962. Kiinan oikeusministeri Suomessa

                                            Toverit  Wu ja Lindström 

1. Oikeusministeriön sivuilta olemme voineet lukea, että Kiinan oikeusministeri Wu Aiying vierailee parhaillaan eli 12.-16. elokuuta Suomessa oikeusministeri Jari Lindströmin kutsusta. Wu tapaa ministeri Lindströmin - katsoo kuvaa yllä - sekä vierailee korkeimmassa oikeudessa ja Helsingin vankilassa. Ministeri Wu käy myös Rovaniemellä, jossa hän tutustuu sikäläisen hovioikeuden ja oikeusaputoimiston toimintaan; näin on aina tehty, kun kiinalaisia oikeusviranomaisia on käynyt Suomessa.  Edellisen kerran Kiinan oikeusministeri vieraili Suomessa vuonna 2003. 

2. OM:n tiedotteen mukaan Wu:n vierailu on osa Suomen ja Kiinan oikeusalan yhteistyötä. Meneillään olevassa vuosien 2013-2016 yhteistyöohjelmassa on keskitytty kolmeen pääteemaan: yhdyskuntaseuraamusten kehittämiseen, rikosten torjuntaan sekä asianajajien asemaan ja rooliin oikeudenkäynnissä.

3. Asianajajien asema sekä oikeuden saatavuus kansalaisten näkökulmasta ovat teemana myös yhteistyön merkeissä Helsingissä 13.-14.8. järjestettävässä asiantuntijaseminaarissa, jonka Wu ja Lindström tänään avasivat. 

4. OM:n tiedotteen mukaan oikeusyhteistyössä Kiinan kanssa on pyritty "käytännönläheisyyteen ja vaikuttavuuteen suuntaamalla sitä maakuntatason toimijoihin". Tämän kauden yhteistyökumppaneina ovat Kiinassa olleet Jiangsun ja Heilongjiangin maakunnat.

5. Ei, ei ja vielä kerran ei! Näin tekisi mieli sanoa aina, kun tulee puhe Kiinan ja Suomen välisestä oikeusalan yhteistyöstä. Mitä ja keitä tämä yhteistyö on milloinkaan hyödyttänyt? Tuskin ainakaan Suomea, sen viranomaisia taikka suomalaisia yksityishenkilöitä. Siitä voi olla jotain hyöytyä suomalaisille yrityksille ja niiden asioita hoitaville asianajajille, jotka joutuvat tekemisiin kiinalaisten yritysten kanssa.

6. Kiinalaisille Suomi-yhteistyö on sen sijaan tärkeää poliittisessa mielessä. Suomen kanssa harjoittamaansa yhteistyöhön vedoten Kiina voi väittää, että sen oikeusasiat ovat kunnossa, koska maa on tiiviissä oikeudellisessa yhteistyössä oikeusvaltiona tunnetun Suomen kanssa; ts. Suomi hyväksyy Kiinan käytännöt mukisematta. Näin yksinkertaista ja tosi valheellista tämä on - vai että Suomi on hyväksynyt kiinalaisten tavat hoitaa oikeudellisia asioitaan! Aivan yleisesti on tiedossa, että suurista maista juuri Kiina rikkoo eniten ja räikeimmillä tavoilla ihmisoikeuksia ja oikeusvaltion periaatteita. 

7. Toki myös Suomessa tiedetään kiinalaisten viranimaissten ihmisoikeusloukkaukset ja -rikokset, samoin kuin se, että Kiina käyttää ko. yhteistyösopimusta lähinnä pestäkseen kasvojaan ja verta käsistään. Meillä Suomessa kiinalaisten ihmisoikeusrikkomuksista kuitenkin vaietaan tyystiin, jotta kauppasuhteet Kiinan kanssa säilyisivät ja, kuten kulunut fraasi kuuuluu, "kehittyisivät edelleen suotuisasti". Suomalaiset virkamiehet, syyttäjät ja tuomarit, samoin kuin ennen kaikkea poliitikot, omaavat helkkarin hyvin salaamisen ja vaikenemisen taidon eityisesti ikävistä asioista.

8. Oikeusministeriössä on jo kauan ollut mainittua yhteistyötä varten virkamies; tätä nykyä tehtävässä on HTM Jussi Tenkanen. Siitä, mitä mainittu yheistyö oikeastaan sisältää, ei kuitenkaan ole kait koskaan kerrottu oikeusministeriön sivuilla tai julkaisuissa mitään tarkempaa. Sitä ei haluta paljastaa, osaksi luultavasti siksi, että ihmiset eivät saisi tietää, miten merkityksettömästä yhteistyöstä käytännössä sopimuksessa on kysymys.

9. Toki kyseinen yhteistyö hyödyttää, jos niin voisi sanoa, myös korkeassa asemassa olevia suomalaisia OM:n ja UM:n virkamiehiä, jotka matkustelevat tuon tuostakin tapaamassa kiinalaisia virkaveljiään. Suomalaiset virkamiehet ovat "laukanneet" Kiinassa 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Ensimmäinen todella korkea virkamies, joka kutsuttiin ja joka myös kiltisti meni Kiinan, oli oikeuskansleri Jorma S. Aalto retkikuntineen. 

10. Mitä oikeuskansleri Aalto mahtoi oppia Kiinasta? En tiedä, sillä ainoa asiallinen kommentti, jonka Jorma S. Suomeen palattuaan toi julki, oli tämä: "Kiinassa on paljon lakimiehiä". No, olihan tämäkin sentään jotakin, vaikka kyllä  jokainen muutenkin ymmärtää, että todella suuressa maassa, jonka asukasluku oli jo 90-luvulla miljardiluokkaa, tarvitaan paljon virkamiehiä ja siten myös lakimiehiä. Tämän toteamiseksi kenenkään olisi tarvinnut matkustaa paikan päälle  Kiinaan.

11. Jorma S. Aallon jälken Kiinassa ovat käyneet monet muutkin suomalaiset oikeusalan pamput. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki taisi käydä Kiinassa parikin kertaa, ja siellä ovat vierailleet myös eräät valtionsyyttäjät. Mikäli muistan oikein, myös oikeuskanlesri Jaakko Jonkka kuuluu Kiinan matkaajiin.

12. Kuten jo mainitsin, Kiina käytännössä vähät välittää oikeusvaltiolle kuuluvista periaatteista ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Maassa ei ole alkuunkaan riippumatonta tuomioistuinlaitota, vaan tuomioistuimet ja tuomarit ovat Kiinan poliittisen johdon käskyvallan alaisia. Kiinassa vallitsee yksipuoluejärjestelmä, eli muita puolueita ja yleensäkään toisinajattelijoita ei sallita. Jos joku älymystöön kuuluva katsoo asiakseen "aukoa päätään" eli esittää poikkipuolisia ajatuksia, hänet suljetaan oitis kotiarestiin tai tuomitaan vuosikausiksi vankilaan. Kuolemanrangaistus on yleisessä käytössä, sillä Kiinassa  tuomitaan ihmisiä rikoksista kuolemaan enemmän kuin muissa maissa yhteensä. Nämä tuomiot pannaan myös joutuisasti täytäntöön ja rikollisten joukkoteloituksia järjestetään usein. Syytettyjen puolustus on käytännössä usein retuperällä eikä asianajajien sallita aina edes tavata rikoksesta epäiltyinä tai syytettyinä olevia päämiehiään. 

13. Kiinan oikeudenhoidon ja ihmisoikeustilanteen syntilista on todella pitkä ja kammottavaa luettavaa. Siksi on varsin hämmentävää, miten täydellisesti suomalaiset ministerit, poliitikot ja virkamiehet haluavat ummistaa silmänsä kaikilta kiinalaisten oikeudellisilta hirmuteoilta ja ihmisoikeusrikoksilta. Juju on siinä, että he tekevät työtä käskettyä, jotta suomalaisyritysten kaupankäynti kiinalaisten kanssa menestyisi. 

14. Mistä oikeus- ja työministeri Jari Lindström ja hänen kiinalainen virkasisarensa Wu mahtoivat keskustella vierailun aikana? Liittyisikö tämä aihe jotenkin kuolemanrangaistuksiin? Kuten sanottu, Kiina on kuolemanrangastuksen luvattu maa, ja toisaalta meidän Jari Lindströmimme on jo ennen ministerikauttaan ehdottanut harkittavaksi, voisiko kuolemanrangaistus olla meilläkin joissakin tilanteissa hyvä ja sopiva rangaistuslaji; asiaa kannattaisi Lindströmin mukaan ainakin pohtia. Lindström ei ole ministeriksi tultuaankaan täysin luopunut mainitusta kuningasajatuksestaan.

15. Voisin lyödä vetoa, että oikeusministeri Wu esittää, jollei ole jo esittänyt, Jari Lindströmille kutsun saapua Kiinaan. Jos ja kun näin tapahtuu, ei kulune kovin kauan, kun Jarppa seuruineen porhaltaa vastavierailulle Pekingiin. Sieltä kotimaahan saavuttuaan hän on intoa piukassa ja vaatii entistä vielä pontevammin, että tuomioistuinten määräämien rangaistusten tulee "myös meillä" vastata paljon, paljon paremmin kansan oikeustajua.

16. On tämä Kiina-yhteistyö niin peijakkaan hyödyllistä ja avartavaa!

367. "Oikeustakuu": valtakunnansyyttäjä oikeuspoliittisena helppoheikkinä

Valoa yössä


Näistä hotellihuoneen maisemista piti palata kylmään ja pimeään Pohjolaan...

1. Valtakunnansyyttäjä Matti Nissiseen asetettiin viime vuonna virkaan tullessaan tiettyjä odotuksia. Hänen edeltäjänsä Matti Kuusimäki oli nimittäin alkanut muistuttaa papukaijaa jatkuvilla valituksillaan syyttäjälaitoksen resurssien vähyydestä. Yhtäältä Kuusimäki vaatii syyttäjälaitokseen lisää henkilöresursseja, toisaalta hän vaati ja ajoi läpi uudistuksia, joilla syyttäjien työmäärää on kevennetty merkittävästi.

2. Ajatteleva ihminen (aattelepa ite) kyllä huomasi, ettei Kuusimäen yhtälö toiminut: yhteenkään valtion virastoon ei ole saatu eikä saada lisää väkeä, jos viraston työmäärää samalla huomattavasti karsitaan. Täten ei ollut mikään yllätys, että Kuusimäki ei onnistunut tavoitteessaan syyttäjälaitoksen resurssien lisäämiseksi. Kuusimäki ei halunnut ottaa syyttäjälaitokselle uusia tehtäviä. Esitutkinnan johtamisen siirtämisestä poliisilta syyttäjälle Kuusimäki ei halunnut edes kuulla puhuttavan.

3. Mutta myös Matti Nissisen kausi on ollut tähän asti pettymys. Miestä ei ole juuri näkynyt eikä kuulunut julkisuudessa. Saatuaan nimityksen korkean virkansa Nissisen vaati ensimmäisessä haastattelussaan, että kansalaisten valitusoikeutta käräjäoikeudesta hovioikeuteen tulisi radikaalisti rajoittaa. Kuitenkin valitusoikeudessa on kyse yhdestä tärkeimmästä kansalaisten oikeusturvan takeista. Tällä tavalla Nissinen käänsi samalla huomiota pois oman laitoksensa asioista ja ongelmista. Olen arvioinut ja arvostellut Nissisen sanottua virkaanastujaismöläytystä blogissani 233/24.3.2010.

4. Nyt Matti Nissinen on jälleen "väläyttänyt" - ja jälleen kohteena on tuomioistuinlaitos. Hän on muutama päivä sitten esittänyt Suomeen hoitotakuun kaltaista oikeustakuuta, joka varmistaisi juttujen kohtuullisen nopean oikeuskäsittelyn. Ajatuksen taustalla on maamme kansainvälinen häpeä, sillä Suomi on saanut kymmenittäin tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta oikeudenkäyntien venymisestä kohtuuttomuuksiin.

5. Terveydenhuollossa hoitotakuu lupaa potilaalle hoitoa tietyssä ajassa, ja jos jonotus uhkaa venyä, julkinen puoli purkaa jonoa ostamalla palveluita yksityiseltä.

6. Tuomioistuinlaitoksen tai Nissisen johtaman syyttäjälaitoksen palveluita ei kuitenkaan ole mahdollista ostaa yksityiseltä palveluntarjoajalta. Vai tarkoittaako Nissinen, että meille olisi luotava virallisen syyttäjistön rinnalle yksityinen syyttäjätoimi, joka tavallaan kilpailisi valtakunnansyyttäjänviraston ja paikallissyyttäjistön kanssa?

7. Sana "oikeustakuu" on jo terminä kömpelö versio hoitotakuusta. "Oikeutta" on niin kovin monenlaista ja sitä "saa", jos saa, niin monesta eri "luukuista": on siviililainkäyttöä, hakemuslainkäyttöä, rikoslainkäyttöä, hallintolainkäyttöä jne. monenlaisine eri virastoineen ja laitoksineen.

8. Mitä "oikeus" takuuna itse asiassa tarkoittaa, ilmeisesti "pääsyä oikeuteen"? Parempi termi ja myös tavoite olisi oikeusturvatakuu. Oikeuteen kyllä pääsee, mutta saako sieltä "oikeaa oikeutta" eli pääseekö oikeutta hakeva ihminen todella "oikeuksiinsa," on eri asia ja paljon vaikeampi kysymys.

9. Sitä paitsi meillä on jo lainsäädännössä, vieläpä oikein perustuslaissa samoin kuin ihmisoikeussopimuksissa, olemassa Nissisen kaipaamaa "oikeustakuu". Perustuslain 21 §:n mukaan mukaan kansalaisen tulee saada asiansa käsittelyksi tuomioistuimessa ja hallintoviranomaisessa asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä. Sama asia on turvattu, oikeastaan sanottu, Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, jossa puhutaan oikeudenkäynnin kohtuullisesta kestosta (EIS 6.1 art).

10. Kyse on siitä, että oikeudenkäynnin kohtuullinen kesto ja oikeuteen tai hallintoviranomaiseen pääsy kohtuullisessa ajassa pitäisi saada toimimaan myös käytännössä. Tähän ei kuitenkaan paljon auta se, että tavallisessa laissa toistettaisiin sama litania, mikä sanotaan jo nyt perustuslaissa ja ihmisoikeussopimuksessa. Eikä kyseinen tavoitteeseen päästä myöskään yksinomaan tuomioistuimien ja muiden oikeusviranomaisten resursseja lisäämällä - tätähän on jatkuvasti toitottanut Kuusimäen ohella muun muassa KKO:n presidentti Pauliine Koskelo.

11. Kun henkilöresursseja ei ole mahdollista eikä usein edes tarvetta saada lisää (Suomessa on jo nykyisin eurooppalaisittain vertaillen paljon esimerkiksi tuomarinvirkoja) ei auta muu kuin että nämä nissiset, koskelot ja hovioikeuksien presidentit ja muut virastojen pomot, jotka nyt ovat koko ajan vaatimassa kurkku suorana lisää henkilöresursseja, panevat alaisiinsa virastoihin ja laitoksiin ja tuomioistuimiin vauhtia ja henkilökuntansa totiseen työhön sekä myös vahtivat, että Nissisen mainitsema oikeustakuu eli asioiden kohtuullinen käsittelyaika myös käytännössä toteutuu.

12. Nissinen ajatus "oikeustakuusta" ei ole edes mikään uusi ajatus. Esimerkiksi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jyri Häkämies esitti tammikuun alussa 2007 - kokoomus oli tuolloin oppositiossa - että Suomessa otettaisiin käyttöön oikeustakuu eli lakiin tulisi selvät määräajat, joissa tietyt asiat on käsiteltävä. Nyt siis valtakunnansyyttäjä Nissinen toistelee poliitikkojen ennen vaaleja esittämiä populistisia ehdotelmia. Nissisen mielestä oikeustakuu voitaisiin kirjata seuraavaan hallitusohjelmaan.

13. Lähitulevaisuudessa eli 5-10 vuoden kuluessa ei liene kuitenkaan minkäänlaisia realistisia mahdollisuuksia saada oikeus- ja tuomioistuinlaitokseen lisäresursseja. Ensi kevään vaalien jälkeen valtion menoja on päin vastoin pakko ryhtyä leikkaamaan ja näin tapahtuu ilmeisesti myös oikeusministeriön hallinnonalalla. Oikeusministeriössäkin kannattaisi tutustua valtiosihteeri Raimo Sailakseen uusiin leikkauslistoihin. - Oikeusministeri Tuija Brax on kuitenkin suhtautunut positiivisesti Matti Nissiseen oikeustakuu-ajatukseen. No, tässähän ei ole mitään uutta, sillä onhan Brax koko ministerikautensa ajan keskittynyt lähinnä poliittisten irtopisteiden keräämiseen.

14. Yksi hyvä säästökohde oikeusministeriön hallinnon alalla olisi purkaa nykyinen kaksijakoinen tuomioistuinorganisaatio integroimalla nykyiset hallintotuomioistuimet yleisiin tuomioistuimiin. Näin saataisiin aikaan todellisia hallinnollisia säästöjä. En ymmärrä, miksi meillä pitää olla eri tuomioistuimet yhtäältä hallintoasioita ja toisaalta siviili- ja rikosasioita varten ja näitä varten kaksinkertainen oikeushallinto.

15. Nissisen esille ottaman oikeustakuun kaltaisten populististen ajatusten ja "vaatimusten" esittäminen sopii kyllä poliitikoille, jotka möläyttelevät varsinkin ennen vaaleja jos jonkinlaisia "ideoita" vähät välittämättä siitä, ovatko heidän ehdotuksensa ylipäätään toteuttamiskelpoisia. Johtavilta tuomareilta ja virkamiehiltä, kuten esimerkiksi juuri valtakunnansyyttäjältä, odottaisi sen sijaan hieman enemmän vastuuntuntoa ja harkintakykyä. Ajatus oikeustakuusta on niin epämääräinen, ettei se yksinkertaisesti ole toteuttamiskelpoinen.

16. Muistamani mukaan VKSV on omissa periaateohjelmissaan edellyttänyt, että syyteharkinnan kohtuullinen aika, jota ei saisi tavallisissa tapauksissa ylittää, on kuusi kuukautta. Valtakunnansyyttäjä Nissisen tulisi pitää huolta siitä, että tätä tavoite toteutuisi myös käytännössä; Nissisen tulisi pitää ensin oma pesänsä puhtaana eikä rynnätä neuvomaan, miten tuomioistuinkäsittelyaikoja voitaisiin (muka) lyhentää. Vuosittain ilmenee kuitenkin kymmenittäin tapauksia, joissa VKSV sekä oikeuskansleri ja oikeusasiamies joutuvat huomauttamaan syyttäjiä kohtuullisen syyteharkinta-ajan ylittymisistä. On tapauksia, jossa syyttäjän viivyttely syyteharkinnassa on johtanut koko syyteoikeuden vanhentumiseen, jolloin siis myös asianomistaja on menettänyt syyteoikeutensa.

17. Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen sanoo näkevänsä hallitusohjelmassa mieluusti toisenkin uudistuksen, joka voisi nopeuttaa oikeusjuttuja. Tämä liittyy syytteistä sopimisen (syytetingintä, plea bargaining) valmisteluun. Syytteiden sopiminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että rikoksen tunnustamalla tekijä saa lievemmän tuomion.

18. Syytteistä sopiminen on käytössä monissa maissa ja myös Suomessa siitä on käyty jonkin verran keskustelua mielipiteiden jakaantuessa puolesta ja vastaan. Itse olen aiemmin kannattanut syytteestä sopimista ainakin jossakin muodossa, mutta nyttemmin olen alkanut suhtautua ajatukseen epäilevästi. Onko suomalainen syyttäjälaitos siinä todella niin hyvässä "kunnossa", että sille voitaisiin oikeusturvaa vaarantamatta uskoa tuollainen meikäläiseen oikeusajatteluun kokonaan uusi instrumentti? Pahoin pelkään, ettei ole.

19. Syytteestä sopiminen edellyttäisi, että syyttäjä johtaisi esitutkintaa ja vastaisi sen asianmukaisesta kuusta ja pakkokeinojen käyttämisestä. Näin ei ole Suomessa asian laita, vaan esitutkintaa johtaa poliisi eikä syyttäjä ole edes esitutkinnan asianosainen. Tässä tilassa syyttäjä olisi syytteestä sopimisessa paljolti poliisilta saamansa informaation varassa. Toisin sanoen syytteestä sopimisesta päättäisi Suomessa syyttäjän sijasta tosiasiallisesti esitutkintaa johtava poliisi.

366. Tornin herraklubi junailee

Helsingin Sanomat näyttää repäissen tänään melkoisen otsikon ns. Viherpeukku-jutun yhteydessä kertomastani, Hotelli Tornissa kokontuvasta herraklubista tai -seurueesta (sivu A 13). Tietoni perustuvat tavallisesti sangen luotettaviin lähteisiin. Tämä seurue kostuu merkittävistä sisäministeriön ja oikeusministeriön hallinnonhaaraan kuluvista entisistä ja nykyisistä korkeista virkamiehistä. Liikkeellä ollaan kuulemma ns. "isänmaallisissa tarkoituksissa". Tämän on ajateltu - kerhon piirissä - merkitsevän muun muassa sitä, että eduskunnassa käsiteltävinä oleviin esitutkinta- ja pakkokeinolakeihin samoin kuin poliisilakiin yritetään saada ujutettua mahdollisimman paljon poliisille uusia keinoja ja toimintavaltuuksia antavia keinoja.

Kerho tai seurue kostuu siis korkeantason lobbareista, joista osaa toimii virassaan osa on entisiä virkamiehiä. Sinänsähän tällaisissa kokoontumisissa ei ole mitään pahaa, mutta hieman erilaiseksi asia saattaa muuttua, jos mukana on virkamiehiä, joiden tehtävänä on eduskunnassa viedä lakihankkeita eteenpäin. Asianomaisten valiokuntien valiokuntaneuvoksilla on paljon sananvaltaa muun siitä, keitä valiokunnat kuulevat lakihankkeiden osalta asiantuntijoina ja keitä taas eivät. Lakiesityksiin tai niiden joihinkin osiin nihkeästi tai torjuvasti suhtautuvat asiantuntijat jätetään syrjään ja mukaan kutsutaan niin sanottuja ihmisiä. - Tässäkään ei ole sinänsä mitään uuta, sillä niin on totuttu tekemään myös aiemmin. Muta kun nyt on kysymyksessä tavallista suurempi lakipaketti, joka on päätetty viedä läpi eduskunnan istuntokauden loppuruuhkassa, on asialla erityistä merkitystä.

HS:n jutussa haastatellun lakivaliokunnan puheenjohtajana Janina Anderssonin (vihr) lausuma on sikäli paljastava, että siitä ilmenee, että hän ja lakivaliokunta ovat antaneet vapaat kädet poliisille, syyttäjälaitokselle, asianajajille ja tuomarikunnalle yms. tahoille päättää, kenet ne "lähettävät" kuultavaksi oman alansa asiantuntijana lakivaliokuntaan. Tämä avaa tietenkin lobbareille ja "herraseuruille" entistä vapaammat kädet operoida asiantuntijoiden valinnassa ja evästysten antamisesta näille. Valiokunnan sihteereinä toimiville valiokuntaneuvoksien kanssa taas sovitaan siitä, missä järjestyksessä ja miten nopeasti lakihankkeita viedään eteenpäin. Lobbareiden on helpompi sopia eduskunnan tuttujen lakimiesvirkamiesten kanssa asioiden etenemisestä kuin eduskunnan valiokuntien ei-juristien kanssa.

Päätösvaltaa voi tällaisessa järjestelmässä siirtyä tavallista enemmän päättäjiltä asiantuntijoille ja lobbareille, mutta tätä esimerkiksi eduskunnasta seuraavissa vaaleissa syrjään jäävää Janina Anderssonia ei tunnu yhtään huolettavan. Olisin voinut kuvitella, että kansanedustajat ja nimenomaan valiokuntien puheenjohtajat olisivat paljon kiinnostuneempia siitä, keitä valmistelussa kuullaan asiantuntijoina eivätkä halua luovuttaa päätäntävaltaa tässä suhteessa täysin ulkopuolisille elimille ja herraseuruelobbareille.

Lakihankkeen etenemistä seuraavissa piireissä on ihmetelty kovasti, miten on mahdollista, että esitutkinta- ja pakkokeinolain valmistelu on erotettu hallituksen esitysvaiheessa poliisi- ja muiden siihen kuuluvien lakiesityksen käsittelystä antamalla eduskunnalle näistä kokonaisuuksista omat erilliset lakiesitykset eduskunnalle. Eduskunnassa hallintolakivaliokunta vastaa poliisilakien valmistelusta, lakivaliokunta taas esitutkinta- ja pakkokeinolakiesitysten valmistelusta. On epäilty, että tällä tavalla menetellen hallintovaliokunta, johon poliisi- ja syyttäjät erityisesti voivat vaikuttaa, saa lakipaketin käsittelyssä ratkaisevan päätäntävallan.

On syytä muistaa, että komiteavaiheessa esitutkinta- ja pakkokeinolakia sekä poliisilakia vietiin läpi samalla porukalla rinnakkainen ja tämä perustui nimenomaan oikeusministerin ja sisäministerin yhteiseen kannanottoon. Mutta hallituksen esitysvaiheessa nämä kokonaisuudet sitten päätettiin erottaa toisistaan. Tämä voi johtaa epätyydyttävään lopputulokseen monessa suhteessa. Muodollisessa lakipakettien erottamisesta toisestaan päätettiin maan hallituksessa, mutta voi olla, että Torin porukalla oli tässäkin asiassa näppinsä pelissä.

Kun katselee, keitä perustus- laki- ja hallintovaliokunnat ovat tähän asti kuulleet lakipaketin käsittelyssä asiantuntijoina, havaitsee, että poliiseilla ja syyttäjillä ja niiden järjestöillä on ollut tässä selkeä yliote. Tornin porukka näyttää saaneen siis hyvin suunnitelmiaan lävitse.

Valiokuntakierroksen päättää näillä näkymillä ex-valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki, jota sekä laki- että hallintovaliokunta kuulevat tammikuun puolessa välissä. Kuusimäki, joka esiintyy kuulemisissa professorina arvonimellä, pääsee siis sanomaan asiantuntijoista lakiesityksistä viimeisen sanan.

Ei yhtään hassumpi saavutus tältä "herrakerholta"! Onhan Kuusimäki ko. klubin kantavia voimia.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero muuten ei HS:lle antamassaan lausunnossa kiistänyt Hotelli Tornin "valvontakomission" olemassaoloa, vaan tyytyi vain hohottelemaan, että tällaisella kerholla voisi olla mahdollisuutta vaikuttaa siihen, keitä eduskunnan valiokunnat kuulevat asiantuntijoina.

Mutta Janina Anderssonhan kertoo aivan toisella tavalla asiantuntijoiden valikoitumisesta.

Nyt alkaa kuitenkin olla aika sännätä Las Palmasin koneeseen!

233. Uusi valtakunnansyyttäjä aloitti limbolla

Matti Nissinen: J'Accuse

1. Tuore valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen, joka jouduttiin nimittämään oikeusministeriössä sattuneen nolon kömmähdyksen takia virkaansa kaksi kertaa, aloittaa virassaan huhtikuun alussa. Hän on kuitenkin ehtinyt jo antaa ensimmäisen haastattelulausuntonsa. - Pieleen meni ainakin minusta.

2. Radio Suomen tämänpäiväisessä Ajantasaohjelmassa Matti Nissinen sanoi - YLE Uutisten verkkosivun mukaan - että hän haluaa rajoittaa tuomioiden muutoksenhakumahdollisuutta. Nissisen mukaan oikeuslaitoksen kuormittumista ja oikeudenkäyntien venymistä voitaisiin estää muun muassa rajaamalla oikeutta viedä asioita hovioikeuteen.

3. Otetaanpa ensin tuo YLE Uutisten verkkosivulla ja teksti -TV:ssä tänään oikein "ykkösjuttuna" mainitun lausunnon muotoilu. "Nissinen haluaa rajoittaa tuomioiden muutoksenhakumahdollisuutta." Kukahan hemmetin idiootti on tämän lausuman muotoillut, tuskinpa sentään Nissinen itse? Eiväthän nyt "tuomiot hae muutosta,"tietenkään! Olisi pitänyt sanoa, että "tuomioihin haetaan muutosta" tai "tuomioista valitetaan." Toimittajat näyttävät kirjoittavan melkein mitä mieleen juolahtaa ja niin typeriä kuin eivät olisi käyneet edes kansa- tai peruskoulun yläluokkaa kunnialla loppuun!

4. Valituksia tekevät ihmiset, eivät suinkaan tuomiot! Tämä on toki syytä muistaa ja pitää mielessä. Nissisen ajaa siis takaa sitä, että jutun, joko riita-asian tai rikosasian, asianosaisten mahdollisuutta tai itse asiassa oikeutta valittaa käräjäoikeuden tuomioista hovioikeuteen pitäisi rajoittaa.

5. En yhdy lainkaan Nissisen käsitykseen. Vaikka hän on ylin syyttäjäviranmainen ja kaikkien syyttäjien esimies, hänen ei tulisi ajatella lausuntoja antaessaan yksinomaan paljon puhuttua ja vatkattua "syyttäjien työtaakkaa - mitä se sitten mahtaakaan sisältää - vaan kyllä hänen oikeuspoliittisena vaikuttajana pitäisi pystyä tarkastelemaan oikeusturvaa paljon laajemmalti. Valitusoikeus, jos mikä, on nimittäin tärkeä osa oikeusturvaa. Perustuslain mukaan oikeus hakea muutosta kuuluu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin peruselementteihin ja se on turvattu lailla.

6. Muutoksenhakuoikeuteen saadaan toki tehdä lailla vähäisiä poikkeuksia, mutta näinhän on jo tehty ja vieläpä monta eri kertaa. Ja lisää ollaan aivan juuri tekemässä ja nimenomaan haettaessa muutosta käräjäoikeuden tuomioista hovioikeuteen. On ällistyttävää, että uusi valtakunnansyyttäjä päästää suustaan lausunnon, joista voisi päätellä, ettei hän edes tiedä näistä rajoituksista ja tulossa olevista uusista rajoituksista.

7. Onko tämä edes nyt varmasti se sama Matti Nissinen, joka on nimitetty kahdesti korkean virkaansa? Ei kai vaan nerokas toimittaja (" tuomioiden muutoksenhakuoikeutta pitäisi rajoittaa") ole mennyt haastattelemaan vahingossa jotakin toista "Matti Nissistä"? Muistettakoon vain, että OM hankki valtakunnansyyttäjän virkanimitysprosessissa paperit aivan väärästä Markku Ahosesta, eli ei suinkaan Espoon kuuluisasta "Laulaa koiransa kanssa -Markku Ahosesta", vaan tämän samannimisestä lappeenrantalaisesta kollegasta!

8. Lähdetään nyt kuitenkin siitä, että haastattelulausunnon on antanut oikea Matti Nissinen. Mitäpäs tämä Matti oikein sanoikaan? Tähän tapaan Matti haasteli toimittajalle:

- Haluaisin tätä muutoksenhakumahdollisuutta sillä tavoin rajata, että se ei enää hovioikeuteen olisi niin avointa ja vapaata kuin se tällä hetkellä on. Olen sillä kannalla, että me tarvitsisimme jotain rajoituksia siihen.

9. Matti Nissinen ei näytä tietävän tai muistavan, että Suomessa valitusoikeutta käräjäoikeudesta hovioikeuteen on jo nyt voimassa olevan ja vuodesta 2004 lähtien voimassa olleen lain eli OK 26 luvun 2 §:n mukaan rajoitettu niin sanotulla seulontasäännöksillä. Muodollisesti tämä säännöstö ei tosin koske valituksenteko-oikeutta, mutta koskee sitäkin enemmän valittajan oikeutta saada asia hovioikeuden täystutkintaan eli varsinaiseen tutkintaa. Jos valittaja ei saa valitustaan hovioikeudessa tutkituksi, niin totta helkkarissa silloin voi ja pitääkin sanoa, että valitusoikeutta on rajoitettu! Siitähän seulonnassa asiallisesti ottaen on tietenkin kysymys. Seulonta koskee jokaista käräjäoikeudesta hovioikeuteen tehtävään valitusta olipa kyse sitten murhasta tai vaikkapa siitä paljon puhutusta ja iänikuisesta nakkivarkaudesta. Seulonnassa hovioikeus tutkii ainoastaan päällisin puolin ja hyvin summaarisesti, onko valitus kenties niin selvästi aiheeton, ettei sitä kannata ottaa tarkempaan syyniin. Jos näin on, niin hovioikeus niin sanotusti kättelyssä tyssää valituksen ja hylkää sen muitta mutkitta.

10. Tilastojen mukaan hovioikeudet seulovat tuossa "kättelyssä" noin 20-25 prosenttia kaikista valituksista. On siis peräti harhaanjohtavaa Matti Nissisen tavoin väittää, että muutoksenhakuoikeus tai -mahdollisuus käräjäoikeudesta hovioikeuteen olisi nykyisin "avointa ja vapaata." Tuollainen lausuma ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa.

11. Seulontamenettelystä ollaan erinäisistä parhaillaan luopumassa, sillä eduskunnassa on käsiteltävänä ja ja kohta tulossa vahvistettuna lakina ulos uudistus, jolla seulonta korvataan niin sanotulla jatkokäsittelyluvalla. Olen kertonut tästä uudistuksesta ja selostanut sen pääkohtia kriittisesti blogissani jo aiemmin; nämä tekstit löytyvät blogistani tunnisteilla jatkokäsittelylupa ja muutoksenhaku.

12. Uudistuksen tarkoituksena on lyhyesti sanottuna siirtyä eräissä vähäisinä ja selvinä pidettävissä - käytännössä nämäkin asiat voivat olla kaikkea muuta kuin selviä - valituslupasysteemiin, jolloin valittaminen ei ole Nissisen käyttämien termien mukaisesti todellakaan "avointa ja vapaata", vaan valituksen tutkiminen edellyttää ensin, että hovioikeus myöntää siihen luvan. Lupaa nimitetään lakiesityksessä ja tulevassa laissa jatkokäsittelyluvaksi; hirvittävän kankea ja pitkä yhdyssana, mutta se on lainvalmistelijoiden ja lainsäätäjän häpeä se! Lyhyempi ja parempi termi olisi ollut esimerkiksi "tutkintalupa".

13. Eikö uusi valtakunnansyyttäjä ole todellakaan tietoinen tästä tulossa olevasta uudistuksesta, jolla rajoitetaan valitusoikeutta käräjäoikeudesta hovioikeuteen? Katso hallituksen esitys (HE) 105/2009 vp. Lakivaliokunnan mietintö esityksestä valmistunee heti pääsiäispyhien jälkeen.

14. Nissinen edeltäjä Matti Kuusimäki harrasti virassa olleessaan vuosikaudet samantyyppistä muutoksenhakuoikeuteen kohdistuvaa narinaa, joka näyttää nyt periytyneen viran mukana Nissiselle. Myös Kuusimäki vaahtosi aina ja jokaisessa mahdollisessa paikassa, että Suomessa muutoksenhakuoikeus on liian väljää ja että hovioikeudet tutkivat tarpeettomasti kaikenmaailman turhia valituksia. Kuusimäen tarkoitus oli yksinkertaisesti vain keventää syyttäjien "työtaakkaa."

15. Kun Kuusimäki ei onnistunut saamaan virkakautensa aikana juurikaan lisää syyttäjän virkoja, hän katsoi asiakseen tehdä parhaansa, että syyttäjien työtä vähennettäisiin kaikin mahdollisin tavoin. Yhtenä esimerkkinä tästä vaikkapa käräjäoikeuden kirjallinen menettely, jossa ratkaistaan reilu kolmannes kaikista käräjäoikeuteen menevistä rikosjutuista. Ihmisten oikeusturvasta Kuusimäki ei sen sijaan puhunut tässä kohdin mitään. Minusta on kuitenkin selvää, että ihmisten oikeusturva heikkenee huomattavasti, jos heidän valitusoikeuttaan ensimmäisen oikeusasteen ratkaisuista toiseen oikeusasteeseen rajoitettaisiin.

16. On syytä muistaa, että valitusoikeutta hovioikeudesta KKO:een on jo vanhastaan rajoitettu niin, että vain noin 6-7 prosenttia hovioikeuksista KKO:een tehdyistä valituksista otetaan valitusluvan myöntämisen jälkeen tutkittavaksi. Onkohan Nissisen tarkoituksena, että valitusoikeutta käräjäoikeudesta hovioikeuteen tulisi rajoittaa samalla tavalla?

17. Matti Nissinen edellä mainittu lausunto oli minusta selkeä limbo ja rimanalistus. Nissisen virkakausi ei alkanut kovin kunniakkaissa merkeissä. Kyllä Nissisen pitäisi keksiä jotain muuta puhuttavaa. Hänen pitäisi puhua syyttäjien työstä, syyteharkinnasta sekä niihin liittyvistä epäkohdista sekä yrittää saada lisää niitä syyttäjän virkoja. Siinä olisi hänelle työmaata ensialkuun aivan riittävästi.

224. Matti Nissinen on uusi valtakunnansyyttäjä

Kuvassa valtakunnansyyttäjänviraston ja syyttäjälaitoksen logo

1. Kerroin blogissani "Kenestä uusi valtakunnansyyttäjä" 208/12.1.-10, että Matti Kuusimäen 1.3. tapahtuvan eläkkeelle siirtymisen johdosta avoimeksi tullutta valtakunnansyyttäjän virkaa oli hakenut seitsemän syyttäjää: valtiosyyttäjät Jukka Rappe, Ritva Sahavirta ja Raija Toiviainen, johtavat kihlakunnansyyttäjät Matti Nissinen ja Heikki Poukka sekä kihlakunnansyyttäjät Markku Ahonen ja Otto Jämsen. Pohdiskelin myös sitä, ketkä hakijoista voisivat olla vahvoilla virkaan. Päädyin kolmeen nimeen: Sahavirta, Toiviainen ja Nissinen.

2. Lehtitietojen mukaan oikeusministeriö - valtioneuvostossa nimitysasian esitteli oikeusministeri Tuija Brax - haastatteli edellä mainitun kolmen hakijan lisäksi Heikki Poukkaa. Valintaprosessi kesti yllättävän kauan, sillä vasta tällä viikolla asia oli valmis vietäväksi valtioneuvoston istuntoon. Matti Kuusimäki ehti tätä ennen jo siirtyä eläkkeelle; hänen läksiäisiään vietettiin Säätytalolla 12.2.; tästä tilaisuudesta on kerrottu kuvin ja sanoin VKSV:n julkaisussa Akkusastoori 1/2010.

3. Miksi nimitysprosessi kesti niin kauan eli pari kuukautta? Ehkä yksi syy on tavoitteessa saada johtaviin virkoihin nykyistä enemmän naisia, kuten tammikuun blogissani mainitsin. Kenties nimitysasiasta informoitiin etukäteen nimittäjää eli tasavallan presidenttiä ja tiedusteltiin, mikä olisi sopiva valinta virkaan. Lopulta asiassa kuitenkin päädyttiin - yllätys yllätys - pätevimmän hakijan eli Matti Nissisen valintaan. Valtioneuvosto esitti Nissisen valintaa torstaina 4.3. ja eilen perjantaina tasavallan presidentti sitten nimitti hänet virkaan.

4. Oikeusministeri on maininnut Nissisen ansioksi monipuolisen johtajakokemuksen. Nissinen on toiminut kymmenisen vuotta valtionsyyttäjänä ja sen jälkeen kolmisen vuotta Itä-Suomen syyttäjänviraston johtavana kihlakunnansyyttäjänä. Nissisellä on myös poliisikokemusta hänen oltuaan 1980-luvun puolivälistä lähtien lähtien kymmenisen vuotta Kymen lääninhallituksen apulaispoliisitarkastajana, jonka tehtävin kuului toimia myös lääninsyyttäjänä. Nissinen on oikeustieteen lisensiaatti, hänen lisensiaattityötään rikosvastuun kohdistumista yhteisössä pidetään ansiokkaana tutkimuksena, se julkaistiin painosta 1997. Nissinen on julkaissut useita syyttäjälaitosta ja syyttäjän työtä käsitteleviä artikkeleja juridisissa aikakausijulkaisuissa ja poliisilehdissä. Valtionsyyttäjänä Nissinen toimi ympäristörikosten avainsyyttäjien vetäjänä. Nissisellä on siis pitkä ja monipuolinen syyttäjänura takanaan. Tässä suhteessa hän eroaa edeltäjästään Matti Kuusimäestä, jonka kokemus syyttäjänä rajoittui kanneviskaalina toimimiseen 1970-luvulla Vaasan hovioikeudessa.

5. Matti Nissinen lanseerasi alun toista kymmentä vuotta sitten (DL 1999) käsitteen jatkuva syyteharkinta. Kyse on siitä, että syyttäjän syyteharkinta voi alkaa, jos syyttäjä on aktiivinen, itse asiassa jo poliisin suorittaman ja johtaman esitutkinnan aikana, ja jatkua toisaalta vielä syytteen nostamisen jälkeen tapahtuvan tuomioistuinkäsittelyn aikana. Minusta syyteharkinnan varhentaminen eli sen aloittaminen jo esitutkinnan kuluessa on kannatettava asia, koska se jouduttaa syyteharkinnan valmistumista ja parantaa edellytyksiä päästä syyteharkinnassa oikeaan lopputulokseen. Syytteen tarkistamista samoin kuin sen laajentaminen oikeudenkäynnin aikana on myös yleensä perusteltua, mutta toisaalta olisi suotavaa, että mainittuihin toimenpiteisiin tarvitsisi ryhtyä vain poikkeustapauksissa; syyttäjän aktiivinen osallistuminen esitutkintaan olisi tältäkin kannalta hyödyllistä. Sen sijaan jatkuvan syyteharkinnan mahdollisuuden korostaminen ei saisi johtaa, kuten käytännössä valitettavasti näkyy tapahtuvan, siihen, että syyttäjät nostavat syytteitä ikään kuin varmuuden vuoksi ja peruuttavat niitä tai yksittäisiä syytekohtia oikeudenkäynnin aikana sitä mukaa kuin jutun käsittely tuomioistuimissa etenee. Jos ja kun näin tapahtuu, on ositus siitä, että syyttäjä ei ole välittänyt seurata asian esitutkintaa riittävän huolellisesti tai/ja että syyteharkinta on suoritettu puutteellisesti.

6. Tästä päästäänkin yhteen lempiaiheeseeni eli kysymykseen syyttäjästä esitutkinnan johtajana. Tähän kysymykseen Nissisen edeltäjä Matti Kuusimäki suhtautui jyrkän kielteisesti; saa nähdä, onko uudella valtakunnansyyttäjällä yhtä negatiivinen kanta asiaan. Minusta esitutkintaa voitaisiin tehostaa, jos sitä johtaisi myös syyteharkinnasta vastaava syyttäjä. Syyttäjällä on nykyisin toki oikeus ja velvollisuus seurata, valvoa ja ohjata esitutkintaa, mutta käytännössä syyttäjien rooli esitutkinnassa on jäänyt usein valitettavan vähäiseksi. Käytäntö ja puheena olevassa suhteessa kirjava, mutta aika usein syyttäjä alkaa perehtyä esitutkintaan ja koko asiaan vasta sitten, kun hän on saanut työpöydälleen poliisin johdolla suoritetun esitutkinnan tuloksena syntyneen valmiin esitutkintapöytäkirjan. Jos syyttäjä vasta tämän jälkeen pyytää poliisi suorittamaan tiettyjä lisäkuulusteluja ja muita selvityksiä, on selvää, että syyteharkinta pitenee samoin kuin rikosprosessin kokonaiskäsittelyaika. Tämä on yksi ja usein merkittävin syy siihen, että Suomi on saanut viimeisten vuosien aikana ihmisoikeustuomioistuimelta kymmeniä langettavia tuomioita rikosoikeudenkäyntien kohtuuttoman pitkistä käsittelyajoista.

7. Matti Kuusimäen lempiajatuksiin kuului rikosoikeudenhoidon ketjuajattelun korostaminen, josta hän puhui usein, paljon ja lämpimästi. Kyse on yksinkertaisesti rikosprosessiin osallistuvien viranomaisten eli poliisin, syyttäjän ja tuomioistuimen välisen yhteistoiminnan parantamisesta. Tätä asiaa varten samoin kuin syyttäjän velvollisuutta seurata esitutkintaa asetettiin lukuisia työryhmiä. Joitain tuloksia on varmaan saavutettu, mutta tuskin riittävästi. Tältäkin kannalta arvioiden esitutkinnan johtajuuden siirtäminen poliisilta syyttäjälle olisi pitkällä tähtäyksellä paras keino rikosprosessin tehostamiseksi.

8. Matti Kuusimäen jatkuvasti julkisuudessa esille pitämiin teemoihin kuului syyttäjien vähäinen lukumäärä, jos sitä verrataan Ruotsiin. Ruotsissa kuitenkin syyttäjät johtavat esitutkintaa, joten on ymmärrettävää, että tämä on yksi syy, minkä vuoksi syyttäjiä on Ruotsissa suhteellisesti enemmän kuin Suomessa. Ehdotin joskus blogissani leikilläni, että vuodesta toiseen jatkuvan ainaisen julkisen valittamisen sijasta Kuusimäen kannattaisi joskus marssia pääministerin virkahuoneeseen, lyödä kuvainnollisesti nyrkkiä pöytää ja sanoa, että tästä hommasta ei tule mitään, jollei syyttäjistön henkilöstöresursseja lisätä. Saa nähdä, miten Matti Nissinen tulee tässä suhteessa toimimaan. Henkisiä tai ulkoisia avuja rotevanoloiselta Nissiseltä ei ainakaan puutu, sillä onhan hän 197 sentin pituista pääministeri Matti Vanhasta vielä pari kolme senttiä pidempi. Nissinen ei ole ollut puheissaan ja kirjoituksissaan yhtä värikäs ja populismiin taipuvainen kuin edeltäjänsä, vaan edustaa maltillisempaa virkamiestyyppiä.

208. Kenestä uusi valtakunnansyyttäjä?

Myös Markku Ahonen (vas.) on hakenut valtakunnansyyttäjän virkaa, kyse ei siis ole koiranvirasta...

1. Valtakunnansyyttäjä, professori (hc) Matti Kuusimäki siirtyy eläkkeelle 1.3. lukien. Virka on ollut haettavana ja hakuaikakin on jo päättynyt. Virkaan ei ollut mitään suurta ryntäystä, sillä sitä haki vain seitsemän juristia. Tämä ei ole mikään ihme, sillä valtakunnansyyttäjä johtaa syyttäjälaitosta, joka on potenut koko olemassaolonsa ajan (VKSV perustettiin v. 1997) syyttäjänvirkojen vähyyttä. Matti Kuusimäki tulikin tunnetuksi lähinnä juuri siitä tavasta, millä hän valitteli jatkuvasti syyttäjien vähäistä henkilöresursseja. Kuka mahtaa joutua jatkamaan Kuusimäen valitusvirttä? Vai keksisikö uusi ylin syyttäjä välillä jotain muutakin sanottavaa?

2. Valtakunnansyyttäjän virkaa hakivat valtionsyyttäjät Jukka Rappe (51), Ritva Sahavirta (51) ja Raija Toiviainen (55), johtavat kihlakunnansyyttäjät Matti Nissinen (Itä-Suomen syyttäjänvirasto, 53) ja Heikki Poukka (Helsingin syyttäjänvirasto, 55) sekä kihlakunnansyyttäjät Markku Ahonen (Länsi-Uudenmaan syyttäjänvirasto, 62) ja Otto Jämsén (Helsingin syyttäjänvirasto, 54). Kaikki hakijat ovat siis syyttäjälaitoksen sisältä. Matti Kuusimäki nimitettiin 1997 virkaan syyttäjistön ulkopuolelta, eikä hän ollut ollut aiemmin missään syyttäjänvirassa, jollei sellaiseksi lasketa hovioikeuden vt. kanneviskaalina toimimista.

3. Kihlakunnansyyttäjä Markku Ahosen harrastuksiin kuuluvat lakimiesmatrikkelin mukaan muun muassa "laulavat koirat." Ahonen on esitellyt myös julkisuudessa - katso esimerkiksi yllä olevaa kuvaa (Vesa Koivunen, Iltalehti) - laulavaa labradorinnoutajaansa Santtua; Santtu kuoli viime vuonna 15-vuoden ikäisenä. Tunnen tiettyä sympatiaa Markku Ahosta kohtaan, sillä minunkin perheeseeni kuului aikoinaan musta labbis; Nelli ei (onneksi) harrastanut laulua, mutta muuten hän oli hyvin sympaattinen otus.

4. Markku Ahonen ei kuitenkaan taida kuulua viranhakijoiden kärkinimiin ja samaa voitaneen sanoa kihlakunnansyyttäjä Otto Jämsénin mahdollisuuksista. Jos paikallissyyttäjien - Suomessa on noin 350 paikallissyyttäjää - mielipidettä kysyttäisiin, vahvoilla olisivat luultavasti Heikki Poukka, joka johtaa maan suurinta syyttäjänvirastoa Helsingissä, ja Matti Nissinen, joka on toiminut aiemmin pitkään myös valtionsyyttäjänä.

5. Matti Nissinen sekä valtionsyyttäjät Ritva Sahavirta ja Raija Toiviainen muodostavat todennäköisesti kolmikon, josta uusi valtakunnansyyttäjä tullaan nimittämään. Valtionsyyttäjä Jukka Rappe lienee virkaan liian väritön tyyppi. Toiviainen on toiminut vuodesta 1997 lähtien VKSV:n kansainvälisen osaston päällikkönä, ja nykyisin myös oikeuslaitoksessa korostetaan entistä enemmän kansainvälisyyden hallintaa. Viime aikoina Toiviainen on tullut myös suurelle yleisölle tunnetuksi toimiessaan Porvoon käräjäoikeudessa vireillä olevan Ruanda-jutun syyttäjäkolmikon johtajana. Ruanda-oikeudenkäynti on takkuillut pahasti, en osaa sanoa, olisiko tässä kohdin vikaa myös jutun syyttäjistössä.

6. Ritva Sahavirta, joka on toiminut syyttäjänä lähinnä talousrikosjutuissa, on suurelle yleisölle tuntematon. Hänen mahdollisuuksiaan parantaa hänen vuonna 2008 julkaisemansa väitöskirja, joka käsitteli rahanpesua (Rahanpesu rangaistavana tekona, 453 sivua). Virallisen vastaväittäjän (OTT Jussi Tapani, Lakimies 2009 s. 172-184) Sahavirran väitöskirja on sangen ansiokas rikosoikeudellinen tutkimus. Todennäköistä on, että oikeusministeri Tuija Brax, joka esittelee nimitysasian valtioneuvostossa, haluaa ylimmäksi syyttäjäksi naisen, koska naisten on väitetty kärsineen korkeissa virkanimityksissä. Tosin maan ylimmän tuomioistuimen eli korkeimman oikeuden päällikkötuomarina toimii nainen (Pauliine Koskelo).

7. Matti Kuusimäen ansiota on, että itsenäinen syyttäjälaitos, joka siis perustettiin vasta 1997, on hyvin organisoitu ja syyttäjät hyvin koulutettuja ja motivoituneita työhönsä. Valtakunnansyyttäjä on kuitenkin - halutessaan - paitsi organisaattori, myös tärkeä kriminaalipoliittinen vaikuttaja. Virkakautensa alkuvuosina Matti Kuusimäki käytti tältä osin useita puheenvuoroja, mutta loppukausi on sujunut puheena olevassa suhteessa hiljaisemmissa merkeissä; jotkut ovat tosin olleet tästä vain mielissään. Nähtäväksi jää, millaisen roolin uusi valtakunnansyyttäjä tulee tässä suhteessa ottamaan.

P.S.

Valelääkäreitä on alkanut putkahdella ilmoille kuin sieniä sateella. On ihmetelty, miten nuori, nyt 23-vuotias mies, kykeni toimimaan ja näyttelemään ihan oikeata lääkäriä kuukausikaupalla, vaikka hän ei ollut opiskellut lääketiedettä päivääkään. Miten on mahdollista, että kukaan ei huomannut mitään, ei edes kyseisen "lääkärin" esimies, vaan kaikki pitivät tohtoria asiansa osaavana ja sympaattisena?

No, eihän tämä nyt niin kovin ihmeellistä ole. Onhan meillä myös eduskunnassa useita, ehkä kymmeniä ihmisiä, jotka ovat osanneet näytellä vaaleissa oikeata poliitikkoa ja päässeet kipuamaan eduskuntaa ja ehkä aivan ministeriksi asti. Ammattitaidottomien urakehitys on mahdollista, koska ihmiset ja äänestäjät ovat usein aika kritiikittömiä ja koska useille riittää, että ehdokas on hyvännäköinen ja hyväkäytöksinen eli kiva kundi niin kuin Karkkilan "tohtorikin." Ihmiset eivät reagoi eivätkä tätä tee edes kansanedustajat, jotka voivat valita jopa syyttömyysolettaman rikkomiseen eli ihmis- ja perusoikeusrikkomukseen syyllistyneen kollegansa nuhteettomuuden perikuvana varapuhemiehen pallille.

Lue itsesi merkonomiksi ja ala sisäministeriksi!

191. Matti Kuusimäen yliampuvat lausunnot kummastuttavat

Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki Ylen kuvassa

1. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki on pyytänyt eroa virastaan 1.3.2010 alkaen, jolloin hän jää eläkkeelle. Kuusimäki on ensimmäinen valtakunnansyyttäjä. Hän aloitti virassaan vuonna 1997, vasta silloin Suomeen perustettiin itsenäinen syyttäjälaitos.

2. Matti Kuusimäki on onnistunut syyttäjälaitoksen organisoinnissa ja johtamisessa, syyttäjien koulutuksessa ja monissa muissa ylimmän syyttäjän velvollisuuksiin kuuluvissa tehtävissään erinomaisesti. Syyttäjälaitos on paljon paremmin organisoitu ja hallinnoitu kuin oikeusministeriön keskushallinnon alaisuudessa toimiva epäyhtenäinen tuomioistuinlaitos. Mutta Kuusimäellä ei olekaan ollut rasitteena oikeusministeriön raskasta ja tehotonta keskushallintoa, vaan valtakunnansyytäjävirasto hoitaa ja vastaa itsenäisesti syyttäjälaitoksen keskushallinnosta. Syyttäjien täydennyskoulutus on organisoitu paremmin kuin tuomareiden jatkokoulutus ja syyttäjät tuntuvat olevan selvästi motivoituneempia tehtäviinsä kuin tuomarit.

3. Matti Kuusimäen ansiot ovat tässä suhteessa kiistattomat. Hänelle viime kesänä ansioistaan myönnetty professorin arvonimi on täysin perusteltu, kuten olen blogissani 120/28.6.2009 kertonut.

4. Mutta yhdessä asiassa Matti Kuusimäki ei ole ponnisteluistaan huolimatta onnistunut. Tarkoitan syyttäjien lukumäärää, joka on Suomessa väkilukuun suhteutettuna paljon alempi kuin muissa vertailumaissa ja selvästi vähäisempi kuin Ruotsissa. Kuusimäen päätehtäviin on koko virkakautensa ajan kuulunut saada lisää virkoja syyttäjälaitokseen, mutta tässä suhteessa syyttäjälaitos on jäänyt kauas tavoitteestaan. Tämä johtuu tietenkin oikeuslaitoksen kehittämiseen valtion budjeteissa varattujen määrärahojen niukkuudesta, mutta mistä tämä taas johtuu? Matti Kusimäki on vuosikaudet "pauhannut" asiasta lehdistössä ja tv:ssä, sen ovat kaikki kyllä panneet merkille.

5. Mutta onko Kuusimäki ollut tarpeeksi kovana ja tiukkana myös silloin, kun syyttäjälaitoksen resursseista on neuvoteltu ministeriössä ja valtioneuvostossa? Onko Kuusimäki lyönyt kertaakaan nyrkkiä oikeusministerin tai pääministerin pöytään ja sanonut, että tästä hommasta ei tule kerta kaikkiaan mitään, jollei syyttäjälaitos saa lisää syyttäjän virkoja?Kuusimäki tunnetaan joviaalina seuramiehenä, joka viihtyy mielellään vallan kabineteissa. Ehkä päättäjät ovat Kuusimäen resurssipuheita kuunnellessaan ajatelleet, että no, tämä nyt taitaa olla vain tätä Matin tuttua retoriikkaa...kyllä Matti hoitaa, että syyttäjälaitos pelaa hyvin nykyisilläkin resursseilla...kyllä me Matit osaamme hommamme, vai mitä Matti!

6. Tuomarin virkoja Suomessa on väkilukuun suhteutettuna jopa selvästi enemmän kuin Ruotsissa, mutta syyttäjien virkoja selvästi taas vähemmän. Tilanne näyttää synkistäneen ja katkeroittaneen Matti Kuusimäen mieltä. Tämä näkyy siinä, että Kuusimäki on "hyökkäillyt" vuosikausia prosessijärjestystämme ja nimenomaan muutoksenhakujärjestelmäämme vastaan ja laukonut haastatteluissaan "totuuksia" ja vaatinut joskus jopa kiivaaseen sävyyn muutoksenhakuoikeuden rajoittamista. Kuusimäki on tehnyt näin varmaan lähinnä siksi, että kun syyttäjiä on vähän, nämä eivät ehdi hoitaa kunnolla kaikkia heille prosessijärjestyksen mukaan kuuluvia tehtäviä. Syyttäjien työmäärän keventämisen kannalta Kuusimäen tarkoitus on ollut hyvä, mutta samalla hän näyttää unohtaneen järjestelmän kokonaisuuden ja erityisesti ihmisten oikeusturvan. Onhan selvää, että jos valitusoikeutta hovioikeuteen tuntuvasti rajoitetaan, tämä ei voi olla heikentämättä oikeusturvaa.

7. Mutta kuten sanottu, tämän puolen asiasta Kuusimäki on sivuuttanut tyystin. Kuusimäki on laulumiehiä ja tähän sopii hyvin se, että hän on mukana solistina kuuden hovioikeuden presidentin muodostamassa sekstetissä ("hovioikeuksien huutajat"), joka parkuu parkumistaan - sekä julkisuudessa että eduskunnan valiokunnissa - miten kamalaa on, kun hovioikeuksiin tehdään (muka) turhia valituksia, joissa vielä joudutaan pitämään (muka) tarpeettomia pääkäsittelyjäkin. Tämä kööri esiintyy jälleen yhdessä ensi viikolla Eduskunnan lakivaliokunnassa asiantuntijoina, kun valiokunta käsittelee hovioikeusprosessin uudistamista koskevaa lakiesitystä 105/2009 vp.

8. Kari Uotin mukaan (blogi 18.11.), valtakunnansyyttäjä on todellinen supertuomari, jolla on oikeuspoliittista vaikutusvaltaa selvästi enemmän kuin esimerkiksi KKO:n presidentillä. Jos ja kun näin voidaan luultavasti sanoa olevan, minua oikein puistattaa muistellessani, miten yksipuolisia ja virheellisiä tietoja sisältäviä lausuntoja Kuusimäki toistuvasti latelee haastatteluissaan; hänen virallisista selvityksistään ei sentään näin kärjekkäitä lausumia yleensä tapaa.

9. Otetaanpa esimerkiksi muutama Matti Kuusimäen tokaisu hänen eilen Yle-uutisille antamastaan haastattelusta.

10. Kuusimäki valitti (jälleen kerran), että meillä ei ole "lainsäädännössä keinoja, joilla voitaisiin keventää tiettyjä oikeudenkäyntejä". Kuusimäki sanoi, että "esimerkiksi myymälävarkaudet ja murhat käsitellään samalla perusintensiteetillä." - Ennen puhuttiin tällaisessa yhteydessä yleensä aina nakki- tai makkaravarkaista, nyt ollaan sentään päästy jo myymälävarkaisiin.

11. Voi, pyhä Sylvi, tekisi mieli huudahtaa! Jokainen oikeustieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan pyrkivä nuorikin tietää, ettei Kuusimäen lausuma pidä paikkaansa, vaan on suoraan sanottuna täysin päin p:ttä.

12. Vähäisiä rikosasioita kuten juuri myymälävarkauksia varten Suomessa on vaikka minkälaisia kevennettyjä ja vaihtoehtoisia käsittelymuotoja, kuten esimerkiksi esitutkinnan rajoittaminen ja toimittamatta jättäminen, rangaistusmääräysmenettely, syyttämättäjättäminen tietyin edellytyksin, rikosasian kirjallinen käsittely käräjäoikeudessa jne. Mutta kaiken tämän Kuusimäki tuntuu lausumassaan unohtaneen kokonaan.

13. Aamulehden haastattelussa 5.11. Matti Kuusimäki sanoi, että Suomen rikosprosessi on kansainvälisesti vertaillen raskassoutuinen. Tämäkään ei pidä sellaisenaan paikkaansa, kun otetaan huomioon edellä mainitut kevennetyt ja vaihtoehtoiset käsittelymuodot ja niiden lisäksi vielä rikesakkomenettely, jossa sakkolapun kirjoittava poliisi itse asiassa käyttää tuomiovaltaa, ROL 8 luvussa säännellyt poissaolokäsittelyt jne. Rangaistusmääräyksen antaa tuomarin sijasta syyttäjä. Eduskunta käsittelee parhaillaan lakiesitystä 94/2009 vp rikesakko-ja rangaistusmääräysmenettelyn soveltamisalan laajentamisesta ja menettelyn kehittämisestä mm. siten, että syyttäjien työtä kevennetään jne. Syyttäjien töitä on pyritty karsimaan ja keventämään ja rikosprosessijärjestystä kehittämään todella monin eri tavoin.

14. Käräjäoikeuden käsittelyyn menevistä rikosasioita käsitellään nykyisin noin 40 prosenttia käräjäoikeuden kansliassa kirjallisessa menettelyssä (ROL 5a luku) ilman, että syyttäjä on edes paikalla. Tämä, jos mikään on ollut omiaan keventämän syyttäjien työmäärää, mutta tämänkin uudistuksen Kuusimäki on sivuuttanut kokonaan ladellessaan tuttuja madonlukujaan ikään kuin vanhasta muistista.

15. Eniten ja kauimmin meteliä Matti Kuusimäki, entinen pitkäaikainen hovioikeustuomari, on jaksanut pitää muutoksenhakumenettelyn ja erityisesti hovioikeusmenettelystä ja mukatäysin rajoittamattomasta muutoksenhakuoikeudesta.

16. Aamulehden haastattelussa 5.11. Kuusimäki ihmetteli, että "miksi muista maista poiketen juuri meillä täysin esteetön muutoksenhakuoikeus nähdään jatkuvasti oikeusturvan kannalta aivan keskeisenä?" Samaa asiaa Kuusimäki ihmettelee myös Yle-uutisten haastattelussa 18.11. ja sanoo, että muutoksenhakuoikeus on Suomessa liian laaja ja rajoittamaton.

17. Väite, jonka mukaan muutoksenhakuoikeus olisi Suomessa "täysin rajoittamaton," ei tietenkään pidä paikkaansa. Ensinnäkin KKO ottaa käsiteltäväkseen eli antaa valitusluvan vain noin 6-7 prosenttia kaikista sinne tehdyistä valituksista. Muutoksenhaku KKO:een ei siis ole mitenkään "esteetön," päin vastoin sitä on "estetty" erittäin tehokkaasti. Hovioikeuksissa taas on ollut jo viisi vuotta voimassa seulontamenettely, jossa hovioikeudet karsivat jo heti "kättelyssä" 20 prosenttia valituksista. Siis: muutoksenhakuoikeus myöskään hovioikeuteen ei ole rajoittamaton.

18. Eduskunnassa olevan lakiesityksen mukaan hovioikeuksiin on tulossa oma valituslupajärjestelmä, jolla pyritään entisestään rajoittamaan tosiasiallista muutoksenhakuoikeutta ja keventämään hovioikeuksien työtä. Kun muissa maissa toisen asteen käsittelymuoto on lähes aina pääsäännön mukaan suullinen, Suomessa se on kirjallinen eli hovioikeudet käsitelevät noin 70 prosenttia valitutuksista kirjallisessa menettelyssä. Ruotsissa taas 70 prosenttia valituksia käsitellään hovioikeuden pääkäsittelyssä. Hovioikeuden kirjallisessa käsittelyssä syyttäjä ei ole saapuvilla.

19. Tässä vain muutamia esimerkkejä Matti Kuusimäen esittämistä paikkansa pitämättömistä väitteistä. Tuomioistuinjuristit, syyttäjät, advokaatit ja yliopistoihmiset toki tietävät, että Kuusimäki kärjistää ja liioittele aivan hillittömästi siksi, että häntä ottaa päähän oman väkensä eli syyttäjälaitoksen ainainen resurssipula, jota hän kuvailee sietämättömäksi. Kuusimäen kärjistykset osataan juristipiireissä suhteuttaa faktoihin ja jättää omaan arvoonsa, mutta esimerkiksi eduskunnan lakivaliokunnassa tilanne voi olla toisenlainen. Kuusimäen kansanomaisen rehevällä retoriikalla kun on taipumusta upota tavalliseen kansaan ja sen edustajiin ja lehtimiehiin kuin kuuma veitsi voihin.

20. Olen toki itsekin aukonut päätäni (toki vain kirjoituksissani) näistä asioissa ja saatan silloin tällöin hieman kärjistää. Minun ja Kuusimäen puheissa ja kirjoituksissa on kuitenkin se ero, että minä en ole parkumassa ja valittelemassa lainsäädännön heikkouksia tai sysäämässä ainakaan kaikki epäkohtia lainsäädännön viaksi. Pahimmat tai läheskään kaikki epäkohdat tutkintaviranomaisten, syyttäjien, tuomareiden ja tuomioistuimien toiminnassa eivät nimittäin johdu lainsäädännöstä, vaan perustuvat virkamiesten ja tuomareiden virheellisiin käytäntöihin ja menettelytapoihin, vaikka laki antaisi mahdollisuudet toimia toisin. Minä en myöskään halua rajoittaa ihmisten muutoksenhakuoikeutta hovioikeuteen kovinkaan paljon, koska se merkitsisi, kuten jo sanoin, oikeusturvan huononemista; tämän puolen asiasta Kuusimäki sitä vastoin näyttää sivuuttavan kritiikissään kokonaan.

21. Matti Kuusimäki on omansa reviirinsä johtava virkamies, joka näyttää tarkastelevan asioita yksinomaan oman henkilöstönsä ja siinä sivussa myös tuomioistuinten työn keventämisen kannalta, puhuu aina resursseista ja niiden riittämättömyydestä eikä näytä kiinnittävän juuri lainkaan huomiota ihmisiin ja heidän oikeusturvatarpeisiinsa. Minusta taas ihminen on tässäkin suhteessa kaikkein tärkein, sillä ihmiset eivät ole lainkäyttökoneistoa varten, vaan koneiston pitäisi palvella ihmisiä. Mutta tämä ei ole toki yksinomaan Matti Kuusimäen tapa tarkastella asioita, vaan sama, minusta puutteellinen ja yksipuolinen suhtautumistapa ja näkökulma, rasittaa myös KKO:n presidentin ja hovioikeuksien presidenttien lausuntoja.

22. Valtakunnan "supertuomarin" ja keskeisen oikeuspoliittisen vaikuttajan tulisi kuitenkin ymmärtää ja ottaa huomioon rikos- ja prosessijärjestelmän kokonaisuus ja ihmisten oikeutetut oikeusturvaodotukset, eikä tarkastella asioita yksipuolisesti ainoastaan oman yksikkönsä eli syyttäjien tai tuomioistuimen työmäärän ja resurssien kannalta.

23. Mutta muuten ihan hyvä tyyppi, tämä Matti Kuusimäki!

184. Oikeudenkäyntien viipyminen

Selvityksen antamista tässäkin

1. Oikeudenkäyntien ja oikeusjuttujen viipyminen, hitaus, pitkittyminen, kohtuuton kesto tai jutturuuhkat, mitä nimeä ilmiöstä kulloinkin käytetäänkin, on jokasyksyinen, jokatalvinen ja jokakeväinen puheenaihe mediassa, kesälomien aikanakin sitä saatetaan sivuta. Siitä lukeminen lehdistä on aika masentavaa; samanlainen inhon tunne syntyy, kun lehdissä vatvotaan päiväkausia viime vuoden verotustietoja.

2. Törmäsin kyseiseen ilmiöön ensimmäisen kerran kauan, kauan sitten, kun olin aloittelemassa oikeustieteen opintojani. Lehdessä oli kuva jonkin ylioikeuden - olisiko ollut Vesiylioikeus - presidentistä tai ylituomarista, joka oli ahtautunut komeroon, jossa oli paksuja asiakirjanippuja lattiasta kattoon, kaikki hyllyt täpösen täynnä. Näytti siltä, että asiakirjapinot - tuomioistuimen asiakirjavihkoa nimitetään juridisessa kielenkäytössä aktiksi (mitähän mielleyhtymiä tämä voisi aiheuttaa) - olisivat juuri romahtamaisillaan kuvassa poseeraavan naisparan niskaan. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt.

3. Yhtä onnellisesti ei liene käynyt kuvassa olleille akteille, sillä ne saivat todennäköisesti maata komerossa koskemattomina vielä kauan ennen kuin joku viskaali ryhtyi niitä penkomaan. Tuolloin puhuttiin ylioikeuksien jutturuuhkista. Jutturuuhkan seurauksina oikeusjutut venyivät kohtuuttoman pitkään ja ratkaisuja saatiin odotella vuositolkulla. Kun inflaatio laukkasi tuohon maailman aikaan nopeasti, saattoi jutun voittanut, mutta hovioikeuden tai KKO:n tuomion vasta 4-5 vuoden kuluttua prosessin aloittamisesta käteensä saanut asianosainen todeta tuomitun summan pienentyneen rahanarvon alenemisen johdosta puoleen tai jopa kolmannekseen vaaditusta.

4. Asia on edelleen ajankohtainen. Missä vain kaksi tuomioistuinjuristia tapaa toisensa, puhe kääntyy oitis juttumääriin ja käsittelyaikoihin. Saman asian nostavat usein juhlapuheissaan tai muissa puheenvuoroissaan esille myös ylioikeuksien presidentit, samoin suurempien käräjäoikeuksien laamannit. Joskus tuntuu, ettei näillä päällikkötuomareilla edes olisi muita ongelmia kuin oikeuksien juttumäärät, vähäiset resurssit ja käsittelyajat. Tuomioistuinlaitoksen vuosikertomuksissa paneudutaan aina ensimmäiseksi ja suurella hartaudella juuri kyseisiin asioihin. Oikeusturvasta ei puhuta yleensä koskaan mitään.

5. Nyt asiaan on puuttunut myös Eduskunta. Perustuslakivaliokunta (PeV) päätti nimittäin 10.6.2009 pyytää selvitystä oikeudenkäyntien viivästymisestä ulkoministeriöltä (UM), oikeusministeriöltä (OM), korkeimmalta oikeudelta (KKO), Valtakunnansyyttäjänvirastolta (VKSV) ja Suomen Asianajajaliitolta (AA-liitto). Tähän melko harvinaislaatuiseen selvityspyyntöön PeV päätyi käsitellessään hallituksen toimenpidekertomusta vuodelta 2008 (K 1/2009 vp). Hienoista ihmetystä herättää, että valiokunta ei pyytänyt selvitystä korkeimmalta hallinto-oikeudelta (KHO). KKO:n puolesta selvityksen antoi presidentti, kauppatieteiden tohtori (hc) Pauliine Koskelo yksin, VKSV:n puolesta taas valtakunnansyyttäjä, professori (hc) Matti Kuusimäki. Selvitykset löytyvät osoitteesta http://www.eduskunta.fi/pev.

6. Syynä selvityspyyntöön on se, että Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) kasapäin langettavia tuomioita, joissa valtion on todettu rikkoneen oikeudenkäynnin kestoa koskevaa määräystä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 6 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin. Käsittelyn kohtuullinen kesto on siten tärkeä osa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Sama asia ilmenee myös Suomen perustuslain (PerL) 21 §:n 1 momentista, jonka mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä.

7. PerL 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvatta perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Valtio on siis velvollinen huolehtimaan siitä, että oikeusjutut tulevat käsitellyiksi kohtuullisessa ajassa ja ilman aiheetonta viivytystä. Eräissä prosessilaeissa, esimerkiksi esitutkintalaissa (ETL) ja oikeudenkäymiskaaressa (OK), on nimenomaisia säännöksiä menettelyn joutuisuudesta ja niistä keinoista, joilla siihen voidaan päästä.

8. Onko valtio onnistunut turvaamaan esitutkinnan, syyteharkinnan, rikosoikeudenkäynnin, riita-asioiden käsittelyn, muutoksenhakumenettelyn ja hallintolainkäytön joutuisuuden kohtuullisessa ajassa ja ilman aiheetonta viivytystä? Jos asiaa tarkastellaan EIT:n ratkaisujen valossa, on vastaus yksiselitteisesti kielteinen. Suomen valtio ei ole onnistunut kyseisessä tavoitteessa, vaan on päin vastoin epäonnistunut siinä surkeasti.

9. UM:n selvityksestä ilmenee, että EIT on 21.10.-09 mennessä todennut Suomen rikkoneen oikeudenkäynnin kestoa koskevaa määräystä yhteensä 41 tapauksessa. Selvityksen jälkeen EIT on 3.11. antanut Suomelle samasta syystä vielä kolme uutta langettavaa tuomiota, eli langettavia tuomioita on nyt kaikkiaan 44. Vähän yli puolet tuomioista on koskenut rikosjuttuja, vajaa 30 prosenttia riita-asioita ja noin viidennes hallintolainkäytössä ratkaistuja asioita. Langettavien tuomioiden määrä näyttää yhä vain kiihtyvän. Kun 2000-luvun alkupuolella Suomi sai mainitulla perustella vuodessa vain 1-2 langettavaa tuomiota, nousi sanotunlaisten tuomioiden määrä vuonna 2007 jo yhdeksään. Tänä vuonna Suomi on saanut EIT:ltä tähän mennessä jo 16 langettavaa tuomiota.

10. Eikä tässä vielä kaikki, sillä osassa Suomesta EIT:lle tehdyissä valitustapauksissa valtio ja valittaja ovat päässeet valtiota velvoittavaan ja mitä ilmeisimmin korvauksen suorittamiseen perustuvaan sovintoon, jonka EIT on vahvistanut. Tällaisia sovintoratkaisuja, joissa siis myös valtion mielestä oikeudenkäynnin kesto on ollut kohtuuttoman pitkä, on tähän mennessä vahvistettu EIT:ssa 31. Myös tällaisten "langettavien sovintojen" määrä on kasvussa, sillä vuonna 2007 niitä kuusi, 2008 kahdeksan, mutta tänä vuonna tähän mennessä jo 13. Lisäksi tähän mennessä on ilmennyt 11 selvää rikkomustapausta, joissa valtio on antanut EIT:lle tehdyn valituksen johdosta yksipuolisen julistuksen, jonka perusteella EIT on todennut prosessin kestoa koskevan ihmisoikeusloukkauksen. Tämä on uusi tapa päättää asian käsittely EIT:ssä, sillä mainituista 11 tapauksesta on tänä vuonna annettu 10 valtion sanotunlaista yksipuolista julistusta.

11. Siis lähes sadassa tapauksessa valtio on joko tuomittu tai se on tunnustanut rikkoneensa oikeudenkäynnin kohtuullista kestoa koskevaa sopimusmääräystä. Välttääkseen EIT:n langettavan tuomion aiheuttaman kiusallisen julkisuuden valtio on nykyisin entistä halukkaampi sopimaan asian "rahalla". Kätevää! Mutta uusia ratkaisuja on tulossa koko ajan lisää, sillä UM:n selvityksen mukaan EIT:n käsittelyssä odottaa ratkaisuaan Suomen osalta 30 sellaista oikeudenkäynnin pituutta koskevaa tapausta, joista EIT on pyytänyt vastauksen Suomen hallitukselta.

12. Langettavia tuomioita koskevissa tapauksissa oikeudenkäynnin kokonaiskesto on ollut Suomen osalta pisimmillään lähes 16 vuotta, lyhyimmillään 4 vuotta 2 kuukautta. Pisimmät käsittelyajat rasittavat yleensä talousrikosjuttujen oikeudenkäyntejä. EIT:n ratkaisuissa rikosjutun kokonaiskestoon sisältyvän ajan lasketaan alkavan jo siitä, kun henkilöä todennäköisin syin epäillään rikoksesta. Varsinaisen oikeudenkäynnin ja muutoksenhakumenettelyn ohella kokonaiskestoaikaan lasketaan siis mukaan myös rikoksen esitutkintaan ja syyteharkintaan kulunut aika.

13. EIT:n langettavien tuomioiden perusteluissa on yleensä mainittu, missä prosessin vaiheessa, esitutkinnassa, syyteharkinnassa, alioikeuskäsittelyssä vai muutoksenhaussa, käsittelyn viivästymisen syy piilee. Syy on siten käytännössä yleensä aina lainkäyttäjissä, siis poliisissa, syyttäjistössä tai jossakin oikeusasteessa. Toisin kuin suomalaiset syyttäjä- ja poliisiviranomaiset ja tuomioistuimet, jotka tahtovat vierittää yleensä aina kaikki hitaan käsittelyn syyt lainsäätäjän harteille ja vedota resurssien puutteeseen, EIT ei tätä tee eikä hyväksy mainitunlaisia selityksiä. Päin vastoin EIT on todennut selväsanaisesti, että valtio ei voi vastuusta vapautuakseen vedota valtiontalouden huonoon tilaan ja siitä johtuvaan oikeuslaitoksen resurssipulaan. Valtion pitää huolehtia oikeuslaitoksen tilasta ja tehdä kunnon satsauksia oikeudenkäyntimenettelyn kehittämiseen. Valtioneuvoston ja tuomioistuinlaitoksen keskushallinnossa huolehtivan viranomaisen pitää huolehtia siitä, että lainkäyttövirkoihin valitaan ammattitaitoista ja pätevää väkeä, joka on saanut hyvän koulutuksen ja joka myös täyttää eettisesti korkeat vaatimukset.

14. Oikeusministeriö, jonka selvityksen ovat allekirjoittaneet oikeusministeri Tuija Brax ja kansliapäällikkö Tiina Astola, vähättelee selvityksessään tuttuun tapaansa EIT:n langettavien tuomioiden määrää, joka siis, kuten edellä totesin, näyttäisi tilastolukujen perustella olevan vain kiihtymässä."On syytä huomata, että ihmisoikeustuomioistuimen langettavat tuomiot eivät kuvaa tämänhetkistä tilannetta tuomioistuimissamme, koska tuomioissa on ollut kyse jo vuosia sitten käydyistä, yleensä jo 1990-luvulla alkaneista oikeudenkäynneistä," sanotaan OM:n selvityksessä. Näinhän ministeriö on ennenkin sanonut, mutta kuten tilastot osoittavat, Suomen EIT:ltä saamien langettavien tuomioiden määrät ovat juuri parina viime vuonna kasvaneet rajusti. Mitä syytä OM:llä on syytä uskoa, että tilanne vuoden parin sisällä paranisi?

15. OM, kuten tuomioistuimetkin, vetoavat yleensä aina keskimääräisiin käsittelyaikoihin, joita pidetään siedettäviä. Totta kai ne ovat siedettäviä, koska lukumääräisesti alioikeuksiin tulevat jutut ja asiat ovat luonteeltaan ja vaikeusasteeltaan suurimmaksi osaksi simppeleitä, lähinnä rutiiniasioita. Niinpä OM:n nyt PeV:lle jättämässä tuomioistuimiin saapuneiden asioiden määrää koskevassa tilastossa on otettu riita-asioina mukaan selvät ja riidattomat velkomus- eli perintäasiat, joiden osuus kaikista käräjäoikeuksien käsittelemistä asioista on varmaan 95 % ja kaikista asioista, rikosasiat siis mukaan luettuna, jotain 60-70 prosenttia. Kuten ole blogissani jo useamman kerran selvittänyt, perintäasiat eivät tosiasiassa edes kuuluisi käräjäoikeuksiin, sillä eihän niissä ole edes mitään riitaa velkojan ja velallisen kesken. Mutta ilmeisesti niitä roikotetaan edelleen käräjäoikeuksissa osaksi siksi, että niiden avulla tuomioistuinten asiamäärät saadaan näyttämään suurilta ja vastaavasti asioiden keskimääräiset käsittelyajat lyhyiltä. Sama koskee nykyisin käräjäoikeuden kansliassa kirjallisessa menettelyssä ilman syyttäjää ratkaistavia rikosasioita, joiden osuus kaikista rikosasioista on noussut noin 40 prosenttiin.

16. Oikeudenkäynnin viipymistä tulisi tarkastella vain sellaisten asioiden osalta, jotka ovat riitaisia, laajoja ja juridisesti vaikeita, silloin päästäisiin aivan toisenlaisiin lukemiin, mitä oikeudenkäynnin kokonaiskestoon tulee. Tuomioistuimissa ratkaistujen asioiden kokonaismääriin ja niistä laskettuihin keskimääräisiin käsittelyaikoihin tuijottaminen on pään panemista pensaaseen, sillä niihin perustuvat tiedot eivät anna oikeata kuvaa oikeudenkäynnin joutuisuudesta ja kestosta. Oikeusministeriön vähättely vaikuttaa todella oudolta, sillä toiselle kymmenelle vuosittain nousevien EIT:n langettavien tuomioiden samoin kuin sovittujen asioiden määrä antaa huolestuttavan ja melko lohduttoman kuvan suomalaisesta ihmisoikeuspolitiikasta ja oikeusprosessien tasosta.

17. Olen kirjoittanut monta kertaa oikeusjuttujen viipymisen syistä. Viittaan esimerkiksi Defensor Legis -lehdessä vuonna 2006 julkaistuun artikkeliin Prosessin pitkittymisen syistä, seurauksista ja ehkäisykeinoista (s. 567-587) sekä WSOYpro:n julkaisusarjassa Oikeuden perusteokset julkaistussa Juha Lappalaisen ym. kirjoittamassa kokoomateoksessa Prosessioikeus (2007) olevaan artikkeliini Johdatus prosessioikeuteen (s. 39-210), jossa olen käsitellyt myös oikeudenkäynnin viivytyksettömyyttä juuri EIT:n ratkaisukäytännön valossa (s. 197-200).

18. Oikeudenkäynnin kestoa pohdittiin myös Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä vuonna 2003 (KM 2003:3, s. 192-202, katso myös omaa eriävää lausuntoani tältä osin s. 514-515). Lapin yliopistossa tarkastettiin ja hyväksyttiin vuonna 2007 Mari Spolanderin väitöskirja Menettelyn joutuisuus oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin osatekijänä; olin Spolanderin tutkimuksen työnohjaajana. Spolanderin väitöskirja on ensimmäinen tuosta teemasta pohjoismaissa kirjoitettu. Olen kirjoittanut oikeudenkäyntien viipymisestä myös tässä blogissani jo tätä ennen muutaman kerran. Viittaan esimerkiksi blogeihin 29.1. ja 12.5.-09; minä voin näköjään kohta alkaa viitata aina blogissa siihen, mitä olen samasta aiemmin blogissani kirjoittanut!

19. Mainitsen seuraavassa lyhyesti vain muutamia keinoja, joilla oikeudenkäynnin kestoa voitaisiin lyhentää (monia muitakin keinoja löytyisi).

19. Käräjäoikeuksista tulisi karsia sellaiset jutturyhmät, jotka eivät sinne kuulu. Tällöin tulee ilman muuta mieleen summaaristen velkomusasioiden eli perintäasioiden siirtäminen käräjäoikeuksilta ulosottoviranomaisille; katso tästä blogiani 152/19.9.-09 ja siinä esitetyt viittaukset aiempiin blogikirjoituksiini. Tämä vähentäisi merkittävästi käräjäoikeuksien työmäärää ja vapauttaisi myös niiden henkilökuntaa vaativampien asioiden käsittelyyn. Mutta yksikään em. selvityksen antajista ei ole edes maininnut po. asiaa! Tämä ei ole mikään ihme, sillä OM ja KKO ovat nimenomaan puoltaneet säilyttämistä käräjäoikeuksissa.

20. Sitä vastoin OM, KKO, VKSV ja AA-liitto puoltavat muutoksenhakuoikeuden rajoitusta käräjäoikeuksista hovioikeuteen. Sehän onkin helppo ja yksinkertainen keino simsalabim: kun kielletään tai rajoitetaan muutoksenhakua, lyhenevät käsittelyajat kuin itsestään. Sitä, mitä tämä vaikuttaa ihmisten oikeusturvaan, joka sentään pitäisi olla edelleen ensisijaisena tavoitteena, yksikään selvityksenantajista ei ole sen sijaan ole välittänyt pohtia. Oikeusturva tietenkin kaventuisi, siinä selitys vaikenemiselle.

21. Toisena keinona mainitsen rikosjuttujen osalta esitutkinnan tutkinnanjohtajuuden siirtämisen poliisilta syyttäjille. Näinhän tämä asia on järjestetty yleensä kaikissa muissa Euroopan valtioissa. Tämä tehostaisi ja nopeuttaisi huomattavasti paitsi esitutkintaa, myös erityisesti syyteharkintaa sekä sen myötä rikosprosessin kokonaiskestoa; muutos edellyttäisi toki syyttäjien lukumäärän melko tuntuvaa lisäämistä, mutta se kannattaisi. Tätä muutosta olen ehdottanut jo kirjassani Lainkäyttö vuodelta 1995 ja edelleen kirjassani Rikosprosessioikeus I 1998. Kuten sanottu, uudistus edellyttäisi syyttäjien lukumäärän lisäämistä, mutta sitenhän tälle lisäämiselle, josta Matti Kuusimäki on puhunut ja vaatinut 10 vuotta, olisi jokin perusteltu syy.

22. Nyt myös AA-liitto on asettunut tälle kannalle, kuten liiton selvityksessä PeV:lle ilmenee, Liiton selvityksessä on selkeästi esitetty, miksi esitutkinnan johtajuuden siirtäminen poliisilta syyttäjälle olisi tarpeen ja mitä se käytännössä merkitsisi. OM samoin kuin KKO/Koskelo vaikenevat koko asiasta. Myöskään Matti Kuusimäki/VKSV ei mainitse asiaa nimeltä, mutta Kuusimäen tiukka vastustava kanta kysymykseen tulee selvästi esiini, kun hän selostaa selvityksessään poliisien ja syyttäjien välisessä esitutkintayhteistyössä ilmeneviä ongelmia. Kuusimäki esittää ongelmaan tuttua keinoa: työryhmän perustamista. Tähän keinoon on kuitenkin turvauduttu jo aiemmin monen monituista kertaa, mutta mitään "valmista" ei vaan ole syntynyt.

23. Kolmantena keinona on syytä tuoda esiin mahdollisuus tehdä kantelu asian käsittelyn aikana ilmenevästä viivästymisestä. Esitutkinnan ja syyteharkinnan viivästymisestä pitäisi olla mahdollisuus kannalle käräjäoikeudelle. Tämä tehostaisi esitutkintaa ja syyteharkintaa merkittävästi ja estäisi ennakolta tutkinnan ja syyteharkinnanaiheetonta viivytystä. Tämä kantelumahdollisuus tulisi koskea myös myös hallintoviranomaisen viivyttelyä erityisesti silloin, kun asiassa on kyse henkilönperusoikeuksista; kantelu tehtäisiin silloin hallinto-oikeudelle.

24. Nykyisin tällainen kantelu on mahdollista tehdä vasta jälkikäteen oikeuskanslerille, oikeusasiamiehelle tai VKSV:lle, mutta tämä keino on osoittautunut käytännössä merkityksettömäksi ja tehottomaksi. Kun esimerkiksi oikeuskansleri toteaa joskus vuoden tai parin kuluttua, että poliisi tai syyttäjä oli viivytellyt aiheettomaksi, ei päätöksellä ole kyseisessä asiassa enää merkitystä. Sitä paitsi myös selvät ja karkeat viivästykset johtavat yleensä vain huomautuksen antamiseen asianomaiselle virkamiehelle ja tapauksista kerrotaan laillisuusvalvojien tai VKSV:n tiedotteissa ja vuosikertomuksissa aina anonyymisti eli asianomaisen virkamiehen nimeä mainitsematta.

25. Käräjäoikeusprosessin viivästymisestä pitäisi puolestaan olla samanlainen mahdollisuus kannella hovioikeudelle ja hovioikeusmenettelyn viivästymisestä KKO:lle sekä hallinto-oikeusmenettelyn viivästymisestä KHO:lle. Kanteluinstanssi voisi määrätä päätöksessään saattamaan asian päätökseen tietyssä määräajassa. Lakiin voitaisiin tietyissä asioissa ottaa määräyksiä ajasta, jonka kuluessa tietyntyyppiset asiat on pääsäännön mukaan viimeistään käsiteltävän ja ratkaistava.

26. Tällainen tuomioistuinkäsittelystä tehtävän viivästyskantelu on voimassa monissa Euroopan maassa ja ihmisoikeustuomioistuin on suositellut sen käyttöön ottamista. samantyyppistä viivästyskantelua ehdotettiin otettavaksi käyttöön myös Suomessa vuonna 2006 julkaistussa OM:n työryhmän mietinnössä (OM 2006:21). Kerrankin tarpeellinen ja hyvin perusteltu ehdotus oikeudenkäyntien viivästymisen ehkäisemiseksi. Mutta kuten hyville ehdotuksille niin monasti aiemminkin on käynyt, tätäkään ehdotusta ei lausuntopalautteessa hyväksytty eikä siitä annettu lakiesitystä eduskunnalle. Arvatkaapa, mitkä tahot vastustivat ehdotusta? Aivan oikein: KKO ja kaikki hovioikeudet lukuun ottamatta Markku Arposen tuolloin johtamaa Itä-Suomen hovioikeutta. Vastustuksen syy oli vanha tuttu: pelko (ja pelottelu) KKO:n ja hovioikeuksien työmäärän kasvamisesta. Aivan kuin KKO ja hovioikeudet eivät olisi lainkaan ymmärtäneet viivästyskantelun oikeusjuttujen viipymistä ennalta estävää vaikutusta.

27. KKO:n presidentti ja hovioikeuksien presidentit kyllä muistavat lähes jokaisessa juhlapuheessaan ja muissa julkisissa esiintymisissään korostaa oikeudenkäyntien joutuisuuden merkitystä, mutta kun niille sitten tarjotaan keinoa, jolla voitaisiin tehokkaasti estää juttujen viipymistä, he ovat joukolla torppaamassa kyseisen uudistuksen suoralta kädeltä. Tämä ei ole enää vain outoa, vaan perin kummallista! Taustalla lienee tyypillinen virkamiesmentaliteetti, johon kuuluu halu pitää kynsin hampain kiinni siitä, että mikään uudistus ei saa aiheuttaa asianomaisen viraston työmäärän kasvua vähäisimmässäkään - ihmisten oikeusturvasta viis!

28. Viivästyskantelun sijasta eduskunta hyväksyi oikeusministeriön ja hallituksen laihaksi korvikkeeksi tarjoaman keinona asian kiireelliseksi määräämistä koskevan säännöstön (OK 19 luku), joka tulee voimaan vuoden 2010 alusta. Se koskee vain käräjäoikeuksia ja tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että käräjäoikeus voi yhden tuomarin kokoonpanossa asianosaisen vaatimuksesta päättää, että asia määrätään kiireelliseksi, jos asian käsittelemiselle ennen uita asioita on erityisen painava syy. Jokainen tuomioistuimissa joskus työskennellyt tai asioinut juristi ymmärtää, ettei tällaisella "uudistuksella" ole juurin minkäänlaista käytännön merkitystä. Tällaisia kiirehtimispyyntöjähän on tehty ennenkin tuhkatiheään, mutta eihän niillä ja niiden epävirallisilla hyväksymisillä ole ollut minkään valtakunnan merkitystä käräjäoikeuden käsittelyaikoihin ja samoin tullee käymään, vaikka asiasta on nyt otettu pykälät lakiin. Sillä, että juttu on määrätty kiireelliseksi, ei ole merkitystä itse asian käsittelyn kestoon, joka voi olla yhtä hidasta kuin aiemminkin. Lakiin olisi pitänyt ottaa määräykset siitä, minkä ajan kuluessa tietty kiireelliseksi julistettu asia on viimeistään ratkaistava, mutta sellaista säännöstä ei lakia valmisteltaessa ja säädettäessä edes harkittu. Kyseessä oleva laki on vain kosmeettinen näennäisuudistus, jolla oikeusministeriö ja hallitus pyrkivät vain näyttämään, että ne ovat sentään olleet tekevinään jotakin.

29. Toisena keinona eduskunta on hallituksen esityksestä (HE 233/2008 vp) säätänyt erityisen lain "oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä" (362/2009). Laki, jota sovelletaan yleisessä tuomioistuimessa käsiteltävässä riita-, hakemus- ja rikosasiassa, tulee voimaan niin ikään 1.1.2010. Lain mukaan yksityisellä asianosaisella on oikeus saada valtiolta kohtuullinen hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. Kohtuullisen hyvityksen perustaksa on 1 500 euroa vuodessa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on valtion vastuulla olevasta syystä viivästynyt. Erityisistä syistä hyvityksen määrää voidaan korottaa enintään 2 000 eurolla, hyvityksen enimmäismäärä on kuitenkin aina 10 000 euroa. Hyvitystä on vaadittava pääasiaa käsittelevältä tuomioistuimelta.

30. Hyvitysmaksulain idea on selvä: saada prosessin viivästymisen johdosta ihmisoikeusloukkauksen kärsinyt ihminen luopumaan valituksestaan EIT:lle. Valituksen tekemistä suunnitteleva asianosainen saa korvauksen nopeammin, jos hän vaatii sitä Suomessa kuin jos hän hakisi hyvitystä EIT:ltä. Samalla valtio välttyy sen mainetta rasittavilta EIT:n langettavilta päätöksiltä. Mutta tärkeintä on havaita, että hyvitysmaksulailla ei ole välttämättä minkäänlaista oikeusjuttujen viipymistä estävää vaikutusta. Seurauksena voi päin vastoin olla se, että oikeudenkäynnit viipyvät entistä enemmän. Tuomari voi ajatella, että mikäpä kiire tässä nyt oikeastaan on, asianosainen pyytäköön hyvitystä, jos katsoo käsittelyn tai päätöksen viipyneen kohtuuttomasti.

31. Annettujen selvitysten johdosta olisi paljon muutakin kommentoivaa ja kritisoitavaa. Mieleen tulevat muun muassa sellaiset kysymykset kuin esimerkiksi tuomareiden nimitysmenettely ja rekrytointi, tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon uudistaminen, prosessinjohto, syytteestä sopiminen (plea bargaining), hovioikeusprosessin uudistaminen, tulosohjaus, tuomioistuinyksikön johtaminen, tuomareiden täydennyskoulutus, tuomioistuinharjoittelun uudistaminen jne. Niihin tai ainakin joihinkin niistä voidaan palata myöhemmin.

32. Pidemmällä tähtäyksellä tärkeä vaikutuskeino olisi hallinto-oikeuksien lakkauttaminen itsenäisinä tuomioistuimina ja niiden integroituminen yleisiin tuomioistuimiin siten kuin olen blogin 180/28.10 kommenttipuheenvuorossani esittänyt. Siinä olisi uudistus, jossa säästettäisiin todella hallinnollisia kustannuksia, sen rinnalla nykyiset oikeushallinnon säästöohjelmat ovat vain näpertelyä. Tällainen integroitu malli on muuten jo pienoiskoossa olemassa: Ahvenanmaan käräjäoikeus.

33. Perustuslakivaliokunnan nyt saamista selvityksistä vakuuttavimman vaikutuksen tekee KKO:n presidentin Pauliine Koskelon paperi, jos otetaan huomioon vain se, mitä paperissa esitetään eikä edellä mainitsemiani kriittisiä huomioita. Koskelo ryöpyttää 18 sivun pituisessa selvityksessään oikeusministeriötä ja hallitusta oikein kunnolla monesta asiasta ja syystä. Tämä on ilahduttavaa! Koskelo antaa ministeriölle sapiskaa erityisesti oikeuslaitoksen tietojärjestelmistä. Jos KK:n presidenttiä on uskominen, niin sanotut tietojärjestelmät ovat täysin puutteellisia eivätkä yksinkertaisesti edes enää toimi ollenkaan! (Kukas se taas onkaan sitä OM:n tietojärjestelmäyksikköä kaikki nämä vuodet johtanut?).

34. Myös puutteellisesti organisoitu tuomareiden täydennyskoulutusjärjestelmä saa ansaitusti Koskelon tuomion. Koskelo mainitsee, että esimerkiksi Ruotsissa, Ranskassa ja Saksassa on tuomareiden koulutuksen järjestämistä varten erityiset tuomariakatemiat, joita johtavat päätoimisesti tuomaritaustaiset juristit. Mainittakoon, että Ruotsissa sanottua tuomariakatemiaa johtaa prosessioikeudesta tohtoriksi väitellyt ja monta oppikirjaa kirjoittanut hovioikeustuomari Robert Nordh. Suomessa tuomareiden täydennyskoulutuksesta vastaa OM:n koulutusyksikkö, jota johtaa valtiotieteen maisterin koulutuksen saanut virkamies. Koulutussysteemi ei vaikuttanut kovin tehokkaalta 15 vuotta sitten, jolloin itse vielä olin satunnaisesti koulutuksessa mukana, eivätkä koulutusmetodit taida olla noista ajoista kovin paljon kehittyneet.

35. Pahoin pelkään, että perustuslakivaliokunnan käynnistämä selvitystyö ei johda juuri mihinkään. Valiokunta kuullee joitakin "pysyviä" asiantuntijoitaan ja laatii sen jälkeen totuttuun tapaan rutikuivan lausunnon, minkä jälkeen asia hautautunee arkistojen kätköihin. Mutta pääasia on, että Kimmo Sasin (kok) johtama valiokunta voi pestä kätensä ja todeta, että onhan tässä nyt ainakin yritetty jotakin selvittää.

122. Taas lievä raiskaustuomio Itä-Suomen HO:sta; miksi syyttäjä ei aio valittaa?

Lievillä raiskaustuomioillaan usein kohua herättäneen Itä-Suomen HO:n talo Kuopiossa

1. Nyt se jälleen alkanut! Tarkoitan lähes jokakesäistä keskustelua raiskaustuomioiden lievyydestä. Puhutaan lievästä raiskauksesta, vaikka laki ei edes tunnettu tuota rikosnimikettä.

2. Keskustelun kohteena on taas kerran Itä-Suomen hovioikeus Kuopiosta. Hovioikeus alensi Suonenjoelta olevan 55-vuotiaan poliisikonstaapelin käräjäoikeudessa raiskauksesta ja alle 16-vuotiaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä saaman 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistuksen  1 vuoteen 6 kuukauteen vankeutta ja määräsi rangaistuksen ehdolliseksi, koetusaika päättyy 30.6.2011. Tuomittu määrättiin lisäksi 70 tuntia kestävään yhdyskuntapalveluun. Rikosten tekoaika on 11.7.1999, jolloin syytetty oli siis 45-vuotias.

3. Kuopion käräjäoikeudessa jutun ratkaisivat 16.9.2008 (nro 08/1746) laamanni Juha Hyvärinen, käräjätuomari Petri Sahi ja kolme lautamiestä. Itä-Suomen hovioikeus, jonne tuomittu poliisimies valitti käräjäoikeuden tuomiosta, ratkaisi jutun 30.6.2009 antamallaan tuomiolla nro 594 (diaarinro R 08/1027)  kokoonpanossa, johon kuului kolme hovioikeudenneuvosta: Markku Ukkola, Helena Lindgren ja Heino Kiviranta, esittelijänä viskaali Petri Mylläri. Hovioikeuden kokoonpanoon ei kuulunut - ei kuulu milloinkaan - maallikkojäseniä eli lautamiehiä. Hovioikeus toimitti jutussa suullisen pääkäsittelyn, koska tuomittu kiisti myös hovioikeudessa syyllisyytensä.

4. Tilasin Itä-Suomen hovioikeudesta tuomion  jäljennöksen. Sen mukaan hovioikeus oli määrännyt asianomistajan eli rikoksen uhrin henkilöllisyyden ja tuomion pidettäväksi salassa vuoteen 2068 saakka lukuun ottamatta ratkaisun lopputulosta ja sovellettuja lainkohtia sekä vaatimuksia hovioikeuden pääkäsittelyssä ja hovioikeuden ratkaisun perusteluja rangaistusseuraamuksen ja korvausvelvollisuuden osalta.

5. Salaisiksi on määrätty sekä syyte että molempien tuomioistuinten eli käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomion perustelut. Näin ollen yleisö ei saa tietää, miten ja millä tavalla syyksiluettu raiskaus oli itse asiassa toteutettu. Rangaistusseuraamuksen perusteluissa hovioikeus vain lakonisesti toteaa, että raiskauksen osalta poliisimiehen uhriin "kohdistama väkivalta on ollut ladultaan verrattain lievää" ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta, että  "uhri oli jo täyttänyt 15 vuotta." Hovioikeus on siis päättänyt salata, millaista tuo tekijän alle 16-vuotiaaseen lapseen kohdistama väkivalta oli oikeastaan ollut ja miksi hovioikeus on pitänyt sitä "verrattain lievänä." Hovioikeuden julkisissa perusteluissa ei kerrota, miksi hovioikeus on pitänyt rangaistusta alentavana seikkana sitä, että uhri "oli jo täyttänyt 15 vuota."

6.  Hovioikeuden ei olisi välttämättä tarvinnut lain mukaan määrätä syyksilukemisensa perusteluja salaisiksi. Laki jättää tässä suhteessa tuomioistuimelle laajan harkintavallan, sillä lain mukaan "tuomioistuin voi määrätä ratkaisun pidettäväksi tarpeellisin osin salassa  muun muassa silloin, kun tuomio sisältää arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämästä tai rikoksen uhria loukkaavia tietoja. Tuomioistuimen ei siis ole pakko määrätä seksuaalirikostuomion perusteluja salaisiksi, ei edes siinä tapauksessa, että jutun käsittely on tapahtunut suljetuin ovin, jolloin yleisö ei ole päässyt seuraamaan istuntoa.

7. Mediassa on usein arvosteltu tuomioistuimia siitä, että ne määräävät liian herkästi seksuaalirikostuomioiden perustelut salaisiksi. Lisäksi tuomioistuinkäytännön on todettu vaihtelevan puheen olevassa suhteessa paljon: toiset tuomioistuimet eivät määrää automaattisesti päätösperusteluja salaisiksi, kun taas toisissa oikeuksissa salassapitomääräys annetaan lähes aina samaan tapaan kuin po. tapauksessa tekivät sekä Kuopion käräjäoikeus että hovioikeus.

8. Nelosen uutisten tekemän ja 28.6.2009 julkaiseman selvityksen mukaan seksuaalirikosten salailuinto vaihtelee käräjäoikeuksissa suuresti. Vähiten "salailuintoa" on Helsingin hovioikeuspiirissä sijaitsevissa käräjäoikeuksissa, sillä niiden sanotuista tuomioista vain joka neljäs on kokonaan salainen. Koko massa salataan yli puolet seksuaalirikostuomioista. Selvityksen mukaan Espoon käräjäoikeus on maan julkisuusmyönteisin käräjäoikeus, sillä sen tuomioista vain oka kymmenes on kokonaan salainen. Kaikkein salaisimpia tuomiot ovat Vaasan ja Rovaniemen  hovioikeuspiirissä, Vaasan HO-piirissä salaisten tuomioiden osuus on 65 prosenttia ja Rovaniemen HO-piirissä 64 prosenttia. Itä-Suomen hovioikeuspiirissä seksuaalirikostuomioista  52 prosenttia on salaisia. - Termit "kokonaan salainen," "osittain salainen" jne. ovat hieman epämääräisiä. Nelosten uutisten selvityksestä ei ilmene, mikä on käräjäoikeuksien "salailuinto" tuomion perustelujen osalta; juuri tämä olisi ollut tärkeätä selvittää.

9. On selvää, että seksuaalirikostuomiossa on yleisöltä salattava aina rikoksen uhrin nimi, ikä ynnä muut henkilöllisyystiedot; rikoksen uhri voi kuitenkin pyytää nimensä julkistamista. Mutta  vaikka rikoksen uhrin nimen ja eräissä seksuaalirikoksissa myös hänen ikänsä mainitseminen kuuluu perustelujen sisältöön,  ei tuomion perusteluja tarvitsisi tämän takia salata kokonaan, kuten näyttää hyvin usein tapahtuvan. Perustelut on mahdollista laatia anonyymisti niin, että vaikka esimerkiksi tuomitun rikollinen teko selostetaan verrattain yksityiskohtaisesti, perusteluista voidaan jättää pois uhrin nimi ja korvata se esimerkiksi vain sanalla "uhri." 

10. Lisäksi on syytä huomata, että vaikka tuomion perustelutkin julistetaan salaisiksi, tuomioistuin voi aina laatia ratkaisun sisällöstä julkisen selosteen. Lain mukaan julkinen seloste sisältää "pääpiirteittäisen selostuksen asiassa ja ratkaisun perusteluista." Esimerkiksi seksuaalirikosta koskeva julkinen seloste on myös julkistettava niin, että asianomistajan (rikoksen uhrin) henkilöllisyys ei paljastu. 

11. Nyt puheena olevassa raiskausjutussakin olisi siis ollut mahdollista, että tuomioistuin (niin käräjäoikeus kuin hovioikeuskin) olisi laatinut julkisen selosteen, jossa olisi kerrottu ilman uhrin henkilöllisyyden paljastamista konkreettisesti pääpiirteissään tapa tai menettely, jolla tuomitun syyksiluettu raiskaus oli suoritettu. Käräjäoikeus ja hovioikeus eivät kuitenkaan ole laatineet jutussa julkista selostetta. Ehkä on katsottu, että selosteen laatimisesta aiheutuisi "turhaa vaivannäköä" tuomioistuimelle.

12. Koska perustelut on julistettu salaisiksi ja koska julkista selostettakaan ei ole laadittu, eivät oikeudenkäynnin julkisuudelle asetetut funktiot ole toteutuneet. 1) Yleisö ei siis voi kontrolloida tuomioistuimen harjoittamaa vallankäyttöä; 2) julkista keskustelua tapauksesta joudutaan käymään tavallaan sokkosillaan; 3) emme voi arvioida, oliko tuomio vakiintuneen oikeuskäytännön mukainen emmekä siis 4) tietää, toteutuiko tapauksessa perustuslaissa säädetty yhdenvertaisuusperiaate.

13. Julkisuudessa on jo ehditty arvostelemaan kovin sanoin hovioikeuden tuomiota rangaistuksen lieventämisen ja erityisen sen ehdollisuuden takia. Minusta kritiikki on täysin oikeutettua, sillä onhan hovioikeuden tuomio rangaistuslajin ja mittaamisen osalta sangen epäilyttävä. Hovioikeus on toki yrittänyt jotenkin perustella rangaistustaan, mutta perustelut ovat äärimmäisen niukat ja mitään sanomattomat. Tällaisista kvasiperusteluista olisi jo kyllä korkea aika päästä eroon!

14. Raiskauksen osalta hovioikeus  totea lakonisesti vain, että raiskauksessa käytetty väkivalta oli "verrattain lievää." Kuten on huomautettu, raiskausrikos ei kuulu väkivaltarikoksiin, vaan siinä on kyse ensi sijassa seksuaalisen itsemääräysoikeuden loukkauksesta (Terttu Utriainen, HS  2.7.). Itä-Suomen HO on kuitenkin ohittanut tämän puolen perusteluissaan kokonaan, ja noteerannut ja punninnut ainoastaan teossa käytetyn väkivallan laatua. Tämä on tietenkin selvä puute. Myös toisen rikoksen eli lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta hovioikeuden perustelu, jossa on mainittu vain se, että uhri oli täyttänyt jo 15 vuotta (oli ilmeisesti jo lähes 16-vuotias) herättää kummastusta. 

15. Hovioikeus näyttäisi ajattelevan, että sanotun ikäiset tytöt olisivat ikään kuin "vapaata riistaa." Perusteluissa ei ole kiinnitetty mitään huomiota siihen, että tekijä oli 45-vuotias poliisimies, jonka on täytynyt hyvin ymmärtää tekonsa merkitys ja se, että rikos tulee aiheuttamaan uhrille todennäköisesti hyvin pitkäaikaisen henkisen trauman. Hovioikeus on vähätellyt teosta uhrille aiheutunutta henkistä kärsimystä, sillä se on alentanut, paitsi rangaistusta, myös käräjäoikeuden  tuomitun maksettavaksi tuomittu kärsimyskorvauksen määrää 8 000 eurosta 5  000 euroon.

16. Asiantuntijat ovat korostaneet, että  raiskausrikosten uhrille aiheuttamiin seuraamuksiin kiinnitetään tuomioissa liian vähän huomiota, sen sijaan niissä keskitytään laskemaan uhrissa näkyvien mustelmien määrää (Riitta Silver), I-S 2.7.). Tuomioistuimissa kiinnitetään huomiota lähinnä vain syytetyn asemaan, kun taas uhri asema ja tilanne tuntuu usein unohtuvan; tämä on aika yleinen väite. Näin on, jos siltä näyttää! Jokainen raiskausrikoksen uhri haluaa oikeutta, ja tähän kuuluu, ei ainoastaan tekijän syyllisyyden vahvistaminen tuomiolla, vaan myös oikeudenmukaiseksi koetun rangaistuksen tuomitseminen. Oikeudenmukaisen rangaistuksen on todettu olevan merkittävää myös uhrin psyykkisen toipumisen kannalta.

17. Seksuaalirikosten minimirangaistukset laissa ovat Suomessa  alempia kuin yleensä muissa pohjoismaissa. Julkisuudessa onkin - jälleen kerran - huudettu lainsäätäjää apuun; tule apuun, Tuija! Jotkut kansanedustajat ovat jo ilmaisseet halunsa saada lakiin pidempiä minimirangaistuksia kyseisistä rikoksista. Toisaalta on huomattava, että laki sallisi todella tuntuvien rangaistusten määräämisen esimerkiksi juuri raiskauksista ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Suonenjoen tapauksessa kahdesta tuomitusta rikoksesta olisi voitu lain mukaan tuomita maksimissaan 9 vuoden vankeusrangaistus. Kun minimirangaistus on 1 vuosi vankeutta ja syytetty tuomittiin ehdolliseen 1 vuoden ja 6 kuukauden pituiseen rangaistuksen, on tuomion mittaamisessa todella liikuttu aivan rangaistusskaalan alapäässä. Pääasia näyttää hovioikeuden tuomiossa olleen pudottaa rangaistus niin alas, että se voitiin määrätä ehdolliseksi; ehdolliseksi voidaan lain mukaan määrätä enintään kahden vuoden pituinen vankeusrangaistus.

18. Minimirangaistuksia voidaan toki koventaa, mutta tätä mahdollista lainmuutosta odoteltaessa olisi minusta tärkeää, että korkein oikeus ohjaisi ennakkopäätöksillään käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien rangaistuskäytäntöä seksuaalirikosten osalta. Nyt tätä tapahtuu aika harvoin. Suurin syy ennakkopäätösten puutteeseen on siinä, että syyttäjät eivät juuri välitä pyytää KKO:lta valituslupa rangaistuksen mittaamista koskevissa asioissa. KKO ei yksinkertaisesti saa tilaisuutta ennakkopäätösten antamiseen.

19. Nyt esillä olevassa Suonenjoen/Kuopion tapauksessa jutussa virallisena syytäjänä toiminut kihlakunnansyyttäjä Jaakko Koponen onkin jo ehtinyt ilmoittaa, että hän tyytyväinen ratkaisuun (HS 2.7.). Rangaistuksen mittaamiskysymyksen saattaminen KKO:n tutkittavaksi jää näin ollen tässä jutussa yksin rikoksen uhrin eli asianomistajan tehtäväksi. - Rikoksen uhria muuten kutsutaan Suomen laissa hieman "sievistelevästi" nimikkeellä asianomistaja. Suurelle yleisölle tämä termi ei aina sano kovinkaan paljon, sillä myös syytettyä eli vastaajaa pidetään usein jutun asian omistajana. - Olisi jo korkea aika ottaa lakiin oikea termi ja korvata käsite asianomistaja nimikkeellä rikoksen uhri.

20. Maan ylin syyttäjäviranomainen eli valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki saarnasi jo ennen virkaan nimittämistään muun muassa eduskunnan kuulemistilaisuudessa, että hän haluaisi korottaa raiskausrikoksista tuomittavia rangaistuksia ainakin puolella; ks. blogiani 120/28.6.-09. Kuusimäki on ollut nyt virassaan jo kohta kaksitoista vuotta, jona aikana hänellä olisi ollut korkeassa asemassa olevana kriminaalipoliittisena vaikuttajana runsaasti aikaa saada asiantilaan muutosta ja kehottaa alaisiaan syytäjiään valittamaan KKO:een asti raiskausrikoksista tuomituista rangaistuksista. En ole kuitenkaan havainnut, että Kuusimäki olisi antanut syyttäjille yleisiä ohjeita  asian johdosta.

21. Nyt Matti Kuusimäellä olisi "tuhannen taalan paikka" näyttää, miten hän suhtautuu raiskausrikoksista tuomittaviin epäilyttävän lievin rangaistuksiin. Hänellä olisi lakiin perustuva voima ja valta ottaa kihlakunnansyyttäjän alemmissa oikeuksissa ajama juttu VKSV:n hoidettavaksi ja määrätä joku valtionsyyttäjistä pyytämään KKO:lta valituslupaa ja vaatimaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja jutussa annetaan käräjäoikeuden tuomion mukainen ehdoton vankeusrangaistus. Jollei Kuusimäki tätä tee, niin ilmaan jää roikkumaan epäily, että jutussa annettiin lievä ja ehdollinen tuomio siksi, että tekijä oli poliisi.

P.S.

Kappaleen 20 johdosta pitää tehdä se täydennys, että valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki on antanut 30.1.2009 yleisen ohjeen VKS 2009:1: Syyttäjien muutoksenhausta korkeimpaan oikeuteen. Siinä viitataan KKO:n presidentti Pauliine Koskeloon vuonna 2008 antamaan lehtilausuntoon, jossa on toivottu, että syyttäjät hakisivat nykyistä enemmän  valituslupaa seuraamusharkintaa koskevissa rikosasioissa ja edistäisivät siten KKO:n mahdollisuuksia prejudikaattiohjaukseen.

Kuusimäki itsekin totea mainitussa ohjeessaan, että "syyttäjät tässäkin tiukassakin resurssitilanteessa tiedostavat ennakkotapausten arvon ja merkityksen rikosoikeudenhoidon kannalta sekä syyttäjien roolin oikeuskäytännön kehittämisessä ja siten vielä hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen harkitsevat aktiivisesti valitusluvan hakemista korkeimmalta oikeudelta."

Kuten näkyy, Kuusimäen ohje on hyvin yleisluontoinen, sillä siinä syyttäjiä kehotetaan vain ylipäätään "harkitsemaan" valitusluvan pyytämistä. Luultavasti syyttäjät harkitsisivat asiaa ilman tuollaista kehotustakin. Seksuaalirikoksista tuomittavista rangaistuksista ja niitä koskevista syyttäjien valituslupahakemuksista Kuusimäen ohjeessa ei puhuta mitään. Ei myöskään muiden rikosten seuraamusharkintaa koskevista valituksista KKO:een.

Suonenjoen/Kuopion tapauksessa paikallissyyttäjä on jo ehtinyt tehdä heti hovioikeuden tuomionsa jälkeen kyseisen harkinnan ja päätynyt siinä kielteiseen tulokseen. Tämä harkinta ei sido valtakunnansyyttäjää. Nyt odotellaankin VKSV:n kannanottoa asiassa.