tiistai 20. marraskuuta 2012

669. Kyllönen


                       Siiri Angerkoski vesiliikenteessä

1. Vuonna 2007 eduskuntaan valittujen ensikertalaisten kansanedistajien joukossa oli muuan laboratoriohoitaja Merja Kyllönen Suomussalmelta. Hän kuuluu  vasemmistoliiton ("vasureiden") ryhmään. Jo ensimmäisellä kaudella Merja Kyllönen herätti huomiota  rempseillä puheenvuoroillaan. Eduskunnan kyselytunneilla, jotka lähetetään telkkarissa suorana lähetyksissä, pomppasi taaimmaisesta penkkirivistä ylös aika usein muhkeanoloinen Kyllöskä, joka selevällä Kainuun murteella esittämät ja huumorilla höystetyt puheenvuorot näyttivät huvittavan kansanedustajia salin laidasta laitaan.

2. Vuoden 2011 vaaleissa Kyllönen uusi kansanedustajan pestinsä helposti. Kun kaikkien yllätykseksi demarit vaativat myös vasureita Jyrki Kataisen sixpack-hallitukseen, Merja Kyllösestä (34 v.) leivottiin liikenneministeri. Odotettiin, että puolueen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki olisi ottanut tuon tärkeän ministeripostin itse, mutta Arhinmäki halusikin kulttuuri- ja urheiluministeriksi, jossa ministeri pääsee paljon helpommalla, mutta saa toisaalta enemän Paavon niin kovasti kaipaamaan julkisuutta. Ministeriön ja Liikenneviraston virkamiehet varmaan ihmettelivät monien suomalaisten tavoin ministerinvalintaa, mutta huokasivat varmaan samalla helpotuksesta, sillä ajateltiin, että kun uudella ministerillä ei ole juuri minkäänlaista hallinnollista kokemusta tai osaamista ministeriön toimialaan kuuluvista tehtävistä, virkamiehet saavat hoitaa asiat mielensä mukaan.

3. Toisin on kuitenkin käynyt. Merja Kyllönen on osoittanut yllättävää tomeruuttaa ja asioihin perehtymistä. Ministeriaitoista ei kuulla enää Kainuun murretta, vaan Kyllönen pudottelee vastauksia kysymyksiin ja esittelee omia näkemyksiään sellaisella varmuudella, että voisi luulla, ettei hän olisi ikinä mitään muuta tehnytkään kuin johtanut valtakunnan liikennepolitiikkaa! Merja Kyllönen haluaa pitää hänen vastuullaan olevat hommat tiukasti omissa näpeissään ja panna virkamiehet kuriin. Pääjohtajien on tehtävä, niin kuin aiemmin on sovittu. Pää- tai muut johtajat ei voi määräillä talossa, vaan heidän on toteltava ministeriä ja noudatettava eduskunnan hyväksymiä linjauksia. Jos tämä ei sovi virkamiehille, vaan syntyy luottamuspula, saavat pääjohtajat lähteä. Tämä on sitä reipasta johtamista, jota ministereiltä odotetaan, mutta joka tuntuu monissa muissa ministeriöissä unohtuneen. Virkamiehet vievät ja ministerit vikisevät.

4. Pari kuukautta sitten Kyllönen näytti eduskunnan suuressa salissa kaapin paikan ex-liikenneministeri Ilkka Kanervalle, joka pyrki kukkoilemaan valtatie 8:n rakentamisaikataulua koskevassa asiassa. Vuosi sitten liikenneministeriön organisaatioon kuuluvan Finavian pääjohtaja Samuli Haapasalo sai kenkää, ja kuukausi sitten oli vielä mahtavaman pääjohtajan eli Juhani Tervalan vuoro lähteä. Kepulainen ex-valtiosihteeri Risto Volanenkin oikein parahti, että hei kamoon, eihän ministeri nyt tällaista voi tehdä eli erottaa korkeaa virkamiestä! Sasit, vehviläiset, rajamäet ja kumppanit ovat ihmeissän ja vaativat Kyllöseltä selitystä. 

5.  Muodollisesti pääjohtaja Juhani Tervalaa ei erotettu, vaan hän erosi itse, kun ymmärsi, ettei hän voi syntyneen luottamuspulan takia enää toimia virastonsa pääjohtajana. Tämän pitäisi olla normaali tapa tomia, mutta eihän täällä umpiperällä ole totuttu sihen, että korkea virkamies  tai tuomari, ministeristä tietysti puhumattakaan, eroaisi, kun on töpännyt virassaan tai kun hänen uskottavuutensa on muusta syystä mennyt. Tässä tapauksessa muodollisiakin rikkeitä tuntuu löytyvän, sillä VTV ja oikeuskanslerinvirasto tutkivat edelleen Liikennevirastossa paljastuneita virheitä.  VTV on jo aiemmin antanut Liikennevirastolle moitteita tilinpäätöksen epäselvyyksistä.

6. Merja Kyllösestä ja hänen toiminnastaan ministerinä ollaan varmasti monta eri mieltä, mutta itse pidän hänen tyylistään. Asiantuntemusta, tomeruutta ja suorapuheisuutta tarvitaan, siitä kansakin pitää. Kyllösessä on hieman samanlaista tomeruutta ja temperamenttia kuin nuoressa Siiri Angerkoskessa SF-filmeissä aikoinaan! Kyllönen pitää ministerinä toki esillä mahdollisimman paljon oman puolueensa linjauksia ja ajaa erilaisissa tie- yms. hankkeissa erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomen etua. Tämä on luonnollista, kun vasurit  kerran on otettu hallitukseen vastuuta kantamaan. Kaikki liikenneministerit ennen Kyllöstä ovat toimineet samalla tavalla oman puolueensa ja alueensa etuja ajaakseen, ja näin tulevat tekemään liikenneministerit myös Kyllösen kauden jälkeen. 

7. Potkut saanut pääjohtaja Juhani Tervala on ollut ministeriön ja Liikenneviraston tehtävissä yli 30 vuotta, viimeksi viraston pääjohtajana. Hän on ollut monien merkittävien poliittikkojen ja valtiosihteereiden ja ministeriöiden kansliapäälliköiden kaveri. Tämä ilmeni, kun Tarvalan useat entiset liikenneministerit (Kimmo Sasi, Anu Vehviläinen ja Ilkka Kanerva) ja muutkin poliitikot (mm. Kari "Touho" Rajamäki) ja entiset ja nykyiset valtiosihteerit (kepun Risto Volasen lisäksi) kiirehtivät Tervalan hätiin ja kehuivat, suorastaan ylistivät hänen kokemustaan ja pätevyyttään. Hyvä veli -verkosto näytti kyntensä, hyvät veljet riensivät kiireesti puolustamaan kunnon pääjohtajaa.

8. Hyvät veljet, sopivien tiedotusvälineiden (etunenässä HS ja I-S) avustuksella, päättivät ilmeisesti kostaa Juhani Tarvalan erottamisen Kyllöselle. Viime viikolla nimittäin julkisuuteen vuodettiin Liikenneviraston "giljotiinin" nimellä kulkeva leikkauslista eli muistio, joka koskee vuosien 2013-2022 liikennehankkeita. Tässä muistiossa ennakoidaan isoja leikkauksia hankkeiden rahoitukseen. Merja Kyllönen kiisti viime viikolla eduskunnassa jyrkästi ohjeistaneensa muistion leikkauslistat. Kyllösen mukaan muistiota on käytännössä valmisteltu Juhani Tervalan ohjauksessa, Tervala myös vuosi muistion julkisuuteen.

9. Ministerin vastaisku seurasi tänään, kun Merja Kyllönen kertoi järjestämässään tiedotustilaisuudessa, että syksyn kuluessa oli paljastunut, että kaikkia hallituksen eduskunnalle viime keväänä liikennepoliittisessa selonteossa aloitettavaksi ilmoitettuja hankkeita ei voidakaan aloittaa. Rahat eivät yksinkertaisesti riitä siihen. Aukko on todella merkittävä, sillä lisärahaa hankelistan toteuttamiseen tarvittaisiin vähintään 50 miljoonaa euroa, järkevän suunnitelmien mukaan jopa 150 miljoonaan euroa.

10. Merja Kyllösen mukaan ministeriön ja koko hallituksen puutteellisten tietojen perusteella tekemä päätös perustuu potkut saaneen ex-pääjohtaja Juhani Tarvalan antamiin tietoihin ja laskelmiin. Kyllösen mukaan Tervala sivuutti liikenneviraston talousosaston, liikennejärjestelmäosaston, suunnitteluosaston ja myös johtoryhmän listatessaan hankkeita, joita hallituksella olisi varaa käynnistää vuosina 2013–2016. Tervalan suunnitelmat ovat harhaanjohtavia, sillä 14-18 tiehanketta ei voida määrärajojen puitteissa aloittaa tällä hallituskaudella lainkaan.

11. Kyllönen sanoi, että "yksi ihminen on vastannut kokonaisuudesta. Koko koneisto ei ole ollut mukana. Näin ei pitäisi tapahtua, mutta näin on tapahtunut." Kyllönen pyysi anteeksi virheellisiä tietoja, mutta ei suostunut ottamaan niistä vastuuta ainakaan niin, että eroaisi. "Ministerinä lähden siitä, että virkamieskoneistoon pitää pystyä luottamaan. Ministeri ei voi toimia pääjohtajan ja virkamiesten selkäreppuna ja varmistaa yksityiskohtaisesti, että asiat on hoidettu. Hyvään hallintotapaan kuuluu, että asiat hoidetaan kuten on sovittu", Kyllönen sanoi.

12. Oppositio ja varsinkin keskusta on ottanut Kyllösen hampaisiinsa jo aiemmin, sillä tiehankkeet ja  -määrärahat ovat kepulaisille poliitikoille elintärkeä asia: maakuntiin on saatava uusia teitä ja vanhoja on kunnostettava niin penteleesti, jotta kepu saisi vaaleissa tarpeeksi ääniä! Oppositio sanoo, että ministerin pitää tietää, mitä ministeriössä ja sen alaisessa Liikennevirastossa tapahtuu ja mitä ollaan suunnittelemassa ja miten.  Ministeri voi kuitenkin lähteä perustellusti siitä, että hän voi luottaa alaisiinsa virkamiehiin. Ministeri  ei voi olla koko aika vahtimassa, mitä virkamiehet mahdollisesti juonittelevat hänen päänsä menoksi.  

13. Aika näyttää, miten tilanne selkiytyy ja kenen on vastuu. Pääministeri Jyrki Katainen ilmoitti tänään, että liikenneministerillä on hallituksen täysi tuki takanaan. Kataisen mukaan Kyllönen on toiminut "suoraselkäisesti ja avoimesti." On syytä muistaa, että sekä oikeuskanslerinvirasto että VTV tutkivat edelleen Liikenneviraston ja ex-pääjohtaja Juhani Tervalan virkatoimissa väitettyjä epäselvyyksiä. Tuntuu mahdottomalta ajatella, että Juhani Tervala voisi enää tämän jälkeen jatkaa missään Liikenneviraston virassa. Tiehankkeissa tapahtunut sumuttaminen on Kyllösen mukaan yksi painava syy, miksi hänen luottamuksensa Tervalaan loppui. Harhauttamisen yksityiskohdat paljastuivat vasta nyt.

14. Juhani Tervala heittäytyi tänään totuttuun suomalaiskansalaiseen poliittiseen tapaan marttyyrien ja uhrilampaiden sankkaan joukkoon. Hän vaikeroi Pekka Perän tapaan ja oikein surkutteli, että hänhän on tässä se, joka on joutunut kärsimään, kun joutui eroamaan pääjohtajan virasta! "Miksi puukkoa pitää kääntää edelleen haavassa", vaikeroi Tervala. Voihan hemmetti, oikein hävettää, miten surkeasti nämä "kovina jätkinä" HV-seurakunnissaan pidetyt pääjohtajat ja yritysjohtajat, nämä viroissaan hyvinsyöneet ja -juoneet tyypit, alentuvat julkisuudessa  töppäilyjensä jälkeen vaikeroimaan "kärsimyksiään"! Tervala ei pystynyt antamaan tänään MTV3:n kello 19 uutisissa minkäänlaista järkevää selitystä sille, miksi hänen johdollaan tehdyissä laskelmissa on 150 miljoonan euron suuruinen aukko. 

15. Merja Kyllönen sanoi pitävänsä mielenkiintoisena sitä, että hänelle esitetäisiin epäluottamuslausetta värikkään kielen käyttämisestä. Viime torstain kyselytunnilla eduskunnassa Kyllönen käytti todella harvinaisen värikästä kieltä. Ministeri kiisti jyrkästi, että Liikenneviratossa laadittu giljotiinimuistio olisi lähtöisin ministeriöstä tai että se olisi valmisteltu ministeriön antamien ohjeiden mukaisesti. "Sinä päivänä, kun minä saan sen listan käsiini, minä tulen repimään sen tuhannen kappaleiksi ja  vielä poltan ne kappaleet", uhosi tuohtuneen oloinen Kyllönen hallituksen aitiosta. 

16. Kyllönen suuttui kepulaisedustajien leikkauslistaa koskevaan jankkaamiseen ja siihen, että ex-liikenneministeri Anu Vehviläinen antoi rivien välistä ymmärtää, että ministeri valehtelee. Tätä ennen Kyllönen oli heittänyt, että kun hän on joutunut koko ikänsä elämään keskustalaisten johtamassa Kainuussa, hän kyllä hyvin ymmärtää, etteivät keskustan kansanedustajat millään ymmärrä puhuttua sanaa. - Ministerin kannattaisi kuitenkin olla provosoitumatta vaikka miten provosoitaisiin.








87 kommenttia:

  1. Vesi- ja raideliikenne jäi käsittelemättä. Tosin Siiri Angerkosken kuva korvaa vesiliikennepuolen. Kyllönenhän pyrkii rakentamaan pääosin raideliikennettä, mistä osoituksena oli, että hän pääsi paiskaamaan kättä hiljattain Suomessa vierailleen Venäjän pääministerin kanssa.

    VastaaPoista
  2. On lautalla kaksi kaunista - Sanni ja Marleena eli Siiri ja Merja!

    VastaaPoista
  3. Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat todella olleet opposition ja lähinnä tietenkin keskustan tukena, kun ministeri Kyllöstä ollaan savustamasta pois hallituksesta. Kuvaavaa tässä suhteessa on HS:n pääkirjoitus viime sunnuntaina, jolloin lehti käsitteli Kyllösen toimintaa hallituksessa otsikolla "Hallituksen hämmentävä irvikissa". Pääkirjoituksen mukaan ministeri on "kuin satukirjan irvikissa, josta jää jäljelle arvoituksellinen irvistys".

    "Jää jäljelle"; HS on siis ilmesti jo päättänyt, että Kyllösen päivät ministerinä ovat luetut.

    No, HS:n vastaavana päätoimittajahan on kepulaisia, ja eikös lehden kärkijoukkoihin palkattu jokin aika sitten myös toinen kepulainen Pohojanmaalta?

    VastaaPoista
  4. Nyt ajankohtaiseksi nousi, nostettiin destian myynti.
    Tätä on hyvä veli jengissä valmisteltu pitkään Leinosen johdolla.
    Niin.... hölmöä ei tästä maasta löydy, joka ei tiedä kenelle tämä ent. TVH siirtyy.

    VastaaPoista
  5. Palkattinpa hyvinkin. Siis HS:n pääkirjoitustoimittajaksi oletettavasti kepulainen Matti Kalliokoski (aiemmin ns. RIIPPUMATTOMISSA maakuntalehdykäisissä Keski-Pohjanmaa ja Ilkka päätoimittajana toiminut henkilö).

    Hää, siis tämä Kyllöskä, on ammatiltaan bioanalyytikko! Minä onneton (olen siis lääkäri) menin kerran pari kutsumaan työpaikkani laboratorionhoitajia ihan viattomasti laboratorionhoitajiksi, mutta sain kuulla kunniani yhdeltä tittelistään tarkalta ja vähäisellä huumorintajulla varustetulta ko. ammatinharjoittajalta, jotta "kuule, minä olen bioanalyytikko"!

    No, meni off topic - jälleen kerran. Kyllöskässä on kieltämättä jotakin viehkoa, vaikka kaikista hänen ulostuloistaan en olekaan ollut ilahtunut. Esim. se kilometrikorvauksen alentaminen ei ole oikeudenmukainen vaikkapa lappilaisen monitoimikotisairaanhoitajan kohdalla, hänellä kun päivän mittaan voi kertyä kilometrejä autonmittariin jopa satoja jne.

    Kun on tullut itselläkin astuttua Hyvien Veljien varpaille useissa (kepulaisissa) pikkukunnissa ihan perustellusti ja aiheesta seurannaisvaikutuksineen (työpaikkakiusaaminen yms.), tuo Kyllöskän tomeruus vaikkapa J. Tervalan kohdalla pistää hymyilyttämään jo pelkästään periaatteen vuoksi!

    VastaaPoista
  6. Juu HSn umpi-kepulainen linja tulee tienkäyttäjälle kalliiksi. toivotaan että kyllönen kestää!

    VastaaPoista
  7. Kyllösen ja liikenneministeriön pyrkimyksissä vahvistaa raideliikenneverkkoa ei minusta ole mitään vastutettavaa. Päinvastoin esimerkiksi suunnitelma Helsinki-Riihimäki rataosuuden vahvistamiseksi on erinomaisen kannatettava asia.

    VastaaPoista
  8. Keskustalaiset kansanedustajat ovat yhä edelleen sisimmissään pikku siltarumpupoliitikkoja. Sellaisenahan esim. Pekkarisen Mauri tuli uransa alkupuolella sangen tunnetuksi.

    VastaaPoista
  9. Liikenneministeri Kyllönen vastustaa Destian myyntiä ja yksityistämistä. Myynnistä voi aiheutua hintojen nousu tierakennuksessa, jos muutama suuri yritys saa markkinat haltuunsa. Valtion omistusta voidaan pitää perusteltuna, sille on selkeästi olemassa yhteiskunnallinen intressi

    VastaaPoista
  10. Kyllösen ansiosta vasurit taitaa tehdä "persut" seuraavissa vaaleissa?

    VastaaPoista
  11. Destian tilauskanta 9/12 on 646,4 Me. Mikä merkitys hallituksen kehysriihessä hyväksytyillä hankkeilla on esim. Destian arvon määräytymisessä? Alla oleva on Destian sivuilta:

    Liikenne- ja viestintäministeriön talousarvio 2013 sisältää hallituksen kehysriihessä hyväksytyt hallituskauden suuret hankkeet vuosille 2012–2016. Ohjelman koko on 1,0 miljardia euroa, ja se sisältää Destian kannalta merkittävät seuraavat hankkeet: E18 Hamina–Vaalimaa, E18 Vaalimaan rekkaliikenteen odotusalue, Vt 3 Tampere–Vaasa (Laihian kohta), Vt 5 Mikkeli–Juva, Vt 6 Taavetti–Lappeenranta, Vt 8 Turku–Pori, Riihimäen kolmioraide, Ylivieska–Iisalmi–Kontiomäki ratayhteyden parantaminen ja sähköistys, Kehä I:n parantaminen, Helsinki–Riihimäki-rataosan kapasiteetin lisääminen, Kehä III:n kehittäminen (E18), Vt 22 Oulu–Kajaani, Vt 4 Rovaniemen kohta sekä Helsingin ratapihan parantaminen. (Liikenne- ja viestintäministeriö 8.8.2012.)

    VastaaPoista
  12. Juhani Tervalan selittelyä:

    "On selityksiä, ei se nyt näin yksinkertainen ole. Ei mitenkään ole tahallaan. Voihan olla, että papereissa on virhe. En ole niitä tarkistanut, mutta kumminkin".

    Pääjohtaja ei siis ole edes tarkastanut "papereita". Eivätkö ministerille ja hallitukselle osoitetut asiantuntijaviraston tärkeät laskelmat ja suunnitelmat siis ole kulkeneetkaan pääjohtajan kautta? Tätä on vaikea uskoa. Ministeri taas väittää, että juuri pääjohtaja on, ei vaan tarkastanut, vaan itse tehnyt virheelliset laskelmat ja vieläpä tahallaan johtanut ministeriä, ministeriryhmää ja koko hallitusta harhaan. Näkemykset ovat siis kovin erilaisia.

    Juhani Tervala: Myös ministerillä on vastuunsa. Niin varmasti on, mutta mitä ministeri olisi vastuussa tässä tapauksessa Siitä, että hän luotti asiantuntijavirastonsa pääjohtajan lojaalisuuteen eikä ryhtynyt tarkistuttamaan tämän allekirjoittamia suunnitelmia?

    VastaaPoista
  13. Paul Anka said:

    -You are my destiny/destia...

    VastaaPoista
  14. Raatatie se on tehty rauasta ja muantie on muasta ja vestien veestä, sen sano Matti Maijalle. (Juhani Aho)
    Kyllöskä tietää...

    VastaaPoista
  15. Kyllöskä tietänee myös, mistä nämä herran ketaleet ja piäjohtajat on tehty.

    VastaaPoista
  16. Tiehankkeita koskevat murheet ja epäselvyydet ovat kuitenkin pientä sen rinnalla, että nyt jopa Väinämöisen identiteetti iänikuisesta tietäjästä horjuu. Näin akateemikko Anna-Leena Siikalan tuoreen 500- sivuinen tutkimuksen mukaan. Mihin enää uskoa ja luottaa, jollei edes Väinämöiseen?

    VastaaPoista
  17. Väinämöisen jälkeen meille jää enää Raimo Sailas, mutta hänkin on jo eläköitymistä.

    VastaaPoista
  18. Suomessa on hyvät maantiet ja joka paikkaan pääsee minne ihmisen on ylipäätään päästävä. Autoilla saa ajaa enää 80 km/tunnissa eli vähän huonommillakin teillä pärjää. Ihan turhaa vouhotusta tuollaiset miljardien hankkeet ja parannukset. Kunnon pula-aika panisi ihmiset ajattelemaan mikä on tärkeää ja mikä ei.

    VastaaPoista
  19. ”Arvoisa puhemies! Tiedän, että varmasti jokaisella edustajalla on pussissaan investointihankkeita, toiveita ja unelmia. Tässä vaiheessa en lupaa kenellekään yhtään mitään, koska todennäköisyys on se, että vuonna 2013 Kyllönen on jo lapioimassa niitä teitä itse omakohtaisesti”.

    Uunituoreen liikenneministeri Kyllösen oma arvio tulevaisuudestaan (eduskunnassa 29.6.2011).

    VastaaPoista
  20. Tervolat ja kumppanit sadoittainko istua kekottaa eri ministeriöissä palkollisia tyhjän panttina.
    Voi helvetti eikö näillä "saatanan tunareilla" ole minkäänlaista työmoraalia.
    Hyvä, että maahan on saatu ensimmäinen tarkka ministeri, joka huomaa minkälaisesta humpuuki hallinosta on kyse ja siitä vielä palkkaa maksetaan.

    VastaaPoista
  21. Tämä poliitikkojen ja virkamiesten sotku selviää vain Destia yksitystämällä.

    VastaaPoista
  22. Keskustajohtajat kävivät Kanarialla - poliisi selvittää.

    MIkko Alatalo (kesk) kertoi tänä aamuna TV1:ssä, että keskusta suunnittellee välkysymystä - ties kuinka monennen kerran - nyt liikenneministeri Kyllösen luottamuksesta. Aikooko keskusta siirtää tällä tavalla huomion pois puolueen sisällä tapahtuneesta uudesta skandaalista koskien kepu-vaikuttajien hullunkurista Kanarian reissua?

    Keskustan puoluejohdon ja piirien toiminnanjohtajien matka Kanarialle marraskuun alussa on nostanut riitaääniä puolueen sisältä, kun kaikki halukkaat eivät päässeet matkalle mukaan.

    Mutta nyt reissusta on kiinnostunut jo poliisikin.
    Matkan kustannukset päätettiin puheenjohtaja Juha Sipilän päätöksellä kuitata keräämällä rahaa. Poliisihallituksen arpajaishallintopäällikön Jouni Laihon mukaan on epäselvää, onko keskustalla ollut lupa kerätä rahaa matkansa kustantamiseen.
    Laihon mukaan Kanarian-reissu joutuu nyt Poliisihallituksen syyniin.

    Kepulaisten matkaan kuului jonkin verran asiaohjelmaa, mutta suurin osa siitä oli virkistäytymistä. Jotkut toiminnanjohtajista kävivät katsomassa kohujulkkis Johanna Tukiaisen esitystä.

    Siis kepulaiset reissusivat joukolla Kanarialle asti katsomaan Tuksu-Tukiaisen show'ta! Nämä Santeri Alkion aattelliset perilliset! Ja matkaa poikii heti poliisitutkinnan.

    No, reissaajat saivat jo tuntuvan rangaistuksen matkastaan: tukevan vatsataudin!

    VastaaPoista
  23. Tiehankkeissa puhutaan ainakin yhdestä miljardista. 50 Me:n puute on noin 5 % tarvittavasta rahasta. Tervalan mukaan pelkästään kustannusten yleinen nousu (mm enegria, öljy) on sekoittanut pakkaa, mikä on ymmärrettävää. Harva vuosille ajoittuva rakennusbudjetti ylipäätään pysyy suunnitelmissa. Vaikka Merja Kyllönen on nyt IN veikkaan, että Tervala kokeneena virkamiehenä ja alansa osaavana tuo faktat pöytään.

    VastaaPoista
  24. Tervalalla oli jo eilen monta tilaisuutta lyödä faktat pöytään, kun häntä haastateltiin 3-4 eri tv- kanavalla. Mutta täysin onnettomiksi nuo Tervalan "faktat" ja selitykset jäivät. Päällimmäiseksi selitykseksi jäi Tervalan toteamus, että "kyllä niissä viraston laskelmissa voi toki olla virheitä, ei hän ole niitä tarkistanut"! Siis pääjohtaja esittää ministeriölle laskelmia, joita hän ei ole viitsinyt tarkastaa! Sen sijaan hän pokkana sanoo, että "kyllä ministerin olisi pitänyt nuo laskelmat tarkastaa"! Tästä jo näkee, millaisesta jäbästä on kyse! Kuten VTV:n virkamies totesi, osaksi suunnitelmien virheellisyys johtuu ilmeisesti siitä, että ne perustuvat vanhoihin laskelmiin, joita ei ole tarkastettu.
    Tervalan olisi pitänyt "lyödä faktat pöytään" ja nimenomaan oikeat faktat jo paljon aikaisemmin ja tarkastaa niiden paikkansapitävyys, nyt se on liian myöhäistä.

    VastaaPoista
  25. "" Kyllönen tilittää Iltalehdelle antamassaan avoimessa haastattelussa, mistä häneen kohdistuva kova kritiikki hänen mielestään oikeasti kumpuaa.

    "- Edustan väärää sukupuolta - - -. On paha paketti, kun ei ole munia ja on nuori", ministeri laukoo. ""

    Tuossa on muuten vinha perä. Voisin luetella pitkän listan omia kokemuksiani mm. pikkukuntien Hyvien Veljien edesottamuksia naisvirkahenkilönä arvostelleena.

    Ja ylipäänsä: jos naisvirkahenkilönä esität jonkun hyvin perustellun uudistusehdotuksen, se ei mene läpi. Vuoden parin sisällä sen saman idean esittää mieskollega ja uudistus etenee luotijunan vauhdilla. Näin vielä Suomessa v. 2012!

    VastaaPoista
  26. Eihän Tervalan johtama ministeriö ole ainoa, jolla on arviot matkan varrella heittänyt. Minusta tuntuu, että kaikki ministerit on olleet kinuamassa lisää fyrkkaa omalla pelikentälleen -kuka milloinkin.

    VastaaPoista
  27. Muistuipa menneistä mieleen erään toisen ministeriön legendaarinen kansliapäällikkö, joka yli-ihmismäisenä pata-ässänä pelotteli nuorempia virkaveljiä ehdottavansa yhtä kolmannesta virkamiehistä erotettavaksi koska olivat laisoja, toisen kolmanneksen hän olisi pannut takaisin koulunpenkille, ja lopuille halusi maksaa tuplapalkan eäänlaisena kaksikielisyyslisänä.

    Siellä ministeriössä vallitsi ilmiselvä pelon ja terrorin ilmapiiri, Kyllönen olisi ollut hänen korkeutensa suursuosikki.

    VastaaPoista
  28. Merja Kyllönen on täysi populisti ja narsisti, jota kuvaa hyvin se, että Kyllönen eilen ensitöikseen totesi, että "kun ihminen on sotkun aiheuttanut, minä selvitän".Mikä jumala tai Batman Kyllönen kuvittelee olevansa luvatessaan selvittävänsä virheen. Samanlainen "ihminen" hän on kuin muutkin immeiset.

    Ja millä ihmeen lihaksilla, vaikka niitä onkin, Kyllönen muuten kuvittelee selvittävänsä aiheuttamansa sotkun.Hänelle jää ainoaksi tavaksi pyytää tiehankkeisiin lisärahaa eduskunnalta. Eli tieraha-asia on vääjäämättömästi käsiteltävä uudestaan eduskunnassa, joka myöntää tai ei myönnä puuttuvat määrärahat. Ja niitähän käräjiä puidaan vielä pitkään!

    Kyllösen taktiikka on nyt vain sysätä aiheuttamansa 150 miljoonan euron virhe Tervalan piikkiin, jolla ei ole asiassa edes esitelijän vastuuta, vaan valmisteljan vastuu virastonsa mennetelystä.

    Mikä muuten on valmisteljan vastuu juridisesti? Esittelijän- ja ministerinvastuu on selvä, mutta valmistelijalla ei ole edes niin suurta vastuuta kuin esittelijällä.

    Sen sijaan Kyllösellä on selvä ministerin vastuu. Ministerin pitää olla tunnetusti rehellinen ja taitava.

    Jos ministeri ei "huomaa", että tiehankkeista puuttuu 150 miljoonaa euroa, hän ei ole lukenut papereita ja hän on taitamaton, minkä takia hänen täytyisi ilman muuta erota.Kaikissa muissa pohjoismaissa Kyllösen moka olisi johtanut ilman muuta ministerin eroamiseen oma-alotteisesti.

    Mutta ei meillä. Sen sijaan Katainen kiirehti tukemaan Kyllösstä, jotta liitoksissaan muutoinkin natiseva hallitus pysyisi kasassa.

    Miksi muuten blogisti ei nyt vaadi Kyllöstä ministeri eroamaan, kun hän on vaatinut johdonmukaisesti useita muita paljon vähäisempiä töppäyksiä tehneitä ministereitä eroamaan.

    Uskooko blogistikin tosissaan, kuten Kyllönenkin, että tosiaankin on jossain joku "vaikutusvaltainen miesporukka", joka vaatii Kyllösen päätä pölkylle, kuten Kyllönen taas suureen ääneen jo tänään herättyään erilaisissa aamumediassa kailottanut.

    Ei ole mitään Kyllösen väittämää "miesporukkaa", vaan 150 miljoonan euron virhe on aiheutunut vain Kyllösen taitamattomuudesta, josta hänen pitää kantaa vastuu "miehekkäästi".

    VastaaPoista
  29. Hauskoja kysymyksiä ja parahduksia Skorpionilta!

    Minä en ole "vaatinut" Kyllöstä eroamaan, koska hän ei ole tehnyt minun tietääkseni mitään töppäyksiä, vaikka Skorppi niin väittää. Kyllönen ansaitsee hatunnoston toiminnastaan, kuten Katainenkin totesi eilen, suoraselkäisyydestään ja avoimesta asioiden selvittämisestä. Tämä juuri on sitä Skorppin peräänkuuluttamaa sotkun selvittämistä.

    Tervalan johtama Liikennevirasto on ministeriön asiantuntijavirasto, jonka laskelmiin ministeriön on käytännössä pakko luottaa. Jos noissa laskelmissa on niin tökeröitä puutteita ja virheitä, mitä Tervalan papereissa on ollut, niin ainoa johtopäätös tästä tietenkin on, että Tervala saa kenkää, niin kuin on käytännössä jo saanutkin. Siinä aktualisoituu se Skorppin kaipaama "valmistelijan vastuu."

    On helppo nähdä, että Kyllöseen kohdistetun ajojahdin takana on juuri hänen mainitsemansa vaikutusvaltainen miesporukka, jonka varpaille K. on astunut ja jota hän on remseillä puheillaan ilmeisesti loukannut. Tähän joukkoon kuuluu melkoisella varmuudella pari entistä liikenneministeriä, joilla ei enää jatkossa ole käytännössä mahdollisuuksia päästä ministeriksi (Sasi ja Kanerva), lisäksi porukkaan kuuluu kepulaisia (Mikko Alatalo jne.) ja jokunen demari (vaikkapa Touho Rajamäki, hänenkin ministerivuotensa ovat auttamatta takanapäin).

    Fakta on, että n. 150 milj. euron "ammottava aukko" johtuu Liikenneviraston Tervalan johdolla tehdyistä laskelmista, tätä ei edes Teravala ole halunnut kiistää, vaan hän on sen myöntänyt. Onko Tervala hahauttanut ministeriötä tahallaan vai onko kyse vain taitamattomuudesta, on sivuseikka.

    OKa-virasto ja VTV tutkivat edelleen Tervalan tekemisiä, joten perästä kuulunee muiltakin osin. Kyllösen syytökset Tervalaa kohtaan ovat kovia, joten on perusteltua otaksua, että hänellä on myös näyttöä väitteistään. Mahdollinen välikysymyskeskustelu olisi sopiva paikka tuoda näyttö esiiin.

    VastaaPoista
  30. Kyllöstä voi arvostella, muttei hän mitään rehvakkuudelleen voi. Ylä-Kainussa ei laitetan lasten leivän päälle Keijua vaan Voita. Jouluna ei ostetan pöytään kämmenenkokoista tanskalaista kinkkua, vaan siellä tapetaan sika ja syödään sitä vaikka vappuun asti. Kyllä siinä täti vähän pyöristyy. Poliittinen fakta alkaa olla se, että tuollainen rehvakkuus saattaa käydä täti-kyllöskän kompastukseksi.

    VastaaPoista
  31. Skorpionilta on selvästi jäänyt "levy päälle" hänen inttäesään ja toistellessaan samoja asioita. Substanssi- ja faktapuoli tuntuu olevan Skorppionilta hukassa

    VastaaPoista
  32. Skorpioni raapusteli:

    "Merja Kyllönen on täysi populisti ja narsisti, jota kuvaa hyvin se, että Kyllönen eilen ensitöikseen totesi, että "kun ihminen on sotkun aiheuttanut, minä selvitän".Mikä jumala tai Batman Kyllönen kuvittelee olevansa luvatessaan selvittävänsä virheen. Samanlainen "ihminen" hän on kuin muutkin immeiset".

    Kyllä ei näytä Skorpionilla olevan lainkaan huumorintajua! Missä ihmeessä tällaisia tosikkoja ja kyllös-vihaajia oikein kasvaa ja elelee?

    VastaaPoista
  33. Tämä episodi kuvastaa hyvin "maan tapa" -toimintaa, jota maassa on harjoitettu ja harjoitetaan edelleen. Ensin tulee mieleen tietysti kepulaiset ja tämä vanhanen joka aikoinaan myönsi asioiden tilan. Olisi suotavaa, että KAIKISSA ministeriöissä tehtäisiin samanlaiset "stressitestit", valitettavasti suurimmalla osalla ministereistä on takanaan HV -suhteet...ja osalla vieläpä munat.

    VastaaPoista
  34. Joo, näinhän se on, että tästäkin skismasta ilmenee hyvin poliittisen kulttuurin ja hallintokulttuurin muuttuminen. Nyt pyritään ministeritasolla avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen, kun sen sijaan punamulta-aikana kähmitiin pelkästään vallan kulisseissa ja hyvä veli -kerhoissa. Eri asiat oli jaettu sulle mulle -periaatteella, ja tässä jaossa tieasiat ja tiemäärärahat ovat kuuluneet vanhastaan maalaisliitto-kepun hallintaan. TVH:n pääjohtajat ovat olleet melkein järjestään tästä leiristä. Esimerkiksi maalaisliiton pitkäaikaisesta puoluesihteeristä Jouko Loikkasesta tehtiin TVH:n pääjohtaja jne. Tästä "kulta-ajasta" nämä ärhäkkäät nykykepulaiset eli esim. Anu Vehviläinen, Kimmo Tiilikainen, Timo Kalli, Mikko Alatalo jne. haaveilevat yhä edelleen, mutta se juna on kyllä heiltä jo mennyt.

    VastaaPoista
  35. Kun Kyllöskä vastanimitettynä ministerinä nimitti Jorma Ollilan johtamaan valtion tiemaksutoimikuntaa, talouslehdet kiittelivät häntä nopeasta asioiden oikeasta omaksumisesta.

    Sittemmin ministereille on muodostunut maan tavaksi ottaa verokalenteri käteen ja katsoa sen huipulta nimi kun on tarvittu johtajaa erilaisiin toimikuntiin. Että sellainen vasuri tämä Kyllöskä. Eipä ihme että kelpaa blogostillekin.

    VastaaPoista
  36. Tukiaisten varassa on tämän maan ulko ja sisä poliitikot, lujassa pihtiotteessa.

    VastaaPoista
  37. Perustuslain mkaan ministerin tulee olla rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu. Taitavuutta Kyllönen osoitti paljastaessaan Tervalan harhaanjohtavat laskelmat ajoissa. Taitoa oli myös se, että antoi kenkää taitamattomalle Tervalalle. Rehellisyytensä Kyllönen osoitti tuodessaan Tervalan aiheuttaman sotkun suoraselkäisesti julki ja kertomalla, kenessä oli vika.

    VastaaPoista
  38. Voipa poliitikot hyvinkin olla jalkojen pihtiotteessa, etenkin Kanarialla. Sopiva paikka kepulaisille. Mutta se kuuluisa niskalenkki on vielä tekemättä tai saamatta, ihan miten vain. Ja näyttää siltä, että yritykseksi jääkin. Oliko se 143. EU -johtajien arvovaltainen?? kokous aiheena....no Kreikka tietysti. Aikuiset ihmiset viittivätkin jauhaa vuositolkulla selvää asiaa.

    VastaaPoista
  39. Tosiasiassa kaikki ministeriöt ja virastot kusee toisiaan silmiin sen kuin ehtii. Hyvä esimerkki on puolustushallinto, jossa tehdään kaupat ensin ja sitten kerrotaan muille. Hallinnon avoimuus on välttämätöntä ja saatava ihan eri tasolle kuin se nykyään on. HV -verkosto tulee kriminalisoida! Pressan pitäisi puuttua asioihin, mutta tämä ei ainakaan ole kiinnostunut komentamaan kavereitaan. Urpo Leppänen on viimeinen mohikaani ministerinä.

    VastaaPoista
  40. Mitä ihmettä palsturin luettelemilla miehillä olisi syytä heittää kapuloita Kyllösen rattaisiin? Jos kaikki entiset ministerit tulisi nähdä ministerinpostin jättettyään jonkinlaisina katkerina "miesporukkoina", kyllä meillä tällaisia porukoita löytyisi.

    Totta kai entisillä liikenne- ministereillä on paljon enemmän kokemusta ja asiantuntemusta esim. juuri liikenneministerin tehtävistä kuin untuvikko Kyllösellä, mutta sehän on vain hyvä kun asiantuntijoitakin on olemassa.

    Ei siis ole olemassa Kyllös-asiassa mitään suhmuroivaa ja hämäräperäistä "miesporukkaa",kutenKyllönen omaksi puolustuksekseen väittää.

    Tietysti on mahdollista, että Tervala on aikanaan liikenneviraston päällikkönä nähnyt, että nyt liikenneministeriksi tuli semmoinen "höösääjä", joka ei lue papereita ja/tai joka ei ymmärrä niistä mitään, minkä vuoksi tiehankkeita voidaan panna alulle, vaikka rahaa puuttuukin 150 miljoonaan euroa, mutta sehän ei poista liikenneministeriön asianomaisen esittelijän ja varsinkaan ministeri Kyllösen vastuuta, kun he esittelevät asiat ja vievät liikennehankkeita eteen päin hallituksessa ja eduskunnassa.

    Kyllä Kyllönen on ollut koko ajan täysin "kuutamolla" tiemäärärahojen kanssa. Varmaankin Kyllönen olisi viimeistään siinä vaiheessa, kun vaati Tervalaa eroamaan ja tämä erosi, ilmoittanut riemumielin syyksi sen, että "Tervala teki muuten 150 miljoonan euron kuprun ja sen vuoksi hänen täytyy erota" esitellessään hankkeita, mutta kun Kyllönen ei sanallakaan tuonut tätä syytä esille vaatiessaan Tervalan eroa, on Kyllöselle vasta viime viikolla täytynyt selvitä rahasotku. Tähän viittaa myös Paavo Arhinmäen käyttämä puolustupuheenvuoro Kyllösestä viime viikonvaihteen kokouksessa. Eli moka oli tullut Kyllösen ja muun hallituksen tietoon vasta viime viikolla.

    Onkin käsittämätöntä, että Kyllönen ei Tervalaa erottaessaan edes tarkastanut sitä, miten Tervala oli nyt tiehankkeita valmistellut ja varsinkin sitä riittävätkö rahat suunniteltuihin hankkeisiin.

    Kun Tervalan vanhatkin asiat ovat lisäksi tiettävästi ainakin valtion tilintarkastajien ja OKA:n syynissä ja Kyllönen tiesi tämän, olisi Kyllöseltä nyt tiemäärärahoja valtioneuvostolle ja eduskunnalle esitellessään edellyttänyt erityisen suurta valppautta ja huolellisuutta.

    Kyllösen taitamattomuus tulee yhteiskunnalle mittaamattoman kalliiksi.150 miljoonaa euroa on lähes yhtä suuri kuin pankeilta kerättävä pankkivero. Kysymys on siis valtavan suuresta rahasta ja sen tiedostamisessa on kyllä motiivia kerrakseen tarkastella Kyllösen töppäystä sangen kriittisesti, joka tarkastelutapa monelta anonyymilta näyttää täysin puuttuva.

    Monet suunnitellut työllisyyshankkeet uhkaavat varsinkin syrjäseuduilla ja maakunnissa romuttua täysin. Tämän vuoksi on ministerin kannettava poliittinen vastuu taitamattomasta menetelystään!

    VastaaPoista
  41. Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon pitäisi ottaa oppia Kyllösestä ja antaa potkut ainakin stm:n työsuojeluosaston ylijohtaja Leo Suomaalle.

    Tämä Suomaa on pitänyt rautaisella otteellaan voimassa työsuojeluviranomaisen lainvastaiseksi tietämänsä menettelyn, jossa työsuojeluviranomainen ei vastoin perustuslain 21 §:n oikeusturvasäännöstä anna valituskelpoisia päätöksiä PL 21 §:n tarkoittamissa oikeuksia ja velvollisuuksia koskevissa asioissa.

    Vai eikö mm. työsyrjintää koskevat asiat olekaan oikeuksia ja velvollisuuksia koskevia asioita?

    VastaaPoista
  42. "Juu HSn umpi-kepulainen linja tulee tienkäyttäjälle kalliiksi. toivotaan että kyllönen kestää!"

    Ei se ole pelkästään kepulainen. Kokoomusta kohdellaan vielä pehmeämmin silkkihansikkain.

    Ongelma on se, että kyseessä on nuori, vasemmistolaisnainen kepualueelta. Se hiertää kepulaisia ja kokoomuslaisia hyväveli-verkostoja.

    VastaaPoista
  43. Nämä "nuoret, pätevät naiset" ovat vähän hankalia tapauksia. Hirveän sotkun he yleensä saavat kaikkialla aikaan. Useimmiten jää kuitenkin arvoitukseksi, onko kyseessä oikeasti taitava ihminen jota miesporukat tai muut salaliittolaiset kampittavat, vaiko hieman yksinkertainen kaupan kassa liian vaikeassa tehtävässä.

    Hirvittävä noste näillä ihmisillä kuitenkin on politiikassa. Ns. "nuoria naisia" kaivetaan puoliväkisin kivien alta kaikentasoisiin hommiin. Joukkoon siis mahtuu kaikenlaista kulkijaa...

    Mielestäni Hyvä veli -verkostot ovat kuitenkin Suomessa sen verran ikävä ja vakava asia, että niihin pitäisi pureutua jollain uskottavalla tavalla.

    Kyllösen/Tervalan viimeisimmästä sotkusta on vaikea sanoa mitään puoleen tahi toiseen tässä vaiheessa. Kyllä Tervalakin vaikuttaa aika paljon ihmiseltä, jolle on liikaa suotu... Hänen maljansa on vuosikymmeniä ollut ns. ylitsevuotavainen. Paikoilleen kalkkiintunut, omahyväinen, vallantäyteinen?

    VastaaPoista
  44. Nyt Kyllönen pyytää jo anteeksi töppäyksiään. Kyllä sitä näemmä tehdään mitä tahansa kun on selkä seinää vasten ja ero uhkaa. Miehnä olen erittäin loukkaantunut, että Kyllönen syyttää sotkusta miehiä.

    VastaaPoista
  45. Kun täällä tuo "maan tapa" mainitaan, oheistan linkit pariin (rauta)väyliä koskevaan blogiini, jotka niin ikään liittyvät liikennehankkeiden rahoitukseen (ja suunnitteluun).
    http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/124537-pisara-rata-etenee-uskon-voimalla
    http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/125008-myos-pisara-rata-menee-uusiksi

    Tämänhetkisen tietämyksen perusteella oletan minäkin, että Kyllönen on tuulahdus uutta.

    Terveisin kalevi Kämäräinen

    VastaaPoista
  46. Tampereen rantaväylätunnelin kustannusarvio 6/2006 oli 120 Me ja 11/2008 jo 140 Me. 2,5 vuodessa hinta nousi yli 15%. Kyllä rakentamisen hinta on vakio vain yhden päivän. Tuohonkin hankkeeseen tiehallinto lupasi muistaakseni 1/3 rahoituksen. Eiköhän Suomessakin eletä vähän Kreikan tyyliin ns. yli varojen ja tarpeiden?

    VastaaPoista
  47. Skorpioni se vain jaksaa jumputtaa tuon saman umpikepulaisen levynsä pyörittämistä! Kertoisi nyt edes, missä kohdin Kyllönen on ollut a) epärehellinen tai b) taitamaton, mutta ei kun ei, vaan yhtä ja samaa jumputusta!

    VastaaPoista
  48. "Tämä Suomaa on pitänyt rautaisella otteellaan voimassa työsuojeluviranomaisen lainvastaiseksi tietämänsä menettelyn, jossa työsuojeluviranomainen ei vastoin perustuslain 21 §:n oikeusturvasäännöstä anna valituskelpoisia päätöksiä PL 21 §:n tarkoittamissa oikeuksia ja velvollisuuksia koskevissa asioissa".

    Tästä asiasta olen ajatellut pikapuolin kirjoittaa blogissa.

    VastaaPoista
  49. No niin, Juttakin sen nyt totesi:

    Jutta Urpilainen pitää valitettavana liikennehankkeiden rahoitussotkua, jonka riepoteltavaksi liikenneministeri Merja Kyllönen on joutunut.

    "Se mitä liikennehankkeiden osalta on tapahtunut, on hyvin valitettavaa, koska meillä on ollut väärää informaatiota päätöksenteon pohjana", Urpilainen sanoi Brysselissä. "Tällaista ei tietenkään missään nimessä pitäisi tapahtua, eikä se kuulu hyvään hallintokulttuuriin."

    Urpilaisen mukaan Merja Kyllönen on ko. riepotuksen uhri, ei konna. Konnat löytyvät muualta.

    VastaaPoista
  50. Kyllönen kyl' on nainen paikallaan! Paskaapuhuvien velien ja sisarten rinnalla tarvitaan tällaista otetta politiikkaan. En tosiaankaan ihmettele, jos Vassareiden suosio kasvaa lähivuosina, myös Paavon ansiosta.

    VastaaPoista
  51. Merja Kyllönen teki poliittisen harkintavirheen. Ei untuvikon kannata riehua tuolla tavalla vaikka olisikin oikeassa. Ei siitä tykätä vanhempien konnien keskuudessa. Urpilainen on aina sillä kannalla, josta pisteet jaetaan eikä sen mielipiteille tule muutenkaan antaa mitään merkitystä.

    VastaaPoista
  52. Hesarin tyhmää "irvikissajuttua" säesti heti perään Kalevan Mantila. Ei tullut hänkään tajuihinsa edes yön yli nukuttuaan.

    VastaaPoista
  53. Yle Uutisten "pysyvät asiantuntijat ja oikeusoppineet" Matti Tolvanen ja Olli Mäenpää ovat "ottaneet kantaa" Kyllösen ja Tervalan "sanasotaan". Mutta eivät nämä huippuosaajat näytä haluavan tai rohkenevan sanoa itse asiassa juuta eikä jaata, mikä onkin hyvin tyypillistä heidän muillekin julkisille lausunnoilleen.

    Matti Tolvanen tyytyy toteamaan vain sen itsestäänselvyyden, että sekä Kyllönen että Tervala vastaavat omista sanoistaan ja että virkavirheestä syyttäminen julkisesti on lähellä kunnianloukkausta. Tällä Toolbanen viittaa kaiketi Kyllösen Tervalan kohdistamiin "syytoksiin". Toisaalta, jos Tervala on valehdellut, kyse voisi olla virkavelvollisuuden rikkomisest, "analysoi" Tolvanen.

    Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää on Tolvasen tavoin seurannut "tierahahässäkkää" ammatillisen uteliaisuuden vallassa. "Rankkaa on. Sanasota kuulostaa puhtaasti näyttökysymykseltä, johon ulkopuolinen ei voi sanoa juuta eikä jaata".

    Heh, mutta näistäkin "valaisevista lausunnoista" Yle Uutiset on vetänyt "rankan otsikon".

    VastaaPoista
  54. Tuntuu, että lähes kaikki aktiivit "korpikommunistit" ovat heränneet syyshoroksesta Kyllöstä koskevaan lievään arvosteluuni. Totuudenpuhujan on tunnetusti vaikea saada yösijaa.

    Ei voi mitään, jos ei "aukene", missä Kyllönen on ollut taitamaton hoitamaan tehtäväänsä.

    Kyllösen anteeksipyyntö on yhtä tyhjän kanssa, kun hän on kertomansa mukaan jo eilen pyytänyt anteeksi eduskuntaryhmien puheenjohtajilta aiheuttamaansa sotkua, mutta "yön yli nukuttuaan" hän lataa täyslaidallisen puhumalla "Enbuskessa" jostakin käsittämättömistä herrakerhon salajuonista.

    Kyllösen ongelma on se, että hän kuvittelee itsetykönään olevan joku politikanteon mestari ja lisäksi ministerin posti on noussut harvinaisen selvästi ja nopeasti hattuun.

    Nöyryyttä siis ministeri Kyllönen, eikä ripaus sivistystäkään olisi pahitteeksi.Musta klenninki sen sijaan pukee! Mitä sitä nyt kretonkiin pukeutumaan ministerisnainen, eikö niin!

    VastaaPoista
  55. Hesarin viime sunnuntain "irvikissa"-pääkirjoituksen takana on aivan ilmeisesti ollut lehden uusi pääkirjoitustoimittaja Matti Kalliokoski, kepulainen Pohojanmaalta ja Ilkasta.

    Tämänpäiväisessä pääkirjoituksessaan "Ministeri vastaan entinen pääjohtaja" Hesari käsittelee jupakkaa jo huomattavasti tasapuolisemmin. Ilmeisesti lehden vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen huomasi, että viime sunnuntain pääkirjoitus meni pahasti överiksi!

    VastaaPoista
  56. Hah, "totuudenpuhuja" on kyllä vihon viimeinen sana, joka Skorpionin kirjoituksista tulee mieleen! "Paskanpuhuja" olisi kuvaavampi sana.

    VastaaPoista
  57. Tämä tilanne on "haastava" Paavo Arhinmäelle. Jos kyllöskä selviää tästä sanaharkasta voittajana (jota jo poliittisesti osin on) saattaa Paavolle tulla hiki. Olisko aika kierrättää vasureita hallituksessa? Kyllöskä kulttuuriin johtoon? Varmaan sielläkin on topakalle ministerille selvitettävää. Olishan se hienoa nähdä Kyllönen baletissa ja oopperassa oikein valtiovallan edustajana. Vielä, kun antaa Eevalle, Jaanalle ja muille akkainlehdille kivoja haastatteluja on suosio taattu!

    VastaaPoista
  58. Skorpioni-nimimerkin takana taitaa olla Volanen. Yhtä fundametalistinen ja paikoin sokea!

    VastaaPoista
  59. "Jos kyllöskä selviää tästä sanaharkasta voittajana". Pitää olla: "Kun kyllöskä selviää voittajana". Kyllönen on kulttuuri-ihmisiä, jonka hieman rempseän ulkokuoren takaa löytyy herkkä runoilijasielu; Kyllönen julkaisee runojaan omassa blogissaan. Parempiahan nuo ovat kuin erään Jenny Haukion yritelmät!

    VastaaPoista
  60. Merja Kyllönen alkaa olla Suomessa suositumpi kuin Katri-Helena. Minun kaveri tuntee hyvin Kyllösen ja sen vanhemmat. Sanoi, että Merja on kopio äitistään, joka kuulemma on vielä suorapuheisempi. Vaalien alla niillä oli ollut läskisoosia tarjolla viikkotolkulla äänestäjille. Ovat kuulemma niin mukavia ihmisiä kuin ihmiset voivat olla!

    VastaaPoista
  61. Kyllösen mukaan (MTV3:n uutisten haastattelussa aamulla) ministeriössä on totuttu siihen, että siellä pystytään luottamaan asiantuntijaviraston valmisteluun.

    Ministeri ihmetteli Tervalan MTV3 Uutisille eilen antamaa kommenttia.
    – Pääjohtaja totesi ikään kuin siihen tyyliin, että siinä vaiheessa kun paperit siirtyivät ministeriryhmälle niin takuu oli kuin vanhan auton ostossa. Että kun perävalot lakkaa näkymästä, niin sitten niillä papereilla ei ollutkaan enää vetoa.

    Kyllösen mukaan valmisteluvastuu asiassa on kuitenkin selkeästi virastolla.
    – On hämmentävää kuulla, että Tervala myöntää, että papereissa voi olla virheitä ja hän ei ole niitä tarkastanut. Se antaa kyllä todella ikävän kuvan pääjohtajan toiminnasta ja jättää varjon koko liikenneviraston päälle. Siellä toimii kuitenkin 700 hyvin asiantuntevaa ja osaavaa henkilöä. Hyvin vahvasti epäilen, että se koko koneisto ei ole ollut tätä työtä tekemässä niin kuin ministeriryhmä ja hallitus on olettanut, sanoi Kyllönen.

    VastaaPoista
  62. Kyllönen näytti heti ministeriytensä ensipäivinä mistä aineesta hänet on tehty astuessaan julkisuuteen yhdessä kollega Krista "Kultasormi" Kiurun kanssa: "Hello, we are the Angry Birds!"

    Lupauksensa mukaisesti he lienevät pitäneet viime talvena ministeriössä ns. villasukkapäivän, jolloin heidän näyttäessä mallia virkamiehet kävelivät yhden päivän ajan villasukkasillaan. Se kuulemma edistää verenkiertoa!

    VastaaPoista
  63. Kainuusta kantautui tietoa, jonka mukaan kyllöskä siirsi Kainuulle myönnetyt tiemäärärahat (11 Me) etelän raideliikenteelle heti ministeripostin alkajaisiksi. Nyt kuulemma ministerikin on vankka raideliikenteen kannattaja.

    VastaaPoista
  64. Vieläkään ei kahden tai kolmen selvitysmiehen toimikuntaa hääräämään tämän asian ympärille. Lukuisissa mitättömissäkin jutuissa löytyy ainakin kahdelle selviytymismiehelle jonkinlaista selittämistä.
    Uskoisin halukkaita selviytymismiehiä löytyvän.

    VastaaPoista
  65. Onhan täsä tapauksessa jopa pari virastoa - ei siis vain selvitysmiestä - jo selvitysasialla: a) VTV ja b) oikeuskansleri. Jaakko Jonkka ilmoitti tänään pyytäneensä LVM:ltä selvitystä ko. rahoitusvajeesta.

    VastaaPoista
  66. Eikö valtiolla ole oikein omat tilintarkastajatkin? Mikä niiden tehtävä/vastuu on? Oikeuskanisterinvirastosta on hyvää vauhtia muodostumassa valtiontalouden erityistarkastusvirasto.

    VastaaPoista
  67. Äsken eräs lehtimies, joka kertoi kirjoittavansa tapauksesta, peräsi minulta kantaa ministerin poliittisesta vastusta yleensä ja erityisesti tässä tapauksessa.

    Minusta poliittinen vastuu on tärkeä ja sitä ministereiden pitäisi kantaa nykyistä paljon herkemmin ja useammin kuin mitä Suomessa on tähän asti tehty.

    Kerroin journalistille, että toinen ääripää, jolloin ministerin olisi pitänyt ehdottomasti kantaa poliittinen vastuunsa ja erota välittömästi hallituksesta, oli Jokelan ja sen jälkeen vielä Kauhajoen koulusurmatapaus.

    Mutta mitä tapahtui? Sisäministeri Anne Holmlund ei tehnyt elettäkään ottaakseen poliittisen vastuun itselleen ja eroamalla virastaan, kun hänen hallinnonalalallaan tapahtui aivan hirveitä, ei edes toisen koulusurman eli Kauhajoen tapauksen jälkeen! Kukaan ei liioin kehottanut Holmlundia vakavasti edes harkitsemaan eroa, ei pääministeri Vanhanen eikä kokoomuksen puheenjohtaja Katainen. Tämä oli minusta aivan hirvittävä poliittinen skandaali, mikä ei olisi ollut mahdollista missään muussa maassa.

    Minusta toista ääripäätä edustaa sitten juuri tapaus Merja Kyllönen, Kerroin em. lehtimiehelle käsityksenäni, että tässä tapauksessa ei ole edes väitetty aiheutuneen valtiolle, kunnille tai yksityisille minkäänlaista suoranaista taloudellista vahinkoa, vaan kyse on vain siitä, että tiehankkeisiin varatut määrärahat eivät tule virheellisten laskemien takia riittämään ko. hankkeisiin, vaan valtiolta edellytetään lisäpanostusta, jotta kaikki suunnitellut hankkeet voitaisiin toteuttaa.

    Minusta Kyllösen ei tarvitse erota, jos on vielä niin, kuten Kyllönen väittää, että asianomaisen asiaintuntijaviraston päällikkö on suorastaan harhauttanut häntä, ministeriöitä ja koko hallitusta virheellisillä laskelmillaan. Kyllönen on kantanut poliittisen vastuunsa nolosta asiasta tuomalla epäkohdan ja viraston mokan reilusti julkisuuteen ja pyytämällä sitä julkisesti anteeksi. Hän on myös ryhtynyt toimenpiteisiin ao. virkamiehen erottamiseksi virastaan. Minä en tiedä enkä voi tietää, olisiko ministeriöllä ollut mahdollisuutta tarkastaa Liikenneviraston em. laskelmia, mutta epäilen, että käytännössä nuo mahdollisuudet ovat olleet vähäiset. Ministeri on voinut luottaa Liikenneviraston laskelmiin. Virheellisistä laskelmista ei ole tiettävästi aiheutunut minkäänlaista suoranaista vahinkoa kenellekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkeintaan Kyllönen voisi erota solidaarisuudesta edeltäjiään kohtaan, joita lienee Tervalan harrastamia kasapäin.

      Poista
  68. Joo, näinhän se on, hemmetti soikoon, että eihän tuosta määrärahakuprusta ole aiheutunut minkäänlaista rahallista tappiota tai vahinkoa valtiolle tai kellekään muullekaan! Päin vastoin, valtiohan suorastaan säästää, kun kaikkia kohteita ei voidakaan aloittaa suunnitellusti! Miksi ministerin siis pitäisi erota? Vain siksi, että kepulaiset vaatii sitä?

    VastaaPoista
  69. Kyllähän tällaiset rahakikkailut varmaan yleistyvät tulevaisuudessa. Virkamiehet tulevaisuudessa tappelevat vähenevistä euroista niin siinä mielikuvitus laitetaan liikkeelle, miten omalle virastolle saadaan enempi rahnaa.

    Mistä sen loppujen lopuksi tietää tämänkään tiestön hintalaskelman tarkoitusta.? Näyttäähän se mukavalta kun saadaan paljon hankkeita vähällä rahalla hoidettua. Ei niitä parin kolmen vuoden päästä kukaan muista, että eihän niihin tie toiveisiin ollut rahaakaan. Saadaan vaalikarjalle kivan näköinen lista hankkeita joita hallitus laitta alulle. Tuollaiset 50 tai 100 miljuunaiset on pyöristysvirheitä valtion talousarviossa.

    Kannattaisi ministerien pyytää Juttamaiseen tapaan takuutukset virastoilta, että luvut pitävät paikkansa. Jos ei pidä, kuitataan vähitellen erotus vaikka liikenneviraston määrärahoista ja väärinlaskijoiden tilistä.

    VastaaPoista
  70. Anonymi edellä kirjoitti:

    "Kyllähän tällaiset rahakikkailut varmaan yleistyvät tulevaisuudessa. Virkamiehet tulevaisuudessa tappelevat vähenevistä euroista niin siinä mielikuvitus laitetaan liikkeelle, miten omalle virastolle saadaan enempi rahnaa".

    Anonyymi ei nyt oikein taida ymmärtää. Ministeri Kyllönen pyrki avoimella ja "suoraselkäisellä" ulostutollaan juuri avoimempaan hallintokulttuuriin eli siihen, että anonyymin mainitsemat "rahakikkailut" saataisiin kuriin!

    Kyllönenhän olisi voinut "vanhan hallintokulttuurin" mukaan meneteltäessä vaieta koko kuprusta, jolloin olisi siis vain jääty odottamaan ja katsomaan, riittävätkö rahat ja mihin. Jolleivät olisi riittänett, niin kuin on ilmeistä, niin sitten olisi vain kinuttu lisää rahaa lisäbudjeteista! Näin Tervala on juuri tottunut edellisten liikenneministerien aikana asioita junailemaan ja tämä liikenneministerit ovat autuaasti hyväksyneet.

    Kun Kyllönen ei sanottua menettelyä hyväksynyt, vaan paljasti koko kuprun, häntä vaaditaan nyt eroamaan virastaan, koska oppositio on kuulemma menettänyt luottamuksensa häneen! Tällaista se on tämä suomalainen politiikka, niin hemmetin "johdonmukaista"!

    VastaaPoista
  71. LVM:ssä alibudjetointi oli Tervalalle strateginen valinta tiehankkeiden suunnittelussa jo Vehviläisen aikana, mutta kepulaisella ministerillä ei koskaan ollut "munaa" puuttua tahallisiin aliarviointeihin ja toistuviin budjettikehyksen rikkomisiin. Tästä koko jupakassa on kysymys!

    VastaaPoista
  72. Kemppinen palaa aina Kannaksen juoksuhautoihin, mutta toivottavasti Virolainen toipuu Kyllösen charmista.

    VastaaPoista
  73. Pieniähän ne miljuunat ovat kun menevät oikeaan tarkoitukseen. Pari kolme vuotta sitten LISÄ...siis LISÄtalousarviossa piti myöntää 70 miljoonaa euroa mamujen hyvinvoinnin turvaamiseen. Eipä asiasta noussut suurempia kohuja, pääasia että lämpoä ja hoivaa riittää. Tais samoihin aikoihin olla tämän kaksoisrautatien rahoitusasiakin esillä. Oli ja on edelleen vaikeuksia löytää rahoitusta Suomelle erittäin tärkeän infran rakentamiseen mutta tärkeysjärjestyshän se pitää miljuunilla olla, vaikka vähän huonompikin.

    VastaaPoista
  74. Minä palaisin kyllä Kannakselle juoksuhautojen sijasta ihan normaalielämään, koska olen sieltä kotoisin. Jos pitäisi verrata tai valita ex-liikenneministeri Anu Vehviläisen ja Kyllösen charmin välillä, niin kyllä vaaka kallistuisi jälkimmäisen puolelle! Anu on tyyppinä aika suoraviivaista ja "päällekäyvää" sorttia, mutta makunsa kullakin.

    VastaaPoista
  75. Mutta nyt, arkihuolesi kaikki heitä, sillä katseet kohdistuvat tästä lähtien Linnan juhliin 6.12!
    Polttava huolenaihe on mediassa juuri nyt se, mistä Teuvo Hakkarainen löytäisi sopivan daamin Linnaan. Teuvo on luvannut osallistua Salen ja Jennyn kemuihin, mutta vain sillä ehdolla, että hän löytää sopivan daamin, jonka kanssa juhlia.

    Tällä hetkellä Hakkarainen on sinkku. Hän kertoo ottavansa mielellään vastaan ehdotuksia sopivasta daamiehdokkaasta. "Siitä vaan", Teuvo vastaa kysymykseen, saavatko kaikki halukkaat osallistua ja ilmoittaa hänelle halukkuudestaan.

    Nyt sitten vaan, hyvät lukijat, keksimään Teuvolle sopivaa naisseuraa Linnan juhliin! Ehdotuksia otetaan vastaan. Minulle tuli ensimmäisenä mieleen Johanna Tukiainen - jos hän nyt vain olisi 6.12. Suomessa eikä esimerkiksi viihdyttämässä kepulaisia toiminnanjohtajia Kanaarialla.

    VastaaPoista
  76. Ana Leppänen, tuo Urpon verevä leski, olisi ainakin oikeata puoluetta lähellä olevista piireistä ja voisi opettaa Teuvolle muutaman tanssiaskelen.

    Lisäksi Teukka karistaisi harteiltaan rasistin maineen viilettäessään linnan parketilla yönmustan Anan kanssa tulista rumbaa.

    VastaaPoista
  77. No mites ois Lenita Aa. He täydentäisivät toisiaan just sopivalla tavalla, vai? Hakkaraiselle vielä jalkaan valgiet tennissukat ja rusgiet kalsarit niin avot, kyllä lähtee.

    VastaaPoista
  78. Kerrassaan upeita ehdotuksia nuo Ana ja Lenita! Entäs sitten tämä Merikukka F, hänellähän on itselläänkin parlamentaarista kokemusta, joten jotain yhteistä puhuttavaakin Teukan kanssa varmaan tältä pohjalta syntyisi?

    VastaaPoista
  79. Aivan vakavasti puhuen, ylivoimaisesti paras ja näkyvin vaihtoehto Teuvon daamiksi Linnaan 6.12. olisi kuitenkin - Anu Saagim, Suomenlahden toiselta puolen. Ei kai missään ole normeerattu, että kansanedustajan seuralaisen tulisi olla suomalainen, edes perussuomalaisuutta ei vaadita!
    Risto-Matilla tuskin on mitään Anu Saagimin osallistumista vastaan, päivastoin, sillä ovat Anu ja Risto-Matti tunnetusti hyvin itsenäisiä ja nykyaikaisia ihmisiä. Sitä paitsi me suomalaiset ja Anu S. Virossa olemme saaneet katsella Risto-Matin tanssahtelua telkkarissa tänä syksynä jo lähes kyllästymiseen asti. Olisi siis vain oikeus ja kohtuus, että Risto-Matti saisi nyt 6.12. katsella kaikessa rauhassa himassa telkusta Anun ja Teuvon tanssahtelua Linnan parketilla.

    VastaaPoista
  80. Teukalle ei sovi feministinen ja hienosteleva naikkonen mikä toisaalta puoltaa Leppäsen Anaa. Tapolan Mervin kanssa Teukka takuulla viihtyisi poolisaavien ääressä ja suolainen mustamakkara omasta takaa varmistaisi aamun elpymisen. Mervillä on sen verran fyrkkaa, ettei Teukan tarvitsisi enää suunnitella kirkkojen hopeakalustojen ja viinien varastamista, vaan hän voisi keskittyä parlamentaarikon hommiin.

    VastaaPoista
  81. Ko tuolle linjalle poninhäntineen lähtee, pitäis pelata varman päälle. Eikö tuo tallukka ymmärtäny, että joutuu median ja muun veljesverkon hampaisiin. Joku vastuu se on ministeriölläki ja ite ministerillä, ei kaikkea tietoa saa purematta niellä...joku tarkistusvastuu ainaki!

    Toisaalta ihailtavan hullunrohkeaa, erottaa nyt koko tieliikenneviraston pomo! Tyär tekkee sen mistä muut vaan haaveilee.

    VastaaPoista
  82. Eipä sillä poliitikko pitkälle pötki, jos ainoa avu on justiinamainen elämänasenne.

    Mistähän oikeusministeriöön saataisin vihdoinkin vuosikymmenien tauon jälkeen ministeri, joka ei hyppäisi virkamiesten pillin tahdissa kuin sirkuskoira, vaan uskaltaisi edes hieman kyseenalaistaa tätä loputonta oikeusjärjestelmän alasajoa.

    VastaaPoista
  83. Olen Virolaisen kanssa täysin samaa mieltä siitä, että Kyllönen on omalta osaltaan avannut näitä meidän maatamme syöviä kytköksiä. Ja toivon tuon työn jatkuvan. Hän on laittanut vanhaa klikkiä sekaisin.

    Joka harmittaa ja joka heikentää Kyllösen työn arvoa on juuri tuo vetoaminen tytöttelyyn silloin kun pitäisi panna tosiasioita pöytään ja panna kaikki vastaamaan.

    Eli taas tulee mieleen, että naisella on helppo tehtävä. Ole tiukka, mutta jos tulee hankaluuksia niin vetoa sitten, että naisena olet jonkun miesten klikin uhri. Itse asian voit unohtaa.

    Kyllösen nykyhöpötyksellä ei taaskaan mikään mihinkään muutu. Hänellä pitää nyt olla tiukkaa faktaa asioista. Ja sitten katsotaan mistä on kysymys.

    VastaaPoista
  84. Jyrki, minkä vuoksi mielestäsi Holmlundin olisi tullut mielestäsi ottaa poliittinen vastuu Jokelan ja Kauhajoen koulusurmista sekä näin ollen erota palliltaan?

    Tätä en oikein ymmärtänyt kirjoituksissasi tähän blogiin liittyen. Minun on hyvin vaikea kuvitella, että nuo kaksi sodanajan jälkeisen Suomen vakavinta tapausta olisivat jääneet tapahtumatta oli sisäministerinä ollut kuka tahansa.

    Jos syitä tapauksille hakee yhteiskunnasta, niinkuin varmasti sellaisia löytyykin, niin eiköhän syypuolella kyseessä kuitenkin ole hiukan pidemmän aikavälin kehityskulut yhteiskunnassamme sekä niiden seuraukset kuin vain yhden sisäministerin puolentoista vuoden aikaansaannokset?

    VastaaPoista
  85. "Jyrki, minkä vuoksi mielestäsi Holmlundin olisi tullut mielestäsi ottaa poliittinen vastuu Jokelan ja Kauhajoen koulusurmista sekä näin ollen erota palliltaan?"

    Anonyymi, nyt et ole ymmärtänyt lainkaan kirjoitustani! Luepa uudelleen kirjoituksen 671/22.11.-13 kohta 13. Holmlundin vastuussa on periaatteessa kyse ihan samanlaisesta vastuusta, jota nyt vaaditaan kuorossa Kyllösen tapauksessa: vastuu hallinnonalansa viranomaisten kyvyttömyydestä hoitaa kunnolla virkaansa ja vastata alaisensa viranomaisen ja virkamiesten tekemistä virheistä,H:n tapauksessa poliisin kyvyttömyydestä vasta kansalaisten turvallisuudesta

    VastaaPoista
  86. Miksi Suomen Kuvalehdestä hävisi Merja Kyllösen toimintaa koskeva lyhyt kannanottosi, jossa oli linkki "669 Kyllöseen"? Onneksi ehdin lukea sen ja löysin blogisi, mutta monet eivät ehtineet.

    VastaaPoista