Iltalehdessä oli tänään seuraava uutinen:
Palkkakiista käräjillä tuli opettajalle huippukalliiksi. Kiljavan opistossa opettajana työskennellyt nainen joutuu maksamaan pitkän pennin.
Palkkakiista kävi todella kalliiksi Kiljavan opistossa opettajana työskennelleelle naiselle. Nainen hävisi tänään palkka- ja muita saatavia koskevan riitajutun SAK:n koulutussäätiötä vastaan. Hyvinkään käräjäoikeus velvoitti naisen korvaamaan osan koulutussäätiön vaatimista oikeudenkäyntikuluista eli jopa 300 000 euroa korkoineen.
Juttua valmisteltiin oikeudessa jo vuoden 2004 lopusta. Valmistelun kestoon vaikuttivat laaja todistelu ja muu aineisto, asianosaisten lukuisat vaatimukset ja asian edellyttämät valmistelutoimet. Myös pääkäsittelyn yhteydessä esitettiin laajaa suullista todistelua.
Tuomiosta ilmenee, että kehotukset pyrkiä jutussa ensisijaisesti sovintoon kaikuivat enemmän tai vähemmän kuuroille korville.
Kanteessa oli kysymys väitettyjen lähes 250 000 euron suuruisten saatavien velkomisesta SAK:n koulutussäätiöltä korkoineen. Saatavien on kerrottu kertyneen vuosien 1995 ja 2002 välillä. Nainen vaati muun muassa maksamattomista palkoista ja lomakorvauksista yhteensä 247 346,31 euroa. Lisäksi hän vaati oikeudenkäyntiin liittyviä asianosaiskuluja noin 60 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja lähes 500 000 euroa. SAK:n koulutussäätiö kiisti kanteen kokonaan. Käräjäoikeus hylkäsi jo aiemmassa välituomiossaan osan naisen vaateista vanhentuneina.
----
Tällaiset uutiset tuntuvat aina pöyristyttäviltä. Alioikeusprosessin kestäminen kuusi vuotta sinänsä tavallisen tuntuisessa työpalkkariidassa panee miettimään, onko oikeudenkäynnissä kaikki ollut kunnossa. Kanne koski yhden opettajan väitettyjä ylityökorvauksia vuosilta 1995-2002. Vastaaja väitti, että nainen oli kokonaispalkalla. Siis aivan tavallinen työsuhderiita. Miten ihmeessä siitä on saatu tuollainen mammuttijuttu aikaiseksi?
Millaista on ollut tuomarin prosessinjohto ja onko laissa olevia säännöksiä valmistelun tehokkuudesta ja joutuisuudesta otettu lainkaan huomioon vai onko niille niin sanotusti viitattu kintaalla? Onko jutussa todella pyritty sovinnolliseen ratkaisuun?
Minkään oikeusjutun käsittely ei saisi kestää alioikeudessa kuutta vuotta. Hyvinkään oikeudenkäynti on venähtänyt selvästi kohtuuttoman pitkäksi, jos asiaa arvioidaan vaikkapa Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella.
Laki asettaa sekä riita-asian asianosaisille että heidän asianajajilleen samoin kuin tuomioistuimelle velvollisuuden huolehtia siitä, ettei valmistelu ja koko oikeudenkäynti kohtuuttomasti pitkittyisi.
Oikeudenkäymiskaaren (OK) 5 luvun 17 §:n 3 momentin mukaan "valmistelu on saatettava loppuun viivytyksettä. Asianosaisen on perehdyttävä asiaan niin hyvin, ettei asian käsittely hänen laiminlyöntinsä vuoksi viivästy." Vaikka laki puhuu "asianosaisesta" ja hänen velvollisuudestaan, koskee säännös luonnollisesti myös ja käytännössä erityisesti asianosaisen asianajajaa. Asianajajia velvoittavissa hyvää asianajajatapaa koskevissa ohjeissa on nimenomaisia määräyksiä, jotka velvoittavat asianajajan hoitamaan toimeksiannot huolellisesti, täsmällisesti ja tarpeellisella joutuisuudella sekä päämiehelle tarpeettomia kustannuksia aiheuttamatta.
OK 5 luvussa on useita pykäliä, jotka velvoittavat valmistelua johtavan tuomarin huolehtimaan asian joutuisasta käsittelystä ja asian selvittämistä tarkoittavasta prosessinjohdosta. Valmistelua johtava tuomari vastaa viime kädessä siitä, että valmistelu toimitetaan viivytyksettä. Jos asianosaiset tai jompikumpi heistä taikka asianosaisen avustajansa tai asiamiehensä näyttävät viivyttelevän tarpeettomasti, on laissa kyllä monia keinoja panna tällainen asianosainen/asianajaja järjestykseen.
Valitettavasti käytännössä valmistelua johtavan tuomarin prosessinjohto on aika usein lepsua ja liian passiivista. Tämä lepsuus ja passiivisuus tarttuu sitten helposti partteihin ja näiden asianajajiin, jotka huomaavat, että hei, eihän tässä olekaan minkäänlaista kiirettä. Asianajajilla tai muilla oikeudenkäyntiasiamiehillä ei ole yleensä minkäänlaista kiirettä jutun valmistelussa tai käsittelyssä, koska heidän palkkionsa perustuu tuntiveloitukseen. Siis mitä pidemmäksi asian valmistelu ja pääkäsittely venyvät, sitä muhkeamman laskun asianajaja voi kirjoittaa.
Olen usein yrittänyt kiinnittää huomiota sanottuihin epäkohtiin, siis tuomareiden passiiviseen prosessinjohtoon, asianajajien ja muiden asiamiesten hitaaseen ja heikkoon asianajoon sekä ajan kulumiseen perustuvaan palkkiolaskutukseen, mutta tuloksetta. Ei näistä asioista kukaan tunnu olevan erityisemmin kiinnostunut. Tuomareiden prosessinjohdosta toki joskus turistaan tuomaritapaamisten yhteydessä niitä näitä, mutta keskustelu päättyy yleensä siihen, että kukin tuomari selittelee, ettei ainakaan hänen omassa prosessinjohdossa ole mitään moittimista! Keskustelu viedään usein sivuraiteille ja pääasiat pyritään unohtamaan. Asianajajien huonosta valmistautumisesta juttuun ja asian heikosta ajamisesta oikeudessa tai hirmukorkeista palkkiolaskuista ja niiden perusteista ei yleensä haluta edes keskustella. Tuomarit eivät ikään kuin kollegiaalisista syistä ("juristejahan tässä sentään kaikki ollaan") halua puuttua asianajajien kohtuuttomaan korkeaan laskutukseen, vaan tuomitsevat jutun hävinneen asianosaisen maksamaan voittaneelle osapuolelle oikeudenkäyntikuluja kylmästi advokaatin esittämän palkkiolaskun mukaisesti.
Vielä yksi kohta em. Iltalahden uutisessa. Käräjäoikeuden tuomion perusteluissa mainitaan, että tuomari oli kyllä kehottanut asianosaisia pitkän käsittelyajan kuluessa sovintoratkaisun tekemiseen, mutta tuloksetta. En toki tiedä, millaisia nuo "kehotukset" ovat olleet, mutta yleisesti ottaen on sanottava, ettei pelkkä vaisu kehottaminen sovintoon auta mitään, vaan tuomarilta edellytetään hieman riuskempia otteita sovinnon aikaansaamiseksi. Laissakin (OK 5:26.1) sanotaan, että "tuomioistuimen on pyrittävä saamaan asianosaiset sopimaan asia." Tämä tarkoittaa, kuten oikeuskirjallisuudessa on selvitetty, tuomarilta aktiivista otetta, jotta asiaosaiset todella ottaisivat hänen sovintokehotuksestaan vaarin. Tuomarin on pantava itsensä todella likoon saadakseen vaikeassa ja laajassa jutussa sovinnon aikaiseksi.
Sovintoon pyrittäessä asianosaisia voidaan kuulla erikseen samoin kuin yksin eli siis ilman avustajiensa saapuvilla oloa, asianosaisille on kerrottava, mitä etuja asian sovinnollisesta ratkaisemista koituu tuomioon verrattuna jne. Lain mukaan tuomari voi tehdä asianosaisille myös konkreettisen sovintoehdotuksen (OK 5:26.2). Sovintoehdotusta ei voida tehdä, jos molemmat osapuolet eivät sitä halua. Sen sijaan tuomari voi kertoa ainakin pääkäsittelyssä ja tilanteesta riippuen toisinaan myös jo valmistelussa, millaiseen ratkaisuun asiassa ilmeisesti tultaisiin senhetkiseen valossa päätymään. Tällainen ns. tuomioehdotus, joka sisältä myös lyhyet perustelut, on käytössä esimerkiksi Tanskassa, vaikka laissa siitä ei olekaan säännöksiä. Jos asianosaiset hyväksyvät tuomarin tekemän tuomioehdotuksen, asian käsittely päättyy siihen, eikä tuomarin tarvitse kirjoittaa tuomiota eikä perustella sitä.
Riita-asian valmistelussa ja pääkäsittelyssä sekä sovintoon tähtäävässä toiminnassaan tuomari tarvitsee siis mielikuvitusta, taitoa, rohkeutta ja aktiivista prosessinjohtoa. Taitavat tuomarit onnistuvat usein tässä ja saavat asian käsittelyn päättymään joko valmistelussa tehtävään sovintoon tai pääkäsittelyssä tuomioehdotuksen hyväksymiseen, jolloin valituskierrosta hovioikeudessa ei tarvita. Oikeudenkäynnin kokonaiskesto lyhenee tuntuvasti, mikä puolestaan johtaa oikeudenkäynnistä aiheutuvien kustannusten alenemiseen.
Jos tavallisessa työpalkkariita-asia tai muu vastaava riita-asia venyy vuosien mittaiseksi, asiassa kuullaan satoja todistajia ja oikeudenkäyntikuluja koskevat korvausvaatimukset ovat puolin ja toisin puolen miljoonan euron luokkaa, ei syy kaikkeen näihin kummallisuuksiin ole prosessilaissa ja menettelysäännöissä. Syitä täytyy etsiä kyseisen oikeudenkäynnin toimijoiden eli asiaa käsitelleiden tuomareiden ja asianosaisia edustaneiden asianajajien piiristä, heidän prosessinjohdostaan ja asian ajamisestaan.
14 kommenttia:
Näin ei juristin näkövinkkelistä sanoisin, että blogisti on tarttunut erittäin tärkeään asiaan ja arvostan sitä suuresti.
Terve!
tämä taisi olla se juttu, josta aiemmin (IL) mainittiin, että oikeudessa kuultiin satoja todistajia. näin todella muistelen, vaikka nyt liiioittelulta kuulostaakin. Että siitäkö lienee nuo kulut osin syntyneet?
turhaa todistelua olisi lienee pitänyt rajoittaa prosesssinjohdolla.
Pääteemasta ohi, mutta mielestäni mielenkiintoisia seikkoja kuitenkin ja blogistin "mieliteemoihin"
oikeudenkäynnin julkisuus ja jääviys liittyen.
Blogikirjoituksen toisiksi viimeiseen kappaleeseen liittyen:
Eikö se, että asianosaisia kuullaan erikseen ole ristiriidassa muuten niin tärkeän julkisuuspeiaatteen kanssa.
Tässä tapauksessahan edes asianosaisjulkisuus ei toteudu. Saako tällaisten erillään kuulemisten aikana sitten olla yleisöä paikalla. Jos ei niin, miten yleisöjulkisuus. Jos yleisö taas saa olla paikalla niin silloinhan, joku yleisön jäsen voi kertoa poissaolevalle asianosaiselle käsittelyn kulun.
Sitten jääviys: Käsitykseni(Perustuu kirjaan Prosessioikeus, WSOYpro Oikeuden perusteokset) mukaan tuomari ei tule jääviksi käsittelemään asiaa, jos hänen siinä asiassa tekemänsä sovintoehdos on hylätty. Mielestäni tuomarin puolueettomuus kyllä kyseenalaistuu tilanteessa, jossa hänen tekemänsä sovintoehdotus tulee yhden osapuolen hyväksymäksi ja toisen hylkäämäksi.
Tällöin tuomari saattaa "kantaa kaunaa" sovintoehdotuksen hylännyttä osapuolta kohtaan ja toisaalta muutenkin pitää tekemäänsä ratkaisuehdotusta niin erinomaisena, että se ohjaa hänen ratkaisutoimintaansa kohti aiemmin tekemäänsä sovintoehdotusta. Enkä mitenkään voi pitää tuomaria tälläisessa tilanteessa ennakkoasenteettomana.
Kyseessä oli lehtitietojen mukaan aivan tavanmukainen työsuhderiita, joka koski kanteen mukaan maksamatta jääneitä ylityökorvauksia (vuosilta 1995-2002). Vastaaja väitti, että kantaja oli kokonaispalkalla.
Miten tällaisesta jutusta saadaan vuosikausia vireillä olut - lue vireillä pidetty - juttu?
Miksi ko. jutussa on pitänyt kuulla "satoja todistajia"?En ymmärrä. Eikö tuomari ja käräjäoikeus ole ollut tietoinen materiaalisen prosessinjohdon aineistoa rajoittavasta funktioista ja ao. säännöksistä (OK 17:7)?
Tavalliselta palkansaajalta on oikeusjärjestelmä karannut kauas ulottumattomiin. Kiitos kuuluu lakimiehille ja heidän käsittämättömille palkkioilleen.
Onhan tässä ollut yksi voittaja, nimittäin juristit.
Ihmetyttää tuo juristien mahdollisuus saada kaikessa tapauksessa kovat rahat oli lopputulos mikä hyvänsä.
Kyllä muutkin yrittäjät joutuvat välillä ottamaan riskejä ja tekemään työtä josta ei sitten loppupeleissä tulekaan rahaa.
Olen nähnyt juristin laskun jossa oli työtä 10min ja aiheena maili päämiehelle. Mailissa oli 5 sanaa,
koska maksat rästissä olevan laskun?
Perässä oli alvillinen hinta 40,6 euroa. Sanoisin että aika kohtuutonta perintää ja näin maallikkona ihmettelen että meneekö tuo edes lain mukaan oikein?
Hyvä kommentti! Itsekin tuomioistuintyössä vaikuttavana juristina ihmettelen ko. prosessia. Onko tuomioistuimilta täysin hämärtynyt prosessin tarkoitus? Hakiessaan omaa oikeuttaan kansalainen joutuukin kohtuuttoman maksuvelvoitteen uhriksi ja asianajajien laskulypsämisen maksajaksi ja loppuijäkseen velkavankeuteen!
Mielestäni juristien palkkiot voisivat olla suuremmatkin.
Jos tuomareille maksettaisiin kunnon palkka, joka olisi tulossidonnainen, niin tuomarinhommiin etsiytyisi osaavampaa porukkaa, tuomioita räpsittäisiin urakkaluonteisesti ja laatu pysyisi korkealla. (Ihan niinkuin ennen vanhaan, siis silloin kun blogistikin teki niitä oikeita töitä).
Aijai niitä vanhoja hyviä sportteliaikoja, kun palkka oli kunnollinen ja laatu korkealla. Se vaan ihmetyttää, että kun noilta kultaisilta vuosilta saa toisinaan jonkun tuomion (so. pöytäkirjan) käteensä, niin ratkaisut ovat poikkeuksetta pelkkää koukeroista fraasipötköä. Mutta nämä ovat tietysti poikkeuksia ja yleisesti ottaen ennen oli paremmin.
Aika usein näkee, että vastapuoli haluaa jutun hyvin isoksi ja laajaksi, jotta maksukyvytön osapuoli pelästyy kulujen suuruutta tai joutuu hävitessään aikamoiseen velkakurimukseen. Asianajajahan on huono jarruttaja tuollaisessa tilanteessa, mutta tuomarin pitäisi se tehdä.
Tässä jutussahan on toki SAK:n omakin etiikka koetuksella. Onko oikein, että yksittäinen työntekijä joutuu omia oikeuksiaan ajaessaan tällaiseen korvausvelvoitteeseen? SAK varmaan parkaisisi lujaa ja pitkälle, jos olisi "omista" kysymys. Nyt se jäi blogistin harteille.
SAK:lla on varaa millä mällätä. Se pulittanee 200 000 euroa "omasta pussistaan" asianajajalleen, jonka 500 000 euron suuruisesta kululaskusta oikeus hyväksyi sentään vain 300 000 euroa vastapuolena olleen opettajan korvattaviksi.
Kantaja oli siis opettaja. Ehkäpä OAJ maksaa kantajan maksettaviksi tuomitut kulut eli 300 000 euroa?
Onhan OAJ äveriäs järjestö, jonka puheenjohtajan palkka lienee jotain 400 -500 000 euroa vuodessa.
On asianajajallakin työssään yrittäjäriski.
Silloin kun valtio maksaa palkkiot ei riskiä ole, mutta muutoin kyllä.
Asianajan on aina juttuun ryhtyessään katsottava mistä hän saa oman osansa.
Kyllä asianajajien asiakkaat jättävät myös laskujaan maksamatta.
Yrittäjäriski on siis olemassa.
Toimenpidepalkkiot eivät sovi tuomarin työn kannustimeksi.
Työasioita koskevissa riidoissa on mahdollista saada korvaus oikeusturvavakuutuksesta, jos on ammattiliiton jäsen. En ole perehtynyt paremmin millainen katto niissä on, mutta tuskin tällaisia määriä kattavat. Suoraan yksityisille henkilöille näitä oikeusturvavakuutuksia ei myydä - nykyisin kotivakuutusten osana olevasta oikeusturvavakuutuksesta on nimenomaisesti poisrajattu kaikki työtä koskevat oikeusriidat. Heikoilla siis on liittoon kuulumaton!
Lähetä kommentti