653. Virkamiehen irtisanominen, VTV ja KHO

1. Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on suuri ja mahtava virasto. Sen tehtävistä ja asemasta säädetään jo perustuslaissa (90 §). Tästä huolimatta virastosta ei julkisuudessa juuri puhuta, kadunmies ei tiedä tarkastusvirastosta juuri mitään. Tarkastusvirasto on virallisen määritelmän mukaan varsinaisen valtionhallinnon tai eduskunnan alaisen hallinnon ulkopuolinen, riippumaton tarkastus- ja valvontavirasto. Asemansa puolesta tarkastusvirasto kuuluu eduskunnan oikeusasiamiehen ja valtioneuvoston oikeuskanslerin tavoin perustuslaissa säädettyihin riippumattomiin valvontaviranomaisiin. VTV tarkastaa valtion tilit ja tutkii, käyttääkö valtio varansa lain edellyttämällä tavalla järkevästi. Viraston asema vahvistui merkittävästi vuoden 2000 uuden perustuslain myötä. Silloin aiemmasta valtiovarainministeriön alaisesta keskusvirastosta tuli suoraan eduskunnalle vastaava itsenäinen ja riippumaton toimija.

2. Viime viikolla Suomessa kohistiin Likenneviraston pääjohtaja Juhani Tervalan erosta tai virasta savustamisesta. Mutta osataan sitä muuallakin, vaikka pienempien "viskaalien" irtisanomisista tai potkuista harvoin julkisuudessa puhutaankin. Otetaanpa seuraavassa framille yksi esimerkkitapaus, joka on juuri VTV:stä. Tapausta ei ole käsitelty julkisuudessa eikä sitä koskevaa KHO:n päätöstä ole julkaistu.

3. VTV  irtisanoi 12.5.2010 tehdyllä päätöksellä viraston palveluksessa 19 vuotta olleen johtavan tuloksellisuustarkastajan (A) ko. irtisanomispäivästä lukien eduskunnan virkamiehistä annetun lain 19 ja 28 §:n nojalla. Mainitun lain 43 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla tarkastusvirasto päätti samantien pidättää A:n virantoimituksesta välittömästi irtisanomisen jälkeen, koska irtisanomisen perusteena olevat teot päätöksen mukaan osoittivat hänet siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, ettei virantoimitusta voitu jatkaa. 

4. Mitä kamalaa A siis oli oikein tehnyt? Tarkastusviraston päätöksen mukaan A oli kahdella eri teolla käyttäytynyt ja toiminut vastoin asemaansa ja tehtäviensä edellyttämää tapaa. 

5. Ensimmäisessä teossa oli kyse siitä, että A oli lähettänyt 24.4.2010 nimettömän kirjeen VTV:n pääjohtaja Tuomas Pöystille sekä ylijohtaja Vesa Jatkolalle. Kirjeessä oli kopio psykologin tutkimusaineistoon kuuluvasta asiakirjasta, joka sisälsi erästä viraston henkilökuntaan kuuluvaa virkamiestä ja hänen perhettään koskevia arkaluonteisia tietoja terveydentilasta ja yksityiselämästä; kyseinen virkamies toimi tarkastusvirastossa A:n esimiehenä. Kyseistä virkamiestä oli epäilty aikoinaan vakavasta rikoksesta, mitä koskevan syytteen hovoikeus oli kuitenkin lainvoimaisella tuomiolla hylännyt. A kertoi löytäneensä sanotun asiakirjan VTV:n Albertinkadulta vuonna 1995 tapahtuneen muuton yhteydestä jostakin paperipinosta. VTV:n mukaan A oli toiminut suunnitelmallisesti ja harkiten säilyttäessään vuoteen 2010 asti 15 vuotta aiemmin haltuunsa saaman asiakirjan. Viraston mukaan A olisi voinut hävittää asiakirjan tai palauttaa sen asianomaiselle henkilölle, mutta sen sijaan hän oli päättänyt lähettää sen nimettömänä kirjeenä VTV:n pääjohtajalle ja ylijohtajalle; kirjeet saapuivat viraston sisäisessä postissa vastaanottajilleen 26.4.2010.

6. Toiseksi A oli lähettänyt VTV:n johtamisvalmennuksesta vastaavan yhtiön toimitusjohtajalle maaliskuussa 2010 sähköpostiviestin otsikolla "Negatiivisuus ja ilmapiiri", jossa hän oli arvostellut VTV:n työilmapiiriä sekö viraston ylijohtajaa.

7. VTV:n päätöksestä voi valittaa tuomioistuimelle.  Valitusinstansseja on kuitenkin vain yksi, sillä lain mukaan valitus on tehtävä suoraan valtakunnan ylimmälle hallintotuomioistuimelle eli korkeimmalle hallinto-oikeudelle(KHO). 

8. A vaati valituksesssaan KHO:lle, että päätös hänen irtisanomisestaan ja virantomituksesta pidättämisestään kumotaan. Perusteluinaan A esitti mm. että kumpikaan edellä mainituista teoista ei ole sellainen erityisen paina syy, joka lain mukaan oikeuttaisi irtisanomiseen. Kyseiset teot eivät olleet millään tavalla vaikuttaneet A:n viranhoitoon ja tehtävien suorittamiseen.

9. Kyseinen esimies, jota edellä mainittu asiakirja koski, oli A:n mukaan kohdellut A:ta vuosien mittaan epäasiallisesti. Vaikka asiaa oli käsitelty työsuojeluvaltuutetun avustuksella syksyllä 2009, A oli kokenut esimiehensä edelleen kohtelevan häntä epäasiallisesti ja erityisesti vähättelevän ja viivästyttävän A:n tarkastuskertomusten käsittelyä. A oli kertomansa mukaan tuonut mainitun asian usean otteeseen esille työyhteisössä, mutta koki, ettei häntä uskottu asiassa. Tästä johtuen A sai kertomansa mukaan työuupumuksen seurauksena hetken mielijohteesta ajatuksen lähettää käsiinsä sattuneen esimiestään koskevan lausunnon viraston pääjohtajalle ja ylijohtajalle. Kirjeen tarkoituksena ei ollut vahingoittaa esimiestä eikä työnantajaa, eikä saattaa asiaa laajemman piirin tietoon; A on kertomansa mukaan myöhemmin kuulemistilaisuuksissa pahoitellut tapahtunutta. Koska kirje oli lähetetty ainoastaan pääjohtajalle ja ylijohtajalle, olisi huomautus A:n mukaan ollut asiassa riittävä kurinpidollinen toimenpide. Varoitusta ei ollut kuitenkaan annettu, vaikka hän oli hoitanut virkaansa yli 19 vuotta saamatta tänä aikana yhtään varoitusta. A väitti, että irtisanomisprosessi oli käynnistetty, jotta aktiivisesti  asioihin puuttuvasta A:sta päästäisiin eroon, ketään muuta ei ollut koskaan irtisanottu vastaavista syistä.

10. A vetosi valituksessaan myös sihen, ettei hänen kuulemisensa irtisanomisen yhteydessä ollut tapahtunut laillisesti. Kutsu kuulemistilaisuksiin oli toimitettu  hänelle niin lyhyellä varoitusajalla, ettei hänelle jäänyt riittävästi aikaa hankkia tarvittavia selvityksiä ja oikeudellista avustajaa. 

11. KHO toimitti valitusasiassa 28.10.2011 suullisen käsittelyn, jossa kuultiin A:ta ja eräitä todistajia, muttei VTV:n pääjohtajaa tai ylijohtajaa eikä edellä mainittua A:n esimiestä.

12. KHO antoi asiassa päätöksen 19.12.2011 (taltio 3621, diaarinumero 2147/3/10). Päätöstä ei ole julkaistu, ei ennakkopäätöksenä eikä muunkaanlaisena ratkaisuna. Mikähän tähän mahtaisi olla syynä? A:n kuulemisen osalta päätöksen perusteluissa todetaan, että A oli kutsuttu 4.5. 2010 kuulemistilaisuuteen, joka pidettiin 7.5. Tähän tilaisuuteen A ei ollut KHO:n mukaan ehtinyt valmistautua. Kuulemisen jatkotilaisuuteen A oli kutsuttu 10.5. ja jatkotilaisuus oli jo seuraavana päivänä. KHO:n mukaan A:lle varattu aika valmistautua kuulemistilaisuuteen oli asian merkitys huomioon ottaen ollut liian lyhyt. Kun A oli kuitenkin voinut irtisanomisensa jälkeen KHO:ssa sekä kirjallisesti että suullisesti esittää käsityksensä asiassa, KHO katsoi, että tarkastusviraston päätöstä ei ole perusteita kumota kuulemismenettelyyn liittyvillä perusteilla.

13. Irtisanomisperusteista KHO totesi ensinnäkin, ettei sähköpostiviestin lähettäminen  VTV:n kanssa yhteistyötä tehneen konsulttiyhtiön omistajalle ja toimitusjohtajalle voinut olla irtisanomisenperusteena. Viestiä ei ollut lähetetty laajemmalle vastaanottajaryhmälle , ja virkamiehen sananvapaus yms. seikat huomioon ottaen viraston esimiehillä on velvollisuus sietää virastoon ja sen toimintaan liittyvää arvostelua.

14. Toisen perusteen osalta KHO totesi, että lähettäessään ko.kirjeet viraston pääjohtajalle ja ylijohtajalle, A oli pyrkinyt  peitämään henkilöllisyytensä kirjeiden lähettäjänä. KHO:n suullisessa käsittelyssä A oli kertonut saaneensa kirjeiden sisältämän asiakirjan haltuunsa vuonna 1991 tai 1992. A oli tuonut puolustuksekseen esiin, että asiakirjassa mainittu viranhaltija oli kohdellut häntä vuosien mittaan epäasiallisesti. KHO:n mukaan A:n oli täytynyt  ymmärtää asiakirjan arkaluonteisuus ja se, että asiakirja saattaa vahingoittaa siinä tarkoitetun viranhaltijan ja hänen perheensä mainetta. Hänen on myös täytynyt käsittää, että asiakirjaa ei ole tarkoitettu saattaa laajemmin tietoisuuteen.VTV:n virkamiehenä A joutuu käsittelemään salassa pidettäviä tietoja sisältäviä asiakirjoja, jolloin luottamus virkamieheen on näin ollen erityisen korostetussa asemassa. A oli vedonnut KHO:n suullisessa käsittelyssä siihen, että asiakirjan lähettäminen oli johtunut hänen työuupumuksestaan ja hänen viraston suoritusarvioinnissa kokemastaan epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. Vaikka kysymyksessä oli yksittäinen teko, A:n menettely oli KHO:n mukaan omiaan vakavalla tavalla kyseenalaistamaan hänen harkintakykyään ja lojaalisuuttaan työantajaansa kohtaan. Kysymyksessä on KHO:n mukaan niin vakava teko, että A:n mainitsemat lieventävät asianhaarat eivät anna aihetta arvioida teon merkitystä toisin kuin VTV oli tehnyt. A oli toiminut tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan luottamuksen menetyksen häneen viranhaltijana. VTV:llä oli siten laissa tarkoitettu erityisen painava syy virkasuhteen irtisanomiseen mainitun teon perusteella. Varoitusta ei tapaukseen sovellettavan lain mukaan ole säädetty irtisanomisen edellytykseksi eikä A:n teon luonne huomioon ottaen irtisanominen ole KHO:n mielestä edellyttänyt varoituksen antamista. Kun A oli voitu irtisanoa, hänet oli myös voitu pidättää virantoimituksesta. Näillä perusteilla KHO hylkäsi A:n valituksen.

15. Tämän jälkeen A haki KHO:lta mainitun päätöksen purkamista ja vetosi hakemuksessaan hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentissa säädettyihin perusteisin, joilla lainvoiman sanut päätös voidan purkaa. A vetosi muun muassa siihen, että asiassa oli tullut sellaista uutta selvitystä, joka olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen, ja että KHO:n päätös oli perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Kuulemisen osalta A piti  virheellisenä KHO:n päätöksesään 19.12.2011 esittämää johtopäätöstä, jonka mukaan irtsanomisen yhteydessä tapahtunut VTV:n kuulemisvirhe oli korjautunut sillä, että hän oli voinut KHO:lle tekemässään valituksessa esittää oman käsityksensä asiassa.

16. A:n purkuhakemukseen on liitetty kaksi asiantuntijalausuntoa, joista toisen on antanut rikosoikeuden ja toisen taas työoikeuden professori. 

17. Rikosoikeudellisessa lausunnossa on katsottu ensinnäkin sitä, että A ei ole voinut kirjeen lähettämisellä syyllistyä RL 38 luvun 1 tai 2 §:ssä säädettyyn salassapitorikokseen. 
Lausunnon mukaan ko. tapauksessa ei ole edes väitetty, että joku laissa säädettyyn henkilöpiiriin kuuluva olisi paljastanut A:lle salassa pidettävän seikan. Näin ollen A ei ole voinut syyllistyä salassapitorikokseen, vaikka hänen katsottaisiin käyttäneen KHO:n päätöksessä tarkoitettua tietoa hyödykseen; asiakirjojen perusteella tosin näyttöä ei ole siitä, että A olisi käyttänyt asiakirjaa hyödykseen siten kuin viitatussa lainkohdassa on tarkoitettu. A:n on väitetty pitäneen asiakirjaa hallussaan myös aikana, jonka salassapitovelvollisuus on kattanut. Salassa pidettävän asiakirjan hallussapito ei kuitekaan  ole rangaistavaa. Merkitystä ei ole sillä, miten asiakirja on henkilölle joutunut. Jättämällä sattumalta haltuunsa saamansa salassa pidettävän asiakirjan hävittämättä tai asiakirjan kohteelle palauttamatta hekikilö ei lausunnon mukaan syyllisty mihinkään rikokseen.  

18. Kunnianloukkauksen (RL 24:9) osalta lausunnossa todetaan, että  ko. rikokseen syyllistyy muun muassa se, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen taikka muuten halventaa toista. A:n viraston kahdelle johtohenkilölle välittämä tieto ei ole ollut valheellista, sillä tiedon kohteena oleva henkilö on ollut epäiltynä vakavasta (seksuaali)rikoksesta, josta hänet oli myös tuomittu alioikeudessa ehdolliseen vankeusrangaistukseen; hovioikeus on kuitenkin myöhemmin hylännyt syytteen. Psykologin tutkimusaineisto on ollut osa sanotun rikosjutun aineistoa, eikä se siten ole voinut olla laissa tarkoitetulla tavalla valheellista tietoa. Tosin paikkansapitävänkin tiedon levittäminen voi olla kunnianloukkausta, jos tekijällä on loukkaamisen tarkoitus. A:n ei ole kuitenkaan lausunnon mukaan katsottava lähettäneen asiakirjoja loukkaamisen tarkoituksessa, koska lähetys on mennyt vain kahdelle ihmiselle ja tiedon välitys on liittynyt hänen työsuhdeasioihinsa. Kunnianloukkaus on rangaistavaa vain tahallisesti tehtynä, eikä tahallisuuden vaatimus lausunnon mukaan täyty tässä tapauksessa. A:n tarkoituksena ei ole ollut loukkaaminen, eikä hänen voida katsoa myöskään mieltäneen varsin todennäköiseksi, että asiakirjan lähettäminen vain kahdelle viraston johtoon kuuluvalle henkilölle loukkaisi tiedon kohteen kunniaa. A on perustellut jälkikäteen arvioiden ajattelematonta menettelyään sillä, että esimies oli A:n mukaan käyttäytynyt häntä kohtaan sopimattomasti. Tälle näkökohdalle ei ole prosessissa annettu mitään painoa, vaikka kyseessä on lausunnon mukaan ilman muuta A:n menettelyn moitittavuutta lieventävä vaikutus.

19. Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä koskevan rikoslain 24 luvun 8 §:ssä säädetty tunnusmerkistö täyttyy lausunnon mukaan vain, jos tietoa välitetään tiedotusvälineessä tai toimittamalla tieto muutoin lukuisten ihmisten saataville. Ko. tapauksessa A on lähettänyt asiakirjan kahdelle viraston johtoon kuuluvalle henkilölle. Tieto ei ole mennyt eikä ole ollut tarkoitettu meneväksi lukuisten ihmisten saataville.

20. Lausunnossa todetaan, että KHOn päätöksestä 19.12.2011 ei ilmene, että asian käsittelyn missään vaiheessa olisi selvitetty, oliko A:n välittämä tieto salassa pidettävää. Asiakirjojen perusteella salassapito oli päättynyt jo vuonna 2006. Lähettäessään asiakirjan esimiehilleen vuonna 2010 A ei ole lausunnon mukaan välittänyt eteenpäin salassa pidettävää tietoa. Tieto on toki ollut arkaluonteista, mutta ei ollenkaan salassa pidettävää. Tällaisen tiedon levittäminen on ollut lausunnon mukaan ajattelematonta, mutta ei lainvastaista.

21. Lausunnossa on kiinnitetty huomiota erityisesti KHO:n päätöksen perustelujen kohtaan, jossa korostetaan A:n salassapitovelvollisuutta hänen työssään. A:n lähettämä asiakirja ei ole lausunnon mukaan ollut salassa pidettävä, eikä liittynyt mitenkään hänen työtehtäviinsä. Asiakirja olisi ollut kenen tahansa asianomaisesta tuomioistuimesta tai poliisilta saatavissa salassapidon päätyttyä vuonna 2006. Sillä seikalla, että tieto on arkaluontoista, ei ole salassapitovelvollisuuden kannalta nyt merkitystä. A:n tarkoituksena ei ole ollut levittää arkaluontoista tietoa vaan saattaa viraston ylimmän johdon tietoon seikkoja, jotka A:n käsityksen mukaan ovat jotenkin liittyneet siihen, miten esimies on häntä kohdellut. Lausunnonantajan mukaan on vaikea ymmärtää, miten A:n menettely olisi omiaan heikentämään luottamusta hänen työhönsä tarkastajana. Kyseessä on ollut A:n ja hänen esimiehensä välinen skisma, joka on ollut täysin viraston sisäinen asia. A:n tekemää paljastusta ei pidä lausunnon mukaan irrottaa asiayhteydestään, jossa on otettava huomioon myös se, että A oli kokenut tulleensa esimiehen taholta toistuvasti väärin kohdelluksi.

22. Rikosoikeuden professorin lausunnon mukaan A:n esimieheen aikoinaan kohdistunut vakava rikosepäily on ollut varmasti enemmän omiaan vähentämään virkamiehen luottamusta kuin se menettely, joka on luettu A:n viaksi. Vakava rikosepäily voi olla virkamiehen irtisanomisen peruste, vaikka syyte hylättäisiin valitusasteessa. Työ- ja virkasuhteeseen liittyvissä asioissa ei noudateta samaa näyttökynnystä kuin rikosasioissa ja luottamus on eri asia kuin rikosoikeudellinen syyllisyys. Tämä näkökohta on otettava huomioon, kun arvioidaan A:n menettelyn moitittavuutta. Hän on saattanut viraston johtoon tiedon, joka johdolla olisi jo aikanaan pitänyt olla, tosin A:n ilmoituksella ei näin myöhään tehtynä luonnollisesti ole vaikutusta tiedon kohteen virka-asemaan.

23. Hallintolainkäytössä on vallalla virallisperiaate, jonka mukaan vastuu asian selvittämisestä on tuomioistuimella (HLL 33 §). Lausunnon mukaan tässä tapauksessa on jäänyt kokonaan selvittämättä A:n lähettämän asiakirjan salaisuus. Tämä seikka on asiassa aivan olennainen ja tuomioistuimen olisi tullut se selvittää, vaikka kukaan asianosaisista ei olisi nostanut kysymystä salassapidosta keskustelun kohteeksi. Hyvin perustein voidaan katsoa, ettei asiassa ole toteutunut EIS 6 artiklassa säädetty oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

24. Näin napakkaa tekstiä siis rikosoikeuden professorin lausunnossa, johon A on  purkuhakemuksessaan vedonnut ja joka lausunto on toimitettu KHO:lle. Samansuuntaisia kannanottoja esitetään myös työoikeuden professorin lausunnossa.

25. Lausunnon mukaan KHO:n irtisanomisperusteeksi hyväksymä A:n teko on todellisesti täysin irrallinen A:n asemasta virkamiehenä eikä tällaisesta teosta voida tehdä luotettavia johtopäätöksiä suhteessa A:n kykyyn toimia edelleen virkamiehenä. Ko. teko on selkeästi viraston sisäinen ja se liittyy viraston sisäisiin ja pitkään jatkuneisiin ongelmiin viraston joidenkin johtohenkilöiden ja A:n välillä. Virkamiehen erityiseen asemaan liittyvät käyttäytymisvaatimukset eivät ole tällaisessa tilanteessa oikeudellisesti relevantteja eivätkä keskeisiä, vaan asia tulee arvioida pitäen silmällä vain yleisen virkamiesaseman asettamia käyttäytymisvaatimuksia.

26. Irtisanomisperusteeksi katsottu A:n teko koski viraston palveluksessa olevan toisen henkilön rikosepäilyä. Kyseinen henkilö oli kuitenkin tällöin viraston palveluksessa huolimatta kyseisestä epäilystä ja on edelleen. Virasto ei siis ole pitänyt rikosasiaa ainakaan niin merkittävänä, että kyseinen virkamies olisi irtisanottu, vaikka ulkopuolisen näkökulmasta arvioituna kyseinen henkilö oli epäiltynä erityisen moitittavasta käyttäytymisestä. Kyseinen teko objektiivisesti arvioiden on ilman muuta huomattavasti törkeämpi kuin siitä tehty nimetön ilmoitus viraston johdolle. Normaalitilanteessa tällaisen ”ilmiannon” ei tulisi johtaa mihinkään seuraamuksiin ilmoittajaa kohtaan. Ennemminkin seuraamusten tulisi kohdistua rikosepäilyn kohteena olevaan henkilöön.

27. Lausunnon mukaan A joutui suurella todennäköisyydellä seuraamuksen kohteeksi erityisesti siksi, että hänellä oli ollut jo aikaisemmin muita kuin virkansa hoitamiseen liittyviä ongelmia esimiehensä kanssa. Tällä ei pyritä kiistämään sitä, että A syyllistyi moitittavaan menettelyyn, mutta hän ei syyllistynyt siinä määrin ja sillä tavoin moitittavaa kuin miten KHO asian arvioi. 

28. Lausunnon mukaan voidaan perustellusti olla sitä mieltä, että A:n kyseinen teko perustui pitkään jatkuneisiin muihin kuin viran hoitamista koskeviin erimielisyyksiin A:n ja hänen esimiehensä välillä, eikä tästä voida tehdä sellaisia johtopäätöksiä suhteessa A:n kykyyn jatkaa tehtävässään, kuin KHO teki. Lausunnon mukaan  myös esimerkiksi asiassa annetussa professorin lausunnossa (kauppaoikeuden professori, jolta VTV oli pyytänyt lausunnon ja joka lausunnossan vertaili A:n työtehtäviä tilintarkastajan tehtäviin  ja asemaan)  tällaiset pitkälle menevät ja rohkeasti tehdyt johtopäätökset ovat perusteettomia.

29. Työoikeuden professorin mukaan KHO on sikäli soveltanut lakia ilmeisesti väärin, että se on virkamiehen viraston sisäisiin työyhteisöongelmiin liittyvän yksittäisen teon yhteydessä käyttänyt keskeisenä arviointiperusteena virkamiehen erityisen virkamiesaseman asettamia eettisiä yms. käyttäytymisvaatimuksia. Asiaa olisi kuitenkin pitänyt arvioida vain virkamiesaseman perusteella yleisesti ottamatta huomioon A:n erityistä virkamiesasemaa. 

30. Lausunnon mukaan muutoinkin näyttää siltä, että viraston päätös on vastoin virastoa sitovia hallinnon yleisiä lainalaisuusperiaatteita. A:n irtisanominen ei ole suhteellisuusperiaatteen mukainen ottaen huomioon, että rikoksesta epäilty A:n esimies on voinut jatkaa virassaan normaalisti, mutta tästä pelkästään viraston johdolle ilmoittanut henkilö on voitu irtisanoa. Tällainen lopputulos ilmentää viraston käyttäneen harkintavaltaansa epäasiallisin perustein. 

31. Näin siis asiantuntijat A:n tapauksesta. Selväksi lienee tullut, ettei A ole syyllistynyt menettelyllään rikolliseen tekoon eikä häntä vastaan ole edes käynnistetty rikostutkintaa. A:n teko on ollut kyllä moitittava, mutta onko se ollut siinä määrin moitittava, että irtisanomisen edellytykset ovat täyttyneet? Onko irtisanominen ollut suhteellisuusperiaatteen mukainen, koska  tieto, jonka A paljasti, meni ainoastaan lahdelle viraston ylijohtoon kuuluvalle viranhaltijalle eikä siitä ole edes väitetty aiheutuneen vahinkoa A:n esimehelle? Olisiko A:n työuupumus, minkä voisi epäillä johtuneen osin siitä, että hän on joutunut työssään luultavasti kohtuuttoman arvostelun ja kenties jopa jonkinlaisen työpaikkakiusaamisen kohteeksi, sellainen lieventävä asianhaara, jonka perusteella irtisanomista voitaisiin pitää liian rankkana toimenpiteenä asiassa?

32. Ulkopuolisen on tietenkin vaikea tai jopa mahdotonta tietää tai päätellä, mitä A:n työympäristössä on puheena olevassa suhteessa tapahtunut, onko VTV:n työilmapiiri todella niin huono kuin A antaa ymmärtää, ja mitkä väitteistä ovat totta ja mitkä kenties eivät. Jotain asiasta kertonee A:n entisen pitkäaikaisen työtoverin kirjallinen lausunto, joka on purkuhakemuksen liitteenä.

33. Mainitussa lausunossa todetaan mm. seuraavaa:

Tarkastuvirastoa  on jo pitkään vaivannut  viraston byrokraattisesta  ja autoritäärisestä  johtamiskulttuurista johtuvana  huono työilmapiiri. Se on huolestuttavassa määrin  haitannut erityisesti tuloksellisuustarkastuksen tulosalueen  toimintaedellytyksiä. Vaikuttaakin  siltä , että  A:n aktiivisuus sekä aloitteellisuus tarkastushenkilöstölle tärkeissä työilmapiiriin, henkilöstön tasa-arvoiseen kohteluun samoin kuin uuden palkkausjärjestelmän esille nostamiin oikeudenmukaisen palkkauksen toimeenpanossa todettujen  ongelmien korjaamiseen oli tosiasiallinen syy hänen erottamiselleen. Tämä  henkilökunnalle   oikeudellisilta perusteiltaan lähtökohdiltaan epämääräiseksi jäänyt irtisanominen onkin  työyhteisössä ollut omiaan entisestään lisäämään turvattomuutta ja pelkoa.  

34. Niin tai, mutta joka tapauksessa KHO:lle oli saatettu yli 20 sivua pitkässä purkua koskevassa hakemuksessa ja sen liitteissä eli muun muassa edellä selostetuissa asiantuntijalausunnoissa runsaasti uutta materiaalia ja uutta mietittävää. Olisi siis voinut odottaa, että kun tapauksessa on kyse todella merkittävästä yksityistä ihmistä koskevasta asiasta, asiaan olisi paneuduttu KHO:ssa huolellisesti ja että tämä olisi näkynyt, riippumatta päätöksen lopputuloksesta, myös ja erityisesti päätöksen perusteluista. Ovathan päätöksen perustelut oikeastaan ainoa asia tai instrumentti, jonka perusteella valittaja tai purunhakija voi tuomioistuimen työtä arvioida. Päätöksen perusteluissa on annettava perusteltu vastaus valituksessa tai hakemuksessa esitettyihin vaatimuksiin ja niiden perusteisiin.

35. KHO:n antoi päätöksen purkuhakemuksen johdosta 18.10.2012. Se on 3,5 sivua käsittävä asiakirja, josta 2,5 sivulla on selostettu asian aikaisempaa käsittelyä (VTV:ssä ja KHO:ssa) sekä sitä, mitä A on purkuhakemuksensa perusteluissa esittänyt; KHO on pusertanut A:n yli 20-sivuisen hakemuksen 1,5 sivun mittaiseksi selosteeksi. Selosteessa ei ole mainittu halaistua sanaa purkuhakemuksen liitteinä olevista edellä mainituista asiantuntijalausunnoista.

36. Tärkeintä on toki KHO:n ratkaisu ja sen perustelut. Tässä suhteessa päätös on valtava pettymys ja ihmettelyn aihe. KHO:n ratkaisu on nimittäin vajaan 1,5 sivun mittainen ja siitäkin valtaosa koostuu kappaleista, joissa on siteerattu hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentissa säädettyjä purkuperusteita sellaisenaan. Itse asiassa koko KHO:n päätöksen "anti" eli sen omat perustelut käsittävät vain seuraavan lyhyen virkkeen:

Hakemuksessa ei ole esitetty hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentissa tarkoitettua perustetta, jonka johdosta päätös voitaisiin purkaa

37. Tässäkö siis nyt on se dialogi tai diskurssi, jota oppi- ja väitöskirjojen mukaan tuomioistuin ja asianosaiset käyvät oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä? Oikeuden päätöksen perusteluilta edellytetään kirjoitusten ja oppien mukaan seikkaperäisyyttä, ymmärrettävyyttä, avoimuutta, pro et contra -metodin käyttämistä ja niin edelleen. Mutta tämä ei näköjään koske lainkaan Suomen ylintä hallintotuomioistuinta. Dialogi tuntuu olevan siellä jokseenkin heikoissa kantimissa, sillä "äänessä" on vain hakija tai valittaja, joka puhuu/kirjoittaa pitkään ja laveasti, vetoaa todisteisiin ja oikeusoppineiden lausuntoihin ja ties mihin, mutta saa puhekumppaniltaan eli oikeudelta tylyn vastauksen tyyliin "ei kai täsä ny sunkaan mitään, onhan se maar ilimoja pirelly".

38. Tällaisen vastauksen meille tarjoili tällä kertaa KHO:sta asian ratkaissut kolmijäseninen kokoonpano, johon kuuluivat presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Eija Siitari-Vanne ja Jukka Lindstedt, kaikki muuten oikeustieteen tohtoreita. Kylläpä ovatkin kirjansa hyvin lukeneet!  

39. Hallintolainkäyttölain 53 §:n mukaan - säännös koskee siis myös KHO:ta - päätös on perusteltava. Perusteluista on ilmettävä, mitkä seikat ja selitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun ja millä oikeudellisilla perusteilla siihen on päädytty. Tuomioistuinta velvoittaa siis perusteluvelvollisuus, eikä perusteluksi suinkaan edellä viitatun hallintolain säännöksen mukaan riitä mikä tahansa lyhyt tokaisu "ei syytä" tai "ei aihetta".  Kun A:n tapauksessa asianosainen on nähnyt todella paljon vaivaa muun muassa osoittaakseen, että KHO:n päätös perustuu ilmeisesti väärän lain soveltamiseen, ei oikeuden päätöksen perusteluiksi toki riitä pelkkä tokaisu "eipäs perustu", vaikka purkuhakemus hylättäisiinkin.

40. Perustuslain 21 §:n 2 momentissa on säännös siitä, mitä asioita oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluu. Yhtenä keskeisenä kriteerinä PL 21.2 §:ssä mainitaan juuri asianosaisen oikeus saada perusteltu päätös. Mainittu perustuslain säännös koskee myös ylimääräistä muutoksenhakua.

41. Toki tuomioistuimessa käsiteltävän asian laatu vaikuttaa perustelujen laajuuteen. Jos asiaa on käsitelty jo valitusmenettelyssä KHO:ssa, ei päätöstä, jolla purkuhakemus hylätään, tarvitse tietenkään perustella yhtä seikkaperäisesti kuin valituksen johdosta annettua päätöstä. Mutta sanottua päätöstä on kyllä perusteltava, sillä hallintolainkäyttölaissa ei ole annettu erityisiä säännöksiä ylimääräiseen muutoksenhakuun annetun päätöksen perustelemisesta, vaan myös sitä koskee edellä mainittu HLL 53 §:n säännös.

42. KHO:een samoin kuin KKO:een tehdään toki aika usein selvästi perusteettomia purku- tai kanteluhakemuksia. Silloin hakemuksen hylkäävän päätöksen perusteluksi riittää toteamus, jonka mukaan hakemuksessa ei ole esitetty laissa tarkoitettuja perusteita päätöksen purkamiseksi tai poistamiseksi. Mutta nyt esillä olevassa tapauksessa tilanne on ollut täysin toisenlainen. A:n purkuhakemus on hyvin laadittu ja perusteltu ja sen tueksi on esitetty kaksi perusteltua asiantuntijalausuntoa, joiden mukaan KHO:n valituksen johdosta antama päätös perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Tällaista purkuhakemusta ei voida mitenkään sivuuttaa lakonisella "ei aihetta" -perustelulla. Tarkempia perusteluja olisi kaivattu myös siksi, että KHO on asiassa ensimmäinen ja samalla viimeinen oikeusaste, johon irtisanomisesta on voitu valittaa. KHO on kuitenkin halunnut vain kylmästi lopettaa asian enemmän ruotimisen eikä ole sen vuoksi lähtenyt avaamaan asiaa, vaikka irtisanomisen samoin kuin KHO:n A:n valituksen johdosta antaman päätöksen laillisuus on riitautettu pätevillä perusteilla.

43. Voidaan toki kyynisesti sanoa, että vaikka tietyn purkuhakemuksen kohteena olevan päätöksen voidaan epäillä olevan lainvastainen, tämä ei vielä riitä, sillä päätöksen purkaminen edellyttää, että päätös perustuu ilmeisesti väärään lainsoveltamiseen. Rajanveto väärän ja ilmeisesti väärän lainsoveltamisen välillä on kuitenkin epäselvä ja usein hiuksenhieno. Purkuinstanssin tulisi tämän vuoksi päätöksessän selvittää, mitä laissa tarkoitetulla sanonnalla "perustuu ilmeisesti väärään lainsoveltamiseen" itse asiassa tarkoitetaan ja ilmoittaa samalla, miksi asianomaisessa konkreettisessa tapauksessa ei niin ole asian laita.

44. Olen maininnut aiemmin siitä, että korkeimman oikeuden (KKO) tulisi perustella purku- ja kanteluhakemuksen johdosta antamiaan ratkaisuja riittävän tarkasti myös silloin, kun hakemus hylätään. Viimeksi olen kirjoittanut asiasta opuksessa Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) s. 170-172. Myös eduskunnan apulaisoikeusasiamies on kiinnittänyt KKO:n huomiota siihen, että sen ylimääräistä muutoksenhakua koskevat  ratkaisut tulee perustella asianmukaisesti (ks. EOA:n kertomus vuodelta 1998 s. 96-98). Ratkaisun KKO 1996:123 osalta apulaisoikeusasiamies totesi, että päätöksen perustelut ovat äärimmäisen niukat ja puutteelliset, sillä perusteluissa ei ollut lainkaan yksilöidysti arvioitu hakemuksen tueksi esitettyjen seikkojen paikkansapitävyyttä ja oikeudellista merkitystä. Aivan sama arviointi voidaan esittää KHO:n nyt kysymyksessä olevan päätöksen perusteluista. KHO:n päätöksen perustelut, jos sellaisista voidaan edes puhua, ovat vielä paljon niukemmat kuin ratkaisun KKO 1996:123 perustelut, sillä vm. ratkaisua on sentään yritetty perustella.

45. Korkein oikeus näyttää ottaneen kritiikistä opikseen, sillä nykyisin myös sellaisia päätöksiä, joilla purku- tai kanteluhakemus hylätään, perustellaan ja joskus vieläpä varsin seikkaperäisesti (ks.mt. s. 173 viitattuja KKO:n ratkaisuja). Valitettavasti tämä oppi ei näytä tavoittaneen vielä KHO:ta. Vai olisiko kyse ollut siitä, että kun purunhakijana oli tässä tapauksessa "vain yksityishenkilö", eli virastaan poispotkittu naisihminen ja häntä vastassa oli suuri ja mahtava VTV,  ei päätöstä tarvitse perustella mitenkään? Mene ja tiedä! 

46. VTV:n pääjohtajan virka, joka täytetään kuudeksi vuodeksi kerrallaan, on parhaillaan täytettävänä vuosiksi 2013-2017. Kolmesta virkaan ilmoittautujasta ainoa varteenotettava ehdokas näyttäisi olevan virastoa vuodesta 2007 johtanut pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti, Lapin yliopiston kasvatteja muuten. Pöysti (42 v.) on habitukseltaan hieman samanlainen tutkijatyyppi kuin oikeuskansleri Jaakko Jonkkakin; tutkijana kummallakin olisi luultavasti meille ja yhteiskunnalle (vielä) enemmän annettavaa kuin virastopäällikkönä. Viime vuosina tarkastusviraston toiminta on kyllä ärhäköitynyt, mitä kuvastaa se, että lähes 90 prosenttia viraston suorittamista tarkastuksista johtaa moitteisiin. Toisaalta VTV:n tarkastukset ovat aiheuttaneet myös kritiikiä, jota ovat esittäneet muun muassa viraston tarkastuksen kohteena olleet Tekes, TEM ja STM. Tarkastusvirastoa on moitittu liiallisesta pikkutarkkuudesta, asiavirheistä sekä virheellisistä johtopäätöksistä.