tiistai 11. elokuuta 2009

134. Pietarsaaren vauvansurma on edelleen mysteeri. Käräjäoikeus hylkäsi murhasyytteen

Minkä teette yhdelle näistä pienimmistä...
Lapset ovat kaikkialla suloisia. Silti lapsia, vastasyntyneitäkin, pahoinpidellään ja surmataan, myös Suomessa.

1. Mustasaaren käräjäoikeus (Korsholms tingsrätt) antoi 3.7.2009 tuomionsa laajaa julkisuutta etenkin Pohjanmaalla herättäneessä, Pietarsaaressa maaliskuun lopulla 2006 tapahtuneesta lapsenmurhaa ynnä muuta koskevassa jutussa. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki jutussa ajetut syytteet ja korvausvaatimukset. Syyttäjä on ilmoittanut tyytymättömyyttä tuomioon ja valittanut tuomiosta Vaasan hovioikeuteen, jossa asian käsittely tulee siis aikanaan jatkumaan. Käräjäoikeuden tuomio on julkinen, joten sitä voidaan tässäkin selostaa ja kommentoida.

2. Tunnetuista murhatapauksista on kirjoitettu lukuisia kirjoja, ajatellaanpa vain esimerkiksi pääministeri Olof Palmen murhaa vuonna 1986 tai niin ikään edelleen selvittämättä olevaa Bodomjärven kolmoismurhaa vuonna 1960. Ihmishenki on aina yhtä arvokas, olipa sitten kyse presidentistä, pääministeristä tai vastasyntyneestä lapsesta. Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen ihminen on tärkeä. Jos presidenttien ja pääministerien murhista kirjoitetaan kirjoja, on vastasyntyneen lapsen murha minusta ainakin yhden blogikirjoituksen arvoinen.

3. Seuraavassa ei ole tarkoitus ottaa kantaa siihen, oliko käräjäoikeuden tuomion lopputulos oikea, vaan tarkastelen tuomiota ja oikeusjuttua yleiseltä kannalta. Minulla on ollut käytettävissäni Mustasaaren käräjäoikeudesta tilaamani 30 sivun pituinen tuomio, mutta ei aineistoa, johon tuomio perustuu. Minulla ei ole siten edes riittäviä mahdollisuuksia arvioida tuomion oikeellisuutta. Minua kiinnostaa erityisesti, miten tuomio on perusteltu ja miten käräjäoikeus on arvioinut jutussa esitettyä näyttöä. Näytöllisesti juttu onkin ollut tavanomaista vaikeampi. Kun tuomion perustelut ovat yksityiskohtaiset ja käräjäoikeus on halunnut kirjoittaa perustelunsa avoimiksi, voidaan tuomion perusteella tehdä joitakin päätelmiä siitä, vakuuttaako käräjäoikeuden tuomio lopputulos vai antavatko perustelut kenties aihetta vastaväitteisiin ja epäilyihin.

4. Kyseinen oikeusjuttu ja käräjäoikeuden tuomio ovat myös aineistoa, jota tulen käyttämään oheismateriaalina prosessioikeuden opetuksessa Lapin yliopistossa. Kuten monilla muillakin aiemmin blogissani julkaistuilla lainkäyttöä koskevilla kirjoituksilla, myös tällä jutulla on siten pedagoginen tarkoitus. Mutta ehkäpä kirjoitelmani herättää kiinnostusta myös yleisön keskuudessa.

5. Syyte. - Syyttäjä - jutussa oli itse asiassa poikkeuksellisesti kaksi syyttäjää - vaati jutussa rangaistusta nykyisin 39 -vuotiaalle vaasalaiselle ammattimuusikolle ja musiikinopettajalle maaliskuun 25 ja 26 päivän (lauantain ja sunnuntain) välisenä yönä 2006 Pietarsaaressa syntyneen ja välittömästi syntymän jälkeen surmatun poikalapsen murhasta tai vaihtoehtoisesti avunannosta kyseisen lapsen murhaan. Syytteen mukaan syytetty ja lapsen synnyttänyt, tuolloin 37-vuotias syytetyn naisystävä - ammatiltaan Pietarsaaren musiikkiopiston rehtori - olivat naisen vuokra-asunnon kylpyhuoneessa joko surmanneet lapsen yksissä tuumin tai syytetty oli ainakin tahallaan auttanut lapsen äitiä tappamaan synnyttämänsä lapsen muun muassa rohkaisemalla tätä henkisesti ja pyrkimällä saattamaan synnytyksen käyntiin olemalla sukupuoliyhteydessä naisen kanssa.

6. Syyttäjän mukaan syytetty - seuraavassa A - ja lapsen synnyttänyt nainen (B), joka oli kuollut noin puoli vuorokautta synnytyksen jälkeen runsaaseen verenvuoroon, olivat päättäneet jo useita viikkoja aikaisemmin, että B synnyttää lapsen kotonaan, minkä jälkeen lapsi surmataan välittömästi. Syytteen mukaan A:n ja B:n yhteisenä päämääränä oli ollut suorittaa synnyttäminen ja lapsen surmaaminen salaa. A oli ollut B:n vuokra-asunnossa perjantaista 24.3. lähtien ja oli siellä myös koko synnytyksen ajan. Poliisi löysi surmatun lapsen ruumiin kahdesta sisäkkäin olleesta muovipussista, joka oli piilotettu kylpyhuoneeseen pyykkien alle. Tutkimuksissa on selvitetty, että lapsi oli surmattu vain muutamia minuutteja synnytyksen jälkeen kohdistamalla häneen voimakasta väkivaltaa, jolloin lapsi, jonka oli todettu hengittäneen synnytyksen jälkeen, oli kuollut kallonmurtumien ja aivoruhjeiden seurauksena. Lapsi oli syntynyt täysiaikaisena ja ollut syntyessään terve ja täysin kehittynyt; lapsen painoa ei ole syytteessä mainittu. A on todettu isyystutkimuksessa lapsen isäksi.

7. B kuoli synnytyksestä aiheutuneisiin komplikaatioihin noin puolen vuorokauden kuluttua synnytyksestä; istukka oli jäänyt B:n kohtuun, minkä seurauksena oli ollut kuolemaan johtanut runsas verenvuoto. Syytteen mukaan A oli tiennyt B:n synnyttävän lapsen asunnon vesassa ja A oli havainnut B:n tilan heikentyneen. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta B:n törkeästä kuolemantuottamuksesta, koska A oli viivytellyt avun hankkimisessa niin kauan, että ambulanssihenkilökunnan saavuttua paikalle B:n henkeä ei voitu enää pelastaa. A oli soittanut hätäpuhelun vasta noin puoli vuorokautta synnytyksen jälkeen. Syyttäjän mukaan oikea-aikainen lääketieteellinen hoito olisi pelastanut B:n hengen. Vaihtoehtoisesti syyttäjä on vaatinut tältä osin A:lle rangaistusta heitteillepanosta, koska A oli jättänyt B:n, josta hän oli ollut velvollinen huolehtimaan, avuttomaan tilaan.

8. Taustaseikkoja ja lähtökohtia - Juttu on jo lähtökohdiltaan merkillinen. Tässä ei ole mahdollista selostaa kaikkia yksityiskohtia, mutta muutamia taustaseikkoja voidaan poimia esiin. - Syytettynä ollut ja edelleen oleva A on Vaasan kaupunginorkesterissa soittava ammattimuusikko, joka asui ja asuu ilmeisesti edelleen Vaasassa. Hän on naimisissa ja hänellä on sanotusta avioliitosta kaksi kouluikäistä lasta; tuomiosta ilmenee, että A oli ollut mukana molempien lastensa synnytyksessä. A on reservin luutnantti; syyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan rikostensa johdosta menettämään sanottu sotilasarvonsa. Sivutyönään A on toiminut Pietarsaaren musiikkiopiston opettajana keväästä 2005 lähtien.

9. Synnytyksestä saamiinsa komplikaatioihin 37-vuoden ikäisenä kuollut B oli työskennellyt Pietarsaaren musiikkiopiston rehtorina ja muusikkona Vaasan kaupunginorkesterissa. B oli asunut yksin ja hänellä oli ollut vuosina 2001-2005 suhde erään toisen miehen (X) kanssa. X on kertonut oikeudessa todistajana kuultuna, että vaikka hänen ja B:n seurustelu oli ollut päättymässä keväällä 2005, hän oli kuitenkin tapaillut B:tä ja ollut tämän kanssa sukupuoliyhdynnässä, viimeksi vielä tammi-helmikuun vaihteessa 2006. B:lle oli aikaisemmin tehty kolme aborttia, toinen niistä oli tehty vuonna 2002 ja kolmas elokuussa 2004 raskausviikolla 23. B ja X olivat päätyneet vuonna 2004 siihen, että B keskeyttää raskautensa abortilla; X ei kuitenkaan tiennyt, että B oli tarvinnut aborttiin erikoisluvan.

10. A ja B olivat alkaneet seurustella keväällä 2005. He olivat tapaillee toisiaan säännöllisesti ja olleet sukupuoliyhteydessä keskenään useita kertoja kuukaudessa, ajoittain useita kertoja viikossa. Tapaamiset olivat olleet B:n kerrostaloasunnossa Pietarsaaressa; A:lla oli ollut Pietarsaaressa opetusta kaksi tuntia viikossa. A ja B olivat pitäneet seurustelunsa täysin salassa, sillä A oli naimisissa ja B:llä oli ollut toinenkin poikaystävä eli X. Edes molempien yhteisellä työpaikalla Pietarsaaressa ei tiedetty mitään parin intiimistä suhteesta. Oikeudessa kuullut kymmenkunta todistajaa, jotka olivat tunteneet B:n, ovat kertoneet B:n olleen hyvin kiltti, huomaavainen, auttavainen ja luotettava. Hän oli todistajien mukaan kantanut enemmän huolta ystävistään, eikä välittänyt omista tarpeistaan. B:tä on kuvattu myös työnarkomaaniksi. Muutamalle todistajalle B oli kertonut, että hän ei haluaisi omia lapsia.

11. Esitutkinta - Poliisi löysi vastasyntyneen lapsen ruumiin B:n kuoleman jälkeen hänen asuntoonsa sunnuntaina 26.3. tehdyssä kotietsinnässä. Poliisi epäili alusta lähtien A:ta lapsen surmaamisesta, jonka hän oli tehnyt yksissä tuumin B:n kanssa. A pidätettiin samana päivänä, kun vastasyntyneen ruumis oli löydetty, sillä A oli ollut asunnossa synnytyksen tapahtuessa. Käräjäoikeuden päätöksellä A vangittiin epäiltynä murhasta. A on kertonut, että hän oli saanut tietää B:n synnytyksestä vasta 30.3. 2006, jolloin poliisi oli siitä hänelle kertonut kuulustellessaan A:ta rikoksesta epäiltynä. A ei ollut kertonut lapsen syntymästä synnytyksen jälkeen hätäkeskukseen soittamissaan kahdessa puhelussa, asunnolle saapuneelle ambulanssihenkilökunnalle tai sairaalassa tapaamalleen hoitohenkilökunnalle, vaan oli kertonut, että B oli kärsinyt vatsavaivoista eli ummetuksesta ja/tai kuukautisvuodosta.

12. Tutkimusten edetessä murhaepäily vaihtui avunantoa murhaan koskevaksi epäilyksi. Käräjäoikeus vapautti A:n tutkintavankeudesta kesäkuussa 2006, jolloin A oli ollut vangittuna tutkimusten takia reilut kaksi kuukautta. Esitutkinta kesti epäillyn rikoksen törkeyden huomioon ottaen hämmästyttävän kauan, peräti yli kaksi vuotta. Esitutkinta valmistui vasta 16.6.2008, jolloin asia siirtyi syyttäjän syyteharkintaan. Yleensä henkirikosta koskevat esitutkinta ei kestä läheskään näin kauan silloin, kun jutussa on vain yksi rikoksesta epäilty henkilö.

13. Syytetty on kiistänyt syytteen alusta lähtien, mutta tämä ei toki ole mitenkään epätavallista. Asian tekninen tutkinta on tuskin voinut olla kovin vaikeaa. Syytetty on ollut vapaalla jalalla kaksi vuotta esitutkinnan kuluessa. Tämä on hyvin harvinaista, kun epäily koskee murhaa tai avunantoa siihen. Pietarsaaren tapaisessa pikkukaupungissa, jossa ihmiset tuntevat yleensä toisensa, tiedetään usein aika laajasti tällaisissa tapauksissa, mistä on ollut kyse. Näin ollen esimerkiksi jutun esitutkinnassa kuullut kymmenet todistajat ovat kahden vuoden aikana voineet olla monta kertaa yhteydessä keskenään, keskustella jutusta ja siten vaikuttaa toistensa mielipiteisiin. Todistajat ovat voineet olla yhteydessä myös rikoksesta epäiltyyn.

14. Syyteharkinta - Jutun pääsyyttäjänä toiminut johtava kihlakunnansyytäjä Peter Levlin Pohjanmaan syyttäjänvirastosta kommentoi lehdistölle esitutkinnan kestoa sanomalla, että "ihan loppusuoralla tuli yllätyksiä vastaan ja että yllätyksiä oli tullut jo ennen sitäkin." Syyttäjä ei kuitenkaan halunnut kommentoida tutkintaa sen enempää (I-S 17.6. -08). Syyttäjä lupaili syyteharkinnan valmistuvan parissa kuukaudessa eli elokuun loppuun 2008 mennessä. Mutta toisin kävi, sillä syyteharkinta oli valmis vasta kahdeksan kuukauden kuluttua esitutkinnan päättymisestä. Syytteen sisällöstä kerroin edellä kohdissa 2-4. Miksi syyteharkinta kesti näin kauan? Siitä ei ole julkisuudessa kerrottu, mutta voidaan olettaa, että syyttäjä on pyytänyt esitutkinnan suorittanutta poliisia suorittamaan vielä tiettyjä uusia tutkimuksia asian selvittämiseksi.

15. Suomessa on monista muista maista poikkeava käytäntö, että meillä syyttäjä ei johda esitutkintaa, vaan esitutkintaa johtaa poliisi. Syyttäjä voi kyllä ohjata poliisin johdolla suorittamaan esitutkintaa, mutta käytännössä syyttäjän ja poliisin välinen esitutkintayhteistyö ei läheskään aina toimi toivotulla tavalla, kuten olen blogissani jo muutaman kerran kertonut. Käytännössä syyttäjä saa pöydälleen valmiin esitutkintapöytäkirjan, jota hän sitten ryhtyy käymään läpi. Vasta tässä vaiheessa syyttäjä saattaa havaita, että jutussa on suoritettava tiettyjä lisätutkimuksia, joista hän sitten määrää poliisin tekemään. Jos syyttäjä johtaisi esitutkintaa, kyseiset lisäselvitykset voitaisiin tietenkin tehdä jo paljon aikaisemmin. Se, ettei syyttäjä johda esitutkintaa, on siis yksi tekijä, joka hidastaa sekä esitutkintaa että syyteharkintaa.

16. Oikeudenkäynti määrättiin salaiseksi - Syyteharkinnan valmistumisen ja syytteen nostamisen jälkeen käräjäoikeudessa pidettiin valmisteleva istunto 27.4.2009. Istunnossa olivat asianosaista läsnä vain A:n julkinen puolustaja ja asianomistajana jutussa kuullun B:n isän avustaja sekä molemmat syyttäjät. Keskeisimmäksi kysymykseksi valmistelussa nousi tulevan pääkäsittelyn julkisuus. Syyttäjäpuoli vaati jutun käsittelyä julkisesti, jolloin istuntoon olisi ollut pääsy myös yleisöllä ja lehdistöllä. Syyttäjät muistuttivat lehtitietojen mukaan oikeutta siitä, että julkinen käsittely on aina pääsääntö. Julkista käsittelyä edellyttivät syyttäjien mukaan asian merkittävä selvittämisintressi sekä syytteenalaisten tekojen vakavuus.

17. A:n puolustaja ja B:n isän avustaja sitä vastoin vaativat käsittelyn toimittamista yleisöltä suljettuna (suljetuin ovin), koska oikeudenkäynnissä tulisi esiin B:n yksityiselämään ja terveydentilaan liittyviä arkaluonteisia seikkoja, jotka oli pidettävä salassa. A:n puolustaja valitteli sitä, että kolme vuotta kestänyt oikeudenkäynnin odottaminen oli ollut hyvin vaikeaa aikaa sekä A:lle että hänen perheelleen. Julkinen oikeudenkäynti voisi myös vaikuttaa todistajan lausuntoihin. Oikeudelle tultaisiin puolustajan mukaan esittämään B:n terveydentilasta tietoja, jotka olisivat salassa pidettäviä.

18. Käräjäoikeus päätti, että oikeudenkäynti tapahtuu kokonaisuudessaan suljetuin ovin. Lehtitietojen mukaan käräjäoikeus perusteli päätöstään oikeudenkäynnin häiriöttömän kulun ja todistelun luotettavuuden turvaamisella sekä asianosaisten oikeusturvalla, tarkemmin sanottuna asianosaisten yksityisyyden suojaamisella. Syyttäjät harkitsivat valittamista päätöksestä hovioikeuteen, mutta luopuivat ajatuksesta, koska asian esitutkinta ja syyteharkinta olivat kestäneet jo yli kolme vuotta ja oikeudenkäynnin julkisuutta koskevan valituksen tekeminen ja tutkiminen hovioikeudessa olisivat voineet edelleen pitkittää käsittelyn kokonaiskestoaikaa.

19. Minusta käräjäoikeuden päätös toimittaa pääkäsittely kokonaisuudessaan suljetuin ovin ei osunut oikeaan, vaikka tuomioistuimelle onkin jätetty puheena olevassa suhteessa laissa laaja harkintavalta. Käräjäoikeus ei näytä ottaneen päätöksessään huomioon julkista käsittelyä puoltavia seikkoja ja oikeudenkäynnin julkisuuden funktioita, jotka ovat lyhyesti sanottuna 1) informaation tarve, 2) oikeudenkäynnin kontrolloitavuus ja 3) koko lainkäytön legitimitetti. Selkeä pääsääntö on käsittelyn julkisuus, ja voidaan kyseisessä tapauksessa perustella juuri sytteenalaisten tekojen vakavuudella ja asiaan liittyvällä poikkeuksellisen vahvalla selvittämisintressillä. Murhajuttu ei ole todellakaan ainoastaan kahden osapuolen tai perheen taikka suvun eli rikoksen uhrin ja syytetyn ja hänen lähiomaistensa välinen "otatus", vaan rikoksen syyteoikeus kuuluu valtiolle. Etenkin vakavien ja törkeiden rikosten selvittämiseen liittyy aina vahva yhteiskunnallinen intressi.

20. Oikeudenkäynnin julkisuuden tarkoituksena on suojella oikeudenkäynnin osapuolia ja kansalaisia yleensäkin ilman julkista valvontaa tapahtuvalta tuomiovallan käytöltä, sillä salaiseen oikeudenkäyttöön liittyy kokemuksen mukaan helposti erilaisia mielivaltaisia ilmiöitä. Oikeudenkäynnin julkisuus on ensi sijassa juuri oikeusjutun asianosaisten perus- ja ihmisoikeus, joka on tarkoitettu takaamaan heidän oikeusturvaansa. Tähän nähden Mustasaaren käräjäoikeuden perustelu, jonka mukaan päin vastoin juuri oikeudenkäynnin sulkeminen yleisöltä edistäisi asianosaisten oikeusturvaa, vaikuttaa tältä kannalta hieman kummalliselta.

21. Julkisuuteen liittyy nimenomaan rikosprosessissa asianosaisen oikeusturvan takaamista yleisempi, vallankäytön - tuomioistuimen lainkäyttökin on julkisen vallan käyttöä - avoimuutta ja kontrolloitavuutta edellyttävä funktio. Julkisuudella on tässä katsannossa myös tietty symbolinen funktio, sillä se ylläpitää tuomiovallan legitimiteettiä, julkista luotettavuutta, sekä oikeusjutun osapuolten että yleisön kannalta. Kuten esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ranskalaisen Delecourt-tuomion (EIT 1970) perusteluissa esitetty usein siteerattu maksiimi edellyttää, ei riitä, että oikeus toteutuu, vaan sen toteutumisen tulee myös olla nähtävissä ja havaittavissa ("justice must not only be done; it must also be seen done").

22. Käräjäoikeuden perustelu, jonka mukaan suljetuin ovin tapahtuva käsittely turvaisi oikeudenkäynnin "häiriöttömän kulun ja todistelun luotettavuuden," vaikuttaa hieman erikoiselta. Tällaista perustetta, jolla oikeudenkäynti voitaisiin määrätä kokonaisuudessaan suljetuksi, laki ei itse asiassa edes tunne. Todistelun luotettavuus ei vaarannu julkisen käsittelyn takia, sillä todistajathan saavat olla istunnossa saapuvilla vain sen aikaa, kun he antavat todistajan kertomuksensa. Sitä paitsi jutun esitutkinta oli kestänyt jo kolmisen vuotta, jona aikana esitutkinnassa kuullut paikkakuntalaiset todistajat olivat voineet moneen kertaan keskustella keskenään syytteenalaista teoista sekä omista havainnoistaan ja näkemyksistään ja vaikuttaa näin toistensa mielipiteisiin.

23. Oikeudenkäyntiä ei siis olisi pitänyt määrätä ainakaan kokonaan suljetuksi. Siltä osin kuin jutussa oli tarkoitus esittää ja sittemmin myös esitettiin B:n terveydentilaan ja yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia seikkoja, oikeudenkäynti olisi voitu määrätä suljetuksi asianosaisten yksityisyyden suojaamiseksi. Lakihan sallii, että käsittely määrätään salaiseksi vain "tarpeellisilta osin." Käsittelyä ei ole kuitenkaan koskaan pakko määrätä salaiseksi, vaan tuomioistuimella on tässä suhteessa laaja harkintavalta. Kun salarakkaiden A:n ja B:n yksityiselämään ja seurusteluun liittyvien seikkojen selvittäminen on ollut jutussa tärkeätä muun muassa A:n mahdollisen motiivin takia, ja myös B:n terveydentilan kehittyminen on jutussa relevantti seikka, olisi lähtökohtana minun mielestäni tullut pitää sitä, että koko juttu käsitellään julkisesti. Käräjäoikeus sen sijaan valitsi täysin päinvastaisen lähestymistavan ja määräsi käsittelyn kokonaan salaiseksi.

24. Tuomion julkisuus. - A ja B:n isä asianomistajana vaativat myös jutussa annettavan tuomion määräämistä salaiseksi. Käräjäoikeus kuitenkin päätti tuomiossaan 3.7., että "asianosaisten oikeusturva ja asian julkisuudessa herättämä huomattava kiinnostus huomioon ottaen" tuomio on kokonaan julkinen. Näin siitä huolimatta, että käräjäoikeuden mukaan tuomio sisältää arkaluonteisia tietoja oikeidenkäyntiin osallisten yksityiselämään ja terveydentilaan liittyvistä seikoista. Käräjäoikeus huomautti myös siitä, että jutun pääkäsittely pidettiin kokonaan yleisön läsnä olematta.

25. Käräjäoikeuden päätös julkistaa tuomio on oikeaan osunut. On välttämätöntä, että yleisö saa edes oikeuden tuomiosta suurin piirtein tietää, mitä jutussa ja käräjäoikeuden käsittelyssä on tapahtunut ja miten oikeus on arvioinut esitettyä näyttöä ja soveltanut lakia. Tuomion julkisuus ei kuitenkaan korvaa tai kompensoi pääkäsittelyn ei-julkisuutta. Näytöllä ja todisteiden arvioinnilla on tässä jutussa aivan keskeinen merkitys. Vaikka käräjäoikeus on tehnyt tuomion perusteluissa parhaansa selostaessaan ja arvioidessaan näyttöä, olisi täydellisemmän käsityksen saaminen näytöstä ja sen arviointiin vaikuttaneista tekijöistä edellyttänyt, että yleisöllä olisi ollut tilaisuus seurata käsittelyä. Todistusharkinta perustuu todistelun välittömyyteen, eikä tuomion perusteluissa voida etenkään tämänkaltaisissa jutuissa päästä todistelun kuvauksen kuvailun osalta koskaan riittävään tarkkuuteen.

26. Käräjäoikeuden pääkäsittely - Mustasaaren käräjäoikeus käsitteli jutun kokoonpanossa, johon kuului kaksi lainoppinutta jäsentä ja kolme lautamiestä. Oikeuden puheenjohtajana toimi käräjäoikeuden naispuolinen laamanni ja toisena lainoppineena jäsenenä käräjäoikeuden miespuolinen käräjätuomari. Lautamiehistä kaksi oli naisia. Tuomio on laadittu suomeksi, koska syytetyn äidinkieli on suomi; myös käräjäoikeuden käsittelykielenä oli suomi. Käräjäoikeuden pääkäsittely alkoi 1.6. ja käsittelyn viimeinen istunto pidettiin 10.6.2009, jolloin käräjäoikeus ilmoitti, että tuomio jutussa annetaan kansliatuomiona eli kirjallisesti oikeuden kansliassa 3.7. Käräjäoikeuskäsittely oli siis paljon ripeämpää kuin esitutkinta ja syyteharkinta.

27. Tuomiosta ilmenee, että asianomistajina kuultiin jutussa paitsi B:n isää - muita lähiomaisia B:llä ei ollut - myös syytetyn kahta alaikäistä lasta, joita edusti heille oikeudenkäyntiä varten määrätty edunvalvoja; tällä ei ollut kuitenkaan mitään vaatimuksia. Ilmeisesti syytetyn lapsia kuultiin asianomistajina siksi, että he ovat surmansa saaneen lapsen sisarpuolia; A oli todettu lapsen isäksi. Isyyttä ei ollut kuitenkaan voitu vahvistaa. - Asianomistajana kuultiin myös B:n vuokra-asunnon omistajaa, joka vaati syytetyltä vuokratulojensa menetyksenä 12 kuukaudelta yhteensä 5 040 euroa sekä korvaukseksi huoneiston arvonalennuksena 10 000 euroa. Nämä vaatimukset hylättiin, koska syytteetkin hylättiin. Itse asiassa B:n vuokranantajalla ei ollut jutussa asianomistajan asemaa, koska hänen yksityisoikeudelliset vaatimuksensa eivät perustuneet välittömästi A:n viaksi väitettyihin rikoksiin. Rangaistusta vuokraisäntä ei A:lle vaatinut, ja olisikin ollut makaaberia, jos vuokranantaja olisi vaatinut jutussa rangaistusta - esimerkiksi murhasta - sillä perusteella, että hän oli menettänyt vuokratulojaan väitetyn surmatyön johdosta. Asianomistajan asemaan liittyy aina oikeus esittää jutussa rangaistusvaatimus, ja syyteoikeutta vuokranantajalla ei jutussa tietenkään ollut. Vuokraisäntä saattoi tosin esittää sanotut korvausvaatimuksensa puheena olevan rikosjutun yhteydessä (ROL 3:1), mutta ei asianomistajana, vaan sivullisena, jota tuomioistuinkielessä nimitetään kuultavaksi.

28. Jutussa oli laaja todistusaineisto, sillä siinä esitettiin (poliisin laatiman esitutkintapöytäkirjan lisäksi) lähes 50 kirjallista todistetta, joista noin 30 oli A:n puolustuksen esittämää; suurin osa näistä todisteista lienee kuitenkin sisältynyt poliisin laatimaan esitutkintapöytäkirjaan. Todistusaineistoksi esitettiin esimerkiksi lukuisia A:n ja B:n välisiä tekstiviestejä ja muutama sähköpostiviesti jne. Kirjallisia todisteita ei nykyisin sisällytetä tai oteta liitteeksi oikeuden pöytäkirjaan tai tuomioon, vaan ne ainoastaan mainitaan luettelonomaisesti tuomiossa, jotta asianosaiset näkevät, että heidän todisteensa on (ainakin tällä tavalla) huomioitu jutussa. Jutussa kuultiin 37 todistajaa, joista puolustuksen nimeämiä oli 12; parinkymmenen todistajan kertomuksiin on viitattu lyhyesti tuomion perusteluissa. Syytetty A:ta kuultiin henkilökohtaisesti todistelutarkoituksessa. A:n kertomusta onkin selostettu tuomiossa varsin laajasti. Lisäksi käräjäoikeus suoritti katselmuksen B:n asunnossa, jossa siis väitetyt rikolliset teot olivat tapahtuneet.

29. Kaikilla todisteilla ei ole ilmeisestikään ollut jutussa merkitystä; tämä on aika yleinen piirre muissakin laajoissa rikosjutuissa. Lain mukaan (OK 17:7, tämä lainkohta unohtuu usein tuomareilta) oikeuden pitää evätä sellaisen todisteen esittäminen oikeudenkäynnissä, joka on asiaan vaikuttamaton tai jo selvitetty (esimerkiksi jollakin toisella todisteella). Kun kysymyksessä on vakavaa ja törkeää rikosta koskeva juttu, on kuitenkin ymmärrettävää, että tuomioistuin ei mielellään epää myöskään asiaan vaikuttamattoman todisteen esittämistä; eipähän oikeutta sitten ainakaan voida syyttää puolueellisuudesta.

30. Yleispiirteitä käräjäoikeuden tuomion perusteluista - Tuomion perusteluosa on laaja ja siitä näkyy, että käräjäoikeus on paneutunut huolella juttuun ja etenkin näytön arviointiin. Näyttöä on yritetty jäsentää teemoittain ja osateemoittain niin kuin pitääkin; tämä ilmenee tuomion lukuisista väliotsakkeista. Päällisin puolin perustelut näyttävät kattavilta ja pohdiskelevilta. Mutta lähempi kriittinen tarkastelu osoittaa, että perustelujen kokoonpanossa on tietynlaista sekavuutta, puutteita ja yksipuolisuutta, joka häiritsee - ainakin minua.

31. Aluksi muutama detalji, joilla ei sinänsä ole merkitystä, mutta joiden osalta voitaisiin parantaa perustelujen informatiivisuutta ja tarkkuutta. - Tuomioon otetussa syytekirjelmässä samoin kuin tuomion perusteluissa puhutaan vain lapsesta, mutta ei kerrota, oliko vastasyntynyt poika vai tyttö; lehtiuutisista ilmenee, että kyse oli poikavauvasta. - Syytteessä tai tuomion perusteluissa ei mainita A:n eikä B:n ikää; tuomiolauselmasta näkyy kyllä A:n syntymäaika. Tässäkin kohdin piti turvautua lehtien uutisjuttuihin, joista ilmeni, että A oli syytteenalaisten tekojen tapahtuessa 36 -vuotias ja B 37 -vuotias. - Nykyisin käytössä olevat tuomiomallit ovat (myös) sikäli puutteellisia, ettei niissä mainita - edes tuomiolauselmassa - asianosaisten ammatteja tai titteleitä, ja sama koskee myös jutussa kuultuja todistajia. Asianosaisen tai todistajan ammatilla saattaa olla merkitystä, paitsi yleisenä informaationa, myös itse asian hahmottamisen kannalta. Esimerkiksi todistajien kertomuksiin perehtyessä joutuu usein miettimään, mikä on todistajan ammatti; myöskin todistajan ikä voi vaikuttaa todistajan tekemien havaintojen luotettavuutta arvioitaessa, mutta sitäkään ei tuomion perusteluissa mainita. Nyt tarkastelun kohteena olevassa tuomiossa mainitaan todisteluettelossa jokaisen 37 todistajan kohdalla yksi ja sama (tylsä) sana "todistaja," mutta yhdenkään todistajan ammattia ei ilmoiteta. - Jutussa on kuultu todistajina muun muassa useita lääkäreitä. Tuomion perusteluissa olisi ollut syytä kertoa, minkä alan erikoislääkäreistä mahdollisesti oli kysymys, vai olivatko kaikki mainitut todistajat "vain" yleislääkäreitä tai terveyskeskuslääkäreitä. Tätä ei perusteluissa yhdenkään lääkäritodistajan osalta mainita. - Perusteluissa käytetään joissakin kohdin ilmaisuja, joita ei ole tarkemmin määritelty, esimerkkinä maininta B:n "ulkomuoto," joka olisi estänyt raskauden havaitsemisen; ulkomuotoa parempi ilmaisu olisi muuten ollut "ruumiinrakenne." - Eräs todistaja on kuvaillut rappukäytävässä yöllä näkemäänsä salaperäistä naishenkilöä ilmaisulla "zombie". Kun zombiella voidaan asiayhteydestä riippuen tarkoittaa hyvin erilaisia asioita tai ilmiöitä, olisi käräjäoikeuden tullut selvittää ja kertoa perusteluissaan, mitä todistaja tuolla ilmaisulla itse asiassa tarkoitti.

32. A:n puolustuksen nimeämänä todistajana kuultiin myös A:n vaimoa. Hänen kertomukseensa ei kuitenkaan viitata tuomion perusteluissa kertaakaan. Puolustus esitti lisäksi kirjallisena todisteena syytetyn vaimoa koskevan potilaskertomuksen, mutta siihenkään ei perusteluissa viitata. Onkohan mainitulla todistajankertomuksella ja kirjallisella potilaskertomuksella ollut asian selvittämisen kannalta jotakin merkitystä? Lehtitietojen mukaan syytetyn vaimo todisti oikeudessa "miehensä puolesta." Jostakin lehdestä olin lukevinani, että syytetyn vaimo oli puolustanut miestään muun muassa kertomalla, että tämän salasuhde B:n kanssa olisi johtunut vaimon kroonisesta sairaudesta. Tällainen tieto tuskin on relevanttia murhasyytteen käsittelyssä. Luultavasti syytetyn vaimo on kertonut, että A on ihan normaali ja kiltti perheenisä, joka ei ole voinut syyllistyä siihen, mistä häntä syytettiin. - Kuriositeettina mainittakoon, että yksi syyttäjän nimeämistä todistaja on suomenruotsalaisissa piireissä tunnettu laulaja, jonka esiintyminen sanotussa oikeusjutussa ylitti eräiden lehtien uutiskynnyksen. Kyseinen todistaja (SL) on A:n ja B:n työtoveri, joka kävi A:n pyynnöstä ennen poliisien paikalle tuloa B:n asunnossa muun muassa siivoamassa verijälkiä rikospaikalta eli asunnon WC:stä.

33. Näytön arvioinnista yleisesti - Käräjäoikeus toteaa perustelujen alkupuolella, että syytteen tueksi esitetty näyttö perustuu pitkälti aihetodisteisiin, sillä syytetty A on ainoa henkilö, joka on tehnyt havaintoja tapahtumapaikalta. (Itse asiassa havaintoja tapahtumapaikalta eli B:n asunnosta olivat tehneet - poliisin ohella - myös muutamat B:n sairaalaan kuljetuksen jälkeen sanotussa asunnossa käyneet todistajat, muun muassa edellä kappaleessa 32 mainittu "tähtitodistaja"). Käsite "aihetodiste" (tai indisio) tai aihetodistelu, jota laki ei tunne, on kuitenkin oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa hieman epäselvä ja riidanalainenkin. - Tässä kohdin lienee syytä todeta, että ne lukijat, jotka eivät koe olevansa vielä, enää tai ylipäätään todistusteoreettisen luennoin tarpeessa, voivat siirtyä suoraan kappaleeseen 51.

34. Oikeuskirjallisuudessa puhutaan käsitteestä välitön eli suoranainen todistelu silloin, kun todistelun kohteena (todistusteemana) on väite jostakin jutun ratkaisun kannalta välittömästi relevantista faktasta eli niin sanotusta oikeustosiseikasta. Esimerkkinä rikosjuttu, jossa todistusteemana on tietty rikollinen teko, kuten juuri toisen henkilön surmaaminen. Oikeudenkäynnissä ei kuitenkaan ole useinkaan mahdollista kohdentaa todisteita suoraan oikeustosiseikkaväitteen selvittämiseen, vaan siinä on tyydyttävä valitsemaan teemaksi välillinen teema eli niin sanottu todistustosiseikka, jolla on merkitystä (vain) todisteena jostakin oikeustosiseikasta. Juuri tällöin kirjallisuudessa on tapana puhua välillisestä eli epäsuorasta todistelusta taikka aihe- eli indisiotodistelusta. Esimerkkinä välillisestä todistelusta tapaus, jossa todistusteemana on väite syytetyn oleskelusta rikospaikalla rikoksen tapahtuma-aikana tai väite siitä, tiesikö syytetty jonkin asian, esimerkiksi sen, että surmansa saanut äiti oli raskaana.

35. Tämän johdannon jälkeen voidaan jatkaa siitä, miten käräjäoikeus hahmotti kyseisen jutun näyttöongelmat:
- Käräjäoikeuden tehtäväksi jää, sanotaan perusteluissa, arvioida, riittävätkö syytteen puolesta puhuvat seikat langettavaan tuomioon. Ennen kaikkea on kysymys siitä, voidaanko esitetyn näytön perusteella katsoa, että B ja A ovat viikonlopun aikana toimineet yhteisymmärryksessä. Vastatakseen tähän kysymykseen joudutaan tutkimaan sekä syytteen puolesta että sitä vastaan puhuvia seikkoja. Harkintaa vaikeuttaa se, että jutussa voidaan esittää useita vaihtoehtoisia selityksiä ja teorioita siitä, mitä asunnossa on tapahtunut.

36. Käräjäoikeuden edellä mainittu virke antaa aiheen odottaa, että käräjäoikeus olisi tuonut perusteluissaan avoimesti esiin mainitsemansa vaihtoehtoiset selitykset ja teoriat ja sulkenut pois ne selitykset eli hypoteesit, joita se ei ole pitänyt uskottavina selityksinä tapahtumille. Mutta näin ei ole tapahtunut, vaan kyseiset vaihtoehtoiset selitykset näyttäisivät jääneen edellä mainitun vihjauksenomaisen toteamuksen varaan. Tämän jälkeen käräjäoikeuden perustelut muutenkin ikään kuin levähtävät hajalleen erilaisten yksityiskohtien selostamiseen. Myöhemmin ilmenee, että käräjäoikeus on valinnut lähtökohdakseen yksinomaan syytetty A:n oman kertomuksen ja selityksen ja yrittänyt selvittää, voidaanko A:n kertomusta pitää uskottavana selityksenä.

37. Vastasyntyneen lapsen surmaaminen - surmaaminen on selvitetty lääkärinlausunnoilla - on voinut teoriassa tapahtua vaihtoehtoisesti eri tavoilla: a) äiti B ja A ovat surmanneet lapsen yhdessä ja yksissä tuumin; b) B on surmannut lapsen yksin, mutta A on osallistunut surmaamiseen avunantajana; c) B on surmannut lapsen yksin eikä A ole osallistunut siihen millään tavalla, ei edes avunantajana; d) B on surmannut lapsen yksin eikä A ole edes tiennyt, että B oli surmannut lapsen, vaikka hän tiesi, että B oli raskaana; e) B on surmannut lapsen yksin, eikä A tiennyt surmasta eikä siitä, että B oli raskaana; f) A on surmannut lapsen vastoin B:n tahtoa; g) A on surmannut lapsen yksin, mutta B on avustanut häntä siinä; h) A on surmannut lapsen yksin B:n suostumuksella ilman että B osallistui surmaan edes avunantajana.

38. Nämä vaihtoehdot ovat siis olleet ainakin teoriassa mahdollisia surman toteuttamistapoja. Käräjäoikeus on kuitenkin sivuuttanut (ainakin perustelujen mukaan) muut vaihtoehdot ja keskittynyt tarkastelemaan yksinomaan e-kohdassa mainittua vaihtoehtoa. Syyttäjän oikeustosiseikkaväite on koskenut kohtia a ja b. Näitä vaihtoehtoja käräjäoikeuskin on tietenkin pitänyt pitää silmällä, vaikka tämä ei tuomion perusteluista selvästi ilmene.

39. Perusteluissa ei puhuta mitään todistelua ja näytön arviointia koskevista oikeusnormeista eikä niihin edes viitata. Pidän tätä puutteena. Todisteiden arviointi on nimenomaan juridista harkintaa ja oikeudellista päätöksentekoa, joka perustuu tai jonka ainakin tulisi perustua oikeusnormeihin. Kun laissa säädetään, että tuomion perusteluissa on ilmoitettava se oikeudellinen päättely, johon ratkaisu perustuu, tarkoittaa tämä myös näytön harkintaa. Oikeudellinen päättely jää puutteelliseksi, jos päättelyssä ei mainita yhtään ainoata oikeusnormia!

40. Kuten käräjäoikeus toteaa, sen tehtävänä on ollut arvioida, riittävätkö syytteen puolesta puhuvat seikat langettavaan tuomioon. Kyse on on siitä, ylittyykö näyttö- eli tuomitsemiskynnys. Mutta ennen näytön riittävyyden arviointia oikeuden tulee pohtia jokaisen syytekohdan osalta erikseen, mikä on kunkin syytteen puolesta puhuvan ja vastaavasti sitä vastaan puhuvan todisteen näyttö- eli todistusarvo ja sen jälkeen, mikä on syytettä tukevien ja toisaalta sitä vastaan puhuvien todisteiden kokonaisnäyttöarvo. Tämä todisteiden harkinta näyttää kyseisessä tapauksessa tuomion perustelujen mukaan jokseenkin sekavalta ja puutteelliselta.

41. Tuomion perustelut on kirjoitettu hieman erikoisella tavalla niin, että perusteluissa lähdetään liikkeelle syytetty A:n kertomuksesta ja esitetään lähinnä sellaisia seikkoja, jotka tukevat syytetyn kertomusta ja puhuvat syytettä vastaan. Syytteeseen perustuvaa väitettä A.n syyllisyydestä on pidetty perusteluissa jonkinlaisena vaihtoehtoisena selityksenä syytetyn esittämälle omalle hypoteesille, johon perustuen syyte on kiistetty. Tuomion perusteluissa ei itse asiassa edes mainita - ainakaan selkeästi - niitä todisteita, jotka syyttäjän mukaan tukevat syytettä. Lukija voi ainoastaan ikään kuin rivien välistä päätellä, mitkä seikat saattaisivat tukea syytettä. Tällaisen yksipuolinen perustelutapa vaikuttaa minusta tarkoitushakuiselta. Kun jutussa on syytteen mukaan ollut kaksi tekoa, eli a) vastasyntyneen lapsen murha tai vaihtoehtoisesti avunanto murhaan, ja b) toiseksi B:n törkeä kuolemantuottamus tai vaihtoehtoisesti heitteillepano, olisi perusteluissa tullut selostaa kummankin tekokokonaisuuden osalta erikseen, mitkä seikat ja todisteet tukevat syytettä ja mitkä taas puhuvat sitä vastaan. Tällainen selväpiirteinen todistelun jäsentely puuttuu kuitenkin perusteluista.

42. Miten yksittäisten todisteiden näyttöarvoa todistusteemasta arvioidaan ja näytön kokonaisarviointi suoritetaan ja mitkä ovat normit, joita todistusharkinnassa sovelletaan? Kyse on ensinnäkin niin sanotuista apufaktoista eli sellaisista tosiseikoista, joista ei voida tehdä suoria johtopäätöksiä todistusteemaan nähden, vaan joiden merkitys on siinä, että ne joko vahvistavat yksittäisten todistusfaktojen näyttöarvoa tai heikentävät sitä. Apufaktoja voidaan kuitenkin tulkita usein eri tavoilla. - Toiseksi todisteiden näyttöarvoa eli todistusvoimaa punnitaan erilaisilla kokemussäännöillä. Niillä tarkoitetaan oikeusnormin kaltaisia, todistusteeman ja todistustosiseikkojen välisiä syy- tai riippuvuussuhteita selvittäviä yleisluontoisia sääntöjä. Kokemussääntöjen täsmällisyys ja velvoittavuus vaihtelevat aina ehdottomasta luonnonlaista (deterministiset kokemussäännöt) eri asteisiin todennäköisyyksiin (probabistiset kokemussäännöt) ja yleistyksiin. Ensiksi mainituilla kokemussäännöillä on korkea varmuus, kun taas jotkut toiset kokemussäännöt voivat olla hyvinkin epävarmoja, mikä heijastuu sitten todistusarvoon. Tämä koskee erityisesti inhimillistä käyttäytymistä koskevia kokemussääntöjä.

43. Kokemussääntö voi ja käytännössä usein myös muodostuu arkikokemuksen tai yleisen elämänkokemuksen pohjalta. Tämä merkitsee sitä, että tuomioistuin soveltaa eriasteisiin todennäköisyyksiin perustuvia kokemussääntöjä enemmän tai vähemmän vaistomaisesti eli tavallaan oman kokemuksensa ja tietämyksensä sekä yleissivistyksensä varassa. Tuomioistuimen tulisi perusteluissaan ilmoittaa myös mainitut arkikokemukseen perustuvat kokemussäännöt, sillä muutoin niiden soveltuvuutta faktoihin ei ole mahdollista testata ja kontrolloida.

44. Lakiteksti ei määrittele itse asiassa millään tavalla sitä, milloin rikosjutussa on käsillä riittävästi näyttöä syytteen hyväksyvään langettavaan tuomioon. Laissa todetaan lakonisesti vain, että tuomioistuimelle on esitettävä sellainen näyttö, että se voi pitää jotakin totena (OK 17:2). Tällä ei tarkoiteta totuutta absoluuttisessa mielessä, vaan kysymys on siitä, kuinka suurta todennäköisyyttä riittävä näyttö vaatii ja millaisen epävarmuuden riittäväksi katsottava näyttö toisaalta sallii. Näyttövaatimus voidaan rikosprosessissa ilmaista eri tavoin. Yksi tapa on sanoa, että syytteen on näytetty olevan tosi tai se on näytetty toteen. Tällainen määritelmä ei kuitenkaan kerro juuri mitään. Toinen tapa on niin sanottu vakuuttautumisteorian mukainen ilmaisu. Sen mukaan näyttö on riittävä langettavan tuomion antamiseksi, jos se saa järkevän ja tunnontarkan henkilön (kuten juuri tuomarin) vakuuttuneeksi, että todistelun kohteena oleva väite tietystä oikeustosiseikastosta eli juuri syytteessä mainitun rikollisen teon olemassaolosta, on tosi.

45. Anglo-amerikkalaisessa todistusoikeudessa on perinteisesti operoitu näyttövaatimuksen tai -kynnyksen osalta käsitteellä beyond reasonable doubt. Tämä tarkoittaa sitä, että näytön syyllisyydestä on oltava sellaista, että kaikki järkevä tai varteenotettava epäily syyllisyydestä on voitu sulkea pois. Tämä metodi on nykyisin käytössä esimerkiksi Ruotsin korkeimman oikeuden tuomioissa. Myös Suomen korkein oikeus on soveltanut ilmaisua "ei varteenotettavaa epäilyä" muutamassa todistusharkintaa koskevassa ennakkopäätöksessään (esim. KKO 2002:47 ja KKO 2006:78). Näin määritelty näyttökynnys tarjoaa syytetylle parhaan oikeusturvaa koskevan takeen, koska se yhdessä näyttökysymyksen perustelemisvaatimuksen kanssa antaa selkeän kuvan siitä, mikä on johtanut langettavaan tuomioon. Vaatimus varteenotettavan epäilyn poissulkemisesta menee pidemmälle kuin vanhastaan käytössä ollut in dubio pro reo -periaate (epäselvässä tapauksessa on tuomittava syytetyn eduksi).

46. Ilmaisu "ei varteenotettavaa epäilystä" on tietenkin vain sanonta, jota tuomioistuin voi käyttää fraasinomaisesti myös puhtaasti intuitiiviseen näkemykseen perustuvan tuomionsa perusteluissa pohtimatta tarkemmin, mitä "järkevällä tai varteenotettavalla epäilyllä" itse asiassa tarkoitetaan ja mitä osatekijöitä todistusharkinnassa on otettava huomioon. Ruotsissa professori Christian Diesén on lanseerannut beyond reasonable doubt -periaatteen pohjalta hypoteesimetodiksi kutsutun todistusharkintamallin. Myös sen mukaan on ensiksi tärkeää arvottaa syytteen tueksi esitettyjä todisteita ja todistustosiseikkoja. Kuten edellä kappaleessa 40 mainitsin, syytetyn oikeusturvan kannalta on tärkeää, että todisteita arvotetaan eli niiden todistusarvoa arvioidaan kutakin erikseen eikä vain jonkinlaiseen yleisnäkemykseen perustuvana kokonaisuutena. Todistusmekanismin tai -suhteen vahvuutta, eli sitä, että tietty todistusteema on jättänyt jälkensä tiettyyn konkreettiseen todistustosiseikkaan, arvioidaan edellä mainittujen (42) kokemussääntöjen ja aputosiseikkojen avulla.

47. Harkittaessa hypoteesimetodin edellyttämällä tavalla syytetyn syyllisyydestä jäävää epäilyä ja sen järkevyyttä, on ensimmäiseksi todettava käsiteltävänä olevan jutun selvitysaste, so. kuinka paljon näyttöä tietystä oikeustosiseikasta on esitetty, ja verrattava sitä kyseisen juttutyypin selvitysasteelle yleensä asetettaviin vaatimuksiin; törkeimmät rikokset edellyttävät perusteellisempaa esitutkintaa ja selvitysastetta kuin lievemmät. Jos syytteen tueksi esitetty näyttö on heikko, voidaan syyte hylätä jo sillä perusteella, että riittävää selvitystä syyllisyydestä ei ole esitetty; tällöin siis vaihtoehtoisia selityksiä ei ole tarpeen ryhtyä tutkimaan. Jos sen sijaan jutun selvitysasteen voidaan katsoa olevan riittävän, on arvioitava syyttäjän esittämälle teemalle vaihtoehtoisia selityksiä eli hypoteesejä. Konkreettisia ja jutussa esitettyyn todistusaineistoon perustuvia vaihtoehtoja on arvioitava siltä kannalta, ovatko ne järkeviä eli varteenotettavia. Useimmissa tapauksissa nämä vaihtoehdot esittää syytetyn puolustus, mutta tuomioistuimen on otettava huomioon myös ne muut vaihtoehdot, jotka käyvät ilmi oikeudenkäyntiaineistosta, vaikka puolustus ei olisikaan vedonnut niihin.

48. Jos syytteeseen perustuvan ja näytetyn tapahtumankulun vaihtoehtoinen selitys voidaan sulkea pois laskuista, se ei ole järkevä (varteenotettava). Tällöin on usein kyse siitä, että oikeudenkäyntiaineisto ei tue sanottua vaihtoehtoa; vaihtoehtoa koskeva näyttö on olematonta tai vain vähäistä. Myös sellaiset vaihtoehdot, joita todistusaineisto jotenkin tukee, voivat olla niin kaukaa haettuja, ettei niitä voida pitää varteenotettavina. Tällöin tuomion perusteluissa käytetään sellaisia sanontoja kuin "ilmeisen epätodennäköinen" tai "vaihtoehto on niin epätodennäköinen, että sitä ei voida pitää mahdollisena." Kyse on siitä ovatko jutun todistusaineistoon kuuluvat syytetyn eduksi puhuvat ja hänen syyttömyyttään tukevat yksittäiset todistustosiseikat niin vahvoja, että ne riittävät perusteeksi järkevälle epäilylle. Myös tämä punninta tai arvottaminen tapahtuu kokemussääntöjen ja aputosiseikkojen perustella. Esimerkiksi raiskausjutussa syytetyn puolustuksen usein esittämä hypoteesi koskee uhrin suostumusta. Jos se vaikuttaa edellä mainitussa arvioinnissa järkevältä ja varteenotettavalta selitykseltä, syyte on hylättävä. Käytännössä sanottu selitys ja väite ei kuitenkaan yleensä menesty.

49. Seuraavaksi vielä muutama sana niin sanotusta konkreettisen tapauksen rakenteellisesta näytöstä, johon rikosjutussa joudutaan joskus turvautumaan. Pääsäännön mukaan langettava tuomio edellyttää vähintään yhden kausaalisen todisteen eli syytettä tukevan todistustosiseikan, esimerkiksi jonkin teknisen todisteen tai todistajan lausuman, sisältymistä todistusaineistoon. Rikoksen rakenteella on kuitenkin merkitystä silloin, kun oikeudenkäynti koskee vakavaa rikosta ja syytetty kiistää syyllisyytensä. Käytännössä syytetty voidaan tuomita, vaikka todistusaineisto koostuu vain aputosiseikoista, jos nämä seikat ovat sellaisia, jotka kokemuksen mukaan ovat yleensä aina olemassa, kun rikos on tehty. Todistustosiseikan ja aputosiseikan raja ei ole käytännössä aina selvä. Kun aputosiseikkoja voidaan usein tulkita eri tavoin, on rikoksen rakenteeseen perustuvassa todistelussa toisaalta mahdollista saada tukea myös syytettä vastaan puhuville vaihtoehtoisille hypoteeseille.

50. Langettava tuomio ei edellytä edes murhaa koskevassa jutussa, että syytetyn syyllisyys näytetään toteen täyttä varmuutta edellyttävillä todisteilla. Rikosjutussa joudutaan usein tyytymään todennäköisyysnäyttöön. Jos tuomari ei ole henkilökohtaisesti vakuuttunut syytetyn syyllisyydestä, ei langettavaa tuomiota voida antaa, vaikka todistusaineiston valossa varteenotettavan epäilyn poissulkeminen tuntuisi onnistuvan. Toisaalta syyte on hylättävä, jos näyttö ei riitä tai jos syyllisyydestä jää varteenotettava epäily, vaikka tuomari olisi henkilökohtaisesti vakuuttunut syytetyn syyllisyydestä. Todistusharkinnassa ei voida milloinkaan sulkea pois intuition merkitystä, mutta todistelun ja todistusharkinnan asianmukaisella jäsentelyllä ja tuomion perusteluilla intuition vaikutusta voidaan vähentää tai ainakin kontrolloida. Tuomion perusteluilla tuomari voi saada jutun asianosaiset samoin kuin yleisön vakuuttuneeksi siitä, että todistusharkinta on suoritettu asianmukaisella tavalla. Syytetyn oikeusturvan kannalta tällä on tärkeä merkitys, sillä perusteluista hän voi havaita, mikä mahdollisesti on mennyt todistusharkinnassa vikaan. Perusteluissa tuomarin on tuotava julki todistusharkintaa ja näytön riittävyyttä koskeva oikeudellinen päättelynsä ja ilmoitettava ne todistusmekanismin tekijät (kokemussäännöt ja aputosiseikat), jotka ovat vaikuttaneet näyttöarvon määrittämiseen.

51. Käräjäoikeuden näytönharkinnan kritiikkiä. - Mustasaaren käräjäoikeuden lapsenmurhajutun tuomion perustelut ja niistä ilmenevä todistusharkinta eivät minusta kaikilta osin täytä mainittuja vaatimuksia. Saattaa olla, että kyse on lähinnä siitä, että käräjäoikeus ei ole edes halunnut kirjoittaa perustelujaan niin, että todistusharkinnan ja oikeudellisen päättelyn kuvaus vastaisi todistusoikeuden oppikirjoissa suositeltuja malleja, vaan oikeus on tahtonut kirjoittaa perustelut kansanomaisella tavalla. Tätä emme voi kuitenkaan tietää, eikä sanotulla seikalla ole edes merkitystä, sillä ratkaisevaa on ainoastaan se, mitä tuomion perusteluihin on kirjoitettu ja millaiseen päättelyyn ratkaisu perustelujen mukaan perustuu.

52. Tuomion perustelujen valossa näyttää siltä, että käräjäoikeus ei ole pyrkinyt jäsentämään todistusmekanismin osatekijöitä edellä hahmottelemallani tavalla eikä perusteluissa ole eritelty syytettä tukevia ja sitä vastaan puhuvia seikkoja. Apufaktoja ei ole eroteltu todistusfaktoista - tätä tosin tuomioistuimet eivät yleensäkään tee - eikä perusteluista mainita niitä kokemussääntöjä, joiden perusteella todisteita on arvotettu; perusteluissa ei edes mainita käsitteitä kokemussääntö, todistusfakta tai apufakta. Perusteluissa ei ole myöskään käsitelty näyttökynnystä tai -vaatimusta, eikä niissä puhuta mitään esimerkiksi ilmaisusta "ei jää varteenotettavaa (järkevää) epäilystä." Perusteluista ei selviä, millaista metodia todistusharkinnassa on käytetty. - Joku voi ehkä väittää, että olen asettanut käräjäoikeuden ja yleensä tuomioistuimen näytön harkinnalle liian ankaria vaatimuksia. Kyse on kuitenkin todistusoikeudellista perusasioista, joita opetetaan oikeustieteellisissä tiedekunnissa ja joista on järjestetty jo parisenkymmentä vuotta myös tuomarikunnalle jatko- ja täydennyskoulutusta. Minusta on kohtuullista odottaa, että opetus ja koulutus näkyy myös tuomioistuinten työssä ja ratkaisuissa. Miksi näitä asioita muuten kannattaisi tutkia ja opettaa, jollei tutkimuksia hyödynnettäisi käytännössä?

53. Yritän seuraavassa hahmottaa ja arvioida käräjäoikeuden omista lähtökohdistaan käsin suorittamaa todistusharkintaa. Tämä on hieman hankalaa, sillä perustelujen logiikka ei avaudu aina kovin helposti. Väliotsikkoja on tosin käytetty runsaasti, mikä on sinänsä hyvä asia, mutta valitettavasti perusteluissa selostetut asiat eivät vaikuta kaikilta osin relevanteilta eikä asioiden esittämisjärjestys täysin johdonmukaiselta. Perustelujen alkuosassa käräjäoikeus selostaa eräitä riidattomia seikkoja, jotka on jaoteltu "tapahtumaa edeltäneisiin ja sen jälkeisiin tapahtumiin" ja toisaalta syytekohdan 1 (murha tai vaihtoehtoisesti avunanto murhaan) teonkuvaukseen. Tämän jälkeen seuraa jakso "näytön arvioinnin lähtökohdat", joka on jaettu jaksoihin "taustatiedot" ja "yleistä todistelusta;" viimeksi mainittu jakso sisältää vain lyhyen johdannon siihen, mitä perusteluissa on tarkoitus tuoda esiin. Tämän jälkeen hypätään minusta yllättäen synnytyksessä kuolleeseen B:hen ja häneen "osuuteensa" tapahtumiin, jolloin käräjäoikeus selostaa mm. B:n luonnetta ja terveydentilaa ja raskauden salaamista lähinnä B:n työtovereilta. Lisäksi kerrotaan B:n aikaisemmista raskauksista ja niiden keskeyttämisestä ja lopuksi B:n osuudesta tapahtuneeseen.

54. Tämän jälkeen käräjäoikeus ryhtyy selostamaan kahden sivun verran syytetty A:n kertomusta. Näin ollaankin edetty jo tuomion sivulle 18, mutta vieläkään perusteluissa ei ole kerrottu mitään siitä, mitä näyttöä syyttäjät ovat esittäneet syytteensä tueksi. Kun perustelujen lukemisessa päästään loppuun, huomataan, että eihän perusteluissa itse asiassa ainakaan suoranaisesti puhuta mitään syytteen tueksi esitetyistä todisteita eikä perusteluissa myöskään käsitellä ainakaan minkään väliotsikon alla liioin syyttäjäpuolen argumentointia. Käräjäoikeuden perusteluista valtaosa koostuu eri asioiden selostamisesta, sen sijaan käräjäoikeuden oma pohdinta eli varsinainen perustelu jää vähemmälle huomiolle. Tämä pohdinta keskittyy nähdäkseni pääosin syytetyn kertomukseen, kun taas syyttäjien esiin tuomien todisteiden ja argumenttien käsittely ja pohdinta ilmenee perusteluista ikään kuin vain välillisesti.

55. Tällainen perustelutapa ei ole minusta asianmukaista. Rikosoikeudenkäynnin lähtökohtanahan on nimenomaan syyttäjän syytteessä mainittu teko ja sen tutkinta, onko syyttäjä esittänyt syytteen tueksi riittävää näyttöä. Jos perusteluissa asiaa lähestytään yksinomaan syytetyn esittämän version pohjalta, voi lukija kenties jopa saada aiheen epäillä tuomioistuimen kykyä ratkaista asia täysin puolueettomasti.

56. Sivulla 18 käräjäoikeus näyttää vihdoin pääsevän itse asiaan. Syytetty A:n kertomuksen lopuksi käräjäoikeus nimittäin toteaa, että "mikäli A:n kertomukseen on uskomista, hän ei ole nyt kyseessä olevassa tilanteessa syyllistynyt rikokseen. Seuraavat kysymykset on kuitenkin selvitettävä; asianosaisten nimet on korvattu tässä kirjaimilla:
- onko A ollut tietoinen siitä, että B on edelleen ollut raskaana?
- ovatko B ja A yhdessä suunnitelleet, että lapsi surmataan?
- mikä on siinä tapauksessa ollut A:n tehtävä ja osuus?"

57. A:n tietoisuus B:n raskaudesta. - A:lla on ollut varma tieto B:n raskaudesta syyskuun alussa 2005. A ja B olivat tavanneet säännöllisesti ja olleet säännöllisesti myös sukupuoliyhteydessä keskenään. A:n kertoman mukaan hän oli ollut siinä uskossa, että B oli tehnyt abortin tammikuussa 2006. Siitä, missä ja milloin abortti oli tehty, ei seksikumppanien välillä ollut tarkemmin ollut puhetta. Käräjäoikeus on A:n ja B:n välisistä tekstiviesteistä päätellyt, että asianosaiset olivat lokakuussa 2005 tehneet yhteisen päätöksen abortista. Abortin takaraja oli mennyt umpeen jo loka-marraskuun vaihteessa 2005, mutta vielä 26.1.2006 B oli lähettänyt A:lle tekstiviestin, jonka mukaan hän ei olisi vieläkään tehnyt aborttia. B oli valitellut monenlaisia vaivojaan, mutta A kertoi uskoneensa, että B oli sairas eikä raskaana. A ei kertomansa mukaan tiennyt B:n laskettua synnytysaikaa eikä hänellä ollut tietoa myöskään raskauden keskeyttämisen takarajasta. Käräjäoikeuden mukaan on merkille pantavaa, ettei B ollut tekstiviesteissään mitenkään yhdistänyt vaivojansa siihen, että hän oli viimeisillään raskaana, vaikka kyseinen yhteys oli hyvin ilmeinen. Vielä tapahtumaviikonlopun perjantaina eli 24.3.-06 A kertoo luulleensa, että B oli sairas. B:n tekstiviestit puhuvat oikeuden mukaan vahvasti sen puolesta, että B oli salannut A:lta olevansa edelleen raskaana.

58. Käräjäoikeus on pannut paljoa painoa sille, mitä B oli kertonut A:lle lähettämissään tekstiviesteissä. Toisaalta on selvitetty, että B:n kännykästä oli poistettu viestejä, puhelimesta oli poistettu myös yksi viesti, joka oli lähetetty B:lle vasta hänen kuolemansa jälkeen. Esitutkinnassa on selvitetty, että B:n puhelinta oli voinut käsitellä - ilmeisesti B:n kuoleman jälkeen - ainakin kolme henkilöä: A sekä kaksi todistajaa (SL ja KE, jotka olivat B:n työtovereita; KE on musiikkiopiston sihteeri. Kaikki kolme ovat kiistäneet, että he olisivat poistaneet sanottuja viestejä. Käräjäoikeuden mielestä oli jäänyt selvittämättä, kuka oli poistanut viestejä. Viestejä on saatettu oikeuden mukaan poistaa myös vahingossa. Vaikka A olisi poistanut sanottuja viestejä, ei tätä ole käräjäoikeuden käsityksen mukaan tehty välttämättä rikoksen peittämiseksi, vaan on mahdollista, että A on saattanut haluta poistaa B:n virkapuhelimesta (B oli siis musiikkiopiston rehtori) salasuhteeseen liittyviä viestejä.

59. Muun muassa tästä kohdasta näkyy, miten käräjäoikeus on suhtautunut esitettyyn todisteluun: epäselvyydet on pyritty selittämän jokaisessa kohdassa syytetylle "parhain päin." Käräjäoikeus toteaa johtopäätöksenään, että "osapuolten tekstiviestejä voidaan tulkita monella tavalla. Käräjäoikeus katsoo kuitenkin, että B on viesteissään helmikuussa 2006 antanut ymmärtää, että abortti oli jo tehty." Tekstiviestien poistamisen merkitykseen oikeus ei tässä vaiheessa jostakin syystä enää palaa. - Pohtiessaan sitä, kuka edellä mainituista mainituista kolmesta henkilöstä olisi poistanut viestejä B:n puhelimesta, oikeus ei ole kiinnittänyt huomiota siihen, että juuri A:lla olisi ollut vahva motiivi tiettyjen, hänelle haitallisten viestien poistamiseen. Tämä koskee juuri sellaisia viestejä, joista olisi kenties suoraan ilmennyt, että A oli vielä tammikuun jälkeen tietoinen siitä, ettei raskautta ollutkaan keskeytetty. A:lla oli myös tilaisuus ja hyvää aikaa viestien poistamiseen, sillä hän oli oleskellut väitetyn rikoksen tekoaikana B:n asunnossa ja ollut siellä vielä monta tuntia vielä sen jälkeen, kun B oli synnyttänyt lapsen asunnon wc:ssä; A ei tietämänsä mukaan tiennyt myöskään B:n sanotusta synnyttämisestä. Miksi todistajat SL ja KE olisivat käsitelleet B:n puhelinta ja kenen aloitteesta; tätä ei ole selvitetty. Sen jälkeen kun B oli viety sairaalan, A oli pyytänyt todistaja SL:ää siivoamaan asunnon wc:tä. On mahdollista, että A on pyytänyt SL:ää myös poistamaan hänelle epäedullisia viestejä B:n asunnossa olevasta kännykästä. Nämä seikat käräjäoikeus on perusteluissaan sivuuttanut.

60. B:n raskaus ei ole tietenkään ollut selvitettävissä pelkästään hänen ja A:n välisillä tekstiviesteillä. Tämän toki käräjäoikeuskin on huomioinut. Käräjäoikeus kirjoittaa, että "on hyvin vakuuttavalla tavalla käynyt ilmi, että B:n raskaus on ollut erittäin vaikeasti havaittavissa hänen ulkomuotonsa perustella, johtuen osittain myös siitä, että hän on aina käyttänyt väljiä vaatteita." - On melko harvinaista, että tuomioistuin käyttää yhdessä ja samassa virkkeessä kahdesti hyvin voimasta korostusta: a) "hyvin vakuuttavalla tavalla" ja b) "erittäin vaikeasti havaittavissa." Tämä tekee ainakin minuun yleensä aina päinvastaisen vaikutuksen kuin mitä sanotunlaisilla korostuksilla on ilmeisesti yritetty tavoitella. - Se, millainen B oli "ulkomuodoltaan" ollut, ei selviä tuomion perusteluista. Käräjäoikeuden olisi pitänyt tarkentaa kyseistä ilmaisua ja kertoa, oliko B esimerkiksi kenties normaalia vantterarakenteisempi tai lihavampi taikka päinvastoin tavallisesta laihempi. - Käräjäoikeus tukeutuu sanotussa päättelyssään paljolti todistajina kuultujen henkilöiden kertomuksiin, joista suurin osa on ymmärrykseni mukaan ollut B:n työtovereita tai tuttavia. Kun nämä todistajat olivat "kysyneet B:ltä suoraan, oliko hän raskaana, hän (siis B) oli kuitenkin johdonmukaisesti kieltänyt ja hyvin luonnollisesti ja vakuuttavalla tavalla pystynyt valehtelemaan tilastaan," kirjoittaa käräjäoikeus. Todistajien mukaan B oli kertonut, että hänen selkänsä oli kipeä ja että hänen kehoonsa oli kertynyt lääkkeistä johtuen nestettä. Käräjäoikeus jatkaa: "Todistajat olivat olleet täysin vakuuttuneita siitä, että B oli tuolloin puhunut totta." - Nyt siis jo kolmas "erittäin vakuuttunut" -ilmaisu!

61. Käräjäoikeuden olisi kuitenkin kannattanut ottaa huomioon, että todistajia kuultiin oikeudessa vasta kolme vuotta B:n kuoleman jälkeen. Tällöin todistajien muistikuvat olivat ehkä jo heikentyneet ja he ovat, mahdollisesti toistensa kanssa asiasta useaan kertaan keskusteltuaan, kertoneet sen, millaisia "yhteisiä" muistoja ja mielikuvia heillä nyt oli asiasta. Perusteluista ei ilmene, milloin todistajat olivat viimeksi tehneet havaintoja B:n tilasta ja milloin jotkut heistä olivat kysyneet B:ltä hänen mahdollisesta raskaudestaan. Olisi pitänyt ottaa huomioon, että peräti kuudella todistajalla oli kuitenkin ollut jokin aihe tai syy epäillä B:n raskautta - eiväthän he muutoin olisi kysyneet sanottua asiaa häneltä! Lisäksi seitsemännen todistajan vaimo oli maininnut miehelleen epäilleensä B:n olevan raskaana.

62. Tässä kohdin on syytä korostaa, että todistajanpsykologista tutkimuksista ei ole saatavissa tukea sille yleiselle maallikkoluulolle, että varmasti ja määrätietoisesti annetulle todistajankertomukselle oli pantava todistusharkinnassa suurempi paino kuin horjuvalle tai epävarmalle. Moni väärä todistus annetaan näennäisesti varmasti, koska todistaja itse on vakuuttunut asiastaan tai koska hän haluaa peittää sisäistä epävarmuuttaan. Tuomioistuin ei siis saisi määrittää todistajanlausunnon painoarvoa todistajan ilmaiseman subjektiivisen vakuuttuneisuuden nojalla: Todistajalta kyllä kysytään käytännössä usein kuulustelussa, onko hän varma kertomastaan asiasta. En voi suositella tällaisen kysymyksen esittämistä, koska empiirisen aineiston valossa tällainen kysymys on ainoastaan näennäisesti merkityksellinen. Kokeellisissa tutkimuksissa on havaittu, että "varmoiksi" ilmoitettujen todistajanlausumien virheellisyysprosentti oli täsmälleen sama kuin lausumien, joiden osalta varmuutta koskevaa kysymystä ei kuulustelussa lainkaan asetettu. Jos kuulustelussa kuitenkin halutaan kysyä todistajan "varmuutta," olisi tietenkin samalla kysyttävä, mihin seikkoihin todistajan perustaa lausumansa siitä, että hän on "varma" tai "täysin varma" asiasta. - Näyttää siltä, että käräjäoikeudelle mainitunlaiset todistajanpsykologiset tutkimukset eivät ole olleet kovin tuttuja.

63. A:n sanotusta tietoisuudesta on kuultu todistajana myös B:n entistä poikaystävää X:ää ja B:tä helmi-maaliskuussa selkäkivun takia hoitanutta miespuolista fysioterapeuttia. X ei ollut kertomansa mukaan missään vaiheessa epäillyt, että B olisi raskaana, vaikka hän oli tavannut säännöllisesti B:n "aina tämän kuolemaan saakka ja he olivat olleet myös intiimissä kanssakäymisessä" vielä joskus tammi-helmikuun vaihteessa 2006. Sen X oli huomannut, että B:n paino oli noussut. - Fysioterapeutti puolestaan on kertonut hoitaneensa B:tä neljä eri kertaa 27.2 - 9.3. välisenä aikana. Hän ei ollut löytänyt mitään syytä B:n kertomiin selkävaivoihin. Todistaja ei ollut "mieltänyt", että B oli ollut raskaana, vaikka tutkimus oli suoritettu siten, että B:llä ei ollut ollut vaatteita ylävartalollaan. - Tähän voisi todeta, että naisen raskaus "alkaa" yleensä vasta alavartalosta.

64. B:n pitkälle ehtineen raskauden huomaamatta jääminen X:ltä ja fysioterapeutilta vaikuttaa toki oudolta. Perusteluista ei ilmene, tunsivatko A ja X entuudestaan toisensa ja tiesikö A, että X oli seurustelut B:n kanssa ja oli ollut tämän kanssa yhdynnässä vielä tammi-helmikuussa. Kaikkein oudointa on kuitenkin se, ettei myöskään A ollut kertomansa mukaan havainnut B:n raskautta, vaikka he olivat tavanneet toisensa säännöllisesti joka viikko ja olleet keskenään yhdynnässä tammikuun jälkeenkin. A:n mukaan hän ei vielä päivää ennen B:n synnyttämistä tiennyt tämän raskaudesta, vaikka he olivat myös tuolloin olleet sukupuoliyhdynnässä B:n asunnolla. Jokseenkin outoa ja yleisen elämänkokemuksen mukaan miltei mahdotonta, tekisi mieli väittää. Mikä tähän voisi olla selityksenä? B:n ulkomuoto kenties, mutta siitähän ulkopuolisilla ei ole minkäänlaista käsitystä, koska käräjäoikeus ei ole sitä perusteluissaan tarkemmin kuvaillut. A on vedonnut siihen, että B ei ollut "viimeisinä kuukausina näyttäytynyt ilman vaatteita, vaan hänellä oli aina yllään vähintään kylpytakki, myös sängyssä hänellä oli aina pitkä paita päällä." Kuitenkin A ja B olivat keskenään sukupuoliyhdynnässä säännöllisesti, viimeksi 24. tai 25.3.-06. A kertoo, että hän "oli kylläkin jossakin vaiheessa ihmetellyt B:n isoa ja pinkeää vatsaa ja mielessä oli käynyt sellainenkin ajatus, että olikohan B sittenkään tehnyt aborttia. B:n vakuuttavan käyttäytymisen perusteella hän oli kuitenkin heti torjunut tämän ajatuksen." - Niinpä. Mutta eivätkö nämä "salarakkaat" sitten koskaan keskustelleet asioistaan, eikö A:n olisi kannattanut kysyä B:ltä suoraan, oliko tämä edelleen raskaana, jos hän kerran epäili asiaa, samoin kuin sitä, oliko B todella tehnyt aborttia jne. Käräjäoikeus tuntuu uskoneen nämäkin yleisen elämänkokemuksen mukaan aika epäuskottavilta vaikuttavat A:n selitykset kovin heppoisin perustein. On syytä muista, että A ei suinkaan ollut mikään "eilisen teeren poika" tai peräkammarin poika," vaan reservin luutnantti ja kahden lapsen isä, joka oli ollut mukana molempien lastensa synnytyksessä.

65. A:n ja B:n mahdollinen suunnitelma asiasta. - Käräjäoikeuden itselleen asettama toinen kysymys koski sitä, olisivatko B ja A yhdessä suunnitelleet syntyvän lapsen surmaamista. Myös tähän kysymykseen käräjäoikeus on vastannut kieltävästi. Tämä johtopäätös perustuu paljolti jo käräjäoikeuden edellä selostettuun kantaan, jonka mukaan A ei ollut edes tiennyt, että B oli edelleen raskaana. Mahdollista kuitenkin on, että A:lle olisi vasta perjantaina 24.3. alkaneen viikonlopun aikana selvinnyt, joko B:n kertomana tai muuten, että B ei ollutkaan tehnyt aborttia. Tähän vaihtoehtoon käräjäoikeus ei näytä kiinnittäneen perusteluissaan huomiota.

66. Tässä kohdin on syytä palauttaa mieleen edellä kappaleissa 2-4 selostettu syyte murhasta ja vaihtoehtoinen syyte avunannosta murhaan. Käräjäoikeuden tuomion perustelut ovat, kuten jo olen todennut, syyttäjän vetoamien seikkojen ja todisteiden selostamisen osalta puutteelliset, mutta seuraavat faktat selviävät perustelujen eri kohdista:

- A oli oleskellut perjantai-illasta 24.3.-06 sunnuntaihin 26.3. puoleenpäivään saakka rikoksen tapahtumapaikkana olleessa B:n kerrostaloasunnossa ja ollut siellä myös B:n synnyttämän lapsen surmaamisen tapahtuessa. Lapsi on surmattu asunnon wc:ssä vain muutama minuutti syntymänsä jälkeen päähän kohdistetulla väkivallalla, kuolinsyynä on ollut kallomurtuma ja aivoruhjeet. Ruumis on löydetty 26.3. wc:stä pyykkikasan alta kahteen sisäkkäin olleeseen muovipussiin kätkettynä. Tarkkaa synnytysaikaa ei tiedetä, mutta A:n kertomuksen perusteella on lähdetty siitä, että synnytys on tapahtunut 26.3. aamuyöllä kello 05 ja 08 välisenä aikana. A on soittanut hälytyskeskukseen ensimmäisen kerran vasta 26.3. kello 11.37, koska B:n tila oli heikentynyt. Toisen soiton (klo 12.03) jälkeen B on noudettu ambulanssilla sairaalaan, jossa hän on kuollut tuntia myöhemmin eli kello 13.09. Ruumiinavauksessa 29.3. oli todettu, että B oli synnyttänyt ja että hänen istukkansa oli jäänyt kohtuun, minkä seurauksena oli ollut kuolemaan johtanut verenvuoto. A:n kertoman mukaan B oli valitellut sunnuntain vastaisen yönä huonoa vointiaan ja mennyt kello 05 aikaan asunnon wc:hen, jossa oli oleskellut kolme tuntia. B oli wc:stä tultuaan ollut niin huonossa kunnossa, että A oli joutunut osittain kantamaan hänet sänkyyn. A on kertonut siivonneensa verijälkiä wc:ssä. A on kertomansa mukaan tullut tietoiseksi B:n raskaudesta ja synnytyksestä vasta 30.3., jolloin poliisi on kuulustellut häntä.

67. Syytteen mukaan B ja A olivat päättäneet jo viikkoja aikaisemmin, että B synnyttää lapsen kotonaan salassa, minkä jälkeen lapsi surmataan välittömästi. B oli syyttäjien mukaan ryhtynyt toteuttamaan suunnitelmaa sen oletuksen varassa, että A auttaa häntä synnytyksessä, synnytyksen jälkeisissä toimissa sekä lapsen ruumiin kätkemisessä. Murhaa koskevan syytteen mukaan A oli rohkaissut B:tä henkisesti lapsen surmaamiseen, pyrkinyt saattamaan synnytyksen käyntiin olemalla 24-25.3. sukupuoliyhteydessä B:n kanssa, liikuskelemalla ahkerasti lauantaina 25.3. ja olemalla B:n asunnolla surmaamisen tapahtuessa. Lisäksi A oli siivonnut verijälkiä asunnolla. Avunantoa murhaa koskevan syyte on muutoin samanlainen, mutta sen mukaan A oli edellä kerrotulla tavalla tahallaan auttanut B:n tappamaan synnyttämänsä lapsen. Syytteen mukaan B oli suorittanut vastasyntyneen lapsensa surmaamistoimen korkeintaan vain muutamia minuutteja synnytyksen jälkeen kohdistamalla voimakasta väkivaltaa lapsen päähän, jolloin lapsi oli kuollut kallonmurtumien ja aivoruhjeiden seurauksena. Tämän jälkeen B ja A olivat yhdessä kätkeneet lapsen ruumiin muovipussiin, jonka he olivat piilottaneet asunnon kylpyhuoneeseen pyykkien alle.

68. Käräjäoikeuden mukaan oikeudenkäyntiaineistosta ei löydy viitteitä siitä, että lapsi olisi surmattu vastoin B:n tahtoa. B oli ainakin ollut mukana päättämässä lapsen surmaamisesta. Asunnosta löydetty raskauskiekko, josta on löydetty B:n sormenjäljet (ei sen sijaan A:n sormenjälkiä), oli asetettu niin, että laskettu synnytysaika olisi 8.4. Käräjäoikeuden mukaan on mahdollista, että synnytyksen alkaminen jo 25-26.3. on tullut B:lle yllätyksenä. A on kertonut, että hän oli tullut Pietarsaareen junalla perjantaina 24.3. kello 20.30. Vaimolleen A oli kertonut olevansa koko viikonlopun Helsingissä.

69. A ja B olivat ilmeisesti olleet 24 ja 25.3. sukupuoliyhteydessä B:n asunnossa, vaikkei tätä käräjäoikeuden perusteluissa suoraan todetakaan. A:n mukaan hän oli liikkunut B:n kanssa lauantaina eri puolella kaupunkia käyden muun muassa museossa, erässä salongissa ja ajelemassa autolla sataman jäällä sekä kävelemässä. Toisaalta todistajien kertomuksilla on selvitetty, että B oli tuohon aikaan ollut heikossa kunnossa, hänen liikkumisensa oli ollut huonoa ja hän oli valitellut muun muassa voimakasta selkäsärkyään. Samoin A:n kertoman mukaan B oli ollut ollut perjantaina 24.3. "erittäin huonossa kunnossa ja liikkunut hyvin vaivalloisesti rapussa."

70. Minusta syyttäjien johtopäätös, jonka mukaan tällaisissa olosuhteissa tapahtuneella liikunnan ja sukupuoliyhdynnän harrastamisella on tähdätty nimenomaan tulossa olevan synnytyksen käynnistämiseen, vaikuttaa melko uskottavalta.. Miksi muuten A olisi kävelyttänyt sairasta B:tä eri paikoissa ja ollut tämän kanssa sukupuoliyhdynnässä ja miksi B muuten olisi suostunut tähän? Vaikuttaa siltä, että vaikka B oli todennäköisesti ollut jo perjantaina ja lauantaina sairaalaan vientiä edellyttävässä kunnossa, salarakkaat eivät olleet välittäneet tästä mitään, vaan päin vastoin olivat vain aktivoineet entisestään toimintojaan. Käräjäoikeus ei ole kuitenkaan kiinnittänyt tähän ristiriitaan huomiota, vaan se on luottanut kahden todistajana kuulun lääkärin - perusteluissa ei kerrota, minkä alan lääkäreistä oli kysymys - lausumaan, jonka mukaan synnytystä ei voida "lääketieteellisesti katsoen" käynnistää näillä "menetelmillä" (siis ahkeralla liikunnalla ja sukupuoliyhdynnällä), vaan synnytys alkaa spontaanisesti "kun aika on kypsä" tai vaihtoehtoisesti erikoislääkityksen avulla. B:n verestä ei löytynyt viitteitä lääkityksestä.

71. Käräjäoikeuden arvio saattaa olla oikea, mutta silti minua ihmetyttää, miksi "erittäin huonossa kunnossa" ollut nainen, jonka liikkuminen oli vaikeaa, halusi kävellä tuntikausia ulkona, jopa jäällä, ja harrastaan sukupuoliyhdyntää poikaystävänsä kanssa, samoin kuin se, miksi A salli tämän tapahtua? Vaikka pelkästään näillä "konsteilla" synnytystä ei voitaisikaan lääketieteellisesti katsoen käynnistää, tulisi toisaalta ottaa huomioon, että B:n laskettuun aikaan oli aikaa enää vain kaksi viikkoa, jolloin synnytys olisi voinut ilmeisesti muutenkin käynnistyä milloin tahansa. Tällöin "viimeisillään" olevan naisen, joka sitä paitsi oli "erittäin huonossa kunnossa," kävelyttämisen, ja hänen kanssaan tapahtuneiden muunlaisten aktiviteettien harrastamisten voisi kai hyvinkin kuvitella myötävaikuttavan ja jouduttavan synnytyksen käynnistymistä.

72. Synnytys ja lapsen surmaaminen - Miten synnytys ja lapsen surmaaminen tapahtui? Käräjäoikeuden näkemys asiasta perustuu pitkälti A:n kertomukseen, mutta kuten aiemmin olen todennut, rikoksesta epäillyllä ja syytetyllä ei ole totuusvelvollisuutta. - A:n mukaan hän oli yöllä kello 3 aikaan herännyt siihen, että B oli valitellut selkäänsä ja sitä, että vatsaa turvotti ja supisti. A oli herännyt uudelleen kello 5 aikaan siihen, että B oli mennyt kylpyhuoneeseen/wc:hen. A oli taas nukahtanut hetkeksi ja todennut herättyään, että B oli edelleen vesassa. A oli keittänyt ja juonut keittiössä kahvia ja käynyt välillä kysymässä vessan ovelta B:ltä, oliko tällä kaikki hyvin. B oli vastannut, ettei hänellä ole hätää ja että hänellä oli vain ummetusta. A ei ollut enää saanut nukutuksi ja hänelle oli tullut tarve päästä vessaan. B oli kuitenkin pitänyt vessan oven edelleen suljettuna, jolloin A oli joutunut virtsaamaan keittiössä olleeseen tyhjään pulloon. A:n kertoman mukaan B oli ollut kolme tuntia vessassa, siis kello 8 asti. A oli ollut huolissaan ja kyselyt oven läpi, oliko kaikki varmasti kunnossa, ja kehottanut B:tä tulemaan pois wc:stä. B oli joka kerta vakuuttanut, että kaikki on kunnossa ja että hän tulee kohta ulos. Vessasta oli kuulunut suihkun ja wc-tuolin vetämisen ääntä, ja kerran A oli kuullut ääntä niin kuin lattiamatolla oli lyöty seinään tai lattiaan. B oli tällöin selittänyt pesevänsä lattiamattoa oksennuksestaan. Todistaja KE:lle, joka oli B:n ja A:n työtoveri, A oli sairaalaan päästyään kertonut, että hän oli kuullut vessasta "kamalaa hakkaamista." Lopulta B oli avannut vessan oven, jolloin A oli nähnyt B:n istuvan vessanpöntöllä ovenpieleen nojaten harmaana ja kalpeana; todistaja KE:lle A oli sairaalassa kertonut, että B:n kasvot olivat näyttäneet "kuolevan naisen" kasvoilta. B:n yllä oli ollut yöpuku ja kylpytakki. B oli kertonut, että ummetus oli vihdoin lauennut. A oli havainnut, ettei B:n vatsa ollut enää ollut turvoksissa. Kylpyhuone-wc:ssä oli ollut verta, ja B oli selittänyt, että häneltä oli tullut verta "molemmista päistä." Myös B:n jaloissa oli ollut verta. A oli kertomansa mukaan luullut, että B oli vuotanut verta ummetuksen ja kuukautisten takia. B oli olut niin heikkona, että A oli joutunut puoliksi kantamaan hänet sänkyyn.

73. B oli kieltänyt jyrkästi A:ta soittamasta ambulanssia paikalle, vaikka A oli kertomansa mukaan tätä moneen kertaan ehdottanut. Viimein yli kolmen tunnin odottelun jälkeen eli kello 11.37 A oli päättänyt päättänyt soittaa hätäkeskukseen. Kun B:n tila oli edelleen huonontunut, A oli kello 12.03 soittanut uudelleen ja pyytänyt nyt ambulanssin tulemaan paikalle. B ei ollut tällöin enää kyennyt puhumaan ja hänen hengityksensä oli tihentynyt. B oli kuollut vajaan tunnin kuluessa siitä, kun hänet oli tuotu sairaalaan. A oli ajanut autollaan ambulanssin perässä sairaalaan. Hän oli kertonut sairaalahenkilökunnalle, että B oli kärsinyt ummetuksesta ja selkäkivuista ja että tämä oli tammikuussa tehnyt abortin. B:n kuoltua A oli soittanut musiikkiopiston sihteerille (KE) ja pyytänyt tätä tulemaan ensiapuun. KE oli puolestaan hälyttänyt paikalle todistajana oikeudessa kuullun SL:n ja - yllätys yllätys - myös B:n "poikakaveri" X:n. A oli soittanut sairaalasta vaimolleen ja kertonut vasta nyt, kun B oli jo kuollut, salasuhteestaan ja B:n kuolemasta ja pyytänyt vaimoaan hakemaan hänet Pietarsaaresta. A oli yhdessä SL:n kanssa mennyt B:n asunnolle hakemaan tavaroitaan.

74. A:n kertomus, jonka mukaan hän ei ollut tietoinen, että B oli oleskelut asunnon WC:ssä kolme tuntia nimenomaan synnytyksen takia, vaikuttaa yleisen elämänkokemuksen mukaan yhtä uskomattomalta kuin A:n väite siitä, ettei hän edes tiennyt tiennyt B:n olevan raskaana. Käräjäoikeus on kuitenkin uskonut A:n kertomusta tältäkin osin.

75. Käräjäoikeus on toki pohtinut perusteluissaan, olisiko A:n muun muassa synnytykseen normaalisti liittyvien äänien perusteella pitänyt ymmärtää, että synnytys oli käynnissä, kun B oli oleskellut kylppärissä kolmen tunnin ajan. Käräjäoikeus on pitänyt asunnossa katselmuksen ja todennut, että makuuhuone ja kylpyhuone sijaitsivat asunnon eri päädyissä ja että asunto on "sokkelomainen." Tästä käräjäoikeus on päätellyt, että kuuluvuus ei ole ollut kovin hyvä. Käräjäoikeus ei ole kiinnittänyt huomiota asunnon pinta-alaan - kysymyksessä lienee ollut 2-3 huoneen asunto - tai siihen, että A ei ollut ollut koko sanottua kolmea tuntia makuuhuoneessa, vaan hän oli jo noin kello 5:n aikoihin mennyt keittiöön ja oleskellut sen jälkeen pääosin siellä. Lisäksi A oli käynyt omankin kertomuksensa mukaan useaan kertaan kylpyhuoneen oven takana ja kuullut wc:stä epämääräisiä ääniä. Vaikka siis asunto oli sokkeloinen, oli A:lla kaikesta päätellen suhteellisen hyvä kuuloyhteys B:hen. Tätä osoittaa sekin, että A ja B olivat pystyneet keskustelemaan B:n wc:ssä oleskelun aikana keskenään.

76. Käräjäoikeus on pohtinut myös asunnosta ja erityisesti wc:stä löydettyjen verijälkien merkitystä. A:n mukaan wc:ssä oli paljon verta, jota hän kertoi siivonneensa B:n tultua ulos vessasta. Hän oli pessyt vessanpöntön ja lavuaarin. Asuntoon myöhemmin samana päivänä tulleiden kahden poliisin mukaan asunnosta oli löydetty "yllättävän vähän" verta, mutta verijälkiä olikin jo B:n ja A:n toimesta siivottu. WC:n lattiakaivo oli kuitenkin poliisien tullessa ollut täynnä hyytynyttä verta. Poliisien toteamus veren määrästä selittynee sillä, että A pyytänyt sairaalaan tullutta todistaja SL:ään siivoamaan asuntoa ja todistaja oli tehnyt näin jo ennen kuin poliisit olivat ilmeisesti vasta myöhemmin menneet asuntoon. Käräjäoikeus ei ole kiinnittänyt huomiota siihen, miksi A oli pyytänyt todistajaa siivoamaan asuntoa verestä. Käräjäoikeus on hyväksynyt A:n selityksen, jonka mukaan hän oli luullut veren olevan peräisin A.n ummetuksesta ja kuukautisvuodosta. Käräjäoikeuden päätelmä, että koska veren määrä oli jäänyt epäselväksi, A:n ei olisi "pitänyt ymmärtää, että veri oli peräisin synnytyksestä." Tämäkin johtopäätös vaikuttaa minusta aika heppoiselta. Kuten sanottu, A ei ollut mikään peräkammarin poika, vaan reservin luutnantti ja naimisissa oleva kahden lapsen isä, joka oli oli ollut aikanaan mukana molempien lastensa synnytyksessä. Tällä kokemuksella A:n voidaan minusta katsoa kyenneen kohtuudella ymmärtämään, ettei wc:n lattialle ja lavuaarin kertynyt verimäärä voinut olla peräisin pelkästään kuukausivuodosta tai b:n kertomasta ummetuksen laukeamisesta.

77. Synnytysäänien ja verimäärän osalta käräjäoikeuden perusteluissa ei ole nojauduttu todistajina kuultujen lääkäreiden kertomuksiin. Sen sijaan otsikolla "B:n mahdollisuudet toimia yksin" varustetussa perustelujaksossa käräjäoikeus on vedonnut neljän lääkärin lausuntoon. Oikeudenkäynnissä on perustelujen mukaan väitelty siitä, oliko B ollut sellaisessa kunnossa, että hän olisi yksin pystynyt suorittamaan kaikki toimenpiteet, eli synnyttämisen, napanuoran katkaisemisen, lapsen tappamisen, lapsen pakkaamisen muovipussiin ja piilottamisen sekä kylpyhuoneen siivoamisen. Tältäkin osin käräjäoikeus on ollut yllättävän suopea puolustuksen näkemyksille ja tukeutunut tässä lääkäritodistajien lausuntoihin siitä, että B:n kunnosta ja verenvuodon voimakkuudesta synnytyksen jälkeen ei voitaisi tehdä johtopäätöksiä kyseissä asiassa. Yhden todistajana kuullun lääkärin mukaan on mahdollista, että nainen synnyttää yksin, katkaisee napanuoran ja tappaa lapsen ja että hänen kuntonsa heikkenee vasta myöhemmin. Ratkaisevaa on kyseisen lääkärin mukaan se, kuinka paljon verta nainen menettää synnytyksen aikana. Käräjäoikeuden pohdinta on päättynyt tähän toteamukseen. Oikeus ei näytä ottaneen huomioon muun muassa sitä, että B oli ollut A:n kertomuksen mukaan erittäin huonossa kunnossa jo ennen synnytystä ja että kylpyhuoneessa oli ollut paljon verta, vaikka B oli ilmeisesti jo ennättänyt huuhdella suurimman osan verestä viemäriin. Nämä seikat olisi pitänyt ottaa huomioon eikä lähteä ykskantaan siitä, että "on mahdollista," että nainen voi suoriutua yksin kaikista vastasyntyneen lapsen tappamiseen kuuluvista toimenpiteistä. Jos nainen ei pysty synnytyksen jälkeen edes kävelemään omin jaloin sänkyyn, tuntuu melkoisen epätodennäköistä, että hän olisi pystynyt synnytyksen jälkeen suoriutumaan yksin lapsen tapaamisesta, ruumin kätkemisestä, kylpyhuoneen siivoamisesta yms. toimenpiteistä yksin.

78. Käräjäoikeus on pohtinut A:n käyttäytymistä ja puheita sairaalaan tulonsa jälkeen. Kahdelle todistajalle A oli kertonut, että B:llä oli ollut yöllä ennen vessaan menoaan ikään kuin supistuksia. Käräjäoikeus piti mahdollisena, että A oli todistajien kertomusten perustella ollut tietoinen synnytyksestä. Käräjäoikeus on kuitenkin selittänyt perusteluissaan tämänkin asian A:lle "parhain päin" toteamalla, että A:n puheet supistuksista ja hänen wc:stä kuulemistaan kummallisista äänistä ovat voineet johtua siitä, että hän oli ollut "hyvin hämmentynyt tapahtuneesta." Oikeus on nojautunut myös siihen, että A on kertonut tapahtumista yksityiskohtaisesti, vaikka hän olisi voinut väittää vain nukkuneensa koko yön makuuhuoneessa kuulematta tai havaitsematta mitään, ennen kuin B oli tullut takaisin sänkyyn. Toisaalta A:lla on ollut aikaa monta tuntia synnytyksen jälkeen miettiä, mitä ja miten hän tulee asiat kertomaan. A on kenties pitänyt parempana vaihtoehtona kertoa tiettyjä yksityiskohtia sen vuoksi, että hän saisi tapahtuman näyttämään siltä, että B oli yksin vastuussa lapsen surmaamisesta.

79. Motiivi ym. todistusharkintaan vaikuttavia seikkoja - Perustelujensa johtopäätösosassa käräjäoikeus vetoaa A:n ja B:n taustaan ja heidän aiempaan käytökseensä näin:

- Se, että B ja A aikuisina, hyvin koulutettuina ja taloudellisesti toimeen tulevina ihmisinä ilman rikollista taustaa tai muuta tunnettuja ongelmia, olisivat yhdessä suunnitelleet lapsen synnyttämistä ja välitöntä surmaamista on vaihtoehto, jota käräjäoikeus pitää kovin vieraana. Molempia on kuvattu hyvin tavallisina, ystävällisinä ja huolehtivaisina ihmisinä. Heidän väliset rakkausviestinsä ja muut viestit osoittavat heissä empatiaa ja myötätuntoa ja jopa suunniteltu laillinen abortti oli vaivannut heitä moraalisesti.

80. Näiden perustelujen valossa vaikuttaa siltä, että käräjäoikeudella olisi ollut tietty ennakkoasenne asiassa. Mitä muuta voisi sanoa lausumasta, jonka mukaan käräjäoikeus on pitänyt "kovin vieraana" sitä syytteessä esitettyä vaihtoehtoa, että A ja B olisivat yhdessä suunnitelleet lapsen synnyttämistä ja surmaamista. Minusta on suorastaan naivia lähteä olettamasta, että "hyvin koulutetut" ja "taloudellisesti hyvin toimeen tulevat ihmiset ilman rikollista taustaa ja muita tunnettuja ongelmia, eivät muka voisi syyllistyä henkirikoksiin ja lapsenmurhaan. Luultavasti useimmilla lapsenmurhaan syyllistyneillä naisilla ja heidän mahdollisilla avunantajillaan ei ole yleensäkään aiempaa rikostaustaa. Hyvin koulutetuilla ihmisillä on yleensä paremmat edellytykset suunnitella rikoksen tekemistä tai salaamista kuin huonosti koulutetuilla ihmisillä. Rikosten historia on pullollaan tapauksia, joissa juuri hyvin koulutetut ja hyvin toimeen tulevat ihmiset ovat voineet syyllistyä mitä kammottavimpiin rikoksiin.

81. On toki inhimillistä ja ymmärrettävää, että todistajina kuullut asianosaisten työtoverit ja tuttavat ovat pitäneet A:ta ja B:tä "hyvin tavallisina" ja huolehtivaisina ihmisinä. Nämä todistajat eivät ole kuitenkaan tienneet kerrassaan mitään asianosaisten välisestä seurustelusta. A ja B ovat olleet niin "huolehtivaisia," että heidän salasuhteensa ja B:n raskaus eivät ole selvinneet edes heidän yhteisille tuttavilleen ja työtovereilleen. Mitä taas "tavallisuuteen" tulee, niin ei liene kovin tavallista, että raskaana olevalla naisella on kaksi miespuolista seksikumppania aina viimeisille raskauskuukausille asti. Selkeää ristiriitaisuutta on myös lausumassa, jonka mukaan lapsen synnyttämisen ja surmaamisen suunnittelu yhdessä olisi outona pidettävä vaihtoehto, sillä fakta on joka tapauksessa se, että B on suunnitellut ja myös ollut toteuttamassa sanottua surmatyötä.

82. Käräjäoikeus ei näytä perusteluissaan kiinnittäneen juuri minkäänlaista huomiota B:n ja A:n rikosta koskevaan motiiviin, mikä on yllättävää. Selvää on, että salarakkaista kumpikaan ei B:n raskaaksi tulon jälkeen halunnut lasta. Molemmat halusivat salata B:n raskauden visusti, eikä B halunnut käydä raskauden takia edes lääkärissä. B kammoksui yleensäkin lääkärissä käyntiä. Asianosaiset eivät halunneet edes yhteisen työpaikkansa väen tietävän mitään B:n raskaudesta. A:lla oli vielä B:tä vahvempi syy salata rakastettunsa raskaus. Hänhän oli avioliitossa ja hänellä oli kaksi lasta. A ei halunnut salasuhteensa tulevan ilmi eikä hän tahtonut myöskään purkaa avioliittoaan ja aloittaa normaalia yhteiselämää B:n kanssa. Jos siis A vastoin puheitaan tiesi B:n olevan edelleen raskaana, hänelle olisi "sopinut" erittäin hyvin, että lapsi ei elä synnytyksen jälkeen.

83. A oli valehdellut vaimolleen joutuvansa jäämään koko viikonlopuksi Helsinkiin, vaikka hän oli menossa Pietarsaareen B:n luokse. Vasta sen jälkeen, kun B oli sairaalassa todettu kuolleeksi, A on kertonut salasuhteestaan vaimolleen, jolloin B:n versiota asianosaisten seurustelusta ja B:n raskaudesta ja synnytyksestä ei enää ollut saatavissa. Kuten sanottu, A ei ollut mikään "peräkammarin poika," vaan kahden lapsen isä, joka oli ollut mukana molempien lastensa synnytyksessä. B:n synnytyksen aikana ja sen jälkeen A:lla on ollut hyvää aikaa harkita, mitä ja millä tavalla hän tulisi kertomaan asiasta. Hänellä oli aikaa siivota verijälkiä kylpyhuoneesta ja hänellä oli myös tilaisuus vastoin kiistämistään poistaa B:n kännykästä tiettyjä asianosaisten välisiä ja hänelle kenties hyvinkin kiusallisia tekstiviestejä. A:n selitykset siitä, ettei hän tiennyt B:n olevan edelleen raskaana tai synnyttävän kylpyhuoneessa, eivät tunnu uskottavilta. Murhasyytettä vastaan puhuu se, että A:n sormenjälkiä tai dna:ta ei ole löydetty lapsen ruumiista, muovipusseista, jonne ruumis oli pakattu, tai napanuoran katkaisemiseen käytetyistä saksista. Tuomion perusteluissa ei mainita, oliko mainituista kohteista mahdollisesti löydetty B:n dna:ta.

84. Zombie-naisen ongelma - Jutun omalaatuisiin piirteisiin kuuluu kyseisen kerrostalon rappukäytävässä tapahtuma-aikana kulkenut "zombie" -nainen ja tähän liittyen synnytyksen ajankohdan määrittely. Tuomion perustelujen mukaan syyttäjäpuoli on esittänyt, että B:n synnytys olisi mahdollisesti tapahtunut jo lauantai-iltana 25.3. eikä vasta sunnuntaiaamuna kello 05 ja 08 välisenä aikana. Tämä on perustunut siihen, että todistajana kuultu naishenkilö Z, joka on asunut samassa talossa, mutta kerrosta alempana kuin B, on tunnistanut poliisin esittämästä valokuvasta B:n naiseksi, jonka Z oli nähnyt 25.3. noin kello 23.30 aikaan tulevan alas rappukäytävää. Todistajan mukaan nainen oli kantanut pulleaa muovikassia, joka syyttäjien mukaan on voinut sisältää lapsen ruumiin. Z oli mennyt asunnostaan rappukäytävään kuultuaan sieltä yökkäämisen tapaisia ääniä. Todistaja oli sytyttänyt porraskäytävän valot ja todennut, että rappukäytävässä hänet ohittanut nainen oli jatkanut matkaansa alapäin kävellen kuin "zombie." Todistaja oli vuoden 2007 alussa tunnistanut kyseisen naisen B:ksi poliisin esittämästä valokuvasta. Käräjäoikeus ei ole perustelujen mukaan selvittänyt, mitä todistaja Z itse asiassa tarkoitti käyttäessään näkemästään naisesta nimikettä "zombie."

85. Käräjäoikeus ei pitänyt todistaja Z:n tunnistamista luotettavana, koska todistajalle ei ollut esitetty tunnistamisen yhteydessä muita valokuvia ja koska todistajan havainnosta oli kulunut jo aikaa. Käräjäoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että todistajan rappukäytävässä näkemä nainen olisi ollut B. Tätä oikeus on perustellut myös sillä, että Z:n mukaan kyseinen nainen oli liikkunut rappukäytävässä suhteellisen vaivattomasti, kun taas B:n työtoverit olivat kertoneet, että B kulki rapuissa viimeisinä aikoinaan hyvin vaivalloisesti. Lisäksi todistaja Z:n mukaan naisen päässä oli ollut hattu, kun taas B ei työtovereidensa mukaan käyttänyt milloinkaan hattua. Myöskään zombie-naisen yllä ollut muu vaatetus ei mainittujen tuttavatodistajien mukaan vastannut B:n käyttämää vaatetusta. Kyseisessä talossa asunut toinen naistodistaja (ZZ) kertoi puolestaan, että talossa oli asunut myös joku vanhempi ja "vähän omaperäinen" vanhempi nainen, jonka käyttäytyminen ja vaatetus olivat sanotun ZZ:n mukaan sopineet zombie-naiseen. Näillä perusteilla käräjäoikeus on päätynyt siihen, että B ei ollut hiippaillut talon rappukäytävässä lauantai-iltana kello 23.30 ja että synnytys oli tapahtunut vasta sunnuntaiaamuna.

86. Esitutkintalaissa (ETL) on nimenomaiset säännökset niin sanotusta ryhmätunnistuksesta, jota nyt ei ole voitu järjestää, koska B oli kuollut. Kuitenkin myös valokuvatunnistus on lain mukaan järjestettävä siten, että sen tulos on mahdollisimman luotettava: Luotettavuus puolestaan edellyttää, että tunnistuksessa käytetään vertailuhenkilöitä tai vertailuhenkilöiden valokuvia. Laissa ei ole kuitenkaan säännöksiä siitä, että vertailuhenkilöiden puuttuminen tekisi valokuvatunnistamista mitättömän tai sinänsä epäluotettavan. Tunnistamisen luotettavuus on jokaisessa tapauksessa aina tuomioistuimen harkinnassa.

87. Käräjäoikeuden perusteluista ei ilmene, tunsiko zombie-naisen rappukäytävässä nähnyt todistaja Z ennestään B:n. Kun todistaja ja B asuivat samassa talossa ja samassa rapussakin, on ilmeistä, että todistaja tunsi B:n. Tämän vuoksi todistajan tunnistamista ei minusta voida pitää ilman muuta käräjäoikeuden toteamin tavoin epäluotettavana, vaikka todistajalle esitettiinkin vain B:n valokuva. Lisäksi olisi pitänyt ottaa huomioon, että kyseinen zombie-nainen kulki rappuja alaspäin, mikä onnistuu yleensä myös sellaiselle henkilölle, jolla on vaikeuksia kiivetä portaita ylöspäin. Todistaja Z:lla oli ilmeisen hyvä näkyvyys, sillä hän sytytti rappukäytävään valot ja zombie-nainen kulki hänen ohitseen. Jos joku kanniskelee öiseen aikaan kerrostalon rappukäytävässä ruumista, on toki luonnollista, että hän pyrkii pukeutumaan mahdollisimman epätavallisesti ja siten, ettei häntä kovin helposti tunnistettaisi! Miksi muuten tämä zombie-nainen hiippaili kello 23.30 aikaan rappukäytävässä sytyttämättä sinne valoja? Selvitettiinkö jutussa toisen todistajan (ZZ) mainitseman "hieman omaperäisen" vanhemman naisen henkilöllisyys ja vaatetus tai se, mitä kyseinen nainen olisi kanniskellut harmaassa pulleassa muovikassissa? Tuskinpa vain. - Käräjäoikeus on sivuuttanut tässä mainitut näkökohdat tyystin, mikä osaltaan ilmentää todistusharkinnan yksipuolisuutta.

88. Käräjäoikeuden olisi tullut selvittää ja kysyä todistajalta, mitä tämä oikeastaan tarkoitti puhuessaan zombiesta. Kuten edellä totesin ( kappale 25), käsitettä zombie käytetään eri yhteyksissä eri merkityksessä. Zombi on voodoouskontoon yhdistetty, kuolleista haudan takaa palannut tai henkiin herätetty olento. Populaarikulttuurissa zombi on henkiin herätetty ruumis, joka ei muista mitään ja joka on hyvin kömpelö. Kun todistaja Z kuvasi näkemäänsä naista zombieksi, niin eikö tämä merkitse sitä, että tuo zombie oli liikkunut rapuissa kömpelösti, kuten myös kaikki todistajina kuullut B:n tuttavat ovat kertoneet? Pitäisi myös muistaa, miten A oli kuvannut heti sairaalaan tullessaan todistaja KE:lle B:n kuntoa, kun tämä oli vihdoin yli kolmetuntisen wc:ssä istumisen jälkeen avannut wc:n oven. A:n kertoman mukaan B oli istunut wc-tuolilla ja hänen kasvonsa olivat näyttäneet "kuolevan naisen kasvoilta." Siis kuten zombiella?

89. Minusta kuvissa tai piirroksissa esitetyt zombien kasvot näyttävät useimmiten juuri kuolevan - tai "haudan takaa tulleen" - ihmisen eli jonkinlaisen (kömpelön) haamun kasvoilta. Tältä kannalta asiaa arvioiden minusta on aika todennäköistä, että todistaja Z oli nähnyt rappukäytävässä juuri B:n. Käräjäoikeus on kuitenkin sivuuttanut nämä näkökohdat kokonaan ja pitänyt ratkaisevina ja painavampina todisteina B:n tuttavien ja työtovereiden kertomuksia B:n vaatetuksesta ja liikkumiskyvystä. Todistajien samoin kuin syytetyn ja asianomistajan kertomuksiin on kuitenkin syytä suhtautua yleensä aina varauksellisesti, näin varsinkin tällaisissa tilanteissa, joissa todistajat eivät kerro mitään itse rikollista tekoa tai muuta teemaa koskevista näkö- tai muista havainnoistaan, vaan esittävät lähinnä vain omia näkemyksiään ja arviointejaan tietyistä todistustosiseikoista tai apufaktoista. - Todistajanpsykologia ei ole kuulunut yliopistossa nykyisen keski-ikäisen tai sitä vanhemman tuomarikunnan opinto-ohjelmaan; yleensäkin todistajanpsykologian tutkimus ja opetus on Suomessa edelleen melko vähäistä.

90. Jos zombie-nainen oli B, niin on selvää, että A on tiennyt B:n synnyttäneen asunnossa. Mutta miksi B olisi kanniskellut lapsen ruumista rappukäytävässä? Selitys voi olla siinä, että B oli viemässä ruumispussia ulos esimerkiksi talon roskikseen tai autoon, jossa se oli tarkoitus kuljettaa myöhemmin hävitettäväksi. B on kuitenkin saattanut pelästynyt todistaja Z:n tullessa rappukäytävään, jolloin hän on palannut pusseineen takaisin asuntoonsa. On myös mahdollista, että B:n tilan heikennyttyä synnytyksen jälkeen A on käsittänyt, ettei B tule selviytymään hengissä. Tällöin hän on keksinyt tarinan B:n raskautta ja synnytystä koskevasta tietämättömyydestään voidakseen vierittää lapsen tappamisen yksinomaan B:n syyksi. Jos lapsen ruumis oli kuljettu ulos, A on voinut hakea ruumispussin takaisin asuntoon ja piilottaa sen kylpyhuoneessa olleen pyykkikasan alle. Luultavampaa kuitenkin on, että kun todistaja Z oli nähnyt B:n rappukäytävässä, B on palannut kantamuksineen takaisin asuntoonsa käymättä ulkona. Z on nimittäin kertonut, että hän ei ollut kuullut zombie-hiippailijan menevän ulos. Tämä on tietenkin vain hypoteettinen vaihtoehto, mutta se olisi silti tullut ottaa tutkinnassa ja oikeudenkäynnissä asianmukaisella tavalla huomioon. Zombie-naisen liikkuminen ja henkilöllisyys olisi tullut selvittää ja perustella tuomiossa tarkemmin.

91. Lapsenmurhia koskeva tilastollinen selvitys - Ikään kuin jonkinlaisena todistusharkinnan loppuhuipennuksena käräjäoikeus on nojautunut lapsenmurhaksi kutsuttua ilmiötä tutkineen ja jutussa todistajana kuullun psykologian tohtori Ghitta Weizmann-Heneliuksen (Åbo Akademi) selvitykseen. Todistajan mukaan lapsenmurhaksi kutsutaan tapausta, jossa äiti on tappanut lapsen 24 tunnin kuluessa synnytyksestä. Useimmissa tapauksissa teko johtuu äidin uupumuksesta ja useimmiten äiti on salannut raskautensa. Lapsenmurhaan äiti syyllistyy todistajan mukaan usein paniikissa ja epätoivoiseksi koetussa tilanteessa. Lapsenmurhaa edeltävä synnytys tapahtuu useimmiten kotona kylpyhuoneessa, ja tilastollisesti on todettu, että kyseisessä asunnossa on tuolloin ollut toinenkin henkilö. Tutkituista tapauksista on voitu todeta, että 61 prosentissa tapauksista asunnossa on synnytyksen aikaan ollut aviomies, poikakaveri tai äidin vanhempi.

92. Käräjäoikeuden mukaan kysymyksessä oleva tapaus "sopii erittäin hyvin lapsensurman tyyppitapaukseksi." B on ollut lopen uupunut ennen synnytystä ja hän on salannut raskautensa eikä lapsi ole ollut toivottu. Lapsi on "lapsensurmalle tyypilliselle tavalla synnytetty kylpyhuoneessa. Käräjäoikeuden mukaan on hyvin ajateltavissa, että B on viikonlopun aikana joutunut paniikkiin ja epätoivoiseen tilanteeseen, mikäli hän oli aikaisemmin valehdellut tekemästään abortista. Kaikki lapsensurman ainekset ovat käräjäoikeuden mukaan olleet tilanteessa käsillä," sanotaan tuomion perusteluissa.

93. Siitä, että kysymyksessä on ollut lapsenmurha ja - B:n osalta - vieläpä tyypillinen lapsenmurha, ei jutussa ole ollut epäselvyyttä. Kysymys on vain siitä, oliko lapsen isä eli A osallistunut rikokseen tekijäkumppanina tai avunantajana. Tämän kysymyksen ratkaisemisessa ei minusta voida juurikaan panna painoa lapsenmurhaa yleensä koskeville tilastollisille todennäköisyyksille. Täytyy muistaa, että nyt on kysymyksessä todistus- ja näytönharkinnasta ja että jokainen lapsenmurhaa koskeva tapaus voi olla ja käytännössä usein onkin näytön suhteen erilainen. Weizman-Heneliuksen kertomuksesta ei - ainakaan käräjäoikeuden perustelujen valossa - ilmene, tarkoittaako hän lapsenmurhalla ainoastaan tapausta, jossa äiti yksin surmaa vastasyntyneen lapsensa, vai voidaanko lapsenmurhana pitää myös tapauksia, joissa avio- tai avomies tai poikakaveri on teossa mukana joko tekijäkumppanina, yllyttäjänä tai avunantajana.

94. Tuomion perusteluissa on jäänyt kertomatta myös se, miten monta tapausta tutkimukseen kuului ja olivatko tapaukset ainoastaan Suomesta. Emme tiedä myöskään sitä, olivatko paikalla olleista "toisista henkilöistä" tilastoselvityksen mukaan paikalla useimmiten synnyttävän äidin avo- tai aviomies vai esimerkiksi synnyttäjän äiti. Miten käräjäoikeus olisi suhtautunut todistajan kertomiin tutkimustuloksiin siinä tapauksessa, että esimerkiksi avomies tai poikaystävä olisi ollut paikalla asunnossa 61 %:n sijasta hieman alle 50 prosentissa tapauksista? Kuinka monessa tapauksessa paikalla asunnossa oli todistajan tutkimuksen mukaan ollut synnyttäjän aviomies tai poikaystävä, jos aineiston ulkopuolelle jätetään tapaukset, joissa toinen paikalla ollut henkilö on ollut synnyttäjän äiti tai isä? - Sanottuun tilastolliseen ja tyyppitapauksia koskevaan selvitykseen on minusta syytä suhtautua varauksellisesti ennen muuta siksi, ettei selvityksestä ilmene, kuinka monessa tapauksessa paikalla olleita avo- tai aviomiehiä tai poikaystäviä on syytetty ja tuomittu yllytyksestä tai avunannosta lapsenmurhaan. Lapsenmurhastahan on toki ainakin juridisesti kyse myös silloin, kun äitiä avustaa surmaamisessa joku toinen henkilö.

95. Loppuarviointia - Käräjäoikeus on edellä mainitsemillaan perusteilla katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi "ratkaisevilta osin" esittänyt virheellistä kertomusta tapahtuneesta ja "siis näyttämättä jääneen, että hän olisi menetellyt syytteessä kuvatulla tavalla." Tämän vuoksi syyte murhasta ja myös toissijainen syyte avunannosta murhaan on hylätty toteen näyttämättömänä - Käräjäoikeus ei siis ole uskonut A:n valehdelleen, vaan kertoneen "koko totuuden" asioista. Perustelujen mukaan käräjäoikeus on uskonut erilaisista hypoteettisista vaihtoehdoista jokaisen kysymyksen ja detaljinkin osalta nimenomaan syytetty A:n kertomusta, joten käytetty sanonta "ratkaisevilta osin" on itse asiassa tässä yhteydessä turha fraasi. Vaikka käräjäoikeus ei ole käyttänyt perusteluissaan tyypillisiä todistusoikeudellisia termejä eikä puhunut mitään todistusharkintametodeista tai edes näyttökynnyksestä ja "järkevästä epäilystä," on ilmeistä, että oikeus on katsonut, että A:n väitetystä syyllisyydestä on jäänyt nimenomaan A:n oman kertomuksen perusteella varteenotettava tai järkevä epäily.

96. Minun ei onneksi tarvitse ratkaista syyllisyyskysymystä eikä minulla ole siihen tarvittavaa todistusaineistoakaan käytettävissäni. Minulla on ollut vain käräjäoikeuden tuomio ja sen perustelut, joiden valossa olen puntaroinut tapausta ikään kuin epävirallisen vastaväittäjän roolissa. Käräjäoikeus on onneksi kirjoittanut perustelunsa suhteellisen avoimesti - tosin joitakin epämääräisiä ilmaisuja (esimerkiksi "ulkomuoto" ja "zombie") sisältyy perusteluihin - mikä on helpottanut näytön arviointia. Toisaalta avoimet perustelut paljastavat näytön arvioinnin ja oikeudellisen päättelyn heikkoudet. Minusta suurimpiin puutteisiin kuuluu näytön arvioinnin ei-normatiivisuus, josta olen maininnut jo edellä (kappale 33). Todistusharkinta ja näytön riittävyyden arviointi on normatiivista, oikeudellista päättelyä, jossa pitäisi tukeutua oikeusnormeihin, kokemussääntöihin, oikeuskäytännössä vakiintuneisiin päättelysääntöihin sekä esimerkiksi KKO:n ennakkopäätöksistä ilmenevään perustelutapaan. Muutoin on vaarana, että todistusharkinta perustuu liiaksi intuitioon ja johtaa mielivaltaisesti valittuihin ja ennakkoasenteissa omaksuttuihin käsityksiin. Todistelun jäsentelyyn pitäisi kiinnittää suurempaa huomiota, samoin todistajanpsykologisiin seikkoihin. Ei pitäisi uskoa kritiikittömästi kaikkea, mitä todistajat sanovat, ja syytetyn kertomuksiin olisi syytä suhtautua erityisellä varovaisuudella, koska syytetyllä ei ole totuusvelvollisuutta.

97. Käräjäoikeudella on siis jäänyt varteenotettava epäily A:n syyllisyydestä. Minulle taas on jäänyt käräjäoikeuden perustelujen valossa epäily A:n syyttömyydestä. Se, vaikuttaako tämä epäily varteenotettavalta tai järkevältä, saakoon jokainen lukija edellä kirjoitetun perusteella itse päätellä. Tuomioistuin ei kuitenkaan voi antaa langettavaa tuomiota, vaikka se epäilisi syytetyn syyttömyyttä tai tuomari olisi henkilökohtaisesti vakuuttunut syytetyn syyllisyydestä. Näytön riittävyys ratkaisee, voidaanko langettavaa tuomiota antaa. - Käräjäoikeuden vapauttava tuomio voi toki olla aivan oikean osunut. Eivätkä käräjäoikeuden tuomion perustelut sentään keskimääräistä tasoa huonommat ole, vaikka olen niitä edellä kritisoinutkin.

98. Syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta ja heitteillepanosta - A:ta on syytetty jutussa myös B:n törkeästä kuolemantuottamuksesta (RL 21:9) tai vaihtoehtoisesti heitteillepanosta (RL 21:14). Edellinen syyte perustuu siihen, että A oli törkeällä huolimattomuudellaan aiheuttanut B:n kuoleman, koska hän ei ollut ajoissa hälyttänyt apua runsaasti vertavuotaneelle B:lle; B:hän kuoli muutama tunti synnytyksen jälkeen verenvuoton, koska istukka oli jäänyt kohtuun. Syytteen mukaan A:lla oli ollut huolenpitovelvollisuus seurustelukumppaniinsa nähden. Oikea-aikainen sairaalahoito olisi syytteen mukaan pelastanut B:n hengen. Heitteillepanoa koskeva syyte perustuu osin samoihin näkökohtiin ja siihen, että A oli jättänyt B:n avuttomaan tilaan.

99. Käräjäoikeus on kuitannut nämä syytteet aika suppeilla perusteilla ja hylännyt ne molemmat. Käräjäoikeus on aivan oikein todennut, että vaikka A kertomansa mukaan ei ollut ollut tietoinen B:n synnytyksestä ja lapsen tappamisesta, hänellä oli ollut velvollisuus hankkia B:lle apua, mikäli B oli ollut fyysisesti tai henkisesti niin huonossa kunnossa, että hän oli ollut siihen itse kykenemätön. Käräjäoikeus on kuitenkin nojautunut siihen, että B oli A:n kertoman mukaan jyrkästi kieltänyt A:ta soittamasta hätäkeskukseen tai hankkimasta muuta apua, sillä B ei halunnut totuuden paljastuvan. A oli soittanut hätäkeskukseen kaksi kertaa, ensin kello 11.37 ja toisen kerran 12.03. Käräjäoikeus on uskonut A:n kertomusta, jonka mukaan B olisi ollut ensimmäisen soiton aikana "paremmassa kunnossa ja että hän oli tuolloin vielä pystynyt puhumaan." Koska A:lta puuttuivat kaikki olennaisimmat taustatiedot B:n tilasta, käräjäoikeus katsoi, että A oli tehnyt asiassa "kaiken voitavansa." Oikeus on vedonnut myös siihen, että A:n ensimmäisen soiton perusteella hätäkeskus ei ollut vielä pitänyt B:n tilaa kriittisenä.

100. Käräjäoikeuden päätelmistä voidaan myös näiltä osin olla eri mieltä. Perusteluista näkee hyvin, miten sidoksissa kuolemantuottamussyyte on käräjäoikeuden mielestä ollut murhasyytteeseen. Ratkaisevana on nähtävästi pidetty sitä, että kun A ei oikeuden mukaan tiennyt B:n synnytyksestä, hän ei voinut syyllistyä myöskään kuolemantuottamukseen tai heitteillepanoon. Minusta näyttää ilmeiseltä, että käräjäoikeuden on ollut tavallaan pakko hylätä puheena olevat syytteet. Jos käräjäoikeus olisi katsonut A:n syyllistyneen B:n osalta joko kuolemantuottamuksen tai heitteillepanoon, se olisi luultavasti joutunut tarkastelemaan myös murhasyytettä ja avunantosyytettä ikään kuin uudessa valossa.

101. Yleisen elämänkokemuksen perustella vaikuttaa sangen oudolta, että "hyvin koulutetut" ja "toisistaan huolehtivat" ihmiset, niin kuin käräjäoikeus on toisessa kohdin B:tä ja A:ta kauniisti luonnehtinut, eivät todellisessa hätätilanteessa toimikaan siten kuin hyvin koulutettujen - A oli myös reservin upseeri - ja empaattisten ja huolehtivaisten ihmisten voitaisiin kohtuudella olettaa toimivan, vaan mies odottelee kylmän rauhallisesti useita tunteja, ennen kuin hän hälyttää apua hyvin oudoissa olosuhteissa vertavuotavalle naisystävälleen. Tässäkin kohdin pitäisi muistaa, että A kuvasi todistaja KE:lle B:n kasvoja "kuolevan naisen kasvoiksi" jo kello 08, jolloin B kolmituntisen wc-istunnon ja A:n wc:stä kuulemien "kammottavien äänien" jälkeen suostui vihdoin avaamaan A:lle wc:n oven. Tuolloin wc:n lattialla oli ollut verta niin paljon, että A joutui sitä siivoamaan, mutta vielä poliisien tullessa myöhemmin asuntoon, wc:n lattiakaivo oli edelleen täynnä hyytynyttä varta.

102. Minusta on selvää, että A:n olisi pitänyt soittaa hätäkeskukseen heti, kun hän näki vessasta palaavan B:n kunnon - B:hän ei jaksanut kävellä omin voimin edes sänkyyn - ja wc:ssä olleen veren paljouden. Miksi A ei tätä tehnyt? Yksi syy on siinä, että B ei ilmeisesti halunnut A:n hälyttävän apua, koska halusi salata synnytyksen ja lapsen surmaamisen. Täytyy kuitenkin muistaa, että myös A:lla oli vielä vahvempi motiivi salata tapahtumat, koska hänen oleskelunsa asunnossa ja B:n vienti sairaalaan olisivat paljastaneet salasuhteen, jonka hän halusi perheensä takia pitää visusti salassa. Emme myöskään varmuudella tiedä, millainen oli B:n kunto, kun A soitti kello 11.37 ensimmäisen kerran hätäkeskukseen. Tuntuu yllättävältä, jos B:n kunto olisi todella vasta seuraavan puolen tunnin aikana huonontunut dramaattisesti.

103. Oikeudenkäynti jatkuu hovioikeudessa - Käräjäoikeus vapautti A:n kaikista syytteistä, joten A:ta on pidettävä syyttömänä. Jutun käsittely kuitenkin jatkuu aikanaan Vaasan hovioikeudessa, jonne syyttäjät ovat ilmeisesti jo toimittaneet valituksensa. Minusta on selvää, että hovioikeus joutuu pitämään jutussa suullisen ja julkisen pääkäsittelyn, johon myös yleisöllä on vapaa pääsy. Siltä osin kuin käsittelyssä tulee esiin esimerkiksi A:n ja B:n yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia seikkoja, käsittely voidaan määrätä yleisöltä suljetuksi. Mutta olisi outoa, jos käräjäoikeuden tavoin myös hovioikeus määräisi jutun käsittelyn kokonaan suljetuin ovin tapahtuvaksi. Mielestäni käräjäoikeuden perustelujen valossa asiassa on ilmennyt monia omalaatuisia ja epäselväksi jääneitä seikkoja ja kysymyksiä. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutuminen edellyttää hovioikeuden pääkäsittelyn yleisöjulkisuutta.

104. Tuomion perusteluja ei voida tällaisissa jutuissa kirjoittaa koskaan niin yksityiskohtaisiksi ja avoimiksi, että ne voisivat korvata tuomioistuimen julkisen käsittelyn. Perusteluista ei jutussa voi saada läheskään täydellistä käsitystä siitä, mitä ja millä tavoin asianosaiset ja todistajat ovat kertoneet ja mitä asiassa on tapahtunut. Hovioikeuden pääkäsittelyssä ei tarvitse ottaa kuitenkaan vastaan kaikkea sitä näyttöä, joka on esitetty jo käräjäoikeudessa. Käräjäoikeudessa on luultavasti esitetty ja vastaanotettu aika runsaasti sellaista selvitystä, jolla ei itse asiassa ole asian ratkaisun kannalta merkitystä. Toisaalta rikosjutun hovioikeuskäsittelyssä voidaan esittää myös sellaista uutta ja relevanttia aineistoa, jota ei ole esitetty käräjäoikeudessa.

105. Lopuksi - Tämä blogi oli tavallaan minun oma kesädekkarini tai kesädekkarin vastine. Kuten sanonta kuuluu, totuus voi usein olla tarua ihmeellisempi. Pietarsaaren tapauksen pohjalta voisi ehkä yrittää kirjoittaa myös dekkarin. Pitäisiköhän itse yrittää ja siirtyä kokonaan fiktioon? Onhan näitä kuivia ja turhan pitkiä blogeja tullut jo vuoden verran tahkottua.





26 kommenttia:

Kalle kirjoitti...

Älä siirry fiktioon, näitä tosimaailmaan sijoittuvia kritiikkejä lukee paljon mielummin tällainen oikeustieteen maallikkokin.

Anonyymi kirjoitti...

Pitkä teksti, en ole edes vielä puolessa välissä. Pisti kuitenkin silmään (vrt. sähköinen äänestys):
"ei riitä, että oikeus toteutuu, vaan sen toteutumisen tulee myös olla nähtävissä ja havaittavissa ("justice must not only be done; it must also be seen done")"

Anonyymi kirjoitti...

Loistavaa päättelykykyä! Kiitos, avasi paljon tätäkin "mysteeriä".

Anonyymi kirjoitti...

Todella; kesän paras dekkari! Näin ajattelin, kun rullasin osaa n:o 100. Ja samaan on päätynyt itse blogistikin osassa n:o 104. Uskon, että todellisuus kirjoittaa ne parhaat dekkarit, kuten tämä tapaus, parrulastissa Itämerellä seilannut mystinen rahtilaiva, WTC, Moskovan romahtaneet kerrostalot, Anna Politkovskaya etc. osoittavat. Kiitä vertahyytävästä, mutta älynsytyröitä kutkuttaneesta casen purusta. Ja jatkoa seuraa,
toivoo
Veikko-setä

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Selvyyden vuoksi on syytä todeta, että lapsensurma on kriminalisoitu RL 21 luvun 4 §:ssä:
- Nainen, joka synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa surmaa lapsensa, on tuomittava lapsensurmasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Lapsensurmaaja-äidin tekijäkumppani (esim.avo- tai aviomies tai joku muu henkilö) tuomitaan sen sijaan joko murhasta (RL 21:2), josta rangaistus on elinkautinen vankeus, taposta (RL 21:1) tai tapon lievästä tekomuodosta eli surmasta (RL 21:3). Surman maksimirangaistus on 10 vuotta vankeutta, tapon minimirangaistus taas 8 vuotta vankeutta

Pietarsaaren tapauksessa syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta murhasta tai vaihtoehtoisesti avunannosta murhaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Murhaa koskevan avuannon maksimirangaistus on 12 ja minimirangaistus 2 vuotta vankeutta.

Vaikka syyllisyyskysymystä ratkaistaessa ei saa periaatteessa ottaa huomioon eri syytevaihtoehdoista lain mukaan seuraavia rangaistuksia, tuomioistuimet käytännössä usein ajattelevat, mikä olisi rikoksesta tuomittava kohtuulliselta tuntuva rangaistus ja ratkaisevat sitten myös syyllisyys- ja rikosnimikekysymyksen tämän mukaisesti.

En tietenkään tiedä, mutta mahdollisesti tässä Pietarsaaren tapauksessakin on ajateltu käräjäoikeudessa, että elinkautinen rangaistus olisi täysin kohtuuton samoin kuin pitkä vankeusrangaistus avuannosta murhaan.

Mahdollista on, että esimerkiksi oikeuden lautamiesjäsenet ovat ajatelleet, että syytetylle oli kertynyt jo tarpeeksi rangaistusta siitä, kun myös lapsen äiti kuoli synnytyksen seurauksena. Samoin häpeä salasuhteen ilmitulemisesta kerrotuissa olosuhteissa on ehkä otettu huomioon, mahdollisesti myös syytetyn vaimon sairaus ja hänen perhesuhteensa.

Selvää kuitenkin on, ettei mainituille kohtuusnäkökohdille pidä panna painoa, kun on kyse murhasyytteestä. Mainitunlaiset kohtuusnäkökohdat voidaan sen sijaan ottaa huomioon mahdollista rangaistusta mitattaessa - jos seurauksena elinkautista vankeutta lievempi rangaistus.

Anonyymi kirjoitti...

Jaaha.
Olisikonan kuitenkin niin, että tietyissä yhteisöissä olisi "omat" lakinsa ennen Suomen lakeja.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Tietyissä yhteisössä on omat lakinsa."

Kuten esimerkiksi vapaamuurariyhteisössä.

Anonyymi kirjoitti...

On tietenkin selvää, että nykyaikana, jolloin lapsien huostaanotto- ja adoptiokäytännöt ovat aivan eri tasolla kuin vuosikymmeniä tai satoja sitten, naisten päästäminen lapsen tappamisesta lievemmällä rangaistuksella on tasa-arvon vastaista. Ei se lapsi henkeään menettäessään varmastikaan mieti surmaajan mielentilaa.

Koko pykälä lapsensurmaajanaisesta pitäisi vanhentuneena poistaa laista.

Ja taas voidaan kysyä, miksi syyttäjä munaa itsensä ja oikeuslaitoksen vaatimalla syytetyn sotilasarvon menetystä. Eikö tuosta hölmöilystä voisi luopua, kun sillä ei ole minkään valtakunnan merkitystä kenellekään. Mihin voi ilmoittaa että haluaa luovuttaa sotilasarvonsa ettei vain joutuisi tuon karmean lisärangaistuksen kohteeksi missään tilanteessa. Jos vaikka saa ParkComilta pysäköintisakon.


Mitä tulee vapaamuurareihin ja muuhun järjestötoimintaan, niin totta kai jäsenyydellä on vaikutusta esimerkiksi korruptiotutkimuksissa. Eikä tuomari langeta loosiveljelle tuomiota.

Niin ja Suomessa on eri lakeja eri yhteisöillä. Näitä rinnakaistuomioistuimia ei vain pidetä julkisuudessa. Sovitteluksihan noita on tapana sanoa, mutta ryhmän lakeihin nuo perustuvat ja niitä myös noudatetaan.

Toivo Isänmaa kirjoitti...

Onhan näitä kuivia ja turhan pitkiä blogeja

Ei pidä paikkaansa! Kesken ei malta lopettaa lukemista.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeudessa jo selvitettiin asiantuntijoiden voimin kuinka hyvin synnytykseen kuollut vastasi tyypillistä lapsenmurhaajaa. Olisiko myös selvitettävä, sopiiko syytetty mies vaarallisen kontrolloivan minogynistin luonnekuvaan? Asiantuntijoista ei ole varmaankaan puutetta, ei myöskään kirjallisuuslähteistä meiltä ja muualta. Esimerkkinä helppolukuinen klassikko: Women Murdered By The Men They Loved (Constance A. Bean, MPH). Vaaralliset misogynistit, yhteisönsä tukipilarit, vaalivat moitteetonta sosiaalista kuvaansa joskus, kirjaimellisesti, henkeen ja vereen. Vaimot, rakastajattaret sekä lapset näkevät luonteen toisen puolen, mutta pelko sulkee heidän suunsa.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno analyysi ja kaikin puolin kiinnostava tapaus! Noista tekstiviestien poistamisesta tapahtuman jälkeen jäi miettimään, miksi niitä ei kaivettu esiin? Kyllä poliisilta luulisi löytyvän pelit ja vehkeet kaivaa poistetut viestit uudelleen esiin.

Kalle kirjoitti...

Käytätkö muuten tarkoituksella vaihtelevasti termiä "lapsenmurha", joka ei lakitermi, "lapsensurma"-termin rinnalla?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset taas kerran ansiokkaasta tapauselvityksestä, analyysista ja oikeudellisen näytönarvioinnin tarkastelusta. Mielestäni KO antoi liian paljon "painoarvoa" syytetyn kertomukselle. OTT Kari Uoti on kutsunut tuomioistuimia "bingohalleiksi" niin paljon poikkeavat tai ovat vajaita tuomionperustelut Suomalaisissa tuomioistumissa, "samankaltaisten" juttujen osalta.Kiinnititte huomiota tärkeään asiaan. Intuitio tuntuu olevan vaikuttavampi voima tuomareiden työskentelyssä kuin luulemme. Kiitokset Suomen johtavalle oikeusasioiden tuntijalle, Jyrki Virolaiselle. Toivottavasti sivistätte kansaa jatkossakin asiantuntevilla blogikirjoituksillanne. Tapauksista kirjoitatte niin mielenkiintoisesti, maallikkokin saa paremman kuvan oikeudenkäytöstä, ymmärtäen siten paremmin tuomioistuimien päätöksiä.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos valaisevasta tekstistä.
Osaatko kertoa, minkälainen rikosvastuullinen tilanne on syntymättömän vauvan tahallinen vahingoittaminen tai tahallinen yritys aiheuttaa keskenmeno, kun abortti ei enää laillisesti ole mahdollista? Jos tekijänä on siis nimenomaan itse raskaanaoleva nainen.

Voiko syntymättömän lapsen vahingoittaminen olla rikosoikeudellisesti murha/tappo/surma? Onko historiassa jotain tapauksia, joissa nainen olisi tuomittu tällaisesta? Uskonnoissa, moraalikäsityksissä ja yhteiskunnallisesessa suhtautumisessa hetki, josta lapsen henkilökohtainen ihmisoikeus alkaa, vaihtelee paljon - olen miettinyt, mikä on lain kanta asiaan, ja vaihteleeko sekin kenties paljon maittain.

Anonyymi kirjoitti...

Kiinnostava ja jopa epäilyttävä tapaus. Blogisti varmaan seuraa tapausta ja kirjoittaa siitä aikanaan.

Itselläni vaivaa kovasti se seikka, että tapauksen taustoissa oli kerottu, että B:lle oli aiemmin tehty kolme aborttia. Kuitenkin käräjäoikeus oli perusteluissaan maininnut, että A ja B olivat tavallisia, ystävällisiä ja huolehtivaisia ihmisiä ja että jopa suunniteltu laillinen abortti oli vaivannut heitä moraalisesti...

Anonyymi kirjoitti...

Mietin vain, että jos lapsi syntyi terveenä,hän itki todennäköisesti niin kovaa, että se olisi kuulunut koko asunnossa. Pienen vauvan itku on yksi läpitunkevimpia ääniä tässä maailmassa.
Istukan jääminen kohtuun viittaisi siihen, että mies ei ollut mukana synnytyksessä. Aikaisempien kokemuksien perusteella hänen olisi luullut tietävän, että myös istukan on tultava ulos. Nainen taas ei kai ollut aiemmin synnyttänyt ja saattoi olla tietämätön tästä asiasta.

Mika Lako kirjoitti...

Dekkarina tämä selostus olisi 33 pdf-sivua. 
Valitettavaa, että Suomessa harrastetaan salaisia oikeudenkäyntejä, koska kirjoitettu tuomio ei voi koskaan sisältää sitä tietoa, mitä suullista käsittelyä seuraamalla voi havainnoida.



Esimerkkinä voin mainita tapauksen KKO:2009:42. KKO oli ansiokkaasti ulkoistanut suullisesta käsittelystä tiedottamisen blogistille, joten pääsin seuraamaan Lehtimajan prosessinjohtoa KHO:n suuressa salissa. Tilaisuus alkoi tunnin myöhässä, mutta käytin ajan hyödyllisesti ihailemalla Kaarlo Stålbergille myönnettyä Viron vapaudenristiä [Tallinnan vapaudenaukiolla on kyseinen ansiomerkki patsasversiona] sekä muita arvomerkkejä vitjoineen. Lasivitriinissä oli myös esittelijän virkafrakki 1930-luvulta.
KHO:n sisäinen puhelinluettelo kertoi talossa olevan lukuisia taukotiloja sekä kymmenen tekstinkäsittelijää.
Hallintoneuvoksilla on täten tarvittava aputyövoima aktin lappusten naputtelemiseen!?

KKO:n Tuomiolauselma
"Lahdelma-nimistä tilaa RN:o 1:717 koskevan, 11.9.1975 solmitun maanvuokrasopimuksen vuokramaksun määrä tarkistetaan siten, että vuokramaksu on 5 000 euroa vuodessa Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä alkaen." Nimittäin suullisesta käsittelyssä vuokralaiselta taisi vahingossa lipsahtaa mustaan sopimushintaan viittaava sana viisikymmentä. Ehkä tämä lipsahdus johti luvun 5 000 euroa valintaan. 



Tässä Pietarsaaren tapauksessa on mielestäni sivuutettu yksi mahdollinen ratkaisupolku. Minulle ei nimittäin selviä miten syyttäjä tai tuomioistuin on poissulkenut seuraavan vaihtoehdon. 
A surmaa lapsen väkivaltaisesti, surman jälkeen A antaa B:n vuotaa kuviin. Dekkarilainopillisesti kysymyksessä olisi kai kaksoismurha. 

Kohdan 83 maininta, ettei A:n DNA:ta tai sormenjälkiä löydy vauvasta tai muovipussista on ainakin osin puutteellinen. Ainakin dekkareissa kerrotaan kuinka helppoa on manipuloida sormenjälkiä, taitaa niissä dekkareista löytyä jotain käyttöä myös ihan tavallisille kumisille astianpesukäsineille........

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No, millaista oli Mika Lakon mielestä Lauri Lehtimajan prosessinjohto tapauksessa KKO 2009:42?

Dekkariksi tästä blogijutusta ei tietenkään sellaisenaan ole, koska blogissa on selosteltu vain faktoja. Dekkaria varten pitäisi keksiä juoni, sepittää A:n ja B:n suhdetta koskeva kuvaus, kehittää rikosta tutkiva henkilö - poliisi tai jokin maallikko - siis "sankari" tai antisankari - esim. viinaan menevä, eläkkeelle nipin napin selviytynyt professori - joka tunkee näppinsä (tai nenänsä) eriskummallisin ja/tai selvittämättömiin murhajuttuihin. Tälle tyypille pitäisi kehittää myös jonkinlainen - tietysti mahdollisimman rempallaan oleva - yksityiselämä jne.

Käräjäoikeus ei ole voinut ottaa huomioon MIka Lakon mainitsemaa hypoteesiä siitä, miten rikos tai rikokset ovat tapahtuneet, koska syyttäjä ei ole tällaiseen vaihtoehtoon vedonnut; poliisikaan ei ole luultavasti tätä vaihtoehtoa tutkinut - kolme (3) vuotta kestäneessä - esitutkinnassa. Näyttöä tälle hypoteesille tai epäilylle ei ole varmaankaan löytynyt. A:ta on sen sijaan syytetty B:n törkeästä kuolemantuottamuksesta eli juuri kuiviin vuotamisesta huoneistossa ennen avun hälyttämistä.

Olisi mielenkiintoista mennä seuraamaan Vaasan HO:n istuntoa sanotussa jutussa - jos nyt sitten hovioikeus päättää, että juttu käsitellään julkisesti.

Asser Salo kirjoitti...

Erittäin hyvin kirjoitettu blogi. Olen kumminkin taas kerran blogistin kanssa eri mieltä muutamasta asiasta. Luettuani tuomion itsekin, rohkenen esittää kommenttini.

Vaikka tuomioistuin ei tuomiossa nimenomaisesti mitään todistusteoreettista metodia mainitsekaan, ei tämä kuitenkaan ehdottomasti tarkoita sitä, että tuomioistuin ei olisi soveltanut esimerkiksi hypoteesimetodin perusajatuksia.

Muistaakseni muuan prosessioikeustutkija on prosessioikeustutkimuksen metodologiasta kirjoittaessaan todennut (Jukka Kemppiselle), että metodin soveltaminen yleensä käy ilmi kirjoituksesta: miten kirjoitus on toteutettu.

Hypoteesimetodissa tuomitsemiskynnyksen ylittymiseksi arvioidaan, onko jokin vastaajan edukseen tuoma vaihtoehto esitetyn näytön valossa siten todennäköinen, että asiassa jää "järkevä epäilys" sen oikeellisuudesta.

Nyt puheena olevassa asiassa tarkoituksenmukaista on, ainakin lähtökohtaisesti, ollut antaa etusija vastaajan kertomukselle tapahtumista, sillä se on ainoa välitön näyttö tapahtumista. Muu todistelu on aihetodistelua, joka voi paitsi itsenäisesti todistaa tapahtumainkulusta, myös vaikuttaa vastaajan kertomuksen näyttöarvoa heikentävästi.

Eri asia tietysti on, että tuomion olisi luultavasti voinut kirjoittaa toisinkin: analysoimalla syytteen teonkuvaus osateemoiksi ja arvioimalla sitä, mitkä seikat kulloistakin osateemaa tukevat, ja mitkä eivät.

Ongelmana tällaisessa perustelutavassa on varmaankin se, että kokonaisuus on usein, kuten tässäkin asiassa, enemmän kuin osiensa summa. Tuomion adressaattien näkökulmasta perustelut voinevat siksi muodostua vaikeaselkoisiksi, ainakin ilman tapahtumainkulun yleispiirteistä selostamista.

Blogisti näyttää kiinnittäneen kovasti huomiota siihen, ilmeisesti epäuskottavana pitämäänsä seikkaan, että naisen väitettiin olleen raskaana muiden, ml. seksikumppaniensa, tietämättä.

Suomalainen ei tietysti usko ennen kuin näkee, mutta tämä voinee olla täysin mahdollista, naisen ruumiinrakenteesta riippuen. (Oikeuden olisikin ollut hyvä, kuten todettua, kertoa vainajan ruumiinrakenteesta.)

En kuitenkaan usko, että vastaaja olisi sopinut muiden vastaajien kanssa "muunnellun totuuden" puhumisesta: että nämä olisivat valehdelleet, etteivät olleet huomanneet raskautta.

En nimittäin pidä yleisen elämänkokemuksen valossa kovin uskottavana, että naisystävänsä menettänyt todistaja esimerkiksi olisi ollut kovin aulis auttamaan henkirikoksesta syytettyä vastaajaa. Myös vainajan ystävät olisivat varmaankin tunteneet vastenmielisyyttä väärän valan tekemiseen tällaisesta syystä. Näin ainakin luulen.

Siksi lienee täysin mahdollista, että nainen on todella ollut raskaana ilman, että mies on tiennyt tästä.

Blogisti näyttää vetävän hanakasti johtopäätöksiä vastaajan vahingoksi myös eräistä selvittämättä jääneistä seikoista (mm. veren määrä vessassa, viestien poistamisen syyt ja poistettujen viestien sisältö), mikä ymmärtääkseni on rikosprosessissa ehdottoman kiellettyä.

Kysymys ei nimittäin tältä osin ole kokemussääntöjen tulkinnasta tai kertomuksen uskottavuusarvioinnista, vaan siitä, että päätelmiä tehdään itse asiassa sellaisesta aineistosta, josta ei ole esitetty minkäänlaista selvitystä.

Blogisti tuntuu tulkitsevan todistusaineistoa muutenkin kovin tarkoitushakuisesti, osin jopa kritisoimaansa tuomioistuinta yksipuolisemmin.

Miehellä esimerkiksi voinee olla jäällä kävelemiseen ja seksin harrastamiseen muitakin motiiveja kuin kylmä surmaamisen himo. Erityisesti, kun kumpikaan toiminta ei nykylääketieteen mukaan nopeuttane synnytyksen käynnistymistä.

- - Jatkuu seuraavassa viestissä

Asser Salo kirjoitti...

- - Jatkoa edellisestä

Tuomion perusteluihin sisältyy auki kirjoitettuna myös muuan tekstiviesti, jonka blogisti tekstissään sivuuttaa, mutta jonka tuomioistuin päätteli olleen ajalta, jolloin nainen uskotteli vastaajalle tehneensä abortin. En kirjoita sitä tähän auki, koska olen kätkenyt tuomion jonnekin, mutta muuta selittävää tekijää, kuin tuomioistuimen em. tulkinta, sille ei voitane kohtuudella löytää.

Kun muistetaan, että nainen oli uskotellut kärsivänsä ummetuksesta ja kuukautiskivuista sekä olevansa muutenkin huonovointinen, ei liene syytä ihmetellä sitäkään, että mies ei kiinnittänyt huomiota siihen, että nainen viipyi vessassa. Paitsi näin jälkikäteen tietenkin, kun on käynyt ilmi, että nainen synnytti vessassa. Mutta tiesikö mies tätä?

Vessasta löytyneen veren määrästä ei voida tehdä päätelmiä vastaajan tekemisestä tai tietoisuudesta, jos em. asiat uskotaan. Nainenhan oli väittänyt kärsineensä kuukautiskivuista - lisäksi nainen oli väitetysti siivonnut verijälkiä.

Olisi myös väärin antaa ymmärtää, että vastaaja olisi tuomion perusteeksi kirjattujen tietojen perusteella laiminlyönyt avun hankkimisen. Tämähän oli soittanut naiselle ambulanssin, joka oli kuitenkin kieltäytynyt hakemasta naista, koska ketään ei voida vasten tahtoaan pakottaa hoitoon.

Sekään, että vastaaja oli saanut kuulla vauvasta ensimmäisen kerran vasta esitutkinnassa, ei minusta vaikuta uskomattomalta. Nainenhan oli kätkenyt vauvan pyykkikoriin. Olisiko miehen kenties tullut kurkistaa sinne?

Koko syytteen teonkuvaus lepää, ainakin tuomiosta saamani vaikutelman perusteella, yleisen elämänkokemuksen nojalla melko epäuskottavien vaihtoehtojen päällä.

Aivan ensinnäkin kiinnittäisin huomiota naisvainajan ja vastaajan motiiveihin. Mikähän mahtaisi olla vainajan ja miehen motiivi kotisynnytykseen? Onko blogistilla veikkauksia? (Tähän kysymykseen vastaamiseen ei tarvinne olla tuomioistuin, joka on ottanut vastaan näytön.)

Miksi nämä kaksi koulutettua ihmistä - joista toinen vieläpä res. ltn. - sopisivat mieluummin kotiabortista ja lapsen tappamisesta kuin raskauden keskeyttämisestä sallituin keinoin? Etenkin, kun naiselle oli jo tehty kolme aborttia aikaisemmin?

Tuomion perusteeksi otettu tapahtumainkulku on mielestäni uskottavampi - ja mikä tärkeintä, vaikka tuomioiden perustelemistapaa voidaan kritisoida, tuomioistuin kykenee sitomaan päättelynsä todistusaineistoon.

Ja mitä tulee zombie-naiseen vielä: miten todennäköistä on, että nainen olisi istukka kohdussaan hiippaillut pihalle kätkemään lapsen ruumista?

(Pitkä kommentti, mutta pitkä oli blogikin.)

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Odotin Asser Salolta hieman analyyttisempää kommenttia, mutta hyvä näinkin! Missään kohdin Asserin kommentti ei antanut minulle aihetta tarkistaa kannanottojani.

Käräjäoikeudella on kylä soveltanut jonkinlaista hypoteesimetodia, mutta se on kyllä yksinomaan käräjäoikeuden "oma"metodi, mutta tämä metodi ei ole sellainen metodi, jota hypoteesimetodilla oikeuskirjallisuudessa tarkoitetaan; viittaan blogiini.

Asser on ohittanut kokonaan kritiikkini siitä, että käräjäoikeus ei itse asiassa ole maininnut yhtään ainoasta oikeusnormia eikä oikeastaan myöskään kokemussääntöä perusteluissaan.

Todistusharkintakin on oikeudellista harkintaa ja oikeudelliseen harkintaan ja päättelyyn ei riitä se, että harkinta tapahtuu oikeudessa tai oikeustalossa! Oikeudellinen päättely on normisidonnaista päättelyä, jolloin oikeuden pitää mainita tai ainakin viitata tiettyihin oikeusnormeihin ja kokemussääntöihin, joita on se on soveltanut.

Asserin mukaan käräjäoikeuden päättely perustuu todistusaineistoon, mutta tämä ei yksin riitä, jos normit sivuutetaan päättelyssä kokonaan.

Käräjäoikeuden tavoin Asser pitää tärkeimpänä ja oikeastaan ainoana "suoranaisena" todisteena syytetty A:n kertomusta. Mutta kokonaan eri asia on, millainen todistusarvo A:n kertomuksella voidaan antaa.

Asserkin sivuuttaa täysin sen yksinkertaisen, mutta varsin ratkaisevan tosiasian, että rikosjutun syytetyllä ei ole minkäänlaista totuusvelvollisuutta, vaan hän voi vapaasti valehdella edukseen. Asserkin näyttää yllättäen pitävän A:n kertomusta ilman minkäänlaisia epäilyjä täytenä totena!

Kun syytettyä on jutussa uhannut syytteen mukaan elinkautinen vankeusrangaistus, on syytetyllä tietenkin ollut varsin suuri kiusaus ja motiivi puhua niin sanottua muunneltua totuutta hänelle kriittisissä kohdissa. Ei siis pidä uskoa sinisilmäisesti syytetyn kertomusta ikään kuin se olisi annettu totuusvakuutuksen nojalla!

Kun meillä on näyttää olevan Asserin kanssa näin erilaiset lähtökodat arvioissamme, en näe tarpeelliseksi kosketella Asserin esille ottamia yksityiskohtia enemmälti.

Anonyymi kirjoitti...

Asser Salo taitaa jonkinlainen zombi itsekin.

Samoilla henkilötiedoilla varustettu mies (synt. vuonna 1902 ja ammatti kuorma-autonkuljettaja) on nimittäin ainakin Wikipedian mukaan kuollut jo vuonna 1938 Neuvosto-Karjalan Petroskoissa, jossa hän tuli 11.2. sanottuna vuonna ammutuksi Stalinin vainoissa.

Mutta täällä tämä Asser Salo vain jatkaa kommentaattorina, siis ilmeisesti zombiena...

noviisi kirjoitti...

Dekkarin kirjoittajat kuten monet muutkin odottavat mielenkiinnolla Vaasan Ho:n päätöstä hovioikeuskäsittelyn julkisuudesta tässä nimenomaisessa tapauksessa, jossa ei salaisuuden verho tunnu aukevan totuuden päivänpaisteelle.

Virolainen tuo kirjoituksessaan ansiokkaasti esille kysymyksen uskottavuudesta ja uskottavasta tapahtumaketjusta. Millaista toimintaa oikeuden olisi pidettävä uskottavana pohtiessaan syytetyn kertomuksen luotettavuutta kontra mitä yleisen elämänkokemuksen mukaan normaalilla ajattelukoneistolla varustetun kansalaisen pitäisi ymmärtää.

Pitäisikö minun ymmärtää, että kumppanini on raskaana vaikka tämä sanoo tehneensä abortin. Vatsa kasvaa -> selkä kipeytyy -> liikkuminen muuttuu vaivalloiseksi -> kuukautiskierto loppuu. Ovatko nämä seikat riittäviä, että yleisen elämänkokemuksen perusteella voidaan ainakin perustellusti epäillä naisen olevan raskaana?

Epäuskottavan tapahtumaketjun kertominen uskottavana vaatii toki taiteilijaluonteen ja tämän kertomuksen uskominen vaatii kuulijaltaan näemmä tukun oikeustieteen opintoviikkoja.

Näin noviisina ajattelee, että oikeudessa epäuskottava kertomus vaatisi tuekseen näyttöä syyttömyydestä ja päinvastoin. Ihan aikuisten oikeesti se ei ilmeisestikkään näin yksinkertaista ole.

Käräjäoikeus on pääöksessään todennut etteivät hyvin koulutetut ja hyvin taloudellisesti toimeentulevat ihmiset ilman rikollista taustaa suunnittele saati toteuta tapahtuneenlaista henkirikosta.
Mainitunlainen kansanosa on tästälähtien Käräjäoikeuden erityisessä suojelussa.

Jopa osapuolten korkeita moraalikäsityksiä ja empaattisia elämänasenteita Käräjäoikeus heltyy kehumaan.
Taisihan sulho toki antaa osan ajastaan myös kahdelle lapselle ja vaimolleen.

Lainaus Asser Salon tekstistä: "Erityisesti, kun kumpikaan toiminta ei nykylääketieteen mukaan nopeuttane synnytyksen käynnistymistä".

Kansanlääketiede elää Suomessa vahvana ja yleinen käsitys on, että seksi ja liikunta edistävät synnytyksen käynnistymistä.
Kärjäoikeus ja Salo selättävät kansanlääketieteen ja kansanuskomukset ilmeisesti siitä syystä, että jutun osapuolet olivat liian sivistyneitä ja hyvin toimeentulevia uskoakseen tällaisiin peruskansalaisen uskomuksiin.

Tässä oli Noviisin pari hajatusta aiheesta!

Mielenkiintoinen tapaus kaikenkaikkiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen tämä Pietarsaaren juttu. Blogistin kirjoitus valaisee tapausta erinomaisesti. Näillä tiedoilla kallistuisin käräjäoikeuden kannalle aavistuksen enemmän (55%-45%) kuin uskomaan miehen syyllistyneen mihinkään vaikka hienoisia epäilyksiä miehen toiminnasta jää.

Joskus kaikkein epäuskottavimmatkin kertomukset pitävät paikkansa. Raskaus voi kyllä jäädä huomaamatta, siitä on omakohtaista kokemusta omista ja muiden raskauksista. Ja jos mies ja nainen ovat olleet luottamuksellisissa väleissä ja mies luottanut naisen puheisiin, niin silloin hän on tulkinnut kaiken niistä lähtökohdasta käsin ja uskonut naisen tehneet abortin. Naisella on myös voinut olla sellaisia rakenteellisia seikkoja kuten kohtu taaksepäin kallellaan ja istukka kiinnittynyt kohdun takaosaan, jotka tekevät raskaudesta vähemmän huomattavissa olevan. Tosin tuttavathan tässä tapauksessa töissä olivat kysyneet onko nainen raskaana eli jonkinlaista pientä raskauspyöreyttä on ollut muttei mitään suurta pystyvatsaa. Jos syytetty on tavannut naista viikoittain tai päivittäin, hän ei ole ehkä huomannut raskautta senkään vuoksi. Sen sijaan jos syytetty olisi tavannut naista kuukauden tai parin välein, muutos olisi voinut olla selvemmin havaittavissa. Tosin senkin nainen olisi voinut kuitata lihomiseksi. Joidenkin jo muutenkin pyöreähköjen naisten raskausvatsa näyttää siltä kuin nainen olisi lihonut, vatsa on pikemminkin lihavan pyöreä kuin selkeä odottavan naisen potkupallovatsa.

Ei kaikkien raskaana olevien naisten selkä kipeydy. (Paitsi synnytyksessä tahtoo tuntua siltä että koko selkä on katkeamaisillaan.)

Jos pystytään toteamaan (miten? omasta puhelimestani ei tällaista ainakaan näe) että kännykästä on poistettu viestejä, niin miksei niitä ole voinut sitä kuoleman jälkeen tullutta lukuunottamatta poistaa kuollut nainen itse? Hyvin outoa ettei kukaan myönnä poistaneensa tuota kuoleman jälkeen tullutta viestiä. Olisin luullut että nykyaikainen televiestintätekniikka mahdollistaisi poistettujen viestien selville saamisen SIM-kortilta operaattorin kautta, eikö tämä ole mahdollista? Ja jos on, miksi sitä ei ole tässä tapauksessa tehty?

Syytetyn kertomus kuulostaa minusta suhteellisen uskottavalta. On täysin mahdollista että nainen on vain yrittänyt olla kuten tavallisesti sinä viikonloppuna. Oliko muuten tavanomaista että mies tuli naisen luokse koko viikonlopuiksi? Jos se oli epätavanomaista, niin sitten katsoisin, että mies saattoi tulla tarkoituksenaan auttaa synnytyksessä yms. Tosin ei synnytystä noin vaan saa käyntiin ja se kai oli miehenkin tiedossa veteraani-isänä. (Mitä merkitystä näillä reservin luutnantti –kommenteilla on? Kuuluuko ko. arvon saantia edeltäviin koulutuksiin synnytystietoutta?) Mutta jäällä kävelemisessä ja pariskunnan muissa toimissa en näe sinänsä mitään kummallista vaan normaalia lauantaipäivän viettoa. Zombi-naisteoria kuulostaa hyvinkin mahdolliselta, mutta pitäisi olla selkeämmät todisteet.

Anonyymi kirjoitti...

Miestä vastaan puhuvat todisteet vessan verien siivoamisesta. Miksi niitä ylipäänsä piti siivoilla ennen poliisin tuloa, jos mies luuli että kyse oli vain kuukautisten alkamisesta yms.? Ja jos mies uskoi naisen tarinat ummetuksesta ja kuukautisista, niin miksei hän hakenut ja tarjonnut naiselle särky- ja ummetuslääkkeitä tai ehdottanut ensiapuun lähtöä siinä vaiheessa kun vessassa oli istuttu jo toista tuntia? Ja mieskö uskoi että ummetus-ja kuukautistapauksissa verta saattaa joutua suuret määrät vessan lattialle? Toisaalta, jos mies uskoi kaikki naisen sanomiset (ja mitä syytä hänellä olisi ollut olla uskomatta?) niin silloin hän vain totesi, että naisen ummetuksen myötä parit peräpukamat tai muut suoliulokkeet olivat kenties rikkoutuneet naisen peräsuolessa sekä tämän kuukautiset alkaneet aiheuttaen runsaalta näyttävää verenvuotoa, jota oli päätynyt lattiallekin. Pienikin verimäärä saattaa kokemukseni mukaan näyttää paljolta.

Miehen olisi ehdottomasti pitänyt soittaa ambulanssi heti kun nainen vihdoin tuli ulos vessasta eikä pysynyt omin jaloin pystyssä ja kasvot olivat vitivalkoiset. Tiesi mies synnytyksestä tai ei. (Mutta tässä on jälkiviisaana niin paljon helpompi todeta tuo kuin miehen siinä oikeassa tilanteessa.) Normaalin synnytyksen jälkeen nainen pystyy kyllä kävelemään eivätkä kasvot ole vitivalkoiset. Toisaalta mahdollista on myös, että mies on uskonut naisen sanomisia kuukautiskivuista tai ollut kahden vaiheilla mitä tehdä. Ja toisaalta soittihan hän lopulta hätäkeskukseen. Minusta miehen puolesta puhuu se mitä hän kertoi ambulanssihenkilökunnalle, että naisella ollut kovat kuukautiskivut ja ummetusta. Nainenhan olisi voitu mahdollisesti pelastaa mikäli mies olisi osannut kertoa mitä todella oli tapahtunut. Mikä motiivi miehellä olisi ollut tieten tahtoen kertoa vääriä tietoja ja näin lopullisesti varmistaa, että nainen kuolee saamatta oikeanlaista hoitoa? Itselleenhän hän siinä tapauksessa olisi ehdoin tahdoin kaivanut kuoppaa koska ruumiinavauksessa kuitenkin havaittaisiin tuo synnytys ja istukan jääminen kohtuun.

Kaikista kysymyksistäni huolimatta kallistun juuri ja juuri käräjäoikeuden kannalle näillä tiedoilla. En löydä tarpeeksi todisteita siitä, että mies olisi ollut salaliitossa naisen kanssa lapsen tappamisen osalta.

On varmaankin kauheata todeta näin, mutta jollain tavalla minulle tulee tunne, että tässä tapahtui kuolleen osalta jokin oikeus. Varsinkin kun ajattelee tätä seiniin mäiskittyä syntynyttä lasta ja sitä sikiötä, jonka hän 23. viikolla abortoi – 24 viikkoa pidetään yleensä rajana elinkelpoisen lapsen syntymiselle, joten hän abortoi silläkin kertaa lähes valmiin lapsen. Ihmettelen kovasti miten näin hyvin koulutetut ihmiset eivät osanneet käyttää ehkäisyvälineitä tai tehdä aborttia ajoissa.