932. Syyttäjät hakevat valituslupaa Auerin jutussa

1. Vaasan hovioikeus hylkäsi 19.2.2015 Anneli Aueria vastaan Ulvila-jutussa ajetun murhasyytteen. Hovioikeuden tuomio on hyvin perusteltu. Kommentoin ratkaisua lyhyesti samana päivänä julkaisemassani blogijutussa nro 916 "Auer on syytön", sen voi lukea tästä.

2. Illalla 19.2. lähetetyssä TV1:n A-talk -ohjelmassa valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen suhtautui sangen epäillen mahdollisuuteen, että syyttäjä pyytäisi jutussa vielä valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Nissinen kertoi, että hän keskustelee asiasta heti seuraavana päivänä syytettä ajaneiden syyttäjien kanssa ja sanoi, että hän päättää heti tämän jälkeen, haetaanko valituslupaa vai ei. Valtakunnansyyttäjä edustaa syyttäjiä korkeimmassa oikeudessa ja päättää, valittaako syyttäjä hovioikeuden tuomiosta KKO:een.

3. Valitusaika hovioikeudesta KKO:een on sangen pitkä, peräti 60 päivää eli kaksi kuukautta. Kun käräjäoikeuden tuomiosta valitetaan hovioikeuteen, joutuu valituksen tekemistä pohtiva asianosainen päättämään valituksen tekemisestä jo seitsemän päivän kuluessa tuomion julistamisesta tai antamisesta, sillä hänen on ilmoitettava mainitun määräajan kuluessa  tyytymättömyyttä käräjäoikeuden ratkaisuun. Jollei tyytymättömyyttä ilmoiteta, tuomio saa lainvoiman ja asianosainen menettää valitusoikeutensa.

4. Korkeimpaan oikeuteen valittaessaan asianosaisen ei sitä vastoin tarvitse ilmoittaa ensin tyytymättömyyttä, joten hänellä on ruhtinaalliset 60 päivää aikaa pohtia valituksen tekemistä. Ruotsissa valitusaika hovioikeudesta korkeimpaan oikeuteen on (ollut jo ainakin vuodesta 1948 lähtien) puolta lyhyempi kuin Suomessa, sillä se on vain neljä viikkoa (28 päivää siis); samanpituinen kuin valitusaika käräjäoikeudesta hovioikeuteen. Suomessa lainsäätäjä ei ole sitä vastoin hoksannut, että tekninen kehitys ja yhteiskunnalliset olosuhteet ovat muuttuneet sulkakynien ajoista suuresti ja että valituksen voi nykyisin tehdä myös sähköisesti. Meillä on vain "katsottu", että koska ko.valitusaika on ollut mainitut 60 päivää iät ja ajat eli jo autonomian aikana, jolloin hovioikeuden päätöksistä valitettiin senaatin oikeusosastolle, niin määräaika saa olla sama eli 60 päivää hamaan tulevaisuuteen asti.

5. Kun laki on sellainen kuin on, syyttäjä voi esimerkiksi törkeimmissä rikosjutuissa, joissa hovioikeus on hylännyt syytteen, halutessaan roikottaa syytettyä ns. löysässä hirressä ja jättää valitusluvan hakemisen ja valituksen tekemisen aivan viime tippaan ja päättää asiasta vasta kun hovioikeuden tuomion antamisesta on kulunut vaikkapa 59 päivää. Näin on tapahtunut Auerin jutussa.

6. Matti Nissisen lupailemaa ilmoitusta, jota tulkittiin yleisesti siten, että syyttäjät eivät hae valituslupaa, vaan tyytyvät hovioikeuden vapauttavaan tuomioon, ei kuulunut, vaikka helmikuu vaihtui maaliskuuksi ja maaliskuu puolestaan huhtikuuksi. Vanhaa sanontaa hieman mukaillen voitaisiin sanoa, että kello kävi ja kuukaudet vaihtuivat toisiksi, mutta Nissistä ja hänen ilmoitustaan ei vain näkynyt tai kuulunut.

7. Matti Nissinen antoi siis odotuttaa ilmoitustaan ja pitää "porukan" jännityksessä. Ensin katsottiin eduskuntavaalit, joissa koettiin perussuomalsisten jatkojytky, ja saatiin kuunnella, miten Timo Soini huudatti kannattajiaan "jytkyttää, jytkyttää" - karjaisuillaan.

8. Eilen maanantaina saatiin sitten jatkojytky, sillä vasta silloin tiedotetitin, että Auerin jutun syyttäjinä toimineet  Kalle Kulmala ja Paula Pohjola olivat ilmeisesti samana päivänä toimittaneet hovioikeudelle valituslupahakemuksensa ja valituksensa; ne lähetetään hovioikeuden toimesta korkeimmalle oikeudelle. Syyttäjät olivat siis ajoittaneet lupahakemuksen tekemisen viimeiseen mahdolliseen päivään, sillä määräaika valituslupahakemuksen tekemiselle päättyi juuri eilen.

9. Valtakunnansyyttäjänvirasto (VKSV) tiedotti asiasta eilen lyhyesti kotisivullaan. Tiedotteessa sanotaan näin: 

"Valituslupaa haetaan, koska syyttäjät haluavat ennakkopäätöksen tuomitsemiskynnyksen korkeudesta. Kyseisessä Ulvilan henkirikosasiassa kynnys on syyttäjien käsityksen mukaan nostettu poikkeuksellisen korkealle poikkeuksellisella tavalla. Valitusluvan hakemiseen on myös painava syy sen vuoksi, mikä merkitys sillä on koko rikosoikeudenhoidon uskottavuudelle ja oikeuskäytännön yhtenäisyydelle".

10. Syyttäjät käyttävät sanaa "poikkeuksellinen" kahdesti eli väittäesään, että 1) hovioikeus on nostanut näyttökynnyksen "poikkeuksellisen korkealle" ja 2) tehnyt tämän vieläpä "poikkeuksellisella tavalla". Tarkemmat perustelut näille väitteille löytyvät varmaankin valituslupahakemuksesta. Itse olen lukenut hovioikeuden tuomion perustelut kursorisesti - ne ovat "poikkeuksellisen" laajat ja seikkaperäiset - ja todennut, että hovioikeus on perustellut todistusharkintaansa "poikkeuksellisen hyvin" ja mallikelpoisella tavalla. 

11. Muitakin "poikkeuksellisia" seikkoja tapauksessa löytyy vaikka millä mitalla. Jutun esitutkinta hoidettiin aikoinaan eräiltä osin "poikkeuksellisen huonosti", rikospaikkatutkinta suorastaan ala-arvoisella tavalla. Hovioikeus luettelee tuomion perusteluissa useita esitutkinnan ja rikospaikkatutkinnan puutteita ja epäselvyyksiä. Kyseisiä virheitä ja puutteita ei voida sälyttää näytön arvioinnissa syytetyn vahingoksi, ne heikentävät syytteen tueksi esitetyn näytön luotettavuutta.

12. Hovioikeus ei minusta menetellyt näyttökynnyksen määrittelyssä virheellisesti tai edes "poikkeuksellisesti", vaan päin vastoin oikein ja taitavasti. Kysymys on siitä, onko syytetyn syyllisyydestä jäänyt näyttöaineiston valossa järkevää tai varteenotettavaa epäilyä. Tätä kysymystä hovioikeus on pohtinut seikkaperäisesti ja päätynyt siihen, että ulkopuoliseen tekijään viittaavaa vaihtoehtoa, johon useat seikat todistusaineistossa viitaavat, ei ole voitu riittävällä varmuudella sulkea pois. 

13. Luultavaa on, että korkein oikeus ei myönnä syyttäjille valituslupaa. Valitusluvan myöntämiselle ei tosin olisi estettä, sillä kysymys näyttö- tai tuomitsemiskynnyksen korkeudesta on osin oikeuskysymys, josta valituslupa voidaan myöntää ennakkopäätösperusteella. Jos valituslupa myönnetään ja valitus siis tutkitaan, voidaan odottaa, että korkein oikeus vahvistaa hovioikeuden tuomion lopputuloksen. Korkein oikeus ei todennäköisesti toimittaisi asiassa suullista käsittelyä - käräjäoikeus ja hovioikeus ovat pitäneet pääkäsittelyn yhteensä jo neljä kertaa - vaan tarkastelisi tapausta yksinomaan kirjallisen aineiston perusteella.

14. Usein väitetään - joskus jopa rikosoikeuden professoreiden lausunnoissa (latojan huomautus) - että korkein oikeus ei ota näyttökysymyksiä lainkaan tutkittavakseen tai tekee näin vain erittäin harvoin. Väite ei kuitenkaan pidä sellaisenaan paikkaansa. Korkeimman oikeuden ennakkopäätökset koskevat kyllä suurimmalta osin oikeuskysymyksiä eli lain soveltamisessa ilmeneviä ongelmia, joiden suhteen korkein oikeus haluaa ohjata alempien tuomioistuimien lainkäyttöä. Korkein oikeus ottaa kuitenkin aika usein tutkittavakseen tapauksia, joissa on kysymys "vain näytöstä" eli näytön arvioinnista. Tällaisia tapauksia eli "näyttöprejudikaatteja" ovat esimerkiksi ratkaisut  KKO 1989:41, 1997:137, 1998:83, 1999:11, 2001:67, 2002:47, 2004:60, 2004:70, 2006:78, 2007:100, 2009:43, 2011:20, 2013:27 ja KKO 2013:77 selostetut asiat. 

15. Blogijutussa nro 718/15.4.2013 kommentoin KKO:n ratkaisua 2013:27, joka koski ns. Kolkonjärven murhajuttua, jossa oli kysymys nimenomaan näytön arvioinnista ja tuomitsemis- tai näyttökynnyksestä.  Ratkaisua KKO 2013:77 taas olen käsitellyt blogikirjoituksessa nro 791/24.10.2013. Kyseinen tapaus koski lapsen pahoinpitelyä ja siinä oli jo KKO:n ratkaisuotsikon mukaan kysymys nimenomaan näytön arvioinnista. 

16. Todistusharkinnassa voidaan erottaa kaksi puolta, 1) todisteiden näyttörvon määrittäminen ja 2) näytön riittävyyden arviointi. Jälkimmäinen vaihe koskee juridista eli lain soveltamista koskevaa kysymystä, jossa tuomioistuin joutuu pohtimaan, mikä on lakiin ja vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön perustuva näyttökynnys ja miten vahvaa näyttöä sen ylittyminen edellyttää.

916. Vaasan hovioikeus: Anneli Auer on syytön

1. Pitkään - käsittämättömän pitkään - jatkunut ajojahti Anneli Aueria vastaan sai vihdoin oikeudenmukaisen ratkaisun hovioikeuden tänään antamalla tuomiolla. Hovioikeus totesi seikkaperäisesti ja erinomaisen hyvin laadituissa perusteluissaan jääneen näyttämättä, että Anneli Auer olisi syyllistynyt Jukka Lahden murhaan. Syyttäjällä on todistustaakka, mutta tapauksessa Auerin syyllisyys jäi näyttämättä sillä todennäköisyydellä, jollaista langettava tuomio rikosasiassa edellyttää.

2. Hovioikeuden päätyi perusteluissaan siihen, ettei Auerin ole selvitetty lavastaneen rikospaikkaa ja että hänen syyllisyydestään jäi vähintäänkin varteenotettava epäily. Näyttö- ja tuomitsemiskynnys ei siis ylittynyt.

3. Hovioikeus on antanut tuomion johdosta seuraavan lehdistötiedotteen

LEHDISTÖTIEDOTE 19.2.2015

R 14/232

Ulvilan surma

Vaasan hovioikeus on tänään antamallaan ratkaisulla hylännyt Anneli Aueria vastaan ajetun syytteen Jukka Lahden murhasta tai taposta ja vapauttanut hänet käräjäoikeuden tuomitsemasta rangaistuksesta sekä kaikesta korvausvelvollisuudesta asianomistajille ja valtiolle. Hovioikeus on lisäksi määrännyt, ettei Aueria ole enää pidettävä tämän asian vuoksi vangittuna.

Auer oli valittanut Satakunnan käräjäoikeuden 12.12.2013 antamasta tuomiosta, jolla hänet oli tuomittu äänestyksen jälkeen Lahden murhasta elinkaudeksi vankeuteen. Käräjäoikeus oli katsonut, ettei Auerin kertomus taloon tunkeutuneesta ulkopuolisesta tekijästä pitänyt paikkaansa vaan että Auer oli surmannut aviopuolisonsa.

Hovioikeus totesi, että syyttäjillä oli todistustaakka kaikista murhan tai tapon rikostunnusmerkistöön kuuluvista seikoista. Auerilla ei sen sijaan ollut velvollisuutta esittää syyttömyyttään tukevaa näyttöä eikä myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen. Esitutkinnan puutteellisuudesta johtuva näytön epävarmuus ei saa varsinkaan vakavien rikosten yhteydessä koitua syytetyn vahingoksi.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin jääneen näyttämättä, että Auerin hätäkeskukseen soittaman puhelun taustalta kuuluvat Lahden valitusäänet olisivat peräisin aikaisemmin äänitetyltä tallenteelta. Auerin ja Lahden nuorimpien lasten kertomukset surmayön tapahtumista eivät olleet uskottavia eivätkä yhteensopivia poliisin teknisessä rikostutkinnassa hankkiman selvityksen kanssa. Kun otettiin huomioon lukuisat ulkopuoliseen tekijään viittaavat seikat ja se, ettei Auerin ollut selvitetty lavastaneen rikospaikkaa, Auerin syyllisyydestä jäi vähintäänkin varteenotettava epäily. Näin ollen hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että Auer olisi tappanut Lahden syytteen teonkuvauksissa esitetyin tavoin. Syyte murhasta tai taposta oli sen vuoksi hylättävä.

Hovioikeuden ratkaisusta on äänestetty. Eri mieltä oleva jäsen arvioi muun muassa teknisen tutkinnan tulokset eri tavalla ja hylkäsi Auerin valituksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenlaamanni Robert Liljenfeldt sekä hovioikeudenneuvokset Hagar Nordström (eri mieltä) ja Petteri Korhonen. Esittelijänä ja valmistelijana on toiminut viskaali Aleksi Rantanen.

Hovioikeuden tuomio löytyy tästä

4. Otetaanpa tähän tuomion perustelujen johtopäätösosa (kappaleet 318-331) sellaisenaan:

Hovioikeuden yhteenveto ja loppupäätelmät

318. Ulvilan surma on erikoinen rikostapaus, ja se on herättänyt runsaasti keskustelua ja pitkälle menevää mielenkiintoa kansalaisten ja tiedotusvälineiden keskuudessa. Asiassa halutaan saada selville totuus. Hovioikeuden tehtävä rajoittuu kuitenkin ainoastaan siihen totuuteen, joka voidaan saavuttaa sille esitetyn oikeudenkäyntiaineiston perusteella. Tuomarin on kyettävä, harkittuaan huolellisesti asiassa esitettyä näyttöä ja sen yhteydessä esille tulleita seikkoja, päättämään, mitä asiassa on pidettävä totena, sekä kyettävä perustelemaan johtopäätöksensä tukeutuen näihin tosiseikkoihin. Edellä kuvattu tuomarin harkinta ei voi rikosasiassa koitua syytetyn vahingoksi sellaisten harkinnanvaraisten, avoimien kysymysten osalta, joita ei ole esitutkinnassa kyetty selvittämään ja joihin ei saada riittävän varmoja vastauksia esitetyn näytön perusteella. Tämä rajoittaa merkittävästi sitä, millä tavalla tuomarin johtopäätökset voivat asian ratkaisun perustaksi asetettavien tosiseikkojen suhteen perustua sellaisiin oletuksiin, jotka ovat mahdollisia tai todennäköisiä tuomarin elämänkokemuksen perusteella tai muutoin.

319. Hätäkeskuspuhelutallenne ja siitä ilmenevä tapahtumien kulku on hämmentävä. Toisaalta tallenteelta kuuluu Anneli Auerin hätääntyneisyys, minkä mukaisesti hän pyytää toistuvasti apua ja toivoo sen saapuvan paikalle nopeasti. Jukka Lahden ääntely tai A:n toiminta ja äänet eivät viittaa siihen, että Anneli Auer olisi toiminut tilanteessa väkivaltaisesti. Toisaalta Anneli Auerin toiminta herättää ihmetystä. Hän ei näytä pelkäävän oman tai lastensa turvallisuuden puolesta mutta tuo puhelussa esille, että ulkopuolinen tekijä aikoo tappaa hänen miehensä. Nämä herättävät luonnollisesti kysymyksiä ja kaipaavat vastauksia. Yksiselitteisiä, varmoja vastauksia ei voida antaa, koska tilanne on ollut yllätyksellinen ja Anneli Auer on voinut käyttäytyä luonteelleen tyypillisellä tavalla: hän on järkeistänyt stressitilanteen ja toiminut sen mukaisesti. Rikos on tapahtunut Anneli Auerin makuuhuoneena käyttämässä takkahuoneessa, joten siitä, että Anneli Auer on ollut rikospaikalla, ei voida tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä hänen syyllisyydestään, kun otetaan huomioon se selvitys, joka puhuu hänen syyttömyytensä puolesta.

320. Tapahtumat ovat olleet järkyttäviä myös A:lle, mikä yhdessä hänen ensimmäisen puhuttelunsa yhteydessä tehtyjen virheiden kanssa voi selittää sen, miksi myös A:n kertomuksen paikkansapitävyys voidaan kyseenalaistaa esimerkiksi siltä osin kuin hän on päätellyt, että ulkopuolinen tekijä olisi piiloutunut pesuhuoneeseen. Psykologisessa asiantuntijatodistelussa on kyseenalaistettu se, että A olisi voinut pitää puhutteluissa salassa kaikki ne todellisuudessa tekemänsä havainnot, jotka olisivat selvästi puhuneet Anneli Auerin syyllisyyden puolesta. Samoin ei ole pidetty todennäköisenä, että Anneli Auerin toiminta hätäkeskuspuhelun aikana olisi luonut A:lle valemuiston poistuvasta ulkopuolisesta tekijästä.

321. Hätäkeskuspuhelutallenteen äänimaailma on tavanomaisiin väkivaltatilanteisiin nähden poikkeuksellinen, koska tallenteelta ei kuulu kamppailuääniä eikä muitakaan tavanomaiseen väkivaltatilanteeseen liittyviä ääniä. Joidenkin äänien taajuudet poikkeavat tarkempien tutkimusten mukaan siitä, kuinka lujaa ne kuuluvat tallenteella. Jukka Lahden voimakkaat huudot suhteessa hänen vammoihinsa sekä suhteessa tallenteelta kuultaviin Anneli Auerin ääniin ovat herättäneet ihmetystä. A:n kirkaisuäänen osalta on esitetty näkemyksiä sen aitoudesta, minkä lisäksi takaa-ajajan juoksuaskeleiden äänet puuttuvat Anneli Auerin kuvaamassa tilanteessa, kuten myös lasin päälle astumisen äänet. FBI:n lausunnon mukaan kuultavien juoksuaskeleiden lukumäärä voi selittyä eri syillä, kuten takaa-ajajan kenkien pohjan materiaalilaadulla. Nämä kysymykset ovat kuitenkin nostaneet esille kysymyksen siitä, ovatko tallenteelta kuuluvat äänet kaikilta osin aitoja vai onko ne tallennettu ja soitettu hätäkeskuspuhelun aikana. Vaikka äänitutkimuksissa on runsaasti yritetty selvittää näitä kysymyksiä, ovat kysymykset rinnakkaispuhelimen, nauhurin, tietokoneen ja puhelimen jatkojohdollisesta käytöstä jääneet kaikilta osin selvittämättä. Hätäkeskuksen monotallenteen perusteella on ollut myös vaikea arvioida sitä, mistä suunnista äänet oli kulloinkin tuotettu, kuten todistaja TN on kertonut. TN:n ammattitaitoa ja puolueettomuutta ei ole ollut syytä epäillä. Äänimaailmaa arvioitaessa on toisaalta otettava huomioon, että kuvatut tapahtumat ovat poikkeukselliset, eikä niihin liity alkoholi, jonka vaikutuksen alaisina tekijä ja uhri usein ovat asunnoissa tapahtuvien väkivalta- ja henkirikosten aikana.

322. Jukka Lahden surmaamisen kannalta merkityksellisin tapahtumajakso alkaa tallenteen kohdassa 1:58, jolloin Anneli Auer juoksee ensin kohti puhelinta, minkä jälkeen askeleet loittonevat puhelimesta. Tallenteen kohdassa 2:00 kuuluu oven avaamiseen viittaava ääni. Anneli Auerin ja A:n kertomuksia siitä, että Anneli Auer oli tässä yhteydessä juossut talon etu-ulko-ovelle ja ulos, ei ole osoitettu virheellisiksi. Pian tämän jälkeen, noin 10–12 metrin päässä kuuluu, kuinka Jukka Lahti alkaa tallenteen kohdassa 2:03 äännellä poikkeuksellisesti "A-laalalala", mikä viittaa siihen, että samassa yhteydessä hänen päänsä alueelle kohdistetaan voimakasta väkivaltaa. Äänitutkimusten perusteella jää avoimeksi, missä Anneli Auer on tässä vaiheessa. Selvää on, ettei Anneli Auer ole puhelimessa. Tätä kysymystä arvioitaessa on otettava huomioon, että tallenteelta ei kuulu juoksuaskelia kohdissa 2:00–2:03, eikä myöskään takkahuoneen lattialla olleen lasin päällä liikkumiseen viittaavia ääniä. Tallennetta tutkineen TN:n mukaan sitä, mistä suunnasta Anneli Auerin sanomaksi katsottu "(u)-o-l-e", joka kuuluu tallenteella kohdassa 2:03 samanaikaisesti Jukka Lahden ääntelyn kanssa, ei voida ehdottoman varmasti määrittää monotallenteen perusteella. Äänitutkimuksissa ei ole kyetty selvittämään tätä kaksitavuista sanaa. Äänitutkimusten mukaan on mahdollista, että Anneli Auer on ollut tässä yhteydessä muualla kuin takkahuoneessa, mutta väliseinät huomioiden samalla etäisyydellä puhelimesta. Tätä kysymystä arvioitaessa on otettu huomioon se, että Anneli Auer on ollut jälleen puhelimen läheisyydessä tallenteen kohdassa 2:08–2:09, jolloin hän huutaa puhelimeen: "[Hyh], tuleeksielt kettää?" Tallenteella ei kuulu lasin päällä liikkumiseen viittaavia ääniä myöskään kohdissa 2:03–2:08, vaikka A ei tässä yhteydessä puhu puhelimeen mitään, kuten ei myöskään hätäkeskuspäivystäjä. Puhelimessa oleva A ei myöskään reagoi millään tavalla tässä yhteydessä siihen, että Anneli Auerilla olisi jotakin poikkeavaa päällään tai käsissään. Tällaista A:n reaktiota ei ole kuultavissa myöskään sen jälkeen, kun Anneli Auer palaa puhelimeen 2:42. Jukka Lahden viimeiset äänet kuullaan tallenteen kohdassa 2:28, johon liittyy tallenteelta kuultava kolahdus kohdassa 2:29. Takkahuoneessa ei ole nähtävissä sellaisia jälkiä, jotka viittaisivat siihen, että Anneli Auer olisi jättänyt Jukka Lahden surmassa käyttämänsä sorkkaraudan tai vereentyneitä vaatteitaan takkahuoneeseen. Myöskään kohdissa 2:28–2:42 ei kuulu selviä juoksuaskelia eikä lasin päällä liikkumiseen viittaavia ääniä.

323. Näin ollen vaikka Anneli Auer ei ole ollut puhelimessa siinä vaiheessa, kun Jukka Lahti on saanut surmansa, on epätodennäköistä, että Anneli Auer olisi surmannut Jukka Lahden hätäkeskuspuhelutallenteen aikana. Tätä johtopäätöstä tukee se, että tekninen rikostutkinta on voinut selvittää, ettei Jukka Lahden kynsien alla, hänen vaatteissaan eikä teossa käytetyssä fileerausveitsessä ole ollut Anneli Aueriin viittaavia kuituja, verta tai DNA:ta. Myöskään Anneli Auerista tai hänen vaatteistaan ei ole esitetty sellaista selvitystä, joka liittäisi hänet tekoon.

324. Anneli Auerin syyttömyyttä tukee vahvasti se, että hän on hätäkeskuspuhelun aikana toistuvasti kiirehtinyt ulkopuolisen avun saamista kohteeseen ja ettei hän ole pyrkinyt päättämään puhelua senkään jälkeen, kun Jukka Lahti on surmattu puhelun aikana. Ei ole uskottavaa, että Anneli Auer olisi menetellyt tällä tavoin, jos hänen olisi pitänyt saattaa Jukka Lahden surmaaminen loppuun puhelun aikana ja vielä suorittaa tarvittavat lavastustoimet.

325. Teossa käytetyn fileerausveitsen ei ole näytetty kuuluneen Anneli Auerin talouteen. Anneli Auerin hallusta ei ole löytynyt teossa käytettyä sorkkarautaa tai niitä vereentyneitä jalkineita, vaatteita tai näppylähansikkaita, joihin viittaavat löydökset on tehty takkahuoneesta. Anneli Auerin ei ole näytetty lavastaneen rikospaikalla todettuja verijälkiä. Rikospaikalla ei ole ollut viitteitä siitä, että pintoja olisi pesty teon jälkeen. Keittiössä tai talon pesutiloissa ei ole ollut myöskään tällaiseen siivoamiseen tai peseytymiseen viittaavia jälkiä. Olohuoneessa ei ole ollut tippuverijälkiä ja keittiön puhelimessa on ollut vain Anneli Auerin verta. Se, ettei takkahuoneen ja terassin ulkopuolisia tiloja ole teknisessä rikostutkinnassa tutkittu perusteellisemmin, on pidettävä vakavana puutteena. Jos näin olisi tehty, olisi voitu saada sellaista näyttöä, joka olisi voinut yhtä hyvin puhua Anneli Auerin syyllisyyden puolesta kuin sitä vastaankin. Tämä mahdollistaa erisuuntaiset arvailut muun muassa siitä, ovatko tekoon liittyneet ruskeankirjavat tekokuidut olleet peräisin Anneli Auerin taloudesta. Tämä ky­symys on kuitenkin jäänyt selvittämättä, eivätkä Anneli Auerin nuorempien lasten kertomukset teossa käytetyistä kilvistä ja niihin naulatuista/teipatuista/liimatuista ruskeista pyyhkeistä ole näiltäkään osin luotettavia. Joka tapauksessa tämänkaltaisia tulkintoja ei saa tehdä syytetyn vahingoksi. Esitettyjä väitteitä laajamittaisista lavastustoimista, jotka olisi tullut suorittaa onnistuneesti loppuun perheriitaa seuranneen teon jälkeen siten, että Anneli Auerin syyllisyyteen viittaavat jäljet olisi tyystin hävitetty lyhyessä ajassa aiheuttamatta ristiriitaisia jälkiä tai muita löydöksiä, on pidettävä epätodennäköisinä.

326. Rikospaikalla on teon jälkeen useaan eri otteeseen etsitty tekoon liittyviä tekovälineitä, jalkineita ja vaatteita, eikä niitä ole löydetty. Se, että talo on ollut vain tavanomaisesti eristettynä ja että Anneli Auer on teon jälkeen käynyt talossa yhdessä muiden henkilöiden kanssa, ei osoita, että hän olisi pyrkinyt hävittämään rikokseen liittyviä jälkiä. Anneli Auer on muun muassa 2.12.2006 näyttänyt poliisille jalkansa verijälkiä, joita ei ollut tuossa vaiheessa vielä pesty pois ja joita ei ole kuitenkaan tutkittu.

327. Vuosia teon jälkeen tehdyt rekonstruktiot eivät ole kyenneet tuottamaan sellaista tietoa, jonka perusteella voitaisiin katsoa, että alkuperäinen tekninen rikostutkinta olisi tehty virheellisesti ja että Anneli Auer olisi surmannut Jukka Lahden. Teknisessä rikostutkinnassa vuonna 2006 otetut valokuvat ja näytteet tukevat yhdessä MM:n ja JJ:n kertomusten kanssa väitettä ulkopuolisesta tekijästä. Ulkopuolinen tekijä on voinut poistua takkahuoneesta ikkunan kautta, kuten A on kertonut havainneensa ja mitä havaintoa valokuvista havaittavat poistumisjäljet tukevat. Tämän jälkeen ulkopuolinen tekijä on voinut poistua etupihan kautta, jonka osalta poliisikoirapartio ei ole jäljestänyt tontin rajaa. Hätäkeskuspuhelutallenteelta ei ole kuultavissa poistumiseen viittaavia ääniä eikä takka- tai pesuhuoneessa ole verisiä kengänjälkiä, jotka viittaisivat siihen, että ulkopuolinen tekijä olisi ennen Jukka Lahden surmaamista piileksinyt pesuhuoneessa. Nämä seikat kyseenalaistavat A:n havaintojen oikeellisuuden. Niiden perusteella ei voida kuitenkaan poissulkea Jukka Lahden surmaajana ulkopuolista tekijää, johon viittaavia jälkiä takkahuoneessa on ollut runsaasti. Takkahuoneen ikkuna on rikottu ulkoapäin, mikä yhdessä A:n ensihavaintojen kanssa tukee Anneli Auerin kertomusta ulkopuolisesta tekijästä. Anneli Auerin nuorempien lasten kertomukset siitä, että Anneli Auer ja A olisivat yhdessä surmanneet Jukka Lahden, ovat ristiriidassa esitetyn teknisen rikostutkinnan näytön kanssa, eikä niitä muutoinkaan voida pitää siinä määrin luotettavina, että asian ratkaisu voitaisiin perustaa osaksikaan niihin.

328. Anneli Auer on esitutkinnassa alkanut epäillä syyllistyneensä Jukka Lahden surmaamiseen sen jälkeen, kun hänelle on ilmoitettu, että ulkopuolisen tekijän mahdollisuus on suljettu pois. Anneli Auer ei ole esitutkinnassa kyennyt kertomaan teosta, teossa käytetyistä välineistä tai suoritetuista lavastustoimenpiteistä. Toisaalta Anneli Auerin kertomukset perustuvat pikemminkin hänen ulkopuolisen tekijän poissuljennasta lähtevään päättelyyn kuin siihen, että hän olisi kertonut esitutkinnassa omat havaintonsa teosta ja tapahtumien etenemisestä. Anneli Auerin esitutkinnassa kertoma on ristiriidassa teknisessä rikostutkinnassa kertyneen näytön sekä niiden havaintojen kanssa, jotka Anneli Auerista on voitu tehdä heti teon jälkeen.

329. Oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa on voitu todeta, että Jukka Lahden rinta- ja vatsaonteloissa on ollut vain vähän verta. Tämä on viitannut siihen, että vammat on aiheutettu enintään joitakin kymmeniä minuutteja ennen Jukka Lahden surmaamista hätäkeskuspuhelutallenteen aikana. Joka tapauksessa tämäkin havainto tukee pikemminkin Anneli Auerin syyttömyyttä kuin hänen syyllisyyttään. Anneli Auerin ei ole näytetty puukottaneen Jukka Lahtea kymmeniä kertoja, vaikka tekotapa (modus operandi) on tutkimusten mukaan tyypillinen naishenkilöille teoissa, joissa syynä tekoon on mustasukkaisuus. Tekoon on liittynyt kasvoihin kohdistuneen raa'an väkivallan muodossa piirteitä, jotka eivät ole tyypillisiä parisuhdeväkivaltatilanteissa. Joka tapauksessa näiden tutkimustietojen perusteella ei voida muun näytön puuttuessa edes yhdessä Anneli Auerin hätäkeskuspuhelun aikaisen käyttäytymisen ja tallenteelta puuttuvien ulkopuoliseen tekijään viittaavien äänien perusteella päätyä siihen, että Anneli Auer olisi hätäkeskuspuhelutallenteen aikana surmannut Jukka Lahden ja kohdistanut tähän sitä ennen väkivaltaa takkahuoneen lattialta löydetyllä fileerausveitsellä.

330. Jukka Lahden tunnistettavista ja osin epäselviksi jääneistä sanoista (tallenteen kohdat 0:20-2:28) on syytä nostaa esiin seuraavat toisistaan hyvin irrallaan olevat kohdat tallenteelta: auto - hälytyys - tule Annu apuun - se jäi. Se, mitä Jukka Lahti on yrittänyt sanoa, jää epäselväksi ja hyvin tulkinnanvaraiseksi. Samalla tavalla Anneli Auerin puhe, joka on suunnattu takkahuoneeseen ja siellä joko Jukka Lahdelle tai väitetylle ulkopuoliselle tekijälle, jonka Anneli Auer on joko havainnut tai jonka olemassaoloa hän on hätäkeskuspuhelun aikana näytellyt, on tulkinnanvaraista. Tallenteelta käy kuitenkin ilmi, että Anneli Auer reagoi Jukka Lahden avunpyyntöihin, hän juoksee olohuoneen poikki talon etuovelle ja käskee ulkopuolista tekijää lopettamaan väkivallan kohdistamisen Jukka Lahteen. Tämän kaiken hän tekee samanaikaisesti soittaessaan hätäkeskukseen ja pyytäessään apua Jukka Lahdelle. Tallenteen perusteella herättää ihmetystä se, miksi Jukka Lahden tunnistettava puhe kohdistuu vain Anneli Aueriin ja miksi väitetyn ulkopuolisen tekijän teon tai liikkeiden äänet eivät kuulu tallenteella. Samalla tavalla ihmetyttää se, kuinka Anneli Auer olisi onnistunut toteuttamaan kaiken tämän tallenteelta kuultavan toiminnan siten, että se olisi vielä selitettävissä teknisen rikostutkinnan löydöksillä ja ettei läsnä oleva A omalla käytöksellään paljasta Anneli Aueria tekijäksi. Tallenteen tämän kaltainen arvioiminen osoittaa, kuinka tulkinnanvarainen se on, kun otetaan huomioon tapahtumien lyhyt kesto yöaikaan, rikospaikan jälkien moninaisuus ja Anneli Auerin käytettävissä ollut aika tämänkaltaisiin lavastustoimenpiteisiin.

331. Kyse on erittäin vakavasta rikosasiasta, jolloin voidaan edellyttää, että syytteen tueksi on esitetty kattava selvitys siitä, kuka on syyllistynyt väitettyyn rikokseen. Syyksilukevan tuomion edellytyksenä on, ettei tekijän syyllisyydestä jää mitään varteenotettavaa epäilyä. Oikeudenkäyntiaineisto jättää avoimeksi erilaisia varteenotettavia vaihtoehtoisia tapahtumainkulkuja siitä, kuka on surmannut Jukka Lahden hätäkeskuspuhelun aikana. On mahdollista, että ulkopuolinen tekijä on muulla kuin Anneli Auerin kertomuksesta ilmenevällä tavalla kohdistanut Jukka Lahteen väkivaltaa ja lopulta surmannut Jukka Lahden ja ettei Anneli Auer joko osaa tai halua kertoa koko totuutta tässä asiassa. Tällä ei ole kuitenkaan asian ratkaisemisen kannalta merkitystä, koska ulkopuoliseen tekijään viittaavia vaihtoehtoja ei esitetyn näytön perusteella voida riittävällä varmuudella poissulkea, vaan ne saavat pikemminkin tukea rikospaikalla tehdystä teknisestä rikostutkinnasta. Vaihtoehtoisten tapahtumainkulkujen poissulkeminen edellyttäisi, että avoimiksi jääviin kysymyksiin annettaisiin syytetyn vahingoksi vastauksia, jotka perustuisivat ratkaisevasti Anneli Auerin peruuttamiin esitutkintalausumiin ja myös liiaksi tuomarin omaan vakuuttuneisuuteen siitä, mitä asiassa on hänen näkemyksensä mukaan "oikeasti" tapahtunut. Tämä ei ole sallittua. Näin ollen syytteen tueksi esitetty näyttö ei riitä siihen, että Anneli Auerin katsottaisiin surmanneen Jukka Lahden syytteen teonkuvausten mukaisesti ja että hänet tuomittaisiin tästä rikoksesta rangaistukseen. Hovioikeudelle ei siten jää muuta vaihtoehtoa kuin hylätä syyte. Asia on ratkaistava epäselvässä tapauksessa syytetyn eduksi ( in dubio pro reo ). 

-------

5. Se, että hovioikeuden tuomio on äänestysratkaisu (2-1), ei heikennä enemmistön perustelujen vakuuttavuutta tai lopputuloksen oikeellisuutta. Hovioikeus tuomion antaminen kesti kauan eli ratkaisua saatiin odottaa neljä kuukautta sen jälkeen, kun hovioikeuden pääkäsittely lokakuussa päättyi. Niin kuin aiemmin olen jo ehtinyt blogissa ennakoida, tämä johtui ilmeisesti aika paljon siitä, että hovioikeuden jäsenet eivät ole päässeet lopputuloksesta yksimielisyyteen. 

6. Tapauksesta lausuntoja vuosikausia medialle jaelleet tai siitä mediassa kirjoittaneet asiantuntijat professori Matti Tolvasesta aina rikostoimittaja Jarkko Sipilään ovat sanoneet, että hovioikeuden äänestysratkaisu olisi "pahin mahdollinen vaihtoehto". Näissä lausunnoissa on kuitenkin lähdetty jonkinlaisesta yleisestä mielipiteestä eli siitä, että Ulvilan surmajutulle saataisiin vihdoin piste eikä korkeinta oikeutta valituslupahakemuksilla "vaivattaisi". 

7. Mutta jos tapausta ja pitkäksi venynyttä oikeusprosessia arvioidaan, niin kuin toki pitäisi, myös ja ennen muuta syytetyn kannalta, hovioikeuden äänestysratkaisu ei heikennä tippaakaan ratkaisun merkitystä ja arvoa. Perusteluistaan tuomio tunnetaan!  Hovioikeuden tuomio on erittäin hyvin perusteltu ja perustelujen valossa Auerin syyllisyydestä jää todellakin vähintäänkin varteenotettava epäily syyllisyydestä. Ketään ei voida tuomita syypääksi murhasta tai ylipäätään vakavasta rikoksesta sillä perusteella, että tuomari on intuitiivisesti vakuuttunut syytetyn syyllisyydestä. Syyte tulee näyttää toteen niin vakuuttavasti syytettä tukevalla näytöllä, ettei syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä. Perustelujensa lopuksi hovioikeus vetosi in dubio pro reo -sääntöön: Epäselvässä tapauksessa näyttökysymys on ratkaistava syytetyn eduksi.

8. Nyt alkaa - mediassa on jo alkanut - spekulointi sillä, onko hovioikeuden vapauttava tuomio sittenkään päätepiste jo kahdeksan vuotta kestäneen rikosjutun selvittämisessä. Syyttäjät ja poliisi punovat uusia juonia Auerin pään menoksi ja syytettä tukevaa uutta  selvitystä yritetään kaivaa edelleen esiin. Korkeimmalta oikeudelta tullaan hakemaan valituslupaa, se on selvä asia.

9. Aika merkillistä. Vielä hovoikeuden pääkäsittelyn aikana ja sen jälken kaikki asiantuntijat samoin kuin ns. asiantuntijat ovat kilvan vakuuttaneet, että nyt tämä riittää, eli hovoikeus antaa vihdoin lopullisen tuomion asiassa. Asiantuntijat ovat jo kauan sitten olleet varmoja, ettei korkein oikeus tule myöntämään Ulvila-jutussa valituslupaa. Mutta nyt kun hovioikeuden tuomio on saatu, samat asiantuntijat alkavat kiivaasti pohtia, mikä meni vikaan, kun heidän toivomaansa langettavaa tuomioita ei saatukaan, ja mitä voitaisiin jatkossa tehdä, ettei hovioikeuden tuomio jäisi voimaan!

10. Olen itse alusta lähtien ollut vakuuttunut siitä, ettei syytteen tueksi saatu näyttö, jota tutkijat ja syyttäjät ovat yrittäneet hankkia osin kyseenlaisilla tai kenties jopa laittomilla menetelmillä, tule riittämään langettavaan tuomioon, jos maasta löytyy oikeudenmukaisia ja taitavia tuomareita. Vaasan hovioikeudesta sellaisia tuomareita näyttää löytyvän.  

11. Ulvila-tapauksessa oikeus siis lopulta voitti, vaikka pirun kauan se kesti!

809. Ulvila-jutun tuomion tarkastelua, osa I

1. Ulvilan surmajutun tuomio annettiin viime viikon torstaina 12.12. ja sitä on selostettu ja kommentoitu mediassa tavanmukaiseen tapaan eli lähinnä uutisluontoisesti. Keskeisintä asiassa oli todistusharkinta eli tarkemmin sanottuna jutussa esitettyjen todisteiden todistusarvon määrittäminen ja kannanotto näytön riittävyyteen. Nämä asiat käyvät tai niiden ainakin tulisi käydä ilmi käräjäoikeuden tuomion perusteluista. Mediassa julkaistussa kommmenteissa samoin kuin haastateltujen juristiprofessoreiden suppeissa haastattelulausunnoissa mainitut kysymykset ovat kuitenkin jääneet varsin vähälle huomiolle.

2. Satakunnan käräjäoikeuden kansliatuomion kappaleita jaettiin totuttuun tapaan oikeuden kansliasta toimittajille ja muillekin asiasta kiinnostuneille. Käräjäoikeus yllätti sikäli myönteisesti, että jutun ratkaisseet tuomarit eivät pysytelleet tuomion antopäivänä kokonaan piilossa, vaan oikeuden puheenjohtajana jutussa toiminut laamanni Martti Juntikka tuli esiin ja antoi MTV3:lle lyhyen haastattelun, joka löytyy tästä. Lisäksi käräjäoikeus julkaisi tiedotteen tuomion keskeisimmistä kohdista. Nämä eleet ovat uudenlaista julkisuutta ja niiden soisi, kuten myös toimittaja Jarkko Sipilä on toivonut, yleistyvän.

3. Mainittu tiedote on kuitenkin suppea eikä siitä tai laamannin haastattelusta tainnut ilmetä mitään sellaista, mitä ei olisi todettu jo käräjäoikeuden enemmistön eli laamanni Juntikan tuomion perusteluihin kirjatussa lausumassa.Laamanni kertoi - täysin odotetusti - että jutun todistusaineisto oli laaja, monipuolinen ja sisälsi vaikeita näyttökysymyksiä. Tämän samoin kuin sen, että oikeus joutui jutussa äänestämän, me toki kaikki tiesimme jo ennestään. Laamanni painotti, että käräjäoikeus oli käynyt aineiston läpi "hyvin tarkasti", mutta tässsäkään ei toki ole mitään epätavallista tai uutta: ainahan oikeus tekee tai sen ainakin pitäisi tehdä mahdollisimman tarkkaa ja luotettavaa työtä! Uutinen olisi ollut, jos laamanni olisi väittänyt päinvastaista. Käräjäoikeudella oli runsaasti ellei suorastaan ruhtinaallisesti aikaa muodostaa käsityksensä jutussa, sillä jutun pääkäsittely kesti reilut kaksi kuukautta ja käsitti parikymmentä istuntopäivää. Tuomion ja perustelujen kirjoittamiselle käräjäoikeus varasi aikaa todella paljon eli reilut kaksi ja puoli kuukautta. Jollei tuossa ajassa ole ehtinyt tehdä "tarkkaa työtä" myös perustelujen kirjoittamisen osalta niin ei sitten missään!

4. Laamanni yritti lausunnollaan ilmeisesti eräällä tavalla rivien välissä ja "varmemmaksi vakuudeksi" vakuuttaa,  että kun kerran "tarkkaa työtä" oli tehty, niin tuomion täytyy silloin olla hyvä ja oikea. Tämä selitelmä näyttää "uponneen" jopa joihinkin hyvänahkaisiin asiantuntijoihin ja oikeusoppineisiin. Niinpä esimerkiksi rikosoikeuden professori Terttu Utriainen on äitynyt Hesarin haastattelussa 13.12. kehumaan tuomiota sanoilla "perusteltu kokonaisuus". Utriaisen mukaan mukaan "näyttö tuomiossa on perusteltu avoimesti,  hyvin seikkaperäisesti ja pala palalta". 

5. Joko Terttu Utriainen ei ollut lausuntoa antaessaan vielä lukenut koko tuomiota tai sitten hän ei vain jostakin syystä halua asettaa tuomion perusteluille ja asianmukaiselle todistusharkinnalle kovin korkeita laatuvaatimuksia. Nyt kun olen itse kahlannut tuomion perustelut läpi, olen niistä kyllä täysin toisella kannalla kuin Utriaisen Tepa. Samanlaisen krittisen käsityksen on minulle ilmaissut myös pari muuta todistusoikeuteen perehtynyttä asiantuntijaa. 

6. Satakunnan käräjäoikeuden tuomiosta löytyy myös asianmukaisella tavalla laaditut seikkaperäiset ja ymmärrettävät perustelut, mutta tämä koskee yksinomaan tuomion lopputuloksen osalta eri mieltä olleen ja vähemmistöön jääneen käräjätuomarin perusteluja. Sen sijaan enemmistön muodostaneiden tuomareiden perustelut jättävät monessa suhteessa paljon toivomisen varaa ja herättävät perusteltujen vastausten sijasta enemmän vain kysymyksiä ja ihmettelyä.

7. Tuomarit eivät voi tuomiotaan selittelemällä - "teimme erittäin tarkkaa työtä" tms. - paikata puutteellisia ja epämääräisiä perustelujaan. Tuomion ainoat perusteet ja perustelut ovat vain ne, jotka on päätökseen tai tuomioon kirjattu, selityksillä ei ole merkitystä.  Perusteleminen on ainoa keino, joka tuomareilla on käytettävissään, kun hän yrittää vakuuttaa asianosaiset ja ulkopuoliset ratkaisun hyväksyttävyydestä ja oikeellisuudesta. Se, etteivät tuomarit joko osaa tai välitä perustella ratkaisuaan seikkaperäisesti ja ymmärrettävästi, paljastaa usein armottomalla tavalla myös tuomareiden todistuharkintaa ja juridista päättelykykyä koskevat puutteet. Perustelujen merkitystä ei siis voida vähätellä ja selitellä tuomareita ymmärtäen, että "vaikka nuo perustelut eivät nyt tosin ole kovin kummoiset, niin luotamme silti siihen, että (puolueettomat) tuomarimme ovat tehneet hyvää ja tarkkaa työtä ja päätyneet oikeaan lopputulokseen".

Tähän väliin käräjäoikeuden tuomio
https://www.dropbox.com/s/vhu7fyq3d9abwfa/Auer-tuomio.pdf

8. Katsotaanpa aluksi käräjäoikeuden kokoonpanoa ja tuomareita, jotka ovat käräjäoikeuden tuomion antaneet. Kysymyksessä on tyypillinen rikosjuttu, jossa käräjäoikeuden kokoonpanona voisi olla 1+3 tai 2+4 eli oikeuden kokoonpanoon kuuluisi puheenjohtajan ja mahdollisesti toisen ammattituomarin eli lainoppineen jäsenen lisäksi kolme tai neljä lautamiestä. Tämä ilmenee oikeudenkäymiskaaren (OK) 2 luvun 1 §:n 1 momentista. Saman pykälän 2 momentin mukaan  käräjäoikeus on päätösvaltainen rikosasiassa kuitenkin myös kokoonpanossa, johon kuuluu ainoastaan kolme lainoppinutta jäsentä. Edellytykseksi tälle kokoonpanolla on ko. momentissa asetettu, että kyseistä kokoonpanoa on pidettävä perusteltuna ”asian laadun tai muun erityisen syyn vuoksi”.

9. Toisin sanoa rikosasioissa lautamieskokoonpano on pääsääntö ja kolmen lainoppineen tuomarin kokoonpano poikkeus, joka tulee kysymykseen vain em. erityisillä perusteilla. Käytäntö on kuitenkin ”mennyt” päälaelleen eli siihen, että vähänkin laajemmat tai vaikeammat rikosjutut ratkaistaan käräjäoikeuden kolmen tuomarin kokoonpanossa ilman lautamiehiä. Tämä on valitettavaa, sillä käytäntö on tosiasiallisesti romuttamassa koko lautamiesjärjestelmän. Lautamiehet alkavat olla käräjäoikeudessa lähinnä kuriositeetin asemassa. 

10. Mikä selittää lautamieskokoonpanon moisen ”syrjimisen” tai ainakin vähälle käytölle jäämisen? Syitä on kaksi: 1) oikeusministerin tahto karsia lautamiehistä valtiolle aiheutuvia kustannuksia, siis oikeudenhoidosta aiheutuvien menojen leikkaaminen ja 2) käräjäoikeuksien halu istua mukavuussyistä rikosjuttuja entistä paljon useammin ilman lautamiehiä. Lautamiehet koetaan käräjäoikeuksissa jonkinlaiseksi riesaksi, josta päästään kuitenkin kätevästi eroon, sillä lainsäätäjä on – suuressa viisaudessa tai oikeastaan lyhytnäköisyydessään – jättänyt kokoonpanon valinnasta päättämisen käräjäoikeuden puheenjohtajan ja/tai laamannin tehtäväksi. 

11. Auerin jutussa tai sen tuomiosta laaditussa tiedotteessa ei ole sanallakaan perusteltu sitä, miksi juttu on istuttu kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa ilman lautamiehiä. Olisiko Auerin juttu ollut niin ”vaikea”, että se on haluttu siksi istua pelkästään ammattituomareista koostuvassa kokoonpanossa?  Luultavasti, mutta olisi toki ollut mielenkiintoista nähdä, millaiseen lopputulokseen käräjäoikeus olisi päättynyt kokoonpanossa 2+4. Nyt käräjäoikeus päätyi ”tuomariporukassa” tismalleen samanlaiseen lopputulokseen kuin ”ensimmäiselläkin kierroksella” eli äänin 2-1 langettavaan tuomioon.

12. Käräjäoikeuden kokoonpanossa huomio kiinnittyy yhteen hieman harvinaiseen seikkaan eli siihen, että ainakin viimeisimmän Lakimiesmatrikkelin (2011) mukaan kenelläkään tuomareista ei ole  hovioikeustaustaa eli kukaan heistä ei ole aiemmin toiminut hovioikeudessa edes esittelijänä. Tämä on aika harvinaista, sillä selkeästi suurin osa käräjäoikeuden tuomareista on toiminut uransa alussa hovioikeuden esittelijänä ja osa myös hovioikeuden jäsenenä eli ainakin ma. hovioikeudenneuvoksen virassa. Muutaman vuoden työskentely hovioikeudessa muovaa aika merkittävällä tavalla tulevan tuomarin ajattelutapaa ja osaamista kuten esimerkiksi ratkaisujen laatimis- ja perustelemistyyliä. Ne tuomarit, joilla ei ole hovioikeustaustaa, kirjoittavat usein ”vapaammin”, mutta samalla usein tyylillä ja otteella, mihin ei ole hovioikeudessa totuttu. Minusta olisi jotenkin ”turvallista”, jos käräjäoikeuden kollegiossa istuvista kolmesta lainoppineesta jäsenestä edes yhdellä jäsenellä olisi suhteellisen vankka hovioikeustausta. Toki hovioikeuskokemus ei ole nykyoloissa mikään välttämätön edellytys käräjätuomariksi pääsylle, sillä  esimerkiksi korkeimman ratkaisujen perusteluja lukemalla myös hovioikeuskokemusta vailla oleva nokkela lakimies pääsee kyllä aika pian ”jyvälle” mm. siitä, mitä tuomioiden kurinalaiselta perustelemiselta edellytetään. 

13. Auerin jutun tuomareista laamanni Martti Juntikka (57) on nimitetty käräjätuomarin virkaan lääninhallituksen hallintopäällikön virasta, minkä jälkeen hän on edennyt vuosien kuluttua, varmaankin paljolti juuri em. hallinnollisen kokemuksensa turvin, laamannin virkaan. Suomessahan tuomarinvalintalautakunta korostaa nykyisin voimakkaasti laamanniksi nimitettävien hallinnollista johtamistaitoa ja  -kokemusta, vaikka pperustellumpaa olisi edellyttää laamanneilta nimenomaan lainkäyttöjohtajalta vaadittavia ominaisuuksia, käräjäoikeushan ei ole mikään hallintovirasto vaan tuomioistuin, joka harjoittaa lainkäyttöä; käräjäoikeuksissa on sitä paitsi olemassa hallintoa varten erityisiä hallintojohtajan tai kansliapäällikön virkoja.  Käräjätuomari Annette Santamaa (59) on nimitetty käräjätuomariksi  syyttäjän virasta, mitä ennen hän on toiminut pitkään oikeusavustajana ja asianajajana. Käräjäoikeuden nuorempi käräjätuomari eli Väinö Ilveskoski (35) on ennen vakinaisen tuomarinviran saamista hoitanut tuomarin sijaisuuksia eri käräjäoikeuksissa.

14. Tuomareiden erilainen ja tavanomaisesta poikkeava tausta näkyy osin aika hyvin myös kunkin tuomarin perustelemis- ja kirjoittamistyylissä. Tässä jutussakin on herkullinen tilaisuus tarkastella erikseen kunkin tuomarin ajattelu- ja kirjoitustapaa, sillä jokainen on kirjoittanut näkyviin omat perustelunsa.

15. Aloitetaanpa naispuolisesta tuomarista eli käräjätuomari Annette Santamaasta. Hänen perusteluistaan (s. 70-81) näkyy parhaiten hovioikeuskokemuksen vai pitäisikö sanoa -hapatuksen puuttuminen.  AS:n kirjoitustyyli on kyllä varsin sujuvaa ja värikästä, paikoin miltei lennokasta ja ”hiuksia nostattavaa” (esim. ”ikkunasta tunkeutunut isokokoinen tappaja”, ”lapsen riipaiseva kirkaisu” , ”Anneli oli sallinut lapsensa lähestyä tuntematonta naamioitua tappajaa”).Tästä jonkinlaista ”juridista tajunnanvirtaa” edustavasta tyylisuuntauksesta johtuen lukijan on kuitenkin paikoin aika vaikea pysytellä kärryillä tuomarin ajatuksenjuoksusta, sillä ilman minkäänlaista järkeväntuntuista ja johdonmukaistan jäsentelyä vaille jääneet perustelut pomppivat sekaisin sinne tänne ja asiasta toiseen, samaan asiaan saatetaan muiden seikkojen selostuksen jälkeen palata uudelleen sivua tai paria myöhemmin. Santamaan perustelut käsittävät 12 tiheästi kirjoitettua sivua, mutta tekstistä löytyy vain yksi väliotsikko. Sekin herättää lukijassa  kummastusta, sillä sivulta 79 lukijan eteen putkahtaa täysin yllättäen väliotsikko ”Syyttömyysolettama”; tässä jaksossa Santamaa näyttäisi ”jakavan” todistus- ja selvittämisvelvollisuuden osaksi syytetylle. Rivien välistä tuntuisi huokuvan tietynlainen vastenmielisyys syytettyä kohtaan, minkälaista sympatiaa tuomari ei todellakaan näytä Aueria kohtaan tuntevan! 

Perusteluista puuttuvat lähes tyystin syytetyn eduksi puhuvat seikat tai näkemykset, joita muut kaksi tuomaria ja etenkin Ilveskoski ovat löytäneet aineistosta melko paljon. Tuomari Santamaahan herätti pääkäsittelyn lopussa huomiota aina lehdistöä myöten tenttaamalla ja kuulustelemalla Anneli Aueria pitkään tavalla ja kysymyksin, jotka kuuluvat yksinomaan syyttäjän rootteliin. Santamaan omat perustelut – hän on muilta osin yhtynyt laamanni Juntikan perusteluihin - ovat sanalla sanoen sekavat eikä niistä ei ole aina helppo saada tolkkua. Ei siis mikään ihme, että laamanni on päättänyt kirjoittaa kokonaan omat perustelunsa, vaikka hän on ollutkin lopputuloksesta samaa mieltä Santamaan kanssa! 

Santamaan perustelutapaa ei voida todellakaan suositella tuleville tuomareille. Kirjoittajalla saattaisi olla lennokkaan kirjoitustyylinsä perusteella olla menestystä dekkaristina, mutta myös siinä puuhassa murha voisi jäädä tuomarilta selvittämättä; dekkarissakin kun tulee pitää kiinni ajattelun ja tekstin jäntevyydestä ja loogisuudesta, ettei mopo karkaa käsistä kokonaan;  Jo Nesbøn tasoisia virtuooseja ja vauhtiveikkoja  putkahtaa kirjamarkkinoille vain harvoin.

16. Laamanni Juntikka, jonka perustelut tulivat siis käräjäoikeuden virallisiksi perusteluiksi, edustaa kokonaan toisenlaista perustelijatyyppiä kuin Santamaa. Hän on mahdollisimman lyhyiden ja ytimekkäiden perustelujen edustaja, jopa siinä määrin, ettei perusteluja tahdo löytyä kaikkien kysymysten osalta lainkaan, vaan kirjoittaja tyytyy vain toteamaan, että ”asia on näin” ja sillä siisti! Juntikka tuo esiin, ainakin näennäisesti, myös tiettyjä contra-näkökohtia, mutta ne jäävät yleensä aina vain maininnan varaan eikä niille anneta ”loppupeleissä” (tuo on kyllä niin hauska sana) todellisuudessa minkäänlaista painoarvoa; pääasia on, että  kirjoittaja voi tarvittaessa väittää, että kyllähän sitä contraakin sieltä löytyy, jos tarkkaan lukee! Juntikalta löytyy väliotsikkoa ja ranskalaista viivaakin havainnollistamaan perusteluja, mutta seikkaperäisiksi hänen perustelujaan ei voi kyllä sanoa, eikä aina myöskään ymmärrettäviksi. Jollei laamanni tajua joitakin yksityiskohtia riittävän varmasti tai jos todistajat tai asiantuntijat puhuvat ristiriitaisesti ja laamanni kyllästyy tällaiseen ”peliin”, hän ratkaisee asian hyvin yksinkertaisella tavalla: lakaistaan ongelma ja ristiriita maton alle ja jätetään kaikkien ”kinaajien” höpinät tasapuolisuuden nimissä tuomiosta kokonaan pois ja junaillaan asia päätökseen niillä eväillä, joita jää jäljelle! Oivallisen esimerkin laamannin omalaatuisesta ”poissuljentametodista” tarjoaa jutussa esitetty melko laaja asiantuntijatodistelu koskien Auerin lasten kuulustelujen asianmukaisuutta ja kertomusten uskottavuutta; jutussa kuultiin eräitä tunnettuja psykologeja. Näiden asiantuntijoiden kertomuksiin viitataan Annette Santamaan ja Väinö Ilveskosken perusteluissa tuon tuostakin. 

Mutta minkä arvon laamanni Juntikka antoi näille kokemussääntöjä selvittäneiden asiantuntijoiden kertomuksille? Ei sitten minkäänlaista, eikä laamanni välittänyt tai edes sallinut kirjata perusteluihinsa, jotka ovat siis myös käräjäoikeuden perustelut,  mitä kyseiset asiantuntijat oikeudelle esittivät! Laamanni kirjoittaa tältä osin tylysti seuraavaa: ”Asiassa on esitetty puolin ja toisin verrattain runsaasti asiantuntijatodistelua, jolla on pyritty erityisesti selvittämään lasten kertomusten uskottavuutta. Tätä todistelua ei tulla jäljempänä yksityiskohtaisesti läpikäymään huomioon ottaen asiantuntijoiden voimakkaasti toisistaan poikkeavat mielipiteet sekä se, että asian ratkaisemisen kannalta olennaiset seikat ovat löydettävissä alussa mainitun todistelun (siis muiden todistajien kertomusten) perusteella”. Ts. asiantuntijatodistelu oli siis laamannin mielestä täysin turhaa. Näin olleen erää kysymys, miksi laamanni oikeuden puheenjohtajana salli edes ottaa vasaan sanottua todistelua, jos sillä kerran ei ollut minkäänlaista merkitystä? Jos todisteet olivat asiaan vaikuttamattomia, niiden esittäminen olisi tullut evätä kokonaan (OK 17:7). Asia lienee kuitenkin niin, ettei mainittu asiantuntijatodistelu ollut suinkaan turhaa, sillä ovathan kaksi muuta tuomaria hyödyntäneet asiantuntijoiden selvittämiä kokemussääntöjä omissa perusteluissaan ahkerasti. Kyse onkin ilmeisesti siitä, ettei laamanni vain viitsinyt perusteluissaan pohtia, mikä merkitys noilla todisteilla ja kokemussäännöillä olisi. Hän ratkaisi mieluummin ongelmat ja erimielisyydet yksinomaan ”omien kokemussääntöjensä” pohjalta, jolloin saattoi välttyä ”turhien” perustelujen kirjoittamiselta. 

Laamannin perustelutapaa leimaa muutenkin tietynlainen yksniittisyys tai -oikoisuus, perustelut ovat usein ylimalkaisia ja toteavia, eivät  pohdiskelevia ja pro et contra -luonteisia. Anneli Auerin kertomuksen laamanni kuittaa muutamalla mitäänsanomattomalla rivillä (s. 51), vaikka kertomusta selostetaan aikaisemmin kahdeksan sivun verran (s. 12-19). Ilmeisesti tämänkaltainen perustelutapa, jossa ongelmat ja epäselvyydet kierretään ja lakaistaan maton alle, saattaa Terttu Utriaisen lisäksi  tyydyttää joitakin muitakin (kyynisiä) oikeusoppineita. Todistusharkintaan ja tuomion perustelemiseen perehtyneille asiantuntijoille tuollainen metodi ja tyyli on kuitenkin lähes kauhistus.

17. Käräjäoikeuden äänestyksessä vähemmistöön jääneen käräjätuomari Väinö Ilveskosken perustelut olivat minulle positiivinen yllätys. Sitten muistin, että Ilveskoski on valmistunut juristiksi Lapin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta, joten asia kävi ymmärrettäväksi. Ilveskosken perustelujen rakenne, metodi ja kirjoitustyyli on käräjäoikeuden tuomion ehdottomasti parasta antia. Perustelut ovat, eivät vain laajat (tuomion sivut 82-106), vaan myös substanssin suhteen seikkaperäiset ja ymmärrettävät. Perusteluissa ei ”sohita” Santamaan tavoin sinne tänne, vaan perustelit etenevät  johdonmukaisesti ja ajatuksen punainen  lanka säilyy koko ajan kirjoittajan hallussa. Perustelut eivät ole ykskantaan toteavia, kuten laamanni Juntikan perustelut tahtovat olla, vaan pohdiskelevia ja pro et contra -tyyppisiä. Ilveskosken kirjoitustyyli on rauhallinen ja kärsivällinen eikä hän ole menettänyt malttiaan edes asiantuntijoiden ristiriitaisten lausuntojen takia. Suhtautuminen syytettyyn on neutraalia, mutta myös syytettä tukevat seikat ja todisteet tuodaan perusteluissa avoimesti esiin. Ilveskosken perustelut helpottavat puolustuksen työtä valituksen tekemisessä ja tarjoavat hyvän perustan myös jutun ulkopuolisille ihmisille tarkastella kriittisesti käräjäoikeuden todistusharkintaa, perusteluja ja ratkaisun lopputulosta. Tilanne olisi sekä puolustuksen että suuren yleisön kannalta todella synkkä, jos käräjäoikeus olisi ratkaisussaan yksimielinen eikä kukaan tuomareista olisi äänestyksessä kyseenalaistanut enemmistön ratkaisun ja todistusharkinnan oikeellisuutta.

18. Joku voi ehkä ihmetellä, miksi olen käsitellyt näin laajasti tuomareiden argumentointitapaa ja perustelutyyliä yleensä. Syynä on se, että perustelut ja vain ne ovat ne väline, jonka avulla asianosaiset ja etenkin tapauksesta kiinnostuneet jutun ulkopuoliset ihmiset ja suuri yleisö saavat mahdollisuuden kontrolloida  tuomioistuimen ratkaisun oikeellisuutta ja muodostaa käsityksensä tuomareiden puolueettomuudesta ja oikeudenkäynnin reiluudesta. Tuomion perustelut kertovat tuomarien ammattitaidosta ja –etiikasta sekä toisinaan myös asianosaisiin kohdistuvista asenteista. Tuomion perustelut ovat myös oikeastaan ainoa keino, jolla tuomioistuin voi vakuuttaa asianosaiset ja yleisön ratkaisun oikeellisuudesta ja odottaa auditorion hyväksyntää. Minun tarvitsee tuskin tässä enää sanoa, kuka Satakunnan käräjäoikeuden kolmesta tuomareista on se, jonka perustelujen yleisilme on vakuuttanut minut ammattitaidon ja –etiikan suhteen sekä ratkaisun lopputuloksesta. Tässä suhteessa vähintään yhtä ratkaisevaa on kuitenkin tapa, jolla tuomarit ovat perustelleet todistusharkintansa yksityiskohtia. Tähän kysymykseen palaan tämän kirjoitukseni toisessa osassa.

19. Otan tähän lopuksi saamani nauhoituksesta kirjoitetun oikeuskäsittelyn jakson, joka koskee käräjäoikeuden pääkäsittelyn lopuksi lokakuussa tapahtunutta episodia eli tarkemmin sanottuna käräjätuomari Annette Santamaan Anneli Aueriin kohdistamaa epätavallisen tiukkaa kuulustelua ja ”tenttaamista”.  Kyse näyttää olevan jonkinlaisesta syytetyn vastakuulustelusta, joka kuuluu lain mukaan kuitenkin, ei tuomarille, vaan syyttäjälle. Tuomari voi toki esittää syytetylle joitakin täydentäviä kysymyksiä, mutta syyttäjän ja vastakuulustelijan roolia hänen ei tule missään tapauksessa ottaa. Se olisi omiaan herättää epäluuloja tuomarin puolueettomuuden vaarantumisesta. Syytellä on oikeus vaieta eikä hänen tarvitse siis vastata myöskään tuomarin hänelle todistelutarkoituksessa esittämiin kysymyksiin; tästä syytettyä on syytä ennen kuulustelun aloittamista informoida. Syytetyn kuulustelu oikeudessa on lain mukaan toimitettava ennen kuin muuta suullista todistelua otetaan vastaan siitä kysymyksestä, jota kuulustelu koskee.

20. Olen kritisoinut tuomari Santamaan pääkäsittelyn lopuksi suorittamaa Auerin ”tenttaamista”, joka on herättänyt myös eräiden kokeneiden rikostoimittajien huomiota, blogijutussani nro 780/6.10.2013 ”Inkvisitio päätti Ulvilan murhakäräjät”, johon tässä viittaan.

21. Saamastani materiaalista ilmenee, miten käräjäoikeuden puheenjohtaja Juntikka antaa tuomari Santamaalle tilaisuuden ”muutaman kysymyksen” esittämiseen. Auerille. Minusta Juntikan olisi tullut päin vastoin todeta, ettei Santamaalla ole  oikeutta syytetyn sanotunlaiseen kuulusteluun. Mahdollisesti Juntikka ja Santamaa olivat keskenään sopineet, että Santamaa saa ikään kuin ”siunatuksi lopuksi” ottaa inkvisiittorin roolin. Outoa on myös se, että syytetyn puolustajalla ei ole ollut mitään huomauttamista syytetyn omalaatuista kuulustelua vastaan.

22. Tässä tuomari Santamaan (AS) Anneli Auerille ko. kuulustelussa tekemät kysymykset koskien hätäkeskusnauhan 13.12.06 litterointia:

AS: Ku tota soititte sinne hätäkeskukseen ja sitte selititte tän asian mistä on kysymys ja sitten ollaan täs tämmöses ku 0.43 hätäkeskus sanoo, että nyt pitää odottaa hetki, et älkää sulkeko puhelinta, niin tua siinä puhutte sitten, niin kenelle niinku puhutte siinä ku sanotte siitä huolimatta vaikkei siellä ole ketää, ni puhutte esim. ”nopeesti”, ”kuulek sä ku mun mieheni huutaa”? Vaikka siellä ei ollut kukaan vaikka sanottiin et sieltä mennään pois? Hätäkeskuksesta sanotaan, et mä meen hetkes pois linjalta ja puheenne jatkuu? Ette ole ymmärtänyt sitä? 

AS: Ollaan täs kohdassa 1.36 ja siinä sanotte sitte ”hei mun täytyy ny”, ni onko teillä mitään muistikuvaa siitä, et mitä teijän täyty sillon? Ootteks sitä mieltä, että hän huusi apua sieltä, et teitä niinku apuun vai… mutta sitte ku teitä on siellä sairaalassa haastateltu ni te ootte kertonut, et Jukka Lahti ei pyytänyt apua? Ootte nimenomaan sanonut, että ei pyytänyt apua, että ootte sanonu niinku päinvastoin. Tota sitte sairaalassa kuitenkin ootte niiku sanonut sen, että ei pyytänyt apua, että siellä spekuloinut, että oisko se ollu Annu tai Hannu, onks täs teijän mielestä ristiriitaa?

AS: Sitten tää lapsi tuli siihen puhelimeen ja sitte kysyy teiltä ”mitä mä sanon” ja ootte sanonu, että ”mä soitan poliisille ja siel pyydettiin et”, mitä ootte tarkottanut tällä, että soitatte poliisille? Niin sen tähden tää laps tuli puhelimeen, että olisitte soittanut poliisille vai? Mut mä oon nyt kohdassa täs 1.42/1.43, ymmärrän et pyysitte Amandan ja Amanda tuli ja sit Amanda kysyy ”mitä mä sanon”, te ootte vastannu hänel et te soitatte poliisil niin miksi sanot, että mä soitan poliisille? Mut mä tätä tarkotan, että millä te olisitte soittanut poliisille, ku tää lankapuhelinlinja oli auki? Et te ette niinku vastannut tähän tytön kysymykseen itse asiassa vai?

AS: Sit taas tässä on sillai, että ku ette oo puhelimessa, niin taas puhutte sitte, niin kenelle te puhutte? Ku tääl on näit ”Lähtikse jo?” Niin kenelle te sitten puhutte niinko? Niin et te ootte osoittanut nämä niinko Jukalle? Tää on niinko siis osotettu tekijälle?

AS: Olenks mä ymmärtänyt oikein, että tän hätäpuhelukeskustelun aikana kävitte kaksi kertaa siellä etuovella juoksemassa? Osaatteks te sanoa sitä, et miks te sit juoksitte sinne etuovelle, sitte ku teillä oli se puhelu kesken siinä? Jos ensimmäisellä kerralla juoksitte pakoon, niin mikä teillä oli sitten ajatus, ku menitte vielä uuden kerran sinne vaikka jo ensimmäisellä kerralla juoksitte pakoon? Missä kohdassa laitoitte valot päälle? Mihin te laitoitte valot päälle? Mihin te sillon sitte olisitte niinko laittanut sen valon?

AS: Tullaan tämmöseen kohtaan 3.10 eli te ootte niinko käyny ne kaksi ne kertaa käynyt siellä tän puheluaikana, niin sitte siellä hätäkeskuksesta kysytään siitä teijän miehen tilasta ja sanotte siinä ”makaa siel lattial ja huusi äsken apua, nyt hiljeni”, mistä osasitte päätellä, että tämän jälkeen ei kuulu enää mitään, kun sanotte, että nyt hiljeni? Joo, et sillon on ollut jo sit hetken aikaa jo hiljasta vai?

AS: Sit täs on tää nauhakohta 3.14, jossa on tota tää voimakas lapsen rääkäsy, nii missä tää laps on sillon? Niin, et teillä ei ole tästä rääkäsystä niinko mitään muistikuvaa? Mennään tästä vähä eteenpäin ni ku sanoitte, ettei teillä ole Amandasta mitään muistikuvaa, niin kuitenkin sitte kysytte ”Amanda olikse siel viel?” Mut ymmärsiks mä nyt oikein, et pikkusen aikasemmin 3.14 sanotte, ettei teillä ole tästä mitään havaintoa ja kuitenkin teillä on se havainto, että Amanda oli käyny siel. Sillon, kun te ootte ollu siin tilanteessa, ni teidän on täytynyt tämä rääkäisy kuulla? Mitä teil tuli sillon mieleen, jos teillä ei ole näköyhteyttä siihen lapseen ja se rääkäsee voimakkaasti? Olisko se teoriassa sitten ollu mahdollista, et tekijä olis kohdistanu just sillon väkivaltaa lapseen, jos teillä ei ole näköyhteyttä, ettekä reagoi mitenkään? Ajatteleks te sitten et se rääkäsy tuli olohuoneessa? Et teijän käsitys on, että tää rääkäsy tulee olohuoneesta eikä sieltä missä teijän mies oli? Ootte kattonu siihen suuntaan? Mut jos tää olis ollut se hetki, ku tää olis poistunu, niin olisitteks te sit nähnyt tän poistumassa? Osaatteks te sitten tota selittää sitä, että mikä se tämä poliisi, joka oli siellä ensipartiossa, ni hän kertoo sitten sillä tavalla, että paikalle tultuaan Anneli Auer oli kertonut, että tekijä oli tullut rikotusta lasista ja todennäköisesti myös poistunut samasta ikkunasta. Tämä on siis teidän arvailunne siis spekulointia?

AS: Missä vaiheessa tää sit tuli teille selväksi, että tää tekijä olis poistunut siitä ikkunasta? Mutta tota, keskustelitteks te sitten tämän tapahtuman jälkeen niin tän lapsen kanssa? Onks teillä mitään kuvaa, niistä keskusteluista mitä sitten Amandan kanssa kävitte heti välittömästi? Nyt ku tota sanoitte tässä, että kävitte molempien kautta kodinhoitohuoneen kauttakin ja niin onks teillä mitään kommentoitavaa, kun tää laps sanoo, ettette käynyt sieltä kodinhoitohuoneen kautta? Amandan haastatteluissa ilmenee vaan et hän selittää, et miks sitä ovee ei käytetty, et ajatteletteko, että ku se oli lapsilta kielletty sieltä kulkeminen niin ajattelitteko, ettei lapsi olis kiinnittänyt huomioo siihen, et jos äiti käyttää tätä ovee, koska se oli lapsilta kielletty?

AS: Mulle ei nyt ihan tullu selväks se, että kun tähän hätäpuheluun ryhdyitte, niin mitä sitä ennen teitte? Äsken tuossa sanoitte, että teille tuli hätä lapsista ja sanoitte, että lapset menis ulos, mutta olenks mä oikein ymmärtänyt, et tääl olis ainakin nää nuoremmat lapset ollu suljetun oven takana? Olisko ne sitten voinut kuulla sen suljetun oven läpi? Osaatteko yhtään kuvailla sitä, että miten se mies lähti teitä kohti, kun te kävitte katsomassa? Teille ei ole niinko mitään jäänyt mieleen, että jos yrittäisitte palauttaa sitä näkymää, että oliko hänellä kädessä jotain? No siel sairaalassa teiltä on kysytty sit niit tuntomerkkei, ni te ette oo kovasti pystynyt niitä antamaan? Ette edelleenkään pysty sanomaan mitään? Osaatteks te sit kommentoida sitä, että ku Amanda kertoo, mimmosia tuntomerkkejä äiti on kertonut tästä tekijästä? Et se mitä Amanda sitten myöhemmin kertoo siinä haastattelussa, niin jotain te ootte näistä tuntomerkeistä käyny, mutta ei semmosia mitä Amanda kertoo näinkö?

AS: Ku sanoitte sitä, että se mitä te varmasti siitä muistatte siitä tilanteesta, oli se ku kävitte sieltä kodinhoitohuoneen kautta katsomassa, niin mitä te sitte näitte? Ette olis niinku molempii silmii nähny?

AS: Sitte käytiin täs syyttäjän kans vähän tätä veitsiasiaa läpi ja sitä siellä sairaalassa on keskusteltu, avaisitte vähän tätä, että muistatteko mitään, että mitä tässä vähän niinko. Ensiks sanotte, et te ette oo nähnyt sitä veitsee ennen ko lattialla ja sit käydään siit keskusteluu, sit kerrotte et minulta kysyttiin onks se meiltä, niin muistatteko yhtään kuka sitä kysyi teiltä? Kävitte silloin keittiössä katsomassa? Mut jos tää tunkeutuja tuli sielt ikkunasta sinne takkahuoneesta, niin miksi kävitte keittiössä katsomassa veistä? Mut miss välissä ajattelitte, että tää tekijä olis voinut sen sielt keittiöstä hakee? (Anneli vastaa en missään välissä vaan poliisi kysyi.) Juu niin sen takia sitten kävitte.

AS: Sit toinen kohta mitä mä pyytäsin, et voisitte avata, kun teit on haastateltu siel sairaalassa. Tää lähtee sanotte ensin, kun Joutsenlahti puhuu tälleen, että Jukasta tuli verta, niin ensin sanotte, että sitä verta siel niin pal lens. Sit tää Joutsenlahti kysyy, että lensikö sitä sinuun sitä verta? Sitten vastaatte vähän sillai, et jottain verta, mut voi olla et se on valunu minust, niin alatteko siis miettimään, että todennäköisesti se on omaa, mut pidätte siis mahdollisena, että sitä Jukan verta olisi voinut lentää sinun päällesi? Niinku mä ajattelin, et tää kysymys on sellainen, että lensikö sitä niinko sinuun sitä Jukan verta, että oliko joku niinko sellainen tilanne, että jossain vaiheessa olit niin lähellä, että se oli mahdollista?

AS: Muistatteko, että koska ja kuka teille on esittänyt sitä, että lapset on kertoneet riidoista? Ootte itse sanonut, että teillä ei ole ollut mitään riitoja ja sitte sanotte, että teille on esitetty tämmöstä valheellista tietoa, että lapset on kertonut riidoista. Ilmeneeks tää jostain, että teille on näin kerrottu? Ja sen vuoksi sitten niinku. Pidättekö mahdollisena, että nää on sellaisia riitoja, mitä ootte keskenänne käynyt kuitenkin vaikkei puhuta siitä illasta? Mutta nää on semmosia riitoja mitä teillä on kyl käyty, mut ei sinä iltana, että tää kertoo, että minkä tyyppisiä riitoja teillä oli? Et pidätte kuitenkin siinä suhteessa perhettänne tavallisena, että puolisoilla on keskinäisiä riitaisuuksia?

Manner sanoo, että poliisin pöytäkirjoista ilmenee väite lasten kertoneen surmayön riidoista vaikka eivät ole näin sanoneet.

Joku mies (Juntikka tai Ilveskoski) kysyy: Semmonen kiinnittää huomiota heti, et ensimmäinen, mitä sanotte sinne hätäkeskukseen, että ”tääl on joku tappaja”? Sanavalinta ihmetyttää, miksi ajattelette et jos joku murtovaras tulee sisään ja pahoinpitelee, että se on tappaja? Mitä tapahtui hätäkeskuspuhelun jälkeen? Hätäkeskuspuhelun jälkeen niin missä tää Amanda oli, mitä muistat siitä?

Toinen mies: Hätäkeskustallenteelta on tämä 2.03 KUOLE, niin sanot, että siitä puuttuu jotain? Ette siis muista sitä?

23. On siinä melkoista ”porilaista puheripulia” (puheputkea) parhaimmillaan tai pahimmoillaan ”muutaman kysymyksen” muodossa! Kyse näyttäisi olevan pikemminkin jonkinlaisesta tuomarin yksinpuhelusta, johdattelusta ja tenttaamisesta kuin tarkasti muotoiltujen kysymysten esittämisestä.

780. Inkvisitio päätti Ulvilan murhakäräjät

Tässä oikeustalossa harjoitetaan edelleen inkvisitorista prosessinjohtoa, ainakin Ulvilan noitakäräjillä...

1. Nykyisessä rikosprosessissa noudatetaan - on noudatettu jo monta kymmentä vuotta - akkusatorista menetelmää eli syyttämismenetelmää. Sen mukaan syyttäjällä on velvollisuus huolehtia syytteen ajamisesta sekä syytettä tukevan näytön ja selvityksen esittämisestä. Syytetyllä ei ole totuusvelvollisuutta eikä velvollisuutta myötävaikuttaa väitetyn syyllisyytensä selvittämiseen. 

2.  Vielä joskus ennen viime sotia suomalainen rikosprosessi muistutti inkvisiota sikäli, että tuomarilla katsottiin olevan päävastuu syyteasian perusteellisesta selvittämisestä; tästä nimike inkvisitorinen menetelmä. Nykyisin tuomari ei sitä vastoin voi esiintyä prosessissa syyttäjän avustajana tai "kanssasyyttäjänä", vaikka näyttäisi siltä, ettei syyttäjä kykene kunnolla suoriutumaan syytteen ajamisesta ja näytön hankkimisesta. Tuomari ei voi määrätä hankittavaksi omasta aloitteestaan sellaista näyttöä, jota syytteen toteennäyttäminen edellyttää. Tämä johtuu rikosprosessissa vallalla olevasta syyttömyysolettamasta ja puolustuksen suomisen periaatteesta. 

3. Tuomarin velvollisuutena on jutussa puolin ja toisin esitetyn näytön arvioiminen ja ratkaisun antaminen. Tämä edellyttää tuomareilta tiukkaa puolueettomuutta. Tuomari ei saa käyttäytymisellään prosessissa herättää epäluuloa puolueettomuuden vaarantumisesta. Syytetyn tulee saada oikeudenmukainen oikeudenkäynti, joka edellyttää muun ohella, että tuomari pysyttelee puolueettomana eikä ryhdy avustamaan syyttäjää ja tiukkaamaan todistajilta tai syytetyltä "totuutta". Todistajan ja syytetyn kuulustelu ei kuulu tuomarin tehtäviin, vaan siitä huolehtivat syyttäjä ja syytetyn puolustaja tai avustaja. Tuomari voi esittää syytetylle tai todistajalle joitakin täydentäviä kysymyksiä selvittääkseen vastauksissa olevia epäselvyyksiä, mutta muuten hänen ei ole syytä puuttua myöskään todistajankuulustelussa asian selvittämiseen.

4. Nämä rikosprosessin perusasiat tulivat mieleen, kun luin lauantain 4.10. Helsingin Sanomista sivulla A 20  olevan toimittaja Jukka Harjun Ulvilan murhakäräjien perjantain istunnosta kirjoittaman jutun otsikolla "Auer joutui kysymystulvaan". Anneli Auerin murhasyytteen uudelleenkäsittely on edennyt nyt loppusuoralle, sillä kaikkiaan 18 istuntoa kestäneessä oikeusprosessissa oli tarkoitus kuulla perjantaina syytetyn puheenvuoro. 

5. Hyvään ja oikeudenmukaiseen rikosprosessijärjestykseen kuuluu kaikkialla maailmassa, että syytetyllä on oikeus käyttää prosessin päättyessä viimeinen puheenvuoro. Syytetyllä on oikeus henkilökohtaiseen "viimeiseen sanaan", vaikka hänellä olisi avustajanaan pätevä asiananaja. Jos syytetty on kiistänyt syytteen, hän yrittää vielä lopuksi itse omin sanoin saada oikeuden jäsenet vakuuttuneeksi syyttömyydestään. Jos taas syytetty on tunnustanut rikoksensa, hänellä on tilaisuus yrittää vaikuttaa tuomareihin niin, että nämä tuomitsisivat hänelle mahdollisimman lievän rangaistuksen. Tämä on syytetyn viimeisen sanan tarkoitus. Kysymyksessä ei ole suinkaan enää mikään syytetyn kuulustelu, jossa syyttäjä yrittäisi vielä kerran puristaa syytetyltä totuuden tai tunnustuksen. 

6. Ulvilan murhakäräjillä syytetyn oikeus viimeiseen sanaan on Jukka Harjun lehtijutun mukaan ymmärretty täysin väärin. Satakunnan käräjäoikeuden tuomarit eivät ole joko käsittäneet asiaa tai sitten välittäneet lainkaan siitä, missä tarkoituksessa syytetylle on varattu tilaisuus käyttää oikeudessa viimeinen puheenvuoro. Harju nimittäin kertoo kirjoituksessaan, että käyttäessään viimeistä puheenvuoroaan Anneli Auer joutukin täydellisesti altavastaajaksi eli "kysymystulvan" kohteeksi, sillä hän joutui vastamaan "lukuisiin kysymyksiin - vanhoihin ja uusiin".  Kysymyksiä eivät Auerille esittäneet ainoastaan syyttäjät, vaan  - yllätys yllätys -myös ja ennen kaikkea kaikki jutun kolme tuomaria. Käräjäoikeuden puheenjohtajana jutussa toimii laamanni Matti Juntikka ja oikeuden muina jäseninä käräjätuimarit Annette Santamaa ja Väinö Ilveskoski. Jukka Harjun lehtijuttu saa tukea muissa tiedotusvälineissä perjantain istunnosta julkaistuista raporteista, esimerkiksi Ilta-Sanomissa olleesta toimittaja Tomi Auremaan kirjoittamasta jutusta. Satakunnan Kansan verkkojulkaisussa oli puolestaan 4.10. otsikot "Syyttäjä: Auer vain selittää asiat parhain päin" ja "Käräjätuomari tenttaa Aueria hätäpuhelusta".

7. Jo syyttäjien puuttuminen ja kommentointi syytetyn "viimeisen sanan" johdosta tuntuu  oudolta. Onhan syyttäjillä ollut mahdollisuus jo peräti 18 aiemmassa istunnossa tentata Aueria ja kommentoida hänen lausumiaan. Syyttäjät eivät saisi kommentoida syytetyn henkilökohtaista viimeistä puheenvuoroa. Näin myös siksi, että syyttäjille ja puolustukselle on varattu tilaisuus antaa jutussa oma loppulausuntonsa, mikä lehtitietojen mukaan tapahtuu tiistaina 7.10.

8. Se, että myös oikeuden jäsenet ryhtyvät tenttamaan viimeistä sanaansa lausuvaa syytettyä ja oikein joukolla ja urakalla mitä erilaisimmista yksityiskohdista on kyllä täysin käsittämätöntä. Tuomarit ovat ehkä luulleet, että kysymyksessä oli syytetyn kuulustelu. Mutta jos he olisivat katsoneet hieman lakikirjaa, he olisivat huomanneet, että rikosasiassa syytetyn kuulustelu pidetään ROL 6 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan jo ennen kuin muuta suullista todistelua otetaan vastaan. Toisin sanoen oikeuden olisi tullut huolehtia siitä, että Auerin kuulustelu todistelutarkoituksessa olisi toimitettu jo oikeudenkäynnin alkuvaiheessa ja ennen kuin asiassa kuultiin yhtäkään todistajaa tai asiantuntijaa. Nyt Satakunnan tuomarit menettelivät täysin päinvastaisessa järjestyksessä ja siis lainvastaisesti ryhtyessään kuulustelemaan ja suorastaan tenttaamaan tai hiillostamaan Aueria vasta kun kaikki todistajat ja asiantuntijat oli kuultu! Voiko rikosasian käsittelyjärjestys enää pahemmin mennä pieleen! 

9. Helsingin Sanomien samoin kuin Satakunnan Kansan raporteista ilmenee, että Anneli Auerin "ylimääräisessä kuulustelussa" kunnostautui erityisesti käräjäoikeuden ainoa naispuolien jäsen, jona toimii käräjätuomari Annette Santamaa, 58-vuotias "murhapitäjässä" eli Ulvilassa asuva tuomari. HS:n mukaan Santamaa suorastaan "hiillosti" Aueria aikaan, paikkaan ja tunkeutujaan liittyvillä yksityiskohtaisilla kysymyksillä. "Esimerkiksi hätäkeskusnauhan tapahtumia käytiin läpi tuomarin johdolla lähes sekunti sekunnilta", kirjoittaa Jukka Harju. Myös Satakunnan kansan jutussa  mainitaan jo otsikossa, miten käräjätuomari, siis Annette Santamaa "tenttaa Aueria hätäpuhelusta". 

10. Oikeuden jäsenet olivat siis päättäneet panna oikeusjutun lopuksi pystyyn "kunnon inkvisition", jossa he  aikoivat suorastaan hiillostamalla kiskoa totuuden syytetystä irti! Tuomarin sanotunlainen menettely on vastoin sitä, mitä edellä kirjoitin tuomarin puoluettomasta roolista prosessissa, jossa syytettä ajaa virallinen syyttäjä. Tuomari on ilmeisesti ymmärtänyt tehtävänsä täysin väärin, jos hän ryhtyy yhtäkkiä jonkinlaiseksi apusyyttäjäksi. Lehtijuttujen perusteella saa vaikutelman, että kyseinen naistuomari, jota muut tuomarit ovat myötäilleet, on päättänyt varastaa koko syytetylle varatun show' n  itselleen. Oikeuden puheenjohtajan olisi tullut keskeyttää tuomarin suorittama syytetyn hiillostaminen, myös syytetyn avustajan olisi pitänyt puuttua peliin ja todeta syytetylle, ettei hänen tarvitse vastata tuollaiseen ryöpytykseen, koska nyt ei ole kysymyksessä syytetyn kuulustelu ja jutussa syytettä ajavat ja syytettyä kuulustelevat syyttäjät, eivät suinkaan oikeuden jäsenet.

11. Tuomari Santamaata oli kiinnostanut kovasti myös se, missä Auerin vanhin tytär, joka on kertonut koko oikeuskäsittelyn ajan johdonmukaisesti samalla tavalla, oli ollut kullakin hetkellä. Tästäkään asiasta ei saatu täyttä selvyttä, vaan toimittajalle välittyi Auerin kertomuksesta sekava kuva, jossa on paljon säntäilyä ympäri taloa, mutta vain vähän tarkkaa kuvailua tapahtumien johdosta.

12. Kuten edellä totesin, oikeuden jäsenillä olisi ollut toki tilaisuus esittää täydentäviä kysymyksiä todistajille samoin kuin syytetylle todistajankuulustelun yhteydessä, jos jotkut seikat ja todistusteemat olivat jääneet heille epäselviksi. Kun syytettyä olisi tullut kuulla, jos menettelyssä olisi noudatettu lain mukaista käsittelyjärjestystä, jo ennen todistajia, olisi tuomareilla ollut tuolloin oivallinen tilaisuus kysymysten esittämiseen Anneli Auerille. 

13. Miksi tuomarit vaikenivat tuolloin, mutta päättivät kaikesta päätellen panna Auerin "lujille" vasta aivan käsittelyn lopussa ja siinä vaiheessa, kun Auerin oli määrä sanoa oikeudelle "viimeinen sanansa" ennen tuomiota? Oliko tämä ennalta sovittua taktiikkaa? Jos oikeudenkäynti kestää pari kolme kuukautta putkeen ja siinä pidetään 19 eri istuntoa, jäävät oikeuden jäsenten mieliin tietenkin parhaiten käsittelyn loppuvaiheissa esitetyt lausumat. Jos Anneli Auer ei jo koko pitkään prosessiin väsyneenä enää jaksanut vastata kaikkiin tuomareiden hänelle esittämiin yksityiskohtaisiin kysymyksiin ja suoranaiseen hiillostukseen tai hän ei enää edes muistanut kaikkia yksityiskohtia, niin on pelättävissä, että tästä voidaan tuomion perusteluissa tehdä syytetyn kannalta epäedullisia johtopäätöksiä, joihin sitten voidaan vedota ikään kuin syytettä tukevina todisteina. No, tuomiosta sitten ehkä näemme, mikä merkitys tuomareiden hiillostamisen tuloksena annetuilla syytetyn vastauksilla on näytön arvioinnissa ollut.

14. Ilmeisesti monet keskeiset seikat ovat jääneet Ulvila-jutussa massiivisen laajasta todistuaineistosta huolimatta tuomareille sangen epäselviksi, muutenhan syytetyn hiillostamista jutun viimeisessä istunnossa ei voida ymmärtää. Tässä ei ole sinänsä ihmettelemistä, sillä onhan rikoksen tekemisestä kulunut jo monta vuotta ja juttua on veivattu jo tähän mennessä eri oikeusistumissa jo monta kertaa. Mutta tämä epäselvyys ei ole suinkaan syytetyn tai puolustuksen vika, sillä todistus- ja selvitystaakka jutussa on yksinomaan syyttäjällä. Jos tietyt relevantit seikat ovat jääneet epäselviksi, niin silloin niistä ei voida tehdä luotettavia syytettä tukevia johtopäätöksiä. Jutun uudelleenkäsittelystä kertoneista lehtijutuista on ainakin minulle syntynyt aika vakuuttava käsitys siitä, että ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta ei ole pystytty sulkemaan pois. Tuomarit saattavat toki olla itse  henkilökohtaisesti vakuuttuneita Auerin syyllisyydestä ja yrittivät sen vuoksi nyt vielä viime tipassa saada jotain vahvistusta sanotulle käsitykselleen ottamalla itselleen syyttäjälle kuuluvan roolin. Tämä on kuitenkin oikeudenkäynnin puolueettomuuden ja oikeudenmukaisuuden kannalta vaarallista ja epäsopivaa menettelyä. Tuomari ei voi antaa langettavaa tuomiota, vaikka hän olisi henkilökohtaisesti vakuuttunut syytetyn syyllisyydestä, jos todistusaineisto ei tue tuomarin intuitiivista käsitystä, vaan syytetyn syyllisyydestä jää varteenotettava epäily.

15. Toimittaja Jukka Harju kommentoi jutussaan käräjäoikeuden tuomareiden Anneli Auerille esittämien kysymysten tulvaa ja suoranaista hiillostamista näin: "Oikeuden jäsenten näin aktiivinen osallistuminen syytetyn kyselyyn lienee melko harvinaista".  Harju on oikeilla jäljillä, mutta turhan varovainen sanoissaan.  Minusta tuomareiden noin aktiivinen puuttuminen ja suoranaisen inkvisition pystyttäminen ja ryhtyminen apusyyttäjiksi on täysin ennenkuulumatonta ja epäsopivaa menettelyä.

16. Todettakoon, että tuomarin inkvisitorisen prosessinjohdon suitsimiseksi lakia muutettiin vuonna 1997 ROL:n säätämisen yhteydessä. Vanhan lain mukaan oikeuden oli huolehdittava siitä, että rikosjuttu tuli perusteellisesti käsitellyksi. Koska tällaista säännöstä voitiin tulkita - tuomarit ovat näet usein lain sanamuodon pikkutarkkoja seuraajia eli legalisteja - tarkoittavan virheellisesti tuomioistuimen velvollisuutta valvoa, että syyte tulee näytetyksi toteen, on uudessa laissa sana "perusteellisesti" korvattu sanalla "asianmukaisesti" (ROL 6:5.2). Tuomari ei siis saa toimia enää syyttäjän "pikku apulaisena", vaan hänen tulee valvoa, että käsittelyssä toteutuvat syyttömyysolettama, puolustuksen suosimisen periaate ja yleensä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytykset. Minkäänlaiseen syyttäjän esittämää aineistoa täydentävä prosessinjohto syytetyn vahingoksi ei siten ole sallitua eikä tuomari voi yrittää saada syytettyä jotenkin "ansaan" kuulustelemalla ja hiillostamalla häntä tai provosoimalla syytettyä antamaan itselleen epäedullisia lausumia. Syytetyn kuulustelu on syytä jättää yksinomaan syyttäjän tehtäväksi. Minusta tuntuu, että Ulvilan jutussa tuomarit ovat noudattaneet edelleen vanhaa eli vuonna 1997 kumottua prosessinjohtosäännöstä.

17. Onko kysymyksessä ainoastaan selkeä kauneusvirhe, vai olisiko syytetyllä ja puolustuksella aihetta pelätä käräjäoikeuden puolueettomuuden vaarantumista? Onko Auer saanut jutussa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin? Tähän en halua ottaa kantaa, sillä vastaus riippuu myös siitä, millaisena käräjäoikeuden prosessia voidaan kokonaisarvion perusteella pitää. Tuollaiseen inkvisitoriseen menettelyyn, joka ei täytä oikeudenkäynniltä nykyisin edellytettävän asianmukaisuuden ja oikeudenmukaisuuden vaatimuksia, olisi kuitenkin syytä puuttua ja siitä tulisi keskustella lakimiespiireissä vakavasti. Porin tuomarit unohtivat, että ei riitä, että tuomari on puolueeton, vaan vaaditaan lisäksi, että hänen toimintansa myös näyttää ulospäin puolueettomalta. Jos tuomarin puolueettomuutta rikosprosessissa voidaan jonkin ulkonaisen seikan johdosta perustellusti epäillä, ei vastaaja ole saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

761. Jahtia saloilla ja oikeussaleissa

1. Joka pojan unelma eli karhunmetsästys alkoi tänään Suomen saloilla. Metsästäjille on myönnetty koko maassa lupa peräti 132 kontion kaatamiseen ja ensimmäiset  otsot kohtasivat jo tänään matkansa pään.

2. Muutama päivä sitten Alavuden korvessa karhu puraisi tielleen osunutta miestä käteen, raapasi poskeen ja paiskasi uhrin sitten metsätien ojaan. Liekö kontiolla ollut tietty aavistus, että kohta ne peijoonit taas alkavat jahdata häntä ja hänen lajitovereitaan torrakoita paukuttelemalla?

3. Kyyjärvellä kaadettiin tänään ns. pantakarhu, siis karhu, jolle oli asennettu pentuna seurantapanta. Ilmeni, että panta oli uponnut syvälle eläinparan niskaan aina lihaan asti, karmeaa! Karhun kasvaessa pannan olisi pitänyt laueta suunnitelmien mukaan itsestään, mutta näin ei ollut kuitenkaan käynyt. Kuinkahan moni pantakarhu on kokenut Suomessa samanlaisen kohtalon? 

4. Vesillä alkoi tänään kello 12 jokasyksyinen sorsanmetsästys. Sorsien lisäksi hauleja saavat, jos vanhat merkit vähänkin pitävät paikkansa, kaivella tänäkin syksynä nahastaan myös jotkut muutkin liian innokkaiden metsästäjien tielle jääneet otukset, myös muutamat metsästäjäkollegat.

5. Satakunnan käräjäoikeudessa Porissa alkoi tänään jo lähes jokavuotiseksi tapahtumaksi muodostunut ihmisjahti nimeltään Ulvilan murhaoikeudenkäynti. Jos karhuja rääkätään pannoilla ja kivääreillä, niin kyseisessä oikeusjutussa hieman vastaavanlaisen kohtelun kohteena on Anneli Auer; toki myös asianomistajina olevat asianosaisten lapset ovat joutuneet kokemaan todella kovia. Kaksi raavaannäköistä syyttäjää ("jahtivoutia") on jälleen painamassa syytetyn päälle - ei sentään neljää, kuten Aueria vastaan Turussa ajetussa seksirikosjutussa - ja lisukkeena vielä asianomistajien advokaatti. Auerin oikeusjutun on määrä kestää - karhujahdin tavoin - aina lokakuun lopulle asti. Tämän jälkeen kontiot sentään pääsevät vuodeksi rauhaan, mutta murhajuttu jatkuu herkeämättä edelleen: ensin odotellaan - kuukausikaupalla kenties - käräjäoikeuden tuomiota, minkä jälkeen mennään hovioikeuteen, jossa sama rumba toistetaan ja sitten jutussa mennään luultavasti vielä toisen kerran KKO:een asti.

6. Hämeenlinnassa oikeutta alettiin tänään käydä hieman herrasmiesmäisemmissä merkissä. Siellä nimittäin Kanta-Hämeen käräjäoikeus alkoi - vihdoin ja viimein - käsitellä Patrian johtajia vastaan nostettuja lahjussyytteitä. Lahjuksen saajista ainakin yksi eli Slovenian entinen pääministeri Janez Jansa tuomittiin kesäkuussa Sloveniassa pidetyssä oikeudenkäynnissä samassa asiakokonaisuudessa lahjuksen vastaanottamisesta kahdeksi vankeuteen. Näin ollen tuntuisi jotenkin oudolta, jos nyt syytteessä olevia Patrian johtajia vastaan ei olisi saatu koottua riittävää näyttöä lahjuksen antamisesta. Hämeenlinnassa oikeusjuttu näkyi tv-kuvasta päätellen olevan puheenjohtajana toimivan kokeneen laamannin eli Hirvosen Juhanin vankoissa käsissä, joten Hämeenlinnasta voidaan sentään odotella aikanaan oikeudenmukaista tuomiota. Syyttäjä vaatii jutussa ehdotonta vankeutta Patrian entiselle toimitusjohtajalle ja kolmelle muulle henkilölle, kahdelle pomomiehelle syyttäjä vaatii ehdollista vankeutta. Lisäksi syyttäjä vaatii Patrialle 600 000 euron suuruista yhteisösakkoa kilpailevan yrityksen vakoilusta.

7. Suomalaisessa mediassa - toisin kuin Sloveniassa pidetyssä Jansa-oikeudenkäynnissä - Patrian johtajien lahjusjutun alkaminen ei ole herättänyt juuri minkänlaista huomiota. Mistäköhän tämä kertoo? Sen sijaan juttu, jossa jotakuta kylähullua kyläpolitiikkoa syytetään vaalilahjonnasta - miekkonen oli luvannut ostaa viinaa häntä äänestäville ihmisille (!) - on herättänyt mediassa paljon enemmän huomiota.

8. Toki nämä meidän valtionsyyttäjämme esittävät usein kovalta tuntuvia rangaistusvaatimuksia poliitikkoja samoin kuin korkeita virkamiehiä tai yritysjohtajia vastaan. Mutta jostain kumman syystä nuo syytteet tuntuvat kuivuvan lähes aina vähiin tai kaatuvan kokonaan viimeistään hovioikeusvaiheessa. Näin kävi viimeksi Nova-oikeudenkäynnissä Ilkka Kanervaa vastaan ajetussa lahjusjutussakin. Vaikka Helsingin hovioikeuden asianomaisessa kokoonpanossa piti olla mukana "kovia nimiä", niin siitä huolimatta syyte Kanervaa vastaan hylättiin jotakuinkin heppoisilla ja mitäänsanomattomilla perusteilla. Käräjäoikeus oli tuominnut Kanervan ehdolliseen vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukseen.

9. Nyt apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske näyttää ryhdistäytyneen, sillä hän on vaatinut KKO:lle jättämässään valituskirjelmässä hovioikeuden tuomion kumoamista ja Ilkka Kanervan tuomitsemisesta lahjoman vastaanottamisesta käräjäoikeuden tuomitsemaan ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

10. Lehtietojen mukaan Kalske "suomii oikeutta virheistä Kanerva-jutussa". Jos näin on, niin se olisi todella virkistävää! Kalskeen mukaan hovioikeus teki virheitä ja tulkitsi lakia väärin tulkitessaan lahjussäännöksiä vastoin vakiintunutta oikeuskäytäntöä. Kalske on aivan oikeassa todetessaan, että vakiintuneen tulkinnan mukaan edun ottamisen ja antamisen ei tarvitse liittyä mihinkään yksittäiseen virkatoimeen, vaan kysymyksessä on rikos, jos virkamiestä lahjotaan tulevia hankkeita silmällä pitäen.

11. Korkeimman oikeuden on käytännössä pakko myöntää syyttäjälle valituslupa ja ottaa hovioikeuden ratkaisu tutkittavakseen. Jos KKO ei myönnä valituslupaa, niin silloin on yksinkertaisesti "piru merrassa". Valitusluvan epääminen olisi merkki siitä, että oikeuslaitos kulkee poliittisten puolueiden ja korkeiden poliitikkojen ja hallinnollisten virkamiesten talutusnuorassa.