin valtavat syytökset julkisuudessa. Sitten ehdotonta vankeutta ja viraltapano. Sen jälkeen ehdollista vankeutta ja viraltapano.
Ei kai avunannosta voida tuomita, jos itse pääteko ei täytä rikoksen tunnusmerkistöä? Olisi oikeastaan mukava kuulla Utriaisen taikka Tolvasen asiantuntevat kommentit asiaan.
Nyt siis häämöttää tuomion purku. Näin Huhtamäkeä Kakskerrassa pyöräilemässä bägi selässä. Iloisesti mies kaikkia tervehti. Kuitenkin prosessi, on joka tapauksessa jättänyt sen laatuiset jäljet, että toivottavasti vaikka sen paljon puhututun anonyymin tuottamuksen perusteella valtio joutuu jotain hyvittämäänkin.
Kyllä ne tuomitut 5 kk 10 pv olisivat tulleet Karin istuttavaksi. Ne aiemmat tuomiot otettiin huomioon nyt po. jutussa tuomittua rangaistusta alentavana tai lieventävänä seikkana (RL 7:6).
Tuomiossa ratkaistu oikeuskysymys on sangen merkittävä myös käytännön kannalta.
Vaikka ko. asia on ollut "periaatteena" selvä, käytäntö on osoittanut kaikkea muuta kuin selvyyttä.
Olen tarkistanut blogin kappaletta 5 siten, että KKO:n ratkaisussa KKO 2009:27 oikeusneuvokset Välimäki ja Lehtimaja olivat eri mieltä enemmistön (Raulos, Kitunen, Mansikkamäki) kanssa sikäli, että he hyväksyivät po. osin esittelijä Mika Huovilan mietinnön.
Kyseinen vähemmistö siis hylkäsi Uotin syytteet kolmen varallisuuserän ilmoittamatta jättämisen osalta itsekriminointisuojan takia, mutta tuomitsi Uotin kahden erän osalta.
Ehkä KKO:ssa alkaa orastaa uusi tuomitsemiskulttuuri. Jää nähtäväksi.
Pesidentti Mauno Koivisto pisti koko KKO:n taskuunsa v. 1992. Koivisto vaati, ettei pankki voi hävitä mitään juttua laina-asiakastaan vastaan.
Silloinen KKO:n presidentti Olavi Heinonen totteli nöyrästi Koiviston sanelua. Pankki on voittanut aina v. 1992 lähtien - muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta - asiakkaansa sekä riita- että rikosjutuissa, vaikka näyttö olisi puoltanut pankin edustajille hiluja kinttuun ja kaltereiden taakse.
Lähdesuojan takaa kuuluu sellaisia juttuja, että Olavi Heinonen olisi tehnyt vaitiololupauksen Koivistolta saamistaan ohjeista pankkien pelastamiseksi keinoja kaihtamatta.
Prosessioikeuden emeritusprofessori Erkki Havansi - hän oli perusuomalaisten ehdokkaana viime EU-vaaleissa ja pitää omaa blogia Uudessa Suomessa - sanoi tänään MTV3:n uutisille, että KKO:n Uoti-päätös suosii taitavia talousrikollisia. Havansi pitää lopputulosta oikeuspoliittisest valitettavana.
Havansin mukaan päätös merkitsisi sitä, että velallisen oikeus salailla ja vaieta tulee konkurssi- ja ulosottomenettelyssä voimakkaasti kasvamaan.
Rehellinen yrittäjä, joka on ajautunut konkurssiin tai ulosottoon, joutuu kyllä Havansin mukaan kertomaan kaiken. Sen sijaan fiksu talousrikollinen voi sanoa, että vaikenee, koska vastaamalla kysymykseen voisi joutua syytteen vaaraan, sanoo Havansi.
Havansin ajattelu tuntuu aika mustavalkoiselta ja siinä on alkanut ilmetä perussuomalaista hapatusta jo aiemmin mm. maahanmuuttopolitiikan osalta.
Ei tämäkään asia nyt aivan niin ole kuin Havansi väittää yhtäältä "rehellisestä" (mutta tyhmästä) ja toisaalta roistomaisesta (mutta fiksusta) velallisesta.
Velallisen velvollisuus ilmoittaa tiettyjä seikkoja viranomaiselle tai muu myötävaikuttamisvelvollisuus tulee edelleen säilymään, kuten esimerkiksi verotuksessa sekä ulosotossa ja konkurssimenettelyssä; itsekriminalisointisuoja ei tätä velvollisuutta suinkaan poista.
Itsekriminointisuoja tulee kysymykseen - jos aina silloinkaan - kun po. tietoja aiotaan myöhemmin käyttää myös rikosprosessuaalisessa tarkoituksessa kuten esimerkiksi todisteina esitukinnassa tai rikosoikeudenkäynnissä.
Sinällään tietojen pakolla hankkiminen hallinnollisessa menettelyssä, kuten esim. verotuksessa, ei siten välttämättä ole itsekriminointisuojan vastaista.
Jotta kyseisiä tietoja ei voitaisi hyödyntää mahdollisessa myöhemmässä rikosprosessissa epäillyn vahingoksi, tulisi laissa olla tätä silmällä pitäen tehokkaita oikeussuojakeinoja sen estämiseksi, esimerkiksi todisteiden hyödyntämiskieltoja. Jollei ole, niin silloin itsekriminointisuoja voi tulla loukatuksi.
Rikosten esitutkinnassa poliisi ei voi enää tuudittautua siihen, että lypsetään rikosprosessia tarvittavat tiedot ensin erilaisissa hallinnollisissa menettelyissä taikka ulosottomenettelyssä.
Selvät itsekriminointisuojan vastaiset tilanteet, jollaisesta Kari Uotin tapauksessa aivan ilmeisesti oli kyse, tulisi estää jo ennakolta, eikä niihin ole edes mielekästä ryhtyä, jos menettelyn "hedelmänä" saadut todisteet sittemmin tulisivat poissuljetuiksi oikeudenkäyntiaineistosta hyödyntämiskiellon johdosta.
Poliisi ei kyllä odota, että erilaisissa velallisselvityksissä tulisi jotain uutta tietoa esille. Ennemminkin marssijärjestys on se, että velallisselvityksen suorittaja epäilee rikosta ja kääntyy poliisi puoleen.
Sitten on tietysti jotain erikoisperintäryhmiä, jossa poliisi ja vouti hääräävät yhdessä. Olisi mukava seurata kärpäsenä katossa, miten tietojen salassapitäminen onnistuu lain edellyttämällä tavalla.
Aikoinaan olin tyrmistynyt blogistin puhumista hyödyntämiskieltoajatuksista. Tänä päivänä vähän kokeneempana pidän hyödyntämiskieltoa yhtenä epäillyn ja syytetyn tärkeimmistä oikeuksista. Niiden avulla voidaan estää viranomaista soveltamasta normia vastoin sen alkuperäistä tarkoitusta.
Täytyy muistaa, että kuka tahansa meistä voi olla huomenna rikoksesta epäilty - syyttömästikin. Ei olisi mukava seurata, kun näyttöä hankittaisiin lain vastaisesti ja epäeettisesti.
En rohkene muuten kommentoida asiaa, mutta Huhtamäkeähän ei tuomittu varsinaisesti avunannosta Uotin otaksuttuun rikokseen (eli törkeään petokseen), vaan törkeästä kätkemisrikoksesta. Kyseessä oli siis ainakin nimellisesti itsenäinen ja erillinen rikos.
Pikaisella lukemisella KKO:n alkuperäinen ratkaisu (2009:27, avainkohtana 63) ei minun silmääni näytä siltä, että purun pitäisi olla automaattinen.
Simo A on oikeassa, Huhtamäki tuomittiin törkeästä kätkemisrikoksesta ehdolliseen 1 vuoden 10 kk vankeusrangaistukseen.
KKO ratkaisu 2009:27 on aika sekavasti kirjoitettu, kun siinä on yritetty "häivyttää" B:n eli Huhtamäen osuus mahdollisimman vähiin, koska B:lle myönnettiin valituslupa vain viraltapanon osalta. (Täytyy minunkin, KKO:n tavoin, yrittää vierittää syytä muille tahoille!).
Huhtamäen kätkemisrikos kohdistui tuomion mukaan nimenomaan Uotin salaamaan omaisuuteen.
Eikös eräät nahkatakkiset prätkäjätkät ole jo vuosien ajan vaienneet poliisikuulusteluissa omista asioistaan vedoten siihen, että kenenkään epäillyn ei tule lausua itseään vastaan sitten mitään.
Niin, rivien välissä prof. Havansi leimaa Kari Uotin "taitavaksi talousrikolliseksi."
Yleensä viranomaisilla on ratkaisupakko. Ne eivät voi vaikuttaa siihen, millaisia asioita heille tulee, ja kuitenkin nuo kaikki asiat on ratkaistava.
KKO on poikkeus. Se voi olla ottamatta kantaa joihinkin asioihin epäämällä niiltä valitusluvan. Itse hain valituslupaa KKO:lta, enkä saanut. OTT tuttavani epäili, että asian ratkaiseminen olisi ollut ongelmallista KKO:n kannalta ja siksi lupaa ei myönnetty.
Nyt Rusia koskevan päätöksen takia tuli omakin asiani mieleen. Rusin asiaa KKO:n ei kannata missään muotoa ottaa itselleen, jos joku jostain syystä sen KKO:lle haluaisi. Riski siitä, että asiasta tulisi myös EIT:n ratkaisu, on liian suuri. KKO:n arvovalta ei kestä enää EIT:ltä saatuja opetuksia.
Ikävää, kun neuvokset kompuroivat substanssissa. Yksityiselämän kohut viihdyttäisivät kansaa, mutta säilyttäisivät kuitenkin luottamuksen itse juridiseen päätöksentekoon.
"Ratkaisupakko ja EIT:n vaikutus"?
Joopa joo.. EIT on jo menetetty, kun seulontamenettely otettiin käyttöön! Todellinen "ratkaisupakko" testataan perustettavassa EU-tuomioistuimessa, kunhan Lissabonin sopimus saatetaan voimaan: http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/
Jaahas. Tuomio sitten purettiin. Tavalliselta tallaajalta tuomiota ei kuitenkaan oltaisi purettu vaan rangaistus minimoitu. Toiset ovat vieläkin hieman tasa-arvoisempia.
Anonyymi, kyllä EIT:een voi valittaa asiasta, josta KKO ei anna valituslupaa. Minusta yhtä lailla KKO:n arvovaltaa vähentää sellaisestakin jutusta annettu EIT:n ratkaisu, joka on hovioikeuden tuomion kanssa ristiriidassa.
Mitä tulee muiden syytettyjen asemaan (m.m. Huhtamäki) niin asian käsittelyssä hovioikeudessa Uotin pesän asianajaja nimenomaan kertoi, että yhdessä syyttäjän kanssa oli pohdittu miten syytettä ruvetaan rakentamaan. Monista vaihtoehdoista oli valittu se jonka arvioitiin menestyvän oikeudessa parhaiten, eli Uotia syytetään velallisen petoksesta ja tämän jälkeen muut syytetyt ovat syyllistyneet kätkemisrikokseen (rahanpesuun) joka edellyttää esirikosta. Joten mitä esirikoksen puuttuminen vaikuttaa? Vastaus lienee itsestään selvä.
Onko KKO:n Oikeusneuvosten aktiivinen toiminta liikejuridisten riitojen välimiesmenettelyssä (varsinaisen viran ohella!) vienyt liikaa aikaa ja energiaa heiltä? Näyttää nimittäin viimeaikaisten ratkaisujen (ja niiden purkujen) perusteella siltä etteivät Oikeusneuvokset ole pysyneet osaamiseltaan riittävästi EIT-oikeuskäytännön tasolla.
Lähetä kommentti