896. Käräjätuomarille syyte virkarikoksista ja vapaudenriistosta

1. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka päätti 27.11.2014 syytteen nostamisesta käräjätuomaria (A) vastaan kahdesta tuottamuksellisesta virkarikoksesta ja tuottamuksellisesta vapaudenriistosta. 

2. Porvoossa toimiva Itä-Uudenmaan käräjäoikeus oli käräjätuomari A:n toimiessa puheenjohtajana (samalla myös tuomioistuimen ainoana jäsenenä) vuonna 2013 kahdessa tapauksessa käsitellyt tutkintavangin vapaaksi päästämistä koskevaa asiaa, jonka käsittelyssä tutkintavanki itse ei ollut läsnä. Käräjäoikeus oli molemmissa tapauksissa määrännyt tutkintavangin päästettäväksi vapaaksi. Käräjäoikeus ei kuitenkaan ollut heti ilmoittanut vapauttamispäätöksistä tutkintavankia säilyttäneelle vankilalle, vaan vasta myöhemmin ulkopuolisen tahon otettua käräjäoikeuteen yhteyttä. A ei esitutkinnassa kuultuna kiistänyt kerrottujen tapahtumatietojen oikeellisuutta. Hän on kuitenkin kiistänyt syyllistyneensä menettelyllään rikoksiin.

3. Oikeuskansleri totesi päätöksessään, että kyseinen käräjätuomari oli viime kädessä vastuussa mainituista asioista. Koska käräjätuomari oli molemmissa tapauksissa laiminlyönyt ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että tutkintavangin säilyttänyt vankila sai tiedon vapauttamispäätöksestä, oli käräjätuomari rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa. 

4. Oikeuskansleri on päätöksessään arvioinut - tapauksen vakavuus huomioon ottaen yllättävän perusteellisesti -  ylittivätkö käräjätuomarin epäillyt teot tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista koskevassa tunnusmerkistössä (RL 40 luvun 10 §) säädetyn vähäisyyskynnyksen.

5. Olennaista oikeuskanslerin mukaan oli, että henkilökohtainen vapaus on eräs keskeisistä perusoikeuksista ja vapaudenriiston ja siihen liittyvien toimintarajoitusten tulee olla laillisia kaiken aikaa. A oli ko. asiat ratkaisseena tuomarina hoitanut vastuullista tuomarin tehtävää, jossa hän oli käyttänyt merkittävää, välittömästi henkilöihin kohdistuvaa julkista valtaa. Oikeusturvasyistä tuomarilta on tällaisessa tilanteessa vaadittava erityistä huolellisuutta. Kysymys ei ollut pelkästään sellaisista menettelytapakysymyksistä, joilla ei olisi viranhoidon tai yksityisten etujen kannalta mainittavaa merkitystä. Esitutkinnassa käräjätuomari A on vierittänyt vastuun molemmista tapauksista uudelle käräjäsihteerille väittäen, että käräjäsihteerit ovat käytännössä lähettäneet ilmoitukset vapauttamispäätöksistä asianomaisille tahoille.

6. Ensimmäisessä tapauksessa henkilö oli A:n laiminlyönnin seurauksena ollut ilman laillista perustetta tutkintavankina yli kaksi kuukautta. Kyseinen henkilö oli tosin samanaikaisesti vankeusvanki, mutta hänen yhteydenpitomahdollisuuksiaan eli kirjeenvaihto- ja puhelimen käyttöoikeutta sekä tapaamisoikeutta oli rajoitettu vangitsemispäätöksessä mainituin tavoin. Toisessa tapauksessa henkilö oli käräjätuomarin laiminlyönnin seurauksena ollut ilman laillista perustetta tutkintavankina yli kaksi viikkoa, vaikka hänen vapautensa ei tuona aikana olisi lainkaan saanut olla riistettynä. Oikeuskansleri katsoi, että käräjätuomarin epäiltyjä tekoja ei voitu pitää tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista koskevan tunnusmerkistön tarkoittamalla tavalla vähäisinä.

7. Käräjätuomaria kuultiin esitutkinnassa rikoksesta epäiltynä myös sen johdosta, että edellä mainitussa tapauksessa, jossa perusteeton vapaudenmenetys oli kestänyt yli kaksi viikkoa, käräjätuomari olisi syyllistynyt tuottamukselliseen vapaudenriistoon. Käräjätuomari kiisti syyllistyneensä tähän rikokseen. Käräjätuomarin näkemyksen mukaan myös tässä kohdin kysymyksessä oli ollut teknisessä käräjäsihteerin työssä tapahtunut virhe. Oikeuskansleri kuitenkin totesi, että käräjätuomari oli huolimattomuudesta aiheuttanut kyseisen vapaudenmenetyksen. Ottaen erityisesti huomioon tämän perusteettoman vapaudenmenetyksen varsin pitkän keston oikeuskanslerin mielestä selvää oli, että käräjätuomarin epäiltyä tekoa ei myöskään voitu pitää tuottamuksellista vapaudenriistoa koskevan säännöksen (RL 25:6.1) tarkoittamalla tavalla vähäisenä.

8. Asiassa oli näin ollen todennäköisiä syitä sen tueksi, että käräjätuomari A oli teoillaan syyllistynyt tuottamukselliseen vapaudenriistoon ja kahteen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Tämän vuoksi oikeuskansleri pyysi valtakunnansyyttäjää ryhtymään toimenpiteisiin syytteen nostamiseksi A:ta vastaan.

9. Tuomari A:ta kuultiin esitutkinnassa rikoksesta epäiltynä lisäksi istunnossa tapahtuneesta kielenkäytöstään. Toisessa edellä kerrotuista asioista tutkintavanki oli esitutkinnassa asianomistajana kuultuna väittänyt käräjätuomarin kielenkäytön olleen vangitsemisistunnossa epäasiallista häntä kohtaan. Oikeuskanslerin mukaan esitutkinnan perusteella voitiin päätellä, että käräjätuomari oli jotakin asianomistajan ymmärryksen puutteeseen viittaavaa sävyltään arveluttavaa sanamuotoa käyttäen paheksunut istunnossa sitä, että asianomistaja ei kehotuksesta huolimatta ollut hiljaa. Asianomistajan mukaan A oli istunnossa lausunut: 1) "Oletsä jotenkin jälkeenjäänyt" ja 2) "Nyt hiljaa, oletteko päästänne vialla/tyhmä, kun ette ymmärrä kun joku pyytää olemaan hiljaa".

10. Oikeuskansleri katsoi kuitenkin, että asiassa ei ollut näyttöä siitä, että käräjätuomari olisi menetellyt tahallisesti, joten kunnianloukkausta koskeva tunnusmerkistö (RL 24:9)  ei täyttynyt. Oikeuskansleri toi kuitenkin esille, että valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentin mukaan virkamiehen tulee käyttäytyä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Lainkohta asettaa virkatehtävissä vaatimuksia myös kielenkäytölle, jonka tulee ilmentää virkamieheltä edellytettyä asiallista käyttäytymistä.

11. Ottaen huomioon käräjätuomarin menettelyn sekä asiaa koskeneet yleiset näkökohdat, oikeuskansleri katsoi käräjätuomarin menetelleen valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentin vastaisesti. Ottaen erityisesti huomioon ne todistajien kertoman mukaiset olosuhteet millaisessa tilanteessa ja asiayhteydessä käräjätuomarin menettelyssä oli kyse, oikeuskansleri katsoi joka tapauksessa, että teko olisi tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista koskevan tunnusmerkistön tarkoittamalla tavalla vähäinen. Käräjätuomarin epäilty teko ei näin ollen täyttänyt kyseisen virkarikoksen tai muunkaan virkarikoksen tunnusmerkistöä. Käräjätuomari oli kuitenkin oikeuskanslerin mainitsemilla perusteilla menetellyt valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentin vastaisesti. Oikeuskansleri saattoi tämän käsityksensä käräjätuomarin tietoon.

Oikeuskanslerin anonymisoituun päätökseen pääsee käsiksi tästä.

12. Oikeuskanslerin päätöksen perusteluissa on esitetty yksityiskohtaisia pro et contra -näkökohtia. Kokonaisvaikutelmaksi jää, että A:n menettelyä on pyritty arvoimaan mahdollisimman lievän mittapuun mukaan. Kielenkäytön osalta virkasyytteen nostaminen olisi ollut perusteltua, sillä tuomarin vastaajaan kohdistamaa julkista "mollaamista", nimittelyä ("Olet sä tyhmä") ja suoranaista huutamista tuskin voidaan pitää vähäisenä. Vapaudenriisto, jonka kohteeksi on joutunut A:n tyhmäksi haukkuma vastaaja, on ollut pitkäkestoinen ja ao. henkilön perusoikeuksia vakavalla tavalla rajoittannut asia. Rikoslaki ei kuitenkaan tunne törkeästä huolimattomuudesta tapahtunutta virkavelvollisuuden rikkomista, vaan ainoastaan kaksi vaihtoehtoa, eli a) virkavelvollisuuden (tahallisen) rikkomisen ja b) tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen.

13. Tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta laki säätää rangaistukseksi varoituksen tai sakkoa ja tuottamuksellisesta vapaudenriistosta puolestaan sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Oikeuskansleri ei ole päätöksessään lausunut käsitystään A:lle vaadittavan rangaistuksen lajista tai määrästä. Tämä jää sen paikallissyyttäjän tehtäväksi, jolle valtakunnansyyttäjä antaa määräyksen toimia virkasyytejutussa syyttäjänä. 

723. Tuomareita virkasyytteessä

Terassikausikin on sitten näemmä pöyrähtänyt taas kivasti alkuun...

1. Suomalaisen laillisuusvalvonnan ominaispiirteisiin ("luonteeseen") kuuluu, että ylimmät laillisuusvalvojat, joita Suomessa (samoin kuin Ruotsissa) on muista maista poiketen kaksin kappalein omine virastoineen ja henkilökuntineen (valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies), nostavat virkasyytteitä vain äärimmäisen harvoin. Laillisuusvalvojien virkasyytteiden määrä per vuosi on laskettavissa yhden käden sormilla eikä kaikkia viittä tarvitse suinkaan aina ottaa käyttöön. Mistä tämä kertoo? Siitäkö, että virkamiehemme ovat kerta kaikkiaan niin nuhteettomia, ahkeria ja taitavia, ettei virkavirheitä tapahdu vai mistä?

2. Jättäkäämme kuitenkin mainitun kysymyksen pohtiminen tällä kertaa sikseen ja siirtykäämme tarkastelemaan hieman tuomareita vastaan nostettuja virkasyytteitä. Näin muun muassa siksi, että kaikista virkasyytteistä suurin osa on nostettu juuri tuomareita vastaan. Tuomareiden virkasyytteet 2000-luvulla ovat kohdistuneet järjestään käräjätuomareita vastaan. Huomautuksia yleisiltä laillisuusvalvojilta ovat toki saaneet muutkin tuomarit.

3. Perustuslain 110 §:n 1 momentin mukaan syytteen nostamisesta tuomaria vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa päättää oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies. Valtakunnansyyttäjällä ei siis ole syyteoikeutta tuomaria koskevassa virkasyyteasiassa, mutta kun syyte tuomaria vastaan on päätetty nostaa, sitä ajaa tuomioistuimessa valtakunnansyyttäjän tehtävään määräämä valtionsyyttäjä. Käräjäoikeuden ja hallinto-oikeuden tuomareita syytetään virkarikoksesta hovioikeudessa.

4. Syytteen nostamisesta käräjätuomaria vastaan virkarikoksesta päättää useimmiten oikeuskansleri. Tämä johtuu siitä, että hovioikeusasetuksen 23 §:n 2 momentin mukaan hovioikeuden on ilmoitettava juuri oikeuskanslerille alioikeuksien valvonnassa tietoonsa tulleista seikoista, jotka saattavat johtaa virkasyytteen nostamiseen hovioikeudessa.

5. Kolmisen viikkoa sitten julkaistun tiedotteen mukaan oikeuskansleri Jaakko Jonkka on päättänyt syytteen nostamisesta "eteläsuomalaista käräjätuomaria"  - ko. tuomari toimii Helsingin käräjäoikeudessa - vastaan epäillyistä virkavelvollisuuden rikkomisista. Oikeuskanslrin päätöksen mukaan käräjätuomarin epäillään jättäneen useita rikosasioita ratkaisematta pääkäsittelyn päätyttyä. Laiminlyöntien seurauksena kyseiset asiat oli jouduttu pääosin käsittelemään uudestaan. Tiedotteen mukaan käräjätuomarin epäillään jättäneen allekirjoittamatta tuomion useissa sellaisissa rikosasioissa, joissa hän oli julistanut tuomion pääkäsittelyn päätyttyä. Hänen epäillään myös jättäneen ryhtymättä mihinkään toimenpiteisiin käsiteltävänään olleessa lähestymiskieltoasiassa. Oikeuskanslerin mukaan käräjätuomarin epäilty menettely vaaransi asianosaisten oikeutta saada asiansa käsiteltyä tuomioistuimessa ilman aiheetonta viivytystä. Se oli myös omiaan heikentämään luottamusta lainkäytön asianmukaisuuteen. Oikeuskansleri on lähettänyt valtakunnansyyttäjälle pyynnön ryhtyä toimenpiteisiin syytteen nostamiseksi käräjätuomaria vastaan.

6. Oikeuskanslerin anonymisoituun päätökseen 17.4.2013 (dnro OKV/31/31/2010) pääsee käsiksi tästä.

7. Jokseenkin holtitonta menettelyä, ei voi muuta sanoa! Kuten päätöksestä ilmenee, käräjätuomari on laiminlyönyt myös ratkaisujen asianmukaisen perustelemisen useissa tapauksissa. Tästä häntä vastaan ei ole kuitenkaan nostettu syytettä, vaan oikeuskanskansleri on tyytynyt antamaan tuomarille ainoastaan huomautuksen. Asia oli tullut vireille hovioikeuden ilmoituksen perusteella jo loppuvuodesta 2010

8. Miksi käräjätuomarin menettelyä ei havaittu aikaisemmin ja olisiko käräjätuomarin hallinnollisten esimiesten eli laamannin ja kyseisen osaston johtajana toimineen käräjätuomarin tullut valvoa tuomareiden toimintaa paremmin? Joissakin aiemmin ratkaistuissa vastaavanlaisissa tapauksissa oikeuskansleri on pohtinut syytteen nostamista  myös käräjäoikeuden laamannia ja asianomaista osastonjohtajaa vastaan  valvontavelvollisuuden laiminlyönnin perusteella, mutta syytettä ei ole kuitenkaan nostettu.

9. Vuonna 2009 seurasin blogissani erästä vakavammanlaatuista virkasyytejuttua, jossa jyväskyläläistä käräjätuomaria syytettiin virka-aseman väärinkäyttämisestä ja vaadittiin myös tuomarin viraltapanoa. Hovioikeus ja korkein oikeus kuitenkin katsoivat, että tuomari oli syyllistynyt ainoastaan virkavelvollisuuden tahalliseen rikkomiseen, josta hänet tuomittiin sakkoon, viraltapanoa ei tuomittu. Katso blogeja

- 113/17.6.2009 Oikeuskansleri vaatii KKO:n suullisessa käsittelyssä käräjätuomarin viraltapanoa;
- 116/22.6.2009 KKO:n suullinen käsittely käräjätuomarin virkasyytejutussa oli pettymys;
- 126/9.7.2009 KKO 2009:62: Virkarikokseen syyllistynyt tuomari sai pitä virkansa, KKO sivuutti tuomiossaan tärkeimmän perusteen

10. Mainitun virkasyytejutun käsittelyssä ilmeni yllättäviä piirteitä myös korkeimman oikeuden käsittelyn ja tuomion osalta. Korkeimman oikeuden asiassa toimittama suullinen käsittely ei ollut erityisen mieltä ylentävä kokemus (ks. blogia 116/22.6.2009) ja tuomiossaan (KKO 2009:62) korkein oikeus väisti ottamasta kantaa seikkoihin, jotka olisivat puoltaneet tuomarin viraltapanoa (blogi 126/9.7.2009).

11. Muita tapauksia, joissa oikeuskansleri on määrännyt virkasyytteen nostettavaksi käräjätuomaria vastaan ja jossa tuomari on myös tuomittu rangaistukseen virkavelvollisuuden rikkomisesta, ovat muun muassa seuraavat tapaukset, jotka ovat antaneet aihetta tiedotteen antamiseen:

- käräjätuomarille (kysymyksessä oli Lapin käräjäoikeuden tuomari) syyte virkarikoksesta, tiedote 13.12.2006 dnro 5/31/05); myös tässä tapauksessa tuomarin väitettiin rikkonen virkavelvollisuutensa virheitään peitelläkseen ja apulaisoikeuskansleri päätti nostettavaksi häntä vastaan syytteen virka-aseman väärinkäyttämisestä, jollaisena tuomioistuimet eivät kuitenkaan tuomarin menettelyä pitäneet;

- Käräjätuomarille syyte virkarikoksesta 26.8.2008 dnro 353/1107, syyte koski Espoon käräjäoikeuden tuomaria;

- Käräjätuomarille syyte virkarikoksista 13.9.2009 dnro OKV/880/1/2006; syytteen sai Helsingin käräjäoikeuden tuomari, ks, OKa:n päätöstä tästä; 

- Käräjätuomarille syyte virkarikoksesta 18.6.2012 dnro OKV/12/31/2011; syytteen sai Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomari;

- Käräjätuomarille syyte rikosasian vanhentumisesta 23.11.2004 dnro 13/31/2003; kyysmyksessä varkauden käräjäoikeuden tuomari;

- Oikeuskansleri määräsi virkasyytteen nostettavaksi käräjätuomaria vastaan; 27.11.2003; syyte nostettiin Helsingin käräjäoikeuden tuomaria vastaan juopumuksesta virantoimituksessa

12. Seuraavissa tapauksissa virkasyytettä ei ole nostettu, mutta tuomarille on annettu huomautus virheellisestä menettelystä:

- Käräjätuomarille huomautus viivästyksestä haasteiden antamisessa 17.11.2008 dnro OKV 824/1/2007; kyseessä Espoon käräjäoikeuden tuomari;

- Käräjätuomarille huomautus virheistä viidessä tuomiossa 4.3.2007 dnro  77/31/2002; huomautuksen sai Mikkelin käräjäoikeuden tuomari;

- Apulaisoikeuskansleri antoi huomautuksen kahdelle käräjätuomarille tuomioissa olleiden virheiden takia 18.12.2003; kyse Riihimäen käräjäoikeuden tuomareista;

- Käräjätuomarille moitteet esteellisyyttä koskevasta ratkaisusta  28.2.2006 dnro 123/1/03; tapaus koski Joensuun käräjäoikeuden tuomaria.

13. Edellä mainitussa oikeuskanslerin päätöksessä 13.3.2009 dnro 880/1/2006 selostetussa tapauksessa Helsingin käräjäoikeuden tuomari sai virkasyytteen kohtuuttoman pitkistä käsittelyajoista. Oikeuskansleri katsoi, että tuomari oli toiminut tavalla, joka täyttää tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistön. Käräjätuomari oli käsitellyt viittä eri asiaa kahdesta ja puolesta vuodesta yli seitsemään vuoteen. Asioissa oli ollut pitkiä ajanjaksoja, joina käsittely ei ollut lainkaan edennyt. Asia, joka oli käräjätuomarin käsiteltävänä kaksi ja puoli vuotta, olisi lain mukaan tullut käsitellä kiireellisenä. Käräjätuomarilla yli seitsemän vuotta käsiteltävänä ollut asia oli seissyt yli viisi vuotta ilman käräjätuomarin toimenpiteitä. Poliisin suorittamassa esitutkinnassa kävi ilmi, että tuomarilla viipymään jääneet asiat eivät olleet poikkeuksellisen laajoja tai erityisen vaikeita ratkaista. Selvitysaineiston mukaan käräjätuomarilla ei ollut poikkeuksellisen runsaasti asioita käsiteltävänään. Hänen työmääräänsä oli päinvastoin vähennetty muun muassa siirtämällä vanhoja juttuja muille tuomareille. Oikeuskansleri Jonkan mukaan asioiden käsittely oli kestänyt niiden laatuun nähden kohtuuttoman pitkään. Tuomari oli teollaan vaarantanut perustuslaissa säädetyn perusoikeuden toteutumista eli oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa ilman aiheetonta viivytystä. Oikeuskanslerin mukaan tekokokonaisuuden voitiin arvioida loukanneen myös luottamusta lainkäyttötoiminnan asianmukaisuuteen. Käräjätuomari oli saanut laillisuusvalvojilta jo aiemmin kaksi huomautusta käsittelyn viipymisestä. Apulaisoikeuskansleri oli antanut jo vuonna 2000 kyseiselle käräjätuomarille huomautuksen riita-asian käsittelyn viipymisestä ja eduskunnan apulaisoikeusasiamies vuonna 2004 huomautuksen täytäntöönpanoriitakanteen käsittelyn viipymisestä. 

14. Edellä kappaleissa 5 ja 13 mainituissa tapauksissa oikeuskansleri ei katsonut aiheelliseksi nostaa syytettä käräjäoikeuden laamannia tai osastonjohtajaa vastaan. Käräjäoikeusasetuksen 12 §:n mukaan laamannin tulee valvoa, että asiat käräjäoikeudessa käsitellään huolellisesti ja nopeasti sekä seurata, että lakia sovelletaan yhdenmukaisesti. Käräjäoikeuksissa on voimassa käräjäoikeuslakiin ja -asetukseen perustuva laamannin määräämä työjärjestys. Esimerkiksi Helsingin käräjäoikeudessa voimassa olevan työjärjestyksen mukaan osastonjohtajan vastuulla on muun ohella juttujen nopea käsittely. Työjärjestysten mukaan osastonjohtajan tehtäviin kuuluu myös muun muassa juttujaosta päättäminen.

15. Sitä vastoin oikeuskanslerin vuosikertomuksessa 2010 s. 122-123 selostetussa tapauksessa (dnro OKV/5/31/2009) oikeuskansleri määräsi syytteen nostettavaksi käräjäoikeuden laamannia vastaan käräjäoikeusasetuksen 12 §:ssä säädetyn valvontavelvollisuuden rikkomisesta. Vaasan hovioikeus kuitenkin hylkäsi syytteen, vaikka katsoikin laamannin laiminlyöneen valvontavelvollisuutensa. Hovioikeuden mielestä laamannin  menettely ei kuitenkaan vähäisyytensä takia täyttänyt  edes tuottamuksellisen virkarikoksen tunnusmerkistöä.

16. Laamanni vastaa käräjäoikeudessa viime kädessä siitä, että tuomioistuimen työt tulevat tehdyiksi. Tämän vuoksi laamanni paitsi joutuu johtamaan toimintaa, myös ohjaamaan sitä oikeaan suuntaan. Lisäksi hänen on seurattava ja valvottava sitä, että asiat ratkaistaan lainmukaisesti ja toiminnassa yleensäkin noudatetaan voimassa olevia säädöksiä ja määräyksiä. Mikäli laamanni esimerkiksi havaitsee yksittäisen asian huomattavaa viipymistä, hän voi äärimmäisenä keinona siirtää asian toiselle tuomarille. Käräjäoikeusasetuksen 4 §:n 2 momentin mukaan, jos jonkun lainoppineen jäsenen työmäärä poikkeaa muiden tuomareiden työmäärästä tai jos siihen on muu perusteltu painava syy, laamanni voi siirtää lainoppineelle jäsenelle jaetun asian toisen lainoppineen jäsenen käsiteltäväksi.

17. Myös eduskunnan oikeusasiamies on antanut lukuissa tapauksissa tuomareillle huomautuksia virheellisestä menettelystä. Seuraavassa luetteloa parin viime vuoden aikana tiedotetuista tapauksista:

- 13.3.2013 dnro 697/4/12 käräjätuomarin huolimattomuus, hän tuomitsi kantelijan lievästä pahoinpitelystä, vaikka kyseessä on asianomistajarikos, eikä asianomistaja ollut vaatinut rangaistusta. 

- 21.12.2011 dnro 3149/4/10  päätös korkeimman oikeuden odotustilojen kuvaamiskieltoa koskevaan kanteluun  

- 22.11.2011 dnro 1094/4/11 rikosasian valmisteluistunto teki haastehakemuksesta julkisen 

- 31.8.2011 dnro 2016/4/11  tuomarin huolimattomuus päiväsakon rahamäärän selvittämisessä ja perustelemisessa

- 31.8.2011 dnro 1911/4/11  päätös tuomarin käyttäytymistä koskevaan kanteluun 

- 10.8.2011 dnro 1901/4/10  vapaudenriiston tuomioistuinkontrolli viivästyi mielenterveysasiassa 

- 30.3.2011 dnro 1458/4/10  päätös oikeudenkäynnin viivästymisestä 

- 16.2.2011 dnro 1933/2/10  Päätös kanteluihin korkeimman hallinto-oikeuden presidentin sekä poliisiylijohtajan menettelystä ns. isoäitien käännytysasiassa

- 10.12.2010 dnro 3053/4/08  käräjäoikeuden menettely kansainvälisessä isyys- ja elatusasiassa 

- 30.12.2010 dnro 948/4/09  laillisuusvalvontakantelu ja tuomarin esteellisyys 

- 1.12.2010 dnro 3411/4/09  asiakirjapyynnön yksilöinti ja käsittely käräjäoikeudessa 

18. Mitä voitaisiin tehdä, jotta tuomareiden vastaavanlaatuiset virkavelvollisuudet rikkomiset voitaisiin havaita aikaisemmin? Selvää lienee, että edellä poimitut tapaukset oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen kertomuksista ja päätöksistä edustavat ainoastaan jäävuoren huippua. Ongelma eli tuomareiden lainkäytössä tekemät virheet ja laiminlyönnit ja  heidän vastuunsa  on laajempi kysymys. Tuomareiden toimintaa kritisoidaan usein esimerkiksi hovioikeuteen tehdyissä valituksirjelmissä joskus rankastikin, vaikkei kantelua ei olekaan haluttu tehdä. Voidaanko asian suhteen tehdä mitään, sillä perustuslain mukaan tuomarit ovat riippumattomia ja heidät voidaan saattaa virkavastuuseen ainoastaan tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen perusteella? Käytännössä tuomareiden laiminlyönnit ilmenevät useimmiten asioiden käsittelyn viivästymisenä, jonka syynä on usein yksinkertaisesti tuomarin saamattomuus ja laiskuus. Millä keinoin laiskat ja taitamattomat tuomarit voitaisiin saada vastuuseen, jottei laiminlyönneistä ja virheistä aiheutuisi asioiden kohtuutonta viivästymistä ja oikeudenmenetyksiä oikeudessa asioiville ihmisille? Näiden kysymysten pariin voimme palata erillisessä blogijutussa.

396. Kupruja KKO:ssa

Esittelijän pöytä KKO:ssa...tuttu paikka blogistille 40 vuotta sitten...

Motto: 1) Menee se viisaskin vipuun, ja 2) kyllä sokeakin kana joskus jyvän löytää!

1. Alla oleva oikeuskanslerin ratkaisuseloste (kohdat 2-6) on kopioitu oikeuskanslerin ratkaisutietokannasta. Asian diaarinumero on OKV/12/50/2010 ja oikeuskanslerin ratkaisun antopäivä 1.2.2011.

2. "Korkeimman oikeuden menettely rikosasiassa

Korkein oikeus oli hylännyt käräjätuomariin, hovioikeudenlaamanniin, hovioikeudenneuvokseen, määräaikaiseen hovioikeudenneuvokseen ja viskaaliin kohdistetut rangaistus- ja korvausvaatimukset. Kyseessä oli korkeimmassa oikeudessa ensimmäisenä oikeusasteena käsitelty tuomareihin kohdistunut virkarikossyyte, jossa kantajana oli yksityishenkilö. Korkein oikeus oli tuomiossaan todennut, että syyteoikeus virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta vanhenee kahdessa vuodessa ja että syyteoikeus näistä rikoksista oli tapauksessa vanhentunut. Korkein oikeus oli myös todennut, että kantajan vaatimukset olivat selvästi perusteettomia, minkä vuoksi korkein oikeus oli hylännyt kanteen tuomiolla haastetta antamatta. Oikeuskansleri otti korkeimman oikeuden menettelyn tutkittavakseen omana aloitteena.

3. Oikeuskansleri totesi päätöksessään, että korkeimman oikeuden tuomiossa esitetty kanta, jonka mukaan virkavelvollisuuden rikkomisen ja tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen syyteoikeus vanhentuisi kahdessa vuodessa, oli asian ratkaisseen korkeimman oikeuden jaoston selvityksessään myöntämällä tavalla virheellinen. Lain mukaan virkarikosten vanhenemisaika on vähintään viisi vuotta. Asiassa myös ilmeni, että syyteoikeus oli vanhentunut osaksi asian ollessa esittelijän valmisteltavana ja osaksi asian ollessa jaoston käsiteltävänä.

4. Saadun selvityksen perusteella asian esittelijällä oli ollut virheellinen käsitys enimmäisrangaistukseltaan lievempien virkarikosten syyteoikeuden vanhentumisajasta. Siitä oli ollut seurauksena, että korkeimman oikeuden tuomioonsa sisällyttämä kannanotto syyteoikeuden vanhentumisesta oli ollut oikeudelliselta perusteeltaan virheellinen ja että asian syyteoikeus oli osin vanhentunut asian käsittelyn aikana.

5. Korkeimman oikeuden presidentti totesi antamassaan lausunnossa, että tuomion perusteluissa ollut valitettava virheellisyys oli jäänyt vaille tosiasiallista vaikutusta eikä se ollut aiheuttanut edes muodollista oikeudenmenetystä. Yhtä vähän oli presidentin mukaan ollut merkitystä syyteoikeuden vanhentumisella. Presidentti totesi kuitenkin olevan selvää, että myös tapauksen kaltaiset asiasisällöltään selvästi perusteettomat asiat on pyrittävä ratkaisemaan huolellisesti ja virheettömästi.

6. Oikeuskanslerilla ei ollut perusteita arvioida tapahtunutta ja asian käsittelyssä tapahtuneiden virheiden tosiasiallisia vaikutuksia toisin kuin korkeimman oikeuden presidentti. Presidentin mukaan korkeimmassa oikeudessa tullaan tapahtuneen johdosta kiinnittämään lisähuomiota työnkulkujen varmistamiseen siten, ettei kyseisenkaltaisia virheitä pääsisi tapahtumaan. Asia ei tämän vuoksi antanut aihetta muihin toimenpiteisiin kuin että oikeuskansleri pyysi korkeimman oikeuden presidenttiä saattamaan oikeuskanslerin päätöksen asian esitelleen vanhemman oikeussihteerin ja asian ratkaisseen jaoston tietoon."

---

7. Oikeuskanslerinviraston tehtäviin kuuluu tarkastaa tuomioistuinten lainvoimaisten rikostuomioiden tuomiolauselmia. Tehtävän tarkoituksena on havaita sellaiset tuomioihin mahdolliset sisältyvät virheet, joiden perusteella lainvoimainen tuomio tai siihen verrattavissa oleva päätös voitaisiin oikeuskanslerin hakemuksesta purkaa.

8. Purkuinstanssina on korkein oikeus (KKO), jolta oikeuskansleri siis hakee tuomion purkamista.

9. Kyseinen tapaus osoittaa ensinnäkin, että sattuu sitä purkuinstanssillekin joskus pahoja mokia. Tuomitseminen on inhimillistä toimintaa, jossa voi sattua virheitä kenelle tahansa, jopa korkeimmalle oikeudelle.

10. Tässä tapauksessa korkein oikeus ei ollut havainnut, että virkarikosten vanhentumisaika on vähintään viisi (5) vuotta. Laissa (RL 8:1.4) on asiasta selkeä säännös. Vaikka virkarikoksessa olisi kyse vain tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (RL 40:10), josta voidaan lain mukaan tuomita rangaistukseksi ainoastaan varoitus tai sakkoa, vanhenee rikos viidessä vuodessa; muut niin sanotut sakkorikokset vanhenevat sen sijaan kahdessa vuodessa.

11. Puheena olevassa tapauksessa huomio kiinnittyy (ainakin minusta) myös kahteen muuhun hieman merkilliseltä tuntuvaan seikkaan.

12. Ensinnäkin siihen, että kyseinen ilmiselvä moka on oikeuskanslerin ratkaisuselosteen mukaan ikään kuin pantu yksinomaan jutun esittelijän kontolle. Todetaanhan oikeuskanslerin selosteessa, että "saadun selvityksen perusteella asian esittelijällä on ollut virheellinen käsitys" puheena olevasta vanhenemisajasta. - Mutta mikä käsitys asiasta sitten oli korkeimman oikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluneilla oikeusneuvoksilla?

13. Sitä, perustuuko mainittu toteamus a) oikeuskanslerin omaan arvioon, vai b) KKO:n presidentin oikeuskanslerille antamaan lausuntoon, vai kenties c) heidän kummankin arvioon, ei selosteessa mainita. Luultavaa on, että esittelijä on ottanut syyt niin sanotusti "omille niskoilleen."

14. Mutta, mutta! Kuten selosteesta ilmenee, korkein oikeus oli hylännyt sanotun kanteen tuomiolla. Eihän esittelijä tietenkään voi antaa tuomiota yksin KKO:n nimissä! Jos ja kun näin on, niin silloin asian ovat korkeimmassa oikeudessa ratkaisseet esittelijän esittelystä KKO:n tietyt jäsenet.

15. Myös esittelijä toki vastaa ratkaisun oikeellisuudesta, jollei hän ole merkinnyt päätökseen tai tuomioon KKO:n kannasta poikkeavaa omaa ratkaisuehdotustaan, jota jäsenet eivät ole hyväksyneet.

16. Mutta itsestään selvää on, että tuomioistuimen ja siis myös KKO:n tuomion oikeellisuudesta vastaavat myös ja ensi sijassa juuri ratkaisun tekemisen osallistuneet jäsenet. Heillä on päävastuu ratkaisun oikeellisuudesta. He eivät voi mennä esittelijän selän taakse ja sanoa, että virheestä vastaa yksin esittelijä.

17. Olisi mielenkiintoista tietää, a) millaisessa kokoonpanossa kyseinen asia on ratkaistu tuomiolla, ja b) ketkä KKO:n jäsenistä ovat kuuluneet sanottuun kokoonpanoon. Tätä tietoa oikeuskanslerin ratkaisuselosteesta ei löydy eikä siinä mainita edes jutun diaarinumeroa KKO:ssa, jonka avulla ratkaisun ja jäsenten jäljille voitaisiin päästä.

18. Ehkäpä KKO:n tiedottaja voisi nyt ystävällisesti informoida meitä, ketkä tuomarit ovat olleet ratkaisua tekemässä?

18a. Normaalisti korkein oikeus ratkaisee asioita viiden tuomarin kokoonpanossa. Valituslupahakemukset ratkaistaan kuitenkin kahden tai kolmen tuomarin kokoonpanossa. Turvaamistointa, täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä taikka muuta vastaavaa väliaikaista toimenpidettä koskeva asia voidaan ratkaista yhden tuomarin kokoonpanossa (OK 2:9). Kun nyt oli kysymyksessä on lopullinen asiaratkaisu eli tuomio, on se ilmeisesti ratkaistu KKO:n viisijäsenisessä jaostossa.

19. Niin, ehkäpä tässä nyt on yksi syy siihen, miksi meillä Suomessa tuomioistuinten ja siten KKO:n tuomareiden "näkymättömyydestä" ei haluta millään tinkiä! Näin eräs oikeushistorian professori (Heikki Pihlajamäki) meitä tavallisia kuolevaisia opasti viikko pari sitten Helsingin Sanomien vieraskynä-kirjoituksessaan. Katso tästä lähemmin blogiani 388/15.2.2011. Kyse näyttäisi olevan, paitsi muusta, jopa tietynlaisesta virkavastuun pakoilemisesta.

20. Sitten toiseen ihmettelyn aiheeseen, joka itse asiassa on minusta tämän asian "kohokohta."

21. Oikeuskanslerin seloste on niukka, mutta siitä ilmenee, että kysymyksessä oli juttu, jossa yksityishenkilö on asianomistajana nostanut virkasyytteen ilmeisesti hänen juttunsa ratkaisseita käräjätuomaria sekä kolmea hovioikeustuomaria ynnä hovioikeuden esittelijää vastaan. Virallinen syyttäjä ei siis ole lähtenyt sanottua asiaa ajamaan.

22. Tällainen virkasyyte, joka on siis kohdistettu hovioikeuden tuomareita vastaan, pannaan vireille ensimmäisenä asteena KKO:ssa. Asianomistajan kanteelle kävi kuitenkin nyt köpelösti:

23. Korkein hylkäsi kanteen heti eli niin sanotusti kättelyssä eikä antanut asianomistajalle edes hänen pyytämänsä haastetta, jolla mainitut tuomarit ja esittelijä olisi haastettu jutussa vastaajiksi!

24. Hetkinen, voidaanko lain mukaan edes teoriassa menetellä näin julmasti? Onhan "oikeuteen pääsy" (access to justice) eli oikeus saattaa asia tuomioistuimen tutkittavaksi jokaiselle kuuluva ihmis- ja perusokeus, joka on turvattu nimenomaan myös Suomen perustuslaissa (PL 21 §).

25. Kyllä vain voidaan "olla julmia" mutta toki vain tietyillä edellytyksillä ja ilmeisen selvissä tilanteissa. Viittaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 7 luvun 5 §:n 2 momenttiin, joka koskee asianomistajan yksin nostamaa rikosasiaa:

Tuomioistuimen on haastetta antamatta heti hylättävä kanne tuomiolla, jos asianomistajan vaatimus on selvästi perusteeton.

26. Mainittakoon, että jos virallinen syyttäjä on nostanut jotakuta vastaan syytteen, sitä ei voida milloinkaan hylätä tuomiolla haastetta antamatta, vaikka jälkeenpäin kävisi selville, että syyte olikin selvästi perusteeton.

27. Yksityinen ihminen on siis oikeuteen tosiasiallisen pääsyn osalta huonommassa asemassa kuin virallinen syyttäjä. Näin siis myös virkasyytejutuissa, vaikka perustuslaki lähteekin toisaalta siitä (PL 118.3 §), että virkarikosten osalta asianomistajalla on samanlainen ensisijainen syyteoikeus kuin syyttäjälläkin. - Onko tämä oikein?

28. Jotta asianomistajan yksin nostama syyte voitaisiin heti eli siis haastetta antamatta hylätä tuomiolla, täytyy kysymyksessä olla tapaus, jossa esitetty vaatimus on "selvästi perusteeton." Sitä, mitä selvästi perusteettomalla vaatimuksella tarkoitetaan, ei laissa tarkemmin mainita.

29. On selvää, että käsitteelle "selvästi perusteeton" on puheen olevassa yhteydessä annettava sangen suppea merkityssisältö. Onhan kyseessä tilanne, jossa yksityinen ihminen kääntyy tuomioistuimen puoleen saadakseen oikeussuojaa, oikeutta.

30. Virkasyytekanteiden osalta tuomioistuimen, tässä tapauksessa siis KKO:n, tulisi noudattaa sanotussa tulkinnassa erityistä varovaisuutta. Kannetta ei siis tulisi hylätä haastetta antamatta muutoin kuin erittäin selvissä ja räikeissä tapauksissa. Minun ei tarvinne lähemmin kertoa, minkä vuoksi.

31. Asianomistajan vaatimusta voidaan pitää selvästi perusteettomana lähinnä silloin, kun on ilmeistä, että väitetty teko ei Suomen voimassa olevan lain mukaan ole rikos. Jos ajatellaan virkasyytetapauksia ja tässä tapauksessa esillä ollutta tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista, niin pitäisin hyvin harvinaisena sitä, että tuomioistuin, jolta haastetta pyydetään, voisi suoralta kädeltä ja ikään kuin lonkalta sanoa, että stop tykkänään, vaatimuksenne on selvästi lakiin perustumaton.

32. Rikosasiassa syyteoikeiden vanheneminen on yksi peruste, joka tekee rangaistusvaatimuksesta selvästi perusteettoman. Mutta vaikka näin olisi, niin on toisaalta mahdollista, että jäljelle voisivat jäädä vielä "ei selvästi perusteettomina" rikokseen perustuvat yksityisoikeudelliset vaatimukset kuten esimerkiksi vahingonkorvausvaatimukset.

33. Mitä taas tulee näyttöön, niin sen osalta oikeuskirjallisuudessa on pidetty selvänä, että tuomioistuin ei voi juuri koskaan perustaa syytteen/kanteen välitöntä hylkäämistä puutteelliseen näyttöön. Tähän on yksinkertaisena syynä se, että normaalisti lain mukaan näyttö otetaan vastaan vasta asian suullisessa pääkäsittelyssä; näyttöä ei siis ole mahdollista arvioida haastetta annettaessa.

34. Onko puheena olevassa tapauksessa menetelty oikein, kun korkein oikeus hylkäsi tuomareita ja esittelijä vastaan nostetun syytteen ja muut vaatimukset heti kättelyssä haastetta antamatta siksi, että vaatimukset, siis ilmeisesti kaikki vaatimukset, olivat selvästi perusteettomia?

35. Tätä en pysty arvioimaan, koska en ole nähnyt KKO:n sanottua tuomiota enkä sen perusteluja.

36. Mitä olisi tapahtunut, jos korkein oikeus olisi antanut asiassa haasteen? Seurauksena olisi ollut normaali rikosprosessi, jossa vastaajilta olisi ensiksi pyydetty kirjallinen vastine. Tämän jälkeen asiassa olisi minusta ollut pakko pitää suullinen istunto, jossa olisi olisi otettu vastaan näyttö.

37. Suullinen käsittely sen vuoksi, että kysymyksessä olisi ollut ensimmäinen ja ainoa instanssi, jossa sanottua virkasyyteasiaa olisi käsitelty, ja siksi, että ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan rikosasiassa on pääsäännön mukaan järjestettävä suullinen käsittely ainakin yhdessä oikeusasteessa.

38. En toki tiedä enkä voi mennä vannomaan, mutta minusta kuitenkin tuntuu hieman siltä, että juuri suullisen käsittelyn toimittamisvelvollisuudessa oli pääsyy siihen, miksi korkein oikeus oli niin kovin hanakka epäämään haasteen ja ratkaisemaan asian välittömästi kanteen hylkäävällä tuomiolla. - Pientä spekuleerausta voitaneen kuitenkin harrastaa.

39. Voidaan otaksua, että haastetta ei ole haluttu antaa, koka asiassa ei ole tahdottu toimittaa suullista käsittelyä. Siksi on katsottu, että asia oli selvästi perusteeton. Niin tai näin, mutta nyt joka tapauksessa päästiin siihen, ettei suullista käsittelyä tarvinnut pitää eikä asian käsittelyä muutoinkaan enemmälti jatkaa.

40. Mutta tässä kiireessä ja kanteen "hylkäämishötäkässä" pääsi kuitenkin sattumaan aika paha lapsus. Asianomistajan vaatimusta on pidetty KKO:n tuomiossa ilmeisesti selvästi perusteettomana osin siksi, että kanteessa vastaajien viaksi väitetyn virkarikoksen syyteoikeus oli vanhentunut, mitä se ei kuitenkaan lain mukaan ollut.

41. KKO:lta ja sen presidentiltä vaadittiinkin siis todella hyviä selityksiä. Oikeuskansleri Jaakko Jonkkaa nuo selitykset näyttävät tyydyttäneen.

42. Mutta tyydyttivätkö presidentin selitykset ja kanslerin kannanotto jutun kantajaa ja vastasiko kanteen hylkääminen pikatuomiolla vastaajia edes kuulematta hänen oikeustajuaan?

43. Yksi näkökohta vielä. Erityisesti KKO:n tulisi olla hyvin varovainen, kun se harkitsee, onko asianomistajan vaatimus todella niin selvästi perusteeton, että se voitaisiin hylätä tuomiolla haastetta antamatta. KKO:n sanottuun ratkaisuun ei nimittäin voida hakea muutosta. Sen sijaan käräjäoikeuden tai hovioikeuden vastaavanlaisesta pikatuomiosta saa valittaa ylempään asteeseen.

PS

44. Hämmästyttävää on vielä se, että asian käsittelyä on nähtävästi KKO:ssa vitkuteltu niin, että syyteoikeus oli, kuten oikeuskanslerin selosteessa todetaan, vanhentunut osaksi asian ollessa esittelijän valmisteltavana ja osaksi asian ollessa jaoston käsiteltävänä. Monenlaisia kupruja siis KKO:ssa!

Eikä yhdestäkään niistä tullut oikeuskanslerilta minkäänlaisia moitteita KKO:lle!

197. Kauhajoen koulumurhien oikeudenkäynti, osa III: komisarion menettelyn motiivit puhuttavat

Asianomistajien avustajina toimivat jutussa Esa Puranen (vasemmalla) ja Lasse Vuola

1. Seinäjoella jatkettiin tänään Kauhajoen koulumurhien käsittelyä todistajien kuulemisella. Sittemmin murha-aseeksi osoittautuneen pistoolin Matti Saaren haltuun jättäneen komisarion motiivit näyttävät todistajien kertomusten valossa yhä oudommilta.

2. Oikeudenkäynnissä määrättynä syyttäjänä toimiva Jouko Nurminen päätti kuulla tänään komisariota uudelleen, koska viime perjantaina kuullut todistajat kertoivat eräiltä olennaisilta osin tapahtumista toisin kuin syytetty. Jotkut todistajat ovat kertoneet oikeudessa sellaisista seikoista, joista heitä ei ilmeisesti jostakin syystä oltu osattu (tai tahdottu) kuulla esitutkinnassa.

3. Syyttäjä Nurminen epäilee nyt syytetyn tienneen Matti Saaren nettivideoista tai IRC-gallerian teksteistä jo torstaina 18.9.-08 eli viisi päivää ennen koulusurmia (I-L 8.12.). Syytetty itse kertonut oikeudessa viime perjantaina, että hän näki kyseisen aineiston vasta maanantaina 22.9. eli samana päivänä, jolloin hän puhutteli Saarta. Eräät todistajina jo viime perjantaina oikeudessa kuullut komisarion alaiset kertoivat kuitenkin komisarion tienneen Saaren nettivideoista jo useita päiviä ennen koulusurmia.

4. Tänään todistajana kuultu poliisiaseman toimistovirkailija, joka oli ollut "tekemisissä" Matti Saaren aseluvan kanssa, kertoi, että hän oli nähnyt jo torstaina 18.9. komisarion tietokoneen näytöllä "jotain ikävää kuvaa" tai "joitain uhkaavia kuvia jossa oli vieraskielinen teksti sivussa" (IL) tai "uhkaavia kuvia ja tekstiä" (MTV3). Syytetyn mukaan toimistovirkailija kuitenkin vain "muistaa omiaan." Syytetyn mukaan hänen tietokoneeltaan ei edes ollut pääsyä YouTubeen tai IRC-galleriaan.

5. Syyttäjää komisarion vastaus ei tyydyttänyt. Lehtitietojen mukaan syyttäjä yllätti käräjäyleisön kysymällä syytetyltä, oliko tällä "jokin erityissuhde" Matti Saareen; syyttäjä ei täsmentänyt, mitä hän tarkoitti "erityissuhteella." Syyttäjän sananvalinta viittaa syytetyn viime perjantaina esittämään kertomuksen, jonka mukaan Matti Saari oli vaikuttanut luontevalta ja reippaalta, ikään kuin hän olisi ollut tuttavan poika. - Vertailun vuoksi todettakoon tässä yhteydessä otsikko tämän päivän Iltalehden verkkouutisista: "Täysi kopio Jokelan ampujasta." Tämä "näkemyksen" kivikasvoisesta ja täysin mustiin pukeutuneesta Matti Saaresta esitti johtaja, jonka aseliikkeestä Matti Saari oli käynyt torstaina 18.9.-08 kaksi lipasta aseeseensa.

6. Komisario torjui syyttäjän kyseisen "näkemyksen" jyrkästi (MTV3). "Täällä on yritetty saada käärmettä pyssyn piipuun," komisario vastasi. Kiinnostaisi tietää, tyytyivätkö asianomistajien edustajat näin ympäripyöreisiin vastauksiin? Todistelutarkoituksessa kuultavan syytetyn kannattaisi yleensä pysyä asiassa ja tyytyä vastamaan kysymyksiin arvostelua esittämättä. Puolustuksen asiana on ottaa kantaa todistajankertomusten luotettavuuteen.

7. Tänään kuultiin todistajana myös Seinäjoen poliisilaitoksen apulaispäällikkö Vesa Nyrhistä, jonka syytetty näyttää alaistensa poliisimiesten kertomusten mukaan kokeneen tapahtumaviikonlopun aikana eräänlaiseksi kiistakumppanikseen aseen poisottoa koskevassa asiassa. Kauhajoen poliisien otettua häneen hädissään yhteyttä, Nyrhinen oli määrännyt koulumurhia edeltäneenä perjantaina eli 19.9.2008, että Matti Saaren pistooli oli haettava pois. Viisi luotiliiveillä varustettua poliisimiestä lähtikin noutamaan asetta Saaren asunnolta, mutta Saari ei ollut viikonloppuna kotosalla.

8. Nyrhisen kertoi olettaneensa kerrotun nettiaineiston ja tietyn käyttäytymismallin ihannoinnin perusteella, että myös Matti Saari saattoi itsekin tehdä "tällaista", siis ottavan mallia ihannoimastaan käyttäytymismallista. Nyrhisen mukaan hänelle tuli kaikesta voimakas mielleyhtymä Jokelan tapaukseen. "Katsoin, että väärinkäytön vaara oli ilmeinen ja ase on haettava pois," kertoi Nyrhinen (MTV3.fi). Nyrhisen mukaan vaara oli niin ilmeinen, että kotietsinnän tehneet kenttäpoliisitkin olisivat voineet ottaa aseen pois, vaikka virallista lupaa Kauhajoen poliisipäällystöltä ei ollut. Niinpä, mutta maanantaina työvuoroon tullut syytetty, joka oli jo edellisenä lauantaina saanut häätilaisuudessa epävirallisen raportin kyseisestä vaarasta, päätti, että asetta ei ole syytä ottaa Saaren hallusta. Syynä olisi eräiden hänen omien alaistensa mukaan ollut komisarion närkästyminen siitä, että hänen alaisensa olivat kääntyneet asiassa perjantaina Seinäjoen poliisin puoleen.

9. Se, että syytetty mahdollisesti tiesi jo torstaina 18.9. Matti Saaren uhkaavasta ja epätavallisesta käyttäytymisestä internetissä, voisi olla uusi vahva todiste syytetyn syyllistymisestä tahalliseen eikä ainoastaan tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, samoin kuin kuolemantuottamukseen. Viime perjantaina todistajana kuultu yksi poliisimieshän sanoi syytetyn itse todenneen maanantaina 22.9. poliisiasemalla pidetyssä aamupalaverissa, että hän oli jo nähnyt kyseiset Saaren ampumisvideot kotonaan. Miksi komisario olisi salannut alaisiltaan poliisimieheltä, että hän itse asiassa jo tiesi kyseisestä asiasta? Miksi hän kielsi aseen poisottamiseen lauantaina häätilaisuudessa tarjoutunutta poliisimiestä puuttumasta asiaan? Tiesikö komisario jo tällöin, että hänen seinäjokinen kollegansa oli käskenyt poliiseja hakemaan aseen Saaren hallusta?

10. Todistajana kuultiin tänään myös Matti Saaren aseen poliisiasemalla 2.9.-08 tarkastanutta poliisimiestä; myös edellä mainittu toimistosihteeri oli ollut sanotussa tilaisuudessa läsnä. Todistajan mukaan Saari oli seissyt muusta asettaa näyttämään tulleesta kymmenhenkisestä ryhmästä erillään. Todistajan mukaan Saaren käytös oli ollut outoa, koska hän piti kasvoillaan tilanteeseen sopimatonta valokuvamaista virnistystä. Todistaja olikin sanonut toimistosihteerille, että kunhan tässä ei nyt vain olisi seuraava kouluampuja (I-S).

11. Outoja asioita ja uusia yllättäviä käänteitä, kuten tiedotusvälineet ovat pitkin päivää uutisoineet. Ihmetyttää, miksi nämä yllättävät tiedot tulevat julkisuuteen vasta nyt. Miksi ne eivät paljastuneet jo esitutkinnassa, joka sentään kesti monta kuukautta ja jota vielä täydennettiin viime keväänä paljastuneiden uusien käänteiden takia. Näistä käänteistä omituisimpiin kuuluu Haapajärven poliisille noin viikkoa ennen koulusurmia tulleen vihjetiedon joutuminen "kateisiin" sekä koulumurhia koskeneessa esitutkinnassa että komisarion epäillyssä virkarikostutkinnassa. Sille tielleen jäi myös ylipoliisipäällikkö Mikko Paateron virkasähköpostiin lähetetty Haapajärven vihjettä koskenut kontrolliviesti. Outoa, vai mitä? Toisaalta pitää toki muistaa, että se oli juuri Mikko Paatero, joka kiirehti heti koulumurhien tapahtumapäivänä ja sen jälkeisenä päivänä vakuuttelemaan julkisuudessa, että Kauhajoen komisario oli tehnyt asiassa "parhaansa."

12. Tästä(kin) jutusta nähdään, millaiseen sekamelskaan ja sotkuihin joudutaan, kun (meillä Suomessa, toisin kuin muissa maissa) syytettä ajava syyttäjä ei johda esitutkintaa, vaan sitä johtaa joku muu viranomainen. Virkarikostutkintaa johti kyllä syyttäjä, mutta hänellä taas ei ole mitään tekemistä oikeuskäsittelyn kanssa. Syyteharkinta tehtiin VKSV:ssa apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen päätöksellä; Kalske tutki asiaa pelkkien papereiden perusteella. Syytettä puolestaan ajaa VKSV:n määräyksestä Jouko Nurminen, joka ei ole ollut tekemisissä a) esitutkinnan (ei ainakaan sen johtamisessa) tai b) syyteharkinnan kanssa. Nyt sitten ollaan tilanteessa, jossa kaikki levittelevät ihmeissään käsiään, kun jokainen istuntopäivä näyttää tuovan mukanaan uusia "käänteitä."

13. Syyttäjä Jouko Nurminen ilmoitti tänään Iltalehden haastattelussa, että uusista käänteistä ja syytetylle raskauttavista tiedoista huolimatta hän ei ole aikeissa tarkistaa syytettään eikä vaatia syytetylle rangaistusta tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, mistä asianomistajat ovat jo alun perin esittäneet rangaistusvaatimuksen. Syyttäjä kyllä myöntää (nyt), että komisarion alaisten poliisien todistajankertomukset ovat olleet hyvin vakuuttavia sen suhteen, että ase olisi pitänyt hakea pois Saaren hallusta jo perjantaina 19.9. Käytännössä syyttäjä, joka siis tekee tavallaan työtä käskettyä, ei voikaan tarkistaa syytettään, ellei hän saa siihen lupaa tai suostumusta VKSV:n Jorma Kalskeelta.

14. Viime perjantain eli 4.12. Aamulehdessä julkaistussa toimittaja Pekka Parantaisen haastattelussa syyttäjä Jouko Nurminen kertoi - jutun uusista käänteistä vielä tietämättömänä - että syytteessä oleva rikoskomisario teki tietoisen päätöksen, ettei hän ota asetta pois; teon seurauksista Nurminen ei puhunut mitään. Jos komisariota syytettäisiin tahallisesta teosta, tarkoittaisi tämä Nurmisen mukaan sitä, että kokenut poliisimies olisi tiennyt, että Saari ampuu tulevaisuudessa aseellaan ihmisiä tai ainakin käyttää sitä väärin. "Tässä on tuottamuksellisen ja tahallisuuden ydinero. Tämä teko oli tuottamuksellinen sillä perusteella, ettei komisario ymmärtänyt, mitä hänen päätöksestään seurasi. Yksinkertaistetusti kuvailtuna tästä on kyse," sanoi Nurminen toimittaja Parantaisen kirjoittamassa lehtijutussa.

15. Hetkinen, eihän se nyt aivan näin mene! Joko syyttäjä Jouko Nurminen yksinkertaistaa liikaa, tai sitten Parantainen on pannut hänen suuhunsa sellaista, mitä Nurminen ei ole tarkoittanut sanoa. Jos Nurmisen väite tahallisen ja tuottamuksellisen rikoksen välillä pitäisi paikkansa, edellyttäisi tahallisuus aina, että tekijällä olisi joko niin sanottu tarkoitustahallisuus (dolus determinatus: tekijä tarkoittaa aiheuttaa rikostunnusmerkistön mukaisen seurauksen) tai varmuustahallisuus (dolus directus: tekijä pitää varmana, että hänen toimintansa aiheuttaa tietyn seuraamuksen). Syyttäjä Jouko Nurminen näyttää katsovan, että komisario voitaisiin tuomita tahallisesta virkarikoksesta vain, jos hän tiesi tai piti varmana, että Matti Saari ampuisi tulevaisuudessa aseellaan ihmisiä tai ainakin käyttäisi asettaan väärin.

16. Mutta kuten kaikki lakimiehet tietävät - heidän ainakin pitäisi tietää (koska asia on heille joskus opetettu) - lain mukaan on olemassa vielä kolmaskin tahallisuuden muoto eli dolus eventualis. Oikeuskirjallisuudessa puhutaan tätä tarkoittaen todennäköisyys - tai välinpitämättömyystahallisuudesta. Rikoslain 3 luvun 6 §:ssä asia ilmaistaan lyhyesti niin, että tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan (myös siinä tapauksessa), jos hän on pitänyt seurauksen aiheuttamista varsin todennäköisenä. Syyttäjä Nurminen on sivuuttanut haastattelussaan kysymyksen dolus eventualiksesta. Virkavelvollisuuden rikkominen tosin ei ole seurausrikos, sillä siihen ei lain mukaan tarvitse liittyä konkreettista seurausta.

17. Tässä tapauksessa tahallisesta virkarikoksesta olisi kyse, jos syytetty komisario on jättänyt aseen Saaren haltuun, vaikka hän on pitänyt aseen väärinkäyttämistä varsin todennäköisenä; ihmisten ampumisen tai vahingoittamisen todennäköisyyttä ei edellytetä. Tahallisuuteen riittäisi siis aseen väärinkäyttämisen todennäköisyys, jota kuvataan sanalla "varsin todennäköinen." Tämän on katsottu tarkoittavan yleisesti ottaen sitä, että tekijä pitää seurauksen syntymistä todennäköisempänä kuin sen syntymättä jäämistä. Jutussa tähän mennessä todistajina kuullut poliisimiehet ovat lehtitietojen mukaan olleet sillä kannalla, että aseen värinkäyttäminen on ollut Matti Saaren tapauksen edellä mainitulla tavalla varsin todennäköistä. Eräs todistajana kuultu poliisimies piti sitä niin todennäköisenä, ettei uskaltanut lähettää lapsiaan kouluun. Jopa siivooja ja puistotyöntekijä olivat kauhuissaan ja ilmoittivat saaren nettikäyttäytymisestä poliisille.

18. Niin tai näin, mutta joka tapauksessa on syytä torjua syyttäjä Jouko Nurmisen näkemys, jonka mukaan syytteessä oleva rikoskomisario voitaisiin tuomita tahallisesta virkarikoksesta eli virkavelvollisuuden rikkomisesta vain sillä edellytyksellä, että komisario tiesi, että Saari tulisi ampumaan aseellaan ihmisiä tai käyttämään asetta väärin tai että hän piti sanottua seurausta varmana. Tahallisuuteen riittää, että komisario piti aseen väärinkäyttämistä varsin todennäköisenä seurauksena.

19. Tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta on laissa määrätty rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi (RL 40:9). Tietyin laissa mainituin edellytyksin virkamies voidaan tuomita sanotun rikoksen johdosta myös viralta pantavaksi. Tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, josta siis syyttäjä nyt syyttää, seuraa lain mukaan rangaistukseksi vain sakkoa tai varoitus (RL 40:10).

20. Edellä mainittu Aamulehdessä 4.12. julkaistu Pekka Parantaisen kirjoittama juttu oli otsikoitu raflaavasti "Aselupien harkinta mullistuu, jos komisario tuomitaan Kauhajoen nuorten kuolemista." Hämmästyttävää! Eikö Pekka Parantainen tai Aamulehden toimitus tiedä, että aselupien myöntämiskäytäntö on muuttunut jo vuosi sitten? Sehän muuttui mullistavasti juuri Kauhajoen koulumurhien jälkeen! Nyt niin sanottujen tarkkuuspistoolien ja muidenkin käsiaseiden lupia myönnetään paljon vähemmän kuin ennen Kauhajoen veritekoja. Tämä johtui siitä, että vasta Kauhajoki - ei siis vielä Jokela - havahdutti sisäministerin, sisäministeriön poliisiosaston ja muut päättäjät kiristämään huomattavasti lupamenettelyä. Kauhajoen veriteoista oli kulunut aikaa vain viikko, kun ministeriön poliisiosasto antoi uudet todella tiukennetut ohjeet aselupien myöntämisen edellytyksistä ja lupamenettelystä. - Haluaako Aamulehti kenties, että Suomessa palattaisiin ennen Kauhajoen veritekoja vallinneeseen lepsuun ja vastuuttomaan lupakäytäntöön?

21. Aselupamenettelyn ja -käytännön tiukentuminen vasta Kauhajoen jälkeen ei lohduta yhtään Kauhajoella murhattujen omaisia. He peräävät oikeutetusti viranomaisia ja valtiota vastuuseen lepsun ja edesvastuuttoman lupakäytännön seurauksista.

22. Sanotussa Aamulehden jutussa 4.12. syyttäjä Jouko Nurminen ryhtyy minusta hyvin oudolla tavalla maalailemaan täysin perusteettomia uhkakuvia, jos Kauhajoen omaisten ajama syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta hyväksytään. Nurminen otti esimerkiksi virheelliseksi osoittautuneesta lupapäätöksestä poliisin ratkaisun olla ottamatta ajokortti pois rattijuopolta vaikka sen vuosi, että tämä tarvitsee työssään autoa.

- Poliisilla olisi hankala tilanne, jos hän joutuisi tahallisesta murhasta ikään kuin toisen käden vastuuseen, kun rattijuoppo ajaisi jonkun kuoliaaksi, sanaili syyttäjä Nurminen toimittaja Pekka Parantaisen haastattelussa.

Olipa kaukaa haettu ja teoreettinen esimerkkitapaus! Tämän tyyppisillä julkisilla kommenteilla oli joskus aiemmin tapana yrittää vaikuttaa lautamieskokoonpanossa juttuja istuviin kihlakunnanoikeuksiin; muuta kommenttia Nurmisen kyseinen esimerkkitapaus ei minusta ansaitse. Onneksi käräjäoikeus istuu Kauhajoen rikosjuttua kolmen lainoppinen jäsenen kokoonpanossa. Tällainen kokoonpano on ollut rikosjutuissa lain mukaan mahdollistavasta kuluvan vuoden alusta.

23. Vielä pari sanaa lehdistön Kauhajoen juttua koskevista kirjoittelusta ja kommenteista. Olen voinut tässäkin jutussa nimittäin voinut panna merkille, miten ne eri lehtien ja muiden tiedotusvälineiden kokeneet lehtimiehet (konkaritoimittajat), jotka ovat, kuten olen antanut itselleni kertoa, toimineet kenties kymmenien vuosien aikana aktiivisesti poliisi-lehdistö -kerhossa, ovat suhtautuneet aika ymmärtäväisesti syytettynä olevan komisarion menettelyyn ja jopa paheksuneet asianomistajien juristien jutussa omaksumaa aktiivista roolia. Nuoremmat journalistit sen sijaan ovat kirjoitelleet Kauhajoen tapauksesta aika tavalla toisenlaisia juttuja ja oikeussaliraportteja. Tästäkin taas kerran nähdään, millainen merkitys erilaisilla hyvä veli -kerhoilla ja verkostoilla voi yhteiskunnassa olla.

116. KKO:n suullinen käsittely käräjätuomarin virkarikosjutussa oli pettymys

KKO:n suullinen istunto, vasemmalla vastaaja avustajineen, seuraavana KKO:n esittelijä, korokkeella KKO:n jäsenistöä ja selin oikealla syyttäjä
KKO:n jäsenet vasemmalta lukien: Timo Esko, Gustav Bygglin, Kari Raulos, Ilkka Rautio ja Soile Poutiainen, selin valtionsyyttäjä Jukka Rappe.

1. Korkein oikeus (KKO) toimitti tänään suullisen käsittelyn Jyväskylän käräjäoikeuden käräjätuomaria koskevassa virkarikosjutussa. Kerroin tästä oikeuskansleri Jaakko Jonkan nostamaan syytteeseen perustuvasta jutussa blogissani nro 113/17.6.2009; ensimmäisen kerran kirjoitin asiasta jo 29.1.-09 jolloin käsittelin myös juttujen viipymisen syitä yleensä. Vaasan hovioikeus oli tämän vuoden maaliskuussa tuominnut 53-vuotiaan naispuolisen käräjätuomarin virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta yhteiseen 50 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen eli maksamaan sakkoa kaikkiaan 2 050 euroa. Hovioikeus oli hylännyt syytteen virka-aseman väärinkäyttämisestä samoin kuin syyttäjän vaatimuksen käräjätuomarin viraltapanosta.

2. Sain sattumalta tiedon KKO:n sanotusta käsittelystä  - KKO:han ei tiedota yleisölle suullisista käsittelyistään - ja päätin lähteä kerrankin paikan päälle katsomaan, mitä KKO:n suullisessa käsittelyssä oikein tapahtuu. Edellisen kerran olin KKO:n suullisessa käsittelyssä joskus 1990-luvun puolivälissä yhdessä opiskelijaryhmän kanssa. Suulliset käsittelyt ovat säännönmukaisesti julkisia myös yleisölle, jollei tuomioistuin jostakin lakiin perustuvasta syystä päätä, että käsittely pidetään yleisöltä suljettuna eli suljetuin ovin. Nyt ei kuitenkaan ollut kyse tällaisesta tapauksesta, vaan yleisöllä oli vapaa pääsy istuntoon.

3. KKO oli tiedottanut suullisesta käsittelystä etukäteen "toimituksille", kuten käytetty termi kuuluu. Ilmeisesti tieto on lähetetty suurimmille sanomalehdille eli käytännössä niiden rikos- tai oikeustoimittajille. Tiedottaminen on hoidettu myös eri tv-kanaville. Lisäksi suullisista käsittelyistä tiedotetaan luultavasti juridisille aikakausilehdille (Lakimies, Defensor Legis, JFT, Oikeus-lehti jne.). Viimeksi mainitut julkaisut ilmestyvät tosin vain 4-6 kertaa vuodessa, joten on selvää, ettei niiden kautta tieto ei välitys suurelle yleisölle tai edes ns. oikeusyhteisölle ennen suullista käsittelyä. Mutta tämä sama tuntuu pätevän myös muille toimituksille lähetettyjen tiedotteiden suhteen.

4. Tämänpäiväisessä KKO:n suullisessa käsittelyssä näytti olevan paikalla vain yksi (1) tiedotusvälineiden edustaja eli naispuolinen toimittaja. Yleisöä oli sen sijaan saapuvilla yllättävän paljon eli alun toistakymmentä ihmistä minun lisäkseni. Osa heistä tuntui olevan opiskelijoita ja osa varttuneempaa väkeä luultavasti Keski-Suomen suunnalta. Minähän "kuulutin" tätä suullisesta käsittelystä blogikirjoituksessani  17.6., joten olisikohan sanomani mennyt perille? Sain otettua ennen käsittelyn varsinaista alkamista pari kolme valokuvaa istuntosalista ennen kuin puheenjohtaja huomautti, että käsittelyn aikana ei kuvata. 

5. KKOn istunto pidettiin korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) istuntosalissa Fabianinkadulla, koska KKO:n oma talo on edelleen remontissa. KHO:n toimitiloissa oli aikaisemmin Yleisradion pääpaikka. Asuin opiskeluaikana yhden lukukauden Fabianinkadun "yläpäässä" sijainneessa alivuokralaisasunnossa ja poikkesin joskus iltapäivisin luennoilta palattuani Fabianinkadun ja Makasiininkadun kulmassa näköjään edelleen toimivassa Kellarikrouvissa. Iltapäivisin krouvissa näki usein Ylen tuttuja toimittajakasvoja pitkälle lounaalle "unohtuneina." Sinivalkoiset äänemme eli Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen olivat lähes joka kerta paikalla krouvissa piipahtaessani. - Nostalgiset olivat siis tunnelmat, kun astelin tänään aamupäivällä pitkin Fabianinkatua kohti Kasarmintoria.

6. Suullisen käsittelyn toimittamistapa oli minulle suuri pettymys. Koko käsittely, joka alkoi tasan kello 10, kesti vain 25 minuuttia! Näytti ilmeiseltä, että kyse oli lähinnä vain muodollisesta kuulemisesta. Osa yleisöstä jupisikin pois lähdettäessä, että koko käsittely oli "täyttä pelleilyä." Itse toki osasin tätä hieman odottaakin, sillä teknisesti asia oli hyvin yksinkertainen. Syyttäjän ja vastaajan kesken ei ollut mitään riitaa faktoista, vaan kyse oli vain juridisista kysymyksistä. Lisäksi käsittelyn alussa ilmeni, että KKO oli asianosaisille toimittamassaan kutsussa rajannut "näkemysten"  - tätä termiä käytti KKO:n puheenjohtajana toiminut oikeusneuvos Kari Raulos - esittämisen vain yhteen ainoastaan asiaan eli kysymykseen siitä, pitäkö virkarikoksesta tuomittu käräjätuomari tuomita sakorangaistuksen lisäksi myös viralta pantavaksi. 

7. Näin siitä huolimatta, että oikeuskansleri Jonkka oli valituksessaan KKO:lle vaatinut käräjätuomarin tuomitsemista törkeämmästä rikoksesta kuin mistä hovioikeus oli hänet tuominnut, eli virkavelvollisuuden rikkomisen sijasta virka-aseman väärinkäyttämisestä. Nyt tästä rikoksen rubrikoinnista ei puhuttu istunnossa mitään, vaikka se luonnollisesti vaikuttaa paljon siihen, onko tuomari tuomittava pantavaksi viralta vai ei. Selvä epäjohdonmukaisuus siis. Vaikuttaa hieman siltä, että KKO olisi jo tavallaan etukäteen päättänyt, että rikosnimike pysyy virkavelvollisuuden rikkomisena, ja että nyt on enää kyse vain mahdollisesta viraltapanosta.

8. Muutama hieman outo piirre istunnosta yleensä. Vaikka muutoksenhakijana jutussa oli oikeuskansleri Jaakko Jonkka, hän itse tai ketään muutakaan oikeuskanslerinviraston edustajaa ei ollut paikalla, vaan syytettä ajoi KKO:ssa, kuten jo hovioikeudessakin, valtionsyyttäjä Jukka Rappe. Tämä toki on aivan lainmukaista, mutta jatkossa voitaisiin harkita lain muuttamista siten, että oikeuskanslerin tai apulaisoikeuskanslerin on ajettava itse nostamaansa syytettä ainakin, kun on kyse KKO:n käsittelystä. Ilmeisesti nykysysteemi lähtee siitä ajatuksesta, että oikeuskansleri on sentään niin iso "herra", ettei häntä saa vaivata mihinkään tuomioistuimeen, jossa kansleri joutui tekemisiin "rahvaan" kanssa. Tavat ja tottumukset oikeudenkäynnissä periytyvät siis meillä yhä Venäjän ja Ruotsin vallan ajoilta.

9. Hieman ihmetytti myös KKO:n esittelijän mukanaolo, koska kyse oli suullisesta käsittelystä eikä esittelymenettelystä; vain jälkimmäisessä juttu ratkaistaan - ainakin pitäisi ratkaista - esittelijän ehdotuksen pohjalta. Käsittelyssä oli se inkvisitorinen piirre, että KKO:n jaoston puheenjohtaja paitsi avasi käsittely, myös selosti, tosin hyvin suppeasti, mistä jutussa oli KKO:ssa kyse. Yleensähän rikosjutussa pitäisi lähteä  - ja lähdetäänkin käräjäoikeudessa - siitä, että virallinen syyttäjä on se henkilö ja asianosainen, joka esittelee asian tuomioistuimen jäsenille, nyt siis tuomioistuin tavallaan esitteli syyttäjän ajaman jutun syyttäjälle ja vastaajalle!

10. Minusta yleisöystävällisyyttä ei käsittelyssä ollut etukäteen ajateltu lainkaan, sillä puheenjohtajan avauspuheenvuoro ja asiaa koskeva selostus oli niin suppea, ettei ihminen, joka ei ollut etukäteen perehtynyt juttuun, ei varmaan tiennyt, mistä jutussa itse asiassa oli alun perin ollut kyse. Muutenkin tuntui siltä, ettei oikeus ollut varautunut yleisön läsnäoloon, ja että koko käsittely oli lähinnä pelkkä muodollisuus, joka piti saada pois käsistä mahdollisimman pikaisesti. Tässä kyllä onnistuttiin, sillä aikaa käsittelyyn ei tuhraantunut tosiaan 25 minuuttia enempää.

11. Valtionsyyttäjä Jukka Rappe avasi varsinaisen "keskustelun", jos tätä sanaa ylipäätään voi käyttää, jossa hän vetosi siihen, mitä oikeuskansleri Jonkka oli jutussa jo aiemmin esittänyt ja mitä Rappe oli tavallaan kanslerin asiamiehenä jo hovioikeusvaiheessa ja valituksessaan KKO:lle esittänyt. Mitään yllättävää tässä noin 10 minuutin pituisessa syyttäjän puheenvuorossa ei ollut. Rappe katsoi, että tuomarin menettely kohdistui tuomarintoiminnan ydinalueeseen, että hän oli rikkonut  keskeistä virkavelvollisuuttaan ja että tuomarin menettely oli ollut laskelmoivaa. Rappen mukaan tuomarin peittely merkitä hänellä ratkaisematta olevat kolme riita-asiaa Tuomas-kirjaamisjärjestelmään ratkaistuiksi oli merkinnyt sitä, että mainitut riita-asiat olivat faktisesti hävinneet "näkyvistä." Rappe katsoi, että tuomarin motiivina oli ollut henkilökohtaisen hyödyn tavoittelu. 

12. En tiedä enkä ole varma  - kun asia käsiteltiin KKO:ssa niin kovin kiireesti ja pintapuolisesti - mutta sain sellaisen vaikutelman, että aiemmin Äänekosken käräjäoikeudessa virassa ollut tuomari olisi peittänyt laiminlyöntinsä merkitsemällä kyseiset asiat Tuomakseen ratkaistuksi siinä vaiheessa kun hän oli hakenut nykyistä käräjätuomarin virkaansa Jyväskylän käräjäoikeudesta, johon virkaan hänet oli sittemmin nimitettykin. Jos näin todella on ollut asian laita, niin silloin kyseessä on mielestäni ollut aika merkittävän henkilökohtaisen hyödyn tavoittelusta.

13. Tämän jälkeen puheenvuoro annettiin vastaajan avustajana toimineelle asianajajalle, jonka nimi meni alkuesittelyssä minulta "ohitse." Tässä kohdin taas yksi hieman kummallinen piirre sanotusta oikeudenkäynnistä, eli se, että vaikka vastaaja oli kutsuttu istuntoon henkilökohtaisesti, hän ei käyttänyt koko käsittelyn aikana yhtään puheenvuoroa eikä kukaan kysynyt häneltä koko aikana yhtään mitään! Tästä oli sentään yksi pieni poikkeus, kun vastaaja puuttui avustajansa lausumaan omasta aloitteestaan. Avustaja vetosi muun muassa siihen, että tuomari oli ollut esitutkinnan ja syyteharkinnan takia pidätettynä virastaan yhden vuoden, mutta vastaaja korjasi tätä lausumaa ja sanoi, että tuo virasta pidättämisen aika oli kestänyt vain neljä kuukautta.

14. Kun muistelen omaa uraani käräjäoikeutta vastaavan kihlakunnanoikeuden puheenjohtajan viranhoidosta 12 vuoden aikana, niin täytyy sanoa, että minä en koskaan "antanut" syytetyn, asianomistajan tai paikalle saapuneiden riitajuttujen asianosaisten istua oikeussalissa tuppisuina, vaan yritin aina saada ihmiset itse puhumaan ja lausumaan edes jotakin, vaikka heillä olikin avustajanaan asianajaja tai muu pätevä lakimies. Olihan kyse kuitenkin juuri näiden ihmisten omista asioista, joten olisi ollut todella kummallista, jos oikeus ei olisi noteerannut heidän paikallaoloaan mitenkään. Kokonaan toinen asia tietenkin on, ettei rikosasian vastaajalla  ole velvollisuutta vastata yhteenkään kysymykseen tai käyttää puheenvuoroja omasta aloitteestaan; tästä vaitiolo-oikeudesta oikeuden puheenjohtajan tulisi aina myös informoida syytettyä. Mutta tämä ei merkitse sitä, etteikö oikeuden puheenjohtaja voisi tarjota syytetylle puheenvuoroa tai kysyä häneltä henkilökohtaisesti tiettyjä asioita. Enkä muista kyllä kovin montaa tapausta, jossa syytetty olisi kieltäytynyt vastaamasta kysymyksiini.

15. Ei ollut mikään yllätys, kun vastaajan avustaja katsoi, että vastaajan toiminta ei ollut kohdistunut tuomarin viranhoidon ydinalueelle ja että vastaajan peittelyillä ei ollut välitöntä vaikutusta kyseisten riita-asioiden asianosaisten oikeusasemaan. Puolustaja vetosi myös siihen, että vastaaja on toiminut tuomarina vuodesta 1988 lähtien eikä hän ole aiemmin syyllistynyt mihinkään virkavelvollisuuden rikkomiseen. Avustaja piti vaadittua viraltapanoa vastaajan ensimmäisenä kurinpitoseuraamuksena kohtuuttoman ankarana, koska vastaaja ei ole laissa tarkoitetussa mielessä ilmeisen sopimaton toimimaan tuomarina. Viraltapano merkitsisi faktisesti vastaajan jäämistä työttömäksi, sillä hän ei tulisi todennäköisesti työllistymän jatkossa muissakaan lakimiestehtävissä. Avustajan vetosi siihen, että vastaajan menettely oli johtunut inhimillisesti katsoen anteeksiannettavista syistä, sillä hän oli ajatellut niin, että hän kyllä hoitaisi kyseiset asiat pikapuolin ratkaisukuntoon. Vastaajan menettely ei ollut ollut avustajan mielestä laissa tarkoitetulla tavalla jatkuvaa eikä vastaajaollut rikkonut virkavelvollisuuttaan olennaisella tavalla. Vastaajan menettelystä ei ollut aiheutunut mitään vahinkoa, lisäksi vastaaja oli esitutkinnassa myöntänyt esitutkinnassa tekonsa.

16. Tähän vastaajan avustajan puheenvoroon käsittely sitten yllättäen lopahti, sillä kysyttäessä syyttäjä ilmoitti, ettei hänellä ole enää muuta lausuttavaa asiassa. Kun kellään oikeuden jäsenistäkään ei ollut mitään kysyttävää asianosaisilta, puheenjohtaja totesi tilaisuuden päättyneeksi. Tämä oli minusta yllätys, sillä nyt varsinainen keskustelu ja väittely jäi itse asiassa kokonaan käymättä, kun istunnossa tyydyttiin tavallaan vain asianosaisten alkupuheenvuoroihin. Minusta kysymyksiä olisi voitu esittää muun muassa siitä, mitä asianosaiset itse asiassa tarkoittivat, kun syyttäjä väitti, että tuomarin menettely kohdistui tuomarin toiminnan ydinalueelle ja avustaja oli toista mieltä. Toinen relevantti ja erimielisyyttä herättänyt seikka koski vastaajan teon motiivia, jota olisi voitu selvittää oikeuden jäsenten kysymyksillä. Kolmas asia, joka jäi epäselväksi, koski sitä, oliko vastaajan menettely ollut jatkuvaa ja oliko vastaaja laiminlyönyt virkavelvollisuutensa olennaisella tavalla. Tietenkin KKO tuomiota harkitessaan nämä kaikki asiat joutuu "tykönänsä" selvittämään, mutta hyvin hoidettu asianosaisten välinen keskustelu ja oikeuden jäsenten kysymykset olisivat voineet antaa merkittävää lisävalaistusta näihin kysymyksiin.

17. Miksi suullinen käsittely oikeastaan järjestettiin, jos sen anti jäi näin kovin vähäiseksi ja KKO:n tarkoituksena oli ilmeisesti jo alun perin päästä jutun käsittelystä eroon mahdollisimman nopeasti? Luultavasti kyseessä oli eräänlainen "pakkosuullinen", sillä laki lähtee sitä, että tuomioistuin ei voi tuomita syytettyä vankeusrangaistukseen, ellei häntä ole henkilökohtaisesti kuultu oikeudessa (ROL 8:13.1). Tässä tapauksessa vankeusrangaistus ei toki voi tulla kysymykseen, koska syyttäjä ei ole sitä edes vaatinut, mutta rangaistusten ankaruusjärjestyksessä viraltapano rinnastetaan usein vankeusrangaistukseen. Lisäksi on voimassa kirjoittamaton periaate, että rikosjutussa tuomittavan tulee saada nähdä tuomarinsa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita välttämättä sitä, että KKO tulisi tässä jutussa tuomitsemaan tuomarin viralta pantavaksi. Mutta kun tuo vaihtoehto kuitenkin on olemassa, niin silloin vastaajaa pitää kuulla. Vaikka kuulemisesta ei faktisesti ollutkaan kyse, koska vastaajalta ei kysytty eikä hän hän halunnut lausua henkilökohtaisesti mitään.

18. Mikä sitten olisi KKO:n aikanaan annettavan tuomion ennuste? En haluaisi lähteä ennustelemaan, sillä tässä jutussa mahdollisuudet näyttäisivät olevan suuntaan tai toiseen niin sanotusti fifty-sixty. Jos KKO katsoisi, että vastaaja on syyllistynyt hovioikeuden hänen syykseen lukeman virkavelvollisuuden rikkomisen asemesta virka-aseman väärinkäyttämiseen, olisi tästä johdonmukainen seuraus, että syyttäjän vaatimus viraltapanosta hyväksytään. Mutta kun KKO näytti haluavan sivuuttaa suullisessa käsittelyssä rikoksen rubrisointia koskevan kysymyksen, näyttäisi siltä, että KKO haluaa pysyttää hovioikeuden syyyksilukemisen.

Virkavelvollisuuden rikkomisestakin voidaan toki tuomita viraltapano laissa säädetyin edellytyksin. Tuntuu kuitenkin siltä, että virkavelvollisuuden rikkominen ei ole sittenkään luonteeltaan niin olennaista, että vastaaja tuomittaisiin viralta pantavaksi. Siis luultavaa on, että tuomari saa jatkaa virassaan.

P.S. 23.6.

19. Nukuin yön yli, ja koska asia vaivasi minua vielä aamulla käräjätuomarin menettelyn motiivin osalta, luin uudelleen oikeuskansleri Jaakko Jonkan anonymisoidun syytemääräyksen 22.1.2009. Ja sieltähän asia, joka jäi KKO:n eilisessä istunnossa täysin pimentoon, sitten selvisi.

20. Vaikka eilisessä istunnossa puhuttiin sekä syyttäjän että puolustuksen puheenvuoroissa kolmesta asiasta, joiden osalta tuomari oli tehnyt viivästystään peittääkseen väärät merkinnät asiakirjaan, oli tuomari todellisuudessa tehnyt kuusi kertaa väärän merkinnän Tuomas-järjestelmään merkitsemällä hänen ratkaistavinaan olevat ja jo 3-4 vuotta ratkaisematta olleet kolme riita-asiaa ratkaistuksi.

21. Tuomarin teon motiivista oikeuskansleri Jonkan syytemääräyksessä sanotaan näin: 

"Käräjätuomarin menettelyn tarkoituksena on ollut välttää virkatoimissa olevien laiminlyöntien ilmi tuleminen käräjäoikeuden hovioikeudelle puolivuosittain toimittamissa raporteissa ja siitä aiheutuvat haitalliset seuraamukset. Salaamistoimet ovat ajoittuneet ajankohtaan, jolloin käräjätuomari oli hakenut toista avoimeksi tullutta käräjätuomarinvirkaa, jonka täyttämistä koskevan lausunnon antaminen tuomarinvalintalautakunnalle on kuulunut kyseiselle hovioikeudelle. Ylläpitääkseen luomaansa virheellistä kuvaa asioiden tilasta käräjätuomari on tehnyt uusia totuudenvastaisia merkintöjä vielä tultuaan nimitetyksi uuteen virkaan. Virkavelvollisuuden rikkominen on kerrotulla perusteella tehty tarkoituksella hankkia itselle hyötyä."

22. Vaasan hovioikeus, joka käräjätuomarin kerrotun menettelyn vuoksi on ollut tietämätön kyseisistä käräjätuomarilla pitkään ratkaistavana olleista asioista, on 31.8.2007 tuomarinvalintalautakunnalle antamassaan lausunnossa esittänyt käräjätuomarin nimittämistä Jyväskylän käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan. Tuomarinvalintalautaunta on 26.10.2007 valtioneuvostolle tekemässään esityksessä niin ikään esittänyt  kyseisen käräjätuomarin nimittämistä, ja Tasavallan presidentti on 23.11.2007 nimittänyt hänet sanottuun virkaan 1.3.2008 alkaen. Vaasan hovioikeus oli julistanut Jyväskylän viran haettavaksi 11.5.2007 ja viran hakuaika oli päättynyt 11.6.2007. Syytteessä oleva käräjätuomari oli tehnyt ensimmäiset väärät merkinnät Tuomas-järjestelmään tammikuussa 2007, toisen kerran joulukuussa 2007 ja sitten kolmannen kerran vielä helmikuun alussa 2008. Joulukuussa 2007 tuomari oli muuttanut  asian järjestelmämerkinnällä takaisin ratkaistavina oleviksi, mutta merkinnyt ne sen jälkeen myöhemmin taas totuudenvastaisesti järjestelmän uudestaan ratkaistuiksi siten, etteivät asiat ole näkyneet käräjäoikeuden järjestelmästä hovioikeudelle ulostamista raporteissa.

23. On erittäin hämmästyttävää, minusta suorastaan tyrmistyttävää, etteivät edellä mainitut sangen ratkaisevat faktat teon tosiasiallisesta luonteesta ja käräjätuomarin motiiveista tulleet eilisessä KKO:n istunnossa millään tavalla esille! Syyttäjän olisi pitänyt tietenkin tuoda ne pontevasti esille, mutta mitä vielä! Syyttäjän esitys oli suoraan sanoen anteeksianelevan tuntuista yksinpuhelua, josta ei saanut kaikilta osin kunnolla edes selvää.

24. Kun olin eilisessä kirjoituksessa epävarma sen suhteen, voidaanko käräjätuomari tuomita viralta pantavaksi, on asia nyt minusta noiden esille kaivamieni seikkojen johdosta päivänselvä. Tuomari, joka tekee kuusi väärää merkintää tuomioistuimen  julkiseen asiakirjaan peittääkseen asioiden käsittelyissä tapahtuneet pahat viivästyksensä ja sen, että ratkaistuiksi merkityt asiat ovat todellisuudessa edelleen ratkaisematta, ja menettelee näin siksi, että nuo viivästykset eivät näkyisi julkisissa asiakirjoissa ja haittaisi hänen mahdollisuuksiaan tulla nimitetyksi uuteen ja luultavasti paremmin palkattuun toiseen tuomarin virkaan, ei voine enää jatkaa tuomarin virassa. Hän on tuomariksi sopimaton. Tämä on minusta jokseenkin selvä asia.

25. Siis tarkistan mielipidettäni ja ennustettani viraltapanon suhteen. Minusta vastaajan teko voidaan lukea hänen syykseen virka-aseman väärinkäyttämisenä, kuten oikeuskanslerikin on esittänyt.

113. Oikeuskansleri vaatii KKO:n suullisessa käsittelyssä 22.6. käräjätuomarin viraltapanoa

Jyväskylän KO, virkasyytteessä olevan tuomarin nykyinen työpaikka

1. Tuomareita koskevat virkasyytejutut ovat nykyisin aika harvinaisia. Virkarikosjutuissa syytekynnys on käytännössä korkea. Jos syyte nostetaan, ne käsitellään yleensä kirjallisessa menettelyssä. Käräjäoikeustuomareiden virkarikosjutuissa ensimmäinen oikeusaste on hovioikeus.

2. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka määräsi tämän vuoden tammikuussa nostettavaksi syytteen Äänekosken käräjäoikeudessa toiminutta käräjätuomaria vastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (RL 40:10) ja (tahallisesta) virka-aseman väärinkäyttämisestä (RL 40:7). Jonkka vaati syytemääräyksessään, että juttua ajavan valtionsyyttäjän on vaadittava hovioikeudessa käräjätuomaria menettämään virkansa. Kyse ei ole siten mistään pikkuasiasta. Ks. oikeuskanslerin anonymisoitu päätös dnro OKV/15/31/2008.20.1.2009, joka on julkaistu netissä oikeuskanslerin ratkaisutietokannassa. Asia tuli oikeuskanslerin käsiteltäväksi Vaasan hovioikeuden tehtyä asiasta ilmoituksen. Ks. blogijuttuani 29.1.-09, jossa ensimmäisen kerran käsittelin syytettä ja puhuin myös yleensä juttujen viipymisestä.

3. Syytemääräys perustui siihen, että kyseisen käräjätuomarin käsiteltävään olleet kolme asiaa olivat viivästyneet kohtuuttomasti. Viivästymiset eivät olleet näkyneet käräjäoikeuden seurantaraporteissa, sillä tuomari oli peittänyt viivästymiset merkitsemällä asiat asianhallintajärjestelmään ratkaistuiksi.

4. Poliisin suorittamassa esitutkinnassa ilmeni, että tuomarilla viipymään jääneet asiat eivät olleet poikkeuksellisen laajoja tai erityisen vaikeita ratkaista, eikä käräjätuomarilla ollut poikkeuksellisen runsaasti asioita käsiteltävänään. Esitutkinnassa ei tullut esiin oikeudellisesti kestävää selitystä sille, miksi asioiden käsittely oli kestänyt niin kauan. Viivästykset näyttivät oikeuskanslerin mukaan olleen seurausta käräjätuomarin asennoitumisesta työtehtäviinsä ja asioiden viivytyksettömän käsittelyn merkitykseen. Tuomari oli kuusi kertaa merkinnyt asianhallintajärjestelmään ratkaistavaan olleen lainkäyttöasian ratkaistuksi. Nuo merkinnät oli tehty kolmessa eri asiassa vuoden sisällä. Tuomari tunnusti tehneensä virheelliset päiväkirjamerkinnät tahallisesti peittääkseen laiminlyöntejään.

5. Oikeuskanslerin mukaan kyseisenlainen epärehellinen menettely on olennaisesti vastoin sitä, mitä tuomarin viran asianmukaiselta hoitamiselta edellytetään. Jonkan mukaan tuomarin menettely oli omiaan vakavalla tavalla vaarantamaan luottamusta tuomioistuimien toiminnan asianmukaisuuteen.

6. Vaasan hovioikeus toimitti suullisen käsittelyn ja antoi jutussa tuomion 19.3.2009 (dnro E09/187). Hovioikeus totesi, että käräjätuomarin käsiteltävänä olleet kolme asiaa olivat viivästyneet kohtuuttomasti, sillä ne olivat olleet tuomarin ratkaistavina  noin kolmesta vuodesta viidestä kuukaudesta neljään vuoteen kymmeneen kuukauteen. Asioiden käsittelyn viivästymiselle ei tullut esiin hyväksyttävää syytä. Käräjätuomari oli syyllistynyt tältä osin syytteessä mainittuun tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen (RL 40:10).

7. Vakavamman syytekohdan eli virka-aseman väärinkäyttämisväitteen osalta hovioikeus tosin katsoi selvitetyksi, että tuomari oli peittänyt laiminlyöntinsä merkitsemällä asiat kirjaamisjärjestelmään  ratkaistuiksi, minkä vuoksi ne eivät näkyneet käräjäoikeuden juttujen ikärakennejärjestelmässä. Hovioikeus katsoi kuitenkin, ettei tuomarin menettely täyttänyt virka-aseman väärinkäyttämistä koskevan rangaistussäännöksen tunnusmerkistöä. Hovioikeus perusteli ratkaisuaan  mun muassa sillä, että totuudenvastaisten merkintöjen tekeminen asioiden kirjaamisjärjestelmään ei ole  kyseisen rangaistussäännöksen (RL 40:7) tarkoittamaa päätöksentekoa tai sen valmistelua. Sanottujen väärien merkintöjen tekemisellä ei ole hovioikeuden mielestä ollut vaikutusta lainkäyttöasiassa annettavan lopullisen ratkaisun asiasisältöön tai asianosaisten oikeusasemaan. Hovioikeus piti tekoa virkavelvollisuuden rikkomisena (RL 40:9) ja tuomitsi tuomarin tästä ja edellä mainitusta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta yhteiseen 50 päiväsakon suuruiseen rangaistukseen.

8. Myös virkavelvollisuuden tahallisesta rikkomisesta voi lain mukaan seurata viraltapano, jos virkamies on rikkonut jatkuvasti tai olennaisesti virkavelvollisuutensa ja rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi virkaansa (RL 40:9.2). Hovioikeus katsoi tosin, että tuomarin viivyttely osoitti hänessä vakavaa piittaamattomuutta virkavelvollisuuksiaan kohtaan ja virheellisten merkintöjen tekeminen kirjaamisjärjestelmään moitittavaa epärehellisyyttä. Hovioikeuden arvion mukaan käräjätuomarin ei kuitenkaan ollut rikkonut virkavelvollisuuttaan jatkuvasti eikä niin olennaisesti, että rikos osoittaisi hänet ilmeisen sopimattomaksi hoitamaan käräjätuomarin virkaansa. - Hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluivat hovioikeudenneuvokset Seppo Männikkö, Juhani Palmu ja Pirjo Latvala.

9. Hovioikeuden ratkaisua ja sen perusteluja voidaan perustellusti kritisoida. Hovioikeus näyttäisi sivuuttaneen virka-aseman väärinkäyttöä koskevan syytekohdan osalta, että sanotusta rikoksesta (RL 40:7) voidaan tuomita virkamies paitsi silloin, kun hän rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan  virkavelvollisuutensa "osallistuessaan päätöksentekoon tai sen valmisteluun", myös  silloin, kun hän käyttää julkista valtaa muissa virkatehtävissään. Hovioikeus on ehkä ajatellut, että sanottujen väärien merkintöjen tekemisessä kirjaamisjärjestelmään oli kyse vain jonkinlaisista jälkitöistä, joita asianomaisessa lainkohdassa eli RL 40:7:ssä ei mainita. 

10. Tuomarin väärissä merkinnöissä on kuitenkin ollut kyse lainkohdassa tarkoitetusta "päätöksenteon valmistelusta" sillä tavalla, että tuomari oli lykännyt ja viivyttänyt, ei vain sanottujen asioiden valmistelua, vaan jo valmistelun aloittamista. Outo on myös hovioikeuden perustelu siltä osin kuin perusteluissa sanotaan, ettei merkinnöillä muka ollut mitään vaikutusta asianosaisten oikeusasemaan. Totta kai jo asioiden kohtuuton viivästys vaikutti haitallisesti asianosaisten asemaan, ja vielä inhottavamman asiasta teki se, että nuo viivästykset tuomari salasi ja peitti väärillä merkinnöillä julkiseen asiakirjaan. - Voitaneen perustellusti sanoa, että tuomarin menettely kokonaisuutena arvioituna osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi virkaansa.

11. Oikeuskansleri ei olekaan tyytynyt hovioikeuden tuomioon, vaan on valittanut siitä KKO:een. Oikeuskansleri on vaatinut valituksessaan hovioikeuden tuomion muuttamista siten, että käräjätuomari, joka nykyisin on virassa Jyväskylän käräjäoikeudessa, tuomitaan virka-aseman väärinkäyttämisestä ja että hänet tuomitaan viralta pantavaksi. KKO:ssa juttua ajaa jo hovioikeudessa syyttäjänä toiminut valtionsyyttäjä.

12. KKO on päättänyt toimittaa asiassa suullisen käsittelyn. Koska KKO:n oma talo on edelleen remontissa, kyseinen käsittely pidetään korkeimman hallinto-oikeuden eli KHO:n suuressa istuntosalissa Helsingissä maanantaina 22.6.2009 alkaen kello 10.00. Istuntosali on osoitteessa Fabianinkatu 15, toinen kerros, 00130 Helsinki.

13. KKO ei kuuluta tai ilmoita suullisista käsittelyistään yleisölle millään tavalla, ei edes internet-kotisivuillaan. KKO:n kotisivuilla on tosin  palsta tai kohta "ajankohtaista", jossa julkaistaan erilaisia ajankohtaisia tiedotteita ja johon  ilmoitus KKO:n suullisista käsittelyistä myös hyvin sopisi.

14. Sen sijaan KKO tiedottaja lähettää suullisista käsittelyistä ilmoituksen "toimituksille." Sitä, mitä tämä termi pitää sisällään, en tarkkaan tiedä, mutta  ilmeisesti kyse on sanomalehtien toimituksista sekä radion ja tv-kanavien uutistoimituksista. Mielestäni tämä tapa, jossa KKO kyllä palvelee toimituksia ja toimittajia, mutta sivuuttaa täysin suuren yleisön, ei ole oikea tapa eikä täytä laissa oikeudenkäynnin julkisuudelle asetettavia kohtuullisia vaatimuksia. Yleisölle tulisi tiedottaa KKO:n suullisista käsittelyistä, jotta yleisöllä olisi mahdollisuus tulla seuraamaan käsittelyjä paikan päälle. Olen kannellut tästä ja eräistä muista KKO:n käsittelyissä ilmenevistä julkisuutta koskevista epäkohdista Eduskunnan oikeusasiamiehelle. Ks. blogikirjoitustani 24.10.2008. Asia on edelleen oikeusasiamiehenvirastossa ratkaisematta, minulle ei ole toimitettu KKO:n oikeusasiamiehelle antamaa selitystä kanteluni johdosta, jos sellainen on pyydetty.

15. KKO:n suulliset käsittelyt kiinnostaisivat toimittajien ohella esimerkiksi monia juristeja ja oikeustieteen opiskelijoita. KHO:n suuri istuntosali on todella  suuri ja tilava sali, johon mahtunee varmaankin satakunta katsojaa ja kuulijaa. Tilanpuute ei siis voi olla syynä siihen, että KKO ei tiedota suullisista ja julkisista käsittelyistä yleisölle. KKO:n lainkäytön pitää olla avointa ja julkista. Jos valitusasiassa toimitetaan suullinen ja julkinen käsittely, on KKO:n velvollisuutena  tiedottaa asiasta, jotta oikeudenkäynnin julkisuus voisi myös käytännössä tosiasiallisesti toteutua.

16. Sanomalehtien ja sähköisten tiedotusvälineiden toimituksilla, joita KKO informoi tulossa olevista suullisista käsittelyistä, ei ole ollut tapana kertoa etukäteen näistä käsittelyistä lukijoilleen, kuuntelijoilleen tai katselijoilleen, vaan ne kertovat vasta jälkikäteen asiasta ja oikeuden ratkaisuista. Oikeudenkäynnin käsittely- ja yleisöjulkisuus KKO:ssa ei pääse toteutumaan.

70. Oikeusjutut viipyvät - miksi? Hallituksen lakiesitys ei riitä korjaamaan tilannetta

Labbistakin usein laiskottaa...
Mustikassa on tylsää...pääsisipä...
...uimaan!

Oikeuskanslerilta virkasyyte juttujen viipymisestä

1. Oikeuskanslerinvirasto tiedotti eilen merkittävästä asiasta. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on päättänyt nostettavaksi syytteen Keski-Suomesssa sijaitsevan käräjäoikeuden tuomaria vastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tahallisesta virka-aseman väärinkäyttämisestä. Jonkka pitää käräjätuomarin epärehellistä menettelyä niin vakavana rikoksena, että syyttäjän on vaadittava tuomioistuimessa käräjätuomarin menettämään virkansa.

2. Oikeuskanslerin tiedotteen mukaan käräjätuomarin käsiteltävinä olleet kolme asiaa olivat viivästyneet kohtuuttomasti, vaikka kyse ei ollut poikkeuksellisen laajoista tai erityisen vaikeista asioista eikä tuomarilla ollut ollut poikkeuksellisen runsaasti asioita käsiteltävänään. Oikeuskanslerin saaman selvityksen perusteella viivästykset näyttäisivät olleen seurausta käräjätuomarin asennoitumisesta työtehtäviinsä ja asioiden viivytyksettömän käsittelyn merkitykseen. Mainitut viivästymiset konstituoivat tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen, josta seurauksena voi olla sakkoa tai varoitus.

3. Paljon vakavampi rikos on tiedotteen mukaan se, että käräjätuomari oli tunnustuksensa mukaan merkinnyt tahallaan mainitut kolme asiaa asianhallintarekisteriin ratkaistuiksi peittääkseen tällä tavalla viivästymiset. Oikeuskansleri Jonkan mukaan kyseessä on virka-aseman väärinkäyttäminen, joka on omiaan vaarantamaan vakavalla tavalla luottamusta tuomioistuimen toiminnan asianmukaisuuteen. Siksi hän edellyttää syyttäjän vaativan tuomarin viraltapanoa.

4. Oikeuskanslerin päätös on merkittävä, sillä miesmuistiin ei liene tapahtunut, että oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies, joille virkasyytteen nostaminen tuomaria vastaan kuuluu, olisi vaatinut tuomarin viraltapanoa. Oikeuskansleri Jonkka tuntuu muutenkin terästäytyneen, sillä aiemmin hän ei ole yleensä määrännyt nostettavaksi virkasyytettä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta tuomareita, syyttäjiä tai poliiseja vastaan, jotka ovat kohtuuttomasti viivytelleet asioiden käsittelyssä. Tällaisia tapauksia tulee kantelujen johdosta vuosittain ilmi kymmeniä, mutta niistä on yleensä aina ollut aiemmin seurauksena korkeintaan oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehen huomautus asianomaiselle tuomarille tai virkamiehelle vastaisen varalle; syyte on määrätty nostettavaksi vain erityisen räikeissä tapauksissa. - Kun olen itse jo vuosikausia vaatinut kyseisen linjan tiukentamista, voin tyydytyksellä todeta, että näin näyttää nyt tapahtuvan.

5. Uutiskynnystä Jonkan eilinen päätös juuri ylittänyt. Esimerkiksi Helsingin Sanomien verkkojulkaisussa tapauksesta ei kerrottu mitään. Sen sijaan HS uutisoi tänään verkkojulkaisussaan laajasti apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen päätöksestä, jolla 11 koiraa lopettaneille poliiseille ja kunnaneläinlääkärille annettiin huomautus eläinsuojelusäännösten rikkomisesta.

Oikeusjuttujen viipymisen syistä ja seurauksista

6. Oikeuskanslerin esille nostama tapaus on kuitenkin vain jäävuoren huippu mitä juttujen kohtuuttoman pitkään viipymiseen tulee. Oikeusjuttujen viipymisen syyt ovat moninaiset, eikä epäkohta johdu suinkaan pelkästään lainsäädännöstä tai puutteellisista resursseista, vaan suurimpana syynä asiantilaan ovat tuomareiden, syyttäjien ja poliisien asenteet. Viivästymisien syynä on usein se, mikä todetaan oikeuskanslerin päätöksessä mainitussa tapauksessakin: Tuomareiden, syyttäjien ja poliisien asennoituminen yleensä työtehtäviinsä ja välinpitämätön suhtautuminen asioiden viivytyksettömän käsittelyn merkitykseen.

7. Oikeusjuttujen kohtuuttoman pitkät käsittelyajat ja ratkaisujen viipymiset ovat pahimpia tuomioistuin- ja koko oikeuslaitosta rasittavia epäkohtia. Esitutkinnan, syyteharkinnan ja/tai riita- ja rikosasioiden oikeudenkäyntien hitaus aiheuttaa yleensä aina lisäkustannuksia asianosaisille, tuomioistuinlaitokselle ja koko yhtyeiskunnalle. Riita-asioissa hidas ja sen myötä kallis prosessi on omiaan nostamaan prosessikynnystä, eli voi estää prosessin käynnistämisen kokonaan myös silloin, kun siihen olisi objektiivisesti arvioiden perusteltua aihetta. Jutuissa vastaanotettavan näytön laatu heikkenee mitä enemmän aikaa kuluu niistä tapahtumista, joista asianosaiset ja todistajat kertovat oikeudenkäynnissä. Ratkaisujen viipyminen käsittelyn hitauden, juttujen lykkäysten ja muutoksenhakujen johdosta voi johtaa oikeusturvan kannalta arveluttaviin tilanteisiin ja pahimmillaan jopa siihen, että prosessin tulos saattaa osoittautua jutun voittaneellekin osapuolelle arvottomaksi. Justice delayed, justice denied, on sanottu, eikä varmaan aivan syyttä.

8. Toisaalta tietoisuus ratkaisujen viipymisestä on omiaan synnyttämään aiheettomia oikeusprosesseja tai ruokkimaan perusteettomia ja vain viivytystarkoituksessa tehtäviä muutoksenhakuja. Valituksen tarkoituksena voi olla ainoastaan esimerkiksi korko- tai inflaatiohyödyn tavoittelu taikka tuomion täytäntöönpanon lykkääminen.

9. Oikeudenkäynnissä käsiteltävät asiat koskevat usein elämän herkimpiä alueita, kuten esimerkiksi perhettä, lapsia, asumista, työtä, toimeentuloa, turvallisuutta ja ympäristöä. Pitkään vireillä oleva oikeusjuttu saattaa muodostaa asianosaisen koko arkielämää ja ajatuksia hallitsevaksi asiaksi ja olla siten henkisesti varsin kuormittava kokemus. Lisäksi se vie asianosailta aikaa ja vaatii yleensä aina myös taloudellista panostusta.

10. Rikosjutuissa vasta oikeudenkäynti ja siinä annettava tuomio saattaa usein antaa rikoksen uhrille tarvittavan tilaisuuden toipua rikoksen esitutkinnasta ja rikoksen aiheuttamasta järkytyksestä. Vastaavasti rikoksesta epäillylle tai syytetylle ja hänen lähipiirilleen on usein piinallista odottaa esitutkinnan ja syyteharkinnan päättymistä ja oikeudenkäynnin alkamista sekä jutussa annettavaa tuomiota. Rikosjutun kohtuuttoman pitkästä viipymisestä uhrille ja epäilylle aiheutuvia haittoja on omiaan pahentamaan asian mahdollinen käsittely mediassa. Mitä kauemmin asian käsittely julkisuudessa kestää, sitä suuremmat ovat tästä asianosaisille koituvat haitat.

11. Eikä tässä vielä kaikki. Oikeudenkäyntien pitkittyminen ja ratkaisujen viipyminen murentaa väistämättä tuomioistuinlaitoksen arvovaltaa ja asemaa yhteiskunnan merkittävimpänä konfliktien ja oikeusriitojen ratkaisufoorumina. Viimeisen vuosikymmenen kuluessa Suomeenkin syntyneiden tuomioistuinmenettelylle vaihtoehtoisten sovittelu- ja muiden konfliktinratkaisujärjestelmien yleistymisen yhtenä keskeisenä syynä on ollut juuri tuomioistuinprosessin hitaus.

Suomen ihmisoikeustuomioistuimelta saamat langettavat tuomiot

12. Vaikka oikeusjuttujen kohtuuttoman pitkä kesto ja ratkaisujen viipyminen ovat rasittaneet Suomen oikeuslaitosta jo pitkään, on hämmästyttävää, ettei epäkohdalle ole oikeusministeriön, hallituksen tai eduskunnan toimesta saatu tehdyksi mitään. Näin siitä huolimatta, että asiaan on puuttunut myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin langettavissa päätöksissään, joissa Suomen on todettu rikkoneen oikeudenkäynnin kohtuullista kestoa koskevia EIS 6.1 artiklan määräyksiä. Ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle jo vuosittain useita langettava tuomiota, kaikkiaan Suomen kyseillä perusteella saamia langettavia tuomiota on tullut jo lähes 40. Tahti tuntuu vain entisestään kiihtyvän, sillä kuluvan tammikuun aikana Suomi on saanut mainitusta syystä jo ainakin kolme uutta langettavaa tuomiota.

13. Nämä tuomiot samoin kuin Suomen muista syistä saamat langettavat tuomiot, joissa Suomen on todettu rikkoneen oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asetettuja vaatimuksia esimerkiksi asiaosaisten kuulemisen laiminlyönnin ja ratkaisujen puutteellisten perustelujen takia, ovat kansainvälisessä vertailussa omiaan tahraamaan Suomen mainetta ja tulevat valtiolle rahallakin mitattuna ajan myötä kalliiksi. Ennen kaikkea sanotut tuomiot murentavat kansalaisten luottamusta oikeus- ja tuomioistuinlaitoksen kykyyn huolehtia kansalaisten oikeusturvasta asianmukaisella tavalla.

Oikeussuojakeinoista juttujen viipymistä vastaan

14. Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja ihmisoikeustuomioistuimen mukaan jokaisella ihmisellä on oltava käytettävissään tehokas kansallinen oikeussuojakeino oikeudenkäynnin viivästymistä vastaan. Lähes kakissa Euroopan valtioissa, niin idässä kuin lännessäkin, onkin jo vuosia sitten otettu käyttöön sanotunlaisia keinoja, joilla on pyritty ja myös pystytty puuttumaan tehokkaasti oikeusjuttujen viipymiseen ja siten parantamaan merkittävästi kansalaisten oikeusturvaa. Näiden keinojen tarkoituksena on samalla ollut, ettei ihmisen tarvitsisi kääntyä viivytystapauksissa ihmisoikeustuomioistuimen puoleen, vaan hän saisi oikeusturvaa jo kotimaassaan. Ihmisoikeustuomioistuimessa käytävä prosessi on sangen hidasta, ja usein kestää monta vuotta ennen kuin se antaa kantelun johdosta ratkaisunsa.

15. Näistä oikeusjuttujen viipymistä vastaan käytössä olevista oikeuskeinoista on syytä mainita erityisesti kaksi, nimittäin viivästyskantelu ja hyvitysmaksujärjestelmä. Viivästyskantelun avulla asianosainen voi puuttua oikeusprosessin viivästymiseen jo asian vireillä ollessa, siis ennaltaehkäisevästi. Hyvitysjärjestelmän avulla asianosainen voi taas saada rahakorvauksen, mikäli häntä koskeva oikeudenkäynti on kokonaisuudessaan kestänyt kohtuuttoman kauan. Useat valtiot ovat ottaneet käyttöön molemmat mainitut oikeuskeinot taistelussa oikeusjuttujen viipymistä vastaan.

Oikeusministeriö ja lainsäätäjä eivät ole puuttuneet asiaan

16. Suomen lainsäädäntö ei sen sijaan tarjoa vieläkään sellaista oikeussuojakeinoa, jolla voitaisiin puuttua tehokkaasti oikeusprosessien viipymiseen ja joka täyttäisi ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytännössä asetetut vaatimukset. Tämän on havainnut myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, joka on jo useana vuonna Suomelle antamissaan langettavissa tuomioissaan todennut sanotun puutteen ja vakavan epäkohdan eli sen, että Suomen lainsäädäntö ei tunne mitään erityistä oikeussuojakeinoa oikeudenkäynnin kohtuullisen ajan rikkomista koskevissa tapauksissa.

Työryhmän mietintö OM 2006:21

17. Oikeusministeriö asetti vihdoin vuonna 2006 työryhmän valmistelemaan ehdotusta tehokasta oikeussuojakeinoa oikeudenkäynnin viipymistä vastaan koskevaksi lainsäädännöksi. Työryhmä jätti mietintönsä joulukuussa 2006 (OM 2006:21). Mietinnössä ehdotettiin juuri kahden edellä mainitun, muissakin maissa käytössä olevan oikeussuojakeinon eli viivästyskantelun ja hyvitysjärjestelmän käyttöönottamista.

18. Viivästyskantelun avulla asianosainen voisi kannella vireillä olevan asian viivästymisestä käräjäoikeudessa hovioikeuteen ja hovioikeudessa KKO:een. Viivästyskantelu hyväksyttäisiin, jos pääasian käsittely on viivästynyt siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa tai vakavasti vaarantaa sen. Ylempi tuomioistuin, siis hovioikeus tai KKO, voisi tällöin määrätä oikeudenkäyntiä jouduttavasta tehokkaasta toimenpiteestä. Ylempi oikeus voisi esimerkiksi asettaa määräajan asian ratkaisemiselle tai tuomioistuimen tietylle toimelle asian käsittelyssä tai jopa siirtää asian toisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Hallintolainkäytön puolella asianosainen voisi vastaavasti kannella hallinto-oikeudessa vireillä olevan asian käsittelyn viivästymisestä KHO:een. Lakiin otettaisiin myös säännös hallintolainkäyttöelimen velvollisuudesta antaa pyydettäessä käsittelyaikaa koskeva arvio. Hyvitysjärjestelmän avulla taas asianosaisella olisi oikeus saada jälkikäteen eli oikeudenkäynnin päätyttyä valtion varoista kohtuullinen hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisen johdosta.

KKO ja hovioikeudet vastustivat tehokkaan oikeussuojakeinon käyttöönottoa

19. Lausuntokierroksella lähes kaikki lausunnonantajat kannattivat hyvitysjärjestelmän käyttöönottamista. Sen sijaan viivästyskantelun osalta mielipiteet erosivat. Itse kannatin lausunnossani viivästyskantelua ja ehdotin samalla - ainoana lausunnonantajana - viivästyskantelun käyttöalan laajentamista eli sen ulottamista koskemaan rikosasioissa myös esitutkintaa ja syyteharkintaa. Käytännöstä nimittäin tiedetään, että useissa tapauksissa oikeusjutun kokonaiskeston kohtuuttoman pitkä aika ei suinkaan aina johdu tuomioistuinkäsittelyn pitkittymisestä, vaan juuri esitutkinnan tai/ja syyteharkinnan viipymisestä; tämä havainto voidaan tehdä myös ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle antamista langettavista tuomioista.

20. Ihmisoikeustuomioistuin korostaa ratkaisuissaan aina rikosprosessin kokonaiskestoa eli aikaa, joka alkaa jo siitä, kun tiettyä henkilöä epäillään esitutkinnassa rikoksesta. Vaikka käräjäoikeuden ja hovioikeuden käsittelyajat olisivat jossakin jutussa aivan kohtuullisen pituisia, voi jutun kokonaiskesto kuitenkin muodostua kohtuuttoman pitkäksi esitutkinnan tai syyteharkinnan viipymisen johdosta. Esitutkinnan ja syyteharkinnan viipymisestä olisi ehdotukseni mukaan voitu tehdä viivästyskantelu joko käräjäoikeudelle tai vaihtoehtoisesti valtakunnansyyttäjälle.

21. Mutta arvatkaapa, hyvät lukijat, mitkä tahot vastustivat kiivaasti työryhmän mallin mukaisen viivästyskantelun käyttöönottamista ja keiden vastustuksen johdosta koko lakiehdotus sitten jäi pariksi vuodeksi jäihin? Aivan oikein, viivästyskantelua vastustivat pontevasti nimenomaan tuomioistuimet, etunenässä (tietenkin) kaikki hovioikeudet ja KKO. Entä mikä oli vastustamisperuste? Kyllä, taas oikein arvattu: Viivästyskantelusta aiheutuisi hovioikeuksille ja KKO:lle sekä KHO:lle kohtuuttoman paljon lisätyötä ja viivästyskanteluiden käsittely söisi samaa kapasiteettia, jota tarvitaan varsinaisten juttujen käsittelyyn. Ja tietenkin, viivästyskantelun käyttöönotto vaatisi lisäresursseja hovioikeuksiin ja KKO:een. Vielä vedottiin mm. mahdollisesti syntyviin esteellisyysongelmiin ja ties mihin kaikkeen.

22. KKO:n ja muiden tuomioistuinten vastustuksen vuoksi työryhmän perustellut ehdotukset jäivät makaamaan oikeusministeriön kaappeihin. Tässä taas kerran nähtiin, keiden ehdoilla Suomessa lainsäädäntöä tosiasiallisesti tehdään. Jos tuomioistuimet älähtävät jostakin lainsäädäntöhankkeesta ja vetoavat juttumääriinsä ja niiden kasvuun, uskoo oikeusministeriö kiltisti miten heiveröisiä perusteluja tahansa ja tekee niinkuin KKO ja KHO sanovat. Kun on kyse prosessilainsäädännön uudistamisesta, ministeriö ei yleensä tee pitkään aikaan yhtään mitään. Tuomioistuimet eivät Suomessa käytä ainoastaan tuomiovaltaa, vaan tosiasiasillisesti myös merkittävää lainsäädäntövaltaa. Vaikka kysymys olisi miten tärkeästä kansalaisten oikeusturvaa koskevasta asiasta, oikeusministeriö ei osaa tai halua asettua yksityisen kansalaisen asemaan, vaan uudistuksia ja sen vaikutuksia tarkastellaan usein vain siltä kannalta, miten ne vaikuttavat tai - tuomioistuimien ilmaiseman käsityksen mukaan - voisivat vaikuttaa tuomioistuinten työhön. Kun tuomioistuimien lähtökohtana on yleensä se, etteivät uudistukset vain saa missään tapauksessa lisätä tai vaikeuttaa tuomioistuinten työtä, ei ole ihme, etteivät mitkään järkevät uudistukset, jotka on muissa maissa toteutettu jo ajat sitten, tahdo Suomessa edetä millään ilveellä. Näin kävi myös tässä oikeudenkäynnin viivästymisen ehkäisemistä koskevassa lainsäädäntöhankkeessa.

23. Oikeusministeriön virkamiesten mieleen ei ilmeisesti lainkaan pälkähtänyt, että miksi Suomen tuomioistuimet eivät kykenisi suoriutumaan viivästyskantelun käyttöönottamisesta, kun vastaava uudistus on toteutettu monissa muissa maissa ilman minkäänlaisia ongelmia. Ovatko suomalaiset tuomioistuimet todella niin heikkoja ja huonosti johdettuja, ettei edes tällaista melko vähäistä uudistusta voisi täällä toteuttaa? Oikeusministeriön olisi pitänyt havaita, etteivät kaikki esimerkiksi KKO:n lausunnossa viivästyskantelun käyttöön ottamista vastaan esittämät argumentit pidä paikkaansa, jos viivästyskantelut käsitellään tuomioistuimissa järkevällä tavalla.

24. Viivästyskantelussa ei ole kyse varsinaisen oikeusjutun käsittelyyn verrattavissa olevasta tutkinnasta, joka veisi yhtä paljon aikaa kuin muutoksenhaun tutkiminen; kyse on käytännössä summaarisesta ja suppeaan kirjalliseen aineistoon perustuvasta tutkinnasta. Eikä tarkoituksena tietenkään ollut, että uudistus johtaisi siihen, että viivästyskanteluja tehtäisiin hirmuisen paljon. Viivästyskantelun ideanahan on nimenomaan vaikuttaa jo pelkällä olemassaolollaan, siis ennaltaehkäisevästi, siihen, että käräjäoikeudet, hovioikeudet ja hallinto-oikeudet tekisivät parhaansa, ettei juttujen käsittely viivästy. Tällöin viivästyskantelun tekemiseen ei tietenkään tarvitsisi turhautua kovinkaan usein. Mutta kaikki nämä viivästyskantelun käyttöönottamista puoltavat näkökohdat on autuaasti sivuutettu esimerkiksi KKO:n lausunnossa. KKO on keskittynyt lausunnossaan yksinomaan niiden seikkojen esiin tuomiseen, jotka sen käsityksen mukaan puhuisivat viivästyskantelua vastaan; näistä seikoista ja perusteista kaikki eivät kuitenkaan pidä paikkaansa.

Hallituksen lakiesitys 29.1. on riittämätön

25. Ilmeisesti sen vuoksi, että Suomi on jo alkuvuodesta saanut muutaman uuden langettavan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisun oikeudenkäyntien kohtuuttomasta viipymisestä, oikeusministeriö on vihdoin herännyt ruususen unestaan. Tänään 29.1. hallitus nimittäin antoi eduskunnalle lakiesityksen laiksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä. Vuoden 2006 työryhmän mietinnöstä on siis poimittu vain hyvitysjärjestelmä, jolla oikeudenkäynnin kohtuuton viivästyminen voitaisiin hyvittää asianosaiselle valtion varoista maksettavalla rahakorvauksella, jonka suuruus olisi normaalisti enintään 10 000 euroa. Hyvitystä olisi vaadittava pääasiaa käsittelevältä tuomioistuimelta ennen käsittelyn päättymistä ja tuomioistuin ratkaisisi vaatimuksen samanaikaisesti pääasian kanssa. Hyvityksen tarkoituksena olisi korvata viivästymisen aiheuttamaa huolta ja epävarmuutta.

26. Kuten arvata saattoi, hallituksen esityksessä on luovuttu ennaltaehkäisevästä oikeussuojakeinosta eli edellä käsitellystä viivästyskantelusta, joka kuitenkin olisi selvästi tehokkain ja myös halvin keino ehkäistä oikeudenkäyntien viivästymisiä. Sen tilalle esitetään paljon miedompaa ja tehottomampaa keinoa eli asianosaisen tuomioistuimelle esittämää vaatimusta asian käsittelyn määräämisestä kiireelliseksi. Esityksen mukaan käräjäoikeus - uudistus ei siis koskisi lainkaan hovioikeutta (!) - voisi asianosaisen vaatimuksesta "poikkeuksellisesti" päättää, että asia määrätään kiireelliseksi, jos sen käsittelemiselle ennen muita asioita on erityisen painava syy. Ratkaisun kiireelliseksi julistamisesta tekisi yleensä laamanni.

27. Voidaan heti alkuun todeta, että kiireellisyysvaatimus on riittämätön keino ehkäistä ennakolta asian käsittelyn viipymistä. Laamanni ei nimittäin voisi määrätä mitään määräaikaa, jonka kuluessa asia olisi viimeistään ratkaistava, eikä myöskään mitään sanktiota sen varalta, ettei asiaa kuitenkaan käsiteltäisi kiireellisenä; laamanni voisi vain päättää, että asia on "kiireellinen." Lisäksi voidaan todeta, että lähes kaikkien asianosaisten mielestä juuri heidän juttunsa on muita kiireellisempi, jolloin seurauksena on, että jutussa kuin jutussa tullaan tekemään kiireellisyysvaatimus. Lopputulos olisi siten käytännössä plus miinus nolla, mitä juttujen kestoon tulee.

28. Ylemmälle tuomioistuimelle tehtävä viivästyskantelu olisi aivan "toista maata", sillä ylempi oikeus voisi määrätä, missä ajassa alemman oikeuden tulee käsitellä ja ratkaista juttu ja ylemmän oikeuden käytössä olisi myös muita keinoja vaikuttaa siihen, että jutun käsittelyä todella kiirehditään. Käytännössä merkitystä tulisi olemaan ainoastaan hyvitysmaksulla, mutta sen avulla ei voida ennaltaehkäisevästi vaikuttaa juttujen kokonaiskeston nopeuttamiseen. Yhteiskunnalle olisi paljon edullisempaa viedä oikeudenkäynti läpi kohtuullisessa ajassa kuin hyvittää pitkittynyt prosessi jälkikäteen rahalla. Siihen tarvittaisiin ehdottomasti ylemmälle oikeudelle tehtävä viivästyskantelu, asian kiirehtimispyyntö asiaa käsittelevälle tuomioistuimelle ei ratkaise ongelmaa.

29. Hallituksen lakiesitys on torso myös sikäli, että kiirehtimisvaatimus oliosi mahdollista tehdä ainoastaan käräjäoikeudessa, muttei hovioikeudessa eikä hallinto-oikeudessa. Tämä vesittää pahasti koko uudistuksen. Näyttää siltä, että kyseessä on lähinnä näennäisuudistus, jolla pyritään hallituksen ja oikeusministeriön kasvojen pesuun kiusalliseksi käyneessä ja Suomen kansainvälistä mainetta nakertavassa asiassa, mutta jolla ongelmat itse asiassa lakaistaan vain maton alle.

Kansliatuomioiden viipyminen

30. Monet puutteet ja epäkohdat jutun käsittelyn eri vaiheissa voivat aiheuttaa viivästystä ja vaikuttaa jutun kokonaiskeston pitkittymiseen. Ne eivät johdu usein lainsäädännöstä, vaan tuomareiden vähättelevästä asennoitumisesta asioiden viivytyksettömän käsittelyn merkitykseen. Yhtenä esimerkkinä tästä voidaan mainita käräjäoikeuden kansliatuomioiden ja hovioikeuksien tuomioiden antamisessa ilmenneet epäkohdat.

31. Lain mukaan käräjäoikeus voi tuomion julistamisen sijassta antaa laajassa tai vaikeassa asiassa tuomion kirjallisena tuomioistuimen kansliassa 14 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä (ns. kansliatuomio). Erityisestä syystä sanottua määräaikaa voidaan pidentää, mutta tuomio on annettava niin pian kuin mahdollista; asianosasille on ilmoitettava tuomion antamispäivä. Käräjäoikeuksissa on tullut tavaksi, että vähänkin vaikeammissa jutuissa tuomio annetaan säännönmukaisesti kansliatuomiona, vaikka tämä ei ollut lakia säädettäessä tarkoitus.

32. Hovioikeus antaa tuomionsa pääkäsittelyn jälkeen lähes aina kirjallisena kansliassa. Hovioikeuden tuomio on lain mukaan annettava 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä. Erityisestä syystä sanottua määräaikaa voidaan pidentää, mutta tuomio on tässäkin tapauksessa annettava lain mukaan niin pian kuin mahdollista.

33. Olen kuullut tapauksista, joissa käräjäoikeudet ja hovioikeudet käytännössä vähät välittävät tuomion antamiselle laissa asetetuista määräajoista. Näyttää muodostuneen jopa jonkinlaiseksi tavaksi, että jos kansliatuomion antaminen viivästyy siitä päivästä, joka asianosaisille on pääkäsittelyssä ilmoitettu, tuomioistuimet eivät välitä edes ilmoittaa viivästymisestä ja uudesta tuomion antopäivästä, vaan asianosaiset ja heidän asianajajansa joutuvat odottamaan tuomiota joskus pitkäänkin.

34. Tällaista käytäntöä esiintyy tiettävästi etenkin Etelä-Suomen suurissa käräjäoikeuksissa ja hovioikeuksissa. Olen kuullut tapauksista, joissa hovioikeuden tuomiota on jouduttu odottamaan jopa puoli vuotta, vaikka se olisi tullut lain ja hovioikeuden pääkäsittelyssä antaman ilmoituksen mukaan antaa 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä. Näin tapahtuu ilman, että asianosasille ilmoitettaisiin viivästymisen syytä tai tuomion uutta antamisajankohdasta. Asianajat eivät halua tai edes rohkene - sinänsä ymmärrettävistä syistä - kannella epäkohdasta esimerkiksi oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle, vaan tyytyvät nöyrinä kohtaloonsa. Ainakin yhdessä tapauksessa, jossa hovioikeuden tuomion antaminen kesti 30 päivän asemesta reilut kolme kuukautta, tällainen kantelu tehtiin, mutta apulaisoikeuskansleri tyytyi 22.10.2008 antamassaan päätöksessä (Dnro 34/3/06) ainoastaan saattamaan hovioikeuden jäsenten tietoon sivistyneen näkemyksensä laissa olevan määräajan noudattamisesta ja palveluperiaatteen merkityksestä. - Ehkäpä oikeuskansleri Jonkalla olisi aihetta tiukentaa oikeuskanslerinviraston linjaa myös puheena olevissa tapauksissa.

Päällikkötuomareiden vastuu

35. Tuomioistuimet ja tuomarit väittävät usein oikeudenkäyntien viipymisen johtuvan puutteellista henkilöresursseista. Tästä ei kuitenkaan ole läheskään aina kyse, ja sitä paitsi Suomessa on aivan riittävästi tuomareita. Jos tuomarikuntaan lasketaan mukaan myös hovioikeuksien varsin runsaslukuinen esittelijäkaarti - vanhimmat esittelijät kuuluvat säännönmukaisesti hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon - on Suomen tuomarikunnan lukumäärä kansainvälisessä vertailussa aivan kärkipään luokkaa.

36.Tuomioistuimien olisi syytä tarkastella kriittisesti omia toimintatapojaan, pyrittävä tunnistamaan huonot ja juttujen käsittelyjä viivyttävät käytännöt ja korjaamaan ne. Tässä suhteessa erityisesti tuomioistuinten päällikkötuomareilla on tai ainakin pitäisi olla suuri vastuu. Käräjäoikeuksien laamannien ja osaton johtajina toimivien käräjätuomareiden sekä hovioikeuksien presidenttien ja hovioikeudenlaamannien tulisi valvoa juttujen käsittelyaikoja ja puuttua asioihin heti, kun juttujen viipymisiä ilmenee.

37. Päällikkötuomarit eivät ilmeisesti aina hoida valvontatehtäväänsä riittävän hyvin eivätkä puutu juttujen ja tuomioiden antamisessa ilmeneviin viipymisiin. Jos puuttuisivat, ei esimerkiksi kansliatuomioiden antamisessa ilmennyttä lainvastaista käytäntöä olisi päässyt syntymään. Tuomareiden riippumattomuus ei ole hyväksyttävä syy, joka olisi estänyt päällikkötuomareita puuttumasta asiaan.