lauantai 10. kesäkuuta 2017

1077. Jussi Halla-aho nujersi selvästi Sampo Terhon


1. Perussuomalaiset ovat valinneet  Jyväskylässä Jussi Halla-ahon puolueen uudeksi puheenjohtajakseen. Puheenjohtajan toimikausi on kaksi vuotta.  Halla-aho valittiin tehtävään jo äänestyksen ensimmäisellä kierroksella. 

2. Jussi Halla-aho nujersi urheilu- ja kulttuuriministeri Sampo Terhon selvin numeroin 949 - 629. Muista ehdokkaista Leena Meri sai 60, Veera Ruoho 44 ja Riku Nevanpää 8 ääntä.  

3.  Sampo Terhoa kannatti ns. puolue-eliitti, johon kuuluvat Timo Soini, perussuomalaisten ministeriryhmä - mm. ministerit Jussi Niinistö ja Jari Lindström - eduskuntaryhmän enemmistö, puoluehallitus, puoluesihteeri Riika Slunga-Poutsalo, työmies Matti Purkonen ja puoluetoimiston henkilökunta. Perussuomalaisten sääntöjen mukaan puheenjohtajan valinnasta päättää kuitenkin kenttä eli puoluekokous. Se oli selvästi Jussi Halla-ahon valinnan kannalla.

4. Kiitospuheessaan Halla-aho sanoi aivan ensimmäiseksi, että hän on sanaton. Lisäksi hän totesi, että perussuomalaisissa puheenjohtaja ei tee puoluetta, vaan sen tekevät jäsenistö ja kenttä. Halla-aho torjui  pelot puolueen valtaamisesta tai hajaantumisesta puheenjohtajanvaalin tuloksena. Hän sanoi, ettei ole puoluekouksessa käymissään keskusteluissa puolueväen kanssa havainnut merkkejä mistään junttauksesta. Halla-aho pitää linjapuheensa huomenna sunnuntaina.

5. Yle uutisten pitkässä haastattelussa valintansa jälkeen Jussi Halla-aho esiintyi analyyttisesti ja johdonmukaisesti. Hän ei takellellut kertaakaan lausumissaan. Selvästi paras puheenvuoro, jos sitä vertaa muiden poliittisten puolueiden puheenjohtajien esiintymisiin ja haastatteluihin. Jussin pasmat ja suunnitelmat näyttivät olevan valmiiksi mietittyjä. Hän tietää, mitä tekee ja miten puoluetta johtaa.

6. Juha Sipilän hallitukseen Halla-aho ei lähde ministeriksi, sillä hän aikoo pysyä Brysselissä meppinä koko jäljellä olevan hallituskauden. Halla-aho ei uhonnut puolueen jättävän hallitusta, vaan tuntui toivovan, että persut jatkaisi halituksessa. Hän kuitenkin haluaa, että puolue vetää hallituksessa erityisesti maahanmuuttoasiassa nykyistä tiukempaa ja terävämpää linjaa. Hän kiisti olevansa rasisti. 

7. Itse aloin haastattelun aikana hieman suorastaan tykätä miehestä ja hänen puheistaan! Perussuomalaisten kannattajaksi en ole silti aikeissa lähteä. Minusta Halla-aho oli koko vaalikampanjan ajan puheissaan Sampo Terhoa analyyttisempi ja järkevämpi. Terhon päätavoitteena näytti olleen, että persut, hän itse ja Timo Soini voisivat pysyä hallituksessa täysin siitä riippumatta, millaista politiikkaa hallitus loppukaudellaan noudattaa. Halla-aholle hallituksessa pysyminen ei sen sijaan ole mikään itseisarvo.

8. Halla-aho sanoi suoraan, että kokoomus on antanut pormestari Jan Vapaavuorelle  tehtäväksi pelotella ihmisiä hallituskriisillä ja eduskunnan hajoittamisella, jos hänet (Jussi siis) valittaisiin puolueen puheenjohtajaksi. Uskon, että tämä pitää paikkansa. Samanlaista pelottelua ovat esittäneet myös eräiden muiden puolueiden kansanedustajat etenkin vasemmistoliiton, RKP:n ja SDP:n ryhmissä.

9. Kysyttäessä Jussi Halla-aho toisti Ylen toimittajille minusta erittäin selkeästi, että hän toivoo Timo Soinin ymmärtävän tilanteen, vetäytyvän hallituksessa ja siirtyvän vanhempien valtiomiesten laajan joukkoon, siis katsomoon. Halla-aho ei siis haluaisi lähteä näyttämään Timo Soinille ovea hallituksesta, vaan toivoo, että Soini vetäisi uuden tilanteen johdosta itse tarvittavat johtopäätökset.

10. Selvältä näyttää, että myös puolustusministeri Jussi Niinistön asema hallituksessa käy jatkossa tukalaksi. Niinistö tuki kampanjan aikana selkeästi Terhon valintaa. Myös työministeri Jari Lindström saanee lähteä hallituksesta, sillä hänkin ilmaisi tukensa Terholle. Lindströmin poistuminen hallituksesta ei minusta olisi mikään vahinko, menetyksestä puhumattakaan.

11. Kenestä sitten Timo Soinin jälkeen uusi ulkoministeri? Hyvä kysymys, jos ja kun Jussi Halla-aho ei todellakaan halua hallitukseen. Minusta ulkoministeriksi voitaisiin valita eduskunnan puhemies Maria Lohela. Hän on paitsi kielitaitoinen, myös - Jussi Halla-ahon tavoin - ns. Nuivan manifestin kannattaja ja puolestapuhuja. Tämä kävi ilmi vuoden 2011 eduskuntavaalikampanjan aikana. Lohelalla olisi siten Halla-ahon tuki ulkoministeriksi. 

12. Uudeksi eduskunnan puheenmieheksi voitaisiin valita vaikkapa Toini Kankaanniemi, joka muuten alkaa vanhemmiten muistuttaa yhä enemmän - Pekka Tiilikaista.  Uudeksi kulttuuriministeriksi voitaisiin valita kansanedustaja Juho Eerola, joka on harrastanut musiikkia ja soittanut erinäisissä bändeissä.  Myös porilainen kansanedustaja Laura Huhtasaari, hänkin on Jussi Halla-ahon kannattajia, saattaa olla vahva ehdokas uudeksi kulttuuri- ja urheiluministeriksi, jos Sampo Terho ei halua jatkaa ministerinä.

13. Maanantaina Jussi Halla-aho tapaa pääministeri Juha Sipilän, jolloin joitakin asioita hallitustyön osalta saattaa selvitä. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on vaatinut  - tietenkin - uusien vaalien järjestämistä, koska Li ei voi sietää Halla-ahoa. Yllätys olisi ollut, jos Li ei olisi vaatinut uusia vaaleja. Samanlaisia puheita on kuulunut myös RKP:n leiristä. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on pitänyt syntynyttä uutta  tilannetta "vakavan pohdinnan paikkana".

14. En kuitenkaan usko, että Petteri Orpolla tai Juha Sipilällä todellisuudessa on mitään hinkua hallitusremontiin saati sitten hallituksen hajoittamiseen ja uusiin eduskuntavaaleihin. Jos hallitus hajoaisi ja maa joutui ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin, niin keskustan ajamalla maakuntauudistukselle ja kokoomuksen kannattamalle sote-uudistukselle ja siihen kuuluvalle valinnanvapaudelle voisi käydä köpelösti. Kepun ja kokoomuksen on pakko sietää Halla-ahoa ja pitää perussuomalaiset hallituksessa.

15. Perussuomalaisten puoluesihteerinä jatkaa Riikka Slunga-Poutsalo. Hän on profiloitunut Sampo Terhon selvänä kannattajana. Puoluesihteerin valinta ratkesi vasta toisella äänestyskierroksella ja silloinkin hyvin täpärästi. Slunga-Poutsalo sai äänestyksessä 781 ja hänen vastaehdokkansa Jarmo Keto 707 ääntä.  Kysyä sopii, kuinka kauan Slunga-Poutsalo todella haluaa tai edes voi jatkaa, kun puheenjohtajaksi tulee Jussi Halla-aho.


                                      Mitäs me nuivat varapuheenjohtajat!

43 kommenttia:

  1. Pääministeri Juha Sipilä totsei äsken Tallinnassa, että Halla-ahon tulo perussuomalaisetn puheenjohtajaksi on hallitukselle "vakava paikka".

    VastaaPoista
  2. No niin! Nyt vain odottamaan Orpon ilmoitusta että kokoomus jättää hallituksen! (Vitsi). Kokoomus ei lähde hallituksesta, se on päivänselvä. Ei vaikka Halla-aho vaatisi että hallitusohjelma on pistettävä uusiksi. Sekin kävisi kokoomukselle. Mikä tahansa käy, kunhan saadaan olla hallituksessa. Sehän nähtiin jo soteväännön aikana. Uusia vaaleja ei kepu, saatika kokoomus halua, kun Halla-ahon johdolla persut voivat hyvinkin saada uuden jytkyn. Ja kun opitäisi se sotekin saada maaliin..

    VastaaPoista
  3. Kyllä kansa tietää - ja tiesi!

    Puolueväki on saanut tarpeekseen Timo Soinin kekkuloinnista ulkomisterinä. Soini väisti 2015 vaalien jälkeen vastuunsa ottaessaan hallituksessa itselleen ulkoministerin salkun, vaikka hänelle olisi toiseksi suurimman hallituspuolueen puheenjohtajana kuulunut valtiovarainministerin paikka.

    VastaaPoista
  4. Sitähän Halla-aho juuri on, analyyttinen, toisin kuin valtaosa kun puolueen kannattajista. Muta kun politiikassa on osattava tehdä myös kompromisseja, jotta saa tavoitteitaan läpi. Se voi olla Halla-ahon kompastuskivi.

    VastaaPoista
  5. Sipilä sanoo keskustan arvojen poikkeavan vahvasti Halla-ahon arvoista. Hän korostaa, että Halla-aho ja Soini ovat erilaisia persoonia. Hän uskoo, että ministerivaihdoksia on edessä.

    Sipilän mukaan persut on nyt eri puolue. Puolue on ottanut erilaisen linjan.

    Maahanmuuttokysymyksissä tai muissa hallitusohjelman sisällöissä Sipilä ei aio joustaa. Hallitusohjelmassa pysytään ilman muuta. Mihinkään kiristyksiin en suostu, uhoaa Sipilä. Hallitusohjelmaa ei puheenjohtajavaihdoksen vuoksi muuteta, Sipilä sanoi.

    Mutta eihän Halla-ahon valintansa jälkeen ole edes vaatinut hallitusohjelman muuttamista. Hän sanoi päinvastoin, että hallitusohjelmaa tulee noudattaa nykyistä tiukemmin. .

    VastaaPoista
  6. Toki Halla-aho osaa, haluaa ja myös kykenee tekemään kompromisseja. Hän sanoi heti valintansa jälken Ylen toimittajille, että puolue haluaa pysyä hallituksessa, vaikka siellä joudutaan tekemään kompromissejä.

    VastaaPoista
  7. On kyllä erikoinen tilanne, mikäli uusi puheenjohtaja ei halua ministeriksi. Puolueen politiikkaa tehdään juuri maan hallituksesta käsin, ei sitä Europarlamentista käsin voi tehdä. Merkillinen tilanne siis!

    Soini voisi minun mielestä jatkaa ulkoministerinä, mutta Lindströmin ja Niinistön asema ministerinä on kyseenalainen, koska he avoimesti kannattivat Terhoa puheenjohtajavaalissa. Halla-ahon tulisi ottaa näistä pesteistä jompi kumpi itselleen.

    VastaaPoista
  8. Mistä Halla-ahon selvä voitto kertoo? Onko kriittisyys maahanmuuttajia kohtaan laajemminkin lisääntymässä? Persuille voi todellakin tulla jytky, jos kansalaisten mitta on tullut täyteen.

    VastaaPoista
  9. Lienee päivänselvää ettei Niinistön ja Lindströmin nimiä löydy Halla-ahon tulevasta ministerilistasta, sattuneesta syystä. Huhtasaari sensijaan on satavarma ministeri. Ottanee Terhon pestin, ja Terho ulkoministeriksi?

    VastaaPoista
  10. Puheenjohtajana voi olla ilman ministeriyttä kunhan vaan puolueen ministerit ovat samoilla linjoilla kuin puheenjohtaja. Ja siinäpä se ongelma onkin.

    VastaaPoista
  11. Ja sokerina pohjalla Teuvo Hakkarainen!

    VastaaPoista
  12. Puolueväki on saanut tarpeekseen Timo Soinin kekkuloinnista ulkomisterinä."

    Tähän 'kekkulointiinhan' on kuulunut mm. jatkuvaa ramppaamista briteissä. Onnistuikojan Soini jotenkin vaikuttamaan brexitin toteutumiseen, esim. tuomalla ideoita brexit-kampanjalle?

    VastaaPoista
  13. Timo Soini jätti puolueensa puheenjohtajuuden poliittisesti piestynä. Taitaa olla seuraavan kerran julkisuudessa Loviisan raveissa alkuviikosta.

    Orpolla on ehkä varaa ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin mutta Sipilällä ei. Eritoten vihreille vaalit sopisivat erittäin hyvin, ja tällä tietoa demareillekin.

    Sote- ja maakuntauudistukselle voisi tällaisessa rytäkässä käydä kalpaten, joten pannaan Orpon ja Sipilän "julmistelut" näennäistekojen piikkiin.

    VastaaPoista
  14. Halla-ahon valinta tervehdyttää hallituspolitiikkaa melkoisesti. Sipilä ja Orpo joutuvat nielemään tyhmät lausuntonsa Halla-ahon valinnasta.

    Ensi maanantain tapaamisessa Halla-aho voi kylmän rauhallisesti ilmoittaa, että nyt sitten ryhdytään toteuttamaan hallitusohjelmaa myös maahanmuuton suhteen. Mitään ei tarvitse muuttaa vaan toteutukseen pitää panna vauhtia.

    VastaaPoista
  15. Soini jätti valtakuntaansa porsaanreiän eli jäsenten suoran vaikutusvallan. Ilman sitä Halla-aho tuskin olisi voittanut.

    Hallitus voi hajota, jos joku puolue sieltä lähtee. Sille ei ole mitään estetttä. Eduskunta taas hajoaa vain jos presidentti hyväksyy pääministerin perustellun (!) esityksen. Tuskin perusteltu esitys syntyy siitä, että jonkun (hallitus)puolueen sisällä valtasuhteet muuttuvat. Se olisi melkoinen ennakkotapaus. Ensin pitäisi hallituksen hajota ja uuden muodostamisen käydä mahdottomaksi. Ei käy ihan helposti.

    VastaaPoista
  16. Halla-ahon analyyttisyys ja sivistys voivat tuoda puolueelle aivan uusia koulutettuja, maahanmuuttokriittisiä kannattajia, joita ei rehevä kansanmies vetänyt. Kun otetaan mukaan lisääntyvä terrorismin pelko, vaikutus voi olla yllättäväkin.

    VastaaPoista
  17. Suomen Sisu valtasi Perussuomalaiset värisuoralla.

    VastaaPoista
  18. Jep, soinilaisilta/terholaisilta meni sisu kaulaan!

    VastaaPoista
  19. Anon: "Orpolla on ehkä varaa ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin mutta Sipilällä ei. Eritoten vihreille vaalit sopisivat erittäin hyvin"

    Ei muuten ole: vaikka kokoomus itse pääsisi suurimmaksi puolueeksi, myös viher-vasemmisto lisäisi kannatustaan. Tuolta pohjalta ei olisi mahdollista muodostaa hallitusta, jolla kokoomuksen ajama soten valinnanvapaus, ts yksityistäminen voitaisiin toteuttaa. Samoin kepu menettäisi pitkäaikaisen tavoitteensa maakuntahalinnon. Siksi, kuten blogisti kpl:ssa 14 kiteyttää hallitus jatkaa.

    VastaaPoista
  20. Se oli sitten siinä-meinaan Timo Soinin poliittinen ura! Halla-aho ahnehti liikaa juntatessaan Huhtasaaren, Hakkaraisen ja Eerolan varapuheenjohtajiksi. Pelkän Halla-ahon valinnan Sipilän hallituksen koollepysymisen olisi kestänyt, mutta ei sitä,että puolueesta tuli yhdessä päivässä kansallismielinen uusi puolue. Ilmeistä näet on,että kokouksessa valittu puoluevaltuusto, -neuvosto ja -hallitus saivat uuden kansallismielisen kokoonpanon. Puolue siis vallattiin, vaikka Halla-aho toista väittää. Miten käy puolueen rahavarojen,jotka on säätiöity elimelle, jonka hallituksen muodostavat Vistbacka, Soini ja muutamat heidän luottohenkilönsä? Uskon,että käräjäoikeus ratkaisee sen!

    Uusia vaaleja ei tule. Sipilän joutuu nyt turvautumaan RKP:n ja KD:n apuun pitääkseen hallituksen kasassa. Uskon,että tämä prosessi etenee nopeasti, koska juhannus ja Eduskunnan kesäloma painaa päälle. Molemmissa apupuolueissa on vanhaa hallituskipeyttä. RKP on vanha, iänikuinen hallituspuolue ja hyvässä muistissa on miten Päivi Räsänen sananmukaisesti rakasti hallitusvastuuta. Viisi ministerinsalkkua on jaossa. Kome RKP:lle ja kaksi KD:lle. Sipilä voinee jopa huoahtaa kun saa kaksi puoluetta uudeksi aisankannattajaksi. Turha ryhtyä raahaamaan sydän kylmänä persuja,jotka nyt hakematta pohjoismaista yhteistyötä ruotsidemokraateista. Pohjolan mahtuu kyllä pari pientä rasistipuoluetta!
    Onnea uudelle hallitukselle!

    VastaaPoista
  21. Ps. Taisi Sauli Niinistökin pelästyä,jos uusi persupuolue olisi valinnut hänet presidenttivaaliehdokkaaksi. Kaikesta Sauli tuli tämän vuoksi "ulos" puheenvuorollaan persujen valintojen johdosta. Olisi tietysti ollut hieman kiusallista, jos persujen puoluekokous olisi valinnut päräyttänyt Saulin ehdokkaakseen. Olisiko Sauli voinut antaa "rukkaset"?

    VastaaPoista
  22. Paska hallitushan tuo on kyllä ollutkin!

    Niinistö kyllä julmistelee Hallan ja Hakkaraisen saamilla tuomioilla. Hän ei ole muistavinaan, että 2-3 hallituksessa on ollut ministeri muuan Jan Vapaavuori, Sauli Niinistön entinen avustaja, tämä varsinainen tappelupukari, jolla on tilillään pari kolme langettavaa tuomota nuoruudestaan.

    VastaaPoista
  23. Pääasia, että saadaan Timo Soini pois hallituksesta kukkoilemasta!

    VastaaPoista
  24. Harvoin on Sauli kakistellut yhtä paljon, kun puhuessaan Persujen hallituskelvottomuudesta: kerran rikollinen, aina rikollinen.

    VastaaPoista
  25. Saulihan oli heikko jo lainopin ylioppilasaikanaan. Kaikki tentit läpi nippa nappa tyydyttävillä tiedoilla!

    VastaaPoista
  26. Sauli uhosi tänään Kultarannassa. Hänen mielipidettään ulkoministeristä pitää kysyä!

    Joopa joo, Ilmankos Sauli ei halunnut Alex Stubbista ulkoministeriä Sipilän hallitukseen, vaan valitsi Soinin. Stubb oli Saulista liian pätevä ja suosittu ulkoministeriksi, siksi tuo piti poistaa koko hallituksesta.

    VastaaPoista
  27. JYTKY III on vaaleissa 2019 selviö, jos persut ajetaan pois hallituksesta.

    VastaaPoista
  28. Lähteköön Kokoomus hallituksesta, jos Halla-aho henkilönä ei kelpaa. Kyllä hallitukseen tulijoita löytyy.

    Orpo hokee demokratiaansa, mutta eikö hän todellakaan ymmärrä, että perussuomalaisten johto vaihdettiin vaaleilla demokratian pelisääntöjä noudattaen.

    VastaaPoista
  29. Blogistin kaavailemasta Maria Lohelasta tuskin tulee ulkoministeriä jos Saulilta kysytään..

    VastaaPoista
  30. Juristi Niinistö edellyttää tuomituilta rikollisilta ei ainoastaan katumista vaan tehokasta sellaista, mitä se sitten lieneekään tässä yhteydessä.

    VastaaPoista
  31. Kuinka tehokkaasti Jan Vapaavuori on katunut syntejään? Olisiko tässä vertailupohjaa persuille?

    VastaaPoista
  32. Jos tuomio on suoritettu, korvaukset maksettu ja eletty kaidalla polulla, niin eiköhän se osoita tehokasta katumusta. Eikä liputeta sen puolesta, että rikos oli oikeutettu.

    VastaaPoista
  33. Juuri näin!

    Jussi Halla-aho on käyttäytynyt minun mielestäni tuomionsa jälkeen moitteettomasti. Hän esiintynyt mm. EU-parlamentissa asiallisesti ja on siellä tiettävästi kelpo parlamentaarikon maineessa.

    Presidentti Niinistö eilinen purkaus Kultarannassa oli hieman outo. Hän oli sitä mieltä, etteivät Halla-aho ja Teuvo Hakkarainen ole sovittaneet "syntiään" eli rikostaan, josta heidät on tuomittu. Huomasi hyvin, että Sauli Niiistö alkaa olla käuytännössä jo "entinen juristi". Hän puhui esim. tehokkaasta katumisesta, jota hän ei katsonut Halla-ahon ja Hakkaraisen osoittaneen. Rikosoikeduellisesti tehokas katuminen on termi, joka ei liity tällaiseen tapaukseen langettavan rikostuomion jälkeen, vaan siinä on itse asiassa kyse hieman samasta asiasta kuin rikoksen yrityksestä luopumisessakin. Ts. tekoaan katuva yrittää estää rikoksensa vaikutusten syntymisen.

    Toki katumusta voidaan ja olisi myös toivottavaa ja soveliasta esittää mutenkin, joko ennen rikostuomiota tai sen jälkeen. Nöyrä katuminen on käytännössä yksi rangastuksen lieventämisperuste.

    Toisalta oikeusjärjestys ei edellytä rikoksen tunnustamista, kuten inkvisitio-oikeudenkäynneissä oli muutama sata vuotta oli asian laita. Ketään ei voida pakottaa tunnustamaan rikostaan. Suomenkin oikeushistoria tuntee monia tapauksia, joissa rangaistukseen tuomitut poliitikko tai korka virkamies on katsonut ja väittänyt tuomionsa jälkeen ja aina viimeiseen hengenvetoon asti, että hänet on tuomittu väärin perustein, eli hän on joutunut oikeusmurhan kohteeksi. Tätä oikeutta keneltäkään ei voida riistää.

    Niinistö katsonee, että Jussi ja Teuvo olisivat menettäneet tuomioiden jälkeen ikään kuin kansalaisluottamuksensa niin, ettei heitä voida nimittää esim. ministeriksi tai mihinkään korkeaan virkaan .

    Näin tehdessään Niinistö unohtaa, että kansalaisluottamuksen menettämisseuraamuksen rikoksen lisärangaistuksena - olen itsekin 1960-luvulla käräjiä notaarina istuessani sellaisia päätöksiä antanut - poistettiin Suomen rikoslaista lopullisesti jo vuonna 1969.

    Kansalaisluottamuksen menettämiseen sisältyi, että henkilö olio ei ollut äänioikeutettu eikä vaalikelpoinen eikä hän kelvannut valtion tai kunnan virkaan tai kunnallisten lautakuntien jäseneksi; ei myöskään kauppiaaksi jne.

    Olen toki sitä mieltä, että Jussi Halla-aho ja Teuvo Hakkarainen tuomittiin rikoksistaan asianmukaisen näytön perusteella täysin laillisin perustein; KKO:n Halla-ahon tapauksessa antama langettava tuomio on oikein hyvin perusteltu. En kuitenkaan ole sitä mieltä - kuten sim. Sauli Niinistö näyttäisi olevan - että "kerran rikollinen, aina rikollinen" , jonka mukaan vanha rikostuomio pätisi edelleen ja osoittaisi tekijässä yhä edelleen ja iänkaiken moititavaa mielenlaatua. Minusta Halla-aho on osoittanut hyväksyvänsä länsimaisen ihmiskäsityksen ja demokratian vaatimukset. Hänet on myös valittu puoluejohtajaksi demokraattisessa järjestyksessä.

    Mutta tasavallan presidentin, pääministerin ja muiden ministereiden ei pitäisi enää tuijottaa useita vuosia sitten annettuun tuomioon, jonka Halla-aho on sovittanut. Pitäisi katsoa, miten Halla-aho on esiintynyt tuomionsa jälkeen esim. EU-parlamentin edustajan tointa hoitaessaan ja muutenkin julkisuudessa.

    VastaaPoista
  34. Virolainen on toki oikeassa, että kerran rikollinen ei ole sitä aina.

    Halla-aho on kuitenkin nyt puheenjohtajaksi tultuaan todennut vanhoista puheistaan, että "Afrikkalainen ihmissaasta" on edelleen ihan asianmukainen kuvaus henkilöstä, joka syyllistyi raiskaukseen.

    VastaaPoista
  35. Sauli Niinistön ilmaus "tehokkaasta katumisesta " oli tökerö ja täysin asiaton vaatimus. Tällä juridisella termillä ei ole mitään tekoa polittisen toimimisen kanssa. Niinistö voisi tai hänen olisi pitänyt ehdottomasti olla ottamatta mitään kantaa perussuomalaisten valintoihin. Tämä oli pahin ja ehkä kohtalokkain virhe,mitä Niinistö on presidenttinä ollessaan tehnyt! Monestakin syystä. Ennen kaikkea äärimieliset kansallismieliset saivat vettä myllyyn ja kokevat presidentin vastustajakseen. Ilmeisesti Niinistö pitää itseään Kekkosena,mutta mikä sopi Kekkoselle ei sovi Niinistölle. Kuvitteliko Sauli Niinistö,että Persut pelästyivät hänen sanomisistaan ja ottivat lusikan kauniiseen käteen. Ei suinkaan, vaan päin vastoin!
    Täysin harkitsematon ja älytön teko Sauli Niinistöltä!

    VastaaPoista
  36. Jep jep!

    Vasta pari viikkoa sitten tämä samainen Sauli Niinistö vannoi ja vakuutteli kovasti televisiossa, että hän haluaa ehdottomasti pysytellä kaikenlaisen puoluepolitiikan ulkopuolella! Niinistön ko. lupaus osoittautui siis puhtaaksi pötypuheeksi.

    VastaaPoista
  37. Jussi Halla-aho taisi nimittää tummahipiäistä Afrikan poikaa "ihmissaastaksi" joskus vuonna 2011, kun tämä oli tuomittu täällä suomalaisen naisen tai lapsen raiskauksesta.

    Eikö raiskaus anonyymin mukaan olekaan paheksettuva ja törkeä teko ja rikos? Minusta kaikki raiskaajat, niin vaaleat kuin tummatkin, ovat syyllistyneet varsin saastaisiin rikoksiin.

    VastaaPoista
  38. Avainkysymys, mitä en havaitse pohditun on se, haluaako Halla-Aho pohjimmiltaan persuja hallitukseen: nykyhallituksessa persut ovat saaneet ne maahanmuuton kiristykset, jotka on saatavissa. Edessä on poliittisesti hankalia päätöksiä, jotka vievät suosiota. Eikö ole parempi päästä riukkumaan oppositiotav varsinkin jos saa lentävän lähdön marttyyrinä.

    Sitä paitsi luulen, että Halla-Ahon strategia ei rajoitu vain seuraaviin eduskuntavaaleihin. Hän haluaa tehdän oman jytkyn pitkällä aikavälillä.

    VastaaPoista
  39. Tässä on tärkeä pitää pejoratiiviset ilmaukset kontekstissaan kuten professori Virolainen huomautti. Lainaus suoraan Halla-ahon blogista:

    "Ensimmäisessä sitaatissa käytetty ilmaisu "Afrikan sarven ihmissaasta" ei tarkoita, että Afrikan sarvesta kotoisin oleva henkilö on "ihmissaasta", vaan siinä viitataan esimerkinomaisesti raiskaajaan tai pahoinpitelijään, joka on kotoisin Afrikan sarvesta. Samassa kirjoituksessa mm. viitataan kahteen suomalaissyntyiseen pahoinpitelijään sanalla "eläin".

    Mielestäni raiskaajat ja pahoinpitelijät, olivat sitten Afrikan sarvesta tai Suomesta, eivät voi olla laissa tarkoitettuja "kansanryhmiä". Toisaalta pidän kiinni oikeudestani kutsua raiskaajaa tai pahoinpitelijää "ihmissaastaksi", vaikka tämä olisi kotoisin Afrikan sarvesta".

    http://www.halla-aho.com/scripta/esitutkintaa_koskeva_paivitys.html

    VastaaPoista
  40. Ed. anonyymi vastaa: raiskaajaa voi kieltämättä pitää saastaisena, mutta mitä tekemistä tässä asiayhteydessä on afrikkalaisuudella? Halla-aho korosti tällä tavoin saastan geneettistä alkuperää.

    VastaaPoista
  41. Raiskaajan ihmisarvo on jakamaton vai mitä Sipilä ja Orpo?

    VastaaPoista