perjantai 3. syyskuuta 2010

311. Kaksoiselämää

Tony ja Matti poliitikkoina

Tony Blair toimi Britannian pääministerinä vuosina 1997-2007, Matti Vanhanen puolestaan Suomessa samassa virassa vuosina 2003-2010.

Blairin tällä viikolla julkaistusta kirjasta (A Journey: My Political Life) löytyy myös pari suomalaisten mieliä kutkuttavaa yksityiskohtaa. Blair kirjoitti muistelmat valtakautensa ajalta.

Kirjassa sivutaan Suomea kuohuttanutta ruokakeskustelua vuodelta 2005. Tuolloin Ranskan silloinen presidentti Jaqcues Chirac mollasi suomalaista ja brittiläistä ruokakulttuuria. Chirac sanoi, että ei voi luottaa britteihin heidän karmivien keittotaitojensa vuoksi.

- Britanniassa syödään Suomen jälkeen kaikkein huonoimmin, Chirac mollasi.

Blair kertoo muistelmissaan illallisista, joilla aihe tuli puheeksi. Illallisille osallistunut Japanin pääministeri Junichiro Koizumi kiusasi Blairin mukaan säälimättömästi Chiracia brittiläisten ja suomalaisten parjaamisesta.

Blairia eivät Chiracin puheet vaivanneet. Sen sijaan illallisille osallistunut Suomen tuolloinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk) otti asian myöhemmin Blairin kanssa puheeksi. Blairin mukaan Vanhanen kertoi, että Chiracin puheista oli noussut iso kohu Suomessa.

- Minä ajattelin että helkkari sentään Vanhanen, hanki elämä, Blair kirjoittaa.

Blair mainitsee kirjassaan myös presidentti Martti Ahtisaaren. Hän kehuu Ahtisaarta kansainväliseksi valtiomieheksi sekä harvinaisuudeksi poliitiikassa. Blairin mielestä Ahtisaari on yhtä kyvykäs kuin vaatimaton - "ja hän on erittäin vaatimaton".

-----

Niinpä. Mutta Mattihan hankki, jumalauta Tony, itselleen elämän:

- Matti kävi vieraissa aviossa ollessaan
- hänet tavattiin hippailemasta missi ja kansanedustaja Tanja K:n hotellihuoneesta aamuyöllä
- hän erosi vaimostaan,
- iski netin seksitreffipalstalta Susanin
- jätti Susanin tekstiviestillä,
- seurusteli Merikukan kanssa tiiviisti
- heitteli terveyskeskuksessa vessapaperirullia Merikukan kanssa
- lähetteli 69-viestejä eräälle keskustan naisehdokkaalle,
- ilmiantoi Susanin uuniperunoistaan kertovan kirjan takia poliisille,
- käräjöi kirjasta korkeimpaan asti,
- iski Sirkan, jonka kanssa seurusteli pääministerikautensa loppuajan,
- irtisanoi suhteen Sirkkaan tekstiviestillä
- jätti kyllästyneenä pääministerin ja puoluejohtajan tehtävät,
- otti vastaan ensimmäisen hänelle tarjotun työpaikan Pyllistä eli Perheyritysten Liitosta
- iski lehtitietojen mukaan liiton viisihenkisestä toimistosta yhden naistyöntekijän jo ennen työsuhteen alkamista
- kiisti edellä mainitun suhteen jne. jne. Oliko vielä muuta?

Piskuisen liiton naiset on tätä vauhtia Matilta nopeasti käyty läpi, joten odottelemme jo uteliaina, mikä mahtaa olla Matin seuraava työmesta; onkohan sekin naisvaltainen.

Kyllähän jonkun Tony Blairin elämä kalpenee pahemman kerran Matin edesottamuksiin. Siitä huolimatta, että Matti on raivoraitis ja Tony kertoi hankkineen itselleen jonkinlaisen alkoholiongelman pääministerinä ollessaan.

----

Juice:

- Kadehdi en niitä jotka luotuja on kaksoiselämään
Joskus tuntuu etten kunnolla saa eletyksi tätä yhtäkään


12 kommenttia:

Simo Mäkelä kirjoitti...

Herran jestas sentään, hae sinäkin Jyrki apua tuohon Vanhas-neuroosiisi.

Simo Mäkelä

Anonyymi kirjoitti...

Eniromainen kirjaesittely.
Eipä tarvitse hankkia Blairia, kirjaa siis meinaan.
Mutta kiitos vain. Nauroin koko ajan kun luin.
Veikko-setä

Jyrki Virolainen kirjoitti...

simo siltoja tekevi

Toipila kirjoitti...

Taitaa se Matti olla kova poika paneen.

Muutama kerta vaan ja pakoon.

Anonyymi kirjoitti...

Olipahan kerrassaan vaikuttava referenssiluettelo.
Tuttuja tapahtumia kaikki, mutta noin listattuna teki vaikutuksen.
Kyllä se Matti on aina matti ja elämä on laiffii ja jokainen tsäännssi on uusi mahollisuus.

Pera kirjoitti...

Kekkonen, Karjalainen, Johannes Virolainen ja nyt Vanhanen ovat olleet avioelämänsä kanssa vaikeuksissa koko poliittisen uransa keston aikana. Ainakin tiedotusvälineet ovat näin raportoineet.

Onko keskustamaista tautia se, että maatilat ovat lähellä toisia ökytillisia. Että hiukan lainassa on toisen viljat.

Tosin Kiviniemi on 1. pitkäaikainen nais-PM Keskustassa sitten Jäätteenmäen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

V.J. Sukselainen oli sentään toista maata.

Pera kirjoitti...

#
V.J. Sukselainen oli sentään toista maata.
#

No, V.J Sukselaisen suojatti eräässä kaupungissa pärjäsikin kunnes hänet virastaan erotetiin.

Virastaan erotettu kun oli rintamalla ollessaan ollut hyvä sotamiesten kaveri. Mutta tätä tavallisten sotilaiden kaveria ei hyvällä katsottu rauhan aikasena aikana eräistä leijonien järjestöstä.

Mutta Elkku oli kova jätkä, eikä ollut rintamilla jättänyt sotakavereitaan - niin miehistöä kuin upseereitakaan taitelun pyörteissä maahan makaamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Missä Ike luuraa?

Hilda K. kirjoitti...

Blogin tapausselostuksissa pannaan paljon painoa uhrin tai tekijän mielentilan tulkinnoille. Usein on kyse psyykkisestä järkytyksestä.
Miten uhri on kriittisellä hetkellä käyttäytynyt, millä nimityksellä hän järkyttymistään kutsuu. Ja, miten hänen olisi kukaties pitänyt käyttäytyä ollakseen järkyttymisessään uskottava.

Tulkintojen teko shokin asteesta tai aitoudesta on ongelmallista. Se on tullut enemmän kuin usein mieleen blogistin ansiokkaita analyyseja lukiessa.
On mahdotonta sanoa: Väärin järkytytty!

Traumatisoivien tapahtumien listan yläpäässä mainitaan: Joutuminen onnettomuuden tai rikoksen kanssa tekemisiin (ei välttämättä uhrin ominaisuudessa; myös silminnäkijät ja auttajat saavat monesti psyykkisiä traumoja).
Šokki on traumaattisen psyykkisen kriisin ensimmäinen vaihe, joka alkaa heti laukaisevan tilanteen tapahduttua.
Se on suojareaktio, joka palvelee hengissä selviytymistä!
Se auttaa suojautumaan yllättävältä ja järkyttävältä tiedolta, jota mieli ei sillä hetkellä pysty käsittelemään. Vaihe voi kestää jopa muutaman vuorokauden ajan.
Šokissa ihminen ei pysty käsittämään tapahtunutta tai kieltää sen.

Ihmisten reagointi tilanteeseen vaihtelee — moni lamaantuu ja näyttää ulospäin tyyneltä, osa (n. 10–20 % ihmisistä) taas joutuu sekavuustilaan, joka ilmenee esimerkiksi huutona ja itkuna.
Jälkeenpäin monet eivät pysty muistamaan vaiheen tapahtumia, mutta usein tyypillistä šokille on, että onnettomuustilanteesta jää aivoihin vahva muistijälki pienimpiä yksityiskohtia myöten, jotka myöhemmin saattavat palautua mieleen takaumina.
Tietoisuuden tasossa saattaa tapahtua muutoksia; esimerkiksi aika voi tuntua hidastuvan.

Tunteet saattavat šokkitilanteessa kytkeytyä "pois päältä", jolloin ihminen kyllä havainnoi ympärillään tapahtuvat järkyttävätkin asiat mutta ne eivät aiheuta esimerkiksi surua tai kauhua. Olo voi tuntua epätodelliselta ja unenomaiselta...
Šokkivaihe muuttuu vähitellen reaktiovaiheeksi osana psyykkisen kriisin luonnollista kulkua...(Wikipedia)

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymille

Jospa se Ike meni ottamaan taksilla Kalliot.

Tarkkailija X kirjoitti...

Loistavaa tekstuaalista iloittelua.
Matit Nykänen ja Vanhanen ovat kuin veljeksiä, aina sattuu ja tapahtuu. Kaikki on aina muiden syytä tai oma muisti ei toimi. Nämä jätkät kun panevat parastaan, siinä jää sketsinkirjoittajat toiseksi. Tämä on parempaa kuin TV viihde.