maanantai 24. elokuuta 2009

139. Hier Berlin

Keihäsfinalistit esittelyssä
Keihäänheiton voittaja Andreas Thorkildsen lähdössä heittoonsa


Kisat pähkinänkuoressa....kuva Berliinin Erotik-Museumin aulasta. Muihin museoihin tutustumiseen aika ei tällä(kään) kertaa riittänyt.

Eipä todellakaan mennyt Suomen keihäsmiehillä putkeen!

Eikä mennyt meidän kolmen hegen katsojadelegaatiollakaan, sen puoleen. Alku näytti lupaavalta, livahdimme taas totuttuun tapaan keihäänheittopaikan taakse ykkösriville, jonne ei ole myyty lainkaan lippuja, sillä se on tarkoitettu kuvaajille ja urheilijoiden valmentajille.

Istuimme paikoillamme - muuten meidän porukan paras keihästulos on USA:ssa jo pitkään eli yli 40 vuotta asustaneen erään Riihimäen Kiskoa, kuten minäkin, aikoinaan edustaneen Rauli U:n vuonna 1971 USA:ssa heittämät 76 metriä ja risat - ja pääsimme jopa keihäänheiton kaikkien aikojen ylivoimaisen ykkösen, Tsekin Jan Zelesnyn viereen, jossa seurasimme kaksi ensimmäistä kierrosta.

Eihän meillä - tietenkään - tälläkään kertaa ollut lippuja koko kyseiseen katsomoon eiliseksi päiväksi. Sitten kuvaajia alkoi lappaa paikoilleen yhä enemmän ja enemmän ja joku tiukkapipoinen saksalaistoimitsija - nainen tietysti - sai päähänsä alkaa tarkastaa ekariviläisten lippuja, ja meidäthän häädettiin sitten pois sanotuilta paikoilta. Minä pelastauduin n. 10-15 riviä ylemmäksi sanottuun keihäskatsomoon, josta oli todella hyvät näkymät, ja kaksi muuta kaveria pujahti totuttuun tapaan lehdistökatsomoon.

Johtuiko sitten tästä meidän poissaolostamme ykkösriviltä vai mistä, mutta suomalaisten kisa meni niin sanotusti täysin penkin alle. Ainoa, joka piti joten kuten tasonsa, oli Antti Ruuskanen, mutta muut kolme eli Pitkämäki, Wirkkala ja varsinkin Järvenpää suorastaan räpelsivät surkeasti! Mutta hyvin ei käynyt keihäslegenda Zelesneyn valmentamankaan tsekkiheittäjän, sillä myös hän putosi suomalaisten Järvenpään ja Wirkkalan tavoin kolmelta viimeiseltä kierrokselta. Kaksi muuta tsekkiheittäjää oli pudonnut kisasta jo perjantain karsinnassa.

Kirjoittelen tätä tekstiä n. kello 01.00 maanantaiyönä. Koska olen juonut kisan päättymisen jälkeen muutaman oluen - Berliner Weisse -merkkistä totta kai - en nyt jaksa analysoida suomalaisten surkeita keihäsesityksiä enemmälti.

Joku kommentoija kaipasi näihin "matkakertomuksiin" Mika Waltarin esimerkin innoittamana kertomuksia seksistä ynnä muusta. En haluaisi tuottaa pettymystä, mutta muistaakseni Waltari oli Euroopassa joskus 1920-luvulla matkustellessaan vain vähän yli 20 vuotias. Tuossa iässä jaksaa toki vielä "painaa pitkää päivää," mutta harvemmin enää tässä meikäläisen korkeassa iässä.

Sen verran voin sanoa, että minun korkeasti oppineet ja hirmuisen määrän suurkisoja nähneet matkakumppanini painuivat tänään niin sanotusti pehkuihin jo kello 21 jälkeen, jolloin juhlat Berliinin keskustassa ja erityisesti meidän Ku-Dammin alueellamme vasta kunnolla alkoivat. Kaverit olivat muiden suomalaiskatsojien tavoin tosi pettyneitä, mutta minua taas kisan lopputulos ei hatkauttanut mitenkään. Urheiluhan on - tai sen ainakin pitäisi olla - vain leikkiä! Tiesin, että norski Andreas Thorkildsen on todellinen suurkilpailujen mies: hänellä on kaksi olympiavoittoa (Ateena ja Peking), kaksi EM-mestaruutta ja nyt myös MM-mestaruus; siis ylivoimainen keihäänheton hallitsija Jan Zelesnyn jälkeen. Tero Pitkämäellä on ainoastaan yksi MM-voitto.

Keihään lajivalmentaja sekä Tero Pitkämäen ja Teemu Wirkkalan henkilökohtainen valmentaja Hannu Kangas miettii HS:n mukaan, voiko hän enää jatkaa lajivalmentajana. Syytä onkin, sillä eihän Kangas ole saanut Pitkämäkeä jo kauan vaivannutta tekniikkaongelmaa kuntoon. Pitkämäen ennätys on vuodelta 2005 ja vuosi vuodelta tulokset ovat vain huonontuneet.

Kovin kaksiselta ei vaikuttanut Hannu Kankaan työskentely Berliinin kilpailujen aikanakaan. Kun sade keskeytti perjantain karsintakisan ja kakkosryhmän heittäjämme Wirkkala ja Ruuskanen tulivat pitämään sadetta katsomon ykkösrivin eteen, tuli Kangas paikalle ja kyseli pojilta pariinkin kertaan, että "mikä siellä nyt on tilanne"? Vastasin tällöin "poikien" puolesta Kankaalle, että tilanne on nyt sellainen, että siellä sataa! Yritin myös "neuvoa" poikia, että jättäisivät molemmat kolmannen kierroksen heittämättä, koska heittopaikka oli sateen liukastuttama ja heidän ensimmäiset heittonsa näyttivät riittävän jatkoon. Mutta vielä mitä; sateen tauottua molemmat "pojat" tulivat repimän myös kolmannen heittonsa eivätkä tietenkään parantaneet tuloksiaan.

Myös kuumeinen Tero Pitkämäki heitti perjantaina täysin turhaan kaikki kolme karsintaheittoan, vaikka oli selvää, että hänen ensimmäinen yli 81 metrin heittonsa riitti tuomaan finaalipaikan. Jäi sellainen tuntu, että suomalisheittäjät satsasivat kaikki energiansa jo karsintaan. Toisin teki tässäkin suhteessa Norjan Andreas Thorkildsen.

Miksi muuten keihäsmiehemme tulivat Berliiniin jo reilu viikko ennen keihäänheiton karsintakilpailua? On selvää, että hotellikuoleman vaara oli tuolloin olemassa. Olisi ollut parempi keskittyä kisaan ja viettää normalielämää kotimaassa ja tulla Berliiniin vaikkapa vasta karsintapäivän aamuna tai edellisenä iltana. Kotimaassa olisi voinut vaikkapa rauhassa kalastella, kävdä lavatansseissa, ottaa muutamia oluita á la Seppo Räty jne. Ja ei olisi ollut mikään mahdottomuus lähteä Suomeen karsinnan jälkeen perjantaina ja palata takaisin kisakaupunkiin sunnuntaiaamuna, sillä finaali alkoi kello 16 jälkeen.

Istuin tunti pari sitten iltaa Ku-Damin varrella sijaitsevan perinteisen Alt Berliner Biersalonin terassilla. Ketään muita suomalaisia ei paikalla näkynyt, vaikka kisakatsomossa oli paljon maanmiehiäni. Sen sijaan norjalaisia oli paljon juhlimassa: samoin saksalaiset ottivat ilon irti - ja laulu raikui!

Tulin taas kerran ihmetelleeksi, miksi suomalaiset eivät ainakaan ulkomailla olessaan osaa, halua tai uskalla "irrotella" ja pitää porukalla hauskaa muuten kuin omissa pienissä piireissään. Kaikki kisan jälkeen näkemäni suomalaiset olivat kuin maansa myyneitä: useilla oli Suomen liput repuissaan ja päät painuksissa ne hölkkäsivät häpeissään metroon ja sen jälkeen ilmeisesti hotelleihinsa pureskelemaan näkkileipää ja juomaan taskulämpimästä kossupullostaan loput. Ja aamulla lento Suomeen tunnelmissa "voihan pentele!"

Jos Suomessa alkaa irrotella ja pitää hauskaa, voi joutua helposti putkaan jopa yksityistilaisuudesta! Tästähän minulla on omakohtaisia kokemuksia parin vuoden takaa, ja siitä on kirjoitettu isoilla otsikoilla iltapäivälehdessä jutussa, jonka faktat eivät kuitenkaan kaikilta osin pitäneet paikkaansa.

Berliini on ollut kiva ja mielenkiintoinen paikka! Ja siistä seksistä sen verran, että kyselin kyllä Potsdamer Platzin kaduilla iltayöstä maleskelevilta ilotytöiltä "tavaran" hintaa ja se oli 100 euroa "hänen" hotellissaan tai 150 euroa minun hotellissani: siihen tämä kaupanhieronta sitten jäikin. Vaihdoin pari päivää sitten hotellia tänne Ku Dammin alueelle ja täällä shoppingcenterin kaduilla noita tyttöjä ei näy. Ainakin yksi Night Club tässä on kyllä lähistöllä - saa nyt nähdä, jaksaako sinne vielä tänä viimeisenä yönä lähteä paikkaa katsastamaan.

Kirjailija Sofi Oksasen mukaan ilotyttöjen hinnat ovat esimerkiksi Tallinnassa paljon halvemmat kuin Berliinissä ja Oksasen mukaan myös Helsingissä. Oksanen puoleksi eestiläisenä tämänkin asian tietää. Onhan hän urheilutermiä käyttääkseni "Kirjallisuuden Suomen mestari"; hän sai nimittäin viime syksynä Finlandia palkinnon. Sofi Oksanen kirjoitti muutama viikko sitten HS:n kolumnissaan, että "piparin" taksa voi jäädä Tallinnassa jopa 20 euroon tunnilta ja että tuolla hinnalla voi saada nuorta parikymppistä hoikkaa ja notkeaa tyttöä koko illaksi.

Berliini on hieno, vapaamielinen kapunki, jossa tuntuu olevan helpompi hengittää kuin jossakin Helsingissä tai Tampereella. Saksassa ovat kohta ulossa parlamenttivaalit ja tv:ssä keskustellaan kiivaasti hyvin samanlaisista teemoista kuin Suomessakin: pitäisikö elvyttää enemmän mitä on tehty ja pitäisikö Saksan vetää joukkonsa pois Afganistanista, pitäisikö ottaa käyttöön kansalaispalkka jne.

Urho Kekkonen oli viimeinen suomalainen pressa ja poliitikko, joka osasi ja uskalsi irroitella venäläisten ja muidenkin maiden ihmisten kanssa; siinä sivussa hän myös hoiti Suomen asiat kuntoon. Kekkonen oli nuoruudessaan korkeushyppääjä ja aktiiviuransa jälkeen SUL:n johtaja. Tätä mm. mietin nauttiessani Biersaloonin tersassilla. Kekkoseen verrattuna aika
vaisuja jollei suorastaan surkeita ovat nämä nykyiset suomalaiset poliittiset johtajamme. Jotkut niistä ei juo viinaa ollenkaan, mutta tonttuilevat ja tankeroivat joskus siitä huolimatta pääministereinä ja muina minsterinä.

Mutta ei hätää - muutos on jo tulossa! Ulkoministeri Alex Stubb (kok) osallistuu ensi viikolla kuulemma Berliinin maratonille. Hän starttaa lähdössä moninkertaisen maailmanmestarin Haile Gebreselassien vierestä eturivissä. Vanha mestari Haile ei viitsinyt osallistua nyt päättyneisiin Berliinin MM-kisoihin, koska näissä kisoissa ei osallistumisesta makseta mitään eivätkä palkintorahatkaan ole häppöisiä. Täytyyhän ammattilaisen saada juoksemisesta sentään kunnon liksa!

Varmaankin ensi viikkoisen Berliinin maratonin jälkeen Alex Stubb ja Haile nähdään siemailemassa yhdessä olutta Alt Berliner Biersaloonin terassilla.

Vielleicht - taidanpa tulla Berliinin kohta uudelleen! Ja silloin ilman näitä MM-kisoja, jolloin voisi keskittyä kunnolla olennaisiin asioihin!

6 kommenttia:

Siru pola kirjoitti...

Kyllähän se Kaarinan Ura on nätti nimi nätille paikalle, mutta Pölläkkälän Uran miestä olisi keihäskisassa tarvittu. Yrjö Nikkanen kun aikanaan kolmekymmentä vuotta sitten viskasi koivukeppiä 78,70 tai sinnepäin. Nyt oli vissiin asialla Vetelin Yrityksen iskujoukot. Paitsi lööpeissä vaikutti kyllä siltä, että alle neljän keihäsmitailn ei tarvitse kotiin palata..

Veikko kirjoitti...

No, eipä jälleenkään voi olla muuta kuin yhtä mieltä. Tuntuu kuin nykyiset keihäsmiehet eivät osaisi edes kirota päräyttää suomalaiskansallisesti, itkua vain nieleskellään kuten teevee-kuvan mukaan yksikin. Toista se oli Kinnusen, Nevalan, ja Rätyn aikaan. Liian sisäsiistiä porukkaa. Huomasitteko mikä sähinä oli sekä Cubalaisella että Japanin pojalla!
Maratonjuoksujen aikana pääsin näkemään legendaarisen Unter den Lindenin, melkein oli kuin olisi siellä alla lehmusten itsekin astunut. Satun vain parhaillaan kirjoittamaan erästä juttua jossa astellaan kaihoisasti Unter den Linden.. ja ilta hämärtää..
Yhtä minä MM-kisoissa ihmettelin, ja kummastelen, miten vähän se on herättänyt huomiota: olen Rooman kisoista 1960 lähtien seurannut silmä koana kaikki suurkisat ja joukon pienkisoja: koskaan ei juoksuradalla ole ollut näin paljon tönimistä, lääppimistä, sotkemista, kantapäille ja kintuille astumista, ja kaiken huippuna tämä N 1500 finalisti joka törkeästi kaatoi voittajasuosikin. Aiemmin on kisoja kohti ollut noin 0 - 2 kaatumistapahtumaa: nyt oli muistini mukaan noin 8. Mistä moinen huono kehitys? Jänisjuoksut ja rahapalkintojen silmätsumentava vaikutus ei liene ainut selitys. Aikanaan koululaiskisoissa kaaduttiin kun ei ollut tottumusta ryhmäjuoksusta, mutta oudolta tämä vaikuttai - ja pahalta.
Bligistille vieläkiitos tavallisesat urheilujournalismista miellyttävällä tavalla poikkeavista kisarapoteista.
Veikko-setä

Anonyymi kirjoitti...

Pitäiskös ihan suosiolla ostaa ne kalliimmat liput?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kallit liput suosiolla? No, miksei niinkin voisi ajatella, mutta kyllä kisoissa ja kisakatsomossakin pitää toki olla aina jotain omaakin happeningia ja metkuja mielessä! Muuten voisi olla tylsää.

Veikon tavoin minä seurasin jonkin aikaa naisten maratonia sekä perjantaina miesten 50 km:n kävelyä Unter den Lindenillä. Hurjaa touhua varsonkin tuo kävely, kun miehet mennä viuhtovat 25 kertaa 2 km:n lenkkiä sellaista vauhtia, ettei tavallinen kuntoilija pystyisi millään juosteen kelkassa.

En ole kilpakävelyn ystävä. Aikoinaan jo Tahko Pihkala taisi osuvasti todeta, että kävelykilpailu on kuin kilpailu siitä, kuka kuiskaa kovimmalla äänellä.

Suomalaisille keihäsmiehille tärkeintä näytti olleen vahdinottojuoksun nopeus ja heittäytyminen maahan ennen heittorajaa vedon päätteeksi. Tärkeintä keihäänheitossa on kuitenkin keihäänheitossa on kiehään lähtönopeus, eikä siihen voi vaikuttaa pelkällä juoksunopeudella.

Heittäytyminen voitaisiin minusta jopa kieltää kokonaan, sillä se on aika epäesteettistä ja urheilijan kannalta jopa vaarallista. Voitaisiin tehdä sääntö, jonka mukaan heittäytyneen heittäjän tuloksesta vähennetään esimerkiksi 1 tai 2 metriä. Eihän mäkihyppääjäkään saa alastulossaan kaatua, kaatuneesta hypystä vähennetään 5-6 tyylipistettä.

Ellen väärin muista, niin Berliinin keihäsfinalisteista heittäytyivät tai kaatuivat ainoastaan suomalaisheittäjät, kaikki muut pysyivät pystyssä. Norjan Andreas Thorkildsen ei ole koskaan "kaatunut" heittoaan suomalaisten tavoin!

Muistan miten jo 1960-luvun alussa maaotteluheittäjä Mikko Paananen, Karijoen Tappara, kaatui lähes aina heittonsa päätteeksi Pitkämäen ja kumppanien tavoin heittoviivalle. Ei siis tässäkään suhteessa mitään uutta auringon alla!

Heittäytymisellä pyritään tietenkin mahdollisimman pitkään keihään saattoon, mutta jos vauhdinotto on kova ja sen päätteeksi pyritään vielä saamaan lisäsähäkkyyttä heittäytymällä kiskaisun perään, menee heitto usein ns. pipariksi, sillä tuollaista heittoa on vaikea hallita. Tämä näkee hyvin mm. Tero Pitkämäen ja Tero Järvenpään heitoista.

Pitkämäen heitto kaartaa yleensä aina vasemmalle ja Järvenpään puolestaan sektorin oikean reunaan. Järvenpään heitto "aukeaa" vetovaiheessa ja heitto lähtee ikään kuin pelkällä kädellä, jalojen ja selän käyttö jää vajaaksi. Pitkämäen vasen eli ns. pönkkäjalka taas "leviää" maahan iskeytyessään vasemmalle, jolloin myös heitto lähteen sektorin vasempaan reunaan.

Nämä ongelmat johtuvat minusta mm. juuri siitä, että Pitkämäki ja Järvenpää yrittävät juosta vahdin silmittömän lujaa, jolloin he eivät hallitse askeliaan vauhdinoton lopussa ja vetovaiheessa.

Järvenpää yrittää heittää ikään kuin "apinan raivolla,", mutta silloin heitosta ei tule itään, sillä keihäänheitto on ennen muuta tekniikkalaji.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Yrjö Nikkanen (1914-1985) edusti todellakin Pölläkkälän Uraa.

Pölläkkälä oli ja on edelleen - kuitenkin erinimisenä - kylä luovutetulla Karjalan Kannaksella Äyräpään pitäjässä. Äyräpään keskus sijaitsi ymmärtääkseni juuri Pölläkkälässä, jossa oli 2 500 asukasta. Pölläkkälä on Vuoksen varrella ja se oli ennen sotia ja jo 1900-luvun alussa tärkeä sahateollisuuskeskus, jossa olivat mm. Hackmanin ja Ahlströmin sahat.

Yrjö Nikkanen syntyi ja asui kuitenkin Kanneljärvellä, Kannaksella sekin. Hänen lempinimensäkin oli Kanneljärven Paimenpoika. Tätä monet ns. urheilutietäjätkään eivät aina tiedä, ja mm tällä tiedolla - urheilijoiden lempinimet samoin kuin eri paikkakuntien urheiluseurojen nimet ovat (muka) erikoisalaani. - olen muutaman kerran päässyt ns. briljeeraamaan.

Yrjä Nikkanen on itse asiassa edelleen keihäänheiton ME-mies! Hän paransi vuonna 1938, siis vain 23-vuotinaa, keihäänheiton ME-tulosta kaksi kertaa ja se toinen tulos oli muistaakseni juuri jotain 78,70, kuten Siru Pola mainitsi.

Tämä ennätys kesti peräti 14 vuotta 11 kuukautta, sillä Nikkasen ennätystä parannettiin vasta vuonna 1953, jolloin USA:n Franklin "Bud" Held heitti kehittämällään uudella keihäsmallilla (Heldin-malli) ensi kertaa yli 80 metriä.

Nikkasen ME jäi kuitenkin ikuisiksi ajoiksi puukeihäällä heitetyksi ME-tulokseksi.

Joskus on kerrottu, että Tapio Rautavaara olisi jatkosodan aikana heittänyt Karhumäellä koivukeihästä yli 80 metriä, mutta kyse ei ollut mistään virallisista kilpailusta vaan harjoitteluheitosta. Rautavaaraahan voitti keihäänheiton olympiakultaa vuonna 1948 Lontoossa alle 70 metrin tuloksella.

Muistaakseni Nikkanen osallistui jo vuoden 1936 Berliinin olympiakisoihin ja sijoittui siellä viidenneksi tai kuudenneksi.

Yrjö Nikkasta ei pidä sekoittaa Soini Nikkiseen, joka oli TUL:n miehiä ja joka heitti vuonna 1956 juhannusviikolla Padasjoella ME-tuloksen, muistaakseni jotain 83,5 metriä. Nikkisen ennätys ei kestänyt kuitenkaan kauan, sillä Puolan Janusz Sidlo paransi sitä jo viikon kuluttua.

Sidlo voitti keihään kultamitalin Melbournen olympiakisoissa myöhäissyksyllä 1956. Soini Nikkinen menetti ME-heittonsa jälkeen kuntonsa kokonaan, eikä häntä edes valittu Suomen olympiajoukkueeseen Melbournen kisoissa.

Anonyymi kirjoitti...

Kun tuota bloggaajan kuvausta Berliinistä lukee niin ei voi kuin todeta, että keihäsmies Räty oli väärässä. Saksa ei ole paska maa.

Irwinillähän oli Saksasta jo paljon positiivisempi kuva, kuten esim. St Pauli ja Reeperbahn laulussa kuullaan. Siinähän on tämä kuuluisa säe:"Hullut tekivät kai työtä. Me vain mentiin Kolibriin."