216. Kauhajoen asejuttu: käräjäoikeudelta käsittämätön tuomio

Kuva voisi olla oikeuden ja oikeudenmukaisuuden hautajaistilaisuudesta

1. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus antoi tänään tuomionsa Kauhajoen koulusurma-asiassa. Käräjäoikeus käsitteli asiaa viime joulukuussa vielä Kauhajoen käräjäoikeutena, mutta tuonnimistä käräjäoikeutta ei enää olemassa, sillä se yhdistettiin vuoden alussa muodostettuun, Seinäjoella sijaitsevaan Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuteen. Virallinen syyttäjä vaati jutussa komisariolle rangaistusta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja koulusurmassa surmattujen omaiset virkavelvollisuuden rikkomisesta ja 10 törkeästä kuolemantuottamuksesta.

2. Käräjäoikeus, jonka kokoonpanoon kuuluivat puheenjohtajana ma. laamanni Tuula Lehto ja muina jäseninä käräjätuomarit Jari Rönkkö ja Topi Kilpeläinen, hylkäsi äänestyksen jälkeen kaikki syytteet ja omaisten syytettyä ja valtiota vastaan ajamat vahingonkorvausvaatimukset. Käräjäoikeuden enemmistön muodostivat Lehto ja Rönkkö. Käräjätuomari Kilpeläinen tuomitsi komisarion tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta saamaan varoituksen. Kilpeläinen otti rangaistusta lieventävänä seikkana huomioon, että asia oli sen laatu huomioon ottaen saanut kokonaisuudessaan kohtuuttoman suuren julkisuuden.

3. Olen seurannut Kauhajoen koulusurma-asian selvittelyä ja oikeudenkäyntiä tiiviisti ja kävin ensimmäisenä istuntopäivänä paikan päällä käräjäoikeuden istunnossa. Täytyy sanoa, että käräjäoikeuden tuomio oli minulle yllätys. Pidin selvänä, että oikeus tuomitsee syytetyn ainakin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Minusta jutussa olisi ollut aineksia pohtia vakavasti myös kuolemantuottamuksista ajettujen syytteiden hyväksymistä, mutta nämä syytteet tulivat hylätyiksi jo sillä, että komisarion ei katsottu syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Uhrien omaiset ovat lehtitietojen mukaan ilmoittaneet tyytymättömyyttä tuomioon ja pohtivat nyt mahdollisen valituksen tekemistä hovioikeuteen. Käräjäoikeus oli omaisten suhteen varsin ankara, sillä se paitsi hylkäsi kaikki omaisten vaatimuksensa, myös velvoitti heidät yhteisvastuullisesti korvaamaan valtiolle sen varoista syytetylle maksetuista oikeudenkäyntikuluista 32 000 euroa.

4. Oikeusvaltiossa tuomioistuimen päätöksiä on lupa kritisoida. Tuomion lainmukaisuutta, oikeellisuutta ja kohtuullisuutta voidaan arvioida ennen muuta perustelujen valossa. Jos perustelut voidaan mukisematta hyväksyä, ei tuomion lopputulosta ole syytä moittia vain siksi, että se sattuu oleman erilainen kuin mitä lukija oli odottanut tai edellyttänyt.

5. Käräjäoikeuden tuomio on varsin laaja, yhteensä 45 sivua. Asianosaisten syytteiden ja muiden vaatimusten sekä niiden perusteiden yms. aineiston selostaminen käsittää kuitenkin yli puolet mainitusta sivumäärästä, perusteluihin päästään vasta sivulla 25. Tuomio näyttää etenevän johdonmukaisesti, kieli on selkeää ja tuomion luettavuutta edistää muun muassa väliotsikkojen runsas käyttö.

6. Perustelujen asiasisältö on kuitenkin minulle pettymys. Olen itse suositellut ja edellyttänyt, että tuomion perusteluissa käytetään pro et contra -metodia. Tämä tarkoittaa sitä, että perusteluissa tuodaan puolesta ja vastaan julki erisuuntaisia näkökohtia ja perusteluja, minkä jälkeen tuomioistuin punnitsee mainittujen perustelujen painoarvoa keskenään ja kertoo sitten avoimesti, mihin johtopäätöksiin ja miksi se on tässä punninnassaan päätynyt. Tähän ei riitä, tätä on näköjään syytä korostaa, että tuomion sivumäärästä noin puolet käytetään asianosaisten perustelujen selostamiseen; tämähän ei ole vielä mitään tuomion perustelua ja edellä mainittua pro et contra -punnintaa. Tuomioistuimen pitää ottaa kantaa ja lausua kaikista asianosaisten vaatimuksista ja niiden perusteista sekä asiaväitteistä.

7. Kauhajoki-tuomion perustelut eivät minusta täytä pro et contra -metodin vaatimuksia. Näyttää lisäksi siltä, että perustelut on laadittu aika tarkoitushakuisesti ja niihin on otettu ainoastaan perusteita, jotka käräjäoikeuden mielestä puoltavat syytteiden hylkäämistä. Saa vaikutelman, että käräjäoikeus on päättänyt ensin, mikä on lopputulos, ja kirjoittanut sitten perustelut tämän mukaisesti. En ole itse seurannut koko oikeudenkäyntiä, mutta sen perusteella, mitä eri lehtien oikeustoimittajien lehtijutuista olen lukenut, käräjäoikeus näyttäisi joiltakin osin karsineen todistajankertomusten selostuksista kohtia, jotka tukisivat syytettä. Monissa kohdin käräjäoikeuden pohdinta on varsin niukkaa ja luonteeltaan toteavaa. Lukijan on vaikeata ellei mahdotonta tietä, millä perusteella käräjäoikeus on itse asiassa kannanottoihinsa päätynyt.

8. En ryhdy käymään tässä läpi tuomion perusteluja kokonaisuudessaan. Minusta jo käräjäoikeuden tuomiossa lueteltujen riidattomien seikkojen perusteella olisi virkavelvollisuuden rikkomisen osalta voitu aivan hyvin päätyä myös toisenlaiseen lopputulokseen eli siihen, että syytetty oli menetellyt huolimattomasti ja virkavelvollisuuden vastaisesti, kun hän ei ollut määrännyt Saaren asetta poisotettavaksi viimeistään surmapäivää edeltäneenä päivänä eli maanantaina 22.9.2008.

9. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan on riidatonta, että syytetty tiesi aamulla 22.9. seuraavista seikoista:

- eräät aivan tavalliset ihmiset ja useat poliisilaitoksen poliisit olivat jo edellisenä perjantaina 19.9. esittäneet epäilynsä siitä, että Saari, joka opiskeli po. olevassa ammattikoulussa, voisi toistaa Jokelan koulusurman tapahtumat ja syyllistyä siis koulusurmiin;

- Seinäjoen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Nyrhinen (jonka puoleen Kauhajoen poliisimiehet olivat hädissään kääntyneet), oli 19.9. eli perjantaina määrännyt Saaren aseen otettavaksi pois, mutta Saarta ei ollut tuolloin tavattu eikä kotietsintää, johon oli varauduttu, tehty;

- komisario oli nähnyt ainakin kolme Saaren YouTube-sivustolle lähettämää ja kuvaamaa ampumisvideota, jotka esittivät hänen aseenkäyttöään;

- komisario oli nähnyt netissä Saaren kirjoittaman englanninkielisen tekstin sodasta ja kuolemasta;

- komisariolle oli kerrottu erään poliisimiehen kertomasta Saaren omalaatuisesta hihittelystä aseen näyttötilaisuudessa (poliisimies oli tuolloin todennut työtoverilleen , että ei kai vain tuossa ole uusi Jokelan ampuja);

- Saarella oli halussaan suhteellisen tulivoimainen, itselataava kertatuliase;

- komisario on tiennyt Saaren IRC-gallerian sivulla olleesta viittauksesta Columbinen koulusurmiin (Saari oli kiinnostunut mainitusta koulusurmasta).

Lisäksi jutussa kuullut poliisimiehet ovat kertoneet monista muistakin epäilyttävistä ja pelottavista havainnoista, jotka syytetty komisario on oikeudessa joko kiistänyt tai joiden merkitystä puolustus on vähätellyt.

10. Lainsäädännön mukaan näyttäisi täysin selvältä, että komisarion olisi tullut määrätä ase poisotettavaksi Saaren hallusta. Ampuma-aselain 92.1 §:n mukaan, jos on perusteltua syytä epäillä, että ampuma-asetta käytetään väärin, poliisin on viipymättä tehtävä päätös aseen ottamisesta väliaikaisesti poliisin haltuun. Saman pykälän 2 momentin mukaan poliisimiehen on otettava ase pois sen haltijalta, jos aseen väärinkäytön vaara on ilmeinen. Jo edellä mainittujen riidattomien seikkojen nojalla useimmille tavallisille ihmisille olisi varmaankin ollut yleisen elämänkokemuksen mukaan selvää, että ase tuli ottaa kiireesti pois.

11. Eri mieltä lopputuloksesta ollut käräjätuomari Topi Kilpeläisen perustelut ovatkin ymmärrettäviä:

- Poliisimiesten kertomuksilla on näytetty, että poliiseilla oli 19.9.2008 ollut Saaren internet-aineiston perusteella viitteitä epäillä tätä tulevaksi kouluampujaksi. Internet-aineistosta on ilmennyt Saaren kiinnostus aseisiin ja Columbinen koulun joukkomurhaan. Kysymyksessä on epäily sellaisesta aseen väärinkäytöstä, josta voi seurata useiden henkilöiden kuolema. Saaren ase on ollut suhteellisen tulivoimainen.

12. Kilpeläinen jatkaa:

- Nyrhinen (= Seinäjoen apulaispoliisipäällikkö) oli 19.9. hyväksyttävän taktisen syyn vuoksi siirtänyt asian ratkaisun maanantaiaamuun (Tällä tarkoitetaan sitä, että jos poliisi olisi suorittanut perjantaina kotietsinnän Saaren ollessa pois asunnostaan, Saari olisi palattuaan asuntonsa huomannut asian ja tullut tietämän, että poliisi jahtaa häntä; tämä olisi voinut saada Saaren suunniltaan ja toteuttamaan tekonsa välittömästi). Komisarion mukaan tämän ratkaisun peruste oli jäänyt hänelle hieman epäselväksi. Katson, että syytetty on edellä mainituissa olosuhteissa ollut velvollisuus poistaa tämä tilanteen kiireellisyys- ja vaarallisuusarviointia koskeva epäselvyys. Soitto Nyrhiselle olisi olluthelppo tehdä.

13. Johtopäätöksenään tuomari Kilpeläinen sanoo näin:

- Katson, että Saaren internet-aineiston sekä muun selvityksen perusteella syytetyllä on ollut velvollisuus määrätä saaren ase poisotettavaksi jo maanantaiaamuna 22.9.2008. Syytetty olisi voinut täyttää tämän velvollisuutensa vielä iltapäivällä Saaren puhuttelun jälkeen. Syytetty on kuitenkin päätösharkinnassaan antanut liian paljon painoarvoa sille käsitykselle, jonka hän oli saaresta lyhyen puhuttelun aikana saanut. Syytetty on perusteettomasti sivuuttanut Saaren internet-aineiston, joka on viitannut koulumurhiin. Kysymyksessä on ollut ilmeinen harkintavallan väärinkäyttö, minkä vuoksi katson syytetyn syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

14. Miksi käräjäoikeuden kaksi jäsentä sitten päätyivät hylkäämän syytteen? - Ensinnäkin käräjäoikeus katsoi - minusta aika yllättäen - että poliisilaitoksen muut poliisimiehet olivat todistajankertomuksissaan liioitelleet uhkaa. Käräjäoikeuden mukaan epäilyt Saaren tulevasta käyttäytymisestä ja vaaran olemassaolosta eivät ole maanantaina 22.9.2008 voineet olla niin vahvoja, kuin mitä kertomuksista käy ilmi. Tätä enemmistö perustelee sillä, että poliisit eivät olleet perjantai-iltana 19.9. suorittaneet kotietsintää Saaren asunnolle aseen etsimiseksi. "Mikäli uhka ja epäily tulevasta ampumisesta olisi ollut niin vahva kuin oikeudessa on esitetty, ei asian hoitamisessa olisi voitu menetellä edellä todetuin tavoin", sanovat laamanni Lehto ja käräjätuomari Rönkkö.

15. Näin lausuessaan enemmistö on sivuuttanut yhden varteenotettavan vastatosiseikan, jonka tuomari Kilpeläinen otti huomioon, mutta joka ei ilmeisesti oikein sopinut enemmistön perustelujen "pirtaan." Nyrhinen nimittäin kertoi todistajana, että Saaren asuntoon jätettiin menemättä taktisesta syystä eli siksi, ettei Saari olisi asuntoon palattuaan huomannut poliisien käyneen etsimässä asetta. Kuten edellä jo totesin, Saari olisi voinut saada poliisin kotietsinnästä kimmokkeen toteuttaa surmatyöt koululla saman tien. - Kun syytettynä oleva komisario jätti maanantaina Saarta puhuteltuaan aseen poisottamatta, Saari ilmeisesti sai juuri tästä lopullisen ärsykkeen toteuttaa aikeensa mahdollisimman pian ja ennen kuin ase ehdittäisiin ottaa häneltä pois.

16. Syytettynä oleva komisario oli poliisilaitoksella aseluvista päättävä poliisimies, joten oli luonnollista - toisin kuin käräjäoikeuden enemmistö tuntuu ajattelevan - että kyseinen asia jätettiin hänen harkintaansa maanantaiaamuksi. Komisariolle ilmoitettiin sitä paitsi poliisien käynnistä Saaren asunnolla jo lauantai-iltana eräässä häätilaisuudessa, jolloin yksi poliisimiehistä oli ehdottanut aseen poisottamista Saarelta jo seuraavana iltana, jolloin Saari palaisi asunnolleen, "ettei tulisi uutta Jokelaa."

17. Käräjäoikeuden enemmistö ei ole kuitenkaan jostakin syystä ottanut näitä kertomuksia huomioon. Käräjäoikeus on sen sijaan antanut yllättävän suuren painoarvon syytetyn omille selityksille. Lehtitietojen mukaan joku tai parikin poliisimiestä oli ollut kertonut oikeudessa todistajana, että syytetty komisario oli ollut suorastaan närkästynyt siitä, että hänen alaisensa olivat ottaneet sanotussa asiassa yhteyttä naapuripiiriin poliisipäällikköön ja siten tavallaan ohittaneet hänet. Tästä ei näytä olevan käräjäoikeuden perusteluissa minkäänlaista merkintää.

18. Käräjäoikeuden enemmistö on ratkaissut asian itse asiassa sillä perusteella, että komisariolla oli asiassa ratkaisuvalta ja -pakko ja että juuri hänen tuli tehdä arvio siitä, oliko syytä epäillä Saaren käyttävän ampuma-asetta värin. Perustelujen mukaan Haapala oli perehtynyt asiaan, hankkinut itselleen ratkaisun teossa tarvittavaa aineistoa ja puhutellut Saarta. Kun nämä muodollisuudet oli täytetty ja komisario oli toiminut harkintavaltansa rajoissa, hän ei ollut syyllistynyt virkavirheeseen, vaikka ratkaisunsa olikin jälkikäteen arvioiden väärä. Käräjäoikeus ei siis kiinnitä minkäänlaista huomiota ratkaisun sisältöön ja mahdollisiin vaikutuksiin. Käräjäoikeus vetoaa siihen, että Haapala oli "työsään erittäin tarkka." Tällaisiin seikat tuntuvat yllättäviltä ja suorastaan naiiveilta perusteluilta, kun otetaan huomioon toisessa vaakakupissa monet muut aivan toisenlaista arviointia puoltavat seikat. Eräs todistajana kuultu poliisimies kertoi, että komisario on hänen mielestään varsin arka tekemään päätöksiä kantelujen pelossa. Käräjäoikeuden mielestä ilmeisesti juuri tämä osoittaa syytetyssä erinomaista tarkkuutta.

19. Kuten sanottu, enemmistön mielestä komisario oli tehnyt ratkaisunsa harkintavaltansa rajoissa -ja sillä siisti, voisi rivien välistä lukea. Käräjäoikeus ei puntaroi komisarion menettelyä lainkaan poliisilain 1 §:n valossa ja siltä kannalta, että poliisimiehellä on ensisijainen velvollisuus huolehtia turvallisuuden ylläpitämisestä ja uhkaavien rikosten estämisestä. Käräjäoikeuden perusteluja lukiessa tuntuu siltä, että komisarion ensisijaisena velvollisuutena oli oikeuden mielestä huolehtia pikkutarkasta lupamenettelystä. Käräjäoikeus tyytyy itsekin perusteluissaan lähinnä pikkutarkkaan pykälillä saivarteluun ja näyttää unohtaa, että komisarion olisi tullut sanotussa tilanteessa ottaa huomioon ennen kaikkea se, mitä ihmisten ja koululaisten turvallisuus edellytti, kun useiden järkevien ihmisten mielestä potentiaalinen koulusurmaaja oli liikkeellä ase hallussaan.

20. Käräjäoikeuden tulkinta virkavelvollisuuden rikkomista koskevan RL 40 luvun 10 §:n tulkinnasta on yllättävä. Käräjäoikeuden mielestä virkamiehen ratkaisun tulee olla ilmeisesti virheellinen, jotta hänet voitaisiin tuomita tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. RL 40:10:ssä ei kuitenkaan sanota näin, vaan siinä säädetään, että virkamies on tuomittava tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, jos virkamies virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Lakitekstissä ei siis ole minkäänlaista sanaa tai viittausta menettelyn ilmeiseen virheellisyyteen. Käräjäoikeus on kuitenkin katsonut, että syytetyn menettelyn olisi tullut ilmeisen virheellinen - jota se käräjätuomari Kilpeläisen oikeana pitämäni kannan mukaan toki olikin - jotta syytetty olisi voitu tuomita rangaistukseen. Käräjäoikeus on siis nostanut virkamiehen tuomitsemiskynnyksen tasolle, jota laki ei edellytä.

21. Käräjäoikeus vetoaa tässä kohdin KKO:n ennakkopäätökseen KKO 2000:14, joka koski kuitenkin erilaista tapausta ja tilannetta kuin mistä nyt on kysymys. Po. ennakkopäätöksessä oli kysymys siitä, millä edellytyksellä tuomioistuimessa tapahtuneessa näytön arvioinnissa ja siihen perustuvassa oikeudellisessa arvioinnissa tehty virhe on sellainen, että sitä voidaan pitää (tuomarin) tuottamuksellisena virkavelvollisuuden rikkomisena. Käräjäoikeus on perusteluissaan tempaissut sanotun ennakkopäätöksen perusteluista pari virkettä ja vedonnut niihin tässä poliisin menettelyä koskevassa tapauksessa. Käräjäoikeus on katsonut, että komisarion kyseisessä harkintatilanteessa on ollut asiallisesti "samanlaisia piirteitä" kuin tuomioistuimen ratkaisutoiminnassa. Kun korkein oikeus oli perusteluissaan todennut, että tuomioistuimen näytön arvioinnin ja oikeudellisen arvioinnin tulee olla ilmeisen virheellinen, jotta menettelyn voitaisiin katsoa olevan RL 40:10:n tarkoittamalla tavalla huolimatonta, käräjäoikeus on katsonut, että myös komisarion menettelyn rangaistavuus edellyttäisi, että hän olisi tehnyt ilmeisesti virheellisen ratkaisun käytettävissään olevan tiedon perusteella.

22. KKO:n ratkaisun 2000:14 perusteluja, joita ei muuten ole ko. osin (ilmeinen virheellisyys) otettu ratkaisuselosteen otsikkoon oikeusohjeeksi, on kuitenkin oikeuskirjallisuudessa varsin perustellusti monen kirjoittajan toimesta kritisoitu, koska RL 40:10:n sanamuodossa ei mainita menettelyn virheellisyyden ilmeisyyttä. Käräjäoikeus mainitsee sanotun kritiikin, mutta ei kerro, mitä tuo kritiikki sisältää; tämä on yksi esimerkki tuomion perustelujen tietynlaisesta "suurpiirteisyydestä." Kauhajoen poliisin syyteasiassa tilanne ei ole ollut käräjäoikeuden väittämällä tavalla verrannollinen tuomioistuimen harkintaan oikeusjutussa.

23. Komisariolla on ollut ratkaistavaan turvaamistoimen luontoinen asia, jossa intressivertailutilanne on selkeä. Yhtäältä useiden kadunmiesten ja harkitsevien poliisimiesten potentiaalisena koulusurmaajana pitämän Matti Saaren oikeus saada pitää hallussaan asetta, jolle hänellä ei ole ollut mitään järjellistä käyttötarkoitusta - epäasianmukaista aseella räiskimistä ja ampumisvideoiden julkaisemista internetissä ei voida pitää hyväksyttävänä tarkoituksena - ja toisaalta koululaisten ja muiden ihmisten turvallisuudesta huolehtiminen ja monien pelkäämän rikoksen estäminen. Kummalle intressille pitäisi antaa etusija? Komisario on antanut etusijan ensiksi mainitulle intressille ja käräjäoikeuden enemmistö on siunannut tämän, "koska komisario toimi harkintavaltansa puitteissa." Käräjäoikeus ei ole suorittanut asiassa minkäänlaista intressivertailua - todella hämmästyttävää.

24. Syyttäjä oli vaatinut komisariolle rangaistusta myös sillä perusteella, että tämä oli laiminlyönyt selvittää internetissä olleita Saaren tietoja. Asianomistajat ovat vaatineet lisäksi rangaistusta "usean eri selvitysvelvollisuuden laiminlyönnin perusteella", näitä vaatimuksia ja niiden perusteluja käräjäoikeus ei ole perusteluosassaan vaivautunut edes yksilöimään. Käräjäoikeuden puhti tuntuu tässä kohdin lopahtaneen, sillä perusteluissa todetaan lakonisesti vain, että hallintolain 31 §:n säännös viranomaisen selvittämisvelvollisuudesta on "hyvin yleispiirteinen ja jättää soveltajalle laajan harkintavallan. Käräjäoikeus katsoo, ettei komisario ole ylittänyt tuota harkintavaltaansa." - Tällaista ylimalkaista tokaisua ei voida pitää minkäänlaisena perusteluna.

25. Kuolemantuottamussyytteiden osalta käräjäoikeus on "päässyt" helpolla, kun se on hylännyt virkavelvollisuuden rikkomissyytteen. Asianomistajat ja heidän avustajansa panostivat jutussa paljon juuri valtiota vastaan esitettyihin korvausvaatimusten perustelemiseen. Käräjäoikeus sen sijaan kuittaa nämä vaatimukset ja niiden perustelut sangen lyhyillä perusteilla. Käräjäoikeuden mielestä Saaren internet-aineisto ei ole sisältänyt selvää ja yksiselitteistä uhkausta tulevista joukkomurhista ja ettei asiassa ole riittäviä perusteita sille tulkinnalle, että Kauhajoen poliisin olisi pitänyt tietää ihmisten henkeä uhanneesta todellista vaarasta ja välittömästä vaarasta. Mutta monet kauhajoen poliisilaitoksella työssä olleet poliisithan kertoivat oikeudessa aivan toisella tavalla: he pitivät koulusurman vaaraa hyvin todennäköisenä ja uhkaavana. Eräs poliisimies ei olisi uskaltanut lähettää lapsiaan edes kouluun maanantaiaamuna, koska pelkäsi surmaajan iskevän silloin.

26. Käräjäoikeus on viitannut kintaalla myös sille tosiasialle, että Haapajärven poliisi ei välittänyt reagoida sille tulleeseen nimettömän viestiin, jossa varoitettiin Matti Saaren uhkaavasta käyttäytymisestä. Sisäministeriö sai puhtaat paperit käräjäoikeudelta siksi, että lainsäädäntövalta Suomessa kuluu eduskunnalle eikä sisäministeriön päätöksillä voida muuttaa ampuma-aselakia! Huh, siinäpä todella painava peruste! Ja lopuksi, ikään kuin kaiken huipennuksena tyypillisen populistinen perustelu, joka esitetään tässä yhteydessä aina myös maallikkojen nettikeskustelussa: Joukkomurhat teki Matti Saari ja vain rikoksentekijä vastaa lähtökohtaisesti rikoksensa aiheuttamista vahingoista. Varmemmaksi vakuudeksi käräjäoikeus julistaa vielä loppukaneettinaan - ilman minkäänlaisia perusteluja - että "valtion menettely" ei ole oikeudellisesti "riittävässä" syy-yhteydessä henkilöiden kuolemiin, vaan syys-yhteys on katkennut Saaren tahallisten rikosten vuoksi.

27. Käräjäoikeuden perusteluista vahingonkorvausvaatimusten osalta voi saada käsityksen, jonka mukaan käräjäoikeus ei vaivautunut ottamaan korvausvaatimuksia ja niiden perusteluja kovinkaan vakavasti. Ilmankos käräjäoikeus ei olisi alun perin halunnut millään ottaa vahingonkorvausvaatimuksia tutkittavaksi rikosjutun yhteydessä. Tämä näkyy myös siinä, että käräjäoikeus päätti velvoittaa surmattujen omaiset korvaamaan valtiolle kolme neljäsosaa valtion varoista syytetylle maksetuista oikeudenkäyntikuluista eli 32 000 euroa eli siltä osin kuin omaiset esittivät jutussa omia vaatimuksiaan, jotka poikkesivat syyttäjän vaatimuksista.

28. Oikeudella olisi ollut valta kohtuullistaa sanottua korvausvelvollisuutta tai jättää se kokonaan tuomitsemattakin, jos asia on pidettävä niin epäselvänä, että hävinneellä osapuolella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Tätä mahdollisuutta käräjäoikeus ei kuitenkaan halunnut käyttää, vaan omaiset tuomittiin korvamaan valtiolle kulut täysimääräisinä. Pitäähän valtion toki saada omansa pois! Oikeus oli surmattujen omaisille tyly: siitäs saitte, kun kehtasitte tulla oikeuteen vaatimaan korvauksia!

29. Mitä tästä opimme? Tapaus osoitti todeksi ainakin sen monissa kyselytutkimuksissa saadun tuloksen: suomalaisilla on lapsenomaisen naiivi usko poliisin rehellisyyteen ja oikeamielisyyteen. Kyselyjen mukaahan n. 80-90 prosenttia suomalaisista uskoo ja luottaa poliisiin, muut virkamiehet ja viranomaiset, tuomioistuimet mukaan luettuna, eivät pääse lähellekään vastaavaa lukua. Tuskinpa edes Pohjois-Koreassa luottamus poliisiin on yhtä korkealla kuin Suomessa. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on nyt tuomiollaan osoittanut omalta osaltaan vahvistanut kyselytutkimusten tulokset oikeiksi; Pohjanmaallahan usko ja luottamus poliisiin on aina ollut erityisen korkealla.

30. Käräjäoikeuden tuomiosta voidaan lukea viesti, että vaikka lakiin kirjattujen periaatesäännösten mukaan poliisin ensisijaisena tehtävänä on torjua ja estää rikosten tekemistä ja huolehtia ihmisten turvallisuudesta, poliisia ei kuitenkaan voida tuomita juuri koskaan tämän takia virkavelvollisuuden rikkomisesta, sillä poliisihan voi aina väittää toimivansa harkintavaltansa rajoissa. Pitäähän poliisin sanaan toki voida luottaa! Media tuntuu olevan samaa mieltä. Tämän päiväisen tuomion jälkeen haastateltiin ainoastaan komisarion avustajaa, joka melkein tippa silmässä kertoi päämiehensä olevan hyvin huojentunut tuomiosta. Yksikään toimittaja ei ole välittänyt kysyä, miltä murhattujen omaisista tuntuu ja miten he kokevat sen, että poliisi, joka jätti murha-aseen surmaajalle, vapautettiin kaikesta vastuusta.

31. Asejutussa tai koulusurmajutussa annettu tuomio oli nyt toimintansa lopettaneen Kauhajoen käräjäoikeuden viimeinen tuomio. Olin kolmisenkymmentä vuotta sitten nuorena miehenä Kauhajoen tuomiokunnan kihlakunnantuomarina eli "ukkotuomarina." Myös tämän vuoksi olisin toivonut, että Kauhajoen käräjäoikeus olisi päättänyt päivänsä hieman kunniakkaammissa merkeissä.

215. Matti Vanhasen vaalitukisotku: puhtaita papereita puhtaalta pöydältä

1. Oikeuskanslerinvirasto selvittää parhaillaan, olisiko syytä käynnistää esitutkinta pääministerin mahdollista esteellisyyttä koskevassa asiassa. Pääministeri Matti Vanhanen on tiettävästi osallistunut vuosittain päätöksentekoon, jossa maan hallitus on päättänyt RAY:n varoista annettavasta tuesta keskustaa lähellä olevalle Nuorisosäätiölle. Samaan aikaan Vanhanen on saanut itse vaalitukea säätiöltä, jonka puheenjohtajana hän toimi lähes 20 vuotta kevääseen 2003 saakka. Kyse on lähinnä siitä, onko pääministeri ollut asiassa jäävi. Jos on, niin pääministeri on voinut syyllistyä virkavelvollisuuden rikkomiseen. Tosin kyseisen rikoksen syyteoikeus saattaa olla jo vanhentunut.

2. Uutistietojen mukaan KRP on osallistunut oikeuskanslerin ja valtakunnansyyttäjänviraston (VKSV) kanssa 14.12.2009 pidettyyn neuvonpitoon, jossa olisi puhuttu myös pääministerin roolista RAY:n rahanjaossa Nuorisosäätiölle. Kyse on tutkinnan koordinoinnista, näin on kerrottu. Esitutkinnan aloittamiseen ns. ministerisyyteasiassa tarvittaisiin kuitenkin eduskunnan perustuslakivaliokunnan päätös. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on vahvistanut neuvonpitoa koskevan tiedon. Vanhanen sanoo, että häneen ei ole oltu asiassa KRP:n tai muiden viranomaisten taholta yhteydessä. Matti Vanhanen ilmoitti juuri joulun alla eli 23.12. luopuvansa tavoittelemasta puolueensa puheenjohtajuutta ensi kesäkuun puoluekokouksessa. Samalla Vanhanen luopuu myös pääministerin salkustaan, jos uusi puheenjohtaja haluaa ryhtyä pääministeriksi.

3. Itse en uskonut alun alkaenkaan Vanhasen vetäytymiselleen ilmoittamaa syytä eli jalkojen kipeytymistä, katso blogi 202/23.12.-09. Oli selvää, että todelliset syyt liittyivät vaalirahoitussotkuun, jota viranomaiset ja KRP olivat alkaneet selvittää Nuorisosäätiön osalta lokakuussa 2009. Vanhanen lienee saanut tiedon oikeuskanslerin, VKSV:n ja KRP:n välisestä neuvonpidosta ennen joulua. Tämä on ilmeisesti ollut tärkein syy Vanhanen vetäytymiselle; Vanhanen itse tietenkin kiistää tämän. Jos esitutkintakynnys ylittyy ja tutkinta aloitettaisiin, on selvää, ettei Vanhanen voisi jatkaa pääministerinä. Keskustan muu johto on voinut kehottaa Vanhasta harkitsemaan vaalirahoitussotkujen vuoksi vetäytymistään. Mitä enemmän tietoa Vanhasen epämääräisestä roolista kyseissä rahanjaossa ja sen tutkinnasta tulee julkisuuteen, sitä heikommaksi Vanhasen ja koko hänen hallituksensa asema muodostuu.

4. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka ja KRP tuntuvat pallottelevan asiassa keskenään. Oikeuskansleri sanoo, että pallo on nyt KRP:llä (HS 27.1.), kun taas KRP:n rikoskomisario Veli-Matti Räsänen toteaa, että avainhenkilö "RAY-haaran" suhteen on oikeuskansleri Jonkka. Komisario Räsäsen mukaan Jonkka voi viedä asian eduskunnan perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi; mahdollisen syytteen nostamisesta pääministeriä vastaan valtakunnanoikeudessa päättää eduskunta perustuslakivaliokunnan esityksestä. Esitutkinnan aloittamiseen taas tarvitaan perustuslakivalokunnan päätös. Räsäsen lausuntoa ei kuitenkaan voitane tulkita siten, että oikeuskanslerilla olisi jo nyt riittävästi tietoa ja selvityksiä asian viemiseksi perustuslakivaliokuntaa; poliisi ei ole Vanhasen mukaan ollut vielä häneen missään yhteydessä. Jonkan on kuitenkin tutkittava Vanhasen epäillystä jääviydestä hänelle yksityishenkilöiden toimesta tehdyt kantelut.

5. Tänään Matti Vanhanen ilmoitti yllättäen vetoavansa oikeuskanslerin vuosina 2004 ja 2006 hänelle ilmoittamaan kantaan, jota Vanhanen kertoi noudattaneensa. Oikeuskanslerina oli tuolloin Paavo Nikula, joka sairastui aivoverenvuotoon tammikuussa 2007 ja irtisanoutui virastaan samana vuonna. Vanhasen mukaan Nikula ilmoitti hänelle tulkintanaan, että ministerin vaaleissa saama tuki ei tee ministeriä automaattisesti jääviksi käsittelemään tuen antajan asioita. Oikeuskanslerin kannanotosta ei ole kuitenkaan mustaa valkoisella, vaan kyse on oikeuskanslerin suullisesti Vanhaselle antamasta lausunnosta. Nikula ei lehtitietojen mukaan muista sairautensa takia muista koko asiaa ja Vanhasen kertomaa keskustelua. Luotettavaa selvitystä ei ole myöskään siitä, mitä Matti Vanhanen on kertonut Nikulalle suhteestaan Nuorisosäätiöön ja sen hänelle antamiin vaalitukiin. Vanhasen ja Nikulan tapaamisesta ei ole olemassa oikeuskanslerinvirastossa muistiota tai muutakaan dokumenttia

6. Yleisesti ottaen oikeuskanslerilla on perustuslain 108 §:n mukaan aika oudolta vaikuttava kaksoisrooli. Katso tästä lähemmin blogiani 5.9.2008. Oikeuskansleri on ensinnäkin niin sanottu "kruununjuristi" eli valtioneuvoston ja sen jäsenten neuvonantaja, joka antaa ministereille näiden pyytämiä tietoja ja lausuntoja oikeudellisista kysymyksistä, esimerkiksi juuri lain tulkinnoista. Toisaalta oikeuskansleri on ylin laillisuusvalvoja, jonka tehtävänä on valvoa valtioneuvoston ja tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuutta. Laillisuusvalvojana oikeuskanslerilla on velvollisuus ilmoittaa eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, jos ministeriä vastaan on syytä nostaa syyte valtakunnanoikeudessa lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa. Joskus nämä roolit saattavat sekoittua keskenään. Voiko oikeuskansleri uskottavalla tavalla tutkia ministerin virkatoimen laillisuutta asiassa, jossa hän on jo etukäteen antanut ministerille jonkin neuvon lain tulkinnasta tai jostakin muusta oikeudellisesta kysymyksestä?

7. Näin näyttäisi käyneen vuonna 2008 ministeri Mauri Pekkarisen Suomi-Soffa -asiassa, jolloin oikeuskansleri Jonkka tutki Pekkarisen omasta aloitteesta ministerin Suomi-Soffalle marraskuussa 2006 myöntämän investointituen (n. 900 000 euroa) ja ministerin muutama kuukausi sen jälkeen sanotulta yritykseltä saaman vaalirahoituksen yhteyttä. Oikeuskansleri Jonkka kertoi pikakäsittelyn jälkeen Pekkariselle 4.6. 2008, ettei asiassa ole oikeudellista ongelmaa. Oikeuskansleri Jonkka näyttäisi toimineen kruununjuristin ominaisuudessa eli antaneen ministeri Pekkariselle lausunnon tämän esittämästä oikeudellisesta kysymyksestä. Ministeri sen sijaan käsitti asian niin, että oikeuskansleri oli ratkaissut hänen, siis ministerin, itse omassa asiassaan tekemän kantelun ja antanut siinä hänelle "puhtaat paperit." Heti Jonkan kannan kuultuaan Pekkarinen nimittäin kiirehti eduskunnan puhujapönttöön, josta käsin hän ääni väristen julisti suorassa tv-lähetyksessä, että hän olisi eronnut ministerin virastaan heti, jos oikeuskansleri olisi nähnyt hänen toimissaan vähänkään virhettä. Ministeri julisti saaneensa oikeuskanslerilta "puhtaat paperit." Katso blogiani 27.4.2009.

8. Tapaus-Pekkarinen herätti juristipiireissä pohdintaa ja jopa oikeuskanslerin toimintaan kohdistuvaa arvostelua. Kirjoitin itse Pekkarisen tapauksesta mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomissa otsikolla "Oikeuskanslerin toiminta taulukauppa-asiassa ihmetyttää" (HS 12.6.2008). Outoa oli muun muassa tapa, jolla ministeri kysyi vasta jälkikäteen eli virkatoimen (tukipäätös) jo tehtyään oikeuskanslerilta, oliko asiassa menetelty oikein; neuvoahan pitäisi kysyä ennen asianomaista virkatointa, jos jokin laillisuuskysymys todella askarruttaisi ministeriä. Itse asiassa Pekkarista ei arveluttanutkaan hänen tekemänsä virkatoimen laillisuus eli sanottu tukipäätös, vaan hänen yritykseltä päätöksen jälkeen samansa vaalituki; vaaliavustusten tutkinta taas ei sinänsä kuulu oikeuskanslerin toimivaltaan. Ongelmallinen oli myös pääperuste, johon oikeuskansleri 4.6.2008 perusti kannanottonsa: Ministeri Pekkarisen selitys siitä, jonka mukaan hän ei yksinkertaisesti muistanut, että oli 3-4 kuukautta ennen taulukauppaa eli vaalituen saamista myöntänyt Suomi-Soffalle ison investointituen. (Yllätys, yllätys: ministerin muisti palautui vuotta myöhemmin vaalirahoituskohun yhteydessä.) Kun näin tapahtui, ministerin "ulostulosta" eduskunnassa luultavasti yllättyneen oikeuskanslerin ei auttanut muu kuin rustata jälkikäteen eli 9.6. muistio asiassa, jossa hän selosti tapahtumien kulun. - En tiedä, mutta minulle jäi tapahtumasta mielikuva, jonka mukaan ministeri olisi saattanut vetää oikeuskansleria hieman niin sanotusti "retkuun."

9. Oikeuskansleri Jonkka joutui kesäkuussa 2008 lehtihaastatteluissaan selvittämään, mistä hänen mielestään Pekkarisen tapauksessa oli kysymys. Tänään Jonkka on kertonut, että Matti Vanhasen nyt tapetilla oleva asia ei ole samanlainen kuin hänen vuonna 2008 ratkaisemansa ministeri Pekkarisen tapaus. Jonkka sanoi myös, että hän ei ole sidottu siihen, mitä hänen edeltäjänsä Paavo Nikula mahdollisesti on ilmoittanut omana tulkintanaan Matti Vanhaselle, vaan hän aikoo tutkia pääministerin jääviysasian puhtaalta pöydältä. Tässä kohdin oikeuskansleri on varmasti oikeassa. Kun Vanhasen ja Nikulan tapaamisesta ei ole laadittu muistiota, on ilmeistä, että oikeuskansleri Nikula on vain keskustellut Vanhasen kanssa kruununjuristin ominaisuudessa pohtimatta asiaa laillisuuden kannalta tarkemmin. Jonkan on sen sijaan perehdyttävä asiaan tarkasti, koska nyt on kysymyksessä laillisuusvalvonta-asia.

10. Minusta pääministeri Vanhasen olisi tullut oikeuskanslerin kantaa kysymättä jäävätä itsensä, kun hallitus on vuosittain päättänyt RAY:n varojen jakamisesta Nuorisosäätiölle. Vanhasen selitys, jonka mukaan presidenttiehdokkaan saama vaalituki ei tee ehdokasta jääviksi, koska ehdokas ei itse edes tiedä, mistä hänen vaaliorganisaationsa on tukea saanut, on ongelmallinen. Jos Vanhanen on saanut 20 vuoden aikana eri vaaleissa vaalitukea Nuorisosäätiöltä, olisi hänen luonnollisesti ollut syytä ottaa huomioon, että hän tulisi samaan tukea myös vuoden 2006 presidentinvaaleissa samalta säätiöltä.

11. Virkamiehen ja ministerin tulisi yleisesti ottaen jäävätä itsensä aina, jos on olemassa epäily, että hän saattaisi olla asiassa jäävi, eli on olemassa seikka, joka antaa perustellun aiheen epäillä virkamiehen/ministerin/tuomarin puolueettomuutta asiassa. Tällainen epäily Vanhasellakin on ilmeisesti ollut, sillä muutenhan hän ei luultavasti olisi kääntynyt asiassa oikeuskanslerin puoleen. Suomen tuomioistuimissa, viranomaisissa ja ilmeisesti myös oikeuskanslerin ratkaisuissa on aiemmin oltu esteellisyys- eli jääviysasioissa liian lepsulla kannalla. Tulkintaa olisi syytä tiukentaa.

12. Matti Vanhasen loppukausi pääministerinä näyttää kuluvan paljolti hänen omien epäselvien vaalirahoitus- yms. asioidensa selvittelyissä. Valtakunnan edun kannalta saattaisi olla parasta, että Vanhanen jättäisi pääministerin postinsa välittömästi.

214. Valtionsyyttäjä jälkiviisastelee

1. Supon 2002-2003 Stasi-jupakassa suorittama Rusi-tutkinta on jälleen tapetilla. Ylihuomenna pidettävillä DocPoint -festivaaleilla esitetään Pekka Lehdon ohjaama dokumenttielokuva Epäilyksen varjossa, josta on ollut viime päivien lehdissä runsaasti ennakkomainosta. Viime sunnuntain Helsingin Sanomien Sunnuntai-sivulla kerrottiin Supon tutkinnasta ja haastateltiin tutkintaan tavalla tai toisella liittyviä henkilöitä.

2. Yksi HS:ssa haastatelluista oli nyt jo eläkkeellä oleva valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski, joka teki Rusi-asiassa 11.6.2003 syyttämättäjättämispäätöksen. Rautakosken yksi lausuma oli nostettu jutun kakkossivun otsikoksi: "Rusi-tutkinnan syyttäjä sanoo nyt, että tutkinta olisi voitu lopettaa aiemmin."

3. Jarmo Rautakoski sanoi haastattelussaan näin: "Jälkiviisaana voi sanoa, että tutkinta olisi voitu lopettaa sen jälkeen, kun Stasin vanhat upseerit olivat kertomuksensa antaneet." Ja edelleen: "Tutkinta kesti turhan pitkään ilman muuta, mutta ongelma oli, että tietoa Saksasta saatiin tipoittain."

4. Niinpä, mutta puhuuko valtionsyyttäjä Rautakoski jälkiviisaita tavallaan omassa asiassaan? Olisiko Rautakoski itse voinut tehdä jotain kyseisen tutkinnan nopeuttamiseksi ja lopettamiseksi aiemmin?

4. Lain mukaan poliisin, siis myös Supon, on ilmoitettava sille tutkittavaksi tulleesta rikoksesta syyttäjälle, kun jotakuta voidaan epäillä syylliseksi rikokseen (ETL 15.1 §). Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos asia on yksinkertainen. Suomessa syyttäjä ei johda esitutkintaa, mutta syyttäjän velvollisuutena on seurata tutkintaa ja olla yhteistyössä tutkintaa suorittavan poliisin kanssa. Muun muassa juuri tämän vuoksi poliisin on ilmoitettava tutkinnasta olevista rikoksista syyttäjälle. Kyse on paljon puhutusta poliisin ja syyttäjän välisestä yhteistyöstä, jonka merkitystä juuri valtakunnansyyttäjänvirasto on Matti Kuusimäen johdolla korostamistaan korostanut.

5. Mutta toimiiko sanottu yhteistyö myös käytännössä? Olen epäillyt tätä, ja monet esimerkkitapaukset viittaavat siihen, että yhteistyö toimii usein vain papereilla, mutta ei läheskään aina käytännössä tyydyttävällä tavalla. Olen sen vuoksi vuodesta (ks. esimerkiksi kirjaani Rikosprosessioikeus I 1998) toiseen "jankuttanut", että myös Suomessa esitutkinnan johtaminen tulisi uskoa syyttäjälle, vähäisiä ja yksinkertaisia rikoksia lukuun ottamatta. Yhtä sitkeästi VKSV on jaksanut vastustaa sanottua ehdotusta.

6. Rusi-tutkinnasta Supo ilmoitti maan poliittiselle johdolle ja tietyille korkeille virkamiehille. Näihin virkamiehiin kuului myös valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski. Näin ilmeisesti siksi, että valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki oli määrännyt juuri Jarmo Rautakosken seuraamaan kyseistä esitutkintaa. Se, että Supo oli ilmoittanut esitutkinnasta - jo ennen paljon puhuttua tietovuotoa - muun muassa Jarmo Rautakoskelle, ilmenee muun muassa eduskunnan oikeusasiamiehen Alpo Rusin kantelun johdosta 3.2.2005 antamasta päätöksestä.

7. Minulla ei ole tietoa, miten tiivistä yhteistyötä Supon tutkijat ja valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski tekivät Supo-tutkinnassa. Mutta on syytä olettaa, että syyttäjää pidettiin ajan tasalla tutkinnan etenemisestä ja sen päälinjoista. Jos poliisitutkijoilla oli tutkinnassa joitakin oikeudellisia ongelmia, he saattoivat kääntyä Rautakosken puoleen. Tällä tavallahan poliisin ja syyttäjän välistä esitutkintayhteistyötä on aina tapana perustella.

8. Eikö Jarmo Rautakoski siis tutkinnan edetessä ja polkiessa ilmeisesti melko tavalla paikallaan nähnyt, että eihän tästä taida tulla oikein mitään, eli näyttöä epäillystä törkeästä vakoilusta ei näyttänyt olevan saatavilla? Jos näki, niin kertoiko hän mielipiteensä tutkinnanjohtajalle? Tätä emme tiedä ja tuskin saamme tietääkään. Sen Rautakoski ja tutkijakin varmaankin havaitsivat jo tutkinnan alkuvaiheessa, että syyteoikeus tavallisesta vakoilusta oli vanhentunut. Jos syyttäjä Rautakoski olisi lausunut käsityksensä näytön ohuudesta tutkijoille, nämä olisivat, näin voisi olettaa, ottaneet arvovaltaisen syyttäjän näkemyksen vakavasti ja päättäneet kenties lopettaa tutkinnan jo paljon aikaisemmin. Syyttäjä ei voi määrätä poliisia ja lopettamaan tutkintaa, koska tämä kuuluu tutkinnanjohtajana toimivan poliisimiehen tehtäviin. Mutta voihan syyttäjä, jos hän todella seuraa aktiivisesti tutkintaa - niin kuin pitäisi - aina ilmaista mielipiteensä asiasta tutkinnanjohtajalle. Käytännössä poliisi tosin pitää - näin ainakin väitetään - "seuraajasyyttäjän" usein ulkona kuvioista, kun se ei halua ammattitaidottoman syyttäjän sekaantuvan tutkintaan. En voi kuitenkaan uskoa, että Rusi-tutkinnassa olisi ollut kysymys tästä.

9. Oli miten oli, mutta yksi asia on varma. Rusi-tutkinta ja sen jälkipuinti on jälleen kerran yksi osoitus siitä, millaisiin hankaluuksiin ja epäkohtiin voidaan joutua ja usein myös joudutaan, kun rikosten esitutkinnan johtamista ei ole annettu syyttäjälle, vaan tutkinnan johtamisesta päättää yksin poliisi.

10. Rusi-tutkinnassa tapahtui paljon puhuttu tietovuoto, johon syyllistä ei ole saatu selville. Rusi-jutussa annetun tuomion perusteluista samoin kuin eduskunnan oikeusasiamiehen edellä mainitusta päätöksestä on luettavista, että potentiaalisia tietolähteitä oli runsaasti. Supo ilmoitti esitutkinnasta presidentti Tarja Haloselle, ex-presidentti Martti Ahtisaarelle, silloiselle pääministerille Paavo Lipposelle, silloiselle sisäministeri Ville Itälälle, silloiselle ulkoministeri Erkki Tuomiojalle, silloiselle poliisiylijohtaja Reijo Naulapäälle, valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoskelle, ulkoasiainneuvos Juhani Suomelle ja HVA:n entiselle tiedustelu-upseerille Peter Kellerille. Oikeusasiamiehen päätöksen mukaan myös Suomen Keskustan silloinen puheenjohtaja Esko Aho sai tiedon tutkinnasta sisäministeri Ville Itälältä ja silloinen puoluesihteeri Eero Lankia puolestaan eräältä yksityishenkilöltä. Tietovuodon takia käräjäoikeus ja sittemmin hovioikeus velvoittivat valtion suorittamaan Alpo Rusille vahingonkorvausta henkisestä kärsimyksestä, ks. edellistä blogiani.

11. Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski määrättiin aikanaan eli vuonna 2003 seuraaman syyttäjänä myös niin sanottua Irak-gate -asiaa, jossa epäiltynä olivat ex-kansliapäällikkö Martti Manninen ja ex-pääministeri Anneli Jäätteenmäki. Kuinka ollakaan, Rautakoski meni ja otti Helsingin Sanomissa - jälleen kerran tuo sama lehti - julkaistussa lehtihaastattelussaan jo ennen syyteharkinnan alkamista kantaa asiassa julkisuuteen vuodettujen tietojen salaisuuteen asettuen näin tukemaan jutussa asianomistajana olleen UM:n virkamiesten esittämää mielipidettä. Tämä syytteen nostamisen kannalta olennaista seikkaa koskeva syyttäjän kannanotto poikkesi täysin rikoksesta epäiltyjen avustajien julkisuudessa esittämästä kannasta. Rautakosken sanottu kannanotto julkaistiin HS:ssa elokuun lopulla, vaikka asian esitutkinta päättyi vasta 25.9.2003, jolloin VKS Matti Kuusimäki otti syyteharkinnan itselleen ja määräsi valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken toimimaan syyteharkinta-asiassa esittelijänä.

12. Kantelin asiasta 30.9. 2003 oikeuskanslerille, koska katsoin Rautakosken tulleen sanotulla ennakkokannanotollaan asiassa syyttäjänä ja VKS:n esittelijänä esteelliseksi. Oikeuskansleri Paavo Nikula antoi päätöksen kanteluuni 20.1.2004. Nikula totesi, että Rautakosken lausuntojen "tulkinnanvaraisuuden vuoksi" hänen ei voitu "ainakaan yksiselitteisesti" katsoa menetelleen tavalla, joka olisi tehnyt hänet esteelliseksi. Oikeuskanslerin ratkaisu oli minusta aika oudosti ja epäjohdonmukaisesti perusteltu ja olenkin kritisoinut sitä, ks. Virolainen - Pölönen, Rikosprosessioikeus II (2004) s. 145. Nikula päätyi ratkaisuunsa luultavasti lähinnä siksi, että Jarmo Rautakoski oli ehditty jo ennen oikeuskanslerin päätöstä vaihtaa toiseen syyttäjään.

13. Kanteluni oikeuskanslerille johti siis toivomaani tulokseen jo ennen oikeuskansleri Nikulan päätöstä. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki päätti 24.1.2003 vaihtaa Irak-gate -jutun syyteharkinnan esittelijää ja määräsi valtionsyyttäjä Jorma Äijälän Jarmo Rautakosken sijasta esittelijäksi. Äijälä ajoi myös jutussa käräjäoikeudessa syytettä. Martti Manninen tuomittiin jutussa sakkoon, mutta Anneli Jäätteenmäkeä vastaan avuannosta Mannisen rikokseen koskeva syyte hylättiin.

14. Kantelustani po. tapauksessa oli (myös) se hyöty, että nykyisin VKSV:ssa suhtaudutaan aiempaa paljon kriittisemmin syyttäjien antamiin lehtilausuntoihin ennen esitutkinnan ja syyteharkinnan valmistumista. Tuorein tapaus on näinä päivinä Helsingin käräjäoikeudessa aloitettava tai jo aloitettu ns. hoitajamurhia koskeva juttu, jossa helsinkiläistä 60-vuotiasta perushoitajaa syytetään useisiin vanhuksiin kohdistuneista myrkyttämistapauksista. Tämän jutun syyteharkinnan aikana paikallinen kihlakunnansyyttäjä antoi Helsingin Sanomille - jälleen tämä lehti - haastattelun, jossa hän kertoi avoimesti, että epäiltyä koskeva "syytekynnys ylittyy varmasti."

15. Heti tämän lausunnon jälkeen apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske päätti vaihtaa kyseisen syyttäjän toiseen syyttäjään. Kalskeen mielestä paikallissyyttäjän kyseinen lausunto oli ennenaikainen ja saattoi herättää epäilyksiä syyteharkinnan puolueettomuudesta. Kalskeen mukaan syyttäjien tulisi lausua syyteharkinnan lopputuloksesta vasta syyteharkinnan valmistuttua. Ennen sitä he voivat kertoa julkisuudessa vain se, milloin syyteharkinta valmistuu.

16. Olen Jorma Kalskeen kanssa asiasta täysin samaa mieltä. Olin samalla kannalla jo vuonna 2003, jolloin tein valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken esteellisyyttä koskevan kantelun oikeuskanslerille. Rautakosken tapaus oli mutatis mutandis samanlainen kuin tapaus, jossa Kalske päätti vaihtaa syyttäjää.

213. Ex-oikeusministeri Johannes Koskisen menettely oikeuskanslerin tutkittavaksi

Valtioneuvoston Oikeuskanslerille.

1. Suomen perustuslain 108 §:n 1 momentin mukaan oikeuskanslerin tehtävänä on valvoa valtioneuvoston ja tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuutta. Tehtäväänsä hoitaessaan oikeuskansleri valvoo perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista.

2. Niin sanotussa Rusi-jutussa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2007 Suomen valtion maksamaan Alpo Rusille 70 000 euron suuruiset korvaukset niin sanotusta Stasi-jupakasta. Julkista valtaa käytettäessä virheen johdosta aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta Rusille tuomittiin korvausta 20 000 euroa ja julkista valtaa käytettäessä virheen johdosta aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä 50 000 euroa. Vahingonkorvauksella oli tuomion mukaan kaksi eri perustetta.

3. Ensinnäkin valtio tuomittiin maksamaan Rusille korvausta kärsimyksestä ja vahingosta, joita kesken esitutkinnan tapahtunut tietovuoto (tv-uutiset 10.9.2002) oli Rusille aiheuttanut. Esitutkintaa suorittaneesta Suposta lähtöisin ollut tieto Rusia koskevasta törkeästä vakoiluepäilystä vuosi julkisuuteen, kun joku virkamies tai poliitikko, jolle Rusia koskeneesta rikosepäilystä oli kerrottu, rikkoi salassapitovelvollisuutensa.

4. Toinen ja julkisuudessa paljon vähemmälle huomiolle jäänyt korvausperuste oli silloisen oikeusministerin Johannes Koskisen 12.6.2003 julkisuuteen antama haastattelulausuma, jolla Koskinen rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (EIS 6 artiklan 2 kappale) turvattua syyttömyysolettamaa, joka on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisiä elementtejä. Kun Alpo Rusia koskeva vakoiluepäily oli käsitelty loppuun valtionsyyttäjän tekemällä 11.6.2003 syyttämättäjättämispäätöksellä, oikeusministeri Koskinen antoi seuraavana päivänä julkisuuteen lausunnon, jossa hän käräjäoikeuden tuomion mukaan kommentoi asiaa syyttömyysolettaman vastaisesti. Käräjäoikeus katsoi, että ministeri Koskinen oli antanut kyseisen lausuntonsa julkista valtaa käyttäessään. Jutussa Johannes Koskiselle oli varattu tilaisuus tulla kuulluksi.

5. Johannes Koskinen totesi kyseisessä haastattelulausunnossaan, että esitutkinnassa ei löytynyt näyttöä juuri törkeästä vakoilurikokseen, mutta sen sijaan kyllä sinänsä lainvastaisesta toiminnasta. Rikoksen vanhentumisen takia ei Koskisen mukaan voitu tutkia, missä määrin asiassa on syyllistytty tavalliseen rikokseen. - Koskisen lausumaa on pidettävä sangen leimaavana ja loukkaavana Alpo Rusin kannalta, koska esitutkinta oli nimenomaan osoittanut Rusin syyttömyyden epäiltyyn vakoiluun.

6. Valtio valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vaati Rusin kanteen hylkäämistä siltä osin kuin Alpo Rusi oli vaatinut korvausta henkisestä kärsimyksestä. Johannes Koskisen menettelyn osalta valituksessa katsottiin, ettei ministerin lausuma ollut syyttömyysolettaman vastainen eikä vääränsisältöinen. Koskisen lausumaan ei valituksen mukaan liittynyt mitään henkisen kärsimyksen korvaamista koskevassa säännöksessä mainittua rikosta.

7. Helsingin hovioikeus antoi tuomionsa 22.10.2009. Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomion lopputulosta niin, että valtio velvoitettiin suorittamaan Rusille käräjäoikeuden henkisestä kärsimyksestä tuomitseman korvauksen sijasta korvausta kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä 7 000 euroa ja henkisestä kärsimyksestä 20 000 euroa.

8. Johannes Koskisen menettelyn osalta hovioikeuden tuomiossa todetaan seuraavaa (s. 8-9):

- Hovioikeus katsoo, kuten käräjäoikeuskin tuomionsa kohdassa 3.2.3., että silloisen oikeusministeri Johannes Koskisen lausuma lehtihaastattelussa 12.6.2003 on ollut syyttömyysolettaman vastainen. Oikeusministerin asiana ei ole ollut ottaa kantaa yksittäiseen rikostutkintaan. Ottaessaan kuitenkin kantaa yksittäiseen rikostutkintaan hänellä on ollut velvollisuus noudattaa erityistä varovaisuutta kannanottonsa suhteen.

Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Oikeuskäytännössä on pidetty julkisen vallan käyttönä myös sellaisia viranhoitoon liittyviä toimenpiteitä, joissa ei ole kysymys mistään muodollisesta päätöksentekomenettelystä, mutta joilla on tosiasiallisesti vaikutuksia kansalaisten asemaan. Hovioikeus katsoo, että ministerin asemaan liittyvä merkittävyys ja näkyvyys ja tehtävien laaja-alaisuus huomioon ottaen kaikkia valtioneuvoston jäsenen toimia omalla toimialallaan, mitkä toimet ovat omiaan vaikuttamaan yksittäisen kansalaisen asemaan, on pidettävä edellä kerrotussa säännöksessä tarkoitettuna julkisen vallan käyttönä. Selvää on, että haastattelulausumaa on Koskiselta pyydetty juuri hänen oikeusministeriasemansa takia. Kysymyksessä olevan Koskisen menettelyn on katsottava tapahtuneen julkista valtaa käytettäessä. Menettelyn osalta toimen suorittamiselle kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Valtion viranomaisen on siten katsottava menetelleen virheellisesti haastattelulausuman suhteen.

Valtio on velvollinen korvaamaan Rusille tältä osin valtion viranomaisen tuottamuksellaan aiheuttaman vahingon.

9. Hovioikeus lausui henkistä kärsimyksen tuomitsemista koskevissa perusteluissaan muun muassa seuraavaa (s. 11 ja 13)

- Valtion on edellä katsottu olevan korvausvastuussa tietovuodon ja valtioneuvoston jäsenen antaman haastattelulausuman johdosta.

Kysymyksessä olevana ajankohtana voimassa olleen vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n (412/1974) mukaan henkisen kärsimyksen korvaaminen edellyttää, että kärsimys on aiheutettu muun muassa kunniaan kohdistuneella tai muulla sen kaltaisella rikoksella.

-----

- Valtion korvausvastuu henkisestä kärsimyksestä oikeusministeri Koskisen syyttömyysolettaman vastaisen lausuman perusteella edellyttää vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan ensinnäkin menettelyn objektiivisen puolen osalta, että lausuman antaminen on kunniaa loukkaava tai sen kaltainen teko. Hovioikeus katsoo, että julkisesti esitetty perusteeton vihjaus toisen syyllistymisestä lainvastaiseen toimintaan on tyypillisesti kunniaa loukkaavaa menettelyä. Koskisen käräjäoikeuden tuomion kohdassa 3.2.3 yksilöity lausuma on siten objektiivisessa suhteessa perusteltua katsoa Rusin kunniaa loukkaavaksi.

Niinkuin edellä on todettu vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ssä tarkoitetun korvausvelvollisuuden edellytyksenä on tahallinen rikos. Koskinen ei ole tässä asiassa asianosaisena. Sen vuoksi ei tässä asiassa - oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluvasta syyttömyysolettamasta johtuen - voida ottaa kantaa siihen, onko Koskinen syyllistynyt kunniaan kohdistuneeseen tai muuhun sen kaltaiseen rikokseen. Hovioikeus katsoo edellä mainitun korkeimman oikeuden ratkaisussa (KKO 2008:10) tarkoitetun perus- ja ihmisoikeusmyönteisen tulkinnan johtavan siihen, ettei valtion korvausvelvollisuuden edellytyksenä voida pitää sen selvittämistä, onko Koskinen syyllistynyt Rusin kunniaan kohdistuneeseen rikokseen. Kun kysymys on valtion viranomaisen menettelystä, valtion korvausvastuun on harkittava pelkästään edellä mainittujen objektiivisten seikkojen perusteella eli sen mukaan, miten ja millaisin seurauksin Koskisen lausuma todellisuudessa on ilmennyt. Hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeuskin tuomionsa kohdassa 4.4.2.2, että valtio on velvollinen korvaamaan Koskisen syyttömyysolettaman vastaisen lausuman johdosta Rusille aiheutuneen henkisen kärsimyksen.

Hovioikeus ei tuomiossaan eritellyt, mikä osuus tuomitusta korvauksesta johtui tietovuodosta ja mikä taas oikeusministerin syyttömyysolettamaa loukkaavasta lausumasta. Hovioikeus totesi, että "on selvää, että tietovuoto ja ministerin haastattelulausunto ovat osaltaan aiheuttaneet Rusille merkittävää kärsimystä (s. 13, viimeinen kappale).

10. Helsingin hovioikeuden tuomio on saanut lainvoiman, sillä valtio ei valittanut tuomiosta KKO:een. Johannes Koskinen ei ollut Rusi-jutussa asianosaisena eikä hänen virka- tai rikosoikeudellinen vastuunsa siis ollut tuomioistuimen tutkittavana. Tuomion perusteluissa Koskisen on kuitenkin katsottu syyllistyneen tuottamuksellaan menettelyyn, josta on aiheutunut menettelyn kohteeksi joutuneelle merkittävää kärsimystä. Osaksi Koskisen tuottamuksen perusteella valtio on tuomittu tuntuvaan vahingonkorvausvastuuseen.

11. Johannes Koskisen virkamiesoikeudellinen vastuu ei ole ollut tiettävästi missään instanssissa tutkittavana; oikeuskanslerikaan, jolle valtioneuvoston jäsenten virkatointen lainmukaisuuden valvonta kuuluu, ei tiettävästi ole ottanut kantaa Koskisen menettelyyn. Koskisen menettelyä ei ole syytä jättää tähän, vaan oikeuskanslerin on perustuslain mukaisesti otettava asia tutkittavakseen. Oikeusministerin menettely loukata julkisessa haastattelulausunnossa keskeistä ihmisoikeutta välittömästi sen jälkeen kun virallinen syyttäjä oli päättänyt jättää syytteen asianomaista vastaan nostamatta, ei ole sopivaa, vaan sitä voidaan pitää suorastaan törkeänä tomintana, josta yksityiselle ihmiselle aiheutui hovioikeuden tuomion mukaan merkittävää vahinkoa ja valtiolle tuntuva korvausvastuu.

12. Pyydän oikeuskansleria selvittämään, miten oikeusministeri Johannes Koskisen keskeistä perus- ja ihmisoikeutta loukannutta lausumaa on arvioitava ministerin virkavastuun kannalta ja onko Koskinen menettelyllään mahdollisesti syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen tai johonkin muuhun virkarikokseen. Pyydän myös selvitystä siitä, onko valtio käyttänyt vahingonkorvausvelvollisuuden osalta regressioikeuttaan Johannes Koskisen osalta.

26.1.2010

Jyrki Virolainen

212. Non liquet?

Kuvassa KKO:n istuntosalin tuomarinpöytä; salissa ei toimittajien mukaan selvinnyt tänään mitään...

1. Pääministerin morsian -kirjasta pääministeri Matti Vanhasen aloitteesta eli poliisille tekemästä rikosilmoituksesta jo lähes kolme vuotta sitten alkanut oikeusjuttu eteni tänään korkeimmassa oikeudessa (KKO) pidettyyn istuntoon. Juttu tuli KKO:een jo viime keväänä, jolloin virallisena syyttäjänä jutussa toimiva kihlakunnansyyttäjä Simo Kolehmainen sekä sakkorangaistuksiin ja rikoshyödyn menettämisseuraamuksiin tuomitut Susan Ruusunen ja kirjan kustantaja Kari Ojala valittivat Helsingin hovioikeuden 10.2.2009 antamasta tuomiosta. KKO, joka myönsi jutussa valitusluvan 11.6.2009, on siis ehtinyt pohtia juttua jo kuukausikaupalla. Nyt pidetty suullinen istunto, johon asianosaisilla ei ollut velvollisuutta tulla saapuville, näyttäisikin olevan vain jonkinlainen muodollisuus.

2. Esimerkiksi Yle Uutiset kertoi päivällä, että oikeudenkäynti "alkoi tänään" KKO:ssa. Näinhän on tapana sanoa, kun on kyse merkittävästä oikeudenkäynnistä, sillä tällaiset oikeudenkäynnit kestävät tavallisesti käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa useita päiviä. Mutta tässä tapauksessa oli, olisi ainakin pitänyt olla myös Yle Uutisille, jo etukäteen selvää, että "Morsian-juttu" kestäisi vain muutaman tunnin, kuten myös sitten kävikin. MTV3:n Jarkko Sipilän uutisraportin mukaan KKO:n istunto kesti kolme tuntia. Tämäkin on KKO:lle jo saavutus, sillä esimerkiksi viime kesäkuussa käräjätuomarin virkarikostutkinnan suullinen käsittely KKO:ssa kesti ainoastaan puoli tuntia.

3. Yle Uutisten (Ari Mölsä) ja MTV3:n uutisten (Jarkko Sipilä) kuvaukset oikeudenkäynnin ulkoisista puitteista eroavat melkoisesti toisistaan. "KKO:n Ruusunen vs. Vanhanen -jutussa hyytävä tunnelma", otsikoi Yle Uutiset juttunsa. MTV3:n uutisjuttu näytti olevan paljon valoisampi: "Paistaa se aurinko oikeussaliinkin." Ylen mukaan hyytävä tunnelma johtui syyttäjän ja Matti Vanhasen asianajajan Petteri Sotamaan tylyydestä, joka sai paikalle saapuneen Susan Ruususen kyynelehtimään. Syyttäjä vaati Ruususelle ja Ojalalle hovioikeudessa tuomittujen rangaistusten koventamista, Ojalalle jopa ehdollista vankeusrangaistusta. Lisäksi syyttäjä vaati hovioikeuden tuomitseman rikoshyödyn korottamista, Ruususen osalta 7 000 euroon, Ojalan 6 000 euroon ja Ojalan firman Etukeno Oy:n osalta 34 650 euroon.

4. Maikkarin Jarkko Sipilä aloitti juttunsa kunnon dekkaristin tapaan maalailemalla Etelä-Sataman yli matalta paistanutta auringonvaloa, joka tunkeutui viidestä ikkunasta istuntosaliin ja sai KKO:n jäsenet siristämään silmiään. "Säteet osuivat myös suoraan liituraitajakkuun ja lyhyeen hameeseen pukeutuneeseen Susan Ruususeen. Seinälle piirtyi varjona Ruususen profiili. Jutun toinen syytetty, kustantaja Kari Ojala sai olla villatakissaan varjossa," kuvaili Sipilä.

5. Syyttäjän pitääkin ajaa juttua tiukalla otteella ja käydä päälle kuin yleinen syyttäjä. Kyllä suomalaiset syyttäjät tämän osaavat jutuissa, joissa syytettyinä on tavallisia susaneita ja ojaloita. Mutta silloin kun on kyse korkeissa viroissa olevista ihmisistä ja heidän töppäyksistään, syyttäjämme esiintyvät usein ikään kuin anteeksi pyydellen - jos nimittäin edes raskivat nostaa syytteen poloisia virkamiehiä tai poliitikkoja vastaan.

6. Matti Vanhasen advokaatti Sotamaa jyrisi myös: "Nyt syytteessä olevat tahot (Sotamaa ei siis tohtinut, ehkä Vanhasen toivomuksesta, lausua Susan Ruususen nimeä, vaan puhui vain "tahoista") ovat tunkeutuneet pääministerin yksityisyyden ydinalueeseen. " Sotamaa piti tekoa suunnitelmallisena ja tahallisena ja sanoi, että siitä on aiheutunut pääministerille kärsimystä.

Susan Ruusunen puolestaan sanoi, ettei hänellä ollut ikinä tarkoitus loukata Mattia, vaan hän oli kertonut vain omasta elämästään. Ruususen advokaatti Riitta Leppiniemi, Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja muuten, tuntui oikeussaliselostusten mukaan yrittäneen vierittää vastuun kirjan tekemisestä yksinomaan Kari Ojalan piikkiin.

7. Sekä Ruususen että Ojalan lakimiehet vetosivat muun muassa siihen, miten Matti Vanhanen totesi aivan spontaanisti heti hovioikeuden tuomion jälkeen, että kirjassa esitetyt tiedot olivat "sinänsä aivan harmittomia" ja ihmettelivät, miten harmittomien tietojen julkaiseminen voisi täyttää kysymyksessä olevan rikoksen tunnusmerkistön. Tätä on ihmetelty aika yleisesti, kiinnitin itsekin sanottuun seikkaan huomiota blogissani 10.2.2009.

8. KKO:n istunnossa ei raporttien mukaan selvinnyt mitään uutta. Yle Uutisten Ari Mölsä päättikin juttunsa lakoniseen toteamukseen: Istunnossa ei selvinnyt mitään (!) KKO oli päättänyt etukäteen, että istunnossa ei sallita uuden selvityksen esittämistä. Käsittelyssä toisteltiin lähinnä vain jo aiemmin puolin ja toisin esitettyjä näkemyksiä. Syytettyjen puolelta vedottiin muun muassa siihen, että Matti Vanhanen oli jo aiemmin avannut yksityiselämäänsä julkisuudessa, eikä kirjan julkaisemisella ollut loukkaustarkoitusta. Susan Ruusunen on kertonut kirjassaan omasta elämästään, johon Matti Vanhanen oli tuonut oman osansa.

9. Juridisesti jutussa on kyse aika paljon siitä, onko kirjassa esitetyillä tiedoilla merkitystä Matti Vanhasen poliittisen toiminnan arvioinnissa. Olen käsitellyt kyseistä oikeusjuttua blogissani muutamaan otteeseen (15.1.; 4.2.; 10.2.; 23.2. ja 11.6.2009) ja kallistunut sille kannalle, että tiedoilla on merkitystä, kun arvioidaan Vanhasen poliitikonuraa kokonaisuutena. Poliitikon henkilökohtaiset ominaisuudet ja henkilökohtainen elämä ovat poliittisen toiminnan ohella merkittävässä asemassa valtakunnan johtavan poliitikon kokonaiskuvan arvioinnissa. Matti Vanhanen itsekin mielellään vetoaa eri yhteyksissä "kokonaisarviointiin" tai "kokonaisharkintaan", kun on kyse hänen motiiveistaan, toiminnastaan ja ratkaisuistaan.

10. Tilanteesta "mitään ei selviä" käytetään juridiikassa termiä non liquet. Vanhassa roomalaisessa siviiliprosessissa voitiin päätyä langettavan (condemno) tai vapauttavan (absolvo) tuomion ohella myös tulokseen non liquet: "se ei ole selvää." Nykyisin tämä ei ole kuitenkaan mahdollista. Vaikka tuomioistuimen tekisi epäselvässä jutuissa mieli lyödä niin sanotusti hanskat tiskiin, näin ei kuitenkaan ole lupa menetellä. Oikeussuojaan kuuluu, että tuomioistuinta velvoittaa ratkaisupakko. Tuomioistuimen on annettava oikeusriitaan aina ratkaisu ja tuomiossa on mainittava, onko kanne/syyte hyväksytty tai hylätty ja miltä osin. Näin on tehtävä myös silloin, kun oikeuden jäsenillä ei ole täyttä selvyyttä, mitä jutussa on tapahtunut tai miten tapausta olisi juridisesti arvioitava. Näyttö- eli tosiasiakysymyksen osalta epäselvyys ratkaistaan tiettyjen todistustaakkasääntöjen perusteella, rikosjutussa todistustaakka on syyttäjällä.

11. Kuten käräjäoikeuden ja hovioikeuden lopputuloksiltaan erilaiset tuomiot osoittavat, Vanhanen v. Ruusunen -jutussa on hyvin vaikea päättää, mikä asiassa on oikea lopputulos. Tähän vaikuttaa osaltaan se, että sekä hovioikeus että KKO halusivat evätä Kari Ojalan pyynnön saada kuulustella Matti Vanhasta henkilökohtaisesti oikeudessa asian selvittämistä varten. Jutussa on useita ratkaisuvaihtoehtoja eikä sitä lopputulosta, johon KKO tulee päätymään, voitane pitää ehdottomasti ainoana oikeana ratkaisuna. Kyse on lopulta ratkaisun hyväksyttävyydestä ja siitä, onnistuuko KKO perustelemaan ratkaisunsa niin, että perustelut vakuuttavat yleisön ratkaisun oikeellisuudesta.

12. Kysymyksessä on tapaus, jollaisesta ei ole olemassa aiempaa täysin vertailukelpoista ennakkopäätöstä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on joissakin Suomea koskevissa tapauksissa ottanut sananvapauden ja yksityisyyden suojan koskevissa rajatapauksissa erilaisen kannan kuin KKO. Karkeasti ottaen voidaan sanoa, että ihmisoikeustuomioistuin painottaa enemmän sananvapautta, KKO taas yksityisyyden suojaa. Mitä tämä vaikuttaa nyt ratkaistavaan asiaan ja onko KKO kenties valmis muuttamaan aiempaa linjaansa? Ainakin siinä tapauksessa, että hovioikeuden langettava tuomio jää voimaan, asia pyritään todennäköisesti saattamaan vielä Strasbourgin ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltäväksi.

211. Muist(i)osi on mulle kallis

1. Matti Vanhasta on koeteltu monin eri tavoin: Jarmo Korhonen, Nova-miehet, vaalirahoitussotkut, Ruusus-käräjät, Ari Korvola, lautakasa-jupakka, Rukan hanget, talouslama, kivuliaat jalat jne, jne. Ja nyt sitten kaikkien kamaluuksien päälle vielä epärehellinen tietokoneen korjaaja ja yksityisen valokuvan varkaustapaus! Kyseisen huolto- tai korjausmiehen kerrotaan korjanneen pääministerin virkahuoneen tietokoneen sähköpostista Vanhasta ja hänen eräästä naisystävästään eli kansanedustaja Merikukka Forsiuksesta otetun valokuvan niin sanotusti parempaan talteen.

2. Lehtitietojen mukaan kyseisessä kuvassa "pääministeri viettää aikaansa kansanedustaja Merikukka Forsiuksen kanssa yksityisasunnossa vuonna 2007 (HS)." Mikähän tuossa kuvassa on mahtanut huoltomiestä (ei sentään talonmiestä) niin kovasti kiinnostaa? Yksityisasunto on paikka, jossa vietetään yksityistä ja intiimiä elämää. Luultavasti kyseinen kuva oli lähetetty pääministerille jonkinlaisena muistona "ihanasta illasta", jos nyt sitten kyseessä oli illalla otettu kuva; tähän me emme voi toki tietää.

3. Rikos mikä rikos ja varsin kavala sellainen kaiken lisäksi. Teko, jota tutkitaan törkeänä viestintäsalaisuuden loukkaamisena, paljastui, kun sanottua kuvaa - ilmeisesti viime syksynä - yritettiin panna jakeluun ja kaupitella (luultavasti joillekin alan lehdille). Konnuus on lehtitietojen mukaan tapahtunut jo vuonna 2007, jolloin turvallisuussopimuksen valtioneuvoston kanssa tehneen yrityksen huoltomies kävi - aivan yksin - pääministerin virkahuoneessa tietokonetta näpelöimässä. Kaupittelu tapahtui kuitenkin vasta viime syksynä ja asian rikostutkinta lienee aloitettu joulunalusviikolla, näin olin lukevinani nettiuutisista. Oliko kuvan pöllinyt mies kaupitellut kuvaa itse, tätäkään emme vielä tiedä.

4. Tapaus herättää luonnollisesti monenlaisia kysymyksiä. Onko pääministerin ja yleensä ministereiden ja valtioneuvoston tietoturvallisuus asianmukaisessa kondiksessa, kun joku huoltomies pääsee lukemaan pääministerin sähköpostia tämän virkahuoneessa yksin muina miehinä? Ovatko näin tärkeät valtion turvallisuutta liittyvät asiat todellakin ulkoistettu yksityisille yrityksille ja vieläpä ilman minkäänlaista valvontaa? Mitä kaikkea muuta luottamuksellista ja salassa pidettävää tietoa voisi vuotaa tällaisten töppäysten johdosta vääriin käsiin? - No, erilaista ulkoistamista toki tapahtuu kaiken aikaa eri tahoilla, Pääministerin johtama keskustakin ulkoisti vuoden 2007 vaalien alla liikemiesten ja yritysten lahjoittamien vaaliavustusten vastaanottamisen ja jakamiseen KMS-nimiselle yhdistykselle. Eikä Vanhanen kertomansa mukaan tiennyt tästäkään yhtään mitään!

5. Miksi pääministeri ei poistanut kuvaa sähköpostitiedoistaan, vaikka hänen salainen ystävyytensä Merikukka Forsiuksen kanssa lopahti lehtitietojen mukaan äkisti joskus vuonna 2007? Ehkäpä Matti ei raaskinut luopua kuvasta, vaan katseli joskus heikkoina hetkinään sitä ja muisteli menneitä? "Sun muistosi on mulle kallis" - niinhän sitä taidetaan laulaa vanhassa suomalaisessa iskelmässäkin. Tällaiset muistelot voivat kuitenkin tulla pääministerille kalliiksi, jos niitä koskevat todistuskappaleet pääsevät vuotamaan julkisuuteen. Kopioitiinko pääministerin sähköpostista kenties useampia kuvia, vaikka vain yhtä niistä olisi nyt kaupiteltu? Entäpä sitten "muistojen" ohella myös pääministerin viranhoitoon liittyviä muistioita?

6. Asiasta toiseen. Pääministeri ilmoitti - täysin yllättäen - luopuvansa puolueensa puheenjohtajan samoin kuin pääministerin paikalta ensi kesäkuussa juuri joulun alla eli muistaakseni 22.12. kirjoittamassaan blogissa. Samoihin aikoihin myös kuvavarkauden tutkinta oli juuri alkanut. Pääministerin on siis täytynyt saada jo ennen eroilmoitustaan tieto varkaudesta ja viestintäsalaisuuden loukkauksesta. Pääministeri ei ole suostunut kertomaan luopumisensa syitä, vaan on vedonnut salaperäisesti vain "kokonaisarvioon", ainoastaan ensi syksyksi suunniteltu jalojen operointi mainittiin konkreettisena syynä luopumiseen. Kun pääministeri salailee luopumisensa syitä, saattaa mieleen juolahtaa, että voisiko tämä nyt paljastunut valokuvajuttu kenties olla yksi tekijä, joka on vaikuttanut pääministerin sanottuun kokonaisarvioon. Mutta silloin yksityiskuvassa on luultavasti ollut todella jotain raflaavaa.

7. Matti Vanhasen yksityiselämä siis kiinnostaa. Onhan se kiinnostanut toki ennenkin. Esimerkiksi Pääministerin morsian -kirja puhuttaa edelleen. Kirjaa koskeva oikeusjuttu on ollut korkeimmassa oikeudessa (KKO) käsiteltävänä viime keväästä lähtien. Ensi viikon maanantaina, siis jo muutaman päivän kuluttua eli 25.1. KKO pitää suullisten käsittelyjen salissaan Pohjoisesplanadi 3:ssa jutussa suullisen istunnon, joka alkaa kello 10.00. Matti Vanhanen, joka tyytyi Helsingin hovioikeuden asiassa 10.2.2009 antamaan tuomioon, on kutsuttu sanottuun istuntoon "itse tai asiamiehen edustamana uhalla, että poissaolo ei estä asian käsittelyä ja ratkaisemista."

8. Matti Vanhasta itseään ei KKO:n istunnossa varmastikaan nähdä, sillä hän nimenomaan vastusti jutussa tuomittujen Susan Ruususen ja kirjan kustantajan Kari Ojalan vaatimusta suullisesta käsittelystä ylipäätään. Ruusunen ja Ojala pyysivät valituksissaan, että KKO velvoittaisi Matti Vanhasen saapumaan istuntoon henkilökohtaisesti, jotta Ruususen ja Ojalan avustajat voisivat esittää Vanhaselle asian selvittämistä tarkoittavia kysymyksiä. Pyyntö on ymmärrettävä, sillä Ruusunen ja Ojala eivät olleet saaneet hovioikeudessa tilaisuutta kuulustella Vanhasta.

9. KKO, jonka puheenjohtajana toimii oikeusneuvos Kari Raulos, kuitenkin epäsi Ruusunen ja Ojalan sanotun pyynnön. Perustelu oli tyypillisen mitäänsanomaton: "KKO katsoo, että asiassa ei ole kysymys sellaisista epäselvistä ratkaisuun vaikuttavista tosiseikoista, että asianosaiset olisi velvoitettava saapumaan asian selvittämistä varten henkilökohtaisesti KKO:ssa pidettävään suulliseen käsittelyyn." Todettakoon, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut muutamissa Suomea koskevassa tuomiossaan sapiskaa juuri siksi, että asianomainen tuomioistuin (yleensä on ollut kyse hovioikeudesta) ei olisi saanut evätä sellaisen todisteen esittämistä, jota asianosainen itse pitää jutussa merkittävänä, vaikka kyseisellä todisteella ei asianomaisen tuomioistuimen mielestä olisi merkitystä.

10. Mutta korkein oikeus näyttää haluavan viitata tässäkin kysymyksessä kintaalla ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuille; vrt. tapaus Kari Uoti. Reilu viikko sitten korkein oikeus sai viimeksi ihmisoikeustuomioistuimelta sapiskaa sen johdosta, että se oli evännyt poliisiylitarkastaja Keijo Suuripään virkarikosjutussa suullista käsittelyä koskevan pyynnön (EIT 12.1.2010, Suuripää v. Suomi). Tuossa jutussa, joka käsiteltiin ensimmäisenä asteena hovioikeudessa, hovioikeus hylkäsi vuonna 2000 syytteen. KKO kumosi vuonna 2002 antamassaan tuomiossa suullista käsittelyä pitämättä hovioikeuden tuomion ja tuomitsi Suuripään lahjusrikkomuksesta sakkoon ja 3 000 euron määräiseen hyödyn menetykseen valtiolle. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että KKO ei ollut voinut päättää jutusta asianmukaisesti arvioimatta välittömästi valittajan henkilökohtaista kertomusta ja pitämättä suullista käsittelyä. Ihmisoikeustuomioistuin ihmetteli myös sitä, että KKO Suuripää ja hänen asianajajalleen ei ollut KKO:ssa varattu tilaisuutta vastata edes kirjallisesti KKO:n aikomukseen tuomita syytetty rangaistukseen. KKO:n olisi siis tullut informoida syytettyä mahdollisesti tulossa olevasta rangaistuksesta.

11. Ruususen ja Ojalan tapauksessa korkein oikeus tosin järjestää suullisen käsittelyn, mutta se on evännyt syytteen edelleen kiistävien tuomittujen pyynnön saada kuulla istunnossa asianomistaja Vanhasta henkilökohtaisesti. KKO ei näytä ottaneen huomioon, että niin sanottuja oikeuskysymyksiä eli lain soveltamiseen liittyviä kysymyksiä ei voida mainitunlaisissa tapauksissa koskaan täysin erottaa jutun tosiseikoista, vaan faktat ja normit esiintyvät jutussa aina tietyssä vuorovaikutussuhteessa toisiinsa. Normit vaikuttavat faktoihin ja päin vastoin. Siksi faktojen selvittämistä asianomistajaa kuulustelemalla ei pitäisi KKO:n nyt tekemin tavoin torjua varsinkin, kun pyyntö asian selvittämisestä mainitulla tavalla on esitetty puolustuksen ja jutussa rangaistukseen tuomittujen syytettyjen taholta.

12. On ilmeistä, että mainitunlaisissa olosuhteissa korkeimman oikeuden suullinen istunto on vain näennäinen, jotta tietyt muotovaatimukset tulisivat täytetyksi. Istunnossa ei ole tarkoituskaan puuttua faktoihin, jotka tuomittujen mukaan kaipaisivat selvittämistä. Itse asiassa KKO lienee jo tehnyt jutussa alustavan ratkaisun. Tämä on mahdollista, koska Suomen lain - itse asiassa vain KKO:n itse omaksuman käytännön mukaan - KKO voi käsitellä suulliseen käsittelyyn menevää juttua etukäteen kirjallisessa esittelymenettelyssä; tämä on menettelyn välittömyyden ja reiluuden kannalta ongelmallinen käsittelytapa. Periaatteenhan on, että tuomioistuimen jäsenillä ei tulisi ennen pääkäsittelyä olla ennakkokäsitystä asiasta. KKO:n jäsenet ovat kuitenkin voineet myös tässä jutussa muodostaa kantansa jutun asiakirjojen ja esittelijän esittelyn perusteella jo ennen ensi maanantaina pidettävää muodollista suullista käsittelyä. KKO antanee Ruusus-jutussa tuomionsa melko pian suullisen käsittelyn jälkeen.

13. Tämä epäilyttävä käsittelyjärjestys ei ole KKO:ssa toki mitään uutta. Näin tapahtui esimerkiksi myös viime kesänä, jolloin KKO käsitteli jyväskyläläisen käräjätuomarin virkarikosjuttua ainoastaan puolisen tuntia kestäneessä suullisessa käsittelyssä, joka oli laadultaan hyvin muodollinen ja näennäinen. Olen selostanut tuota virkarikosjuttua ja siinä KKO:ssa pidettyä suullista käsittelyä, - se ei todellakaan ollut mikään mieltä ylentävä tilaisuus - blogissani 116/22.6.2009. Tuomio sanotussa jutussa annettiin vain kahta viikkoa myöhemmin (KKO 2009:62), katso blogi 126/9.7.2009.

14. Tämä meni nyt vähän vakavaksi, mutta eipä vaivuta synkkyyteen. Pannaan tähän iskelmälyriikkaa mukaileva loppukevennys:

- Oi, jos oisit kultaseni

valokuvanen,

Pitäisin sut koneellani vain

salaa katsellen

Mutta voi, voi tätä surkeutta

Voi, voi tätä pulaa,

Tietokoneen korjaaja

sut saattais ottaa mukaan.

- Oi, jos kaunis kultaseni

oisit xxxxruusupuu

Itse sua hoitelisin

eikä kukaan muu,

Haastaisin sun käräjille

että sanois kansa:

"Yksityisyyden takia

hän uhraa kalleimpansa."

210. Keskustan viimeinen pääministeri I

1. Missä olit (tänään kello 14 jälkeen), kun kuulit tai luit uutisen, jonka mukaan Paavo Väyrynen lähtee mukaan keskustan/kepun puheenjohtajakisaan? Tämä on Isänmaan kannalta tärkeä kysymys, sillä tuolla ilmoituksella - näin uskon (vaikken välttämättä toivo) - itse asiassa ratkesi se, kenet valitaan keskustan ensi kesäkuun alussa (12.6.) pidettävässä puoluekokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi ja kenestä tulee samalla Matti Vanhasen jälkeen uusi pääministeri. Puheenjohtajaksi ja pääministeriksi tulee siis Paavo Väyrynen. Vaikuttaa siltä, että Väyrysestä tulee keskustan viimeinen pääministeri - ainakin pitkäksi, pitkäksi aikaa.

2. Itse olin valmistautumassa hiihtolenkille lähtöön, kun avasin telkkarin ja näin teksti-tv:stä veret seisauttavan uutisen Paavo Väyrysen ilmoituksesta. Hiihtolenkki jäi tekemättä, mikä oli varmaan viisas ratkaisu. Hiihtäminen olisi voinut olla suorastaan riskaabelia, sillä lenkillä ajatukset olisivat tunnekuohun vallassa ja Nälkämaan marssin soidessa mielessä olleet kuitenkin Väyrysen ilmoituksessa. Vaikka en olekaan keskustan äänestäjiä tai kannattajia.

3. Miten kävikään vasureiden kuopiolaiselle kansanedustaja Erkki Virtaselle, joka viime viikonvaihteessa oli retkiluistelemassa Kallavedellä ja ryhtyi kertomansa mukaan - tämäkin siis ylitti uutiskynnyksen (!) - kuudennella kierroksella ajattelemaan "isänmaan asioita"? Juu, Virtasen tarkkaavaisuus petti, luistin tarttui railoon, jalka vääntyi ja reisiluu murtui. Tämä Erkki Virtanen (vas) on sama heppu ja kansanedustaja, jonka kerrottiin marraskuun alussa etuilleen härskisti menemällä sikainfluenssarokotukseen jo ennen virallisten rokotusten alkamista. Ehkäpä Virtanen koki myös tuolloin olleensa isänmaan asialla: mihin eduskunta olisikaan joutunut, jos yksi sen kansanedustajista - vaikkakin yksi kaikkein näkymättömimmistä opposition edustajista - olisi joutunut tuon inhottavan taudin kouriin! Myöhemmin Virtanen oli pyytävinään etuiluaan anteeksi ja sanoi, että ehkä näin ei olisi saanut tehdä!

4. Kuten muistamme - jollette muista niin lukekaa blogistani 23.12.2009 - Matti Vanhanen antoi meille mieluisan joululahjan ilmoittamalla aivan joulun alla, että hän jättää puheenjohtajan tehtävät puolen vuoden kuluttua. Tiedotteessaan Matti vetosi ensi syksyllä tapahtuvaan jalkojensa operointiin. Matti tarjoutui kuitenkin jatkamaan pääministerinä seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka, jos puolueen uusi puheenjohtaja niin haluaa. Joulun jälkeen Vanhasen piti tarkentaa vetäytymisensä syitä, mutta mitä vielä! Matti vetosi edelleen vain "kokonaisarvioon," jossa jalkojen operaatio on yksi tekijä - muita osatekijöitä Matti ei suostunut nimeämään. Mutta niin kuin blogissani 23.12. kerroin, muut syyt ovat mitä ilmeisemmin jalkavaivoja paljon painavampia. Uudessa ilmoituksessaan Vanhanen selvensi aiempaa ilmoitustaan sikäli, että hänen tarkoituksenaan on 12.6. luopua myös pääministerin tehtävistä.

5. Vanhasen ilmoitus tuli hallituksen ja maan asioiden hoidon kannalta pahimpaan mahdolliseen aikaan. Onko mitään laitaa, että pääministeri ilmoittaa jo reilut puolta vuotta ja reilu vuosi ennen seuraavia parlamenttivaaleja, että hei, mä en sitten muuten enää jatkakaan pääministerinä! Jos valtakunnan talousasiat olisivat kunnossa, olisi pääministerin ilmoitus vielä ollut jotenkin ymmärrettävä, mutta kuten tiedämme, Suomen talous on heikossa kantamissa ja talouslaman pahimmat koettelemukset ovat vasta edessäpäin. Minä en ainakaan näe Vanhasen ilmoitukselle muita syitä - kun niistä ei ole haluttu edes pienellä sanalla kertoa julkisuutteen - kuin tietynlaisen vastuun pakoilun ja pyyhkeen heittämisen kehään tulossa olevien vaikeiden aikojen takia.

6. Pääministeri Matti Vanhanen on loppukauden eli 12.6. saakka rampa ankka hallituksen johdossa - puhutaan mitä puhutaan - eikä hallituksen toimintakykyä todellakaan käy kateeksi. Ehkäpä Matti Vanhanen toivoi, että keskusta ja/tai kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen pyytäisivät häntä jatkamaan pääministerinä seuraaviin vaaleihin asti, mutta näin ei ole tapahtunut.

7. Mutta kuka "hullu" - Antti Rantakangasta toki lukuun ottamatta - ryhtyisi ilman mitään poliittista kompensaatiota johtamaan kaikissa vaaligallupeissa alamäessä olevaa, raskaiden vaalirahoitusskandaalien ryvettämää puoluetta, kun seuraavissa vaaleissa mitä ilmeisimmin - kiitos Matti Vanhasen ja hänen hallituksensa - on tiedossa vaalitappio ja vieläpä roima sellainen! Vain se, että 12.6. valittavalle uudelle puheenjohtajalle tipahtaa samalla pääministerin pätkätyöpaikka kuin ikään Manulle illallinen, saa keskustan vanhat parrat (Väyrynen, Pekkarinen, Jäätteenmäki) ja uudet intomieliset yrittäjät( Kiviniemi, Rantakangas, Korhonen) ryhtymään ehdolle epäkiitolliseen tehtävään.

8. Kokoomuksen Jyrki Kataisen eilinen ilmoitus, jonka mukaan keskustan puoluekokouksessa 12.6. tapahtuvan uuden puheenjohtajan ja samalla pääministerin valinta ei ole hallitukselle mikään ilmoitusasia, oli odotettu. Jyrki Kataisen toteamuksen, jonka mukaan on "luontevaa", että keskustan uusi puheenjohtaja on samalla pääministeri, täytyi olla Matti Vanhaselle aika karvas pettymys. Katainen ei vedonnut pienellä sanallakaan sen puolesta, että Vanhanen jatkaisi pääministerinä! Päin vastoin Katainen kehui hallituksessa nyt istuvia keskustan ministereitä ja sanoi, että heistä kuka tahansa voisi vaikeuksitta toimia Vanhasen jälkeen pääministerinä. Kataisen toteamus oli itse asiassa viimeinen naula Matti Vanhasen arkkuun ja toiveille saada jatkaa pääministerinä vielä puheenjohtajavaalin jälkeen. Matti Vanhanen on tehnyt tehtävänsä, hän saa mennessä! Näin ajatellaan nyt myös kokoomuksessa. Tänään myös vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki sanoi, että olisi luontevaa, että keskustan tuleva puheenjohtaja toimisi myös pääministerinä.

9. Paula Lehtomäen viime sunnuntain ilmoitus olla pyrkimättä puheenjohtajaksi oli yllätys. Käsitykseni mukaan ministerin lapset ja perhe eivät tosiasiallisesti ole painavin syy Lehtomäen vetäytymiseen, sillä jatkahan Lehtomäki kuitenkin ministerinä - Lehtomäkihän ilmaisi halunsa jatkaa ministerinä myös seuraavien vaalien jälkeen. Lehtomäen ilmoituksen todelliset syyt liittyvät vaalirahoitusskandaaleihin, joiden vuoksi myös Matti Vanhanen mitä ilmeisimmin ilmoitti luopuvansa tehtävästään. Paula Lehtomäki on po. suhteessa yhtä "ryvettynyt" paljon kuin Matti Vanhanenkin. KRP tutkii Matti Vanhasen aiemmin johtaman Nuorisäätiön asioita eikä kukaan tiedä, mitä kaikkea näissä ja muissa vastaavanlaisissa vireillä olevissa tutkimuksissa saattaa putkahtaa esille. Joku tutkintaan tai kuulusteluihin joutuvista ihmisistä voi tulla vaikkapa uskoon ja "laulaa" kaikki kepun salaisuudet ja "koiruudet" julkisuuteen. Miten sitten suu pantaisiin?

10. Vanhanen johti puoluetta, jonka peräkammarissa eli puoluetoimiston tiloissa puolueen "peräkammarin pojat" eli muun muassa Jarmo Korhonen, Lasse Kontiola ja Aki Haaro olivat juonimassa ja perustamassa vanhan ketun eli vaasalaisen asianajaja Pekka Lindin avustuksella Kehittyvien Maakuntien Suomea (KMS); Jarmo Korhonen sanotaan olleen juuri ratkaisevalla hetkellä pois kammarista, mutta ilmeisesti hän oli vain käymässä "ulkohuoneessa." KMS:ää, tuota viime vaalien pahamaineista peitejärjestöä, hyväksi käyttäen kaikille keskustan johtaville poliitikoille (Vanhanen, Väyrynen, Kalli, Lehtomäki, Pekkarinen jne, jne.) uitettiin viranomaisia ja yleisöä hämäten vaalirahaa Topi Sukarin, Arto Merisalon ym. firmoista. Matti Vanhasen täytyi puolueen puheenjohtajana olla tietoinen sanotusta manööveristä, vielä pahempi asia olisi, jollei puheenjohtaja olisi tiennyt mitään.

11. Matti Vanhanen ylvästeli vaalirahoitusskandaalin puhjetessa toukokuussa 2008 muille kansanedustajille, että hänen oikeusministeriölle vuoden 2007 vaalien jälkeen jättämänsä vaalirahoitusilmoitus on malliesimerkki avoimesta ja rehellisestä ilmoituksesta. Todellisuudessa ilmoitus oli Vanhasen KMS:ltä saman tuen osalta tosioloja vastaamaton. Vanhanen ilmoitti saaneensa KMS:ltä tukea 10 000 euroa, mutta kuten, KMS oli vain peitejärjestö, jolla ei ollut mitään omia varoja. Jos Vanhasen ilmoitus olisi ollut oikea, hänen ilmoituksessaan (tai sen täydennyksessä) olisi pitänyt mainita yksilöidysti ja eritellen kaikki ne yritykset ja bisnesmiehet, jotka olivat lahjoittaneet rahaa KMS:lle edelleen mm. juuri Matti Vanhasen vaalikampanjaan jakamista varten. Mutta näin ei tehty, sillä Vanhanen ei muiden poliitikkojen tavoin halunnut paljasta, ketkä liikemiehet ja firmat olivat rahoittaneet hänen vaalityötään. Tämä kyllä tuli selväksi pian vaalien jälkeen muun muassa siinä yhteydessä, kun Matti Vanhanen kiirehti puoltamaan vaalitukijansa Toivo Sukarin vastatuuleen joutunutta Vihdin Ideapark-suunnitelmaa.

12. Entäpä sitten Paula Lehtomäen osuus vaalirahoitusskandaaliin? Vastaus kysymykseen löytyy pitkälti Vihreä lanka -lehden kirjoituksesta 23.5.2008, jonka otsikkona oli "Lehtomäki - älykäs, nuori ja epärehellinen." Kirjoituksessa todetaan, että Paula Lehtomäki tunsi lakivaliokunnan jäsenenä vuonna 2001 ollessaan läpikotaisin tuolloin säädettävänä olleen vaalirahoituslain sisällön ja muun muassa sen, että yrityksiltä saadut vaalituet oli ilmoitettava yksilöidysti oikeusministeriölle annettavassa ilmoituksessa. Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen Lehtomäki jätti kuitenkin ilmoittamatta yksilöidysti yhteensä 40 000 suuruiset vaalituet. Hän täydensi ilmoitustaan vasta toukokuun loppupuolella 2008, jolloin vaalirahoitusilmoitusten epäkohdat alkoivat muutenkin putkahdella julkisuuteen.

13. Ministeri kertoi toukokuussa 2007 Kainuun Sanomille, että hän oli yllättäen huomannut saaneensa "erittelemätöntä" vaalirahaa joiltakin yrityksiltä. Toukokuun 16. päivänä 2007 päivätyssä ilmoituksessaan Lehtomäki täydensi vuotta aiemmin jättämäänsä ilmoitusta ja mainitsi saaneensa vaalitukea KMS:lta 15 000 euroa, Helsingin Mekaanikontalo Oy:ltä 10 000 euroa, Ruukki Group Oyj:ltä 10 000 euroa sekä Ajanta Oy:ltä 5 000 euroa. Ruukki Groupin, Ajannan ja Mekaanikontalon taustalta löytyy veroparatiisi yms. firmoja ja liikemiehiä, jotka halusivat avokätisesti tukea jo edellisessä hallituksessa ulkomaankauppaministerinä ministerinä istuneen Lehtomäen uraa. Hieman aiemmin toukokuussa 2008 Lehtomäki oli kertonut Kainuun Sanomille olevansa tietämätön ilmoittamatta jääneistä yli 1 700 euron tuista.

14. Minusta on mahdotonta uskoa Lehtomäen selityksiä. Kokenut ja älykäs poliitikko, joka oli osallistunut yksityiskohdittain vaalirahoituslain säätämiseen, ei tietenkään voinut olla tietämätön saamastaan 40 000 euron lahjoituksesta ja sen antajista. Vain noin kuukausi sitten eli 27.12.2009 Paula Lehtomäki kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että omasta mielestään hän kelpaa myös pääministeriksi. Lehtomäen mukaan hän oli Vanhasen ykköshallituksessa ministerinä ollessaan osallistunut "yleisellä tasolla" muun muassa Ruukki Group Oyj:n ulkomaanbisnesten edistämiseen. Uskotaan, uskotaan, ja itse asiassa Ruukki Group ilmoitti toukokuussa 2008 omasta aloitteestaan ne tahot, joita se oli vuoden 2007 vaaleissa tukenut. Lehtomäki, jota pidettiin yleisesti vahvimpana keskustan puheenjohtajaehdokkaana, esitti vielä tuossa samassa HS:n haastattelussaan, että olisi parempi, etteivät poliitikot itse lainkaan tietäisi, mistä heidän vaalikampanjaansa tulleet tuet ovat peräisin. Minusta tämä kerrassaan uskomatonta puhetta ministeriltä ja johtavalta puoluepoliitikolta, joka oli tavoittelemassa puolueensa puheenjohtajan ja pääministerin paikkaa!

15. Paula Lehtomäki, Anu Vehviläinen ja Kimmo Tiilikainen ovat nyt siis omasta aloitteestaan ulkona keskustan puheenjohtajakisasta. Vehviläisellä ja Tiilikaisella ei olisi todellisuudessa ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia tulla valituksi, ja tämän he ymmärsivät itsekin. Tiilikainen, jota jotkut ovat pitäneet poliittisena pyrkyrinä, tähtää ilmeisesti uudelleen puoluesihteeri Jarmo Korhosen kaatamisen tai seuraavan hallituksen ympäristöministeriksi, jos keskusta sattuu pääsemän hallitukseen kokoomuksen apupuolueeksi. Ministeri Sirkka-Liisa Anttilakin (64) ehti tänään varmuuden vuoksi kieltäytyä, ja samoin tekee ministeri Liisa Hyssälä (61), jos joku erehtyisi ottamaan myös hänen nimensä esille. Hyssälästähän tehdään KELA:n seuraava pääjohtaja, ellei sitten Matti Vanhanen tule tässä suhteessa toisiin ajatuksiin ja päätä sittenkin ruveta itse pääjohtajaksi.

16. Puheenjohtajakisassa jäljelle jäävät nimet ovat Paavo Väyrynen (63), Mauri Pekkarinen (62), Mari Kiviniemi (41), Antti Rantakangas (45), Jarmo Korhonen (44) ja Anneli Jäätteenmäki (54). Muitakin nimiä voi vielä putkahtaa esiin, mutta tuskinpa esimerkiksi Esko Aho tai Olli Rehn ovat kiinnostuneita. Esko Ahon Nokialla ei mene erityisen hyvin, ja samaa voidaan sanoa EU:n talouskomissaariksi ehdolla olevasta Rehnistä. Jopa Rehnin edustaman oman EU-ryhmittymän puheenjohtaja on lehtitietojen mukaan asettanut Olli Rehnin kyvykkyyden talouskomissaarina julkisten kuulemisten jälkeen kyseenalaiseksi. Juuri äsken tulleen tiedon mukaan EU-parlamentti on kuitenkin hyväksynyt Rehnin komissaariehdokkuuden ilman uusintakuulustelua.

17. Jalasmökki-Väyrynen vai Siltarumpu-Pekkarinen - tunnetaan myös Suomi-Soffa -Pekkarisena - keskustan uudeksi puheenjohtajaksi? Hassultahan tämä tuntuu ja kuulostaa, mutta ainakin tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että uudeksi puheenjohtajaksi valitaan joko Väyrynen tai Pekkarinen. Molemmat ovat pitkäaikaisia ministereitä ja kummallakin on nyt ehdottomasti viimeinen tilaisuus päästä - vaikkapa vain vajaan vuoden ajaksi - pääministerin pallille. Tämä jos mikä takaa sen, että kisasta tulee totinen ja jännittävä. Kuntaministeri Mari Kivinimen mahdollisuudet ovat ratkaisevasti kiinni siitä, antaako Anneli Jäätteenmäki hänelle tukensa vai ryhtyykö hän itse puheenjohtajaehdokkaaksi. Muistettakoon, että kun Jäätteenmäki kokosi vuoden 2003 vaalien jälkeisen hallituksensa, hän ei kelpuuttanut mukaan Mari Kiviniemeä. Sen sijaan Jäätteenmäki valitsi kulttuuriministeriksi Tanja Karpelan.

18. Mari Kiviniemi on ollut ministerinä kovin väritön, ja edellisessä puoluekokouksessa puolueväki tiputti hänet pois varapuheenjohtajan pallilta. Paavo Väyrynen on paras ehdokas siinä mielessä, että hän voisi hypätä milloin tahansa myös pääministeriksi. Paavon englanninkieli on ehdokkaista paras, vaikkei siinäkään taida olla paljon kehumista. Vaikea kuvitella Mauri Pekkarista, Antti Rantakangasta tai vaikkapa Jarmo Korhosta esimerkiksi Gordon Brownin, Nicolas Sarkozyn tai Angela Merkelin seurassa rupattelemassa luontevasti EU:n ongelmista. Mutta lyhyenläntä - Sarkozytä toki lähes päätä pitempi - ja tukevahko Lapin mies Pate olisi puutteistaan huolimatta kuin kotonaan noissakin ympyröissä.

19. Mutta seuraavia eduskuntavaaleja kepu ei tietenkään voita, olipa puheenjohtajana kuka tahansa. Paavo Väyrynen uhosi tänään aivan muuta, mutta tämä on tietenkin vain vanhan tahtopoliitikon tuttua retoriikkaa. Agraaripuolue joutunee olemaan tässä suhteessa paitsiossa pitkän ajan. Voi olla, että nyt valittava keskustan puheenjohtaja ja pääministeri tulee olemaan jopa lajina viimeinen. Keskusta kaipaisi uusia naamoja eduskuntaan ja politiikkaan yleensä. Suurten kaupunkien poliittinen valloitus on keskustalta edelleen tekemättä, ja Väyrysen tai Pekkarisen johdolla se jääkin tekemättä.

20. Yksi tällainen uusi edustaja voisi olla - veikkaukseni mukaan melko varmasti onkin - maalaislääkäri, "tohtori" Tapani Kiminkinen ("ne on tohtoreita, tuomareita melkein jokainen"). Miehellä pyörii jo toista kautta tv:ssä oma ohjelma, jolla on 700 - 800 000 katsojaa viikossa; mikä voisi olla parempaa mainosta tulevalle poliitikolle! En seuraa Kiminkisen maalaislääkäri-ohjemaa vakituisesti, mutta satuin näkemään vilauksen tämän vuoden ensimmäisen ohjelman loppujaksosta. Siinä Tapsa pohti autolla ajaessaan terveydenhoidon ongelmia ja totesi enteellisesti jotenkin siihen suuntaan, että "nämäkin asiat ratkaistaan pitkälti vaalien äänestyskopeissa." - Sanokaa minun sanoneen: Tapani Kiminkinen (55) on melko varmasti vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Keski-Suomen vaalipiirissä keskustan ehdokkaana ja vaalien jälkeen eduskunnassa.

21. Keskustan puheenjohtajakisa on vasta alussa, joten on syytä seurata asiaa ja palata siihen tarkemmin uudelleen; tämä kirjoitus oli vasta jonkinlaista introa asiaan. Kisa on paremman puutteessa poliittista viihdettä, jota on hupaisaa seurata vähän samalla mielellä kuin telkkarista uusintoina lähetettäviä vanhoja suomalaisia SF-filmejä. Niistäkin useimmat kertovat maaseudun oloista ja ihmisistä. 1930-luvun filmeissä Tauno Palo näyttää yhtä nuorelta kuin Paavo Väyrynen 1970-luvun tv-uutispätkissä, joissa häntä näytetään muun muassa tanhuamassa Tytti Isohookana-Asunmaan kanssa. Paavon jalka nousee näissä kuvissa yhtä kepeästi kuin Tauno Suuren Kulkurin valssissa. Ja oliko Tauno Palo yhtään pidempi kuin Väyrynen - kas siinäpä kysymys!

209. Kenestä seuraava KKO:n jäsen?

KKO:ssa päätetään piakkoin kuvassa olevan Gustaf Möllerin seuraajasta

1. Olen seurannut blogissani aiemmin muutamaa KKO:n jäsenen eli oikeusneuvoksen virantäyttöä (katso 1.2.-09; 3.2.-09; 13.3.-09; 20.3.-09 ja 30.5.09) Aihe ei enää liiemmälti kiinnosta, koska nimitysmenettely, jossa olisi paljon kehitettävää, tuntuu polkevan paikoillaan vuodesta toiseen. Lukijoiden pyynnöstä kommentoin seuraavassa vielä nyt meneillään olevan nimityskierroksen.

2. Virka tuli avoimeksi, kun oikeusneuvos Gustaf Möller, joka tunnetaan lakimiespiireissä lempinimellä Kustu, täytti viime marraskuussa 68 vuotta ja jäi eläkkeelle. Möller olisi halunnut jatkaa, jos tuomareiden eroamisikä olisi vielä 70 vuotta, kuten joskus parikymmentä vuotta sitten. Kustu kuitenkin jatkaa juristin hommia, sillä hän siirtyi saman tien Asianajotoimisto Krogeruksen palvelukseen neuvottelevan lakimiehen nimikkeellä.

3. Tiedotteen mukaan Möller on nimitetty Krogerukselle vahvistamaan riitojen ratkaisu -asiantuntijaryhmää. Lisäksi hän hoitaa välimiestehtäviä, joista suurin osa on entisen tapaan kansainvälisiä. Lehtihaastattelussa Möller sanoi, että hänen uusi tehtävänsä poikkeaa oikeusneuvoksen hommista muun muassa sikäli, että hän tulee oleman paljon enemmän tekemisissä ihmisten kanssa. - Niinpä, KKO:ssa näkee harvoin ihmisiä, sillä jutut ratkaistaan siellä 95 prosenttisesti kirjallisessa menettelyssä pelkkien asiakirjojen perusteella. - Möller on ulkomailla tunnetuimpia suomalaisia juristeja ja välimiehistä kansainvälisesti tunnetuin. Hän on toiminut Keskuskauppakamarin välityslautakunnan jäsenenä ja puheenjohtajana vuodesta 1990 ja viime kesänä hänet valittiin Kuala Lumpurissa jatkamaan Suomen edustajana toisen kolmevuotiskauden Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n välitystuomioistuimen jäsenenä 30.6.2012 saakka.

4. Kustu Möllerillä oli KKO:n jäseneksi vuonna 1992 tultaan monipuolinen ura takanaan. Möller oli toiminut yliopistotutkijana ja vt. professorina ja häntä pidettiin 1970-luvun alussa Helsingin yliopistossa ruotsinkielisen rikos- ja prosessioikeuden professori Bo Palmgrenin itseoikeutettuna seuraajana, mutta jostakin syystä hän ei saanut koskaan pitkään työn alla ollutta väitöskirjaansa valmiiksi. Möller oli Helsingin hovioikeuden ylimääräisenä viskaalina ja KKO:n oikeussihteerinä, mutta hänet muistetaan erityisesti välimiehenä, OM:n lainvalmistelukunnan jäsenenä sekä Toijalan tuomiokunnan kihlakunnantuomarina, jota virkaa hän hoiti vuosina 1986-1992.

5. Avoimeksi tullutta KKO:n jäsenen virkaa haki 18 juristia. Määrä on iso, mutta entäpä laatu? Pikainen silmäily osoittaa, että hakijoiden joukossa ei ole ainoatakaan, jonka ura vetäisi monipuolisuudessa vertoja Kustu Möllerin uralle. Hakijoita on kuitenkin kaikista niistä kiintiöistä tai ammattiryhmistä, joista KKO:n jäsenet on aikaisemmin yleensä nimitetty: on alioikeus- ja hovioikeustuomareita, asianajajia, KKO:n esittelijöitä, yliopistoihmisiä, oikeusministeriön virkamiehiä jne.

6. Viranhakijat ovat aakkosjärjestyksessä

- Anne Ekblom-Wörlund, markkinaoikeustuomari

- Markku Fredman, asianajaja (Fredman & Månsson)

- Jussi Heiskanen, käräjätuomari (Hgin KO)

- Päivi Hirvelä, ihmisoikeustuomari, valtionsyyttäjä, OTT

- Mika Huovila, esittelijäneuvos (KKO), käräjätuomari, OTT

- Risto Jalanko, hovioikeudenneuvos (Hgin HO)

- Ari Kantor, asianajaja (Merilampi)

- Anna-Elina Lampi-Fagerholm, käräjätuomari (Vantaan KO)

- Sakari Laukkanen, hovioikeudenneuvos, OTT (Rovaniemen HO)

- Kari Lautjärvi, asianajaja (Snellman)

- Jarmo Littunen, ylijohtaja (OM)

- Markku Markkula, maanmittausneuvos, DI

- Lauri Railas, asianajaja (Krogerus)

- Matti Sepponen, esittelijäneuvos (KKO)

- Matti Sillanpää, professori, OTT

- Klaus Viitanen, yliopistonlehtori, OTT

- Nina Wilkman, asianajaja (Borenius & Kemppinen)

- Asko Välimaa, lainsäädäntöjohtaja (OM)

7. Korkein oikeus ei ole tälläkään kertaa kohdentanut viranhakua mihinkään tiettyyn kiintiöön tai ammattiryhmään, vaan viranhaku on totuttuun tapaan avoin. Kun hakijat edustava monia eri ammattiryhmiä, on heitä täysin mahdotonta asettaa paremmuusjärjestykseen. Tosiasiallisesti virka täytetään niin, että korkein oikeus toteaa plenumissaan, että nyt KKO:een tarvitaan joko alioikeustuomari, hovioikeustuomari, asianajaja tai yliopistotutkija taikka jonkin muun kiintiön edustaja. Kyse on siis itse asiassa siis juuri sellaisesta virantäyttötavasta, jota olen itse blogissani suositellut.

8. KKO:n käytäntö on kuitenkin huonompi kuin menettely, jota olen itse kannattanut, koska viran potentiaaliset hakijat eivät tiedä, mihin kiintiöön valinta kulloinkin kohdistuu. Jos tämä asia tehtäisiin, kuten olen ehdottanut, selväksi jo viranhakua koskevassa kuulutuksessa, saataisiin asianomaisesta kiintiöistä paljon enemmän virasta kiinnostuneita ja todennäköisesti myös pätevämpiä juristeja kuin nykyisessä virantäytössä. KKO:n omaksuma "sokkohaku" mahdollistaa myös "pelin politiikan" eli erilaiset kähminnät ja kytkennät. KKO:ssa toimii, on aina toiminut, sisäisiä head huntereita, joko yksittäisiä jäseniä tai ryhmiä, jotka "kutsuvat" viranhakijoiksi omia tuttaviaan tai suosikkejaan. Tälläkin kerralla ratkaisevaa virantäytössä on se, mistä ryhmästä KKO on jo päättänyt tai päättää valinnan tapahtuvan. Muiden kiintiöiden edustajilla ei ole käytännössä mahdollisuuksia tulla virkaan valituksi.

9. Viranhakijoiden joukossa on tällä kerralla monta liikejuridiikkaan asianajossaan erikoistunutta asianajajaa. Tämä on hieman yllättävää, sillä yleisesti ottaen tällaiset asianajajat ansaitsevat reilusti enemmän kuin KKO:n jäsenet. Selitys hakuinnostukseen piilee luultavasti siinä, että KKO:n jäsenyys takaa varsin lokoisat olot tehdä sivutoimisesti välimiehen hommia kovalla palkalla. Kuten sanottu, nyt eläkkeelle siirtynyt Gustaf Möller on tunnettu välimies, mikä lienee myös houkutellut asianajajia liikkeelle tavallista enemmän. KKO:n sisältä on kenties saatu vinkkejä, että välimies-asianajajien kannattaisi tällä kerralla hakea oikeusneuvoksen virkaa. Nähtäväksi jää, esittääkö KKO nyt jäsenekseen juuri välimiestehtävien hoitamiseen halukasta asianajajaa (tai professoria).

10. Maaoikeusasioihin erikoistuneen juristin nimittämisestä KKO:n jäseneksi on huhuttu jo muutamalla edellisellä hakukierroksella. Tällä kertaa hakijoiden joukossa on ainakin kolme tähän kiintiöön laskettavaa hakijaa (Lampi-Fagerholm, Markkula ja Sepponen). KKO:ssa maaoikeusasiat ovat kuitenkin aika marginaalinen asiaryhmä, joten niihin erikoistuneen juristin nimittämistä ei voitane pitää kovin todennäköisenä tälläkään kertaa. Samaa voidaan sanoa KKO:n ratkaistaviksi tulevista markkinaoikeusasioista. Sitä paitsi KKO:ssa on jo tällä hetkellä ainakin kaksi markkinaoikeusasioihin perehtynyt jäsentä eli Mikko Tulokas ja Juha Häyhä.

11. KKO:n jäsenennakointi muistuttaa kremlologiaa, sillä nimitysmenettelyssä joudutaan ottamaan monia seikkoja ja asioita, joista salamyhkäisiltä poliitikoilta ja hallitsijoilta eli tässä tapauksessa KKO:n jäseniltä ei ole saatavissa etukäteen informaatiota. Myös KKO:n virkanimityspäätöksen perusteluja joudutaan lukemaan rivien välistä, koska perusteluissa ei ilmoiteta hakijoiden vertailua ja perustelut ovat laadultaan toteavat ja näennäiset. Nimityspäätöksen ennakoinnissa voidaan tarkkailla erilaisia vivahteita ja ottaa huomioon, millaisiin ratkaisuihin ja millä perusteilla aiemmissa nimityspäätöksissä on päädytty.

12. Gustaf Möllerin eron jälkeen KKO:ssa on ainoastaan yksi ruotsinkielinen jäsen (Gustav Bygglin); tämä on hyvin harvinaista. Myös naispuolisia jäseniä on KKO:ssa suhteellisen vähän, 19 jäsenestä vain viisi. Ruotsin korkeimmassa oikeudessa on vain 15 jäsentä, mutta heistä naisia on kuusi. Tällä viikolla muuten Högsta domstolin puheenjohtajaksi - Ruotsin HD:ssa ei ole presidenttiä - nimitettiin nainen, aiemmin asianajajana toiminut Marianne Lundius (60). (Viime vuoden lopulla HD:n jäseneksi nimitettiin muuten oikeuskansleri Göran Lambertz, joka tunnettiin nuoruudessaan kiihkeänä sosiaalidemokraattina ja josta käytettiin nimitystä "mannen med den röda portföljden."). - Voisiko KKO:n valinta kohdistua tällä kierroksella ruotsinkieliseen naishakijaan?

13. Oikeustieteen tohtorin tutkinnon suorittaneita jäseniä KKO:ssa on viisi. Edellisellä nimityskierroksella oikeusneuvoksen virkaan nimitettiin kuitenkin tohtori eli valtionsyyttäjä Pekka Koponen. Tämä puoltaisi sitä, että tohtoria ei nyt tultaisi nimittämään. Sitä paitsi presidentti Pauliine Koskelo "aateloitiin" viime vuonna kauppatieteen kunniantohtorin arvolla (Ruotsalainen kauppakorkeakoulu) ja toisen kunniatohtorin hatun Koskelo saa ensi keväänä Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan promootiossa. Joten eiköhän niitä tohtoreita nyt vähäksi aikaa KKO:ssa piisaa! Myös hovioikeustuomari (Jorma Rudanko) on tullut äskettäin nimitetyksi oikeusneuvoksen virkaan. Voisiko nyt sen sijaan olla vuorossa ihmisoikeusasiantuntija, koska KKO on joutunut viime aikoina hieman nöyrtymään tämänkaltaisissa asioissa (Kari Uotin juttu)?

14. Minulla ei ole kristallipalloa, joten paras jättää enemmät arvailut sikseen. KKO:n suorittama valinta voi kohdistua keneen tahansa, sillä me emme tiedä, mitä kiintiötä ja millaista ammattikokemusta KKO tällä kertaa haluaa preferoida. Yksi asia on kuitenkin selvä: arkaistisessa eli ei-julkisessa ja sisäsiittoisessa nimitysmenettelyssä parhaan hakijan valituksi tuleminen on yleensä aina pelkkä illuusio. Valituksi tulee "sopivaksi katsottu." Lohduttakoon tämä tieto niitä 17 viranhakijaa, jotka eivät tule tällä kerralla virkaan nimitetyksi.