1164. Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittäminen. KKO 2026:19

1. Oikeudenkäynnin kohtuuton viivästyminen voidaan hyvitää asianosaiselle valtion varoista maksettavalla rahakorvauksella; L oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä (HyvL 362/2009). Tämän ns. hyvityslain 3 §:n 1 momentin mukaan yksityisellä asianonosaisella on oikeus saada valtion varoista lain 6 §:ssä tarkoitettu kohtuullinen hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta  oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. 

2. Hyvityslaki säädettiin Suomen saatua lukuisia Euroopan ihmisoikestuomistuimen langettavia tuomioita oikeudenkäyntien viivästymisestä. Hyvityslain keskeisin tavoite oli tättäää uroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklan vatimukset . 

3. Hyvitystä on vaadittava tuomioistuimelta ennen käsittelyn päättymistä. Viivästyistä arvioitaessa otetaan oikeudenkäynnin keston lisäksi huomioon erityisesti asian latu ja laajuus, asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta oikeudenkäynnissä sekä asian merkitys  asianosaiselle. Hyvityksen määrä on 1 500 euroa vuodessa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on valtion vastuulla olevasta syystä viivästynyt. Hyvitystä maksetaan enintään 10 000 euroa. Tietyin edellytyksin hyvitystä voidaan korottaa tai alentaa.

4. Ratkaisussa KKO 2026:19, joka on annettu eilen 0.3.2026 ja julkaistu ennakkopäätöksenä (prejudikaattina),  on kysymys rikosasian asianomistajalle (A) oikeudenkäynnin viivästymisestä maksettavan hyvityksen edellytyksistä. Tapauksessa on kysymys siitä, mistä ajankohdasta oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika on alkanut ja oliko asianomistajalla oikeus hyvitykseen oikeudenkäynnin viivästymisen perusteella. 

4a. Kyse on hyvityslain 5 §:n  1 momentin tutkinnasta. Momentin 2 kohdan mukaan oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa rikosasiassa, kun toimivaltainen viranomainen on ilmoittanut vastaajalle hänen tekemäkseen epäillystä rikoksesta tai kun häneen kohdistettu rikosepäily on olennaisesti vaikuttanut hänen asemaansa. Momentin 3 kohdan mukaan asianomistajan osalta sanottu aika alkaa asianomistajan vaatimuksen vireilletulosta tuomioistuimessa.  

5. Asianomistaja A oli pahoinpitelyrikoksen asianomistajana 30.10.2019 esitutkinnassa ilmoittanut vaativansa rikoksesta epäillylle rangaistusta, mutta ei ollut tuolloin esittänyt korvausvaatimuksia. Rikosasia oli tullut Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa vireille 28.6.2022, ja asianomistajan korvausvaatimus oli saapunut käräjäoikeuteen 2.5.2023. Asian pääkäsittely käräjäoikeudessa oli toimitettu 4.10.2023 ja käräjäoikeus oli antanut pääasian osalta lainvoimaiseksi jääneen tuomionsa 30.10.2023.  

6. A on käräjäoikeudessa vaatinut hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä 3 000 euroa katsoen, että  oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika oli alkanut 30.10.2019, jolloin häntä oli kultu esitutkinnassa ja jolloin hän oli esittnyt rangaistusvaatimuksen epäiltyä kohtaan.

7. Käräjäoikeus on tuomiollaan 30.10.2023 hylännyt A:n hyvitysvaatimuksen, koska A ei ollut vielä esitutkinnassa ottanut kantaa siihen, tuleeko hän esittämään asiassa korvausvaatimuksia. Näin ollen oikeudenkäynnin kestoa arvioitaessa huomioon otettavan ajan oli katsottava alkaneen vasta 2.5.2023, jolloin A oli toimittanut vaatimuskirjelmänsä käräjäoikeudelle.  Kun käräjäoikeus oli ratkaissut asian tuomiolla 30.10.2023, ei käräjäoikeusmenettely ollut kestänyt kohtuuttoman pitkään.

8. A valitti ratkaisusta Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi tuomiossaan 17.4.2024, toisin kuin käräjäoikeus, että oikeudenkäynti oli hyvityslain tarkoitetulla tavalla alkanut jo 30.10.2019, jolloin Aoli esitutkinnassa ilmoittanut vaativansa epäillylle rangaistusta. Vaikka esitutkinta oli kestänyt varsin pitkään eli 2 vuotta 3 kuukautta, asian kokonaiskäsittelyaikaa ei kuitenkan voitu pitää niin pitkänä, että A:n oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa olisi loukattu. Hovioikeus ei siten muuttanut käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta, vaan hylkäsi valituksen.

9. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A toisti valituksessaan oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevan vaatimuksensa. Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. 

10. KKO katsoi katsoi tuomiossaan, jonka laajoja perusteluja ei ole tässä syytä yksityiskohtaisesti toistaa, ensinnäkin (kohdat14-19), että asianomistajalla voi olla oikeus hyvitykseen oikeudenkäynnin viivästymisestä myös silloin, kun hän on esittänyt vain rangaistusvaatimuksen.

11. Toiseksi KKO tulkitsi hyvityslain 5 §:n 1 momentin säännöstä yhdenmukaisesti ennakkopäätöksen KKO 2020:2 kanssa oikeudenkäynnin kestona huomioon otettavan ajan alkamisesta asianomistajan osalta siten, ettei alkamisajankohta riipu siitä, minkä sisältöisen vaatimuksen asianomistaja on esittänyt: ts.  asianomistajan esitutkinnassa esittämä rangaistusvaatimus on riittävä (kohdat 20-26).

12. Puheena olevassa asiassa KKO totesi (kohdat 27-30), että käräjäoikeuden tuomion antamiseen (30.10.2019) oli kulunut A:n esitutkintakuulustelusta (30.10.2019) tasan neljä vuotta. Esitutkinta oli A:n kuulustelusta lähtien kestänyt noin kaksi vuotta kolme kuukautta. Asianomistajaa ja todistajaa oli kuultu varsin pian esitutkinnan alkamisesta, mutta pahoinpitelystä epäiltyä vasta noin kahden vuoden kuluttua. Tänä aikana polisi  ei ollut tehnyt muuta kuin ainoastaan lähettänyt pyynnön lääkärinlausunnon saamiseksi. 

13. Tapauksesa oli ollut kyse suppeasta ja yksinkertaisesta rikosasiasta. KKO katsoi, että esitutkinta oli viivästynyt hyvitykseen oikeuttavalla tavalla yhdellä vuodella kun otettiin erityisesti huomioon, että esitutkinnassa oli ollut pitkä passiivinen ajanjakso. Sen sijaan asian käsittely syyteharkinnassa ja käräjäoikeudessa ei ollut viivästynyt. Asian käsittelyn kokonaiskestoaikaakaan ei voitu pitää kohtuuttoman pitkänä, kun siitä vähennetään hyvitykseen oikeuttavaksi katsottu yhden vuoden aika. 

14. KKO velvoitti Suomen valtion suorittamaan A:lle hyviyksenä oikeudenkäynnin viivästymisestä 1 500 euroa.

15. KKO:ssa äänestys. Ratkaisu ilmaisi oikeusneuvosten Tuomo Antilan ja Eva Tammi-Salmisen mielipiteen. Oikeusneuvos Pasi Pölönen oli lopputuloksesta samaa mieltä, mutta hieman erilaisilla perusteluilla. Oikeusneuvokset Lena Engstrand ja Ari Kantor sen sijaan pysyttivät hovioikeuden ratkaisun lopputuloksen ja hylkäsivät A:n valituksen.

16. KKO:n enemmistön perustelut ovat vähemmistön jääneen kahden jäsenen - ja asian esittälijän - perusteluja vakuuttavammat. Vähemmistön mukaan  HyvL 5 §:n 1 momentin 3 kohdan säännös ei mahdollista sellaista perusoikeusmyönteistä tulkintaa, jonka mukaan oikeudenkäynnin kestona huomioon otettavan ajan voitaisiin lain selvästä sanamuodosta poiketenktsoa. alkaneen jo esitutkinnassa. Vähemmistön lauusman mukaan hyvityslakia säädettäessä esitutkintavaihe on rikosasian asianomistajan kohdalla rajattu oikeudenkäynnin keston ulkopuolelle oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa. Myöskään perustuslain 106 §:stä ei vähemmistön mukaan ole johdettavissa  mahdollisuutta hyvityslain 5 §:n 1 momentin 3 kohdan selvästä sanamuodosta poikkeamiseen. 

17. KKO:n vähemmistö on pitäytynyt tiukasti hyvitylsin 5 §:n 1 momentin 3 kohdan sanamuotoon. Enemmistön tulkinta sen sijaan lähtee hyvityslain tavoitteista ja asianomistajan asettamisesta  tasavertaiseen asemaan rikosasian vastaajan kanssa. Oikeusneuvos Pölönen on omassa lausumassaan laajasti esittänyt perusteltuja näkökohtia asiasta. Vähemmistö on painottanut liiaksi perusoikeuksien turvaamisen muodollisia seikkoja, mutta KKO:n enemmistö on puoltanut perusoikeuksien aineellista turvaamista. Perustuslakivaliokunnan eräässä toisessa asiassa antaman lausunnon mukaan asianomistajan prosessuaalisten keinojen ja oikeuksien tulee olla tasavertaiset ja symmetriset rikoksesta epäillyn kanssa (PeVL 59/2014 vp s. 6). Tämän tulee olla tavoitteena myös oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevan lain säännöksiä tulkittaessa. 

17. Oikeusneuvos Pölönen on omassa lausumassaan kuitenkin esittänyt erilaisia painavia näkökohtia asiasta. Vähemmistö on painottanut liiaksi perusoikeuksien turvaamisen muodollisia seikkoja, mutta kKO:n enemmistö n pioltanut perusoikeuksien aineellista turvaamista. Perustuslakivaliokunnan eräässä toisessa asiassa antaman lausunnon mukaan asianomistajan prosessuaalisten keinojen ja oikeuksien tulee olla tasavertaiset ja symmetriset rikoksesta epäillyn kanssa (PeVL 59/2014 vp s. 6). 

 

 

1163. Ortodoksien ex-arkkipiispa Leolle ehdollinen vankeusrangaistus törkeästä avustuspetoksesta ynnä muusta

1. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus antoi 27.2.2026 tuomion Karjalan kielen seura ry:n talousepäselvyyksin liittyvässä rikosjutussa. Syytettyinä jutussa olivat seuran pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja, ortodoksien kirkon eläkkeellä oleva arkkipiispa Leo eli siviilinimeltään Leo Makkonen, ja seuran talousasioista vastannut hallituksen jäsen, joka toiminut myös yhdistyksen sihteerinä. Leo on nyt 77-vuotias, hän eläköityi korkeasta virastaan joulukuun alussa 2024.

2. Käräjäoikeus tuomitsi molemmat vastaajat törkeästä avustuspetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Kumpikin tuomittiin yhden vuoden ja yhden kuukauden vankeusrangaistukseen. Rangaistus on kummankin osalta ehdollinen. 

3. Tuomion mukaan syytetyt antoivat oikeus- ja kulttuuriministeriölle vääriä tietoja ja hankkivat niiden avulla Karjalan kielen seuralle perusteetonta etua. Yhdistys perustettiin 1990-luvulla elvyttämään karjaln kieltä ja kultuuria, se hakeutui konkursiin uonna 2020. Seura sai ministeriöltä vuosina 2017-2019 avustuksia noin 500 000 euroa.

4. Käräjäoikeus velvoitti tuomitut maksamaan yhteisvastuullisesti asianomistajana olevalle oikeus- ja kulttuuriministeriölle korvausta rikoksella aiheutetusta vahingosta 162 000 euroa ja korvaamaan ministeriön oikeudenkäyntikulut 31 000 eurolla. Lisäksi oikeus velvoitti  ex-arkkipiispan yksin maksamaan ministeriölle vahingonkorvausta 9 100 euroa. 

5. Leon toisena avustajana jutussa toiminut rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Matti Tolvanen kertoi medialle tuomion jälkeen, että Leo on pettynyt oikeuden ratkaisuun ja tulee todennäköisesti valittamaan siitä Itä-Suomen hovioikeuteen. Tolvasen mukaan Leo pitää tuomiota kohtuuttomana, koska hän ei ole saanut toiminnastaan itse mitään hyötyä, vaan hyöty on tullut yksinomaan yhdistykselle. Leo kiistää Tolvasen mukaan syyllistyneensä rikokseen, sillä hän ei ollut harhautanut ministeriötä tahallaan eikä ollut edes tietoinen syyksiluettujen tekojen rikollisuudesta. Yhdistyksen sihteeri oli käytännössä hoitanut kaikki toimet ministeriön kanssa. 

6. Käräjäoikeuden tuomion mukaan yhdistyksen hallituksen jäsen vastasi talousasioista ja määräsi yksityiskohtaisesti kirjauksista ja maksuista. Myös Leo/Makkonen oli ratkaisun mukaan selvillä yhdistyksen taloudellisesta tilasta, kiertämistoimista sekä työntekijöiden palkkauksesta, palkoista ja palkkojen rahoituksesta. 

7. Jutussa syyttäjänä toiminut Antti Hyvärinen kertoi medialle olevansa tyytyväinen käräjäoikeuden tuomioon.

8. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on antanut ratkaisusta seuraavan tiedotteen:

Käräjäoikeus on antanut tuomion Karjalan kielen seura ry:n toimintaan liittyvässä rikosasiassa.

Karjalan kielen seura ry:n hallituksen puheenjohtaja ja talousasioista vastannut hallituksen jäsen on tuomittu törkeästä avustuspetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta kumpikin yhden vuoden yhden kuukauden yhteiseen, ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Karjalan kielen seura ry:lle erityisavustusta karjalan kielen elvyttämishankkeeseen vuosina 2017, 2018 ja 2019. Tuomitut olivat antaneet Opetus- ja kulttuuriministeriölle avustuspäätöksissä edellytetyissä avustuksen käyttöä koskevissa ilmoituksissa vääriä tietoja. Väärät tiedot olivat koskeneet avustuspäätöksissä edellytettyä työajan seurantaa tai muuta luotettavaa selvitystä työajan kohdentumisesta, kahden lähipiiriyhdistyksen käyttämistä avustusvarojen todellisen käytön peittelyyn ja avustettavaan toimintaan kuulumattomien toimistokustannusten kohdentamista avustushankkeelle. Väärillä tiedoilla on pyritty siihen, että seura saa pitää avustuksena saamansa varat.

Avustettavalle hankkeelle eli avustusvaroista maksettavaksi on avustuspäätösten mukaan saanut kohdistaa muiden kuin yksinomaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti, esimerkiksi työajanseurannan avulla, työpanoksen kohdistumisen välittömästi hankkeelle. Tuomitut olivat kohdentaneet tuollaisten työntekijöiden kustannuksia avustettavalle hankkeelle ja mainituissa ilmoituksissa ilmoittaneet ministeriölle, että seuralla olisi ollut työajan seuranta. Työajan seurantaa ei ole todellisuudessa ollut. Väärä tieto on koskenut vuosien 2017 ja 2018 osalta yhteensä 47 545,89 euroa ja vuoden 2019 osalta 9 165,35 euroa eli yhteensä 56 711,24 euroa. Talousasioista vastannut hallituksen jäsen ei ole työajan seurannan osalta ollut vastuussa enää vuodelta 2019 annetun ilmoituksen tiedosta.

Lähipiiriyhdistysten avulla tuomitut olivat luoneet keinotekoista laskutusta talkootyöstä, jota ei todellisuudessa ollut ollut. Keinotekoisen laskutuksen avulla tuomitut olivat siirtäneet avustusvaroja lähipiiriyhdistyksille, jotka olivat maksaneet niillä Karjalan kielen seura ry:n sellaisia menoja, joita avustusvaroilla ei olisi avustuspäätösten mukaan saanut maksaa. Varoja oli myös siirretty takaisen seuralle avustuksina, jolloin seura oli saanut avustuspäätöksissä edellytettyä omarahoitusosuutta, joka oli todellisuudessa tullut maksetuksi avustusvaroilla. Tältä osin väärät tiedot ovat koskeneet 95 000 euron rahamäärää.

Karjalan kielen seura ry on ostanut toimistohenkilökunnan palveluja eräältä osakeyhtiöltä. Osakeyhtiö on hoitanut seuran muutkin kuin avustettavaan hankkeeseen liittyneet toimistotyöt. Vuonna 2019 tuomitut olivat kohdistaneet avustettavalle hankkeelle kaikki seuran toimistohenkilökunnan kustannukset 56 980,60 euroa. Tästä määrästä ainakin 20 000 euroa ei ole ollut avustettavan hankkeen eikä siten avustuksesta maksettavia kustannuksia.

Törkeässä kirjanpitorikoksessa on ollut kysymys lähipiiriyhdistysten käyttöön liittyneestä 95 000 euron keinotekoisesta laskutuksesta.

Tuomitut velvoitettiin suorittamaan Opetus- ja kulttuuriministeriölle vahingonkorvausta. Yhteisvastuullinen korvausvelvollisuus on 162 545,89 euroa. Hallituksen puheenjohtaja velvoitettiin lisäksi yksin suorittamaan ministeriölle korvausta 9 165,35 euroa. Molemmat tuomittiin yhteisvastuullisesti suorittamaan ministeriölle korvausta oikeudenkäyntikuluista 31 249,24 euroa.