2. Ennakoin jo aiemmin, että kun sisäministeri Anne Holmlundin esitysehdotuksessa tai hallituksen virkaesityksessä ei ole lausuttu mitään negatiivista Ritva Viljasta vastaan, presidentin olisi helppoa nimittää Viljanen, koska tämä on, kuten hallituskin on todennut, pätevä, ja hän on Halosen mukaan hoitanut virkaa viisi vuotta "moitteettomasti ja ansiokkaasti."
3. Kun virkaan siis oli ehdolla kaksi tasavahvaa ja pätevää kandidaattia, jäi nimittäjän harkintaan, kumpaa hän piti pätevämpänä. Toisin kuin hallitus, presidentti arvosti enemmän Viljasen ansioita. Sisäministeriön tehtäväkentän muuttumista Halonen ei pitänyt ratkaisevan tekijänä, sillä Viljanen on ollut Halosen mukaan koko virkakautensa "tekemisissä" myös raja- ja muiden turvallisuusasioiden kanssa; hallitus taas perusteli EU:n rajaturvallisuusviraston pääjohtajana toimivan Laitisen nimittämistä mm. juuri ministeriön uudenlaisten tehtävien vuoksi.
4. Halonen totesi lopuksi, ettei ole esitetty sellaista syytä, miksi Viljasta ei nimitettäisi toiselle viisivuotiskaudelle. Tämä toteamus näyttäisi itse asiassa olleen ratkaiseva peruste. Se sisältää ensiksikin näkemyksen, jonka mukaan täytyy olla olemassa todella painavia syitä, ettei määräaikaista kansliapäällikön virkaa hoitanutta virkamiestä voitaisi valita jatkamaan virassaan. Toisaalta on määräajaksi tehtävään valittu virkamies on voitava tarvittaessa vaihtaa toiseen virkamieheen.
5. Toiseksi - ja mikä tärkeintä - kysymys on sitä, että sisäministeriön muistiossa tai hallituksen virkaesityksessä ei itse asiassa mainita mitään Viljasen johtamis-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaidoista. Sisäministeriön muistiossa kehutaan Laitisen vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, samoin sovittelukykyä, kun taas Viljasen osalta näiden kriteereiden täyttymisestä ei mainita mitään. Mutta toisaalta muistiossa ei suoraan arvostella Viljasta kyseisten taitojen puutteesta. Muistiota voidaan tällöin lukea myös niin, ettei Viljasen osalta ole puheena olevassa suhteessa mitään negatiivista huomautettavaa.
6. Tässä näyttäisikin olevan koko nimityspäätöksen ydin. Vaikka ministeri Holmlund on antanut epäsuorasti ymmärtää, ettei hän tulisi oikein toimeen kansliapäällikkönsä kanssa ja että ministeriössä ja valtioneuvostossa olisi kritisoitu Viljasen vuorovaikutustaitojen puuttumista, on presidentti Halosen ollut helppoa sivuuttaa tämä puoli asiasta kokonaan ("ei ole esitetty sellaista syytä, miksi häntä ei nimitettäisi toiselle viisivuotiskaudelle"), kun sanottua asiaa ja arvostelua ei ole tuotu ministeriön muistiossa selkeästi esiin.
7. Ministeri Holmlund ja hallitus kaatuivat nimitysasiassa siten tavallaan omaan näppäryyteensä ja sievistelyynsä. Halonen, jonka nimityspäätöksen taustalla ovat luonnollisesti olleet myös tietyt "erityiset syyt" ( Viljasen puoluetausta, sukupuoli ja perhetuttavuus), on vanhana juristina käyttänyt hyväkseen virkaesityksen tekemisessä ilmitullutta sisäministeriön taitamattomuutta ja ministeri Holmlundin kokemattomuutta. Holmlund ja hallitus saavat siis syyttää itseään, kun hallituksen yksimielisesti virkaan ajama kenraali Laitinen ei tullutkaan nimitetyksi.
8. Jos Holmlund ja hallitus olisivat sanoneet muistiossa suoraan, että Ritva Viljasella ei ole viran hoitamiseen tarvittavaa vuorovaikutus- ja yhteistyökykyä ja että Laitinen on myös muutoin Viljasta selkeästi pätevämpi virkaan, ei Halonen olisi voinut nimittä Viljasta. Näin yksinkertaista se olisi ollut.
9. Kuten olen aiemmin todennut, pääministeri Matti Vanhanen ja koko keskustan ministeriryhmä on istuneet asiassa tavallaan kahdella eri tuolilla. Yhtäältä Vanhanen on kannattanut Holmlundin virkaehdotusta, koska Vanhasen ja hänen hallituksensa omaksuman periaatteellisen kannan mukaan hallitus nimittää virkaan yleensä aina asianomaisen ministerin esittämän viranhakijan. Toisaalta Vanhanen sanoi jo ennen Pekingiin lähtöään, että perustuslain mukaan lopullinen nimitysvalta on kuitenkin presidentillä. Vanhanen siis itse asiassa antoi presidentille vapaat kädet nimityspäätöksen tekemisessä. Hän ei mitenkään korostanut kansliapäällikön viran tärkeyttä tai hallituksen tahtoa saada juuri kenraali Laitinen nimitetyksi virkaan. Jos virkaan olisi ollut ehdolla joku keskustapuolueen "oma mies", olisi Vanhasella kenties ollut toinen ääni kellossa.
10. Presidentti Halonen oli oikeassa sikäli, ettei kansliapäällikkö ole sisäministerin avustaja, sillä ministereitä avustavat heidän itsensä valitsemat erityisavustajat, ja suurimpien ministeriöiden ministereillä on lisäksi apunaan puoluepoliittisin perustein valitut valtiosihteerit. Kansliapäällikkö on käytännössä ministeriön hallintojohtaja, jonka tehtäviin kuuluu syynätä, mitä asioita ja miten ministeriön virkamiehet eri osastoilla oikein hoitavat.
11. Kannattaa panna merkille, että tasavallan presidentin kanslian tämänpäiväisen tiedotteen mukaan Halonen oli keskustellut nimitysasiasta erikseen paitsi ministeri Holmlundin myös pääministeri Vanhasen kanssa. Olisiko Vanhanen tuolloin kertonut Haloselle, ettei hänellä ole mitään Viljasen nimitystä vastaan? Siltä vaikuttaa.
12. Halonen ei maininnut tiedotteessaan tai tiedotustilaisuudessaan, että hän poikkesi nyt ensimmäisen kerran hallituksen yksimielisestä virkaesityksestä, vaikka hän on aiemmin luvannut, ettei hän tulisi niin tekemään. Tästä hallitus saanee lisää vettä myllyynsä suunnitelmilleen kaventaa presidentin nimitysvaltaa mm. siten, että presidentti ei enää tulevaisuudessa nimitä ministeriöiden kansliapäälliköitä, vaan nimitysvalta siirtyy tältä osin valtioneuvostolle. Presidentin valtaoikeuksia tultaneen jatkossa tarkistamaan muiltakin osin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti