2. KKO 2008:77 - arveluttava ennakkopäätös, osa I

1. Aion kommentoida tässä blogissa silloin tällöin joitakin korkeimman oikeuden (KKO) ajankohtaisia ennakkopäätöksiä eli prejudikaatteja, lähinnä prosessioikeuden alalta. Niiden joukkoon mahtuu myös ratkaisuja, jotka herättävät enemmän kritiikkiä kuin hyväksyntää, joko lopputuloksen tai perustelutavan suhteen taikka sitten sekä lopputuloksen että perustelujen osalta. Nyt kommentoitava ratkaisu KKO 2008:77 kuuluu mielestäni valitettavasti viimeksi mainittuun ryhmään.

2. Mutta onko sitten tuomioistuinten tuomioita ja etenkään maan ylimpien tuomioistuinten eli KKO:n ja korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) ratkaisuja ylipäätään luvallista kritisoida? Kyllä on, tästä ei ole mitään epäselvyyttä. Valtiovaltaa käyttävien elinten ja viranomaisten, siis myös tuomiovaltaa käyttävien tuomioistuinten toiminnan arvostelu kuuluu demokratian perusteisiin.

3. Mieleen muistuu tässä kohdin mainion bloginpitäjän, professorin ja entisen tuomarin Jukka Kemppisen lausahdus: Tuomioistuimia saa ja pitääkin arvostella ja korkeinta oikeutta voi lyödä kuin vierasta sikaa! - No, oli miten oli, yritän itse pitää kritiikkini asiallisella tasolla.

Välitystuomion kumoamisperusteista

4. Ennakkopäätöksessä KKO 2008:77 selostetussa tapauksessa, jota koskeva korkeimman oikeuden päätös on annettu 2.7.2008, on kysymys välitystuomion kumoamiskanteesta. Kaupallisissa riita-asioissa asianosaisten toimesta erikseen kuhunkin juttuun ratkaisijoiksi valittujen välimiesten antama välitystuomio on heti lainvoimainen, joten tuomioon ei saa hakea valittamalla muutosta; sitä vastoin esimerkiksi käräjäoikeuden tuomioon saadaan aina hakea muutosta valittamalla hovioikeuteen. Välimiesmenettelyn keskeisimpiä tavoitteista ova menettelyn joustavuus ja nopeus sekä tuomion sitovuus ja kanteen hyväksyvän tuomion joutuisa täytäntöönpantavuus. Näihin tavoitteisiin ei päästäisi, jos välitystuomioon saataisiin vapaasti hakea muutosta.

5. Välitystuomiota saa kuitenkin moittia ja vaatia sen kumoamista kanteella yleisessä tuomioistuimessa. Moitekanne voi kuitenkin perustua vain välimiesmenettelystä annetussa laissa (VML) mainittuihin seikkoihin, joissa on kyse välimiesprosessissa sattuneista vakavanluonteisista menettelyvirheistä (41 §). Tällaisina menettelyvirheinä mainitaan lainkohdassa mm. välimiehille kuuluneen toimivallan ylittäminen ja välimiesten laiminlyönti varata asianosaisille tarpeellinen tilaisuus ajaa asiaansa. Jälkimmäisen perusteen osalta asia ilmaistaan yleisissä tuomioistuimissa usein niin, että menettelyssä ei ole noudatettu asianosaisten kuulemisperiaatetta (audiatur et altera pars), jolloin ratkaisu, johon asianosaiset eivät ole voineet varautua, on tullut asianosaisille ja erityisesti jutun hävinneelle osapuolelle yllätyksenä.

6. Kommentoitavassa tapauksessa välitystuomion moitekanne on perustettu juuri mainittuihin perusteiseen eli 1) toimivallan ylitykseen ja 2) kuulemisperiaatteen rikkomiseen. Tarkemmin sanottuna moitekanteen Helsingin käräjäoikeudessa nostanut sveitsiläinen yhtiö Polar Electro Europe (jälj. Polar) väitti, että välimiehet olivat perustaneet tuomionsa sellaiseen välittömästi relevanttiin tosiseikkaan, johon välimiesoikeudenkäynnissä kantajana ollut itävaltainen yhtiö Werfen Austria (jälj. Werfen) ei ollut kanteensa tueksi vedonnut. Tämä virhe eli juridisen kielenkäytön mukaan väittämistaakkasäännön rikkominen toteutti Polarin mukaan VML 41 §:ssä mainituista moiteperusteista sekä toimivallan ylityksen että kuulemisperiaatteen rikkomisen.

7. Toissijaisesti Polar vetosi siihen, että välimiesten olisi tullut joka tapauksessa informoida asianosaisia ja erityisesti Polaria siitä, että tuomio voitiin perustaa myös sellaiseen seikkaan, johon Werfen ei ollut itse nimenomaisesti vedonnut. Oikeudellisen terminologian mukaan tässä virheessä oli kyse välimiehille kuuluvan prosessinjohdon laiminlyönnistä. Kyseinen menettelyvirhe toteutti Polarin mukaan VML 41 §:ssä mainituista välitystuomion kumoamisperusteista kuulemisperiaatteen rikkomisen.

Prosessi välimiesoikeudessa

8. Werfen ja Polar (Polar Electro Finlandian tehdas sijaitsee muuten Kempeleessä), olivat sopineet, että Werfen toimii Polarin valmistamien sykemittareiden ja niiden lisävarusteiden yksinomaisena jakelijana Itävallassa. Yhtiöt olivat vuonna 1998 tehneet jakelusopimukseksi nimetyn jälleenmyyntisopimuksen, jonka erään kohdan (10.5) mukaan jakelijalla eli Werfenillä ei ollut oikeutta sopimuksen irtisanomisen hetkellä tai sen jälkeen mihinkään korvaukseen jakelusuhteen menettämisen tai muun syyn perusteella. Polar oli joulukuussa 2001 irtisanonut sopimuksen päättymään vuoden 2002 lopussa.

9. Jakelusopimukseen sisältyneen välityssopimuksen mukaan sopimuksen tulkintaa ja soveltamista koskevat riidat tuli käsitellä välimiesoikeudessa. Werfenin nostettua kanteen valitsivat asianosaiset välimiehikseen, Werfen OTT Veijo Heiskasen ja Polar OTT, asianajaja Timo Eskon. Heiskanen ja Esko valitsivat välimiesoikeuden puheenjohtajaksi asianajaja Olavi Ylängön (Asianajotoimisto Roschier & Holmberg). Kaikki kolme ovat tunnettuja ja kokeneita välimiehiä. Välityssopimuksen mukaan välimiesmenettelyssä noudatettiin Suomen lakia. Kantajan asiamiehenä jutussa toimi asianajaja Jouko Huhtala (Asianajotoimisto Castrén & Snellman) ja Polarin asianmiehenä puolestaan asianajaja Jan Waselius (Waselius & Wist).

10. Kanteessaan Werfen vaati, että Polar velvoitettaisiin suorittamaan sille hyvitystä jakelusopimuksen rikkomisen perusteella, oikeastaan sopimuksen päättämisen johdosta, 2 163 800 euroa. Kyse ei siis ollut aivan mitättömästä pikkujutusta; jostakin syystä korkein oikeus on kuitenkin jättänyt ratkaisuselosteessaan ilmoittamatta vaaditun hyvityksen määrän.

11. Kanteen perusteena Werfen vetosi siihen, että sopimuksen 10.5 kohta, jonka mukaan Werfeniltä siis oli evätty oikeus hyvitykseen sopimuksen päättyessä, oli Itävallan ja Suomen kauppaedustajia koskevien lakien pakottavien säännösten vastaisena mitätön taikka pätemätön. Kanteessa nojauduttiin Itävallan asianomaisen lain sekä Suomen kauppaedustajista ja myyntimiehistä annetun lain 28 §:n säännösten analogiseen soveltamiseen. Lisäksi Werfen vetosi siihen, että Polar oli selvästi vahvemman neuvotteluasemansa vuoksi taivuttanut Werfenin hyväksymään sanotun sopimusehdon.

12. Werfenin mukaan edellä mainitun suomalaisen lain 28 §:n mukaiset edellytykset hyvityksen suorittamiselle sopimuksen päättymisen vuoksi täyttyivät tässä tapauksessa. Tätä Werfen perusteli sillä, että se oli hankkinut Polarin tuotteille uusia ostajia ja kasvattanut Polarin goodwilliä. Vaatimansa hyvityksen suuruutta Werfen perusteli mm. sillä, että Polarin toimittamissa tuotteissa oli vuonna 2001 ollut tiettyjä laatuongelmia, minkä vuoksi yhtiön tuotteiden menekki oli Werfenistä riippumattomista syistä vähentynyt ja Werfenin Polarin tuotteiden myynnistä saamat tulot olivat vastaavasti pienentyneet.

13. Vastaaja Polar vaati kanteen hylkäämistä kokonaisuudessaan. Polar vetosi siihen, että asianosaisten välinen sopimus oli laillinen ja osapuolia sitova. Polar kiisti, että sopimuskohta 10.5 olisi mitätön tai pätemätön tai että Polar olisi painostanut Werfeniä hyväksymään kyseisen ehdon. Polar kiisti myös Werfenin väittämät laatuongelmat ja sen, että Werfen olisi luonut väittämäänsä goodwilliä Polarin eduksi.

Välitystuomio

14. Välimiehet antoivat asiassa tuomion 14.6.2004. Yksimielisessä ratkaisussaan välimiehet totesivat ensiksikin, ettei asiassa ollut perusteita kauppaedustajista ja myyntimiehistä annetun lain 28 §:n hyvityssäännöksen soveltamiselle eikä jakelusopimuksen 10.5 kohta siten ollut sanotun pakottavan lainsäännöksen johdosta mitätön. Riittävää näyttöä ei ollut siitä, että Polar olisi painostanut Werfeniä hyväksymään sanotun sopimusehdon 10.5. Sopimus ei siten ollut myöskään tällä perustella pätemätön.

15. Välimiehet katsoivat kuitenkin, että Werfenin jakelusopimukseen perustuvat tulot olivat jääneet selvästi pienemmiksi kuin mitä yhtiö olisi voinut perustellusti odottaa ja että tämä oli johtunut pääasiassa Polarin tuotteiden valmistuksessa ja kokoamisessa vuosina 2001 ja 2002 ilmenneistä ongelmista sekä niistä johtuvista asiakkaiden takuuvaatimuksista eikä Werfenin toimista tai laiminlyönneistä. Välimiehet päättelivät, ettei sopimuskohtaa 10.5 voitu näissä olosuhteissa kohtuullisesti tulkita siten, että se osoittaisi Werfenin luopuneen oikeudestaan korvaukseen. Yhtiö oli siis oikeutettu sellaiseen kohtuulliseen korvaukseen, jossa se olisi sopimuksen päättyessä ollut ilman Polarin tuotteissa ilmenneitä laatuongelmia.

16. Välimiehet siis päätyivät siihen, että sopimuskohta 10.5 oli periaatteessa pätevä ja osapuolia sitova, mutta sen soveltaminen ilman kohtuullistamista johtaisi Werfenille kohtuuttomaan lopputulokseen mainittujen muuttuneiden olosuhteiden vuoksi eli siis siksi, että Polarin tuotteissa kahtena viimeisenä sopimusvuotena ilmenneet valmistus- ja kokoamisvirheet olivat pienentäneet Werfenin myyntituloja huomattavasti. Sopimusta tulisi siis kohtuullistaa (sovitella) oikeustoimilain yleisen kohtuullistamissäännöksen nojalla (OikTL 36 §).

17. Mutta välimiehet toki hoksasivat, ettei Werfen ollut vaatinut kanteessaan sopimuksen kohtuullistamista tai vedonnut kohtuullistamista tarkoittaviin perusteisiin. Werfenin kokenut advokaatti ei ollut välimiesoikeudenkäynnin missään vaiheessa edes maininnut OikTL 36 §:ää saati siihen vedonnut. Mikä siis neuvoksi?

18. No joo, välimiehet päättivät yksikertaisesti vain "katsoa" että "Werfen oli esittänyt myös toissijaisen vaatimuksen sanotun sopimus kohtuullistamisesta". Sen vuoksi välimiehet katsoivat, että Werfen oli oikeutettu sopimuksen päättämisen perusteella korvaukseen, joka vastasi Polarin tuotannon vaikeuksista Werfenille aiheutuneita tulonmenetyksiä.

19. Välimiehet siis itse asiassa tulkitsivat Werfenin kannetta siten, että siinä olisi esitetty - oikeastaan olisi ollut tarkoitus esittää ("hiljaisesti") - sopimuskohtaa koskevan nimenomaisen mitättömyysvaatimuksen ohella toissijainen vaatimus sopimuskohdan kohtuullistamisesta.

20. Näillä perusteilla välimiehet velvoittivat Polarin suorittamaan Werfenille kohtuulliseksi arvioituna korvauksena 1 200 000 euroa sopimuksen päättämisen johdosta; "jostakin syystä" KKO:n ratkaisuselosteessa ei mainita myöskään tuomittua summaa.

21. Lisäksi Polar velvoitettiin korvaamaan kantajayhtiön oikeudenkäyntikuluista 2/3 eli maksamaan kuluja reilut 220 000 euroa. Ehkäpä välimiehet ajattelivat, että koska he olivat joutuneet kohtuullistamaan sopimusta tavallaan viran puolesta, oli kohtuullista, että kantaja, jonka asiana olisi ollut kohtuullistamista vaatia, sai pitää osan kuluista omana vahinkonaan. Jutun osapuolet velvoitettiin yhteisvastuullisesti maksamaan välimiehille palkkioina ja kuluina yhteensä reilut 100 000 euroa.

Moitekanne

22. Polar Electro oli luonnollisesti tyytymätön välimiesoikeuden tuomioon. Yhtiötä jutussa asiamiehenä edustanut asianajaja kääntyi puoleeni pyytäen minulta asiantuntijalausuntoa. Asiamies kertoi, että välimiesten ratkaisu kohtuullistaa sopimusehtoa 10.5 oli tullut hänelle täydellisenä yllätyksenä, koska Polar oli tuomittu maksamaan korvausta sellaisella perusteella, jolla Werfen ei ollut korvausta vaatinut.

23. Asianajajan mukaan välimiehet olivat poimineet omasta aloitteestaan oikeudenkäyntiaineistosta ilmi tulleen seikan eli Werfenin väittämät Polarin toimittamien tuotteiden laatuongelmat tuomitsemansa korvauksen perusteeksi, vaikka Werfen ei ollut mainittuihin laatuongelmiin vedonnut korvausperusteena. Kyseiset laatuongelmat olivat olleet prosessissa esillä vain pohdittaessa mahdollisen vahingonkorvauksen määrää ja tässä mielessä Polar oli näitä ongelmia myös prosessissa kommentoinut. Näin ollen vastaaja Polarille ei ollut annettu välimiesoikeudessa VML:ssa edellytettyä tilaisuutta ajaa asiaansa eli argumentoida laatuongelmista korvausvaatimuksen perusteina ja esittää näyttöä kyseisestä seikasta.

24. Annoin Polarin asiamiehelle oikeudellisen asiantuntijalausunnon, jossa päädyin siihen, että välimiehet olivat ylittäneet toimivaltansa perustaessaan tuomionsa sellaiseen seikkaan, johon kantaja ei ollut itse lainkaan kanteensa perusteena vedonnut eli kohtuullistaessaan sopimuskohtaa 10.5 ja tuomitessaan sillä perusteella korvausta. Tämä oli vastoin alumpana mainittua väittämistaakkanormia, joka on yksi riita-asiain prosessin keskeisimmistä asioista, itse asiassa yksi siviiliprosessin "kivijaloista". Väittämistaakan on vakiintuneesti katsottu olevan voimassa myös välimiesmenettelyssä, vaikka VML:ssa ei olekaan siitä nimenomaista säännöstä. Katsoin lausunnossani lisäksi, että välimiesten sanottu väittämistaakkanormin vastainen menettely toteuttaa myös toisen välitystuomion kumoamisperusteen eli sen, ettei asianosaiselle ole välimiesten toimesta varattu tarpeellista tilaisuutta ajaa asiaansa eli esittää em. vasta-argumentteja ja todisteita.

25. Lukija saattaa kysyä, että onko allekirjoittanut kenties jäävi kommentoimaan ja kritisoimaan välimiesten ja KKO:n ratkaisuja, koska olen tavallaan ollut asiassa "osallisena" antaessani mainitun lausunnon. Mielestäni minulla ei ole estettä kommentoida ratkaisua, vaikka olen ottanut lausunnossani kantaa yleisen laintulkinnan ohella myös nyt kysymyksessä olevaan tapaukseen. Lausuntoni perustui niihin kannanottoihin, joita olen esittänyt väittämistaakan soveltamisesta ja tulkinnasta runsaan 20 vuoden aikana, varmaankin 20-30 eri julkaisussa, ensimmäisen kerran jo vuonna 1984. Kannanottoni, jotka olen mielestäni aina perustellut seikkaperäisesti, ovat siten suomalaisille tuomareille ja asianajajille tuttuja - ainakin niiden pitäisi olla! Olen havainnut, että myös KKO on omaksunut ne näkemykset ja tulkinnat, joita minä ja eräät kollegani olemme esittäneet väittämistaakasta; tämä ilmenee monista KKO:n siviiliprosessia koskevista ennakkopäätöksistä.

26. Polarin asianajajalle antamassani lausunnossa en siis oikeastaan tuonut väittämistaakasta esiin mitään sinänsä oikeudellisesti uutta. Kysymys oli lähinnä siitä, voidaanko väittämistaakasta yleisessä siviiliprosessissa omaksuttuja oppeja ja tulkintoja soveltaa analogisesti myös välimiesmenettelyssä. Päädyin lausunnossani mielestäni perustellusti siihen, että kyllä voidaan ja hyvällä syyllä sitä paitsi.

27. Polarin asiamies pyysi asiantuntijalausunnon lisäksi eräältä kollegaltani ja hänen lausuntonsa oli samansuuntainen kuin minunkin. Eikä Werfen jäänyt tässä suhteessa "pekkaa pahemmaksi", sillä myös sen asiamies pyysi asiantuntijalausunnot kahdelta muulta prosessioikeuden asiantuntijalta. Niissä päädyttiin - yllätys yllätys (?) - toisenlaiseen kannanottoon.

28. Polar nosti moitekanteen ja vetosi välimiesten väittämistaakan vastaiseen menettelyyn, jolloin nämä siis olivat ylittäneet toimivaltansa ja laiminlyöneet varata Polarille tarpeellisen tilaisuuden asiansa ajamiseen. Kanteessa vedottiin myös siihen, että välimiesten olisi tullut joka tapauksessa prosessinjohtoteitse informoida asianosaisia asian käsittelyssä siitä, että jakelusopimusta voitaisiin mahdollisesti kohtuullistaa OikTL 36 §:n nojalla ja tuomita korvausta tällä perusteella.

Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot

29. Helsingin käräjäoikeus hyväksyi Polarin kanteen ja kumosi välitystuomion kanteessa esitetyillä perusteilla (tuomio 19.12.2005). Käräjäoikeus lausui perusteluissa mm., että koska Werfen ei ollut välimiesoikeudessa vedonnut kanteensa perusteeksi sopimuksen kohtuuttomuuteen, oli tämä osoitus siitä, ettei Werfen ollut pitänyt kohtuuttomuusväitteen esittämistä perusteltuna, ja että Polarille olisi tullut prosessissa varata tilaisuus lausua mielipiteensä sopimuksen kohtuullistamisesta.

30. Helsingin hovioikeus, jonne Werfen valitti käräjäoikeuden ratkaisusta, antoi tuomionsa 27.6.2006. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion ja katsoi kuten käräjäoikeuskin, että välimiehet olivat perustaneet ratkaisunsa vaatimukseen, jota Werfen ei ollut esittänyt sekä perusteisiin, joita Werfen ei ollut myöskään esittänyt ja joita ei ollut näytetty toteen. Mainitun menettelyn seurauksena Polarille ei ollut ollut tilaisuutta VML 22 §:ssä tarkoitetulla tavalla ajaa asiaansa ja välimiehet olivat ylittäneet toimivaltansa.

KKO:n päätös 2.7.2008

31. Werfen Austria ei tyytynyt hovioikeuden tuomioon vaan valitti KKO, joka myönsikin asiassa valitusluvan. Valituksessaan Werfen vaati Polarin moitekanteen hylkäämistä, Polar vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

32. Asia ratkaistiin korkeimmassa oikeudessa äänestyksen jälkeen. KKO:n viisijäsenisen jaoston enemmistö, johon kuuluivat oikeusneuvokset Mikko Tulokas (jaoston puheenjohtajana), Juha Häyhä ja Hannu Rajalahti, kumosi hovioikeuden tuomion ja hylkäsi Polar Electron moitekanteen; välimiesten antama välitystuomio jäi siten pysyväksi. Kahdesta eri mieltä olleista jäsenistä toinen eli oikeusneuvos Soile Poutiainen hylkäsi niin ikään Polarin kanteen, mutta hieman eri perusteluilla kuin enemmistö. Lopputuloksen suhteen eri mieltä oli ainoastaan oikeusneuvos Pasi Aarnio, sillä hän päätyi esittämillään perusteilla siihen, ettei ollut syytä muuttaa hovioikeuden päätöksen lopputulosta.

33. Ratkaisun perusteluista tulee vielä tarkemmin puhe myöhemmin, mutta jo tässä kohdin totean, että enemmistön perustelut ovat laadultaan melko muodolliset ja ikään kuin toteavat; pohdiskeleva eli resonoiva ote puuttuu. Enemmistö näyttäisi halunneen ikään kuin "julistaa omaa oikeuttaan", mutta ei kerro tarkemmin, mihin tämä oikein perustuu. Enemmistö on lähtenyt kerimään ratkaisua kokoon VML:ssa mainittujen kumoamisperusteiden kautta, mutta siltä näyttäisi jääneen tavallaan huomaamatta, että Polarin moitekannetta ajettiin tietenkin niiden konkreettisten seikkojen eli väittämistaakan rikkomisen ja prosessinjohdon laiminlyönnin perusteella, jotka sitten konstituoivat laissa mainitut kumoamisperusteet.

34. Väittämistaakkaa, joka ko. oikeustapauksen ehdoton "pointti", ei mainita enemmistön perusteluissa edes nimeltä. Yhtä hämmentävää on se, että KKO ei missään kohdin selosta Polarin moitekanteen sisältöä eli kerro, millä perusteella Polar oikeastaan ajoi kannettaan. Tämän vuoksi lukija, joka ei ole allekirjoittaneen tavoin perehtynyt itse tapaukseen ja sen faktoihin, ei voi saada täysin oikeata kuvaa ja käsitystä siitä, mistä jutussa itse asiassa oli kyse. (Tämä on yksi syy, minkä vuoksi olen katsonut aiheelliseksi kommentoida KKO:n ratkaisua).

35. Enemmistö katsoi siis, että välimiehet eivät olleet ylittäneet toimivaltaansa eivätkä liioin laiminlyöneet varata asianosaisille tarpeellista tilaisuutta ajaa asiaansa. Edellisen perusteensa osalta enemmistö totesi mm., että tuomitessaan korvausta välimiehet olivat tulkinneet ja kohtuullistaneet sopimusta. Tuomitessaan sopimuksen päättämisen perusteella korvausta välimiehet eivät olleet tuominneet enempää mitä Werfen oli kanteessaan vaatinut eikä välitystuomiota oltu perustettu seikkaan, johon se ei olisi vedonnut ja johon Polarilla ei olisi ollut tilaisuutta vastata.

36. KKO:n enemmistö totesi lisäperusteluksi, että "joissakin tilanteissa" ratkaisu voidaan perustaa OikTL 36 §:ään, vaikkei asianosainen ole nimenomaisesti vaatinut sovittelua tai vedonnut kohtuuttomuuteen. Tällainen tilanne voi enemmistön mukaan syntyä esimerkiksi silloin, kun vaatimus on perustettu sopimuksen mitättömyyteen tai pätemättömyyteen sellaisen seikan nojalla, joka voi muodostaa myös sovitteluperusteen. Välimiehet eivät muutoinkaan ole olleet enemmistön mielestä sidottuja niihin oikeudellisiin näkökohtiin, joihin asianosaiset ovat perustaneet vaatimuksensa.

37. Nämä perustelut eivät kuitenkaan vakuuta, sillä oikeuskirjallisuudessa ko. kysymyksistä on esitetty myös toisenlaisia näkökantoja; palaan niihin myöhemmin. Tässä yhteydessä voin kuitenkin todeta, että pro et contra -tyyppinen perustelutyyli, jota nykyisin yleisesti pidetään suositeltavana argumentointitapana, puuttuu enemmistön samoin kuin oikeusneuvos Poutiaisen perusteluista tyystin. Vaikka toisenlaista lopputulosta tai johtopäätöstä olisi voitu perustella vähintään yhtä vahvoilla argumenteilla, enemmistö ei tuo niitä esiin, jolloin lukija saa tietenkin helposti vaikutelman, jonka mukaan KKO:n johtopäätös ja ratkaisu on ehdottomasti ainoa oikea. Pidän tätä puutteena, sillä onhan nyt kysymys maan ylimmän oikeussateen ratkaisusta, jonka perusteluilta voidaan odottaa avoimuutta.

38. KKO:n enemmistö tyrmäsi perusteluissaan myös Polarin kanteen toisen perusteen, jonka mukaan välimiesoikeus ei materiaalisen prosessinjohdon avulla varannut yhtiölle mahdollisuutta lausua kantaansa sovittelusta ja tuoda esiin sovittelua vastaan puhuvia seikkoja. Enemmistö lausuu lakonisesti vain, että Polarilla oli ollut välimiesoikeudessa tilaisuus lausua lausua kaikista niistä seikoista, jotka voivat johtaa sopimuksen kohtuullistamiseen ja että Polar olikin hyvitysvaatimusta vastustaessaan myös viitannut kohtuusnäkökohtiin. KKO:n käsityksen mukaan ratkaisu ei siten ollut voinut tulla Polarille yllätyksenä.

39. Välimiesoikeus ei siis ollut enemmistön mielestä menettelyllään "sillä tavoin vaikuttanut Polar Electron mahdollisuuteen ajaa asiaansa, että välitystuomion kumoamiseen olisi VML 41 §:n 1 momentin 4 kohdan mukainen peruste", todetaan enemmistön perustelujen melkoisen mitäänsanomattomana loppukaneettina.

Tältäkin osin enemmistön perustelutapa on ylimalkaista, toteavaa ja sekavaa eikä sisällä alkuunkaan pohdiskelua pro et contra. Kaikki enemmistön esiintuomat perustelut voidaan helposti riitauttaa painavammilla perusteilla. Kun Suomen oikeudessa on voimassa subjektiivinen väittämistaakka, ei kannetta voida tietenkään hyväksyä sellaisella perustella, jonka ainoastaan vastaaja on tuonut oikeudenkäynnissä esiin perustellessaan sitä, miksi se paljoksuu vaaditun korvauksen määrää! Tämä aivan perusasioihin kuuluva seikka näyttää kuitenkin unohtuneen KKO:lta.

40. Ratkaisun lopputuloksen osalta eri mieltä olleen oikeusneuvos Aarnion perustelut ovat enemmistön perusteluihin verrattuna seikkaperäisempiä ja informatiivisempia. On merkille pantavaa, että Aarnio - samoin kuin perustelujen osalta eri mieltä ollut oikeusneuvos Poutiainenkin - eivät ole tyytyneet Werfenin kanteen ja välimiesoikeuskäsittelyn selostuksen osalta siihen, mitä KKO:n enemmistö on po. osin lausunut, vaan he ovat kertoneet eriävissä lausunnoissaan kumpikin erikseen, mistä kanteessa ja välimiesoikeuden ratkaisussa oikeastaan oli kysymys. Tämä on aika harvinaista, sillä KKO:n äänestysratkaisuissa ollaan yleensä aina yksimielisiä sentään siitä, mistä jutussa on ollut kysymys ja mitkä ovat siten olleet esimerkiksi kanteen perusteet. Näyttää ilmeiseltä, että nyt kommentoitavassa tapauksessa KKO:n jaosto ei ole "jostakin syystä" päässyt yksimielisyyteen kanteen sisällöstä ja nimenomaan kanteen perusteista eli ns. oikeustosiseikoista. Tämä on saattanut vaikuttaa osaltaan ja kenties jopa ratkaisevasti myös KKO:n ratkaisun lopputulokseen.

41. Oikeusneuvos Aarnio analysoi perusteluissaan KKO:n enemmistöä ja myös oikeusneuvos Poutiaista paljon tarkemmin, mihin Werfen oikeastaan oli kanteensa perustanut ja mihin seikkoihin välimiesoikeus olisi siten saanut väittämistaakka huomioon ottaen tuomionsa perustaa. Aarnion mukaan Werfenin kanne oli perustunut siihen, että "sillä oli oikeus saada korvausta siitä markkinointityöstä ja goodwillistä, joka sopimuksen päättymisen vuoksi jäi Polarin hyödyksi". Välimiehet sitä vastoin olivat "sovitelleet sopimusehtoa 10.5 sen perusteella, että Werfen Austria oli sopimuksen voimassaoloaikana Polar Electron valmistus- ja kokoamisongelmien vuoksi menettänyt tuloja", ja tuominnut Werfenille korvausta, joka vastasi näiden ongelmien vuoksi vähentyneitä tuloja. Koska Werfen ei ollut vedonnut kanteensa välittöminä perusteina (siis oikeustosiseikkoina) sanottuihin Polarin tuotteissa väitettyihin ongelmiin, ei välimiesoikeus olisi saanut tuomiotaan näihin seikkoihin perustaa, perustelee Aarnio kantaansa.

42. KKO:n enemmistö sitä vastoin ei analysoi lainkaan, mihin seikkoihin Werfen oli vedonnut kanteensa perusteeksi eli ns. oikeustosiseikkoina ja mihin seikkoihin ainoastaan todisteina tulojensa menetyksestä. KKO:n enemmistölle ovat kelvanneet kanteen hyväksymisen perusteiksi kaikki seikat, jotka vain oli prosessissa jollakin tavalla tuotu esiin ja ilmenivät oikeudenkäyntiaineistosta, siis myös sellaiset seikat, jotka vastaaja Polar oli maininnut paljoksuessaan vaaditun korvauksen määrää! KKO:n olisi kannattanut pohtia ja katsoa vaikkapa oikeuskirjallisuudesta, mitä tosiseikkaan vetoamisella itse asiassa prosessioikeudessa tarkoitetaan. Tämä asia olisi selvinnyt myös korkeimman oikeuden aiemmasta ennakkopäätöksestä KKO 2003:4. Näyttäisi siltä, että oikeusneuvos Aarnio on osunut perusteluissaan aivan oikeaan ja KKO:n enemmistö on ollut väärässä. Itse asiassa olen tästä hyvin vakuuttunut.

43. Tämän varsin merkillisen ja merkittävän oikeustapauksen analysointi näyttää vaativan enemmän aikaa ja tilaa kuin alun perin osasin ennakoida. Jottei lukukokemus muodostuisi liian rasittavaksi, keskeytän tapauksen kommentoinnin tällä kertaa, mutta jatkan sitä lähitulevaisuudessa. Kommenttini jatko-osassa aion analysoida vielä hieman tarkemmin KKO:n ratkaisua ja sen perusteluja. Olisiko välimiesmenettelyssä voimassa jonkinlainen "kevennetty väittämistaakka", joka siis eroaisi jossakin suhteessa tuomioistuimissa noudatettavasta "tiukasta" väittämistaakasta? Entä miten on asian laita välimiesten prosessinjohdon osalta suhteessa tuomarin prosessinjohtoon tuomioistuinmenettelyssä? Pohdin myös tuomioistuinten perusteluja yleisemmältä kannalta, eli sitä, millaisia perusteluja tuomioistuimilta ja erityisesti KKO:lta voidaan kohtuudella odottaa. Täyttävätkö kyseisen ratkaisun KKO 2008:77 perustelut ennakkopäätösten perusteluille asetettavat vaatimukset? Voidaanko KKO:n ratkaisusta ilmenevää oikeusohjetta suositella ohjenuoraksi tulevassa lainkäytössä? Sisältääkö KKO:n ratkaisu itse asiassa jonkin oikeus- tai ratkaisuohjeen?

44. Mitkä todelliset eli muut kuin perusteluihin näkyviin kirjoitetut seikat ja näkökohdat ovat mahdollisesti olleet KKO:n enemmistön ratkaisun taustalla ja ovatko ne kenties voineet vaikuttaa ratkaisun perusteluihin ja lopputulokseen?

45. Palaan tähänkin asiaan myöhemmin. Tämän kommenttiosuuden jonkinlaisena loppukevennyksenä viittaan KKO:ssa pitkään esittelijänä toimineen Jukka Kemppisen ilmeisesti puolivakavissaan esittämään väitteeseen, jonka mukaan KKO:n ennakkopäätöksillä olisi kahdet eri perusteet: ne, jotka kirjoitetaan tuomioon näkyviin, ja sitten ratkaisun todelliset perustelut, jotka ilmenevät vain KKO:n jäsenten salaisista muistioista eli ns. lapuista. Mutta voisiko tuomioistuimen ratkaisujen taustalla olla myös sellaisia "syitä", joita ei tohdita kirjoittaa edes lapuille, mutta jotka silti voivat vaikuttaa ratkaisujen sisältöön?