833. Kouvolan hovioikeus 1978-2014

1. Huomenna 1.4. toteutuu kauan odotettu hovi- ja hallinto-oikeusverkoston uudistus. Hovioikeuksien määrä vähenee yhdellä kun Kouvolan hovioikeus ja Kuopiossa sijaitseva Itä-Suomen hovioikeus yhdistyvät uudeksi Itä-Suomen hovioikeudeksi, jonka sijaintipaikka on Kuopio. Hallinto-oikeuksien määrä vähenee kahdella, sillä Kouvolan ja Kuopion hallinto-oikeudet yhdistyvät uudeksi Itä-Suomen hallinto-oikeudeksi sijaintipaikkanaan Kuopio. Rovaniemen hallinto-oikeus yhdistyy puolestaan Oulun hallinto-oikeuteen, jonka nimeksi tulee Pohjois-Suomen hallinto-oikeus.

2. Uudistusten virallisena tavoitteena on vahvistaa tuomioistuinverkostoa niin, että oikeusturva voidaan taata muuttuvissa yhteiskunnallisissa oloissa. Nykyinen hovioikeusverkosto on peräisin 1970-luvun lopulta, jolloin hovioikeuksiin saapuneiden asioiden määrä oli lähes kaksi kertaa nykyistä suurempi. Nykyinen hallinto-oikeusverkosto taas on muodostunut vasta runsaat kymmenen vuotta sitten. 

3. Kaikki kuitenkin tietävät, että ko. uudistusten todellisena ja ensi sijaisena tarkoituksena on leikata tuomioistuinten ylläpidosta valtiolle aiheutuvia menoja. Uudistusta on myös vastustettu eikä vähiten Kymenlaaksossa ja Kouvolan hovioikeudessa. 

4. Itse olen ollut alusta pitäen - jo ennen Kouvolan (1978) ja Rovaniemen (1979) hovioikeuksien perustamista - sillä kannalla, ettei Suomen olisi suinkaan tarvitta kuutta hovioikeutta, vaan meille olisi riittänyt edelleen neljä hovioikeutta, jotka sijaitsevat Turussa, Vaasassa, Kuopiossa ja Helsingissä. Katso tarkemmin artikkeliani "Oikeudenkäynnin uudistamisesta", Lakimies 1976. Suomessa olisi joka tapauksessa tultu toimeen ainakin viidellä hovioikeudella, eli Rovaniemen hovioikeuden perustaminen olisi siis riittänyt. 

5. Kun valtiontalouden tila oli 1970-luvun loppupuolella, toisin kuin nykyisin, hyvä, hallitus päätti perustaa kertarysäyksellä Suomeen kaksi uutta hovioikeutta. Suomessa on siis lähes 40 vuoden ajan toiminut yhtä monta hovioikeutta kuin Ruotsissa, joka on Suomea isompi maa ja jonka asukasluku on kaksikertainen Suomeen verrattuna.

6. Nyt siis vuonna 1978 perustettu Kouvolan hovioikeus lakkaa toimimasta. Tämä on järkevä toimenpide, koska hovioikeuksiin tehtävien valitusten määrä on todella laskenut merkittävästi. Muutoksenhakuoikeutta on rajoitettu kolmisen vuotta sitten käyttöön otetun jatkokäsittelylupajärjestelmän myötä. Sen käyttöalaa ollaan jo nyt innolla laajentamassa eli valitusten laajamittainen ja varsinainen tutkinen hovioikeuksissa tulee edelleen supistumaan. Tämä ei tietenkään lisäisi oikeusturvaa, vaan päin vastoin kaventaisi sitä.Tätä selvää asiaa ei kuitenkaan oikeusministeriössä ja tuomioistuinlaitoksen huipulla haluta ymmärtää tai myöntää, vaan siellä ajetaan sitkeästi valitusoikeuden ja asioiden tutkimisen rajoittamista. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on vaatinut myös hovioikeuksien lukumäärän supistamista kolmeen tai enintään neljään.

7. Kouvolaan jää kahden vuoden ajaksi Itä-Suomen hovioikeuden pysyvä istuntopaikka. Asioiden käsittely hovioikeuksissa on toki, toisin kuin lähes kakkien muiden maiden toisen asteen tuomioistuimissa, selvän ja vieläpä lakiin otetun säännöksen mukaan kirjallista asiakirjaprosessia. Suullisia käsittelyjä eli pääkäsittelyjä hovioikeus toimittaa ainoastaan poikkeustapauksissa ja useimmiten ns. "pitkin hampain". Hallinto-oikeuksilla puolestaan on pysyvät istuntopaikat myös Kouvolassa ja Rovaniemellä suullisten käsittelyjen järjestämiseksi. Hallinto-oikeudet toimittavat pääkäsittelyjä vielä paljon harvemmin kuin hovioikeudet.

8. Pysyvillä istuntopaikoilla ei ole tuomioistuinten kansliaa eikä henkilökuntaa, vaan tuomioistuimet järjestävät niissä tarvittaessa pääkäsittelyjä ja suullisia käsittelyjä. Tästä poiketen Itä-Suomen hovioikeudella on siirtymäkautena - enintään vuoden 2016 loppuun - Kouvolassa noin 30 henkilöä "varalla" siellä järjestettävien pääkäsittelyjen hoitamiseksi.

9. Hovioikeuksien asiamääriä tasataan myös tuomiopiirimuutoksilla. Huhtikuun alusta Kainuun käräjäoikeus siirtyy Itä-Suomen hovioikeuden tuomiopiiristä Rovaniemen hovioikeuden tuomiopiiriin. Hyvinkään käräjäoikeus puolestaan siirtyy Kouvolan (entisestä) hovioikeuspiiristä Helsingin hovioikeuden tuomiopiiriin.

10. Kouvolan hovioikeus on minusta ollut hieman näkymätön ja ikään kuin hissukseen toimiva tuomioistuin. Sen ensimmäinen presidenttinä oli oikeusneuvoksen virasta tehtävään nimitetty Heimo Lampi. Hän oli kunnostautunut jatkosodassa hävittäjälentäjänä saavuttaen 14 ilmavoittoa. Mainittakoon, että ennätys ei-saksalaisena taistelulentäjänä on lentomestari Ilmari Juutilaisella, joka pudotti jatkosodan aikana 94 vihollisen konetta. Hyvänä kakkosena seurasi Hasse Wind, jolle kertyi sodassa 75 varmistettua ilmavoittoa. Ilmari Juutilainen, joka on "Marokon kauhuna" tunnetun ja myös sodissa kunnostautuneen Aarne Juutilaisen nuorempi veli, ja Hans Wind ovat kumpikin kaksinkertaisia Mannerheim-ristin ritareita. Näitä ristejä myönnettiin jatkosodan aikana neljä kappaletta.

11. Heimo Lampi vaikutti KKO:ssa esittelijästä vakavalta ja totiselta tuomarilta. Hän oli kotoisin Kuopiosta, jossa oli toiminut Itä-Suomen hovioikeuden esittelijänä ja neuvoksena. Samasta hovioikeudesta olivat lähtöisin myös oikeusneuvoksina sittemmin olleet Paavo Salervo ja Veikko M. Hämäläinen, joista viimeksi mainittu nimitettiin Heimo Lammen jälkeen Kouvolan hovioikeuden toiseksi presidentiksi. Hämäläisen jälkeen hovioikeuden presidentiksi tuli oikeusvos Jussi Kivinen ja sen jälkeen vuonna 2005 Pertti Nieminen, joka jatkaa nyt uuden Itä-Suomen hovioikeuden presidenttinä. Jussi Kivinen toimi aiemmin  toistakymmentä vuotta maaoikeustuomarina. Erään Ikaalisissa käydyn maaoikeusprosessin yhteydessä olin 90-luvun alkupuolella valittajan avustajana mukana kahlailemassa pitkävartisissa kumisaappaissa pitkin Kyrösjärven rantoja Jussi Kivisen johtamassa katselmustilaisuudessa. Kohta tämän prosessin jälkeen Kivisestä sitten leivottiinkin KKO:n jäsen.

12. Nähtäväksi jää, miten hovi- ja hallinto-oikeusverkosten uudistaminen tulee jatkossa etenemään. Olen itse ehdottanut, myös tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietintöön jättämässäni lausumassa vuonna 2003 (KM 2003:3), hallinto-oikeuksien yhdistämistä yleisiin tuomioistuimiiin. En kuitenkaan niin, että hallinto-oikeudet yhdistettäisiin suoraan hovioikeuksiin - kuten esim. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on nyt pari vuotta ehdottanut - vaan niiden hallinnollista yhdistämistä muutamaan suureen käräjäoikeuteen. Hallintoprosessi säilyisi omana prosessilajinaan, mutta sitä tulisi kehittää voimakkaasti siviiliprosessin suuntaan. OM:ssä ja KHO:ssa laaditut tähänastiset suunnitelmat hallintoprosessin uudistamiseksi ovat minusta lähinnä näpertelyä. Näissä suunnitelmissa ei hallintoprosessiin edelleenkään esitetä esimerkiksi väittämistaakkaa, suullisten käsittelyjen lisäämistä, tuomarin materiaalisen prosessinjohdon aktivointia tai prosessin muodostamista kaksiasianosaissuhteen pohjalle. Käräjäoikeuden hallintoasiassa antamasta päätöksestä valitettaisiin ensin hovioikeuteen, hovioikeuksista kaksi voisi toimia ko. asioissa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena. Hovioikeuden hallintoasiassa antamasta päätöksestä voitaisiin valitettaa valituslupajärjestelmän kautta KHO:een. 

13. Oikeusministeriö on luultavasti ministeri Anna-Maja Henriksson ideasta pannut pystyyn suppean työryhmän, jonka tehtävänä on mietiskellä KKO:n ja KHO:n mahdolliseen yhdistymiseen liittyviä kysymyksiä. Tämä on minusta turhaa työtä, sillä jokainen ajattelemaan kykenevä lakimies ymmärtää, ettei tuomioistuimien integrointia voida aloittaa "huipulta", vaan työ on aloitettava alhaalta eli ensimmäisestä asteesta. Aluksi hallinto-oikeudet on integroitava käräjäoikeuksiin ja järjestettävä samalla väliasteen muutoksenhaku hovioikeuteen. Vasta tämän jälkeen voidaan ryhtyä varovaisesti arvioimaan, olisiko myös ylimmät tuomioistuimet eli KKO ja KHO yhdistettävä keskenään. Vm. uudistus voinee toteutua joskus 20-30 vuoden kuluttua.

759. Hovioikeus lievensi pikkutytön surmanneen rattijuopon rangaistusta oudoilla perusteilla

1. Iltapäivälehdessä kerrotiin tänään Itä-Suomen hovoikeuden äskettäin antamasta tuomiosta, jolla hovioikeus lievensi pienten siskosten päälle kohtalokkain seurauksin ajaneen rattijuopon vankeusrangaisusta  

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288588818215.html

2. Kuten mainitusta lehtijutustakin ilmenee, hovioikeuden tuomiossa mainittuja rangaistuksen lieventämisperusteita voidaan pitää teolla aiheutettuihin seurauksiin nähden outoina ja osin suorastaan käsittämättöminä. Autoa peräti 2,58 promillen humalassa kuljettanut 54-vuotias nainen - ammatiltaan maanviljelijä - törmäsi toukokuussa 2012 Lapinlahdella maantiellä pyöräilemässä olleiden siskosten päälle sillä seurauksena, että 11-vuotias Matleena kuoli saamiinsa vammoihin ja hänen 16-vuotias siskonsa vammautui.

3. Käräjäoikeus tuomitsi syytetyn törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä vammantuottamuksesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta kahdeksi vuodeksi seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen.

4. Oliko käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus liian ankara siihen nähden, miten pitkän vankeusrangaistuksen kyseisistä rikoksista - siis neljästä rikoksesta, jotka kaikki olivat laadultaan törkeitä - syytetty lain mukaan olisi voitu enintään tuomita? Ei ollut, sillä jo yksin törkeästä kuolemantuottamuksesta (RL 21:9) tuomittava maksimirangaistus on kuusi vuotta vankeutta. Mainituista rikoksista olisi lain mukaan voitu tuomita yhdeksän (9) vuoden pituinen yhteinen rangaistus (RL 7:2).Voidaan siis sanoa, että syytetylle tuomittu rangaistus oli varsin lievä.

5. Syytetty valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vaati rangaistuksen alentamista ja lieventämistä ehdolliseksi vankeudeksi. Valituksen mukaan tuomitu rangaistus oli "teko-olohteet huomioon ottaen liian ankara". Hän vetosi maanviljelijän ammattiinsa ja siihen, että hänen "työvelvollisuutensa on noin 340 päivää vuodessa". - Mainitut perusteet tuntuvat luvalla sanoen lähes pöyristyttävän tunteettomilta. Valituksessa ei ole kiinnitetty lainkaan huomiota vahvassa humalatilassa tehdyn teon traagisiin seurauksiin, vaan tekijä on tuntenut huolta ainoastaan ammatinsa harjoittamisen vaikeutumisesta.

6. Lehtitiedoista päätellen nämä valituksessa vedotut perusteet eivät menestyneet hovioikeudessa. Hovioikeus kuitenkin alensi käräjäoikeuden tuomitsemaa vankeusrangaistusta viidellä kuukaudella "omilla" perusteillaan.

7. Hovioikeus perusteli rangaistuksen alentamista ensinnäkin sillä, että naisen ajomatka oli ollut "lyhyehkö", eli kymmenisen kilometriä, ja tapahtunut "ilta-aikaan", jolloin oli kuitenkin vielä "päivänvaloa." Taivas varjelkoon, mitä ihmeen merkitystä näillä seikoilla voisi olla rangaistuksen mittaamisessa? Ei kerrassaan mitään. Olipa naisen ajomatka lyhyt tai pitkä - 10 km:n matka ei ole humalaisen ajamana suinkaan lyhyt - tai oliko ajo tapahtunut iltasella ja päivänvalossa tai pimeän aikana ja yöllä taikka keskellä päivää ja kirkkaassa valaistuksessa, niin kyseisillä seikolla ei pitäisi järkevästi ajatellen olla minkäänlaista rangaistusta lieventävää painoarvoa. Oleellista teossa oli toki se, että nainen oli lähtenyt ajamaan autoaan vahvassa humalatilassa ja törmännyt törkeää liikenneturvalllisuutta osittaen tien reunassa pyöräilemässä olleiden lasten päälle, jolloin toinen lapsista oli kuollut ja toinen saanut ruumiinvammoja. Lapsten ei ole edes väitetty itse myötävaikuttaneen törmäykseen millään tavalla. 

8. Hovioikeus otti rangaistusta alentavina seikkoina huomioon myös sen, ettei naisen ollut selvitetty ajaneen ylinopeutta ja ettei hänen ollut näytetty ennen kohtalokasta törmäystä syylllistyneen muuhun liikennesääntöjen vastaiseen ajoon kuin törmäykseen ajoradan reunakiveykseen. Mutta nämäkään seikat eivät ole sellaisia perusteita, jotka olisivat oikeuttaneet käräjäoikeuden tuomitseman jo sinänsä varsin lievän rangaistuksen alentamiseen. Sitä, oliko nainen mahdollisesti syyllistynyt ennen lapsiin törmääämistään muilla perusteilla liikkennesääntöjen vastaiseen ajoon, ei ole voitu, näin luulisin, varmuudella selvittää. Arvelen lisäksi, ettei kukaan ole ollut mitaamassa naisen todellista ajonopeutta ajon aikana.

9. Hovioikeus katsoi vielä, että syytetyn käräjäoikeudessa saama rangaistus oli "liian ankara ottaen huomioon KKO:n linjaama rangaistskäytäntö ja naisen syyllisyys". 

10. Todellisuudessa syytetyn syyllisyys huomioon ottaen käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus oli - ainakin minusta - mieluummin (itse asiassa selvästi) liian lievä kuin liian ankara. Syytetty oli lähtenyt ajamaan autollaan yli 2,5 promillen humalassa vilkkaasti liikennöityä tietä, törmännyt tien reunassa pyöräilemässä olleisiin lapsiin ja aiheuttanut törkeällä teollaan toisen lapsen kuolerman. Pelkästään törkeästä kuolemantuottamuksesta voidaan lain mukaan tuomita vankeutta aina kuuteen (6) vuoteen saakka, ja, kuten sanottu, mainituista neljästä törkeästä rikoksesta, joihin tekijä oli syyllistynyt, voidaan lain mukaan tuomita yhdeksän (9) vuoden vankeusrangaistus. Miten ihmeessä silloin voidaan sanoa, että naiselle käräjäoikeudessa tuomittu 2 vuoden 7 kuuukauden vankeusrangaistus olisi liian ankara?

11. Kun ensikertalainen joutuu todellisuudessa istumaan tuomitusta vankeusrangaistuksesta vain puolet, ei hovioikeuden tekemällä rangaistuksen lieventämisellä ole tuomitulle kovinkaan suurta merkitystä. Hän joutuu suorittamaan tuomitusta  2 vuoden ja 2 kuukauden vankeusrangaistuksesta  vuoden ja yhden kuukauden. Käräjäoikeuden tuomitsemasta 2 vuoden 7 kk rangaistuksesta syytetty olisi joutunut lusimaan vuoden kolme kuukautta ja 15 päivää. 

12. Todennäköisesti ratkaisevin peruste rangaistuksen alentamiselle lienee ollut "korkeimman oikeuden linjaama rangaistuskäytäntö." Sitä, mihin tämä lausuma perustuu, ei lehtijutussa kerrota. Asia on kuitenkin niin, että korkein oikeus on ottanut aiemmin varsin harvoissa tapauksissa kantaa rangaistuksen mittaamiseen vastaavanlaisissa tapauksissa. Itse en muista suoralta kädeltä yhtään korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä, joka koskisi rangaistuksen mittaamista sanotunlaisissa yliajotapauksissa, jolloin uhri on kuollut ja tekijä on ollut vahvassa humalatilassa. Ylipäätään KKO:ssa käsitellään vain harvoin - aivan liian harvoin - rangaistuksen mittaamista koskevia tapauksia.

13. Mutta jos korkeimman oikeuden rangaistuskäytäntö todella sallii noin lievien rangaistusten tuomitsemisen mainitunlaisissa tapauksissa, niin silloin sanottua käytäntöä on luonnollisesti syytä muuttaa. Tämän vuoksi VKSV:n tulisi huolehtia siitä, että Lapinlahden jutun syyttäjä pyytää KKO:lta valituslupaa ja vaatii valituksessaan hovioikeuden tuomion muuttamista ja syytetylle tuomitun rangaistuksen korottamista käräjäoikeuden tuomitsemaan vankeusrangaistukseen. Kun syyttäjä oli tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon, ei käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusta ( 2 v 7 kk) voida enää korottaa.

590. Itä-Suomen hovioikeus pysyy Kuopiossa, Kouvolan hovioikeus lakkautetaan

Kuopion hovioikeustalo vuodelta 1968 edustaa joidenkin mielestä betonibrutalismia

Motto: Juna vislas just pois Kouvolasta, ja se jytkyttel Kuopijoon päin.

Ei tämä Rkp:n oikeusministeri Anna-Maja Henriksson taida loppujen lopuksi mikään "nössö" ollakaan!

Henriksson kertoi äsken päätöksestään, jonka mukaan sekä hovi- että hallinto-oikeus säilyvät Kuopiossa. Kouvolasta sen sijaan lakkautetaan molemmat!

Henriksson perusteli ratkaisuaan Kouvolan työntekijöille maantieteellisillä syillä. Kustannukset eivät kuitenkaan ole olleet ratkaiseva tekijä, vaan oikeusturvan laatu, sanoi Henriksson. Tiedossa on myös, että hovioikeuksiin saapuneiden asioiden määrä on viime vuosina vähentynyt. Päätös merkitsee sitä, että Kouvolasta häviää 85 työpaikkaa. Tarkemmat perustelut löytyvät tästä.

Edellisen oikeusministerin Tuija Braxin - tämän Guggenheimin kaatajan - asettama toimikunta esitti vuosi sitten, että hovioikeuksia vähennetään yhdellä ja hallinto-oikeuksia kahdella.

KKO:n ex-presidentin Leif Sevónin johtama toimikunta, joka koostui epäilyttävän monesta entisestä Vaasan hovioikeudessa töissä olleesta jäsenestä,  esitti, että hovioikeuksista lakkautetaan Kuopiossa sijaitsevaa Itä-Suomen hovioikeus ja että uusi Itä-Suomen hovioikeus tulisi perustaa Kouvolan hovioikeuden yhteyteen.

Itä-Suomen hovioikeuden ex-presidentti Mikael Krogeruksen mielestä toimikunnan esitys oli tehty virheellisten laskelmien perusteella.

Olen itsekin liputtanut Itä-Suomen hovioikeuden Kuopiossa säilymisen puolesta. Joten onnittelut Kuopioon!

582. Hovioikeuden ex-presidentin myöhästynyt parahdus

1. Hovioikeusverkostoa ja hallinto-oikeusverkostoa ollaan karsimassa. Uudistuksen valmistelut ovat jo loppusuoralla. Aiemmin ilmoitetun mukaan oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin piti esitellä kyseinen uudistus "kevättalvella." Nyt kevättalvi on vaihtunut kevääksi, ainakin täällä etelässä, kello käy ja lumetkin sulavat kovaa vauhtia, mutta Anna-Majaa ei vaan esityksineen vielä näy eikä kuulu.

2. Hovi- ja hallinto-oikeusverkoston supistaminen liittyy pääosin valtiontalouden säästösuunnitelmiin. Valtioneuvoston 4.4. tekemän valtiontalouden vuosien 2013-2016 kehyksiä koskevan päätöksen mukaiset menoleikkaukset edellyttävät oikeuslaitoksessa ja rikosseuraamusalalla merkittäviä toiminnallisia ja rakenteellisia uudistuksia. Kehyspäätöksen mukaan oikeusministeriön hallinnonalalla toteutetaan hallituksen aiemmin päättämien säästöjen lisäksi 8 miljoonan euron menosäästöt vuodesta 2015 alkaen. Vuonna 2015 tulee säästöjä saada aikaan näiden päätösten johdosta yhteensä noin 22 miljoonan euron edestä.

3. Olen jo kahdessa aiemmassa blogijutussa eli nro:ssa 417/30.3.2011 ja 494/17.10.2011 kertonut oikeusministeriön toimikunnan mietinnöstä (OM 17/2011), jonka mukaan hovioikeuksien lukumäärää alennettaisiin nykyisestä kuudesta viiteen. Tämä tapahtuisi siten, että Kuopiossa toimiva Itä-Suomen hovioikeus ja Kouvolan hovioikeus yhdistetään uudeksi Itä-Suomen hovioikeudeksi, joka sijaitsisi Kouvolassa. Samalla toimikunta on ehdottanut Kouvolan ja Kuopion hallinto-oikeuksien yhdistämistä Kuopiossa toimivaksi Itä-Suomen hallinto-oikeudeksi. Maan pienin hallinto-oikeus eli Rovaniemen hallinto-oikeus puolestaan lakkautettaisiin yhdistämällä se Oulun hallinto-oikeuteen.

4. On selvää, että varsinkaan Itä-Suomen hovioikeudessa ministeriön suunnitelmista ei ole ollut lainkaan innostuneita. Näyttää myös pahasti siltä, että toimikunnan työn lopputulos oli jo ennalta päätetty. Tämä näkyy jo silloisen oikeusministerin Tuija Braxin asettaman toimikunnan kokoonpanosta, josta olen aiemmissa blogijutuissani kertonut. KKO:n ex-presidentti Leif Sevónin johtamasta toimikunnasta jätettiin kokonaan pois Sisä-Suomen ja Itä-Suomen edustus. Sen sijaan toimikunnan jäseniksi kutsuttiin Kouvolan hovioikeuden presidentti ja peräti neljä sellaista jäsentä, jotka ovat aiemmin työskennellyt Vaasan hovioikeudessa; eräiden aiempien tietojen mukaan myös Vaasan hovioikeus olisi ollut "uhanalainen" eli "lakkautuslistalla."

5. Toimikunta piti kokouksensa visusti Helsingissä eikä vaivautunut käymään yhdessäkään hovioikeudessa paikan päällä, vaikka tätä oli eri hovioikeuksista nimenomaan pyydetty; vasta nyt uusi oikeusministeri Henriksson on vieraillut tutustumassa hovioikeuksiin! Itä-Suomen hovioikeus on toimikunnan mietinnön johdosta antamissaan lausunnoissa väittänyt ja osin myös osoittanut toimikunnan laskelmien perustuneen virheellisiin tietoihin.

6. Kun asian valmistelu on ollut edellä mainituin tavoin hämärää ja puutteellista, olisi mainitut epäkohdat ja koko uudistustyö pitänyt toki tuoda "karvoineen päivineen" julkisuuteen heti toimikunnan mietinnön julkistamisen jälkeen. Mutta näin ei ole tapahtunut - tätä blogia lukuun ottamatta. (Toki Savon Sanomissa ym. maakuntalehdissä on varmaan asiasta puhuttu, mutta niitähän ei Helsingissä tai sosiaalisessa mediassakaan juuri seurata.) Kirjelmät, lausunnot ja väitteet ovat toki sinkoilleet esimerkiksi Itä-Suomesta oikeusministeriöön ja takaisin, mutta julkisuudessa asiasta ei ole juuri puhuttu.

7. Vasta nyt, jolloin oikeusministerin voidaan odottaa minä hetkenä tahansa pamauttavan esityksensä julki, on valmistelutyössä kaltoin kohdellun Itä-Suomen hovioikeuden edustaja astunut kritiikkeineen julkisuuteen. Tarkoitan 1.4. eläkkeelle siirtyneen presidentti Mikael Krogeruksen Helsingin Sanomien tämänpäiväistä vieraskynäkirjoitusta otsikolla "Tuomioistuinuudistus ei kestä päivänvaloa." Krogerus sanoo, että hovioikeusverkoston suunnittelussa ei ole noudatettu hyvän hallinnon vaatimuksia. Vakava syytös, joka kohdistuu muun muassa ex-oikeusministeri Tuija Braxiin ja toimikunnan puheenjohtajaan Leif Sevóniin. Tässä putkahtaa jälleen kerran esiin tuo paljon puhuttu hyvä hallinto ja hallintotapa.

Krogeruksen kirjoitus löytyy tästä.

8. Miksi Mikael Krogerus on liikkeellä vasta nyt ja vasta siirryttyään eläkkeelle? Tätä en ymmärrä, mutta ehkä kysymys on vain (liian) hyvästä kotikasvatuksesta ja esivallan kunnioittamisesta. Hieno mies ei kenties ole halunnut ryhtyä vielä virassa ollessaan "rettelöimään" Helsingin ja ministeriön herrojen kanssa. Vaikuttaa siltä, että Krogerus tulee ulos aivan liian myöhään. Kaikki pitävät jo ikään kuin kirkossa kuulutettuna, että jos ja kun maasta on lakkautettava yksi hovioikeus, niin se on juuri Itä-Suomen hovioikeus. Tätä on ennakoitu myös siten, että Krogeruksen seuraaja Olavi Snellman on nimitetty virkaansa vuoden 2013 lopussa päättyväksi määräajaksi.

9. Mikael Krogerus on toki monessa kohdin oikeassa, mitä tuomioistuinorganisaation uudistamiseen tulee. Suomessa pärjättäisiin aivan hyvin neljällä tai jopa kolmella hovioikeudella, sillä voihan hovioikeus toki pitää - pitää jo nytkin - istuntojaan muuallakin kuin siinä kaupungissa, missä sen toimipaikka sijaitsee. Kouvolan ja Rovaniemen hovioikeudet perustettiin yhtä aikaa 1970-luvun lopulla. Vastustin jo tuolloin kuuden hovioikeuden järjestelmää, koska Suomessa olisi aivan hyvin riittänyt neljä tai korkeintaan viisi hovioikeutta.

10. Meillä on nyt yhtä monta hovioikeutta kuin Ruotsissa, vaikka Ruotsi on pinta-alaltaan Suomea selvästi suurempi maa ja vaikka Ruotsin asukasluku on kaksi kertaa Suomen väkimäärää suurempi. Hovioikeustuomareiden ja esittelijöiden lukumäärä on Suomessa kuitenkin myös absoluuttisesti lähestulkoon Ruotsin luokkaa, vaikka ruotsalaiset hovioikeudet ratkaisevat lähes kaksi kertaa enemmän juttuja kuin suomalaiset. Ruotsin hovioikeuksissa ei narista suullisia käsittelyjä vastaan kuten Suomessa jatkuvasti tehdään, vaan suullinen pääkäsittely on Ruotsin hovioikeuksissa prosessin perusmuoto, Suomessa sitä vastoin kirjallinen menettely. Valituslupajärjestelmä on Suomen hovioikeuksissa tiukempi kuin Ruotsissa, eli valitusoikeutta on meillä rajoitettu enemmän kuin Ruotsissa. Hovioikeuksien tiedotustoiminta eli viestintä on Ruotsissa paljon parempaa kuin Suomessa jne.

11. Näistä tiedoista, joita olen käsitellyt laajemmin ja tarkemmin edellä mainituissa aiemmissa jutuissani, voidaan jo päätellä, että suomalaisissa hovioikeuksissa mättää moni asia todella pahasti. Suomessa ei osata suunnitella eikä tehdä asioita järkevästi, ja prosessiuudistukset on voitu antaa diletanttien johdettavaksi ja tehtäväksi. Oikeusministerit ovat olleet enemmän tai vähemmän "ulalla" ja virkamiesten johdateltavissa sekä ajaneet erilaisia uudistuksia lähinnä vain poliittisia päämääriä silmällä pitäen. Hovioikeuksien johtaminen käytännössä ei ole ilmeisesti ollut ajan tasalla eikä riittävän tehokasta.

12. Presidentti Krogeruksen kovin myöhään tapahtunut tulo julkisuuteen ei taida enää auttaa, vaan hovioikeusverkoston uudistaminen etenee niin kuin sen oli jo Sevónin toimikuntaa asetettaessa päätetty kaksi vuotta sitten kulissien takana etenevän. Jos ja kun yksi hovioikeus on nyt ainakin lakkautettava, olisin itse kyllä kyllä pitkät perinteet omaavan Wiipurin Itä-Suomen hovioikeuden säilyttämisen kannalla. Tällöin siis "nuori tulokas" eli Kouvolan hovioikeus liitettäisiin Itä-Suomen hovioikeuteen.

13. Muuten olen sitä mieltä - kuten aiemminkin - että Suomessa ei tarvita yleisistä tuomioistuimista erillisiä hallintotuomioistuimia. Nykyiset alueelliset hallinto-oikeudet olisi yhdistettävä muutamaan, esimerkiksi 5-10:een suurimpaan käräjäoikeuteen; yhdistäminen ei siis tapahtuisi hovioikeuksiin, kuten joskus on ehdotettu. Myös käräjäoikeuden hallintoasioissa antamista päätöksistä valitettaisiin, ei suoraan KHO:een, kuten nyt hallinto-oikeuksien päätöksistä, vaan toisena asteena hovioikeuteen. Hallintoasiat voitaisiin keskittää kahteen hovioikeuteen. KHO:ssa otettaisiin tämän uudistuksen myötä samantapainen eli yhtä tiukka valituslupajärjestelmä kuin KKO:ssa nykyisin. Aikaa myöten myös KHO voitaisiin lakkauttaa eli siirtää hallintoasioiden käsittely KKO:een.

14. Vaikka Mikko Paateron "paaterointia" on arvosteltu, on toki myönnettävä, että Paatero on onnistunut samaan jatkuvasti ja myös hallituksen 4.4. kehysriihessä tekemän päätöksen mukaan lisärahaa poliisille samaan aikaan kun esimerkiksi tuomioistuimien määrärahoja on supistettu. Poliisilla ja Paaterolla on oma poliisihallitus, mutta tuomioistuimet ovat oikeusministeriön hallinnollisen käskyvallan ja ohjauksen alaisina. Vai onko kysymys siitä, että sisäministeri Päivi Räsänen on ollut paljon parempi ja tehokkaampi kuin oikeusministeri Anna-Maja Henriksson?

15. Tuomioistumia ei tunnu johtavan kukaan tai mikään elin eivätkä KKO:n presidentin Pauliine Koskelon ajoittaiset ärähtelyt tunnu johtavan mihinkään. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea ehdotti vuonna 2003 tuomioistuinten keskushallinnon siirtämistä oikeusministeriöltä erillisille "tuomioistuinhallitukselle" tms. yksikölle. Tämä ehdotus, jota olen itse lämpimästi kannattanut, ei ole kuitenkaan johtanut mihinkään. Oikeusministeriön hallinnossa tuomioistuimet ovat jääneet auttamatta heittopussin asemaan. Rahanjaossa tuomioistuinten edelle menevät aina esimerkiksi erilaiset rikosseuraamusviraston ja vankeinhoidon uudistushankkeet alkaen vaikkapa paljusellien lakkauttamishankkeista.

PS. 14.4.

Suomessa on paljastunut ensimmäinen valejuristi. Tapauksesta kerrottiin eilen Nelosen Uutisissa. Helsingin käräjäoikeudessa on nostettu valtiota vastaan 51 kannetta, joissa autoja maahan tuoneet ihmiset vaativat valtiolta vahingonkorvausta liikaa perityistä veroista. Kanteita ajava mies on sanonut aikaisemmin valmistuneensa Lapin yliopistosta viime syksynä, mutta myönsi Nelosen Uutisille myöhemmin opintojen olevan edelleen kesken. Hän on tosin jättänyt lopputyönsä tarkastettavaksi. Opiskelija myöntää toimineensa taitamattomasti ja harkitsemattomasti, mutta selittää, että kyse on vain "kauneusvirheestä,"ei mistään vakavasta asiasta. Lain mukaan oikeudenkäyntiasiamieheltä vaaditaan kuitenkin oikeustieteellinen loppututkinto, jota opiskelijalla ei siis vielä ole.
Onpa kaverilla todella kova kiire "huippujuristiksi."

580. Itä-Suomen hovioikeus sai vaivihkaa uuden presidentin

Hovioikeuden talo Viipurissa. Hovioikeuden ensimmäinen presidentti oli kreivi Carl Gustaf Mannerheim 1839-1854.

1. Itä-Suomen hovioikeuden presidentti Mikael Krogerus jäi eläkkeelle 1.4. Koska vireillä on suunnitelma, jonka mukaan Itä-Suomen hovioikeus yhdistetään Kouvolan hovioikeuteen eli siis käytännössä lakkautetaan, haettiin Krogerukselle seuraajaa vain määräajaksi, joka päättyy 31.12.2013. "Pätkäpresidentin" virkaa hakivat 27.1.2012 päättyneeseen määräaikaan mennessä käräjätuomari Hannu Laitinen sekä hovioikeudenlaamannit Tuomas Nurmi (Helsingin hovioikeus), Esko Randelin (Itä-Suomen hovioikeus) ja Olavi Snellman (Itä-Suomen hovioikeus).

2. Korkein päätti täysistunnossaan 21.3.2012 nimittää presidentin virkaan Olavi Snellmanin (64 v.) 1.4.2012 - 31.12.2013 väliseksi ajaksi. Normaalisti hovioikeuden presidentin nimittämistä koskevan virkaesityksen tasavallan presidentille tekee tuomarinvalintalautakunta, mutta kun on kysymys "vain" määräaikaisesta virasta, lautakunta sivuutetaan ja nimityksestä päättää korkein oikeus. Nykyisin voimassa olevan lain mukaan "noin lyhyttä" nimitystä ei sitä paitsi tarvitse kiikuttaa edes valtioneuvoston yleisistunnon kautta tasavallan presidentin vahvistettavaksi. Mitäpä sitä nyt turhaa!

3. Hämmästystä on herättänyt, että mainitusta nimitysasiasta ei ole tiedotettu korkeimman oikeuden kotisivuilla sanallakaan, ei sen puoleen myöskään Itä-Suomen hovioikeuden sivustolla. Korkeimman oikeuden tiedotus on ollut yleensäkin aika vaatimatonta luokkaa lukuun ottamatta ennakkopäätösten ja myönnettyjen valituslupien julkistamista. Tänä vuonna korkein oikeus on tiedottanut toistaiseksi erikseen ainoastaan yhdestä asiasta, eli plenum-ratkaisusta KKO 2012:11, jossa isyys vahvistettiin laissa säädetyn kanneajan päättymisestä huolimatta.

4. Lakimieskunta laajemmalti kulunee saaneen vihiä KKO:n nimityspäätöksestä ikään kuin kautta rantain eli siitä, että Itä-Suomen hovioikeudessa julistettiin haettavaksi laamannin virka eli juuri se virka, josta Snellman nimitettiin pressaksi. Toki Yle Savon sivuilla julkaistiin jo nimityspäivänä eli 21.3. Snellmanin nimitystä koskeva uutinen, mutta kukapa nyt noita Ylen savolaissivuja tulisi kovin tarkkaan seuranneeksi.

5. Korkein oikeus pudotti mainituista neljästä hakijasta kaksi eli Hannu Laitisen ja Tuomas Nurmen "finaalista" sillä perusteella, että hovioikeus tarvitsee odotettavissa olevassa muutosvaiheessa päällikön, joka tuntee hovioikeuden ja sen henkilöstön. Tosin Tuomas Nurmenkin ura näyttää alkaneen 80-luvullla juuri Itä-Suomen hovioikeudesta. Tämän jälkeen korkein oikeus vertasi kärkikaksikkoa eli hovioikeuden "omia miehiä" Esko Randelinia ja Olavi Snellmania perusteluissaan näin:

Snellmanilla on Randelinia merkittävästi pidempi, ansiokas kokemus johtamistehtävistä hovioikeudessa. Haastattelun perusteella Snellmanilla on selkeä käsitys ja perusteltuja nä-

kemyksiä täytettävänä olevasta tehtävästä ja edessä olevan todennäköisen muutostilanteen aiheuttamista erityisistä tarpeista hovioikeuden johtamisen ja henkilöstön kannalta. Pe-

rehtyneisyytensä, kokemuksensa ja näkemystensä perusteella Snellmanilla voidaan arvioida olevan parhaat edellytykset täytettävänä olevan tehtävän hoitamiseen.

6. Korkein oikeus siis haastatteli finalistit ja ratkaisi nimitysasian sillä perusteella, kummalla hakijoista oli perustellumpi näkemys edessä olevan muutosvaiheen erityisistä tarpeista hovioikeuden johtamisen ja henkilöstön kannalta. Sitä, miten mainitut "näkemykset" erosivat toisistaan, ei kerrota. Joka tapauksessa näyttää selvältä, että vertailussa kiinnitettiin huomiota yksinomaan hovioikeuden presidentin hallinnollisiin tehtäviin. Tätä olen aina muulloinkin epäillyt ja itse asiassa "pelännyt", sillä minusta hovioikeuden presidentin tulisi olla ennen kaikkea lainkäyttöjohtaja, ei pelkkä hallintojohtaja, kuten korkeimman oikeuden perustelujen mukaan on asian laita. KKO:n perustelutapa vaikuttaa hieman oudolta myös periaatteellisesti eli tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta. Syntyy vaikutelma, jonka mukaan viran saa hakijoista se, jonka näkemykset miellyttävät eniten nimittävää viranomaista - hakijoiden pätevyydellä ei ole niinkään väliä!

7. Joka tapauksessa onnittelemme uutta hovioikeuden presidenttiä. Palsturi muistaa hänet oikeusministeriön 80-luvulla järjestämistä prosessinjohtoseminaareista nuorena viskaalina ja innokkaana oppilaana ja keskustelijana. Toivokamme, että Itä-Suomen aiemminkin eli jo sortovuosina ja myös viime sodissa kovia kokenut, vuonna 1839 perustettu hovioikeus, joka toimi vuoteen 1940 saakka Viipurissa - tuossa karjalaisten kauniissa kaupungissa - nimellä Wiipurin hovioikeus, saatettaisiin uuden presidentin johdolla manan majoille mahdollisimman arvokkaasti! Aina tarmokas oikeusministerimme Anna-Maja Henriksson on luvannut esitellä uuden hovioikeus- ja hallinto-oikeusverkoston vielä kuluvan kevään aikana.

8. Presidentti Krogeruksen eläköitymistä juhlistettiin 30.3. Kuopiossa erilaisten pippaloiden merkeissä. Kaupungin musiikkikeskuksessa pidettiin seminaari "oikeuden toteutumisen edellytyksistä," ja siellä esitelmöivät meille kaikille jo Hannu Taanilan ja Lenita Airiston 1960-luvun loppupuolella vetämästä Jatkoaika-ohjelmasta tutuksi tullut pastori ja nyttemmin käytännöllisen filosofian dosentti Terho Pursiainen aiheenaan "oikeamielisyys" sekä akatemiaprofessori Kaarlo Tuori, Terho Pursiaisen tasoinen sanakäytön virtuoosi, teemasta "tuomioistuimen riippumattomuus." Hovioikeudessa paljastettiin presidentti Krogeruksen muotokuva, ja tilaisuudessa puhui itse presidentti Pauliine Koskelo. Presidentin kyseinen puhe löytyy vaikkapa tästä. Presidentti muisti puheessaan myös vastanimitettyä uutta presidenttiä Olavi Snellmania, jota ei kuitenkaan katsonut aiheelliseksi mainita nimeltä (!).

9. Koskelo oli varmaankin oikeassa. mitä Mikael Krogeruksen ominaisuuksiin tulee. Olen joskus hieman hymy suupielessä todennut, että KKO:n jäseniltä edellytettävä oikeamielisyys ja sopivuus voitaisiin kiteyttää sanalla "kirkolliskokouskelpoisuus." Krogeruksen osalta tämä edellytys on toteutunut kirjaimellisesti, sillä hän on toiminut lukuisissa seurakunnallisissa ja kirkollisissa luottamistehtävissä ja vuosina 2000-2008 kirkolliskokouksen lainopillisena asiantuntijana. Muistan, että 1970- ja -80-luvulla vastaavassa tehtävässä korkeimmasta oikeudesta toimi oikeusneuvos Johannes Paavali Leivonen. Oikeusneuvos Leivosen tapaan myös Krogerus on pappissukua, joten tehtävä sopi hänelle sikälikin erinomaisen hyvin.

10. Oikeusneuvokset Pauliine Koskelo ja Mikael Krogerus kohahduttivat lokakuussa 2003 yleensä jokseenkin uneliasta suomalaista oikeuselämää kirjoittamalla Helsingin Sanomissa julkaistun laajan vastineen, jossa he teilasivat tai ainakin yrittivät teilata toimittaja Susanna Reinbothin kriittisen tulkinnan eräistä sananvapautta ja yksityiselämän suojaa koskevista KKO:n päätöksistä. Koskelo ja Krogerus väittivät yhteisessä kirjoituksessaan, että toimittaja oli tulkinnut väärin kritisoimiaan ratkaisuja. Oikeusneuvosten vastine oli ennenkuulumaton, sillä tapana on ollut, niin Suomessa kuin muuallakin, että ammattituomarit pidättäytyvät kommentoimasta julkisuudessa yksittäisiä oikeusjuttuja tai niissä annettuja ratkaisuja taikka vastaamasta päätösten nostattamaan kritiikkiin.

11. Olen kertonut Koskelon ja Krogeruksen mainitusta vastineesta blogijutussa nro 257/27.4.2010 "Korkein oikeus sananvapautta kaventamassa." Debatin ydin oli siinä, että toimittaja Reinboth kritisoi KKO:n kantaa, joka hänen mielestään korosti liiaksi yksityiselämän suojaa sananvapauden kustannuksella. Kolme rikosoikeuden professoria totesi oikeusneuvosten vastineesta, ettei se ainakaan selventänyt tilannetta, sillä aiemmin myös juristit olivat tulkinneet KKO:n kyseisiä ratkaisuja samalla tavalla kuin toimittajakin. Professorit eivät pitäneet Reinbothin tulkintaa huonona. Pekka Koskis-vainaa totesi sarkastiseen tapaansa yleisvaikutelmaksi jääneen, että "Reinboth johtaa, jollei 6-0 niin ainakin 4-2."

12. Puuttumatta kyseiseen debattiin tässä enemmälti on syytä todeta, että myöhemmin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomesta sananvapausasioissa tehtyihin valituksiin antamat päätökset ovat osoittaneet Koskelo-Krogeruksen ja koko KKO:n yksityiselämän suojaa korostaneen kannan sananvapausjutuissa virheelliseksi. Mutta pääasia oli toki se, että kummastakin debatööristä tuli presidentti, Krogeruksesta Kuopion kalakukkokaupunkiin ja Koskelosta Pohj. Esplanadi 3:een.

13. Pauliine Koskelon puheen yleisen osaston osalta voidaan vain todeta, miten innokkaasi KKO:n presidentti on ajanut ja ajaa yhä edelleen hovioikeuteen tapahtuvan valitusoikeuden rajoittamista erilaisten valituslupapykälien avulla. Hän näyttää kuvittelevan, että mitä enemmän valitusoikeutta tosiasiallisesti rajoitetaan, sitä paremmin kansalaisten oikeusturva toteutuu! No, tämä ristiriita selittynee osin sillä, että Koskelo ei ole itse milloinkaan toiminut asianajajana eikä tuomarina KKO:ta alemmassa instanssissa.

14. Mutta kamoon, nythän Koskelo on päässyt ainakin Itä-Suomen osalta tavoitteeseensa, sillä hänen hyvän ystävänsä Mikael Krogeruksen johdolla toiminut hovioikeus tullaan ilmeisesti lakkauttamaan kokonaan! Vuoden 2013 mentyä kukaan ei enää saa valittaa Itä-Suomen hovioikeuteen. Kaverilta meni siis hovioikeus niin sanotusti "alta" ja tätä kehitystä Koskelo on omasta ja koko KKO:n puolesta ollut lämpimästi kannattamassa ja ajamassa. Tästä Koskelo on varmaan ilmoittanut suuren ilonsa Kuopion hovioikeusihmisille! Presidentti Koskelo puhuu mahtipontiseen sävyyn "uuden hovioikeuden" perustamisesta. Riittäkö Suomeen jatkossa siis yksi ainoa hovioikeus, vai mistä oikein mahtaa olla kysymys? Erässä toisessa yhteydessä Koskelo puhui "tuomioistuinten saaristosta", vaikka käräjäoikeuksien lukumäärän alentamisesta reilusta 50:stä 27:een oli kulunut aikaa vasta vuoden verran.

15. Onko Kuopiossa jo perustettu tai tullaanko sinne pikapuolin perusamaan Wiipurin Itä-Suomen hovioikeuden kilta? Sen tehtävänä olisi muistella wanhoja hyviä aikoja eli aikaa, jolloin Wiipurissa ja sittemmin Kuopiossa oli vielä toimiva hovioikeus. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka opasti meitä Stefan Wallinia koskevassa kantelupäätöksessään, että varuskuntakilloista esimerkiksi Uudenmaan Prikaatin kilta Dragsvikissa voisi toimia oikein hyvin, vaikka itse varuskunta lakkautettaisiin. Vastaavasti hovioikeuskilta voisi vaalia toimintansa päättäneen hovioikeuden muistoa.

555. KKO 2012:30: Asianosaisen kuuleminen, tuomarietiikka

1. Nyt kommentoitava ennakkopäätös KKO 2012:30 on juridisesti helppo. Niin simppeli, että on oikeastaan hieman kummallista, että siitä on pitänyt antaa tuomioistumille ohjeeksi ennakkopäätös. Kuten jäljempänä ilmenee, tapauksessa ei itse asiassa olekaan kyse ensi sijassa juridiikasta, vaan ainakin minusta ennen muuta tuomarin ammattietiikasta.

2. Tapauksessa hovioikeuteen valittanut asianosainen oli käyttänyt valituskirjelmässään asian ratkaisseesta käräjätuomarista samoin kuin jutun toisesta osapuolesta ja tämän asiamiehestä halventavia ilmaisuja. Kysymyksessä on ollut OK 14 luvun 7 §:n 1 momentissa säädetyn kurinpitorangaistuksen eli järjestyssakon tuomitsemisen paikka. Järjestyssakon enimmäismääräksi on säädetty 1 000 euroa.

3. Tuomioistuin saa tuomita järjestyssakon viran puolesta, siis ilman syyttäjän vaatimusta. Järjestysrikkomuksesta epäiltyä on kuitenkin kuultava ennen sakon määräämistä. Tämäkin on täysin selvä asia, mutta myös siitä on jouduttu aiemmin antamaan peräti kaksi ennakkopäätöstä (KKO 2003:69 ja KKO 2005:70). Tästä näkee, etteivät tuomioistuimet ota käytännössä aina edes kaikkein keskeisimpiä oikeudenkäyntiperiaatteita huomioon.

4. Ko. tapauksessa hovioikeus on toki huomioinut, että valittaja H:lle tulee ennen päätöksen tekemistä varata tilaisuus tulla kuulluksi. Hovioikeus on kuitenkin katsonut, että kuulemiskeinoksi riittää lausumapyynnön lähettäminen kuultavalle tavallisena kirjeenä hänen kotiosoitteeseensa. H on kiistänyt saaneensa kirjeen.

5. On selvää, että hovioikeus ei olisi saanut lähettää lausumapyyntöä tavallisen kirjeenä, koska tätä tiedoksiantotapa käyttäen ei ole ollut varmuutta siitä, oliko H saanut kirjeen eli toteutuiko kuuleminen tosiasiallisesti eikä ainoastaan paperilla. Lausumapyyntö olisi tullut lähettää H:lle saantitodistusta vastaan tai toimittaa tiedoksianto haastetiedoksiannolla. Järjestyssakko ei tosin ole sakkorangaistus, vaan kurinpitoseuraamus. Seuraamuksen kohteeksi joutuvan henkilön kannalta järjestyssakko, määrältään tässä tapauksessa siis ko. seuraamuksen enimmäismäärä eli 1 000 euroa, on tosiasiallisesti rinnastettavissa sakkorangaistukseen. Kun haastetta rikosasiassa ei voida antaa tiedoksi tavallisella kirjeellä, pitäisi olla ilman muuta selvää, ettei tätä tapaa voida käyttää myöskään järjestyssakon määräämisen yhteydessä.

6. Miksi hovioikeus on sitten kuitenkin turvautunut ko. asiassa asiakirjan lähettämiseen tiedoksi kuutavalle tavallisena kirjeenä? Hovioikeus lienee tasan tarkkaan ymmärtänyt, että kirjetiedoksiannolla ei saada varmuutta siitä, onko tiedoksi annettava lausumapyyntö todella tavoittanut asianomaisen henkilön ja onko kuuleminen siten tosiasiallisesti onnistunut.

7. Vaikutta hieman siltä, että tiedoksiantotapa on valittu hovioikeudessa yksinkertaisesti siksi, että se on ollut valittavana olleista tavoista kaikkein yksinkertaisin ja hovioikeuden työn kannalta helpoin ja "siistein" tapa hoitaa homma. Voisi sanoa, että tehokkuus ja mukavuussyyt ovat painaneet tiedoksiantotavan valinnassa eniten jaa siis enemmän kuin kuultavan henkilön oikeusturva ja oikeudenkäyntimenettelyn koettu oikeudenmukaisuus. Siitä viis, saiko H lausumapyynnön todellisuudessa tiedokseen vai ei, tärkeintä on ollut, että homma eli tiedoksianto saadaan kivuttomasti pois päiväjärjestyksessä ja päästään sakottamaan H:ta.

8. Kyse on tuomarin paljon puhutusta etiikasta, tarkemmin sanottuna ammattietiikasta. Juhlapuheissa hovioikeudet ja niiden presidentit korostavat kilvan, miten tarkoin juuri "heidän tuomioistumissaan" pidetään nimenomaan ja ensi sijassa silmällä ihmisten oikeusturvaa, erityisesti pienten ihmisten oikeusturvaa, ja monia muita kauniita ja komealta kalskahtavia yleisiä oikeus- ja prosessiperiaatteita. Mutta annas olla, kun hovioikeuksissa päästään tosi toimiin, niin silloinpa nuo hienot arvot ja periaatteet voivatkin jäädä ja usein myös jäävät ikävä kyllä sivummalle ja etusijalle nousee tuomioistuimen oman toiminnan helppous ja vaivattomuus eli juuri edellä mainitut mukavuussyyt. Siinä ei asiakkaana olevan ihmisen oikeusturva kyllä paljon paina.

9. Suomen Tuomariliitossa valmistellaan parhaillaan "Tuomarin eettiset periaatteet" -nimistä julkilausumaa tai ohjeita. Työn tarkoituksena on kirjata nykyisen tuomarikunnan yhteinen käsitys omasta toiminnastaan. Asiakirjassa korostetaan muun ohella tuomarin oikeamielisyyttä ja ammattitaitoa. Näihin periaatteisiin on syytä palata tarkemmin myöhemmin.

10. Muutamat hovioikeudet ovat julkaisseet kotisivuillaan omat "arvonsa," joita ne sanovat työssään noudattavan. Itä-Suomen hovioikeudellakin oli aiemmin muistamani mukaan netissä omat täysistunnossa vahvistetut arvot, mutta nyt ne poistettu sieltä. Arvot lienevät jokaisessa hovioikeudessa hieman erilaisista sanonnoista huolimatta asiallisesti suurin piirtein samansisältöiset. Tämän vuoksi on syytä siteerata maamme vanhimman eli Turun hovioikeuden vahvistamalta "arvolistalta" seuraavat peräkkäiset kohdat:

* Kaikki hovioikeuden työntekijät ottavat työssään huomioon suorittamiensa toimenpiteiden tai ratkaisujen vaikutukset asiakkaan elämään;

* Asiakkaat tulevat kuulluiksi ja kohdelluiksi tasapuolisesti

11. Toivoa sopii, että sanottuja ja muitakin tuomarin eettisiä periaatteita ja tavoitteita noudatettaisiin myös käytännössä.

505. Todistajanpalkkiot puntarissa

1. Oikeudenkäyntiin kutsutulla todistajalla on lain mukaan oikeus saada kohtuullinen korvaus tarpeellisista matka- ja toimeentulokustannuksista sekä taloudellisesta menetyksestä (OK 17:40.1). Jos todistajan on nimennyt ja kutsunut oikeuteen yksityinen asianosainen, jolle ei ole myönnetty oikeusapua, hän on myös velvollinen maksamaan todistajalle tulevan palkkion. Todistaja esittää oikeudessa oman palkkiovaatimuksensa ja oikeus päättää palkkion suuruuden kuultuaan sitä ennen asianosaisia.

2. OK 17 luv. 40 §:n 3 momentin mukaan valtion varoista todistajalle maksettavasta korvauksesta säädetään erikseen. Jos todistajan on nimennyt syyttäjä tai asianosainen, jolle on myönnetty oikeusapua, todistajalle maksetaan valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain (TodKorvL) mukaan korvausta a) matkakuluista halvimman kulkuneuvon (linja-auto, juna) matkalipun hinnan mukaan; b) taloudellisesta menetyksestä (esimerkiksi saamatta jäänyt työpalkka, ylimääräiset lastenhoitokulut) nettomääräisenä, koska valtion maksama todistajanpalkkio on saajalleen verosta vapaata tuloa; c) päivärahana, jonka suuruus riippuu oikeudessa olemiseen ja matkoihin kuluneesta ajasta;ja d) yöpymisestä aiheutuneista kustannuksista, jos todistaja on niin kaukaa, että hän joutuu matkalla yöpymään.

3. TodKorvL 7 §:n mukaan taloudellisesta menetyksestä todistajalle suoritetaan korvauksena enintään määrä, minkä siihen oikeutettu osoittaa uskottavasti menettävänsä. Kyseisen lain 9 §:n mukaan, jos todistaja vaatii muun muassa taloudellisesta menetyksestä korvausta enemmän kuin valtion varoista saadaan myöntää, voidaan se asianosainen, joka tämän lain nojalla tuomitaan korvaamaan todistelukustannuksia valtiolle, samalla velvoittaa maksamaan kohtuulliseksi harkittu lisäkorvaus. Lain 19 §:n mukaan tarkemmat määräykset lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella.

4. TodKorvA 8 §:n mukaan taloudellisena menetyksenä korvataan ansio- tai muun tulon menettäminen, aiheellisesti sijaiselle tai kodin- tai lastenhoitajalle suoritettu palkka tai muu aineellinen menetys, joka korvaukseen oikeutetulle on aiheutunut tuomioistuimeen saapumisesta. Taloudellisesta menetyksestä suoritettavan korvauksen enimmäismäärä on kuitenkin 350 markkaa vuorokaudelta, mikä määrä on euroiksi muunnettuna 58,87 euroa. Sanottua asetuksen 8 §:ää on muutettu ja valtion varoista korvattavan ansionmenetyksen suuruutta on tarkistettu viimeksi 5.10.2000 annetulla asetuksella (839/2000).

5. Todistajalle asetuksen mukaan valtion varoista taloudellisesta menetyksestä maksettavan enimmäiskorvauksen määrä on herättänyt kentällä närkästystä, koska sitä pidetään yleisesti kustannus- ja palkkatason nousuun nähden liian pienenä. Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa luvataan totuttuun tapaan myös oikeushallinnon osalta vaikka mitä uudistuksia ja parannuksia, mutta todistajanpalkkioita ohjelmassa ei ole luvata korottaa.

6. Kesällä Lakimiesliitto vaati valtion varoista todistajalle ansionmenetyksestä maksettavan korvauksen korottamista katsoen, että vuonna 2000 asetuksessa määritelty korvaussumma on jäänyt palkkatason kehityksestä jälkeen. Lakimiesliiton mukaan tämä ei aina riitä kattamaan ansionmenetyksiä, sillä liiton laskelmien mukaan kokopäivätyössä olevien suomalaisten keskimääräinen nettopalkka on noin 100 euroa päivältä.

7. Elokuun alussa oikeusministeriön hallitusneuvos Ahti Penttinen kertoi ESS:lle, että myös ministeriössä sanottu korotuksen tarve on huomattu ja asia oli valmistelussa. Penttisen mukaan korotus saattaa tulla voimaan jo syksyllä, mutta viimeistään vuoden vaihteessa. Penttinen kuitenkin arvioi, että korotus jää Lakimiesliiton sadan euron arviota pienemmäksi.

8. Syksy alkaa olla kohta jo lopuillaan ja vuodenvaihdekin lähestyy uhkaavasti, mutta Penttisen lupailemasta korotuksesta ei vain ole kuulunut mitään virallista. Kello siis käy, mutta Mäntyrantaa ei vain näy! Todettakoon, että oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp), joka muutoin esittelee mediassa innolla tulossa olevia lakiuudistuksia, ei ole puhunut eikä pukahtanut todistajanpalkkioiden korotuksesta yhtikäs mitään.

9. Taloudellista menetystä koskevan korvauksen jälkeenjääneisyys on huomattu myös tuomioistuimissa, jotka päättävät todistajanpalkkioista yksittäisissä jutuissa. Lokakuussa Itä-Suomen hovioikeus jätti yhdessä tapauksessa perustuslain 107 §:n nojalla TodKorvA 8 §:n soveltamatta ja määräsi maksettavaksi syyttäjän nimeämälle todistajalle tämän taloudellisesta menetyksestä vaatimat 120 euroa eli 61,13 euroa enemmän, mikä asetuksen mukaan oli mahdollista. Hovioikeus katsoi että asetuksen 8 § oli ristiriidassa TodKorvL 7 §:n kanssa, jossa edellytetään, että todistaja on oikeutettu kohtuulliseen korvaukseen. Hovioikeus ei pitänyt asetuksessa mainittua enimmäismäärää 58,87 euroa riittävänä ja kohtuullisena.

Itä-Suomen HO:n päätös 21.10. 2011 (I-SHO 2011:9)

10. Hovioikeudella oli minusta perustuslain 107 §:n nojalla oikeus jättää asetuksen säännös soveltamatta. Hovioikeuden enemmistön ratkaisu on muuten perusteltu, mutta yhden muutoksen olisin itse siihen tehnyt. Hovioikeus velvoitti jutussa syytetyn ja ilmeisesti myös tuomitun B:n korvaamaan valtiolle sen varoista A:lle maksetut yhteensä 120 euroa. Minusta olisi ollut kohtuullista, että B olisi velvoitettu korvaamaan valtiolle vain se summa, joka asetuksessa on asetettu sanotun korvauksen enimmäismääräksi, eli ainoastaan 58,87 euroa. En siis olisi pannut asetuksen jälkeenjääneisyyttä B:n piikkiin tai kontolle. A ei itse vaatinut asetuksen mukaisen taksan ylittävää ns. lisäkorvausta B:ltä (TodKorvL 9 §). Hovioikeus näyttää ajatelleen, että täytyyhän valtion fiskaalisista intresseistä toki huolehtia (sentilleen) vaikka sitten viran puolesta.

11. Onko B:tä kuultu asianmukaisella tavalla hovioikeudessa siitä, että hänet voitiin velvoittaa korvaamaan valtiolle enemmän kuin mitä asetuksen mukaan on mahdollista? Hovioikeuden 14.6.2011 päättyneessä pääkäsittelyssä, jossa B ilmeisesti oli saapuvilla henkilökohtaisesti, hovioikeus määräsi maksettavaksi A:lle valtion varoista mainitut 58,67 euroa. Tämä summa B ilmeisesti velvoitettiin tuolloin korvamaan valtiolle. Jatkokäsittelyssä, joka tapahtui vahvennetussa jaostossa kirjallisena, hovioikeus määräsi 21.10. maksettavaksi valtion varoista A:lle loput hänen vaatimistaan 120 eurosta eli 61,13 euroa. Tämän summan hovioikeus määräsi B:n korvaamaan valtiolle. Se, onko B:lle varattu tilaisuus tulla kuulluksi 61,13 euroa koskevan korvausvelvollisuuden osalta, ei ilmene hovioikeuden päätöksestä.

12. Jotkut kollegat ovat jo ehtineet luonnehtia hovioikeuden päätöstä rohkeaksi. Hovioikeuden päätöksellä toki suuri käytännöllinen merkitys tuomioistuimien rutiinien kannalta, joihin kysymys todistajanpalkkioiden määräämisestä kuuluu. Myös periaatteelliselta kannalta ratkaisu on merkittävä, sillä ei toki ole aivan jokapäiväistä, että tuomioistuin tietoisesti syrjäyttää asetuksen "lain tieltä". Kovin suurta rohkeutta päätöksen tekeminen ei liene kuitenkaan ole vaatinut, sillä kuten edellä kerroin, muun muassa Lakimiesliitto on vaatinut korjausta asetukseen ja oikeusministeriössä uudistukselle on jo ehditty näyttää - ainakin periaatteessa - vihreää valoa lupailemalla uudistusta täksi syksyksi. Jäämme odottamaan, viekö syyttäjä kenties Itä-Suomen tapauksen vielä korkeimpaan oikeuteen ja alkavatko muut tuomioistuimet noudattaa hovioikeuden antamaa esimerkkiä.

13. Asetuksen sivuuttaminen on vielä pikkujuttu, jos sitä verrataan perustuslain 106 §:ssä mainittuun tapaukseen, jossa tuomioistuimelle on annettu mahdollisuus syrjäyttää laki ja jättää se soveltamatta, jos tapaukseen muutoin soveltuvan lain säännöksen soveltaminen olisi ristiriidassa perustuslain kanssa. Sanotussa pykälässä tuomioistuimen valtuuksia perustuslaillisuuden kontrolloinnissa on kuitenkin suitsittu - minusta aivan turhaan ja perusteettomasti - säätämällä, että näin voidaan tehdä vain sillä edellytyksellä, että lain säännöksen soveltaminen oli ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Tämä säännös "ilmeisestä ristiriidasta" on johtanut siihen, etteivät tuomioistuimet juuri koskaan rohkene jättää lakia soveltamatta, vaikka se olisikin ristiriidassa perustuslain kanssa.

14. Tässä yhteydessä saan taas kerran aiheen muistella "vanhoja hyviä aikoja." Aikaa, jolloin lain säännös voitiin jättää käytännössä soveltamatta, vaikka silloisessa perustuslaissa eli hallitusmuodossa ei ollut lainkaan perustuslain 106 §:n kaltaista säännöstä niin sanotusta jälkikontrollista. Ennakkopäätöksessä KKO 1984 II 95, jossa olin itsekin mukana, korkein oikeus jätti soveltamatta sellaisen tavallisen lain (isyyslain tuolloin voimassa olleen 42.1 §:n viiden vuoden kanneaikaa koskevan) säännöksen, jota säännöksen sanamuodon mukaan oli sovellettava kyseiseen tapaukseen, mutta jonka soveltaminen olisi ollut ristiriidassa HM 5 §:ssä säädetyn yhdenvertaisuusperiaatteen kanssa. Muistan, miten valtiosääntöoppineet nostivat Antero Jyrängin johdolla epäortodoksisena pitämänsä ratkaisun johdosta mekkalan, mutta mitäpä he järkevälle ratkaisulle mahtoivat.

125. Itä-Suomen hovioikeuden julkisuudessa kritisoidut raiskaustuomiot

               Viipurikin oli aikanaan hovioikeuskaupunki

1. Kirjoituksissani 122 ja 123 olen kertonut Itä-Suomen hovioikeuden tuomiosta, jolla hovioikeus lievensi suonenjokelaisen poliisimiehen  käräjäoikeuden raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitseman 2 vuoden ja 10 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeutta ja määräsi rangaistuksen ehdolliseksi. Lisäksi syytetty tuomittiin 70 tunnin yhdyskuntapalveluun. Hovioikeus myös alensi syytetyn rikoksen uhrille maksettavaksi tuomitun kärsimyskorvauksen 8 000 eurosta 5 000 euroon.

2. Hovioikeuden tuomio on aiheuttanut suurta hämmästystä ja suorastaan raivostunutta kritiikkiä tulikumina käyvissä verkkokeskusteluissa. Facebookin on perustettu ryhmä 100 000 vastaan Itä-Suomen hovioikeus, johon oli lehtitietojen mukaan liittynyt viime viikon lopulla jo 40 000 Facebookin käyttäjää, joiden mielestä hovioikeuden tuomioihin on jo korkea aika puuttua. Koska hovioikeus määräsi tuomionsa perustelut syyksilukemisen ja näytön arvioinnin osalta salaisiksi, ei ihmisillä ole ollut tietoa ratkaisun perusteista. Tämän vuoksi Aamulehti kysyi 1.7. hovioikeudessa jutun ratkaisseen kokoonpanon puheenjohtajana toimineelta hovioikeudenneuvos Markku Ukkolalta, mitä tarkoittaa rangaistusseuraamuksen perusteluissa ilmaistu käsite "verrattain lievä väkivalta." 

3. Ukkolan vastaus oli odotettu: "En halua sanoa tähän mitään." Vastaus on sinänsä korrekti, sillä jos oikeus kerran on määrännyt perustelunsa salaisiksi, ei joku oikeuden jäsenistä saa kertoa, mitkä nuo perustelut jonkin seikan osalta olivat. Mutta ehkäpä perustelut päätettiin julistaa salaisiksi osin juuri siksi, ettei oikeuden jäsenten tarvitsisi niitä jälkeenpäin julkisuudessa selitellä. Niin kuin blogissani 122 kerroin, hovioikeuden ei olisi ollut pakko määrätä perustelujaan salaisiksi. Joka tapauksessa hovioikeus olisi voinut laatia julkisen selosteen, jossa perusteluja olisi sanotulta osin (verrattain lievä väkivalta") hieman raotettu. Mutta hovioikeus ei laatinut selostetta.

4. Ukkola vastasi kuitenkin toimittajan toiseen kysymykseen siitä, miksi hovioikeus oli pitänyt rangaistusta lieventävänä seikkana sitä, että uhri oli "vuoden päässä" 16 ikävuodesta; itse asiassa uhri lienee ollut tekohetkellä lähempänä 16 kuin 15 vuotta. Hovioikeudenneuvos Ukkolan vastaus oli odotetun lakoninen: "Siksi, että teko on aina sitä törkeämpi, mitä nuorempi uhri on."

5. Tässä kohdin Markku Ukkola ja koko hovioikeus iski kuitenkin minusta kirveensä niin sanotusti kiveen. Kuten olen blogeissani 122 ja 123 - ks. myös kommenttipuheenvuorojani - todennut ja kantaani perustellut, se, että uhri on  "jo 15 vuotta täyttänyt", ei voi olla mikään rangaistusta lieventävä tai alentava seikka eikä rangaistusta voida myöskään sillä perusteella määrätä ehdolliseksi. En ryhdy tässä enää toistamaan kannanottoni perusteluja. Viittaan myös siihen, että minua paljon paremmin rikosoikeuteen ja erityisesti seksuaalirikoksiin perehtyneet tutkijat ovat olleet kyseisestä asiasta kanssani samaa mieltä. Ukkolan kanta, jonka mukaan teko on aina sitä törkeämpi, mitä nuorempi uhri on, pitää kyllä paikkansa, mutta tästä ei voida tehdä sitä johtopäätöstä, että uhrin lähestyminen 16 vuoden ns. suojaikärajaa olisi jokin rangaistuksen lieventämisperuste tai normaalirangaistusta alentava seikka. Tämän luulisi olevan selvä asia. Hyväksikäytön uhrin alhainen ikä, esimerkiksi 8-10 vuotta, on seikka, joka voi tehdä seksuaalisesta hyväksikäytöstä kokonaan eri rikoksen eli törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön (RL 20:7). Tämäkin pitäisi muistaa.

6. Aamulehti haastatteli 5.7. asian johdosta myös Itä-Suomen hovioikeuden virkaiältään vanhinta laamannia Juha Voutilaista, joka vastasi Aamulehden sunnuntailiitteen Asiat esittämiin kysymyksiin lomalla olevan hovioikeuden presidentin puolesta. Toimittajan kysymykseen, miksi raiskaustuomiot muuttuvat hovioikeudessa, Voutilainen vastasi näin:

"Tapauksissa, joissa olen itse ollut mukana, on usein käynyt niin, että hovioikeuteen tultaessa on koottu uutta todistusaineistoa, ja käräjäoikeuden tekemään ratkaisuun nähden aineisto näyttäytyy hovioikeudessa aivan eri valossa." Voutilaisen mukaan käräjäoikeudet olisivat voineet päätyä samankaltaiseen ratkaisuun kuin mihin hovioikeus on lopulta päätynyt, jos niillä olisi ollut käytössään sama materiaali kuin hovioikeudella.

7. Laamanni Voutilainen antaa siis ymmärtää, että  hovioikeudessa todistusaineisto voi olla aivan toisenlainen kuin käräjäoikeudessa. Onko näin? Pakko todeta, että Voutilaisen väite tai näkemys nimenomaan todistusaineiston erilaisuudesta ei ole minusta uskottava. Asiahan on todellisuudessa niin, että rikosjutuissa todistusaineisto kootaan mahdollisimman täydellisenä jo poliisin suorittamassa esitutkinnassa. Syyteharkinnan suorittava syyttäjä voi vielä ennen syytepäätöstään kehottaa poliisia suorittamaan tiettyjä lisätutkimuksia ja sillä tavalla jutun todistusaineistoa voidaan täydennyttää jo ennen syytteen nostamista ja käräjäoikeuden istuntoa. Myös asianomistajan ja syytetyn avustajat voivat pyytää poliisilta tiettyjen lisätutkimusten suorittamista. Selkeänä pääsääntönä ja koko oikeudenkäyntimenettelyn tavoitteenakin on, että jutun todistusaineisto on täydellinen jo käräjäoikeudessa toimitettavassa pääkäsittelyssä niin, ettei sitä ole tarpeen täydentää enää muutoksenhakuvaiheessa.

8. On myös erittäin harvinaista, ei siis tavallista kuten Voutilainen antaa ymmärtää, että hovioikeusvaiheessa jutun näyttöaineistoon tulisi jotain todella relevanttia uutta aineistoa. Se on tietenkin mahdollista, mutta kuten sanottu, käytännössä on harvinaista, että hovioikeudessa pyydetään kuulemaan  sellaista todistajaa tai asiantuntijaa, jota ei ole kuultu jo esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa. Myös kokonaan uuden teknisen selvityksen tai asiakirjanäytön esittäminen hovioikeudessa on poikkeuksellista. Pääsääntö ja yleinen käytäntö on, että hovioikeudessa on käsillä lähestulkoon täysin sama aineisto kuin käräjäoikeudessa. Usein päin vastoin todistusmateriaalia esitetään vähemmän kuin käräjäoikeudessa, koska käräjäoikeuden tuomion perusteella syyttäjä ja toisaalta puolustusasianajaja voivat arvioida, millä todistusaineistolla on jutussa merkitystä ja millä taas ei. Tarpeeton ja irrelevanttia aineistoa ei tietenkään kannata esittää enää uudelleen hovioikeudessa.

9. Laamanni Voutilaisen väite tuntuu myös  oudolta siihen nähden, miten hovioikeudet yleensä suhtautuvat suullisen pääkäsittelyn järjestämiseen hovioikeudessa. Hovioikeudet, Itä-Suomen hovioikeus muiden ohella, vastustavat yleensä aina pääkäsittelyjen toimittamista vedoten siihen, että käräjäoikeudessa jo vastaanotetun näytön vastaanottaminen uudelleen hovioikeudessa on turhaa ja vain jonkinlaisen "huonon näytelmän uusintaesitystä." Mutta nyt hovioikeuden laamanni väittääkin, että hänen ratkaisemissaan jutuissa esitettäisiinkin usein kokonaan uutta todistusaineistoa! Kuten sanottu, en pidä tätä väitettä kovinkaan uskottavana.

10. Eri asia on, että käräjäoikeudessa vastaanotetun näytön uudelleen vastaanotetun  näyttö saattaa  Voutilaisen sanoin todella "näyttäytyä hovioikeudessa aivan eri valossa." Tältä osin voin kyllä allekirjoittaa Voutilaisen selityksen. Vaikka kyseessä on siis sama tai ainakin olennaisilta osin sama näyttö kuin alioikeudessa, voi se "näyttäytyä" hovioikeudessa "eri valossa." Mistä tämä  erilainen näyttäytyminen sitten saattaisi johtua?

11. Tietenkin jo siitä yksinkertaisesta syystä, että hovioikeudessa näytön ottavat vastaan ja arvioivat uudelleen kokonaan että tuomarit kuin käräjäoikeudessa! Jos syytteen käräjäoikeudessa kiistänyt syytetty valittaa ja vaatii käräjäoikeuden esimerkiksi juuri seksuaalirikosjutussa antaman langettavan tuomion kumoamista, ei hovioikeus ole sidottu käräjäoikeuden näytön arviointiin, vaan hovioikeuden tulee ratkaista juttu välittömästi hovioikeudessa esitetyn aineiston pohjalta. Vaikka todistusaineisto on täysin sama kuin käräjäoikeudessa, voi tuo aineisto siis tämän uuden oikeudenkäynnin ja uusien tuomarien käsittelyssä  "näyttäytyä" eri valossa kuin alioikeudessa. Lisäksi voi sattua, että esimerkiksi joku todistaja muuttaakin alioikeudessa antamaansa kertomusta, jolloin hovioikeus joutuu arvioimaan, mikä merkitys tälle on annettava. Myös asianomistaja tai syytetty voivat joiltakin osin kertoa toisin kuin käräjäoikeudessa. Lisäksi on huomattava, että hovioikeuden tuomarit voivat kyselyoikeuttaan käyttämällä saada asianosaisia ja todistajista "irti" enemmän tai muuta kuin alioikeus. Näytön samoin kuin rangaistusseuraamusten osalta syyttäjä ja asianosaisten avustajat tekevät kaikkensa saadakseen hovioikeuden vakuuttuneiksi omista näkemyksistään. Kaikki tämä vaikuttaa luonnollisesti näytön arviointiin ja seuraamuskysymysten arviointiin hovioikeudessa.

11 a. Lisäksi yksi tärkeä seikka, jonka takia aivan sama voi "näyttäytyä" hovioikeudessa eri valossa kuin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeudessa ratkaisun tekemiseen osallistuu seksuaalirikosjutuissa aina kolme maallikkojäsentä eli lautamiestä, joista kullakin on samanlainen äänivalta kuin käräjäoikeuden lainoppineilla jäsenilläkin. Hovioikeudessa sen sijaan maallikot eivät ole lainkaan mukana, vaan ratkaisun tekevät ammattituomarit. Totta kai tämä vaikuttaa siihen, että juttu näyttäytyy toiselta! Tätä ei ole Suomessa lainkaan ymmärretty. Ruotsissa asiat ovat tässäkin suhteessa toisin, sillä siellä lautamiehet osallistuvat myös hovioikeusvaiheessa esimerkiksi juuri seksuaalirikosjuttujen käsittelyyn. MInä olen usein  ehdottanut, että myös Suomessa lautamiehet pitäisi ottaa mukaan myös hovioikeuteen niissä jutuissa, joissa he tuomitsevat myös käräjäoikeudessa, sillä muutenhan koko lautamiesinstituutio menettää tosiasiallisesti suuren osan merkityksestään. Ehdotukseni on - tietenkin - kaikunut kuuroille korville. - On tunnettu tosiasia, että maallikot suhtautuvat yleensä aina ammattituomareita ankarammin esimerkiksi juuri raiskausrikoksista tuomittaviin rangaistuksiin.

12. Laamanni Voutilainen kertoo, että Itä-Suomen hovioikeudessa ihmetellään suuresti yleisön kuumina käyviä reaktiota, vaikka esimerkiksi Optulan tutkimusten mukaan hovioikeuden seksuaalirikoksista tuomitsemat rangaistukset eivät poikkea muiden hovioikeuksien tuomitsemista rangaistuksista, eli Itä-Suomessa ei tuomita lievempiä rangaistuksia kuin muuallakaan. Tutkimusten mukaan Itä-Suomen hovioikeus tosin määrää jonkin verran muita hovioikeuksia useammin raiskausrikoksista tuomitun vankeusrangaistuksen ehdolliseksi. 

13. Tilastojen valossa Itä-Suomen hovioikeuden rangaistuskäytännössä ei ole huomauttamista. Mutta mikä sitten selittää, että suuri yleisö ja lehdistö reagoivat aina juuri joihinkin Itä-Suomen hovioikeuden antamiin raiskaus- tai seksuaalirikostuomioihin? Tätä laamanni Voutilainen ei osannut haastattelussaan selittää, vaan yhtyy vain hovioikeuden väen ihmettelyihin. Minulla on kuitenkin siihen sanottuun kysymykseen.

14. On tärkeätä havaita, että ihmisten verkkokeskusteluissa esittämässä ihmettelyssä tai asiantuntijoiden kritiikissä ei ole kysymys siitä, että Itä-Suomen hovioikeuden rangaistustaso- ja käytäntö poikkeisi "keskimäärin" muissa hovioikeuksissa annettavista tuomioista ja rangaistuksista. Tästä suuri yleisö ei ole ainakaan ensisijaisesti huolestunut. Yleisö, samoin kuin esimerkiksi minä, on huolestunut siitä, että juuri Itä-Suomen hovioikeudesta tulee vuosittain tietoon pari kolme tai ainakin yksi seksuaalirikostuomio, jonka perustelut herättävät kummastusta ja ihmetystä. Milloin perusteluissa vedotaan rangaistuksen lieventävänä tekijänä syytetyn pitkäaikaiseen työpaikkaan tai siihen, että syytetty ja asianomistaja olivat tuttavia, milloin taas siihen, että raiskausrikoksessa käytetty väkivalta oli verrattain vähäistä jne. Suuri yleisö ihmettelee näitä yksittäistapauksia eli niiden perusteluja ja näiden ihmetystä herättävien perustelujen nojalla tapahtuneita rangaistusten lieventämisiä, jota eivät tunnu hyväksyttäviltä eivätkä oikeudenmukaisilta. IHmetystä herättää se, ettei rikosten uhrien asemaa ja kärsimyksiä tunnuta noteerattavan perusteluissa juuri lainkaan.

15. Se, että Itä-Suomen hovioikeuden seksuaalirikosjuttujen tuomiot olisivat "yleensä" tai "keskimäärin"  ok,  ei tietenkään voi olla mikään puolustus sille, että samainen hovioikeus antaa vuosittain muutaman suurta hämmästystä herättävän tuomion ja alentaa roimasti käräjäoikeuden tuomitsemia rangaistusta tai hylkää syytteen kokonaan. Tämän luulisi myös laamanni Voutilaisen ymmärtää, vaikka kyse onkin hänen "omasta" hovioikeudestaan. Jos yksikin hovioikeuden tuomio näyttää olevan niukkojen perustelujen ja olosuhteiden perusteella arvioiden "pielessä", ei hovioikeutta pelasta arvostelulta se, että hovioikeuden kaikki muut 40-50 tuomiota olisivat "kunnossa." Ja  jos sama hovioikeus sitten antaa joka vuosi pari kolme tällaista "outoa" ja ihmetystä herättävää raiskaustuomiota, on ymmärrettävää, että suuri yleisö ounastelee jonkin olevan  hovioikeudessa ehkä pahastikin pielessä, vaikkei epäilyyn kenties olisi aihetta. Tätä käsitystä ovat pahentaneet vielä parin Itä-Suomen hovioikeuden presidentin julkisuuteen antamat lausunnot, joissa on vähätelty raiskausjutuista noussutta "kohua."

16. Vielä kerran: Itä-Suomen HO:n tuomioita vastan kohdistettu kritiikki ei perustu siihen, että hovioikeuden rangaistustaso keskimäärin poikkeaisi normaalikäytännöstä. Kritiikki johtuu siitä, että hovioikeus antaa lähes vuosittain vähintään yhden seksuaalirikostuomion, jonka oudoilta vaikuttavat perustelut ja niiden perusteella tapahtuva rangaistuksen lieventäminen ja muuttaminen ehdolliseksi aiheuttaa mediassa ja yleisön keskuudessa suurta ihmetystä. Hovioikeus ei voi puolustautua näitä "outoja" yksittäisiä tuomioita vastan esitettyyn kritiikkiin tehokkaasti sillä, että sen seksuaalirikosasioissa antamat tuomiot eivät yleensä tai keskimäärin poikkea muiden hovioikeuksien rangaistuskäytännöstä. Rikoksen uhria, joka kokee, että tekijä on päässyt hänen tapauksessaan aivan liian lievällä rangaistuksella, ei varmastikaan lohduta yhtään tieto siitä, että kaikissa muissa vastaavanlaisissa tapauksissa hovioikeus on tuominnut ankarampia "kunnon" rangaistuksia.

17. Ihmettelyn sijasta hovioikeuden tulisi katsoa niin sanotusti peiliin ja ryhtyä miettimään, mikä oikeastaan on pielessä ja mihin hovioikeuden pitäisi omassa toiminnassaan puuttua. Hovioikeuden pitäisi perustella tuomionsa kunnolla eikä sen olisi syytä määrätä syyksilukemisen ja näytön arvioinnin perusteluja salaisiksi, kuten nyt lähes aina tapahtuu. Kun näyttä ilmeiseltä, että Itä-Suomen hovioikeuspiirin käräjäoikeuksien rangaistuskäytäntö poikkeaa olennaisesti hovioikeuden käytännöstä, olisi myös tähän asian puututtava järjestämällä tuomareille asianmukaista täydennys- ja laatukoulutusta. Vain näillä eväillä hovioikeus voisi saada takaisin yleisön luottamuksen, ei ihmettelemällä yleisön reaktioita. Tietenkin on niin, että tuomioistuimia ei sido niin sanottu yleinen mielipide tai yleisön reaktiot, mutta jos tämänkaltaista kritiikkiä esiintyy saman hovioikeuden kohdalla vuodesta toiseen juuri seksuaalirikosjuttujen osalta, niin pakkohan hovioikeuden on  (tai olisi) ottaa se huomioon ja miettiä toimintatapojaan.

18. Itä-Suomen hovioikeuden aiemmista kohua herättäneistä seksirikostuomioista ja hovioikeuksien presidenttien julkisuuteen antamista lausunnoista mainittakoon tässä esimerkkinä muutama lehdistä ja netistä poimittu tapaus:

- Syyskuussa 2002 Itä-Suomen hovioikeus muutti ex-vaimonsa raiskanneen ja pahoinpidelleen miehen käräjäoikeudessa saaman ehdottoman 1,5 vuoden vankeusrangaistuksen ehdolliseksi (tuomio 19.9.2002, R 01/733). Hovioikeus perusteli ehdollista rangaistusta miehen vakituisella työpaikalla ja puhtaalla rikosrekisterillä. Hovioikeuden presidenttinä tuolloin ollut Esko Kilpeläinen antoi lehdistölle haastattelun, jossa hän totesi, että  "oli siinä hovioikeuden lieventävässä päätöksessä muitakin tekijöitä kuin työpaikka." Kilpeläinen vetosi siihen, että asianosaiset eli uhri ja syytetty olivat keskenään tuttuja. "Ei se teko nyt ihan samanlaatuinen ole törkeydessään, kuin jos se kohdistuu ihan niin kuin ventovieraaseen," loihe presidentti lausumaan (I-S 23.9.-02). Hovioikeudenpresidentin kyseistä perustelua ihmeteltiin mielipidekeskusteluissa suuresti ja sitä pidettiin  yleisesti harkitsemattomana. Tuomiosta ja Kilpeläisen lausunnosta nousi vähintään yhtä suuri kohu kuin esillä olevasta poliisimiehen raiskaustuomion lieventämisestä. Jotkut kansanedustajat vaativat avoimesti presidentti Kilpeläistä pyytämään anteeksi lausuntoaan ja harkitsemaan jopa eroa virastaan (I-S 25.9.-02). Oikeusministeri Koskinen: vaikuttaa oudolta; Ritva Santavuori: tuomari päästi sammakon suustaan; Paula Kokkonen: käsittämätön päätös jne. Presidentti Kilpeläinen jäikin tämän jälkeen pian eläkkeelle, sillä hän täytti marraskuussa 2002 70-vuotta, mikä oli hänen eroamisikänsä. Syyttäjä valitti hovioikeuden tuomiosta, mutta KKO ei myöntänyt valituslupaa. Tämä ei välttämättä merkitse sitä, että KKO piti hovioikeuden tuomiota oikeana; jutulla ei KKO:n mielestä vain ollut ennakkopäätösarvoa.

- Esko Kilpeläisen jälkeen joulukuun alusta 2002 Itä-Suomen hovioikeuden presidentiksi nimitetyn oikeusneuvos Markku Arposen virkakaudella hovioikeuden linja seksuaalirikosjuttujen rangaistustasossa ei muuttunut, vaan näytti entisestään ainakin lehtijuttujen mukaan löystyvän. Niin sanotut "kohujutut" ja -tuomiot seurasivat toinen toistaan. Marraskuussa 2003 presidentti Arponen vastaisi  tv-uutisissa hovioikeutta kohtaan julkisuudessa esitettyyn arvosteluun ja sanoi, että tuomarin ei pidä taipua median painostuksen edessä, vaan ratkaistava asia "sen vaatimalla tavalla;" lainmukaisuudesta ei siis puhuttu mitään. Arponen väitti, että hovioikeuden tuomarit oli leimattu mediassa ammatillisesti ja moraalisesti kelvottomiksi ihmisiksi, mutta "sehän ei pidä paikkaansa," totesi Arponen. - Tähän on todettava, että tuskinpa media on mitenkään painostanut hovioikeutta ja sen tuomareita, vaan kyse on ollut tuomioistuimiin vallankäyttäjinä kohdistetusta arvostelusta ja kritiikistä, joka kuuluu median rooliin.

- Tammikuun alkupuolella 2004 presidentti Markku Arponen kohahdutti koko oikeusyhteisöä ottamalla Hufvudstadsbladetin haastattelussa kantaa erääseen yksittäiseen  raiskaustapaukseen jo ennen kuin jutusta oli valitettu hovioikeuteen Tapauksessa Mikkelin käräjäoikeus oli tuominnut 10 vuodeksi vankeuteen 42 -vuotiaan pedofiilin, jonka uhreina oli ollut seitsemän 11-13 -vuotiasta lasta, rikosnimikkeenä oli muun muassa törkeä raiskaus. Markku Arponen piti sanotussa lehtihaastattelussaan "hyvin mahdollisena, että tuomio alenee, jos siitä valitetaan hovioikeuteen." Tämä oli aivan ennen kuulumatonta, sillä on tietenkin päivänselvää, ettei yksikään tuomari - saati sitten hovioikeuden presidentti - voi ottaa etukäteen minkäänlaista kantaa juttuun, joka mahdollisesti tulee käsiteltäväksi siinä tuomioistuimessa, jossa on virassa. Arposen lausuntoa päiviteltiin lehdissä laidasta laitaan; minäkin "tuomitsin" pätevänä ja oikeudenmukaisena tuomarina aina - vieläkin - pitämäni Arposen sanotun lausahduksen sopimattomana (I-S 9.1.-04). Arponen itsekin myönsi  tehneensä lausumassaan virheen: "Se oli ilman muuta virhearvio" (I-S 10.1.-04).

- Syyskuussa 2003 hovioikeus muutti 33-vuotiaalle miehelle käräjäoikeudessa  raiskauksen yrityksestä tuomitun  1 vuoden ja 2 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen ehdolliseksi puhtaan rikosrekisterin ja huomattavan suurten  vahingonkorvausten, 6 000 euroa,  takia. Sitä, että raiskaus kohdistui  50 -vuotiaaseen invalidinaiseen kadulla keskellä yötä, hovioikeus ei ottanut rangaistusta mitatessaan huomioon. Raiskausyritys keskeytyi, kun mies sotkeutui uhrin  kännykän hands free -johtoihin ja nainen sai huudetuksi apua. Uhri joutui tässäkin tapauksessa pitkäaikaiseen terapiaan.

- Lokakuussa 2003 (2.10.) hovioikeus alensi 47 -vuotiaalle savolaismiehelle käräjäoikeudessa alle 6-10 -vuotiaan lapsen neljä vuotta kestäneestä seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitseman 7 vuoden vankeusrangaistuksen 5 vuodeksi vankeutta siksi, että miehen maksettavaksi oli tuomittu huomattavat korvaukset (65 000 euroa) ja käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus  oli yleiseen rangaistuskäytäntöön nähden liian ankara.

- Lokakuussa 2003 (23.10)  Itä-Suomen hovioikeus muutti 31-vuotiaalle  miehelle raiskauksesta käräjäoikeudessa tuomitun ehdottoman 2 vuoden vankeusrangaistuksen ehdolliseksi 1 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseksi sillä perusteella, että uhrille kärsimyksestä tuomittu 7 000 euron suuruinen vahingonkorvaus oli suuri ja että raiskaaja, joka oli kolmen lapsen isä, olisi menettänyt työpaikkansa, jos hän olisi joutunut rikoksestaan vankeuteen. Tämänkin tuomion perustelut herättivät yleisön keskuudessa suurta ihmetystä ja kritiikkiä. "Itä-Suomen hovioikeus teki sen taas," kirkuivat lehtiotsikot. Kyseinen rikos tapahtui vuonna 2002 Sotkamossa pesäpallo-ottelun jälkeen: mies raiskasi ravintolaillan jälkeen ulkona nurmikolla puolitutun parikymppisen naisen, joka joutui raiskauksen johdosta useaksi päiväksi sairaalan kriisiosastolle ja käymään säännöllisesti terapiassa. Uhrin kärsimyksiin hovioikeus ei ottanut rangaistusta mitatessaan kantaa. Myöhemmin eli maaliskuussa 2005 KKO muutti hovioikeuden tuomitseman rangaistuksen jälleen ehdottomaksi. Professori Terttu Utriainen vertaisi hovioikeuden ehdollista tuomiota huviveroon (I-S 24.10.-03).

- Tammikuussa 2004 Itä-Suomen hovioikeus kumosi  käräjäoikeuden niin sanotussa vinssipedofiilijutussa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitseman, tuomion mukaan syytettynä ollut 65 -vuotias mies oli lähes parikymmentä vuotta aikaisemmin lahjonut viittä 13-15 -vuotiasta poikaa seksuaalisin tekoihin; tuomion mukaan mies oli saanut pojat alkoholia ja rahaa vastaan nostamaan hänet vinssillä sukuelimistä ilmaan ja riiputtamaan siinä tuntikausia jne. Itä-Suomen hovioikeus hylkäsi kaikki syytteet ja korvausvaatimukset vanhentuneina. KKO tuomitsi vuonna 2005 tuolloin 67 -vuotiaan syytetyn yhteenpoikaan kohdistuneen rikoksen osalta 2 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen; neljän muun pojan osalta syytteet hylättiin vanhentuneina. KKO:ssa henkilökohtaisesti kuullut, tuolloin jo kolmekymppiset pojat - yksi heistä oli kuollut jo vuonna 2000 - kertoivat syytetyn tekojen aiheuttamista vuosien painajaisista, runsaasta alkoholin käytöstä, itsetuhoisuudesta, masennuksesta ja mielenterveyden järkkymisestä.

- Maaliskuussa 2005 Itä-Suomen hovioikeus kumosi käräjäoikeuden 41 -vuotiaalle miehelle tuomitseman 1,5 vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä; uhri oli ollut väitetyn aikana vasta kuusivuotias. Hovioikeus katsoi, että asiassa oli jäänyt epäselväksi, mitä miehen ja mainitun lapsen välillä oli vuonna 1992 tapahtunut.

- Toisessa maaliskuussa 2005 antamassaan tuomiossa Itä-Suomen hovioikeus alensi 20-vuotiaan miehen käräjäoikeudessa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä saaman 1 vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen 7 kuukaudeksi vankeutta. Käräjäoikeuden tuomion mukaan syytetty oli ollut sukupuoliyhteydessä kaikkiaan yhdentoista ale 16 -vuotiaan tytön kanssa, yksi tytöistä oli tekohetkellä 13 -vuotias.

- Vuoden 2005 kesäkuussa Itä-Suomen hovioikeus lievensi Nilsiän käräjäoikeuden viidestä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä antaman 2 vuoden ja 6 kuukauden pituisen ehdottoman vankeusrangaistuksen  1 vuodeksi 8 kuukaudeksi ja määräsi rangaistuksen ehdolliseksi. Tekijä uhreina oli olut neljä 13-14 -vuotiasta tyttöä, tekoaikana 2001-2002 tekijä oli 25-26 -vuotias.

- Marraskuussa 2008 Itä-Suomen hovioikeus lievensi  ns. Tohmajärven joukkoraiskausjutussa annettua Joensuun käräjäoikeuden tuomiota; tässä jutussa ilmeisesti laamanni Voutilainenkin on ollut mukana hovioikeuden kokoonpanossa. Käräjäoikeus tuomitsi  kesäkuussa 2008 vuonna 2000 tapahtuneesta tuolloin 15 -vuotiaan tytön raiskauksesta viisi miestä. Kaksi syytetyistä tuomittiin törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 5 vuodeksi vankeuteen, kaksi syytettyä  samoista rikoksista  4 vuodeksi vankeuteen ja yksi syytetyistä  törkeän raiskauksen yrityksestä ja lapsen hyväksikäytöstä 2 vuodeksi ja 4 kuukaudeksi vankeuteen. Tuomitut velvoitettiin suorittaman uhrille korvauksia yhteensä 24 000 euroa. Nyt 24 -vuotias nainen pystyi tekemän asiassa rikosilmoituksen vasta huhtikuussa 2008. Uhri vastusti tekoja voimakkaasti, tekojen alkuvaiheessa kaksi miehistä sitoi tytön sängyn tolppiin. Uhri joutui sairaalahoitoon. - Hovioikeus, jonne tuomitut valittivat, katsoi jääneen näyttämättä, että kyseessä ei ollut raiskauksesta. Hovioikeus tuomitsi  kaksi käräjäoikeudessa 5 vuoden tuomion saanutta miestä  seksuaalisesta lapsen hyväksikäytöstä ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä  vankeuteen 2 vuodeksi 10 kuukaudeksi, kaksi muuta miestä samoista rikoksista  2 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeuteen ja yhden miehen  sanottujen rikosten yrityksestä 1,5 vuodeksi vankeuteen. Hovioikeus julkaisi tuomiostaan selosteen, jossa se perusteli  käräjäoikeuden tuomioon tekemiään muutoksia.

19. Edellä on lueteltu vain osa Itä-Suomen hovioikeuden tällä vuosikymmenellä antamista "kohutuomioista." En suinkaan halua väittää, että nuo tuomiot olisivat vääriä, mutta  se on selvää, että julkista ihmetystä, kohua ja jopa raivoa niistä suurin osa on yleisön keskuudessa herättänyt. Kuten Markku Arponen totesi, tuomioistuin ei voi taipua lainkäytössä ja tuomitsemisessa median tai minkään muunkaan tahon painostukseen. Mistään painostuksesta anotussa kritiikissä ei minun nähdäkseni ole kuitenkaan ollut kyse, vaan normaalista vallankäyttöön kohdistuneesta kritiikistä. Jos esimerkiksi joku kansanedustaja on ehdottanut, ei siis "vaatinut," hovioikeuden presidenttiä harkitsemaan eroamista virastaan, on tämä osoitus lähinnä vain paheksumisen tunteen vahvuudesta.

20. Tuomioista saa hyvän käsityksen siitä, miten Itä-Suomen hovioikeus, kuten varmaan muutkin hovioikeudet ja käräjäoikeudet, ovat rangaistuksen mittaamisessa vahvasti sidoksissa niin sanottuun normaalirangaistusideaan ja  -ajatteluun; normirangaistuksiin, voitaisiin sanoa. Kaikkein selvimmin tämä ilmenee rangaistuksen ehdollisuuden kohdalla. Hovioikeuden mukaan on täysin "normaalia", että ensikertalaiselle annetaan aina ehdollinen rangaistus, myös raiskausrikoksista, jollei ole kovin erityisiä ja vahvoja perusteita määrätä jo ensimmäistä vankeusrangaistusta ehdottomaksi. Toinen selvästi erottuva yhteinen piirre Itä-Suomen hovioikeuden tuomiossa on uhrin aseman ja hänen kärsimystensä melko täydellinen sivuuttaminen, kun on kyse rangaistuksen mittaamisesta. Olen jo kahdessa aikaisemmassa blogikirjoituksessani "tuominnut" tällaisen yksipuolisen ja hyvin kaavamaisen ajattelun, joten ei siitä tässä enää enempää.

123. Syyttäjä valittaa sittenkin lapsenraiskaajan tuomiosta!

              Taka-Hikiä ei sijaitse fyysisesti Itä-Suomessa...

1. Kuten eilisessä blogissani kerroin, Suomenjoen lapsiraiskausjutun syyttäjänä toiminut kihlakunnansyyttäjä Jaakko Koponen kertoi heti Itä-Suomen hovioikeuden tuomion jälkeen, että hän on tyytyväinen tuomioon eikä aio hakea siihen valituslupaa KKO:sta (H-S 2.7.).

2. Eilisessä blogissani arvostelin syyttäjän sanottua kannanottoa; jo blogin otsikossa kiinnitin huomiota syyttäjän outoon lausuntoon, jonka mukaan hän on tyytyväinen tuomioon: miksi syyttäjä ei aio valittaa?

3. "Yön yli nukuttuaan" syyttäjä Koponen näyttääkin sitten tulleen itsekin toisiin aatoksiin. HS.fi:ssä Koponen kertoo tänään, että syyttäjä Jaakko Koponen aikoo sittenkin hakea jutulle valituslupaa. "Otin hieman hätäisesti kantaa. Mutta nyt kun olen tarkemmin perustelut lukenut, niin kylä tässä on ilmeisesti ennakkotapausarvoa. Tämäntyyppisissä jutuissa on ehkä vähän epäyhtenäisiä rangaistuksia. On järkevintä laittaa juttu menemään eteenpäin," sanoo Koponen tänään.

4. Niin sitä pitää, järki sentään onneksi voitti" Olisikohan syyttäjä sattunut lukemaan eilisen, iltapäivällä kello 14-15 maissa julkaistun blogikirjoitukseni ja tullut sen perusteella toisiin aatoksiin?  Olisiko myös Matti Kuusimäen johtamassa VKSV:n huomattu blogini ja kehotettu syyttäjää hakemaan valituslupaa? Mistäpä sen tietää?

5. Syyttäjä siis "laittaa menemään jutun menemään eteenpäin." Hyvä niin, Hän varmaan konsultoi asiassa VKSV:n kanssa, sillä lain mukaan valtakunnansyyttäjä edustaa syyttäjiä KKO:ssa.

6. Olen muutenkin ollut hieman ihmeissäni siksi, että ihmisten mielipidekirjoituksissa, toimittajien jutuissa, kansanedustajien kannanotoissa ym. puhutaan vain siitä, että lapsiraiskausjuttujen lievät tuomiot johtuisivat yksinomaan siitä, että laki olisi liian liian lievä. Eihän se pidä paikkansa. Laki on jo nyt tarpeeksi ankara, mutta vika on siinä, että tuomioistuimet ja syyttäjät soveltavat sitä niin löperösti, että tällaisia Itä-Suomen hovioikeuden jokakesäisten "kummajaisten" kaltaisia tapauksia pääsee syntymään, ei vain Itä-Suomessa, vaan myös muualla Suomessa.

P.S.

Huomasin, että kollegani Erkki Havansi Helsingin yliopistosta on myös puuttunut eilisessä Uuden Suomen blogissaan "Raiskaajan ylin ystävä: tuomioistuin" hovioikeuksien älyttömiltä tuntuviin raiskaustuomioihin.

Erkki Havansi viittaa mm. eilisessä HS:ssa lyhyesti selostettuun Rovaniemen hovioikeuden tuomioon elokuussa 2007, jolloin hovioikeus tuomitsi muoniolaismiehen 1 vuodeksi ja 2 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen 17-vuotiaan tytön pakottamisesta väkivaltaiseen suuseksiin. Mies teki tekonsa tytön ystävien nähden. Tekijä nöyryytti ja pahoinpiteli tyttöä lyömällä ja potkimalla tätä päähän sekä pakotti uhrin viiltelemään itseään hedelmäveitsellä. Tapaus sattui Levillä sijaitsevalla mökillä joulukuussa 2005.

Todella outo tuomio tuokin, sillä jo päähän potkiminen tulisi yleensä rangaista törkeästä pahoinpitelystä ja ehdottomalla vankeudella. Mutta Rovaniemen HO on kunnostautunut näissä merkeissä ennenkin. Ensimmäisiä julkisuudessa kummastusta herättäneitä tapauksia oli aikanaan eli vuonna 1997 Kemin pikaraiskauksena mainetta saanut juttu, jossa sekä käräjäoikeus että hovioikeus, joka ratkaisi jutun presidentti Esko Oikarisen puheenjohdolla, pitivät rangaistusta lieventävänä seikkana sitä, että raiskaus kesti vain lyhyen ajan. Presidentti Oikarinen yritti jälkeenpäin selitellä asiaa sanomalla, että "tosiasiassa" raiskauksen lyhyt kesto ei olisi vaikuttanut rangaistuksen mittaamiseen. Selitykset eivät kuitenkaan auta, sillä hovioikeus viittasi tältä osin tuomionsa perusteluissa hyväksytysti käräjäoikeuden perusteluihin, joissa raiskauksen lyhytkestoisuus katsottiin rangaistusta lieventäväksi seikaksi.

Siteeraan tässä vielä Erkki Havansia:

- Tuomioistuintemme sanoma raiskaajille tuntuu kerta kerran jälkeen olevan tämä: jos olet ensikertalainen (eli et ole aikaisemmin kärähtänyt), raiskaa iloisesti mutta lyhyesti, kohtuudessa pysyen - me tuomarit pidämme huolen siitä, että vapautesi säilyy! Raiskattujen naisten  kärsimyksistä ja tuntemuksista viis! Samoin viis suuren yleisön tuomioistuimia kohtaan tuntemasta lisääntyvästä epäluottamuksesta.

Havansi toteaa, että tuomareiden rikoslakikoulutuksessa ja/tai asenteissa on perustavalla tavalla jotakin vialla. Ilmeisesti he myös tietävät VVM:n säästötoivomuksen kalliiden  vankipäivien vähentämisestä. Havansi ihmettelee myös Suonenjoen jutun syyttäjää suuresti, koska tämä oli ilmoittanut olevansa tyytyväinen tuomioon. Mitä me teemme tällaisella syyttäjällä, kysyy Havansi.

122. Taas lievä raiskaustuomio Itä-Suomen HO:sta; miksi syyttäjä ei aio valittaa?

Lievillä raiskaustuomioillaan usein kohua herättäneen Itä-Suomen HO:n talo Kuopiossa

1. Nyt se jälleen alkanut! Tarkoitan lähes jokakesäistä keskustelua raiskaustuomioiden lievyydestä. Puhutaan lievästä raiskauksesta, vaikka laki ei edes tunnettu tuota rikosnimikettä.

2. Keskustelun kohteena on taas kerran Itä-Suomen hovioikeus Kuopiosta. Hovioikeus alensi Suonenjoelta olevan 55-vuotiaan poliisikonstaapelin käräjäoikeudessa raiskauksesta ja alle 16-vuotiaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä saaman 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistuksen  1 vuoteen 6 kuukauteen vankeutta ja määräsi rangaistuksen ehdolliseksi, koetusaika päättyy 30.6.2011. Tuomittu määrättiin lisäksi 70 tuntia kestävään yhdyskuntapalveluun. Rikosten tekoaika on 11.7.1999, jolloin syytetty oli siis 45-vuotias.

3. Kuopion käräjäoikeudessa jutun ratkaisivat 16.9.2008 (nro 08/1746) laamanni Juha Hyvärinen, käräjätuomari Petri Sahi ja kolme lautamiestä. Itä-Suomen hovioikeus, jonne tuomittu poliisimies valitti käräjäoikeuden tuomiosta, ratkaisi jutun 30.6.2009 antamallaan tuomiolla nro 594 (diaarinro R 08/1027)  kokoonpanossa, johon kuului kolme hovioikeudenneuvosta: Markku Ukkola, Helena Lindgren ja Heino Kiviranta, esittelijänä viskaali Petri Mylläri. Hovioikeuden kokoonpanoon ei kuulunut - ei kuulu milloinkaan - maallikkojäseniä eli lautamiehiä. Hovioikeus toimitti jutussa suullisen pääkäsittelyn, koska tuomittu kiisti myös hovioikeudessa syyllisyytensä.

4. Tilasin Itä-Suomen hovioikeudesta tuomion  jäljennöksen. Sen mukaan hovioikeus oli määrännyt asianomistajan eli rikoksen uhrin henkilöllisyyden ja tuomion pidettäväksi salassa vuoteen 2068 saakka lukuun ottamatta ratkaisun lopputulosta ja sovellettuja lainkohtia sekä vaatimuksia hovioikeuden pääkäsittelyssä ja hovioikeuden ratkaisun perusteluja rangaistusseuraamuksen ja korvausvelvollisuuden osalta.

5. Salaisiksi on määrätty sekä syyte että molempien tuomioistuinten eli käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomion perustelut. Näin ollen yleisö ei saa tietää, miten ja millä tavalla syyksiluettu raiskaus oli itse asiassa toteutettu. Rangaistusseuraamuksen perusteluissa hovioikeus vain lakonisesti toteaa, että raiskauksen osalta poliisimiehen uhriin "kohdistama väkivalta on ollut ladultaan verrattain lievää" ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta, että  "uhri oli jo täyttänyt 15 vuotta." Hovioikeus on siis päättänyt salata, millaista tuo tekijän alle 16-vuotiaaseen lapseen kohdistama väkivalta oli oikeastaan ollut ja miksi hovioikeus on pitänyt sitä "verrattain lievänä." Hovioikeuden julkisissa perusteluissa ei kerrota, miksi hovioikeus on pitänyt rangaistusta alentavana seikkana sitä, että uhri "oli jo täyttänyt 15 vuota."

6.  Hovioikeuden ei olisi välttämättä tarvinnut lain mukaan määrätä syyksilukemisensa perusteluja salaisiksi. Laki jättää tässä suhteessa tuomioistuimelle laajan harkintavallan, sillä lain mukaan "tuomioistuin voi määrätä ratkaisun pidettäväksi tarpeellisin osin salassa  muun muassa silloin, kun tuomio sisältää arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämästä tai rikoksen uhria loukkaavia tietoja. Tuomioistuimen ei siis ole pakko määrätä seksuaalirikostuomion perusteluja salaisiksi, ei edes siinä tapauksessa, että jutun käsittely on tapahtunut suljetuin ovin, jolloin yleisö ei ole päässyt seuraamaan istuntoa.

7. Mediassa on usein arvosteltu tuomioistuimia siitä, että ne määräävät liian herkästi seksuaalirikostuomioiden perustelut salaisiksi. Lisäksi tuomioistuinkäytännön on todettu vaihtelevan puheen olevassa suhteessa paljon: toiset tuomioistuimet eivät määrää automaattisesti päätösperusteluja salaisiksi, kun taas toisissa oikeuksissa salassapitomääräys annetaan lähes aina samaan tapaan kuin po. tapauksessa tekivät sekä Kuopion käräjäoikeus että hovioikeus.

8. Nelosen uutisten tekemän ja 28.6.2009 julkaiseman selvityksen mukaan seksuaalirikosten salailuinto vaihtelee käräjäoikeuksissa suuresti. Vähiten "salailuintoa" on Helsingin hovioikeuspiirissä sijaitsevissa käräjäoikeuksissa, sillä niiden sanotuista tuomioista vain joka neljäs on kokonaan salainen. Koko massa salataan yli puolet seksuaalirikostuomioista. Selvityksen mukaan Espoon käräjäoikeus on maan julkisuusmyönteisin käräjäoikeus, sillä sen tuomioista vain oka kymmenes on kokonaan salainen. Kaikkein salaisimpia tuomiot ovat Vaasan ja Rovaniemen  hovioikeuspiirissä, Vaasan HO-piirissä salaisten tuomioiden osuus on 65 prosenttia ja Rovaniemen HO-piirissä 64 prosenttia. Itä-Suomen hovioikeuspiirissä seksuaalirikostuomioista  52 prosenttia on salaisia. - Termit "kokonaan salainen," "osittain salainen" jne. ovat hieman epämääräisiä. Nelosten uutisten selvityksestä ei ilmene, mikä on käräjäoikeuksien "salailuinto" tuomion perustelujen osalta; juuri tämä olisi ollut tärkeätä selvittää.

9. On selvää, että seksuaalirikostuomiossa on yleisöltä salattava aina rikoksen uhrin nimi, ikä ynnä muut henkilöllisyystiedot; rikoksen uhri voi kuitenkin pyytää nimensä julkistamista. Mutta  vaikka rikoksen uhrin nimen ja eräissä seksuaalirikoksissa myös hänen ikänsä mainitseminen kuuluu perustelujen sisältöön,  ei tuomion perusteluja tarvitsisi tämän takia salata kokonaan, kuten näyttää hyvin usein tapahtuvan. Perustelut on mahdollista laatia anonyymisti niin, että vaikka esimerkiksi tuomitun rikollinen teko selostetaan verrattain yksityiskohtaisesti, perusteluista voidaan jättää pois uhrin nimi ja korvata se esimerkiksi vain sanalla "uhri." 

10. Lisäksi on syytä huomata, että vaikka tuomion perustelutkin julistetaan salaisiksi, tuomioistuin voi aina laatia ratkaisun sisällöstä julkisen selosteen. Lain mukaan julkinen seloste sisältää "pääpiirteittäisen selostuksen asiassa ja ratkaisun perusteluista." Esimerkiksi seksuaalirikosta koskeva julkinen seloste on myös julkistettava niin, että asianomistajan (rikoksen uhrin) henkilöllisyys ei paljastu. 

11. Nyt puheena olevassa raiskausjutussakin olisi siis ollut mahdollista, että tuomioistuin (niin käräjäoikeus kuin hovioikeuskin) olisi laatinut julkisen selosteen, jossa olisi kerrottu ilman uhrin henkilöllisyyden paljastamista konkreettisesti pääpiirteissään tapa tai menettely, jolla tuomitun syyksiluettu raiskaus oli suoritettu. Käräjäoikeus ja hovioikeus eivät kuitenkaan ole laatineet jutussa julkista selostetta. Ehkä on katsottu, että selosteen laatimisesta aiheutuisi "turhaa vaivannäköä" tuomioistuimelle.

12. Koska perustelut on julistettu salaisiksi ja koska julkista selostettakaan ei ole laadittu, eivät oikeudenkäynnin julkisuudelle asetetut funktiot ole toteutuneet. 1) Yleisö ei siis voi kontrolloida tuomioistuimen harjoittamaa vallankäyttöä; 2) julkista keskustelua tapauksesta joudutaan käymään tavallaan sokkosillaan; 3) emme voi arvioida, oliko tuomio vakiintuneen oikeuskäytännön mukainen emmekä siis 4) tietää, toteutuiko tapauksessa perustuslaissa säädetty yhdenvertaisuusperiaate.

13. Julkisuudessa on jo ehditty arvostelemaan kovin sanoin hovioikeuden tuomiota rangaistuksen lieventämisen ja erityisen sen ehdollisuuden takia. Minusta kritiikki on täysin oikeutettua, sillä onhan hovioikeuden tuomio rangaistuslajin ja mittaamisen osalta sangen epäilyttävä. Hovioikeus on toki yrittänyt jotenkin perustella rangaistustaan, mutta perustelut ovat äärimmäisen niukat ja mitään sanomattomat. Tällaisista kvasiperusteluista olisi jo kyllä korkea aika päästä eroon!

14. Raiskauksen osalta hovioikeus  totea lakonisesti vain, että raiskauksessa käytetty väkivalta oli "verrattain lievää." Kuten on huomautettu, raiskausrikos ei kuulu väkivaltarikoksiin, vaan siinä on kyse ensi sijassa seksuaalisen itsemääräysoikeuden loukkauksesta (Terttu Utriainen, HS  2.7.). Itä-Suomen HO on kuitenkin ohittanut tämän puolen perusteluissaan kokonaan, ja noteerannut ja punninnut ainoastaan teossa käytetyn väkivallan laatua. Tämä on tietenkin selvä puute. Myös toisen rikoksen eli lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta hovioikeuden perustelu, jossa on mainittu vain se, että uhri oli täyttänyt jo 15 vuotta (oli ilmeisesti jo lähes 16-vuotias) herättää kummastusta. 

15. Hovioikeus näyttäisi ajattelevan, että sanotun ikäiset tytöt olisivat ikään kuin "vapaata riistaa." Perusteluissa ei ole kiinnitetty mitään huomiota siihen, että tekijä oli 45-vuotias poliisimies, jonka on täytynyt hyvin ymmärtää tekonsa merkitys ja se, että rikos tulee aiheuttamaan uhrille todennäköisesti hyvin pitkäaikaisen henkisen trauman. Hovioikeus on vähätellyt teosta uhrille aiheutunutta henkistä kärsimystä, sillä se on alentanut, paitsi rangaistusta, myös käräjäoikeuden  tuomitun maksettavaksi tuomittu kärsimyskorvauksen määrää 8 000 eurosta 5  000 euroon.

16. Asiantuntijat ovat korostaneet, että  raiskausrikosten uhrille aiheuttamiin seuraamuksiin kiinnitetään tuomioissa liian vähän huomiota, sen sijaan niissä keskitytään laskemaan uhrissa näkyvien mustelmien määrää (Riitta Silver), I-S 2.7.). Tuomioistuimissa kiinnitetään huomiota lähinnä vain syytetyn asemaan, kun taas uhri asema ja tilanne tuntuu usein unohtuvan; tämä on aika yleinen väite. Näin on, jos siltä näyttää! Jokainen raiskausrikoksen uhri haluaa oikeutta, ja tähän kuuluu, ei ainoastaan tekijän syyllisyyden vahvistaminen tuomiolla, vaan myös oikeudenmukaiseksi koetun rangaistuksen tuomitseminen. Oikeudenmukaisen rangaistuksen on todettu olevan merkittävää myös uhrin psyykkisen toipumisen kannalta.

17. Seksuaalirikosten minimirangaistukset laissa ovat Suomessa  alempia kuin yleensä muissa pohjoismaissa. Julkisuudessa onkin - jälleen kerran - huudettu lainsäätäjää apuun; tule apuun, Tuija! Jotkut kansanedustajat ovat jo ilmaisseet halunsa saada lakiin pidempiä minimirangaistuksia kyseisistä rikoksista. Toisaalta on huomattava, että laki sallisi todella tuntuvien rangaistusten määräämisen esimerkiksi juuri raiskauksista ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Suonenjoen tapauksessa kahdesta tuomitusta rikoksesta olisi voitu lain mukaan tuomita maksimissaan 9 vuoden vankeusrangaistus. Kun minimirangaistus on 1 vuosi vankeutta ja syytetty tuomittiin ehdolliseen 1 vuoden ja 6 kuukauden pituiseen rangaistuksen, on tuomion mittaamisessa todella liikuttu aivan rangaistusskaalan alapäässä. Pääasia näyttää hovioikeuden tuomiossa olleen pudottaa rangaistus niin alas, että se voitiin määrätä ehdolliseksi; ehdolliseksi voidaan lain mukaan määrätä enintään kahden vuoden pituinen vankeusrangaistus.

18. Minimirangaistuksia voidaan toki koventaa, mutta tätä mahdollista lainmuutosta odoteltaessa olisi minusta tärkeää, että korkein oikeus ohjaisi ennakkopäätöksillään käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien rangaistuskäytäntöä seksuaalirikosten osalta. Nyt tätä tapahtuu aika harvoin. Suurin syy ennakkopäätösten puutteeseen on siinä, että syyttäjät eivät juuri välitä pyytää KKO:lta valituslupa rangaistuksen mittaamista koskevissa asioissa. KKO ei yksinkertaisesti saa tilaisuutta ennakkopäätösten antamiseen.

19. Nyt esillä olevassa Suonenjoen/Kuopion tapauksessa jutussa virallisena syytäjänä toiminut kihlakunnansyyttäjä Jaakko Koponen onkin jo ehtinyt ilmoittaa, että hän tyytyväinen ratkaisuun (HS 2.7.). Rangaistuksen mittaamiskysymyksen saattaminen KKO:n tutkittavaksi jää näin ollen tässä jutussa yksin rikoksen uhrin eli asianomistajan tehtäväksi. - Rikoksen uhria muuten kutsutaan Suomen laissa hieman "sievistelevästi" nimikkeellä asianomistaja. Suurelle yleisölle tämä termi ei aina sano kovinkaan paljon, sillä myös syytettyä eli vastaajaa pidetään usein jutun asian omistajana. - Olisi jo korkea aika ottaa lakiin oikea termi ja korvata käsite asianomistaja nimikkeellä rikoksen uhri.

20. Maan ylin syyttäjäviranomainen eli valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki saarnasi jo ennen virkaan nimittämistään muun muassa eduskunnan kuulemistilaisuudessa, että hän haluaisi korottaa raiskausrikoksista tuomittavia rangaistuksia ainakin puolella; ks. blogiani 120/28.6.-09. Kuusimäki on ollut nyt virassaan jo kohta kaksitoista vuotta, jona aikana hänellä olisi ollut korkeassa asemassa olevana kriminaalipoliittisena vaikuttajana runsaasti aikaa saada asiantilaan muutosta ja kehottaa alaisiaan syytäjiään valittamaan KKO:een asti raiskausrikoksista tuomituista rangaistuksista. En ole kuitenkaan havainnut, että Kuusimäki olisi antanut syyttäjille yleisiä ohjeita  asian johdosta.

21. Nyt Matti Kuusimäellä olisi "tuhannen taalan paikka" näyttää, miten hän suhtautuu raiskausrikoksista tuomittaviin epäilyttävän lievin rangaistuksiin. Hänellä olisi lakiin perustuva voima ja valta ottaa kihlakunnansyyttäjän alemmissa oikeuksissa ajama juttu VKSV:n hoidettavaksi ja määrätä joku valtionsyyttäjistä pyytämään KKO:lta valituslupaa ja vaatimaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja jutussa annetaan käräjäoikeuden tuomion mukainen ehdoton vankeusrangaistus. Jollei Kuusimäki tätä tee, niin ilmaan jää roikkumaan epäily, että jutussa annettiin lievä ja ehdollinen tuomio siksi, että tekijä oli poliisi.

P.S.

Kappaleen 20 johdosta pitää tehdä se täydennys, että valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki on antanut 30.1.2009 yleisen ohjeen VKS 2009:1: Syyttäjien muutoksenhausta korkeimpaan oikeuteen. Siinä viitataan KKO:n presidentti Pauliine Koskeloon vuonna 2008 antamaan lehtilausuntoon, jossa on toivottu, että syyttäjät hakisivat nykyistä enemmän  valituslupaa seuraamusharkintaa koskevissa rikosasioissa ja edistäisivät siten KKO:n mahdollisuuksia prejudikaattiohjaukseen.

Kuusimäki itsekin totea mainitussa ohjeessaan, että "syyttäjät tässäkin tiukassakin resurssitilanteessa tiedostavat ennakkotapausten arvon ja merkityksen rikosoikeudenhoidon kannalta sekä syyttäjien roolin oikeuskäytännön kehittämisessä ja siten vielä hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen harkitsevat aktiivisesti valitusluvan hakemista korkeimmalta oikeudelta."

Kuten näkyy, Kuusimäen ohje on hyvin yleisluontoinen, sillä siinä syyttäjiä kehotetaan vain ylipäätään "harkitsemaan" valitusluvan pyytämistä. Luultavasti syyttäjät harkitsisivat asiaa ilman tuollaista kehotustakin. Seksuaalirikoksista tuomittavista rangaistuksista ja niitä koskevista syyttäjien valituslupahakemuksista Kuusimäen ohjeessa ei puhuta mitään. Ei myöskään muiden rikosten seuraamusharkintaa koskevista valituksista KKO:een.

Suonenjoen/Kuopion tapauksessa paikallissyyttäjä on jo ehtinyt tehdä heti hovioikeuden tuomionsa jälkeen kyseisen harkinnan ja päätynyt siinä kielteiseen tulokseen. Tämä harkinta ei sido valtakunnansyyttäjää. Nyt odotellaankin VKSV:n kannanottoa asiassa.