Viipurin Pyöreen tornin hämärässä 6-7.6.2009...
Oikeusjutun primus motor, pääministeri Matti Vanhanen puhumassa Vuoksenrannan kirkolla Karjalan Kannaksella
7.6.2009 pidetyssä Antrean ja Vuoksenrannan muistojuhlassa
1. Korkein oikeus (KKO) tiedotti tänään, että se on myöntänyt valitusluvan "Pääministerin morsian" -kirjaa koskevassa asiassa. KKO ratkaisi valituslupa-asian kahden jäsenen kokoonpanossa, johon kuuluivat oikeusneuvokset Kari Raulos ja Pasi Aarnio, esittelijänä esittelijäneuvos Jukka-Pekka Salonen. KKO myönsi valitusluvan viralliselle syyttäjälle, jonka valituksessa on kysymys syyksilukemisen laajuudesta, rangaistuksen mittaamisesta sekä menettämisseuraamuksista. Valituslupa myönnettiin myös Susan Ruususelle ja kyseisen kirjan kustantajalle Kari Ojajalle, jotka vaativat ensisijaisesti syytteen hylkäämistä, sekä kirjan kustannusyhtiölle Etukeno Oy:lle.
2. Rikosjutussa on kyse pääministeri Matti Vanhasen yksityiselämää koskevien tietojen levittämisestä hänen entisen naisystävänsä Susan Ruususen (ent. Kuronen) vuonna 2007 kirjoittamassa Pääministerin morsian -kirjassa. Asia tuli vireille, kun pääministeri Vanhanen teki rikosilmoituksen kirjan kustantaneen yhtiön omistajaa Kari Ojalaa vastaan. Virallinen syyttäjä nosti syytteen paitsi Ojalaa, myös Ruusususta vastaan. Pääministeri Vanhanen yhtyi syytteeseen Ojalaa vastaan. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi vuonna 2008 kahden lautamiehen äänin kaikki syytteet ja niihin perustuneet Vanhasen korvausvaatimukset Ojalaa kohtaan. Käräjäoikeuden lainoppinut puheenjohtaja ja kolmas lautamies olivat sen sijaan syytteiden hyväksymisen kannalla.
3. Helsingin hovioikeus, jossa syyttäjä ja asianomistaja Matti Vanhanen valittivat, tuomitsi 10.2.2009 antamallaan tuomiolla Ojalan ja Ruususen Vanhanen yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkorangaistukseen, Ojalan 60:een ja Ruususen 20:een päiväsakkoon. Ojala tuomittiin maksamaan Vanhaselle henkisestä kärsimyksestä Vanhasen vaatimat 1 000 euroa. Ojala ja Ruusunen tuomittiin lisäksi menettämään rikoksen tuottama hyöty valtiolle. Ojala, Ruusunen ja syyttäjä pyysivät valituslupaa KKO:lta, Matti Vanhanen tyytyi hovioikeuden tuomioon.
4. Olen ottanut blogissani kantaa oikeusjuttuun neljä kertaa: 15.1., 4.2., 10.2. ja 23.2.2009. Kahdessa viimeksi mainitussa jutussani olen selostanut ja kritisoinut hovioikeuden tuomiota. Juttu on paitsi asianosaisten, myös yleiseltä ja periaatteelliselta kannalta varsin merkittävä, joten oli täysin paikallaan, minusta suorastaan välttämätöntä, että asiaa puidaan vielä ylimmässä oikeusasteessakin. Jutussa on kyse valtakunnan johtavan poliitikon vireille panemasta rikosjutussa, jossa hän väittää yksityisyydestään kerrotun oikeudettomasti hänen entisen seurustelukumppanin kirjoittamassa kirjassa. Tällaista rikosjuttua ei ole aikaisemmin Suomessa tästä aihepiiristä käyty. Kyse on johtavaa poliitikkoa koskevasta oikeusjutusta, jossa vastakkain ovat kaksi perustuslaissa jokaiselle turvattua perusoikeutta: sananvapaus ja yksityiselämän suoja. Jutussa on ratkaistavana muun muassa kysymys siitä, saako henkilö omaa elämäänsä ja sen yhtä vaihetta koskevassa kirjassa paljastaa myös seurustelusuhdettaan koskevia asioita.
5. Suomen korkein oikeus on viimeisten 10-15 vuoden aikana punninnut ennakkopäätöksissään sananvapauden ja yksityiselämän suojan suhdetta tavalla, joka on aika usein herättänyt arvostelua. Yksityiselämän suoja on tuntunut painavan KKO:n vaakakupissa lähtökohtaisesti sananvapautta enemmän, sillä ennakkopäätösten tulkinnoissa etusija on annettu yksityiselämälle tai kunnialle. Toisaalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on antanut Suomelle monta langettavaa tuomiota, jotka ovat perustuneet sananvapauden perusteettomaan rajoittamiseen. EIT:n sanotuissa päätöksissä poliitikon yksityiselämän, rikoksesta epäillyn tai muun henkilön maineen suojaamista ei ole katsottu riittäväksi perusteeksi rangaista heitä uutisoinneillaan loukanneita tiedotusvälineitä.
6. Viimeisimmän langettavan tuomio Suomen valtio sai EIT:ltä 10.2.2009 eli juuri samana päivänä, jolloin Helsingin hovioikeus antoi Ruusus-jutun tuomionsa. Sanottu tapaus eteni Suomessa aikoinaan KKO:een asti (KKO 2001:96). KKO teki myös tuossa yksityiselämän loukkaamista koskevassa jutussa ratkaisunsa lähinnä yksittäisten kriteerien perusteella kiinnittämättä juurikaan yleisellä tasolla huomiota journalistiseen sananvapauteen. EIT puolestaan painotti omassa ratkaisussaan menettelyn kokonaisarvioinnin sekä asian yhteiskunnallista merkitystä samoin kuin sitä, että demokraattisessa yhteiskunnassa sananvapauteen saa puuttua vain, jos se on perustelluista syistä välttämätöntä. EIT tuntui rivien välissä hieman moitiskelevan KKO:n tuomiota siitä, ettei siinä ollut otettu huomioon kaikkia asiaan vaikuttavia seikkoja.
7. Tapaus Vanhanen vs. Ruusunen sisältää monia mielenkiintoisia juridisia kysymyksiä. Nyt ei ole kyse aiemmin esillä olleesta journalistisesta sananvapaudesta, vaan omaa elämänvaihettaan muistelevan kirjoittajan lähinnä kaunokirjalliseksi luettavasta teoksesta, jossa kuvataan myös kirjoittajan ja pääministerin välistä seurustelusuhdetta. Kirjassa tuodaan esiin tiettyjä pääministerin yksityiselämään liittyviä, mutta normaaliin seurustelusuhteeseen yleisesti kuuluvia asioita, joista ei paljastunut mitään sensaatiomaista tai arkaluontoista ainesta. Kirjassa käsiteltiin tältäkin osin seurustelusuhdetta ja siihen liittyneitä jokseenkin arkipäiväisiä asioita hienovaraisella tavalla. Kyse oli, kuten pääministeri Matti Vanhanen hovioikeuden tuomion jälkeen itsekin avoimesti myönsi, sinänsä aivan harmittomista tiedoista.
8. Minusta vaikutti hovioikeuden tuomion jälkeen, että johtavan poliitikon ja samalla käytännössä myös muiden johtavien poliitikkojen suoja oli saanut aivan liian ylikorostuneen aseman suhteessa omasta elämästään kirjoittajan henkilön sananvapauteen. Saapa nähdä, mille kannalle KKO jutussa aikanaan asettuu. Hovioikeuden helmikuisen tuomion jälkeen pääministeri Vanhanen on suhtautunut yksityiselämänsä koskevien tietojen levittämiseen tai esillä pitämiseen paljon vapaamielisemmin kuin ennen sitä. Ns, Drita-tapauksessa tai 69-asiassa Vanhanen olisi ollut valmis siihen, että hänen lähettämänsä sähköpostiviestit saatiin julkistaa. Pääministeri on myös tuonut nykyistä naisystäväänsä julkisuudessa esille aivan toisella tavalla kuin ex-heilaansa Susan Ruususta.
9. Vaikka Matti Vanhanen ei ole enää KKO:ssa valittajana - toki hän antaa valitusten johdosta vastineensa - pitää muistaa, että Ruusus-juttu lähti liikkeelle juuri Vanhasen aloitteesta. Pääministeri teki Pääministerin morsian -kirjasta rikosilmoituksen kustantajaa vastaan. Vaikka Susan Ruusunen oli rajattu rikosilmoituksen ulkopuolelle, oli selvää - tämän ainakin Vanhasen asianajaja hyvin tiesi - että jos syyttäjä nostaisi syytteen, syyte oli käytännössä pakko nostaa, ei vain kustantajaa, vaan myös kirjan kirjoittajaa vastaan. Näin myös sitten tapahtui.
10. Kustantaja Kari Ojala olisi halunnut, että hovioikeus toimittaa jutussa suullisen käsittelyn muun muassa siksi, että hän halusi esittää pääministeri Vanhaselle täydentäviä kysymyksiä asian selvittämiseksi. Olin itsekin sitä mieltä, että suullinen käsittely olisi tullut järjestää (blogit 15.1. ja 4.2.). Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan hovioikeus, joka ei tuntunut esittelijän antamien lausuntojen perusteella oikein itsekään tietävän, mitä tekisi, ratkaisi kuitenkin jutun pelkästään asiakirjojen perusteella.
11. Kaikissa muissa maissa olisi näin merkittävässä jutussa, joka koskee maan pääministeriä, selvää, että asiassa pidettäisiin julkinen ja suullinen käsittely. Saa nähdä, mitä tekee Suomen korkein oikeus valtakunnan pääministeriä koskevassa jutussa. Korkein oikeus juhlii tänä syksynä 200-vuotista taivaltaan, joka lasketaan alkaneeksi siitä, kun vuonna 1809 Suomen jouduttua Venäjän yhteyteen autonomisen Suomen ylimmäksi oikeusasteeksi tuli senaatin oikeusosasto. KKO:n taloa on remontoitu ja kunnostettu jo reilun vuoden ajan mun muassa mainittua 200-vuotisjuhlaa silmällä pitäen. Myös KKO:n suullisten käsittelyjen istuntosali on varmaan saanut uuden ilmeen.
12. Mikä siis olisi juhlavampaa kuin toimittaa KKO:n uusituissa toimitiloissa ensimmäisenä suullisena käsittelynä asia, jossa kuultaisiin todistelutarkoituksessa valtakunnan pääministeriä.
P.S.
MTV3:n uutiset kertoi tänään, että keskusta pimitti vuoden 2007 eduskuntavaaleissa suuren vaalituen - 125 000 euroa - jonka se oli saanut Nova Groupilta.
MTV3 halusi siis pelastaa keskustan ja pääministeri Matti Vanhasen kertomalla asiasta vasta EU-vaalien jälkeen. Jos asia olisi paljastettu jo ennen vaaleja, olisi keskustan paikkaluku EU-parlamentissa jäänyt kahteen ja pääministeri Vanhanen olisi joutunut todennäköisesti eroamaan ainakin puolueen puheenjohtajan paikalta.- Mitähän keskusta lupasi maikkarille vastapalvelukseksi?
11 kommenttia:
Yleisesti puhutaan, että viranomaisella on ratkaisupakko. Tämä varmasti koskee useimpia, mutta KKO voi kätevästi vältellä ja väistellä ikävät ja kenties myös turhan vaativat asiat - jätetään valituslupa myöntämättä. Tietysti voidaa sanoa, että sekin on ratkaisu, mutta nykymuodossaan sen voisi korvata fraasilla "Korkein oikeus ei halua lausua asiastanne mitään."
Toivottavasti tässä valitusluvan myöntämisen perusteet olivat puhtaasti juridiset eikä niihin sisältynyt mitään poliittisia arvolatauksia. Uskon suullisen käsittelyn järjestämiseen. Joka ON -jätkä ja miksei ON -tyttökin haluaa varmasti saada omaan saliinsa yhden Suomen politiikan kuumimmista lemmenpareista.
No, ei se valitusluvan myöntäminen tai myöntämättä jättäminen kyllä tuohon anonyymin arveluun perustu!
Valituslupa myönnetään ennakkopäätösarvoa omaavissa jutuissa, ja ennakkopäätöksillä pyritään ohjaamaan tulevaa lainsoveltamista samanlaisissa jutuissa. Ruusus-jutun valituslupa on myönnetty puhtaasti juridisin perustein.
KKO ei hevin järjestä suullisia käsittelyjä, vaikka KKO:ssa onkin kysymys lähinnä vain lain soveltamista koskevista oikeuskysymyksistä, jolloin todistelua ja todisteiden vastaanottamista ei tarvittaisi.
Jokaisessa jutussa, jossa valituslupa myönnetään, KKO:ssa voitaisiin pitää edes jonkinlainen minisuullinen istunto. jossa asianosaiset, käytännössä heidän advokaattinsa, voisivat selostaa lyhyesti, esimerkiksi kumpikin osapuoli korkeintaan 15-20 minuutin pituisissa puheenvuoroissaan, mikä heidän mielestään on olennaisinta jutussa. KKO:n jäsenet saisivat tuolloin myös tilaisuuden esittää asianajajille jonkun kysymyksen.
Näin tehdään useimpien muiden maiden ylimmissä oikeusasteissa oikeudenkäynnin julkisuuden toteutumiseksi. Suomen KKO:ssa eletään vielä nytkin Senaatin ja tsaarin aikaa, jolloin oikeuden istunnot olivat salaisia ja asiat ratkaistiin asiakirjojen perusteella.
Kyllä on blogisti kovin kaukana todellisuudesta, jos luulee, että tämmöiset KKO:n minisuulliset istunnot käytännössä palvelisivat tarkoitusta. Jokaisessa asiassa järjestettynä ne lamauttaisivat KKO:n toiminnan täysin.
Lähinnä pitäisi keskittyä käräjä- ja hovioikeustason ongelmiin. Juuri esimerkiksi videointimahdollisuus alioikeudessa ja sen hyödyntäminen hovioikeudessa tai muut senkaltaiset uudistukset voisivat olla järkeviä.
Jos KKO sitten myöntää valitusluvan on selvää, että olennaiset asiat voidaan tuoda osapuolten toimesta esille kirjallisesti. Toisin luonnollisesti, jos prejudikaatin kohteena on näytön arviointi tai prejudikaatin antaminen liittyy kiinteästi sellaiseen näyttöön, jota aikaisemmin ei ole vastaanotettu, ilman palautustarvetta.
Monien muiden maiden korkeimmissa oikeuksissa sanotut minisuulliset kyllä palvelevat ja ovat aina palvelleet tarkoitustaan erittäin hyvin! Miksi Suomen KKO olisi poikkeus? Eikö täällä oikein osata toimittaa suullisia?
Taitaa olla niin, että suomalaisilta tuomareilta, myös KKO:n tuomarikunnalta, puuttuu innovaatiokykyä, ennakkoluulottomuutta ja halua uudistaa menettelytapojaan. Juttuja junnataan läpi samanlaisessa kirjallisessa menettelyssä niin kuin on tehty jo KKO:n edeltäjän eli Suomen senaatin oikeusosaston alkuajoista lähtien eli pari sataa vuotta sitten.
MInä kannatan kyllä alioikeuskäsittelyn videointia todistelun osalta, jolloin hovioikeuden ei tarvitsisi järjestää ns. pakkosuullisia käsittelyjä näytön uudelleen vastaanottamista varten. Näin on tehty hiljattain eli viime vuonna Ruotsissa ja siellä systeemi toimii hyvin ja hovioikeuksien suullisia käsittelyjä on voitu vähentää merkittävästi.
Meilläkin istuin vuosi sitten oikeusneuvos Kitusen työryhmä, joka pohti ho-menettelyn uudistamista, mutta tuo tärkeä kysymys alioikeuskäsittelyn videoinnista sivuutettiin kokonaan!
Mietinnön lausuntokierroksella yli neljässäkymmenessä eri tuomioistuimista, syyttäjäviranomaisista, asianajajaliitosta ja yliopistojen professoreilta ym. saaduissa lausunnoissa ainoastaan yhdessä lausunnossa kritisoitiin sitä, miksi Kitusen työryhmän mietinnössä ei edes harkittu käräjäoikeusprosessin videointia.
Arvatkaapa, kenen lausunnossa sanottu selkeä puute ainoastaan havaittiin ja videointia kannatettiin? Kyllä, se oli minun lausuntoni. Kaikki muut lausunnonantajat, KKO mukaan lukien, ohittivat sanotun kysymyksen - ilmeisesti siksi, että siitä oli vaiettu myös oikeusneuvos Kitusen mietinnössä!
Tällaista on lainvalmistelu Suomessa!
Tiettävästi vielä ennen Juhannusta hallitus antaa eduskunnalle lakiesityksen hovioikeusmenettelyn uudistamisesta. Siinä ei ole säännöksiä käräjäoikeudessa vastaanotetun henkilötodistelun videoinnista. Sama kitinä ja napina hovioikeuksien suullisista käsittelyistä kuin tähänkin asti tulee siis edelleen jatkumaan!
Tuttavani sai Okan päätöksen tekemäänsä kanteluun. Asia ei antanut aihetta toimenpiteisiin,koska hän ei kyennyt näyttämään HO:n puheenjohtajan virheelliseksi väittämäänsä menettelyä todeksi.
Onko laillisuusvalvojienkin toiminnassa kansalaisella nykyään näyttötaakka. Kantelijan väitteestä Oka ei kuullut ketään, vaikka mm. syyttäjää myöten mukaan lukien asianosaiset olisivat voineet 'todistaa' asiassa. Itse olen aina luullut, että viranomaisella on selvitysvelvollisuus. Tämän jälkeen presumptiona lienee, että moinen ei koske ainakaan oikeuskanslerinvirastoa. Toivottavasti edes kohtuulliset käsittelyajat alkaisivat joskus koskea, vaikka muut oikeusvaltion periaatteet sitten sivuutettaisiinkin. No - ainakin oikeusvaltio sitten pui kepulaisten uuniperunoista nautiskelua aina ylintä oikeusastetta myöten.
Suomessa valvojasta on tullut suojelija - koskee sekä Eduskunnan oikeusasiamiehen että valtioneuvoston oikeuskanslerin kanslioita.
Mainitut virastot suojelevat valvottaviaan niin, että hampaat kirskuvat.
Toipila on jälleen oikeassa. Itse luen mielelläni myös Kari Uotin blogia, mutta tämän blogin etuna oivaltavan kuvituksen lisäksi on älykäs kommentointikaarti.
Erään kerran yritin tuosta suojelusta kirjoittaa näille sivuille omakohtaisen tapauksenkin. Esimerkkini taisi kuitenkin olla liian rasvainen, koska blogisti sensuroi sen scifinä pois.
No, enin osa kommentoijista tuntuu sentään kirjoittelevan selvin päin...sekin on jotain...
Vakavasti puhuen oikeuskanslerilta ja oikeusasiamieheltä ei pidä odottaa liikoja varsinkaan tuomioistuinten väittettyjen virheiden havaitsemisessa saati sitten korjaamisessa.
Tuomioistuimet ovat meillä riippumattomia, ja oikeastaan on selvä kauneusvirhe, että valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies meillä ylipäätään edes harjoittavat tuomioistuimiin kohdistuvaa laillisuusvalvontaa.
Valtioneuvosto ja eduskuntahan ovat tuomioistuimiin nähden tavallaan "kilpailevia" valtiovallan käyttäjiä; niillä kaikilla on oma perustuslaissa tarkkaan määritelty postinsa, joilla niiden pitää pysyä. On siis outoa, että kahden muun vallankäyttäjän eli valtioneuvoston ja eduskunnan valitsemat virkamiehet voivat puuttua valvonnassaan riippumattomien tuomioistuinten toimintaan.
Muissa maissa, Suomen ja Ruotsia lukuun ottamatta, laillisuusvalvojana toimiva ombudsman ei saakaan puuttua tuomioistuinten työhön eikä siis valvoa tuomioistuinten toiminnan laillisuutta.
Kun näin on, niin meilläkin Oka ja EOA ovat hyvin, hyvin varovaisia tuomioistuimia koskevassa laillisuusvalvonnassaan. Tuomioistuimien asiaratkaisuihin ne eivät juuri koskaan puutu, ellei sitten ole kyseessä selvä tuomionpurkuperuste ja ilmiselvästi virheellinen lain soveltaminen.
OKa ja EOA puuttuvat korkeintaan tuomioistuinten selviin menettely- eli prosessivirheisin, kuten esim. asianosaisen kuulemisessa tapahtuneisiin virheisiin.
Kun Suomessa on kolmiportainen tuomioistuin- ja muutoksenhakujärjestelmä, voidaan katsoa, että ihmisillä on tätä kautta riittävät oikeussuojakeinot saada virheelliset tuomiot ja menettelyt korjatuiksi. Lisäksi meillä on pätevä asianajajakunta ja yleinen oikeusapujärjestelmä.
Kyllä näillä pitäisi pärjätä! Oikeuskansleri ja oikeusasiamies eivät ole mitään tuomioistuimia tai tuomareita eivätkä toimi edes minään ylimääräisenä muutoksenhakuinstanssina. Tämä on syytä muistaa.
Enimmäiseen kommenttiin palatakseni, KKO:lle voitaisiin puolestani asettaa perusteluvelvollisuus valitusluvan myöntämättäjättämispäätökseen.
Nykyinen järjestelmä tuskin palvelee läpinäkyvyyden vaatimusta parhaimmillaan.
Myös oikeusneuvokset joutuisivat
kerrankin "oikeisiin töihin" ja välimiesbisneksille ei enää ehkä riittäisi aikaa/jaksamista.
Suomesta puuttuu edelleen, ja tuskin tuleekaan koskaan, erillinen riippumaton perustuslakituomioistuin, joka voisi käsitellä esimerkiksi sananvapausasioita korkeimmalla tasolla kuten USAssa on asia. Perustuslakivaliokunta on lähtökohtaisesti melkoiden komediateatteri.
Vaatimuksena perustuslakituomariksi voisi olla tohtorin tutkinto lainopissa sekä kuulumattomuus Demla ry:een tai mihinkään muuhun etujärjestöön.
BTW: poliisi rikkoi jälleen kerran esitutkintalakia vuotaessaan kidnapauksesta epäillyn nimen medialle ilman painavaa syytä.
Kuka saisi syyttäjän tutkimaan asiaa?
Lähetä kommentti