1163. Ortodoksien ex-arkkipiispa Leolle ehdollinen vankeusrangaistus törkeästä avustuspetoksesta ynnä muusta

1. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus antoi 27.2.2026 tuomion Karjalan kielen seura ry:n talousepäselvyyksin liittyvässä rikosjutussa. Syytettyinä jutussa olivat seuran pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja, ortodoksien kirkon eläkkeellä oleva arkkipiispa Leo eli siviilinimeltään Leo Makkonen, ja seuran talousasioista vastannut hallituksen jäsen, joka toiminut myös yhdistyksen sihteerinä. Leo on nyt 77-vuotias, hän eläköityi korkeasta virastaan joulukuun alussa 2024.

2. Käräjäoikeus tuomitsi molemmat vastaajat törkeästä avustuspetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Kumpikin tuomittiin yhden vuoden ja yhden kuukauden vankeusrangaistukseen. Rangaistus on kummankin osalta ehdollinen. 

3. Tuomion mukaan syytetyt antoivat oikeus- ja kulttuuriministeriölle vääriä tietoja ja hankkivat niiden avulla Karjalan kielen seuralle perusteetonta etua. Yhdistys perustettiin 1990-luvulla elvyttämään karjaln kieltä ja kultuuria, se hakeutui konkursiin uonna 2020. Seura sai ministeriöltä vuosina 2017-2019 avustuksia noin 500 000 euroa.

4. Käräjäoikeus velvoitti tuomitut maksamaan yhteisvastuullisesti asianomistajana olevalle oikeus- ja kulttuuriministeriölle korvausta rikoksella aiheutetusta vahingosta 162 000 euroa ja korvaamaan ministeriön oikeudenkäyntikulut 31 000 eurolla. Lisäksi oikeus velvoitti  ex-arkkipiispan yksin maksamaan ministeriölle vahingonkorvausta 9 100 euroa. 

5. Leon toisena avustajana jutussa toiminut rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Matti Tolvanen kertoi medialle tuomion jälkeen, että Leo on pettynyt oikeuden ratkaisuun ja tulee todennäköisesti valittamaan siitä Itä-Suomen hovioikeuteen. Tolvasen mukaan Leo pitää tuomiota kohtuuttomana, koska hän ei ole saanut toiminnastaan itse mitään hyötyä, vaan hyöty on tullut yksinomaan yhdistykselle. Leo kiistää Tolvasen mukaan syyllistyneensä rikokseen, sillä hän ei ollut harhautanut ministeriötä tahallaan eikä ollut edes tietoinen syyksiluettujen tekojen rikollisuudesta. Yhdistyksen sihteeri oli käytännössä hoitanut kaikki toimet ministeriön kanssa. 

6. Käräjäoikeuden tuomion mukaan yhdistyksen hallituksen jäsen vastasi talousasioista ja määräsi yksityiskohtaisesti kirjauksista ja maksuista. Myös Leo/Makkonen oli ratkaisun mukaan selvillä yhdistyksen taloudellisesta tilasta, kiertämistoimista sekä työntekijöiden palkkauksesta, palkoista ja palkkojen rahoituksesta. 

7. Jutussa syyttäjänä toiminut Antti Hyvärinen kertoi medialle olevansa tyytyväinen käräjäoikeuden tuomioon.

8. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on antanut ratkaisusta seuraavan tiedotteen:

Käräjäoikeus on antanut tuomion Karjalan kielen seura ry:n toimintaan liittyvässä rikosasiassa.

Karjalan kielen seura ry:n hallituksen puheenjohtaja ja talousasioista vastannut hallituksen jäsen on tuomittu törkeästä avustuspetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta kumpikin yhden vuoden yhden kuukauden yhteiseen, ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Karjalan kielen seura ry:lle erityisavustusta karjalan kielen elvyttämishankkeeseen vuosina 2017, 2018 ja 2019. Tuomitut olivat antaneet Opetus- ja kulttuuriministeriölle avustuspäätöksissä edellytetyissä avustuksen käyttöä koskevissa ilmoituksissa vääriä tietoja. Väärät tiedot olivat koskeneet avustuspäätöksissä edellytettyä työajan seurantaa tai muuta luotettavaa selvitystä työajan kohdentumisesta, kahden lähipiiriyhdistyksen käyttämistä avustusvarojen todellisen käytön peittelyyn ja avustettavaan toimintaan kuulumattomien toimistokustannusten kohdentamista avustushankkeelle. Väärillä tiedoilla on pyritty siihen, että seura saa pitää avustuksena saamansa varat.

Avustettavalle hankkeelle eli avustusvaroista maksettavaksi on avustuspäätösten mukaan saanut kohdistaa muiden kuin yksinomaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti, esimerkiksi työajanseurannan avulla, työpanoksen kohdistumisen välittömästi hankkeelle. Tuomitut olivat kohdentaneet tuollaisten työntekijöiden kustannuksia avustettavalle hankkeelle ja mainituissa ilmoituksissa ilmoittaneet ministeriölle, että seuralla olisi ollut työajan seuranta. Työajan seurantaa ei ole todellisuudessa ollut. Väärä tieto on koskenut vuosien 2017 ja 2018 osalta yhteensä 47 545,89 euroa ja vuoden 2019 osalta 9 165,35 euroa eli yhteensä 56 711,24 euroa. Talousasioista vastannut hallituksen jäsen ei ole työajan seurannan osalta ollut vastuussa enää vuodelta 2019 annetun ilmoituksen tiedosta.

Lähipiiriyhdistysten avulla tuomitut olivat luoneet keinotekoista laskutusta talkootyöstä, jota ei todellisuudessa ollut ollut. Keinotekoisen laskutuksen avulla tuomitut olivat siirtäneet avustusvaroja lähipiiriyhdistyksille, jotka olivat maksaneet niillä Karjalan kielen seura ry:n sellaisia menoja, joita avustusvaroilla ei olisi avustuspäätösten mukaan saanut maksaa. Varoja oli myös siirretty takaisen seuralle avustuksina, jolloin seura oli saanut avustuspäätöksissä edellytettyä omarahoitusosuutta, joka oli todellisuudessa tullut maksetuksi avustusvaroilla. Tältä osin väärät tiedot ovat koskeneet 95 000 euron rahamäärää.

Karjalan kielen seura ry on ostanut toimistohenkilökunnan palveluja eräältä osakeyhtiöltä. Osakeyhtiö on hoitanut seuran muutkin kuin avustettavaan hankkeeseen liittyneet toimistotyöt. Vuonna 2019 tuomitut olivat kohdistaneet avustettavalle hankkeelle kaikki seuran toimistohenkilökunnan kustannukset 56 980,60 euroa. Tästä määrästä ainakin 20 000 euroa ei ole ollut avustettavan hankkeen eikä siten avustuksesta maksettavia kustannuksia.

Törkeässä kirjanpitorikoksessa on ollut kysymys lähipiiriyhdistysten käyttöön liittyneestä 95 000 euron keinotekoisesta laskutuksesta.

Tuomitut velvoitettiin suorittamaan Opetus- ja kulttuuriministeriölle vahingonkorvausta. Yhteisvastuullinen korvausvelvollisuus on 162 545,89 euroa. Hallituksen puheenjohtaja velvoitettiin lisäksi yksin suorittamaan ministeriölle korvausta 9 165,35 euroa. Molemmat tuomittiin yhteisvastuullisesti suorittamaan ministeriölle korvausta oikeudenkäyntikuluista 31 249,24 euroa.

968. Töölön pyöräturmasta 4,5 vuotta vankeutta

1. Käräjäoikeus antoi tänään tuomion Helsingin Meilahdessa elokuussa sattuneesta pyöräilijän kuolemantapauksesta. Syttäjä oli vaatinut jutussa vähintään kahdeksan vuoden vankeusrangaistusta henkilöautoa kuljetttaneelle 35-vuotiaalle miehelle, jonka hän katsoi syyllistyneen tappoon, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja liikennepakoon. 

2. Onnettomuus tapahtui 12.8., jolloin 66-vuotias miespuolinen polkupyöräilijä ja syytetyn kuljettama henkiläauto olivat matkalla samaan suuntaan Tukholmankatua kohti Mannerheimintien risteystä. Syytteen mukaan autoa (Saab 9 000 Sedan) ajanut mies oli kiihdyttänyt pyöräilijän ohitse, kiilannut tämän eteen ja tehnyt tahallisen äkkijarrutuksen. Tämän seurauksena pyörää ajanut mies oli lentänyt ohjaustangon yli pää edellä katuun ja kuollut seuraavana päivänä  sairaalassa saamiinsa vammoihin. Pyöräilijällä todettiin sairaalassa aivoruhje ja selkäytimen vamma. Pyöräilijällä ei ollut kypärää. Autoilija oli kaasuttanut välittömästi pois tapahtumapaikalta Mannerheimintietä pitkin, mutta poliisi sai hänet kiinni seuraavana päivänä. Hänet vangittiin 15.8. epäiltynä aluksi todennäköisin syin surmasta (RL 21: 3), joka on tappoa lievempi henkirikos. Juttua tutkinut poliisi kovensi rikosnimikkeen myöhemmin tapoksi. 

3. Autoilija kiisti syytteen. Hän väitti, ettei ollut ajanut ko. päivänä autollaan Tukholmankadulla eikä myöskään käynyt tapahtumapaikalla. Hän myönsi kuitenkin autoilleensa tapahtuma-aikana muutaman sadan metrin päässä turmapaikasta. 

4. Käräjäoikeus (pj. tuomari Maritta Pakarinen) ei pitänyt syytetyn mainittua väitettä uskottaväna. Oikeuden mukaan miehen osallisuudesta tekoon todistivat silminnäkijöiden kertomukset autosta ja se, että mies oli myöntänyt olleensa turma-aikana ajamassa ko. autollaan onnettomuuspaikan lähellä. Todistajat tunnistivat äkkijarrutuksen tehneen Saab 9 000 -auton ja yksi todistajista muisti auton rekisterinumeron yhtä numeroa vaille oikein. Käräjäoikeus perusti näyttöä koskevan ratkaisunsa suurimmaksi osaksi juuri todistajien kertomuksiin.Turmasta oli saatu myös valvontakamerakuvaa, mutta kamera oli ollut aika kaukana tapahtumapaikasta ja sen tallentama kuva oli liian epäselvä, jotta yksinomaan sen perusteella olisi voitu tehdä riittävän tarkkoja johtopäätöksiä tapahtumista.- (Todistajat olivat nähneet tapahtumat takaapäin, minkä voisi otaksua heikentävän heille syntyneiden mielikuvien luotettavutta. Lisäksi tapausta on käsitelty runsaasti mediassa - somesta puhumattakaan - ja tavalla, jossa autoilijan menettely on jyrkästi tuomittu eli sitä on kritisoitu sangen voimakkain sanakääntein)

5. Oikeuden perustelujen mukaan autoilija oli ensin Tukholmankadulla ohittanut 66-vuotiaan pyöräilijän läheltä, jolloin tämä oli näyttänyt autoilijalle keskisormea. (Tukholmankadulla ei ole ko. kohtaa pyörätietä, vaan pyöräilijät joutuvat ajamaan ajoradalla autojen rinnalla) Mannerheimintien risteyksessä pyöräilijä ja syytetyn kuljettama auto olivat pysähtyneet liikennevalossa ja lähteneet valojen vaihduttua kääntymään oikealle Mannerheimintielle, auto pyöräilijän takana. Pian tämän jälkeen syytetyn auto oli uudelleen ohittanut pyöräilijän, kiilannut tämän eteen ja tehnyt oikeuden mukaan tahallaan äkkijarrutuksen, jolloin pyöräilijä oli lentänyt ohjaustangon yli asvalttiin ja saanut kuolemaan johtaneet vammansa. Käräjäoikeuden mukaan pyöräilijä oli auton äkkijarrutuksen johdosta törmännyt auton takaosaan; autosta ei tosin ole löytynyt törmäysjäkiä. - Pyöräijän suistuminen katuun on voinut aiheutua myös siitä, että hän on joutunut suorittamaan autolijan kiilaamisen vuoksi äkillisen jarrutuksen.

6. Oliko autoilijan menettelyssä kysymys tahallisesta taposta vai tuottamuksesta, tarkemmin sanottuna törkeästä kuolemantuottamuksesta? Tahallisuusarvioinnissa on kyse siitä, mitä tekijä on teon hetkellä mieltänyt tai tahtonut varsinkin teon seurauksen suhteen. Tahallisuudesta ja tuottamuksesta on kirjoitettu rikosoikeudessa paljon. Mieleen palautuvat 60-luvun opinnot ja Brynolf Honkasalon oppikirjoissa selitetyt termit  dolus determinatus (tarkoitettu tahallisuus), dolus directus (varmuustahallisuus) ja tahallisuuden hankalin osio eli dolus eventualis (tahallisuuden alin aste). Honkasalon kirjoissa painotettiin dolus eventualisin osalta tekijän tahdon suuntautumista, mutta nyttemmin pääpaino tahallisuuden ja tuottamuksen rajanvedossa pannaan yleensä mieltämisen todennäköisyysasteeseen, eli etenkin siihen, onko rikollisen teon seuraus, esimerkiksi juuri kuolema, ollut tekijän tieten teon varsin todennäköinen seuraus. 

7. Vuonna 2003 rikoslakiin otetun (seuraus)tahallisuutta koskevan määritelmän mukaan teko on tahallinen, jos tekijä on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen (esimerkiksi kuoleman)  taikka pitänyt  seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä (RL 3:6). Seuraus on aiheutettu  tahallisesti myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä. Tekijän menettely on sen sijaan (vain) tuottamuksellista eli huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan (RL 3:7).

8. Käräjäoikeus päätyi ko. jutussa siihen, että autoilijan syyksi ei voida lukea tahallista tekoa eli tappoa, vaan ainoastaan huolimaton eli tuottamuksellinen teko, jota kokonaisarvostelun perusteella pidettiin törkeänä (törkeä kuolemantutottamus). Oikeuden mukaan syytetyn on täytynyt etukäteen ymmärtää, ettei pyöräilijä ehdi väistää tai jarruttaa, vaan törmää hyvin todennäköisesti äkkijarrutuksen tehneeseen autoon ja että tämän seurauksena aiheutuu todennäköisesti pyöräilijän vakava loukkaantuminen. Kyse ei kuitenkaan ollut tahallisesta henkirikoksesta eli taposta, koska autoilija ei ollut tarkoittanut aiheuttaa pyöräilijän kuolemaa eikä hän ollut ymmärtänyt sitä todennäköisesti seuraukseksi toiminnastaan. Kuolema oli siinä määrin ennalta-arvaamaton ja yllättävä seuraus, että tekijän tahallisuus ulottui vain ruumiinvammojen aiheuttamiseen.

9. Minusta käräjäoikeus on osunut teon syyksilukemisessa oikeaan. Jotkut rikosoikeusoppineet (esim. emeritusprofessori Raimo Lahti Yle Uutisissa ja professori Matti Tolvanen HS:ssa) ovat ehtineet suositella, että syyttäjä valittaisi tuomiosta tarvittaessa korkeimpaan oikeuteen asti, jotta tapauksesta saataisiin ennakkopäätös. Mikäpäs siinä, mutta itse pidän kyllä selvänä, että syyksilukemisen osalta käräjäoikeuden ratkaisu ei tulisi ylemmissä oikeusasteissa muuttumaan.

10. Käräjäoikeuden tuomitsema 4,5 vuoden ehdoton vankeusrangaistus tuntuu äkkiseltään varsin ankaralta. Ehkä käräjäoikeus on ajatellut, että kun ei tästä saa tappoa millään "ilveellä", niin tuomitaan nyt sitten tekij'älle edes kunnon rangaistus; tapon yrityksestä ei yleensä tuomita yhtä ankaraa rangaistusta. Törkeästä kuolemantuottamuksesta säädetty maksimirangaistus on kuusi vuotta vankeutta (RL 21:9) ja törkeästä pahoinpitelystä tuomittava minimirangaistus vuosi ja maksimirangaistus 10 vuotta vankeutta (RL 21:6).  Raimo Lahti on kannattanut ankaraa rangaistusta, sillä Töölön pyöräturman tuomio on hänen mukaansa "viesti autoilijoille" siitä, että liikenteessä on oltava erityisen varovaisia tilanteissa, joilloin eteen voi tulla "vastaavanlaisia kohtaamisia kevyeen liikenteen kanssa". 

11. Kyse on siis rangaistuksen yleisestävän vaikutuksen korostamisesta ja siitä, että mainitunlaiset teot ovat vakavia ja ansaitsevat tulla ankarasti rangaistuksi. Tämä pitää paikkansa, mutta yleisesti ottaen tuomioiden ankaruudella ja kestolla ei ole juuri koskaan ollut käytännössä rikollisuutta estävää vaikutusta. Kaikkialla tuomioistuimissa kautta maapallon tuomitaan joka päivä tuhansia ihmisiä esimerkiksi tapoista, ryöstöistä, varkauksista, petoksista, raiskauksista jne. tuntuviin rangaistuksiin, mutta samaan aikaan kyseisiä rikoksisa tehdään jatkuvasti eli joka tunti ja minuutti. Jollei tehdä, niin mainittuja rikoksia ainakin suunnitellaan ja valmistellaan täyttä häkää. Minusta käräjäoikeuden tuomitseman rangaistuksen korottamiseen ei ole mahdolllisessa valitusvaiheessa aihetta, sen sijaan rangaistuksen vähäinen lieventäminen saattaisi tulla kysymykseen. Se, että pyöräilijä oli näyttänyt vähän ennen turmaa keskisormeaan autoilijalle tai että pyöräilijä ei ollut käyttänyt kypärää, ei ole rangaistuksen lieventämisperuste.

12. Syytetty tuomittiin menettämään valtiolle rikoksentekovälineenä Saab-henkilöauto, jonka syyttäjä on arvioinut 4 000 euron arvoiseksi. Lisäksi hänet määrättiin ajokieltoon, joka päättyy 12.8.2016, eli vain vuodeksi rikoksen tekopäivästä. Ajokiellon menettämisen enimmäisaika on viisi vuotta, joten näyttää selvältä, että tässä kohdin käräjäoikeudelle on sattunut pikku lapsus. Syytetty olisi tullut tuomita 2-3 vuoden pituiseen ajokieltoon.

13. Julkisuudessa on ihmetelty, miksi käräjäoikeus ei määrännyt elokuun puolivälistä lähtien tutkintavakeudessa ollutta tuomittua vangittavaksi, vaan päätti laskea hänet vapaalle jalalle odottamaan mahdollista hovioikeuskäsittelyä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa. Normaalisti tuomioistuin määrää yhtä pitkään vankeusrangaistukseen ja tavallisesti jo kahden vuoden pituiseen rangaistukseen tuomitun syytetyn vangittavaksi tai pidettäväksi edelleen vangittuna. Käräjäoikeuden mukaan päätös perustui siihen, että kysymyksessä on alle viiden vuoden pituisesta vankeusrangaisytuksesta eikä oikeus nähnyt estettä, ettei tuomittu voisi odottaa tuomion täytäntöönpanoa vapaalla. Kokonaisarviossa otettiin käräjäoikeuden mukaan huomion syytetyn terveystilanne ja perhesyyt, joita tuomion perusteluissa ei ole tarkemmin yksilöity, mutta joihin syytetyn puolustus vetosi loppulausunnossaan.

798. KKO 2012:82: Venäläistä rulettia ei pidetty tapon yrityksenä

1. Korkein oikeus antoi toissa päivänä ennakkopäätöksen (KKO 2013:82) venäläiseen rulettiin liittyvästä tappotahallisuusarvioinnista, jota voidaan pitää yhtenä rikosoikeuden klassisista kysymyksenasetteluista. 

KKO 2013:82

2. Tapauksessa syytetty A oli kaksi eri kertaa pyöräyttänyt sattumanvaraisesti revolverin patruunarullaa ja pyöräytysten jälkeen laukaissut aseen metrin etäisyydeltä kohti B:n otsaa. Sen jälkeen A oli tietoisesti siirtänyt patruunarullaa niin, että patruuna oli ollut iskurin kohdalla ja osoittanut aseella B:n päähän. Kun A oli tämän jälkeen laskenut aseen ja ryhtynyt vapauttamaan iskuria, ase oli lauennut. B:lle oli aiheutunut luodin kimmokkeesta lievä vamma. Jutussa oli kysymys tahallisuudesta eli siitä, oliko sitä, että B olisi voinut A:n teon seurauksena kuolla, pidettävä sillä tavalla todennäköisenä, että teko oli luettava A:n syyksi tapon yrityksenä.

3. Tahallisuuteen riittää RL 3 luvun 6 §:n mukaan todennäköisyystahallisuus. Se edellyttää sitä, että tekijä pitää seurauksen aiheutumista varsin todennäköisenä. Tahallisuusarvion pohjana on tekijän tietoisuus tekonsa seurauksista. Seurauksen aiheutumisen todennäköisyyttä on arvioitava tekijän subjektiivisista lähtökohdista käsin: on arvioitava sitä, kuinka todennäköiseksi hän mieltää tekonsa seurauksen.

4. RL 3:6:n esitöissä (HE 44/2002 vp s. 84) on viitattu korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä jo ennestään vakiintuneeseen tulkintaan ja selitetty ilmaisua ”pitänyt seurauksen aiheutumista varsin todennäköisenä” siten, että kyse on sellaisesta todennäköisyydestä, jossa tekijä teon hetkellä pitää seurauksen syntymistä todennäköisempänä kuin sen syntymättä jäämistä. Todennäköisyyden käsitteellä ei kuitenkaan ole esitöiden mukaan tarkoitettu tilastomatemaattisia laskelmia vaan arkista, tekohetkellä tekijän näkökulmasta tehtävää arviota siitä, kuinka uskottavana tekijä pitää tunnusmerkistön täyttymistä. Käytännön ratkaisutilanteissa todennäköisyystahallisuuden täyttymistä arvioidaan yleensä tarkastelemalla niitä seikkoja, joiden pohjalta tekijä on teon aikana voinut arvioida tekonsa seurauksia (KKO 2012:98).

5. KKO:n perustelujen mukaan (kohdat 12-14) syytteenalaisen teon lukeminen A:n syyksi tapon yrityksenä edellyttäisi sitä, että A on pitänyt seurauksen syntymistä eli B:n kuolemaa todennäköisempänä kuin seurauksen syntymättä jäämistä.  A on käyttänyt tekovälineenä revolveria. Mikäli aseessa ollut panos olisi ollut iskurin kohdalla A:n laukaistessa aseen kohti B:tä, olisi teko varsin todennäköisesti aiheuttanut B:n kuoleman. Arvioitaessa seurauksen syntymisen todennäköisyyttä, sellaisena kuin A on sen itse voinut havaita, on kuitenkin otettava huomioon, että A:n käyttämässä revolverissa on ollut yksi panos ja että hän on erikseen pyöräyttänyt lipasta ennen kumpaakin laukausta. Seurauksen syntymisen todennäköisyyteen on vaikuttanut siten myös se, kuinka todennäköistä on ollut, että panos on pyöräytyksen jälkeen ollut iskurin kohdalla. Hovioikeus oli katsonut todennäköisyyden kuoleman aiheuttamiselle kyseisissä olosuhteissa olleen niin tuntuva, että menettelyn voidaan katsoa täyttäneen tapon yrityksen tunnusmerkistön.

6. KKO:n mukaaan ko. tapauksessa oli kuitenkin ollut selvästi todennäköisempää, että syytteessä kuvatusta A:n menettelystä ei aiheutunut B:n kuolema kuin että se olisi aiheutunut. KKO:n mukaan teko-olosuhteissa ei ollut ilmennyt sellaisia aseeseen tai tapahtumainkulkuun muutenkaan liittyviä seikkoja, joiden perusteella seurauksen syntyyn liittyvää todennäköisyyttä olisi syytä arvioida A:n tekohetkisestä näkökulmasta muulla tavoin.
KKO päätyi siihen, ettei B:n kuolema ole ollut A:n menettelyn varsin todennäköinen seuraus. A:n tahallisuuden puuttuessa hänen syykseen ei voida lukea tapon yritystä. A:n syyksi jäi kuitenkin hänen syykseen käräjäoikeudessa jo luetut laiton uhkaus ja vaaran aiheuttaminen.

7.  KKO:n ratkaisu on täysin lain ja vallitsevan oikeuskäytännön mukainen. Voidaaan kuitenkin kysyä, olisiko Suomessa omaksutussa rikosoikeudellisessa tahallisuuskäsitteessä  jotakin perustavanlaatuisesti pielessä. Lainsäätäjän tulisi vakavasti miettiä, olisiko meilläkin syytä vähitellen korvata todennäköisyystahallisuus tahallisuuden lievimpänä asteena jollakin muulla muotoilulla. Esimerkiksi ruotsalainen välinpitämättömyystahallisuus, jota myös KKO on pohtinut aiemmin joissakin ratkaisuissaan, voisi olla tarkoituksenmukainen tapa hahmottaa tahallisuutta. Tahallisuusarviointi siirtyisi siis "varsin todennäköisenä" pitämisen sijasta sen pohtimiseen, onko syytetty voinut mieltää seurauksen sattumisen mahdollisuuden ja siitä huolimatta menetellyt tavalla, joka osoittaa hänen suhtautuneen seurauksen sattumiseen välinpitämättömästi. Tähänkin tahallisuusarviointiin liittyy toki kysymys "mieltämisen" todennäköisyydestä, mutta siinä otetaan toisaalta huomioon myös teon moitittavuus.

8. Vanhemmassa kotimaisessa rikosoikeuskirjallisuudessa Brynolf Honkasalon vaikutuksesta omaksutun ns.positiivisen tahtoteorian mukainen tahallisuuden tarkastelutapa voitaisiin kenties palauttaa takaisin kunniaan. Tuon teorian mukaan tahallisuus edellyttää, että tekijä on suhtautunut hyväksyen tai välinpitämättömästi mahdolliseksi miellettyyn seuraukseen. Teko on siis tahallinen, jos tekijä voisi ajatella ennen tekoon ryhtymistään "olkoonpa, että tekoni johtaa mieltämääni oikeudenloukkaukseen tai vahinkoon, ryhdyn siihen kuitenkin". Jos sitä vastoin tekijä suhtautuisi torjuen seurauksen syntymiseen, ei kyseessä olisi tahallisuus vaan tuottamus.

9. Ko. ennakkopäätöksessä selostetussa tapauksessa syytetty A näyttää suhtautuneen jokseenkin piittaamattomasti B:n hengenmenon mahdollisuuteen, joten voitaisiin hyvällä syyllä kysyä, olisiko hovioikeuden kanta kuitenkin ollut KKO:n ratkaisua perustellumpi. Ts. todennäköisyys seurauksen aiheutumiselle on ollut niin tuntuva, että syytetty olisi ollut perusteltua tuomita tapon yrityksestä. Ei voida pitää hyväksyttävänä, että joku sananmukaisesti leikkii toisen hengellä, ja sitten kun seuraus jää täysin satunnaisista syistä aiheutumatta, tekijä tuomitaan laittomasta uhkauksesta ja vaaran aiheuttamisesta. 

10. Oli paikallaan, että A tuomittiin laittomasta uhkauksesta ja vaaran aiheuttamisesta ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Venäläisestä ruletista ei siis selviä noin vain kevyesti eli sakolla tai ehdollisella vankeudella.

710. KKO 2013:17. Tahallisuuden arviointia

1. Tahallisuus kuuluu rikosoikeuden keskeisiin peruskäsitteisiin, kulmakiviin. Rikokset ovat rangaistavia vain tahallisina, jollei rangaistussäännöksessä erikseen mainita, että tuottamuskin riittää. Tuottamuksellisesta teosta rangaistaan lievemmin kuin tahallisesta teosta. Tahallinen teko osoittaa tekijässä suurempaa syyllisyyttä kuin tuottamuksellinen.

2. Rikosjutussa syyttäjän tulee näyttää toteen ne seikat, joihin syyte perustuu, siis myös tahallisuus eli sen konstituoivat seikat. Näytön tulee myös tahallisuuden osalta olla niin vahvaa, ettei syytetyn syyttömyydestä jää järkevää epäilyä. Tahallisuuden, kuten teon subjektiivisten tunnusmerkistötekijöiden toteen näyttäminen yleensäkin, saattaa kuitenkin olla hankala tehtävä, koska toisen "pään sisään" ei voida nähdä eikä selvittää, mitä tekijä on tarkoittanut tai ajatellut. Toisinaan tahallisuus voidaan päätellä jo itse teosta, toisinaan taas ei. Henkilö, esimerkiksi avo- tai aviovaimo, joka iskee riidan päätteeksi pitkäteräisellä keittiö- tai leipäveitsellä miestään vatsaan tai rintaan, minkä seurauksena uhri kuolee, tuomitaan toisinaan taposta, toisinaan taas törkeän pahoinpitelyn lisäksi törkeästä kuolemantuottamuksesta riippuen kuolemaa koskevasta tahallisuusarvioinnista. Tämä taas riippuu esimerkiksi siitä, mihin kohtaan kehoa veitsenisku on osunut, kuinka voimakas se on ollut ja yleensä siitä, ovatko olosuhteet ovat sellaiset, että kuolema olisi ollut tekijän tieten teon todennäköinen seuraus.

3. Syytetyn puolustus vetoaaa oikeudenkäynnissä usein siihen, että syytetyltä joka tapauksessa puuttuu rikoksen edellyttämä tahallisuus. Esimerkiksi Helsingin hovioikeudessa parhaillaan käsiteltävässä lahjusjutussa Ilkka Kanervan puolustus kiistää syytteen mm. siksi, että syytetyltä puuttui tahallisuus. Puolustus ihmettelee, miten Kanerva olisi voinut mieltää saamansa vaalituen lahjonnaksi, jonka motiivina olisi ollut hänen asemansa kaavoitusasioita käsittelevan Varsinais-Suomen liiton puheenjohtajana, vaikka Kanerva ei selityksensä mukaan ymmärtänyt kaavoituksesta juuri mitään. Puolustuksen mukaan Kanerva saattoi perustellusti ajatella, että hän sai vaali- ym. tukea yksinkertaisesti siksi, että hän oli niin suuresti meritoitunut ulkopolitiikassa ja yleensä valtakunnanpolitiikassa.

4. Rikoslaissa ei ollut aikaisemmin tahallisuuden määritelmää. Lainkäytössä tultiin toimeen oikeuskirjallisuudessa esitetyillä yleisillä opeilla ja tahallisuuden käsitteillä. Brynolf Honkasalon oppikirjasta pänttäsimme rikosoikeuden tenttiä varten tahallisuuden eri ilmenemismuotoja. Ne olivat ja ovat edelleen a) dolus determinatus  eli tarkoitustahallisuus, jossa tekijän suoranaisena tarkoituksena on ollut seurauksen, esimerkiksi kuoleman, aiheuttaminen, b) dolus directus eli varmuustahallisuus, jossa tekijä on mieltänyt seurauksen varmuudella syntyvän, vaikka se ei ole ollut hänen varsinaisena tavoitteenaan, sekä c) tahallisuuden alimpana asteena dolus eventualis, jossa tekijä ei tavoittele seurauksen aiheuttamista eikä myöskään pidä sen syntymistä varmana, mutta jossa hän kuitenkin mieltää sen toimintansa enemmän tai vähemmän todennäköiseksi seuraukseksi. Viimeksi mainitussa käsitteessä liikutaan jo tahallisuuden harmaalla alueella, jossa rajanveto tahallisuuden ja tuottamuksen välillä saattaa käytännössä olla häilyvä. Viime aikoina tässä suhteessa on painotettu mieltämisen todennäköisyyden astetta: esimerkiksi syyte uhrin tahallisesta surmaamisesta on hylätty sillä perusteella, etteivät teko-olosuhteet ole olleet sellaiset, että tekijä olisi mieltänyt kuoleman teon varsin todennäköiseksi seuraukseksi.

5. Rikoslain yleisten oppien uudistamisen yhteydessä 2003 rikoslakiin otettiin tahallisuuden määritelmä (RL 3:6). Säännöksen mukaan tekijä on aihettanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä. 

6. Viimeksi mainitussa tapauksessa tekijä ei voi olla varma suunnitelmansa onnistumisesta ylipäänsä, mutta jos se onnistuu, silloin myös teon oheisseuraukset ovat varmoja. Esimerkiksi aikapommitapauksessa tekijä sijoittaa bussiin voimakkaan aikapommin surmatakseen bussimatkalla mukana olevan X:n. Räjähdys surmaa X:n lisäksi myös muita bussimatkustajia, jolloin tekijä tuomitaan myös tältä osin murhasta tai taposta. Tekijä ei vältä rangaistusta, vaikka X olisi jäänyt viime hetkellä pois matkalta ja pommi surmaa henkilöitä, joiden tappamista tekijä ei ollut tavoitellut.

7. RL 3:6 koskee ainoastaan seuraustahallisuutta eli tahallisuutta suhteessa teon seurauksiin. Sen sijaan tahallisuus suhteessa rikoksen muihin tunnusmerkistötekijöihin eli olosuhdetahallisuus jäi lakia säädettäessä edelleen tulkinnanvaraiseksi, koska eduskunnan lakivaliokunta ei päässyt sen sisällöstä yksimielisyyteen. Lakivaliokunnan mietinnössä viitataan tältä osin tunnusmerkistöerehdystä koskevaan säännökseen (RKL 4:1). Sen mukaan teko ei ole tahallinen, jos tekijä ei ole teon hetkellä selvillä kaikkien niiden seikkojen käsilläolosta, joita rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää, tai  jos hän erehtyy sellaisesta seikasta. "Olosuhdetahallisuus jää oikeuskäytännössä arvioitavaksi, jolloin huomioon on otettava tunnusmerkistöerehdystä koskeva säännös", sanotaan lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM  2872002 vp). Lakivaliokunta katsoi, että todennäköisyysarviointiin perustuva tahallisuusmääritelmä soveltuu huonosti erityisesti talousrikoksiin.

8. Lainsäätäjä on siis jättänyt olosuhdetahallisuutta koskevan kysymykseen "oikeuskäytännön varaan", kuten vanha sanonta kuuluu. Kysymys on edelleen avoin, vaikka korkein oikeus on antanut siitä jo toistakymmentä ennakkopäätöstä. Oikeuskirjallisuudessa on kehitetty erilaisia tahallisuutta koskevia oppeja tai teorioita, joita oikeuskäytäntö hyödyntää ratkaisuissaan. Tahallisuudella on yleensä keskeinen rooli suomalaisessa rikosoikeudellisessa kirjallisuudessa. Siitä on ilmestynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana kaksi väitöskirjaa ja lukuisia artikkeleja. Olosuhdetahallisuuden merkitys on käytännössä suuri, mikä ilmenee muun muassa talous-, huume- ja seksuaalirikosjutuissa. RL 3:1:ssä mainitun rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vuoksi oikeuskäytännössä on päädytty yleensä siihen, että  RL 4:1:n kriteeri, jonka mukaan tekijän tulee olla selvillä (tietoinen) tunnusmerkistötekijöiden käsilläolosta, asettaa tietyt rajat rikosvastuun laajentamispyrkimyksille tahallisuutta edellyttävien rikosten osalta.

9. Uusin olosuhdetahallisuutta koskeva enakkopäätös KKO 2013:17 annettiin viime viikolla yrityssalaisuuden väärinkäyttöä (RL 30:6.1) koskevassa jutussa. Ratkaisussa on kysymys siitä, mitä yrityssalaisuuden väärinkäytön tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää selvitettäväksi teon esirikokseksi väitetystä menettelystä ja sen rangaistavuudesta. Mainittu rikos on rangaistava ainoastaan tahallisena tekona ja juuri kysymys syytetyn tahallisuudesta osoittautui tapauksessa erityisen ongelmalliseksi. Tämän vuoksi asia määrättiin tahallisuuden arvioinnin osalta ratkaistavaksi korkeimman oikeuden vahvennetussa jaostossa, johon kuuluu yksitoista jäsentä; muilta osin asia on ratkaistu normaalissa viisijäsenisessä kokoonpanossa.

10. En ryhdy tarkemmin selostamaan ratkaisu sisältöä, vaan rajoitun vain tahallisuuskysymyksen suppeaan arviointiin. Vahvennetussa jaostossa ilmeni kolme jonkin verran toisistaan poikkeavaa näkemystä, vaikka kaikki jäsenet päätyivät samaan lopputulokseen eli siihen, että tapauksessa oli käsillä rangaistavuuteen vaadittava olosuhdetahallisuus.

11. Tahallisuusarvioinnin punaista lankaa ja perustelujen osalta eri mieltä olleiden jäsenten kannanottojen välistä eroa on hieman hankalaa kiteyttää. Selvää kuitenkin on, että vahvennettu kokoonpano otti perusteluissaan kantaa siihen, minkä kriteerien mukaan olosuhdetahallisuutta eli siis tekijän tahallisuutta, joka kohdistuu rikoksen tunnusmerkistön täyttymisen edellyttämiin olosuhteisiin, on arvioitava, ja mikä on tahallisuusvaatimuksen suhde yhtäältä tuottamukseen sekä toisaalta tunnusmerkistöerehdykseen (RL 4:1).  KKO:n enemmistö eli kuusi jäsentä päätyi siihen, että tekijän tuli yrityssalaisuuden väärinkäyttö-  
 rikoksessa pitää varmana tai varsin todennäköisenä sitä, että väärinkäytön kohde on yrityssalaisuus ja että se on saatu tietoon tai ilmaistu rikollisella teolla.

12.  KKO:n enemmistö toteaa, että lähtökohtaisesti olosuhdetahallisuutta on arvioitava eri rikostyyppien osalta mahdollisimman laajasti yhtenäisen perusteen mukaisesti. Joissakin tilanteissa todennäköisyysarviointi saattaa kuitenkin johtaa eduskunnan lakivaliokunnan esittämän huolen mukaisesti tahallisuuskynnyksen nousemiseen.Tässä suhteessa ongelmallisia voivat olla lähinnä tilanteet, joissa tekijä pyrkii välttämään merkityksellistä tietoa ("tarkoituksellinen tietämättömyys", esim. huumekuriiri, joka ei tarkasta kuljetettavaksi saamansa repun sisältöä) tai joissa tekijä laiminlyö erityisen vastuuasemansa tai teko-olosuhteiden synnyttämän selvitysvelvollisuuden. Ratkaistavana olevassa asiassa ei enemmistön mukaan kuitenkaan ollut perusteltua poiketa korkeimman oikeuden vakiintuneesta tahallisuusarvioinnin tavasta. Toisin sanoen tunnusmerkistöön kuuluvien seikkojen tuli tekijän tieten olla varmasti tai varsin todennäköisesti käsillä. X:n tahallisuutta tältä pohjalta arvioidessaan enemmistö päätyi katsomaan X:n pitäneen varsin todennäköisenä, että ko. moottorikelkkapuvut oli valmistettu yhtiö B:n kaavoja oikeudettomasti käyttäen ja että näiden pukujen saattaminen myyntiin loukkasi B:n yrityssalaisuutta.

13. KKO:n neljän jäsenen vähemmistö (Koponen, Rudanko, Välimäki ja Kitunen) puolestaan lähti siitä, että X oli suhtautunut hyväksyvästi tai ilmeisen välinpitämättömästi siihen, että moottorikelkkapukujen myynti loukkaa toisen yrityssalaisuutta. Vähemmistö myös katsoi, että X:llä oli tähän liittyen ollut selonottovelvollisuus - tosin tätä ilmausta ei perusteluissa nimenomaisesti käytetä - kun hän oli erinäisten seikkojen perusteella voinut pitää varteenotettavana mahdollisuutena sitä, että sanottujen pukujen valmistuksessa käytetään oikeudettomasti toisen yrityssalaisuuksia. Vähemmistön perustelut ovat suoraviivaisemmat kuin enemmistön hieman kryptisiltä vaikuttavat perustelut.  

14. Vähemmistö näyttäisi olevan viemässä tahallisuusarviointia Ruotsin oikeudessa välinpitämättömyystahallisuutena (likgiltighetsuppsåt) tunnetun käsitteen suuntaan. Tämä johtopäätös voidaan tehdä lausumasta, jossa arvioidaan X:n suhtautuneen hyväksyvästi tai ainakin ilmeisen välinpitämättömästi siihen, että pukujen valmistuksessa käytetään oikeudettomasti B:n kaavoja. Samanlaista perustelutapaa tahallisuuden arvioinnista on havaittavissa myös ennakkopäätöksessä KKO 2012:98 selostetun vähemmistön perusteluissa. Kyseisessä tapauksessa vähemmistö olisi tuominnut syytetyn taposta puhtaasti välinpitämättömyystahallisuuden mukaisilla argumenteilla. KKO:n enemmistö sen sijaan pysytteli todennäköisyystahallisuuden kannalla ja hylkäsi syytteen taposta.

15. Ruotsin korkein oikeus on omaksunut välinpitämättömyyteen perustuvan tahallisuuden käsitteen vuonna 2004 HIV-tapausta koskevassa ratkaisussa (NJA  2004 s. 176). Välinpitämättömyystahallisuus on korvannut dolus indirectuksen ja dolus eventualiksen ja sen katsotaan muodostavan tahallisuuden alarajan; tämä kanta on hyväksytty ruotsalaisessa lainkäytössä yleisesti. Tekijä, joka epäilee tekonsa lainvastaisuutta ja seurauksia, mutta suhtautuu niihin välinpitämättömästi, syyllistyy tahalliseen tekoon. Norjan rikoslaissa omaksuttu tahallisuuden määritelmä on jonkin verran laajempi kuin RL 3:6:ssä, sen soveltamisala on yleinen eikä siis rajoitu vain seuraustahallisuuteen, vaan kattaa myös olosuhdetahallisuuden.

16. Oikeusneuvos Mansikkamäen eriävä mielipide ei näyttäisi poikkeavan kovinkaan paljon  korkeimman oikeuden enemmistön kannasta. Mansikkamäki on periaatteessa  samalla kannalla kuin enemmistö, mutta lähtee suoraviivaisemmin siitä, että tahallisuusarviointi ei lähtökohtaisesti voi vaihdella rikostyypin tai tapauskohtaisen harkinnan mukaan, vaan kaikissa tilanteissa tulisi edellyttää, että tekijä voi pitää tunnusmerkistöön kuuluvien seikkojen käsillä olemista varmana tai varsin todennäköisenä. Mansikkamäki toteaa, että riittävänä perusteena sumentaa rangaistavan ja rankaisematta jäävän menettelyn rajaa ei voida pitää tarkoituksellisen tietämättömyyden ongelmaa, koska henkilön aseman perusteella hänen selonottovelvollisuutensa piiriin kuuluvia seikkoja koskevan tietoisuuden kiistäminen ei yleensä ole mahdollista, eikä mikään estä säätämästä rangaistavaksi sellaista selonottovelvollisuuden laiminlyöntiä, joka liittyy tekijän asemaan tai esimerkiksi tietoiseen riskinottoon. 

17. Mansikkamäen votum eroaa enemmistön ja neljän vähemmistöön jääneen jäsenen kannanottoon verattuna edukseen oikeuskirjallisuuteen viittaamisen osalta. Enemmistön ja neljän vähemmistöön jääneen jäsenen perusteluissa oikeuskirjallisuuteen viitataan vain ympäripyöreällä toteamuksella, jonka mukaan "tahallisuuden alarajan määrittelyssä on oikeustieteellisessä keskustelussa esitetty erilaisia käsityksiä". Tässä toteamuksessa ei siis mainita, kuka on esittänyt, missä yhteydessä ja millaisia nuo käsitykset ovat ja miten ne poikkeavat toisistaan. Tällaisen yksilöimättömän viittauksen informaatioarvo on olematon. Mansikkamäen votumissa esiintuodut oikeuskirjallisuuden kannanotot ovat toki olleet KKO:n ratkaisuteossa "käsillä" ja myös muut jäsenet ovat syynänneet niitä varmaankin hyvin tarkasti. 

18. Suomalaisessa lainkäytössä oikeuskirjallisuuteen ei ole perinteisesti viitattu, ja nykyisin viittaukset tuntuvat olevan erityisesti KKO:ssa ja KHO:ssa jonkinlaisessa pannassa; tosin KHO on alkanut Pekka Hallbergin kauden jälkeen viitata joissakin ratkaisuissaan oikeuskirjallisuuteen. Sitä vastoin hovioikeuksien ja käräjäoikeuksien ratkaisuissa oikeuskirjallisuuteen viitataan aika usein. Ylimpien tuomioistuimien nurjamieliseltä vaikuttava suhtautuminen oikeuskirjallisuuteen oikeuslähteenä eroaa epäedukseen selkeästi muiden maiden ylimpien oikeusasteiden käytännöstä. Tämä on selvä puute, kuten olen esimerkiksi blogikirjoituksessa 566/27.3.2012  esittänyt, ja osoitus, ei vain perustelukäytännön matalasta tasosta, vaan koko lainkäyttöä vaivaasta avoimuuden ja läpinäkyvyyden puutteesta. Suomessa tuomioistuinten ja oikeustieteen väliltä puuttuu aito vuorovaikutus, mikä latistaa henkistä ilmapiiriä ja tympäännyttää kriittistä tarkkailijaa.

19. Oikeusneuvos Mansikkamäen votum on ilahduttava poikeus korkeimman oikeuden harmaasta perustelukäytännöstä. Oikeuskirjallisuuteen tehtyjen viitausten vuoksi hänen lausumassaan esitetyt perustelut ja johtopäätökset avautuvat lukijalle paremmin kuin enemmistön perustelut. Kyse ei ole siitä, kuten meillä usein annetaan virheelllisesti ymmärtää - kun oikeuskirjallisuteen ei joko rohjeta tai viitsitä viitata -  että tuomari perustaisi kantansa tai ratkaisunsa suoraan viitatussa teoksessa tai artikkelissa esitettyyn käsitykseen. Kuten oikeusneuvos Mansikkamäen perusteluista ilmenee, oikeuskirjallisuuteen on syytä viitata ainoastaan kysymyksenasettelun yhteydessä ja eräänlaisena johdantona tuomarin omalle pohdinnalle. Kirjallisuusviittaukset lisäävät perustelujen informaatioarvoa, koska lukija voi viittausten avulla päästä helposti lisätiedon lähteille. On selvää, että juuri oikeuskirjallisuudessa tahallisuudesta esitetyt käsitykset ja teoriat ovat vaikuttaneet merkittävällä tavalla hallituksen esityksen samoin kuin enemmistönkin perusteluissa useaan kertaan viitatun lakivaliokunnan mietinnön sisältöön. Tältäkin kannalta on outoa, että korkeimman oikeuden enemmistö ja neljän jäsenen vähemmistö eivät ole tuoneet perusteluissaan tätä tärkeää oikeuslähdeaineistoa yksilöidysti esille. 

20. Korkeimman oikeuden, sekä enemmistön että vähemmistöjen, perusteluista havaitaan, miten korkeassa kurssissa lakien esityöt ovat oikeuslähteenä. Hallituksen esitystä ja lakivaliokunnan mietintöä selostetaan perusteluissa pitkään ja sanatarkasti ja "oikeaa" vastausta ja ratkaisua tahallisuuteen etsitään kiihkeästi siitä, mitä mainituissa lainvalmisteluasiakirjoissa on sanottu tai jätetty sanomatta. Oikeusneuvos Mansikkamäkikin toteaa, että "laki ja sen esityöt jättävät soveltajalle tulkinnanvaraa". Mainitusta lausumasta voitaisiin päätellä, että jos lakivaliokunta ei olisi jättänyt  tahallisuuskysymystä nimenomaisesti oikeuskäytännön varaan, vaan olisi lausunut mietinnön perusteluissa olosuhdetahallisuuden sisällöstä jotain, korkein oikeus olisi "kiittänyt ja kumartanut" ja jättänyt oman pohdintansa sikseen. Laki on kuitenkin yleensä aina enemmän ta vähemmän tulkinnanvarainen eikä se, mitä lakivaliokunnan mietinnössä tai muissa lainvalmistelutöissä on tietystä kysymyksestä sanottu, toki ehdottomasti sido tulkinnassa riippumatonta tuomioistuinta. 

197. Kauhajoen koulumurhien oikeudenkäynti, osa III: komisarion menettelyn motiivit puhuttavat

Asianomistajien avustajina toimivat jutussa Esa Puranen (vasemmalla) ja Lasse Vuola

1. Seinäjoella jatkettiin tänään Kauhajoen koulumurhien käsittelyä todistajien kuulemisella. Sittemmin murha-aseeksi osoittautuneen pistoolin Matti Saaren haltuun jättäneen komisarion motiivit näyttävät todistajien kertomusten valossa yhä oudommilta.

2. Oikeudenkäynnissä määrättynä syyttäjänä toimiva Jouko Nurminen päätti kuulla tänään komisariota uudelleen, koska viime perjantaina kuullut todistajat kertoivat eräiltä olennaisilta osin tapahtumista toisin kuin syytetty. Jotkut todistajat ovat kertoneet oikeudessa sellaisista seikoista, joista heitä ei ilmeisesti jostakin syystä oltu osattu (tai tahdottu) kuulla esitutkinnassa.

3. Syyttäjä Nurminen epäilee nyt syytetyn tienneen Matti Saaren nettivideoista tai IRC-gallerian teksteistä jo torstaina 18.9.-08 eli viisi päivää ennen koulusurmia (I-L 8.12.). Syytetty itse kertonut oikeudessa viime perjantaina, että hän näki kyseisen aineiston vasta maanantaina 22.9. eli samana päivänä, jolloin hän puhutteli Saarta. Eräät todistajina jo viime perjantaina oikeudessa kuullut komisarion alaiset kertoivat kuitenkin komisarion tienneen Saaren nettivideoista jo useita päiviä ennen koulusurmia.

4. Tänään todistajana kuultu poliisiaseman toimistovirkailija, joka oli ollut "tekemisissä" Matti Saaren aseluvan kanssa, kertoi, että hän oli nähnyt jo torstaina 18.9. komisarion tietokoneen näytöllä "jotain ikävää kuvaa" tai "joitain uhkaavia kuvia jossa oli vieraskielinen teksti sivussa" (IL) tai "uhkaavia kuvia ja tekstiä" (MTV3). Syytetyn mukaan toimistovirkailija kuitenkin vain "muistaa omiaan." Syytetyn mukaan hänen tietokoneeltaan ei edes ollut pääsyä YouTubeen tai IRC-galleriaan.

5. Syyttäjää komisarion vastaus ei tyydyttänyt. Lehtitietojen mukaan syyttäjä yllätti käräjäyleisön kysymällä syytetyltä, oliko tällä "jokin erityissuhde" Matti Saareen; syyttäjä ei täsmentänyt, mitä hän tarkoitti "erityissuhteella." Syyttäjän sananvalinta viittaa syytetyn viime perjantaina esittämään kertomuksen, jonka mukaan Matti Saari oli vaikuttanut luontevalta ja reippaalta, ikään kuin hän olisi ollut tuttavan poika. - Vertailun vuoksi todettakoon tässä yhteydessä otsikko tämän päivän Iltalehden verkkouutisista: "Täysi kopio Jokelan ampujasta." Tämä "näkemyksen" kivikasvoisesta ja täysin mustiin pukeutuneesta Matti Saaresta esitti johtaja, jonka aseliikkeestä Matti Saari oli käynyt torstaina 18.9.-08 kaksi lipasta aseeseensa.

6. Komisario torjui syyttäjän kyseisen "näkemyksen" jyrkästi (MTV3). "Täällä on yritetty saada käärmettä pyssyn piipuun," komisario vastasi. Kiinnostaisi tietää, tyytyivätkö asianomistajien edustajat näin ympäripyöreisiin vastauksiin? Todistelutarkoituksessa kuultavan syytetyn kannattaisi yleensä pysyä asiassa ja tyytyä vastamaan kysymyksiin arvostelua esittämättä. Puolustuksen asiana on ottaa kantaa todistajankertomusten luotettavuuteen.

7. Tänään kuultiin todistajana myös Seinäjoen poliisilaitoksen apulaispäällikkö Vesa Nyrhistä, jonka syytetty näyttää alaistensa poliisimiesten kertomusten mukaan kokeneen tapahtumaviikonlopun aikana eräänlaiseksi kiistakumppanikseen aseen poisottoa koskevassa asiassa. Kauhajoen poliisien otettua häneen hädissään yhteyttä, Nyrhinen oli määrännyt koulumurhia edeltäneenä perjantaina eli 19.9.2008, että Matti Saaren pistooli oli haettava pois. Viisi luotiliiveillä varustettua poliisimiestä lähtikin noutamaan asetta Saaren asunnolta, mutta Saari ei ollut viikonloppuna kotosalla.

8. Nyrhisen kertoi olettaneensa kerrotun nettiaineiston ja tietyn käyttäytymismallin ihannoinnin perusteella, että myös Matti Saari saattoi itsekin tehdä "tällaista", siis ottavan mallia ihannoimastaan käyttäytymismallista. Nyrhisen mukaan hänelle tuli kaikesta voimakas mielleyhtymä Jokelan tapaukseen. "Katsoin, että väärinkäytön vaara oli ilmeinen ja ase on haettava pois," kertoi Nyrhinen (MTV3.fi). Nyrhisen mukaan vaara oli niin ilmeinen, että kotietsinnän tehneet kenttäpoliisitkin olisivat voineet ottaa aseen pois, vaikka virallista lupaa Kauhajoen poliisipäällystöltä ei ollut. Niinpä, mutta maanantaina työvuoroon tullut syytetty, joka oli jo edellisenä lauantaina saanut häätilaisuudessa epävirallisen raportin kyseisestä vaarasta, päätti, että asetta ei ole syytä ottaa Saaren hallusta. Syynä olisi eräiden hänen omien alaistensa mukaan ollut komisarion närkästyminen siitä, että hänen alaisensa olivat kääntyneet asiassa perjantaina Seinäjoen poliisin puoleen.

9. Se, että syytetty mahdollisesti tiesi jo torstaina 18.9. Matti Saaren uhkaavasta ja epätavallisesta käyttäytymisestä internetissä, voisi olla uusi vahva todiste syytetyn syyllistymisestä tahalliseen eikä ainoastaan tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, samoin kuin kuolemantuottamukseen. Viime perjantaina todistajana kuultu yksi poliisimieshän sanoi syytetyn itse todenneen maanantaina 22.9. poliisiasemalla pidetyssä aamupalaverissa, että hän oli jo nähnyt kyseiset Saaren ampumisvideot kotonaan. Miksi komisario olisi salannut alaisiltaan poliisimieheltä, että hän itse asiassa jo tiesi kyseisestä asiasta? Miksi hän kielsi aseen poisottamiseen lauantaina häätilaisuudessa tarjoutunutta poliisimiestä puuttumasta asiaan? Tiesikö komisario jo tällöin, että hänen seinäjokinen kollegansa oli käskenyt poliiseja hakemaan aseen Saaren hallusta?

10. Todistajana kuultiin tänään myös Matti Saaren aseen poliisiasemalla 2.9.-08 tarkastanutta poliisimiestä; myös edellä mainittu toimistosihteeri oli ollut sanotussa tilaisuudessa läsnä. Todistajan mukaan Saari oli seissyt muusta asettaa näyttämään tulleesta kymmenhenkisestä ryhmästä erillään. Todistajan mukaan Saaren käytös oli ollut outoa, koska hän piti kasvoillaan tilanteeseen sopimatonta valokuvamaista virnistystä. Todistaja olikin sanonut toimistosihteerille, että kunhan tässä ei nyt vain olisi seuraava kouluampuja (I-S).

11. Outoja asioita ja uusia yllättäviä käänteitä, kuten tiedotusvälineet ovat pitkin päivää uutisoineet. Ihmetyttää, miksi nämä yllättävät tiedot tulevat julkisuuteen vasta nyt. Miksi ne eivät paljastuneet jo esitutkinnassa, joka sentään kesti monta kuukautta ja jota vielä täydennettiin viime keväänä paljastuneiden uusien käänteiden takia. Näistä käänteistä omituisimpiin kuuluu Haapajärven poliisille noin viikkoa ennen koulusurmia tulleen vihjetiedon joutuminen "kateisiin" sekä koulumurhia koskeneessa esitutkinnassa että komisarion epäillyssä virkarikostutkinnassa. Sille tielleen jäi myös ylipoliisipäällikkö Mikko Paateron virkasähköpostiin lähetetty Haapajärven vihjettä koskenut kontrolliviesti. Outoa, vai mitä? Toisaalta pitää toki muistaa, että se oli juuri Mikko Paatero, joka kiirehti heti koulumurhien tapahtumapäivänä ja sen jälkeisenä päivänä vakuuttelemaan julkisuudessa, että Kauhajoen komisario oli tehnyt asiassa "parhaansa."

12. Tästä(kin) jutusta nähdään, millaiseen sekamelskaan ja sotkuihin joudutaan, kun (meillä Suomessa, toisin kuin muissa maissa) syytettä ajava syyttäjä ei johda esitutkintaa, vaan sitä johtaa joku muu viranomainen. Virkarikostutkintaa johti kyllä syyttäjä, mutta hänellä taas ei ole mitään tekemistä oikeuskäsittelyn kanssa. Syyteharkinta tehtiin VKSV:ssa apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen päätöksellä; Kalske tutki asiaa pelkkien papereiden perusteella. Syytettä puolestaan ajaa VKSV:n määräyksestä Jouko Nurminen, joka ei ole ollut tekemisissä a) esitutkinnan (ei ainakaan sen johtamisessa) tai b) syyteharkinnan kanssa. Nyt sitten ollaan tilanteessa, jossa kaikki levittelevät ihmeissään käsiään, kun jokainen istuntopäivä näyttää tuovan mukanaan uusia "käänteitä."

13. Syyttäjä Jouko Nurminen ilmoitti tänään Iltalehden haastattelussa, että uusista käänteistä ja syytetylle raskauttavista tiedoista huolimatta hän ei ole aikeissa tarkistaa syytettään eikä vaatia syytetylle rangaistusta tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, mistä asianomistajat ovat jo alun perin esittäneet rangaistusvaatimuksen. Syyttäjä kyllä myöntää (nyt), että komisarion alaisten poliisien todistajankertomukset ovat olleet hyvin vakuuttavia sen suhteen, että ase olisi pitänyt hakea pois Saaren hallusta jo perjantaina 19.9. Käytännössä syyttäjä, joka siis tekee tavallaan työtä käskettyä, ei voikaan tarkistaa syytettään, ellei hän saa siihen lupaa tai suostumusta VKSV:n Jorma Kalskeelta.

14. Viime perjantain eli 4.12. Aamulehdessä julkaistussa toimittaja Pekka Parantaisen haastattelussa syyttäjä Jouko Nurminen kertoi - jutun uusista käänteistä vielä tietämättömänä - että syytteessä oleva rikoskomisario teki tietoisen päätöksen, ettei hän ota asetta pois; teon seurauksista Nurminen ei puhunut mitään. Jos komisariota syytettäisiin tahallisesta teosta, tarkoittaisi tämä Nurmisen mukaan sitä, että kokenut poliisimies olisi tiennyt, että Saari ampuu tulevaisuudessa aseellaan ihmisiä tai ainakin käyttää sitä väärin. "Tässä on tuottamuksellisen ja tahallisuuden ydinero. Tämä teko oli tuottamuksellinen sillä perusteella, ettei komisario ymmärtänyt, mitä hänen päätöksestään seurasi. Yksinkertaistetusti kuvailtuna tästä on kyse," sanoi Nurminen toimittaja Parantaisen kirjoittamassa lehtijutussa.

15. Hetkinen, eihän se nyt aivan näin mene! Joko syyttäjä Jouko Nurminen yksinkertaistaa liikaa, tai sitten Parantainen on pannut hänen suuhunsa sellaista, mitä Nurminen ei ole tarkoittanut sanoa. Jos Nurmisen väite tahallisen ja tuottamuksellisen rikoksen välillä pitäisi paikkansa, edellyttäisi tahallisuus aina, että tekijällä olisi joko niin sanottu tarkoitustahallisuus (dolus determinatus: tekijä tarkoittaa aiheuttaa rikostunnusmerkistön mukaisen seurauksen) tai varmuustahallisuus (dolus directus: tekijä pitää varmana, että hänen toimintansa aiheuttaa tietyn seuraamuksen). Syyttäjä Jouko Nurminen näyttää katsovan, että komisario voitaisiin tuomita tahallisesta virkarikoksesta vain, jos hän tiesi tai piti varmana, että Matti Saari ampuisi tulevaisuudessa aseellaan ihmisiä tai ainakin käyttäisi asettaan väärin.

16. Mutta kuten kaikki lakimiehet tietävät - heidän ainakin pitäisi tietää (koska asia on heille joskus opetettu) - lain mukaan on olemassa vielä kolmaskin tahallisuuden muoto eli dolus eventualis. Oikeuskirjallisuudessa puhutaan tätä tarkoittaen todennäköisyys - tai välinpitämättömyystahallisuudesta. Rikoslain 3 luvun 6 §:ssä asia ilmaistaan lyhyesti niin, että tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan (myös siinä tapauksessa), jos hän on pitänyt seurauksen aiheuttamista varsin todennäköisenä. Syyttäjä Nurminen on sivuuttanut haastattelussaan kysymyksen dolus eventualiksesta. Virkavelvollisuuden rikkominen tosin ei ole seurausrikos, sillä siihen ei lain mukaan tarvitse liittyä konkreettista seurausta.

17. Tässä tapauksessa tahallisesta virkarikoksesta olisi kyse, jos syytetty komisario on jättänyt aseen Saaren haltuun, vaikka hän on pitänyt aseen väärinkäyttämistä varsin todennäköisenä; ihmisten ampumisen tai vahingoittamisen todennäköisyyttä ei edellytetä. Tahallisuuteen riittäisi siis aseen väärinkäyttämisen todennäköisyys, jota kuvataan sanalla "varsin todennäköinen." Tämän on katsottu tarkoittavan yleisesti ottaen sitä, että tekijä pitää seurauksen syntymistä todennäköisempänä kuin sen syntymättä jäämistä. Jutussa tähän mennessä todistajina kuullut poliisimiehet ovat lehtitietojen mukaan olleet sillä kannalla, että aseen värinkäyttäminen on ollut Matti Saaren tapauksen edellä mainitulla tavalla varsin todennäköistä. Eräs todistajana kuultu poliisimies piti sitä niin todennäköisenä, ettei uskaltanut lähettää lapsiaan kouluun. Jopa siivooja ja puistotyöntekijä olivat kauhuissaan ja ilmoittivat saaren nettikäyttäytymisestä poliisille.

18. Niin tai näin, mutta joka tapauksessa on syytä torjua syyttäjä Jouko Nurmisen näkemys, jonka mukaan syytteessä oleva rikoskomisario voitaisiin tuomita tahallisesta virkarikoksesta eli virkavelvollisuuden rikkomisesta vain sillä edellytyksellä, että komisario tiesi, että Saari tulisi ampumaan aseellaan ihmisiä tai käyttämään asetta väärin tai että hän piti sanottua seurausta varmana. Tahallisuuteen riittää, että komisario piti aseen väärinkäyttämistä varsin todennäköisenä seurauksena.

19. Tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta on laissa määrätty rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi (RL 40:9). Tietyin laissa mainituin edellytyksin virkamies voidaan tuomita sanotun rikoksen johdosta myös viralta pantavaksi. Tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, josta siis syyttäjä nyt syyttää, seuraa lain mukaan rangaistukseksi vain sakkoa tai varoitus (RL 40:10).

20. Edellä mainittu Aamulehdessä 4.12. julkaistu Pekka Parantaisen kirjoittama juttu oli otsikoitu raflaavasti "Aselupien harkinta mullistuu, jos komisario tuomitaan Kauhajoen nuorten kuolemista." Hämmästyttävää! Eikö Pekka Parantainen tai Aamulehden toimitus tiedä, että aselupien myöntämiskäytäntö on muuttunut jo vuosi sitten? Sehän muuttui mullistavasti juuri Kauhajoen koulumurhien jälkeen! Nyt niin sanottujen tarkkuuspistoolien ja muidenkin käsiaseiden lupia myönnetään paljon vähemmän kuin ennen Kauhajoen veritekoja. Tämä johtui siitä, että vasta Kauhajoki - ei siis vielä Jokela - havahdutti sisäministerin, sisäministeriön poliisiosaston ja muut päättäjät kiristämään huomattavasti lupamenettelyä. Kauhajoen veriteoista oli kulunut aikaa vain viikko, kun ministeriön poliisiosasto antoi uudet todella tiukennetut ohjeet aselupien myöntämisen edellytyksistä ja lupamenettelystä. - Haluaako Aamulehti kenties, että Suomessa palattaisiin ennen Kauhajoen veritekoja vallinneeseen lepsuun ja vastuuttomaan lupakäytäntöön?

21. Aselupamenettelyn ja -käytännön tiukentuminen vasta Kauhajoen jälkeen ei lohduta yhtään Kauhajoella murhattujen omaisia. He peräävät oikeutetusti viranomaisia ja valtiota vastuuseen lepsun ja edesvastuuttoman lupakäytännön seurauksista.

22. Sanotussa Aamulehden jutussa 4.12. syyttäjä Jouko Nurminen ryhtyy minusta hyvin oudolla tavalla maalailemaan täysin perusteettomia uhkakuvia, jos Kauhajoen omaisten ajama syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta hyväksytään. Nurminen otti esimerkiksi virheelliseksi osoittautuneesta lupapäätöksestä poliisin ratkaisun olla ottamatta ajokortti pois rattijuopolta vaikka sen vuosi, että tämä tarvitsee työssään autoa.

- Poliisilla olisi hankala tilanne, jos hän joutuisi tahallisesta murhasta ikään kuin toisen käden vastuuseen, kun rattijuoppo ajaisi jonkun kuoliaaksi, sanaili syyttäjä Nurminen toimittaja Pekka Parantaisen haastattelussa.

Olipa kaukaa haettu ja teoreettinen esimerkkitapaus! Tämän tyyppisillä julkisilla kommenteilla oli joskus aiemmin tapana yrittää vaikuttaa lautamieskokoonpanossa juttuja istuviin kihlakunnanoikeuksiin; muuta kommenttia Nurmisen kyseinen esimerkkitapaus ei minusta ansaitse. Onneksi käräjäoikeus istuu Kauhajoen rikosjuttua kolmen lainoppinen jäsenen kokoonpanossa. Tällainen kokoonpano on ollut rikosjutuissa lain mukaan mahdollistavasta kuluvan vuoden alusta.

23. Vielä pari sanaa lehdistön Kauhajoen juttua koskevista kirjoittelusta ja kommenteista. Olen voinut tässäkin jutussa nimittäin voinut panna merkille, miten ne eri lehtien ja muiden tiedotusvälineiden kokeneet lehtimiehet (konkaritoimittajat), jotka ovat, kuten olen antanut itselleni kertoa, toimineet kenties kymmenien vuosien aikana aktiivisesti poliisi-lehdistö -kerhossa, ovat suhtautuneet aika ymmärtäväisesti syytettynä olevan komisarion menettelyyn ja jopa paheksuneet asianomistajien juristien jutussa omaksumaa aktiivista roolia. Nuoremmat journalistit sen sijaan ovat kirjoitelleet Kauhajoen tapauksesta aika tavalla toisenlaisia juttuja ja oikeussaliraportteja. Tästäkin taas kerran nähdään, millainen merkitys erilaisilla hyvä veli -kerhoilla ja verkostoilla voi yhteiskunnassa olla.

140. Halla-ahon oikeudenkäynti

1. Paljon puhuttu ja odotettu juttu syyttäjä vs. Jussi Halla-aho käytiin eilen Helsingin käräjäoikeudessa. Jotkut tv-kanavat sanoivat, että "Halla-ahon oikeudenkäynti alkoi tänään käräjäoikeudessa." Tämä on tuttu fraasi näissä yhteyksissä, mutta itse asiassa Halla-ahon juttu samalla myös päättyi käräjäoikeudessa. Kyseessä oli nimittäin paitsi jutun ensimmäinen, myös viimeinen istunto. Tuomio jutussa annetaan niin sanottuna kansliatuomiona eli kirjallisena käräjäoikeuden kansliasta 8.9.

2. Kyseessä näytti eilen olleen varsinainen pikaoikeudenkäynti, sillä jutun käsittely alkoi aamulla kello 9.00 ja käsittely päättyi jo paria tuntia myöhemmin. Periaatteellisesti kyse sangen merkittävästä jutusta, joten tällainen pikakäsittely ihmetyttää. Olin kyllä varautunut tällaiseen käsittelytapaan jo keväällä. Kirjoitin jo heti AVKS Jorma Kalskeen syytemääräyksen julkaisemin jälkeen 7.4. blogissani (Halla-ahon syyte), että ilmeisesti "herrat" eli syyttäjä- ja oikeusviranomaiset ovat keskenään päättäneet hoitaa tämän heille hieman kiusallisen oikeuskäsittelyn pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman huomaamattomalla tavalla ja periaatteella á la Raipe Helminen: "ei ny tarvi tehrä tästä mitään isoo numeroo." Tässä tarkoituksessa syytteessä valittiin oikeudenkäynnin kohteeksi vain yksi Jussi Halla-ahon kyseistä kritiikkiä sisältäneistä blogijutuista vain yksi eli 3.6.2008 julkaistu juttu, jonka otsikkona oli "Muutamia täkyjä Illmanin Mikalle."

3. Hämmästystä herätti myös se, että jutun käsittely tapahtui kovin pienessä istuntosalissa, jonne mahtui tuomareiden, syyttäjän ja syytetyn lisäksi lehtitietojen mukaan vain kolmisenkymmentä ihmistä, joista suurin osa oli lehtimiehiä ja loput ilmeisesti Halla-ahon kannattajia. Osa paikalle tulleista ihmisistä jouduttiin yleisöryntäyksen takia "heittämään" ulos salista tilanpuutteen vuoksi. Tänään käräjäoikeuden laamannin sijaisena toimiva käräjätuomari Antero Nuotto selittelee Uudessa Suomessa, että tungos yllätti käräjäoikeuden ja että sali olisi pitänyt vaihtaa suurempaan saliin. Etukäteisarviointi petti, silti olisi voitu vaihtaa huonetta, käräjäoikeudessa kun on paljon saleja, totesi Nuotto.

4. Kas kummaa, kun tunku istuntoon pääsi "yllättämään." Kyllähän kaikki tiesivät, että yleisöä oli tulossa istuntoon paljon tavallista enemmän. Miksi Antero Nuotto päällikkötuomarina ei itse etukäteen huolehtinut siitä, että juttua varten valitaan kunnollinen istuntosali? Käräjätuomari Nuotto on toiminut aiemmin pitkään Helsingin käräjäoikeuden hallintopäällikkönä, joten hänen olisi pitänyt ymmärtää tilantarve ja hoitaa asia etukäteen kuntoon eikä päivitellä vasta jälkikäteen tilannetta.

5. Eilisestä oikeudenkäynnistä on tarkka ja jopa hauskasti kirjoitettu kuvaus dosentti Johan Bäckmanin blogissa. Bäckmanin tekstiä ei häiritse nyt edes hänelle muuten tyypillinen kiihkoilu, joten kerrankin Bäckman yllätti lukijansa positiivisesti. Bäckman kuvaa muun muassa syyttäjän pukeutumista - syyttäjä Simo Kolehmaisella oli kuulemma keltaiset housut - samoin kuin Halla-ahon tervettä punakkuutta ja schwarzeneggerimäistä habitusta sekä tuomarin olemuksen muuttumista istunnon kuluessa.

6. Käräjätuomari nimi on jäänyt kaikilta tiedotusvälineiltä mainitsematta - myös Johan Bäckmanilta. Tuomarin nimen ilmoittamatta jättäminen on suomalaisessa oikeuskulttuurista hyvin yleinen ilmiö; meillä ehkä ajatellaan ranskalaisittain siihen tapaan, että tuomari on vain ikään kuin "lain suu", joka käsittelyn jälkeen "löytää" lakikirjastaan asiaan ratkaisun, joka on ehdottomasti ainoa oikea. Tämä on kuitenkin nykyaikana täydellinen harhaluulo, sillä laki jättää juuri tämänkaltaisissa arvostuksenvaraisissa asioissa tuomarille sangen laajan harkintavallan.

7. Tuomari ei suinkaan löydä ratkaisua automaattisesti jonkinlaisen suoraan laista tai lain perusteella, sillä laki on usein, kuten myös tässä tapauksessa, sangen tulkinnanvarainen. Tuomari itse asiassa "valitsee" kahden tai useamman ajateltavissa olevan ratkaisuvaihtoehdon joukosta sen, jota hän pitää oikeana tulkintana. Tähän taas vaikuttavat monet eri asiat, asenteet, arvostukset, mieltymykset ja kenties jopa tuomarin henkilökohtainen elämäntilannekin. Amerikkalaisen oikeusrealismin edustajien mukaan tuomarin ratkaisu voi riippua jopa siitä, onko tuomari aamulla riidellyt vaimonsa kanssa tai kärsiikö hän kenties ruuansulatushäiriöistä.

8. Tuomarin nimi on siten todella tärkeätä tietää ja ilmoittaa, sillä hän ratkaisee jutun paitsi lain myös oman harkintavaltansa ja arvostustensa perusteella. Eilisessä istunnossa oikeuden puheenjohtajana toimi käräjätuomari Jussi Sakari Sippola (48). Hän on eläkkeellä olevan KHO:n hallintoneuvos Sakari Sippolan poika. Jussi Sippolalla on takanaan suomalaisille tuomareille sangen tyypillinen ja aika kapea virkaura: ensin hovioikeudessa viskaalina eli esittelijä kymmenisen vuotta ja sitten toiset kymmenisen vuotta käräjätuomarina.

9. Mutta missä olivat käräjäoikeuden kolme lautamiestä? Minua hämmästytti suuresti, että käräjäoikeus käsitteli periaatteellisesti erittäin tärkeän jutun yhden tuomarin kokoonpanossa ilman lautamiehiä. Lautamieskokoonpano on sentään käräjäoikeuden peruskoonpano, yhden tuomarin kokoonpano sitä vastoin poikkeus pääsäännöstä. Kyse ei ole nyt mistään pikkuasioista, sillä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan säädetty maksimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Toki vuoden alussa voimaan tulleen OK 2 luvun muutoksen mukaan käräjäoikeus voi ratkaista myös näin vakavan rikosasian yhden tuomarin kokoonpanossa, mutta mikään pakko tällä tavalla ei ole suinkaan tehdä, vaan käräjäoikeus voi ratkaista myös tällaisen jutun, samoin kuin kaikki "vähäisemmätkin" rikosasiat aina lautamieskokoonpanossa.

10. Minusta olisi ollut jutun periaatteellinen merkittävyys huomioon ottaen paikallaan, että käräjäoikeuden kokoonpanoon olisi kuulunut kaksi lainoppinutta jäsentä ja kolme tai neljä lautamiestä. Tällaisessa jutussa jos missä on perusteltu - ja suorastaan pakko - käyttää niin sanottua lautamies- tai tervettä maalaisjärkeä, koska lakipykälät ovat varsin väljästi muotoiltuja ja sisältävät lukuisia arvostuksenvaraisia käsitteitä. Esimerkiksi kysymys siitä, oliko Halla-aholla kirjoituksessaan ollut uskonrauhan rikkomiseen (RL 17:10) vaadittava loukkaamistarkoitus tai kansanryhmän vastaan kiihottamisen laissa edellytetty tahallisuus (RL 11:8), ovat sellaisia kysymyksiä, joissa olisi ollut tarpeen tuomiota tehtäessä kuulla myös maallikkojäsenten näkemyksiä.

11. Mutta tässäkin kohdin oli päätetty "jossakin", että juttu yritetään viedä läpi suurempaa kohua ja huomiota herättämättä, eikä oikeuden kokoonpanoon haluttu tästä syystä poliittisin perustein valittuja lautamiehiä. Lautamiehethän arvotaan - ainakin näin pitäisi tehdä - käräjäoikeuden kokoonpanoihin, Helsingin käräjäoikeudessa peräti 400 lautamiehen joukosta. Arvonta olisi voinut tuottaa tulokseksi, että kaikki kolme lautamiestä olisivat olleet vaikkapa perussuomalaisia tai muihin "hankaliin" ryhmiin kuuluvia maallikkoja. Siksi lautamiehet päätettiin jättää kokonaan pois kokoonpanosta, mikä minusta on selvä epäkohta, vaikkei kokoonpanon valinta ollutkaan lainvastainen.

12. Ihmetystä herätti myös se, että jutun syyttäjäksi oli määrätty paikallissyyttäjä eli kihlakunnansyyttäjä, vaikka syytemääräys oli VKSV:n toiseksi ylimmän syyttäjän eli apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen laatima. Mutta Suomessa on vakiintunut maan tapa, että korkeat syyttäjät ja oikeuskanslerit eivät vaivaudu tai halua itse tulla tavallisen rahvaan pariin ja esiintyä syyttäjinä käräjäoikeudessa tai edes hovioikeudessa, vaan he vain antavat syytemääräyksiä ja panevat pikkuvirkamiehet lukemaan syytteitään ja ajamaan juttuja tuomioistuimissa. Jutun laatu ja merkittävyys olisi edellyttänyt, että syytettä olisi käräjäoikeuden istunnossa ajanut joku valtionsyyttäjä.

13. Valtionsyyttäjä Mika Ilman ei toki olisi tullut jutun syyttäjänä kysymykseen, koska Halla-ahon kirjoituksen tarkoituksena oli nimenomaan ärsyttää ja provosoida Mika Illmannia ("Muutama täky Illmanin Mikalle"). Aika monet kommentaattorit ovat väittäneet, että juttu onkin itse asiassa tapaus Mika Illman vs. Jussi halla-aho. Tämän mukaan syyte nostettiin vain siksi, että Mika Illman todella provosoitui Halla-ahon kirjoituksesta. Oikeussalissa syyttäjä Simo Kolehmainen luki käsittelyn alkupuolella kuulemma pitkiä pätkiä Mika Illman väitöskirjasta, joka käsittelee juuri rasistisia rikoksia ja erityisesti juuri kiihottamista kansanryhmää vastaan. Halla-aho väitti, että hänen kirjoituksensa johdosta ei ollut kiihottunut kukaan muu kuin Mika Illman, jolle kirjoitus JH:n mukaan oli myös suunnattu. - Tiedä häntä sitten.

14. Ihmettelin blogissani 7.4., miksi Jorma Kalske oli nostanut syytteessään esille Jussi Halla-ahon monista blogijutuista vain yhden kirjoituksen, vaikka JH:n useissa muissakin blogeissa oli käsitelty samoja teemoja. Tämäkin kuului kuitenkin syyttäjän taktiikkaan ja tavoitteeseen olla herättämättä jutulla liian suurta huomiota; yhden blogijutun syyttämisellä pääsee nopeasti irti jutusta ja näin myös tapahtui, sillä prosessi kesti vain edellä mainitut kaksi tuntia. Toisaalta arvelin blogissani 7.4., että syyttäjä tulee esittämään jutussa todisteeksi myös joitakin muita Halla-ahon kirjoittamia blogijuttuja pyrkiäkseen näyttämään toteen Halla-ahon asenteen muslimeja ja somaleja kohtaan samoin kuin Halla-ahon tahallisuuden ja loukkaamistarkoituksen.

15. Presiis näin myös tapahtui, sillä syyttäjä Kolehmainen "löi tiskiin", kuten Johan Bäckman asian blogissaan ilmaisi, myös kolme muuta Jussi H:n blogikirjoitusta ja luki niitä ääneen oikeussalissa. Bäckmanin mukaan syyttäjän "yllätyshyökkäys" oli tarkkaan suunniteltu. Syytteen kohdistaminen vain yhteen blogikirjoitukseen oli Bäckmanin mukaan hämäystä, sillä vasta oikeussalissa syyttäjä aloitti "tykistökeskityksen" kaivamalla esiin muitakin Halla-ahon blogitekstejä.

16. Bäckmanin mainitsemasta "yllätyshyökkäyksestä" ei kuitenkaan todellisuudessa ollut kyse, sillä jo Kalskeen 27.3.-09 päivätyssä syytekirjelmässä/haastehakemuksessa mainitaan, että syyttäjä tulee esittämään jutussa kirjallisiksi todisteiksi juuri nuo kolme muuta blogitekstiä, jotka Kolehmainen sitten eilen myös "löi pöytään." Jussi Halla-aho tiesi siis jo etukäteen oikein hyvin, että nuo kolme muuta blogikirjoitusta tullaan esittämään jutussa todisteena. Hän oli voinut siten varautua tähän ja saattoi esittää omat argumenttinsa noiden kolmen muun kirjoituksen johdosta.

17. Jussi Halla-aho esiintyi oikeudessa yksin ilman avustajaa. Tämä herätti huomiota, sillä lähes kaikki niin sanotut huippuadvokaatit ja muutkin lakimiehet olisivat varmaan lähteneet ilomielin puolustamaan (rahasta) Jussia, sillä esiintyminen näin merkittävässä jutussa on tietenkin mitä näyttävintä mainosta rikosasianajajille. Luulen, että myös tämä oli tarkkaan harkittu valinta. Jussi halusi esiintyä ilman lainoppinutta avustajaa, sillä eihän hän, täysin syytön mies, toki mitään avustajaa tarvitse! Jos Jussi olisi palkannut itselleen avustajan, olisi tätä voitu pitää merkkinä siitä, että kenties Jussi sitenkin pelkää saavansa langettavan tuomion. Hovioikeudessa, jossa jutun käsittely mitä ilmeisimmin aikanaan jatkuu, kävi käräjäoikeudessa miten tahansa, Jussi tarvitsee kyllä avustajan.

18. Itse pääasiasta eli syytteen asiasisällöstä olen esitellyt omia käsityksiäni aika laajasti jo 7.4.-09 julkaistussa blogissani, johon tuli yli 40 kommenttia. Viitaan tuohon kirjoitukseeni.

19. Halla-aho väitti eilen, että hänen kirjoituksessaan oli kyse vain normaalista kriittisestä sananvapauteen liittyvästä keskustelusta, jossa ei ollut tarkoitus häpäistä ketään. Jussilla ei kertomansa mukaan ollut siis loukkaamis- tai häpäisytarkoitusta, joten rangaistavuuteen kuuluva tahallisuus puuttuu. Somalitekstissä oli Halla-ahon mukaan kyse parodiasta ja irvailusta tiedotusvälineille näiden käyttämän kaksoisstandardin johdosta; mainittu termi on tavalliselle lukijalle kenties hieman outo, sen synonyyminä voitaisiin ehkä puhua kaksinaismoraalista.

20. Halla-aho sanoi saaneensa pontimen kirjoitukseensa sanomalahti Kalevan pääkirjoituksesta, jossa oli sanottu, että suomalaisten geneettiseen perimään kuuluu humalassa tappaminen. JSN ei edes ottanut tutkittavakseen sanottua suomalaisia solvaavaa väitettä, joten Jussi päätti kirjoittaa blogiinsa "samantapaisen naurettavan ja olemattoman" väitteen somaleista. Nyt siis tuo somaliväite, jonka mukaan somalien geneettiseen perintöön kuuluu ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen, onkin käräjäoikeuteen ehdittäessä Halla-ahon mukaan "naurettava ja olematon väite." - Hmm, mielenkiintoista! Halla-aho sanoiesittäneensä sanotun väitteen arveluna, ei faktana, ja kirjoituksella pyrittiin osoittamaan suomalaisessa mediassa vakiintunut kaksoisstandardien käytäntö. Suomalaisista saa sanoa miten loukkaava tahansa, mutta ulkomaalaisista ryhmistä ei. "Miksi sanotunlainen lause muuttuu loukkaavaksi vasta, kun siinä käsitellään somaleja", Halla-aho tiivisti. - Omasta puolestani olen yrittänyt löytää tämän "eron" blogissani 7.4.

21. Uskonrauhaa koskevan loukkaavaksi väitetyn kohdan osalta Halla-aho kertoi halunneensa kyseenalaistaa sen, että profeetta Muhammedia ja islamia ei saa kritisoida yhtä jyrkästi kuin kristinuskoa. Hän kertoi kirjoittaneensa islamista oppirakenteesta, ei muslimeista. Islamia on voitava arvostella uskontona länsimaisessa yhteiskunnassa. Halla-aho kiisti esittäneensä väitettä loukkaamistarkoituksessa.

22. Syyttäjä Kolehmaisen mukaan jutussa on toki kyse sananvapaudesta, mutta siihen ei sisälly oikeutta sanoa mitä tahansa. Syyttäjä viittaisi mm. Suomen allekirjoittamiin kv. rotusyrjinnän kieltäviin sopimuksiin. Uskonrauhaa rikkomissyytteen osalta Kolehmainen piti selvänä, että Halla-ahon blogin kohta on niin loukkaava, että sen loukkaavuuden käsittää sellainenkin, joka ei itse pidän uskonkappaleita pyhinä. Halla-aho olisi voinut käsitellä teemaa mainitsematta mitään erityistä kansanryhmää tai uskontoja, totesi syyttäjä loppulausunnossaan. Kysymyksessä on hyökkäys somaleita ja islamia vastaan ja kyseessä on kansan kiihotus, syyttäjä lausui. Tällainen vihapuhe on erityisen vahingollista, sillä suuri yleisö ottaa helposti väitteet todesta ja se vaikuttaa suuren yleisön suhtautumiseen näitä kansanryhmiä kohtaan.

23. Mielenkiintoinen oikeustapaus kerrassaan! Tässä on tarpeetonta ryhtyä pohtimaan, mihin tulokseen käräjäoikeus eli tuomari Jussi Sippola ratkaisussaan päätyy. Minusta jutussa on kysymys tapauksesta, johon ei ole eikä edes voi olla olemassa ehdottomasti yhtä ainoasta oikeata ratkaisua. Tapauksessa on kyse siinä määrin arvostuksenvaraisista asioista ja tulkinnoista, että jutussa voidaan puoltaa erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja.

24. Jos Halla-aho sai tuomari Jussi Sippolan vakuuttuneeksi siitä, että hänellä ei ollut kirjoituksessaan loukkaamistarkoitusta, vaan hän kirjoitti juttunsa todella vain "täkyksi Illmanin Mikalle" ja kritisoidakseen hänen mielestään Suomessa näissä asioissa vallalla olevia kaksoisstandardeja, hän voittaa jutun ja syyte hylätään. Jos taas tuomari on sitä mieltä, että juttu oli kirjoitettu - joko edellä mainitun kritiikin ohella tai yksinomaan - kiihottamis- ja loukkaamistarkoituksessa, Halla-aho voi saada langettavan tuomion. Rangaistus tulee joka tapauksessa olemaan vain sakkoa. Halla-ahon kannattajakunta voisi "kiihottua" liikaa, jos Jussi tuomittaisiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

25. Jos nyt kuitenkin sorrun lopuksi veikkaaman lopputulosta, niin sanoisin, että sakkorangaistus tuntuisi käräjäoikeudessa syytteen hylkäämistä hieman todennäköisemmältä vaihtoehdolta. Eri asia on, miten tapaus ratkaistaan aikanaan hovioikeudessa ja KKO:ssa. Entisenä tuomarina tiedän, että tuomareilla on tapana harkita asioita ja tulkita lakia aika pragmaattisesti. Näin voi käydä tässäkin tapauksessa. Loukkaamis- ja kiihottamistarkoitukseen viittaa Halla-ahon tekstissä mm. se, että hän on kirjoittanut nuo kriittiset lauseensa somaleista ja islamista kahteen kertaan ja vieläpä lihavoidulla tekstillä. Halla-aho on siis halunnut, että nuo lauseet todella huomataan; Mika Illman olisi toki varmaan huomannut ne, vaikka ne olisi kirjoitettu normaalisti ja vain yhteen kertaan. En myöskään ole oikein vakuuttunut Halla-ahon kaksoisstandardia koskevista väitteistä. Lisäksi Halla-aho on syyttäjän todisteiksi esittämissä muissa kirjoituksessa käsitellyt samoja asioita samalla tavalla, joten mistään yksittäisestä blogijutusta ei ole ollut kyse. Useiden samantyyppisten kirjoitusten perusteella näyttäisi todennäköiseltä, että Halla-aholla on myös syytteenalaisessa kirjoituksessaan ollut kiistämisestään huolimatta loukkaamis- ja kiihottamistarkoitus.

26. Jos joku kirjoittaa - olkoonpa vaikka pääkirjoituksessa - että suomalaiseen geneettiseen perintöön kuuluu humalapäissään tappaminen - niin eihän tämä hetkauta tai kiihota ketään, ei ainakaan suomalaisia - tuskin edes perussuomalaisia! Täysin eri asiasta on sitä vastoin kyse, jos Suomessa kirjoitellaan halventavaan sävyyn tällä asuvista etnisistä vähemmistöistä ja heidän taipumuksistaan tai uskontonsa moraalinormeista. Tämä voi hyvinkin olla omiaan loukkaamaan sanotun uskonnon harjoittajia tai kiihottamaan ihmistenmieliä mainittuja vähemmistöryhmiä kohtaan. Sananvapauteen kuuluu toki kritiikki, joten Suomen harjoittamaa virallista maahanmuuttopolitiikkaa saa kritisoida ja myös vähemmistöryhmin kuuluvia ihmisiä voi arvostella. Uskonnon loukkaaminen ja suoranainen kiihottaminen esimerkiksi somaleja vastaan on kuitenkin eri asia, sillä se on kielletty Suomen lain ohella myös Suomea velvoittavissa kv. ihmisoikeussopimuksissa.

27. Vasarahammer-niminen blogisti viittasi blogissaan 20.8.-09 allekirjoittaneen 7.4. julkaistuun blogiin. "Virolainen yrittää punnita syytettä oikeusopilliselta kannalta sekä syyttäjän että Halla-ahon kannalta, mutta mielestäni takertuu epäolennaisuuksiin ja käsittelee asioita suppeasta pykälänikkarin näkökulmasta," kirjoittaa Vasarahammer. - Kyllä, olen blogissani 7.4. pohtinut juttua pro et contra -näkökohtien valossa, ja niin muutkin "pykälänikkarit" eli tämänkin jutun eri oikeusasteissa ratkaisevat tuomarit tulevat varmaankin tekemään. Juridinen päätöksenteko on aina normisidonnaista, ei siitä mihinkään pääse, vaikka olisi kuinka suuri suuri vasara käytössään.

28. Vasarahammerin mukaan ei ole olemassa objektiivista kriteeriä, jonka mukaan jokin yksittäinen kirjoitus voitaisiin määrittää kiihotukseksi kansanryhmään vastaan. Mielipideartikkelin kirjoittaja ei voi hänen mielestään etukäteen tietää, milloin hän menee lain väärälle puolella. Ja sitten tulee tämän vasaramiehen varsinainen loppukaneetti: "Siksi laki itsessään on kehotus itsesensuuriin, mikä nakertaa vapaan yhteiskunnan perustaa." Vasarahammer ei itse todellakaan sorru minkäänlaiseen pykälänikkarointiin, vaan askartelee vasaroineen "isojen kysymysten" kimpussa; koko helkkarin laki on väärä ja se on moukaroitava palasiksi! Minusta mielipidekirjoittajat kyllä oikein hyvin itse tietävät, mitä saa kirjoittaa ja mitä ei, kunhan vain käyttäisivät tervettä maalaisjärkeä.

29. Vasarahammerin mielestä olen blogini 7.4. lopussa osoittanut henkisen pienuuteeni, kun kirjoitin, että Halla-aho itse provosoi Illmanin Mikaa - kaivoi niin sanotusti oikein verta nenästään - mainitulla täkykirjoituksellaan 3.6.-08. Kirjoitin, että jos siis fatwaa alkaisi todella sataa niskaan - tätähän Jussi itse hieman tuntui pelkäävän - saa Jussi siitä minusta syyttää vain itseään. No, tuo fatwa-kohta oli lähinnä huumoria, jota vasarahammerin tapaiset tiukkapipot eivät näytä oikein ymmärtävän.

30. Selvää on, että Halla-aho halusi kirjoituksellaan testata sananvapauden rajoja ja luultavasti jopa salaa toivoi Mika Illmanin ja kumppanien provosoituvan. Halla-ahon rukoukset kuultiin ja oikeusprosessi pantiinkin vireille. Tästä Halla-aho sai paljon ilmaista lisämainosta itselleen ja harjoittamalleen maahanmuuttokriittiselle politiikalleen. Halla-ahon marttyyriys vain kasvaisi entisestään, jos hän saisi käräjäoikeudesta langettavan tuomion. Milloinkas ne seuraavat eduskuntavaalit taas ovatkaan? Jos juttu etenee, kuten vahvasti näyttää, hovioikeuteen ja sieltä vielä KKO:een saakka, ollaan (sopivasti) jo vuoden 2011 eduskuntavaalien kynnyksellä, ennen kuin asiassa saadaan lopullinen tuomio.