277. Poliisi perui tuhat aselupaa, laiton tuleva surma-ase ei kiinnostanut poliisia

1. Poliisi ilmoittaa peruuttaneensa vuoden aika lähes tuhat aselupaa, minkä lisäksi lähes 800 aseenomistajaa on saanut varoituksen. Aselupia peruttiin vakavien rikosten, kotihälytysten ja törkeiden rattijuopumusten takia. Toistuvat juopumuspidätykset johtivat varoituksiin.

Katso tästä "aseistariisunnasta" tarkemmin täältä.

2. Aselupien tarkastamiseen päätettiin ryhtyä vasta syksyllä 2008 Kauhajoen koulusurmien jälkeen. Jokelan koulusurmat vuotta aiemmin eivät aiheuttaneet - tässäkään suhteessa - minkäänlaisia toimenpiteitä sisäministeri Anne Holmlundin johtamalta ministeriöltä ja sen poliisiosastolta. Ihmisten ja koululaisten turvallisuus ei kiinnostanut ministeriä, ministeriötä tai poliisijohtoa.

3. Kauhajoen koulusurmien jälkeen alettiin valmistella kovalla kiireellä uutta ampuma-aselainsäädäntöä, jonka käsittely on eduskunnassa edelleen kesken. Tässä kuten monessa muussakin asiassa aiemmin ja sen jälkeen alettiin poliitikkojen taholta huutaa ("perätä") heti lainmuutosten tai uusien lakien perään. Ei havaita, että usein voimassa olevassa laissa olisi jo aivan riittävät edellytykset panna asiat kuntoon. Niin kuin juuri tässä tapauksessa aselupien peruuttaminen.

4. Tänään uutisoitiin myös, että Lapin syyttäjäviraston mukaan poliisin ei tarvinnut takavarikoida luvatonta asetta "huhun perusteella." Syyttäjä, joka toimii poliisirikosasioissa esitutkinnanjohtajana, ilmoitti, että Kuusamon (Koillismaan) poliisi ei toiminut väärin, kun se jätti takavarikoimatta luvattoman aseen henkirikoksesta nyttemmin epäillyltä mieheltä. Miehen epäillään ampuneen luvattomalla aseella entisen avopuolisonsa 43-vuotiaan äidin viime helmikuussa Kuusamossa. Tappojutun oikeuskäsittely alkaa käräjäoikeudessa huomenna. Katso tarkemmin täältä.

5. Minusta syyttäjän perustelut vaikuttavat hieman oudoilta. Syyttäjä vetoaa "vain toisen käden tietoihin" ja siihen, ettei kukaan ollut nähnyt asetta. Laittomasta aseesta ilmoitti poliisille ennen surmatekoa nyt taposta epäillyn ex-avovaimo, joka puolestaan oli saanut varoituksen aseesta epäillyn lähipiiriltä. Poliisia "huhu" ei hetkauttanut, vaikka epäillyllä miehellä oli voimassa viime marraskuussa laajennettu lähestymiskielto ex-puolisoa ja heidän yhteistä 4-vuotiasta lastaan kohtaan, lähestymiskielto oli voimassa myös ex-puolison vanhempien kotiosoitteessa, jossa surmateko sittemmin tapahtui. Lehtitietojen mukaan epäilty mies oli rikkonut lähestymiskieltoa viime joulukuussa.

6. Syyttäjä puolustelee poliisia sillä perusteella, ettei poliisilaitoksella ollut luvattomasta aseesta "sellaista tietoa, joiden perusteella kotietsintä olisi voitu suorittaa aseen löytämiseksi." Sitä, millaista tietoa poliisilla sitten olisi pitänyt olla, ei syyttäjän tiedotteesta käy selville. Eikö poliisi olisi voinut kuitenkin ryhtyä selvittämään, pitikö huhu paikkansa, vaikkei se olisikaan voinut heti rynnätä etsintää suorittamaan? Asiaahan olisi voinut kysyä epäillyn lähipiiriltä, joka oli varoittanut ex-puolisoa. Kun asia ei kiinnostanut poliisia, epäilty sai mahdollisuuden toteuttaa tekonsa.

7. Syyttäjä toteaa lakonisesti, että poliisin "ei tarvinnut" takavarikoida asetta. Mutta ei olisi ollut toisaalta varmaan väärin, että poliisi olisi ryhtynyt ex-puolison ilmoituksen perusteella selvittämään asiaa tarkemmin. Kokihan ex-puoliso lapsineen olevansa vaarassa. Minusta asian selvittäminen olisi ollut poliisin oikea tapa toimia. Toivottavasti syyttäjän päätös saatetaan valtakunnansyyttäjänviraston tutkittavaksi. Jos kyseinen ase olisi ollut luvallinen, on todennäköistä, että poliisi olisi nyt toteutetussa "aseistariisunnassa" peruuttanut aseluvan. Laittoman aseen olemassaolo ei sen sijaan poliisia kiinnostanut.

8. Ihmisten turvallisuus ei tunnu olevan nykyisin poliisijohdon, ei paikallisen eikä valtakunnallisen johdon, asteikossa kovin korkeassa kurssissa. Sellon surmaaja sai rikostuomioistaan ja lähestymiskiellostaan huolimatta häiritä ja kiusata sittemmin tappamaansa ex-puolisoaan vuosikausia, mutta siitä huolimatta poliisi ollut kiinnostunut hänen karkottamisestaan. Kuusamon tapaus muistuttaa osin Kauhajoen komisarion menettelyä tämän jättäessä surma-aseen koulusurmaajan käsiin. Käräjäoikeus ei nähnyt komisarion toiminnassa mitään moitittavaa, hyvä ettei suorastaan kiitellyt komisariota; komisarion alaiset ja kollegat, joita ei epäilty mistään laiminlyönnistä, sen sijaan saivat oikeudelta rivien välistä satikutia! Kauhajoen tuomiosta on onneksi valitettu hovioikeuteen.

276. Professori Koskenniemi puhui kummia

1. Akatemiaprofessori Martti Koskenniemi käy yllättävän kuumana kahden isoäidin käännytysasiassa. Hän hyökkäilee milloin mitäkin tahoa vastaan: poliisia, ministeriöitä, virkamiehiä, poliitikkoja ja presidenttiä. Hänen viimeinen vuodatuksensa löytyy tänään hs.fi:stä.

2. Tuntuu kuin arvon akatemiaprofessori olisi menettänyt loputkin suhteellisuudentajustaan. Koskenniemi jankuttaa jankuttamasta päästyään, että mikseivät poliitikot ratkaise isoäitien tapausta, vaikka heillä olisi valta tehdä se. Professorimme mukaan sisäministeriö, jota johtavat poliisiministeri Anne Holmlund ja maahanmuuttoministeri Astrid Thors, voisi käskeä poliisia ja näin estää käännytykset.

3. Poliitikkoja Koskenniemi arvostelee toimimattomuudesta, samoin virkamiehiä. Aiemmin professori haukkui presidentin, pääministerin, ulkoministerin jne. hitaudesta ja vannoi, ettei hän enää ikinä voi äänestää näin samattomia poliitikkoja. Poliitikot piiloutuvat K:n mukaan lain ja virkamiesten selän taakse silloin, kun ratkaisuja pitää tehdä. MTV3:lle akatemiaprofessori sanoi eilen, ettei hän tiedä, "mistä tällainen syöpä on suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin tullut".

4. Outoa puhetta juridiikan, olkoonkin kansainvälisen oikeuden, professorilta. Hän ei näytä lainkaan ymmärtävän, että Suomessa on riippumaton tuomioistuinlaitos, joka ratkaisee asiat itsenäisesti eikä ole sidottu valtioneuvoston, ministereiden tai virkamiesten käsityksiin tai painostukseen. Isoäitien käännytysasia on ratkaistu maaliskuussa KHO:n lainvoimaisilla päätöksillä, venäläinen Irina Antonov ei saanut edes valituslupaa ja Evelin Faidalin hakemus hylättiin selvin äänestysnumeroin 6-1. Faidalin asia ratkaistiin nyt jo toistamiseen KHO:ssa, myös edellinen oleskelulupahakemus oli hylätty.

5. Miten kummassa poliitikot ja sisäministeriö voisivat kävellä ylimmän tuomioistuimen päätöksen ylitse ja ministeriö voisi käskeä poliisia estämään käännytykset? Tätähän kyllä yritettiin jo kertaalleen, kun KHO:n presidentti Pekka Hallberg, joka jäi Faidalin asiassa KHO:ssa yksin vähemmistöön, lähetti kummallisen ja toimivaltaansa kuulumattoman kirjeen poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle ja pyysi tätä huolehtimaan siitä, ettei käännytyspäätöksiä pantaisi toistaiseksi täytäntöön.

6. Hallbergin, Paatero, Thorsin ja Vanhasen menettely, jonka mukaan hallitus valmistelisi uuden pikalain, jolla nämä kaksi isoäitiä, vain he, saisivat "uuden mahdollisuuden" - tätä hanketta presidentti Tarja Halonen pohjusti omalla lausunnollaan - oli tökerö temppu ja selvä osoitus siitä, että Suomessa poliittiset johtajat ja poliitikot eivät kunnioita tuomioistuinten riippumattomuutta. Nyt on ilmennyt, että oikeusasteiden itsenäisyyttä halutaan ehdon tahdoin nakertaa jopa tuomioistuinlaitoksen sisältä päin, kuten Hallbergin toimita osoittaa.

7. Thors ja Vanhanen sekä koko hallitus osoittivat täydellistä vastuuttomuutta lupaamalla, pääministeri virkahuoneessaan tv-kameroiden seuratessa irvokasta näytelmää, näille kahdelle isoäitiparalle ja heidän läheisilleen, että tuo pikalakihanke toteutuisi ja voisi tulla voimaan vielä ennen juhannusta. Nämä ihmiset luottivat poliitikkojen sanaan, vaikka poliitikot hyvin tiesivät, heidän olisi tullut ainakin tietää ja ymmärtää, ettei sanottu hanke voisi mitenkään onnistua luvatussa aikataulussa. Niinhän siinä sitten kävikin ja hanke sai nolon lopun, kun alkuviikosta ilmeni, ettei poliitikkojen ja hallituksen lupaamaa lakiuudistusta oltu ryhdytty edes kunnolla valmistelemaan sisäministeriössä.

8. Poliitikkojen halpamaisesta kaksinaamaisuudesta olen samaa mieltä kuin Martti Koskenniemi. Mutta toisin kuin Koskenniemi katsoo ("poliitikkojen hitaus", "piiloutuminen lain ja virkamiesten selän taakse" jne), pääpointti asiassa on tietenkin siinä, että poliitikkojen ei olisi koskaan pitänyt mennä lupaamaan asiassa mitään, presidentti Halosen ei olisi pitänyt ilmaista tukeaan hankkeelle eikä KHO:n Hallbergin olisi pitänyt ryhtyä "ohjeistamaan" poliisia ja Paateroa.

9. Koskenniemi on väärässä siinä, että sisäministeriö voisi käskyttää poliisia estämään käännytykset. Jos niin tapahtuisi, olisi kyseessä selvä lainrikkomus, johon oikeuskanslerin tulisi välittömästi puuttua. Poliitikot eivät voi tehdä asiassa mitään muuta kuin odottaa lainvalmistelun etenemistä. Ainoa asia, jonka Thors ja Vanhanen voisivat möhläyksensä jälkeen tehdä, on julkinen anteeksipyyntö isoäideille ja heidän läheisilleen. He voisivat mennä saattelemaan isoäidit lentokentälle näiden lähtiessä paluulennolle.

10. Koskenniemi puhui kummia väittäessään, että asiassa olisi edelleen mahdollisuus säätää pikalaki, joka tulisi voimaan 2-3 viikossa ennen juhannusta. Mikä on mahdollista teoriassa, ei ole sitä aina käytännössä. Tässä asiassa Koskenniemen väite on täysin epärealistista puhetta. Kuten ministeri Jyrki Katainen eilen sanoi, uutta lakia valmisteltaessa ja säädettäessä on edettävä hyvin varovasti. Sama viesti on saatu Maahanmuuttoviraston johdolta. Kaavailtu lainmuutos koskee säännöksiä, joissa on kyse siitä, voidaanko oleskelulupa myöntää ydinperheeseen kuulumattomille omaisille. Nykyisin ydinperheen ulkopuolisiksi lasketaan mm. aikuisen suomalaisen omat vanhemmat. On selvää, ettei tällaista muutosta saada säädetyksi parissa kolmessa viikossa, tuskin edes puolessa vuodessa.

11. Koskenniemi unohtaa ja sivuuttaa täysin yhdenvertaisuuden ja yhdenmukaisen kohtelun periaatteen merkityksen. Se on hämmästyttävää, sillä eihän lakeja säädetä ja muuteta vain kahta ihmistä varten. Mahdollinen lainmuutos koskee kaikkia samanlaisessa asemassa olevia perheitä ja ihmisiä. Tämän vuoksi kaavaillun lainmuutoksen vaikutukset maahanmuuttoon on syytä punnita ja ennakoida mahdollisimman tarkasti.

12. Koskenniemen purkaukset ymmärtää sitä taustaa vasten, että juuri hän oli se henkilö, joka ensimmäisenä ryhtyi viime maaliskuussa kritisoimaan KHO:n päätöksiä ja väitti, että käännytyspäätökset ovat osoitus suomalaisten kyynisyydestä ja kyvyttömyydestä toimia oikein. HS:n mielipidekirjoituksessaan hän syytti suomalaisia ja poliitikkojame viranomaisuskollisuudesta ja näennäisrationaalisuudesta. Sama kritiikki kohdistui luonnollisesti rivien välissä KHO:n jäseniin, Pekka Hallbergia lukuun ottamatta.

13. Ilmeisesti Koskenniemi maaliskuinen ulostulo oli harkittu ja pienen piirin keskuudessa sovittu asia. Pari päivää myöhemmin nimittäin presidentti Tarja Halonen ilmoitti myötätuntonsa isoäideille ja heidän läheisilleen, jolla hän tietenkin tarkoitti arvostella KHO:n päätöstä, vaikka vain rivien välistä. Halosen mukaan päätös soti hänen "oikeustajuaan vastaan." Sitten, ilmeisen sovitusti, asiaan puuttui jahtivoutimaisella otteella KHO:n Pekka Hallberg lähettämällä Mikko Paaterolle paimenkirjeeksi tarkoitetun ohjeistuksen käännytyspäätösten täytäntöönpanon lykkäämisestä; ja MIkkohan totteli, totta kai. Samaan aikaan Hallberg neuvotteli ministeri Thorsin kanssa "oikeusturvasta", minkä jälkeen Thors vei pikalakiuudistushankkeen hallitukseen, jossa sitä kannatti mm. oikeusministeri Tuija Brax. Thors sai myös pääministeri Vanhasen tuen asialle. Sitten Vanhanen meni möläyttämään tv-kameroille, että lainmuutos valmistellaan kiireellisesti ja saadaan valmiiksi jo ennen Juhannusta. Tällä viikolla Vanhanen yritti pestä käsiään sanomalla, että hän luotti täysin Thorsiin, sillä hän itse ei tuntenut asiaa lainkaan!

14. Koskenniemen ja Hallbergin alkuun junailema hanke lainvoimaisten käännytyspäätösten peruuntumisesta ei kuitenkaan onnistunut. Tämän vuoksi akatemiaprofessori on nyt hyvin, hyvin vihainen!

275. Mummojen käännytyslain touhotukselle nolo loppu

1. Olen kertonut egyptiläisen ja venäläisen isoäidin eriskummallisesta käännytystouhotuksesta kolmessa blogikirjoituksessa: 234/25.3.-10; 236/27.3.-10 ja 237/30.3.-10. KHO:n päätös egyptiläisen Eveline Fadayelin karkottamisesta löytyy blogista 237.

2. Asia on suomalaisten poliitikkojen eli Astrid Thorsin, Matti Vanhasen ja Tuija Braxin, presidentti Tarja Halosen sekä poliisiylijohtaja Mikko Paateron ja ennen kaikkea KHO:n presidentti Pekka Hallbergin kannalta hyvin outo. En ala enää kerrata tapauksen yksityiskohtia, ne selviävät edellä mainituista kirjoituksista.

3. Tänään Hallbergin, Thorsin ja Vanhasen touhotus uudesta mummojen käännytystä tai oikeastaan käännyttämättä jättämistä koskevasta pikalakihankkeesta sai nolon lopun. Poliisi, oikein poliisiylijohtaja Mikko Paateron suulla, ilmoitti, että Itä-Uudenmaan poliisi on kehottanut egyptiläistä isoäitiä Eveline Fadayelia poistumaan maasta 16.6.2010 mennessä.

4. Vähän myöhemmin ilmeni, että KHO:n viime maaliskuussa (8.3.) antama ja tuolloin heti lainvoimaiseksi tullut karkotuspäätös venäläistä Irina Antonovia vastaan pannaan myös täytäntöön. Miksi Paatero ei tiedotteessaan puhunut mitään Antonovin asiasta, vaan mainitsi ainoastaan Fadayelin? No tietysti siksi, että Vladimir Putin on tulossa tällä viikolla pääministeri Matti Vanhasen vieraaksi ja Venäjän lehdistön tiedettiin hurjistuvan, jos oikein ylipoliisipäällikön toimesta ilmoitettaisiin karkotuspäätöksen täytäntöönpanon koskevan myös Irina-mummoa. Mutta Venäjän lehdistö sai kun saikin tiedon ja nyt Venäjän mediassa on jo ehditty nostaa hirmuinen haloo tapauksesta!

4a. Kohta tänne kai lähetetään Venäjältä joku mummovaltuutettu tapaamaan presidentti Halosta. Lapsivaltuutettu Astahovia Halonen ei onnistunut tapamaan Linnassa, vaikka Astahov kyllä kertoi tavanneensa Halosen. - Se nyt vain on tällaista tämä bilateraalinen ystävyys ja avunanto! Ensin ryssä vei vääryydellä ja väkivallalla Kannaksen ja nyt neukut ostaa kiihtyvällä tahdilla maita Suomesta ja vielä sotilaallisesti strategisilta alueilta.

5. Tämän sopan - siis mummojen pikalakihankkeen - suurin syntipukki on Hallbergin ohella kyllä pääministeri Vanhanen. Kuten blogissani kerroin, Vanhanen lupaili Hallbergin ja Paateron junaileman tökerön keskeyttämispäätöksen jälkeen Pääministerin haastattelutunnilla 19.3. näille kahdelle mummolle "uutta mahdollisuutta" jäädä Suomeen. Eikä tässä vielä kaikki. Vanhanen kutsui 24.3. Eveline F:n kaksi poikaa, miniän ja Irina Antonovin yhden sukulaisen luokseen pääministerin virkahuoneeseen, jossa hän tv-kameroiden seuratessa tapaamista lupasi, että hallitus aikoo valmistella kiireellisessä aikataulussa lain, jolla Evelinen ja Irinan käännytykset voitaisiin estää. Kaiken kukkuraksi Vanhanen lupaili, että uusi laki tulisi voimaan mahdollisesti jo ennen juhannusta!

6. Muistamme, miten viime viikolla pääministeri Vanhanen heristeli eduskunnassa nyrkkiä demareille, jotka äänestivät Kreikan lainapäätöstä vastaan, ja syytti demareita populisteiksi. Mutta onko meillä nähty pahempaa populistipoliitikkoa kuin Matti Vanhanen sanotussa mummotapaamisessa pääministerin virkahuoneessa? Hän tiesi hyvin - hänen olisi kaiken järjen mukaan ainakin tullut tietää ja ymmärtää - ettei hänen lupaansa lain säätäminen ja sen voimaantulo voisi mitenkään olla mahdollista kerrotussa aikataulussa.

7. Inhottavaa Vanhasen virkahuoneessa kuvatussa tv-pätkässä oli myös tapa, jolla hän antoi ymmärtää, että vaikkei hän poliitikkona ja pääministerinä voi puuttua tai edes arvostella riippumattoman tuomioistuimen lainvoimaista päätöstä, hänen mielestään KHO:n äänin 6-1 syntynyt karkotuspäätös - ainoastaan Pekka Hallberg oli toisella kannalla - ei ollut hyväksyttävä. Vanhanen sanoi, ettei hän "kameroiden edessä" voi ryhtyä arvostelemaan KHO:n päätöstä!

8. Tänään TV2:n Ajankohtaisessa kakkosen suorassa lähetyksessä haastateltiin Eveline Fadayelin miniää ja tämän poikaa Benjaminia. Ilmeni, että Paateron tänään julkistaman karkotuspäätöksen täytäntöönpanoa koskeva määräys oli tullut perheelle yllätyksenä ja järkytyksenä. Perhe oli ollut siinä uskossa, että Eveline voitaisiin vielä "armahtaa" ja karkotuspäätös perua. Kun kysyttiin, miksi perhe oli uskonut näin, saatiin vastaus: "Siksi, että pääministeri Vanhanen oli luvannut uuden lain, joka tulisi voimaan ennen juhannusta." - Niinpä. Nyt siis myös mahanmuuttajien keskuudessa ja aina Egyptiä ja Venäjää myöten tiedetän, ettei Suomen pääministerin sanaan ja lupauksiin voi luottaa! Täkäläiset alkuasukkaat ovat toki tienneet tämän jo pitkään.

9. Ministeri Astrid Thors, jonka oli määrä yhdessä KHO:n Pekka Hallbergin kanssa valmistella uusi lakia pikavauhdilla - maaliskuussa annetun tiedon mukaan Thors ja Hallberg olivat keskustelleet "oikeusturvasta" - joutui tänään nolona myöntämään, että hän oli lupaillut maaliskuussa uutta "mummolakia" liian pian. Thors kertoi, ettei ulkomaalaislakiin ole tulossa muutoksia "lähiaikoina." Uuden lain valmistelusta ei ole annettu mitään muuta tietoa julkisuuteen.

10. Minulla ei ole - tuskinpa useimmilla muillakaan suomalaisilla olisi - mitään sitä vastaan, että nuo kaksi mummoa voisivat kaiken tämän hässäkän ja häslingin jälkeen jäädä Suomeen perheidensä luokse. Inhimillisesti katsoen se olisi kohtuullinen ratkaisu. Jos näin ei tapahdu, niin siitä mummot ja heidän perheensä saavat kyllä "kiittää" suomalaisia johtavia poliitikkoja, lepsua lainsäädäntöä ja löperöitä virkamiehiä sekä niitä hölmöjä, jotka ovat menneet lupailemaan, että lainvoimaiset karkotuspäätökset voitaisiin muka uudella lailla perua. Jokainen järkevään ajatteluun kykenevän pitäisi ymmärtää, ettei uutta lakia tehdä tai vanhaa muuteta kahden ihmisen takia. Yhtä selvää pitäisi olla, ettei ulkomaalaislain nykyistä perhekäsitettä voida muuttaa. Inhimillisistä syistä taas on jo nyt laissa yksityiskohtaiset säännökset.

11. Egyptiläisellä Eveline Fayelilla ei tuntuisi Egyptiin palattuaan olevan isompaa hätää. Ajankohtaisen kakkosen haastattelussa ilmeni, että Evelinellä on Aleksandriassa oma asunto, johon hän voi palata. Pojanpoika Benjamin vielä "meni" kertomaan, että mummon asunnossa on myös huonekaluja ja tavaroita. Benjamin kertoi käyneensä Aleksandriassa eikä hänellä tuntunut olevan mitään sitä vastaan, että mummo muuttaisi Egyptiin; saisi välillä käydä tapaamassa mummoa siellä. Perhe näyttää kyllä selvästi varautuneen siihen, että isoäidille voi vielä tulla lähtö Suomesta. Kun Evelinellä on Suomessa kolme riskiä poikaa, niin joku heistä voi toki "uhrautua" sen verran äitinsä hyvinvoinnin eteen, että muuttaa tämän kanssa Aleksandriaan. Venäläisen Irina Antonovin asiat eivät ilmeisesti olisi Venäjälle muuton jälkeen yhtä hyvin, mutta tästä Suomen media ei tunnu olevan kiinnostunut.

274. Omat syyt ja valtakunnan salaisuus

1. Ministeri Liisa Hyssälä sitten nimitettiin Kelan pääjohtajaksi ja Kela säilyi keskustan läänityksenä. Luulenpa, että presidentti Haloselle oli jokseenkin yhdentekevää, kuka Kelaan nimitetään. Halonen taitaa olla valjastettu demareiden vuoden 2011 eduskuntavaalikampanjaan ja tähän kuvioon sopi hyvin se, että Halonen siunasi keskustan ja kokoomuksen hallituksen ilmiselvän poliittisen virkanimityksen. Näin demarit saivat uuden aiheen syyttää Vanhasen - Kataisen hallitusta poliittisista virkanimityksistä.

2. Hyssälä, 61, ehtii olla Kelassa vain muutaman vuoden ennen eläkkeelle siirtymistään. Tässä ajassa hän tuskin ehtii käynnistää Kelan pääkonttorin alueellistamista ja siirtämistä vaikkapa Raisioon; Hyssälän on kotoisin Liedosta.

3. Presidentti Halonen hämmästeli itsekin Hyssälän nimitystä, ikään kuin koko asia ei olisi kuulunut hänelle mitenkään. Hän ihmetteli hallituksen hoppua tehdä nimityspäätös jo nyt, vaikka Kelan nykyinen pääjohtaja Jorma Huutanen (kesk) jää eläkkeelle vasta lokakuun alussa. Tätä ovat monet muutkin ihmetelleet. Eilen Vanhanen selitti, että eduskunta, jonka alainen Kela on, olisi halunnut nopeaa ratkaisua pääjohtajan nimitysasiaan. Mene tiedä, onko tuossakaan väitteessä perää.

4. Tuskin oli muste ehtinyt kuivua viime perjantaina tehdyn Hyssälän nimityspäätöksessä, kun keskusta halusi tehdä pikapäätöksen Hyssälän seuraajasta sosiaali- ja terveysministerinä. Puolue-elimet oli kutsuttu kokoon jo varhain täksi aamuksi valitsemaan Hyssälän seuraajaa. Ei ollut todellakaan yllätys, kun keskusta valitse uudeksi ministeriksi kansanedustaja Juha Rehulan, jota keskustaväki oli rummuttanut uutena ministerinä ja kuukausikaupalla etukäteen.

Rehulan nimityksen takia jouduttiin jopa kutsumaan kokoon ylimääräinen presidentin esittely, jossa kello 10.30 tehtiin muodollinen päätös Rehulan nimittämisestä ministeriksi. - Onpa varsinaista hoppuilua! Kas, kun presidentin esittelyä ei sentään pidetty jo eilen, sunnuntaina! Mistähän tämäkin hoppu mahtaa johtua? No, ehkä siihen on "omat syynsä", jotka selviävät "aikanaan."

5. Juha Rehula on pitkä, varmaankin lähes yhtä pitkä kuin Matti Vanhanen, ja kotoisin Lahdesta. Ehkä Kepun logiikkaan kuuluu, että pätkäministerin tehtäviä voi hoitaa vain "pitkä." Koulutukseltaan Rehula on sosionomi ja yo. merkonomi. Sitten kun Hyssälä joutaa Kelasta eläkkeelle ja Rehula totutun kaavan mukaan hakee Hyssälän seuraajaksi, joudutaan Rehulalle siten hakemaan erivapaus Kelan pääjohtajanviran kelpoisuusehdoista, johon vaadittaneen ylempi korkeakoulututkinto. No, sellainen erivapaushan huippuvirkoihin hoituu poliitikoille tunnetusti valtioneuvostossa pelkkänä ilmoitusasiana á la tapaus Eva Biaudet.

6. Ministeri Rehula on jo ehtinyt antaa ensimmäiset haastattelunsakin ministerinä. Hän kuulemma haluaa "työurat pitemmiksi ja "lait ymmärrettäviksi." Laeilla Rehula tarkoitti nimenomaan sosiaalipuolen lakeja. Mutta kas kummaa, miksiköhän Rehula ole pystynyt vaikuttamaan lakien ymmärrettävyyteen millään tavalla aiemmin, vaikka hän on istunut eduskunnassa jo parikymmentä vuotta ja siitä suurimman ajan juuri sosiaalivaliokunnan jäsenenä tai puheenjohtajana? Lakien ymmärrettävyyden parantamisesta puhui muuten myös Kelan nykyinen pääjohtaja Jorma Huuhtanen 10 vuotta sitten virkaan tulessaan. Pelkäksi puheeksi taisivat jäädä myös Huuhtasen suunnitelmat. Kelan ja erilaisten sosiaalialan päätöksentekoelinten ja muutoksenhakulautakuntien kohtuuttoman pitkiin käsittelyaikohin Rehula ei sen sijaan puuttunut.

-------

7. Pääministeri Matti Vanhanen lupaili eilen uutta tietoa eronsa syistä; erolla tarkoitetaan nyt Vanhasen eroa puheenjohtajan ja pääministerin palleilta ensi kuussa. Vanhanenhan ilmoitti juuri joulun alla - silloin eduskunta vietti 1,5 kuukauden joululomaansa - ettei hän jatkaa enää keskustan puheenjohtajana. Kun kukaan ei innostunut - kaikkein vähiten hallituskumppani kokoomus - pyytämään Vanhasta jatkamaan pääministerinä, Vanhanen joutui hieman myöhemmin myöntämään, että hänen eronsa puheenjohtan paikalta johtaa siihen, että luopuu myös pääministerin tehtävästä.

8. Eronsa syyksi Vanhanen mainitsi joulukuussa kipeytyneet jalkansa, jotka vaatisivat leikkaushoitoa. Hieman myöhemmin hän vetosi vielä "kokonaisarvioon." Itse en, monien muiden tavoin, uskonut alkuunkaan Vanhasen selitystä jalkahoidosta tai leikkauksesta (tämä on luettavissa myös blogistani), sillä olihan Vanhanen kertonut vain hieman aiemmin, että hän on täysin terve ja työkykyinen ja muutenkin elämänsä kunnossa ja että hänen asemansa pääministerinä on - lautakasajupakan jälkeen - "vahvempi kuin koskaan aikaisemmin."

9. Eilen Vanhanen pudotti pienoisen uutispommin kertomalla, että hän ei olekaan paljastanut vielä kaikkia eronsa syitä.

- "Minulla on omat syyni. Voin niihin aikanaan palata. Sen jälkeen ehkä ymmärretään vielä paremmin." - Näin arvoituksellisesti haasteli Vanhanen pääministerin haastattelutunnilla.

Luultavasti Vahanen ilmoittaa näistä "uusista" syistä eronsa jälkeen eli Juhannusaattona. Silloin kaikki ovat - taas - sopivasti lomilla eikä Matti ole enää velvollinen antamaan haastatteluja.

10. "Silloin ymmärretään vielä paremmin." Onko kukaan ymmärtänyt tähänkään mennessä hyvin Vanhasen eron syitä saati uskonut niihin? Vanhasen ero olisi ollut ymmärrettävä, jos hän olisi ilmoittanut eroavansa heti eli siis vuoden vaiheessa. Välitön ero olisi ollut ymmärrettävä kaikkien töppäysten, huhujen ja muistinmenetysten jälkeen. Näin olisi tapahtunut kaikissa muissa maissa, mutta Suomessa pääministerin luontaisetuihin ilmeisesti kuuluu reilun puolen vuoden irtisanomisaika, kuten kaikille muillekin duunareille. Sillä ei ole mitään väliä, menettäkö hallitus sanotun puolen vuoden aikana toimintakykynsä ramman (rampa ankka) pääministerin takia.

10a. Toki ripeämpiäkin lähtöjä pääministerin pallilta on nähty, muistettakoon vain tapaus Anneli Jäätteenmäki. Mutta Jäätteenmäki olikin naispääministeri, joka erehtyi lausumaan eduskunnan pöntöstä poliittista verta janoavan ja kiihkoissaan mölisevän sonnilauman edessä kuluista sanat: Niin totta kuin osaan.

11. Mitä Vanhanen tarkoitti sanoilla "minulla on omat syyni"? Eivätkö "kipeät jalat" olleetkaan Vahasen "omia" syitä, olivatko ne todellakin vain "tekosyitä", kuten on arveltukin? Kun Vanhanen käytti monikkomuotoa, niin syitä täytyy ilmeisesti olla useita. Syyt ovat ilmeisesti yksityisiä, Vanhasen yksityiselämän liittyviä syitä. Mitäs näitä voisi olla? Terveys, joko oman tai läheisten, tulee ensimmäisenä mieleen. Vaivaisiko pääministeriä jokin vakava ja kenties leikkausta edellyttävä sairaus, eivät siis pelkät jalat? Tätä voimme vain arvailla, sillä Suomessa pääministerillä ei samanlaista velvollisuutta ilmoittaa aika ajoin terveydentilastaan kuin tasavallan presidentillä, vaikka pääministeri onkin nykyisin presidenttiä tärkeämpi poliitikko.

12. Entä mut mahdolliset syyt? Naiset tulevat "syinä" automaattisesti mieleen, kun on kyse pääministeri Matti Vanhasesta; tätä nyt tuskin tarvitsee enemmälti perustella. Olisiko Matilla huolia naisrintamalla? Onko joku "entinen," julkisuudelle ehkä tuntematon, aikonut tai peräti uhannut paljastaa joitakin tietoja julkisuudelle? Tuskin, mutta tätäkään emme varmasti tiedä - Tällainen spekulaatio saattaa tuntua tarpeettomalta tai jopa mauttomalta, mutta kun kerran valtakunnan johtava poliitikko on heittänyt arvoituksen kansan kaluttavaksi, niin onhan silloin toki luvallista pohtia, mistä oikein mahtaa olla kysymys. Jos eron syyt olisi kerrottu heti kärkeen avoimesti, rehellisesti ja suoraan, ei kenenkään tarvitsisi ryhtyä arvailemaan niitä.

13. Entäpä sitten Vanhasen yhteydet vaalirahoittajiin, puoluetoimiston väkeen - siitä porukasta joku lienee epäiltyinä rikollisesta toiminnasta - Nuorisäätiöön, Raha-automaattiyhdistykseen jne? Liittyvätkö eron syyt näihin kuvioihin ja millä tavalla? Tiedetään, että oikeuskanslerinvirasto on koordinoinut yhdessä valtakunnansyyttäjänviraston ja KRP:n kanssa Vanhasenkin vaaliavustuksiin liittyviä selvittelyjä, vaikkei Vanhasen toimista ole vielä käynnistetty virallista esitutkintaa.

14. Tänään on mm. Iltalehdessä muisteltu, miten pääministeri Matti Vanhanen jättäytyi pois eduskunnan tärkeästä budjettikeskustelusta 14.12. Vanhanen oli tuolloin kyllä aamupäivällä eduskuntatalossa, mutta eduskunnan kello 14 alkaneeseen täysistuntoon hieman poissaolevan tuntuinen Vanhanen ei kaikkien yllätykseksi enää ilmestynyt. Outo yhteensattuma ehkä, mutta juuri samana päivänä, siis 14.12., oikeuskansleri, valtakunnansyyttäjä ja KRP:n edustajat kokoontuivat pohtimaan Matti Vanhasen vaalirahoitukseen liittyvä kuvioita ja sitä, tulisiko eduskunnan perustuslakivaliokunnalle tehdä ilmoitus tarpeesta aloittaa esitutkinta pääministerin vaaliavustuksiin liittyvistä toimista, lähinnä kaiketi hänen mahdollisesta esteellisyydestään osallistua hallituksessa tehtyihin päätöksiin avustusten antamisesta RAY:lle ja Nuorisosäätiölle.

15. Liittyisikö Vanhasen eroilmoitus, joka annettiin siis pari viikkoa mainitun 14.12. jälkeen, jotenkin esitutkintaan tai virallisiin selvittelyihin taikka kenties mahdollisen valtakunnanoikeusprosessin välttämiseen? Tätä emme tiedä, emmekä sitä, onko Vanhanen mahdollisesti saanut oikeuskanslerilta jonkinlaisen ilmoituksen tai arvon siitä, milloin hänen selvittelyjen alla oleva osuutensa asiassa selviäisi. Olisiko oikeuskansleri kertonut Vanhaselle jotain siihen tapaan, että "no, kyllä siihen nyt ainakin puoli vuotta menee" tms. Kun Vanhanen tiesi tämän, hän saattoi ajoittaa eronsa sopivasti keskustan kesäkuussa pidettävän puoluekokouksen yhteyteen.

16. Oudon salaperäiseltä Vanhasta koskevat selvittelyt tuntuvat. Kun noin kuukausi sitten lehdistössä alettiin hieman kummastella, miksi mainitut selvittelyt kestävät näin kauan ja aikooko oikeuskansleri Jonkka kenties tarkoituksellisesti pantata ilmoitustaan Vanhasen pääministerikauden päättymisen yli, saatiin Jonkan vastaus, jonka mukaan tästä ei ole kysymys, vaan siitä, että asiaan tulee "koko ajan uutta tietoa." Mistähän kaikesta "uudesta tiedosta" mahtaakaan olla kysymys? Ehkä tämä selviää - sitten kun Vanhanen ei ole enää pääministeri. Onkohan joku ryhtynyt "laulamaan" ja mitä, eikö perunakuopan laki, vrt. omertan-laki, olekaan pitänyt?

17. Myös Vanhasen yksityiselämään liittyvän oikeusjutun käsittely KKO:ssa on kestänyt yllättävän kauan. Pääministerin morsian -kirjan oikeusjuttu, joka tuli vireille pääministerin tekemän rikosilmoituksen perusteella, on ollut tutkittavana KKO:ssa jo puolentoista vuoden ajan. Jutussa pidettiin suullinen pääkäsittely viime tammikuussa. Normaalisti KKO:n ratkaisu annetaan muutaman viikon kuluttua suullisesta käsittelystä, mutta nyt on jo kohta kulunut viisi kuukautta suullisesta käsittelystä. Luultavasti päätös asiassa on kyllä tehty, mutta jostakin syystä sen antaminen vain antaa odottaa sopivaa ajankohtaa.

18. Pääministerin statuksen ja "valtakunnan edun" takia saanemme sekä oikeuskanslerin selvityksen että KKO:n tuomion tiedoksemme vasta sen jälkeen, kun Matti Vanhanen on "poistunut studiolta" eli jättänyt pääministerin tehtävänsä. Siihen asti joudumme vain arvailemaan, mistä on kysymys.

- Kenen syy, että...

- Syy yksin on Peggyssä (kaksi pitkää Lyypekissä; pitkillä ei tarkoiteta tässä Masaa ja Juhaa)

- Se on - Hernandon salaisuus!

273. Naisoikeudellinen väitöstutkimus raiskausjuttujen todisteluongelmista

1. Kävin tänään Helsingissä. Poikkesin pitkästä aikaa myös yliopistolla, Porthaniassa. Siellä alkoi klo 12.15 - huom. akateeminen vartti - väitöstilaisuus, jossa Helena Jokila puolusti julkisesti oikeustieteellistä tutkimustaan tohtorin arvon saamista varten. Tutkimus on saanut hieman arvoituksellisen nimen "Tahdonvastainen suostumus ja liiallisen luottamuksen hinta".

2. Tilaisuus oli luentosalissa III, jossa joskus kauan sitten puolustin omaa väitöskirjaani ja jossa reilu kymmenen vuotta sitten toimin vastaväittäjänä. Näissä saleissa, salit III ja II, pidettiin luentoja myös 60-luvulla. Kävin luennoilla aika harvoin. Muistelin tänään, miten III-salissa mm. professori Olli Ikkala, pitkä mies, luennoi syvällä rintaäänellä finanssioikeuden alkeita tiukasti muistiinpanojaan tuijottaen, mutta välillä noin puolen minuutin väliajoin 2-3 sekunnin ajan ylös luentosalin takaseinään katsahtaen; katsekontaktia salissa istuviin opiskelijoihin Ikkala sitä vastoin varoi visusti ottamasta..

3. Istuin luennoilla yleensä amfimaisesti nousevan salin takapenkissä, josta oli helppo puikahtaa ulos salista juuri silloin, kun luennoitsija tuijotti muistiinpanojaan, jos aika alkoi käydä pitkäksi. Maa- ja vesioikeuden professoriksi nimitetty Ilmari Melander, joka oli väitellyt lapsioikeudesta, piti luentoja kaksi tuntia viikossa, yhteensä 30 tuntia, lukemalla kannesta kanteen kirjaa Väinö Suomaa: Jakolainsäädäntö selityksineen (1958). Rikosoikeuden professori Reino Ellilän sekä prosessioikeuden professori Tauno Ellilän, savolaisveljekset, luennot olivat piristäviä. Reino, vannoutunut vanhapoika, intoutui luennoillaan usein aika seksististen näkemysten ja kaksimieleisten kaskujen esittämiseen naispuolisen kollegansa Inkeri Anttilan sättimisen ohella.

4. Valitsin nytkin, vanhasta muistista, istuinpaikkani salin takaseinällä olevalta erilliseltä tuolirivistöltä, koska minun piti poistua kesken väitöstilaisuuden ehtiäkseni klo 14.06 lähtevään IC-junaan. Tilaisuuden kustoksena oli oikeustieteen professori Johanna Niemi ja virallisina vastaväittäjinä - siis kaksi vastaväittäjää - naisoikeuteen perehtynyt menetelmätieteiden professori Suvin Ronkainen (Lapin yliopisto) ja rikos- ja prosessioikeuden professori Dan Frände Helsingin yliopistosta. Väitöstilaisuuden kulku oli perinteinen: ensin kustos avasi ltilaisuuden, minkä jälkeen väittelijä piti seisoaltaan lectionsa. Tämä jälkeen puheenvuoron sai professori Ronkainen ja hänen jälkeensä professori Frände. Tämän jälkeen vastaväittäjät ryhtyivät ruotimaan väitöskirjan yksityiskohtia. Johanna Niemi on yhdessä professori Kevät Nousiaisen kanssa toiminut Jokilan työnohjaajana.

5. Vastaväittäjät tuntuivat olevan kohteliaita eivätkä käynet väitöskirjan kimppuun á la yleinen syyttäjä. Olin osatnut väitöskirjan III-salin ulko-ovelta, jossa sitä myytiin 55 euron hintaan. Kirjan (XXXIII+318 sivua) pikainen selailu noin puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua ja väitöstilaisuuden aikana antoi vaikutelman, että huomautettavaa olisi voinut olla paljon enemmänkin, ainakin todistusoikeuden osalta. Vaikutti siltä, että väitöskirjan anti lepää lähinnä minulle vieraassa naisoikeudessa, ei niinkään todistus- ja rikosoikeudessa. Vastaväittäjät eivät tunteet haluavan panna väittelijää tiukoille. Varsinkin Suvi Ronkaisen esiintymisestä sai vaikutelman, jonka mukaan hän olisi toiminut pikemminkin jonkinlaisena väittelijän puolustajana. Välillä vastaväittäjät tuntuivat väittelevän lähinnä keskenään.

6. Tatu Leppänen, jonka vastaväittäjänä olin reilut 10 vuotta sitten, muisteli omaa väitöstilaisuuttaan muutama vuosi sitten ilmestyneessä kokoomateoksessa "Miten meistä tuli oikeustieteen tohtoreita?" Leppäsen mukaan hän väitöstilaisuutensa ei ollut kovin miellyttävä, sillä vastaväittäjä "Virolainen hiillosti koko ajan"! Itse en kuitenkaan kokenut hiillostaneeni väittelijää, vaan halusin vain esittää kunnon kritiikin, koska väitöskirja oli hyvä; Leppäsen väitöskirjasta annettiin tiedekunnan päätöksellä - mm. minun esityksestäni - toiseksi korkein arvosana eli eximia (ks. virallisen vastaväittäjän lausuntoani LM 1999 s.115-141). Kustoksen homma on paljon miellyttävämpi kuin vastaväittäjän, siitä minulla onkin enemmän kokemuksia. Joskus kustoksen toki tekisi mieli puuttua väittelyn kulkuun ja sanoa, että kuulkaapas nyt, asia on kyllä niin, että...

7. Helena Jokilan väitöskirjan takakannen mukaan tutkimuksessa tarkastellaan aikuisiin kohdistuvien seksuaalirikosten (raiskaus ja mut RL 20 luvun 1-5 kriminalisoidut teot) tiedon rakentumista rikos- ja todistusoikeudellisten sekä naisoikeudellisten kysymyksenasetteluiden avulla. Väitöstutkimuksen idea ja pääasiallinen sisältö ilmenee

täältä

8. Väittelijä haluaisi romuttaa seksuaalirikosjuttujen osalta todistusoikeudessa vallalla olevan ns. faktapositivismin (brittiläisen empirismin), koska se ei sovellu ainakaan vastaamaan esimerkiksi sukupuolten suhteita koskeviin todistusoikeudellisiin kysymyksiin."Valistusajalla konstruoidun todistusteorian epistemologian perustalle hahmottuu rationalistinen ja näennäisen universaali tietävä subjekti, joka todellisuudessa on ollut valkoinen porvarismies," sanoo väittelijä. Jokilan avainkäsite tuntuu olevan sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan todistusoikeudessa tieto voitaisiin ymmärtää subjektipositioiden ehdollistamana ja paikallisesti rakentuneena. Tieto näet kuulemma välttämättä suhteellistuu esimerkiksi seksuaalirikostapauksissa, joissa osapuolet ovat eri sukupuolta tai joilla on erilainen etninen ja kulttuurinen tausta.

9. Jokilan empiirinen tutkimusaineisto kostuu hovioikeuksissa 1.1.199- 30.4.2002 välisenä aikana RL 20:1-5:n nojalla ratkaistuista 98 tapauksesta. Koska kyseinen aineisto on asian laatu huomioon ottaen julistettu tuomioistuinten päätöksillä salaiseksi, on Jokila tarvinnut aineiston lukemiseen asianomaisten hovioikeuksien luvan. Sanotusta aineistosta on poimittu tutkittavaksi diskursseiksi ("puhetavoiksi") lähinnä käräjäoikeuksien ja hovioikeuden tuomiot sekä asianosaisten (asianomistajan ja syytetyn), esitutkintapöytäkirjat ja asianosaisten (asianomistaja ja syytetyn eli käytännössä näiden avustajien) laatimat valitus- ym. kirjelmät.

10. Jokila sano tutkineensa seksuaalista väkivaltaa koskevaa todistelua konstruktionistisen tietoteorian näkökulmasta. Hän on tutkinut todistelun ilmentäviä "puhetapojen koko kirjoa" aineistossa "etsimällä, tunnistamalla ja laskemalla diskursseja." Laskemalla seurattavien diskurssien taustalla vaikuttaa hypoteesi tai jonkinlainen taustaolettama siitä, että suomalaisten seksuaalirikosoikeudenkäyntien puhetavat sekä niissä rakentuva todistelu ja tieto ovat uhrien kannalta ongelmallisia. Tarkemmin sanottuna ongelma on se, että puhetavat ilmentävät naisia koskevia stereotypioita ja ennakkoluuloja, kaksinaismoralismia ja seksismiä. Väittelijän mukaan kyseessä ei ole kuitenkaan mikään supisuomalainen ilmiö, vaan se on rakentunut ilmiöitä koskevassa aikaisemmassa anglosaksisessa tutkimuksessa, jossa olettamus on saanut myös vahvistusta (Adler 1987, Temkin 1987, Muzychka 1991 ja Lees 1996).

11. Väittelijä on ottanut tapausaineiston perusteella selvittääkseen, miten seksuaalirikoksissa puhutaan rikosprosessin eri vaiheissa, lähinnä esitutkinnassa ja avustajien kirjelmissä (6. luku: Seksuaalirikosten oikeudelliset diskurssit esitutkinnassa ja kirjelmissä). Tulos ei ole mitenkään yllättävä, kun väittelijä selvittelee, miten myös suomalaisessa esitutkinnassa ja kirjelmissä selvitetään asianomistajan/uhrin aikaisempia seksuaalisuhteita, mielenterveysongelmia ja psyykkisiä reaktioita, päihteiden käyttöä, provosointia, valehtelumotiiveja, mustasukkaisuusmotiiveja jne. Tämän tuloksen väittelijä toteaa olevan yhdensuuntaisen feministisessä tutkimuksissa jo aiemmin tehtyjen havaintojen kanssa. Seksuaalirikosprosessista voi muodostua asianomistajille/uhreille poikkeuksellisen raskas kokemus. Myös tämä on ollut tiedossa jo aiemminkin, mutta nythän tuokin on sitten dokumentoitu.

12. Väittelijän valikoiman empiirisen tutkimusaineiston käyttö on kuitenkin aika ongelmallinen. Kuten Dan Frändekin totesi väitöstilaisuudessa, esitutkinnassa asianosaiset puhuvat usein mitä puhuvat, sillä he kertovat asioista maallikon näkökulmasta ja usein tapahtumia omaksi edukseen värittäen. Syytetyllä ei ole totuusvelvollisuutta. Poliisi kirjaa tapahtumat ja kertomukset oman tulkintansa mukaan pöytäkirjaan. Kirjelmissä asianosaisten avustajat ikään kuin kääntävät päämiestensä tarinat rikosoikeudelliselle kielelle osin myös retorisin keinojen avulla. Ei niitä kannattaisi niin kirjaimellisesti ottaa.

13. Väittelijältä tuntuu jäävän havaitsematta yksi aika tärkeä seikka. Nykyisin esitutkintapöytäkirjojen ja kirjelmien merkitys on suulliseen ja välittömyyteen todisteluun perustuvassa tuomioistuinkäsittelyssä (pääkäsittelyssä) lähestulkoon olematon. Esitutkintapöytäkirjaan merkittyjen lausumien käyttäminen todisteena on pääsäännön mukaan kielletty (Ok 17;11.1). Käräjäoikeuden ja hovioikeuden pääkäsittelyssä ei saa lukea eikä edes antaa tuomioistuimelle kirjallista lausumaa, esimerkiksi juuri oikeudenkäyntikirjelmää (tai valituskirjelmää), taikka muutoinkaan esittää asia kirjallisesti (ROL 6:6.1, OK 26:13.1). Käräjäoikeuden tai hovioikeuden pääkäsittelyssä ratkaistavassa asiassa oikeudenkäyntiaineistona otetaan huomioon (vain) se aineisto, joka esitetään (ja saadaan esittää) pääkäsittelyssä.

14.Väittelijä Helena Jokelan sanoman punaisena lankana tuntui olevan torjuva suhtautuminen edellä mainittujen raiskausjutuissa "taustaolettamana" esiintyvien asianomistajan menneisyyttä ym. olosuhteita koskevien seksististen tietojen ja vihjailujen esittämiseen. Mutta kuten väittelijäkin on itsekin todennut, käräjä- ja hovioikeuden ratkaisuissa ei yleensä esiinny mainitunlaisia asianomistajalle raskaita lausumia. Tuomioistuimet "putsaavat" sellaiset lausumat, jos niitä esiintyy esimerkiksi avustajien kirjelmissä tai todistajankertomuksissa, pois tuomioidensa perusteluista, osin luultavasti hienotunteisuussyistä, osin taas siksi, ettei niillä ole ratkaisun kannalta merkitystä.

15. Toki seksuaalirikosjutun oikeuskäsittely voi tästä huolimatta olla asianomistaja-uhrille kova paikka; jutut tosin käsitellään lähes aina suljetuin ovin. Yhtenä keinona väittelijä esittää ohimennen, että seksuaalirikosjutuissa asianomistajalle raskaiden eli kärsimystä aiheuttavien kysymysten esittäminen tulisi evätä. Tähän laki suo jo nyt mahdollisuuden, sillä OK 17:33 §:n 5 momentin mukaan tuomarin tulee evätä "sopimattomien" samoin kuin asiaan kuulumattomien kysymysten esittämisen todistajalle samoin kuin asianomistajalle. Jokila viittaa ohimennen myös OK 17:7:ään, jonka mukaan tuomioistuimen tulee evätä kokonaan sellaisen todisteen esittäminen, joka koskee asiaan vaikuttamatonta seikkaa.

16. Jutuissa, joissa on niin sanotusti sana sanaa vastaan - tästähän raiskausjutuissakin on usein kysymys - olisi kuitenkin aika arveluttavaa sulkea esimerkiksi asianomistajan aikaisempaa seksuaalista käyttämistä koskevan näytön tai mainittua teemaa koskevien kysymysten esittäminen asiaan vaikuttamattomina tai sopimattomina vastaanotettavan todistelun ulkopuolelle. Tällaisella näyttöä esittämällä ei pyritä näyttämään toteen vain yhtä rikoksen tunnusmerkistötekijää, vaan tarkoituksena on usein asianomistajan kertomuksen uskottavuuden testaaminen yleensä. Tällaisessa vasta- ja/tai ristikuulustelussa saa toki käyttää hieman "ronskimpia" otteita ja esittää inhottavampia kysymyksiä kuin todistajan tai asianosaisen pääkuulustelussa. Prosessissa pitää toki ottaa huomioon myös syytetyn oikeusturva.

17. Jokila peräänkuuluttaa laajaa keskustelua todistusoikeuden epistemologisista lähtökohdista ja siitä, mitä nämä teoreettiset valinnat tarkoittavat rikosoikeudellisen järjestelmän tiedon tuottamista ohjaavien periaatteiden ja sääntöjen kannalta. Sosiaalisen konstruktionismin lähtökohdista esimerkiksi rikosprosessia ohjaavat suullisuuden, välittömyyden ja keskittämisen periaatteet saattaisivat näyttäytyä uudessa ja ehkä vähemmän merkityksellisessä valossa kuin ne nykyisen puhdasta havaintoa palvovan tiedon kulttuurin valossa (!) näyttäytyvän. - Onpa tieteellisesti sanottu, mutta, mutta...mitäs sitten suullisuuden ja välittömyyden tilalle, ihan oikeesti, siis konkreettisesti? Tätä väittelijä ei vielä paljastanut.

18. Jokilan mukaan seksuaalirikosten aineellisoikeudellisia säännöksiä ja todistelua taustoittanut "siveellisyysdiskurssi" elää edelleen suomalaisessa rikosoikeusjärjestelmässä. Feministisessä tutkimuksessa kritisoituja uhria syyllistäviä argumentteja käytetään edelleen laajasti poliisikuulustelussa ja avustajien kirjelmissä. Mutta sen sijaan hovioikeuksien kirjoitettujen perustelujen pohjalta syntyy väittelijän mukaan vaikutelma, ettei tällaisia argumentteja juuri oteta todistusharkinnassa huomioon. Kuten jo edellä totesin, väittelijä on pannut liiaksi painoa sille, mitä esitutkinnassa on sanottu ja kirjelmissä esitetty. - Tuomioistuinten ratkaisuista Jokila on pitänyt silmällä jostakin syystä lähinnä vain hovioikeuksien tuomioita, käräjäoikeuksien ratkaisut ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

19. Tuomioiden perusteluista ja niiden sisällöille asetettavista laatuvaatimuksista, joita itse olen yrittänyt tutkia, Jokila ei näytä olevan juurikaan kiinnostunut. Tuomion ja erityisesti juuri näyttökysymyksen perustelut ovat kuitenkin se väline, josta asianosaiset ja myös tutkijat sekä suuri yleisö saavat luotettavaa tietoa siitä, mitkä seikat ja millä painoarvolla on tuomiota tehtäessä otettu huomioon. Hienotunteisuus on muistettava, mutta kyllä rikostuomiossa voi ja saa tarvittaessa sanoa rumankin sanan niin kuin se on.

20. Jokilan väitöstutkimus liittyy parhaillaan vilkkaana vellovaan keskusteluun siitä, tulisiko raiskauksen yms. seksuaalirikosten tunnusmerkistöjä muuttaa ja miten tämä tulisi tehdä ja tulisiko laissa nykyisin olevia rangaistusasteikkoja korottaa. Julkisuudessa tuomioistuimia ja/tai lainsäätäjää arvostellaan tuon tuostakin siitä, että raiskauksista tuomitaan aivan liian lieviä rangaistuksia; tätä on "saarnannut" monissa haastatteluissaan erityisesti rikosoikeuden professori Terttu Utriainen (Lapin yliopisto). Utriaiselta on ilmestymässä tiettävästi vielä tämän kuun aikana niin ikään hovioikeuskäytäntöön perustuva, osin empiirinen tutkimus raiskausrikosten ongelmakohdista. - Hieman merkillistä muuten, että Helena Jokilan väitöskirjan lähdeluetteloon ei sisälly ainoatakaan Terttu Utriaisen julkaisua tai kannanottoa, vaikka niitä luulisi löytyvän runsaasti. Kertoisiko tämä jonkinlaisesta "oppiriidasta" tai kuppikunta-ajattelusta vai mistä?

20. Jokila esittää raiskausrikosten suojelukohteeksi seksuaalista koskemattomuutta ja luottamusta yksilökeskeisen itsemääräämisoikeuden sijaan. Operationaalisella tasolla nykyisin laissa olevat käsitteet väkivalta, tahdonmurtuminen ja puolustuskyvyttömyys olisi hänen mukaansa korvattava muilla elementeillä. Hieman yllättäen Jokila toteaa, että suostumuksen puuttumista ei tulisi omaksua raiskauksen tai muiden seksuaalirikosten rikostunnusmerkistöjen elementeiksi; tässä hän on toisella kanalla kuin esimerkiksi Terttu Utriainen. Pelkästään suostumuksen puuttumisen varaan raiskausrikosten tunnusmerkistöä ei käytännössä ilmeisesti voitaisikaan perustaa.

21. Suostumuksella tai sen puuttumisella olisi sen sijaan merkitystä seksuaalirikosten todistelussa siten, että asianomistajan suostumusta koskeville väitteille annettaisiin todistusharkinnassa arvoa syytettä vastaan puhuvana seikkana vain, jos asianomistaja on jollakin tavalla kommunikoinut suostumustaan syytetylle. Jokila puhuu seksuaalisuuden kommunikatiivisesta mallista suostumuksen oikeudellista arviointia ohjaavaksi taustatulkintamalliksi, joka on omaksuttu Kanadan rikosoikeudessa. Kanada on yllättäen ainoa maa, jonka lainsäädäntöä väitöskirjassa on tarkasteltu oikeusvertailevassa mielessä. - Tuntuu hieman vaikeaselkoiselta, mutta ehkäpä tuomioistuimet jo nyt joissakin tapauksessa toimivatkin näin, vaikkei sitä ei tuomioiden perusteluista välttämättä aina havaitse.

22. Mielenkiintoista, ainakin kosolti uusia termejä, käsiteitä ja näkemyksiä pureskeltavaksi. Jatkokeskustelun pohjaksi, niinpä tietenkin. Kukaan tuskin kuvittelee, että feministinen tai naisoikeudellinen todistusoikeus, mitä se sitten tarkoittaakin, olisi se viisasten kivi, jolla kaikki todistusoikeudelliset ongelmat, edes seksuaalirikosjutuissa, voitaisiin ratkaista. Pitäisi toki muistaa ja ottaa huomioon, että rikosprosessissa ei suojella yksinomaan asianomistajaa ja rikoksen uhria, vaan prosessissa tärkeä asia on myös syytetyn oikeusturva.

23. Faktapositivismi, sosiaalinen konstruktionismi, epistemologinen herkkyys, universaali kongnitiivinen kompetenssi, hegemoninen maskuliininen vuorovaikutusmalli, kommunikatiivisen seksuaalisuuden malli, brittiläinen empirismi .... Kello 13.55 syöksyin Porthanian pyöröovista ulos häikäisevän kirkkaasen auringonpaisteeseen ja kadun ihmisvilinään.

- Mutta maailma on totta,

on, maailma on totta, on...

272. Hyssälälle tarjolla poliittinen palkkiovirka Kelan pääjohtajaksi, estääkö Halonen nimityksen?

1. Tasavallan presidentin on määrä nimittää Kelan uusi pääjohtaja ensi perjantaina. Viran nykyinen haltija Jorma Huuhtanen (kesk) jää eläkkelle syyskuun alussa. Virkaan oli vain seitsemän hakijaa, heistäkin suurin osa ihmisiä, jotka hakevat yleensä kaikkia mahdollisia korkeita virkoja ihan vain piruuttaan. Kaksi pätevää hakijaa löytyi: sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) ja Kelan tutkimusjohtaja Mikael Forss (sdp).

2. Viranhakijoiden vähyys johtui siitä, että keskusta ja pääministeri Matti Vanhanen olivat kailottaneet Hyssälän pätevyyttä ja erinomaisuutta Kelan pääjohtajaksi jo ennen hakuajan päättymistä. Kun pidettiin yleisesti itsestään selvänä, että Hyssälä tulisi nimitetyksi, eivät monet pätevät potentiaaliset kandidaatit viitsineet edes laittaa hakupapereitaan sisään.

3. Tämä oli taktiikkaa, joka on purrut usein ennenkin, kun on kyse korkeista viroista, joita kolme suurinta puoluetta ovat tottuneet jakamaan keskenään. Kelan pääjohtajuus on kuulunut tai sen on laskettu kuuluvan iät ja ajat keskustan ja sen edeltäjän maalaisliiton reviiriin. Jorma Huuhtasta, joka nimitettiin pääjohtajaksi myös sosiaali- ja terveysministerin paikalta, edelsi Kelassa Jorma Pajula, jonka valtakausi olikin tosi pitkä. Demarit ovat puolestaan läänittäneet kouluhallitusta (pääjohtaja mm. Erkki Aho) ja sen seuraajaa opetushallitusta. Ikuiselle hallituspuolueelle eli RKP:lle on lohjennut hieman vaatimattomampia posteja, vähemmistövaltuutetuksihan junailtiin pari viikkoa sitten härskisti ohi virallisten kelpoisuusvaatimusten oik. yo. Eva Biaudet (rkp).

4. Ministeri Liisa Hyssälä, 61 v., on virkaan toki pätevä. Hän on koulutukseltaan hammaslääketieteen tohtori ja valtiotieteen maisteri. Hän on ollut 15 viimeistä vuotta kansanedustajana ja seitsemän vuotta peräjälkeen ministerinä. Muodollisesti siis hyvinkin pätevä. Tässä kohtaa muistuu väkisin mieleen Sulo "Suti" Aittoniemen lohkaisu ajalta, jolloin kulttuuriministerinä hääri entinen missi Tanja Karpela. Aittoniemen luonnehdinta Hyssälästä: "Köyhän miehen Karpela". (Ettäs kehtaat, Suti!)

5. Mutta pätevöittääkö kansanedustajuus ja ministeriys noin vain ja ilman muuta suuren viraston pääjohtajaksi? Ministeri on poliittinen päätöksentekijä, joka vastaa suurista linjoista. Viraston johtaminen on sen sijaan aika lailla erilaista hommaa. Kelan pääjohtajan tehtäviin kuuluu erilaisten alue- ja piiritason pikkupomojen valinta tai nimittäminen, nämä puolestaan valitsevat ihmisiä kunta- tai kylätason tehtäviin. Juuri tästä syystä, niin luulen, keskusta pitää kynsin hampain kiinni Kelan pääjohtajan vakanssista katsoen kuuluvan sen ikuisesti puolueen läänityksiin.. Keskustalle on tärkeää saada omaa väkeään erilaisiin Kelan pääkonttorin ja sen alaisten laitosten ja elinten virkoihin ja tehtäviin. Tämä on puolueen työssä tärkeä pointti, jolla havitellaan sitten vaalimenestystä eduskunta- ja kuntavaaleissa.

6. Hyssälän vastaehdokas Mikael Forss (47) on valtiotieteen tohtori ja muistamani mukaan Kelan kehitysjohtaja tai vastaava tirehtööri Kelassa. Hän tuntee Kelan asiat jo entuudestaan ja varmaan yhtä hyvin ellei paljon paremmin kuin Hyssälä. Hyssälä ehtisi hoitaa pääjohtajan postia luultavasti vain 3-4 vuotta ennen eläkkeelle siirtymistään. Kysymyksessä olisi tyypillinen poliittinen palkkivirka ansiokkaasta toiminnasta puolueen hyväksi. Ennen maassa oli pitkälti toistakymmentä lääniä ja maaheran virkaa, joihin saattoi helposti työntää politiikasta sivuun jättäytyviä tai jätettäviä veteraaneja ja ministereitä. Nyt näitä palkkiovirkoja on paljon vähemmän.

7. Minua on ottanut Hyssälän nimittämisessä eniten päähän se ylimielisyys, jota keskusta ja erityisesti Matti Vanhanen ovat osoittaneet antaen ymmärtää, että Hyssälän nimitys virkaan on itsestään selvä asia ja läpihuutojuttu. Kun hakuaika oli päättynyt, Vanhanen järjesti oikein tiedotustilaisuuden, jossa hän antoi ymmärtää, että Hyssälän valinta on selvä asia, vaikka esityksen presidentille virkanimitysasiassa tekevät Kelan valtuutetut, ei Vanhasen johtama hallitus. Vanhanen oikein tuhahteli mahdollisuudelle, ettei Hyssälää nimitettäisi. Samalla hän ilmoitti, että keskustalla on "valmius" valita Hyssälän seuraaja ministeriksi hyvin nopeasti.

8. Tänään Vanhanen toisti tuon "valmiuden". Mediassa on ehditty toitottaa jo viikkokaupalla, että Hyssälää seuraa sosiaali- ja terveysministerinä kansanedustaja Juha Rehula, joka toimii nyt eduskunnan sosiaalivaliokunnan puheenjohtajana. Todella ylimielistä toimintaa ja peliä Vanhaselta ja keskustalta! Ilmeisesti keskustan johto ja Vanhanen ovat päättänet alustavasti myös siitä, että sitten kun Hyssälä jää aikanaan eläkkeelle Kelasta, uudeksi pääjohtajaksi tulee Juha Rehula.

9. Noin viikko sitten Kelan valtuutetut päättivät virkaesityksestä. Kansanedustaja Taisto Rajamäki esitti pokkana, että viran hakuaikaa jatkettaisiin, koska hakijoita oli niin vähän. Rajamäki toki tiesi, ettei tämä olisi ollut mahdollista, mutta tulipa taas tehtyä vähän politiikkaa. Valtuutettujen äänet jakautuivat niin, että Hyssälä sai 9 ääntä ja Mikael Forss yhden äänen, Forssia kannatti Kelan valtuutettujen puheenjohtaja kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd), kaksi valtuutettua äänesti tyhjää.

10. Anneli Kiljusen perustelut olivat mielenkiintoiset. Hän katsoi ensinnäkin, että Forss on johtajakoulutukseltaan Hyssälää pätevämpi. Hyssälän dismeriittejä ovat Kiljusen mukaan sosiaali- ja terveysministeriön huono lainvalmistelu sekä epäonnistunet otteet Lääkelaitoksen alueellistamisessa Helsingistä Kuopioon. Hyssälän johtaman ministeriön lainvalmistelua on moitittu aika usein heikkolaatuiseksi ja sitä on jouduttu paikkaamaan eduskunnan valiokunnissa.. Lisäksi Hyssälä ja/tai hänen johtamansa ministeriö ovat saaneet oikeuskanslerilta pari kolme huomautusta viranhoitoon liittyvien tehtävien hoidon takia.

11. Liisa Hyssälä on joutunut eduskunnan kyselytunneilla vastaamaan aika usein kysymyksiin, jotka koskevat Kelan ja Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan hidasta päätöksentekoa ja valitusruuhkaa, mistä tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ovat joutuneet kärsimään. Moitteita on tainnut tulla myös eduskunnan oikeusasiamieheltä koskien toiminnan hitautta ja päätösten huonoja perusteluja. Viimeksi kuluvan vuoden helmikuun lopulla Kelan valtuutetut patistelivat kirjallisesti Hyssälän johtamaa ministeriötä purkamaan Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan ruuhkia ja kehittämään lautakunnan toimintaa niin, että käsittelyajat lyhenisivät. Vuonna 2009 valitusten keskimääräinen käsittelyaika oli hämmästyttävän pitkä eli yli 500 päivää. Valtuutettujen mielestä tilanne on kestämätön kansalaisten oikeusturvan kannalta. Valtuutetut ovat kirjelmöineet samasta asiasta ministeriötä jo aiemminkin.

12. Jos ministeri ei ole pystynyt huolehtimaan seitsemän vuotta johtamansa ministeriön alaisen Kelan ja muutoksenhakulautakunnan toiminnan riittävästä valvonnasta ja onnistunut kehittämään niiden toimintaa, niin onko uskottavaa, että hän kykenisi siihen Kelan pääjohtajana? Kysyn vaan.

13. Täytyykin panna toivo siihen, että presidentti Tarja Halonen näyttäisi nimitysasiassa keskustalle ja Matti Vanhaselle kaapin paikan ja torppaisi Hyssälän nimityksen. Kuten edellä esitetystä ilmenee, asiallisia perusteita tähän olisi kyllä olemassa. Jos Halonen on estänyt Ilkka Kanervan ja muiden poliitikkojen nimitykset Suomen Pankkiin, niin nyt olisi tilaisuus toistaa sama juttu ja torjua Hyssälän nimitys Kelaan.

14. Tilanne onkin herkullinen: Halonen on valmiiksi ärsytetty. Presidentin valtaoikeuksia ollaan juuri nyt leikkaamassa keskustan ja Matti Vanhasen johdolla ja tämä koskee myös presidentin nimitysvaltaa, mm. ministeriöiden kansliapäälliköiden nimittämisoikeutta. Lisäksi Matti Vanhanen on suututtanut Halosen pahanpäiväisesti puolisen vuotta siten. Halonen ilmoitti viime perjantaina olevansa vieläkin tuohtunut Vanhaselle tavasta, jolla tämä veti mattoa presidentin alta, kun oli kyse siitä, kuka edustaa Suomea EU:n huippukokouksissa. Halosen antoi ymmärtää, että hän ja Vanhanen olivat marras-joulukuuun vaihteessa sopineet kahdestaan, että Halonen voisi edelleen edustaa Suomea mainituissa kokouksissa. Seuraavana päivänä eli 1.12. Vanhanen kertoi kuitenkin pokkana julkisuudessa, että asia on nyt sovittu presidentin kanssa niin, että vastaisuudessa pääministeri edustaa yksin Suomea.

15. Ymmärtää hyvin, että Halonen on vieläkin tuohtunut Vanhaselle. Mutta Vanhanen tietenkin vetoaa siihen, ettei hän enää seuraavana päivänä muistanut, mitä hän oli sopinut Halosen kanssa tai oliko sopinut mitään.

16. Tarja Halosella on nyt hyvä tilaisuus maksaa Vanhaselle potut pottuina nimittämällä Mikael Forss Kelan uudeksi pääjohtajaksi. - Seuraamme tilannetta.

271. Eva Biaudet´n valinta - poliittinen virkanimitys?

STT:stä lennätettiin tänään:

Eeva Biaudet’n valinnasta vähemmistövaltuutetuksi on tehty kantelu oikeuskanslerille. Kantelun tekijä kritisoi erityisesti sitä, että Biaudet’lle myönnettiin erivapaus viran hakukriteereissä mainitusta ylemmästä korkeakoulututkinnosta, vaikka paikkaa haki useita koulutukseltaan ja työkokemukseltaan päteviä henkilöitä.

Kantelun tehnyt Pakolaisneuvonta ry:ssä lakimiehenä toimiva Husein Muhammed haki paikkaa itsekin, mutta korostaa, että useilla hakijoilla oli esimerkiksi kokemusta tehtävässä keskeisten lakien, kuten yhdenvertaisuus- ja ulkomaalaislain soveltamisesta ja valvonnasta. Useilta löytyi myös kansainvälistä kokemusta, jota painotettiin erityisesti Biaudet’n valinnassa.

Muhammed sanoo haluavansa herätellä keskustelua poliittisista virkanimityksistä.

”Monesti sellaisissakin tasavahvoista hakijoista valitaan poliittisesti miellyttävämpi, mutta tässä on jouduttu monta asiaa uhraamaan”, Muhammed sanoo.

Hän moittii viranomaisia myös siitä, että maahanmuuttajia ei huolita maahanmuuttohallinnon tehtäviin.

”Mitä jos Ahvenanmaan maakuntapäivillä tai Folktingetissä olisi vain suomenkielisiä edustamassa ruotsinkielisiä?”

-------

Eva Biaudet (rkp), jolle Muhammedin kantelu ei toki sinänsä kuulu, ei ole vielä kommentoinut asiaa.

Mitenkäs se Pekka Ruuska lauloikaan "Rafaelin enkelissä": "Mikä minä olen hänelle vastaaman, multa luvut jäi kesken aikoinaan...."

Eva Biaudet (synt. 1961) on opiskellut oikeustiedettä Helsingin yliopistossa vuodesta 1980. Opinnot ovat vielä kesken. Ei tuo nyt kovin ihmeellinen tutkinto ole, voisi kokemuksesta sanoa. Eduskuntaan Eva B. (rkp) valittiin v. 1991 ja siellä hän istui 15 vuotta. Peruspalveluministerinä Biaudet toimi kahteen eri otteeseen 2000-luvun alussa. Vuosina 2007-2010 Eva B. toimi Etyjien ihmiskaupan vastaisen työn piskuisen yksikön pomona eli virallisesti erityisedustajana Wienissä, toimistossa on töissä 10-15 henkilöä. Vuoden 2006 presidentin vaaleissa Eva B. kannatti Tarja Halosen uudelleen valintaa. Vielä ei ole selvillä, aikooko Eva B. pyrkiä eduskuntaan ensi vuoden vaaleissa.

Eva B. haki vähemmistövaltuutetun määräaikaista (viisivuotista) virkaa maaliskuussa. Samanaikaisesti hän haki myös RKP:n puoluesihteeriksi. Kun näytti siltä, että puoluesihteerin pestiä ei tule - uudeksi puoluesihteeriksi valittiin sittemmin Johan Johansson - Eva peruutti tuon hakemuksensa.

Vähemmistövaltuutetun virka kuuluu hallinnollisesti sisäasianministeriöön ja tarkemmin sanottuna maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (rkp) rooteliin. Luultavasti Thors ja RKP:n puheenjohtaja, kulttuuriministeri Stefan Wallin lupasivat, kun siis Eva peruutti hakunsa puoluesihteerin hommaan, hoitaa Evalle lohdutuspalkintona vähemmistövaltuutetun viran.

Asetuksen mukaan vähemmistövaltuutetulta vaaditaan kuitenkin ylempi korkeakoulututkinto ja tätä Evalla ei siis ollut. Mutta ei hätää, valtioneuvosto päätti hakemuksesta myöntää Evalle erivapauden sanotusta pätevyysvaatimuksesta. Tämä perustuu virkamieslakiin, jonka mukaan valtioneuvosto voi "erityisestä syystä" myöntää erivapauden viran pätevyysvaatimuksesta. Ministeri Wallinin mukaan ennen erivapausasian ratkaisemista hallitus oli konsultoinut oikeuskansleri Jaako Jonkkaa, joka toimii eräänlaisena hallituksen neuvonantajana ja antaa ministereille näiden pyytämiä lausuntoja.

Valtioneuvostossa Eva B:n nimitys hyväksyttiin tämän jälkeen läpihuutojuttuna. Asian esitteli sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen (sdp) - Tarja Halosen suosikki sanottuun virkaan, kuten muistettaneen. Viljanen äityi kehuman esittelymuistiossaan Eva B:n kykyjä, taitoa ja kokemusta "täysin ylivertaisiksi" muihin hakijoihin verrattuna. No, näissä muistioissahan voidaan sanoa melkein mitä tahansa, tämä on kyllä nähty niin monta kertaa aiemminkin. Ministeri päättää nimitysasian,minkä jälkeen esittelevä virkamies panee parastaan keksiäkseen nimityspäätökselle mahdollisimman näyttävät perustelut.

On selvää, että Eva B:n nimitysasia päätettiin asiallisesti hallituksessa jo silloin, kun Evalle päätettiin antaa erivapaus viran tärkeimmästä kelpoisuusvaatimuksesta. Evalle annettiin erivapaus poliittisin perustein, siltä vaikuttaa.

------

Ymmärrän hyvin Husein Muhammedin kantelun ja pidän sitä perusteltuna. On hyvä, että poliittiselta virkanimitykseltä pahasti haiskahtava menettely ja erivapauden myöntäminen ainakin tutkitaan, vaikka lopputuloksen toki kaikki tietävät: ei syytä, sanoo oikeuskansleri; "on näet niin, että valtioneuvostolla on laaja harkintavalta" tai jotain muuta vastaavaa fraasia tultaneen käyttämään perusteluina.

Hetkinen, mutta eihän Jaakko Jonkka voi - ainakaan minusta - käsitellä koko kantelua, kun Wallinin mukaan hallitus konsultoi Jonkkaa jo ennen erivapauskysymyksen ratkaisemista! Jonkka on näyttänyt vihreää valoa erivapauden myöntämiselle, joten hänellä on jo kanta asiassa.

Kantelun ratkaissee siis apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen, lempinimeltään "Puumis". Kukas hän sitten on? Aivan: entinen vähemmistövaltuutettu!

Erivapauden myöntäminen on todella kummallinen asia, jos virkaa haki 30 ihmistä, joista 28:lla oli vaadittu ylempi korkeakoulututkinto suoritettuna. Kyllä tuosta joukosta olisi ollut vara valita kaikki kelpoisuusehdot täyttävä hakijakin. Mutta se politiikka, se politiikka! Kun uudet vaalit lähestyvät ja hallituksen toimikausi lähenee loppuaan, hallitus käy, kuten kaikki hallitukset tätä ennenkin, entistä röyhkeämmäksi poliittisten virkanimitysten suhteen.- Nyt on myös esitetty Liisa Hyssälää Kelan pääjohtajaksi, tämän nimityksen tekee Tarja Halonen.

Ministeri Astrid Thorsin perustelut olivat kummalliset: "Aivan kuka tahansa olisi voinut vapaasti hakea virkaa." MIksi siis virkan asetuksen mukaan vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto, jos kuka tahansa olisi kelvannut - jos vain olisi ollut oikeasta puolueesta? Tässä juuri ilmenee ylimielisyys ja röyhkeys, jota RKP:llä, tällä ikuisella hallituspuolueella, on otsaa esittää ja vaatia itselleen virkapaikkoja siinä missä isommatkin puolueet.

Ministeri Thors haluaa kyllä haalia tänne maahanmuuttajia erilaisiin likaisen työn hanttihommiin tai mansikanpoimijoiksi, ravintola-apulaisiksi, siivoojiksi jne.,mutta parempiin töihin heitä ei toki saa ministerin mielestä valita, jokin raja sentään pitää olla!

Virkaan pätevän ja sopivan Husein Muhammedin valinta uudeksi vähemmistövaltuutetuksi olisi ollut hallituksen kannalta näkyvä osoitus maahanmuuttajien arvostamisesta.

Vähemmistövaltuutettu on juuri se viranomainen, jonka tehtäviin kuuluu valvoa maassa, ettei syrjintää tapahdu.

Voiko Eva Biaudet toimia uskottavana vähemmistövaltuutettuna tällaisen virkanimitysprosessin jälkeen?

Husein Muhammed lienee vihreiden ehdokkaana ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Ensi maanantaina (17.5.) Muhammed keskustelee Helsingissä maahanmuuttoiltamissa vaaleissa myös ehdokkaana olevan Erkki Havansin (ps) kanssa teemasta "Maassa maan tavalla."

Olisi mielenkiintoista seurata prosessioikeuden emeritusprofessorin ja lakimies Muhammedin (29 v.) keskustelua, tuskinpa siinä prosessioikeutta juuri käsitellään. Erkki Havansi ei ole tunnetusti mikään rkp-fani, mutta toisaalta hänellä on lähtökohtaisesti ja bloginsakin mukaan perussuomalainen asennoituminen maahanmuuttajiin.

Maassa maan tavalla - niinpä.

Poliittiset virkanimitykset ovat olennainen osa suomalaista maantapaa.

270. KOHO=SUPO; KHO:n Tiitisen-listan päätöksen perustelut ontuvat

1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi tänään päätöksen Tiitisen-listana tunnetun asiakirjan julkistamisesta (KHO 2010:31). KHO (hallintoneuvokset Esa Aalto, Kari Kuusiniemi, Sakari Vanhala, Riitta Mutikainen ja Alice Guimares-Purokoski) kumosi Helsingin hallinto-oikeuden 24.6.2008 antaman päätöksen, jonka mukaan Supon on luovutettava Tiitisen lista sitä pyytäneelle toimittaja Susanna Reinbothille. Lista pysyy siis edelleen Supon kassakaapissa.

KHO:n päätös

2. Supo sai listan keväällä 1990 Länsi-Saksan turvallisuuspalvelulta (BND). Asiakirja sisältää lyhyen johdanto-osan sekä luettelon 18 suomalaisesta henkilöstä, joiden BND epäili koostuneen DDR:n Stasin kontakteista Helsingissä. Vuonna 1990 presidentti Mauno Koivisto päätti Supon silloisen päällikön Seppo Tiitisen esityksestä, ettei lista anna aihetta lisätutkimuksiin, minkä jälkeen lista arkistoitiin Supon kassakaappiin. Kun Supo ei aloittanut esitutkintaa, ei listalla olevia henkilöitä vastaan ei ole virallisen kannan mukaan olemassa näyttöä eikä heitä ole ollut syytä epäilty vakoilusta. Sen sijaan ns. Rosenholz-aineistossa saattaa olla kyse vakoojiksi värvätyistä ihmisistä.

3. Helsingin hallinto-oikeuden 2008 antaman päätöksen mukaan tiedon antaminen listasta ei vaaranna valtion turvallisuutta, koska sen luovuttanut maa (Saksa) ei nimenomaisesti ollut kieltänyt julkaisemista sitä eikä julkaiseminen ajan kulumisen vuoksi - 20 vuoden jälkeen - enää voinut vahingoittaa Supon kansainvälisiä toimintaedellytyksiä.

4. KHO sen sijaan "piti selvitettynä" - yksinomaan Supon edustajien lausuntojen perusteella - että "mainitun tiedonvaihdon on toiminnan erityisluonteen vuoksi ollut tarkoitus olla luottamuksellista." KHO:n mukaan "ei ole poissuljettua, ettei asiakirjalla voisi olla edlleen merkitystä Supon toiminnalle." KHO:n mukaan salassapitoon riittää, että lista on "osana tiedotuspalveluiden välistä luottamuksellista tietojenvaihtoa" ja "ettei ole ilmeistä, ettei tiedon antaminen asiakirjasta suojelupoliisille tiedustelutietoja."

5. KHO:n päätöstä on jo ehditty arvostella siitä, että KHO meni perusteluissaan täysin Supon selän taakse. Tältähän tuo kyllä vahvasti haiskahtaa, sillä eihän KHO:lla ole perustelujensakaan muuta asiasta muuta "näyttöä" kuin Supon edustajien lausumat. KHO:n käyttämät, osin lakiin perustuvat ilmaisut "ei ole ilmeistä, että tiedon antaminen asiakirjasta ei vaaranna valtion turvallisuutta" ja "ei ole poissuljettua, ettei asiakirjalla voi olla merkitystä suojelupoliisin toiminnalle," ovat hyvin tulkinnanvaraisia ilmaisuja.

6. KHO:n ei olisi pitänyt tyytyä tällaiseen lain sanamuodoilla kikkailevaan perustelutapaan, vaan sen olisi tullut ottaa punninnassa huomioon myös reaalisia argumentteja, muun muassa juuri ajan kuluminen ja olosuhteiden muuttuminen. Ilmaisu "ei ole ilmeistä, ettei tiedon antaminen asiakirjasta vaaranna valtion turvallisuutta" sisältää suomeksi käännettynä ajatuksen, jonka mukaan listan julkistaminen voi vaarantaa jotenkin valtion turvallisuutta. Ei ole kuitenkaan konkreettista näyttä siitä, että listan julkistaminen voisi vaarantaa Supon kansainvälisiä toimintaedellytyksiä. Tästä on vain asian osallisen eli Supon sana.

7. KHO:n päätöksen perustelut ovat jokseenkin yksipuoliset. Perusteluista näyttäisi puuttuvan lähes kokonaan pro et contra -tyyppinen pohdinta. Perusteluissa olisi tullut toki ottaa esiin myös listan julkistamista puoltavia näkökohtia ja punnita niitä listan salaamisen puolesta puhuvia näkökohtia vastaan. Tätä ei kuitenkaan tehty, vaan julkistamista puoltavat seikat on ohitettu perusteluissa. Ei siis mikään ihme, että ratkaisussa on päädytty siihen, että lista pysyy Supon kassakaapissa.

8. Kun KHO päätyi siihen, että listan julkistaminen saattoi vaarantaa valtion turvallisuutta, sen ei tarvinnut ottaa kantaa toiseen Supon väittämään salassapitoperusteeseen eli siihen, että listan julkistaminen saattaisi vaarantaa listalla olevien ihmisten oikeusturvaa.

9. Kun KHO:n päätöksen perustelut listan valtion turvallisuutta vaarantavasta merkityksestä eivät vakuuta, on aika yleisesti arveltu, että todellinen syy pitää lista salassa olisikin se, että listalla on tunnettujen poliitikkojen nimiä. Kun listan kärkeä - Top kymppiä - on julkisuudessa arvuuteltu, on kärkipäässä lähes aina keikkunut nimi Kalevi Sorsa. Muistamme, että Tarja Halonen oli juuri Kalevi Sorsan "löytö" politiikkaan ja DDR:n tunnustamiskomitean jäseneksi. Kalevi Sorsa otti Halosen erityisavustajakseen ja sitä kautta Halonen eteni eduskuntaan ja ministeriksi. On myös arveltu, että Tarja Halosen omakin nimi saattaisi löytyä listalta.

10. Jos listalla oleviin olisi yhdistettävissä vain jonkinlaista vihjetietoa, eikä "listalaisia" olisi syytä epäillä vakoilusta tai maanpetoksesta, niin miksi ihmeessä lista on välttämättä pidettävä salassa vielä 20 vuoden jälkeen sen saamisesta muka siksi, että valtion turvallisuus muuten vaarantuisi? Vai olisiko sittenkin syytä epäillä vakoilua? Kenpä tietäis sen.

11. KHO päätti nyt jo toisen kerran pitää listan salassa Supon kassakaapissa. Edellisen kerran KHO päätti samasta asiasta vuonna 2003 (KHO 2003:77). Silloin KHO:n päätöksen tehneen jaoston puheenjohtajana toimi itse presidentti Pekka Hallberg, tämä "egyptiläisten isoäitien isoäitien ystävät" -yhdistyksen puuhamies (jahtivouti) yhdessä Mikko Paateron, Martti Koskenniemen ja Tarja Halosen kanssa. Pekka Hallberg on tunnetusti verkostunut hyvin - ylimmän hallintotuomioistuimen päällikkötuomariksi ällistyttävän hyvin - valtakunnan huippupoliitikkojen ja -virkamiesten kanssa. Tähän verkostoon kuuluu itseoikeutettuna Tarja Halonen.

12. Minulle ei näin ollen ollut mikään yllätys, että KHO päätyi tänään Tiitisen listan salassapidon osalta täysin samaan lopputulokseen kuin vuonna 2003 presidentti Hallbergin puheenjohdolla asiasta päättäessään. Voisinkin suositella, että kun seuraavan kerran joku toimittaja vaatii Tiitisen listan julkistamista, tämä tehtäisiin vasta sitten, kun sekä Tarja Halonen että Pekka Hallberg ovat jättäneet presidentilliset tehtävänsä valtakunnan palveluksessa.

13. Supon päällikkö Ilkka Salmi (kok) yritti olla tänään KHO:n päätöksen jälkeen ovela. Hän nimittäin toi esiin - ehkäpä nimittäjänsä eli Anne Holmlundin toivomuksesta - että Supo pohtii Stasi-aineiston julkistamista tutkijoiden käyttöön. Käsitykseni mukaan sanottu aineisto voidaan luovuttaa "puolueettomien ja riippumattomien" tutkijoiden käyttöön muutoinkin jo vuonna 2015. Mutta jos KHO:n päätös pysyy jatkossakin, Tiitisen lista tulee julkiseksi vasta vuonna 2050.

269. Peitetoiminnasta poristua

Peitetoimintaa oikeustalon ulkopuolella (vas) ja oikeussalissa (oikealla)

1. Poliisin peitetoiminta on herättänyt viime päivinä puhetta, kun ilmeni, että poliisi käytti Ulvilan surmajutun esitutkinnassa soluttautumista. Poliisimiehen, peitenimeltään Seppo, kerrotaan lyöttäytyneen rikoksesta epäillyn naisen (AA) seuraan ja yrittäneen saada tämän kertomaan surmatyöhön liittyviä tietoja. Tämän Seppo Soluttautujan väitetään yrittäneen haastatella myös AA:n alaikäisiä lapsia samassa tarkoituksessa. Siitä, miten pitkälle Seppo Soluttautuja, myös Romeo-Reinikaiseksi kutsuttu, kyseisessä tuttavuuden hieronnassa meni tai pääsi, on esitetty erilaisia tietoja. Syytetyn puolustus on vihjannut intiimiin suhteeseen, mutta tämä on poliisin taholta (toki) kiistetty.

2. Kysymys siitä, miten pitkälle poliisi voi peitetoiminnassa tai soluttautumisessa mennä, on herättänyt erilaisia mielipiteitä. Itä-Suomen päivystävällä oikeusoppineella ja iltapäivälehden sekä päivälehden pysyvällä avustajalla on ollut myös tästä kysymyksestä oma vankkumaton mielipiteensä. Oikeusoppineen mielestä "ujuttautuminen seurustelu- tai seksisuhteen avulla perheeseen ei käy, kyllä tässä yksityisyyden suoja ja muutkin asiat tulevat vastaan."

3. Peitetoiminta säätelevä laki on toiminnan luonteesta johtuen pakostakin hyvin väljä, sillä siinä luetellaan lähinnä vain pitkä litania vakavia ja törkeitä rikoksia, joiden torjunnassa ja selvittämisessä peitetoimintaa saadaan käyttää (Poliisilaki 31 a §, vrt. PKL 5a:2). Peitetoiminta asunnossa on sallittua, jos sisäänkäynti tai oleskelu tapahtuu asuntoa käyttävän aktiivisella myötävaikutuksella. Kotietsinnästä on kuitenkin voimassa, mitä siitä PKL:sa säädetään.

4. De lege lata, siis voimassa olevan lain mukaiset säännökset eivät estä intiimielämän piiriin soluttautumista. Toimintaa ohjaavat poliisin edustajan mukaan lain ohella poliisin arvot ja poliisin ikioma laatukäsikirja, jota kuulemma päivitetään saatujen kokemusten perusteella. Vuosittain poliisi käyttää peitetoimintaa vain noin kymmenessä tapauksessa. Peitetoiminnan käyttämisestä voi päättää vain kaksi virkamiestä: KRP:n päällikkö ja Supon päällikkö.

5. Lain mukaan peitetoiminnasta ei tarvitse ilmoittaa jälkikäteen toiminnan kohteeksi joutuneelle. Toimintaan ei tarvita tuomioistuimen lupaa, kuten esimerkiksi asuntoon kohdistuvassa teknisessä kuuntelussa; Ulvilan tapauksessa taidettiin väittää, että poliisi oli kuunnellut epäillyn asuntoa. Toimikunta on äskettäin ehdottanut, että myös peitetoimintaan tarvittaisiin vastaisuudessa tuomioistuimen lupa (KM 2009:3). On myös ehdotettu, että tuomioistuin määräisi peitetoimintaa valvomaan julkisen asiamiehen. Peitetoiminnan salaisuutta on perusteltu sillä, että jo pelkkä toiminnan paljastuminen voisi vaarantaa poliisin ja ulkopuolisten turvallisuuden.

6. Käytännöstä on todettu, että tuomioistuimet ovat omaksunet vähäisemmissäkin pakkokeinoasioissa hyvin passiivisen roolin, ne toimivat ikään kuin kumileimasimina. Käräjäoikeudet hyväksyvät yleensä aina tutkinnanjohtajan esityksen ja myöntävät pyydetyn luvan eivätkä viitsi edes perustella päätöksiään vaan viittaavat vain siihen, mitä hakemuksessa on esitetty (ks. tästä esim. KKO 2007:7 ja KKO 2009: 54). Eduskunnan oikeusasiamies valvoo lain mukaan poliisin peitetoimintaa, mutta käytännössä tämäkin valvonta on lähinnä muodollista, sillä oikeusasiamiehen on pakko luottaa siihen, mitä poliisi on pareihinsa kirjannut. Oikeusasiamiehen toimisto tekee valvonnassa vain joitakin "pistokokeita."

7. En ole liiemmälti perehtynyt asiaan, mutta tuntuu hieman siltä, ettei myöskään de lege ferenda, siis säädettävän lain kannalta, taida olla viisasta mennä suitsimaan pykälillä peitetoiminnan suoritustapoja eikä siis esimerkiksi säätää, että kohteen intiimi- tai perhe-elämä olisi (sentään) jätettävä rauhaan. Täytyy voida luottaa asianomaisten poliisimiesten harkintakykyyn, kun kerran peitetoiminta on tehty laissa mahdolliseksi ja sen valvonta on muutenkin hyvin minimaalista. Kuka valvoisi ja miten, että sepposoluttautujat ym. antavat perhe-elämän olla rauhassa? Pitäisikö säätää niin, että soluttautuminen kohteen intiimielämän piiriin - käsite intiimielämä on aika väljä - on sallittua vain, jos kohde on sinkku tai hänen lapsensa ovat täysi-ikäisiä?

8. KRP onkin jo käynyt (imperiumin) vastaiskuun ehdottomalla, että peitetoimintaa pitäisi päin vastoin voida terävöittää niin, että poliisi saisi peitetoiminnassaan oikeuden tietynlaiseen rikoksentekoon (KRP:n apulaispäällikkö Tero Kurenmaa). Tänään KRP:n päällikkö Rauno Ranta kertoi, että suomalaiset peitetoimintaan osallistuvat poliisit voivat olla jopa vaarassa nykyisen rikoksentekokiellon takia. Joissain tapauksissa turvallinen vetäytyminen peitetoiminnasta voi olla ilman rikoksenteko-oikeutta vaikeaa, sanoo Ranta. Monissa muissa Euroopan maissa poliisilla on sanottu oikeus, joten Suomen pidättyväinen" lainsäädäntö tässä suhteessa vaikeuttaa kansainvälistä yhteistyötä.

9. Arvoisat lukijat, mitä mieltä olette asiasta? Blogisti vetää nyt peiton korvilleen, onhan tänään Äitienpäivä, vaikkei äitiä vieressä olekaan.

268. Ulvilan surmajutun oikeudenkäynti osa IX: pääkäsittely on päättynyt

Käräjäoikeus ilmoitti antavansa tuomion 22.6.

1. Ulvilan surmajutun pääkäsittely päättyi eilen Satakunnan käräjäoikeudessa. Oikeus käsitteli juttua neljän viikon aikana 12 istuntopäivää. Eilen kuultiin syyttäjän ja puolustuksen loppulausunnot, joissa ei sinänsä ilmennyt mitään uutta. Lausunnoissa oli kyse syyttäjän ja puolustusasianajan yhteenveto asiasta ja samalla yritys saada oikeuden jäsenet vakuuttuneiksi omista kannanotoistaan. Viimeisen sanan sai syytetty, niin kuin asiaan kuuluu. Hän vakuutti syyttömyyttään ja sanoi, ettei häntä vastaan ole mitään (näyttöä).

2. Meillä syyttäjien ja asianajajien loppulausunnot eivät ole yleensä mitään retoriikan huippusuorituksia, koska lausumissa halutaan pysytellä tiukasti asialinjalla ja välttää pateettisia mielenilmauksia. Retorisia keinoja (logos, ethos ja pathos) voisi yrittää käyttää oikeuden maallikkojäsenten vakuuttamiseen, mutta Ulvilan jutussa lautamiehiä ei ollut kelpuutettu käräjäoikeuden kokoonpanoon. Lautamiesten sivuun jättäminen oikeuden kokoonpanosta vakavissa rikosjutuissa on ollut mahdollista vuoden 2009 alusta. Ulvilan jutussa olisi kyllä ollut mahdollista ottaa lautamiehet mukaan kokoonpanoon, mutta käräjäoikeus päätti käsitellä jutun kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa. Jutun laatu huomioon ottaen ratkaisu oli varmaankin oikea.

3. Käräjäoikeus ilmoitti, että se antaa eli julkistaa tuomionsa vasta 22.6. Tuomiota ei ole tarkoitus julistaa "Kaikelle kansalle" julkisessa istunnossa, vaan se annetaan kirjallisena käräjäoikeuden kansliasta. Pääsäännön mukaan käräjäoikeuden tulisi antaa kansliatuomio jo 14 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä. Jos tuomiota ei kuitenkaan voida "erityisestä syystä" antaa sanotussa määräajassa, se on annetta lain mukaan "niin pian kuin mahdollista." (OK 24:8.2).

4. Ulvilan tapauksen kaltaisissa vaikeissa ja laajaa todistusaineistoa sisältävissä jutuissa on toki paikallaan, että oikeudella on riittävästi aikaa pohtia ratkaisuaan ja kirjoittaa tuomiolleen seikkaperäiset perustelut. Päätösneuvottelu, joka on lain mukaan aloitettava heti pääkäsittelyn päätyttyä tai viimeistään seuraavana päivänä, vie puheena olevassa tapauksessa runsaasti aikaa, samoin tuomionperustelujen laatiminen. Toisaalta syytetty joutuu odottamaan vangittuna tuomion antamista vielä kuusi viikkoa, mikä on aika pitkä aika.

5. Kansliatuomion antaminen näyttää viimeisten kymmenen vuoden aikana yleistyneen yleiseksi käytännöksi vähänkin vaikeammissa tai laajemmissa jutuissa, vaikka lain mukaan pääsääntönä on tuomion julistaminen välittömästi pääkäsittelyn päättymisen jälkeen. Minusta Ulvilan tapauksen kaltaisissa henkirikosasioissa samoin kuin muissakin vakavissa rikosjutuissa (pörssirikokset ym.) tuomio pitäisi kyllä julistaa suullisessa ja julkisessa istunnossa, jossa asianosaiset tai ainakin syytetyt olisivat paikalla ja johon myös yleisöllä olisi vapaa pääsy. Mielestäni oikeudenkäynnin julkisuus, jolle Satakunnan käräjäoikeus on Ulvilan tapauksessa muutoin antanut jopa ehkä liikaakin huomiota, edellyttäisi nimenomaan tuomion julkisesti tapahtuvaa julkistamista.

5a. Vertailun vuoksi todettakoon, että Pietarsaaren vauvansurmajuttu, jota olen myös blogissani seurannut, oli julkisuuden osalta täysin erilainen kuin Ulvilan surmajutun oikeuskäsittely. Mustasaaren käräjäoikeus näet määräsi pääkäsittelyn kokonaisuudessaan suljetuksi. Tätä ei voida pitää oikeaan osuneena ratkaisuna, vaikka oikeudella onkin laaja harkintavalta käsittelyjulkisuuden suhteen. Vaasan hovioikeus, jonne käräjäoikeuden syytteen kokonaan hylänneestä tuomiosta valitettiin, piti asiassa julkisen pääkäsittelyn.

6. Tiedotusvälineet olisivat kyllä kiinnostuneita myös tuomion julistamisesta. Nykyisinhän tv:ssä näytetään aika usein, miten esimerkiksi joissakin pörssirikosjutuissa syytettyjen avustajat, syyttäjät ja lehtimiehet noutavat kansliatuomioita käräjä- tai hovioikeuden kansliasta. Saamme nähdä, miten jotkut jarkkosipilät, pekkalehtiset, arimölsät, heikkilampelat, aarnoarvelat ym. ryhtyvät tv-kameroiden seuratessa jännittyneinä selailemaan tuomion sivuja alkaen samalla soitella kännyköillään päämiehilleen tai lehtiensä toimituksille kertoakseen, miten jutussa oli käynyt. Mutta tuomareita ei näy mailla eikä halmeilla, he ovat ja pysyttelevät visusti poissa. Tuomarit ovat sanoneet sanottavansa tuomiossa, mutta jotenkin saa vaikutelman, että he eivät rohkenisi tulla kertomaan ratkaisuistaan ja sen perusteista asianosaisille ja muille asiasta kiinnostuneille julkisesti.

7. Jos kysymyksessä on laaja tuomio, ei oikeuden puheenjohtajan toki tarvitsisi lukea julistamistilaisuudessa tuomiota sanasta sanaan. Riittävää olisi, että tuomari lukisi tai pikemminkin kertoisi ainoastaan tuomion lopputuloksen pääasian osalta, tapaukseen sovelletut lainkohdat sekä mahdollisesti lyhyesti tuomion pääperusteet. Tämä riittäisi edellä mainitun julkisuusintressin toteutumiseksi. Tuomio olisi kyllä kokonaisuudessaan valmiiksi kirjoitettuna ja julistamistilaisuuden jälkeen asianosaiset ja heidän avustajansa/asiamiehenä sekä lehdistön edustajat saisivat nykyiseen tapaan omat kappaleensa tuomiosta käräjäoikeuden kansliasta.

8. Rikosjutuissa, joissa syytetty on vangittuna, ja muissakin törkeämmissä rikosjutuissa syytetyn tulisi minusta olla henkilökohtaisesti saapuvilla tuomiota edellä mainitulla tavalla julistettaessa. Tämä tuntuisi asianmukaiselta, jos kerran tuomareidenkin on oltava paikalla tuomiota julistamassa. En pitäisi poissuljettuna käytäntöä, jossa oikeuden puheenjohtaja vastaisi tuomion julistamisen jälkeen asianosaisten kenties esittämiin kysymyksiin. - Oikeutta voidaan "jakaa" monella eri tavalla myös muodollisessa suhteessa, eikä mielikuvituksen käyttäminen ole oikeudenkäynnissäkään kiellettyä.

9. Asianosaiset eivät halunneet syytetyn mielentilan selvittämistä. Saattoi tuntua hieman oudolta, kun käräjäoikeuden puheenjohtaja tiedusteli syytetyltä, mitä mieltä tämä on mahdollisesta mielentilatutkimuksesta. Syytetyn mielentilatutkimus voidaan oikeuden päätöksellä määrätä tehtäväksi ainoastaan silloin, kun tuomioistuin on välituomiossaan todennut syytetyn menetelleen syytteessä kuvatulla rangaistavaksi säädetyllä tavalla (OK 17:45). Mielentilatutkimus siis edellyttää, että oikeus on antanut syyllisyyskysymyksestä langettavan tuomion; mielentilatutkimus voi vaikuttaa vain tuomittavaan rangaistukseen. Jos henkirikoksesta syytetty vastaaja on vangittuna, tuomioistuin voi määrätä syytetyn mielentilan tutkittavaksi myös ilman syytetyn suostumusta. Jotta kuulemisperiaate toteutuisi, oikeuden on kuitenkin pääkäsittelyn päättyessä informoitava syytettyä mielentilatutkimuksen mahdollisuudesta ja tiedusteltava, miten hän suhtautuu asiaan. Siitä, että käräjäoikeus päätti antaa tuomionsa vasta kuuden viikon kuluttua, voidaan päätellä, että oikeus ei tule määräämään syytettyä mielentilatutkimukseen, vaan antaa asiassa kaikilta osin lopullisen tuomion.

10. Millainen sitten voisi olla tuomion sisältö? Rikostuomio voi olla syyllisyyskysymyksen osalta joko langettava tai vapauttava. Tässä tapauksessa langettava tuomio tulisi joko murhasta tai taposta. Mutta ylittyykö näyttö- eli tuomitsemiskynnys ja miten vahvaa näyttöä siihen tarvittaisiin? Mitä relevantteja seikkoja jutussa on todistusaineiston perusteella näytetty ja mitä ei? Kiistanalaisia tai avoimia kysymyksiä näyttäisi olevan runsaasti. Itse olen yrittänyt välttää ottamasta kirjoituksissani kantaa syyllisyyskysymyksen tai näyttökysymysten arviointiin.

11. Meillä on jutussa surmattu mies ja tiedämme, missä ja miten hänet on tapettu. Kuolinaika lienee aika tarkasti selvitetty samoin kuolinsyy ja rikoksen tekotapa. Toisena rikoksentekovälineenä käytetty veitsi on löydetty tekopaikalta. Rikospaikalta on löydetty aika vähän jälkiä eikä toista surma-asetta (vasara, kirves tms. astalo) ole löydetty. Ulko-oven kolmikertainen lasi on rikottu. Syytetty on tavattu rikospaikalta ja hänen hätäkeskukseen soittamansa puhelun aika ja sisältö on ainakin pääosin tiedossa.

12. Kaikesta muusta syyttäjä ja puolustus ovatkin sitten eri mieltä. Syytetty on kiistänyt syytteen ja kertoo taloon takaoven lasin rikkomalla tunkeutuneen tuntemattoman tekijän surmanneen miehensä ja haavoittaneen häntä itseään. Syyttäjä on väittänyt syytetyn lavastaneen rikospaikan saadakseen teon näyttämään ulkopuolisen suorittamaksi. Puolustus on pitänyt syyttäjän lavastusteoriaa ajallisesti mahdottomana. Jutussa on esitetty indisioita, joista jotkut näyttäisivät tukevan lavastusväitettä, jotkut taas puhuvan väitettä vastaan. Hätäpuhelunauhan sisällöstä on esitetty erilaisia tulkintoja, samoin syytetylle tehdyn muistijäljen tulkinnasta ja paikalta löydettyjen kuitujen alkuperästä. Psykologien tulkinnat syytetyn käyttäytymisestä menevät ristiin, jne. jne.

13. Syyttäjä on vedonnut ensi sijassa syytetyn tunnustukseen esitutkinnassa, jossa tämä kertoi pitäneensä itseään todennäköisenä tekijänä, hätäpuheluun, josta kuullut äänet eivät viittaa siihen, että talossa oli ulkopuolisia ja motiivina surmatun ja syytetyn välillä ennen tekoa olleeseen riitaan, joka oli johtanut fyysiseen kamppailuun. - Puolustus on kiistänyt syytetyn tunnustaneen ja väittänyt, että poliisi oli painostanut syytettyä tunnustamaan ja esittänyt tälle johtopäätöksiä sisältäneitä kysymyksiä. Poliisi oli tiedottanut julkisuuteen virheellisesti syytetyn tunnustaneen teon. Sanottua kuulustelua ei ollut videoitu eikä syytetyn puolustusasianajajalle ollut varattu tilaisuutta olla läsnä kuulustelussa. Hätäkeskuspuhelusta on useita litterointeja ja siitä on esitetty erilaisia tulkintoja. Syytetyn ja hänen miehensä välillä ei ollut ollut riitaa. - Puolustus on vedonnut eri kohdissa esitutkinnan yksipuolisuuteen ja siihen, ettei puolustuksen käyttöön ollut annettu kaikkea esitutkinta-aineistoa. Syyttäjä on puolestaan ihmettelyt, että puolustukselle on vuodettu esitutkinnasta salaisia tietoja.

14. Käräjäoikeudelta odotetaan näytön arvioinnin osalta seikkaperäisesti, avoimesti ja ymmärrettävästi perusteltua tuomiota olipa lopputulos mikä tahansa. Perusteluistaan tuomio tunnetaan, sanotaan. Oikeuskirjallisuudessa tunnetaan monia toisistaan hieman poikkeavia metodeja, malleja tai teorioita, joita käyttäen todistusharkintaa voidaan jäsentää ja todisteiden todistusvoimaa arvioida. Jotkut metodit johtavat toisia malleja jonkin verran korkeamman näyttökynnyksen omaksumiseen, mutta kovin suuria eroja eri metodien välillä ei ole havaittu käytännössä olevan. Tuomioistuimella on mahdollisuus perusteluja laatiessaan testata näyttöharkintaansa eri metodeja käyttäen. Pääasia on, että tuomarit tuntevat erilaiset metodit ja niiden väliset erot ja hallitsevat niiden käyttötavat. Luulen, että tässä suhteessa tilanne tuomioistuimissa ei kuitenkaan ole erityisen hyvä. Toisaalta tuomioistuin ei ole todistusharkinnassa sidottu mihinkään teoreettiseen malliin tai metodiin.

15. Yksi vaihtoehto olisi valita Ulvilan jutun kaltaisessa tapauksessa todistusharkinnan metodiksi ja argumentaatiotavaksi rakenteellisen selitystavan malli, jossa yksinkertaisesti kysytään, mikä on paras selitys jutussa esiin tulleille tosiseikoille. Vaikka kyseinen metodi edustaa kokonaisvaltaisen selitystavan mallia, edellyttää syytetyn oikeusturva toisaalta, että syytteen tueksi esitettyjen todisteiden näyttöarvoa harkitaan ensin erikseen ja vasta sen jälkeen niitä punnitaan yhdessä ottamalla huomioon myös puolustuksen kustakin seikasta esittämä vastatodistelu. Lisäksi tuomioistuimen on arvioitava syyttäjän esittämille tapahtumainkuluille ja kysymyksille vaihtoehtoisia selityksiä siinä tarkoituksessa, jääkö syytetyn syyllisyydestä varteenotettava epäily.

16. Todistusharkinta on Ulvilan tapauksen kaltaisissa jutuissa ei ole mikään helppo tehtävä. On tietenkin helppoa enemmittä pohdinnoitta "lätkäistä" perustelujen loppuun tuttu fraasi "syytetyn syyllisyydestä ei jää järkevää/varteenotettavaa epäilyä" tai vaihtoehtoisesti "epäselvässä tapauksessa asia on ratkaistava syytetyn eduksi." Tällaiset tokaisut eivät kuitenkaan vakuuta lukijaa, jollei todistusharkinta ole analyyttisesti ja huolellisesti suoritettu. Perustelujen tehtävänä on antaa antaa informaatiota, tarjota mahdollisuus todistusharkinnan kontrolloimiseksi sekä vakuuttaa asianosaiset, muutoksenhakutuomioistuin ja kenties yleisökin ratkaisun oikeellisuudesta. Tuomioistuimen ei tulisi perusteluissaan kuitenkaan turvautua liioitteluun tai jonkinlaisiin ylisanoihin ja yrittää sillä tavoin vakuuttaa lukijat siitä, että lopputulos on ehdottomasti ainoa oikea vaihtoehto. Päin vastoin perusteluissa olisi myönnettävä ratkaisunteon vaikeusaste ja tuotava avoimesti esiin myös ne seikat ja todisteet, joihin jutun hävinnyt osapuoli on vedonnut. - Bodomin murhajutun tuomiossa vuonna 2005 oli näiltä osin toivomisen varaa.

17. Todistusharkinnassa joudutaan kuitenkin aina turvautumaan enemmän tai vähemmän myös intuitioon. Todistusharkinnan jäsentämisen ja perustelujen avulla tuomari voi kuitenkin kontrolloida, onko hänen intuitionsa oikeassa. Jos syyttäjän syytetyn tueksi esittämä näyttö ei ole riittävä tai jos varteenotettavaa epäilyä syyllisyydestä ei voida sulkea pois, on tuomarin hylättävä syyte, vaikka hän itse olisi vakuuttunut syyllisyydestä. Toisaalta tuomarin on hylättävä syyte, jollei hän ole itse vakuuttunut syyllisyydestä, vaikka todistusaineiston perusteella varteenotettavan epäilyn poissulkeminen onnistuu.