1056. Puolivallattomat

                                                   Mitäs me virnuilijat...

1. Sanotaan, että koirat muistuttavat omistajiaan. Eivät vain luonteen ja tapojen, vaan toisinaan myös ulkonäön suhteen. Vanhetessaan koira ja sen omistaja alkavat muistuttaa yhä enemmän toisiaan.

2. Asiaa on tietenkin myös tutkittu. Kun San Diegossa Yhdysvalloissa näytettiin 2004 erikseen koirien ja niiden omistajien kuvia koehenkilöille, nämä osasivat varsin suurella tarkkuudella yhdistää koirat oikeiden omistajien kanssa. Samanlaiseen tulokseen päädyttiin 2009 englantilaisessa tutkimuksessa; koehenkilöistä yli puolet onnistui löytämään valokuvista koirille oikeat omistajat. 

3. Alkaako koira muistuttaa omistajaansa  - tai kenties päin vastoin - vai valitseeko omistaja tietoisesti itsensä näköisen tai luonteeltaan samanlaisen koiran? Vaikea sanoa.

4. Koiria annetaan myös lahjaksi. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen sai 1960-luvun lopulla neuvostoliittolaisilta johtajilta lahjaksi kaksi venäjänvinttikoiraa, Leon ja Ludmilan. Ludmilaa UKK ja hänen perhepiirinsä kutsui Millaksi. Venäjänvinttikoira (borzoi) eroaa selkeästi muista vinttikoirasta. Se on, niin ainakin sanotaan, olemukseltaan jalo ja hieman etäinen, sopusuhtainen ja ylväästi liikkuva suuri koira. Luonteeltaan se on rauhallinen ja miellyttävä, oman arvonsa tunteva todellinen aristokraatti. Kotioloissaan borzoi voi olla riehakkaan iloinen ja seurallinen, mutta toisinaan se haluaa olla yksin kaikessa rauhassa. Vinttikoira nauttii juoksemisesta ja siltä onnistuvat pitkät kävelyretket ja metsäpatikoinnit. Venäjänvinttikoira muistuttaa siten aika paljon UKK:ta, eikö vain?

5. Presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion koira on bostoninterrieri Lennu, jonka he hankkivat vuonna 2011 presidentinvaalikampanjan aloittamisen yhteydessä. Tätä melko pienikokoista terrieriä luonnehditaan vilkkaaksi, ystävälliseksi ja älykkääksi. Se sopii hyvin seurakoiraksi, mutta siltä löytyy tarvittaessa myös päättäväisyyttä ja jopa itsepäisyyttä. Terrieri tarvitsee toimintaa ja virikkeitä ja siksi se on aina valmis leikkiin ja harmittomaan pahantekoon.

6. Sauli Niinistö luonnehti itseään 15-20 vuotta sitten "puolivallattomaksi leskimieheksi". Samanlaista puolivallattomuutta ilmenee myös Lennussa Tämän olemme voineet panna merkille joka kerta ennen joulua, kun presidenttiparille luovutetaan Mäntynimessä kinkkua, kuusta, haukea, karjalanpiirakoita ja ties mitä herkkuja. Kuoro esittää joululauluja ja Lennu pöyrii ja hyörii innokkaasti vieraiden ympärillä ja nuuskii kinkkua ja karjalanpiirakoita niin innokkasti, että Saulin on aina lopulta otettava se syliinsä rauhoittumaan. Lennu hurmaa ihmisten mielet, "huumaapi päät" ja sanalla sanoen varastaa aina koko show´n. Tämä kaikki on täysin laskelmoitua, sillä ilman Lennua Mäntyniemen joulunalustilaisuudet ja monet muutkin Niinistön ja Haukion happeningit eivät olisi paljon mitään, vaan jättäisivät hieman valjun kuvan Mäntyniemestä ja sen isäntäparista. 

7. Lennu alkaa muistuttaa vuosi vuodelta yhä enemmän Saulia. Kummankin naamalle leviää helposti samanlainen puolivallaton virnistys, jolla he ottavat yleisönsä. Bostoninterrierin valinta presidenttiparin koiraksi ei ollut mikään sattuma, vaan tarkkaan harkittu juttu, jonka tarkoituksena olisi lisätä Niinistön miellyttävyyttä ja kansansuosiota. Lennu ja sen isäntä ovat molemmat puolivallattomia "otuksia" - Sauli myös sikäli että presidentin valtaoikeksia on UKK:n ajoista tuntuvasti kavennettu - joiden suosio perustuu paljolti vikkelään käytökseen, puuhakkuuteen, virnistyksen jne. Kumpikin osaa ottaa  yleisönsä. 

8. Lennua ei olisi voinut mitenkään kuvitella UKK:n koiraksi eikä venäjänvinttikoiraa puolestaan Niinistön koiraksi. UKK:n kaudella presidentillä oli paljon valtaa, joten aristokraattinen Milla sopi hyvin hänen koirakseen. Nykyisin tasavallan presidentillä on paljon vähemmän valtaoikeuksia, ja presidentistä on tullut, jo Martti Ahtisaaren ja varsinkin Tarja Halosen kausista lähtien, suurelta osin eräänlainen kansanviihdyttäjä, Suomen kuninkaallinen, jos niin voisi sanoa. Presidentin tehtävänä on monien ulkomaan matkojen ohella ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan seurustelu. Tässä mielessä seurakoira Lennun valinta presidenttiparin koiraksi on täysosuma.

9. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2017!

1019. Venäjä saneli rajasopimuksen ehdot

                                    Putin määritteli rajasopimuksen sisällön 

1.  Termillä nootti on valtioiden välisissä kanssakäymisissä vakiintunut merkitys. Se on valtion kirjallinen tiedonanto tai kysymys toiselle valtiolle. Yleensä nootilla ilmaistaan tyytymättömyyttä toisen valtion tilanteeseen tai ehdotetaan ratkaisua tietyyn ongelmaan tai pyydetään selvitystä asiasta.

2. Suomessa sanalla nootti on ollut hieman pelottava kaiku. Reilut 50 vuotta sitten eli tarkalleen 30.10.1961 Neuvostoliiton ulkoministeri Andrei Gromyko nimittäin jätti Moskovassa Suomelle nootin, jossa se YYA-sopimukseen vedoten esitti konsultaatioita "toimenpiteistä molempien maiden rajojen puolustuksen turvaamiseksi Saksan liittotasavallan (Länsi-Saksan) ja sen kanssa liitossa olevien valtioiden taholta ilmenevän sotilaallisen hyökkäyksen uhan johdosta". Nootti kytkeytyi 1961 tapahtuneeseen Berliinin kriisiin.

3. Suomessa nootti otettiin pelolla vastaan ja meillä alettiin puhua yleisesti noottikriisistä. Nootin jättämisen aikana presidentti Urho Kekkonen oli valtiovierailulla Yhdysvalloissa ja parhaillaan Havaijilla, kun tieto nootista levisi julkisuuteen. Eräiden Kekkosen seurueessa mukana olleiden henkilöiden mukaan Kekkonen ei vaikuttanut lainkaan yllättyneeltä, kun hänelle kerrotitin nootista, vaan hän oli lähtenyt ensitöikseen - uimaan. 

4. Urho Kekkonen osasi siis odottaa noottia. Tutkijat ovat nykyisin laajasti sillä kannalla, että nootti oli tilaustyötä, eli Kekkonen oli suunnitellut nootin yhdessä neuvostoliittolaisten kanssa. Nootin taustalla oli Neuvostoliiton halu vaikuttaa vuoden 1962 presidentinvaaleihin, turvata Kekkosen uudelleen valinta ja kaataa Kekkosta vastaan muodostettu Honka-liittto. Hanke onnistui täydellisesti, sillä suomalaiset pelästyivät pahanpäiväisesti, Honka-liitto hajosi, Kekkonen hajotti eduskunnan, matkusti junalla ensin Moskovaan  - Luumäen asemalle Kekkosta saattamaan kokoontunut väkijoukko lauloi "Jumala ompi linnamme" - ja sieltä Siperian Novosibirskiin, missä hän tapasi 24.11.1961 pääsihteeri Nikita Hrusthovin. Neuvottelut sujuivat hyvin, sillä Neuvostolitto luopui konsultaatioista ja Kekkonen saattoi palata Suomeen, jossa hän sai sankarin vastaanoton. Kekkosta ylistettiin siitä, miten hän oli nerokkuudellaan pelastanut Isänmaan, ja hänet valittiin 1962 vaaleissa suurella äänten enemmistöllä jatkamaan tasavallan presidenttinä. Kansa kyllä tiesi jo tuolloin, että noottikriisi oli sovittu juttu ja että Kekkonen, jonka peitenimenä oli KGB:n asiakirjoissa "Timo",  oli manööverillään huiputtanut ja pelästyttänyt suomalaiset pahanpäiväisesti. Muistan itse hyvin vuoden 1961 noottikriisin ja seuraavan vuoden presidentinvaalit.

5. Se noottikriisistä. Mennäänpä sitten toiseen ja ajankohtaiseen noottiin. Eilen ja tänään on nimittäin uutisoitu eri tiedotusvälineissä ulkoministeriön muistiosta ja siihen liittyvästä Venäjän ulkoministeriön Suomelle 22.3.  Moskovassa luovuttamasta nootista. Se koskee Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikkojen liikenteen rajoittamista. 

6. Suomeen saapui viime vuoden loppupuolella ja tämän vuoden alussa edellä mainittujen rajanylityspaikkojen kautta Venäjältä lähes 1 800 turvapaikanhakijaa, joista suurin osa on lähtöisin Afganiasta ja Venäjän eräistä naapurivaltioista. Turvapaikanhakijoiden suuri määrä yllätti Suomen viranomaiset, sillä aikaisemmin Venäjä oli vuonna 1994 uudistetun sopimuksen mukaisesti estänyt ilman asianmukaisia papereita liikkeellä olevien ihmisten pääsyn rajalle. Suomeen saapui viime vuoden loppupuolella lähinnä Tornion kautta yli 30 000 muun muassa Irakista ja Syyriasta paennutta turvapaikanhakijaa. Suomi olisi joutunut vaikeaan tilanteeseen, jos itärajan vuoto olisi jatkunut, sillä tällöin Venäjältä olisi saattanut tulla Suomeen venäläisten viranomaisten suosiollisella myötävaikutuksella ehkä jopa 100 000 turvapaikanhakijaa.

7. Suomi yritti kuumeisesti löytää ratkaisua, jolla laiton eli vuoden 1994 tehdyn rajasopimuksen vastainen maahantulo itärajan yli voitaisiin estää. Hallituksen asianomaiset ministerit (Petteri Orpo ja Timo Soini etunenässä) ja virkamiehet neuvottelivat kuukausia venäläisten kanssa. Sisäministeri Orpo tapasi venäläisen kollegansa, jonka toimivaltaan rajavalvonta-asiat eivät kuitenkaan Venäjällä kuulu; rajavalvontaviranomaiset ovat naapurimaassa turvallisuudesta vastaavan FSB:n alaisia. Pääministeri Juha Sipilä otti asian esille tavatessaan Venäjän pääministeri Dmitri Medvedevin Moskovassa. Ilman tulosta, sillä  Medved lähinnä vain levitteli käsiään ja totesi, etteivät venäläiset voi tehdä asiassa mitään. Ulkoministeri Timo Soini väläytti yksipuolisia toimia eli käytännössä ko. rajanylityspaikkojen sulkemista, mutta Suili Niinistö tukki nopeasti Soinin suun. Suomalaiset ja venäläiset korostivat korostamasta päästyään, että ratkaisua haetaan kahdenvälisisesti, ei siis EU:n tasolla, vaikka Suomen itäraja on myös Schengen-alueen ja EU:n ulkoraja. 

8. Siitä, miten rajaneuvottelut etenivät, saatiin eilen uutta tietoa, kun ulkoministeriön asiaa koskeva muistio tuli julki. Suomi esitti 10. helmikuta  Venäjälle, että Sallan ja Raja-Joosepin raja-asemien käyttöä rajoitettaisiin niin, että ne olisivat toistaiseksi avoinna Suomen, Venäjän ja EU- ja ETA -maiden sekä Sveitsin kansalaisille. Venäjä ei hyväksynyt ehdotusta, vaan halusi sopimuksesta joko Suomen tai Venäjän tai vaihtoehtoisesti EU:n ja Euraasian unionin välisen. Jälkimmäisen vaihtoehdon mukaan Suomen sopijapuolina olisivat olleet Venäjän lisäksi muun muassa Kazakstan, Armenia ja Kirgisia.

9. Venäjä ja presidentti Vladimir Putin halusivat, että rajakysymystä koskeva ongelma ratkaistaisiin kahdenvälisesti ja sopimus vahvistettaisiin korkealla tasolla eli maiden presidenttien kesken. Tässä tarkoituksessa Putin kutsui Sauli Niinistön Moskovaan. Niinistö Moskovan vierailu toteutui 22. maaliskuuta. Oliko maiden välillä päästy jo ennen Niinistön matkaa käytännössä sopimukseen, ei tiedetä. Eilen tuli kuitenkin tietoon, että samana päivänä eli 22.3., jolloin Niinistö saapui Moskovaan, Venäjän ulkoministeriö esitti Suomelle nootin siitä, miten rajaylityskysymys tulisi ratkaista. Nootti oli virallinen vastaehdotus Suomen ulkoministeriön 10.2. tekemään ehdotukseen. 

10. Nootissa Venäjä esitti Suomelle, että Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikkojen liikennettä rajoitettaisiin siten, että ne olisivat avoinnan vain Suomen, Venäjän ja Valko-Venäjän kannsalaisille sekä heidän kanssaan matkustaville perheenjäsenille näiden kansalaisuudesta riippumatta. Ts-Venäjä ei sallinut, että rajanylityspaikat olisivat avoinna myös Euroopan unionin kansalaisille. Valko-Venäjän mukaantuloa nootissa perustellaan Venäjä ja Valko-Venäjän valtioliitolla ja yhteisellä rajapolitiikalla. 

11. Ulkoministeriön muistiosta ilmenee, että Suomi hyväksyi Venäjän ehdotuksen sellaisenaan. Suomi antoi siten periksi Venäjälle laittoman maahantulon estämisestä käydyissä neuvotteluissa. Olisiko Suomi voinut tehdä jotakin toisin? Tuskinpa tai olisi, mutta Venäjä ei olisi Suomen haluamiin ehtohin suostunut. Niinistön kutsuminen Moskovaan ja nootin esittäminen Suomelle juuri Niinistön ollessa tapaamassa Putinia, oli Venäjältä oiva taktinen veto. Venäläiset tiesivät, että Suomi halusi rajakiistaan edes jonkinlaisen sopimuksen ja ettei Niinistö olisi halunnut palata Moskovasta täysin tyhjin käsin. Nyt Niinistö sai haluamansa sulan hattuun - sopimuksen sisällöstä viis! 

12. Suomen kahdella Lapissa olevalla raja-asemalla rajoitetaan Venäjän tahdosta EU- ja ETA-kansalaisten liikkumista. Oikeuksien rajoittamista perustellaan ulkoministeriön muistiossa toteamalla, etteivät EU- ja ETA-maiden kansalaiset juurikaan käytä Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikkoja. Itärajalla sijaitsevat muut kansainväliset rajanylityspaikat pysyvät avoinna myös EU-/ETA-valtioiden ja Sveitsin kansalaisille.

13. Noottienvaihdolla syntneellä sopimuksella muutetaan yli 22 vuotta sitten vuonna 1994 Suomen ja Venäjän välillä solmittua sopimusta valtakunnanrajan ylityspaikoista. Sopimus tuli virallisesti voimaan viime sunnuntaina. Kyseessä on väliaikainen sopimus, joka on voimassa 180 päivää ja päättyy siis jo lokakuun alkupuolella. Nämäkin kohdat tulivat sopimukseen Venäjän aloitteesta, johon Suomi myöntyi.

14. Ratkaisun väliaikaisuus ja sopimuksen lyhyt kesto on ongelmallista, mutta tätä UM, hallitus ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunta eivät ole - tietenkään - halunneet myöntää. Itärajan ylityspaikoista joudutaan myös jatkossa neuvottelemaan Venäjän kanssa ties kuinka monta kertaa. Venäjän sanelupolitiikan on syytä pelätä jatkuvan. Venäjä voi halutessaan rajasopimuksen estämättä ohjata Suomeen pyrkiviä turvapaikanhakijoita muille raja-asemille ja painostaa Suomea erilaisissa asioissa. Mm. Heidi Hautala ja Alpo Rusi ovat pitäneet sopimusta "hyvin epämiellyttävänä". Hautala on arvostellut voimakkaasti Suomen kantaa suostua kahdenvälisiin neuvotteluihin Venäjän kanssa asiassa, jossa on kysymys myös EU:n kansalaisten liikkumisvapaudesta ja sen rajoittamisesta. Sisäministeri Petteri Orpo on informoinut rajasopimusneuvottelujen kulusta eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa, jonka jäseniä on vannotettu vaikenemaan Orpon kertomista asioista.

898. Veteraanit Linnassa

                           Veteraanin iltahuuto, eli Hannes ja Sofi tanssin pyörteissä

1. Huh, huh! Jokavuotiset Linnan juhlat ovat jälleen kerran, onneksi, taakse jäänytttä elämää. Pitihän niitä nytkin katsoa telkkarista. Katsojia oli parhaimmillaan 2,4 miljoonaa.

2. Urho Kekkonen peruutti 1970-luvun alkupuolella Linnan itsenäisyysjuhlat vaimonsa Sylvin kuoleman johdosta. No, jokin häpy sillä Urkillakin sentään oli, sillä olihan se pettänyt Sylviä pressanakin ollessaan monen naisen kanssa. 

3. Presidentti Sauli Niinistön äiti kuoli pari kolme päivää ennen tämänvuotisia Linnan juhlia, mutta tämän takia vastaanottoa ei peruutettu.  Äidin kuolema ei estänyt Saulia ja Jenniä myöskään avaamasta Linnan tanssiasiai valssin tapaisella liikehdinnällään. Kyllä mamma-Niinistö tunsi poikansa ja tiesi, miten hikinen tehtävä Saulia vuonna 2012 pressanvaalit voitettuaan odotti. Äidin kommentti oli pojan vaalivoiton jälkeen paljon puhuva: "Voi poika parka".

4. Presidenttipari oli kutsunut tänä vuonna Linnaan todella paljon sotaveteraaneja, samoin useita kuulemma erilaisessa vapaaehtoistoiminnassa kunnostautuneita suomalaisia. Mukana oli myös paljon ihmisiä, jotka presidenttipari oli tv-selostajien mukaan tavannut vuoden aikana monilla maakuntamatkoillaan ja erilaisissa kissanristiäisissä. 

5. Kättelyurakkansa jälkeen presidenttipari siirtyi tarinoimaan aika pitkäksi aikaa viimeisen elossa olevan Mannerheim-ristin ritarinTuomas Gerdtin (92) ja muiden sotaveteraanien kanssa. Tämä oli uutta, sillä aikaisemmin Linnan juhlissa on ollut tapana, että presidenttipari ja Suomen korkein poliittinen yms. johto ohjataan diplomaattien pöytiin. Muutos on selkeä parannus, sillä ainakin Sauli ja Jenni näyttivät viihtyvän paljon paremmin sotaveteraanien kuin vieraita kieliä lipevästi haastelevien diplomaattien seurassa.

6. Mikäli mediaa on uskominen, niin yksi Linnan suosituimmista ja kuvatuimmista vieraista oli 101-vuotias - kohta eli ensi tammikuussa 102-vuotias - sotaveteraani Hannes Hynönen Mikkelistä. Hän oli tavannut prsidenttiparin kesällä Mikkelissä järjestetyillä sotaveteraanipäivillä. Hynönen hehkutti haastattelussa onnellisena, miten Jenni Haukio oli häntä kätellessään painanut poskensa Hynösen poskea vasten. Hynönen vakuutti, ettei hän pese poskeaan enää koskaan. Toivokamme, että Hannes muistaa, kummalle poskelle Jennin kosketus oli häneen osunut. 

7. Sofi Oksanen, se goottityylinen kirjailijatar, kuvattiin  tanssin pyöretissä Hanneksen kanssa. Sofin mukaan Hannes oli pyytänyt häntä tanssiin, mihin Sofi ilomielin oli suostunut; ks. kuvaa yllä. Eräiden tiedotusvälineiden mukaan Sofi olisi kuitenkin itse  ollut tanssiin lähdettäessä aktiivinen osapuoli.

8. HS:n mukaan Sofi kertoi jutelleensa Hanneksen kanssa mm. ydinvoimasta. Hm. pitääköhän tuo nyt sentään paikkansa? Voimme kaikki kuvitella, miten ko. keskustelu sujui eli mitä Hannes sanoi tanssin aikana Sofille ja Sofi puolestaan Hannekselle. Hannes: "On se helvettiä, että myö tilataan seuraava ydinvoimala Putinilta ja että seuraavien kirjamessujen teermana on Venäjä". Sofi: "Olen samaa mieltä, mutta eiköhän me niille venäläisille vielä näytetä." - Hannes: " Myö näytettiin jo Talvisodassa, että turha niiden ryssien on tänne yrittää". 

9. Mauno ja Tellervo Koivisto eivät jaksaneet lähteä Linnan juhliin, koska Manulla (91) on alkanut askel jo hiukka painaa. Päivällä kirkkoon Koivistot vielä tulivat. Martti ja Eeva Ahtisaari olivat sentään vaivautuneet paikalle - Halosen pariskunnasta nyt puhumattakaan. Marankin kävely näyttää menneen entistä huonommaksi, Eeva joutui hieman jopa taluttelemaan ex-pressaa. 

10. Mitä muuta Linnassa tapahtui? Ehkä lukijoilla on tästä jotain lausuttavaa. Matti Vanhanen jäi yllättäen juhliin saapumatta, vaikka oli toki saanut kutsun ja olisi päässyt astelemaan kättelyvuoroon rahvaan jälkeen pääovesta eli Esplanadin puolelta. I-S:lle Matti selitti, että hän ei voinut tulla paikalle "henkilöhtaisesta syystä". Syynä ei kuitenkaan ole voinut olla suomalaisten miesten yleisin henkilökohtainen syy eli juopottelu, sillä Matti on edelleen raittiusmiehiä. Olisiko syynä ollut kenties välirikko uuden naisystävän kanssa vai mikä sitten?

11. En nähnyt televisiosta myöskään Paavo Väyrystä Linnassa. Keskustan nykyinen puheenjohtaja ja todennäköisesti seuraava pääministeri Juha Sipilä tuli paikalle rouvineen. Juhan ilme oli hyvin totinen eikä hän suonut presidenttiparille kättelyssä edes hymyn häivää eikä jäänyt vatkamaan kättä Saulin kanssa. Ehkä siinä kohtasivat seuraavien presidentinvaalien pääehdokkaat.

12. Paikalla oli myös useita "Kissalan poikia" eli poliisin siniseen univormuun sonnustautuneita poliisijohtajia; Päivi Räsäsen aviomies Niilo kuitenkin saapasteli paikalle, kuten aina ennenkin, papin lipereissä. Poliisiylijohtaja Mikko Paaterolla ja KRP:n päällikkö Robin Lardotilla näytti olevan erityisen hauskaa. He tulivat paikalle ilman vaimojaan ja kävelivät ympäriinsä peräkanaa, Mikko edellä ja Robin perässä. Mikko ei väläytellyt tällä kertaa ainoastaan hieman viekkaan oloista hymyään, vaan naureskeli parissa otoksessa, joissa haasteltiin toki muita vieraita, taustalla suu apposen auki.

13. Ylelle antamassaan hastattelussa Sauli Niinistö korosti suomalaisten keihäsmiesten roolia koko kansankunnan vaikeusten ja hyvinvoinnin kannalta. Tämä oli aika yllättävää, mutta ehkä tässä oli juuri selitys sille, että Niinistö oli kutsunut juhliinsa sotaveteraanien lisäksi myös suuren joukon keihäänheiton veteraaneja. Heistä vain Seppo Räty (maailmanmestari vuodelta 1986) ja Tiina Lillak (vuoden 1983 maailmanmestari) loistivat poissaolollaan.  

14. Naispuolisista keihäsveteraaneista Linnassa näkyivät olleen ainakin Euroopan mestaruuden vuonna 1990 voittanut ja samana vuonna yllättäen - Jari Kurri ei tässä kisassa pärjännyt -  Suomen parhaaksi urheilijaksi valittu Päivi Alafrantti sekä Mikaela Ingberg ja Atlantan 1996 olympiakisojen kultamitalisti Heli Rantanen; he kaikki näyttivät olevan edelleen miehettömiä. Vanhoista miesmestareista olivat mukana Pauli Nevala (kultaa Tokion kisoissa 1964), Jorma Kinnunen viiksineen, Tokion MM-voittaja Kimmo Kinnunen, Soulin olympiavoittaja Tapio Korjus, MM-voittaja 1999 Aki Parviainen ja Euroopan mestari vuosimallia 1974 Hannu Siitonen. Nykyisistä mestareista Linnassa olivat tietenkin Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen sekä pronssia Helsingin EM-kisoissa 2012 saanut Ari Mannio. Linnaan oli kutsuttu myös paraolympiakisoissa tai MM-kisoissa mitaleja voittaneita keihäänheittäjiä ja muitakin urheilijoita, joista yksi oli Marjaana Väre. Pyörätuolissa paikalle saapui Väinö Kuisma, joka edusti Suomea keihäänheitossa Rooman olympiakisoissa 1960. Väinö on Karjalan poikia, syntynyt Vuoksenrannassa.

15. Presidentti Sauli Niinistö taustoitti TV1:lle Linnassa Suomen upeita perinteitä keihäänheiton arvokisoissa näin: "Keihäänheitto on sitkeän suomalaisen kovaa viskomista. Niinhän Seppo Rätykin heitteli aikoinaan rautakankea talvipimeällä pakkasessa ja tulostahan tuli".  Niinistön mukaan Suomessa eletään vaikeita aikoja, jolloin koko suomalaisen yhteiskunnan pitäisi hakea mallia keihäänheittäjien lujasta taisteluhengestä. Keihäänheittäjät eivät ole lannistuneet, vaikka heilläkin on riittänyt vastoinkäymisiä.

"Sisua putkeen, niin eiköhän tästäkin selvitä", Niinistö pohdiskeli.

16. Kaikki siis joukolla heittelemään rautakankea talvipakkasella ulkona pimeässä niin kyllä tulosta syntyy! Tähän mennessä suomalaiset keihäänheittäjät ovat käyneet vähintään pari kertaa vuodessa leireilemässä kuukauden verran Kanarialla, Etelä-Afrikassa ja ties missä. Olisiko valmennuksen syytä nyt muuttaa kurssia ja viedä keihäsvaliomme etelän leirien sijasta talvisin parin viikon leirille Lappiin, jossa viskottaisiin rautakankea parinkymmenen asteen pakkasessa? Samanlaista kuuntokuuria voisimme suositella myös ministereille ja muille johtaville poliitikoille.

795. Kätilöopiston juttu 1961 pilkkasi oikeuslaitosta

Valtakunnanoikeuden istunnosta 1961, edessä vasemmalla maaherra Urho Kiukas, toisessa rivissä oikealla Aarre Simonen

1. Valtakunnanoikeus kokoontuu kun syytteeseen on joutunut virkatoimessaan laittomuuteen syyllistynyt hallituksen ministeri, oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies tai korkeimpien oikeuksien (KKO ja KHO) jäsen. Se kutsutaan kokoon myös jos tasavallan presidentti on syyllistynyt maanpetokseen, valtiopetosrikokseen tai rikokseen ihmisyyttä vastaan. Syytekynnys on korkea, ja rikkomuksen on oltava vakava, ennen kuin asia määrätään valtakunnanoikeuden käsiteltäväksi.

2. Valtakunnanoikeus on kokoontunut historiansa aikana vain neljästi, jolloin on ollut aina kyse valtioneuvoston jäsenten väitetystä lainvastaista menettelystä virkatoimessa. Valtakunnanoikeuden istunnot on pidetty aina Säätytalolla.

3. Vuonna 1933 syytettynä oli ministeri Juho Niukkanen, jota syytettiin ns. raaputusjutussa valtioneuvoston pöytäkirjan väärentämisestä. Syyte hylätiin näyttämättömänä. 

4. Vuonna 1953 eduskunta päätti, että neljä ministeriä asetetaan syytteeseen valtionavun antamisesta konkurssikypsälle Salaputki Oy:lle. Ministerit Jussi Raatikainen ja Matti Lepistö tuomittiin sakkoihin ja korvauksiin, Aleksi Aaltosen ja Onni Peltosen syytteet sen sijaan hylätiin.

5. Vuonna 1960 joukko ministereitä ja virkamiehiä pantiin syytteeseen Helsingin Kätilöopiston urakan antamisesta konkurssin partaalla olleelle Teora Oy:lle. Virkamiesten osalta juttu käsiteltiin ensimmäisenä asteena Helsingin hovioikeudessa. Valtakunnanoikeus puolestaan tuomitsi vuonna 1961 äänestyksen jälkeen entiset ministerit Aarre Simonen ja Vilho Väyrynen laiminlyönnistä tehdystä virkavirheestä sakkoihin.

6. Vuonna 1993 kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalo tuomittiin valtakunnanoikeudessa yhden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen lahjusten vaatimisesta ns. koplausjutussa.

7. Vanhoja papereita selaillessani käsiini sattui Aamulehdessä 10.10.1993 julkaistu toimittaja Jorma Marttalan juttu otsikolla "Kätilöopiston juttu pilkkasi oikeuslaitosta". Valtakunnanoikeuden kokoonpanoon kuului vuonna 1961 yhteensä 13 jäsentä, eli kuusi virkatuomaria, kuusi eduskunnan valitsemaa jäsentä sekä Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan keskuudestaan nimeämä professori. Aamulehden jutussa haastateltiin 84-vuotiasta turkulaista hovioikeudenneuvosta Olavi Santalahtea, joka kuului Kätilöopiston jutussa eduskunnan valtakunnan oikeuteen valitsemiin jäseniin; Santalahti kuului kokoomuspuolueeseen.

8. Eduskunnan perustuslakivaliokunta tutki vuoden verran Kätilöopiston rakentamisen vaiheita ja totesi 2.6.1960 entisten, K.A. Fagerholmin II hallitukseen (1956-1957) kuuluneiden minstereiden Aarre Simosen, Vilho Väyrysen ja Urho Kiukkaan toimineen lainvastaisesti Kätilöopiston rakentamisvaiheessa. Vaikka syytteiden perusteella suurimpia vahingonkorvauksia vaadittiin Väyryseltä ja Kiukkaalta, kohosi entinen valtionvarainministerin Aaarre Simonen Santalahden mukaan ilman muuta näytelmän päähenkilöksi.

9. Aarre Simonen oli hankkinut konkurssikypsältä Teora Oy:ltä asunnon puoli-ilmaiseksi ja ohjasi ministerinä ja Kätilöopiston rakennustoimikunnan puheenjohtajana urakan juuri Teoralle. Santalahden mukaan Simonen järjesti vaikutusvallallaan myös sen, että Kauppalehden protestilistalta unohdettiin Teoran 20 miljoonan markan maksurästit valtiolle.

10. Teora Oy sai Simosen johtamalta rakennustoimikunnalta urakan, mutta ei kyennyt edes aloittamaan töitä ennen konkurssiin joutumista, jolloin veronmaksajien sadat miljoonat markat haihtuivat kuin tuhka tuuleen. Ministeri Simosen asunnon yhtiö sentään ehti rakentaa valmiiksi ennen konkurssia.

11. Olavi Santalahden mukaan presidentti Urho Kekkonen junaili valtakunnanoikeuden toimintaa kulisseissa. OS:n mukaan esimerkiksi valtakunnanoikeuden kokoonpanoon kuuluneet kolme hovioikeuden presidenttiä pelkäsivät kuollakseen Kekkosen vaikutusvaltaa ja mahdollista epäsuosiota.

12. Aarre Simonen oli Urho Kekkoselle kultaa kalliimpi poliitinen liittolainen. Sdp:hen aiemmin  kuulunut Simonen oli riitautunut 1950-luvun lopulla puolueen tannerilaisen enemmistön kanssa ja liittynyt ns. skogilaisten 1959 perustamaan Työväen ja pienviljelijäin sosialidemokraattiseen liittoon (Tpsl) toimien myöhemmin (1964-1970) myös sanotun puolueen puheenjohtajana. Tpsl tuki Urho Kekkosta, mutta Sdp:n johdossa olleet tannerilaiset halusivat syrjäyttää Kekkosen vuoden 1962 presidentinvaaleissa Honka-liiton avulla. 

13. Santalahden mukaan valtakunnanoikeus joutui Kekkosen pelinappulaksi. Kekkonen ei pitänyt valtakunnanoikeutta edes oikeusistuimena, vaan poliittisen pelin areenana. Valtakunnanoikeuden kokoonpanoon kuuluneet KKO:n presidentti Toivo Tarjanne, joka toimi oikeuden puheenjohtajana, KHO:n presidentti  Reino Kuuskoski ja hallinto-oikeuden professori Veli Merikoski olivat Urho Kekkosen luottomiehiä ja voimahahmot, joiden avulla valtakunnanoikeuteen saatiin Olavi Santalahden mukaan pelon ilmapiiri ja lopulta jutussa Suomen lain vastaiset päätökset.

14. KHO:n presidentti Reino Kuuskoski oli jo ennen valtakunnanoikeuden käsittelyn alkamista asetettu Helsingin hovioikeudessa syytteeseen tahallisesta hyötymistarkoituksessa tehdystä virkavirheestä (puoli ilmaiseksi saatu asunto), mistä hänet myöhemmin myös tuomittiin viraltapantavaksi.

15. Santalahden mukaan jo oikeustieteen ylioppilas käsittää, että Kuuskoski oli jäävi osallistumaan valtakunnanoikeuden istuntoon, jossa Aarre Simosta syytettiin täsmälleen samanlaisesta rikoksesta, mistä Kuuskoski itse oli syytteessä.  (Tässä Santalahti oli aivan oikeasssa, latojan huomautus.) Valtakunnanoikeuden puheenjohtaja Toivo Tarjanne luki istunnossa Helsingin hovioikeuden kirjeen, jossa ilmoitettiin, että Kuuskoski oli syytteessä. Tarjanne totesi kirjeen luettuaan lakonisesti, että "tuskinpa tämä aiheuttaa mitään toimenpiteitä." Professori Veli Merikoski ilmoitti olevansa Tarjanteen kanssa samaa meltä. Muut valtakunnanoikeuden jäsenet olivat hiljaa, he vain katsoivat pöytää, kukaan ei tehnyt mitään.

16.Seuravassa istunnossa Santalahti  puuttui asiaan ja ilmoitti, että selvempää tuomarinjääviä ei ole ja pyysi asiassa äänestystä. Ääänestyksen tulos oli 11-2 Kuuskosken jääviyden puolesta. Vain hovioikeudessa syytteen saanut Reino Kuuskoski ja Veli Merikoski, joka oli liberaalisen kansanpuolueen edustaja,  olivat sitä mieltä, ettei jääviyttä ole.

17. Kun äänestyksen tulos oli selvä, Reino Kuuskoski pyysi, että pöytäkirjaan merkittäisiin hänen jäävänneen itsensä. Santalahden mukaan puheenjohtaja Toivo Tarjanne hyväksyi muitta mutkitta Kuuskosken pyynnön,  löi nuijalla pöytään ja sinetöi näin väärän sisältöisen pöytäkirjan!

18. Valtakunnanoikeudessa syyttäjänä toiminut eduskunnan oikeusasiamies Marjos Rapola esiintyi oikeudenkäynnissä Santalahden mukaan enemmän Aarre Simosen puolustajana kuin syyttäjänä. Niinpä oikeuden piti velvottaa Rapola esittämään näyttöä Simosen syytteestä. Todistajista mm. vuorineuvos Armas Puolimatka todisti valtiovarainministeri Simosen vaatineen kahden prosentin voitelurahoja itselleen Kätilöopiston urakasta.

19. Santalahti oli kertomansa mukaan pitänyt selvänä, että Simonen oli syyllistynyt hyötymistarkoituksessa tehtyyn tahalliseen virkarikokseen, mistä olisi seurannut viraltapano Suomen Pankin johdosta; Simonen oli nimitetty Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi vuonna 1957, vuonna 1972 hänet nimitettiin pankin varapääjohtajaksi.

20. Ennen kuin valtakunnanoikeus antoi tuomionsa pidettiin asiassa koeäänestys, jolloin Santalahden edustama kanta tahallisesta virkarikoksesta voitti. Mutta viikon kuluttua asia olikin toisin, sillä Simonen tuomittiin äänin 7-6 ainoastaan laiminlyönistä tehdystä virkavirheestä, josta seurasi rangaistukseksi vain sakkoa. Muista syytetyistä myös Vilho Väyrynen tuomititin sakkoihin, kun taas Urho Kiukasta koskeva syyte hylättiin kokonaan.

21. Santalahden mukaan mm. valtakunnanoikeuden jäsenenä ollut Åbo Akademin silloinen rehtori Sven Lindman käänsi koeäänestyksen jälkeen kelkkansa. Professori Veli Merikoski oli pyytänyt Lindmanin lounalle ja kääntänyt Lindmanin pään. Lindman kertoi lounaalta palattuaan mielenmuutoksensa syyksi "psykologiset tekijät", mikä Santalahden mukaan viittasi Merikosken ja Urho Kekkosen painostukseen. Myöhemmin Lindman oli kertonut Santalahdelle katuneensa kyseistä mielenmuutostaan koko loppuelämänsä.

22. Kansa kuitenkin "tiesi", sillä vuoden 1962 vaaleissa tai sen jälkeen Aarre Simosen ei enää onnistunut  päästä eduskunnan jäseneksi. Valtakunnanoikeudessa syyttäjänä toiminut Marjos Rapola ei saanut eduskunnalta luottamusta uuteen kauteen oikeusasiamiehenä, mutta Urho Kekkonen nimitti Rapolan palkkioksi KHO:n jäsenen eli hallintoneuvoksen virkaan.

23. Olavi Santalahti kertoo vielä, että valtakunnanoikeuden päätöksen julistamisen jälkeen - tuolloin ei siis vielä sentään tunnettu kansliatuomiota - nähtiin oikeussalissa vielä aivan uskomaton tapahtuma. Oikeuden puheenjohtajana toiminut  KKO:n presidentti Toivo Tarjanne  - hän kuului muuten vapaamuurareihin - ja professori Veli Merikoski nimittäin riensivät Säätytalossa ensimmäisinä kädestä pitäen onnittelemaan Aarre Simosta lievän tuomion johdosta!

24. Aarre Simonen, joka oli koulutukseltaan lakitieteen lisensiaati ja kaikkien sangen älykkääksi tunnustama juristi ja poliitikko, sai lempinimen "Sapeli-Simonen" hajoituttaessaan sisäministerinä Arabian tehtaan lakon vuonna 1948. Seuraavana vuonna sisäministeri Simonen kunnostautui Kemi Oy:n tehtaalla puhjenneen lakon hajoittamisessa. Lakkolaisten ja poliisien välisessä kahakassa 8.8.1949 (Kemin veritorstai) kuoli kaksi lakkolaista.

25. Vuonna 1966 Aarre Simonen (1913-1977) nimitettiin Rafael Paasion hallituksen oikeusministeriksi, jolloin  oikeisto-oppositio teki Simosen kelpoisuudesta eduskunnassa välikysymyksen. Opposition mukaan Simonen täytti perustuslain mukaan ministereiltä vaadittavista kelpoisuusehdoista - syntyperäinen Suomen kansalainen, rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu - vain kansalaisuutta koskevan kriteerin. Hallitus kuitenkin voitti eduskunnassa käydyn luottamuslauseäänestyksen. Aarre Simonen on näin tiettävästi ainoa Suomen eduskunnan virallisella päätöksellä rehelliseksi todettu henkilö.

26. Presidentti Urho Kekkonen piti 40-50 vuotta sitten riippumatota oikeus- ja tuomuistuinlaitosta vallassaan eikä kaihtanut keinoja asettautua lain ja valtaoikeuksiensa yläpuolelle, jos tarve sitä vaati. Valtakunnanoikeutta Kekkonen näyttää todella pitäneen pilkkanaan. Vuonna 1970 Urho Kekkonen kohahdutti oikeuslaitosta antamalla 70-vuotispäivänsä johdosta Lakimies-lehdelle haastattelun, jossa hän nuiji tuomioistuimet, erityisesti ylimmät okeusasteet ja niiden vanhoillisina pitämänsä jäsenet, suorastaan maanrakoon. Tässä julmistelussa Urho Kekkosta auttoi silmiinpistävän auliisti radikaalien lakimiesten joukkio, jonka jäsenistä jotkut saivat palkkioviran eli kohosivat todella korkeisiin tuomarinvirkoihin.

539. Kunnon vaalikamppailu 1994: Rehn vs. Ahtisaari

Nyt nähdyn jokseenkin lällyn ja mitäänsanomattoman 2. kierroksen aikana on muisteltu aiempia presidentinvaaleja. Mikä vaalikampailusta on ollut kaikkein paras ja kiinnostavin? Mielipiteet jakautuvat. Jotkut pitävät vuoden 1956 vaaleja, jollei muuta, niin ainakin kaikkien aikojen likaisimpina.

Itse muistan vuoden 1956 valitsijamiesvaaleista elävästi suorasta radiolähetyksestä kuullun Väinö Leskisen eduskunnassa maagisen luennan "Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen". Tämä toistui 30 kertaa ja tämän päälle sitten vielä kerran yksi Kekkonen ja peli oli selvä. Tämän jälkeen luettiin vielä 149 kertaa K.A.Fagerholmin nimi, mutta sillä ei ollut enää mitään merkitystä.

Vuoden 1962 vaaleista muistetaan Honka-liitto ja vaalikamppailun käyminen loppuvuodesta 1961 noottikriisin varjossa. Vaalit ratkesivat tosiasiallisesti Urho Kekkosen Novosibirskin matkaan ja Olavin Hongan luopumiseen ehdokkuudestaan. Jo tuolloin siellä, missä itse tuohon aikaan kävin abiturienttina lukiota, ihmiset aika yleisesti ymmärsivät ja kertoivat, että Kekkonen junaili noottikriisin Neuvostoliiton johdon kanssa omasta aloitteestaan uudelleen valintansa varmistamiseksi ja Honka-liiton murskaamiseksi. Sen sijaan tutkijoille tämä on jostakin syystä alkanut selvitä vasta viime vuosina.

Vuoden 1994 vaaleja ja vaalikamppailua kommentoin Ikaalisissa asuessani paikkakunnalla ilmestyvän Pohjois-Satakunta -lehden palstoilla; kirjoittelin tuohon aikaan lähes joka viikko mainittuun, kaksi kertaa viikossa ilmestyvään paikallislehteen lähinnä kunnallispolitiikan asioista.

Minun ehdokkaakseni tuli ensimmäisen kierroksen loppupuolella Elisabeth Rehn. Vastustin nimittäin suosikiksi nousseen Martti Ahtisaaren valintaa ja huomasin, että muista ehdokkaista juuri Rehnillä oli parhaat mahdollisuudet kamppailla Ahtisaaren kanssa. Rehnin loppukiri olikin kova ja toi hänelle paikan toiselle kierrokselle, mutta siinä vaiheessa rahkeet eivät sitten enää riittäneet. Minulla on tallella muutama lehden mielipidekirjoitus vuoden 1994 vaalien toiselta kierrokselta.

Tammikuun 27. päivänä 1994 Pohjois-Satakunnan mielipidesivulla oli kirjoitukseni otsikolla "Ahtisaari jäsenkirjaetenijä." Tässä muuta ote mainitusta kirjoituksesta:

"Eräiden ikaalislaisten Martti Ahtisaaren puolesta Pohjois-Satakunnassa 25.1. esittämässä vaalivetoomuksessa särähti ehkä pahiten korvissani kohta, jonka mukaan Ahtisaari on 'puoluevaltaa kaihtava vakaumuksellinen demokraatti, ei ruotsinkielisen oikeiston puoluekasvatti'.

Minun mielestäni Ahtisaari on ennen kaikkea, ei demokraatti, vaan byrokraatti, virkamies, joka on kiivennyt nykyiseen asemaansa ulkoministeriössä, paitsi omilla avuillaan, myös edustamansa puolueen nostamana. Kansankoulunopettajan tutkinnolla Ahtisaari ei nimittäin olisi päässyt etenemään urallaan yhtään mihinkään, vaan sitä varten tarvittava erivapaus on saatu aikanaan sdp:tä edustaneilta ulkoministereiltä. ----

Ahtisaaren vastaehdokas Elisabeth Rehn on mielestäni kaikkea muuta kuin "oikeston puoluekasvatti", eikä ruotsin kieli voi olla esteenä presidentiksi pääsemiselle semminkin kun Rehn tuntuu puhuvan parempaa suomea kuin Ahtisaari konsanaan. ---

En ole tv-väittelyjen perusteella tullut lainkaan vakuuttuneeksi Ahtisaaren talouspoliittisista kyvyistä. Kokemusta Suomen talouselämästä pääasiassa ulkomailla toimineella Ahtisaarella ei ole. Hän on avoimesti kertonut, että ettei hän tiedä tarkkaan edes omien tulojensa suuruutta, ja että heillä kotona vaimo hoitaa perheen kaikki raha-asiat. Miten tällainen mies, jonka talouspoliittiset kannanotot tv:ssä ovat olleet luokkaa 'Minusta on tärkeätä, että talous pannaan kuntoon', voisi johtaa talouspolitiikkaa saati sitten 'pelastaa hyvinvointiyhteiskunnan', kuten ikaalilaisten vaalivetoomuksessa lupaillaan. ---

Rehnistä saadaan Suomelle pätevä ja edustava presidentti, ja naispresidentillä on näinä ankeina aikoina maallemme maailmalla varmaankin suuri mainosarvo."

Tähän kirjoitukseeni vastasi lehdessä 1.2. Martta Palonen -niminen henkilö, jota en tuntenut, mutta jolla tuntui olleen kovasti nimenomaan Elisabeth Rehniä vastaan.

Sitten kolmea päivää ennen 6.2. ollutta vaalien toista kierrosta eli 3.2.1994 Pohjois-Satakunta -lehti julkaisi oikein etusivullaan suurikokoiset Martti Ahtisaaren ja Elisabeth Rehnin valokuvat ja niiden olla kirjoitukset, joista toisessa kannatettiin Ahtisaarta otsikolla "Ahtisaaren pätevyys" ja toisessa taas Rehniä otsikolla "Ahtisaari vai Rehn." (Katso kuvaa yllä.) Edellisen kirjoituksen oli laatinut paikallisen työvoimatoimiston johtaja ja sdp:tä edustava kaupunginvaltuutettu Veikko Huuska. Jälkimmäinen eli Rehniä kannattava kirjoitus oli puolestaan minun tekstiäni, jossa otin kantaa myös edellä mainittuun Martta Palosen kommenttiin lähinnä siitä kummunneen kaunaisen kieli- ja luokkavihan osalta. Veikko Huuska, jonka kanssa otin lehden palstoilla monasti yhteen myös Ikaalisten kunnallispolitiikasta, oli edellä mainitun Elisabeth Rehniä Pohjois-Satakunnassa mollaavan vaalivetoomuksen pääarkkitehti.

Tässä pari otetta omasta kirjoituksestani "Ahtisaari vai Rehn":

"Ikaalilaisten Ahtisaarta estoitta kehuskeleva ja Rehniä mollaava vetoomus 25.1. on niin älyllisen epärehellinen, että siihen on vielä pakko puuttua. On suorastaan raukkamaista yrittää tehdä Elisabeth Rehnistä yksinkoko hallituksen syntipukki, mihin Ahtisaaren puoluetoimistosta ohjelmoitu vaalikampanja tähtää. Onhan lama perintöä juuri sdp:n hallituskaudelta 80-luvun lopulta, jolloin valtionvarainministereinä toimivat Erkki Liikanen (sdp) ja Matti Louekoski (sdp). Vahvan markan politiikkaa johti kulisseissa sosialistipresidentti Mauno Koivisto, joka halusi estää myös Esko Ahon hallituksen elvytyspolitiikan aloittamisen. Kun tohtori ja entinen Suomen Pankin pääjohtaja Koivisto ei kyennyt pelastamaan taloutta vaan oli päin vastoin vahvasti mukana ajettaessa sitä konkurssikuntoon, niin miten siihen pystyisi kansakoulunopettaja Ahtisaari (sdp), jolla ei tunnu olevan ainoatkaan konkreettista ja selväjärkistä toimenpide-ehdotusta talouskysymyksissä. ---

Lyhytmuistiset, kieli-, puolue- ja luokkakaunaiset ihmiset voivat kyllä protestiksi äänestää Ahtisaaren presidentiksi, mutta ei työttömyys siitä mihinkään vähenisi; sen joutuisi Veikko Huuskakin luukuillaan toteamaan. Itse olen jo tässä vaiheessa lopen kyllästynyt Ahtisaaren olemukseen, hänen äitelään itsekehuskeluunsa, ympäripyöreisiin, latteisiin ja väisteleviin vastauksiinsa tv:ssä sekä kilpailijoiden leimaamiseen epärehelliseksi yms. Rehn on joka suhteessa Ahtisaaren vastakohta ja pienen puolueen edustajana hänellä on mahdollisuus tulla kansakuntaa yhdistäväksi, koko kansan presidentiksi."

Vaalien toisella kierroksella kävi sitten niin kuin kävi, eli Ahtisaari voitti Rehnin numeroin 54-46. Ahtisaari sai toisella kierroksella hieman ryhtiä kampanjansa ja toisaalta Rehnin ote hieman hiipui. Ikaalisten naapurikunnissa (esim. Hämeenkyrö, Kankaanpää ja Parkano) Ahtisaari sai enemmän ääniä kuin Rehn, mutta Ikaalisissa (ruots. Ikalis) sitä vastoin Rehn sai toisella kierroksella enemmän ääniä kuin Ahtisaari.

Yleisesti uskotaan, että vaalien ratkaisu tapahtui Timo Koivusalon ja Joel Hallikaisen Tuttu juttu -ohjelmassa, jossa Ahtisaari ja Rehn puolisoineen vierailivat. Kansa heltyi nähdessään Maran yrittävän rypyttävän karjalanpiirakkaa paksuilla sormillaan.

Paavo Väyryselle myös vuoden 1994 vaalit olivat paha pettymys. Hän syytti mediapeliä ja Rehnin suosimista. Väyrysen taisi kuitenkin pudottaa toiselta kierrokselta se, että ehdokkaana oli hänen lisäkseen kaksi muutakin keskustalaista poliitikkoa eli Keijo Korhonen ja Eeva Kuuskoski. Ehdokkaina olivat myös Raimo Ilaskivi, Claes Andersson, Toimi Kankaanniemi, Pertti Veltto Virtanen ja ikaalislainen Sulo Aittoniemi. Suti mesosi vuonna 1993 olevansa varma valinnastaan ja ehti jo lähetellä saunakutsuja Mäntyniemeen. Suti sai kuitenkin tyytyä 1 prosentin äänisaaliiseen noin 30 000 äänellä.

521. Václac Havel, Kim Jong-Il, Tarja Halonen

Ensin eli viime lauantaina kuoli Pohjois-Korean tyranni, virallisesti "Rakas Johtaja" Kim Jong-Il ja eilen maanantaina Tsekin tasavallan entinen presidentti Václac Havel.

Kuulin eilen illalla radiosta ohimenneen Tarja Halosen melkein itkunsekaisia muistosanoja Kim Jongista. Halonen toivoi laupiaalla äänellä Pohjois-Koreaan demokratiaa. Ihmisoikeuksia Halonen ei tohtinut edes mainita muistellessaan tyrannia, joka tapatti nälkään miljoonia alamaisiaan, sillä kaikki huomio ja voimavarat keskitettiin maan ydinaseen valmistukseen. Muistosanoissaan Halonen leperteli, että kyllä Kimiäkin toki jotkut jäävät kaipaamaan - voi helvetti sentään!

Havelia Tarja Halonen muisteli niin ikään "lämmöllä" sanoen suomalaisten rakastaneen tätä. Niin varmasti monet tekivätkin ja syystä, mutta siitä, kuuluiko Tarja Halonen näihin suomalaisin, en ole lainkaan varma. Ei kuulunut ainakaan 1970-luvun lopulla, jolloin poliittisia oikeuksia ja kansalaisvapauksia ihmisille vaatinut vaatinut Havel passitettiin kommunististen vallanpitäjien toimesta viideksi vuodeksi vankilaan. Samaan aikaan nouseva demaripoliitikko ja pääministeri Kalevi Sorsan avustaja Tarja Halonen hankki poliittisia kannuksiaan itäblokin auliina tukijana ja DDR:n tunnustuskomitean varapuheenjohtajana.

Tarja Halosen itäblokin järjestelmää nuoleskeleva poliittinen linja oli niin etäällä Václac Havelin edustamasta vapauden linjasta, että oikein pahaa teki, kun kuulin, että Tarja Halonen aikoo matkustaa perjantaina Prahaan osallistuakseen Havelin hautajaisiin.

Jos saisin valita, niin passittaisin Tarja Halosen Havelin hautajaisten sijasta Rakkaan Johtajan Kimin hautajaisiin Pjongjangiin, se olisi hänelle henkilökohtaisesti sopivampi tilaisuus. Pohjois-Korea on kuitenkin ilmoittanut, että Kimin hautajaisiin ei kutsuta ulkomaisia valtionpäämiehiä.

Václac Havelin ja suomalaisten poliitikkojen suhteista ei ole todellakaan juuri mitään kerrottavaa. Siksi Tarja Halosen änkeäminen Prahaan Havelin hautajaisiin tuntuu räikeän tekopyhältä.

Suomen johto vierasti Havelia eikä Havel puolestaan nähnyt aiheelliseksi pitää yhteyttä Suomen poliittiseen johtoon, joka jälkikyyristeli vielä pitkään 90-luvulla neukku-kommunistien valtaan paluun pelossa. Muualla Länsi-Euroopassa kannustettiin Havelin pyrkimyksiä kansalaisvapauksien saamiseksi, mutta Suomen poliittisessa johdossa asiasta vaiettiin visusti.

Kun muissa pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa kylmän sodan sankareita olivat sellaiset nimet kuin Lech Walesa, Václac Havel ja Lennart Meri, suomalaiset pitivät ja pitävät yhä edelleen sankarinaan Urho Kekkosta, miestä, joka tilasi v. 1961 oman valtansa pönkittämiseksi ja jatkamiseksi nootin Neuvostoliiton johdolta ja joka tunnetaan ja tullaan aina tuntemaan suomettumispolitiikan isänä.

Suomalaisten poliitikkojen sankareita olivat Puolan Gomulka ja Gierek. Unkarin Janos Kadar, DDR:n Eric Honecker, Romanian Nicolae Ceausescu ja Tsekin Gustav Husak, kaikki Neuvostoliiton satelliittivaltioiden johtajiksi asettamia kommunisteja.

Presidentti Mauno Koivisto ihaili yli kaiken kenraali Wojceich Jaruzelskia, joka oli Puolan kommunistipuolueen nokkamiehenä 1981-89, valtionpäämiehenä 1985-89 ja Puolan presidenttinä 1989-90. Jaruzelski muistetaan aina ennen muuta toiminnastaan Puolan opposition ja Solidaarisuus-ammattiliikkeen veriseksi nujertamiseksi. Koivistolta ei hellinnyt yhtään myötätunnon sanaa Viron ja muiden Baltian maiden itsenäisyyspyrkimykselle, päinvastoin.

Tapasiko Tarja Halonen ulkoministerinä tai presidenttinä koskaan kahden kesken Václac Havelia, epäilen että ei tavannut. Terroristijohtajien kuten esim. Jasser Arafatin kanssa Halonen sen sijaan oli aina hyvää pataa, kuin paita ja perse suorastaan. Hän ei koskaan ottanut Kinassa käydessään esille Kiinan johdon räikeitä ihmisoikeusrikoksia.

Kiina tuki ja tukee edelleen Pohjois-Koreaa. Oikeastaan ei tue, vaan valvoo, etteivät nälkiintyneet pohjoiskorealaiset pääse tunkeutumaan rajan yli Kiinaan.

Suomen poliittinen johto tuki ja tukee puolestaan Kiinan johtoa. Muistamme aina, että suomalainen ministeri (Iiro Viinanenko se oli) oli ensimmäinen länsimainen ministeri, jonka presidentti Mauno Koivisto lähetti 20 vuotta sitten viralliselle vierailulle Kiinaan pian Taivaallisen aukion verilöylyn ja tukahdutun kansannousun jälkeen.

Tiitisen listan sullominen valtiollisen poliisin kassakaappiin ja sen itsepintainen salaaminen vuosikymmenestä toiseen on yksi osoitus siitä, miten Suomessa halutaan yhä edelleen vaieta lähihistorian pimeistä puolista.

339. Kyllä nyt mahtaa ottaa päähän!

Kuin lyhtypylväs lehdetön...tällaiseen on moni mies uhattu feministien toimesta hirttää...

Facebook-porukalla ei ole mennyt viime aikoina täysin niin sanotusti putkeen.

Ensin kaatui facebookissa kaavailtu yleislakkohanke. Netissä kerättiin peräti 110 000 nimeä, jotka ilmoittivat kannattavansa yleislakkoa, jollei eduskunta hylkää palkkiotoimikunnan tekemää esitystä kansanedustajien palkankorotuksesta. Tämän mahtavan joukon oli määrä kokoontua joskus viime viikolla eduskuntatalon rappusille pontevaan mielenosoitukseen asiansa puolesta. Mutta kun aika koitti, niin katso, paikalle vaivautui ainoastaan parikymmentä ihmistä, joten lakkohanke kuivui saman tien kokoon. Tästä opimme, ettei yleislakkoa saada aikaan noin vain eli klikkaamalla netissä "kannatan" tai "tykkään" vaihtoehtoa.

Sitten alkoi suuri homokeskustelu, joka velloo edelleen. Ihmisryhmä, joka koostui facebook-ihmisten ohella homoaktivisteista ja luultavasti osin myös kristityistä ja muistakin ihmisistä, kyllästyi kansanedustaja Päivi Räsäsen (krist) ja Tampereen piispan syntipuheisiin sekä muuhun homovastaiseksi tulkittuun leukailuun. Mikä nyt keinoksi osoittaa mieltä? Kun tuohtuneet aktivistit ja muut eivät kuulu Räsäsen puheenjohdolla toimivaan kristilliseen liittoon, päätettiin joukolla erota kirkosta, so. evankelisluterilaisesta kirkon jäsenyydestä.

Väitetään, että kirkko syrjii homoja, kun homot eivät saa solmia keskenään avioliittoja eikä kirkko suostu siunaamaan rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä homopareja; korkeintaan siunailemaan, mikä on hieman eri asia. Kirkko ja piispat käyvät kyllä siunaamassa kauppakeskuksia ja kalastuskilpailuja, mutta joku rajahan tässä siunaamishommassakin on (piispojen mielestä) toki pidettävä!

Täytyyhän sitä nyt, Herra paratkoon, voida tällaisten puheiden jälkeen päästä jostakin eroamaan - ja näyttävästi! Kirkosta eroaminen on tehty netin välityksellä todella helpoksi nappia painamalla. Nyt reilun viikon kuluessa kirkosta, siis siitä evankelisluterilaisesta (ortodoksit ja muut kirkkokunnat ovat päässeet vähällä julkisuudella) - on eronnut jo reilut 30 000 ihmistä, joista pieni osa luultavasti useampaan kertaan, jota luvut saataisiin komeiksi.

Mutta tämäkin operaatio kääntyi värvääjiään ja manipuloijiaan vastaan. Osa kirkosta eronneesta porukasta luultavasti kuvitteli, että Päivi Räsäsen johtama puolue eli kristilliset on jonkinlainen kirkon puolestapuhuja tai äänenkannattaja taikka papiston oma puolue. Mutta kuten yhteiskuntaopin äksynsä hyvin tehneet kansalaiset tietävät, näin ei tietenkään ole asian laita. Räsänen puolueineen ei edusta kirkkoa.

Nyt on ilmennyt, että se, joka tästä jupakasta ja aktivistien kiivailusta jotakin konkreettista hyötyi, on juuri Päivi Räsänen johtama puolue, johon on liittynyt lähemmäs 500 uutta jäsentä. Kohun myötä kristilliset siis vain tiivistää rivejään. Se, nouseeko puolueen kannatus myös ensi vuoden vaaleissa, on sitten jo toinen asia.

Mahtaa kirkosta eronneita tai ainakin heidän agitaattoreitaan jonniin verran ottaa niin sanotusti päähän!

Toisaalta piispoja ja pappeja sekä muita seurakunnan työntekijöitä ottaa päähän kirkosta eronneiden suuri luku, joka on jonkinlainen uhka seurakuntien taloudenpidolle. Tämän tuskan ymmärtää, sillä jos kirkollisveron tuotto laskee, niin on mahdollista, että piispat, pastorit, kenttärovastit, lainoppineet asessorit ym. päälliköt joutuvat tyytymään hieman vaatimattomimpiin osin kirkollisverolla kustannettuihin pappiloiden ja muihin virka-asuntoihin.

Tämän tuskan toi näkyvästi esiin Helsingin hiippakunnan vastavalittu piispa Irja Askola, joka lausui kuolemattomat sanat: "Surettaa, hävettää ja harmittaa".

Piispan lausahdus ei ole hepreaa, mutta tarkoittaa suomeksi käännettynä: Kyllä nyt ottaa päähän, suorastaan v******* niin perhanasti!

No, piispat ja tuomiorovastit osannevat pitää kielen keskellä suuttaan puhuessaan julkisuudessa. Mutta muut "pipit ja papit" voivat sitten olla jo hieman eri asia. Äskettäin nimittäin Auran kirkkohera sai tuomiokapitulilta kurinpitorangaistuksen, koska hänen katsottiin kiroilleen ja käyttäytyneen muutenkin hieman epäasiallisesti. Päätöksestä on tiettävästi valitettu ylempään instanssiin.

Pari viikkoa sitten kerrottiin apulaisoikeusasiamiehen päätöksestä, joka koski erään paikallisen poliisipäällikön kiroilua ja asiatonta kielenkäyttöä, kun poliisipomo oli kärähtänyt ylinopeudesta. "Tulee helvetin kalliiksi tämä viranhoito", oli poliisipäällikkö sadatellut ja nimitellyt häntä hitaammin ajavia autoilijoita "pullopersesioiksi" ja peltipoliiseja "helkkarin kottaraispöntöiksi." Poliisipäällikkö sai suuremmilta päälliköiltä suullisen huomautuksen, jonka apuoikeusasiamies sitten siunasi.

Mikä sitten on meidän maallisten johtajiemme kanta kiroiluun ja/tai haistatteluun? Kun suomen kielessä on tutkijoiden mukaan lähes 5 000 kirosanaa, on mahdollista, että myös poliittiset johtajamme saattavat käyttää lähes mitä sanaa tahansa kirosanan ominaisuudessa.

Kiro- ja voimasanojen on todettu liittyvän useimmiten joko uskontoon tai seksuaalisuuteen, eli juuri alumpana käsiteltyihin teemoihin! Suomen kielessä yleisin kirosana alkaa v:llä, joka on hyvin yleinen sana puhutussa kielessä ja yleistyy myös kirjoitetussa kielenkäytössä. On sanottu, että tuosta v-sanasta on tullut meillä monelle ikään kuin välipartikkeli, joka toistuu joko joka kolmannessa sanassa tai vähintään joka toisessa lauseessa.

V-sanan käyttö on niin yleistä, että sen vaikuttavuus on himmenemässä. Kirosana on sitä tehokkaampi, mitä suurempi vaikutus siihen liittyy. Kun vaikutus liittyy myös kiroajan vaikutusvaltaan tai yhteiskunnalliseen asemaan, on syytä perehtyä hieman siihen, miten esimerkiksi meidän presidenttimme ovat käyttäneet kirosanoja.

Presidentti Juho Kusti Paasikivi tunnettiin kovaäänisestä meuhkaamisesta, kiroilustaan ja karjumisestaan, jonka saivat tuta muun muassa ministerit ja virkamiehet. Paasikivi kunnostautui tässä jo 1930-luvulla ollessaan KOP:n pankinjohtajana. Kerrotaan, että KOP:n johtokunta olisi kyllästynyt JKP:n rähjäämiseen niin, että laittoi hänet menemään lääkäriin, jonka piti selvittää, oliko ukko hullu, kun se huutaa niin kauheasti. Lääkäri tutki ja totesi, että ei se hullu ole, vaan helvetin huonosti kasvatettu. Vielä 1950-luvun presidenttikaudella rouva Alli Paasikivi sai usein aihetta toppuutella Juho Kustia karjumasta.

Kiroileminen ei ollut vierasta myöskään Urho Kekkoselle. Kun Kekkonen valittiin vuonna 1962 uudelleen presidentiksi, Kari Suomalainen piirsi kuvan, jossa maalaisukko lohkaisee toiselle ukolle: On se mukavata, kun saatiin oikea kansanmies - ei oo mikään herra, mutta helvetin hyvä kiroilee. Kekkonen tunnetaan lausahduksestaan "saatanan tunarit", jotka hän kohdisti joihinkin harvalukuisiin poliittisiin vastustajiinsa. Tämä tapahtui Kekkosen myllykirjeissä, joissa Kekkonen muutenkin purki kiukkuaan lähinnä typeriin poliitikkoihin ja virkamiehiin.

Mauno Koiviston kiroiluista ei ole juttuja juuri kuulunut; jos joku tietää jotakin, niin kertokoon ihmeessä. Koivisto lienee saanut ankaranpuoleisen kotikasvatuksen, jossa kiroilua ei luultavasti sallittu. Martti Mara Ahtisaaren kirosanoista, jos nyt sellaisesta voidaan edes puhua, tunnetaan vain yksi: voihan peijooni! Varmasti Maralla oli kaudellaan monta aihetta kiroiluun, ei vähiten heti pressakautensa alussa Tukholman kuninkaanlinnassa, jossa Mara juhlinnan päätteeksi kompastui (ne lakeerikengät, peijooni) - tietenkin aivan selvin päin - kylpyhuoneessa satuttaen otsansa, johon retkueen kotiin palatessa oli ilmestynyt paljon kohua aiheuttanut laastari. Diplomaattina Ahtisaaren onnistui kuitenkin yleensä pitämään mölyt mahassaan.

Tarja Halonen ei sen sijaan ole kirosanojaan julkisuudessa säästelyt. Ei ainakaan, mikäli on uskominen Pekka Ervastin ja Timo Haapalan juuri ilmestynyttä kirjaa Kuka Mitä Häh?, josta eräs iltapäivälehti ehti jo julkaista pari otetta. Kirjan mukaan lokakuussa 2009 pidetyn Utvan eli ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksen jälkeen käytiin kipakka keskustelu Tarja Halosen ja puolustusministeri Jyri Häkämiehen välillä, joka päättyi seuraaviin loppukaneetteihin:

- Haista sinä v***u, jätkä!

- Haista ite!

Häkämiehen tunnettujen Venäjä-puheiden jälkeen presidentti Halonen oli kirjan mukaan ollut tuskastunut myös Alexander Stubbiin ja Jyrki Kataiseen tokaisten, että hän kyllä pärjää Häkämiehen kanssa ja jatkanut "mutta ne kaksi nulikkaa."

Julkisuudessa on myös kerrottu - en tiedä onko tätä mainittu edellä mainitussa kirjassa -miten kovasanaisesti presidentti Halonen moitti erästä suomalaista toimittajaa, joka pari vuotta sitten Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin Suomen vierailun aikana Porvoon kirkon mäellä innostui Halosen mielestä tekemään turhia kysymyksiä Medvedeville. Halonen ärjäisi:

- Saatanan jätkä, nyt mä kyllä hirtän sen munistaan lyhtypylvääseen!

No, tulkki tuskin käänsi tätä presidentin "ukaasia" Medvedeville.

Presidenttien ja muiden johtavien poliitikkojen kiroilussa ei ole sinänsä mitään pahaa. Kiroilu on päin vastoin merkki siitä, että poliitikot ja valtiomiehetkin ovat tunteenpurkauksineen loppujen lopuksi tavallisia pulliaisia. Mutta tietty kohtuus myös tässä asiassa voisi olla paikallaan.

Etenkin tasavallan presidentin tulisi lausahduksissaan ottaa huomioon, millaisen esimerkin tai mallin hänen kielenkäyttönsä saattaa antaa nuorisolle. Tutkimusten mukaan etenkin nuorten tyttöjen kielenkäyttö on ronskistunut viimeisten kymmenen vuoden aikana todella huimasti. Rajuinta nuorten kielenkäyttö on tutkimusten mukaan koulun kahdeksannella luokalla. V-alkuiset sanat ja muut rumat ilmaisut ovat tyttöjenkin kielenkäytössä yleinen ilmiö. Tytöt ovat ikään kuin "hyviä jätkiä." Myös homottelu ja huorittelu on hyvin yleistä.

Mistä näitä kirosanoja ja munista hirttämis- yms. uhoamista nuorison kielenkäyttöön oikein tulee? Ottavatko nuoret mallia vanhemmista vai vanhat nuorista?

312. Urho Kekkonen kummisetänä

Urho Kekkosen syntymästä tuli eilen 3.9. kuluneeksi 110 vuotta. Tämä on saanut lehdet ja historioitsijat sekä kaikenkarvaiset muistelijat jälleen kerran joukolla liikkeelle. Sanoma- WSOY on julkaissut erityisen UKK-110 -numeron, jossa kerrotaan tutut ja moneen kertaan loppuun kalutut tiedot ja vitsit Kekkosen elämästä sekä nais- ja kalajutuista. Samantapaianen juhlanumero ilmestyi myös 10 vuotta sitten. Sieltä löytyvät samat, nyt uudelleen lämmitetyt jutut Urkista ja hänen hovistaan.

Kekkosella, tuolla vallankäytössään säälimättömällä ja vallanhimoisella, vanhemmiten ilmeisesti vainoharhaisuudesta ja dementiasta kärsineellä despootilla taisi olla monta sivupersoonaa ja hän esiintyi itsekin useilla nimimerkeillä: Pekka Peitsi, Liimatainen, Myrrysmies jne. Alkuaan Urkki oli kuitenkin yksinkertaisesti Känä, joka oli hänen ensimmäinen lempi- tai haukkumanimensä. Tuo nimi kertoo Kekkosen luonteesta oleellisen.

Urho Kekkonen oli isä ja isoisä, mutta tämä ei riittänyt, vaan häntä, kuten muitakin itsevaltiaita, on kutsuttu monenlaisilla hallitsijan suuruutta osoittavilla nimillä: maan isä, kansakunnan isähahmo, Suuri johtaja, Suomen pelastaja jne. Hän oli miesten mies, maanmainio kalamies ja tietenkin naistenmies.

Britannian ex-pääministeri Tony Blair on juuri ilmestyneessä muistelmakirjassaan kertonut, miten valta kiihottaa naisia. "Naiset lähestyvät poliitikkoja tavalla, jolla eivät edes unelmissaan lähestyisi muita," kuvaa Blair. Samaa voi Blairin mukaan sanoa rumista miljardööreistä, jotka seurustelevat upeiden naisten kanssa "Mitä he näkevät heissä, se on varsin selvää." Seksisuhteet ovat poliitikoille paitsi keino hakea jännitystä, myös tapa purkaa paineita, sanoo Tony Blair.

Blairin luonnehdinta osuus oikeaan myös Suomessa, sillä myös meillä johtavilla poliitikoilla on ihailijoita, bändäreitä. Naiset ottavat yhteyttä johtaviin poliitikkoihin. Nykyisin se tapahtuu helposti tekstiviesteillä ja sähköposteilla. Mutta myös päinvastaista viestintää poliitikoilta kaunottarille ja muulle naisväelle tapahtuu runsain mitoin, kuten esimerkiksi tapaukset Matti Vanhanen ja Ilkka Kanerva vastaansanomattomasti todistavat.

Kekkosen aikana ei ollut tekstiviestejä tai sähköposteja. Mutta presidentillä oli vaakunavirka-auto ja adjutantti. Kekkoselta ei tarvittu kuin soitto adjutantille, niin kohta oli virka-auto valmiina liikenteeseen. Monet olivat ne naiskirjailijat, laulajattaret ja muiden taiteiden harrastajat, samoin kuin missit, mallit ja lentoemännät, jotka saivat nauttia Kekkosen suosiosta ja seurasta. Lenita Airisto kertoo Ilta-sanomien UKK-numerossa, miten Urkki kutsui 60-luvulla hänen Finnish Design -muotia maailmalla esittäneen, pitkäsäärisistä kaunottarista koostuneen ryhmänsä eduskunnan urheilukerhon pikkujoulujuhlaan, jossa "riemu oli katossa ja presidentti humalassa kuin apina."

Laulu, viini ja naiset kuuluivat Kekkosen osaamisalueen piiriin. Kekkosen viinanjuonista liikkuu monenlaisia legendoja, hänen piti mun muassa juoda neukkujohtajat valtiovierailujen ja neuvottelujen aikana niin sanotusti pöydän alle. Sellaiset laulut kuin "Kotkan ruusu", "Juokse sinä humma" ja "Kytösavun aukeilla mailla" kuuluivat Kekkosen lempijuomalauluihin.

Jollei sauna, terva ja viina auta, tauti on kuolemaksi. Tämä kansanviisaus lienee juolahtanut 1980-81 sairastuneen Urho Kekkosen mieliin. Kun hän ei voinut turvautua tervaan tai mennä aina halutessaan saunaan, jäi jäljelle viina. Kekkonen tajusi, että hän oli "out", mutta kuvitteli pystyvänsä selviytymään viimeisestä presidenttikaudestaan viinan voimalla ja hyvien kavereidensa avustuksella. Toimittaja Anneli Sundbergin mukaan Kekkonen oli "aika tuiterissa" viimeiseksi jääneellä valtiovierailullaan Islannissa, jossa hän kompuroi ja missä hänen katastrofaalisen huono kuntonsa paljastui laajemmalle joukolle. Ilkka Kanervan kertomus siitä, miten hän lensi elokuussa 1981 Kekkosen seurueessa kesken Kajaanissa pidettyjen Kalevan Kisojen Turkuun ja matkusti sieltä edelleen Kekkosen määräyksestä Kultarantaan koko yön kestäneille kosteille jatkoille juuri Islannin matkan kynnyksellä, puhuu selvää kieltä siitä, miten Kekkonen turvautui todellisuutta ja pelkoja paetessaan alkoholiin.

Kaikki, jotka näkivät 70-luvun lopulla televisiosta Kekkosen loppukauden takeltelevat Uudenvuodenpuheet, ymmärsivät, että oli vain ajan kysymys, milloin Kekkosen kunto romahtaa lopullisesti. Kekkonen itse havaitsi muistihäiriönsä ensimmäisen kerran jo vuonna 1973. Tästä huolimatta hänen henkilääkärinsä vähättelivät asiaa ja katsoivat vielä ennen vuoden 1978 presidentinvaaleja Kekkosen (77) pystyvän hoitamaan valtionpäämieheen virkaa yhden kuusivuotiskauden! Tiedotusvälineet ja toimittajat salasivat Kekkosen sekoilut 70-luvun lopulla tv-lähetysten nauhoituksissa kansalta. Tämä kuului osaltaan suomettuneeseen Suomi-kuvaan. Tuon ajan johtavia poliittisia ajattelijoita ja mafiosoja oli Eino Uusitalo, joka vielä eilen intti, ettei suomettumisen ajassa ole mitään kritisoitavaa.

Vanhemmat pyysivät presidentti Kekkosta usein lastensa kummiksi. Kekkosella oli parikymmentä kummilasta, kertoo Juhani Suomi. Erästä heistä, nyt 40-vuotiasta Teja Kotilaista haastateltiin tämänpäiväisessä Ilta-Sanomissa. Vielä tähän mennessä ei ole väitetty, että Kekkosella olisi ollut jälkeläisiä avioliiton ulkopuolisista suhteistaan. Mutta ehkä sekin aika vielä koittaa, kun Kekkosen syntymästä julkaistaan aikanaan juhlajulkaisu "UKK - 125 vuotta Kekkosen syntymästä."

Urho Kekkosta voidaan kutsua myös politiikan ja talouselämän, etenkin idänkaupan kummisedäksi. Kekkosen klaani tai sisäpiiri, jota alkuaan nimitettiin K-linjaksi, oli poliittisten juonittelijoiden, etten sanoisi poliittisten mafiosojen pesäke, jota Kummisetä-Urkki hallitsi rautaisella otteellaan. Sisäpiirin tunnetuimpiin poliittisiin mafiosoihin tai consigliereihin kuuluivat esimerkiksi Arvo Korsimo, Kustaa Vilkuna, Kalle Kaihari, Kauno Kleemola, Reino Kuuskoski, Eino S.Repo, Ahti Karjalainen ja Eino Uusitalo. Jos poliittinen ryhmittymä tai poliitikko ei nauttinut Kekkosen tai hänen sisäpiirinsä suojelua, ei sillä tai hänellä ollut asiaa politiikan tai virkamieskunnan huippupaikoille. Myös oikeuslaitoksen ja puolustusvoimien huippuvirat, esimerkiksi oikeuskanslerin, KKO:n presidentin ja Supon päällikön sekä puolustusvoimien komentajien virat miehitettiin klaanin omilla miehillä. Neuvostoliitosta saivat merkittäviä rakennusurakoita lähinnä vain Kekkosen sisäpiiriin kuuluneiden yritysjohtajien firmat. Vaalirahoitus oli villiä ja vailla julkista kontrollia ja vaalirahaa ja muutakin avustusta jakoivat puolueelle ja sisäpiirin ehdokkaille etenkin idänkauppaan harjoittavat firmat. Kauneimpaan, oikeastaan kauheimpaan, kukkaansa kyseinen meno puhkesi vuonna 1974, jolloin kaikki merkittävät puolueet olivat mukana ajamassa tai tukemassa Kekkosen uudelleen valintaa ilman vaaleja merkitsevää poikkeuslakia.

1970-luvulle tultaessa Kekkosen itsevaltainen ja perustuslain hengen vastainen hallitsemistapa sai yhä kummallisempia piirteitä. Hän käytti nimitysvaltaansa härskisti ja puuttui jopa ministeriöiden osasto- ja toimistopäälliköiden nimitysasioihin kehottamalla ministereitä tai johtavia virkamiehiä muuttamaan ehdokastaan, jotta Kekkosen oma suosikki tulisi huomiota herättämättä nimitetyksi virkaan.

Juristipiirejä hämmästytti tavattomasti vuonna 1970 presidentti Kekkosen 70 -vuotispäivän johdosta Lakimies-lehdessä julkaistu laaja haastattelu tai oikeastaan saarna, jossa Kekkonen arvosteli rajusti tuomioistuinlaitosta ja uhkui halua kansanvaltaistaa ("saattaa demokraattisen kontrollin piiriin") tuomioistuimet muun muassa tuomareiden nimitysmenettelyn radikaalin muutoksen avulla. Kansliapäällikkö Antero Jyränki on muistelmissaan kertonut, että Lakimies-lehden haastattelu syntyi omalaatuisella tavalla niin, että radikaalien lakimiesten ryhmä laati Kekoselle esitetyt kysymykset ja toinen yhtä radikaaleista juristeista koottu joukko luonnosteli Kekkosen nimissä kysymyksiin julkaistut vastaukset. Radikaalien yhteiskuntatieteilijöiden ja taiteilijoiden jengi hyödynsi omiin päämääriinsä pyrkiessään vanhenevan Kekkosen radikalisoitumista ja Kekkonen puolestaan Tamminiemen lastenkutsuille osallistuneiden ja vastaavien piirien kritiikitöntä ihailua ja lapsenmielistä uskoa presidentin vallankäytön kaikkivoipaisuuteen.

Ahneella on paskainen loppu, sanotaan. Tämä koskee tai sen toivotaan koskevan myös vallanahneutta, vaikka kyseinen ei aina pidäkään paikkaansa. Urho Kekkonen ja hänen klaaninsa saivat kuitenkin kokea sen, kun presidentti sairastui syyskuussa 1981 Islannin matkansa jälkeen lopullisesti ja joutui saman vuoden lokakuussa traagisella tavalla luopumaan virastaan. Tämä tapahtuma tulee säilymään kansakunnan muistissa eikä se ole kunniaksi Urho Kekkosen innokkaimmille poliittisille tukijoille ja perässähiihtäjille.

172. Lempilausahduksia

"Isänmaan asialla olleet kärsivät nyt"

Ilta-Sanomissa oli tänään juttu, jossa kerrottiin presidentti Barack Obaman lausahduksista, joita hänen on huomattu toistelevan kerta toisensa jälkeen.

Tällaisia ovat muun muassa sanonnat "Muutos ei ole helppoa" (Change isn´t easy), "Se ei tapahdu yhdessä yössä" (It won´t happen overnight) ja "Edessä on takapakkeja ja epäonnistuneita startteja" (There will be setbacks and false starts). Parhaiten tunnetaan kuitenkin Obaman lausahdus "Annas kun selitän" (Let me be clear).

Olisiko suomalaisilla poliitikoilla ja valtiomiehillä vastaavanlaisia sanontoja? Pikainen kaivelu muistista toi mieleen joitakin lausahduksia, jotka eivät kenties ole yhtä nasevia kuin Obamalla, mutta joista asianomainen henkilö kuitenkin muistetaan.

Kekkonen:

- Saatanan tunarit!

- Talo elää tavallaan, vieras tulee ajallaan

- Ulkopolitiikka käy sisäpolitiikan edellä; jos jommankumman niistä on oltava rempallaan, olkoon se sitten sisäpolitiikka

- Syyttäkää siitä minua, Kekkosta

Paasikivi:

- Kreml ei ole mikään raastuvanoikeus

- Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku

Vennamo:

- Kyllä kansa tietää!

- Seteliselkärankaiset poliitikot

Koivisto:

- Kyllä se siitä

- Tarttis tehrä jotakin

Ahtisaari:

- Minusta on perin valitettavaa

- Valitettavasti

- Peijooni sentään

- Minusta on hyvin tärkeää

- Kyl mä sanoisin et

Johannes Virolainen:

- Mie en sano mittää

- Kansa on puhunut, pulinat pois

- Kyllikki, mis sie oikein oot

Holkeri:

- Minä juon nyt kahvia

Paavo Lipponen:

- Nahkurin orsilla tavataan, edustaja Pekkarinen

Sauli Niinistö:

- Jep, jep

- Minuutti on kulunut, edustaja Virtanen

Stubb:

- Täs keississä on kolme pointtii, pointti yks...

- Mä teen nyt mun unelmaduunii

Vanhanen:

- Tää on nyt mun puolelta selvä

- Minulla ei ole muistikuvaa asiasta

- Nuorisosäätiökö - jos on jotain selvitettävää niin se pitää selvittää, se pitää selvittää

- Tuppeen sahattu koivu..se on ainoa josta voisi olla kyse...

- Siit on pitänyt tulla lasku..siitäkin on pitänyt tulla lasku

- Pääministeri yritettiin kaataa, siis pääministeriä...

- Pitäisikö pääministerin olla yksin vastuussa kymmenien vuosien aikaisesta käytännöstä

- Älkää siitä pääministeriä syyttäkö...pääministeriä! (rivien välissä)

- Olen valmis taistelemaan

- Jos vain joku toimittaja haluaa, niin lähdetään taskulampun kanssa ajamaan Laukaseen vaikka heti

Mauri Pekkarinen:

- Enhän minä voinut mitenkään muistaa tällaista asiaa

- Sain oikeuskanslerilta puhtaat paperit (kun en muistanut)

Pauliine Koskelo:

- Tällaista voi tapahtua vain Suomessa; vuonna 2008 KKO juhli 90 vuotista taivaltaan, tänä vuonna KKO täytti 200 vuotta ja vuonna 2018 edessä ovat sitten KKO:n 100-vuotisjuhlat

Jaakko Jonkka:

- Antaa paistin nyt ensin kypsyä valmiiksi

Muistettakoon myös

Homer Simpson:

- D'oh!

- Stupid Flanders

- Boooring!

Tulisiko mieleen vielä joitakin muita lausahduksia?

Tässä yksi ihka uusi (15.10):

Edward Dutton, tutkija:

- Suomi on kuin laimennettu Grönlanti

141. Karjala takaisin!

Jo Karjalan kunnailla lehtii puu...evakkoja jokakeväisellä kotiseuturetkellään Kannaksella

Pyöreen tornin hämärässä, pöydässä niin hilpeässä...

1. Karjala-kysymyksellä tai käsitteellä Karjalan palautus tarkoitetaan Suomen jatkosodan jälkeen Neuvostoliitolle pakkoluovuttamien alueiden palauttamista tai palauttamisesta käytävää keskustelua. Laajasti ottaen kysymys ei ole vain Karjalan Kannaksen, vaan myös muiden luovutettujen alueiden, eli Laatokan Karjalan, Petsamon, Sallan ja Kuusamon eräiden osien ynnä Suomenlahden eräiden ulappasaarten palauttamisesta.

2. Presidentti Urho Kekkosen tiedetään pitäneen Karjalan palautamista usein esillä keskusteluissaan Neuvostoliiton johtajien kanssa. Neuvostoliiton ykkösmieheltä Nikita Hrutshevilta 1960 -luvulla Kekkonen ilmeisesti sai näkemyksilleen jonkinlaista ymmärrystä, mutta ei enää presidentti Leonid Breznevilta 1970 -luvulla. Kekkosen presidenttikauden jälkeen Suomen virallinen kanta on ollut lakonisesti se, että rajojen muuttamiseen ei ole "tarvetta." Pakkoluovutettujen alueiden palautusta ei ole Mauno Koiviston kaudella ja sen jälkeen itänaapurilta edes kysytty, mutta Venäjä on antanut ymmärtää, että vastaus olisi kielteinen.

3. Presidenttikautensa alussa Venäjä Boris Jeltsinin hallinto ilmeisesti suorastaan viestitti Suomen poliittiselle johdolle mahdollisuudesta keskustella Karjalan palauttamisesta, mutta presidentti Mauno Koivisto suhtautui asiaan tyylilleen uskollisesti penseästi ja suorastaan torjuvasti. Samaa inhorealismia Mauno Koivisto osoitti Viron ja muiden Baltian maiden itsenäisyyspyrkimyksille 1980 - ja -90 luvun taitteessa.

4. Mutta Kannaksen ja muiden luovutettujen alueiden evakot ja heidän jälkeläisensä eivät ole unohtaneet asiaa. Palautuskysymystä ja -keskustelua ovat pitäneet yllä myös eräät kansalaisjärjestöt, erityisesti Pro Karelia -yhdistys. Viitisen vuotta sitten tehtyjen mielipidemittausten mukaan Karjalan palautusta kannatti noin kolmannes ja sitä vastusti hieman yli puolet suomalaisista. Palautusvaatimusten tueksi vedotaan karjalaisia ja Suomea kohdanneen vääryyden korjaamiseen, ryöstösaaliin kohteeksi joutuneiden alueiden palauttamisen oikeudenmukaisuus - Stalin ryösti esimerkiksi Kansainliiton tuomitseman talvisodan aloittamisella Karjalan ja muut luovutetut alueet Suomelta - ja siihen, että alueiden palautus olisi taloudellisesti Suomelle edullinen. Palautuksen suurimmaksi ongelmaksi on todettu rahoituksen ohella alueen noin 200 000 - 300 000 asukkaan venäläisväestön aseman järjestäminen.

5. Viime syksynä karjalaishenkinen 4-5 hengen suomalainen liikemiesryhmä keksi näppärän idean. He halusivat kytkeä eli koplata Karjala-kysymyksen Venäjän suurhankkeeseen eli Itämeren kaasunputken rakentamiseen. Ryhmittymä jätti työ- ja elinkeinoministeriölle kaivoslain mukaisen valtaushakemuksen Helsingin edustan merialueelle ikään kuin "sattumalta" juuri sille kohtaa, jolle venäläiset ovat suunnitelleet laskevansa kaasuputken meren pohjaan. Valtaosin venäläisenemmistöisen Nord Stream -yhtiön kaavailut kaasuputken rakentamiseksi samoin kuin Itämeren maiden kaasuputken rakentamista varten suorittamat ympäristöselvitykset ovat jo loppusuoralla ja yhtiön tarkoituksena on kerrottu olevan aloittaa putken rakentaminen ensi vuoden alussa.

6. Suomalaisen liikemiesryhmä juristina toimivan Kari Silvennoisen mukaan kaivausvaltauksen käsittely tulisi normaalilla aikataululla kestämään jopa parisen vuotta, eikä Nord Stream voisi ennen valtaushakemuksesta annettua lainvoimaista päätöstä ryhtyä laskemaan kaasuputkea mereen. Todellisuudessa liikemiehillä ei liene minkäänlaista tarkoitusta aloittaa kaivostoimintaa merellä, vaan heidän tavoitteenaan on, ei enempää eikä vähempää, kuin saada Venäjä luovuttaman Karjala takaisin Suomelle, jolloin he luopuisivat ilomielin valtaushankkeestaan.

7. Näppärän tuntuinen idea, joka toisaalta osoittaa aikamoista realismin puutetta ja jopa suuruuden hulluutta. Kari Silvennoinen on kertonut tiedotusvälineille, että miehet haluavat karjalan takaisin "ihan oikeasti" eikä kysymyksessä - tietenkään - ole mikään kiusanteko venäläisille. "Minun asiakkaani eivät viivytä kaasuputkea, vaan kaasuputki tulee meidän tontillemme," sanoi Silvennoinen. Kaasuputki haittaa KS:n mukaan meidän toimintaamme eikä päinvastoin, muistutti Silvennoinen.

8. Silvennoisen mukaan Moskovasta olisi luvattu liikemiesryhmälle huomattavan suuri rahasumma sitä vastaan, että valtaushanke vedetään pois; summan suuruutta Silvennoinen ei paljastanut. Suomalaiset eivät kuitenkaan suostuneet tarjoukseen, vaan vaativat Karjalan palauttamista koskevien neuvottelujen aloittamista, jotta valtaushankkeesta voitaisiin luopua. - Kovia poikia!

9. Mutta siinä Silvennoinen ja hänen toimeksiantajansa menettelivät minusta suoraan sanoen tökerösti, kun he KS:n mukaan esittivät venäläiselle "osapuolelle", että venäläisten tulisi pyytää presidentti Martti Ahtisaarta toimimaan välittäjänä Karjala-kysymyksessä. Jos venäläiset olisivat näin tehneet, olisivat KS:n päämiehet vetäneet valtaushakemuksensa pois. Oudointa tässä on se, että Silvennoinen tai liikemiehet eivät olleet kysyneet hankkeelleen Ahtisaaren suostumusta tai edes informoineet presidenttiä kyseisestä ehdotuksestaan.

10. Silvennoisen mukaan suomalaiset olivat olleet yhteydessä pietarilaisen välimiehen kautta Venäjän hallituksen kaupalliseen edustuston varamieheen, venäläiset ole kuulemma vielä vastanneet suomalaisten sanottuun ehdotukseen. Mutta valitettavasti koko hanke kaatui jo tänään, sillä Martti Ahtisaari ilmoitti lehdistölle ykskantaan, että hän ei halua olla missään tekemisissä tällaisen hankkeen kanssa. Ahtisaari kertoi, ettei häneen ole oltu asiaa ajavien liikemiesten taholta yhteydessä. Ahtisaaren mukaan kyseisellä hankkeella ei edistetä sitä tavoitetta, johon sillä ilmeisesti pyritään, siis Karjalan palautusta.

11. Hieman nolontuntuinen loppu siis tälle sinänsä näppärälle hankkeelle! Jos venäläiset olivat todella tarjonneet ryhmälle huomattavan summan rahaa, olisi miesten kannattanut minusta hyväksyä tarjous; tämä ei olisi estänyt hankkeen julkistamista, josta tiedettiin jo muutenkin.

Jos miesten tarkoituksena oli todella edistää Karjalan palautusta tai ainakin aktivoida siitä käytävää keskustelua, olisi porukka voinut käyttää Venäjältä saamansa rahat esimerkiksi Karjala takaisin - nimisen säätiön tai yhdistyksen peruspääomaksi. Tämä yhteisö olisi käyttänyt varojaan Karjala-kysymyksestä käytävän keskustelun ylläpitämiseksi ja aktivoimiseksi. Näin kyseinen liikemiesryhmittymä olisi saanut nimensä historiaan. Nyt sen sijaan voi käydä niin, että venäläiset eivät enää uudista tarjoustaan, kun hankkeelta on Ahtisaaren täystyrmäyksen johdosta pudonnut tavallaan pohja pois.

12. Mutta ei mainitun porukan toimia ole syytä mitenkään mollata. Päinvastoin, liikemiesten hanke oli rohkea ja sillä saatiin melkoista julkisuutta hyvässä asiassa eli Karjalan palautuskysymyksessä. Asia on noussut laajasti esille myös venäläisissä ja muidenkin maiden tiedotusvälineissä. Kun Suomen poliittinen johto ilmeisesti pelosta vaikenee Karjala-kysymyksestä ja haluaisi mieluusti vaientaa myös ihmisten ja yhteisöjen asiasta käymän keskustelun, on toki erinomaisen hyvä asia, että yksityiset ihmiset ja erilaiset liikkeet haluavat edelleen pitää sanottua keskustelua yllä. Sillä eihän siitä mihinkään pääse, että Karjala on viety meiltä karjalaisilta ja Suomelta vääryydellä, viekkaudella (mm. Molotov-Ribbentrop -sopimus 23.8.1939) ja väkivallalla (Stalinin aloittama Talvisota). Karjalan palauttaminen on mitä suurimmassa määrin ihmisoikeuskysymys, sillä siinä on kyse kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa tunnustetusta kaikkien pakolaisten oikeudesta palata takaisin heiltä voimassa olleiden rauhan - ja muiden sopimusten vastaisesti ryöstettyihin koteihinsa ja saada omaisuutensa takaisin.

13. Pro Karelia -yhdistyksen pääsihteeri Veikko Saksi, joka on kirjoittanut vuona 2005 kirjan "Karjalan palautus," kirjoitti tänään sanotun yhdistyksen nettisivuilla mm. näin:

- Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palautus on vahvasti luottamusta herättävä win-win -tapahtuma. Palautus on luonteeltaan katalyytti, joka käynnistää paljon positiivista liike- ja yhteistoimintaa maitten välillä. Katalyytin ytimenä on luottamus, mikä on kaiken inhimillisen yhteistoiminnan tärkein elementti. Palautus investointeineen toimii Suomen talousveturina. Se vetää kansainvälisiä rahoittajia ja yrityksiä Pietarin metropolin ja Venäjän markkinoiden lähelle. Luottamuspula estää tällä hetkellä pääosin sijoittamisen Venäjälle, joten maan tilanne heikkenee nopeasti.

14. Tästähän on kysymys, joten on aika outoa, miksi Suomen poliittinen johto ei ymmärrä asiaa, vaan on päinvastoin asettunut puoltamaan Venäjän "legitiimeiksi" kutsuttuja oikeuksia. Poliittiset johtajamme sivuuttavat ja unohtavat täydellisesti oman kansan perustavaa laatua olevat legitiimit ihmisoikeudet sekä Neuvostoliiton tekemät monet sopimusrikkomukset.

15. Veikko Saksi päättää tämänpäiväisen nettikirjoituksensa seuraaviin sanoihin, joihin on helppo yhtyä:

- Karjalan palauttamiskysymys on syvästi ihmisoikeuskysymys. Se on myöskin kahden naapurimaan sekä Venäjän ja koko muun maailman luottamusta luotaava kysymys. Se on kuin kivi, joka hiertää molempien maiden päättäjien kengässä."

Kajalan palautus ei toteudu lähivuosina, ei ehkä edes lähivuosikymmeninä. Uskon kuitenkin, että Suomelle tarjoutuu tulevaisuudessa vielä tilaisuus saada ainakin osa pakkoluovutetuista alueista takaisin. Sitä silmällä pitäen Karjala-kysymyksestä on pidettävä yllä jatkuvaa keskustelua.

16. Maailmassa on myös viime vuosikymmeninä tapahtunut paljon ihmeellisempinäkin pidettyjä asioita. Reilut kaksikymmentä vuotta sitten pitkäaikainen ulkoministeri Paavo Väyrynen esitti Turun yliopistossa korkealla arvosanalla hyväksytyssä väitöskirjassaan ikään kuin ehdottomana totuutena näkemyksen, jonka mukaan Neuvostoliitto ei tule koskaan hajoamaan. Mutta ei kulunut kuin 2-3 vuotta ja Neuvostoliitto oli hajonnut ja muun muassa Baltian maat, joita Mauno Koivisto oli varoitellut itsenäisyyspyrkimyksissään, olivat saaneet itsenäisyytensä takaisin. - Venäjän nykyjohto ei ole ikuinen ja poliittiset voimasuhteet voivat ajan myötä muuttua myös Venäjällä