Urho Kekkosen syntymästä tuli eilen 3.9. kuluneeksi 110 vuotta. Tämä on saanut lehdet ja historioitsijat sekä kaikenkarvaiset muistelijat jälleen kerran joukolla liikkeelle. Sanoma- WSOY on julkaissut erityisen UKK-110 -numeron, jossa kerrotaan tutut ja moneen kertaan loppuun kalutut tiedot ja vitsit Kekkosen elämästä sekä nais- ja kalajutuista. Samantapaianen juhlanumero ilmestyi myös 10 vuotta sitten. Sieltä löytyvät samat, nyt uudelleen lämmitetyt jutut Urkista ja hänen hovistaan.
Kekkosella, tuolla vallankäytössään säälimättömällä ja vallanhimoisella, vanhemmiten ilmeisesti vainoharhaisuudesta ja dementiasta kärsineellä despootilla taisi olla monta sivupersoonaa ja hän esiintyi itsekin useilla nimimerkeillä: Pekka Peitsi, Liimatainen, Myrrysmies jne. Alkuaan Urkki oli kuitenkin yksinkertaisesti Känä, joka oli hänen ensimmäinen lempi- tai haukkumanimensä. Tuo nimi kertoo Kekkosen luonteesta oleellisen.
Urho Kekkonen oli isä ja isoisä, mutta tämä ei riittänyt, vaan häntä, kuten muitakin itsevaltiaita, on kutsuttu monenlaisilla hallitsijan suuruutta osoittavilla nimillä: maan isä, kansakunnan isähahmo, Suuri johtaja, Suomen pelastaja jne. Hän oli miesten mies, maanmainio kalamies ja tietenkin naistenmies.
Britannian ex-pääministeri Tony Blair on juuri ilmestyneessä muistelmakirjassaan kertonut, miten valta kiihottaa naisia. "Naiset lähestyvät poliitikkoja tavalla, jolla eivät edes unelmissaan lähestyisi muita," kuvaa Blair. Samaa voi Blairin mukaan sanoa rumista miljardööreistä, jotka seurustelevat upeiden naisten kanssa "Mitä he näkevät heissä, se on varsin selvää." Seksisuhteet ovat poliitikoille paitsi keino hakea jännitystä, myös tapa purkaa paineita, sanoo Tony Blair.
Blairin luonnehdinta osuus oikeaan myös Suomessa, sillä myös meillä johtavilla poliitikoilla on ihailijoita, bändäreitä. Naiset ottavat yhteyttä johtaviin poliitikkoihin. Nykyisin se tapahtuu helposti tekstiviesteillä ja sähköposteilla. Mutta myös päinvastaista viestintää poliitikoilta kaunottarille ja muulle naisväelle tapahtuu runsain mitoin, kuten esimerkiksi tapaukset Matti Vanhanen ja Ilkka Kanerva vastaansanomattomasti todistavat.
Kekkosen aikana ei ollut tekstiviestejä tai sähköposteja. Mutta presidentillä oli vaakunavirka-auto ja adjutantti. Kekkoselta ei tarvittu kuin soitto adjutantille, niin kohta oli virka-auto valmiina liikenteeseen. Monet olivat ne naiskirjailijat, laulajattaret ja muiden taiteiden harrastajat, samoin kuin missit, mallit ja lentoemännät, jotka saivat nauttia Kekkosen suosiosta ja seurasta. Lenita Airisto kertoo Ilta-sanomien UKK-numerossa, miten Urkki kutsui 60-luvulla hänen Finnish Design -muotia maailmalla esittäneen, pitkäsäärisistä kaunottarista koostuneen ryhmänsä eduskunnan urheilukerhon pikkujoulujuhlaan, jossa "riemu oli katossa ja presidentti humalassa kuin apina."
Laulu, viini ja naiset kuuluivat Kekkosen osaamisalueen piiriin. Kekkosen viinanjuonista liikkuu monenlaisia legendoja, hänen piti mun muassa juoda neukkujohtajat valtiovierailujen ja neuvottelujen aikana niin sanotusti pöydän alle. Sellaiset laulut kuin "Kotkan ruusu", "Juokse sinä humma" ja "Kytösavun aukeilla mailla" kuuluivat Kekkosen lempijuomalauluihin.
Jollei sauna, terva ja viina auta, tauti on kuolemaksi. Tämä kansanviisaus lienee juolahtanut 1980-81 sairastuneen Urho Kekkosen mieliin. Kun hän ei voinut turvautua tervaan tai mennä aina halutessaan saunaan, jäi jäljelle viina. Kekkonen tajusi, että hän oli "out", mutta kuvitteli pystyvänsä selviytymään viimeisestä presidenttikaudestaan viinan voimalla ja hyvien kavereidensa avustuksella. Toimittaja Anneli Sundbergin mukaan Kekkonen oli "aika tuiterissa" viimeiseksi jääneellä valtiovierailullaan Islannissa, jossa hän kompuroi ja missä hänen katastrofaalisen huono kuntonsa paljastui laajemmalle joukolle. Ilkka Kanervan kertomus siitä, miten hän lensi elokuussa 1981 Kekkosen seurueessa kesken Kajaanissa pidettyjen Kalevan Kisojen Turkuun ja matkusti sieltä edelleen Kekkosen määräyksestä Kultarantaan koko yön kestäneille kosteille jatkoille juuri Islannin matkan kynnyksellä, puhuu selvää kieltä siitä, miten Kekkonen turvautui todellisuutta ja pelkoja paetessaan alkoholiin.
Kaikki, jotka näkivät 70-luvun lopulla televisiosta Kekkosen loppukauden takeltelevat Uudenvuodenpuheet, ymmärsivät, että oli vain ajan kysymys, milloin Kekkosen kunto romahtaa lopullisesti. Kekkonen itse havaitsi muistihäiriönsä ensimmäisen kerran jo vuonna 1973. Tästä huolimatta hänen henkilääkärinsä vähättelivät asiaa ja katsoivat vielä ennen vuoden 1978 presidentinvaaleja Kekkosen (77) pystyvän hoitamaan valtionpäämieheen virkaa yhden kuusivuotiskauden! Tiedotusvälineet ja toimittajat salasivat Kekkosen sekoilut 70-luvun lopulla tv-lähetysten nauhoituksissa kansalta. Tämä kuului osaltaan suomettuneeseen Suomi-kuvaan. Tuon ajan johtavia poliittisia ajattelijoita ja mafiosoja oli Eino Uusitalo, joka vielä eilen intti, ettei suomettumisen ajassa ole mitään kritisoitavaa.
Vanhemmat pyysivät presidentti Kekkosta usein lastensa kummiksi. Kekkosella oli parikymmentä kummilasta, kertoo Juhani Suomi. Erästä heistä, nyt 40-vuotiasta Teja Kotilaista haastateltiin tämänpäiväisessä Ilta-Sanomissa. Vielä tähän mennessä ei ole väitetty, että Kekkosella olisi ollut jälkeläisiä avioliiton ulkopuolisista suhteistaan. Mutta ehkä sekin aika vielä koittaa, kun Kekkosen syntymästä julkaistaan aikanaan juhlajulkaisu "UKK - 125 vuotta Kekkosen syntymästä."
Urho Kekkosta voidaan kutsua myös politiikan ja talouselämän, etenkin idänkaupan kummisedäksi. Kekkosen klaani tai sisäpiiri, jota alkuaan nimitettiin K-linjaksi, oli poliittisten juonittelijoiden, etten sanoisi poliittisten mafiosojen pesäke, jota Kummisetä-Urkki hallitsi rautaisella otteellaan. Sisäpiirin tunnetuimpiin poliittisiin mafiosoihin tai consigliereihin kuuluivat esimerkiksi Arvo Korsimo, Kustaa Vilkuna, Kalle Kaihari, Kauno Kleemola, Reino Kuuskoski, Eino S.Repo, Ahti Karjalainen ja Eino Uusitalo. Jos poliittinen ryhmittymä tai poliitikko ei nauttinut Kekkosen tai hänen sisäpiirinsä suojelua, ei sillä tai hänellä ollut asiaa politiikan tai virkamieskunnan huippupaikoille. Myös oikeuslaitoksen ja puolustusvoimien huippuvirat, esimerkiksi oikeuskanslerin, KKO:n presidentin ja Supon päällikön sekä puolustusvoimien komentajien virat miehitettiin klaanin omilla miehillä. Neuvostoliitosta saivat merkittäviä rakennusurakoita lähinnä vain Kekkosen sisäpiiriin kuuluneiden yritysjohtajien firmat. Vaalirahoitus oli villiä ja vailla julkista kontrollia ja vaalirahaa ja muutakin avustusta jakoivat puolueelle ja sisäpiirin ehdokkaille etenkin idänkauppaan harjoittavat firmat. Kauneimpaan, oikeastaan kauheimpaan, kukkaansa kyseinen meno puhkesi vuonna 1974, jolloin kaikki merkittävät puolueet olivat mukana ajamassa tai tukemassa Kekkosen uudelleen valintaa ilman vaaleja merkitsevää poikkeuslakia.
1970-luvulle tultaessa Kekkosen itsevaltainen ja perustuslain hengen vastainen hallitsemistapa sai yhä kummallisempia piirteitä. Hän käytti nimitysvaltaansa härskisti ja puuttui jopa ministeriöiden osasto- ja toimistopäälliköiden nimitysasioihin kehottamalla ministereitä tai johtavia virkamiehiä muuttamaan ehdokastaan, jotta Kekkosen oma suosikki tulisi huomiota herättämättä nimitetyksi virkaan.
Juristipiirejä hämmästytti tavattomasti vuonna 1970 presidentti Kekkosen 70 -vuotispäivän johdosta Lakimies-lehdessä julkaistu laaja haastattelu tai oikeastaan saarna, jossa Kekkonen arvosteli rajusti tuomioistuinlaitosta ja uhkui halua kansanvaltaistaa ("saattaa demokraattisen kontrollin piiriin") tuomioistuimet muun muassa tuomareiden nimitysmenettelyn radikaalin muutoksen avulla. Kansliapäällikkö Antero Jyränki on muistelmissaan kertonut, että Lakimies-lehden haastattelu syntyi omalaatuisella tavalla niin, että radikaalien lakimiesten ryhmä laati Kekoselle esitetyt kysymykset ja toinen yhtä radikaaleista juristeista koottu joukko luonnosteli Kekkosen nimissä kysymyksiin julkaistut vastaukset. Radikaalien yhteiskuntatieteilijöiden ja taiteilijoiden jengi hyödynsi omiin päämääriinsä pyrkiessään vanhenevan Kekkosen radikalisoitumista ja Kekkonen puolestaan Tamminiemen lastenkutsuille osallistuneiden ja vastaavien piirien kritiikitöntä ihailua ja lapsenmielistä uskoa presidentin vallankäytön kaikkivoipaisuuteen.
Ahneella on paskainen loppu, sanotaan. Tämä koskee tai sen toivotaan koskevan myös vallanahneutta, vaikka kyseinen ei aina pidäkään paikkaansa. Urho Kekkonen ja hänen klaaninsa saivat kuitenkin kokea sen, kun presidentti sairastui syyskuussa 1981 Islannin matkansa jälkeen lopullisesti ja joutui saman vuoden lokakuussa traagisella tavalla luopumaan virastaan. Tämä tapahtuma tulee säilymään kansakunnan muistissa eikä se ole kunniaksi Urho Kekkosen innokkaimmille poliittisille tukijoille ja perässähiihtäjille.
39 kommenttia:
Politiikkaa ja poliitikkojen toimintaa arvioidaan ennen muuta tulosten perusteella. Urho Kekkosen pitkään uraan sisältyi epäilemättä sen tyyppisiä kauneusvirheitä, joita JV vähän liioitellenkin tuo esiin. Mutta tulokset puhuvat puolestaan. UKK luotsasi isänmaan läpi hyvin vaikeiden aikojen menestyksellisesti, ja oli luomassa vankkaa pohjaa suomalaiselle hyvinvointivaltiolle (jota nykymenolla kiivaasti puretaan ...). Ainakaan tuolloin ei myöskään olisi ollut viisasta uhota sillä, ettei Neuvostoliitto ole mikään suurvalta.
Ajatellaan vaihtoehtoja. Entä jos Honka-liitto olisi onnistunut 1962, jos väritön kuiva virkamies Olavi Honka olisi noussut presidentiksi? Tai kuutta vuotta myöhemmin "Maa tarvitsee presidentin"-Matti Virkkunen?
Näyttötaakka on niillä, jotka väittävät, että kokonaan toisenlainen ulkopolitiikan peruslinja kuin se, jota Urho Kekkonen johdonmukaisesti edusti, olisi johtanut Suomen, lähiympäristön, Euroopan ja koko maailman kannalta parempaan tulokseen. Sellaista näyttöä vain ei ole tullut vastaan. Tähän verrattuna mahdolliset inhimilliset heikkoudet eivät kovin paljon paina.
Kirjoititko Jyrki muuten tällaisia tekstejä 1970-luvulla? Olisi mielenkiintoista lukea.
Kyllä Kekkosella oli avioliiton ulkopuolinen jälkeläinen. Ymmärtääkseni suht laajalti tunnettu asia.
Toimi suurlähettiläänä. Velipuoliensa tavoin, oli alkoholisoitunut ja pääsi Presidentin puheille halutessaan ja soitteli suoria puheluita keskellä aamuyötä.
70-luvulla en kirjoitellut edes lehtiin - netistä puhumattakaan!
Kekkosen ulkopoliittisiin saavutuksiin en kirjoituksessani puuttunut - niitähän mut solkenaan ylistelevät.
Olavi Hongan valinta Kekkosen vastaehdokkaaksi v. -62 vaaleihin oli tietenkin täysin hölmöä Pekka Koskisen mainitsemasta syystä. Ilmeisesti Tanner, Leskinen ym. ajattelivat voivansa johtaa käytännössä maata, jos Honka olisi sattunut voittamaan vaalit. Hongan ehdokkuudella ajettiin kaiketi takaa vain ns. laillisen menon korostamista.
Matti Virkkusen tuskin kukaan kuvitteli vakavissaan voittavan Kekkosta.
Pekka Koskinen tietää hyvin, ettei kukaan varteenotettava poliitikko 1960-luvun lopulla tai 1970-luvulla enää uskaltanut eikä yrittänyt haastaa Kekkosta. Kekkonen oli päässyt näin tavoitteeseensa.
Mutta kyllähän se noottikriisi ennen -62 vaaleja oli, jollei nyt suorastaan Kekkosen N-L:lta tilaama, niin ainakin Kekkosen ja N-L:n johdon yhdessä juonima juttu, kuten uudempi tutkimus on käsitykseni mukaan osoittanut.
Ajatella nyt - lähes puolikolleiksi pelotellut ihmiset kerääntyivät joukolla Luumäen asemalle laulamaan "Jumala ompi linnamme", kun Kekkonen astui Moskovaan menevään junaan suunnatakseen sieltä edelleen kohti Novosobirskiä ja noottineuvotteluja Kekkosen ollessa hyvin tietoinen, mistä juonesta oli kysymys! Neuvostoliitto valitsi Kekkosen jatkaman presidenttinä.
Kekkonen käytti ulkopolitiikkaa härskisti sisäpolitiikan lyömäaseena ja hänen tiivis yhteydenpitonsa KGB:hen oli näin jälkikäteen ajatellen todella pelottavaa. Neuvostoliiton johto määräsi, ketkä saivat olla Suomen hallituksissa ja ketkä eivät.
Tässä ei ollut todellakaan kyse mistään "pienistä inhimillisistä heikkouksista", vaan todella isoista periaatteellisista asioista, joista Suomi maksoi kovan hinnan poliittisen kulttuurin rappeutumisen ja suomettumisen myötä.
Niille ihmisille Kekkosen politiikka ja itsevaltiaat otteet tietenkin sopivat, jotka hyötyivät tai laskivat hyötyvänsä siitä, siis politiikan, juridiikan, talouselämän, tieteiden ja taiteiden tietylle eliitille.
Toisinajattelijat ja harvalukuisat poliittiset vastustajansa Kekkonen yritti nujertaa viimeiseen mieheen. Tämä oli myös Neuvostoliiton johdon tavoitteena.
Noin 10 v sitten kuulin eräältä virkamieheltä tarinan, että UKK olisi järjestänyt erään tutun hlön lapselle opiskelupaikan Hgin yliopiston erääseen arvostettuun tiedekuntaan:) En väitä että tarina/kuvaus olisi 100-varmasti tosi, mutta kuvaus oli silti mieleenpainuva - ellei jopa uskottava - ja UKK:n valtakausi huomioiden ei ilmeisesti edes aivan mahdoton asia. Miten on, kuluuko tämä tarinasarjaan urbaanit legendat,...
1990-luvun alussa, laman pyörteissä tehtiin monessa ministeriössä ja virastossa ns. suuri puhdistus. Moni kekkosenaikainen virkanimitys sai lopun joko eläkkeelle tai sittemmin poistetulle lakkautuspalkalle (noita on vieläkin useasta sadasta muutama kymmenen odottamassa varsinaista eläkeikää!) Työkulttuuri oli ainakin tuntemassani ministeriössä täysin ala-arvoinen ja virkamiesten päivät kuluivat lehtiä lukien ja kahvilla käyden. Ja Kolmessa Liisassa. Mistä niitä sitten haettiin virastomestareiden toimesta virkapaikalle. Keskustelu ministeriön käytävillä saattoi äityä kiivaaksikin ja solvauksien ja kiroamisen määrää ei kai ole ylitetty. Silloinen ministeri aloitti kokonaan uuden virastokulttuurin, johon kuului s-posti ja atk-verkko. Se oli silloin todella vallankumouksellista.
Niille poikkeuslakia vastustaneille kansanedustajille pitäisi kai tehdä joku muistomitali tms. 28 niitä taisi olla.
Nyt on Virolainen päässyt kuolleitten hevosten ruoskinnassa niin hyvään vauhtiin että pian nähdään hänen samalla armottomuudella erittelevän ettei sittenkään mikään ole kovin paljon muuttunut.
Samanhenkinen vuorineuvosten sisäpiirin halujen tulkitsijoiden kööri pyörittää talouselämää ja sitä kautta koko valtakuntaa, kuin UKK:n aikana. Jopa entistäkin tiukemmalla otteella, kieputellen Yle:n kirjeenvaihtajia sormensa ympärille, esimerkiksi.
Suomi, maailman paras maa, über alles!
Pääministerinkin valitsi lopulta Etelä-Suomen Sanomat. Muutama tuhat sormi suussa Lahteen seisoskelemaan kokoontunutta maalaista sai käteensä lauantaiaamuna kokouspaikalla lehden siinä paikanpäällä tekemnän gallupin, joka sanoi että selvää pässin lihaa: rahamarkkinaministeri Kiviniemi valitaan.
Tuo Pekka Koskisen vertailu ontuu hieman. Pitäisi tietenkin pohtia sitä, mitä olisi tapahtunut jos Kekkonen olisi 60-luvun puolessavälissä ilmoittanut, ettei ole käytettävissä vuoden 68-vaaleissa. Silloin kaikki puolueet olisivat asettaneet parhaat kykynsä ehdolle ja uudistumista olisi tapahtunut. Kyllä nykyisen perustuslain säännös on aiheellinen: ei enempää kuin kaksi kautta per presidentti.
Nyymiölle:
Poikkeuslaki oli kovaa aikaa.
Erkki Tuomioja lausui poikkeuslain vastustajista seuraavaa:
"Puolustajien toiminta on terveellinen osoitus niille jotka ovat tahtoneet kiistää äärioikeistolaisuuden ja jopa fasismin luonteisen toiminnan olemassaolon Suomessa"
Tuo aikakausi oli pelottava esimerkki siitä, miten konsensus voi tuhota opposition, eliminoida vaihtoehdot ja lakkauttaa demokratian luovuttamattomimman arvon: kansan oikeuden valita edustajansa.
Merkittävä osa lain puolustajista on yhä vallassa.
Mielenkiintoista oli Tuomiojan perustelu asiasta myöhemmin. Perusteli poikkeuslakia sillä, että oli aina kannattanut presidentin valitsemista eduskunnassa. Tuomioja unohti, että poikkeuslaissa ei ollut vastaehdokasta eikä kyseessä ollut vaali.
Nykyinen politiikan konsensus johtaa tulevaisuudessa saman kaltaisiin toimiin. Hyväksymme kolmen puolueen konsensuksen, eikä oikeaa oppositiota ole. Vaarallinen tilanne Suomelle.
Kekkosesta vielä.
Erotutti Simpan, Simo Juntusen Demari-lehden toimituksesta.
Ja Simppa kirjoitti Uuden Suomen kautta Kekkoselle seuraavaa:
"Te tosiasiallisesti erotutitte minut työstäni, jota työväenlehdistön piirissä olin tehnyt neljännes-vuosisadan ajan. Jouduin 54-vuotiaana työnhakuun ja menetin eläke-etuuteni.
Erottamisen syynä oli minun yksityishenkilönä ja kansalaisena pitämästäni tunnin pituisesta esitelmästäni irronneet kaksi virkettä, jotka eivät olleet Teidän mieleenne. Ymmärtääkseni vastaavanlaista mielipidevainoa ei maassamme ole esiintynyt kuin tsaarinvallan aikana majesteettirikossyytteineen ja tuomioineen sekä IKL:n vauhtikautena.---
Jos minun on uskominen, että ulkomaankauppa häiriytyy pahan kerran jonkun Juntusen sanoista, niin ei ole helppo uskoa niihin vakuutteluihin, että ulkopolitiikkaamme on hoidettu erinomaisesti."
Ja samaan aikaan kuin poikkeuslakia vimmassa vaadittiin, Kävi Kekkonen toista riitaa perustuslain noudattamisesta.
Kyseessä oli eduskunnan hyväksymä laki, jonka tarkoituksena oli maan kanakannan supistaminen ja siten munatuotannon vähentäminen.
Kekkonen ei lakia vahvistanut, koska oikeuskanslerin mukaan se oli perustuslain vastainen.
Jos maamme kanat ja kukot olisivat tuolloin olleet poliittisesti valistuneempia, päätös olisi niiden keskuudessa herättänyt suurta iloa ja aiheellista ylpeyttä.
Poikkeuslaista ei siis keskusteltu, kun kyseessä olivat kanat. Voi meitä ihmisparkoja.
V-mäinen, pitkävihainen ja säälimätön kaveri todella tuo Urkki poliittisille vastustajilleen ja toisinajattelijoille ja -kirjoittajille.
Kummisedän tavoin huolehti sen sijaan kaikin tavoin klaaninsa ja sen jäsenten menestyksestä ja hyvinvoinnista.
Pekka Koskiselle:
Minkä "vaikeiden aikojen" läpi Kekkonen jotain luotsasi. Ja mitä ovat nämä tulokset?
Seuraavia tuloksia tiedän.
Maatalous jäi kehittämättä markkinatalouden suuntaan tilakokoa kasvattamalla. Tätä Kekkonen vastusti suuresti.
Kekkosen puolueettomuuspolitiikka päättyi täydelliseen fiaskoon, Eivät edes neuvostoliittolaiset siihen uskoneet.
Mikä on 1960-luvulla suureksi paisuneen maastapaon syyt? Oliko se pienviljelyn pönkittäminen, joka riisti kansakunnan voimavaroja muiden elinkeinojen kehittämiseltä kykenemättä riittävästi nostamaan pienviljelijäväestön elinehtoja?
Vai missä määrin maastamuuttoon vaikuttivat poliittiset syyt, kuten "yöpakkaset" ja "noottikriisit" ja niitä kautta syntynyt Neuvostoliiton ja sosialismin pelko?
Kekkosen elämäntyö oli mielestäni tyhjän nussimista ja tätä elämäntyötä pitäisi kohdella varoittavana esimerkkinä.
JarMom vaikuttaa sokealta fanaattisuudessaan ja Kekkosvihassaan. Jos et tiedä tai halua tunnustaa, mitä tarkoitan "vaikeilla ajoilla", luepa vähän aikalaishistoriaa. Hävitystä sodasta oli vielä lyhyt aika, ja maailman ja Euroopan tilanne oli äärimmäisen kriittinen. Suomi sijaitsi siinä missä nytkin, yli tuhatkilometrisine rajoineen hampaisiin asti aseistetun, sodan meitä vastaan voittaneen supervallan naapurina. Vastaavaa asemaa ei ollut (eikä ole) millään muulla maalla. Kuuban kriisin aikana koko maailma oli välittömän ydinsodan partaalla, ja ydinaseiden peikko roikkui ihmiskunnan päällä kuolemanvakavalla tavalla (kirjaimellisesti). Ei siinä tilanteessa kovin hentomieliset otteet sopineet Suomen valtionjohtajalle (jolle silloinen valtiosääntö keskitti suuret valtaoikeudet ja samalla pelottavan vastuun).
Urho Kekkosen keskeinen elämäntyö oli luottamuksen herättäminen naapurin johdossa siihen, että Suomesta tai Suomen kautta ei kohdistunut sinne suuntaan uhkaa. Päinvastoin hyvä ystävyys ja yhteistyö tarjosi molemmille osapuolille ratkaisevan paljon etuja. Meille idänkaupan tehokkuus turvasi hyvinvoinnin ja yhteiskunnan kehittymisen pois sodanjälkeisen ajan ankeudesta kohti sodanjälkeisen ajan jälkeistä aikaa. Kekkosen elämäntyö tavallaan huipentui vuoden 1975 ETY-huippukokoukseen, jonka päätösasiakirja lopulta avasi tien uuteen Eurooppaan, ja Suomelle uuteen mahdollisuuteen hengittää vapaasti ja kehittää kauppa- ym. suhteita myös länteen.
UKK:n leimaaminen vittumaiseksi ja säälimättömäksi kaveriksi (JV), tai elämäntyön luonnehtiminen tyhjän nussimiseksi (JarMom) on kuvottavaa epä-älyllisyyttä ja typerää provokaatiota suuren valtiomiehen 110-vuotispäivän kunnioittamiseksi.
Pyydän saada olla jatkamatta näin vastenmielisen sävyistä "keskustelua".
Tämä Suomen pankin jäänne, Erkki Liikanen oli allekirjoittamassa toivomusaloitetta nro 158 "Rauhaa suojaavan lain määräämisestä" 06.02.1972.
Lain tarkoituksena olisi kieltää Neuvostoliiton arvostelu.
Eli vaadittiin lakia, joplla tuomioistuimille olisi annettu vapaat kädet mielipide- ja sananvapauvainoihin Suomessa.
Liikanen: "Lehdistön vapautta käytetään silloin väärin, kun yleistä mielipidettä pyritään ohjaamaan rauhan ja hyvien naapuruussuhteiden vastaiseen suuntaan".
"Ellei lehdistöä ja vapaata keskustelua onnistuta panemaan Suomessa kuriin valistustyöllä, tarvitaan rauhaa suojaavia lainsäädännöllisiä toimenpiteitä".
Ja toinen ärsyttävä piirre Kekkosen ajalta oli Ilkka-Christian Björklundin allekirjoittama kirjallinen kysymys hallitukselle 23. maaliskuuta 1976.
Kysymyksessä valitetaan hallitukselle Tuusniemen ja Tuupovaaran kuntien evakuointisuunnitelmista, jotka ovat laadittu sen mukaan, että vaara uhkaa idästä.
Björklund: "Mainittu evakuointisuunnitelma on ristiriidassa maamme harjoittaman rauhan ja naapuruusystävyyteen perustuvan ulkopolitiikan kanssa. Sen avulla yritetään maamme väestölle syöttää ajatusta, että vaara uhkaa idästä.
Maamme kaikkien kansalaisten tulisi jo vihdoinkin tunnustaa se tosiasia, ettei maatamme uhkaa vaara neuvostoliiton taholta. Neuvostoliiton koko ulkopolitiikka tähtää niin pienten kuin suurtenkin maiden suvereenin kunnioittamiseen."
Tällaista oli aika, kun elettiin Kekkosen hännän alla.
Henkisesti suuri valtiomies ei ärhentele ja kiivaile jonkun pakinoitsijan pikku kirjoituksen paria lausetta ja pakota pakinoitsijan lehteä antamaan kirjoituksen takia potkuja.
Pekka Koskiselle:
Jos minun on uskominen, että keskustelu häiriytyy pahan kerran jonkun JarMomin sanoista, niin ei ole helppo uskoa niihin vakuutteluihin, että keskustelun aloitus ja Kekkosen puolustelu on hoidettu erinomaisesti."
Nussimis-sanaa anteeksi pyytäen:
JarMom
Rauhanpuolustajien ex-puheenjohtaja Pekka Koskinen kenties olisi ollut valmis lämpimästi kannattamaan Liikasen ja Björklundin rauhan aloitteiden hyväksymistä?
Kumpikohan oli Pekka Koskisen mielestä "suurempi rauhan mies", Jasser Arafat vai Urho Kekkonen?
UKK:lle ei vain jostakin syystä herunut norjalaisilta Nobelin rauhanpalkintoa.
Tappokäskyjen antaminen oli Kekkoselle tuttua puuhaan, ikään kuin verissä, vain teloitusten muoto muutti muotoaan.
Haminassa 1918 Kekkonen noudatti jääkäri Juho Jauhiaisen komentoja ja ammutti 9 punaista, presidenttinä Kekkonen halusi miellyttää itäisen naapurimaan johdon toiveita ja käskyjä, tällä kertaa valkoisten jahtaamisessa.
Vielä vastausta Jyrkille. Lupasin jo lopettaa tämän keskustelun, mutta kun tuli kysymys omalta ammattialaltani, rikosoikeudesta, ehkä sentään pari sanaa. Siinä vanhassa "rauhanlaki"-keskustelussa oli varmaan ylilyöntejä. YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 20 artiklan mukaan kuitenkin "Kaikki propaganda sodan puolesta on kiellettävä lailla."
Tämän sopimusvelvoitteen täyttäminen Suomessakin on ollut ihan asiallinen kysymys. Rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä lakiin otettiinkin 12 luvun 2 §:ään säännös "sotaan yllyttämisestä". Sen soveltamisala on kuitenkin niin rajattu, että on epäselvää, vastaako se YK:n KP-sopimuksen velvoitetta. Siis vaikka rauhanlaki-keskustelussa varmaan oli ylilyöntejä, ongelman ydin oli/on ihan todellinen.
Rauhanpuolustajien puheenjohtaja (1992-2002) olin paljon sen jälkeen, kun tämä kiivain ja intomielisin rauhanlakikeskustelu käytiin. Rikoslain kokonaisuudistuksen valmistelussa olin kuitenkin 90-luvulla projektin johtoryhmän puheenjohtaja, ja siinä ominaisuudessa hyvin muistan ne vakavat keskustelut, joita KP-sopimuksen vaatimusten toteuttamisesta omassa rikoslaissamme käytiin. Ei tämä kysymys mitään huuhaata ole ollut, todellakaan.
Kumpiko suurempi "rauhan mies", Arafat vai Kekkonen? Kumpi suurempi tiedemies, Virolainen vai Klinge? Absurdeja kysymyksiä molemmat. Ainakaan Nobel-komitean ratkaisut eivät perusta luotettavaa ranking-listaa, niin räikeästi päivänkohtaiset poliittiset suhdanteet on valintoihin vaikuttaneet. Rauhanpalkinnon saaneiden lista ei takuulla edustavalla tavalla todista merkittävimmistä rauhan ihmisistä aikojen mittaan. Omasta Martti Ahtisaarestamme hienotunteisesti en sano mitään.
Todella hupaisan kuvaavia nuo Erkki Liikasen ja I-C. Björklundin aloitteet!
Liikasen aloite tähtäsi sananvapauden kaventamiseen, jottei N-L hermostuisi.
Björklundin lausahdus: "Neuvostoliiton koko ulkopolitiikka tähtää niin pienten kuin suurtenkin maiden suvereniteetin säilyttämiseen", on todella vitsien vitsi, kun muistelee vaikkapa Unkaria 1956, Tshekkoslovakiaa 1968, Afganistania 1980 jne. , jne. Puhumattakaan neukkujen pyrkimyksistä puuttua mitä räikeimmillä tavoilla vuosikymmenten ajan Kekkos-Suomen sisäisiin asioihin.
Nytkin veli venäläinen hääräilee jatkuvan sodan merkeissä Kaukasuksella, mutta tekee sen varmaankin vain "pienten maiden suvereniteetin säilyttämiseksi!
Vertailu Arafatin ja Kekkosen välillä tuli mieleen, kun muistelin Pekka Koskinenhan puolustaneen tällä samalla palstalla aikaisemmin kovasti myös Jasseria, jonka hän oli tavannut R-puolustajien pomon ominaisuudessa.
Jasseriakin pidettiin Suomessa suuren luokan valtiomiehenä, jolla tosin ei ollut omaa valtiota. Jotkut taas pitivät Jasseria pelkkänä terroristijohtajana.
Sitkeitä sissejä molemmat, mutta vain toinen heistä, siis Jasser, sai norskeilta Nobelin rauhanpystin. Urkki ei saanut, vaikka ajoi innolla - neukkujen toimeksiannosta tietty - Pohjolan ydinaseetonta vyöhykettä.
Pekka Koskisen aikaansaannos eli RL 12:2 on taitanut jäädä toistaiseksi käytännössä vaille sovellutuksia. Pykälä oli kuitenkin kai voimassa jo silloin, kun Suomea oltiin vuoden 2003 eduskuntavaalien alla viemässä Yhdysvaltojen ja Naton rinnalla Irakin sotaan.
MIksi Jasser sai norskeilta pystin, mutta Urkki ei?
Jasser sentään puolusti omaa kansaansa vahvaa vihollista vastaan. Urkki sen sijaan puolusteli entisen vihollisen ja Suomen suvereniteetin edelleen jatkuvasti kyseenalaistaneen suuren naapurimaan toimia omaa maataan vastaan.
Niinpä. Jasserilla ei ollut yhteyksiä Israelin Mossadiin, Urkilla, tunnettu myös nimellä "Timo", sen sijaan oli KGB:hen.
Nyt menee kyllä vertailut ihan villeiksi. Arafatin suhde Israeliin/Mossadiin, vastaan Kekkosen suhde Neuvostoliittoon/KGB:hen. Eihän tässä ole mitään järkeä. Israel kävi raivokasta ja armotonta sotaa Arafatin PLO:ta vastaan. Neuvostoliitto kävi massiivista kauppaa Suomen kanssa Kekkosen aikana. Ainakaan minä en, muuten, uskaltaisi sanoa mitään Arafatin ja Mossadin mahdollisesta suhteesta, sen verran monikasvoista maailman etevimpiin kuuluvan turvallisuuspalvelun peli on. Suomen johtavat poliitikot pitivät yhteyttä Neuvostoliiton johtoon myös KGB-linjan kautta, mikä monessa tapauksessa oli niissä oloissa selvästi isänmaan edun mukaista.
Jyrki palaa vuoden 2003 vaalien alustapahtumiin. Silloin Anneli Jäätteenmäki urhoollisesti paljasti Suomen (Lipposen) pyrkimisen "halullisten koalitioon", mikä paljastus auttoikin vaalivoittoon. Pojat kostivat armottomasti. Totuus noista tapahtumista ei varmaan vieläkään ole kokonaan selvillä. Omat sympatiani olivat, ja ovat, Annelin puolella 6-0.
RL 12:2 ei ole minun luomukseni, Jyrki. Hyvin tiedät, miten lainsäädäntö etenee. Itse olisin halunnut toisenlaista muotoilua, mutta totta kai on realismia nähdä, ettei säännöstä tuollaisessa tilanteessa kukaan ole valmis edes ehdottamaan harkittavaksi. Mitä sitten kukin itse tykönänne ajattelemmekin.
Tämä oli nyt se ehdottomasti viimeinen puheenvuoroni tähän typerään "keskusteluun". Yökin tulee vastaan. Hyvää yötä, tasapuolisesti kaikille!
Tämä blogijuttu liittyy tässä viikonvaihteessa paljon esillä olleeseen teemaan "Mistä muistamme Kekkosen."
Teemaa tulee toki valottaa myös hieman siltä toiselta eli pimeämmältäkin puolelta ettei menisi pelkäksi hymistelyksi ja Paasikiven-Kekkosen linjan liturgiaksi.
Kekkonen oli Neuvostoliiton luottomies viimeistään heti jatkosodan päättymisen jälkeen Suomessa ministerinä ja viimeksi pitkän tovin presidenttinä.
Viron ja muiden Baltian maiden bolsevoimisen, miehittämisen ja liittämisen Neuvostoliittoon junaillut A. Zhdanov suositteli Kekkosta presidentiksi jo valvontakomission aikaan 1944-1947.
Tämä kertoo olennaisen sodan jälkeisestä Kekkosesta, jonka valta viime kädessä perustui Neuvostoliiton vaikutusvaltaan ja tukeen.
Vahva kansajohto oli todellisuudessa siis heikko mutta käytti säälimättömästi valtaa Suomessa ja suomalaisia kohtaan.
"V-mäinen, pitkävihainen ja säälimätön kaveri todella tuo Urkki poliittisille vastustajilleen ja toisinajattelijoille ja -kirjoittajille.
Kummisedän tavoin huolehti sen sijaan kaikin tavoin klaaninsa ja sen jäsenten menestyksestä ja hyvinvoinnista."
Eikö tässä ole kaikki hyvän johtajan ominaisuudet: kyky neutralisoida vastustajat ja hankkia hyvää omalle porukalle. Keinot vaihtelevat ajansaatossa simpassilaumasta Vanhaseen, mutta tuo vallan ydin pysyy samana.
JarMon ja Pekka Koskisen keskustelusta voi todeta, että jälkimmäinen osui ytimeen: jatkosodan jälkeen olimme hävinneinä, joskin miehittämättä - kiitos Tali-Ihantala - lännen hylkääminä rajanaapureina laajenemishaluisen ja agressiivisen (Unkari -56, Tsekkoslovakia -68 ja Afganistan -78) supervallan kanssa. Miten selvittiin: turpa piti pitää kiinni ja tiettyä suomettumista oli (esim. hallitukset -58 lähtien, mutta demokratian ydin (vapaat vaalit), markkinatalous ja oikeusvaltio säilyi. Politiikan onnistumista kuvaa, että heti kun ulkoiset olosuhteet muuttuivat (NL hajosi), olimme valmiit ilman tarvetta yhteiskuntarakenteen muutoksia palaamaan länteen (EN ja EU). Jos nyt Kekkonen syyllistyi joihinkin ylilyönteihin sisäpoliitikassa - olivatko ne ylipäänsä ylilyöntejä, koska piti hankkia ja pitää sisäpoliittinen valta ulkopoliittisen uskottavuuden säilyttämiseksi - , se oli pieni hinta kansakunnan säilymisestä.
Kun katselee nykymenoa, esim. blogistinkin kommentoimaa PM Vanhasta, alkaa toivoa, että maalla olisi Isäntä - tai ainakin Halosen peräänkuuluuttama valtioelinten tasapaino (check and balance).
..."joihinkin ylilyönteihin sisäpolitiikassa"...!!!
Kommentoija joko ei tiedä mistä puhuu tai sitten hän kuului Kekkosen sisäpiirin, mafian ja klaanin porukkaan.
Kekkosslovakian ja suomettumisen aika oli henkisesti lamaannuttavaa aikaa, jota Mauno Koivisto pyrki jatkamaan.
Ehkäpä käyty keskustelu osoittaa, että aika ei ole vielä kypsä Kekkosen elämäntyön lopullisen arvioimiseen. Palataan asiaan 100-200 vuoden päästä.
Jos kerran Neuvostoliitto hyväksyi marsalkka Mannerheimin presidentiksi 1944-1946 ja jopa tuki häntä toimessaan, en voi ymmärtää miksi joku muukin kuin Kekkonen ei olisi pystynyt luotsaamaan Suomea ystävällisiin väleihin Neuvostoliiton kanssa.
Kekkosen toiminta eriytyi suuresti Mannerheim-Paasikiven linjasta, huonompaan suuntaan. Tässä on mielestäni se suurin ero.
Kyllä Neuvostoliitto tiesi millainen mies Kekkonen oli. Varsinkin rauhanopposition ja pakolaishallituksen toimissa ja muodostamisissa, joiden kohdalla Kekkonen syyllistyi lähes törkeään maanpetokseen. Ymmärtääkseni todistettavasti.
Kyllä Urho Kekkosta voi muistella silläkin tavalla kuin arvoisa blogistimme tekee, mutta kun miehen kuolemasta on kulunut "pyöreitä", on tavanomaista ja korrektia muistella Urkin hyviä puolia. Kieltämättä Urho Kekkonen on ollut ja tulee pitkän aikaa olemaan Suomen "kaikien aikojen " presidentti.Siis hyvässä mielessä!
Muuten hyvä blogi, mutta mihin blogisti unohti kansliapäällikkö Juhani Perttusen ja Supon päällikkö Seppo Tiitisen osuuden ja roolin Urkin elämässä. Se vasta mielenkiintoinen puoli olisi ollut hieman "penkaista".
Ad Skorpioni - Kun en ole kuulunut tuohon sisäpiiriin tai ollut sen kanssa muutenkaan missään tekemisissä, en tiedä tarkemmin, mikä oli Perttusen tai Tiitisen asema tai rooli Urkin klaanissa.
Mutta ehkä Skorpioni voisi valaista tätä puolta...
Muutama seikka vielä Kekkosesta.
Historia ei vieläkään ole selvittänyt kuinka paljon Kekkonen vaikutti siihen, että Maalaisliiton eduskuntaryhmässä häntä kiivaasti arvostelleet Tyko Reinikka ja Antti Kukkonen joutuivat sotasyyllisiksi tuomittuina vankilaan.
Reinikka aikoinaan kovasti leimasi Kekkosta epäluotettavaksi, koska Kekkonen jakoi tietojaan vihollisvalloille, jota kautta tiedot kulkivat suoraan Moskovaan.
Kekkosen lörpöttely vihollismaille rauhanopposition toiminnasta saattoi antaa Stalinille kuvan Suomen sisäisestä hajaannuksesta ja kansan moraalin että puolustustahdon heikkenemisestä.
TÄMÄ saattoi olla syy kesän 1944 suurhyökkäyksen laukaisuun.
Tämä tekisi myös ymmärrettäväksi, miksi Mannerheim ei pitänyt hyökkäystä luultavana.
Juhani Suomi on vastaan yllä olevaa ajattelua, mutta Suomi ei pysty esittämään yhtäkään tietolähdettä mielipiteestään.
Aiheuttiko Kekkonen laverteluillaan tuhansien nuorten miesten kaatumisen ja haavoittumisen kesällä 1944?
Selviää Stalinin arkistoista, mutta milloin?
Arvoisa blogisti ja seurusteluystävänsä.
Suomen lähihistoriasta paljastuu karmeita asioita, joita ainakin ns "suureltayleisöltä" on saatu pidettyä piilossa. Nyt on totuudet tulleet esille ja julkisuuteen.
KTT, lentokapteeni Heikki Urmas on julkaissut teosdocumentin: Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät. Tämä tuo aivan konkreettista uutta näkökulmaa Urho Kekkosesta. Oliko Kekkonen Suomen itsenäisyyden pelastaja sosialistien vehkeilyistä.
KO. kirja on juuri ilmestynyt ja on saatavissa mm. tilaukset@promerit.net
Kyllä Urkki sanoisi monesta tämänkin blogin kommenteista, että "loiskiehuntaa". Mitä muuta voi sanoa, että joku lentokapteeni ja KTT (tarkoitan Urmasta) yhtäkkiä tempaiseen kirjan, jossa hän kuvittelee, että hänestä olisi ollut mukamas tähän maahan presidenttiehdokaaksi, mutta Supo olisi varoitellut, ettei herra Urmas ole syytä ryhtyä Mikkelistä käsin ajelemaan Helsinkiin presidenttinä tai edes ehdokkaana, kun saattaapi vaikka rekka yhtäkkiä kääntyä autosi eteen.
On tietysti kiva lueskella erilaisten professorien ja muiden oppineiden "purkauksia" vuosikymmenten takaa, mutta mitenkään vakavasti mainittuja henkilöitä, alkaen muun muassa Hannu Rautkalliosta ja Jukka Kemppisestä ym. muistelijoita, näitä miehiä ei voi ottaa. Näin se vaan on. On hyvä, että henkilöt ovat vitaalisia, energisiä ja hyvin mielikuvitusrikkaita, mutta kyllä sanoisin useimmista Urkkiakin heidän koskevista kirjoituksista,että "paljon porua- vähänvilloja" Josko se Urkki oli jo eläessään ollut niin fiksu myös siltä osin, ettei ole nimittänyt tällaisia miehiä mihinkään korkeisiin virkoihin ja nyt kun Urkki on ollut parikymmentä vuotta haudassa, on hyvä vähän "muistella" negatiivissävyisesti häntä.
Eiköhän ryhdytä pohdiskelemaan vähän tuoreempia aiheuta ja esim. sitä miksi Supon päällikkö Nevala oli hermoromahduksen partaalla, kun Jyrki - boy soitteli täysin ystäväsmielisen puhelinsoiton Nevalalle siitä, mitä Supon turvallillisuuspäällikkö voi Natosta julkisusuuteen kertoa.Katainen on niin onnellinen, että Suomessa voi soitella ihan vain huvikseen näistä asioista virkamiehille. Todella fantastista, niin fantastista, että oikein! Tästäpä meille tuleva pääministeri. Oi että!
Yhtä mieltä blogistin kanssa. Omana mielipiteenäni esitän, että on jo korkea aika perustaa kansallinen selvittelyelin, joka kriittisesti mutta puolueettomasti tutkii ja kirjaa kaikki UK Kekkosen rikokset, laittomuudet, ylikäymiset, kähminnät, petokset, suosinnat ja deloitukset. Mukaanlukien kansallisen moraalin rappioilmiöt. Parempi nyt kuin 50 vuoden kuluttua! Todistajalausuntojakin on vielä saatavana.
V-setä
Vaikka olen aikas "ymmärtämätön" maan matonen, niin hirvittää tämä t****t tukkoon menttaliteetti.
Onneks olen täällä matalalla tasolla, niin Hesari vaan, -ehkä joskus blogisti, meikäläisen kirjoituksia sensuroi ;)
Nythän siellä päättäjä taholla kuhina käy, että vaitiolovelvollisuus uuteen tarkasteluun.
No vähän menen nimikaima Urmaksen linjoille, mutta kiinnostaisiko Virolaista ottaa tuoppi tai pari keskustan baarissa nähdäkseen kuinka Katainen, Vanhanen, Kiviniemi tai vastaava hyppii seinille nähdessään henkilön nimeltä Heikki Rönkkö?
Ad Heikki Rönkkö - Mikäpäs sinä, muttei ei nyt ihan lähiaikoina. Tuli nimittäin eilen ehtolla otettua Helsingin keskustan pubeissa KKO:n "nänni-istunnon" jälkeen kavereiden kanssa "tuoppi jos toinenkin" eli siinä määrin, että blogijuttu sanotusta istennosta on vieläkin latimatta.
UKK:n merkitys
Omista toimistaan UKK on mm todennut, että aina roiskuu kun rapataan. Lopputulema UKK:n rappaamisesta on kuitenkin se, että kautensa päättyessä Suomi oli rikas ja lähes velaton valtio. Nyt pelkästään vation velkaa on noin 14 000€ per jokainen kansalainen. Kaik on män, eikä piisantkaan. Virolaisenkin mukaan huonosti pysyy hattu velkaisen päässä. UKK seminaarissa 3.9.2010 ei tuotu esille UKK:n työn ehkä merkityksellisintä saavutusta Suomen talouden edistäjänä. Jos talous ei ole kunnossa niin mikään ei ole kunnossa. Ei se auta vaikka olisi kuinka rikkaan talon poika, kun ei ole rahhaa niin ei ole rahhaa. Taloutemme menestyksessä ydin asia oli NL:n bilateriaalikauppa, josta meille oltiin äärimmäisen kateellisia. Ostamamme öljy maksettiin suomalaisella hiellä, sillä vientituotteissamme piti olla vähintään 80%:n suomalaisuus osuus, muuten ei saanut vientilisenssiä.
Ulko-ja sisäpolitiikassa yhtenä ongelmana olivat omat myyrämme. KTT, prof. em. Heikki Urmaksen kirjassa “Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät” Mauno Koivisto ja Kalevi Sorsa osoitetaan KGB:n miehiksi. USA:n silloinen presidentti Gerald Ford ei olisi tullut Suomeen ETYK kokoukseen vuonna 1975, jos pääministerinä olisi ollut Kalevi Sorsa. Tämä käynnisti operaation, jossa nimitettiin Liinamaan virkamieshallitus ja ETYK kokous Helsingissä onnistui.
Somerolla 22. syyskuuta 2010
Jali Raita, diplomi-insinööri
Kiitos järkevää kritiikkiä. Me & My naapuri oli juuri valmistautumassa tehdä tutkimusta tästä. Saimme napata kirjan paikallisesta kirjastosta mutta mielestäni opin enemmän tästä virkaan. Olen hyvin iloinen nähdessäni näin paljon tietoa jaetaan vapaasti siellä.
Lähetä kommentti