678. Syyteneuvottelu ja tunnustamisoikeudenkäynti - tarpeeton uudistus?

1. Oikeusministeriö asetti lokakuussa 2011 suppean eli pelkästään muutamasta virkamiehestä muodostetun työryhmän selvittämään mahdollisuutta ottaa ns. syytteestä sopiminen osaksi suomalaista rikosprosessia. Työryhmän tehtäväksi annettiin annettiin lisäksi laatia suomalaiseen rikosprosessiin nivoutuvat säännökset ns.  plea bargaining -menettelyistä, joiden oikeuspoliittisena funktiona olisi "helpottaa viranomaisresurssien kohdentamista, tehostaa viranomaisten toimintaa ja nopeuttaa rikosasioiden esitutkintaa, syyteharkintaa ja tuomioistuinkäsittelyä kuitenkin turvaten rikoksesta epäillyn sekä asianomistajan oikeudet". Suomeksi sanottuna tavoitteena oli rikosprosessin keventäminen sekä valtion oikeudenhoitoon varaamien kustannusten säästäminen.

2. Oikeusministeriön työryhmä jätti mietintönsä toukokuun alussa 2012 (OMTR 26/2012, Syyteneuvottelu ja syyttämättä jättäminen). Kysymyksessä ei ole mikään periaatemietintö - kuten olisi voinut odottaa - vaan mietintö sisältää hyvin yksityiskohtaiset säädösehdotukset syyteneuvottelun ym. ottamiseksi osaksi rikosprosessia. Tarkoituksena on, että uudet säädökset tulisivat voimaan 1.1.2014 yhdessä uuden esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön kanssa. Uudistusta on luonnehdittu joillakin tahoilla jopa vallankumoukselliseksi suomalaisessa oikeuskultuurissa. 

3. Mutta onko syyteneuvottelussa itse asiassa kysymys kovinkaan merkittävästä uudistuksesta? Onko uudistusehdotus perusteltu tai edes tarpeellinen? Mietintö sisältää suuren joukon uusia säädöksiä ja pykäliä sekä yhden uuden vaiheen rikosprosessissa. Minusta tuntuu kuitenkin siltä, että ehdotettu uudistus lähinnä vain lisää byrokratiaa ja turhaa työtä, sillä työryhmän mietinnössä asetettuihin tavoitteisiin voitaisiin päästä paljon yksinkertaisemalla tavalla eli muuttamalla ainoastaan 2-3 pykälää rikoslaissa ja rikosprosessilaissa (ROL). Nämä pykälät koskevat seuraamusluonteista syyttämättäjättämistä (ROL 1 luvussa) ja rangaistuksen määräämistä (mittaamista), josta säädetään rikoslain (RL) 6 luvussa. ROL:iin ehdotettu uusi 5 b luku, jossa säädettäisiin  "tunnustamisoikeudenkäynnistä" on minusta täysin tarpeeton.

4. Työryhmän mietintö oli laajalla lausuntokierroksella, jolloin ehdotus sai sangen ristiriitaisen vastaanoton. Uudistusta kannattivat syyttäjälaitos VKSV:n johdolla - aiemmin eli vielä vajaa 10 vuotta sitten VKSV vastusti jyrkästi uudistusta (!) -  KRP ja hieman yllättäen myös  oikeustieteellisten tiedekuntien edustajat. Vastaustajien joukkoon taas kuuluivat sekä oikeuskansleri että eduskunnan oikeusasiamies. 

5. Viime perjantaina oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sitten kertoi, että hän on kaikesta huolimatta päättänyt, että asia viedään valtioneuvoston käsittelyyn ja siitä tullaan antamaan keväällä asianomaiset lakiesitykset eduskunnalle. Ministeri noudattaa tässäkin asiassa linjaa, jonka hän on näköjään päättänyt ottaa asiassa kuin asiassa: olipa ministeriön valmistelema ehdotus kuinka kummallinen ja saanut lausuntokierroksella miten ristiriitaisen vastaanoton hyvänsä, ministeri vie sen enempää pohtimatta tyynesti koko hallituksen käsittelyyn lakiesitysten antamista varten.

6. Oikeusministeriön esityksessä ehdotetaan otettavaksi esitutkintalakiin (ETL) ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuun lakiin (ROL) niin kutsuttua syyteneuvottelua koskevat säännökset. Syyttäjä voisi tutkinnanjohtajan esityksestä määrätä, ettei esitutkintaa toimitettaisi kaikkien rikosten osalta, kun henkilön epäillään syyllistyneen useampaan rikokseen ja hän on tunnustamalla edistänyt rikosten selvittämistä eikä yleinen tai yksityinen etu vaadi esitutkinnan toimittamista. Syyttäjä voisi samalla sekä myös silloin, kun tutkittavana on yksi kokonaan tai olennaisilta osiltaan tunnustettu rikos, sitoutua vaatimaan rangaistusta lievemmän rangaistusasteikon mukaisesti.

7. Syyttäjä voisi myös tehdä rikoksesta epäillyn tai rikosasian vastaajan (siis syytetyn) kanssa ns. tuomioesityksen, jossa viimeksi mainittu tunnustaa rikoksen ja syyttäjä sitoutuu vaatimaan rangaistusta lievennetyltä rangaistusasteikolta. Tuomioesitys käsiteltäisiin epäillyn tai vastaajan sekä asianomistajan suostumuksella tuomioistuimessa tavallista oikeudenkäyntiä kevyemmässä tunnustamisoikeudenkäynnissä. Tässä käsittelyssä tuomioistuin tutkisi tunnustuksen pätevyyden ja muut tuomioesitykseen liittyvät kysymykset sekä muut tuomioesityksessä tarkoitettuun rikokseen perustuvat vaatimukset. Tuomioistuin antaisi tuomioesityksen mukaisen tuomion, jos se lukisi rikoksen syyksi tuomioesityksen mukaisesti eikä tuomion antamiselle olisi muuta estettä. Tuomioistuimen tulisi tällöin mitata rangaistus lievennetyltä rangaistusasteikolta.

8. Syyteneuvottelua koskevat säännökset soveltuisivat rikoksiin, joista ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin kuusi vuotta vankeutta, ei kuitenkaan henkeen tai terveyteen kohdistuviin rikoksiin taikka seksuaalirikoksiin, jotka loukkaavat seksuaalista itsemääräämisoikeutta tai kohdistuvat lapsiin. On ajateltu, että uusi lainsäädäntö koskisi lähinnä talous- ja huumerikoksia. Syyteneuvottelun käyttämistä harkittaessa syyttäjän olisi otettava huomioon asian laatu, menettelystä mahdollisesti aiheutuvat kustannukset, siihen kuluva aika ja muut olosuhteet.

9. Seuraamusluonteista syyttämättä jättämistä koskevia säännöksiä muutettaisiin niin, että syyttäjä ei enää katsoisi syyttämättä jätetyn syyllistyneen rikokseen, vaan toteaisi, että syytteen nostamisen edellytyksen täyttyvät, mutta laissa säädetyllä perusteella enemmistä toimenpiteistä luovuttaisiin. Uutena perusteena jättää syyte nostamatta olisi, että useasta rikoksesta epäilty tunnustaisi jonkin rikoksen. Toisena uutena perusteena olisi, että asian käsittelystä aiheutuvat kustannukset olisivat selvässä epäsuhteessa asian laatuun ja mahdollisiin seuraamuksiin. Lakiin otettaisiin säännös syyttäjän velvollisuudesta perustella syyttämättäjättämispäätös.

10. Arvioiden mukaan vuodessa syyteneuvotteluun voisi koko maassa päätyä ainoastaan viitisensataa huume-ja talousrikosjuttua. Se ei ole todellakaan suuri määrä, joten samaan tavoitteeseen voitaisiin ja tulisi minusta päästä minusta yksinkertaisemmalla tavalla.

11. Ensinnäkin seuraamusluonteista syyttämättä jättämistä koskevan ROL 1 luvun 7 §:ään tulisi ottaa uusi säännös, jonka mukaan syyttäjä voisi tietyin edellytyksin jättää syytteen nostamatta tunnustetusta rikoksesta silloin, kun syyteharkinnassa on samanaikaisesti saman henkilön tekemäksi epäiltyjä rikoksia kaksi tai useampia ja henkilö on tunnustamalla edistänyt yhden tai useamman epäillyn rikoksen selvittämistä. Tällöin syyttäjä voisi siis päättää, ettei syytettä nosteta kaikista rikoksista, ellei tärkeä yleinen tai yksityinen etu niin vaatisi. Poikkeustapaukset (henkirikokset, seksuaalirikokset jne.) voitaisiin mainita nimenomaisesti sanotussa pykälässä. Nykyisin laissa ei ole tällaista säännöstä.

12. ETL 3 luvun 10 §:ään olisi samalla otettava säännökset esitutkinnan rajoittamisesta tai lopettamisesta silloin, kun epäilty on tunnustanut tutkittavana olevista useammasta rikoksesta jonkin eikä tärkeä yleinen etu vaadi esitutkinnan toimittamista.

13. Periaatteessa vastaavanlainen säännös olisi otettava tai voitaisiin ottaa myös rangaistusasteikon lieventämistä koskevan RL 6 luvun 8 §:ään. Toisin sanoen tuomioistuin voisi oikeudenkäynnissä joko syyttäjän esityksestä (ns. "kevennetty tuomioesitys") tai omasta aloitteestaan määrätä rangaistuksen lievennettyä rangaistusasteikkoa soveltaen, jos syytetty on tunnustamalla tai muulla siihen verrattavalla tavalla myötävaikuttanut rikoksensa selvittämiseen. Lainkohdassa, joka voitaisiin ottaa RL 6 luvun 8 §:n 1 momentin uudeksi 5 kohdaksi, voitaisiin luetella ne rikokset, joista tuomittavaa rangaistusta ei kuitenkaan voitaisi tunnustuksen johdosta lieventää eli käyttää lievennettyä rangaistusasteikkoa (esim. henkirikokset ja seksuaalirikokset sekä mahdollisesti muut ns. törkeät rikokset eli rikokset, joista on säädetty yli kuuden vuoden vankeusrangaistus).

14. Ehdotetut säännökset syyttäjän tuomioesityksestä ja tunnustamisoikeudenkäynnistä ovat monimutkaisia. Ne vain turhaan kangistaisivat menettelyä ja johtaisivat siihen, että uudistuksella ei itse asiassa saavutettaisi niitä etuja, joita sillä on tarkoitus tavoitella. Uudistuksella ei päästäisi nykyistä nopeampaan menettelyyn ja prosessin keventämiseen, sillä onhan selvää, että jos menettelyyn liitetään uusia käsittelyvaiheita, esim. syyteneuvottelu, tuomioesitys ja tunnustamisoikeudenkäynti, menettelystä tulisi entistä kankeampi ja byrokraattisempi. Kummallista, ettei edes lausunnonantajista kukaan ole ilmeisesti vaivautunut pohtimaan tällaisia käytännöllisiä kysymyksiä, jotka minulle tulivat aivan ensimmäisenä mieleen!

15. Ehdotettu tunnustamisoikeudenkäynti olisi tosi kankea, sillä se olisi ilmeisesti erillinen käsittely avustajineen ja syyttäjineen, siis eräänlainen "miniprosessi" ja kokonaan uusi käsittelyvaihe muutenkin laajan prosessin lisukkeena! Tunnustamisesta huolimatta oikeus  pohtisi esityksen mukaan syytetyn syyllisyyttä samaan tapaan kuin "kunnon prosessikin"! Tämä vaikuttaa oudolta, sillä jos kerran epäilty ja syytetty on tunnustanut tekonsa ja hänellä on ollut - niin kuin vastaisuudessa pitää olla - esitutkinnassa avustaja, niin miksi ihmeessä sitä tunnustamisen oikeellisuutta pitää vielä ryhtyä vielä tuomioistuimessa "kissojen ja koirien" kanssa tutkimaan! Ihmettelen!

16. Säännökset syyteneuvottelusta ja tuomioesityksestä ovat myös minusta turhia. Syyttäjä, jos on tehtävänsä tasalla, samoin kuin poliisi, aina neuvottelee epäillyn ja tämän avustajan kanssa muutenkin, ja uskon, että käytännössä epäillylle tehdään jo nykyisin ja ilman nimenomaisia säännöksiäkin useimmiten selväksi, että jos epäilty tunnustaa, niin sitä vähemmällä hän päsee ja myös viranomaiset pääsevät! Ei tässä mitään  erityissäännöksiä neuvotteluista tms. tarvittane. 

17. Syyttäjän tuomioesitystäkään ei minusta tarvita, sillä jo nykyisin syyttäjä kertoo oikeudessa aina käsityksensä siitä, mikä on hänen mielestään rikoksesta sopiva rangaistus ja myös perustelee seuraamuskannanottonsa. Jos syytetty on tunnustanut jonkin teon ja tämä muodostaa edellä ehdottamallani tavalla rangaistuksen lieventämisperusteen, niin toki syyttäjän tulee objektiivisuuteen pyrkivänä viranomaisena tämä tuoda seuraamuskannanotossaan nimenomaan ilman erityistä tuomioesitystäkin julki.

18. Jos syytetty on syytteessä useammasta rikoksesta, joista jokin rikos on tunnustettu, niin tuo rikos etenee aivan hyvin ja ilman mitään erityissäännöksiäkin muiden tekojen mukana "prosessimankelin läpi". Käytännössä tunnustetun asian rikosoikeudellista puolta ei ryhdytä oikeudessa enemmälti setvimään, vaan asiaa pidetään tunnustuksen perusteella selvitettynä. Mitään erillistä "tunnustamisoikeudenkäyntiä" ei ole yhden tunnustetun rikoksen johdosta tarpeen järjestää.

19. Vaikuttaa kovasti siltä, etteivät lainvalmistelijat ja ministeriön herrat ja rouvat oikein luota syyttäjien, poliisin ja tuomareiden ammattitaitoon, vaan haluavat säätää hyvin pikkutarkasti ja lukuisilla säännöksillä sinänsä yksinkertaisista ja selvistä asioista, joiden odottaisi sujuvan ilman pykäliäkin joustavasti rikosprosessin eri vaiheissa.

20. Myös tämän uudistusehdotuksen yhteydessä eteen tulee asia, jota olen jankuttanut jo monen muun asian yhteydessä. Tarkoitan esitutkinnan johtamista eli sitä, kenen pitäisi johtaa esitutkintaa. Syyteneuvottelua koskeva uudistus edellyttäisi, että esitutkinnan johto siirrettäsiiin poliisilta syyttäjälle. Muuten syyttäjä joutuu käytännössä toimiman lähinnä vain poliisin apulaisena.

21. Syyteneuvottelusta (syytetinginnästä) riiittäisi juttua paljon enemmänkin, mutta annan nyt tässä vaiheessa blogin lukijoille tilaisuuden kommentointiin. Kantaa voitaisiin ottaa esimerkiksi siihen, mitä uudistus vaikuttaisi kansalaisten yhdenvertaisuuteen ja lainkäytön uskottavuuteen. Pitääkö rikoksia ammatikseen tehtailevien tosikonnien saada tälläkin konstilla "rabattia" rangaistuksiinsa? Mitä ehdotuksen toteutuminen vaikuttaisi rikosoikeudellisen yleisprevention kannalta? Pyritäänkö uudistuksella todellisuudessa vain vankeusrangaistusten lyhentämiseen ja vankimäärään alentamiseen, kun valtiolla ei varaa rakentaa uusia vankiloita eikä pitää vanhoja vankiloita asianmukaisessa kunnossa? Onko uudistuksessa kyse vain jonkinlaisesta muoti-ilmiöstä: kun kerran syyteneuvottelu on mahdollista "jenkeissä" ja joissakin muissakin maissa, niin pitäähän myös meidän matkia muiden maiden lakeja? 

22. Ruotsissa ja Tanskassa ei ole kuitenkaan tiettävästi ehdotettu vastaavanlaisia uudistusta ja Norjassakin on tyydytty aika maltillisen malliin omaksumiseen. Suomessa mentäisiin muita pohjoismaita paljon pidemmälle. Suomen ehdotus noudattelee ilmeisesti aika pitkälti Virossa omaksuttua mallia (kokkuleppemenetlus), mutta  pitäisi ottaa huomioon, ettei Suomen rikosprosessi ole muissakaan kysymyksissä välttämättä Viron lainsäädännössä omaksutun menettelyn mukainen.

593. KKO 2012:45: Korkein oikeus kumosi GLO-hotellin huumejutun tuomion poliisin virheen takia; poliisi-kansanedustaja kritisoi päätöstä

1. Nuori suomalaismies kuoli heroiinin yliannostukseen helsinkiläisessä GLO-hotellissa joulukuussa itsenäisyyspäivän jälkeisenä yönä  2009 järjestetyissä huumebileissä. Heroiinikuolema aiheutti poikkeuksellisen laajamittaisen poliisioperaation, joka johti ulkomaalaisten johtaman laajan huumeliigan paljastumiseen. Poliisi otti kiinni nelisenkymmentä ulkomaalaista, joista 21 oli vangittuna. Jutun tekijät olivat pääosin nigerialaisia, ghanalaisia ja gambialaisia.

2. Syyttäjä vaatii jutussa kolmelle miehelle rangaistusta törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä vammantuottamuksesta. Syytteen mukaan miehet toimittivat hotelliin erittäin voimakasta heroiinia, vaikka tiesivät, että tilaus koski kokaiinia. Käytettyään ainetta kuin kokaiinia yksi käyttäjä kuoli ja toinen sai vakavan myrkytyksen. Syytetyt kiistivät oikeudessa syyllisyytensä. Kahden syytetyn avustajat kertoivat oikeudessa, ettei heidän päämiehillään ollut mitään tekemistä Glo-hotellissa käytettyjen aineiden kanssa. Kolmannen puolustus totesi, että päämies luuli luovuttamansa aineen olleen kokaiinia.

3. Syytetty A:n eli nigerialaisen  Samuel Eze Ugumin osalta syytejuttu eteni korkeimpaan oikeuteen asti. Korkein oikeus päätyi 9.5. antamassaan  ennakkopäätöksessä (KKO 2012:45) siihen, että A:n syyllisyyttä tukevana näyttönä ei saatu käyttää A:n  ko. huumejutun esitutkinnassa antamia lausumia. Vangittuna ollut A ei ollut KKO:n mukaan yksiselitteisesti ja tietoisena hänelle rikoksesta epäiltynä kuuluvista oikeuksista luopunut oikeudestaan avustajaan esitutkinnassa. A:n rikosta koskeva tunnustus oli siten saatu itsekriminointisuojaa loukkaamalla, jolloin lausumia ei saatu hyödyntää syyllisyyttä tukevana näyttönä.

4. A, joka oli yksi rikoksista pääepäilty, otettiin 11.12.2009 kiinni ja vangittiin 15.12.2009 ja häntä kuulusteltiin esitutkinnassa muun muassa 16.12. ja 21.12.2009. Poliisi oli esitutkinnassa kertonut epäillylle tämän oikeudesta avustajaan. Vangitsemisistunnossa 15.12.2009 käräjäoikeus oli määrännyt A:lle puolustajan, joka ei ollut kuitenkaan tavannut epäiltyä ennen kuulusteluja 16.12.2009 ja 21.12.2009. A:lla ei ollut näissä esitutkintakuulusteluissa avustajaa.

5. Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä huumausainerikoksesta sekä törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä vammantuottamuksesta. Oikeudenkäynnin aikana syyttäjä vetosi syyllisyyttä tukevana näyttönä muun muassa A:n esitutkinnassa antamaan lausumaan, jonka mukaan hän oli tunnustanut säilyttäneensä huumeita varastossaan, koska syytetty kertoi oikeuden käynnissä eri tavalla  kuin esitutkinnassa.

6. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 27.5.2010 A:n  törkeästä huumausainerikoksesta sekä kolmesta muusta törkeästä huumausainerikoksesta yhteiseen 8 vuoden vankeusrangaistukseen, mutta hylkäsi syytteen törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä vammantuottamuksesta.

7. Helsingin hovioikeus sen sijaan katsoi A:n syyllistyneen myös törkeään kuolemantuottamukseen ja törkeään vammantuottamukseen ja tuomitsi A:n näistä käräjäoikeuden hänen syykseen lukemista huumausainerikoksista yhteiseen 9 vuoden vankeusrangaistukseen.

8. Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn, josta olen kertonut blogissa nro 558/14.3.2012. Suullisessa käsittelyssä KKO pyrki juttua tutkineita poliiseja ja asianajajia kuulemalla selvittämään, miksi epäillyllä ei ollut ollut avustajaa kuulusteluissa. A oli jo hovioikeudessa kiinnittänyt mainittuun asiaan huomiota, mutta hovioikeus ei ollut tuomiossaan ottanut  minkäänlaista kantaa A:n kyseiseen lausumaan.

9. KKO totesi päätöksensä perusteluissa, että rikoksesta epäillyn oikeudella avustajan käyttöön heti esitutkinnan alusta alkaen turvataan epäillyn itsekriminointisuojaa, eli jokaisen oikeutta olla joutumatta pakotetuksi myötävaikuttamaan syyllisyytensä selvittämiseen, sekä muita puolustautumisen mahdollisuuksia. Jos epäillyn oikeus avustajan käyttöön esitutkinnassa ei toteudu, syytetyn oikeuksille aiheutuu korjaamatonta vahinkoa, jos tuomiossa syyllisyyden tueksi nojaudutaan hänen esitutkinnassa antamiinsa lausumiin. Epäillyn oikeuksien loukkaaminen on mahdollista välttää siten, että hänen syyllisyyttään tukevia lausumia ei hyödynnetä oikeudenkäynnissä.

10. A oli ollut vangittuna, kun häntä kuulusteltiin epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta. A:lle määrätty puolustaja ei ollut kuulusteluissa läsnä. Kuulustelut käytiin englanniksi, mutta pöytäkirjat laadittiin suomeksi, jota A ei lainkaan osannut. Esitutkintapöytäkirjan mukaan A:lle oli ennen kuulusteluja ilmoitettu oikeudesta käyttää avustajaa, mutta hänelle ei ollut ilmoitettu oikeudesta pysyä vaiti ja oikeudesta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Poliisin tiedossa oli, ettei A ollut neuvotellut puolustajansa kanssa myöskään ennen kuulusteluja.

11. Alempien oikeuksien syyksilukeminen perustui osaksi A:n esitutkinnassa antamiin lausumiin, joihin syyttäjä oli oikeudenkäynnissä vedonnut A:n syyllisyyttä tukevana näyttönä.  A ei ollut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön (mm. EIT Salduz v. Turkki 27.11.2008) edellyttämin tavoin pätevästi eli yksiselitteisesti ja oikeuksistaan tietoisena luopunut oikeudestaan käyttää avustajaa esitutkinnassa eikä A ollut tiennyt avustajasta luopumisen seurauksista. A:n puolustautumismahdollisuuksia ja itsekriminointisuojaa oli rikottu. Päätöksessään KKO kielsi epäillyn esitutkinnassa 16.12.2009 ja 21.12.2009 antamien lausumien käyttämisen syyllisyyttä tukevana näyttönä. KKO kumosi hovioikeuden tuomion ja palautti asian hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

KKO:n ratkaisu löytyy tästä.

12. KKO:n ennakkopäätös on todella merkittävä ja tulee muuttamaan nykyistä käytäntöä. Tähän asti Suomessa on suhtauduttu jokseenkin leväperäisesti ja jopa vähätellen rikoksesta epäillyn oikeuteen käyttää avustajaa jo esitutkintavaiheessa ja erityisesti kuulusteluissa. Rikoskuulustelijat ja  tutkinnanjohtajat, jotka ovat Suomessa siis myös poliiseja, eivät ole aina välittäneet informoida epäiltyjä oikeudesta avustajaan jo esitutkinnassa. Toisaalta myöskään rikosasianajat eivät ole usein välittäneet epäiltyjen puolustamisesta esitutkinnassa, vaan ovat halunneet astua "kuvaan" mukaan vasta, kun juttu on tullut vireille oikeudessa. Kuitenkin syyllisyyskysymys ratkaistaan useimmiten lopullisesti jo esitutkinnassa, sillä sitä käsitystä, mikä on saatu esitutkinnassa, ei ole enää helppo oikeudenkäynnin aikana muuksi muuttaa. 

13. Kun epäillyllä ei ole kuulusteluissa avustajaa, on kuulustelijoiden usein aika helppo työ saada "omilla konsteillaan" epäilty tunnustamaan.  Yksinkertaisin keino on luvata, että epäilty pääsee vapaaksi, jos hän tunnustaa, muussa tapauksessa häntä voidaan "joutua" pitämään häkissä kenties hyvinkin kauan. Ei ole siis mikään ihme, että kun päästään oikeudenkäyntiin, epäillyt  melko usein peruvat esitutkinnassa antamansa tunnustamisen ja kiistävät syyllisyytensä. Mutta kerran annettua tunnustusta ei toki voida "noin vain" mitätöidä, jolloin oikeudessa päädytään useimmiten siihen, että esitutkinnassa annettua tunnustusta pidetään "aitona" ja tuomio annetaan sen mukaan. Näin tapahtuu, vaikka epäillyllä ei ole ole ollut tunnustilaisuudessa avustajaa ja vaikka häntä ei ole poliisin toimesta aina edes informoitu oikeudesta avustajan käyttöön. Avustajan käyttöä on pidetty ainoastaan "turhana muotoseikkana", joka on vain omiaan pitkittämään ja mutkistamaan "selvää asiaa."

14. Nyt tähän käytäntöön tulee, toivottavasti, selkeä muutos KKO:n ennakkopäätöksessään 2012:45 tekemän linjauksen johdosta. Itse olen kirjoittanut jo parikymmentä vuotta sitten ja sen jälkeen siitä, että epäillyllä tulee olla oikeus käyttää avustajaan jo esitutkinnassa samoin kuin siitä, että epäiltyä olisi informoitava, ei vain avustajan käyttämisestä, vaan myös oikeudesta vaieta ja olla vastaamatta kysymyksiin. Näin kauan tässäkin asiassa siis meni, ennen kuin asia saatiin vihdoin ja viimein reilaan! Mutta jollei Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta ja sen ratkaisuja olisi, ei meillä Suomessa edes korkein oikeus olisi  niin sanotusti asian johdosta korvaansa lotkauttanut.

15. Valtakunnansyyttäjänvirasto on jo ottanut Matti Nissisen johdolla asian johdosta niin sanotusti onkeensa ja kiinnittänyt syyttäjien huomiota asian tärkeyteen. Glo-hotelln jutussa syyttäjänä toiminut valtionsyyttäjä Jarmo Hirvonen uskoo, että KKO:n päätös muuttaa myös poliisin työtapoja ja ennen kaikkea poliisin käytäntöjä kuulusteluissa. Hirvosen mukaan poliisin tulee  tehostaa epäillyn oikeuksia koskevaa informointiaan. Hirvonen kertoo, että jutun palauttamisen jälkeen hän tulee edelleen ajamaan ko. syytettä A:ta vastaan ja uskoo, että A tulee tuomituksi muun jutussa esitetyn aineiston perusteella. Miksi valtionsyyttäjä siis vetosi alemmissa oikeusasteissa ja vielä KKO:ssakin sitkeästi A:n  esitutkinnassa antamaan tunnustukseen, jos kerran muukin näyttö olisi riittänyt? Valtiosyyttäjä varmaankin tiesi, millaisia ratkaisuja ihmisoikeustuomioistuin on antanut vastaavanlaisissa tapauksissa? Eikö kyseisen huumejutun tutkinta esitutkintayhteistyön nimissä seurannut syyttäjä voinut vaikuttaa siihen, miten A:ta kuulusteltiin? Oliko juttua tutkia poliisi yhteydessä syyttäjään ko. osin?

16. Mutta mitä tekee suomalainen kansanedustaja, joka on siviilissä tunnettu poliisimies ja tutkinnanjohtaja ja päässyt noilla ansioillaan myös eduskuntaan? Kokoomuksen kansanedustaja Kari Tolvanen on ottanut asiakseen kritisoida Nelosen Uutisissa voimakkaasti KKO:n ratkaisua. Tolvanen väittää, että KKO:n päätös tulee vaikeuttamaan dramaattisesti poliisin työtä.

- Tässä korkein oikeus linjaa nyt ihan uutta amerikkalaista käytäntöä, jossa tämmöinen aineellisen totuuden etsimisellä ei ole enää mitään merkitystä. Vaan pikemminkin kaikenlaisilla muotomääräyksillä, joilla ennen kaikkea rikollista autetaan, Tolvanen sanoi Nelosen Uutisten haastattelussa. Tolvanen sanoo, että poliisin työ tulee muuttumaan päätöksen johdosta "dramaattisesti."

17. En usko, että kansanedustaja on niin tyhmä ja tomppeli, kuin mitä hänen sanotun lausuntonsa perusteella voitaisiin päätellä. Tolvasen lausunnossa lienee kyse populistisesta politikoinnista ja halusta turvata myös seuraavissa vaaleissa oma pääsy Arkadianmäelle. Kun valtiopäivämies on siviilissä tunnettu polisi, niin hän tietenkin uskoo varmistavansa jatkokautensa arvostelemalla kaikkea, mikä voisi, vaikka vain teoreettisesti, vaikeuttaa poliisin työtä. Se on konsti, joka parhaiten tepsii, kun puhetta vielä höystää viittauksilla "amerikkalaiseen oikeuskäytäntöön" ja muuhun vastaavan hölynpölyyn. Tässä teille, hyvät äänestäjät, on mies ja poliitikko, joka haluaa, että poliisi panee rosvot kiinni eikä välitä "kaikenlaisista muotomääräyksistä" tippaakaan! Äänestäkää siis minua, minä haluan turvata, että poliisin työtä ei tippaakaan vaikeuteta! Vastustan kaikkia syytettyjen auttamiseen tähtääviä uudistuksia!
(Roistojen, konnien  ym. rikollisten oikeuksien puolustamisella ei ääniä tietenkään vaaleissa heru! Ei heru, vaan ääniä päin vastoin menetetään rutkasti, jos poliitikko lähtisi kaikenmaailman konnien oikeuksia ajamaan! Tässä Kari Tolvanen saanee vankkaa sivustatukea toiselta stadilaiselta eli Ben Zyskowiczilta.)

18. Onko kansanedustajan mielestä polisin työn helppouden ja mukavuuden turvaaminen johtava rikosprosessioikeudellinen periaate ja tavoite? Eikö kansanedustajan mielestä syytetyn oikeuksien turvaamisella ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuilla ole todellakaan minkäänlaista merkitystä? Ovatko nuo asiat vain "kaikenlaisia muotomääräyksiä", joilla vaikeutetaan poliisin työtä? Mitä kansanedustaja oikeastaan tarkoittaa termillä "tämmöisen aineellisen totuuden etsiminen"? Tarkoittaa "tämmöinen aineellinen totuus" sitä, että  poliisi voi toimia rikostutkinnassa miten haluaa etsiäkseen "omaa" aineellista totuuttaan ja olla siis vähät välittämättä epäillyn perustuslaissa turvatuista oikeuksista?

19. Oikeusministeriön asettama työryhmä valmistelee parhaillaan todistelua koskevien OK:n ja ROL:n säännösten kokonaisuudistusta. Siihen tultaneen ottamaan myös säännöksiä lainvastaisesti saadun tai vastaanotetun todisteiden hyödyntämiskielloista ja niiden edellytyksistä. Mielenkiintoista nähdä, miten voimakkaasti kansanedustaja Kari Tolvanen (kok) tulee aikanaan eduskunnassa vastustamaan kyseistä uudistusta vetoamalla "poliisin työn vaikeuttamiseen." 

503. KKO 2011:91: Salassapitomääräysten vastaisesti poliisille annettuja potilastietoja saatiin hyödyntää oikeudessa syytettä tukevina todisteina

1. Korkein oikeus on antanut tänään mielenkiintoisen ennakkopäätöksen (KKO 2011:91) lääkärin ja terveydenhoitohenkilöstön salassapitovelvollisuudesta ja eräiden todistelua koskevien periaatteiden merkityksestä rikosjutussa. Prosessuaalisesti merkittävintä ratkaisussa on korkeimman oikeuden kannanotto todisteiden hyödyntämiskieltoon. Kyseinen prejudikaatti lienee laatuaan ensimmäinen, jossa termi "hyödyntämiskielto" on otettu ennakkopäätöksen asiasanaksi.

2. Lääkärien ja muiden terveydenhoitohenkilöiden salassapitovelvollisuuden ja sen rikkomisen osalta tapaus on selvä. Potilaslain ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain mukaan potilasasiakirjoihin sisältyvät tiedot on pidettävä salassa. Tapa, jolla puheena olevassa tapauksessa lääkärit ja sairaanhoitajat ovat vaitiolovelvollisuutensa vastaisesti antaneet poliisille salassa pidettäviä potilastietoja ja siten ilmiantaneet A:n rikoksesta, jonka tämä oli heille sairaalassa tunnustanut tehneensä, on omalaatuinen ja yllättävä. Tapausselosteen mukaan A olisi rikoksesta kertoessaan vielä nimenomaan vedonnut hoitohenkilökunnan vaitiolovelvollisuuteen.

3. Mutta voitiinko lääkäreiden ja sairaanhoitajien kertomukset tai lääkärinlausunnot, joista A:n tunnustuksen sisältänyt lausuma ilmeni, ottaa mainitusta syystä eli sen takia, että ne oli saatu lainvastaisesti, ylipäätään huomioon syytettä tukevina todisteina? Tämä on tapauksen clou eli ydinkysymys. Jos mainitut todisteet saatiin ottaa huomioon eli hyödyntää todisteina, niin mikä näyttöarvo niille voitiin tuomiossa antaa?

4. Voimassa oleva todistusoikeus perustuu vapaan todistusteorian eli vapaan todistusten harkinnan periaatteelle. Tämä ilmenee oikeudenkäymiskaaren (OK) 17 luvun 2 §:n 1 momentista, joka kuuluu näin: "Oikeuden tulee, harkittuaan huolellisesti kaikkia esiintulleita seikkoja, päättää, mitä asiassa on pidettävä totena."

5. OK 17:2.1:n mainittu säännös on lyhyt ja ytimekäs, mutta siihen sisältyy kuitenkin kaksi merkittävää asiaa, joista käytetään nimityksiä vapaa todistelu ja vapaa todistusharkinta. Ensiksi mainittu sisältää sen, että tuomioistuin saa ottaa todisteiden harkinnassa lähtökohtaisesti huomioon kaikki esiintulleet seikat riippumatta sitä, millä tavalla ne on saatettu tuomioistuimen tietoon ja sisällytetty oikeudenkäyntiaineistoon. Vapaa todistusharkinta, joka ilmenee ko. lainkohdassa mainituista sanoista "harkittuaan huolellisesti," tarkoittaa puolestaan sitä, että tuomioistuin saa harkita yksityisten todisteiden samoin kuin kokonaisnäytön todistusvoiman vapaasti; eri todisteiden todistusarvoa ei siis ole laissa määritelty.

6. Aiemmin eli muodollisesti ennen vuotta 1948 voimassa olleen legaalisen eli lakimääräisen todistusteorian mukaan sen sijaan todisteiden todistusvoima oli, jos mahdollista, puettu laissa aritmeettiseen muotoon esimerkiksi säätämällä, että kahden todistajan yhtäpitävät lausumat samasta todistusteemasta muodostavat täyden näytön, kun taas yhden todistajan puhe käy vain puolesta näytöstä. Selvää on, että vapaa todistusharkinta edellyttää seikkaperäistä näytön harkintaa koskevien perustelujen ilmoittamista tuomiossa.

7. Vapaasta todistelusta on kuitenkin säädetty laissa useita poikkeuksia tai kieltoja, jotka rajoittavat tiettyjen tietoja sisältävien todisteiden esittämistä oikeudenkäynnissä. Näistä kielloista käytetään yhteistä nimitystä todistamiskiellot (todistuskiellot). Lainsäädännössä on esimeriksi yksittäisiä säännöksiä, joissa kielletään todistamasta jostakin seikasta tai joissa todistaja oikeutetaan vaikenemaan jostakin asiasta (OK 17:23 ja 24). Näiden ns. todistusteemakieltojen lisäksi laissa voi olla säännöksiä todistuskeinokielloista (esimerkiksi kirjallisen todisteen kiellosta eräissä tapauksissa, mm. OK 7:11) ja todistusmetodikielloista. Viimeksi mainituissa on kyse kiellosta, joka estää sinänsä sallitusta teemasta ja sallitulla todistuskeinolla esitettävän todistelun, jos menettely todistetta hankittaessa on ollut tai olisi virheellinen; esimerkiksi todistajaa kuulusteltaessa on käytetty panostusta tai kiellettyjä johdattelevia kysymyksiä.

8. Näistä todistamiskielloista on systemaattisesti erotettava todisteen hyödyntämiskielto. Sillä tarkoitetaan kieltoa käyttää tietyn todistamiskiellon vastaisesti saatua todistetta todistusaineistona eli hyödyntää sanotunlaista todistetta esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai oikeudenkäynnissä. Hyödyntämiskielto on todistamiskieltoon liittyvä prosessuaalinen sanktio.

9. Lakiin ei kuitenkaan sisälly yleistä todisteiden hyödyntämistä koskevaa kieltoa, vaan ainoastaan joitakin yksittäisiä ja vain tiettyihin tapauksiin soveltuvia kieltoja. Vallalla olevan käsityskannan mukaan todistuskiellon rikkomiseen ei liity sellaisenaan todisteen hyödyntämiskieltoa, ellei toisin ole jonkin tilanteen varalta nimenomaan säädetty. Käsitystä perustellaan edellä mainitulla vapaan todistusharkinnan periaatteella eli siis sillä, että tuomari voi harkita kaikkia oikeudenkäyntiaineiston välityksellä tietoonsa saatettuja tosiseikkoja päättäessään, mitä asiassa on pidettävä totena. Yleisen hyödyntämiskiellon puutetta voidaan pitää epäkohta, vaikka toisaalta on myönnettävä, että hyödyntämiskieltojen säätämiseen liittyy hankalia juridisia ongelmia. Laissa voitaisiin kuitenkin mainita ainakin se, että tuomioistuin päättää kussakin tapauksessa erikseen lainvastaisesti hankitun todisteen hyödyntämisestä ja näyttöarvosta.

10. Hyödyntämiskiellon asettamista puoltaa rikoksesta epäillyn oikeusturvaintressi, kun taas todisteiden hyödyntämisen puolesta - vaikka siis todistamiskieltoa olisi rikottu - puhuu rikosvastuun selvittämis- ja toteuttamisintressi. Hyödyntämiskieltoa on vastustettu sillä perustella, että kielto vaikeuttaisi aineellisen totuuden selvittämistä oikeudenkäynnissä. Rikosten selvittämisintressi on siis ottanut niskalenkin syytetyn oikeusturvaintressistä.

11. Oikeuskirjallisuudessa mainittu näkemys on kuitenkin viime aikoina kyseenalaistettu. Todisteen hyödyntämiskieltoa turvaavien intressien katsotaan olevan merkittävimpiä kuin todisteen merkityksen aineellisen totuuden löytämisessä. Tuomioistuinten oikeuskäytännössä tämä näkemys ei kuitenkaan ole vielä saanut kannatusta. Kuitenkin Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä asia näyttää tulevan aika ajoin esille. Olen käsitellyt näitä tapauksia esimerkiksi blogikirjoituksessa 190/18.11.2009 koskien ratkaisua KKO 2009:88, blogissa 492/13.10.201 koskien laitonta kotietsintää sekä blogissa 499/24.10.2011 koskien niin sanottua todisteprovokaatiota. Todistuskieltoja ja hyödyntämiskieltoja pohdittaneen parhaillaan meneillään olevan OK 17 luvun kokonaisuudistuksen yhteydessä.

12. Puheena olevassa tapauksessa korkein oikeus on, pohdittuaan kysymystä pro et contra (perustelujen kappaleet 11-14), päätynyt siihen, että lääkäreiden ja muiden hoitohenkilökuntaan kuuluvien ihmisten todistajankertomusten käyttäminen todisteena asiassa ei loukannut syytetyn oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin eikä asiassa siten ollut estettä sallia näiden todisteiden hyödyntämistä näyttönä asiassa. Tähän samaan lopputulokseen päädyttiin myös käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa. Alemmat oikeusasteet eivät kuitenkaan - ainakaan KKO:n ratkaisuselosteen mukaan - perustelleet kantaansa juuri mitenkään, perustelut saatiin vasta KKO:n tuomiosta.

13. Mikä sitten oli sanottujen todisteiden näyttöarvo jutussa? Tältä osin käräjäoikeus ja hovioikeus ovat perustelleet ratkaisujaan sentään jollakin tavoin. Käräjäoikeus ei antanut sanotulle näytölle juurikaan merkitystä. Sitä vastoin hovioikeus on, yllättävää kyllä, päätynyt ilman tarkempia perusteluja arvioon, jonka mukaan lääkärien ja muun hoitohenkilökunnan kertomat arviot A:n sairaalassa antamasta tunnustuksesta olivat luotettavia ja siten "vahva näyttö A:n syyllisyydestä."

14. Korkein oikeus on kuitenkin päätynyt näytön arvioinnissa (perustelujen kappaleet 15-20) täysin toisenlaiseen johtopäätökseen kuin hovioikeus ja katsonut, etteivät puheena olevat lääkäreiden ja sairaanhoitajien kertomukset ja lääkärinlausunnot olleet riittävä näyttö A:n syyllisyydestä. Perusteluissa ei ole viitattu tunnustuksen osalta OK 17 luvun 4 §:ään, jonka mukaan tunnustuksella ei ole rikosasiassa sitovaa vaikutusta, vaan ainoastaan jokaisessa tapauksessa erikseen arvioitava todistusvaikutus. Perusteluissa viitataan sen sijaan ennakkopäätöksestä KKO 2000:35 ilmenevään ratkaisuohjeeseen, jonka mukaan langettavaa rikostuomiota ei voida perustaa yksin tai pääasiassa epäillyn esitutkinnassa antamaan, mutta sittemmin peruuttamaan tunnustusta tarkoittavaan lausumaan. Ko. tapauksessa epäilty ei ollut antanut tunnusta edes esitutkinnassa, vaan sitä ennen ollessaan hoidettavana sairaalassa. Tällaisella oikeudenkäynnin ulkopuolella annetulla lausumalla, jota ei tarkkaan ottaen voida edes pitää tunnustuksena ja joka on peruutettu heti esitutkinnassa, ei voi olla juuri minkäänlaista näyttöarvoa. Väärän tunnustuksen mahdollisuus on syytä ottaa rikosjutussa yleensä aina huomioon.

15. Muuna syytettä tukevana näyttönä jutussa vedottiin KRP:n rikosteknisen laboratorion DNA-tunnisteita koskeviin lausuntoihin. Palopaikan läheisyydessä olleista jäteastioista oli löydetty erilaisia vaatekappaleita, muun muassa kangashousut, joista on tavattu A:n DNA-tunniste. Korkein oikeus katsoi, että housujen löytyminen samoista jäteastioista, joissa on ollut ilmeisesti palopaikalta käytettyjä esineitä, ei ollut riittävä osoitus siitä, että housut olivat päätyneet jäteastiaan nimenomaan A:n toimesta, koska samoista housuista oli taltioitu myös toisen henkilön DNA-tunniste. A on kertonut vieneensä kyseiset housut edellisenä vuonna ilmaiskirpputorille, mistä joku oli voinut ottaa ne käyttöönsä.

16. Lopuksi korkein oikeus on "ojentanut" hovioikeutta syytetyn vaitiolo-oikeudesta, jota hovioikeus ei ollut ottanut huomioon, vaan vedonnut syytteen tueksi siihen, että A ei ollut halunnut kertoa mitään asiasta eikä auttaa poliisia rikoksen tutkinnassa. (perustelujen kappale 25). Tätä osin hovioikeuden perustelut ovatkin todella hämmästyttäviä.

17. Korkein oikeus on päätynyt siihen johtopäätökseen(kappale 26), ettei A:n ollut näytetty syyllistyneen törkeän tuhotyön yritykseen. Yleensä rikosjutun näyttökynnyksenä mainitaan tuomioiden perusteluissa syyllisyyttä koskeva järkevä epäily tai sen puute. Miksi nyt ei ole käytetty tätä perustelua? Selitys näyttäisi piilevän näytön kattavuudessa. Kaikkia rikosjuttuja ei ole syytä eikä käytännössä edes mahdollista tutkia yhtä kattavasti. Mitä törkeämmästä tai vakavammasta rikoksesta on kyse, sitä kattavampaa syytteen tueksi esitettävän selvityksen ja näytön tulee olla, jotta syyte voisi menestyä. Jos tämä niin sanottu selvittämiskynnys ei ylity, ei järkevän epäilyn pohdintaan ole aihetta, vaan syyte hylätään, kuten po. tapauksessakin on tehty, sillä perustella, ettei riittävää (riittävän kattavaa) näyttöä syyllisyydestä ole esitetty. Tässä tapauksessa korkein oikeus onkin lopuksi torjunut pyynnön suullisen käsittelyn toimittamisesta sillä perusteella, ettei syytteen tueksi esitetty todistelu voi riittää langettavaan tuomion antamiseen.

18. Ratkaisu KKO 2011:91 on oikeastaan aika klassinen tapaus, jossa joudutaan ottamaan kantaa erilaisiin todistusoikeudellisiin kysymyksiin. Tapaus kelpaisi hyvin prosessioikeuden tenttitapaukseksi. Miten sitten kolme oikeusastetta olisivat selvinneet tentistä? Puhtaat paperit voidaan antaa ainoastaan korkeimmalle oikeudelle. Käräjäoikeus on ikään kuin "arvannut" lopputuloksen oikein, mutta prosessin tentissä tämä ei tietenkään riitä, vaan perustelut ratkaisevat. Niiden osalta käräjäoikeus on vaikeuksissa, mitä tentin läpimenoon tulee. Korkeimman oikeuden ratkaisuselosteen mukaan käräjäoikeus ei ole maininnut perusteluissaan yhtään ainoata lainkohtaa eli säännöstä, ei myöskään ainoatakaan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisua. Tämä olisi tentissä paha puute. Lääkärien ym. salassapitovelvollisuuden käräjäoikeus on noteerannut vain välillisesti ottaessaan kantaa näytön riittävyyteen jne.

19. Jos käräjäoikeus vielä olisi selvinnyt tentistä jotenkuten eli nippa nappa rimaa hipoen läpi, olisi hovioikeus kyllä, näin pelkään, reputtanut perusteluillaan koko tentin. Myöskään hovioikeuden tuomion perusteluista ei löydy, ainakaan jos KKO:n ratkaisuselostetta on uskominen, yhtään ainoata lainkohtaa tai viittausta ihmisoikeussopimukseen taikka ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön. Lääkärien ja sairaanhoitajien salassapitovelvollisuuteen ja todisteiden hyödyntämiskiellon pohdintaan hovioikeus ei ole kiinnittänyt perusteluissaan minkäänlaista huomiota. Pahin moka on kuitenkin vetoaminen syytettä tukevana näyttönä syytetyn haluttomuuteen edesauttaa oman rikoksen selvittämistä. Eivätkö hovioikeuden jäsenet ole kuulleet puhuttavan mitään syytetyn myötävaikuttamattomuusperiaatteesta, syytetyn oikeudesta vaieta tai ylipäätään oikeudenkäynnissä noudatettavista ihmisoikeusperiaatteista? Minusta Turun hovioikeuden presidentin olisi kyllä syytä vakavasti harkita jäsenistönsä passittamista paikallisen yliopiston prosessioikeuden luennoille kertaamaan hieman perusasioita.

20. Joka tapauksessa tuomareiden olisi syytä huolehtia kotiläksyjen tekemisestä nykyistä paremmin. Onhan tämä todella outoa: tuomioistuimien pitäisi tietää ja tuntea ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut, mutta jos seuraa oikeuskäytäntöä, niin yleisistä tuomioistuimista vain korkein oikeus viittaa ratkaisuissaan EIT:n ratkaisuihin, alemmat oikeudet eivät mainitse yleensä perusteluissaan edes ihmisoikeussopimuksen ao. artikloja. Tuomareita on kyllä kurssitettu vuosikausia ihmisoikeuksista, mutta kovin heppoista näyttää näiden kurssien anti ja tuomareiden osaaminen käytännössä olevan.

21. Korkein oikeus hallitsee kiitettävästi ihmisoikeusoikeudet ja EIT:n ratkaisukäytännön. Muutenkin perustelut vakuuttavat moitteettomilta ja niistä löytyy jopa allekirjoittaneen usein "peräämää" pro et contra -argumentointia. Mutta täyttä kymppiä ei edes korkein oikeus tästä tapauksesta minusta ansaitse, ei ainakaan, jos kyse olisi prosessioikeuden tentissä olevan tehtävän ratkaisemisesta. Prosessin tentissä on nimittäin muistettava vedota oikeuslähteenä muiden lähteiden ohella myös oikeuskirjallisuuden kannanottoihin, tässä tapauksessa siis todistusoikeutta koskevaan oikeuskirjallisuuteen. Tämä puoli puuttuu korkeimman oikeuden ratkaisusta samoin kuin yleensä aina korkeimman oikeuden ennakkopäätösten perusteluista tyystin.

22. Korkein oikeus vetoaa yleensä aina ihmisoikeuksiin ja ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisuihin, mikä on toki sinänsä hyvä asia. On kutenkin syytä muistaa, että EIT:n ratkaisut eivät edusta läheskään aina mitään "uutta ja ihmeellistä", sillä samoihin johtopäätöksiin on päädytty usein ja monasti jo paljon aikaisemmin oikeuskirjallisuudessa. Toki EIT:n ratkaisuilla, jotka kotimaiset tuomioistuimet ovat velvollisia tuntemaan, on institutionaalisen oikeuslähteen asema, kun taas oikeuskirjallisuus kuuluu "vain" sallittuihin oikeuslähteisiin. Muiden maiden ylimpien oikeusasteiden ennakkopäätösten perusteluissa oikeuskirjallisuuden kannanotot ovat kuitenkin usein, joissakin maissa jopa säännönmukaisesti, näyttävästi esillä ja niihin vedotaan tai niiden pohjalta käydään tuomion perusteluissa mielenkiintoista keskustelua.

23. Suomi on tässä vertailussa ainoita maita tai kenties jopa ainoa maa - Latvian korkeimman oikeuden käytäntöön en tosin ole perehtynyt - jossa näin ei tapahdu, vaan jossa oikeuskirjallisuuteen vetoamista tai jopa siihen viittaamista pidetään päin vastoin jonkinlaisena pahana. Tiedän, että jotkut oikeusoppineet ovat kehottaneet tuomioistuimia ja tuomareita välttämään perusteluissaan oikeuskirjallisuuteen viittaamista. Jotkut heistä ovat käyneet kertomassa sanomaansa myös KKO:ssa järjestetyissä tuomareiden ja tutkijoiden palavereissa. Omasta puolestani olen sen sijaan aina suositellut lämpimästi tuomareille oikeuskirjallisuuteen viittaamista ja vetoamista samoin kuin ylipäätään keskustelevaa perusteluotetta oikeuskirjallisuuden kannanottojen pohjalta. Alempien oikeuksien eli siis käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien ratkaisujen perusteluissa löytyykin nykyisin jo aika usein viittauksia oikeuskirjallisuuteen. Jos oikeuskirjallisuuteen viittaaminen ja vetoaminen käy päinsä muiden pohjoismaiden ja länsi-eurooppalaisten tuomioistuinten ratkaisujen perusteluissa, niin siihen ei toki pitäisi olla mitään estettä myöskään suomalaisissa tuomioistuimissa.

499. Provokatorista rikostutkintaa

Peiteprovokaation kohteeksi joutunut 53-vuotias matkalla leivättömän pöydän ääreen Ruotsin korkeimmassa oikeudessa

1. Poliisi sai Suomessa oikeuden peitetoimintaan ja valeostoihin vuonna 2001 poliisilain muuttamisen yhteydessä. Kyse on niin sanotuista epäsovinnaisista rikostorjunta- ja rikostutkintamenetelmistä. Poliisi saa rikkoa tutkinnassa joitain rikosoikeudellisia kieltoja ilman rikosoikeudellista vastuuta. Poliisille voidaan esimerkiksi luoda valehenkilöllisyys ja poliisimies voi soluttautua rikollisryhmän jäseneksi tai tehdä huumausaineiden ostotarjouksia. Vuodesta 2005 lähtien poliisi on saanut oikeuden myös tehdä valeostoja. Näiden epäkonventionaalisten tutkintatoimenpiteiden (pakkokeinojen) tarkoituksena on auttaa poliisia vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden, kuten esimerkiksi huumausainerikollisuuden torjunnassa, paljastamisessa ja selvittämisessä.

2. Epäsovinnaisia tutkintatoimenpiteitä tai pakkokeinoja pidetään yleisesti ottaen hyväksyttävinä. Ongelmia aiheutuu kuitenkin muun muassa siitä, että näiden keinojen käyttö salataan niiden kohteilta. Keinoihin liittyvät salassapitointressit ja mahdollisuus hankkia todisteita muistakin kuin pakkokeinojen käyttöön oikeuttavista rikoksista voivat aiheuttaa rikoksesta epäillyn oikeusturvan sekä puolustuksen oikeuksien takaamisen kannalta vaikeita tilanteita. Tutkinnanjohtajan, syyttäjän ja viime kädessä tuomioistuimen tulisi näiden keinojen käytön yhteydessä tarkoin arvioida, millä tavoin oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin voidaan turvata.

3. Epäsovinnaisten pakkokeinojen yhteydessä puhutaan usein kahdesta käsitteestä eli todisteprovokaatiosta ja rikosprovokaatiosta. Todisteprovokaatio on poliisin toimintaa, jolla hankitaan todisteita täytetyn tai rangaistavan yrityksen tai rangaistavan valmistelun asteella olevasta rikoksesta. Todisteprovokaatio on sallittua eikä sitä ole rajoitettu ainoastaan vakavimpien rikosten selvittämiseen. Toisaalta rajanveto todisteprovokaation ja kielletyn rikosprovokaation välillä voi olla usein vaikea tehtävä. Rikosprovokaatiolla tarkoitetaan yllyttämistä sellaisen rikoksen tekemiseen, jota yllytetty henkikö ei muuten olisi tehnyt. Poliisi ei itse saa tehdä rikosta toisen rikoksen paljastamiseksi tai selvittämiseksi. Poliisi ei saa liioin provosoida tai taivuttaa toista henkilöä tekemään rikollista tekoa.

4. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on esimerkiksi Teixeira de Castro vs. Portugali -tapauksessa (9.6.1998) katsonut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa EIS 6.1 artiklaa rikotun, kun poliisit olivat toimineet yllyttäjinä tekemällä aloitteen valittajan suorittamaan huumerikokseen. Yllyttämisestä oli kysymys myös tapauksessa Sequeira vs. Portugali 16.5.2003, jossa arvioitiin sitä, olivatko tapauksessa toimineet kaksi poliisia peitetarinan turvin vain puuttuneet jo käynnissä olleeseen huumekauppaa koskeneeseen operaatioon (agent infiltré) vai oliko heidän katsottava provosoineen rikoksen tekemiseen (agent provocateur). EIT:n mielestä mikään ei tapauksessa viitannut siihen, että rikos olisi tehty ilman poliisien väliintuloa, joten valittajalta oli riistetty oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

5. Yhtenä ongelmana on peitetoimintaan osallistuneen poliisimiehen kuuleminen todistajana oikeudenkäynnissä. Tämä ilmeni esimerkiksi niin sanotun Auerin jutun tai Ulvilan murhajutun oikeudenkäynnin yhteydessä. Ongelmia voi syntyä esimerkiksi silloin, jos poliisi vetoaa poliisilain mukaiseen vaitiolo-oikeuteensa, jonka mukaan poliisi voi tietyin edellytyksin jättää ilmaisematta peitetoiminnassa tai valeostoon osallistuneen henkilön henkilöllisyyden sekä salassa pidettävät taktiset ja tekniset tutkintamenetelmät.

6. Saadaanko epäsovinnaisten tutkintakeinojen käyttö salata oikeudenkäynnissä kokonaan, jos saaduilla tiedoilla ei - poliisin tai syyttäjän käsityksen mukaan - ole lainkaan relevanssia asiassa? Muistettakoon, että Ulvilan surmajutussa peitetoiminnan käytön nosti esiin puolustus. Se epäili, että murhasta syytetyn naisen entinen miesystävä "Seppo" olisi ollut oikeasti peitetoimintaan koulutettu poliisi. Keskusrikospoliisi joutui lopulta myöntämään peitetoiminnan käytön. Katso blogia 269/9.5.2010.

7. Tulisiko syyte hylätä kokonaan, jos poliisi ei suostu todistamaan kaikista peitetoiminnan tai valeostoon liittyvistä seikoista? Onko oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusta loukattu, jos poliisi kieltäytyy vastaamasta puolustuksen keskeisiin kysymyksiin, jotka koskevat peitetoiminnan tai valeoston yhteydessä saatuja, syyteasiaan vaikuttavia tietoja? Ruotsin korkein oikeus on tapauksessa NJA 2007 s. 1307 katsonut, että jos poliisi on yllyttänyt henkilön rikokseen, jota tämä ei olisi muuten tehnyt, on oikeudenmukaisten oikeudenkäynnin edellytyksiä loukattu peruuttamattomalla tavalla. Tällöin yllytyksen kohteena ollutta henkilöä ei voida tuomita rikosoikeudelliseen vastuuseen. Ihmisoikeustuomioistuin on linjannut, että epäsovinnaiseen operaatioon osallistuneen poliisimiehen henkilöllisyys saadaan salata, jos kyseisen poliisin tai tämän perheen turvallisuus vaarantuisi tai poliisin henkilöllisyyden paljastuminen vaarantaisi käynnissä olevan tai tulevat peiteoperaatiot. Edellytyksenä tälle on kuitenkin se, että puolustuksen oikeudet voidaan turvata muulla tavoin oikeudenkäynnissä.

8. Suomea koskevassa ratkaisussa V. vs. Suomi 24.4.2007 oli kyse tapauksesta, jossa poliisi oli valittajan mukaan yllyttänyt hänet tekemään rikoksen, jota hän ei muutoin olisi tehnyt. EIT puuttui ratkaisussaan nimenomaan siihen, että puolustukselta oli pimitetty relevantteja valeostoja koskevia tietoja ja sen vuoksi oikeudenmukainen oikeudenkäynti ei ollut toteutunut. EIT totesi, että kontradiktorinen periaate ja osapuolten tasa-arvo kuuluivat rikosjutuissa olennaisina osina oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. EIS 6.1 artikla edellytti, että syyttäjä paljastaa syytetylle kaiken hallussaan olevan olennaisen näytön siitä riippumatta, oliko se syytetylle vastaista tai myönteistä.

9. Mainitussa tapauksessa EIT katsoi, että valittajalle ei ollut annettu tietoja eikä hänen ollut sallittu tehdä huomautuksia ja osallistua päätöksentekoon niin pitkälle kuin oli mahdollista. Poliisi oli salaamalla tärkeitä seikkoja evännyt häneltä tilaisuuden todentaa väitteitään ja osoittaa ne oikeiksi. Tuomioistuimillakaan ei ollut ollut jutussa riittäviä tietoja kyetäkseen harkitsemaan salatun aineiston merkitystä puolustukselle. Tätä puutetta ei ollut korjattu hovioikeusmenettelyllä, koska valittaja oli saanut pyydetyt tiedot vasta valitusajan umpeen kuluttua. EIT katsoi, että prosessissa ei ollut noudatettu oikeudenmukaisuuden vaatimuksia, koska valittaja ei ollut voinut puolustautua yllytysväitteeltä riittävän ajoissa kaikilta osin. EIS 6.1 artiklaa oli siis rikottu. - Suomessa tätä tapausta on käsitelty korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2000:112 selostetussa jutussa.

10. Peitetoiminnassa ja valeostossa voi syntyä monenlaisia oikeudellisia ongelmia, joita ei ole tässä mahdollisuutta käsitellä. Yhtenä tuoreena oikeustapauksena voidaan mainita Ruotsin korkeimman oikeuden vajaa viikko sitten eli 20.10.2011 antama tuomio todisteprovokaatiota koskevassa murhajutussa. Sanottu ratkaisu jutussa B 2150-11 löytyy tästä.

11. Högsta domstolenin ratkaisussa on kysymys ennen kaikkea siitä, mikä merkitys poliisin soluttautumisen tuloksena saadulla epäillyn tunnustuksella eli todisteprovokaatiolla oli epäiltyä murhaa koskevan jutun käsittelyssä. Kysymys liittyy itsekriminointisuojaan eli oikeuteen olla todistamatta itseään vastaan. Korkein oikeus katsoi, että tunnustuksen hankkiminen soluttautumalla oli mainitussa tapauksessa olosuhteet huomion ottaen ollut sopimatonta ja että tämä voitiin ottaa huomioon rangaistuksen mittaamisessa rangaistusta lieventävänä seikkana.

11. Ratkaisussa selostettu tapaus koskee Motalassa 2005 tapahtunutta Maud Johanssonin (MJ) katoamista ja murhaa. MJ:n ilmoitti kadonneeksi hänen siskonsa lokakuussa 2005 viikko pari sen jälkeen, kun MJ oli mennyt tapaamaan CV:tä, johon MJ oli tutustunut muutama vuosi aiemmin. Kun MJ:tä ei löydetty, poliisi alkoi epäillä hänen joutuneen rikoksen uhriksi. Epäilyt kohdistuivat CV:hen, joka vangittiin lokakuun lopulla 2005 epäiltynä murhasta. Näytön puuttuessa CV jouduttiin vapauttamaan ja 2006 CV:hen kohdistunut tutkinta keskeytettiin. Marraskuussa 2007 CV:n asunnon lähellä olevasta viemärikaivosta löydettiin MJ:lle kuuluneet silmälasit ja kännykkä. CV pidätettiin uudelleen, mutta hänet jouduttiin jälleen vapauttamaan näytön puuttuessa. Häntä pidettiin kuitenkin edelleen pääepäiltynä rikokseen.

12. Keväällä 2010 tutkinnanjohtajana toimiva syyttäjä (sich!) Helene Gestrin suostui poliisin ehdotukseen peitetoiminnan aloittamisesta tarkoituksella saada 53-vuotias CV tunnustamaan tai kertomaan, minne MJ:n ruumis oli haudattu taikka kertomaan tietoja, joiden perusteella murha voitaisiin selvittää. Tässä tarkoituksessa poliisin soluttautuja "Mike," joka esiintyi itämafiaan kuuluvan rikollisjärjestön jäsenenä, lyöttäytyi CV:n seuraan. Syyskuussa 2010 tapahtuneen autoajelun aikana Mike kertoi CV:lle, että MJ:n ruumis pitäisi löytää, jotta hänen henkivakuutuksensa perusteella saataisiin nostetuksi korvaus. Miken kertoman mukaan venäläisistä ja tsetseneistä koostuva rikollisporukka havitteli sanottua korvausta itselleen. Mike lupasi kuitenkin CV:lle palkkioksi 75 000 kruunua, jos tämä kertoisi, mitä hän tiesi asiasta ja missä MJ:n ruumis oli. Jollei CV suostuisi yhteistyöhän, olisi itämafian jengi Miken mukaan valmis kiskomaan tarvittavat tiedot CV:ltä kiduttamalla. Tällä ensimmäisellä automatkalla CV ei kuitenkaan vielä halunnut paljastaa tietojaan. Sen jälkeen kun uhkaavasti esiintynyt "venäläistrio" - kaikki ruotsalaisia poliisimiehiä - oli lähestynyt häntä ja kehottanut häntä ottamaan uudelleen yhteyttä Mikeen, CV oli alkanut uskoa, että nyt oli tosi kyseessä. Miesten toisen autoajelun aikana CV oli näyttänyt Mikelle paikan - kompostikasan lähellä CV:n asuntoa - minne MJ:n ruumis oli haudattu. CV, joka oli ollut tuolloin huumeiden vaikutuksen alaisena eli pilvessä ("hög som ett hus"), kertoi samalla Mikelle olevansa yksin vastuussa MJ:n kuolemasta.

13. Esitutkinnassa CV kiisti, että hän olisi surmannut MJ:n. Hän myönsi suojelleensa kahta muuta henkilöä, jotka olivat vastuussa MJ:n kuolemasta ja jotka olivat myös haudanneet MJ:n ruumiin. CV kertoi, että hän oli tuntenut olonsa Miken ja "venäläisten" yhteydenoton johdosta uhatuksi ja ollut kovasti peloissaan. "Miken" kanssa tekemänsä toisen automatkan aikana CV oli sitä paitsi ollut huumeiden vaikutuksen alaisena..

14. Linköpingin käräjäoikeus tuomitsi CV:n murhasta 10 vuodeksi vankeuteen. Käräjäoikeus viittasi tuomionsa perusteluissa hovioikeuden vuonna 2010 niin sanotussa Gävlebranden-jutussa antamaan tuomioon (RH 2010:62) ja katsoi, ettei myöskään tässä jutussa ollut estettä hyödyntää todisteprovokaation avulla hankittuja tietoja syytettä tukevina todisteina. Käräjäoikeus totesi, että ensimmäisen automatkan aikana Mike oli kertomansa mukaan yrittänyt saada CV:ltä tietoja vain siitä, minne MJ:n ruumis oli piilotettu. Käräjäoikeus pani painoa sille, että toiselle autoajelulle oli lähdetty CV:n aloitteesta ja että CV oli tuolloin täysin spontaanisti kertonut, että hän oli yksin ottanut MJ:n hengiltä.

15. CV ja syyttäjä valittivat käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen; syyttäjä vaati CV:n tuomitsemista elinkautiseen vankeuteen. CV:n puolustus vetosi siihen, että poliisin provokaatiolla oli saanut sellaiset mittasuhteet ja muodot, ettei tunnustuksen avulla saatua näyttöä voitu panna langettavan tuomion perustaksi. Puolustuksen mukaan tapaus erosi olennaisesti käräjäoikeuden tuomiossa mainitusta Gävlebranden-tapauksesta. Syyttäjä myönsi hovioikeudessa, että CV oli saattanut stressaantua todisteprovokaation vuoksi.

16. Götan hovioikeus muutti 4.4.2011 käräjäoikeuden tuomiota ainoastaan alentamalla CV:lle tuomitun rangaistuksen 10 vuodesta 8 vuoteen. Hovioikeus totesi, että todisteprovokaatio oli sisältänyt sekä taloudellista etua koskevan lupauksen että tarkemmin määrittelemättä jääneen uhkauksen. Tunnustuksen osalta hovioikeus piti ratkaisevana sitä, että syytetty oli tunnustanut teon poliisin akuutin uhkauksen alaisena. Hovioikeus katsoi, että CV:n oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli loukattu. Hovioikeus ei kuitenkaan pitänyt sanottua oikeuden loukkausta peruuttamattoman lopullisena ("oåterkalleligen undergrävd"). Hovioikeus ei siten nähnyt aiheelliseksi hylätä todisteprovokaation takia syytettä, mutta otti sen huomioon rangaistusta lieventävänä perusteena ja alensi tuomitun rangaistuksen 8 vuodeksi vankeutta. Hovioikeus viittaisi rangaistuksen lievennyksen suhteen korkeimman oikeuden ratkaisuun NJA 2007 s. 1037.

17. Syytetty CV valitti edelleen korkeimpaan oikeuteen ja vaati syytteen hylkäämistä, koska syytettä tuleva keskeinen näyttö eli syytetyn tunnustus oli saatu todisteprovokaation eli kerrotuissa olosuhteissa tapahtuneen poliisin solutustoiminnan avulla.

18. Korkein oikeus katsoi, että poliisi oli käyttänyt todisteprovokaatiossa sopimattomia keinoja. Tämän ei kuitenkaan tapauksessa vallinneissa olosuhteissa katsottu johtavan siihen, että näin hankitut todisteet voitaisiin jättää kokonaan huomiotta, vaikka ennen kaikkea epäillyn tunnustamisen todistusarvoon mainitulla menettelyllä oli ollut huomattava merkitys. Högsta domstolen totesi että syytetyn tunnustukselle ei voitu antaa "juuri mitään arvoa". Kun asiassa kuitenkin oli lääketieteellistä ja muutakin näyttöä riittävästi, hovioikeuden tuomiota ei syyksilukemisen osalta ei kuitenkaan ollut syytä muuttaa.

19. Rangaistuksen mittaamisen osalta korkein oikeus lausui, että oikeus olla todistamatta itseään vastaan on keskeinen oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin liittyvä periaate. Koska poliisin toiminta näytön hankinnassa oli ollut sopimatonta, oikeus päätyi siihen, että asiassa oli erityisiä perusteita alentaa rangaistusta siitä kymmenestä vuodesta, mikä rikoksesta muutoin olisi tuomittu, kahdeksaan vuoteen vankeutta.

20. Suomessa eduskunnan oikeusasiamiehen tehtäviin kuuluu valvoa, miten poliisi käyttää telepakkokeinoja ja peitetoimintaa. Tässä valvonnassa käytetyt keinot näyttävät kuitenkin hieman heppoisilta. Oikeusasiamiehelle voidaan toki kannella poliisin toimenpiteistä, mutta kantelujen ratkaiseminen näyttää olevan varsin hidasta. Kuten olen jo aiemmin kertonut, oikeusasiamies on valvonnassaan lisäksi hyvin helläkätinen mitä virheellisestä menettelystä annettuihin sanktioihin tulee, sillä seurauksena selvästä lainvastaisesta menettelystä on yleensä aina korkeintaan vain huomautus. Sisäministeriön velvollisuutena on antaa vuosittain oikeusasiamiehelle kertomus poliisin peitetoiminnasta ja telepakkokeinojen käytöstä.

21. Viime vuoden syyskuussa apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja, esittelijänä OTT Pasi Pölönen, esitti muun muassa oikeusministeriölle lähettämässään kirjelmässä poliisin valeostoja ja peitetoimintaa koskevan lainsäädännön täsmentämistä. Pajuojan mielestä sanottuun toimintaan liittyy useita ongelmia. Käytännössä valeostotoiminnan valvonta on jäänyt pitkälti esitutkintaviranomaisille itselleen, sanoi Pajuoja.

22. Apulaisoikeusasiamies piti suorastaan kestämättömänä käytäntöä, jonka mukaan oikeudenkäynnissä poliisin peitetoiminta ja valeostot voidaan salata rikosjutun asianosaisilta kokonaan. Pajuojan mukaan poliisi on käyttänyt valeostoja ja peitetoimintaa jo vuodesta 2002 lähtien useissa kymmenissä tapauksissa. Tähän nähden on perin omituista, että näiden toimenpiteiden käytöstä on ilmoitettu asianosaisille oikeudenkäynneissä vain äärimmäisen harvoissa tapauksissa. Toisin sanoen poliisi salaa valeostojen suorittamisen ja peitetoiminnan asianosaisilta. Apulaisoikeusasiamies Pajuoja piti outona, jos yhdessäkään niistä tapauksista, joissa poliisi on turvautunut valeostoihin tai peitetoimintaan, ei olisi ollut tarvetta käyttää saatuja tietoja suorana todisteena oikeudenkäynnissä. Tällöin tuomioistuinkaan ei tule tietämään niistä. Oikeuden tulisi kuitenkin voida ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen mukaan valvoa, onko toiminta ollut asianmukaista vai onko esimerkiksi peitetoiminnan hyväksyttävät rajat ylitetty.

23. Eduskunta hyväksyi viime keväänä hieman ennen vaaleja kovan kiireen tuloksena uudet esitutkinta- ja pakkokeinolait. Ne on annettu 22.7.2011 (ETL 805/2011 ja PKL 806/2011), mutta tulevat voimaan vasta vuoden 2014 alusta. Uudessa pakkokeinolaissa on yksityiskohtaisia säännöksiä salaisista pakkokeinoista, myös poliisin peite- ja valeostotoiminnasta (PKL 10 luku). Poliisilaissa puolestaan säädetään näiden samoin kuin muiden niin sanottujen salaisten pakkokeinojen käytöstä rikoksen estämiseksi tai paljastamiseksi. Peitetoimintaa ja valeostoa saa käyttää vain, jos niillä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle ja että tämä on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi (10:2.2). Peitetoimintaa saadaan käyttää vain PKL 10:3:ssä lueteltujen vakavien rikosten selvittämisessä. Peitetoiminasta ja valeostosta päättää KRP:n tai Supon päällikkö. Päätös, jolla peitetoiminta on päätetty aloittaa, on saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi - oikeastaan tarkastettavaksi - ovatko PKL 10:27.2:ssa tarkoitetut peitetoiminnan edellytykset olemassa; tämä ei koske valeostosta tehtyä päätöstä. Peitetoimintaa koskevat asiat käsitellään koko maan osalta keskitetysti Helsingin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeudelle toimitetaan ainoastaan asian käsittelemiseksi välttämättömät tiedot.

24. Epäiltyyn kohdistetusta peitetoiminnasta ja valeostosta on ilmoitettava hänelle "ilman aiheetonta viivytystä" sen jälkeen, kun asia on saatettu syyttäjän harkittavaksi, siis sen jälkeen kun esitutkinta on päättynyt ja asia on siirretty syyteharkintaan (PKL 10:60.1). Tästä ilmoituksesta on annettava annettava tieto Helsingin käräjäoikeudelle (PKL 10:60.2). Tuomioistuin voi PKL 10:60.3:ssa mainituin edellytyksin pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta päättää, että edellä mainitun ilmoituksen tekemistä voidaan lykätään enintään kaksi vuotta kerrallaan.

362. Viherkauppiaiden huumesyyte nurin - miksi?

1. Syyttäjä nosti loppukesästä Suomessa ensimmäistä kertaa syytteet kannabiksen kasvatusvälineitä myyneen yrityksen toiminnasta. Juttu käsiteltiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa Tampereella. Syyttäjän mukaan puutarhavälineliikettä pitänyt yritys edisti tahallaan huumausaineiden käyttöä myymällä välineitä kotikasvattamista varten. Syytteitä alettiin käsitellä käräjäoikeudessa marraskuussa.

2. Neljää vastaajaa sai syytteet huumausainerikoksen edistämisestä ja törkeästä huumausainerikoksen edistämisestä. Kaksi heistä oli yrityksen omistajia tai vastuuhenkilöitä. Kaksi oli yrityksen liikkeissä esimiesasemassa. Yrityksen 16:ta työntekijää (myyjiä ja varastotyöntekijöitä) syytettiin huumausainerikoksen edistämisestä. Yhtä pääsyytettyä syytettiin lisäksi siitä, että hän oli pyörittänyt netissä sivustoa, jonka kautta hän oli myynyt maahantuomiaan kannabiksen siemeniä.

3. Huumausainerikoksen edistämisestä voi saada sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Törkeästä huumausainerikoksen edistämisestä taas voidaan tuomita vähintään neljän kuukauden ja enintään kuuden vuoden vankeusrangaistus. Syyttäjä vaati jutussa kahdelle liikkeen johtajalle ehdotonta vankeusrangaistusta ja 600 000 euron suuruisen rikoshyödyn menettämistä valtiolle.

4. Poliisi iski aika rajuin ottein vuosi sitten Viherpeukku-nimiseen liikkeeseen. Poliisi otti kiinni, pidätti tai vangitutti (käräjäoikeuden päätöksellä) esitutkinnan aikana nelisenkymmentä ihmistä. Kaksi pääepäiltyä liikkeen omistajaa oli vangittuna lähes kolme kuukautta ja muut lyhyempiä aikoja. Liikkeen myynnissä olleet tuotteet takavarikoitiin. Yritys joutui keskeyttämään toimintansa kokonaan poliisin iskun takia.

5. Kyseinen vesiviljelyyn erikoistunut puutarhayritys aloitti toimintansa vuonna 2002. Yrityksellä oli nettikauppa sekä myymälät Helsingissä, Turussa, Oulussa ja Tampereella. Yleisimpiä kannabiksen kotikasvatusvälineitä voidaan käyttää myös laillisten kasvien, kuten esimerkiksi chilin, kasvattamiseen.

6. Syytteen nostaneen paikallissyyttäjän mukaan syyteharkinnassa lähdettiin siitä, että epäillyt tiesivät, että laitteita päätyy kannabiksen kotikasvatukseen. Suomessa ei ole ollut vakiintunutta oikeuskäytäntöä siitä, voiko kasvien kasvatusvälineiden kauppaamista pitää huumausainerikoksen edistämisenä. Aikaisemmin kaksi ihmistä on tuomittu Kouvolan hovioikeudessa laitteiden myynnistä, mutta aiemmin ei ole "isketty" välineitä myyvään liikkeeseen.

7. Pirkanmaan käräjäoikeus antoi tuomionsa kyseisessä Viherpeukku-jutussa viime viikon perjantaina eli 17.12. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki huumausainerikoksen edistämistä koskevat syytteet ja katsoi, ettei kannabiksen kasvattamiseen sopivien tarvikkeiden myynti ei ole rikos.

8. Käräjäoikeus totesi, että Viherpeukku-myymälöissä myydyt tuotteet ja tarvikkeet ovat laillisia ja luvallisia. Oikeus katsoi myös, että ei ole näyttöä siitä, että niitä olisi myyty nimenomaan kannabiksen kasvattamista varten.

9. Oikeus langetti sakkotuomiot vain niille seitsemälle syytetylle, joille syyttäjä oli vaatinut rangaistusta myös kannabiksen kasvattamisesta itse tai huumausaineiden hallussapidosta.

10. Syyttäjän mukaan toiminta täytti järjestäytyneen rikollisryhmän tunnusmerkit. Syyttäjän arvion mukaan noin puolet Viherpeukun liikevaihdosta koostui huumeiden kasvatukseen käytetyistä välineistä.

11. Syytetyt puolustautuivat sillä, etteivät he voineet tietää, käyttivätkö yrityksen asiakkaat tuotteita huumeiden kasvatukseen.

12. Poliisin ja syyttäjän kannalta viherkauppiaiden huumesyytejuttu sai siis varsin nolon lopun; syyttäjä on toki ilmoittanut valittavansa tuomiosta hovioikeuteen. Mitenkäs tässä nyt näin pääsi käymään?

13. Tämä on aiheellinen kysymys etenkin siihen nähden, että jutun esitutkinnan aikana osa syytetyistä oli tunnustanut tienneensä, että myydyt välineistä päätyi kannabiksen kasvattamiseen. Käräjäoikeudessa kaikki syytetyt kuitenkin kiistivät tahallisuuden eli sanotun tietoisuutensa.

14. Tunnustuksensa oikeudenkäynnissä peruuttanut syytetyt selittivät oikeudessa, että poliisit olivat luvanneet heille, että he pääsevät heti vapaaksi, kunhan vastaavat kuulustelijoiden kysymyksiin "oikein", siis tunnustavat tietoisuutensa ja kertovat, että myös jutun pääsyytetyt olivat tietoisia myynnistä kannabiksen kasvattajille.

15. Jos tämä pitää paikkaansa, niin poliisi on käyttänyt kuulusteluissa ikivanhaa kikkaa ja tietynlaista painostusta: kuulustelija kertoo epäillylle, että jotkut muut epäillyt ovat jo tunnustaneet ja sanoo, että myös sinä pääset vapaaksi, jos tunnustat. Poliisit tietenkin kiistävät aina sanotunlaisen taktiikan tai neutraalin painostuksen.

16. Niin tai näin, niin oikeudenkäynnissä ilmeni - ainakin käräjäoikeuden päätöksen mukaan - että syyttäjä ei ollut kyennyt esittämään mitään näyttöä, että yritys olisi vuosina 2002-2009 myynyt tahallaan myymälöissään Helsingissä tai muualla Suomessa kasvien kasvatusvälineitä kannabiksen kotikasvattajille. Käräjäoikeuden mukaan kaikki myydyt tavarat olivat olleet laillisia.

16 a. Otetaanpa tähän katkelma käräjäoikeuden tuomion johtopäätösosasta:

17. Myyjät tai osa myyjistä on esitutkinnassa kertonut, että he tiesivät, että tuotteet menivät kannabiksen kasvattajille. Oikeudessa he ovat kertoneet, että sellaista tietoa ei ollut ja että oli ohjeet kieltäytyä myymästä kannabiksen kasvattajille. Esitutkintakertomuksissa ei ole selostettu yksityiskohtaisesti mistään myyntitapahtumasta, jossa olisi tullut esiin tieto siitä, että käyttötarkoitus on ollut kannabiksen kasvattaminen.

18. Vastaajina oleville Viherpeukun työntekijöille on kuulustelujen alussa esitutkinnassa

esitetty tai viitattu selvitykseen, jonka mukaan Viherpeukun myynti olisi lähes täysin suuntautunut laittomaan viljelyyn ja sen jälkeen vastaajille on esitetty kysymyksiä tai pyydetty kommentteja. Lähtötilanne huomioon ottaen vastaajat eivät ole aluksi kertoneet omista tekemisistään ja havainnoistaan vaan kuulustelijan esittämien lähtökohtien ja

olettamien perusteella. Kuulustelujen aluksi tai loppupuolella viitattua poliisin selvitystä lähes 100 % myynnistä ei ole oikeudelle kuitenkaan esitetty.

19. Kuulustelujen lähtö tai perusolettama on ollut siis virheellinen eikä ole perustunut todelliseen tilanteeseen. Tässä tilanteessa vastaajien esitutkintakertomuksia, jotka he ovat oikeudessa kuultaessa kiistäneet, ei voi sellaisenaan pitää riittävänä näyttönä. Kun esitutkinnassa on ilmoitettu jossain vaiheessa kuulusteltaville, että poliisin saaman selvityksen ja tiedon mukaan lähes kaikki myynti mennyt kannabiksen kasvattajille, niin tällaista selvitystä oikeudelle ei ole esitetty eikä syyttäjäkään ole tällaisen perusteella esittänyt syytettä vaan katsonut puolet myynnistä menneen kannabiksen kasvatukseen.

20. Kun vastaajat ovat kuulustelussa edellä mainitun ilmoituksen jälkeen arvioineet jotain myynnin kohdistumisesta niin edeltävä ilmoitus on vaikuttanut lausuntoihin eikä vastaajille toisaalta ole voinut olla varmaa tietoa ylipäätään koko Viherpeukun myynnistä mukaan lukien nettimyynti ja eri toimipisteet ja toisaalta asiakkaiden käyttötarkoitus, jos siitä ei ole erikseen keskusteltu liikkeessä. Lisäksi samanlaisia ja koko Viherpeukun myyntiä koskevia kysymyksiä on esitetty varastossa työskennelleille tai hyvin Iyhytaikaisille työntekijöille, jotka eivät ole olleet lainkaan myyntityössä tai nähneet ehkä yhden asiakkaan Iyhyen myyntituurauksen aikana. Muutoinkin myyjillä on voinut olla epäilyjä siitä, että laitteet tai aineet menevät kannabiksen kasvatukseen, mutta tällaista epäilyä ei voi vielä pitää tietona tai edes todennäköisenä pidettävänä asiana.

21. Vastaajien esitutkintakertomukset eivät kerro yksityiskohtia tai oikeastaan mitään yksittäisistä myyntitapahtumista, joiden perusteella heille olisi tullut tietoa tarvikkeiden tai laitteiden ostajien käyttötarkoituksesta. Lisäksi lähes kaikki ovat sekä esitutkinnassa että oikeudessa kertoneet, että liikkeessä oli annettu ohjeet olla myymättä sellaisessa tilanteessa, jossa tuli esiin mahdollisuus siitä, että ostaja käyttäisi tuotteita kannabiksen kasvattamisessa. Tässä tilanteessa myyjien tahallisuuden osalta heidän tiedoistaan käyttötarkoituksesta ei ole esitetty sellaista selvitystä, että heidän voitaisiin katsoa tienneen tai edes pitäneen varsin todennäköisenä, että laitteet menevät huumausaineen valmistukseen ja kannabiksen kasvatukseen.

22. Kaikki edellä mainitut seikat huomioon ottaen asiassa ei ole esitetty sellaista näyttöä, jonka perusteella vastaajilla voitaisiin katsoa olleen sellaista tietoa myytyjen laitteiden ja tarvikkeiden tulevasta käytöstä, että heidän voitaisiin katsoa tahallaan edistäneen huumausaineen viljelyä ja huumausainerikosta. Sen vuoksi syytteet huumausainerikoksen edistämisestä on näyttämättöminä hylättävä."

23. Näin siis käräjäoikeus. Vaikuttaa siltä, että langettavaa tutkintaa silmällä pitäen juttu on pilattu jo esitutkintavaiheessa. Kuulusteltaville on annettu poliisin toimesta ennakkoilmoitus seikoista, joita ei kuitenkaan ole esitutkinnassa selvitetty. Ihmisiä on pidetty kuukausikaupalla vangittuna.

24. Viherpeukun juttua voidaan pitää malliesimerkkinä esitutkinnasta, joka olisi pitänyt olla syyttäjävetoinen. Tosin sanoen syyttäjän olisi pitänyt johtaa esitutkintaa. Nyt poliisilla ei näytä olleen oikein riittävää ymmärrystä siitä, mitä seikkoja oikeudessa pitää näyttää toteen. On luultavasti lähdetty siitä, että kun vastaajat saadaan esitutkinnassa lausumaan jotain myöntämisen tapaista, ei muuta näyttöä tarvita.

25. Eikö poliisi eli siis tutkinnanjohtaja tai edes esitutkintaa "seurannut" syyttäjä tiennyt sitä, että edes pienessä ja vähäpätöisessä rikosasiassa näytöksi langettavaan tuomioon ei riitä pelkkä syytetyn esitutkinnassa antama tunnustus, jos syytetty peruu tunnustuksen oikeudenkäynnissä? Tästä on kuitenkin olemassa selkeä korkeimman oikeuden ennakkopäätös eli ratkaisu KKO 2000:35; kyseinen ratkaisu muuten koski juuri huumausainerikosta eli hampun kasvattamista. Mainitun ratkaisun perusteluissa korkein oikeus lausui yleisessä muodossa eli siis rikosasioita yleensä koskien: "On selvää, että tuomiota ei voida perustaa yksin tai pääasiassa syylliseksi epäillyn esitutkinnassa antamaan, sittemmin peruuttamaan lausumaan."

26. Esitutkinnassa olisi siis pitänyt pyrkiä hankkimaan sellaista näyttä, joka olisi tukenut syytettyjen esitutkinnassa antama tunnustusta. Jos sellaista näyttöä ei saatu, olisi syyte tullut jättää nostamatta. Mutta kun asiassa oli lähdetty liikkeelle "korkealla profiililla" eli pidättämällä ja vangitsemalla kaikki liikkeen omistajat ja työntekijät ja ottamalla takavarikkoon liikkeen varasto, ei perääntymistä ilmeisesti pidetty kunniallisena ratkaisuna, vaikka riittävää näyttöä syytettyjen tietoisuudesta ei ollut saatu. Uskottiin, että syyte meni käräjäoikeudessa läpi.

27. Olen kirjoittanut usein, myös tässä blogissani, siitä, että suomalainen systeemi, jossa syyttäjä ei johda esitutkintaa eikä ole tutkinnassa edes asianosaisen asemassa, on monessa suhteessa huono järjestelmä. Liettua on Suomen lisäksi ainoa valtio Euroopassa, jossa esitutkintaa johtaa poliisi eikä syyttäjä. Kysymys esitutkinnan johdon siirtämisestä poliisilta syyttäjälle olisi pitänyt ottaa esille parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä olevassa esitutkinta- ja pakkokeinolain kokonaisuudistuksessa, mutta tätä vaihtoehtoa ei lakipakettia valmisteltaessa edes harkittu.

28. Uskon, että jos tehtäviensä tasalla oleva syyttäjä olisi puheena olevassa tapauksessa johtanut esitutkintaa, olisi tutkinnassa saatu hankituksi tunnustusten ohella muutakin näyttöä syytettyjen tietoisuudesta. Jos taas muuta näyttöä ei olisi saatu, olisi syyttäjän tullut tehdä päätös syyttämättä jättämisestä.

29. Suomalaisessa järjestelmässä syyttäjä kyllä "seuraa" esitutkintaa ja hänen toivotaan myös ohjaavan sitä, mutta käytännössä on usein ennekin nähty, ettei tämä vain toimi. Seuraaminen on laaja käsite ja se voi käytännössä olla melkein millaista tahansa. Syyttäjä ei käytännössä puutu läheskään aina aktiivisesti esitutkinnan kulkuun eikä poliisilla ole yleensä koskaan mitään passiivista syyttäjää vastaan. Poliisi puolestaan ei pidä riittävästi yhteyttä syyttäjään eikä keskustelu hänen kanssaan tutkinnassa ilmenevistä juridisista ongelmista.

30. Valtakunnansyyttäjänvirasto ja pomot korostavat mielellään ja usein syyttäjän itsenäisen päätösvallan merkitystä. Itse asiassa suomalainen järjestelmä on tältä(kin) kannalta ajatellen kysymykseen tulevista vaihtoehdoista kuitenkin huonoin. Kun syyttäjä ei johda esitutkintaa eikä seuraa sitä riittävän tarkasti eikä puutu esitutkinnassa ilmeneviin ongelmiin, on syyttäjä käytännössä täysin riippuvainen poliisin suorittamasta esitutkinnasta. Kun syyttäjä ei tunne esitutkinnan yksityiskohtia, hänellä ei ole useinkaan kanttia tehdä syyttämättä jättämispäätöstä näytön riittämättömyyden perusteella. Syyttäjän on pakko luottaa poliisin arvioon näytön riittävyydestä.

31. Tällöin päädytään helposti sellaisiin kiusallisin tuloksiin kuin nyt puheena olevassa Viherpeukun jutussa tapahtui.

32. Poliisi ja syyttäjä voivat toki yrittää hankkia hovioikeutta varten uutta näyttöä, mutta luulenpa, että se ei tällaisessa jutussa enää käräjäoikeuden vapauttavan tuomion jälkeen noin vain onnistu.

33. Viherpeukun jutun syytteistä vapautetut syytetyt aikovat lehtitietojen mukaan tehdä nyt valituksia tai kanteluja "joka paikkaan", kuten esimerkiksi oikeuskanslerille ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle. Syytettyjen maine on heidän kotipaikkakunnillaan mennyt ja osa heistä menetti poliisin iskun" johdosta talonsa ja jopa perheensä viestimien leimatessa yrityksen työntekijät epäilyttäviksi uutisoidessaan poliisin rikosepäilyistä.

34. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero astunee kohta esiin selittelemään, että poliisi toimi (myös) Viherpeukun asiassa "aivan oikein."

263. Ulvilan surmajutun oikeudenkäynti osa VI: kelpaako syytetyn tunnustus näytöksi?

Ulvilan oikeusjutussakin näyttää olevan kafkamaisia piirteitä...

1. Ulvilan surmajutussa syyttäjä ilmeisesti pitää Anneli esitutkinnassa antamaa tunnustusta vahvana ellei kaikkein vahvimpana syytettä tukevana todisteena. Syytetty on kuitenkin peruuttanut jo esitutkinnan kuluessa tunnustuksensa ja selittänyt, ettei hänen tarkoituksenaan todellisuudessa ollut tunnustaa tekoa ja että poliisi oli painostanut häntä tunnustamaan rikoksen. Jutun päätutkija on todistajana kuultaessa kiistänyt painostusväitteen samoin kuin väitteen siitä, että epäilty olisi ollut kuulustelussa väsynyt.

2. Tunnustus rikosjutussa on lähtökohtaisesti vain yksi todiste, jonka merkityksen näyttönä oikeus joutuu harkitsemaan kussakin tapauksessa erikseen. Normaalisti tunnustuksen todistusvoima on kuitenkin erittäin vahva. Oikeuskäytännössä tunnustusta, josta on toisinaan käytetty nimitystä "todisteiden kuningatar" (regina probationum), pidetäänkin yleensä riittävänä näyttönä tunnustetun seikan olemassaolosta, jollei erityisiä vastasyitä ilmene. Vakavissa rikosasioissa, kuten juuri henkirikosasioissa, syyttäjän on kuitenkin esitettävä myös muuta näyttöä syytteen tueksi. Jos tunnustus peruutetaan, joutuu oikeus arvioimaan kussakin tapauksessa erikseen, mikä vaikutus tunnustuksella on todisteena (OK 17:4.2).

3. Blogissa 30.4. pohdin alustavasti sitä, mikä merkitys tunnustuksen kannalta voi olla sillä, jos kuulustelussa ei olisi noudatettu asianmukaisia menettelytapoja. Nyt olen saanut lisäinformaatiota, joka on tullut oikeudenkäynnissä esille ja on siis julkista tietoa. Oikeudenkäyntiä raportoivat lehtimiehet eivät vain ole jostakin syystä osanneet kiinnittää näihin seikkoihin ja niiden merkitykseen huomiota.

4. Anneli A:ta kuulusteltiin esitutkinnassa ensimmäisen kerran epäiltynä 27.8.2009, tämä kuulustelutilaisuus on videoitu kokonaisuudessaan. Kuulusteluja 24.9. ja 26.9. ei videoitu, mutta videolle otettiin kummankin kuulustelun jälkeinen tilanne, jossa Anneli luki kuulustelijan kehotuksesta kuulustelukertomuksensa. Tällainen pöytäkirjan lukemisen videointi vaikuttaa aika oudolta, jopa jonkinlaiselta simputukselta, eikä siinä voi olla kysymys sellaisesta kuulusteltavan kertomuksen ottamisesta ääni- tai kuvatallenteeseen, jota laissa eli ETL 39 §:n 3 momentissa tarkoitetaan. Olisiko näitä "sisälukuharjoituksia" kenties käytetty lehdissä kerrottujen muistijälkien selvittämisessä?

5. Kuulustelujen videoinnin ideana on tallentaa myöhempää käyttöä eli lähinnä syyteharkintaa ja oikeudenkäyntiä silmällä pitäen kuulustelun suorittamistapa, kuulustelun aikaiset tapahtumat, kuulusteltavan kertomus ja hänen kuulustelijan kysymyksiin antamansa vastaukset. Videoinnin tarkoitus on selvittää luotettavalla tavalla kuulusteltavalle esitetyt kysymykset, kuulusteltavan niihin antamat vastaukset sekä kertomuksen antamisolosuhteet.

6. Ulvila-jutun entisen tutkinnanjohtajan aikana videoitiin 2.12.2006 Anneli A:n surmapäivän jälkeisenä päivänä sairaalassa tapahtunut puhuttelu; Annelia pidettiin tuossa vaiheessa rikoksen uhrina. Poliisi videoi Anneli antaman tunnustuksen jälkeen myös hänen keskustelunsa vanhimman tyttärensä kanssa 6.10.2009 Porissa. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun Annelille oli ensin annettu tilaisuus tavata kaikki neljä lastaan. Myös tämä taltiointi vaikuttaa oudolta ja lähes julmalta, sillä tuskinpa edes vankien ja heidän läheistensä tapaamisia on tapana videoida vankilassa.

6a. Mitenhän tällaisen tapaamisen näyttötarkoituksessa tapahtuvaa videointia tulisi arvioida yksityis- ja perhe-elämän suojan kannalta? Tähän videointiin poliisi sai kuitenkin Annelin luvan, mikä ei ole yllättävää, sillä tottahan toki äiti halusi ehdoilla millä hyvänsä tavata lapsensa ehdittyään olla siihen mennessä jo kuukauden päivät vapautensa menettäneenä ja erossa lapsistaan. Annelin mukaan hänelle ei etukäteen kerrottu, että videota oli tarkoitus käyttää todisteena häntä vastaan. Poliisi järjesti tapaamisen voidakseen nähdä ja kuulla, mitä äiti ja tytär puhuvat ja voidakseen tentata tyttöä surmayön tapahtumista!

7. Tapaamistilaisuutta koskeva video on esitetty jutussa todisteena, mutta asianosaisten arviot sen merkityksestä ovat täysin erisuuntaiset. Syyttäjä ja todistajana kuultu jutun päätutkija ovat sitä mieltä, että Anneli halusi videolla tunnustaa miehensä surman lapselleen, kun taas puolustus katsoo, että videolta nähdään ainoastaan tapa, millä tutkijat toistavat samoja kysymyksiään 12 -vuotiaalle lapselle.

8. Sitten tärkein tilaisuus ja kuulustelu, joka olisi tullut ehdottomasti tallentaa videolle. Tarkoitan kuulustelua 30.9.2009, jonka aikana Anneli tunnusti surmateon. Mutta yllätys, yllätys: tätä kuulustelua ei videoitu tai nauhoitettu/äänitetty lainkaan. Tämä on minusta virhe, vaikka kuulustelukertomuksen ottamista ääni- tai kuvatallenteeseen ei olekaan määrätty laissa pakolliseksi (ETL 39.3 §). Jos kerran poliisi on videoinut muita kuulusteluja ja puhutteluja, olisi tietenkin ollut johdonmukaista videoida tärkein rikoksesta epäillyn kuulustelu. Minulla ei ole tietoa, kerrottiinko Annelille ennen kuulustelua, että myös tämä kuulustelu olisi mahdollista videoida ja suostuiko hän siihen, ettei videointia tarvita. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä, sillä kuulustelija olisi voinut yksin päättää videoinnista.

9. Ei liene vaikea arvata, miksi videointi jätettiin 30.9.2009 suorittamatta - jokainen päätelköön tämän itse kuulustelun tuloksen ja myöhemmin tapahtuneen tunnustuksen peruuttamisen perusteella. Poliisin olisi tullut ottaa huomioon, että videointi on tärkeä suojakeino paitsi rikoksesta epäillyn, myös poliisin oman oikeusturvan samoin kuin tunnustuksen todistusarvon kannalta.

10. Euroopan neuvoston kidutuksen vastainen komitea CPT kiinnitti jo vuonna 1992 Suomeen tekemänsä tarkastuskäynnin yhteydessä huomiota muun ohessa ääni- ja kuvatallenteiden olemattomaan käyttöön maassamme. Valtuuskunta ei saanut kertomuksensa mukaan mitään todisteita tällaisten menetelmien käytöstä esitutkinnassa, vaikka vuonna 1986 säädetty ETL salli niiden käyttämisen. CPT suositti, että ääni- ja kuvatallenteista tehtäisiin vakiokäytäntö. Mutta vielä 2009 esitutkinta- ja pakkokeinolain uudistamista pohtinut komitea joutui toteamaan, että ääni- ja kuvatallenteiden käytön yleisyydestä ei ole saatavissa tarkkoja tietoja. Outoa, eikä komitea tietenkään viitsinyt ryhtyä kyseisiä tietoja selvittämään! Porin poliisilla oli täydet mahdollisuudet kuulustelujen videointiin, mutta jostakin syystä tärkein kuulustelu päätettiin jättää videoimatta. Kerrottiinko kuulustelusta etukäteen esitutkintaa seuraamaan määrätylle syyttäjälle ja miten hän suhtautui siihen, että kuulustelua ei tultaisi videoimaan?

11. Vielä suurempi moka tutkinnassa tapahtui sattui siinä, että 30.9.2009 pidetyssä kuulustelussa, jossa Anneli siis tunnusti teon, puolustaja ei ollut läsnä eikä hänelle ilmeisesti edes varattu tilaisuutta tulla paikalla päämiestään avustamaan. Lain mukaan asianosaisen ja siis myös rikoksesta epäillyn avustajalla on oikeus olla läsnä päämiehensä kuulustelussa, jollei tutkinnanjohtaja pätevistä rikosoikeudellisista syistä sitä kiellä (ETL 31 §). Puolustaja oli ollut läsnä 24. ja 26.9. pidetyissä Annelin kuulusteluissa. Oikeus käyttää avustajaa jo esitutkinnassa on tärkeimpiä rikoksesta epäillyn prosessuaalisia oikeuksia. Avustajan läsnäolo on käytännössä paras suoja estää poliisia käyttämästä kuulustelussa laittomia tai epäasiallisia kuulustelumenetelmiä.

12. Puolustajalle ei nähtävästi varattu asianmukaisella tavalla tilaisuutta olla läsnä 30.9. pidetyssä kuulustelussa. Tästä asiasta on keskusteltu käräjäoikeuden istunnossa, jossa pääkuulustelijaa kuultiin todistajana. Annelin turkulaisen puolustusasianajajan mukaan hän ei ollut saanut etukäteen tietoa Porissa pidetystä kuulustelutilaisuudesta. Kuulustelu oli aloitettu kello 11 ja tutkija oli soittanut puolustajalle tilaisuudesta saman päivän aamuna ja jättänyt asianajajan vastaajan viestin, jonka asianajaja oli kuitenkin kuunnellut vasta kuulustelun aloittamisen jälkeen. Jutun päätutkija kertoi oikeudessa, että tutkinnanjohtaja oli määrännyt kuulustelun pidettäväksi avustajan poissaolosta huolimatta.

13. Asianmukainen menettely olisi edellyttänyt, että asianajajalle olisi ilmoitettu jo kuulustelua edeltävänä päivänä kuulustelusta varsinkin, kun tutkijoiden ilmeisenä tarkoituksena oli juuri tuossa kuulustelussa "laittaa epäilty lujille." Jos näin olisi tehty, asianajaja olisi saanut aikaa valmistautua kuulusteluun. Ilmoituksen tekemistä ei olisi saanut jättää viime tippaan. Olipa syy avustajan poissaoloon mikä tahansa - asianajaja ei joko saanut viestiä ajoissa tai ei olisi ehtinyt paikalle tai hänellä oli este lähteä Poriin - ei kuulustelua olisi pitänyt aloittaa, vaan se olisi pitänyt peruuttaa ja siirtää vaikkapa seuraavaan päivään.

14. Todettakoon, että käräjäoikeudessa rikosasian pääkäsittelyä ei lain mukaan saa aloittaa, vaan istunto on peruutettava ja istunnolle on määrättävä uusi käsittelypäivä, milloin vastaajalle määrätty avustaja ei ole saapuvilla taikka saatavissa heti paikalle (ROL 6 luku 2 § 3 kohta). Jos näin on lain mukaan meneteltävä tuomioistuimessa, niin sitä suuremmalla syyllä samalla tavalla olisi syytä menetellä esitutkinnassa, koska esitutkinta on usein se prosessin vaihe, jossa syyllisyyskysymys tosiasiallisesti aika pitkälti ratkaistaan. Mikä ihmeen kiire tutkijoilla oli aloittaa kuulustelu ja toimittaa se puolustajan poissaolosta huolimatta? Tätä on vaikea ymmärtää. Kuvaan kuuluu, että välittömästi tunnustuksen saatuaan poliisi antoi tunnustuksesta tiedotteen julkisuuteen.

15. Vaikka lakia ei ehkä olisikaan muodollisesti Ulvila-jutun esitutkinnassa rikottu, ei poliisin menettelyä voida pitää asianmukaisena ja hyväksyttävänä, sillä kuulustelussa olisi ollut mahdollista menetellä toisin sekä a) kuulustelun videoinnin että b) avustajan läsnäolon suhteen. Poliisin velvollisuutena on huolehtia esitutkinnassa myös epäillyn oikeusturvaintressin eikä yksinomaan asian selvittämisintressien toteutumisesta.

16. Suomessa lakiin ei sisälly yleissäännöstä lainvastaisten tai epäasiallisin keinojen avulla hankitun todisteen hyödyntämiskiellosta. Tämän vuoksi epäilyttävissä olosuhteissa saatua tunnustusta ei voida noin vain "poistaa" syytettä tukevien todisteiden joukosta. Eri asia on, mikä merkitys tunnustukselle voidaan antaa todisteena. Tästä päättää käräjäoikeus. Selvää lienee, että langettavaa tuomiota ei voida perustaa yksinomaan epäillyn 30.9. antaman tunnustukseen. Tapaamistilaisuutta 6.10. ja siinä annettua "tunnustusta" ei voitane ottaa lainkaan huomioon, koska tilaisuudessa ei ole ollut kyse virallisesta kuulustelusta.

17. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on ratkaisuissaan todennut, että oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa EIS 6 artiklaa ja varsinkin sen 3 kohtaa (rikoksesta epäillyn oikeus käyttää avustajaa) voidaan soveltaa myös esitutkintaan sikäli kuin tutkinnassa todetut puutteet perustavat merkittävän vaaran oikeudenkäynnin epäoikeudenmukaisuudesta. Oikeudenkäyntiä tulee tarkastella kokonaisuutena harkittaessa sen oikeudenmukaisuutta EIS 6 artiklan kannalta.

18. Tapauksessa Kolesnik v. Ukraina (19.11.2009) oli kysymys syytetyn oikeuksien loukkauksesta, kun tuomio perustettiin hänen esitutkinnan alkuvaiheessa avustajan läsnä olematta antamiinsa tunnustuksiin, jotka hän sittemmin oli peruuttanut. EIT totesi, että syytetyn oikeutta tarvittaessa viran puolesta määrättävään oikeusapuun loukattiin periaatteessa korjaamattomalla tavalla, jos syytteen hyväksyminen perustettiin lausumiin, joita hän oli antanut esitutkinnassa ilman oikeusavun tarjolla oloa. EIT:n mukaan syytetyn vaitiolo-oikeus ja oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden selvittämiseen olivat yleisesti tunnettuja kansainvälisiä normeja, joille myös EIS 6 artikla rakentui. Erityisesti vm. oikeus edellytti, että syytettä ei saanut perustaa näyttöön, joka oli saatu vaikuttamalla hänen tahtoonsa pakottamisella tai painostuksella. Kotimaiset tuomioistuimet olivat puheena olevassa tapauksessa tunnustaneet valittajan prosessuaalisten oikeuksien loukkauksen, erityisesti oikeusavun puuttumisen, esitutkinnan alkuvaiheissa. Siitä huolimatta tuomio oli perustettu olennaisilta osin hänen tunnustuksiinsa, jotka oli annettu avustajan olematta paikalla ja joiden olosuhteet antoivat aihetta epäillä, että ne oli saatu vaikuttamalla hänen tahtoonsa kielletyin menetelmien. Niin olleen EIS 6 artiklan 1 ja 3 c) -kohtia oli rikottu.

19. Samanlaiseen ratkaisuun EIT päätyi tapauksessa Shabelnik v. Ukraina (19.2.2009). Jutussa oli kyse murhasta syytetyn oikeuksien loukkauksesta, kun syytetty oli tuomittu teosta nojautumalla hänen tunnustukseensa, jonka hän oli antanut esitutkintakuulustelussa asianajajansa poissa ollessa ja jonka hän peruutti oikeudessa pakottamista väittäen. EIT huomautti muun muassa siitä, että tapauksessa tuomio oli ukrainalaisissa tuomioistuimissa perustettu ratkaisevassa määrin syytetyn tunnustukseen, vaikka tämä oli peruuttanut sen oikeudessa. Tunnustuksella oli vain toistettu rikostutkijan jo muutoinkin tietämiä seikkoja. Tunnustus oli saatu epäselvissä olosuhteissa ja syytetyn oikeuksia loukkaamalla. EIT katsoi, että EIS 6 artiklan 1 ja 3 c) -kohtia oli rikottu.