981. KKO 2015:82. Rikostuomion oikeusvoima; ne bis in idem

1. Tuomion oikeusvoimalla, josta ennakkopäätöksessä KKO 2015:82 on kysymys, tarkoitetaan sitä, että lainvoimaisella tuomiolla ratkaistua asiaa ei saa ottaa uudessa oikeudenkäynnissä tutkittavaksi. Ts. sama asia ei voi johtaa kahteen eri käsittelyyn. 

2. Tällöin on kyse tarkemmin sanottuna tuomion negatiivisesta oikeusvoimasta (tai oikeusvoimavaikutuksesta, res judicata), joka estää saman asian uudellen tutkinnan. Tämä oikeusvoimavaikutus, josta käytetään esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuissa nimitystä ne bis in idem -kielto ("ei kahdesti samassa asiassa") on vallalla sekä siviili- että rikosprosessissa.

3. Tuomion positiivisella oikeusvoimavalla puolestaan tarkoitetaan sitä, että aiemmin annettu lainvoimainen tuomio on pantava myöhemmässä oikeudenkäynnissä annettavan tuomion perustaksi (oikeustosiseikkana) asiaa uudelleen tutkimatta, jos aiemmassa tuomiossa ratkaistu kysymys on myöhemmässä oikeudenkäynnissä ennakkokysymyksenä. Positiiivinen oikeusvoima liittyy lähinnä vain riita-asioissa annettaviin tuomioihin. 

4. Ennakkopäätöksenä julkaistun ratkaisun KKO 2015:82 otsikossa on mainittu ainoastaan kaksi asia- tai hakusanaa, eli ne bis in idem ja asevelvollisuudesta kieltäytyminen. Suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa nimikkeet res judicata ja ne bis in idem on toki tunnettu jo yli 150 vuotta, kuten esimerkiksi R.A.Wreden, joka pidetään Suomen prosessioikeuden isänä,  ja Tauno Tirkkosen oppikirjoista hyvin ilmenee. He ja monet muut prosessualistit puhuvat kuitenkin oikeusvoimasta (res judicata).

5. Tauno Tirkkonen väitteli vuonna 1933 oikeustieteen tohtoriksi tutkimuksellaan, jonka pääotsikkona on ytimekkäästi "Oikeusvoimasta"; väitöskirja koskee yksinomaan siviiliprosessia. Olisi ollut suotavaa, että korkein oikeus olisi maininnut ennakkopäätöksen otsikossa asiasanana myös käsitteen "rikostuomion oikeusvoima", sillä siitähän tapauksessa on selvällä suomen kielellä ilmaistuna kysymys. Hakusanana olisi tullut mainita myös sana prosessinedellytys, joka tapauksessa puuttui. 

6. Todettakoon tässäkin yhteydessä, ettei korkein oikeus viitannut nytkään perusteluissaan kertaakaan oikeuskirjalisuudessa esitettyihin kannanottoihin, vaikka syytä olisi toki ollut. Korkeimman oikeuden esittämät oikeusvoimaa koskevat yleiset kannanotot on nimittäin kerrottu oikeuskirjallisuudessa jo aikoja sitten ja vieläpä useita kertaa. Mutta se oikeuskulttuuri, se oikeuskulttuuri, siis oikeastaan sen vajavaisuus. Perustelujen valossa vaikuttaa siltä, että muuan venäläinen herra nimeltään Zolotukhin on ottanut oikeuslähteenä esimerkiksi Tauno Tirkkosesta oikean selkävoiton. Niin ihastunut korkein oikeus nimittäin tuntuu olevan hänen "tapauksestaan".

7. Mutta menkäämme päivän "epistolatekstiin" eli ratkaisuun KKO 2015:82, jonka korkein oikeus antoi tänään. Siinä on - jälleen kerran - kysymys puhtaasti prosessoikeudellisesta tapauksesta. Mutta sellaisista asioista ja tapauksista on ollut kysymys myös ratkaisuissa KKO 2015:75, 2015:76, 2015:77, 2015:78, 2015:79, 2015:80 ja 2015:81 selostetuissa tapauksissa. Siis perä perää kahdeksan (8) prosessioikeudellista ennakkopäätöstä noin 2-3 viikon aikana! Mistä näitä oikein putkahtaa koko ajan "korkkiin"? Mikä oudointa, kaikki em. tapaukset on ratkaistu alemmissa oikeusasteissa, siis käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa (yksi maaoikeudessa) toisin kuin KKO on sittemmin tehnyt, siis yksinkertaisesti väärin, jos sellaista sanontaa sallitaan  käyttää. Missä ihmeessä luuraa tuomioistuinten prosessioikeudellinen taito ja osaaminen? Sen suhteen tilanne näyttää varsin pahalta.

KKO 2015:82

8. Yksi kannetta ja syytettä koskeva ehdoton prosessinedellytys (oikeudenkäyntiedellytys) on, että sama asia ei saa olla lainvoimaisesti jo aiemmin ratkaistu. Edellytyksen ehdottomuus tarkoittaa sitä, että tuomioistuimen tulee ottaa edellytys viran puolesta (ex officio) huomioon, vaikka asianosainen (vastaaja) ei olisi tehnyt väitettä edellytyksen puuttumisesta. 

9. Näin on tapahtunut ratkaisussa 2015:82, sillä kuten korkeimman oikeuden perustelujen kappaleesta 11 ilmenee, valittaja A ei ollut esittänyt oikeusvoimaa koskevaa väitettä yhdessäkään oikeusasteessa, ei käräjäoikeudessa, ei hovioikeudessa eikä edes korkeimmassa oikeudessa. Korkein oikeus on "tarttunut" edellytykseen ja sen puutteeseen omasta aloitteestaan. 

10. Tapauksessa Kanta-Hämeen käräjäoikeus oli ensin vuonna 2010 lainvoiman saaneella tuomiolla hylännyt syyttäjän A:ta vastaan nostaman syytteen asevelvollisuudesta kieltäytymisestä. Käräjäoikeus oli katsonut, että Jehovan todistajana A olisi oikea-aikaisella hakemuksella saanut lykkäystä asevelvollisuuden suorittamisesta ja että A oli erehdyksen vuoksi jättänyt tekemättä lykkäyshakemuksen ennen laissa (ns. vapautuslaki) säädetyn 25-vuoden ikärajan täyttymistä; A oli hakenut ensimmäisen kerran lykkäystä Jehovan todistajajiin kuulumisen perustella vasta 26 vuotta täytettyään. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan A ei ollut tahallisesti ilman syytä kieltäytynyt asevelvollisuuden suorittamisesta ja hylkäsi tällä perusteella syyteen.

11. Vuonna 2011 A oli määrätty uudelleen aseellisen palvelukseen Panssariprikaatissa, jolloin hän oli palveluspaikkaansa saapuessaan kieltäytynyt jälleen palvelusta suorittamasta vedoten jäsenyyteensä Jehovan todistajissa. Syyttäjä nosti A:ta vastaan uuden syytteen asevelvollisuudesta kieltäytymisestä (AsevelvollisuusL 118 §). A vetosi samoihin seikkoihin kuin oli tehnyt jo vuonna 2010. Kanta-Hämeen käräjäoikeus tutki syytteen, koska kysymys oli uudesta kieltäytymisestä, mutta hylkäsi sen (perustelujen kappale 9). Helsingin hovioikeus, jonne syyttäjä valitti, sen sijaan tuomitsi A:n asevelvollisuudesta kieltäytymisestä 172 päiväksi vankeuteen (kappale 10).

12. Korkein oikeus, jonne A valitti,  puolestaan katsoi, että molemmat syytteet, jotka oli siis nostettu vuosina 2010 ja 2011, perustuivat olennaisilta osin samoihin seikkoihin eli samaan tekoon, jolloin käräjäoikeuden 2010 antama lainvoimaisen tuomion oikeusvoima ne bis in idem -säännön mukaisesti esti jälkimmäisen eli uuden syytteen tutkimisen. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion ja vapautti A:n hänelle tuomitusta rangaistuksesta.

13. Oliko uudessa syytteessä kyse samasta teosta (asiasta), josta A oli vuonna 2010 annettulla käräjäoikeuden tuomiolla jo vapautettu? Korkeimman oikeuden mukaan oli, mutta oliko sittenkään? Vastakkaista mielipidettäkin voidaan nimittäin pätevin syin ja perustein puoltaa. Näyttäisi siltä, että korkeimman oikeuden kanta perustuu paljon tai ainakin lähinnä kohtuussyihin eli siihen, että olisi kohtuutonta, jos Jehovan todistajiin kuuluva A olisi joutunut suorittamaan pitkähkön vankeusrangaistuksen, josta kaikki muut samaan uskontokuntaan kuuluvat vapautuslain nojalla vapautuvat helposti, jos vain ovat huomanneet pyytää lykkäystä asevelvollisuuden suorittamisesta ennen kuin ovat täyttäneet 25 vuotta.

14. Tapauksessa on ainakin kolme vahvaa tosiseikkaa eli perustetta, joiden osalta syytteessä kuvatut teot eroavat toisistaan. Ensiksi A:n syyksi väitettyjen rikosten tekoajat ovat erilaiset ja niiden välillä on kulunut aikaa reilu puolitoista vuotta. Toiseksi tapauksessa on kyse myös kahdesta eri ja myös eri vuosina annetuista palvelukseenastumismääräyksestä, joita A oli syytteiden mukaan rikkonut. Kolmanneksi A:n syyksi jälkimmäisessä syytteessä mainittu teko on edellyttänyt häneltä uutta arviointia ja päätöksentekoa. Nämä seikat puoltavat vahvasti sitä, että kysymyksessä on ollut kaksi eri tekoa ja asiaa, jolloin ne bis in idem -sääntö ei tule sovellettavaksi.

15. Korkein oikeus on päätynyt toisenlaiseen kantaan vain sillä perusteella, että A:n motiivi oli ollut molemmilla kerroilla sama eli se, ettei hän voinut eikä hänen olisi tarvinnut astua aseeelliseen palvelukseen eikä suorittaa edes siviilipalvelua, jos hän olisi huomannut kutsuntatilaisuuteen tullessaan hakea Jehovan todistajiin kuulumisen perusteella lykkäystä palvelukseen ennen kuin hän täytti 25. Tätä A ei ollut huomannut tehdä, mikä johtui A:n mukaan erehdyksestä. Korkein oikeus katsoi, että tämä seikka eli A:n mainitsema erehdys ja siihen perustuva käsitys tahallisuuden puuttumisesta oli ratkaistu jo käräjäoikeuden 2010 antamalla lainvoiman saaneella tuomiolla. 

16. Kuten sanottu, asiasta voidaan olla eri mieltä ja katsoa, että konkreettiset oikeustosiseikat, eli 1) eri teko, 2) erilaiset ja eri aikoina annetut palvelusmääräykset ja 3) A:n kaksi eri harkintaan perustuneet kieltäytymiset ovat konstituoineet kaksi eri tekoa myös harkittaessa esillä olevaa oikeusvoimakysymystä eli ne bis in idem -säännön soveltamista. Korkeimman oikeuden näkökanta perustuu lähinnä vain puolustukseen väittämään erehdykseen ja siitä johdettuun tahallisuuden puuttumiseen. A oli kuitenkin tahallaan jättänyt noudattamatta kahta eri palvelukseensaapumismääräystä.

17. Korkeimman oikeuden voidaan sanoa ratkaisseen tapauksen kohtuullisuuden ja jonkinlaisen yhdenvertaisuuden perusteella. Kyse on ollut siitä, että A on haluttu uskonnollisen vakaumuksensa armahtaa suhteellisen ankaran ehdottoman eli noin puolen vuoden pituisen vankeusrangaistuksen suorittamisesta. Kohtuullinen ja inhimillinen lopputulos näyttää ratkaisseen korkeimman oikeuden omaksuman kannan oikeusvoimakysymyksessä. Ensin on päätetty lopputuloksesta eli siitä, ettei syytettä voida ko. olosuhteissa hyväksyä ja vasta tämän jälkeen ryhdytty pohtimaan, mitkä voisivat olla päätöksen perustelut, syytteen hylkääminen vai sen tutkimatta jättäminen oikeusvoiman perusteella.

18. Yhtä lailla inhimilliseen ja kohtuulliseen lopputulokseen olisi päädytty, jos korkein oikeus olisi omaksunut käräjäoikeuden puheenjohtajana toimineen laamanni Juhani Hirvosen (1947-2013) mielipiteen. Juhani Hirvonen oli arvostettu tuomari ja prosessioikeuden asiantuntija; hänellä oli OM:n lainsäädäntöneuvoksena ratkaiseva osuus riita-asiain oikeudenkäynnin uudistamisessa ja ROL:a koskevan ehdotuksen ja hallituksen esitysluonnoksen hän taisi tehdä yksinään. Hirvosen johtama käräjäoikeus otti 2011 uuden syytteen tutkittavaksi, koska asiassa oli, niin kuin tietenkin olikin, kysymys A:n "uuudesta kieltäytymisestä" (perustelujen kappale 9). Hän kuitenkin hylkäsi syytteen aiemmin annetun ja lainvoiman saaneen tuomion  vahvan todistusvaikutuksen perusteella; ei siis tuomion positiivisen oikeusvoiman nojalla. Tämä näkyy selvästi käräjäoikeuden tuomion perusteluista. Oikea ratkaisu Hirvoselta, ilman muuta.

19. Lisäys 12.11. - Ylen Hämeen aluetoimituksen 12.11. julkaiseman uutisen mukaan A joutui suorittamaan hovioikeuden hänelle tuomitseman vankeusrangaistuksen. Korkeimman oikeuden ratkaisu tuli siis A:n kannalta myöhään.  Hovioikeuden tuomio on annettu 1.2.2013, mutta korkein oikeus ratkaisi asian vasta 11.11.2015 antamallaan päätöksellä, jolloin hovioikeuden tuomiosta oli kulunut siis hieman yli 2,5 vuotta. Korkeimman oikeuden ratkaisuista ei ilmene, oliko A pyytänyt valituksessaan hovioikeuden tuomitseman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon keskeyttämistä. Todennäköisesti oli, mutta pyyntöön ei ole suostuttu.

754. Lisiä oppiin veropetostuomion purkamisen edellytyksistä

1. Ruotsin korkein oikeus (Högsta domstolen, HD) antoi tänään jo kolmannen päätöksen veronkorotuksen ja veropetostuomion suhteesta (Ö 3509-13). Päätös löytyy linkistä

http://www.hogstadomstolen.se/Domstolar/hogstadomstolen/Avgoranden/2013/2013-07-25%20O%203509-13%20Protokollsbeslut.pdf

2. Päätöksen sanoma ja oikeusohje voidaan kiteyttää näin: 

Jos veropetosta koskeva syyte on nostettu ennen kuin verottaja on päättänyt veronkorotuksesta, ei EIS 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa mainittu kaksoisrangaistavuuden kielto (ne bis in idem -kielto) ole peruste, jolla lainvoiman saanut veropetostuomio voidaan purkaa, eikä tämä riippu siitä, milloin veronkorotusta koskeva päätös on saanut lainvoiman.

3. Puheena olevassa tapauksessa hovioikeus oli tuominnut TG:n mm. vuosina 2007-2008 tehdyistä törkeästä veropetoksesta ja velallisen epärehellisyydestä 3 vuodeksi 9 kuukaudeksi vankeuteen. Hovioikeuden tuomio sai lainvoiman. Hovioikeuden tuomiosta ilmenee, että sen jälkeen kun käräjäoikeus oli antanut asiassa oman tuomionsa, verottaja oli määrännyt TG:lle veronkorotuksen verovuodelta 2007. TG haki korkeimmalta oikeudelta hovioikeuden tuomion purkamista vedoten siihen, että hänen EIS 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa mainittua oikeuttaan oli loukattu, eli hän oli tullut tuomituksi samasta teosta kahdesti.

4. Korkein oikeus hylkäsi TG:n purkuhakemuksen. Päätöksen perusteluissa viitataan ensin HD:n 11.6.-13 antamaan päätökseen (tätä päätöstä , "juniavgörandet", olen selostanut blogissa numero 741/11.6.-13):

Rätten att inte bli lagförd eller straffad två gånger för samma brott (gärning) omfattar systemet med skattetillägg och påföljd för brott mot skattebrottslagen. Rätten gäller med avseende på såväl mervärdesskatt som andra skatter och avgifter. Rätten ska iakttas när skattetillägg och påföljd för skattebrott aktualiseras för en och samma fysiska person, också när en juridisk person är primärt ansvarig för skattetillägget. Det föreligger hinder mot åtal för skattebrott så snart Skatteverket har fattat ett beslut om att ta ut skattetillägg, oavsett om beslutet har vunnit laga kraft eller inte. Däremot ska rätten att inte bli lagförd eller straffad två gånger för samma brott normalt inte hindra åtal och dom för bokföringsbrott av det skälet att skattetillägg har tagits ut.

5. Seuraavaksi päätöksen perusteluissa viitataan HD:n 16.7.-13 antamaan purkupäätökseen ("juliavgörandet", olen kertonut päätöksestä blogijutussa nro 752/16.7.-13):

Högsta domstolen har vidare i ett beslut den 16 juli 2013 i mål Ö 1526-13 (juliavgörandet) slagit fast att när en brottmålsdom som har meddelats efter den 10 februari 2009 inte är förenlig med den rätt att inte bli lagförd eller straffad två gånger för samma brott (gärning) som har konstaterats i juniavgörandet, så ska den dömde ha rätt till resning om ett återupptagande behövs för att avbryta ett pågående frihetsberövande. Rätt till resning ska i regel också föreligga när ett återupptagande inte behövs för att avbryta ett pågående frihetsberövande.

6. Johtopäätöksenään nyt esillä olevassa purkuasiassa HD toteaa, että koska verottaja on määrännyt TG:lle veronkorotuksen vasta sen jälkeen, kun veropetossyyte oli tullut käräjäoikeudessa vireille, ei päätös muodosta prosessinestettä suhteessa rikosoikeudenkäyntiin, eikä siis ole estänyt veropetossyytteen tutkimista.

7. Toinen kysymys on, mikä merkitys veropetosjutun vireillä ollessa määrätyllä veronkorotuksella saattaa olla asiassa. Veronkorotuspäätöksellä ei ole tässä tapauksessa veropetossyytteen tutkimisen estävää lis pendens -vaikutusta. Sitä vastoin myöhemmin vireille tullut veronkorotusmenettely saattaa loukata lis pendens - kieltoa. Tämän kysymyksen tutkiminen tai veronkorotuspäätöksen mahdollinen purkaminen ei kuitenkaan kuulu yleisen tuomioistuimen, vaan hallintotuomioistuimen toimivaltaan.

8. Ruotsin korkein oikeus on siis varsin lyhyen ajan kuluessa suorittanut puheena olevassa ongelmallisessa asiassa selkeän linjanvedon kolmella  - vieläpä keskellä kesää -  antamallaan päätöksellä. Kaikki kolme päätöstä ovat yksimielisiä, myös 11.6. täysistunnossa tehty tärkein päätös linjan muuttamisesta. 

9. Meillä Suomessa korkein oikeus ja valtakunnansyyttäjä tuntuvat ottavan asiat huomattavan paljon rauhallisemmin. Korkeimman oikeuden 5.7.-13 linjanmuutosta tarkoittava päätös (KKO 2013:59) on mahdollisimman niukka äänestyspäätös (6-5, ks. blogikirjoitus 749/5.7.-13), eikä meillä ole vielä mitään tietoa siitä, onko sanotulla päätöksellä taannehtivaa vaikutusta niin, että myös aiemmin vastoin ne bis in idem -kieltoa annetut veropetostuomiot  voitaisiin purkaa.  

                                           Näyttää "Päivän kasvolta 31.7."                        

752. Ruotsin korkein oikeus: Veropetostuomio purettava aikaisemman veronkorotuspäätöksen vuoksi

Velipuolten Benin ja Karimin tapaaminen oli 17.7. Porissa SuomiAreenan ykköstapahtuma. Sen sijaan KHO:n edustajien paikallaolo ei ylittänyt uutiskynnystä. Hyi hitto, millaista typerää ällöjulkisuutta Benikin vielä vanhoilla päivillään hakee! Kuvottavaa!

1. Ruotsin korkein oikeus (högsta domstolen, HD) päätti 11.6.2013 täysistunnossaan, että henkilöä, joka on aiemmin joutunut maksamaan veronkorotuksen, ei saa syyttää samaa tekoa eli samoja virheellisiä tietoja koskevasta veropetoksesta tai muusta verorikoksesta. Katso HD:n tuomiosta blogi numero 741/11.6.-13.

2. Tänään antamallaan päätöksellä HD on vahvistanut, että ne bis in idem -kiellolla (tai kaksoisrangaistavuuden kielolla) on taannehtiva vaikutus, mikä tarkoittaa sitä, että vastoin ne bis in idem -kieltoa annettu lainvoimainen veropetostuomio voidaan purkaa. Päätös koski tapausta, jossa veronkorotuksen saanut hakija oli sittemmin tuomittu helmikuussa 2012 annetulla hovioikeuden lainvoimaisella tuomiolla veropetoksesta vankeuteen, rikosjuttu oli tullut vireille joulukuussa 2010. Ruotsin valtakunnansyyttäjä (RÅ) vastusti purkuhakemuksen hyväksymistä katsoen, ettei HD:n tuomiolla 11.6. ole taannehtivaa vaikutusta.

HD:n päätös asiassa Ö 1526-13 löytyy tästä.

3. HD:n päätöksen mukaan hovioikeuden on tuomionpurkua koskevien säännösten mukaisesti otettava käsiteltäväksi aiemmin lainvomaisella tuomiolla ratkaistu veropetosasia. Päätöksen perusteena on, että veropetostuomion saanut henkilö oli aiemmin määrätty maksamaan veronkorotusta samojen virheellisten tietojen perusteella, joista myös veropetostuomiossa on kysymys. Purkupäätös perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklaan ja 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklaan.

4. HD:n mukaan purku on mahdollinen tapauksissa, joissa veropetoksesta on tuomittu vankeusrangaistus tai tuomittu on ollut asian vuoksi vapautensa menettäneenä taikka jos tuomion purkamista voidaan muutoin pitää oikeudenloukkauksen tarkoituksenmukaisena hyvityksenä. Tuomionpurku on HD:n linjauksen mukaan kuitenkin mahdollista vain rikosjutussa, joka on ollut tutkittavana sen jälkeen, kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuin muutti tapauksessa  Zolotuchin v. Venäjä 10.2.2009 antamallaan tuomiolla aiempaa tulkintaansa ne bis in idem -kiellon suhteen niin, että kielto koskee myös lis pendens -tilanteita eli ns. rinnakkaisia prosesseja.

5. Suomen korkein oikeus - tiukan änestyksen (6-5) jälkeen (Ruotsin HD sitä vastoin oli omassa päätöksessään 11.6.-13 yksimielinen) - päätti 5.7.-13 antamassaan ratkaisussa KKO 2013:59 seurata HD:n omaksumaa linjaa, katso blogi numero 749/5.7.-13.  

6. Lienee täysin selvää, että myös Suomessa on aikaisemmin vastoin ne bis in idem - kieltoa annettujen veropetostuomioiden purkamista koskevissa asioissa meneteltävä Ruotsin HD:n nyt omaksuman linjan mukaisesti. Siis 10.2.2009 jälkeen vireillä olleissa veropetosjutuissa annetut langettavat tuomiot voidaan mainitulla perusteella hakemuksesta purkaa. HD:n mukaan purku ei edellytä veronkorotuspäätöksen lainvoimaisuutta. 

7. Korkein oikeus ei voi vedota siihen, että  - kuten KKO:n äänestystuomiosta 2013:59 ilmenee - tilanne on ollut oikeudellisesti epäselvä. Ilmeistä on, että KKO:n tiukka ääänestys oli tarkoituksellinen ja tähtäsi siihen, ettei korkeimman oikeuden ennakkopäätöksellä voitaisi katsoa olevan taannehtivaa vaikutusta, jolloin aiemmin annettuja tuomioita ei jouduttaisi purkamaan tai kanteluteitse poistamaan.  Tämä konstruktio tai tavoite on kuitenkin kestämätön, kuten Ruotsin HD:n tämänpäiväisestä päätöksestä ilmenee.

8. Samassa asiassa aikaisemmin annettu lainvoimainen päätös merkitsee ehdottoman prosessinedellytyksen puuttumista, jonka vuoksi syyte on jätettävä viran puolesta tutkimatta. Tuomionpurun ohella verorikoksesta tuomittu voi siten edellä mainituilla edellytyksillä hakea vaihtoehtoisesti OK 31 luvun 1 §:n 1 kohdan nojalla kanteluteitse lainvoimaisen veropetostuomion tai muun verorikostuomion poistamista, jos tuomiota rasittaa ne bis in idem -kiellon rikkomista tarkoittava oikeudenkäyntivirhe (tuomiovirhekantelu).

       

749. KKO 2013:59: veropetossyytteen tutkintaa koskeva merkittävä linjanmuutos

1. Blogijutussa nro 741/11.6.2013 kerroin, miten Ruotsin korkein oikeus muutti tuomiollaan (B 4946-12) ne bis in idem -kiellon ("ei kahdesti samassa asiassa", oikeusvoima) soveltamisen osalta veropetosjutuissa. Katso blogista  tästä.

2. Aiemmin Ruotsissa, samoin kuin Suomessa, on katsottu, että verottajan veronkorotuspäätös estää samaa verotusta koskevan veropetossyytteen tutkimisen ainoastaan siinä tapauksessa, että päätös on tullut lopulliseksi ennen syytteen nostamista. Tuomiollaan Ruotsin korkein oikeus (HD) linjasi, että henkilöä ei voida syyttää oikeudessa verorikoksesta, jos verottaja on aikaisemmin määrännyt samasta teosta eli samojen virheellisten verotustietojen perusteella hänelle veronkorotuksen. Uuden tulkinnan mukaan verottajan veronkorotuspäätöksellä on siten oikeusvoimaan (ne bis in idem) rinnastettava lis pendens -vaikutus, joka estää veropetossyytteen tutkimisen, vaikkei veronkorotusta koskevan valituksen määräaika ole vielä pääättynyt.

3. Tänään antamallaan ennakkopäätöksellään myös Suomen korkein oikeus on muuttanut sanottua kysymystä koskevaa aiempaa tulkintalinjaansa samalla tavalla kuin Ruotsisa 3-4 viikkoa sitten tehtiin. Katso ennakkopäätösseloste KKO 2013:59 ja ratkaisusta julkaistu tiedote 5.7.2013.  

4. Koska kysymyksessä on selvä linjanmuutos, tapaus on ratkaistu korkeimman oikeuden vahvennetussa eli 11 jäsenen kokoonpanossa. Kysymyksessä on melkoisen täpärä äänestysratkaisu, sillä enemmistöön kuului vain kuusi jäsentä ja eri mieltä olleista viidestä jäsenestä neljä katsoi, ettei linjanmuutokseen ole aihetta.

5. Korkeimman oikeuden ratkaisua samoin kuin eri mieltä olevien jäsenten lausuntoja on perusteltu laajasti, laajemmin kuin Ruotsin HD ratkaisuaa. Selvää on, että Ruotsin HD:n ratkaisulla on ollut merkittävä tosiasiallinen vaikutus korkeimman oikeuden nyt omaksuman tulkinnan muuttumiselle. Tavoilleen uskollisena korkein oikeus ei kuitenkaan perusteluissaan selosta tarkemmin Ruotsin HD:n ennakkopäätöstä, vaikka argumentoinnin ja perustelujen avoimuus toki edellyttäisi, että perusteluissa kerrottaisiin naapurimaan ylimmän oikeuden vain kolmisen viikkoa aiemmin tekemästä vastaavasta linjanmuutoksesta. Perustelujen kappaleen 31 lopussa kuitenkin lyhyesti mainitaan HD:n 11.6.-13 antama tuomio. Tiettävästi KKO varta vasten "panttasi" omaa ratkaisuaan - asia on esitelty 18.6.-13 - ja jäi odottelemaan HD:n 11.6. antamaa tuomiota, josta HD tiedotti jo viikkoa ennen ratkaisun antamista.

6. Korkein oikeus on perustanut ratkaisunsa (muodollisesti) lähinnä eduskunnan perustuslakivaliokunnan kahteen jokin aika sitten antamaan lausuntoon (PeVL 9/2012 vp ja PeVL 17/2013 vp), joissa on otettu kantaa ne bis in idem -kiellon soveltamiseen perustuslain kannalta. (Ks. edellisen lausunnon johdosta blogijuttua nro 673/26.11.2012.) Näihin lausuntoihin sisältyvän selkeä kannanoton mukaan ne bis in idem -kieltoa on sovellettava, ei vain peräkkäisissä, vaan myös rinnakkaisissa samaa asiaa koskevissa prosesseissa.

7. Korkeimman oikeuden uusi tulkinta ja linja on siis nyt se, että jos hallinnollisessa verotusmenettelyssä veronkorotusta koskevaa päätösvaltaa on käytetty joko määräämällä veronkorotus tai jättämällä se määräämättä, syytettä samaan tekoon perustuvasta veropetosrikoksesta ei enää voida nostaa tai sen käsittelyä tuomioistuimessa jatkaa.

8. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö muuttui puheena olevan kysymyksen suhteen viimeistään tapauksessa Tomasovic v. Kroatia 18.10.2011 - sitä on selostettu KKO:n perustelujen kohdassa 15.  Perustuslakivaliokunta nojautui edellä mainituissa  lausunnoissan nimenomaan EIT:n ratkaisuihin Zolotukhin v. Venäjä 10.2.2009 ja Tomasovic v. Kroatia. Oikeuskirjallisuudessa oli jo tätä ennen edellytetty myös KKO:n linjanmuutosta, mutta vielä vuonna 2012 antamissaan ennakkopäätöksissä korkein oikeus piti tulkintansa entisellään. Keskustelua karttamaan pyrkivän oikeuskulttuurimme omituisuuksiin kuuluu, ettei KKO:n perusteluissa viitata sanallakaan oikeuskirjallisuuden kannanottoihin oikeuslähteenä. 

9. Korkeimman oikeuden aiemman tulkintalinjan, joka ilmenee KKO:n vuosina 2010-2012 antamista useista ne bi in idem -ratkaisuista, pääarkkitehtinä voitaneen pitää oikeusneuvos Pekka Koposta, joka on 2004 ilmestyneessä artikkeliväitöskirjassaan käsittelyt jonkin verran myös rikostuomion oikeusvoimakysymyksiä. Kyseinen tulkinta perustui jonkinlaiseen kompromissinäkemykseen, mutta pieleenhän tämä muodollis-teknistä näpertelylinjaa edustava ajattelutapa sitten kuitenkin meni, kuten tänään annetusta uudesta ennakkopäätöksestä ilmenee. Tästä huolimatta oikeusneuvos Koponen ja neljä muuta oikeusneuvosta (Pynnä, Rudanko, Mansikkamäki ja Jokela) halusivat edelleen sitkeästi pitää kiinni aiemmasta tulkinnastaan, kuten heidän äänestysratkaisustaan ilmenee.

10. Aiempi virheellinen tulkinta nyt aiheuttaa sen, että KKO:een tulvii lähiaikoina kymmeniä, jollei satoja, hakemuksia, joissa vaaditaan KKO:n aiemman linjauksen mukaisten tuomioiden, joukossa myös KKO:n omien tuomioiden, purkamista. Suomessa linjaa olisi voitu ja pitänyt tarkistaa jo vuosia sitten, sillä onhan EIT antanut ainakin jo viimeisten kymmenen vuoden aikana lukuisia ratkaisuja, joiden mukaan monia hallinnollisia seuraamuksia - siis muitakin kuin veronkorotuksia - on pidettävä ne bis in idem -periaatetta sovellettaessa rangaistuksena. Suomi on ollut tunnetusti erilaisten hallinnollisten seuraamusten luvattu maa, mutta  eurooppalaiset hälytyskellot eivät vain alkaneet soida tai niitä ei kuunneltu, vaan täällä vain kuorsattiin prinsessan unta ja kuviteltiin, että meillä lintukodossa asiat olisivat kunnossa.

741. Ne bis in idem -kielto; Ruotsin korkeimmassa oikeudessa merkittävä linjanmuutos

1. Blogijutussa 673/26.11.2012 olen selostanut ne bis in idem -periaatteen eli tuomion oikeusvoimavaikutusta koskevan normin tulkintaa veropetosta koskevissa rikosjutuissa, katso tästä. Kerroin ko. jutussa, että korkeimman oikeuden ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan välille oli syntymässä kiista tai epäselvyys mainitun kiellon soveltamisalasta ja tulkinnasta. 

2. Nyt tähän asiaan on saatu uusi merkittävä lisä, kun Ruotsin korkein oikeus antoi tänään täysistunnossa asiaa koskevan ennakkopäätöksen, jolla muutetaan Ruotsissa aiemmin omaksuttua tulkintaa. Högsta domstolenin ratkaisu (B 4946-12), joka on yksimielinen, löytyy tästä. HD:n ratkaisu näyttäisi tukevan perustuslakivaliokunnan kysymyksessä omaksumaa kantaa (PeVL 9/2012). Mielenkiintoista nähdä, tuleeko jatkossa myös Suomen korkein oikeus muuttamaan linjaansa ne bis in idem -kiellon soveltamisen suhteen.

3. Ne bis in idem -kiellosta on määräys Euroopan ihmisoikeussopimuksen seitsemännen lisäpöytäkirjan 4. artiklassa: Ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista uudelleen oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti. - On syytä huomata, että kiellossa ei ole kyse pelkästään kahdesti rankaisemisen (kaksoisrangaistavuus), vaan myös kahdesti syyttämisen eli syytteiden tutkimisen (kaksoismenettelyn) kiellosta.

4. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytännössä ne bis in idem -kiellon soveltamisala ei rajoitu ainoastaan varsinaisiin rikosoikeudellista rangaistusta koskeviin tuomioihin, vaan sen katsotaan koskevan myös erilaisia rangaistuksenluonteisia hallinnollisia seuraamuksia; näin esimerkiksi ratkaisuissa Jussila v. Suomi 23.11.2006 ja Ruotsalainen v. Suomi 16.6.2009. Tämä on Suomen kannalta merkittävä asia, sillä Suomi on hallinnollisten sanktioiden luvattu maa eli valtio, jonka lainsäädäntö sisältää runsaasti erilaisia veronkorotuksia ja monia muita rangaistuksenluonteisia hallinnollisia sanktioita.

5. EIT:n omaksuman kannan mukaan esimerkiksi veronkorotuksen määräämisessä on siis kysymys EIS:n 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa tarkoitetusta rikosasiasta, lisäksi siinä ja veropetosasiassa on kyse olennaisesti samasta asiasta. Näin esimerkiksi ratkaisussa Zolotukhin v. Venäjä (10.2.2009). Tämän mukaisesti korkein oikeus on katsonut ennakkopäätöksessään KKO 2010:45, että koska veronkorotuspäätös oli tullut lopulliseksi (lainvoimaiseksi) jo ennen kyseistä verovelvollista vastaan veropetoksesta nostetun syytteen vireillepanoa, ne bis in idem -kielto esti veropetossyytteen tutkimisen.

6. Sitä vastoin ennakkopäätöksissä KKO  2010:46 ja KKO 2010:82 veronkorotusten ei katsottu muodostavan estettä veropetosta koskevien syytteiden käsittelylle, koska veronkorotukset eivät olleet tulleet lopulliseksi ennen syytteiden nostamista. Verotuspäätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen tekemiselle varattu viiden vuoden määräaika ei ollut kulunut vielä umpeen, joten KKO antoi molemmissa tapauksissa vastaajalle langettavan tuomion veropetoksesta. Tapauksesssa KKO 2010:46 veronkorotukset eivät olleet lopullisia vielä siinäkään vaiheessa, kun korkein oikeus antoi asiassa oman tuomionsa. Tapauksessa KKO 2010:82 veronkorotukset taas tulivat lopullisiksi rikosprosessin kuluessa.

7. Korkeimman oikeuden linjavedon mukaan siis ainoastaan veronkorotusta koskeva lopullinen päätös voi estää veropetossyytteen käsittelyn, mutta sitä vastoin ne bis in idem -kielto (kaksoisrangaistavuuden/kaksoismenettelyn kielto) ei sovellu tilanteeseen, jossa ensin aloitetussa prosessissa (tässä siis veroprosessissa) annettu sanktio tulee lopulliseksi vasta jälkimmäisen prosessin (rikosprosessin) kuluessa tai sen jälkeen. Näissä tilanteissa on korkeimman oikeuden mukaan edelleen mahdollista rangaista kahdesti, vaikka EIS 7. lisäpöytäkirjan mainittu märäys näyttääkin sanamuotonsa mukaisesti tämän kieltävän. Miksi näin? Korkein oikeus lukee eli tulkitsee lakia omalla tavallaan (varovaisesti ja verottajalle edullisesti) ja katsoo, että EIS:n ko. artikla sisältää vain oikeusvoimavaikutuksen, ei sen sijaan ns. lis pendens -vaikutusta. Käsitelainopillisesti päätöksen oikeusvoimasta erotetaan asian vireilläolovaikutus eli mainittu lis pendens -vaikutus, joka tarkoittaa sitä, että oikeudenkäynnissä jo vireillä olevasta asiasta (jota ei siis vielä ole ratkaistu lainvoimaisella tuomiolla) ei voida nostaa uutta kannetta tai syytettä.

8. Kuten olen alussa mainitussa blogijutussa 26.11.2012 todennut, korkeimman oikeuden omaksuma kanta ei ole sopusoinnussa ihmisoikeussopimuksen seitsemännen lisäpöytäkirjan 4. artiklan ja ne bis in idem -kiellon ration kanssa. Ei ole perusteltua tulkita kaksoisrangaistavuuden kieltoa  - oikeastaan siis kaksoismenettelyn kieltoa - ahtaasti siten, että  se koskisi vain puhtaasti peräkkäisiä menettelyjä, vaan kieltoa on järkevä soveltaa myös samanaikaisesti vireillä oleviin menettelyihin. EIT:n ratkaiseman tapauksen Tomasovic v. Kroatia 18.10.2011 tuomiossa on lausuttu aika selkeästi, että myös osittain samanaikaiset prosessit voivat loukata ne bis in idem -kieltoa. Kiellon soveltamisalaa on siten tulkittava sanotunlaisissa tilanteissa vastaajan/verovelvollisen eduksi (in dubio contra fiscus), ei siis Suomen korkeimman oikeuden omaksumalla tavalla verottajan kannalta ystävällisesti (in dubio pro fiscus). 

9. Suomen korkein oikeus on katsonut, että jälkimmäinen verorikosprosessi voidaan viedä loppuun asti, jos se on käynnistynyt ennenkuin aiempi hallinnollinen veronkorotusmenettely on tullut lopulliseksi. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on sen sijaan pitänyt perusteltuna (PeVL 9/2012 vp), että lainvoimaisen, lopulliseksi jääneen seuraamusmaksun tulee estää samaa tekoa koskevan rikossyytteen käynnistyminen tai keskeyttää se.

10. Ruotsin korkein oikeus on alussa mainitulla plenum-tuomiollaan (B 4946-12) yksimielisesti muuttanut ne bis in idem -kieltoon nähden aikaisemmin eli vuosina 2004 ja 2010 omaksumaansa kantaa ja linjannut, että henkilöä ei voida syyttää tuomioistuimessa verorikoksesta, jos verottaja on aikaisemmin määrännyt samasta teosta eli samojen väärien tietojen antamisesta hänelle veronkorotuksen. Högsta domstolen on tukeutunut päätöksessään EU-tuomioistuimen aiemmin tänä vuonna (26.2.2013) antamaan tuomioon Åkerberg Fransson -tapauksessa (C-617/10, syyttäjä v. Hans Åkerberg Fransson). Mainittu tuomio koski arvonlisäveroa. Högsta domstolen toteaa, että kaksoismenettelyn kielto koskee myös muita veroja, kuten esimerkiksi tuloveroa.

11. Vuonna 2004 antamassaan ennakkopäätöksessään Högsta domstolen vielä katsoi (NJA 2004 s. 510), että verottajan veronkorotuspäätös estää veropetossyytteen tutkimisen ainoastaan siinä tapauksessa, että päätös on tullut lopulliseksi ennen syyteen nostamista. Tälllä kannalla on ollut myös Suomen korkein oikeus esimerkiksi ennakkopäätöksissään KKO 2010:46 ja KKO 2010:82. Tänään annetun ratkaisun mukaan sitä vastoin jo verottajan tekemällä veronkorotuspäätöksellä on oikeusvoimaan (ne bis in idem) rinnastettava lis pendens -vaikutus, joka siis estää veropetossyytteen tutkimisen, vaikkei veronkorotusta koskevan valituksen määräaika ole vielä päättynyt. 

12. Högsta domstolen on nojautunut kantansa tueksi näkyvästi kiinteään systemaattiseen ja funktionaaliseen yhteyteen, joka ko. kahden prosessiperiaatteen eli oikeusvoiman (res judicata) ja toisaalta vireilläolovaikutuksen (lis pendens) välillä on vanhastaan katsottu ruotsalaisessa prosessioikeudessa vallitsevan.Tässä kohdin korkein oikeus on viitannut tunnettujen prosessualistien Lars Welamsonin ja Per Olof Ekelöfin oikeusvoimaa ja lis pendens -vaikutusta koskeviin esityksiin; Lars Welamsonin väitöskirja Om brottmålsdomens rättskraft, johon HD on viitannut, on muuten kirjoitettu vuonna 1949. 

13. Högsta domstolenin tuomion laajat perustelut päättyvät seuravaan yhteenvetoon (perustelujen kohta 72):

Sammanfattningsvis innebär det sagda i huvuddrag följande. Rätten att inte bli lagförd eller straffad två gånger för samma brott (gärning) omfattar systemet med skattetillägg och påföljd för brott mot skattebrottslagen. Rätten omfattar såväl mervärdesskatt som andra skatter och avgifter. Den gäller när skattetillägg och påföljd för skattebrott aktualiseras för en och samma fysiska person, också när en juridisk person är primärt ansvarig för skattetillägget. Det föreligger hinder (lis pendens) mot åtal för skattebrott även om beslutet om skattetillägg inte har vunnit laga kraft.

14. Tulee olemaan tosiaan mielenkiintoista nähdä, miten Suomen korkein oikeus reagoi naapurimaan oikeuskäytännön muutokseen, joka on saanut kannatusta myös eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannanotossa (PevL 9/2012 vp.). Jos korkein oikeus muuttaa linjaansa - itse pidän tätä lähes tulkoon varmana asiana - on seurauksena, että useiden, kenties jopa satojen vireillä olevien veropetos- ja mahdollisesti eräiden muidenkin talousrikosjuttujen tutkinta on pakko lopettaa.

15. Ruotsisssa verottaja on jo ehtinyt arvella (Aftonbladet 11.6.), että HD:n linjanmuutos tulee johtamaan lukuisiin, kenties satoihin tai jopa tuhansiin purkuhakemuksiin. Henkilöt, joille on määrätty veronkorotus ja jotka sen jälkeen tuomittu antamiensa samojen väärien tietojen johdosta myös veropetoksesta, voivat hakea purkua eikä purkuhakemukselle tässä tapauksessa, kun purkua haetaan syytetyn tai tuomitun eduksi, ole säädetty määräaikaa. Purkuhakemuksia tehtäneen perusteella "ilmeisesti väärä lainsoveltaminen". Koska tilanne kaksoisrangaistavuuden tai -menettelyn suhteen on ollut epäselvä - EIT:n ratkaisukäytäntökin on ollut horjuva - voidaan väittää, ettei edellytyksiä purulle olisi olemassa. Ne bis in idem -sääntö samoin kuin kansalaisten tasapuolisen kohtelun periaate ovat kuitenkin niin painavia perusteita, että vaaka kallistunee purkuhakemusten hyväksymisen puolelle. Kaksinkertaisen rangaistuksen kohteeksi joutuneilla on myös oikeus vaatia vahingonkorvausta valtiolta.

673. KKO:n ja perustuslakivaliokunnan uusin kärhämä ne bis in idem -säännön soveltamisesta

Paula ja Päivi, hallitusaition ilopillerit...

1. Korkeimman oikeuden (KKO) ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan välille on syntynyt jonkinlainen kiista tai epäselvyys ne bis in idem -säännön (tai -kiellon) soveltamisesta. Asiasta on kerrottu Suomen Asianajaliiton sivulla ja toimittaja Jarkko Sipilän MTV3.fi -sivustolla laatimassa uutisjutussa.

2. Ne bis in idem -sääntö koskee tuomion oikeusvoimavaikutusta eli sitä, että tuomioistuimen lainvoimaisella päätöksellä ratkaistua asiaa ei saa ottaa tutkittavaksi uudessa oikeudenkäynnissä. Rikosprosessissa asiasta käytetään myös nimitystä kaksoisrangaistavuuden kielto. Oikeusvoimasta (sen negatiivisesta funktiosta) on erotettava asian vireilläolovaikutus eli lis pendens -vaikutus, joka puolestaan tarkoittaa sitä, että oikeudenkäynnissä jo vireillä olevasta asiasta (jota ei siis vielä ole ratkaistu lainvoimaisella tuomiolla) ei voida nostaa uutta kannetta tai syytettä.

3. Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa säädetään ne bis in idem kiellosta näin: No one shall be liable to be tried or punished again in criminal proceedings under the jurisdiction of the same State for an office for which he has already been finally acquitted or convicted in a accordance with the law and penal procedure of that State. - EIS:n sanottua määräystä vastaa YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen (KP-sopimus) 14 artiklan 7 kohta.

4. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytännössä ne bis in idem -kiellon soveltamisala ei rajoitu ainoastaan varsinaisiin rikosoikeudellista rangaistusta koskeviin tuomioihin, vaan sen katsotaan ulottuvan myös erilaisiin rangaistuksenluonteisiin hallinnollisiin seuraamuksiin; näin esimerkiksi ratkaisuissa Jussila v. Suomi 23.11.2006 ja Ruotsalainen v. Suomi 16.6.2009. Tämä on Suomen kannalta merkittävä asia, sillä Suomi on valtio, jossa lainsäädäntö sisältää monenlaisia rangaistuksenluonteisia hallinnollisia sanktioita.

5. EIT:n omaksuman kannan mukaan siis esimerkiksi veronkorotuksen määräämisessä on kysymys EIS:n 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa tarkoitetusta rikosasiasta, lisäksi siinä ja veropetosasiassa on kyse olennaisesta samasta asiasta. Näin esimerkiksi ratkaisussa Zolotukhin v. Venäjä (10.2.2009). Tämän mukaisesti KKO on katsonut ennakkopäätöksessä KKO 2010:45, että koska veronkorotuspäätös oli tullut lopulliseksi (lainvoimaiseksi) jo ennen kyseistä verovelvollista vastaan veropetoksesta nostetun syytteen vireillepanoa, ne bis in idem -kielto esti veropetossyyteen tutkimisen.

6. Sitä vastoin ennakkopäätöksissä KKO  2010:46 ja KKO 2010:82 veronkorotusten ei katsottu muodostavan estettä veropetosta koskevien syytteiden käsittelylle, koska veronkorotukset eivät olleet tulleet lopulliseksi ennen syytteiden nostamista. Verotuspäätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen tekemiselle varattu viiden vuoden määräaika ei ollut kulunut vielä umpeen, joten KKO antoi molemmissa tapauksissa vastaajalle langettavan tuomion. Tapauksesssa KKO 2010:46 veronkorotukset eivät olleet lopullisia vielä siinäkään vaiheessa, kun KKO antoi asiassa oman tuomionsa. Tapauksessa KKO 2010:82 veronkorotukset taas tulivat lopullisiksi rikosprosessin kuluessa.

7. KKO:n mukaan siis veronkorotusta koskeva lopullinen päätös voi estää veropetossyytteen käsittelyn, mutta sitä vastoin ne bi in idem -kieltoa eli kaksoisrangaistavuuden kielto ei sovellu tilanteeseen, jossa ensin aloitetussa prosessissa (tässä siis veroprosessissa) annettu sanktio tulee lopulliseksi vasta jälkimmäisen prosessin (rikosprosessin) kuluessa tai sen jälkeen. Näissä tilanteissa on KKO:n mukaan edelleen mahdollista rangaista kahdesti, vaikka EIS 7. lisäpöytäkirjan mainittu märäys näyttäisikin tämän kieltävän. On katsottu, että EIS:n määräykset sisältävät vain oikeusvoimavaikutuksen, eivät sen sijaan lis pendens -vaikutusta.

8. Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan KHO 2011:41 hyväksynyt KKO:n sangen muodollisella perusteella omaksuman konstruktion ja tulkinnan. Kyseisessä tapauksessa veropetosta koskeva rikosprosessi oli saatu lainvoimaiseen päätökseen (5.6.2007) ennen kuin verovelvolliselle oli määrätty tullipiirin päätöksellä veronkorotukset. Menettelyjen katsottiin kuitenkin olleen ajallisesti rinnakkaisia noin kuukauden ajan, sillä tullipiiri oli varannut kirjeellään 2.5.2007 ko. henkilölle  tilaisuuden tulla kuulluksi arvioverotusesityksestä ja tämä oli antanut vastineensa 10.5.2007 eli noin kuukautta ennen käräjäoikeuden 29.5.2007 antamaa tuomiota; tullipiirin verotuspäätökset annettiin 14.9.2007. KHO katsoi, että ne bis in idem -kieltoa ei sovelleta rinnakkain vireillä olevissa menettelyissä, joten mainittu kielto ei estänyt veronkorotusten määräämistä käräjäoikeuden tuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeen.

9. Veronkorotuksen määrää veroviranomainen eikä päätöksestä saa valittaa, vaan siitä on tehtävä ensin oikaisuvaatimus verotuksen oikaisulautakunnalle. Vasta tämän lautakunnan päätöksestä voidaan valittaa hallinto-oikeuteen ja edelleen KHO:een. Veronkorotusprosessin katsotaan tulevan vireille viimeistään, kun verovelvollista on kuultu ennen sellaisen verotuksen toimittamista, jossa veronkorotus määrätään. Veronkorotus tulee lopulliseksi esimerkiksi silloin, kun asia on KHO:ta myöten loppuunkäsitelty tai kun oikaisuvaatimuksen tekemiselle säädetty viiden vuoden määräaika on kulunut umpeen. Veronkorotusasian vireilläoloaika voi siten muodostua huomattavan pitkäksi, mistä seuraa, että tapauksia, joissa veropetosta koskeva syyteasia ja veronkorotusasia ovat vireillä rinnakkain, ilmenee käytännössä aika usein. Käytännössä  lähes kaikki veropetosepäilyt paljastuvat verottajan tarkastusten yhteydessä. Käytäntönä on ollut, että verottaja panee vireille veronkorotusmenettelyn ja tekee samalla rikosilmoituksen poliisille.

10. Nyttemmin oikeuskirjallisuudessa, niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa, on saavuttanut kannatusta käsitys, jossa puolletaan EIS 7. lisäpöytäkirjan sanamuodon mukaista tulkintaa ja eri prosessilajien välille ulottuvaa lis pendens -vaikutusta. Kun kansallisessa rikosprosessissa on lähdetty vanhastaan siitä, että jo aloitettu rikosprosessi estää uuden syytteen nostamisen samassa asiassa, olisi johdonmukaista ulottaa tämä vireilläolovaikutus myös eri prosessilajien välille. Näin myös siksi, että EIS:n samoin kuin EIT:n ratkaisukäytännön mukaan esimerkiksi veronkorotusmenettely on rinnastettavissa rikosoikeudelliseen menettelyyn. Myös monet asia-argumentit puoltavat uudenlaista ja KKO:n em. ratkaisuista poikkeavaa linjamuutosta. KKO:n ja KHO:n kanta perustuu sangen muodolliseen ja keinotekoiselta tuntuvaan konstruktioon. On luultavaa, että EIT tulee piakkoin selkiinnyttämään omaa linjaansa lis pendens -vaikutuksen omaksumisen puolesta, jolloin on olemassa on todennäköistä, että KKO:een tehdään lukuisia veropetostuomioita koskevia purkuhakemuksia. 

11. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on antanut 26.4.2012 lausunnon (PevL 9/2012 vp), hallituksen esityksestä ulkomaalaislain ja työsopimuslain muuttamiseksi (HE 3/2012 vp).  Jälkimmäiseen lakiin esitetään säännöksiä uudenlaisesta työnantajan seuraamusmaksusta, joka on rangaistuksenluonteinen hallinnollinen seuraamus. Se voitaisiin määrätä teosta, josta voi seurata myös rikosoikeudellinen rangaistus. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että jos samaa tekoa koskeva seuraamusmaksua koskeva menettely ja rikosprosessimenettely ovat vireillä samanaikaisesti, on seuraamismaksumenettely keskeytettävä ja luovuttava maksun määräämisestä, jos rikosprosessi päättyy lainvoimaiseen ratkaisuun, joko vapauttavaan tai langettavaan tuomioon. Valiokunnan periaatekannanoton mukaan "kaksoisrangaistavuuden kiellon ei voida katsoa koskevan vain puhtaasti peräkkäisiä menettelyjä, vaan myös samanaikaisest vireillä olevia menettelyjä".

12. Mainitusta perustuslakivaliokunnan lausunnosta näyttäisi syntyneen alussa mainituista uutisjutuista ilmenevä pienoinen kalabaliikki. MTV3.fi:n uutisjutun mukaan perustuslakivaliokunnan sanottu kannanotto on tullut KKO:n presidentille yllätyksenä. Presidentti Pauliine Koskelo on kerrotun mukaan lähettänyt valiokunnan puheenjohtajalle Johanes Koskiselle tiukkasävyisen kirjeen, jossa on kummasteltu, miksi valiokunnan kannasta ei ole kerrottu oikeuslaitokselle mitään. Koskelon mukaan tuomioistuimissa on vireillä lukuisia rikosjuttuja, joissa valiokunnan lausunnossa omaksuttu kansallisen perustuslain tulkinta on otettava huomioon. Koskelolla näyttäisi olevan jonkinlainen pelko siitä, että valiokunnan omaksuma uusi tulkinta ne bis in idem -kiellon tulkinnasta saattaisi lopettaa satojen tuomioistuimissa vireilläolevien talousrikosjuttujen oikeuskäsittelyn kokonaan.

13. Professori Mikko Vuorenpää sanoo MTV3:n Uutisille, että  KKO:n ja muiden tuomioistuinten tulisi luopua omaksumastaan kannasta, jonka mukaan siis edellä selostettu kahden asian rinnakaiskäsittely on katsottu sallituksi. Olen samaa mieltä, eli lis pendes -vaikutus tulisi ulottaa reilusti myös eri prosessilajien välille, jolloin esimerkiksi veronkorotusmenettelyn käynnistyttyä tuomioistuimen tulisi jättää myöhemmin vireille pantu veropetossyyte käsittelemättä. Vuorenpän mukaan tuomioistuinten tulisi noudattaa perustuslakivaliokunnan  em. lausunnossa omaksumaa tulkintaa. Minusta tuomioistuimet ja tuomarit voisivat kuitenkin käyttää omaa harkintaa ja järkeään, eli niiden ei olisi pakko muuttaa linjaansa yksinomaan perustuslakivaliokunnan niukasti perustellun lausunnon takia. 

14. KKO:n presidentti Koskelon ilmeisesti melko kiivassävyinen reaktio perustuslakivaliokunnan lausuntoon hieman ihmetyttää. Valiokunnan yksityistä pysäköinninvalvontaa ja valvontamaksua koskevan lausunnon johdosta Koskelo ja KKO eivät olleet pari vuotta sitten juuri moksiskaan. KKO:n ei luulisi hermostuvan myöskään tämän nyt julkisuuteen putkahtaneen uuden lausunnon johdosta.

15. Perustuslakivaliokuntaa voidaan moittia siitä, että se on kuullut lausuntoa antaessaan hyvin suppeata asiantuntijoiden joukkoa. Ns. oikeusoppineista valiokunnassa kuultiin ainoastaan kahta valtiosääntöoikeuden "pysyvää" asiantuntijaa (Mikael Hidén ja Tuomas Ojanen) ja KHO:sta hallintoneuvos Matti Pellonpäätä, joka esiintyy asiantuntijana kuultaessa jostakin syystä pelkästään oikeustieteen tohtorina. Prosessioikeuden asiantuntemusta ei haluttu tässäkään asiassa kuulla, vaikka oikeusvoima on nimenomaan prosessioikeudellinen ilmiö. Lakiesityksessä ehdotettu seuraamusmaksu ja erityisesti valiokunnan uudenlainen kannanotto ne bis in idem -kieltoon koskettavat tuomioistuimista erityisesti yleisiä tuomioistuimia, mutta tästä huolimatta perustuslakivaliokunta ei välittänyt kuulla esimerkiksi KKO:n jäseniä lainkaan. Ilmeisesti tämä kertoo valiokunnan ja KKO:n välisen jännitteen jatkumisesta yhä edelleen.

16. Valtiovarainministeriön työryhmä on tehnyt 22.6.2011 esityksen, miten vero- ja tullilainsäädäntöön tehtäisiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen kahdesti samassa asiassa syyttämisen ja tuomitseminen kiellon (ne bis in idem -kielto) edellyttämät muutokset (VVM:n julkaisuja 31/2011).  Työryhmän esityksen mukaan toimivaltainen viranomainen jättäisi rikosilmoituksen tekemättä, kun se pitäisi hallinnollista seuraamusta riittävänä. Muussa tilanteessa viranomainen tekisi rikosilmoituksen ja veronkorotus voitaisiin määrätä vain tuomioistuimen antaman tuomion jälkeen oheisseuraamuksena syyllisyyttä uudelleen arvioimatta. Esityksen mukaan toimivaltaisella viranomaisella olisi vuoden määräaika selvittää ja arvioida hallinnollisen seuraamuksen riittävyyttä. Rikoslaissa säädettäisiin, ettei veronkorotuksen lainvoimaiseksi tulemisen jälkeen syytettä voitaisi nostaa eikä tuomiota antaa, ellei veronkorotuksen määräämisen jälkeen ole saatu näyttöä uusista tosiseikoista. - Näyttäisi siltä, että työryhmän mietinnössä halutaan pysyttää nykyinen käytäntö, jota ei voida kuitenkaan pitää tyydyttävänä.

644. Presidentin puhe

1. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo tunnetaan yleensä melko tiukkasävyisistä puheenvuoroistaan. Koskeloa ei pidetä puhujana, joka valloittaisi kuulijansa lavasäteilyllään, vaan pikemminkin hieman etäisenä ja jopa kalseantuntuisena esiintyjänä; en tiedä, kun en ole ollut itse juuri kuulemassa. Mutta napakasti nuo puheet on kuitenkin kirjoitettu. Huumoria noissa puheissa ei juuri tapaa olla, mutta leikkimielisyys á la Matti Kuusimäki ei taitaisi istua kovin hyvin vapaaherrattaren tyyliin. 

2. Presidentti Koskelon puheita löytyy KKO:n kotisivulta parikymmentä. Niitä hän on pitänyt erilaisilla tuomari-, lakimies-, asianajaja- ja syyttäjäpäivillä, mutta myös muissa yhteyksissä. Koskelon puheenvuoroille on ominaista kriittisyys, mikä on mínusta pelkästään hyvä asia. Kriittinen puhuja ei löpise jotakin ikään kuin vain lämpimikseen tai kuulijoita viihdyttääkseen tai suosiota kosiskellakseen - tällaisia päällikkötason puhujia oikeuslaitoksestamme löytyy kyllä yllin kyllin  - vaan hänellä tuntuu olevan aina jokin tärkeä viesti kuulijoilleen. 

3. Viimeksi Koskelo puhui ylimmän johdon VTV (Valtiontalouden tarkastusvirasto) -forumissa 24. syyskuuta Säätytalossa. Tilaisuuden teemana oli hallinnon etiikka ja virkamiesvalmistelu. Jäin hieman ihmettelemään, mitä tässä yhteydessä tarkoitetaan sanonnalla "ylin johto".  Ohjelmasta sitten selvisi, että kyseessä oli valtionhallinnon johdolle tarkoitettu keskustelutilaisuus. Tähän ylimpään johtoon kuuluvia toimijoita,  "ylimyksiä", jos niin voisi sanoa, ovat poliittisen johdon ohella ylimmät virkamiehet, kuten esimerkiksi ministeriöiden kansliapäälliköt, valtion virastojen ja laitosten johtajat - esimerkiksi VTV:n pääjohtaja ja ylijohtaja, poliisin ja puolustusvoimien ylin johto, ylimmät laillisuusvalvojat, KKO:n ja KHO:n presidentit jne. - kyllähän tätä ylintä johtoa valtakunnassa piisaa vaikka minkä verran! Mutta miksi juuri ylimmälle johdolle pitää esitelmöidä tuntikausia hallinnon etiikasta ja virkamiesvalmistelusta, eikö kyseisiä asioita tulisi saarnata myös alimmalle johdolle ja koko virkamieskunnalle? 

4. Presidentti Koskelon puheen teeman alaotsikoksi oli merkitty "Ulkopuolisen tarkkailijan pohdintaa päivän teemasta". Miten niin ulkopuolisen? Eivätkö tuomarit ja muut lainkäyttäjät, kuten esimerkiksi syyttäjät ja ulosottomiehet, kuulu virkamieskuntaan? Kuuluvat toki, mutta nyt olikin kyse "valtionhallinnon" ylimmälle johdolle tarkoitetusta seminaaritilaisuudesta. KKO:n presidentti näyttää siis tekevän pesäeron valtionhallinnon ja maan tuomioistuinlaitoksen välillä, mikä onkin valtiovallan kolmijakoa ajatellen oikein. Tämä ilmeni myös siitä, kun Koskelo kertoi toimineensa "aiemmin virkamiehenä lainvalmistelutehtävissä".

5. Eroaako tuomarin moraali kenties virkamiesmoraalista? Toki myös tuomareilta voidaan odottaa työssään samanlaisten eettisten arvojen ja periaatteiden noudattamista kuin virkamiehiltä yleensäkin. Ehkä kuulemme tästä kysymyksestä enemmän ensi perjantaina (12.10) pidettävillä Suomen Tuomariliiton järjestämillä Tuomaripäivillä; näitä erilaisia "päiviä" meillä riittää ja niitä pidetään juuri näin syksyllä ikään kuin tuomaan hieman valoa ja piristystä tuomari- ja virkamieskunnan muuten hieman harmaaseen arkeen kaamoksen keskelle. Tuomaripäivillä tarkastellaan tiettävästi Tuomariliiton viime kesäkuussa vahvistamaa asiakirjaa "Tuomarin eettiset periaatteet". Palaamme niihin myöhemmin.

6. Koskelo erottaa etiikan ja moraalin. Etiikka viittaa omaksuttuihin arvoihin ja periaatteisiin, moraali taas siihen, miten noihin arvoihin ja periaatteisiin käytännössä sitoudutaan ja miten eettiset arvot ilmenevät käytännössä. Koskelon mukaan virkakunnan etiikka voi olla kunnossa, mutta moraali saattaa silti olla heikoissa kantimissa. Virkatoiminnan  arvoja ovat laillisuusperiaate (rule of law), asiantuntijuus, objektiivisuus, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus. Näistä päämääristä ei vallitse erimielisyyttä, mutta ongelmia syntyy sen suhteen, millaisena käyttäytymisenä nämä arvot konkretisoituvat.

7. Koskelon mukaan virkamiehen ei tule olla poliittisten päätöksentekijöiden tai virastopäällikköjen käskyläisiä, jotka vastaavat vain, jos heiltä jotakin kysytään, vaan aktiivisia toimijoita, jotka hoitavat tehtäviään yritteliäästi, vastuullisesti, älykkäästi, antaumuksellisesti ja luovasti; lahjomattomuutta Koskelo pitää itsestään selvänä vaatimuksena. Nämä toimijat pystyvät itsenäiseen ajatteluun, asioiden kriittiseen tarkasteluun, luovaan ideointiin ja aloitteellisuuteen ja he kertovat ministerille tai virastopäällikölle sellaisetkin asiat, joita tämä ei välttämättä haluaisi edes kuulla. - Onpa tuohon kasattu vaatimusta kerrassaan - voi virkamiesparkoja! Toivoa sopii, että Koskelo on vähintään yhtä tiukka, kun kyse on tuomarikunnan moraalista.

8. Koskelolla ei tunnu olevan erityisen korkeaa käsitystä suomalaisesta virkamieskunnasta ja sen moraalista. Hän perää virkamiehiltä muun muassa osallistumista alansa kysymyksiä koskevaan julkiseen keskusteluun ja tulevaisuuden luotaamiseen. Tämä on Koskelon mukaan nykyisin aika vähäistä. Hän kysyy: "Onko niin, että itsenäistä tai kriittistä ajattelua pitää välttää ja peitellä. Missä määrin kysymys on itserajoituksesta tai mukavuudenhalusta, missä määrin poliittisen johdon tai poliittisen kulttuurin suunnalta tulevista tai koetuista rajoitteista"? Koskelon mielestä virkamiesmoraaliin kuuluu, että virkatoiminnassa aktiivisesti haetaan ja jalostetaan informaatiota, tuotetaan kriittistä ja rakentavaa analyysiä sekä oma-aloitteisesti tarjotaan aineksia ja luodaan painettakin sellaisten poliittisten ratkaisujen pohjaksi, joita yhteiskunnan tila ja kehitys vaatii. Ei reaktiivista myötäilyä, vaan aktiivista "sparrausta", kiteyttää Koskelo.

9. Esitelmänsä loppupuolella Koskelo kertoo, miten parikymmentä vuotta sitten - siis juuri silloin kun Koskelo itse toimi oikeusministeriössä lainsäädäntöneuvoksena -lainvalmistelussa tuli eteen asioita, joissa asianomaiset virkamiehet ottivat aloitteen käsiinsä eivätkä jääneet odottelemaan, antaisiko joku tarvittavan toimeksiannon. "Ministeriltä hankittiin mandaatti esittämällä hänelle sellainen analyysi, jonka pohjalta hän saattoi tehdä omat johtopäätöksensä. Ministerille kerrottiin sellaista, mitä hän ei välttämättä niin mielellään halunnut kuulla, mutta argumentit tekivät tehtävänsä". Tällä Koskelo viittaa, vaikkei nimenomaan kerro, 1990-luvun alussa puhjenneeseen talouslamaan, jolloin oikeusministeriössä, jota johti ministerinä Hannele Pokka (kesk), valmisteltiin laajat maksukyvyttömyyden hoitamista koskevat lait, eli ennen muuta ehdotukset laeiksi yksityishenkilön velkajärjestelystä ja yrityssaneerauksesta. Tämä lainsäädäntö oli välttämätön uudistus, ja mainitut lait ovat muutamin muutoksin edelleen voimassa ja täyttäneet tehtävänsä. Eri asia on, tuliko kyseinen lainsäädäntö liian myöhään ja olisiko laman "maksumiehiksi" voitu pienyrittäjien sijasta tai lisäksi panna muitakin lamasta vastuussa olevia tahoja.

10. Koskelo mainitsee muutamia esimerkkejä asioista, joissa virkamiesten rooli on jäänyt askarruttamaan ulkopuolista tarkkailijaa. Ensimmäinen niistä koskee valtiontalouden kehysbudjetointia, missä on Koskelon mukaan syyllistytty eufemismiin eli tosiasioita kaunistelevien kiertoilmausten käyttämiseen. Koskelon tässä yhteydessä mainitsema esimerkki käsittelee käräjäoikeuksille harmaan talouden  torjumiseksi luvattua lisähenkilöstöä, jossa itse asiassa on kysymys vain "fiktiivisestä lisärahoituksesta, joka muuttuu fiktiiviseksi lisähenkilöstöksi". Vastaavia esimerkkejä löytyisi varmaan monen muunkin ministeriön kohdalla. Esimerkiksi poliisille lienee luvattu tietty määrä lisävirkoja ja muita resursseja (oliko se nyt) 14 miljoonalla eurolla, mutta vain sillä ehdolla, että Liikkuva Poliisi lakkautetaan ja poliisihallintoa kevennetään muutenkin niin, että saadaan aikaan (oliko se nyt) 30 miljoonan euron säästöt. 

11. Toisena esimerkkinä Koskelo kertoo ne bis in idem -periaatteen eli ratkaisun oikeusvoimavaikutusta koskevan opin ulottumisesta EIT:n ratkaisukäytännön edellyttämällä tavalla varsinaisen rikoslainkäytön ulkopuolelle eli hallinnollisiin sanktioihin. Tämä merkittävä muutos edellyttäisi poliittisilta päättäjiltä etenkin verotusmenettelyyn tehtäviä muutoksia harmaan talouden torjumiseksi, mutta näistä uudistuksista ei ole Koskelon mukaan vieläkään mitään tietoa, vaikka  EIT antoi ne bis in idem- periaatteen soveltamisesta Suomea koskevan ratkaisun vuonna 2009 eli jo kolme vuotta sitten; KKO on antanut ko. problematiikasta jo kymmenkunta eri tilanteita koskevaa ennakkopäätöstä. Koskelo epäilee hitauden johtuvan siitä, ettei asianomainen virkakunta - ilmeisesti valtiovarainministeriössä ja verohallinnossa - ole pitänyt poliittisia päätöksentekijöitä ajan tasalla, minkä seurauksena veronkiertäjiä pääsee vastuusta kuin koiria veräjästä.

12. Minua kiinnosti erityisesti, kun Koskelo mainitsi yhtenä esimerkkinä virkamiesmoraalin tilasta hallituksen äskettäin eduskunnalle antaman lakiesityksen pysäköinnin valvonnasta yksityisillä kiinteistöillä (HE 79/2012 vp). Kuten olen jo kertonut, kyseinen lakiesitys kuuluu hölmöimpiin, joihin minä olen urani aikana törmännyt, ja sama käsitys näyttää olevan myös useimmilla pysäköintifirmoilla. Kyse on muun ohella siitä, onko hallituksen ja lakiesitystä valmistelleen oikeusministeriön ja oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin tarkoituksena ollut, että sanottua esitystä koskevalla lainsäädännöllä olisi tarkoitus kieltää parkkiyhtiöiden nykyisin harjoittama sopimukseen perustuva valvonta ja valvontamaksujen vaatiminen sopimusrikkomusten perusteella. Tästä asiasta ei lakiesityksessä sanota halaistua sanaa, mitä myös presidentti Koskelo tuntuu ihmettelevän. Kuten Koskelo toteaa, "sellaisen normin kirjoittaminen esitykseen olisi pakottanut miettimään, voiko sen kirjoittaa ja millä perusteella". 

13. Presidentti Koskelo epäilee, että tämä yksityistä pysäköinnin valvontaa koskeva "ydinkysymys" on pyritty tarkoituksellisesti väistämään ja jättämään avoimeksi. Koskelon mukaan merkit viittaavat siihen, että kyseinen ratkaisu on tehty virkamiestasolla, eli sitä ei olisi tehnyt oikeusministeri Henriksson. Mutta tällöin ollaan juuri siinä tilanteessa, jolloin virkamiesmoraali olisi edellyttänyt, että lakiesityksen valmistellut virkakunta olisi kertonut  kakistelematta päättäjille eli oikeusministerille ja maan hallitukselle, mitä lakiesitys po. suhteessa merkitsee ja mihin se käytännössä johtaa. Nyt nämä ydinkysymykset on jätetty täysin avoimiksi ja kertomatta ilmeisesti siinä hurskaassa toivossa, että eduskunta ja perustuslakivaliokunta hoksaisivat asian ja puuttuisivat siihen tavalla tai toisella. Selvää on, että tällainen menettely ei osoita korkea virkamiesmoraalia ja on kaukana hyvästä ja rehellisestä lainvalmistelusta ja -säädännöstä 

14. Minusta ko. hallituksen esityksessä mainitulla lainsäädännöllä ei voida sivuuttaa yksityistä omistusoikeutta eikä sopimusvapauden periaatetta eikä siis kieltää sopimukseen perustuvaa pysäköinninvalvontaa ja nykyisenkaltaista valvontamaksukäytäntöä. Kuten olen (päätöstä ennakoiden) kertonut (blogi 630/28.8.-12), Helsingin käräjäoikeus on noin kuukausi sitten antamallaan tuomiolla vahvistanut, että yksityinen parkkiyhtiö sai peria sopimusehtojen vastaisesti pysäköivältä autoilijalta sopimuksessa mainitun valvontamaksun. Käräjäoikeuden mukaan yksityistä pysäköinninvalvontaa ja valvontamaksun vaatimista ei voida pitää julkisen vallan käyttönä. Tässä ei ole itse asiassa mitään uutta, sillä korkein oikeus totesi saman asian jo vuonna 2010 antamassaan ennakkopäätöksessä (KKO 2010:23). Lehtitietojen mukaan pysäköintifirmat ovat vasta nyt alkaneet lähettää perintään tuhansia vanhoja valvontamaksuja.

15. Presidentti Koskelo puuttui puheessaan myös lobbauksen voimaan ja siitä aiheutuviin vaaroihin. Hän mainitsi tässä kohtaa esimerkkinä parhaillaan vireillä olevan IPR-asioiden tuomioistuinkäsittelyä koskevan lainuudistuksen. Sitä ollaan Koskelon mukaan järjestämässä - oikeusministeriön ajamana - tavalla, joka ei edusta linjakasta oikeudenhoidon kehittämistä. Lainvalmistelijat eivät ole Koskelon mukaan ottaneet lausunnonantajien - muun muassa korkeimman oikeuden - esittämää kritikkiä huomioon. Koskelo moittii lainvalmistelua klientilismistä.  Hänen mukaansa kapeakatseisuus näyttää määräävän mainitussa IPR-asioiden uudistuksessa oikeudenhoidon toiminnallisen rakenteen ja muutoksenhaun järjestämistä, vaikka juuri nyt olisi päinvastoin välttämätöntä päästä isoihin, läpiajateltuihin ja linjakkaisiin uudistuksiin. Toinen huolestuttava piirre mainitussa IPR-hankkeessa on Koskelon mukaan siinä, että "todelliselle uudistukselle on rakennettu kotoperäinen ja keinotekoinen esterata perustuslain tulkinnasta, jolla pyritään sementoimaan vallitsevia reviirejä ja sulkemaan pois asiallisesti parempia uudistusvaihtoehtoja".

16. Kuten tunnettua, mainittuihin perustuslain tulkinnoissa esiintyviin "keinotekoisiin esteratoihin" törmätään tuon tuostakin perustuslakivaliokunnan lausunnoissa, jotka perustuvat lähinnä vain yhtä aatesuuntaa edustavien valtiosääntöoppineiden lausuntoihin. Yhtenä esimerkkinä tästä edellä mainittu yksityinen pysäköinninvalvonta, jossa mainittujen lausuntojen mukaan  olisi kyse "merkittävästä julkisen vallan käytöstä".

17. Mainituilla IPR-asioilla tarkoitetaan immateriaalioikeuksia eli tekijänoikeuksia ja yksityisoikeuteen perustuvia teollisoikeuksia, joita ovat esimerkiksi patenttioikeus, mallioikeus ja tavaramerkkioikeus. Presidentti Koskeloa ja ilmeisesti koko KKO:ta hiertää uudistus, josta hallitus ehti vast' ikään eli 4.10. antaa lakiesityksen eduskunnalle (HE 124/2012 vp). Sen mukaan IPR-asioiden käsittely keskitetään (käräjäoikeudesta ja muualta) markkinaoikeuteen, joka siis käsittelisi teollisoikeuksia myöntävien rekisteriviranomnaisten päätöksistä tehdyt valitukset sekä, mikä KKO:n kannalta on merkittävää, myös kaikki teollis- ja tekijänoikeudelliset riita- ja hakemusasiat. Nykyisin näitä riita-asioita käsitellään ensimmäisenä asteena Helsingin käräjäoikeudessa. Markkinaoikeuden sanotuissa riita-asioissa antamista päätöksistä valitettaisiin lakiesityksen mukaan suoraan korkeimpaan oikeuteen, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan. Korkein oikeus olisi halunnut, että ensimmäisenä valitusasteena näissä asioissa olisi Helsingin hovioikeus. Korkeimman oikeuden lausunnon mukaan markkinaoikeus on jo nyt niin ruuhkautunut, ettei se tule selviytymään sille tulossa olevista lisätehtävistä. 

18. Keitä Pauliine Koskelo mahtoi tarkoittaa viitatessaan lainvalmistelussa esiintyneeseen klientilismiin? En tiedä, mutta ehkäpä joku lukijoista saattaisi tietää. Olisiko markkinaoikeus ja sen johto ollut hamuamassa itselleen lisätehtäviä? Niin tai näin, mutta oppiihan tässä puuhassa koko ajan myös uutta, ainakin uusi sivistyssanoja, kuten juuri eufemismi ja klientilismi. Klientilismillä yleisesti ottaen tarkoitettaneen muun muassa käytäntöä, jossa virkamiehillä on vastavuoroisiin palveluksiin perustuvia henkilökohtaisia suhteita julkisen vallan ulkopuolisiin toimijoihin; tämä viittaisi siis vahvasti korruptioon ja virkamiesten lahjontaan. Ilmankos Pauliine Koskelo käytti tässä kohdin  hieman vierasta sivistyssanaa!

19. Esko Seppänen kirjoitti US-puhenvuorossaan 9.5. otsikolla "Klientelismillä varastetaan eläkemiljoonia"; ES käytti siis muotoa "klientelismi", eikä klientilismi kuten Koskelo. Oikea muoto lienee clintelismi tai clientismi, c:llä tai k:lla, miten vain. Esko Seppänen kirjoitti, että "klientelismiä on mitä suurimmassa määrin suomalainen kolmikantainen korporatismi, jossa yksityisten työeläkeyhtiöiden hallintoelimissä istuvat poliitikot ja työmarkkinajärjestöjen edustajat tekevät yhtiöitä suosivia ratkaisuja ylisuuria palkkioita vastaan".  

20. Esko Seppäsen mukaan Ilkka Kanervan syntymäpäivien rahoitus oli "sitä itseään". Kanervan ei kuitenkaan voitu osoittaa antaneen vastapalveluksia rahoittajille, mutta hänet tuomittiin siitä, että hänellä maakuntaliiton hallituksen puheenjohtajana olisi joskus tulevaisuudessa ollut asemapaikka antaa lahjoittajilleen vastapalveluksia. Seppäsen mukaan Suomen lain kummallisuuksiin kuuluu, että vartiointiliikkeen raha-auton ryöstämisen suunnittelu ei ole rikos eikä rosvoja voi pidättää saati syyttää ennen kuin he aloittavat ryöstön, mutta poliitikko voidaan tuomita rikoksesta ilman, että hän on käyttänyt tai aikoo käyttää asemaansa väärin".

21. Mainio vertailu Seppäseltä, näinhän se menee! Tästä huomaamme, ettei juridiikka ihan niin yksinkertaista ole kuin voisi äkkipäätään kuvitella. No, se ettei törkeiden rikosten valmistelua ole meillä Suomessa kriminalisoitu, johtuu lähinnä meidän oikeusministereistämme - ko. asiassa viimeksi Tuija Braxista - jotka ovat olleet passiivisten virkamiesten ja lainvalmistelijoiden talutusnuorassa. Koskelon lainvalmistelijoilta ja muilta virkamiehiltä peräämää moraalia sanoa kiertelemättä  ministereille ja päättäjille, mitä pitäisi tehdä, ei ole tuossa(kaan) asiassa löytynyt. Virkamiehet ovat vain tyytyneet odottelemaan ministerin mandaatttia, mutta sitä ei ole kuulunut, sillä ministeri puolestaan on odottanut, että virkamiehet tekisivät aloitteen - tai olisivat tekemättä, jolloin hänen itsensä ei tarvitsisi tehdä asian suhteen mitään!

22. Kaiken kaikkiaan napakka puhe Pauliine Koskelolta! Toivoa sopii, että muutkin presidentit pitäisivät joskus yhtä kriittisiä puheita - enkä tarkoita tällä yksinomaan tuomioistuinten presidenttejä! Mikä sitten on tuomarin moraali, miten se eroaa virkamiesmoraalista ja millainen on nyky-Suomessa tuomarin rooli ylipäätään?  Tuomarit ovat toki riippumattomia hallitusvallasta, mitä muut virkamiehet eivät ole. Mutta olisivatko myös tuomarit vain "käskyläisiä" siinä mielessä, että heidän pitää noudattaa kuuliaisesti ja legalistisen perinteemme mukaisesti pikkutarkasti lain sanamuotoa ja tulkita lakia yksinomaan lain sanamuotoa lähtökohtana pitäen, vai millaista metodia laintulkinnassa nykyisin käytetään ja olisi KKO:n presidentin mielestä suotavaa käyttää? Tästä emme ole muistaakseni vielä kuulleet Koskelon kannanottoa. Ihmisoikeussopimuksen ja EU-oikeuden vaikutuksista on kyllä puhuttu, mutta muusta ei. Tässä yhteydessä kiinnostaisi lisäksi tietää, miten presidentti Koskelo suhtautuu tuomareiden ja tuomioistuinten oikeutta kehittävään ja muuttavaan rooliin. Tästä on Suomessa yleensä aina ylimpien tuomioistuinten ja tuomareiden taholla visusti vaiettu. Edelleen, tulisiko tuomioistuimelle antaa nykyistä vapaammat kädet (vrt. PL 107 §) tutkia lakien perustuslainmukaisuutta ja edellyttäisikö tämä perustuslain muutosta vain ainoastaan  sanotun lainkohdan järkevää tulkintaa? Tästäkään Suomessa ei juuri puhuta. 

23. Yksi hullu kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata, sanotaan. Niin tässäkin, eli kysymyksiä olisi todella paljon. Ehkä kuulemme joitakin vastauksia ensi perjantain Tuomaripäivillä, jolloin oikeuslaitoksen presidentit, muut korkeat päällikköt sekä muut viisaat pitävät jälleen jo niin kovin tutuiksi tulleita katsauksia ajankohtaisista asioista.