893. Jari Aarniolle ja kumppaneille raskaat syytteet Trevocista

1. Rikosylikomisaario ja Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio saa tänään julkistetun tiedon mukaan useita syytteitä seurantalaite Trevoc Oy:öön liittyvistä rikosepäilyistä. VKSV eli tarkemmin sanottuna apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on päättänyt nostaa Aarniota vastaan syytteet törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, törkeästä petoksesta, törkeästä lahjuksen ottamisesta ja rekisterimerkintärikoksesta. Syyte tulee julkiseksi, kun käräjäoikeus alkaa käsitellä asiaa valmisteluistunnossaan. Syytteiden peruskohdat selviävät tänään julkaistusta tiedotteesta.

VKSV:n tiedote

2.  Tiedotteen mukaan viranomaisasiakkaita erehdytettiin  ostamaan Trevoc Oy:ltä seurantalaitteita ja muuta tekniikkaa salaamalla yhtiön todelliset omistaja- ja rahoitusjärjestelyt. Jari Aarnio on syyttäjän mukaan ollut merkittävässä asemassa Trevoc Oy:ssä, toisaalta hän on osallistunut Helsingin poliisilaitoksen edustajana seurantalaitteiden tilaamiseen yhtiöltä. Trevocin taustalla on toiminut  tänään myös syytteen saanut rikollisjärjestön johtajaksi epäilty henkilö. Aarnio on VKSV:n mukaan salannut asemansa Trevocissa.

3. Jos salatut seikat olivat olleet laitteita hankkineiden viranomaisten tiedossa, laitteita ei todennäköisesti olisi tilattu Trevocilta, koska laitteisiin liittyy korostunut luotettavuusaspekti. Seurantalaitteita Trevocilta ovat Helsingin poliisilaitoksen lisäksi tilanneet Suojelupoliisi, Tulli ja ulkoministeriö, yhteensä 1,2 miljoonan euron arvosta. VKSV:n mukaan laitteiden tilaajat ovat joutuneet sallimaan Trevocin pääsyn tietojärjestelmiinsä laitteiden huoltoajon yhteydessä.

4. Muulta kuin Trevoc-haaran osalta Aarnioon liittyvän asiakokonaisuuden syyyteharkinta on kesken. Niiden osalta syytteen nostamisen määräaika päättyy 31.12.2014.

5. Jari Aarnion lisäksi syytteitä Trevoc-tapauksesta on saanut kahdeksan muuta epäiltyä, joita syytetään eriasteisesta osallisuudesta tai avunannosta edellä mainittuihin rikoksiin. Yksi heistä on suojelupoliisin alipäällystöön kuuluva poliisimies ja yksi edellä jo mainittu United Brotherhood -nimisen rikollisryhmän entinen johtaja - VKSV:n tiedotteen mukaan "johtohahmo" -  jonka epäillään osallistuneen Trevoc-yhtiön rahoitukseen.

6. VKSV:n tiedotteesta ei ilmene, miten ankaraa rangaistusta syyttäjä tulee Jari Aarniolle Trevoc-haaran osalta vaatimaan. Jorma Kalske on kertonut tiedotusvälineille, että Aarniolle vaaditaan nyt nostettujen syytteiden osalta noin 4,5 vuoden vankeusrangaistusta.

7, Oikeuskäsittelyn alkamisajankohdasta ja muusta aikataulusta päättää juttua käsittelevä Helsingin käräjäoikeus; oikeus keskustelee käsittelyn aikataulusta syyttäjien ja puolustuksen kanssa. Jutun pääkäsittely alkanee vasta tammikuussa. Jari Aarnion pääavustajana toimii asianajaja Riitta Leppiniemi Asianajotoimisto Susiluoto Oy:stä, hän on avustanut Aarniota oikeusjutussa myös aiemmin (tynnyrijuttu I). Aarnion toisena avustajana on asianajaja Heikki Uotila. Riitta Leppiniemi avusti 10 vuotta sitten Bodomin murhajutussa syytettynä ollutta Nils Gustafssonia. Syytemääräyksestä päättänyt Jorma Kalske ei tule esiintymään käräjäoikeudessa, vaan syyttäjänä toiminee joku valtionsyyttäjä, jota avustaa paikallissyyttäjä.

8. Eräs asia minua on hieman ko. esitutkinnan ja nyt myös syyteharkinnan osalta ihmetyttänyt, jopa hieman huvittanut. Kaikissa esitutkintaa koskevissa uutisjutuissa aina tv-uutisia myöten on kerrottu säntillisesti, että Jari Aarnio kiistää kaikki rikosepäilyt. Tämä ilmoitetaan myös tänään, ei ainoastaan VKSV:n tiedotteessa, vaan myös jokaisessa tapauksesta kertovassa uutisjutussa. Yle Uutisten eli toimittaja Päivi Happosen lyhyessä jutussa mainitaan, ei vain kerran, vaan peräti kolme kertaa, että Jari Aarnio samoin kuin kaikki muut syytteen saaneet henkilöt kiistävät syyllisyytensä rikoksiin. Vuosi sitten, jolloin Jari Aarnio vangittiin, Yle Uutiset pani vielä paremmaksi ja kertoi, että kysymys Aarnion väitetystä syyllisyydestä ratkaistaan lopullisesti aikanaan annettavalla tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla. Niin kuin suuri yleisiö ei olisi muuten tätä selvää asiaa tiennyt.

9. Tätä epäilyjen ja syytteiden kiistämistä on "toitotettu" vuoden kestäneen esitutkinnan aikana jokaisessa uutisjutussa, vaikka kyse on tavallaan jo notorisesta seikasta. Se, että Jari Aarnio kiistää syyllisyytensä rikoksiin, ei ole enää mikään uutinen. Todellinen uutinen olisi, jos Aarnio tai joku muu epäillyistä myöntäisi rikosepäilyt edes joltakin osin oikeaksi.

10. Syyttömyysolettama on toki tärkeä asia, sillä oikeusvaltiossa ketään ei ole lupa  - edes mediassa - kohdella syyllisenä ennen tuomioistuimen langettavaa tuomiota. Syyttömyysolettama ei kuitenkaan edellytä, että syyllisyyden kiistäminen mainitaan tarkasti jokaisessa uutisjutussa silloin, kun ao. henkilö on jo alun perin kiistänyt jyrkästi kaikki häneen kohdistuvat rikosepäilyt.

11. Muun muassa ilmaisukiellon takia matalaa profiilia esitutkinnnan kuluessa vetänyt Jari Aarnio ja hänen avustajansa ovat oikeuskäsittelyn lähestyessä alkaneet pikku hiljaa avautua tuntemuksistaan. Iltalehdessä eilen julkaistussa jutussa Aarnio kertoi asianajaja Leppiniemen välityksellä tutkintavankeudestaan ja siitä, miten häntä on pidetty koko ajan muusta maailmasta ja muista vangeista eristettynä. Aarnio väittää, että esitutkinnassa on unohdettu syyttömyysolettama, mikä on haitannut hänen puolustautumistaan. Aarnio sanoo kokevansa, että häntä on pidetty painostusvankeudessa. Ko. tuntemus ei liene tutkintavankien kohdalla aivan epätavallinen, mutta toisaalta on syytä muistaa, että tutkintavankia epäillään nyt merkittävässä asemassa tehdyistä törkeistä rikoksista, joiden selvittäminen on vaatinut aikaa, On syytä luottaa siihen, että Aarnion vapaudenmenetyksessä ei ole kysymys painostuksesta, vaan tutkinnassa on noudatettu syyttömyysolettamaa ja objektiivisuutta. Vangitsemisesta ei päätä poliisi tai syyttäjä, vaan tuomioistuin.

12. Iltalehdessä pohdiskellaan tänään hieman ihmetellen sitä, miksi Aarnion vangitsemista on jatkettu näin kauan myös ns. sotkemisvaaran perusteella. Kyse on tarkasti ottaen jälkienpeittämis- eli kolluusiovaarasta, jolloin on syytä epäillä, että rikoksesta epäilty saattaa vaikeuttaa asian selvittämistä esimerkiksi hävittämällä tai kätkemällä kirjallista todistusaineistoa taikka vaikuttamalla esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä kuultavaan todistajaan, asianomistajaan, asiantuntijaan tai rikoskumppaniin. Kun vangittuna on törkeistä huume- ja talousrikoksista epäilty huumepoliisin entinen päällikkö, jolla on ilmeisesti edelleen poliisikunnassa monia kannattajia, olisi aika eriskummallista, jos vangitsemisvaatimuksen ja -päätöksen perusteena ei olisi nojauduttu jälkienpeittämisvaaraan. Tutkinnanjohtaja on vedonnut Aarnion vangitsemisen jatkamisen perusteena siihen, että vapaaksi päästyään Aarnio voisi ammattitaitoaan hyväksi käyttäen vaikuttaa todistajiin ja muutenkin siihen näyttöön, joka mahdollisessa oikeudenkäynnissä esitetään.

380. Ilkka Kanervalle syyte törkeästä lahjusrikoksesta

Tasan kolme vuotta sitten Turun hulppeilla, päiväkausia jatkuneilla mega-synttäreillä elämä hymyili Ikelle, ja miksei olisi hymyillyt, sillä synttärikemut kustannettiin bisnesmiesten firmojen varoista...

1. Kokoomuksen kansanedustaja ja entinen ulkoministeri Ilkka Kanerva saa syytteen törkeästä lahjuksen ottamisesta.

2. Törkeästä lahjuksen antamisesta Kanervalle syytetään toimitusjohtaja Kyösti Kakkosta, liikemies Toivo Sukaria sekä Nova-yhtiöiden entisiä johtajia Arto Merisaloa ja Tapani Yli-Saunamäkeä. Syytteiden nostamisesta päätti apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske.

3. Lahjusrikoksia koskeva haastehakemus on jätetty Helsingin käräjäoikeuteen. Syytettä ajaa Jorma Kalskeen määräyksestä valtionsyyttäjä Jukka Rappe. VKSV:n mukaan oikeuskäsittely alkaa aikaisintaan syksyllä.

4. Kanervan epäillään saaneen yli 50 000 euron arvosta etuja yhtiöiltä, jotka suunnittelivat suuria kauppakeskuksia Varsinais-Suomeen. Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana toiminut Kanerva olisi Valtakunnansyyttäjänviraston mukaan voinut vaikuttaa kauppakeskusten sijoittumiseen. Kalskeen mukaan rikos on tehty vuosina 2006-2008.

5. HS:lle antamassaan haastattelussa Jorma Kalske ei halunnut ottaa kantaa siihen, vaikuttivatko mahdolliset lahjusrahat kaavapäätöksiin. Kalskeen mukaan Kanerva on rinnastunut liiton hallituksen puheenjohtajana virkamieheen. Näin häntä voidaan syyttää lahjuksista alhaisemmalla kynnyksellä kuin poliitikkona. Kahta Kanervan avustajaa epäiltiin tutkinnassa avunannosta lahjusrikoksiin. Heitä ei kuitenkaan syytetä, sillä Kalskeen mukaan heidän ei voida todistaa tienneen mahdollisista rikoksista.

6. Kanervan avustajia koskevista syyttämättäjättämispäätöksistä ilmenee HS:n mukaan, että Toivo Sukarin Maskun Kalustetalon ja Kyösti Kakkosen Suomen Liikekiinteistöjen epäillään molempien tukeneen 9 000 eurolla Kanervan 60-vuotissyntymäpäiväjuhlia. Lisäksi Maskun Kalustetalon epäillään antaneen 2 000 euroa vaalirahaa ja Kanervan Turun-vaalitoimiston 2 000 euron arvoiset huonekalut. Kanerva on aiemmin kertonut saaneensa syntymäpäiviään varten 17 000 euroa Nova Kiinteistökehitykseltä. Nämä rahat on maksettu takaisin.

7. Kaikki syytetyt ovat kiistäneet syytteet. Heidän mukaansa kyse on ollut sallitusta poliittisen toiminnan tukemisesta. Toivo Sukari pitää saamaansa syytettä oikeusmurhana. No, näinhän tällaisissa tapauksissa lähes poikkeuksetta on ennenkin sanottu. Kakkonen taas puhuu noitavainosta.

8. Syytepäätös tuli julki Kanervan 63-vuotissyntymäpäivänä. Kalskeen mukaan tämä oli puhdas sattuma.

9. Ike Kanerva ei kiittänyt Kalsketta saamastaan "synttärilahjasta", vaan kertoi radiohaastattelussaan, että "tämä on erittäin ikävä asia." Hän vakuutti olevansa syytön ja luottavansa vahvasti suomalaiseen oikeusjärjestelmään. - Kas, kun ei maininnut vielä paljon puhuttua "viranomaisten työrauhaa", johon tällaisissa tapauksissa on aina epäiltyjen taholta vedottu.

10. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Lenita Toivakan mukaan syyte on erittäin kiusallinen paitsi Kanervalle myös koko ryhmälle.

11. Ryhmän toinen varapuheenjohtaja Ben Zyskowicz on yllättynyt Kanervan syytteestä. Zyssen mukaan yksittäinen näkyväkään poliitikkoa koskeva syyte ei kuitenkaan "sinänsä" vaikuta kokoomuksen vaalikampanjointiin.

12. Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston puheenjohtajan Timo Kauniston (kesk.) mielestä on syytä pohtia, pitäisikö Kanervan pidättäytyä kokonaan maakuntahallituksen puheenjohtajan tehtävistä oikeusprosessin ajaksi. Kanervaa syytetään törkeän lahjuksen ottamisesta tahoilta, jotka suunnittelivat Varsinais-Suomeen kauppakeskuksia. Kanervan asemaa pohditaan maanantaina. Kanerva on jäävännyt itsensä jo aiemmin kaavoitusta koskevista päätöksistä.

13. Kokoomusjohtaja Jyrki Kataisen mukaan Ilkka Kanerva voi olla ehdolla eduskuntavaaleissa.

Katainen pitää asiaa vakavana ja Kanervan kannalta hyvin kiusallisena. Hänen mukaansa kokoomus ei kuitenkaan voi ryhtyä asiassa miksikään toverituomioistuimeksi.

- Me emme voi oikeutta jakaa, sitä jakavat Suomessa tuomioistuimet, sanoi Katainen.

14. Ben Zyskowicz pitää Kanervan saaman syytteen ajankohtaa kohtalokkaana Kanervalle.

-Ajoitus on asianomaisen henkilön kannalta pahin mahdollinen, eli syyte tulee ennen vaaleja, mutta mahdollinen tuomio jää nähtäväksi vasta vaalien jälkeen, sanoo Zysse.

15. Ihmettelen hieman Zyssen arviota "pahimmasta mahdollisesta ajoituksesta." Minusta nimittäin tilanne on Kanervan kannalta päinvastoin edullinen ja jopa suorastaan herkullinen, sillä nyt hän voi vapaasti heittäytyä marttyyriksi ja väittää joutuneensa "oikeusmurhan uhriksi." Tämä tunnetusti vetoaa kansan "oikeustajuun;" ei ole vaikeaa ennustaa, että Kanerva tulee saamaan vaaleissa melkoisen äänivyöryn.

16. Tilanne olisi Kanervan kannalta "pahin mahdollinen", jos hänet ehdittäisiin tuomita törkeästä lahjusrikoksesta vaikkapa ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

17. Toiseksi ihmettelen AVKS Jorman Kalskeen lausuntoa siitä, että käräjäoikeus alkaisi käsitellä Kanervan ja kumppanien syytteitä vasta "joskus syksyllä."

18. Minkä ihmeen takia vasta syksyllä eli vasta 8-9 kuukauden kuluttua? Eikö esitutkintamateriaali ole nyt täydellisesti kasassa ja syyteharkintakin suoritettu? Kyllä, näinhän sen täytyy olla. Myöskään syytetyille ja heidän advokaateilleen asia ei ole mitenkään uusi, sillä he ovat olleet tiiviisti "mukana" esitutkinnassa ja päämiestensä kulusteluissa.

19. Jos halutaan, juttu voitaisiin aivan hyvin käsitellä jo ennen huhtikuun eduskuntavaaleja ja myös tuomio antaa ennen vaaleja. Laajuudeltaan ja vaikeusasteeltaan Kanervan juttu ei voi olla mitenkään kovin epätavallinen. Miksi siis pitää tieten tahtoen taas - jälleen kerran - viivyttää asian tuomioistuinkäsittelyn aloittamista? En ymmärrä. Syy on kai vain siinä, että tällaiseen vetkutteluun ja asioiden makuuttamiseen asianomaisissa viranomaisissa ja virastoissa on Suomessa vanhastaan totuttu, siitä(kin) on tullut maan tapa.

20. Asia makaavat (lue: asioita makuutetaan) esitutkinnassa, syyteharkinnassa, tuomioistuimissa, oikeuskanslerinvirastossa, eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa jne. jne. Tällä tavalla menetellen Suomi tulee jatkossakin saamaan ihmisoikeustuomioistuimelta roppakaupalla langettavia tuomioita käsittelyn hitaudesta! Se on saletti!

21. Minusta Ilkka Kanervan pitäisi ehdottomasti vaatia, että juttu käsiteltäisiin ja ratkaistaisiin jo ennen eduskuntavaaleja, jos kerran hän on varma syyttömyydestään, niin kuin tuntuu olevan.

22. Asian kiireelliseksi määräämisestä säädetään OK 19 luvussa (363/2009). Kiireelliseksi julistamista voisivat vaatia syyttäjä ja kaikki syytetyt. Asia voidaan OK 19:1:n mukaan määrätä kiireelliseksi eli käsiteltäväksi ennen muita asioita, jos asian käsittelemiselle kiireellisesti on erityisen painava syy ottaen huomioon oikeudenkäynnin kesto, asian laatu ja merkitys asianosaisille sekä muut perusteet kiireelliseksi määräämiselle. Minusta Kanervan jutussa edellytykset kiireelliseksi julistamiselle ovat olemassa. Ks. OK 19:1:n perusteista lähemmin HE 233/2008 s. 30.

23. Miksi juttu käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa eikä Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa Turussa? Kysymyksessä olevat kauppakeskukset samoin kuin Varsinais-Suomen maakuntaliitto ovat Varsinais-Suomessa. Turku on Kanervan kotikaupunki. Lain mukaan (ROK 4:1) rikosasia käsitellään pääsäännön mukaan rikoksen tekopaikan tuomioistuimessa. Jos rikos on tehty useilla, eri tuomiopiireihin kuuluvilla paikkakunnilla, on kunkin paikkakunnan tuomioistuin toimivaltainen asiassa.

24. Millä perusteella syyttäjä katsoo, että lahjusrikokset on tehty Helsingissä? Tämä selvinnee oikeudenkäynnissä. Onko kaavoitusasioista neuvoteltu ja sovittu nimenomaan Helsingissä? Kalskeen tiedotteen mukaan rikokset on tehty 2006-2008. Luultavasti osa rikoksista on tehty Helsingissä ja osa taas Varsinais-Suomessa. Ehkä Helsingin käräjäoikeus on valittu oikeuspaikaksi siksi, ettei syytettä jouduttaisi käsittelemään Kanervan "kotikentällä" eli Turussa.

362. Viherkauppiaiden huumesyyte nurin - miksi?

1. Syyttäjä nosti loppukesästä Suomessa ensimmäistä kertaa syytteet kannabiksen kasvatusvälineitä myyneen yrityksen toiminnasta. Juttu käsiteltiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa Tampereella. Syyttäjän mukaan puutarhavälineliikettä pitänyt yritys edisti tahallaan huumausaineiden käyttöä myymällä välineitä kotikasvattamista varten. Syytteitä alettiin käsitellä käräjäoikeudessa marraskuussa.

2. Neljää vastaajaa sai syytteet huumausainerikoksen edistämisestä ja törkeästä huumausainerikoksen edistämisestä. Kaksi heistä oli yrityksen omistajia tai vastuuhenkilöitä. Kaksi oli yrityksen liikkeissä esimiesasemassa. Yrityksen 16:ta työntekijää (myyjiä ja varastotyöntekijöitä) syytettiin huumausainerikoksen edistämisestä. Yhtä pääsyytettyä syytettiin lisäksi siitä, että hän oli pyörittänyt netissä sivustoa, jonka kautta hän oli myynyt maahantuomiaan kannabiksen siemeniä.

3. Huumausainerikoksen edistämisestä voi saada sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Törkeästä huumausainerikoksen edistämisestä taas voidaan tuomita vähintään neljän kuukauden ja enintään kuuden vuoden vankeusrangaistus. Syyttäjä vaati jutussa kahdelle liikkeen johtajalle ehdotonta vankeusrangaistusta ja 600 000 euron suuruisen rikoshyödyn menettämistä valtiolle.

4. Poliisi iski aika rajuin ottein vuosi sitten Viherpeukku-nimiseen liikkeeseen. Poliisi otti kiinni, pidätti tai vangitutti (käräjäoikeuden päätöksellä) esitutkinnan aikana nelisenkymmentä ihmistä. Kaksi pääepäiltyä liikkeen omistajaa oli vangittuna lähes kolme kuukautta ja muut lyhyempiä aikoja. Liikkeen myynnissä olleet tuotteet takavarikoitiin. Yritys joutui keskeyttämään toimintansa kokonaan poliisin iskun takia.

5. Kyseinen vesiviljelyyn erikoistunut puutarhayritys aloitti toimintansa vuonna 2002. Yrityksellä oli nettikauppa sekä myymälät Helsingissä, Turussa, Oulussa ja Tampereella. Yleisimpiä kannabiksen kotikasvatusvälineitä voidaan käyttää myös laillisten kasvien, kuten esimerkiksi chilin, kasvattamiseen.

6. Syytteen nostaneen paikallissyyttäjän mukaan syyteharkinnassa lähdettiin siitä, että epäillyt tiesivät, että laitteita päätyy kannabiksen kotikasvatukseen. Suomessa ei ole ollut vakiintunutta oikeuskäytäntöä siitä, voiko kasvien kasvatusvälineiden kauppaamista pitää huumausainerikoksen edistämisenä. Aikaisemmin kaksi ihmistä on tuomittu Kouvolan hovioikeudessa laitteiden myynnistä, mutta aiemmin ei ole "isketty" välineitä myyvään liikkeeseen.

7. Pirkanmaan käräjäoikeus antoi tuomionsa kyseisessä Viherpeukku-jutussa viime viikon perjantaina eli 17.12. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki huumausainerikoksen edistämistä koskevat syytteet ja katsoi, ettei kannabiksen kasvattamiseen sopivien tarvikkeiden myynti ei ole rikos.

8. Käräjäoikeus totesi, että Viherpeukku-myymälöissä myydyt tuotteet ja tarvikkeet ovat laillisia ja luvallisia. Oikeus katsoi myös, että ei ole näyttöä siitä, että niitä olisi myyty nimenomaan kannabiksen kasvattamista varten.

9. Oikeus langetti sakkotuomiot vain niille seitsemälle syytetylle, joille syyttäjä oli vaatinut rangaistusta myös kannabiksen kasvattamisesta itse tai huumausaineiden hallussapidosta.

10. Syyttäjän mukaan toiminta täytti järjestäytyneen rikollisryhmän tunnusmerkit. Syyttäjän arvion mukaan noin puolet Viherpeukun liikevaihdosta koostui huumeiden kasvatukseen käytetyistä välineistä.

11. Syytetyt puolustautuivat sillä, etteivät he voineet tietää, käyttivätkö yrityksen asiakkaat tuotteita huumeiden kasvatukseen.

12. Poliisin ja syyttäjän kannalta viherkauppiaiden huumesyytejuttu sai siis varsin nolon lopun; syyttäjä on toki ilmoittanut valittavansa tuomiosta hovioikeuteen. Mitenkäs tässä nyt näin pääsi käymään?

13. Tämä on aiheellinen kysymys etenkin siihen nähden, että jutun esitutkinnan aikana osa syytetyistä oli tunnustanut tienneensä, että myydyt välineistä päätyi kannabiksen kasvattamiseen. Käräjäoikeudessa kaikki syytetyt kuitenkin kiistivät tahallisuuden eli sanotun tietoisuutensa.

14. Tunnustuksensa oikeudenkäynnissä peruuttanut syytetyt selittivät oikeudessa, että poliisit olivat luvanneet heille, että he pääsevät heti vapaaksi, kunhan vastaavat kuulustelijoiden kysymyksiin "oikein", siis tunnustavat tietoisuutensa ja kertovat, että myös jutun pääsyytetyt olivat tietoisia myynnistä kannabiksen kasvattajille.

15. Jos tämä pitää paikkaansa, niin poliisi on käyttänyt kuulusteluissa ikivanhaa kikkaa ja tietynlaista painostusta: kuulustelija kertoo epäillylle, että jotkut muut epäillyt ovat jo tunnustaneet ja sanoo, että myös sinä pääset vapaaksi, jos tunnustat. Poliisit tietenkin kiistävät aina sanotunlaisen taktiikan tai neutraalin painostuksen.

16. Niin tai näin, niin oikeudenkäynnissä ilmeni - ainakin käräjäoikeuden päätöksen mukaan - että syyttäjä ei ollut kyennyt esittämään mitään näyttöä, että yritys olisi vuosina 2002-2009 myynyt tahallaan myymälöissään Helsingissä tai muualla Suomessa kasvien kasvatusvälineitä kannabiksen kotikasvattajille. Käräjäoikeuden mukaan kaikki myydyt tavarat olivat olleet laillisia.

16 a. Otetaanpa tähän katkelma käräjäoikeuden tuomion johtopäätösosasta:

17. Myyjät tai osa myyjistä on esitutkinnassa kertonut, että he tiesivät, että tuotteet menivät kannabiksen kasvattajille. Oikeudessa he ovat kertoneet, että sellaista tietoa ei ollut ja että oli ohjeet kieltäytyä myymästä kannabiksen kasvattajille. Esitutkintakertomuksissa ei ole selostettu yksityiskohtaisesti mistään myyntitapahtumasta, jossa olisi tullut esiin tieto siitä, että käyttötarkoitus on ollut kannabiksen kasvattaminen.

18. Vastaajina oleville Viherpeukun työntekijöille on kuulustelujen alussa esitutkinnassa

esitetty tai viitattu selvitykseen, jonka mukaan Viherpeukun myynti olisi lähes täysin suuntautunut laittomaan viljelyyn ja sen jälkeen vastaajille on esitetty kysymyksiä tai pyydetty kommentteja. Lähtötilanne huomioon ottaen vastaajat eivät ole aluksi kertoneet omista tekemisistään ja havainnoistaan vaan kuulustelijan esittämien lähtökohtien ja

olettamien perusteella. Kuulustelujen aluksi tai loppupuolella viitattua poliisin selvitystä lähes 100 % myynnistä ei ole oikeudelle kuitenkaan esitetty.

19. Kuulustelujen lähtö tai perusolettama on ollut siis virheellinen eikä ole perustunut todelliseen tilanteeseen. Tässä tilanteessa vastaajien esitutkintakertomuksia, jotka he ovat oikeudessa kuultaessa kiistäneet, ei voi sellaisenaan pitää riittävänä näyttönä. Kun esitutkinnassa on ilmoitettu jossain vaiheessa kuulusteltaville, että poliisin saaman selvityksen ja tiedon mukaan lähes kaikki myynti mennyt kannabiksen kasvattajille, niin tällaista selvitystä oikeudelle ei ole esitetty eikä syyttäjäkään ole tällaisen perusteella esittänyt syytettä vaan katsonut puolet myynnistä menneen kannabiksen kasvatukseen.

20. Kun vastaajat ovat kuulustelussa edellä mainitun ilmoituksen jälkeen arvioineet jotain myynnin kohdistumisesta niin edeltävä ilmoitus on vaikuttanut lausuntoihin eikä vastaajille toisaalta ole voinut olla varmaa tietoa ylipäätään koko Viherpeukun myynnistä mukaan lukien nettimyynti ja eri toimipisteet ja toisaalta asiakkaiden käyttötarkoitus, jos siitä ei ole erikseen keskusteltu liikkeessä. Lisäksi samanlaisia ja koko Viherpeukun myyntiä koskevia kysymyksiä on esitetty varastossa työskennelleille tai hyvin Iyhytaikaisille työntekijöille, jotka eivät ole olleet lainkaan myyntityössä tai nähneet ehkä yhden asiakkaan Iyhyen myyntituurauksen aikana. Muutoinkin myyjillä on voinut olla epäilyjä siitä, että laitteet tai aineet menevät kannabiksen kasvatukseen, mutta tällaista epäilyä ei voi vielä pitää tietona tai edes todennäköisenä pidettävänä asiana.

21. Vastaajien esitutkintakertomukset eivät kerro yksityiskohtia tai oikeastaan mitään yksittäisistä myyntitapahtumista, joiden perusteella heille olisi tullut tietoa tarvikkeiden tai laitteiden ostajien käyttötarkoituksesta. Lisäksi lähes kaikki ovat sekä esitutkinnassa että oikeudessa kertoneet, että liikkeessä oli annettu ohjeet olla myymättä sellaisessa tilanteessa, jossa tuli esiin mahdollisuus siitä, että ostaja käyttäisi tuotteita kannabiksen kasvattamisessa. Tässä tilanteessa myyjien tahallisuuden osalta heidän tiedoistaan käyttötarkoituksesta ei ole esitetty sellaista selvitystä, että heidän voitaisiin katsoa tienneen tai edes pitäneen varsin todennäköisenä, että laitteet menevät huumausaineen valmistukseen ja kannabiksen kasvatukseen.

22. Kaikki edellä mainitut seikat huomioon ottaen asiassa ei ole esitetty sellaista näyttöä, jonka perusteella vastaajilla voitaisiin katsoa olleen sellaista tietoa myytyjen laitteiden ja tarvikkeiden tulevasta käytöstä, että heidän voitaisiin katsoa tahallaan edistäneen huumausaineen viljelyä ja huumausainerikosta. Sen vuoksi syytteet huumausainerikoksen edistämisestä on näyttämättöminä hylättävä."

23. Näin siis käräjäoikeus. Vaikuttaa siltä, että langettavaa tutkintaa silmällä pitäen juttu on pilattu jo esitutkintavaiheessa. Kuulusteltaville on annettu poliisin toimesta ennakkoilmoitus seikoista, joita ei kuitenkaan ole esitutkinnassa selvitetty. Ihmisiä on pidetty kuukausikaupalla vangittuna.

24. Viherpeukun juttua voidaan pitää malliesimerkkinä esitutkinnasta, joka olisi pitänyt olla syyttäjävetoinen. Tosin sanoen syyttäjän olisi pitänyt johtaa esitutkintaa. Nyt poliisilla ei näytä olleen oikein riittävää ymmärrystä siitä, mitä seikkoja oikeudessa pitää näyttää toteen. On luultavasti lähdetty siitä, että kun vastaajat saadaan esitutkinnassa lausumaan jotain myöntämisen tapaista, ei muuta näyttöä tarvita.

25. Eikö poliisi eli siis tutkinnanjohtaja tai edes esitutkintaa "seurannut" syyttäjä tiennyt sitä, että edes pienessä ja vähäpätöisessä rikosasiassa näytöksi langettavaan tuomioon ei riitä pelkkä syytetyn esitutkinnassa antama tunnustus, jos syytetty peruu tunnustuksen oikeudenkäynnissä? Tästä on kuitenkin olemassa selkeä korkeimman oikeuden ennakkopäätös eli ratkaisu KKO 2000:35; kyseinen ratkaisu muuten koski juuri huumausainerikosta eli hampun kasvattamista. Mainitun ratkaisun perusteluissa korkein oikeus lausui yleisessä muodossa eli siis rikosasioita yleensä koskien: "On selvää, että tuomiota ei voida perustaa yksin tai pääasiassa syylliseksi epäillyn esitutkinnassa antamaan, sittemmin peruuttamaan lausumaan."

26. Esitutkinnassa olisi siis pitänyt pyrkiä hankkimaan sellaista näyttä, joka olisi tukenut syytettyjen esitutkinnassa antama tunnustusta. Jos sellaista näyttöä ei saatu, olisi syyte tullut jättää nostamatta. Mutta kun asiassa oli lähdetty liikkeelle "korkealla profiililla" eli pidättämällä ja vangitsemalla kaikki liikkeen omistajat ja työntekijät ja ottamalla takavarikkoon liikkeen varasto, ei perääntymistä ilmeisesti pidetty kunniallisena ratkaisuna, vaikka riittävää näyttöä syytettyjen tietoisuudesta ei ollut saatu. Uskottiin, että syyte meni käräjäoikeudessa läpi.

27. Olen kirjoittanut usein, myös tässä blogissani, siitä, että suomalainen systeemi, jossa syyttäjä ei johda esitutkintaa eikä ole tutkinnassa edes asianosaisen asemassa, on monessa suhteessa huono järjestelmä. Liettua on Suomen lisäksi ainoa valtio Euroopassa, jossa esitutkintaa johtaa poliisi eikä syyttäjä. Kysymys esitutkinnan johdon siirtämisestä poliisilta syyttäjälle olisi pitänyt ottaa esille parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä olevassa esitutkinta- ja pakkokeinolain kokonaisuudistuksessa, mutta tätä vaihtoehtoa ei lakipakettia valmisteltaessa edes harkittu.

28. Uskon, että jos tehtäviensä tasalla oleva syyttäjä olisi puheena olevassa tapauksessa johtanut esitutkintaa, olisi tutkinnassa saatu hankituksi tunnustusten ohella muutakin näyttöä syytettyjen tietoisuudesta. Jos taas muuta näyttöä ei olisi saatu, olisi syyttäjän tullut tehdä päätös syyttämättä jättämisestä.

29. Suomalaisessa järjestelmässä syyttäjä kyllä "seuraa" esitutkintaa ja hänen toivotaan myös ohjaavan sitä, mutta käytännössä on usein ennekin nähty, ettei tämä vain toimi. Seuraaminen on laaja käsite ja se voi käytännössä olla melkein millaista tahansa. Syyttäjä ei käytännössä puutu läheskään aina aktiivisesti esitutkinnan kulkuun eikä poliisilla ole yleensä koskaan mitään passiivista syyttäjää vastaan. Poliisi puolestaan ei pidä riittävästi yhteyttä syyttäjään eikä keskustelu hänen kanssaan tutkinnassa ilmenevistä juridisista ongelmista.

30. Valtakunnansyyttäjänvirasto ja pomot korostavat mielellään ja usein syyttäjän itsenäisen päätösvallan merkitystä. Itse asiassa suomalainen järjestelmä on tältä(kin) kannalta ajatellen kysymykseen tulevista vaihtoehdoista kuitenkin huonoin. Kun syyttäjä ei johda esitutkintaa eikä seuraa sitä riittävän tarkasti eikä puutu esitutkinnassa ilmeneviin ongelmiin, on syyttäjä käytännössä täysin riippuvainen poliisin suorittamasta esitutkinnasta. Kun syyttäjä ei tunne esitutkinnan yksityiskohtia, hänellä ei ole useinkaan kanttia tehdä syyttämättä jättämispäätöstä näytön riittämättömyyden perusteella. Syyttäjän on pakko luottaa poliisin arvioon näytön riittävyydestä.

31. Tällöin päädytään helposti sellaisiin kiusallisin tuloksiin kuin nyt puheena olevassa Viherpeukun jutussa tapahtui.

32. Poliisi ja syyttäjä voivat toki yrittää hankkia hovioikeutta varten uutta näyttöä, mutta luulenpa, että se ei tällaisessa jutussa enää käräjäoikeuden vapauttavan tuomion jälkeen noin vain onnistu.

33. Viherpeukun jutun syytteistä vapautetut syytetyt aikovat lehtitietojen mukaan tehdä nyt valituksia tai kanteluja "joka paikkaan", kuten esimerkiksi oikeuskanslerille ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle. Syytettyjen maine on heidän kotipaikkakunnillaan mennyt ja osa heistä menetti poliisin iskun" johdosta talonsa ja jopa perheensä viestimien leimatessa yrityksen työntekijät epäilyttäviksi uutisoidessaan poliisin rikosepäilyistä.

34. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero astunee kohta esiin selittelemään, että poliisi toimi (myös) Viherpeukun asiassa "aivan oikein."

340. Tour de skidoping

Kihlakunnansyyttäjä Mikko Jaatinen on päättänyt nostaa syytteen neljää entistä hiihtovaikuttajaa vastaan STT-dopingoikeudenkäynnin johdosta.

Syyttäjä haluaa jutussa kiireelliseen käsittelyyn, koska nyt syytteet saaneiden Hiihtoliiton entisen lajijohtajan Antti Leppävuoren ja lajipäällikön Pekka Vähäsöyringin oikeusprosessit ovat kestäneet pitkään. Jaatinen arvioi tiedotustilaisuudessa, että käräjäoikeudessa kuullaan 11:tä todistajaa, todistajien joukossa lienee ex-huippuhiihtäjä Mika Myllylä.

Neljä entistä hiihtovaikuttajaa syytetään törkeästä petoksesta oikeusprosessissa, jossa puitiin vuonna 1998 julkaistuja STT:n dopinguutisia. Leppävuoren ja Vähäsöyringin lisäksi törkeästä petoksesta syytetään ex-hiihtäjä Jari Räsästä ja Hiihtoliiton entistä toimitusjohtajaa Jari Piiraista. Syytteiltä välttyi kaksi poliisin rikostutkinnassa epäiltyä eli kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallström (kok.) ja Hiihtoliiton entinen toimitusjohtaja Esa Klinga.

STT:n dopingjutussa aikanaan tuomitut entinen päätoimittaja Kari Väisänen ja toimittaja Johanna Aatsalo-Sallinen kertovat olevansa tyytyväisiä syyttäjän päätökseen syytteiden nostamisesta.

STT julkaisi vuonna 1998 Naganon olympialaisten alla uutisia, joissa vihjattiin mieshiihtäjän (Jari Räsänen) käyttäneen kasvuhormonia ja Hiihtoliiton johtavien henkilöiden olleen kiinnostuneita aineesta. Tämän johdosta STT:n silloinen päätoimittaja Väisänen ja toimittaja Aatsalo-Sallinen tuomittiin myöhemmin hovioikeudessa julkisesta herjauksesta sakkoihin ja maksamaan melkoisia vahingonkorvauksia kärsimyksestä eräille Hiihtoliiton edustajille. Käräjäoikeudessa päätoimittaja Väisäselle lätkäsitiin ehdollinen vankeusrangaistus, jonka hovioikeus lievensi sakoiksi. Hovioikeus myös hylkäsi usean asianomistajan, muun Esko Ahon ja Marjo Matikainen-Kallströmin, esittämät korvausvaatimukset. Myöhemmin paljastuneet tiedot ovat antaneet aihetta epäillä, etteivät nyt syytteen saaneet henkilöt olleetkaan niin tietämättömiä dopingista kuin oikeudessa vakuuttivat.

Kaikki nyt syytteen saaneet henkilöt kiistävät jyrkästi syytteen. Heitä on luonnollisesti pidettävä syyttöminä kunnes toisin oikeudessa mahdollisesti todistetaan.

Nostetut syytteet koskevat vain törkeitä petoksia, eivät väärää ilmiantoa. Kasvuhormonin ja suomalaisen maajoukkuehiihdon yhteydestä löytyi sekä henkilö- että asiakirjatodisteita, mutta STT:n dopinguutisia ei ole voitu syyttäjä Jaatisen mukaan osoittaa täysin paikkaansapitäviksi uusimmassakaan rikostutkinnassa. - Mielenkiintoinen perustelu - ehkäpä juttua ei ole sittenkään haluttu (tai ehditty) penkoa aivan pohjiaan myöten.

Asian tutkinta on tosiaan ollut jo kauan vireillä. Voisi miltei ennustaa, että siltä osin kuin syytteet mahdollisesti katsotaan näytetyiksi, tekijät jätetään ajan kulumisen takia rangaistukseen tuomitsematta tai rangaistuksia mainitulla perusteella ainakin lievennetään.

Marjo Matikainen-Kallströmiin kohdistunut rikosepäily perustui lähinnä väitettyyn epo-pullohavaintoon maajoukkueen leirillä marraskuussa 1988. Keväällä 1989 Matikainen sitten voitti, kiitos varmaan tehokkaiden leiritysten, Lahden MM-kisoissa neljä henkilökohtaista mitalia ja viestipronssin.

Syyttämättäjättämispäätöksen mukaan samassa huoneessa asunut kilpahiihtäjä Erja Kuivalainen oli nähnyt Matikainen-Karlströmin vuoteen päässä sijaitsevalla pöydällä pullon, jossa luki "Erytropoietin". Kuivalainen oli kertonut leirin päättymisen jälkeen havaintonsa samalla leirillä olleelle Jaana Savolaiselle, joka oli selvittänyt tutulta lääkäriltä, mikä aine oli kyseessä.

Matikainen-Karlström kiisti poliisin esitutkinnassa puheena olleen pullon liittyvän häneen millään tavalla. Lisäksi hän kiisti lehtitietojen mukaan jyrkästi käyttäneensä kiellettyjä aineita tai tietäneensä, että hiihtoliitossa olisi vallinnut systemaattinen dopingkulttuuri 1990-luvulla.

Syyttäjä Mikko Jaatinen perusteli syyttämättäjättämispäätöstään Marjo Matikaisen osalta mm. sillä, että Epo-hormoni kiellettiin urheilussa vasta vuonna 1990 eli kaksi vuotta Kuivalaisen havainnon jälkeen. Lisäksi Matikainen-Kallströmin aktiiviura päättyi vuonna 1989 eli liki kymmenen vuotta ennen STT:n uutisten julkaisemista. - Ovatkohan mainitut seikat ja perusteet erityisen relevantteja? Tästä voitaneen keskustella. Olisi ehkä ollut johdonmukaista, että asia olisi Matikaisenkin osalta puitu oikeudessa, jossa on yleensä paremmat edellytykset selvittää totuutta kuin esitutkinnassa.

Syyttäjän tänään julkistaman syyttämättäjättämispäätöksen mukaan kahden silminnäkijän yhtäpitävät havainnot eivät kuitenkaan riittäneet tuomaan syytteitä törkeästä petoksesta. Matikainen-Kallström vaati STT:ltä dopingoikeudenkäynnissä aikanaan 200 000 markan suuruisia kärsimyskorvauksia, jotka hovioikeus sittemmin hylkäsi perusteettomina. - Niin, mitäpä niistä kahdesta silminnäkijälausunnosta, kunhan vain saadaan "oikeudenmukainen" lopputulos!

Myös hiihtoliiton entisen toimitusjohtajan Esa Klingan osalta syyte päätettiin jättää nostamatta. Klingaa vastaan puhui syyttäjän mukaan vain Kari-Pekka Kyrön kertomus, jota syyttäjä ei pitänyt riittävänä näyttönä Klingan tietoisuudesta. Huomiota herättää syyttäjän käyttämä terminologia, jonka mukaan Kyrön kertomus ei tosin ollut epäuskottava. Se ei vain ollut ollut "riittävä" näyttö syytteen nostamiseksi, mihin lain mukaan kyllä riittää todennäköisin syihin perustuva epäily syyllisyydestä.

Mitä korkeammassa yhteiskunnallisessa asemassa tai tehtävässä rikoksesta epäily tai syytetty on tai on ollut, sitä korkeammalle asettuu käytännössä myös syyte- tai tuomitsemiskynnys. Tämä on todettu monen monissa jutuissa.

314. Valtiopäivämies käräjillä lahjuksen tarjoamisesta

Peltipoliisille ei kannata tarjota pullakahveja

Pohjanmaalla aina sattuu ja tapahtuu. Tässä tämän päivän uutissatoa Keski-Pohjanmaa -lehden otsikoissa:

- Haavoittunut karhu karisti etsijät kannoiltaan

- Junakuski unohti pysähtyä Pännäisissä (pysähtyiköhän juna; latojan huomautus)

- Puukot heiluivat Haapavedellä

- Välejä selviteltiin teräasein Ylivieskassa

- Viina vasta ajon jälkeen -väite hyväksyttiin käräjillä

- Kärähtänyt ruoka aiheutti palohälytyksen Kokkolassa

Mutta osataan sitä Etelä-Pohjanmaallakin. Otetaanpa vaikka uutinen, jossa kerrotaan, että

kansanedustaja Petri Salon (kok) oikeudenkäynti käynnistyi tänään Pohjanmaan käräjäoikeudessa Vaasassa.

Petri Saloa, joka on ollut kansanedustajana vuodesta 1999 ja toiminut sitä ennen 15 vuotta poliisikonstaapelina Pohjanmaalla, syytettiin törkeätä liikenneturvallisuuden vaarantumisesta ja lahjuksen antamisesta. Salo oli syytteen mukaan ajanut Vöyrillä 138 kilometrin tuntinopeutta alueella, jossa suurin sallittu ajonopeus oli 80 kilometriä tunnissa. Salo on kiistänyt syytteen kertoen ajaneensa ainoastaan 85 km:n tuntinopeutta. Ylinopeuden mittasi nopeusvalvontaa suorittanut LP:n vanhempi konstaapeli.

Syytteen mukaan kansanedustaja Salo oli tien päällä suoritetun tutkinnan yhteydessä eli tarkemmin sanottuna poliisiautossa suoritetun kuulustelun päätteeksi yrittänyt lahjoa kyseisen poliisin. Poliisimiestä kuultiin käräjäoikeuden istunnossa todistajana valan nojalla. Lehtitietojen mukaan todistaja kertoi Salon yrittäneen suostutella ja ylipuhua hänet painamaan asian villaisella. Poliisin mukaan Salo lupasi siitä hyvästä tarjota pullakahvit koko liikkuvan poliisin paikalliselle yksikölle.

Salo on kiistänyt myös lahjussyytteen ja selittänyt halunneensa tarjota pullakahvit puhtaasti kollegiaalisista syistä ja ystävällisyyttään.

Olen selostanut tapausta aiemmin blogissani 305/11.8.-10. Kuten tuolloin totesin, oleellista jutussa ei ole se, että Salo yritti lahjoa poliisin "vain kahvikupilla" eli tarjoamalla mitättömän pieneltä tuntuvan edun. Mutta tänäänkin tiedotusvälineet ja niiden näppärät toimittajat ovat vääntäneet tapauksesta otsikoita, joiden mukaan jutussa ratkaistaisiin nimenomaan se, "voiko kahvikupillisella lahjoa." Salon asianajaja esiintyi tv:ssä hurskaan näköisenä ja "epäili", että syyte tuskin menee oikeudessa läpi, koska kysymyksessä oli vain kahvikupin tarjoaminen ja sitäkään ei tehty lahjomistarkoituksessa.

Voi hyvät hyssykät, tekisi mieli sanoa! En sanokaan muuta, vaan viittaan siihen, mitä olen aiemmassa blogijutussani lahjuksen antamisesta yleensä lausunut.

Syyttäjä vaatii Salolle 30-60 päivän pituista ehdollista vankeusrangaistusta. Oikeuskäsittelyn aluksi syyttäjä vaati Salolle vaihtoehtoisesti tuntuvaa sakkorangaistusta, mutta loppupuheenvuorossaan syyttäjä siis hieman kovensi vaatimustaan. Lieko syyttäjä suivaantunut käräjillä Salon puheista niin, että päätti koventaa vaatimustaan? Syyttäjän rangaistusvaatimus ei sido tuomioistuinta, jos se toteaa Salon syylliseksi.

Jos oikeudenkäynnin uutisointi pitää paikkansa eikä käräjillä tullut ilmi muuta asiaan vaikuttavaa, mitä lehdissä on kerrottu, ei langettava tuomio lahjuksen antamisesta vaikuttaisi mitenkään epärealistiselta ratkaisulta. Todistajana kuultu poliisimies ja Salo kertoivat faktoista eli muun muun pullakahvien tarjoamisesta aika yhdenmukaisesti, näin esimerkiksi siltä osin, että Salo halusi tarjota kahvit koko LP:n paikalla olevalle ryhmälle.

Vaikuttaa epätodennäköistä, että Salo olisi halunnut tarjota kahvit poliiseille vain hyvää hyvyyttään välittömästi sen jälkeen, kun hänellä oli ollut hänet pysäyttäneen poliisimiehen kanssa, jollei nyt riitaa, niin ainakin selkeää erimielisyyttä ylinopeuden asteesta. Salolla oli motiivi lahjuksen tarjoamiselle, sillä onhan hän tullut poliitikkona tunnetuksi muun muassa juuri liikenneturvallisuuden puolesta puhujana, eikä poliitikolle ja entiselle poliisimiehelle tuomittu mojova sakkorangaistus törkeästä ylinopeudesta ja siihen päälle tuleva ajokielto olisi tiennyt mitään hyvää esimerkiksi tulevia eduskuntavaaleja ajatellen.

Mutta paljon toki riippuu siitä, millaisen vaikutelman oikeuden jäsenet saivat Salon ja toisaalta todistajana kuullun poliisimiehen vilpittömyydestä ja heidän kertomustensa uskottavuudesta. Tätä puolta lehtiuutisissa ei ole arvioitu. Luottamus poliisiin on Suomessa suurta, sitä vastoin luottamus poliitikkoihin puolestaan sangen vähäistä; näin ainakin, jos haastattelututkimuksiin on uskominen. Mutta käräjäjutut ovat hieman eri asemassa. Minkälainen sitten on luottamus poliisi-poliitikkoon ja hänen selityksiinsä? Tämä punnitaan käräjäoikeuden tuomiossa.

Käräjäoikeus käsitteli jutun kokoonpanossa, johon kuului kolme virkatuomaria. Lautamiehet eivät siis osallistuneet käsittelyyn, mikä on tällaisessa "poliitikon asiassa" hyvä asia. Lautamiehet valitsee tehtäväänsä poliittinen elin eli kunnanvaltuusto, useimmat lautamiehet ovat poliittisten puolueiden jäseniä.

Vaasan käräjäoikeus antaa tuomionsa 22.9.

224. Matti Nissinen on uusi valtakunnansyyttäjä

Kuvassa valtakunnansyyttäjänviraston ja syyttäjälaitoksen logo

1. Kerroin blogissani "Kenestä uusi valtakunnansyyttäjä" 208/12.1.-10, että Matti Kuusimäen 1.3. tapahtuvan eläkkeelle siirtymisen johdosta avoimeksi tullutta valtakunnansyyttäjän virkaa oli hakenut seitsemän syyttäjää: valtiosyyttäjät Jukka Rappe, Ritva Sahavirta ja Raija Toiviainen, johtavat kihlakunnansyyttäjät Matti Nissinen ja Heikki Poukka sekä kihlakunnansyyttäjät Markku Ahonen ja Otto Jämsen. Pohdiskelin myös sitä, ketkä hakijoista voisivat olla vahvoilla virkaan. Päädyin kolmeen nimeen: Sahavirta, Toiviainen ja Nissinen.

2. Lehtitietojen mukaan oikeusministeriö - valtioneuvostossa nimitysasian esitteli oikeusministeri Tuija Brax - haastatteli edellä mainitun kolmen hakijan lisäksi Heikki Poukkaa. Valintaprosessi kesti yllättävän kauan, sillä vasta tällä viikolla asia oli valmis vietäväksi valtioneuvoston istuntoon. Matti Kuusimäki ehti tätä ennen jo siirtyä eläkkeelle; hänen läksiäisiään vietettiin Säätytalolla 12.2.; tästä tilaisuudesta on kerrottu kuvin ja sanoin VKSV:n julkaisussa Akkusastoori 1/2010.

3. Miksi nimitysprosessi kesti niin kauan eli pari kuukautta? Ehkä yksi syy on tavoitteessa saada johtaviin virkoihin nykyistä enemmän naisia, kuten tammikuun blogissani mainitsin. Kenties nimitysasiasta informoitiin etukäteen nimittäjää eli tasavallan presidenttiä ja tiedusteltiin, mikä olisi sopiva valinta virkaan. Lopulta asiassa kuitenkin päädyttiin - yllätys yllätys - pätevimmän hakijan eli Matti Nissisen valintaan. Valtioneuvosto esitti Nissisen valintaa torstaina 4.3. ja eilen perjantaina tasavallan presidentti sitten nimitti hänet virkaan.

4. Oikeusministeri on maininnut Nissisen ansioksi monipuolisen johtajakokemuksen. Nissinen on toiminut kymmenisen vuotta valtionsyyttäjänä ja sen jälkeen kolmisen vuotta Itä-Suomen syyttäjänviraston johtavana kihlakunnansyyttäjänä. Nissisellä on myös poliisikokemusta hänen oltuaan 1980-luvun puolivälistä lähtien lähtien kymmenisen vuotta Kymen lääninhallituksen apulaispoliisitarkastajana, jonka tehtävin kuului toimia myös lääninsyyttäjänä. Nissinen on oikeustieteen lisensiaatti, hänen lisensiaattityötään rikosvastuun kohdistumista yhteisössä pidetään ansiokkaana tutkimuksena, se julkaistiin painosta 1997. Nissinen on julkaissut useita syyttäjälaitosta ja syyttäjän työtä käsitteleviä artikkeleja juridisissa aikakausijulkaisuissa ja poliisilehdissä. Valtionsyyttäjänä Nissinen toimi ympäristörikosten avainsyyttäjien vetäjänä. Nissisellä on siis pitkä ja monipuolinen syyttäjänura takanaan. Tässä suhteessa hän eroaa edeltäjästään Matti Kuusimäestä, jonka kokemus syyttäjänä rajoittui kanneviskaalina toimimiseen 1970-luvulla Vaasan hovioikeudessa.

5. Matti Nissinen lanseerasi alun toista kymmentä vuotta sitten (DL 1999) käsitteen jatkuva syyteharkinta. Kyse on siitä, että syyttäjän syyteharkinta voi alkaa, jos syyttäjä on aktiivinen, itse asiassa jo poliisin suorittaman ja johtaman esitutkinnan aikana, ja jatkua toisaalta vielä syytteen nostamisen jälkeen tapahtuvan tuomioistuinkäsittelyn aikana. Minusta syyteharkinnan varhentaminen eli sen aloittaminen jo esitutkinnan kuluessa on kannatettava asia, koska se jouduttaa syyteharkinnan valmistumista ja parantaa edellytyksiä päästä syyteharkinnassa oikeaan lopputulokseen. Syytteen tarkistamista samoin kuin sen laajentaminen oikeudenkäynnin aikana on myös yleensä perusteltua, mutta toisaalta olisi suotavaa, että mainittuihin toimenpiteisiin tarvitsisi ryhtyä vain poikkeustapauksissa; syyttäjän aktiivinen osallistuminen esitutkintaan olisi tältäkin kannalta hyödyllistä. Sen sijaan jatkuvan syyteharkinnan mahdollisuuden korostaminen ei saisi johtaa, kuten käytännössä valitettavasti näkyy tapahtuvan, siihen, että syyttäjät nostavat syytteitä ikään kuin varmuuden vuoksi ja peruuttavat niitä tai yksittäisiä syytekohtia oikeudenkäynnin aikana sitä mukaa kuin jutun käsittely tuomioistuimissa etenee. Jos ja kun näin tapahtuu, on ositus siitä, että syyttäjä ei ole välittänyt seurata asian esitutkintaa riittävän huolellisesti tai/ja että syyteharkinta on suoritettu puutteellisesti.

6. Tästä päästäänkin yhteen lempiaiheeseeni eli kysymykseen syyttäjästä esitutkinnan johtajana. Tähän kysymykseen Nissisen edeltäjä Matti Kuusimäki suhtautui jyrkän kielteisesti; saa nähdä, onko uudella valtakunnansyyttäjällä yhtä negatiivinen kanta asiaan. Minusta esitutkintaa voitaisiin tehostaa, jos sitä johtaisi myös syyteharkinnasta vastaava syyttäjä. Syyttäjällä on nykyisin toki oikeus ja velvollisuus seurata, valvoa ja ohjata esitutkintaa, mutta käytännössä syyttäjien rooli esitutkinnassa on jäänyt usein valitettavan vähäiseksi. Käytäntö ja puheena olevassa suhteessa kirjava, mutta aika usein syyttäjä alkaa perehtyä esitutkintaan ja koko asiaan vasta sitten, kun hän on saanut työpöydälleen poliisin johdolla suoritetun esitutkinnan tuloksena syntyneen valmiin esitutkintapöytäkirjan. Jos syyttäjä vasta tämän jälkeen pyytää poliisi suorittamaan tiettyjä lisäkuulusteluja ja muita selvityksiä, on selvää, että syyteharkinta pitenee samoin kuin rikosprosessin kokonaiskäsittelyaika. Tämä on yksi ja usein merkittävin syy siihen, että Suomi on saanut viimeisten vuosien aikana ihmisoikeustuomioistuimelta kymmeniä langettavia tuomioita rikosoikeudenkäyntien kohtuuttoman pitkistä käsittelyajoista.

7. Matti Kuusimäen lempiajatuksiin kuului rikosoikeudenhoidon ketjuajattelun korostaminen, josta hän puhui usein, paljon ja lämpimästi. Kyse on yksinkertaisesti rikosprosessiin osallistuvien viranomaisten eli poliisin, syyttäjän ja tuomioistuimen välisen yhteistoiminnan parantamisesta. Tätä asiaa varten samoin kuin syyttäjän velvollisuutta seurata esitutkintaa asetettiin lukuisia työryhmiä. Joitain tuloksia on varmaan saavutettu, mutta tuskin riittävästi. Tältäkin kannalta arvioiden esitutkinnan johtajuuden siirtäminen poliisilta syyttäjälle olisi pitkällä tähtäyksellä paras keino rikosprosessin tehostamiseksi.

8. Matti Kuusimäen jatkuvasti julkisuudessa esille pitämiin teemoihin kuului syyttäjien vähäinen lukumäärä, jos sitä verrataan Ruotsiin. Ruotsissa kuitenkin syyttäjät johtavat esitutkintaa, joten on ymmärrettävää, että tämä on yksi syy, minkä vuoksi syyttäjiä on Ruotsissa suhteellisesti enemmän kuin Suomessa. Ehdotin joskus blogissani leikilläni, että vuodesta toiseen jatkuvan ainaisen julkisen valittamisen sijasta Kuusimäen kannattaisi joskus marssia pääministerin virkahuoneeseen, lyödä kuvainnollisesti nyrkkiä pöytää ja sanoa, että tästä hommasta ei tule mitään, jollei syyttäjistön henkilöstöresursseja lisätä. Saa nähdä, miten Matti Nissinen tulee tässä suhteessa toimimaan. Henkisiä tai ulkoisia avuja rotevanoloiselta Nissiseltä ei ainakaan puutu, sillä onhan hän 197 sentin pituista pääministeri Matti Vanhasta vielä pari kolme senttiä pidempi. Nissinen ei ole ollut puheissaan ja kirjoituksissaan yhtä värikäs ja populismiin taipuvainen kuin edeltäjänsä, vaan edustaa maltillisempaa virkamiestyyppiä.

134. Pietarsaaren vauvansurma on edelleen mysteeri. Käräjäoikeus hylkäsi murhasyytteen

Minkä teette yhdelle näistä pienimmistä...

Lapset ovat kaikkialla suloisia. Silti lapsia, vastasyntyneitäkin, pahoinpidellään ja surmataan, myös Suomessa.

1. Mustasaaren käräjäoikeus (Korsholms tingsrätt) antoi 3.7.2009 tuomionsa laajaa julkisuutta etenkin Pohjanmaalla herättäneessä, Pietarsaaressa maaliskuun lopulla 2006 tapahtuneesta lapsenmurhaa ynnä muuta koskevassa jutussa. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki jutussa ajetut syytteet ja korvausvaatimukset. Syyttäjä on ilmoittanut tyytymättömyyttä tuomioon ja valittanut tuomiosta Vaasan hovioikeuteen, jossa asian käsittely tulee siis aikanaan jatkumaan. Käräjäoikeuden tuomio on julkinen, joten sitä voidaan tässäkin selostaa ja kommentoida.

2. Tunnetuista murhatapauksista on kirjoitettu lukuisia kirjoja, ajatellaanpa vain esimerkiksi pääministeri Olof Palmen murhaa vuonna 1986 tai niin ikään edelleen selvittämättä olevaa Bodomjärven kolmoismurhaa vuonna 1960. Ihmishenki on aina yhtä arvokas, olipa sitten kyse presidentistä, pääministeristä tai vastasyntyneestä lapsesta. Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen ihminen on tärkeä. Jos presidenttien ja pääministerien murhista kirjoitetaan kirjoja, on vastasyntyneen lapsen murha minusta ainakin yhden blogikirjoituksen arvoinen.

3. Seuraavassa ei ole tarkoitus ottaa kantaa siihen, oliko käräjäoikeuden tuomion lopputulos oikea, vaan tarkastelen tuomiota ja oikeusjuttua yleiseltä kannalta. Minulla on ollut käytettävissäni Mustasaaren käräjäoikeudesta tilaamani 30 sivun pituinen tuomio, mutta ei aineistoa, johon tuomio perustuu. Minulla ei ole siten edes riittäviä mahdollisuuksia arvioida tuomion oikeellisuutta. Minua kiinnostaa erityisesti, miten tuomio on perusteltu ja miten käräjäoikeus on arvioinut jutussa esitettyä näyttöä. Näytöllisesti juttu onkin ollut tavanomaista vaikeampi. Kun tuomion perustelut ovat yksityiskohtaiset ja käräjäoikeus on halunnut kirjoittaa perustelunsa avoimiksi, voidaan tuomion perusteella tehdä joitakin päätelmiä siitä, vakuuttaako käräjäoikeuden tuomio lopputulos vai antavatko perustelut kenties aihetta vastaväitteisiin ja epäilyihin.

4. Kyseinen oikeusjuttu ja käräjäoikeuden tuomio ovat myös aineistoa, jota tulen käyttämään oheismateriaalina prosessioikeuden opetuksessa Lapin yliopistossa. Kuten monilla muillakin aiemmin blogissani julkaistuilla lainkäyttöä koskevilla kirjoituksilla, myös tällä jutulla on siten pedagoginen tarkoitus. Mutta ehkäpä kirjoitelmani herättää kiinnostusta myös yleisön keskuudessa.

5. Syyte. - Syyttäjä - jutussa oli itse asiassa poikkeuksellisesti kaksi syyttäjää - vaati jutussa rangaistusta nykyisin 39 -vuotiaalle vaasalaiselle ammattimuusikolle ja musiikinopettajalle maaliskuun 25 ja 26 päivän (lauantain ja sunnuntain) välisenä yönä 2006 Pietarsaaressa syntyneen ja välittömästi syntymän jälkeen surmatun poikalapsen murhasta tai vaihtoehtoisesti avunannosta kyseisen lapsen murhaan. Syytteen mukaan syytetty ja lapsen synnyttänyt, tuolloin 37-vuotias syytetyn naisystävä - ammatiltaan Pietarsaaren musiikkiopiston rehtori - olivat naisen vuokra-asunnon kylpyhuoneessa joko surmanneet lapsen yksissä tuumin tai syytetty oli ainakin tahallaan auttanut lapsen äitiä tappamaan synnyttämänsä lapsen muun muassa rohkaisemalla tätä henkisesti ja pyrkimällä saattamaan synnytyksen käyntiin olemalla sukupuoliyhteydessä naisen kanssa.

6. Syyttäjän mukaan syytetty - seuraavassa A - ja lapsen synnyttänyt nainen (B), joka oli kuollut noin puoli vuorokautta synnytyksen jälkeen runsaaseen verenvuoroon, olivat päättäneet jo useita viikkoja aikaisemmin, että B synnyttää lapsen kotonaan, minkä jälkeen lapsi surmataan välittömästi. Syytteen mukaan A:n ja B:n yhteisenä päämääränä oli ollut suorittaa synnyttäminen ja lapsen surmaaminen salaa. A oli ollut B:n vuokra-asunnossa perjantaista 24.3. lähtien ja oli siellä myös koko synnytyksen ajan. Poliisi löysi surmatun lapsen ruumiin kahdesta sisäkkäin olleesta muovipussista, joka oli piilotettu kylpyhuoneeseen pyykkien alle. Tutkimuksissa on selvitetty, että lapsi oli surmattu vain muutamia minuutteja synnytyksen jälkeen kohdistamalla häneen voimakasta väkivaltaa, jolloin lapsi, jonka oli todettu hengittäneen synnytyksen jälkeen, oli kuollut kallonmurtumien ja aivoruhjeiden seurauksena. Lapsi oli syntynyt täysiaikaisena ja ollut syntyessään terve ja täysin kehittynyt; lapsen painoa ei ole syytteessä mainittu. A on todettu isyystutkimuksessa lapsen isäksi.

7. B kuoli synnytyksestä aiheutuneisiin komplikaatioihin noin puolen vuorokauden kuluttua synnytyksestä; istukka oli jäänyt B:n kohtuun, minkä seurauksena oli ollut kuolemaan johtanut runsas verenvuoto. Syytteen mukaan A oli tiennyt B:n synnyttävän lapsen asunnon vesassa ja A oli havainnut B:n tilan heikentyneen. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta B:n törkeästä kuolemantuottamuksesta, koska A oli viivytellyt avun hankkimisessa niin kauan, että ambulanssihenkilökunnan saavuttua paikalle B:n henkeä ei voitu enää pelastaa. A oli soittanut hätäpuhelun vasta noin puoli vuorokautta synnytyksen jälkeen. Syyttäjän mukaan oikea-aikainen lääketieteellinen hoito olisi pelastanut B:n hengen. Vaihtoehtoisesti syyttäjä on vaatinut tältä osin A:lle rangaistusta heitteillepanosta, koska A oli jättänyt B:n, josta hän oli ollut velvollinen huolehtimaan, avuttomaan tilaan.

8. Taustaseikkoja ja lähtökohtia - Juttu on jo lähtökohdiltaan merkillinen. Tässä ei ole mahdollista selostaa kaikkia yksityiskohtia, mutta muutamia taustaseikkoja voidaan poimia esiin. - Syytettynä ollut ja edelleen oleva A on Vaasan kaupunginorkesterissa soittava ammattimuusikko, joka asui ja asuu ilmeisesti edelleen Vaasassa. Hän on naimisissa ja hänellä on sanotusta avioliitosta kaksi kouluikäistä lasta; tuomiosta ilmenee, että A oli ollut mukana molempien lastensa synnytyksessä. A on reservin luutnantti; syyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan rikostensa johdosta menettämään sanottu sotilasarvonsa. Sivutyönään A on toiminut Pietarsaaren musiikkiopiston opettajana keväästä 2005 lähtien.

9. Synnytyksestä saamiinsa komplikaatioihin 37-vuoden ikäisenä kuollut B oli työskennellyt Pietarsaaren musiikkiopiston rehtorina ja muusikkona Vaasan kaupunginorkesterissa. B oli asunut yksin ja hänellä oli ollut vuosina 2001-2005 suhde erään toisen miehen (X) kanssa. X on kertonut oikeudessa todistajana kuultuna, että vaikka hänen ja B:n seurustelu oli ollut päättymässä keväällä 2005, hän oli kuitenkin tapaillut B:tä ja ollut tämän kanssa sukupuoliyhdynnässä, viimeksi vielä tammi-helmikuun vaihteessa 2006. B:lle oli aikaisemmin tehty kolme aborttia, toinen niistä oli tehty vuonna 2002 ja kolmas elokuussa 2004 raskausviikolla 23. B ja X olivat päätyneet vuonna 2004 siihen, että B keskeyttää raskautensa abortilla; X ei kuitenkaan tiennyt, että B oli tarvinnut aborttiin erikoisluvan.

10. A ja B olivat alkaneet seurustella keväällä 2005. He olivat tapaillee toisiaan säännöllisesti ja olleet sukupuoliyhteydessä keskenään useita kertoja kuukaudessa, ajoittain useita kertoja viikossa. Tapaamiset olivat olleet B:n kerrostaloasunnossa Pietarsaaressa; A:lla oli ollut Pietarsaaressa opetusta kaksi tuntia viikossa. A ja B olivat pitäneet seurustelunsa täysin salassa, sillä A oli naimisissa ja B:llä oli ollut toinenkin poikaystävä eli X. Edes molempien yhteisellä työpaikalla Pietarsaaressa ei tiedetty mitään parin intiimistä suhteesta. Oikeudessa kuullut kymmenkunta todistajaa, jotka olivat tunteneet B:n, ovat kertoneet B:n olleen hyvin kiltti, huomaavainen, auttavainen ja luotettava. Hän oli todistajien mukaan kantanut enemmän huolta ystävistään, eikä välittänyt omista tarpeistaan. B:tä on kuvattu myös työnarkomaaniksi. Muutamalle todistajalle B oli kertonut, että hän ei haluaisi omia lapsia.

11. Esitutkinta - Poliisi löysi vastasyntyneen lapsen ruumiin B:n kuoleman jälkeen hänen asuntoonsa sunnuntaina 26.3. tehdyssä kotietsinnässä. Poliisi epäili alusta lähtien A:ta lapsen surmaamisesta, jonka hän oli tehnyt yksissä tuumin B:n kanssa. A pidätettiin samana päivänä, kun vastasyntyneen ruumis oli löydetty, sillä A oli ollut asunnossa synnytyksen tapahtuessa. Käräjäoikeuden päätöksellä A vangittiin epäiltynä murhasta. A on kertonut, että hän oli saanut tietää B:n synnytyksestä vasta 30.3. 2006, jolloin poliisi oli siitä hänelle kertonut kuulustellessaan A:ta rikoksesta epäiltynä. A ei ollut kertonut lapsen syntymästä synnytyksen jälkeen hätäkeskukseen soittamissaan kahdessa puhelussa, asunnolle saapuneelle ambulanssihenkilökunnalle tai sairaalassa tapaamalleen hoitohenkilökunnalle, vaan oli kertonut, että B oli kärsinyt vatsavaivoista eli ummetuksesta ja/tai kuukautisvuodosta.

12. Tutkimusten edetessä murhaepäily vaihtui avunantoa murhaan koskevaksi epäilyksi. Käräjäoikeus vapautti A:n tutkintavankeudesta kesäkuussa 2006, jolloin A oli ollut vangittuna tutkimusten takia reilut kaksi kuukautta. Esitutkinta kesti epäillyn rikoksen törkeyden huomioon ottaen hämmästyttävän kauan, peräti yli kaksi vuotta. Esitutkinta valmistui vasta 16.6.2008, jolloin asia siirtyi syyttäjän syyteharkintaan. Yleensä henkirikosta koskevat esitutkinta ei kestä läheskään näin kauan silloin, kun jutussa on vain yksi rikoksesta epäilty henkilö.

13. Syytetty on kiistänyt syytteen alusta lähtien, mutta tämä ei toki ole mitenkään epätavallista. Asian tekninen tutkinta on tuskin voinut olla kovin vaikeaa. Syytetty on ollut vapaalla jalalla kaksi vuotta esitutkinnan kuluessa. Tämä on hyvin harvinaista, kun epäily koskee murhaa tai avunantoa siihen. Pietarsaaren tapaisessa pikkukaupungissa, jossa ihmiset tuntevat yleensä toisensa, tiedetään usein aika laajasti tällaisissa tapauksissa, mistä on ollut kyse. Näin ollen esimerkiksi jutun esitutkinnassa kuullut kymmenet todistajat ovat kahden vuoden aikana voineet olla monta kertaa yhteydessä keskenään, keskustella jutusta ja siten vaikuttaa toistensa mielipiteisiin. Todistajat ovat voineet olla yhteydessä myös rikoksesta epäiltyyn.

14. Syyteharkinta - Jutun pääsyyttäjänä toiminut johtava kihlakunnansyytäjä Peter Levlin Pohjanmaan syyttäjänvirastosta kommentoi lehdistölle esitutkinnan kestoa sanomalla, että "ihan loppusuoralla tuli yllätyksiä vastaan ja että yllätyksiä oli tullut jo ennen sitäkin." Syyttäjä ei kuitenkaan halunnut kommentoida tutkintaa sen enempää (I-S 17.6. -08). Syyttäjä lupaili syyteharkinnan valmistuvan parissa kuukaudessa eli elokuun loppuun 2008 mennessä. Mutta toisin kävi, sillä syyteharkinta oli valmis vasta kahdeksan kuukauden kuluttua esitutkinnan päättymisestä. Syytteen sisällöstä kerroin edellä kohdissa 2-4. Miksi syyteharkinta kesti näin kauan? Siitä ei ole julkisuudessa kerrottu, mutta voidaan olettaa, että syyttäjä on pyytänyt esitutkinnan suorittanutta poliisia suorittamaan vielä tiettyjä uusia tutkimuksia asian selvittämiseksi.

15. Suomessa on monista muista maista poikkeava käytäntö, että meillä syyttäjä ei johda esitutkintaa, vaan esitutkintaa johtaa poliisi. Syyttäjä voi kyllä ohjata poliisin johdolla suorittamaan esitutkintaa, mutta käytännössä syyttäjän ja poliisin välinen esitutkintayhteistyö ei läheskään aina toimi toivotulla tavalla, kuten olen blogissani jo muutaman kerran kertonut. Käytännössä syyttäjä saa pöydälleen valmiin esitutkintapöytäkirjan, jota hän sitten ryhtyy käymään läpi. Vasta tässä vaiheessa syyttäjä saattaa havaita, että jutussa on suoritettava tiettyjä lisätutkimuksia, joista hän sitten määrää poliisin tekemään. Jos syyttäjä johtaisi esitutkintaa, kyseiset lisäselvitykset voitaisiin tietenkin tehdä jo paljon aikaisemmin. Se, ettei syyttäjä johda esitutkintaa, on siis yksi tekijä, joka hidastaa sekä esitutkintaa että syyteharkintaa.

16. Oikeudenkäynti määrättiin salaiseksi - Syyteharkinnan valmistumisen ja syytteen nostamisen jälkeen käräjäoikeudessa pidettiin valmisteleva istunto 27.4.2009. Istunnossa olivat asianosaista läsnä vain A:n julkinen puolustaja ja asianomistajana jutussa kuullun B:n isän avustaja sekä molemmat syyttäjät. Keskeisimmäksi kysymykseksi valmistelussa nousi tulevan pääkäsittelyn julkisuus. Syyttäjäpuoli vaati jutun käsittelyä julkisesti, jolloin istuntoon olisi ollut pääsy myös yleisöllä ja lehdistöllä. Syyttäjät muistuttivat lehtitietojen mukaan oikeutta siitä, että julkinen käsittely on aina pääsääntö. Julkista käsittelyä edellyttivät syyttäjien mukaan asian merkittävä selvittämisintressi sekä syytteenalaisten tekojen vakavuus.

17. A:n puolustaja ja B:n isän avustaja sitä vastoin vaativat käsittelyn toimittamista yleisöltä suljettuna (suljetuin ovin), koska oikeudenkäynnissä tulisi esiin B:n yksityiselämään ja terveydentilaan liittyviä arkaluonteisia seikkoja, jotka oli pidettävä salassa. A:n puolustaja valitteli sitä, että kolme vuotta kestänyt oikeudenkäynnin odottaminen oli ollut hyvin vaikeaa aikaa sekä A:lle että hänen perheelleen. Julkinen oikeudenkäynti voisi myös vaikuttaa todistajan lausuntoihin. Oikeudelle tultaisiin puolustajan mukaan esittämään B:n terveydentilasta tietoja, jotka olisivat salassa pidettäviä.

18. Käräjäoikeus päätti, että oikeudenkäynti tapahtuu kokonaisuudessaan suljetuin ovin. Lehtitietojen mukaan käräjäoikeus perusteli päätöstään oikeudenkäynnin häiriöttömän kulun ja todistelun luotettavuuden turvaamisella sekä asianosaisten oikeusturvalla, tarkemmin sanottuna asianosaisten yksityisyyden suojaamisella. Syyttäjät harkitsivat valittamista päätöksestä hovioikeuteen, mutta luopuivat ajatuksesta, koska asian esitutkinta ja syyteharkinta olivat kestäneet jo yli kolme vuotta ja oikeudenkäynnin julkisuutta koskevan valituksen tekeminen ja tutkiminen hovioikeudessa olisivat voineet edelleen pitkittää käsittelyn kokonaiskestoaikaa.

19. Minusta käräjäoikeuden päätös toimittaa pääkäsittely kokonaisuudessaan suljetuin ovin ei osunut oikeaan, vaikka tuomioistuimelle onkin jätetty puheena olevassa suhteessa laissa laaja harkintavalta. Käräjäoikeus ei näytä ottaneen päätöksessään huomioon julkista käsittelyä puoltavia seikkoja ja oikeudenkäynnin julkisuuden funktioita, jotka ovat lyhyesti sanottuna 1) informaation tarve, 2) oikeudenkäynnin kontrolloitavuus ja 3) koko lainkäytön legitimitetti. Selkeä pääsääntö on käsittelyn julkisuus, ja voidaan kyseisessä tapauksessa perustella juuri sytteenalaisten tekojen vakavuudella ja asiaan liittyvällä poikkeuksellisen vahvalla selvittämisintressillä. Murhajuttu ei ole todellakaan ainoastaan kahden osapuolen tai perheen taikka suvun eli rikoksen uhrin ja syytetyn ja hänen lähiomaistensa välinen "otatus", vaan rikoksen syyteoikeus kuuluu valtiolle. Etenkin vakavien ja törkeiden rikosten selvittämiseen liittyy aina vahva yhteiskunnallinen intressi.

20. Oikeudenkäynnin julkisuuden tarkoituksena on suojella oikeudenkäynnin osapuolia ja kansalaisia yleensäkin ilman julkista valvontaa tapahtuvalta tuomiovallan käytöltä, sillä salaiseen oikeudenkäyttöön liittyy kokemuksen mukaan helposti erilaisia mielivaltaisia ilmiöitä. Oikeudenkäynnin julkisuus on ensi sijassa juuri oikeusjutun asianosaisten perus- ja ihmisoikeus, joka on tarkoitettu takaamaan heidän oikeusturvaansa. Tähän nähden Mustasaaren käräjäoikeuden perustelu, jonka mukaan päin vastoin juuri oikeudenkäynnin sulkeminen yleisöltä edistäisi asianosaisten oikeusturvaa, vaikuttaa tältä kannalta hieman kummalliselta.

21. Julkisuuteen liittyy nimenomaan rikosprosessissa asianosaisen oikeusturvan takaamista yleisempi, vallankäytön - tuomioistuimen lainkäyttökin on julkisen vallan käyttöä - avoimuutta ja kontrolloitavuutta edellyttävä funktio. Julkisuudella on tässä katsannossa myös tietty symbolinen funktio, sillä se ylläpitää tuomiovallan legitimiteettiä, julkista luotettavuutta, sekä oikeusjutun osapuolten että yleisön kannalta. Kuten esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ranskalaisen Delecourt-tuomion (EIT 1970) perusteluissa esitetty usein siteerattu maksiimi edellyttää, ei riitä, että oikeus toteutuu, vaan sen toteutumisen tulee myös olla nähtävissä ja havaittavissa ("justice must not only be done; it must also be seen done").

22. Käräjäoikeuden perustelu, jonka mukaan suljetuin ovin tapahtuva käsittely turvaisi oikeudenkäynnin "häiriöttömän kulun ja todistelun luotettavuuden," vaikuttaa hieman erikoiselta. Tällaista perustetta, jolla oikeudenkäynti voitaisiin määrätä kokonaisuudessaan suljetuksi, laki ei itse asiassa edes tunne. Todistelun luotettavuus ei vaarannu julkisen käsittelyn takia, sillä todistajathan saavat olla istunnossa saapuvilla vain sen aikaa, kun he antavat todistajan kertomuksensa. Sitä paitsi jutun esitutkinta oli kestänyt jo kolmisen vuotta, jona aikana esitutkinnassa kuullut paikkakuntalaiset todistajat olivat voineet moneen kertaan keskustella keskenään syytteenalaista teoista sekä omista havainnoistaan ja näkemyksistään ja vaikuttaa näin toistensa mielipiteisiin.

23. Oikeudenkäyntiä ei siis olisi pitänyt määrätä ainakaan kokonaan suljetuksi. Siltä osin kuin jutussa oli tarkoitus esittää ja sittemmin myös esitettiin B:n terveydentilaan ja yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia seikkoja, oikeudenkäynti olisi voitu määrätä suljetuksi asianosaisten yksityisyyden suojaamiseksi. Lakihan sallii, että käsittely määrätään salaiseksi vain "tarpeellisilta osin." Käsittelyä ei ole kuitenkaan koskaan pakko määrätä salaiseksi, vaan tuomioistuimella on tässä suhteessa laaja harkintavalta. Kun salarakkaiden A:n ja B:n yksityiselämään ja seurusteluun liittyvien seikkojen selvittäminen on ollut jutussa tärkeätä muun muassa A:n mahdollisen motiivin takia, ja myös B:n terveydentilan kehittyminen on jutussa relevantti seikka, olisi lähtökohtana minun mielestäni tullut pitää sitä, että koko juttu käsitellään julkisesti. Käräjäoikeus sen sijaan valitsi täysin päinvastaisen lähestymistavan ja määräsi käsittelyn kokonaan salaiseksi.

24. Tuomion julkisuus. - A ja B:n isä asianomistajana vaativat myös jutussa annettavan tuomion määräämistä salaiseksi. Käräjäoikeus kuitenkin päätti tuomiossaan 3.7., että "asianosaisten oikeusturva ja asian julkisuudessa herättämä huomattava kiinnostus huomioon ottaen" tuomio on kokonaan julkinen. Näin siitä huolimatta, että käräjäoikeuden mukaan tuomio sisältää arkaluonteisia tietoja oikeidenkäyntiin osallisten yksityiselämään ja terveydentilaan liittyvistä seikoista. Käräjäoikeus huomautti myös siitä, että jutun pääkäsittely pidettiin kokonaan yleisön läsnä olematta.

25. Käräjäoikeuden päätös julkistaa tuomio on oikeaan osunut. On välttämätöntä, että yleisö saa edes oikeuden tuomiosta suurin piirtein tietää, mitä jutussa ja käräjäoikeuden käsittelyssä on tapahtunut ja miten oikeus on arvioinut esitettyä näyttöä ja soveltanut lakia. Tuomion julkisuus ei kuitenkaan korvaa tai kompensoi pääkäsittelyn ei-julkisuutta. Näytöllä ja todisteiden arvioinnilla on tässä jutussa aivan keskeinen merkitys. Vaikka käräjäoikeus on tehnyt tuomion perusteluissa parhaansa selostaessaan ja arvioidessaan näyttöä, olisi täydellisemmän käsityksen saaminen näytöstä ja sen arviointiin vaikuttaneista tekijöistä edellyttänyt, että yleisöllä olisi ollut tilaisuus seurata käsittelyä. Todistusharkinta perustuu todistelun välittömyyteen, eikä tuomion perusteluissa voida etenkään tämänkaltaisissa jutuissa päästä todistelun kuvauksen kuvailun osalta koskaan riittävään tarkkuuteen.

26. Käräjäoikeuden pääkäsittely - Mustasaaren käräjäoikeus käsitteli jutun kokoonpanossa, johon kuului kaksi lainoppinutta jäsentä ja kolme lautamiestä. Oikeuden puheenjohtajana toimi käräjäoikeuden naispuolinen laamanni ja toisena lainoppineena jäsenenä käräjäoikeuden miespuolinen käräjätuomari. Lautamiehistä kaksi oli naisia. Tuomio on laadittu suomeksi, koska syytetyn äidinkieli on suomi; myös käräjäoikeuden käsittelykielenä oli suomi. Käräjäoikeuden pääkäsittely alkoi 1.6. ja käsittelyn viimeinen istunto pidettiin 10.6.2009, jolloin käräjäoikeus ilmoitti, että tuomio jutussa annetaan kansliatuomiona eli kirjallisesti oikeuden kansliassa 3.7. Käräjäoikeuskäsittely oli siis paljon ripeämpää kuin esitutkinta ja syyteharkinta.

27. Tuomiosta ilmenee, että asianomistajina kuultiin jutussa paitsi B:n isää - muita lähiomaisia B:llä ei ollut - myös syytetyn kahta alaikäistä lasta, joita edusti heille oikeudenkäyntiä varten määrätty edunvalvoja; tällä ei ollut kuitenkaan mitään vaatimuksia. Ilmeisesti syytetyn lapsia kuultiin asianomistajina siksi, että he ovat surmansa saaneen lapsen sisarpuolia; A oli todettu lapsen isäksi. Isyyttä ei ollut kuitenkaan voitu vahvistaa. - Asianomistajana kuultiin myös B:n vuokra-asunnon omistajaa, joka vaati syytetyltä vuokratulojensa menetyksenä 12 kuukaudelta yhteensä 5 040 euroa sekä korvaukseksi huoneiston arvonalennuksena 10 000 euroa. Nämä vaatimukset hylättiin, koska syytteetkin hylättiin. Itse asiassa B:n vuokranantajalla ei ollut jutussa asianomistajan asemaa, koska hänen yksityisoikeudelliset vaatimuksensa eivät perustuneet välittömästi A:n viaksi väitettyihin rikoksiin. Rangaistusta vuokraisäntä ei A:lle vaatinut, ja olisikin ollut makaaberia, jos vuokranantaja olisi vaatinut jutussa rangaistusta - esimerkiksi murhasta - sillä perusteella, että hän oli menettänyt vuokratulojaan väitetyn surmatyön johdosta. Asianomistajan asemaan liittyy aina oikeus esittää jutussa rangaistusvaatimus, ja syyteoikeutta vuokranantajalla ei jutussa tietenkään ollut. Vuokraisäntä saattoi tosin esittää sanotut korvausvaatimuksensa puheena olevan rikosjutun yhteydessä (ROL 3:1), mutta ei asianomistajana, vaan sivullisena, jota tuomioistuinkielessä nimitetään kuultavaksi.

28. Jutussa oli laaja todistusaineisto, sillä siinä esitettiin (poliisin laatiman esitutkintapöytäkirjan lisäksi) lähes 50 kirjallista todistetta, joista noin 30 oli A:n puolustuksen esittämää; suurin osa näistä todisteista lienee kuitenkin sisältynyt poliisin laatimaan esitutkintapöytäkirjaan. Todistusaineistoksi esitettiin esimerkiksi lukuisia A:n ja B:n välisiä tekstiviestejä ja muutama sähköpostiviesti jne. Kirjallisia todisteita ei nykyisin sisällytetä tai oteta liitteeksi oikeuden pöytäkirjaan tai tuomioon, vaan ne ainoastaan mainitaan luettelonomaisesti tuomiossa, jotta asianosaiset näkevät, että heidän todisteensa on (ainakin tällä tavalla) huomioitu jutussa. Jutussa kuultiin 37 todistajaa, joista puolustuksen nimeämiä oli 12; parinkymmenen todistajan kertomuksiin on viitattu lyhyesti tuomion perusteluissa. Syytetty A:ta kuultiin henkilökohtaisesti todistelutarkoituksessa. A:n kertomusta onkin selostettu tuomiossa varsin laajasti. Lisäksi käräjäoikeus suoritti katselmuksen B:n asunnossa, jossa siis väitetyt rikolliset teot olivat tapahtuneet.

29. Kaikilla todisteilla ei ole ilmeisestikään ollut jutussa merkitystä; tämä on aika yleinen piirre muissakin laajoissa rikosjutuissa. Lain mukaan (OK 17:7, tämä lainkohta unohtuu usein tuomareilta) oikeuden pitää evätä sellaisen todisteen esittäminen oikeudenkäynnissä, joka on asiaan vaikuttamaton tai jo selvitetty (esimerkiksi jollakin toisella todisteella). Kun kysymyksessä on vakavaa ja törkeää rikosta koskeva juttu, on kuitenkin ymmärrettävää, että tuomioistuin ei mielellään epää myöskään asiaan vaikuttamattoman todisteen esittämistä; eipähän oikeutta sitten ainakaan voida syyttää puolueellisuudesta.

30. Yleispiirteitä käräjäoikeuden tuomion perusteluista - Tuomion perusteluosa on laaja ja siitä näkyy, että käräjäoikeus on paneutunut huolella juttuun ja etenkin näytön arviointiin. Näyttöä on yritetty jäsentää teemoittain ja osateemoittain niin kuin pitääkin; tämä ilmenee tuomion lukuisista väliotsakkeista. Päällisin puolin perustelut näyttävät kattavilta ja pohdiskelevilta. Mutta lähempi kriittinen tarkastelu osoittaa, että perustelujen kokoonpanossa on tietynlaista sekavuutta, puutteita ja yksipuolisuutta, joka häiritsee - ainakin minua.

31. Aluksi muutama detalji, joilla ei sinänsä ole merkitystä, mutta joiden osalta voitaisiin parantaa perustelujen informatiivisuutta ja tarkkuutta. - Tuomioon otetussa syytekirjelmässä samoin kuin tuomion perusteluissa puhutaan vain lapsesta, mutta ei kerrota, oliko vastasyntynyt poika vai tyttö; lehtiuutisista ilmenee, että kyse oli poikavauvasta. - Syytteessä tai tuomion perusteluissa ei mainita A:n eikä B:n ikää; tuomiolauselmasta näkyy kyllä A:n syntymäaika. Tässäkin kohdin piti turvautua lehtien uutisjuttuihin, joista ilmeni, että A oli syytteenalaisten tekojen tapahtuessa 36 -vuotias ja B 37 -vuotias. - Nykyisin käytössä olevat tuomiomallit ovat (myös) sikäli puutteellisia, ettei niissä mainita - edes tuomiolauselmassa - asianosaisten ammatteja tai titteleitä, ja sama koskee myös jutussa kuultuja todistajia. Asianosaisen tai todistajan ammatilla saattaa olla merkitystä, paitsi yleisenä informaationa, myös itse asian hahmottamisen kannalta. Esimerkiksi todistajien kertomuksiin perehtyessä joutuu usein miettimään, mikä on todistajan ammatti; myöskin todistajan ikä voi vaikuttaa todistajan tekemien havaintojen luotettavuutta arvioitaessa, mutta sitäkään ei tuomion perusteluissa mainita. Nyt tarkastelun kohteena olevassa tuomiossa mainitaan todisteluettelossa jokaisen 37 todistajan kohdalla yksi ja sama (tylsä) sana "todistaja," mutta yhdenkään todistajan ammattia ei ilmoiteta. - Jutussa on kuultu todistajina muun muassa useita lääkäreitä. Tuomion perusteluissa olisi ollut syytä kertoa, minkä alan erikoislääkäreistä mahdollisesti oli kysymys, vai olivatko kaikki mainitut todistajat "vain" yleislääkäreitä tai terveyskeskuslääkäreitä. Tätä ei perusteluissa yhdenkään lääkäritodistajan osalta mainita. - Perusteluissa käytetään joissakin kohdin ilmaisuja, joita ei ole tarkemmin määritelty, esimerkkinä maininta B:n "ulkomuoto," joka olisi estänyt raskauden havaitsemisen; ulkomuotoa parempi ilmaisu olisi muuten ollut "ruumiinrakenne." - Eräs todistaja on kuvaillut rappukäytävässä yöllä näkemäänsä salaperäistä naishenkilöä ilmaisulla "zombie". Kun zombiella voidaan asiayhteydestä riippuen tarkoittaa hyvin erilaisia asioita tai ilmiöitä, olisi käräjäoikeuden tullut selvittää ja kertoa perusteluissaan, mitä todistaja tuolla ilmaisulla itse asiassa tarkoitti.

32. A:n puolustuksen nimeämänä todistajana kuultiin myös A:n vaimoa. Hänen kertomukseensa ei kuitenkaan viitata tuomion perusteluissa kertaakaan. Puolustus esitti lisäksi kirjallisena todisteena syytetyn vaimoa koskevan potilaskertomuksen, mutta siihenkään ei perusteluissa viitata. Onkohan mainitulla todistajankertomuksella ja kirjallisella potilaskertomuksella ollut asian selvittämisen kannalta jotakin merkitystä? Lehtitietojen mukaan syytetyn vaimo todisti oikeudessa "miehensä puolesta." Jostakin lehdestä olin lukevinani, että syytetyn vaimo oli puolustanut miestään muun muassa kertomalla, että tämän salasuhde B:n kanssa olisi johtunut vaimon kroonisesta sairaudesta. Tällainen tieto tuskin on relevanttia murhasyytteen käsittelyssä. Luultavasti syytetyn vaimo on kertonut, että A on ihan normaali ja kiltti perheenisä, joka ei ole voinut syyllistyä siihen, mistä häntä syytettiin. - Kuriositeettina mainittakoon, että yksi syyttäjän nimeämistä todistaja on suomenruotsalaisissa piireissä tunnettu laulaja, jonka esiintyminen sanotussa oikeusjutussa ylitti eräiden lehtien uutiskynnyksen. Kyseinen todistaja (SL) on A:n ja B:n työtoveri, joka kävi A:n pyynnöstä ennen poliisien paikalle tuloa B:n asunnossa muun muassa siivoamassa verijälkiä rikospaikalta eli asunnon WC:stä.

33. Näytön arvioinnista yleisesti - Käräjäoikeus toteaa perustelujen alkupuolella, että syytteen tueksi esitetty näyttö perustuu pitkälti aihetodisteisiin, sillä syytetty A on ainoa henkilö, joka on tehnyt havaintoja tapahtumapaikalta. (Itse asiassa havaintoja tapahtumapaikalta eli B:n asunnosta olivat tehneet - poliisin ohella - myös muutamat B:n sairaalaan kuljetuksen jälkeen sanotussa asunnossa käyneet todistajat, muun muassa edellä kappaleessa 32 mainittu "tähtitodistaja"). Käsite "aihetodiste" (tai indisio) tai aihetodistelu, jota laki ei tunne, on kuitenkin oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa hieman epäselvä ja riidanalainenkin. - Tässä kohdin lienee syytä todeta, että ne lukijat, jotka eivät koe olevansa vielä, enää tai ylipäätään todistusteoreettisen luennoin tarpeessa, voivat siirtyä suoraan kappaleeseen 51.

34. Oikeuskirjallisuudessa puhutaan käsitteestä välitön eli suoranainen todistelu silloin, kun todistelun kohteena (todistusteemana) on väite jostakin jutun ratkaisun kannalta välittömästi relevantista faktasta eli niin sanotusta oikeustosiseikasta. Esimerkkinä rikosjuttu, jossa todistusteemana on tietty rikollinen teko, kuten juuri toisen henkilön surmaaminen. Oikeudenkäynnissä ei kuitenkaan ole useinkaan mahdollista kohdentaa todisteita suoraan oikeustosiseikkaväitteen selvittämiseen, vaan siinä on tyydyttävä valitsemaan teemaksi välillinen teema eli niin sanottu todistustosiseikka, jolla on merkitystä (vain) todisteena jostakin oikeustosiseikasta. Juuri tällöin kirjallisuudessa on tapana puhua välillisestä eli epäsuorasta todistelusta taikka aihe- eli indisiotodistelusta. Esimerkkinä välillisestä todistelusta tapaus, jossa todistusteemana on väite syytetyn oleskelusta rikospaikalla rikoksen tapahtuma-aikana tai väite siitä, tiesikö syytetty jonkin asian, esimerkiksi sen, että surmansa saanut äiti oli raskaana.

35. Tämän johdannon jälkeen voidaan jatkaa siitä, miten käräjäoikeus hahmotti kyseisen jutun näyttöongelmat:

- Käräjäoikeuden tehtäväksi jää, sanotaan perusteluissa, arvioida, riittävätkö syytteen puolesta puhuvat seikat langettavaan tuomioon. Ennen kaikkea on kysymys siitä, voidaanko esitetyn näytön perusteella katsoa, että B ja A ovat viikonlopun aikana toimineet yhteisymmärryksessä. Vastatakseen tähän kysymykseen joudutaan tutkimaan sekä syytteen puolesta että sitä vastaan puhuvia seikkoja. Harkintaa vaikeuttaa se, että jutussa voidaan esittää useita vaihtoehtoisia selityksiä ja teorioita siitä, mitä asunnossa on tapahtunut.

36. Käräjäoikeuden edellä mainittu virke antaa aiheen odottaa, että käräjäoikeus olisi tuonut perusteluissaan avoimesti esiin mainitsemansa vaihtoehtoiset selitykset ja teoriat ja sulkenut pois ne selitykset eli hypoteesit, joita se ei ole pitänyt uskottavina selityksinä tapahtumille. Mutta näin ei ole tapahtunut, vaan kyseiset vaihtoehtoiset selitykset näyttäisivät jääneen edellä mainitun vihjauksenomaisen toteamuksen varaan. Tämän jälkeen käräjäoikeuden perustelut muutenkin ikään kuin levähtävät hajalleen erilaisten yksityiskohtien selostamiseen. Myöhemmin ilmenee, että käräjäoikeus on valinnut lähtökohdakseen yksinomaan syytetty A:n oman kertomuksen ja selityksen ja yrittänyt selvittää, voidaanko A:n kertomusta pitää uskottavana selityksenä.

37. Vastasyntyneen lapsen surmaaminen - surmaaminen on selvitetty lääkärinlausunnoilla - on voinut teoriassa tapahtua vaihtoehtoisesti eri tavoilla: a) äiti B ja A ovat surmanneet lapsen yhdessä ja yksissä tuumin; b) B on surmannut lapsen yksin, mutta A on osallistunut surmaamiseen avunantajana; c) B on surmannut lapsen yksin eikä A ole osallistunut siihen millään tavalla, ei edes avunantajana; d) B on surmannut lapsen yksin eikä A ole edes tiennyt, että B oli surmannut lapsen, vaikka hän tiesi, että B oli raskaana; e) B on surmannut lapsen yksin, eikä A tiennyt surmasta eikä siitä, että B oli raskaana; f) A on surmannut lapsen vastoin B:n tahtoa; g) A on surmannut lapsen yksin, mutta B on avustanut häntä siinä; h) A on surmannut lapsen yksin B:n suostumuksella ilman että B osallistui surmaan edes avunantajana.

38. Nämä vaihtoehdot ovat siis olleet ainakin teoriassa mahdollisia surman toteuttamistapoja. Käräjäoikeus on kuitenkin sivuuttanut (ainakin perustelujen mukaan) muut vaihtoehdot ja keskittynyt tarkastelemaan yksinomaan e-kohdassa mainittua vaihtoehtoa. Syyttäjän oikeustosiseikkaväite on koskenut kohtia a ja b. Näitä vaihtoehtoja käräjäoikeuskin on tietenkin pitänyt pitää silmällä, vaikka tämä ei tuomion perusteluista selvästi ilmene.

39. Perusteluissa ei puhuta mitään todistelua ja näytön arviointia koskevista oikeusnormeista eikä niihin edes viitata. Pidän tätä puutteena. Todisteiden arviointi on nimenomaan juridista harkintaa ja oikeudellista päätöksentekoa, joka perustuu tai jonka ainakin tulisi perustua oikeusnormeihin. Kun laissa säädetään, että tuomion perusteluissa on ilmoitettava se oikeudellinen päättely, johon ratkaisu perustuu, tarkoittaa tämä myös näytön harkintaa. Oikeudellinen päättely jää puutteelliseksi, jos päättelyssä ei mainita yhtään ainoata oikeusnormia!

40. Kuten käräjäoikeus toteaa, sen tehtävänä on ollut arvioida, riittävätkö syytteen puolesta puhuvat seikat langettavaan tuomioon. Kyse on on siitä, ylittyykö näyttö- eli tuomitsemiskynnys. Mutta ennen näytön riittävyyden arviointia oikeuden tulee pohtia jokaisen syytekohdan osalta erikseen, mikä on kunkin syytteen puolesta puhuvan ja vastaavasti sitä vastaan puhuvan todisteen näyttö- eli todistusarvo ja sen jälkeen, mikä on syytettä tukevien ja toisaalta sitä vastaan puhuvien todisteiden kokonaisnäyttöarvo. Tämä todisteiden harkinta näyttää kyseisessä tapauksessa tuomion perustelujen mukaan jokseenkin sekavalta ja puutteelliselta.

41. Tuomion perustelut on kirjoitettu hieman erikoisella tavalla niin, että perusteluissa lähdetään liikkeelle syytetty A:n kertomuksesta ja esitetään lähinnä sellaisia seikkoja, jotka tukevat syytetyn kertomusta ja puhuvat syytettä vastaan. Syytteeseen perustuvaa väitettä A.n syyllisyydestä on pidetty perusteluissa jonkinlaisena vaihtoehtoisena selityksenä syytetyn esittämälle omalle hypoteesille, johon perustuen syyte on kiistetty. Tuomion perusteluissa ei itse asiassa edes mainita - ainakaan selkeästi - niitä todisteita, jotka syyttäjän mukaan tukevat syytettä. Lukija voi ainoastaan ikään kuin rivien välistä päätellä, mitkä seikat saattaisivat tukea syytettä. Tällaisen yksipuolinen perustelutapa vaikuttaa minusta tarkoitushakuiselta. Kun jutussa on syytteen mukaan ollut kaksi tekoa, eli a) vastasyntyneen lapsen murha tai vaihtoehtoisesti avunanto murhaan, ja b) toiseksi B:n törkeä kuolemantuottamus tai vaihtoehtoisesti heitteillepano, olisi perusteluissa tullut selostaa kummankin tekokokonaisuuden osalta erikseen, mitkä seikat ja todisteet tukevat syytettä ja mitkä taas puhuvat sitä vastaan. Tällainen selväpiirteinen todistelun jäsentely puuttuu kuitenkin perusteluista.

42. Miten yksittäisten todisteiden näyttöarvoa todistusteemasta arvioidaan ja näytön kokonaisarviointi suoritetaan ja mitkä ovat normit, joita todistusharkinnassa sovelletaan? Kyse on ensinnäkin niin sanotuista apufaktoista eli sellaisista tosiseikoista, joista ei voida tehdä suoria johtopäätöksiä todistusteemaan nähden, vaan joiden merkitys on siinä, että ne joko vahvistavat yksittäisten todistusfaktojen näyttöarvoa tai heikentävät sitä. Apufaktoja voidaan kuitenkin tulkita usein eri tavoilla. - Toiseksi todisteiden näyttöarvoa eli todistusvoimaa punnitaan erilaisilla kokemussäännöillä. Niillä tarkoitetaan oikeusnormin kaltaisia, todistusteeman ja todistustosiseikkojen välisiä syy- tai riippuvuussuhteita selvittäviä yleisluontoisia sääntöjä. Kokemussääntöjen täsmällisyys ja velvoittavuus vaihtelevat aina ehdottomasta luonnonlaista (deterministiset kokemussäännöt) eri asteisiin todennäköisyyksiin (probabistiset kokemussäännöt) ja yleistyksiin. Ensiksi mainituilla kokemussäännöillä on korkea varmuus, kun taas jotkut toiset kokemussäännöt voivat olla hyvinkin epävarmoja, mikä heijastuu sitten todistusarvoon. Tämä koskee erityisesti inhimillistä käyttäytymistä koskevia kokemussääntöjä.

43. Kokemussääntö voi ja käytännössä usein myös muodostuu arkikokemuksen tai yleisen elämänkokemuksen pohjalta. Tämä merkitsee sitä, että tuomioistuin soveltaa eriasteisiin todennäköisyyksiin perustuvia kokemussääntöjä enemmän tai vähemmän vaistomaisesti eli tavallaan oman kokemuksensa ja tietämyksensä sekä yleissivistyksensä varassa. Tuomioistuimen tulisi perusteluissaan ilmoittaa myös mainitut arkikokemukseen perustuvat kokemussäännöt, sillä muutoin niiden soveltuvuutta faktoihin ei ole mahdollista testata ja kontrolloida.

44. Lakiteksti ei määrittele itse asiassa millään tavalla sitä, milloin rikosjutussa on käsillä riittävästi näyttöä syytteen hyväksyvään langettavaan tuomioon. Laissa todetaan lakonisesti vain, että tuomioistuimelle on esitettävä sellainen näyttö, että se voi pitää jotakin totena (OK 17:2). Tällä ei tarkoiteta totuutta absoluuttisessa mielessä, vaan kysymys on siitä, kuinka suurta todennäköisyyttä riittävä näyttö vaatii ja millaisen epävarmuuden riittäväksi katsottava näyttö toisaalta sallii. Näyttövaatimus voidaan rikosprosessissa ilmaista eri tavoin. Yksi tapa on sanoa, että syytteen on näytetty olevan tosi tai se on näytetty toteen. Tällainen määritelmä ei kuitenkaan kerro juuri mitään. Toinen tapa on niin sanottu vakuuttautumisteorian mukainen ilmaisu. Sen mukaan näyttö on riittävä langettavan tuomion antamiseksi, jos se saa järkevän ja tunnontarkan henkilön (kuten juuri tuomarin) vakuuttuneeksi, että todistelun kohteena oleva väite tietystä oikeustosiseikastosta eli juuri syytteessä mainitun rikollisen teon olemassaolosta, on tosi.

45. Anglo-amerikkalaisessa todistusoikeudessa on perinteisesti operoitu näyttövaatimuksen tai -kynnyksen osalta käsitteellä beyond reasonable doubt. Tämä tarkoittaa sitä, että näytön syyllisyydestä on oltava sellaista, että kaikki järkevä tai varteenotettava epäily syyllisyydestä on voitu sulkea pois. Tämä metodi on nykyisin käytössä esimerkiksi Ruotsin korkeimman oikeuden tuomioissa. Myös Suomen korkein oikeus on soveltanut ilmaisua "ei varteenotettavaa epäilyä" muutamassa todistusharkintaa koskevassa ennakkopäätöksessään (esim. KKO 2002:47 ja KKO 2006:78). Näin määritelty näyttökynnys tarjoaa syytetylle parhaan oikeusturvaa koskevan takeen, koska se yhdessä näyttökysymyksen perustelemisvaatimuksen kanssa antaa selkeän kuvan siitä, mikä on johtanut langettavaan tuomioon. Vaatimus varteenotettavan epäilyn poissulkemisesta menee pidemmälle kuin vanhastaan käytössä ollut in dubio pro reo -periaate (epäselvässä tapauksessa on tuomittava syytetyn eduksi).

46. Ilmaisu "ei varteenotettavaa epäilystä" on tietenkin vain sanonta, jota tuomioistuin voi käyttää fraasinomaisesti myös puhtaasti intuitiiviseen näkemykseen perustuvan tuomionsa perusteluissa pohtimatta tarkemmin, mitä "järkevällä tai varteenotettavalla epäilyllä" itse asiassa tarkoitetaan ja mitä osatekijöitä todistusharkinnassa on otettava huomioon. Ruotsissa professori Christian Diesén on lanseerannut beyond reasonable doubt -periaatteen pohjalta hypoteesimetodiksi kutsutun todistusharkintamallin. Myös sen mukaan on ensiksi tärkeää arvottaa syytteen tueksi esitettyjä todisteita ja todistustosiseikkoja. Kuten edellä kappaleessa 40 mainitsin, syytetyn oikeusturvan kannalta on tärkeää, että todisteita arvotetaan eli niiden todistusarvoa arvioidaan kutakin erikseen eikä vain jonkinlaiseen yleisnäkemykseen perustuvana kokonaisuutena. Todistusmekanismin tai -suhteen vahvuutta, eli sitä, että tietty todistusteema on jättänyt jälkensä tiettyyn konkreettiseen todistustosiseikkaan, arvioidaan edellä mainittujen (42) kokemussääntöjen ja aputosiseikkojen avulla.

47. Harkittaessa hypoteesimetodin edellyttämällä tavalla syytetyn syyllisyydestä jäävää epäilyä ja sen järkevyyttä, on ensimmäiseksi todettava käsiteltävänä olevan jutun selvitysaste, so. kuinka paljon näyttöä tietystä oikeustosiseikasta on esitetty, ja verrattava sitä kyseisen juttutyypin selvitysasteelle yleensä asetettaviin vaatimuksiin; törkeimmät rikokset edellyttävät perusteellisempaa esitutkintaa ja selvitysastetta kuin lievemmät. Jos syytteen tueksi esitetty näyttö on heikko, voidaan syyte hylätä jo sillä perusteella, että riittävää selvitystä syyllisyydestä ei ole esitetty; tällöin siis vaihtoehtoisia selityksiä ei ole tarpeen ryhtyä tutkimaan. Jos sen sijaan jutun selvitysasteen voidaan katsoa olevan riittävän, on arvioitava syyttäjän esittämälle teemalle vaihtoehtoisia selityksiä eli hypoteesejä. Konkreettisia ja jutussa esitettyyn todistusaineistoon perustuvia vaihtoehtoja on arvioitava siltä kannalta, ovatko ne järkeviä eli varteenotettavia. Useimmissa tapauksissa nämä vaihtoehdot esittää syytetyn puolustus, mutta tuomioistuimen on otettava huomioon myös ne muut vaihtoehdot, jotka käyvät ilmi oikeudenkäyntiaineistosta, vaikka puolustus ei olisikaan vedonnut niihin.

48. Jos syytteeseen perustuvan ja näytetyn tapahtumankulun vaihtoehtoinen selitys voidaan sulkea pois laskuista, se ei ole järkevä (varteenotettava). Tällöin on usein kyse siitä, että oikeudenkäyntiaineisto ei tue sanottua vaihtoehtoa; vaihtoehtoa koskeva näyttö on olematonta tai vain vähäistä. Myös sellaiset vaihtoehdot, joita todistusaineisto jotenkin tukee, voivat olla niin kaukaa haettuja, ettei niitä voida pitää varteenotettavina. Tällöin tuomion perusteluissa käytetään sellaisia sanontoja kuin "ilmeisen epätodennäköinen" tai "vaihtoehto on niin epätodennäköinen, että sitä ei voida pitää mahdollisena." Kyse on siitä ovatko jutun todistusaineistoon kuuluvat syytetyn eduksi puhuvat ja hänen syyttömyyttään tukevat yksittäiset todistustosiseikat niin vahvoja, että ne riittävät perusteeksi järkevälle epäilylle. Myös tämä punninta tai arvottaminen tapahtuu kokemussääntöjen ja aputosiseikkojen perustella. Esimerkiksi raiskausjutussa syytetyn puolustuksen usein esittämä hypoteesi koskee uhrin suostumusta. Jos se vaikuttaa edellä mainitussa arvioinnissa järkevältä ja varteenotettavalta selitykseltä, syyte on hylättävä. Käytännössä sanottu selitys ja väite ei kuitenkaan yleensä menesty.

49. Seuraavaksi vielä muutama sana niin sanotusta konkreettisen tapauksen rakenteellisesta näytöstä, johon rikosjutussa joudutaan joskus turvautumaan. Pääsäännön mukaan langettava tuomio edellyttää vähintään yhden kausaalisen todisteen eli syytettä tukevan todistustosiseikan, esimerkiksi jonkin teknisen todisteen tai todistajan lausuman, sisältymistä todistusaineistoon. Rikoksen rakenteella on kuitenkin merkitystä silloin, kun oikeudenkäynti koskee vakavaa rikosta ja syytetty kiistää syyllisyytensä. Käytännössä syytetty voidaan tuomita, vaikka todistusaineisto koostuu vain aputosiseikoista, jos nämä seikat ovat sellaisia, jotka kokemuksen mukaan ovat yleensä aina olemassa, kun rikos on tehty. Todistustosiseikan ja aputosiseikan raja ei ole käytännössä aina selvä. Kun aputosiseikkoja voidaan usein tulkita eri tavoin, on rikoksen rakenteeseen perustuvassa todistelussa toisaalta mahdollista saada tukea myös syytettä vastaan puhuville vaihtoehtoisille hypoteeseille.

50. Langettava tuomio ei edellytä edes murhaa koskevassa jutussa, että syytetyn syyllisyys näytetään toteen täyttä varmuutta edellyttävillä todisteilla. Rikosjutussa joudutaan usein tyytymään todennäköisyysnäyttöön. Jos tuomari ei ole henkilökohtaisesti vakuuttunut syytetyn syyllisyydestä, ei langettavaa tuomiota voida antaa, vaikka todistusaineiston valossa varteenotettavan epäilyn poissulkeminen tuntuisi onnistuvan. Toisaalta syyte on hylättävä, jos näyttö ei riitä tai jos syyllisyydestä jää varteenotettava epäily, vaikka tuomari olisi henkilökohtaisesti vakuuttunut syytetyn syyllisyydestä. Todistusharkinnassa ei voida milloinkaan sulkea pois intuition merkitystä, mutta todistelun ja todistusharkinnan asianmukaisella jäsentelyllä ja tuomion perusteluilla intuition vaikutusta voidaan vähentää tai ainakin kontrolloida. Tuomion perusteluilla tuomari voi saada jutun asianosaiset samoin kuin yleisön vakuuttuneeksi siitä, että todistusharkinta on suoritettu asianmukaisella tavalla. Syytetyn oikeusturvan kannalta tällä on tärkeä merkitys, sillä perusteluista hän voi havaita, mikä mahdollisesti on mennyt todistusharkinnassa vikaan. Perusteluissa tuomarin on tuotava julki todistusharkintaa ja näytön riittävyyttä koskeva oikeudellinen päättelynsä ja ilmoitettava ne todistusmekanismin tekijät (kokemussäännöt ja aputosiseikat), jotka ovat vaikuttaneet näyttöarvon määrittämiseen.

51. Käräjäoikeuden näytönharkinnan kritiikkiä. - Mustasaaren käräjäoikeuden lapsenmurhajutun tuomion perustelut ja niistä ilmenevä todistusharkinta eivät minusta kaikilta osin täytä mainittuja vaatimuksia. Saattaa olla, että kyse on lähinnä siitä, että käräjäoikeus ei ole edes halunnut kirjoittaa perustelujaan niin, että todistusharkinnan ja oikeudellisen päättelyn kuvaus vastaisi todistusoikeuden oppikirjoissa suositeltuja malleja, vaan oikeus on tahtonut kirjoittaa perustelut kansanomaisella tavalla. Tätä emme voi kuitenkaan tietää, eikä sanotulla seikalla ole edes merkitystä, sillä ratkaisevaa on ainoastaan se, mitä tuomion perusteluihin on kirjoitettu ja millaiseen päättelyyn ratkaisu perustelujen mukaan perustuu.

52. Tuomion perustelujen valossa näyttää siltä, että käräjäoikeus ei ole pyrkinyt jäsentämään todistusmekanismin osatekijöitä edellä hahmottelemallani tavalla eikä perusteluissa ole eritelty syytettä tukevia ja sitä vastaan puhuvia seikkoja. Apufaktoja ei ole eroteltu todistusfaktoista - tätä tosin tuomioistuimet eivät yleensäkään tee - eikä perusteluista mainita niitä kokemussääntöjä, joiden perusteella todisteita on arvotettu; perusteluissa ei edes mainita käsitteitä kokemussääntö, todistusfakta tai apufakta. Perusteluissa ei ole myöskään käsitelty näyttökynnystä tai -vaatimusta, eikä niissä puhuta mitään esimerkiksi ilmaisusta "ei jää varteenotettavaa (järkevää) epäilystä." Perusteluista ei selviä, millaista metodia todistusharkinnassa on käytetty. - Joku voi ehkä väittää, että olen asettanut käräjäoikeuden ja yleensä tuomioistuimen näytön harkinnalle liian ankaria vaatimuksia. Kyse on kuitenkin todistusoikeudellista perusasioista, joita opetetaan oikeustieteellisissä tiedekunnissa ja joista on järjestetty jo parisenkymmentä vuotta myös tuomarikunnalle jatko- ja täydennyskoulutusta. Minusta on kohtuullista odottaa, että opetus ja koulutus näkyy myös tuomioistuinten työssä ja ratkaisuissa. Miksi näitä asioita muuten kannattaisi tutkia ja opettaa, jollei tutkimuksia hyödynnettäisi käytännössä?

53. Yritän seuraavassa hahmottaa ja arvioida käräjäoikeuden omista lähtökohdistaan käsin suorittamaa todistusharkintaa. Tämä on hieman hankalaa, sillä perustelujen logiikka ei avaudu aina kovin helposti. Väliotsikkoja on tosin käytetty runsaasti, mikä on sinänsä hyvä asia, mutta valitettavasti perusteluissa selostetut asiat eivät vaikuta kaikilta osin relevanteilta eikä asioiden esittämisjärjestys täysin johdonmukaiselta. Perustelujen alkuosassa käräjäoikeus selostaa eräitä riidattomia seikkoja, jotka on jaoteltu "tapahtumaa edeltäneisiin ja sen jälkeisiin tapahtumiin" ja toisaalta syytekohdan 1 (murha tai vaihtoehtoisesti avunanto murhaan) teonkuvaukseen. Tämän jälkeen seuraa jakso "näytön arvioinnin lähtökohdat", joka on jaettu jaksoihin "taustatiedot" ja "yleistä todistelusta;" viimeksi mainittu jakso sisältää vain lyhyen johdannon siihen, mitä perusteluissa on tarkoitus tuoda esiin. Tämän jälkeen hypätään minusta yllättäen synnytyksessä kuolleeseen B:hen ja häneen "osuuteensa" tapahtumiin, jolloin käräjäoikeus selostaa mm. B:n luonnetta ja terveydentilaa ja raskauden salaamista lähinnä B:n työtovereilta. Lisäksi kerrotaan B:n aikaisemmista raskauksista ja niiden keskeyttämisestä ja lopuksi B:n osuudesta tapahtuneeseen.

54. Tämän jälkeen käräjäoikeus ryhtyy selostamaan kahden sivun verran syytetty A:n kertomusta. Näin ollaankin edetty jo tuomion sivulle 18, mutta vieläkään perusteluissa ei ole kerrottu mitään siitä, mitä näyttöä syyttäjät ovat esittäneet syytteensä tueksi. Kun perustelujen lukemisessa päästään loppuun, huomataan, että eihän perusteluissa itse asiassa ainakaan suoranaisesti puhuta mitään syytteen tueksi esitetyistä todisteita eikä perusteluissa myöskään käsitellä ainakaan minkään väliotsikon alla liioin syyttäjäpuolen argumentointia. Käräjäoikeuden perusteluista valtaosa koostuu eri asioiden selostamisesta, sen sijaan käräjäoikeuden oma pohdinta eli varsinainen perustelu jää vähemmälle huomiolle. Tämä pohdinta keskittyy nähdäkseni pääosin syytetyn kertomukseen, kun taas syyttäjien esiin tuomien todisteiden ja argumenttien käsittely ja pohdinta ilmenee perusteluista ikään kuin vain välillisesti.

55. Tällainen perustelutapa ei ole minusta asianmukaista. Rikosoikeudenkäynnin lähtökohtanahan on nimenomaan syyttäjän syytteessä mainittu teko ja sen tutkinta, onko syyttäjä esittänyt syytteen tueksi riittävää näyttöä. Jos perusteluissa asiaa lähestytään yksinomaan syytetyn esittämän version pohjalta, voi lukija kenties jopa saada aiheen epäillä tuomioistuimen kykyä ratkaista asia täysin puolueettomasti.

56. Sivulla 18 käräjäoikeus näyttää vihdoin pääsevän itse asiaan. Syytetty A:n kertomuksen lopuksi käräjäoikeus nimittäin toteaa, että "mikäli A:n kertomukseen on uskomista, hän ei ole nyt kyseessä olevassa tilanteessa syyllistynyt rikokseen. Seuraavat kysymykset on kuitenkin selvitettävä; asianosaisten nimet on korvattu tässä kirjaimilla:

- onko A ollut tietoinen siitä, että B on edelleen ollut raskaana?

- ovatko B ja A yhdessä suunnitelleet, että lapsi surmataan?

- mikä on siinä tapauksessa ollut A:n tehtävä ja osuus?"

57. A:n tietoisuus B:n raskaudesta. - A:lla on ollut varma tieto B:n raskaudesta syyskuun alussa 2005. A ja B olivat tavanneet säännöllisesti ja olleet säännöllisesti myös sukupuoliyhteydessä keskenään. A:n kertoman mukaan hän oli ollut siinä uskossa, että B oli tehnyt abortin tammikuussa 2006. Siitä, missä ja milloin abortti oli tehty, ei seksikumppanien välillä ollut tarkemmin ollut puhetta. Käräjäoikeus on A:n ja B:n välisistä tekstiviesteistä päätellyt, että asianosaiset olivat lokakuussa 2005 tehneet yhteisen päätöksen abortista. Abortin takaraja oli mennyt umpeen jo loka-marraskuun vaihteessa 2005, mutta vielä 26.1.2006 B oli lähettänyt A:lle tekstiviestin, jonka mukaan hän ei olisi vieläkään tehnyt aborttia. B oli valitellut monenlaisia vaivojaan, mutta A kertoi uskoneensa, että B oli sairas eikä raskaana. A ei kertomansa mukaan tiennyt B:n laskettua synnytysaikaa eikä hänellä ollut tietoa myöskään raskauden keskeyttämisen takarajasta. Käräjäoikeuden mukaan on merkille pantavaa, ettei B ollut tekstiviesteissään mitenkään yhdistänyt vaivojansa siihen, että hän oli viimeisillään raskaana, vaikka kyseinen yhteys oli hyvin ilmeinen. Vielä tapahtumaviikonlopun perjantaina eli 24.3.-06 A kertoo luulleensa, että B oli sairas. B:n tekstiviestit puhuvat oikeuden mukaan vahvasti sen puolesta, että B oli salannut A:lta olevansa edelleen raskaana.

58. Käräjäoikeus on pannut paljoa painoa sille, mitä B oli kertonut A:lle lähettämissään tekstiviesteissä. Toisaalta on selvitetty, että B:n kännykästä oli poistettu viestejä, puhelimesta oli poistettu myös yksi viesti, joka oli lähetetty B:lle vasta hänen kuolemansa jälkeen. Esitutkinnassa on selvitetty, että B:n puhelinta oli voinut käsitellä - ilmeisesti B:n kuoleman jälkeen - ainakin kolme henkilöä: A sekä kaksi todistajaa (SL ja KE, jotka olivat B:n työtovereita; KE on musiikkiopiston sihteeri. Kaikki kolme ovat kiistäneet, että he olisivat poistaneet sanottuja viestejä. Käräjäoikeuden mielestä oli jäänyt selvittämättä, kuka oli poistanut viestejä. Viestejä on saatettu oikeuden mukaan poistaa myös vahingossa. Vaikka A olisi poistanut sanottuja viestejä, ei tätä ole käräjäoikeuden käsityksen mukaan tehty välttämättä rikoksen peittämiseksi, vaan on mahdollista, että A on saattanut haluta poistaa B:n virkapuhelimesta (B oli siis musiikkiopiston rehtori) salasuhteeseen liittyviä viestejä.

59. Muun muassa tästä kohdasta näkyy, miten käräjäoikeus on suhtautunut esitettyyn todisteluun: epäselvyydet on pyritty selittämän jokaisessa kohdassa syytetylle "parhain päin." Käräjäoikeus toteaa johtopäätöksenään, että "osapuolten tekstiviestejä voidaan tulkita monella tavalla. Käräjäoikeus katsoo kuitenkin, että B on viesteissään helmikuussa 2006 antanut ymmärtää, että abortti oli jo tehty." Tekstiviestien poistamisen merkitykseen oikeus ei tässä vaiheessa jostakin syystä enää palaa. - Pohtiessaan sitä, kuka edellä mainituista mainituista kolmesta henkilöstä olisi poistanut viestejä B:n puhelimesta, oikeus ei ole kiinnittänyt huomiota siihen, että juuri A:lla olisi ollut vahva motiivi tiettyjen, hänelle haitallisten viestien poistamiseen. Tämä koskee juuri sellaisia viestejä, joista olisi kenties suoraan ilmennyt, että A oli vielä tammikuun jälkeen tietoinen siitä, ettei raskautta ollutkaan keskeytetty. A:lla oli myös tilaisuus ja hyvää aikaa viestien poistamiseen, sillä hän oli oleskellut väitetyn rikoksen tekoaikana B:n asunnossa ja ollut siellä vielä monta tuntia vielä sen jälkeen, kun B oli synnyttänyt lapsen asunnon wc:ssä; A ei tietämänsä mukaan tiennyt myöskään B:n sanotusta synnyttämisestä. Miksi todistajat SL ja KE olisivat käsitelleet B:n puhelinta ja kenen aloitteesta; tätä ei ole selvitetty. Sen jälkeen kun B oli viety sairaalan, A oli pyytänyt todistaja SL:ää siivoamaan asunnon wc:tä. On mahdollista, että A on pyytänyt SL:ää myös poistamaan hänelle epäedullisia viestejä B:n asunnossa olevasta kännykästä. Nämä seikat käräjäoikeus on perusteluissaan sivuuttanut.

60. B:n raskaus ei ole tietenkään ollut selvitettävissä pelkästään hänen ja A:n välisillä tekstiviesteillä. Tämän toki käräjäoikeuskin on huomioinut. Käräjäoikeus kirjoittaa, että "on hyvin vakuuttavalla tavalla käynyt ilmi, että B:n raskaus on ollut erittäin vaikeasti havaittavissa hänen ulkomuotonsa perustella, johtuen osittain myös siitä, että hän on aina käyttänyt väljiä vaatteita." - On melko harvinaista, että tuomioistuin käyttää yhdessä ja samassa virkkeessä kahdesti hyvin voimasta korostusta: a) "hyvin vakuuttavalla tavalla" ja b) "erittäin vaikeasti havaittavissa." Tämä tekee ainakin minuun yleensä aina päinvastaisen vaikutuksen kuin mitä sanotunlaisilla korostuksilla on ilmeisesti yritetty tavoitella. - Se, millainen B oli "ulkomuodoltaan" ollut, ei selviä tuomion perusteluista. Käräjäoikeuden olisi pitänyt tarkentaa kyseistä ilmaisua ja kertoa, oliko B esimerkiksi kenties normaalia vantterarakenteisempi tai lihavampi taikka päinvastoin tavallisesta laihempi. - Käräjäoikeus tukeutuu sanotussa päättelyssään paljolti todistajina kuultujen henkilöiden kertomuksiin, joista suurin osa on ymmärrykseni mukaan ollut B:n työtovereita tai tuttavia. Kun nämä todistajat olivat "kysyneet B:ltä suoraan, oliko hän raskaana, hän (siis B) oli kuitenkin johdonmukaisesti kieltänyt ja hyvin luonnollisesti ja vakuuttavalla tavalla pystynyt valehtelemaan tilastaan," kirjoittaa käräjäoikeus. Todistajien mukaan B oli kertonut, että hänen selkänsä oli kipeä ja että hänen kehoonsa oli kertynyt lääkkeistä johtuen nestettä. Käräjäoikeus jatkaa: "Todistajat olivat olleet täysin vakuuttuneita siitä, että B oli tuolloin puhunut totta." - Nyt siis jo kolmas "erittäin vakuuttunut" -ilmaisu!

61. Käräjäoikeuden olisi kuitenkin kannattanut ottaa huomioon, että todistajia kuultiin oikeudessa vasta kolme vuotta B:n kuoleman jälkeen. Tällöin todistajien muistikuvat olivat ehkä jo heikentyneet ja he ovat, mahdollisesti toistensa kanssa asiasta useaan kertaan keskusteltuaan, kertoneet sen, millaisia "yhteisiä" muistoja ja mielikuvia heillä nyt oli asiasta. Perusteluista ei ilmene, milloin todistajat olivat viimeksi tehneet havaintoja B:n tilasta ja milloin jotkut heistä olivat kysyneet B:ltä hänen mahdollisesta raskaudestaan. Olisi pitänyt ottaa huomioon, että peräti kuudella todistajalla oli kuitenkin ollut jokin aihe tai syy epäillä B:n raskautta - eiväthän he muutoin olisi kysyneet sanottua asiaa häneltä! Lisäksi seitsemännen todistajan vaimo oli maininnut miehelleen epäilleensä B:n olevan raskaana.

62. Tässä kohdin on syytä korostaa, että todistajanpsykologista tutkimuksista ei ole saatavissa tukea sille yleiselle maallikkoluulolle, että varmasti ja määrätietoisesti annetulle todistajankertomukselle oli pantava todistusharkinnassa suurempi paino kuin horjuvalle tai epävarmalle. Moni väärä todistus annetaan näennäisesti varmasti, koska todistaja itse on vakuuttunut asiastaan tai koska hän haluaa peittää sisäistä epävarmuuttaan. Tuomioistuin ei siis saisi määrittää todistajanlausunnon painoarvoa todistajan ilmaiseman subjektiivisen vakuuttuneisuuden nojalla: Todistajalta kyllä kysytään käytännössä usein kuulustelussa, onko hän varma kertomastaan asiasta. En voi suositella tällaisen kysymyksen esittämistä, koska empiirisen aineiston valossa tällainen kysymys on ainoastaan näennäisesti merkityksellinen. Kokeellisissa tutkimuksissa on havaittu, että "varmoiksi" ilmoitettujen todistajanlausumien virheellisyysprosentti oli täsmälleen sama kuin lausumien, joiden osalta varmuutta koskevaa kysymystä ei kuulustelussa lainkaan asetettu. Jos kuulustelussa kuitenkin halutaan kysyä todistajan "varmuutta," olisi tietenkin samalla kysyttävä, mihin seikkoihin todistajan perustaa lausumansa siitä, että hän on "varma" tai "täysin varma" asiasta. - Näyttää siltä, että käräjäoikeudelle mainitunlaiset todistajanpsykologiset tutkimukset eivät ole olleet kovin tuttuja.

63. A:n sanotusta tietoisuudesta on kuultu todistajana myös B:n entistä poikaystävää X:ää ja B:tä helmi-maaliskuussa selkäkivun takia hoitanutta miespuolista fysioterapeuttia. X ei ollut kertomansa mukaan missään vaiheessa epäillyt, että B olisi raskaana, vaikka hän oli tavannut säännöllisesti B:n "aina tämän kuolemaan saakka ja he olivat olleet myös intiimissä kanssakäymisessä" vielä joskus tammi-helmikuun vaihteessa 2006. Sen X oli huomannut, että B:n paino oli noussut. - Fysioterapeutti puolestaan on kertonut hoitaneensa B:tä neljä eri kertaa 27.2 - 9.3. välisenä aikana. Hän ei ollut löytänyt mitään syytä B:n kertomiin selkävaivoihin. Todistaja ei ollut "mieltänyt", että B oli ollut raskaana, vaikka tutkimus oli suoritettu siten, että B:llä ei ollut ollut vaatteita ylävartalollaan. - Tähän voisi todeta, että naisen raskaus "alkaa" yleensä vasta alavartalosta.

64. B:n pitkälle ehtineen raskauden huomaamatta jääminen X:ltä ja fysioterapeutilta vaikuttaa toki oudolta. Perusteluista ei ilmene, tunsivatko A ja X entuudestaan toisensa ja tiesikö A, että X oli seurustelut B:n kanssa ja oli ollut tämän kanssa yhdynnässä vielä tammi-helmikuussa. Kaikkein oudointa on kuitenkin se, ettei myöskään A ollut kertomansa mukaan havainnut B:n raskautta, vaikka he olivat tavanneet toisensa säännöllisesti joka viikko ja olleet keskenään yhdynnässä tammikuun jälkeenkin. A:n mukaan hän ei vielä päivää ennen B:n synnyttämistä tiennyt tämän raskaudesta, vaikka he olivat myös tuolloin olleet sukupuoliyhdynnässä B:n asunnolla. Jokseenkin outoa ja yleisen elämänkokemuksen mukaan miltei mahdotonta, tekisi mieli väittää. Mikä tähän voisi olla selityksenä? B:n ulkomuoto kenties, mutta siitähän ulkopuolisilla ei ole minkäänlaista käsitystä, koska käräjäoikeus ei ole sitä perusteluissaan tarkemmin kuvaillut. A on vedonnut siihen, että B ei ollut "viimeisinä kuukausina näyttäytynyt ilman vaatteita, vaan hänellä oli aina yllään vähintään kylpytakki, myös sängyssä hänellä oli aina pitkä paita päällä." Kuitenkin A ja B olivat keskenään sukupuoliyhdynnässä säännöllisesti, viimeksi 24. tai 25.3.-06. A kertoo, että hän "oli kylläkin jossakin vaiheessa ihmetellyt B:n isoa ja pinkeää vatsaa ja mielessä oli käynyt sellainenkin ajatus, että olikohan B sittenkään tehnyt aborttia. B:n vakuuttavan käyttäytymisen perusteella hän oli kuitenkin heti torjunut tämän ajatuksen." - Niinpä. Mutta eivätkö nämä "salarakkaat" sitten koskaan keskustelleet asioistaan, eikö A:n olisi kannattanut kysyä B:ltä suoraan, oliko tämä edelleen raskaana, jos hän kerran epäili asiaa, samoin kuin sitä, oliko B todella tehnyt aborttia jne. Käräjäoikeus tuntuu uskoneen nämäkin yleisen elämänkokemuksen mukaan aika epäuskottavilta vaikuttavat A:n selitykset kovin heppoisin perustein. On syytä muista, että A ei suinkaan ollut mikään "eilisen teeren poika" tai peräkammarin poika," vaan reservin luutnantti ja kahden lapsen isä, joka oli ollut mukana molempien lastensa synnytyksessä.

65. A:n ja B:n mahdollinen suunnitelma asiasta. - Käräjäoikeuden itselleen asettama toinen kysymys koski sitä, olisivatko B ja A yhdessä suunnitelleet syntyvän lapsen surmaamista. Myös tähän kysymykseen käräjäoikeus on vastannut kieltävästi. Tämä johtopäätös perustuu paljolti jo käräjäoikeuden edellä selostettuun kantaan, jonka mukaan A ei ollut edes tiennyt, että B oli edelleen raskaana. Mahdollista kuitenkin on, että A:lle olisi vasta perjantaina 24.3. alkaneen viikonlopun aikana selvinnyt, joko B:n kertomana tai muuten, että B ei ollutkaan tehnyt aborttia. Tähän vaihtoehtoon käräjäoikeus ei näytä kiinnittäneen perusteluissaan huomiota.

66. Tässä kohdin on syytä palauttaa mieleen edellä kappaleissa 2-4 selostettu syyte murhasta ja vaihtoehtoinen syyte avunannosta murhaan. Käräjäoikeuden tuomion perustelut ovat, kuten jo olen todennut, syyttäjän vetoamien seikkojen ja todisteiden selostamisen osalta puutteelliset, mutta seuraavat faktat selviävät perustelujen eri kohdista:

- A oli oleskellut perjantai-illasta 24.3.-06 sunnuntaihin 26.3. puoleenpäivään saakka rikoksen tapahtumapaikkana olleessa B:n kerrostaloasunnossa ja ollut siellä myös B:n synnyttämän lapsen surmaamisen tapahtuessa. Lapsi on surmattu asunnon wc:ssä vain muutama minuutti syntymänsä jälkeen päähän kohdistetulla väkivallalla, kuolinsyynä on ollut kallomurtuma ja aivoruhjeet. Ruumis on löydetty 26.3. wc:stä pyykkikasan alta kahteen sisäkkäin olleeseen muovipussiin kätkettynä. Tarkkaa synnytysaikaa ei tiedetä, mutta A:n kertomuksen perusteella on lähdetty siitä, että synnytys on tapahtunut 26.3. aamuyöllä kello 05 ja 08 välisenä aikana. A on soittanut hälytyskeskukseen ensimmäisen kerran vasta 26.3. kello 11.37, koska B:n tila oli heikentynyt. Toisen soiton (klo 12.03) jälkeen B on noudettu ambulanssilla sairaalaan, jossa hän on kuollut tuntia myöhemmin eli kello 13.09. Ruumiinavauksessa 29.3. oli todettu, että B oli synnyttänyt ja että hänen istukkansa oli jäänyt kohtuun, minkä seurauksena oli ollut kuolemaan johtanut verenvuoto. A:n kertoman mukaan B oli valitellut sunnuntain vastaisen yönä huonoa vointiaan ja mennyt kello 05 aikaan asunnon wc:hen, jossa oli oleskellut kolme tuntia. B oli wc:stä tultuaan ollut niin huonossa kunnossa, että A oli joutunut osittain kantamaan hänet sänkyyn. A on kertonut siivonneensa verijälkiä wc:ssä. A on kertomansa mukaan tullut tietoiseksi B:n raskaudesta ja synnytyksestä vasta 30.3., jolloin poliisi on kuulustellut häntä.

67. Syytteen mukaan B ja A olivat päättäneet jo viikkoja aikaisemmin, että B synnyttää lapsen kotonaan salassa, minkä jälkeen lapsi surmataan välittömästi. B oli syyttäjien mukaan ryhtynyt toteuttamaan suunnitelmaa sen oletuksen varassa, että A auttaa häntä synnytyksessä, synnytyksen jälkeisissä toimissa sekä lapsen ruumiin kätkemisessä. Murhaa koskevan syytteen mukaan A oli rohkaissut B:tä henkisesti lapsen surmaamiseen, pyrkinyt saattamaan synnytyksen käyntiin olemalla 24-25.3. sukupuoliyhteydessä B:n kanssa, liikuskelemalla ahkerasti lauantaina 25.3. ja olemalla B:n asunnolla surmaamisen tapahtuessa. Lisäksi A oli siivonnut verijälkiä asunnolla. Avunantoa murhaa koskevan syyte on muutoin samanlainen, mutta sen mukaan A oli edellä kerrotulla tavalla tahallaan auttanut B:n tappamaan synnyttämänsä lapsen. Syytteen mukaan B oli suorittanut vastasyntyneen lapsensa surmaamistoimen korkeintaan vain muutamia minuutteja synnytyksen jälkeen kohdistamalla voimakasta väkivaltaa lapsen päähän, jolloin lapsi oli kuollut kallonmurtumien ja aivoruhjeiden seurauksena. Tämän jälkeen B ja A olivat yhdessä kätkeneet lapsen ruumiin muovipussiin, jonka he olivat piilottaneet asunnon kylpyhuoneeseen pyykkien alle.

68. Käräjäoikeuden mukaan oikeudenkäyntiaineistosta ei löydy viitteitä siitä, että lapsi olisi surmattu vastoin B:n tahtoa. B oli ainakin ollut mukana päättämässä lapsen surmaamisesta. Asunnosta löydetty raskauskiekko, josta on löydetty B:n sormenjäljet (ei sen sijaan A:n sormenjälkiä), oli asetettu niin, että laskettu synnytysaika olisi 8.4. Käräjäoikeuden mukaan on mahdollista, että synnytyksen alkaminen jo 25-26.3. on tullut B:lle yllätyksenä. A on kertonut, että hän oli tullut Pietarsaareen junalla perjantaina 24.3. kello 20.30. Vaimolleen A oli kertonut olevansa koko viikonlopun Helsingissä.

69. A ja B olivat ilmeisesti olleet 24 ja 25.3. sukupuoliyhteydessä B:n asunnossa, vaikkei tätä käräjäoikeuden perusteluissa suoraan todetakaan. A:n mukaan hän oli liikkunut B:n kanssa lauantaina eri puolella kaupunkia käyden muun muassa museossa, erässä salongissa ja ajelemassa autolla sataman jäällä sekä kävelemässä. Toisaalta todistajien kertomuksilla on selvitetty, että B oli tuohon aikaan ollut heikossa kunnossa, hänen liikkumisensa oli ollut huonoa ja hän oli valitellut muun muassa voimakasta selkäsärkyään. Samoin A:n kertoman mukaan B oli ollut ollut perjantaina 24.3. "erittäin huonossa kunnossa ja liikkunut hyvin vaivalloisesti rapussa."

70. Minusta syyttäjien johtopäätös, jonka mukaan tällaisissa olosuhteissa tapahtuneella liikunnan ja sukupuoliyhdynnän harrastamisella on tähdätty nimenomaan tulossa olevan synnytyksen käynnistämiseen, vaikuttaa melko uskottavalta.. Miksi muuten A olisi kävelyttänyt sairasta B:tä eri paikoissa ja ollut tämän kanssa sukupuoliyhdynnässä ja miksi B muuten olisi suostunut tähän? Vaikuttaa siltä, että vaikka B oli todennäköisesti ollut jo perjantaina ja lauantaina sairaalaan vientiä edellyttävässä kunnossa, salarakkaat eivät olleet välittäneet tästä mitään, vaan päin vastoin olivat vain aktivoineet entisestään toimintojaan. Käräjäoikeus ei ole kuitenkaan kiinnittänyt tähän ristiriitaan huomiota, vaan se on luottanut kahden todistajana kuulun lääkärin - perusteluissa ei kerrota, minkä alan lääkäreistä oli kysymys - lausumaan, jonka mukaan synnytystä ei voida "lääketieteellisesti katsoen" käynnistää näillä "menetelmillä" (siis ahkeralla liikunnalla ja sukupuoliyhdynnällä), vaan synnytys alkaa spontaanisesti "kun aika on kypsä" tai vaihtoehtoisesti erikoislääkityksen avulla. B:n verestä ei löytynyt viitteitä lääkityksestä.

71. Käräjäoikeuden arvio saattaa olla oikea, mutta silti minua ihmetyttää, miksi "erittäin huonossa kunnossa" ollut nainen, jonka liikkuminen oli vaikeaa, halusi kävellä tuntikausia ulkona, jopa jäällä, ja harrastaan sukupuoliyhdyntää poikaystävänsä kanssa, samoin kuin se, miksi A salli tämän tapahtua? Vaikka pelkästään näillä "konsteilla" synnytystä ei voitaisikaan lääketieteellisesti katsoen käynnistää, tulisi toisaalta ottaa huomioon, että B:n laskettuun aikaan oli aikaa enää vain kaksi viikkoa, jolloin synnytys olisi voinut ilmeisesti muutenkin käynnistyä milloin tahansa. Tällöin "viimeisillään" olevan naisen, joka sitä paitsi oli "erittäin huonossa kunnossa," kävelyttämisen, ja hänen kanssaan tapahtuneiden muunlaisten aktiviteettien harrastamisten voisi kai hyvinkin kuvitella myötävaikuttavan ja jouduttavan synnytyksen käynnistymistä.

72. Synnytys ja lapsen surmaaminen - Miten synnytys ja lapsen surmaaminen tapahtui? Käräjäoikeuden näkemys asiasta perustuu pitkälti A:n kertomukseen, mutta kuten aiemmin olen todennut, rikoksesta epäillyllä ja syytetyllä ei ole totuusvelvollisuutta. - A:n mukaan hän oli yöllä kello 3 aikaan herännyt siihen, että B oli valitellut selkäänsä ja sitä, että vatsaa turvotti ja supisti. A oli herännyt uudelleen kello 5 aikaan siihen, että B oli mennyt kylpyhuoneeseen/wc:hen. A oli taas nukahtanut hetkeksi ja todennut herättyään, että B oli edelleen vesassa. A oli keittänyt ja juonut keittiössä kahvia ja käynyt välillä kysymässä vessan ovelta B:ltä, oliko tällä kaikki hyvin. B oli vastannut, ettei hänellä ole hätää ja että hänellä oli vain ummetusta. A ei ollut enää saanut nukutuksi ja hänelle oli tullut tarve päästä vessaan. B oli kuitenkin pitänyt vessan oven edelleen suljettuna, jolloin A oli joutunut virtsaamaan keittiössä olleeseen tyhjään pulloon. A:n kertoman mukaan B oli ollut kolme tuntia vessassa, siis kello 8 asti. A oli ollut huolissaan ja kyselyt oven läpi, oliko kaikki varmasti kunnossa, ja kehottanut B:tä tulemaan pois wc:stä. B oli joka kerta vakuuttanut, että kaikki on kunnossa ja että hän tulee kohta ulos. Vessasta oli kuulunut suihkun ja wc-tuolin vetämisen ääntä, ja kerran A oli kuullut ääntä niin kuin lattiamatolla oli lyöty seinään tai lattiaan. B oli tällöin selittänyt pesevänsä lattiamattoa oksennuksestaan. Todistaja KE:lle, joka oli B:n ja A:n työtoveri, A oli sairaalaan päästyään kertonut, että hän oli kuullut vessasta "kamalaa hakkaamista." Lopulta B oli avannut vessan oven, jolloin A oli nähnyt B:n istuvan vessanpöntöllä ovenpieleen nojaten harmaana ja kalpeana; todistaja KE:lle A oli sairaalassa kertonut, että B:n kasvot olivat näyttäneet "kuolevan naisen" kasvoilta. B:n yllä oli ollut yöpuku ja kylpytakki. B oli kertonut, että ummetus oli vihdoin lauennut. A oli havainnut, ettei B:n vatsa ollut enää ollut turvoksissa. Kylpyhuone-wc:ssä oli ollut verta, ja B oli selittänyt, että häneltä oli tullut verta "molemmista päistä." Myös B:n jaloissa oli ollut verta. A oli kertomansa mukaan luullut, että B oli vuotanut verta ummetuksen ja kuukautisten takia. B oli olut niin heikkona, että A oli joutunut puoliksi kantamaan hänet sänkyyn.

73. B oli kieltänyt jyrkästi A:ta soittamasta ambulanssia paikalle, vaikka A oli kertomansa mukaan tätä moneen kertaan ehdottanut. Viimein yli kolmen tunnin odottelun jälkeen eli kello 11.37 A oli päättänyt päättänyt soittaa hätäkeskukseen. Kun B:n tila oli edelleen huonontunut, A oli kello 12.03 soittanut uudelleen ja pyytänyt nyt ambulanssin tulemaan paikalle. B ei ollut tällöin enää kyennyt puhumaan ja hänen hengityksensä oli tihentynyt. B oli kuollut vajaan tunnin kuluessa siitä, kun hänet oli tuotu sairaalaan. A oli ajanut autollaan ambulanssin perässä sairaalaan. Hän oli kertonut sairaalahenkilökunnalle, että B oli kärsinyt ummetuksesta ja selkäkivuista ja että tämä oli tammikuussa tehnyt abortin. B:n kuoltua A oli soittanut musiikkiopiston sihteerille (KE) ja pyytänyt tätä tulemaan ensiapuun. KE oli puolestaan hälyttänyt paikalle todistajana oikeudessa kuullun SL:n ja - yllätys yllätys - myös B:n "poikakaveri" X:n. A oli soittanut sairaalasta vaimolleen ja kertonut vasta nyt, kun B oli jo kuollut, salasuhteestaan ja B:n kuolemasta ja pyytänyt vaimoaan hakemaan hänet Pietarsaaresta. A oli yhdessä SL:n kanssa mennyt B:n asunnolle hakemaan tavaroitaan.

74. A:n kertomus, jonka mukaan hän ei ollut tietoinen, että B oli oleskelut asunnon WC:ssä kolme tuntia nimenomaan synnytyksen takia, vaikuttaa yleisen elämänkokemuksen mukaan yhtä uskomattomalta kuin A:n väite siitä, ettei hän edes tiennyt tiennyt B:n olevan raskaana. Käräjäoikeus on kuitenkin uskonut A:n kertomusta tältäkin osin.

75. Käräjäoikeus on toki pohtinut perusteluissaan, olisiko A:n muun muassa synnytykseen normaalisti liittyvien äänien perusteella pitänyt ymmärtää, että synnytys oli käynnissä, kun B oli oleskellut kylppärissä kolmen tunnin ajan. Käräjäoikeus on pitänyt asunnossa katselmuksen ja todennut, että makuuhuone ja kylpyhuone sijaitsivat asunnon eri päädyissä ja että asunto on "sokkelomainen." Tästä käräjäoikeus on päätellyt, että kuuluvuus ei ole ollut kovin hyvä. Käräjäoikeus ei ole kiinnittänyt huomiota asunnon pinta-alaan - kysymyksessä lienee ollut 2-3 huoneen asunto - tai siihen, että A ei ollut ollut koko sanottua kolmea tuntia makuuhuoneessa, vaan hän oli jo noin kello 5:n aikoihin mennyt keittiöön ja oleskellut sen jälkeen pääosin siellä. Lisäksi A oli käynyt omankin kertomuksensa mukaan useaan kertaan kylpyhuoneen oven takana ja kuullut wc:stä epämääräisiä ääniä. Vaikka siis asunto oli sokkeloinen, oli A:lla kaikesta päätellen suhteellisen hyvä kuuloyhteys B:hen. Tätä osoittaa sekin, että A ja B olivat pystyneet keskustelemaan B:n wc:ssä oleskelun aikana keskenään.

76. Käräjäoikeus on pohtinut myös asunnosta ja erityisesti wc:stä löydettyjen verijälkien merkitystä. A:n mukaan wc:ssä oli paljon verta, jota hän kertoi siivonneensa B:n tultua ulos vessasta. Hän oli pessyt vessanpöntön ja lavuaarin. Asuntoon myöhemmin samana päivänä tulleiden kahden poliisin mukaan asunnosta oli löydetty "yllättävän vähän" verta, mutta verijälkiä olikin jo B:n ja A:n toimesta siivottu. WC:n lattiakaivo oli kuitenkin poliisien tullessa ollut täynnä hyytynyttä verta. Poliisien toteamus veren määrästä selittynee sillä, että A pyytänyt sairaalaan tullutta todistaja SL:ään siivoamaan asuntoa ja todistaja oli tehnyt näin jo ennen kuin poliisit olivat ilmeisesti vasta myöhemmin menneet asuntoon. Käräjäoikeus ei ole kiinnittänyt huomiota siihen, miksi A oli pyytänyt todistajaa siivoamaan asuntoa verestä. Käräjäoikeus on hyväksynyt A:n selityksen, jonka mukaan hän oli luullut veren olevan peräisin A.n ummetuksesta ja kuukautisvuodosta. Käräjäoikeuden päätelmä, että koska veren määrä oli jäänyt epäselväksi, A:n ei olisi "pitänyt ymmärtää, että veri oli peräisin synnytyksestä." Tämäkin johtopäätös vaikuttaa minusta aika heppoiselta. Kuten sanottu, A ei ollut mikään peräkammarin poika, vaan reservin luutnantti ja naimisissa oleva kahden lapsen isä, joka oli oli ollut aikanaan mukana molempien lastensa synnytyksessä. Tällä kokemuksella A:n voidaan minusta katsoa kyenneen kohtuudella ymmärtämään, ettei wc:n lattialle ja lavuaarin kertynyt verimäärä voinut olla peräisin pelkästään kuukausivuodosta tai b:n kertomasta ummetuksen laukeamisesta.

77. Synnytysäänien ja verimäärän osalta käräjäoikeuden perusteluissa ei ole nojauduttu todistajina kuultujen lääkäreiden kertomuksiin. Sen sijaan otsikolla "B:n mahdollisuudet toimia yksin" varustetussa perustelujaksossa käräjäoikeus on vedonnut neljän lääkärin lausuntoon. Oikeudenkäynnissä on perustelujen mukaan väitelty siitä, oliko B ollut sellaisessa kunnossa, että hän olisi yksin pystynyt suorittamaan kaikki toimenpiteet, eli synnyttämisen, napanuoran katkaisemisen, lapsen tappamisen, lapsen pakkaamisen muovipussiin ja piilottamisen sekä kylpyhuoneen siivoamisen. Tältäkin osin käräjäoikeus on ollut yllättävän suopea puolustuksen näkemyksille ja tukeutunut tässä lääkäritodistajien lausuntoihin siitä, että B:n kunnosta ja verenvuodon voimakkuudesta synnytyksen jälkeen ei voitaisi tehdä johtopäätöksiä kyseissä asiassa. Yhden todistajana kuullun lääkärin mukaan on mahdollista, että nainen synnyttää yksin, katkaisee napanuoran ja tappaa lapsen ja että hänen kuntonsa heikkenee vasta myöhemmin. Ratkaisevaa on kyseisen lääkärin mukaan se, kuinka paljon verta nainen menettää synnytyksen aikana. Käräjäoikeuden pohdinta on päättynyt tähän toteamukseen. Oikeus ei näytä ottaneen huomioon muun muassa sitä, että B oli ollut A:n kertomuksen mukaan erittäin huonossa kunnossa jo ennen synnytystä ja että kylpyhuoneessa oli ollut paljon verta, vaikka B oli ilmeisesti jo ennättänyt huuhdella suurimman osan verestä viemäriin. Nämä seikat olisi pitänyt ottaa huomioon eikä lähteä ykskantaan siitä, että "on mahdollista," että nainen voi suoriutua yksin kaikista vastasyntyneen lapsen tappamiseen kuuluvista toimenpiteistä. Jos nainen ei pysty synnytyksen jälkeen edes kävelemään omin jaloin sänkyyn, tuntuu melkoisen epätodennäköistä, että hän olisi pystynyt synnytyksen jälkeen suoriutumaan yksin lapsen tapaamisesta, ruumin kätkemisestä, kylpyhuoneen siivoamisesta yms. toimenpiteistä yksin.

78. Käräjäoikeus on pohtinut A:n käyttäytymistä ja puheita sairaalaan tulonsa jälkeen. Kahdelle todistajalle A oli kertonut, että B:llä oli ollut yöllä ennen vessaan menoaan ikään kuin supistuksia. Käräjäoikeus piti mahdollisena, että A oli todistajien kertomusten perustella ollut tietoinen synnytyksestä. Käräjäoikeus on kuitenkin selittänyt perusteluissaan tämänkin asian A:lle "parhain päin" toteamalla, että A:n puheet supistuksista ja hänen wc:stä kuulemistaan kummallisista äänistä ovat voineet johtua siitä, että hän oli ollut "hyvin hämmentynyt tapahtuneesta." Oikeus on nojautunut myös siihen, että A on kertonut tapahtumista yksityiskohtaisesti, vaikka hän olisi voinut väittää vain nukkuneensa koko yön makuuhuoneessa kuulematta tai havaitsematta mitään, ennen kuin B oli tullut takaisin sänkyyn. Toisaalta A:lla on ollut aikaa monta tuntia synnytyksen jälkeen miettiä, mitä ja miten hän tulee asiat kertomaan. A on kenties pitänyt parempana vaihtoehtona kertoa tiettyjä yksityiskohtia sen vuoksi, että hän saisi tapahtuman näyttämään siltä, että B oli yksin vastuussa lapsen surmaamisesta.

79. Motiivi ym. todistusharkintaan vaikuttavia seikkoja - Perustelujensa johtopäätösosassa käräjäoikeus vetoaa A:n ja B:n taustaan ja heidän aiempaan käytökseensä näin:

- Se, että B ja A aikuisina, hyvin koulutettuina ja taloudellisesti toimeen tulevina ihmisinä ilman rikollista taustaa tai muuta tunnettuja ongelmia, olisivat yhdessä suunnitelleet lapsen synnyttämistä ja välitöntä surmaamista on vaihtoehto, jota käräjäoikeus pitää kovin vieraana. Molempia on kuvattu hyvin tavallisina, ystävällisinä ja huolehtivaisina ihmisinä. Heidän väliset rakkausviestinsä ja muut viestit osoittavat heissä empatiaa ja myötätuntoa ja jopa suunniteltu laillinen abortti oli vaivannut heitä moraalisesti.

80. Näiden perustelujen valossa vaikuttaa siltä, että käräjäoikeudella olisi ollut tietty ennakkoasenne asiassa. Mitä muuta voisi sanoa lausumasta, jonka mukaan käräjäoikeus on pitänyt "kovin vieraana" sitä syytteessä esitettyä vaihtoehtoa, että A ja B olisivat yhdessä suunnitelleet lapsen synnyttämistä ja surmaamista. Minusta on suorastaan naivia lähteä olettamasta, että "hyvin koulutetut" ja "taloudellisesti hyvin toimeen tulevat ihmiset ilman rikollista taustaa ja muita tunnettuja ongelmia, eivät muka voisi syyllistyä henkirikoksiin ja lapsenmurhaan. Luultavasti useimmilla lapsenmurhaan syyllistyneillä naisilla ja heidän mahdollisilla avunantajillaan ei ole yleensäkään aiempaa rikostaustaa. Hyvin koulutetuilla ihmisillä on yleensä paremmat edellytykset suunnitella rikoksen tekemistä tai salaamista kuin huonosti koulutetuilla ihmisillä. Rikosten historia on pullollaan tapauksia, joissa juuri hyvin koulutetut ja hyvin toimeen tulevat ihmiset ovat voineet syyllistyä mitä kammottavimpiin rikoksiin.

81. On toki inhimillistä ja ymmärrettävää, että todistajina kuullut asianosaisten työtoverit ja tuttavat ovat pitäneet A:ta ja B:tä "hyvin tavallisina" ja huolehtivaisina ihmisinä. Nämä todistajat eivät ole kuitenkaan tienneet kerrassaan mitään asianosaisten välisestä seurustelusta. A ja B ovat olleet niin "huolehtivaisia," että heidän salasuhteensa ja B:n raskaus eivät ole selvinneet edes heidän yhteisille tuttavilleen ja työtovereilleen. Mitä taas "tavallisuuteen" tulee, niin ei liene kovin tavallista, että raskaana olevalla naisella on kaksi miespuolista seksikumppania aina viimeisille raskauskuukausille asti. Selkeää ristiriitaisuutta on myös lausumassa, jonka mukaan lapsen synnyttämisen ja surmaamisen suunnittelu yhdessä olisi outona pidettävä vaihtoehto, sillä fakta on joka tapauksessa se, että B on suunnitellut ja myös ollut toteuttamassa sanottua surmatyötä.

82. Käräjäoikeus ei näytä perusteluissaan kiinnittäneen juuri minkäänlaista huomiota B:n ja A:n rikosta koskevaan motiiviin, mikä on yllättävää. Selvää on, että salarakkaista kumpikaan ei B:n raskaaksi tulon jälkeen halunnut lasta. Molemmat halusivat salata B:n raskauden visusti, eikä B halunnut käydä raskauden takia edes lääkärissä. B kammoksui yleensäkin lääkärissä käyntiä. Asianosaiset eivät halunneet edes yhteisen työpaikkansa väen tietävän mitään B:n raskaudesta. A:lla oli vielä B:tä vahvempi syy salata rakastettunsa raskaus. Hänhän oli avioliitossa ja hänellä oli kaksi lasta. A ei halunnut salasuhteensa tulevan ilmi eikä hän tahtonut myöskään purkaa avioliittoaan ja aloittaa normaalia yhteiselämää B:n kanssa. Jos siis A vastoin puheitaan tiesi B:n olevan edelleen raskaana, hänelle olisi "sopinut" erittäin hyvin, että lapsi ei elä synnytyksen jälkeen.

83. A oli valehdellut vaimolleen joutuvansa jäämään koko viikonlopuksi Helsinkiin, vaikka hän oli menossa Pietarsaareen B:n luokse. Vasta sen jälkeen, kun B oli sairaalassa todettu kuolleeksi, A on kertonut salasuhteestaan vaimolleen, jolloin B:n versiota asianosaisten seurustelusta ja B:n raskaudesta ja synnytyksestä ei enää ollut saatavissa. Kuten sanottu, A ei ollut mikään "peräkammarin poika," vaan kahden lapsen isä, joka oli ollut mukana molempien lastensa synnytyksessä. B:n synnytyksen aikana ja sen jälkeen A:lla on ollut hyvää aikaa harkita, mitä ja millä tavalla hän tulisi kertomaan asiasta. Hänellä oli aikaa siivota verijälkiä kylpyhuoneesta ja hänellä oli myös tilaisuus vastoin kiistämistään poistaa B:n kännykästä tiettyjä asianosaisten välisiä ja hänelle kenties hyvinkin kiusallisia tekstiviestejä. A:n selitykset siitä, ettei hän tiennyt B:n olevan edelleen raskaana tai synnyttävän kylpyhuoneessa, eivät tunnu uskottavilta. Murhasyytettä vastaan puhuu se, että A:n sormenjälkiä tai dna:ta ei ole löydetty lapsen ruumiista, muovipusseista, jonne ruumis oli pakattu, tai napanuoran katkaisemiseen käytetyistä saksista. Tuomion perusteluissa ei mainita, oliko mainituista kohteista mahdollisesti löydetty B:n dna:ta.

84. Zombie-naisen ongelma - Jutun omalaatuisiin piirteisiin kuuluu kyseisen kerrostalon rappukäytävässä tapahtuma-aikana kulkenut "zombie" -nainen ja tähän liittyen synnytyksen ajankohdan määrittely. Tuomion perustelujen mukaan syyttäjäpuoli on esittänyt, että B:n synnytys olisi mahdollisesti tapahtunut jo lauantai-iltana 25.3. eikä vasta sunnuntaiaamuna kello 05 ja 08 välisenä aikana. Tämä on perustunut siihen, että todistajana kuultu naishenkilö Z, joka on asunut samassa talossa, mutta kerrosta alempana kuin B, on tunnistanut poliisin esittämästä valokuvasta B:n naiseksi, jonka Z oli nähnyt 25.3. noin kello 23.30 aikaan tulevan alas rappukäytävää. Todistajan mukaan nainen oli kantanut pulleaa muovikassia, joka syyttäjien mukaan on voinut sisältää lapsen ruumiin. Z oli mennyt asunnostaan rappukäytävään kuultuaan sieltä yökkäämisen tapaisia ääniä. Todistaja oli sytyttänyt porraskäytävän valot ja todennut, että rappukäytävässä hänet ohittanut nainen oli jatkanut matkaansa alapäin kävellen kuin "zombie." Todistaja oli vuoden 2007 alussa tunnistanut kyseisen naisen B:ksi poliisin esittämästä valokuvasta. Käräjäoikeus ei ole perustelujen mukaan selvittänyt, mitä todistaja Z itse asiassa tarkoitti käyttäessään näkemästään naisesta nimikettä "zombie."

85. Käräjäoikeus ei pitänyt todistaja Z:n tunnistamista luotettavana, koska todistajalle ei ollut esitetty tunnistamisen yhteydessä muita valokuvia ja koska todistajan havainnosta oli kulunut jo aikaa. Käräjäoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että todistajan rappukäytävässä näkemä nainen olisi ollut B. Tätä oikeus on perustellut myös sillä, että Z:n mukaan kyseinen nainen oli liikkunut rappukäytävässä suhteellisen vaivattomasti, kun taas B:n työtoverit olivat kertoneet, että B kulki rapuissa viimeisinä aikoinaan hyvin vaivalloisesti. Lisäksi todistaja Z:n mukaan naisen päässä oli ollut hattu, kun taas B ei työtovereidensa mukaan käyttänyt milloinkaan hattua. Myöskään zombie-naisen yllä ollut muu vaatetus ei mainittujen tuttavatodistajien mukaan vastannut B:n käyttämää vaatetusta. Kyseisessä talossa asunut toinen naistodistaja (ZZ) kertoi puolestaan, että talossa oli asunut myös joku vanhempi ja "vähän omaperäinen" vanhempi nainen, jonka käyttäytyminen ja vaatetus olivat sanotun ZZ:n mukaan sopineet zombie-naiseen. Näillä perusteilla käräjäoikeus on päätynyt siihen, että B ei ollut hiippaillut talon rappukäytävässä lauantai-iltana kello 23.30 ja että synnytys oli tapahtunut vasta sunnuntaiaamuna.

86. Esitutkintalaissa (ETL) on nimenomaiset säännökset niin sanotusta ryhmätunnistuksesta, jota nyt ei ole voitu järjestää, koska B oli kuollut. Kuitenkin myös valokuvatunnistus on lain mukaan järjestettävä siten, että sen tulos on mahdollisimman luotettava: Luotettavuus puolestaan edellyttää, että tunnistuksessa käytetään vertailuhenkilöitä tai vertailuhenkilöiden valokuvia. Laissa ei ole kuitenkaan säännöksiä siitä, että vertailuhenkilöiden puuttuminen tekisi valokuvatunnistamista mitättömän tai sinänsä epäluotettavan. Tunnistamisen luotettavuus on jokaisessa tapauksessa aina tuomioistuimen harkinnassa.

87. Käräjäoikeuden perusteluista ei ilmene, tunsiko zombie-naisen rappukäytävässä nähnyt todistaja Z ennestään B:n. Kun todistaja ja B asuivat samassa talossa ja samassa rapussakin, on ilmeistä, että todistaja tunsi B:n. Tämän vuoksi todistajan tunnistamista ei minusta voida pitää ilman muuta käräjäoikeuden toteamin tavoin epäluotettavana, vaikka todistajalle esitettiinkin vain B:n valokuva. Lisäksi olisi pitänyt ottaa huomioon, että kyseinen zombie-nainen kulki rappuja alaspäin, mikä onnistuu yleensä myös sellaiselle henkilölle, jolla on vaikeuksia kiivetä portaita ylöspäin. Todistaja Z:lla oli ilmeisen hyvä näkyvyys, sillä hän sytytti rappukäytävään valot ja zombie-nainen kulki hänen ohitseen. Jos joku kanniskelee öiseen aikaan kerrostalon rappukäytävässä ruumista, on toki luonnollista, että hän pyrkii pukeutumaan mahdollisimman epätavallisesti ja siten, ettei häntä kovin helposti tunnistettaisi! Miksi muuten tämä zombie-nainen hiippaili kello 23.30 aikaan rappukäytävässä sytyttämättä sinne valoja? Selvitettiinkö jutussa toisen todistajan (ZZ) mainitseman "hieman omaperäisen" vanhemman naisen henkilöllisyys ja vaatetus tai se, mitä kyseinen nainen olisi kanniskellut harmaassa pulleassa muovikassissa? Tuskinpa vain. - Käräjäoikeus on sivuuttanut tässä mainitut näkökohdat tyystin, mikä osaltaan ilmentää todistusharkinnan yksipuolisuutta.

88. Käräjäoikeuden olisi tullut selvittää ja kysyä todistajalta, mitä tämä oikeastaan tarkoitti puhuessaan zombiesta. Kuten edellä totesin ( kappale 25), käsitettä zombie käytetään eri yhteyksissä eri merkityksessä. Zombi on voodoouskontoon yhdistetty, kuolleista haudan takaa palannut tai henkiin herätetty olento. Populaarikulttuurissa zombi on henkiin herätetty ruumis, joka ei muista mitään ja joka on hyvin kömpelö. Kun todistaja Z kuvasi näkemäänsä naista zombieksi, niin eikö tämä merkitse sitä, että tuo zombie oli liikkunut rapuissa kömpelösti, kuten myös kaikki todistajina kuullut B:n tuttavat ovat kertoneet? Pitäisi myös muistaa, miten A oli kuvannut heti sairaalaan tullessaan todistaja KE:lle B:n kuntoa, kun tämä oli vihdoin yli kolmetuntisen wc:ssä istumisen jälkeen avannut wc:n oven. A:n kertoman mukaan B oli istunut wc-tuolilla ja hänen kasvonsa olivat näyttäneet "kuolevan naisen kasvoilta." Siis kuten zombiella?

89. Minusta kuvissa tai piirroksissa esitetyt zombien kasvot näyttävät useimmiten juuri kuolevan - tai "haudan takaa tulleen" - ihmisen eli jonkinlaisen (kömpelön) haamun kasvoilta. Tältä kannalta asiaa arvioiden minusta on aika todennäköistä, että todistaja Z oli nähnyt rappukäytävässä juuri B:n. Käräjäoikeus on kuitenkin sivuuttanut nämä näkökohdat kokonaan ja pitänyt ratkaisevina ja painavampina todisteina B:n tuttavien ja työtovereiden kertomuksia B:n vaatetuksesta ja liikkumiskyvystä. Todistajien samoin kuin syytetyn ja asianomistajan kertomuksiin on kuitenkin syytä suhtautua yleensä aina varauksellisesti, näin varsinkin tällaisissa tilanteissa, joissa todistajat eivät kerro mitään itse rikollista tekoa tai muuta teemaa koskevista näkö- tai muista havainnoistaan, vaan esittävät lähinnä vain omia näkemyksiään ja arviointejaan tietyistä todistustosiseikoista tai apufaktoista. - Todistajanpsykologia ei ole kuulunut yliopistossa nykyisen keski-ikäisen tai sitä vanhemman tuomarikunnan opinto-ohjelmaan; yleensäkin todistajanpsykologian tutkimus ja opetus on Suomessa edelleen melko vähäistä.

90. Jos zombie-nainen oli B, niin on selvää, että A on tiennyt B:n synnyttäneen asunnossa. Mutta miksi B olisi kanniskellut lapsen ruumista rappukäytävässä? Selitys voi olla siinä, että B oli viemässä ruumispussia ulos esimerkiksi talon roskikseen tai autoon, jossa se oli tarkoitus kuljettaa myöhemmin hävitettäväksi. B on kuitenkin saattanut pelästynyt todistaja Z:n tullessa rappukäytävään, jolloin hän on palannut pusseineen takaisin asuntoonsa. On myös mahdollista, että B:n tilan heikennyttyä synnytyksen jälkeen A on käsittänyt, ettei B tule selviytymään hengissä. Tällöin hän on keksinyt tarinan B:n raskautta ja synnytystä koskevasta tietämättömyydestään voidakseen vierittää lapsen tappamisen yksinomaan B:n syyksi. Jos lapsen ruumis oli kuljettu ulos, A on voinut hakea ruumispussin takaisin asuntoon ja piilottaa sen kylpyhuoneessa olleen pyykkikasan alle. Luultavampaa kuitenkin on, että kun todistaja Z oli nähnyt B:n rappukäytävässä, B on palannut kantamuksineen takaisin asuntoonsa käymättä ulkona. Z on nimittäin kertonut, että hän ei ollut kuullut zombie-hiippailijan menevän ulos. Tämä on tietenkin vain hypoteettinen vaihtoehto, mutta se olisi silti tullut ottaa tutkinnassa ja oikeudenkäynnissä asianmukaisella tavalla huomioon. Zombie-naisen liikkuminen ja henkilöllisyys olisi tullut selvittää ja perustella tuomiossa tarkemmin.

91. Lapsenmurhia koskeva tilastollinen selvitys - Ikään kuin jonkinlaisena todistusharkinnan loppuhuipennuksena käräjäoikeus on nojautunut lapsenmurhaksi kutsuttua ilmiötä tutkineen ja jutussa todistajana kuullun psykologian tohtori Ghitta Weizmann-Heneliuksen (Åbo Akademi) selvitykseen. Todistajan mukaan lapsenmurhaksi kutsutaan tapausta, jossa äiti on tappanut lapsen 24 tunnin kuluessa synnytyksestä. Useimmissa tapauksissa teko johtuu äidin uupumuksesta ja useimmiten äiti on salannut raskautensa. Lapsenmurhaan äiti syyllistyy todistajan mukaan usein paniikissa ja epätoivoiseksi koetussa tilanteessa. Lapsenmurhaa edeltävä synnytys tapahtuu useimmiten kotona kylpyhuoneessa, ja tilastollisesti on todettu, että kyseisessä asunnossa on tuolloin ollut toinenkin henkilö. Tutkituista tapauksista on voitu todeta, että 61 prosentissa tapauksista asunnossa on synnytyksen aikaan ollut aviomies, poikakaveri tai äidin vanhempi.

92. Käräjäoikeuden mukaan kysymyksessä oleva tapaus "sopii erittäin hyvin lapsensurman tyyppitapaukseksi." B on ollut lopen uupunut ennen synnytystä ja hän on salannut raskautensa eikä lapsi ole ollut toivottu. Lapsi on "lapsensurmalle tyypilliselle tavalla synnytetty kylpyhuoneessa. Käräjäoikeuden mukaan on hyvin ajateltavissa, että B on viikonlopun aikana joutunut paniikkiin ja epätoivoiseen tilanteeseen, mikäli hän oli aikaisemmin valehdellut tekemästään abortista. Kaikki lapsensurman ainekset ovat käräjäoikeuden mukaan olleet tilanteessa käsillä," sanotaan tuomion perusteluissa.

93. Siitä, että kysymyksessä on ollut lapsenmurha ja - B:n osalta - vieläpä tyypillinen lapsenmurha, ei jutussa ole ollut epäselvyyttä. Kysymys on vain siitä, oliko lapsen isä eli A osallistunut rikokseen tekijäkumppanina tai avunantajana. Tämän kysymyksen ratkaisemisessa ei minusta voida juurikaan panna painoa lapsenmurhaa yleensä koskeville tilastollisille todennäköisyyksille. Täytyy muistaa, että nyt on kysymyksessä todistus- ja näytönharkinnasta ja että jokainen lapsenmurhaa koskeva tapaus voi olla ja käytännössä usein onkin näytön suhteen erilainen. Weizman-Heneliuksen kertomuksesta ei - ainakaan käräjäoikeuden perustelujen valossa - ilmene, tarkoittaako hän lapsenmurhalla ainoastaan tapausta, jossa äiti yksin surmaa vastasyntyneen lapsensa, vai voidaanko lapsenmurhana pitää myös tapauksia, joissa avio- tai avomies tai poikakaveri on teossa mukana joko tekijäkumppanina, yllyttäjänä tai avunantajana.

94. Tuomion perusteluissa on jäänyt kertomatta myös se, miten monta tapausta tutkimukseen kuului ja olivatko tapaukset ainoastaan Suomesta. Emme tiedä myöskään sitä, olivatko paikalla olleista "toisista henkilöistä" tilastoselvityksen mukaan paikalla useimmiten synnyttävän äidin avo- tai aviomies vai esimerkiksi synnyttäjän äiti. Miten käräjäoikeus olisi suhtautunut todistajan kertomiin tutkimustuloksiin siinä tapauksessa, että esimerkiksi avomies tai poikaystävä olisi ollut paikalla asunnossa 61 %:n sijasta hieman alle 50 prosentissa tapauksista? Kuinka monessa tapauksessa paikalla asunnossa oli todistajan tutkimuksen mukaan ollut synnyttäjän aviomies tai poikaystävä, jos aineiston ulkopuolelle jätetään tapaukset, joissa toinen paikalla ollut henkilö on ollut synnyttäjän äiti tai isä? - Sanottuun tilastolliseen ja tyyppitapauksia koskevaan selvitykseen on minusta syytä suhtautua varauksellisesti ennen muuta siksi, ettei selvityksestä ilmene, kuinka monessa tapauksessa paikalla olleita avo- tai aviomiehiä tai poikaystäviä on syytetty ja tuomittu yllytyksestä tai avunannosta lapsenmurhaan. Lapsenmurhastahan on toki ainakin juridisesti kyse myös silloin, kun äitiä avustaa surmaamisessa joku toinen henkilö.

95. Loppuarviointia - Käräjäoikeus on edellä mainitsemillaan perusteilla katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi "ratkaisevilta osin" esittänyt virheellistä kertomusta tapahtuneesta ja "siis näyttämättä jääneen, että hän olisi menetellyt syytteessä kuvatulla tavalla." Tämän vuoksi syyte murhasta ja myös toissijainen syyte avunannosta murhaan on hylätty toteen näyttämättömänä - Käräjäoikeus ei siis ole uskonut A:n valehdelleen, vaan kertoneen "koko totuuden" asioista. Perustelujen mukaan käräjäoikeus on uskonut erilaisista hypoteettisista vaihtoehdoista jokaisen kysymyksen ja detaljinkin osalta nimenomaan syytetty A:n kertomusta, joten käytetty sanonta "ratkaisevilta osin" on itse asiassa tässä yhteydessä turha fraasi. Vaikka käräjäoikeus ei ole käyttänyt perusteluissaan tyypillisiä todistusoikeudellisia termejä eikä puhunut mitään todistusharkintametodeista tai edes näyttökynnyksestä ja "järkevästä epäilystä," on ilmeistä, että oikeus on katsonut, että A:n väitetystä syyllisyydestä on jäänyt nimenomaan A:n oman kertomuksen perusteella varteenotettava tai järkevä epäily.

96. Minun ei onneksi tarvitse ratkaista syyllisyyskysymystä eikä minulla ole siihen tarvittavaa todistusaineistoakaan käytettävissäni. Minulla on ollut vain käräjäoikeuden tuomio ja sen perustelut, joiden valossa olen puntaroinut tapausta ikään kuin epävirallisen vastaväittäjän roolissa. Käräjäoikeus on onneksi kirjoittanut perustelunsa suhteellisen avoimesti - tosin joitakin epämääräisiä ilmaisuja (esimerkiksi "ulkomuoto" ja "zombie") sisältyy perusteluihin - mikä on helpottanut näytön arviointia. Toisaalta avoimet perustelut paljastavat näytön arvioinnin ja oikeudellisen päättelyn heikkoudet. Minusta suurimpiin puutteisiin kuuluu näytön arvioinnin ei-normatiivisuus, josta olen maininnut jo edellä (kappale 33). Todistusharkinta ja näytön riittävyyden arviointi on normatiivista, oikeudellista päättelyä, jossa pitäisi tukeutua oikeusnormeihin, kokemussääntöihin, oikeuskäytännössä vakiintuneisiin päättelysääntöihin sekä esimerkiksi KKO:n ennakkopäätöksistä ilmenevään perustelutapaan. Muutoin on vaarana, että todistusharkinta perustuu liiaksi intuitioon ja johtaa mielivaltaisesti valittuihin ja ennakkoasenteissa omaksuttuihin käsityksiin. Todistelun jäsentelyyn pitäisi kiinnittää suurempaa huomiota, samoin todistajanpsykologisiin seikkoihin. Ei pitäisi uskoa kritiikittömästi kaikkea, mitä todistajat sanovat, ja syytetyn kertomuksiin olisi syytä suhtautua erityisellä varovaisuudella, koska syytetyllä ei ole totuusvelvollisuutta.

97. Käräjäoikeudella on siis jäänyt varteenotettava epäily A:n syyllisyydestä. Minulle taas on jäänyt käräjäoikeuden perustelujen valossa epäily A:n syyttömyydestä. Se, vaikuttaako tämä epäily varteenotettavalta tai järkevältä, saakoon jokainen lukija edellä kirjoitetun perusteella itse päätellä. Tuomioistuin ei kuitenkaan voi antaa langettavaa tuomiota, vaikka se epäilisi syytetyn syyttömyyttä tai tuomari olisi henkilökohtaisesti vakuuttunut syytetyn syyllisyydestä. Näytön riittävyys ratkaisee, voidaanko langettavaa tuomiota antaa. - Käräjäoikeuden vapauttava tuomio voi toki olla aivan oikean osunut. Eivätkä käräjäoikeuden tuomion perustelut sentään keskimääräistä tasoa huonommat ole, vaikka olen niitä edellä kritisoinutkin.

98. Syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta ja heitteillepanosta - A:ta on syytetty jutussa myös B:n törkeästä kuolemantuottamuksesta (RL 21:9) tai vaihtoehtoisesti heitteillepanosta (RL 21:14). Edellinen syyte perustuu siihen, että A oli törkeällä huolimattomuudellaan aiheuttanut B:n kuoleman, koska hän ei ollut ajoissa hälyttänyt apua runsaasti vertavuotaneelle B:lle; B:hän kuoli muutama tunti synnytyksen jälkeen verenvuoton, koska istukka oli jäänyt kohtuun. Syytteen mukaan A:lla oli ollut huolenpitovelvollisuus seurustelukumppaniinsa nähden. Oikea-aikainen sairaalahoito olisi syytteen mukaan pelastanut B:n hengen. Heitteillepanoa koskeva syyte perustuu osin samoihin näkökohtiin ja siihen, että A oli jättänyt B:n avuttomaan tilaan.

99. Käräjäoikeus on kuitannut nämä syytteet aika suppeilla perusteilla ja hylännyt ne molemmat. Käräjäoikeus on aivan oikein todennut, että vaikka A kertomansa mukaan ei ollut ollut tietoinen B:n synnytyksestä ja lapsen tappamisesta, hänellä oli ollut velvollisuus hankkia B:lle apua, mikäli B oli ollut fyysisesti tai henkisesti niin huonossa kunnossa, että hän oli ollut siihen itse kykenemätön. Käräjäoikeus on kuitenkin nojautunut siihen, että B oli A:n kertoman mukaan jyrkästi kieltänyt A:ta soittamasta hätäkeskukseen tai hankkimasta muuta apua, sillä B ei halunnut totuuden paljastuvan. A oli soittanut hätäkeskukseen kaksi kertaa, ensin kello 11.37 ja toisen kerran 12.03. Käräjäoikeus on uskonut A:n kertomusta, jonka mukaan B olisi ollut ensimmäisen soiton aikana "paremmassa kunnossa ja että hän oli tuolloin vielä pystynyt puhumaan." Koska A:lta puuttuivat kaikki olennaisimmat taustatiedot B:n tilasta, käräjäoikeus katsoi, että A oli tehnyt asiassa "kaiken voitavansa." Oikeus on vedonnut myös siihen, että A:n ensimmäisen soiton perusteella hätäkeskus ei ollut vielä pitänyt B:n tilaa kriittisenä.

100. Käräjäoikeuden päätelmistä voidaan myös näiltä osin olla eri mieltä. Perusteluista näkee hyvin, miten sidoksissa kuolemantuottamussyyte on käräjäoikeuden mielestä ollut murhasyytteeseen. Ratkaisevana on nähtävästi pidetty sitä, että kun A ei oikeuden mukaan tiennyt B:n synnytyksestä, hän ei voinut syyllistyä myöskään kuolemantuottamukseen tai heitteillepanoon. Minusta näyttää ilmeiseltä, että käräjäoikeuden on ollut tavallaan pakko hylätä puheena olevat syytteet. Jos käräjäoikeus olisi katsonut A:n syyllistyneen B:n osalta joko kuolemantuottamuksen tai heitteillepanoon, se olisi luultavasti joutunut tarkastelemaan myös murhasyytettä ja avunantosyytettä ikään kuin uudessa valossa.

101. Yleisen elämänkokemuksen perustella vaikuttaa sangen oudolta, että "hyvin koulutetut" ja "toisistaan huolehtivat" ihmiset, niin kuin käräjäoikeus on toisessa kohdin B:tä ja A:ta kauniisti luonnehtinut, eivät todellisessa hätätilanteessa toimikaan siten kuin hyvin koulutettujen - A oli myös reservin upseeri - ja empaattisten ja huolehtivaisten ihmisten voitaisiin kohtuudella olettaa toimivan, vaan mies odottelee kylmän rauhallisesti useita tunteja, ennen kuin hän hälyttää apua hyvin oudoissa olosuhteissa vertavuotavalle naisystävälleen. Tässäkin kohdin pitäisi muistaa, että A kuvasi todistaja KE:lle B:n kasvoja "kuolevan naisen kasvoiksi" jo kello 08, jolloin B kolmituntisen wc-istunnon ja A:n wc:stä kuulemien "kammottavien äänien" jälkeen suostui vihdoin avaamaan A:lle wc:n oven. Tuolloin wc:n lattialla oli ollut verta niin paljon, että A joutui sitä siivoamaan, mutta vielä poliisien tullessa myöhemmin asuntoon, wc:n lattiakaivo oli edelleen täynnä hyytynyttä varta.

102. Minusta on selvää, että A:n olisi pitänyt soittaa hätäkeskukseen heti, kun hän näki vessasta palaavan B:n kunnon - B:hän ei jaksanut kävellä omin voimin edes sänkyyn - ja wc:ssä olleen veren paljouden. Miksi A ei tätä tehnyt? Yksi syy on siinä, että B ei ilmeisesti halunnut A:n hälyttävän apua, koska halusi salata synnytyksen ja lapsen surmaamisen. Täytyy kuitenkin muistaa, että myös A:lla oli vielä vahvempi motiivi salata tapahtumat, koska hänen oleskelunsa asunnossa ja B:n vienti sairaalaan olisivat paljastaneet salasuhteen, jonka hän halusi perheensä takia pitää visusti salassa. Emme myöskään varmuudella tiedä, millainen oli B:n kunto, kun A soitti kello 11.37 ensimmäisen kerran hätäkeskukseen. Tuntuu yllättävältä, jos B:n kunto olisi todella vasta seuraavan puolen tunnin aikana huonontunut dramaattisesti.

103. Oikeudenkäynti jatkuu hovioikeudessa - Käräjäoikeus vapautti A:n kaikista syytteistä, joten A:ta on pidettävä syyttömänä. Jutun käsittely kuitenkin jatkuu aikanaan Vaasan hovioikeudessa, jonne syyttäjät ovat ilmeisesti jo toimittaneet valituksensa. Minusta on selvää, että hovioikeus joutuu pitämään jutussa suullisen ja julkisen pääkäsittelyn, johon myös yleisöllä on vapaa pääsy. Siltä osin kuin käsittelyssä tulee esiin esimerkiksi A:n ja B:n yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia seikkoja, käsittely voidaan määrätä yleisöltä suljetuksi. Mutta olisi outoa, jos käräjäoikeuden tavoin myös hovioikeus määräisi jutun käsittelyn kokonaan suljetuin ovin tapahtuvaksi. Mielestäni käräjäoikeuden perustelujen valossa asiassa on ilmennyt monia omalaatuisia ja epäselväksi jääneitä seikkoja ja kysymyksiä. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutuminen edellyttää hovioikeuden pääkäsittelyn yleisöjulkisuutta.

104. Tuomion perusteluja ei voida tällaisissa jutuissa kirjoittaa koskaan niin yksityiskohtaisiksi ja avoimiksi, että ne voisivat korvata tuomioistuimen julkisen käsittelyn. Perusteluista ei jutussa voi saada läheskään täydellistä käsitystä siitä, mitä ja millä tavoin asianosaiset ja todistajat ovat kertoneet ja mitä asiassa on tapahtunut. Hovioikeuden pääkäsittelyssä ei tarvitse ottaa kuitenkaan vastaan kaikkea sitä näyttöä, joka on esitetty jo käräjäoikeudessa. Käräjäoikeudessa on luultavasti esitetty ja vastaanotettu aika runsaasti sellaista selvitystä, jolla ei itse asiassa ole asian ratkaisun kannalta merkitystä. Toisaalta rikosjutun hovioikeuskäsittelyssä voidaan esittää myös sellaista uutta ja relevanttia aineistoa, jota ei ole esitetty käräjäoikeudessa.

105. Lopuksi - Tämä blogi oli tavallaan minun oma kesädekkarini tai kesädekkarin vastine. Kuten sanonta kuuluu, totuus voi usein olla tarua ihmeellisempi. Pietarsaaren tapauksen pohjalta voisi ehkä yrittää kirjoittaa myös dekkarin. Pitäisiköhän itse yrittää ja siirtyä kokonaan fiktioon? Onhan näitä kuivia ja turhan pitkiä blogeja tullut jo vuoden verran tahkottua.