tiistai 23. huhtikuuta 2013

719. Eduskunnan toverituomioistuin: Kaikkonen saa jatkaa vankilatuomiosta huolimatta suuren valiokunnan varapuheenjohtajana

Tämä politikointihan sujuu meikäläiseltä kuin tanssi ikään...tänäänkin ryhmyrit tanssivat kiltisti minun ja kepun pillin mukaan...

1. Eduskunnassa on monenkirjavia elimiä, kuten esimerkiksi surullisen kuuluisa urheilukerho, sekä monia muita epävirallisia poppoita. Yksi sellainen on eduskuntaryhmien puheenjohtajisto. Se tuntuu olevan eräänlainen toverituomioistuin, joka kutsutaan koolle, kun joku kansanedustaja on töppäillyt tai tuomittu rangaistukseen. Porukka miettii, tarttisko kaverin tapauksessa tehdä jotakin.

2. Jussi Halla-aho tuomittiin vuosi sitten sakkorangaistukseen aina korkeinta oikeutta myöten kansaryhmän kiihottamisesta ja uskonrauhan rikkomisesta. Hän vähätteli KKO:n tuomiota kutsuen sitä "muutaman ihmisen henkilökohtaiseksi tulkinnaksi". Tällöin muiden kuin perussuomalaisten eduskuntaryhmien mitta täyttyi ja toverituomioistuin päätti, että Halla-aho saa jättää paikkansa hallintovaliokunnan puheenjohtajana. Hän kuitenkin säilytti paikkansa valiokunnan jäsenenä.

3. Toki jo Jussi Halla-ahon valitseminen kyseisen valiokunnan puheenjohtajaksi oli aivan kreisiä, sillä olihan hänet tuomittu jo ennen vuoden 2011 vaaleja alioikeudessa sakkoon kansanryhmän kiihottamisesta. 

4. Tänään tämä toverituomioistuin eli siis eduskuntaryhmien puheenjohtajista koostuva elin päätti, että keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen saa säilyttää paikkansa eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtajana huolimatta hänen jokin aika sitten käräjäoikeudesta saamastaan ehdollisesta vankeustuomiosta. Käräjäoikeus tuomitsi Kaikkosen ns. Nuorisosäätiön jutussa vaalirahajutussa luottamusaseman väärinkäyttämisestä viideksi kuukaudeksi vankeuteen.

5. Syyttäjän virkaa Kaikkos-keississä toimitti perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner. Eduskuntaryhmien puheenjohtajien tapaamisessa kaikkien muiden ryhmien puheenjohtajat paitsi Ruohonen-Lerner totesivat Kaikkosen nauttivan edelleen heidän luottamustaan.

6. Toverituomioistuimen puheenjohtaja, pitäisikö sanoa oikein presidenttinä, toimii suurimman ryhmän eli kokoomuksen ryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo. Hän joutui selittelemään outoa ja selvästi kannaedustajien yhdenvertaisuutta loukkaavaa päätöstä medialle. Petteri Orpo lateli, että Antti Kaikkosen tapaus on erilainen kuin perussuomalaisten Jussi Halla-ahon. 

– Halla-ahon tapauksessa tuomio, käydyt keskustelut ja hänen omat lausuntonsa liittyivät niin voimakkaasti hänen johtamansa valiokunnan työskentelyyn, että valiokunnan jäsenet kokivat sen ongelmalliseksi, Orpo perusteli.

7. Halla-ahon aiemmin johtamalle hallintovaliokunnalle kuuluvat muun muassa juuri maahanmuuttoasiat, joten hänen poispotkimisensa valiokunnan puheenjohtajan pallilta oli toki perusteltua. Halla-aho sai sakkotuomion korkeimmassa oikeudessa islaminuskoa ja somaleita loukanneesta blogikirjoituksestaan.

8. Toisaalta Kaikkonen, tunnetaan tanssiharrastuksensa johdosta Kanki-Kaikkosena, ei saanut rangaistustaan mistään vähäpätöisestä asiasta, sillä kysymyksessä on luottamusaseman väärinkäyttäminen; kansanedustajan toimenkuvan kannalta siis hyvin moitittavaa käyttäytymistä osoittava rikos. Hänet tuomitiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen, mihin verrattuna Halla-ahon saama sakkotuomio on selvästi  lievempi rangaistus. 

9. Kaiken järjen ja kohtuuden mukaan eduskuntaryhmien puheenjohtajien olisi pitänyt näyttää myös Kaikkoselle ovea eduskunnan ehkä kaikkein vaikutusvaltaisemman valiokunnan eli suuren valiokunnan varapuheenjohtajan pallilta. Mutta kun on kyse poliitikoista, niin minkäänlainen suhmurointi, puoluepoliitinen taktikointi ja epähdonmukaisuus ei näköjään ole mahdotonta. Petteri Orpo perusteli, että Kaikkosen rikos ei liity välittömästi suuren valiokunnan tehtäviin, koska suuri valiokunta ei käsittele säätiöasioita. Tämän vuoksi luottamus Kaikkoseen ei ole kuulemma kaikonnut. Vallan erikoinen, etten sanoisi järjenkäytön suhteen suorastaan "orvontuntuinen" perustelu.

10. Kaikkosen ilmiselvän suosimisen todellisia syitä voidaan vain arvailla. Ehkä toverituomioistuin ei oikein ilennyt erottaa Kaikkosta, koska ovathan monet muutkin kansanedustajat suhmuroineet erilaisten säätiöiden rahanjaon tiimoilta ja olleet epäiltyinä vaalirahasotkuista ja kaikenlaista soffakaupoista - taulukaupoista nyt puhumattakaan. Lieventäväksi asianhaaraksi katsottiin kenties myös se, että Kaikkosen ja hänen vaimonsa, ex-kansanedustaja Satu Taiveahon adoptiohanke meni luultavasti lopullisesti mönkään juuri Nuorisosäätiön tapauksen takia. 

11. Jos Halla-aho ja Kaikkonen olisivat olleet niin sanotusti "tolkun miehiä", he olisivat toki eronneet  oma-aloitteisesti heti, kun langettava tuomio ja rangaistus tulivat eivätkä jääneet kyttäämään ja odottelemaan "ihmettä", eli toverituomioistuimen vapauttavaa päätöstä.

12. Mutta näyttääpä se tolkku puuttuvan joiltakin muiltakin kansanedustajilta. Räikein on edelleen tapaus Johannes Koskinen. Jollei joku enää muista, niin nyt on sopiva paikka muistuttaa, miten Johannes Koskinen oikeusministerinä arvosteli kymmeniä tuomioistuinten yksittäisiä ratkaisuja. Joitain vuosia myöhemmin Koskinen sai näistä toimistaan nuhteet oikeuskansleri Jaakko Jonkalta; Jonkka tosin panttasi päätöstään lähes kolme vuotta kantelun tekemisestä.  Alpo Rusin vapauduttua syyttäjän päätöksellä vakoiluepäilystä, Koskinen otti haastattelulausunnossaan totuttuun tapaansa kantaaa tapaukseen niin, että Helsingin hovioikeus sai siitä perusteen todeta tuomiossaan lausuman kannanotoksi Rusin syyllisyyden puolesta. Hovioikeuden mukaan kysymyksessä oli syyttömyysolettaman rikkominen, mistä aiheutui valtiolle isännänvastuun perustella tuntuva korvausvelvollisuus Rusille. Oikeusministeriö ei välittänyt periä vahingonkorvauksesta entiseltä päälliköltään osaakaan takaisin, minkä jälkeen oikeuskansleri Jonkka siunasi ministeriön toimimattomuuden lyhyellä päätöksellään, josta puuttuvat perustelut lähes tyystin.  

Viittaan blogijuttuihin  181/29.10.2009 ja 609/11.6.2012.

13. Vaikuttiko tämä kenties haitallisesti Johannes Koskisen uraan poliitikkona? Ei suinkaan, sillä vuoden 2007 vaalien jälkeen hänet päin vastoin ylennettiin eli valittiin demareiden aloitteesta eduskunnan varapuhemieheksi! Tässä tehtävässä Koskinen toimi vuoteen 2010 asti. Eikä tässä vielä kaikki. Vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen Koskinen valittiin arvovaltaisen - ainakin sellaiseksi mainitun - perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi. Monet pitävät perustuslakivaliokuntaa jopa jonkinlaisena valtiosääntötuomioistuimena, jolla on ylin valta perustuslain tulkinnassa. 200 kansanedustajan joukossa on vain yksi edustaja, joka tuomioistuimen päätöksen mukaan on rikkonut keskeistä perus- ja ihmisoikeutta. Suorastaan tragikoomista on, että juuri tämä kansanedustaja on valittu perus- ja ihmisoikeuksia valvovan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi. Tässäpä olisi nettiin äskettäin ilmaantuneen perustuslakiblogin kirjoittajilla oivallinen kirjoituksen aihe. 

14. Mitä tästä kaikesta opimme? Emme kai mitään muuta kuin että "onni täällä vaihtelee, toverituomioistuin kun määräilee"!


Tänään 23.4. on Jyrinpäivä eli Pyhän Yrjänän (Georgioksen) päivä, jota juhlistettiin muinoin Kannaksella ja Inkerinmaalla laskemalla karja ensimmäisen kerran talven jälkeen ulos laitumelle.

50 kommenttia:

  1. Onhan tämä enemmän kuin käsittämätöntä:

    Kansanedustaja pettää edustamansa elimen luottamuksen, mistä hänet tuomitaan rangaistukseen. Poliitikkokaverit kuitenkin päättävät pyyhkiä tuomiolla pöytää ja päättävät, että tuomitun luottamus on tallella.

    VastaaPoista
  2. Pirkko Lerner-Ruohoselle jälleen hatunnoston paikka. Hän jaksaa pitää yllä ryhtiliikettä koko eduskunnan lisäksi myös omassa puoluessaan. Hän on linjakas, johdonmukainen.

    Jos Kaikkonen ei tehnyt kriminaaleja tekojaan rikollisen paatoksella, niin hän teki ne tyhmyyttään. Kai se tyhmyyskin voi olla peruste pistää pihalla suuren valiokunnan varapuheenjohtajan paikalta. Ainakin jos tyhmyys johtaa vankeustuomioon.

    VastaaPoista
  3. Löytyä ei saa lyödä. Sanktiokumulaatio ei ole sallittu. Kaikkosen jatko on täysin ok, kuten kunnon kokoomuslainen Petri Orpokin lausui.

    VastaaPoista
  4. Sanktiokumulaatio on sallittua vain, kun se kohdistuu persuihin! Ettäs tiedätte!

    VastaaPoista
  5. Kyllä on taas niin hyvin ja kipeästi jäsennelty kannanotto blogistilta, että oikein mieli herkistyy.

    Joillakin juristeilla on tuo sanan säilä todella terävässä kunnossa.

    VastaaPoista
  6. Jussi Halla-aho sai tuomion siksi, että paljasti oikeuslaitoksen mädännäisyyden ja kaksoisstandardit. Ja kirjoitti tuomioon johtaneen blogikirjoituksensa kauan ennen politiikkaan siirtymistään. Ja eikös niitä pykäliäkin rustattu Halla-ahon keissiin sopiviksi...

    Antti Kaikkonen tuomittiin siksi, että hänet todettiin rikolliseksi.

    Kokoomus pohjusti tässä kesän alkupäivinä tulevan Ilkka Kanervan lopullisen tuomion (sikäli kuin ei jatku hovioikeutta ylemmäksi) pehmokäsittelyn hallituksesta vuorotteluvapaalla olevan keskustan nuolemisella.

    Ja jälleen huonoa poliittista pelisilmää keskustalaisilta. Ja kokoomuslaisilta. Ehkäpä vanhat perinnepuolueet luottavat kansalaisten lyhyeen muistiin, johon vihje: internet on keksitty!

    Pj. Juha Sipilä (kesk.) on toistaiseksi ollut hiljaa, samoin ryhmäpj. Kimmo Tiilikainen. Liekö syynä tänään esiinnostettu tieto, että KT vastaanottanut merkittävän määrän vaalitukea (10 000 euroa) Edistysmieliseltä Keskustapolitiikan Yhdistykseltä. Siis siltä samalta, jolle Kaikkonen laittomasti rahaa myönsi.

    VastaaPoista
  7. Kimmo Tiilikainen, tämä Ruokolahden leijonaharjastukkainen lahja suomalaiselle kepupolitikoinnille, toki totesi tänään tv:ssä, että "oli se mukavaa, kun muutkin ryhmyrit tulivat Kaikkos-asiassa kepun linjoille"!

    VastaaPoista
  8. Mikä minä olen teoistani vastaamaan/
    jäi multa luvut valtsikassa kesken aikoinaan...

    VastaaPoista
  9. Kaikkosen ja Halla-ahon erilaista kohtelua on selitetty sillä, että siinä missä Halla-aho kritisoi tuomiotaan ja KKO:ta, Kaikkonen olisi ollut tuomion jälkeen "nöyrää poikaa".
    Todellisuudessa myös Kaikkonen arvosteli tuomiotaan vääräksi.

    http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/220519-kaikkonen-raskas-prosessi-vaara-tuomio

    Kaikkonen jätti valittamatta tuomiostaan siksi, että jos hän olisi valittanut, valtakunnansyytäjä olisi myös valittanut ja vaatinut rangaistuksen koventamista. Tätä riskiä rangaistuksen kovenemisesta Kaikkonen ei halunnut ottaa.

    VastaaPoista
  10. Kaikkosen ja Halla-ahon ero on se että ensin mainittu on tyhmä kuin saapas ja jälkimmäinen terävä kuin partaveitsi.

    Ensin mainittu sopii politiikkaan, jälkimmäinen ei.

    VastaaPoista
  11. On muitakin eroja. Mm. se, että Kaikkonen on opintonsa Hgin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa kesken jättänyt yliopppilas, Halla-aho puolestaan samassa yliopistossa muinaiskirkkoslaavsta arvosanalla eximia väitellyt filosofian tohtori.

    Halla-aho on asunut jonkin aikaa Ukranainassa ja ollut siellä Suomen lähetystössä viisumivirkalijana. Kenties tuleva Ukrainan suurlähettiläs, jos Timo Soinista tulisi uuden Sipilä -Soinin hallituksen ulkominsteri?

    VastaaPoista
  12. Vast'ikään perustettu Suomen valtiosääntöoikeudellinen seura on alkanut pitää netissä uutta perustuslakiblogia

    http://perustuslakiblogi.wordpress.com

    VastaaPoista
  13. Tuolta blogisivustolta ei ilmene, kuka sen ylläpidosta vastaa. Olisi kiva tietää. Lukijakunta kyllä jäänee suppeammaksi kuin täällä, koska kaikki eivät ole facebookissa ja twitterissä, varsinkaan tuomarit.

    VastaaPoista
  14. Eivät taida nämä perusoikeushemmot rohjeta käsitellä blogissaan "tapaus Koskista". Koskinenhan on niiden nykyinen pomo ja ko. oikeusoppineet syövät siis tavallaan Koskisen kädestä. Ei heidän parane lähteä kritisoimaan Koskisen valintaa valiokunnan puheenjohtajaksi, voisivat toimeksiannot muuten harveta.

    VastaaPoista
  15. Hyvin kirjoitettu blogi kerta kaikkiaan. Antti Kaikkonen on poliitikkona täysi turhake. Hän olisi tehnyt nostuputkessa olevalle puolueelleen suuren palvelun eroamalla suuren valiokunnan varapuheenjohtajan paikalta. Mitä olisi tapahtunut, jos Kaikkonen olisi eronnut.

    Häntä olisi silloin ryhdytty pitämään vastuullisena poliitikkona ja hän olisi säilyttänyt valiokunnassa jäsenyytensä ja varapuheenjohtajaksi olisi valittu toinen kepulainen valiokunnan jäsen.

    Mutta ei kun ei! Ei näillä kaikkosilla ja halla-aholaisilla ole mitään realiteetin tajua, joka on kaikonnut heistä johonkin virtuaalimaailmaan.

    Mutta me äänestäjät, methän äänestämme vaaleista toiseen samanlaisia turhakkeita ja napinpainajoita eduskuntaan, jossa he heti alkavat tuntea sellaista ns. "arvovaltaa", ettei heitä koske mitkään tavallisia ihmisiä suunnattomasti heissä kiusaavat ja ärsyttävät asiat.

    Eduskunnasta on muodostunut etenkin tämän vaalikauden aikana "leikkikoulu", jossa ei saada aikaiseksi mitään päätöksiä tavallisia ihmisiä koskettavissa asioissa kuten SOTE, KUNTA, TUI, EURO,OSINKO yms. vaan hallitus ja kansanedustajat käsittelevät jonninjoutavia HIMAS- yms. kohuja viikosta toiseen, eikä mikään näytä ns. valkevan.

    Kutsukaa Beppe Grillo nyt tänne neuvomaan, miten kansaa kiihotetaan, koska hän eilen telkkarissa tarjoutui tulemaan Suomeen.

    Väittely Beppe Grillo - Timo Soini se vasta olisi näille kaikkosille hyvä oppitunti. Tanssi on jo vanhanaikaista!

    VastaaPoista
  16. Ei Timo Soinista enää olisi Grillon Beppen rivaliksi, Timonhan pitää esiintyä nyt arvokkaasti, jotta hällä olisi edes teoreettisia mahiksia päästä seuraavaan hallitukseen!

    Mistä ka kenestä Suomen Beppe Grillo? Joku kunnon koomikko pitäisi saada. Sellaisia olisivat olleet parhaina päivinään esim. Aku Korhonen tai Oke Tuuri, ehkä myös Lasse Pöysti. Nykyisitä Grillolle pärjäisivät joten kuten ehkä vain joku Aku Hirvilammi tai Riku Nieminen, jos ryhtyisivät oikein revittelemään.

    VastaaPoista
  17. Eivät pärjäisi Hirvilammi ja Nieminen Grillolle. Jos Soini ei kelpaa, niin otetaan jostakin huutokauppakamarista joku meklari, joista minäkin tunnen erään. Jo jäisi Grillo toiseksi ja tulisi grillatuksi.

    Voipi tosin olla, että kun melkari joutuisi kiertelemään torilta torille vaalipuheita pitämässä, niin äänipä saattaisi murtua, mistä viasta näytti Beppe Grillollakin olevan eilisen telkkariohjelman mukaan oireita.

    Mutta mites olisi muuten Antero Mertaranta? Miten italiaksi muuten sanotaan "Taivas varjele mitä sieltä tulee". Voisiko blogisti tai joku muu viisas valistaa, jotta sastaisiin tähän välillä vähän nuukahtaneisiin blogin kommentteihin edes vähän värinää!

    VastaaPoista
  18. Toki Antero Mertaranta olisi niin sanotusti "hyvä suustaan"! Mutta tuskinpa juuri kukaan ottaisi häntä vakavasti, jos hän mensi torille saarnaamaan uudesta poliitisesta kulttuurista tms.

    Mutta ehkä Janne Kataja, hänkin muuten Riihimäen poikia Aku Hirvilammin tavoin, olisi sopiva? Hänhän muistuttaa ulkoisestikin jotenkin tätä Grilloa.

    VastaaPoista
  19. Eduskuntaryhmien päätös kaikkosen tapauksessa oli mielestäni vertaansa vailla! On aivan selvää, ettei Kaikkonen voi jatkaa eduskunnan valiokunnan luottamustehtävissä, jos hän no. sai rangaistuksen luottamusaseman väärinkäytöksestä. Tämä kai on sitä uutta "poliitista kulttuuria", jota politiikot turuilla huutelevat :). Toivon todella, että tämä päätös oli vain poikkeus linjasta ja ei koske esim. Kanervaa(jos ao. tuomio ei muutu HO)MikkoMiekka-Vamnmala

    VastaaPoista
  20. No mutta onhan tuossa uudessa perustuslakiblogissa käsitelty Johannes Koskistakin oikein nimeltä mainiten kirjoituksessa, joka on ontsikoitu "Kenttätuomioistuimen edessä" - tosin ihan loppupuolella.

    Ja kas, löytyy sieltä ihan selvällä suomenkielellä sekä blogin ylläpitäjä että sen toimituskunta nimiä myöten.

    VastaaPoista
  21. Valitettavasti vain tuohon perustuslakiblogiin on nim. J.Kulon kirjoituksessa kenties pujahtanut pikku epätarkkuus. Nimimerkki kirjoitti näin:

    "Tähän on kiinnittänyt huomiota jopa YK:n ihmisoikeuskomitea, joka on suorasanaisesti vaatinut tähän puututtavan ylimmällä valtiollisen vallankäytön tasolla oikeusministeri Johannes Koskisen arvioitua tuomioistuinten toimintaa erään huomiota herättäneen lapsikaappausasian käsittelyn ollessa vireillä tuomioistuimessa".

    En nyt tosin muista, arvosteliko Johannes Koskinen myös tuon lapsikaappaustapauksen käsittelyn osalta tuomioistuinten toimintaa. Mutta sen muistan, että arvostelua esitti eduskunnan silloinen varapuhemies Markku Koski, joka sattui olemaan näiden kohun keskellä olleiden lasten eli "Kosken poikien" eno!

    Muistaakseni YK:n ihmisoikeuskomitea puuttui raportissaan nimenomaan Markku Kosken ko. kritiikkiin.

    Niin tai näin, mutta tuo nimimerkkikirjoittaja J.Kulo ei muistanut läheskään kaikkia tapauksia, jolloin Johannes Koskinen oli ns. asialla eli arostelemassa tuomioistuimien raykaisuja. Hän vaikeni myös Johannes Koskisen Alpo Rusi-lausunnosta.

    VastaaPoista
  22. Kuten blogisti Virolainen 1.6.2011 kirjoittamassaan blogissa toteaa, Koskinen arvosteli neuvoja antaen myös KKO:ta po. lapsikaappausasiassa asian ollessa vireillä KKO:ssa.

    Voi olla, että tuon perustuslakiblogin toimituskunta olettaa sen lukijoiden seuraavan myös J.Virolaisen blogia, koska linkittää sen.

    Näyttää, että tuossa kirjoituksessa kiinnitetään yleisemmällä tasolla huomiota ihan oikein samoihin periaatteellisiin ongelmiin kuin arvoisa blogistikin.

    Hyvä, että näistä asioista viriää keskustelua monilla foorumeilla. Oikeusvaltiomme ansaitsee ja tarvitsee sitä.

    VastaaPoista
  23. "Mitä tästä kaikesta opimme?"

    Sen, että mikä sopii Jupiterille, ei sovi härälle.

    VastaaPoista
  24. "Timonhan pitää esiintyä nyt arvokkaasti, jotta hällä olisi edes teoreettisia mahiksia päästä seuraavaan hallitukseen."

    Tästähän se juuri kiikastaa nyky-Suomessa: EU-kielteisillä persuilla ei ole mahdollista päästä muiden Eu-myönteisten puolueiden kanssa hallitukseen, mistä seuraa, että enemmistöhallituksen saamiseksi pitää kohtaa nykyisen six-pack-tyyppisiä koalitioita, joita ei pidä kasassa kuin hallitusohjelma ja vallanhimo. Tuollaisista pohjista taas seuraa SOTE, KUNTA, TUI, EURO,OSINKO yms sekoilut.

    VastaaPoista

  25. Tarvitsemme nettisivuston, jossa listataan valtakunnanpolitiikassa vielä olevat, jotka on tuomittu laittomasta toiminnasta tai ovat saaneet nuhteet oikeuskanslerilta tai oikeusasiamieheltä. Jo käräjäoikeuden tuomio oli listalle joutumisen peruste. Halla-aho, Kaikkonen, Koskinen, Hallberg, Kanerva jne...

    VastaaPoista
  26. Tutte le strade portano a Roma, anche Timo Soini.

    VastaaPoista
  27. Miksi Alpo Rusi ja kumppanit eivät järjestäneet Timo Soinille tapaamista Beppe Grilllon kanssa? Tai Paavin?

    VastaaPoista
  28. No nyt hän sitten eroaa yön yli nukuttuaan, siis tämä A. Kaikkonen suuren valiokunnan vpj:n pestistä.

    Meni kuulemma fiilikset! Ja tunnelma lässähti! Perussuomalaisista johtuu eropäätös.

    Siis suomeksi: ei vieläkään myönnä tehneensä mitään väärää.

    Keskustan johto (Rehula, Saarikko) eivät ole olleet vaikuttamassa asiaan (HS). Uskoo, ken tahtoo.

    Eipä taida tässä vaiheessa tuo eropäätös enää plussapisteitä tuoda, päinvastoin. Sikäli, mikäli on eiliseen ja tämänpäiväiseen kansalaispalautteeseen uskominen.

    Eiköhän kerätä kolehti ja hankitaan Antille §-muotoon hiottu peili!

    VastaaPoista
  29. Sen perusteella mitä illalla a-studio haastatteli Grilloa niin koneistoja voiteleva Soini sopii paremmin kähmivien kardinaalien seuraan, kuin Grillon, joka vertasi itseään vankien jalkoja pesevään Fransiskukseen, köyhien ystävä kuten Hursti.

    VastaaPoista
  30. Kyllä, Antti Kaikkosen tämänpäiväinen eroilmoitus tuli päivän, ei kun 2-3 kuukautta liian myöhään, sillä hänhän sai vankeustuomion käräjäoikeudelta jo tammikuun lopulla. Kaikkonen ei siis nukkunut vain yhden yön ylitse vaan reilut 50 yötä Kanki-K:lta meni asian pohtimiseen..

    Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut, sillä tilanne on todella nolo sekä Kaikkosen että kepun kannalta. Niin myös tämän toverituomioistuimen eli eduskuntaryhmien puheenjohtajistolle, Pirkko Ruohonen-Lerneriä lukuun ottamatta.

    Tapaus osoittaa, miten todella vaikeaa vallankäytäjän on luopua valta-asemistaan, vaikka aihetta siihen olisi yllin kyllin.

    VastaaPoista
  31. Ad Kamunen - Saadaanpa vielä nähdä, että Timo Soini taipuu tekemään jotain sellaista, mitä häneltä ei voitaisi ikinä odottaaa, päästäkseen "jalosukuisten" seuraan eli seuraavan hallitukseen! Hän nöyrtyy vaikka pesemään vuosikausia haukkumansa "vanhojen puolueiden" johtajien jalat, jos vain paikka hallituksessa sillä konstilla irtoaisi!

    VastaaPoista
  32. Epäilemättä Soinilla on rasvat myös vanhojen jaloille, muutenkin hän on ihme jehu: lentää päiväseltään Vatikaaniin tapaamaan kardinaaleja suljettujen ovien takana, ja palattuaan huokailee, ettei tule koskaan unohtamaan!

    Euroopan vaarallisin mieskin on kehunut olevansa, ikään kuin ei olisi kuullutkaan edellisellä vuosisadalla Eurooppaa raunioittaneista kardiaanlien kavereista.

    VastaaPoista
  33. Hyvä Antti! Parempi myöhään kuin milloinkaan! Ilmeisesti Antti Kaikkonen käy tällä blogilla ja on ottanut vaarin Skorpionin aamulla antamat neuvot!

    Kyllä Skorppioni ottaa Kaikkosen Antin päätöksen erota sittenkin valiokunnnan varapuheenjohtajan paikalta yön yli nukuttuaan täysin omaan piikiin.

    Kaikkonen pelasti puolueensa ja myös itsensä kiusallisesta tilanteesta. Hyvä Antti, kyllä sinusta vielä valtiomies tulee.

    Olisit kyllä voinut perustella eroamistasi muulla kuin fiiliksen menettämisellä. Olisit sanonut vaikka, että halusit tietysti mittauttaa ensin edustakuntapuolueiden kaikkien puheenjohtajien kannat, vaikka itse olit koko ajan sitä mieltä, että eroat. Ja tietysti, ettei persujen kannallla asiassa ollut mitään todellista merkitystä.

    Jotain tälläistä, niin se olisi ollut täyden kympin arvoinen suoritus. Nyt vain 9+ Tarkista lausuntoasi tältä osin vielä kun iltauutisissa esiinnyt!

    VastaaPoista
  34. AK: Meni fiilikset, siksi eroan!
    Voi hemmetti, fiilispohjallako niitä hommia siellä Arkadianmäellä hoidellaankin!

    VastaaPoista
  35. A.Kaikkosen lempparitango - vai miten sitä nyt tanssittiinkaan:

    Meitä ei kukaan saa koskaan erottaa
    Ikuinen tämä postimme on
    Vaikka taivas ja maa kerran katoaa
    Silti raskaus on rajaton

    Sanat tyhjääkin tyhjemmät on kaikki nää
    Suuri arvoitus on, ken sen voi selittää
    Hukkukoon vaikka pois kerran taivas maa
    Meitä ei mikään saa erottaa

    VastaaPoista
  36. Nyt meni hermot, ja sen kyllä huomaa,
    Ei mikään nosta tätä tunnelmaa.

    VastaaPoista
  37. Tiettävästi kepun johto maanitteli Kaikkosen eroamaan valiokunnan varapuheenjohtajan paikalta lupaamalla hänelle eurooppaministerin salkun seuraavassa Juha Sipilän johtamassa hallituksessa. Asiasta eli Kaikkosen tulevasta ministerisalkusta sovittiin myös tulevan hallituskumppanin eli perussuomalaisten kanssa.

    Valtiotieteitä opiskellut Kaikkonen on toki valtakunnalle korvaamaton näissä EU-asioissa!

    VastaaPoista
  38. Kunnat ja valtionyritykset, virastot on väärällään samanlaisia kaikkosia, kanervia, rötöstelijät suojelee toinen toistaan, harvalla päättäjillä on puhtaita jauhoja pussissa.
    "Kehittyvien maakuntien" tapaisia virityksiä (suuria rakennushankkeita) on meneillään ympäri maata, välistä vedetään, kiristetään, painostetaan.
    Esimerkki löytyy asfalttikartelli oikeudenkäynnistä "syytetyt" itse todistelee, korkeiden virkamiesten epärehellisyydestä.

    VastaaPoista
  39. No eipä se Helsingin hovi jää kauaksi eduskunnan toverituomioistuimen johdonmukaisuudesta.

    Ehdoton muuttui ehdolliseksi, kun pakolla vonkaaja oli löytänyt uuden perheen ja työpaikan.

    Vai vaikuttiko lievennykseen kohtelias pyyntö jäähyväissessiosta. Hyvällä tai pahalla.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288559888829.html

    VastaaPoista
  40. Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma sanoi tänään Ylen lähetyksessä että Antti Kaikkosen ero ehkä synnyttää "uutta tapaoikeutta"

    Blogisti Virolainen on omissa kirjoissaan käsitellyt tuomioiden perustelemista. Onko nyt käynyt niin että Don Eero on siirtynyt käsittelemään kansanedustajien asemaa modernin oikeustieteen keinoin?

    VastaaPoista
  41. Raha on velkaa. Siinä on Peppe Grilon viesti.

    Vain tyhmät ja pankkiirit moittivat Peppe Grilloa, joka stand up -komiikan keinoin kertoo vakavaa asiaa.

    Viisaat ottavat selvää Grillon viestistä. Tyhmät irvistelevät ja pysyvät tyhminä. Tyhmät eivät tajua kommenttini kolmen ensimmäisen sanan lausetta.

    VastaaPoista
  42. Don Eeron puheet nyt ovat mitä ovat, tyypillistä poliitikkojen kapulakieltä. "Modernin oikeustieteen" kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Tapaoikeus on ikivanha - "tapa tuttu jo taattojen" - oikeuslähde, eli se oli käytössä, kun kirjoitetusta laista ei ollut vielä tietoakaan. Suomessakin vapaat miehet istuivat joskus 1 000 vuotta sitten käräjäkivillä ratkomassa yhteisössä ilmeneitä konflikteja ilman minkäänlaisten lakipykälien tukea.

    Kaikkosen tapauksella ei ole mitään tekemistä oikeuden ja pykälien kanssa. Kyse on moraalista, siitä, joka Kaikkoselta ja monilta muiltakin poliitikoilta on pahasti hukassa.

    VastaaPoista
  43. No ei tästä Kaikkonen tyylipisteitä saanut!

    Kun olisi heti tuomion tultua lainvoimaiseksi taikka edes toissapäivänä ENNEN eduskuntaryhmien Pj:ien kokousta ilmoittanut, tyyliin "edustamani instituution uskottavuuden säilyttämiseksi olen pakotettu, oman henkilökohtaisen etuni sivuutaen, eroamaan..." niin sympatiaäänet suoraselkäiselle politiikolle - ja tuleva ministerinsalkku puolueen uskolliselle soturille - olisivat olleet varmat.

    Nyt jäi vaan paha maku. Uskoisin myös, että muut eduskuntaryhmien puheenjohtajat, jotka panivat oman uskottavuutensa peliin, tunsivat olonsa höplöytetyiksi. Mutta niihän se on, että Kepu pettää aina...

    VastaaPoista
  44. Rusin jutusta hyvä jälkipalaute. Miksi muuten Supo tai valtakunnasyyttähjä ei aikanaan aloittanut esitutkintaa Rusi-vuodosta?Putin-vuotoa tutkii koko poliisikunta. Entä miksi ulkoministeri Tuomioja pitää Putinin nimen syöttöä KRP:n listalle "poliisin sekoiluna" mutta Stasin upseerin syöttöä Alpo Rusista 1969 listalle mahdollisena lähteenä "selvänä tapauksena".

    VastaaPoista
  45. Tuo syyttömyysolettama, josta blogistikin on teoksissaan ansiokkaasti kirjoittanut, käyttäytyy eri lailla tavallisen virkamiehen kuin poliitikon kohdalla.

    Poliitikkojen ei odoteta eroavan ennen kuin heidän rikostuomionsa on lainvoimainen.

    Sen sijaan tavallisen virkamiehen voi erottaa, vaikka kyse oli pelkästä rikosepäilystä, josta ei ole tuomioistuimen ratkaisua. Virkamieslautakunnan mukaan syyttömyysolettama on rikosoikeudellinen periaate, joka ei sovellu virkamiesoikeuteen!

    Espoon apulaispoliisipäällikkö Kari Ahola tapasi kertoa kuinka Jagge (Söderman) lausui usein, että virkamieslautakunnan nurkan alle pitäisi pistää dynamiittia. Jagge tietysti tarkoitti noin kuvaannollisesti.

    Nythän sekin lautakunta lakkaa. Etujärjestöihmiset korvautuvat kokonaan ammattituomareilla. Lain mukaan lautakunta lopettaa toimintansa sen kuukauden lopussa, kun se on ratkaissut viimeisen juttunsa. Uudet jututhan ovat ohjautuneet 1.4.2013 lukien jo hallinto-oikeuksiin. Sitä vain ihmettelen, kuka antaa siitä viimeisestä jutusta lausunnon, jos siitä valitetaan KHO:lle eikä lautakuntaa enää ole.

    Toinen kummallisuus syyttömyysolettamassa on, että sen ei ymmärretä koskevan päätöksen perusteluja. Eli jos päätös on vapauttava, niin perustelut eivät saa sisältää syyllisyyttä koskevia vihjauksia.

    Itse olen törmännyt tutkinnanjohtajan päätökseen, jossa perustelut totesivat syylisyyden. Kyse oli tosin pikkujutusta. Siinä pahoinpitelyä koskeva tutkinta lopetettiin. Perusteena oli, että tekoa on pidettävä lievänä pahoinpitelynä, eikä asianomistaja vaadi rangaistusta, jolloin tutkinta lopetaan.

    VastaaPoista
  46. Aivan toiseen asiaan:

    Onko blogisti pannut merkille että Jukka Kemppisen blogissa ei ole tapahtunut mitään sitten 30.3.2013 eli yli kolmeen viikkoon?

    Epäilen että jotakin on sattunut. Toivottavasti Kemppinen on hengissä.

    VastaaPoista
  47. Eiköhän ole, toivotaan niin! Kyllä noin tunnetun kulttuuripersoonan poismenosta kerrotttaisiin valtakunnan kaikissa tiedotusvälineissä laajasti!

    Kyllä kai nyt blogistinkin täytyy saada vetää joskus ns. lonkkaa, ei tää, jumaliste, aina niin herkkuva ole!

    VastaaPoista
  48. "Itse olen törmännyt tutkinnanjohtajan päätökseen, jossa perustelut totesivat syylisyyden."

    Sama ongelma on tähän saakka liittynyt ns seuraamusperusteiseen syyttämättä jättämiseen. Tulevaisuudessa niihin kirjoitetaan vain, että katsotaan, että on syyteen nostamiseen riittävä näyttö, mutta näistä syistä syytettä ei kuitenkaan nosteta. Vastaavasti tutkinnanjohtajien pitäisi todeta, että on syyttäjälle siirtämiseen riittävä selvitys rikoksesta, mutta näistä syistä sitä ei tehdä.

    Mitä mieltä blogisti muuten on siitä, että syyttäjät käyttävät mittavasti resursseja syyttämättäjättämispäätösten perustelemiseen sen sijaan, että nuo resurssit käytetäisiin haastehakemuksiin ja syytteiden ajamiseen niissä jutuissa, missä syte päätetään nostaa?

    VastaaPoista
  49. Toki syyttämättäjättämispäätös on syytä perustella, sillä onhan siinä kysymys lopullisesta päätöksestä rikosasiassa. Mutta perusteluihin tulisi tietenkin panostaa myös ja ennen kaikkea tuomoistuimessa käsiteltävien juttujen valmistelussa ja ajamisessa. Kuitenkin haastehakemusta tuskin on syytä kirjoittaa kovin laveasti, ja pääkäsittelyssä perustelut esitetään useimmiten suullisesti.

    VastaaPoista
  50. Toki Kemppisestä uutisoidaan näkyvästi kuten Soinin homolausunnoista, mutta vaietaan kuin muuri yhden käytyä päiväseltään kardinaalien luona ja niin kanki katkesi.

    Olenko minä veljeni vartija?

    VastaaPoista