keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

710. KKO 2013:17. Tahallisuuden arviointia

1. Tahallisuus kuuluu rikosoikeuden keskeisiin peruskäsitteisiin, kulmakiviin. Rikokset ovat rangaistavia vain tahallisina, jollei rangaistussäännöksessä erikseen mainita, että tuottamuskin riittää. Tuottamuksellisesta teosta rangaistaan lievemmin kuin tahallisesta teosta. Tahallinen teko osoittaa tekijässä suurempaa syyllisyyttä kuin tuottamuksellinen.

2. Rikosjutussa syyttäjän tulee näyttää toteen ne seikat, joihin syyte perustuu, siis myös tahallisuus eli sen konstituoivat seikat. Näytön tulee myös tahallisuuden osalta olla niin vahvaa, ettei syytetyn syyttömyydestä jää järkevää epäilyä. Tahallisuuden, kuten teon subjektiivisten tunnusmerkistötekijöiden toteen näyttäminen yleensäkin, saattaa kuitenkin olla hankala tehtävä, koska toisen "pään sisään" ei voida nähdä eikä selvittää, mitä tekijä on tarkoittanut tai ajatellut. Toisinaan tahallisuus voidaan päätellä jo itse teosta, toisinaan taas ei. Henkilö, esimerkiksi avo- tai aviovaimo, joka iskee riidan päätteeksi pitkäteräisellä keittiö- tai leipäveitsellä miestään vatsaan tai rintaan, minkä seurauksena uhri kuolee, tuomitaan toisinaan taposta, toisinaan taas törkeän pahoinpitelyn lisäksi törkeästä kuolemantuottamuksesta riippuen kuolemaa koskevasta tahallisuusarvioinnista. Tämä taas riippuu esimerkiksi siitä, mihin kohtaan kehoa veitsenisku on osunut, kuinka voimakas se on ollut ja yleensä siitä, ovatko olosuhteet ovat sellaiset, että kuolema olisi ollut tekijän tieten teon todennäköinen seuraus.

3. Syytetyn puolustus vetoaaa oikeudenkäynnissä usein siihen, että syytetyltä joka tapauksessa puuttuu rikoksen edellyttämä tahallisuus. Esimerkiksi Helsingin hovioikeudessa parhaillaan käsiteltävässä lahjusjutussa Ilkka Kanervan puolustus kiistää syytteen mm. siksi, että syytetyltä puuttui tahallisuus. Puolustus ihmettelee, miten Kanerva olisi voinut mieltää saamansa vaalituen lahjonnaksi, jonka motiivina olisi ollut hänen asemansa kaavoitusasioita käsittelevan Varsinais-Suomen liiton puheenjohtajana, vaikka Kanerva ei selityksensä mukaan ymmärtänyt kaavoituksesta juuri mitään. Puolustuksen mukaan Kanerva saattoi perustellusti ajatella, että hän sai vaali- ym. tukea yksinkertaisesti siksi, että hän oli niin suuresti meritoitunut ulkopolitiikassa ja yleensä valtakunnanpolitiikassa.

4. Rikoslaissa ei ollut aikaisemmin tahallisuuden määritelmää. Lainkäytössä tultiin toimeen oikeuskirjallisuudessa esitetyillä yleisillä opeilla ja tahallisuuden käsitteillä. Brynolf Honkasalon oppikirjasta pänttäsimme rikosoikeuden tenttiä varten tahallisuuden eri ilmenemismuotoja. Ne olivat ja ovat edelleen a) dolus determinatus  eli tarkoitustahallisuus, jossa tekijän suoranaisena tarkoituksena on ollut seurauksen, esimerkiksi kuoleman, aiheuttaminen, b) dolus directus eli varmuustahallisuus, jossa tekijä on mieltänyt seurauksen varmuudella syntyvän, vaikka se ei ole ollut hänen varsinaisena tavoitteenaan, sekä c) tahallisuuden alimpana asteena dolus eventualis, jossa tekijä ei tavoittele seurauksen aiheuttamista eikä myöskään pidä sen syntymistä varmana, mutta jossa hän kuitenkin mieltää sen toimintansa enemmän tai vähemmän todennäköiseksi seuraukseksi. Viimeksi mainitussa käsitteessä liikutaan jo tahallisuuden harmaalla alueella, jossa rajanveto tahallisuuden ja tuottamuksen välillä saattaa käytännössä olla häilyvä. Viime aikoina tässä suhteessa on painotettu mieltämisen todennäköisyyden astetta: esimerkiksi syyte uhrin tahallisesta surmaamisesta on hylätty sillä perusteella, etteivät teko-olosuhteet ole olleet sellaiset, että tekijä olisi mieltänyt kuoleman teon varsin todennäköiseksi seuraukseksi.

5. Rikoslain yleisten oppien uudistamisen yhteydessä 2003 rikoslakiin otettiin tahallisuuden määritelmä (RL 3:6). Säännöksen mukaan tekijä on aihettanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä. 

6. Viimeksi mainitussa tapauksessa tekijä ei voi olla varma suunnitelmansa onnistumisesta ylipäänsä, mutta jos se onnistuu, silloin myös teon oheisseuraukset ovat varmoja. Esimerkiksi aikapommitapauksessa tekijä sijoittaa bussiin voimakkaan aikapommin surmatakseen bussimatkalla mukana olevan X:n. Räjähdys surmaa X:n lisäksi myös muita bussimatkustajia, jolloin tekijä tuomitaan myös tältä osin murhasta tai taposta. Tekijä ei vältä rangaistusta, vaikka X olisi jäänyt viime hetkellä pois matkalta ja pommi surmaa henkilöitä, joiden tappamista tekijä ei ollut tavoitellut.

7. RL 3:6 koskee ainoastaan seuraustahallisuutta eli tahallisuutta suhteessa teon seurauksiin. Sen sijaan tahallisuus suhteessa rikoksen muihin tunnusmerkistötekijöihin eli olosuhdetahallisuus jäi lakia säädettäessä edelleen tulkinnanvaraiseksi, koska eduskunnan lakivaliokunta ei päässyt sen sisällöstä yksimielisyyteen. Lakivaliokunnan mietinnössä viitataan tältä osin tunnusmerkistöerehdystä koskevaan säännökseen (RKL 4:1). Sen mukaan teko ei ole tahallinen, jos tekijä ei ole teon hetkellä selvillä kaikkien niiden seikkojen käsilläolosta, joita rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää, tai  jos hän erehtyy sellaisesta seikasta. "Olosuhdetahallisuus jää oikeuskäytännössä arvioitavaksi, jolloin huomioon on otettava tunnusmerkistöerehdystä koskeva säännös", sanotaan lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM  2872002 vp). Lakivaliokunta katsoi, että todennäköisyysarviointiin perustuva tahallisuusmääritelmä soveltuu huonosti erityisesti talousrikoksiin.

8. Lainsäätäjä on siis jättänyt olosuhdetahallisuutta koskevan kysymykseen "oikeuskäytännön varaan", kuten vanha sanonta kuuluu. Kysymys on edelleen avoin, vaikka korkein oikeus on antanut siitä jo toistakymmentä ennakkopäätöstä. Oikeuskirjallisuudessa on kehitetty erilaisia tahallisuutta koskevia oppeja tai teorioita, joita oikeuskäytäntö hyödyntää ratkaisuissaan. Tahallisuudella on yleensä keskeinen rooli suomalaisessa rikosoikeudellisessa kirjallisuudessa. Siitä on ilmestynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana kaksi väitöskirjaa ja lukuisia artikkeleja. Olosuhdetahallisuuden merkitys on käytännössä suuri, mikä ilmenee muun muassa talous-, huume- ja seksuaalirikosjutuissa. RL 3:1:ssä mainitun rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vuoksi oikeuskäytännössä on päädytty yleensä siihen, että  RL 4:1:n kriteeri, jonka mukaan tekijän tulee olla selvillä (tietoinen) tunnusmerkistötekijöiden käsilläolosta, asettaa tietyt rajat rikosvastuun laajentamispyrkimyksille tahallisuutta edellyttävien rikosten osalta.

9. Uusin olosuhdetahallisuutta koskeva enakkopäätös KKO 2013:17 annettiin viime viikolla yrityssalaisuuden väärinkäyttöä (RL 30:6.1) koskevassa jutussa. Ratkaisussa on kysymys siitä, mitä yrityssalaisuuden väärinkäytön tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää selvitettäväksi teon esirikokseksi väitetystä menettelystä ja sen rangaistavuudesta. Mainittu rikos on rangaistava ainoastaan tahallisena tekona ja juuri kysymys syytetyn tahallisuudesta osoittautui tapauksessa erityisen ongelmalliseksi. Tämän vuoksi asia määrättiin tahallisuuden arvioinnin osalta ratkaistavaksi korkeimman oikeuden vahvennetussa jaostossa, johon kuuluu yksitoista jäsentä; muilta osin asia on ratkaistu normaalissa viisijäsenisessä kokoonpanossa.

10. En ryhdy tarkemmin selostamaan ratkaisu sisältöä, vaan rajoitun vain tahallisuuskysymyksen suppeaan arviointiin. Vahvennetussa jaostossa ilmeni kolme jonkin verran toisistaan poikkeavaa näkemystä, vaikka kaikki jäsenet päätyivät samaan lopputulokseen eli siihen, että tapauksessa oli käsillä rangaistavuuteen vaadittava olosuhdetahallisuus.

11. Tahallisuusarvioinnin punaista lankaa ja perustelujen osalta eri mieltä olleiden jäsenten kannanottojen välistä eroa on hieman hankalaa kiteyttää. Selvää kuitenkin on, että vahvennettu kokoonpano otti perusteluissaan kantaa siihen, minkä kriteerien mukaan olosuhdetahallisuutta eli siis tekijän tahallisuutta, joka kohdistuu rikoksen tunnusmerkistön täyttymisen edellyttämiin olosuhteisiin, on arvioitava, ja mikä on tahallisuusvaatimuksen suhde yhtäältä tuottamukseen sekä toisaalta tunnusmerkistöerehdykseen (RL 4:1).  KKO:n enemmistö eli kuusi jäsentä päätyi siihen, että tekijän tuli yrityssalaisuuden väärinkäyttö-  
 rikoksessa pitää varmana tai varsin todennäköisenä sitä, että väärinkäytön kohde on yrityssalaisuus ja että se on saatu tietoon tai ilmaistu rikollisella teolla.

12.  KKO:n enemmistö toteaa, että lähtökohtaisesti olosuhdetahallisuutta on arvioitava eri rikostyyppien osalta mahdollisimman laajasti yhtenäisen perusteen mukaisesti. Joissakin tilanteissa todennäköisyysarviointi saattaa kuitenkin johtaa eduskunnan lakivaliokunnan esittämän huolen mukaisesti tahallisuuskynnyksen nousemiseen.Tässä suhteessa ongelmallisia voivat olla lähinnä tilanteet, joissa tekijä pyrkii välttämään merkityksellistä tietoa ("tarkoituksellinen tietämättömyys", esim. huumekuriiri, joka ei tarkasta kuljetettavaksi saamansa repun sisältöä) tai joissa tekijä laiminlyö erityisen vastuuasemansa tai teko-olosuhteiden synnyttämän selvitysvelvollisuuden. Ratkaistavana olevassa asiassa ei enemmistön mukaan kuitenkaan ollut perusteltua poiketa korkeimman oikeuden vakiintuneesta tahallisuusarvioinnin tavasta. Toisin sanoen tunnusmerkistöön kuuluvien seikkojen tuli tekijän tieten olla varmasti tai varsin todennäköisesti käsillä. X:n tahallisuutta tältä pohjalta arvioidessaan enemmistö päätyi katsomaan X:n pitäneen varsin todennäköisenä, että ko. moottorikelkkapuvut oli valmistettu yhtiö B:n kaavoja oikeudettomasti käyttäen ja että näiden pukujen saattaminen myyntiin loukkasi B:n yrityssalaisuutta.

13. KKO:n neljän jäsenen vähemmistö (Koponen, Rudanko, Välimäki ja Kitunen) puolestaan lähti siitä, että X oli suhtautunut hyväksyvästi tai ilmeisen välinpitämättömästi siihen, että moottorikelkkapukujen myynti loukkaa toisen yrityssalaisuutta. Vähemmistö myös katsoi, että X:llä oli tähän liittyen ollut selonottovelvollisuus - tosin tätä ilmausta ei perusteluissa nimenomaisesti käytetä - kun hän oli erinäisten seikkojen perusteella voinut pitää varteenotettavana mahdollisuutena sitä, että sanottujen pukujen valmistuksessa käytetään oikeudettomasti toisen yrityssalaisuuksia. Vähemmistön perustelut ovat suoraviivaisemmat kuin enemmistön hieman kryptisiltä vaikuttavat perustelut.  

14. Vähemmistö näyttäisi olevan viemässä tahallisuusarviointia Ruotsin oikeudessa välinpitämättömyystahallisuutena (likgiltighetsuppsåt) tunnetun käsitteen suuntaan. Tämä johtopäätös voidaan tehdä lausumasta, jossa arvioidaan X:n suhtautuneen hyväksyvästi tai ainakin ilmeisen välinpitämättömästi siihen, että pukujen valmistuksessa käytetään oikeudettomasti B:n kaavoja. Samanlaista perustelutapaa tahallisuuden arvioinnista on havaittavissa myös ennakkopäätöksessä KKO 2012:98 selostetun vähemmistön perusteluissa. Kyseisessä tapauksessa vähemmistö olisi tuominnut syytetyn taposta puhtaasti välinpitämättömyystahallisuuden mukaisilla argumenteilla. KKO:n enemmistö sen sijaan pysytteli todennäköisyystahallisuuden kannalla ja hylkäsi syytteen taposta.

15. Ruotsin korkein oikeus on omaksunut välinpitämättömyyteen perustuvan tahallisuuden käsitteen vuonna 2004 HIV-tapausta koskevassa ratkaisussa (NJA  2004 s. 176). Välinpitämättömyystahallisuus on korvannut dolus indirectuksen ja dolus eventualiksen ja sen katsotaan muodostavan tahallisuuden alarajan; tämä kanta on hyväksytty ruotsalaisessa lainkäytössä yleisesti. Tekijä, joka epäilee tekonsa lainvastaisuutta ja seurauksia, mutta suhtautuu niihin välinpitämättömästi, syyllistyy tahalliseen tekoon. Norjan rikoslaissa omaksuttu tahallisuuden määritelmä on jonkin verran laajempi kuin RL 3:6:ssä, sen soveltamisala on yleinen eikä siis rajoitu vain seuraustahallisuuteen, vaan kattaa myös olosuhdetahallisuuden.

16. Oikeusneuvos Mansikkamäen eriävä mielipide ei näyttäisi poikkeavan kovinkaan paljon  korkeimman oikeuden enemmistön kannasta. Mansikkamäki on periaatteessa  samalla kannalla kuin enemmistö, mutta lähtee suoraviivaisemmin siitä, että tahallisuusarviointi ei lähtökohtaisesti voi vaihdella rikostyypin tai tapauskohtaisen harkinnan mukaan, vaan kaikissa tilanteissa tulisi edellyttää, että tekijä voi pitää tunnusmerkistöön kuuluvien seikkojen käsillä olemista varmana tai varsin todennäköisenä. Mansikkamäki toteaa, että riittävänä perusteena sumentaa rangaistavan ja rankaisematta jäävän menettelyn rajaa ei voida pitää tarkoituksellisen tietämättömyyden ongelmaa, koska henkilön aseman perusteella hänen selonottovelvollisuutensa piiriin kuuluvia seikkoja koskevan tietoisuuden kiistäminen ei yleensä ole mahdollista, eikä mikään estä säätämästä rangaistavaksi sellaista selonottovelvollisuuden laiminlyöntiä, joka liittyy tekijän asemaan tai esimerkiksi tietoiseen riskinottoon. 

17. Mansikkamäen votum eroaa enemmistön ja neljän vähemmistöön jääneen jäsenen kannanottoon verattuna edukseen oikeuskirjallisuuteen viittaamisen osalta. Enemmistön ja neljän vähemmistöön jääneen jäsenen perusteluissa oikeuskirjallisuuteen viitataan vain ympäripyöreällä toteamuksella, jonka mukaan "tahallisuuden alarajan määrittelyssä on oikeustieteellisessä keskustelussa esitetty erilaisia käsityksiä". Tässä toteamuksessa ei siis mainita, kuka on esittänyt, missä yhteydessä ja millaisia nuo käsitykset ovat ja miten ne poikkeavat toisistaan. Tällaisen yksilöimättömän viittauksen informaatioarvo on olematon. Mansikkamäen votumissa esiintuodut oikeuskirjallisuuden kannanotot ovat toki olleet KKO:n ratkaisuteossa "käsillä" ja myös muut jäsenet ovat syynänneet niitä varmaankin hyvin tarkasti. 

18. Suomalaisessa lainkäytössä oikeuskirjallisuuteen ei ole perinteisesti viitattu, ja nykyisin viittaukset tuntuvat olevan erityisesti KKO:ssa ja KHO:ssa jonkinlaisessa pannassa; tosin KHO on alkanut Pekka Hallbergin kauden jälkeen viitata joissakin ratkaisuissaan oikeuskirjallisuuteen. Sitä vastoin hovioikeuksien ja käräjäoikeuksien ratkaisuissa oikeuskirjallisuuteen viitataan aika usein. Ylimpien tuomioistuimien nurjamieliseltä vaikuttava suhtautuminen oikeuskirjallisuuteen oikeuslähteenä eroaa epäedukseen selkeästi muiden maiden ylimpien oikeusasteiden käytännöstä. Tämä on selvä puute, kuten olen esimerkiksi blogikirjoituksessa 566/27.3.2012  esittänyt, ja osoitus, ei vain perustelukäytännön matalasta tasosta, vaan koko lainkäyttöä vaivaasta avoimuuden ja läpinäkyvyyden puutteesta. Suomessa tuomioistuinten ja oikeustieteen väliltä puuttuu aito vuorovaikutus, mikä latistaa henkistä ilmapiiriä ja tympäännyttää kriittistä tarkkailijaa.

19. Oikeusneuvos Mansikkamäen votum on ilahduttava poikeus korkeimman oikeuden harmaasta perustelukäytännöstä. Oikeuskirjallisuuteen tehtyjen viitausten vuoksi hänen lausumassaan esitetyt perustelut ja johtopäätökset avautuvat lukijalle paremmin kuin enemmistön perustelut. Kyse ei ole siitä, kuten meillä usein annetaan virheelllisesti ymmärtää - kun oikeuskirjallisuteen ei joko rohjeta tai viitsitä viitata -  että tuomari perustaisi kantansa tai ratkaisunsa suoraan viitatussa teoksessa tai artikkelissa esitettyyn käsitykseen. Kuten oikeusneuvos Mansikkamäen perusteluista ilmenee, oikeuskirjallisuuteen on syytä viitata ainoastaan kysymyksenasettelun yhteydessä ja eräänlaisena johdantona tuomarin omalle pohdinnalle. Kirjallisuusviittaukset lisäävät perustelujen informaatioarvoa, koska lukija voi viittausten avulla päästä helposti lisätiedon lähteille. On selvää, että juuri oikeuskirjallisuudessa tahallisuudesta esitetyt käsitykset ja teoriat ovat vaikuttaneet merkittävällä tavalla hallituksen esityksen samoin kuin enemmistönkin perusteluissa useaan kertaan viitatun lakivaliokunnan mietinnön sisältöön. Tältäkin kannalta on outoa, että korkeimman oikeuden enemmistö ja neljän jäsenen vähemmistö eivät ole tuoneet perusteluissaan tätä tärkeää oikeuslähdeaineistoa yksilöidysti esille. 

20. Korkeimman oikeuden, sekä enemmistön että vähemmistöjen, perusteluista havaitaan, miten korkeassa kurssissa lakien esityöt ovat oikeuslähteenä. Hallituksen esitystä ja lakivaliokunnan mietintöä selostetaan perusteluissa pitkään ja sanatarkasti ja "oikeaa" vastausta ja ratkaisua tahallisuuteen etsitään kiihkeästi siitä, mitä mainituissa lainvalmisteluasiakirjoissa on sanottu tai jätetty sanomatta. Oikeusneuvos Mansikkamäkikin toteaa, että "laki ja sen esityöt jättävät soveltajalle tulkinnanvaraa". Mainitusta lausumasta voitaisiin päätellä, että jos lakivaliokunta ei olisi jättänyt  tahallisuuskysymystä nimenomaisesti oikeuskäytännön varaan, vaan olisi lausunut mietinnön perusteluissa olosuhdetahallisuuden sisällöstä jotain, korkein oikeus olisi "kiittänyt ja kumartanut" ja jättänyt oman pohdintansa sikseen. Laki on kuitenkin yleensä aina enemmän ta vähemmän tulkinnanvarainen eikä se, mitä lakivaliokunnan mietinnössä tai muissa lainvalmistelutöissä on tietystä kysymyksestä sanottu, toki ehdottomasti sido tulkinnassa riippumatonta tuomioistuinta. 










17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuten tiedämme, tahallisuuskysymys on ollut ajankohtainen myös eilisten julkisuutta saaneiden murhatuomioiden yhteydessä.

Juridisessa mielessä pidän varsin yllättävänä, että käräjäoikeus tuomitsi syytetyt tahallisesta henkirikoksesta.

Tuntuu hieman siltä, että tuomiossa haluttiin jättää juridiset muodollisuudet sikseen ja tuomita tahallisesta sekä kvalifioidusta tekotavasta tunneseikoista johtuen. Ehkäpä käräjäoikeus halusi jättää tuon tahallisuusarviointia koskevan ikävän tehtävän ylempien oikeusasteiden murheeksi.

Tuntuu myös siltä, ettei edes lakimieskunta halua keskustella tästä asiasta ainakaan julkisesti. Tapaus herättää liikaa tunteita.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Murhaa ja tappoa koskee sama tahallisuusvaatimus, mutta anonyymi epäilee, että kysymyksessä olisi vain törkeä pahoinpitely ja törkeä kuolemantuottamus.
Vaikea sanoa tuntematta tapausta tarkemmin.

Tuomioistuimien pitäisi julkaista näin vakavissa ja suurta julkisuutta herättäneisssä jutuissa tuomion perustelut olennaisilta osin verkossa tai ainakin asianmukainen ratkaisuseloste, jotta tuomioita voitaisiin arvioida.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tuo eilinen murhajuttu oli tahallisuuden osalta asianmukaisesti perusteltu. Jos teippaat ihmisen sieraimet ja suun pakkausteipillä ja sidot henkilön siten, ettei hän pysty tilaansa helpottaman, niin seurauksena on varsin todennäköisesti kuolema parissa tunnissa.

Eveliinajuttu kymmenen vuoden takaa oli rajatapaus ja tämä oli selvästi tahallisempi surmaamisen osalta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Lueskelin nyt Iltalehdestä ja Ilta-Sanomista otteita käräjäoikeuden Eerika-jutun tuomion perusteluista. Lehdet ovat kaivaneet esiin perusteluista "parhaat palat" eli ne kohdat, joissa perustellaan teon julmuutta ja raakuutta eli teon lukemista syytettyjen viaksi murhana. Tahallisuutta koskevat kohdat ovat lyhyemmät.

Mutta toki noista otteista voi jo havaita, että tahallisuusvaatimus on täyttynyt. Kyseessä ei ole tosin ollut dolus determinatus tai dolus directus, mitä puolustus ilmeisesti ajaa takaa, mutta kylläkin dolus eventualis tai, jos niin halutaan asia ilmaista, välinpitämättömyys teon todennäköisestä seurauksesta eli uhrin tukehtumiskuolemasta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Helsingin käräjäoikeuden Eerika-tuomiossa todetaan tahallisuutta koskevien perustelujen yhteenvetona seuraavaa:

- Mielentilatutkimuksissa on todettu, että Laamasen ja Tarkin älyllinen suoriutuminen riittää syytteenalaisten tekojen oikeudenvastaisuuden arviointiin. Käräjäoikeus arvioi, että mielentilatutkimusten tulokset osoittavat, että vastaajien yleisessä käsityskyvyssä ei ole sellaisia
puutteita, etteivät he olisi pystyneet käsittämään, että hengitysteiden tukkiminen varsin todennäköisesti johtaa uhrin kuolemaan. Käräjäoikeus katsoo sen vuoksi, että vastaajien on täytynyt käsittää, että heidän menettelynsä lapsen hengitysteiden tukkimiseksi ja mekaanisen hengityksen estämiseksi johtaa varsin todennäköisesti lapsen kuolemaan.
Vastaajat ovat tahallaan surmanneet Vilja Eerika Heleena Tarkin.

Tämä on asianmukainen ja vakiintuneiden tahallisuusoppien mukainen perustelutapa.

Anonyymi kirjoitti...

"tuomari perustaisi kantansa tai ratkaisunsa suoraan viitatussa teoksessa tai artikkelissa esitettyyn käsitykseen."

Miksi tuomari, varsinkin alioikeustuomari, ei saisi perustaa kantansa suoraan esimerkiksi oikeustieteen tohtorin kirjoittamaan käsitykseen. Toki tuomari vastaa tuosta ratkaisustaan.

Eri asia on, että tuo pitää perusluissa mainita avoimesti blogistin kannattamalla tavalla, että asianosaisten avustajat voisi mahdollisessa muutoksenhakemuksessaan kyseenalaistaa sen.

KKO:n menettelyn taas ymmärrän eräästä näkökulmasta. KKO:n ratkaisu on nykyisin - ainakin de facto - vahvempi oikeuslähde kuin oikeuskirjallisuus. Olisi outoa, jos vahvemman oikeuslähteen ratkaisun perusteluna olisi heikompi oikeuslähde.

Itse ongelma informatiivisuudesta voitaisiin hoitaa siten, että oikeuslähteet ilmoitettaisiin finlexin ratkaisuselosteessa. Muistelen, jos joskus muinaisuudessa näin tehtiin FHOT-tietokannassa, ainakin Itä-Suomen hovioikeuden ratkaisukorteissa, jotka olivat hyvin informatiivisia.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä tuli Eerika-juttussa mieleen venäläinen ruletti. Jos uhri on paketoitu, ja kerran päivässä hänen päähänsä painetaan 1 luodilla ladattu revolveri, pyöräytetään ja painetaan liipasinta, olisiko teko ei-murha, kun laukaus kuuluu vaikkapa 6:ntena päivänä?

Samanlaista välinpitämättömyyttä näen E-jutussakin. Lapsi saatettiin jatkuvasti hengenvaaraan (plus hirveä henkinen kidutus...) ja ennen pitkää seurauksena oli kuolema.

Russian roulette -periaatteella pidän ek:ta oikeana tuomiona.

Ja kiitos hyvästä tekstistä tahallisuus-teemasta.

Anonyymi kirjoitti...

Ilsanomat uutisoi:

"Mies kuoli poliisiautoon Mikkelissä
Julkaistu: 22.3.2013 10:42

Päihtyneenä kiinniotettu mies menehtyi poliisiautoon torstai-iltana Mikkelissä. Miehen säilöön ottamiseen ei alustavien tietojen perusteella liity mitään normaalista poikkeavaa.

Tapaus sattui noin kello kymmenen aikaan illalla. Poliisiasemalle saavuttaessa mies oli todettu elottomaksi, eikä elvytystoimet tuottaneet tulosta."

Näitä tapahtuu jatkuvasti, ja todennäköisin syy on maijan kuljetustila, joka ahtaudeltaan pakottaa kuljetettavan sellaiseen asentoon, joka salpaa hengityksen.

POHA lukee lehdistä ja toteaa: "oho, taas meni yksi." Uusia ohjeita ei ole annettu, vaikka kansalaisetkin tietävät, että juoppokyyti maijalla voi tappaa!

Herää kysymys, pitääkö poliispartiosta toisen sijoittua niin, että hän pystyy tarkkailemaan kuljetettavan elintoimintoja? Pitääkö määräajoin tarkastaa kuljetettavan kunto ajoneuvo pysättämällä? Pitääkö PÖHÄn antaa niitä tarkempia ohjeita vai peräti kieltää maijan käyttäminen juoppokuljetukseen.

Mielestäni ilmiötä yleensä (en siis tarkoita Mikkelin tapausta, koska en tiedä siitä mitään) voisi käyttää esimerkkinä siitä, milloin tapaturma muuttuu tuottamukseksi ja tuottamus tahallisuudeksi.

Koska ongelma ei ole oikeushistoriallinen eikä oikeussosiologinen, niin se ei ole oikeusasiamiehentoimistossa saanut ketään hereille.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti kirjoitti, että "Laki on kuitenkin yleensä aina enemmän ta vähemmän tulkinnanvarainen eikä se, mitä lakivaliokunnan mietinnössä tai muissa lainvalmistelutöissä on tietystä kysymyksestä sanottu, toki ehdottomasti sido tulkinnassa riippumatonta tuomioistuinta."

Otan esimerkin: Rikoslain 1.9.1995 voimaan tullutta uudistusta koskevan hallituksen esityksen (HE 94/1993 vp) perusteluissa todetaan, että "Säännöksissä, jotka koskevat rikoksia terveyttä vastaan, on pyritty ottamaan huomioon, että terveys nykyisin käsitetään paljon laajemmin kuin tilaksi, jossa ruumiilliset vammat tai sairaudet puuttuvat. Useassa yhteydessä on ehdotettu, että henkinenkin pahoinpitely olisi säädettävä pahoinpitelynä rangaistavaksi. Henkisen pahoinpitelyn käsite on kuitenkin siinä määrin epämääräinen, ettei sitä sellaisenaan voida sisällyttää rikostunnusmerkistöön. Ehdotuksessa on terveyden vahingoittamisen käsitteen avulla pyritty siihen, että sellainen henkinenkin väkivalta, joka vahingoittaa mielenterveyttä, voitaisiin rinnastaa ruumiillisia vammoja aiheuttavaan fyysiseen väkivaltaan."

Luulisi tuon olevan myös lainkäyttäjiä sitova perustelu sille, mitä on tarkoitettu kun RL 21 luvun 5 §:än on kirjattu, että "Joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, ... on tuomittava pahoinpitelystä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Käsite "henkinen väkivalta" on sangen tulkinnanvarainen kysymys konkreettisesta tapauksessa. Lisäksi myös se on rangaistavaa vain tahallisena tekona. Onko v-ttuilija pitänyt varsin todennäköisenä, että teko vahingoittaa kohteen mielenterveyttä? Ongelmallista näytön kannalta.

Siru Pola kirjoitti...

Poliisiauton, eli "maijan", jota käsitettä ei tule mielestäni käyttää muuten kuin puhuttaessa poliisin käyttämästä pakettiautomaisesta poliisimoottoriajoneuvosta, tilanpuute ei voine olla kuoleman aiheuttaja kuin yli 500 kg kokoisilla henkilöillä.

Anonyymi kirjoitti...

Siru ei näytä tietävän, että niitä maijoja on sitten hänen opiskeluaikojensa jälkeen modifioitu: vasta plyyshiosaston takaa löytyy se juoppokompukka.

Itsekin juoppokeikkaa ajaneena voin vakuuttaa, että juopon pakkaaminen turvallisesti nykyiseen kuljetuskalustoon on haasteellinen tehtävä.

Sirulle vielä: kunhan jäät lähtee, niin hauen kutukaan ei ole kaukana?

Anonyymi kirjoitti...

Vastauksena blogistin kommenttiin totean, että hallituksen esityksessä HE 94/1993 todettiinkin, että "Henkisen pahoinpitelyn käsite on kuitenkin siinä määrin epämääräinen, ettei sitä sellaisenaan voida sisällyttää rikostunnusmerkistöön. Ehdotuksessa on terveyden vahingoittamisen käsitteen avulla pyritty siihen, että sellainen henkinenkin väkivalta, joka vahingoittaa mielenterveyttä, voitaisiin rinnastaa ruumiillisia vammoja aiheuttavaan fyysiseen väkivaltaan."

On täysin selvää, että mielenterveyden häiriön tai mielisairauden aiheuttamisen tuomitseminen pahoinpitelynä edellyttää tahallisuutta, mutta sekin on selvää, että tuottamuksellisesti tehtynä seurauksen aiheuttaminen on vammantuottamus, edellyttäen ettei sairaus ole vähäinen.

Pelkkä vittuileminen toiselle, vaikka se aiheuttaisikin kohteelleen esim. masennusta ja/tai stressihäiriöitä ei varmaankaan ole pahoinpitelyä, mutta se voi olla vammantuottamus. Riippuu tietenkin näytöstä. Edellytys pahoinpitelylle on, että tekijä on mieltänyt tekonsa varsin todennäköiseksi seuraukseksi, että siitä seuraa uhrille mielenterveyden häiriö. Tuo on epäilemättä vaikea näyttää toteen, jos kyseessä on tasavertaiset palkansaajat.

Mutta jos epäasiallisesti kohtelija onkin työnantajan edustaja, niin tahallisuus voi seurata mm. Helsingin hovioikeuden tuomiosta 29.3.2012 ilmenevällä tavalla, jolla se hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut, joiden mukaan "Kun A:n on täytynyt teon pitkään jatkumisen, aiheutuneiden sairauslomien ja C:n ahdistuneisuuden ja itkeskelyn perusteella pitää seurauksen syntymistä ainakin varsin todennäköisenä, on tekoa pidettävä tahallisena".

On täysin käsittämätöntä, että 1.9.1995 voimaan tulleen rikoslain 21 luvun uudistuksen jälkeen vasta nyt on ensimmäinen mielenterveyden häiriön aiheuttamista koskeva tapaus (AKT/Ahde)menossa tuomioistuimeen pahoinpitelynä ja vammantuottamuksena.

Anonyymi kirjoitti...

Vientituote

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/tohtori-pekka-hallberg-vie-oikeusvaltiota-maihin-joista-se-viela-puuttuu

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen siis on ryhtynyt mainosmieheksi ja mainostaa lehdessään Pekka Hallbergin kirjaa. Kyse on ystävänpalveluksesta. Ruokanen ja Hallberg kuuluvat molemmat "Maran talliin" eli ovat Martti Ahtisaaren kavereita. Ruokanen oli toisena kirjoittajana pari vuotta sitten ilmestyneessä Ahtisaaren muistelmateoksessa "Matkalla, Martti Ahtisaaren tarina".

Mara ja Pekka puolestaan ovat reissanneet yhdessä maailmalla. 90-luvulla, kun Mara oli Suomen ja Pekka KHO:n pressana, kaverukset reissasivat yhdessä Kiinaan tapaamaan Kiinan silloista diktaattoria eli kansantasavallan presidenttinä. Tämä tapahtui aikana, jolloin maailmalla kauhisteltiin Kiinan yhden lapsen poliitiikkaa ja muita karmeita ihmisoikeusrikoksia.

Historia toistaa itseään, sillä nyt Sauli Niinistö on ensimmäinen EU:n valtionpäämies, joka tapaa Kiinan uuden presidentin Xin huhtikuussa Pekingissä. Ottaako nyt Sale Pekan mukaan resisuun, jotta Pekka voisi kaupata uuttaa opustaan kiinalaisille?

Toki kiinalaiset tietävät jo entuudestaan, mitä oikeusvaltio tarkoittaa. Mainitaanhan se heidän prosessilaissaan, jonka mukaan tuomioistuimet ovat riippumattomia. Käytännössä tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että Kiinan poliittinen johto ja maan ainoan puolueen viranomaiset voivat halutessaan sanella, miten "riippumattomien" tuomareiden pitää tuomita.

Anonyymi kirjoitti...

Tahallisuusarvioinnin punainen lanka ja perustelujen osalta eri mieltä olleiden jäsenten kannanottojen välinen ero on vastoin JV:n käsitystä helppo kiteyttää. Kysymys on yksinkertaisesti taistelusta "varsin todennäköinen" vastaan "varteenotettava mahdollisuus". Näistä sanoistahan KKO:ssa on väännetty ratkaisusta KKO 2006:64 lähtien.

Jäsenistä "varteenotettavan mahdollisuuden" kannalle on jo ennen tätä ratkaisua siirtynyt Välimäki ratkaisussa 2009:87. Koponen on kuulunut tähän puolueeseen jo ennen KKO:een tuloaan - ja nyt muutama muukin jäsenten fiksuimmasta päästä on liittynyt joukkoon. Pääosa jäsenistä on kuitenkin edelleen (ja nyt entistäkin perusteellisemmin) hirttäytynyt varsin todennäköiseen, jonka sisältö sitten voi olla ihan mitä tahansa. Umpikujasta ulospääsy on tämän linjauksen jälkeen entistä hankalampaa ilman lainsäätäjän panosta.

Lokakuun Liike kirjoitti...

Murhatun Eerikan tarina: ”Kertokaa, kenen on vastuu.”
http://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/murhatun-eerikan-tarina-kertokaa-kenen-on-vastuu