Reissusta iltasella palattua pisti silmiin uutinen, jonka mukaan kansanedustaja Petri Salon lahjussyyte on hylätty Pohjanmaan (Vaasan) käräjäoikeudessa. Kun olen käsitellyt tapausta aiemmin kahdessa blogijutussani (305/11.8. ja 314/10.9.), niin muutama pikakommentti myös tuomion johdosta on paikallaan.
Törkeän ylinopeuden - Salo ajoi 138 km:n tuntinopeutta kahdeksankympin nopeusrajoitusalueella - osalta syyte meni läpi ja syytteen ja ylinopeuden kiistänyt Salo tuomittiin 60 päiväsakkoon törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta eli maksamaan sakkoa yhteensä 3 780 euroa.
Kyseisen syytteen osalta käräjäoikeus piti todistajana kuullun vanhemman konstaapelin todistusta kaikilta osin paikkansapitävänä. Käräjäoikeuden mukaan todistuksen valossa ei jäänyt minkäänlaista epäilyä siitä, etteikö Salo olisi ajanut edellä mainittua ylinopeutta.
Sen sijaan syyte lahjoman antamisesta hylättiin. En ole nähnyt käräjäoikeuden tuomion perusteluja, mutta ne perustelut, joita tiedotusvälineissä on kerrottu, eivät kyllä minua vakuuttaneet.
Syytteen hylkääminen perustui lehtitietojen mukaan ensi sijassa siihen, että Salon menettelystä - kahvikupin tarjoamisyritys poliisille - puuttui lain vaatima tahallisuus. Tahallisuus, mutta mihin? Tätä ei ole perusteluissa lehtitietojen mukaan tarkemmin eritelty.
Ilta-Sanomissa haastateltu professori Pekka Viljanen, joka on väitellyt lahjusrikoksista, sanoo, että "yleisen elämänkokemuksen mukaan ei ole kovin uskottavaa, että kukaan yrittäisi kahvikupillisella lahjoa poliisia. Toisin sanoen, kukaan ei voi uskoa onnistuvan lahjomaan kahvikupilla, sanoi Viljanen.
Niin, epäuskottavaltahan tuo asia toki tuntuu, mutta onhan tässä maailmassa ja myös oikeuskäytännössä usein jouduttu kokemaan monia muitakin yleensä epäuskottavina pidettyjä asioita todeksi!
Syyttäjä esitti oikeudessa näyttöä sanotun alkuperäistodennäköisyyden mukaan epäuskottavan väitteensä tueksi. Minusta syyttäjä myös onnistui tehtävässään, ainakin jos lehtikommentteja on uskominen. Edellä mainittu LP:n poliisimies, jonka sanaan ja todistukseen oikeus uskoi ylinopeusasiassa, kertoi nimittäin, miten Salo oli yrittänyt saada todistajan painamaan ylinopeusasian villaisella ehdottaen lopuksi Salon tarjoamille kahveille menemistä.
Kyseisestä asiasta eli siis lahjusyrityksestä ja asian villaisella painamisella oli kysymyksessä sana vastaan sana -tilanne. Toisella puolella oli ylinopeudesta syytetyn ja nyt siis myös tuomitun syytetyn sana, toisella puolella taas todistajana valan nojalla kuullun poliisimiehen kertomus. Syytetyllä ei ole totuusvelvollisuutta, vaan hän voi valehdella vapaasti joutumatta valehtelustaan vastuuseen. Kumpaa tuomioistuimen tulee lähtökohtaisesti uskoa?
Joutuu vakavasti kysymään, että kun käräjäoikeus uskoi ylinopeusasian osalta yksinomaan todistajana kuullutta poliisimiestä, niin miksi oikeus ei sitten uskonut todistajaa myös villaisella painamisen osalta? Miksi oikeus uskoi tässä kohdin yksinomaan syytettyä, jonka kertomalle oikeus ei pannut mitään painoa ylinopeuden osalta! Eikö tässä ole selkeä ristiriita? Minusta on. Sitä, onko oikeus mitenkään perustellut tätä ristiriitaa ja millä tavalla, en tiedä.
Lehtitietojen mukaan käräjäoikeus ei ole pannut todistusharkinnassaan lainkaan painoa syytetyn motiiville ja asian suurelle merkitykselle, jollainen kansanedustaja ja poliisi Salolla ylinopeusasiassa aivan ilmiselvästi oli. Jos näin todella on asian laita, rasittaa oikeuden ratkaisun perusteluja minusta kyllä selkeä puute ja yhden syytettä tukevan seikan sivuuttaminen. Salolla oli ylinopeusasiassa todella paljon pelissä, kuten olen aiemmin blogissani todennut, eli koko kansanedustajan ura, mahdollisesti poliisin ammattikin. Siksi ei olisi ollut mikään suuri yllätys ja täysin epätodennäköinen asia, että hän olisi turvautunut viimeisenä keinonaan - taivuttelun lisäksi - pullakahvien tarjoamiseen, jotta asia olisi painettu villaisella ja hän olisi päässyt siitä kuin koira veräjästä eli pelkällä huomautuksella.
Käräjäoikeuden ohella myös professori Pekka Viljanen näyttää sivuuttavan tämän kovan faktan kommentissaan tyystin. Jos kansanedustaja, joka on siviiliammatiltaan poliisi, on rikosasiassa kovan paikan edessä eli epäiltynä törkeästä liikennerikoksesta, niin tuolloin sanotun alkuperäistodennäköisyyden mukaan yleensä epätodennäköiseltä vaikuttava hypoteesi ei käytännössä ehkä olekaan kovin outo ja poissuljettu vaihtoehto. Epätodennäköisenä sen sijaan voidaan mainitussa tilanteessa pitää sitä, että rikoksesta epäilty kokenut poliisimies ryhtyisi tarjoamaan pullakahveja vain ikään kuin hyvää hyvyyttään.
Seuraava kohta käräjäoikeuden perusteluissa, joka ei vakuuta, koskee tarjotun etuuden arvoa. Käräjäoikeuden mielestä pullakahvit on "niin pieni ja mitätön lahja", ettei lahjusrikoksen tunnusmerkistö voi täyttyä. Laissa ei ole kuitenkaan asetettu etuudelle mitään markkamääräistä tai muutakaan arvoa tai alarajaa; laissa ei siis säädetä eikä lioin tarkoiteta, että sinänsä pienellä tai vähäisellä lahjalla ei voitaisi lahjoa tai yrittää lahjoa virkamiestä. (Muistettakoon, että lahjuksen antamisesta tuomitaan myös se, joka yrittää lahjoa virkamiehen laissa mainitulla tavalla.)
Kuten professori Viljanenkin sanoo haastattelussaan, "teoriassa" kahvikuppikin voi olla lahjus. "Jos kuvitellaan tilanne, että asianomainen sanoo poliisille, että luovuthan tämän asian eteenpäin viemisestä, jos tarjoan kahvit", niin silloin kyseessä on Viljasen mukaan lahjuksen antaminen. Viljasen mukaan "elävässä elämässä" tämmöinen tarjous on hyvin epätodennäköinen.
Professori Viljanen arvioi Petri Salon tapausta lähinnä lakipykälien ja teorian kannalta eli siltä kantilta, miten asioiden ja tilanteiden yleensä oletetaan olevan. Elävässä elämässä, johon Viljanen itsekin viittaa, tilanteet ja asetelmat voivat kuitenkin olla toisinaan koko lailla erilaisia miltä niiden yleensä odotetaan tai edellytetään näyttävän. Tuomioistuimen pitää ottaa huomioon myös ja ensi sijassa juuri kunkin tapauksen erityispiirteet ja näyttö, jota syytteen tueksi esitetään. Muutenhan oikeudenkäynneissä ei olisi mitään mieltä, vaan tuomioita voitaisiin jaella tutkijoiden ja professorien kammioista käsin.
Puuttumatta po. seikan osalta enemmälti Salon tapaukseen totean vain, että syyttäjän todistaja juuri kertoi, ainakin lehtitietojen mukaan, että Salo yritti saada poliisimiehen luopumaan asian eteenpäin viemisestä juuri pullakahveja tarjoamalla. Todistaja oli ainakin saanut tuollaisen käsityksen. Minusta näytön arvioinnissa pitäisi panna painoa myös sille miltä syytetyn teko tarjotun etuuden saajasta näytti. Näyttää kuitenkin siltä, että käräjäoikeus on sivuuttanut tämänkin seikan perusteluissaan.
Suorastan humoristinen tai surkuhupainen on käräjäoikeus toteamus - kun kyse on tarjotun lahjan suuruudesta tai vähäisyydestä - että Salon ehdottama kahvin juominen (kyse oli kai kuitenkin, ei vain juomisesta, vaan tarjoamisesta) on "tavanomaista toimintaa kansanedustajan asemassa olevalle henkilölle." Tällainen lausuma oikeuden perusteluissa panee kyllä epäilemään, että oikeus on mennyt pahemman kerran niin sanotusti kansanedustajan ja hänen edustamansa retoriikan retkuun! Kuten muistamme, Petri Salo suorastaan kerskui käräjäoikeuden istunnossa sillä, keitä merkkihenkilöitä ja kuinka monta ihmistä hän on kansanedustajana kahvittanut! Mutta kyllä oikeudella luulisi olevan sen verran todellisuuden tajua, että se osaisi erottaa, missä tilanteessa ja missä tarkoituksessa kahvikutsuja on korrektia esittää ja missä taas ei!
Jos juttu menee syyttäjän valituksesta hovioikeuteen, niin pitäisin selvänä, että hovioikeus kyllä "siivoaa" moisen lausuman tuomion perusteluista, vaikka lopputulos ei muuttuisikaan.
Vielä yksi kummallisuus käräjäoikeuden perusteluissa. Käräjäoikeuden mukaan ei ole tavatonta, että tutkaan ylinopeutta ajaneet kuljettajat pyytävät päästä pelkällä huomautuksella. Hohhoijaa, onpa tämäkin peruste! Totta varmaan on, että lievää ylinopeutta ajavat autoilijat pyytävät päästä pelkällä huomautuksella tai päiväsakkojen sijasta lievemmällä rangaistuksella eli rikesakolla. Mutta käräjäoikeus on ummistanut täydellisesti silmänsä siltä tosiasialta, että Salon tapauksessa ei ollut kyse tällaisesta tilanteesta, vaan erittäin tuntuvasta eli 58 km:n suuruisesta ylinopeudesta, joka konstituoi aina törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja josta ei milloinkaan voi selvitä pelkällä huomautuksella. Joka tällaista esittää tien päällä poliisille ja yrittää kiistattomasta näytöstä huolimatta vakuutella, että ajoi vain vähän yli kahdeksaakymppiä, on kyllä siinä määrin härski tyyppi, että hänen voidaan hyvin kuvitella yrittävän toistakin härskiä temppua eli poliisin lahjomista ja asian villaisella painamista pullakahveilla! - Please, hieman enemmän psykologista silmää, käräjäoikeus!
Käräjäoikeus on sivuuttanut lehtitietojen mukaan perusteluissaan syytettä tukevat seikat, mutta puolustelee pitkin matkaa Saloa ja tämän menettelyä. "Hän on mahdollisesti asettanut sanansa osittain huolimattomasti, mutta ei kuitenkaan huonommin kuin joku muu samassa tilanteessa", käräjäoikeus perusteli. Mistä käräjäoikeus muka tietää, miten "joku muu" on asettanut tai tulee asettamaan sanansa "vastaavassa tilanteessa."? Ei tietenkään mistään, elleivät sitten käräjätuomarit ole itse menetelleet vastaavassa tilanteessa samalla tavalla! On hyvin ja erittäin epätodennäköistä, että kukaan - kansanedustajia ehkä lukuun ottamatta - voisi olla niin härski, että ryhtyisi puhumaan itselleen pelkkää huomautusta poliisilta, jos on on ylittänyt räikeästi suurimman sallitun nopeuden ja tietää, että teko tuomitaan käytännössä aina törkeänä liikennerikoksena.
No niin, tällaista tuli mieleen ensi alkuun, kun luin netistä oikeusjutun uutisoinneista. Syyte siis hylättiin ja voihan tuolla tavalla perusteltuun ratkaisuun toki päätyä, jos oikeus ummistaa silmänsä lähes kaikilta syytettä tukevilta seikoilta, kokemuslauseilta ja todisteilta.
Salo on toki syytön lahjuksen antamiseen, koska syyte on hylätty, mutta asian käsittely jatkunee hovioikeudessa ja mikseipä vielä korkeimmassa oikeudessakin. Kyllä tällaisesta tapauksesta pitää valituslupa ilman muuta myöntää - olipa hovioikeuden tuomio kumpaan suuntaan tahansa - sillä onhan tapauksen ratkaisulla paljon suurempi käytännöllinen merkitys kuin konsaan jollakin nänninimemisjutulla.
Jos käräjäoikeuden tuomio jäisi perusteluineen päivineen voimaan, niin silloin me kaikki lievästä ylinopeudesta kiinnijääneet voimme vastaisuudessa levollisin mielin yrittää päästä pälkähästä ehdottomalla meidät kiinni napanneelle poliisisedälle tai -tädille pullakahveille menoa. "Minä kyllä tarjoan, saisiko konstaapelille olla kahvin kanssa munkki vai viineri." Voisimme sitten katsoa vielä vähän tätä sakkoasiaakin siellä kupin ääressä"?
En tiedä, miten siinä kävisi. Mutta yksi asia on varma, jos käräjäoikeuden tuomio jää sellaisenaan voimaan: Kansanedustajat voivat aina huoleti ja ilman lahjussyytteen uhkaa yrittää selvitä sakoistaan pullakahveilla olipa heidän ylinopeutensa tai muu liikennerikoksensa sitten kuinka törkeää luokkaa tahansa. Onhan käräjäoikeus nyt vahvistanut arvovaltaisesti, että kahvien tarjoaminen on kansanedustajille täysin tavanomaista ja hyväksyttävää menettelyä!
Ilta-Sanomien haastattelussa Petri Salo tuntuu voitosta huolimatta heittäytyvän ikään kuin marttyyriksi toteamalla, että tapausta käsitellään vielä korkeimmissa oikeusasteissa ja että "muutaman vuoden tässä hirressä varmaan riippuu." Löysässä hirressä riippuminen - niin sitähän on nyt liikkeellä. Tekisi mieli sanoa, että saa riippuakin, jos tuossa asemassa oleva henkilö toimii sillä tavalla kuin toimi.
Muistutus valtiosääntöoppineelle väärin pysäköidystä autosta? Hyväksyyköhän perustuslakivaliokunta tämän...
