perjantai 14. marraskuuta 2014

894. KHO 2014:164. Vastuu pysäköintivirhemaksusta

1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi eilen pysäköintivirhemaksua käsittelevän ennakkopäätöksen (KKO 2014:164). Ratkaisu koskee ajoneuvon omistajan näyttövelvollisuutta, kun hän väittää, ettei ole itse pysäköinyt ajoneuvoa väärin. 

2. Järvenpään pysäköinninvalvoja oli määrännyt A:lle pysäköintivirhemaksun tämän omistaman auton oltua pysäköitynä ilman lupaa pysäköintipaikalla, jolle sai pysäköidä ainoastaan luvan perusteella. A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen ja ilmoitti, että  ko. autoa käytti myös hänen kolmesta henkilöstä koostuva lähipiirinsä, johon kuuluvat henkilöt eivät asuneet samassa osoitteessa hänen kanssaan, eikä hän tiennyt, kenen käytössä auto oli ollut silloin, kun se  28.1.2013 oli pysäköity mainitulle alueelle. A esitti valituksessaan selvitystä myös siitä, että hän oli työpaikallaan Helsingissä ajankohtana (23.1.-13  klo 9.07), jona pysäköinninvalvoja oli todennut pysäköintivirheen.

3. Helsingin hallinto-oikeus käsitteli A:n valituksen yhden tuomarin kokoonpanossa. Ratkaisun mukaan A oli esittämällään työpaikkansa kulunvalvontaraportilla selvittänyt, että hän oli ollut 28.1.-13 kello 8.18 ja kello 10.15 työpaikallaan Helsingissä. Hallinto-oikeus katsoi A:n näin saattaneen todennäköiseksi, ettei hän ollut tehnyt tuona päivänä kello 9.07 todettua  pysäköintivirhettä Järvenpäässä. A ei siten ollut auton omistajana vastuussa saamastaan pysäköintivirhemaksusta. 

4. Pysäköinninvalvoja valitti hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja vaati hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista.

5. Korkein hallinto-oikeus hyväksyi valituksen ja kumosi hallinto-oikeuden päätöksen, jolloin pysäköinninvalvojan päätös jäi voimaan. KHO:n päätöksessä selostetaan tarkasti kysymykseen tulevia säännöksiä, pysäköinninvalvonnasta annettua lakia koskevan hallituksen esityksen (HE 223/2010 vp) asianomaista kohtaa sekä perustuslakivaliokunnan lakiesityksen johdosta antamaa lausuntoa (PeVL 57/2010 vp).

KHO 2014:164

6. Pysäköintivirhemaksusta vastaa lain mukaan ensisijaisesti pysäköintivirheen tehnyt ajoneuvon kuljettaja (9.1 §). Pysäköintivirheestä vastaa myös ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja tai haltija. Tämä on kuitenkin vastuusta vapaa, jos hän saattaa todennäköiseksi, että hän ei ole tehnyt pysäköintivirhettä tai että pysäköinvirhemaksun määräämiselle ei ollut edellytyksiä (9.2 §).

7. Ko. tapauksessa virhemaksua ei ollut määrätty tietyn pysäköintiajan ylittämisestä, vaan pysäköintipaikan luvattomasta käyttämisestä. Asiassa ei ollut esitetty selvitystä siitä, milloin auto oli pysäköity ko. paikalle. Näin ollen se, että A oli pysäköintivirheen tultua todetuksi ollut toisella paikkakunnalla, ei osoittanut, että hän ei ollut ollut pysäköintivirheen tekijänä. Myöskään A:n viittaus  hänen lähipiirillään olleeseen auton käyttöoikeuteen ei riittänyt saattamaan todennäköiseksi, että A ei olisi tehnyt pysäköintivirhettä. KHO:n mukaan A:n esittämät seikat eivät erikseen tai yhdessäkään olleet sellaisia, että niiden perusteella olisi voitu pitää todennäköisenä, että A auton omistajana ei ole tehnyt ko. pysäköintivirhettä.

8. Pysäköintivirhemaksu ei ole sakko tai parkkisakko, vaikka esimerkiksi KHO:n päätöksestä kertoneen Helsingin Sanomien uutisjutun otsikossa eilen niin mainittiin, vaan hallinnollinen seuraamus. Perustuslakivaliokunnan kannan mukaisesti auton omistajalle voidaan kuitenkin asettaa todistustaakka siitä, että hän ei ole tehnyt pysäköintivirhettä. Todennäköisyysnäyttö ko. seikasta riittää. Todistustaakkaa  pysäköintivirheen tekijästä ei voida asettaa pysäköinninvalvojalle, koska  pysäköintivirhemaksun määräämismenettely on massaluonteista ja ko. valvonnalle on tyypillistä, ettei ajoneuvon pysäköinyttä henkilöä tavata "itse teosta" tai hänen henkilöllisyyttään ole muutoinkaan mahdollista kohtuullisin keinoin selvittää.

9. KHO:n ratkaisu, jonka mukaan A ei ollut esittänyt vaadittavaa näyttöä, on epäilyksittä oikea. Auton omistajan asiana olisi selvittää väitettyyn lähipiirinsä kuuluvien henkilöiden kanssa, kuka heistä heistä oli autoa kuljettanut ja  pysäköinyt sen väärin, jos omistaja ei itse ollut sanottua virhettä tehnyt. Tämä on yleensä helppo selvittää. Ko. tapauksessa omistaja ei ollut esittänyt todennäköistä selvitystä asiasta. Ainostaan väite, jonka mukaan myös omistajan lähipiirillä oli oikeus käyttää autoa, ei riitä poistamaan omistajan pysäköintivirhemaksua koskevaa vastuuta.

10. Miten olisi arvioitava tapausta, jossa auto on pysäköity luvatta yksityisen omistamalle maalle ja auton omistaja saa pysäköinninvalvontaa harjoittavalta parkkiyhtiöltä valvontamaksukehotuksen? Kuluttajariitalautakunnan 6.10.2011 antaman suositúksen mukaan parkkiyhtiöllä on todistustaakka, jos ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja tai haltija kiistää kuljettaneensa autoa ja pysäköineensä sen ko. alueelle. Lautakunnan päätöksessä on nojauduttu, minusta liian yksioikoisesti ja todistustaakan jakoa koskevat reaaliset näkökohdat kokonaan sivuuttaen, yleiseen sopimusoikeudelliseen todistustaakkanormiin, jonka mukaan velkojan on näytettävä toteen saatavansa peruste. Tällä perusteella parkkiyhtiön olisi siis näytettävä, että vastoin omistajan tai haltijan kiistämistä hän olisi pysäköinyt auton ja näin sopimuksin sitoutunut maksamaan valvontamaksun.

11. Olen kritisoinut lautakunnan kyseistä suositusta blogijutussa nro 489/6.10.2011. Katso myös kirjoitustani "Todistustaakkaoppia parkkimaksuasioissa", blogi nro 316/15.9.2010. Viittaan tässä mainituissa kirjoituksissa esittämiini perusteluihin. Kuten pysäköintivirhemaksusta, ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja tai haltija on vastuussa myös yksityisoikeudellisesta valvontamaksusta. Omistajan tai haltijan on vastuusta vapautuakseen esitettävä selvitys, josta voidaan todennäköisin syin päätellä, että hän ei ole pysäköinyt ajoneuvoa tai että valvontamaksun perimiselle ei ole edellytyksiä. Myös yksityiselle pysäköinninvalvonnalle ja siihen perustuvalle valvontamaksun määräämiselle tai vaatimiselle on ominaista massaluonteisuus ja asian summaarinen selvittely. Pysäköinninvalvonnalle, julkiselle tai yksityiselle, on tyypillistä, ettei ajoneuvon pysäköinyttä henkilöä tavata eikä hänen henkilöllisyyttään ole mahdollista muullakaan tavalla kohtuullisin ponnistuksin selvittää. Ajoneuvon omistajan tai haltijan on sitä vastoin helppo näyttää, kenen käyttöön hän on ajoneuvonsa luovuttanut ja ettei hän siis ole tehnyt pysäköintivirhettä itse.


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

893. Jari Aarniolle ja kumppaneille raskaat syytteet Trevocista

1. Rikosylikomisaario ja Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio saa tänään julkistetun tiedon mukaan useita syytteitä seurantalaite Trevoc Oy:öön liittyvistä rikosepäilyistä. VKSV eli tarkemmin sanottuna apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on päättänyt nostaa Aarniota vastaan syytteet törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, törkeästä petoksesta, törkeästä lahjuksen ottamisesta ja rekisterimerkintärikoksesta. Syyte tulee julkiseksi, kun käräjäoikeus alkaa käsitellä asiaa valmisteluistunnossaan. Syytteiden peruskohdat selviävät tänään julkaistusta tiedotteesta.

VKSV:n tiedote

2.  Tiedotteen mukaan viranomaisasiakkaita erehdytettiin  ostamaan Trevoc Oy:ltä seurantalaitteita ja muuta tekniikkaa salaamalla yhtiön todelliset omistaja- ja rahoitusjärjestelyt. Jari Aarnio on syyttäjän mukaan ollut merkittävässä asemassa Trevoc Oy:ssä, toisaalta hän on osallistunut Helsingin poliisilaitoksen edustajana seurantalaitteiden tilaamiseen yhtiöltä. Trevocin taustalla on toiminut  tänään myös syytteen saanut rikollisjärjestön johtajaksi epäilty henkilö. Aarnio on VKSV:n mukaan salannut asemansa Trevocissa.

3. Jos salatut seikat olivat olleet laitteita hankkineiden viranomaisten tiedossa, laitteita ei todennäköisesti olisi tilattu Trevocilta, koska laitteisiin liittyy korostunut luotettavuusaspekti. Seurantalaitteita Trevocilta ovat Helsingin poliisilaitoksen lisäksi tilanneet Suojelupoliisi, Tulli ja ulkoministeriö, yhteensä 1,2 miljoonan euron arvosta. VKSV:n mukaan laitteiden tilaajat ovat joutuneet sallimaan Trevocin pääsyn tietojärjestelmiinsä laitteiden huoltoajon yhteydessä.

4. Muulta kuin Trevoc-haaran osalta Aarnioon liittyvän asiakokonaisuuden syyyteharkinta on kesken. Niiden osalta syytteen nostamisen määräaika päättyy 31.12.2014.

5. Jari Aarnion lisäksi syytteitä Trevoc-tapauksesta on saanut kahdeksan muuta epäiltyä, joita syytetään eriasteisesta osallisuudesta tai avunannosta edellä mainittuihin rikoksiin. Yksi heistä on suojelupoliisin alipäällystöön kuuluva poliisimies ja yksi edellä jo mainittu United Brotherhood -nimisen rikollisryhmän entinen johtaja - VKSV:n tiedotteen mukaan "johtohahmo" -  jonka epäillään osallistuneen Trevoc-yhtiön rahoitukseen.

6. VKSV:n tiedotteesta ei ilmene, miten ankaraa rangaistusta syyttäjä tulee Jari Aarniolle Trevoc-haaran osalta vaatimaan. Jorma Kalske on kertonut tiedotusvälineille, että Aarniolle vaaditaan nyt nostettujen syytteiden osalta noin 4,5 vuoden vankeusrangaistusta.

7, Oikeuskäsittelyn alkamisajankohdasta ja muusta aikataulusta päättää juttua käsittelevä Helsingin käräjäoikeus; oikeus keskustelee käsittelyn aikataulusta syyttäjien ja puolustuksen kanssa. Jutun pääkäsittely alkanee vasta tammikuussa. Jari Aarnion pääavustajana toimii asianajaja Riitta Leppiniemi Asianajotoimisto Susiluoto Oy:stä, hän on avustanut Aarniota oikeusjutussa myös aiemmin (tynnyrijuttu I). Aarnion toisena avustajana on asianajaja Heikki Uotila. Riitta Leppiniemi avusti 10 vuotta sitten Bodomin murhajutussa syytettynä ollutta Nils Gustafssonia. Syytemääräyksestä päättänyt Jorma Kalske ei tule esiintymään käräjäoikeudessa, vaan syyttäjänä toiminee joku valtionsyyttäjä, jota avustaa paikallissyyttäjä.

8. Eräs asia minua on hieman ko. esitutkinnan ja nyt myös syyteharkinnan osalta ihmetyttänyt, jopa hieman huvittanut. Kaikissa esitutkintaa koskevissa uutisjutuissa aina tv-uutisia myöten on kerrottu säntillisesti, että Jari Aarnio kiistää kaikki rikosepäilyt. Tämä ilmoitetaan myös tänään, ei ainoastaan VKSV:n tiedotteessa, vaan myös jokaisessa tapauksesta kertovassa uutisjutussa. Yle Uutisten eli toimittaja Päivi Happosen lyhyessä jutussa mainitaan, ei vain kerran, vaan peräti kolme kertaa, että Jari Aarnio samoin kuin kaikki muut syytteen saaneet henkilöt kiistävät syyllisyytensä rikoksiin. Vuosi sitten, jolloin Jari Aarnio vangittiin, Yle Uutiset pani vielä paremmaksi ja kertoi, että kysymys Aarnion väitetystä syyllisyydestä ratkaistaan lopullisesti aikanaan annettavalla tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla. Niin kuin suuri yleisiö ei olisi muuten tätä selvää asiaa tiennyt.

9. Tätä epäilyjen ja syytteiden kiistämistä on "toitotettu" vuoden kestäneen esitutkinnan aikana jokaisessa uutisjutussa, vaikka kyse on tavallaan jo notorisesta seikasta. Se, että Jari Aarnio kiistää syyllisyytensä rikoksiin, ei ole enää mikään uutinen. Todellinen uutinen olisi, jos Aarnio tai joku muu epäillyistä myöntäisi rikosepäilyt edes joltakin osin oikeaksi.

10. Syyttömyysolettama on toki tärkeä asia, sillä oikeusvaltiossa ketään ei ole lupa  - edes mediassa - kohdella syyllisenä ennen tuomioistuimen langettavaa tuomiota. Syyttömyysolettama ei kuitenkaan edellytä, että syyllisyyden kiistäminen mainitaan tarkasti jokaisessa uutisjutussa silloin, kun ao. henkilö on jo alun perin kiistänyt jyrkästi kaikki häneen kohdistuvat rikosepäilyt.

11. Muun muassa ilmaisukiellon takia matalaa profiilia esitutkinnnan kuluessa vetänyt Jari Aarnio ja hänen avustajansa ovat oikeuskäsittelyn lähestyessä alkaneet pikku hiljaa avautua tuntemuksistaan. Iltalehdessä eilen julkaistussa jutussa Aarnio kertoi asianajaja Leppiniemen välityksellä tutkintavankeudestaan ja siitä, miten häntä on pidetty koko ajan muusta maailmasta ja muista vangeista eristettynä. Aarnio väittää, että esitutkinnassa on unohdettu syyttömyysolettama, mikä on haitannut hänen puolustautumistaan. Aarnio sanoo kokevansa, että häntä on pidetty painostusvankeudessa. Ko. tuntemus ei liene tutkintavankien kohdalla aivan epätavallinen, mutta toisaalta on syytä muistaa, että tutkintavankia epäillään nyt merkittävässä asemassa tehdyistä törkeistä rikoksista, joiden selvittäminen on vaatinut aikaa, On syytä luottaa siihen, että Aarnion vapaudenmenetyksessä ei ole kysymys painostuksesta, vaan tutkinnassa on noudatettu syyttömyysolettamaa ja objektiivisuutta. Vangitsemisesta ei päätä poliisi tai syyttäjä, vaan tuomioistuin.

12. Iltalehdessä pohdiskellaan tänään hieman ihmetellen sitä, miksi Aarnion vangitsemista on jatkettu näin kauan myös ns. sotkemisvaaran perusteella. Kyse on tarkasti ottaen jälkienpeittämis- eli kolluusiovaarasta, jolloin on syytä epäillä, että rikoksesta epäilty saattaa vaikeuttaa asian selvittämistä esimerkiksi hävittämällä tai kätkemällä kirjallista todistusaineistoa taikka vaikuttamalla esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä kuultavaan todistajaan, asianomistajaan, asiantuntijaan tai rikoskumppaniin. Kun vangittuna on törkeistä huume- ja talousrikoksista epäilty huumepoliisin entinen päällikkö, jolla on ilmeisesti edelleen poliisikunnassa monia kannattajia, olisi aika eriskummallista, jos vangitsemisvaatimuksen ja -päätöksen perusteena ei olisi nojauduttu jälkienpeittämisvaaraan. Tutkinnanjohtaja on vedonnut Aarnion vangitsemisen jatkamisen perusteena siihen, että vapaaksi päästyään Aarnio voisi ammattitaitoaan hyväksi käyttäen vaikuttaa todistajiin ja muutenkin siihen näyttöön, joka mahdollisessa oikeudenkäynnissä esitetään.

maanantai 10. marraskuuta 2014

892. KKO 2014:83. Asianosaisen kuuleminen

1. Kontradiktorinen periaate eli asianosaisen kuulemisen periaate (audiatur et altera pars) tarkoittaa, ettei asiaa saa oikeudenkäynnissä ratkaista ennen kuin asianosaisia on kuultu eli heille on varattu tilaisuus ajaa asiaansa ja esittää omat vaatimuksena ja niiden perusteet sekä todisteet ja vastata toistensa toistensa  esityksiin. Kuulemisen avulla on tarkoitus aikaansaada mahdollisimman aito keskustelutilanne yhtäältä asianosaisten ja toisaalta asianosaisten ja tuomioistuimen välille. Kuuleminen luo edellytykset asian monipuoliselle ja perusteelliselle selvittämiselle. Kuulemisella pyritään takaamaan osapuolten välisen tasa-arvon toteutuminen. Anglosaksisessa oikeusjärjestelmässä puhutaan asianosaisen kuulemista tarkoittaen equality of arms -periaatteesta.

2. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa jokaiselle taattu oikeus rehelliseen ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin edellyttää, että asianosaisella on todellinen oikeus tulla kuulluksi ja mahdollisuus osallistua oman asiansa käsittelyyn. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan oikeudenmukainen oikeudenkäynti rakentuu käsiteparina knowledge of/ commet ilmaistun kuulemisperiaatteen varaan. Perustuslain 21 §:n 2 momentin mukaan jokaisen oikeus tulla tuomioistuimessa kuulluksi on yksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusperiaatteita. Muina sanotunlaisina prosessiperiaatteina ko. momentissa mainitaan käsittelyn julkisuus, tuomioistuimen perustelemisvelvollisuus ja asianosaisen muutoksenhakuoikeus.

3. Tuomioistuimella on velvollisuus viran puolesta huolehtia kuulemisperiaatteen toteutumisesta. Oikeus ei saa perustaa tuomiotaan tai päätöstään sellaiseen aineistoon, jonka osalta asianosaisille ei ole varattu asianmukaista tilaisuutta tulla kuulluksi. Lainvoiman saanut tuomio voidaan kanteluteitse poistaa, jos hakijana oleva asianosainen, jota ei ole kuultu, kärsii haittaa tuomiosta (OK 31:1:n 2 kohta).

4. Oikeusriidan osapuolten tasapuolinen kuuleminen on Suomessa vanhastaan tunnettu periaate. Se on lausuttu julki vanhoissa tuomarinohjeissa: Yhden puheiden mukaan älköön ketään tuomittako. Nykyisin kuulemisperiaate on laajentunut koskemaan asianosaisen oikeutta osallistua prosessiin. Asianosaisilla ei ole ainoastaan oikeus esittää mielipiteensä vastapuolen vaatimuksista sekä niiden perusteista, väitteistä ja todisteista, vaan myös oikeus saada lausua käsityksensä tuomioistuimen viran puolesta hankkimista todisteista ja selvityksistä samoin kuin oikeudenkäyntiaineiston oikeudellisesta arvioinnista. Tavoitteena on, että tuomioistuimen ratkaisu ei tule asianosaisille yllätyksenä, johon tämä ei ole voinut varautua. Sellaiset prosessuaaliset normit ja ilmiöt kuten väittämistaakka ja syytesidonnaisuus sekä suullinen käsittely perustuvat keskeisesti kuulemisperiaatteen toteutumiselle.

5. Vaikka asianosaisen kuulemisperiaate on perusoikeus ja osa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, sitä rikotaan käytännössä yllättävän usein. Korkein oikeus on joutunut tuon tuostakin puuttumaan näihin tapauksiin ennakkopäätöksillään, joilla pyritään teroittamaan kuulemisen tärkeyttä ja ohjaamaan alempien oikeuksien käytäntöä.  Mikä merkillisintä, useimmat puheena olevista ennakopäätöksistä koskevat, eivät käräjäoikeuksissa, vaan hovioikeuksissa sattuneita kuulemisperiaatteen loukkauksia. 

6.  Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle useita langettavia tuomioita kuulemisperiaatteen rikkomisen johdosta. On myös Suuripään tapaus, jossa korkein oikeus on joutunut poistamaan antamansa langettavan rikostuomon syytetyn henkilökohtaisen kuulemisen laiminlyönnin takia (KKO 2012:52); ko. tapauksessa Euroopan ihmisoikeustuomistuin oli todennut menettelyn loukanneen kuulemisperiaatetta. 

7. Korkeimman oikeuden uuusin asianosaisen kuulemista koskeva ennakkopäätös annettiin tänään (KKO 2014:83). Tapauksessa Turun hovioikeus oli toimittanut pääkäsittelyä vaatineelle yhtiö A:lle, joka oli ko. rikosjutun asianomistaja, tiedoksi vastapuolen eli syytetty B:n hovioikeudessa nimeämän uuden kirjallisen todisteen, muttei ollut varannut A:lle tilaisuutta lausua sanotusta todisteesta. Hovioikeus hylkäsi A:n esittämän pääkäsittelypyynnön, otti pääasiassa vastaan B:n esittämän uuden todisteen ja hylkäsi A:n valituksen. Korkein oikeus, jonne A valitti, katsoi, että hovioikeus ei ollut noudattanut kuulemisperiaatetta, koska kyseisen periaatteen toteuttaminen olisi edellyttänyt, että hovioikeus olisi kehottanut A:ta antamaan määräajassa kirjallisen lausuman B:n hovioikeudessa esittämän uuden kirjallisen todisteen johdosta.

KKO 2014:83

8. Ratkaisusta ilmenee, ettei kuulemisperiaatteen totetumiseksi aina riitä, että tuomioistuin toimittaa tietyn aineiston toiselle asianosaiselle lakonisesti vain tiedoksi. A:lla oli ko. tapauksessa toki mahdollisuus oma-aloitteisesti lausua todisteen merkityksestä ja siitä, antoiko se yhtiölle aihetta vastatodistelun esittämiseen. Hovioikeuden olisi kuitenkin tullut informoida A:ta  siitä, miten se olisi halutessaan voinut reagoida uuden todisteen johdosta. Korkeimman oikeuden mukaan hovioikeuden olisi tullut tiedustella A:lta mahdollisen vastatodistelun olemassaoloa ja OK 25:8:n mukaisesti kehottaa A:ta määräajassa toimittamaan hovioikeudelle kirjallisen lausuman ja ilmoittaa siinä, mistä kysymyksestä A:n oli lausuttava.

9. Kuulemisen onnistuminen edellyttää tuomioistuimelta asianosaisen informointia ja toimintaa ohjaavaa prosessinjohtoa. Ko. tapauksessa hovoikeuden olisi tullut toimittaa valittaja A:lle nimenomainen lausumakehotus uuden todisteen johdosta, jotta A olisi saanut yksiselitteisen tiedon, miten ja missä määräajassa hänen tuli toimia, jos hän halusi lausua uudesta todisteesta. Tätä informaatiota hovioikeus ei ollut antanut.

10. Korkein oikeus viittaa perustelujen kappaleissa 7 ja 9 kolmeen aikaisemmin asianosaisen kuulemisesta annettuun ennakkopäätökseen. Myös ne koskevat nimenomaan hovioikeudessa tapahtunutta kuulemisperiaatteen rikkomista. Ratkaisu KKO 2005:70 koskee Turun hovioikeutta ja ratkaisut KKO  2005:134 ja KKO 2010:61 puolestaan Helsingin hovioikeutta. Nyt annettu ratkaisussa KKO 2014:83 mainittu tapaus muistuttaa suuresti ratkaisussa KKO 2010:61 selostettua hovioikeustapausta. Neljä ratkaisun 2014:83 kokoonpanossa olevaa oikeusneuvosta osallistui myös tapauksen 2010:61 ratkaisemiseen.

12. Korkein oikeus ei kuitenkaan palauttanut ko. kuulemisvirheen takia asiaa hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi (kohdat 15-17). Korkein oikeus katsoi esittämillään perusteilla, ettei hovioikeuden menettelyssä ilmennyt puute loukannut syytettä ajaneen A:n oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Tähän lopputulokseen päädyttiin siksi, ettei A:lla ollut hovioikeudessa eikä korkeimmassa oikeudessakaan esittänyt sillä olevaa vastatodistelua B:n uuden todisteen johdosta, vaikka yhtiöllä, jota korkeimmassa oikeudessa edusti oikeudenkäyntiasiamies, oli ollut siihen tilaisuus. 

maanantai 3. marraskuuta 2014

891. KKO 2014:81. Syytesidonnaisuus

1. Syytesidonnaisuus on juridinen käsite, jossa on kysymys siitä, millä tavalla rikosasian ratkaiseva tuomioistuin on sidottu jutussa esitettyyn syytteeseen. Syytesidonnaisuuden mukaan tuomioistuin saa tuomita syytetyn eli rikosasian vastaajan vain siitä teosta, josta häntä on syytetty. Ts. tuomioistuin ei saa lukea syytetyn syyksi sellaista tekoa, josta hänelle ei ole vaadittu jutussa rangaistusta. 

2. Lakiin syytesidonnaisuutta koskeva säännös lisättiin vasta vuoden 1997 rikosprosessiuudistuksen yhteydessä (ROL 11:3). Aikaisemmin  sääntöä noudatettiin tavanomaisen oikeuden nojalla, mutta tuomioistuinten sitä koskeva tulkintakäytäntö vaihteli melko suuresti. 

3. ROL 11:3:n mukaan tuomioistuin saa tuomita vain siitä teosta, josta rangaistusta on vaadittu. Sen sijaan oikeus ei ole sidottu syytteessä teosta käytettyyn rikosnimikkeeseen eikä lainkohtaan, jonka perusteella rangaistusta on vaadittu. Näiltä osin noudatetaan jura novit curia -periaatetta, jonka mukaan tuomioistuimen tehtävänä on soveltaa lakia viran puolesta, joten se ei ole sidottu asianosaisten, tässä tapauksessa siis syyttäjän tai asianomistajan, vaatimuksiin tai käsityksiin rikoslain sisällöstä ja soveltamisesta.

4. Korkein oikeus on viimeisten 30 vuoden aikana antanut useita syytesidonnaisuutta koskevia enakkopäätöksiä, joiden avulla alempien tuomioistuinten käytäntöä on pyritty ohjaamaan. Viimeksi näin tapahtui viime viikolla ratkaisussa 2014:81.

KKO 2014:81

4. Aikaisemmin ja vielä 1970-luvulla tuomioistuimet noudattivat syytesidonnaisuusnormin tulkinnassa professori Tauno Tirkkosen oppikirjoissaan esittämää tulkintaa. Sen mukaan tuomioistuimella on oikeus tutkia syyttessä tarkoitettu teko kokonaisuudessaan eli kaikkine syytteessä kuvattuun tekoon liittyvine ja oikeudenkäynnin aikana selvitettyine tunnusmerkistötekijöineen, vaikka syytteessä vm. seikkoihin ei olisikaan nimenomaan vedottu. Ratkaisevaa oli siis syytteessä tarkoitetun teon identiteetti, ei syytteessä esitetty teonkuvaus. 

5. Klassinen esimerkki: Jos vastaajaa syytetään varkaudesta, saa tuomioistuin Tirkkosen ja aiemman oikeuskäytännön mukaan tuomita hänet varastetun tavaran kätkemisestä, jos anastustekoa ei ole näytetty toteen, mutta anastettu omaisuus on tavattu syytetyn hallusta. Vaasan hovioikeuden presidenttinä tuomarin uransa päättänyt Paavo Alkio oli samoilla linjoilla kuin Tirkkonen (Näkökohtia syytteestä, LM 1964).

6. Vuonna 1974 eli 40 vuotta sitten kirjoittamani artikkeli (LM 1974 s. 25-43) on luultavasti ensimmäinen syytesidonnaisuutta käsittelevä esitys, jossa Tauno Tirkkosen edustama ja tuomioistuinten noudattama tulkinta todettiin erityisesti syytetyn puolustusintressiä ajatellen kohtuutomaksi ja virheelliseksi. Puolsin kirjoituksessa tulkintaa, jonka mukaan tuomioistuin on ratkaisua tehdessään sidottu syytteessä esitettyyn teonkuvaukseen, eli niihin oikeustosiseikkojen asemassa oleviin ja rikoksen objektiiviisia ja subjektiivisia tunnusmerkistötekijöitä vastaaviin konkreettisiin tosiseikkoihin, joihin syyttäjä on rangaistusvaatimuksensa tueksi vedonnut. Teolla, johon tuomioistuin on sidottu, tarkoitetaan siten syytteessä esitettyä ja oikeudenkäynnissä vedottua teonkuvausta. Vaikka teon identiteetti ei muuttuisi, tuomioistuin ei voi perustaa ratkaisuaan sellaiseen tosiseikkaan, johon syyttäjä (tai asianomistaja) ei ole vedonnut.

7. Artikkelini julkaisemisen aikoina kuvittelin, että nyt tämä "melko simppeli asia" on sitten tällä selvä, eli tuskinpa asiasta enää edes ennakkopäätöksiä juuri tarvitaan. Mutta toisin kävi, sillä tämän jälkeen syytesidonnaisuusta koskevia ennakkopäätöksiä vasta alettiinkin antaa. Oikeuskäytäntö alkoi vähitellen muuttua edustamani syytesidonnaisuusnormin tiukan tulkinnan mukaiseksi. Toisaalta erilaisia ylilyöntejä ja virheellisiä ratkaisuja annettiin aina korkeinta oikeutta myöten. Tuomarit olivat opiskeluaikanaan päntänneet päähänsä "Tirkkosen oppeja" eivätkä olleet seuranneet, mitä oikeuskirjallisuudessa oli Tirkkosen kirjojen jälkeen esitetty.

8. Paha virhe ja oikein möhläys tapahtui 1984, jolloin korkein oikeus antoi ennakkopäätöksen edellä kohdassa 5 mainitusta klassisesta tapauksesta. Ratkaisussa KKO 1984 II 154 korkein oikeus hyväksyi (ään. 4-1) hovioikeuden kannan, jonka mukaan varkaussyytteen perusteella syytetty voitiin tuomita syytteessä mainitun ja syytetyn hallusta tavatun anastetun esineen (pistoolin) kätkemisestä, vaikka näyttöä siitä, että syytetty olisi itse esineen anastanut, ei ollut, mutta hänellä aseen kertomallaan tavalla tuntemattomalta mieheltä ostaessaan oli ollut syytä varoa aseen saantoa laittomaksi. Ratkaisu on syytesidonnaisuusnormin vastainen, sillä mainittujen rikosten tekotavat ovat erilaiset eikä syytteessä vastaajalle vaadittu toissijaisesti rangaistusta kätkemisrikoksen tai -rikkomuksen perusteella. Kommentoin KKO:n ratkaisua kriittisesti eri yhteyksissä (ks. esim. LM 1985 s. 247-251 ja Materiaalinen prosessinjohto, 1988, s. 385-388).

9. Vuonna 1993 korkein oikeus muutti kantaansa ja katsoi, että koska varkaussyyte ei sisältänyt kätkemisrikoksen tunnusmerkistöön kuuluvia tekijöitä eikä syytetyllä ollut siten aihetta lausua mahdollisesta syyllistymisestään kätkemisrikokseen, häntä ei voitu tuomita varkaussyyteen perusteella kätkemisrikoksesta (KKO 1993:98, vahvennettu jaosto). Kommentoin ratkaisua tuoreeltaan hyväksyvässä mielessä (DL 1993), vaikka  oudoksuin hieman perustelujen niukkuuttaa ja sitä, ettei perusteluissa viitattu KKO:n aiempaan eli vuonna 1984 antamaan erilaiseen ennakkopäätökseen. 

10. Tämän jälkeen 90-luvulla korkein oikeus antoi syytesidonnaisuudesta ainakin viisi muuta ennakkopäätöstä ja sama tahti on jatkunut myös 2000-luvulla, jolloin asiasta on annettu tähän mennessä 14 ennakkopäätöstä. Syytesidonnaisuuden tulkinnassa noudatetaan nykyisin tiukkaa linjaa, eli ko. normia (RL 11:3) tulkitaan tavalla, jota kehotin  vuonna 1974 tuomioistumia noudattamaan. Tuomioistuinta sitoo syytteessä esitetty rikoksen objektiivisia ja subjektiivisia tunnusmerkistötekijöitä vastaava konkreettinen teonkuvaus, jonka ulkopuolelle tuomiossa ei ole lupa mennä. Syyttäjällä on rangaistusvaatimuksen perusteita koskeva väittämistaakka. Syyttäjän tehtävää helpottaa se, että hän voi jo alun perin haastehakemuksessaan vedota rangaistusvaatimuksen tueksi vaihtoehtoisiin teonkuvauksiin (vaihtoehtoinen syyte) sekä tarkistaa oikeudenkäynnin aikana syytettä ROL 5:17.2:ssa mainitulla tavalla. 

11. Nyt kommentoitava ratkaisu KKO 2014:81 koskee hieman epätavallista tapausta, mutta edellä mainittua tiukkaa tulkintaa noudattaen on epäilyksettä syytä katsoa, että hovioikeus on toiminut vastoin syytesidonnaisuusnormia (ROL 11:3). Hovioikeus on lukenut A:n viaksi teon, jonka tapahtuma-aika ja tekotapa poikkeavat syytteen teonkuvauksesta.

12. Syytteen teonkuvauksen mukaan A oli syyllistynyt törkeään petokseen siten, että hän oli erehdyttänyt yhtiö B:n (IBM) henkilökuntaa tai käyttänyt sille syntynyttä erehdystä hyväksi ja näin menetellen saanut keväällä 2004 B:n tekemään A:n määräysvallassa olleen yhtiö C:n (MP Oy) kanssa sopimuksen tai sopimaan C:n osallistumisesta sopimusjärjestelyyn B:n kanssa. A oli salannut C:n maksukyvyttömyyden ja sen, ettei hänellä ollut tarkoitustakaan maksaa B:lle sopimukseen perustuvia suorituksia. Käräjäoikeus tuomitsi A:n syytteen mukaisesti törkeästä petoksesta. Hovioikeuden mukaan A:n ei ollut näytetty erehdyttäneen B:tä tai käyttäneen hyväkseen sille syntynyttä erehdystä vielä sopimusta tehtäessä tai yhteistyöstä sovittaessa. Sen sijaan hovioikeus luki A:n syyksi törkeän petoksen sillä perusteella, että viimeistään siinä vaiheessa, kun A:n omistama yhtiö C oli syksyllä 2004 myyty kolmannelle, A oli erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttäen saanut B:n pysymään sopimusjärjestelyssä. - Syyte perustui siis yksinomaan sopimusneuvottelujen aikana ja sopimusta solmittaessa tapahtuneeseen erehdyttämiseen, mutta hovioikeus luki A:n syyksi vasta sopimussuhteen aikana tapahtuneen erehdyttämisen, jota ei ollut sisällytetty syytteen teonkuvaukseen.

13. Korkein oikeus korostaa aivan oikein perusteluissaan (kohdat 6 ja 12), että syytesidonnaisuuden tarkoituksena on turvata ensisijaisesti vastaajan puolustautumismahdollisuudet oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellyttämällä tavalla. Nyt vastaaja ei ollut voinut varautua puolustautumaan hovioikeuden sittemmin hänen syykseen vasta sopimussuhteen aikana tapahtuneeseen erehdyttämiseen, kun syyttäjä ei ollut siihen teonkuvauksessaan vedonnut.

14. Perusteluissa olisi voitu pohtia lähemmin, mitä seikkaan vetoamisella syytesidonnaisuuden eli syyttäjän väittämistaakan yhteydessä tarkoitetaan. Näyttää siltä, että tuomioistuimilla, syyttäjillä ja asianajajilla on (yhä edelleen) hieman erilaisia käsityksiä asiasta. Vetoaminen on prosessitoimi, josta ilmenee asianosaisen, tässä tapauksessa siis syyttäjän, tarkoitus tuoda seikka esiin nimenomaan vaatimuksensa perusteena, jotta tuomioistuin panisi seikan tuomion perusteeksi eikä ottaisi seikkaa huomioon ainoastaan todisteena tai jonkinlaisena taustailmiönä. Oikeustosiseikkaan vetoamiseksi ei riitä, että syyttäjä (tai asianomistaja) vain mainitsee seikan ikään kuin ohimennen tai se ilmenee todistajan kertomuksesta tai todisteena esitetystä asiakirjasta.

15. Ko. tapauksessa asianomistaja (IBM) oli sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudelle antamassaan vastauksessa tuonut esiin, että erehdyttäminen ei ollut koskenut vain neuvotteluvaihetta (kuten syyttäjän teonkuvauksessa oli esitetty), vaan se oli jatkunut myös ko. laitteiden noutojen käynnistämisen jälkeen eli sopimussuhteen aikana (perustelujen kohta 8). Syyttäjä on puolestaan korkeimmalle oikeudelle selittänyt (kohta 9), että hänen käräjäoikeudessa tekemänsä syytteen tarkistus sisälsi myös hovioikeuden A:n syyksi lukeman menettelyn eli sopimussuhteen aikana tapahtuneen erehdyttämisen. Syyttäjä on väittänyt, että käräjäoikeuden tuomioon kirjattu teonkuvauksen tarkistus ei ole sanatarkasti vastannut sitä, miten syyttäjä oli pääkäsittelyssä asian ilmaissut. 

16. Kuten korkein oikeus perusteluissaan toteaa (kohta 10), syyttäjän (tai asianomistajan) on mainittava syytteen tarkistus niin selvästi, että muut asianosaiset ja tuomioistuin ymmärtävät, että rangaistusvaatimuksen perusteena olevaa teonkuvausta halutaan muuttaa tai tarkistaa.  Jos tarkoitetun teonkuvauksen sisältö jää epäselväksi, tuomioistuimen on  prosessinjohdon avulla selvennettävä asiaa.

17. Tämä pitää paikkansa. Tämän vuoksi käräjäoikeuden puheenjohtajan olisi tullut kysely- ja informointioikeuttaan käyttämällä selvittää, oliko syyttäjän (tai asianomistajan) tarkoituksena todella tarkistaa tai täydentää syytteen teonkuvausta, vai missä tarkoituksessa he olivat tuoneet uuden seikan esiin. Myös hovioikeuden olisi tullut  käyttää kyselyvelvollisuuttaan, sillä syytteen tarkistaminen on mahdollista myös hovioikeusvaiheessa. 

18. Jotta tuomarit ottaisivat materiaalisen prosessinjohdon vakavasti, olisi ratkaisun perusteluissa (kohta 10) ollut syytä mainita myös prosessinjohtoa ja kyselyvelvollisuuden käyttöä koskeva lainkohta, joka löytyy rikosasian pääkäsittelyn osalta ROL 6 luvun 5 §:n 2 momentista. Prosessinjohto olisi voitu mainita asiasanana ennakkopäätöksen otsikossa.