410. Sivuuttiko korkein oikeus perustuslain?

1. Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta ja valvontamaksuista näyttää jatkuvan edelleen kiivaana. Mahtavien elinten mahtailuun taipuvaisia edustajia on ollut asian tiimoilta taas liikkeellä.

2. "Valtiosääntötuomioistuimeksi" (jostakin syystä) kutsutun perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Jacob Söderman (sd) on 13.3. lausunut asiasta ilmeisesti painavaksi tarkoitettuja mielipiteitä Suomen Kuvalehdelle. Söderman haluaa näköjään suitsia keskustelua ja väittää poliitikolle tyypilliseen tapaan, että keskustelu pysäköinninvalvonnasta on "hakoteillä." Ilmeisesti vain Söderman omasta mielestään tietää, mistä pitäisi keskustella ja miten.

3. "Neljännen valtiomahdin" eli lehdistön mahtavin edustaja Helsingin Sanomat kirjoittaa asiasta tämänpäiväisessä pääkirjoituksessaan, joka on otsikoitu luultavasti veret seisauttamaan tarkoitetulla otsikolla "Perustuslaki jäi parkkiruutuun." Lehti pelkää, että jos KKO voittaa parkkimaksukiistassa perustuslain korkeimman oikeuden asema suhteessa perustuslakivaliokuntaa vahvistuisi yleensäkin. Tätä lehti ei näytä pitävän suotuisana kehityksenä. Pysäköinninvalvonta ei olisi lehden mukaan "perustuslain arvoinen keppihevonen tällaiselle hivuttamalla tehdylle vallansiirrolle." - Mikähän mahtaisi olla riittävän "arvokas" asia tässä suhteessa?

4. Helsingin Sanomat on suhtautunut alusta lähtien torjuvasti yksityisten parkkifirmojen harjoittamaa toimintaa kohtaan. Lehti on ollut parkkiaktivistien asialla. Vuonna 2008 Helsingin Sanomat hyökkäsi yksityistä pysäköinninvalvontaa vastaan pääkirjoituksessaan, joka oli varustettu raflaavalla otsikolla "Hämärän parkkisakotuksen loputtava" (21.2.2008). Korkein oikeus tuli kuitenkin laillisessa oikeudenkäynnissä siihen johtopäätöksen, että parkkivalvonta on täysin laillista toimintaa (KKO 2010:23). Hesarin "mahtikäsky" ei siis tepsinyt. Helsingin Sanomat näyttää nyt oppineen ainakin sen verran, ettei se puhu pääkirjoituksessaan enää "parkkisakoista", vaan valvontamaksuista.

5. Tässä kirjoituksessa ei ole tarkoitus ottaa yksityiskohtaisesti kantaa HS:n kirjoituksessa esitettyihin sinänsä mielenkiintoisiin näkökohtiin kiistassa perustuslakivaliokunta vs. korkein oikeus. Käsittelen näitä kysymyksiä samoin kuin perustuslakivaliokunnan lausunnon sisältöä myöhemmin. Jacob Södermanhan toivoi SK:ssa, että olisi hyvä, jos kaikki osapuolet lukisivat valiokunnan lausunnon. Minä en toki ole kiistan osapuoli, vaan ainoastaan ulkopuolinen tarkkailija, mutta ehkäpä Söderman suo myös minulle tilaisuuden tutustua hänen edustamansa valio-valiokunnan tuotokseen.

6. Otan tässä kirjoituksessa esille ainoastaan yhden asian. Kysymys on siitä, ohittiko tai sivuuttiko korkein oikeus vuoden 2010 tuomiossaan (2010:23) kokonaan perustuslain. Näinhän on väitetty. Jacob Söderman yhtyy SK:ssa tähän valitusvirteen toteamalla, että "korkein oikeus teki tässä asiassa päätöksen ikään kuin Suomen perustuslakia ei olisi olemassa." Varmemmaksi vakuudeksi Söderman viittaa kuuluisiin ja arvostettuihin "valtiosääntöoppineisiin" toteamalla, että "valtiosääntöoikeuden asiantuntijat ovat oikeassa" kun he ovat todenneet saman asian kuin hän: KKO sivuutti perustuslain.

7. Perustuslakivaliokunnassa kuullut valtiosääntöoppineet ovat todella esittäneet sanotun väitteen. Näin esimerkiksi professori Veli-Pekka Viljanen, joka sanoo lausunnossaan, että KKO:n päätöksessä ei ole "riittävästi huomioon tapaukseen liittyviä valtiosääntöoikeudellisia näkökohtia, kuten perustuslain 124 §:n merkitystä tapauksen kannalta." - Oikeustieteen lisensiaatti Mikael Koillinen puolestaan kirjoittaa lausunnossaan, että "KKO ei ratkaisussaan ottanut alemmista oikeuksista poiketen lainkaan kantaa tällaisen valvontamaksun suhteesta perustuslakiin ja sen julkisen vallan käyttöä koskeviin säännöksiin."- Professori Olli Mäenpää on hieman varovaisempi lausunnossaan kirjoittaessaan perustuslakivaliokunnalle, että "on mahdollista, että korkeimman oikeuden esittämässä arviossa ei ole aivan riittävästi otettu huomioon perustuslain 124 §:n vaatimuksia." - Myös YLE Uutisten laajassa haastattelussa tuntojaan purkanut akatemiaprofessori Kaarlo Tuori väitti, että korkein oikeus olisi sivuttanut päätöksessään perustuslain 124 §:n, katso blogi 402/2.3.2011.

8. Mitä tuossa perustuslain 124 §:ssä sitten säädetään? Säännös koskee otsikkonsa mukaan hallintotehtävän antamista muulle kuin viranomaiselle. Pykälä kuuluu:

- Julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle.

9. Perustuslakivaliokunta, samoin kuin kuin sen kuulemat valtiosääntöoppineet (siviilioikeuden professori Heikki Halila oli toki toisella kannalla), katsoi, että valvontamaksu olisi hallinnollinen maksu ja yksityinen pysäköinninvalvonta olisi julkisen vallan käyttöä ja vieläpä merkittävää julkisen vallan käyttöä.

10. Mutta olisiko korkein oikeus todella sivuuttanut sanotun kysymyksen yksityisen pysäköinninvalvonnan luonteesta kokonaan, kuten on väitetty? Katsotaanpa, mitä korkein oikeus itse asiassa kirjoitti päätöksensä perusteluissa jaksossa, joka on varustettu väliotsikolla Julkisen vallan käyttöä koskevat rajoitukset sopimuksen esteenä. Korkein oikeus kirjoittaa perustelukappaleessa 9 näin:

"Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus määrätä omistamansa tai hallitsemansa alueen käytöstä, jollei sitä ole laissa kielletty. Tieliikennelain 28 §:n 2 momentin yksityiselle alueelle pysäköintiä koskevat säännökset eivät estä kiinteistön omistajaa tai haltijaa määräämillään ehdoilla sallimasta pysäköintiä alueellaan ja eivätkä siten myöskään tekemästä sopimusta siitä, millä ehdoilla sen omistamalle alueelle saa pysäköidä ja mitä sopimuksen ehtojen rikkomisesta seuraa. Sopimuksen tekemistä ei estä myöskään se, että tieliikennelain 28 §:n 2 momentti ja 105 § sekä pysäköintivirhemaksusta annetun lain soveltamisalaa koskeva 1 §:n säännös huomioon ottaen vain poliisilla ja kunnallisella pysäköinninvalvojalla on oikeus määrätä pysäköintivirhemaksu virheellisestä pysäköinnistä yksityisellä alueella. Periessään väitettyyn sopimukseen perustuvaa valvontamaksua kiinteistön omistaja tai haltija ei käytä tätä lain mukaan viranomaiselle kuuluvaa toimivaltaa. Tässä tapauksessa ei siten ole kysymys julkisen vallan käytöstä, vaan ainoastaan siitä, onko yksityisten välille syntynyt pysäköintiä yksityisellä alueella koskeva sopimus ja onko sopimusta rikottu."

11. Vastaus kysymykseen, onko korkein oikeus sivuuttanut perustuslain, on minusta kieltävä. Korkein oikeus ei ole, ainakaan asiallisesti, sivuuttanut tai ohittanut perustuslakia ja sen 124 §:ää, sillä onhan se ottanut nimenomaan kantaa siihen, onko yksityisessä pysäköinninvalvonnassa kyse julkisen vallan käytöstä vain ei. Perustelukappaleessa 9 korkein oikeus sanoo selkeästi, että yksityisessä pysäköinninvalvonnassa ja valvontamaksujen perimisessä ei ole kysymys julkisen vallan käytöstä. Koska kyse ei ole edes "tavallisesta" julkisen vallan käytöstä, ei korkeimman oikeuden ole tarvinnut lausua mitään siitä, olisiko tilanteessa kysymys merkittävästä julkisen vallan käytöstä.

12. Valtiosääntöoppineet, Jacob Söderman ja muut arvostelijat näyttäisivät siis olevan väärässä väittäessään, että korkein oikeus olisi tehnyt päätöksensä ikään kuin Suomen perustuslaki ei olisi olemassa tai että korkein oikeus olisi sivuuttanut perustuslain ja sen 124 §:n kokonaan. Korkein oikeus on antanut lausunnon siitä, että kyse ei ole julkisen merkittävästä eikä edes "tavallisen" julkisen vallan käytöstä, koska kyse ei ole viranomaistoiminnasta, vaan toiminta perustuu sopimusvapauteen ja yksityisoikeudelliseen sopimukseen.

13. Korkeinta oikeutta pitää kuitenkin sikäli hieman "tukistaa", että se ei ole maininnut perusteluissaan nimenomaan perustuslain 124 §:ää. Tämä johtunee vanhasta, hallitusmuodon kaudelta peräisin olevasta perinteestä, jonka mukaan tuomioistuimen ei pidetty jotenkin sopivana, että tuomioistuin vetoaa tai edes viittaa tuomionsa perusteluissa perustuslakiin. KKO:n ex-presidentti Olavi Heinonen edusti vielä 2000-luvulle tultaessa kantaa, jonka mukaan tuomioistuin, ei edes KKO, saa ottaa kantaa perustuslakiin ja jos vaikka ottaisikin, niin perustuslain pykäliä ei saa mainita tuomion perusteluissa!

14. Tässä ovat siis vastakkain kaksi koulukuntaa, joista toinen käskee: "Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä." Toinen ja edellistä raadollisempi koulukunta sen sijaan kehottaa: "Ruma sana sanotaan niin kuin se on." Itse olen aina edustanut jälkimmäistä koulukuntaa, niin tuomarina kuin tutkijanakin. Lainkohdat pitää toki panna reilusti ja arkailematta näkyviin ja tämä koskee myös perustuslakia. Kun nyt (KKO 2010:23) ei niin tehty, niin arvostelijat saivat heti vettä myllyynsä väittäessään (perättömästi), että korkein oikeus olisi sivuuttanut perustuslain kokonaan. Tästä nähdään, miten tärkeä merkitys on kirjoittaa tuomioon näkyviin ne lainkohdat, joita on sovellettu.

15. Mutta kuten sanottu, tärkeintä asiassa on kuitenkin se, että korkein oikeus on asiallisesti ottanut perustuslain 124 §:n säännöksen huomioon todetessaan, ettei yksityisessä pysäköinninvalvonnassa ja valvontamaksun määräämisessä ei ole kysymys merkittävästä julkisen vallan käytöstä. Miksipä päätös olisi siitä muuttunut, jos korkein oikeus olisi perusteluissaan sanonut, että "tässä tapauksessa ei siten ole kysymys perustuslain 124 §:ssä tarkoitetusta julkisen vallan käytöstä, vaan vaan ainoastaan siitä, onko yksityisten välille syntynyt pysäköintiä yksityisellä alueella koskeva sopimus ja onko sopimusta rikottu."

16. Toki kysymystä julkisen vallan käytöstä olisi voitu perustella korkeimman oikeuden tuomiossa jonkin veran laajemmin. Luultavasti näin ei tehty siksi, että korkein oikeus piti tavallaan itsestään selvänä, ettei parkkivalvonnassa ole kysymys julkisen vallan käytöstä. On myös syytä huomata, että tämän kysymyksen osalta korkein oikeus oli ratkaisussaan yksimielinen. Mutta kuten sanottu, korkein oikeus otti asiallisesti kantaa perustuslain 124 §:ään eikä sivuuttanut sitä.

375. Matti Nissisen "painavasta sanasta" Matti Vanhasen tapauksessa

Painavaksi tarkoitettua tekstiä painavaksi luonnehditusta sanasta...

1. Helsingin Sanomat on nähtävästi päättänyt ryhtyä ohjaamaan yleistä mielipidettä Matti Vanhasen jääviysasiassa ja vaikuttamaan perustuslakivaliokunnan kuukauden kuluttua annettavaan ratkaisuun. Tästä tavoitteesta nähtiin merkkejä jo viime syksynä, jolloin perustuslakivaliokunta ensimmäisen kerran käsitteli oikeuskansleri Jaakko Jonkan lausunnon pohjalta asiaa. Sanomilla näyttäisi olevan jonkinlainen missio meneillään. Mikäs siinä, periaatteessa. Onhan lehdistö ja media instituutio, johon on ollut tapana liittää epiteetti "neljäs valtiomahti."

2. Viittaan blogikirjoitukseeni 334/11.10.-10, jossa olen kertonut Hesarin vaikutusvaltaisen politiikan toimittaja Unto Hämäläinen (nimimerkki Perässähiihtäjä) Vieraskynä-kirjoituksesta ja kommentoinut sitä. Hämäläinenhän antoi suorasukaisesti ymmärtää, että Vanhasen jääviystapauksen syntipukki onkin oikeuskansleri Jaakko Jonkka, joka olisi erehtynyt ja tehnyt Vanhasen esteellisyyden arvioinnissa virheellisen ratkaisun. Seuraavana päivänä Hesarissa julkaistiin vielä "jokapaikan Laurin" eli ministerin arvonimellä viime vuonna palkitun Lauri Tarastin hänelle tyypillinen lausunto, jossa "ihmeteltiin" kovasti oikeuskanslerin kantaa jääviyskysymyksessä.

3. Kirjoitin blogissani 11.10.-10 mm. seuraavasti:

"Pentikäisen ja Hesarin keskusta-manööveriin kuuluu yhtenä palasena, että ex-pääministeri Matti Vanhanen selviäisi meneillään olevasta esteellisyyskohusta mahdollisimman vähin vaurioin eli ilman poliisitutkintaa ja valtakunnanoikeutta. Tässä tarkoituksessa lehti on käynnistänyt kampanjan, joka tähtää Vanhasen "jahtaajan" eli oikeuskansleri Jaakko Jonkan ammattitaidon ja menettelytapojen mollaamiseen.

Tätä tavoitetta ilmensi hyvin lehden kuukausiliitteen toimittajan Unto Hämäläisen, tunnetaan myös nimimerkillä Perässähiihtäjä, kolumni lehdessä 25.9. Siinä Hämäläinen syyttää oikeuskansleri Jonkkaa siitä, ettei tämä ajoissa estänyt pääministeri Matti Vanhasta tekemästä virhettä eli osallistumasta esteellisenä valtioneuvoston istuntoihin, joissa päätettiin RAY:n avustusten jakamisesta Nuorisosäätiölle. Unto Hämäläinen sanoo suorin sanoin, että "Jonkalle sattui virhe."

4. Tämän päiväisen pääkirjoituksensa Helsingin Sanomat on otsikoinut neutraalin tuntuisesti toteamuksella "Vanhasen tapaus vaatii huolellisen harkinnan." Mutta pääkirjoituksen tekstin lukiessaan joutuu hieman kyllä kysymään, noudattaako lehti itse tapauksen arvioinnissa joka käänteessä tarkalleen huolellista harkintaa.

5. Heti pääkirjoituksen ensimmäisessä kappaleessa kakaistaan ulos kirjoituksen pääsisältö: "Tämän jälkeen näyttää yhä epätodennäköisemmältä, että entistä pääministeriä Matti Vanhasta (kesk) vastaan nostettaisiin syyte valtakunnanoikeudessa." - Siinähän se tuli! Mainittu virke olisi kuulunut kirjoituksen loppuarvioksi, mutta kun se heitetään esiin heti kärkeen, näyttää virke itse asiassa jonkinlaiselta johdannolta tai ohjelmanjulistukselta.

6. Lehden kanta syytteen nostamisen epätodennäköisyydestä perustuu aivan ratkaisevasti valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen omaksumaan mielipiteeseen. Lehden mukaan Nissinen oli kertonut perustuslakivaliokunnalle omana kantanaan, ettei syytekynnys asiassa ylity.

7. Tämän jälkeen lehti (ei siis Maakansa, vaan HS) jatkaa ja toteaa, että perustuslain mukaan syytteen ajaminen olisi Nissisen tehtävä, mikäli Vanhasen tapaus vietäisiin valtakunnanoikeuteen. Tästä lehti päättelee, että syytettä ei tulla nostamaan.

8. Lehden perustelu on pragmaattinen ja yksioikoinen: "Ei kuitenkaan liene kovin uskottavaa, jos Nissinen joutuu ajamaan syytettä, johon hän ei itse usko." Toisin sanoen, vaikka perustusvaliokunta kuuleekin vielä kuutta eri alojen asiantuntijaa, on ratkaisu lehden mukaan asiallisesti ottaen jo tehty: Vanhanen ei joudu valtakunnanoikeuteen, koska syyttäjä ei usko syytteeseen. Termillä "syytteeseen uskominen" tarkoitetaan ilmeisesti sitä, ettei Nissinen pidä syytteen läpimenoa ja hyväksymistä todennäköisenä vaihtoehtona.

9. Jos pääkirjoitus oli " päivän epistola", niin lehden politiikan toimittaja Jaakko Hautamäen lehden sisäsivuilla julkaistu uutisanalyysi samasta aiheesta on sitten "saarna." (Vai olisiko pääkirjoitus saarna ja uutisanalyysi epistola?) Hautamäen jutussa viljellään myös hieman kevyemmän luokan sananrieskoo.

10. Hautamäen analyysi on varustettu raflaavasti otsikolla "Nissisen painava sana." Kirjoituksessa toistetaan sama "uskomusteoria," joka on tuotu esiin jo pääkirjoituksessa. Kirjoituksessa on alaotsikko, jossa on ilmaistu Hautamäen analyysin pääsanoma: Menikö eduskunnalta mahdollisuus uskottavaan tulkintaan? - Uskomisesta ja uskottavuudesta puhutaan siis hieman joka käänteessä. Juridiikka ei kuitenkaan perustu uskomuksiin.

11. Hautamäki on ilmeisesti ollut muiden "sopuleiden" seassa eli paikalla eduskunnassa, kun Nissinen asteli kuultavaksi perustuslakivalokuntaan ja kun hän palasi sieltä noin parin tunnin kukuttua takaisin. Tekstin perusteella Hautamäki näyttäisi olleen kärpäsenä katossa, kun valiokunta kuuli Nissistä; niin yksityiskohtaisesti toimittaja tietää kertoa tilaisuuden kulusta. Vaikka kuulemistilaisuus oli salainen ja vaikka puheenjohtaja Kimmo Sasi oli vannottanut valiokunnan jäseniä ja virkamiehiä, että kuulemisesta ei saa hiiskua julkisuuteen sanaakaan, niin jo parin tunnin kuluttua koko valtakunta tiesi, mitä mieltä Nissinen oli ollut syytekynnyksestä!

12. Valiokunnan kuulemista oli Hautamäen mukaan kestänyt yli tunnin, ennen kuin joku kysyi, ylittyykö Nissisen mielestä syytekynnys. Hautamäki jatkaa: "Kysyjä tiesi, että Nissisellä on siihen myös yhden sanan vastaus." Ja edelleen: "Nissinen vastasi ei." Tästä voisi saada käsityksen, että asianomainen kysymyksen esittäjä olisi saanut Nissiseltä sanotun tiedon jo ennen valiokunnan kokouksen alkamista. - Se siitä salaisuudesta!

13. Oliko Nissinen "EI" todellakin laadultaan niin painavaa tavaraa, kuten Hautamäki antaa kirjoituksessaan ymmärtää? Hautamäki: "Yhdellä vastauksella Nissinen veti maton perustuslakivaliokunnan alta. Valtakunnansyyttäjä otti käytännössä syyttäjän tehtävän perustuslakivaliokunnalta, jolle se kuuluu." Onpa huimaa luettava! On siinä todellinen sankarisyyttäjä tässä meidän Matti Nissisessämme!

14. Mutta jos kerran Nissinen sana oli niin painava kuin mitä HS antaa ymmärtää, niin miksi valiokunta ei vielä tässä vaiheessa uskonut tuota sanaa, vaan halusi lykätä asian käsittelyä ja kutsui kuultavaksi peräti kuusi asiantuntijaa? Jos kerran Nissisen sana oli todella niin painava, niin eikö asia olisi ollut tällä selvä niin, että valiokunta olisi voinut siltä istumalta antaa lausunnon, jossa olisi yhdytty Nissisen kantaan?

15. Se, että asian käsittelyä päätettiinkin jatkaa ja asiantuntijoita kuulla, tukee käsitystä, jonka mukaan perustuslakivaliokunnan enemmistö ei todellisuudessa vakuuttunut Nissisen painavasta sanasta. Nissisen kanta ja hänen kuulemisensa kokonaisuudessaan ei ilmeisesti ollutkaan niin selvä ja painava, mitä Helsingin Sanomat antaa ymmärtää.

16. Kuten jo edellisessä blogijutussani kerroin, valiokunnan puheenjohtajat eli Kimmo Sasi ja Jacob Söderman eivät julkisuuteen antamiensa lausuntojen perusteella olleet tulleet vakuuttuneiksi Nissisen kannasta. Mikä tärkeintä, Jacob Söderman ei ollut kaikesta päätellen edes oikein ymmärtänyt, mitä Nissinen olisi lausunnollaan tarkoittanut. Södermanhan sanoi, että Nissinen lausunto oli sisältänyt "kovin monta muttaa".

17. Voidaanko lausuntoa tai kannanottoa, joka sisältää monia "muttia" ja joka antaa kuulijoille ja päättäjille aiheen erilaisiin tulkintoihin, todella luonnehtia ihailua sisältävällä sanonnalla "painava sana." Minusta ei. Se, että lausunnon esittää arvovaltaisessa asemassa oleva virkamies, ei toki vielä tee lausunnosta "painavaa." Pitäisi tietenkin perehtyä ja ottaa huomioon myös lausuman sisältö ja erityisesti lausuman perustelut, jotta lausunnon painavuudesta voitaisiin tehdä luotettavia johtopäätöksiä.

18. Me emme tiedä mitään Nissisen lausunnon tarkemmasta sisällöstä emmekä yhtikäs mitään sen perusteluista. Onkin syytä kysyä - kun Nissisen lausunto on nyt tullut, vastoin perustuslakivaliokunnan määräystä, julkiseksi, - eikö Nissisen pitäisi kertoa myös kannanottonsa perustelut julkisesti ja mieluummin kirjallisina.

19. Kerrotun mukaan Nissinen on esittänyt perustuslakivaliokunnalle 14 sivun pituisen muistion; se on mahdollisesti toimitettu valokunnan jäsenille jo ennen kuulemistilaisuutta. Kun se tulee - toivottavasti - julkiseksi, niin nähdään, mitä Nissinen oli itse asiassa selvittänyt ja miten kantaansa perustellut. Södermanin ja Sasin mukaan Nissisen kanta oli, ilmeisesti muistion mukaan, sisältänyt monia varaumia, siis niitä paljon puhuttuja muttia. Nissinen itsekin kertoo, että asia on epäselvä ja "monipiippuinen," ei siis vain kaksipiippuinen. Minusta tämä puoltaisi, paitsi syytteen nostamista, myös sitä, että nuo tulkinnalliset ja monipiippuiset kysymykset tuodaan avoimesti esiin myös perustuslakivaliokunnan aikanaan antamassa kannanotossa.

20. Mutta kaatuisiko koko asia Vanhasen eduksi siihen, että Nissisen joutuisi eräällä tavalla vastoin tahtoaan ajamaan syytettä valtakunnanoikeudessa, vaikka hänen oman käsityksensä mukaan syytekynnys ei olisi ylittynyt? Tällainen kuvahan HS:n kirjoituksissa yritetään antaa. Menisikö syyte nurin sen takia, että oikeus olisi tietoinen siitä, että ammattisyyttäjän mukaan edes syytekynnys ei ole ylittynyt?

21. Asia ei kuitenkaan Nissisen ei-sanaan kaadu. Jos eduskunta määrää syytteen nostettavaksi, se samalla määrittelee ne vaatimukset ja perusteet, joihin syyte nojautuu ja sitä prosessissa ajetaan. Nissinen ei joudu kirjoittamaan syytekirjelmää "tyhjästä." Luonnollisesti pitää ottaa huomioon, ettei Nissinen ei syytettä ajaessaan esiintyisi omassa asiassaan, vaan hoitaisi vain virkaansa ylimmältä elimeltä saamansa syytemääräyksen nojalla. Kun tässä asiassa on jo puhuttu niin paljon "uskosta", niin minä en usko lainkaan siihen, että Nissinen suhtautuisi saamaansa tehtävään ja syytemääräykseen jotenkin happamasti, saati velttoillen!

22. Sitä paitsi syytettä valtakunnanoikeudessa voisi valtakunnansyyttäjän sijasta ajaa myös apulaisvaltakunnansyyttäjä. Perustuslaki tosin puhuu tältä osin vain valtakunnansyyttäjästä (PerL 114.3 §). Valtakunnansyyttäjänvirastossa on myös apulaisvaltakunnansyyttäjä, jolla lain mukaan on pääpiirteittäin samanlaiset toimivaltuudet kuin valtakunnansyyttäjällä. Nimenomaisten säännösten mukaan apulaisvaltakunnansyyttäjä toimii valtakunnansyyttäjän sijaisena. Hän myös ratkaisee, vaikkei toimisikaan valtakunnansyyttäjän sijaisena, samoin valtuuksin kuin valtakunnansyyttäjä hänen käsiteltäväkseen kuuluvat asiat.

23. Minusta ei näyttäisi olevan estettä sille, että Vanhasen asiassa, jos se etenee valtakunnanoikeuteen, syyttäjänä toimisi Matti Nissisen sijasta apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Voisihan Nissinen vaikka ottaa vuosilomaa siksi ajaksi, jolloin valtakunnanoikeus käsittelee Vanhasen asiaa.

24. Tämä olisi itse asiassa myös nykyisin vallalla olevan syyttämisideologian ja käytännön mukainen ratkaisu. Kuten tiedämme, Suomessa syyttäjä ei johda esitutkintaa. Tätä on perusteltu muun muassa sillä, että järjestely takaa oikeudenkäynnissä syyttäjänä toimivan syyttäjän puolueettomuuden. Vanhasen tapaus on erikoislaatuinen, mutta joka tapauksessa sitä koskevan esitutkinnan aikana tutkintaa on seurannut ja yhteyttä poliisiin pitänyt nimenomaan Matti Nissinen; näin olen ymmärtänyt. Nissinen on myös puntaroinut syyteharkintaa. Jos asia etenee oikeuteen, olisi meillä noudatetun ideologian mukaan johdonmukainen ja suorastaan "loistava" ratkaisu, että syytettä ajaisi uusi syyttäjä, joka ei ole ollut esitutkintavaiheessa asiassa mukana, mutta joka lain mukaan voi toimia valtakunnansyyttäjän sijaisena.

25. Olipa edellä pohditun syyttäjä -kysymyksen kanssa niin tai näin, niin selvää joka tapauksessa on, ettei mahdollisesti nostettava syyte kaatuisi siihen uskomukseen, että kun valtakunnansyyttäjä on kertonut omana kantanaan, ettei syytekynnys ylittyisi, asia olisi sillä sipuli. Me emme tiedä mitään valtakunnansyyttäjän perusteluista muuta kuin että asia on monipiippuinen ja että syyttäjä on itsekin esittänyt kannalleen monia varautumia ja muttia. Lainkäyttöpäätöksen tai juridisen kannanoton painoarvo määräytyy yksinomaan kannanoton perustelujen painavuuden mukaan, ei käsityksen esittäjän muodollisen arvovallan perusteella. Lisäksi on todettava, ettei Nissinen ole tehnyt asiassa syyteharkintaa eikä tule sitä tekemäänkään, koska syytemääräyksen antamisesta päättää eduskunta perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella.

26. Tässä kirjoituksessa ei ole ollut tarkoitus arvostella valtakunnansyyttäjän kannanottoa, vaikka minusta olisi periaatteessa oikein puoltaa syytteen nostamista, jos asia on Nissisen kertomin tavoin epäselvä. Nissinen on tehnyt aivan oikein esittäessään muistiossaan ja suullisessa lausunnossaan ne syytekynnystä koskevat dubiot ja contra -perustelut, joita hänen mielestään tapauksessa on tullut esiin. Tämä on johtanut käsittelyn lykkäytymiseen ja ensi viikolla tapahtuvaan uuteen asiantuntijakierrokseen. Olen kirjoituksessani ihmetellyt lähinnä sitä intoa, motiivia ja tapaa, jolla valtakunnan suurin sanomalehti on rientänyt kertomaan valtakunnansyyttäjän kannan sisällöstä ja merkityksestä.

236. Isoäitien oleskelulupa-asia

No, mutta! Maahanmuuttoviranomainenko se siinä on isoäidin kimpussa...

Neljäs valtiomahti (=Helsingin Sanomat), maan hallitus ja tasavallan presidentti kävelivät riippumattoman ylimmän hallintotuomioistuimen eli KHO:n ja sen päätöksen ja perustuslain yli. KHO:ssa yksin vähemmistöön jäänyt presidentti Pekka Hallberg tukee hallitusta ulkomaalaislain muuttamiseksi vastaamaan omaa eriävää mielipidettään ja avustaa poliisia KHO:n päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämiseksi

1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) ratkaisi 8.3. kahden iäkkään ulkomaalaisen naisen oleskelulupaa koskevat valituslupahakemukset. KHO pysytti Helsingin hallinto-oikeuden asiassa antamat päätökset. Ratkaisujen lopputuloksena kumpikaan isoäiti ei saa oleskelulupaa Suomesta. Aiemmin jo Maahanmuuttovirasto oli hylännyt kummankin isoäidin oleskelulupahakemuksen.

2. Venäläinen, vuonna 1928 syntynyt Irina Antonova oli hakenut muutosta hallinto-oikeuden oleskelulupaa ja käännyttämistä koskevaan, syyskuussa 2009 annettuun kielteiseen päätökseen. KHO epäsi Antonovan valituslupahakemuksen, joten hallinto-oikeuden päätös jäi voimaan.

3. Egyptiläisen, vuonna 1945 syntyneen Evelin Fadailin tapausta pidettiin jostakin syystä KHO:ssa epäselvempänä kuin Antonovan tapausta. KHO nimittäin myönsi hänelle valitusluvan painavan syyn perusteella ja tutki asian kahdeksan tuomarin kokoonpanossa; normaalisti asiat ratkaistaan KHO:n viisijäsenisessä jaostossa. Fadailin valitus oleskeluluvasta ja käännyttämisestä hylättiin äänestyksen jälkeen numeroin 6-1-1.

4. KHO:n enemmistön mukaan asiassa ei ollut osoitettu, ettei Fadailin voisi saada sairauksiinsa hoitoa kotimaassaan tai että hän olisi sairautensa tai muun syyn vuoksi täysin riippuvainen Suomessa asuvista omaisistaan. Päätöksen mukaan Fadailin hoito voidaan järjestää hänen kotimaassaan. Hänellä on mahdollisuus vierailla Suomessa samoin kuin hänen lapsillaan ja heidän perheenjäsenillään Egyptissä, todetaan KHO:n päätöksen perusteluissa.

5. "Jatkuvan oleskeluluvan epääminen ei ole Fadailin terveydentilan, Suomeen syntyneiden siteiden tai muutoinkaan yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi ilmeisen kohtuutonta, KHO:n kuusi hallintoneuvosta totesivat perusteluissaan. "Tähän asiaan verrattavissa ja olosuhteiltaan vaikeammissakin tapauksissa ei ole katsottu voitavan myöntää jatkuvaa oleskelulupaa yksilöllisestä inhimillisestä syystä," sanotaan perusteluissa. - KHO:n enemmistö viittaa siten perustuslaissa säädettyyn yhdenvertaisuuden periaatteeseen: samanlaiset tapaukset on ratkaistava tuomioistuimessa samalla tavalla.

6. Toinen eri mieltä olleista kahdesta jäsenistä olisi kumonnut ja palauttanut Fadailin käännyttämistä koskevan asian Helsingin hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Äänestyksen tuloksen johdota velvollisena lausumaan pääasiasta kyseinen jäsen hylkäsi enemmistön tavoin Faidailin valituksen. Siis kahdeksasta jäsenestä seitsemän pysytti hallinto-oikeuden kielteisen päätöksen, johon myös Maahanmuuttovirasto oli omassa ratkaisussaan päätynyt.

7. Toisen eriävän mielipiteen päätökseen jättäneen jäsen nimi on "paljastunut" tai oikeastaan paljastettu median toimesta; KHO:n enemmistöön kuuluneiden jäsenten nimiä ei sen sijaan ole julkisuudessa kerrottu. Hän on KHO:n presidentti Pekka Hallberg. Hän myönsi "kokonaisarvion perusteella" Evelin Fadailille oleskeluluvan "yksilöllisten inhimillisten syiden vuoksi." Hallbergin mukaan F:n terveydentilan on osoitettu heikoksi ja jatkuvasti huononevaksi, hänen tukiverkkonsa on Suomessa ja siteet painottuneet enemmän Suomeen kuin Egyptiin. Lisäksi maiden välinen etäisyys on omiaan vaikeuttamaan yhteydenpitoa lähiomaisten kanssa. - Pekka Hallbergin toimintaa ko. asiassa olen kommentoinut blogissa 234/ 25.3.

8. Kohta KHO:n päätöksen jälkeen mediassa, hallituksessa ja maan poliittisessa johdossa alkoi edelleen jatkuva vyörytys, jonka tarkoituksena on mitätöidä ylimmän tuomioistuimen lainvoimainen ja täytäntöönpanokelpoinen päätös. Presidentti Halonen on arvostellut käännytyspäätöstä voimakkaasti ja sanonut sen sotivan hänen oikeustajuaan vastaan. Halonen käytti oman puheenvuoron pari päivää sen jälkeen, kun professori Martti Koskenniemi oli kritisoinut Helsingin Sanomissa KHO:n käännytyspäätöksiä. Jo ennen Halosen puheenvuoroa maahanmuuttoministeri Astrid Thors oli ehtinyt suorastaan moittia KHO:n päätöksiä sanoen, että KHO olisi voinut päätyä asiassa toisenlaisiin ratkaisuihin.

9. Thors vetosi presidentti Halosen ja KHO:n Pekka Hallbergin eriävään mielipiteeseen ja toitotti julkisuuteen, että nyt isoäidin oleskeluluvan myöntämiselle - Koskenniemi, Thors ja Halonen puhuvat jostakin syystä vain egyptiläisen mummon tapauksesta - on olemassa "kahden presidentin tuki." Jokseenkin populistinen puheenvuoro Thorsilta, ei voi muuta sanoa, kun KHO:n selkeä enemmistö (7-1) oli päätöksessään toisella kannalla. Thors ilmoitti kutsuvansa eduskuntaryhmät koolle erityiseen "isoäitiseminaariin", jossa on tarkoitus päättää ulkomaalaislain muuttamisesta niin, että egyptiläismummolle voidaan myöntää oleskelulupa.

10. Pääministeri Matti Vanhanen meni - kuinkas muuten - lupaamaan tukensa lain muutokselle, jotta käännytyspäätöksen saaneet isoäidit saisivat "toisen tilaisuuden." Taustalla kulisseissa häärii KHO:n Pekka Hallberg, johon kaikki tuntuvat vetoavan. Räikeä on myös tapa, jolla ylipoliisipäällikkö Mikko Paatero muutti yhdessä päivässä käännytyspäätöksen toimeenpanoasiaa koskevan mielipiteensä ja kertoi toissa päivänä - saatuaan Pekka Hallbergilta oikein kirjallisen lausunnon (!) - että käännytyspäätöksiä voidaan "viivystyttää;" tämä on aivan uusi termi, joka lienee syntynyt Pekka Hallbergin "luovan ajattelun" tuloksena. Pekka Hallberg on muuten julkisuudessa "iäkkääksi" tai vanhukseksi luonnehdittua Evelin Faidailia vuoden vanhempi.

11. Matti Vanhasen lausunnosta ilmenee, että lain muuttamista koskevan hankkeen tarkoituksena on yksinomaan KHO:n lainvoimaisen ja täytäntöönpanokelpoisen ratkaisun mitätöinti. Hallituksen ja lainsäätäjän, joita KHO:n päätöksenteossa yksin vähemmistöön jäänyt jäänyt Pekka Hallberg uskollisesti avustaa, aikovat säätää lainmuutoksen, jolla valtaapitävien ja heitä tukevien poliitikkojen mielestä tuomioistuimen väärän mutta lainvoimaisen päätöksen vaikutukset voitaisiin mitätöidä. Minusta näin toimittaessa rikotaan räikeästi oikeusvaltion kaikkein keskeisintä periaatetta eli tuomioistuimien riippumattomuutta vastaan. Lainvoimaisen tuomion vaikutukset halutaan mitätöidä ja pakottaa tuomioistuimet uusintakäsittelyyn, jossa niiden edellytetään muuttavan päätöstään, vaikka lain sanamuotoa tai ideaa ei juurikaan voitaisi muuttaa.

12. Viittaan Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljasen lausuntoon HS:ssa 26.3.:

- Lainsäätäjän ei pitäisi mennä kumoamaan yksittäistä tuomioistuimen ratkaisua muutamalla lakia. Se ei vastaa vallanjako-opin ajatusta tuomioistuimen ja lainsäätäjän roolista.

Professori Viljasen mukaan lainsäätäjän tehtävänä on muuttaa lakia, jos tuomioistuimien ratkaisut ilmentävät yleistä epäkohtaa lainsäädännössä. Mutta kuten Maahanmuuttoviraston johtaja Olli Koskipirtti kertoi A-talkissa 25.3., Suomi on käännyttänyt vakiintuneen käytännön mukaisesti paljon sairaampiakin ja vielä vaikeammissa oloissa ulkomailla asuvia mummoja. Miksi näitä muita kymmeniin lainvoimaisiin päätöksiin perustuvia käännytyspäätöksiä ei ole pidetty yleisenä epäkohtana? On selvää, että egyptiläisen ja venäläisen mummon tapauksessa ei ole kyse mistään sellaisesta yleisestä epäkohdasta, joka edellyttäisi lainmuutoksen ja muutoksen jopa erittäin kiireellisessä aikataulussa, kuten pääministeri on ajattelemattomuuttaan mennyt lupaamaan.

13. Superkiireelliseksi julistettu lainsäädäntöhanke on erityisen räikeä temppu siksi, että jo voimassa olevaan ulkomaalaislakiin sisältyvät selkeät säännökset asiasta, jonka osalta lakia on tarkoitus muuttaa, eli säännökset oleskeluluvan myöntämisestä "yksilöllisestä inhimillisestä syystä" (52 §). Maahanmuuttovirasto, hallinto-oikeus ja KHO ovat jo kertaalleen tutkineet oleskeluluvan myöntämisen edellytykset inhimillisten syiden perusteella, mutta päättyneet pohdinnassa kielteiseen tulokseen. Nyt egyptiläismummoa koskeva ratkaisu aiotaan kumota vain siksi, että asian ratkaisemiseen eri portaissa osallistuneista reilusta kymmenestä juristista yhdellä oli inhimillisten syiden tulkinnasta toisenlainen tulkinta ja koska tasavallan presidentti viestitti, että enemmistön päätös on hänen oikeustajunsa vastainen. Käsittämätöntä, mutta Suomessahan kaikki on mahdollista! "Kaksi presidenttiä" eli tasavallan presidentti ja hänen uskollinen isäntärenkinsä Pekka voivat parilla haastattelulausunnollaan käytännöllisesti katsoen mitätöidä riippumattoman tuomioistuimen lainvoimaisen tuomion.

14. Kokemussääntö "kaiken takana on nainen," näyttää siis pitävän tässäkin yhteydessä kutinsa, en tarkoita naisilla nyt näitä ulkomaalaismummoja. Mutta kaiken takana on usein myös media, tarkemmin sanottuna Helsingin Sanomat. Hesarissa julkaistiin eilen pääkirjoitus otsikolla "Isoäidit saivat vihdoin oikeutta." Lehti väittää, että "vanhuksia uhkasi kotimaassaan eläminen yksin vailla lähiomaisten tukea." Kuitenkin KHO:n päätöksen perusteluista saa aivan toisenlaisen käsityksen. Tietääkö HS siis asiat tuomioistuimia paremmin?

15. Tämän jälkeen HS:n pääkirjoituksessa pannaan riemastuneena merkille, että "korkeimman oikeusasteen antama vanhusten karkotuspäätös (JV: kyseessä on käännytyspäätös, ei karkotuspäätös) alkoi kuitenkin murentua." Lehti jatkaa:

- Päätöstä arvosteltiin kansalaiskeskustelussa, mutta eri mieltä päätöksestä ilmoitti olevansa myös muun muassa tasavallan presidentti. Samoin paljastui, että korkeimman hallinto-oikeuden presidentti oli äänestänyt vanhusten oleskeluluvan puolesta (JV: Pekka Hallberg osallistui vain egyptiläismummon tapauksen ratkaisemiseen). Vihdoin hallituksen piirissä päätettiin tehdä oikea teko (JV: ?) ja pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti, että ulkomaalain harkintavaltaa lisätään (JV: lainmuutoksesta päättää eduskunta, ei pääministeri).

16. HS:n pääkirjoitus on yksipuolisuudessaan karmaisevaa luettavaa. Siinä ohitetaan kokonaan oikeusvaltion perusperiaatteet, eli muun muassa tuomioistuimen riippumattomuus ja sen kunnioittamisen periaate, samoin lainvoimaisten tuomioiden noudattaminen. Pääkirjoituksessa ei puhuta mitään myöskään siitä, että oikeusvaltiossa tasavallan presidentti, maan hallitus tai eduskunta eivät voi säätää lakia, jolla mitätöidään riippumattoman tuomioistuimen yksittäisessä oikeusjutussa antaman päätöksen oikeusvaikutukset ja estetään päätöksen laillinen täytäntöönpano. Myös yhdenvertaisuusperiaatteen kunnioittaminen ohitetaan pääkirjoituksessa tyystin; kuten KHO:n päätöksessä todetaan, Suomesta on lakiin ja vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön perustuen "karkotettu" vielä huonommassakin olosuhteissa eläviä mummoja ja vaareja, koska laillisia edellytyksiä oleskeluluvan myöntämiseen ei ole ollut.

17. Muistuu mieleen, miten Helsingin Sanomat myös erässä toisessa suurta julkisuutta herättäneessä oikeusjutussa asettui pääkirjoituksessaan selvin sanoin kannattamaan laittomuutta. Tarkoitan yksityistä pysäköinninvalvontaa ja niin sanottujen parkkiyhtiöiden oikeutta antaa valvontamaksuja yksityisille alueille väärin pysäköinneille autoilijoille. Helsingin Sanomat oli varustanut ko. tapauksessa pääkirjoituksensa raflaavalla otsikolla "Hämärän parkkisakotuksen loputtava" (21.12.2008). Kirjoituksessa vihjailtiin parkkiyhtiöiden toiminnan voivan olevan jopa rikollista tai ainakin yleisöä harhaanjohtavaa. Pääkirjoitus ennusti, että KKO ei tule myöntämään ParkComille valituslupaa. Mutta kuten nyt tiedämme, parkkisakkoasiassa kävi aivan toisin kuin kiihkoileva HS oli ennustanut: KKO myönsi ParkComille valitusluvan ja katsoi päätöksessään (KKO 2010:22), että yksityinen pysäköinninvalvonta ei ole mitään "hämärää sakotusta" vaan täysin laillista toimintaa, eikä valvontamaksun määräämisessä ole kyse väitetystä virkavallan anastamisesta tai rangaistuksenluontoisten maksujen määräämisestä. Yksityinen pysäköinninvalvonta ei loppunut, mutta HS vaikutti kirjoituksellaan ehkä ratkaisevasti siihen, että parkkiyhtiöt joutuivat keskeyttämään yli vuoden ajaksi täysin laillisen toimintansa, josta niille aiheutui suurta taloudellista tappiota. Tähänkö HS:n pääkirjoituksella ("Hämärän parkkisakotuksen loputtava") tähdättiin?

18. Mistä näitä outoja pääkirjoituksia ja pääkirjoitustoimittajia oikein tulee? Helsingin Sanomien levikki on ollut viime aikoina laskussa, joten jollakin konstilla lehden ilmeisesti pitää yrittää hankkia uusia lukijoita ja "kannattajia." Parkkisakkoasiassa lehti näytti nuoleskelevan pääkaupunkiseudun autoilijoiden ohella parkkiaktivisteja ja parkkiyhtiöiden työntekijöiden toimintaa pysäköintialueilla häirinneitä parkkihuligaaneja. Isoäitien oleskelulupa-asiassa lehti ilmeisesti laskeskelee, että enemmistö suomalaisista on niin "hellytettävissä," että laillisuutta voidaan taas kerran potkaista levikin nostamistarkoituksessa kunnolla päähän.

19. HS:n pääkirjoitus isoäitien tapauksessa on kuitenkin herättänyt lehden lukijoissa vahvoja vastareaktioita kommenttien muodossa. Niihin voi tutustua hs.fi:n pääkirjoituksia koskevalla keskustelusivustolla. Muutama poiminta kommenteista (yhteensä nyt n. 160):

- Mieletöntä Hesarilta, oikeus ei toteutunut, RKP-läinen eliitti näyttä kyntensä, KHO:n päätöksen yli voi kävellä mennen tulleen, poliisikin on kontallaan poliitikkojen edessä, eduskunnalta odotetaan ryhtiä;

- Päätös kannustaa lain rikkomiseen ja maahantulijoita kiristämään viranomaisia säälipisteitä keräämällä, toimintatapa osoittaa, että maan lakia on turha noudattaa, laki tehdään tulijoiden tarpeen mukaan, se on tämän viesti maailmalle;

- Pääkirjoitustoimittajalla on heikot tiedot laista ja oikeudesta, KHO:n päätöksen tosiasiallinen mitätöinti on isku oikeusvaltio-periaatteen ytimeen, halvalle poliittiselle suosion kalastukselle uhrataan oikeusjärjestelmämme uskottavuus, isoäitien tapauksessa poliitikot riistivät oikeuslaitokselta ylimmän tuomiovallan;

- KHO:n ratkaisu on lainvoimainen päätös, josta ei ole valitusoikeutta, mutta jonka yli poliisijohtaja Paatero käveli mennen tulleen, miltähän päätöksen tehneistä tuomareista tuntuu, voidaanko enää luottaa oikeuksien ja tuomareiden päätöksiin;

- Pääkirjoituksessa kirjoitettiin karkottamisesta, kun kyse on käännyttämisestä, tarkoitushakuistako, karkotettavalla on ollut oleskelupa Suomessa, käännytettävällä ei;

- Onpa outoa otsikointia ("Isoäidit saivat vihdoin oikeutta") HS:n päätoimittajalta ja yhtä oudolta kuulostaa koko pääkirjoituskin, päätoimittaja ei näytä ymmärtävän, että tässä tapauksessa oikeus ei todellakaan voittanut vaan mielivalta, selkeä signaali kantasuomalaisille on se, että laista ei tarvitse välittää, koska pianhan joku laki muuttuu kuitenkin, samalla avattiin Suomen ovet kaikille ulkomaalaisille inhimillisyyteen vedoten, laista tai KHO:n päätöksistä viis, samalla meni jo heikoilla ollut luottamus oikeuslaitokseen, presidenttiin ja poliisiin

Kaikissa kommenteissa ihmetellään HS:n pääkirjoitusta, KHO:n lainvoimaisen päätöksen yli kävelemistä sekä poliitikkojen ja poliisin toimintaa.

Kyllä kansa sentään näyttää tietävän ja ymmärtävän!

20. Jossakin HS:n kommentissa ilmoitettiin, että kirjoittaja on kannellut Pekka Hallbergin ja Mikko Paateron menettelystä oikeuskanslerille. Selvyyden vuoksi lienee syytä todeta, että allekirjoittaneella ei ole mitään tekemistä mainitun kantelun kanssa. On toki hyvä, että tätäkin konstia yritetään. Mutta kuten käytännöstä hyvin tiedämme, oikeuskanslerilta tai oikeusasiamieheltä ole odotettavissa minkäänlaista tukea tai kannanottoa tällaisissa tapauksissa. Mitä räikeämmin valtaapitävät rikkovat perustuslain tai lain henkeä ja kirjainta, sitä hiljaisempina ylimmät laillisuusvalvojamme yleensä pysyttelevät omissa pilttuissaan. Tämä on maan tapa: ei korppi korppi silmää noki.

(Yllä Gustave Dorén piirroskuva Charles Perrault' n kirjasta Punahilkka)