perjantai 29. elokuuta 2008

13. Juosten kustu linja

1. Ihmettelin eilisessä blogissani presidentti Tarja Halosen lanseeraamaa uutta käsitettä "kirjallinen kokoontuminen", jota Halosen mukaan olisi käytetty hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan (utva) jäsenten yhteydenpitokeinona Georgian kriisin yhteydessä.


2. Iltalehdessä 28.8. Halonen selitti hieman tarkemmin, mistä oikein on kyse. Ulkopolitiikkaa hoidetaan ja yhteyttä pidetään Halosen mukaan uutta tekniikkaa käyttäen. "Ulkopolitiikan ytimessä soitellaan, lähetellään sähköposteja ja näpytellään paljon tekstiviestejä", saimme lukea.


3. On selvää, että uutta tekniikkaa voidaan ja pitääkin hyödyntää. Mutta eihän tuollaisessa sähköisessä yhteydenpidossa tietenkään ole kyse mistään "kokoontumisesta" eikä sellaisesta yhteydenpidosta synny mitään "kirjallista" materiaalia - ellei sitten esimerkiksi kaikkien ministereiden ja presidentin näpyttelemiä tekstiviestejä ja sähköpostiviestejä ole jälkeenpäin saatettu kirjalliseen muotoon, mitä en kuitenkaan usko tapahtuneen. Varmaa on, ettei Halonen ole ollut sanotunlaisen tekniikan avulla yhteydessä Georgian kriisin aikana kaikkiin utvan jäseniin, joihin kuuluvat Matti Vanhasen ja Alexander Stubbin lisäksi myös ministerit Väyrynen, Lehtomäki, Häkämies, Thors ja Cronberg.


4. Presidentti Halonen antaa siis kansalaisille väärää tietoa siitä, että utva olisi muka kokoontunut Georgian kriisin aikana kirjallisesti. Tosiasia on, että utva ei ole ollut koolla, sen on määrä kokoontua vasta tänään perjantaina 29.8., jolloin Georgian kriisin alkamisesta on kulunut jo kolme viikkoa.


5. Tekstiviesteissä yms. yhteydenpidossa jokainen kertoo vain omia näkemyksiään asioista, mutta minkäänlaiseen tarkkaan näkemykseen esimerkiksi siitä, mikä oikeastaan on Suomen hallituksen kanta Georgian kriisin eri kysymyksiin, ei teksti- tai sähköpostiviestejä vaihtamalla ole tietenkään voitu päästä. Tämä on myös selkeästi näkynyt mm. pää- ja ulkoministereiden sekä presidentti Halosen tähänastisista kannanotoista. Ne ovat olleet kaikki enemmän tai vähemmän toisistaan poikkeavia. Tämä kävi ilmi mm. ulkoministerin ja pääministerin diplomaattipäivillä muutama päivä sitten pitämistä puheista, joissa Stubb ja Vanhanen ottivat täysin erilaisen kannan mm. suhtautumisessa Natoon. Presidentti Halosella puolestaan ei ole ollut oikein minkäänlaista selkeää kantaa mihinkään Georgian kriisiä koskevaan kysymykseen.


6. Tätä ovat ihmetelleet monet asiantuntijat, mm. Ruotsin ulkopoliittisen instituutin johtaja Tomas Ries Ilta-Sanomien tämänpäiväisessä haastattelussaan. Riesin mukaan suomalaispäättäjien touhu vaikuttaa kovin sekavalta; vaikka kyse on isoista ja tärkeistä asioista, eivät Suomen poliittiset johtajat ole välittäneet edes neuvotella keskenään siitä, mikä oikeastaan on Suomen kanta ja linja.


7. Suomen hallituksen ja presidentti Halosen Georgian ja Venäjän väliseen kriisiin omaksumaa epäselvää linjaa kuvaa osuvasti kansanomainen ja hieman vulgaari sanonta "juosten kustu". Tällä vanhan kansan käytössä olleella sanonnalla tarkoitetaan viallista käsityötä tai muuta konkreetista aikaansaannosta ("susi"), joka on tehty hätiköiden ja huolimattomasti. Esimerkiksi: "täähän on ihan juosten kustu, ei kestänyt yhtään mitkään saumat". Jokainen voi itse kokeilla, millaista sotkua juosten kustaessa syntyy!


8. Juosten kustun Suomen linja on aiheutunut juuri siitä, etteivät Vanhanen ja Halonen ole välittäneet kutsua utvaa koolle, vaan ovat tyytyneet vain soittelemaan ja tekstailemaan toisilleen ja ulkomisterille omia sekavia näkemyksiään. Presidentti Halosella ei siis totisesti ole mitään aihetta ylpeillä uuden tekniikan käyttämisellä ulkopolitiikan hoidossa.


9. Suomen ulkopolitiikan hoito suuren naapurimaamme ollessa sodassa tuntuu olevan hallituksen ja tasavallan presidentin välillä yhtä kepeää puuhaa kuin pääministeri Vanhasen ja ex-ulkoministeri Ilkka Kanerva seurustelu ex-tyttöystäviensä kanssa: molemmat hoituvat tekstiviestien välityksellä.

torstai 28. elokuuta 2008

12. Stubb-kateudesta

1. Käytetäänkö SIITÄ nykyisin nimitystä stubbi?


2. Tämä kysymys tuli ensimmäisenä mieleen luettuani joidenkin kommentaattorien kirjoituksia Stubb-kateudesta. Sigmund Freudhan lanseerasi aikoinaan termin peniskateus, joka lienee kaikille tuttu käsite.


3. Stubb-kateudella tarkoitetaan kuitenkin hieman eri asiaa. Kyse on väitteestä, jonka mukaan keskustapuolue ja Matti Vanhanen sekä joidenkin mielestä kenties myös Tarja Halonen olisivat kateellisia ulkoministeri Alexander Stubbille, jolla tuntuu menevän juuri nyt varsin lujaa. Etyjin puheenjohtajana muun muassa Georgian kriisin kimpussa häärivän ulkoministerin näkyvyys ja toimeliaisuus ovat herättäneet ihastusta mutta toisaalta myös vihastusta tai ainakin kateutta etenkin pääministeri Vanhasen johtamassa keskustassa. Ylen presidenttigallupissakin vasta viisi kuukautta ulkomisterin postia hoitanut Stubb pomppasi jo kolmanneksi hengittäen kisassa vielä nyt toisena olevan Matti Vanhasen niskaan.
Presidentti Halonenkin joutui eilen Tukholmassa viimein ottamaan kantaa Georgian kriisiin. Tämän päivän tiedotusvälineet repivät asiasta isoja otsikkoja, joiden mukaan "Halonen tuomitsi Venäjän hyökkäyksen Georgiassa" tai "Halonen tuomitsi Abhasian ja Etelä-Ossetian tunnustamisen". Mutta tapahtuiko todella näin?


4. Katsoin uudelleen Halosen haastatteluvideon ja totesin, että presidentti ei tuominnut Venäjän hyökkäystä tai edes "toimia" Georgiassa, eikä hän myöskään suoranaisesti tuominnut Venäjän toimesta tapahtunutta Abhasian tai Etelä-Ossetian tunnustamista.


5. Kun Haloselta kysyttiin, mitä mieltä hän on Venäjän toimista Georgiassa, Halonen vastasi vaivautuneen oloisena, että "me tuomitsemme tietysti väkivallan käytön". Haloselta oli tosin kerran vahingossa lipsahtaa sana "venäjä", mutta hän sai viime hetkellä nielaistuksi tämän ja sopersi, että "jos naapurimaamme osallistuu aseelliseen konfliktiin, niin se ei tietenkään ole hyvä asia". Kun Haloselta kysyttiin kantaa Venäjän suorittamaan tunnustamiseen, Halonen oli vielä vaivautuneemman oloinen ja sai sanotuksi vain, että tässä kysymyksessä Suomen kanta on sama kuin muidenkin EU-maiden.


6. Halonen ei siis lausunut koko haastattelussa kertaakaan edes sanaa "venäjä" . Miten hän siten olisi tuominnut Venäjän hyökkäyksen ja Venäjän suorittaman tunnustuksen? Ehkä media on tulkinnut asian olevan näin, mutta tosiasia on, että presidentti puhui vain Georgiassa tapahtuneesta hyökkäyksestä, jolla hän on voinut tarkoittaa yhtä hyvin vain Georgian väitettyä hyökkäystä Etelä-Ossetiaan. Venäjän suorittama tunnustamistoimi oli vielä vaikeampi pala Haloselle, sillä sen osalta hän tyytyi viittaaman vain siihen, mitä muut EU-maat ja niiden valtionpäämiehet ja ulkoministerit ovat lausuneet. Kuvaavaa on, että Halonen käytti termiä "naapurimaamme osallistuminen aseelliseen konfliktiin". Halonen siis selvästi varoi käyttämästä sanontaa "Venäjän hyökkäys Georgiaan".


7. Miksi presidentti mahtoi olla lausunnoissaan näin kryptinen ja vaikeaselkoinen? Sitä sopii jokaisen tykönänsä miettiä, mutta ajatus, jonka mukaan Halonen voi myöhemmin tarvittaessa kiistää tuominneensa Venäjää Georgian kriisin yhteydessä, ei liene kovin kaukaa haettu. Halonen halusi olla mielin kielin Venäjälle ja presidentti Dmitri Medevedeville, joka on informoinut Halosta Venäjän kannasta Georgian kriisin aikana useaan otteeseen. - Voi naapuriparkaamme, joka on joutunut osallistumaan aseelliseen konfliktiin niin kaukana Kaukasuksella...


8. Tarja Halonen on lukenut tarkasti poliittisen katekismuksensa. Sen ensimmäinen käsky kuuluu: Älä turhaan lausu Venäjän, meidän Herramme nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
(Vrt. puolustusministeri Jyri Häkämies 6.9.2007 Washingtonissa: "Venäjä, Venäjä, Venäjä")


9. Tänään on puhuttu paljon myös siitä, että Halonen aikoo viedä ulkoministeri Stubbin paikan ensi maanantaina Brysselissä pidettävässä EU:n huippukokouksessa; presidentin ohella kokoukseen osallistuu pääministeri Vanhanen. Halosen intoa lähteä huippukokoukseen on kummasteltu, koska kokouksen asialistalla on ainoastaan yksi asia eli juuri Georgian kriisi ja EU:n suhtautuminen siihen. Halonen on pysytellyt tässä asiassa hyvin passiivisena, kun taas ulkoministeri Stubb on Etyjin puheenjohtajana perehtynyt asiaan hyvin ja neuvotellut Ranskan ulkoministerin kanssa alustavasta rauhansopimuksesta kriisialueella toissa viikolla.


10. Halosen intoon osallistua kokoukseen ja syrjäyttää Stubb lienee olemassa lähinnä kaksi syytä. Ensiksikin Halonen haluaa näpäyttää liian aktiiviseksi käyvää ulkoministeriä, joka meni diplomaattipäivillä muutama päivä sitten jopa moittimaan Suomen ulkopolitiikkaa käännöksissään hitaaksi. Tällä Stubbin katsottiin tarkoittaneen ottaa kantaa erityisesti Suomen Nato-jäsenyyden puolesta.


11. Toiseksi Halonen lienee huomannut, että hänen sijoituksena eilen julkisuuteen saatetulla aikakausilehti Forbesin julkaisemalla, naisjohtajien vaikutusvaltaa maailmassa mittaavalla listalla on edelleen pudonnut. Presidenttikautensa alkuvuosina Halonen sijoittui sanotulla listalla parhaimmillaan kahdenkymmenen kärkinaisen joukkoon, mutta nyt julkaistulla uudella listalla hänen rankinginsa on 71; listalle pääsee 100 naista. Saksan liittokansleri Angela Merkel sitä vastoin valittiin nyt jo kolmannen kerran peräkkäin maailman vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi. Halosen edelle listalla sijoittuivat melkein kaikkien muiden maiden naispresidentit tai -pääministerit, esimerkkeinä voidaan mainita Argentiinan, Ukrainan, Chilen, Filippiinien, Uuden Seelannin ja Liberian presidentit tai pääministerit.


12. Halonen halunnee pitää sitkeästi kiinni listapaikastaan. Jos hän luopuisi lautaspaikastaan EU-maiden johtajien huippukokouksissa tai antaisi jonkun naispuolisen sisäministerin hyppiä silmilleen kansliapäällikön nimitysasiassa, olisi tippuminen kyseiseltä listalta selviö ja sitä Halonen ei missään nimessä halua.


13. Halosen presidenttikautta on jäljellä vielä kolme ja puoli vuotta. Siinä ajassa ehtii tulla eteen vielä monta EU-maiden huippukokousta ja kansliapäällikön nimitysasiaa.


14. Vielä yksi kummallisuus. Kun Haloselta kysyttiin eilen, miksi hallituksen avainministereistä ja presidentistä koostuva hallituksen ulko-ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta eli utva ei ole kokoontunut kertaakaan Georgian kriisin aikana, vastasi Halonen asiansa osaavan juristin näppäryydellä, että "kyllä me olemme kokoontuneet kerran kirjallisesti".

15. Kirjallinen kokoontuminen. Siinäpä nerokas keksintö, joka saanee varmaan Veikko Huovisenkin kateelliseksi! Keksintö ilahduttanee myös suomalaisia hovioikeuksia, jotka tunnetusti inhoavat suullisia käsittelyjä ja kokoontumisia. Mitenkähän mahtaisi kuulua presidentti Halosen laatima kutsu ministereille osallistua utvan kirjalliseen kokoontumiseen?

16. Ehkäpä tähän tapaan:
"Kirjallinen kokoontuminen tapahtuu Valtioneuvoston kirjaamossa, jonne ministereitä pyydetään saapumaan kirjallisina. Yöpakkasvaaran takia etenkin miespuolisia ministereitä kehotetaan käyttämään riittävän pitkiä kirjallisia, mutta toisaalta osanottajia - ja tämä koskee erityisesti sitä perrhanan Stubbia - varoitetaan liian teräväsärmäisistä kirjallisista".

tiistai 26. elokuuta 2008

11. Halonen ja Mainilan laukaukset

1. Presidentti Tarja Halonen on omaksunut ylivarovaisen suhtautumisen Georgian kriisiin. Hän otti kantaa Venäjän ja Georgian väliseen sotaan 11.8. eli vasta 4-5 päivää sodan puhkeamisen jälkeen sitten kun Venäjän presidentti Dmitri Medvedev oli informoinut Halosta ja keskustellut tämän kanssa puhelimessa. Presidentin kanslian tuolloin julkistamassa tiedotteessa Halonen ei maininnut Georgiaa edes nimeltä, vaan puhui ainoastaan Etelä-Ossetiasta ikään kuin tämä Georgiaan kuuluva maakunta olisi jo tuolloin saanut itsenäisyyden.


2. Halonen ei ole missään vaiheessa tuominnut tai edes arvostellut Venäjän hyökkäystä Georgiaan tai venäläisten miehitystoimia Georgian alueella. Vahvin ilmaisu, jota Halonen on tässä yhteydessä käyttänyt, saatiin tänään diplomaattipäivillä. Halosen puheen mukaan "Euroopassa käytävä sota, johon naapurimaamme Venäjä osallistuu, on hätkähdyttävä ilmiö ja vakavan pohdinnan paikka". Ei siis sanaakaan siitä, mikä tuossa "ilmiössä" oikein hätkähdyttää, saatikka siitä, että juuri Venäjän toimet hätkähdyttäisivät presidenttiämme.


3. Tänään presidentti Medvedev ilmoitti, että Venäjä tunnustaa Etelä-Ossetian ja Abhaasian itsenäisyyden, vaikka nämä maakunnat kuuluvat edelleen Georgiaan. Aiemmin jokseenkin ympäripyöreitä ilmauksia Georgian tilanteesta käyttänyt pääministeri Matti Vanhanen rohkeni sentään ilmoittaa, että Venäjän tunnustaminen on ristiriidassa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin periaatteiden kanssa. Vanhanen muistutti, että Venäjä on Etyjin jäsen ja sitoutunut kunnioittamaan jäsenmaiden alueellista koskemattomuutta. Myös ulkoministeri Alexander Stubb tuomitsi suorin sanoin Venäjän toimenpiteen Etyjien periaatteiden vastaisena.


4. Sitä vastoin presidentti Halonen ei ole vielä ottanut kantaa Venäjän sanottuun toimenpiteeseen diplomaattipäivillä pitämässään puheessa eikä muussakaan yhteydessä; Halonenhan antaa nykyisin lehdistölle lausuntoja myös ulkopolitiikasta lähinnä urheilukilpailuissa ja maatalousnäyttelyissä urheilutoimittajille ja paikallislehtien edustajille. Lausuntoa ei presidentiltä kuulunut, vaikka Halonen oli asiasta hyvin informoitu, sillä Medevedev oli ilmoittanut Venäjän tunnustamisesta etukäteen Haloselle.


5. Yksi asia on jäänyt tiedotusvälineissä melko vähäiselle huomiolle. Reilu viikko sitten Venäjän presidentti Dmitri Medvedev kiisti Venäjän aloittaneen sodan Georgiaa vastaan ja totesi tuossa yhteydessä painokkaasti, että Venäjä tai sen edeltäjä Neuvostoliitto ei ole koskaan aloittanut hyökkäyssotaa mitään valtiota vastaan. Suomalaislehdissä lausuntoa toki ihmeteltiin, koska Medvedevin lausunto poikkeaa täysin siitä, mitä presidentti Boris Jeltsin lausui aikanaan talvisodan vuonna 1939 aloittaneista ns. Mainilan laukauksista. Neuvostoliitto väitti yli 50 vuoden ajan, että Mainilan laukaukset olisi ammuttu Suomen puolelta, minkä vuoksi Neuvostoliitto sanoi irti tuolloin voimassa olleen hyökkäämättömyyssopimuksen. Vihdoin vuonna 1998 Boris Jeltsin tunnusti Neuvostoliiton olleen yksin syyllinen Mainilan laukauksiin.
Kukaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoitoon osallistuva ministeri tai kansanedustaja ei ole tiettävästi kommentoinut Medvedevin outoa lausuntoa. Ja miksipä olisi, sillä naapurimaan valtionpäämiehen lausuntojen kommentointi kuuluu Suomessa tietenkin ensi sijassa tasavallan presidentille. Presidentti Tarja Halonen ei ole kuitenkaan sanallakaan puuttunut Medevedevin väitteeseen eikä oikaissut sitä.


6. Presidentti Halonen, merkitseekö tämä vaikenemisenne sitä, että hyväksytte Venäjän presidentin väitteen ja näkemyksen, jonka mukaan Neuvostoliitto ei ampunut Mainilan laukauksia eikä aloittanut hyökkäyssotaa Suomea vastaan vuonna 1939?

sunnuntai 24. elokuuta 2008

10. Lipponen lobbaa juridiikassa

1. Ex-pääministeri Paavo Lipposen ryhtyminen venäläis-saksalaisen maakaasuyhtiö Nord Stream AG:n konsultiksi, oikeastaan lobbariksi, on herättänyt laajaa huomiota ja monia kysymyksiä.


2. Nord Stream on venäläisen maakaasun vientiin tarkoitettu putkiprojekti, tarkemmin sanottuna yli 1 200 kilometriä pitkä merenalainen maakaasuputki, joka tulisi suunnitelmien mukaan kulkemaan Itämeren halki Viipurista Saksan Greifswaldiin. Putken rakentaa Nord Stream AG.


3. Nord Stream on yhteisyritys, jonka suurin omistaja on venäläinen jättiyritys Gazprom, josta Venäjän valtio omistajaa 51 %. Nord Stream AG:n hallintoneuvostonpuheenjohtajana toimii Saksan entinen liittokansleri, Lipposen puolue- ja aatetoveri Gerhard Schröder.


4. Alkuaan tavoitteena oli, että kaasua voisi alkaa virrata Venäjältä Saksaan vuoden 2011 keväällä. Euroopan Unionin parlamentin vaadittua heinäkuussa, että putken ympäristövaikutukset on selvitettävä EU-komission toimesta perinpohjaisesti ennen rakennustöihin ryhtymistä, joutui Nord Stream tarkistamaan aikataulua niin, että kaasun toimitus voidaan aloittaa vuoden 2011 loppupuolella.


5. Tämäkin aikataulu voi osoittautua liian optimistiseksi, sillä putken rakentamisen aloittamiseen tarvittavat luvat Itämeren rantavaltioissa voivat kaatua ympäristönäkökohtiin tai poliittiseen vastustukseen. Viron ja Puolan vastarinta on ollut avoimen poliittista ja myös Ruotsi on suhtautunut putken rakentamiseen nihkeästi sekä ympäristö- että turvallisuuspoliittisista syistä. Suomen hallitus on sen sijaan ilmoittanut, ettei putkelle ole olemassa poliittisia esteitä.


6. Kiire tulee joka tapauksessa olemaan kova, sillä Nord Stream ole vielä toimittanut selvitystään ympäristövaikutusten arvioinnista (yva) rantavaltioiden viranomaisille. Yritys on kuitenkin jo ehtinyt sopia italialaisen yhtiön kanssa putken rakentamistöiden aloittamisesta vuonna 2010 ja ensimmäiset putket on kuljettu Kotkan satamaan. Suomessa lupamenettely käynnistyy sen jälkeen, kun Uudenmaan ympäristökeskus on antanut lausuntonsa yva-materiaalista. Päätöksen tekevät valtioneuvosto ja Länsi-Suomen ympäristölupavirasto ja päätöksestä saa valittaa Vaasan hallinto-oikeudelle ja edelleen korkeimmalle hallinto-oikeudelle.


7. Lipposen pestaaminen konsultiksi/lobbaajaksi on nähtävä tätä taustaa vasten: aikataulussa on pysyttävä. Lipposen tehtävänä on sukkuloida Nord Streamin ja suomalaisten viranomaisten välillä ja vauhdittaa ympäristölupien käsittelyä Suomessa. Lipponen on kertonut, että putki on nähtävä Suomen kannalta pelkästään ympäristökysymyksenä ja silloinkin asianomaisten säädösten soveltamisessa pitää pysytellä kohtuudessa. Kohtuus tarkoittaa tässä yhteydessä Lipposen mukaan sitä, ettei käsittelyssä syntyisi tarpeettoman suurta viivettä, sillä se voisi kenties jopa maaduttaa koko hankkeen.


8. Miten Lipponen siten käytännössä tulisi "vauhdittamaan" lupamenettelyä? Kuten ympäristöministeriön uusi kansliapäällikkö Hannele Pokka on huomauttanut, Lipposen vaikutusmahdollisuudet näyttävät vähäisiltä, sillä lupamenettelyssä on kyse paljolti juridiikasta, johon poliitikko ei voi vaikuttaa. Lipponen ei poliitikkonakaan erikoistunut ympäristöasioihin.


9. Lipponen saa tarvittavan aineiston ja suomalaisille viranomaisille esitettävät näkökohdat suoraan Nord Streamilta, joten hän toimii käytännössä itse asiassa vain putkiyrityksen eräänlaisena sanansaattajana, jonka arvellaan voivan arvovallallaan vaikuttaa viranomaisiin ja tuomioistuimiin. Nord Streamin yhteiskuntasuhteiden johtajana toimiva Sebastian Sass on Paavo Lipposen pääministeriaikainen erityisavustaja, joka on työskennellyt aiemmin myös SDP:n eduskuntaryhmän sihteerinä. Sass on suomensaksalainen juristi, joka osaa kertoa Lipposelle, keiden puoleen tämän tulee lobbaushommassa kääntyä ja miten asiat tulee näille viranomaisille ja tuomareille esittää.


10. Lipposen tehtävänä on siis suorittaa jonkinlaista "neutraalia painostusta" viranomaisia kohtaan ja vaikuttaa siihen, että säädöksiä sovellettaisiin lupakäsittelyssä, ei pilkuntarkasti, vaan ainoastaan "kohtuudella." Miten tämä "kohtuullinen painostus" onnistuu, jää nähtäväksi, sillä viranomaiset ja tuomioistuimet ovat riippumattomia eri intressiryhmistä ja niiden edellytetään toimivan käytännössä puolueettomasti ja itsenäisesti ja noudattavan vain lakia. Jo lupamenettelyn kiirehtiminen voidaan nähdä asiattomana puuttumisena viranomaistoimintaan ja lainkäyttöön tai jopa suoranaisena painostuksena, sillä kiireessä asiat jäävät yleensä selvittämättä riittävän huolellisesti ja ratkaisut voivat sen johdosta osoittautua myöhemmin virheellisiksi tai puutteellisiksi. Lipposen puheet lakien "kohtuullisesta soveltamisesta" olisivat asiatonta puuttumista viranomaisten ja tuomioistuinten työhön.


11. Lipponen puhuu itsekin riippumattomuudesta, jolla hän tarkoittaa kuitenkin itseään eli sitä, että hän toimii itsenäisesti kahden eri osapuolen välillä. Vaikka Lipponen ei olekaan Nord Streamin palkkalistoilla samaan tapaan kuin esikuvansa Gerhard Schröder, on päivänselvää, ettei Lipponen voi olla riippumaton Nord Streamista, sillä hänen tehtävänäänhän on nimenomaisesti ajaa ja valvoa toimeksiantajansa etuja ja noudattaa tarkasti yhtiöltä saamiaan ohjeita. Jos Lipponen olisi toimeksiantajastaan riippumaton, hän hoitaisi tehtävänsä huonosti!

12. Kysymys kuuluukin, malttaako Lipponen lobbaustehtävässään kunnioittaa suomalaisten hallintoviranomaisten puolueettomuutta ja perustuslakiin kirjattua tuomioistuinten riippumattomuutta ja miten viranomaiset ja tuomarit suhtautuvat Lipposen toimintaan?
Lipposen toimeksianto on siten hallinnon ja lainkäytön riippumattomuuden ja objektiivisuuden kannalta sangen arveluttava, ja olisi luullut entisen pääministerin jo tällä perusteella ymmärtävän kieltäytyä hänelle tarjotusta tehtävästä, vaikka tarjous onkin epäilemättä ollut taloudelliselta kannalta Lipposelle sangen houkutteleva.


13. Se, että Lipponen on ilmoittanut asiasta julkisesti tai että hän on saanut tehtäväänsä presidentti Halosen ja pääministeri Vanhasen suostumuksen, ei poista edellä mainittuja epäilyjä. Presidentin ja pääministerin kantaa Lipponen on tietenkin kysynyt siksi, että hänen toimeksiantonsa on poliittisesti sangen kiusallinen. Julkistettiinhan ilmoitus Lipposen ryhtymisestä Nord Streamin konsultiksi ja kaasujätti Gazpromin taloudellisten etujen ajajaksi vain viikko sen jälkeen, kun Venäjän asejoukot olivat tunkeutuneet Georgiaan. Nord Streamin Itämeren putkihanke voidaan nähdä kuuluvan osana Venäjän suurvaltapyrkimyksiin, joissa taloudellinen, poliittinen ja nyt myös sotilaallinen valta kulkevat käsi kädessä.


14. Tätä taustaa vasten olisi luullut, että presidentti Halonen ja pääministeri Vanhanen olisivat suhtautuneet kriittisesti Lipposelle tarjottuun tehtävään. Lipposta itseäänkin lienee arveluttanut tehtävän poliittinen ulottuvuus ja sen vastaanotto paitsi Suomessa myös muissa Itämeren maissa. Miksi hän muuten olisi kysynyt sen vastaanottamiseen presidentin ja pääministerin kantaa? Jos ja kun Lipposta kritisoidaan arvostelukyvyn puutteesta, hän voi vedota siihen, että kritisoijat haluavat ilmeisesti arvostella samasta syystä myös Halosta ja Vanhasta.


15. Lipposen tehtäviin kuuluu myös vahtia, ettei kaasuputkihankkeen hyväksymistä tulla Suomessa kytkemään muihin asioihin kuten esimerkiksi Suomen ja Venäjän väliseen puutullikiistaan tai Itämeren suojeluhankkeisiin. Lasse Lehtinen ja eräät muutkin suomalaiset EU-parlamentaarikot ovat esittäneet putken hyväksymisen vastineeksi Venäjän sitoutumista Itämeren suojeluun - Venäjä ei ole vieläkään hyväksynyt asiaa koskevaa ns. Espoon sopimusta - ja luopumaan puutullien korottamisaikeistaan. Halonen ja Vanhanen ovat kuitenkin vastustaneet näitä koplaussuunnitelmia, joten tässä valossa käy ymmärrettäväksi, miksi heillä ei ole ollut huomauttamista samanmielisen Lipposen lobbaustehtävän johdosta.


16. Erityisesti virolaiset ovat olleet käärmeissään Lipposen ryhtymisestä Gazpromin lobbariksi. Baltian maat ja Puola arvostelivat Suomen hallitusta jo vuonna 2007 siitä, että Suomi antoi periksi Kremlille ja petti puolalaiset ja baltit suostuessaan putken rakentamiseen Suomenlahden poikki. Puolalainen ministeri on verrannut Venäjän ja Saksan putkihanketta jopa vuoden 1939 Ribbentropin sopimukseen, jossa Neuvostoliitto ja Saksa jakoivat naapurimaansa etupiireihinsä.


17. Lipposen lobbaustehtävän koomisiin piirteisiin kuuluu se, että Lipponen ei aluksi nähnyt syytä luopua hänellä eduskuntatalossa olevasta työhuoneestaan, koska työhuone-etu oli myönnetty hänelle hänen pääministerikautensa arkistojen säilyttämiseksi ja muistelmien kirjoittamista varten; Lipponen kertoi, että konsulttitehtäväänsä hän ei tulisi hoitamaan työhuoneestaan käsin. Kohun kasvaessa Liponen ymmärsi kuitenkin luopua työhuone-edustaan. Saamastaan kritiikistä loukkaantuneena hän ilmoitti luopuvansa samalla kaikista luottamustehtävistään veteraanijärjestöjä lukuun ottamatta! Lipposen prinsessanherkkään luonteeseen perustuvat kiukunpurkauksethan tulivat ihmisille tutuiksi jo hänen pääministerikaudellaan.


18. On mielenkiintoista nähdä, miten Putkimies-Paavo tulee lobbaustehtäväänsä hoitamaan ja onnistuuko hän aikeissaan saada viranomaiset ja tuomioistuimet vakuuttuneiksi siitä, että ympäristölakeja tulisi soveltaa kaasuputkihankkeen osalta ainoastaan kohtuudella. Lupaviranomaisten ja tuomioistuimien riippumattomuus ja puolueettomuus voivat joutua lupamenettelyssä koetukselle.

perjantai 15. elokuuta 2008

9. Presidentti jyräsi hallituksen nimityskiistassa

1. Olen käsitellyt sisäministeriön kansliapäällikön nimitysasiaa aiemmin jo kahdesti (8.8. ja 13.8). Tänään nimityskiista sai lopullisen ratkaisunsa. Tasavallan presidentti Tarja Halonen nimitti virkaan sitä jo yhden viisivuotiskauden hoitaneen Ritva Viljasen, vaikka hallitus oli esittänyt yksimielisesti prikaatikenraali Ilkka Laitisen nimittämistä.


2. Ennakoin jo aiemmin, että kun sisäministeri Anne Holmlundin esitysehdotuksessa tai hallituksen virkaesityksessä ei ole lausuttu mitään negatiivista Ritva Viljasta vastaan, presidentin olisi helppoa nimittää Viljanen, koska tämä on, kuten hallituskin on todennut, pätevä, ja hän on Halosen mukaan hoitanut virkaa viisi vuotta "moitteettomasti ja ansiokkaasti."


3. Kun virkaan siis oli ehdolla kaksi tasavahvaa ja pätevää kandidaattia, jäi nimittäjän harkintaan, kumpaa hän piti pätevämpänä. Toisin kuin hallitus, presidentti arvosti enemmän Viljasen ansioita. Sisäministeriön tehtäväkentän muuttumista Halonen ei pitänyt ratkaisevan tekijänä, sillä Viljanen on ollut Halosen mukaan koko virkakautensa "tekemisissä" myös raja- ja muiden turvallisuusasioiden kanssa; hallitus taas perusteli EU:n rajaturvallisuusviraston pääjohtajana toimivan Laitisen nimittämistä mm. juuri ministeriön uudenlaisten tehtävien vuoksi.


4. Halonen totesi lopuksi, ettei ole esitetty sellaista syytä, miksi Viljasta ei nimitettäisi toiselle viisivuotiskaudelle. Tämä toteamus näyttäisi itse asiassa olleen ratkaiseva peruste. Se sisältää ensiksikin näkemyksen, jonka mukaan täytyy olla olemassa todella painavia syitä, ettei määräaikaista kansliapäällikön virkaa hoitanutta virkamiestä voitaisi valita jatkamaan virassaan. Toisaalta on määräajaksi tehtävään valittu virkamies on voitava tarvittaessa vaihtaa toiseen virkamieheen.


5. Toiseksi - ja mikä tärkeintä - kysymys on sitä, että sisäministeriön muistiossa tai hallituksen virkaesityksessä ei itse asiassa mainita mitään Viljasen johtamis-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaidoista. Sisäministeriön muistiossa kehutaan Laitisen vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, samoin sovittelukykyä, kun taas Viljasen osalta näiden kriteereiden täyttymisestä ei mainita mitään. Mutta toisaalta muistiossa ei suoraan arvostella Viljasta kyseisten taitojen puutteesta. Muistiota voidaan tällöin lukea myös niin, ettei Viljasen osalta ole puheena olevassa suhteessa mitään negatiivista huomautettavaa.


6. Tässä näyttäisikin olevan koko nimityspäätöksen ydin. Vaikka ministeri Holmlund on antanut epäsuorasti ymmärtää, ettei hän tulisi oikein toimeen kansliapäällikkönsä kanssa ja että ministeriössä ja valtioneuvostossa olisi kritisoitu Viljasen vuorovaikutustaitojen puuttumista, on presidentti Halosen ollut helppoa sivuuttaa tämä puoli asiasta kokonaan ("ei ole esitetty sellaista syytä, miksi häntä ei nimitettäisi toiselle viisivuotiskaudelle"), kun sanottua asiaa ja arvostelua ei ole tuotu ministeriön muistiossa selkeästi esiin.


7. Ministeri Holmlund ja hallitus kaatuivat nimitysasiassa siten tavallaan omaan näppäryyteensä ja sievistelyynsä. Halonen, jonka nimityspäätöksen taustalla ovat luonnollisesti olleet myös tietyt "erityiset syyt" ( Viljasen puoluetausta, sukupuoli ja perhetuttavuus), on vanhana juristina käyttänyt hyväkseen virkaesityksen tekemisessä ilmitullutta sisäministeriön taitamattomuutta ja ministeri Holmlundin kokemattomuutta. Holmlund ja hallitus saavat siis syyttää itseään, kun hallituksen yksimielisesti virkaan ajama kenraali Laitinen ei tullutkaan nimitetyksi.


8. Jos Holmlund ja hallitus olisivat sanoneet muistiossa suoraan, että Ritva Viljasella ei ole viran hoitamiseen tarvittavaa vuorovaikutus- ja yhteistyökykyä ja että Laitinen on myös muutoin Viljasta selkeästi pätevämpi virkaan, ei Halonen olisi voinut nimittä Viljasta. Näin yksinkertaista se olisi ollut.


9. Kuten olen aiemmin todennut, pääministeri Matti Vanhanen ja koko keskustan ministeriryhmä on istuneet asiassa tavallaan kahdella eri tuolilla. Yhtäältä Vanhanen on kannattanut Holmlundin virkaehdotusta, koska Vanhasen ja hänen hallituksensa omaksuman periaatteellisen kannan mukaan hallitus nimittää virkaan yleensä aina asianomaisen ministerin esittämän viranhakijan. Toisaalta Vanhanen sanoi jo ennen Pekingiin lähtöään, että perustuslain mukaan lopullinen nimitysvalta on kuitenkin presidentillä. Vanhanen siis itse asiassa antoi presidentille vapaat kädet nimityspäätöksen tekemisessä. Hän ei mitenkään korostanut kansliapäällikön viran tärkeyttä tai hallituksen tahtoa saada juuri kenraali Laitinen nimitetyksi virkaan. Jos virkaan olisi ollut ehdolla joku keskustapuolueen "oma mies", olisi Vanhasella kenties ollut toinen ääni kellossa.


10. Presidentti Halonen oli oikeassa sikäli, ettei kansliapäällikkö ole sisäministerin avustaja, sillä ministereitä avustavat heidän itsensä valitsemat erityisavustajat, ja suurimpien ministeriöiden ministereillä on lisäksi apunaan puoluepoliittisin perustein valitut valtiosihteerit. Kansliapäällikkö on käytännössä ministeriön hallintojohtaja, jonka tehtäviin kuuluu syynätä, mitä asioita ja miten ministeriön virkamiehet eri osastoilla oikein hoitavat.


11. Kannattaa panna merkille, että tasavallan presidentin kanslian tämänpäiväisen tiedotteen mukaan Halonen oli keskustellut nimitysasiasta erikseen paitsi ministeri Holmlundin myös pääministeri Vanhasen kanssa. Olisiko Vanhanen tuolloin kertonut Haloselle, ettei hänellä ole mitään Viljasen nimitystä vastaan? Siltä vaikuttaa.


12. Halonen ei maininnut tiedotteessaan tai tiedotustilaisuudessaan, että hän poikkesi nyt ensimmäisen kerran hallituksen yksimielisestä virkaesityksestä, vaikka hän on aiemmin luvannut, ettei hän tulisi niin tekemään. Tästä hallitus saanee lisää vettä myllyynsä suunnitelmilleen kaventaa presidentin nimitysvaltaa mm. siten, että presidentti ei enää tulevaisuudessa nimitä ministeriöiden kansliapäälliköitä, vaan nimitysvalta siirtyy tältä osin valtioneuvostolle. Presidentin valtaoikeuksia tultaneen jatkossa tarkistamaan muiltakin osin.

torstai 14. elokuuta 2008

8. Vaalirahoituslain valvonta - kömmähdyksiä kerrassaan

1. Oikeusministeriö on tänään antanut oikeuskanslerin pyytämän lisäselvityksen vaalirahoituslain valvontaa koskevassa asiassa. Olen edellisen kerran 5.8. käsitellyt kyseistä asiaa.


2. Selvityksessään oikeusministeriö torjuu edelleen oikeuskansleri Jaakko Jonkan ja allekirjoittaneen kantelussa ministeriöön kohdistaman arvostelun vaaliraha-asiassa. Uusikaan selvitys ei vakuuta, koska siinä sivuutetaan jälleen kerran valvonnan kannalta olennaisin kysymys: miksi oikeusministeriö ei ole tarkastanut kansanedustajien ja varaedustajien vuosien 2003 ja 2007 eduskuntavaalien jälkeen antamia vaalirahoitusilmoituksia ja miksi oikeusministeriö ei ole vaatinut ilmoittajia täydentämään epäselviä ja puutteellisia ilmoituksia?


3. Oikeusministeri Tuija Brax vetoaa lausunnossaan jälleen kerran hallituksen lakiesitykseen, jonka mukaan lainsäätäjän nimenomainen tarkoitus olisi ollut, ettei ministeriöllä ole velvollisuutta eikä oikeutta tarkistaa ilmoituksissa annettujen tietojen oikeellisuutta.


4. Brax sekoittaa jälleen kaksi eri asiaa. Ilmoitettujen tietojen oikeellisuuden tarkastaminen on, kuten myös oikeuskansleri Jonkka on jo ehtinyt selväsanaisesti todeta, eri asia kuin epäselvien ja puutteellisten ilmoitusten täydentäminen. Vaikka ministeriöllä ei olekaan ollut käytössään keinoja ilmoitettujen tietojen asiasisällön oikeellisuuden tarkastamiseen, on ministeriöllä ollut mahdollisuus tarkastaa ilmoitusten asianmukaisuutta eli sitä, ovatko ilmoitukset riittävästi selkeästi yksilöityjä tuen antajien ja ilmoitettujen tukisummien osalta. Tähän ministeriöllä on ollut velvollisuus ja oikeus, kuten hallituksen lakiesityksessäkin sanotaan. Ministeriön olisi siten pitänyt tarkastaa em. seikat ja vaatia edustajia täydentämään puutteellisia ja epäselviä ilmoituksia. Näin ei ole tehty, ei vuoden 2003 eikä vuoden 2007 eduskuntavaalien osalta.


5. Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen paljastaa nyt, että hänelle oli tapahtunut maaliskuussa 2007 kömmähdys, kun hänen kansanedustajille ja varaedustajille lähettämästään vaalirahoitusilmoitusten täyttämistä koskevasta kirjeestään oli jäänyt erehdyksessä pois kohta, jossa ehdokasta kehotetaan ilmoittamaan, mistä hänen tukiryhmänsä on saanut tukea. Sanottu asia oli kyllä mainittu vaalirahoitusilmoitusten täyttämistä koskevissa ohjekirjeissä, jotka oli lähetetty vuoden 2004 europarlamentin vaalien jälkeen Euroopan parlamentin jäseniksi ja varajäseniksi valituille ehdokkaille samoin kuin vuoden 2006 presidentinvaalien jälkeen ehdokkaita asettaneille puolueille ja valitsijayhdistyksille.


6. Tämä olennainen kohta kirjeessä kuuluu seuraavasti:

Oikeusministeriö kiinnittää huomiot siihen, että vaalirahoituslain 3 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan ehdokkaan on ilmoitettava myös ne tuet, jotka hänen tukiryhmänsä ja muu hänen tukemisekseen perustettu yhteisö on saanut. Lain mukaista ei siis ole esimerkiksi ilmoittaa pelkästään, että ehdokas on saanut tukiryhmältään 10 000 euroa, vaan tulee myös ilmoittaa, mistä tukiryhmä on tuen saanut.


7. Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen lausuu nyt katuvaiseen sävyyn näin:

Valitettavasti vuoden 2007 kirjeestä oli jäänyt pois edellä mainittu lisäteksti. Tämä johtuu allekirjoittaneen teknisestä kömähdyksestä: kuten aina, laadin kirjeen "vanhoille pohjille", mutta epähuomiossa otin pohjaksi vuoden 2003 eduskuntavaalien vastaavan kirjeen, jossa kyseistä tekstiä ei vielä ollut. Olen tästä kömmähdyksestä, joka on käynyt ilmi vasta tätä selvitystä tehtäessä, pahoillani ja kannan siitä täyden vastuun.


8. On siis syytä huomata, ettei Jääskeläinen ole tehnyt kömähdystään vain kerran eli vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen, vaan ensimmäisen kerran jo vuoden 2003 eduskuntavaalien osalta. Laki on ollut molempien vaalien osalta samansisältöinen.


9. Miksi tukiyhdistysten saamat tuet on pitänyt Jääskeläisen kirjeiden mukaan ilmoittaa europarlamentin vaalien ja presidentinvaalien osalta, muttei kaksien eduskuntavaalien osalta? Tähän Jääskeläinen ei anna selitystä. Olisi mielenkiintoista tietää, onko kyseessä todellakin ollut "kömmähdys" vai tietoinen valinta ja onko Jääskeläinen kenties saanut ohjeita kömmähdykseensä esimiehiltään vai onko hän toiminut "omin päin". Miksi Jääskeläiselle olisi selvinnyt vasta nyt sanottu "kömmähdys", miksi se ei selvinnyt jo silloin, kun oikeusministeriö antoi kesäkuussa ensimmäisen selvityksensä oikeuskanslerille? Luottiko Jääskeläinen vielä kesäkuussa siihen, ettei hänen "kömmähdystään" huomattaisi?


10. On mielenkiintoista nähdä, uskooko oikeuskansleri Jonkka Jääskeläisen "kömmähdysteoriaa" vai vaatiiko hän vielä kenties vielä lisäselvitystä asiasta. Jaakko Jonkka on, kuten hänen edeltäjistään mm. Paavo Nikula ja Jorma S.Aaltokin, suhtautunut yleensä aina ymmärtävästi korkeiden virkamiesten ja ministereiden selityksiin, jonka mukaan pikku "kömmähdykset" ja laiminlyönnit ovat johtuneet muistamattomuudesta, erehdyksestä, työtaakasta, lainsäädännön epäselvyydestä tms. seikoista.


11. Viimeksi Jonkka uskoi kesäkuussa ministeri Mauri Pekkarisen selitystä, jonka mukaan Pekkarinen ei ollut taulukauppoja Suomi-Soffan kanssa vaalirahoituksen merkeissä tehdessään muistanut, että hän oli vain paria kolmea kuukautta aikaisemmin ministerinä myöntänyt Suomi-Soffalle yli 800 000 euron suuruisen yritystuen. Pekkarinen pyyteli eduskunnan edessä anteeksi "kömmähdystään" ja vakuutti ottavansa asiasta vastuun, jos hänen todettaisiin menetelleen virheellisesti. Pekkarisen selitys muistamattomuudesta meni perille kuin väärä raha: Jonkka uskoi selityksen ja päästi Pekkarisen pälkähästä ennätysnopeaan asian tutkimisen jälkeen.


12. Pääasia vaalirahoituslain valvonnan kannalta on joka tapauksessa se, että olipa kansanedustajia oikeusministeriön ja Jääskeläisen toimesta lähetetyissä kirjeessä muistutettu tukiyhdistysten kautta saatujen avustusten yksilöinnistä tai ei, edustajat ovat lain mukaan olleet ne velvolliset yksilöimään. Oikeusministeriö on puolestaan ollut velvollinen valvomaan, että näin myös tapahtui. Tässä tarkoituksessa ministeriön olisi pitänyt lähettää kaikille edustajille, joiden ilmoitukset ovat olleet mm. mainitulta osin puutteellisia tai epäselviä, erikseen muistutuskirje, jossa olisi vaadittu ilmoitusten täydentämistä ja selventämistä.


13. Tätä ministeriö ei ole tehnyt. Oikeusministeriön vastuu valvonnan laiminlyönnistä ei muutu miksikään vaalijohtajan kömmähdysselityksen takia.

14. Oikeusministeri Tuija Brax sanoo 14.8. STT:lle antamassaan lausunnossa kansanedustajien vaalirahoitusilmoituksista näin:

Emme voi ministeriössä tietää, ovat ilmoitukset lainmukaisia, koska emme saa niitä tarkistaa. Kun emme sitä tiedä, emme myöskään voi pyytää täydentämään ilmoituksia.

15. Braxin väite, jonka mukaan ministeriöllä ei olisi oikeutta tarkistaa ilmoituksia, on jo edellä osoitettu vääräksi. Ministerin väite siitä, ettei oikeusministeriössä muka ole tiedetty, ovatko edustajien ilmoitukset lainmukaisia, on hyvin hämmästyttävä, koska se voidaan helposti osoittaa vääräksi.

16. Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen on useille eri tiedotusvälineille antamissaan haastatteluissa kertonut ja kuvaillut avoimesti, millä tavalla edustajien ilmoitukset ovat olleet puutteellisia ja lainvastaisia. Tällaisia lausuntoja Jääskeläinen on antanut tänä vuonna mm. Aamulehdelle (19.5. ja 22.5.), Helsingin Sanomille (22.5.), Lapin Kansalle (22.5.), Taloussanomille (15.5) ja Yle Uutisille (15.5.). Näissä lausunnoissa Jääskeläinen viittaa avoimesti siihen, että useat edustajat piilottelevat vastoin lakia vaalikampanjansa rahanlähteitä.

17. Oikeusministeri Brax on itsekin todennut julkisuudessa, että vaalirahoitusilmoitukset eivät täytä kaikilta osin lain vaatimuksia. Esimerkiksi Transparency Suomi ry:n seminaarissa 22.1.2008 pitämässään puheessa Brax totesi näin:

Miten vaalirahoituslaki on sitten käytännössä toiminut? Mielipiteeni on, ettei kovin hyvin. Kun tarkastellaan kansanedustajien tekemiä ilmoituksia, löytyy niistä -kieltämättä hyvin tehtyjen lisäksi - liian paljon sellaisia, joiden perusteella ei voida minkäänlaista käsitystä siitä, mistä ehdokas oli tukensa saanut ja muodostuiko ehdokkaan ja hänen tukijoidensa välille sellaisia taloudellisia kytköksiä, joita ei voida pitää hyväksyttävinä."

18. Brax on siis omien sanojensakin mukaan havainnut ilmoituksissa olleet puutteet ja lainvastaisuudet ja hänellä ovat olleet tiedossa ministeriön vaalijohtajan antamat em. lehtilausunnot.

19. Miten ihmeessä oikeusministeri voi siis nyt, kun asia on oikeuskanslerin tutkittavana, pokkana väittää, että "me emme ole voineet ministeriössä tietää, ovatko ilmoitukset olleet lainmukaisia"?





keskiviikko 13. elokuuta 2008

7. Presidenttiä kritisoimassa

1. Presidentti Tarja Halosen toimia on kritisoitu mediassa viikon sisällä sekä virkanimitysasiassa että Georgian sotaa koskevan kannanoton johdosta. Käsittelen ensin jälkimmäistä, ulkopolitiikkaan liittyvää asiaa, sillä kuten jo Kekkosen aikana todettiin, "ulkopolitiikka käy sisäpolitiikan edellä."

Halonen ja Georgian sota

2. Georgian sota alkoi torstaina 7.8. ja useiden EU-maiden johtajat ja ulkoministerit ilmaisivat Venäjän hyökkäystä ja Georgian osittaista miehitystä tuomitsevan kantansa heti sen jälkeen, kun Venäjän joukot olivat 8 ja 9.8. tunkeutuneet Etelä-Ossetiasta Georgian puolelle ja sen lentokoneet olivat pommittaneet georgialaisia kaupunkeja. Pekingissä lomailevan pääministeri Matti Vanhasen kanta oli sen sijaan "kaukana kavala maailma" -tyyppinen lausahdus, jossa vain oltiin hyvin huolestuneita Georgian tilanteesta.


3. Presidentti Halosen kantaa saatiin odottaa maanantaihin 11.8., jolloin sodan alkamisesta oli kulunut jo 4-5 päivää. Presidentin kanslia antoi tuolloin tiedotteen, josta ilmeni, että Halonen oli keskustellut samana päivänä tilanteesta Venäjän presidentti Medvedevin kanssa. Muutama asia jäi vaivaamaan mieltä.


4. Syntyi sellainen vaikutelma, että Halonen ei olisi rohjennut antaa asiasta lausuntoa ennen kuin hän oli ensin keskustellut siitä Medvedevin kanssa. Halonen ei halunnut itse olla asiassa aloitteellinen soittamalla Venäjälle ja pyytämällä Medevediä informoimaan häntä, vaan Halonen oli ikään kuin odottanut, että Venäjältä soitetaan hänelle, jotta hän voisi ottaa asiaan kantaa.


5. Tämän voisi ymmärtää niin, Suomen presidentti ei oikein luota kansainvälisten tietotoimistojen ja tiedotusvälineiden informaatioon, vaan hän haluaa saada informaatiota sodan toiselta osapuolelta ja uskoa lähinnä vain siihen. Voi myös syntyä käsitys, jonka mukaan Suomen presidentin tulisi saada lupa tai suostumus sotaa käyvän suuren naapurimaan presidentiltä voidakseen kommentoida sotaa. Saattaa myös syntyä vaikutelma yya-hengen mukaisesta yhteisesti neuvotellusta tiedotteesta.


6. Halosen tiedote on sisällöltään varsin varovainen. Taistelujen välitöntä keskeyttämistä tosin pidetään tärkeänä, mutta tiedotteessa ei sanallakaan arvostella Venäjän miehitystoimia Georgian alueella. Georgiaa ei mainita Halosen tiedotteessa lainkaan, puhutaan vain Ossetiasta. Suomi ei toki voi Etyjin puheenjohtajamaana käyttää yhtä räväkkää keltä kuin esimerkiksi Ruotsin Carl Bildt, joka vertasi Venäjän hyökkäystä Georgiaan Hitlerin Saksan naapurimaihin kohdistamiin miehityksiin. Toisaalta Etyjin rinnalla tulitaukoa Georgiaan on ollut puuhaamassa Ranska EU:n nykyinen puheenjohtajamaana eikä tämä ole estänyt Ranskan poliittista johtoa tai muiden EU-maiden johtajia tuomitsemasta Venäjän sotatoimia Georgiassa.


7. Halonen on välttänyt visusti antamasta haastatteluja tai järjestämästä tiedotustilaisuutta Georgian tilanteesta, joten media ei ole voinut esittää hänelle kysymyksiä. Muissa vastaavanlaisissa tilanteissa Halosella on ollut tapana antaa lyhyitä lausuntoja maatalousnäyttelyissä, kuninkuusraveissa tai muissa vastaavissa tilaisuuksissa, joissa hän on ollut vierailemassa. Tällöin häntä ovat "tentanneet" paikalliset toimittajat, jotka ovat kuitenkin olleet kiinnostuneita lähinnä vain presidentin pukeutumisesta, lippiksestä tai olkihatusta.


8. Halosen toiminnasta Georgian kriisin yhteydessä syntyy kuva uussuomettumisesta ja siitä, että Suomen poliittinen johto katsoo taas aiheelliseksi olla rähmällään suuren ja mahtavan Venäjän ja sen poliittisen johdon edessä. Suomen johto näyttäisi haluavan olla suuren miehittäjävaltion puolella, vaikka Venäjän hyökkäystä Georgiaan voidaan mutatis mutandis verrata Neuvostoliiton hyökkäykseen Suomeen vuonna 1939.

Halonen ja kansliapäällikön nimitysasia

9. Sisäministeriön kansliapäällikön nimityskiista hallituksen ja presidentin välillä saanee ratkaisunsa ylihuomenna perjantaina. Halosen menettelystä olla viime viikolla nimittämättä hallituksen yksimielisesti virkaan esittämää kenraali Ilkka Laitista on esitetty näkökantoja puolesta ja vastaan. Kansanedustaja Anneli Lapintie (vas.) paheksui sotilaan nimittämistä sisäministeriön johtoon. On ounasteltu, että pasifisti Halonen ei halua nimittää kenraalia siviilivirkaan.


10. Olen blogissani 8.8. pohdiskellut syitä, joiden vuoksi Halonen haluaisi nykyisen kansliapäällikön Ritva Viljasen jatkavan tehtävässään. Lisäksi voidaan todeta, että Halonen tuntee henkilökohtaisesti Ritva Viljasen ja hänen miehensä professori V-P. Viljasen, sillä molemmat Viljaset olivat töissä oikeusministeriössä siihen aikaan kun Tarja Halonen toimi 1990-91 oikeusministerinä. Viljaset lienevät Halosen ja Pertti Arajärven perhetuttuja ja Arajärvi on julkisoikeudesta väitelleitä oikeustieteen tohtoreita kun V-P. Viljanenkin. - Voisiko virkanimityksessä olla kyse jonkinlaisesta nepotismista?


11. On arveltu, että Halonen taipuisi ylihuomenna sittenkin hallituksen tahtoon ja nimittäisi virkaan Ilkka Laitisen. Halonen voisi tällöin sanella pöytäkirjaan käsityksensä, jonka mukaan Viljanen on hänen mielestään Laitista pätevämpi, mutta perustella ratkaisuaan nimittää kuitenkin Laitinen sillä, että hallitus on ollut esityksessään yksimielinen. Näin kukaan ei menettäisi jupakassa kasvojaan täydellisesti.


12. Luulen, että Halonen seisoo loppuun saakka Ritva Viljasen takana, nimittää hänet ja lähtee seuraamaan Pekingin kisoja. Laitisen nimittäminen olisi tässä vaiheessa Haloselle niin karvas arvovaltatappio, ettei Halonen ei voi muuta kuin pitää päänsä. Halonen voi perustella päätöstään sillä, että Ritva Viljanen on hoitanut virkaa yhden viisivuotiskauden hyvin ja että vakiintuneen käytännön mukaan pitäisi olla painavia syitä, joiden takia virkaa hoitanut kansliapäällikkö ei voisi jatkaa virassaan. Halonen voi viitata myös siihen, että hallituksen esityksen mukaan myös Viljanen on pätevä ja ettei esityksessä ole lausuttu Viljasesta mitään negatiivista.


13. Sisäministeri Holmlund, joka ehdotukseen hallituksen virkaesitys perustuu, ei ole rohjennut esittää virantäyttöasiakirjoissa minkäänlaista suoraa Viljasta koskevaa kritiikkiä; kritiikki ilmenee vain epäsuorasti, sillä Laitisen ansioita kehutaan, mutta Viljasesta ei lausuta juuri mitään, ei positiivista muttei myöskään mitään negatiivista. Halonen voi vedota tähän, joten hallitus ja Holmlund saavat siis syyttää itseään, jos Viljanen tulee tämän takia vastoin hallituksen yksimielistä tahtoa virkaan nimitetyksi.


14. Halonen voi vedota myös siihen, että kansliapäällikön virka on hallinnollinen virka, eikä kansliapäällikön tarvitse olla minkään erityisalan asiantuntija; hallitus sen sijaan perustelee Laitisen nimittämistä sillä, että hän on rajaturvallisuusasioiden ekspertti. Halonen voi sanoa, että jos hallitus pitää kenraali Laitisen palkkaamista sisäministeriöön tärkeänä, niin hallitus voi tarvittaessa räätälöidä ministeriöön Laitiselle sopivan viran, jossa tämän osaamista ja johtamistaitoa voidaan hyödyntää tehokkaasti ilman, että kenraalin joutuisi kansliapäällikön ominaisuudessa syynäämään, mitä kaikkea ministeriön eri osastoissa oikein puuhaillaan.
Näin minä ainakin tekisin, jos olisin presidentti ja haluaisin olla nimittämättä kenraalia kansliapäälliköksi! Katsotaan nyt, millaiseen ratkaisuun asiassa ylihuomenna päädytään.



maanantai 11. elokuuta 2008

6. Omituiset olympialaiset II

Tarkastellaanpa hieman suomalaisten tähänastisia edesottamuksia Pekingin kisoissa.
Suomen mitalitili aukeni tänään komeasti: kultaa ja pronssia ammunnassa! Henri Häkkinen oli ilmakivääriammunnan finaalissa vielä ennen viimeistä laukausta kiinni hopeassa ja kultaankin oli mahdollisuus, mutta Henrin viimeinen osuma oli hänen sarjansa heikoin, vain 9.7 pistettä. Intian edustaja ampui kylmän rauhallisesti 10,8 ja voitti ja myös kiinalaisampuja ohitti Henrin viimeisellä laukauksella ja otti hopeamitalin.
TV-kuvasta näkyi hyvin, miten viimeinen laukaus harmitti Henriä vietävästi ja hän päästikin suustaan suomalaisille niin tutun v-alkuisen voimasanan - onneksi se ei kuulunut lähetyksessä - mutta hymyili kohta sen jälkeen tyytyväisenä pronssimitalin. Sen sijaan kiinalainen hopeamitalisti puhkesi palkintopallilla itkuun, hän on Ateenan kisojen 2004 voittaja ja kiinalaiset tietenkin odottivat hänen voittavan nyt myös kotikisoissa.
Satu Mäkelä-Nummelan voitto trapin finaalissa oli upea ja osoitti, että hänellä täytyy olla todelliset lehmän hermot, kun hän kesti johtoasemassa finaalin lähdettäessä paineet. Satu edustaa suomalaisnaisten vaaleaa perustyyppiä ja muistuttaa aika paljon kahta muuta suomalaista olympiavoittajaa eli hiihtäjä Helena Takaloa ja keihäänheittäjä Heli Rantasta.
Satu Mäkelä-Nummela on kautta aikojen neljäs kesäolympiakisoissa kultamitalin voittanut suomalaisnainen. Heli Rantanen voitti kultaa Atlantassa 1996 ja Sylvi Saimo Helsingissä 1952. Saimon laji oli melonta, mutta harva ehkä tietää, kuka oli ensimmäinen suomalainen naispuolinen olympiavoittaja ja missä lajissa. Oikea vastaus on Aale Tynni ja kisat olivat Lontoossa 1948. Tynnin laji oli kirjallisuus; tuolloin olympialaisissa kilpailtiin viimeisen kerran taidelajeissa.
Suomalaiset keihäänheittäjät Tero Pitkämäki ja Teemu Wirkkala ylittivät kansainvälisen uutiskynnyksen jo ennen kisamatkalle lähtöään. He olivat niiden sadan urheilijan joukossa, jotka allekirjoittivat pari kuukautta aikaisemmin Amnesty Internationalin ja saksalaisen Sports for Peace -kansalaisjärjestön adressin, joka oli osoitettu Kiinan presidentti Hu Jintaolle. Adressissa toivotaan presidenttiä vaikuttamaan rauhallisen ratkaisun aikaansaamiseksi Tiibetissä sekä kiinalaisten ihmisoikeusaktivistien aseman parantamista.
Pitkämäen manageri nosti tästä ison äläkän ja vaati suomalaisten nimien poistamista listalta, koska heidän nimikirjoituksensa oli hankittu "tökeröllä tavalla huijaamalla." Pitkämäki ja Wirkkala kertoivat tosin allekirjoittaneensa vetoomuksen ollessaan Berliinissä Kultaisen liigan kilpailuissa, mutta selittivät, etteivät olleet tienneet, mihin paperiin olivat nimensä pistäneet. He luulivat, että kyseessä oli vain johonkin julisteeseen tuleva "nimmari" ja että he laittoivat nimensä listaan, kun siinä oli monien muidenkin tunnettujen urheilijoiden nimiä.
Sports of peace poisti suomalaisten nimet listasta, mutta järjestö kiisti huijauksen ja kertoi, että kyse oli ollut suomalaisten väärinkäsityksestä.
Kannattiko suomalaisten todella nostaa asiasta häly ja minkä vuoksi? Pelkäsikö Tero Pitkämäki kenties keihäskilvan yhtenä ennakkosuosikkina, että kiinalaiskatsojat buuaisivat hänelle tai että tuomarit hylkäisivät hänen heittojaan yliastuttuina väärin perustein? Suurin pelko lienee ollut se, miten tapauksesta syntynyt kohu vaikuttaisi heittäjien keskittymiseen kisoissa. Mutta mitään kohua tuskin olisi edes syntynyt, vaikka heittäjiemme nimet olisivat olleet listalla? Asiaa ei ehkä olisi ilman suomalaisten nostamaa haloota huomattu lainkaan; tiettävästi sadasta urheilijasta vain pari kolme muuta urheilijaa on suomalaisten lisäksi vaatinut nimiensä poistamista adressista. Toivoa sopii, että suomalaisten omasta aloitteesta syntynyt adressikohu ei haittaisi poikiemme keskittymistä kisoissa ja että keppi lentäisi pitkälle!
Suomalaisten nimien löytyminen listalta ei olisi ollut mikään häpeä, sillä Suomen olympiakomitean mukaan urheilijat voivat ottaa kantaa asioihin ja siis myös ihmisoikeuskysymyksiin. Kyseinen vetoomus oli sitä paitsi hyvin maltillinen eikä siinä syytetty Kiinan johtoa mistään. Mutta ehkä Pitkämäki ja Wirkkala ovat halunneet vain noudattaa Suomen virallista ja yltiövarovaista ulkopoliittista linjaa ja olla puuttumatta millään tavalla olla Kiinan ihmisoikeuskysymykseen.
Tero Pitkämäen lehdistölle itse asiasta antama lausunto osoittaa, että Terossa voisi hyvinkin olla urheilu-uran jälkeen ainesta poliitikoksi ja keskustan kansanedustajaehdokkaaksi Etelä-Pohjanmaan vaalipiirissä sitten kun Juha Mieto on lopettanut eduskunnassa. Mietohan on pääministeri Matti Vanhasen linjan vakaa kannattaja siinä, että "politiikkaa ei pirä sekoottaa urheiluun". Pitkämäki sanoi, että "kisojen avulla ei mikään asia Kiinassa muutu parempaan, joskaan ei huonompaankaan suuntaan." Niin sitä pitää, olipa todella tasapuolinen ja jämpti kannanotto! - Teemu Wirkkala sen sijaan loihe lausumaan vähäeleiselle tyylilleen uskollisena: "Enpä tiijä".
Kannattaa myös noteerata pituushyppääjä Tommi Evilän käsitys ihmisoikeuksien merkityksestä. "Ei ihmisoikeuksien jyrääminen ole ikinä jees, mutta on maailmassa pahempiakin asioita." (Iltalehti 8.8). - Mikähän mahtaisi olla kauheampi asia? Varmaan kolme yliastuttua hyppyä pituushyppykilpailun aamukarsinnassa tai muutoin niukka karsiutuminen finaalista.
Team Finlandiaa edustaa Pekingissä myös pääministeri Matti Vanhanen, jonka yllä nähtiin tänään kiinankielinen Team Finlandian edustuspaita. Vanhanen osallistui myös kisojen avajaisiin. Pääministerin ei tarvinnut karsia kisoihin päästäkseen eikä ylittää mitään etukäteen asetettua tulosrajaa, vaan hän päätti hyvissä ajoin jo kevättalvella omasta osallistumisestaan kisoihin. Vanhasen "kisavalinta" oli oikeastaan selvä jo maaliskuussa 2007, jolloin hänen johtamansa keskustapuolue voitti "karsinnat" eli eduskuntavaalit ja Vanhasesta tuli pääministeri. Tämä takasi Matille osallistumisoikeuden myös Pekingiin.
Vanhanen on korostanut, että politiikkaa ei pidä sekoittaa urheiluun, joten Vanhasen osallistuminen Pekingin kisojen avajaisjuhlaan, jota mm. Englannin pääministeri Gordon Brown ja Saksan liittokansleri Angela Merkel "boikotoivat", ei ole hänen mukaansa kannanotto Kiinan ihmisoikeustilanteen puolesta tai sitä vastaan; tässä siis pääministeri edustaa siis samaa kantaa kuin Tero Pitkämäkikin.
Mutta jos politiikka pitäisi pitää irti urheilusta, niin miksi pääministeri Vanhanen sitten osallistuu olympiakisoihin ja vieläpä Suomen urheilujoukkueen edustuspaitaa kantaen? Minun käsittääkseni Vanhanen on saanut kutsun Pekingiin, ei urheilijana vaan nimenomaan poliitikkona. No, urheilun ja politiikan suhde on laaja kysymys ja siihen voimme palata erikseen joskus myöhemmin.
Pääministeri Vanhasen oma laji on näissä(kin) kisoissa ihmisoikeuskysymykset, eli Vanhasen omaa terminologiaa lainataksesi ihmisoikeuskysymysten "esille ottaminen." Vanhanen korosti jo ennen Pekingiin lähtöään, että hän aikoo ottaa Kiinan pääministerin tavatessaan esille Kiinan ihmisoikeustilanteen ja keskustella ihmisoikeuskysymyksiä koskevasta yhteistyöstä. Vanhanen letkautti, että on muodostunut ikään kuin tavaksi, että pääministeri hoitaa ihmisoikeuskysymykset.
Vanhanen todella kertoi ottaneensa eilen Pekingissä esille Kiinan ihmisoikeustilanteen pääministeri Wen Jiabaon kanssa käymissään keskusteluissa. Sitä, mitä tämä "esille ottaminen" itse asiassa tarkoittaa, emme saaneet tälläkään kertaa tietää tarkemmin. Vanhanen ei ole koskaan mennyt yksityiskohtiin mainitessaan sanan "ihmisoikeuskysymykset" eikä hän tehnyt sitä tälläkään kerralla. Hän vain totesi, että ihmisoikeuskysymykset ovat olleet joka kerta esillä, kun hän on käynyt keskusteluja Kiinan johtajien kassa. Tämä esille ottaminen on siis muodostunut ikään kuin tavaksi ja rutiiniasiaksi.
En ole milloinkaan kuullut pääministeri Vanhasen lausuvan yhtään poikkipuolista sanaa Kiinan ihmisoikeustilanteesta eikä hän ole koskaan sanonut edes sitä, olisiko jokin asia Kiinassa ihmisoikeuskysymysten osalta edes pielessä. Tässä Vanhanen noudattaa samanlaista linjaa kuin Martti Ahtisaari, Tarja Halonen ja Paavo Lipponen. Suomalaisjohtajat tuntuvat olevan jälleen rähmällään suurvallan, tällä kertaa Kiinan ja sen johtajien edessä. Voidaan puhua jonkinlaisesta uussuomettumisesta, joka on tällä kertaa ensi sijassa bisnesvetoista.
Ruotsin pääministerin Fredrik Reinfeldt on lähes yhtä harmaa ja varovainen poliitikko kuin Matti Vanhanenkin, mutta Kiinan häpeällisen huonoon ihmisoikeustilanteeseen Reinfeldt sentään rohkeni ottaa julkisesti kantaa keskusteltuaan keväällä Kiinan johtajien kanssa. Reinfeldt arvosteli Pekingissä pitämässään tiedotustilaisuudessa aika kipakasti Kiinan ihmisoikeuspolitiikkaa.
Matti Vanhasen kanssa kiinalaisjohtajien on varmasti kiva keskustella asioista. He tietävät, että Vanhanen ja virallinen Suomi ymmärtävät Kiinan hallituksen politiikkaa ja kiinalaisviranomaisten toisinajattelijoihin ja ihmisoikeusaktivisteihin kohdistamaa vainoa, suomalaiset poliitikot eivät ainakaan lähde koskaan Kiinan politiikkaa julkisesti arvostelemaan. Tällaisten ystävien kanssa on tosi helppoa keskustella ja ottaa "esille" vaikeitakin asioita, jopa ihmisoikeuskysymyksiä!
Mutta palataan hetkeksi vielä itse kisoihin. Hyviin suomalaisuutisiin kuuluu, että kenttäratsastukseen ja samalla jo kuudensiin olympiakisoihin osallistuvan Kyra Kyrklundin ratsu Max on parantunut häntä vaivanneesta kuumesta. Pääministeri Vanhanenkin odottaa kaksikolta paljon todeten asiantuntevasti, että nyt Kyralla on allaan hyvä hevonen!
Ammunta kuuluu perinteisesti vahvoihin suomalaislajeihin, ja myös huomenna alkavissa painikilpailuissa suomalaisten odotukset ovat korkealla, sillä onhan paini ollut kesäkisoissa Suomen toiseksi menestyksellisin laji yleisurheilun jälkeen. Näissä kisoissa Suomella on vain yksi kilpailija painissa nimittäin Jarkko Ala-Huikku, joka painii sarjassa alle 60 kg.
Suomen painijoukkue on kuitenkin suurempi, sillä siihen kuuluvat myös valmentaja Juha Lappalainen, lääkäri Tuomo Karila, hieroja, jonka nimeä on en muista, sekä vielä Ala-Huikun sparraajan ominaisuudessa kisoissa mukana oleva Ville Pasanen; Pasasella on siis kisoissa jonkinlaisen "paininuken" rooli, ja hän tuurasi Ala-Huikkua kisojen avajaismarssissa. Paini on toki armottoman kova laji, mutta jos ei tällaisella porukalla mitalia Suomeen oteta niin ei sitten millään!
Ala-Huikun normaalipaino on n. 70 kg, joten hän joutuu viikon parin aikana laihduttamaan kuiviin treenatusta vartalostaan peräti kymmenen kiloa päästääkseen painimaan 60 kg:n sarjassa; kolmen viimeisen päivän aikana kehosta lähtee kuulemma viisi kiloa! Tämä on nykypainissa normaalikäytäntö. Tänään Pekingissä tapahtuvan punnituksen jälkeen kilpailijat aloittavat huiman energiatankkauksen, joten Ala-Huikun paino nousee taas nopeasti monta kiloa.
Mens sana in corpore sano?

sunnuntai 10. elokuuta 2008

5. Omituiset olympialaiset I

Jo vuonna 2001 tapahtunut kisojen myöntäminen Kiinalla ja Pekingille oli outo asia. Olympiakisat on tarkoitettu  edistämään rauhaa, kansojen välistä ystävyyttä, suvaitsevuutta, reilua kilpailua ja muita humanistisia arvoja. Voitaisiin sen vuoksi edellyttää, että kisojen järjestämisoikeus myönnettäisiin vain sellaisille valtioille ja kaupungeille, joissa myös käytännössä kunnioitetaan sanottuja arvoja.
      
Kiinassa on kuitenkin loukattu sumeilemattomasti vähemmistöjen ja toisinajattelijoiden ilmaisu- ja kokoontumisvapautta. Näihin kuuluvat uskonnolliset ryhmät, toisinajattelijat ja ihmisoikeusaktivistit. Kiellettyihin uskonnollisiin ryhmiin kuuluu mm. Falun Gong -liike, joiden jäseniä on pidätetty, pahoinpidelty ja kidutettu. Etnisten vähemmistöjen kuten esimerkiksi tiibetiläisten ja Länsi-Kiinassa asuvien uiguurien uskonnon-, ilmaisun- ja kokoontumisen vapautta on tiukasti rajoitettu ja suuri määrä ihmisiä pidätetty ja vangittu näiden oikeuksien käytön takia. 
       
Toisinajattelijoiden ja ihmisoikeusaktivistien elämää  on häiritty monin tavoin, ja heitä on voitu  asettaa kotiarestiin, pidättää  mielivaltaisesti ilman syytettä, kiduttaa tai pahoinpidellä sekä tuomita  pitkiin vankeusrangaistuksiin salaisissa oikeudenkäynnissä. Myös rikoksista epäiltyjen ja syytettyjen kidutus ja pahoinpitely on ollut yleistä tunnustuksen saamiseksi. Kiinan ylimmän syyttäjäviranomaisen edustaja myönsi vuonna 2006, että vuosittain Kiinassa langetetaan vähintään 30 väärää tuomiota, jotka perustuvat kidutuksella saatuun tunnustukseen. Voidaan vain arvailla, kuinka suuri kidutuksen kohteeksi joutuneiden väärin tuomittujen lukumäärä on todellisuudessa.
    
Satojatuhansia ihmisiä on ollut pidätettynä työ- ja kasvatusleireillä ilman syytettä tai oikeudenkäyntiä; Kiinassa ihminen voidaan pidättää poliisin toimesta hallinnollisesti ilman rikosepäilyä peräti kolmeksi vuodeksi.
    
Kiinalaisessa rikosprosessissa ei  juuri noudateta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita. Tuomioistuimet ja tuomarit eivät ole riippumattomia vaan toimivat  maan ainoan poliittisen puolueen talutusnuorassa. Syytetyt eivät saa valita avustajiaan ja heidän oikeuttaa neuvotella avustajansa kanssa voidaan rajoittaa. Oikeudenkäynnit voidaan määrätä harkinnan mukaan aina salaisiksi
     
Kuolemanrangaistus on Kiinassa käytössä laajasti. Kuolemantuomioita voidaan antaa väkivaltarikosten ohella myös esimerkiksi korruptirikoksista ja talousrikoksista sekä poliittisin perustein. Kuolemaan tuomittujen ja teloitettujen  tarkkoja määriä ei tiedetä, sillä ne kuuluvat valtiosalaisuuksiin. Arvellaan, että kuolemaan tuomittuja ihmisiä olisi vuosittain lähes viisituhatta ja että teloitettujen määrä olisi noin kolmannes tästä.  
         
Naisiin kohdistuva väkivalta ja syrjintä on ollut Kiinassa  jatkuva ilmiö. Kiinan "yksi lapsi" - politiikalla rajoitetaan perhe-elämän suojaa. 1990-luvulla Kiinassa tulivat tunnetuiksi  ns. kuoleman talot, joihin hylättyjä tyttövauvoja jätettiin vaille hoitoa odottamaan kuolemaa. Sukupuoleen perustuvaa aborttia ei ole laissa kielletty.
      
Olympiakisat myönnettiin Pekingille maailmanlaajuisten suuryritysten intressissä Kiinassa avautuvia markkinoita silmällä pitäen. Julkisesti  ratkaisua perusteltiin toiveikkaasti sillä, että olympiakisat tulisivat parantamaan Kiinan tylyä ihmisoikeustilannetta. Kiinalaiset itse lupasivat kv. olympiakomitealle ihmisoikeuksien kehittymistä, jos Peking saisi kisat.
     
Olympiakisojen piti siis tarjota Kiinalle mahdollisuus parantaa ihmisoikeustilannetta. Mutta toisin kävi, sillä jos on vähääkään uskomista  Amnesty Internationalin ja Human Rights Watchin raportteihin,  Kiinan ihmisoikeustilanne vain paheni kisojen alkamisen lähestyessä. Kuolemanrangaistuksia on langetettu yhtä paljon kuin aiemminkin, ja merkille pantavaa on ollut etenkin  toisinajattelijoihin ja ihmisoikeusaktivistien "siivoaminen" Pekingistä ennen kisoja eli vangitseminen tai passittaminen maaseudulla sijaitseville kasvatus- ja työleireille.
    
Kisojen lähestyessä tiibetiläiset ja uiguurit yrittivät  osoittaa mieltään kääntääkseen maailman huomion kiinalaisviranomaisten heihin kohdistamaan sortoon. Nämä mielenilmaukset on tukahdutettu  verisesti, Tiibetissä kerrottiin noin 200 mielenosoittajan saaneen surmansa kevään mielenosoituksissa. Epätoivoiset uiguurit ovat tehneet jotakin pommi-iskuja kiinalaisia poliisiasemia vastaan.
    
Perinteinen olympiatulen kuljetus Ateenasta maailmalla osoittautui mielenosoitusten takia melkoiseksi farssiksi. Pariisin ja Lontoon  mielenosoitusten jälkeen kiinalaiset joutuivat turvaamaan olympiasoihdun kuljetusta omien kovaotteisten turvamiesten toimesta ja kuljettamalla soihtua busseissa reiteillä, jotka poikkesivat alun perin ilmoitetuista.  
    
Kiinan johto on varoittanut ulkomaita politisoimasta olympiakisoja, mutta selvää on, että Kiinan hallitus on itse asettanut  olympialaisille  poliittisia tavoitteita. Niiden tarkoituksena on vahvistaa  maan totalitaarista järjestelmää ja hallituksen asemaa maassa sekä Kiinan asemaa suurvaltana. Tämän vuoksi kiinalaiset viranomaiset eivät  ole voineet tinkiä säälimättömästä ihmisoikeuslinjastaan eivätkä lisätä ilmaisuvapautta. Länsimaiden arvostelu ei ole tätä estänyt.
     
Amnestyn mukaan ihmisoikeusaktivisteihin kohdistuneet voimatoimet ovat  jatkuneet  vielä kisojen alla. Viranomaiset ovat kiristäneet toisinajattelijoiden sortoa antaakseen kisavieraille kuvan harmonisesta ja vakaasta maasta, jossa kaikki on hyvin. Mm. Hu Jia, joka oli arvostellut viranomaisten väärinkäytöksiä ja kisojen järjestämistä Kiinassa, tuomittiin huhtikuussa, hänen oltuaan sitä ennen  kuukausia kotiarestissa, 12 vuodeksi vankeuteen.  Hänen vaimonsa Zeng Jinyan sai vielä tuolloin jäädä  pariskunnan kotiin tiukassa poliisivalvonnassa yhdessä  pienen lapsensa kanssa. Mutta päivä ennen kisojen avajaisia eli 7.8. Zeng katosi Pekingistä eikä häneen ole sen jälkeen saatu yhteyttä. Kiinan ihmisoikeuksien puolustajat -nimisen järjestön mukaan Zeng on ilmeisesti viety pois, jottei hän voisi puhua ulkomaisille toimittajille kisojen aikana.   
     
Kiinan hallitus vakuutti ennen kisoja tulevansa järjestämään täysin turvalliset kisat, ja turvallisuutta onkin pidetty Kiinassa olympialaisten onnistumisen kannalta tärkeimpänä tavoitteena. Pekingin keskustassa partio kisojen aikana 150 000 poliisia. Tästä huolimatta kiinalaismies onnistui 7.8. puukottamaan keskustan turistialueella kuoliaaksi yhdysvaltalaisen  kisaturistin  ja  aiheuttamaan vammoja  tämän seurassa olleelle toiselle amerikkalaiselle. 
     
Turvallisuudella kiinalaiset näyttävät tarkoittavan lähinnä tarkkoja  turvatarkastuksia ja kaikenlaisten mielenosoitusten ja -ilmausten estämistä. Pekingin keskustan tuntumaan on komennettu satoja panssarivaunuja ja taisteluhelikopterit, lentokoneet ja  ohjukset ovat valmiina torjumaan mahdollisia terroristi-iskuja. Kv. olympiakomitean (KOK) jäsenten turvallisuudesta pidetään toki hyvää huolta. Järjestön suomalaisjäsenen Peter Tallbergin mukaan kisapoliisit ja "kuusisataa koiraa" kävivät tarkastamassa KOK:n jäsenten hotellihuoneet vielä juuri ennen kisojen avajaisia vieraiden jo asetuttua aloilleen (HS 10.8.).
       
Pekingin olympialaisten omituisuuksiin kuuluu  myös mm. se, että kisoihin osallistuvat Venäjä ja Georgia ajautuivat  keskenään täysimittaiseen sotaan Etelä-Ossetian  kiistan takia heti, kun kisat oli saatu avatuiksi. Näin siitä huolimatta, että olympialaisen ideologian mukaan "olympiahenkeen" kuuluu, että osanottajamaat lupaavat pidättäytyä sotilaallisesta voimankäytöstä kisojen aikana.
     
Kisajärjestelyjä on jo ehditty kehua erinomaisiksi ja "ainutlaatuisen hyviksi" (Tallberg). Tämä ei ole mikään ihme, sillä onhan Kiina satsannut kisoihin enemmän kuin mikään muu kisakaupunki ja -maa koskaan aikaisemmin. Avajaisjuhlallisuudet olivat upea joskin hieman pitkäveteinen spektaakkeli, ja Kiina on jo ehtinyt  parin ensimmäisen kisapäivän aikana kahmia  4-5 kultamitalia. Kiinalaiset voivat olla syystä ylpeitä, olympialaiset tulevat nostamaan kiinalaisten kansallistunnetta.
      
Toisaalta kisojen menestys tulee lujittamaan Kiinan hallituksen  politiikkaa ja puolue- ja hallintokoneiston otetta yhteiskunnassa entisestään. Tämä ei lupaa  hyvää ihmisoikeustilanteen kehittymisen kannalta. Olympiakisojen slogan kuuluu idealistisesti "one world, one dream". Peter Tallbergin mukanaan unelma on Kiinan vieminen kehittyneen maailman kartalle. 
      
Mutta ihmisoikeuksien kartalla Kiina tulee  näkymään vielä pitkään pahimmanlaatuisena kehitysmaana ja häpeäpilkkuna. Tästä ovat muiden maiden hallitukset osavastuussa.
    

perjantai 8. elokuuta 2008

4. Kansliapäällikön nimittämiskiista

1. Hallitus päätti eilen esittää tasavallan presidentille, että sisäministeriön kansliapäällikön virkaan nimitettäisiin prikaatikenraali Ilkka Laitinen. Päätös, joka oli yksimielinen, tehtiin kokoomuslaisen sisäministerin Anne Holmlundin esityksestä. Hallituksen tiedossa oli, että virkanimityksestä päättävä presidentti Tarja Halonen haluaisi nykyisen kansliapäällikön Ritva Viljasen jatkavan tehtävässään myös toisen viisivuotiskauden.


2. Tänään ilmeni, ettei Halonen taivu hallituksen tahtoon, vaan ajaa yhä Viljasta virkaan. Halonen poisti nimitysasian esityslistalta, joten hallitus joutuu käsittelemään asiaa uudelleen ensi viikolla, jolloin presidentti myös päättänee nimityksestä lopullisesti.


3. Näyttää selvältä, että kumpikaan osapuoli ei anna arvovaltakiistassa periksi, joten Halonen tulee vastoin hallituksen esitystä nimittämään virkaan Ritva Viljasen. Sisäministeri Holmlund ehtikin tänään ilmoittaa, että hallitus tulee esittämään Laitista virkaan uudelleen ensi viikon torstaina.


4. Mistä oikein on kysymys? Ehkäpä siitä selviää jotakin osin ensi viikolla, jolloin Halosen tulee merkitä valtioneuvoston esittelypöytäkirjaan perusteet, joiden vuoksi hän haluaa Viljasen jatkavan tehtävässään.


5. Luulisin, että Halonen perustelee päätöstään sillä, että Viljanen on tehtävään pätevä ja että hän on hoitanut virkaansa tähän asti hyvin ja että vakiintuneen käytännön mukaan määräajaksi nimitetyt kansliapäälliköt ovat tätä ennen saaneet aina halutessaan jatkaa tehtävässään ja että täytyisi olla erityisen painavia syitä, jotta tästä käytännöstä voitaisiin nyt poiketa. Presidentistä olisi varmasti hyvin vaikeata luopua tästä käytännöstä juuri tässä tapauksessa, jolloin "potkut" pitäisi antaa naispuoliselle kansliapäällikölle, joka vielä sattuu olemaan Halosen puoluetoveri eli demari.


6. Presidentti Halonen vedonnee sukupuolisen tasa-arvon toteutumisen tärkeyteen ja siihen, että Suomessa on edelleen myös valtionhallinnon ylimmillä palleilla liian vähän naispuolisia johtajia päällikköviran haltijoina. Jotenkin tähän tapaan perustelut tultaneen muotoilemaan.


7. Presidentti sivuuttanee vähin äänin sisäministeriön esittelymuistion, jonka mukaan kenraali Laitinen soveltuu virkaan juristi Viljasta paremmin mm. sisäministeriön uudenlaisten tehtäviä silmällä pitäen. Sisäministeriö on kuulemma nykyisin ennen muuta turvallisuuden ja maahanmuuton ministeriö, ja kenraali Laitinen on osoittanut ammattitaitonsa toimiessaan Euroopan unionin rajaturvallisuusviraston Frontexin pääjohtajana. Muistiossa painotetaan Laitisen vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä erityisen hyvää kykyä toimia yhteistyöhakuisesti, sovittelevasti ja eri näkemyksiä diplomaattisesti koordinoiden. Näin samalla välillisesti vihjataan, että Ritva Viljasella ei tällaisia taitoja juurikaan olisi.


8. No, Tarja Halonen voinee (ainakin mielessään) tuhahtaa, että hän kyllä tuntee Ritva Viljasen ja tämän taidot paremmin kun moni muu!


9. Aika yleisesti on tiedossa, että ministeri Holmlund ei ole tullut jostakin syystä oikein juttuun kansliapäällikkö Viljasen kanssa; kyse olisi siis henkilökemioiden toimimattomuudesta. Osasyynä voi olla naisten erilainen tausta: Ritva Viljanen lukeutuu korkeasti koulutettuun virkamiehistöön, kun taas Anne Holmlund on varakkaan leipurisuvun edustaja Porista ja koulutukseltaan merkonomi. Jyrki Kataisen päätöstä valita vasta toisen kauden kansanedustaja Holmlund nimenomaan sisäministeriksi Matti Vanhasen II hallitukseen ihmeteltiinkin puolitoista vuotta sitten, vaikka lehdistö ei älynnyt asiasta Kataiselta lähemmin kysellä..


10. Virkanimityskiistan taustalla lienevät myös suunnitelmat kaventaa entisestään tasavallan presidentin valtaoikeuksia ja sen myötä myös nimitysvaltaa. Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen ajavat presidentin valtaoikeuksien supistamista - Katainen ehkä hillitäkseen Sauli Niinistön intoa asettua ehdolle seuraavissa presidentin vaaleissa - Halonen taas vastustaa hanketta. Halonen katsoo ehkä saaneensa sopivan tilaisuuden hieman näpäyttää Vanhasta ja Kataista kyseisessä asiassa.


11. Halonen on kuitenkin kiusallisessa tilanteessa sikäli, että hänen pitäisi nyt kävellä yksimielisen hallituksen ylitse voidakseen nimittää oman suosikkinsa kansliapäälliköksi. Aikaisemmin Halonen on poikennut kaksi kertaa hallituksen virkanimitysesityksestä, ja molemmilla kerroilla oli kysymyksen Suomen Pankin johtajan nimityksestä. Vuonna 2001 Halonen nimitti pankinjohtajaksi Sinikka Salon kaikkien virallisten esitysten ulkopuolelta ja vuonna 2001 toiseen Suomen Pankin johtajan virkan Pentti Hakkaraisen. Tuolloin Halosen tehtävää helpotti se, että hallitus ei ollut kummassakaan tapauksessa yksimielinen virkaesitystä tehdessään.


12. Halonen myös keräsi kummassakin tapauksessa pisteet kotiin, sillä hallitus esitti tuolloin poliitikkojen nimittämistä, vuonna 2000 Eskoa Ahoa ja vuonna 2001 Ilkka Kanervaa.


13. Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen tuntuvat suhtautuvan tyynesti edessä olevaan virkanimitykseen. Sisäministeriön kansliapäällikön virka ei tosiasiallisesti liene sittenkään kovin merkittävä, ja Halosen nimitysvaltaa tullaan joka tapauksessa vuoden parin kuluttua leikkaamaan ja nimitykset siirtyvät hallitukselle. Halonen saakoon siis vielä kerran tilaisuuden hieman ärhennellä ja muistuttaa hallitusta hänelle (vielä) kuuluvista valtaoikeuksista.


14. Matti Vanhanen tuntuu istuvan ikään kuin kahdella eri tuolilla. Hän vakuuttaa seisovansa hallituksen tekemän virkaesityksen takana vielä ensi viikollakin, mutta muistuttaa samalla lakonisesti, että presidentillä on kuitenkin viimeinen sana asiassa. Jos Vanhanen olisi halunnut, hän olisi voinut ihan hyvin pääministerinä lyödä nyrkkiä pöytään, kuuluttaa kansliapäällikön viran tärkeyttä valtakunnan turvallisuuden ym. kannalta ja sanoa suoraan, että hän haluaa virkaan juuri kenraali Ilkka Laitisen. Tällöin Halonen ei olisi voinut estää Laitisen nimittämistä. Mutta eihän tällainen tyyli istuisi alkuunkaan Vanhasen harmaaseen profiiliin! Ehkäpä Vanhanen jopa hieman hykertelee itsekseen, sillä onhan nimityskiistasta tullut lähinnä kokoomuksen ja presidentin välinen otatus, joka ei keskustaa juuri kiinnosta, kun sillä ei ole ollut oman ehdokasta virkaan.


15. Vanhasen mukaan kiista ei aiheuta säröä hallituksen ja presidentin väliseen yhteistyöhön eikä asiassa muutoinkaan ole mitään ongelmia. Tyylilleen uskollisena Vanhanen siis hyssyttelee ja vähättelee ongelmia. Pääministerin mielestä perustuslaki olisi osoittanut toimivuutensa tässäkin asiassa.


16. Viimeksi mainittu lausahdus on tullut tutuksi mm. Anneli Jäätteenmäen ja Ilkka Kanervan erottamisprosessien yhteydessä, mutta tähän nimityskiistaan se tuskin sopii kovinkaan hyvin. Eikö perustuslain pitäisi olla sellainen, että se pikemminkin estäisi tällaisten aika turhanpäiväisiltä vaikuttavien kiistojen ja konfliktien syntymistä kuin edesauttaa niiden kehittymistä ?