530. KKO 2012:1: Sopimuksen tulkinnasta epämääräinen ennakkopäätös

1. Korkeimman oikeuden tämän vuoden ensimmäinen ennakkopäätös (KKO 2012:1) koskettelee sopimuksen eli kiinteistön kauppakirjan ehdon sitovuutta ja kaupan edellytystä. Nämä käsitteet mainitaan asiasanoina ennakkopäätöksen otsikossa. Itse asiassa tapauksessa näyttäisi kuitenkin olevan kysymys sopimusehdon tulkinnasta.

2. Edellytysopista, samoin kuin sopimuksen tulkinnastakin, on kirjoitettu aikojen kuluessa esimerkiksi muissa pohjoismaissa ja Saksassa useita väitöskirjoja ja lukuisia muita oikeustieteellisiä julkaisuja. Suomalainen oikeustiede on tähän asti välttynyt tältä "autuudelta", mutta toki edellytysoppi ja sopimuksen tulkintaproblematiikka tunnetaan myös täkäläisissä sopimusoikeudellisissa oppikirjoissa ja yleisesityksissä. Nämä kysymykset tunnetaan myös oikeuskäytännössä aina korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä myöten, eikä mikään ihme, sillä sopimusriidoissa on varsin usein kysymys nimenomaan siitä, mitä sopimusosapuolet ovat sopimusta tehtäessä tarkoittaneet ja edellyttäneet.

3. Kirjoitetussa laissa ei ole oikeustoimen edellytyksistä tai niiden vaikutuksista nimenomaisia säännöksiä. Tällöin joudutaan turvautumaan muihin oikeuslähteisiin, kuten esimerkiksi muun lainsäädännön analogiseen soveltamiseen, sopimusoikeudellisiin periaatteisiin, oikeuskäytännön ratkaisuihin, oikeuskirjallisuuteen, asia-argumentteihin tai teleologisiin argumentteihin jne.

4. Oikeustoimen edellytyksellä tarkoitetaan lyhyesti sanottuna sopimuspuolen tietoista otaksumaa sopimuksen kannalta merkityksellisestä olosuhteesta. Edellytys on sopimuksen sisällön eli sopimusehtojen ohella itsenäinen oikeudellinen tosiseikka (oikeustosiseikka). Edellytys eroaa oikeustoimen ehdosta siinä, että edellytys jää sopimuksen ulkopuolelle eivätkä sopijapuolet ole ottaneet lukuun edellytyksen toteutumatta jäämisen tai vääräksi osoittautumisen mahdollisuutta. Käytännössä voi tosin olla vaikea tehdä eroa edellytyksen ja alitajuisen ehdon välillä. Vastaavasti edellytyksen ja motiivi- eli vaikutinerehdyksen välinen raja voi käytännössä olla hiuksenhieno, mutta periaatteessa ero on selvä. Motiivi on seikka, joka saa henkilön tekemään sopimuksen. Vaikka henkilöllä on motiivi, hän ei olisi tehnyt sopimusta, jos hän olisi tiennyt, että edellytys tulisi olemaan paikkansa pitämätön. Motiivierehdyksen takia sopimus voidaan julistaa pätemättömäksi OikTL 33 §:n nojalla.

5. Ratkaisun KKO 2012:1 otsikko on lyhyt ja ytimekäs, mutta samalla mitäänsanomaton, sillä siinä ilmoitetaan vain, mistä sopimusehdosta tapauksessa on kysymys ja mikä on tuomiossa ratkaistu oikeuskysymys. Otsikossa ei mainita ratkaisu- tai oikeusohjetta eli sitä, miten tapaus on ratkaistu ja millä perustella. Tällainen tyyli ("fråga om") on ennakkopäätöksissä nykyisin hyvin yleinen. Siitä on se hyvä puoli, että lukija joutuu perehtymään otsikon lisäksi ratkaisun perusteluihin, joista voidaan yrittää tapauksen clou (oikeusohje) ja punainen lanka.

6. Ennakkopäätöksen otsikko kuuluu näin:

Myyjä oli kiinteistön kaupassa sitoutunut puhdistamaan saastuneen maaperän kustannuksellaan. Kysymys kauppaehdon sitovuudesta sen perusteena olleen maaperätutkimuksen ja kustannusarvion osoittauduttua olennaisesti virheellisiksi.

7. Maininta siitä, että tapauksessa olisi ollut kyse "kauppaehdon sitovuudesta", vaikuttaa hieman harhaanjohtavalta, sillä jutussa ei vaadittu kaupan purkamista tai kauppaehdon sovittelua. Kysymys on ollut siitä, mikä merkitys mainitulla maaperän puhdistamisvelvoitteella oli kaupan edellytyksenä, kun kaupanteon jälkeen oli käynyt ilmi, että puhdistamisvelvoitetta koskeva ehto oli perustunut osin virheellisiin edellytyksiin.

8. Korkeimman oikeuden tuomio kokonaisuudessaan löytyy tästä.

9. Selosteesta on jätetty pois alemmissa oikeuksissa ja korkeimmassa oikeudessa maksettaviksi tuomittuja oikeudenkäyntikuluja koskevat kohdat. Pois on jätetty myös varsinaisessa tuomiossa oleva maininta, jonka mukaan Nikron korkeimmalle oikeudelle antamassa vastineessa on pyydetty, että kauppaneuvotteluissa välittäjänä toiminutta ja kauppakirjan laatinutta Markku M:ää kuultaisiin todistajana myös korkeimmassa oikeudessa. Vastineen mukaan MM:n kuuleminen korkeimmassa oikeudessa todistajana olisi välttämätöntä, jotta kaupan sisällöstä ja osapuolten tarkoituksesta olisi mahdollista saada oikea kuva. Korkein oikeus kuitenkin epäsi sanotun pyynnön sillä perusteella, että suullisen käsittelyn toimittaminen, mitä MM:n kuuleminen olisi edellyttänyt, ei ole "korkeimman oikeuden pääasiaratkaisun perusteluissa lausuttu huomioon ottaen" tarpeen. Perustelu on mitäänsanomaton, ja pyynnön epääminen näyttäisikin johtuneen lähinnä vain siitä, ettei korkeimman oikeuden "selviä pasmoja" päästäisi MM:n kuulemisella sekoittamaan.

10. Joulukuussa 2000 tehdyn kauppakirjan 10. kohdassa myyjä (Jukova) siis ilmoittaa kiinteistön alueella todetuista epäpuhtauksista, jotka yhtiö sitoutuu kustannuksellaan poistamaan ja korvaamaan puhtailla maa-aineksilla insinööritoimiston laatiman kunnostussuunnitelman mukaisesti. Mainitussa kohdassa todetaan edelleen, että ostaja (Nikro) on tutustunut insinööritoimiston 7.11.2000 laatimaan maaperätutkimukseen sekä 13.12.2000 laatimaan kunnostussuunnitelmaan. Ehdon mukaan kunnostaminen tehdään vastaamaan teollisuusalueille hyväksyttyjä raja-arvotasoja ja että töiden aloittaminen edellyttää ympäristöviranomaisten hyväksymistä suunnitelmille. Kauppakirjan kohdassa 2 todetaan, että loppukauppahinta 100 000 markkaa suoritetaan, kun Jukova on kustannukseltaan poistanut tontilla havaitut saastuneet maa-alueet. Kiinteistön kauppahinta oli 1 350 000 markkaa.

11. Kaupanteon jälkeen ilmeni, etteivät ympäristöviranomaiset hyväksyneet kunnostussuunnitelmaa sellaisenaan, vaan edellyttivät lisätutkimuksia. Lisäksi selvisi, että pitkään teollisessa käytössä olleen kiinteistön maaperä oli huomattavasti pahemmin pilaantunut kuin insinööritoimiston tutkimuksen perusteella saatettiin päätellä. Sellaisten puhdistus- ja maanvaihtotoimenpiteiden kustannukset, joilla voitaisiin saavuttaa teollisuusalueella riittävä ja kyseisellä alueella hyväksyttävä maaperän puhtaustaso, saattaisivat olla moninkertaiset arvioituun nähden ja ylittää kiinteistön kauppahinnan, joka oli ollut 1 350 000 markkaa. Esitettyjen uusien arvioiden mukaan kustannukset tulisivat olemaan noin 1,5 - 4 miljoonaa euroa.

12. Kun kaupan osapuolet olivat saaneet tietää, että maaperän puhdistamistarve ja kustannukset poikkesivat olennaisesti siitä, mitä kauppakirjassa tarkoitetussa kunnostussuunnitelmassa oli esitetty, Jukovan ja Nikron välisissä neuvotteluissa oli ollut esillä kaupan purkamisen mahdollisuus. Sellaiseen ratkaisuun ei kuitenkaan päädytty. Tämän jälkeen Nikro on, vasta noin seitsemän vuoden kuluttua kaupanteosta, kanteellaan vaatinut Jukovan velvoittamista ryhtymään ympäristöviranomaisten hyväksymiin toimenpiteisiin kiinteistön maaperän epäpuhtauksien poistamiseksi viranomaisten määrittelemään tasoon asti sillä uhalla, että ostajalla on oikeus teettää puhdistustyö myyjän kustannuksella.

13. Korkeimman oikeuden ratkaisun oikeudelliset lähtökohdat ilmenevät perustelujen kohdista 4 ja 6. Tämä esitys on suppea, eikä siinä viitata lainkaan oikeustoimen edellytyksiä tai tulkintaa koskevaan aiempaan oikeuskäytäntöön tai oikeuskirjallisuuteen. Kun laissa ei ole asiaa koskevia säännöksiä, olisi perustelujen yleisessä osassa toki pitänyt selostaa edellytysoppia ja oikeudellisen arvioinnin lähtökohtia paljon laajemmin. Jos sanotunlainen tapaus olisi ratkaistu Ruotsin tai Norjan korkeimmassa oikeudessa, olisi perustelujen "yleisten oppien" kohdalla varmuudella viitattu laajasti ja yksilöidysti alan oikeuskirjallisuuteen. Myös useimpien muiden maiden ylimmät tuomioistuimet viittaavat säännönmukaisesti oikeuskirjallisuuteen. Mutta Suomen korkein oikeus ei viittaa juuri koskaan oikeuskirjallisuuteen ja jos viittaa, niin ainoastaan hyvin yleisessä muodossa tyyliin "myös oikeuskirjallisuudessa on katsottu." Ilmeisesti korkeimmassa oikeudessa ollaan sitä mieltä, että suomalainen oikeuskirjallisuus on niin yhdentekevää, ettei siellä milloinkaan julkaista mitään sellaista, mihin olisi aiheellista viitata. Valtakunnan etevimmät oikeusoppineet on, tietty, rekrytoitu heti kun niitä vain ilmestyy, kiireen vilkkaa välimiehiksi korkeimpaan oikeuteen, minkä jälkeen heidän ei enää tarvitse kirjoittaa tai lukea oikeustieteellisiä tekstejä.

14. Käräjäoikeus ja hovioikeus hyväksyivät kiinteistön ostajan (Nikron) kanteen. Korkeimmassa oikeudessa asia kuitenkin kääntyi päälaelleen, sillä alempien oikeuksien tuomiot kumottiin ja Nikron kanne hylättiin. Se, miksi asiassa kävi näin, ilmenee tai ainakin pitäisi ilmetä perustelujen kohdista 13-16. Perustelut ovat kuitenkin myös tältä osin niukat. Tyypilliseen tapaansa korkein oikeus ei ole ottanut perusteluissaan missään kohdin minkäänlaista kantaa hovioikeuden tuomion perusteluihin, vaikka valituksessa on nimenomaan kyse juuri hovioikeuden tuomion sisällöstä. Korkein oikeus on lähtenyt ratkaisemaan asiaa ikään kuin täysin puhtaalta pöydältä kiinnittämättä huomioon alempien oikeuksien ratkaisujen perusteluihin. Minkäänlaista dialogia eri oikeusasteiden välille ei tällöin synny.

16. Keskeisin huomio perusteluista on se, että korkein oikeus ei ole noudattanut pro et contra -metodia ja perustelutapaa. Tosiseikkojen selostamisen yhteydessä on tosin kerrottu, mitä Nikro on kaupanteon yhteydessä edellyttänyt (kohta 7). Siinä vaiheessa, kun perusteluissa edetään tosiseikkojen juridiseen arviointiin ja johtopäätökseen, on contra-näkökohdat sen sijaan sivuutettu täydellisesti ja riitakysymystä eli oikeustoimen edellytystä on tarkasteltu ainoastaan Jukovan esiintuomien seikkojen valossa; viittaan perustelujen kohtiin 13-16, missä oikeudellinen päättely esitetään.

17. Korkein oikeus on nojautunut päättelyssään yksinomaan siihen, mitä kaupan toinen osapuoli eli myyjäyhtiö Jukova oli ko. sopimuskohdassa puhdistusvelvollisuudella tarkoittanut ja edellyttänyt. Se taas, mitä toinen osapuoli eli ostajayhtiö oli tuolla ehdolla edellyttänyt, on jätetty huomiotta. Kiinteistön kaupassa ostaja saa toki aina edellyttää, että kaupan kohteena oleva kiinteistö on virheetön ja aiottuun tarkoitukseen soveltuva. Kun perusteluissa lausutaan (kohta 13), että puhdistustoimenpiteiden laajuus ja kustannukset ovat olleet myyjälle olennaisia kysymyksiä, niin on syytä todeta, että nämä asiat ovat olleet myös ostajalle vähintään yhtä olennaisia kysymyksiä, sillä ilman asianmukaisia puhdistustöitä kauppaa tuskin olisi syntynyt. Korkein oikeus on kuitenkin huomioinut yksinomaan myyjän intressit ja edellytyksen.

18. Korkein oikeus ei ole huomioinut, että sopimuskohdassa 10 ei mainita mitään puhdistustöiden tai niistä aiheutuvien kustannusten jakamisesta kaupan osapuolen kesken, vaan siinä puhutaan yksinomaan myyjän velvollisuudesta puhdistaa maaperän epäpuhtaudet omalla kustannuksellaan. Sopimuskohdassa todetaan nimenomaisesti, että "kunnostaminen tehdään vastaamaan teollisuusalueille hyväksyttyjä raja-arvotasoja." Tämä on ymmärrettävää, sillä ostajayhtiön tarkoituksena oli harjoittaa kiinteistöllä teollista toimintaa, mikä olisi edellyttänyt kiinteistön maaperän puhdistamista ympäristöviranomaisten edellyttämällä tavalla.

19. Korkein oikeus toteaa, että kauppakirjan kohdassa 2 mainittu ehto loppukauppahinnan eli 100 000 markan maksamisesta ja sen kytkemisestä maaperän puhdistustöiden loppuun saattamiseen merkitsisi sitä, että ostajan on tullut ymmärtää, että myyjä oli sitoutunut kunnostustöihin ja niistä aiheutuviin kustannuksiin enintään tuolla summalla. Kauppakirjan liitteeksi on otettu insinööritoimiston laatimat maaperätutkimus ja kunnostussuunnitelma. Kohdassa 10 ei ole mainintaa mistään enimmäissummasta eikä siinä edes viitata kunnostussuunnitelmaan liittyvään kustannusarvioon, joka päätyy loppusummaan 109 200 mk.

20. Käräjäoikeus, jossa on kuultu todistajana muun muassa edellä mainittua MM:ää eli kauppakirjan laatinutta kiinteistönvälittäjää, joka oli osallistunut myös osapuolten välisiin kauppaneuvottteluihin, lausui perusteluissaan ko. osin seuraavaa:

- Henkilötodistelusta tai mistään muustakaan seikasta ei voida päätellä, että kiinteistökauppaa edeltävissä neuvotteluissa tai kiinteistökauppaa tehtäessä olisi tullut esille sellainen vaihtoehto, että maaperän puhdistuskustannuksista jokin osa voisi tulla Nikron kannettavaksi. Se, että maaperätutkimus ja kunnostussuunnitelma kustannusarvioineen olivat olleet käsillä kauppaa tehtäessä ja Nikron edustaja oli voinut niihin tutustua, ei osoita, että Nikro olisi hyväksynyt ne jollain tavoin itseään sitovasti niin, että se vastaisi jostain osasta kunnostuskustannuksia. Nikro oli voinut lähteä siitä, että maaperän kunnostaminen oli yksin Jukovan vastuulla.

21. Korkein oikeus on ilmeisesti katsonut, että kustannusarvion loppusuma eli 109 000 mk olisi merkinnyt puhdistustöistä aiheutuvia kustannuksia koskevaa vastuunrajoituslauseketta. Tämä olisi kuitenkin edellyttänyt, että vastuunrajoituksesta olisi otettu maininta kauppakirjaan. Näin ei kuitenkaan tehty eikä kauppakirjassa edes viitata kustannusarvioon.

22. Korkein oikeus on todennut (kohta 16), että "Jukovan on osoitettu kauppaa valmistellessaan toimineen huolellisesti." Tähän kohtaan on kuitenkin pakko laittaa suuri kysymys- ja miksei myös huutomerkki! Korkein oikeus ei ole vaivautunut perustelemaan tätä merkityksellistä lausumaansa enemmälti. Onko Jukova todella toiminut "huolellisesti" ja mitä korkein oikeus on "huolellisuudella" tässä yhteydessä itse asiassa tarkoittanut? Katsotaanpa hieman, onko Jukova todella toiminut huolellisesti.

23. Jukova oli tilannut maaperää koskevan tutkimuksen ja kunnostussuunnitelman paikalliselta insinööritoimistolta. Tämä suunnitelma on todettu jutussa käytännöllisesti katsoen "sudeksi." Käräjäoikeus, jonka perusteluihin myös hovioikeus on yhtynyt, toteaa tuomiossaan, että insinööritoimiston maaperätutkimus ja kunnostussuunnitelma olivat olleet "hyvin suppeita ja puutteellisia". Näissä tutkimuksessa ja suunnitelmissa ei oltu huomioitu mitenkään edes sitä, että kiinteistö sijaitsee pohjavesialueella eikä sitä, että tutkimuskohteesta vain 300 metrin päässä oli pohjavedenottamo. Nämä seikat olisi toki jo pintapuolisessa tutkimuksessa ja suunnitelmassa tullut havaita ja ottaa huomioon. Käräjäoikeuden johtopäätös on oikea: Jukova vastaa Nikrolle siitä, että sen insinööritoimistolta tilaama ja teettämä kunnostussuunnitelma ei ollut sellainen, että ympäristöviranomainen olisi voinut sen hyväksyä; sehän vastaa, joka tilaa! Jukovan olisi pitänyt huolehtia, että kiinteistön puhdistamisesta laadittiin sellainen suunnitelma, jonka perusteella puhdistamistyöt olisi voitu aloittaa. Mutta kuten sanottu, korkein oikeus on "jostain syystä" ummistanut silmänsä tältä faktalta ja johtopäätökseltä kokonaan. Merkillistä!

24. Kun näin on asian laita, ei voida tietenkään sanoa, kuten KKO on kuitenkin tehnyt, että Jukova oli toiminut huolellisesti kauppaa valmistellessaan. Se on virheellinen johtopäätös.

25. Edelleen on syytä havaita, vaikka korkein oikeus ei ole tätäkään seikkaa mitenkään noteerannut, että kauppakirjan on Jukovan toimeksiannosta laatinut Jukovan käyttämä kiinteistönvälittäjä (MM). Kummalla sopijapuolella siviilioikeudellisten oppien mukaan on riski siitä, että sopimus on epämääräinen ja tulkinnanvarainen? Vastaus on selvä: epäselvyyssäännön (in dubio contra stipulatorem) mukaan riskin sopimusehdon tulkinnanvaraisuudesta kantaa se osapuoli, joka on laatinut kyseisen sopimusehdon tai jonka toimeksiannon perustella ehto on laadittu. Jos jutussa ei ole voitu luotettavasti näyttää, mistä sopimusneuvotteluissa ja kauppakirjan mainitussa kohdassa on oikeastaan ollut tarkoitus sopia ja mitä edellyttää, kantaa riskin tästä siis Jukova.

26. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat huomioineet myös tämän seikan ja perustaneet ratkaisunsa siihen. Käräjäoikeus toteaa:

- Kiinteistönvälittäjä, joka oli Jukovan toimeksiannosta laatinut kauppakirjan, oli ennen lopullisen kauppakirjan laatimista pyytänyt luonnoksesta kommentit kaupan osapuolilta. Käräjäoikeus katsoo, että se, että Nikro oli hyväksynyt kauppakirjan tekstin, ei tarkoita sitä, että kauppakirjassa olevat epäselvyydet ja puutteellisuudet koituisivat sen vahingoksi. Mikäli vastuunrajoituksista olisi sovittu Jukovan väittämällä tavalla tai se olisi ollut Jukovan tarkoitus kauppakirjan ehtokohtaa 10 laadittaessa, vastuunrajoituksesta olisi ollut maininta kauppakirjassa, joka oli Jukovan laadituttama. Jukova oli tilannut ja maksanut Insinööritoimisto Paavo Ristola Oy:lle maaperätutkimuksen ja kunnostussuunnitelman. Jukova vastaa Nikroon nähden siitä, että maaperätutkimus ja kunnostussuunnitelma oli laadittu ammattitaidolla riittävän kattavasti.

27. Kun edellä mainitut seikat otetaan huomioon, kallistuu vaaka minusta kyllä selvästi sille kannalle, mihin käräjäoikeus ja hovioikeus ovat tuomioissaan päätynyt, eli kanteen hyväksymistä voidaan pitää perusteltuna lopputuloksena. Korkein oikeus on päätynyt toiselle kannalle, mutta tämä näyttäisi johtuvan siitä, että korkein oikeus on edellä todetuin tavoin sivuuttanut oikeudellisessa päättelyssään kokonaan ne oikeustosiseikat ja todisteet, jotka kanteen tueksi voidaan esittää ja on myös esitetty. Nyt käy ymmärrettäväksi myös se, miksi korkein oikeus ei halunnut toimittaa asiassa suullista käsittelyä eikä kuulla todistajana kauppaneuvotteluissa mukana ollut ja kauppakirjan Juovan toimeksiannosta laatinutta MM:ää (ks. edellä kohta 9).

28. Oikeus- tai ratkaisuohjetta, joka korkeimman oikeuden ratkaisun perusteluihin kenties sisältyy ja jota olisi vastaisessa lainkäytössä pidettävä vastaavanlaisissa tapauksissa mallina, lienee vaikea hahmottaa. Päinvastaista lopputulosta olisi sen sijaan voitu pitää oikeusohjeena, kun kysymys esimerkiksi edellä mainitusta sopimuksen tulkintaa koskevasta epämääräisyyssäännöstä tai työn teettäjän sopimuksenvastaista suoritusta koskevasta korvausvastuusta. Jukovalla on ollut oikeus vaatia insinööritoimistolta korvausta puutteellisen maaperätutkimuksen perusteella.

29. Käsittelin alussa oikeustoimen edellytyksiä ja edellytysoppia. Mutta onko tapauksessa kuitenkaan kysymys edellytysopista? Olihan kiinteistön puhdistustöistä ja sitä, kumpi osapuoli mainituista töistä vastaa, otettu kauppakirjaan nimenomainen ehto. Kuten alussa totesin, sopimuksen edellytys ja sen ehto ovat eri asioita: ehdosta on maininta sopimuksesta, mutta edellytys jää sopimuksen ulkopuolelle. Tapauksessa on siis ensisijaisesti kysymys sopimukseen sisältyvän sopimusehdon tulkinnasta, ei edellytysopista.

30. Ratkaisu siis keikahti korkeimmassa oikeudessa päälaelleen siitä, mihin siinä oli päädytty alemmissa tuomioistumissa. Olisiko tähän mahdollisesti jokin sellainen selitys, mikä ei ilmene korkeimman oikeuden perusteluista? Palataan asiaan.

465. Rikosoikeuden professori kannustaa kansalaistottelemattomuuteen

1. Yksityisestä pysäköinninvalvonnasta on taitettu peistä kohta jo kolme tai neljä vuotta. Korkein oikeus katsoi ennakkopäätöksessään vuonna 2010, että yksityisessä parkkivalvonnassa on kyse täysin laillisesta asiasta (KKO 2010:23). Tarkemmin sanottuna kysymys on yksityisoikeudelliseen sopimukseen ja sen rikkomiseen perustuvasta maksusta, ei mistään julkisoikeudellisesta seuraamuksesta eikä siis tietenkään sakosta.

2. KKO:lle tehtiin vuoden alussa hakemus, jossa vuoden 2010 tuomiolla maksuvelvolliseksi tuomittu autoilija haki KKO:n kyseisen tuomion purkamista. Pari kuukautta sitten antamallaan päätöksellä KKO kuitenkin yksimielisesti katsoi, että hakemus oli aiheeton eikä tuomiota siis purettu (KKO 2011:43).

3. Tästä huolimatta eräät tahot haluavat palata asiaan yhä uudelleen ja uudelleen. Tässä asiassa on kunnostautunut erityisesti YLE-Uutiset, joka nostaa kysymyksen valvontamaksun laillisuudesta toistuvasti esille ikään kuin suurena uutisena. YLE-Uutiset ja etenkin sen toimittaja Ari Mölsä tekevät, kuten olen blogissani kertonut, yhteistyötä eräiden niin sanottujen oikeusoppineiden kanssa, jotka nähtävästi ovat kokeneet KKO:n sanotun tuomion arvovaltatappiokseen. He inttävät inttämästä päästyään, että valvontamaksut eivät perustu lakiin ja että KKO:n ratkaisut olisivat siten laittomia.

4. Eilen YLE-Uutiset nosti mainitun kysymyksen jälleen kerran - ties kuinka monennen kerran - esille. YLE-Uutisten verkossa sanottu kysymys ja "uutinen" nostettiin illalla peräti toimituksen askaroimaksi ykkösuutiseksi eli ohi mm. ohi Paavo Lipposen ilmoituksen ja Lontoon mellakoiden. Näin siitä huolimatta, että parkkimaksuasiassa ei ole tapahtunut mitään uutta tai merkittävää.

5. YLE-Uutisten jutun otsikko kuuluu raflaavasti:

Rikosoikeuden professori ei maksaisi yksityisiä parkkisakkoja.

6. Kuten arvata saattoi, professorilla tarkoitetaan jutussa Itä-Suomen (Joensuun) yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasta; todettakoon, että kyseisessä opinahjossa ei ole oikeustieteellistä tiedekuntaa. Tolvanen on jo aiemmin kunnostautunut kyseisessä asiassa useilla vastaavanlaisilla lausunnoillaan, joita YLE-Uutiset ja toimittaja Ari Mölsä ovat sitten työntäneet "sekamelska-terminologialla" ("täysi kaaos", "täysi sotku", "täydellinen sotku ja sekamelska" jne.) höystettyinä tuutistaan maailmalle. Ks. tästä esimerkiksi blogiani 408/9.3.2011.

7. Tolvanen ei ole toki ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Aiemmin professori on jopa väittänyt, että yksityiset parkkifirmat syyllistyisivät rikokseen eli virkavallan anastamiseen, koska sakottaminen kuuluu yksinomaan viranomaisille. Valtakunnansyyttäjävirasto on kuitenkin tehnyt asiassa syyttämisjättämispäätöksen todeten yksiselitteisesti, että parkkifirmojen toiminnassa ei selvästikään ole kyse Tolvasen väittämästä tai mistään muustakaan rikoksesta.

8. Eilen YLE-Uutisissa julkistetussa lausunnossa Tolvanen toistaa jo aiemmin esittämänsä sanoman, jonka mukaan hän itse jättäisi parkkisakot maksamatta. Tolvanen puhuu siis edelleen sakosta, vaikka kyse ei ole sakosta, vaan yksityisoikeudellisesta maksusta.

- Minä en nykyisessä tilanteessa sakkoa maksaisi, koska mielestäni sille ei ole laillista perustetta, sanoi Tolvanen eilen YLE:lle.

YLE-Uutisten juttu löytyy tästä.

9. Vaikka Tolvanen näyttää muodollisesti puhuvan vain omasta puolestaan ja "omista sakoistaan", hän luonnollisesti haluaisi tai ainakin toivoisi, etteivät muutkaan "yksityisen sakotuksen kynsiin" joutuneet ihmiset valvontamaksuja suorittaisi. Tolvanen hyödyntää sanomaansa levittäessään juridiseen asiantuntemukseen perustuvaa arvovaltaansa ja antaa selvästi ymmärtää, että "sakkoja" ei kerta kaikkiaan kannata "laittomina" maksaa. Hän riitauttaa edelleen, KKO:n kahdesta päätöksestä huolimatta, valvontamaksujen laillisuuden.

10. Kuten anottu, valvontamaksut eivät ole laittomia, vaan niillä samoin kuin yksityisillä parkkifirmoilla on oikeusjärjestyksen ja valtakunnan ylimmän tuomioistuimen selkeä tuki takanaan. Maassa vallitsee oikeusjärjestyksen turvaama sopimusvapauden periaate, johon valvontamaksujen määrääminen pohjimmiltaan perustuu.

11. Valvontamaksun maksamatta jättäminen ei ole rikos. Valvontamaksussa on kuitenkin kysymys sopimusrikkomukseen perustuvasta maksusta ja sen maksamatta jättämisessä oikeusjärjestyksen vastaisesta laiminlyönnistä. Valvontamaksu voidaan vahvistaa tuomioistuimen tuomiolla, joka puolestaan voidaan panna ulosottoteitse täytäntöön. Se, joka tästä huolimatta haluaa riitauttaa valvontamaksujen periaatteellisen laillisuuden, riitauttaa koko yksityisoikeudellisen sanktiomekanismin ja tulee julkisilla kannanotoillaan samalla kannustaneeksi valvontamaksun saaneita ihmisiä kansalaistottelemattomuutena ilmenevään laittomuuteen. Tämän kehotuksen tai kannustamisen teho on sitä suurempi, mitä arvovaltaisemmasta "riitauttajasta" on kysymys.

12. Kun rikosoikeuden professori sanoo toistuvasti julkisuudessa, että yksityisiä parkkisakkoja ei kannata maksaa tai että "minä en ainakaan maksaisi", hän luonnollisesti kannustaa arvovallallaan valvontamaksun saaneita ihmisiä jättämään maksut maksamatta. Tolvasen "oppi" on jo langannut otolliseen maaperään, mikä näkyy parkkiaktivistien ja -huligaanien oikeusjakohtuus -nettisivustolla. Myös siellä ihmisiä kannustetaan valvontamaksujen laiminlyöntiin ja vedotaan tässä suhteessa innolla professori Tolvasen lausumiin.

13. Tolvanen hämmästytti tänään myös yhdellä uudella kannanotollaan. Hän on nimittäin ryhtynyt arvuuttelemaan, voisiko valvontamaksun saanut ihminen valittaa maksusta hallinto-oikeuteen tai viedä asian hallinto-oikeuteen niin sanottuna hallintoriita-asiana. Tolvanen jopa kertoi tietävänsä muutaman tapauksen, jossa tällaista operaatiota on harkittu.

14. Tolvasen esille ottama kysymys tai "suunnitelma" on täysin lakiin perustumaton. Kuten professori Olli Mäenpää YLE:n jutussa totesi, hallinto-oikeus jättäisi sanotun valvontamaksusta tehdyn valituksen tai hallintoriitaa koskevan kanteen tutkimatta, koska hallinto-oikeus voi lain mukaan tutkia ainoastaan julkisoikeudellisista oikeussuhteista johtuvia riitoja eikä valvontamaksussa ole kysymys tällaisesta asiasta tai hallinnollisesta maksusta, vaan puhtaasti yksityis- ja sopimusoikeudellisesta asiasta. Valvontamaksun saanut voisi sen sijaan nostaa käräjäoikeudessa negatiivisen vahvistuskanteen, jossa riitautetaan sopimuksen ja maksun pätevyys.

15. Olen kuullut, että professori Matti Tolvanen on "ryhtynyt" nykyisin myös tuomariksi, eli hän on toiminut Kuopion hallinto-oikeuden määräaikaisena tuomarina oman professorin tehtävänsä ohella. Voi hyvin olla, että Tolvanen tulee jatkossakin saamaan kyseisiä määräaikaisen tuomarin tehtäviä. Kenties sattuisi käymään vieä niin "somasti", että hallinto-oikeuden kollegio, jossa Tolvanen on jäsenenä, saa "yllättäen" ratkaistavakseen valituksen tai hallintoriita-asian, jossa on kyse nimenomaan valvontamaksun riitauttamisesta. - Jääkäämme siis mielenkiinnolla odottamaan, mitä kaikkea hauskaa Kuopion hallinto-oikeudesta ja Karjalasta kajahtaa.

69. ParkComin jutun käsittely jatkuu KKO:ssa

Hillittyä pysäköintiä kulttuurimaisemassa...

1. Yksityinen pysäköinninvalvontayhtiö ParkCom jätti viime viikolla KKO:lle valituslupahakemuksen ja valituksen Helsingin hovioikeuden marraskuussa antamaan tuomioon. Tuomio koski vantaalaismiehelle pysäköintiehtojen rikkomisesta määrätyn 40 euron valvontamaksun perimistä. Hovioikeus ei muuttanut Vantaan käräjäoikeuden aikaisemmin antamaa tuomiota, jolla ParkComin velkomuskanne hylättiin. Hovioikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että pysäköintimaksujen periminen kuuluu lain mukaan ainoastaan viranomaisille.

Olen käsitellyt kysymystä ja alempien oikeuksien ratkaisujen perusteluja aiemmin blogissani (27.11., 1.12., 13.12., 15.12. ja 21.12.2008). Kantani on ollut ja on edelleen toinen mihin käräjäoikeus ja hovioikeus ratkaisuissaan päätyivät: sopimukseen perustuvat valvontamaksut ovat täysin laillisia ja perimiskelpoisia saatavia.

2. Kannanottoni on riitautettu etenkin oikeus ja kohtuus -nimisellä internetsivustolla. Viimeksi toissa päivänä eli 25.1. kyseisellä sivustolla on julkaistu anonyymin kirjoittajan laaja artikkeli otsikolla "Sopimuksen syntymisestä yksityisessä pysäköinninvalvonnassa." Kirjoituksen alaotsikon mukaan sopimussuhde edellyttää aina sopimustahtoa. Kirjoituksessa nojaudutaan dosenttien Janne Kaiston ja Frey Nyberghin teemasta viime vuonna julkaisemaan tutkimukseen.

3. Olen blogissani 1.12.-08 arvioinut Kaiston ja Nyberghin kannanottoja nyt kysymyksessä olevilta osin. En pitänyt heidän käsityksiään perusteltuina. Edelleenkään en ole vakuuttunut muun muassa siitä, miksi ajoneuvon pysäköijän ei voitaisi katsoa sitoutuneen selkeisiin, parkkipaikalle pystytetystä taulusta näkyviin sopimusehtoihin pysäköimällä ajoneuvonsa kyseiselle parkkialueelle. Kyse on reaalisopimuksen syntymisestä. Mitä muuta tähän sopimustahdon ilmaisuun vielä pitäisi kuulua? Ehkä vihkikaavan mukainen "papin aamen" eli parkkipaikalla päivystävän julkisen notaarin tms. virkamiehen läsnäolo ja autoilijan hänelle antama pyhä vakuutus, että hän sitoutuu sopimusehtoihin? Käsitys, jonka mukaan pysäköintiehtojen ehtojen lukeminen, hyväksyminen ja auton pysäköinti ei riittäisi sopimustahdon ilmaisuun, on käytännön elämälle ja oikeuselämälle vierasta juridista saivartelua.

4. No, antaa KKO:n nyt rauhassa tutkia asiaa. Ihmettelen hieman sitä, että edellä mainitussa anonyymin blogikirjoituksessa suhtaudutaan jopa valitusluvan myöntämiseen ParkComille

torjuvasti. Eikö olisi kuitenkin hyvä asia, että asiaan saadaan KKO:n arvovaltainen ratkaisu näin periaatteellisesti merkittävässä ja ristiriitoja herättäneessä jutussa, olipa KKO:n kanta sitten mikä tahansa? Omasta puolestani luulen, että KKO tulee myöntämään valitusluvan paitsi ennakkopäätösperusteella, myös painavan syyn perustella, koska asian ratkaisusta riippuu, voiko ParkCom ylipäätään jatkaa liiketoimintaansa. Yhtiölle on siis todella, ei vain ennakkopäätöksen saamiseksi, vaan nimenomaan oman toimintansa kannalta todella tärkeää, sanoisin elintärkeää, saada KKO:n ratkaisu asiassa. Luultavasti myös oikeusministeriössä odotellaan KKO:n tuomiota. Sitä ennen ministeriössä käynnistettävä yksityistä pysäköintivalvontaa koskeva lainvalmistelutyö tuskin toden teolla käynnistyy.

5. Tänään ParkCom ilmoitti, että se on joutunut hovioikeuden tuomion ja epävarman oikeustilan vuoksi keskeyttämään toimintansa toistaiseksi siihen saakka, kunnes KKO on ratkaissut valitusasian; yhtiön toiminta ei ole siis loppunut. Yhtiö on irtisanonut sen palveluksessa vielä olleet kahdeksan pysäköinninvalvojaa. Yhtiön palvelukseen jää vielä toimistohenkilökuntaa. Yhtiön päätökseen on toimitusjohtajan mukaan vaikuttanut myös se, että Etelä-Suomen lääninhallitus kielsi pari viikkoa sitten Svea-perintää jatkamasta ParkComin määräämien maksujen perintää. Viime marraskuussa perintäyhtiö Intrum Justitia lopetti omasta aloitteestaan yksityisten firmojen määräämien maksujen perimisen. Toinen pysäköinninvalvontayhtiö ParkPatrol ilmoitti jo viime joulukuussa lopettavansa toimintansa.

6. Yksityiselle pysäköinninvalvonnalle olisi todellakin tarvetta etenkin pääkaupunkiseudulla. Tämä tuli todistetuksi Helsingin Sanomien viikon kestäneessä "väärinpysäköintitestissä" Helsingissä; asiasta kerrottiin viime sunnuntain HS:ssa. Testin mukaan auton voi parkkeerata arkisin Helsingin ydinkeskustassa jopa päiväsaikaan tuntikausiksi kielletylle alueelle tai jättää maksut maksamatta ilman, että tuulilasiin ilmestyy kunnallisen pysäköinninvalvojan virhemaksulappua. HS:n toimittajaryhmän mukaan kunnallinen pysäköintivalvonta toimii hyvin tehottomasti. Joka päivä sadat ja tuhannet eurot odottavat vain poimijaansa. Paikoin löytää jopa kymmenien väärien pysäköityjen autojen ja siten satojen eurojen kasaumia, todetaan jutussa. Testissä käytetyille henkilöautoille kertyi yhteensä kahden työviikon pituisesta väärin pysäköinnistä vain kaksi parkkisakkoa, vaikka niitä olisi voinut kertyä testissä noudatetun menetelmän mukaan kaikkiaan 21.

7. HS:n mainittuun testiin osallistunut toimittaja Paavo Tukkimäki kirjoitti kolumnissaan Välihuomio 21.1. -09 otsikolla "Pysäköinnin oikeus ja kohtuus" seuraavaa:

Sisäministeri Anne Holmlundin mukaan "poliisin ja pysäköinninvalvojien voimavarat eivät riitä kaiken kattavaan pysäköinninvalvontaan." Vilkaistaanpa tilannetta: Helsinki Pasila: messukeskuksen nurkalla seisoo puolenkymmentä poliisi vieressään pysäköintikieltomerkki. Paikalle ajaa maasturi, jonka kuljettaja jättää autonsa muiden joukkoon kielletylle alueelle ja poistuu. Ilmeisesti hänkin uskoo, että virkavallan resurssit eivät riitä. - Helsingin ydinkeskusta: autot seisovat puistoissa ja kieltoalueilla päivästä päivää. Niiden kuljettajat ovat huomanneet, etteivät parkkipirkkojen voimavarat riitä.

Jopa autoilijoissa voi näköjään asua käsitys, että yksityinen on kunnallista tehokkaampaa. Esimerkki on edesmenneiltä VR:n makasiineilta, joiden pihat olivat täynnä autoja. Sitten tukivat merkit, jotka kertoivat yksityisen valvovan aluetta, ja 90 prosenttia autoista katosi. - Kun valvonta on mitä se on, ei ole ihme, jos sisäministeri suosittelee kauppakeskuksille maksullista pysäköintiä portteineen, jolloin alueelta ei pääse maksamatta. Tosin samaan tien keskuksilta menisi yksi markkinavaltti: ilmainen pysäköinti.

Oikeus on todennut, ettei yksityinen firma voi "sakottaa" väärästä pysäköinnistä, jolloin valvonta menetti tehonsa. Ketä päätös hyödyttää? Niitä, jotka pysäköivät väärin. Vanha tuomarinohje taas toteaa, että mikä ei ole oikeus eikä kohtuus, ei voi olla lakikaan. - Väärä pysäköinti ei voi olla oikeus eikä kohtuus.

8. Näin siis toimittaja Paavo Tukkimäki Hesarissa - minusta hän puhui täyttä asiaa. Mutta Tukkimäen mielipide yksityisen pysäköinninvalvonnan sallimisen puolesta ei taida olla Helsingin Sanomien virallinen kanta. Räväkässä ja jopa hieman räyhäkkäänoloisessa pääkirjoituksessaan 2.12.2008 Hesari nimittäin tallasi lyttyyn koko yksityisen pysäköinninvalvonnan antaen rivien välissä ymmärtää, että kyse voisi olla jopa rikollisesta toiminnasta. Jo pääkirjoituksen otsikko oli paljon puhuva. "Hämärän parkkisakotuksen loputtava." Jollei olisi tiennyt, missä lehdessä kyseinen kirjoitus oli julkaistu, olisi ehkä voinut luulla, että pääkäsikirjoituksessa oli kyse jonkin "oikeus ja kohtuus" -sivustolle kirjoittaman anonyymin katkerasta vuodatuksesta.

9. Niin, kuka hyötyy hovioikeuden tuomiosta, jolla yksityinen pysäköinninvalvonta saatiin ainakin tilapäisesti lopetetuksi? Ketkä kaikki haluavat pysäköidä väärin? Onko osa heistä niitä, jotka jaksavat päivästä toiseen vaahdota internetissä yksityistä pysäköinninvalvontaa vastaan, vaatia hovioikeuden tuomion pysyttämistä ja riemuita kaikista parkkiyhtiöiden hovioikeuden tuomion johdosta kokemista vastoinkäymisistä?

10. Ne, jotka haluavat väärin pysäköijät kuriin, voivat vain toivoa, että tuomioistuimistamme järkeä löytyisi sentään KKO:sta. Tulkintaohjetta kannattaisi muun ohella hakea, kuten Paavo Tukkimäkikin on tehnyt, vanhoista tuomarinohjeista. Niissä todetaan, että kaikkea lakia on älyllä käytettävä. Erityisesti olisi syytä muistaa tämä ohje: Yhteisen kansan hyöty on paras laki; ja sen tähden mikä havaitaan yhteiselle kansalle hyödylliseksi, se pidettäköön lakina, vaikka säädetyn lain sanat näyttäisivät toisin käskevän.

58. Lyhyesti

Poliisi ja oppiriidat

1. Poliisille jo yli vuosi sitten tehty rikosilmoitus, jonka mukaan Suomen suurin yksityinen pysäköintivalvontayhtiö ParkComin johtajisto olisi syyllistynyt virkavallan anastukseen, on johtanut nyt esitutkintaan, kertoi Iltalehti 19.12. Esitutkinta käynnistyi, kun Helsingin hovioikeus totesi tuomiossaan 20.11,. että ParkComilla ei olisi lain mukaan oikeutta määrätä yksityisoikeudellisen sopimuksen perusteella valvontamaksua, koska valvontamaksu on hovioikeuden mukaan rangaistuksenluontoinen maksu, jonka voi määrätä ainoastaan poliisi tai kunnallinen pysäköinninvalvoja. - Kuten olen jo monta kertaa ehtinyt perustella, minun mielestäni hovioikeuden näkemys ei ole oikea. Mutta antaapa nyt poliisin tutkia ja syyttäjän päättä asiasta, lopullisestihan asia ratkaistaan tuomioistuimessa.

2. Rikostarkastaja Juha Vohlonen Helsingin poliisin talousrikosyksiköstä kertoo (IL 19.12.), että kyseessä ei olekaan perinteinen rikostutkinta, vaan "jonkinlainen oppiriita" siitä, mistä valvontamaksusta oikein on kysymys. Todella mielenkiintoista - polisi ottaa nykyisin siis myös oppiriidat tutkittavakseen! Tämähän avaa aivan uusia näköaloja. Monilla tieteenaloilla on käynnissä vastaavanlaisia oppiriitoja, joten ei siis muuta, kuin riita poliisin ratkaistavaksi, jos oppiriidan osapuolet eivät pääse yhteisymmärrykseen siitä, kumpi kanta on oikea! Poliisilla tuntuu olevan resursseja vaikka mihin, ja poliisiylijohtaja Mikko Paatero on luvannut ensi vuodeksi 600 uuta poliisivirkaa. Näistä osa ryhtynee siis tutkimaan oikein tosissaan oppiriitoja! Tästä taas poliisiministeri Anne Holmlund saa uuden sulan hattuunsa - se alkaakin olla kohta jo täynnä sulkia Jokelan ja Kauhajoen jäljiltä.

3. Tämä Vohlonen tuntuu olevan reipasotteinen poliisimies. Hän sanoo jo nyt tässä vaiheessa lehdistölle, vaikka tutkinta on vielä kesken - poliisi saa Vohlosen mukaan tutkinnan valmiiksi vasta tammikuussa - että joo, selvä tapaus, kyllä tämä syyttäjälle menee! Yleensä poliisi pyrkii puolueettomuuttaan varjellen olemaan hyvin vaitonainen keskeneräisistä tutkimuksista. Mutta nyt ei olekaan kyse normaalista asiasta, vaan oppiriidasta, ja siitä poliisi saa laukoa mielipiteensä näköjään koska tahansa. - Jäämme seuraamaan mielenkiinnolla oppiriidan ratkaisuprosessin kehittymistä!

4. ParkComin lehdistötiedotteessa 19.12. rikostutkintaan suhtaudutaan tyynesti ja todetaan, että on hyvä, että poliisi tutkii asian. Tiedotteesta ilmenee, että samaa asiaa on tutkittu poliisin toimesta virkavallan anastuksena jo aiemmin, jolloin Vantaan syyttäjä teki asiassa vapauttavan päätöksen: ei rikosta. Tästä päätöksestä kanneltiin valtakunnansyyttäjänvirastoon, mutta päätös ei muuttunut.

5. Uutta asiassa on Helsingin hovioikeuden 20.11. velkomusjutussa antama tuomio. Yhtiön tiedotteen mukaan tuomiosta haetaan tammikuussa valituslupaa KKO:lta. - Olettaisin, että syyttäjä ei ratkaise asiaa pikaisesti, vaan haluaa jäädä odottamaan, mitä mieltä KKO on asiasta.

Vrt. vartiointiliikkeen vartijan toimivalta

6. Tämän päiväisessä (21.12.) Turun Sanomien mukaan sisäministeriö ja Kiinteistöliitto ovat eri mieltä vartijan toimivallasta. Kiinteistöliiton mielestä vartiointiliikkeen vartijoilla on oikeus puuttua asuintaloyhtiöiden järjestyshäiriöihin menemällä naapurin kutsusta paikalle, soittaa ovikelloa ja huomauttamalla häiritsevästi käyttäytyvää asukasta. Turun ylioppilaskyläsäätiön (TYS) "Auringonnousun" asunnoissa vartiointiyritys ja sanottu säätiö ovat tiettävästi sopineet, että vartiointiyritys voi laskuttaa vartijan käynnistä häiritsijää 70-120 eurolla.

7. Turun Sanomien jutun mukaan sisäministeriön edustaja tyrmää kuitenkin Kiinteistöliiton tulkinnan, koska lain mukaan vartiointiyritys voi tehdä sopimuksia vain yleisten tilojen osalta. Laki yksityisiä turvallisuuspalveluista nimenomaan kieltää sisäministeriön tulkinnan mukaan vartiointiyrityksiä tekemästä sopimuksia yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä.

8. Sisäministeriön kanta tässä asiassa on oikea. Vartijoiden sanotunlaisissa käynneissä on kyse puuttumisesta huoneiston haltijan tai asukkaan kotirauhaan. Kotirauha on perustuslaissa turvattu perusoikeus, johon voidaan puuttua vain laissa nimenomaan säädetyin edellytyksin. Vartiointiyrityksillä ei ole lakiin perustuvaa oikeutta, laissa on vieläpä kielletty yrityksiä tekemästä vuokrataloyhtiöiden tai vastaavien asuintaloyhtiöiden kanssa sanotunlaisia sopimuksia. Lakia tulisi, jos niin halutaan, muuttaa ennen kuin esimerkiksi Turun tapauksen kaltaiset "vartijakäynnit" olisivat hyväksyttäviä.

9. Minulta on jo ehditty kysyä, miten tämä "Turun tapaus" vartiointiyritysten asiasta vaikuttaa parkkiyhtiöiden valvontamaksuihin. Vastaukseni on: ei mitenkään.

10. Toisin kuin vartiointiyritysten kohdalla on asian laita, parkkiyhtiöiden toiminta perustuu nimenomaiseen lainsäännökseen eli tieliikennelain 28 §:n 2 momenttiin, kuten jo aiemmin olen tässä blogissa joutunut monen monituista kertaa toteamaan ja selittämään. TLL 28.2 § oikeuttaa yksityisen kiinteistönomistajan valvomaan pysäköintiä alueellaan ja asettamaan sille ehtoja. Parkkiyhtiöiden valvonta ei riko tai vaaranna pysäköijien perusoikeuksia tai oikeusturvaa.

11. Pohjimmiltaan kiinteistönomistajien ja siten myös parkkiyhtiöiden toiminta perustuu perustuslaissa suojattuun omaisuuden suojaan ja omistusoikeuteen, johon kuuluu myös oikeus hyödyntää sanottua oikeutta ja tehdä siihen perustuvia sopimuksia. Kuten on moneen kertaan tullut todetuksi ja perustelluksi, parkkiyhtiöiden valvontamaksut perustuvat yksityisoikeudellisiin sopimuksiin, tarkemmin sanottuna pysäköinnin johdosta syntyneisiin reaalisopimuksiin, joita laki ei millään tavalla kiellä tekemästä.

12. Valvontamaksuissa ei ole, tulkoon tämä nyt jälleen kerran sanotuksi, mistään "julkisen vallan" käytöstä, vaan toiminta perustuu sopimuksiin, jotka pysäköijät omasta vapaasta tahdostaan ovat hyväksyneet. Tällöin kyse ei tietenkään voi olla minkäänlaisesta "virkavallan anastamisesta", koska parkkiyhtiöt eivät käytä yksinomaan viranomaisille kuuluvaa toimivaltaa, vaan heidän toiminta perustuu sopimuksiin ja sopimukset taas lakiin.

13. Poliisi voi oikein hyvin tutkia asiaa ja syyttäjä harkita syytteen nostamista, mutta ei noiden viranomaisten tutkinta selvää asiaa miksikään voi muuttaa.