tiistai 30. kesäkuuta 2009

121. Huh, hellettä!



Helleaalto on vallannut Suomen ja sen huomaa myös poliitikkojen kielenkäytöstä. Varsinkin ne poliitikot, jotka pysytttelevät yleensä hissukseen eduskunnan istuntokauden aikana, huomaavat nyt, kun poliittinen elämä hiljenee, tilaisuutensa tulleen ja panevat ikään kuin ranttaliksi.

Viikko sitten kokoomuksen kansanedustaja Hanna-Kaisa Hemming haukkui blogissaan keskustan rehdin ja reilun puoluesihteerin Jarmo Korhosen pataluhaksi sanoen mm., että Korhonen on (muka) "umpikiero luuseri." Täytyy kuitenkin muistaa, että Korhonen on suurimman eduskuntaryhmän puoluesihteeri, jonka keskustan puoluekokoukseen viime vuonna saapuneet 2 000 puoluekokousedustajaa valitsivat jatkamaan työssään myös seuraavat kaksi vuotta.

Eilen kokoomuksen kansanedustaja Tuulikki Ukkola pani vielä paremmaksi haukkuen yritysvalmentaja Jari Sarasvuon silmät ja suut täyteen. Ukkolan mukaan Jari Sarasvuo on paskanpuhumisella rahaa jauhava ylpeä ja pahansuopa paskiainen ja tollo. Minäkään en totisesti kuulu Jari Sarasvuon faneihin, mutta tolloksi häntä tuskin voi sanoa. Tolloja ovat pikemminkin ne yritykset ja yritysjohtajat, jotka ovat ostaneet Sarasvuon "paskaa jauhavalta" firmalta palveluksia. - Ei se ole tyhmä tai tollo, joka pyytää (rahaa), vaan se, joka menee vipuun ja antaa; näinhän se vanha sanonta taitaa kuulua.

Jari Sarasvuo samoin kuin nykyinen naisystävänsä Virpi Kuitunen ovat paljon puhutun huomiotalouden edustajia, jotka elävät julkisuudessa ja julkisuudesta. He osaavat käyttää julkisuutta hyväkseen - Sarasvuo erityisen härskisti - silloin, kun se sattuu heille sopimaan, joten heidän ei pitäisi pillastua, jos heitä nyt vähän kuvataan lentokentillä tai kotitalonsa nurkilla. Kyse on vähän samantapaisesta yksityisyyden ruikuttamisesta kuin pääministeri Vanhasen reaktiossa Pääministerin morsian -kirjan takia. Virpi Kuitunen alkaa olla hiihtouransa ehtoopuolella, eikä Jarin firmalla taida mennä tällä hetkellä erityisen hyvin. Julkisuus on siis molemmille tarpeen tässä tilanteessa.

Helteellä on vaikutuksensa ihmisten käyttäytymiseen. Tämän johtopäätöksen voi tehdä, kun seuraa lehtien uutisointia ihmisten oudonlaisesta käyttäytymisestä. Tietenkin ihmiset hukkuvat lähinnä kesällä, siinä nyt ei vielä ole mitään outoa. Mutta poliisikin on todennut, että "lämmin ilma ja viina näyttävät suorastaan villitsevän ihmisiä" (rikoskomisario Tapani Tasanto Oulusta, I-S 29.6.). Olisiko niin, että kuumalla ilmalla nautittavat kylmät juomat eivät oikein sovi suomalaisille?

Pari päivää sitten uutisoitiin lehdissä, että Suomessa joudutaan kesäaikaan sulkemaan useita psykiatrisia hoitopaikkoja. Tästäkö johtunee, että eräs tässä nimeltä mainitsematon kuuluisa kirjailija on alkanut jälleen tavanmukaisen törmäilynsä. Maanantain lehdissä kirjailijamestarin kerrottiin rähinöineen mansikkakojujen vieressä, ja tämänpäiväisten iltapäivälehtien mukaan kirjailija oli törttöillyt autollaan liikenteessä. Mitä kaikkea ehtii vielä, kun kesäkin on vasta puolivälissä...

Viime viikonvaihteessa pidettiin maan eri puolilla ennätysmäärä erilaisia festareita. Helsingissäkin oli - kuulemma - monenlaisia festareita Tuska-festivaalista lähtien. Tästäkö lie johtunut, että "äijä-energia" -lähettiläänä tunnettu artisti tai juontomies riehaantui potkimaan humalapäissään Suomi Jeesukselle -bussia sekä räyhäämän ja huutelemaan rivouksia. Ilmeisesti tuskaa ei lisää yksinomaan tieto, vaan myös Tuska-festivaalilla on samanlainen vaikutus. Äijä-mies pyyteli jälkeenpäin totuttuun tapaansa käytöstään nöyrästi anteeksi ja selitti, että "käämit paloivat!" Olisiko käämien palaminen johtunut yksin helteestä?

Tässä muutamia outoja ja varottavia uutisotsikoita:

- Käämit paloivat
- Jenkkirauta seinään
- Mies pahoinpiteli ravintolassa ruotsia puhuneen naisen (!)
- Ambulanssikuski humalassa, potilas kyydissä
- Mies ampui vaimoaan sormeen
- Pendolinon katto romahti
- Hirvenvasa huusi apua
- Mies pudotti vaimonsa parvekkeelta
- SPL:n puheenjohtajan ei tarvitse olla jalkapalloihminen
- Helle ei aina tee autuaaksi
- Kuolen saappaat jalassa (Neil Hardwick); tosiuutisotsikko olisi kuulunut:
- Kuolen jalat saappaissasi

Mutta ulkomailla sitä vasta kummallisia ja traagisia asioita tapahtuu:

- Vapaaksi vuonna 2159; otsikko koskee miljardihuijari B. Madoffille eilen New Yorkissa langetettua 150 vuoden pituista vankilatuomiota; ketkä ne Suomessa edelleen sinisilmäisesti väittävät, ettei rangaistuksen tarkoituksena muka olisi tai edes saisi olla kosto?
- Aseet vyöllä jumalanpalvelukseen
- Presidentti siepattiin yöpuku päällä
- Onnellista aikaa naisen elämässä kestää 28 ikävuoden jälkeen
vain ohikiitävän hetken ajan
- Michael Jackson ei ole lastensa isä
- Lähes täysin kaljuuntunut Michael Jackson oli kuollessaan vain luuta ja
nahkaa ja täynnä neulanpistoja

Positiivisia, sykähdyttäviä ja rohkaisevia uutisia lehdissä on (myös) kesäaikaan tosi vähän. Poikkeuksia toki aina löytyy:

- Ylipainoiset elävät pidempään (I-L 30.6.)
- Kunhan sormi vain on kostea (I-S 30.6.)

Tosin ilmeni, että jälkimmäinen otsikko liittyy uudistuksen, jonka mukaan passiin tarvitaan nykyisin tiedot myös passinhaltijan sormenpäistä. Kuvittelin otsikon liittyvän hieman toisenlaiseen asiaan...

Mihin ihmeeseen tässä uskaltaisi kesähelteillä lähteä, kun kaikkialla on erilaisia vaaroja, junan kattokin voi yhtäkkiä romahtaa, kun olet siemailemassa kaikessa rauhassa olutta ravintolavaunussa! Olenkin päättänyt pysytellä - myös tänä kesänä - visusti poissa kaikenlaisilta festareilta. Savonlinnassa ja Porissa tulee kyllä festariaikaan käytyä, mutta muissa merkeissä. Noiden kahden kaupungin torilla ja satamassa saa kyllä kokea pakollisen annoksen festarimöykkää, vaikkei menisi sisälle yhteenkään pääsymaksua edellyttävään konserttiin tai muuhun happeningiin. Kyllä sitä möykkää tunnin tai parikin tuntia jaksaa kuunnella ja katsella kalakukkoa ja muikkuja syöden sekä olutta (tai kahvia) juoden.

Tällä kulttuuripläjäytyksellä pärjäileekin sitten taas tulevan pitkän syksyn. Niin tosiaan, nythän on menty vuodesta syyspuolta jo viikon verran: päivät lyhenevät ja yöt pitenevät koko ajan.

Minulle kulttuurinautintoa on jo se, kun kuulen autoradiosta Katri Ylanderin laulavan iskelmän "Valehdellaan":

- Valehdellaan pienemmäksi vahinko
Älä muista että kiinni jäätiin jo

Mitä tapahtuu
Olen unessa
Eikä kukaan muu, kosketa mua niin kuin sä

Jos haluaa sekaan ripauksen arkirealismia, voi hyräillä samaa laulua hieman eri sanoin:

- Valehdellaan pienemmäksi lahjukset
Ei ne meitä kiinni saa, nahjukset

Olen uskossa
Vaasi putoaa
Eikä kukaan muu, lahjo mua niin kuin sä.

Tuo hyräileminen on karjan murteessa "hyreksimistä."

- Jos sie ossaat laulaa ni hyreksi hiljaksee. Se pittää miele kepiän.

Näin sanoi Tuntemattomassa sotilaassa alikersantti Antti Rokka vieressään olleelle pelästyneelle sotamiehelle alkaessaan tuhota Suomi-konepistoolilla yöllä kuutamolla suoaukeamaa ylittämään lähtenyttä suurta vihollisosastoa.





sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

120. Matti Kuusimäelle professorin arvonimi

                              Syyttäjäprofessori Matti Kuusimäki

1. Kuten blogissa 118/25.6. kerroin, Tasavallan presidentti myönsi 12.6.2009 valtakunnansyyttäjä, OTL Matti Kuusimäelle professorin arvonimen. Samalla kertaa professorin arvonimi myönnettiin kymmenelle muulle henkilölle, joista kolme on taiteilijoita (Ulla Rantanen, Kari Rydman ja Matti Salminen). Matti Kuusimäki on Suomen  itsenäisyyden aikana järjestyksessä 1 111:s professorin arvonimen (h.c.) saanut henkilö. Kuusimäki on harvoja lakimiehiä, joille on myönnetty sanottu arvonimi. 

2. Kuusimäki tuli ylioppilaaksi samana vuonna kuin minäkin eli 1962. OTK-tutkinnon Kuusimäki suoritti vuonna 1967, minä paria vuotta aikaisemmin. En muista törmänneeni häneen opiskeluaikana. Valmistumisen jälkeen Matti oli ensin pari vuotta poliisiopiston opettajana ja hakeutui sitten 1970 kotikaupunkiinsa Vaasaan hovioikeuden esittelijäksi. Minä puolestani menin samana vuonna Helsingin hovioikeuteen esittelijäksi. OTL -tutkinnonkin suoritimme kumpikin samana vuonna eli 1971. Matti ei jatkanut opintojaan enää väitöskirjaan asti, mutta minä rämmin vielä tämänkin vaiheen lävitse vuonna 1977. Tiemme yhtyivät vuonna 1976, jolloin minut nimitettiin - luultavasti Kuusimäen ja muidenkin hovioikeuden viskaalien harmiksi - Vaasan hovioikeudenneuvoksen virkaan.

3. Hovioikeudessa en ehtinyt olla Kuusimäen kanssa samalla jaostolla, sillä hakeuduin jo kahden vuoden pestin jälkeen kihlakunnantuomarin virkaan. Matti osallistui minun ja Rovaniemen hovioikeuden sihteeriksi nimitetyn viskaali Keijo Siljanderin yhteisiin läksiäisiin marraskuun viimeisellä viikolla 1978. Karonkka aloitettiin hovioikeuden henkilökunnan kahviosta. Hovioikeudentalosta poistuessamme päätin hieman juhlistaa tapausta ja aloin iltahämärissä laulaa hovioikeuden pääsisäänkäynnin portaikolla Jääkärimarssia: "Syvä iskumme on, viha voittamaton " jne. Hetken kuunneltuaan Matti tokaisi, että eihän tuosta tunnu tulevan mitään. Samassa hän kajautti itse tuon marssilaulun sellaisella volyymilla, että hovioikeutta vastapäätä Rantakadun varrella asuvat ihmiset saattoivat kenties hieman hätkähtää. Matti on laulumiehiä, jonka harrastuksiin kuuluu musiikki. - Nuo läksiäisjuhlat jatkuivat muuten ravintola Ernstissä, kerrotaan.

4. Matti Kuusimäki toimi Vaasan hovioikeudessa esittelijänä ja jäsenenä vuosina 1970-1995, siis 25 vuotta putkeen. Helsingin hovioikeuden jäsenenä Kuusimäki oli vuonna 1996 ja oikeusministeriön kehitysjohtajana 1997, kunnes hänet nimitettiin samana vuonna valtakunnansyyttäjän viran ensimmäiseksi haltijaksi tuolloin toimintansa aloittaneeseen syyttäjälaitokseen. Suomi sai siis vasta vuonna 1997 itsenäisen ja riippumattoman syyttäjälaitoksen. Aikaisemmin ylimmän syyttäjän tehtäviä oli muiden tehtävien ohella ja ikään kuin vasemmalla kädellä hoitanut valtioneuvoston oikeuskansleri.

5. Olin eduskunnan lakivaliokunnassa asiantuntijana kuultavana, kun valiokunnassa käsiteltiin valtakunnansyyttäjänvirastoa ja syyttäjälaitosta koskevaa hallituksen lakiesitystä. Kuultavina oli muitakin asiantuntijoita ja minä istuin lakivaliokunnan sohvalla Matti Kuusimäen ja oikeuskanslerinviraston esittelijäneuvos Martti Jaatisen välissä. Totesin lausunnossani, että lakiesityksessä perustettavaksi esitetty ylimmän syyttäjäviranomaisen virkanimike eli valtakunnansyyttäjä oli, paitsi sanana liian pitkä ja kömpelö, myös Suomen lainsäädäntöön vähemmän sopiva, koska Suomen perustuslaki ei itse asiassa taida edes tuntea käsitettä valtakunta; ks. kuitenkin uuden perustuslain  4 §. Sana "valtakunta" on käännös ruotsin kielen sanasta "rike," ja Ruotsissa ylimpänä syyttäjänä on riksåklagare-niminen virkamies. Esitin, että nimike valtakunnansyyttäjän muutettaisiin laissa johtavaksi valtionsyyttäjäksi, joka olisi Suomeen paremmin sopiva, mutta kuitenkin riittävän "juhlava" nimike. Pidin apulaisvaltakunnansyyttäjän viran perustamista tarpeettomana ja katsoin, että johtavan valtionsyyttäjän varamiehenä ja voisi toimia virkaiältään vanhin valtionsyyttäjä. Sanana "apulaisvaltakunnansyyttäjää" on vielä hirveämpi kuin valtakunnansyyttäjä.

6. Kukaan muista asiantuntijoista ei lämmennyt ehdotukselleni - eivät olleet varmaan tulleet edes ajatelleeksi koko asiaa  - eikä lakivaliokuntakaan sitä hyväksynyt, joten lakitekstiin tulivat nuo pitkät ja kömpelöt virkanimikkeet valtakunnansyyttäjä ja apulaisvaltakunnansyyttäjä. Ilmeisesti ajateltiin, että onhan Suomessa myös valtakunnansovittelijan virka ja vieläpä valtakunnanoikeus -niminen erityistuomioistuinkin. Myöhemmin oli jännää todeta, että lakivaliokunnan sohvalla vieressäni istuneista kahdesta asiantuntijasta tehtiin kyseisten virkojen ensimmäiset haltijat: Matti Kuusimäki nimitettiin valtakunnansyyttäjäksi ja Martti Jaatinen apulaisvaltakunnansyyttäjäksi. Joten vierestä vietiin, voisi tässäkin tapauksessa entisen tytön tavoin sanoa! Minä en tietenkään itse ilmoittautunut noihin virkoihin - pois se minusta!

7. Kuusimäen valinta ylimmäksi syyttäjäksi oli sikäli mielenkiintoinen, että hän ei ollut aikaisemmin toiminut päivääkään "varsinaisessa" syyttäjänvirassa; silloisia paikallissyyttäjiä olivat nimismiehet ja kaupunginviskaalit sekä toisessa asteessa lääninsyyttäjät. Hovioikeuden kanneviskaalina eli virkarikosjuttujen erikoissyyttäjänä Kuusimäki sen sijaan oli ainakin muodollisesti ollut parikymmentä vuotta aikaisemmin ennen kuin hän sai vuonna 1978 nimityksen hovioikeudenneuvoksen virkaan. 

8. Kuusimäki toimi Vaasassa ollessaan luennoitsijana erilaisissa poliisien, syyttäjien ja tuomareiden koulutustilaisuuksissa ympäri Suomea. Hänet tunnetaan hyvästä supliikistaan sekä värikkäistä ja hauskoista luennoistaan. Myös Kuusimäen julkaistut puheenvuorot ja esitelmät muun muassa erilaisissa lakimiestilaisuuksissa poikkeavat värikkyydessään edukseen muista yleensä melko harmaista puheenvuoroista. Asiantuntemusta Kuusimäeltä löytyy etenkin rikosoikeuden ja rikosprosessioikeuden alalta. Siviilioikeutta Kuusimäki opetti toimiessaan vuosina 1970-80 oman viskaalin virkansa ohella Vaasan kauppakorkeakoulun siviilioikeuden assistenttina.

9. Kuusimäkeä on pidetty huumesyyttäjänä mainetta saaneen kaupunginviskaali Ritva Santavuoren löytönä valtakunnansyyttäjän virkaan. Santavuori - Rouva Syyttäjä - muistetaan myös TV1:n aamutelevision "jälkiviisaiden" jäsenenä. Niin tai näin, mutta juuri supliikkinsa ja rehevän, mutta toisaalta asiantuntevan esiintymistaitonsa ansiosta Matti Kuusimäki oli jo vuonna 1995 saada erään toisen huippuviran, sillä hän oli tuolloin vahvasti ehdolla eduskunnan oikeusasiamiehen virkaan.

10. Syyskuussa 1995 tapahtunut eduskunnan oikeusasiamiehen vaali oli ensimmäinen ja toistaiseksi myös viimeinen kerta, jolloin oikeusasiamiehen virkaan ilmoittautuneet lakimiehet - kahdeksan kappaletta - joutuivat eduskunnassa julkiseen kuulemistilaisuuteen. Viranhakijoita kuultiin 21.9.1995 ja eduskunta äänesti asiassa seuraavana päivinä. Lehdistön melko yksimielisen arvion mukaan kuulemisen "voittajaksi" selviytyi Matti Kuusimäki, jolla esimerkiksi Ilta-Sanomien mukaan oli "liukkain supliikki ja raikkaimmat parannusehdotukset;" Kuusimäki esitti kuulemisessa muun muassa, että "raiskauksista pitäisi langettaa puolta kovemmat tuomiot." Myös oikeusneuvos Lauri Lehtimajan todettiin menestyneen kuulemisessa hyvin, kun taas vasemmiston ehdokkaan, tohtori Antti Kivivuoren katsottiin hieman epäonnistuneen kuulemisessa. Eduskunnan täysistunnon ensimmäisessä äänestyksessä äänet jakautuivat niin, että Kivivuori sai 56 ääntä, Kuusimäki 52 ja Lauri Lehtimaja 35 ääntä, vasemmistoliiton kannattama Martin Scheinin 25 ääntä ja OTT Hannele Pokka yhden äänen. Toisella äänestyskierroksella porvarit ja vihreät keskittivät äänensä Lauri Lehtimajalle, joka tuli valituksi virkaan  90 äänellä. Antti Kivivuori sai vasemmiston äänet eli yhteensä 76 ääntä ja Kuusimäki enää 12 ääntä.

11. Matti Kuusimäen tehtäviin valtakunnansyyttäjänä (VKS) on kuulunut syyttäjälaitoksen yleinen johtaminen ja kehittäminen. Syyttäjät ovat tehtävässään itsenäisiä ja riippumattomia, mutta hieman paradoksaalista toisaalta on, että valtakunnansyyttäjän tehtäviin kuuluu paitsi alaistensa syyttäjien valvonta, myös yleisten ohjeiden ja määräysten antaminen syyttäjille. VKS nimittää kaikki paikallissyyttäjät ja hän voi ottaa itse ratkaistavakseen alaiselleen kuuluvan asian ja määrätä alaisensa syyttäjän ajamaan syytettä, jonka nostamisesta hän päättänyt. Lain mukaan VKS edustaa syyttäjiä korkeimmassa oikeudessa ja ajaa syytettä valtakunnanoikeudessa. Matti Kuusimäki ei ole tiettävästi esiintynyt kertaakaan henkilökohtaisesti valtionsyyttäjän ominaisuudessa missään oikeusasteessa. Hän ei myöskään nykyisin ratkaise paikallissyyttäjien päätöksistä tehtyjä kanteluita eikä anna syyttäjän- tai syytemääräyksiä, vaan tämä kuuluu apulaisvaltakunnansyyttäjän tehtäviin; tätä virkaa hoitaa nykyisin Jorma Kalske.

12. Kokonaan uuden keskusviraston johtamisessa ja syyttäjälaitoksen kehittämisessä on toki ollut yhdelle virkamiehelle työtä yllin kyllin. Matti Kuusimäki on selviytynyt tehtävistään hyvin ja hänen johdollaan syyttäjälaitos on kehittynyt suotuisasti ja jopa paremmin mitä etukäteen osattiin odottaa. Tämä ei ole yksin minun mielipiteeni, vaan tätä mieltä ollaan aivan yleisesti. Siteeraan seuraavassa tunnettua rikosasianajaja Markku Fredmania, joka on artikkelissaan "Syyttäjistä - ja vähän muustakin - asianajajan näkökulmasta" (2008) lausunut muun muassa näin: 

Valtakunnansyyttäjänvirasto aloitti toimiansa ja se onkin ollut menestystarina lyhyessä ajassa. Uskoisin, ettei Suomen hallintohistoriassa löydy sille vertaista. Syyttäjälaitos oli aivan kehittymätön ennen yhteistä asialle omistautunutta johtoa. VKSV:n erinomainen onnistuminen työssään on saanut monesti ajattelemaan, missä kunnossa tuomioistuinlaitos Suomessa olisi, jos sitä johdettaisiin ja olisi johdettu vastaavanlaisen mallin mukaan...Asianajajan näkökulmasta on ollut haastavaa nähdä, kuinka vastapuolella esiintyvä syyttäjä on erityisesti valikoitu ja koulutettu avainsyyttäjä tai ainakin avainsyyttäjältä pätevät ohjeet ja neuvot saanut päätoiminen ja kunnianhimoinen lakimies.

13. Syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinlaitoksen hallinnon (mukaan lukien koulutus, lakimiesten erikoistuminen, harjoittelujärjestelmä jne.) vertailussa Kuusimäen johtama syyttäjälaitos vie minun arvioni mukaan voiton "lumieränumeroin" 6-0. Tähän on vaikuttanut Kuusimäen ja hänen poppoonsa ammattitaidon ja innostuneisuuden lisäksi myös yksi tärkeä "yleinen syy." Tuomioistuinlaitoksen eli yleisten tuomioistuinten, hallintotuomioistuinten ja erityistuomioistuinten keskushallinto kuuluu oikeusministeriölle, kun taas syyttäjälaitoksen hallinnosta huolehtii Kuusimäen oma putiikki eli VKSV, joka on oikeusministeriöstä riippumaton syyttäjälaitoksen keskushallintoviranomainen. On pakko todeta, että oikeusministeriö ei ole onnistunut tuomioistuinhallinnon kehittämisessä läheskään parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi on periaatteessa sangen outoa ja ristiriitaista, että perustuslain mukaan valtion yleisestä hallinnosta riippumattoman tuomioistuinlaitoksen keskushallinnosta vastaa hallintoviranomainen eli oikeusministeriö. 

14. Jokaisessa organisaatiossa löytyy aina kehittämistä kaipaavia epäkohtia ja puutteita, ja tämä koskee myös syyttäjälaitosta ja syyttäjien toimintaa. Olen itse ollut aika monissa asioissa ja kysymyksissä  Kuusimäen kanssa "napit vastakkain"  ja kritisoinut havaitsemiani epäkohtia tai Kuusimäen julkisuudessa esittämiä kannanottoja. Mainitsen seuraavassa lyhyesti kolme tällaista asiaa. 

15. Yksittäisistä syyteharkinta-asioista on syytä mainita Nostokonepalvelu Oy:n tapaus ja siihen kiinteästi liittynyt verohallituksen silloista pääjohtajaa Jukka Tammea koskeva rikosepäily. Tässä asiassa VKSV teki 1998 nimenomaan Kuusimäen johdolla syyttämättäjättämispäätöksen, vaikka paikallissyyttäjä Tommi Teuri olisi alun perin halunnut nostaa syytteen yhtiön johtajia vastaan. Nostokoneen tapaus oli monisäikeinen ja sangen erikoislaatuinen. Yksityiskohtien osalta viittaan oikeusasiamies Lauri Lehtimajan vuonna 1999 antamaan päätökseen, joka on julkaistu oikeusasiamiehen vuosikertomuksessa 1999 s. 184-197. Lehtimajan päätöksen mukaan Kuusimäki ja asian esittelijänä toiminut valtionsyyttäjä eivät syyllistyneet kihlakunnansyyttäjän väitettyyn painostamiseen tai harkintavallan ylittämisen. Oikeusasiamiehen päätöksessä esitetään kuitenkin tiettyä VKSV:oon kohdistuvaa kritiikkiä. Oikeusasiamies piti esimerkiksi "ongelmallisena" syyteharkinnan pilkkomista jutussa, mikä oli myös minun arvioni tapauksesta. Nostokoneen johtajien ja Jukka Tammen  syyteharkintaa käsiteltiin TV1:n MOT -ohjelmassa 18.5.1998 otsikolla "Syyttäjän MOTti;" tuon ohjelman käsikirjoitus löytyy netistä. Tapaus on osoitus siitä, että vaikka syyttäjät ovat paperilla eli lain mukaan itsenäisiä ja riippumattomia, ylin syyttäjä voi käytännössä puuttua monella tavoin, muun muassa niin sanotulla "konsultoinnilla" paikallissyyttäjien syyteharkintaan.

16. Toinen erimielisyyden aihe. - Rikosasian esitutkinnan johtaminen tulisi minun mielestäni antaa poliisin sijasta syyttäjälle sen jälkeen, kun jotakuta on syytä epäillä rikoksesta. Näin on laki esimerkiksi Ruotsissa ja tätä olen suositellut myös Suomessa. Matti Kuusimäki ja VKSV:n muu väki on sen sijaan jyrkästi vastustanut tällaista muutosta, vaikka se tehostaisi ja nopeuttaisi syyteharkintaa ja olisi myös muista syystä, esimerkiksi oikeusturvasyistä, nykyjärjestelmää järkevämpi vaihtoehto. Kuusimäki ja kumppanit vetoavat tässäkin kohdin siihen, ettei syyttäjälaitoksella ole kerta kaikkiaan resursseja siihen, että syyttäjät johtaisivat esitutkintaa. Suomessa on noin 350 paikallissyyttäjän virkaa eli yli puolta vähemmän kuin Ruotsissa. VKSV laskelmien mukaan meillä tulisi olla 400-500 syyttäjän virkaa.

17. Ehdottamani muutos olisi hyvä peruste lisätä syyttäjälaitoksen henkilöresursseja. Nykyisin syyttäjien työtä on kevennetty muun muassa siten, että noin 40 prosenttia käräjäoikeudessa ratkaistavista jutuista käsitellään kirjallisesti käräjäoikeuden kansliassa, jolloin syyttäjän ei tarvitse edes olla paikalla. Tämä säästää huomattavasti syyttäjien resursseja. Suomeen olisi toki saatava lisää syyttäjän virkoja, mutta Kuusimäen malli, jonka mukaan syyttäjien lukumäärää pitäisi lisätä, vaikka toisaalta syyttäjien työmäärää on vähennetty, on yhtälö, joka ei ainakaan tässä valtiontaloudellisessa tilanteessa ole minkäänlaisia toteutumisen mahdollisuuksia. 

18. Kuusimäen mukaan syyttäjän ei tarvitse toimia esitutkinnan johtajana, vaan tässä suhteessa riittää nykykäytäntö, jonka mukaan syyttäjällä on oikeus ohjata esitutkintaa yhteistyössä tutkinnanjohtajana toimivan poliisin kanssa. Kuusimäki kuvaa rikosprosessin kokonaisuutta  (esitutkinta - syyteharkinta - tuomioistuinkäsittely - rangaistuksen täytäntöönpano) mielellään (hoito)ketjuna, joka on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki, ja korostaa oikeusprosessin eri osapuolten (poliisi, syyttäjä, käräjäoikeus) yhteistyötä. Kuusimäki ei ole halunnut nähdä, että rikosprosessiketju on sitä vahvempi, mitä lyhyempi ketju on; syyteharkinnan liittäminen tutkinnanjohtajan tehtävien myötä esitutkintaan lyhentäisi ja vahvistaisi rikosprosessiketjua ja lyhentäisi rikosprosessin kokonaiskestoa. 

19. Kuusimäen hellimä idea poliisin ja syyttäjän yhteistyöstä esitutkinnassa näyttää kyllä paperilla ja lakitekstissä kauniilta, mutta valitettavasti se ei toimi käytännössä läheskään aina toivotulla tavalla. Käytännössä poliisi ei halua syyttäjän sekaantuvan liiaksi esitutkintaan. Toisaalta syyttäjät eivät itsekään halua puuttua esitutkintaan, eikä heillä lain mukaan edes ole suoranaista velvollisuutta ohjata poliisin johtamaa esitutkintaa. Kuusimäeltä ja VKSV:lta tuntuu unohtuneen myös se, että  rikosten esitutkinta on nimensä mukaisesti oikeudenkäynnin ja tuomioistuinkäsittelyn valmistelua ja että käräjäoikeuksien pääkäsittely edellyttää syyttäjiltä aktiivisempa roolia tuossa valmistelussa, sillä oikeudessa syyttäjä vastaa esitutkinnasta ja siinä mahdollisesti olevista puutteista. eikä hän voi oikeudenkäynnissä vedota siihen, että esitutkinta on suoritettu poliisin johdolla.

20. Vajaa kuukausi sitten oikeusministeriön toimikunta jätti laajan mietintönsä esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön kokonaisuudistuksesta (KM 2009:2). Mietintöön jätettiin useita eriäviä mielipiteitä, joista yhden esittivät Suomen Asianajajaliittoa toimikunnassa edustaneet kaksi asianajajaa (Tiina Turpeinen ja Markku Fredman). Asianajajat ihmettelivät lausunnossaan sitä, että toimikunnassa ei haluttu asiallisesti edes pohtia, tulisiko myös Suomessa siirtyä maailmanlaajuiseen menettelyyn, jossa syyttäjä johtaa esitutkintaa. Näiden advokaattien mukaan tästä tärkeästä kysymyksestä ei käyty toimikunnassa keskustelua lainkaan, vaikka  kaksi toimikunnan kuulemista asiantuntijoista (professorit Dan Frände ja Johanna Niemi) olivat todenneet, että yksi syy Suomessa ongelmaksi tulleisiin liian pitkiin rikosoikeudenkäynteihin voi olla se, ettei syyttäjä johda esitutkintaa. Asianajajien esille nostama kysymys esitutkinnan johtajuudesta oli yksi niistä harvoista asioista, jotka ylittivät mietinnön jättämisen jälkeen uutiskynnyksen.

21. Toimikunnan mietinnön jättämisestä ei kulunut kuin pari päivää, kun valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki astui julkisuuteen ja tyrmäsi jälleen kerran idean ja ehdotuksen esitutkinnan tutkinnanjohtajuuden antamisesta syyttäjille. "Valtakunnansyyttäjä ei tahdo syyttäjistä tutkinnanjohtajia," otsikoi esimerkiksi Helsingin Sanomat (31.5.) Kuusimäen haastattelun. Voimme hyvin ymmärtää, miksi OM:n toimikunta ei halunnut edes pohtia tarkemmin kysymystä siitä, pitäisikö syyttäjän johtaa esitutkintaa. Toimikunnassa tiedettiin hyvin, että vaikka mietinnössä ehdotettaisiin sanottua muutosta, sillä ei olisi mitään mahdollisuutta menestyä, koska "Kuusimäki tyrmää sen kuitenkin heti." 

22. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten vaikutusvaltaiset virkamiehet ja tuomarit saattavat ajan myötä muodostua kehityksen jarruksi tärkeissä uudistusta vaativissa asioissa ja torpedoida järkevät uudistusaloitteet. Vastaava esimerkki löytyy korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) presidentti Pekka Hallbergin jyrkän kielteisestä suhtautumisesta tuomioistuinten keskushallinnon siirtämiseen oikeusministeriöltä itsenäiselle ja riippumattomalle tuomioistuinvirastolle tai johtokunnalle. Vaikka kaikki muut tuomioistuimet ja tuomarit olisivat sanotun uudistuksen kannalla, sitä ei voida toteuttaa eikä uudistusta ryhtyä (muka) edes selvittämään, koska yksi mies, Pekka Hallberg, sattuu vastustamaan sitä! Hallberg on julkisuudessa sanonut selvästi, että niin kauan kuin hän on KHO:n presidenttinä, kaavaillusta tuomioistuinten keskushallinnon uudistamisesta ei tule mitään. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea esitti kuitenkin jo vuonna 2003 sanottua uudistusta.

23. Kolmas asia, jonka haluan tässä yhteydessä mainita, on Matti Kuusimäen  usein esittämä kritiikki siitä, että Suomessa asianosaisilla on liian hyvä muutoksenhakuoikeus, että rikosjutuissa tuomitut valittavat usein turhaan käräjäoikeudesta hovioikeuteen ja että hovioikeudet joutuvat lain mukaan toimittamaan tarpeettomasti suullisia pääkäsittelyjä. Tämäkin ajattelu kumpuaa siitä lähtökohdasta, että syytettyjen valitukset ja varsinkin hovioikeuden "turhat" pääkäsittelyt sitovat tarpeettomasti syyttäjälaitoksen niukkoja voimavaroja. En ole yhtynyt enkä yhdy tähän muodikkaaseen kritiikkiin, johon ovat sen sijaan yhtyneet esimerkiksi kaikkien hovioikeuksien presidentit ja yllättäen nyt myös Suomen Asianajajaliitto. Tämä on liian laaja aihekokonaisuus tässä yhteydessä käsiteltäväksi, mutta muistuttaisin kuitenkin siitä, että Suomessa, toisin kuin lähes kaikissa muissa Euroopan maissa, hovioikeusprosessi on selkeän pääsäännön mukaan kirjallista, sillä vain noin 30 prosenttia seulonnan läpäisseistä valituksista käsitellään hovioikeudessa suullisessa pääkäsittelyssä; esimeriksi Ruotsissa pääkäsittelyjen osuus on huomattavasti suurempi. 

24. Suomessa ei ole haluttu ymmärtää esimerkiksi sitä yksinkertaista tosiasiaa, että juuri kirjallinen muutoksenhaku on perussyy niin sanottujen turhien valitusten tekemiseen. Jos ja kun valituksen tekeminen ei edellytä muuta kuin sivun tai parin mittaisen valituskirjelmän postittamista hovioikeuteen, tehdään noita valituksia silloinkin, kun valittamiseen ei olisi aihetta. Mutta jos pääsääntönä olisi, että valittaja ja hänen asiamiehensä joutuisivat hovioikeuden suulliseen käsittelyyn ja kuulusteluun, nuo turhat valitukset vähenisivät kummasti, sillä kukapa advokaatti tai muu lakimies nyt haluaisi mennä hovioikeuden eteen "häpeämään" turhaa valitustaan! Lainvalmistelijoilta, hovioikeustuomareilta ja valitettavasti syyttäjäkunnaltakin tuntuu puuttuvan psykologista silmää ja ymmärrystä tiettyjen perusasioiden oivaltamiseen.

25. Hallitus antoi viime perjantaina (26.6.) eduskunnalle lakiesityksen muutoksenhakua hovioikeuteen koskevan lainsäädännön uudistamiseksi (HE 105/2009 vp). Lakiesityksen tavoitteena on - jälleen kerran - muutoksenhakuoikeuden tosiasiallinen rajoittaminen ja hovioikeuksien suullisten pääkäsittelyjen määrän tuntuva vähentäminen. Tämä merkitsisi muutoksenhakijoiden oikeusturvan kaventamista. Näyttää siltä, että minä joudun  - jälleen kerran - lähestulkoon yksin puolustamaan pienen ihmisen oikeusturvaa, sillä uudistus kaventaisi juuri niin sanottujen "vähäisten juttujen" asianosaisten muutoksenhakuoikeutta. Uudistuksen kannattajiksi ovat jo ilmoittautuneet muun muassa hovioikeuden presidentit, Matti Kuusimäen johtama syyttäjälaitos ja Suomen Asianajajaliitto. Todennäköisesti tulen häviämän tämän "viimeisen taisteluni hovioikeusrintamalla." Minulle ei ole tietenkään annettu anteeksi sitä, että viisi vuotta estin sitten käytännössä yksin mielipiteilläni oikeusministeriön, lakivaliokunnan, KKO:n silloisen presidentin, hovioikeuksien sekä syyttäjäkunnan valmiit suunnitelmat käyttää seulontamenettelyä suullisten pääkäsittelyjen kiertämiseen. Tällä kerralla minua tuskin edes kutsutaan lakivaliokunnan kuuluisalle sohvalle. Tuskinpa tulen kuitenkaan luovuttamaan, vaan jääkärien hengessä - olenhan suorittanut asevelvollisuuteni HämJP:ssa - käyn taistoon oikeana pitämäni asian puolesta ja toimitan lakivaliokunnalle lausuntoni, vaikkei sitä pyydettäisikään. 

26. Tulen ehkä myöhemmin myös blogissani vertaileman suomalaista ja ruotsalaista hovioikeusmenettelyä toisiinsa tehokkuuden ja toisaalta muutoksenhakijan oikeusturvan kannalta. Ruotsissa tuli viime vuoden marraskuun alussa voimaan laaja hovioikeusmenettelyn uudistus.  Siinä omaksuttu  valituslupasysteemi ei ole läheskään yhtä tiukka mitä meille nyt esitetään. Toinen ja vielä tärkeämpi havainto on se, että Ruotsissa hovioikeusmenettelyn välittömyyttä ei ole rajoitettu siinä määrin kuin meillä Suomessa on lakiesityksen mukaan tarkoitus tehdä. Tärkeä uudistus Ruotsissa on käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun eli todistajien ja asiantuntijoiden, riita-asioiden asianosaisten sekä rikosjutun syytetyn ja asianomistaja eli rikoksen uhrin todistelutarkoituksessa antamien kertomusten videointi. Hovioikeudessa suullinen pääkäsittely voidaan tällöin useimmissa tapauksissa korvata sillä, että käräjäoikeudessa todistelutarkoituksessa annetut lausumat otetaan hovioikeudessa vastaan juuri mainittujen videotallenteiden välityksellä.

27. Tämä mielestäni hyvä uudistus pitäisi toteuttaa myös Suomessa. Mutta mitä tehtiin ja tullaan tekemään Suomessa? Hovioikeusmenettelyn uudistamista valmistellut oikeusneuvos Kari Kitusen toimikunta tosin mainitsi mietinnössään ohimenneen sanotusta Ruotsin uudistuksesta, mutta ei ottanut mietinnössään mitään kantaa siihen, pitäisikö myös Suomessa siirtyä samanlaiseen järjestelyyn. Mietinnössä siis sivuutettiin kokonaan sanottu kysymys! Pidän tällaista menettelyä merkillisenä salailuna ja suorastaan lakiesityksen arviointiin vaikuttavien seikkojen pimittämisensä. Annoin Kitusen toimikunnan mietinnöstä oikeusministeriölle pyydetyn lausunnon, jossa kiinnitin vakavasti huomiota sanottuun puutteeseen ja ehdotin, että Suomessakin pitäisi omaksua Ruotsin malli käräjäoikeudessa vastaanotettavan henkilötodistelun videoinnista. Kollegani Juha Lappalainen Helsingin yliopistosta oli lausunnonantajista minun lisäkseni ainoa, joka huomasi sanotun puutteen Kitusen toimikunnan mietinnössä - Lappalainen ei kuitenkaan ottanut kantaa Ruotsin mallin omaksumiseen Suomessa. Kukaan muu lausunnonantajista ei sen sijaan puuttunut sanallakaan mainittuun kysymykseen! Lausunnot ovat luettavissa valtioneuvoston hare-tiedoston sivuilta.

28. Myöhemmin havaitsin, että myös Matti Kuusimäki oli huomioinut mainitun Ruotsin uudistuksen oikeusministeriön OHOI -tiedotuslehden numerossa 4/2008 julkaistussa haastattelussaan (s. 11-12). Kuusimäki näytti haastattelussaan kannattavan kyseistä "Ruotsin mallia" ja totesi Kitusen toimikunnan mietinnöstä, että "naapurusten hovioikeusprosessit ovat nyt siis keskeisimmiltä rakenteiltaan erkaantumassa toisistaan." Päätin tarkistaa, mitä Kuusimäen johtama VKSV oli lausunut Kitusen toimikunnan johdosta antamassaan lausunnossa. Yllätyin, sillä myös VKSV:n lausunnossa oli sivuutettu kokonaan kyseinen asia eli "Ruotsin malli" hovioikeuden suullisen käsittelyn korvaamisesta käräjäoikeudessa videoidun todistusaineiston vastaanottamisella. Matti Kuusimäki ei kuitenkaan ollut itse allekirjoittanut sanottua VKSV:n lausuntoa, vaan sen olivat tehneet apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ja valtionsyyttäjä Pekka Koponen. Olisiko Kuusimäki jäämässä virastossaan jotenkin oppositioon vai eikö hän ole enää oikein  tietoinen siitä, millaisia lausuntoja  hänen virastostaan maailmalle annetaan?

29. Luullakseni kyse on kuitenkin vain jonkinlaisesta työtapaturmasta. Pidän selvänä, että Matti Kuusimäki johtaa edelleen rautaisella otteella virastoaan ja koko syyttäjälaitosta. Hän esiintyy edelleen usein julkisuudessa ja käyttää värikkäitä puheenvuoroja. Kuusimäki kantaa edelleen huolta syyttäjälaitoksen niukoista henkilöresursseista. Hän osallistui toukokuun alkupuolella Linnassa järjestettyyn, Tarja Halosen emännöimään presidenttifoorumiin, jonka teemana oli perusoikeuksien toteutuminen oikeudenkäytössä ja oikeusjuttujen viipyminen. Olen käsitellyt - ja kritisoinut - foorumia ja sen antia blogissani 12.5.-09. Presidenttifoorumi ei juurikaan ylittänyt uutiskynnystä. Ainoita asioita, jotka lehdistössä tuotiin foorumista ylipäätään esiin, oli Matti Kuusimäen lausahdus, jossa hän vertasi syyttäjälaitosta Mossen moottorilla varustettuun Mersuun:

- Se vain on yksinkertaisesti niin, että Mersu ei kulje Mossen moottorilla kunnolla edes sen vertaa kuin mitä Mosse menisi.

30. Vaikka asiat riitelevät, ei erilaisia mielipiteitä esittävien miesten tarvitse olla riidoissa keskenään. Tämä on ollut aina minun lähtökohtani, kun olen esittänyt kritiikkiä julkisuudessa. Olen kuullut, että Matti Kuusimäki olisi vajaa kymmenen vuotta sitten tuohtunut minun kritiikkiini siinä määrin, että hän oli jossakin isossa lakimieskokouksessa kertonut harkinneensa jopa meidän välisen ystävyyden irtisanomista. No, Matti on tunnetusti draaman mestari, jolla ilmenee toisinaan taipumusta myös asioiden ylidramatisointiin. Mehän emme edes ole olleet mitenkään läheisiä ystäviä, joten Matin on täytynyt vedota ystävyyteen lähinnä vain sen takia, että hän on halunnut osoittaa kuulijakunnalle, miten vakavissaan hän oli ja miten väärässä minä (muka) olisin kritiikissäni ollut.

31. Minä ja opiskelijaryhmäni olemme saaneet nauttia Matti Kuusimäen ja koko VKSV:n vieraanvaraisuudesta ja asiantuntevasta opastuksesta aina kun olemme hänen puheilleen tai VKSV:oon pyrkineet, joten tällä perusteella luulen, että mitään suurta skismaa ei välillämme todellisuudessa ole olemassa. Matti Kuusimäki on käynyt usein luennoimassa Lapin yliopistossa erilaisten Rovaniemen hovioikeuden ja Lapin yliopiston yhteisten laatuhankkeiden yhteydessä. Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta olikin yksi niistä yhteisöistä, jotka esittivät professorin tittelin myöntämistä Kuusimäelle. Muita puoltohakemukseen nimensä panneita olivat mm. hovioikeuksien presidentit, Suomen Asianajajaliitto, Poliisiammattikorkeakoulu (PAKK), Tullihallitus ja Rajavartiolaitos.

32. Tässä jo muutenkin ylipitkäksi venähtäneessä blogissa on pakko sivuuttaa monia tärkeitä syyttäjälaitokseen ja Matti Kuusimäkeen liittyviä kysymyksiä. Mainitsen niistä lopuksi vain ohimennen valtakunnansyyttäjän tärkeän roolin kriminaalipoliittisena linjanvetäjänä. Virkakautensa alkupuolella Matti Kuusimäki tuntui ottava innokkaasti kantaa rangaistuskäytäntöön vaatien muun muassa raiskausrikoksista ja huumerikoksista säädettyjen rangaistusten koventamista laissa. Myöhemmin Kuusimäki ei ole enää näitä kannanottojaan juuri esittänyt. Minusta laissa nykyisin olevat rangaistusasteikot ovat yleensä kohdallaan. KKO:n pitäisi vain antaa nykyistä enemmän ennakkopäätöksiä eri rikoksista tuomittavien rangaistusten mittaamisesta oikeuskäytännön ohjaamiseksi ja yhdenmukaistamiseksi. Tämä taas on paljolti kiinni juuri Matti Kuusimäen "putiikista" eli siitä, että syyttäjät valittaisivat käräjäoikeuksien tuomioista ensin hovioikeuteen ja sitten vielä KKO:een. Syyttäjät valittavat käytännössä kuitenkin aika harvoin rangaistusten mittaamisesta. 

33. Summa summarum: Matti Kuusimäki on professorin tittelinsä hyvin perustein ansainnut, joten onneksi olkoon! Tässä arvonimien luvatussa suurmaassa menettelee taiteilijaprofessoreiden ym. ohella kyllä myös yksi syyttäjäprofessorikin!

                                                                     ----

Niin, ja onhan meillä myös noita sammakkoprofessoreitakin (latojan huomautus). - Latoja saa kyllä nyt luvan pitää leipäläpensä visusti kiinni!



 

perjantai 26. kesäkuuta 2009

119. Valehdellaan

Keva-cabaret Kesärannan karonkassa?

Suomalaisessa iskelmälyriikassa tuodaan usein julki lyhyesti ja nasevasti elämän perustotuuksia. Iskelmänikkari sanoo laulunpätkässä sen, minkä puimiseen ja jankuttamiseen esimerkiksi eduskunta tarvitse koko kevätistuntokauden, eikä sekään riittäisi, mutta kun väliin tulee Juhannus ja kesälomat. Hyvänä esimerkkinä tästä on juuri nyt esillä ollut jupakka puoluerahoituksesta ja poliittisesta korruptiosta. Poliitikot ja liikemiehet valehtelevat omien ja toistensa tekemisistä niin, että korvat vain heiluvat - jos ne vain voisivat heilua.

Koomisinta on se, että eduskunnassa kansanedustajat eivät saa sanoa toistensa valahtelevan, vaikka parlamentissahan ne valeet vasta lentelevät. Enempää valehdellaan tuskin missään, ehkä tuomioistuimia lukuun ottamatta. Kansanedustajille ja ministereille on muodostunut muutenkin epämääräisen venkoileva ja kiertelevä puhetapa, josta ei koskaan voi varma, mitä puhuja itse asiassa tarkoittaa. Mieleen tulee vain yksi poliitikon lausahdus, jolla ilmeisesti tarkoitettiin juuri mitä sanottiinkin: "Minä juon nyt kahvia" (pääministeri Harri Holkeri).

Katsoin toissa iltana tv:stä tulevan työministeri Anni Sinnemäen haastattelua. Toimittaja esitti kyllä aika typeriä kysymyksiä, kuten esimerkiksi tämän: "Horjuuko hallitus (vaalirahoitusjupakan takia)." Tätä sama asia toimittaja tiukkasi hieman eri muodossa pariin kolmeen otteeseen Sinnemäeltä. Sinnemäki oli selvästi turhautunut, mutta opitun roolinsa vankina hän kierteli ja kaarteli ja vastasi joka kerta näennäisen ystävällisesti sekä pitkään ja hartaasti perustellen hyvin yksinkertaiseen kysymykseen. Katsojakin alkoi kiemurrella tuskasta moista kärsimysnäytelmää seuratessaan.

Jos minä olisin ollut tuleva ministeri ja minulta olisi kysytty yhtä typerää asiaa, olisin vastannut luultavasti jotenkin näin: "Mistä minä tiedän, horjuuko hallitus, koka minä aloitan ministerinä vasta ensi viikolla. Mutta sen voin vakuuttaa, ettei hallitus horju ainakaan sen takia, että minusta tulee ministeri." - Siinä olisi ollut kaikki lyhyesti. "Seuraava kysymys, olkaa hyvä!"

Iskelmälaulussa asiat sanotaan halki kerta heitolla. Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa tämä Katri Ylanderin esittämä laulelma "Valehdellaan." Katri on minun suosikkilaulajattariani, joita kuuntelee mielellään esimerkiksi autoradion välityksellä.

Valehdellaan-kappaleen sanat menevät hieman lyhennettynä näin:

-Mitä tapahtuu
Olen heräillä
Eikä kukaan muu, tunne mua niin kuin sä

refrain:
- Valehdellaan pienemmäksi vahinko
Älä muista että kiinni jäätiin jo
Sillä kukaan ei oo edes puoltakaan
Siitä mitä susta saan
Aina kun mua kosketat

Sataantuhanteen vaikka ootetaan
silti etsimättä löydät mut
Yhä uudelleen puhdas liataan
Jos nyt katsot, ehkä sokaistut

Mitä tapahtuu
Olen hereillä
Eikä kukaan muu, tunne mua niinkuin sä

Siinä se tuli, koko totuus, eikä mitään muuta.

Kun Kesärannassa pidetään ehkä myös nyt päättyneen eduskunnan istuntokauden jälkeen tavanmukainen karonkka, jonne pääministeri ja keskustan puoluesihteeri kutsuvat keskustan yhteistyökumppaneita ja rahoittajia, ehdotan, että ohjelmistoon otetaan juuri mainittu Katri Ylanderin menestyskappale "Valehdellaan pienemmäksi vahinko." Se on nimittäin juuri nyt hyvin ajankohtainen.

Mieskvartetti Vanhanen- Korhonen - Kakkonen - Merisalo voisi esittää Kesärannan cabaret-karonkassa tuon Katrin tunnetuksi tekemän laulelman hieman muunnelluin sanoin, jotka kuuluisivat tähän tapaan:

- Valehdellaan pienemmäksi lahjukset
Ei ne meitä kiinni saa, nahjukset
Sillä kokoomus ei oo puoltakaan
Mitä keskustalta saan
Aina kun mä teitä avustan

Olen uskossa
Vaasi putoaa
Eikä kukaan muu, lahjo mua niin kuin sä

Poliitikkojen pitäisi saada tilaisuus ripittäytyä, jos he tulevat "joskus" päästäneeksi suustaan puolitotuuksia tai jopa valheita. Muistamattomuus on sekin pahe, johon ei sentään aina voi vedota, vaikka Matti Vanhasella ei taidakaan olla tässä suhteessa mitään rajaa.

Katolisilla ja ortodokseilla on omat rippinsä ja rituaalinsa. Voisi kuvitella, miten katolinen Timo Soini astelee kaksi numeroa liian pieni Millwallin pelipaita yllään rippituoliin ja kertoo rippi-isälleen poliittisista synneistään, esimerkiksi EU-vaalien alla tunnetuksi tulleesta poliittisesta takinkäännöksestään koskien omaa vaaleihin osallistumista. Paha vain, että poliitikot osaavat esittää syntinsäkin niin kierosti ja taitavasti, että ripin vastaanottajatkin voivat ehkä uskoa, ettei tuo mitään syntiä edes voi olla. Timo Soinin tapauksessa alkaisi siis kenties kuulua rippituolin suunnasta rehvakasta hoilaamista, johon rippi-isäkin voisi yhtyä: Harva meistä on rautaa...minä taivu en koskaan, tahdon takin taas käännättää. ...etc.

Ortodoksien rippi on hieman erimuotoinen, mutta periaatteessa samantapainen kuin katolisillakin. Mutta onko Isä Mitro niin pahassa arkkipiispansa pannassa, ettei hänelle löytyisi Suomesta ripittäjää? Ei hätää, Isä M. voisi tee se itse -miehenä ripittäytyä itse itselleen vaikkapa kesäpaikkansa Siikajärvelle pystytetyssä tsasounassa. Se kävisi varmaan yhtä näppärästi kuin itsetyydytys entiseltä pojalta ja siitäkin voisi saada punaiset posket.

Luterilaiset poliitikot näyttäisivät sitä vastoin olevan tosi pahassa jamassa ripittäytymisen suhteen, koska heidän kirkkonsa ei tunne ripittäytymistä. Mutta jos kerran on keksitty siviilivihkiminen, niin kyllä pitää silloin olla mahdollista myös siviiliripittäytyminen.

Ministereiden rippi-isän rooli sopisi parhaiten oikeuskanslerille. Sitä paitsi meillä on jo näyttöä, miten homma toimii. Muistammehan vielä, miten ministeri Mauri Pekkarinen meni vuosi sitten ripittäytymän oikeuskansleri Jaakko Jonkalle muistamattomuuttaan Suomi-Soffan vaaliavustusasiassa. Yllätyksekseen Pekkarinen saikin Jonkalta "puhtaat paperit" koko asiassa, ja niin Mauri kiirehti oitis eduskunnan puhujapönttöön ja kertoi ääni väristen, että hän olisi kyllä eronnut virastaan heti, jos oikeuskansleri olisi löytänyt hänen muistamattomuudestaan jotain huomautettavaa.

Kas kummaa, kun Matti Vanhanen ei ole vielä kekannut tätä ripittäytymisprosessia ja oikeuskansleri-kuviota, jolla hän voisi puhdistaa ryvettyneen maineensa kertaheitolla. Oikeuskansleri tietenkin toivoo sydämensä pohjasta, ettei Vahanen koskaan keksisikään tuota tietä.

Rippi-isän painajainen: Ääni on kyllä Soffa-Pekkarisen, mutta tukka on kyllä aitoa Keva-Kauppista. Ota nyt kuitenkaan, pentele, näistä puolisavolaisista ja kepulaisista serkuksista selko!

Koska on jo myöhä, lienee aika lukea tässäkin vaalikämpässä iltarukous á la sotamies Honkajoki:

Isä Mitro, joka olet eu:issa
pyhitetty olkoon Repo-nimesi
tulkoon sinun hiippakuntasi

tapahtukoon sinun ja Liisa tahto
niin Siikajärven mökillä kuin Brysselissäkin

anna meille meidän jokavuotiset lahjuksemme
ja anna meille anteeksi meidän sosialistiset puheemme
niin kuin mekin annamme anteeksi persuille
jotka ovat meistä p-kaa puhuneet

äläkä saata meitä hallitukseen
vaan päästä meidät persuista

sillä sinun on kaapusi, ristisi ja sauvasi
nyt, aina ja tulevissa vaaleissakin.
Akkurat.

Siinäpä sitä taas oli, sanaa viikonvaihteeksi!

Tämähän alkaa kohta mennä päin v...twitteriä (latojan huomautus)







torstai 25. kesäkuuta 2009

118. Arvon hekin ansaitsevat

        Patruunan pysti oman firman edustalla...
                                         
1. Suomessa myönnetään vuosittain hirmuinen määrä kunniamerkkejä ja erilaisia arvonimiä. Keskityn tässä jutussa arvonimiin. Nykyisin on käytössä 107 eri arvonimeä. Arvonimiä on myönnetty vuodesta 1918 lähtien noin 13 000 kappaletta eli yhtä monelle henkilölle; joku erittäin ansioituneena pidetty henkilö on toki voinut saada kaksi tai useamman arvonimen. Naisille arvonimiä on myönnetty tähän mennessä vasta hieman alle 1 000 kertaa. Mistähän tämä kertoo? Ehkäpä naiset eivät ole kuuluneet H.V. -kerhoihin.

2. Arvonimistä yleisin on talousneuvos, jota on myönnetty itsenäisyyden aikana kaikkiaan 1 732 kappaletta; pitäisi siis "talous" olla koko lailla kunnossa. Vuorineuvoksen arvonimi on aika harvinainen, sillä sitä on myönnetty 90 vuoden aikana hieman alle 300 kappaletta, kauppaneuvoksen arvonimiä on myönnetty yli 750 kappaletta. Kaikkein harvinaisin arvonimi on uittoneuvos, joka on myönnetty vain kahdeksan kertaa, vuonna 1990 käyttöön otettu lehdistöneuvoksen arvonimi on myönnetty 10 henkilölle.

3. Arvonimet myöntää tasavallan presidentti arvonimilautakunnan esityksestä. Lautakuntaa johtaa pääministeri. Arvonimeä haetaan lautakunnalta, joka antaa lausuntonsa presidentille. Haetun arvonimen tulee "mahdollisuuksien mukaan", kuten laissa sanotaan, kuvata henkilön elämäntyötä. Arvonimeen ei liity oikeuksia eikä velvollisuuksia. Arvonimistä on säädetty laissa julkisista arvonannon osoituksista (1215/1999) ja sen nojalla annetussa tasavallan presidentin asetuksessa (381/2000).

4. Arvonimestä maksetaan valtiolle veroa, josta säädetään  laissa 1388/2001. Arvonimistä maksetaan eri suuruista veroa, tätä varten arvonimet on ryhmitelty asetuksessa 381/2000 kuuteentoista eri ryhmään eli "arvokkuusjärjestykseen." Ykkösryhmään kuuluu vain  kaksi arvonimeä: valtioneuvos ja vuorineuvos. Kakkosryhmän kuuluvat mm.  ministeri - SAK:n entiselle  puheenjohtajalle Lauri Ihalaisellehan myönnettiin juuri äskettäin eli 12.6.2009 ministerin arvonimi. Tähän sopii tietenkin "hyvin" se, että Ihalainen ei ole toiminut päivääkään ministerinä. Samaan kategoriaan ministerin kanssa kuuluvat  mm. kauppaneuvos, maanviljelysneuvos, valtiopäiväneuvos ja ylipormestari. Kolmanteen kategoriaan kuuluvat apteekki-, insinööri-, vakuutus- ja yrittäjäneuvos ja neljänteen kaupunginjohtaja ja kaupunkineuvos. Hierarkiassa viidenteen "arvokkuusryhmään" kuuluvat mm. arkkiatri, laamanni ja rakennusneuvos ja kuudenteen ryhmään lehdistöneuvos ja professori. Arkkiatrin arvonimi voi olla vain yhdellä henkilöllä kerrallaan; kaikki muistanevat arkkiatri Arvo Ylpön, nykyinen arkkiatri on Risto Pelkonen. Pääkonsuli, kunnallisneuvos ja poliisineuvos löytyvät ryhmästä n:o 7. Vihon viimeisimpään eli 16. ryhmään kuuluu kaksi arvonimeä: director cantus ja director musices.

5. Arvonimestä maksettavan veron määrä on alempi, jos asianomainen on päätoimisessa virka- tai työsuhteessa tai muussa siihen verrattavassa palvelussuhteessa valtioon, kuntaan tai kirkkoon tai on siirtynyt sellaisesta eläkkeelle. Vuorineuvoksen ja valtioneuvoksen tittelistä esityksen tekijät eli arvonimen hakijat joutuvat pulittamaan veroa 48 400 euroa, mutta jos arvonimen saaja on tai on ollut virassa, vain 12 100 euroa. Ministerin arvonimi maksaa yksityisen palveluksessa olevan arvonimen saajalle tai siis hänelle arvonimeä hakeville  33 300 euroa ja virassa olevalle 8 300 euroa. Laamannin titteli heltiää  esimerkiksi advokaateille, joille sanottua arvonimeä yleensä haetaan,  16 400 eurolla, mutta virassa oleva saa sen paljon halvemmalla eli 4 100 eurolla. Professorin arvonimen osalta vastaavat veromäärät ovat 12 000 ja 3 000 euroa. - Minulle oli pienoinen yllätys, että laamanni on ranking-listassa korkeammalla kuin professori.

6. Tasavallan presidentti myöntää arvonimiä kaksi kertaa vuodessa, ensin touko-kesäkuussa ja toisen kerran marras-joulukuun vaihteessa. Viimeisin myöntämiskerta oli pari viikkoa sitten eli 12.6.2009. Tuolloin ministerin arvonimi myönnettiin siis Lauri Ihalaiselle. Laamannin arvonimi myönnettiin asianajaja Hannu Krogerukselle ja professorin arvonimen sai valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki. Professorin arvonimi myönnetään ylivoimaisesti useimmin lääkäreille, jotka ovat säännönmukaisesti väitelleet lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi ja jotka ovat tai ovat olleet suurimpien sairaaloiden yli- tai osastolääkäreitä. Heillä samoin kuin muilla aloilla tohtorin tutkinnon suorittaneilla professorin arvonimen saaneilla on usein tieteellinen pätevyys professorin virkaan. 

7. Arvonimilautakunnan sihteeri Nina Brander lähetti minulle ystävällisesti listat kaikista Suomen itsenäisyyden aikana myönnetyn professorin ja laamannin arvonimen saajista. Laamannin arvonimi on myönnetty 89 kertaa, mutta professorin arvonimi peräti 1 119 kertaa. Juristeille professorin arvonimen myöntäminen on sangen harvinaista. Nopeasti selaten en löytänyt professorin arvonimen saajien listasta ennen 2000-lukua yhtään juristia. Tämän 2000-luvun puolella professorin arvonimi on myönnetty juristille neljä kertaa. Ensimmäinen lakimies, joka on saanut professorin tittelin on - yllätys yllätys - OTK, päätoimittaja Jarmo Virmavirta (Varatuomari ja päätoimittaja Ilmari Turja taisi kyllä saada professorin arvonimen joskus ammoin). Ainakin minulle heräsi heti kysymys: millähän "lihaksilla" Virmavirta on saanut tuon arvonimen. En minä kyllä tiedä, mutta enhän minä voi toki kaikkea tietääkään! Ei ainakaan lakimiehen ansioilla, veikkaisin. Virmavirta muistetaan kokoomuksen entisenä tiedotuspäällikkönä, Ylen toimittajana ja Turun Sanomien päätoimittajana. Hän asustaa nykyisin Tallinnassa ja kirjoittelee poliittisia blogeja Uuteen Suomeen. Kirjoja Virmavirta on tiettävästi kirjoittanut, itse en ole niitä lukenut.

8. Päätoimittajista aikaisemmin professorin tittelin ovat saaneet Keskisuomalaisen päätoimittaja, YTM Erkki Laatikainen (28.5.1999) ja Ilkan pitkäaikainen päätoimittaja, FT, dosentti Kari Hokkanen (12.11.1999); viimeksi mainitulla on siis dosentin pätevyys. Kepu-keskusta on siis hoitanut "leiviskänsä" hyvin tässäkin suhteessa. Kun KSL:n Erkki Laatikaiselle myönnettiin proffan arvonimi keväällä 1999, niin totta kai Ilkka-lehden Hokkasen piti saada sama arvonimi puolta vuotta myöhemmin! Kaksi viikkoa sitten professorin arvonimi myönnettiin myös pääkirjoitustoimittaja, FT, dosentti Lasse Kankaalle Jyväskylään.

9. Toisena juristina professorin arvonimi myönnettiin vuonna 2007 asianajaja, dosentti, OTT Matti Kurkelalle, joka tunnetaan lähinnä välimiehenä. Kolmantena lakimiehenä professorin arvonimen sai vuonna 2008 OTT Olavi Syrjänen, joka toimi aikoinaan Asuntohallituksen pääjohtajana ja joka väitteli tohtoriksi vasta eläkkeelle jäätyään. Kaksi viikkoa sitten professori tehtiin valtakunnansyyttäjä, OTL Matti Kuusimäestä, jonka järjestysnumero professorilistassa on 1 111. Kuusimäen ansioihin on tarkoitus palata myöhemmin erikseen.

10. Professorin arvonimi myönnetään usein myös taiteilijoille, kuten esimerkiksi laulajille (esim. Jorma Hynninen ja viimeksi 12.6.-09 Matti Salminen), kuvanveistäjille (esim. Eeva Ryynänen) säveltäjille (esim. Kari Rydman 12.6.-09), muusikoille (esim. käyrätorvitaiteilija Timo Ronkainen v. 2005), muotoilijoille (esim. Eero Aarnio), teatterinjohtajille (mm. Asko Sarkola), taidemaalareille (esim. Ulla Rantanen 12.6.-09) jne. Eikös Dannystä eli Ilkka Lipsasestakin aiottu tehdä professori, mutta hän sai sitten tyytyä musiikkineuvoksen arvonimeen. Muita tunnettuja henkilöitä, jotka ovat viime vuosina saaneet professorin arvonimen, ovat esimerkiksi Carl Öhman, Martti Häikiö, Sixten Korkman, Erkki Aho (kouluhallituksen ex-pääjohtaja), Tapani Ilkka (ex-aitajuoksija ja Vierumäen urheiluopiston rehtori), Arvo Salo, Patricia Seppälä, Laila Hietamies, Åke Lindman, Vappu Taipale, Jussi Linnamo, kekkos-tutkija Juhani Suomi jne. - Saapa nähdä, koska on kirjailija Arto Paasilinnan vuoro? Jouko Turkka tai Pentti Linkola tuskin edes haluaisivat professoriksi.

11. Lakimiesten pieni lukumäärää professorin arvonimen saajien joukossa selittynee osin sillä, että juristein "oma" arvonimi on ollut laamanni. Lisäksi oikeustieteelliset tiedekunnat ovat myöntäneet oikeustieteen tohtorin ja aikaisemmin lakitieteen tohtorin arvon
joillekuille myös käytännön oikeuselämässä kunnostautuneille lakimiehille. Oikeustieteen tohtoreja  honoris causa ovat esimerkiksi asianajaja Jukka Peltonen, KKO:n ex-presidentti Leif Sevón, Kelan entinen pääjohtaja Jaako Pajula, Vaasan hovioikeuden ex-presidentti Erkki Rintala, Turun HO:n ex-presidentti Touko Kosonen, eduskunnan entinen varapuhemies Jukka Mikkola, tietosuojavaltuutettu, OTK Reijo Aarnio ja kansanedustaja Jacob Söderman. 

12. Yliopistojen kunniatohtoreiksi voidaan promovoida myös professoreja tai tohtorin tutkinnon suorittaneita  henkilöitä. Esimerkiksi Turun yliopistossa promovoitiin  tämän vuoden toukokuussa oikeustieteen tohtoreiksi oikeuskansleri, OTT Jaakko Jonkka ja professori, OTT Kaarlo Tuori. Kuriositeettina mainittakoon, että Turun kaupunginjohtaja, OTK Juhani Leppä promovoitiin vuonna 1993 lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi, missäpä muualla kuin Turun yliopistossa.

13. Laamannin arvonimi on siis myönnetty kaikkiaan 89 kertaa. Aiemmin laamanni arvonimi myönnettiin useimmiten eläkkeelle siirtyneille tai siirtymässä oleville kihlakunnantuomareille ja raastuvanoikeuksien pormestareille.  Myös asianajajille alettiin sittemmin myöntää laamannin arvonimiä. Tunnettuja laamannin arvonimen saajia ovat esimerkiksi Arvo Helminen (1959), Erik Gadd (1973), Aarne Kurola (1976), Uuno Kangas (1979), asianajaja Hans Snellman (1982), Jyrki Tuominen (1983), asianajaja Kullervo Kemppinen (1986) ja Pentti Lauri (1988). Sen jälkeen kun käräjäoikeuden päällikkötuomarin virkanimikkeeksi tuli vuonna 1993 laamanni, laamannin arvonimeä  ei ole ollut tarvis myöntää käräjäoikeuksien virkalaamanneille. Pari käräjätuomaria on saanut laamannin arvon: Markku Pohjola ( 2005) ja HPK:n puheenjohtajana tunnettu Harri Lintumäki (2007). 

14. Nyttemmin laamannin arvonimi on myönnetty lähinnä vain asianajajille, esimerkkejä: Robert Mattson (1996),  Pekka Merilampi (1998), Olavi Ylänkö (2004), Leo Laaksonen (2005), Kaija Räihä (2005), Tapio Mäkinen (2007), Eero Väätäinen (2008), Kari Harju (2008) ja Hannu Krogerus (2009). Nämä kaikki ovat minulle täysin tuntemattomia juristeja, mutta sen verran tiedän, että he kaikki ovat lähinnä liikejuridiikkaan erikoistuneita advokaatteja ja ovat hoitaneet etenkin välimiestehtäviä sekä välimiehinä että asianajajina. Hyvin menestyville tai ainakin aiemmin menestyneille firmoille on tietenkin pikkuasia hankkia laamannin arvonimi firmojen asioita hoitaneille juristeille.

15. Olen tuntenut yhden laamanni-laamannin. Hän oli viimeksi Pirkkalan tuomiokunnassa kihlakunnantuomarina toiminut Rai Muttilainen (1931-2007). Muttilaisella oli erinäisiä luottamustoimia tietyissä säätiöissä ja pankkiryhmittymissä. Ilmeisesti nämä säätiöt ja pankit hakivat Muttilaiselle laamannin arvonimen vuonna 1990. Sitten kun kihlakunnantuomarin virka vuonna 1993 muuttui laamannin viraksi, tuli Muttilaisesta siis tavallaan "tuplalaamanni." Näin me Muttilaista leikkisästi kutsuimme, kun hän osallistui muutamana kesänä 90-luvulla Tenolla Aimo Guttormin Olen Satku-huvilalla suurlohen pyyntiin. Muttilainen ei tosin koskaan itse astunut lohiveneeseen, vaan seurasi meidän muiden kalastustouhuja rannalta. Muttilainen oli enemmän kiinnostunut kulttuurista, sikareista sekä hyvistä viineistä ja konjakeista.

16. Tällaisia mietteitä ja muistoja tulee mielen arvonimistä ja erityisesti juristeille myönnetyistä arvonimistä. Itse en ole oppinut arvonimiä koskaan arvostamaan. Minulla on vain yksi "vaivainen" arvonimi eli varatuomarin arvo, ja sekin on tullut hankittua aikanaan kovalla työllä. Varatuomarin arvon saa nykyisin jokainen tuomioistuinharjoittelun alioikeudessa kunnialla suorittanut ja "käräjänsä" istunut, vuoden  käräjäoikeuden (aiemmin kihlakunnanoikeuden) notaarina toiminut oikeustieteen kandidaatti tai (nykyisin) maisteri. Varatuomarin arvonimen myöntää asianomainen hovioikeus. Varatuomarin arvonimi joutaisi hyvin lakkauttaa, sillä nykyisin notaari joutuu istumaan vain muutaman "hassun jutun", kun taas "vanhaan hyvään aikaan" notaari joutui istumaan käräjiä paljon enemmän; itse toimitin notaarina käräjiä kihlakunnanoikeuden lautakunnan kanssa vaaditut 30 istuntopäivää. Ruotsissa varatuomarin (vicehäradshövding) arvonimi on poistettu käytöstä jo ajat sitten.

17. Arvostan enemmän niitä työnsä tai virkansa hyvin hoitaneita ihmisiä, jotka ovat kieltäytynyt arvonimistä, vaikka olisivat olleet niihin oikeutettuja. Yhtenä esimerkkinä tulee mieleen Yhtyneitten Paperitehtaiden toimitusjohtajana 1970-luvulla toiminut Niilo Hakkarainen, joka kieltäytyi vuorineuvoksen arvonimestä. Tuolloin paperitehtailla meni vielä hyvin, mutta nyt tilanne toinen, vaikka lähes jokaisen tehtaan patruuna on tai oli hiljattain vuorineuvos. Stora-Enson edellinen pääjohtaja Jukka Härmälä oli tietenkin vuorineuvos, mutta kovin köpelösti kävi siitä huolimatta esimerkiksi hänen Amerikan tehdasostoilleen. Nykyisin Härmälä nauttii 60 000 euron suuruista kuukausieläkettä.

18. Oman irvokkaan lukunsa muodostavat tapaukset, joissa vaaliavustuksia ja  -lahjoituksia suurilta firmoilta saaneet poliitikot ovat kilvan hakemassa arvonimiä asianomaisten firmojen johtajille. Jokainen ymmärtää, missä tarkoituksessa näin puolin ja toisin toimitaan. Yhtenä esimerkkinä tästä voidaan mainita eduskuntavaalien 2007 jälkeinen tapaus, jolloin peitejärjestö Kehittyvien maakuntien Suomi -nimisen yhdistyksen (KMS) kautta vaaliavustusten jakamiseen osallistuneen Tokmannin toimitusjohtajalle Kyösti Kakkoselle haettiin vuorineuvoksen arvonimeä. Arvonimen myöntämistä Kakkoselle suosittelivat ja hakivat sellaiset tunnetut poliitikot kuin Sauli Niinistö, Ilkka Kanerva, Paula Lehtomäki ja Mauri Pekkarinen, jotka kaikki olivat saaneet Kakkoselta tukea ja avustuksia vaalityöhönsä. Hakijoiden joukossa oli myös keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Pääministeri Matti Vanhanen olisi myös varmaan mieluusti pannut nimensä hakupaperiin, mutta hän sattuu toimimaan arvonimilautakunnan puheenjohtajana, joten se ei oikein sopinut. Tällaiset kytkökset ovat minusta selvä indisio korruptiosta ja korruptoituneisuudesta. - No, arvonimilautakunta ei vuonna 2008 puoltanut vuorineuvoksen titteliä Kakkoselle, koska vaalirahoituskohu kävi tuolloin julkisuudessa kuumimmillaan. Kakkoselle tarjottiin korvikkeeksi kauppaneuvoksen titteliä, mutta tätä "kakkosluokan" titteliä Kakkonen ei halunnut ottaa vastaan.

19. Jokainen ihminen on, jollei nyt virallisen arvonimen arvoinen, niin ainakin laulun arvoinen, kuten Veikko Lavi on todistanut. Jokainen voi olla oman elämänsä sankari (John Irving), vaikkei mitään "virallista" tunnustusta, arvonimeä tai kunniamerkkejä koskaan saisikaan.

20. Päätän raporttini arvonimistä laamanni-laamanni Rai Muttilaisen runonpätkään, jonka hän kirjoitti kesäkuun lopulla 1998 Tenon rannalla Nuorgamissa Stalon pesässä ravintolalaskuun:

- Näin lähellä rajaa
en ole mitään vajaa,

täällä Stalon pesässä
täällä Saamen kesässä.

("En ole mitään vajaa"; en edes arvonimiä, tekisi mieli lisätä.)


P.S.

Miksi Merikukka nauroi?

Merikukka Forsius purskahti Iltalehden (26.6.) mukaan epäuskoiseen nauruun, kun hänelle oli kerrottu, ettei pääministeri Matti Vanhasella ole mitään mielikuvaa siitä, miten Merikukka sai KMS:ltä vaaliavustusta vuoden 2007 vaaleja varten 5  000 euroa. "En usko, että sellaista asiaa voi unohtaa,"sanoi Merikukka eilen IL:lle. 

Me uskomme, että pääministeri ei voi unohtaa mitään tapahtumaa tai asiaa, mitä hän ja Merikukka puuhailivat yhdessä alkuvuonna 2007; on tuo Merikukka niin näyttävä ja ilmeisen tulinen nainen...vetää varman vertoja Dritallekin....

Entä sen "melkein vuorineuvos" Kyösti Kakkosen Matille Kesärannan pihalla  toukokuussa 2007 ojentaman Jäävuori-maljakon rikkoutuminen? Matti kyllä puhui tässäkin asiassa ns, muunneltua totuutta väittäessään, että vaasi olisi rikkoutunut, kun hän yritti pestä sitä kuumalla vedellä. Totuus on tässäkin asiassa aivan toisenlainen. Olemme saaneet tietää, että Merikukka asetti Matin kesäkuussa 2007 ota tai jätä -tilanteen eteen kiukustuessaan Matin jahkailuun mitä tuli suhteen jatkamiseen. Kun Matti ei saanut päätöstä aikaan, Merikukka suuttui Kesärannassa käydessään ja viskasi Jäävuori-maljakon lattialle, paiskasi oven kiinni takanaan ja poistui Matin yksityiselämästä lopullisesti.

Vai kuumaa vettä, muka! No, kuuma ja kuumaa, tietäähän siinä miten käy, kun Tulivuori kohta Jäävuoren. Merikukka on heitellyt ennenkin esineitä ja oikein julkisesti. Kesäkuussa 2007 Merikukka heitti Lohjan terveyskeskuksessa jotakuta ihmistä WC-rullalla, kun hän ja Matti tulivat yöllä  kaksistaan terveyskeskuksen päivystystiloihin.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

117. Vaasan hovioikeuden presidentin virka täytettävänä; kielikysymys velloo Pohjanmaan käräjäoikeudessa

     Vaasan hovioikeuden vuonna 1862 valmistunut talo

1. Vuonna 1776 perustetun Vaasan hovioikeuden nykyinen talo on Suomen hovioikeuksista ja ylipäätään suomalaisista oikeustaloista upein sekä ulkoa että varsinkin sisäpuolelta. Se on niitä harvoja suomalaisia oikeustaloja, joita voi ylpeyttä tuntien esitellä myös pohjoismaisille ja eurooppalaisille vieraille. En ryhdy tässä kertoilemaan hovioikeuden talosta, sen historiasta tai taloon 1970- ja 1980 -luvuilla suoritetuista entisöimistöistä. Totean vain, että hovioikeuden presidenttinä 1989-1998 toiminut Erkki Rintala on tehnyt talon fyysisen olemuksen samoin kuin hovioikeuden lainkäytön kehittämisen osalta suurtyön. Vaasan hovioikeutta pidettiin Rintalan presidenttikaudella ja vielä sen jälkeenkin monessa suhteessa yleisesti maan ykköshovioikeutena. 

2. Hovioikeudessa on arvokkaita taulu- ja kirjakokoelmia sekä antiikkisia huonekaluja ja oikeuden tunnuksin varustettuja esineitä. Vaasan hovioikeuden yksi ylpeydenaihe on kirjasto, jossa on koti- ja ulkomaista oikeustieteellistä kirjallisuutta ja aikakausijulkaisuja sekä valtiopäiväasiakirjoja aina Porvoon valtiopäiviltä 1809 lähtien. Kirjaston asiakkaina ovat myös Helsingin yliopiston Vaasan oikeustieteellisen koulutuksen opiskelijat ja Vaasan yliopiston opiskelijat ynnä muut tutkijat. Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia vierailivat Vaasan hovioikeudessa syyskuussa 2006, jolloin hovioikeuden perustamisesta tuli kuluneeksi 230 vuotta.

3. Erkki Rintalan jälkeen hovioikeuden presidenttinä toimi Ingvar Krook (1998- 2004), joka on hovioikeuden omia kasvatteja ja nimitettiin presidentin virkaan KKO:n oikeusneuvoksen virasta. Ingvar Krook oli yhtiöoikeudesta väitellyt tohtori, jonka perustelutaito näkyy niiden juttujen tuomioissa, joiden ratkaisemiseen hän KKO:ssa osallistui. Krookia seurasi vuonna 2005 presidenttinä - järjestyksessä 31. hovioikeuden presidentti - oikeusneuvos Mikko Könkkölä, joka nimitettiin keväällä Helsingin hovioikeuden presidentiksi Lausi Melanderin jälkeen.

4. Vaasan hovioikeuden asiat kiinnostavat minua erityisesti siksi, että olen itsekin ollut töissä kyseisessä hovioikeudessa, tarkemmin sanottuna hovioikeudenneuvoksena vuosina 1976-78. Tuolloin hovioikeudentalon toisessa päässä toimi vielä Vaasan lääninhallitus, mutta 1980-luvulla talo siirtyi kokonaan hovioikeuden käyttöön. Minulla on miellyttäviä muistoja  noilta ajoilta, opin uusia asioita ja tutustuin moniin mielenkiintoisiin tuomareihin, esittelijöihin ja kanslisteihin. 

5. Hakuaika avoinna olevaan Vaasan presidentin virkaan päättyi toissa päivänä. Hakijoita oli yllättävän vähän, esimerkiksi KKO:sta virkaa ei hakenut kukaan. Minulle oli yllätys, että esimerkiksi Vaasan hovioikeudessa aiemmin työskennelleet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki ja Hannu Rajalahti eivät hakeneet presidentin virkaa. Vaikka hovioikeudentalo on upea ja virka arvostettu, kuuluu hovioikeuden presidentin työhön nykyisin niin paljon hallintoa, ettei homma ilmeisesti kovin suuresti houkuta.

6. Virkaan oli neljä hakijaa: Vaasan hovioikeudesta hovioikeudenlamannit Olli Varila (60 v.) ja Robert Liljenfeldt (58), Kouvolan hovioikeudesta hovioikeudenneuvos Tapani Vasama (54) ja Turun hovioikeudesta hovioikeudenlaamanni Simo Simola (63). Simolalla on pisin kokemus tuomarina ja Vasama on Suomen Tuomariliiton puheenjohtaja. Silti vaikuttaa siltä, että nimityskisa on kahden kauppa, eli virkaan nimitetään joko Olli Varila tai Robert Liljenfeldt. Varila ja Liljenfeldt ovat Vaasan hovioikeuden omia kasvatteja, jotka ovat aloittaneet uransa juuri hovioikeudessa. Kun itse menin Vaasan vuonna 1976, olivat Varila ja Liljenfeldt myös tulleet äskettäin hovioikeuteen ja aloittaneet siellä ylimääräisinä esittelijöinä eli hovioikeudenviskaaleina.

7. Minun ei ole syytä ryhtyä tässä lähemmin pohtimaan, kummasta pitäisi "tehdä" presidentti, Varilasta vai Liljenfeldtistä. Molemmat ovat päteviä ja sopivia virkaan. Nimitysasiassa antavat lausunnon Vaasan hovioikeus ja KKO, ja virkaesityksen valtioneuvostolle tekee tuomarinvalintalautakunta. Lopullisen nimityspäätöksen tekee Tasavallan presidentti. Niin, ja kaikki viranhakijat joutuvat psykologisiin soveltuvuusteihin. Itse en kyllä tällaisista testeistä paljoakaan perustaisi. Epäluuloni johtuu ehkä siitä, että jos olisin itse aikoinaan joutunut sanotunlaisiin testeihin, olisin melko varma, että minut olisi raakattu pois päällikkötuomarin eli kihlakunnantuomarin viran hakijoiden joukosta. Testeissä olisi kenties ihmetelty, että miten tuollainen tyyppi on ylipäätään joskus voitu nimittää johonkin tuomarinvirkaan! No, tuota päällikkötuomarin hommaa tuli joka tapauksessa hoidettua toistakymmentä vuotta. En voi todeta, että päivääkään tuosta ajasta en vaihtaisi pois, mutta sikäli kun vielä muistan, niin hauskaa ja mielenkiintoistahan tuo puuhailu tuomiokunnassa useimmiten kuitenkin oli, samoin vapaa-ajan vietto tuomareiden ja notaarien kanssa.

8. Kieliasia voi olla yksi merkittävä tekijä uutta hovioikeuden presidenttiä nimitettäessä. En puutu siihen tässä enemmälti, mutta tulkoon todetuksi, että valtioneuvoston asetus 12.6.2008 vuonna 2010 aloittavien uusien ja uljaiden käräjäoikeuksien tuomiopiireistä on herättänyt suurta närää varsinkin Vaasan seudun suomenkielisen väestön ja hovioikeuspiirin tuomarikunnan keskuudessa. Valtioneuvosto päätti, RKP:n vaatimuksesta ja pääministeri Matti Vanhasen antaman lupauksen mukaisesti, että 1.1.2010 aloittava Pohjanmaan käräjäoikeus, jonka kanslia sijaitsee Vaasassa, on enemmistökieleltään ruotsinkielinen. - En muuten pidä lainkaan onnistuneena sitä, että  suuri osa uusista käräjäoikeuksista on nimetty maakuntien mukaan: Pohjanmaan käräjäoikeus, Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus, Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus, Itä-Uudenmaan käräjäoikeus jne. Osa uusista käräjäoikeuksista on kuitenkin nimetty, kuten nytkin, sijaitsemispaikkansa mukaan, kuten esimerkiksi Oulun käräjäoikeus, Tuusulan käräjäoikeus, Hyvinkään käräjäoikeus ja tietenkin Helsingin, Vantaan ja Espoon käräjäoikeudet.

9. Tällä hetkellä vielä toiminnassa oleva Vaasan käräjäoikeus on enemmistökieleltään suomenkielinen. Muutos tuli - tai tehtiin - mahdolliseksi, kun nyt vielä toimiva ruotsinkielinen Mustasaaren käräjäoikeus lakkautetaan ja yhdistetään Vaasan käräjäoikeuteen. Tulevan Pohjanmaan käräjäoikeuden väestön niukka enemmistö on tosin ruotsinkielistä, mutta paradoksaalista on, että valtaosa eli peräti 80 prosenttia Pohjanmaan käräjäoikeuden jutuista ja asioista tullaan käsittelemään suomeksi. Laissa olevat kielivaatimukset aiheuttavat sen, että Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomareilta vaaditaan erinomainen ruotsin kielen taito, vaikka toiminnalliset tarpeet eivät tätä edellytä. Tämä johtaa siihen, että tuomareiden rekrytointipohja olennaisesti kapenee kielivaatimusten johdosta.

10. Ruotsinkielisen Pohjamaan käräjäoikeuden perustamista ovat vastustaneet muun muassa Vaasan hovioikeus ja Vaasan käräjäoikeus sekä sen ruotsinkielinen laamanni. Mutta politiikka on politiikkaa ja ikuisena hallituspuolueena tunnetun RKP:nkin täytyy ilmeisesti silloin tällöin saada omia kielipoliittisia vaatimuksiaan lävitse, vaikka siitä kärsisi oikeudenhoito ja pahimmassa tapauksessa ihmisten oikeusturvakin. Kun Mustasaaren käräjäoikeuden ohella toinen nykyisin vielä toimivista mannersuomen enemmistökieleltään ruotsinkielinen käräjäoikeus eli Paraisten käräjäoikeus yhdistetään useiden muiden käräjäoikeuksien kanssa vuoden 2010 alusta Varsinais-Suomen käräjäoikeudeksi, jonka enemmistökieleksi tulee suomi, ajoivat Rkp:n ministerit ja kansanedustajat härkäpäisesti läpi tavoitteensa saada mannersuomeen edes yksi ruotsinkielinen käräjäoikeus eli juuri Vaasan käräjäoikeus. Tämän pääministeri Matti Vanhanen ja keskusta sekä oikeusministeri Tuija Brax hövelisti ruotsalaisille lupasivat.

11. Valtioneuvosto eli hallitus on päättänyt aina asetuksella käräjäoikeuksien lakkauttamisista ja uusien käräjäoikeuksien perustamisesta. Tämä on outoa ja kenties jopa virheellistä, sillä perustuslakihan lähtee siitä, että tuomioistuimet ovat laillisia eli siis lailla perustettuja. Eduskunnan tulisi päättää käräjäoikeuksien perustamisesta, lakkauttamisesta ja yhdistämisestä toisiin käräjäoikeuksiin. Onhan jokaisen hovioikeudenkin perustamisesta päätetty eduskuntalailla, miksi siis käräjäoikeudet, jotka ovat kaiken oikeudenhoidon ja lainkäytön perusta, voidaan perustaa ja lakkauttaa valtioneuvoston päätöksillä? Nämä päätöksethän juuri mahdollistavat sellaisten poliittisten lehmänkauppojen tekemiset, jollaisesta uuden Pohjanmaan käräjäoikeuden perustamisessakin näyttäisi olevan kyse. Tiettävästi eduskunnan oikeusasiamiehelle on tehty kantelu, jossa on pyydetty tutkimaan, onko menettely, jossa uudet käräjäoikeudet on perustettu valtioneuvoston päätöksellä, perustuslain mukainen. Oikeusasiamies saattaa kuitenkin saada kantelun ratkaistuksi vasta sitten, kun uudet käräjäoikeudet ovat jo aloittaneet toimintansa tai kun aikaa vuoden vaihteeseen on enää niin vähän, ettei asiantilan korjaamiseksi ole käytännössä enää mitään tehtävissä, vaikka käräjäoikeuksien perustamispäätös todettaisiinkin perustuslain vastaiseksi.

12. Toivottavasti Vaasan seudulla jylläävä oikeudenhoidollinen kielikiista ei vaikuta hovioikeuden presidentin nimitykseen ratkaisevasti. Vaikka hovioikeuden presidentillä on runsaasti hallintotehtäviä, on hovioikeuden presidentti ennen muuta hovioikeuden ja samalla kaikkien hovioikeuspiirin käräjäoikeuksien lainkäyttöä ohjaava päällikkötuomari. Presidentti voi, jos osaa ja viitsii, kannanotoillaan ja lausumillaan vaikuttaa merkittävästi laintulkintoihin ja käytäntöjen muodostumiseen. Tässäkin suhteessa ex-presidentti Erkki Rintala täytti hyvin paikkansa.

13. Minun idolini lainkäytön osaamisen ja johtamisen suhteen oli Helsingin hovioikeuden presidentti Y.J. Hakulinen (1902-1974). Hän oli todella oppinut ja taitava, vaikka toisaalta hyvin itsetietoinen ja vaativa päällikkötuomari. Hakulisen kriittisyys kohdistui usein silloiseen korkeimpaan oikeuteen, jonka ennakkopäätöksiä hän suorasukaiseen tyyliinsä arvosteli. Hakulinen julkaisi omaa lakikirjaakin, koska hän piti virallista Suomen Laki -teosta huonona. Hakulinen oli saksalaisen käsitelainopin edustaja, jonka väitöskirja perusteettoman edun palauttamisesta oli korkeatasoinen, mutta vaikeaselkoinen. Hakulisen pääteoksena voitaneen pitää hänen tunnettua oppi- ja käsikirjaansa Velvoiteoikeus I, joka kuului pitkään yliopistossa siviilioikeus I:n tenttikirjallisuuteen. Muistan, miten yritin opiskeluaikanani päntätä tuota vaikeaselkoista opusta kallooni ajatellen, että en tulisi ehkä koskaan selviytymään siviilioikeus I:n tentistä juuri Hakulisen kirjan takia. Mutta toisin kävi, sillä läpäisin tuon ensimmäisen ison tentin heti ensimmäisellä yrityksellä arvosanalla "erinomaiset tiedot." Sen jälkeen muiden tenttien läpäiseminen tuntui ikään kuin lasten leikiltä.

14. Hakulinen toimi Helsingin hovioikeuden presidenttinä kaksikymmentä vuotta hovioikeuden perustamisesta vuodesta 1952 lähtien. Itse olin Helsingin hovioikeudessa esittelijänä pari vuotta 1970-luvun alussa. Hakulinen oli karismaattinen juristi, ja kaikki hovioikeudessa arvostivat ja jopa pelkäsivät häntä. Hovioikeuden hallintoon Hakulinen ei käsittääkseni puuttunut paljoakaan, vaan hallinnon hoiti tuolloin  hovioikeuden sihteeri käytännöllisesti katsoen yksinään. Lainkäyttöön eli hovioikeuden ratkaisutoimintaan Hakulinen sen sijaan puuttui sitäkin innokkaammin. Hän luki huolellisesti jokaisen hovioikeuden jaoston kaikki tuomio- tai päätöstaltiot ja puuttui usein kysymyksillään ja huomautuksillaan jaoston jo ratkaisemaan asiaan ennen kuin se annettiin talosta "ulos." Hovioikeuksien ratkaisujen tuli noudattaa Hakulisen kantaa, ei siis KKO:n, jos nämä kaksi tulkintaa tai näkemystä olivat ristiriidassa keskenään.

15. Jos hovioikeuden kolmijäsenisen jaoston ratkaisu ei tyydyttänyt presidentti Hakulista, hän määräsi asian käsiteltäväksi viisijäsenisessä jaostossa, jonka puheenjohtaja Hakulinen aina toimi itse. Eikä sitä yhtä lisäjäsentä koskaan arvottu, vaan Hakulinen valitsi itse viisijäseniseen kokoonpanoon sellaisen jäsenen, jonka hän tiesi kannattavan omaa mielipidettään asiassa. En muista koskaan sattuneen tapausta, jossa presidentti Hakulinen olisi jäänyt "omassa hovioikeudessaan" vähemmistöön.

16. Itse olin esittelijänä kahdessa jutussa, jotka Hakulinen määräsi johtamansa vahvennetun jaoston käsiteltäväksi. Kumpikin tapaus koski prosessuaalista kysymystä, toisessa oli kyse tuohon aikaan paljon kiistaa ja erimielisyyttä aiheuttaneesta probleemasta, joka tunnettiin nimellä "jatketun rikoksen oikeusvoima." Tuota kysymystä koskevat tapaukset olivat usein joiltakin vähäisiltä osin hieman  erilaisia, mutta tiesin hyvin, että presidentti Hakulisen kanta erosi tässäkin asiassa perusteiltaan tyystin siitä, jonka KKO oli aiemmin parissa ennakkopäätöksessään ottanut. Koska pidin - aivan vilpittömästi - Hakulisen kantaa oikeana, kirjoitin esittelymuistioni ja oman ratkaisuehdotukseni tältä pohjalta. Muistan hyvin, että kun rohkenin esittelytilaisuudessa hieman arvostella KKO:n kantaa, Hakulinen nyökkäsi hyväksyvän oloisesti ja tuhahti ääneen, että "tästäkin nyt näkee, millainen KKO meillä oikein on!" 

17. Sanotun jutun esittely pidettiin kauniina kesäkuun alkupäivänä vuonna 1971. Muistan, että presidentti Hakulinen määräsi esittelyssä tauon, jolloin me lähdimme koko porukka, presidentti Hakulinen, neljä hovioikeudenneuvosta ja minä, kävelylle hovioikeuden talolta eli Marmoripalatsilta Kaivopuiston läpi merenrantaan, josta ostimme jäätelöt ja kävelimme sitten takaisin jatkamaan istuntoamme. Ja niinhän siinä kävi, että esittelyssä nuijittiin hovioikeuden ratkaisuksi esittelijän ehdotus, joka oli - tietenkin- ristiriidassa KKO:n ennakkopäätöksen kanssa. Hakulinen otti hovioikeuden sanotun ratkaisun lakikirjaansa "ainoana oikeana ratkaisuna" jatketun rikoksen oikeusvoimaa koskevasta problematiikasta. Sittemmin eli 1980-luvulla lainsäätäjä poisti lailla kyseisen ongelman oikeushistorian hämäriin. 

18. Y.J.Hakulisen taipumus olla eri mieltä KKO:n samoin kuin useimpien muiden oikeusoppineiden kanssa oli yleisesti tiedossa. Jonkinlaiseksi lentäväksi lauseeksi muodostuikin tuohon aikaan kirjallisuusviittauksissa usein esiintynyt lausahdus "toisin kuitenkin Hakulinen." Hakulinen kuitenkin yleensä aina perusteli oman kantansa. Etunimilyhenne Y.J. tulee muuten nimistä Yrjö Juho. Minä olen tavallaan Y.J:n kaima, sillä etunimeni ovat Jyrki Juhani. Olisiko tällä kenties jotakin tekemistä sen kanssa, että minullakin on kuulemma ilmennyt - silloin tällöin - taipumusta kritisoida KKO:n ratkaisuja? Mene ja tiedä, mutta sen voin kyllä vilpittömästi sanoa, että minuun teki nuorena juristina suuren vaikutuksen Y.J.Hakulisen tapa argumentoida ja myös rohkeus olla eri mieltä, jos asia sitä edellytti. Hakulisen edustamasta käsitelainopista tosin pyrin eroon aika pian hovioikeudesta lähdettyäni. Käsitelainoppia enemmän minua on viehättänyt skandinaavinen realismi ja ratkaisujen perustaminen reaalisiin näkökohtiin ja asia-argumentteihin, ei lain kirjaimen orjallinen seuraaminen (legalismi) tai käsitteistä päätteleminen.

19. Ehkä lukija nyt ymmärtää, miksi en anna kovin suurta arvoa sille, että hovioikeuden presidentti - olipa kyse mistä hovioikeudesta tahansa - on lähinnä vain innokas ja hyvä hallintomies ja -johtaja. Arvostan paljon enemmän hovioikeuden presidenttinä lainkäytön johtajaa, joka omalla esimerkillään ja taidoillaan innostaisi muitakin tuomareita samoin kuin esittelijöitä perehtymään ja panostamaan juridiikkaan, lainkäytön ja ratkaisutoiminnan laatuun sekä tuomioiden perustelemiseen. Presidentti ei voi toki hoitaa hallintoa ikään kuin "vasemmalla kädellä", mutta hallinnossa presidentti ei toimi yksin, vaan häntä avustaa kansliapäällikkö, joka myös paljolti vastaa hovioikeuden rutiinihallinnosta, sekä suuri joukko hovioikeuden henkilökuntaa.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

116. KKO:n suullinen käsittely käräjätuomarin virkarikosjutussa oli pettymys

KKO:n suullinen istunto, vasemmalla vastaaja avustajineen, seuraavana KKO:n esittelijä, korokkeella KKO:n jäsenistöä ja selin oikealla syyttäjä
KKO:n jäsenet vasemmalta lukien: Timo Esko, Gustav Bygglin, Kari Raulos, Ilkka Rautio ja Soile Poutiainen, selin valtionsyyttäjä Jukka Rappe.

1. Korkein oikeus (KKO) toimitti tänään suullisen käsittelyn Jyväskylän käräjäoikeuden käräjätuomaria koskevassa virkarikosjutussa. Kerroin tästä oikeuskansleri Jaakko Jonkan nostamaan syytteeseen perustuvasta jutussa blogissani nro 113/17.6.2009; ensimmäisen kerran kirjoitin asiasta jo 29.1.-09 jolloin käsittelin myös juttujen viipymisen syitä yleensä. Vaasan hovioikeus oli tämän vuoden maaliskuussa tuominnut 53-vuotiaan naispuolisen käräjätuomarin virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta yhteiseen 50 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen eli maksamaan sakkoa kaikkiaan 2 050 euroa. Hovioikeus oli hylännyt syytteen virka-aseman väärinkäyttämisestä samoin kuin syyttäjän vaatimuksen käräjätuomarin viraltapanosta.

2. Sain sattumalta tiedon KKO:n sanotusta käsittelystä  - KKO:han ei tiedota yleisölle suullisista käsittelyistään - ja päätin lähteä kerrankin paikan päälle katsomaan, mitä KKO:n suullisessa käsittelyssä oikein tapahtuu. Edellisen kerran olin KKO:n suullisessa käsittelyssä joskus 1990-luvun puolivälissä yhdessä opiskelijaryhmän kanssa. Suulliset käsittelyt ovat säännönmukaisesti julkisia myös yleisölle, jollei tuomioistuin jostakin lakiin perustuvasta syystä päätä, että käsittely pidetään yleisöltä suljettuna eli suljetuin ovin. Nyt ei kuitenkaan ollut kyse tällaisesta tapauksesta, vaan yleisöllä oli vapaa pääsy istuntoon.

3. KKO oli tiedottanut suullisesta käsittelystä etukäteen "toimituksille", kuten käytetty termi kuuluu. Ilmeisesti tieto on lähetetty suurimmille sanomalehdille eli käytännössä niiden rikos- tai oikeustoimittajille. Tiedottaminen on hoidettu myös eri tv-kanaville. Lisäksi suullisista käsittelyistä tiedotetaan luultavasti juridisille aikakausilehdille (Lakimies, Defensor Legis, JFT, Oikeus-lehti jne.). Viimeksi mainitut julkaisut ilmestyvät tosin vain 4-6 kertaa vuodessa, joten on selvää, ettei niiden kautta tieto ei välitys suurelle yleisölle tai edes ns. oikeusyhteisölle ennen suullista käsittelyä. Mutta tämä sama tuntuu pätevän myös muille toimituksille lähetettyjen tiedotteiden suhteen.

4. Tämänpäiväisessä KKO:n suullisessa käsittelyssä näytti olevan paikalla vain yksi (1) tiedotusvälineiden edustaja eli naispuolinen toimittaja. Yleisöä oli sen sijaan saapuvilla yllättävän paljon eli alun toistakymmentä ihmistä minun lisäkseni. Osa heistä tuntui olevan opiskelijoita ja osa varttuneempaa väkeä luultavasti Keski-Suomen suunnalta. Minähän "kuulutin" tätä suullisesta käsittelystä blogikirjoituksessani  17.6., joten olisikohan sanomani mennyt perille? Sain otettua ennen käsittelyn varsinaista alkamista pari kolme valokuvaa istuntosalista ennen kuin puheenjohtaja huomautti, että käsittelyn aikana ei kuvata. 

5. KKOn istunto pidettiin korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) istuntosalissa Fabianinkadulla, koska KKO:n oma talo on edelleen remontissa. KHO:n toimitiloissa oli aikaisemmin Yleisradion pääpaikka. Asuin opiskeluaikana yhden lukukauden Fabianinkadun "yläpäässä" sijainneessa alivuokralaisasunnossa ja poikkesin joskus iltapäivisin luennoilta palattuani Fabianinkadun ja Makasiininkadun kulmassa näköjään edelleen toimivassa Kellarikrouvissa. Iltapäivisin krouvissa näki usein Ylen tuttuja toimittajakasvoja pitkälle lounaalle "unohtuneina." Sinivalkoiset äänemme eli Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen olivat lähes joka kerta paikalla krouvissa piipahtaessani. - Nostalgiset olivat siis tunnelmat, kun astelin tänään aamupäivällä pitkin Fabianinkatua kohti Kasarmintoria.

6. Suullisen käsittelyn toimittamistapa oli minulle suuri pettymys. Koko käsittely, joka alkoi tasan kello 10, kesti vain 25 minuuttia! Näytti ilmeiseltä, että kyse oli lähinnä vain muodollisesta kuulemisesta. Osa yleisöstä jupisikin pois lähdettäessä, että koko käsittely oli "täyttä pelleilyä." Itse toki osasin tätä hieman odottaakin, sillä teknisesti asia oli hyvin yksinkertainen. Syyttäjän ja vastaajan kesken ei ollut mitään riitaa faktoista, vaan kyse oli vain juridisista kysymyksistä. Lisäksi käsittelyn alussa ilmeni, että KKO oli asianosaisille toimittamassaan kutsussa rajannut "näkemysten"  - tätä termiä käytti KKO:n puheenjohtajana toiminut oikeusneuvos Kari Raulos - esittämisen vain yhteen ainoastaan asiaan eli kysymykseen siitä, pitäkö virkarikoksesta tuomittu käräjätuomari tuomita sakorangaistuksen lisäksi myös viralta pantavaksi. 

7. Näin siitä huolimatta, että oikeuskansleri Jonkka oli valituksessaan KKO:lle vaatinut käräjätuomarin tuomitsemista törkeämmästä rikoksesta kuin mistä hovioikeus oli hänet tuominnut, eli virkavelvollisuuden rikkomisen sijasta virka-aseman väärinkäyttämisestä. Nyt tästä rikoksen rubrikoinnista ei puhuttu istunnossa mitään, vaikka se luonnollisesti vaikuttaa paljon siihen, onko tuomari tuomittava pantavaksi viralta vai ei. Selvä epäjohdonmukaisuus siis. Vaikuttaa hieman siltä, että KKO olisi jo tavallaan etukäteen päättänyt, että rikosnimike pysyy virkavelvollisuuden rikkomisena, ja että nyt on enää kyse vain mahdollisesta viraltapanosta.

8. Muutama hieman outo piirre istunnosta yleensä. Vaikka muutoksenhakijana jutussa oli oikeuskansleri Jaakko Jonkka, hän itse tai ketään muutakaan oikeuskanslerinviraston edustajaa ei ollut paikalla, vaan syytettä ajoi KKO:ssa, kuten jo hovioikeudessakin, valtionsyyttäjä Jukka Rappe. Tämä toki on aivan lainmukaista, mutta jatkossa voitaisiin harkita lain muuttamista siten, että oikeuskanslerin tai apulaisoikeuskanslerin on ajettava itse nostamaansa syytettä ainakin, kun on kyse KKO:n käsittelystä. Ilmeisesti nykysysteemi lähtee siitä ajatuksesta, että oikeuskansleri on sentään niin iso "herra", ettei häntä saa vaivata mihinkään tuomioistuimeen, jossa kansleri joutui tekemisiin "rahvaan" kanssa. Tavat ja tottumukset oikeudenkäynnissä periytyvät siis meillä yhä Venäjän ja Ruotsin vallan ajoilta.

9. Hieman ihmetytti myös KKO:n esittelijän mukanaolo, koska kyse oli suullisesta käsittelystä eikä esittelymenettelystä; vain jälkimmäisessä juttu ratkaistaan - ainakin pitäisi ratkaista - esittelijän ehdotuksen pohjalta. Käsittelyssä oli se inkvisitorinen piirre, että KKO:n jaoston puheenjohtaja paitsi avasi käsittely, myös selosti, tosin hyvin suppeasti, mistä jutussa oli KKO:ssa kyse. Yleensähän rikosjutussa pitäisi lähteä  - ja lähdetäänkin käräjäoikeudessa - siitä, että virallinen syyttäjä on se henkilö ja asianosainen, joka esittelee asian tuomioistuimen jäsenille, nyt siis tuomioistuin tavallaan esitteli syyttäjän ajaman jutun syyttäjälle ja vastaajalle!

10. Minusta yleisöystävällisyyttä ei käsittelyssä ollut etukäteen ajateltu lainkaan, sillä puheenjohtajan avauspuheenvuoro ja asiaa koskeva selostus oli niin suppea, ettei ihminen, joka ei ollut etukäteen perehtynyt juttuun, ei varmaan tiennyt, mistä jutussa itse asiassa oli alun perin ollut kyse. Muutenkin tuntui siltä, ettei oikeus ollut varautunut yleisön läsnäoloon, ja että koko käsittely oli lähinnä pelkkä muodollisuus, joka piti saada pois käsistä mahdollisimman pikaisesti. Tässä kyllä onnistuttiin, sillä aikaa käsittelyyn ei tuhraantunut tosiaan 25 minuuttia enempää.

11. Valtionsyyttäjä Jukka Rappe avasi varsinaisen "keskustelun", jos tätä sanaa ylipäätään voi käyttää, jossa hän vetosi siihen, mitä oikeuskansleri Jonkka oli jutussa jo aiemmin esittänyt ja mitä Rappe oli tavallaan kanslerin asiamiehenä jo hovioikeusvaiheessa ja valituksessaan KKO:lle esittänyt. Mitään yllättävää tässä noin 10 minuutin pituisessa syyttäjän puheenvuorossa ei ollut. Rappe katsoi, että tuomarin menettely kohdistui tuomarintoiminnan ydinalueeseen, että hän oli rikkonut  keskeistä virkavelvollisuuttaan ja että tuomarin menettely oli ollut laskelmoivaa. Rappen mukaan tuomarin peittely merkitä hänellä ratkaisematta olevat kolme riita-asiaa Tuomas-kirjaamisjärjestelmään ratkaistuiksi oli merkinnyt sitä, että mainitut riita-asiat olivat faktisesti hävinneet "näkyvistä." Rappe katsoi, että tuomarin motiivina oli ollut henkilökohtaisen hyödyn tavoittelu. 

12. En tiedä enkä ole varma  - kun asia käsiteltiin KKO:ssa niin kovin kiireesti ja pintapuolisesti - mutta sain sellaisen vaikutelman, että aiemmin Äänekosken käräjäoikeudessa virassa ollut tuomari olisi peittänyt laiminlyöntinsä merkitsemällä kyseiset asiat Tuomakseen ratkaistuksi siinä vaiheessa kun hän oli hakenut nykyistä käräjätuomarin virkaansa Jyväskylän käräjäoikeudesta, johon virkaan hänet oli sittemmin nimitettykin. Jos näin todella on ollut asian laita, niin silloin kyseessä on mielestäni ollut aika merkittävän henkilökohtaisen hyödyn tavoittelusta.

13. Tämän jälkeen puheenvuoro annettiin vastaajan avustajana toimineelle asianajajalle, jonka nimi meni alkuesittelyssä minulta "ohitse." Tässä kohdin taas yksi hieman kummallinen piirre sanotusta oikeudenkäynnistä, eli se, että vaikka vastaaja oli kutsuttu istuntoon henkilökohtaisesti, hän ei käyttänyt koko käsittelyn aikana yhtään puheenvuoroa eikä kukaan kysynyt häneltä koko aikana yhtään mitään! Tästä oli sentään yksi pieni poikkeus, kun vastaaja puuttui avustajansa lausumaan omasta aloitteestaan. Avustaja vetosi muun muassa siihen, että tuomari oli ollut esitutkinnan ja syyteharkinnan takia pidätettynä virastaan yhden vuoden, mutta vastaaja korjasi tätä lausumaa ja sanoi, että tuo virasta pidättämisen aika oli kestänyt vain neljä kuukautta.

14. Kun muistelen omaa uraani käräjäoikeutta vastaavan kihlakunnanoikeuden puheenjohtajan viranhoidosta 12 vuoden aikana, niin täytyy sanoa, että minä en koskaan "antanut" syytetyn, asianomistajan tai paikalle saapuneiden riitajuttujen asianosaisten istua oikeussalissa tuppisuina, vaan yritin aina saada ihmiset itse puhumaan ja lausumaan edes jotakin, vaikka heillä olikin avustajanaan asianajaja tai muu pätevä lakimies. Olihan kyse kuitenkin juuri näiden ihmisten omista asioista, joten olisi ollut todella kummallista, jos oikeus ei olisi noteerannut heidän paikallaoloaan mitenkään. Kokonaan toinen asia tietenkin on, ettei rikosasian vastaajalla  ole velvollisuutta vastata yhteenkään kysymykseen tai käyttää puheenvuoroja omasta aloitteestaan; tästä vaitiolo-oikeudesta oikeuden puheenjohtajan tulisi aina myös informoida syytettyä. Mutta tämä ei merkitse sitä, etteikö oikeuden puheenjohtaja voisi tarjota syytetylle puheenvuoroa tai kysyä häneltä henkilökohtaisesti tiettyjä asioita. Enkä muista kyllä kovin montaa tapausta, jossa syytetty olisi kieltäytynyt vastaamasta kysymyksiini.

15. Ei ollut mikään yllätys, kun vastaajan avustaja katsoi, että vastaajan toiminta ei ollut kohdistunut tuomarin viranhoidon ydinalueelle ja että vastaajan peittelyillä ei ollut välitöntä vaikutusta kyseisten riita-asioiden asianosaisten oikeusasemaan. Puolustaja vetosi myös siihen, että vastaaja on toiminut tuomarina vuodesta 1988 lähtien eikä hän ole aiemmin syyllistynyt mihinkään virkavelvollisuuden rikkomiseen. Avustaja piti vaadittua viraltapanoa vastaajan ensimmäisenä kurinpitoseuraamuksena kohtuuttoman ankarana, koska vastaaja ei ole laissa tarkoitetussa mielessä ilmeisen sopimaton toimimaan tuomarina. Viraltapano merkitsisi faktisesti vastaajan jäämistä työttömäksi, sillä hän ei tulisi todennäköisesti työllistymän jatkossa muissakaan lakimiestehtävissä. Avustajan vetosi siihen, että vastaajan menettely oli johtunut inhimillisesti katsoen anteeksiannettavista syistä, sillä hän oli ajatellut niin, että hän kyllä hoitaisi kyseiset asiat pikapuolin ratkaisukuntoon. Vastaajan menettely ei ollut ollut avustajan mielestä laissa tarkoitetulla tavalla jatkuvaa eikä vastaajaollut rikkonut virkavelvollisuuttaan olennaisella tavalla. Vastaajan menettelystä ei ollut aiheutunut mitään vahinkoa, lisäksi vastaaja oli esitutkinnassa myöntänyt esitutkinnassa tekonsa.

16. Tähän vastaajan avustajan puheenvoroon käsittely sitten yllättäen lopahti, sillä kysyttäessä syyttäjä ilmoitti, ettei hänellä ole enää muuta lausuttavaa asiassa. Kun kellään oikeuden jäsenistäkään ei ollut mitään kysyttävää asianosaisilta, puheenjohtaja totesi tilaisuuden päättyneeksi. Tämä oli minusta yllätys, sillä nyt varsinainen keskustelu ja väittely jäi itse asiassa kokonaan käymättä, kun istunnossa tyydyttiin tavallaan vain asianosaisten alkupuheenvuoroihin. Minusta kysymyksiä olisi voitu esittää muun muassa siitä, mitä asianosaiset itse asiassa tarkoittivat, kun syyttäjä väitti, että tuomarin menettely kohdistui tuomarin toiminnan ydinalueelle ja avustaja oli toista mieltä. Toinen relevantti ja erimielisyyttä herättänyt seikka koski vastaajan teon motiivia, jota olisi voitu selvittää oikeuden jäsenten kysymyksillä. Kolmas asia, joka jäi epäselväksi, koski sitä, oliko vastaajan menettely ollut jatkuvaa ja oliko vastaaja laiminlyönyt virkavelvollisuutensa olennaisella tavalla. Tietenkin KKO tuomiota harkitessaan nämä kaikki asiat joutuu "tykönänsä" selvittämään, mutta hyvin hoidettu asianosaisten välinen keskustelu ja oikeuden jäsenten kysymykset olisivat voineet antaa merkittävää lisävalaistusta näihin kysymyksiin.

17. Miksi suullinen käsittely oikeastaan järjestettiin, jos sen anti jäi näin kovin vähäiseksi ja KKO:n tarkoituksena oli ilmeisesti jo alun perin päästä jutun käsittelystä eroon mahdollisimman nopeasti? Luultavasti kyseessä oli eräänlainen "pakkosuullinen", sillä laki lähtee sitä, että tuomioistuin ei voi tuomita syytettyä vankeusrangaistukseen, ellei häntä ole henkilökohtaisesti kuultu oikeudessa (ROL 8:13.1). Tässä tapauksessa vankeusrangaistus ei toki voi tulla kysymykseen, koska syyttäjä ei ole sitä edes vaatinut, mutta rangaistusten ankaruusjärjestyksessä viraltapano rinnastetaan usein vankeusrangaistukseen. Lisäksi on voimassa kirjoittamaton periaate, että rikosjutussa tuomittavan tulee saada nähdä tuomarinsa.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita välttämättä sitä, että KKO tulisi tässä jutussa tuomitsemaan tuomarin viralta pantavaksi. Mutta kun tuo vaihtoehto kuitenkin on olemassa, niin silloin vastaajaa pitää kuulla. Vaikka kuulemisesta ei faktisesti ollutkaan kyse, koska vastaajalta ei kysytty eikä hän hän halunnut lausua henkilökohtaisesti mitään.

18. Mikä sitten olisi KKO:n aikanaan annettavan tuomion ennuste? En haluaisi lähteä ennustelemaan, sillä tässä jutussa mahdollisuudet näyttäisivät olevan suuntaan tai toiseen niin sanotusti fifty-sixty. Jos KKO katsoisi, että vastaaja on syyllistynyt hovioikeuden hänen syykseen lukeman virkavelvollisuuden rikkomisen asemesta virka-aseman väärinkäyttämiseen, olisi tästä johdonmukainen seuraus, että syyttäjän vaatimus viraltapanosta hyväksytään. Mutta kun KKO näytti haluavan sivuuttaa suullisessa käsittelyssä rikoksen rubrisointia koskevan kysymyksen, näyttäisi siltä, että KKO haluaa pysyttää hovioikeuden syyyksilukemisen.
Virkavelvollisuuden rikkomisestakin voidaan toki tuomita viraltapano laissa säädetyin edellytyksin. Tuntuu kuitenkin siltä, että virkavelvollisuuden rikkominen ei ole sittenkään luonteeltaan niin olennaista, että vastaaja tuomittaisiin viralta pantavaksi. Siis luultavaa on, että tuomari saa jatkaa virassaan.

P.S. 23.6.

19. Nukuin yön yli, ja koska asia vaivasi minua vielä aamulla käräjätuomarin menettelyn motiivin osalta, luin uudelleen oikeuskansleri Jaakko Jonkan anonymisoidun syytemääräyksen 22.1.2009. Ja sieltähän asia, joka jäi KKO:n eilisessä istunnossa täysin pimentoon, sitten selvisi.

20. Vaikka eilisessä istunnossa puhuttiin sekä syyttäjän että puolustuksen puheenvuoroissa kolmesta asiasta, joiden osalta tuomari oli tehnyt viivästystään peittääkseen väärät merkinnät asiakirjaan, oli tuomari todellisuudessa tehnyt kuusi kertaa väärän merkinnän Tuomas-järjestelmään merkitsemällä hänen ratkaistavinaan olevat ja jo 3-4 vuotta ratkaisematta olleet kolme riita-asiaa ratkaistuksi.

21. Tuomarin teon motiivista oikeuskansleri Jonkan syytemääräyksessä sanotaan näin: 

"Käräjätuomarin menettelyn tarkoituksena on ollut välttää virkatoimissa olevien laiminlyöntien ilmi tuleminen käräjäoikeuden hovioikeudelle puolivuosittain toimittamissa raporteissa ja siitä aiheutuvat haitalliset seuraamukset. Salaamistoimet ovat ajoittuneet ajankohtaan, jolloin käräjätuomari oli hakenut toista avoimeksi tullutta käräjätuomarinvirkaa, jonka täyttämistä koskevan lausunnon antaminen tuomarinvalintalautakunnalle on kuulunut kyseiselle hovioikeudelle. Ylläpitääkseen luomaansa virheellistä kuvaa asioiden tilasta käräjätuomari on tehnyt uusia totuudenvastaisia merkintöjä vielä tultuaan nimitetyksi uuteen virkaan. Virkavelvollisuuden rikkominen on kerrotulla perusteella tehty tarkoituksella hankkia itselle hyötyä."

22. Vaasan hovioikeus, joka käräjätuomarin kerrotun menettelyn vuoksi on ollut tietämätön kyseisistä käräjätuomarilla pitkään ratkaistavana olleista asioista, on 31.8.2007 tuomarinvalintalautakunnalle antamassaan lausunnossa esittänyt käräjätuomarin nimittämistä Jyväskylän käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan. Tuomarinvalintalautaunta on 26.10.2007 valtioneuvostolle tekemässään esityksessä niin ikään esittänyt  kyseisen käräjätuomarin nimittämistä, ja Tasavallan presidentti on 23.11.2007 nimittänyt hänet sanottuun virkaan 1.3.2008 alkaen. Vaasan hovioikeus oli julistanut Jyväskylän viran haettavaksi 11.5.2007 ja viran hakuaika oli päättynyt 11.6.2007. Syytteessä oleva käräjätuomari oli tehnyt ensimmäiset väärät merkinnät Tuomas-järjestelmään tammikuussa 2007, toisen kerran joulukuussa 2007 ja sitten kolmannen kerran vielä helmikuun alussa 2008. Joulukuussa 2007 tuomari oli muuttanut  asian järjestelmämerkinnällä takaisin ratkaistavina oleviksi, mutta merkinnyt ne sen jälkeen myöhemmin taas totuudenvastaisesti järjestelmän uudestaan ratkaistuiksi siten, etteivät asiat ole näkyneet käräjäoikeuden järjestelmästä hovioikeudelle ulostamista raporteissa.

23. On erittäin hämmästyttävää, minusta suorastaan tyrmistyttävää, etteivät edellä mainitut sangen ratkaisevat faktat teon tosiasiallisesta luonteesta ja käräjätuomarin motiiveista tulleet eilisessä KKO:n istunnossa millään tavalla esille! Syyttäjän olisi pitänyt tietenkin tuoda ne pontevasti esille, mutta mitä vielä! Syyttäjän esitys oli suoraan sanoen anteeksianelevan tuntuista yksinpuhelua, josta ei saanut kaikilta osin kunnolla edes selvää.

24. Kun olin eilisessä kirjoituksessa epävarma sen suhteen, voidaanko käräjätuomari tuomita viralta pantavaksi, on asia nyt minusta noiden esille kaivamieni seikkojen johdosta päivänselvä. Tuomari, joka tekee kuusi väärää merkintää tuomioistuimen  julkiseen asiakirjaan peittääkseen asioiden käsittelyissä tapahtuneet pahat viivästyksensä ja sen, että ratkaistuiksi merkityt asiat ovat todellisuudessa edelleen ratkaisematta, ja menettelee näin siksi, että nuo viivästykset eivät näkyisi julkisissa asiakirjoissa ja haittaisi hänen mahdollisuuksiaan tulla nimitetyksi uuteen ja luultavasti paremmin palkattuun toiseen tuomarin virkaan, ei voine enää jatkaa tuomarin virassa. Hän on tuomariksi sopimaton. Tämä on minusta jokseenkin selvä asia.

25. Siis tarkistan mielipidettäni ja ennustettani viraltapanon suhteen. Minusta vastaajan teko voidaan lukea hänen syykseen virka-aseman väärinkäyttämisenä, kuten oikeuskanslerikin on esittänyt.