1164. Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittäminen. KKO 2026:19

1. Oikeudenkäynnin kohtuuton viivästyminen voidaan hyvitää asianosaiselle valtion varoista maksettavalla rahakorvauksella; L oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä (HyvL 362/2009). Tämän ns. hyvityslain 3 §:n 1 momentin mukaan yksityisellä asianonosaisella on oikeus saada valtion varoista lain 6 §:ssä tarkoitettu kohtuullinen hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta  oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. 

2. Hyvityslaki säädettiin Suomen saatua lukuisia Euroopan ihmisoikestuomistuimen langettavia tuomioita oikeudenkäyntien viivästymisestä. Hyvityslain keskeisin tavoite oli tättäää uroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklan vatimukset . 

3. Hyvitystä on vaadittava tuomioistuimelta ennen käsittelyn päättymistä. Viivästyistä arvioitaessa otetaan oikeudenkäynnin keston lisäksi huomioon erityisesti asian latu ja laajuus, asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta oikeudenkäynnissä sekä asian merkitys  asianosaiselle. Hyvityksen määrä on 1 500 euroa vuodessa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on valtion vastuulla olevasta syystä viivästynyt. Hyvitystä maksetaan enintään 10 000 euroa. Tietyin edellytyksin hyvitystä voidaan korottaa tai alentaa.

4. Ratkaisussa KKO 2026:19, joka on annettu eilen 0.3.2026 ja julkaistu ennakkopäätöksenä (prejudikaattina),  on kysymys rikosasian asianomistajalle (A) oikeudenkäynnin viivästymisestä maksettavan hyvityksen edellytyksistä. Tapauksessa on kysymys siitä, mistä ajankohdasta oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika on alkanut ja oliko asianomistajalla oikeus hyvitykseen oikeudenkäynnin viivästymisen perusteella. 

4a. Kyse on hyvityslain 5 §:n  1 momentin tutkinnasta. Momentin 2 kohdan mukaan oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa rikosasiassa, kun toimivaltainen viranomainen on ilmoittanut vastaajalle hänen tekemäkseen epäillystä rikoksesta tai kun häneen kohdistettu rikosepäily on olennaisesti vaikuttanut hänen asemaansa. Momentin 3 kohdan mukaan asianomistajan osalta sanottu aika alkaa asianomistajan vaatimuksen vireilletulosta tuomioistuimessa.  

5. Asianomistaja A oli pahoinpitelyrikoksen asianomistajana 30.10.2019 esitutkinnassa ilmoittanut vaativansa rikoksesta epäillylle rangaistusta, mutta ei ollut tuolloin esittänyt korvausvaatimuksia. Rikosasia oli tullut Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa vireille 28.6.2022, ja asianomistajan korvausvaatimus oli saapunut käräjäoikeuteen 2.5.2023. Asian pääkäsittely käräjäoikeudessa oli toimitettu 4.10.2023 ja käräjäoikeus oli antanut pääasian osalta lainvoimaiseksi jääneen tuomionsa 30.10.2023.  

6. A on käräjäoikeudessa vaatinut hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä 3 000 euroa katsoen, että  oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika oli alkanut 30.10.2019, jolloin häntä oli kultu esitutkinnassa ja jolloin hän oli esittnyt rangaistusvaatimuksen epäiltyä kohtaan.

7. Käräjäoikeus on tuomiollaan 30.10.2023 hylännyt A:n hyvitysvaatimuksen, koska A ei ollut vielä esitutkinnassa ottanut kantaa siihen, tuleeko hän esittämään asiassa korvausvaatimuksia. Näin ollen oikeudenkäynnin kestoa arvioitaessa huomioon otettavan ajan oli katsottava alkaneen vasta 2.5.2023, jolloin A oli toimittanut vaatimuskirjelmänsä käräjäoikeudelle.  Kun käräjäoikeus oli ratkaissut asian tuomiolla 30.10.2023, ei käräjäoikeusmenettely ollut kestänyt kohtuuttoman pitkään.

8. A valitti ratkaisusta Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi tuomiossaan 17.4.2024, toisin kuin käräjäoikeus, että oikeudenkäynti oli hyvityslain tarkoitetulla tavalla alkanut jo 30.10.2019, jolloin Aoli esitutkinnassa ilmoittanut vaativansa epäillylle rangaistusta. Vaikka esitutkinta oli kestänyt varsin pitkään eli 2 vuotta 3 kuukautta, asian kokonaiskäsittelyaikaa ei kuitenkan voitu pitää niin pitkänä, että A:n oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa olisi loukattu. Hovioikeus ei siten muuttanut käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta, vaan hylkäsi valituksen.

9. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A toisti valituksessaan oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevan vaatimuksensa. Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. 

10. KKO katsoi katsoi tuomiossaan, jonka laajoja perusteluja ei ole tässä syytä yksityiskohtaisesti toistaa, ensinnäkin (kohdat14-19), että asianomistajalla voi olla oikeus hyvitykseen oikeudenkäynnin viivästymisestä myös silloin, kun hän on esittänyt vain rangaistusvaatimuksen.

11. Toiseksi KKO tulkitsi hyvityslain 5 §:n 1 momentin säännöstä yhdenmukaisesti ennakkopäätöksen KKO 2020:2 kanssa oikeudenkäynnin kestona huomioon otettavan ajan alkamisesta asianomistajan osalta siten, ettei alkamisajankohta riipu siitä, minkä sisältöisen vaatimuksen asianomistaja on esittänyt: ts.  asianomistajan esitutkinnassa esittämä rangaistusvaatimus on riittävä (kohdat 20-26).

12. Puheena olevassa asiassa KKO totesi (kohdat 27-30), että käräjäoikeuden tuomion antamiseen (30.10.2019) oli kulunut A:n esitutkintakuulustelusta (30.10.2019) tasan neljä vuotta. Esitutkinta oli A:n kuulustelusta lähtien kestänyt noin kaksi vuotta kolme kuukautta. Asianomistajaa ja todistajaa oli kuultu varsin pian esitutkinnan alkamisesta, mutta pahoinpitelystä epäiltyä vasta noin kahden vuoden kuluttua. Tänä aikana polisi  ei ollut tehnyt muuta kuin ainoastaan lähettänyt pyynnön lääkärinlausunnon saamiseksi. 

13. Tapauksesa oli ollut kyse suppeasta ja yksinkertaisesta rikosasiasta. KKO katsoi, että esitutkinta oli viivästynyt hyvitykseen oikeuttavalla tavalla yhdellä vuodella kun otettiin erityisesti huomioon, että esitutkinnassa oli ollut pitkä passiivinen ajanjakso. Sen sijaan asian käsittely syyteharkinnassa ja käräjäoikeudessa ei ollut viivästynyt. Asian käsittelyn kokonaiskestoaikaakaan ei voitu pitää kohtuuttoman pitkänä, kun siitä vähennetään hyvitykseen oikeuttavaksi katsottu yhden vuoden aika. 

14. KKO velvoitti Suomen valtion suorittamaan A:lle hyviyksenä oikeudenkäynnin viivästymisestä 1 500 euroa.

15. KKO:ssa äänestys. Ratkaisu ilmaisi oikeusneuvosten Tuomo Antilan ja Eva Tammi-Salmisen mielipiteen. Oikeusneuvos Pasi Pölönen oli lopputuloksesta samaa mieltä, mutta hieman erilaisilla perusteluilla. Oikeusneuvokset Lena Engstrand ja Ari Kantor sen sijaan pysyttivät hovioikeuden ratkaisun lopputuloksen ja hylkäsivät A:n valituksen.

16. KKO:n enemmistön perustelut ovat vähemmistön jääneen kahden jäsenen - ja asian esittälijän - perusteluja vakuuttavammat. Vähemmistön mukaan  HyvL 5 §:n 1 momentin 3 kohdan säännös ei mahdollista sellaista perusoikeusmyönteistä tulkintaa, jonka mukaan oikeudenkäynnin kestona huomioon otettavan ajan voitaisiin lain selvästä sanamuodosta poiketenktsoa. alkaneen jo esitutkinnassa. Vähemmistön lauusman mukaan hyvityslakia säädettäessä esitutkintavaihe on rikosasian asianomistajan kohdalla rajattu oikeudenkäynnin keston ulkopuolelle oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa. Myöskään perustuslain 106 §:stä ei vähemmistön mukaan ole johdettavissa  mahdollisuutta hyvityslain 5 §:n 1 momentin 3 kohdan selvästä sanamuodosta poikkeamiseen. 

17. KKO:n vähemmistö on pitäytynyt tiukasti hyvitylsin 5 §:n 1 momentin 3 kohdan sanamuotoon. Enemmistön tulkinta sen sijaan lähtee hyvityslain tavoitteista ja asianomistajan asettamisesta  tasavertaiseen asemaan rikosasian vastaajan kanssa. Oikeusneuvos Pölönen on omassa lausumassaan laajasti esittänyt perusteltuja näkökohtia asiasta. Vähemmistö on painottanut liiaksi perusoikeuksien turvaamisen muodollisia seikkoja, mutta KKO:n enemmistö on puoltanut perusoikeuksien aineellista turvaamista. Perustuslakivaliokunnan eräässä toisessa asiassa antaman lausunnon mukaan asianomistajan prosessuaalisten keinojen ja oikeuksien tulee olla tasavertaiset ja symmetriset rikoksesta epäillyn kanssa (PeVL 59/2014 vp s. 6). Tämän tulee olla tavoitteena myös oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevan lain säännöksiä tulkittaessa. 

17. Oikeusneuvos Pölönen on omassa lausumassaan kuitenkin esittänyt erilaisia painavia näkökohtia asiasta. Vähemmistö on painottanut liiaksi perusoikeuksien turvaamisen muodollisia seikkoja, mutta kKO:n enemmistö n pioltanut perusoikeuksien aineellista turvaamista. Perustuslakivaliokunnan eräässä toisessa asiassa antaman lausunnon mukaan asianomistajan prosessuaalisten keinojen ja oikeuksien tulee olla tasavertaiset ja symmetriset rikoksesta epäillyn kanssa (PeVL 59/2014 vp s. 6). 

 

 

1013. KKO 2016:22. Asuntokauppa. Vahingonkorvaus.

1. Kiinteistöalalla toiminut U-Asunnot Oy oli omistanut Asunto Oy P:n (asunto-osakeyhtiö) koko osakekannan. Asunto-osakeyhtiölle kuuluvassa porilaisessa kerrostalossa oli vuosina 2006 – 2007 toteutettu laaja peruskorjaus. U-Asunnot Oy oli kesäkuussa 2006 ryhtynyt markkinoimaan asunto-osakeyhtiön osakehuoneistoja yleisölle. Markkinoinnissa oli käytetty sitä varten laadittua markkinointiesitettä. Yhtiö oli myynyt suurimman osan asunnoista rakentamisvaiheen aikana vuonna 2007. Rakennusvalvontaviranomainen oli hyväksynyt rakennuksen käyttöönotettavaksi maaliskuussa 2007. Asuntojen kauppakirjat ostajien kanssa oli tehty vasta tämän jälkeen. Hallinnonluovutuskokous, jossa asunto-osakeyhtiö oli luovutettu osakkaiden hallintaan, oli pidetty 28.5.2007. Asuntokauppoihin perustuva myyjän vastuu on keväällä 2007 siirtynyt U-Asunnot Oy:ltä W Oy:lle.

2. Lähellä kerrostaloa oli 11.6.2008 syntynyt sortuma, jota tutkittaessa oli havaittu, että maa-ainesta ja vettä oli kulkeutunut talon alle. Rakennuksen alapohjan alla olleen ryömintätilan pohjalle oli muodostunut pysyvä vesiallas. Ryömintätilaan oli jätetty rakentamisaikaisia muottilaudoituksia, jotka olivat tilan kosteuden vuoksi homehtuneet ja joissa oli ollut mikrobivaurioita. Ryömintätilassa ollut valurautainen viemäriputkisto oli ollut osin ruosteessa, ja sen kannakekiinnitykset olivat osin ruostuneet poikki. Tuuletuksen puuttumisen ja kosteuden vuoksi rakennuksen alla oli ollut homekasvustoa. Myös rakennuksen sadevesiviemäri- ja salaojaputkistot olivat kärsineet routavaurioita. Asunto-osakeyhtiö teetti vuonna 2009 rakennuksen alapohjan alapuolisen ryömintätilan ja perustusrakenteiden sekä sadevesiviemäröinti- ja salaojajärjestelmien korjauksen.

3. Asunto-osakeyhtiö nosti 30.9.2009 W Oy:tä vastaan kanteen, jossa vaadittiin näistä kiinteistön korjaustöistä aiheutuneiden kustannusten korvaamista 171 000 eurolla.  Kanteen mukaan rakennuksen peruskorjauksen johdosta asiassa oli sovellettava asuntokauppalain 4 luvun säännöksiä uuden asunnon kaupasta, jolloin asunto-osakeyhtiöllä oli oikeus ostajan sijasta vedota virheeseen ja vaatia vahingonkorvausta asunto-osakeyhtiön kunnossapitovastuulle kuuluneista korjauksista.

4. Satakunnan käräjäoikeus hyväksyi  7.1.2011 antamallaan tuomiolla kanteen mutta alensi vaaditun korvauksen määrää noin 25 000 eurolla. Vaasan  hovioikeus hyväksyi  7.3.2013 käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen.

5. Korkein oikeus myönsi W Oy:lle valitusluvan. Korkeimmassa oikeudessa oli yhtiön valituksen perusteella kysymys ensisijaisesti siitä, oliko rakennuksen peruskorjauksessa ollut kyse asuntokauppalain 4 luvun 1 §:n 2 kohdassa mainitusta uudisrakentamiseen verrattavasta korjausrakentamisesta niin, että asuntokaupat ovat koskeneet uuden asunnon kauppaa. Toiseksi asiassa oli arvioitavana se, olivatko rakennuksen alapuolisissa rakenteissa ja viemäröintijärjestelmissä olleet viat ja puutteet sellaisia, että asunto-osakeyhtiöllä on ollut asuntokauppalain 4 luvun 18a §:ssä tarkoitettu oikeus vedota niihin myyjää vastaan.

6. Korkeiman oikeuden tuomio annettiin tänään. Korkein oikeus vastasi kumpaankin edellä mainittuun kysymykseen myönteisesti ja päätyi - vaikka hieman eri perusteilla -  siihen, ettei hovioikeuden tuomion lopputulosta ollut syytä muuttaa.

KKO 2016:22 

7. Korkein oikeus katsoi (perustelukappaleet 6-19),  että  U-Asunnot Oy oli perustajaosakkaana myynyt asunnot uudisrakentamiseen verrattavalla tavalla korjausrakennetusta rakennuksesta, jolloin myyjän eli W Oy:n vastuuseen sovellettiin uuden asunnon kauppaa koskevia asuntokauppalain 4 luvun säännöksiä. Toiseksi korkein oikeus katsoi (perustelukappaleet 20-29), että kaupan kohteessa oli ollut asuntokauppalain 4 luvun 14 §:n 1 ja 6 kohdassa tarkoitettu virhe ja että asunto-osakeyhtiöllä oli mainitun lain 4 luvun 18a §:ssä säädetty oikeus vedota virheeseen ja vaatia, että W Oy suorittaa sille vahingonkorvauksena korjaustöiden kustannukset, joiden määrän osalta korkein oikeus hyväksyi käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomitseman summan.

8. Oikeuden myllyt voivat tunnetusti jauhaa hitaasti. Ko. tapauksessa rakennusvirheet ilmenivät 2008, käräjäoikeuden ratkaisu tuli vuonna 2011 ja hovioikeuden tuomio 7.3.2013. Tästä kului vielä kolme vuotta ennen kuin korkein oikeus pani tuomiollaan pisteen riidalle. Jutun käsittelyyn osallistui kolmessa tuomioistuimessa kaikkiaan 11 tuomaria ja kaksi esittelijää.  Kaikki kolme oikeusastetta päätyivät samaan lopputulokseen eikä edes vahingonkorvauksen määrä muuttunut ylioikeuksissa. Vaikka aikaa kului ja rahaa paloi,eli oikeudenkäynti oli hidasta ja kallista, valitusluvan myöntämistä ja korkeimman oikeuden ratkaisun julkaisemista ennakkopäätöksenä voidaan pitää perusteltuna, sillä käytännössä saattaa myöhemmin tulla eteen muita vastaavanlaisia tapauksia.

9. Riita-asian "makaaminen" kolmisen vuotta korkeimmassa oikeudessa ennen ratkaisun saamista ei ole käytännössä mitenkään epätavallista. Esimerkiksi ratkaisussa KKO 2016:20 selostetussa tapauksessa saatiin hovioikeuden maaliskuussa 2012 antaman tuomion jälkeen odotella korkeimman oikeuden ratkaisua neljä (4) vuotta.