795. Kätilöopiston juttu 1961 pilkkasi oikeuslaitosta

Valtakunnanoikeuden istunnosta 1961, edessä vasemmalla maaherra Urho Kiukas, toisessa rivissä oikealla Aarre Simonen

1. Valtakunnanoikeus kokoontuu kun syytteeseen on joutunut virkatoimessaan laittomuuteen syyllistynyt hallituksen ministeri, oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies tai korkeimpien oikeuksien (KKO ja KHO) jäsen. Se kutsutaan kokoon myös jos tasavallan presidentti on syyllistynyt maanpetokseen, valtiopetosrikokseen tai rikokseen ihmisyyttä vastaan. Syytekynnys on korkea, ja rikkomuksen on oltava vakava, ennen kuin asia määrätään valtakunnanoikeuden käsiteltäväksi.

2. Valtakunnanoikeus on kokoontunut historiansa aikana vain neljästi, jolloin on ollut aina kyse valtioneuvoston jäsenten väitetystä lainvastaista menettelystä virkatoimessa. Valtakunnanoikeuden istunnot on pidetty aina Säätytalolla.

3. Vuonna 1933 syytettynä oli ministeri Juho Niukkanen, jota syytettiin ns. raaputusjutussa valtioneuvoston pöytäkirjan väärentämisestä. Syyte hylätiin näyttämättömänä. 

4. Vuonna 1953 eduskunta päätti, että neljä ministeriä asetetaan syytteeseen valtionavun antamisesta konkurssikypsälle Salaputki Oy:lle. Ministerit Jussi Raatikainen ja Matti Lepistö tuomittiin sakkoihin ja korvauksiin, Aleksi Aaltosen ja Onni Peltosen syytteet sen sijaan hylätiin.

5. Vuonna 1960 joukko ministereitä ja virkamiehiä pantiin syytteeseen Helsingin Kätilöopiston urakan antamisesta konkurssin partaalla olleelle Teora Oy:lle. Virkamiesten osalta juttu käsiteltiin ensimmäisenä asteena Helsingin hovioikeudessa. Valtakunnanoikeus puolestaan tuomitsi vuonna 1961 äänestyksen jälkeen entiset ministerit Aarre Simonen ja Vilho Väyrynen laiminlyönnistä tehdystä virkavirheestä sakkoihin.

6. Vuonna 1993 kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalo tuomittiin valtakunnanoikeudessa yhden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen lahjusten vaatimisesta ns. koplausjutussa.

7. Vanhoja papereita selaillessani käsiini sattui Aamulehdessä 10.10.1993 julkaistu toimittaja Jorma Marttalan juttu otsikolla "Kätilöopiston juttu pilkkasi oikeuslaitosta". Valtakunnanoikeuden kokoonpanoon kuului vuonna 1961 yhteensä 13 jäsentä, eli kuusi virkatuomaria, kuusi eduskunnan valitsemaa jäsentä sekä Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan keskuudestaan nimeämä professori. Aamulehden jutussa haastateltiin 84-vuotiasta turkulaista hovioikeudenneuvosta Olavi Santalahtea, joka kuului Kätilöopiston jutussa eduskunnan valtakunnan oikeuteen valitsemiin jäseniin; Santalahti kuului kokoomuspuolueeseen.

8. Eduskunnan perustuslakivaliokunta tutki vuoden verran Kätilöopiston rakentamisen vaiheita ja totesi 2.6.1960 entisten, K.A. Fagerholmin II hallitukseen (1956-1957) kuuluneiden minstereiden Aarre Simosen, Vilho Väyrysen ja Urho Kiukkaan toimineen lainvastaisesti Kätilöopiston rakentamisvaiheessa. Vaikka syytteiden perusteella suurimpia vahingonkorvauksia vaadittiin Väyryseltä ja Kiukkaalta, kohosi entinen valtionvarainministerin Aaarre Simonen Santalahden mukaan ilman muuta näytelmän päähenkilöksi.

9. Aarre Simonen oli hankkinut konkurssikypsältä Teora Oy:ltä asunnon puoli-ilmaiseksi ja ohjasi ministerinä ja Kätilöopiston rakennustoimikunnan puheenjohtajana urakan juuri Teoralle. Santalahden mukaan Simonen järjesti vaikutusvallallaan myös sen, että Kauppalehden protestilistalta unohdettiin Teoran 20 miljoonan markan maksurästit valtiolle.

10. Teora Oy sai Simosen johtamalta rakennustoimikunnalta urakan, mutta ei kyennyt edes aloittamaan töitä ennen konkurssiin joutumista, jolloin veronmaksajien sadat miljoonat markat haihtuivat kuin tuhka tuuleen. Ministeri Simosen asunnon yhtiö sentään ehti rakentaa valmiiksi ennen konkurssia.

11. Olavi Santalahden mukaan presidentti Urho Kekkonen junaili valtakunnanoikeuden toimintaa kulisseissa. OS:n mukaan esimerkiksi valtakunnanoikeuden kokoonpanoon kuuluneet kolme hovioikeuden presidenttiä pelkäsivät kuollakseen Kekkosen vaikutusvaltaa ja mahdollista epäsuosiota.

12. Aarre Simonen oli Urho Kekkoselle kultaa kalliimpi poliitinen liittolainen. Sdp:hen aiemmin  kuulunut Simonen oli riitautunut 1950-luvun lopulla puolueen tannerilaisen enemmistön kanssa ja liittynyt ns. skogilaisten 1959 perustamaan Työväen ja pienviljelijäin sosialidemokraattiseen liittoon (Tpsl) toimien myöhemmin (1964-1970) myös sanotun puolueen puheenjohtajana. Tpsl tuki Urho Kekkosta, mutta Sdp:n johdossa olleet tannerilaiset halusivat syrjäyttää Kekkosen vuoden 1962 presidentinvaaleissa Honka-liiton avulla. 

13. Santalahden mukaan valtakunnanoikeus joutui Kekkosen pelinappulaksi. Kekkonen ei pitänyt valtakunnanoikeutta edes oikeusistuimena, vaan poliittisen pelin areenana. Valtakunnanoikeuden kokoonpanoon kuuluneet KKO:n presidentti Toivo Tarjanne, joka toimi oikeuden puheenjohtajana, KHO:n presidentti  Reino Kuuskoski ja hallinto-oikeuden professori Veli Merikoski olivat Urho Kekkosen luottomiehiä ja voimahahmot, joiden avulla valtakunnanoikeuteen saatiin Olavi Santalahden mukaan pelon ilmapiiri ja lopulta jutussa Suomen lain vastaiset päätökset.

14. KHO:n presidentti Reino Kuuskoski oli jo ennen valtakunnanoikeuden käsittelyn alkamista asetettu Helsingin hovioikeudessa syytteeseen tahallisesta hyötymistarkoituksessa tehdystä virkavirheestä (puoli ilmaiseksi saatu asunto), mistä hänet myöhemmin myös tuomittiin viraltapantavaksi.

15. Santalahden mukaan jo oikeustieteen ylioppilas käsittää, että Kuuskoski oli jäävi osallistumaan valtakunnanoikeuden istuntoon, jossa Aarre Simosta syytettiin täsmälleen samanlaisesta rikoksesta, mistä Kuuskoski itse oli syytteessä.  (Tässä Santalahti oli aivan oikeasssa, latojan huomautus.) Valtakunnanoikeuden puheenjohtaja Toivo Tarjanne luki istunnossa Helsingin hovioikeuden kirjeen, jossa ilmoitettiin, että Kuuskoski oli syytteessä. Tarjanne totesi kirjeen luettuaan lakonisesti, että "tuskinpa tämä aiheuttaa mitään toimenpiteitä." Professori Veli Merikoski ilmoitti olevansa Tarjanteen kanssa samaa meltä. Muut valtakunnanoikeuden jäsenet olivat hiljaa, he vain katsoivat pöytää, kukaan ei tehnyt mitään.

16.Seuravassa istunnossa Santalahti  puuttui asiaan ja ilmoitti, että selvempää tuomarinjääviä ei ole ja pyysi asiassa äänestystä. Ääänestyksen tulos oli 11-2 Kuuskosken jääviyden puolesta. Vain hovioikeudessa syytteen saanut Reino Kuuskoski ja Veli Merikoski, joka oli liberaalisen kansanpuolueen edustaja,  olivat sitä mieltä, ettei jääviyttä ole.

17. Kun äänestyksen tulos oli selvä, Reino Kuuskoski pyysi, että pöytäkirjaan merkittäisiin hänen jäävänneen itsensä. Santalahden mukaan puheenjohtaja Toivo Tarjanne hyväksyi muitta mutkitta Kuuskosken pyynnön,  löi nuijalla pöytään ja sinetöi näin väärän sisältöisen pöytäkirjan!

18. Valtakunnanoikeudessa syyttäjänä toiminut eduskunnan oikeusasiamies Marjos Rapola esiintyi oikeudenkäynnissä Santalahden mukaan enemmän Aarre Simosen puolustajana kuin syyttäjänä. Niinpä oikeuden piti velvottaa Rapola esittämään näyttöä Simosen syytteestä. Todistajista mm. vuorineuvos Armas Puolimatka todisti valtiovarainministeri Simosen vaatineen kahden prosentin voitelurahoja itselleen Kätilöopiston urakasta.

19. Santalahti oli kertomansa mukaan pitänyt selvänä, että Simonen oli syyllistynyt hyötymistarkoituksessa tehtyyn tahalliseen virkarikokseen, mistä olisi seurannut viraltapano Suomen Pankin johdosta; Simonen oli nimitetty Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi vuonna 1957, vuonna 1972 hänet nimitettiin pankin varapääjohtajaksi.

20. Ennen kuin valtakunnanoikeus antoi tuomionsa pidettiin asiassa koeäänestys, jolloin Santalahden edustama kanta tahallisesta virkarikoksesta voitti. Mutta viikon kuluttua asia olikin toisin, sillä Simonen tuomittiin äänin 7-6 ainoastaan laiminlyönistä tehdystä virkavirheestä, josta seurasi rangaistukseksi vain sakkoa. Muista syytetyistä myös Vilho Väyrynen tuomititin sakkoihin, kun taas Urho Kiukasta koskeva syyte hylättiin kokonaan.

21. Santalahden mukaan mm. valtakunnanoikeuden jäsenenä ollut Åbo Akademin silloinen rehtori Sven Lindman käänsi koeäänestyksen jälkeen kelkkansa. Professori Veli Merikoski oli pyytänyt Lindmanin lounalle ja kääntänyt Lindmanin pään. Lindman kertoi lounaalta palattuaan mielenmuutoksensa syyksi "psykologiset tekijät", mikä Santalahden mukaan viittasi Merikosken ja Urho Kekkosen painostukseen. Myöhemmin Lindman oli kertonut Santalahdelle katuneensa kyseistä mielenmuutostaan koko loppuelämänsä.

22. Kansa kuitenkin "tiesi", sillä vuoden 1962 vaaleissa tai sen jälkeen Aarre Simosen ei enää onnistunut  päästä eduskunnan jäseneksi. Valtakunnanoikeudessa syyttäjänä toiminut Marjos Rapola ei saanut eduskunnalta luottamusta uuteen kauteen oikeusasiamiehenä, mutta Urho Kekkonen nimitti Rapolan palkkioksi KHO:n jäsenen eli hallintoneuvoksen virkaan.

23. Olavi Santalahti kertoo vielä, että valtakunnanoikeuden päätöksen julistamisen jälkeen - tuolloin ei siis vielä sentään tunnettu kansliatuomiota - nähtiin oikeussalissa vielä aivan uskomaton tapahtuma. Oikeuden puheenjohtajana toiminut  KKO:n presidentti Toivo Tarjanne  - hän kuului muuten vapaamuurareihin - ja professori Veli Merikoski nimittäin riensivät Säätytalossa ensimmäisinä kädestä pitäen onnittelemaan Aarre Simosta lievän tuomion johdosta!

24. Aarre Simonen, joka oli koulutukseltaan lakitieteen lisensiaati ja kaikkien sangen älykkääksi tunnustama juristi ja poliitikko, sai lempinimen "Sapeli-Simonen" hajoituttaessaan sisäministerinä Arabian tehtaan lakon vuonna 1948. Seuraavana vuonna sisäministeri Simonen kunnostautui Kemi Oy:n tehtaalla puhjenneen lakon hajoittamisessa. Lakkolaisten ja poliisien välisessä kahakassa 8.8.1949 (Kemin veritorstai) kuoli kaksi lakkolaista.

25. Vuonna 1966 Aarre Simonen (1913-1977) nimitettiin Rafael Paasion hallituksen oikeusministeriksi, jolloin  oikeisto-oppositio teki Simosen kelpoisuudesta eduskunnassa välikysymyksen. Opposition mukaan Simonen täytti perustuslain mukaan ministereiltä vaadittavista kelpoisuusehdoista - syntyperäinen Suomen kansalainen, rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu - vain kansalaisuutta koskevan kriteerin. Hallitus kuitenkin voitti eduskunnassa käydyn luottamuslauseäänestyksen. Aarre Simonen on näin tiettävästi ainoa Suomen eduskunnan virallisella päätöksellä rehelliseksi todettu henkilö.

26. Presidentti Urho Kekkonen piti 40-50 vuotta sitten riippumatota oikeus- ja tuomuistuinlaitosta vallassaan eikä kaihtanut keinoja asettautua lain ja valtaoikeuksiensa yläpuolelle, jos tarve sitä vaati. Valtakunnanoikeutta Kekkonen näyttää todella pitäneen pilkkanaan. Vuonna 1970 Urho Kekkonen kohahdutti oikeuslaitosta antamalla 70-vuotispäivänsä johdosta Lakimies-lehdelle haastattelun, jossa hän nuiji tuomioistuimet, erityisesti ylimmät okeusasteet ja niiden vanhoillisina pitämänsä jäsenet, suorastaan maanrakoon. Tässä julmistelussa Urho Kekkosta auttoi silmiinpistävän auliisti radikaalien lakimiesten joukkio, jonka jäsenistä jotkut saivat palkkioviran eli kohosivat todella korkeisiin tuomarinvirkoihin.

693. Tuomari vapaamuurarina - mahdoton kombinaatio?

1. Vapaamuurareiden toiminta nousee aika ajoin julkisuuden valokeilaan. Viimeksi näin tapahtui 21.1.-13 TV1:ssä lähetetyn MOT-ohjelman jälkeen. 

2. Maailmassa on noin viisi miljoonaa vapaamuuraria. Suomessa on 7 000 "rappariveljeä", jotka toimivat 34 eri paikkakunnalla olevissa 160 loosissa. Vapaamuurarit ovat miesten salainen veljeskunta, herrakerho, jonka jäsenten keski-ikä on reilut 60 vuotta. Rappareiden tavoitteena on tehdä jäsenistään rituaalien ja symbolien avulla "parempia ihmisiä". Vapaamuurarit korostavat olevansa hyväntekeväisyysjärjestö, jonka tehtävä on auttaa. Heidän usein toistamiaan hyveitä ovat veljeys, suvaitsevaisuus ja avuliaisuus. Käytännössä rappariveljet auttavat lähinnä toisiaan.

3. Vapaamuurareiden tunnetuimpia symboleja ovat harppi ja  suorakulma. Järjestön toimintaa leimaa suuri salamyhkäisyys. Rapparit haluavat pitää rituaaliensa sisällön salassa ulkopuolisilta. Uudet jäsenet vannovat muurarivalan temppelissä pidettävissä salaisissa, spiritistisissä ja okultisissa menoissa, joiden kaava saattaa kenties hieman jopa kauhistuttaa. Toisaalta kyseiset rituaalit saattavat näyttää ulkopuolisista lähinnä koomisilta - aikuiset miehet etsimässä elämäänsä jännitystä lapsellisista riiteistä. Salaisiin rituaaleihin sanotaan kuuluvan  esimerkiksi uusien jäsenten munien tervaaminen.

4. Looseissa on kolme astetta, jonka mukaan jäseniksi otetut etenevät: oppilas, kisälli ja mestari. Etenemiseen liittyy erilaisten sitoumusten antaminen. Veljesmuurarivakuutuksen antaessaan uusi jäsen vakuuttaa mm., "etten milloinkaan tieteni enkä ehdoin tahdoin vahingoita tai petä veljesmuurariloosia  enkä sen jäseniä vähimmässäkään määrässä enkä salli sitä toistenkaan tehdä, jos sen estää voin".

5. Vapaamuurarijärjestöön kuuluu jäseniä ei ammattiryhmistä: lääkäreitä, yritysjohtajia, opettajia, insinöörejä, juristeja, professoreja (90 kpl), kirkonmiehiä jne. MOT-ohjelmassa kerrottiin, että järjestön jäsenet saattavat käyttää merkittävää taloudellista ja kunnallispoliittista valtaa monissa kaupungeissa. Esimerkiksi Seinäjoella vapaamuurareihin kuuluvat niin kaupunginjohtaja, valtuuston puheenjohtaja kuin paikkakunnaan suurimman rakennusyrityksen toimitusjohtakin, kaikki vieläpä samaan loosiin. Ohjelmassa väitettiin, että  rappariveljeskunnan mahti toteutuu erityisesti kaavoituksen ja rakennusurakoiden jakamisen yhteydessä. Vapaamuurarijärjestö nivoo siis tavallaan yhteen rahanvallan, poliittisen vallan ja virkavallan ja luo puitteet vallankäyttäjien yhteistyölle. Veljeskunnan jäsenyys edesauttaa usein myös työ- tai virkapaikan saannissa. 

6. Vapaamuurarijärjestö on tyypillinen hyvä veli -yhteisö,  jonka toiminnassa ei sinänsä tarvitse olla mitään laitonta, mutta joka johtaa helposti korruptioon, etujen saalistamiseen ja jakamiseen tai muuhun vastaavanlaiseen kähmintään. MOT-ohjelmassa kerrotiin tässä yhteydessä Italiassa toimivasta vapaamuurarijärjestöstä (P2), jolla on todistettavasti ollut yhteyksiä mafiaan; mm. Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi on kuulunut kyseiseen loosiin. 

7. Tällöin herää kysymys, voivatko tuomarit, tarkemmin sanottuna ammatti- eli virkatuomarit, olla vapaamuurarijärjestön jäseniä? Jos lakimies kuuluu vapaamuurarijärjestöön, niin puuttuisiko häneltä tämän vuoksi tuomarin virkaan vaadittava yleinen kelpoisuus? Yleisesti hyväksyttävän tavoitteen mukaan tuomareiden toiminnan tulisi olla niin virahoidossa kuin sen ulkopuolellakin mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää. 

8. Tuomarinvalan kaava näyttäisi olevan selkeässä ristiriidassa muurarivakuutuksen kanssa. Tuomarinvalassa (OK 1 luvun 7 §) lähdetään ehdottomasta puolueettomuuden vaatimuksesta. Mainitun lainkohdan mukaan tuomari ei saa "minkään varjolla lakia vääristellä eikä edistää vääryyttä ystävyyden tai muun syyn takia". Rapparivakuuutuksessa sen sijaan luvataan - vieläpä oikein temppelissä olevalla alttarilla - että vakuutuksen antaja ei milloinkaan eikä missään olosuhteissa "petä tai vahingoita" toista rappariveljeä eikä "salli toistenkaan niin tehdä, jos sen estää voin". Mainitun ristiriidan takia tuomareita on eräissä maissa joskus kehotettu kuulumasta vapaamuurarijärjestöihin.

9. Eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimaja, joka on toiminut myös korkeimman oikeuden jäsenenä, joutui vuonna 1996 ottamaan mainittuun kysymykseen kantaa tehtyjen kantelujen johdosta. Lehtimajan laajasti perusteltua ratkaisua on selostettu Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa vuodelta 1996 s. 80-87. Tulkoon mainituksi, että olin itse yhden kantelun tekijänä. Vetosin juuri siihen, että vapaamuurarijärjestölle annettavat lupaukset ja vakuutukset näyttäisivät olevan ristiriidassa tuomarinvalan kanssa, koska rapparivakuutuksessa sitoudutaan tietynlaiseen avunantoon muurariveljiä kohtaan.

10. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja oli kuitenkin vuonna 1996 antamassaan päätöksesssä toisella kannalla. Lehtimajan mukaan hän ei "osaa" kantelijan tavoin nähdä ristiriitaa tuomarinvalan ja edellä vapaamuurarivakuutuksesta lainattujen katkelmien välillä. Lehtimajan mukaan muurarivakuutuksessa ei "ainakaan sanamuodon mukaisen tulkinnan" perusteella tarkoiteta, että annettu sitoumus velvottaisi myös lain ja tuomarinvalan vastaiseen avunantoon. Toisaalta tuomarinvala ei Lehtimajan mukaan estä tuomaria solmimasta yksityselämässään ystävyyssuhteita. Tämä pitää toki paikkansa, mutta kuten Lehtimaja itsekin päätöksessään toteaa, kysymys onkin nyt siitä, että tuomarinvala kieltää tuomaria ystävyyssuhteittensakaan takia vääristelemästä lakia tai edistämästä vääryyttä.

11. Lehtimaja viittasi perustuslaissa säädettyyn yhdistymisvapauteen ja jokaisen oikeuteen  kuulua yhdistyksiin ja osallistua niiden toimintaan. Virkamieslain mukaan  viranomainen ei saa kieltää virkamiestä liittymästä eikä kuulumasta yhdistykseen. Lehtimaja torjui päätöksessään väitteen, että vapaamuurarijärjestön jäsenyys olisi toiminnan luonteen takia ristiriidassa tuomarinvirkaa varten säädettyjen yleisten kelpoisuusehtojen kanssa.

12. Lauri Lehtimajan perustelut näyttävät sinänsä perustelluilta. Mutta jos kysymystä tarkastellaan kokonaisuutena eli otetaan huomioon sekä tuomarinvalan ja vapaamuurarivakuutuksen välinen selkeä jännite että muurarijärjestön ja siihen kuuluvien jäsenten toiminta, jonka osalta jäseniltä edellytetään täydellistä salassapitoa, näyttää tilanne pahemmalta. Vapaamuurarijärjestöä ei voida pitää yksinomaan "ystävyyssuhteita" vaalivana järjestönä - rappariveljeskunta ei ole rinnastettavissa ompelu- tai metsästysseuraan tai edes rotareihin taikka Lions-liikkeeseen - vaan kysymyksessä on todellinen salaseura, jonka toiminnasta ulkopuolisten on vaikea ellei suorastaan mahdotonta saada selvyyttä. Tämän vuoksi tuntuu hieman sinisilmäiseltä kuitata asia sillä, että kyse olisi vain "vapaamuurareita kohtaan tunnettavista epäluuloista", joilla ei ole  "objektiivista katetta".

13. Mainittua kysymystä olisi syytä lähestyä siltä kantilta, miltä tuomarin kuuluminen salaseuraan tai -järjestöön näyttää ulkopuolisen näkökulmasta. Onko tuomioistuimen tai koko tuomioistuinlaitoksen toiminta uskottavaa, jos osa tuomareista, joilta edellytetään lain mukaan riippumattomuutta ja ehdotonta puolueettomuutta, kuuluu salaseuraan, jonka toiminta on huippusalaista ja jonka asioista tai edes jäsenistä kenelläkään ulkopuolisella ei ole mahdollista saada tarkkoja tietoa? Edes oikeusjutun asianosainen - ellei itse kuulu rappariveljiin -  ei tiedä, onko joku tuomareista vapaamuurari ja kuuluuko myös hänen vastapuolensa kyseiseen järjestöön. 

14. Jokainen lakimies voi toki kuulua ja liittyä vapaamuurareihin. Toisaalta olisi  kohtuullista ja suotavaa, että saadessaan nimityksen ehdotonta puolueettomuutta edellyttävään tuomarinvirkaan ko. lakimies eroaisi mainitusta salaseurasta. Eron ei tarvitse suinkaan merkitä Lauri Lehtimajan korostamien "ystävyyssuhteiden" katkeamista. Ystävyyssiteitä voidaan toki solmia ja käytännössä solmitaankin vapaamuotoisesti, kuten esimerkiksi vaikkapa erilaisissa seurakunnan riennoissa, lavatansseissa, olut - tai viinituvissa, ulko- ja kotimaanmatkoilla, lätkämatseissa, netissä jne. Ystävyyssuhde, joka on pakko solmia tiettyjen juhlallisten ja salaisten rituaalien mukaisesti "temppelissä" olevan  alttarin äärellä, muistuttaa aika lailla kirkossa tapahtuvaa avioliittoon vihkimistä. Avioliiton olemassaolon voi selvittää helposti tilaamalla virkatodistuksen, kun taas vapaamuurarijäsenyyden selvittäminen on työläs ja usein jopa mahdoton tehtävä.

15. Oikeusasiamies Lauri Lehtimajan vuonna 1996 antaman päätöksen perusteella Suomessa on kuitenin yleisesti katsottu, että tuomarit voivat kuulua vapaamuurareihin. Vapaamuurari voidaan nimittään tuomarin virkaan eikä hänen tarvitse nimityksen saatuaan erota järjestöstä. Tämä kanta saattaa perustua tosiasiassa osaksi siihen, että Suomessa on ollut aiemmin vapaamuurareita hyvin korkeissa tuomarin viroissa. Olisi  "perin ikävää", jos nyt katsottaisiin, että heitä ei itse asiassa  olisi voitu koskaan edes nimittää mihinkään tuomarinvirkaan!

16. Yhtenä esimerkkinä tunnetuista vapaamuurarituomareista mainittakoon korkeimman oikeuden presidenttinä vuosina  1950-1963 toiminut Toivo Tarjanne (1893-1988). Tasavallan presidentti J.K. Paasikivi nimitti Tarjanteen KKO:n presidentiksi palkkioksi siitä, että tämä oli suostunut toimimaan  syyttäjänä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä 1945-46. Ensin Paasikivi nimitti aiemmin lähinnä vain hallintoviroissa (mm. Vaasan läänin maaherrana) toimineen Tarjanteen oikeuskansleriksi (1944-50) ja sen jälkeen KKO:n presidentiksi. Vm. virkaan oli tyrkyllä Toivo Tarjannetta huomattavan paljon pätevämpi juristi eli oikeusneuvos ja lakitieteen tohtori Y.J. Hakulinen, joka sai kuitenkin tyytyä vuonna 1952 eräänlaisena lohdutuspalkintona tuolloin toimintansa aloittaneen Helsingin hovioikeuden presidentin virkaan.

17. Monet tunnetut asianajat ovat olleet vapaamuurareina, esimerkkinä mainittakoon sittemmin tasavallan presidentiksi kohonnut Risto Ryti, Rytin puolustusasianajajana sotasyyllisyysjutussa toiminut  Hj. Procopé ja pari vuotta sitten kuollut tunnettu rikosasianajaja Aarno Arvela.

18. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja katsoi vuonna 1996 antamassaan päätöksessä olevan oikeudellisesti tulkinnanvaraista, voiko jäsenyys esimerkiksi vapaamuurarijärjestössä tai jossakin muussa vastaavassa aatteellisessa yhdistyksessä olla sellainen sidonnaisuus, josta tuomarin virkaan nimitettäväksi esitettävän tai virkaan nimitetyn olisi lain mukaan syytä ilmoittaa. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen puolestaan katsoi 12.8. 2002 antamassaan päätöksessä (diaarinro 2709/2/00),  että "jäsenyys vapaamuurarijärjestössä tai muussa vastaavassa aatteellisessa yhdistyksessä on mielestäni sellainen sidonnaisuus, josta tuomarin virkaan nimitettäväksi esitettävän tai virkaan nimitetyn olisi tehtävä lain mukainen ilmoitus ja joka on sidonnaisuusselvityksessä julkinen tieto". Jääskeläisen päätös ei johtanut kuitenkaan lainmuutoksen. Jo ennen Jääskeläisen sanottua päätöstä annetussa tuomareiden nimittämistä koskevassa laissa (205/2000), jossa viitataan tässä kohdin valtion virkamieslakiin, nimittäin säädetään, että tuomarin on ilmoitettava, paitsi laissa nimenomaisesti mainituista seikoista ja taloudellisista sidonaisuuksistaan, "myös muista sellaisista sidonnaisuuksistaan, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa hänen edellytyksiään hoitaa viran tehtäviä". 

19. Tänään Uudessa Suomessa olleessa jutussa kerrotaan, että ainoastaan yhdeksän tuomaria on apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläisen vuonna 2002 antaman päätöksen jälkeen ilmoittanut oikeusministeriölle vapaamuurarijärjestön jäsenyydestään. Näistä viisi tuomaria on edelleen virassa. Heistä kaksi on virassa Pirkanmaan eli entisessä Tampereen käräjäoikeudessa, yksi Kanta-Hämeen (Hämeenlinnan) käräjäoikeudessa, yksi Helsingin hovioikeudessa ja yksi puolestaan Turun hovoikeudessa. Viimeksi mainittu tuomari nimitettiin viime vuonna hovioikeudenlaamannin virkaan.

20. Kokonaan toinen asia on, ilmoittavatko kaikki vapaamuurareihin kuuluvat tuomarit todella mainitusta sidonnaisuudestaan oikeusministeriölle. Kuten oikeusministeriön hallitusneuvos Heikki Liljeroos sanoo US:ssa tänään, ministeriössä "ei tietenkään tiedetä", ovatko kaikki tuomarit ilmoittaneet asiasta, eli pitävätkö ilmoitukset paikkansa. Miksi muuten sanottu ilmoitus on tehtävä oikeusministeriölle eikä esimerkiksi sille tuomioistuimelle, jossa asianomainen tuomari on virassa, tai vaikkapa tuomarinvalintalautakunnalle, joka tekee nykyisin virkaesityksen (KKO:n ja KHO:n jäseniä lukuun ottamatta) tuomarin virkaan nimittämisestä? Hankkiiko tuomarinvalintalautakunnan mahdollisesti oikeusministeriöstä tiedon tuomarinvirkaa hakeneiden tuomareiden ilmoitetuista ja asianomaiseen rekisteriin merkityistä sidonnaisuuksista?

21. Kuten oikeusasiamies Lauri Lehtimaja päätöksessään vuonna 1996 lausui, jäsenyys vapaamuurarijärjestössä muodostaa tuomarin esteellisyysperusteen, eli tuomari on "lähtökohtaisesti esteellinen käsittelemään asiaa, jos hän ja jompikumpi oikeudenkäynnin vastapuolista kuuluu vapaamuurarijärjestöön". Vapaamuurarituomarin olisi sanotussa tilanteessa siis jäävättävä itsensä. Oikeusjutun asianosainen, joka epäilee tuomarin olevan kyseisellä perusteella jäävi, voi tehdä esteellisyysväitteen. Tällaisia väitteitä tehdään käytännössä vain harvoin, sillä mistäpä asianosainen tietää tai saisi yleensä edes aiheen epäillä, että hänen vastapuolensa ja tuomari ovat rappariveljiä keskenään! Hallitusneuvos Heikki Liljeroos kuitenkin hurkastelee virkamiehille tyypilliseen tapaan: "Kyllä tuomarit varmasti yleensä itsensä jääväävät". Uskokoon ken haluaa, mutta esimerkiksi oikeusasiamiehen vuonna 1996 ratkaisemassa tapauksessa asianomainen tuomari ei jäävännyt itseään oma-aloitteisesti - hän päin vastoin hylkäsi valmistelussa asianosaisen tekemän jääviysväitteen - vaan luopui jutun käsittelystä vasta sitten, kun julkisuudessa oli  kerrottu, että hänen epäillystä esteellisyydestään oli kanneltu eduskunnan oikeusasiamiehelle.

22. Lauri Lehtimajan päätöksessä vuonna 1996 kiinnitti huomiota kohta, jossa Lehtimaja toteaa, että rapparijäsenyys muodostaa ko. tilanteessa tuomarin esteellisyyden "lähtökohtaisesti". Lehtimajan mukaan esteellisyys olisi selvä asia (vain) "tapauksessa, jossa riita-asian jompikumpi osapuoli on joko järjestön henkilöjäsen tai käytännössä samaistuu vapaamuurarijärjestön jäseneen (esim. pienyhtiö). Lopputulos saattaa Lehtimajan mukaan olla toinen, jos vastapuoli on esimerkiksi yhteisö, jossa vapaamuurarilla on vain vähäinen rooli. Arviointiin vaikuttaa Lehtimajan mukaan myös se, mikä merkitys oikeudenkäynnin kohteella on oikeudenkäynnin osapuolena olevassa yhteisössä toimiville vapaamuurareille. - Minusta mainittua esteellisyysperustetta ei kuitenkaan pitäisi lähteä vesittämään Lehtimajan esittämillä perusteilla, vaan tuomarin esteellisyyttä on pidettävä selvänä asiana myös viimeksi mainituissa tapauksissa.

23. Syntyisikö tuomarin esteellisyys myös silloin, kun vapaamuurariveljeys vallitsee, ei tuomarin ja jommankumman asianosaisen, vaan tuomarin ja jommankumman asianosaisen asianajajan eli avustajan tai asiamiehen kesken? Tämä on minusta kaikkein tärkein ja oleellisin kysymys. Oikeusasiamiehelle vuonna 1996 lähettämässäni kantelussa kiinnitinkin  sen vuoksi huomiota nimenomaan tähän kysymykseen ja tein kirjelmässäni omana kantani kysymykseen selväksi: tuomari on esteellinen myös sanotussa tilanteessa.

24. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja oli kuitenkin päätöksessään - jälleen "lähtökohtaisesti" - toisella kannalla. Lehtimaja lausui, että tuomarin suhde päämiehen avustajaan tai asiamieheen ei ole tuomioistuimen objektiivisen puolueettomuuden näkökulmasta yhtä herkkä kysymys kuin tuomarin suhde oikeudenkäynnin jompaan kumpaan vastapuoleen. Lehtimaja totesi kuitenkin olevan mahdollista, että oikeudenkäynnin puolueettomuuden uskottavuus "voi joskus kärsiä" myös avustajan tai asiamiehen vapaamuurariveljeydestä tuomarin kanssa. Tällaista oikeudenkäyntiasetelmaa tulisi sen vuoksi Lehtimajan mukaan "mahdollisuuksien mukaan välttää".

25. Oikeusasiamiehen kyseisen kannanoton perustelut eivät ole minusta vakuuttavia. Lauri Lehtimaja perusteli kantaansa vain sillä, että oikeudenkäynnin "lopputulos koskettaa lähinnä vain päämiestä eikä hänen avustajaansa tai asiamiestään", sillä "meidän järjestelmämme mukaan asianajajaja saa palkkansa siitä riippumatta, häviääkö vai voittaako hänen päämiehensä jutun".  

26. Tulisi kuitenkin ottaa huomioon, että jos tuomari ja asianajaja ovat vapaamuurariveljiä keskenään, heidän välilleen syntyy aivan samanlainen lojalitteettisuhde tai -side kuin tuomarin ja vaapaamuurareihin kuuluvan asianosaisenkin välille. Käytännössä asianajajan ja tuomarin välille mainitulla perusteella syntyvä lojaalisuus lienee itse asiassa jälkimmäistä tilannetta vahvempi, sillä ovathan asianjajaja ja tuomari, paitsi rappariveljiä, laajasti ottaen myös saman ammattikunnan harjoittajia ja katselevat asioita  aika lailla samasta näkövikkelistä. Lisäksi on syytä huomata, että tuomari kyllä tuntee ja tietää yleensä advokaatit ja siten myös näiden mahdollisen rapparitaustan, kun taas yksittäisten asianosaisten kuulumisesta mainittuun veljeskuntaan tuomarilla ei liene yleensä varmaa tietoa. Oikeudenkäynnissä tuomari joutuu tekemisiin nimenomaan asianajajien, ei niinikään näiden päämiesten kanssa, sillä riita-asioissa asianosaiset eivät useinkaan edes ole oikeudessa henkilökohtaisesti saapuvilla. Se, että avustajan tai asiamiehen tehtävänä on edistää päämiehen etua, antaa päämiehen vastapuolelle ymmärrettävästi aiheen samaistaa avustaja tai asiamies päämieheen. Tällöin on perusteltua väittää, että tuomarin suhde päämiehen avustajaan/asiamieheen on tuomioistuimelta edellytettävän puolueettomuuden kannalta yhtä herkkä kysymys kuin tuomarin suhde oikeusjutun jompaan kumpaan asianosaiseenkin, käytännössä kenties jopa herkempikin.

27. Kun edellä mainitut seikat otetaan huomioon, on minusta päivänselvää, että  oikeudenkäyntiavustajan tai -asiamiehen vapaamuurariveljeys tuomarin kanssa muodostaa tuomarin esteellisyysperusteen.

28. Tuomareiden kuulumista vapaamuurareihin tai muihin vastaaviin salaseuroihin olisi syytä tarkastella, ei vain lain ja esteettömyyden sekä puolueettomuuden näkökulmasta, vaan myös yksilötasolla ja tuomareilta edellytettävän moraalin ja ammattietiikan valossa. Niin kuin oikeusasiamies Lauri Lehtimaja päätöksessään 1996 totesi, jokainen tuomari on viime kädessä itse vastuussa siitä, miten hänen oma toimintansa ja omat sidonnaisuutensa - juuri hänen toimintaympäristössään - vaikuttavat tuomioistuinlaitosta kohtaan tunnettuun luottamukseen.

29. Olen blogissa nro 645/10.10.2012 selostanut Suomen Tuomariliiton vahvistamia tuomarin eettisiä periaatteita. Niihin on sisällytetty seuraava kohta (V):

- Tuomarilla on sanan- ja yhdistymisvapaus kuten muillakin yhteiskunnan jäsenillä. Näitä vapauksia käyttäessään tuomari ottaa huomioon virkansa vastuullisuuden sekä tuomioistuimen riippumattomuuden, puolueettomuuden ja tasapuolisuuden.

30. Tuolla tavalla on toki helppoa todeta yleisellä tasolla ja ilman eettisiin periaatteisiin liittyviä "mitä se on" -perusteluja. Tuomareiden tulisi mainittujen eettisten periaatteiden johdosta käydä jatkuvaa keskustelua, mutta sellaista ei ole syntynyt. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin mainitunlaista keskustelua ja pohdintaa ei myöskään jatkossa hevin tulla käymään.