871. Kotietsinnän laillisuus (KKO 2014:57 ja 58)

1. Korkein oikeus (KKO) on eilen antamassaan kahdessa ennakkopäätöksessä (KKO 20014:57 ja 58) selvitellyt poliisin suorittamien kotietsintöjen laillisuutta. KKO päätyi kummassakin tapauksessa siihen, että Helsingin poliisi on tehnyt kotietsintöjä ilman pakkokeinolaissa (PKL) säädettyjä edellytyksiä tai rikkonut suhteellisuusperiaatetta. KKO:n mukaan alemmat oikeudet olivat menetelleet virheellisesti, kun ne eivät olleet tutkineet kotietsintöjen kohteeksi joutuneiden henkilöiden kärsimyksestä esittämiä korvausvaatimuksia.

KKO 2014:57

KKO 2014:58

2. Helsingin käräjäoikeus ja Helsingin hovioikeus olivat päätyneet aiemmin molemmissa tapauksissa toisenlaiseen tulokseen eli siihen, että poliisin suorittamat kotietsinnät olivat olleet lainmukaisia. KKO kumosi alempien oikeusasteiden "viranomaisystävälliset" päätökset. 

3.  Säännökset kotietsinnän saattamisesta tuomioistuimen tutkittavaksi lisättiin lakiin vasta kolme vuotta sitten. Aikaisemmin vastaavaa mahdollisuutta ei ollut.  Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi 15.2.2011 kaksi Suomea koskevaa langettaavaa kotietsintäratkaisua (Heino v. Suomi ja Harju v. Suomi). Molemmissa ratkaisuissa Suomen katsottiin rikkoneen EIS 8 artiklaa, kun maamme lainsäädäntö ei tarjonnut etsinnän kohteeksi joutuneelle henkilölle riittäviä oikeusturvakeinoja ennen kotietsintää tai ainakin sen jälkeen. 

4. Heino ja Harju -tapauksissa valittajia EIT:ssa avustanut asianajaja Markku Fredman kiinnitti ennen ko. lainmuutosta huomiota lainsäädännössä olleeseen puutteeseen

http://www.fredman-mansson.fi/images/stories/KotietsintaOikeus.pdf ja

http://www.fredman-mansson.fi/fi/henkilosto/markku-fredman/kirjoituksia/181-eduskunta-hyvaeksyi-esitutkinta-pakkokeino-ja-poliisilait

5. Kummassakin KKO:n ratkaisemassa tapauksessa oli kyse epäillystä huumausaineen käyttörikoksesta ja tilanteesta, jossa poliisin pysäyttämä autoilija kieltäytyi huumausaineen pikatestistä. Tämän takia takia komisario määräsi kotietsinnän, koska poliisin käsityksen mukaan autoilevia miehiä oli syytä epäillä huumausaineen käyttämisestä. Lain mukaan poliisi voi tehdä etsinnän, jos tutkittavasta rikoksesta voi seurata vähintään kuuden kuukauden vankeusrangaistus. Huumausaineen käyttörikoksen enimmäisrangaistus on kuusi kuukautta.

6. Ratkaisussa KKO 2014:57 selostetussa tapauksessa poliisi pysäytti tammikuussa aamuyöllä keski-ikäisen helsinkiläismiehen auton. Mies käyttäytyi poliisin mukaan ärtyneesti, eikä ilmoittanut syytä, miksi hän kieltäytyi huumepikatestistä. Miehen luona suoritettu kotietsintä aloitettiin kello 4.45 aamulla. Etsinnässä ei löytynyt huumeita tai muutakaan takavarikoitavaa. KKO:n mukaan poliisilla ei ollut riittäviä syitä epäillä miestä huumausaineen käyttörikoksesta. Etsinnältä oli siten puuttunut riittävää rikosepäilyä koskeva edellytys. Pelkkä huumetestistä kieltäytyminen ja ärtynyt käytös eivät KKO:n mukaan riitä perusteeksi epäillä henkilöä huumausaineen käyttäjäksi. 

7. KKO:n mukaan poliisi toimi ko. tapauksessa virheellisesti myös sikäli, että kotietsintä tehtiin suhteellisen lievää rikosta koskevan epäilyn perusteella keskellä yötä. Lain mukaan kotietsintää ei saa toimittaa kello 21:n ja 6:n välisenä aikana ilman erityistä syytä. KKO:n mukaan etsintämenettely oli PKL:ssa edellytetyn suhteellisuusperiaatteen vastainen

8. Ratkaisussa KKO 2014:58 selostetussa tapauksessa poliisi pysäytti syksyllä 2011 kaksi kertaa 33-vuotiaan helsinkiläismiehen. Mies kieltäytyi huumetestistä, koska se on hänen mukaansa epäluotettava. Turvallisuustarkastuksessa mieheltä löytyi huumeeksi luokiteltavaa reseptilääkettä. Mies lupasi toimittaa reseptin poliisille. Komisario - sama komisario P kuin ratkaisussa 2014:57 selostetussa tapauksessakin - kuitenkin määräsi kotietsinnän miehen kotiin keskellä yötä. Etsinnässä löytyi pari grammaa marihuanaa ja laiton ase. Vajaa kuukausi myöhemmin eli 9.10.2011 sama mies pysäytettiin uudelleen, mutta tällöin kotietsinnässä ei löydetty mitään laitonta.

9. KKO katsoi, että  ensimmäiselle eli 21.9.2011 suoritetulle kotietsinnälle oli olemassa sinänsä perusteet, mutta etsintä oli ollut laissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen vastainen. Huumausaineen käyttörikoksesta tuomitaan käytännössä vain lievä sakkorangaistus, joten kotietsintä oli ollut epäiltyyn rikokseen ja kotietsinnästä kotirauhan suojaamiselle aiheuttamiin haittoihin nähden suhteettoman kova toimenpide. Toiselle kotietsinnälle ei ollut perusteita. Miehen autossa ei ollut löydetty mitään huumeisiin viittaavaa eikä epäilyn käyttörikoksen perustaksi riittänyt myöskään se, että mies oli jättänyt toimittamatta poliisille edellisellä kerralla lupaamansa reseptin. Tässä tapauksessa KKO ei arvostellut erikseen poliisin käyttämää etsintämenettelyä, sillä kotietsintä oli voitu suorittaa kiireellisesti ja suullisen määräyksen perusteella. 

10. Kumpikin rikoksesta epäilty ja kotietsinnän kohteeksi joutunut henkilö vaati käräjäoikeudessa, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle kotirauhan rikkomisesta johtuvasta kärsimyksestä, ratkaisussa KKO 2014:57 selostetussa tapauksessa 2000 euroa ja tapauksessa KKO 2012:58 kummankin kotietsintäpäivän osalta erikseen 2000 euroa. Käräjäoikeus ja hovioikeus jättivät kummassakin tapauksessa korvausvaatimuksen tutkimatta.

11. Tapauksissa ei ole ollut kysymys oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 3 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta syyteasiasta, jonka yhteydessä voidaan ajaa syytteessä mainitusta rikoksesta johtuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta eli esimerkiksi juuri rikokseen perustuvaa tai siitä johtuvaa vahingonkorvausvaatimusta (ns. adheesioperiaate). Kuten KKO:n päätösten perusteluissa mainitaan, julkisen vallan käytöstä aiheutuneen kärsimyksen korvaamiselle voi kuitenkin olla perusteita, vaikka esimerkiksi vapauden, rauhan tai yksityiselämän loukkauksen aiheuttama kärsimys ei olisikaan johtunut rikokseksi katsottavasta teosta. Myös prosessitaloudelliset seikat samoin kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklassa asetettu velvoite tarjota tehokas oikeussuojakeino erityisesti silloin, kun on kysymys valtioon kohdistetun vahingonkorvausvaatimuksen tutkimisesta, puoltavat kotietsinnästä aiheutunutta vahinkoa koskevan korvausvaatimuksen tutkimista yhdessä kotietsinnän laillisuutta koskevan asian kanssa. 

12. Vahingonkorvausvaatimuksen tutkimisen osalta KKO on siten kehittänyt laissa säädettyä oikeutta menettelyn joustavuutta ja yksityisen ihmisen oikeusturvaa ja oikeuden tosiasiallista saatavuutta (access to justice) korostavalla tavalla. Alemmat oikeudet ovat, tyypillistä kyllä, keskittyneet puolestaan siihen, miten muotomääräyksiä tiukasti soveltamalla oikeutta hakevia voidaan estää pääsemästä oikeuksiinsa tai edes saamasta asiaansa tuomioistuimen tutkittavaksi (access to court). Prosessuaalisia säännöksiä tulee kuitenkin tulkita joustavasti. Oikeuden kehittäminen kuuluu tuomioistuinten ja erityisesti valtakunnan ylimpien oikeusasteiden tehtäviin, vaikka Suomessa ylimmät tuomioistuimet tuntuvat usein välttelevän oikeuden kehittämistä ja keskittyvät yleensä tutkimaan vain, mitä kirjoitetun lain esitöissä on lausuttu. Riippumattomien tuomioistuimien, jotka eivät ole sidottuja siihen, mitä lakien esitöissä on lausuttu, tulisi olla aktiivisempia oikeuden järkevän kehittämisen osalta ja pyrkiä etsimään lain todellista tarkoitusta teleologisen laintulkintametodin avulla.  

13. Kotietsinnän edellytysten ja etsintämenettelyn laillisuuden osalta en voi muuta kuin ihmetellä, miksi käräjäoikeus ja hovioikeus eivät ole kummassakaan tapauksessa nähneet poliisin toiminnassa moitittavaa, vaikka, kuten KKO:n seikkaperäisistä perusteluista ilmenee,  poliisin toimenpiteitä voidaan perustellusti kritisoida. Jos alemmat oikeudet olisivat vaivautuneet pohtimaan asiaa tarkemmin EIT:n oikeuskäytännön valossa ja perustelemaan ratkaisunsa kunnolla, ne olisivat todennäköisesti havainneet, että poliisi ei ollut menetellyt oikein. Tunnettu tosiasia kuitenkin on, että hakemuksen tai vaatimuksen tutkimatta jättäminen tai hylkääminen joutuisasti ja niukoilla perusteilla on helpompaa kuin asian kattava selvittäminen ja päätöksen seikkaperäinen perusteleminen.

655. Syyllistyykö poliisi laittomuuksiin rikollisuutta vastaan taistellessaan?

1. Poliisi joutuu rikoksia selvittäesään ja torjuessaan turvautumaan tarvittaessa koviinkin otteisiin ja menetelmiin. Huume- ja muun järjestäytyneen rikollisuuden ehkäisemiseksi poliisin edellytyksiä ja toimintavalmiuksia on koko ajan lisätty. Ammattirikollisilla on kuitenkin taito pysytellä teknillisten sovellutusten käytössä jatkuvasti ajan hermoilla. Rikolliset ovat aina askeleen poliisia edellä, koska lainsäädäntö on hidasta ja laahaa teknillisen yms. kehityksen jäljessä, jolloin tarvittavien toimintaedellytysten antamiseen poliisille ja niiden käyttöönotttoon kuuluu aikaa.

2. Mainituista syistä johtuen poliisin kamppailu kovan luokan rikollisuutta vastaan saattaa johtaa "sotaan" ja tilanteisiin, joissa poliisin käyttämät tutkintamenetelmät liikkuvat  laillisuuden rajamailla. Rikoksentorjunnassa ja -tutkinnassa saatetaan venyttää laintulkintoja ja oikaista muodollisuuksien mutkia. Poliisi ei tätä tietenkään myönnä, vaan tiedustelu - yms. toiminnan todetaan noudattavan poliisi-, esitutkinta- ja pakkokeinolakia.

3. Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja  on arvostellut poliisin toimintaa kotietsinnän suorittamisessa. Pajuojan mukaan poliisi rikkoo kotietsintää koskevia määräyksiä aika usein. Hän pitää tärkeänä, että viranomaiset eivät tingi laissa säädetyistä menettelytavoista ja että he kohentaisivat oikeusturvaa myös omin toimenpitein. Lainvalvojan mukaan kotietsintämääräysten laadussa on parantamisen varaa. Tulisi  pyrkiä myös siihen, että kotietsinnästä päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies aina, kun se vain on mahdollista. Pajuojan mukaan pakkokeinolakiin viime vuonna tehty muutos ei ole riittävä. Lainmuutoksen mukaan henkilöllä, jonka luona on tehty kotietsintä, on ollut oikeus vaatia käräjäoikeutta tutkimaan, oliko kotietsinnälle edellytyksiä ja onko siinä menetelty lainmukaisesti. Käräjäoikeuteen viedyissä tapauksissa lainvastaisesta menettelystä on kuitenkin seurannut vain se, että käräjäoikeus on todennut virheen. Esimerkiksi vahingonkorvausvaatimuksia ei ole tutkittu.

4. TV2:n eilisessä Silminnäkijä-ohjelmassa pyrittiin esittämään todisteita siitä, että poliisi syyllistyy lainvastaiseen rikoksestä epäiltyjen ja heidän avustajiensa välisten puheluiden kuunteluun, kuunteluun, rikosasianajajien tiedostoihin murtautumiseen ja kaupankäyntiin todistajansuojaohjelmilla.  Ohjelmassa väitettiin, että tämänkaltainen toiminta on ollut pitkäkestoista ja kansainvälistä. Poliisin tavoitteena on löytää todisteita huumerikollisuuden rahoittajista, eli niin sanottuja "isoja kaloja".  Ohjelman mukaan Suomessa ei ole kuitenkaan tähän mennessä tuomittu vielä yhtään suuren luokan huumerahoittajaa.

5. Silminnäkijän mukaan "salaisessa sodassa" olisi kuunneltu asianajajien, toimittajien ja jopa nuorten lasten puheluja, periaatteella "kaikki nauhalle". Esimerkiksi vankien ja asianajajien luottamuksellisia asiakaspuheluja olisi kuunneltu. Oikeusturvan kannalta on ohjelman mukaan muutenkin arveluttavaa, että poliisi "massakuuntelee" yleisiä puhelimia ja arkistoi puhelut. Poliisitoiminnan valvojakin eli eduskunnan oikeusasiamies on Silminnäkijän mukaan huolissaan nykykäytännöstä, koska puhelinsalaisuudella on perustuslain suoja. Laissa ei ole säännöksiä telekuuntelussa saadun ns. ylimääräisen tiedon käyttämisestä.

6. Silminnäkijä kertoi tapauksesta, jossa KRP tai sen paikallinen tutkinnanjohtaja olisi tarjonnut eräälle asianajajalle mahdollisuutta päästä todistajansuojeluohjelmaan siitä hyvästä, että advokaatti kavaltaisi hänen huumerikoksista epäillyn ja tuomitun päämiehensä ja 'myisi' tämän poliisille. Asianajajan mukaan poliisi lupasi hänelle ja hänen perheellen uuden elämän uusine henkilöllisyyksineen ja passeineen sekä täyden ylläpidon valtion piikkiin ulkomailla loppuelämäksi. Poliisi oli epäillyt myös kyseistä asianajajaa samassa yhteydessä tehdystä rahanpesusta ja avunnnosta törkeään huumekauppaan. Asianajaja oli ollut tutkintavankeudessa 38 vuorokautta. Käräjäoikeus ja hovioikeus kuitenkin hylkäsivät häntä vastaan ajetun syytteen. Poliisin esittämän tarjouksen mukaan asianajajan piti kertoa poliisin haluamia tietoja päämiehestään. 

7. Silminnäkijän mukaan kyseinen asianajaja oli joutunut poliisin painostustoiminnan kohteeksi. Asianajajan poliisilta saama tarjous on ohjelman mukaan yksi esimerkki ns. "joustavista keinoista", joita huumausainerikollisuutta vastaan taisteleva poliisi on viime vuosina ottanut käyttöön.

8. Jos asianajajan kertomus poliisin painostuksesta ja kaupankäyntä koskevasta tarjoituksesta pitää paikkansa, on kyse tietenkin kielletyistä menetelmistä. Ei siis mikään ihme, että poliisin väitetty menettely herättää hämmästystä asianajajapiireissä, kuten Silminnäkijä-ohjelmasta ilmeni. Voimassa oleva lainsäädäntö ei nimittäin edes tunne todistajansuojeluohjelmaa.

9. Asiassa näyttäisi kuitenkin olevan tässä vaiheessa sana sanaa vastaan, sillä poliisi tuskin myöntää asianajajan väitettä tai vetoaa väärinkäsitykseen. Asianajaja, joka on nyttemmin eronnut Suomen Asianajajaliitosta, kertoi Silminnäkijässä maininneensa poliisilta saamastaan tarjouksesta kollegalleen Aarno Arvelalle, muttei kellekään muulle juristille. Peräti harmillista lakimiehemme kannalta, sillä Arvela on sittemin kuollut.

492. Poliisi rikkoo toistuvasti lakia kotietsinnässä. Toinen epäkohta:Laki ei estä laittomasti hankitun todisteen käyttämistä oikeudessa

Löytyyhän niitä, jos oikein tarkasti katsoo

1. Varsinais-Suomen käräjäoikeus totesi eilen antamassaan päätöksessä, että poliisi Anneli Auerin ex-miehenä tunnetun 48-vuotiaan helsinkiläisen taksiyrittäjän asunnossa suoritetussa kotietsinnässä 26.9. rikottiin pakkokeinolain määräyksiä.

2. Poliisi menetteli käräjäoikeuden mukaan virheellisesti evätessään taksimiehen pyynnön olla henkilökohtaisesti paikalla kotietsinnän tapahtuessa. Pakkokeinolain mukaan miehellä oli ollut oikeus olla saapuvilla, vaikka hän oli samanaikaisesti vangittuna Turussa.

3. Useista törkeistä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista epäillyn helsinkiläismiehen kotiin toteutettiin kotietsintä 26. 9. Paikalla kotietsinnän aikana oli kaksi miehen lähiomaista eli isä ja tyttöystävä. Käräjäoikeuden mukaan oikeusturvamääräyksiä kuitenkin rikottiin, koska mies itse ei saanut olla paikalla etsinnässä, vaikka oli tätä nimenomaan poliisilta pyytänyt.

4. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Erik Salonsaari vetosi siihen, että tutkinta oli viivästynyt, jos mies olisi saanut olla paikalla. Tätä laissa olevaan "porsaanreikään" (PKL 4:4.2) poliisi on aina ennenkin turvautunut. Salosaari puolusteli johtamaansa menettelyä myös sillä, että asiassa oli kyse vain aiempaa kotietsintää täydentävästä etsinnästä, joka kesti vain 20 minuuttia. Poliisi haki asunnosta tiettyä esinettä, jota ei kuitenkaan löydetty eikä asunnosta takavarikoitu mitään. Poliisi kuitenkin otti asunnosta valokuvia.

5. Käräjäoikeus kuitenkin aivan oikein katsoi, että koska kotietsinnässä puututaan voimakkaasti henkilön oikeuksiin, laissa poliisin noudatettavaksi säädettyjä oikeusturvamääräyksiä on noudatettava mahdollisimman tarkoin.

6. Lehtitietojen mukaan Helsingissä suoritetun kotietsinnän suoritti Porista liikkeelle lähtenyt poliisipartio, joka miehen asianajajan mukaan olisi matkan varrella voinut noutaa vangitun miehen Turusta ilman liiallista viivytystä. - Muuten, miksi Turussa ja Piikkiössä tapahtuneiksi väitettyjen rikosten tutkintaa johtaa ja suorittaa Porin poliisi? - Tutkinnanjohtaja Salonsaari puolestaan oli sitä mieltä, että miehen läsnäolo olisi vaatinut liikaa resursseja. Tutkinnanjohtaja vetosi myös siihen, että todistajiksi etsintään kutsuttujen lähiomaisten läsnäolo varmistettiin. Epäillyn avustajan mielestä taas oikeus läsnäoloon kotietsinnässä ja oikeus kutsua todistajia etsintään ovat täysin itsenäisiä oikeuksia. Käräjäoikeus hyväksyi avustajan näkemyksen.

7. Jossakin lehdissä kysyttiin, kaataako virheellinen kotietsintä nyt koko seksuaalirikosten tutkinnan. Tähän voidaan suoralta kädeltä vastata, että tuskinpa vaan. Suomen laki on näet tässä kohdin pahasti puutteellinen. Tätä nykyä on selkeänä pääsääntönä voimassa käytäntö, jonka mukaan todistamiskiellon rikkomisesta ei seuraa todisteen hyödyntämiskielto. Näin ollen laittomalla tutkinta- tai pakkokeinotoimella hankittua todistetta samoin kuin jotakin nimenomaista todistamiskieltoa rikkomalla saatua todistetta saadaan - rikoksesta epäillyn ja syytetyn oikeusturva sivuuttaen - hyödyntää syytteen nostamisen tai langettavan tuomion perusteena.

8. Todisteen hyödyntämiskielto merkitsee sitä, että tuomioistuimen jättää tietyn relevantin todisteen huomioon ottamatta joko laissa olevan nimenomaisen todistamiskiellon tai jonkin muun hyödyntämiskieltoa tukevan argumentin (esimerkiksi perusoikeussäännöksen) perusteella. Anglo-amerikalaisen oikeusjärjestyksen mukaan todistamiskiellon rikkomisesta ja todisteiden hankinnassa sattuneesta menettelyvirheestä seuraa pääsäännön mukaan myös todisteen hyödyntämiskielto.

9. Suomessa asianlaita on toinen, sillä todistamiskiellon rikkomisesta ei seuraa kieltoa hyödyntää todistetta syyteharkinnassa tai oikeudenkäynnissä. Laissa on kyllä lukuisia todistamiskieltoja koskevia määräyksiä, muttei yleistä todisteiden hyödyntämiskieltoa koskevaa määräystä. Erityistilanteita koskevia hyödyntämiskieltojakin on vain hyvin vähän.

10. Hyödyntämiskiellon asettamista puoltaisi rikoksesta epäillyn oikeusturvaintressi, kun taas todisteiden hyödyntämisen puolesta - vaikka siis todistamiskieltoa olisi rikottu - puhuu rikosvastuun selvittämis- ja toteuttamisintressi. Hyödyntämiskieltoa on vastustettu aina sillä perustella, että kielto vaikeuttaisi aineellisen totuuden selvittämistä oikeudenkäynnissä. Rikosten selvittämisintressi on siis ottanut niskalenkin syytetyn oikeusturvaintressistä.

11. Oikeuskirjallisuudessa mainittu näkemys on kuitenkin viime aikoina kyseenalaistettu. Todisteen hyödyntämiskieltoa turvaavien intressien katsotaan olevan merkittävimpiä kuin todisteen merkityksen aineellisen totuuden löytämisessä. Tuomioistuinten oikeuskäytännössä ja laissa tämä näkemys ei kuitenkaan ole vielä mennyt perille. Todisteen hyödyntämiskieltoja pohdittaneen parhaillaan todistelua koskevan OK 17 luvun uudistustyön yhteydessä.

12. Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa eilen esillä ollessa kotietsinnässä poliisit ottivat asunnossa valokuvia, joita epäilyn avustaja vaati istunnossa hävitettäviksi. Tutkinnanjohtaja tietenkin vastusti vaatimusta eikä käräjäoikeus siihen suostunut. Kun laki ei tunne todisteen hyödyntämiskieltoa, saadaan polisin laittomasti toimien hankkimia todisteita siis käyttää tässäkin tapauksessa syytettä tukevina todisteina. Vaikuttaa loogiselta ja epäillyn kannalta kohtuulliselta, vai kuinka? - Elämmekö oikeusvaltiossa vai poliisivaltiossa?

13. Turun tapaus ei ole toki ole mitenkään harvinainen. Päin vastoin poliisin sanotunlainen käytäntö on yleistä ja pakkokeinolain kotietsintää koskevia menettelysäännöksiä rikotaan "jatkuvalla syötöllä." Lehdistä saamme nimittäin lähes viikoittain lukea tapauksista, joissa poliisi on rikkonut kotietsinnässä epäillyn suojaksi säädettyjä lainmääräyksiä. Kukaan tai mikään instanssi ei tunnu voivan tälle poliisin mielivaltaiselle käytännölle mitään. - Kyllä, taidamme todellakin elää poliisivaltiossa.

14. Eduskunnan oikeusasiamies on tosin yrittänyt valvoa ja panna kuriin poliisin virheellistä, mutta erittäin heikoin tuloksin. Oikeusasiamiehen virastossa asioita käsitellään tunnetusti niin hitaasti, että joskus parin vuoden kuluttua väitetystä rikkomuksesta annetuilla "langettavilla" päätöksillä ei ole enää minkään valtakunnan merkitystä konkreettisissa asioissa. Mitään yleisestävää vaikutuskaan oikeusasiamiehen ratkaisuilla ei ole eikä voikaan olla, koska oikeusasiamies päätyy säännönmukaisesti ällistyttävän lieviin "sanktioihin" tapaukissa, joissa lain rikkomista on kiistatta tapahtunut. Yleensä oikeusasiamies päätyy ainoastaan "käsityksen lausumiseen" ja "ankarin" sanktio, jos sellaisesta ylipäätään voidaan puhua, tuntuu olevan huomautuksen antaminen. Syytemääräystä oikeusasiamies ei tiettävästi koskaan nostanut mainittujen lainrikkomisten takia. Lakia rikkoneen tutkinnanjohtajan nimeä ei kokaan mainita oikeusasiamiehen ratkaisuissa.

15. Ei ole siten mikään ihme, että poliisin mielivaltainen käytäntö jatkuu edelleen. Tutkinnanjohtajat ja rikostutkijat lähinnä vain hymähtelevät oikeusasiamiehen ratkaisuille. He tietävät, ettei oikeusasiamiehen päätöksistä kannata käytännössä piitata pätkäkään. Päin vastoin, ne tutkinnanjohtajat, jotka rohkenevat kaikkein härskeimmin rikkoa lakia ja määräyksiä, saattavat kohota tempauksillaan poliisipiireissä ja suuren yleisön keskuudessa sankaripoliisin tai peräti kaikkien ihaileman "superkytän" asemaan. Heille saatetaan hurrata jopa eduskuntakeskustelussa.

16. Oikeusasiamies - poliisiasiat asiat kuuluvat nykyisin apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan rooteliin - on antanut myös aivan viime aikoina lukuisia päätöksiä, joissa poliisin eli asianomaisen tutkinnanjohtajan on todettu rikkoneen kotietsinnästä laissa annettuja menettelysäännöksiä. Apulaisoikeusasiamies raportoi hiljan kymmenkunnasta tapauksesta, joissa mainittuja määräyksiä on todettu rikotun.

17. Oikeusasiamiehen kritiikki on kohdistunut useimmiten siihen, että poliisi ei ollut antanut asunnon haltijalle mahdollisuutta olla läsnä kotietsinnässä, vaikka tämä onkin lain lähtökohta.

Myös kiinniotetulle on tarjottava mahdollisuutta olla läsnä kotietsinnässä. Useissa tapauksissa poliisi oli kuitenkin päin vastoin vienyt kiinniotetun epäillyn "pois jaloistaan" eli kotoaan ennen kotietsintää. Tiedotteen mukaan poliisikoiran käyttäminen ei ole peruste kieltää asunnon haltijan läsnäolo.

18. Apulaisoikeusasiamies Pajuojan mainittu "syntilista" löytyy tästä tiedotteesta.

19. Kuten apulaisoikeusasiamiehen tiedotteesta ilmenee, kotietsinnän laillisuuden on voinut tämän vuoden elokuun alusta viedä käräjäoikeuden arvioitavaksi (PKL 5:7a §,(871/2011).

Lainmuutos johtuu ihmisoikeustuomioistuimen helmikuussa 2011 antamista Suomea koskevista ratkaisuista, joissa katsottiin, ettei pakkokeinolaki sisällä riittäviä oikeusturvakeinoja kotietsinnästä. Useissa maissa kotietsintään tarvitaan etukäteen tuomioistuimen lupa.

20. Henkilö, jonka luona kotietsintä on tehty, voi vaatia käräjäoikeutta tutkimaan, oliko kotietsinnälle laillisia edellytyksiä ja menettelikö poliisi asiassa etsinnässä laillisesti.

Vaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa kotietsinnän toimittamisesta tai siitä myöhemmästä ajankohdasta, jolloin vaatimuksen esittäjä on saanut tiedon etsinnän toimittamisesta. Tuomioistuimen asiassa antamasta päätöksestä saa valittaa. Laki ei estä laittomasti toimitetussa kotietsinnässä hankitun todisteen hyödyntämistä syyteharkinnassa tai oikeudessa.

21. Niissä maissa, joissa esitutkinnan johtajana toimii syyttäjä eikä poliisi, kotietsinnästä päättää syyttäjä tai sitten syyttäjän tehtävänä on pyytää tuomioistuimelta lupa etsinnän suorittamiseen. Tässä on siis jälleen yksi peruste, minkä vuoksi esitutkinnan johtaminen olisi myös Suomessa siirrettävä syyttäjälle siinä vaiheessa, kun jotakuta on syytä epäillä syylliseksi tutkittavaan rikokseen.

22. Paljon puhutun ja valtakunnansyyttäjän innokkaasti mainostaman poliisin ja syyttäjän esitutkintayhteistyön mukaan syyttäjä toimisi jo tätä nykyä aktiivisesti esitutkinnassa seuraamalla ja tarvittaessa ohjaamalla myös pakkokeinojen käyttöä. Tätä on kuitenkin perusteltu aihetta epäillä, kun tarkastelee vaikkapa oikeusasiamiehen edellä mainittua syntilistaa. Luulenpa, että poliisi ei useimmissa tapauksissa hiisku syyttäjälle suunnitteilla olevista kotietsinnöissä etukäteen yhtikäs mitään eikä syyttäjä tiedustele poliisilta mahdollisista etsintäaikeista.

23. Varsinais-Suomen tapauksessa, jossa kotietsintä siis suoritettiin Helsingissä, tutkinnanjohtaja on kertonut käräjäoikeuden päätöksen jälkeen, että oikeuden päätös on selkeä ja sellainen että "se tulee jatkossa ohjaamaan poliisin toimintaa". Toivotaan niin. Näinhän myös oikeusasiamieheltä jonkinlaisen lievän nuhteen saaneet tutkinnanjohtajat ovat aina oikeusasiamiehen suuntaan vakuutelleet. Mutta käytäntö on aina ennenkin jatkunut aivan entisenlaisena. Vaikka kotietsinnän laittomuus saadaan nykyisin jälkikäteen todetuksi tuomioistuimessa, ei laki kuitenkaan estä laittomassa kotietsinnässä löydetyn todisteen hyödyntämistä syytettä tukevana näyttönä.

350. Laajaa esitutkinta- pakkokeino- ja poliisilakipakettia yritetään runnoa kiireellä läpi eduskunnan loppuruuhkassa

Käynnissä jätevesiasetuksen mukainen haistelu- ja maistelutilaisuus?

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistamiseksi (HE 222/2010). Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi nykyiset lait korvaavat esitutkintalaki ja pakkokeinolaki. Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi näihin lakeihin liittyviin lakeihin runsaasti lähinnä teknisluonteisia muutoksia. Esitys liittyy samanaikaisesti annettavaan hallituksen esitykseen, jossa ehdotetaan säädettäväksi uusi poliisilaki (HE 224/2010).

Uusissa laeissa viranomaisten toimivaltuuksia säänneltäisiin nykyistä täsmällisemmin ja kattavammin, toisaalta perus- ja ihmisoikeuksien suoja ja toisaalta rikostorjunnan tarpeet huomioon ottaen. Yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita koskevaa sääntelyä nostettaisiin asetuksesta lakeihin.

Uudessa esitutkintalaissa säädettäisiin esitutkintaperiaatteista pitkälti voimassa olevan lain mukaisesti. Lakiin otettaisiin kuitenkin säännökset epäillyn oikeudesta olla myötävaikuttamatta rikoksensa selvittämiseen, suhteellisuusperiaatteesta ja edunvalvojan määräämisestä lapselle. Oikeutta käyttää avustajaa esitutkinnassa ja esitutkinnassa käytettävää kieltä koskevia säännöksiä muutettaisiin ja täydennettäisiin.

Esitutkintaviranomaiset ja virallinen syyttäjä velvoitettaisiin laadultaan tai laajuudeltaan sitä vaativissa asioissa tiiviiseen yhteistyöhön. Esitutkintaviranomaisen tulisi ilmoittaa syyttäjälle esitutkinnan toimittamiseen ja esitutkintatoimenpiteisiin liittyvistä seikoista sekä tutkinnan edistymisestä muuten. Syyttäjän olisi "tarvittavassa määrin" osallistuttava esitutkintaan asian riittävän selvittämisen varmistamiseksi. Yhteistoimintasäännökset ovat kuitenkin aivan liian väljät eivätkä velvoittaisi konkreettisessa tapauksessa syyttäjää yhteistoimintaan eikä poliisia pyytämään sitä.

Paha puute lakiesityksessä on se, että syyttäjä ei edelleenkään johtaisi esitutkintaa, vaan esitutkinnan johdossa olisi edelleen poliisi. Tällainen systeemi on täysin poikkeuksellista Euroopassa, sillä se on Suomen lisäksi voimassa vain Latviassa. Käytännössä poliisi ja syyttäjän välinen esitutkintayhteistyö ei toimi kunnolla. Syyttäjät ovat käytännössä esitutkintavaiheessa hyvin passiivisia. He eivät esimerkiksi juuri koskaan hae tutkinnan aikana tuomioistuimelta lupia mihinkään pakkokeinoihin eivätkä itse päätä niistä; kaikki hommat tekee poliisi.

Kuulustelutilaisuuden tallentaminen ääni- ja kuvatallenteeseen voisi korvata kuulustelutodistajan käytön. Muutenkin kuulustelutilaisuuden tallentamisen merkitystä korostettaisiin tarkoituksessa lisätä sen käyttöä. Asianosaisten oikeusturvan sekä asian riittävän selvittämisen ja käsittelyn sujuvuuden kannalta tärkeää loppulausuntomenettelyä säänneltäisiin nykyistä tarkemmin niin sen käyttöedellytysten kuin kohteenkin osalta.

Uuden pakkokeinolain yleisissä säännöksissä säädettäisiin eräistä keskeisimmistä pakkokeinojen käytössä sovellettavista periaatteista (suhteellisuusperiaate, vähimmän haitan periaate ja hienotunteisuusperiaate). Kiinniottamista, pidättämistä ja vangitsemista koskevat säännökset säilyisivät pääosin ennallaan.

Uuden pakkokeinolain mukaan pidättämiseen oikeutettu virkamies saisi kannella päätöksestä, jolla vangitsemisvaatimus on hylätty tai vangittu määrätty päästettäväksi vapaaksi. Vangittu saisi vangittavaksi määräämisen tai vangittuna pitämisen lisäksi kannella syytteen nostamiselle asetetusta määräajasta.

Vapautensa menettäneen epäillyn oikeusturvaa parannettaisiin uudessa pakkokeinolaissa täydentämällä omaan lukuunsa sijoitettavia yhteydenpidon rajoittamista koskevia säännöksiä. Tutkintavanki voisi saattaa pelkästään yhteydenpidon rajoittamista koskevan asian tuomioistuimen käsiteltäväksi. Matkustuskiellon käyttöä vapaudenmenetyksen vaihtoehtona pyrittäisiin lisäämään.

Uudessa pakkokeinolaissa etsintää koskeviin säännöksiin tulisi muutoksia, joiden tarkoituksena on tiukentaa etsinnän edellytyksiä erityisesti silloin, kun etsintä kohdistuu sellaiseen kohteeseen, jossa on syytä olettaa olevan salassapitovelvollisuuden tai -oikeuden piiriin kuuluvaa tietoa. Asuntona käytettävän kodin asemaa etsintäkohteena korostettaisiin edelleen.

Paikkaan kohdistuva etsintä jakautuisi yleiseen kotietsintään, erityiseen kotietsintään (kohteeksi on syytä olettaa joutuvan salassapitovelvollisuuden tai -oikeuden piiriin kuuluvaa tietoa) ja paikanetsintään. Läsnäoloa ja etsintämenettelyä koskevia säännöksiä tarkennettaisiin ja täydennettäisiin. Ennen erityisen kotietsinnän suorittamista olisi määrättävä asiantunteva etsintävaltuutettu huolehtimaan siitä, että takavarikko tai asiakirjan jäljentäminen ei kohdistu tietoon, jota koskee salassapitovelvollisuus tai -oikeus. Erityisestä kotietsinnästä ja etsintävaltuutetun määräämisestä päättäisi pääsääntöisesti tuomioistuin. Uuden pakkokeinolain etsintää koskevissa säännöksissä säädettäisiin myös uudesta etsintätyyppistä eli laite-etsinnästä, jossa olisi kysymys tietokoneessa, telepäätelaitteessa tai muussa vastaavassa teknisessä laitteessa tai tietojärjestelmässä etsinnän toimittamishetkellä olevaan tietosisältöön kohdistettavasta etsinnästä. Henkilöön kohdistuvaa etsintää koskeviin säännöksiin tehtäisiin joitakin täsmennyksiä.

Paha puute olisi edelleen se, että tavallisissa kotietsintään poliisi ei edelleenkään kotietsintälupaa; tämäkin tilanne on eurooppalaisittain täysin poikkeuksellinen. Tätä on kritisoinut muun muassa Suomen asianajajaliitto.

Uuden pakkokeinolain mukaisia salaisia pakkokeinoja olisivat telekuuntelu, tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta, televalvonta, tukiasematietojen hankkiminen, suunnitelmallinen tarkkailu, peitelty tiedonhankinta, tekninen tarkkailu (tekninen kuuntelu, tekninen katselu, tekninen seuranta ja tekninen laitetarkkailu), teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen, peitetoiminta, valeosto, tietolähdetoiminta ja valvottu läpilasku. Osa näistä keinoista olisi uusia. Nykyisin käytössä olevien salaisten pakkokeinojen määritelmiä ja käyttöedellytyksiä muutettaisiin.

Peitetoiminnasta säädettäisiin nykyistä tarkemmin. Lähtökohtana olisi, että peitetoimintaa suorittava poliisimies ei saa tehdä rikosta eikä aloitetta rikoksen tekemiseen. Peitepoliisi voisi kuitenkin vapautua rangaistusvastuusta, vaikka hän olisi tehtävässään syyllistynyt vähäiseen rikkomukseen. Rikollisryhmän toimintaan osallistuessaan peitetoimintatehtävässä oleva poliisimies voisi erittäin tiukoin ehdoin ja rajoitetusti vaikuttaa ryhmän toimintaan esimerkiksi hankkimalla ryhmälle kulkuvälineitä. Edellytyksenä olisi, että toimenpide tehtäisiin muutenkin, että se ei tule aiheuttamaan tiettyä vaaraa tai vahinkoa ja että se merkittävästi edistää peitetoiminnan tavoitteen saavuttamista. Myös tällaisessa tapauksessa peitetoimintamies voisi vapautua rangaistusvastuusta.

Tuomioistuin ratkaisisi sen, onko tutkittavana oleva rikollisuus sellaista, jonka tutkinnassa peitetoimintaa voidaan käyttää; päätöksenteko keskitettäisiin Helsingin käräjäoikeuteen. Nykyisin peitetoiminnan käytöstä päättää KRP:n tai Supon päällikkö.

Tuomioistuin harkitsisi kuitenkin vain, onko peitetoiminta tarpeellista tai jopa välttämätöntä rikoksen estämiseksi tai selvittämiseksi, mutta tuomari ei saisi edes tietää suunnitteilla olevan operaation yksityiskohdista. Käytetystä peitetoiminnasta ei tarvitse ilmoittaa koskaan kohteelle eikä tässä suhteessa lakiin esitetä muutoksia, jos peitetoiminnalla saatuja tietoja ei käytetä näyttönä tai sen perusteella ei aloiteta esitutkintaa. Peitetoimintaa on käytetty vuodesta 2002 lähtien kymmenissä tapauksissa. Saatuja tietoja ei ole eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen taannoisen päätöksen mukaan tiettävästi koskaan käytetty suorana todisteena oikeudessa.

On ehdotettu, että peitetoimintaan pitäisi kytkeä julkisasiamies, joka valvoisi kohteen etuja samalla tavalla kuin teknisessä kuuntelussa. Tällaista julkisasiamiestä ei kuitenkaan ole lakiesityksen mukaan tulossa.

Peitepoliisi saisi myös osallistua esityksen mukaan järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan. Osallistuessaan toimintaan poliisi voisi esimerkiksi hankkia rikollisille toimitiloja, toimia pakoauton kuljettajana, kuljettaa tavaroita tai hoitaa taloudellisia asioita. Lisäksi rikoksenteko-oikeuteen kuuluisi, että peitetoimintaa suorittava poliisi voisi tehdä liikenne- tai järjestysrikkomuksia tai muita lieviin rikkomuksiin rinnastettavia rikoksia. Vastaisuudessa peitetoimintaa ei enää saisi pääsääntöisesti käyttää yksittäisten henkirikosten selvittämisessä.

-----

Lakiesitys on herättänyt eri tahoilla ansaittua kritiikkiä.

Suomen Asianajajaliitto ilmoittaa kotisivuillaan olevansa tyytyväinen siitä, että hallitus antaa lopultakin esitykset uusiksi esitutkinta- ja pakkokeinolaeiksi sekä poliisilaiksi. Liiton mukaan on valitettavaa, että OM:n toimikunnan (KM 2009:2) toimikunnan valmistelema ehdotus on jaettu kahdeksi eri esitykseksi, jotka käsitellään kahdessa eri valiokunnassa vaikeuttaen näin asian käsittelyä eduskunnassa. Liiton mielestä olisi ollut tärkeää käsitellä poliisin toimivaltuuksia ennen rikoksen esitutkintaa ja sen aikana yhdessä ja samassa paikassa, jolloin ne olisivat säilyneet loogisessa suhteessa toisiinsa.

Asianajajaliitto pitää valitettavana, että esityksestä on jätetty pois pakkokeinojen käytöstä aiheutuvien vahinkojen korvaaminen. Jo vuonna 1987 säädetyssä pakkokeinolaissa edellytettiin erillisiä säännöksiä muidenkin kuin vapaudenmenetysvahinkojen korvaamisesta. Tällaisia säännöksiä ei ole koskaan säädetty eikä niitä nytkään esitetä, vaikka asiaa valmistellut toimikunta niitä ehdotti. Näin ollen esimerkiksi aiheettomaksi osoittautuneesta kotietsinnästä ei voi saada korvausta.

- Rikoksen uhri ei voi saada korvausta, jos hän joutuu rikospaikkatutkinnan vuoksi majoittumaan hotelliin. Poliisilla on valta eristää esimerkiksi kodin tai liikeyrityksen alue jopa neljäksi kuukaudeksi, Asianajajaliittoa työryhmässä edustanut asianajaja Markku Fredman huomauttaa.

Huolestuttavana liitto pitää myös sitä, että poliisi ei jatkossakaan tarvitsisi keneltäkään kotietsintälupaa.

- Tilanne on eurooppalaisittain täysin poikkeuksellinen. Useimmissa maissa kotietsintään on kytketty tuomioistuimen valvonta vähintäänkin jälkikäteen, Fredman toteaa.

Asianajajaliiton käsityksen mukaan hallituksen esitys ei tältä osin noudata Euroopan ihmisoikeussopimusta. Jo nyt moni maa on tuomittu ihmisoikeusloukkauksesta, kun viranomaisilla on ollut liian suuri toimivalta kotietsintöihin ilman tuomarin tai muun riippumattoman tahon valvontaa, esim. tuomio Varga v. Romania (1.4.2008).

Asianajajaliiton mielestä selkeä epäkohta on myös se, ettei hallituksen esityksessä puututa siihen, että rikoksesta epäillyllä ei ole riittävää oikeutta saada käyttöönsä kaikkea esitutkinnassa hankittua aineistoa. KHO on katsonut, ettei asianosaisella ole oikeutta sellaiseen materiaaliin, jonka poliisi on hankkinut erilaisia pakkokeinoja käyttäen. Näin ollen poliisi voi jatkossakin yksin päättää siitä, mitä tietoa asianosaisille annettavaan esitutkintapöytäkirjaan liitetään. Poliisilta on ollut hankalaa saada mm. telekuuntelulla ja takavarikolla hankittua aineistoa. Myös tältä osin Suomi on jo saanut langettavia tuomioita ihmisoikeustuomioistuimesta, esim. tuomio Natunen v. Suomi (31.3.2009).

Suomen Asianajajaliiton kaksi edustajaa osallistuivat näiden lakien valmisteluun toimikunnassa. He jättivät keväällä 2009 valmistuneeseen mietintöön 21-sivuisen eriävän mielipiteen, joka löytyy täältä.

Asianajajat kritisoivat voimakkaasti mm. sitä, että oikeusneuvos Ilkka Raution johtamassa toimikunnassa ei keskusteltu lainkaan siitä, tulisiko myös Suomessa siirtyä maailmanlaajuisesti noudatettuun menettelyyn, jossa syytäjä, ei siis poliisi, johtaa esitutkintaa.

Näin siitä huolimatta, että kaksi toimikunnan kuulemista professoriasiantuntijoista totesivat, että yksi syy Suomen ongelmaksi mm. ihmisoikeustuomioistuimessa tulleisiin liian pitkiin rikosoikeudenkäynteihin on siinä, ettei syyttäjä johda esitutkintaa.

---

Esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilakipaketti on hirmuisen laaja, muta se on kuitenkin tarkoitus runnoa budjetti- ym. kiireiden lomassa ikään kuin vaivihkaa läpi vielä ennen ensi kevään eduskuntavaaleja. Oikeusministeri Tuija Brax ja monissa asioissa ja kysymyksissä vielä Braxiakin pahemmin kompuroinut sisä- ja poliisiministeri Anne (Annie Mestarilaukoja) Holmlund haluavat selvästikin saada edes jonkinlaisen sulan kovin paljaiksi valahtaneisiin hattuihinsa, siitä tuntuu olevan näin vaalien lähestyessä lähinnä kysymys.

Oma käsitykseni on, ettei lakipakettia ehditä millään valmistella sillä tarkkuudella ja kriittisyydellä, mitä sen lähes tuhanteen sivuun ja useisiin satoihin monimutkaisiin pykäliin kätkeytyvät monimutkaiset ongelmat edellyttäisivät. Jos laki runnotaan nyt kiireessä läpi, siihen jää pakostakin sutta ja sekundaa. Näitä sitten seuraavan eduskunta, jossa Brax lienee opposition riveissä, kilvan ihmetellään ja paikkaillaan.

-----

Lakipaketin- tai pakettien lähetekeskusteleu eduskunnassa aloitettiin 10.11., jolloin asia jouduttiin kuitenkin panemaan viikoksi pöydälle, kun kansanedustajat olivat alkaneet luikkia pois täysistuntosalista kohta televisiousun kyselytunnin jälkeen ja salia oli lähes tyhjä, kun keskustelun oli määrä alkaa.

Eilen tiistaina keskustelua sitten jatkettiin ja nyt käytettiin jo useita kymmeniä puheenvuoroja. Niiden lukeminen pöytäkirjasta on mielenkiintoista, jopa hupaisaa puuhaa. Äänessä ovat olleet lähes kaikki eduskunnan poliisikansanedustajat - of course - ja monet muut juristiedustajat samoin. Poliisiedustajat painavat päälle ja kannattavat kaikessa oleellisessa hallituksen esitystä. Lukiessa törmää mitä erilaisimpiin ja osin täysin virheellisiin väitteisiin, jopa suoranaisen pupun puhumiseen.

Yhtenä esimerkkinä vaikkapa kokoomuksen kansanedustajan Juha Hakolan - tämän kerjäläisaloitteen tekijän - puheenvuoro, jossa hän voimakkaasti korostaa, että nykysysteemi, jossa poliisi johtaa aina esitutkintaa, on ylivoimaisesti paras järjestelmä. No, ei tässä vielä mitään, mutta sitten Hakola yltyy ihmettelemään edustaja Krista Kiurun (sd) täysin toisensuuntaista näkemystä ja lausuu:

- Tämä on ollut kautta aikojen se malli, jolla esitutkintaa on tehty. Kukaan ei ole missään kohtaa esittänyt, että tätä arvioita pitäisi toisella tavalla muuttaa, tehdä jonkin näköinen uusi tutkinnanjohtajuusarvio.

Voi hyvät hyssykät! Tässä nyt nähdään, miten huonosti kansanedustajat ovat perehtyneet hallituksen esitystä edeltäneeseen toimikunnan mietintöön, jossa juuri on Asianajajaliiton edustajien toimesta esitetty "suomalaisen mallin" muuttamista. Toinen selitys on se, että kansanedustaja ei pidä keitään muita asiantuntijoita rikosjutuissa kuin "rosvoa ja poliisia." Tulee elävästi mieleen kuva, jossa eräs poliisikansanedustaja istuu torikahveilla sulassa sovussa erään tunnetun rikoksesta epäillyn kanssa.

Myös oikeusministeri Tuija Brax antoi eilisessä istunnossa väärän todistuksen samasta asiasta.

Braxin mukaan lakipakettia valmistellut oikeusneuvos Ilkka Raution työryhmä pohti kysymystä esitutkinnan johtamisesta "syvällisesti" ja päätyi nykykäytännön jatkamiseen; tämä oikeusministerin "todistus" on kirjattu eduskunnan pöytäkirjan ohella myös tämän päivän Helsingin Sanomiin.

Mikäli kuitenkin on yhtään luottaminen Asianajajaliiton kahden toimikunnan jäsenen toimikunnan mietintöön kirjaamaan eriävään mielipiteeseen, niin Raution toimikunnassa ei esitutkinnan johtamisasiasta käyty keskustelua lainkaan! Kumpi nyt on oikeassa, ministeri vai kaksi asianajajaa? Minä luotan kyllä täysin näihin kahteen advokaattiin ja heidän lausumaansa. He osallistuivat toimikunnan työhön ja olivat mukana sen kokouksissa. Ministeri Brax ei ollut.

Ex oikeusministeri Johannes Koskinen, joka lupasi tehdä ministerinä ollessaan Suomesta "maailman parhaan oikeusvaltion," mutta joutui itse henkilökohtaisesti sanotussa suhteessa noloon tilanteeseen Alpo Rusi -prosessin yhteydessä, tuntuu olevan menneisyyden miehiä ainakin näissä kysymyksissä. Koskinen sanoi HS:n mukaan, että tilanne, jonka mukaan syyttäjä ei johda Suomessa esitutkintaa, johtuu siitä, että Suomi on harvaan asuttu maa, jossa kentällä ei ole tarpeeksi juristikoulutuksen saaneita ja poliisi on sitä kautta saanut johtovastuun.

Jos tällä Koskisen mainitsemalla perusteella joskus on ollut jotakin merkitystä, niin se oli 1970- ja -80 -luvuilla, jolloin nyt voimassa olevaa lainsäädäntöä valmisteltiin. Tuolloin Suomessa ei vielä edes ollut itsenäistä syyttäjälaitosta. Nyt sellainen on ollut jo reilut 10 vuotta, joten puheet harvaan asutusta maasta ovat todella omituista höpötystä.

Lakiesitys lähetettiin lakivaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan ja hallintovaliokunnan on annettava lausuntonsa. Poliisilakiesitys sen sijaan lähetettiin hallintovaliokuntaan, jolle lausunnon antavat perustuslakivaliokunta ja lakivaliokunta.