Itärajalla, kuva on Petkeljärveltä, entisöidään juoksuhautoja ja korsuja, olisiko niillä joskus käyttöä vielä tositilanteessa... 1. Eilen torstaina ja tänään perjantaina on annettu tuomiot kahdessa merkittävässä ja laajaa julkisuutta herättäneessä rikosjutussa. Helsingin käräjäoikeus antoi eilen tuomion niin sanotussa STT-doping -jutussa ja Vaasan hovioikeus puolestaan tänään Ulvilan surmajutussa.
2. Mahdollisesti kommentoin kumpaakin tuomiota myöhemmin tarkemmin. Tässä vaiheessa muutama yleinen huomio ratkaisuista ja niiden julkistamisvoista.
3. Kumpikin tuomio annettiin kirjallisena eli niin sanottuna kansliatuomiona asianomaisen tuomioistuimen kansliassa. Lain mukaan pääsääntönä on kuitenkin, erityisesti käräjäoikeuden osalta, tuomion julistaminen käsittelyn päätyttyä saapuvilla olevien asianosaisten ja yleisön läsnä ollessa.
4. Tuomion antaminen kansliatuomiona on käräjäoikeudessa lain mukaan poikkeus, sillä se tulee kysymykseen ainoastaan silloin, "jos laajassa tai vaikeassa asiassa tuomioistuinten jäsenten neuvottelu tai tuomion laatiminen sitä vaatii" (OK 24:8.2 ja ROL 11:7.2). Hovioikeuden osalta laissa sanotaan, että "ratkaisu julistetaan päätösneuvottelun päätyttyä tai annetaan hovioikeuden kansliassa" (OK 24:17.1).
5. Olen jo aiemmin parissa blogijutussa - samoin kirjassa Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) - todennut, että kansliatuomion antamisesta on tullut käytännössä käräjäoikeudessa vähänkin laajemmassa tai hankalammassa jutussa pääsääntö, vaikka laki ei tätä edellytäkään. Minusta tämä on oikeudenkäynnin julkisuuden kannalta valitettava käytäntö.
6. Olen kirjoittanut esimerkiksi blogissa 292/23.6.2010 koskien Satakunnan käräjäoikeuden Ulvilan surmajutussa antamaa tuomiota) asiasta näin:
7. Käräjäoikeus antoi tuomionsa siis niin sanottuna kansliatuomiona. Tämä tarkoittaa sitä, että tuomiota ei julistettu suullisesti eikä tuomion julkistamista varten pidetty oikeuden istuntoa, vaan tuomiokappaleita jaellaan käräjäoikeuden kansliasta syyttäjälle ja muiden asianosaisten avustajille ja asiamiehille samoin kuin tiedotusvälineiden toimittajille. Tällainen tapa on yleistynyt nykyisin niin, että jokaisessa vähänkin laajemmassa jutussa ratkaisu annetaan kansliatuomiona. Tuomion julistamisesta käsittelyn ja päätösneuvottelun päättymisen jälkeen, joka aiemmin oli ainoa mahdollinen tapa julkistaa ratkaisu, on nykyisin tullut poikkeus.
Tästä olisi päästävä eroon, sillä oikeudenmukaiseen oikeudenkäynnin keskeisesti kuuluva julkisuusperiaate edellyttäisi, että merkittävissä ja laajaa huomiota herättäneissä rikosjutuissa tuomion julkistamista varten pidettäisiin julkinen istunto, jossa tuomituilla olisi mahdollisuus nähdä vielä kerran tuomarinsa. Tuomio olisi tuossa tilaisuudessa toki valmiiksi kirjoitettuna ja se jaettaisiin asianosaisille ja heidän avustajilleen, mutta samalla tuomari kuitenkin selostaisi suullisesti tuomion pääkohdat ja -perustelut; mistään tuomion sisäluvusta ei siis olisi kysymys. Tässä tilaisuudessa asianosaisilla olisi myös tilaisuus esittää kysymyksiä tuomion eri kohdista, jotka eivät kenties ole heille oikein "avautuneet" ja tuomari voisi vastaavasti tiedustella, onko esimerkiksi tuomittu ymmärtänyt, mistä tuomiossa on kysymys.
Näin tehdään monissa muissa maissa. Suomessa tuomarit sitä vastoin haluavat pääkäsittelyn päättymisen jälkeen ikään kuin luikkia karkuun tai piiloon haluamatta enää nähdä tai tavata asianosaisia. Samaa julkisuusperiaatetta tulisi soveltaa myös päätöksiä hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa annettaessa, mutta näissä tuomioistuimissa Suomessa on iät ja ajat vallinnut täysin salainen menettelytapa: tuomiot annetaan aina kirjallisina kansliasta. Myös asian käsittely ylioikeuksissa selvän pääsäännön mukaan kirjallista, joten asianosaiset eivät näe lainkaan tuomareita.
8. Sekä STT:n doping-jutussa sekä Ulvilan surmajutussa on toki ollut kyse laajasta ja tavanomaista vaikeammasta jutusta. Tuomion laatiminen valmiiksi kirjallisena on siis ollut perusteltua. Mutta tämä ei olisi estänyt, että näin laadittu kirjallinen tuomio olisi "julistettu" istunnossa saapuville kutsuttujen asianosaisten (poissaolo ei estäisi tuomion julistamista) ja paikalle saapuneiden tiedotusvälineiden edustajien ja mahdollisen muun yleisön läsnä ollessa. Tarkoitus ei ole, että tuomio luettaisiin tilaisuudessa sanasta sanaan, vaan oikeuden puheenjohtaja kertoisi ja selostaisi lyhyesti ratkaisun lopputuloksen ja sen pääperustelut. Tämän jälkeen asianosaisilla ja heidän avustajillaan tai asiamiehillään olisi vielä tilaisuus esittää oikeudelle kysymyksiä tuomion johdota.
9. Miksi Suomessa ei sitten käytännössä menetellä edellä kerrotulla järkevällä tavalla? Ilmeisesti siksi, että laki ei siihen velvoita. Suomalaiset tuomarit ovat, kuten olen sanonut ennenkin, pikkulegalisteja, jotka pitävät tiukasti kiinni lain kirjamesta. Varsinkin silloin, kun heidän pitäisi tehdä jotakin sellaista, mihin laki ei heitä nimenomaan velvoita! Mutta laki ei toisaalta kielläkään tuomareita menettelemästä järkevällä tavalla. - Kukahan viitsisi kertoa tuomareille tämän yksinkertaisen asian?
10. Toinen asia, josta olen myös "saarnannut" näissä yhteyksissä, koskee sitä, että tuomioistuimet eivät, korkeinta oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta lukuun ottamatta, juuri koskaan tiedota ratkaisuistaan internet-kotisivuillaan. Tämä puute ilmeni jälleen kerran Helsingin käräjäoikeuden eilen antaman tuomion yhteydessä. Vaikka käräjäoikeus oli laatinut tiedotteen, joka jaettiin tuomiota koskevan cd-tiedoston kera toimittajille käräjäoikeuden kansliasta, kyseisestä tiedotteesta, itse ratkaisusta puhumattakaan, ei mainita käräjäoikeuden kotisivuilla halaistua sanaa.
11. Helsingin käräjäoikeus, kuten muutkin käräjäoikeudet ja hovioikeudet vastaavanlaisissa tapauksissa, siis "palvelee" eli tiedottaa ratkaisustaan kyllä toimittajille, mutta suuri yleisö unohdetaan tiedottamisessa tyystin. Toki sanotun tiedotteen ja koko tuomion, joka muuten on tallennettu cd-tiedostolle, voi tilata käräjäoikeuden kansliasta, mutta paljon kätevämpi tapa sekä yleisön että käräjäoikeuden kannalta olisi tiedottaa asiasta suoraan tuomioistuimen kotisivuilla. Itse sain käräjäoikeuden tiedotteen tänään, kun sitä pyysin, ja myös koko tuomio luvattiin lähettää.
12. Ilokseni voin todeta, että saarnani eivät ole näköjään menneet aivan hukkaan, sillä Vaasan hovioikeus näyttää alkavan pikku hiljaa oppia oikean tiedottamisen "tavoille." Hovioikeus nimittäin julkaisi tänään, eli heti ratkaisun antopäivänä, Ulvila-jutun tuomion samoin kuin siitä laaditun tiedotteen kotisivuillaan. Vielä pari kuukautta sitten annetun Kauhajoki-jutun tuomiosta Vaasan hovioikeus julkaisi netissä ainoastaan lyhyen tiedotteen, muttei koko ratkaisua, ja tiedotekin tuli vasta muutaman päivän viiveellä, eli sen jälkeen, kun olin ehtinyt sen puuttumista blogissani ihmetellä. Kehitystä on siis havaittavissa!
13. Helsingin käräjäoikeuden tuomiota on kehuttu muun muassa jutun syyttäjän toimesta perusteelliseksi ja hyvin perustelluksi. Itse en ole vielä tuomiota saanut, joten saatan palata asiaan myöhemmin. Tiedotteen perusteella jäin hieman ihmettelemään sitä, miksi Leppävuoren ja Piiraisen osalta salaaminen, koskien siis tietoisuutta hiihtäjien dopingin käytöstä, katsottiin merkittävyydeltään "sen verran vähäiseksi", että Trondheimin kisoissa 1997 tapahtuneesta "verenlaskemisesta" kertomatta jättäminen ei oikeuden mielestä täyttänyt törkeän petoksen tunnusmerkistöä. Eikö Leppävuoren ja Piiraisen osalta jutussa ollut todellakaan esitetty tietoisuudesta muuta näyttöä? Eivätkö Leppävuori ja Piirainen kuitenkin vaatineet SST:n toimittajien doping-oikeudenkäynnissä aika huimia korvaussummia? Eikö heidän olisi tullut jo Trondheimin tapahtumien perusteella ymmärtää, missä dopingin käytössä Suomessa "mentiin"?
14. Hovioikeus on perustellut Ulvila-jutun näyttökysymystä perusteellisesti ja mallikkaasti. Onhan siinä todella selkeä tasoero, kun hovioikeuden tuomiota vertaa Satakunnan käräjäoikeuden noin vuosi sitten antamaan langettavan tuomion perusteluihin. Kritisoin käräjäoikeuden tuomiota heti tuoreeltaan blogissani 292/23.6.2010 ja kiinnitin siinä huomiota myös käräjäoikeuden perustelutyyliin, jossa näin monia puutteita.
15. Pienenä puutteena hovioikeuden tuomiossa pitäisin sitä, ettei perusteluissa mainita tai käsitellä todistusharkinnan niin sanottuja "yleisiä oppeja". Tarkoitan sitä, että hovioikeus olisi voinut perustelujensa alkuosassa lyhyesti selostaa, mistä todistusharkinnassa on kyse, mitä eri metodeja tuomioistuin voin näytön harkinnassaan soveltaa ja mitä vaatimuksia näytölle ja sen riittävyydelle on yleensä ja erityisesti henkirikosasioissa asetettava. Yleisten oppien selostaminen olisi tehnyt perustelut yleisölle ymmärrettävimmiksi.
16. Kiinnitin huomiota myös siihen, että hovioikeuden tuomion perustelut eivät ole sillä tavoin "keskustelevat", että niissä olisi otettu kantaa myös siihen, mitä käräjäoikeus oli tiettyjen olennaisten seikkojen osalta perusteluissaan lausunut. Hovioikeus on lähtenyt perusteluissaan ikään kuin täysin puhtaalta pöydältä, siis aivan kuin se olisi ratkaissut jutun ensimmäisenä oikeusasteen. Tällainen tapa, jossa ylempi instanssi ei puutu juuri missään kohdin alemman oikeuden perustelulausumiin (vaikka tuomiossa on kyse nimenomaan alemman oikeuden tuomiosta tehdystä valituksesta), näyttää Suomessa - valitettavasti - yleistyneen, kuten korkeimman oikeuden ratkaisuista voidaan havaita.
17. Hovioikeuden päätelmä, jonka mukaan Anneli Auerin niin sanotussa "tunnustamisessa" esitutkinnan yhteydessä, ei itse asiassa ole ollut kyse aidosta tunnustamisesta, on täysin perusteltu. Tällainen menettely tutkinnassa, joka voitaisiin nähdä jopa jonkinlaisena tunnustukseen pakottamisena, ei ole kunniaksi esitutkintaviranomaisille. Auerin asianajaja Juha Manner on tänään ilmoittanut, että Auer tulee todennäköisesti tekemään eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun esitutkinnan puutteista ja epäkohdista kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Vaasan hovioikeuden tuomio löytyy tästä.
40 kommenttia:
Pakko myontaa etta blogiasi on ilo seurata vaikken aina samaa mielta kanssasi olekaan.
Kohdassa 16. osuit kylla sellaiseen asiaan joka on minuakin maanmittarina usein otanut maaoikeuden tuomioita lukiessani paahan eli keskustelematomauuden puute. Kuten tietanet, maaoikeusdessa, vaikka onkin osa karajaoikeutta, tulisi noudattaa asiaa rakaistessa soveltuvin osin sita mita asian ratkaisusa hovioikeudessa sanotaan (ratkaisuperiaatteiden tasolla), koska kyseessa on muutoksenhakutuomioistuin ensimmaisen asteen "tuomioistuimena" olevella maanmitaustoimituksella.
Pyrin vahankin rutiinijutista poikkeavissa tapauksissa perustelemaan toimituspaatokseni perusteellisesti ja joskus turhankin laajasti ja mikaan ei ota paahan enemman kuin se etta maaoikeus kumoaa paatokseni ottamatta juuri ollenkaan kantaa minun paatokseni perusteluihin vaan lahtee perusteluissaan ikaankuin puhtaalta poydalta. Se tuntuu joskus jopa minun tyoni aliarvostukselta (miksi pohdin asioia eri kanteilta ja kirjoitan tarkast perustelut, kun maaoikeus voi ihan toisista lahokohdista muutaa paatostani ottamatta varsinaisesti perustelujeni oikeellisuuteen mitaan kantaa) ja toisaalta vaikeuttaa oman paatokseni ja maaoikeuden tuomion kriittista vertailua.
No niin, onpa hyvä, että myös "käytännön miehet" ovat po. asiassa samaa mieltä blogistin kanssa; kyse ei siis ole turhasta "teoretisoinnista"!
Hovioikeuksien samoin kuin maaoikeuksina toimivien käräjäoikeuksienkin tulisi muistaa, että niiden ratkaisuissa on nimenomaan kyse alemman instanssin päätöksestä tehdystä valituksesta ja siitä, onko valituksenalainen ratkaisu oikea vai ei. Silloin ylemmän instanssin tulee ottaa kantaa, myös perusteluissaan, alemman instanssin perusteluihin.
Olen huomannut, että myös KKO sivuuttaa usein kokonaan sen, mitä alemmat oikeudet, erityisesti hovioikeus, ovat perusteluissaan ao. kohdin lausuneet. Tästä sitten kai hovioikeudet ja maaoikeudet ovat alkaneet ottaa "mallia" omissa ratkaisuissaan.
Mutta vielä paljon ikävämpää ja oikeusturvan kannalta pahempi virhe on se, jos (ja kun, kuten käytäntö on osoittanut), tuomioistuin, myös KKO yllättävän usein, sivuuttaa perusteluissaan tyystin sen, mitä asianosainen on valituksessaan täysin perustellusti esittänyt.
Vaasan hovioikeuden tuomiosta Auerin asiassa puuttuu esitutkinnassa tapahtuneen "tunnustuksen" oikeudellinen arviointi. Nyt on arvioitu vain sen näyttöarvoa, mutta ei sitä millaisia vaatimuksia laki ja EIT:n käytäntö asettavat esitutkinnassa tapahtuvalle kuulustelulle ja onko näitä standardeja noudetettu.
Suuren jaoston Salduz-tapaus (27.11.2008) ja sitä seurannut runsas käytäntö olisivat antaneet eväät sen pohtiumiseen miten suhtautua (ilmeisesti) ilman avustajaa esitutkinnassa annettuun tunnustukseen.
Salduz-tapauksessa todetaan Finlex-selosteen mukaan seuraavaa:
"EIT katsoi, että rikoksesta epäillyllä tulee olla mahdollisuus asianajajan apuun jo heti ensimmäisestä poliisikuulustelusta lukien, paitsi jos osoitettiin, että sellaista mahdollisuutta ei voitu pakottavista syistä antaa. Asianajajan käytön epäämisellä ei kuitenkaan sen perusteluista riippumatta saanut epäasianmukaisesti vaikeuttaa syytetyn EIS 6 artiklan mukaisten oikeuksien käyttöä. Syytetyn sanotuille oikeuksille aiheutuu periaatteessa korjaamatonta vahinkoa, jos tuomiossa nojaudutaan hänen syyllisyyttään osoittaviin lausumiin, joita on annettu ilman asianajajaa toimitetussa poliisikuulustelussa."
Samaa asiaa EIT on toistanut ratkaisuissa Panovits (11.12.2008), Pishchalnikov (24.9.2009), Zeki Bayhan (28.7.2009) ja Lazarenko (28.10.2010). Esim. viimemeinitussa EIT totesi "Syytetyn oikeuksia loukattiin, jos tuomio perustettiin hänen poliisikuulustelussa asianajajansa paikalla olematta antamaansa tunnustukseen. Oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden selvittämiseen edellytti, että syytettä ei saanut perustaa näyttöön, joka oli saatu vaikuttamalla syytetyn tahtoon painostuksella tai muulla pakkoa käsittävällä menettelytavalla. Syytetty sai luopua EIS:n mukaisista oikeuksistaan edellyttäen, että se ei ollut vastoin tärkeää julkista etua. Lisäksi luopumisen tuli olla yksiselitteistä ja siihen tuli liittyä sen merkitystä vastaavia minimitakeita."
EIT siis katsoo, ettei edes kuulusteltavan luopuminen oikeudesta käyttää avustajaa ole aina riittävä syy hyväkyä näytöksi kuulustelukertomus, joka on syntynyt ilman avustajan läsnäoloa.
Markku Fredman on aivan oikeassa. HO:n perusteluissa ei ole - tässäkään kohtaa- juuri juridiikkaa eli väitetyn tunnustuksen oikeudellista arviointia. Toki perusteluissa sanotaan tältä osin lakonisesti ja ilman enempiä perusteluja, että tunnusta tuskin voidaan "näissä olosuhteissa" pitää edes "aitona tunnustuksena."
Kun kommentoin vuosi sitten muutamassa blogijutussa Auerin oikeudenkäyntiä käräjäoikeudessa, kiinnitin huomiota juuri siihen epäkohtaan, että A:n avustaja ei ollut läsnä siinä kuulustelussa - tai puhuttelussa - jossa mainittu väitetty tunnustus oli annettu tai saatu "aikaiseksi."
Minulle jäi tuolloin hieman epäselväksi se, olisiko avustajalle edes ilmoitettu sanotusta kuulustelusta ja varattu tilaisuus olla siinä saapuvilla, vai oliko tilanne se, että avustaja oli ilmoittanut tutkijoille, ettei hän pääsisi (muun jutun hoitamisen takia) sanottuun kuulusteluun. Kuten Fredman toteaa EIT:n käytäntöön viitaten, tällä seikalla ei kuitenkaan ole merkitystä tunnustuksen pätevyyttä arvioitaessa.
HO on sentään pohtinut tunnustuksen merkitystä, kun taas käräjäoikeus, ellen nyt väärin muista, "ohitti" perusteluissaan koko tunnustuksen
Sukulainen n. 1970-luvun alkupuolella käydessään Parikkalassa marjassa, piti mauseria mukanaan ja ampui muutaman suunnanottolaukausen rajaa kohden reissuillaan.
Montako sitten tuli rajan läpi - en tiedä. Mutta tulihan niitä muutama.
Itärajan läheisyydessä rohjetaan nykyisin näemmä muistella viime sotia monien muistomerkkien - ja laattojen yms. rekvisiitan muodossa. Vanhoja korsuja ja taisteluhautoja on entisöity ja taistelupaikoille, mm. Ilomantsin Hattuvaarassa - vireän tuntuinen kylä kaiken kaikkiaan - on maastoon merkitty erityisiä polkuja tai reittejä, joiden varsilla pystytetyissä tauluissa kerrotaan yksityiskohtaisesti, miten taistelut ovat noilla paikoilla edenneet.
Kun edellisen kerran - siitä on jo noin 30 vuotta - kävin "tarkastamassa" Ilomantsin seutuja, ei tällaista rekvisiittaa vielä juuri näkynyt; tai sitten minulla oli reissulla muut asiat etusijalla. No, tuolloin elettiin vielä suomettumisen aikaa.
Tavallisen kaduntallaajan ongelma ja ymmärrys koetuksella.
Auerin käräjäoikeudesta saama tuomio, elinkautinen murhasta, vastaan hovioikeuden tuomio, syytteden hylkääminen.
Auer oli kuitenkin 600 päivää vangittuna.
Kuinka tavallinen kaduntallaaja asian ymmärtää?
Laissa ja tuomioissa (miksi ne ovat olemassa) toivotaan niiden yleisestävään vaikutukseen, ja kansalaisten moraaliin.
Kuinka voi käsittää sen että itseltä varastetaan ja se on ok mutta jos itse varastaa niin yhtäkkiä se onkin tuomittavaa.
Tänä päivänä vuonna 2011 ihmiset osaavat kaivaa tietoa, jota on saatavissa netissä pilvin pimein ( vaikka Virolaisen blogi) lisäksi olemme korkeasti koulutettua kansaa vaan mikä mättää ettei tuomioistuinten ratkaisuilla ole selvää logiikkaa?
Voisiko pakkoruotsin tilalle laittaa perustason oikeusopinnot kansalaisille, ihan vaan arjen selviytymisen avuksi?
Voi se olla vaikka pakko-matikkakin..
Totta on, että suomalaiset tuomarit keskimäärin ovat pikkulegalisteja. Suotavaa olisi, että joku, vaikkapa blogisti, kertoisi heille, että järkevällä tavalla, jota laki ei kiellä, menettely on mahdollista.
Tuomareiden sijaan syyttävän sormen pitäisi kuitenkin kohdistua oikeusministeriöön, joka jostakin syystä on omaksunut tavoitteekseen koko järjestelmän alasajon. Mielenkiintoista olisi tietää, kuka siellä johtaa tähän tähtäävää toimintaa. Ministerit vaihtuvat, mutta alasajo jatkuu. Hallinnonalalla, jonka osuus vaivaiset puolitoista prosenttia valtion menoista. Tavoite on kaikesta päätellen nolla.
Kuka kertoisi oikeusministeriön johtaville virkamiehille, että heidän hoitoonsa uskottu oikeuslaitos ei ole mikään "roskapankki", pelkkä turha kustannuserä, joka tulisi pikimmiten karsia kokonaan pois, vaan sillä on yhteiskunnassa aivan oma tärkeä, suorastaan perustavaa laatua oleva tehtävänsä.
Sen jälkeen kun tämä on ministeriön tasolla ymmärretty, osataan siellä ehkä asiat hoitaa niin, että tuomioistuinjuristeiksi hakeutuvat juristikunnan parhaat voimat, kuten ilman muuta kuuluisi olla.
Kyllä kai kansalaisilla on oikeus odottaa, että tuomarikunta koostuu sellaisesta väestä, jolle kenenkään ei tarvitse erikseen kertoa itsestäänselvyyksiä?
On tämä uskomatonta lottoa, kun saman koulutuksen saaneet tuomarit voivat saman tutkinnan perusteella antaa joko elinkautisen tai vapauttaa.
Tulee vaan mieleen, että montakohan olisi pitänyt vapauttaa elinkautisen sijasta. Tai päinvastoin. Kyllä tämä aika hataralta tuntuu.
Seppo kaivaa mieltä. Olikohan Sepe vastassa Auer'ia lasten kanssa? Poliisit joukolla inttivät 5-7 vuotiaalle lapselle "ei siellä voinut olla ketään muuta!". Ei kai ollenkaan johdatelevaa... tämä kaikki ilman lastensuojelijaa..
Nim. L.H.Hoppu
Kiitos blogista ja mielenkiintoisista ja perusteellisista teksteistä! Miten on Patria-casen laita? Oletko tutustunut asiaan ja ruoditko sitä jossain vaiheessa?
Tästä doping jupakasta sen verran että mitäs mieltä olet Jyrki siitä että syyttäjä vasta "miettii" nostaako syytettä Isometsää vastaan. Mitäs miettimistä siinä enää on? Oikeushan piti selvänä että Isometsä valehteli. Eikö silloin ole myöskin selvää että syyte nostetaan? Vai annetaanko Isometsän pitää pilkkanaan Suomen oikeuslaitosta?
Isometsän ym. tapauksissa on toki edettävä normaalissa järjestyksessä, eli asia on ensin tutkittava ja aineisto koottava poliisin johtamassa esitutkinnassa, minkä jälkeen vasta seuraa mahdollinen syyteharkinta ja päätös syytteen mahdollisesta nostamisesta.
Murhajutuissa ehkä suurin yleisön oikeustajua koetteleva ongelma on se, että tämäntyyppisissä tapauksissa on käytännössä vain kaksi mahdollista ratkaisua: vapauttava tai elinkautinen tuomio. Laki ei anna, mielisairaat poislukien, muuta mahdollisuutta, jos kyse on syyllisyydestä eikä tekotavasta.
Auerin tapauksessa kysymys oli siitä, miten rikos tapahtui. Syyttäjän näkökulmasta Auer pahoinpiteli raa'asti miehensä, sai tässä yhteydessä rintahaavan, lavasti rikospaikan, kävi pesulla, soitti hätäpuhelun ja tappoi miehensä sen aikana, mahdollisesti tyttären läsnäollessa. Tämän jälkeen hän käveli vastaanottamaan poliiseja. Seuraavana päivänä hän sitten iskosti tyttärensä päähän peitetarinan vieraasta tappajasta.
Hovioikeuden mielestä Auerin olisi tullut ehtiä kädä hätäpuhelun jälkeen pesulla, koska miehen tappaminen olisi tehnyt hänestä entistä verisemmän. Vasta tämän jälkeen hänen olisi pitänyt pistää itseään veitsellä rintaan, sillä paitaa ei ollut verijäljistä päätellen voinut pukea tai riisua haavan saamisen jälkeen. Tähän ei ollut aikaa, sillä poliisi saapui vain kaksi minuuttia viimeisen puhelun päättymisen jälkeen.
Tyttären alkuperäinen, alle vuorokausi tapahtumien jälkeen annettu kertomus oli oikeuden mielestä uskottava ja sopusoinnussa psykologisen tiedon kanssa.
Tavallinen varatuomari toivoi, että "syyttävä sormi" tulisi suunnata oikeusministeriöön.
Mitä varatuomarimme OM:ltä edellyttää, jäi kuitenkin yksilöimättä.
Lisää resursseja oikeuslaitokselle - tämähän on se yleinen vaatimus, joka tässä yhteydessä aina esitetään.
Mutta tuskinpa tuo toivomus toteutuu tälläkään hallituskaudella. Kuten olen aiemmin todennut, maamme johtavat tuomioistuimet ja tuomarit eivät ole saaneet valtiovaltaa, OM:ä ja maan hallitusta vakuuttuneiksi siitä, että oikeuslaitoksen kehittämiseen olisi suunnattava lisää rahaa.
OIkeusministeriksi tarvittaisiin nykyoloissa ammattiministeri, joka tuntisi tuomioistuimet ja oikeuslaitoksen muut elimet ja niiden toiminnan läpikotaisin.
Aikaisemmasta vihreästä oikeusministeristä tai hänen edeltäjistään ei ole tähän ollut, eikä siihen taida olla myöskään uudesta oikeusministeristä, joka on siviiliammatiltaan pankkijuristi. Uusi ministeri edustaa Rkp:tä ja hänen päätehtävänään lienee lähinnä vahtia, että ruotsinkielisten asemaa oikeuslaitoksessa ja ruotsinkielisiä oikeuspalveluja ei heikennetä.
Oikeusministerin paikka ei näytä suuria puolueita kiinnostavan, joten ministerin salkku on jäänyt pikkupuolueiden täytettäväksi.
Mitähän tämä Rkp:n oikeusministeri voisi saada aikaan? Olisiko se esim. uusi vankila ruotsinkielisille rikollisille?
Mutta, hyvä tavallinen varatuomari, kirjoitukseni pointti olikin siinä, että tuomioistuimet ja tuomarit voisivat kehittää ja järkeistää jo nykyisin voimassa olevan lain nojalla ja nykyisillä resursseilla monilla tavoin toimintaa.
Ei pitäisi aina tyytyä vain valittamaan ja surkuttelemaan puutteellisia resursseja, vaan pitäisi ryhtyä toimiin menettelytapojen järkeistämiseksi ja oikeusturvan kohentamiseksi. Ei siinä työssä lisäresursseja tarvita.
Vai oliko tavallisen varatuomarin tarkoituksena valitella tuomareiden huonoa palkkausta?
No, tässäkään suhteessa ei pitäisi olla mitään valittelemista, sillä tuomareiden palkkaus edustaa kyllä virkamieskunnan kärkipäätä.
Pari kolme viikkoa sitten oli iltapäivälehdessä tilasto, jossa kerrottiin, missä valtion viroissa ja virkanimikkeiden osalta palkkaus oli noussut eniten.
Tässä tilastossa ylivoimaisena ykkösenä oli käräjäoikeuden laamanni, jonka palkkaus olisi noussut, ellen nyt aivan väärin muista, muutamassa vuodessa peräti 30-40 prosenttia!
Käräjätuomari mainittiin ko. tilastossa, jossa oli pitkälti kolmatta sataa valtion virkaa, myös aivan kärkipäässä, olisiko sijaluku ollut jotain 5-7.
Tuomareiden palkkaus on siis kunnossa - ainakin käräjäoikeuksien osalta. Selvää on, etteivät tuomareiden palkat, eivät edes KKO:ssa tai KHO:ssa, voi koskaan kilpailla tasaväkisesti ns. huippuadvokaattien ansioiden kanssa.
Tuomareiden palkkauksen osalta on syytä muistuttaa siitä, että ylioikeuksien (hovioikeuksien) ja ylimpien oikeuksien (KKO ja KHO) tuomareilla on, välimiestehtävien lisäksi, muitakin erilaisia sivutoimia, joista maksetaan melko "kivoja" palkkioita.
Nämä sivutoimet saattavat kuitenkin vaarantaa tuomioistuinten ja tuomareiden puolueettomuuskuvan - jos vain noista sivutoimista olisi yleisöllä tietoa.
Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa Henkilövahinkoasian neuvottelukunta, jonka äskettäin vahvistamia rikosten uhreille maksettavia korvauksia koskevia suosituksia selostettiin eilisessä HS:ssa yksityiskohtaisesti.
Kuten HS:ssä todettiin, ko. elimen puheenjohtajana on Mikko Könkkölä. Ko. herran ammatti oli vain - "jostakin syystä" - jäänyt lehdessä mainitsematta -
Kyseessä on kuitenkin Helsingin hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä.
Henkilövahinkoasian neuvottelukunta toimii -kuinkas muuten - OM:n yhteydessä (tai hallinnollisessa alaisuudessa) ja se lakimääräinen elin.
Neuvottelukunnan suositukset, jotka puolestaan perustuvat tiukasti Liikennevahinkolautakunnan suosituksiin, ovat tosiasiallisesti tuomioistuimia sitovia, vaikka ehdotonta sitovuutta ei tietenkään olekaan.
Mitä sanoo perustuslaissa säädetty tuomioistuinten ja tuomareiden riippumattomuus ja puolueettomuus tällaisesta kytköksestä?
Onko todella paikallaan, että suosituksia antavan elimen puheenjohtajana toimii OM:n "yhteydessä" - ja käytännössä vakuutusyhtiöiden käsikassarana - tuomari, joka johtaa maamme suurinta hovioikeutta ja joka siinä ominaisuudessa myös soveltaa tuomarina itse vahvistamiaan suosituksia?
Henkiklövahinkoasian neuvottelukunta on tosiaan lailla perustettu elin. Myös sen kokoonpano on laissa säädetty: "Puheenjohtajan ja kolmen muun jäsenen tulee olla vakinaisia tuomareita, jotka valtioneuvosto määrää tehtävään enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Lisäksi neuvottelukunnan jäseniä ovat liikennevahinkolautakunnan ja potilasvahinkolautakunnan puheenjohtajat." Eli joku tuomari siellä on joka tapauksessa puheenjohtajana.
Olisiko paremmin, jos suositukset antaisi neuvottelukunta, jonka puheenjohtaja olisi vakuutusyhtiön päälakimies?
Totesin vain, että tuomioistuinlaitoksen riippumattomuus kannalta ei ole hyvä asia, että kyseistä lautakuntaa johtaa tuomari ja vieläpä hovioikeuden presidentti.
Tätä lainsäätäjä ei ole havainnut, "jostakin syystä."
HO-presidentti Mikko Könkkölä eilisessä HS:n jutussa kyllä auliisti, että hänen johtamansa lautakunnan suositukset tuomittavien vahingonkorvausten, jotka ovat siis äärimmäisen alhaisia, eivät ole "missään nimessä tuomioistuimia sitovia."
Mutta kuten Könkkölä ja kaikki muutkin tuomarit varsin hyvin kokemuksensa perusteella tietävät, mainitut suositukset ovat tosiasiallisesti sitovia ja kaikki tuomioistuimet noudattavat niitä.
Mainittu tosiasiallinen sitovuus on haluttu juuri varmistaa sillä, että lautakunnan puheenjohtajaksi on "istutettu" oikeus hovioikeuden presidentti, jolla on tai jolla ainakin kuvitellaan olevan arvovaltaa asiassa.
On vaikea kuvitella tilannetta, jossa joku "pahainen" käräjätuomari lähtisi poikkeamaan lautakunnan antamista suosituksista, kun ne on annettu "oikein" presidentin johdolla!
Tähän OM ja vakuutusyhtiö ovat Könkkölän valinnalla juuri tähdänneetkin. Kyse on rahasta, jota sekä valtio että vakuutusyhtiö haluavat säästää rutkasti vakuutuskorvausten ja valtion varoista suoritettavien korvausten osalta painamalla suositukset aivan minimiin.
Anonyymi kyseli, että olisiko parempi, että ko. lautakuntaa johtaisi vakuutusyhtiö päälakimies.
Minusta on selvää, että tuolla "päälakimiehellä", joka on muuten ko. Könkkölän johtaman lautakunnan jäsenenä, on käytännössä asiantuntemuksensa johdolla aivan ratkaiseva asema ja rooli muutenkin. Ei häntä ole siis tarvinnut valita lautakunnan puheenjohtajaksi!
Sanottu "päälakimies" toimii nimittäin toisen lautakunnan eli Liikennevahinkolautakunnan puheenjohtajana ja kuten Könkköläkin HS:n jutussa kertoi, henkilövahinkolautakunta seuraa suosituksissaan tismalleen niitä suosituksia, joita Liikennevakuutuslautakunta on jo vuosikymmeniä maassa antanut.
Toisin sanoen, itse asiassa vakuutusyhtiön päälakimiehen johtama lautakunta määrää tosiasiallisesti myös Henkilövahinkolautakunnan antamien suositusten sisällön!
On siis ollut vain eräänlainen silmänkääntötemppu lainsäätäjän ja OM:n samoin kuin vakuutusyhtiöiden taholta ottaa ottaa lakiin säännös siitä, että "pannanpa nyt tämän lautakunnan puheenjohtajaksi korkea-arvoinen tuomari".
Jottei vain voitaisi epäillä, että vakuutusyhtiöt sanelisivat korvausmääriä! Näin se menee.
Anonyymi kirjoitti:
"Eli joku tuomari siellä on kumminkin puheenjohtajana."
Niinpä on. Mutta laissa ei ole sanottu, että puheenjohtajan pitäisi olla nimenomaan hovioikeuden presidentti.
Tiettävästi lautakunnan puheenjohtajan sivutoimista tointa ei ole julistettu haettavaksi, vaan laissa sanotaan vain, että valtioneuvosto "määrää (mm. puheenjohtajan) tehtävään enintään viideksi vuodeksi kerrallaan."
Puheenjohtajan samoin kuin kolmen muun jäsenen vakanssit lienee täytetty totuttuun tapaan niin, että oikeusministeriön on nimennyt alustavasti mainitut jäsenet.
Olisi hauska tietää, miten "arpa" tai valinta on kohdistunut puheenjohtajan osalta juuri Mikko Könkkölään.
Avain kysymykseen lienee siinä, että Mikko Könkkölä on hyvin pitkäaikainen OM:n virkamies eli lainsäädäntöneuvos, joka toimi sanotussa tehtävässä parisenkymmentä vuotta. Tämän jälkeen hänet sitten "kutsuttiin" KKO:n jäseneksi, siis ilman päivänkään kokemusta tuomarin tehtävästä; tuomioistuinharjoittelua ei voida sellaiseksi lukea.
Näyttää siltä, että Könkkölän puheenjohtajuuden takana ovat olleet hänen entiset työtoverinsa OM:n virkakunnassa, jotka ovat tehneet "palveluksen" MIkolle. Oikeusministeri Brax on sitten siunannut varsin radikaalina vasemmistolaisena lakimiehenä OM:n aikoinaan tunnetun K:n nimityksen ja vienyt asian valtioneuvoston päätettäväksi.
Toinen anonyymi kirjoitti: "Oikeusministeri Brax on sitten siunannut varsin radikaalina vasemmistolaisena lakimiehenä OM:n aikoinaan tunnetun K:n nimityksen ja vienyt asian valtioneuvoston päätettäväksi."
Neuvottelukunta aloitti vuonna 2006, eli vuotta ennen kuin Braxista tuli ministeri.
Neuvottelukunnan jäsenet valitaan viideksi vuodeksi kerrallaan. Nyt istuva neuvottelukunta on aloittanut vuoden 2011 alusta ja se on siis nimitetty toimeensa vuoden 2010 puolella, jolloin Tuija Brax oli oikeusministerinä.
Mikko Könkkölä on toiminut neuvottelukunnan puheenjohtajana myös ensimmäisen viisivuotiskauden, joka alkoi siis vuoden 2006 alusta. Ei näytä ilmoittaneen ko. sivutointaan Kuka kukin on -kirjassa.
On se ihmeellistä, että oikeastaan mihin tahansa asiaan, joka tavalla tai toisella liityy oikeudenhoitoa koskevia asioita,perehtyy tarkemmin, aina iskee kätensä ns. kakkaan. Niin kuin nyt tämäkin henkilövahinkolautakunnan määräämistä koskeva asia. Ei olisi millään voinut edes kuvitella, että senkin lautakunnan puheenjohtajana toimii hovioikeuden presidentti. On aivan selvää, että ainakaan hovioikeuden presidentillä tai jollakin muullakaan korkeimpia oikeusistuimia edustavilla tuomareilla pitäisi olla mitään roolia sellaisissa oikeudenhoitoa koskevissa elimissä, jossa päätetään asioista, joihin nämä herrat varsinaisen virkansa puolesta joutuvat otamaan kantaa.
Eroa siis heti tehtävistäsi Mikko Könkkölä, jos OM ei älyä vaihtaa teitä johonkin toiseen henkilöön.
Ja näistä oikeusministereistä vielä. On todella surkuhupaisaa, että oikeushallintoa johtavan OM:n ylimmäksi johtajaksi hallitus hallituksen perään valitaan sellainen henkilö, joka jo ensimmäisissä kommenteissaan kompastuu aivan yksinkertaisiin ja useimmiten sellaisiin asiakysymyksiin, jotka eivät edes kuulu OM:n toimialaan ja joihin ministerin ehdottomasti tulisi olla ottamatta kantaa, kun taas sellaiset asiat, kuten nyt esim.tämä surkuhupaisa henkilövahinkolautakunnan puheenjohtajuuskysymys,joka myös on sinänsä itsestään selvyys jääviyden kannalta, menee myös pieleen.
Kyllä tämä Suomi on tosiaankin maa, jossa meitä suurilla äänimäärillä edustamaan valitut hakkaraiset ja muut Soinin tämän tästä nuhtelemat henkilöt loistavat älykköinä maamme poliitikan tähtitaivaalla. Ei tämä maa yksinkertaisesti ansaitse muunlaisia tähtiä kuin braxilaisia ja hakkaraisia jne. päättäjikseen. Tämä on totinen tosi!
Miksi Oikeus ja työministeri on aina hallituksien heikoin lenkki?
Valtionkonttori on kummallinen erityislaitos joka kykenee määrittelemään murhatun Ihmishengen hinnan 10.000 €.
Valtionkonttorin maksamat mitättömät korvaukset esim.murhattujen omaisille ja syyttömästi vangituille. Johtavat juuri siihen ettei kukaan oikeasti kanna vastuutaan, Poliisikin voi tutkia huolimattomasti ja tuomioistuin heittää syyttömiä vankilaan. Auer:ille miljoonaluokan korvaukset, niin virkamieskin oppii tekemään työnsä huolellisesti. Mikko Paatero:n johtama Poliisi on historiansa syvimmässä kriisissä johtamisen osalta. Valtionkonttori on Valtiososialismin absurdi monumentti. Tulee vaivattomasti Kommunistisen Neuvostoliiton ja DDR:n totalitaariset järjestelmät. Toivottavasti joku vahingon kärsinyt tekee Valtionkonttorin päätöksistä valituksen /kanteen Euroopan Ihmisoikeus Tuomioistuimeen, silloin saataisiin kolmannen osapuolen riippumaton ja oikeudenmukainen tulkinta oikeasta Länsimaisesta korvaustasosta. Politikkojen johtama OM on tosiasiallisesti aiheuttanut Tuomioistuinlaitoksen rippumattomuuden menetyksen.Tämä prosessi käynnistyi Mauno Koivisto:n toiminnan johdosta, 90- luvun edellisen laman jälkihoidossa.Jolloin Tasavallan Presidentti päätti puuttua "Isolla Kädellä" Tuomioistuinlaitoksen toimintaan. Zacharias Sundströmin väitöskirja:http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/?oid=20110678665
"Ei korppi korpin silmää noki" on Jyrki Virolaisen käyttämä ilmaisu tähän se sopii ehdottomasti.Peltomäen kytkösten selvittäminen olisi todenäköisesti tuonut esiin uusia ja tuntemattomia poliittisen korruption elementtejä, Vantaalla. Kuntasektorin paljastukset vielä eivät ole tulleet esiin samoin kuin valtakunnan politiikan lahjus -ja vaalirahaskandaalit. "Maan Tapa" on Suomalaisen yhteiskunnan syöpä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/vantaan-kaupunginjohtaja-peltomaki-saa-jatkaa/art-1288399715799.html
Kauppalehden uutinen FORMA FUTURA:n Suomen ennätystasoisesta liiketulos% 47,8 omalla toimialallaan on Suomen ennätystasoa.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/?oid=20110781979
Mitä arv. blogisti ja kommentoijakunta arvelevat syksyllä 2011 julistettavan tuomioksi tänään 5.7.2011 Karlsruhessa alkanessa oikeudenkäynnissä?
Saksan perustuslakituomioistuimessa otetaan selvää, ovatko Saksan hallituksen toimet Kreikan ja muiden talouskriisiin joutuneiden valtioiden auttamiseksi laillisia.
Kanteen tekijöinä on korkean profiilin ekonomisteja ja yritysjohtajia, jotka sanovat yhteisvaluutan kaikkien uhkakuvien toteutuneen.
Keskeistä kanteessa on, että kriisiapu ja vakaussopimukset ERVV, EVM) ovat EU:n perussopimuksen (mm. bailoutít kieltävän artiklan) ja myös Saksan perustuslain vastaisia.
http://www.welt.de/wirtschaft/article13467019/In-Karlsruhe-steht-die-Euro-Rettung-vor-Gericht.html
http://hildakoo.blogspot.com/2011/07/riski-etta-tyonsa-aloittanut-saksan.html
Valtiokonttorin korvaustasoa arvosteltaessa kannattaa ottaa huomioon se, että valtiolla ei ole mitään muuta kuin sen itse itselleen asettama velvollisuus korvata asianomistajlle rikoksentekijän aiheuttamia vahinkoja. Näin ollen kaikki se vähäinenkin määrä, minkä valtio asianomistajalle maksaa, on "plussaa" eikä vääryyttä.
Kokonaan toinen asia ja parempi näkökulma on se korvaustaso, mitä valtikonttori soveltaa maksettaessa korvauksia valtion oman töppäilyn johdosta.
Lieneekö palsturi perehtynyt noihin Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksiin ja niiden käyttöön tuomari- ja asianajajakunnassa?
Itse pitäisin niitä kohtuullisen käyttökelpoisena työkaluna, joka mahdollistaa avustajille jo istunnon aikana järkevän keskustelun asianomistajan korvausvaatimuksista. Suositusten perusteluosa on monin kohdin erinomainen.
Väittäisin kyllä, että tuomarikunnasta joutuu varmasti etsimään henkilöä, joka pitäisi suosituksia sitovina. Toisaalta jo suositettujen korvausten sisällä on reilusti liikkumatilaa, esim. murtuneen nenän kohdalla haarukka on 200 - 1800 euroa.
Näiden suositusten julkaiseminen vuonna 2008 paransi tilannetta huomattavasti aiempaan verrattuna. Aiemminhan käytössä oli lain avoimen sanamuodon lisäksi vain muutama hassu ennakkopäätös ja liikennevahinkolautakunnan kehnot suositukset. Omasta päästä ja vähästä puustahan ne korvaukset tempaistiin.
Lautakunnan entiseltä pääsihteeriltä oli pari päivää sitten Hesarissa hyvä kirjoitus, jossa huomio kiinnitettiin aivan oikein siihen, että vakavimpien vammojen korvaussuositukset ovat kuitenkin suhteettoman matalia.
Anonyymiltä on jäänyt kokonaan huomaamatta asian periaatteellinen puoli, johon itse keskityin. Siis neuvottelukunnan kokoonpano, jota johtaa puheenjohtajana hovioikeuden presidentti.
Neuvottelukunta ei ole itse asiassa vain "neuvottelukunta", vaan lautakunta, joka antaa/asettaa normeja, oikeusnormeja. Näitä normeja sitten tuomioistuimet, myös lautakunnan puheenjohtaja ja lautakunnan muut kolme tuomarijäsentä, sitten soveltavat omissa tuomioistuimissaan.
Tuomareilla on siis kaksoisrooli: yhtäältä he asettavat normeja ja toisaalta soveltavat noita itse asettamiaan normeja.
Samalla he suosittelevat noita normeja myös muille tuomareille noudatettavaksi. Puheenjohtajaksi on valittu hovioikeuden presidentti, jonka on arveltu arvovalallaan saavan aikaan sen, että suositukset koettaisin arvovaltaisiksi suosituksiksi ja niitä tämän perusteella yleisesti noudatettaisiin.
Tämä on tuomioistuinten riippumattomuuden ja tumareiden itsenäisen roolin takia sangen arveluttavaa periaatteellisesti.
En ole väittänytkään, että normit olisivat oikeudellisesti tuomioistuimia sitova. Mutta toinen asia on, ja sen on itse asiassa tärkeämpi, että nuo suosituksenluontoiset normit sitovat tosiasiallisesti hyvin pitkälle tuomioistuimia. Kuten anonyymi itsekin toteaa.
Eivät liikennevahinkolautakunnan suositukset ole "kehnoja", kuten anonyymi väittää. Tai sitten myös henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositukset ovat yhtä kehnoja.
Kuten nimittäin Mikko Könkkölä itse totesi HS:n jutussa, hän johtamansa neuvottelukunnan suosituksissa on pyritty noudattamaan tiukasti juuri anonyymin "kehnoksi" moittimia liikennevahinkolautakunnan suosituksia!
Sanoipa Könkkölä sitä tai tätä, niin jokainen voi vertailla suosituksia ja todeta niiden yhtäläisyydet ja erot. Tyypilliset kolarivammat ovat kovin erilaisia kuin esim. tyypilliset pahoinpitelyvammat. Siksi myös suositusten painotus ja kattavuus ovat erilaisia. Esim. katkennelle jalalle voi sen sijaan löytyä sama "hinta" molemmista.
Kumpi tässä nyt oikein (periaatteellisesti) kiikasta: (a) se että näitä suosituksia ylipäätään on vai (b) se, että niitä laatimassa on ollut tuomareita?
Luin juuri John Grishamin The Innocent Man. Kirjassa syytön mies tuomitaan murhasta kuolemaan. Yksi syyttäjän todisteista oli miehen oma tunnustus, jonka mukaan tämä oli nähnyt unta olleensa syyllinen. Syyttäjää ei vaivannut, että mies kärsi harhoista kuulustelun aikoihin.
Ameriikan ihmemaassa "kaikkea mitä sanotte voidaan käyttää teitä vastaan", mutta hyväksi ei mitään.
Meikäläisessä esitutkintalaissa on säädetty levosta, painostamisesta ja syyttömyysolettamasta. Tieto siitä, että mikä osuus väestöstä alkaa edes haparoida ajattelussaan stressaantuessaan voimakkaasti, saati sitten ajattelee sekavasti, voisi olla mielenkiintoinen asian kanssa työskenteleville.
http://www.innocenceproject.org/Content/Ron_Williamson.php
http://www.amazon.com/gp/product/0440243831
Tuntuu hassulta ajatella, että kun muutaman euron nakkivarkaat saadaan tuosta vaan vaikka tuomituiksi 5 vuoden mittaisiin tuomioihin, niin yhdet tahot vaan porskuttavat sveitsin viranomaisen suojeluksessa omassa mijöössään.
Toki köyhän euro ei ole varakkaammaan euron tasoinen kun esim. jaetaan miljoonaa yksikköä kymmentä yksikköä kohti.
Pera - Tuo klishee eli puhe nakkivarkaista, joka oli in vielä joskus 40-50 vuotta sitten, ei kyllä pure nykyisin vertailukohtana enää ollenkaan
Nakki- eli myymälävarkaat on nimittäin nykyisin täydellisesti lain ulottumissa. He saavat nykyisin näpistyksistään aina vain poliisin kirjoittaman rankkarin eli pikasakon, mutta sitä ei voida enää, kiitos Tuija Braxin oikeuspolitiikan, muuntaa vankeudeksi, jos sakko jää nakkivarkaalta maksamatta, niin kuin yleensä aina jää.
Tämän tietäen nakki - eli myymälävarkaat suorastaan ilkkuvat poliisille ja oikeuslaitokselle ja repivät saamiaan sakkolappuja konstaapelien nenän alla! He ovat lain ulottumissa, heille oikeuslaitos ei voi yhtään mitään.
Jyrki Virolainen kehuu Hovioikeuden Anneli-casen perusteluja. Ok, voi muodollisesti ollakin hieno - en osaa lakia lukemattomana sanoa. Mutta entä sisällöltään? Miksi hovi ei perustele niitä eroja joita se tulkinnoissaan tekee käräjiin verrattuna. Tai miksi se sisällyttää perusteluihinsa mielestäni selviä ristiriitoja itse tapahtumakulun suhteen.
Esimerkiksi itse surmatapahtuma ja poliisien paikalle tulon väli on venynyt nyt käräjien n 6 minuutista hovin 16 minuuttiin niin silti ei tehdä selväksi miten se suhteutuu A.A:n aiempiin lausuntoihin tai mitä hän teki tuon ajan. Toisaalta oletettu lavastusaika määritellään kuitenkin vain 2 minuutiksi. Vastaajalle sallitaan siis kertomuksiensa muuttaminen mutta syyttäjä joutuu pitäytymään jo lausumassaan.
Tai jos nauhalta kuulematon ulkopuolinen tunkeutuja on mahdollinen vaikka tunnistettavaa ääntä ei kuulukaan niin silti saman nauhan perusteella päätellään uhrin kuolinhetki/tappoiskut sen perusteella, että uhri vaikenee.
Tai aiemmin kuolinsyyntutkijan todistuksen perusteella määritelty uhrin surma-aika ja veren valumiseen kulunut aika tulkitaankin hovissa uudelleen kertomatta miksi Jukka tunkeutujan aikana makaisi sängyssä kyljellään, paikallaan ja verta vuotaen. Tai miksi tulkinta muuttui.
samalla hirvittävä määrä kuituihin, verijälkiin ja niiden puuttumisiin sekä rikospaikan tutkimattomuuteen sisältyviä seikkoja jätetään täysin käsittelemättä tai ainakaan niitä ei perusteluihin tuoda.
Tämä ei silti tarkoita, ettenkö hyväksyisi vapauttavaa päätöstä todisteiden puuttuessa. Mikä taas ei tarkoita, että hyväksyisin poliisin toiminnan joka ei niitä todisteita kerännyt - ehkä ratkaiseviakin.
Kysyisin vielä esim tätä:
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite/Satakunta/1194641001958/artikkeli/ulvilan+surma+kesti+kymmenia+minuutteja.html
"Myös lääninoikeuslääkäri Hannu Laaksosen mukaan verijäljet viittaavat useita kymmeniä minuutteja kestäneeseen väkivallantekoon."
Monta muutakin lausuntoa sivuutettiin ilman sen kummempia perusteluita. Mistään en ainakaan mallikkona löydä selitystä miksi jotkut lausunnot/todisteet tai niiden merkitykset muuttuivat oikeusasteiden välillä.
Minä en ole toki pelkästään "kehunut" hovioikeuden tuomion perusteluja, vaan olen parissa kohtaa myös kritisoinut niitä.
Katso esim. blogijuttuni kappaletta 16, jossa olen todennut, että hovioikeus ei ole perusteluissaan ikään kuin "keskustellut" käräjäoikeuden perustelujen kanssa. Kiinnitin siis huomiota samaan puutteeseen kuin anonyymikin nyt tekee. Tämä puute on nykyisin hyvin yleinen, ja näin myös KKO kirjoittaa perustelunsa.
Mahdotonta sanoa, miksi tietyt todisteet on ohitettu perusteluissa vaieten. Yleisin selitys on tse, että sellaisilla seikoilla ja todisteilla, joita ei perusteluissa mainita, ei ole tuomioistuimen käsityksen mukaan ollut lopputuloksen kannalta juuri merkitystä.
Täysin aukotonta, johdonmukaista ja ristiriidatonta selvitystä ja "kertomusta" näytöllisesti epäselvässä tapauksessa on mahdotonta saada ja perusteluissa selostaa. Jotkut seikat puhuvat syyllisyyden puolesta, jotkut taas syyllisyyttä vastaan.
Tärkeintä on se, että syyte on hylättävä, jos oikeus keskenään vastakkaisia seikkoja todisteita punnitessaan päätyy siihen, että syytetyn syyllisyydestä jää järkevä tai varteenotettava epäily.
Kiitos JV vastauksesta. Se vain jää tavallista median/netin käyttäjää häiritsemään ( jossa etp:täkin saattoi lukea ), että hovioikeus sivuutti asioita tai jopa sisällytti perusteuluihinsa, jotka saamani käsityksen mukaan kumoavat toisensa. Selviä ristiriitoja siis. Ja se, että syytetyn/edustajansa sallitaan puhua ja lausua samoin keskenään ristiriitaisuuksia kumotakseen niillä yksittäisiä syytteitä ja syyttäjän väitteitä. Lausunnot voivat siis muuttua esitutkinnassa, käräjillä ja taas hovissa siten, että niitä sovitetaan syytteisiin. Vastaaja voi muuttaa kertomustaan sen mukaan mitä syyttäjä esittää raskauttavaksi ilman, että sitä katsotaan valehteluksi.
Esimerkki: uhri huutaa "_nnu". Syytetyltä meni useampi vuosi, ennen kuin hän muistaa uhrin huutaneen häntä, Annua. Ja hovi sisällyttää tämän perusteluihinsa syyttömyyttä puoltavana vaikka syytetyn lausuman perusteella aiemmin liki koko Ulvilan Hannut selvitettiin muista teorioista puhumattakaan.
Syyttäjähän ei näin voi menetellä.
Syyttäjällä on todistustaakka eikä syytetyllä ole totuusvelvollisuutta. Toki syytetyn ristiriitaiset lausumat huomioidaan tai tulisi huomioida.
Kyllähän se näin on. Todistustaakka. Luulisi kuitenkin, että keskenään ristiriitaiset lausunnot vähintäinkin heikentäisivät niiden arvoa.
Mutta mainittakoon yksityiskohtien suhteen. Toimittajatkin kirjoittavat luvalla sanoen - välillä mitä sattuu puolinaista. Ja niiden varassa kun paljolti on, niin itse sisällöstä ei aina oikeaa kuvaa saa.
Mutta kiitos JV blogistasi. Saapa nähdä tuleeko tästä Ulvilan tapauksesta vielä kirjoitettavaa.
http://yle.fi/alueet/satakunta/2011/08/ulvilan_murha_syyttaja_hakee_valituslupaa_2760050.html?origin=rss
Ulvilan murha: Syyttäjä hakee valituslupaa
Paljon julkisuutta saanut Ulvilan murha viedään korkeimman oikeuden harkittavaksi. Syyttäjä Jarmo Valkaman mukaan korkeimmalta oikeudelta haetaan ensin muutoksenhakulupaa. Valitusprosessin käynnistämisestä päätettiin tänään, eikä Valkama halua vielä kommentoida sen sisältöä tarkemmin.
- Sitä pitää tässä nyt miettiä, koska meillähän ei mitään muuta argumenttia voi olla, kuin että näytöt on väärin arvioitu. Sehän ei välttämättä ole paras argumentti muutoksenhakuluvan saamiseen, mutta koitetaan.
Vaasan hovioikeus kumosi Anneli Auerille käräjäoikeudessa langetetun murhatuomion heinäkuun alussa. Syyttäjän valitusoikeus päättyy tämän kuun lopussa.
............
Vaikka näyttö ei riittäisikään, niin toivottavasti korkein tämän käsittelisi ja toisi hieman selvyyttä miksi niin moni päätöksen perustelu on ristiriidassa keskenään.
Lähetä kommentti