maanantai 4. maaliskuuta 2013

703. Todella pimeetä!

1. Mustat aukot ovat meille jo aika tuttua kamaa.Tähtitieteilijät ja fyysikot ovat kertoneet meille niistä  Stephen Hawkingista alkaen. Musta aukko syntyy tähden luhistuessa kasaan niin tiiviisti, että siitä muodostuu eränlainen aukko tai reikä avaruuteen. Mustaa aukkoa on kuvattu paholaismaiseksi imuriksi, josta ei edes voi saada tietoa, koska kaikki informaatio katoaa sinne.

2. En malta olla mainitsematta tässä yhteydessä juridiikan tai "lainkäytön mustasta aukosta". Kyseessä on ilmiö, jossa asianosaisen oikeuteen kiikuttama asiakirja ja sitä myöten myös itse asia ja sitä koskeva tieto saattaa kadota pitkiksi ajoiksi tuomioistuinlaitoksen byrokratian syövereihin. Kyseinen ilmiö tai nimike lanseerattiin alioikeusuudistuksen voimaantulon yhteydessä 1993-95. Tuolloin nimittäin monet asiananajat valittivat, että heidän Helsingin käräjäoikeudelle lähettämänsä hakemukset, haastehakemukset, vastineet yms. asiakirjat saattoivat "kadota" niin, ettei niistä tai itse asian käsittelystä kuulunut pitkään aikaan yhtikäs mitään

3. Tähtitieteen aina niin ihmeelliseen maailman palataksemme voidaan kertoa, että uudemman tutkimuksen - vrt. Pekka Himasen "selvitys" - mukaan musta aukkokaan ei ole (kauheudessaan) enää oikein mitään, sillä nyt tutkijoita kiinnostaa ilmiö nimeltä "pimeä energia".  Ilmiötä selittää meille tavikselle kansanomaisesti maamme johtava tähtitieteilijä Esko Valtaoja HS:n viimeisimmässä Kuukausiliitteessä. 

4. Kyse on siitä, että jossakin meitä ympäröi valtava määrä ainetta, jota emme voi kuitenkaan havaita. Sitä on kuulemma 90 prosenttia maailmankaikkeuden aineesta; jotkut tutkijat puhuvat sentään hieman maltillisemmin vain 75 prosentista. Tätä ainetta ei voi nähdä siitä yksinkertaisesta syystä, että se ei heijasta valoa eikä lähetä sitä.  Albert Einstein alkoi jo noin 100 vuotta sitten epäillä vielä tätäkin kauheampaa ilmiötä: pimeää energiaa. Hassua on vain se, että kukaan ei tarkemmin tiedä, mistä on kyse, tiedetään vain, että pimeä energia on maailmankaikkeutta hallitseva voima. Tämä energia käyttäytyy tosi "pimeästi", sillä se ei vedä massoja puoleensa - kysymyksessä ei siis ole ainakaan timosoinimainen "möhkäle" joka vetää ihmismassoja puoleensa - vaan päinvastoin ajaa ne kauemmaksi, ja kaikki tämä tapahtuu vieläpä alati kiihtyvällä vauhdilla.

5. Esko Valtaojan puheesta voi päätellä, että juuri tämä pimeä energia on selitys ihmisen pimeän pelolle; Valtaojan mukaan jokainen ihminen pelkää pimeää aivan järjettömästi.  Tähtitieteilijä kertoo pelkäävänsä itsekin pimeää hillittömästi, vaikka hän tietää pimeästä lähes kaiken mahdollisen. Valtaoja on kokeillut asiaa syyspimeällä mökillään neljän vuorokauden ajan. Häntä pelottaa selittämättömällä tavalla, kun hän käy pimeällä ulkohuussissa. 

6. Vankilassa kurittomat vangit voitiin aikaisemmin eristää määräajaksi nimenomaan valoisaan yksinäishuoneeseen, pimeä eristysselli olisi siis aivan liian kamalaa jopa vangeille. Mikä oikein selittää ihmisen pimeän pelon? Onko pelättävissä, että pääministeri Jyrki Kataisen hallitus pyytää tästä(kin) kysymyksestä  asianmukaisen ja kaiken kattavan selvityksen filosofi Pekka Himasen johtamalta kansainväliseltä tutkijaryhmältä?

7. Mikä merkitys uskonnolla voisi olla ihmisen pimeän pelolle tai kenties jopa pimeälle energialle? Raamatun luomiskertomuksen mukaan "maa oli autio ja tyhjä ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan henki liikkui vetten päällä. Sitten Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus", ja valkeus tuli. - Tämä olisi varsin näppärä ja simppeli selitys meille taviksille alkuräjähdyksestä, mutta tuollaiselle selitykselle tiedemiehet eivät anna arvoa.

8. Saman HS-kuukausiliitteen numerossa on myös presidentti Tarja Halosesta tehty pitkä juttu otsikolla "Takaisin tavikseksi" tai "Taviksen vuosi". Hieman huvittaa tapa, jolla jutussa yritetään antaa niin pontevasti kuva, jonka mukaan Tarja Halonen olisi nyt aivan tavallinen täti tai mummeli Kalliosta, joka tepastele muovikassi kädessään Hakaniemen halliin ja takaisin kämpilleen. Halonen ei nimittäin kanna kädessään mitä tahansa Elannon tai HOK:n muovikassia, vaan hänen kassissaan lukee "NBK 2012" (Nordiska barnavårdskongressen 2012).  Kalliolaistaviksilla ei ole myöskään omaa erillistä toimistoa työhuoneenaan eikä heidän turvallisuuttaan takaa kauppahallimatkoilla valtion palkkalistoilla oleva turvamies.

9. Oli miten oli, mutta tässä yhteydessä kiinnostavaa on se, että haastattelun mukaan Tarja Halonen on liittynyt kirkkoon eli seurakunnan jäseneksi sen jälkeen, kun hän vuosi sitten päätti kautensa tasavallan presidenttinä. Tästä on tehty itse asiassa haastattelun pääuutinen. Miten Halonen sitten perustelee kirkkoon liittymistään? Eipä kovin tarkasti. Hän toteaa näin: "Minusta vain tuntuu, että se mitä meillä on tässä ja nyt, ei ole kaikki mitä on".

10. Tyypillistä poliitikon tekstiä, jota jokainen voi tulkita oikeastaan miten päin vain. Olisiko Tarja Halonen jotenkin "valaistunut", nähnyt pimeyden keskellä valon vai mistä oikein on kysymys? Vai olisiko niin, että Halonen on tunnistanut pimeän aineen ja pimeän energian - "pimeyden ruhtinaan" - voiman? Jos tiedemiehiä on vähänkin uskominen, niin juuri pimeä energia on aina meidän ympärillämme ja keskuudessamme, vaikkemme voi nähdä tai edes ymmärtää sitä. Pelkäisikö presidenttikin siis pimeää - turvamiehistä huolimatta?


43 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Totuuden henki, johda sinä meitä
etsiessämme valkeuden teitä!

Anonyymi kirjoitti...

Jyrki Kataisen olisi kantsinut painostaa Akatemiaa, Sitraa ja Tekesiä tilaamaan tulevaisuuden selvitys tähtitieteilijä Esko Valtaojalta eikä joltakin filosofinplantulta!

Tähdethän sen tulevaisuuden tietenkin kertovat!

Anonyymi kirjoitti...

Nille, jotka pimeydessä vaeltavat, voisi suositella Tuomari Nurmio piisiä "Valoa yössä".

Jos Esko Valtaojakin kuuntelisi mökillään syyspimeällä tätä piisiä ja jättäisi sen soimaan täysillä lähtiessän käymään ulkovessassa, hän tuskin pelkäisi niin pirusti takaisin mökkiin juostessaan. Niin, ja taskulamppu kannattaisi ottaa huussiin mennessä mukaan! Ei sitä näemmä tiedemiehenkään päässä kaikki ideat niin vain näköjään välähdä!

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin tuntuu siltä kuin tässä ei olisi kaikki, sanoi Katainen tavattuaan Himasen ja kirjoitti avoimen shekin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pääministeri Jyrki Katainen ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb vierailevat parhaillaan koko viikon ajan Qatarissa ja Arabiemiraattien liitossa. Mukana seuraa liikemies - yms.valtuuskunta. -Jostakin syystä Pekka Himanen on jätetty nyt kotiin.

Matkan päätarkoituksena lienee kuitenkin seurata ja kannustaa Alex Stubbia, joka osallistuu Abu Dabissa triathlon-kisaan.

Huvittavaa on, miten myös tällä matkalla suomalainen lehdistö on kiinnostunut yksinomaan kotimaan asioista, joista toimittajat pääministeriltä kovasti utelevat. Nyt Katainen saa selittää Qatarissakin koko ajan vain Pekka Himaselta tilattua "selvitystä"! Tämä on vienyt päähuomion koko Oatarin matkalta.

Lehdet, mm. I-S:n seurapiiritoimittaja Rita Tainola, raportoivat (täysin kritiikittömästi) Kataisen puolustelua, jonka mukaan Pekka Himanen on käynyt kerran eli vuonna 2007 "hänen kodissaan".
Tällä Katainen haluaa ilmeisesti osoittaa, ettei hän kovin läheinen Himaselle eli "Himasen tuttu".

Toimittajat eivät ole - tietenkään - ymmärtäneet kysyä Kataiselta, kuinka monta kertaa hän on muuten "sattunut" tapaamaan Pekka Himasen ja missä.

Anonyymi kirjoitti...

Suomalainen koulujärjestelmä, jonka tuottamat haloset hyväksyvät mukisematta, että filosofit ajattelevat; sotilaat hoitavat turvapalvelut ja rahvas tuottaa ruokaa, kiinnostaa Qataria hallitsevaa perhedynastiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaiseen järjestelmään kuuluu lisäksi, että istuvat ministerit juoksevat maratonia ja osallistuvat triathlon-kisoihin. Ex-ministerit puolestaan istuvat oikeudessa syytettyinä.

Anonyymi kirjoitti...

Tasavallan presidentin tulonmuodostuksen tulisi kai olla nykymaailmassa mahdollisimman läpinäkyvää. Mitenköhän tähän sopii se, että Niinistö leikkaa omaa verovaroilla kustannettavaa palkkiotaan, mutta samalla sijoittaa vanhan vuosipalkkansa verran Festivo Oy:n kylmiöbisnekseen. Tuskin sijoitusta on tehty muutoin kuin tulonhankkimistarkoituksessa.

Yleensä kai demokratioissa valtionpäämiehen asema on korostetun riippumaton ja viran hoitamista aloitettaessa ei ainakaan kasvateta osakepottia eikä ainakaan yksityisissä osakeyhtiössä.

Kotimainen osakeindeksi voisi ehkä sopia sijoituskohteeksi.

Vähän aiheen sivusta, mutta vaikka blogisti voisi miettiä osaltaan sitä, asettaako presidentin asema joitakin rajoituksia sijoittamiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Kirkolla organisaationa on runsaasti resursseja.
Vanha vallankäyttäjä ymmärtää, että sinne kannattaa mennä ottamaan valtaa omille ja itselle.
Tarja oli valtaamassa jo yo-järjestöjä 60-luvulla ja havaitsi nyt, että tämä yksi organisaatio on vielä valtaamatta.
Kirkko pitää vaalejakin,ja hyvä tunnettuisuus auttaa niissä.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikea sanoa missä määrin Sveitsin kansanäänestyksen tulos shokeeraa Niinistöä ja Halosta hajottamaan munia useampaan koriin.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä, niin ainakin sanotaan. Bonukset pois, eikä mitään kultaisia kädenpurkauksia.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo Vanhan valtaaja, kavaala kauhia,
on kiivas kiukkuinen
ja juluma hirmuinen...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Laki ei estä istuvaa tasavallan presidenttiä harjoittamasta sijoitustoimintaa.
Mutta moraalisesti tuollainen pikkubisnes on minusta arveluttavaa presidentiltä, jonka pitäisi ymmärtää jo tasapuolisuuden nimissä pysytellä omassa rootelissaan.

Valitseeko presidentti vienninedistämismatkoille mukaan bisnesmiehiä sen mukaan, minkä firmojen oskkeita hän omistaa tai haluaisi omistaa? Saako presidentti näillä matkoillaan hyviä vinkkjejä siitä, mihin hänen kannattaa verovapaita palkkoitaan sijoittaa?

Anonyymi kirjoitti...

Kuulin kerran kuinka Tarja oli halunnut vienninedistämismatkoilleen yhdeksi osallistujaksi Ponssen perustajan Einari Vidgrenin sen vuoksi, että Einari oli loistava jutunkertoja. Kyllä teollisuusneuvos oli valtava työllistäjä, mutta erityisesti juttumiehenä verraton!

Anonyymi kirjoitti...

Minusta punamummon paras perintö demokraattiselle oikeusvaltiollemme on KKO:n pressadinnan nimitys. Tämä marginaalimieli se odottaa oikeuspalatsissaan poikien ympärileikkauksen sallivaa säädöstä.

Toivon kuitenkin eläkeiän tavoittavan hänet sitä ennen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kannattaa kuitenkin muistaa, että KKO:n presidentin nimitys perustui KKO:n jäsenten selvän enemmistön kantaan. Minusta olisi ollut todella "hirmuista", jos nimitetyksi olisi tullut suurille välimiespalkkioille ahne neuvos!
KKO on sitä paitsi jo muutama vuosi sitten muodostanut kantansa poikien ympärileikkauksen rangaistavuuteen, kun lainsäätäjä ei ole kyennyt tai halunnut sitä tehdä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Vastasyntyneet vauvat vaihtuivat Jyväskylän synnytyslaitoksella, kun kätilöt olivat panneet lapset nukkumaan vääriin kehtoihin. Tämä tapaus selvisi onnekkaasti, kun rva Penttinen huomasi tarkistaa vauvan rannekkeen.

Nyt voidaan kysyä, onko Jyväskylässä tai jossakin muualla pääsyt tapahtumaan vastaavanlaisia mokia ja on sellaisia tapauksia, joita ei ole jälkikäteen huomattu?

Anonyymi kirjoitti...

"KKO on sitä paitsi jo muutama vuosi sitten muodostanut kantansa poikien ympärileikkauksen rangaistavuuteen, kun lainsäätäjä ei ole kyennyt tai halunnut sitä tehdä."

Paljon on puhuttu tuomarivaltiossa. Tässäpä siitä oiva esimerkki.

Suutari (tuomari) pysyköön lestissään.

Skorpioni kirjoitti...

Kyllä hyvillä juttumiehillä on aina sijansa. On ihan ymmärrettävää, että pitkillä ja vähän lyhyemmillänikin matkoilla on jonkun korkean päättäjän vaihteeksi mukava kuunnella ennemminkin hersyviä juttuja kuin puisevaa liturgiaa.

Sehän vasta todella pimeetä olisi, että esimerkiksi presidentti valitsisi matkaseurueeseensa jonkun koko ajan vain EU:n velkakriisistä puhuvan hemmon!

Muuten oletteko arvoisat palstavieraat huomanneet, ettei tämä Suomen Beppe Grillo eli Timo Soini ole kommentoinut sanallakaan Italian vaaleja ilmeisesti siitä syystä, ettei hän samastuisi liikaa Beppeen.

Timo on muuttunut hyvin vakavaksi ja oikeastaan jopa valtiomiestyypiksi. Tunnusta Timo, että olet yhtä värikäs populisti kuin BG sillä muuten kansa tuomitsee sinut.Eikä sinun tarvitse nyt hankkia naamaria toisin kuin Beppe Grillo!

Ihme muuten kuinka kukaan suomalaisista poliitikoista ei kukaan ole keksinyt käyttää naamaria. Se olisi varmin tapa saada huomiota mediassa.

Kyllä ne Saapasmaan politiikot osaavat. Silvio B on kuvien perusteella käyttänyt kasvosuojainta jo sen jälkeen, kun joutui kasvoihin kohdistuneen pahoinpitelyn kohteeksi. Siispä kevätnaamarit esiin!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Paljon on puhuttu tuomarivaltiossa. Tässäpä siitä oiva esimerkki".

Anonyymi on nyt kyllä pahasti ns. ulalla. Tuomioistuimella on ratkaisupakko, kun sen käsiteltäväksi tuodaan jokin asia. Kun syyttäjä vaati ympärileikauksen perustella tekijälle rangaistusta pahoinpitelystä, oli tuomioistuimen, viimeisenä asteena KKO, perustuslain mukaan ratkaistava sanottu juttu. Kyse ei ole siis mistään tuomarivaltio-ilmiöstä. Oikeus ei voinut vetäytyä asian ratkaisemisesta vetoamalla siihen, että lainsäätäjä ei ole halunnut ottaa kysymykseen kantaa.

Lainsäätäjä oli jättänyt asian tuomioistuimen ratkaistavaksi ja harkinnan varaan. Tuomion jälkeen lainsäätäjällä olisi oikeus muuttaa lakia ja kieltää poikien ympärileikkaus. Mitään ei ole kuitenkaan lainsäätäjän taholta asiassa kuulunut.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Beppe Grillo, oik. Giuseppe Piero Grillo (64 v.),on näyttelijä, Italian tunnetuin koomikko, poliitikko ja politiikan kommentoija, joka pitää Italian suosituinta blogia; vrt. Soini ploki, jossa kommentointia ei sallita.

Grillo yritti pääministeri Silvio Berlusconin haastajaksi pyrkimällä Demokraattisen puolueen johtajaehdokkaaksi kansalaisäänestyksessä lokakuussa 2009. Grillon ehdokkuus estettiin, joten hän perusti Movimento 5 Stelle -puolueen.

Kun Timo Soinin tukka vastaa pikkuhiljaa korvallisilta tyylikkäästi harmaantua, on Beppen kuontalo kauttaaltaan harmaa; ehkä tämä kuvaa tavallaan myös Italia ja Suomen ongelmien syvyyttä.

Beppe ei ilmeisesti halua menettää suuren vaalimenestyksensä johdosta kasvojaan ja kulkee sen takia naamari päässään?

Suomessa kyllä pääministeri on menettänyt Himas-skandaalin myötä kasvonsa, joten sikäli naamarin käyttö olisi hälle johdonmukainen ratkaisu.

Anonyymi kirjoitti...

Näin supsikkaasti oikeusvaltion perusperiaatteet (toimivalta, vallanjako) selitetään toisarvoisiksi diipa daapaksi prosessioikeudellisella käsitteellä (ratkaisupakko).

Seuraavaksi otettaneen käyttöön tuomioistuinten riippumattomuus, sen yltiötulkinta suhteessa lainsäädäntökompetenssiin.

Tuomarivaltio on todellista harvainvaltaa kun tuomioistuimet selvässä contra legem -tilanteessa (ympärileikkaus uskonnollisella perusteellla ilman lapsen omaa suostumusta) ottavat lainsäätäjän rooli esim. otaksumalle tulevaisuuden lainsäädäntöä.

Tämä se on vasta edistyksellistä toimintaa, suorastaan sen ohittanutta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuo oli tyypillistä - himasmaista - teoriaherrain perusperiaatehöttöä! Kuten sanottu - jo kahdesti muuten - lainsäätäjällä olisi tässäkin asiassa kaikki valta, jos se vain osaisi ja haluaisi valtaansa käyttää.

Anonyymi kirjoitti...

"- -lainsäätäjällä olisi tässäkin asiassa kaikki valta, jos se vain osaisi ja haluaisi valtaansa käyttää."

Rikoslain 21 luvussa on pahoinpitelyä koskevat säännökset.
En usko, että sitä kumotaan.

Siten tässä ympärileikkauskysymyksessä ei ole mitään muna-kana -asetelmaa. KKO ylitti toimivaltansa ja vielä selvästi.

Sitähän se pressadinna todellisuudessa murehtii.

Tässä näkee miten vastenmielisiä ja demokratianvastaisia tuomarit, sattumalta yliopistomaailmasta peräisin, voivat olla.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Höpön höpö! Jos KKO olisi ylittänyt toimivaltansa, olisi oikeuskansleri Jaakko Jonkka, joka seuraa tunnetusti "haukankatsellaan" lainkäyttöä, toki puuttunut asiaan ja hakenut oitis KKO:n tuomion purkamista!

Olen käsitellyt ko. KKO:n ratkaisua 2008:93 blogissa n:o 32/19.10.2008.

Kuten kommentista ilmenee, KKO katsoi, että tuossa konkreettisessa tapauksessa ympärileikkaus oli tehty asianmukaisesti eikä lapselle ollut aiheutettu kohtuutonta kipua.

Kun lainsäätäjä ei ole rohjennut ottaa ympärileikkaukseen kantaa, joutuvat tuomioistuimet siis kussakin yksityistapauksessa erikseen tutkimaan, toteutuisiko ympärileikkauksessa pahoinpitelyn tunnusmerkistö.Vuoden 2008 tapauksessa hovioikeus ja KKO olivat yksimielisesti sillä kannalla, että teko ei toteuttanut pahoinpitelyrikoksen tunnusmerkistöä, ei edes lievän pahoinpitelyn.

Kaikki ammattituomarit muuten tulevat "yliopistomaailmasta", koska ovat suorittaneet siellä juristin perustutkinnon.

Jari J. Marjanen kirjoitti...

Olen lukenut mielelläni professori Virolaisen kirjoituksia, vaikka olisin joskus eri mieltä ollutkin. Tällä kertaa kuitenkin Valtaoja ja blogistin yritykset vinoilla luonnontieteille vaikuttavat melko päälleliimatuilta. Ilmeisesti oppineen(kin) oikeustieteilijän on vaikeata ymmärtää tähtitieteen ja muitten eksaktien luonnontieteitten olevan tiedettä aivan toisella tavalla kuin hänen oman alansa. Luonnontieteisiin kuuluvat verifioitavuus ja toistettavuus, ja matematiikka on ainoa tiede, jonka kaikki tulokset voidaan todistaa aukottomasti ja johdonmukaisesti oikeiksi; sen sijaan ainakin Raimo Siltala on myöntänyt erityisesti lainopin (oikeusdogmatiikan) olevan metodisesti ohut tiede, jonka tutkijalla on käytössään vain metodologian fragmentteja. Jos vaikkapa Valtaoja kykenee kehittämään teorian, jolla havainnot voidaan selittää, teoria on pätevä, kunnes se mahdollisesti falsifioidaan eli osoitetaan vääräksi - mutta se falsifiointi tai sitten verifiointi kuuluu alan tutkijoille, ei oikeustieteilijöille eikä heidän arkihavantoihin perustuville pohdinnoilleen.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö Raamatussakin ole joku juttu siitä kuinka pikkulapsia laitettiin koriin ja Niilinvirran vietäväksi. Enemmän kai tuo osoittaa surmaamistarkoitusta kuin tavanomainen ympärileikkaus.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Herastuomari/lautamies Marjanen on nyt kyllä ymmärtänyt täysin väärin juttuni, sillä tarkoitukseni ei ollut toki milläään mutoa "mollata" Valtaojaa tai muitakaan tähtitieteilijöitä!

Ohuthan se on tieteenä tuo oikeustiede, siitä olemme samaa mieltä. Onko oikeustiede mitään tiedettä itse asiassa lainkaan, siitäkin voidaan keskustella.

Eilen Ilkka Kanervan avustaja Matti Manner sanoi tv-haastattelussa, että "juridiikka on mielipideasia- tai kysymys" ja toivoi, että Hgin hovissa olisi Kanervaa kohtaan toisenlaisia mielipiteitä kuin käräjäoikeudessa oli, kun Kanerva tuomittiin vankeuteen.

Juridiikassa ja lainkäytössä ei ole lopultakaan olemassa vähänkään riitaisessa tapauksessa ehdottomasti yhtä ainoata oikeata ratkaisua, on vain perusteltuja ja vähemmän perusteltuja ratkaisuja tai kannanottoja.

Pisto kirjoitti...

Juhani "Tami" Tamminen ihmetteli blogissaan milloin oikeuslaitos on muuttunut äänestyspaikaksi? Iken kaverina aurinkokuningas on sitä mieltä, että vaaleissa äänestetään ja oikeudessa ratkaistaan mitä ratkaistaan.

Anu Suomela kirjoitti...

Eilen 4.3. Helsingin HO:ssa piti käsitellä poikalapsen ympärireikkausta. Merkittävää tuossa tapauksessa oli se, että lapsen edunvalvojan sijaisena AA Jussi Sarvikivi vetosi Euroopan neuvoston yleissopimukseen ihmisoikeuksien ia ihmisarvon suojaamiseksi biologian ia lääketieteen alalla (SopS 24/2010).

Suomi sinnitteli rapiat 10 vuotta tuon sopimuksen laillistamisessa, ja se tuli meillä lopulta voimaan 1.3.2011.

En ole oikeusoppinut, mutta mielestäni tuon sopimus on sellaista uutta lainsäädäntöä, jonka perusteella KKO:n päätös 2008:93 ei enää päde.

Sopimustekstin mukaan ei ilman henkilön suostumusta saa poistaa hänen elimistöstään tervettä kudosta. Pikkupojan esinahka ehdottomasti on juuri mainittua. Sen poistaminen aiheuttaa lapselle peruuttamattoman ruumiinvamman, ja voi merkittävällä tavalla haitata hänen elämänsä laatua aikuisena miehenä.

Jos sopimuksen ratifioinnissa ei olisi aikailtu, ei mitään Pelkosen komiteoita olisi tarvittu, ja KKO olisi voinut perustaa päätöksensä voimassa olevaan Suomen lakiin. Jokaisella kansalaisella on oikeus koskemattomuuteen, etenkin lapsella. Eikä lapsia saa sukupuolen perusteella syrjiä, kuten tuossa Korkin päätöksessä tehtiin.

Siinähän todettiin, että tyttöjen sukupuolielinten silpominen on pahoinpitelyä, mutta päädyttiin lopulta siihen, että sama teko kohdistuneena poikiin ei loukkaa hänen koskemattomuuttaan ja oikeuttaan tasavertaiseen kohteluun.

Palaan tuohon HO:n käsittelyyn. Se on monimutkainen, ja vaikea päästä selville, kuka oli mistäkin syytteessä. Selväksi kävi, että syytetyt eivät olleet saapuneet paikalle. Leikkaaja ei ollut ilmeisesti vastannut mihinkään asiamiehen yhteydenottoihin, ja pojan perhe ilmoitti oikeudelle lähteneensä lomalle. Puhelinnumerot oli vaihdettu, eikä kukaan saa heihin yhteyttä.

Paikalle oli kutsuttu kolme kielenkääntäjää ja kaikkien asianosaisten asiamiehet. Syytetyt ovat siis kadonneet jälkiä jättämättä. Todennäköisesti maihin, joilla ei ole yhteistyötä Interpolin kanssa. Hirveän kallista, ja hukkaan menevää prosessaamista. Mutta en tiedä mitä asialle voisi tehdä.

Anu Suomela

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kannattiko tuollaiseen ruljannssiin eli syytteen nostamiseen siis alun perinkän ryhtyä?! Suomi haluaa olla tässäkin suhteessa EU:n ja Euroopan mallioppilas.

Maailmassa tehdään vuosittain ympärileikkaus n. 15-20 miljoonalle poikalapselle, joista 12 milj, muslimimaissa ja n. 100 000 juutalaisille. Jos toimenpide ehdottomasti kielletään, siitä seurannee, että operaatio tehdään salaa ja epäasianmukaisissa olosuhteissa, jolloin toimenpide on entistä kivuliaampi ja aiheuttaa entistä useammin komplikaatioita.

Tätäkö nämä poikien peniksistä niin kovasti huolestuneet "täti-ihmiset" todella haluavat?

Tyttöjen kohdalla vastaava operaatio on ymmärrettävästi kivuliaampi toimenpide.

Anu Suomela kirjoitti...

En halua ryhtyä kiistelemään suuresti arvostamani blogistin kanssa. Minua kiinnostavat vain oikeusperiaatteet. Voidaanko niitä määritellä sillä, että tyttöön sattuu enemmän kuin poikaan? Korkin päätöksessä 2008:93 tuo oli jonkinlaisena perusteena.

Perusteluista puuttui kuitenkin kaikki lääketieteellinen tieto tuon väitteen perusteesi. Tuolta alueelta on kuitenkin varsin mittavaa tieteellistä tietoa.

Vähin vaatimus olisi ollut tuon tiedon ottaminen mukaan päätöksentekoon, sekä lisätiedon hankkimiseen kansainvälisiltä ja suomalaisilta alan asiantuntijoilta.

Anu Suomela



Jari J. Marjanen kirjoitti...

Kiitos tarkennuksesta, taisin todellakin ymmärtää alkuperäisen blogikirjoituksen hieman väärin. Pahoittelen! Sen sijaan mielestäni Valtaoja ja muu viittaus tähtitieteeseen on aika irrallaan muusta tekstistä, joka toki on nautittavaa J. Virolaista.
Aloitan vasta kolmatta kauttani käräjäoikeudessa, joten ainakaan vielä en ole herastuomari. Arvostan suuresti hyviä lakimiehiä ja asiansa osaavia ammattituomareita.

Anonyymi kirjoitti...

Sadat tuhannet elleivät miljoonat lapset joutuvat joka päivä eri puolilla maailmaan seksuaalisen hyväksikäytön, raikausten tms. julmien rikosten uhreiksi. Tätien kantsisi ajatella joskus näitä tapauksia eikä niuhottaa niin penteleesti jostakin pikku "nipsauksista", joita muslimi- ja juutalaisvanhemmat teettävät uskontonsa käskystä pojilleen aisanmukaisella tavalla ja hyvässä uskossa. Menisivät tädit vaikka hoivaamaan vähäksi aikaa katulapsia Pietariin, jotta rauhoittuisivat.

Anonyymi kirjoitti...

Isäpuolen ja toisen miehen seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi Malediiveilla joutunut 15-vuotias tyttö tuomittiin paikallisessa nuorisotuomioistuimessa helmikuun lopulla raipparangaistukseen - 100 raipaniskua - esiaviollisesta seksistä.

Skorpioni kirjoitti...

Mistä tietää, että huipulla olevan naispoliitikon tähti on huimassa laskussa ja hän on kohta entinen poliitikko?

No tietysti siitä, että hän alkaa julkisuudessa näkyvästi väittää, miten häntä "tytötellään" tai ettei häntä oteta lainkaan "tosissaan".

Tuoreimmat esimerkit tällaisista "tytötetyiksi" tai "sorsituiksi" tulleista poliitikoista ovat ministerit Henna Virkkunen ja Maria Guzenina-Richardson.

Vanhempia tapauksia on ihan pilvin pimein. Ne on koonnut kirjaksi "Keitäs kahvia tyttö" Eveliina Talvitie.

Se on menoa nyt, tytöt!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Näin on!

Toista se oli Miina Sillanpään, Tyyne Leivo-Larssonin, Sylvi Saimon, "Lissun" (Elisabeth Rehn) ja vaikkapa Riitta Uosukaisen aikoihin! Ei heittiä tytötelty!

Siru Pola kirjoitti...

"Eksaktia tiedettä" ei ole olemassa muualla kuin "huipputiedemiesten" apuraha-anomuksissa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kysymys siitä, onko oikeustiede/lainoppi oikeastaan tiedettä vai mitä se voisi olla, on aika ajoin askarruttanut oikeusteoreetikkoja kovasti. Käytännön juristit, joihin itse lukeuden, eivät sen sijaan ole tuolla asialla juurikaan isommin päätään vaivanneet.

Juridiikassa ei jaeta Nobelin palkintoa.

Jos oikeustiede on luonteeltaan "ohutta" tiedettä, niin ehkä Pekka Himasen edustama filosofia on sitten sitä "paksua" tiedettä! Ainakin se on saanut aikaan huudahduksia: "Tuo nyt on kyllä aivan liian paksua"!

Töttöröö, siitähän mulle maksetaan! Sanoi Pekka ja painui Kalifornian appelsiinipuulehtoon!

Anonyymi kirjoitti...

Tieteenaloja löytyy. Erilaisiahan herrat professorit ovat, mutta tuo tavisproffa-nimike ei erityisen hyvin istu blogistille.

Anonyymi kirjoitti...

"Kyseessä on ilmiö, jossa asianosaisen oikeuteen kiikuttama asiakirja ja sitä myöten myös itse asia ja sitä koskeva tieto saattaa kadota pitkiksi ajoiksi tuomioistuinlaitoksen byrokratian syövereihin. Kyseinen ilmiö tai nimike lanseerattiin alioikeusuudistuksen voimaantulon yhteydessä 1993-95. Tuolloin nimittäin monet asiananajat valittivat, että heidän Helsingin käräjäoikeudelle lähettämänsä hakemukset, haastehakemukset, vastineet yms. asiakirjat saattoivat "kadota" niin, ettei niistä tai itse asian käsittelystä kuulunut pitkään aikaan yhtikäs mitään"

Onko blogistilta jäänyt huomaamatta vireillä olo ilmoitus koskeva säännös. Se on poitanut mustan aukon ongelman. (Ei kylläkään ruuhmia.)



Anonyymi kirjoitti...

Blogikirjoituksen alussa puhuttiin mustista aukoista ja toden totta, mustat aukot eivät olekaan vain kaukaisten galaksien ilona. Kyllä niitä meiltä löytyy ihan kotinurkistakin.

http://www.iltalehti.fi/talous/2013030516748310_ta.shtml

Jutan solidaarisuus on lähes liikuttavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kaltaisen on syytä olla varuillaan Himasen kanssa - blogistin mielestähän filosofi Himasessa oli suorastaan presidenttiainesta (blogi 232).

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Heh, heh! Pitäähän huumoria toki pistää välillä tekstiin!