tiistai 31. toukokuuta 2011

435. Oikeusministeri ja tuomioistuinten riippumattomuus osa I;kirjoitus vuodelta 2004

Itse tuoppini jäljet mä tunnen...

1. Kahdessa edellisessä jutussani olen käsitellyt oikeusvaltiota ja tuomioistuinten riippumattomuutta. Pontimena on ollut Helsingin sanomien viime sunnuntain laaja artikkeli otsikolla "Horjuva oikeusvaltio" ja siinä mainittujen valtiosääntöoppineiden lausunnot. HS:n jutussa otettiin esiin ex-oikeusministeri Johannes Koskisen Rusi-tapauksessa vuonna 2003 antama syyttömyysolettamaa loukkaava lausunto yhtenä esimerkkinä siitä, miten johtava poliitikko voi varomattomalla lausunnollaan loukata oikeusvaltion kulmakiviin kuuluvia ihmis- ja perusoikeuksia, kyseisessä tapauksessa syyttömyysolettamaa.

2. HS:n jutussa ei sen sen sijaan mainittu ex-ministeri Koskisen aiemmin ministerikaudellaan (1999-2005) antamia lukuisia lehtilausuntoja, joissa puututtiin oikeusministerin arvovallalla ja viranhoidon yhteydessä tuomioistuinten riippumattomuutta loukkaavalla tavalla eri oikeuksien yksittäisiin ja jopa vielä lainvoimaa vailla oleviin ratkaisuihin.

3. Yritin itse Koskisen ministerikaudella lehtikirjoituksilla ja oikeuskanslerille tekemälläni kantelulla kiinnittää yleisön ja laillisuusvalvojien huomiota oikeusministerin sanottuun menettelyyn. Vaikka noista tapahtumista on jo kulunut joitakin vuosia, lienee paikallaan vielä näin jälkikäteen palauttaa lukijoiden mieliin, mistä noissa Koskisen lausunnoissa tarkemmin ottaessa oli kysymys. Eihän sitä, pahus vieköön, tiedä, kenestä näissä nyt meneillään olevissa hallitusneuvotteluissa "leivotaan" uusi oikeusministeri! Olkoon tämän tärkeän asian muistiin palauttaminen ohjeena uudelle ministerille, olipa hän sitten kuka tahansa.

4. Julkaisen tässä tarkoituksessa seuraavassa yhtenä esimerkkinä mainituista lehtikirjoituksistani Aamulehteen heinäkuussa 2004 lähettämäni mielipidekirjoituksen, jonka olin varustanut otsikolla "Oikeuskanslerin puututtava oikeusministerin lausuntoihin." Aamulehti julkaisi kirjoitukseni 21.7.2004, mutta laati sille hieman raflaavamman otsikon "Koskinen teki sen taas!" Tuleepa tuokin kirjoitus nyt uudelleen päivänvaloon!

5. Tässä siis tuo 21.7.2004 Aamulehdessä julkaistu kirjoitukseni:

"Koskinen teki sen taas!

Korkein oikeus on kahdessa äskettäin antamassaan tuomiossa muuttanut hovioikeuden murhatuomion tapoksi. Ratkaisuja on arvosteltu julkisuudessa, ja nyt myös oikeusministeri Johannes Koskinen on liittynyt arvostelijoiden joukkoon. TV-uutisten haastattelussa 13.7. Koskinen epäili KKO:n linjan loogisuutta ja kestävyyttä ja patisteli KKO:n tuomareita harkitsemaan linjauksiaan uudelleen.

Oikeusministeri siis teki sen taas! Johannes Koskinen on nimittäin virkakaudellaan kommentoinut usein ennenkin tuomioistuinten yksittäisiä ja jopa vielä lainvoimaa vailla olevia ratkaisuja. Tuoreessa muistissa on mm. vuonna 2002 Merenkulkulaitoksen johtajien lahjusjutussa annettu käräjäoikeuden tuomio, jota Koskinen ilmoitti suorin sanoin pitävänsä virheellisenä ja jonka muuttumista hovioikeudessa hän katsoi aiheelliseksi ennakoida.

Oikeusministerin puuttuminen yksittäisiin tuomioihin ja oikeudenkäynteihin on outoa ja perin kiusallista, sillä onhan ministeri vannonut antamassaan valassa kunnioittavansa perustuslakia, jonka mukaan tuomioistuimet ovat toimeenpano- ja lainsäädäntövallasta riippumattomia. Poliitikkojen ja ministereiden on kunnioitettava tuomioistuinten riippumattomuutta: he eivät saa antaa tuomioistuimille ratkaisu- tai menettelytapaa koskevia ohjeita eivätkä he saa myöskään lausunnoillaan pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuinten toimintaan.

Vuonna 2002 tehtiin eduskunnassa kirjallinen kysymys (KK 1011/2002 vp Tuija Brax ym.), jossa tiedusteltiin, hyväksyykö hallitus sen, että sen oikeusministeri Koskinen antaa lausuntoja yksittäisistä keskeneräisistä oikeudenkäynneistä. Kysymykseen vastannut pääministeri Paavo Lipponen ilmoitti vastauksessaan hyvin yleisluonteisesti, että on eri asia pyrkiä vaikuttamaan ratkaisuihin kuin ottaa niihin kantaa, ja että vaikutuspyrkimyksiä koskeva kielto ei tarkoita sitä, etteivätkö ministerit saisi ottaa kantaa myös tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin.

Pääministerin vastaus on ongelmallinen monessa suhteessa. Vaikuttamispyrkimyksen ja pelkän kannanoton välinen raja on käytännössä kuin veteen piirretty viiva eli sangen epäselvä ellei suorastaan olematon. Ministereiden ja kansanedustajien tulisi lisäksi pitää mielessä, että oleellista ei suinkaan ole se, onko esimerkiksi oikeusministeri itse sitä mieltä, ettei hän pyri lausunnoillaan vaikuttamaan yksittäisen tapauksen käsittelyyn. Oleellista on se, miltä asia näyttää asianosaisten, tuomioistuinten ja suuren yleisön silmissä.

Tuomioistuimien riippumattomuuden kannalta olisi suotavaa, että oikeusministeri pidättäytyisi antamasta yksittäisiä tuomioita koskevia lausuntoja, jos ja kun nuo lausunnot on käytännössä koettu tuomioistuinten, asianajajien, kansanedustajien ja myös suuren yleisön silmissä haluksi puuttua ja vaikuttaa jo annettujen tai vastaisuudessa samanlaisissa tapauksissa annettavien ratkaisujen sisältöön. Jos oikeusministeri pitää esimerkiksi korkeimman oikeuden joidenkin ratkaisujen linjauksia ongelmallisina, hänellä on valtuudet pyrkiä vaikuttamaan asiaan normaalilla tavalla eli käynnistämällä lain muuttamiseen tähtäävän valmistelutyön.

Olen emeritusprofessori Aulis Aarnion kanssa samaa mieltä siitä, että oikeusministeri loukkaa lausunnoillaan tuomioistuinten riippumattomuutta ja perustuslakiin kirjattua valtiovallan kolmijako-oppia (AL 17.7.) Sen vuoksi ihmetyttää, miksi ministereiden ja virkamiesten tehtävien laillisuutta valvova oikeuskansleri ei puutu asiaa. Oikeusministerin mielipidettä tuomioistuinlaitoksen asioista ei tietenkään kysytä milloinkaan yksityishenkilönä, joten myös haastatteluja antaessaan ministerin on katsottava hoitavan virkaansa kuuluvia tehtäviään. Onko oikeuskansleri Paavo Nikula, entinen kansanedustaja ja oikeusministeri itsekin, todella sitä mieltä, että Johannes Koskisella on oikeus ministerin arvovallalla arvostella tuomioistuinten yksittäisiä ratkaisuja?

Jyrki Virolainen
prof.
Ikaalinen"
---
6. Näin siis kirjoitin vuonna 2004. Oikeuskansleri ei kuitenkaan kiinnittänyt asiaan huomiota. Kun Koskisen lausunnoista ei näkynyt tulevan loppua, tein helmikuussa 2005 ministerin menettelyn johdosta kantelun oikeuskanslerille. Ehkä kerron siitä seuraavassa jutussani.




maanantai 30. toukokuuta 2011

434. Tuomioistuinten keskushallinto siirrettävä pois oikeusministeriöltä




1. Käsittelin edellisessä oikeusvaltiota koskevassa blogijutussani muun ohella lyhyesti myös uudistusta, jonka mukaan tuomioistuinten keskushallinto siirrettäisiin oikeusministeriön alaisuudesta erilliselle keskushallintoyksikölle. Kuten kerroin, mainittua siirtoa ehdotettiin jo vuonna 2003 tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä. Ks. tästä lähemmin KM 2003:3 s. 445-505.

2. Uudistusta ei ole kuitenkaan toteutettu eikä sen toteuttamiseksi ole ryhdytty valtioneuvostossa tai oikeusministeriössä tiettävästi konkreettisiin toimenpiteisiin. Koska asia on kuitenkin edelleen tärkeä ja ajankohtainen, olisi keskustelua siitä pidettävä jatkuvasti yllä.

3. Tiedostoja kaivellessani löysin vuonna 2004 eli tarkemmin sanottuna 22.11.2004 Helsingin Sanomien mielipidesivulla julkaistun kirjoitukseni, joka kuuluu näin:

4. Tuomioistuimille oma hallintoyksikkö

Lakimiesliiton puheenjohtaja, professori Heikki Halilan puheenvuoro tuomioistuinten riippumattomuuden turvaamisesta oli perusteltu (HS 13.11).

Valtiovallan kolmijakoon rakentuvassa oikeusvaltiossa muiden valtiomahtien eli lainsäätäjän ja hallitusvallan edustajien ei pitäisi arvostella tuomiovaltaa käyttävien tuomioistuimien yksittäisiä ratkaisuja, sillä tämä koetaan helposti pyrkimykseksi ohjata ja määrätä tuomioistuinten lainsoveltamista.

Tapauskohtaisen riippumattomuden ohella myös tuomioistuiminen rakenteellinen riippumattomuus, jota Halila ei kirjoituksessaan lähemmin käsitellyt, olisi pystyttävä turvaamaan.

Tässä suhteessa tärkeitä kysymyksiä ovat mm. tuomareiden nimittämisjärjestelmä, koulutus, palkkaus ja sivutoimet, tuomioistuimien tulosohjausjärjestelmä sekä tuomioistuinten hallinto.

Rakenteellisen riippumattomuudenkaan osalta ei riitä, että tuomioistuimet ja tuomarit ovat tosiasiallisesti riippumattomia ja puolueettomia, vaan lisäksi vaaditaan, että ne myös näyttävät tältä myös ulospäin, toisin sanoen riippumattomuuden ja puolueettomuuden tulee olla uskottavaa.

Tuomioistuinten keskushallinto tulisi järjestää tavalla, joka ei vaaranna tuomareiden ja tuomioistuin riippumattomuutta. Tätä on edellytetty monissa kansainvälisissä suosituksissa kuten esimerkiksi YK:n yleiskokouksen v. 1985 hyväksymässä tuomareiden riippumattomuuden perusperiaatteita koskevassa julistuksessa.

Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Islannissa tuomioistuinten keskushallinto onkin juuri tuomioistuiminen riippumattomuuden toteutumiseksi erotettu oikeusministeriöstä ja sitä varten on perustettu erityyppisiä keskushallintoyksikköjä, joille on yhteistä, että päätösvaltaa käyttävät tuomarit. Vastaavantyyppinen järjestely on toteutettu myös ainakin Alankomaissa ja Irlannissa, Saksassa on tehty sitä koskeva esitys.

Suomessa sen sijaan tuomioistuinten keskushallinto on keskitetty oikeusministeriölle; myös tuomarin virkojen täyttämistä varten perustettu tuomarinvalintalautakunta kuuluu oikeusministeriön hallinnonalaan.

Tuomioistuinten tulosohjauksessa oikeusministeriön asema ja rooli on hyvin keskeinen. Muita tärkeitä oikeusministeriölle kuuluvia tehtäviä ovat tuomioistuinlaitoksen organisaation ja toiminnan kehittäminen sekä tuomioistuinten toimintaedellytysten turvaaminen.

Myös tuomareiden täydennyskoulutuksen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa oikeusministeriö, mitä on syystä kritisoitu.

Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea esitti joulukuussa 2003 jättämässään mietinnössä (KM 2003:3) tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon kehittämistä oikeusministeriöstä erillisen keskushallintoyksikkömallin pohjalta.

Tämän oikeusministeriöstä erillisen ”tuomioistuinhallituksen” tai -johtokunnan” avulla voitaisiin huomattavasti tehostaa tuomioistuinten kehittämistä ja antaa tuomioistuimille niiden tarvitsemaa tukea tuomioistuimissa meneillään olevassa laadunparannustyössä.

Olennaisinta olisi kuitenkin se, että ministeriöstä erillinen hallintoyksikkö takaisi ja voimistaisi tuomioistuinten riippumattomuutta ja selkiyttäisi tuomioistuinten asemaa ja julkisuuskuvaa yhteiskunnassa.

Suomi on ainoa pohjoismaa, jossa riippumatonta tuomioistuinlaitosta edelleen hallinnoi toimeenpanovallan edustajana oikeusministeriö. Tähän outoon asiantilaan olisi jo korkea aika saada muutos. Kun oikeusministeriö ei näytä lämmenneen komitean ehdotukselle, olisi asia syytä ottaa keskusteltavaksi eduskunnassa.

Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea ehdotti laajassa mietinnössään myös monia muita toimia, joilla tuomioistuimia tulisi lähimmän parinkymmenen vuoden aikana kehittää. Myöskään nämä ehdotukset eivät ole herättäneet oikeusministeriössä laajempaa kiinnostusta. Tätä osoittaa mm. se, että tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietintöä ei mainita ministeriön kotisivuilla esiteltävien kehittämishankkeiden yhteydessä.

Jyrki Virolainen
lainkäytön professori
Ikaalinen

5. Näin siis kirjoitin vuonna 2004 Helsingin Sanomien mielipidesivulla.

6. Samaan asiaan puuttui hieman myöhemmin myös tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean puheenjohtajana toiminut hovioikeuden presidentti Markku Arponen niin ikään Helsingin Sanomien mielipidesivulla 7.1.2005 julkaistussa kirjoituksessaan. Arposen kirjoitus on seuraavanlainen:

7. Tuomioistuinten keskushallinto uudistettava

Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea esitti joulukuussa 2003 jättämässään mietinnössä (KM 2003:3) tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon kehittämistä oikeusministeriöstä erillisen keskushallintomallin pohjalta.

Joulukuussa 2004 valmistuneen lausuntoyhteenvedon mukaan korkein oikeus, kaikki hovioikeudet yhtä lukuun ottamatta ja kaikki lausunnon antaneet käräjäoikeudet yhtä lukuun ottamatta kannattivat oikeusministeriöstä erillisen keskusyksikön perustamista tai jatkovalmistelussa asian selvittämistä tältä pohjalta.

Hallintotuomioistuimet puolestaan eivät pitäneet erillisen keskusyksikön perustamista tarpeellisena.

Oikeusministeri Johannes Koskinen on kuitenkin jo lokakuussa 2004 Tuomaripäivän puheessaan torjunut julkisesti selvityksen käynnistämisen "mahdollisen tuomioistuimien hallinnosta huolehtivan keskusviraston perustamisesta". Samassa puheessa ministeri Koskinen on korostanut hovioikeuden roolia hovioikeuspiirinsä käräjäoikeuksien valvonnassa.

Oikeusministeriön ilmeisenä tavoitteena on, että korkeimman oikeuden ja varsinkin hovioikeuksien ohjausmahdollisuuksia käräjäoikeuksiin nähden lisättäisiin ja hovioikeuksien roolia omien tuomiopiiriensä lainkäytön ohjaamisessa vahvistettaisiin luomalla oikeudenhoitoalueita, joilla hovioikeudet vahvasti osallistuisivat käräjäoikeuksien tulosohjaukseen.

Vastaavasti korkein hallinto-oikeus ohjaisi hallintotuomioistuimia. Tästä huolimatta myös oikeusministeriölle jäisi lukuisia tulosohjaukseen liittyviä toimeenpanotehtäviä.

Oikeusministeriön suunnitelmat ovat ristiriidassa tuomioistuinten oikeusasteellisen riippumattomuuden kanssa ja vastoin pyrkimystä kehittää ministeriöstä strategisiin poliittisiin valmistelutehtäviin keskittyvä yksikkö siirtämällä ministeriöstä pois operatiiviset ja toimeenpanotehtävät.

Perustuslaissa ja monissa kansainvälisissä suosituksissa edellytetyn, oikeusvaltion vaatimukset täyttävän tuomioistuinten ja tuomareiden riippumattomuuden turvaisi oikeusministeriön kaavailemaa mallia paremmin kehittämiskomitean esittämä tavoite perustaa oikeusministeriöstä riippumaton keskushallintoyksikkö, jossa päätösvaltaa käyttävät tuomarit.

Tanskan tuomioistuinhallituksen mukaisesti päätösvaltaa käyttävässä keskusyksikön johtokunnassa tulisi olla vahvan tuomariedustuksen lisäksi asianajaja- ja syyttäjälaitoksen edustaja sekä jäseniä, jotka ovat erityisesti perehtyneet johtamiseen, kehittämiseen ja yleisiin yhteiskunnallisiin olosuhteisiin.

Näin varmistettaisiin se, että tuomioistuinten kehittämisessä otettaisiin huomioon tuomioistuinten asiakkaiden perustellut odotukset ja yhteiskunnan vaatimukset, eikä tuomioistuimia kehitettäisi pelkästään sisäisestä näkökulmasta.

Tämän jälkeen tuomioistuimet myös Suomessa olisivat oikeusvaltion edellyttämällä tavalla riippumattomia. Demokraattisuuden vaatimus täyttyisi siten, että eduskunta ohjaisi tuomioistuimia paitsi lakeja säätämällä myös budjetin kautta.

Tuomioistuinten riippumattoman aseman turvaamisen lisäksi uusi keskushallintomalli myös mahdollistaisi tuomioistuinten nykyistä tehokkaamman kehittämisen. Kun oikeusministeri on totaalisesti torjunut asian jatkovalmistelun, olisi asia syytä ottaa keskusteltavaksi eduskunnassa.

Viimeistään vaalien jälkeisen hallituksen hallitusohjelmaan olisi syytä ottaa selvä kannanotto siitä, että tuomioistuinten keskushallintoa aletaan uudistaa oikeusministeriöstä erillisen keskushallintomallin pohjalta.

Markku Arponen
hovioikeuden presidentti
tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean
puheenjohtaja
Kuopio

8. Kolmisen vuotta sitten asiaan puuttuivat hovioikeuksien presidentit tekemällä oikeusministerille 9.12.2007 yhteisen esityksen tuomioistuinhallinnon uudelleen järjestämiseen liittyvän selvitystyön käynnistämiseksi.

9. Mainitussa esityksessä todetaan, että yleisten tuomioistuinten piirissä on vahvistunut käsitys tarpeesta tuomioistuinhallinnon uudelleen järjestämiseen tuomioistuinten riippumattomuutta ja tuomioistuinten toimintaedellytyksiä vahvistavalla tavalla. Uudistaminen olisi presidenttien mukaan monestakin syystä ajankohtaista ja tarpeellista. Presidentit ovat nostaneet esille kysymyksen, onko nykyinen hallintomalli, jossa tuomioistuinten hallinto kuukuu oikeusministeriölle, sopusoinnussa tuomareiden ja tuomioistuinten asemaa käsittelevien kansallisten ja kansainvälisten normien ja sopimusten kanssa. - Suomeksi sanottuna presidentit olivat siis huolissaan siitä, että nykymalli on ristiriidassa tuomioistuinten riippumattomuuden kanssa.

10. Esityksessä viitataan muun muassa valtiontalouden tarkastusviraston käräjäoikeuksien tulosohjauksesta ja johtamisesta laatimaan toimintakertomukseen 125/2006, jossa on suositeltu edellytysten selvittämistä sekä keskushallintoyksikön pohjalle rakentuvalle tuomioistuinhallinnolle että nykyisen keskushallinnon kehittämiselle. Mainitussa kertomuksessa on katsottu, että lainkäyttötoiminnan perustuslaissa määritelty riippumattomuus lainsäädäntövallasta ja toimeenpanovallasta aiheuttaa tuomioistuinlaitoksen ja yksittäisten tuomioistuinten johtamisessa sekä tulosohjausjärjestelmän
vakiinnuttamisessa ongelmia, joita muualla valtionhallinnossa ei ole.

11. Vihdoin myös oikeusministeriössä herättiin ja siellä käynnistettiin tuomioistuinhallinnon uudistamista koskeva selvitystyö. Selvitystyössä ei ole kuitenkaan haluttu pitää mitenkään korkeata profiilia, mikä ilmenee siitä, että selvityksen tekeminen annettiin yhden ainoan henkilön eli yliopiston julkisoikeuden amanuenssin tehtäväksi. Anni Tuomelan laatima selvitystyö valmistui vuonna 2009 ja se on julkaistu oikeusministeriön julkaisusarjassa 2009:3.

12. Anni Tuomelan työn lähtökohtana voidaan pitää selvityksen sivulla 9 olevaa toteamusta: Tuomioistuinlaitos Suomessa toimii hyvin, se vastaa hyvin kansallisiin oikeusvaltiovaatimuksiin ja on kansainvälisestikin tarkasteltuna riippumaton. (Mistähän amanuenssi tämän mahtaa tietää, olisiko evästystä tullut toimeksiantajalta eli OM:ltä?) Selvityksen lähtökohta on selkeästi nykytilaa puoltava ja säilyttävä, kriittinen ja uudistushaluinen näkemys vaikuttaa jäävän vähäiseksi.

13. Selvityksen sisältöä on kuvailtu mietinnön alkulehdellä näin:

Selvityksessä kuvataan tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon uudistamistarpeiden tarkastelun kannalta keskeisiä tekijöitä. Selvitys pohjaa tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnön 2003:3 tuomioistuinlaitoksen keskushallintoa koskeviin kehittämisajatuksiin. Selvityksen perusteella on mahdollista tehdä päätös tuomioistuinhallintoa koskevista jatkokehittämistarpeista.

Selvityksessä tuodaan esiin tuomioistuinten keskushallinnon kehittämisen kannalta oleelliset oikeudelliset edellytykset, jotka tulee velvoittavina ottaa huomioon mahdollisista kehittämistoimenpiteistä päätettäessä. Näitä oikeudellisia vaatimuksia ovat perustuslaista löytyvät vallan kolmijako-oppi sekä siihen liittyvä tuomioistuinlaitoksen, tuomioistuinten ja tuomareiden riippumattomuuden vaatimus. Lisäksi Suomen perustuslaissa on erillinen säännös ylimpien tuomioistuinten valvontatehtävästä. Oikeudellisesti sitovat myös erilaiset kansainväliset normistot, jotka painottavat tuomioistuinten riippumattomuuden merkitystä tuomioistuinten hallintoa järjestettäessä. Valtion taloushallintoa ja tulosohjausta koskevat normistot sekä oikeudelliseen normistoon perustuva velvollisuus toiminnan laadun varmistamiseen kuuluvat nekin oikeudellisiin vaatimuksiin.

Tuomioistuinlaitoksen hallinnon kehittämisen kannalta ovat oleellisessa asemassa myös erilaiset toimintaympäristön muutokset, hallinnon yleiset kehittämistavoitteet sekä kansainvälinen kehitys. Selvityksessä on tarkasteltu keskushallinto-organisaatioiden kehittämistä Suomessa. Tarkastelun kohteena ovat syyttäjälaitoksen, ulosottolaitoksen, poliisihallinnon ja rikosseuraamusalan uudelleenorganisoinnit sekä tuomareiden valintaan, valvontaan ja koulutukseen liittyvän hallinnon kehittäminen. Kansainvälistä kehitystä tuomioistuinhallinnon osalta tarkastellaan esimerkkivaltioiden kokemusten valossa. Tarkasteltavana ovat Ruotsin, Norjan, Tanskan, Hollannin, Irlannin, Itävallan ja Viron järjestelmät sekä erilaisten kansainvälisten vertailujen tulokset.

Selvityksessä tuodaan esiin tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon järjestämisvaihtoehdot, joita edellä esitettyjen tekijöiden valossa tulisi tarkastella: nykyisen oikeusministeriövetoisen keskushallinnon kehittäminen, erillisen tuomioistuinten keskushallintoyksikön perustaminen, ylimpien oikeuksien ja hovioikeuksien varaan rakennettu keskushallinto sekä oikeusministeriöstä erillisen tuomarijohtokunnan perustaminen.

14. Anni Tuomelan selvitys kokonaisuudessaan löytyy tästä.

15. Voidaan todeta, että Tuomelan selvityksessään esittelemät eri kehittämisvaihtoehdot on käyty läpi laajasti jo tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (KM 2003:3).

16. Tuomelan selvityksen julkaiseminen yhteydessä oikeusministeriö laati tiedotteen, jossa esitettiin "toivomus", että mainittu taustaselvitys antaisi "hyvät edellytykset asiasta käytävään keskusteluun ja toimisi myös pohjana harkittaessa jatkotoimenpiteitä." Tiedotteessa luvattiin, että ministeriö järjestäisi syksyllä 2009 "laajan seminaaritilaisuuden," jossa toivotaan erityisesti tuomioistuinten ja eri sidosryhmien näkemyksiä nykytilanteesta ja hankkeen etenemisvaihtoehdoista.

17. Minulla ei ole tietoa, onko tämä seminaaritilaisuus pidetty ja onko siitä olemassa jokin kirjallinen dokumentti. Yliopistotutkijoita tällaisiin seminaareihin ei ole enää aikoihin ollut tapana kutsua. Tuomelan selvitys ei tiettävästi ole ollut lausuntokierroksella tuomioistuimissa tai eri "sidosryhmissä."

18. Vaasan hovioikeuden entinen presidentti Erkki Rintala puuttui asiaan Helsingin Sanomissa 6.8.2010 julkaistussa Vieraskynä-kirjoituksessaan. Rintala ruoti erinomaisen selkeässä esityksessään useita ajankohtaisia epäkohtia Suomen oikeuslaitoksessa. Tässä yhteydessä on tärkeä todeta, että Rintala vaati kirjoituksessaan, että tuomioistuinhallinto olisi erotettava poliittisesta hallintoelimestä riippumattomaksi, kuten esimerkiksi muissa Pohjoismaissa on tehty.

19. Kansanedustaja Jacob Söderman tiedusteli 9.8.2010 päivätyssä kirjallisessa kysymyksessään, onko hallitus tietoinen Erkki Rintalan mainitussa kirjoituksessa esiin tuomista vakavista ongelmista maamme oikeuslaitoksen kehittämisessä ja, jos on, mihin toimenpiteisiin hallituksen on tarkoitus ryhtyä? Söderman mainitsi kysymyksessään, että perustuslakivaliokunta on mietinnössään PeVM 1/2010 vp pitänyt tarpeellisena, että "tuomioistuinten hallinnon uudistamista valmistelua jatketaan sellaisten vaihtoehtojen pohjalta, jotka turvaavat tuomioistuinten riippumattomuuden ja edistävät perustuslain ja ihmisoikeussopimusten takaama oikeusturvaa."

20. Oikeusministeri Tuija Brax oli Södermanin kysymykseen puheena olevalta osin vastatessaan hyvin niukkasanainen. Brax nimittäin totesi 31.8.2010 päivätyssä vastauksessaan lakonisesti vain seuraavaa:

- Suomessa tuomioistuinlaitoksen keskushallintotehtävät kuuluvat oikeusministeriölle ja erityisesti sen oikeushallinto-osastolle. Kansainvälinen kehitys ja myös pohjoismaiset mallit ovat johtaneet siihen, että tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon järjestämistä on myös Suomessa selvitetty. Oikeusministeriön toimesta on laadittu "Tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon kehittämistä koskeva selvitys" (Oikeusministeriön julkaisu 2009:3). Kuluvan vuoden aikana ministeriössä linjataan hankkeen jatkovalmistelun suuntaviivat ja tavoitteet, jotka mahdollisesti voidaan kirjata seuraavan hallituksen ohjelmaan. Asian jatkoselvittely on tarpeen muun muassa siksi, että muissa Pohjoismaissa erillisen tuomioistuinviraston perustaminen on aiheuttanut merkittävän henkilökunnan lisätarpeen, jopa kaksinkertaistanut hallintohenkilökunnan määrän.

21. Tässäkin uudistuksessa oltaisiin siis törmäämässä rahanpuutteeseen. On kuitenkin hieman vaikea uskoa, että erillisen hallintoyksikön perustaminen tuplaisi tarvittavan hallintohenkilökunnan määrän. Suurin osa uuden yksikön hallintohenkilökunnasta rekrytoitaisiin tehtäviinsä oikeusministeriön oikeushallinto-osastolta, jossa virkojen määrää vastaavasti supistuisi.

22. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelon on käsitellyt tuomioistuinten riippumattomuutta ja tuomioistuinten keskushallinnon järjestämistä muun muassa vuoden 2006 tuomaripäivillä Turussa. Hän totesi, että vaikka riippumattomuuden periaate tunnustetaan periaatteessa ja lainsäädännössäkin, se ei aina merkitse sitä, että tosiasialliset järjestelmät ja toimintatavat olisivat tuon periaatteen vaatimusten mukaiset.

23. Koskelon mukaan tapa, jolla talousarviolainsäädännön ja ohjausjärjestelmän vaatimukset on osoitettu tuomioistuimille, on tuomioistuinten riippumattomuuden valossa ollut arveluttava. Tuomioistuimet eivät ole ministeriön palveluntuottajia, vaan päinvastoin tuomioistuinhallinnon tulisi olla tuomioistuinlaitoksen tukipalveluiden tuottaja. Talousarviolainsäädännössä ja siihen pohjautuvassa hallintotoiminnassa tämä lähtökohta on Koskelon mukaan hämärtynyt. Hallinnon asettamia vaikuttavuustavoitteita ei voida käyttää tuomioistuinten lainkäytön ohjaamiseen. Tuomioistuinten resurssointi on sidottava niille perustuslain nojalla kuuluviin tehtäviin ja niistä johtuviin vaatimuksiin, ei hallinnon asettamiin vaikuttavuustavoitteisiin.

24. Koskelon mukaan on vaikea välttyä siltä vaikutelmalta, että kahden perusteiltaan erilaisen roolin, ministeriöroolin ja tuomioistuinhallinnon roolin, hoitaminen saman katon alla oikeusministeriössä ei oikein toimi. Koskelo ilmoittikin yhtyvänsä professori Kaarlo Tuorin tulosohjausjärjestelmää koskevassa lausunnossa esittämään käsitykseen tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon uudelleen järjestämisen ajankohtaisuudesta nykyisessä tilanteessa. Riippumaton tuomioistuinlaitos tarvitsee Koskelon mukaan vahvaa tuomioistuinhallintoa, joka ymmärtää tuomioistuinten valtiosääntöisen roolin ja oman roolinsa sekä näiden suhteet ja joka pystyy tekemään hallinnonhaarojen toiminnan ymmärrettäväksi. Koskelon mukaan keskushallintoon sisältyvien puhtaasti operatiivisten toimintojen ylin johtamisvastuu soveltuu ylipäänsä huonosti ministerin ja ministeriön tehtäväkenttään.

25. Yhteenvetona edellä esitetystä voidaan todeta, että varsin monissa eri yhteyksissä on esitetty perusteltuja vaatimuksia tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon kehittämisessä niin, että tuomioistuimet irrotettaisiin poliittisen elimen eli oikeusministeriön alaisuudesta. Tästä huolimatta uudistustyö, jotka on jo pohjustettu varsin kattavasti, ei vain ole saatu oikeusministeriössä kunnolla edes liikkeelle. Missä siis vika?

26. Kuten edellisessä blogijutussa jo mainitsin, hallintotuomioistuimet ja erityisesti KHO:n presidentti Pekka Hallberg haraavat voimakkaasti vastaan, kun on kyse tuomioistuinlaitoksen itsenäisen keskushallintoyksikön perustamisesta. Hallberg on esittänyt eri yhteyksissä kriittisiä huomioita ehdotukseen perustaa oikeusministeriöstä erillinen oikeushallintovirasto sekä erityisesti tämän ehdotuksen suhteesta korkeimpien oikeuksien valtiosääntöiseen tehtävään. Hallberg painotti 11.5.2007 antamassaan lausunnossa ”Oikeusministeriön ja tuomioistuinten yhteistyö sekä oikeushallinnon kehittäminen”, että tuomioistuin on samanaikaisesti sekä tuomiovaltaa käyttävä valtion orgaani että valtion virastokoneiston yksikkö, jonka hallinto on hoidettava yhteistyössä tuomioistuinten ja hallintoviranomaisten kanssa riippumattomuus turvaten.

27. Hallbergin mukaan ylimmille tuomioistuimille perustuslain (99 §) mukaan kuuluvaa valvontatehtävää ei voida sivuuttaa ja säätää vastaavanlaisia tehtäviä hallintoviranomaiselle, oikeusministeriölle tai erikseen perustettavalle oikeushallintoviranomaiselle. Lisäksi Hallberg korosti, että valtiosäännön lähtökohdista ja hallinnon yleisten periaatteiden kannalta ajatukset sellaisesta virastosta, joka voisi ohi oikeusministeriön antaa hallitus- ja eduskuntakäsittelyyn budjettiesityksiä, poikkeavat täysin perustuslain 7 luvun talousluvusta ja talousarvioesityksen kokonaisuusajattelusta.

28. Hallberg ei ole myöskään nähnyt taloudellisia syitä, jotka puoltaisivat erillisen hallintoviranomaisen mallia. Välikäsi oikeushallintoasioissa vähentäisi mahdollisuuksia saada ymmärrystä oikeudenkäytön edellytyksiin hallitustasolla ja budjettineuvotteluissa. Oikeuslaitoksen näkökulmaa tulee budjettiesitystä tehtäessä olla edustamassa oikeusministeri valtioneuvostossa. Hallberg on maininnut myös sen, että hallintoyhteistyö oikeusministeriön kanssa on toiminut ja että lähtökohtana tulisi tuomioistuinten työn tukemisessa olla nykyisen järjestelmän vahvistaminen.

29. Hallberg näyttää onnistuneen pelottelemaan oikeusministeriön ja hallituksen maalailemallaan vaikeuksilla, joita erillisen tuomioistuinyksikön perustaminen aiheuttaisi. Nuo vaikeudet eivät kuitenkaan voi olla ylitsepääsemättömiä, sillä onhan niistä selvitty esimerkiksi muissakin pohjoismaissa. Kuten korkeimman oikeuden presidentti Koskelo on huomauttanut, tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon uudelleen järjestämisessä ei ole kysymys, kuten Hallberg väittää, puuttumisesta perustuslain 99 §:ään, jossa säädetään KKO:n ja KHO:n asemasta maan ylimpinä tuomioistuimina, vaan yksinomaan kajoamisesta oikeusministeriön tehtäviin.

30. Luultavasti Pekka Hallbergin vastustamisessa on pohjimmiltaan kyse siitä, että hän on onnistunut luomaan oikeusministereihin, ministeriön virkamiehiin ja muihinkin ministeriöihin hyvät suhteet "hallituksen miehenä", johon on turvauduttu "monessa" ja joka tuntuu saavan oman tuomioistuimensa asiat järjestymään oikeusministeriön kanssa paremmin kuin esimerkiksi kollegansa KKO:ssa. Hallberg kyllä puhuu oikeusvaltiosta lämpimästi tai lämpimikseen, mutta käytännössä oikeusvaltioajattelun periaatteet ovat saaneet hänen kohdallaan usein väistyä "yleisen edun" tieltä.

31. Meneillään ovat hallitusneuvottelut, joista näyttää muodostuvan ennätyspitkät. Voisiko meillä jo Juhannuksena olla uusi poliittinen hallitus? Tuolloin tiedetään, sisältyykö hallitusohjelmaan jokin maininta tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon uudistamisesta. Pahoin pelkään, ettei sisälly, tai jos sisältyy, niin jotain ympäripyöreää, mikä ei johtane tälläkään hallituskaudella uudistustyön aloittamiseen.

32. Kappaleiden 16 ja 17 osalta seuraavassa hieman lisätietoa. Minulle toimitettiin tänään ystävällisesti oikeusministeriöstä 7.12.2009 pidetyn seminaaritilaisuuden pöytäkirja puheenvuoroineen.

33. Seminaarissa puhunut oikeusministeri Tuija Brax tuntui suhtautuvan epäilevästi oikeusministeriöstä erillisen keskushallintoyksikön perustamiseen. Hän katsoi, että mahdollinen uuden keskusviraston - uudesta hallintoyksiköstä ei kuitenkaan ole pakko tehdä virastotyyppistä - perustaminen on niin iso asia, että siitä tulisi päättää seuraavissa eli juuri nyt meneillään olevissa hallitusneuvotteluissa. Muutoin Brax tyytyi puheenvuorossaan lähinnä puolustelemaan ministeriötään arvostelulta, jota tuomioistuimista on kohdistettu ministeriöön tuomioistuinten kehittämisessä ilmenevien puutteiden johdosta. Braxin mukaan on selvää, että jos uusi keskusvirasto päätetään perustaa, se tullaan "alueellistamaan", ilmeisesti siis sijoittamaan Helsingin ulkopuolelle.

34. Presidentti Koskelo ilmoitti KKO:n kannattavan oikeusministeriöstä erillistä keskusvirastomallia, pohjoismaisista malleista hän kannatti Tanskan mallia. Siinä ei toimita niin, että jokainen laitos (tuomioistuinyksikkö) tekisi budjettiesityksen suoraan parlamentille. Tanskan mallissa tuomioistuinten budjetista viime kädessä vastaa oikeusministeri, mutta sen valmistelee tuomioistuinvirasto itse ja neuvottelee siitä suoraan valtiovarainministeriön kanssa. Tässä mallissa tuomioistuimet kuuluvat oikeusministeriön budjettiin, josta oikeusministeri vastaa. Yksittäinen virasto eli siis tuomioistuinyksikkö voi kyllä kääntyä budjettikysymyksissä suoraan parlamentin puoleen, mutta näin ei ole kuitenkaan tähän mennessä jouduttu vielä kertaakaan tekemään.

35. Erillisen tuomioistuinviraston tai mun nimisen keskushallintoyksikön perustamista kannattivat myös muun muassa valtakunnansyyttäjä Matti Kusimäki, joka korosti, että hänen johtamansa VKSV on oma keskushallintoyksikkönsä ja että Suomen syyttäjälaitos on "maailman riippumattomin syyttäjälaitos," Rovaniemen hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen, professori Kaarlo Tuori ja asianajaja Markku Fredman. Käräjätuomari Pekka Louhelainen, joka edusti Käräjätuomarit ry:tä, sen sijaan tuntui olevan hieman epäilevän kyseisen uudistuksen suhteen. Hän epäili muun muassa sitä, että myös keskusvirastomalliin saattaisi aiheuttaa tiettyjä riippumattomuusongelmia. Louhelaisen mukaan keskusvirasto voisi muodostua tarpeettomaksi väliportaaksi, jos ministeriö kuitenkin valmistelee tuomioistuinten budjettia.

36. Kaarlo Tuori ilmoitti seminaarissa olevansa erillisen keskushallintomallin kannattaja, sillä erityisesti tuomioistuinten riippumattomuus perustelee sanottua mallia. Nykyinen hallintomalli on perustuslainmukainen, mutta erillinen keskusvirasto korostaisi riippumattomuutta enemmän. Erillisen yksikön malli ei olisi Tuorin mukaan ristiriidassa perustuslain 99 § :ssä säännellyn ylimpien tuomioistuinten valvontatehtävien kanssa eikä se olisi ongelmallinen myöskään tuomareiden riippumattomuuden kannalta (vrt. ed. Louhelaisen lausumaa), koska viraston tehtävissä ei ole kyse sellaisista tehtävistä, jotka perustuslakivaliokunta on arvioinut tuomioistuinten riippumattomuutta vaarantaviksi.

37. Seminaarissa puhuneista osanottajista ainoastaan KHO:n Pekka Hallberg tuntui olevan selkeästi uuden keskushallintoyksikön perustamista vastaan. Myös hän epäili, että keskusvirastoon saattaa liittyä samoja riippumattomuusongelmia kuin nykyisessä organisaatiomallissakin (vrt. ed. Tuori) ja että virasto olisi vain "välikäsi" ministeriön ja tuomioistuinyksikköjen välillä. Hallberg totesi lopuksi kantansa erillisen keskusviraston perustamiseen olevan kriittinen, mutta avoin ja keskusteleva.

38. Seminaari päättyi puheenjohtajan toteamukseen, jonka mukaan keskustelussa näytti vallitsevan yksimielisyys siitä, että jatkoselvitystä tuomioistuinlaitoksen kehittämisvaihtoehdoista tarvitaan. Kysymyksessä näyttäisi puheenjohtajan mukaan tulevan se, mitä tulisi selvitetään.

39. Hoh-hoijaa, tässä sitä sitten ollaan! Asiaa on vatvottu eri selvittelyelimissä ja keskusteluissa kymmenen vuotta, tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea asetettiin vuonna 2001), mutta yhä vain asiassa tunnutaan olevan ikään kuin lähtökuopissa. Pitäisi selvittää, mitä asioita olisi tarpeen selvittää!

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

433. Oikeusvaltio Suomi - horjuuko se?

Lukijan lähettämä kuva, jossa oikeusministeri Tuija Brax puhuu joukolle, joka 31.5.2010 osoitti mieltään Kolmen sepän patsaalla KHO:n antamaa egyptiläisen isoäidin käännytyspäätöstä vastaan. Braxin osallistumista mielenosoitukseen voidaan pitää kriittisenä kannanottona KHO:n päätökseen. Poliittisen toimeenpanovallan korkeana edustajana oikeusministerin tulisi kunnioittaa riippumattoman tuomioistuimen yksittäistä ratkaisua eikä ryhtyä polemisoimaan sitä vastaan tai kannustaa päätöstä vastustavia mielenosoittajia.

1. Tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa on julkaistu toimittaja Petri Sajarin laaja reportaasi valtiovallan kolmijaosta otsikoilla "Horjuva oikeusvaltio" ja "Hämärän vallan maa." Kirjoituksessa todetaan, että vaikka perustuslaissa lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta on erotettu toisistaan, Suomessa poliitikot kuitenkin puuttuvat keskeneräisiin oikeusjuttuihin ja toisaalta tuomarit sekaantuvat sumeilematta politiikkaan. Sajarin mukaan ongelmaan olisi puututtu vasta nyt.

2. Vaikka Hesarin juttu vaikuttaa hieman ylidramatisoidulta - kolmelle sivulle ulottuvan raflaavan piirroksen ja osin myös tekstin osalta - on jutussa toki puututtu tärkeään asiaan. Aiheesta ei ole suomalaisessa lehdistössä tai edes juristipiireissä juurikaan keskusteltu. Suomalaisilla lakimiehillä ei tosin ole tapana harrastaa julkista keskustelua yleensäkään oikeutta ja/tai politiikkaa koskevista kysymyksistä.

3. HS:n toimittaja oli haastatellut juttua varten kolmea valtiosääntöoikeuden asiantuntijaa eli professoreita Kaarlo Tuoria (Suomen Akatemia), Veli-Pekka Viljasta (Turun yliopisto) ja Tuomas Ojasta (Helsingin yliopisto). Jokainen heistä moittii sitä, että vallan kolmijakoa ei Suomessa kunnioiteta. Tämä uhkaa kansalaisten oikeusturvaa ja tuomioistuinten riippumattomuutta, professorit sanovat.

4. Professorit puhuivat asiaa, mutta pari huomautusta on silti paikallaan. Kaarlo Tuori mainitsee, että "Suomessa ei ole juuri koskaan mietitty, mitä vallan kolmijako tarkoittaa tuomioistuimien ja hallitusvallan välisissä suhteissa sekä tuomioistuimien ja lainsäädäntövallan välisissä suhteissa. On vain oltu tyytyväisiä siihen, että vallan kolmijako on kirjoitettu perustuslakiin, mutta sen toteutuminen käytännössä on ontunut."

5. Tuori on oikeassa siinä, että vallan kolmijako on mainituissa suhteissa käytännössä ontunut. Hänen toteamuksensa, jonka mukaan meillä "ei olisi juuri koskaan mietitty" mainittuja asioita, ei sen sijaan tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Tuori puhunee lähinnä valtiosääntöjuristien puolesta, sillä myös oma havaintoni on, etteivät kyseisen alan "oikeusoppineet" ole välittäneet näihin asioihin juurikaan puuttua; Tuori on tosin itse joissakin yhteydessä kirjoittanut asiasta tarkastellessaan ilmiötä "tuomarivaltio."

6. Vallan kolmijakoa koskevat kysymykset liittyvät myös prosessioikeuteen, sillä prosessioikeus käsittelee lainkäyttöä tai tuomiovallan käyttöä eli muun muassa juuri tuomioistuinten ja tuomareiden toimintaa ja asemaa, josta tuomioistuinten riippumattomuus muodostaa tärkeän osan. Mutta myöskään prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa ei ole ollut yleisenä tapana puuttua vallan kolmijaossa tai tuomioistuinten riippumattomuudessa ilmenneisiin epäkohtiin.

7. Itse olen kuitenkin reilun 15 vuoden ajan ottanut mainittuihin kysymyksiin ja epäkohtiin kantaa kirjoissani samoin kuin mielipidekirjoituksissani, vuodesta 2008 lähtien näissä blogijutuissani. Viittaan esimerkiksi kirjaan Lainkäyttö vuodelta 1995 ja pamflettiini Korkein oikeus kriisissä (1997) sekä 2000-luvun puolella rikosprosessioikeutta käsitteleviin oppikirjoihini. Olen tuonut julkaisuissani esiin monia tapauksia, joissa tuomioistuinten riippumattomuutta ei ole kunnioitettu tai siihen on puututtu epäasiallisella tavalla joko toimenpanovallan edustajien (tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministerit) tai lainsäädäntövallan taholta.

8. Professori Veli-Pekka Viljanen on oikeassa vaatiessaan, että myös Suomessa pitäisi omaksua "eurooppalainen tuomari-ideologia, joka korostaa voimakkaasti tuomareiden riippumattomuutta". Olen Viljasen kanssa samaan mieltä myös siitä, että "tuomareiden sivutoimet eduskunnan asiantuntijoina ja korkeimman oikeuden jäsenten välimiestehtävät ovat hyvin ongelmallisia." Korkeimman oikeuden oikeusneuvosten lukuisat ja todella rahakkaat välimiestehtävät on kysymys, jota olen viimeisten 20 vuoden aikana kirjoituksissani ehkä kaikkein "hanakammin" arvostellut, kun on ollut puhe tuomioistuinten ja erityisesti korkeimman oikeuden jäsenten riippumattomuudesta. Tulisihan tuomioistuinten ja tuomareiden, etenkin ylimmän tuomioistuimen tuomareiden, olla tietenkin riippumattomia myös erilaisista yhteiskunnassa esiintyvistä intressitahoista, tässä tapauksessa taloudellisen vallan käyttäjistä eli pankeista ja muista rahoituslaitoksista sekä suuryrityksistä, jotka usein esiintyvät välimiesmenettelyssä asianosaisina.

9. Professori Tuomas Ojanen puolestaan on oikeassa todetessaan, että "tuomioistuinten riippumattomuus ja ihmisten oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ovat tosiasiassa alkaneet juurtua Suomeen vasta Euroopan ihmisoikeussopimuksen myötä." Kuten Ojanen toteaa, aiemmin tuomioistuimia pidettiin vuosikymmeninä "kumileimasimina, jotka vain lukivat lakia niin kuin on kirjoitettu." Viimeisten 15-20 vuoden aikana tuomioistuinten rooli on merkittävästi kasvanut niiden saadessa sitä valtaa, joka niille valtiovallan kolmijaon mukaan tuomiovaltaa käyttävinä eliminä kiistatta kuuluu. Kyse on lakien tulkinnassa ilmenevän harkintavallan lisääntymisestä, koska nykyisin lait on käytännössä pakko säätää avoimemmiksi kuin aikaisemmin, mikä jättää soveltajille eli tuomioistuimille runsaasti harkintavaltaa.

10. Totesin vuonna 1995 kirjassani Lainkäyttö (s. 19-20 ja 91-97), että lainkäytön eli siis tuomiovallan merkitys on yhteiskunnassa kasvamassa ja tuomareiden asema suhteessa lainsäädäntövaltaan ja toimeenpanovaltaan puolestaan vahvistumassa. Tähän kehitykseen eli siis tuomioistuinten roolin voimistumiseen oli ja on edelleen olemassa kolme perussyytä: 1) lainkäytön muun muassa eurooppalaisen integraatiokehityksen myötä tapahtunut kansainvälistyminen, 2) lainkäytön ihmis- ja perusoikeuksien merkityksen kasvun myötä tapahtunut perustuslaillistuminen tai perusoikeudellistuminen ja 3) lainkäytön sosiaalistuminen (mm. access to justice -ilmiö ja ja oikeuden tosiasiallisen saatavuuden merkityksen voimistuminen). Kysymys on siitä, että lainkäytön ja prosessin tulee ilmentää perustuslaissa ja kansainvälisissä sopimuksissa hyväksyttyjä sosiaalisia perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittavia arvopäämääriä. Oikeusprosesseilta edellytetään ennen muuta avoimuutta ja läpinäkyvyyttä ja tuomioistuimilta itsenäisyyttä ja riippumattomuutta muista vallankäyttäjistä.

11. HS:n jutussa on otettu esille viisi tapausta, joissa lehden mukaan on kyse vallankäytön tai -jaon "hämäryydestä" tai jopa rikkomisesta. Näitä ovat a) Paavo Lipposen Vuotoksen tekoallashankkeesta vuonna 2002 esittämät rakennussuunnitelmat vastoin juuri annettua KHO:n kielteistä lupapäätöstä, b) oikeusministeri Johannes Koskisen menettely Alpo Rusin syyteharkinnan yhteydessä 2003, c) kahden johtavan poliitikon puuttuminen vuonna 2004 Outi Kosken lasten kaappaustapaukseen, d) hallituksen puuttuminen vuonna 2005 rajavartijoiden lakkohankkeeseen ja e) KHO:n presidentin Pekka Hallbergin vuonna 2010 osoittama omaperäinen aktivisuus egyptiläisen Eveline Fadayelin käännytysasian täytäntöönpanossa.

12. Kaksi mainituista tapauksista on todella merkittäviä. Toinen on oikeusministeri Koskisen harkitsematon lausunto Alpo Rusia koskevan syyttämättäjättämispäätöksen johdosta ja toinen taas Pekka Hallbergin menettely Eveline Fadaylin käännytysasian yhteydessä. Olen käsitellyt näitä molempia tapauksia blogissani, joten en nyt puutu tässä lähemmin. Hallbergin menettely on karmaiseva esimerkki tuomarin ja vieläpä ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomarin puuttumisesta toimenpanovallalle kuuluvaan asiaan, mistä Hallberg sai ansaitut nuhteet eduskunnan oikeusasiamieheltä. Rusi-tapauksen yhteydessä HS:lta on jäänyt kertomatta. että Koskisen menettely loukkasi nimenomaan syyttömyysolettamaa. Sekä käräjäoikeus että hovioikeus katsoivat ministeri Koskisen menetelleen syyttömyysolettaman vastaisesti ja valtio velvoitettiin suorittamaan Alpo Rusille vahingonkorvausta osin Koskisen sanotun lausunnon perusteella. Katso Helsingin hovioikeuden Rusi-tuomion johdosta blogia 177/22.10.2009.

13. HS:n toimitukselta näyttää unohtuneen, että Pekka Hallberg sai ilmeisen yllykkeen menettelylleen presidentti Tarja Haloselta, joka heti KHO:n Fadayelille kielteisen käännytyspäätöksen jälkeen totesi medialle, että päätös on hänen oikeustajuntansa vastainen. Tässä siis korkein toimenpanovallan edustaja eli tasavallan presidentti puuttui yksittäiseen tuomioistuimen päätökseen ja arvosteli sitä arvovallallaan.

14. Myös presidentti Mauno Koiviston monet puuttumiset tuomioistumille ja syyttäjille kuuluviin yksittäisiin asioihin on HS:n jutussa jostakin syystä sivuutettu. Tulkoon mainituksi, että HS:n toimittaja otti kyseistä juttua suunnitellessaan yhteyttä minuun ja kysyi, olisiko minulla muistissa tai tiedossa tapauksia, joissa vallan kolmijako-oppi tai tuomioistuinten riippumattomuus olisi ollut uhattuna. Minulle tuli heti mieleen kaksi tapausta, jotka ilmoitin myös toimittajalle, mutta joista HS:n jutussa ei kuitenkaan mainita.

15. Toinen näistä tapauksista koskee "Koiviston konklaavin" nimellä tunnettu tapausta vuonna 1992. Tuolloin tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui Linnaan suurehkon joukon lakimiehiä, joukossa myös tuomareita korkeimmasta oikeudesta (mm. presidentti Olevi Heinonen) ja alioikeuksista (mm. kihlakunnantuomari Markku Arponen) "keskustelemaan" tuolloin vireillä olleista ja julkista huomiota herättäneistä ylikorkojutuista (mm. ratkaisu KKO 1992:50). Konklaavin osanottajalista on tiedossa, mutta se, mitä tuossa tapaamisessa on tarkkaan ottaen puhuttu, on jäänyt hämärän peittoon, sillä konklaavin pöytäkirja on julistettu salaiseksi.

16. On kerrottu, että presidentti Koivisto olisi sanotussa tilaisuudessa moittinut tuomioistuimia ja tuomareita siitä, ettei tuomioistuinten ratkaisuissa olisi otettu huomioon pankkien asemaa. Lisäksi on väitetty, että konklaavin jälkeen pidetyissä pankkioikeudenkäynneissä pankit eivät olisi hävinneet käytännöllisesti katsoen juuri yhtään oikeudenkäyntiä. Molemmat väitteet lienevät hieman liioiteltuja. Mutta jo mainitunlaisen tapaamisen järjestäminen ja sen "asialista" on vallan kolmijaon ja tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta sangen arveluttava asia. Minusta Koiviston konklaavi olisi mainitunlaisia "hämäriä tapauksia" muisteltaessa tai listattaessa sijoitettava Top 5:een.

17. Toinen Hesarin toimittajalle mainitsemani tapaus, joka ei kuitenkaan päässyt mukaan HS:n top 5:een, koski oikeusministeri Johannes Koskisen ministerikaudellaan (1999-2005) harrastamaa tapaa puuttua tuomioistuinten yksittäisissä oikeusjutuissa antamiin tuomioihin tai menettelytapoihin. Kun tälle tuomioistuinten riippumattomuutta loukkaavalle käytännölle, jota arvosteltiin lakimiespiireissä yleisesti, ei näyttänyt tulevan loppua, kantelin helmikuussa 2005 asiasta oikeuskanslerille ja toin esiin lähes kymmenkunta lehtijuttua, joissa oikeusministeri oli toiminut mainitulla tavalla. Osa näistä haastattelulausunnoista koski tapauksia, joissa ministeri arvosteli vääränä pitämäänsä tuomioistuimen ratkaisua, joka ei ollut vielä lainvoimaisia, ja kehotti jutun hävinnyttä osapuolta valittamaan tuomiosta, joka ministerin mukaan tulisi ilmeisesti muuttumaan hovioikeudessa.

18. Kantelun tutkiminen kesti oikeuskanslerinvirastossa peräti kolme vuotta, sillä vasta tammikuussa 2008 oikeuskansleri Jaakko Jonkka sai annettua päätöksensä. Siinä - toki hyvin varovaisin ja osin tulkinnanvaraisin sanakääntein - arvosteltiin Koskisen menettelyä varomattomaksi. Oikeuskanslerin päätös oli kirjoitettu hänelle tyypilliseen tapaan "toisaalta ja toisaalta" -tyylin eli niin tulkinnanvaraisesti, että Johannes Koskinen itse ja hänen lähipiirinsä - lehdistä mm. Hämeen Sanomat ja Aamulehti - selittelivät, että ehei, eihän oikeuskanslerin päätös ollutkaan oikeastaan "langettava." Oikeuskansleri ei nähnyt aiheelliseksi antaa Koskiselle tuomioistuinten riippumattomuutta epäkunnioittavan menettelyn johdosta edes huomautusta, vaan saattoi julkisuuteen ainoastaan "käsityksensä," joka sekin oli muotoiltu niin, että päätöstä oli mahdollista lukea eri tavoin.

19. Voinkin tältä osin yhtyä HS:n haastattelemien professorien käsitykseen, jonka mukaan "laillisuusvalvojien suhtautuminen vallankäytön horjumiseen on ollut lepsua" tai että "laillisuusvalvonta on reagoinut ongelmiin verraten pehmeästi." Erityisen pehmeä ja lepsu oli oikeuskansleri Jaakko Jonkan päätös, jonka hän antoi kanteluuni, joka koski Johannes Koskisen Alpo Rusin syyttämättäjättämispäätöksen jälkeen antamaa syyttömyysolettamaa loukkaavaa lausuntoa. Olen kertonut oikeuskansleri Jonkan sanotusta päätöksestä blogissa n:o 391/17.2.2011. Vaikka Helsingin hovioikeus oli lainvoimaisella tuomiolla selvin sanoin todennut Johannes Koskisen oikeusministerinä loukanneen syyttömyysolettamaa ja vaikka hovioikeus oli velvoittanut valtion suorittamaan Rusille vahingonkorvausta osin Koskisen sanotun menettelyn perusteella, oikeuskansleri Jonkka ei nähnyt perustetta todeta ministeri Koskisen syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Jonkan päätöksessä on päin vastoin lähdetty puolustelemaan Koskisen lausuntoa saivarteluun viittaavilla perusteluilla ja katsottu rivien välistä, ettei Koskinen oikeastaan ollutkaan menetellyt syyttömyysolettaman vastaisesti.

20. Vertailun vuoksi todettakoon, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viikko sitten eli 24.5.2011 antanut Kreikalle langettavan tuomion EIS 6 artiklan 2 kohdassa mainitun syyttömyysolettaman rikkomista hieman vastaavanalaisessa tapauksessa. P:n yliopiston kansainvälisen oikeuden professorina toiminut K, jolla oli myös poliittisia tehtäviä, oli tuomittu vuonna 2007 kreikkalaisessa alioikeudessa mm. osallisuudesta väärennykseen ja valtiota vastaan tehdystä petoksesta 14 vuodeksi (sic!) vankeuteen. K valitti tuomiosta, jolloin tuomion täytäntöönpano määrättiin keskeytettäväksi. Tämän jälkeen kaksi ministeriä, joista toinen oli oikeusministeri, otti parlamentissa pitämässään puheissa kantaa K:n ja tämän kanssatuomittujen tuomioon tiedustellen muun muassa, olivatko sosialistisen puolueen edustajat joutuneet parlamentissa puolustamaan P:n yliopiston huijareita. Toinen ministeristä eli apulaistalousministeri käytti puheessaan ilmaisuja "petos" ja "anastus" ja kuvasi asiaa sanonnalla "ennenkuulumaton skandaali". Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että ministereiden puheet rikkoivat syyttömyysolettamaa. Vaikka oikeusministeri ei ollut käyttänyt omassa puheenvuorossaan yhtä ehdottomia ilmaisuja kuin apulaistalousministeri, ihmisoikeustuomioistuin kuitenkin lausui, että myös hän oli todennut maan oikeuslaitoksen tuominneen ankarasti juttuun sekaantuneet henkilöt. Tuomioistuimen mielestä oikeusministerin kyseinen lausuma oli ollut omiaan antamaan vaikutelman siitä, että ministeri piti alioikeuden tuomiota tyydyttävänä ja kannusti ylioikeutta, jossa juttu oli vireillä, vahvistamaan tuon tuomion. Tältä osin ihmisoikeustuomioistuin myös painotti lausuman antajan asemaa oikeusministerinä. Oikeusministerin olisi asemassaan tullut olla erityisen huolellinen sanavalintojensa suhteen ja välttää antamasta vaikutelmaa siitä, että hän yrittäisi vaikuttaa jutun lopputuloksen, sanotaan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen perusteluissa. Näin ollen ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että myös oikeusministeri näytti ennakoineen ylioikeuden tuomiota. Kreikan valtio tuomittiin maksamaan K:Lle korvausta aineettomasta vahingosta 12 000 euroa.

21. Kun tätä tapausta verrataan Johannes Koskisen tapauksiin ja oikeuskanslerin niitä koskeviin ratkaisuihin, niin voidaan vain ihmetellen todeta, miten lepsua ja "pehmeää" oikeuskanslerin laillisuusvalvonta todella Suomessa on. Eihän oikeuskansleri antanut kummassakaan tapauksessa eli syyttömyysolettamaa hovioikeuden tuomion perustelujen mukaan rikkoneelle ja tuomioistuinten riippumattomuusperiaatteen vastaisesti kiistattomasti menetelleelle oikeusministerille edes huomautusta, virkasyytteen nostamisesta puhumattakaan! Oikeuskansleri lausui kummassakin kantelutapauksessa vain "käsityksensä", joka on kummassakin kantelupäätöksessä kaiken lisäksi laadittu niin "kierosti", että päätöksiä on voitu tulkita käytännössä myös siten, ettei ministerin menettelyissä olisi oikeuskanslerin mielestä ollut mitään moitittavaa!

22. Professori Kaarlo Tuori on todennut HS:n haastattelussa, että "toisaalta perus- ja ihmisoikeuksien valvonnassa laillisuusvalvojat (siis myös oikeuskansleri) ovat olleet aktiivisia ja tuomioistuimia edellä." Vaikuttaa pahasti siltä, ettei professori Tuori tunne kovin hyvin oikeuskäytäntöä, ei ainakaan korkeimman oikeuden tuomioita ja ennakkopäätöksiä, joissa on hyvin usein "valvottu" ihmisoikeuksia eli kiinnitetty huomiota ihmisoikeustuomioistuinten ratkaisukäytäntöön. Myöskään Tuorin käsitys, jonka mukaan laillisuusvalvojat olisivat kiitettävän aktiivisia ihmisoikeuksien valvonnassa, ei ainakaan ministeri Koskista koskevan kahden tapauksen valossa pidä oikeuskanslerin osalta alkuunkaan paikkaansa. Ellen aivan väärin muista, niin ainakaan jälkimmäisessä eli Rusi-tapauksessa oikeuskansleri ei käsitellyt päätöksensä perusteluissa lainkaan syyttömyysolettamaa ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön valossa. Muta ilmankos tuo päätös sitten menikin täysin mönkään!

23. Palataanpa sitten taas itse asiaan. Muista tapauksista, jotka ovat lähellä hämärien tapausten Top viitosta ja kuuluvat joka tapauksessa TopTen:iin, on syytä mainita presidentti Mauno Koiviston voimakas julkinen kritiikki, jota hän presidenttikautensa alkuvuosina ja erityisesti vuonna 1983 kohdisti talousrikostutkijoihin ja syyttäjiin. Koivisto moitti rikostutkijoita "liian innokkaasta tutkinnasta" ja syyttäjiä puolestaan syytteiden nostamisesta talousrikosjutuissa "varmuuden vuoksi." Koivisto on itse jälkeenpäin kertonut, että syyttäjien ja tutkijoiden sanotun liiallisen aktiivisuuden vuoksi hän harkitsi vakavasti jopa syyttäjien silloisen esimiehen eli oikeuskansleri Kai Kortteen erottamista virastaan. Muistissa on myös presidentti Koiviston osoittama ärhäkkyys, jolla hän puolusti 1988 julkisuudessa eduskunnan silloista puhemiehestä Matti Ahdetta, joka oli saanut sakot ylinopeudesta.

24. Myös Urho Kekkonen "kunnostautui" presidenttinä ollessaan monasti kritisoidessaan tuomioistuimia ja tuomareita. Muistan vieläkin elävästi Kekkosen radio- ja tv-puheen Uutena vuotena 1966, jossa hän arvosteli kärkevästi tuomioistuimia siitä, että rattijuopoille tuomittiin liian lieviä rangaistuksia. Syynä Kekkosen kannanottoon oli se, kuten Kekkonen ääni väristen puheessaan mainitsi, että hänen "hyvä ystävänsä" kirjailija Lauri Viita oli saanut 22.12.1965 surmansa jäätyään Mäntsälässä rattijuopon kuljettaman auton ruhjomaksi. Tuomioistuimet tottelivatkin Kekkosta, sillä jopa ensikertalaisille rattijuopoille ryhdyttiin puheen jälkeen tuomitsemaan yleisesti ehdottomia vankeusrangaistuksia. Vankiloiden alettua tämän takia uhkaavasti täyttyä, rangaistuskäytännössä palattiin kuitenkin vuoden parin kuluttua vähin äänin entiselle eli hieman lievemmälle linjalle.

25. Kokonaan oman lukunsa epäasiallisessa puuttumisessa tuomioistuinten toimintaan muodostaa Urho Kekkosen 70-vuotispäivänsä johdosta antama ja Lakimies-lehdessä 1970 julkaistu haastattelu, jossa presidentti otti ennennäkemättömän ärhäkkäästi kantaa tuomioistuinten vanhoillista tulkinta-asennetta kohtaan ja esitti monia tuomioistuinten riippumattomuutta kaventavia toimenpide- ja lainsäädäntäehdotuksia. Kekkosta avusti sanotussa haastattelussa kaksi radikaaleista lakimiehistä muodostettua ryhmää, joista toinen laati Kekkoselle esitetyt kysymykset ja toinen puolestaan luonnosteli Kekkosen kysymyksiin antamat vastaukset. Todella merkillinen episodi suomalaisessa oikeuslaitoskeskustelussa! Kekkosen nimissä esitetyt radikaalit ehdotukset kuitenkin unohtuivat aika nopeasti, sillä niitä olisi ollut mahdotonta toteuttaa länsimaisessa demokratiassa, jollaisena suomalainen yhteiskunta halusi vaellustaan edelleen jatkaa.

26. Hesarin jutussa on jostakin syystä ohitettu kokonaan nämä "presidentilliset" tuomioistuin- ja oikeuslaitosta koskevat kritiikit eli Urho Kekkosen, Mauno Koiviston ja Tarja Halosen puuttumiset yksittäisiin ratkaisuihin. Presidentti Martti Ahtisaari muistetaan tässä yhteydessä siitä, miten hän yhtyi oikeuslaitoksen "hulluna vuotena" eli 1997 suureen kuoroon, joka vaati oikeusneuvos Eeva Vuoren eroa virastaan tuolloin kuukausikaupalla julkisuuden tapetilla olleen oikeusneuvoksen ja hänen professorimiehensä hämärien huvilakauppojen johdosta. Korkein oikeus oli tuolloin todella kriisissä, mutta tasavallan presidentin ei olisi kuitenkaan ollut syytä puuttua konkreettisesti asiaan. Ahtisaaren kanssa samalla asialla oli myös oikeusministeri Kari Häkämies, joka puuhasi jopa erityislakia, jolla Eeva Vuori olisi voitu siirtää virastaan eläkkeelle.

27. Hesarin artikkelin johdosta voitaneen yhteenvetona todeta, että vallanjaon kolmijaon loukkausten suhteen moitittavaa löytyy lähinnä toimeenpanovallan edustajista eli tasavallan presidenteistä ja ministereistä. Sen sijaan tuomioistuimet eivät ole "töpänneet" puheena olevassa suhteessa, eli sellaisia tapauksia, joissa tuomioistuimet olisivat menneet niin sanotusti "tonttinsa ulkopuolelle" ja ottaneet tai yrittäneet haalia itselleen lainsäätäjälle kuuluvaa valtaa, ei liene kovin montaa osoitettavissa. Pitää muistaa, että lainsäädännön ollessa väljää tai jopa aukollista, tuomioistuimille jää tulkinnassa usein runsaasti harkintavaltaa, jolla ne tavallaan jatkavat lainsäätäjän työtä ja kehittävät ratkaisuillaan oikeutta. Minusta suomalaiset tuomioistuimet ovat itse asiassa olleet liian varovaisia ja legalistisia, mitä tulee niillä tosiasiallisesti olevaan oikeutta kehittävään rooliin ja lainkäytön funktioon. Tuomarivaltiosta, jossa "kaikki valta kuuluu tuomareille ja tuomioistuimille" (kyseessä on tietenkin liioiteltu sanonta), ei todellakaan voida meillä Suomessa puhua.

28. Yksittäiset tuomarit ovat sen sijaan voineet viranhoitonsa tai ainakin varsinaisen tuomitsemistehtävänsä ulkopuolella syyllistyä mainitussa suhteessa ylilyönteihin eli vallankäytön kolmijaon rikkomiseen lähinnä varomattomilla lausunnoillaan Kuten jo totesin, Pekka Hallbergin menettely egyptiläisen isoäidin käännytysasiassa on tässä suhteessa näkyvin ja kiistaton moka, joka tulee säilymään pitkään ja kenties aina oikeusyhteisön muistissa varottavana esimerkkinä. Lisäksi korkeimman oikeuden jäsenten lukuisat ja rahakkaat välimiestehtävät ovat omiaan saattamaan ylimmän oikeusasteen ja sen myötä koko tuomioistuinlaitoksen riippumattomuuden ja uskottavuuden epäilyttävään valoon.
Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelon pari kolme kuukautta sitten antamaa lausuntoa, jossa hän kohdisti eduskunnan perustuslakivaliokuntaa kohtaan tiettyä arvostelua yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevassa asiassa, en itse pitäisi kovinkaan moitittavana asiana.

29. Kuten HS:n haastattelemat professoritkin ovat esittäneet, Suomessa pitäisi tehdä puheena olevassa suhteessa ainakin yksi tärkeä "rakenteellinen" uudistus. Tarkoitan tuomioistuinten keskushallinnon siirtämistä pois toimeenpanovallan edustajalta eli oikeusministeriöltä. Tätä nykyä tuomioistuimet ovat Suomessa hallinnollisesti oikeusministeriön "alaisia", kuten virallinen sanonta kuuluu. Tällainen muutos on kaikissa muissa Pohjoismaissa tehty vuosia tai jo vuosikymmeniä sitten. Suomessa sitä vastoin ei ole haluttu vieläkään "nähdä" tai tunnustaa, että monet syyt puoltavat mainittua uudistusta eikä vähäisin niistä ole tuomioistuinten riippumattomuuskuvan ja oikeusvaltion vahvistaminen. Tuomioistuimille tulisi antaa oikeus järjestää hallintonsa itsenäisesti ja irrallaan muusta hallinnosta. Myös monet käytännölliset syyt puoltavat tuomioistuinten irrottamista oikeusministeriön hallinnon alaisuudesta. Käytäntö on osoittanut, ettei oikeusministeriö kykene huolehtimaan tuomioistuinten hallinnosta ja varsinkaan niiden kehittämisestä asianmukaisella tavalla.

30. Tuomioistuinten keskushallinnon irrottamista oikeusministeriöstä ehdotettiin jo vuonna 2003 julkaistussa tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (KM 2003:3). Mietinnössä uudistusehdotusta on perusteltu laajasti ja osoitettu samalla ne vaihtoehtoiset mallit, joiden mukaan tuomioistuinten itsenäinen hallinto voidaan järjestää. Tämän jälkeen istuneet hallitukset ja oikeusministerit eivät ole kuitenkaan tehneet asian eteen juuri mitään, vaan uudistusehdotukset ovat niin sanotusti kaikuneet täysin kuuroille korville. Näin on asian laita, vaikka muun muassa korkeimmassa oikeudessa on näytetty uudistukselle vihreä valoa. -

30a. Edellisen kappaleen johdosta tarkistus sikäli, että OM:ssä on valmistunut kesäkuussa 2009 yliopiston amanuenssi Anni Tuomelan (yksin laatima) selvitys OM 2009:3 "Tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon kehittämistä koskeva selvitys." Siinä on tarkasteltu vuoden 2003 komitean mietinnön pohjalta erilaisia vaihtoehtoja kehittää tuomioistuinten keskushallintoa. Tuomelan selvitystyö ei kuitenkaan ole johtanut varsinaisen uudistustyön aloittamiseen eikä selvitys ole tiettävästi ollut lausuntokierroksella tuomioistuimissa.

31. Suomessa on yksi tärkeä henkilö, joka jarruttaa mainittua järkevää ja oikeusvaltiota vahvistavaa uudistusta. Tätä henkilöä ministerit ja hallitukset kuuntelevat. Tämä mies on KHO:n presidentti Pekka Hallberg, joka on sanonut, että hänen virassa ollessaan tuomioistuinten keskushallintoa ei irroteta oikeusministeriöstä. Tähän kantaan oikeusministerit ja hallitukset ovat voineet aina tukeutua, kun ne eivät ole panneet sanotun uudistuksen eteen niin sanotusti tikkua ristiin.

32. Kuten olen jo aiemmin kertonut, Hallberg on taitava tuomari ja monen toimen lakimies, sallittaneen tässä yhteydessä luonnehdinta "hallituksen mies", jonka kiinteitä yhteyksiä toimeenpanovaltaan ja sen edustajiin aina tasavallan presidenttejä myöten on ehkä ihailtu mutta myös ihmetelty ja kritisoitu. Hesarin jutussakin mainitaan yksi esimerkki Hallbergin monitoimisuudesta, eli tapaus, jossa Hallberg, siis ylimmän hallintotuomioistuimen päällikkötuomari, johti Suomen hallituksen valtuuskuntaa, joka raportoi ihmisoikeuksien toteutumisesta YK:n ihmisoikeuskomitealle. Kyseinen tehtävä lienee Hallbergin hallinnollisista yms. tehtävistä tai sivutoimista vähäpätöisemmästä päästä, mutta sanottu rooliristiriita pantiin komiteassa joka tapauksessa merkille.

33. Sitä vastoin meillä Suomessa kukaan ei tunnu kiinnittävän Pekka Hallbergin erilaisiin rooleihin tai arveluttaviin tekemisiin tai korkeimman oikeuden jäsenten lukuisiin välimiestehtäviin tai muihinkaan sivutoimiin juuri minkäänlaista huomiota. Selkeä todiste tästä saatiin viime itsenäisyyspäivänä, jolloin tasavallan presidentti myönsi tuolloin jaettavana olleista kunniamerkeistä kaikkein korkeimman "sattumoisin," kenellepä muulle kuin juuri Pekka Hallbergille. Tämä ei kuitenkaan tarkemmin ajatellen ole mikään yllätys, sillä olivathan sekä kunniamerkin myöntäjä että sen saaja - vanhoja tovereita jo pidemmältä ajalta - olleet yhtä mieltä siitä, että egyptiläisen isoäidin käännytyspäätös oli "oikeustajun vastainen". Pekka Hallbergin ansioksi luettiin varmaan myös se, että hän oli ollut itse mukana ratkaisemassa kyseisen isoäidin tapausta ja jättänyt päätökseen eriävän mielipiteen ja yrittänyt sitten vielä viivyttää päätöksen täytäntöönpanoa.

34. Näyttää siltä, että oikeusvaltiossa voi toimia ja oikeusvaltiota niin sanotusti "rakentaa" monella eri tavalla tavalla (ks. tästä blogia 95/14.5.2009 "Oikeusvaltiota remontoimassa", joka on julkaistu myös äskettäin ilmestyneessä Blogikirja -nimissä kirjassa). Sama havainto tuntuu pätevän myös ilmiöön "oikeusvaltion murentaminen," josta HS:n jutussa kerrotaan. Pekka Hallberg on paitsi oikeustieteen, myös valtiotieteen tohtori. Valtiotieteellisessä hän on väitellyt tohtoriksi väitöskirjallaan, jonka teemana sattuu olemaan juuri "Oikeusvaltio." En ole lukenut sanottua kirjaa, joka on tiettävästi käännetty myös kiinan kielelle; juuri Kiinaanhan Hallberg on yhdessä presidentti Ahtisaaren kanssa yrittänyt levittää oikeusvaltion ilosanomaa, minkäänlaisia tuloksia ei ole vain ilmennyt. Hallbergin oikeusvaltiollisena mottona saattaisikin hyvin olla: "Älkää tehkö niin kuin minä, vaan niin kuin minä sanon."


keskiviikko 25. toukokuuta 2011

432. Ulvilan murhajuttu: Anneli Auer vapaaksi tutkintavankeudesta

New Yorkin venäläis-turkkilainen klubisauna,
jonka jäseneksi Martti Ahtisaari tuli vuonna 1977.

1. Vaasan hovioikeus päätti tänään kolme viikkoa kestäneen pääkäsittelyn Ulvilan murhajutussa, jonka alioikeuskäsittelyä olen blogissa seurannut. Satakunnan käräjäoikeushan tuomitsi 12.11.2010 antamallaan tuomiolla Anneli Auerin miehensä murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Tuomio syntyi äänestyksen jälkeen 2-1 yhden käräjätuomarin hylätessä syytteen näyttämättömänä.

2. Olen kommentoinut käräjäoikeuden 23.6.2010 antamaa välituomiota, jolla Auerin syyllisyys todettiin jo ennen mielentilatutkimuksen määräämistä ja sen jälkeen annettua lopullista tuomiota, blogissa n:o 292/23.6.2010. En ollut mitenkään ihastunut käräjäoikeuden enemmistön perusteluihin, en teknisenä suorituksena enkä myöskään asiaperusteilla. Minusta näytti selvältä, että vähemmistöön jääneen tuomarin syytteen hylkäävä mielipide oli asiallisesti perustellumpi.

3. Hovioikeus ilmoitti tänään antavansa tuomionsa 1.7.2011. Hovioikeus päätti kuitenkin jo tänään vapauttaa Anneli Auerin tutkintavankeudesta, jossa tämä on ollut syksystä 2009 lähtien. Iltapäivälehdissä Auerin vapaaksi päästämistä on jo ehditty pitää "dramaattisena käänteenä" tai ainakin "yllätysvetona."

4. Mutta oliko päätöksessä mitään kovin yllättävää? Minusta ei ollut, sillä kuten hovioikeus lehtitietojen mukaan totesi, edellytyksiä Auerin vangittuna pitämiselle ei enää ollut. Hovioikeus on siis katsonut, ettei ole syytä epäillä, että Auer 1) pakenisi tai muuten karttaisi hänelle mahdollisesti tuomittavan rangaistuksen täytäntöönpanoa, tai 2) vaikeuttaisi rikoksen selvittämistä esimerkiksi todistusaineistoa hävittämällä tai muuttamalla (todistusaineistoa koskevaa ns. kolluusiovaaraa ei enää ole, koska oikeudenkäynti on nyt päättänyt), taikka 3) jatkaisi rikollista toimintaansa. Paon vaara olisi ollut käytännössä ainoa mahdollinen tutkintavankeuden jatkamisen peruste, mutta sitäkään ei siis hovioikeuden mukaan ollut ilmeisesti syytä epäillä.

5. Hovioikeuden tänään tekemä päätös laskea Auer vapaaksi ei kuitenkaan merkitse lopullista kannanottoa syyllisyyskysymykseen. Tuomio voi siis edelleen olla myös langettava. Mutta melkoinen yllätys olisi, jos hovioikeus päätyisi pysyttämään käräjäoikeuden langettaman elinkautisen rangaistustuomion murhasta. Jutun syyttäjä totesi tänään päätöksen kuultuaan, että hänen tiedossaan ei ole yhtään tapausta, jossa oikeus olisi katsonut tutkintavankeudesta ennen tuomion julistamista tai antamista vapaaksi päästetyn syytetyn syylliseksi. On siis syytä olettaa, että syytettä tukeva näyttö ei ole riittävä, vaan Auerin väitetystä syyllisyydestä jää varteenotettava epäily, jota ei ole kyetty sulkemaan pois.

6. Hovioikeus lienee joka tapauksessa katsonut, että Auerin pitäminen edelleen vangittuna olisi kohtuutonta muun muassa siksi, että pääkäsittelyn aloittaminen hovioikeudessa kesti todella kauan. Esimerkiksi niin sanotun hätäkeskusnauhoitteen tutkimiseksi esitutkinta käynnistettiin käräjäoikeuden tuomion jälkeen uudelleen ja se saatiin valmiiksi vasta kevättalvella. Puolustus suoritutti omia tutkimuksiaan asiassa jne.

7. Kuten olen jo aiemmin sanonut, Ulvilan murhajutussa kävi siis kuten monessa muussakin merkittävässä rikosasiassa, eli niin, että rikoksen esitutkinta jatkui vielä tuomioistuinkäsittelyn alettua ja vieläpä sen jälkeen, kun alioikeus on antanut jutussa tuomionsa. Tätä ei toki voida aina ehdottomasti välttää, mutta kun puheena oleva käytännöstä näyttää tulevan Suomessa vähänkin laajemmissa tai vaikeammissa jutuissa pysyvä, eivät asiat näytä olevan oikein rikosprosessista huolehtivien viranomaisten hanskassa. Tämän se sitten tekee kun syyttäjä ei johda esitutkintaa, vaan ainoastaan "seuraa" sitä - tai on seuraavinaan!

8. Vangittuna jo pitkään ollut syytetty joutui tässä tapauksessa joutunut odottamaan hovioikeuskäsittelyä aivan liian kauan. Hän joutui käräjäoikeudessa odottamaan käsittelyn päätyttyä vielä monta kuukautta mielentilatutkimusta, johon käräjäoikeus määräsi hänet, vaikka asianosaista kukaan ei edes vaatinut mielentilatutkimuksen suorittamista ja käräjäoikeus itsekin arvioi tuomiossaan, että syytetty oli osoittanut erityistä harkintakykyä ja mielenmalttia.

9. Mahdollisesti tuomioistuimissa ja tutkintaviranomaisissa on virkamiesmäisen lakonisesti arveltu, että kun syytetty on kerran tuomittu elinkautiseen murhasta, niin mikäpä kiire tässä (enää) olisi! Syytetyn puolustus vaati vielä käräjäoikeuden tuomion jälkeen hovioikeudessa syytetyn laskemista tutkintavankeudesta vapaalle jalalle odottamaan hovioikeuden pääkäsittelyä. Syytetyn pitäminen kuukausikaupalla tutkintavankeudessa viranomaisten ja tuomioistuinten kohtuuttomasti pitkittyneen käsittelyn takia ei ole oikein sopusoinnussa syyttömyysolettaman kanssa. Hovioikeus ei kuitenkaan suostunut puolustuksen pyyntöön ja lätkäisi pääkäsittelyn aloittamisajan neljän kuukauden päähän eli toukokuun alkuun.

10. Kävipä Ulvilan jutussa miten tahansa, niin yksi asia näyttää jo nyt varmalta: Syytetyllä on oikeus saada valtiolta hyvitystä kohtuuttomasti viivästyneen oikeuskäsittelyn takia. Ilmeisesti niin sanottu hyvityslaki on johtanut käytännössä monessa muussakin tapauksessa siihen, ettei oikeudenkäynneissä tavoitella nykyisin enää juuri minkäänlaista joutuisuutta. Tendenssinä tuntuu olevan: "Hakekoot sitten prosessin pitkittymisen takia korvausta valtiolta."

11. Hyvityslaki säädettiin oikeusministeri Tuija Braxin johdolla, koska haluttiin, ettei Suomesta enää valitettaisi oikeudenkäyntien kohtuuttomasta pitkittämisestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, jolta Suomi on saanut jo toista sataa langettavaa tuomiota tai siihen verrattavaa ratkaisua kohtuuttoman pitkistä käsittelyajoista. Hyvityslailla haluttiin korjata Suomen pahasti kolhiintunutta mainetta ihmisoikeuksia kunnioittavana valtiona. Toisaalta ei ole tehty mitään toimenpiteitä, joilla oikeudenkäyntien kestoa olisi saatu lyhennetyksi. Epäkohdat on vain työnnetty hyvityslain muodossa maton alle eli kansainvälisen kontrollin ulkopuolelle.

tiistai 17. toukokuuta 2011

4 30. Kiekkokultaa tuli, perkele!

New Yorkissa tutustumiskohteisiin kuului vanhin yhä toiminnassa oleva irlantilainen pubi eli v. 1854 perustettu McSorley´s Manhattanilla. Naisille pääsy pubiin sallittiin vasta 1970-luvulla, oman toiletin naiset saivat 1980-luvulla. - Suosittelen!

Täällä sateisessa New Yorkissa on juhlittu - toki vain härmäläisissä porukoissa - Leijonien uskomatonta kiekkokultaa. Täkäläisillä tv-kavavilla ei ole ollut mitään mainintaa siitä, kuka siellä Bratislawassa voitti, eikä koko kisoja ole noteerattu mitenkään.

On ainoastaan yksi poikkeus ja se on Mikael Granlundin ilmaveivimaali, jota näytettiin täällä parin päivän ajan urheilukanavilla uudelleen ja uudelleen. Vime viikon sportin Top 10:ssä Granlundin maali valittiin sijalle kolme, kaikki muut kympin sakkiin päässeet saavutukset käsittelivät joko baseballia, amerikkalaista futista tai NBA:n korisotteluja!

Ruotsalaisten tuntoja kuvasi hyvin heti ottelun jälkeen Aftonbladetin nettiotsikko:

Teurastus, nöyryytys ja PERKELE!

Kauppatorin juhlintaa on täällä seurattu netin välityksellä. Pasi Nurmisen kotinpaluu on huomioitu ja kotkan "laskeutumista" on "ihasteltu" porukalla!

Kukkahattutätien ja muiden nirppanokkien pelaajiemme juhlintaa kohtaan osoittamaa paheksuntaa on seurattu huvittuneina. Kyllähän tuollaista voittoa pitää juhlia sillä tavalla kuin suomalaiset yleensä tekevät; siis viinan voimalla.

IFM:n pääjohtaja Strauss-Kahnin pidätystä ja tutkintavenkeuteen passittamista seurataan täällä tv-kanavilla herkeämättä tunnista ja päivästä toiseen.

torstai 12. toukokuuta 2011

429. Lehmät lepikossa eli kuinka Soini persut hallituspelissä metsään jytkäytti


1. Eilen saavutettiin reilun viikon kestäneen venkoilun ja polittisen näytelmän jälkeen vihdoin sopu niistä Portugali-tukipaketin ja EU:n väliaikaisen ja pysyvän rahoitusvälinemekanismin asioista, jotka Suomi tulee ainakin muodollisesti asettamaan tukensa ehdoiksi. Poliittisesta umpisolmusta puhuttiin, mutta se aukeni lopulta yllättävän tai suorastaan naurettavan helposti. Pakettiin kuuluvat seuraavat asiat:

2. Portugalin tukipaketin "tiukennus":

- Portugalin käynnistettävä neuvottelut yksityisten lainanantajiensa pysymiseksi maassa.
- Portugalin myytävä omaisuuttaan.

3. Väliaikainen Euroopan rahoitusväline ERVV:

- Suomi harkitsee jatkossa tukea vain jos sitä hakenut maa antaa Suomelle vakuudet takausosuudelle.
- Suomi edellyttää kattavampaa velkakestävyyden arviointia.
- Lainamuotoisen tuen yhteydessä pääomitettavien pankkien omistajien ja sijoittajien kannettava vastuunsa.
- Tuen oltava avointa, läpinäkyvää ja vastikkeellista.

4. Pysyvä Euroopan vakausmekanismi EVM:

- Hyväksyttävä velkajärjestelyä edesauttavat yhteistoimintalausekkeet.
- Lainoilla oltava ensisijainen asema yksityisen sektorin lainoihin.
- Täytettävä muutkin Suomen aiempien kantojen mukaisen pankkien ja sijoittajien vastuun yksityiskohdat.
- Ei euromaiden yhteisvastuuta.

5. Neljäntenä osana kokoomuksen ja demareiden sopimaan pakettiin kuuluu toivomus pankkiverosta.

6. Portugali-pakettiin, josta on määrä päättää euromaissa ensiksi, kuuluu siis ainoastaan kaksi ehtoa, joista Katainen neuvottelee ensi viikon alussa euroalueen valtiovarainministereiden kanssa. Eero Heinäluoma tosin esitti eilen A-plussassa, että myös ERVV:n kohdalle merkityt ehdot koskisivat Portugalille myönnettävää tukea. Kimmo Sasi oli sen sijaan toista mieltä ja hän lienee oikeassa.

7. Kuten jo edellisen blogijutun yhteydessä totesin, Portugalin tukea koskevat ehdot ovat luonteeltaan lähinnä kosmeettisia ja niistä sitä paitsi sisältyy mainintoja jo EU:n piirissä viikko sitten julki tulleeseen apupakettiin. Tältä osin kyse ei siis ole mistään "kovista ehdoista" vaikka Heinäluoma yritti eilen muuta kovasti toitottaa.

8. Tämä "Suomen paketti" menee kirkkaasti läpi huomenna suuren valiokunnan äänestyksessä, sillä nyt myös keskusta ja vihreät ovat ilmoittaneet kannattavansa mainittuja ehtoja, samoin tekevät Rkp ja todennäköisesti myös kristilliset. Vastaan haraavat vain vasemmistoliitto ja persut.

9. Persut on ehtinyt sanoa Timo Soinin suulla kuuluisat kolme "eitään" eli kielteisen kantansa a) Portugali-paketille, b) ERVV:lle että c) EVM:lle. Soini eurovastaiselle kannalle on mustaa valkoisella ja vieläpä oikein kv. foorumilla nimittäin Soini Wall Street Journalissa julkaiseman artikkelin muodossa.

10. Kataisen ja Urpilaisen sopiman paperin mukaan ”uusi muodostettava hallitus sitoutuu viemään nämä neljä kokonaisuutta eteenpäin eduskunnassa ja muissa tarvittavissa päätöksentekoelimissä”. Kyse on siis kokonaisuutta koskevasta linjauksesta, joka suhtautuu eurotukiin entistä tiukemmin, mutta silti hyväksyvästi. Perussuomalaiset taas on sanonut ehdottoman ein kaikille Euroopan tukipaketeille ja -järjestelmille.

11. Katainen roikottaa vielä muodollisesti persuja hallitustunnusteluissa, ehkä myös hallitusneuvottelujen alussa, mutta selvää pitäisi olla, että persut jäävät EU:n ja euron vastaisine kantoineen hallituksen ulkopuolelle. Persut ei ole eurooppalainen puolue eikä kotimaan politiikassa yhteistyökykyinen puolue, tämä on nyt nähty. Olisi vallan outoa, että hallituksessa olisi puolue, joka äänestäisi mainitussa kohdin epäluottamusta hallitukselle. Tyhjän äänestäminen ei taida nyt riittää.

12. Kyse on nyt vain siitä, että Katainen toivoo Soinin ja persujen tekevät itse omat johtopäätöksensä jättäytymisestä hallituksen ulkopuolelle, jottei hänen tarvitsisi sitä heille sanoa. Soini ja persut saisivat liiaksi marttyyriyttä, jos Katainen komentaisi heidät ulos hallitusneuvotteluista.

13. Teoriassa on vielä mahdollista, että persut suorittaisivat sen paljon puhutun takinkääntönsä vasta nyt eli siis viime tipassa. Tämä vaatisi jo kolme kertaa tapahtuvan 360 asteen takinkäännön eli kerran jokaisen "ei":n osalta. Nähtäisiinkö tämä ihme sittenkin?

14. Persujen varapuheenjohtaja Pentti Oinonen (Perus-Pena) laukaisi aamulla tv:ssä hauskan vertauksen persujen tilanteessa hallitusneuvottelujen alla: Me odotellaan Kataisen viestiä kuin "lehmät lepikossa sadetta." Persut siis ennakoivat, että hallituskysymyksessä tulee kohta kylmää vettä niskaan ja oikein kunnolla!

15. Uuteen hallitukseen tulevat kokoomuksen ja demareiden apupuolueiksi rkp ja kd sekä luultavasti vielä vihreät.

PS 1
Kohta yllä olevien rivien kirjoittamisen jälkeen Timo Soini marssi tiedotustilaisuuteen ja kertoi lyövänsä hanskat tiskiin: persut ei lähde mukaan edes Kataisen ja Urpilaisen tarjoamiin hallitusneuvotteluihin! Täysin odotettu ratkaisu ja osoitus siitä, että persut ei todellakaan ole yhteistyöhaluinen puolue.

PS 2
Katainen ilmoitti iltapäivällä, mikä on hänen ehdotuksensa ja valintansa hallituksen kokoonpanoksi, jonka ohjelmasta nyt lähdetään neuvottelemaan: kokoomus, sdp, rkp, vihreät ja kd. No niin, sehän on täysin sama koalitio, jota yllä jo itse veikkasin. Jetsulleen!

tiistai 10. toukokuuta 2011

428. Tyhjänäänestäjät

Blogikirja on nyt ilmestynyt

1. Sanonta "mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjännaurajasta" kuuluu vanhan kansan viisauksiin. Tunnetaan myös sanonta "mies se tulloo paskahoustahi, vaan ei tyhjännaurajasta."

2. Politiikan yhteydessä ei juuri puhuta tyhjän nauramisesta; eri asia on, että politiikka vaikuttaa joskus - varsinkin vaalien alla ja umpikujamaisten hallitustunnustelelujen aikana - aika naurettavalta. Politiikanteossa sen sijaan tunnetaan ilmiö nimeltä "tyhjää äänestäminen". Eduskunnan koneäänestykseen sisältyy neljä eri vaihtoehtoa: "jaa", "ei" "tyhjää" ja "poissa". Poissaolevat edustajat kone rekisteröi itse, mutta nappia "tyhjää" kansanedustaja joutuu painamaan itse siinä missä jaa ja ei -nappiakin.

3. Vaaleissa eli esimerkiksi puhemiehen vaalissa tyhjät äänestysliput sen sijaan hylätään. Sama kohtalo on lipuilla, joihin kirjoitetut nimet henkiöistä eivät joko ole eduskunnan jäseniä tai ovat tekaistuja. Hylättyjen äänien kategoriaan kuuluvat esimerkiksi sellaiset ilmaisut kuten Zysse, Penis, Aku Ankka, 007, Herra Huu jne.

4. Myöskään eduskunta- tai kunnallisvaaleissa ei voida äänestää hyväksytysti tyhjää. Tyhjää äänestämällä ihmiset saattavat ilmaista, että kukaan ehdokkaista ei heidän mielestään täytä äänestäjän asettamia vaatimuksia. Tyhjääkin äänestämällä halutaan kuitenkin samalla kertoa, että yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat.

5. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että tuomioistuimissa joudutaan myös silloin tällöin äänestämään, jos kollegiaalisen oikeuden jäsenet ovat jostakin kysymyksestä eri mieltä keskenään. Lain mukaan (OK 23 luku ja ROL 10 luku) tuomioistuimen jäsenen on lausuttava jokaisesta ratkaistavasta kysymyksestä. Näin ollen tyhjää äänestäminen ei ole tuomioistuimessa sallittua, vaikka jäsenillä ei olisikaan varmaa mielipidettä jostakin asiasta tai kysymyksestä eli käsillä olisi tilanne "ei osaa sanoa."

6. Tilanteesta "ei selviä" käytetään juridiikassa vanhastaan termiä non liquet. Vanhassa roomalaisessa siviiliprosessissa voitiin päätyä langettavan (condemno) tai vapauttavan (absolvo) tuomion ohella myös tulokseen non liquet: "se ei ole selvää." Nykyisin tämä ei sen sijaan ole mahdollista. Vaikka tuomioistuimen tai oikeuden jonkun yksittäisen jäsenen tekisi epäselvässä jutuissa mieli lyödä hanskat tiskiin, näin ei kuitenkaan ole lupa menetellä. Tuomioistuinta velvoittaa ratkaisupakko; tämä kuuluu oikeussuojaan. Tuomioistuimen on annettava oikeusriitaan aina ratkaisu ja tuomiossa on mainittava, onko kanne/syyte hyväksytty tai hylätty ja miltä osin. Näin on tehtävä myös siinä tapauksessa, jolloin oikeuden jäsenellä ei ole täyttä selvyyttä, mitä jutussa on tapahtunut tai miten tapausta olisi juridisesti arvioitava. Näyttö- eli tosiasiakysymyksen osalta epäselvyys ratkaistaan tiettyjen useimmissa tapauksissa lakiin kirjoittamatta jääneiden todistustaakkasääntöjen mukaisesti, jolloin todistustaakka on joko kantajalla tai vastaajalla. Rikosjutussa todistustaakka on syyttäjällä.

7. Politiikassa tyhjän äänestäminen on joissakin tapauksessa kysymys juuri "ei osaa sanoa" -tilanteesta, jolloin poliitikko ei tiedä asiasta tarpeeksi eikä halua siksi ottaa ehdotonta kantaa puolesta tai vastaan. Toisinaan asia voi olla kansanedustajan tai kunnanvaltuutetun mielestä sen verran merkityksetön, että hän halua pidättäytyä lausumasta mielipidettään jaa eikä ei: kyseessä on siis EVVK-tilanne. Tyhjää äänestämällä poliitikko voi myös haluta vältellä vastuutaan ja vedota, jos tehty päätös osoittautuu myöhemmin huonoksi, siihen, että "minähän epäilin asiaa jo silloin, kun siitä aikanaan äänestettiin." Usein tyhjää äänestämisessä on kysymys puhtaasti puoluepoliittisesta tai henkilökohtaisesta taktikoinnista, jolloin poliitikko pidättäytyy äänestämästä spekuloiden sillä, mitä haitallisia seurauksia puolesta tai vastaan äänestämisestä saattaisi hänelle tai koko puolueelle myöhemmin jossakin muussa yhteydessä ja "isommassa asiassa" olla.

8. Taktisista syistä tapahtuvasta tyhjää äänestämisestä on esimerkkejä vaikka minkä verran. Mutta ei mennä nyt lähemmin niihin, vaan todetaan, että parhaillaan meneillään olevissa hallitustunnusteluissa ja erityisesti niin sanottua Portugalin-tukipakettia koskevan kysymyksen ratkaisussa on ehditty väläytellä mahdollisuutta äänestää tyhjää.

9. Eduskunnan suuri valiokunta kokoontuu huomenna keskiviikkona käsittelemään Portugali-paketin hyväksymistä ja sille mahdollisesti - ja todennäköisesti - Suomen puolesta asetettavia neuvotteluehtoja. Asiaa on jo valmisteltu reilu viikko hallitustunnustelija Jyrki Kataisen asettamassa ja Kimmo Sasin johtamassa kaikkien puolueiden työryhmässä, josta keskustan edustaja Mauri Pekkarinen jättäytyi pois viime viikon lopulla. Työryhmän kannan perusteella VVM:n virkamiehet laativat ehdotuksen, jota käsitellään vielä toimitusministeriönä istuvan Mari Kiviniemen hallituksen ministerivaliokunnassa. Hallituksen/ministerivaliokunnan esityksen pohjalta suuri valiokunta päättää valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle annettavista evästyksistä eli niistä ehdoista, joilla Suomi on valmis hyväksymään sanotun paketin. On mahdollista, että suuri valiokunta päättää hylätä koko paketin. Katainen menee saamiensa neuvotteluvaltuuksin kanssa ensi viikon alkupuolella pidettävään EU-maiden valtiovarainministereiden kokoukseen, jossa paketin kohtalo on tarkoitus lopullisesti sinetöidä.

10. Pääministeri Kiviniemi ja muut EU-ministerivaliokuntaan kuluvat keskustan edustajat edustajat ovat ilmoittaneet joko äänestävänsä valiokunnan kokouksessa tyhjää tai jäävänsä pois koko kokouksesta, eli pääministerilläkin olisi kokouksen aikana "muita menoja." Tämä vaikuttaa hieman moraalittomalta tai vastuuttomalta siihen nähden, että ennen vaaleja Kiviniemi ajoi voimakkaasti kantaa, jonka mukaan Suomen tulisi hyväksyä Portugali-paketti pitäisi likipitäen sellaisenaan. Ilmeisesti keskusta esittää huomenna suuressa valiokunnassa omat näkemyksensä siitä, millä ehdoilla paketti olisi hyväksyttävissä.

11. Perussuomalaiset ovat ilmoittaneet äänestävänsä suuressa valiokunnassa "ei". Timo Soinilla oli vaalien jälkeen ilmiselvästi haluja hyväksyä paketti, jotta persujen hallituspaikka ei olisi vaarantunut. Viime viikon lopulla Soini ilmeisesti pelästyi muiden persu-kansanedustajien jyrkkää ei-linjaa ja palasi kiltisti ruotuun. Persut ilmoittuvat myös kahdesta muusta ei-kannasta, eli puolue ei hyväksy myöskään väliaikaisen vakuusrahaston ehtojen muuttamista Suomen takausvastuuta kasvattavalla tavalla eikä liioin vuonna pysyvän vakuusrahastoa, jonka on määrä ottaa käyttöön vuonna 2013.

12. Demarit ovat ottaneet epäselvästä ja suorastaan umpikujamaisesta tilanteesta kaiken ilonirti. Demarit tietävät, että ilman heitä Katainen ei onnistu muodostamaan enemmistöhallitusta, joten he ovat puhuneet ja jankuttaneet puhumasta päästyäänkin "sijoittajavastuusta", joka tulisi ottaa osaksi Portugali-pakettia. Kaikki tosin tietävät, että sijoittajavastuuta ei ole mahdollista tällä aikataululla käytännössä hyväksyä, vaan kyse voi olla korkeintaan jonkinlaisesta periaateluontoisesta ponsilausumasta, joka otettaisiin sovitun paketin liitteeksi, mutta jota ei tässä vaiheessa toteutettaisi.

13. Ilmeistä on, että huomenna Eduskunnan suuri valiokunta ottaa äänestyksen jälkeen - ainoastaan persut ja luultavasti myös vasemmistoliitto äänestävät paketin hyväksymistä vastaan - periaatteessa myönteisen kannan Portugali-paketin hyväksymiseen. Samalla paketin hyväksymiselle asetetaan tiettyjä ehtoja, jotka valiokunta "toivoo" tulevan EU:n valtiovarainministereiden kokouksessa hyväksytyiksi. Kyse ei siis ole niin sanotuista reunaehdoista, jotka Suomi asettaisi ehdottomasti sopimuksen ja paketin hyväksymisen ehdoiksi. Saapa nähdä, tullaanko valiokunnassa näkemään tyhjää äänestämistä.

14. Portugali-paketti samoin kuin edellä mainitut kaksi muuta asiaa eli väliaikaisen vakuusrahaston kasvattaminen ja pysyvän vakuusrahaston hyväksyminen palaavat kuitenkin hallituksen tiedonannon muodossa Eduskuntaan sen jälkeen, kun nuo asiat on päätetty EU:n piirissä. Jos olen oikein ymmärtänyt, Portugalin tukipaketti ja väliaikaista vakuusrahastoa koskeva asia tulevat eduskunnan käsittelyyn kesäkuussa ja pysyvää vakuusrahastoa koskeva kysymys syksyllä. Silloin Suomessa on luultavasti uusi hallitus jo koossa ja juuri sen antaman tiedonannon perusteella Eduskunta äänestää kyseisistä asioista.

15. Tällöin voidaan joutua näkemään tyhjää äänestämisiä enemmänkin. Jos persut ovat mukana Kataisen johtamassa hallituksessa, sille joudutaan ilmeisesti antamaan ja hallitusneuvottelujen aikana vapaus äänestää tiedonantoäänestyksessä tyhjää. Toinen vaihtoehto on, että persut suostuvat hallitukseen päästäkseen tekemään paljon puhutun takinkääntötempun eli he ilmoittavat kesäkuussa suostuvansa hyväksymään nuo kiistanalaiset asiat. Keskusta ja vihreät ovat ilmoittaneet, että ne ottavat kesäluussa ja syksyllä oppositiopuolueina myönteisen kanan mainittuihin kysymyksiin vain sillä edellytyksellä, että hallituspuolueet seisovat yksimielisesti tiedonannon ja esitystensä takana. Siten myös keskusta ja vihreät voivat äänestää tyhjää eli olla sillä tavoin tukematta epäyhtenäisen hallituksen politiikkaa.

16. Elämme siis politiikan suhteen aika mielenkiintoisia aikoja! Tämän se sitten teki, kun noita persuja piti vaaleissa äänestää parlamenttiin niin maan perusteellisesti! Kataisen ratkaisu erottaa Portugalin-tukipaketti hallituskysymyksistä vaikutti vielä viikko sitten näppärältä, mutta nyt asiassa samoin kuin hallitustunnusteluissa näyttää joudutun poliittisen taktikoinnin seurauksena umpikujaan. Jyrki Katainen on hävinnyt kokonaan julkisuudesta kulissien taakse. Hän on delegoinut vaikean Portugali-kysymyksen Kimmo Sasin hoidettavaksi; saisikohan Sasi vaivan palkaksi ministerisalkun Kataisen hallituksessa, jos sellainen syntyy?

17. Timo Soini sen sijaan esiintyy julkisuudessa ja jopa arvostetun Wall Street Journalin palstoilla jaellen neuvojaan ja uhkaavia ennusteitaan sinne tänne. Soini ajaa kiivaasti Kreikan ym. velkamaiden velkasaneerausta välittämättä yhtikäs mitään niistä ilmeisen vakavista seuraamuksista, joita yhtäkkisestä velkajärjestelyistä aivan ilmeisesti uhkaisi seurata rahoitusmarkkinoilla ja eri maiden taloudessa.

18. Toisaalta Timo Soinilla on hirmuinen hinku päästä hallitukseen. Luultavaa on, että Kataisella ja Soinilla on jo jonkinlainen alustava sopimus persujen mukaan pääsystä hallitukseen. Soini lievensi eilen persujen ilmastopoliittista ohjelmaa - sitä Putkosen kopioimaa - ikään kuin näyttönä sille, että persutkin on muka valmis tinkimään omista tavoitteistaan, velkamaiden kriisipakettia lukuun ottamatta. Persut ei kuitenkaan hyväksy nykyhallituksen ja eduskunnan hyväksymää ilmastopoliittista päästökauppajärjestelmää.

19. Mutta, mutta. Vaikuttaa hyvin lyhytnäköiseltä politiikalta ottaa hallitukseen mukaan puolue, joka ajaa selkeästi eurokielteistä linjaa vähän joka asiassa. Suomi on kuitenkin entistä sidotumpi EU:hun lainsäädännössä ja talouskysymyksissä. Vaikka sitä ei välttämättä kukaan haluaisi, niin kehitys näyttää kulkevan kuitenkin pikku hiljaa kohti EU:n liittovaltiota, ja tätä persut jyrkästi vastustaa. Miten hallituksessa voi olla yhtenä kolmesta suuresta puolueesta olla mukana puolue, joka e ole vain EU-kriittinen vaan selvästi EU-kielteinen? Katainen ottaa suuren riskin ottaessa persut mukaan hallitukseen. Luultavaa on, että hallitus, jossa persut olisi mukana, ei istu koko nelivuotiskautta.

20. Minusta keskustaa ja vihreitä on moitiskeltu hieman turhaan vastuun pakoilusta, kun ne ovat ilmoittaneet, etteivät välttämättä halua olla kaavaillun uuden hallituksen takuumiehinä Portugali-paketin hyväksymisessä, vaan tulevat tarkastelemaan asiaa suuressa valiokunnassa uudelleen ja kannattavansa kesäkuun tiedonantoäänestyksessä hallituksen linjaa vain sillä edellytyksellä, että hallitus seisoo yksimielisenä tiedonannon takana. Oppositiopuolueiden velvollisuutena ei ole toki pitää hallitusta pystyssä, jos hallituksen omat rivit tuntuvat rakoilevan.

21. Juuri äsken uutisoitiin, että Kimmo Sasin vetämän työryhmän työn anti jäi "tiedon levittämiseksi." Sasin työryhmä, joka etsi uuden eduskunnan yhteistä kantaa Portugalin tukemiseen, päätti työnsä tänään aamupäivällä. Ryhmä ei onnistunut tehtävässään eli eduskunnan yhteisen näkemyksen muotoilussa, vaan asia siirtyy eduskuntaryhmiin. Niistä valtaosa on koolla tänään iltapäivällä. Ryhmillä on mahdollisuus esittää omia vaatimuksiaan Suomen ehdoiksi Portugalin tuelle. Sasin työryhmää on luonnehdittu "opintopiiriksi."

22. No niin, tässäpä lukijoille monenlaista asiaa purtavaksi! Toivoin vilkasta keskustelua kommenttien muodossa. Voidaanko jollekin puolueelle - ja nimenomaan todennäköisesti tulevalle hallituspuolelle - antaa Euroopan velkamaiden kriisistä päätettäessä vapaat kädet äänestää tyhjää? Mitkä ovat ne puolueet ja perusteet, joiden varaan tuleva hallitus pitäisi muodostaa?

PS
Blogikirja (352 sivua) on nyt ilmestynyt. Kirjaan on koottu blogin "parhaita paloja" eli 45 tässä blogissa julkaistua juttua, jotka käsittelevät juridiikkaa ja oikeuspolitiikkaa; puoluepolitiikkaa käsitteleviä juttuja ei kirjaan sisälly. Kustantaja on Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta, mistä kirjaa voi myös tilata. Puhelinnumero on 040 4844 033.