Anton ja Paavo 1. Suomessa on jo viikon verran kirjoitettu ja puhuttu paljon reilu vuosi sitten Suomesta Venäjälle kaapatusta 5-vuotiaasta Antonista sekä hänen isästään Paavo Salosesta ja heidän onnellisesti päättyneestä pakomatkastaan Venäjältä takaisin Suomeen. Tervetuloa takaisin Länteen, Anton, tervetuloa vapauteen!
2. Vanhempiensa yhteishuoltajuudessa Suomessa ollut 4-vuotias Anton Salonen katosi kotoaan maaliskuussa 2008. Pian selvisi, että Antonin äiti, kokemäkeläisen Paavo Salosen ex-aviopuoliso Rimma Salonen, oli käynyt hakemassa pojan. Äidin mukana oli ollut kaksi tuntematonta naisihmistä. Lehtitietojen mukaan äiti kuuluu uskonlahkoon, jonka aloitteesta Anton siepattiin ja vietiin sen jälkeen Venäjälle. Tapauksessa on monia outoja piirteitä, kuten esimerkiksi se, että äiti jätti Venäjälle muuttaessaan Suomeen toisen lapsensa eli aikaisemmasta avioliitostaan olleen 17-vuotiaan poikansa Nikitan, josta Paavo Salonen joutui sen jälkeen huolehtimaan. Kummallisinta on kuitenkin se, kuinka äidin onnistui viedä Anton Venäjän puolelle. Lapsihan oli Suomen kansalainen ja molempien vanhempiensa yhteishuollossa.
3. Kokemuksesta tiedetään, että Venäjälle kaapattujen lasten palauttaminen takaisin on vaikeaa, käytännössä usein mahdotonta. Jotkut Suomesta Venäjälle aiemmin kaapatut lapset ovat jääneet sille tielleen tai suomalaisvanhemman, tavallisesti isän, yritykset tavata lasta Venäjällä saati saada tuoda lapsi Suomeen tapaamista varten, eivät ole onnistuneet tai toimineet sovitulla tavalla. Julkisuudessa on kerrottu aiemmin esimerkiksi Kaapatut ry:n puheenjohtajana toimineen sosiologitutkija Paavo Isakssonin ja hänen tyttärensä tapauksesta. Noin 10 vuotta sitten lapsen venäläinen äiti ei halunnut isän enää tapaavan alle kolmivuotiasta lastaan ja kätki lapsen ja vei hänet Venäjälle kesken oikeudenkäynnin ilmoittamatta aikeistaan Isakssonille. Suomen tuomioistuin myönsi myöhemmin tytön huoltajuuden yksin isälle, mutta Venäjän tuomioistuimet eivät tunnustaneet suomalaisoikeuden päätöstä, jolloin Paavo Isaksson joutui aloittamaan sanotun oikeudenkäynnin alusta Venäjällä.
4. Lapsikaappausten ehkäisemiseksi solmittiin 1980 Haagin kansainvälinen sopimus, johon useimmat merkittävimmät valtiot ovat liittyneet. Mainittu sopimus perustuu sopijamaiden vastavuoroisuuteen. Sopimuksen mukainen lapsen palauttamista koskeva asia on pidettävä erillään lapsen huoltoa koskevasta ratkaisusta. Haagin sopimuksen tarkoituksena on turvata lapsen huoltoa koskevien ratkaisujen noudattamista sekä sitä, että huoltoa koskevat riidat ratkaistaan siellä, missä lapsen asuinpaikka on. Sopimuksen mukaisella järjestelmällä pyritään torjumaan muun muassa se, että jompikumpi lapsen vanhemmista rikkomalla lasten huoltoa koskevaa päätöstä tai sopimusta omavaltaisin toimin siirtää lapsen pois asuinpaikastaan toiseen valtioon ja aikaansaa siten muutoksen lapsen olosuhteissa, joilla sittemmin voi olla merkitystä huoltoon liittyvien ratkaisujen ja toimivalan kannalta.
5. Venäjä ei ole ratifioinut Haagin sopimusta. Ilmeisesti siellä katsotaan, että valtio pystyy suojelemaan kansalaistensa ja lastensa turvallisuutta ja oikeuksia ilman kansainvälisiä sopimuksia niin tehokkaasti, etteivät kaappaukset Venäjältä muihin maihin onnistu. Jos onnistuvat, niin Venäjän johtohan on ilmaissut selkeästi, että se suojelee omia kansalaisiaan kaikin keinoin myös maan rajojen ulkopuolella. Jos taas oman maan kansalainen on kaapannut lapsen muualta Venäjälle, niin so what? Venäjä ei yleensä tunnusta muiden maiden tuomioistuinten huoltajuuspäätöksiä, eikä lasten palauttamispyyntöjen selvittelyllä tunnu olevan siellä kiirettä - kaikkihan ovat Venäjällä turvassa, myös sinne muualta kaapatut venäläisäitien lapset. Venäläisten naiset eivät (kuulemma) juurikaan arvosta isiä, vierasmaalaisia tai venäläismiehiä, lapsen mahdollisina huoltajina. Erotilanteissa pidetään selviönä, että lapset kuuluvat ilman muuta äidille.
6. Jos lapsi on siepattu Suomesta Haagin sopimukseen allekirjoittaneeseen valtioon, asian hoitaminen kuuluu lain mukaan oikeusministeriölle. Sopimusten ulkopuolisten valtioiden kanssa asian hoidossa avustaa ulkoministeriö, mutta asiointi on tällöin hankalampaa ja epävarmempaa. Kaappaustapausten selvittelyyn osallistuvat myös poliisi sekä sosiaali- ja lastensuojeluviranomaiset. Esimerkiksi Paavo Isaksson on arvostellut julkisuudessa sitä, että kaappaustapauksissa mikään viranomainen tai elin ei ota kokonaisvastuuta asiassa, vaan asian käsittely on hajanaista ja tehotonta.
7. Asian selvittely etenee usein hitaasti, eikä selvissäkään tapauksissa ryhdytä kiireellisiin toimenpiteisiin, vaikka kaappaukseen pitäisi reagoida mahdollisimman nopeasti. Lapsen kaapannut äiti tai isä yrittää usein häivyttää jälkensä ja hakea lapselle välittömästi oman maansa kansalaisuutta, mikä saattaa joissakin oikeuskulttuureissa myös helposti onnistua. Tuskastuneina asioiden verkaiseen etenemiseen jotkut vanhemmat ovat mm. hakeneet oikeutta kansainvälisten valituselinten kuten YK:n ihmisoikeuskomitean tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kautta. Tuo valitustie on kuitenkin lohduttoman hidas, ja jos valituksen hyväksyvä päätös joskus parin kolmen vuoden kuluttua saadaan, ei sillä ole käytännössä usein enää merkitystä.
8. Antonin isä Paavo oli aktiivinen, teki asiasta julkisen ja matkusti Venäjälle etsimään poikaansa. Hänellä oli ilmeisesti Venäjällä muutamia avustajia. Nykyisin 65-vuotias Paavo, ei siis mikään ikäloppu vielä, tuntuu olevan toiminnan miehiä. Tulevan vaimonsa ja Antonin äidin hän tapasi vuonna 1994 Tallinnassa, missä oli seuraamassa jalkapallo-ottelua. Paavon etsinnät tuottivat tulosta, sillä Antonin olinpaikka löytyi viime vuoden kesäkuussa Venäjän kolmanneksi suurimman kaupungin, noin 400 kilometrin etäisyydellä Moskovasta itään sijaitsevan Nizhi Novgorodin alueelta, tarkemmin sanottuna Balakhnan pikkukaupungista.
9. Paavo, joka sai tavata poikansa, ryhtyi oikeustoimiin Antonin saamiseksi laillisin keinoin takaisin Suomeen. Hän nosti huoltajuusoikeudenkäynnin Tampereen käräjäoikeudessa, joka viime vuoden marraskuussa päätti, että Antonin huoltajuus kuuluu yksin isälle. Samassa kuussa eli 20.11. -08 venäläinen alioikeus purki Paavon vaatimuksesta Antonin Venäjän kansalaisuutta koskevan päätöksen, koska äidin tekemä kansalaisuushakemus oli perustunut virheellisiin tietoihin. Äiti ei jättänyt asiaa kuitenkaan tähän, vaan valitti viime tipassa päätöksestä ylempään instanssiin. Tämän asian käsittely venyi ja venyi, ilmeisesti osin siksi, että Antonin äiti oli tehnyt viranomaisille ex-puolisoaan koskevia rikosilmoituksia, jotka eivät kuitenkaan johtaneet tulokseen. Valitusinstanssin oli määrää käsitellä asiaa jo viime joulukuun lopulla, mutta tuolloin Anton joutui äitinsä kertoman mukaan sairaalaan myrkytysepäilyn takia, ja käsittely lykkääntyi. Toisen kerran tapausta piti puida 17.3. tänä vuonna, mutta jälleen käsittely peruuntui, nyt äidin oikeuteen faksaaman sairastumistaan koskeneen lääkärintodistuksen perusteella.
10. Paavon kärsivällisyys alkoi ymmärrettävistä syistä vähitellen hiipua. Hän on ihmetellyt kertonut julkisuudessa, miksi Suomen valtio ei missään vaiheessa ojentanut hänelle asiassa auttavaa kättään. Mitään ei kaappausasiassa tapahdu, ellei itse tee hartiavoimin työtä asian eteen, totesi Paavo. Anton oli edelleen myös Suomen kansalainen ja Paavo oli hänen yksinhuoltajansa, jolla oli oikeus päättää lapsen olinpaikasta. Isä päätti toimia, matkusti huhtikuun alussa Moskovaan ja sieltä edelleen Nizhi Novgorodin kautta Balakhnaan. Seurassaan olleiden parin kolmen muun henkilön kanssa Paavo meni 12.4. Rimman asunnolle, jonka ulko-ovella tapasi kirkkoon lähdössä olleet äidin ja lapsen. Oman kertomansa mukaan Paavo otti pojan rauhallisesti syliinsä ja kantoi tämän autoon, jolla ajettiin suoraan Moskovaan. Paavon mukaan hänellä oli pakallisten viranomaisten suostumus ottaa lapsi haltuunsa. Moskovassa Antonille hankittiin suurlähetystöstä Suomen passi, minkä jälkeen isä ja poika lähtivät kohti Vaalimaan raja-asemaa. Rajalta he eivät kuitenkin päässeet läpi, koska Antonin äiti oli ehtinyt tehdä Balahnan tapahtumista rikosilmoituksen, jonka mukaan Anton oli kidnapattu.
11. Venäläisviranomaiset ryhtyivät tutkimaan asiaa Paavon ja Antonin jäädessä tuttavien luokse Pietarin seudulle odottelemaan, mitä tuleman piti. Tässä vaiheessa venäläinen viranomainen päätti myöntää Antonille uudelleen häneltä kerran jo aiemmin peruutetun Venäjän kansalaisuuden. Se, oliko kyse valitusinstanssin päätöksestä vai äidin uudesta hakemuksesta, ei ole lehtiuutisista selvinnyt, mutta Paavon kertoman mukaan ratkaisu tuli täysin yllättäen. "Se myönnettiin minuutissa, ilman minkäänlaisia papereita. Se oli täydellinen katastrofi, tiesin, ettei Anton pääsisi koskaan Venäjältä Suomeen", kertoi Paavo(I-S 15.5).
12. Koska Anton oli Suomen kansalainen ja hänen isällään oli Antonin yksinhuoltajana päättää lapsen asuinpaikasta, Paavo päätti salakuljettaa Antonin Suomeen. Häntä avusti Suomeen matkustamisessa UM:N Pietarin konsulaatin virkamies, jonka diplomaattikilvin varustetun auton takakontissa Anton ja Paavo saapuivat Suomeen 9.5. Auttava käsi siis ilmaantui vihdoin, ei valtion toimesta, vaan yksittäisen virkamiehen ojentamana.
13. Loppu onkin sitten historiaa: Antonista ja hänen isästään on tullut julkkiksia, heidän matkakertomuksensa ja pakonsa "Pahan valtakunnasta" - tätä nimikettä käytti silloisesta Neuvostoliitosta 1980-luvun kylmän sodan vuosina mm. presidentti Ronald Reagan eivätkä ihmisoikeudet ole Venäjällä juuri Neuvostoliiton aikoja paremmassa kunnossa - on menestystarina, jota voidaan ehkä jopa verrata Matias Rustin 28.5.1987 suorittamaan kuuluisaan pienkonelentoon Rustin laskeutuessa täysin odottamatta ja yllättäen Moskovan Punaiselle torille. Mainitusta suomalaisdiplomaatista on tullut lähes kansallissankari, joka ei voi enää palata virkapaikalleen Pietariin, mutta joka pysyy edelleen UM:n palveluksessa. Venäjän ulkoministeriö ja ulkoministeri Sergei Lavrov ovat olleet ymmärrettävistä syistä hyvin, hyvin vihaisia Suomen UM:lle ja pitäneet Antonin kuljettamista pois Venäjältä laittomana. Ulkoministeri Alexander Stubb on kuitenkin puolustanut ansiokkaasti suomalaisvirkamiehen toimintaa ja vakuuttanut kansainvälisiin sopimuksiin vedoten, ettei Antonia luovuteta Venäjälle. UM:n tehtävänä on auttaa ulkomailla pulaan joutuneita suomalaisia.
14. Tapaus on herättänyt suuren kohun Suomen ja Venäjän lehdistössä. Mielipiteitä on esitetty puolesta ja vastaan, selvä enemmistö suomalaismielipiteistä on luonnollisesti ollut Paavo Salosta ja kyseistä suomalaista virkamiestä puoltavia tai ainakin ymmärtäviä, mutta myös venäläismedioista jotkut ovat puoltaneet heidän toimintaansa. Suomessa tunnettu Venäjä-fani dosentti Johan Bäckman on käynyt blogissaan ja kommenteissaan päivittäin suorastaan raivokkaaseen hyökkäykseen syyttäen ulkoministeri Stubbia ja vaatien Pietarin pääkonsulin erottamista virastaan sekä Antonin palauttamista takaisin äidilleen Venäjälle. Bäckman laukoo että nyt myös venäläisdiplomaateilla on oikeus "vapauttaa" Anton ja palauttaa hänet äidilleen.
15. Olenkin jo ihmetellyt, missä viipyy dosentti Bäckmanin ilmoitus, jonka mukaan hän on kutsunut tai aikoo kutsua Helsinkiin koolle kansainvälisen foorumin, jonka juttulistalla on tuomita julkisesti suomalaisviranomaisten ja UM:n toiminta Anton-tapauksessa ja vaatia Antonin pikaista palauttamista takaisin Venäjälle. Tähän kokoontumiseen kutsuttaisiin tietenkin Venäjältä paljon puhutun Nashi-nuorisoliikkeen (tai Putin-nuoret) aktivisteja. Muutama Nashi-nuorihan vieraili Suomessa viimeksi pari kuukautta sitten, kun Helsingissä julkistettiin Sofi Oksasen ja Imbi Pajun toimittama teos Kaiken takana oli pelko ja esitettiin venäläisvastaiseksi luonnehdittu filmisarja Soviet Story.
16. Suomen valtionjohto on tänään vakuutellut, ettei Antonin tapaus vaikuta haitallisesti Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin. Toivotaan niin, useat venäläismediat ovat tosin esittäneet asiasta aivan toisensuuntaisia arvioita. Venäjän syyttäjäviranomaiset tulevat ilmeisesti lähettämään Suomelle oikeusapupyynnön, jossa vaaditaan Paavo Salosen kuulustelemista epäiltynä "ryhmän suorittamasta alaikäisen henkilön suunnitellusta sieppauksesta", josta voidaan Venäjän lain mukaan tuomita vähintään kuusi ja enintään 15 vuotta vankeutta. Lisäksi tutkintapyynnössä tullaan pyytämään sieppauksessa avustaneiden henkilöiden selvittämistä ja heidän kuulustelemistaan. Antonin äiti tullee käynnistämän oman oikeusjuttunsa isä-Paavoa vastaan ja vaatimaan suomalaisessa alioikeudessa Antonin huollon uskomista yksin hänelle.
17. Oikeusapupyyntöön perustuva tapauksen selvittely tapahtuu kuitenkin yksistään Suomen poliisin ja muiden täkäläisten viranomaisten voimin. Antonin isällä ei pitäisi olla mahdollisissa kuulusteluissa suuriakaan ongelmia, koska Antonin haltuunotto 12.4. Balahnanissa tapahtui UM:n mukaan laillisin perustein ja vieläpä paikallisten viranomaisten suostumuksella. Rimma-äiti on tosin väittänyt, että haltuunoton yhteydessä olisi käytetty jonkinasteista väkivaltaa, mutta suomalaisversion mukaan tämä ei pidä paikkansa. Salosta voitaneen epäillä vain rajan ylitystä koskevien säännösten rikkomisesta, koska hän ei osoittanut Suomeen paetessaan omaa ja lapsensa matkustusoikeutta asianmukaisesti passilla. Lehtitietojen mukaan tätä puolta asiasta on jo selvitetty Rajavartiolaitoksen toimesta, mutta syytettä ei liene tulossa, sillä tutkinnanjohtajan mukaan Suomen kansalainen otetaan maahan kaikissa tilanteissa vaikka ilman passia. Dosentti Bäckmanin ennakoima vastakaappauksen vaara saattaa toki olla olemassa, tuskin kuitenkaan diplomaattikyydillä toteutettuna, mutta tähän mahdollisuuteen lienee Suomessa varauduttu.
18. Olisiko Venäjän liittyminen Haagin sopimukseen auttanut tai nopeuttanut Anton-pojan palautusasian käsittelyä ja ratkaisemista? Nythän äidin laiton kaappaus kesti 14 kuukautta. Epäilen tätä. Luulen, että vaikka Suomen viranomaiset olisivat toimineet sopimuksen nojalla kuinka nopeasti tahansa, asian selvittely olisi Venäjällä edelleen pahasti kesken eikä takeita lapsen palauttamisesta olisi olemassa. Sillä kuten vanha sanonta kuuluu: ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi! Ja sopimuksilla kuorruttaisi, voitaisiin kai tässä tapauksessa lisätä.
19. Sopimukseen olisi silti pyrittävä. Presidentti Tarja Halonen toivoi tänään, että Venäjä liittyisi Haagin sopimukseen. Hurskaita toiveita voidaan aina esittää, mutta Suomen osalta riittäisi, että Suomi ja Venäjä tekisivät kahdenvälisen lapsikaappausten estämistä tarkoittavan sopimuksen. Miksi tätäkään ei ole saatu aikaan? Presidentti Halosellahan on tunnusti erinomaiset suhteet Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin kanssa. Medvedev kävi muutama viikko sitten virallisella valtiovierailulla Helsingissä, jolloin valtiovierasta viihdytettiin mm. heavy rock -esityksillä. Ei varmaan olisi ollut liikaa vaadittu, jos tapaamisessa olisi puhuttu hieman myös asiaa ja käsitelty vaikkapa juuri lapsikaappauksia Suomesta Venäjälle ja päin vastoin, sillä ne näyttäisivät olevan yleistymässä.
Yllä oleva tuntemattoman kuvaajan viime vuoden heinäkuussa ottama valokuva on julkaistu Sydän-Satakunta ja Jokilaakso -lehdessä 22.9.-08.
